Language of document : ECLI:EU:T:2022:835

UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (laajennettu toinen jaosto)

21 päivänä joulukuuta 2022 (*)

Kumoamiskanne – Valtiontuki – Puiteohjelma liittovaltion korvausohjelman käyttöön ottamiseksi Saksassa sulkua koskevista päätöksistä aiheutuneiden vahinkojen korvaamiseksi – Vastustamatta jättämistä koskeva päätös – Toimenpide luonnonmullistusten tai muiden poikkeuksellisten tapahtumien aiheuttaman vahingon korvaamiseksi – Oikeussuojan tarpeen puuttuminen – Tutkimatta jättäminen

Asiassa T‑525/21,

E. Breuninger GmbH & Co., kotipaikka Stuttgart (Saksa), edustajinaan asianajajat R. Velte ja W. Meilicke,

kantajana,

vastaan

Euroopan komissio, asiamiehinään V. Bottka, G. Braga da Cruz ja C. Kovács,

vastaajana,

jota tukee

Saksan liittotasavalta, asiamiehinään J. Möller ja P.-L. Krüger,

väliintulijana,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu toinen jaosto),

toimien päätösharkinnassa kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja V. Tomljenović sekä tuomarit F. Schalin, P. Škvařilová-Pelzl, I. Nõmm (esittelevä tuomari) ja D. Kukovec,

kirjaaja: hallintovirkamies P. Cullen,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,

ottaen huomioon 14.9.2022 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

1        Kantaja, E. Breuninger GmbH & Co., vaatii SEUT 263 artiklaan perustuvassa kanteessaan valtiontuesta SA.62784 (2021/N) – Saksa covid-19 – Liittovaltion korvausohjelma – 28.5.2021 annetun komission päätöksen C(2021) 3999 final (EUVL 2021, C 223, s. 25; jäljempänä riidanalainen päätös) kumoamista.

 Asian tausta

2        Kantaja on muun muassa vaatetusalalla sekä vaatteiden, hajuvesien, kosmetiikkavalmisteiden ja vartalonhoitotuotteiden, huonekalujen, kotitaloustavaroiden ja sisustustuotteiden jakelun alalla toimivan E. Breuninger ‑konsernin operatiivinen yhtiö.

3        Saksan liittotasavalta ilmoitti 21.5.2021 Euroopan komissiolle SEUT 108 artiklan 3 kohdan mukaisesti toimenpiteestä, joka koski tilapäisen taloudellisen tuen myöntämistä yrityksille, joiden toiminta oli estynyt niiden toimenpiteiden vuoksi, jotka liittovaltio ja osavaltiot olivat covid-19-kriisin aikana toteuttaneet alueellaan pandemian torjumiseksi (jäljempänä liittovaltion korvausohjelma).

4        Komissio antoi riidanalaisen päätöksen 28.5.2021.

5        Riidanalaisessa päätöksessä komissio ensinnäkin kuvaili liittovaltion korvausohjelman olennaiset ominaispiirteet. Päätöksessä säädetään kyseisestä ohjelmasta seuraavaa:

–        siitä voivat saada tukea kaikki yritykset, tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta (esimerkiksi rahoituslaitokset ja julkiset yritykset)

–        sen tarkoituksena on korvata tappiot, joita aiheutuu covid-19-pandemian vuoksi tehdyistä sulkua koskevista päätöksistä (jäljempänä sulkupäätökset)

–        sen alustava talousarvio on noin 10 miljardia euroa vuodelle 2021, se koskee ainoastaan sulkupäätöksistä 16.3.2020 ja 31.12.2021 välisenä aikana aiheutuneita tappioita, sitä sovelletaan koko Saksan alueella ja hallintoviranomaiset niin liittovaltio-, alue- kuin paikallistasolla voivat myöntää siitä tukia suorien avustusten muodossa

–        sitä sovelletaan sen 2 artiklan 1 kohdan mukaan muun muassa sulkupäätöksillä kiellettyä toimintaa harjoittaviin yrityksiin ja yrityksiin, joiden liikevaihdosta vähintään 80 prosenttia kertyi sellaisten yritysten kanssa harjoitetusta toiminnasta, joiden toiminta kiellettiin mainituilla päätöksillä

