UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (yhdeksäs jaosto)

7 päivänä heinäkuuta 2016 (*)

 EU-tavaramerkki – Mitättömyysmenettely – Unionin tavaramerkiksi rekisteröity sanamerkki LUCEO – Ehdoton hylkäysperuste – Rekisteröintihakemuksen jättäminen vilpillisessä mielessä – Asetuksen (EY) N:o 207/2009 52 artiklan 1 kohdan b alakohta

Asiassa T‑82/14,

Copernicus-Trademarks Ltd, kotipaikka Borehamwood (Yhdistynyt kuningaskunta), edustajanaan asianajaja F. Henkel,

kantajana,

vastaan

Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto (EUIPO), asiamiehenään A. Schifko,

vastaajana,

jossa toisena asianosaisena EUIPO:n valituslautakunnassa käydyssä menettelyssä oli ja väliintulijana unionin yleisessä tuomioistuimessa on

Maquet GmbH, kotipaikka Rastatt (Saksa), edustajanaan asianajaja N. Hebeis,

ja jossa on kyse kanteesta, joka on nostettu EUIPO:n neljännen valituslautakunnan 25.11.2013 tekemästä päätöksestä (asiassa R 2292/2012‑4), joka koskee Copernicus-Trademarksin ja Maquet’n välistä mitättömyysmenettelyä,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (yhdeksäs jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja G. Berardis sekä tuomarit O. Czúcz (esittelevä tuomari) ja A. Popescu,

kirjaaja: E. Coulon,

ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 4.2.2014 jätetyn kannekirjelmän,

ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 15.5.2014 jätetyn EUIPO:n vastineen,

ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 19.5.2014 jätetyn väliintulijan vastineen,

ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 4.9.2014 jätetyn kantajan vastauksen,

ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 18.11.2014 jätetyn väliintulijan vastauksen,

ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen asianosaisille esittämät kirjalliset kysymykset, näiden antamat vastaukset ja näiden huomautukset muiden asianosaisten vastauksista,

ottaen huomioon, etteivät asianosaiset ole pyytäneet istuntoajankohdan vahvistamista kirjallisen menettelyn päättymistä koskevasta tiedoksiannosta laskettavassa yhden kuukauden määräajassa, ja päätettyään siten esittelevän tuomarin kertomuksen ja 2.5.1991 hyväksytyn unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 135 a artiklan nojalla ratkaista asian suullista käsittelyvaihetta toimittamatta,

on antanut seuraavan

tuomion

 Asian tausta

1        Väliintulija Maquet GmbH jätti 29.7.2009 Euroopan unionin teollisoikeuksien virastolle (EUIPO) EU-tavaramerkkiä koskevan rekisteröintihakemuksen Euroopan unionin tavaramerkistä 26.2.2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 207/2009 (EUVL 2009, L 78, s. 1) nojalla. Tavaramerkki, jonka rekisteröintiä haettiin, on sanamerkki LUCEA LED tavaroille ”kirurgiset lamput”, jotka kuuluvat tavaroiden ja palvelujen kansainvälistä luokitusta tavaramerkkien rekisteröimistä varten koskevaan 15.6.1957 tehtyyn Nizzan sopimukseen, sellaisena kuin se on tarkistettuna ja muutettuna, pohjautuvan luokituksen luokkaan 10. Kyseinen EU-tavaramerkkiä koskeva rekisteröintihakemus julkaistiin 17.8.2009 ilmestyneessä Yhteisön tavaramerkkilehdessä nro 31/2009.

2        A:n edustama Copernicus EOOD (jäljempänä  Copernicus) jätti 16.9.2009 EUIPO:lle EU-tavaramerkkiä koskevan rekisteröintihakemuksen asetuksen N:o 207/2009 nojalla.

3        Tavaramerkki, jonka rekisteröintiä haettiin (jäljempänä riidanalainen tavaramerkki), on sanamerkki LUCEO.

4        Tavarat, joiden osalta rekisteröintiä haettiin, kuuluvat luokkiin 10, 12 ja 28 ja vastaavat kunkin luokan osalta seuraavaa kuvausta:

–        luokka 10: ”Kirurgiset, lääketieteelliset, hammaslääketieteelliset ja eläinlääketieteelliset laitteet ja välineet; tekojäsenet, ‑silmät ja ‑hampaat; ortopediset tuotteet; haavanompelutarvikkeet”;

–        luokka 12: ”Luokkaan 12 kuuluvat matkailuajoneuvot; luokkaan 12 kuuluvien moottoripyöräajoneuvojen renkaat; luokkaan 12 kuuluvat moottoripyörät, luokkaan 12 kuuluvat mopedit; luokkaan 12 kuuluvat traktorit; luokkaan 12 kuuluvat asuntoautot ja asuntovaunut; luokkaan 12 kuuluvat ilma-alukset; luokkaan 12 kuuluvat avaruusalukset; luokkaan 12 kuuluvat raidekulkuneuvot; luokkaan 12 kuuluvat telaketjuajoneuvot; luokkaan 12 kuuluvat vesikulkuneuvot; luokkaan 12 kuuluvat amfibioajoneuvot; pyörätuolit; vammaisille tarkoitetut skootterit; golfautot; lasten ajoneuvot; luokkaan 12 kuuluvien moottoriajoneuvojen osat eli korin komponentit; yksiköt, moottorit; alustan komponentit, erityisesti jarrujen osat; jouset; jäähdyttimet; ohjauslaitteet; pyöräntuenta; pyörät; renkaat; pölykapselit; vanteet; pyörän akselistot; vaihteiston komponentit; eli ketjut; vaihdelaatikot; vetoakselit; luokkaan 12 kuuluvien moottoriajoneuvojen lisävarusteet eli asuntovaunun vetokoukut; ajoneuvojen kattotelineet; matkatavarasäiliöt ajoneuvokuljetusta varten, lastenistuimet; suojapeitteet; lumiketjut”;

–        luokka 28: ”voimistelu- ja urheiluvälineet; pelit”.

5        Copernicus vaati riidanalaiselle tavaramerkille etuoikeutta, joka perustui itävaltalaista tavaramerkkiä LUCEO koskevaan rekisteröintihakemukseen nro 1533/2009, joka oli jätetty 16.3.2009 Österreichisches Patentamtiin (Itävallan patenttivirasto) samojen kuin edellä 4 kohdassa tarkoitettujen tavaroiden osalta.

6        Capella EOOD, josta oli tullut 21.10.2009 riidanalaista tavaramerkkiä koskevan hakemuksen haltija ja jota A. edusti, teki 12.11.2009 asetuksen N:o 207/2009 41 artiklan nojalla väitteen EU-tavaramerkkiä LUCEA LED koskevaa rekisteröintihakemusta vastaan.

7        Väite perustui riidanalaista tavaramerkkiä koskevaan rekisteröintihakemukseen. Vaikka kyseisen hakemuksen jättämisajankohta oli myöhäisempi kuin EU-tavaramerkkiä LUCEA LED koskevan rekisteröintihakemuksen jättämisajankohta, Capella vetosi aiemmuuteensa viitaten edellä 5 kohdassa mainittuun etuoikeusvaatimukseen.

8        Riidanalaista tavaramerkkiä koskeva rekisteröintihakemus julkaistiin 1.3.2010 ilmestyneessä Yhteisön tavaramerkkilehdessä nro 39/2010.

9        Riidanalainen tavaramerkki rekisteröitiin 26.10.2010 numerolla 8554974. Rekisteriin merkittiin kyseisen tavaramerkin etuoikeuspäiväksi 16.3.2009.

10      Väliintulija teki 3.5.2011 EUIPO:lle mitättömyysvaatimuksen kaikkien niiden tavaroiden ja palvelujen osalta, joille se oli rekisteröity.

11      Mitättömyysvaatimuksen tueksi esitettiin asetuksen N:o 207/2009 52 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisia perusteita. Väliintulijan mukaan Copernicus oli jättänyt tavaramerkkihakemuksen vilpillisessä mielessä.

12      Riidanalaisen tavaramerkin haltijoiksi EU-tavaramerkkirekisteriin merkittiin 6.9.2011 A:n edustama Verus EOOD ja 27.8.2012 A:n edustama kantaja Copernicus-Trademarks Ltd.

13      Mitättömyysosasto julisti 14.12.2012 riidanalaisen tavaramerkin mitättömäksi sillä perusteella, että Copernicus oli jättänyt rekisteröintihakemuksen vilpillisessä mielessä.

14      A:n edustama kantaja haki EUIPO:ssa muutosta mitättömyysosaston päätökseen asetuksen N:o 207/2009 58–64 artiklan nojalla samana päivänä.

15      Ivo-Kermartin GmbH, jota A. myös edusti, merkittiin 13.11.2013 EU-tavaramerkkirekisteriin riidanalaisen tavaramerkin uudeksi haltijaksi.

16      EUIPO:n neljäs valituslautakunta hylkäsi valituksen 25.11.2013 tekemällään kantajalle osoitetulla päätöksellä (jäljempänä riidanalainen päätös). Se vahvisti mitättömyysosaston päätelmän, jonka mukaan Copernicus oli hakenut riidanalaista tavaramerkkiä vilpillisessä mielessä. Valituslautakunta perusti kantansa tältä osin erityisesti näkemykseen siitä, että Copernicus oli hakenut riidanalaisen tavaramerkin rekisteröintiä ainoastaan kyetäkseen esittämään väitteitä EU-tavaramerkkiä LUCEA LED koskevaa rekisteröintihakemusta vastaan ja saadakseen tästä taloudellista etua.

 Asianosaisten ja väliintulijan vaatimukset

17      Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa riidanalaisen päätöksen ja hylkää riidanalaista tavaramerkkiä koskevan mitättömyysvaatimuksen

–        toissijaisesti kumoaa riidanalaisen päätöksen ja palauttaa asian valituslautakunnan käsiteltäväksi

–        velvoittaa EUIPO:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

18      EUIPO ja väliintulija vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

 Oikeudellinen arviointi

A       Kanteen tutkittavaksi ottaminen

19      Kantaja ei kannekirjelmän jättämisajankohtana ollut enää riidanalaisen tavaramerkin haltija, vaan haltija oli Ivo-Kermartin (ks. edellä 15 kohta).

20      Kantaja toimitti 4.9.2014 vastauskirjelmänsä liitteenä K.17 asiakirjan, josta ilmenee Ivo-Kermartinin valtuuttaneen kantajan jatkamaan tätä asiaa unionin yleisessä tuomioistuimessa Ivo-Kermartin ja omien etujensa edistämiseksi.

21      Tältä osin riittää, kun palautetaan mieleen, että Euroopan unionin tuomioistuimet voivat kunkin asian olosuhteet huomioon ottaen arvioida, voidaanko kanne hylätä hyvän oikeudenhoidon perusteella lausumatta ensin sen tutkittavaksi ottamisesta (tuomio 26.2.2002, neuvosto v. Boehringer, C‑23/00 P, EU:C:2002:118, 51 ja 52 kohta).

22      Unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että käsiteltävänä olevassa asiassa on prosessiekonomisista syistä suoraan tutkittava kumoamiskanne lausumatta ensin oikeudenkäyntiväitteestä, koska kanne on joka tapauksessa ja jäljempänä esitettävin perustein perusteeton.

B       Kanteen hyväksyttävyys

23      Kantaja vetoaa kanteensa tueksi kolmeen kanneperusteeseen, joista ensimmäisen mukaan asetuksen N:o 207/2009 75 artiklan toista virkettä, toisen mukaan asianomaisen asetuksen 76 artiklaa ja kolmannen mukaan kyseisen asetuksen 52 artiklan 1 kohdan b alakohtaa olisi rikottu.

24      Kantaja pyrkii näiden kolmen osittain päällekkäisen kanneperusteen yhteydessä esittämillään perusteluilla lähinnä riitauttamaan valituslautakunnan päätelmän, jonka mukaan Copernicus olisi jättänyt riidanalaista tavaramerkkiä koskevan rekisteröintihakemuksen vilpillisessä mielessä. Nämä perustelut koskevat valituslautakunnan päätelmää, jonka mukaan kaikki kyseiseen hakemukseen liittyvät olosuhteet huomioon ottaen Copernicusin oli katsottava olleen vilpillisessä mielessä. Kantaja esittää myös perusteluja, joilla pyritään riitauttamaan tällaisten olosuhteiden olemassaoloa koskevien valituslautakunnan päätelmien paikkansapitävyys, sekä perusteluja, joiden mukaan väliintulija oli itse ollut vilpillisessä mielessä ja joiden mukaan valituslautakunta oli jättänyt ottamatta tämän seikan huomioon.

25      Sen jälkeen kun ensin on palautettu mieliin asiassa merkitykselliset säännökset ja oikeuskäytäntö, on kantajan esittämien kanneperusteiden keskeinen sisältö huomioon ottaen syytä tutkia aluksi kantaja perustelut, joilla pyritään kumoamaan riidanalaisen tavaramerkin rekisteröintihakemukseen liittyviä olosuhteita koskevat valituslautakunnan toteamukset, sen jälkeen perustelut, jotka koskevat valituslautakunnan päätelmää Copernicusin vilpillisestä mielestä, ja lopuksi perustelut, joiden mukaan valituslautakunta ei ole ottanut riittävästi huomioon väliintulijan vilpillistä mieltä.

