UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (neljäs jaosto)

11 päivänä syyskuuta 2012 (*)

Valtiontuki – Meriliikenteen kabotaasin ala – Yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvä palvelu – Markkinatalouden ehdoin toimivaa yksityistä sijoittajaa koskeva arviointiperuste – Jäsenvaltioiden sosiaalipolitiikka – Rakenneuudistustuki – Kumoamistuomion vaikutukset

Asiassa T‑565/08,

Corsica Ferries France SAS, kotipaikka Bastia (Ranska), edustajinaan asianajajat S. Rodrigues ja C. Bernard-Glanz,

kantajana,

vastaan

Euroopan komissio, asiamiehinään C. Giolito ja B. Stromsky,

vastaajana,

jota tukevat

Ranskan tasavalta, asiamiehinään aluksi G. de Bergues ja A.‑L. Vendrolini, sittemmin de Bergues, N. Rouam ja J. Rossi,

ja

Société nationale maritime Corse-Méditerranée (SNCM) SA, edustajinaan asianajajat A. Winckler ja F.‑C. Laprévote,

väliintulijoina,

jossa on kyse toimenpiteistä C 58/2002 (ex N 118/2002), jotka Ranska on toteuttanut Société Nationale Maritime Corse-Méditerranée (SNCM) ‑meriliikenneyhtiön hyödyksi, 8.7.2008 tehdyn komission päätöksen 2009/611/EY (EUVL 2009, L 225, s. 180) kumoamista koskevasta vaatimuksesta,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (neljäs jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja I. Pelikánová sekä tuomarit K. Jürimäe ja M. van der Woude (esittelevä tuomari),

kirjaaja: johtava hallintovirkamies J. Palacio González,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 7.12.2011 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

 Asian tausta

 Kyseessä olevat varustamot

1        Kantaja Corsica Ferries France SAS on varustamo, joka tarjoaa säännöllisiä meriliikenneyhteyksiä Manner-Ranskasta (Marseille, Toulon ja Nizza) ja Italiasta Korsikaan.

2        Société nationale maritime Corse-Méditerranée (SNCM) on varustamo, joka liikennöi säännöllisesti Manner-Ranskasta (Marseille, Toulon ja Nizza) Korsikaan ja Ranskasta Pohjois-Afrikkaan (Algeria ja Tunisia) sekä Sardiniaan. Yksi SNCM:n tärkeimmistä tytäryhtiöistä, jonka osakepääoman SMCM omistaa kokonaan, on Compagnie méridionale de navigation (jäljempänä CMN).

3        Vuonna 2002 Société nationale des chemins de fer ja Compagnie générale maritime et financière (jäljempänä CGMF), joiden pääomat ovat kokonaan Ranskan valtion hallussa, omistivat 20 ja 80 prosenttia SNCM:n osakepääomasta. SNCM:n omistuspohjaa laajennettiin vuonna 2006, jolloin kaksi toiminnanjatkajaa eli Butler Capital Partners (jäljempänä BCP) ja Veolia Transport (jäljempänä VT) hankkivat 38 prosenttia ja 28 prosenttia SNCM:n pääomasta, kun taas CGMF:lle jäi 25 prosenttia osakepääomasta ja 9 prosenttia osakepääomasta varattiin työntekijöille. BCP on tämän jälkeen luovuttanut osuutensa VT:lle.

 Hallinnollinen menettely

4        Euroopan yhteisöjen komissio katsoi valtiontuista, jotka Ranska on maksanut SNCM:lle, 30.10.2001 tekemässään päätöksessä 2002/149/EY (EYVL 2002, L 50, s. 66; jäljempänä vuoden 2001 päätös), että SNCM:lle ajanjaksolle 1991–2001 myönnetty 787 miljoonan euron suuruinen tuki korvauksina julkisen palvelun velvoitteiden hoitamisesta soveltui yhteismarkkinoille EY 86 artiklan 2 kohdan nojalla. Kyseisestä päätöksestä ei ole nostettu kumoamiskannetta unionin yleisessä tuomioistuimessa.

5        Ranskan tasavalta ilmoitti komissiolle 18.2.2002 päivätyllä kirjeellä SNCM:n hyväksi maksettavaa 76 miljoonan euron suuruista rakenneuudistustukea koskevan suunnitelman (jäljempänä vuoden 2002 suunnitelma).

6        Komissio hyväksyi rakenneuudistustuesta, jonka Ranska aikoo myöntää SNCM:lle, 9.7.2003 tekemällään päätöksellä 2004/166/EY (EUVL 2004, L 61, s. 13; jäljempänä vuoden 2003 päätös) tietyin edellytyksin kaksi SNCM:lle maksettavaa rakenneuudistustukierää, joiden suuruus oli yhteensä 76 miljoonaa euroa ja joista toinen, 66 miljoonan euron suuruinen erä voitiin maksaa välittömästi ja toinen, enintään 10 miljoonan euron suuruinen erä riippui muun muassa SNCM:n alusten luovutusten nettotuloksesta.

7        Kantaja nosti 13.10.2003 vuoden 2003 päätöksestä kumoamiskanteen yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa (asia T‑349/03).

8        Komissio muutti vuoden 2003 päätöksen muuttamisesta 8.9.2004 tekemällään päätöksellä 2005/36/EY (EUVL 2005, L 19, s. 70; jäljempänä vuoden 2004 päätös) yhtä vuoden 2003 päätöksen 2 artiklassa asetettua edellytystä. Kyse oli niiden yhdentoista aluksen enimmäismäärää koskevasta edellytyksestä, jotka SMCM:n oli sallittu luovuttaa. Vuoden 2004 päätöksessä komissio hyväksyi sen, että yksi näistä aluksista eli Aliso korvataan eräällä toisella aluksella eli Ascolla.

9        Komissio hyväksyi 16.3.2005 tekemällään päätöksellä toisen, 3 327 400 euron suuruisen rakenneuudistustukierän maksamisen vuoden 2003 päätöksen perusteella (jäljempänä vuoden 2005 päätös).

10      Asiassa T‑349/03, Corsica Ferries France vastaan komissio, 15.6.2005 annetulla tuomiolla (Kok., s. II‑2197; jäljempänä vuoden 2005 tuomio) kumottiin vuoden 2003 päätös tuen määrän välttämättömyyden virheellisen arvioimisen vuoksi, mikä johtui ensisijaisesti luovutuksista saatujen nettotulojen laskemiseen liittyvistä laskuvirheistä, ja hylkäsi kaikki muut kanneperusteet, jotka koskivat puutteellisia perusteluja ja EY 87 artiklan 3 kohdan c alakohdan ja valtiontuesta vaikeuksissa olevien yritysten pelastamiseksi ja rakenneuudistukseksi annettujen yhteisön suuntaviivojen (EYVL 1999, C 288, s. 2; jäljempänä suuntaviivat) rikkomista.

11      Ranskan viranomaiset kehottivat 7.4.2006 päivätyssä kirjeessä komissiota katsomaan, ettei osaa vuoden 2002 suunnitelman yhteydessä myönnetystä rakenneuudistustuesta eli 53,48 miljoonaa euron suuruista summaa voida sen vuoksi, että se oli korvausta julkisen palvelun velvoitteen hoitamisesta, luonnehtia rakenneuudistussuunnitelman yhteydessä toteutetuksi toimenpiteeksi vaan se oli luonnehdittava toimenpiteeksi, joka ei ole asiassa C‑280/00, Altmark Trans ja Regierungspräsidium Magdeburg, 24.7.2003 annetussa tuomiossa (Kok., s. I‑7747; jäljempänä Altmark-tapaus) tarkoitettua tukea, tai vuoden 2002 suunnitelmaan liittyväksi itsenäiseksi toimenpiteeksi EY 86 artiklan 2 kohdan nojalla.

12      Komissiolle ilmoitettiin 21.4.2006 yrityskeskittymien valvonnasta 20.1.2004 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 139/2004 (EUVL L 24, s. 1) 4 artiklan nojalla yrityskeskittymän suunnitelma, jonka mukaan BCP ja VT hankkivat yhteisen määräysvallan SNCM:stä. Komissio hyväksyi keskittymän 29.5.2006 saman asetuksen 6 artiklan 1 kohdan b alakohdan nojalla.

13      Ranskan viranomaiset toimittivat komissiolle vuoden 2006 kesäkuussa useita tietoja rahoitustapahtumista, jotka oli toteutettu siirrettäessä SNCM:ää yksityiselle sektorille.

14      Komissio päätti 13.9.2006 aloittaa EY 88 artiklan 2 kohdassa määrätyn menettelyn SNCM:n hyväksi toteutettujen uusien toimenpiteiden osalta siten, että samalla otetaan huomioon vuoden 2002 suunnitelma (EUVL 2006, C 303, s. 53; jäljempänä vuoden 2006 päätös).

15      Komissio totesi toimenpiteistä C 58/2002 (ex N 118/2002), jotka Ranska on toteuttanut SNCM:n hyödyksi, 8.7.2008 tekemässään päätöksessä 2009/611/EY (EUVL 2009, L 225, s. 180; jäljempänä riidanalainen päätös), että vuoden 2002 suunnitelman toimenpiteet olivat EY 88 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua sääntöjenvastaista valtiontukea mutta ne soveltuivat yhteismarkkinoille EY 86 artiklan 2 kohdan ja EY 87 artiklan 3 kohdan c alakohdan nojalla ja että vuoden 2006 yksityistämissuunnitelman (jäljempänä vuoden 2006 suunnitelma) toimenpiteet eivät olleet EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea.

 Kyseessä olevat toimenpiteet

16      Riidanalaisen päätöksen kohteena ovat seuraavat toimenpiteet:

–        vuoden 2002 suunnitelman yhteydessä: CGMF:n SNCM:ään sijoittama 76 miljoonan euron suuruinen pääomapanos, josta 53,48 miljoonaa euroa on sijoitettu julkisen palvelun velvoitteiden nojalla ja loput rakenneuudistustukina,

–        vuoden 2006 suunnitelman yhteydessä:

–        CGMF:n SNCM:stä maksama 158 miljoonan euron suuruinen negatiivinen myyntihinta

–        CGMF:n sijoittama 8,75 miljoonan euron suuruinen pääomapanos

–        CGMF:n maksama 38,5 miljoonan euron suuruinen käteisennakko SNCM:ltä irtisanottujen työntekijöiden hyväksi uuden sosiaaliohjelman tapauksessa.

 Riidanalainen päätös

17      Komissio totesi muun muassa riidanalaisen päätöksen 37–54 perustelukappaleessa, että matkustajaliikenne Korsikaan muodostaa markkinat, joille on ominaista kausivaihtelu ja keskittyminen. Markkinoiden kilpailurakenne on kehittynyt voimakkaasti siitä lähtien, kun kantaja tuli markkinoille vuonna 1996. SNCM ja kantaja ovat vuodesta 2000 alkaen muodostaneet tosiasiallisen duopolin, jolla on ollut hallussaan yli 90 prosenttia markkinaosuuksista. Kantaja on vuonna 2007 ollut selkeästi noususuhteessa SNCM:ään nähden, ja se on kuljettanut miljoona lisämatkustajaa markkinoilla, jotka ovat kasvaneet vuosittain säännöllisesti neljällä prosentilla. SNCM on sitä vastoin ollut yhdessä CMN:n kanssa monopolia vastaavassa asemassa rahtiliikenteessä.

18      Komissio katsoi riidanalaisen päätöksen 219–225 perustelukappaleessa, että kaikki SNCM:n CGFM:n kautta saamat pääomasijoitukset oli rahoitettu valtion varoista, että niillä uhattiin vääristää kilpailua ja että ne vaikuttivat jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Se oli näin ollen sitä mieltä, että kolme EY 87 artiklan 1 kohdan neljästä edellytyksestä olivat täyttyneet. Se tutki siis tämän jälkeen kunkin toimenpiteen osalta valikoivan taloudellisen edun olemassaoloa ja sen mahdollista soveltuvuutta yhteismarkkinoille.

19      Se totesi vuonna 2002 ilmoitettujen 76 miljoonan euron osalta riidanalaisen päätöksen 236 perustelukappaleessa, että 53,48 miljoonaa voidaan katsoa korvaukseksi julkisen palvelun velvoitteen hoitamisesta. Se arvioi edellä 10 kohdassa mainitun vuoden 2005 tuomion 320 kohdan mukaisesti kyseistä pääomasijoitusta edellä 11 kohdassa mainitun Altmark-tapauksen valossa ja päätteli riidanalaisen päätöksen 257 perustelukappaleessa sen olevan todellakin valtiontukea, joka on kuitenkin yhteismarkkinoille soveltuvaa EY 86 artiklan 2 kohdan nojalla. Loppusummaa eli 22,52 miljoonaa euroa oli siis tarkasteltava rakenneuudistustukina.

20      Komissio sovelsi vuoden 2006 suunnitelman osalta tämän jälkeen riidanalaisen päätöksen 267–352 perustelukappaleessa markkinatalouden ehdoin toimivaa yksityistä sijoittajaa koskevaa arviointiperustetta (jäljempänä yksityistä sijoittajaa koskeva arviointiperuste) 158 miljoonan euron negatiiviseen myyntihintaan. Se arvioi tässä tarkoituksessa, olisiko mahdollinen yksityinen sijoittaja CGMF:n sijasta mieluummin lisännyt CGMF:n pääomaa kyseisellä summalla vai asettanut yhtiön selvitystilaan ja vastannut tästä aiheutuvista kustannuksista. Oli siis tarpeellista arvioida selvitystilaan asettamisesta aiheutuvia vähimmäiskustannuksia.

21      Komissio katsoi riidanalaisen päätöksen 267–280 perustelukappaleessa, että selvitystilakustannuksiin oli välttämättä sisällytettävä sosiaaliohjelman kustannukset eli täydentävistä irtisanomiskorvauksista aiheutuvat kustannukset, jotka on maksettava lakisääteisten ja sopimusperusteisten velvoitteiden lisäksi, suurten konsernien nykyään noudattaman käytännön mukaisesti sekä emoyhtiön ja sen lopullisen osakkeenomistajan yrityskuvan säilyttämiseksi. Se siis arvioi riippumattoman asiantuntijan avulla näistä täydentävistä korvauksista aiheutuvia kustannuksia ottamalla vertailukohdaksi Michelinin tai Yves Saint-Laurentin kaltaisten konsernien viimeaikoina Ranskassa toteuttamat sosiaaliohjelmat.