–        sen 2 artiklan 2 kohdassa säädetään, että liittovaltion korvausohjelmasta voivat saada tukea monenlaisia toimintoja, joista tiettyä osaa sulku ei koske lainkaan, harjoittavat yritykset, jos kiellettyjen toimintojen osuus on vähintään 80 prosenttia niiden liikevaihdosta

–        sen 3 artiklan 1 kohdassa säädetään, että tukikelpoisia tappioita ovat vain ne, jotka liittyvät kiellettyihin toimintoihin tai siihen erilliseen osaan yrityksen toiminnasta, johon sulkupäätökset vaikuttavat, ja jotka aiheutuvat niillä ajanjaksoilla, joita mainitut päätökset koskevat, ja vuoden 2019 vastaavilla ajanjaksoilla saadun liikevoiton välisestä erotuksesta

–        siinä säädetään, että tulot, joita saadaan harjoittamalla tietyn liiketoiminnan sijasta muuta siihen nähden liitännäistä liiketoimintaa, on otettava huomioon, jotta yritykset eivät saisi etua sen vuoksi, että vain tappiot, joita niille aiheutui toiminnoista, joihin sulkupäätökset vaikuttivat, otetaan huomioon

–        siinä on useita ominaispiirteitä, joiden tarkoituksena on rajoittaa maksetut tuet välttämättömään vähimmäismäärään

–        siinä säädetään, että jos tukia on tarkoitus maksaa ennakoitujen tappioiden perusteella, kyseisten tappioiden toteutuminen tarkistetaan jälkikäteen ja liikaa maksetut tuet palautetaan.

6        Toiseksi komissio tutki, oliko liittovaltion korvausohjelma SEUT 107 artiklan määräysten mukainen.

7        Komissio totesi ensinnäkin liittovaltion korvausohjelman kuuluvan SEUT 107 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan.

8        Toiseksi komissio katsoi liittovaltion korvausohjelman soveltuvan sisämarkkinoille SEUT 107 artiklan 2 kohdan b alakohdan nojalla.

9        Aluksi komissio muistutti, että covid-19-pandemia oli SEUT 107 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettu poikkeuksellinen tapahtuma.

10      Seuraavaksi se katsoi, että kun otetaan huomioon liittovaltion korvausohjelmassa esitetty tukikelpoisten tappioiden määritelmä, covid-19-pandemian ja korvattujen tappioiden välillä oli syy-yhteys, koska vain sellaisista toimenpiteistä aiheutuneet tappiot korvattiin, jotka oikeudellisesti tai tosiasiallisesti estivät tuensaajia harjoittamasta liiketoimintaansa.

11      Lopuksi komissio tutki liittovaltion korvausohjelman oikeasuhteisuuden ja totesi tämän edellytyksen täyttyvän, koska mainitun ohjelman ominaispiirteiden avulla voitiin varmistaa, että maksetut tuet olivat oikeassa suhteessa covid-19-pandemiasta aiheutuneisiin tappioihin.

12      Komissio päätti näin ollen olla vastustamatta liittovaltion korvausohjelmaa.

 Asianosaisten ja väliintulijan vaatimukset

13      Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa riidanalaisen päätöksen

–        velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

14      Komissio ja Saksan liittotasavalta vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen perusteettomana

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

 Oikeudellinen arviointi

15      Kantaja vaatii nyt käsiteltävässä kanteessa riidanalaisen päätöksen kumoamista sillä perusteella, että siinä hyväksyttiin liittovaltion korvausohjelma, jonka 2 artiklan 2 kohdan mukaan eri liiketoiminta-aloilla toimintaa harjoittavat yritykset eivät ole tukikelpoisia, jos niiden alojen, joihin covid-19-pandemian vuoksi tehdyt sulkupäätökset vaikuttavat, osuus näiden yritysten liikevaihdosta on alle 80 prosenttia.

