UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (neljäs jaosto)

12 päivänä maaliskuuta 2019 (*)

Maataloustukirahasto – Rahoituksen ulkopuolelle jätetyt menot – Italialle aiheutuneet menot – Sokerialan väliaikainen rakenneuudistusjärjestelmä – Asetus (EY) N:o 320/2006 – Asetus (EY) N:o 968/2006 – Asetus (EY) N:o 1290/2005 – 24 kuukauden määräaika – Monivuotisen toimenpiteen käsite – Rakenneuudistustuen myöntämisedellytykset – Tuotantovälineen käsite – Siilojen luokittelu – Täydellisen purkamisen käsite – Asiakirjan VI/5330/97 liite 2 – Unionin lainsäädännön tulkintavaikeudet – Vilpitön yhteistyö – Luottamuksensuoja – Ne bis in idem – Teurastuspalkkiot – Maataloustuotteita koskevat tiedotus- ja menekinedistämistoimet – Viivästyneet maksut – Näyttö hallinnollisen erityisongelman olemassaolosta – Yhdenvertainen kohtelu – Käännösvirhe unionin asetuksen yhdessä kieliversiossa – Rahoitusoikaisun johtuminen jäsenvaltiosta

Asiassa T-135/15,

Italian tasavalta, asiamiehenään G. Palmieri, avustajanaan P. Gentili, avvocato dello Stato,

kantajana,

jota tukevat

Ranskan tasavalta, asiamiehinään D. Colas ja S. Horrenberger,

sekä

Unkari, asiamiehinään M. Z. Fehér ja G. Koós,

väliintulijoina,

vastaan

Euroopan komissio, asiamiehinään D. Bianchi, P. Ondrůšek ja I. Galindo Martín,

vastaajana,

jossa on kyseessä SEUT 263 artiklaan perustuva kanne, jossa vaaditaan kumoamaan osittain Euroopan maatalouden tukirahastosta (maataloustukirahasto) ja Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta (maaseuturahasto) maksettavien jäsenvaltioiden tiettyjen menojen jättämisestä Euroopan unionin rahoituksen ulkopuolelle 16.1.2015 annettu komission täytäntöönpanopäätös (EU) 2015/103 (EUVL 2015, L 16, s. 33) siltä osin kuin kyseinen päätös koskee tiettyjä Italian tasavallan menoja,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (neljäs jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja H. Kanninen sekä tuomarit J. Schwarcz ja C. Iliopoulos (esittelevä tuomari),

kirjaaja: johtava hallintovirkamies J. Palacio González,

ottaen huomioon asian käsittelyn kirjallisessa vaiheessa ja 12.9.2017 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

 Asiaa koskevat oikeussäännöt

 Asetus (EY) N:o 320/2006

1        Euroopan unionin neuvosto antoi 20.2.2006 asetuksen (EY) N:o 320/2006 yhteisön sokerialan väliaikaisesta rakenneuudistusjärjestelmästä ja yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksesta annetun asetuksen (EY) N:o 1290/2005 muuttamisesta (EUVL 2006, L 58, s. 42). Asetusta N:o 320/2006 on muutettu useaan kertaan, viimeksi yhteisen maatalouspolitiikan muuttamisesta asetuksia (EY) N:o 247/2006, (EY) N:o 320/2006, (EY) N:o 1405/2006, (EY) N:o 1234/2007, (EY) N:o 3/2008 ja (EY) N:o 479/2008 muuttamalla sekä asetukset (ETY) N:o 1883/78, (ETY) N:o 1254/89, (ETY) N:o 2247/89, (ETY) N:o 2055/93, (EY) N:o 1868/94, (EY) N:o 2596/97, (EY) N:o 1182/2005 ja (EY) N:o 315/2007 kumoamalla 19.1.2009 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 72/2009 (EUVL 2009, L 30, s. 1). Käsiteltävän asian tosiseikkoihin sovelletaan asetusta N:o 320/2006 sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 72/2009.

2        Asetuksen N:o 320/2006 johdanto-osan ensimmäisessä ja viidennessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”(1)      Jotta yhteisön sokerintuotantoa ja kauppaa koskeva järjestelmä saataisiin vastaamaan kansainvälisiä vaatimuksia ja jotta alan kilpailukyky voitaisiin tulevaisuudessa varmistaa, on tarpeen käynnistää perusteellinen rakenneuudistusprosessi, joka johtaa kannattamattoman tuotantokapasiteetin merkittävään vähentämiseen yhteisössä Yhteisön sokeriteollisuuden rakenneuudistusta varten olisi sen vuoksi luotava erillinen ja itsenäinen väliaikainen järjestelmä, joka on ennakkoedellytys toimivan uuden yhteisen markkinajärjestelyn täytäntöön panemiseksi sokerialalla. – –

(5)      Olisi otettava käyttöön merkittävä taloudellinen kannustin, jota olisi tarjottava tuottamattomimmille sokeriyrityksille riittävän rakenneuudistustuen muodossa, jotta ne saataisiin luopumaan kiintiötuotannostaan. Tätä varten olisi otettava käyttöön rakenneuudistustuki, joka kannustaa luopumaan sokerin kiintiötuotannosta ja kyseisistä kiintiöistä niin, että samalla voidaan ottaa asianmukaisesti huomioon sellaisten sosiaalisten ja ympäristöä koskevien sitoumusten noudattaminen, jotka liittyvät tuotannosta luopumiseen. Tuen olisi oltava käytettävissä neljänä markkinointivuonna, ja sen tarkoituksena on alentaa tuotantoa riittävästi, jotta yhteisön markkinatilanne saadaan tasapainoon.”

3        Asetuksen N:o 320/2006 1 artiklassa, jonka otsikko on ”Väliaikainen rakenneuudistusrahasto”, säädetään seuraavaa:

”1.      Perustetaan yhteisön sokeriteollisuuden rakenneuudistusta varten väliaikainen rahasto, jäljempänä ”rakenneuudistusrahasto”. – –

Rakenneuudistusrahasto on osa Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahaston tukiosastoa. 1 päivästä tammikuuta 2007 alkaen se on osa Euroopan maatalouden tukirahastoa, jäljempänä ”maataloustukirahasto”.

2.      Rakenneuudistusrahastosta rahoitetaan menot, jotka aiheutuvat 3, 6, 7, 8 ja 9 artiklassa säädetyistä toimenpiteistä.

– –

4.      Tätä asetusta ei sovelleta perustamissopimuksen 299 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuihin syrjäisimpiin alueisiin.”

4        Asetuksen N:o 320/2006 3 artiklassa, jonka otsikko on ”Rakenneuudistustuki”, säädetään seuraavaa:

”1.      Kaikki sokeria, isoglukoosia tai inuliinisiirappia tuottavat yritykset, joille on myönnetty kiintiö viimeistään 1 päivänä heinäkuuta 2006, ovat oikeutettuja rakenneuudistustukeen, jota maksetaan sellaista kiintiötonnia kohden, josta on luovuttu, edellyttäen, että markkinointivuonna 2006/2007, 2007/2008, 2008/2009 tai 2009/2010 yritys

a)      luopuu kiintiöstä, jonka se on myöntänyt yhdelle tai useammalle tehtaistaan ja purkaa kyseisten tehtaiden tuotantovälineet kokonaan;

[tai]

b)      luopuu kiintiöstä, jonka se on myöntänyt yhdelle tai useammalle tehtaistaan, purkaa osittain kyseisten tehtaiden tuotantovälineet eikä käytä kyseisten tehtaiden jäljellä olevia tuotantovälineitä sokerin yhteisen markkinajärjestelyn piiriin kuuluvien tuotteiden valmistukseen;

– –

3.      Tuotantovälineiden täydellinen purkaminen edellyttää:

a)      kyseisten tuotantovälineiden avulla suoritetun sokerin, isoglukoosin ja inuliinisiirapin tuotannon lopullista ja täydellistä lopettamista;

b)      tehtaan tai tehtaiden sulkemista ja niissä olevien tuotantovälineiden purkamista 4 artiklan 2 kohdan d alakohdassa tarkoitettuna ajanjaksona;

[ja]

c)      hyvien ympäristöolojen palauttamista tehdasalueelle ja – – henkilöstön uudelleensijoittumisen helpottamista 4 artiklan 2 kohdan f alakohdassa tarkoitettuna ajanjaksona. – –

4.      Tuotantovälineiden osittainen purkaminen edellyttää:

a)      kyseisten tuotantovälineiden avulla suoritetun sokerin, isoglukoosin ja inuliinisiirapin tuotannon lopullista ja täydellistä lopettamista;

b)      a alakohdassa mainittujen tuotteiden valmistukseen tarkoitettujen – – sellaisten tuotantovälineiden, joita ei käytetä uuteen tuotantoon, purkamista – –;

c)      hyvien ympäristöolojen palauttamista tehdasalueelle ja – – henkilöstön uudelleensijoittumisen helpottamista 4 artiklan 2 kohdan f alakohdassa tarkoitettuna ajanjaksona. – –

5.      Rakenneuudistustuen määräksi luovuttua kiintiötonnia kohden vahvistetaan:

a)      1 kohdan a alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa:

–      730 euroa markkinointivuodelle 2006/2007,

–      730 euroa markkinointivuodelle 2007/2008,

–      625 euroa markkinointivuodelle 2008/2009,

–      520 euroa markkinointivuodelle 2009/2010,

b)      1 kohdan b alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa:

–      547,50 euroa markkinointivuodelle 2006/2007,

–      547,50 euroa markkinointivuodelle 2007/2008,

–      468,75 euroa markkinointivuodelle 2008/2009,

–      390 euroa markkinointivuodelle 2009/2010,

– –”

5        Lisäksi asetuksen N:o 320/2006 4 artiklassa, jonka otsikko on ”Rakenneuudistustuen hakeminen”, säädetään seuraavaa:

”1.       Rakenneuudistustukea koskevat hakemukset on jätettävä asianomaiselle jäsenvaltiolle viimeistään sitä markkinointivuotta edeltävänä 31 päivänä tammikuuta, jonka aikana kiintiöstä on tarkoitus luopua.

– –

2.       Rakenneuudistustukea koskeviin hakemuksiin on sisällyttävä:

a)      rakenneuudistussuunnitelma;

– –

c)      sitoumus, joka koskee luopumista asianomaisesta kiintiöstä kyseisenä markkinointivuotena;

d)      3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetussa tapauksessa sitoumus purkaa täysin tuotantovälineet kyseisen jäsenvaltion määräämänä ajanjaksona;

e)      3 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetussa tapauksessa sitoumus purkaa osittain tuotantovälineet kyseisen jäsenvaltion määräämänä ajanjaksona ja olla käyttämättä tuotantopaikkaa ja jäljelle jääviä tuotantovälineitä sokerin yhteisen markkinajärjestelyn piiriin kuuluvien tuotteiden valmistukseen;

– –

3.      Edellä 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetussa rakenneuudistussuunnitelmassa on oltava ainakin seuraavat tiedot:

– –

c)      kyseessä olevien tuotantovälineiden täydellinen tekninen kuvaus,

d)      liiketoimintasuunnitelma, jossa annetaan tarkat tiedot tehtaan tai tehtaiden sulkemisen ja tuotantovälineiden täydellisen tai osittaisen purkamisen yksityiskohdista, aikataulusta ja kustannuksista,

– –

h)      rahoitussuunnitelma, jossa ilmoitetaan kaikki rakenneuudistussuunnitelmaan liittyvät kustannukset.”

6        Asetuksen N:o 320/2006 5 artiklassa, jonka otsikko on ”Rakenneuudistustukea koskevat päätökset ja valvonta”, säädetään seuraavaa:

”1.      Jäsenvaltioiden on päätettävä rakenneuudistustuen myöntämisestä ennen 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua markkinointivuotta edeltävän helmikuun loppua. Markkinointivuotta 2006/2007 koskeva päätös on kuitenkin tehtävä viimeistään 30 päivänä syyskuuta 2006.

– –

2.      Rakenneuudistustukea myönnetään, jos jäsenvaltio on huolellisen tarkistuksen jälkeen todennut, että:

–        hakemus sisältää 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut tiedot,

–        rakenneuudistussuunnitelma sisältää 4 artiklan 3 kohdassa tarkoitetut tiedot,

–        rakennesuunnitelmassa kuvaillut toimenpiteet ja toimet ovat asiaa koskevan yhteisön ja kansallisen lainsäädännön mukaisia,

–        – –

3.      Jos yksi tai useampi 2 kohdan kolmessa ensimmäisessä luetelmakohdassa esitetty ehto ei täyty, rakenneuudistusta koskeva hakemus palautetaan hakijalle. Hakijalle on ilmoitettava ehdoista, joita ei ole noudatettu. Hakija voi tällöin joko peruuttaa hakemuksensa tai täydentää sitä.

– –”

7        Asetuksen N:o 320/2006 10 artiklan 4 kohdassa säädetään seuraavaa:

”3 artiklassa tarkoitettu rakenneuudistustuki maksetaan kahdessa erässä:

–        40 prosenttia 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun markkinointivuoden kesäkuussa,

ja

–        60 prosenttia seuraavan markkinointivuoden helmikuussa.

Komissio voi kuitenkin päättää jakaa jälkimmäisessä edellä olevassa luetelmakohdassa tarkoitetun erän kahteen maksuerään – –”.

8        Asetuksen N:o 320/2006 14 artiklassa, jonka otsikko on ”Asetuksen (EY) N:o 1290/2005 muuttaminen”, säädetään vielä seuraavaa:

”Muutetaan asetus (EY) N:o 1290/2005 seuraavasti:

1.      Lisätään 3 artiklan 1 kohtaan alakohta seuraavasti:

”e)      rakenneuudistustuki, monipuolistamistuki, monipuolistamisen lisätuki ja siirtymäkauden tuki, joista säädetään – – asetuksen – – N:o 320/2006 – – 3, 6, 7, 8 ja 9 artiklassa.”

– –”

 Asetus (EY) N:o 968/2006

9        Euroopan komissio antoi 27.6.2006 asetuksen N:o 968/2006 asetuksen (EY) N:o 320/2006 täytäntöönpanoa koskevista yksityiskohtaisista säännöistä (EUVL 2006, L 176 s. 32). Asetusta N:o 968/2006 on muutettu useaan otteeseen, viimeksi asetuksen N:o 968/2006 muuttamisesta 13.7.2011 annetulla komission täytäntöönpanoasetuksella (EU) N:o 672/2011 (EUVL 2011, L 184, s. 1). Käsiteltävän asian tosiseikkoihin sovelletaan asetusta N:o 968/2006 sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 672/2011.

10      Asetuksen N:o 968/2006 johdanto-osan neljännessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Asetuksen – – N:o 320/2006 3 artiklassa säädetään kiintiöistä luopumisen yhteydessä mahdollisuudesta purkaa tuotantovälineet kokonaan tai osittain, mikä johtaa eri suuruisiin rakenneuudistustukiin. Koska näihin kahteen vaihtoehtoon sovellettavissa edellytyksissä olisi otettava huomioon, että rakenneuudistustuen määrä on suurempi purettaessa tuotantovälineet kokonaan, sillä mainittuun vaihtoehtoon liittyvät kustannukset ovat korkeammat, olisi asianmukaista sallia mahdollisuus säilyttää ne tehtaan osat, jotka eivät ole osa tuotantolinjaa, jos niitä voidaan käyttää muihin rakenneuudistussuunnitelmassa esitettyihin tarkoituksiin, erityisesti jos tällainen käyttö luo työpaikkoja. Toisaalta sellaiset välineet, jotka eivät liity suoraan sokerintuotantoon, olisi purettava, jos niille ei ole kohtuullisessa ajassa vaihtoehtoista käyttöä ja niiden säilyttäminen olisi ympäristölle haitallista.”

11      Asetuksen N:o 968/2006 4 artiklassa, jonka otsikko on ”Tuotantovälineiden purkaminen”, säädetään seuraavaa:

”1.      Jos tuotantovälineet puretaan kokonaan asetuksen – – N:o 320/2006 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisesti, purkamista koskevien vaatimusten on koskettava

a)      kaikkia välineitä, joita tarvitaan sokerin, isoglukoosin tai inuliinisiirapin tuottamiseksi, kuten esimerkiksi välineitä sokerijuurikkaan, sokeriruo’on, viljan tai juurisikurin varastoimiseksi, analysoimiseksi, pesemiseksi ja leikkaamiseksi sekä välineitä, jotka ovat tarpeen sokerijuurikkaasta tai ‑ruo’osta saatavan sokerin, viljasta saatavan tärkkelyksen, tärkkelyksestä saatavan glukoosin tai juurisikurista saatavan inuliinin uuttamiseksi ja käsittelemiseksi tai tiivistämiseksi;

b)      osia muista kuin a alakohdassa tarkoitetuista välineistä, jotka liittyvät suoraan sokerin, isoglukoosin tai inuliinisiirapin tuotantoon ja joita tarvitaan luovutetun kiintiön alaisen tuotannon käsittelemiseksi, vaikka näitä osia voitaisiinkin käyttää muiden tuotteiden tuotantoon, kuten esimerkiksi välineet veden lämmittämiseksi tai käsittelemiseksi tai energian tuottamiseksi, välineet sokerijuurikasmassan tai melassin käsittelemiseksi ja välineet sisäistä kuljetusta varten;

c)      kaikkia muita välineitä, esimerkiksi pakkauslaitteita, jotka jäävät ilman käyttöä ja jotka aiotaan purkaa ja poistaa ympäristösyistä.

2.      Jos tuotantovälineet puretaan osittain asetuksen – – N:o 320/2006 3 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti, purkamista koskevien vaatimusten on koskettava tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja välineitä, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi muuhun tuotantoon tai muuhun käyttöön tehdasalueella rakenneuudistussuunnitelman mukaisesti.”

12      Asetuksen N:o 968/2006 6 artiklassa, jonka otsikko on ”Jäsenvaltioiden velvollisuudet”, säädetään seuraavaa:

”1.      Jäsenvaltion on ilmoitettava kahdenkymmenen päivän kuluessa 2 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun kuulemista koskevan kutsun jäljennöksen vastaanottamisesta rakenneuudistussuunnitelmaan osallistuville osapuolille päätöksestään, joka koskee:

– –

b)      viimeistään 30 päivänä syyskuuta 2010 päättyvää ajanjaksoa, jonka aikana tuotantovälineet on purettava ja asetuksen – – N:o 320/2006 3 artiklan 3 kohdan c alakohdassa ja 3 artiklan 4 kohdan c alakohdassa tarkoitetut sosiaaliset ja ympäristöä koskevat sitoumukset täytettävä;

– –

Poiketen siitä, mitä [1 kohdan] b alakohdassa säädetään, jäsenvaltiot voivat asianomaisen yrityksen perustellusta pyynnöstä jatkaa [1 kohdan b] alakohdassa vahvistettua määräaikaa enintään 31 päivään maaliskuuta 2012. Siinä tapauksessa yrityksen on esitettävä muutettu rakenneuudistussuunnitelma 11 artiklan mukaisesti.

– –”

13      Asetuksen N:o 968/2006 9 artiklassa, jonka otsikko on ”Kelpoisuus rakenneuudistustukeen”, säädetään seuraavaa:

”– –

2.      Jotta hakemusta voitaisiin pitää tukikelpoisena, rakenneuudistussuunnitelman on täytettävä seuraavat edellytykset:

a)      sen on sisällettävä yhteenveto tärkeimmistä tavoitteista, toimenpiteistä ja toimista sekä näiden toimenpiteiden ja toimien kustannusarviosta, rahoitussuunnitelmasta ja aikataulusta;

b)      siinä on ilmoitettava jokaisen asianomaisen tehtaan osalta luovutettava kiintiömäärä, jonka on oltava alhaisempi tai yhtä suuri kuin kokonaan tai osittain purettava tuotantokapasiteetti;

c)      sen on sisällettävä todiste siitä, että tuotantovälineet puretaan kokonaan tai osittain ja poistetaan tuotantopaikasta;

– –

e)      siinä on määriteltävä tarkasti kaikki rakenneuudistusrahastosta rahoitettavat toimet ja kustannukset ja tapauksen mukaan muut seikat, joita aiotaan rahoittaa muista yhteisön rahastoista.

3.      Jos 2 kohdassa tarkoitetut edellytykset eivät täyty, jäsenvaltion on ilmoitettava syistä hakijalle ja vahvistettava asetuksen – – N:o 320/2006 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen päivämäärien rajoissa määräpäivä, johon asti rakenneuudistussuunnitelmaa voidaan mukauttaa.

Jäsenvaltion on päätettävä mukautetun hakemuksen tukikelpoisuudesta 15 työpäivän kuluessa ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetusta määräpäivästä ja joka tapauksessa 10 työpäivää ennen asetuksen – – N:o 320/2006 5 artiklan 1 kohdassa säädettyä päivämäärää.

Jos mukautettua hakemusta ei jätetä määräajassa tai jos se katsotaan tukeen kelpaamattomaksi, rakenneuudistustukihakemus on hylättävä ja jäsenvaltion on ilmoitettava siitä hakijalle ja komissiolle viiden työpäivän kuluessa. Jos sama hakija jättää uuden hakemuksen, siihen sovelletaan 8 artiklassa tarkoitettua hakemusten jättämisjärjestykseen perustuvaa menettelyä.

– –”

14      Asetuksen N:o 968/2006 10 artiklan 4 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltion on ilmoitettava hakijalle viimeistään asetuksen – – N:o 320/2006 5 artiklan 1 kohdassa säädettynä määräpäivänä, että sen tukikelpoiselle rakenneuudistussuunnitelmalle myönnetään rakenneuudistustukea. Jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on lähetettävä jäljennös koko hyväksytystä rakenneuudistussuunnitelmasta komissiolle.”

15      Asetuksen N:o 968/2006 11 artiklassa, jonka otsikko on ”Rakenneuudistussuunnitelman muutokset”, säädetään seuraavaa:

”1.      Kun rakenneuudistustuki on myönnetty, tuensaajan on toteutettava kaikki hyväksytyssä rakenneuudistussuunnitelmassa esitetyt toimenpiteet ja noudatettava rakenneuudistustukihakemukseensa sisältyviä sitoumuksia.

2.      Jäsenvaltio hyväksyy hyväksyttyyn rakenneuudistussuunnitelmaan tehtävät muutokset asianomaisen yrityksen pyynnöstä, jossa

a)      esitetään perustelut ja toteuttamiseen liittyvät ongelmat;

b)      esitetään mukautukset tai uudet ehdotetut toimenpiteet ja odotetut vaikutukset;

c)      esitetään vaikutukset rahoitukseen ja aikatauluun.

Asetuksen – – N:o 320/2006 11 artiklan mukaisesti myönnettävän rakenneuudistustuen kokonaismäärä ja maksettavat väliaikaiset rakenneuudistusmaksut eivät saa muuttua muutosten vuoksi.

Jäsenvaltion on annettava muutettu rakenneuudistussuunnitelma komissiolle tiedoksi.”

16      Asetuksen N:o 968/2006 16 artiklassa, jonka otsikko on ”Rakenneuudistustuen maksaminen”, säädetään seuraavaa:

”1.      Asetuksen – – N:o 320/2006 10 artiklan 4 kohdassa tarkoitetun rakenneuudistustuen jokaisen erän maksamisen edellytyksenä on sellaisen vakuuden asettaminen, jonka määrä on 120 prosenttia asianomaisen erän määrästä.

– –”

17      Asetuksen N:o 968/2006 22 artiklassa, jonka otsikko on ”Vakuuksien vapauttaminen”, säädetään seuraavaa:

”1.      Edellä 16 artiklan 1 kohdassa ja 18 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut vakuudet vapautetaan, jos

a)      kaikki rakenneuudistussuunnitelmaan, kansallisiin rakenneuudistusohjelmiin ja liiketoimintasuunnitelmaan sisältyvät toimenpiteet ja toimet on pantu täytäntöön;

b)      23 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu loppuraportti on toimitettu;

c)      jäsenvaltiot ovat tehneet 25 artiklassa tarkoitetut tarkastukset;

– –

3.      Jollei kyseessä ole ylivoimainen este, vakuus menetetään, jos 1 kohdassa tarkoitettuja edellytyksiä ei ole täytetty viimeistään 30 päivänä syyskuuta 2012.”

18      Asetuksen N:o 968/2006 25 artiklassa, jonka otsikko on ”Tarkastukset”, säädetään seuraavaa:

”1.      Jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on kolmen kuukauden kuluessa 23 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun määräajan päättymisestä tarkastettava jokainen yritys ja jokainen tuotantopaikka, joille on myönnetty tukea rakenneuudistusrahastosta.

Tarkastuksen kohteisiin on kuuluttava rakenneuudistussuunnitelman tai liiketoimintasuunnitelman noudattaminen ja yrityksen edistymisraportissaan esittämien tietojen paikkansapitävyys ja täydellisyys. Rakenneuudistussuunnitelmaan liittyvässä ensimmäisessä tarkastuksessa on tarkastettava myös yrityksen rakenneuudistustukihakemuksessaan antamat lisätiedot ja erityisesti asetuksen – – N:o 320/2006 4 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettu vakuutus.