22      Komissio katsoi riidanalaisen päätöksen 350 perustelukappaleessa, että negatiiviseen myyntihintaan päädyttiin avoimen, läpinäkyvän, varauksettoman ja syrjimättömän valintamenettelyn johdosta ja että se oli tässä suhteessa markkinahinta. Näin ollen komissio otti huomioon tilanteen, jossa selvitystilakustannukset on rajattu pelkkiin irtisanomiskorvauksiin, ja päätteli mainitun päätöksen 352 perustelukappaleessa, että selvitystilakustannukset olivat suuremmat kuin negatiivinen myyntihinta ja että 158 miljoonan euron suuruinen pääomapanos ei siis ollut EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea.

23      Komissio huomautti CGMF:n toteuttamasta 8,75 miljoonan euron suuruisesta pääomansijoituksesta riidanalaisen päätöksen 356–358 perustelukappaleessa, että koska yksityisten toiminnan jatkajien pääomasijoitus oli ollut merkittävä ja samanaikainen, sen osalta voitiin heti suoralta kädeltä katsoa, ettei se ollut tukea. Se totesi tämän jälkeen, että kiinteä tuotto oli riittävä korvaus sijoitetusta pääomasta ja että luovutusta koskevan purkulausekkeen olemassaolo ei voinut horjuttaa yhdenmukaista kohtelua. Se päätteli saman päätöksen 365 perustelukappaleessa, että CGMF:n toteuttama 8,75 miljoonan euron suuruinen pääomansijoitus ei ollut EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea.

24      Komissio huomautti tämän jälkeen riidanalaisen päätöksen 372–378 perustelukappaleessa, että henkilötuet, joiden suuruus on 38 miljoonaa euroa ja jotka on talletettu sulkutilille, on toteutettu siltä varalta, että toiminnan jatkajat panevat täytäntöön uuden sosiaaliohjelman, ja että ne eivät liity vuoden 2002 suunnitelman mukaisiin henkilöstön vähentämisiin. Kyseiset tuet voidaan komission mukaan maksaa ainoastaan sellaisille henkilöille, joiden työsopimus SNCM:n kanssa on päättynyt aikaisemmin. Kyseiset toimenpiteet eivät siis ole työsopimuksen päättämisen yhteydessä yleisesti sovellettavan sosiaalilainsäädännön mukaisia maksuja. Komissio päätteli, että kyseiset henkilötuet, jotka myöntää julkista valtaa käyttävä valtio eikä valtio osakkeenomistajana, kuuluvat siis jäsenvaltioiden sosiaalipolitiikan piiriin eivätkä ne tästä syystä ole EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tukea.

25      Komissio totesi rakennusuudistustukina ilmoitetusta 22,52 miljoonan euron suuruisesta loppusummasta eli vuoden 2002 suunnitelman yhteydessä ilmoitetun 76 miljoonan euron ja yhteismarkkinoille EY 86 artiklan 2 kohdan nojalla soveltuvaksi arvioitujen 53,48 miljoonan euron (ks. edellä 19 kohta) välisestä erotuksesta riidanalaisen päätöksen 381 perustelukappaleessa, että se oli EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea. Se arvioi tämän jälkeen kyseisen toimenpiteen soveltuvuutta suuntaviivojen kanssa.

26      Komissio totesi riidanalaisen päätöksen 387–401 perustelukappaleessa, että SNCM oli vuonna 2002 ollut todellakin suuntaviivojen 5 kohdan a alakohdassa ja 6 kohdassa tarkoitettu vaikeuksissa oleva yritys ja että vuoden 2002 suunnitelmalla voitiin varmistaa yrityksen elinkelpoisuuden palauttaminen suuntaviivojen 31–34 kohdan mukaisesti.

27      Komissio arvioi kilpailun kohtuuttomien vääristymien välttämisestä (suuntaviivojen 35–39 kohta) riidanalaisen päätöksen 404 perustelukappaleessa, ettei Korsikan liikennöintiä koskevilla meriliikennemarkkinoilla ollut ylikapasiteettia eikä niiden toimintaa ollut siis tarpeen pyrkiä tervehdyttämään. Se totesi tämän jälkeen mainitun päätöksen 406 perustelukappaleessa, että ilmoitettu rakenneuudistussuunnitelma edistää merkittävästi yrityksen markkinaosuuden supistamista markkinoilla. Kilpailun kohtuuttomien vääristymien välttämistä koskeva arviointiperuste oli siis sen mielestä täyttynyt.

28      Komissio huomautti riidanalaisen päätöksen 410–419 perustelukappaleessa, että tuen tarve, jonka vähimmäismäärä laskettiin suuntaviivojen 40 ja 41 kohdan nojalla, oli 9.7.2003 rajattu 19,75 miljoonaan euroon vuoden 2003 päätöksen mukaisten luovutusten nettotuottoa koskevalla varauksella. Määrittääkseen kyseisen tuen tarpeen komissio aloitti laskemalla SNCM:n käteisvarojen tarpeen sen rakenneuudistussuunnitelmaa varten. Rakenneuudistussuunnitelman kustannukset olivat sen mukaan 46 miljoonaa euroa. Se vähensi tämän jälkeen kaikki 18.2.2002 (vuoden 2002 suunnitelman ilmoituspäivä) ja 9.7.2003 (vuoden 2003 päätöksen tekemispäivä) välisenä aikana toteutetut luovutukset eli 26,25 miljoonaa euroa ja sai tulokseksi 19,75 miljoonaa euroa.

29      Komissio totesi tasoitustoimenpiteistä, että kaikkia vuoden 2003 päätöksessä asetettuja edellytyksiä, jotka koskivat hankintoja, alusten käyttöä, omaisuudenluovutuksia, kieltoa tarjota kaikkia kilpailijoita alempia hintoja (jäljempänä hintajohtajuutta koskeva edellytys) ja Korsikasta käsin liikennöityjen edestakaisten laivamatkojen määrän rajoittamista, oli noudatettu lähes kokonaisuudessaan. Koska kyseiset edellytykset olivat täyttyneet ja ilmoitetun tuen määrä oli huomattavasti alempi kuin vuonna 2003 hyväksytyn tuen määrä, komissio ei katsonut tarpeelliseksi asettaa lisävelvoitteita. Komissio otti ensin huomioon vuoden 2003 päätöksessä vahvistettujen lisäluovutusten määrän ja katsoi sen jälkeen riidanalaisen päätöksen 434 perustelukappaleessa, että rakenneuudistuksen loppumäärä, joksi vahvistettiin 15,81 miljoonaa euroa, oli EY 87 artiklan 3 kohdan c alakohdan nojalla yhteismarkkinoille soveltuvaa valtiontukea.

30      Riidanalaisen päätöksen päätösosa kuuluu seuraavasti:

”1 artikla

Ranskan valtion SNCM:lle julkisen palvelun velvoitteesta vuosina 1991–2001 maksama 53,48 miljoonan euron korvaus on perustamissopimuksen 88 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu sääntöjenvastainen valtiontuki, joka soveltuu kuitenkin yhteismarkkinoille perustamissopimuksen 86 artiklan 2 kohdan nojalla.

SNCM:n 158 miljoonan euron negatiivinen myyntihinta, se, että [CGMF] otti vastattavakseen työntekijöitä koskevia sosiaalisia toimenpiteitä 38,5 miljoonan euron määrällä, ja CGMF:n suorittama yhteinen ja samanaikainen SNCM:n pääoman[lisäys] 8,75 miljoonalla eurolla eivät ole perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea.

Määrältään 15,81 miljoonan euron suuruinen rakenneuudistustuki, jonka Ranska myönsi [SNCM:lle], on perustamissopimuksen 88 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu sääntöjenvastainen valtiontuki, joka soveltuu kuitenkin yhteismarkkinoille perustamissopimuksen 86 artiklan 2 kohdan nojalla.

2 artikla

Tämä päätös on osoitettu Ranskan tasavallalle.”

 Asian käsittelyn vaiheet ja asianosaisten vaatimukset

31      Kantaja nosti nyt käsiteltävän kanteen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon 17.12.2008 toimitetulla kannekirjelmällä.

32      Ranskan tasavallan väliintulohakemus hyväksyttiin 27.4.2009 annetulla määräyksellä.

33      SNCM:n väliintulohakemus hyväksyttiin 1.7.2009 annetulla määräyksellä.

34      Unionin yleinen tuomioistuin (neljäs jaosto) päätti esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella aloittaa suullisen käsittelyn.

35      Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 64 artiklan mukaisena prosessinjohtotoimena se kehotti asianosaisia vastaamaan joihinkin kysymyksiin ja toimittamaan tietyt asiakirjat. Asianosaiset noudattivat kehotuksia asetetuissa määräajoissa.

36      Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa riidanalaisen päätöksen

–        velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

37      Komissio, Ranskan tasavalta ja SNCM vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa riidanalaisen päätöksen

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

 Oikeudellinen arviointi

38      Kantaja vetoaa nyt käsiteltävän kanteen tueksi pääosin kuuteen kanneperusteeseen.

39      Ensimmäinen kanneperuste koskee EY 287 artiklan väitetysti liian laajaa tulkintaa, joka on johtanut riidanalaisen päätöksen puutteellisiin perusteluihin sekä puolustautumisoikeuksien ja tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan oikeuden loukkaamiseen.

40      Toinen, kolmas, neljäs, viides ja kuudes kanneperuste koskevat EY 87 ja EY 88 artiklan sekä suuntaviivojen virheellistä soveltamista. Kyseisissä kanneperusteissa on kyse 53,48 euron suuruisesta pääomasijoituksesta korvauksena julkisen palvelun hoitamisesta, SNCM:n luovuttamisesta negatiiviseen 158 miljoonan euron hintaan, CGMF:n toteuttamasta 8,75 miljoonan euron suuruisesta pääomasijoituksesta, 38,5 miljoonan euron suuruisista henkilötuista ja rakenneuudistustukena ilmoitetusta 22,52 euron loppusummasta.

 Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee perustelujen puuttumista sekä puolustautumisoikeuksien ja tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan oikeuden loukkaamista

41      Kantaja väittää nyt käsiteltävällä kanneperusteella, että riidanalainen päätös on puutteellisesti perusteltu, koska komissio on luottamuksellisuuden perusteella poistanut olennaisia osia kantajalle toimitetusta versiosta. Se katsoo toissijaisesti, ettei sitä ole kuultu riittävästi niistä tiedoista, jotka koskevat sitä.

42      Tästä on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan EY 253 artiklan mukainen perusteluvelvollisuus määräytyy kyseisen toimenpiteen luonteen mukaan, ja perusteluista on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmettävä kyseisen toimenpiteen tehneen toimielimen päättely siten, että niille, joita toimenpide koskee, selviävät sen syyt, ja että toimivaltainen tuomioistuin voi tutkia toimenpiteen laillisuuden. Perusteluvelvollisuuden täyttymistä on arvioitava asiaan liittyvien olosuhteiden perusteella, joita ovat muun muassa toimenpiteen sisältö, esitettyjen perustelujen luonne ja se tarve, joka niillä, joille toimenpide on osoitettu tai joita se koskee suoraan ja erikseen, voi olla saada selvennystä tilanteeseen. Perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevia yksityiskohtia, sillä tutkittaessa sitä, täyttävätkö toimenpiteen perustelut EY 253 artiklassa asetetut vaatimukset, on otettava huomioon sen sanamuodon lisäksi myös asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt (ks. asia C‑367/95 P, komissio v. Sytraval ja Brink’s France, tuomio 2.4.1998, Kok., s. I‑1719, 63 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

43      Samoin on huomautettava, että EY 287 artiklalla yhteisön toimielimen jäsenille, virkamiehille ja muille sen henkilöstöön kuuluville asetetaan velvollisuus olla ilmaisematta salassapitovelvollisuuden piiriin kuuluvia tietoja. Perustelujen puuttumista ei kuitenkaan voida perustella mainitussa 287 artiklassa tarkoitetulla salassapitovelvollisuudella. Velvollisuutta suojata liikesalaisuuksia ei siis voida tulkita tältä kohdin niin laajasti, että perusteluvaatimuksen olennaisesta sisällöstä luovutaan asianomaisten jäsenvaltioiden ja osapuolten, joita asia koskee, puolustautumisoikeuden kustannuksella (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat 296/82 ja 318/82, Alankomaat ja Leeuwarder Papierwarenfabriek v. komissio, tuomio 13.3.1985, Kok., s. 809, Kok. Ep. VIII, s. 107, 27 kohta). Valtiontukea koskevan päätöksen perusteluvelvollisuutta ei erityisesti voida määritellä ainoastaan sen jäsenvaltion tiedontarpeen mukaan, jolle päätös on osoitettu. Jos näet jäsenvaltio on saanut komissiolta sen, mitä se pyytää, eli tukisuunnitelmansa hyväksymisen, sillä on – toisin kuin tuensaajan kilpailijoilla – ainoastaan erittäin vähän tarvetta saada perusteltu päätös (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat T‑371/94 ja T‑394/94, British Airways ym. v. komissio, tuomio 25.6.1998, Kok., s. II‑2405, 92 kohta).

44      Lisäksi on korostettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kanneperuste on esitettävä riittävän selvästi ja täsmällisesti, jotta unionin tuomioistuimet voivat harjoittaa valvontaansa ja vastaaja voi valmistella puolustuksensa. Oikeusvarmuuden ja hyvän oikeudenkäytön takaamiseksi on siis tarpeen, että ne olennaiset tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joihin tietty kanneperuste perustuu, käyvät ilmi ainakin pääpiirteittäin itse kannekirjelmästä, kunhan ne on esitetty johdonmukaisesti, täsmällisesti ja ymmärrettävästi (asia T‑84/96, Cipeke v. komissio, tuomio 7.11.1997, Kok., s. II‑2081, 31 kohta ja asia T‑322/01, Roquette Frères v. komissio, tuomio 27.9.2006, Kok., s. II‑3137, 208 kohta). Työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan yhdistetyistä säännöksistä itsestään ilmenee, että kannekirjelmässä on mainittava oikeudenkäynnin kohde ja siinä on oltava selkeä ja täsmällinen yhteenveto kanteen oikeudellisista perusteista.

45      Käsiteltävää kanneperustetta on siis tarkasteltava näiden seikkojen valossa.

46      Ensimmäiseksi perusteluvelvollisuuden osalta on ensinnäkin otettava huomioon se, että riidanalainen päätös tehtiin vuosien 2001–2005 päätösten ja edellä 10 kohdassa mainitun vuoden 2005 tuomion jälkeen. Riidanalainen päätös tehtiin siis kantajan hyvin tuntemaa taustaa vasten (ks. vastaavasti asia T‑17/02, Olsen v. komissio, tuomio 15.6.2005, Kok., s. II‑2031, 97 kohta).