1.     Asiassa merkitykselliset säännökset ja oikeuskäytäntö

26      EU-tavaramerkkiä koskeva rekisteröintijärjestelmä perustuu asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 2 kohdassa säädettyyn ”ensimmäisen hakijan” periaatteeseen. Tämän periaatteen mukaisesti tavaramerkki voidaan rekisteröidä EU-tavaramerkiksi vain siinä tapauksessa, että tätä ei estä aikaisempi tavaramerkki, (ks. tuomio 11.7.2013, SA.PAR. v. SMHV – Salini Costruttori (GRUPPO SALINI), T‑321/10, EU:T:2013:372, 17 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

27      Tämän periaatteen soveltamista lieventää kuitenkin erityisesti asetuksen N:o 207/2009 52 artiklan 1 kohdan b alakohta, jonka mukaan yhteisön tavaramerkki julistetaan mitättömäksi EUIPO:lle tehdyn vaatimuksen tai loukkauskanteeseen kohdistuvan vastakanteen perusteella, jos hakija on jättänyt tavaramerkkiä koskevan hakemuksen vilpillisessä mielessä (ks. tuomio 11.7.2013, GRUPPO SALINI, T‑321/10, EU:T:2013:372, 18 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

28      Asetuksen N:o 207/2009 52 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettu vilpillisen mielen käsite liittyy tavaramerkin rekisteröinnin hakijan subjektiiviseen motivaatioon eli epärehelliseen aikomukseen tai muuhun pahanilkiseen motiiviin. Se käsittää menettelytavan, joka poikkeaa periaatteista, joiden on tunnustettu olevan eettisten periaatteiden tai hyvän kauppa- ja liiketavan mukaisia (ks. vastaavasti tuomio 14.2.2012, Peeters Landbouwmachines v. SMHV – Fors MW (BIGAB), T‑33/11, EU:T:2012:77, 35–38 kohta ja julkisasiamies Sharpstonin ratkaisuehdotus 12.3.2009, Chocoladefabriken Lindt & Sprüngli, C‑529/07, EU:C:2009:148, 60 kohta).

29      Sen arvioimiseksi, onko hakija toiminut vilpillisessä mielessä, on syytä tutkia, aikooko hakija käyttää hakemaansa tavaramerkkiä. Tässä yhteydessä on syytä palauttaa mieliin, että tavaramerkin keskeinen tehtävä on taata kuluttajalle tai loppukäyttäjälle se, että kyseisellä tavaralla tai palvelulla on tietty alkuperä, jolloin kuluttaja tai loppukäyttäjä voi tavaramerkin perusteella erottaa ilman sekaannusvaaraa tämän tavaran tai palvelun muista tavaroista tai palveluista, joilla on toinen alkuperä (tuomio 11.6.2009, Chocoladefabriken Lindt & Sprüngli, C‑529/07, EU:C:2009:361, 45 kohta).

30      Aikomus estää tuotteen markkinointi voi tietyissä olosuhteissa osoittaa hakijan olleen vilpillisessä mielessä. Näin on etenkin silloin, kun myöhemmin ilmenee, että hakija on rekisteröinyt merkin EU-tavaramerkiksi aikomattakaan käyttää sitä eli yksinomaan estääkseen kolmannen pääsyn markkinoille (tuomio 11.6.2009, Chocoladefabriken Lindt & Sprüngli, C‑529/07, EU:C:2009:361, 43 ja 44 kohta ja tuomio 8.5.2014, Simca Europe v. SMHV – PSA Peugeot Citroën (Simca), T‑327/12, EU:T:2014:240, 37 kohta).

31      Hakijan aikomus merkityksellisenä ajankohtana on subjektiivinen seikka, jota on arvioitava ottaen huomioon kaikki kyseiseen tapaukseen liittyvät merkitykselliset tekijät, jotka olivat olemassa jätettäessä hakemusta merkin rekisteröimiseksi EU-tavaramerkiksi. Tämä motivaatio osoitetaan yleensä objektiivisten olosuhteiden perusteella, joihin kuuluu erityisesti kaupallinen logiikka, johon sisältyy rekisteröintiä koskevan hakemuksen jättäminen (ks. vastaavasti tuomio 11.6.2009, Chocoladefabriken Lindt & Sprüngli, C‑529/07, EU:C:2009:361, 37, 42 ja 53 kohta).

32      Asetuksen N:o 207/2009 52 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisessa kokonaisvaltaisessa arvioinnissa voidaan ottaa huomioon myös riidanalaisen merkin alkuperä ja käyttö sen luomisesta alkaen sekä kaupallinen logiikka, johon sisältyy hakemus tämän merkin rekisteröimiseksi EU-tavaramerkiksi, sekä kyseistä rekisteröintihakemusta koskevien tapahtumien aikajärjestys (ks. vastaavasti tuomio 14.2.2012, BIGAB, T‑33/11, EU:T:2012:77, 21–23 kohta).

33      Tähän ehdottomaan mitättömyysperusteeseen vetoavan hakijan on näytettävä toteen ne olosuhteet, joiden perusteella voidaan päätellä, että EU-tavaramerkin haltija jätti kyseisen tavaramerkin rekisteröintiä koskevan hakemuksen vilpillisessä mielessä (tuomio 11.7.2013, GRUPPO SALINI, T‑321/10, EU:T:2013:372, 18 kohta).

34      Kantajan perusteluja on tutkittava mainittujen säännösten ja oikeuskäytännön valossa.

2.     Perustelut, jotka liittyvät valituslautakunnan toteamuksiin riidanalaista tavaramerkkiä koskevaan rekisteröintihakemukseen liittyvistä olosuhteista

35      Valituslautakunta totesi riidanalaisessa päätöksessä, että riidanalaista tavaramerkkiä koskeva rekisteröintihakemus oli osa väärinkäyttöä merkitsevää tavaramerkkien rekisteröintiin liittyvää hakemusstrategiaa, jolla EU-tavaramerkkiä koskevalle rekisteröintihakemukselle pyrittiin vaatimaan etuoikeutta kiertämällä asetuksen N:o 207/2009 29 artiklan 1 kohdassa säädettyä kuuden kuukauden harkinta-aikaa ja saman asetuksen 51 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädettyä viiden vuoden pituista uutuuden suoja-aikaa. Riidanalaista tavaramerkkiä koskeva rekisteröintihakemus oli jätetty ainoastaan, jotta väliintulijan jättämää EU-tavaramerkkiä LUCEA LED koskevaa rekisteröintihakemusta vastaan kyettäisiin esittämään väite ja jotta väitteestä saataisiin taloudellista etua. Hakemusstrategia, jonka osa riidanalaista tavaramerkkiä koskeva rekisteröintihakemus oli, ei ollut kolmansien näkökulmasta läpinäkyvä.

36      Kantaja katsoo näiden toteamusten olevan virheellisiä.

a)     Toteamus, jonka mukaan riidanalaista tavaramerkkiä koskeva rekisteröintihakemus oli osa väärinkäyttöä merkitsevää hakemusstrategiaa

37      Kuten edellä 35 kohdassa mainittiin, valituslautakunnan huomioon ottama ensimmäinen seikka oli se, että riidanalaista tavaramerkkiä koskeva rekisteröintihakemus oli osa tavaramerkkien rekisteröintiin liittyvää hakemusstrategiaa, jolla EU-tavaramerkkiä koskevalle rekisteröintihakemukselle pyrittiin vaatimaan etuoikeutta kiertämällä kuuden kuukauden harkinta-aikaa ja viiden vuoden pituista uutuuden suoja-aikaa ja jolla kantajaa edustavalle A:lle pyrittiin antamaan blokkausasema, jotta hän kykenisi esittämään väitteitä tavaramerkkejä koskevia kolmansien rekisteröintihakemuksia vastaan.

38      Valituslautakunta näytti tällaisen strategian olemassaolon toteen erityisesti riidanalaisen päätöksen 20, 25, 31, 32, 35 ja 41 kohdassa. Se totesi riidanalaisen päätöksen 20 kohdassa, että Copernicus on A:han yhteydessä oleva yhtiö ja että sen arvioimiseksi, oliko se toiminut vilpillisessä mielessä, oli otettava huomioon paitsi sen oma myös A:n ja kaikkien muiden A:han kytköksissä olevien yhtiöiden toiminta. Valituslautakunnan mukaan A. noudatti näiden yhtiöiden välityksellä suureen rekisteröintihakemusten määrään johtanutta hakemusstrategiaa; häneen oli mahdollista yhdistää 2 392 saksalaista tavaramerkkiä koskevaa hakemusta ja noin 750 itävaltalaista tavaramerkkiä koskevaa hakemusta, joista rekisteriin oli kussakin maassa merkitty enintään yksi ainoa tavaramerkki (riidanalaisen päätöksen 25 kohta). Valituslautakunta totesi erityisesti riidanalaisen päätöksen 25, 35 ja 41 kohdassa, että kaikki nämä hakemukset oli jätetty ainoana tarkoituksena vaatia jatkossa etuoikeutta EU-tavaramerkkiä koskevalle hakemukselle. A:n strategiaan sisältyi kansallisia tavaramerkkejä koskevien hakemusten loputtomien ketjujen vireillepano hakemusmaksuja suorittamatta. Sen jälkeen kun kolmas oli hakenut saman tai samankaltaisen tavaramerkin rekisteröintiä, A. haki EU-tavaramerkin rekisteröintiä ja vaati sille etuoikeutta kansallisia tavaramerkkejä koskevien hakemusten ketjun viimeisimpään lenkkiin tukeutuen. Tämän jälkeen hän tähän rekisteröintihakemukseen tukeutuen teki väitteen kolmannen jättämää rekisteröintihakemusta vastaan. Valituslautakunta katsoi riidanalaisen päätöksen 31 ja 32 kohdassa, että koska tämänkaltainen tilanne oli sen käsiteltävinä olleissa asioissa syntynyt ainoastaan niissä, joissa A. oli ollut mukana, kyse ei ollut sattumasta vaan A:n hakemusstrategian seurauksesta.

39      Valituslautakunta esittää erityisesti riidanalaisen päätöksen 27–29, 33, 35, 36 ja 43 kohdassa syyt, joiden vuoksi se katsoi, että riidanalaista tavaramerkkiä koskeva rekisteröintihakemus oli osa tätä väärinkäyttöä merkitsevää hakemusstrategiaa. Se toteaa riidanalaisen päätöksen 27–29 kohdassa, että vuodesta 2003 alkaen sanamerkistä LUCEO on tehty kansalliseksi tavaramerkiksi rekisteröintiä koskevia hakemuksia sekä Itävallassa että Saksassa ja että vuodesta 2005 alkaen hakemuksissa on seurattu puolivuotisrytmiä soveltaen kaavaa ”maaliskuussa Itävallassa, syyskuussa Saksassa”. Tämä puolivuotisrytmi vastasi juuri etuoikeuden vaatimiselle säädettyä kuuden kuukauden harkinta-aikaa. Nämä hakemukset on yksi toisensa jälkeen peruttu hakemusmaksun suorittamatta jättämisen vuoksi. Riidanalaisen päätöksen 33 kohdassa valituslautakunta totesi erityisesti, että Copernicus on hakenut riidanalaisen tavaramerkin rekisteröintiä ja vaatinut sille etuoikeutta kansallisia tavaramerkkejä LUCEO koskevien hakemusten ketjun viimeisimpään lenkkiin eli 16.3.2009 tehtyyn itävaltalaista tavaramerkkiä koskevaan rekisteröintihakemukseen tukeutuen vasta sen jälkeen, kun väliintulija haki EU-tavaramerkin LUCEA LED rekisteröintiä. Valituslautakunta päätteli tästä, että päämäärä, jota A. tavoitteli ketjuttamalla kansallisia tavaramerkkejä LUCEO koskevia eri rekisteröintihakemuksia, oli kyetä vaatimaan riidanalaiselle tavaramerkille etuoikeutta vuosia LUCEO‑merkkiä kansalliseksi tavaramerkiksi rekisteröintiä koskevan ensimmäisen hakemuksen jättämisen jälkeen, vaikka asetuksen N:o 207/2009 29 artiklassa säädetään vain kuuden kuukauden harkinta-ajasta. Valituslautakunta totesi riidanalaisen päätöksen 36 ja 43 kohdassa A:n itsensä kertoneen, ettei hän halunnut käyttää LUCEO‑merkkiä itse, ja ettei A. ollut kyennyt kertomaan kiinnostuksensa merkkiä kohtaan ilmaisseiden asiakkaiden nimiä. Valituslautakunta toteaa riidanalaisen päätöksen 35, 36 ja 43 kohdassa, että perustelu, jonka mukaan LUCEO‑merkkiä olisi ”kehitetty” kansallisia tavaramerkkejä koskevilla rekisteröintihakemuksilla, oli vain tekosyy. Se totesi tältä osin yhtäältä, että toimintaa, jonka yhteydessä jätetään toistuvasti kansallisia tavaramerkkejä koskevia rekisteröintihakemuksia vailla aikomustakaan suorittaa hakemusmaksuja tai jatkaa hakemuksia rekisteröimiseen saakka, ei voitu pitää tavaramerkin kehittämisenä, sen paremmin kuin sitäkään, että jokaisessa uudessa hakemuksessa luokkia muutetaan jossain määrin. Se katsoi toisaalta, että jo ”löydetyn” merkin – käsiteltävässä asiassa merkin LUCEO – rekisteröintiä koskevan hakemuksen jättämisen jälkeinen päätös saattaa merkki rekisteröitäväksi EU-tavaramerkkinä ei edellyttänyt vuosien harkintaa. Valituslautakunta päätteli tästä, että riidanalaista tavaramerkkiä koskevan rekisteröintihakemuksen ainoana tavoitteena oli ollut ”kaapata” väliintulijan jättämä EU-tavaramerkkiä LUCEA LED koskeva rekisteröintihakemus.