16      Kantaja esittää kanteensa tueksi kaksi kanneperustetta. Ensimmäisessä kanneperusteessa se katsoo lähinnä, että komissio on loukannut suhteellisuusperiaatetta hyväksyessään tukikelpoisuusperusteen, jossa edellytetään, että pandemiasta kärsineiden liiketoiminta-alojen osuus asianomaisten yritysten liikevaihdosta on vähintään 80 prosenttia. Toisessa kanneperusteessa se katsoo komission myös rikkoneen SEUT 108 artiklan 2 kohtaa, kun se ei aloittanut muodollista tutkintamenettelyä vakavien vaikeuksien olemassaolosta huolimatta.

17      Kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytykset kuuluvat ehdottomiin prosessinedellytyksiin, jotka unionin yleisen tuomioistuimen on tutkittava viran puolesta, jos kantajalla on intressi saada riidanalainen päätös kumotuksi (ks. vastaavasti määräys 7.12.2017, Troszczynski v. parlamentti, T‑148/17, ei julkaistu, EU:T:2017:921, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

18      Unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että aluksi on tarpeen tutkia kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytykset sen selvittämiseksi, onko kantajalla intressi riidanalaisen päätöksen kumoamiseen.

19      Tätä varten kantajaa kehotettiin unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 89 ja 90 artiklan mukaisena prosessinjohtotoimena esittämään huomautuksensa siitä, oliko sillä intressi riidanalaisen päätöksen kumoamiseen, ja näin ollen kanteen tutkittavaksi ottamisesta siinä tapauksessa, että liittovaltion korvausohjelman 2 artiklan 2 kohtaa ei voitaisi soveltaa kantajaan.

20      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön nostama kumoamiskanne voidaan tutkia vain siltä osin kuin tällä henkilöllä on intressi saada riidanalainen toimi kumotuksi. Tällainen intressi edellyttää, että riidanalaisen toimen kumoamisella voi itsessään olla oikeusvaikutuksia ja että kanne voi mahdollisesti tuloksellaan tuottaa kantajalle jotakin hyötyä (ks. tuomio 17.9.2015, Mory ym. v. komissio, C‑33/14 P, EU:C:2015:609, 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

21      On ensinnäkin todettava, että kantajan kanne perustuu virheelliseen oletukseen siitä, ettei se voisi saada tukea liittovaltion korvausohjelmasta sen 2 artiklan 2 kohdassa mainitun edellytyksen vuoksi.

22      Komissio esitti riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 20 perustelukappaleen a alakohdassa tiivistetysti liittovaltion korvausohjelman 2 artiklan 1 kohdan, jonka mukaan ”tuenantajat voivat myöntää tukia yksityisille yrityksille – –, jos – – koronavirukseen liittyvä sulku vaikuttaa niiden liiketoimintaan seuraavin tavoin: – – niiden liiketoiminta tai kaupallinen toiminta on jouduttu keskeyttämään sulkumääräyksen perusteella tehdyn sulkupäätöksen nojalla”.

23      Kuten komissio riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 21 perustelukappaleessa ja alaviitteessä 21 totesi, liittovaltion korvausohjelman 2 artiklan 2 kohdassa määrätään, että ”useilla liiketoiminta-aloilla toimivien yritysten tapauksessa on voitava selvästi osoittaa, että niiden yhteenlasketusta liikevaihdosta vähintään 80 prosenttia kertyy liiketoimista, joihin sulkutoimet vaikuttavat suoraan”.

24      Liittovaltion korvausohjelman 3 artiklan 4 kohdassa, jonka sisältö toistetaan riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 23 perustelukappaleessa, määrätään seuraavaa:

”[Kun] sulkutoimenpiteen vaikutus kohdistuu tiettyyn liiketoimintaan ja tämän liiketoiminnan sijasta harjoitetaan muuta siihen nähden liitännäistä liiketoimintaa tai käytetään toista tulonlähdettä, myös tästä muusta samankaltaisesta tai liitännäisestä toiminnasta kertyvät tulot otetaan huomioon kohdennettuina. Näin ollen mitään etua ei voida saada, koska vain liiketoiminta, johon sulku vaikuttaa, voidaan ottaa huomioon siinä tapauksessa, että muusta liiketoiminnasta on tästä syystä tullut kannattavampaa. Aiheutuneesta vahingosta ei siten voida maksaa liikaa korvausta.” 