47      Kun toiseksi otetaan huomioon kannekirjelmä, on todettava, että kantaja on voinut puolustautua asianmukaisesti. Riidanalainen päätös oli samoin riittävä selkeä ja täsmällinen, jotta unionin tuomioistuimet voivat tutkia sen laillisuuden.

48      Kolmanneksi on todettava, ettei kantaja käsiteltävässä asiassa totea riittävän täsmällisesti, mitkä riidanalaisen päätöksen olennaiset osat on poistettu. Ainoat kantajan esiin tuomat konkreettiset seikat on näet esitetty vihjailevasti ilman, että kantaja vaivautuisi osoittamaan, miltä osin ne olivat perusteltuvelvollisuuden kannalta olennaisia.

49      Perusteluvelvollisuuden loukkaamista koskeva väite on näin ollen hylättävä perusteettomana.

50      Toiseksi on todettava väitetystä puolustautumisoikeuksien loukkaamisesta, ettei komissio ollut velvollinen kuulemaan kantajaa tätä koskevista tiedoista ja arvioinneista. Tuensaajayrityksiä ja niiden kilpailijoita pidetään näet hallinnollisessa menettelyssä ainoastaan osapuolina, joita asia koskee. Oikeuskäytännön mukaan niiden, joita asia koskee, tehtävänä on pääasiallisesti toimia komission tiedonlähteenä EY 88 artiklan 2 kohdan nojalla aloitetussa hallinnollisessa menettelyssä. Näin ollen niillä, joita asia koskee, on ainoastaan oikeus osallistua hallinnolliseen menettelyyn siinä määrin kuin yksittäistapaukseen liittyvissä olosuhteissa on tarkoituksenmukaista, eivätkä ne suinkaan voi vaatia sellaisia puolustautumisoikeuksia, jotka on myönnetty niille henkilöille, joita vastaan menettelyä käydään (edellä 43 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat British Airways ym. v. komissio, tuomion 59 ja 60 kohta sekä yhdistetyt asiat T‑228/99 ja T‑233/99, Westdeutsche Landesbank Girozentrale ja Land Nordrhein-Westfalen v. komissio, tuomio 6.3.2003, Kok., s. II‑435, 125 kohta).

51      Kantajalla on käsiteltävässä asiassa ollut mahdollisuus tuoda asianmukaisesti esiin oma näkemyksensä riidanalaiseen toimeen liittyvien eri tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen paikkansapitävyydestä ja merkityksellisyydestä. Unionin yleisen tuomioistuimen käytettävinä olevat seikat, jotka koskevat kantajan osallistumista hallinnolliseen menettelyyn, osoittavat näet selkeästi, että sillä on ollut mahdollisuus esittää näkemyksensä sekä vuoden 2002 suunnitelmasta että vuoden 2005 suunnitelmasta, kuten riidanalaisen päätöksen 24, 131–134 ja 142–159 perustelukappaleesta ilmenee. Kantajalla on siis ollut mahdollisuus osallistua täysimääräisesti menettelyyn lähettämällä komissiolle useaan kertaan kirjallisia huomautuksiaan.

52      Puolustautumisoikeuksien loukkaamista koskeva väite on siis hylättävä perusteettomana.

53      Kolmanneksi väitteestä, jonka mukaan oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin on loukattu, on huomautettava yhtäältä, että perusteluvelvollisuuden ja puolustautumisoikeuksien loukkaamista koskevat kantajan väitteet on hylätty perusteettomina (ks. edellä 49 ja 52 kohta). Toisaalta on todettava, ettei kantaja ole esittänyt erityistä perustelua väitteensä tueksi. Myös väite, joka koskee kantajan oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin, on siis hylättävä perusteettomana.

54      Edellä esitetystä seuraa, että ensimmäinen valitusperuste on hylättävä perusteettomana.

 Toinen kanneperuste, joka koskee komission tekemää ilmeistä arviointivirhettä, joka perustuu 53,48 miljoonan euron suuruisen pääomasijoituksen hyväksymiseen EY 86 artiklan 2 kohdan ja EY 87 artiklan 1 kohdan nojalla

55      Kantaja väittää komission tehneen ilmeisen arviointivirheen katsoessaan, että SNCM saattoi perustellusti ottaa vastaan 53,48 miljoonan euron suuruisen pääomasijoituksen korvauksena julkisesta palvelusta, etenkin sen vuoksi, että alueen liikenneyhteyksien katkeamattomuus olisi voitu varmistaa jo markkinavoimien vaikutuksesta.

56      Tästä on huomautettava, ettei unionin oikeudessa määritellä täsmällisesti EY 86 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvän palvelun käsitettä. Unionin yleisen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee sitä vastoin, että jäsenvaltioilla on laaja harkintavalta, kun ne määrittelevät sen, mitä ne pitävät yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvinä palveluina, ja että komissio voi asettaa kyseenalaiseksi sen, miten jäsenvaltio on määritellyt kyseiset palvelut, ainoastaan silloin, kun on kyse ilmeisestä virheestä. Jäsenvaltion EY 86 artiklan 2 kohtaan perustuva oikeus toimia ja näin ollen sen valta määritellä yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvät palvelut ei kuitenkaan ole rajaton, eikä niitä voida käyttää mielivaltaisesti vain siinä tarkoituksessa, että jokin erityinen ala, kuten meriliikenteen kabotaasin ala, välttyisi kilpailusääntöjen soveltamiselta (edellä 46 kohdassa mainittu asia Olsen v. komissio, tuomion 216 kohta; asia T‑289/03, BUPA ym. v. komissio, tuomio 12.2.2008, Kok., s. II‑81, 165–169 kohta ja asia T‑8/06, FAB v. komissio, tuomio 6.10.2009, 63 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

57      Erityisesti on todettava yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvästä palvelusta meriyhteyksien osalta, että palvelujen tarjoamisen vapauden periaatteen soveltamisesta meriliikenteeseen jäsenvaltioissa (meriliikenteen kabotaasi) 7.12.1992 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 3577/92 (EYVL L 364, s. 7; jäljempänä kabotaasiasetus) 4 artiklan 1 kohdassa säädetään nimenomaisesti mahdollisuudesta tehdä sopimuksia julkisesta palvelusta riittävien säännöllisten meriliikenneyhteyksien varmistamiseksi saarille, saarilta sekä niiden välillä sillä edellytyksellä, ettei syrjintää ilmene. Asiassa C‑205/99, Analir ym., 20.2.2001 annetussa tuomiossa (Kok., s. I‑1271, 27 kohta) on näet katsottu, että alueen katkeamattomien liikenneyhteyksien turvaamisen tavoite kuuluu oikeutetun yleisen edun alaan.

58      Käsiteltävässä asiassa riidanalaisesta päätöksestä ilmenee, että komissio on edellä 10 kohdassa mainitun vuoden 2005 tuomion 320 kohdan noudattamiseksi tutkinut 226–244 perustelukappaleessa 53,48 miljoonan euron suuruista pääomasijoitusta edellä 11 kohdassa mainitussa Altmark-tapauksessa annetun tuomion valossa. Komissio totesi riidanalaisen päätöksen 244 perustelukappaleessa, että kyseisestä pääomasijoituksesta aiheutui SNCM:lle valikoiva taloudellinen etu ja se oli näin ollen EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea. Se katsoi tämän jälkeen riidanalaisen päätöksen 257 perustelukappaleessa, että kyseinen tuki oli yhteismarkkinoille soveltuvaa EY 86 artiklan 2 kohdan nojalla.

59      Komissio on yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvän palvelun olemassaolosta tyytynyt esittämään riidanalaisen päätöksen 249 perustelukappaleessa lyhyesti syyt, joiden vuoksi se katsoi, että julkisen palvelun tarjoamista koskevat sopimukset täyttivät julkisen palvelun tosiasiallisen tarpeen. On korostettava, että julkisen palvelun tarjoamista koskevat sopimukset, jotka on allekirjoitettu valtuuttavien viranomaisten ja yritysten välillä, ovat sopimuksia, joissa täsmennetään julkisen palvelun velvoitteet siten, että alueen katkeamattomien liikenneyhteyksien turvaamisen periaate voidaan panna täytäntöön. Ranskan valtio oli vuonna 1976 valinnut SNCM:n varmistamaan alueen katkeamattomat liikenneyhteydet 25 vuoden ajaksi. Uusien yhteisön sääntöjen mukaisesti ja eurooppalaisen tarjouspyyntökilpailun jälkeen SNCM ja CMN saivat yhdessä hoitaakseen julkisen palvelun Korsikan liikennöimisen osalta ajanjaksoksi 2002–2006, ja myöhemmin ajanjaksoksi 2007–2012. Komissio on riidanalaisessa päätöksessä huomauttanut, että alueen katkeamattomien liikenneyhteyksien turvaamisen periaatteella vastataan saariasemasta aiheutuviin haittoihin ja että kyseistä oikeutettua tavoitetta ei käsiteltävässä asiassa voitu saavuttaa pelkästään markkinavoimien vaikutuksesta, ja se on viitannut lopuksi vuoden 2001 päätöksessä yksityiskohtaisesti esittämäänsä arviointiin kilpailusta.

60      Koska riidanalaisen päätöksen 249 perustelukappaleesta ilmenee, että komissio on vain perustellut lyhyesti yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvän palvelun olemassaoloa vuosien 1991 ja 2001 välisen ajanjakson osalta ja viitannut vuoden 2001 päätökseen tarkempien yksityiskohtaisten selitysten saamiseksi, on arvioitava, oliko sillä oikeus nojautua osittain kyseiseen aikaisempaan päätökseen perustellakseen yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvän palvelun olemassaolon riidanalaisessa päätöksessä vai olisiko sen sitä vastoin pitänyt tarkastella kyseistä kysymystä uudelleen syvällisemmin, kuten kantaja väittää.

61      Tästä on huomautettava ensinnäkin, että vuoden 2001 päätöksen 7.2 kohdassa todetaan vakuuttavasti, että julkiselle palvelulle oli olemassa todellinen tarve. Kysymystä siitä, voitiinko kilpailulla erityisesti siihen nähden, että kantaja tuli markkinoille vuonna 1996, varmistaa alueen katkeamattomien liikenneyhteyksien turvaamisen tavoitteen toteutuminen, tarkastellaan vuoden 2001 päätöksen 72 ja 74 perustelukappaleessa. Komissio tutki erityisesti vuoden 2001 päätöksen 72 perustelukappaleessa kantajan tarjonnan kehittymistä vuoroittain Korsikan ja Ranskan välillä vuosien 1996 ja 2001 välisen ajanjakson aikana. Se päätteli tämän jälkeen kyseisen päätöksen 74 perustelukappaleessa, etteivät yksityiset toimijat kyenneet varmistamaan alueen katkeamattomia liikenneyhteyksiä, jollei julkisesta palvelusta tehdä sopimusta, niin niiden laadullisten kuin määrällistenkin kriteerien osalta, joista määrättiin sopimusjärjestelmässä, jota itsessään kuvataan asiaa koskevien oikeussääntöjen tavoin mainitun päätöksen 18–30 perustelukappaleessa ja joka palautetaan lyhyesti mieliin kyseisen päätöksen 73, 75 ja 80 perustelukappaleessa. Vuoden 2001 päätöksessä tutkitaan yksityiskohtaisesti kilpailun ja julkisen palvelun välistä suhdetta vähintään vuoden 2001 huhtikuuhun saakka (72 perustelukappale), eikä kantaja ole nostanut siitä kumoamiskannetta.

62      Toiseksi on todettava, että kantaja tai muut osapuolet, joita asia koskee, eivät ole missään vaiheessa kiistäneet julkisen palvelun tarjoamista koskevan sopimuksen kohteena olevan julkisen palvelun todellisuutta unionin toimielimissä vireillä olevissa, vuoden 2001 päätöstä seuranneissa hallinnollisissa menettelyissä ja tuomioistuinmenettelyissä. Erityisesti on huomautettava, että kantajan 13.10.2003 nostamalla kumoamiskanteella vuoden 2003 päätöksestä pyrittiin riitauttamaan komission tekemä arviointi siitä, oliko tuen eräs osa julkisesta palvelusta maksettua korvausta, eikä julkisen palvelun olemassaoloa sellaisenaan.

63      Kolmanneksi ja viimeiseksi on todettava, ettei kantaja ole myöskään hallinnollisessa menettelyssä, joka johti riidanalaisen päätöksen tekemiseen, riitauttanut julkisen palvelun olemassaoloa. Riidanalaisen päätöksen 146 perustelukappaleesta näet ilmenee kantajan väittäneen, ettei yksikään edellä 11 kohdassa mainitussa Altmark-tapauksessa vahvistetuista kriteereistä ollut täyttynyt käsiteltävässä asiassa ensimmäistä eli todellisen julkisen palvelun olemassaoloa koskevaa edellytystä lukuun ottamatta.

64      Kaikista edellä esitetyistä seikoista ilmenee, että komissio saattoi tilanteessa, jossa ei ollut olemassa mitään sellaista uutta seikkaa, jonka asianomaiset osapuolet olisivat tuoneet sen tietoon erityisesti riidanalaisen päätöksen tekemiseen johtaneen hallinnollisen menettelyn kuluessa, ja kun otetaan huomioon komissiolla olleet harkinnassa huomioon otettavat seikat, perustellusti esittää ainoastaan lyhyet perustelut ja viitata vuoden 2001 päätökseen todetakseen, että todellisen julkisen palvelun olemassaolo oli osoitettu vuosien 1991–2001 välisen ajanjakson osalta, joka on sitä paitsi paljon riidanalaista päätöstä aikaisempi.

65      On siis todettava, että valvoessaan rajoitetusti sitä, miten jäsenvaltiot määrittelevät yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvät palvelut (edellä 56 kohdassa mainittu asia BUPA ym. v. komissio, tuomion 166 kohta), komissio ei tehnyt ilmeistä arviointivirhettä katsoessaan, että julkisen palvelun tarjoamista koskeva sopimus vastasi todellista julkisen palvelun tarvetta vuosien 1991 ja 2001 välisen ajanjakson osalta.