40      Kantaja väittää, että nämä valituslautakunnan näkemykset ovat virheellisiä. Se esittää tässä yhteydessä perusteluja, joilla pyritään riitauttamaan yhtäältä valituslautakunnan päätelmä, joka koskee väärinkäyttöä merkitsevän A:n hakemusstrategian olemassaoloa, ja toisaalta päätelmä, jonka mukaan riidanalaista tavaramerkkiä koskeva rekisteröintihakemus oli osa tätä strategiaa.

 Väärinkäyttöä merkitsevän hakemusstrategian olemassaolo

41      Kantaja riitauttaa valituslautakunnan päätelmän edellä 38 kohdassa kuvatun väärinkäyttöä merkitsevän A:n hakemusstrategian olemassaolosta. Se väittää tässä yhteydessä yhtäältä, että – toisin kuin valituslautakunta totesi – A. noudatti lainmukaista kaupallista toimintamallia eli harjoitti tavaramerkkitoimiston toimintaa. Se väittää toisaalta, että valituslautakunnan muiden lautakunnassa käsiteltävinä olleiden asioiden, joissa A oli osapuolena, perusteella tekemät päätelmät ovat virheellisiä.

–       A:n noudattaman kaupallisen toimintamallin lainmukaisuutta koskevat perustelut

42      Kantaja väittää, ettei valituslautakunnan olisi pitänyt päätellä A:han yhdistettävissä olevien kansallisia tavaramerkkejä koskevien rekisteröintihakemusten määrän perustella, että ne oli jätetty ainoana tavoitteena kyetä jatkossa vaatimaan etuoikeutta EU-tavaramerkkiä koskevalle rekisteröintihakemukselle. Hakemusten suuri määrä oli päinvastoin välitöntä tulosta sen lainmukaisesta toiminnasta tavaramerkkitoimistona, ja tähän toimintaan sisältyi kolmansille myytäviä tavaramerkkejä sisältävän portfolion luominen. Valituslautakunta ei ole ottanut tätä seikkaa riittävästi huomioon. Kansallisia tavaramerkkejä koskevat rekisteröintihakemukset olivat osa tavaramerkkien kehittämisprosessia.

43      EUIPO ja väliintulija riitauttavat nämä perustelut.

44      Tältä osin on ensiksikin syytä todeta, ettei kantaja esitä perusteluja, joilla pyrittäisiin kumoamaan valituslautakunnan näkemys, jonka mukaan sen arvioimiseksi, oliko Copernicus toiminut vilpillisessä mielessä, oli otettava huomioon paitsi sen oma myös A:n ja kaikkien muiden A:han kytköksissä olevien yhtiöiden toiminta.

45      Toiseksi on todettava valituslautakunnan katsoneen riidanalaisen päätöksen 34 kohdassa, että tavaramerkkitoimiston toiminnan harjoittamiselle ja sille, että yritys jättää tällaisen toiminnan yhteydessä rekisteröintihakemuksia tavaramerkeistä, joita se ei halua käyttää itse vaan joita se haluaa myydä kolmansille, ei ollut mitään estettä. Valituslautakunta katsoi kuitenkin, ettei A:n toiminta ollut verrattavissa tällaiseen toimintaan.

46      Kolmanneksi on syytä hylätä kantaja perustelu, jonka mukaan kansallisia tavaramerkkejä koskevien rekisteröintihakemusten ketjuttaminen oli osa tavaramerkkien kehittämispyrkimystä, joka tavaramerkkitoimistolla saattoi laillisesti olla.

47      Tässä yhteydessä on syytä palauttaa mieliin, ettei mikään ole toki esteenä sille, että pätevällä tavalla rekisteröidyn tavaramerkin haltija ”kehittää” tavaramerkkiään sitä seuraavalla tavaramerkillä muuttamalla sitä merkin, kohteena olevan tavara- ja palveluluettelon tai suojan maantieteellisen laajuuden osalta.

48      Kuten valituslautakunnan toteamuksista kuitenkin ilmenee, A. on ketjuttanut kansallisia tavaramerkkejä koskevia rekisteröintihakemuksia, joita se on jättänyt vuorotellen Saksassa ja Itävallassa kuuden kuukauden välein juuri ennen kuin asetuksen N:o 207/2009 29 artiklan 1 kohdan mukainen etuoikeuden vaatimista EU-tavaramerkille koskeva kuuden kuukauden harkinta-aika olisi päättynyt. Nämä hakemukset ovat yksi toisensa jälkeen rauenneet hakemusmaksujen suorittamatta jättämisen vuoksi, joten kansalliset tavaramerkkivirastot eivät ole niitä tutkineet.

49      Tällaista toimintaa ei voida pitää lainmukaisena kaupallisena toimintana, vaan sitä on pidettävä asetuksen N:o 207/2009 tavoitteiden vastaisena.

50      Kuten valituslautakunta on perustellusti katsonut, asetuksen N:o 207/2009 29 artiklan 1 kohdassa säädetään, että kansallista tavaramerkkiä koskevan rekisteröintihakemuksen jättäjällä on kuuden kuukauden harkinta-aika päättää, haluaako hän jättää myös EU-tavaramerkkiä koskevan rekisteröintihakemuksen saman tavaramerkin ja samojen tavaroiden tai palvelujen osalta kuin ne, joiden osalta kyseinen tavaramerkkiä koskeva hakemus on jätetty tai jotka sisältyvät niihin. Kyseisen asetuksen 51 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan EU-tavaramerkin haltijan julistetaan menettäneen oikeutensa EUIPO:lle tehdyllä vaatimuksella tai loukkauskanteeseen kohdistuvalla vastakanteella, jos viiden vuoden yhtäjaksoisen jakson kuluessa tavaramerkkiä ei ole unionissa otettu tosiasialliseen käyttöön tavaroille tai palveluille, joita varten se on rekisteröity eikä käyttämättä jättämiseen ole pätevää syytä.

51      On kuitenkin todettava, että A. on pyrkinyt saamaan blokkausaseman ketjuttamalla samaa merkkiä ja samoihin luokkiin ainakin osittain kuuluvia tavaroita ja palveluja koskevia kansallisia tavaramerkkejä koskevia peräkkäisiä rekisteröintihakemuksia. Sen jälkeen kun kolmas on jättänyt samaa tai samankaltaista EU-tavaramerkkiä koskevan rekisteröintihakemuksen, A. hakee EU-tavaramerkin rekisteröintiä, vaatii sille etuoikeutta kansallisia tavaramerkkejä koskevien hakemusten ketjun viimeisimpään lenkkiin tukeutuen ja tekee väitteen, joka perustuu tähän EU-tavaramerkkiä koskevaan hakemukseen. A. pyrkii saamaan kansallisia tavaramerkkejä koskevia hakemuksia ketjuttamalla blokkausaseman, joka ylittää kestoltaan asetuksen N:o 207/2009 29 artiklan 1 kohdassa säädetyn kuuden kuukauden harkinta-ajan ja jopa kyseisen asetuksen 51 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetyn viiden vuoden pituisen uutuuden suoja-ajan.

52      Tämän vuoksi on todettava, että A:n hakemusstrategia ei ole asetuksen N:o 207/2009 tavoitteiden mukainen ja että se muistuttaa myös ”oikeuden väärinkäytön” tapausta, jolle ominaista on ensiksikin se, että riippumatta siitä, että unionin säännöstön edellytyksiä on muodollisesti noudatettu, säännöstön tavoitetta ei saavuteta, ja toiseksi se, että tarkoituksena on saada asianomaisten säännösten mukainen etuus luomalla keinotekoisesti vaadittavat edellytykset tämän etuuden saamiseksi (tuomio 14.12.2000, Emsland-Stärke, C‑110/99, EU:C:2000:695, 52 ja 53 kohta ja tuomio 21.7.2005, Eichsfelder Schlachtbetrieb, C‑515/03, EU:C:2005:491, 39 kohta).

53      Neljänneksi on todettava, että koska kantaja väittää myyvänsä kolmansille portfolioonsa sisältyviä tavaramerkkejä, on syytä palauttaa mieliin valituslautakunnan todenneen riidanalaisen päätöksen 36 ja 43 kohdassa, ettei ollut mahdollista näyttää toteen sellaisten kolmansien olemassaoloa, jotka olisivat olleet kiinnostuneita A:n jättämistä kansallisia tavaramerkkejä koskevista hakemuksista, ja ettei kantaja ole esittänyt mitään perustelua, jolla tämä toteamus voitaisiin asettaa kyseenalaiseksi. On joka tapauksessa syytä todeta, että jos A:n tavoitteena olisi ollut ainoastaan laajentaa EU-tavaramerkkejä ja kansallisia tavaramerkkejä sisältävää portfoliotaan, hän olisi voinut vain rekisteröidä tällaiset tavaramerkit sellaisten kansallisia tavaramerkkejä koskevien rekisteröintihakemusten ketjuttamisen sijaan, joita ei ole tutkittu ja jotka ovat yksi toisensa jälkeen rauenneet hakemusmaksujen suorittamatta jättämisen vuoksi.

54      Tämän vuoksi on syytä todeta valituslautakunnan katsoneen perustellusti, että A:n ja häneen kytköksissä olevien yhtiöiden toteuttamat toimet eivät olleet verrattavissa toimintaan, jota tavaramerkkitoimisto saattoi lainmukaisesti harjoittaa, vaan niillä pyrittiin antamaan A:lle blokkausasema, joka ylitti kestoltaan asetuksen N:o 207/2009 29 artiklan 1 kohdassa säädetyn kuuden kuukauden harkinta-ajan ja kyseisen asetuksen 51 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetyn viiden vuoden pituisen uutuuden suoja-ajan.

55      Tätä päätelmää ei voida kyseenalaistaa yhdelläkään muulla kantajan esittämällä perustelulla.

56      Ensiksikin on syytä hylätä kantajan perustelu, jonka mukaan rekisteröintihakemusten määrä ei todellisuudessa vastannut haettujen tavaramerkkien määrää, joka oli paljon pienempi. Tällä perustelulla pikemminkin vahvistetaan valituslautakunnan näkemykset. Lainmukaisen tavaramerkkitoimiston toiminnan harjoittamiseksi ei olisi ollut tarpeen tehdä A:n tavoin suurta määrää samaa tavaramerkkiä koskevia rekisteröintihakemuksia.

57      Toiseksi kantaja väittää, että suuri osa ”kehitetyistä tavaramerkeistä” on tosiasiassa rekisteröity. Toisin kuin väliintulija väittää, A:lla ja häneen kytköksissä olevilla yhtiöillä ei ollut vain 90:tä vaan 200 Euroopan unionin rekisteröityä tavaramerkkiä. A. oli pyrkinyt jatkuvasti saamaan kaikki kehittämänsä tavaramerkit rekisteröidyksi niin pitkälti, kuin se oikeudellisesti ja taloudellisesti on ollut mahdollista.

58      Kun tässä yhteydessä on ensiksikin kyse väitteestä, jonka mukaan A. olisi pyrkinyt jatkuvasti saamaan kaikki kehittämänsä tavaramerkit rekisteröidyksi, riittää, kun todetaan, että yhtäältä valituslautakunnan toteamusten mukaan suurta osaa A:han yhdistettävissä olevista rekisteröintihakemuksista ei ole tutkittu eikä niitä ole voitu hyväksyä hakemusmaksujen suorittamatta jättämisen vuoksi ja että toisaalta kantaja ei ole riitauttanut näitä toteamuksia yksityiskohtaisesti.

59      Toiseksi valituslautakunnan näkemystä ei voida asettaa kyseenalaiseksi myöskään sen perusteella, että joitakin tavaramerkkejä on lopulta rekisteröity A:n tai häneen kytköksissä olevien yhtiöiden nimiin. Väärinkäyttöä merkitsevä valituslautakunnan toteama hakemusstrategia merkitsee sitä, että kun A. päättää käyttää blokkausasemaansa, hän hakee EU-tavaramerkin rekisteröintiä vaatien etuoikeutta kansallisia tavaramerkkejä koskevien hakemusten ketjun viimeisimpään lenkkiin tukeutumalla.

60      Kun kolmanneksi on kyse A:han tai häneen kytköksissä oleviin yhtiöihin yhdistettävissä olevien tavaramerkkien tarkasta määrästä, on syytä todeta, että valituslautakunnan näkemykset perustuvat vertailuun rekisteröintihakemusten ja rekisteröityjen tavaramerkkien määrien välillä. Vaikka oletettaisiin, että 200 tavaramerkkiä olisi rekisteröity – kuten kantaja väittää – kansallisia tavaramerkkejä koskevien rekisteröintihakemusten, joita on yli 3 000, ja lopulta rekisteröityjen tavaramerkkien välinen ero on edelleen merkittävä. On joka tapauksessa todettava, ettei kantaja esitä mitään näyttöä sen osoittamiseksi, että riidanalaisen päätöksen tekemisajankohtana A:han oli mahdollista yhdistää 200 rekisteröityä tavaramerkkiä.