2.      Tarkastuksen kohteisiin on kaikissa tapauksissa kuuluttava kaikki asetuksen – – N:o 320/2006 4 artiklan 3 kohdassa tarkoitetut rakenneuudistussuunnitelman osatekijät. – –”

19      Asetuksen N:o 968/2006 26 artiklassa, jonka otsikko on ”Takaisinperintä”, säädetään lisäksi seuraavaa:

”1.      Jos tuensaaja ei täytä yhtä tai useampaa rakenneuudistussuunnitelman, liiketoimintasuunnitelman tai kansallisen rakenneuudistusohjelman mukaista sitoumustaan, kyseisen sitoumuksen / kyseisten sitoumusten osalta myönnetty tukiosuus on perittävä takaisin, jollei kyseessä ole ylivoimainen este ja sanotun kuitenkaan rajoittamatta 3 kohdan soveltamista.

– –”

20      Asetuksen N:o 968/2006 27 artiklassa, jonka otsikko on ”Seuraamusmaksut”, säädetään vielä seuraavaa:

”1.      Jos tuensaaja ei täytä yhtä tai useampaa rakenneuudistussuunnitelman, liiketoimintasuunnitelman tai kansallisen rakenneuudistusohjelman mukaista sitoumustaan, tuensaajan on maksettava määrä, joka on 10 prosenttia 26 artiklan mukaisesti takaisinperittävästä määrästä.

– –”

 Asian tausta

 Riidanalainen päätös

21      Komissio määräsi Euroopan maatalouden tukirahastosta (maataloustukirahasto) ja Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta (maaseuturahasto) maksettavien jäsenvaltioiden tiettyjen menojen jättämisestä Euroopan unionin rahoituksen ulkopuolelle 16.1.2015 antamassaan täytäntöönpanopäätöksessä (EU) 2015/103 (EUVL 2015, L 16, s. 33; jäljempänä riidanalainen päätös) erityisesti Italian tasavallalle seuraavat oikaisut:

–      Italian tasavallan sokerialan väliaikaisen rakenneuudistusjärjestelmän yhteydessä toteuttamia menoja koskeva 90 498 735,16 euron oikaisu sillä perusteella, etteivät rakenneuudistustuen saajat olleet tuhonneet kaikkia sokerin tuotantovälineitä (varainhoitovuodet 2007, 2008 ja 2009);

–      1 607 275,90 euron oikaisu hakuvuoteen 2004 liittyvien teurastuspalkkioiden jäännöksen maksamisen viivästymisestä (varainhoitovuosi 2010);

–      1 198 831,03 euron kiinteämääräinen oikaisu maataloustuotteita koskeviin tiedotus- ja menekinedistämistoimiin liittyvien eräiden menojen maksamisen viivästymisestä (varainhoitovuodet 2009 ja 2010).

22      Italian tasavalta on riitauttanut edellä 21 kohdassa mainitut kolme oikaisua tämän kanteen yhteydessä.

 Sokerialan väliaikaisen rakenneuudistusjärjestelmän nojalla toteutettuihin menoihin liittyvä rahoitusoikaisu

23      Komission yksiköt tekivät Italiassa syyskuussa 2010 tutkimuksen, joka koski erinäisille italialaisille sokeriyrityksille varainhoitovuosina 2007, 2008 ja 2009 myönnettyjä sokerialan rakenneuudistustukia (jäljempänä tutkimus EX/2010/010/IT).

24      Komissio ilmoitti tutkimuksen EX/2010/010/IT tuloksista 9.12.2010 päivätyllä kirjeellä, jonka liitteenä tutkimus oli ja joka oli osoitettu neuvoston asetuksen (EY) N:o 1290/2005 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä maksajavirastojen ja muiden elinten hyväksymisen sekä maataloustukirahaston ja maaseuturahaston tilien tarkastamisen ja hyväksymisen osalta 21.6.2006 annetun komission asetuksen (EY) N:o 885/2006 11 artiklan 1 kohdan mukaisesti Italian viranomaisille (jäljempänä 9.12.2010 päivätty ensimmäinen tiedonanto).

25      Tästä 9.12.2010 päivätystä ensimmäisestä tiedonannosta käy ilmi, että komission mukaan Italian viranomaiset eivät olleet noudattaneet täysin tuotantovälineiden täydelliseen purkamiseen myönnetyn rakenneuudistustuen myöntämisedellytyksistä annetussa Euroopan unionin lainsäädännössä säädettyjä vaatimuksia, sillä komissio oli havainnut, että siiloja oli säilytetty useissa tällaista tukea hakeneiden italialaisten yritysten sokerintuotantopaikoissa (jäljempänä riidanalaiset siilot). Komissio toi tässä yhteydessä esille, etteivät kyseiset yritykset täyttäneet täydelliseen purkamiseen myönnetyn rakenneuudistustuen myöntämisedellytyksiä, elleivät ne panneet rakenneuudistussuunnitelmaa täytäntöön kokonaan ja ellei tuotantotoimintaan liittyviä rakennuksia, muun muassa riidanalaisia siiloja, purettu. Komissio pyysi Italian viranomaisia ilmoittamaan vielä, oliko siiloja edelleen jäljellä sellaisissa sokerintuotantopaikoissa, joissa sen virkamiehet eivät olleet käyneet.

26      Italian viranomaiset vastasivat 9.2.2011 päivätyllä kirjeellä 9.12.2010 päivättyyn ensimmäiseen tiedonantoon sisältyneisiin komission väitteisiin.

27      Komissio kutsui Italian viranomaiset 18.4.2011 kahdenväliseen kokoukseen, joka pidettiin Brysselissä (Belgia) 4.5.2011.

28      Kyseisestä kokouksesta laadittu pöytäkirja lähetettiin Italian viranomaisille 26.7.2011 päivätyllä komission kirjeellä. Italian viranomaiset esittivät mainittua pöytäkirjaa koskevat huomautuksensa 2.11.2011.

29      Komissio ilmoitti Italian viranomaisille asetuksen N:o 885/2006 11 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan perusteella lähetetyllä 16.8.2012 päivätyllä kirjeellä (jäljempänä 16.8.2012 päivätty muodollinen tiedonanto) aikovansa jättää 90 498 735,15 euron menot unionin rahoituksen ulkopuolelle sillä perusteella, etteivät asetuksen N:o 320/2006 3 artiklan 3 kohdassa ja asetuksen N:o 968/2006 4 artiklan 2 kohdassa säädetyt täydelliseen purkamiseen myönnetyn rakenneuudistustuen myöntämisedellytykset täyttyneet.

30      Italian viranomaiset saattoivat asian 11.10.2012 sovitteluelimen käsiteltäväksi asetuksen N:o 885/2006 16 artiklan perusteella, ja sovitteluelin antoi kertomuksensa 10.2.2013.

31      Unionin tuomioistuin on todennut 14.11.2013 antamassaan tuomiossa SFIR ym. (C-187/12–C-189/12, EU:C:2013:737) olennaisin osin, että asetuksen N:o 320/2006 3 ja 4 artiklassa sekä asetuksen N:o 968/2006 4 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettu tuotantovälineiden käsite sisältää siilot, jotka on tarkoitettu rakenneuudistustuen saajan sokerin varastointiin. Unionin tuomioistuin katsoi kuitenkin, ettei näin ollut kahdessa tilanteessa: yhtäältä jos voitiin osoittaa, että siiloja käytettiin yksinomaan sellaisen kiintiössä tuotetun sokerin varastointiin, jonka muut tuottajat ovat tuoneet varastoitavaksi tai joka on ostettu muilta tuottajilta, ja toisaalta jos niitä käytettiin yksinomaan muualla tuotetun sokerin myyntipäällykseen panemiseen tai pakkaamiseen myyntiä varten.

32      Komissio myönsi Italian viranomaisille 28.3.2014 päivätyllä kirjeellä kahden kuukauden määräajan, jotta nämä voisivat esittää lisähuomautuksia erityisesti unionin tuomioistuimen annettua edellä 31 kohdassa mainitun tuomionsa sekä todisteita, jotka osoittavat, että riidanalaisia siiloja käytettiin ennen rakenneuudistustukien hakemista yksinomaan muiden tuottajien kiintiöissä tuotetun sokerin varastointiin ja myyntipäällykseen panemiseen.

33      Italian viranomaiset kiistivät 30.5.2014 päivätyllä kirjeellä komission kannan, jonka mukaan riidanalaisten siilojen tuotantovälineiden käsitteeseen sisältymistä arvioitaessa oli otettava huomioon niiden käyttötapa rakenneuudistustukien hakemishetkellä.

34      Komissio vahvisti 12.12.2014 antamassaan yhteenvetokertomuksessa ehdotuksensa, jonka mukaan unionin rahoituksen ulkopuolelle jätetään 90 498 735,16 euroa.

 Hakuvuoteen 2004 liittyvien teurastuspalkkioiden jäännöksen myöhässä maksamisesta johtuva rahoitusoikaisu

35      Komission yksiköt tekivät Italiassa teurastuspalkkioihin liittyvän tutkimuksen, joka koski maksumääräaikojen noudattamatta jättämistä ja määrärahojen enimmäismäärien ylittymistä varainhoitovuonna 2010.

36      Komissio ilmoitti 14.2.2011 päivätyllä ja asetuksen N:o 885/2006 11 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan nojalla lähetetyllä kirjeellä Italian viranomaisille tutkimustensa tuloksista. Italian viranomaiset vastasivat tähän tiedonantoon 8.3.2011 päivätyllä kirjeellä.

37      Komission yksiköiden ja Italian viranomaisten välillä järjestettiin kahdenvälinen kokous 15.6.2011 Brysselissä. Kyseisestä kokouksesta laadittu pöytäkirja toimitettiin Italian viranomaisille 3.8.2011. Italian viranomaiset esittivät huomautuksensa 5.10.2011.

38      Komissio toisti kantansa 18.1.2012 päivätyssä ja asetuksen N:o 885/2006 11 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan nojalla lähetetyssä kirjeessä, johon Italian viranomaiset vastasivat 27.3.2012 päivätyllä kirjeellä.

39      Komissio antoi Italian viranomaisille 30.10.2013 päivätyllä ja asetuksen N:o 885/2006 11 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan nojalla lähetetyllä kirjeellä muodollisen tiedonannon ehdotetun oikaisun arvioidusta määrästä, joka oli 7 643 605,11 euroa; oikaisun perusteena oli muun muassa hakuvuoteen 2004 liittyviä teurastuspalkkioita koskevien maksumääräaikojen noudattamatta jättäminen siten, että jäännös oli maksettu tuensaajille 30.10.2009 ja 3.11.2009.

40      Italian viranomaiset saattoivat asian 10.12.2013 sovitteluelimen käsiteltäväksi. Sovitteluelin antoi kertomuksensa 6.5.2014.

41      Komissio ilmoitti Italian viranomaisille 2.7.2014 päivätyllä kirjeellä lopullisen kantansa: komissio pysytti 7 643 605,11 euron kiinteämääräisen oikaisun, josta 1 607 275,90 euroa vastasi hakuvuoteen 2004 liittyvien teurastuspalkkioiden jäännöksen maksamista myöhässä varainhoitovuonna 2010.

 Maataloustuotteita koskeviin tiedotus- ja menekinedistämistoimiin liittyvien erinäisten menojen maksun viivästymisestä johtuva rahoitusoikaisu

42      Komission yksiköt tekivät Italiassa 30.11.–4.12.2009 tutkimuksen, joka kohdistui maataloustuotteita koskeviin tiedotus- ja menekinedistämistoimiin sisämarkkinoilla ja kolmansissa maissa varainhoitovuosina 2008–2010.

43      Komissio ilmoitti 27.4.2010 päivätyllä ja asetuksen N:o 885/2006 11 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan nojalla lähetetyllä kirjeellä Italian viranomaisille tutkimustensa tuloksista. Italian viranomaiset vastasivat tähän tiedonantoon 5.7.2010 päivätyllä kirjeellä.

44      Italian viranomaisten ja komission välillä järjestettiin kahdenvälinen kokous 18.11.2010 Brysselissä. Kyseisestä kokouksesta laadittu pöytäkirja toimitettiin Italian viranomaisille 31.1.2011. Italian viranomaiset esittivät huomautuksensa 30.3.2011.

45      Komissio antoi Italian viranomaisille 17.4.2013 päivätyllä ja asetuksen N:o 885/2006 11 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan nojalla lähetetyllä kirjeellä muodollisen tiedonannon ehdotetun oikaisun arvioidusta määrästä, joka oli 2 844 470,65 euroa varainhoitovuosilta 2008 (vain 30.5.2008 lukien), 2009 ja 2010.

46      Italian viranomaiset saattoivat asian 3.6.2013 sovitteluelimen käsiteltäväksi. Sovitteluelin antoi kertomuksensa 29.11.2013.

47      Komissio ilmoitti Italian viranomaisille 27.5.2014 päivätyllä kirjeellä lopullisen kantansa: komissio tekisi muun muassa 1 198 831,03 euron rahoitusoikaisun sillä perusteella, että maataloustuotteita koskeviin tiedotus- ja menekinedistämistoimiin sisämarkkinoilla ja kolmansissa maissa liittyvät maksut olivat viivästyneet varainhoitovuosina 2009 ja 2010.

 Oikeudenkäyntimenettely ja asianosaisten ja väliintulijoiden vaatimukset

48      Italian tasavalta nosti nyt käsiteltävänä olevan kanteen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 26.3.2015 jättämällään kannekirjelmällä.

49      Ranskan tasavalta ja Unkari pyysivät unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 22.6.2015 ja 25.6.2015 toimittamillaan asiakirjoilla saada osallistua oikeudenkäyntiin väliintulijana tukeakseen Italian tasavallan vaatimuksia. Väliintulohakemukset hyväksyttiin unionin yleisen tuomioistuimen toisen jaoston puheenjohtajan 22.7.2015 tekemillä päätöksillä.

50      Italian tasavalta vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–      kumoaa riidanalaisen päätöksen siltä osin kuin se koskee tiettyjä Italian tasavallan toteuttamia menoja

–      velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

51      Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–      hylkää kanteen

–      velvoittaa Italian tasavallan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

52      Ranskan tasavalta vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–      kumoaa riidanalaisen päätöksen

–      velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

53      Unkari vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin kumoaa riidanalaisen päätöksen osittain.

54      Asianosaisille ja väliintulijoille ilmoitettiin 14.6.2016 päivätyllä unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamon kirjeellä unionin yleisen tuomioistuimen kokoonpanon muutoksesta ja unionin yleisen tuomioistuimen presidentin päätöksestä määrätä asiaan toinen esittelevä tuomari, joka siirrettiin kolmanteen jaostoon.

55      Asianosaisille ja väliintulijoille ilmoitettiin 3.10.2016 päivätyllä kirjaamon kirjeellä unionin yleisen tuomioistuimen jaostojen kokoonpanon muutoksesta unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 27 artiklan 5 kohdan mukaisesti ja esittelevän tuomarin siirtämisestä neljänteen jaostoon, jonka käsiteltäväksi esillä oleva asia tämän vuoksi siirrettiin.

56      Unionin yleinen tuomioistuin (neljäs jaosto) päätti esittelevän tuomarin ehdotuksesta aloittaa suullisen käsittelyn, ja se esitti työjärjestyksen 89 artiklan mukaisena prosessinjohtotoimena asianosaisille ja väliintulijoille kirjallisia kysymyksiä ja pyysi niitä toimittamaan erinäisiä asiakirjoja. Asianosaiset ja väliintulijat noudattivat näitä prosessinjohtotoimia asetetuissa määräajoissa.

57      Asianosaisten ja väliintulijoiden lausumat ja vastaukset unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin suullisiin kysymyksiin kuultiin 12.9.2017 pidetyssä istunnossa.

 Oikeudellinenarviointi

58      Italian tasavalta esittää kanteensa tueksi kuusi kanneperustetta.

59      Neljällä ensimmäisellä kanneperusteella pyritään tukemaan vaatimusta, jonka mukaan Italian tasavallan sokerialan väliaikaisen rakenneuudistusjärjestelmän yhteydessä toteuttamia menoja koskevat oikaisut on kumottava. Ensimmäinen kanneperuste koskee olennaisilta osin yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksesta 21.6.2005 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1290/2005 (EUVL 2005, L 209, s. 1) 31 artiklan 4 kohdan rikkomista, puolustautumisoikeuksien ja kontradiktorisen periaatteen loukkaamista sekä puutteellisia perusteluja. Toinen kanneperuste koskee olennaisilta osin asetuksen N:o 885/2006 11 artiklan 1 kohdan, asetuksen N:o 320/2006 ja asetuksen N:o 968/2006 rikkomista sekä 14.11.2013 annetun tuomion SFIR ym. (C-187/12–C-189/12, EU:C:2013:737) huomioimatta jättämistä. Kolmas kanneperuste koskee olennaisilta osin luottamuksensuojan periaatteen, vilpittömän yhteistyön periaatteen, ne bis in idem ‑periaatteen ja hyvän hallinnon periaatteen loukkaamista sekä huolenpitovelvollisuuden laiminlyöntiä. Neljäs kanneperuste koskee asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan ja asetuksen N:o 885/2006 11 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan ja 3 luvun rikkomista sekä 23.12.1997 päivätyssä komission asiakirjassa VI/5330/97, jonka otsikko on ”Rahoituksellisten seuraamusten määrittäminen EMOTR:n tukiosaston tilien tarkastamista ja hyväksymistä koskevaa päätöstä valmisteltaessa” (jäljempänä asiakirja VI/5330/97), vahvistettujen suuntaviivojen noudattamatta jättämistä, perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä ja sovitteluelimen kannan tutkimatta jättämistä.

60      Viidennellä kanneperusteella pyritään tukemaan vaatimusta, jonka mukaan hakuvuoteen 2004 liittyvien teurastuspalkkioiden jäännöksen maksun viivästymisestä johtuva oikaisu on kumottava, ja se koskee neuvoston asetuksen (EY) N:o 1290/2005 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä maksajavirastojen kirjanpidon ja meno- ja tuloilmoitusten sekä menojen korvaamista koskevien edellytysten osalta maataloustukirahaston ja maaseuturahaston yhteydessä 21.6.2006 annetun komission asetuksen (EY) N:o 883/2006 (EUVL 2006, L 171, s. 1) 9 artiklan 3 kohdan rikkomista, yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista sekä tosiseikkojen huomioon ottamista vääristyneellä tavalla.

61      Kuudennella kanneperusteella pyritään tukemaan vaatimusta, jonka mukaan maataloustuotteita koskeviin tiedotus- ja menekinedistämistoimiin liittyvien erinäisten menojen maksun viivästymisestä johtuva oikaisu on kumottava, ja se koskee maataloustuotteita koskevista tiedotus- ja menekinedistämistoimista sisämarkkinoilla ja kolmansissa maissa annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 3/2008 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 5.6.2008 annetun komission asetuksen (EY) N:o 501/2008 (EUVL 2008, L 147, s. 3) 20 artiklan rikkomista sekä luottamuksensuojan periaatteen ja periaatteen, jonka mukaan jäsenvaltiot vastaavat rahoitusoikaisuista, loukkaamista.

 Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 4 kohdan rikkomista, puolustautumisoikeuksien ja kontradiktorisen periaatteen loukkaamista sekä puutteellisia perusteluja

62      Ensimmäinen kanneperuste on sisällöltään kolmiosainen. Ensimmäinen osa koskee asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 4 kohdan rikkomista. Toinen osa koskee puolustautumisoikeuksien ja kontradiktorisen periaatteen loukkaamista. Kolmas osa koskee lähinnä riidanalaisen päätöksen puutteellisia perusteluja.

 Ensimmäisen kanneperusteen ensimmäinen osa, joka koskee asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 4 kohdan rikkomista

63      Italian tasavalta moittii komissiota lähinnä siitä, että tämä on katsonut rakenneuudistustukien koskevan asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 4 kohdan b alakohdassa tarkoitettua monivuotista toimenpidettä ja rahoitusoikaisun voivan koskea käsiteltävässä asiassa näin kaikkia sokerialan väliaikaiseen rakenneuudistusjärjestelmään liittyviä menoja. Näin tehdessään komissio on rikkonut asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 4 kohtaa.

64      Komissio kiistää Italian tasavallan väitteet.

65      Käsiteltävässä asiassa on selvitettävä, oliko komission perusteltua sisällyttää riidanalaiseen rahoitusoikaisuun kaikki sokerialan väliaikaiseen rakenneuudistusjärjestelmään liittyvät Italian tasavallan menot asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 4 kohdan b alakohdan mukaisesti vai olisiko sen pitänyt jättää asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 4 kohdan a alakohdan mukaisesti oikaisun ulkopuolelle menot, jotka olivat toteutuneet yli 24 kuukautta ennen Italian viranomaisille annettua 9.12.2010 päivättyä ensimmäistä tiedonantoa. Tämän seikan tutkiminen edellyttää sen selvittämistä, rahoitetaanko sokerialan rakenneuudistustuella asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 4 kohdan b alakohdassa tarkoitettua monivuotista toimenpidettä.

66      Asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 4 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Rahoitusta ei voi evätä, kun on kyse

a)      [tämän asetuksen] 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista menoista, jotka on toteutettu yli 24 kuukautta ennen komission asianomaiselle jäsenvaltiolle toimittamaa tarkastusten tuloksia koskevaa kirjallista tiedoksiantoa;

b)      monivuotisiin toimenpiteisiin liittyvistä, [tämän asetuksen] 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuihin menoihin tai [tämän asetuksen] 4 artiklassa viitattuihin ohjelmiin tarkoitettuihin menoihin sisältyvistä menoista, joita koskeva tuensaajan viimeinen velvollisuus on päättynyt yli 24 kuukautta ennen komission asianomaiselle jäsenvaltiolle toimittamaa tarkastusten tuloksia koskevaa kirjallista tiedoksiantoa;

– –”

67      Sokerialan rakenneuudistustuki on yksi asetuksen N:o 1290/2005, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksen N:o 320/2006 14 artiklalla, 3 artiklan 1 kohdan e alakohdassa tarkoitetuista menoista.

68      Lisäksi rakenneuudistustuen myöntämiselle on asetuksen N:o 320/2006 3 artiklan 1 kohdan mukaisesti kaksi edellytystä: tuotantokiintiöstä on luovuttava ja tuotantovälineet on purettava kokonaan tai osittain.

69      Italian tasavalta väittää tuotantokiintiöstä luopumisen osalta perustellusti, että kyseessä on välitön toimenpide, joka toteutetaan asianomaisena markkinointivuonna.

70      Toisin kuin Italian tasavalta väittää, tuotantokiintiöstä luopuminen ei ole kuitenkaan ”kyseisen järjestelmän ydin”, vaan asetuksen N:o 320/2006 3 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa vaaditaan niin ikään, että täydelliseen tai osittaiseen purkamiseen myönnetyn rakenneuudistustuen myöntäminen edellyttää tuotantovälineiden purkamista kokonaan tai osittain (ks. edellä 68 kohta).

71      Tuotantovälineiden purkaminen edellyttää ajan kanssa toteutettavia useita monimutkaisia toimia, eikä kyseessä ole siis kertaluonteinen toimenpide.

72      Asetuksen N:o 320/2006 3 artiklan 3 kohdan mukaan tuotantovälineiden täydellinen purkaminen edellyttää nimittäin ensinnäkin kyseisillä tuotantovälineillä suoritetun sokerin, isoglukoosin ja inuliinisiirapin tuotannon lopullista ja täydellistä lopettamista, toiseksi tehtaan tai tehtaiden sulkemista ja niissä olevien tuotantovälineiden purkamista ja kolmanneksi hyvien ympäristöolojen palauttamista tehdasalueelle ja henkilöstön uudelleensijoittumisen helpottamista.

73      Asetuksen N:o 320/2006 3 artiklan 4 kohdassa säädetään osittaisen purkamisen osalta vaatimuksista, jotka ovat analogisia edellä 72 kohdassa lueteltujen vaatimusten kanssa.

74      Lisäksi rakenneuudistustoimien jakautumista useille vuosille tukee myös asetuksen N:o 968/2006 6 artikla, jossa säädetään tuotantovälineiden purkamisen toteuttamiselle sekä sosiaalisten ja ympäristöä koskevien sitoumusten täyttämiselle määräaika, jota on muutettu useaan otteeseen ja joksi vahvistettiin lopulta 31.3.2012 täytäntöönpanoasetuksella N:o 672/2011.

75      Vastatessaan unionin yleisen tuomioistuimen istunnossa esittämään kysymykseen Italian tasavalta toi esille, että täydelliseen purkamiseen myönnettyä rakenneuudistustukea hakeneiden kahden italialaisen yrityksen tuotantopaikkojen purkamistoimet kestivät noin kolmesta neljään vuotta.

76      Edellä esitetyn perusteella on todettava, ettei sokerialan rakenneuudistustuella rahoiteta kertaluonteista toimenpidettä, vaan joukkoa toimenpiteitä, joiden tosiasiallinen toteutus jakautuu lähtökohtaisesti useiden vuosien ajalle. Tämän perusteella on katsottava, että sokerialan rakenneuudistusjärjestelmä on asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 4 kohdan b alakohdassa tarkoitettu monivuotinen toimenpide.

