Language of document : ECLI:EU:T:2020:96

UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kahdeksas jaosto)

12 päivänä maaliskuuta 2020 (*)

Polkumyynti – Brasiliasta, Iranista, Venäjältä, Serbiasta ja Ukrainasta peräisin olevien tiettyjen raudasta, seostamattomasta teräksestä tai muusta seosteräksestä valmistettujen kuumavalssattujen levyvalmisteiden tuonti – Menettelyn päättäminen Serbiasta peräisin olevan tuonnin osalta – Vahingon määritys – Useammasta kuin yhdestä maasta tapahtuvan tuonnin vaikutusten kumulatiivinen arviointi – Asetuksen (EU) 2016/1036 3 artiklan 4 kohta – Menettelyn päättäminen ilman toimenpiteitä – Asetuksen 2016/1036 9 artiklan 2 kohta – Lopullinen ilmoittaminen olennaisista tosiasioista ja huomioista, joiden perusteella lopullisten toimenpiteiden käyttöön ottamista tai tutkimuksen tai menettelyn päättämistä ilman toimenpiteitä suunnitellaan – Asetuksen 2016/1036 20 artiklan 2 kohta

Asiassa T‑835/17,

Eurofer, European Steel Association, AISBL, kotipaikka Bryssel (Belgia), edustajinaan asianajajat J. Killick ja G. Forwood,

kantajana,

vastaan

Euroopan komissio, asiamiehinään T. Maxian Rusche, N. Kuplewatzky ja A. Demeneix,

vastaajana,

jota tukee

HBIS Group Serbia Iron & Steel LLC Belgrade, edustajanaan asianajaja R. Luff,

väliintulijana,

jossa on kyse SEUT 263 artiklaan perustuvasta vaatimuksesta kumota osittain lopullisen polkumyyntitullin käyttöön ottamisesta Brasiliasta, Iranista, Venäjältä ja Ukrainasta peräisin olevien tiettyjen raudasta, seostamattomasta teräksestä tai muusta seosteräksestä valmistettujen kuumavalssattujen levyvalmisteiden tuonnissa ja Serbiasta peräisin olevien raudasta, seostamattomasta teräksestä tai muusta seosteräksestä valmistettujen kuumavalssattujen levyvalmisteiden tuontia koskevan tutkimuksen päättämisestä 5.10.2017 annettu komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2017/1795 (EUVL 2017, L 258, s. 24),

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kahdeksas jaosto),

toimien kokoonpanossa: tuomarit A. M. Collins, R. Barents ja J. Passer (esittelevä tuomari),

kirjaaja: hallintovirkamies S. Bukšek Tomac,

ottaen huomioon asian käsittelyn kirjallisessa vaiheessa ja 7.11.2019 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

 Asian tausta

1        Kantajan, Eurofer, European Steel Association, AISBL:n (jäljempänä Eurofer), 23.5.2016 tekemän valituksen johdosta Euroopan komissio pani vireille polkumyynnin vastaisen tutkimuksen, joka koski Brasiliasta, Iranista, Venäjältä, Serbiasta ja Ukrainasta peräisin olevien tiettyjen raudasta, seostamattomasta teräksestä tai muusta seosteräksestä valmistettujen kuumavalssattujen levyvalmisteiden tuontia Euroopan unioniin.

2        Komissio julkaisi 7.7.2016 edellä 1 kohdassa tarkoitettua tuontia koskevan polkumyynnin vastaisen menettelyn vireillepanoilmoituksen (EUVL 2016, C 246, s. 7) polkumyynnillä muista kuin Euroopan unionin jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta suojautumisesta 8.6.2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1036 (EUVL 2016, L 176, s. 21; jäljempänä perusasetus) mukaisesti.

3        Polkumyyntiä ja vahinkoa koskeva tutkimus kattoi 1.7.2015 ja 30.6.2016 välisen ajanjakson (jäljempänä tutkimusajanjakso). Vahinkoa koskevaan arvioon vaikuttavien kehityssuuntausten tarkastelu kattoi 1.1.2013 ja tutkimusajanjakson päättymisen välisen ajanjakson.

4        Tutkimuksen vireillepanoilmoituksessa komissio totesi saattavansa soveltaa asianomaisiin osapuoliin perusasetuksen 17 artiklan mukaista otantaa. Unionin tuottajista lopulliseen otokseen kuului viidestä jäsenvaltiosta kuusi tuottajaa, joiden osuus unionin tuotannosta oli yli 45 prosenttia:

–        ThyssenKrupp Steel Europe AG, Duisburg, Saksa

–        Tata Steel IJmuiden BV, Velsen-Noord, Alankomaat

–        Tata Steel UK Limited, Port Talbot, Etelä-Wales, Yhdistynyt kuningaskunta

–        ArcelorMittal Méditerranée SAS, Fos-sur-Mer, Ranska

–        ArcelorMittal Atlantique Et Lorraine, Dunkerque, Ranska

–        ArcelorMittal España SA, Gozón, Espanja.

5        Asianomaisten tuottajien toimitiloihin tehtiin perusasetuksen 16 artiklan mukaisia tarkastuskäyntejä.

6        Komissio ilmoitti 4.4.2017 kaikille asianomaisille osapuolille ilmoitusasiakirjalla (jäljempänä ilmoitusasiakirja) jatkavansa tutkimusta ottamatta käyttöön väliaikaisia toimenpiteitä, jotka koskevat asianomaisista maista peräisin olevan tarkasteltavana olevan tuotteen tuontia unioniin. Mainittuun ilmoitusasiakirjaan sisältyivät ne olennaiset tosiseikat ja huomiot, joiden pohjalta komissio oli päättänyt jatkaa tutkimusta ottamatta käyttöön väliaikaisia toimenpiteitä. Kyseisen asiakirjan tiedoksi antamisen jälkeen asianomaiset osapuolet esittivät kirjallisia huomautuksia siihen sisältyvistä tiedoista ja päätelmistä. Mahdollisuus tulla kuulluiksi myönnettiin asianomaisille osapuolille, jotka olivat sitä pyytäneet.

7        Kantaja osallistui kuulemisesta kauppaan liittyvissä menettelyissä vastaavan neuvonantajan kanssa järjestettyyn kuulemiseen 4.5.2017. Kantaja osallistui 8.6.2017 järjestettyyn toiseen kuulemiseen.

8        Viisi uutta tarkastuskäyntiä tehtiin 29.5. ja 9.6.2017 välisenä aikana seuraavien asianomaisten osapuolten toimitiloihin unionissa:

–        ThyssenKrupp Steel Europe AG, Duisburg (unionin tuottaja)

–        HUS Ltd, Plovdiv, Bulgaria (käyttäjä, kuumavalssattujen levyvalmisteiden tuontia harjoittavan ”Consortium for Imports of Hot‑Rolled Flats” ‑konsortion jäsen)

–        Technotubi SpA, Alfianello, Italia (käyttäjä, edellä mainitun konsortion jäsen)

–        italialainen käyttäjä, joka ei ole konsortion jäsen ja joka oli pyytänyt nimetöntä käsittelyä

–        kantaja.

9        Lopulliset päätelmät ilmoitettiin 17.7.2017 (jäljempänä lopullinen ilmoittaminen), minkä jälkeen kuulemisesta kauppaan liittyvissä menettelyissä vastaavan neuvonantajan kanssa järjestettiin 27.7.2017 uusi kuuleminen, johon kantaja osallistui.

10      Erään iranilaisen vientiä harjoittavan tuottajan kanssa 3.8.2017 järjestetyn kuulemisen jälkeen komissio teki polkumyyntilaskelman ja siihen perustuvat laskelmat uudelleen. Osapuolille ilmoitettiin tästä tarkistuksesta 4.8.2017 täydentävällä lopullisella ilmoitusasiakirjalla.

11      Komissio antoi lopullisen polkumyyntitullin käyttöön ottamisesta Brasiliasta, Iranista, Venäjältä ja Ukrainasta peräisin olevien tiettyjen raudasta, seostamattomasta teräksestä tai muusta seosteräksestä valmistettujen kuumavalssattujen levyvalmisteiden tuonnissa ja Serbiasta peräisin olevien raudasta, seostamattomasta teräksestä tai muusta seosteräksestä valmistettujen kuumavalssattujen levyvalmisteiden tuontia koskevan tutkimuksen päättämisestä 5.10.2017 täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/1795 (EUVL 2017, L 258, s. 24, oikaisu EUVL 2017, L 319, s. 81; jäljempänä riidanalainen asetus).

12      Riidanalaisen asetuksen 2 artiklassa säädetään, että ”päätetään Serbiasta peräisin olevan tarkasteltavana olevan tuotteen unioniin suuntautuvaa tuontia koskeva polkumyynnin vastainen menettely perusasetuksen 9 artiklan 2 kohdan mukaisesti”.

 Oikeudenkäyntimenettely ja asianosaisten vaatimukset

13      Kantaja nosti nyt käsiteltävän kanteen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 29.12.2017 toimittamallaan kannekirjelmällä.

14      Komissio jätti vastineensa 21.3.2018.

15      Väliintulija HBIS Group Serbia Iron & Steel LLC Belgradin 17.4. ja Serbian tasavallan 18.4.2018 unionin yleiseen tuomioistuimeen toimittamilla asiakirjoilla nämä pyysivät saada osallistua oikeudenkäyntiin väliintulijoina tukeakseen komission vaatimuksia.

16      Kantaja pyysi 14.5.2018 toimittamallaan asiakirjalla unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 144 artiklan 2 kohdan mukaisesti, että tiettyjä kannekirjelmän liitteisiin A.25, A.30 ja A.31 sisältyviä luottamuksellisia tietoja ei ilmaistaisi väliintulijalle eikä Serbian tasavallalle, jos niiden osallistuminen tähän oikeudenkäyntiin hyväksyttäisiin.

17      Kantaja toimitti vastauksensa 3.7.2018.

18      Unionin yleisen tuomioistuimen kahdeksas jaosto hylkäsi Serbian tasavallan väliintulohakemuksen 6.7.2018 antamallaan määräyksellä.

19      Unionin yleisen tuomioistuimen kahdeksannen jaoston puheenjohtaja hyväksyi väliintulijan väliintulohakemuksen 12.7.2018 antamallaan määräyksellä ja rajasi alustavasti kannekirjelmän toimittamisen kantajan laatimaan toisintoon, joka ei sisältänyt luottamuksellisia tietoja, odotettaessa väliintulijan mahdollisia huomautuksia luottamuksellista käsittelyä koskevasta pyynnöstä.

20      Väliintulija ilmoitti unionin yleiselle tuomioistuimelle 31.7.2018 jättämällään asiakirjalla, ettei se vastustanut kantajan yksilöimien tietojen luottamuksellista käsittelyä, lukuun ottamatta kuitenkaan tiettyjä kannekirjelmän liitteen A.25 sivuilla 779–781 olevia tietoja.

21      Väliintulija jätti väliintulokirjelmän unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 13.9.2018 toimittamallaan asiakirjalla.

22      Komissio toimitti vastauksensa 14.9.2018.

23      Unionin yleisen tuomioistuimen kahdeksannen jaoston puheenjohtaja hylkäsi 5.10.2018 antamallaan määräyksellä luottamuksellista käsittelyä koskevan pyynnön edellä 20 kohdassa mainittujen tietojen osalta ja määräsi toimittamaan väliintulijalle kannekirjelmästä uuden toisinnon, joka ei sisällä luottamuksellisia tietoja.