61      Näin ollen myös nämä perustelut on hylättävä.

62      Kolmanneksi kantajan perustelulla, joka mukaan tavaramerkkejä koskevia rekisteröintihakemuksia ei ollut jatkettu osin sen vuoksi, että markkinat eivät olleet kehittyneet yleisesti odotetulla tavalla tai että kävi ilmi, että valittu nimi ei ollut sopiva kyseessä oleville tavaroille tai palveluille, ei myöskään voida näyttää toteen valituslautakunnan näkemykseen vaikuttanutta arviointivirhettä. Asia on näin myös sen perustelun osalta, jonka mukaan tietyillä toimialoilla on vaikeaa löytää sanamerkkiä, joka ei olisi ristiriidassa aiempien oikeuksien kanssa. Näillä perusteluilla ei näet voida oikeuttaa samaan merkkiin liittyvien kansallisia tavaramerkkejä koskevien rekisteröintihakemusten ketjuttamista.

63      Tämän vuoksi on syytä hylätä kaikki kantajan perustelut, joiden mukaan A:han yhdistettävissä olevien, saksalaisia ja itävaltalaisia tavaramerkkejä koskevien rekisteröintihakemusten suurta määrää voitaisiin perustella A:n noudattamalla lainmukaisella kaupallisella toimintamallilla.

–       Muut A:ta koskevat ja valituslautakunnan huomioon ottamat asiat

64      Kantajan mukaan se valituslautakunnan päätelmä on virheellinen, jonka mukaan valituslautakunnan käsiteltävänä olevassa asiassa syntynyt tilanne ei ollut sattumaa (edellä 38 ja 39 kohta). Ensiksikin A. oli saanut tiedon siitä, että kolmas oli jättänyt EU-tavaramerkkiä koskevan rekisteröintihakemuksen, kaikissa viidessä valituslautakunnan mainitsemassa asiassa vasta sen jälkeen, kun A. oli itse jättänyt EU-tavaramerkkiä koskevan rekisteröintihakemuksen. Valituslautakunta on maininnut itsekin lisäksi kolme muuta asiaa, joissa A. oli perustanut väitteensä tavaramerkkiin, joka oli jo rekisteröity ajankohtana, jona kolmas jätti hakemuksen. Näillä kolmella asialla voidaan osoittaa, ettei A. ole odottanut sitä, että kolmas jättäisi samaa tai samankaltaista tavaramerkkiä koskevan rekisteröintihakemuksen, ennen kuin on itse hakenut EU-tavaramerkin rekisteröintiä ja vaatinut tälle tavaramerkille etuoikeutta tukeutuen kansallista tavaramerkkiä koskevaan rekisteröintihakemukseen. Lisäksi valituslautakunnan mainitsemien asioiden määrä on varsin rajallinen verrattuna vuoden 2001 alusta lukien jätettyjen tavaramerkkihakemusten määrään ja yli 200:aan Euroopan unionin rekisteröityyn tavaramerkkiin. Valituslautakunnan mainitsemat viisi menettelyä olivat lisäksi poikkeuksellisia, ja kyse on ollut sattumasta. Asetuksen N:o 207/2009 75 artiklan toisen virkkeen mukaan valituslautakunnan olisi ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä pitänyt kuulla tältä osin kantajaa.

65      EUIPO ja väliintulija riitauttavat nämä perustelut.

66      Ensiksi on syytä tutkia väite, joka koskee kuulluksi tulemista koskevan oikeuden loukkaamista.

67      Tältä osin on palautettava mieliin, että asetuksen N:o 207/2009 75 artiklan toisen virkkeen mukaan EUIPO:n päätökset voivat perustua ainoastaan sellaisiin syihin, joihin osapuolet ovat voineet ottaa kantaa.

68      Kun kyse on tavaramerkkejä VORTEX, ROCKY ja FORERUNNER koskevista, valituslautakunnan riidanalaisen päätöksen 31 ja 32 kohdassa mainitsemista kolmesta asiasta, on syytä huomauttaa väliintulijan todenneen 2.5.2011 päivätyssä mitättömyysvaatimuksessaan, että A. on ollut osallisena tavaramerkkien välisissä konflikteissa ja että A. on EU-tavaramerkkejä koskevien rekisteröintihakemustensa tueksi vedonnut systemaattisesti etuoikeuteen kansallisia tavaramerkkejä koskeviin rekisteröintihakemuksiin tukeutuen. Se viittaa tässä yhteydessä kyseisen vaatimuksen liitteessä 4c ja liitteessä 6 suureen määrään merkkejä, joihin tämä menettely kohdistui ja joiden joukkoon tavaramerkit VORTEX, ROCKY ja FORERUNNER kuuluivat. Kantajalla ja sen seuraajilla on siten ollut tilaisuus esittää EUIPO:ssa käydyssä menettelyssä näkemyksensä näiden tavaramerkkien osalta.

69      Siltä osin kuin kantaja väittää, että jos se olisi tiennyt valituslautakunnan ottavan riidanalaisessa päätöksessä huomioon nämä tavaramerkkihakemukset viitteinä Copernicusin vilpillisestä mielestä, se olisi käsitellyt tätä asiaa enemmän, riittää, kun palautetaan mieliin, että asetuksen N:o 207/2009 75 artiklan toisessa virkkeessä tarkoitettu oikeus tulla kuulluksi ulottuu kaikkiin tosiseikkoihin ja oikeudellisiin seikkoihin, jotka muodostavat päätösluonteisen toimen perustan, mutta se ei ulotu siihen hallintoelimen lopulliseen kantaan, jonka se aikoo omaksua (ks. vastaavasti tuomio 7.9.2006, L & D v. SMHV – Sämann (Aire Limpio), T‑168/04, EU:T:2006:245, 116 kohta). Näin ollen myös tämä perustelu on hylättävä.

70      Toiseksi on tutkittava kantajan perustelua, jonka mukaan tässä asiassa ja tavaramerkkejä VORTEX, ROCKY ja FORERUNNER koskeneissa kolmessa asiassa syntynyt tilanne oli sattumaa, koska A. ei ollut saanut kolmansien jättämistä rekisteröintihakemuksista tietoa sinä ajankohtana, jona hän oli itse hakenut rekisteröintiä.

71      Tässä yhteydessä on syytä todeta, että on toki niin, että asetuksen N:o 207/2009 29 artiklan mukaan kansallisen tavaramerkin hakija voi hakemuksen jättämisestä laskettavan kuuden kuukauden harkinta-ajan kuluessa vaatia etuoikeutta EU-tavaramerkkiä koskevalle rekisteröintihakemukselle. Teoriassa on siten mahdollista, että kolmas hakee tämän harkinta-ajan kuluessa saman tai samankaltaisen merkin rekisteröintiä EU-tavaramerkiksi ja että kansallisen tavaramerkin rekisteröintiä hakenut tästä hakemuksesta tietämättä päättää myös hakea EU-tavaramerkin rekisteröimistä ja vaatia sille etuoikeutta.

72      Kuten edellä 42–63 kohdassa on kuitenkin esitetty, valituslautakunnalla oli käsiteltävän asian olosuhteissa oikeus katsoa, että kansallisia tavaramerkkejä koskevien rekisteröintihakemusten ketjuttamisen tavoitteena oli antaa A:lle blokkausasema, jota hän käytti tehdäkseen väitteitä kolmansien jättämiä rekisteröintihakemuksia vastaan. Näissä olosuhteissa ja ottaen huomioon se, että kyseinen tilanne on syntynyt ainoastaan asioissa, joissa A. on ollut mukana, valituslautakunnalla oli oikeus katsoa, ettei kyse ollut sattumasta.

73      Mikään kantajan esittämistä perusteluista ei voi horjuttaa tätä päätelmää.

74      Kantaja väittää ensiksikin, että – toisin kuin valituslautakunta on todennut – A. on joissakin tapauksissa tehnyt väitteitä sellaisten EU-tavaramerkkien perusteella, jotka on jo rekisteröity.

75      Tämä perustelu on hylättävä siltä osin kuin kyse on valituslautakunnan riidanalaisessa tuomiossa mainitsemista tavaramerkkejä VORTEX, ROCKY ja FORERUNNER koskevista asioista. Näissä asioissa väitteet nimittäin tehtiin myöhempien tavaramerkkihakemusten perusteella, mutta niissä vaadittiin etuoikeutta aiemman tavaramerkkihakemuksen perusteella.

76      Tavaramerkkiä ROCKY (R 2147/2010-4) ja tavaramerkkiä VORTEX (R 512/2011-4) koskevissa asioissa väitteet tehtiin EU-tavaramerkkiä koskevien myöhempien rekisteröintihakemusten perusteella, mutta niissä vaadittiin etuoikeutta tukeutuen aiempiin saksalaisia tavaramerkkejä koskeviin rekisteröintihakemuksiin.

77      Kun kyse on tavaramerkkiä FORERUNNER (R 2000/2010-4) koskevasta asiasta, on syytä todeta, että tässä asiassa väite toki tehtiin itävaltalaista tavaramerkkiä koskevan rekisteröintihakemuksen perusteella eikä EU-tavaramerkkiä koskevan rekisteröintihakemuksen perusteella. Kyse oli kuitenkin lähestymistavasta, jota voidaan varsin hyvin verrata käsiteltävässä asiassa noudatettuun lähestymistapaan, sillä ainoa ero johtui siitä, että kantaja teki väitteensä suoraan itävaltalaista tavaramerkkiä koskevan rekisteröintihakemuksen perusteella sen sijaan, että olisi tehnyt sen EU-tavaramerkkiä koskevan rekisteröintihakemuksen perusteella ja vaatinut etuoikeutta tämän kansallista tavaramerkkiä koskevan rekisteröintihakemuksen perusteella.

78      Tässä yhteydessä on syytä hylätä kantajan perustelu, jonka mukaan väite oli tehty rekisteröidyn EU-tavaramerkin perusteella myös tavaramerkkiä VORTEX (R 1496/2011-4) koskeneessa toisessa asiassa. Tältä osin riittää, kun todetaan, että kyseinen tavaramerkki oli tässä asiassa rekisteröity jo A:n edellä 76 kohdassa mainitussa aiemmassa asiassa (R 512/2011‑4) noudattaman hakemusstrategian mukaisesti. Tällä perustelulla ei siksi voida näyttää toteen sitä, ettei A. olisi noudattanut EU-tavaramerkin VORTEX osalta väärinkäyttöä merkitsevää hakemusstrategiaansa.

79      Toiseksi kantaja väittää, että valituslautakunnan mainitsemien asioiden määrä on varsin rajallinen. Tältä osin on syytä todeta yhtäältä, että koska valituslautakunta on todennut, ettei kyseessä oleva tilanne ollut syntynyt muissa sen käsiteltävinä olleissa asioissa kuin niissä, joissa A. on ollut mukana, sillä, että valituslautakunnan mainitsemien asioiden määrä oli varsin rajallinen, ei voida riitauttaa näkemystä siitä, ettei kyse voinut olla sattumasta. Vaikka toisaalta oletettaisiin, että kantaja olisi mahdollisesti tehnyt väitteitä jo rekisteröidyn tavaramerkin perusteella muissa tapauksissa siten, ettei tämän rekisteröinnin voida katsoa olevan osa väärinkäyttöä merkitsevää valituslautakunnan tunnistamaa hakemusstrategiaa, tällä seikalla ei voida asettaa kyseenalaiseksi päätelmää, jonka mukaan A. on noudattanut tällaista strategiaa tavaramerkkien VORTEX, ROCKY ja FORERUNNER osalta sekä riidanalaisen tavaramerkin osalta.

80      Koska valituslautakunnan päätelmä, jonka mukaan käsiteltävässä asiassa syntynyt tilanne ei ole ollut sattumaa, voidaan vahvistaa näiden tavaramerkkeihin VORTEX, ROCKY ja FORERUNNER liittyvien seikkojen perusteella, valituslautakunnan esittämiä tavaramerkkeihin ANDROMEDA ja DORADO JUMP IN THE AIR liittyviä muita seikkoja koskevat kantajan väitteet voidaan hylätä tehottomina. Vaikka ne olisivat perusteltuja, niiden avulla ei voida asettaa kyseenalaiseksi valituslautakunnan päätelmää, jonka mukaan sen käsiteltävänä olevassa asiassa syntynyt tilanne ei ollut sattumaa.

81      Tämän vuoksi on hylättävä kaikki perustelut, jotka koskevat valituslautakunnan toteamusta siitä, että A. noudatti hakemusstrategiaa, jolla kolmansien jättämiä rekisteröintihakemuksia pyrittiin vastustamaan.

 Riidanalaista tavaramerkkiä koskeva rekisteröintihakemus

82      Kantaja riitauttaa myös sen valituslautakunnan päätelmän, jonka mukaan riidanalaista tavaramerkkiä koskeva rekisteröintihakemus oli osa edellä mainittua väärinkäyttöä merkitsevää hakemusstrategiaa.