77      Italian tasavallan esittämät väitteet eivät kyseenalaista edellä esitettyä päätelmää.

78      Italian tasavalta väittää ensinnäkin, että rakenneuudistustuella rahoitettujen toimenpiteiden kertaluonteisuutta tukee se seikka, että asetuksen N:o 320/2006 10 artiklassa säädetään yhden rakenneuudistustukimäärän maksamisesta, vaikka määrä voidaankin jakaa kahteen alle kahdentoista kuukauden aikana maksettavaan erään.

79      Kun asetuksen N:o 320/2006 10 artiklan 4 kohtaa ja asetuksen N:o 968/2006 16 ja 22 artiklaa sekä 25 artiklan 1 kohtaa luetaan yhdessä, käy tässä yhteydessä ilmi, että täydelliseen purkamiseen myönnetyn rakenneuudistustuen maksaminen useassa erässä edellyttää vakuuksien asettamista ja nämä vakuudet vapautetaan vain, jos asetuksen N:o 968/2006 25 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuissa, rakenneuudistusprosessin päätteeksi suoritettavissa tarkastuksissa voidaan vahvistaa muun muassa, että kaikki rakenneuudistussuunnitelmaan sisältyvät toimenpiteet ja toimet on pantu asianmukaisesti täytäntöön.

80      Tästä seuraa, ettei rakenneuudistustuen lopullinen määrä voi olla tiedossa, ennen kuin viimeinen jäsenvaltioiden asettamista vakuuksista on vapautettu eikä siten ennen kuin kaikkien rakenneuudistustoimien päätyttyä suoritettavat tarkastukset on tehty.

81      Vaikka oletettaisiin, että kaikki rakenneuudistustuet maksettiin italialaisille yrityksille 24 kuukautta ennen 9.12.2010 päivättyä ensimmäistä tiedonantoa, kuten Italian tasavalta väitti istunnossa näyttämättä tätä kuitenkaan toteen, kyseisten tukien määrä ei siis ollut lopullinen, vaan se saattoi vielä muuttua.

82      Lisäksi kuten komissio huomautti istunnossa, vaikka oletettaisiin, että rakenneuudistustuki maksettiin italialaisille yrityksille kerralla, tämä seikka ei estä luokittelemasta sokerialan rakenneuudistusjärjestelmää monivuotiseksi toimenpiteeksi. Tältä osin ratkaisevaa on nimittäin se, että kyseisen järjestelmän täytäntöönpano käsittää useita velvoitteita, joita ei voida panna täytäntöön välittömästi, vaan täytäntöönpano jakautuu useille vuosille.

83      Italian tasavalta väittää toiseksi lähinnä, että asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 4 kohdan b alakohdan perusteella komissio saattoi perustellusti vastustaa kaikkia menoja, jotka on toteutettu sokerialan rakenneuudistusjärjestelmän nojalla, jos asetuksen N:o 885/2006 11 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan nojalla annettu tiedonanto on tapahtunut 24 kuukauden kuluessa siitä, kun viimeinen tuensaajalle kuuluva velvoite on pantu täytäntöön. Käsiteltävässä asiassa se katsoo, että komissiolla oli siis vuoden 2015 maaliskuuhun asti aikaa käynnistää tilien tarkastus- ja hyväksymismenettely, eli sen oli tapahduttava 24 kuukauden kuluessa tuotantovälineiden purkamisen määräajasta, joka oli 31.3.2012. Tässä tapauksessa jäsenvaltiolla ei ole enää mahdollisuutta korjata komission toteamaa sääntöjenvastaisuutta, jos asetuksen N:o 885/2006 11 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohtaan perustuva komission tiedonanto annetaan vasta täydellistä purkamista koskevan määräajan päätyttyä. Italian tasavallan mukaan tämä seikka on vastoin tilien tarkastus- ja hyväksymismenettelyn henkeä, johon kuuluu olennaisesti jäsenvaltioiden mahdollisuus korjata komission toteamat sääntöjenvastaisuudet.

84      Italian tasavalta vahvisti vastatessaan unionin yleisen tuomioistuimen istunnossa esittämään kysymykseen, ettei se pyrkinyt vetoamaan edellä 83 kohdassa esitetyillä väitteillään asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 4 kohdan b alakohdan lainvastaisuuteen, vaan se pyrki lähinnä kiistämään kyseisen säännöksen soveltamisen käsiteltävässä asiassa.

85      Tässä yhteydessä on riittävää todeta, että asetuksen N:o 885/2006 11 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan nojalla annettu tiedonanto, tässä tapauksessa 9.12.2010 päivätty ensimmäinen tiedonanto (ks. edellä 24 kohta), osoitettiin Italian tasavallalle, ennen kuin viimeisen rakenneuudistustukien saajille asetetun velvoitteen määräaika, 31.3.2012, oli päättynyt (ks. edellä 74 kohta). Italian tasavalta olisi voinut korjata 9.12.2010 päivätyssä ensimmäisessä tiedonannossa todetut sääntöjenvastaisuudet tai ainakin toteuttaa toimenpiteitä niiden korjaamiseksi.

86      Edellä esitetyn perusteella komissio ei ole tehnyt virhettä katsoessaan, että sokerialan rakenneuudistustuilla rahoitetaan monivuotista toimenpidettä, ja sisällyttäessään tämän perusteella kaikki italialaisille yrityksille myönnetyt rakenneuudistustuet riidanalaiseen oikaisuun.

87      Ensimmäisen kanneperusteen ensimmäinen osa on siis hylättävä.

 Ensimmäisen kanneperusteen toinen osa, joka koskee puolustautumisoikeuksien ja kontradiktorisen periaatteen loukkaamista

88      Italian tasavalta väittää olennaisin osin, ettei ole voinut käyttää puolustautumisoikeuksiaan, sillä komissio vaihtoi myöhäisessä vaiheessa – 16.8.2012 annetussa muodollisessa tiedonannossa – kantaansa oikeusperustaan, jonka perusteella asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 4 kohdassa tarkoitettu 24 kuukauden määräaika oli laskettava, ja tämä on loukannut myös tilien tarkastus- ja hyväksymismenettelyn kontradiktorista luonnetta.

89      Komissio kiistää Italian tasavallan väitteet.

90      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tilien tarkastamista ja hyväksymistä koskeva lopullinen päätös tehdään erityisessä kontradiktorisessa menettelyssä, jossa kyseisillä jäsenvaltioilla on kaikki edellytetyt menettelylliset takeet kantansa esittämiseksi (ks. tuomio 14.12.2000, Saksa v. komissio, C-245/97, EU:C:2000:687, 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

91      Kyseisestä menettelystä säädetään asetuksen N:o 885/2006 11 artiklassa, jonka otsikko on ”Sääntöjenmukaisuuden tarkastaminen”, seuraavasti:

”1.      Jos komissio tutkimuksen perusteella katsoo, että menoja ei ole toteutettu yhteisön sääntöjen mukaisesti, sen on annettava kyseiselle jäsenvaltiolle tiedoksi havaintonsa ja tulevan sääntöjenmukaisuuden varmistamiseksi toteutettavat korjaustoimenpiteet.

Tiedoksiannossa on viitattava tähän artiklaan. Jäsenvaltion on annettava vastaus kahden kuukauden kuluessa tiedonannon vastaanottamisesta, ja komissio voi muuttaa kantaansa vastaavasti. Komissio voi perustelluissa tapauksissa suostua vastaukselle varatun määräajan pidentämiseen.

Vastaukselle varatun määräajan päätyttyä komissio kutsuu koolle kahdenvälisen kokouksen, ja molempien osapuolten on pyrittävä pääsemään sopuun toteutettavista toimenpiteistä, rikkomuksen vakavuuden arvioinnista ja yhteisön talousarviolle aiheutuneesta taloudellisesta vahingosta.

2.      Jäsenvaltion on kahden kuukauden kuluessa 1 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitetun kahdenvälisen kokouksen pöytäkirjojen vastaanottamisesta toimitettava kokouksessa pyydetyt tiedot tai muut käynnissä olevan tarkastelun kannalta hyödyllisiksi katsomansa tiedot.

– –

Ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun määräajan päätyttyä komissio antaa sääntöjenmukaisuuden tarkastamisen yhteydessä saamiensa tietojen perusteella päätelmänsä virallisesti jäsenvaltioiden tiedoksi. Tiedonannossa arvioidaan menoja, jotka komissio aikoo jättää asetuksen – – N:o 1290/2005 31 artiklan mukaisesti yhteisön rahoituksen ulkopuolelle, ja siinä viitataan tämän asetuksen 16 artiklan 1 kohtaan.

3.      – –

Komission tarkasteltua sovitteluelimen tämän asetuksen 3 luvun mukaisesti laatimat kertomukset se tekee tarvittaessa asetuksen – – N:o 1290/2005 31 artiklan mukaisesti yhden tai useamman päätöksen niiden menojen, joita yhteisön sääntöjen noudattamatta jättäminen koskee, jättämiseksi yhteisön rahoituksen ulkopuolelle, kunnes korjaustoimenpiteet on tosiasiallisesti toteutettu jäsenvaltiossa.

– –”

92      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan asianomaisen hallituksen on saatava asetuksen N:o 885/2006 11 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun ”kirjallisen tiedonannon” perusteella täydellisesti tietoonsa komission tekemät varaukset, jotta tiedonanto voi täyttää sille kyseisessä säännöksessä annetun ilmoitustehtävän (ks. tuomio 3.5.2012, Espanja v. komissio, C‑24/11 P, EU:C:2012:266, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

93      Lisäksi oikeuskäytännöstä käy ilmi, että asetuksen N:o 885/2006 11 artiklan 1 kohdan ensimmäistä alakohtaa on luettava yhdessä asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 4 kohdan kanssa, minkä perusteella komissio ei voi jättää rahoituksen ulkopuolelle menoja, jotka on toteutettu jonkin viimeksi mainitun säännöksen mukaisen määräajan ulkopuolella. Tästä seuraa, että asetuksen N:o 885/2006 11 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetty kirjallinen tiedonanto toimii varoituksena siitä, että tietyllä ajanjaksolla ennen kyseisen tiedonannon tiedoksi antamista toteutetut menot voidaan jättää Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahastosta (EMOTR) maksetun rahoituksen ulkopuolelle, joten kyseinen tiedonanto on kyseisen ajanjakson laskemisen alkamisajankohta (ks. analogisesti tuomio 3.5.2012, Espanja v. komissio, C‑24/11 P, EU:C:2012:266, 30 kohta).

94      Asetuksen N:o 885/2006 11 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa ei edellytetä, että komissio mainitsee rahoituksen ulkopuolelle jätettävät menot kirjallisessa tiedonannossa (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 7.10.2004, Ruotsi v. komissio, C-312/02, EU:C:2004:594, 14 kohta). Kirjallisessa tiedonannossa ei tarvitse mainita nimenomaisesti myöskään asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua määräaikaa (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 24.1.2002, Suomi v. komissio, C-170/00, EU:C:2002:51, 32 kohta). Asetuksen N:o 885/2006 11 artiklan 1 kohdassa erotellaan nimittäin muotovaatimusten osalta yhtäältä artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettu ”tiedonanto havainnoista”, josta on kyse esillä olevassa asiassa, ja toisaalta artiklan 2 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitettu, myöhemmässä vaiheessa annettava ”muodollinen tiedonanto päätelmistä”. Tästä seuraa, että ensiksi mainitun tiedonannon ei tarvitse täyttää yhtä tiukkoja muotovaatimuksia kuin jälkimmäisen (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 24.1.2002, Suomi v. komissio, C-170/00, EU:C:2002:51, 29 kohta).

95      Alkuun on huomautettava, että edellä 68–76 kohdasta käy ilmi, että sokerialan rakenneuudistustuilla rahoitetaan monivuotisia toimenpiteitä ja että siten 24 kuukauden määräajan laskemisessa sovellettava oikeusperusta on asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 4 kohdan b alakohta.

96      Saatekirjeessä, joka oli liitetty käsiteltävässä asiassa 9.12.2010 päivätyllä ensimmäisellä tiedonannolla Italian tasavallalle ilmoitettuihin tutkimuksen EX/2010/010/IT tuloksiin, on mainittu, että mahdollinen ”rahoituksen ulkopuolelle jättäminen koskee ainoastaan menoja, jotka on toteutettu [24] kuukautta ennen [kyseisen] tiedonannon lähettämistä”. Komissio viittasi siis implisiittisesti, mutta väistämättä, että 24 kuukauden määräajan laskemisen oikeusperusta on asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 4 kohdan a alakohta eikä asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 4 kohdan b alakohta.

97      Komission tavoin on kuitenkin syytä huomauttaa, että 9.12.2010 päivättyyn ensimmäiseen tiedonantoon sisältyneessä kirjeessä olevasta maininnasta huolimatta kyseisen kirjeen liitteestä käy selkeästi ilmi, ettei komissio hyväksynyt kyseisten italialaisten yritysten tukikelpoisuutta kaikkien niiden saamien rakenneuudistustukien osalta. Siinä tuotiin nimittäin esille, että komission maatalouden ja maaseudun kehittämisen pääosaston ”yksiköt katsovat, – – ettei yksikään kyseisistä yrityksistä täytä [täydelliseen purkamiseen myönnetyn rakenneuudistustuen] saamisen välttämättömiä edellytyksiä” ja että ”koska valtaosa rakenneuudistustuista on jo maksettu ja valtaosa vakuuksista on jo vapautettu kyseisille yrityksille, on täsmennettävä, että hallinto saattaa viime kädessä joutua vastaamaan asetuksissa säädettyjen vaatimusten noudattamatta jättämisen taloudellisista seurauksista”.

98      Edellä esitetyn perusteella 9.12.2010 päivätyssä ensimmäisessä tiedonannossa annettiin Italian viranomaisille riittävästi tietoa komission varaumista ja oikaisuista, joita sovellettaisiin todennäköisesti kyseisiin menoihin, joten tiedonanto täytti asetuksen N:o 885/2006 11 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa kirjalliselle tiedonannolle annetun ilmoitustehtävän.

99      Vaikka komissio ilmoitti 4.5.2011 järjestetyssä kahdenvälisessä kokouksessa, että tutkimus EX/2010/010/IT kohdistui ajanjaksolle, joka alkoi 24 kuukautta ennen asetuksen N:o 885/2006 11 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun tiedonannon lähettämistä, ja että tutkimus koski siten vain 10.12.2008–9.12.2010 toteutuneita menoja, komissio vahvisti kuitenkin 16.8.2012 päivätyn muodollisen tiedonannon liitteessä 1 kannan, jolle se oli asettunut 9.12.2010 päivätyssä ensimmäisessä tiedonannossa. Komissio totesi nimittäin olennaisin osin, että rahoitusoikaisu voitaisiin vahvistaa kaikkien Italian tasavallan sokerialan väliaikaisen rakenneuudistusjärjestelmän nojalla toteuttamien menojen pohjalta, myös 9.12.2010 päivätyn ensimmäisen tiedonannon lähettämistä edeltäviä 24 kuukautta aiemmin toteutuneiden menojen pohjalta, ja että näin ollen 24 kuukauden määräaika olisi laskettava käsiteltävässä asiassa asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 4 kohdan b alakohdan mukaisesti.

100    Joka tapauksessa on tuotava esille, että 16.8.2012 päivätyn muodollisen tiedonannon vastaanotettuaan Italian tasavalta saattoi asian sovitteluelimen käsiteltäväksi asetuksen N:o 885/2006 16 artiklan mukaisesti, joten sillä oli mahdollisuus riitauttaa asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 4 kohdan b alakohdan sovellettavuus kyseisessä elimessä (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 26.9.2012, Italia v. komissio, T-84/09, ei julkaistu, EU:T:2012:471, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

101    Italian tasavalta myönsi istunnossa, ettei se ollut riitauttanut sovitteluelimessä asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 4 kohdan b alakohdan sovellettavuutta ja että se oli keskittynyt ainoastaan asiakysymykseen, joka koski mahdollisuutta säilyttää riidanalaiset siilot ja saada täydelliseen purkamiseen myönnettyä rakenneuudistustukea.

102    On vielä muistettava, että sen jälkeen kun tuomio SFIR ym. (C-187/12–C-189/12, EU:C:2013:737) annettiin 14.11.2013, komissio antoi 28.3.2014 päivätyllä kirjeellä Italian tasavallalle mahdollisuuden esittää lisähuomautuksia (ks. edellä 32 kohta). Italian viranomaiset eivät kuitenkaan riitauttaneet 30.5.2014 päivätyssä vastauskirjeessään asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 4 kohdan b alakohdan soveltamista käsiteltävässä asiassa (ks. edellä 33 kohta).

103    Tässä tilanteessa Italian tasavalta ei voi vedota unionin yleisessä tuomioistuimessa menettelylliseen takeeseen, jonka se on jättänyt käyttämättä tilien tarkastus- ja hyväksymismenettelyn aikana (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 9.9.1999, Petrides v. komissio, C‑64/98 P, EU:C:1999:399, 32 kohta).

104    Ensimmäisen kanneperusteen toinen osa on siis hylättävä.

 Ensimmäisen kanneperusteen kolmas osa, joka koskee lähinnä puutteellisia perusteluja

105    Italian tasavalta väittää lähinnä, että riidanalaisen päätöksen perustelut ovat puutteelliset siksi, että komissio oli perustellut 16.8.2012 päivätyssä muodollisessa tiedonannossa hyvin niukasti sitä, miksi se oli vaihtanut 24 kuukauden määräajan laskemisessa sovellettavan oikeusperustan äkillisesti ja perusteettomasti.

106    Komissio ei ota tähän kantaa.

107    Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että erityisesti tilien tarkastamista ja hyväksymistä koskevien päätösten valmistelun yhteydessä päätöksen perusteluja on pidettävä riittävinä, kun se jäsenvaltio, jolle päätös on osoitettu, on osallistunut kiinteästi päätöksen valmisteluun ja näin ollen tuntee ne syyt, joiden vuoksi komissio ei ole katsonut riidanalaisen summan kuuluvan EMOTR:n vastattavaksi (tuomio 1.10.1998, Alankomaat v. komissio, C-27/94, EU:C:1998:446, 36 kohta, ja tuomio 10.9.2008, Italia v. komissio, T-181/06, ei julkaistu, EU:T:2008:331, 32 kohta).

108    Käsiteltävässä asiassa 16.8.2012 päivätyn muodollisen tiedonannon liitteessä 1 olevaan osaan ”Perustelut” kuuluvassa 12 kohdassa komissio muistuttaa, että sokerialan väliaikainen rakenneuudistusjärjestelmä käsitti aikavälin 1.7.2006–31.3.2012 eli 69 kuukautta. Lisäksi komissio selittää osaan ”Perustelut” kuuluvassa 13 kohdassa, että kyseinen järjestelmä on asetuksen N:o 1290/2005 3 artiklassa tarkoitettu monivuotinen toimenpide, jonka perusteella täydelliseen purkamiseen myönnetyn rakenneuudistustuen maksuerät oli suoritettu vaiheittain. Lisäksi komissio tuo esille, että täydelliseen purkamiseen myönnetyn rakenneuudistustuen jokaisen erän maksaminen edellytti vakuuden asettamista, ja kyseisen vakuuden arvon oli oltava 120 prosenttia asianomaisen erän arvosta. Komissio selittää niin ikään, että asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 4 kohdan b alakohdan mukaisesti kyseisten menojen yhdenmukaisuutta rakenneuudistusrahaston tavoitteiden ja asiaan liittyvien säännösten kanssa voitiin arvioida vasta sen jälkeen, kun tuensaajalle asetetuista velvoitteista viimeisen määräaika oli päättynyt (31.3.2012). Komissio toteaa 16.8.2012 päivätyn muodollisen tiedonannon liitteessä 1 olevaan osaan ”Perustelut” kuuluvassa 15 kohdassa olennaisin osin, että koska riidanalaisia siiloja ei ollut purettu 31.3.2012, tilien tarkastus- ja hyväksymismenettely koski kaikkia italialaisille yrityksille myönnettyihin rakenneuudistustukiin liittyviä menoja.

109    On siis osoitettu, että komissio on esittänyt 16.8.2012 päivätyssä muodollisessa tiedonannossa riittävät perustelut sille, miksi rahoitusoikaisun oli sisällettävä kaikki asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 4 kohdan b alakohdan mukaisesti lasketulla ajanjaksolla toteutuneet menot. Lisäksi Italian tasavalta on saanut selville edellä 108 kohdassa lueteltujen perustelujen avulla syyt, joiden vuoksi komissio oli muuttanut kantaansa oikeusperustaan, jota oli käytettävä asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 4 kohdassa tarkoitetun 24 kuukauden määräajan laskemisessa.

110    Ensimmäisen kanneperusteen kolmas osa on siis hylättävä, ja näin ensimmäinen kanneperuste on hylättävä kokonaisuudessaan.

 Toinen kanneperuste, joka koskee asetuksen N:o 885/2006 11 artiklan rikkomista, puolustautumisoikeuksien loukkaamista, asetuksen N:o 320/2006 ja asetuksen N:o 968/2006 rikkomista sekä 14.11.2013 annetun tuomion SFIR ym. (C-187/12–C-189/12) huomioimatta jättämistä

111    Tämä kanneperuste jakautuu kahteen osaan. Ensimmäinen osa koskee lähinnä asetuksen N:o 885/2006 11 artiklan rikkomista ja puolustautumisoikeuksien loukkaamista. Toinen osa koskee asetuksen N:o 320/2006 ja asetuksen N:o 968/2006 rikkomista sekä 14.11.2013 annetun tuomion SFIR ym. (C-187/12–C-189/12, EU:C:2013:737) huomioimatta jättämistä.

 Toisen kanneperusteen ensimmäinen osa, joka koskee lähinnä asetuksen N:o 885/2006 11 artiklan rikkomista ja puolustautumisoikeuksien loukkaamista

112    Italian tasavalta väittää olennaisin osin, että 9.12.2010 päivätty ensimmäinen tiedonanto rikkoo asetuksen N:o 885/2006 11 artiklan 1 kohdan ensimmäistä alakohtaa, sillä komission varaumat eivät käyneet sen perusteella täysin selviksi Italian tasavallalle eikä Italian tasavalta ollut näin ollen pystynyt käyttämään mainitussa säännöksessä vahvistettuja puolustautumisoikeuksia. Tässä yhteydessä se tuo yhtäältä esille, että komissio väitti 9.12.2010 päivätyssä ensimmäisessä tiedonannossa siilojen olevan kaikissa olosuhteissa tuotantovälineitä, mutta myönsi 14.11.2013 annetun tuomion SFIR ym. (C-187/12–C-189/12, EU:C:2013:737) jälkeen lähettämässään 28.3.2014 päivätyssä kirjeessä, ettei siiloja ollut välttämätöntä pitää tuotantovälineinä. Toisaalta se toteaa, ettei 9.12.2010 päivätyssä ensimmäisessä tiedonannossa ollut mitään mainintaa siitä, että siilojen käyttötarkoitusta oli arvioitava täydelliseen purkamiseen myönnetyn rakenneuudistustuen hakemishetkellä (jäljempänä komission asettama kriteeri). Italian tasavallan mukaan se oli saanut täydelliset tiedot komission varaumista, jotka koskivat siilojen purkamista täydelliseen purkamiseen myönnetyn rakenneuudistustuen yhteydessä, vasta 28.3.2014 päivätyllä komission kirjeellä. Tuolloin se ei voinut käyttää enää kaikkia asetuksen N:o 885/2006 11 artiklassa vahvistettuja menettelyllisiä takeita eikä puolustautumisoikeuksiaan.

113    Komissio kiistää Italian tasavallan väitteet.

114    On muistettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tilien tarkastamista ja hyväksymistä koskeva lopullinen päätös tehdään erityisessä kontradiktorisessa menettelyssä, jossa kyseisillä jäsenvaltioilla on oltava kaikki edellytetyt menettelylliset takeet kantansa esittämiseksi (tuomio 29.1.1998, Kreikka v. komissio, C-61/95, EU:C:1998:27, 39 kohta; tuomio 14.12.2000, Saksa v. komissio, C-245/97, EU:C:2000:687, 47 kohta, ja tuomio 3.7.2014, Alankomaat v. komissio, T-16/11, ei julkaistu, EU:T:2014:603, 69 kohta).

115    Asetuksen N:o 885/2006 11 artiklan 1 kohdan ensimmäisestä alakohdasta käy lisäksi ilmi, että ensimmäisessä tiedonannossa on täsmennettävä asianomaiselle jäsenvaltiolle komission tutkimusten tulokset ja ilmaistava korjaustoimenpiteet, jotka on toteutettava kyseisten unionin sääntöjen noudattamisen varmistamiseksi tulevaisuudessa (ks. edellä 91 kohta).

116    Kuten edellä 25 kohdassa on tuotu esille, käsiteltävässä asiassa 9.12.2010 päivätystä ensimmäisestä tiedonannosta ilmenee, että komission mielestä täydelliseen purkamiseen myönnetyn rakenneuudistustuen myöntämisedellytykset eivät täyttyneet, sillä tietyt tuotantovälineet, muun muassa riidanalaiset siilot, oli säilytetty aiemmissa sokerintuotantopaikoissa, joissa komission tutkijat olivat käyneet. Komissio ilmoitti kyseisessä tiedonannossa myös, ettei italialaisilla yrityksillä ollut oikeutta täydelliseen purkamiseen myönnettyyn rakenneuudistustukeen, elleivät ne panneet rakenneuudistussuunnitelmia täytäntöön kokonaan ja ellei muita tuotantotoimintaan liittyviä rakennuksia, muun muassa riidanalaisia siiloja, purettu.

