EUROOPAN UNIONIN VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO

(kolmas jaosto)

2 päivänä lokakuuta 2013

Asia F‑111/12

Albert Nardone

vastaan

Euroopan komissio

Henkilöstö – Entinen virkamies – Altistuminen asbestille ja muille aineille – Ammattitauti – Tapaturma – Henkilöstösääntöjen 73 artikla – Lääketieteellinen lautakunta – Perustelut – Vahingonkorvauskanne – Menettelyn kesto

Aihe:      SEUT 270 artiklaan, jota sovelletaan Euratomin perustamissopimukseen sen 106 a artiklan nojalla, perustuva kanne, jossa Albert Nardone, joka on Euroopan komission entinen virkamies, vaatii virkamiestuomioistuinta muun muassa kumoamaan nimittävän viranomaisen 8.11.2011 tekemän päätöksen, jolla vahvistettiin lääketieteellisen lautakunnan 25.8.2011 päivätyt toteamukset sekä myöntämään väitetystä henkisestä kärsimyksestä korvauksen, jonka kohtuulliseksi määräksi on alustavaksi vahvistettu 100 000 euroa.

Ratkaisu:      Euroopan komissio velvoitetaan suorittamaan Albert Nardonelle viivästyskorkoa 1.3.2006 ja 15.7.2010 väliseltä ajalta 8 448,51 euron pääomalle siten, että korkokantana käytetään Euroopan keskuspankin rahoitusoperaatioihin kyseisenä aikana soveltamaa korkoa lisättynä kahdella prosenttiyksiköllä, sekä 3 000 euron suuruisen summan. Muut kanteessa esitetyistä vaatimuksista hylätään. Euroopan komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan neljäsosa Albert Nardonen oikeudenkäyntikuluista. Albert Nardone vastaa kolmesta neljäsosasta omia oikeudenkäyntikulujaan.

Tiivistelmä

1.      Virkamiehet – Sosiaaliturva – Tapaturma- ja ammattitautivakuutus – Lääketieteellinen asiantuntijalausunto – Lääketieteellisen lautakunnan harkintavalta – Tuomioistuinvalvonnan rajat – Perusteluvelvollisuuden laajuus (Henkilöstösääntöjen 73 artikla; tapaturma- ja ammattitautivakuutusta koskevien määräysten 23 artikla)

2.      Virkamiehet – Sosiaaliturva – Tapaturma- ja ammattitautivakuutus – Sairauden ammattitaudiksi tunnustamista koskevan vaatimuksen käsittely – Toimiminen kohtuullisessa ajassa – Laiminlyönti – Vaikutus lääketieteellisen lautakunnan lausuntoon – Rajat – Hallinnon vastuuseen joutumisen edellytykset

(Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 1 kohta)

1.      Virkamiesten tapaturma- ja ammattitautivakuutuksesta annettujen määräysten 23 artiklassa lääketieteelliselle lautakunnalle myönnetty tehtävä, johon kuuluu lääketieteellisten kysymysten arvioiminen täysin objektiivisesti ja riippumattomasti, edellyttää toisaalta, että tällä lautakunnalla on käytettävissään kaikki ne tiedot, jotka voivat olla sille hyödyllisiä, ja toisaalta, että sen harkinta on täysin vapaata. Lääketieteellisen lautakunnan tekemiä varsinaisia lääketieteellisiä arviointeja on pidettävä lopullisina silloin, kun ne on tehty sääntöjenmukaisissa olosuhteissa. Tuomioistuimen toimivaltaan kuuluu vain sen tarkastaminen, että toisaalta mainitun lautakunnan kokoonpano ja toiminta ovat sääntöjenmukaiset, ja toisaalta, että lautakunnan lausunto on sääntöjenmukainen ja erityisesti, voidaanko sen perusteluiden avulla arvioida toteamuksia, joille lausunto perustuu, ja onko lääketieteellisten toteamusten ja niistä johtuvien päätelmien välillä ymmärrettävä yhteys. Kun lääketieteellisen lautakunnan käsiteltäväksi on saatettu monitahoisia lääketieteellisiä kysymyksiä, jotka koskevat muun muassa vaikeasti selvitettävää taudinkuvaa tai asianomaisella virkamiehellä olevien vaivojen ja hänen unionin toimielimessä tekemänsä työn välistä syy-yhteyttä, lautakunnan on lausunnossaan esitettävä muun muassa asiakirja-aineiston seikat, joilla se perustelee kantaansa. Silloin kun lääketieteellisen lautakunnan kanta poikkeaa merkittävästi joistakin aikaisemmista, asianomaisen henkilön kannalta edullisemmista merkityksellisistä lääkärinlausunnoista, sen on myös täsmennettävä syyt, joiden vuoksi sen kanta poikkeaa niistä.

Se seikka, että lääketieteellinen lautakunta ei nimenomaisesti viittaa kertomuksessaan tiettyihin asiakirjoihin tai tiettyjen kantajan vaatimuksesta laadittujen asiakirjojen sisältöön, ei ole riittävä peruste, jotta sen toteamukset voidaan todeta pätemättömiksi. Kun kyseessä ovat lääketieteelliset kysymykset, joista lääketieteellisen lautakunnan on annettava objektiivinen ja itsenäinen lausunto, tällä viimeksi mainitulla on oltava täysi harkintavalta. Näin ollen tämän lautakunnan tehtävänä on päättää, miltä osin ennalta laaditut lääketieteelliset kertomukset on otettava huomioon. Lisäksi kysymys siitä, onko muita lääketieteellisiä tutkimuksia aiheellista suorittaa, on lääketieteellinen kysymys, jota unionin tuomioistuimet eivät valvo, koska lääketieteellisen lautakunnan arviointi on tehty sääntöjen mukaisesti.