83      Tässä yhteydessä on syytä palauttaa mieliin valituslautakunnan toteamuksista ilmenevän – kuten edellä 39 kohdassa todettiin –, että A. on vuodesta 2005 alkaen ketjuttanut saksalaista ja itävaltalaista tavaramerkkiä LUCEO koskevia rekisteröintihakemuksia soveltaen puolen vuoden välein kaavaa ”maaliskuussa Itävallassa, syyskuussa Saksassa”. Valituslautakunnan mukaan Copernicus on hakenut riidanalaisen tavaramerkin rekisteröimistä reaktiona väliintulijan jättämään EU-tavaramerkkiä LUCEA LED koskevaan rekisteröintihakemukseen, ja Copernicusin jättämän hakemuksen ainoana tavoitteena oli tehdä väite EU-tavaramerkin LUCEA LED rekisteröimistä vastaan. Se otti tässä yhteydessä huomioon erityisesti yhtäältä sen, että A. on tyytynyt ketjuttamaan kansallisia tavaramerkkejä LUCEO koskevia rekisteröintihakemuksia siihen saakka, kunnes väliintulija jätti EU-tavaramerkkiä LUCEA LED koskevan rekisteröintihakemuksen, mutta jättämisen jälkeen se haki riidanalaisen tavaramerkin rekisteröintiä ja teki väitteen tämän tavaramerkin perusteella, ja toisaalta sen, että tällainen menettelytapa vastasi väärinkäyttöä merkitsevää A:n hakemusstrategiaa.

84      Kantajan mukaan nämä toteamukset ovat virheellisiä. Riidanalaisen tavaramerkin rekisteröintiä koskevan hakemuksen tavoitteena ei ollut ”kaapata” väliintulijan jättämä EU-tavaramerkkiä LUCEA LED koskeva rekisteröintihakemus.

85      Ensiksikin kantaja vetoaa siihen, että riidanalaista tavaramerkkiä koskeva hakemus on vain ilmausta A:n noudattamasta lainmukaisesta kaupallisesta toimintamallista, johon kuuluu EU-tavaramerkkejä sisältävän portfolion luominen tarkoituksena myydä tavaramerkit kolmansille. Kantaja on kehittänyt riidanalaista tavaramerkkiä kansallisia tavaramerkkejä koskevilla rekisteröintihakemuksilla mukauttamalla niiden tavaroiden ja palvelujen luetteloa, joiden osalta rekisteröintiä oli haettu, ennen merkin sisällyttämistä laajennettuna ja modernisoituna kantajan portfolioon.

86      EUIPO ja väliintulija riitauttavat nämä perustelut.

87      Tässä yhteydessä on ensiksikin syytä todeta valituslautakunnan todenneen riidanalaisen päätöksen 36 ja 43 kohdassa A:n itsensä kertoneen, ettei hän halunnut käyttää LUCEO‑merkkiä itse, ja ettei hän ollut kyennyt kertomaan kiinnostuksensa merkkiä kohtaan ilmaisseiden asiakkaiden nimiä. A. ei esitä mitään perustelua, jolla tämän päätelmän voitaisiin osoittaa olevan virheellinen.

88      Toiseksi kantaja ei esitä mitään perustelua, jolla voitaisiin osoittaa, että kansallista tavaramerkkiä LUCEO koskevien rekisteröintihakemusten ketjuttaminen oli perusteltua lainmukaisen kaupallisen toimintamallin harjoittamiseksi. Kuten edellä 46–52 kohdassa todettiin, A:n toteuttamia toimia ei voitu pitää riidanalaisen tavaramerkin kehittämisenä, ja tämän lisäksi niillä pyrittiin tavaramerkin LUCEO monopolisointiin kiertämällä asetuksen N:o 207/2009 29 artiklan 1 kohdassa säädettyä kuuden kuukauden määräaikaa ja saman asetuksen 51 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädettyä viiden vuoden pituista uutuuden suoja-aikaa.

89       Kyseinen perustelu on siksi hylättävä.

90      Kantaja väittää toiseksi, että Copernicus ei ollut tietoinen tavaramerkkiä LUCEA LED koskevasta rekisteröintihakemuksesta ajankohtana, jona se haki riidanalaisen tavaramerkin tai itävaltalaisen tavaramerkin LUCEO rekisteröimistä, ja että näiden kahden hakemuksen välillä ei ollut siksi mitään yhteyttä.

91      EUIPO ja väliintulija riitauttavat nämä perustelut.

92      Tältä osin on aivan aluksi todettava, että kantajan perustelu, jonka mukaan Copernicusilla ei ollut tietoa tästä asiasta, koskee hakijan tarkoitukseen hakemuksen jättämisajankohtana liittyvää subjektiivista seikkaa. Edellä 31 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan hakijan vilpillinen mieli on kuitenkin yleensä osoitettava objektiivisten olosuhteiden perusteella.

93      On syytä todeta myös, että valituslautakunta on osittanut sellaisten objektiivisten olosuhteiden olemassaolon, jotka puhuvat vahvasti sen puolesta, että riidanalaista tavaramerkkiä koskeva hakemus on jätetty reaktiona siihen, että väliintulija oli jättänyt EU-tavaramerkkiä LUCEA LED koskevan rekisteröintihakemuksen.

94      Tämä oikeuskäytäntö ja nämä seikat huomioon ottaen on syytä tutkia kantajan sen seikan osoittamiseksi esittämiä perusteluja, että sen, että väliintulija jätti EU-tavaramerkkiä LUCEA LED koskevan rekisteröintihakemuksen, ja sen, että Copernicus jätti riidanalaista tavaramerkkiä koskevan rekisteröintihakemuksen, välillä ei ole mitään yhteyttä.

95      Ensiksikin kantaja väittää, ettei väliintulija ollut vielä hakenut EU-tavaramerkin LUCEA LED rekisteröintiä ajankohtana, jona itävaltalaista tavaramerkkiä LUCEO koskeva rekisteröintihakemus jätettiin, ja että Copernicusilla ei ole siksi voinut olla tietoa siitä.

96      Tältä osin on syytä palauttaa mieliin, että – kuten edellä 38 ja 41–81 kohdassa esitettiin – väärinkäyttöä merkitsevän A:n hakemusstrategian mukaan saksalaisia ja itävaltalaisia tavaramerkkejä koskevat rekisteröintihakemukset jätettiin, jotta A. sai blokkausaseman, jota hän käytti tehdäkseen väitteitä samoja tai samankaltaisia merkkejä koskevia kolmansien mahdollisesti jättämiä rekisteröintihakemuksia vastaan.

97      Tämän vuoksi se, että Copernicus tai A. eivät olleet tietoisia EU-tavaramerkkiä LUCEA LED koskevasta rekisteröintihakemuksesta ajankohtana, jona ne olivat hakeneet itävaltalaisen tavaramerkin LUCEO rekisteröintiä, ei ole ristiriidassa sen toteamuksen kanssa, joka mukaan riidanalaista tavaramerkkiä koskeva hakemus, jolle vaadittiin etuoikeutta itävaltalaista tavaramerkkiä LUCEO koskevan rekisteröintihakemuksen perusteella, jätettiin reaktiona EU-tavaramerkkiä LUCEA LED koskevaan rekisteröintihakemukseen.

98      Toiseksi on syytä hylätä kantaja perustelu, jonka mukaan itävaltalaista tavaramerkkiä LUCEO koskevan rekisteröintihakemuksen 16.3.2009 tapahtuneeseen jättämiseen liittyvää hakemusmaksua ei ollut suoritettu sen vuoksi, että A. oli kyseisenä ajankohtana jo päättänyt hakea riidanalaisen tavaramerkin rekisteröintiä. Tältä osin riittää, kun todetaan, ettei A. ole suorittanut hakemusmaksua myöskään yhdeksän aikaisemman saksalaista ja itävaltalaista tavaramerkkiä koskeneen rekisteröintihakemuksen yhteydessä, eikä hän ole niiden jälkeen jättänyt EU-tavaramerkkiä LUCEO koskevaa rekisteröintihakemusta harkinta-aikojen päättymiseen mennessä.

99      Kolmanneksi kantaja väittää, ettei riidanalaista tavaramerkkiä koskevaa rekisteröintihakemusta ole jätetty reaktiona väliintulijan jättämälle rekisteröintihakemukselle vaan sen vuoksi, että harkinta-aika etuoikeuden vaatimiselle EU-tavaramerkille oli päättymässä.

100    Tämäkään perustelu ei ole vakuuttava.

101    Yhtäältä on syytä todeta, että saksalaista ja itävaltalaista tavaramerkkiä LUCEO koskevien aiempien rekisteröintihakemusten osalta A. on antanut kuuden kuukauden harkinta-ajan päättyä jättämättä EU-tavaramerkkiä koskevaa rekisteröintihakemusta ja että A. on jättänyt kansallista tavaramerkkiä koskevan toisen rekisteröintihakemuksen vain kyetäkseen pitämään yllä blokkausasemaansa.

102    Toisaalta on syytä todeta, että A:n hakemusstrategiaan sopi täydellisesti lähestymistapa, jossa kuuden kuukauden harkinta-ajan loppupuolella tarkistettiin, onko samoja tai samankaltaisia tavaramerkkejä koskevia hakemuksia jätetty. Saksalaisia ja itävaltalaisia tavaramerkkejä LUCEO koskevien rekisteröintihakemusten ketjuttamisella pyrittiin näet antamaan A:lle blokkausasema, jonka perusteella hän kykeni esittämään väitteitä samoja tai samankaltaisia tavaramerkkejä koskevia kolmansien mahdollisesti jättämiä rekisteröintihakemuksia vastaan. Tämän blokkausaseman hyödyntämiseksi tai ylläpitämiseksi oli riittävää tarkistaa ennen kunkin harkinta-ajan päättymistä, olivatko kolmannet jättäneet samoja tai samankaltaisia tavaramerkkejä koskevia rekisteröintihakemuksia.

103    Tämän vuoksi on hylättävä kaikki kantajan perustelut, joilla pyritään osoittamaan, että Copernicusilla ei riidanalaisen tavaramerkin rekisteröinnin hakemisajankohtana ollut tietoa EU-tavaramerkkiä LUCEA LED koskevasta rekisteröintihakemuksesta.

104    Kolmanneksi kantaja väittää, ettei valituslautakunta ole ottanut riittävästi huomioon sitä, että Copernicus olisi voinut tehdä väitteitä myös 16.3.2009 tehdyn itävaltalaista tavaramerkkiä LUCEO koskevan rekisteröintihakemuksen perusteella, mikä olisi ollut halvempaa ja varmempaa.

105    EUIPO ja väliintulija riitauttavat tämän perustelun.

106    Myös tämä perustelu oli hylättävä.

107    Tällä perustelulla ei näet voida asettaa kyseenalaiseksi sen puolesta puhuvia seikkoja, että riidanalaista tavaramerkkiä koskevan rekisteröintihakemuksen tavoitteena oli ”kaapata” väliintulijan jättämä EU-tavaramerkkiä LUCEA LED koskeva rekisteröintihakemus. Kantaja vetoaa toki perustellusti siihen, että väitteet olisi voitu tehdä myös suoraan 16.3.2009 tehdyn itävaltalaista tavaramerkkiä LUCEO koskevan rekisteröintihakemuksen perusteella, kuten kantaja teki edellä 77 kohdassa mainitussa tavaramerkkiä FORERUNNER (R 2000/2010-4) koskeneessa asiassa. On kuitenkin todettava, että riidanalaista tavaramerkkiä koskeva rekisteröintihakemus oli omiaan vahvistamaan A:n blokkausasemaa suhteessa väliintulijaan, sillä koska kyse oli EU-tavaramerkistä, hakemus kattoi koko Euroopan unionin ja A. saattoi tehdä väitteitä kansallisen tavaramerkin rekisteröintiä vastaan sen perusteella myös unionin jäsenvaltioiden tavaramerkkivirastoissa.

108    Millään kantajan esittämistä perusteluista ei siksi voida osoittaa, että ne valituslautakunnan päätelmät olisivat virheellisiä, joiden mukaan riidanalaisen tavaramerkin rekisteröintihakemus oli osa väärinkäyttöä merkitsevää A:n hakemusstrategiaa ja joiden mukaan sen tavoitteena oli ”kaapata” väliintulijan jättämä EU-tavaramerkkiä LUCEA LED koskeva rekisteröintihakemus. Riidanalaiseen tavaramerkkiin liittyvä Copernicusin toiminta osoittaa päinvastoin pragmaattisella tavalla sen, miten väärinkäyttöä merkitsevä A:n hakemusstrategia toimi, eikä sitä edellä 42–63 kohdassa mainittujen syiden vuoksi voida pitää asetuksen N:o 207/2009 tavoitteiden mukaisena.

b)     Riidanalaisen tavaramerkin käyttö

109    Toinen valituslautakunnan huomioon ottama seikka oli tapa, jolla A. on käyttänyt riidanalaista tavaramerkkiä. Valituslautakunta totesi riidanalaisen päätöksen 36 ja 43 kohdassa yhtäältä, että A:n itse oli kertonut, ettei hän halunnut käyttää riidanalaista tavaramerkkiä itse, ja ettei A. kyennyt esittämään kiinnostuksensa tavaramerkkiä kohtaan ilmaisseiden asiakkaiden nimiä, ja toisaalta, että A. oli vaatinut väliintulijaa maksamaan 75 000 euroa. Se päätteli tästä, että kyseinen maksuvaatimus oli ainoa mahdollinen tapa käyttää hyväksi riidanalaista tavaramerkkiä. Se totesi tässä yhteydessä, että tätä summaa oli verrattava riidanalaisen tavaramerkin osalta kokonaisuudessaan suoritettuihin virallisiin maksuihin.