117    Italian tasavalta kiisti 9.2.2011 päivätyssä kirjeessään komission kannan, jonka mukaan siilot olivat kaikissa tapauksissa purkamista koskevan velvollisuuden piiriin kuuluvia tuotantovälineitä, ja väitti olennaisin osin yhtäältä, etteivät riidanalaiset siilot olleet tuotantovälineitä, koska ne oli tarkoitettu yksinomaan lopputuotteen varastointiin, ja toisaalta, että komission tulkinta oli vastoin asetusta N:o 320/2006 ja asetusta N:o 968/2006. Italian tasavalta on toistanut kantansa 4.5.2011 järjestetyssä kahdenvälisessä kokouksessa, 2.11.2011 päivätyissä kyseisestä kokouksesta laadittua pöytäkirjaa koskevissa huomautuksissa sekä sovittelumenettelyn aikana.

118    Komissio pysyi 4.5.2011 järjestetyssä kahdenvälisessä kokouksessa kannassaan, jonka mukaan riidanalaisten siilojen oli katsottava olevan olennainen osa tuotantolaitosta, joten ne oli purettava.

119    Lisäksi unionin tuomioistuin on todennut 14.11.2013 antamassaan tuomiossa SFIR ym. (C-187/12–C-189/12, EU:C:2013:737) olennaisin osin, että tuotantovälineiden käsite sisältää siilot, jotka on tarkoitettu rakenneuudistustuen saajan sokerin varastointiin. Se katsoi kuitenkin, ettei näin ollut kahdessa tilanteessa (jäljempänä unionin tuomioistuimen asettamat poikkeukset): yhtäältä jos voitiin osoittaa, että siiloja käytettiin yksinomaan sellaisen kiintiössä tuotetun sokerin varastointiin, jonka muut tuottajat ovat tuoneet varastoitavaksi tai joka on ostettu muilta tuottajilta, ja toisaalta jos niitä käytettiin yksinomaan muualla tuotetun sokerin myyntipäällykseen panemiseen tai pakkaamiseen myyntiä varten (tuomio 14.11.2013, SFIR ym. C-187/12–C-189/12, EU:C:2013:737, 32, 33 ja 35 kohta).

120    Komissio muutti 14.11.2013 annetun tuomion SFIR ym. (C-187/12–C-189/12, EU:C:2013:737) perusteella kantaansa siiloista tehtävän arvioinnin suhteen, ja kuten edellä 32 ja 102 kohdassa muistutetaan, se myönsi 28.3.2014 päivätyllä kirjeellä Italian viranomaisille kahden kuukauden määräajan vakuuttavien todisteiden esittämiseksi siitä, että riidanalaisia siiloja oli käytetty käsiteltävässä asiassa ennen riidanalaisten tukien hakemista yksinomaan muiden tuottajien kiintiöissä tuotetun sokerin varastointiin ja myyntipäällykseen panemiseen.

121    Italian tasavalta ei täyttänyt tätä pyyntöä. Se nimittäin vain kiisti 30.5.2014 päivätyssä kirjeessään komission asettaman kriteerin. Se toi tässä yhteydessä esille muun muassa, että unionin tuomioistuin on myöntänyt nimenomaisesti 14.11.2013 antamassaan tuomiossa SFIR ym. (C-187/12–C-189/12, EU:C:2013:737), ettei varastointisiiloja tarvinnut purkaa, jos osoitettiin, että siiloja käytettiin sellaisen sokerin varastointiin, jonka muut tuottajat olivat tuoneet varastoitavaksi tai joka oli ostettu muilta tuottajilta, tai jos ne oli tarkoitettu muualla tuotetun sokerin pakkaamiseen. Sen mukaan oli siis hyödytöntä arvioida, mikä siilojen käyttötarkoitus on ollut ennen rakenneuudistustuen hakemista. Italian tasavalta toi vielä esille, että Italian viranomaiset olivat toimittaneet komissiolle joukon asiakirjoja, jotka liittyivät täydelliseen purkamiseen myönnetyn rakenneuudistustuen hyväksymismenettelyyn, mukaan lukien hyväksytyt rakenneuudistussuunnitelmat ja paikalla tehdyistä tarkastuksista laaditut vuosikertomukset, joissa ilmoitetaan puretut ja säilytetyt tuotantovälineet ja laitteet sekä niiden jokaisen todellinen käyttötarkoitus.

122    Edellä esitetyn perusteella Italian tasavalta luopui esittämästä todisteita, jotka osoittavat, etteivät riidanalaiset siilot olleet tuotantovälineitä tuen hakemishetkellä, ja näin käyttämästä tähän kysymykseen liittyviä puolustautumisoikeuksiaan.

123    Edellä esitetyn perusteella ja edellä 103 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö huomioon ottaen puolustautumisoikeuksien loukkaamista koskeva väite on perusteeton ja se on hylättävä.

124    Toisen kanneperusteen ensimmäinen osa on siis hylättävä.

 Toisen kanneperusteen toinen osa, joka koskee asetuksen N:o 320/2006 ja asetuksen N:o 968/2006 rikkomista sekä 14.11.2013 annetun tuomion SFIR ym. (C-187/12–C-189/12) huomioimatta jättämistä

125    Italian tasavalta, jota Ranskan tasavalta ja Unkari tukevat, väittää lähinnä, että komissio on katsoessaan, että riidanalaisten siilojen säilyttäminen esti täydelliseen purkamiseen myönnetyn rakenneuudistustuen myöntämisen, rikkonut asetusta N:o 320/2006 ja asetusta N:o 968/2006 sekä jättänyt huomioimatta 14.11.2013 annetun tuomion SFIR ym. (C-187/12–C-189/12, EU:C:2013:737).

126    Komissio kiistää Italian tasavallan, Ranskan tasavallan ja Unkarin väitteet.

127    Aluksi on muistutettava, että unionin tuomioistuin toteaa 14.11.2013 antamassaan tuomiossa SFIR ym. (C-187/12–C-189/12, EU:C:2013:737), ettei tuotantovälineiden käsitettä ole määritelty asetuksessa N:o 320/2006 eikä asetuksessa N:o 968/2006, ja tuo sen jälkeen esille ensinnäkin, että tuotannon käsitteeseen voidaan sisällyttää myös muita tuotteen valmistusvaiheita, jotka edeltävät tai seuraavat kemiallista tai mekaanista jalostusprosessia, ja että siten siihen voidaan sisällyttää myös sellaisen sokerin varastointi, jota ei ole pantu myyntipäällykseen välittömästi raaka-aineesta uuttamisen jälkeen. Tämän perusteella se päättelee, että varastoinnin voidaan katsoa ”liittyvän suoraan sokerin tuotantoon” asetuksen N:o 968/2006 4 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetulla tavalla (tuomio 14.11.2013, SFIR ym., C-187/12–C-189/12, EU:C:2013:737, 26 kohta). Toiseksi unionin tuomioistuin katsoo, että siiloilla voi olla välitön vaikutus sokerin, jota voidaan tuottaa, määrään ja tuotantomenetelmiin, jotka muotoutuvat varastointimahdollisuuksien läheisen sijainnin perusteella, sillä ne antavat mahdollisuuden lykätä kokonaan tai osittain tietyn sokerin markkinointivuoden tuotannon myyntiä ja näin vaikuttaa asetuksen N:o 320/2006 johdanto-osan viidennessä perustelukappaleessa tarkoitettuun markkinatilanteeseen (tuomio 14.11.2013, SFIR ym., C-187/12–C-189/12, EU:C:2013:737, 27–29 kohta). Kolmanneksi se katsoi olennaisin osin, että asetuksen N:o 320/2006 3 artiklan 3 kohdan a ja b alakohdan mukaan täydelliseen purkamiseen myönnetyn rakenneuudistustuen myöntäminen edellyttää lähtökohtaisesti, että asianomainen teollisuuslaitos on pääsääntöisesti saatettava kokonaisuudessaan pois toiminnasta, ja että mahdollisuutta olla purkamatta muita välineitä kuin tuotantovälineitä tai jopa jatkaa niiden käyttämistä tulevaisuudessa ja säilyttää samalla oikeus täysimääräiseen tukeen on näin ollen pidettävä poikkeuksena, jota on tulkittava suppeasti (tuomio 14.11.2013, SFIR ym. C-187/12–C-189/12, EU:C:2013:737, 30 kohta).

128    Edellä esitetyn perusteella unionin tuomioistuin toteaa 14.11.2013 annetun tuomion SFIR ym. (C-187/12–C-189/12, EU:C:2013:737) 31 kohdassa perustellusti, että tuensaajan sokerin varastointiin tarkoitettua siiloa on pidettävä tuotantovälineenä, ja näin on riippumatta siitä, käytetäänkö sitä myös muihin tarkoituksiin. Unionin tuomioistuin asettaa kuitenkin kaksi poikkeusta tähän pääperiaatteeseen (ks. edellä 119 kohta).

129    Italian tasavalta ei kiistä käsiteltävässä asiassa sitä, että rakenneuudistusprosessin päätyttyä riidanalaiset siilot oli säilytetty useissa täydelliseen purkamiseen myönnettyä rakenneuudistustukea saaneiden italialaisten yritysten sokerintuotantopaikoissa. Se ei kiistä myöskään sitä, ettei se toimittanut todisteita, jotka osoittaisivat, että riidanalaiset siilot kuuluivat täydelliseen purkamiseen myönnetyn rakenneuudistustuen hakemishetkellä unionin tuomioistuimen asettamien poikkeuksien soveltamisalaan.

130    Italian tasavalta, jota Ranskan tasavalta ja Unkari tukevat, katsoo kuitenkin, ettei edellä 129 kohdassa mainituilla seikoilla voida perustella siihen kohdistettua rahoitusoikaisua.

131    Asetuksen N:o 320/2006 johdanto-osan ensimmäisestä ja viidennestä perustelukappaleesta käy ilmi, että kyseisen säädöksen tarkoituksena on vähentää kannattamatonta sokerintuotantokapasiteettia unionissa kannustamalla tuottamattomimpia yrityksiä luopumaan kiintiösokerin tuotannostaan sekä kyseisistä kiintiöistä.

132    Asetuksen N:o 320/2006 johdanto-osan viidennessä perustelukappaleessa todetaan lisäksi, että rakenneuudistusjärjestelmä perustuu sokeriyritysten vapaaehtoiseen osallistumiseen, koska sillä on haluttu ottaa käyttöön merkittävä taloudellinen kannustin riittävän rakenneuudistustuen muodossa (ks. vastaavasti tuomio 14.11.2013, SFIR ym., C-187/12–C-189/12, EU:C:2013:737, 44 kohta).

133    Jotta kyseisen säädöksen tavoite, joka on kannattamattoman sokerintuotantokapasiteetin vähentäminen unionissa, toteutuisi, unionin lainsäätäjä on säätänyt kaksi erilaista rakenneuudistusjärjestelmää, joita sovelletaan sen mukaan, onko purkaminen täydellinen vai osittainen, ja joissa annetaan eri määrä rakenneuudistustukea, mikä käy ilmi asetuksen N:o 320/2006 3 artiklan 5 kohdan a ja b alakohdasta, luettuina yhdessä asetuksen N:o 968/2006 johdanto-osan neljännen perustelukappaleen kanssa.

134    Ensinnäkin asetuksen N:o 320/2006 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa ja saman artiklan 3 kohdan b alakohdassa edellytetään täydelliseen purkamiseen myönnetyn rakenneuudistustuen myöntämiseksi, että tukea hakeva sokeriyritys luopuu kiintiöstä, jonka se on myöntänyt yhdelle tai useammalle tehtaistaan, ja että se sulkee tehtaan ja purkaa tuotantovälineet kokonaan. Sitä vastoin asetuksen N:o 320/2006 3 artiklan 1 kohdan b alakohdassa ja saman artiklan 4 kohdan b alakohdassa edellytetään osittaiseen purkamiseen myönnetyn rakenneuudistustuen myöntämiseksi, että tukea hakeva sokeriyritys luopuu kiintiöstä, jonka se on myöntänyt yhdelle tai useammalle tehtaistaan; että se purkaa osittain kyseisten tehtaiden tuotantovälineet eikä käytä enää jäljellä olevia tuotantovälineitä sokerialan yhteisen markkinajärjestelyn (jäljempänä sokerialan yhteinen markkinajärjestely) piiriin kuuluvien tuotteiden valmistukseen.

135    Toiseksi asetuksen N:o 968/2006 4 artiklassa täsmennetään tuotantovälineiden purkamista koskevan velvollisuuden laajuus.

136    Asetuksen N:o 968/2006 4 artiklan 1 kohdan mukaan asetuksen N:o 320/2006 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu kokonaan purkamista koskeva velvollisuus koskee välineitä, joita tarvitaan sokerin, isoglukoosin tai inuliinisiirapin tuottamiseksi (asetuksen N:o 968/2006 4 artiklan 1 kohdan a alakohta); välineitä, jotka liittyvät suoraan sokerin, isoglukoosin tai inuliinisiirapin tuotantoon ja joita tarvitaan luovutetun kiintiön alaiseen tuotantoon, vaikka niitä voitaisiin käyttää muiden tuotteiden tuotantoon (asetuksen N:o 968/2006 4 artiklan 1 kohdan b alakohta), sekä kaikkia muita välineitä, esimerkiksi pakkauslaitteita, jotka jäävät ilman käyttöä ja jotka aiotaan purkaa ja poistaa ympäristösyistä (asetuksen N:o 968/2006 4 artiklan 1 kohdan c alakohta).

137    Asetuksen N:o 968/2006 4 artiklan 1 kohdan c alakohdan perusteella, kun sitä luetaan yhdessä asetuksen N:o 320/2006 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan ja asetuksen N:o 968/2006 johdanto-osan neljännen perustelukappaleen kanssa, täydellisen purkamisen yhteydessä voidaan siis säilyttää poikkeuksellisesti kaikki välineet, joita ei tarvita sokerin, isoglukoosin tai inuliinisiirapin tuottamiseksi tai jotka eivät liity suoraan kyseisten tuotteiden tuotantoon, kuten pakkauslaitteet, edellyttäen että ne jäävät käyttöön eikä niitä aiota purkaa ja poistaa ympäristösyistä.

138    Asetuksen N:o 968/2006 4 artiklan 2 kohdassa säädetään lisäksi, että osittaisen purkamisen yhteydessä purkamista koskeva velvollisuus kattaa saman artiklan 1 kohdassa tarkoitetut välineet (ks. edellä 136 kohta), joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi muuhun tuotantoon tai muuhun tarkoitukseen tehdasalueella rakenneuudistussuunnitelman mukaisesti. Asetuksen N:o 320/2006 3 artiklan 1 kohdan b alakohdasta käy samoin ilmi, ettei jäljelle jääviä tuotantovälineitä voida käyttää enää sokerialan yhteisen markkinajärjestelyn piiriin kuuluvien tuotteiden valmistukseen. Asetuksen N:o 968/2006 4 artiklan 2 kohdan perusteella, kun sitä luetaan yhdessä asetuksen N:o 320/2006 3 artiklan 1 kohdan b alakohdan kanssa, välineet, joita tarvitaan sokerin, isoglukoosin tai inuliinisiirapin tuotantoon tai jotka liittyvät suoraan kyseisten tuotteiden tuotantoon, voidaan siis säilyttää edellyttäen, ettei niitä käytetä enää sokerialan yhteisen markkinajärjestelyn piiriin kuuluvien tuotteiden valmistukseen ja että ne on tarkoitettu käytettäviksi muuhun tuotantoon tai muuhun tarkoitukseen tehdasalueella rakenneuudistussuunnitelman mukaisesti.

139    Kolmanneksi sokeriyrityksen on valittava täydellisen purkamisen ja osittaisen purkamisen välillä rakenneuudistustukea hakiessaan.

140    Kun asetuksen N:o 320/2006 4 artiklan 2 kohdan a, c, d ja e alakohtaa ja saman artiklan 3 kohdan c ja h alakohtaa sekä asetuksen N:o 968/2006 9 artiklan 2 kohdan a ja c alakohtaa luetaan yhdessä, ilmenee nimittäin, että rakenneuudistustukihakemuksen on sisällettävä muun muassa tuenhakijan sitoutuminen yhtäältä asianomaisesta kiintiöstä luopumiseen ja toisaalta tuotantovälineiden purkamiseen kokonaan tai osittain asianomaisen jäsenvaltion asettamassa määräajassa sekä rakenneuudistussuunnitelma, johon sisältyvät muun muassa täydellinen tekninen kuvaus kyseisistä tuotantovälineistä, yhteenveto toimenpiteistä ja toimista, kyseisten toimenpiteiden ja toimien kustannusarvio, rahoitussuunnitelma ja aiottujen toimenpiteiden toteutusaikataulu.

141    Edellä 140 kohdassa mainittujen säännösten mukaisesti tuensaajan on siis yksilöitävä viimeistään täydelliseen tai osittaiseen purkamiseen myönnettyä rakenneuudistustukea hakiessaan kaikki tuotantovälineet, jotka se sitoutuu purkamaan rakenneuudistussuunnitelman mukaisesti. Tämä edellyttää siis, että riidanalaisten siilojen kohdalla olisi pitänyt määrittää jo tukea haettaessa, ovatko ne tuotantovälineitä, joiden purkamisesta on mainittava rakenneuudistussuunnitelmassa, kun haetaan täydelliseen purkamiseen myönnettyä rakenneuudistustukea, vai sisältyvätkö ne unionin tuomioistuimen asettamiin poikkeuksiin.

142    Toisenlainen tulkinta veisi asetuksen N:o 320/2006 4 artiklassa ja asetuksen N:o 968/2006 9 artiklassa asetetuilta vaatimuksilta sisällön, eikä siinä otettaisi myöskään huomioon täydellisen ja osittaisen purkamisen välille kyseisessä lainsäädännössä tehtyä eroa (ks. edellä 133 kohta).

143    Tässä yhteydessä on todettava yhtäältä, että jolleivät sokeriyritykset osaisi sanoa rakenneuudistustukea hakiessaan, ovatko niiden tuotantopaikassa sijaitsevat siilot tuotantovälineitä, näitä ei mainittaisi rakenneuudistussuunnitelmassa purettavina tuotantovälineitä, mikä olisi vastoin asetuksen N:o 320/2006 4 artiklan 3 kohdan c alakohtaa (ks. edellä 140 kohta).

144    Lisäksi täydelliseen purkamiseen myönnettyä rakenneuudistustukea koskevaan hakemukseen liitetty kaikkien tuotantovälineiden purkamista koskeva sitoumus (ks. edellä 140 kohta) olisi puutteellinen, koska se ei sisältäisi oletettavasti kaikkia sitoumuksen antamisen hetkellä olemassa olevia tuotantovälineitä.

145    Toisaalta jos siilojen pitämistä tuotantovälineinä arvioitaisiin rakenneuudistusprosessin päätteeksi, antaisi tämä mahdollisuuden säilyttää sekä täydellisen purkamisen että osittaisen purkamisen yhteydessä tuen hakemishetkellä tuotantovälineiksi katsottavat siilot sillä perusteella, ettei niitä käytettäisi enää rakenneuudistuksen jälkeen sokerin tuotantovälineinä. Mahdollisuus säilyttää osa tuotantovälineistä ei koskisi tällöin enää vain osittaista purkamista, vaan se ulottuisi myös täydelliseen purkamiseen, vaikka viimeksi mainitun yhteydessä toimijat saisivat 25 prosenttia suuremman rakenneuudistustuen kuin mitä osittaiseen purkamiseen myönnetään, sillä siinä otetaan huomioon täydellisestä purkamisesta aiheutuvat suuret kustannukset, kuten käy ilmi asetuksen N:o 320/2006 3 artiklan 5 kohdan a ja b alakohdasta sekä asetuksen N:o 968/2006 johdanto-osan neljännestä perustelukappaleesta.

146    Toisin kuin Italian tasavalta, Ranskan tasavalta ja Unkari väittävät, komissio ei siis ole tehnyt virhettä katsoessaan, että riidanalaisten siilojen tilanne oli arvioitava rakenneuudistustuen hakemishetkellä.

147    Edellä esitettyä päätelmää eivät horjuta Italian tasavallan, Ranskan tasavallan eivätkä Unkarin esittämät väitteet.

148    Italian tasavalta väittää ensinnäkin, ettei komission asettama kriteeri vastaa myyntipäällykseen panemiseen ja pakkaamiseen tarkoitettujen siilojen osalta kyseisessä lainsäädännöllä tavoiteltua työllisyyden ja rakenneuudistuksen kohteena olevien yritysten toiminnan turvaamisen tavoitetta. Se muistuttaa tässä yhteydessä, että kyseisessä lainsäädännössä annetaan nimenomainen mahdollisuus säilyttää myyntipäällykseen panemiseen liittyvä toiminta ja tähän tarvittavat välineet. Sen mukaan on kiistatonta, että siiloja tarvitaan edelleen myyntipäällykseen panemiseen liittyvän toiminnan jatkumisen varmistamiseksi. Jos myyntipäällykseen panemiseen käytetty siilo kuitenkin tuhotaan, lakkaa asianomaisen yrityksen toiminta ja työpaikat menetetään, mikä on vastoin edellä mainittua tavoitetta.

149    Tässä yhteydessä on tuotava esille, että useat asetuksen N:o 320/2006 ja asetuksen N:o 968/2006 säännökset osoittavat, että unionin lainsäätäjä on pitänyt sokerialan rakenneuudistuksen koskettamien alueiden työllisyystilannetta tärkeänä. Esimerkiksi asetuksen N:o 320/2006 3 artiklan 3 kohdan c alakohdasta ja saman artiklan 4 kohdan c alakohdasta käy ilmi, että tuotantovälineiden kokonaan ja osittain purkaminen edellyttää toimenpiteitä henkilöstön uudelleensijoittumisen helpottamiseksi. Lisäksi osittaisen purkamisen osalta asetuksen N:o 968/2006 4 artiklan 2 kohdassa, luettuna yhdessä asetuksen N:o 320/2006 3 artiklan 1 kohdan b alakohdan kanssa, annetaan mahdollisuus säilyttää tuotantovälineet ja käyttää niitä muiden tuotteiden kuin sokerialan yhteisen markkinajärjestelyn piiriin kuuluvien tuotteiden tuotantoon (ks. edellä 138 kohta), minkä ansiosta työpaikat saadaan säilytettyä aiemmissa sokerintuotantopaikoissa. Samalla tavalla asetuksen N:o 968/2006 4 artiklan 1 kohdan c alakohdassa, luettuna yhdessä saman asetuksen johdanto-osan neljännen perustelukappaleen kanssa, annetaan mahdollisuus säilyttää täydellisen purkamisen yhteydessä muut välineet kuin ne, joita tarvitaan sokerin, isoglukoosin tai inuliinisiirapin tuotantoon tai jotka liittyvät suoraan kyseisten tuotteiden tuotantoon, kuten pakkauslaitteet, jotka tulevat käyttöön ja joita ei aiota purkaa ja poistaa ympäristösyistä (ks. edellä 137 kohta).

150    Tämän perusteella työllisyyden sekä rakenneuudistuksen kohteena olevien yritysten toiminnan turvaamisen tavoitetta on arvioitava yhdessä kyseisen lainsäädännön päätavoitteen, joka on kannattamattoman sokerintuotantokapasiteetin vähentäminen unionissa, kanssa asetuksen N:o 320/2006 johdanto-osan ensimmäisen ja viidennen perustelukappaleen mukaisesti (ks. edellä 131 kohta).

151    Myöskään Italian tasavallan esille ottamilla sosiaalisilla näkökohdilla ei voida perustella sen ehdottamaa kyseisen lainsäädännön tulkintaa, joka on vastoin sitä olennaista eroa, jonka unionin lainsäätäjä on halunnut tehdä osittaisen ja täydellisen purkamisen välillä (ks. edellä 133, 134 ja 145 kohta), ja siten ristiriidassa kyseisen lainsäädännön kanssa.

152    Italian tasavallan väite on siis hylättävä.

153    Toiseksi Italian tasavalta, Ranskan tasavalta ja Unkari väittävät lähinnä, että tuotantovälineiden kokonaan purkamista koskeva velvollisuus voidaan täyttää, vaikka myyntipäällykseen panemiseen tai pakkaamiseen käytettäviä siiloja ei pureta, edellyttäen että tuotantokiintiöstä on luovuttu ja sokerintuotanto on lakannut siten lopullisesti.