66      Ylimääräisenä huomautuksena on todettava, ettei kantajan esittämillä väitteillä, jotka koskevat lähtökohtaisesti sen toimimista markkinoilla kyseisenä ajankohtana, voida kyseenalaistaa tätä arviointia.

67      Ensinnäkin sillä, että kantaja toimi jo markkinoilla silloin, kun julkisen palvelun tarjoamista koskeva sopimus uudistettiin vuonna 2001, ei – vaikka se olisi totta – voida kyseenalaistaa komission päätelmää. Asiakirja-aineistoon sisältyvistä seikoista näet ilmenee, ettei kantaja toiminut lainkaan markkinoilla ennen vuotta 1996 ja että se avasi Toulonin ja Korsikan välisen reitin vasta vuonna 2000. Sillä oli ainoastaan 12 prosentin markkinaosuus Korsikan ja Ranskan välillä vuonna 2000 kesäkaudella tarjotuista paikoista. Sen markkinaosuudet kasvoivat kuitenkin nopeasti, erityisesti vuonna 2001 30 prosentilla. Vaikka kantajan toiminta markkinoilla alkoi siis tuntua voimakkaammin tarkasteltavana olevan ajanjakson kahden viimeisen vuoden aikana ja erityisesti vuonna 2001, tämä ei sinällään voi osoittaa, että markkinavoimat olisivat mahdollistaneet sen, että tietty toimija saattoi täyttää julkisen palvelun tarjoamista koskevan sopimuksen mukaiset velvoitteet, sellaisena kuin ne määritellään puitesopimuksessa, sekä laadullisesti että määrällisesti. Kantaja ei näet esitä mitään konkreettista seikkaa esimerkiksi mahdollisuudesta saavuttaa vuorotiheyttä koskevat tavoitteet sesonkiajan ulkopuolella ja kiireisen kauden aikana kaikilla reiteillä, lähtö- ja saapumisajoista tai alustyypistä sekä matkustaja- että tavaraliikenteen tasolla sekä kyvystään liikennöidä useisiin Korsikan satamiin.

68      Toiseksi on todettava, kuten kantaja korostaa, että julkisen palvelun tarjoamisesta luovuttiin Nizzasta ja Toulonista lähtevillä reiteillä tietyille matkustajaryhmille, joihin kuuluivat Korsikan asukkaat, suunnattuja sosiaalitukia ja kaikille toimijoille asetettuja vuorotiheyteen liittyviä velvoitteita koskevan järjestelmän hyväksi. Komissio on todennut kyseiset sosiaalisia tukia koskevat järjestelmät yhteismarkkinoille soveltuviksi EY 86 artiklan 2 kohdan nojalla. Toisin kuin kantaja väittää, on näet todettava, että vaikka on selvää, että kantajan asteittainen tulo markkinoille osoittaa kilpailun voimistumista – mikä on sitä paitsi ollut yksi unionin perään kuuluttama tavoite kabotaasiasetuksen täytäntöönpanosta alkaen – tällä ei voida kuitenkaan kyseenalaistaa julkisen palvelun tarjoamisen julkisen palvelun luonnetta tarkasteltavana olevana ajanjaksona varsinkaan, kun riidanalaisen päätöksen 36 perustelukappaleesta ilmenee selkeästi, että sosiaalisten tukien järjestelmä otettiin käyttöön vasta vuonna 2002 eli mainitun ajanjakson jälkeen.

69      Sosiaaliseen tukeen siirtyminen on näet enemmänkin osoitus toimiluvan myöntävän viranomaisen hyvästä hallinnosta kuin perusteettomasta tuesta, jolla pyritään ”pelastamaan” SNCM, kuten kantaja väittää. Kun Korsikan liikennevirasto (jäljempänä OTC) vähensi asteittain SNCM:lle maksettuja korvauksia, se näet rajasi kuluttajalle aiheutuvia kustannuksia ja mukautti korvausta, kuten EY 86 artiklan 2 kohdassa edellytetään. OTC on siis vastannut tarpeeseen ottaa huomioon markkinavoimien kehitys ja toiminut huolellisesti alkamalla pohdiskelemaan järjestelmän muuttamista vuodesta 2000 lukien. Lopuksi on korostettava, että sosiaalisen tuen olemassaolo sinänsä on pikemminkin osoitus julkisen palvelun todellisen tarpeen olemassaolosta. Sillä, että OTC on rajannut mainitun palvelun perimetrin, ei voida kyseenalaista tätä tosiseikkaa.

70      Kolmanneksi ja viimeiseksi siitä kantajan väitteestä, jonka mukaan se tribunal administratif de Bastian (Ranska) 5.7.2001 antama ratkaisu, jolla kiireisen kauden palvelut peruutettiin kesäkauden aikana, osoittaa, ettei todellista julkista palvelua ollut olemassa, riittää todettavan, että Ranskan Conseil d’État on 24.10.2011 kumonnut kyseisen päätöksen, kuten myös SNCM huomauttaa. Lopuksi on huomautettava siitä cour administrative d’appel de Marseillen (Ranska) 7.11.2011 antamasta tuomiosta, johon kantaja on viitannut suullisessa käsittelyssä, että mainittu tuomio koskee kaikkein viimeisintä eli vuosien 2007 ja 2013 välistä julkisen palvelun tarjonnan ajanjaksoa. Näin ollen todellisen julkisen palvelun tarpeen olemassaoloa kyseisen ajanjakson aikana koskevilla arvioinneilla ei voida tuoda esiin mitään todistetta, jolla voitaisiin kyseenalaistaa komission tekemä arviointi vuosien 1995 ja 2001 välisestä ajanjaksosta erityisesti, kun otetaan huomioon kilpailun erityisen nopea kehittyminen relevanteilla markkinoilla.

71      Edellä esitetty huomioon ottaen toinen kanneperuste on hylättävä perusteettomana.

 Kolmas kanneperuste, joka koskee komission tekemää ilmeistä arviointivirhettä, joka perustuu SNCM:n luovutuksen hyväksymiseen 158 miljoonan euron negatiiviseen hintaan toimenpiteenä, joka ei ole EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tukea

72      Kantaja esittää kolmannen kanneperusteensa tueksi kuusi väitettä, joilla pyritään riitauttamaan se, miten komissio on soveltanut yksityistä sijoittajaa koskevaa arviointiperustetta 158 miljoonan euron negatiiviseen myyntihintaan. Ensinnäkin komissio on sen mukaan liittänyt mielivaltaisesti yhteen vuoden 2005 työntekijäpuolen levottomuudet SNCM:n piirissä ja sen selvitystilaan asettamisen korkean todennäköisyyden. Viimeaikaisiin sosiaaliohjelmiin verrattavuutta koskeva arviointiperuste ei toiseksi ole riittävän perusteltu. Kolmanneksi se katsoo, ettei täydentäviä irtisanomiskorvauksia voida sisällyttää selvitystilaan asettamisesta aiheutuviin vähimmäiskustannuksiin. Kantajan mukaan komission olisi neljänneksi pitänyt arvioida luovutusta koskevan purkulausekkeen taloudellista vaikutusta. Kantaja väittää viidenneksi, ettei se, ettei komissio ottanut huomioon Ranskan valtion vastuuta SNCM:n tämänhetkisessä tilanteessa, ole komission päätöskäytännön mukaista. Se toteaa kuudenneksi, ettei CGMF:ää ja toiminnan jatkajia ole kohdeltu yhdenvertaisella tavalla.

73      Unionin yleinen tuomioistuin on sitä mieltä, että kolmannen kanneperusteen tutkinta on aloitettava kolmannesta väitteestä.

74      Kantaja väittää tässä kolmannessa väitteessä, että oikeuskäytännön perusteella komissio ei olisi saanut sisällyttää SNCM:n selvitystilasta aiheutuvia hypoteettisia kustannuksia koskevaan laskelmaan täydentäviä irtisanomiskorvauksia, jotka ylittävät ehdottomat lakisääteiset ja sopimusperusteiset velvoitteet, koska tällainen lähestymistapa ei ole ominaista sellaisen yksityisen sijoittajan käyttäytymiselle, jota ohjaavat pitkän tähtäimen tuotto-odotukset. Kantaja on vastauksena unionin yleisen tuomioistuimen kirjalliseen kysymykseen täsmentänyt väitteensä ulottuvuutta huomauttamalla yhtäältä, että – toisin kuin komissio toteaa riidanalaisen päätöksen 270 perustelukappaleessa– CGMF:n, jolla ei ollut muuta omaisuutta kuin SNCM, yrityskuvan säilyttäminen ei voi muodostaa riittävää syytä täydentävien irtisanomiskorvausten myöntämisen oikeuttamiseksi. Se katsoo toisaalta täydentävien irtisanomiskorvausten maksamisella pyrittävän todellisuudessa rajoittamaan työntekijäpuolen levottomuuksien puhkeamista siinä tapauksessa, että SNCM asetetaan selvitystilaan, mikä kuuluu julkista valtaa käyttävän valtion tavoitteisiin eikä yksityisen sijoittajan käyttäytymiseen.

75      Riidanalaisesta päätöksestä käy ilmi, että komissio on arvioidakseen sitä, onko SNCM saanut EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valikoivaa taloudellista etua, verrannut 259–352 perustelukappaleessa 158 miljoonan euron negatiivista myyntihintaa yhtiön selvitystilasta aiheutuviin hypoteettisiin kustannuksiin. Komission mukaan selvitystilasta aiheutuvat kustannukset, kun ne lasketaan vähimmäistasolla, rajoittuisivat käsiteltävässä tapauksessa laskettuna täydentäviin irtisanomiskorvauksiin (riidanalaisen päätöksen 306 perustelukappale). Kyseiset korvaukset muodostavat komission mukaan tosiasiallisen velvoitteen nykypäivän suurille konserneille siinä tapauksessa, että tytäryhtiö asetetaan selvitystilaan tai toimipaikka lakkautetaan. Nyt käsiteltävässä tapauksessa täydentävien irtisanomiskorvausten maksaminen on erityisen tärkeää – kun otetaan huomioon merkittävät työntekijäpuolen levottomuudet SNCM:ssä – CGMF:n ja Ranskan valtion yrityskuvan säilyttämiseksi (riidanalaisen päätöksen 270 ja 271 perustelukappale). Komissio siis päätteli, että koska täydentävien irtisanomiskorvausten määrä ylitti pääoman lisäyksestä aiheutuneet kustannukset, 158 miljoonan euron negatiivinen myyntihinta ei sisältänyt EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea.

76      Tästä on muistutettava, että oikeuskäytännön mukaan julkisen vallan osallistuminen yrityksen pääomarakenteeseen millä tavalla tahansa voi olla valtiontukea (ks. asia T‑152/99, HAMSA v. komissio, tuomio 11.7.2002, Kok., s. II‑3049, 125 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

77      On kuitenkin myös huomautettava, että EY 295 artiklan mukaan kyseisellä sopimuksella ei puututa jäsenvaltioiden omistusoikeusjärjestelmiin. Jäsenvaltiot voivat siis vapaasti ryhtyä harjoittamaan suoraan tai välillisesti taloudellisia toimintoja samalla tavalla kuin yksityiset yritykset. Kyseinen julkisen ja yksityisen sektorin yhdenvertaisen kohtelun periaate merkitsee sitä, että jäsenvaltiot voivat sijoittaa taloudellisiin toimintoihin ja että valtion jonkin yrityksen käyttöön suoraan tai välillisesti antamia pääomia ei voida olosuhteissa, jotka vastaavat markkinoiden tavallisia edellytyksiä, pitää valtiontukena (asia C‑142/87, Belgia v. komissio, tuomio 21.3.1990, Kok., s. I‑959, 29 kohta; asia C‑303/88, Italia v. komissio, tuomio 21.3.1991, Kok., s. I‑1433, 20 kohta ja asia T‑358/94, Air France v. komissio, tuomio 12.12.1996, Kok., s. II‑2109, 70 kohta).

78      Sen ratkaisemiseksi, sisältyikö SNCM:n yksityistämiseen 158 miljoonan euron negatiivisella myyntihinnalla valtiontueksi katsottavia seikkoja, on siis arvioitava, olisiko yksityinen sijoittaja saattanut tehdä samanlaisissa olosuhteissa yhtä suuria pääomasijoituksia mainitun yrityksen myynnin yhteydessä vai olisiko se päättänyt asettaa yrityksen selvitystilaan (ks. vastaavasti asia C‑482/99, Ranska v. komissio, tuomio 16.5.2002, Kok., s. I‑4397, 70 kohta ja asia C‑334/99, Saksa v. komissio, tuomio 28.1.2003, Kok., s. I‑1139, 133 kohta).

79      Yksityistä sijoittajaa koskevaa arviointiperustetta sovellettaessa on välttämättä tehtävä ero valtiolle taloudellista toimintaa harjoittavana yrityksenä kuuluvien velvoitteiden ja sille julkisen vallan haltijana kuuluvien velvoitteiden välillä (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat C‑278/92–C‑280/92, Espanja v. komissio, tuomio 14.9.1994, Kok., s. I‑4103, 22 kohta ja edellä 78 kohdassa mainittu asia Saksa v. komissio, tuomion 134 kohta). Kun valtio investoi julkista valtaa käyttäessään, sen käyttäytymistä ei milloinkaan voida verrata markkinatalouden ehdoin toimivan toimijan tai yksityisen sijoittajan käyttäytymiseen (asia T‑196/04, Ryanair v. komissio, tuomio 17.12.2008, Kok., s. II‑3643, 85 kohta).

80      Kun yhtäältä taloudellisten toimintojen ja toisaalta julkisen vallan toimien välillä tehdään kyseinen ero, on kuitenkin otettava huomioon se, että yksityisen sijoittajan käyttäytyminen, johon julkisen sijoittajan käyttäytymistä on verrattava, ei välttämättä ole samanlaista kuin tavallisen sijoittajan, joka sijoittaa varoja tuoton saamiseksi enemmän tai vähemmän lyhyellä tähtäimellä. Kyseisen käyttäytymisen on oltava ainakin samanlaista kuin yksityisen holdingyhtiön tai yksityisen konsernin, joka toteuttaa kokonaisvaltaista tai alakohtaista rakennepolitiikkaa ja jota ohjaavat pidemmän tähtäimen tuotto-odotukset (asia C‑305/89, Italia v. komissio, tuomio 21.3.1991, Kok., s. I‑1603, 20 kohta).