24      Kantaja toimitti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 25.10.2018 jättämällään asiakirjalla kannekirjelmästä 5.10.2018 annetun määräyksen mukaisen toisinnon, joka ei sisältänyt luottamuksellisia tietoja.

25      Väliintulija jätti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 23.11.2018 toimittamallaan asiakirjalla täydentävän väliintulokirjelmän kannekirjelmän toisinnosta, joka ei sisältänyt luottamuksellisia tietoja.

26      Kantaja ja komissio esittivät huomautuksensa 20.12.2018.

27      Kantaja esitti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 30.1.2019 toimittamallaan asiakirjalla työjärjestyksen 106 artiklan nojalla pyynnön tulla kuulluksi asian käsittelyn suullisessa vaiheessa.

28      Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa riidanalaisen asetuksen 2 artiklan

–        velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

29      Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        jättää kanteen tutkimatta

–        toissijaisesti hylkää kanteen perusteettomana

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

30      Väliintulija vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        jättää kanteen tutkimatta

–        toissijaisesti hylkää kanteen perusteettomana

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

 Oikeudellinen arviointi

 Tutkittavaksi ottaminen

31      Esittämättä työjärjestyksen 130 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua muodollista oikeudenkäyntiväitettä erillisellä asiakirjalla, jota väliintulija tukee, komissio väittää, että kanne on jätettävä tutkimatta kahdesta syystä. Sen mukaan riidanalaisen asetuksen 2 artikla ei yhtäältä ole erotettavissa muusta asetuksesta. Kantajalla ei toisaalta sen mukaan ole asiavaltuutta eikä oikeussuojan tarvetta.

32      Tässä yhteydessä on muistutettava, että unionin tuomioistuimet voivat kunkin asian olosuhteet huomioon ottaen arvioida, voidaanko kanne hylätä hyvän oikeudenhoidon perusteella lausumatta ensin sen tutkittavaksi ottamisesta (ks. vastaavasti tuomio 26.2.2002, neuvosto v. Boehringer, C‑23/00 P, EU:C:2002:118, 51 ja 52 kohta ja tuomio 14.9.2016, Trajektna luka Split v. komissio, T‑57/15, ei julkaistu, EU:T:2016:470, 84 kohta).

33      Käsiteltävässä asiassa on perusteltua tutkia kanteen asiakysymys ja jättää tarpeen mukaan lausumatta sen tutkittavaksi ottamisesta.

 Pääasia

34      Kantaja vetoaa kanteen tueksi kolmeen kanneperusteeseen. Ensimmäisen kanneperusteen mukaan komissio teki ilmeisen arviointivirheen ja oikeudellisen virheen päättäessään olla kumuloimatta Serbian tuontia perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan mukaisesti. Toisen kanneperusteen mukaan komissio teki ilmeisen arviointivirheen ja oikeudellisen virheen katsoessaan, että suojatoimenpiteet Serbian tasavaltaa vastaan olivat ”tarpeettomia” myös siinä tapauksessa, ettei tuontia kumuloida. Kolmannen kanneperusteen mukaan komissio rikkoi mainitun asetuksen 20 artiklan 2 kohtaa, loukkasi kantajan tiedonsaantioikeutta ja sen puolustautumisoikeuksia sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 41 artiklan mukaista oikeutta hyvään hallintoon, kun se kieltäytyi ilmoittamasta hintojen ja viitehintojen alittavuutta koskevia tietoja serbialaisen viejän osalta.

 Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan komissio teki ilmeisen arviointivirheen ja oikeudellisen virheen päättäessään olla kumuloimatta Serbian tuontia perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan mukaisesti

35      Kantaja väittää, että koska yhtäältä Serbiasta tapahtuvalle tuonnille määritetyt 38,7 prosentin suuruiset polkumyyntimarginaalit ylittävät perusasetuksen 9 artiklan 3 kohdassa säädetyn vähimmäistason ja toisaalta Serbiasta tulevien tuontimäärien markkinaosuus oli 1,04 prosenttia ja ylitti siis mainitun asetuksen 5 artiklan 7 kohdassa säädetyn 1 prosentin kynnysarvon, komissio teki virheen päättäessään riidanalaisessa asetuksessa olla kumuloimatta Serbiasta tulevaa tuontia.

36      Kantaja lisää, että riidanalaisessa asetuksessa ei todettu, että kilpailuedellytykset yhtäältä Serbian ja neljän muun asianomaisen maan tai toisaalta unionin ja näiden viiden maan välillä olisivat erilaiset. Väitteellä, joka koskee serbialaisen vientiä harjoittavan tuottajan ”hintaseuraajan” asemaa, ei sen mukaan missään tapauksessa ole merkitystä perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan a ja b alakohdan kannalta.

37      Tuontimäärien osalta kantaja väittää, että perusasetuksen 5 artiklan 7 kohdassa säädettyä 1 prosentin kynnysarvoa sovelletaan mainitun asetuksen 3 artiklan 4 kohdan a alakohdan yhteydessä siitä huolimatta, ettei kyseisessä säännöksessä viitata nimenomaisesti saman asetuksen 5 artiklan 7 kohtaan. Kantajan mukaan tämä vahvistetaan komission 21.9.2000 Maailman kauppajärjestön (WTO) polkumyyntikomitealle (täytäntöönpanoa käsittelevä ad hoc ‑ryhmä) esittämässä selittävässä huomautuksessa sillä, että mainittua kynnysarvoa on sovellettu johdonmukaisesti sekä komission toimesta että oikeuskäytännössä.

38      Perusasetuksen 5 artiklan 7 kohdassa säädetty 1 prosentin kynnysarvo on sen mukaan selvä ja täsmällinen kynnys, jonka ylittyessä määrät eivät enää ole ”merkityksettömiä”.

39      Kantaja katsoo, että kun otetaan huomioon perusasetuksen 5 artiklan 7 kohdan sanamuoto, komission riidanalaisessa asetuksessa esittämä väite, jonka mukaan 1 prosentin kynnysarvon hyvin vähän ylittävää tuontia voidaan pitää merkityksettömänä eikä sen arvioiminen kumulatiivisesti ole tarpeen, on ristiriidassa kyseessä olevien säännösten tavanomaisen merkityksen sekä niiden asiayhteyden ja sen lainsäädännön tavoitteiden kanssa, jonka osa nämä säännökset ovat, ja aiheuttaa lisäksi aukon lainsäädännössä.

40      Kantajan mukaan komissio katsoi riidanalaisen asetuksen 234 perustelukappaleessa virheellisesti, että sen oli mahdollista poiketa perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdassa ja 5 artiklan 7 kohdassa selvästi määritellyistä kynnysarvoista saman asetuksen 3 artiklan 3 kohdassa esitettyjen yleisempien arviointiperusteiden nojalla. Perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdassa ei sen mukaan viitata lainkaan mainitun artiklan 3 kohtaan.

41      Komissio ei myöskään kantajan mukaan voi vedota laajaan harkintavaltaansa arvioidessaan monitahoisia tilanteita taloudelliselta, poliittiselta ja oikeudelliselta kannalta. Kysymys siitä, onko tietystä maasta tulevan tuonnin markkinaosuus yli 1 prosenttia, on sen mukaan yksinkertainen ja luonteeltaan binaarinen.

42      Kantajan mukaan komissio erehtyy myös katsoessaan, että 0,04 prosentin suuruinen ”ylimääräinen” tuonti on ”merkityksetöntä”. Oikeudellinen arviointiperuste ei nimittäin sen mukaan ole se, onko 1 prosentin tarkan kynnysarvon ylittävä tuonnin määrä eli 0,04 prosenttia merkityksellinen vai ei, vaan se, voidaanko 1,04 prosentin markkinaosuutta vastaavaa tuontia pitää kokonaisuudessaan merkityksettömänä. Jos tuonti, jonka määrä on 1,04 prosenttia markkinaosuudesta ja joka vastaa yli 350 000 tonnin vientiä, jonka arvo on yli 120 miljoonaa euroa, myydään polkumyyntihinnoilla ja hinnoilla, jotka ovat 30 prosenttia unionin tuottajien hintoja alhaisemmat, sen vaikutuksella on kantajan mukaan oltava merkitystä.

43      Vaikka komissiolla olisikin perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan nojalla harkintavaltaa poiketa 1 prosentin kynnysarvosta, riidanalainen asetus perustuu kantajan mukaan joka tapauksessa kahteen tekijään, jotka ovat vailla merkitystä, ja siinä sivuutetaan muita seikkoja, kuten polkumyynti sekä viitehintojen ja hintojen alittavuus, jotka ovat päinvastoin erittäin merkityksellisiä määritettäessä Serbian tuonnin vaikutusta unionin tuotannonalaan.

44      Kantajan mukaan myös näkemys siitä, että serbialainen vientiä harjoittava tuottaja oli ”hintaseuraaja”, on virheellinen, koska se ei perustu mihinkään tosiseikkoihin. Komission päätelmät perustuvat nimittäin sen mukaan yksinomaan monien erilaisten tuotteiden keskimääräisiin tuontihintoihin eivätkä tuotteiden täsmällisiin hintoihin. Sen selvittämiseksi, oliko serbialainen vientiä harjoittava tuottaja ”hintaseuraaja” vai ”hintajohtaja”, on kantajan mukaan määritettävä, millä hetkellä viejä on korottanut ja laskenut hintojaan muihin viejiin nähden. Riidanalaisessa asetuksessa ei sen mukaan analysoida tätä seikkaa.

45      Kantajan mukaan komissio on sitäkin suuremmalla syyllä väärässä käyttäessään perusteena keskimääräistä tuontihintaa, koska Serbiassa oli vain yksi vientiä harjoittava tuottaja, kun taas kahdessa neljästä muusta maasta niitä oli useita. Kantajan mukaan komission olisi pelkkien keskimääräisten hintojen lisäksi pitänyt ottaa huomioon niiden perusteena olevat muiden maiden yksittäisten viejien hinnat.

46      Kantajan mukaan hinnan alittavuutta koskeva vertailuanalyysi olisi lisäksi ollut suositeltavaa tehdä tuotevalvontakoodikohtaisesti, kuten komissio oli sen mukaan tehnyt neljästä muusta tutkimuksen kohteena olevasta maasta tulevan tuonnin osalta. Siltä osin kuin komissio totesi riidanalaisen asetuksen 238 perustelukappaleessa, ettei se ollut käyttänyt tällaisia tietoja, ”koska hintojen ja viitehintojen laskelmat ant[oi]vat vain tilannekuvan tutkimusajanjakson aikana eivätkä näin ollen mahdollista hintojen vertailua useamman vuoden kehityssuuntauksena”, kantaja korostaa, että perusasetuksen 3 artiklan 3 kohdassa säädetään nimenomaisesti, että on ”harkittava, onko polkumyynnillä tapahtuvan tuonnin osalta esiintynyt huomattavaa alihinnoittelua”. Tältä osin komission arvioinnissa ei kantajan mukaan otettu huomioon Serbiasta tulevan tuonnin korkeaa polkumyyntimarginaalia (38,7 prosenttia).

47      Komission riidanalaisen asetuksen 238 perustelukappaleessa (ks. edellä 46 kohta) esittämää syytä ei kantajan mukaan myöskään voida sovittaa yhteen niiden mainitun asetuksen 235 ja 236 perustelukappaleessa esitettyjen väitteiden kanssa, joissa komissio tukeutuu nimenomaisesti tutkimusajanjakson keskimääräisiin hintoihin.