154    Edellä 133, 134 ja 145 kohdasta ilmenee, että kyseisen lainsäädännön tavoitteen, joka on kannattamattoman sokerintuotantokapasiteetin vähentäminen unionissa, toteutumiseksi unionin lainsäätäjä on säätänyt kaksi erilaista rakenneuudistusjärjestelmää, joita sovelletaan sen mukaan, onko purkaminen täydellinen vai osittainen, ja joissa myönnetään eri määrä rakenneuudistustukea. Lisäksi kuten edellä olevista 139–141 kohdasta käy ilmi, täydellisen ja osittaisen purkamisen välinen valinta edellyttää, että rakenneuudistustukea hakeva yritys yksilöi jo tukea hakiessaan kaikki asianomaisessa tuotantopaikassa sijaitsevat tuotantovälineet, jotka se sitoutuu purkamaan kokonaan tai osittain rakenneuudistusprosessin päättymiseen mennessä.

155    Unionin lainsäätäjän käyttöön ottaman järjestelmän logiikan mukaisesti purettavat tuotantovälineet on näin ollen yksilöitävä jo rakenneuudistustukea haettaessa. Toisin kuin Unkari väittää, komission asettama kriteeri ei siis ole vastoin sokerialan rakenneuudistusjärjestelmän rakennetta.

156    Edellä esitetyn perusteella Italian tasavallan, Ranskan tasavallan ja Unkarin väitteet on hylättävä.

157    Kolmanneksi Italian tasavalta moittii komissiota siitä, että tämä on vaatinut 28.3.2014 päivätyssä kirjeessä Italian tasavaltaa osoittamaan, että riidanalaisia pakkaamiseen käytettyjä siiloja käytettiin yksinomaan muiden tuottajien tuottaman sokerin pakkaamiseen. Italian tasavallan mukaan pakkaamiseen tarkoitetut siilot voitiin nimittäin säilyttää asetuksen N:o 968/2006 4 artiklan 1 kohdan c alakohdan nojalla, ja näin ollen se seikka, onko pakattava sokeri peräisin muilta tuottajilta vai tuotantovälineen käyttäjältä, on vailla merkitystä. Se väittää lisäksi Ranskan tasavallan tavoin, että 14.11.2013 annetun tuomion SFIR ym. (C-187/12–C-189/12, EU:C:2013:737) 33 kohdasta ilmenee, että myyntipäällykseen panemiseen ja pakkaamiseen käytettyjä siiloja ei pidetä tuotantovälineinä, jos kyseisissä siiloissa säilytetty sokeri on tuotettu ”muualla kiintiössä”, kun taas varastointisiilojen kohdalla sokerin on välttämätöntä olla muilta tuottajilta ostettua 14.11.2013 annetun tuomion SFIR ym. (C-187/12–C-189/12, EU:C:2013:737) 32 kohdan mukaisesti.

158    Edellä 136–137 kohdassa on todettu ensinnäkin, että asetuksen N:o 968/2006 4 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan ainoastaan muut kuin tuotantovälineet voidaan säilyttää. Komission oli näin perusteltua vaatia Italian tasavaltaa osoittamaan olennaisin osin, että pakkaamiseen käytetyt riidanalaiset siilot, joiden oli havaittu tutkimuksen EX/2010/010/IT yhteydessä olevan jäljellä puretuissa tuotantopaikoissa, kuuluivat rakenneuudistustukea haettaessa jonkin komission asettaman poikkeuksen soveltamisalaan eikä niitä näin ollen katsottu tuotantovälineiksi.

159    Toiseksi unionin tuomioistuin toteaa 14.11.2013 annetussa tuomiossa SFIR ym. (C-187/12–C-189/12, EU:C:2013:737, 26 ja 31 kohta), että tuensaajan sokerin varastointiin käytetty siilo on sokerituotantoon suoraan liittyvä väline asetuksen N:o 968/2006 4 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetulla tavalla. Se ei siis tarkoittanut muita välineitä, muun muassa pakkaamiseen käytettäviä, joita tarkoitetaan asetuksen N:o 968/2006 4 artiklan 1 kohdan c alakohdassa ja joiden säilyttäminen voidaan hyväksyä täydellisen purkamisen yhteydessä edellyttäen, että niitä käytetään eikä niitä ole tarkoitus purkaa ja poistaa ympäristösyistä.

160    Asetuksen N:o 968/2006 4 artiklan 1 kohdan c alakohdassa ei siis anneta mahdollisuutta säilyttää siiloja, joita on käytetty tuensaajan tuotteiden varastointiin, sillä ne voidaan säilyttää ainoastaan osittaisen purkamisen yhteydessä ja edellyttäen, ettei kyseisiä siiloja käytetä enää rakenneuudistusprosessin päätyttyä sokerialan yhteisen markkinajärjestelyn piiriin kuuluvien tuotteiden valmistukseen.

161    Edellä esitetyn perusteella on hylättävä myös Unkarin vastauksessaan unionin yleisen tuomioistuimen kirjalliseen kysymykseen esittämä väite, jonka mukaan asetuksen N:o 968/2006 johdanto-osan neljännessä perustelukappaleessa erotetaan tuotantovälineiden joukosta välineet, ”jotka eivät ole osa tuotantolinjaa”, kuten sokerin varastointisiilot, jotka voidaan säilyttää riippumatta siitä, onko kyseessä täydellinen vai osittainen purkaminen.

162    Kolmanneksi Italian tasavalta ei ole osoittanut eikä edes väittänyt tilien tarkastus- ja hyväksymismenettelyn aikana, että tuensaaja käytti riidanalaisia siiloja rakenneuudistustuen hakemisen aikaan muualla toisessa kiintiössä tuotetun sokerin myyntipäällykseen panemiseen ja pakkaamiseen. Näin ollen Italian tasavallan väitteeseen, jonka mukaan ”muualla kiintiössä tuotetun” sokerin myyntipäällykseen panemiseen ja pakkaamiseen käytetyt siilot kuuluvat yhden unionin tuomioistuimen asettaman poikkeuksen soveltamisalaan, ei ole tarpeen vastata, sillä väite ei saata kyseenalaiseksi komission toteamusta, jonka mukaan riidanalaiset siilot eivät kuuluneet unionin tuomioistuimen asettamien poikkeusten soveltamisalaan rakenneuudistustukea haettaessa.

163    Italian tasavallan väite on siis hylättävä.

164    Neljänneksi Italian tasavalta väittää olennaisin osin, että komission soveltaman rahoitusoikaisun ja riidanalaisten siilojen purkamisen seuraukset ovat suhteettomat verrattuna kyseisen lainsäädännön tavoitteisiin, jotka saavutettaisiin täysimittaisesti kiintiöstä luopumisella ja tästä seuraavalla sokerintuotannon lopullisella lakkaamisella.

165    Ensinnäkin on tuotava esille, että kyseisessä lainsäädännössä edellytetään tuotantovälineiden, myös tuensaajan tuottaman sokerin varastointiin käytetyn siilon, purkamista ainoastaan täydellisen purkamisen yhteydessä. Tällainen velvollisuus ei vaikuta suhteettomalta verrattuna kyseisen lainsäädännön tavoitteeseen, joka on kannattamattoman sokerintuotantokapasiteetin vähentäminen unionissa.

166    Siilojen säilyttäminen on siis sallittua osittaisen purkamisen ollessa kyseessä, vaikka ne katsottaisiin tuotantovälineiksi tukea haettaessa. Tällöin tuensaajan ei tarvitse purkaa siiloja ja se voi jatkaa taloudellisen toiminnan harjoittamista osittain puretussa tuotantopaikassa. Näistä syistä sille annetaan rakenneuudistustukea 25 prosenttia vähemmän kuin sille annettaisiin täydellisen purkamisen yhteydessä.

167    On kuitenkin todettava, ettei riidanalaisessa päätöksessä määrätä Italian tasavaltaa tuhoamaan riidanalaiset siilot, vaan siinä ilmoitetaan 25 prosentin rahoitusoikaisusta, joka vastaa täydelliseen purkamiseen myönnetyn rakenneuudistustuen määrän ja osittaiseen purkamiseen myönnetyn rakenneuudistustuen määrän välistä erotusta.

168    On vielä muistettava, että unionin tuomioistuin tuo esille 14.11.2013 antamassaan tuomiossa SFIR ym. (C-187/12–C-189/12, EU:C:2013:737) kyseisen lainsäädännön oikeasuhteisuudesta, että kyseinen lainsäädäntö antaa tuottajalle mahdollisuuden vapaasti päättää, haluaako se hakea tukea, valita tehtaan, jonka osalta se luopuu vastaavasta kiintiöstä, ja tarvittaessa valita tuotantovälineiden täydellisen tai vain osittaisen purkamisen välillä. Unionin tuomioistuin lausuu lisäksi, että hyöty, jonka tuottaja voi saada rakenneuudistustuesta, riippuu näin suurelta osalta tuottajan omista valinnoista. Näin ollen se päättelee, ettei kyseinen lainsäädäntö ole suhteeton (tuomio 14.11.2013, SFIR ym., C-187/12–C-189/12, EU:C:2013:737, 44–46 kohta).

169    Italian tasavallan väite on siis hylättävä.

170    Viidenneksi Ranskan tasavalta ja Unkari väittävät, ettei komission asettamassa kriteerissä oteta huomioon sokerintuotannon kausiluonteisuutta ja että kriteeri vaarantaa unionin tuomioistuimen asettamien poikkeusten käytännön sovellettavuuden. Ne muistuttavat tässä yhteydessä, että rakenneuudistustukihakemukset oli esitettävä jäsenvaltiolle asetuksen N:o 320/2006 4 artiklan 1 kohdan mukaisesti viimeistään sitä markkinointivuotta edeltävänä 31 päivänä tammikuuta, jonka aikana kiintiöstä oli tarkoitus luopua. Koska kyseinen päivämäärä sijoittuu sokerin tuotantokauteen, oli hyvin todennäköistä, että siiloja käytettiin vielä tuolloin rakenneuudistustuen hakijan kiintiösokerin tuotantoon, kun huomioon otetaan niiden toimintaan ja käyttöön liittyvät erityispiirteet. Unkarin mukaan ei siis ole realistista, että yritykset olisivat sijoittaneet tuolloin siiloihinsa yksinomaan muiden tuottamaa sokeria. Ranskan tasavalta lisää tähän, että on harvinaista, että yrityksellä on samassa paikassa oman kiintiösokerinsa tuotantolaitos sekä muiden tuottajien kiintiösokerin varastointiin, myyntipäällykseen panemiseen tai pakkaamiseen käytettäviä siiloja.

171    Yhtäältä se, että komission asettamissa poikkeuksissa vahvistettuja edellytyksiä on ollut hankala täyttää rakenneuudistustukea haettaessa, ei merkitse, etteivät nämä edellytykset voisi täyttyä. Komissio on esittänyt sitä paitsi Consiglio di Staton (ylin hallintotuomioistuin, Italia) 15.6.2015 antaman tuomion nro 2966, josta käy ilmi, että asianomaista täydelliseen purkamiseen myönnettyä rakenneuudistustukea haettaessa olemassa olleista kolmesta siilosta yhtä käytettiin tuensaajayrityksen tuotantopaikassa tuotetun sokerin varastointiin, ja kahta muuta siiloa käytettiin muiden tuottajien valmistaman sokerin varastointiin ja pakkaamiseen.

172    Toisaalta sellaisten siilojen säilyttäminen, jotka eivät ole tuotantovälineitä, on poikkeus pääsäännöstä, jonka mukaan teollisuuslaitos on saatettava kokonaisuudessaan pois toiminnasta, jotta täydelliseen purkamiseen myönnetty rakenneuudistustuki voitaisiin myöntää, kuten unionin tuomioistuin muistuttaa 14.11.2013 antamansa tuomion SFIR ym. (C-187/12–C-189/12, EU:C:2013:737) 30 kohdassa. Näin ollen se seikka, että siilojen käytön arviointi rakenneuudistustuen hakemishetkellä johtaa harvoin siihen, ettei siiloa katsota tuotantovälineeksi, on pelkkä seuraus siitä seikasta, että mahdollisuus olla purkamatta muita välineitä kuin tuotantovälineitä tai jopa jatkaa niiden käyttämistä tulevaisuudessa ja säilyttää samalla oikeus täydelliseen purkamiseen myönnettyyn rakenneuudistustukeen on poikkeus unionin tuomioistuimen mainitsemasta pääsäännöstä, jota on tulkittava suppeasti (ks. vastaavasti tuomio 14.11.2013, SFIR ym., C-187/12–C-189/12, EU:C:2013:737, 30 kohta).

173    Ranskan tasavallan ja Unkarin väitteet on siis hylättävä.

174    Kuudenneksi Ranskan tasavalta väittää, että asetuksen N:o 968/2006 11 artiklassa annettu mahdollisuus rakenneuudistussuunnitelman muuttamiseen johtaa siihen, että säilytettävien siilojen täsmällinen käyttötarkoitus voi muuttua purkamisprosessin aikana. Sen mukaan purkamisprosessin muuttuva luonne estää siis arvioimasta siilojen käyttötarkoitusta tuen hakemishetkellä. Unkari väittää puolestaan olennaisin osin, että komission asettama kriteeri on vastoin harkintavaltaa, jota sokeriyritykset voivat käyttää rakenneuudistussuunnitelmien laatimisessa ja täytäntöönpanossa asiassa sovellettavan lainsäädännön ja erityisesti asetuksen N:o 968/2006 4 artiklan 1 kohdan c alakohdan nojalla.

175    Yhtäältä tuensaajilla oleva harkintavalta rakenneuudistussuunnitelman laadinnassa ja mahdollisuus muuttaa kyseistä rakenneuudistussuunnitelmaa asetuksen N:o 968/2006 11 artiklan mukaisesti eivät ole millään tavalla vastoin asetuksen N:o 320/2006 ja asetuksen N:o 968/2006 säännöksiä eivätkä etenkään asetuksen N:o 320/2006 3 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa vahvistettua tuotantovälineiden purkamista koskevaa olennaista velvollisuutta, joka edellyttää täydellisen purkamisen yhteydessä, että kaikki tuen hakemishetkellä olemassa olevat tuotantovälineet on purettava.

176    Toisaalta Ranskan tasavallan ja Unkarin väitteissä ei oteta huomioon täydellisen ja osittaisen purkamisen välillä olevaa eroa, joka on kuitenkin erottamaton osa kyseistä lainsäädäntöä (ks. edellä 133, 134 ja 145 kohta). Mahdollisuus säilyttää tuotantovälineet, muun muassa siilot, voidaan antaa ainoastaan osittaisen purkamisen yhteydessä ja myöntämällä tukea vähemmän kuin maksettaisiin silloin, kun kaikki tuotantovälineet puretaan.

177    Ranskan tasavallan ja Unkarin väitteet on siis hylättävä.

178    Seitsemänneksi ja viimeiseksi Ranskan tasavalta väittää olennaisin osin, että asetuksen N:o 320/2006 3 artiklan 4 kohdan b alakohdassa olevan ilmauksen ”tuotantovälineiden, joita ei käytetä” ranskankielisessä toisinnossa on verbimuotona futuuri (”ne seront pas utilisées”), mikä viittaa siihen, ettei tuotantopaikkaan jäljelle jäävien tuotantovälineiden käyttötarkoitusta koskevan edellytyksen täyttymistä voida arvioida rakenneuudistustuen hakemishetkellä.

179    On muistettava, että asetuksen N:o 320/2006 3 artiklan 4 kohdan b alakohdan mukaan osittaisen purkamisen yhteydessä on sallittua säilyttää osa tuotantovälineistä ja purkaa ne, joita tuensaajan ei oleteta käyttävän enää rakenneuudistuksen päätyttyä. Lisäksi asetuksen N:o 968/2006 4 artiklan 2 kohdassa täsmennetään tältä osin, että kaikki välineet, ”joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi muuhun tuotantoon tai muuhun käyttöön tehdasalueella rakenneuudistussuunnitelman mukaisesti”, on purettava.

180    Kun edellä 179 kohdassa mainittuja säännöksiä luetaan yhdessä, ilmenee siis, että osittaiseen purkamiseen myönnetyn rakenneuudistustuen saajan on tiedettävä jo rakenneuudistustukea hakiessaan, mitä tuotantovälineitä se ei aio käyttää enää rakenneuudistuksen päätyttyä, ja mainittava nämä rakenneuudistussuunnitelmassa.

181    Tässä asiayhteydessä asetuksen N:o 320/2006 3 artiklan 4 kohdan b alakohdan ranskankielisessä toisinnossa verbimuotona käytetty futuuri ei ole esteenä komission asettamalle kriteerille.

182    Ranskan tasavallan väite on siis hylättävä.

183    Yksikään Italian tasavallan, Ranskan tasavallan ja Unkarin esittämistä väitteistä ei ole perusteltu, joten toisen kanneperusteen toinen osa on hylättävä, ja näin toinen kanneperuste on hylättävä kokonaisuudessaan.

 Kolmas kanneperuste, joka koskee luottamuksensuojan periaatteen, vilpittömän yhteistyön periaatteen, ne bis in idem ‑periaatteen ja hyvän hallinnon periaatteen loukkaamista sekä huolenpitovelvollisuuden laiminlyöntiä

184    Kolmas kanneperuste jakautuu olennaisesti kahteen osaan. Ensimmäinen osa koskee luottamuksensuojan periaatteen, vilpittömän yhteistyön periaatteen ja hyvän hallinnon periaatteen loukkaamista sekä huolenpitovelvollisuuden laiminlyöntiä. Toinen osa koskee ne bis in idem ‑periaatteen loukkaamista.

185    Ensin on tutkittava kolmannen kanneperusteen toinen osa, sitten ensimmäinen osa.

 Kolmannen kanneperusteen toinen osa, joka koskee ne bis in idem ‑periaatteen loukkaamista

186    Italian tasavalta väittää, että ne bis in idem ‑periaatetta on loukattu lähinnä siten, että komission aiempi tutkimus EX/2008/008/IT koski täsmälleen samoja kysymyksiä kuin tutkimus EX/2010/010/IT.

187    Komissio kiistää Italian tasavallan väitteet.

188    Ensinnäkin on todettava komission tavoin, että tutkimuksella EX/2008/008/IT on ollut toinen tarkoitus kuin tutkimuksella EX/2010/010/IT, ilman että on tarpeen lausua siitä, voidaanko ne bis in idem ‑periaatetta soveltaa EMOTR:n tilien tarkastus- ja hyväksymismenettelyn yhteydessä. Komission Italian viranomaisille faksilla 10.10.2008 lähettämästä tutkimukseen EX/2008/008/IT liittyvästä kirjeestä ilmenee nimittäin, että komissio halusi tutkia lähinnä sokerin tuotantoa ja liikkeitä markkinointivuodesta 2006/2007 lähtien ja keskustella näistä sekä olemassa olevista tarkastuskertomuksista. Sitä vastoin komission Italian viranomaisille faksilla 30.8.2010 lähettämästä, tutkimukseen EX/2010/010/IT liittyvästä kirjeestä ilmenee, että komissio aikoi käydä rakenneuudistustukea saaneiden italialaisten yritysten tuotantopaikoissa, keskustella sokerialan rakenneuudistukseen liittyvien toimenpiteiden tarkastuksista ja tutkia valitut maksut.

189    Lisäksi tutkimuksen EX/2008/008/IT osalta on tuotava esille, että komissio osoitti 8.4.2009 Italian viranomaisille asetuksen N:o 885/2006 11 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun tiedonannon, joka muodostui kirjeestä ja liitteestä ja jolla komissio ilmoitti kyseisen säännöksen mukaisesti Italian viranomaisille mainitussa liitteessä esitetyt kyseisen tutkimuksen tulokset. Liitteessä mainittiin muun muassa, että ”kaikkiaan kyseinen [Eridania Sadamin] tuotantopaikka oli purettu ja paikalla oli vielä jäljellä muutamia varastointisiiloja ja toiminnassa olevia pakkauslaitteita” ja että ”tarkastajien mukaan ongelmia ei ollut siihen mennessä ilmennyt”. Tämä ote 8.4.2009 päivätyn tiedonannon liitteestä viittaa kuitenkin Agenzia per le Erogazioni in Agricolturan (maatalouden alan tukien myöntämisestä vastaava virasto, Italia; jäljempänä AGEA) teknisten tarkastajien lausumiin, jotka on annettu komission vieraillessa Eridania Sadam ‑nimisen yrityksen hallinnollisessa toimipaikassa ja jotka komissio on vain toistanut sellaisenaan esitellessään tutkimuksen EX/2008/008/IT tuloksia tekemättä niiden perusteella päätelmiä.

190    Lisäksi sen seikan perusteella, että komissio pyysi tutkimuksen EX/2008/008/IT yhteydessä toimittamaan rakenneuudistusohjelmaan osallistuvien kahden italialaisen yrityksen tarkastuskertomukset ja rakenneuudistussuunnitelmiin liittyvät tiedot, ei voida päätellä, että komissio on tarkastellut kaikkien tuotantovälineiden, myös riidanalaisten siilojen, tosiasiallista purkamista koskevaa kysymystä.

191    Toiseksi tutkimuksen EX/2010/010/IT yhteydessä Italian tasavalta vahvisti nimenomaisesti 4.5.2011 järjestetystä kahdenvälisestä kokouksesta laadittua pöytäkirjaa koskevissa 2.11.2011 esittämissään huomauksissa (ks. edellä 28 kohta), että kyseinen tutkimus oli eri kuin tutkimus EX/2008/008/IT ja että etenkään 9.12.2010 päivätty ensimmäinen tiedonanto ei sisältänyt yhtäältä yhtään viittausta tutkimukseen EX/2008/008/IT eikä tässä yhteydessä tehtyihin tarkastuksiin ja toisaalta niissä mainittiin vain yksin tutkimuksen EX/2010/010/IT aikana havaittuja tosiseikkoja ja olosuhteita.

192    Edellä esitetyn perusteella ne bis in idem ‑periaatteen loukkaamista koskeva väite on hylättävä.

 Kolmannen kanneperusteen ensimmäinen osa, joka koskee luottamuksensuojan, vilpittömän yhteistyön ja hyvän hallinnon periaatteen loukkaamista sekä huolenpitovelvollisuuden laiminlyöntiä

193    Italian tasavalta tuo esille lähinnä, että komissio on loukannut luottamuksensuojan, vilpittömän yhteistyön ja hyvän hallinnon periaatetta ja laiminlyönyt huolenpitovelvollisuuden siten, että komissio tiesi Italian viranomaisten kannan riidanalaisten siilojen säilyttämiseen täydellisen purkamisen yhteydessä, muttei esittänyt tältä osin vastaväitteitä ennen tutkimusta EX/2010/010/IT. Italian tasavallan mukaan se seikka, että riidanalaisia siiloja koskeva kysymys sisällytettiin uudelleen tutkimukseen EX/2010/010/IT, loukkaa niin ikään vilpittömän yhteistyön ja hyvän hallinnon periaatetta ja merkitsee huolenpitovelvollisuuden laiminlyöntiä.

194    Ranskan tasavalta väittää puolestaan, että komissio on loukannut vilpittömän yhteistyön periaatetta siten, että vaikka sen tuotantovälineiden käsitteen tulkinta muuttui ajan kuluessa, se ei ilmoittanut tästä kaikille jäsenvaltioille, mikä on johtanut Ranskan tasavallan mukaan kyseisten valtioiden erilaiseen kohteluun.

195    Komissio kiistää Italian tasavallan väitteet. Lisäksi komissio katsoo, että Ranskan tasavallan väitteet, jotka tämä esittää vilpittömän yhteistyön periaatteen loukkaamista koskevan väitteen tueksi, muodostavat kanneperusteen, jota Italian tasavalta ei ole esittänyt, joten ne on jätettävä tutkimatta.

196    Ensinnäkin Italian tasavallan väite, jonka mukaan komissio olisi sisällyttänyt riidanalaisia siiloja koskevan kysymyksen uudelleen tutkimukseen EX/2010/010/IT vastoin vilpittömän yhteistyön ja hyvän hallinnon periaatetta sekä huolenpitovelvollisuutta, on hylättävä edellä 188–191 kohdassa esitetyistä syistä.

197    Toiseksi on muistettava, että SEU 4 artiklan 3 kohdassa, jossa vahvistetaan vilpittömän yhteistyön periaate, määrätään, että unioni ja jäsenvaltiot kunnioittavat ja avustavat toisiaan perussopimuksista johtuvia tehtäviä täyttäessään.

198    Vilpittömän yhteistyön periaate on luonteeltaan vastavuoroinen. Se nimittäin velvoittaa jäsenvaltiot toteuttamaan kaikki toimenpiteet unionin oikeuden ulottuvuuden ja tehokkuuden takaamiseksi, ja sillä asetetaan unionin toimielimille vastavuoroisia velvoitteita toimia vilpittömässä yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa (tuomio 16.10.2003, Irlanti v. komissio, C-339/00, EU:C:2003:545, 71 ja 72 kohta, ja tuomio 6.11.2014, Kreikka v. komissio, T-632/11, ei julkaistu, EU:T:2014:934, 34 kohta).

199    Edellä 198 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä voidaan päätellä, että käsiteltävässä asiassa jäsenvaltioiden on pitänyt huolehtia siitä, että kaikki kyseisen lainsäädännön asianmukaiseen soveltamiseen liittyvät epäselvyydet ratkaistaan tarvittaessa kysymällä komissiolta mahdollisuudesta myöntää täydelliseen purkamiseen myönnettyä rakenneuudistustukea yrityksille, jotka aikovat säilyttää siilot, ja näin on etenkin siksi, että asetuksen N:o 320/2006 5 artiklan mukaan päätöksen rakenneuudistustuen myöntämisestä tekee jäsenvaltio, jolle tukea koskeva hakemus on tehty.