81      Lisäksi sekä kansallisten sosiaalilainsäädäntöjen sisältö että työoikeudellisten suhteiden osalta noudatettava käytäntö suurissa konserneissa muuttuvat ajan mittaan ja niissä on eroja unionin sisällä. On siis tarpeen, että valtiontukien valvonta heijastaa näiden käytänteiden muuttumista sekä yksityisten yritysten että valtion tekemien investointien osalta yhdenvertaista kohtelua koskevan periaatteen mukaisesti ja sen tehokasta vaikutusta muuttamatta.

82      On myös täsmennettävä, että sosiaalisessa markkinataloudessa asiantunteva yksityinen sijoittaja ei voi yhtäältä sivuuttaa vastuutaan kaikkiin yrityksen sidosryhmiin nähden eikä toisaalta jättää ottamatta huomioon sen yhteiskunnallisen, taloudellisen ja ympäristöön liittyvän kehyksen muuttumista, jossa se pyrkii kehittämään toimintaansa. Yhteiskunnalliseen vastuuseen ja yrittäjyyteen liittyvät haasteet voivat näet vaikuttaa huomattavasti konkreettisiin päätöksiin ja asiantuntevan yksityisen yrittäjän strategiseen suuntautumiseen. Asiantuntevan yksityisen yrittäjän käyttäytymisen taloudellista järkevyyttä pitkällä tähtäimellä ei voida siis arvioida ottamatta huomioon tällaisia huolenaiheita.

83      Tämän perusteella se, että yksityinen sijoittaja maksaa täydentäviä irtisanomiskorvauksia, voi lähtökohtaisesti merkitä laillista ja tarkoituksenmukaista käytäntöä käsiteltävän tapauksen olosuhteiden mukaan rauhanomaisen työmarkkinaosapuolten välisen vuoropuhelun edistämiseksi sekä yhtiön tai konsernin yrityskuvan ylläpitämiseksi. Täydentävistä irtisanomiskorvauksista aiheutuvia kustannuksia ei näet saa sekoittaa sosiaaliturvasta aiheutuviin kustannuksiin, jotka kuuluvat välttämättä valtion vastuulle, jos yhtiö asetetaan selvitystilaan. Myös jäsenvaltioille on yhdenvertaista kohtelua koskevan periaatteen (ks. edellä 75 kohta) nojalla annettu oikeus maksaa täydentäviä irtisanomiskorvauksia silloin, kun julkinen yritys asetetaan selvitystilaan, vaikka niiden velvoitteet eivät lähtökohtaisesti saakaan ylittää lakisääteistä ja sopimusperusteista ehdotonta vähimmäismäärää.

84      Sillä, että kyseisistä lisäkustannuksista päätetään vastata legitiimien huolenaiheiden vuoksi, ei kuitenkaan saa pyrkiä yksinomaan sosiaaliseen tai poliittiseen päämäärään, sillä muussa tapauksessa edellä 76–82 kohdassa kuvattua yksityistä sijoittajaa koskevaa arviointiperustetta ei voida enää soveltaa. Jos taloudellista järkevyyttä ei ole lainkaan edes pitkällä tähtäimellä, lakisääteisiä ja sopimusperusteisia ehdottomia velvoitteita pidemmälle menevien velvoitteiden vastattavaksi ottamista on siis pidettävä EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna tukena.

85      Tästä on täsmennettävä, että markkinataloudessa maailmanlaajuisena sijoittajana toimivan jäsenvaltion yrityskuvan säilyttäminen ei voi erityisiä olosuhteita lukuun ottamatta ja ilman erityisen vakuuttavaa perustelua muodostaa riittävää oikeuttamisperustetta sen osoittamiseksi, että täydentävien irtisanomiskorvausten kaltaisista lisäkustannuksista vastattavaksi ottaminen on pitkällä tähtäimellä taloudellisesti järkevää. Jos näet komissio voisi viitata lyhyesti jäsenvaltion yrityskuvaan maailmanlaajuisena toimijana tukeakseen sitä, ettei kyse ole EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta tuesta, yhtäältä kilpailuolosuhteet yhteismarkkinoilla saattaisivat vääristyä sellaisissa jäsenvaltioissa toimivien yritysten hyväksi, joissa julkinen taloussektori on suhteellisesti kehittyneempi tai joissa työmarkkinaosapuolten välinen vuoropuhelu on erityisen heikkoa, ja toisaalta valtiontukea koskevien yhteisön sääntöjen tehokas vaikutus saattaisi aiheettomasti heikentyä.

86      On myös huomautettava, että yksityistä sijoittajaa koskevan arviointiperusteen yhteydessä komission tehtävänä on laajan harkintavaltansa perusteella määrittää muun muassa maantieteellisellä ja alakohtaisella tasolla valtion taloudelliset toiminnot, joihin nähden kyseisen valtion käyttäytymisen taloudellista järkevyyttä pitkällä tähtäimellä on arvioitava.

87      Jos näet asianomaisia taloudellisia toimintoja ei ole määritelty riittävän täsmällisesti, komissio ei voi yhtäältä määritellä vertailukohtana käytettäviä yksityisiä sijoittajia ja selvittää siis objektiivisten ja tarkistettavissa olevien seikkojen perusteella, onko kyseisten sijoittajien keskuudessa omaksuttu riittävän vakiintunut käytäntö. Jos toisaalta tällaista vertailukohtaa ei ole, asianomaisten taloudellisten toimintojen määritteleminen on tarpeen myös, jotta voidaan todeta, onko olemassa kohtuullinen ja riittävästi tuettu todennäköisyys siitä, että jäsenvaltio saa kyseisestä käyttäytymisestä välillistä aineellista hyötyä ainakin pitkällä tähtäimellä.

88      Tuomioistuinvalvonnan laajuudesta ja luonteesta on lopuksi muistutettava ensinnäkin, että perustamissopimuksessa määritellyn valtiontuen käsite on oikeudellinen ja sitä on tutkittava objektiivisten seikkojen perusteella. Tämän takia unionin tuomioistuinten on lähtökohtaisesti valvottava kokonaisvaltaisesti sitä, kuuluuko jokin toimenpide EY 87 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, ottaen huomioon niiden käsiteltävänä olevaan asiaan liittyvät konkreettiset seikat samoin kuin sen, onko komission arvio tekninen tai monimutkainen (asia C‑83/98 P, Ranska v. Ladbroke Racing ja komissio, tuomio 16.5.2000, Kok., s. I‑3271, 25 kohta ja asia C‑487/06 P, British Aggregates v. komissio, tuomio 22.12.2008, Kok., s. I‑10505, 111 kohta). Unionin tuomioistuinten on muun muassa paitsi tutkittava esitettyjen todisteiden aineellinen paikkansapitävyys, luotettavuus ja johdonmukaisuus myös tarkistettava, sisältävätkö nämä todisteet kaikki ne merkitykselliset seikat, jotka on otettava huomioon monitahoisen tilanteen arvioinnissa, ja voivatko kyseiset todisteet tukea niistä tehtyjä päätelmiä (ks. asia C‑290/07 P, komissio v. Scott, tuomio 2.9.2010, Kok. s. I‑7763, 65 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

89      Kolmannen kanneperusteen kolmatta väitettä on tutkittava näiden periaatteiden valossa.

90      Tästä on heti alkuun todettava, ettei komissio ole yksiselitteisesti määritellyt niitä Ranskan valtion taloudellisia toimintoja, joiden osalta yrityskuvan suojaamiseen oli mahdollisesti tarvetta.

91      Riidanalaisen päätöksen 270 ja 271 perustelukappaleesta näet ilmenee, että suojattavana yrityskuvana pidettiin ”emoyhtiön ja sen lopullisen osakkeenomistajan” eli CGMF:n ja Ranskan valtion yrityskuvaa. Tästä on huomautettava – kuten kantaja on perustellusti korostanut –, ettei CGMF:llä ole mitään muuta varallisuutta meriliikenteen alalla. Yrityskuvan suojaamista koskeva väite ei siis missään tapauksessa voi koskea sitä.

92      Komissio on tämän jälkeen vastauksena unionin yleisen tuomioistuimen esittämään kirjalliseen kysymykseen väittänyt, että suojaamisenarvoinen yrityskuva oli todellisuudessa Ranskan valtion yrityskuva maailmanlaajuisena sijoittajana markkinataloudessa. Komissio on lopuksi suullisessa käsittelyssä muuttanut uudelleen näkemystään täsmentämällä useaan otteeseen, että yrityskuvan suojaamista koskeva väite pätee tosiasiassa Ranskan valtioon kuljetusalalla toimivana sijoittajana. Ranskan tasavalta on sitä vastoin viitannut Ranskan valtioon maailmanlaajuisena sijoittajana markkinataloudessa.

93      On siis todettava, ettei komissio ole edelleenkään määritellyt oikeudellisesti riittävällä tavalla niitä Ranskan valtion taloudellisia toimintoja, joihin nähden kyseisten toimenpiteiden taloudellista järkevyyttä käsiteltävässä tapauksessa oli arvioitava (ks. edellä 86 ja 87 kohta).

94      Koska tällaista määritelmää ei ole, unionin yleisen tuomioistuimen on lähtökohtaisesti mahdotonta valvoa sen SNCM:n negatiivisen luovutushinnan taloudellista järkevyyttä pitkällä tähtäimellä, jonka Ranskan valtio hyväksyi välttääkseen maksamasta täydentäviä irtisanomiskorvauksia siinä tapauksessa, että SNCM asetetaan selvitystilaan (ks. edellä 86 ja 87 kohta). Jo pelkästään tältä kannalta on katsottava, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen.

95      Asianomaisia taloudellisia toimintoja koskevasta määritelmästä riippumatta on lisäksi todettava ensimmäiseksi, ettei komissio ole esittänyt riittävästi sellaisia objektiivisia ja tarkistettavissa olevia seikkoja, joilla voidaan osoittaa, että täydentävien irtisanomiskorvausten maksamisesta samankaltaisissa olosuhteissa on muodostunut yksityisten yritysten keskuudessa vakiintunut käytäntö.

96      On näet ensinnäkin todettava, ettei komissio ole tarkastellut tätä kysymystä riidanalaisessa päätöksessä muutoin kuin sen alaviitteessä 135. Komissio on riidanalaisen päätöksen 267 ja 268 perustelukappaleessa vain väittänyt, että täydentävien irtisanomiskorvausten maksamisesta on samalla tavoin kuin työnhaun tukemisen kaltaisista muista toimenpiteistä muodostunut yleinen käytäntö suurissa konserneissa esittämättä kuitenkaan asiasta vähäisintäkään näyttöä. Vaikka näet on selvää – kuten komissio väittää riidanalaisen päätöksen 267 perustelukappaleessa – että suuret konsernit eivät voi olla välittämättä niistä yhteiskunnallisista seurauksista, joita tuotantolaitoksen sulkemiseen liittyy, tämä ei kuitenkaan voi merkitä ilman muuta näyttöä sitä, että täydentävien irtisanomiskorvausten maksaminen on vakiintunut käytäntö suurissa konserneissa, jos tytäryhtiö asetetaan selvitystilaan.

97      Komissio on riidanalaisen päätöksen 272 perustelukappaleessa ja alaviitteessä 135 väittänyt uudelleen, että se, ettei täydentäviä irtisanomiskorvauksia sisällytetä selvitystilaan asettamisesta aiheutuviin hypoteettisiin kustannuksiin, merkitsisi sen sosiaalisen todellisuuden sivuuttamista, jonka suuret konsernit joutuvat kohtaamaan, ja tyytynyt viittamaan tämän väitteen toteen näyttämiseksi muiden kuin teräs- ja hiiliteollisuuden alojen ranskalaisten teollisuusryhmittymien, lukuun ottamatta Compagnie générale maritime ‑yhtiötä, tuotantosuunnan muuttamistoimista EY:n perustamissopimuksen 92–94 artiklan mukaisesti 27.11.1991 tekemäänsä päätökseen 92/266/EY (EYVL 1992, L 138, s. 24) ja jäljempänä käsiteltäviin sosiaaliohjelmiin. Tästä riittää todettavan yhtäältä, ettei vuonna 1991 tehtyä päätöstä voida pitää näyttönä siitä, että vuoden 2006 yksityistämisen ajankohtana oli olemassa riittävän vakiintunut sosiaalinen käytäntö, ja toisaalta, ettei myöskään pelkkä viittaus vähäiseen määrään sosiaaliohjelmia voi osoittaa riittävän vakiintuneen käytännön olemassaoloa käsiteltävään tapaukseen rinnastettavissa tapauksissa. Näin on varsinkin, kun kyseiset sosiaaliohjelmat liittyvät rakenneuudistuksiin eivätkä selvitystilaan, kuten komissio on suullisessa käsittelyssä myöntänyt, sellaisilla aloilla, joilla ei lähtökohtaisesti ole mitään yhteistä liikenteen infrastruktuurien kanssa, kuten kosmetiikka-alalla (Yves Saint-Laurent Haute Couture) tai elintarvikealalla (Danone).

98      On toiseksi huomautettava, että ne ainoat tosiseikat, jotka komissio on maininnut riidanalaisen päätöksen 274–277 perustelukappaleessa, on esitetty kyseisistä korvauksista palkansaajaa kohden aiheutuvien kustannusten arvioimiseksi eikä riittävän vakiintuneen käytännön olemassaolon tukemiseksi, kuten komissio on myöntänyt vastauksensa 41 kohdassa. Tältä osin voidaan lisäksi korostaa, että esitetyt arviot vaihtelevat huomattavasti yritysten ja kyseessä olevien toimialojen mukaan.

99      Komissio ja väliintulijat eivät kolmanneksi ole esittäneet mitään näyttöä täydentävien korvausten maksamista koskevan käytännön olemassaolosta unionin yleisen tuomioistuimen kirjallisiin kysymyksiin antamissaan vastauksissa tai suullisessa käsittelyssä. Komissio ei näet ole tarkastellut tätä kysymystä lainkaan, kun taas Ranskan tasavalta on maininnut ainoastaan yhden ainoan yksityisen terästeollisuudessa toimivan yrityksen, joka näyttää harkitsevan tällaisten täydentävien irtisanomiskorvausten käyttöön ottamista.

100    Edellä olevien 96–99 kohdan perusteella on katsottava, ettei komissio ole kyennyt osoittamaan, että täydentävien irtisanomiskorvausten maksaminen oli riittävän vakiintunut käytäntö yksityisten elinkeinonharjoittajien keskuudessa.