48      Riidanalaisessa asetuksessa ei kantajan mukaan myöskään oteta huomioon sitä, että tuonnin määrä kasvoi yleisesti vuoden 2013 tasosta eli 0,48 prosentista 1,04 prosenttiin tutkimusajanjakson aikana.

49      Komissio ja väliintulija kiistävät nämä väitteet.

50      Perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdassa säädetään, että jos useammasta kuin yhdestä maasta tapahtuvaa tuotteen tuontia tutkitaan samanaikaisesti polkumyynnin vuoksi, tällaisen tuonnin vaikutuksia voidaan arvioida kumulatiivisesti vain, jos yhtäältä kustakin maasta tulevan tuonnin suhteen osoitettu polkumyyntimarginaali on 9 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua vähimmäistasoa suurempi ja jos yhdestäkään maasta tapahtuvan tuonnin määrä ei ole merkityksetön, ja toisaalta, jos tuonnin vaikutusten kumulatiivinen arviointi on asianmukaista, kun otetaan huomioon tuotavien tuotteiden väliset kilpailuedellytykset ja tuotavien tuotteiden ja yhteisön samankaltaisen tuotteen väliset kilpailuedellytykset.

51      Perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdassa säädetään siis kolmesta edellytyksestä eli vähimmäistasoa suuremmasta polkumyyntimarginaalista, tuonnin määrästä, joka ei ole merkityksetön, ja asianmukaisista kilpailuedellytyksistä, joiden kaikkien on täytyttävä, jotta useammasta kuin yhdestä maasta, jotka ovat samanaikaisesti polkumyyntitutkimuksen kohteena, tulevan tuonnin kumulatiivinen arviointi voidaan tehdä. Sitä vastoin kumulatiivisen arvioinnin poissulkemiseksi riittää, että yksi näistä kolmesta edellytyksestä jää täyttymättä.

52      Käsiteltävässä asiassa riidanalaisen asetuksen 228–240 perustelukappaleesta ilmenee, että komission päätelmä, jonka mukaan Serbiasta tulevaa tuontia ei pitänyt arvioida kumulatiivisesti neljän muun maan tuonnin kanssa, perustuu seuraaviin seikkoihin:

–        asianomaisista maista, mukaan lukien Serbiasta, tulevalle tuonnille määritetyt polkumyyntimarginaalit ylittivät perusasetuksen 9 artiklan 3 kohdassa säädetyn vähimmäistason

–        Serbiasta tulevan tuonnin määrä todettiin merkityksettömäksi

–        Serbian vientihinnat poikkesivat neljän muun asianomaisen maan vientihinnoista.

53      Riidanalaisen asetuksen 232 perustelukappaleesta ilmenee yhtäältä Serbiasta tulevien tuontimäärien osalta, että ne todettiin perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla merkityksettömiksi, kun otetaan huomioon, että Serbiasta tulevan tuonnin määrä supistui 427 558 tonnista vuonna 2015 noin 354 000 tonniin tutkimusajanjaksolla, mikä vastasi vain 1,04 prosentin markkinaosuutta.

54      Riidanalaisen asetuksen 232 perustelukappaleessa täsmennetään seuraavaa:

”Komission käytäntönä on pitää ’merkityksettömänä’ markkinaosuutta, joka jää vireillepanovaiheessa alle perusasetuksessa vahvistetun 1 prosentin kynnysarvon. Komissio katsoi tässä tapauksessa kuitenkin myös 1,04 prosentin osuuden merkityksettömäksi, sillä 0,04[:ää] prosenttia voidaan pitää merkityksettömänä, erityisesti kun Serbian tuontimäärät olivat suhteellisesti huomattavasti pienempiä kuin neljän muun maan. Serbian tuontimäärät olivat lähes puolet Brasiliasta, joka oli tuontimäärältään seuraavaksi pienin maa.”

55      Vastauksena kantajan väitteeseen, jonka mukaan ”Serbian vienti olisi arvioitava kumulatiivisesti neljän muun maan tuonnin kanssa, sillä Serbian vienti ylitti 1 prosentin vähimmäisarvon [ja] – – yhden prosentin kynnysarvoon ei ol[lut] mahdollista tehdä minkäänlaista poikkeusta riippumatta siitä, kuinka pieni siihen lisättävä prosenttiosuus olisi” (riidanalaisen asetuksen 233 perustelukappale), komissio lisäsi riidanalaisen asetuksen 234 perustelukappaleessa seuraavaa:

”Päätöksen siitä, arvioidaanko tuonti kumulatiivisesti, on perustuttava perusasetuksen 3 artiklan 3 kohdan vahvistettuihin edellytyksiin. Perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdassa ei säädetä minkään perusteen erityisestä painotuksesta. Vaikka onkin totta, että jostakin maasta tulevaa tuontia ei voida kumuloida, jos sen määrä on merkityksetön, päinvastainen tilanne ei merkitse, että tuonti olisi samasta syystä automaattisesti kumuloitava. Perusasetuksessa ei myöskään nimenomaisesti vahvisteta mitään vähäpätöisyyden kynnysarvoja. Vaikka perusasetuksen 5 artiklan 7 kohtaa voidaan käyttää merkityksettömiä vientimääriä koskevana ohjeena, 3 artiklan 4 kohtaan ei sisälly viittausta näihin raja-arvoihin. Sanamuoto sen sijaan antaa riittävästi joustavuutta, jotta komissio voi tehdä tapauskohtaisen tarkastelun ja ottaa huomioon sen, että 0,04 prosentin suuruinen ’ylimääräinen’ tuonti oli merkityksetöntä.”

56      Tuontimäärät (tonneina) ja markkinaosuudet (jotka määritettiin vertailemalla tuontimääriä unionin vapaiden markkinoiden kulutukseen) Serbian ja neljän muun maan osalta esitetään riidanalaisen asetuksen taulukossa 3 (ks. saman asetuksen 232 perustelukappale).

57      Riidanalaisen asetuksen taulukossa 4 esitetyistä tuontihinnoista komissio totesi kyseisen asetuksen 235 perustelukappaleessa yhtäältä, että ”vaikka myös Serbian keskimääräiset myyntihinnat laskivat tarkastelujakson aikana, sen keskimääräiset myyntihinnat tutkimusajanjakson aikana (365 euroa/tonni) olivat tutkimusajanjakson korkeimmat ja merkittävästi korkeammat kuin Brasilian, Iranin, Venäjän ja Ukrainan keskimääräiset myyntihinnat, jotka olivat keskimäärin 319–346 euroa/tonni”, ja toisaalta, että ”Serbian keskimääräiset myyntihinnat [olivat] merkittävästi korkeammat kuin keskimääräiset myyntihinnat neljästä muusta asianomaisesta maasta”.

58      Komissio lisäsi riidanalaisen asetuksen 236 perustelukappaleessa, että ”hinnoittelu yhdistettynä merkityksettömään määrään ant[oi] aiheen olettaa, että serbialainen vientiä harjoittava tuottaja o[li] pikemminkin seurannut hinnoittelua kuin itse määrännyt tarkasteltavana olevan tuotteen hinnoittelun”. Sen mukaan ”tästä o[li] esimerkkinä se, että hinnanlasku vuoden 2015 ja tutkimusajanjakson välillä o[li] myös suhteellisesti tarkasteltuna pienempi kuin neljän muun asianomaisen maan hinnanlasku”.

59      Komissio väitti tältä osin kirjallisessa menettelyssä, että ensimmäinen kanneperuste oli hylättävä tehottomana, koska kantaja ei kiistänyt päätelmää, jonka komissio oli tehnyt riidanalaisen asetuksen 235 ja 236 perustelukappaleessa perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan b alakohdan nojalla esitetyn arvioinnin perusteella ja joka oli riittävä peruste riidanalaiselle asetukselle, koska perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdassa säädetyt kolme edellytystä ovat kumulatiivisia.

60      On kuitenkin todettava ensinnäkin, että toisin kuin komissio kirjallisessa menettelyssä myös väittää, kantajan käsiteltävässä asiassa esittämän ensimmäisen kanneperusteen otsikko ei rajoittunut perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan a alakohtaan, vaan siinä viitattiin ainoastaan mainitun asetuksen 3 artiklan 4 kohtaan. Toiseksi on niin, että vaikka kantaja väittää, ettei riidanalaisessa asetuksessa todettu erilaisia kilpailuedellytyksiä yhtäältä Serbian ja neljän muun asianomaisen maan eikä toisaalta unionin ja näiden viiden maan välillä, tämä johtuu juuri siitä, että yhtäältä se riitauttaa viimeksi mainitun asetuksen 235 ja 236 perustelukappaleessa esitetyn arvioinnin ja toisaalta katsoo, ettei kyseisellä arvioinnilla ole merkitystä perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan a ja b alakohdan kannalta. Kolmanneksi on huomautettava, että komissio ei ole todennut selvästi ja yksiselitteisesti, ettei kumulatiivinen arviointi ollut asianmukainen Serbiasta tulevan tuonnin osalta, kun otetaan huomioon kilpailuedellytykset, vaikka se totesi sen erittäin täsmällisesti neljän muun maan osalta (ks. riidanalaisen asetuksen 241 perustelukappale).

61      Unionin yleisen tuomioistuimen istunnossa esittämään kysymykseen antamassaan vastauksessa komissio myönsi lisäksi, että myös viejien käyttämillä hinnoilla saattoi olla merkitystä tarkasteltaessa perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdassa säädettyä toista edellytystä (tuonnin määrä ei ole merkityksetön), täsmensi, että riidanalaisen asetuksen 235 ja 236 perustelukappale voidaan näin ollen myös ymmärtää ”laadulliseksi arvioinniksi”, jolla vahvistetaan viimeksi mainitun asetuksen 232–234 perustelukappaleessa esitetty Serbiasta tulevien tuontimäärien merkityksettömyyttä koskeva ”määrällinen arviointi”, ja totesi, että tästä näkökulmasta väite, jolla pyritään nyt käsiteltävän kanneperusteen hylkäämiseen tehottomana, ”o[li] menettänyt kohteensa”.

62      Näin ollen nyt käsiteltävää kanneperustetta ei pidä hylätä tehottomana, vaan on sitä vastoin tutkittava, onko se perusteltu ensinnäkin perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdassa säädetyn toisen edellytyksen (tuonnin määrä ei ole merkityksetön) kannalta.

63      Tältä osin on aluksi todettava, että toisin kuin perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan a alakohdan ensimmäisessä osassa, jossa ensimmäinen edellytys (polkumyyntimarginaali) määritellään täsmällisesti viittaamalla mainitun asetuksen 9 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuun vähimmäistasoon, joka on 2 prosenttia, perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan a alakohdan toisessa osassa, joka liittyy toiseen edellytykseen, ei esitetä mitään viittausta ja edellytetään ainoastaan, että yhdestäkään maasta tapahtuvan tuonnin määrä ei ole ”merkityksetön” tätä viimeksi mainittua termiä tarkemmin määrittelemättä.