(ks. 42, 43, 48, 49 ja 51 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: asia 265/83, Suss v. komissio, 29.11.1984, 13 kohta; asia 2/87, Biedermann v. tilintarkastustuomioistuin, 19.1.1988, 19 kohta; asia C‑76/95, komissio v. Royale belge, 24.10.1996, 73 kohta

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: asia T‑300/97, Latino v. komissio, 15.12.1999, 30, 41, 68, 78 ja 87 kohta; asia T‑145/01, Latino v. komissio, 26.2.2003, 47 kohta

Virkamiestuomioistuin: asia F‑39/05, Beau v. komissio, 28.6.2006, 35 kohta; asia F‑79/09, AE v. komissio, 14.9.2010, 64 ja 65 kohta

2.      Velvollisuus toimia kohtuullisessa ajassa hallintomenettelyissä on unionin oikeuden yleinen periaate, jonka noudattamisen unionin tuomioistuimet takaavat ja joka mainitaan Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 1 kohdassa osana oikeutta hyvään hallintoon. Tämän periaatteen loukkaaminen ei kuitenkaan yleensä oikeuta kumoamaan hallinnollisessa menettelyssä liian myöhään tehtyä päätöstä. Kohtuullisessa ajassa toimimista koskevan periaatteen loukkaaminen vaikuttaa hallinnollisen menettelyn pätevyyteen nimittäin vain silloin, kun liian pitkän ajan kuluminen saattaa vaikuttaa hallinnollisessa menettelyssä tehdyn päätöksen sisältöön.

Tältä osin kohtuullisen ajan mahdollinen ylittyminen sellaisten hakemusten käsittelyssä, jotka koskevat sairauden ammattitaudiksi tunnustamista tai tapaturman seurauksista johtuvan pysyvän osittaisen työkyvyttömyyden pahenemisen tunnustamista, ei lähtökohtaisesti vaikuta lääketieteellisen lautakunnan antaman lausunnon tai toimielimen tekemän lopullisen päätöksen sisältöön. Tällainen liian pitkä aika ei nimittäin poikkeustapauksia lukuun ottamatta muuta lääketieteellisen lautakunnan arviota siitä, onko asianomaisen virkamiehen sairaus ammattitauti vai ei tai siitä, onko tapaturman, jonka uhriksi virkamies on joutunut, seurauksista johtuva pysyvä osittainen työkyvyttömyys pahentunut tai ei. Jos unionin tuomioistuimet kumoaisivat mainitun lopullisen päätöksen, siitä olisi ensisijaisena käytännön seurauksena se vääristynyt vaikutus, että menettelyä vielä pitkitettäisiin sillä perusteella, että se on jo ollut liian pitkä.

Lisäksi toimielin on vastuussa pysyvän osittaisen työkyvyttömyyden astetta koskevien päätelmien tekemistä varten nimeämiensä lääkärien nopeasta työskentelystä. Jos on osoitettu, että viivästys lääketieteellisen lautakunnan työskentelyssä johtuu virkamiehen tai hänen nimeämänsä lääkärin viivästystä aiheuttavasta tai jopa häiritsevästä käyttäytymisestä, toimielimen ei voida kuitenkaan katsoa olevan vastuussa tästä viivästyksestä. Lisäksi se, että virkamies käyttää oikeussuojakeinoja, on objektiivinen seikka, jota sellaisena ei voida katsoa toimielimen syyksi jos ei ole esitetty näyttöä viivästystä aiheuttavasta toiminnasta, josta toimielimen voidaan katsoa olevan vastuussa.

(ks. 60–62, 66, 69 ja 76 kohta)

Viittaukset:

Yhteisöjen tuomioistuin: asia C‑39/00 P, SGA v. komissio, 13.12.2000, 44 kohta

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin: yhdistetyt asiat T‑305/94–T‑307/94, T‑313/94–T‑316/94, T‑318/94, T‑325/94, T‑328/94, T‑329/94 ja T‑335/94, Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, 20.4.1999, 123 kohta; asia T‑67/01, JCB Service v. komissio, 13.1.2004, 36 ja 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; asia T‑394/03, Angeletti v. komissio, 11.4.2006, 152, 154, 162 ja 163 kohta

Unionin yleinen tuomioistuin: asia T‑390/10 P, Füller-Tomlinson v. parlamentti, 6.12.2012, 115 ja 116 kohta

Virkamiestuomioistuin: asia F‑97/08, Füller-Tomlinson v. parlamentti, 1.7.2010, 167 kohta; em. asia AE v. komissio, 101 kohta; asia F‑12/09, A v. komissio, 14.9.2011, 226 kohta; asia F‑91/10, AK v. komissio, 13.3.2013, 78 kohta, josta on valitettu unionin yleiseen tuomioistuimeen asiassa T‑288/13 P