101    Toiseksi on todettava, ettei komissio ole myöskään esittänyt riittävästi sellaisia objektiivisia ja tarkistettavissa olevia seikkoja, joilla voidaan osoittaa, että yksityisten sijoittajien vakiinnuttaman käytännön puuttuessa Ranskan valtion käyttäytymisen olisi tässä tapauksessa oikeuttanut kohtuullinen todennäköisyys saada siitä välillistä aineellista hyötyä ainakin pitkällä aikavälillä (ks. edellä 86 ja 87 kohta).

102    On näet jälleen kerran todettava, ettei tätä kysymystä ole olennaisilta osin tarkasteltu lainkaan riidanalaisessa päätöksessä. Komissio on riidanalaisen päätöksen 270 ja 271 perustelukappaleessa vain väittänyt, että yrityksessä vallinnut työyhteisön jännittyneisyys, jota sen mukaan osoitti työmarkkinaosapuolten välillä vuonna 2004 sattunut konflikti, johtaisi – jos SNCM asetetaan selvitystilaan – työntekijäpuolen levottomuuksiin, jotka voivat muuttaa sen emoyhtiön ja sen lopullisen osakkeenomistajan yrityskuvaa. Komissio ei siis ole esittänyt riidanalaisessa päätöksessä mitään sellaista seikkaa, jolla voitaisiin selittää aiheutuneen vahingon konkreettista luonnetta ja etenkin tarkentaa, mihin sidosryhmiin (käyttäjät, asiakkaat, tavarantoimittajat tai jopa henkilöstö) nähden CGMF:n ja Ranskan valtion yrityskuvaan voisi kohdistua vaikutuksia. Riidanalaisessa päätöksessä ei lisäksi esitetä mitään seikkaa, joka osoittaisi, että komissio on yrittänyt arvioida aiheutunutta vahinkoa – jota on kuitenkin välttämättä verrattava niiden täydentävien irtisanomiskorvausten kustannuksiin, jotka se oikeuttaa – määrällisesti.

103    Komissio on kirjallisessa vastauksessaan unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin todennut, että työntekijäpuolen levottomuudet aiheutuisivat todennäköisesti sellaisissa Marseillen sataman kaltaisissa, SNCM:n läheisyydessä toimivissa valtion määräysvallassa olevissa yrityksissä, ja niitä saattaisi aiheutua myös muissa julkisissa yrityksissä riippumatta siitä, millä alalla ne toimivat, ja erityisesti kuljetusalalla. Kyse olisi näin ollen juuri valtion yrityskuvan heikkenemisestä työnantajana. SNCM:n selvitystilaan asettaminen irtisanomiskorvauksia maksamatta johtaisi komission mukaan todennäköisesti senkaltaisiin solidaarisiin lakkoihin julkishallinnossa, joihin on jo ryhdytty tietyissä yksityisissä yrityksissä. Ranskan tasavalta on suullisen käsittelyn aikana täsmentänyt, että yrityskuvan heikkeneminen on sen mukaan ymmärrettävä yrityskuvan heikkenemisenä kaikkien sen liikekumppanien ja näiden ei-ammattimaisten asiakkaiden silmissä. Komissio on lisäksi vedonnut erityisiin väkivaltaan ja vahingontekoihin liittyviin riskeihin.

104    Sen lisäksi, että perustelut on esitetty myöhässä, unionin yleinen tuomioistuin on joka tapauksessa sitä mieltä, että kirjallisissa vastauksissa ja suullisessa käsittelyssä esitetyt seikat eivät voi muodostaa riittävän vakuuttavaa perustelua sen oikeuttamiseksi, että täydentävät irtisanomiskorvaukset sisällytetään SNCM:n selvitystilaan asettamisesta aiheutuviin hypoteettisiin kustannuksiin.

105    On näet ensinnäkin huomautettava, ettei komissio ole esittänyt mitään sellaista seikkaa, jolla voitaisiin osoittaa, että käsiteltävässä tapauksessa oli olemassa sellainen kohtuullinen todennäköisyys työntekijäsuhteissa aiheutuvien kustannusten toteutumisesta, joka oikeuttaa täydentävien irtisanomiskorvausten maksamisen. Komissio ei ole tutkinut kyseistä riskiä lainkaan, kuten se on myöntänyt suullisessa käsittelyssä. Komissio on vain väittänyt, että solidaaristen lakkojen riski oli olemassa, toteamatta kuitenkaan mitään muuta niiden laajuudesta kuin että ne saattoivat koskea kaikkia julkisia yrityksiä erityisesti kuljetusalalla. Komissio on konkreettisena esimerkkinä vain maininnut mahdolliset seuraukset valtion kauppatoimintoihin, jos Marseillen satama suljetaan, kuten tapahtui vuoden 2011 maaliskuun työntekijäpuolen levottomuuksien yhteydessä. Se on myös esittänyt kolme esimerkkiä Ranskassa ja Belgiassa tuotantopaikkoihin viidentoista viime vuoden aikana kohdistetuista suluista. Vaikka tämän perusteella voidaan pitää riittävän toteennäytettynä sitä, että SNCM:ssä oli voimakkaita jännitteitä suhteessa työntekijäpuoleen, kuten esimerkiksi riidanalaisen päätöksen 271 perustelukappaleesta ilmenee, esitetyillä seikoilla ei kuitenkaan käsiteltävässä asiassa voida osoittaa, että mainitun päätöksen tekemisajankohtana olisi ollut olemassa todellinen solidaaristen lakkojen riski muissa Ranskan valtion suorassa tai välillisessä määräysvallassa olevissa yrityksissä.

106    On toiseksi korostettava, että se, ettei komissio ole yrittänyt arvioida määrällisesti välillisiä työntekijäsuhteissa aiheutuvia kustannuksia, on vahingollista varsinkin, kun mainittujen kustannusten on oltava huomattavia, jotta sen päättely voidaan oikeuttaa. Täydentävistä irtisanomiskorvauksista aiheutuvien kustannusten määrä on näet määritelmän mukaan yli 158 miljoonaa euroa, joka on SNCM:n negatiivinen luovutushinta. Jotta täydentävät irtisanomiskorvaukset voidaan oikeuttaa, niistä aiheutuvien kustannusten on oltava solidaarisista lakoista aiheutuvien kustannusten kaltaisia välillisiä työntekijäsuhteissa aiheutuvia kustannuksia pienemmät. Tästä seuraa, että välillisten työntekijäsuhteissa aiheutuvien kustannusten määrän on siinä tapauksessa, että ne todellakin aiheutuvat, oltava erityisen huomattava, jotta komission päättely voidaan oikeuttaa.

107    Kun kolmanneksi otetaan huomioon komission toimittamat seikat, on korostettava, ettei minkään asiakirja-aineistoon sisältyvän seikan perusteella voida päätellä, että täydentävien irtisanomiskorvausten myöntäminen SNCM:n työntekijöille olisi voinut estää työntekijäpuolen levottomuuksien ilmenemisen siinä tapauksessa, että yhtiö asetetaan selvitystilaan, minkä komissio on myöntänyt suullisessa käsittelyssä. Komissio ei näet ole pelkästään jättänyt arvioimatta edellä mainittujen välillisten työntekijäsuhteissa aiheutuvien kustannusten aiheutumisen todennäköisyyttä, vaan se on lisäksi myös jättänyt arvioimatta sitä riskiä, että ne aiheutuvat siitäkin huolimatta, että täydentäviä irtisanomiskorvauksia maksetaan. Viimeksi mainitussa tilanteessa Ranskan valtion olisi siis pitänyt vastata niistä asiassa vedotuista välillisistä työntekijäsuhteissa aiheutuvista kustannuksista, jotka oikeuttivat mainitut korvaukset, vaikka se olisikin jo maksanut täydentäviä korvauksia.

108    Komissio ei siis ole esittänyt mitään seikkaa, jonka perusteella voitaisiin oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittaa, miltä osin täydentävistä irtisanomiskorvauksista aiheutuvien huomattavien kustannusten – joiden määrä saattaa lisäksi olla jopa kymmenkertainen pelkkiin lakisääteisiin ja sopimusperusteisiin velvoitteisiin nähden, kuten riidanalaisen päätöksen 277 perustelukappaleesta ilmenee – sisällyttäminen olisi tässä tapauksessa ollut perusteltavissa sillä, että Ranskan valtio saattoi kohtuullisella todennäköisyydellä saada siitä välillistä aineellista hyötyä ainakin pitkällä aikavälillä. Vaikka tiettyjen työntekijäsuhteissa aiheutuvien seurausten ilmenemisen riskiä muissa julkisissa yrityksissä ei ole mahdollista sulkea pois siinä tapauksessa, että SNCM asetetaan selvitystilaan eikä täydentäviä irtisanomiskorvauksia makseta, komissio ei ole kuitenkaan millään tavalla arvioinut asianomaisten välillisten työntekijäsuhteissa aiheutuvien kustannusten laajuutta eikä niiden aiheutumisen todennäköisyyttä edes unionin yleiselle tuomioistuimelle antamissaan kirjallisissa vastauksissa. Näin ollen on katsottava, ettei Ranskan valtion käyttäytymisen taloudellista järkevyyttä pitkällä tähtäimellä ole näytetty toteen oikeudellisesti riittävällä tavalla.

109    Edellä olevien 72–108 kohdan perusteella kantajan kolmas väite on hyväksyttävä. Kolmas kanneperuste on siis hyväksyttävä, eikä ensimmäistä, toista, neljättä, viidettä ja kuudetta väitettä ole tarpeen arvioida. Vaikutuksia riidanalaisen päätöksen laillisuuteen tarkastellaan jäljempänä 155 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa.

 Neljäs kanneperuste, joka koskee komission tekemää ilmeistä arviointivirhettä, joka perustuu CGMF:n toteuttaman 8,75 miljoonan euron suuruisen pääomasijoituksen hyväksymiseen toimenpiteenä, joka ei ole EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tukea

110    Kantaja esittää nyt käsiteltävän kanneperusteen tueksi kaksi väitettä, jotka koskevat yhtäältä yksityisten toiminnan jatkajien ja CGMF:n toteuttamien pääomasijoitusten samanaikaisuutta koskevan arviointiperusteen virheellistä soveltamista ja toisaalta yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista.

111    Riidanalaisen päätöksen 72 perustelukappaleesta ilmenee, että siitä, että toiminnan jatkajat ja CGMF merkitsevät yhdessä ja samanaikaisesti uusia osakkeita yhteensä 35 miljoonan euron suuruisella summalla, josta CGMF:n osuus on 25 prosenttia, määrättiin sopimuspöytäkirjan III osassa. Tämä merkintä oli tarkoitus toteuttaa 142,5 miljoonan euron suuruisen pääomanlisäyksen ja sen jälkeen, kun 75 prosenttia osuuksista on luovutettu yksityisille toiminnan jatkajille symbolista summaa vastaan.

112    Komissio on riidanalaisen päätöksen 354 perustelukappaleessa aluksi arvioinut, että julkinen pääomasijoitus ei ole tukea, jos samaan aikaan toteutetaan merkittäviä yksityisiä sijoituksia. Koska kyseiset sijoitukset olivat huomattavia, se siis katsoi voivansa rajoittaa arviointinsa koskemaan ainoastaan pääomasijoitusten samanaikaisuutta ilman, että se olisi arvioinut tuottoja, voidakseen päätellä, ettei kyse ollut EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuesta. Sen mukaan samanaikaisuutta koskevaa arviointiperustetta oli noudatettu, joten se päätteli riidanalaisen päätöksen 360 perustelukappaleessa, ettei SNCM ollut saanut CGMF:n toteuttamasta 8,75 miljoonan euron suuruisesta pääomapanoksesta taloudellista etua eikä se ollut näin ollen tukea.

113    Vasta sen jälkeen, kun komissio totesi, ettei kyse ole EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuesta, se tarkasteli riidanalaisen päätöksen 361–363 perustelukappaleessa kysymystä siitä, olisiko hypoteettinen yksityinen sijoittaja pitänyt CGMF:n osakkuuden kiinteää tuottoa hyväksyttävänä. Se katsoi näin ollen, että koska kiinteä tuotto vapauttaa CGMF:n liiketoimintasuunnitelman toteuttamiseen sisältyvältä riskiltä, se takasi sijoitetun pääoman riittävän tuoton pitkällä aikavälillä. Komission asiantuntija on lisäksi päätellyt, että riskiprofiilin kannalta kyseinen pääomasijoitus muistutti Ranskan yksityissektorin velaksiantoa.

114    Lopuksi riidanalaisen päätöksen 364 perustelukappaleesta ilmenee, ettei luovutusta koskevaa purkulauseketta (ks. edellä 23 kohta) ole tarkasteltu suhteessa tuottoja koskevaan kysymykseen, koska komissio on vain todennut, ettei sillä voitu horjuttaa CGMF:n ja yksityisten toiminnan jatkajien yhdenvertaista kohtelua.

115    Tästä on jo edellä 76 ja 77 kohdassa huomautettu, että sen määrittämiseksi, sisältyykö julkisen vallan toteuttamaan pääomasijoitukseen EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea, on arvioitava, olisiko yksityinen sijoittaja toteuttanut samankaltaisissa olosuhteissa mainitun sijoituksen. Jos valtio on antanut jonkin yrityksen käyttöön suoraan tai välillisesti pääomia olosuhteissa, jotka vastaavat tavallisia markkinoiden edellytyksiä, niitä ei voida pitää valtiontukena julkisen ja yksityisen sektorin yhdenvertaisen kohtelun periaatteen nojalla. Näin ollen on katsottava, että julkisista varoista maksettu pääomasijoitus on yksityistä sijoittajaa koskevan arviointiperusteen mukainen eikä merkitse valtiontukea muun muassa silloin, kun kyseinen sijoitus toteutetaan samanaikaisesti sellaisen huomattavan pääomasijoituksen kanssa, jonka yksityinen sijoittaja toteuttaa samankaltaisin edellytyksin (ks. asia T‑296/97, Alitalia v. komissio, tuomio 12.12.2000, Kok., s. II‑3871, 81 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

 Samanaikaisuus

116    Kantaja toteaa yksityisten ja julkisten sijoittajien toteuttamien pääomasijoitusten samanaikaisuudesta, ettei merkittyä 35:ttä miljoonaa euroa maksettu SNCM:lle kokonaisuudessaan samana ajankohtana, joten kaikkien pääomasijoitusten samanaikaisuutta koskevaa arviointiperustetta ei ole noudatettu, kun taas komission mukaan oli riittävää, että edellytykset olivat samankaltaiset.