110    Kantajan mukaan nämä valituslautakunnan esittämät näkemykset ovat virheellisiä.

111    Ensiksikin kantaja riitauttaa valituslautakunnan näkemyksen, joka koskee riidanalaisen tavaramerkin taloudellista hyväksikäyttöä. Se väittää tältä osin, ettei A. esittänyt taloudellista korvausta koskevaa vaatimusta väitemenettelyssä. Se oli vaatinut väliintulijaa lopettamaan toimintansa vasta voitettuaan asian väitemenettelyssä, millä se pyrki puolustamaan oikeuksiaan ja torjumaan vaikutelman toimimatta jättämisestä. A. oli vaatinut 75 000 euron summaa vasta sen jälkeen, kun väliintulija oli tarjoutunut ostamaan riidanalaisen tavaramerkin 15 000 eurolla. Se ei vahingonkorvausta vaatiakseen odottanut hiljaa ja salaisesti sitä, että väliintulija olisi yrittänyt käyttää omissa tuotteissaan tavaramerkkiä LUCEA LED, eikä myöskään sitä, että väliintulija olisi käyttänyt tavaramerkkiä tuotteissaan pitempään. Tämän vuoksi on virheellistä todeta, että riidanalaisen tavaramerkin rekisteröimisen ainoana tavoitteena olisi ollut kiristää vastapuolelta varoja. Kantaja väittää lisäksi, että valituslautakunnan mainitsemat muut asiat, jotka koskivat muita A:han yhdistettävissä olevia tavaramerkkejä, olivat hallinnollisia menettelyjä, jotka oli saatettu vireille vain A:lle tai jollekin sen yhtiöistä kuuluvaan tavaramerkkiin liittyvien oikeuksien suojelemiseksi. Kyse ei ole ollut siviilioikeudellisista oikeudenkäynneistä, eikä muilta osapuolilta ole vaadittu maksua.

112    EUIPO ja väliintulija riitauttavat nämä perustelut.

113    Tältä osin on syytä todeta, ettei kantaja esitä perustelua sen osoittamiseksi, että valituslautakunnan niihin toteamuksiin sisältyisi arviointivirhe, joiden mukaan A:n tarkoituksena ei yhtäältä ollut käyttää riidanalaista tavaramerkkiä itse ja joiden mukaan toisaalta kolmatta, joka olisi ilmaissut kiinnostuksensa riidanalaista tavaramerkkiä kohtaan, ei ollut näköpiirissä. Kantaja ei erityisesti esitä mitään, mikä puhuisi sen puolesta, että EU-tavaramerkkiä LUCEA LED koskevaa rekisteröintihakemusta edeltävien vuosien aikana kansallisia tavaramerkkejä LUCEO koskevat yksi toistaan seuranneet hakemukset olisivat aiheuttaneet kiinnostusta kolmansissa. On siten todettava, ettei kantaja esitä mitään tyydyttävää selitystä sille tavalle, jolla A. pyrki riidanalaista tavaramerkkiä käyttämään, ellei kyse ollut siitä, että A. pyrki tekemään väitteitä väliintulijan jättämän kaltaisia, samoja tai samankaltaisia tavaramerkkejä koskevia mahdollisia rekisteröintihakemuksia vastaan.

114    Lisäksi valituslautakunnan riidanalaisen tavaramerkin taloudellista käyttöä koskevaa päätelmää ei voida asettaa kyseenalaiseksi perusteluilla, joiden mukaan A. oli yhtäältä vaatinut väliintulijaa maksamaan tietyn summan vasta asian väitemenettelyssä voitettuaan ja joiden mukaan A. ei toisaalta ollut odottanut pitempään ilmoittaakseen itsestään. Tässä yhteydessä on syytä todeta erityisesti, että se, että A. voitti asian väiteosastossa, vahvisti A:n asemaa väliintulijan kanssa käytävissä taloudellista järjestelyä koskevissa neuvotteluissa.

115    Kun kyse on muita tavaramerkkejä koskevista perusteluista, on todettava, ettei kantaja ole osoittanut, millä tavalla A. aikoi näitä tavaramerkkejä käyttää, ellei kyse ollut siitä, että A. pyrki tukeutumaan niihin esittääkseen väitteitä samojen tai samankaltaisten merkkien rekisteröintiä vastaan ja saadakseen tästä blokkausasemasta taloudellista etua. Kantaja ei esitä mitään perustelua, jolla voitaisiin osoittaa, että A. olisi ollut halukas käyttämään tavaramerkkejä itse tai että kolmannet olisivat ilmaisseet kiinnostuksensa niitä kohtaan. Tätä päätelmää ei voida saattaa kyseenalaiseksi sillä, että asiat, joihin valituslautakunta on viitannut, ovat väitemenettelyjä. A:n menettelytavasta riidanalaisen tavaramerkin osalta käy näet ilmi, että hän oli valmis saattamaan vireille kehotusmenettelyt samojen tai samankaltaisten tavaramerkkiä käyttämistä vastaan ja aloittamaan neuvottelut siinä tapauksessa, että hän voitti asian väitemenettelyssä.

116    Näin ollen on hylättävä kaikki väitteet, jotka koskevat valituslautakunnan näkemyksiä riidanalaisen tavaramerkin taloudellisesta käytöstä.

117    Kantaja väittää toiseksi, että – toisin kuin valituslautakunta toteaa – kansallisia tavaramerkkejä koskevat rekisteröintihakemukset eivät olleet ilmaisia. Itävallassa asiakirjamaksuja oli suoritettava heti tavaramerkin rekisteröintihakemuksen jättämisen yhteydessä riippumatta siitä, tuliko tavaramerkki lopulta rekisteröidyksi. A. on suorittanut eri tavaramerkkivirastoille tavaramerkkien rekisteröimisestä maksuja, joiden kokonaismäärä on noussut kuusinumeroiseksi, ja myös tavaramerkeistä, joiden osalta menettelyä ei ole jatkettu rekisteröimiseen asti.

118    EUIPO ja väliintulija riitauttavat nämä perustelut.

119    Tältä osin on todettava ensiksikin, ettei kantaja esitä mitään konkreettista näyttöä, jolla voitaisiin näyttää toteen summat, jotka hän on maksanut saksalaisia tavaramerkkejä koskevista rekisteröintihakemuksista.

120    Kun toiseksi on kyse itävaltalaisia tavaramerkkejä koskevista rekisteröintihakemuksista suoritetuista maksuista, on todettava valituslautakunnan myöntäneen riidanalaisen päätöksen 40 kohdassa, että virallisen lomakkeen jättämisestä oli suoritettava Itävallassa asiakirjamaksua. Toisin kuin kantaja väittää, riidanalaisesta päätöksestä ei voida päätellä valituslautakunnan katsoneen, että tällaisia maksuja ei itävaltalaisia tavaramerkkejä koskevista rekisteröintihakemuksista olisi suoritettu.

121    Tätä päätelmää ei voida asettaa kyseenalaiseksi sillä, että valituslautakunta viittasi riidanalaisen päätöksen 21 kohdassa A:n hakemusstrategian ”ilmaisuuteen”. Tätä valituslautakunnan näkemystä on näet tarkasteltava yhdessä riidanalaisen päätöksen 40 kohtaan sisältyvän toteamuksen kanssa, jossa myönnetään, että itävaltalaisia tavaramerkkejä koskevista rekisteröintihakemuksista oli suoritettava asiakirjamaksuja. A:n hakemusstrategian ”ilmaisuuteen” viitatessaan valituslautakunta totesi siten ainoastaan, että väärinkäyttöä merkitsevän A:n hakemusstrategian perusteella oli mahdollista olla suorittamatta hakemusmaksuja saksalaisia ja itävaltalaisia tavaramerkkejä koskevista rekisteröintihakemuksista, koska näiden kahden jäsenvaltion lainsäädännössä ei vaadittu tällaisten maksujen suorittamista rekisteröintihakemusta jätettäessä.

122    Tässä yhteydessä on syytä todeta kantajan myöntävän itsekin, että se, että saksalaisia ja itävaltalaisia tavaramerkkejä koskevista rekisteröintihakemuksista ei ollut suoritettu maksuja, teki mahdolliseksi sen, että se saattoi alentaa hakemusstrategiastaan aiheutuvia kustannuksia. On kuitenkin todettava, että tällä seikalla vahvistetaan valituslautakunnan päätelmät. Koska A. ja häneen kytköksissä olevat yhtiöt hakivat tämän strategian mukaisesti EU-tavaramerkin rekisteröintiä vasta silloin, kun kolmas oli jättänyt samaa tai samankaltaista EU-tavaramerkkiä koskevan rekisteröintihakemuksen, ja koska ne vain suorittamatta hakemusmaksuja ketjuttivat saksalaisia ja itävaltalaisia tavaramerkkejä koskevia rekisteröintihakemuksia silloin, kun näin ei ollut tapahtunut, ne saattoivat minimoida tästä hakemisstrategiasta johtuvat kustannukset samalla, kun ne kiersivät asetuksen N:o 207/2009 29 artiklassa säädettyä kuuden kuukauden harkinta-aikaa ja tämän asetuksen 51 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädettyä uutuuden suoja-aikaa. Kun kyse on riidanalaisesta tavaramerkistä, on todettava, että A. ei ole suorittanut hakemusmaksua yhdestäkään saksalaista ja itävaltalaista tavaramerkkiä LUCEO koskeneesta kymmenestä rekisteröintihakemuksesta ja että hakemusmaksu riidanalaista tavaramerkkiä koskevasta rekisteröintihakemuksesta suoritettiin vasta sen jälkeen, kun väliintulija oli hakenut EU-tavaramerkin LUCEA LED rekisteröintiä.

123    Kolmanneksi kantajan perusteluilla, jotka koskevat A:n suorittamien maksujen kokonaismäärää, ei voida näyttää toteen riidanalaisten tavaramerkin taloudellista käyttöä koskevaan valituslautakunnan näkemykseen sisältyvää arviointivirhettä.

124    Yhtäältä on todettava, että vielä senkin jälkeen, kun unionin yleinen tuomioistuin oli kehottanut A:ta esittämään todisteet siitä, että A. oli suorittanut ”maksuja, joiden kokonaismäärä on noussut kuusinumeroiseksi”, kantaja on esittänyt vain katkelman vuoden 1957 maksujen kantamisesta annetusta laista (Gebührengesetz), sellaisena kuin se oli voimassa 11.11.2011 (BGBl. 267/1957), ja vedonnut siihen, ettei suoritettujen asiakirjamaksujen määrää ollut enää mahdollista palauttaa mieleen täsmällisesti, koska asianomaisten yhtiöiden kirjanpitoasiakirjoja ei ollut enää mahdollista löytää.

125    Vaikka toisaalta oletettaisiin, että eri tavaramerkkivirastoille on suoritettu maksuja, joiden kokonaismäärä on noussut kuusinumeroiseksi, kaikista A:n tai häneen kytköksissä olevien yhtiöiden hakemista tavaramerkkien rekisteröinneistä tai rekisteröintihakemuksista, tällä ei kuitenkaan voida näyttää toteen virhettä valituslautakunnan näkemyksissä, jotka koskevat hakemusstrategiaa, jonka avulla kolmansien jättämät samoja tai samankaltaisia tavaramerkkejä koskevat rekisteröintihakemukset pyritään blokkaamaan. Tällaisen hakemusstrategian taloudellinen menestys on ensiksikin riippuvainen mahdollisuudesta minimoida blokkausaseman luomisesta aiheutuneet kustannukset ennen kolmannen hakeman rekisteröinnin kanssa syntyvää konfliktia ja toiseksi tällaisen konfliktin yhteydessä aiheutuvat kustannukset ylittävien tulojen saamisesta. On kuitenkin todettava, että A:n noudattamalla hakemusstrategialla pyrittiin rajoittamaan sellaisista alustavista rekisteröintihakemuksista aiheutuvia kustannuksia, joiden osalta hakemusmaksuja ei suoritettu, ja että pelkästään riidanalaisen tavaramerkin osalta A:n on vaatinut väliintulijalta 75 000 euron maksua ja siten viisinumeroiseksi nousevaa kokonaissummaa.

126    Millään kantajan esittämällä perustelulla ei siten voida osoittaa, että se valituslautakunnan päätelmä olisi virheellinen, jonka mukaan ainoa mahdollinen tapa käyttää hyväksi riidanalaista tavaramerkkiä oli käyttää sitä väitteiden tekemiseksi samoja tai samankaltaisia tavaramerkkejä koskevia kolmansien tekemiä rekisteröintihakemuksia vastaan ja hankkia tästä vastustamisesta taloudellista etua.

c)     Läpinäkyvyyden puute

127    Kolmas valituslautakunnan huomioon ottama seikka on se, ettei A:n hakemusstrategia ollut läpinäkyvä. Se totesi riidanalaisen päätöksen 21 kohdassa, että A:han yhdistettävissä olevat tavaramerkkien rekisteröintihakemukset eivät olleet läpinäkyviä, ja se katsoi, että A:n strategiasta aiheutui ”suojaoikeuksien tasolla sekava vyyhti, jota kolmannet eivät kyenneet purkamaan”. Se totesi riidanalaisen päätöksen 51 kohdassa, että kolmansien näkökulmasta riidanalaista tavaramerkkiä koskeva rekisteröintihakemus oli jätetty läpinäkymättömissä olosuhteissa, mikä on vastoin tavaramerkkilainsäädännön perusrakennetta, jonka mukaan oikeusvarmuus taataan tarkasteltavissa olevilla suojaoikeuksilla.