200    Jos kyseisen lainsäädännön asianmukainen soveltaminen oli epäselvää, Italian tasavallan olisi siis pitänyt tiedustella asiasta komissiolta.

201    Asiakirja-aineistosta ei ilmene, että Italian tasavalta olisi tiedustellut komissiolta nimenomaisesti mahdollisuudesta säilyttää riidanalaiset siilot ja saada täydelliseen purkamiseen myönnettyä rakenneuudistustukea. On todettava erityisesti, etteivät Italian viranomaiset ottaneet tätä kysymystä esille komissiolle 22.3.2006 lähettämässään faksissa, jossa ne pyysivät selvennyksiä asetusta N:o 968/2006 koskeneen ehdotuksen tulkinnasta etenkin täydellisen purkamisen osalta. Sovitteluelimen 10.2.2013 antamassa kertomuksessa (ks. edellä 30 kohta) vahvistetaan myös, ettei Italian tasavalta ollut yksikään niistä kuudesta jäsenvaltiosta, jotka olivat esittäneet erityisiä kysymyksiä siilojen sisällyttämisestä purkamistoimiin.

202    Toisin kuin Italian tasavalta väittää, komission ei siis tarvinnut antaa Italian tasavallalle tiedoksi kantaansa riidanalaisten siilojen purkamiseen ennen tutkimusta EX/2010/010/IT.

203    Edellä esitetyn perusteella myös edellä 194 kohdassa kerrattu Ranskan tasavallan väite on hylättävä, sillä vilpittömän yhteistyön periaatteen mukaisesti komissiolta ei voida edellyttää, että sen olisi pitänyt ilmoittaa siilojen purkamista koskevasta kannastaan kaikille jäsenvaltioille.

204    Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 40 artiklan viidennessä kohdassa, jota sovelletaan saman perussäännön 53 artiklan nojalla unionin yleisessä tuomioistuimessa käytävään menettelyyn, määrätään, että väliintulokirjelmässä saadaan esittää vain jonkun asianosaisen vaatimuksia tukevia vaatimuksia. Lisäksi työjärjestyksen 145 artiklan 2 kohdassa määrätään, että väliintulokirjelmässä on mainittava erityisesti väliintulijan vaatimukset, joilla tuetaan osaksi tai kokonaan jonkin asianosaisen vaatimuksia, sekä oikeudelliset perusteet ja perustelut, joihin väliintulija vetoaa.

205    Oikeuskäytännön mukaan näissä määräyksissä väliintulijalle annetaan oikeus esittää itsenäisesti paitsi perusteluja, myös oikeudellisia perusteita, kunhan niillä tuetaan jonkun asianosaisen vaatimuksia eivätkä ne ole täysin erilaisia kuin oikeusriidan taustalla olevat näkemykset, sellaisena kuin oikeusriita on syntynyt kantajan ja vastaajan välillä, sillä muutoin riidan kohde muuttuisi (ks. tuomio 20.9.2011, Regione autonoma della Sardegna ym. v. komissio, T-394/08, T-408/08, T-453/08 ja T-454/08, EU:T:2011:493, 41 ja 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, ja tuomio 14.1.2016, Doux v. komissio, T-434/13, ei julkaistu, EU:T:2016:7, 74 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

206    Kun Ranskan tasavalta väittää käsiteltävässä asiassa olennaisin osin, että se, ettei komissio ilmoittanut kaikille jäsenvaltioille kantaansa siilojen purkamista koskevan velvollisuuden suhteen täydelliseen purkamiseen myönnetyn rakenneuudistustuen saamiseksi, on johtanut jäsenvaltioiden erilaiseen kohteluun, se vetoaa erilliseen kanneperusteeseen, jolla ei ole perustaa kannekirjelmässä eikä vastineessa.

207    Tästä seuraa, ettei Ranskan tasavallan esittämä peruste liity oikeusriidan kohteeseen sellaisena kuin asianosaiset ovat sen määritelleet, vaan se muuttaa siten käsiteltävän asian ulottuvuutta. Peruste on siis jätettävä tutkimatta edellä 205 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti.

208    Kolmanneksi vakiintuneesta oikeuskäytännöstä käy ilmi, että oikeus vedota luottamuksensuojan periaatteeseen koskee jokaista oikeussubjektia, joka on tilanteessa, josta ilmenee, että sille on unionin hallinnon esittämien täsmällisten vakuuttelujen vuoksi syntynyt perusteltuja odotuksia. Tällaisia vakuutteluja ovat siis, oli se oikeudellinen muoto, jossa ne on annettu tiedoksi, mikä hyvänsä, täsmälliset, ehdottomat ja yhtäpitävät tiedot, jotka on saatu toimivaltaisista ja luotettavista lähteistä. Tämän periaatteen loukkaamiseen ei sitä vastoin voida vedota, jollei hallinto ole antanut asiassa täsmällisiä vakuutteluja (ks. tuomio 12.9.2012, Kreikka v. komissio, T-356/08, ei julkaistu, EU:T:2012:418, 108 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, ja tuomio 12.11.2015, Italia v. komissio, T-255/13, ei julkaistu, EU:T:2015:838, 143 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

209    Käsiteltävässä asiassa on todettava, ettei Italian tasavalta ole osoittanut saaneensa komissiolta täsmällisiä vakuutteluja siitä, että riidanalaiset siilot olisi mahdollista säilyttää täydellisen purkamisen yhteydessä.

210    Ensinnäkään sitä seikkaa, ettei komissio ollut esittänyt vastaväitteitä riidanalaisten siilojen säilyttämisestä tutkimuksen EX/2008/008/IT aikana, ei voida rinnastaa kannanottoon, jolla toimielin hyväksyy Italian viranomaisten kyseisestä lainsäädännöstä tekemän tulkinnan. Se olisi voinut nimittäin päätellä ainoastaan komission nimenomaisen ja selkeän ilmaisun perusteella, että komissio oli hyväksynyt riidanalaisten siilojen säilyttämisen (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 14.12.2011, Espanja v. komissio, T-106/10, ei julkaistu, EU:T:2011:740, 69 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

211    Toiseksi toisin kuin Italian tasavalta väittää, edellä 189 kohdasta käy ilmi, ettei komissio havainnut tutkimuksen EX/2008/008/IT aikana siilojen olevan jäljellä tiettyjen italialaisten yritysten tuotantolaitoksissa, vaan se pani vain merkille AGEA:n teknisten tarkastajien sille tältä osin välittämät tiedot. Sitä paitsi on muistettava, että tuolloin rakenneuudistusjärjestelmän täytäntöönpano oli vielä kesken, eikä siilojen säilyttäminen ollut siis lainvastaista (ks. edellä 74 kohta).

212    Kolmanneksi edellä 208 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettuna täsmällisenä vakuutteluna ei voida pitää sitä Italian tasavallan esille ottamaa seikkaa, ettei komissio esittänyt vastaväitteitä saadessaan jäljennöksen tuensaajien antamista rakenneuudistussuunnitelmista, sellaisina kuin Italian viranomaiset olivat ne hyväksyneet, joista riidanalaisten siilojen säilytysaikeet kävivät ilmi.

213    Tässä yhteydessä on todettava yhtäältä, ettei se seikka, ettei komissio esittänyt vastaväitteitä, ole edellä 210 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettu nimenomainen ja selkeä ilmaus siitä, että kyseinen toimielin hyväksyy riidanalaisten siilojen säilyttämisen. Toisaalta on muistettava, että asetuksen N:o 320/2006 5 artiklan mukaisesti päätöksen rakenneuudistustuen myöntämisestä tekee jäsenvaltio, ei komissio. Lisäksi asetuksen N:o 968/2006 9 artiklasta käy ilmi, että jäsenvaltiot ovat yksin vastuussa rakenneuudistustukihakemusten tukikelpoisuuden arvioinnista sekä sen tutkimisesta, että rakenneuudistussuunnitelmat täyttävät kaikki kyseisen asetuksen 9 artiklan 2 kohdassa luetellut edellytykset. On vielä todettava komission tavoin, että asetuksen N:o 968/2006 10 artiklan 4 kohdan ja 11 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan mukaisesti toimielin vastaanottaa jäljennöksen jäsenvaltioiden hyväksymistä rakenneuudistussuunnitelmista ilman, että sen tarvitsee esittää huomautuksia näistä suunnitelmista.

214    Komissio selitti istunnossa, että kun se vastaanotti rakenneuudistussuunnitelmat, se tarkasti ne ”tilastointitarkoituksessa” taloudellisessa mielessä, eli se pyrki lähinnä varmistamaan yrityksen rakenneuudistuksesta aiheutuvan vaikutuksen kiintiöiden vähentämiseen sekä tarvittavat määrärahat. Rakenneuudistuksen täytäntöönpanon yhdenmukaisuus kyseisen lainsäädännön kanssa tutkittiin kuitenkin myöhemmin eli rakenneuudistussuunnitelmassa mainittujen toimenpiteiden täytäntöönpanon jälkeen.

215    Luottamuksensuojan periaatteen loukkaamista koskevat kanneperuste on siis hylättävä.

216    Italian tasavalta väittää neljänneksi ja viimeiseksi, että hyvän hallinnon periaatetta on loukattu ja huolenpitovelvollisuus on laiminlyöty lähinnä siksi, että komissio tiesi ennen tutkimusta EX/2010/010/IT, että täydelliseen purkamiseen myönnettyä rakenneuudistustukea saaneet italialaiset yritykset aikoivat säilyttää riidanalaiset siilot, mutta se ei esittänyt mitään vastaväitteitä ennen 9.12.2010 päivättyä ensimmäistä tiedonantoa.

217    On muistutettava, että unionin oikeusjärjestyksessä myönnettyihin takeisiin hallinnollisissa menettelyissä kuuluu erityisesti Nizzassa 7.12.2000 julistetun Euroopan unionin perusoikeuskirjan (EYVL 2000, C 364, s. 1) 41 artiklassa vahvistettu hyvän hallinnon periaate, johon liittyy toimivaltaisen toimielimen velvoite tutkia huolellisesti ja puolueettomasti kaikki käsiteltävänä olevan tapauksen kannalta merkitykselliset seikat (ks. tuomio 27.9.2012, Applied Microengineering v. komissio, T-387/09, EU:T:2012:501, 76 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

218    Hyvän hallinnon periaatteeseen liittyy myös hallintoviranomaisen huolenpitovelvollisuus (julkisasiamies Van Gervenin 4.6.1991 esittämä ratkaisuehdotus Nölle, C-16/90, EU:C:1991:233, 28 kohta). Oikeuskäytännöstä ilmenee erityisesti, että huolenpitovelvollisuus merkitsee muun muassa sitä, että kun viranomainen ratkaisee virkamiehen tai toimihenkilön asemaa koskevan tapauksen, se ottaa huomioon kaikki sen päätökseen mahdollisesti vaikuttavat seikat ja että näin toimiessaan se ottaa huomioon paitsi yksikön edun, myös kyseisen virkamiehen edun (ks. tuomio 5.12.2006, Angelidis v. parlamentti, T-416/03, EU:T:2006:375, 117 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

219    Käsiteltävässä asiassa asiakirja-aineistosta ei ensinnäkään ilmene, että komissio olisi selvittänyt ennen tutkimusta EX/2010/010/IT, olivatko rakenneuudistusjärjestelmään osallistuvat italialaiset yritykset purkaneet tosiasiallisesti kaikki tuotantovälineet (ks. edellä 188–190 kohta). Tässä yhteydessä on muistettava, ettei siilojen säilyttäminen ollut lainvastaista ennen tutkimusta EX/2010/010/IT, sillä rakenneuudistusjärjestelmän täytäntöönpano oli vielä kesken (ks. edellä 211 kohta). Toiseksi toisin kuin Italian tasavalta väittää, ei ole osoitettu, että komissiolle olisi ilmoitettu ennen tutkimusta EX/2010/010/IT, että täydelliseen purkamiseen myönnettyä rakenneuudistustukea saaneet italialaiset yritykset aikoivat säilyttää riidanalaiset siilot purkamistoimien päätyttyä. Kolmanneksi Italian tasavallan tehtävänä oli tiedustella asiasta komissiolta, jos se epäili kyseisen lainsäädännön asianmukaista soveltamista, mitä se ei ollut kuitenkaan tehnyt (ks. edellä 199–201 kohta). Komissiota ei voida näin ollen moittia siitä, että se oli ilmoittanut Italian viranomaisille kantansa riidanalaisten siilojen purkamiseen ensimmäisen kerran 9.12.2010 päivätyssä ensimmäisessä tiedonannossa. Italian tasavalta ei siis ole osoittanut, että hyvän hallinnon periaatetta on loukattu ja huolenpitovelvollisuus on laiminlyöty.

220    Edellä esitetyn perusteella kolmannen kanneperusteen ensimmäinen osa on hylättävä, ja näin kolmas kanneperuste on hylättävä kokonaisuudessaan.

 Neljäs kanneperuste, joka koskee asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan sekä asetuksen N:o 885/2006 11 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan ja 3 luvun rikkomista, komission asiakirjassa VI/5330/97 vahvistamien suuntaviivojen noudattamatta jättämistä ja perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä

221    Neljäs kanneperuste jakautuu lähinnä kahteen osaan, joista ensimmäinen koskee perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä, asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan ja asetuksen N:o 885/2006 11 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan ja 3 luvun rikkomista sekä sovitteluelimen kannan tutkimatta jättämistä ja toinen koskee komission asiakirjassa VI/5330/97 vahvistamien suuntaviivojen noudattamatta jättämistä.

 Neljännen kanneperusteen ensimmäinen osa, joka koskee lähinnä perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä, asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan ja asetuksen N:o 885/2006 11 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan ja 3 luvun rikkomista sekä sovitteluelimen kannan tutkimatta jättämistä

222    Italian tasavalta väittää lähinnä, että riidanalainen päätös on vastoin asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 3 kohdan toista alakohtaa sekä asetuksen N:o 885/2006 11 artiklan 3 kohdan toista alakohtaa ja 3 lukua. Lisäksi se tuo esille olennaisin osin, että sovitteluelimen kanta on jätetty tutkimatta eikä riidanalaista päätöstä ole perusteltu tältä osin.

223    Komissio kiistää Italian tasavallan väitteet.

224    Ensinnäkin asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan sekä asetuksen N:o 885/2006 11 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan ja 3 luvun rikkomisesta on todettava komission tavoin, että Italian tasavalta ainoastaan väittää tällaisten rikkomisten tapahtuneen, mutta se ei esitä mitään väitteidensä tueksi.

225    Työjärjestyksen 76 artiklan d alakohdan mukaisesti kannekirjelmässä on mainittava oikeudenkäynnin kohteen lisäksi perusteet ja perustelut, joihin asiassa vedotaan, ja yhteenveto kyseisistä perusteista, mitä ei tässä tapauksessa ole tehty.

226    Italian tasavallan väite asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan sekä asetuksen N:o 885/2006 11 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan ja 3 luvun rikkomisesta on siis jätettävä tutkimatta.

227    Toiseksi väitteestä, jonka mukaan komissio ei ole tutkinut sovitteluelimen kertomuksessaan ilmaisemaa kantaa, on muistutettava, että asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Ennen rahoituksen epäämistä koskevan päätöksen tekemistä komission tarkastuksen tulokset ja asianomaisen jäsenvaltion antamat vastaukset annetaan tiedoksi kirjallisina, minkä jälkeen molemmat osapuolet pyrkivät sopimukseen toteutettavista toimenpiteistä.

Jollei sopimukseen päästä, jäsenvaltio voi pyytää sellaisen menettelyn aloittamista, jolla pyritään sovittamaan yhteen molempien osapuolten kannat neljän kuukauden kuluessa. Menettelyn tuloksista toimitetaan komissiolle kertomus, jonka se tutkii ennen mahdollisen rahoituksen epäämistä koskevan päätöksen tekemistä.”

228    Tämän säännöksen perusteella komissiolla on velvollisuus ainoastaan ”tutkia” sovitteluelimen kanta ennen rahoituksen epäämistä koskevan päätöksen tekemistä, eikä kyseinen kertomus sido näin ollen komissiota.

229    Käsiteltävässä asiassa sovitteluelimen 10.2.2013 antamasta kertomuksesta käy lisäksi ilmi, että kun huomioon otetaan kyseessä olevan lainsäädännön tulkintavaikeudet, joita myös komissiolla itsellään oli ollut, sovitteluelin kehotti komissiota harkitsemaan rahoitusoikaisun pienentämistä tai siitä kokonaan pidättymistä asiakirjan VI/5330/97 mukaisesti.

230    Komissio lähetti Italian viranomaisille 28.3.2014 päivätyn kirjeen sen jälkeen, kun tuomio SFIR ym. (C-187/12–C-189/12, EU:C:2013:737) oli annettu 14.11.2013, ja totesi kirjeessä lähinnä, ettei oikaisua voitu pienentää tai jättää tekemättä kokonaan kyseisen lainsäädännön tulkintavaikeuksien vuoksi muun muassa siksi, että valtaosa sokerialan rakenneuudistusjärjestelmään osallistuneista 23 jäsenvaltiosta oli tulkinnut kyseistä lainsäädäntöä selkeästi siten, että siinä asetettiin siilojen purkamista koskeva velvollisuus, joten kyseiseen asetukseen ei liittynyt tulkintavaikeuksia.

231    Näin tehdessään komissio asettui siis implisiittisesti, mutta väistämättä, samalle kannalle kuin sovitteluelin oli asettunut kertomuksessaan.

232    Toisin kuin Italian tasavalta väittää, komission aiemmin esittämien huomautusten kirjaimellinen toistaminen voi olla asianmukainen perustelu.

233    Italian tasavalta ei siis voi vedota siihen, ettei sovitteluelimen ilmaisemaa kantaa tutkittu, eikä siihen, ettei riidanalaista päätöstä ollut perusteltu tältä osin riittävästi.

234    Edellä esitetyn perusteella neljännen kanneperusteen ensimmäinen osa on hylättävä.

 Neljännen kanneperusteen toinen osa, joka koskee asiakirjassa VI/5330/97 vahvistettujen suuntaviivojen noudattamatta jättämistä

235    Italian tasavalta, jota Ranskan tasavalta ja Unkari tukevat, moittii komissiota siitä, että komissio on jättänyt noudattamatta asiakirjassa VI/5330/97 vahvistettuja suuntaviivoja lähinnä siten, että kun huomioon otetaan yhtäältä kyseisen lainsäädännön objektiiviset tulkintavaikeudet siilojen säilyttämistä täydellisen purkamisen yhteydessä koskevan kysymyksen osalta ja toisaalta se, että Italian viranomaiset toteuttivat välittömästi toimenpiteitä komission havaitsemien sääntöjenvastaisuuksien korjaamiseksi, komission olisi pitänyt pienentää sokerialan rakenneuudistukseen liittyvän rahoitusoikaisun määrää tai jättää jopa koko oikaisu tekemättä asiakirjassa VI/5330/97 vahvistettujen suuntaviivojen mukaisesti. Se tuo tässä yhteydessä esille, että tämä ratkaisu olisi ollut myös kohtuullisuusperiaatteen ja hyvän hallinnon periaatteen mukainen.

236    Komissio kiistää Italian tasavallan väitteet.

237    Asiakirjan VI/5330/97 liitteen 2, jonka otsikkona on ”EMOTR:n tukiosaston tilien tarkastamiseen ja hyväksymiseen liittyvän jäsenvaltioiden toteuttaman valvonnan puutteiden rahoitukselliset seuraamukset”, mukaan rahoitusoikaisuja sovelletaan silloin, kun komissio toteaa, etteivät jäsenvaltiot ole suorittaneet asiassa sovellettavassa lainsäädännössä nimenomaisesti edellytettyjä tarkastuksia tai tarkastuksia, jotka ovat joka tapauksessa olennaisia EMOTR:n tukiosastosta maksettujen menojen sääntöjenmukaisuuden takaamiseksi.

238    Asiakirjan VI/5330/97 liitteessä 2 olevan osan ”Rajatapaukset” toisessa kohdassa (jäljempänä asiakirjan VI/5330/97 liitteessä 2 mainittu rajatapaus) todetaan seuraavaa:

”Jos puutteet johtuivat yhteisön säädöstekstien tulkintavaikeuksista – paitsi silloin kun voidaan kohtuudella odottaa, että jäsenvaltio pyrkii ratkaisemaan tämänkaltaiset vaikeudet komission kanssa – ja jos kansalliset viranomaiset ovat toteuttaneet tehokkaita toimenpiteitä puutteiden korjaamiseksi heti niiden havaitsemisen jälkeen, tämä lieventävä seikka voidaan ottaa huomioon ja voidaan ehdottaa alhaisempaa korjauskerrointa tai 0-kerrointa.”

239    Aluksi on muistutettava, että antaessaan hallinnollisia käytännesääntöjä, joilla pyritään luomaan ulkoisia vaikutuksia, kuten asiakirjaan VI/5330/97 sisältyvät suuntaviivat, ja ilmaistessaan ne julkaisemalla tai – kuten tässä tapauksessa – jäsenvaltioille toimittamalla soveltavansa niitä vastedes jäsenvaltioita koskevissa tapauksissa asianomainen toimielin – käsiteltävän asian tapauksessa komissio – rajaa itse käyttämäänsä harkintavaltaa eikä voi poiketa näistä säännöistä, tai muussa tapauksessa sille on määrättävä seuraamus yleisten oikeusperiaatteiden, kuten yhdenvertaisen kohtelun, oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteen, loukkaamisen perusteella. Näin ollen on mahdollista, että tietyin edellytyksin ja käytännesääntöjen sisällön mukaan tällaisilla yleisesti sovellettavilla käytännesäännöillä voi olla oikeusvaikutuksia, eikä etenkään hallinto voi poiketa niistä yksittäisessä tapauksessa perustelematta tätä syillä, joiden on oltava yhteensopivia yleisten oikeusperiaatteiden, kuten yhdenvertaisen kohtelun tai luottamuksensuojan periaatteen kanssa, sillä edellytyksellä, ettei tällainen lähestymistapa ole ristiriidassa muiden unionin oikeuden ylemmäntasoisten sääntöjen kanssa (ks. vastaavasti tuomio 9.9.2011, Kreikka v. komissio, T-344/05, ei julkaistu, EU:T:2011:440, 192 kohta; tuomio 16.9.2013, Espanja v. komissio, T-3/07, ei julkaistu, EU:T:2013:473, 84 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, ja tuomio 10.7.2014, Kreikka v. komissio, T-376/12, ei julkaistu, EU:T:2014:623, 106 kohta).

240    Lisäksi on huomautettava, että asiakirjan VI/5330/97 liitteessä 2 mainittu rajatapaus on harkinnanvarainen seikka, jota ei sovelleta automaattisesti. Kuten sen määrittävän asiakirjan VI/5330/97 sanamuodosta käy ilmi, sen soveltaminen edellyttää yhtäältä, että komission tilien tarkastus- ja hyväksymismenettelyn aikana havaitsema puute johtuu Euroopan unionin lainsäädännön tulkintavaikeuksista, ja toisaalta, että kansalliset viranomaiset ovat toteuttaneet tarvittavat toimenpiteet puutteen korjaamiseksi heti, kun komissio on sen havainnut.

241    Asiakirjan VI/5330/97 liitteessä 2 mainitun rajatapauksen ensimmäisen soveltamisedellytyksen osalta on todettava ensinnäkin, että Italian tasavalta, Ranskan tasavalta ja Unkari väittävät, että useilla jäsenvaltioilla on ollut vaikeuksia tulkita asetusta N:o 320/2006 ja asetusta 968/2006 erityisesti tuotantovälineiden käsitteen ja varastointisiilojen säilyttämistä sokerintuotantolaitoksen täydellisen purkamisen yhteydessä koskevan mahdollisuuden osalta. Lisäksi Ranskan tasavalta ja Unkari ovat väittäneet, että komissiolla itselläänkin on ollut tulkintavaikeuksia ja että sen kanta on muuttunut ajan kuluessa. Sitä paitsi komissiolla oli ollut sovitteluelimen näkemyksen mukaan tulkintavaikeuksia, sillä komissio oli pyytänyt vuonna 2006 lausuntoa oikeudelliselta yksiköltään. On todettava vielä, että 14.11.2013 annetussa tuomiossa SFIR ym. (C-187/12–C-189/12, EU:C:2013:737) ratkaistaan ainoastaan kysymys siitä, missä olosuhteissa siiloa ei pidetä purkamista koskevan velvollisuuden soveltamisalaan kuuluvana tuotantovälineenä, mutta siinä ei oteta lainkaan kantaa siihen, millä hetkellä siilojen käyttötarkoitusta olisi arvioitava tai edellyttääkö purkamista koskeva velvollisuus väistämättä tuotantovälineiden tuhoamista.

242    Kun huomioon otetaan edellä 241 kohdassa luetellut seikat, on todettava, toisin kuin komissio väittää, että kyseistä lainsäädäntöä on ollut vaikea tulkita siilojen säilyttämistä täydellisen purkamisen yhteydessä koskevan kysymyksen osalta.