25      Kantaja väittää, että liittovaltion korvausohjelman 2 artiklan 2 kohdan seurauksena se ei voi saada tukea kyseisestä ohjelmasta. Yhtäältä se korostaa harjoittavansa sekä perinteistä vähittäiskauppaa että verkkokauppatoimintaa, jotka ovat sen mukaan mainitussa määräyksessä tarkoitettuja eri liiketoiminta-aloja. Toisaalta kantaja täsmentää, että verkkokaupasta, johon covid-19-pandemian aikana tehdyt sulkupäätökset eivät vaikuttaneet, muodostuva osuus sen liiketoiminnasta aiheuttaa sen, ettei se täytä kyseisessä määräyksessä asetettua edellytystä, jonka mukaan vähintään 80 prosenttia liiketoiminnasta muodostuu kielletyistä toiminnoista. Kirjelmissään se korostaa, että sen sulkeminen pois kyseisen ohjelman tuensaajista johti siihen, ettei sen ollut mahdollista hakea rahoitustukea Saksan viranomaisten liittovaltion korvausohjelman nojalla hyväksymästä liittovaltion Überbrückungshilfe III ‑tukiohjelmasta (jäljempänä liittovaltion tukiohjelma).

26      On kuitenkin korostettava, että Saksan liittotasavalta vetoaa perustellusti siihen, että kyseinen liittovaltion korvausohjelman 2 artiklan 2 kohtaa koskeva tulkinta on vastoin sen esittämää tulkintaa. Saksan liittotasavallan tulkinnasta nimittäin ilmenee, että perinteistä vähittäiskauppaa ja verkkokauppaa ei pidetä mainitussa määräyksessä tarkoitettuina eri ”liiketoiminta-aloina”. Verkkokauppa katsotaan päinvastoin mainitun ohjelman 3 artiklan 4 kohdassa tarkoitettuun perinteiseen vähittäiskauppaan nähden ”liitännäiseksi liiketoiminnaksi”.

27      Kantajalle verkkokaupasta kertyneen liikevaihdon määrä ei siten liittovaltion korvausohjelmaa sovellettaessa voi johtaa siihen, ettei kantaja voi saada valtiontukea mainitun ohjelman 2 artiklan 2 kohdan nojalla. Se merkitsee vain, että lisätulot, joita kantajalle kertyi verkkokaupasta sulkupäätösten vuoksi, otetaan kyseisen ohjelman 3 artiklan 4 kohdan mukaisesti huomioon, jotta vältetään liian korvauksen maksaminen vahingoista, joita sulkupäätöksistä kantajan mukaan sille aiheutui.

28      Toiseksi pääasian oikeudenkäynnissä käydyistä keskusteluista ilmeni, että se, ettei kantaja voinut saada taloudellista tukea liittovaltion tukiohjelmasta, johtui siitä, että Saksan viranomaiset asettivat komissiolle ilmoitetun liittovaltion korvausohjelman osalta yksipuolisesti ja itsenäisesti tukikelpoisuutta koskevaksi lisäedellytykseksi sen, että sulkupäätökset vaikuttivat vähintään 30 prosenttiin hakijan kokonaisliikevaihdosta, minkä Saksan liittotasavalta vahvisti vastauksessaan sille osoitettuun prosessinjohtotoimeen.

29      Vastauksessaan prosessinjohtotoimiin kantaja yritti yhdistää liittovaltion korvausohjelmaan, sellaisena kuin se todettiin SEUT 107 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaiseksi riidanalaisessa päätöksessä, tukikelpoisuusperusteen, jossa edellytetään, että sulkupäätökset ovat vaikuttaneet vähintään 30 prosenttiin liikevaihdosta. Tältä osin on riittävää korostaa, että tällaista edellytystä ei mainita liittovaltion korvausohjelmassa eksplisiittisesti eikä myöskään implisiittisesti viittaamalla muissa ilmoitetuissa tukiohjelmissa asetettuihin edellytyksiin.