128    Kantaja katsoo, että nämä valituslautakunnan näkemykset ovat virheellisiä.

129    Kantaja arvostelee valituslautakuntaa ensiksikin siitä, että valituslautakunnan mukaan kyseessä on ollut ”etuoikeusansa” siksi, että kansallisia tavaramerkkejä koskevat rekisteröintihakemukset olivat salaisia ja että kolmannet eivät päässeet niihin käsiksi. Valituslautakunta on ”etuoikeusansa”‑ilmausta käyttämällä loukannut periaatetta, jonka mukaan ratkaisevaa etuoikeutta ja aikaprioriteettiä määritettäessä ei ole hakemusta seuraavan mahdollisen rekisteröimisen ajankohta vaan hakemuksen jättämisajankohta. ”Etuoikeusansaa” ei sitä paitsi ole olemassa. Rekisteröintihakemuksen kohteena olleisiin kansallisiin tavaramerkkeihin oli ensiksikin viitattu verkossa olevissa julkisissa ja vapaasti käytettävissä olevissa tietokannoissa. Tämän vuoksi ne olisi ollut mahdollista löytää ilmaiseksi ja hyvin pienin ponnistuksin. A:n päätös hakea saksalaisten ja itävaltalaisten tavaramerkkien rekisteröintiä oli ollut tietoinen päätös, jolla pyrittiin niiden näkyvyyden varmistamiseen ja tietojen antamiseen saatavilla olevista merkeistä niistä mahdollisesti kiinnostuneille henkilöille. Väliintulijalla oli siten ollut tai olisi ainakin pitänyt olla tieto16.3.2009 tehdystä itävaltalaista tavaramerkkiä LUCEO koskevasta rekisteröintihakemuksesta. Siltä osin kuin valituslautakunta on vedonnut läpinäkyvyyden puuttumiseen sen vuoksi, että kantaja on vuosikymmenen kuluessa esiintynyt eri nimillä ja että tietyt tavaramerkit ovat tämän ajanjakson kuluessa olleet eri yhtiöiden hallussa, tämä tosiseikka ei ole asiassa merkityksellinen, eikä se missään tapauksessa ole perusteltu.

130    EUIPO ja väliintulija riitauttavat nämä perustelut.

131    Siltä osin kuin kantaja näillä perusteluillaan arvostelee valituslautakuntaa ensinnäkin siitä, että se on katsonut, etteivät väliintulijan kaltaiset kolmannet kyenneet löytämään saksalaisia ja itävaltalaisia tavaramerkkejä LUCEO koskevia rekisteröintihakemuksia, riittää, kun todetaan valituslautakunnan esittäneen riidanalaisen päätöksen 42 kohdassa selkeästi, että se, että Copernicusin on todettu olleen vilpillisessä mielessä, ei riippunut ”etuoikeusansasta, jota ei ollut mahdollista havaita”. Toisin kuin kantaja väittää, riidanalainen päätös ei perustu siihen, että kolmannet eivät olisi kyenneet löytämään saksalaisia tai itävaltalaisia tavaramerkkejä LUCEO koskevia rekisteröintihakemuksia.

132    Toiseksi on syytä tutkia, voidaanko kantajan esittämillä perusteluilla osoittaa, että valituslautakunnan näkemys, jonka mukaan A:n hakemusstrategia ei ollut läpinäkyvä, olisi virheellinen.

133    Kantaja väittää tässä yhteydessä, että valituslautakunnan ei olisi pitänyt ottaa huomioon sitä, että A:han yhdistettävissä olevat tavaramerkkihakemukset ja tavaramerkit oli yksi toisensa jälkeen siirretty useille A:han kytköksillä oleville yhtiöille.

134    Tältä osin on syytä todeta, että kantaja vetoaa toki perustellusti siihen, että sen tavaramerkin, jonka perusteella väite tehdään tai jonka perustella se voidaan tehdä, haltijan tunnistamisella ei ole vaikutusta siihen, onko kahden tavaramerkin välillä sekaannusvaara.

135    Toisin kuin kantaja väittää, tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, ettei eri tavaramerkkejä koskevien oikeuksien siirtämisellä yksi toisensa jälkeen eri yhtiöille edellä 38 ja 39 kohdassa kuvailluissa olosuhteissa olisi voitu tehdä väärinkäyttöä merkitsevää A:n hakemusstrategiaa kolmansien näkökulmasta heikommin havaittavissa olevaksi. Niistä näet seurasi, että se, että yksi ja sama henkilö eli A. organisoi eri yhtiöiden välityksellä merkittäviä määriä tavaramerkkihakemuksia ja että käsiteltävässä asiassa syntyneen kaltainen tilanne ei ollut sattumaa vaan tulosta saksalaisia ja itävaltalaisia tavaramerkkejä koskevien rekisteröintihakemusten ketjuttamiseen perustuvasta väärinkäyttöä merkitsevästä hakemusstrategiasta, kävi vähemmän ilmeiseksi.

136    Tätä seikkaa ei voida saattaa kyseenalaiseksi kantajan perustelulla, jonka mukaan tavaramerkkien rekisteröintiä hakevat tahot ja EUIPO olisivat voineet saada selville kaikkien näiden väitemenettelyjen olevan yhdistettävissä A:han, koska hänet oli tavaramerkkivirastojen tietokannoissa aina mainittu yhtiöiden edustajana. Vaikka oletettaisiin, että tämä olisi ollut mahdollista kaikissa niissä asioissa, jotka koskivat A:han yhdistettävissä olevia tavaramerkkejä tai tavaramerkkihakemuksia mukaan lukien ne, jotka ovat hakemusmaksun suorittamatta jättämisen vuoksi rauenneet, tällä ei olisi mitään vaikutusta siihen, että siirtojen vuoksi kävi ainakin ensi näkemältä vähemmän ilmeiseksi, että kyseessä olevat väitemenettelyt johtuivat yhden henkilön organisoimasta väärinkäyttöä merkitsevästä hakemusstrategiasta.

137    Tässä yhteydessä on syytä todeta myös, että vaikka unionin yleinen tuomioistuin on kehottanut A:ta esittämään syyt, joiden vuoksi siirrot on yksi toisensa jälkeen toteutettu, kantaja ei ole esittänyt tältä osin konkreettisia perusteluja vaan on väittänyt ainoastaan abstraktisti, että siirrot johtuivat yrityksen talouteen ja tekniseen johtamiseen liittyneistä sisäisistä syistä.

138    Edellä mainitut seikat huomioon ottaen on todettava, että valituslautakunta ei tehnyt arviointivirhettä ottaessaan tavaramerkkien ja tavaramerkkihakemusten siirrot yksi toisensa jälkeen huomioon seikkana, jolla on ollut vaikutusta A:n ja häneen kytköksissä olevien yhtiöiden toimien läpinäkyvyyteen.

139    Kun kolmanneksi on kyse perustelusta, jonka mukaan väliintulija olisi kyennyt löytämään kansallisia tavaramerkkejä LUCEO koskevat rekisteröintihakemukset, on syytä todeta valituslautakunnan katsoneen perustellusti, että saksalaisia ja itävaltalaisia tavaramerkkejä koskevien rekisteröintihakemusten vaihteleminen keskenään ja niitä koskevien hakemusmaksujen suorittamatta jättäminen tekivät A:n noudattaman menettelytavan kolmansien näkökulmasta vähemmän läpinäkyväksi. Löydettyään saksalaista tai itävaltalaista tavaramerkkiä koskevan rekisteröintihakemuksen, josta hakemusmaksu oli suorittamatta, kolmas saattoi toki olettaa, että kyseinen maksu vielä suoritettaisiin ja tavaramerkki rekisteröitäisiin. Kolmas ei voinut kuitenkaan kohtuudella olettaa, että kyseistä maksua ei suoritettaisi ja että toinen kansallista tavaramerkkiä LUCEO koskeva rekisteröintihakemus jätettäisiin toisessa jäsenvaltiossa juuri ennen asetuksen N:o 207/2009 29 artiklassa säädetyn kuuden kuukauden harkinta-ajan päättymistä, koska tällainen toiminta on edellä 51 ja 52 kohdassa esitettyjen syiden vuoksi vastoin asetuksen N:o 207/2009 tarkoitusta.

140    Kun neljänneksi on kyse perustelusta, jonka mukaan valituslautakunta olisi loukannut periaatetta, jonka mukaan ratkaisevaa etuoikeutta ja aiemmuutta määritettäessä ei ole hakemusta seuraavan mahdollisen rekisteröimisen ajankohta vaan hakemuksen jättämisajankohta, riittää, kun todetaan valituslautakunnan ainoastaan tutkineen, oliko Copernicus jättänyt riidanalaista tavaramerkkiä koskevan rekisteröintihakemuksen vilpillisessä mielessä asetuksen N:o 207/2009 52 artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädetyllä tavalla. Toisin kuin kantaja väittää, valituslautakunta ei ole perustanut kantaansa hakemusta seuraavan mahdollisen rekisteröimisen ajankohtaan.

141    Edellä esitetyt seikat huomioon ottaen on syytä katsoa, ettei kantajan esittämillä perusteluilla voida osoittaa kyseessä olevan arviointivirhe, jolla olisi vaikutusta valituslautakunnan näkemykseen, jonka mukaan tavaramerkkien ja tavaramerkkihakemusten siirrot yksi toisensa jälkeen eri yhtiöille, saksalaisia ja itävaltalaisia tavaramerkkejä koskevien rekisteröintihakemusten vaihteleminen keskenään ja niitä koskevien hakemusmaksujen suorittamatta jättäminen tekivät A:n noudattaman menettelytavan kolmansien näkökulmasta vähemmän läpinäkyväksi.

142    Toiseksi kantaja esittää perusteluja, joilla pyritään riitauttamaan valituslautakunnan muut näkemykset A:n hakemusstrategian läpinäkyvyyden puutteesta ja jotka koskevat sellaisten tarvittavien asiakirjatodisteiden jättämistä, joilla voidaan näyttää toteen etuoikeuden vaatiminen ja saksalaisia tavaramerkkejä koskevien rekisteröintihakemusten tausta-asiakirjojen saatavuus. Se vetoaa tässä yhteydessä myös asetuksen N:o 207/2009 75 artiklan toisen virkkeen rikkomiseen, koska valituslautakunta ei ole antanut kantajalle tilaisuutta esittää näkemystään tältä osin. Näitä perusteluja käsitellään jäljempänä 152–156 kohdassa.

3.     Perustelut, jotka koskevat valituslautakunnan päätelmiä Copernicusin vilpillisestä mielestä

143    Kantajan perusteluja, joiden mukaan valituslautakunnalla ei riidanalaista tavaramerkkiä koskevaan rekisteröintihakemukseen liittyvät olosuhteet huomioon ottaen ollut oikeutta päätellä Copernicusin olleen vilpillisessä mielessä, on tutkittava edellä olevat seikat huomioon ottaen.

144    Tältä osin on palautettava mieliin ensiksikin, että – kuten edellä 37–108 kohdassa on esitetty – kantaja ei ole esittänyt perusteluja, joilla voitaisiin riitauttaa valituslautakunnan toteamus, jonka mukaan Copernicusin jättämä rekisteröintihakemus oli osa väärinkäyttöä merkitsevää hakemusstrategiaa, jossa kansallisia tavaramerkkejä koskevia rekisteröintihakemuksia ketjutettiin yksi toisensa jälkeen ja jolla pyrittiin antamaan A:lle blokkausasema, jota hän käytti tehdäkseen väitteitä samoja tai samankaltaisia merkkejä koskevia kolmansien mahdollisesti jättämiä rekisteröintihakemuksia vastaan vaatien EU-tavaramerkkiä koskevalle rekisteröintihakemukselle etuoikeutta. Toiseksi on todettava, että millään kantajan perustelulla ei ole vaikutusta siihen, että tällainen toiminta ei ole sopusoinnussa asetuksen N:o 207/2009 tarkoituksen kanssa, koska sillä pyritään kiertämään kyseisen asetuksen 29 artiklassa säädettyä kuuden kuukauden harkinta-aikaa ja sen 51 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädettyä viiden vuoden pituista uutuuden suoja-aikaa. Kuten edellä 109–126 kohdasta ilmenee, kantaja ei kolmanneksi ole vedonnut perusteluihin, joilla voitaisiin horjuttaa valituslautakunnan toteamusta, jonka mukaan Copernicusin aikomuksena oli käyttää hyväkseen riidanalaista tavaramerkkiä tekemällä väitteitä väliintulijan jättämän rekisteröintihakemuksen kaltaisia rekisteröintihakemuksia vastaan ja hankkimalla tästä vastustamisesta taloudellista etua. Kuten edellä 127–141 kohdassa on esitetty, kantajan perusteluilla ei neljänneksi voida saattaa kyseenalaiseksi sen valituslautakunnan päätelmän perusteltavuutta, jonka mukaan väärinkäyttöä merkitsevä A:n hakemusstrategia kävi kolmansien näkökulmasta vähemmän ilmeiseksi tiettyjen seikkojen ansiosta. Näitä olivat tavaramerkkien ja tavaramerkkihakemusten siirrot yksi toisensa jälkeen eri yhtiöille, saksalaisia ja itävaltalaisia tavaramerkkejä koskevien rekisteröintihakemusten vaihteleminen ja hakemusmaksujen suorittamatta jättäminen.