243    Tätä toteamusta ei kumoa komission väite, jonka mukaan se on antanut kaikille asiasta kysyneille jäsenvaltioille aina täysin johdonmukaisia tietoja siilojen purkamista koskevasta velvollisuudesta, sillä väitteen tueksi ei ole esitetty todisteita eikä se joka tapauksessa vaikuta toteamukseen siitä, että kyseisen lainsäädännön tulkinnassa on ollut objektiivisia vaikeuksia siilojen säilyttämistä täydellisen purkamisen yhteydessä koskevan kysymyksen osalta.

244    Käsiteltävässä asiassa asiakirjan VI/5330/97 liitteessä 2 mainitun rajatapauksen soveltamisedellytyksistä ensimmäinen siis täyttyy.

245    Asiakirjan VI/5330/97 liitteessä 2 mainitun rajatapauksen soveltamisedellytyksistä toisen mukaan jäsenvaltion on pitänyt toteuttaa toimenpiteitä, joilla pyritään korjaamaan puute heti sen havaitsemisen jälkeen, ja tästä on todettava, että Italian tasavalta toteutti välittömästi toimenpiteitä noudattaakseen kantaa, jonka komissio ilmaisi 9.12.2010 päivätyssä ensimmäisessä tiedonannossa, pyytämällä AGEA:ta keskeyttämään rakenneuudistustuen saajien asettamien vakuuksien vapauttamisen asetuksen N:o 968/2006 16 artiklan mukaisesti. Lisäksi Italian tasavalta on esittänyt kirjeet, jotka AGEA oli osoittanut rakenneuudistustukea saaneille italialaisille yrityksille ja joissa ilmoitettiin, ettei AGEA voinut vapauttaa vakuuksia ja että yritysten olisi tuhottava siilot ennen 30.9.2011.

246    Asiakirjan VI/5330/97 liitteessä 2 mainitun rajatapauksen soveltamisedellytyksistä toinenkin siis täyttyy.

247    Asiakirjan VI/5330/97 liitteessä 2 mainitun rajatapauksen sanamuotoon sisältyy verbi ”voida”, mistä voidaan kuitenkin päätellä, että komissiolla on harkintavaltaa sen soveltamisessa ja että näin komissio ei ole velvollinen pienentämään rahoitusoikaisua tai pidättymään sen tekemisestä, vaikka edellä 240 kohdassa kerratut edellytykset täyttyisivät.

248    Komissio voi erityisesti kieltäytyä soveltamasta asiakirjan VI/5330/97 liitteessä 2 mainittua rajatapausta, jos tämä soveltaminen voi johtaa unionin oikeuden yleisten periaatteiden, kuten suhteellisuusperiaatteen ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen, loukkaamiseen.

249    Tässä yhteydessä on tuotava esille, että 4.5.2011 pidetystä kahdenvälisestä kokouksesta laaditun pöytäkirjan liitteessä muistutetaan komission kyseisessä kokouksessa puoltamasta kannasta, jonka mukaan italialaiset sokerintuottajat olivat saaneet täydelliseen purkamiseen myönnettyä rakenneuudistustukea, mutta jättäessään purkamisen tekemättä ne eivät olleet toteuttaneet mitään menoja riidanalaisten siilojen purkamiseksi, vaan ne olivat saaneet taloudellista etua kyseisten siilojen käyttämisestä, kun taas varastointisiilonsa purkaneiden muiden jäsenvaltioiden tuottajien oli pitänyt vastata kaikista asiaan liittyvistä kustannuksista mitään hyötyä saamatta. Komissio totesi siis, ettei se voinut yhdenvertaisen kohtelun periaatteen perusteella hyväksyä riidanalaisten siilojen säilyttämistä Italiassa, koska komissio oli kieltänyt kyseisen oikeuden muissa jäsenvaltioissa.

250    Komissio toistaa tämän kannan vastinekirjelmässään, jossa se tuo esille, että riidanalaisten siilojen säilyttäminen olisi antanut merkittävää etua italialaisille tuottajille siilonsa purkaneisiin muista jäsenvaltioista peräisin oleviin kilpailijoihin nähden.

251    Edellä esitetyn perusteella komission oli perusteltua katsoa olennaisin osin, että kun riidanalaisia siiloja ei tuhottu, asiakirjan VI/5330/97 liitteessä 2 vahvistetun rajatapauksen soveltaminen olisi johtanut italialaisten sokerintuottajien ja muiden jäsenvaltioiden sokerituottajien erilaiseen kohteluun, sillä viimeksi mainittujen oli pitänyt tuhota siilot täydelliseen purkamiseen myönnettyä rakenneuudistustukea saadakseen.

252    Komissiota ei siis voida moittia siitä, ettei se ole soveltanut asiakirjan VI/5330/97 liitteessä 2 vahvistettua rajatapausta.

253    Edellä esitetyn perusteella neljännen kanneperusteen toinen osa on hylättävä, ja näin neljäs kanneperuste on hylättävä kokonaisuudessaan.

 Viides kanneperuste, joka koskee asetuksen N:o 883/2006 9 artiklan 3 kohdan rikkomista, yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista sekä tosiseikkojen ottamista huomioon vääristyneellä tavalla

254    Viidennellä kanneperusteella pyritään tukemaan vaatimusta, jonka mukaan hakuvuoteen 2004 liittyvien teurastuspalkkioiden jäännöksen myöhässä maksamisesta johtuva oikaisu on kumottava, ja se jakautuu olennaisesti kolmeen osaan, joista ensimmäinen koskee asetuksen N:o 883/2006 9 artiklan 3 kohdan rikkomista, toinen yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista ja kolmas tosiseikkojen ottamista huomioon vääristyneellä tavalla.

 Viidennen kanneperusteen ensimmäinen osa, joka koskee asetuksen N:o 883/2006 9 artiklan 3 kohdan rikkomista

255    Italian tasavalta moittii komissiota lähinnä siitä, ettei tämä ole hyväksynyt hakuvuoteen 2004 liittyvien teurastuspalkkioiden jäännöksen maksamista (jäljempänä riidanalaiset maksut) koskevan määräajan ylittymisen johtuneen asetuksen N:o 883/2006 9 artiklan 3 kohdassa tarkoitetuista hallinnollisista erityisongelmista, joiden perusteella oikaisut olisi voinut jättää tekemättä käsiteltävässä asiassa.

256    Komissio kiistää Italian tasavallan väitteen.

257    Asetuksen N:o 883/2006 johdanto-osan 15 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Yhteisön maatalouslainsäädännössä on maataloustukirahaston osalta vahvistettu tuensaajille suoritettavien tukien maksamiselle määräaikoja, joita jäsenvaltioiden on noudatettava. Kaikki näiden säädettyjen määräaikojen jälkeen aiheettomasti viivästyneet maksut on katsottava sääntöjenvastaisiksi menoiksi eikä niiden perusteella pitäisi sen vuoksi voida maksaa komission korvauksia. Jotta rahoitusvaikutus voitaisiin kuitenkin suhteuttaa maksun suorittamisessa tapahtuneeseen viipeeseen, olisi säädettävä, että komissio porrastaa maksujen vähentämistä viipeen pituuden mukaan. Lisäksi olisi säädettävä liikkumavarasta, jotta vähennyksiä ei sovellettaisi silloin, kun maksun viivästys johtuu oikeusriidasta.”

258    Asetuksen N:o 883/2006, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksen N:o 883/2006 muuttamisesta 29.5.2009 annetulla komission täytäntöönpanoasetuksella (EU) N:o 451/2009 (EUVL 2009, L 135, s. 12), 9 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.      Määräaikojen ulkopuolella toteutuneet menot saavat yhteisön rahoitusta ja kuukausimaksuihin tehdään vähennyksiä seuraavien sääntöjen mukaisesti:

a)      kun määräaikojen päättymisen jälkeen toteutuneiden menojen määrä on 4 prosenttia tai vähemmän määräajoissa toteutuneiden menojen määrästä, vähennyksiä ei tehdä;

b)      kun neljän prosentin marginaali on käytetty, kaikkiin muihin menoihin, joita koskevat maksut ovat myöhästyneet, tehdään vähennykset seuraavia sääntöjä noudattaen:

–      kun meno on toteutunut maksumääräajan päättymistä seuraavan kuukauden aikana, menoja vähennetään 10 prosenttia,

–      kun meno on toteutunut maksumääräajan päättymistä seuraavan toisen kuukauden aikana, menoja vähennetään 25 prosenttia,

–      kun meno on toteutunut maksumääräajan päättymistä seuraavan kolmannen kuukauden aikana, menoja vähennetään 45 prosenttia,

–      kun meno on toteutunut maksumääräajan päättymistä seuraavan neljännen kuukauden aikana, menoja vähennetään 70 prosenttia,

–      kun meno on toteutunut myöhemmin kuin maksumääräajan päättymistä seuraavan neljännen kuukauden aikana, menoja vähennetään 100 prosenttia;

c)      edellä 1 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitettu neljän prosentin marginaali korvataan viiden prosentin marginaalilla niiden maksujen osalta, joiden määräaika päättyy 15 päivän lokakuuta 2009 jälkeen.

– –

3.      Jos joidenkin toimenpiteiden yhteydessä esiintyy erityisiä hallinnollisia erityisongelmia tai jos jäsenvaltiot antavat asialliset perustelut, komissio soveltaa 1 ja 2 kohdassa säädetyistä vähennysasteikoista eroavaa vähennysasteikkoa ja/tai pienempiä vähennyksiä tai jättää vähennykset tekemättä.

– –”

259    Oikeuskäytännön mukaan EMOTR:n vastattavaksi kuuluvat menot on laskettava siten, että oletetaan, että sovellettavan maatalouslainsäädännön mukaisia määräaikoja on noudatettu. Tästä seuraa, että kun kansalliset viranomaiset maksavat tukia määräajan päätyttyä, ne siirtävät EMOTR:n vastattavaksi sääntöjenvastaisia menoja, joiden osalta tukea ei näin ollen voida myöntää (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 28.10.1999, Italia v. komissio, C-253/97, EU:C:1999:527, 126 kohta, ja tuomio 12.9.2007, Kreikka v. komissio, T-243/05, EU:T:2007:270, 116 kohta). Näin ollen jäsenvaltion on muutettava valvontajärjestelmäänsä siten, että se ottaa huomioon unionin oikeudessa tukien maksamiselle asetetun määräajan. Lisäksi asetuksen N:o 883/2006 9 artiklan 1 kohdan a ja c alakohdan mukaisen neljän tai viiden prosentin marginaalin tarkoitus on nimenomaan antaa jäsenvaltioille mahdollisuus suorittaa täydentäviä tarkastuksia, ja kyseisissä säännöksissä myös täsmennetään, että viivästymiskuukausien lukumäärä ei vaikuta millään tavoin maksuihin, jotka eivät ylitä tätä kynnysarvoa (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 12.9.2007, Kreikka v. komissio, T-243/05, EU:T:2007:270, 116 kohta).

260    Oikeuskäytännön mukaan jäsenvaltion on sitä paitsi näytettävä toteen, että asetuksen N:o 883/2006 9 artiklan 3 kohdan edellytykset täyttyvät, eli todistettava, että eräiden toimenpiteiden yhteydessä esiintyy hallinnollisia erityisongelmia, tai sen on annettava asialliset perustelut. Sen on osoitettava erityisesti, etteivät viivästykset ole ylittäneet kohtuullisia rajoja (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 18.9.2003 Kreikka v. komissio, C-331/00, EU:C:2003:472, 117 kohta; tuomio 11.6.2009, Kreikka v. komissio, T-33/07, ei julkaistu, EU:T:2009:195, 372 kohta, ja tuomio 26.9.2012, Italia v. komissio, T-84/09, ei julkaistu, EU:T:2012:471, 136 kohta).

261    Asetuksen N:o 883/2006 9 artiklan 3 kohtaa, jossa säädetään poikkeuksesta, on vielä tulkittava suppeasti (ks. analogisesti tuomio 26.9.2012, Italia v. komissio, T-84/09, ei julkaistu, EU:T:2012:471, 137 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

262    Käsiteltävässä asiassa Italian tasavalta ei kiistä maksujen viivästymisiä. Se ei kiistä myöskään sitä, että myöhässä maksettujen menojen osuus ylittää kynnysarvon, joka on viisi prosenttia ehtojen ja määräaikojen mukaisesti maksetuista menoista. Se väittää kuitenkin, että viivästykset voidaan perustella hallinnollisilla erityisongelmilla. Sen mukaan näitä hallinnollisia erityisongelmia aiheutui erityisesti siitä, että Italiassa oli vireillä useita monimutkaisia oikeudenkäyntimenettelyitä, jotka koskivat eräiden sen toteuttamien menojen sääntöjenmukaisuutta, sekä siitä, että kyseisten menettelyiden vuoksi Agenzia veneta per i pagamenti in agricultura (Venetsian alueen maksajavirasto, Italia; jäljempänä AVEPA) oli keskeyttänyt kaikki maksut kyseisissä menettelyissä osapuolina olleille yrityksille.

263    Ensinnäkin on muistettava, että AVEPA ja AGEA saivat tietää Nucleo Antifrodi Carabinieri di Parman (Parman karabinieerien petostentorjuntayksikkö, Italia; jäljempänä NAC) 7.2.2005 tekemän ilmiannon perusteella petoksesta, josta oletettiin aiheutuneen rahastolle vahinkoa ja joka koski erityisesti useille italialaisille yrityksille vuosina 2000–2003 maksettuja erityisiä sonnipalkkioita ja laajaperäistämispalkkioita.

264    Tämän ilmiannon jälkeen kyseisiä yrityksiä vastaan pantiin vireille rikosoikeudellinen menettely Tribunale di Trevisossa (Trevison alioikeus, Italia), ja valmisteleva istunto sovittiin pidettäväksi 2.10.2006.

265    Edellä esitetyn perusteella AVEPA päätti keskeyttää kaikki maksut kahdelle yritykselle, joita syytettiin kyseisessä rikosoikeudellisessa menettelyssä, 18.5.2001 annetun asetuksen nro 228/2001 (decreto legislativo, jäljempänä asetus nro 228) 33 §:n 1 momentin mukaisesti; kyseisessä momentissa säädetään seuraavaa: ”maksajavirastojen sovitut maksumenettelyt – – keskeytetään niiden tuensaajien kohdalla, joista tarkastus- ja valvontaelimet ovat välittäneet yksityiskohtaisia tietoja siitä, että näille tuensaajille on maksettu aiheettomasti varoja yhteisön talousarviosta tai valtion talousarviosta, siihen saakka kunnes tosiseikat on näytetty lopullisesti toteen”.

266    Samaan aikaan Procura presso la Corte dei Conti per il Veneto (Venetsian tilintarkastustuomioistuimen syyttäjä, Italia) nosti Corte dei Conti per il Venetossa (Venetsian tilintarkastustuomioistuin, Italia) syytteen samojen tosiseikkojen perusteella. Corte dei Conti per il Veneto määräsi 23.9.2009 oikeudenkäyntiä edeltävän vakuustakavarikon, joka koski syytettyinä olleiden tuensaajayritysten omaisuutta sekä maksuja, joita niillä oli saatavana AVEPA:lta, riidanalaisia maksuja lukuun ottamatta.

267    Kyseisen päätöksen huomioon ottaen AVEPA käynnisti 19.10.2009 uudelleen niiden määrien maksamisen, jotka eivät kuuluneet oikeudenkäyntiä edeltävän vakuustakavarikon piiriin; näihin määriin sisältyivät riidanalaisten maksujen kohteena olevat hakuvuoteen 2004 liittyvät teurastuspalkkiot.

268    Lisäksi on todettava, ettei Italian tasavalta ole väittänyt, että riidanalaiset maksut olisivat edellä 264 ja 266 kohdassa mainittujen rikosoikeudellisen menettelyn ja tilintarkastustuomioistuimessa käydyn menettelyn kohteena. Se on päinvastoin myöntänyt kyseisen tilien tarkastus- ja hyväksymismenettelyn yhteydessä, että budjettikohtia 050302092124023, 050302102124033 ja 050302992128007 koskevat riidanalaiset maksut eivät olleet nimenomaisesti liitettävissä mihinkään tuomioon, mutta se vetoaa samalla edellä 263–266 kohdassa kuvatuissa menettelyissä kyseessä olleiden maksujen ja riidanalaisten maksujen väliseen ”erottamattomaan yhteyteen”.

269    Edellä esitetyn perusteella on todettava, että Italian tasavallan esille ottamat kansalliset menettelyt eivät koske riidanalaisia maksuja ja että näin ollen riidanalaisten maksujen keskeyttäminen ei ole tuomioistuinmenettelyn tai tuomion seuraus, vaan johtuu siitä, että AVEPA on soveltanut asetuksen nro 228 33 §:n 1 momenttia.

270    Toiseksi on tuotava esille, että asetuksen nro 228 33 §:ssä säädettyä maksujen keskeyttämistä koskevaa menettelyä sovelletaan ennaltaehkäisevästi. Menettelyssä oletetaan jo ennen tosiseikkojen lopullista toteen näyttämistä tarkastuselinten laadittua tällaisen lausunnon, että sääntöjenvastaisuuksia on tapahtunut, ja kyseiset määrät maksetaan tuensaajalle vain siinä tapauksessa, että tämä vapautetaan lopulta epäilyistä. Oikeuskäytännön mukaan tällainen lähestymistapa on siis lähtökohtaisesti vastoin maksumääräaikojen noudattamista (tuomio 26.9.2012, Italia v. komissio, T-84/09, ei julkaistu, EU:T:2012:471, 140 kohta).

271    On siis todettava komission tavoin, että käsiteltävässä asiassa riidanalaisten maksujen keskeyttämistä koskeva menettely ei ole hallinnollinen erityisongelma. Asetuksen nro 228 33 §:ssä säädetty maksujen keskeyttämistä koskeva menettely on nimittäin maksumääräaikoja koskeva poikkeus, joka haittaa asiassa sovellettavien unionin sääntöjen moitteetonta toimintaa (ks. vastaavasti tuomio 26.9.2012, Italia v. komissio, T-84/09, ei julkaistu, EU:T:2012:471, 142 kohta).

272    Kolmanneksi, kuten sovitteluelin muistuttaa 6.5.2014 esittämässään kertomuksessa, Italian tasavalta ei ole esittänyt komission kehotuksesta huolimatta mitään todisteita, jotka osoittaisivat, että viiden prosentin marginaali oli ylitetty yksinomaan niiden maksujen vuoksi, jotka oli riitautettu kansallisissa tuomioistuimissa.

273    Italian tasavalta väittää vastauskirjelmässään lähinnä, että komissio vaati sitä väärin perustein osoittamaan, että riidanalaisten maksujen viivästyminen johtui yhdestä ainoasta tuomiosta, mutta tämä väite on hylättävä. Komission Italian tasavallalle asetuksen N:o 885/2006 11 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan nojalla lähettämästä 18.1.2012 päivätystä kirjeestä käy nimittäin erityisesti ilmi, että komissio pyysi asetuksen N:o 883/2006 9 artiklan 3 kohdan soveltamiseksi Italian viranomaisia osoittamaan, että asetuksen N:o 883/2006 9 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu neljän prosentin marginaali, joka on nostettu sitten saman asetuksen 9 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisesti viiteen prosenttiin, oli ylittynyt oikeudenkäyntimenettelyiden eikä yhden ainoan tuomion vuoksi. Komissio pyysi lisäksi 18.1.2012 päivätyllä kirjeellä vielä viimeisen kerran Italian viranomaisia toimittamaan jäljennöksen tuomioista, joista kävisivät ilmi budjettikohtiin 050302092124023, 050302102124033 ja 050302992128007 liittyvät, kynnysarvon ylittävät määrät.

274    Neljänneksi ja viimeiseksi on todettava, että Tribunale di Trevisossa ja Corte dei Conti per il Venetossa käytyjen oikeudenkäyntimenettelyiden monimutkaisuus sekä käsiteltävän asian poikkeuksellinen luonne, joihin Italian tasavalta vetoaa, eivät riitä perustelemaan myöskään riidanalaisten maksujen viivästymistä, sillä kuten edellä 259 kohdassa muistutetaan, asetuksen N:o 883/2006 9 artiklan 1 kohdan c alakohdassa säädetyllä viiden prosentin marginaalilla on tarkoitus nimenomaan antaa jäsenvaltioille mahdollisuus suorittaa lisätarkastuksia ilman, että viivästyskuukausien lukumäärä vaikuttaa kyseisen kynnysarvon alle jääviin maksuihin (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 5.7.2012, Kreikka v. komissio, T-86/08, EU:T:2012:345, 191 kohta, ja tuomio 26.9.2012, Italia v. komissio, T-84/09, ei julkaistu, EU:T:2012:471, 146 kohta).

275    Edellä esitetyn perusteella komissio ei ole tehnyt virhettä katsoessaan yhtäältä, että tuomioistuinmenettelyistä johtuvan maksumääräaikojen noudattamatta jättämisen oli sisällyttävä asetuksen N:o 883/2006 9 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettuun viiden prosentin marginaaliin, ja toisaalta, ettei kyseisten maksusuoritusten viivästyminen siksi, että kansallisten viranomaisten aiemmin epäämien tai takaisin perimien maksujen hyväksyttävyyttä koskeva oikeusriita oli vireillä, ole asetuksen N:o 883/2006 9 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu hallinnollinen erityisongelma, minkä komissio oli kertonut Italian tasavallalle 2.7.2014 päivätyssä kirjeessä (ks. edellä 41 kohta).

276    Viidennen kanneperusteen ensimmäinen osa on siis hylättävä.

 Viidennen kanneperusteen toinen osa, joka koskee yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista

277    Italian tasavalta moittii komissiota siitä, että tämä on loukannut yhdenvertaisen kohtelun periaatetta siten, että komissio on tehnyt hakuvuoteen 2004 liittyvien teurastuspalkkioiden jäännöstä koskevien riidanalaisten maksujen osalta oikaisun, vaikka riidanalaisten maksujen tilanne oli sama kuin niihin menoihin liittyvillä maksuviivästyksillä, joihin Corte dei Conti per il Veneton määräämä oikeudenkäyntiä edeltävä vakuustakavarikko kohdistui, joiden määrä oli noin 4,4 miljoonaa euroa ja joiden osalta komissio ei ollut tehnyt mitään oikaisua.

278    Komissio kiistää Italian tasavallan väitteet.

279    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yhdenvertaisen kohtelun periaate tai syrjintäkiellon periaate edellyttävät, että toisiinsa rinnastettavia tilanteita ei kohdella eri tavoin eikä erilaisia tilanteita kohdella samalla tavoin, ellei tuollainen kohtelu ole objektiivisesti perusteltua (tuomio 9.9.2004, Espanja v. komissio, C-304/01, EU:C:2004:495, 31 kohta; tuomio 14.12.2004, Swedish Match, C-210/03, EU:C:2004:802, 70 kohta, ja tuomio 21.7.2011, Nagy, C-21/10, EU:C:2011:505, 47 kohta).

280    Komissio väitti vastineessaan, että Italian tasavallan väitteet olivat epäselviä, ja selitti sitten, että Corte dei Conti per il Veneton määräämän, oikeudenkäyntiä edeltävän vakuustakavarikon kohteena olleiden maksujen viivästymisestä huolimatta kyseisiä maksuja ei ollut sisällytetty oikaisuun siksi, että niissä budjettikohdissa, joiden osalta maksut oli ilmoitettu, oli mainittu neljän prosentin marginaali, toisin kuin riidanalaisten maksujen tapauksessa.

281    Italian tasavalta ei kiistä näitä väitteitä, vaan tyytyy toteamaan ainoastaan, että kaikki kyseisessä tilien tarkastus- ja hyväksymismenettelyssä tarkoitetut maksuviivästykset voitiin perustella yleisellä turvaamistarpeella, joka ilmeni siitä, että AVEPA päätti keskeyttää kaikki maksut Italiassa vireillä olleissa oikeudenkäynneissä asianosaisina olleille yrityksille asetuksen nro 228 33 §:n mukaisesti.

282    Edellä 266 ja 271 kohdasta käy ensinnäkin ilmi, että yhtäältä Corte dei Conti per il Veneto ei sisällyttänyt riidanalaisia maksuja määräämänsä oikeudenkäyntiä edeltävän vakuustakavarikon kohteena oleviin määriin ja että toisaalta asetuksen nro 228 33 §:ssä säädetty maksujen keskeyttämistä koskeva menettely on vastoin maksumääräaikoja koskevaa Euroopan unionin lainsäädäntöä. Italian tasavallan ei siis ole perusteltua vedota yleisen turvaamistarpeen olemassaoloon, jolla AVEPA:n tekemä riidanalaisten maksujen keskeyttäminen olisi voitu perustella.

283    Toisaalta Italian tasavalta ei kiistä sitä, että budjettikohdissa, joiden osalta 4,4 miljoonaa euron suuruiset maksut oli ilmoitettu, mainittiin neljän prosentin marginaali, mutta riidanalaisiin maksuihin liittyvissä budjettikohdissa ei mainittu viiden prosentin marginaalia.