30      Kolmanneksi on todettava, että Saksan liittotasavallan tukikelpoisuudelle asettamalla lisäedellytyksellä eli sillä, että tuen saaminen liittovaltion tukiohjelmasta edellytti sulkupäätösten vaikuttavan vähintään 30 prosenttiin liikevaihdosta, ei ole merkitystä nyt käsiteltävän kanteen tutkimisen kannalta, sillä se koskee yksinomaan riidanalaisen päätöksen, jossa komissio totesi liittovaltion korvausohjelman olevan SEUT 107 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukainen, laillisuutta.

31      Tältä osin on muistettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 107 ja SEUT 108 artiklaan perustuvan valtiontukien valvontajärjestelmän toteuttaminen kuuluu yhtäältä komissiolle ja toisaalta kansallisille tuomioistuimille, ja niiden tehtävät ovat toisiaan täydentävät ja erilliset. Vaikka sen arvioiminen, soveltuvatko tukitoimenpiteet sisämarkkinoille, kuuluu komission yksinomaiseen toimivaltaan, jonka käyttämistä unionin tuomioistuimet valvovat, kansalliset tuomioistuimet huolehtivat siihen saakka, kunnes komissio tekee lopullisen päätöksen, yksityisten oikeuksien suojaamisesta silloin, kun valtion viranomaiset ovat mahdollisesti rikkoneet SEUT 108 artiklan 3 kohdassa määrättyä kieltoa (ks. vastaavasti tuomio 26.10.2016, DEI ja komissio v. Alouminion tis Ellados, C‑590/14 P, EU:C:2016:797, 95–97 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

32      Tässä yhteydessä kantaja voi nostaa kanteen saksalaisissa tuomioistuimissa, joiden on tutkittava – esitettyään tarvittaessa ensin unionin tuomioistuimelle SEUT 267 artiklaan perustuvan tulkintaa koskevan ennakkoratkaisukysymyksen – rinnastetaanko kansallisessa oikeudessa tukikelpoisuudelle asetettu lisäedellytys Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 108 artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä annetun neuvoston asetuksen (EU) 2015/1589 täytäntöönpanosta 21.4.2004 annetun komission asetuksen (EY) N:o 794/2004 (EUVL 2004, L 140, s. 1) 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun voimassa olevan tuen muutokseen ja näin ollen Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 108 artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 13.7.2015 annetun neuvoston asetuksen (EU) 2015/1589 (EUVL 2015, L 248, s. 9) 1 artiklan c alakohdassa tarkoitettuun uuteen tukeen, josta on ilmoitettava SEUT 108 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

33      Edellä esitetystä seuraa, että kun otetaan huomioon liittovaltion korvausohjelman, sellaisena kuin se todettiin SEUT 107 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaiseksi riidanalaisessa päätöksessä, 2 artiklan 2 kohta, kantaja olisi voinut saada tukea mainitusta ohjelmasta. Tästä seuraa, että riidanalaisen päätöksen kumoaminen ei tuottaisi kantajalle mitään edellä 20 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettua hyötyä, joten sen kanne on jätettävä tutkimatta oikeussuojan tarpeen puuttumisen vuoksi.

 Oikeudenkäyntikulut

34      Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

35      Koska kantaja on hävinnyt asian ja komissio on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista, kantaja on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

36      Työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot ja toimielimet, jotka ovat asiassa väliintulijoina, vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan. Saksan liittotasavalta vastaa siten omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu toinen jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Kanne hylätään.

2)      E. Breuninger GmbH & Co. vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Euroopan komission oikeudenkäyntikulut.

3)      Saksan liittotasavalta vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Tomljenović

Schalin

Škvařilová-Pelzl

Nõmm

 

      Kukovec

Julistettiin Luxemburgissa 21 päivänä joulukuuta 2022.

Allekirjoitukset


*      Oikeudenkäyntikieli: saksa.