64      Perusasetuksen 5 artiklan 7 kohdassa tosin säädetään, että menettelyä ei saa aloittaa sellaista maata vastaan, jonka tuonti edustaa alle 1 prosentin markkinaosuutta, elleivät tällaiset maat yhteensä edusta 3:a prosenttia tai enempää unionin kulutuksesta. Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin totesi 25.1.2017 antamassaan tuomiossa Rusal Armenal v. neuvosto (T‑512/09 RENV, EU:T:2017:26, 104 ja 105 kohta) 5,26 prosentin markkinaosuutta edustavan tuonnin yhteydessä, että kyseisellä säännöksellä pyrittiin nimenomaisesti selventämään olosuhteita, joissa tuonnin osuus unionin kulutuksesta oli liian pieni, jotta näiden tuontimäärien voitaisiin katsoa olevan polkumyynnin syy ja että edellä mainittu säännös ja perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan a alakohta olivat näin ollen toisiaan täydentäviä.

65      On kuitenkin yhtäältä niin – kuten kantaja sitä paitsi myöntää – että siltä osin kuin on kyse toisesta edellytyksestä (tuonnin määrä ei ole merkityksetön), perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan a alakohdassa ei viitata kyseisen asetuksen 5 artiklan 7 kohtaan eikä muuhun saman asetuksen säännökseen.

66      Komissio väittää toisaalta perustellusti, että perusasetuksen 5 artiklan 7 kohta koskee toista tutkimuksen vaihetta kuin kyseisen asetuksen 3 artiklan 4 kohta. Mainitun asetuksen 5 artiklan 7 kohdan viimeisessä virkkeessä nimittäin säädetään, että tässä säännöksessä tarkoitetussa tapauksessa menettelyä ei saa edes aloittaa. Sitä vastoin saman asetuksen 3 artiklan 4 kohta koskee tuontia, joka on sellaisen tutkimuksen kohteena, jonka komissio panee vireille menettelyn alettua (ks. kyseessä olevan asetuksen 6 artiklan 1 kohta).

67      Näin ollen vaikka, kuten komissio riidanalaisen asetuksen 234 perustelukappaleessa perustellusti totesi, perusasetuksen 5 artiklan 7 kohtaa voidaan käyttää merkityksettömiä vientimääriä koskevana ohjeena, tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kyseessä olevasta maasta peräisin olevaa tuontia, jonka markkinaosuus on yli 1 prosenttia, ei voitaisi viimeksi mainitun asetuksen 3 artiklan 4 kohdan yhteydessä pitää merkityksettömänä.

68      Tässä yhteydessä on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yhteisen kauppapolitiikan ja erityisesti kaupallisten suojatoimenpiteiden alalla sekä etenkin vahinkoa määritettäessä unionin toimielimillä on laaja harkintavalta, koska ne taloudelliset, poliittiset ja oikeudelliset tilanteet, joita toimielinten on arvioitava, ovat monitahoisia. Unionin tuomioistuinten harjoittaman valvonnan on siten kohdistuttava vain siihen, että menettelysääntöjä on noudatettu, että riidanalaisen valinnan perusteena olevat tosiseikat pitävät asiallisesti paikkansa ja ettei tosiseikkoja ole arvioitu ilmeisen virheellisesti ja ettei harkintavaltaa ole käytetty väärin (ks. vastaavasti tuomio 18.9.2012, Since Hardware (Guangzhou) v. neuvosto, T‑156/11, EU:T:2012:431, 134 ja 136 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

69      Käsiteltävässä asiassa Serbiasta tulevan tuonnin määrä vastasi 1,04 prosentin markkinaosuutta tutkimusajanjakson aikana ja oli siis hyvin lähellä tilannetta, jossa perusasetuksen 5 artiklan 7 kohdassa lähtökohtaisesti kielletään komissiota aloittamasta tutkimusta (eli ”alle 1 prosentin markkinaosuus”). Riidanalaisen asetuksen 232 perustelukappaleesta ilmenee lisäksi, että Serbian tuontimäärät olivat suhteellisesti huomattavasti pienempiä kuin neljästä muusta maasta tulevat määrät. Kuten samasta perustelukappaleesta nimenomaisesti ilmenee, ne olivat lähes puolet Brasiliasta, joka oli tuontimäärältään seuraavaksi pienin maa.

70      Näissä olosuhteissa, joiden aineellista paikkansapitävyyttä kantaja ei sitä paitsi ole kiistänyt, ei vaikuta siltä, että komissio olisi tehnyt tosiseikkoja koskevan ilmeisen arviointivirheen tai käyttänyt harkintavaltaa väärin edellä 68 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla.

71      On totta, että edellä 37 kohdassa mainitussa selittävässä huomautuksessa komissio selitti WTO:n elimille, että tuonnin vaikutusten kumulatiivisen arvioinnin edellytysten osalta ”[unioni] vahvist[i] viennin merkityksettömän tason suhteessa [perusasetuksen] 5 artiklan 7 kohtaan” ja että ”toisin sanoen tuontia pidet[tiin] merkityksettömänä, jos sen markkinaosuus o[li] alle 1 prosenttia, ellei tällaisten maiden yhteinen markkinaosuus useita maita koskevassa tutkimuksessa ole 3:a prosenttia tai enemmän”.

72      Lisäksi komissio viittaa käytännössään säännöllisesti perusasetuksen 5 artiklan 7 kohtaan mainitun asetuksen 3 artiklan 4 kohdan yhteydessä.

73      Niiden esimerkkien lisäksi, jotka kantaja mainitsi ja joissa komissio viittasi joko suoraan perusasetuksen 5 artiklan 7 kohtaan todetessaan, että ”yhdenkään maan tuonnin määrä ei ole [tässä säännöksessä] tarkoitetulla tavalla merkityksetön” eli se saavuttaa 1 prosentin kynnysarvon unionin kulutuksesta ja että ”kahden edellä mainitun tuottajan tuonnin määrä oli tutkimusajanjakson aikana vähäinen: selvästi alle 1 prosenttia yhteisön kulutuksesta”, komissio viittasi mainittuun säännökseen samalla tavoin myös tietyissä muissakin asioissa (ks. esim. ensimmäisen esimerkkitapauksen osalta väliaikaisen polkumyyntitullin käyttöön ottamisesta tiettyjen Kiinan kansantasavallasta, Japanista, Korean tasavallasta, Venäjän federaatiosta ja Amerikan yhdysvalloista peräisin olevien piiseosteisesta sähköteknisestä teräksestä valmistettujen raesuunnattujen levyvalmisteiden tuonnissa 12.5.2015 annetun komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/763 (EUVL 2015, L 120, s. 10) 127 perustelukappale ja Vietnamista ja Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien tiettyjen jalkineiden, joiden päälliset ovat nahkaa, tuonnissa käyttöön otettavasta lopullisesta polkumyyntitullista, sellaisena kuin se on laajennettuna koskemaan Macaon erityishallintoalueelta lähetettyjen tiettyjen jalkineiden, joiden päälliset ovat nahkaa, tuontia riippumatta siitä, onko niiden alkuperämaaksi ilmoitettu Macaon erityishallintoalue, neuvoston asetuksen (EY) N:o 384/96 11 artiklan 2 kohdan mukaisen toimenpiteiden voimassaolon päättymistä koskevan tarkastelun seurauksena 22.12.2009 annetun neuvoston täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 1294/2009 (EUVL 2009, L 352, s. 1) 217 perustelukappale; toisen esimerkkitapauksen osalta Kiinasta, Korean tasavallasta, Malesiasta ja Thaimaasta peräisin olevien väritelevisioiden katodisädeputkien tuontia koskevan polkumyynnin vastaisen menettelyn päättämisestä 15.11.2006 tehdyn komission päätöksen 2006/781/EY (EUVL 2006, L 316, s. 18) 76 perustelukappale ja kolmannen esimerkkitapauksen osalta väliaikaisen polkumyyntitullin käyttöönotosta Venäjältä, Trinidad ja Tobagosta ja Amerikan yhdysvalloista peräisin olevien urean ja ammoniumnitraatin seosten tuonnissa 10.4.2019 annetun komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2019/576 (EUVL 2019, L 100, s. 7) 115 perustelukappale, lopullisen polkumyyntitullin käyttöön ottamisesta tiettyjen Kiinan kansantasavallasta ja Taiwanista peräisin olevien ruostumattomasta teräksestä valmistettujen viimeisteltyjen tai viimeistelemättömien tyssähitsauksessa käytettävien putkien liitososien tuonnissa 26.1.2017 annetun komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/141 (EUVL 2017, L 22, s. 14) 168 perustelukappale ja väliaikaisen polkumyyntitullin käyttöönotosta tiettyjen Kiinan kansantasavallasta ja Venäjän federaatiosta peräisin olevien kylmävalssattujen teräslevytuotteiden tuonnissa 10.2.2016 annetun komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2016/181 (EUVL 2016, L 37, s. 1) 109 perustelukappale).

74      Lisäksi on todettava, että vaikka komissio ei myöskään muissa asioissa viitannut nimenomaisesti perusasetuksen 5 artiklan 7 kohtaan, se viittasi kuitenkin vähimmäistasoon tai ‑arvoon, siis todennäköisesti mainitussa säännöksessä säädettyyn kynnysarvoon (ks. esim. lopullisen polkumyyntitullin käyttöönotosta Venäjältä ja Ukrainasta peräisin olevien tiettyjen raudasta tai teräksestä valmistettujen saumattomien putkien tuonnissa asetuksen (EY) N:o 1225/2009 11 artiklan 2 kohdan mukaisen toimenpiteiden voimassaolon päättymistä koskevan tarkastelun jälkeen sekä toimenpiteiden voimassaolon päättymistä koskevan tarkastelumenettelyn päättämisestä Kroatiasta peräisin olevien tiettyjen raudasta tai teräksestä valmistettujen saumattomien putkien tuonnin osalta 26.6.2012 annetun neuvoston täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 585/2012 (EUVL 2012, L 174, s. 5) 89 perustelukappale ja lopullisen polkumyyntitullin käyttöönotosta sellaisten tiettyjen raudasta tai seostamattomasta teräksestä valmistettujen hitsattujen putkien tuonnissa, jotka ovat peräisin Valko-Venäjältä, Kiinan kansantasavallasta ja Venäjältä, asetuksen (EY) N:o 384/96 5 artiklan mukaisen menettelyn jälkeen, jotka ovat peräisin Thaimaasta, saman asetuksen 11 artiklan 2 kohdan mukaisen toimenpiteiden voimassaolon päättymistä koskevan tarkastelun jälkeen, jotka ovat peräisin Ukrainasta, saman asetuksen 11 artiklan 2 kohdan mukaisen toimenpiteiden voimassaolon päättymistä koskevan tarkastelun ja 11 artiklan 3 kohdan mukaisen välivaiheen tarkastelun jälkeen sekä menettelyjen päättämisestä Bosniasta ja Hertsegovinasta sekä Turkista peräisin olevan saman tuotteen tuonnin osalta 16.12.2008 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1256/2008 (EUVL 2008, L 343, s. 1) 236 perustelukappale).

75      Sitä vastoin tapaukset, joissa komissio vain totesi, että kyseessä olevan tuonnin määrä ei ollut perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla merkityksetön, eikä viitannut kyseisen asetuksen 5 artiklan 7 kohtaan eikä vähimmäistasoon tai ‑arvoon, ovat pikemminkin harvinaisia, etenkin sen viimeaikaisessa käytännössä (ks. esim. väliaikaisen polkumyyntitullin käyttöönotosta Indonesiasta, Intiasta, Malesiasta, Korean tasavallasta, Taiwanista ja Thaimaasta peräisin olevan tietynlaisen polyeteenitereftalaatin (PET) tuonnissa 4.8.2000 annetun komission asetuksen (EY) N:o 1742/2000 (EYVL 2000, L 199, s. 48) 105 perustelukappale; väliaikaisen polkumyyntitullin käyttöönotosta Intiasta ja Korean tasavallasta peräisin olevien polyesterikatkokuitujen tuonnissa 6.7.2000 annetun komission asetuksen (EY) N:o 1472/2000 (EYVL 2000, L 166, s. 1) 65 perustelukappale ja väliaikaisen polkumyyntitullin käyttöönottamisesta Intiasta ja Ukrainasta peräisin olevan kaliumpermanganaatin tuonnissa 23.1.1998 annetun komission asetuksen (EY) N:o 178/98 (EYVL 1998, L 19, s. 23) 32 perustelukappale).