284    Edellä esitetyn perusteella Italian tasavalta ei ole osoittanut, että riidanalaisten maksujen ja neljän prosentin marginaaliin sisältyvien 4,4 miljoonan euron suuruisten maksujen tilanteet olisivat rinnastettavissa ja että komissio olisi näin loukannut yhdenvertaisen kohtelun periaatetta tekemällä oikaisun vain riidanalaisten maksujen osalta.

285    Viidennen kanneperusteen toinen osa on siis hylättävä.

 Viidennen kanneperusteen kolmas osa, joka koskee tosiseikkojen ottamista huomioon vääristyneellä tavalla

286    Italian tasavalta moittii komissiota siitä, että tämä on ottanut tosiseikat huomioon vääristyneellä tavalla. Italian tasavalta toteaa kannekirjelmässään vain, että ”edellä esitetyn perusteella riidanalainen päätös on tässä kanneperusteessa riitautetuilta osin lainvastainen siksi, että tosiseikat on otettu huomioon vääristyneellä tavalla”.

287    Komissio ei ole kiistänyt tätä väitettä kirjelmissään. Se esitti kuitenkin istunnossa, että väite on jätettävä tutkimatta siksi, että se on epäselvä.

288    Italian tasavalta esitti istunnossa niin ikään, että komission oikeudenkäyntiväite on jätettävä tutkimatta, sillä se on esitetty niin myöhään, että se on vastoin kontradiktorista menettelyä unionin yleisessä tuomioistuimessa. Italian tasavalta täsmensi kuitenkin, että unionin yleinen tuomioistuin saattoi ottaa väitteen tutkimatta jättämisen esille istunnossa viran puolesta. Italian tasavalta täsmensi siltä varalta, että unionin yleinen tuomioistuin tekisi näin, halunneensa riitauttaa tosiseikkojen vääristyneellä tavalla huomioon ottamista koskevalla väitteellään lähinnä sen, miten komissio on arvioinut tosiseikkoja käsiteltävässä asiassa. Italian tasavallan mukaan riidanalaisten maksujen viivästyminen oli nimittäin perusteltua käsiteltävän asian olosuhteissa.

289    On muistettava, että unionin tuomioistuinten asiana on arvioida, voitiinko väitteen hylkäämistä pitää kunkin asian olosuhteissa oikeutettuna hyvän oikeudenkäytön perusteella lausumatta tätä ennen väitteen tutkittavaksi ottamisesta (ks. vastaavasti tuomio 26.2.2002, neuvosto v. Boehringer, C‑23/00 P, EU:C:2002:118, 52 kohta).

290    Edellä 288 kohdassa läpi käydyistä Italian tasavallan istunnossa antamista selityksistä ilmenee, että se pyrki tosiseikkojen vääristyneellä tavalla huomioon ottamista koskevalla väitteellään implisiittisesti, mutta väistämättä, moittimaan komissiota siitä, että tämä on tehnyt ilmeisen arviointivirheen tosiseikkoja tarkastellessaan.

291    Edellä 263–275 kohdasta ilmenee, etteivät Italian tasavallan esittämät tosiseikat ole asetuksen N:o 883/2006 9 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuja hallinnon erityisongelmia, joilla riidanalaisten maksujen viivästyminen olisi voitu perustella. Italian tasavallan ei siis ole perusteltua väittää, että riidanalaisessa päätöksessä on ilmeinen arviointivirhe.

292    Viidennen kanneperusteen kolmas osa on perusteeton, joten se on hylättävä, eikä komission ja Italian tasavallan istunnossa esittämistä oikeudenkäyntiväitteistä ole tarpeen lausua.

293    Edellä esitetyn perusteella viides kanneperuste on hylättävä.

 Kuudes kanneperuste, joka koskee asetuksen N:o 501/2008 20 artiklan rikkomista sekä luottamuksensuojan periaatteen ja periaatteen, jonka mukaan jäsenvaltiot vastaavat rahoitusoikaisuista, loukkaamista

294    Kuudennella kanneperusteella pyritään tukemaan vaatimusta, jonka mukaan maataloustuotteita koskeviin tiedotus- ja menekinedistämistoimiin liittyvien erinäisten menojen myöhässä maksamisesta johtunut oikaisu on kumottava. Italian tasavalta moittii komissiota siitä, että komissio sovelsi siihen rahoitusoikaisua siksi, ettei maksupyyntöjen vastaanottamisen ja Italian tasavallan varainhoitovuosina 2009–2010 myöntämien, maataloustuotteita koskeviin tiedotus- ja menekinedistämistoimiin liittyvien erinäisten tukien tosiasiallisen maksamisen välistä, asetuksen N:o 501/2008 20 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettua 60 kalenteripäivän määräaikaa ollut noudatettu. Italian tasavalta väittää ensinnäkin, että asetuksen N:o 501/2008 20 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädetyn maksumääräajan noudattamatta jättäminen johtuu siitä, että komission yksikköjen laatima kyseisen asetuksen 20 artiklan toisen kohdan toisen virkkeen italiankielinen toisinto on ollut aikaisemmassa sanamuodossaan virheellinen, ennen kuin asiaa koskeva Euroopan unionin virallisessa lehdessä 18.10.2012 julkaistu oikaisu (EUVL 2012, L 287, s. 25; jäljempänä riidanalainen säännös) tuli voimaan, joten asetuksen N:o 501/2008 20 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetun määräajan ylittyminen ei johtunut Italian tasavallasta. Italian tasavallan mukaan on siis kohtuutonta asettaa sen kannettavaksi riidanalaisen säännöksen soveltamisesta johtuvat seuraukset etenkin, kun käsiteltävässä asiassa unionin talousarviolle ei voida havaita aiheutuneen vahinkoa. Sitä paitsi virhe, joka Italian tasavallan väitetään tehneen, on ilmeisen anteeksiannettava erehdys. Toiseksi Italian tasavalta väittää, että komission tekemän rahoitusoikaisun vaikutuksesta riidanalaisesta säännöksestä tulee taannehtiva, mikä on vastoin luottamuksensuojan periaatetta.

295    Komissio kiistää Italian tasavallan väitteet.

296    Asetuksen N:o 501/2008 20 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltion on suoritettava 18 ja 19 artiklassa tarkoitetut maksut 60 kalenteripäivän kuluessa maksupyynnön vastaanottamisesta.

Määräaika voidaan kuitenkin keskeyttää milloin tahansa edellä mainittujen 60 päivän kuluessa maksuhakemuksen ensimmäisestä kirjaamisesta ilmoittamalla maksua hakeneelle sopimuspuolena olevalle organisaatiolle, ettei maksupyyntöä voida hyväksyä, koska maksu ei ole erääntynyt tai koska lisämaksupyynnön tueksi toimitetut tositteet ovat puutteellisia tai koska jäsenvaltio katsoo aiheelliseksi pyytää täydentäviä tietoja tai tehdä tarkastuksia. Lisätiedot on toimitettava ja tarkastukset on tehtävä 30 kalenteripäivän kuluessa tiedoksiannosta, ja määräaika jatkuu pyydettyjen lisätietojen vastaanottamisesta tai jäsenvaltion tekemien tarkastusten päivämäärästä alkaen.

– –”

297    Asetuksen N:o 501/2008 20 artiklan toisen alakohdan italiankielinen toisinto kuului ennen Euroopan unionin virallisessa lehdessä 18.10.2012 julkaistua oikaisua seuraavasti:

”Tale termine può tuttavia essere sospeso in qualunque momento del periodo di 60 giorni successivo alla prima registrazione della domanda di pagamento, mediante notifica all’organizzazione contraente creditrice che la domanda non è ricevibile, in quanto il credito non è esigibile oppure la domanda non è corredata dei documenti giustificativi necessari per le domande successive o lo Stato membro ritiene necessario richiedere informazioni supplementari o procedere a verifiche. Il termine decorre nuovamente a partire dalla data di ricevimento delle informazioni richieste o dalla data delle verifiche effettuate dallo Stato membro, che devono essere trasmesse o rispettivamente effettuate entro un termine di 30 giorni di calendario a decorrere dalla notifica.”

(Määräaika voidaan kuitenkin keskeyttää milloin tahansa edellä mainittujen 60 päivän kuluessa maksuhakemuksen ensimmäisestä kirjaamisesta ilmoittamalla maksua hakeneelle sopimuspuolena olevalle organisaatiolle, että maksupyyntöä ei voida hyväksyä, koska maksu ei ole erääntynyt tai koska lisämaksupyynnön tueksi toimitetut tositteet ovat puutteellisia tai koska jäsenvaltio katsoo aiheelliseksi pyytää täydentäviä tietoja tai tehdä tarkastuksia. Lisätiedot on toimitettava ja tarkastukset on tehtävä 30 kalenteripäivän kuluessa tiedonannoksia, ja määräaika alkaa kulua uudelleen pyydettyjen lisätietojen vastaanottamisesta tai jäsenvaltion tekemien tarkastusten päivämäärästä.)

298    Euroopan unionin virallisessa lehdessä 18.10.2012 julkaistulla oikaisulla korvattiin riidanalaisen säännöksen ilmaus ”decorre nuovamente” (”alkaa kulua uudelleen”) ilmauksella ”continua a decorrere” (”jatkuu”).

299    Lisäksi oikeuskäytännöstä ilmenee, että unionin asetusten yhtenäisen tulkinnan välttämättömyyden takia tiettyä tekstiä ei voida tarkastella muista erillisenä, vaan sitä on epäselvissä tapauksissa tulkittava ja sovellettava muilla virallisilla kielillä laadittujen kieliversioiden valossa (tuomio 17.10.1996, Lubella, C-64/95, EU:C:1996:388, 17 kohta).

300    Ensinnäkin Italian tasavallan väitteistä, jotka koskevat olennaisin osin asetuksen N:o 501/2008 20 artiklan rikkomista ja sitä, ettei kyseisen artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetun maksumääräajan ylittyminen johtunut Italian viranomaisista, on todettava yhtäältä, että asetuksen N:o 501/2008 20 artiklan toisen kohdan italiankielinen toisinto oli epäselvä siksi, että ensimmäisessä virkkeessä tarkoitettiin nimenomaisesti kyseisen asetuksen 20 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädetyn määräajan keskeyttämistä (”määräaika voidaan – – keskeyttää” / italiaksi: ”tale termine puo’ – – essere sospeso”), mutta toinen virke vaikuttaa tarkoittavan kyseisen määräajan kulumisen päättymistä (”määräaika alkaa kulua uudelleen pyydettyjen lisätietojen vastaanottamisesta tai jäsenvaltion tekemien tarkastusten päivämäärästä alkaen / italiaksi: ”il termine decorre nuovamente a partire dalla data di ricevimento delle informazioni richieste o dalla data delle verifiche effettuate dallo Stato membro”).

301    Toisaalta Italian tasavalta ei kiistä komission väitettä, jonka mukaan Italian siviililain (codice civile) 2941 §:ssä ja sitä seuraavissa pykälissä tehdään ero määräajan keskeyttämisen ja sen kulumisen päättymisen välillä siten, että kulumisen päätyttyä alkaa kulua uusi määräaika, mutta keskeyttämisessä käy niin, että ennen keskeyttämisen syynä olevaa tapahtumaa kulunut määräaika lisätään määräaikaan, joka alkaa kulua jälleen keskeyttämisen syynä olleen tapahtuman lakattua.

302    Edellä 299 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti Italian tasavalta ei voi siis tulkita riidanalaista säännöstä siten, että sen mukaan täydentävien tietojen pyytäminen tai maksua hakeneeseen sopimuspuolena olevaan organisaatioon kohdistuvat lisätarkastukset aiheuttavat asetuksen N:o 501/2008 20 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädetyn määräajan kulumisen päättymisen, tarkistamatta etukäteen, vahvistavatko muut riidanalaisen säännöksen kielitoisinnot sen tulkinnan, ja tulkitsematta ja soveltamatta kyseistä säännöstä tarvittaessa muilla virallisilla kielillä laadittujen versioiden valossa sekä sen säädöksen systematiikan ja tarkoituksen mukaan, jonka osa säännös tai määräys on (ks. analogisesti tuomio 27.10.1977, Bouchereau, 30/77, EU:C:1977:172, 14 kohta, ja tuomio 9.1.2003, Givane ym. C-257/00, EU:C:2003:8, 37 kohta).

303    Käsiteltävässä asiassa Italian tasavalta on soveltanut riidanalaista säännöstä huolimatta siitä, että se on epäselvä asetuksen N:o 501/2008 20 artiklan toisen kohdan ensimmäisen virkkeen osalta, ottamatta huomioon asetuksen N:o 501/2008 20 artiklan toisen kohdan muita kielitoisintoja, joten se on yksin vastuussa asetuksen N:o 501/2008 20 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetun maksumääräajan noudattamatta jättämisestä.

304    Väitteet siitä, että asetuksen N:o 501/2008 20 artiklaa on rikottu eivätkä maksuviivästykset johdu Italian tasavallasta, on siis hylättävä.

305    Toiseksi väitteestä, joka koskee luottamuksensuojan periaatteen väitettyä loukkaamista soveltamalla riidanalaista säännöstä, sellaisena kuin se on oikaistuna vuonna 2012, taannehtivasti, on muistutettava, että oikeuskäytännön mukaan luottamuksensuojan periaatteeseen voidaan vedota unionin säännöksiä ja määräyksiä vastaan vain silloin, kun unioni on itse luonut tilanteen, johon perusteltu luottamus perustuu (ks. tuomio 15.1.2002, Weidacher, C-179/00, EU:C:2002:18, 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, ja tuomio 10.6.2009, Puola v. komissio, T-257/04, EU:T:2009:182, 245 kohta).

306    Käsiteltävässä asiassa ei ole osoitettu, että unioni olisi luonut tilanteen, jonka perusteella Italian tasavalta olisi voinut uskoa riidanalaisen säännöksen asianmukaisuuteen ja odottaa perustellusti voivansa soveltaa sitä.

307    Ensinnäkin asetuksen N:o 885/2006 11 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan nojalla annetusta 27.4.2010 päivätystä tiedonannosta (ks. edellä 43 kohta) käy olennaisin osin ilmi, että yhtäältä komissio oli havainnut Italian tasavallan osalta maksuviivästyksiin liittyviä ongelmia jo kahden aikaisemman tutkimuksen aikana ja että toisaalta komission yksiköt olivat selittäneet Italian viranomaisten kanssa käymänsä kirjeenvaihdon aikana jo vuodesta 2005 lähtien, miten asetuksen N:o 883/2006 20 artiklan säännöksiä oli tulkittava.

308    Komissio esittikin työjärjestyksen 89 artiklan perusteella toteutettuun prosessinjohtotoimeen vastatessaan 9.2.2006 päivätyn kirjeen, jonka se oli osoittanut Italian tasavallalle aikaisemman tutkimuksen yhteydessä ja jossa komissio ilmoitti nimenomaisesti, että maksun ”määräajan [on alettava] kulua uudelleen heti, kun pyydetyt tiedot on vastaanotettu tai tarkastus on tehty”.

309    Tässä yhteydessä on täsmennettävä, ettei edellä 308 kohdassa mainitun tutkimuksen kohteena olleisiin tosiseikkoihin voitu soveltaa asetuksen N:o 501/2008 20 artiklaa, vaan maataloustuotteita koskevista tiedotus- ja menekinedistämistoimista sisämarkkinoilla annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2826/2000 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 18.1.2002 annetun komission asetuksen (EY) N:o 94/2002 (EYVL 2002, L 17, s. 30) 12 artiklan 5 kohtaa. Nämä kaksi säännöstä olivat kuitenkin sisällöltään identtiset. Asetuksen N:o 94/2002 12 artiklan 5 kohdassa säädettiin nimittäin seuraavaa:

”Jäsenvaltion on suoritettava edellisissä kohdissa tarkoitetut maksut 60 kalenteripäivän kuluessa maksuhakemuksen vastaanottamisesta. Toimivaltainen elin voi kuitenkin maksuhakemuksen esittäneelle sopimuspuolelle ilmoitettuaan milloin tahansa edellä mainittujen 60 päivän kuluessa maksuhakemuksen kirjaamisesta lykätä maksua, jos se katsoo, ettei maksuhakemusta voida hyväksyä, koska siihen sisältyviä saatavia ei voida hyväksyä, maksu ei ole erääntynyt tai koska lisämaksuhakemuksen tueksi toimitetut tositteet ovat puutteellisia taikka koska jäsenvaltio katsoo aiheelliseksi pyytää täydentäviä tietoja tai suorittaa lisätarkastuksia. Lisätiedot on toimitettava 30 kalenteripäivän kuluessa, ja määräaika jatkuu pyydettyjen lisätietojen vastaanottamisesta alkaen. Edellä mainittujen maksujen viivästyessä jäsenvaltiolle maksettavaa korvausta vähennetään asetuksen (EY) N:o 296/96 4 artiklassa vahvistettujen sääntöjen mukaisesti, jollei kyseessä ole ylivoimainen este.”

310    On siis katsottava, että komissio oli ilmoittanut Italian viranomaisille useaan otteeseen ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä, miten maksun suorittamista koskeva 60 päivän määräaika oli laskettava määräajan kulumisen keskeydyttyä.

311    Toiseksi Italian tasavalta vahvisti istunnossa, että se oli ilmoittanut komissiolle riidanalaisen säännöksen käännösongelmasta kyseisen tilien tarkastus- ja hyväksymismenettelyn käynnistyessä. Italian tasavalta oli siis tietoinen siitä, ettei riidanalainen säännös ollut välttämättä asianmukainen, mutta se oli kuitenkin tarkoituksellisesti päättänyt soveltaa sitä.

312    Edellä esitetyn perusteella Italian tasavalta ei voi väittää, että riidanalainen säännös olisi synnyttänyt sille perustellun luottamuksen.

313    Kolmanneksi ja viimeiseksi on hylättävä Italian tasavallan väite, jonka mukaan maksumääräaikojen noudattamatta jättämisestä ei ole aiheutunut vahinkoa unionin talousarviolle, ja näin riidanalaisen säännöksen soveltamisen seuraukset olisi kohtuutonta asettaa Italian tasavallan kannettavaksi.

314    Oikeuskäytännön mukaan maataloustukirahastosta rahoitetaan nimittäin vain unionin oikeuteen kuuluvien oikeussääntöjen mukaisesti maatalouden yhteisen markkinajärjestelyn piirissä toteutettuja toimenpiteitä (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 24.2.2005, Kreikka v. komissio, C-300/02, EU:C:2005:103, 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

315    Euroopan unionin lainsäädännössä jäsenvaltiot velvoitetaan noudattamaan asetuksen N:o 501/2008 20 artiklassa tarkoitettua maksumääräaikaa rahamääräisten seuraamusten uhalla.

316    Edellä 257 kohdassa toistetusta asetuksen N:o 883/2006 johdanto-osan 15 perustelukappaleesta voidaan päätellä ensinnäkin, että kaikkia Euroopan unionin lainsäädännössä säädettyjä määräaikoja myöhemmin suoritettuja maksuja tuensaajille, ellei viivästys ole perusteltu, on pidettävä sääntöjenvastaisina menoina, joita komission ei näin ollen tarvitse korvata.

317    Asetuksen N:o 501/2008 20 artiklan kolmannessa kohdassa säädetään lisäksi, että ”maksujen viivästyessä komission jäsenvaltiolle maksaman kuukausiennakon määrää vähennetään asetuksen – – N:o 883/2006 9 artiklassa vahvistettujen sääntöjen mukaisesti”.

318    Asetuksen N:o 501/2008 johdanto-osan 19 perustelukappaleessa todetaan vielä, että ”talousarvion hallinnointiin liittyvien vaatimusten vuoksi on välttämätöntä säätää taloudellisista seuraamuksista, – – jos jäsenvaltioiden maksut viivästyvät”.

319    Edellä esitetyn perusteella se, että Italian tasavalta ylitti asetuksen N:o 501/2008 20 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetun maksumääräajan, on vastoin Euroopan unionin lainsäädäntöä ja riittää siihen, että menot katsotaan sääntöjenvastaisiksi ja siten tukikelvottomiksi, ilman että rahastolle aiheutuneen vahingon olemassaoloa on tarpeen osoittaa.

320    Kuudes kanneperuste on siis hylättävä.

321    Yksikään Italian tasavallan esittämistä kanneperusteista ei ollut perusteltu, joten kanne on hylättävä kokonaisuudessaan.

 Oikeudenkäyntikulut

322    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaisesti asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

323    Koska Italian tasavalta on hävinnyt asian, se vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan ja se velvoitetaan korvaamaan komission oikeudenkäyntikulut.

324    Työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan nojalla jäsenvaltiot, jotka ovat asiassa väliintulijoina, vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

325    Ranskan tasavalta ja Unkari vastaavat siis omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (neljäs jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Kanne hylätään.

2)      Italian tasavalta vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Euroopan komission oikeudenkäyntikulut.

3)      Ranskan tasavalta ja Unkari vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Kanninen Schwarcz Iliopoulos

Julistettiin Luxemburgissa 12 päivänä maaliskuuta 2019.

Allekirjoitukset

Sisällys

Asiaa koskevat oikeussäännöt

Asetus (EY) N:o 320/2006

Asetus (EY) N:o 968/2006

Asian tausta

Riidanalainen päätös

Sokerialan väliaikaisen rakenneuudistusjärjestelmän nojalla toteutettuihin menoihin liittyvä rahoitusoikaisu

Hakuvuoteen 2004 liittyvien teurastuspalkkioiden jäännöksen myöhässä maksamisesta johtuva rahoitusoikaisu

Maataloustuotteita koskeviin tiedotus- ja menekinedistämistoimiin liittyvien erinäisten menojen maksun viivästymisestä johtuva rahoitusoikaisu

Oikeudenkäyntimenettely ja asianosaisten ja väliintulijoiden vaatimukset

Oikeudellinen arviointi

Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 4 kohdan rikkomista, puolustautumisoikeuksien ja kontradiktorisen periaatteen loukkaamista sekä puutteellisia perusteluja

Ensimmäisen kanneperusteen ensimmäinen osa, joka koskee asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 4 kohdan rikkomista

Ensimmäisen kanneperusteen toinen osa, joka koskee puolustautumisoikeuksien ja kontradiktorisen periaatteen loukkaamista

Ensimmäisen kanneperusteen kolmas osa, joka koskee lähinnä puutteellisia perusteluja

Toinen kanneperuste, joka koskee asetuksen N:o 885/2006 11 artiklan rikkomista, puolustautumisoikeuksien loukkaamista, asetuksen N:o 320/2006 ja asetuksen N:o 968/2006 rikkomista sekä 14.11.2013 annetun tuomion SFIR ym. (C-187/12–C-189/12) huomioimatta jättämistä

Toisen kanneperusteen ensimmäinen osa, joka koskee lähinnä asetuksen N:o 885/2006 11 artiklan rikkomista ja puolustautumisoikeuksien loukkaamista

Toisen kanneperusteen toinen osa, joka koskee asetuksen N:o 320/2006 ja asetuksen N:o 968/2006 rikkomista sekä 14.11.2013 annetun tuomion SFIR ym. (C-187/12–C-189/12) huomioimatta jättämistä

Kolmas kanneperuste, joka koskee luottamuksensuojan periaatteen, vilpittömän yhteistyön periaatteen, ne bis in idem periaatteen ja hyvän hallinnon periaatteen loukkaamista sekä huolenpitovelvollisuuden laiminlyöntiä

Kolmannen kanneperusteen toinen osa, joka koskee ne bis in idem periaatteen loukkaamista

Kolmannen kanneperusteen ensimmäinen osa, joka koskee luottamuksensuojan, vilpittömän yhteistyön ja hyvän hallinnon periaatteen loukkaamista sekä huolenpitovelvollisuuden laiminlyöntiä

Neljäs kanneperuste, joka koskee asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan sekä asetuksen N:o 885/2006 11 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan ja 3 luvun rikkomista, komission asiakirjassa VI/5330/97 vahvistamien suuntaviivojen noudattamatta jättämistä ja perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä

Neljännen kanneperusteen ensimmäinen osa, joka koskee lähinnä perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä, asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan ja asetuksen N:o 885/2006 11 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan ja 3 luvun rikkomista sekä sovitteluelimen kannan tutkimatta jättämistä

Neljännen kanneperusteen toinen osa, joka koskee asiakirjassa VI/5330/97 vahvistettujen suuntaviivojen noudattamatta jättämistä

Viides kanneperuste, joka koskee asetuksen N:o 883/2006 9 artiklan 3 kohdan rikkomista, yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista sekä tosiseikkojen ottamista huomioon vääristyneellä tavalla

Viidennen kanneperusteen ensimmäinen osa, joka koskee asetuksen N:o 883/2006 9 artiklan 3 kohdan rikkomista

Viidennen kanneperusteen toinen osa, joka koskee yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista

Viidennen kanneperusteen kolmas osa, joka koskee tosiseikkojen ottamista huomioon vääristyneellä tavalla

Kuudes kanneperuste, joka koskee asetuksen N:o 501/2008 20 artiklan rikkomista sekä luottamuksensuojan periaatteen ja periaatteen, jonka mukaan jäsenvaltiot vastaavat rahoitusoikaisuista, loukkaamista

Oikeudenkäyntikulut

*      Oikeudenkäyntikieli: italia.