117    Tästä on korostettava, että yksityisten ja julkisten sijoittajien toteuttamien pääomasijoitusten samanaikaisuus on enintään seikka, jonka avulla voidaan saada suuntaa siitä, ettei kyse ole EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta tuesta. Edellä 115 kohdassa mainitussa asiassa Alitalia vastaan komissio annetun tuomion, johon komissio viittaa riidanalaisen päätöksen alaviitteessä 168, 81 kohdasta näet ilmenee, että kyseiset sijoitukset on pitänyt tehdä samankaltaisissa olosuhteissa. Yksityistä sijoittajaa koskevan arviointiperusteen tarkoituksena on verrata valtion käyttäytymistä hypoteettisen yksityisen sijoittajan käyttäytymiseen, joten ei ole mahdollista kieltää, että sellaisten sijoittajien olemassaolo, jotka ovat valmiita investoimaan huomattavasti ja samanaikaisesti, voi helpottaa toteamaan, että kyseinen arviointiperuste on täyttynyt. Kaikki tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevat merkitykselliset tiedot on kuitenkin otettava huomioon asianomaisten sijoitusten laillisuuden arvioimiseksi valtiontukea koskevien yhteisön sääntöjen kannalta. Ajallinen näkökulma on siis luonnollisestikin tärkeä, mutta samanaikaisuutta ei lähtökohtaisesti voida pitää sinänsä riittävänä.

118    Koska siis samanaikaisuutta on arvioitava ainoastaan yhtenä sellaisena seikkana, jonka perusteella voidaan saada suuntaa siitä, ettei kyse ole EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta tuesta, sitä ei ole järkevää arvioida tiukasti. Käsiteltävässä asiassa komissio saattoi siitä syystä, että ensimmäinen neljäsosa kustakin sijoituksesta oli maksettu SNCM:lle täsmälleen samana aikaan ja että samoja kansallisen oikeuden säännöksiä sovellettiin jäljellä oleviin kolmeen neljäsosaan, katsoa perustellusti, että samanaikaisuutta koskeva arviointiperuste oli täyttynyt tai ainakin että ajallista näkökulmaa koskeva arviointi oli omiaan osoittamaan, että yksityisiin ja julkisiin sijoituksiin liittyvät edellytykset olivat samankaltaiset.

119    Neljännen kanneperusteen ensimmäinen osa on näin ollen hylättävä perusteettomana.

 Yhdenvertainen kohtelu

120    Kantajan mukaan CGMF:n ja yksityisten toiminnan jatkajien eriarvoisuus tuottojen osalta, mikä johtuu erityisesti luovutusta koskevan purkulausekkeen olemassaolosta, kyseenalaistaa yksityisten toiminnan jatkajien ja CGMF:n investointiedellytysten vertailukelpoisuuden, minkä johdosta komission esittämä päätelmä yhdenvertaisesta kohtelusta on laiton.

121    Edellä 115 kohdassa esitettyjen periaatteiden nojalla on arvioitava, ovatko yksityisten toiminnan jatkajien ja CGMF:n pääomasijoitusten tuottojen väliset mahdolliset eroavaisuudet omiaan kyseenalaistamaan sen komission arvioinnin paikkansapitävyyden, jossa pääteltiin, että yhdenvertaisen kohtelun periaatetta oli noudatettu.

122    Tästä on huomautettava, kuten edellä 117 ja 118 kohdassa on todettu, että se, että julkiset ja yksityiset investoinnit on käsiteltävässä asiassa toteutettu samanaikaisesti, voi merkitä enintään yhtä merkityksellistä seikkaa arvioitaessa sitä, onko julkisia pääomasijoituksia pidettävä valtiontukena. Tämän johdosta komission riidanalaisen päätöksen 354 perustelukappaleessa esittämä väite, jonka mukaan yhteisöjen tuomioistuimet ovat vahvistaneet sen tarkastelukehyksen, on virheellinen. [EY] 92 ja 93 artiklan soveltamisesta valtion osakkuuksiin yrityksissä annetun tiedonannon (tiedote EY 9/1984) 3 kohdan 2 alakohdan kolmannessa luetelmakohdassa, johon komissio viittaa alaviitteessä 167, vahvistetaan lisäksi ainoastaan olettama siitä, ettei huomattavan ja samanaikaisen yksityisen investoinnin tapauksessa ole kyse tuesta. Kuten komissio on myöntänyt unionin yleisen tuomioistuimen kysymyksiin antamissaan kirjallisissa vastauksissa, pelkästään samanaikaisuuden perusteella ei siis voida edes siinä tapauksessa, että kyse on huomattavista yksityisistä investoinneista, päätellä, ettei kyse ole EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta tuesta, ottamatta huomioon muita merkityksellisiä tosiseikkoja tai oikeudellisia seikkoja.

123    Käsiteltävässä asiassa on todettava, että kiinteään tuottoon ja luovutusta koskevan purkulausekkeen vaikutukseen liittyvät kysymykset muodostavat osan kaikkia niitä merkityksellisiä seikkoja, joita komission olisi pitänyt arvioida voidakseen päätellä, että yksityisten toiminnan jatkajien ja CGMF:n investointiedellytykset olivat samankaltaiset ja että yhdenvertaisen kohtelun periaatetta oli siis noudatettu.

124    Ensimmäiseksi on näet todettava yhtäältä, että yksityisten toiminnan jatkajien toteuttamien pääomasijoitusten tuottoa ei ole vahvistettu sopimuspöytäkirjassa. Toisaalta CGMF:n pääomasijoituksen on riidanalaisen päätöksen mukaan tarkoitus toimia kiinteäkorkoisena velkainstrumenttina. Kyseinen kiinteä tuotto ei kuitenkaan ole taattu, koska jos luovutusta koskevaan purkulausekkeeseen vedotaan julkisen palvelun tarjoamista koskevan sopimuksen uudistamatta jättämisen tai sellaisen komission tai yhteisöjen tuomioistuimien tekemän päätöksen johdosta, joka vaikuttaa huomattavasti yhtiön arvoon, kiinteää tuottoa ei enää makseta. Komissio ei näiden seikkojen perusteella voinut jättää tekemättä yksityiskohtaista arviointia CGMF:n ja yksityisten toiminnan jatkajien osakkuuksien tuoton eroavaisuuksien vaikutuksista yhdenvertaista kohtelua koskevan tutkinnan yhteydessä.

125    Toiseksi on korostettava, ettei 8,75 miljoonan euron suuruista investointia SNCM:n pääomaan voida pitää perinteisenä portfoliosijoituksena ottamatta huomioon yrityksen yksityistämiseen liittyvää tilannetta. Kyseinen pääomasijoitus on toteutettu sellaisen yksiin ainoisiin neuvotteluihin perustuvan kokonaisvaltaisen myyntipöytäkirjan yhteydessä, jossa toiminnan jatkajien sijoitukset ovat vastike Ranskan valtion eri muodoissa antamista raskaista sitoumuksista.

126    Kolmanneksi on todettava komission katsovan luovutusta koskevasta purkulausekkeesta, ettei se voi horjuttaa yksityisten ja julkisten sijoittajien yhdenvertaista kohtelua, koska sen arvo on jo otettu huomioon yrityksen negatiiviseen myyntihintaan luovuttamisen yhteydessä.

127    Tarvitsematta käsitellä kysymystä siitä, onko komissio ottanut asianmukaisesti huomioon luovutusta koskevan purkulausekkeen arvon, riittää todettavan, ettei riidanalaisessa päätöksessä ole arvioitu lainkaan sen taloudellista vaikutusta eikä siis sen vaikutusta samanaikaisten sijoittajien yhdenvertaiseen kohteluun. Kyseisen päätöksen 364 perustelukappaleessa vain todetaan, ettei purkulauseke voi horjuttaa samanaikaisten sijoittajien yhdenvertaista kohtelua, mutta siihen ei sisälly mitään taloudellista analyysiä. Asiakirja-aineistoon sisältyvistä seikoista kuitenkin ilmenee, että luovutusta koskevalla purkulausekkeella on todennäköisesti huomattavaa taloudellista arvoa, mitä kantaja ja STIM d’Orbigny -niminen yhtiö, jotka ovat kolmansia, joita asia koskee ja jotka ovat esittäneet huomautuksiaan muodollisen tutkintamenettelyn aikana, olivat selkeästi korostaneet hallinnollisessa menettelyssä, kuten riidanalaisen päätöksen 155, 158 ja 163 perustelukappaleesta ilmenee.

128    Ensimmäiseksi on näet huomautettava, että luovutusta koskevaan purkulausekkeeseen voidaan vedota, jos julkisen palvelun tarjoamista koskevaa sopimusta ei uudisteta tai jos komissio tai yhteisöjen tuomioistuimet tekevät päätöksen, joka vaikuttaa yhtiön arvoon. SNCM, jonka pääomaa on lisätty, voisi joutua vaikeuksiin sinällään jo näiden kahden tapahtuman johdosta, koska se menettäisi ensimmäisessä tapauksessa huomattavan osan liikevaihdostaan ja koska sitä vastaan saatettaisiin jälkimmäisessä tapauksessa panna vireille menettely sääntöjenvastaisen tuen takaisin perimiseksi kokonaan tai osittain CGMF:n toteuttamien sijoitusten osalta. Tässä yrityksen kannalta vaikeassa tilanteessa luovutusta koskevaan purkulausekkeen vetoaminen johtaisi yhtäältä velvollisuuteen palauttaa kaikki toiminnan jatkajien toteuttamat sijoitukset. Toisaalta CGMF:n omistaisi jälleen SNCM:n pääoman kokonaisuudessaan ja vastaisi siis täysimääräisesti mahdollisesta tulevasta selvitystilaan asettamisesta aiheutuvista kustannuksista, kun taas selvitystilan riski olisi kasvanut olennaisesti.

129    Toiseksi komissio ja Ranskan tasavalta eivät ole kirjallisessa käsittelyssä eivätkä suullisen käsittelyn aikana kyseenalaistaneet sitä, että luovutusta koskevalla purkulausekkeella oli todellista taloudellista arvoa, koska ne ovat väittäneet, että sen arvo oli rakenteellisesti sisällytetty liiketoimeen. Ranskan tasavalta on lisäksi korostanut väliintulokirjelmässään, että yksi kilpailevista tarjouksista, jossa ei ollut luovutusta koskevaa purkulauseketta, edellytti Ranskan valtiolta vastikkeena paljon suurempaa pääoman korostusta. Komissio ja Ranskan tasavalta eivät siis ole kiistäneet sitä, että luovutusta koskevalla purkulausekkeella oli todellista taloudellista arvoa.

130    Edellä olevien 126–129 kohdan perusteella on pääteltävä, että luovutusta koskevalla purkulausekkeella voidaan ainakin kumota kaikki epävarmuus yksityisten toiminnan jatkajien osalta siinä tapauksessa, että jokin kyseisen lausekkeen soveltamiseen johtavista tekijöistä ilmenee, ja että lausekkeella on siis todellista taloudellista arvoa. Kyseisellä lausekkeella voidaan siis muuttaa yksityisten toiminnan jatkajien ja CGMF:n pääomasijoitusten riskiprofiileja ja kyseenalaistaa siis investointiedellytysten samankaltaisuus. Komissio ei missään tapauksessa voinut siis jättää riidanalaisessa päätöksessä tekemättä yksityiskohtaista arviointia luovutusta koskevan purkulausekkeen taloudellisesta vaikutuksesta.

131    Edellä esitetyistä seikoista ilmenee, ettei komissio ole ottanut huomioon kaikkia merkityksellisiä seikkoja eikä etenkään tuottoja arvioidessaan samanaikaisia pääomasijoituksia koskevien investointiedellytysten samankaltaisuutta. Komissio on tehnyt tämän johdosta ilmeisen arviointivirheen. Toista väitettä on siis pidettävä perusteltuna. Neljäs kanneperuste on siis hyväksyttävä osittain. Kyseisen virheen vaikutuksia riidanalaisen päätöksen laillisuuteen tarkastellaan jäljempänä 155 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa.

 Viides kanneperuste, joka koskee komission tekemää ilmeistä arviointivirhettä, joka perustuu 38,5 miljoonan euron suuruisten henkilötukien hyväksymiseen toimenpiteinä, jotka eivät ole EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tukea

132    Kantaja esittää tämän viidennen kanneperusteen tueksi lähinnä kolme väitettä. Ensinnäkin komission arviointi ei sen mukaan ole sen suuntaviivojen 3.2.7 kohdan mukainen, joka koskee ”Rakenneuudistuksen sosiaalikuluihin myönnettävää tukea”, koska kyseisten tukien kohdetta ei ole selkeästi määritelty. Toiseksi kantaja on sitä mieltä, että koska SNCM yksin päätti yrityssopimuksen nojalla työntekijöille maksettavasta määrästä, henkilötukia on pidettävä suuntaviivojen 59 kohdassa tarkoitettuina tukina. Kyseisellä toimenpiteellä SNCM asetetaan siis kilpailun kannalta edullisempaan tilanteeseen, mikä merkitsee valikoivaa taloudellista etua ja siis EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tukea. Kantaja toteaa kolmanneksi, ettei sulkutilille, jolle henkilötukiin liittyvät varat on maksettu, makseta korkoa. Se ei siis ole suuntaviivojen mukainen siltä osin kuin tuen tarvetta ei ole rajattu välttämättömään.

133    Komission mukaan kyseiset väitteet ovat tehottomia, koska kantaja arvostelee tuen soveltuvuutta yhteismarkkinoille suuntaviivojen nojalla eikä sitä, ovatko ne EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja tukia. Se katsoo asiakysymyksen osalta, että kyseiset henkilötuet kuuluvat jäsenvaltioiden sosiaalipolitiikan alaan.

134    Alustavasti on todettava, että kantaja sekoittaa toisiinsa EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun tuen olemassaolon ja tuen soveltuvuuden yhteismarkkinoille EY 87 artiklan 3 kohdan c alakohdan ja suuntaviivojen nojalla. Koska unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä ei ole ottaa kantaa tuen soveltuvuuteen, jota komissio ei ole todennut riidanalaisessa päätöksessä, viidennen kanneperusteen ensimmäinen ja kolmas väite on hylättävä tehottomina.

135    Toista väitettä on kuitenkin tulkittava siten, että sillä riitautetaan suoraan komission toteamus siitä, ettei kyse ole EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta tuesta. On siis pohdittava sitä, merkitsevätkö nämä henkilötuet taloudellista etua.