76      Kuten komissio kuitenkin perustellusti toteaa, sellaisen asetuksen lainmukaisuus, jolla otetaan käyttöön polkumyyntitulleja tai – kuten käsiteltävässä asiassa – päätetään menettely ottamatta käyttöön polkumyyntitulleja, on arvioitava oikeussääntöjen ja erityisesti perusasetuksen säännösten perusteella eikä komission ja neuvoston väitetyn aikaisemman päätöskäytännön perusteella (ks. vastaavasti tuomio 18.10.2016, Crown Equipment (Suzhou) ja Crown Gabelstapler v. neuvosto, T‑351/13, ei julkaistu, EU:T:2016:616, 107 kohta).

77      Edellä 37 kohdassa mainitun selittävän huomautuksen osalta komissio väittää myös perustellusti, ettei mainittua asiakirjaa voida pitää suuntaviivoina, joista seuraisi, että se rajoittaa itse harkintavaltaansa 25.10.2005 annetun tuomion Groupe Danone v. komissio (T‑38/02, EU:T:2005:367) 138 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla. Tästä WTO:n komitealle osoitetusta asiakirjasta nimittäin ilmenee, että komission tavoitteena ei ollut rajoittaa sillä perusasetuksen puitteissa olevaa harkintavaltaa vaan ainoastaan ilmoittaa WTO:n elimille tavanomaisesta käytännöstään.

78      Koska perusasetuksessa lisäksi säädetään, että tuonnin jäädessä alle mainitun asetuksen 5 artiklan 7 kohdassa säädetyn 1 prosentin kynnysarvon vain yhtä maata koskevassa tutkimuksessa menettelyä ei saa aloittaa (kyseisen asetuksen 5 artiklan 7 kohta) ja vahinkoa pidetään tavallisesti merkityksettömänä (saman asetuksen 9 artiklan 3 kohta), on loogista, että komissio käyttää tätä kynnysarvoa vertailukohtana arvioitaessa sitä, onko tuonnin määrä kyseessä olevan asetuksen 3 artiklan 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla merkityksetön, mutta ei kuitenkaan katso, että mainittua kynnysarvoa sovelletaan kyseisen säännöksen yhteydessä.

79      Lisäksi väliintulijan väliintulokirjelmän 28 kohdassa mainitsemista kolmesta säädöksestä kaksi – vaikka ne liittyvätkin eri asiayhteyteen (tarkastelumenettely ja syy-yhteyden tutkiminen) – osoittaa selvästi, että komissio oli jo valmis pitämään vähäisenä, jopa merkityksettömänä, tuontia, jonka markkinaosuus on yli 1 prosenttia (ks. erityisesti polkumyyntitoimenpiteiden kumoamisesta tiettyjen Venäjän federaatiosta peräisin olevien rauta- tai teräsköysien ja ‑kaapelien tuonnissa asetuksen (EY) N:o 1225/2009 11 artiklan 2 kohdan mukaisen toimenpiteiden voimassaolon päättymistä koskevan tarkastelun jälkeen 12.12.2013 annetun neuvoston täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 1342/2013 (EUVL 2013, L 338, s. 1) 51, 52 ja 79 perustelukappale ja väliaikaisen polkumyyntitullin käyttöönotosta tiettyjen Tšekistä, Puolasta, Thaimaasta, Turkista ja Ukrainasta peräisin olevien raudasta tai seostamattomasta teräksestä valmistettujen hitsattujen putkien tuonnissa 26.3.2002 annetun komission asetuksen (EY) N:o 540/2002 (EYVL 2002, L 83, s. 3) 162–166 perustelukappale).

80      Näin ollen komissio saattoi käsiteltävässä asiassa ilmeistä arviointivirhettä tekemättä katsoa, että Serbiasta tulevan tuonnin määrä pysyi perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla merkityksettömänä siitä huolimatta, että tuonti kasvoi vuoden 2013 tasosta eli 0,48 prosentista 1,04 prosenttiin tutkimusajanjakson aikana. Vaikka mainitun asetuksen 3 artiklan 3 kohdasta ilmenee, että polkumyynnillä tapahtuvan tuonnin määrän osalta on tutkittava, onko mainittu tuonti lisääntynyt merkittävästi joko absoluuttisesti tai suhteessa unionin tuotantoon tai kulutukseen silloin kun – kuten nyt käsiteltävässä asiassa – tällaisesta (suhteellisesti tarkasteltuna jopa merkittävästä) kasvusta johtuva määrä pysyy merkityksettömänä, tämä kasvu ei voi vaikuttaa komission kyseisen asetuksen 3 artiklan 4 kohdan a alakohdan nojalla tekemän päätöksen lainmukaisuuteen.

81      Lisäksi komissio saattoi riidanalaisen asetuksen 248 perustelukappaleessa perustellusti katsoa sen, että Serbian keskimääräiset myyntihinnat tutkimusajanjakson aikana olivat huomattavasti korkeammat kuin neljän muun asianomaisen maan, olevan lisäosoitus siitä, että tuonnin näin vähäinen määrä ei voi aiheuttaa vahinkoa unionin tuotannonalalle.

82      Tältä osin on huomattava, että sen selvittäminen, onko tuonnin määrä perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan a alakohdassa (jossa säädetään edellytykset sille, että useammasta kuin yhdestä maasta tapahtuvaa tuotteen tuontia voidaan tutkia samanaikaisesti polkumyynnin vuoksi) tarkoitetulla tavalla merkityksetön, ei rajoitu vain kysymykseen tämän määrän suuruudesta (edes suhteellisesti tarkasteltuna unionin markkinoihin tai muista maista peräisin oleviin tuontimääriin nähden) vaan ulottuu myös sen laatuun, toisin sanoen muihin sellaisiin seikkoihin, jotka osoittavat kyseisen määrän mahdollisesti aiheuttamat vaikutukset.

83      On kuitenkin todettava, että vastauksessaan unionin yleisen tuomioistuimen istunnossa esittämään kysymykseen komissio väitti perustellusti, että silloin kun tietystä maasta peräisin olevaan tuontiin, jonka määrä vastaa vähäistä markkinaosuutta, liittyvät hinnat ovat korkeat, pelkästään tämä seikka voi vahvistaa kyseisen määrän olevan merkityksetön, eikä mainittuja hintoja ole tarpeen analysoida perusteellisemmin, kuten kantaja nyt käsiteltävässä asiassa vaatii (ks. edellä 42–44 kohta).

84      On lisättävä, että nyt käsiteltävässä asiassa Serbiasta peräisin olevaan tuontiin liittyvät hinnat olivat koko tarkastelujakson ajan korkeammat kuin neljän muun maan hinnat (ks. riidanalaisen asetuksen taulukko 4).

85      Näin ollen on hylättävä kantajan väitteet, jotka koskevat toista edellytystä (tuontimäärä, joka ei ole merkityksetön), ja siten – koska perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdassa säädetyt edellytykset ovat kumulatiivisia – ensimmäinen kanneperuste kokonaisuudessaan, eikä ole tarpeen tutkia toiseksi, saattoiko komissio riidanalaisen asetuksen 235 ja 236 perustelukappaleessa esitettyjen seikkojen perusteella myös päätellä, ettei tuonnin vaikutusten kumulatiivinen arviointi ollut asianmukaista, kun otetaan huomioon perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdan b alakohdassa tarkoitetut kilpailuedellytykset.

 Toinen kanneperuste, jonka mukaan komissio teki ilmeisen arviointivirheen ja oikeudellisen virheen katsoessaan, että kaupan suojatoimenpiteet Serbian tasavaltaa vastaan olivat ”tarpeettomia” myös siinä tapauksessa, ettei tuontia kumuloida

86      Kantaja väittää, että vaikka oletettaisiin, että komissio saattoi perustellusti olla kumuloimatta Serbiasta peräisin olevaa tuontia neljän muun maan tuonnin kanssa, sen olisi pitänyt tutkia, oliko Serbiasta tuleva polkumyynnillä tapahtuva tuonti yksinään vaikuttanut unionin tuotannonalalle aiheutuneeseen merkittävään vahinkoon.

87      Kantaja katsoo, että kun otetaan huomioon erityisesti perusasetuksen 16 perustelukappale, kyseisen asetuksen 9 artiklan 2 kohtaa on tulkittava sen unionin polkumyyntilainsäädännön yleisen tavoitteen valossa, joka on kolmansien maiden vientiä harjoittavien tuottajien polkumyyntikäytäntöjen unionin tuotannonalalle aiheuttamien merkittävien vahinkojen estäminen.

88      Koska perusasetuksen 9 artiklan 3 kohdassa säädetään, että ”[mainitun asetuksen] 5 artiklan 9 kohdan mukaisesti aloitettujen menettelyjen osalta vahinkoa tavallisesti pidetään merkityksettömänä, jos tutkimuksen kohteena oleva tuonti edustaa pienempää määrää kuin [kyseisen asetuksen] 5 artiklan 7 kohdassa esitetyt määrät”, saman asetuksen 9 artiklan 3 kohdan perusteella ei kantajan mukaan voida päätellä, että kyseisen asetuksen 5 artiklan 7 kohdan mukaisen 1 prosentin kynnysarvon hyvin vähän ylittävää tuontia voidaan lähtökohtaisesti pitää tuontina, jonka aiheuttama vahinko on merkityksetön. Tästä voidaan sen mukaan päätellä ainoastaan, että merkityksetöntä tuontia, siltä osin kuin se alittaa mainitun kynnyksen, voidaan tai ei voida pitää tuontina, jonka aiheuttama vahinko on merkityksetön.

89      Kantajan mukaan perusasetuksen 3 artiklassa annetaan tältä osin tärkeitä ohjeita vahingon määrittämisestä. Kantaja väittää lisäksi vaatineensa Serbiasta peräisin olevaan tuontiin liittyvien vahinkojen riippumatonta arviointia 4.8.2017 annetusta täydentävästä lopullisesta ilmoitusasiakirjasta esittämissään huomautuksissa.

90      Tästä huolimatta komissio otti kantajan mukaan hätiköidysti kantaa kysymykseen Serbian tasavaltaa vastaan toteutettavien toimenpiteiden tarpeellisuudesta. Kantajan mukaan se ei tutkinut – kuten sen olisi pitänyt tehdä – olisiko Serbiasta peräisin oleva tuonti voinut itsessään vaikuttaa merkittävän vahingon syntymiseen, kun otetaan huomioon perusasetuksen 3 artiklassa mainitut arvioinnin perusteena olevat seikat eli korkea polkumyyntimarginaali (38,7 prosenttia), hintojen ja viitehintojen alittavuutta koskevat tiedot ja tuontimäärien kokonaiskasvu (vuoden 2013 tasosta eli 0,48 prosentista 1,04 prosenttiin tutkimusajanjakson aikana). Sen mukaan riidanalaisen asetuksen 240 ja 248 perustelukappaleesta ilmenee selvästi, että ainoa syy, jonka perusteella komissio totesi, etteivät Serbiasta tulevaa tuontia koskevat toimenpiteet olleet tarpeen, oli se, että kyseinen tuonti oli vähimmäistasoa. Tämä väite on kantajan mukaan virheellinen, koska mainittu tuonti vastaa sen mukaan 1,04 prosentin markkinaosuutta, joka ylittää selvästi määritellyn 1 prosentin kynnysarvon.