145    On todettava, että pelkästään näiden seikkojen perusteella Copernicusin voidaan katsoa hakeneen riidanalaista tavaramerkkiä vilpillisessä mielessä. Kuten valituslautakunta totesi perustellusti riidanalaisen päätöksen 21 kohdassa, vilpillisestä mielestä on kyse silloin, kun tavaramerkkihakemukset eivät vastaa niiden alkuperäistä tarkoitusta ja kun niitä jätetään spekulatiivisessa mielessä tai ainoastaan taloudellisen korvauksen saamiseksi. Valituslautakunta oli käsiteltävän asian olosuhteet huomioon ottaen kuitenkin oikeassa tehdessään päätelmän, jonka mukaan A:n organisoiman saksalaisia ja itävaltalaisia tavaramerkkejä LUCEO koskevien rekisteröintihakemusten ketjuttamisen tavoitteena oli antaa A:lle blokkausasema, jota hän käytti voidakseen vaatia EU-tavaramerkkiä koskevalle rekisteröintihakemukselle etuoikeutta silloin, kun kolmas haki saman tai samankaltaisen EU-tavaramerkin rekisteröintiä. Kun Copernicus haki riidanalaisen tavaramerkin rekisteröintiä, sillä ei siten ollut aikomustakaan hyödyntää tavaramerkin keskeistä tehtävää, joka on taata kuluttajalle tai loppukäyttäjälle se, että kyseisellä tavaralla tai palvelulla on tietty alkuperä, jolloin kuluttaja tai loppukäyttäjä voi tavaramerkin perusteella erottaa ilman sekaannusvaaraa tämän tavaran tai palvelun muista tavaroista tai palveluista, joilla on toinen alkuperä (ks. edellä 29 kohta), vaan sen aikomuksena oli käyttää tavaramerkkiä estääkseen väliintulijan hakeman EU-tavaramerkin LUCEA LED rekisteröinnin ja hankkiakseen blokkausasemastaan taloudellista etua.

146    Tätä päätelmää ei voida asettaa kyseenalaiseksi yhdelläkään kantajan esittämällä perustelulla.

147    Kantaja väittää ensiksikin, ettei Copernicus ole pyrkinyt estämään väliintulijaa käyttämästä jo aiemmin käyttämäänsä tavaramerkkiä. Tältä osin on syytä todeta, että tällainen tarkoitus on toki eräs niistä seikoista, joilla asetuksen N:o 207/2009 52 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettu vilpillinen mieli voidaan osoittaa. Toisin kuin kantaja antaa ymmärtää, tällaisen tarkoituksen puuttuminen ei ole esteenä kantajan vilpillisen mielen toteamiselle (ks. vastaavasti tuomio 14.2.2012, BIGAB, T‑33/11, EU:T:2012:77, 20 kohta). Tämä perustelu on siksi hylättävä.

148    Toiseksi kantaja vetoaa siihen, ettei käsiteltävässä asiassa ole kyse etuoikeusansasta, jota kolmannet eivät kykenisi havaitsemaan. Tältä osin riittää, kun todetaan, että – kuten edellä 131 ja 143–145 kohdassa esitettiin – valituslautakunnalla oli käsiteltävän asian olosuhteissa oikeus päätellä Copernicusin olleen vilpillisessä mielessä siitä huolimatta, että kolmas olisi voinut löytää kansallisia tavaramerkkejä koskevia rekisteröintihakemuksia.

149    Kolmanneksi kantaja väittää, että 16.3.2009 tehdyllä itävaltalaista tavaramerkkiä LUCEO koskevalla rekisteröintihakemuksella oli hankittu jo luja oikeusasema ja että Copernicusilla oli oikeutettu intressi hakea riidanalaisen tavaramerkin rekisteröintiä ja vaatia sille mainittuun hakemukseen nojautuen etuoikeutta etuoikeuden hakemiselle asetetussa määräajassa.

150    Tältä osin on syytä palauttaa mieliin yhtäältä, että hakemusstrategiaa, jonka osa riidanalaisen tavaramerkin rekisteröintihakemus oli, ei edellä 49–52 kohdassa esitettyjen seikkojen vuoksi voida pitää yhteensopivana asetuksen N:o 207/2009 tarkoituksen kanssa.

151    Koska kantaja vetoaa toisaalta asiallisesti siihen, että se on toiminut asetuksen N:o 207/2009 säännösten mukaisesti, on syytä todeta, että asetuksen N:o 207/2009 52 artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädetään EU-tavaramerkin mitättömäksi julistamisesta, jos hakija on jättänyt tavaramerkkiä koskevan hakemuksen vilpillisessä mielessä, ja tämä seikka vaikuttaa siksi niiden säännösten soveltamiseen, joihin kantaja on vedonnut.

152    Tämän vuoksi valituslautakunnalla oli edellä 144 kohdassa mieliin palautetuissa olosuhteissa oikeus päätellä, että Copernicus jätti riidanalaista tavaramerkkiä koskevan hakemuksen vilpillisessä mielessä.

153    Näin ollen Copernicusin vilpillistä mieltä koskeva valituslautakunnan päätelmä voidaan vahvistaa jo edellä 144 kohdassa esitettyjen seikkojen perusteella.

154    Edellä 142 kohdassa mainitut kantajan perustelut, joilla pyritään riitauttamaan muut valituslautakunnan näkemykset, joiden mukaan väärinkäyttöä merkitsevä A:n hakemusstrategia ei ollut läpinäkyvä, on hylättävä tehottomina. Näillä perusteluilla pyritään ensiksikin osoittamaan virheelliseksi riidanalaisen päätöksen 23 ja 24 kohtaan sisältyvä valituslautakunnan näkemys, jonka mukaan vilpillistä mieltä koskevaa väitettä arvioitaessa oli otettava huomioon se, että Copernicus ei ole esittänyt tarpeellisia asiakirjatodisteita etuoikeusvaatimuksen toteennäyttämiseksi, ja se, että riidanalaiseen tavaramerkkiin liittyvään asiakirja-aineistoon ei edelleenkään sisältynyt asiakirjaa, jonka avulla voitaisiin tarkistaa, oliko sellainen etuoikeusvaatimus perusteltu, joka on tarkoituksellista salailua ja läpinäkymättömyyttä sisältävän strategian osa. Niillä pyritään toiseksi osoittamaan, että riidanalaisen päätöksen 47 kohtaan sisältyvä se valituslautakunnan näkemys oli virheellinen, joka mukaan etuoikeusvaatimukseen liittyvä läpinäkyvyyden puute johtui myös siitä, että saksalaisia tavaramerkkejä koskevien rekisteröintihakemusten tausta-asiakirjat eivät olleet enää saatavilla. Kun huomioon otetaan kuitenkin edellä 143–153 kohdassa esitetyt seikat, on todettava, että vaikka kantajan esittämillä perusteluilla voitaisiin osoittaa näihin näkemyksiin sisältyvän arviointivirheitä, Copernicusin vilpillistä mieltä koskeva valituslautakunnan päätelmä on kuitenkin vahvistettava.

155    Tämän vuoksi myös kantajan perustelu, jonka mukaan valituslautakunta olisi rikkonut asetuksen N:o 207/2009 75 artiklan toista virkettä sen vuoksi, että se ei antanut Copernicusille tai riidanalaisen tavaramerkin myöhemmille haltijoille tilaisuutta esittää näkemystään saksalaisia tavaramerkkejä koskevien rekisteröintihakemusten tausta-asiakirjojen saatavuudesta, on hylättävä tehottomana.

156    Näin ollen on hylättävä sekä kantajan perustelut, joilla pyritään riitauttamaan valituslautakunnan toteamukset riidanalaista tavaramerkkiä koskevaan rekisteröintihakemukseen liittyvistä seikoista, että perustelut, jotka koskevat valituslautakunnan päätelmää Copernicusin vilpillisestä mielestä.

4.     Perustelut, jotka koskevat väliintulijan tai väliintulijan asianajajan vilpillistä mieltä

157    Kantaja väittää myös, että valituslautakunnan olisi pitänyt ottaa paremmin huomioon väliintulijan ja väliintulijan asianajajan vilpillinen mieli. Se vetoaa tässä yhteydessä asiallisesti siihen, että väliintulijan asianajaja oli ollut aiemmin A:n yhteistyökumppani ja että hän tunsi siksi A:n kaupallisen toimintamallin. Väliintulija on itse toiminut vilpillisessä mielessä hakiessaan EU-tavaramerkin LUCEA LED rekisteröintiä, vaikka se oli tietoinen itävaltalaista tavaramerkkiä LUCEO koskevasta 16.3.2009 tehdystä rekisteröintihakemuksesta. Valituslautakunnan olisi pitänyt tarkastella väliintulijan väittämiä kriittisesti A:n ja väliintulijan asianajajan välisen suhteen vuoksi.

158    Aivan aluksi on syytä todeta, että riidanalaisen päätöksen 17 ja 18 kohdasta, joiden mukaan A:n ja väliintulijan asianajajan välinen suhde ei johtanut EUIPO:ssa vireille saatetun valituksen tutkimatta jättämiseen, käy ilmi, että valituslautakunta on ottanut huomioon kantajan tätä suhdetta koskeneet argumentit.

159    Kun kyse on kantajan väitteestä, jonka mukaan valituslautakunta ei käsiteltävässä asiassa ole ottanut riittävästi huomioon väliintulijan vilpillistä mieltä, on syytä todeta, että mikäli väliintulijan vilpillinen mieli näytetään toteen, se pitää toki ottaa huomioon tavaramerkkiä, jonka haltija kantaja on, eli tavaramerkkiä LUCEA LED koskevassa mitättömyysmenettelyssä. Sitä vastoin nyt esillä olevassa riidanalaista tavaramerkkiä LUCEO koskevassa menettelyssä, jossa valituslautakunta on osoittanut Copernicusin jättäneen kyseistä tavaramerkkiä koskevan hakemuksen vilpillisessä mielessä, väliintulijan mahdollisella vilpillisellä mielellä ei voida näyttää toteen siihen valituslautakunnan päätelmään vaikuttavaa virhettä, jonka mukaan riidanalaisen tavaramerkin mitättömäksi julistaminen oli perusteltua. Kuten valituslautakunta riidanalaisen päätöksen 22 kohdassa perustellusti totesi, vilpillistä mieltä koskeva mitättömyysperuste pohjautuu yleiseen etuun eikä se siksi voi olla riippuvainen tavaramerkin mitättömäksi julistamista vaativan henkilön vilpillisestä mielestä.

160    On joka tapauksessa syytä todeta, ettei kantaja yksilöi täsmällisesti väliintulijan asianajajalla olevia ”sisäpiiritietoja”, joita asianajaja olisi voinut hyödyntää epärehellisesti. Kun otetaan huomioon se, että A:n hakemusstrategia merkitsee väärinkäyttöä (ks. edellä 49–52 kohta), väliintulijan asianajaja ei ole ollut velvollinen pidättäytymään asiakkaan avustamisesta kyseisen strategian piirissä olevan merkin kanssa mahdollisesti ristiriidassa olevaa tavaramerkkiä haettaessa.

161    Kun kyse on väitteestä, jonka mukaan välityslautakunnan oli pitänyt tarkastella väliintulijan väitteitä kriittisesti, on palautettava mieliin, että – jollei kantajan perusteluista, joita niiden tehottomuuden vuoksi ei ole tutkittu, muuta johdu (ks. edellä 154 ja 155 kohta) – kantajan perusteluja tutkittaessa ei ole käynyt ilmi, että valituslautakunta olisi rikkonut asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 1 kohdassa säädettyä velvollisuutta tutkia tosiseikat viran puolesta tai loukannut hyvän hallinnon periaatetta. Tämä väite on jätettävä tutkimatta muilta osin 2.5.1991 hyväksytyn unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan perustella, koska kantaja ei ole yksilöinyt täsmällisesti niitä valituslautakunnan näkemyksiä, joihin se on halunnut väitteen kohdistaa.

162    Tämän vuoksi on hylättävä myös kantajan perustelu, jonka mukaan valituslautakunnan olisi pitänyt ottaa paremmin huomioon väliintulijan vilpillinen mieli, ja siten kaikki riidanalaista päätöstä koskevien kumoamisvaatimusten tueksi esitetyt perustelut.

163    Kaiken edellä esitetyn perusteella kanne on siksi hylättävä kokonaisuudessaan ilman, että on tarpeen lausua tutkittavaksi ottamisen edellytyksistä.

 Oikeudenkäyntikulut

164    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantaja on hävinnyt asian ja EUIPO ja väliintulija ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista, kantaja on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (yhdeksäs jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Kanne hylätään.

2)      Copernicus-Trademarks Ltd vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) ja Maquet GmbH:n oikeudenkäyntikulut.

Berardis Czúcz Popescu

Julistettiin Luxemburgissa 7 päivänä heinäkuuta 2016.

Allekirjoitukset

* Oikeudenkäyntikieli: saksa.