136    Tässä suhteessa vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että toimenpidettä ei voida suoralta kädeltä jättää luonnehtimatta EY 87 artiklassa tarkoitetuksi tueksi pelkästään siitä syystä, että sillä pyritään sosiaaliseen päämäärään. Kyseisen artiklan 1 kohdassa ei nimittäin tehdä eroa valtion toimenpiteiden syiden tai tavoitteiden perusteella vaan niiden vaikutusten perusteella. Tuen käsitteen piiriin kuuluvat valtion toimenpiteet, jotka eri tavoin alentavat yrityksen vastattavaksi tavallisesti kuuluvia kustannuksia (ks. vastaavasti asia C‑387/92, Banco Exterior de España, tuomio 15.3.1994, Kok., s. I‑877, 13 kohta; asia C‑241/94, Ranska v. komissio, tuomio 26.9.1996, Kok., s. I‑4551, 21 kohta; asia C‑159/01, Alankomaat v. komissio, tuomio 29.4.2004, Kok., s. I‑4461, 51 kohta ja asia C‑172/03, Heiser, tuomio 3.3.2005, Kok., s. I‑1627, 46 kohta).

137    Edellä esitetystä ilmenee, että tuen käsite ei välttämättä edellytä sitä, että tuetaan lakisääteisen velvoitteen täyttämistä, vaan pikemminkin sitä, että yrityksen vastattavaksi tavallisesti kuuluvia kustannuksia alennetaan (ks. vastaavasti julkisasiamies Jacobsin ratkaisuehdotus edellä 136 kohdassa mainitussa asiassa Ranska v. komissio, tuomio 26.9.1996, Kok., s. I‑4553, ratkaisuehdotuksen 42 kohta). Sen määritteleminen, mikä on yrityksen tavanomaiseen liikkeenjohtoon kuuluva kustannus, ei siis voi luontaisesti rajoittua lakisääteisiin tai sopimusperusteisiin velvoitteisiin. Samoin se, että henkilötuen suorat edunsaajat ovat työntekijöitä, ei voi riittää osoittamaan, ettei heidän työnantajalleen ole maksettu tukea (ks. vastaavasti asia 30/59, De Gezamenlijke Steenkolenmijnen in Limburg v. korkea viranomainen, tuomio 23.2.1961, Kok., s. 1, Kok. Ep. I, s. 69).

138    Tutkittaessa sitä, ovatko kyseiset henkilötuet EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tukea, on siis määritettävä, saako SNCM sellaista välillistä taloudellista etua, joka vapauttaa sen sen vastattavaksi tavallisesti kuuluvista kustannuksista ja joka siis estää sen, että markkinavoimilla on tavanomaiset vaikutuksensa.

139    Riidanalaisen päätöksen 70 perustelukappaleesta ilmenee, että CGMF:n myöntämällä 38,5 miljoonan euron suuruisella käteisennakolla SNCM:n irtisanottujen työntekijöiden hyväksi on tarkoitus rahoittaa toiminnan jatkajien täytäntöönpaneman mahdollisen henkilöstövähentämisohjelman tulevat täydentävistä korvauksista aiheutuvat kustannukset. Kyseisellä käteisennakolla pyritään näet rahoittamaan ”mahdollisten vapaaehtoisten irtisanoutumisten tai työsopimusten purkamisten kustannukset – –, jotka ylittävät työnantajan kaikenlaiset lakisääteiset ja sopimusperusteiset maksut” (riidanalaisen päätöksen alaviitteessä 66 mainitun 16.5.2006 laaditun luovutuspöytäkirjan II.2 artikla).

140    Komissio on riidanalaisen päätöksen 366–370 perustelukappaleessa huomauttanut, että valikoiva taloudellinen etu on olemassa silloin, kun julkisella pääomasijoituksella alennetaan yrityksen tavanomaiseen liikkeenjohtoon kuuluvia kustannuksia. Se katsoi käsiteltävässä tapauksessa, että tavanomaiseen liikkeenjohtoon kuuluvia kustannuksia olivat kaikki maksut, jotka johtuivat sosiaalilainsäädännön ja alalla voimassa olevien työehtosopimusten soveltamisesta. Koska kyseisillä henkilötuilla ei pyritty rahoittamaan lakisääteisiä ja sopimusperusteisia velvoitteita, niillä ei siis myöskään pyritty rahoittamaan yrityksen tavanomaiseen liikkeenjohtoon kuuluvia kustannuksia.

141    Riidanalaisen päätöksen 372 perustelukappaleen mukaan henkilötukien tarkoituksena tai seurauksena ei voi olla helpottaa työntekijöiden lähtöä, koska sulkutililtä voidaan maksaa korvauksia ainoastaan työntekijöille, jotka ovat jo lähteneet yrityksestä uuden sosiaaliohjelman ajankohtana. Kyseiset henkilötuet merkitsevät siis sosiaalipoliittista toimenpidettä, ja Ranskan valtio toimii siis julkisen vallan käyttäjänä eikä osakkeenomistajana. Komissio on riidanalaisen päätöksen 375 perustelukappaleessa täsmentänyt, ettei kyseisellä toimenpiteellä pyritty rahoittamaan alun perin vuoden 2002 suunnitelmassa ennakoituja lähtöjä.

142    Tätä väitettä ei voida hyväksyä.

143    Ensinnäkin edellä 136 ja 137 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee – toisin kuin komissio väittää riidanalaisen päätöksen 371 perustelukappaleessa –, että se, ettei kyseinen toimenpide perustu ehdottomiin lakisääteisiin ja sopimusperusteisiin velvoitteisiin, ei lähtökohtaisesti voi merkitä sitä, ettei kyse ole EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta tuesta.

144    Toiseksi on todettava, että sulkutilin olemassaolo voi olla SNCM:n työtekijöille houkutin lähteä yrityksestä ja ainakin jättää se neuvottelematta lähdöstään erityisesti siltä osin kuin on kyse riidanalaisen päätöksen 268 perustelukappaleessa tarkoitettujen mahdollisten täydentävien irtisanomiskorvausten myöntämisestä, ja nämä kaikki seikat merkitsivät välillistä taloudellista etua SNCM:lle.

145    Sillä, että kyseisestä sulkutilistä neuvoteltiin yrityksen ammattiyhdistysten kanssa ennen yksityistämistä työmarkkinaosapuolten välillä vuonna 2005 sattuneen konfliktin aikana, kuten komission kirjallisista vastauksista ilmenee, ei voida sinällään kyseenalaistaa sitä, että asianomaiset toimenpiteet ovat valtiontukea. Siitä riippumatta, onko etu myönnetty ennen yksityistämistä tai sen jälkeen, se hyödyttää näet edelleen SNCM:ää. Lisäksi se, että kyseiset henkilötuet ovat osa myyntipöytäkirjaa itseään, on omiaan osoittamaan, että niillä luodaan etu. On siis myönnettävä, että osapuolet ovat turvautuneet niihin sen vuoksi, että ne saattoivat saada niistä tiettyä hyötyä.

146    Tästä seuraa, etteivät komission selitykset eivätkä erityisesti riidanalaisen päätöksen 372 perustelukappaleeseen sisältyvät selitykset ole siis vakuuttavia tai edes järkeenkäypiä.

147    Kun otetaan huomioon edellä olevat 142–146 kohta, on katsottava, että komissio on tehnyt ilmeisen arviointivirheen luonnehtiessaan kyseiset 38,5 miljoonan euron suuruiset henkilötuet toimenpiteiksi, jotka eivät ole EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tukea. Viides kanneperuste on näin ollen hyväksyttävä. Tämän virheen vaikutuksia riidanalaisen päätöksen laillisuuteen tarkastellaan jäljempänä 155 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa.

 Kuudes kanneperuste, joka koskee komission tekemää ilmeistä arviointivirhettä, joka perustuu rakenneuudistuksen loppusumman hyväksymiseen EY 87 artiklan 3 kohdan c alakohdan ja suuntaviivojen perusteella

148    Ensimmäiseksi on todettava, että kyseinen kuudes kanneperuste koskee rakenneuudistuksen 15,81 miljoonan euron suuruista loppusummaa, joka todettiin yhteismarkkinoille soveltuvaksi EY 87 artiklan 3 kohdan c alakohdan ja suuntaviivojen nojalla.

149    Toiseksi on huomautettava, että komission riidanalaisen päätöksen 366–434 perustelukappaleessa esittämä arviointi kyseisestä rakenneuudistuksen loppusummasta perustui olettamaan, jonka mukaan vuoden 2006 suunnitelmaan ei liittynyt valtiontukea.

150    Tästä on näet korostettava, että vuoden 2006 päätöksessä on ilmaistu täysin selvästi, että jos vuoden 2006 suunnitelmaan sisältyy rakennusuudistustukea, kyseistä tukea on tarkasteltava yhdessä vuoden 2002 rakenneuudistussuunnitelmaan sisältyvän tuen kanssa, kuten sen 6, 7, 25 ja 129 perustelukappaleesta ilmenee. Komissio on lisäksi korostanut vuoden 2006 päätöksen 161 perustelukappaleessa, ettei se voinut sulkea pois sitä, että uuden 158 miljoonan euron suuruisen pääomasijoituksen on kokonaan tai osittain katsottava merkitsevän valtiontukea. Se korosti näin ollen perustellusti, että jos kyseinen uusi toimenpide on tukea, sitä olisi arvioitava ”yhdessä sen kokonaisvaltaisen rakenneuudistustuen kanssa, jonka yhteismarkkinoille soveltuvuus on siis tutkittava”.

151    Riidanalaisesta päätöksestä ilmenee kuitenkin, ettei vuoden 2006 suunnitelmaan sisältynyt komission mukaan uutta tukea, sillä se katsoi, etteivät 158 miljoonan euron suuruinen negatiivinen myyntihinta, CGMF:n yhteinen ja samanaikainen 8,75 miljoonan euron suuruinen pääomasijoitus ja 38,5 miljoonan euron suuruiset henkilötuet olleet EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tukea.

152    Kolmannen, neljännen ja viidennen kanneperusteen tutkinnasta ilmenee kuitenkin, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen ja ilmeisiä arviointivirheitä, joilla voidaan kyseenalaistaa lähtökohta, jonka mukaan vuoden 2006 suunnitelmaan ei sisältynyt tukea.

153    Tämän perusteella unionin yleinen tuomioistuin toteaa, ettei komission arviointia rakenneuudistuksen loppusummasta ole tuettu pätevästi. Kuudes kanneperuste on siis hyväksyttävä, eikä kantajan muita väitteitä ole tarpeen tutkia.

154    Seuraavaksi on tarkasteltava komission tekemien ilmeisten arviointivirheiden vaikutuksia riidanalaisen päätöksen laillisuuteen.

 Komission tekemien ilmeisten arviointivirheiden vaikutukset riidanalaisen päätöksen laillisuuteen

155    Edellä olevista 94, 109, 131 ja 147 kohdasta ilmenee, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen ja ilmeisiä arviointivirheitä tarkasteluissaan, jotka koskevat 158 miljoonan euron suuruista negatiivista myyntihintaa, CGMF:n toteuttamaa 8,75 miljoonan euron suuruista yhteistä ja samanaikaista pääomasijoitusta ja 38,5 miljoonan euron suuruisia henkilötukia. Tämän perusteella riidanalaisen päätöksen 1 artiklan toinen kohta on kumottava.

156    Edellä olevista 148–152 kohdasta ilmenee, että komission suorittama tarkastelu rakenneuudistuksen loppusummasta, jonka lopullinen määrä oli 15,81 miljoonaa euroa, perustui virheelliseen lähtökohtaan. Näin ollen riidanalaisen päätöksen 1 artiklan kolmas kohta on kumottava.

 Oikeudenkäyntikulut

157    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska komissio on hävinnyt asian, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut kantajan vaatimusten mukaisesti.

158    Ranska tasavalta ja SNCM vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan työjärjestyksen 87 artiklan 4 kohdan ensimmäisen ja kolmannen alakohdan mukaisesti.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (neljäs jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Toimenpiteistä C 58/2002 (ex N 118/2002), jotka Ranska on toteuttanut Société Nationale Maritime Corse-Méditerranée (SNCM) -meriliikenneyhtiön hyödyksi, 8.7.2008 tehdyn komission päätöksen 2009/611/EY 1 artiklan toinen ja kolmas kohta kumotaan.

2)      Euroopan komissio velvoitetaan korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut, ja se vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

3)      Ranskan tasavalta ja SNCM vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Pelikánová Jürimäe Van der Woude

Julistettiin Luxemburgissa 11 päivänä syyskuuta 2012.

Allekirjoitukset

Sisällys

Asian tausta

Kyseessä olevat varustamot

Hallinnollinen menettely

Kyseessä olevat toimenpiteet

Riidanalainen päätös

Asian käsittelyn vaiheet ja asianosaisten vaatimukset

Oikeudellinen arviointi

Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee perustelujen puuttumista sekä puolustautumisoikeuksien ja tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan oikeuden loukkaamista

Toinen kanneperuste, joka koskee komission tekemää ilmeistä arviointivirhettä, joka perustuu 53,48 miljoonan euron suuruisen pääomasijoituksen hyväksymiseen EY 86 artiklan 2 kohdan ja EY 87 artiklan 1 kohdan nojalla

Kolmas kanneperuste, joka koskee komission tekemää ilmeistä arviointivirhettä, joka perustuu SNCM:n luovutuksen hyväksymiseen 158 miljoonan euron negatiiviseen hintaan toimenpiteenä, joka ei ole EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tukea

Neljäs kanneperuste, joka koskee komission tekemää ilmeistä arviointivirhettä, joka perustuu CGMF:n toteuttaman 8,75 miljoonan euron suuruisen pääomasijoituksen hyväksymiseen toimenpiteenä, joka ei ole EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tukea

Samanaikaisuus

Yhdenvertainen kohtelu

Viides kanneperuste, joka koskee komission tekemää ilmeistä arviointivirhettä, joka perustuu 38,5 miljoonan euron suuruisten henkilötukien hyväksymiseen toimenpiteinä, jotka eivät ole EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tukea

Kuudes kanneperuste, joka koskee komission tekemää ilmeistä arviointivirhettä, joka perustuu rakenneuudistuksen loppusumman hyväksymiseen EY 87 artiklan 3 kohdan c alakohdan ja suuntaviivojen perusteella

Komission tekemien ilmeisten arviointivirheiden vaikutukset riidanalaisen päätöksen laillisuuteen

Oikeudenkäyntikulut

* Oikeudenkäyntikieli: ranska.