91      Kantajan mukaan keskimääräiset hinnat, jotka mainitaan tässä yhteydessä riidanalaisen asetuksen 248 perustelukappaleessa, antavat ainoastaan osittaisen kuvan tilanteesta, koska Serbian ainoan tuottajan myyntihinnat olivat tosiasiallisesti vertailukelpoisia tiettyjen muiden sellaisten tuottajien hintoihin nähden, joiden katsottiin aiheuttaneen vahinkoa unionin tuottajille ja joille komissio oli määrännyt polkumyyntitulleja.

92      Sillä, että serbialainen vientiä harjoittava tuottaja olisi mahdollisesti ”hintaseuraaja”, ei kantajan mukaan ole merkitystä. Vahinko aiheutuu sen mukaan kilpailevien tuotteiden hinnoittelusta siten, että niiden hinnat alittavat unionin tuotannonalan hinnat. Kantajan mukaan on niin, että jos Serbian hinnat todella alittivat unionin hinnat, ei ole merkitystä sillä, seurasiko serbialainen tuottaja muiden (polkumyyntihintoja käyttävien) tuottajien hintoja vai aiheuttiko se hintojen laskun. Sen mukaan unionin tuotannonalalle olisi aiheutunut vahinkoa kummassakin tapauksessa. Kun kyse on polkumyynnistä, vahingosta ja syy-yhteydestä, komission on kantajan mukaan otettava käyttöön tulleja syrjimättömällä tavalla mistä tahansa tulevan tuonnin osalta. Kantajan mukaan komissio ei etenkään sen jälkeen, kun serbialainen tuottaja siirtyi erään Kiinan kansantasavallan omistaman yhtiön määräysvaltaan, voi väittää, että Serbian hintoihin liittyvä ongelma ratkaistaisiin automaattisesti ottamalla käyttöön toimenpiteitä neljää muuta asianomaista valtiota vastaan, sillä serbialainen vientiä harjoittava tuottaja on kantajan mukaan ”hintaseuraaja”.

93      Se, että Serbian tuonti tutkittiin pintapuolisesti ja vain osittain, vahvistaa kantajan mukaan yleistä käsitystä siitä, että komission päätös menettelyn päättämisestä Serbian osalta ei perustunut sovellettaviin oikeussääntöihin vaan muihin (luonteeltaan poliittisiin) näkökohtiin, joilla ei kuitenkaan ole mitään merkitystä sen arvioinnin yhteydessä, joka on tehtävä perusasetuksen nojalla. Lisäksi se, että muut riidanalaisessa asetuksessa esitetyt perusteet puuttuvat, merkitsee kantajan mukaan SEUT 296 artiklan rikkomista.

94      Komissio, jota väliintulija tukee, kiistää nämä väitteet.

95      Perusasetuksen 9 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä virkkeessä säädetään, että jos suojatoimenpiteet ovat tarpeettomia, tutkimus tai menettely on päätettävä.

96      Perusasetuksen 9 artiklan 3 kohdassa, sellaisena kuin se oli voimassa riidanalaisen asetuksen antamispäivänä, säädetään, että mainitun asetuksen 5 artiklan 9 kohdan mukaisesti aloitettujen menettelyjen osalta vahinkoa pidetään tavallisesti merkityksettömänä, jos tutkimuksen kohteena oleva tuonti edustaa pienempää määrää kuin kyseisen asetuksen 5 artiklan 7 kohdassa esitetyt määrät Nämä samat menettelyt päätetään välittömästi, jos vahvistetaan, että polkumyyntimarginaali prosentteina vientihinnasta on vähemmän kuin 2 prosenttia edellyttäen, että ainoastaan tutkimus päätetään, jos yksittäisen viejän marginaali on vähemmän kuin 2 prosenttia, ja että menettely koskee edelleen viejiä ja niitä voidaan tutkia uudelleen myöhemmässä tarkastelussa, joka tehdään kyseessä olevan maan osalta perusasetuksen 11 artiklan nojalla.

97      Käsiteltävässä asiassa kantaja väittää lähinnä yhtäältä, että päätös menettelyn päättämisestä Serbiasta peräisin olevan tuonnin osalta perustuu kyseisen tuonnin pintapuoliseen ja osittaiseen tutkimiseen, ja toisaalta, että muiden kuin riidanalaisen asetuksen perustelukappaleissa mainittujen perusteiden puuttuminen merkitsee SEUT 296 artiklan rikkomista.

98      SEUT 296 artiklan rikkomista koskevan väitteen osalta vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että mainitussa määräyksessä edellytetyistä perusteluista on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmettävä kyseisen toimenpiteen tehneen unionin toimielimen päättely siten, että niille, joita toimenpide koskee, selviävät sen syyt, jotta ne voivat puolustaa oikeuksiaan, ja että unionin tuomioistuin voi tutkia toimenpiteen laillisuuden (ks. tuomio 25.1.2017, Rusal Armenal v. neuvosto, T‑512/09 RENV, EU:T:2017:26, 139 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

99      Perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, koska esitettyjä perusteluja on arvioitava paitsi päätöksen sanamuodon myös asiayhteyden ja kaikkien asiaa koskevien oikeussääntöjen perusteella. Riittää, että toimen laatija esittää tosiseikat ja oikeudelliset seikat, jotka ovat olennaisen tärkeitä asetuksen rakenteessa (ks. vastaavasti tuomio 25.1.2017, Rusal Armenal v. neuvosto, T‑512/09 RENV, EU:T:2017:26, 140 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

100    Erityisesti on todettava, että toimielimet eivät ole velvollisia ottamaan kantaa kaikkiin niiden, joita asia koskee, niille esittämiin väitteisiin, vaan riittää, että ne esittävät ne tosiseikat ja oikeudelliset huomiot, joilla on olennainen merkitys päätöksen kannalta (ks. tuomio 25.1.2017, Rusal Armenal v. neuvosto, T‑512/09 RENV, EU:T:2017:26, 141 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

101    Käsiteltävässä asiassa riidanalaisen asetuksen, joka annettiin polkumyyntimarginaalien, Serbiasta peräisin olevien tuontimäärien ja Serbian vientihintojen analysoinnin jälkeen, 240 perustelukappaleessa todetaan, että ”tämän vuoksi komissio päätteli, että Serbiasta tulevaa tuontia ei pitäisi kumuloida muista neljästä asianomaisesta maasta tulevan tuonnin kanssa”, että ”päätelmästä, jonka mukaan Serbiasta tuleva tuonti oli vähimmäistasoa, seura[si], että suojatoimenpiteet o[li]vat tarpeettomia Serbiasta peräisin olevan tarkasteltavana olevan tuotteen osalta” ja että ”perusasetuksen 9 artiklan 2 kohdan mukaisesti menettely o[li] näin ollen päätettävä Serbiasta peräisin olevan tuonnin osalta”.

102    Lisäksi riidanalaisen asetuksen 248 perustelukappaleen ensimmäisessä luetelmakohdassa todetaan, että ”Serbian tuontimäärien todettiin olevan vähimmäistasoa. Näin ollen ne ovat merkityksettömiä eivätkä voi aiheuttaa vahinkoa unionin tuotannonalalle” ja että ”se, että Serbian keskimääräiset myyntihinnat tutkimusajanjakson aikana olivat huomattavasti korkeammat kuin neljän muun asianomaisen maan keskimääräiset myyntihinnat, o[li] lisäosoitus siitä, että tämä vähäinen tuontimäärä ei voi aiheuttaa vahinkoa unionin tuotannonalalle”.

103    On kuitenkin todettava, että riidanalaisen asetuksen 240 ja 248 perustelukappaleesta ilmenee selkeästi ja yksiselitteisesti komission päättely, joka koskee tarvetta toteuttaa perusasetuksen 9 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja suojatoimenpiteitä Serbiasta peräisin olevan tuonnin osalta.

104    Kysymys siitä, saattoiko komissio päättää menettelyn lopettamisesta Serbiasta tulevan tuonnin osalta pelkästään riidanalaisen asetuksen 240 ja 248 perustelukappaleessa yksilöityjen seikkojen perusteella, vai olisiko sen pitänyt tässä yhteydessä tutkia muita seikkoja, kuten (korkea) polkumyyntimarginaali, hintojen ja viitehintojen alittavuutta koskevat tiedot ja mainitun tuonnin kokonaismäärän kasvu, ja sen johdosta perustella mainittu asetus näiden muiden seikkojen osalta, kuuluu asian aineellisen sisällön ja näin ollen kyseisen tuonnin pintapuolista ja osittaista tutkimista koskevan väitteen, sellaisena kuin se esitetään edellä 97 kohdassa, tarkastelun alaan.

105    Lisäksi on todettava, että komissio perusteli riidanalaisen asetuksen 237–239 perustelukappaleessa nimenomaisesti hintojen ja viitehintojen alittavuutta koskevien tietojen huomiotta jättämistä serbialaisen vientiä harjoittavan tuottajan osalta. Mainitun asetuksen 230 perustelukappaleesta ja taulukosta 3 ilmenee kyseisen tuottajan polkumyyntimarginaalien ja tuonnin kokonaismäärän kasvun osalta yhtäältä, että komissio oli tietoinen siitä, että kyseiset marginaalit ylittivät perusasetuksen 9 artiklan 3 kohdassa säädetyn vähimmäistason ja toisaalta, että se oli tietoinen kyseisestä kasvusta.

106    SEUT 296 artiklan rikkomista koskeva väite on näin ollen hylättävä.

107    Riidanalaisen asetuksen 240 perustelukappaleesta ja 2 artiklasta ilmenee sen väitteen osalta, joka koskee Serbiasta tulevan tuonnin pintapuolista ja osittaista tutkimista, että komission päätös Serbiasta tulevaa tuontia koskevan polkumyynnin vastaisen menettelyn päättämisestä perustuu perusasetuksen 9 artiklan 2 kohtaan ja päätelmään, jonka mukaan ”Serbiasta tuleva tuonti oli vähimmäistasoa”.

108    Riidanalaisen asetuksen 248 perustelukappaleessa komissio lisäsi, että ”se, että Serbian keskimääräiset myyntihinnat tutkimusajanjakson aikana olivat huomattavasti korkeammat kuin neljän muun asianomaisen maan keskimääräiset myyntihinnat, o[li] lisäosoitus siitä, että tämä vähäinen tuontimäärä ei voi aiheuttaa vahinkoa unionin tuotannonalalle”.

109    Vaikka tämä voi vaikuttaa ”pintapuoliselta ja osittaiselta” erityisesti sen vuoksi, että komission perusasetuksen 9 artiklan 2 kohdan nojalla tekemä päätös perustui samoihin seikkoihin kuin sen viimeksi mainitun asetuksen 3 artiklan 4 kohdan nojalla tekemä päätös, tämä ei tee riidanalaisen asetuksen 2 artiklasta lainvastaista seuraavista syistä.

110    Perusasetuksen 9 artiklan 2 kohdassa säädetään, että tutkimus tai menettely on päätettävä, ”jos suojatoimenpiteet ovat tarpeettomia”, täsmentämättä niitä olosuhteita, joissa tämä oletus on katsottava vahvistetuksi.

111    Tästä syystä perusasetuksen 9 artiklan 2 kohdassa jätetään komissiolle tiettyä harkintavaltaa.

112    Kuten edellä 68 kohdassa jo todettiin, vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että yhteisen kauppapolitiikan ja erityisesti kaupallisten suojatoimenpiteiden alalla sekä etenkin vahinkoa (jonka on perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan mukaan oltava merkittävä) määritettäessä unionin toimielimillä on laaja harkintavalta, koska ne taloudelliset, poliittiset ja oikeudelliset tilanteet, joita toimielinten on arvioitava, ovat monitahoisia. Unionin tuomioistuinten harjoittaman valvonnan on siten kohdistuttava vain siihen, että menettelysääntöjä on noudatettu, että riidanalaisen valinnan perusteena olevat tosiseikat pitävät asiallisesti paikkansa ja ettei tosiseikkoja ole arvioitu ilmeisen virheellisesti ja ettei harkintavaltaa ole käytetty väärin.

113    Lähtökohtaisesti päätöksen siitä, onko tietyssä tapauksessa otettava käyttöön polkumyyntitulli, olisi tosin perustuttava erityisesti polkumyynnin (perusasetuksen 2 artikla) ja vahingon (mainitun asetuksen 3 artikla) olemassaoloa koskevaan yksityiskohtaiseen analyysiin.

114    Perusasetuksen sanamuodosta ilmenee kuitenkin, ettei tällaista yksityiskohtaista analyysiä aina edellytetä ja että tutkimuksen tai menettelyn päättäminen voi olla välttämätöntä muun muassa yksinomaan polkumyyntimarginaalin tai tuontimäärien perusteella. Perusasetuksen 9 artiklan 3 kohdan mukaan menettelyt päätetään välittömästi, jos vahvistetaan, että polkumyyntimarginaali prosentteina vientihinnasta on vähemmän kuin 2 prosenttia. Saman säännöksen mukaan vahinkoa pidetään tavallisesti merkityksettömänä, jos tutkimuksen kohteena oleva tuonti edustaa pienempää määrää kuin kyseisen asetuksen 5 artiklan 7 kohdassa esitetyt määrät.

115    Käsiteltävässä asiassa riidanalaisen asetuksen 240 ja 248 perustelukappaleesta ilmenee yhtäältä, että juuri yhdellä näistä seikoista eli Serbiasta tulevan tuonnin määrällä oli keskeinen merkitys komission päättelyssä.

116    Riidanalaisen asetuksen 232 perustelukappaleesta ilmenee toisaalta, että Serbiasta tulevan tuonnin määrä vastasi 1,04 prosentin markkinaosuutta tutkimusajanjakson aikana.

117    Tutkimusajanjakson aikainen 1,04 prosentin markkinaosuus, jonka aineellista paikkansapitävyyttä kantaja ei ole kiistänyt, on kuitenkin hyvin lähellä (1 prosentin) rajaa, jonka alittuessa kolmannesta maasta peräisin olevan tuonnin aiheuttamaa vahinkoa pidetään perusasetuksen 9 artiklan 3 kohdan, luettuna yhdessä kyseisen asetuksen 5 artiklan 7 kohdan kanssa, nojalla tavallisesti merkityksettömänä.

118    Lisäksi, kuten edellä 108 kohdassa jo todettiin (ks. myös edellä 57, 58 ja 81 kohta), riidanalaisesta asetuksesta ilmenee (ks. 235, 236 ja 248 perustelukappale), että Serbian keskimääräiset myyntihinnat olivat korkeammat kuin neljän muun asianomaisen maan ja että komissio katsoi tältä osin kyseisen seikan olevan lisäosoitus siitä, että tämä vähäinen tuontimäärä ei voi aiheuttaa vahinkoa unionin tuotannonalalle.

119    Tästä seuraa, että toisin kuin pelkästään riidanalaisen asetuksen 240 perustelukappaleen sanamuodosta voitaisiin päätellä, toteamus, jonka mukaan suojatoimenpiteiden käyttöön ottaminen Serbiasta tulevaa tuontia vastaan ei ollut tarpeen, ei perustunut yksinomaan näiden tuontimäärien ”vähimmäistasoon” vaan tämän ja edellä 118 kohdassa mainitun seikan väliseen vuorovaikutukseen.

120    On kuitenkin todettava, että edellä 83 ja 84 kohdassa esitettyjä syitä vastaavista syistä komissio saattoi tämän vuorovaikutuksen perusteella pätevästi päätellä, ettei ollut tarpeen ottaa käyttöön suojatoimenpiteitä sellaisen tuonnin osalta, jonka määrä tosin ylitti perusasetuksen 9 artiklan 3 kohdassa säädetyn kynnysarvon mutta oli nyt käsiteltävän asian tavoin hyvin lähellä tätä arvoa.

121    Tässä tapauksessa ei ole osoitettu, että komissio olisi ylittänyt harkintavaltansa, joka sillä oli sovellettaessa perusasetuksen 9 artiklan 2 kohtaa.

122    Näin ollen väite, joka koskee Serbiasta peräisin olevan tuonnin pintapuolista ja osittaista tutkimista, ja siten toinen kanneperuste kokonaisuudessaan, on hylättävä perusteettomina.

 Kolmas kanneperuste, jonka mukaan komissio rikkoi perusasetuksen 20 artiklan 2 kohtaa, loukkasi kantajan tiedonsaantioikeutta ja puolustautumisoikeuksia sekä perusoikeuskirjan 41 artiklan mukaista oikeutta hyvään hallintoon kieltäytyessään ilmoittamasta hintojen ja viitehinnan alittavuutta koskevia tietoja serbialaisen viejän osalta

123    Kantaja korostaa aluksi, että perusasetuksen 3 artiklan 3 kohdassa todetaan, että hintojen alittavuus on seikka, joka on otettava huomioon arvioitaessa polkumyynnillä tapahtuvan tuonnin vaikutusta hintoihin, mikä liittyy vahingon määrittämiseen. Hintojen ja viitehintojen alittavuus on siis merkityksellinen seikka vastattaessa kysymykseen siitä, olivatko Serbian tasavaltaa vastaan toteutetut toimenpiteet mainitun asetuksen 9 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla ”tarpeettomia”.

124    Kantaja mainitsee pyytäneensä kyseisten tietojen toimittamista useaan otteeseen eli 10.4.2017 sen jälkeen, kun ilmoitusasiakirjalla oli ilmoitettu Serbiaa vastaan käynnistetyn menettelyn päättämisestä sillä perusteella, että serbialainen vientiä harjoittava tuottaja oli ”hintaseuraaja”, 2.5.2017 mainitusta ilmoitusasiakirjasta esittämissään huomautuksissa ja 30.5.2017 sähköpostiviestissä, joka oli lähetetty tapauksen käsittelijöille komissiossa. Kantaja korostaa toistaneensa 7.8.2017 esittämissään lopullista ilmoittamista koskevissa huomautuksissa väitteensä siitä, että Serbian tasavallan poissulkeminen ei ollut oikeudellisesti perusteltua, koska Serbiasta peräisin oleva tuonti ylitti laissa säädetyn 1 prosentin kynnysarvon eikä siis ollut vähimmäistasoa, ja että komissio ei ollut esittänyt näyttöä sen toteamuksensa tueksi, jonka mukaan serbialainen vientiä harjoittava tuottaja oli ”hintaseuraaja” ja jonka perusteella se päätti Serbian tasavaltaan kohdistuvan menettelyn.

125    Kantaja väittää lisäksi, että 4.5.2017 järjestetyssä kuulemistilaisuudessa kuulemisesta vastaava neuvonantaja näytti hyväksyvän sen pyynnön vahinkomarginaaleja ja ”Serbian hintojen alittavuutta” koskevien laskelmien toimittamisesta. Lisäksi 27.7.2017 järjestettyä kuulemista koskevassa kertomuksessa todetaan, että ”kuulemisesta vastaava neuvonantaja ei ole [Serbian tasavallan] poissulkemisen osalta onnistunut ymmärtämään syitä siihen, miksi hintojen alittavuutta koskevia tietoja ei ilmoitettu Serbian osalta, vaikka ne auttaisivat toimialaa ymmärtämään päätöksen taustalla olevat syyt”.

126    Tästä huolimatta komissio kieltäytyi kantajan mukaan järjestelmällisesti toimittamasta kyseisiä tietoja koko riidanalaisen asetuksen antamiseen johtaneen menettelyn ajan.

127    Kantajan mukaan perustelu sille, että riidanalaisen asetuksen 238 perustelukappaleeseen sisältyvää ”Serbian hintojen alittavuutta” koskevaa laskelmaa ei annettu tiedoksi, on virheellinen kahdesta syystä.

128    Sen mukaan keskimääräisten hintojen ilmoittamisella ei yhtäältä voida korvata hintojen alittavuutta koskevia tietoja. Hintojen alittavuus määritellään sen mukaan tuotekohtaisesti (valvontakoodikohtaisesti), mikä mahdollistaa hintojen täsmällisen vertailun. Riidanalaisen asetuksen 235 perustelukappaleessa esitetyt korkeammat keskimääräiset hinnat voivat kantajan mukaan joko osoittaa, että Serbian tuonti alitti hinnat ja viitehinnat vähemmän kuin neljän muun maan tuonti tai että arvon vaihteluväli Serbian viennissä oli suurempi, mitä ei ole kantajan mukaan osoitettu, sillä pyydettyä hintojen ja viitehintojen alittavuutta koskevaa analyysiä ei annettu tiedoksi. Ilman tuotekohtaisen vertailun yksityiskohtaisempaa erittelyä on kantajan mukaan mahdotonta tietää, vertailiko komissio samankaltaisia tuotteita.

129    Syyn siihen, ettei komissio tarkastellut hintojen alittavuutta tutkimuksen aikana, ei toisaalta kantajan mukaan voida katsoa sopivan yhteen niiden riidanalaisen asetuksen 235 ja 236 perustelukappaleessa esitettyjen perustelujen kanssa, joissa kyseinen toimielin tukeutuu nimenomaisesti keskimääräisiin hintoihin tutkimusajanjakson aikana ja toteaa sen perusteella virheellisesti, että Serbian tuontimäärät olivat merkityksettömiä ja että serbialainen vientiä harjoittava tuottaja oli ”hintaseuraaja”.

130    Kantajan mukaan komissio ei myöskään voi pätevästi väittää, ettei hintojen ja viitehintojen alittavuutta koskevia tietoja ollut tarpeen luovuttaa, koska se ei ottanut niitä huomioon. Kantaja väittää, että tämä kanta tekee puolustautumisoikeuksista näennäisiä, vaikka niiden kunnioittamisella on ensiarvoisen tärkeä merkitys polkumyyntitutkimusta koskevassa menettelyssä. Kantajan mukaan se voitiin rinnastaa kilpailualan tutkimuksiin, joissa unionin tuomioistuimet ovat katsoneet, ettei komission tehtävänä ollut yksin päättää, voivatko asiakirjat todistaa asianomaisen yrityksen puolesta. Asianosaisten prosessuaalisen yhdenvertaisuuden periaate ja sen ilmentymä kilpailua koskevissa asioissa, komissiolla ja puolustuksella olevien tietojen yhdenvertaisuus, vaativat sen mukaan, että tutkittava yritys voi tutkia asiakirjojen todistusarvon.

131    Kantajan mukaan kyseessä olevien tietojen toimittaminen ja näiden tietojen puolueeton tutkiminen olisivat johtaneet erilaiseen tulokseen. Se katsoo, että jos se olisi voinut saada tietoonsa ”Serbian hintojen alittavuutta” koskevat laskelmat, se olisi voinut kumota väitteen, jonka mukaan vientiä harjoittava tuottaja oli ”hintaseuraaja”, osoittamalla, että viimeksi mainitun tuottajan unionin tuotannonalalle aiheuttama vahinko ei ollut perusasetuksen 9 artiklan 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla merkityksetön. Se väittää, että se olisi voinut käyttää näitä tietoja esittääkseen ratkaisevia perusteluja komissiolle, ja vetoaa siihen, että suunniteltu lähestymistapa oli virheellinen eikä sitä ollut perusteltu julkiseen asiakirja-aineistoon sisältyvillä todisteilla.

132    Kantaja lisää, että se olisi voinut myös ilmoittaa jäsenvaltioille huolenaiheistaan. Lisäksi on todettava, että viimeksi mainitut esittivät ennennäkemättömän määrän varaumia komission nyt käsiteltävässä asiassa tekemään ehdotukseen, jonka perusasetuksen 15 artiklan 1 kohdan mukaisesti perustettu komitea hylkäsi alun perin määräenemmistöllä.

133    Komissio ja väliintulija kiistävät nämä väitteet.

134    Perusasetuksen 20 artiklan 2 kohdan mukaan kyseisen artiklan 1 kohdassa mainitut osapuolet, mukaan lukien valituksen tekijät, voivat pyytää lopullista ilmoittamista olennaisista tosiasioista ja huomioista, joiden perusteella lopullisten toimenpiteiden käyttöön ottamista tai tutkimuksen tai menettelyn päättämistä ilman toimenpiteitä suunnitellaan, ja erityistä huomiota on kiinnitettävä ilmoittamiseen sellaisista tosiasioista ja huomioista, jotka ovat erilaisia kuin väliaikaisten toimenpiteiden yhteydessä käytetyt.

135    Käsiteltävässä asiassa riidanalaisen asetuksen 228–240 (ja 248) perustelukappaleesta ilmenee, että komission päätelmä, jonka mukaan yhtäältä Serbiasta tulevaa tuontia ei pitäisi kumuloida muista neljästä asianomaisesta maasta tulevan tuonnin kanssa ja toisaalta menettely olisi päätettävä Serbiasta tulevan tuonnin osalta, perustuu edellä 52 kohdassa mainittuihin kolmeen seikkaan.

136    Unionin yleiselle tuomioistuimelle jätetystä asiakirja-aineistosta kuitenkin ilmenee, että kantajalle ilmoitettiin näistä seikoista sekä 4.4.2017 ilmoitusasiakirjalla (ks. asiakirja-aineistossa kannekirjelmän liitteenä A.30 toimitetun asiakirjan 129–137 kohta) että 17.7.2017 lopullisen ilmoittamisen yhteydessä (ks. asiakirja-aineistossa kannekirjelmän liitteenä A.31 toimitetun lopullisen ilmoituksen 188–195 kohta) ja että sille annettiin hallinnollisessa menettelyssä tilaisuus esittää tehokkaasti kantansa näiden seikkojen todenmukaisuudesta ja merkityksellisyydestä (ks. erityisesti riidanalaisen asetuksen 23, 24 ja 32 perustelukappale).

137    Tästä seuraa, että kantajalle ilmoitettiin perusasetuksen 20 artiklan 2 kohdan mukaisesti niistä olennaisista tosiasioista ja huomioista, joiden perusteella aiottiin suositella menettelyn päättämistä ilman toimenpiteitä Serbiasta peräisin olevan tuonnin osalta, että sillä oli mahdollisuus esittää tehokkaasti kantansa ja että sen puolustautumisoikeuksia siis kunnioitettiin nyt käsiteltävässä asiassa.

138    Tässä yhteydessä on muistutettava, että puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen ei voi velvoittaa unionin toimielimiä yhtymään asianomaisen kantaan. Se, että asianomainen esittää kantansa tehokkaasti, edellyttää nimittäin vain, että kanta on voitu esittää niin ajoissa, että unionin toimielimet pystyvät saamaan sen tietoonsa ja arvioimaan vaaditulla huolellisuudella, mikä on sen merkitys toteutettavan toimen sisällölle (ks. vastaavasti tuomio 12.12.2014, Crown Equipment (Suzhou) ja Crown Gabelstapler v. neuvosto, T‑643/11, EU:T:2014:1076, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

139    Edellä esitetystä seuraa lisäksi, että komissio on voinut virhettä tekemättä päättää menettelyn Serbiasta tulevan tuonnin osalta pelkästään edellä 52 kohdassa mainittujen seikkojen perusteella.

140    Kantajan väitteestä, joka koskee rinnastamista kilpailuasioiden alan oikeuskäytäntöön, tarkemmin ottaen 29.6.1995 annettuun tuomioon ICI v. komissio (T‑36/91, EU:T:1995:118), jonka 111 kohdassa todettiin, että ”komission tehtävänä ei ole yksinään päättää, voisivatko esillä olevan asian tutkinnan yhteydessä haltuunotetut asiakirjat todistaa asianosaisten yritysten puolesta”, että ”käytettävien keinojen yhdenvertaisuuden periaate ja sen ilmentymä kilpailua koskevissa asioissa, komissiolla ja puolustuksella ol[leiden] tietojen yhdenvertaisuus, vaatii, että kantaja voi tutkia niiden [asianomaiselta yritykseltä] peräisin olevien asiakirjojen todistusarvon, joita komissio ei ollut liittänyt väitetiedoksiantoon” ja että ei voitu hyväksyä sitä, että ”vain komissiolla on ollut päätöstä tehdessään käytössään [kyseessä olevat] asiakirjat ja että se on voinut yksin päättää siitä, käyttääkö se niitä päätöksensä perusteina, koska kantajalla ei ole ollut tilaisuutta tutustua niihin ja tehdä samanlaista päätöstä siitä, käyttääkö se niitä puolustuksessaan”, on todettava, että se on hylättävä.

141    Oikeuskäytännöstä tosin ilmenee, että puolustautumisoikeuksien kunnioittamista koskevat vaatimukset eivät liity pelkästään menettelyihin, jotka voivat johtaa seuraamusten määräämiseen, vaan myös tutkimusmenettelyihin, jotka edeltävät sellaisten polkumyynnin vastaisten asetusten antamista, jotka voivat vaikuttaa asianomaisiin yrityksiin suoraan ja erikseen sekä aiheuttaa niille haitallisia vaikutuksia. Erityisesti tilanteessa, jossa asianomaisille yrityksille toimitetaan tietoja tutkimusmenettelyn kuluessa, niiden puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen edellyttää, että niille on kyseisen menettelyn aikana annettu mahdollisuus esittää tehokkaasti kantansa väitettyjen tosiseikkojen ja olosuhteiden tosiasiallisesta luonteesta ja merkityksellisyydestä ja todisteista, joita komissio käyttää polkumyynnin ja siitä aiheutuvan vahingon olemassaoloa koskevan väitteensä tukena (ks. tuomio 10.4.2019, Jindal Saw ja Jindal Saw Italia v. komissio, T‑301/16, EU:T:2019:234, 65 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

142    Käsiteltävässä asiassa kantajan tai sen jäsenten tilannetta ei kuitenkaan voida rinnastaa sellaisen yrityksen tilanteeseen, jolle saatetaan määrätä seuraamus tai polkumyyntitulli. Tästä seuraa, ettei se voi tehokkaasti hakea perusteluja siitä oikeuskäytännöstä, johon se vetoaa.

143    Hyvän hallinnon periaatteen loukkaamista koskevasta väitteestä on todettava, että vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että komissio on velvollinen kunnioittamaan unionin perusoikeuksia hallinnollisessa menettelyssä, joka koskee puolustautumista muista kuin unionin jäsenmaista polkumyynnillä tuotavaa maahantuontia vastaan, ja näihin perusoikeuksiin kuuluu perusoikeuskirjan 41 artiklassa vahvistettu oikeus hyvään hallintoon. Hyvän hallinnon periaatetta koskevan oikeuskäytännön mukaan tapauksissa, joissa unionin toimielimillä on harkintavaltaa, unionin oikeusjärjestyksessä annettujen takeiden noudattamisella hallinnollisissa menettelyissä on vieläkin perustavanlaatuisempi merkitys. Näihin takeisiin kuuluvat erityisesti toimivaltaisen toimielimen velvoite tutkia huolellisesti ja puolueettomasti kaikki käsiteltävänä olevan tapauksen kannalta merkitykselliset seikat (ks. vastaavasti tuomio 25.1.2017, Rusal Armenal v. neuvosto, T‑512/09 RENV, EU:T:2017:26, 189 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

144    Edellä 113 ja 114 kohdassa on kuitenkin jo todettu, että vaikka lähtökohtaisesti päätöksen siitä, onko tietyssä tapauksessa otettava käyttöön polkumyyntitulli, olisi tosin perustuttava erityisesti polkumyynnin (perusasetuksen 2 artikla) ja vahingon (mainitun asetuksen 3 artikla) olemassaoloa koskevaan yksityiskohtaiseen analyysiin, tällaista yksityiskohtaista analyysiä ei aina edellytetä, ja tutkimuksen tai menettelyn päättäminen voi olla välttämätöntä muun muassa yksinomaan polkumyyntimarginaalin tai tuontimäärien perusteella.

145    Toisen kanneperusteen tarkastelusta ilmenee nyt käsiteltävässä asiassa, että komissio päätti perustellusti päättää Serbiasta tulevaa tuontia koskevan menettelyn pelkästään tuontimäärien ja keskimääräisiä myyntihintoja koskevien tietojen perusteella analysoimatta hintojen ja viitehintojen alittavuutta koskevia tietoja.

146    On siis todettava, että komissio tutki kaikki käsiteltävänä olevan asian kannalta merkitykselliset seikat eikä näin ollen loukannut hyvän hallinnon periaatetta.

147    Näin ollen myös kolmas kanneperuste on hylättävä.

148    Tätä päätelmää ei voida kyseenalaistaa Serbian tasavallan hintojen ja viitehintojen alittavuuden marginaaleilla, jotka kantaja vaatii esittämään. Myös tällainen vaatimus on siis hylättävä.

149    Kanne on näin ollen hylättävä kokonaisuudessaan, eikä sen tutkittavaksi ottamisesta ole tarpeen lausua.

 Oikeudenkäyntikulut

150    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

151    Koska kantaja on hävinnyt asian, se vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan ja se velvoitetaan korvaamaan komission ja väliintulijan oikeudenkäyntikulut näiden vaatimusten mukaisesti.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kahdeksas jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Kanne hylätään.

2)      Eurofer, European Steel Association, AISBL, vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Euroopan komission ja HBIS Group Serbia Iron & Steel LLC Belgraden oikeudenkäyntikulut.

Collins

Barents

Passer

Julistettiin Luxemburgissa 12 päivänä maaliskuuta 2020.

Allekirjoitukset


*      Oikeudenkäyntikieli: englanti.