YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto)

7 päivänä maaliskuuta 2007

Asia T-110/04

Paulo Sequeira Wandschneider

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio

Henkilöstö – Urakehitystä koskeva kertomus – Arviointikierros 2001/2002 – Kumoamiskanne – Perustelut – Ansioiden arviointi – Todisteet – Vahingonkorvauskanne

Aihe: Kanne, jossa vaaditaan toisaalta kantajasta ajanjaksolta 1.7.2001–31.12.2002 laaditun urakehitystä koskevan kertomuksen vahvistamisesta 23.4.2003 tehdyn päätöksen kumoamista ja toisaalta vahingonkorvausta.

Ratkaisu: Kantajasta ajanjaksolta 1.7.2001–31.12.2002 laaditun urakehitystä koskevan kertomuksen vahvistamisesta 23.4.2003 tehty päätös kumotaan. Vahingonkorvauskanne hylätään. Komissio velvoitetaan vastaamaan kaikista oikeudenkäyntikuluista.

Tiivistelmä

1.      Henkilöstö – Arviointi – Arviointikertomus – Arviointikertomuksen myöhästynyt vahvistaminen

(Henkilöstösääntöjen 43 artikla)

2.      Henkilöstö – Arviointi – Arviointikertomus – Arviointimenetelmän muuttaminen

(Henkilöstösääntöjen 43 artikla)

3.      Henkilöstö – Arviointi – Urakehitystä koskeva kertomus

(Henkilöstösääntöjen 43 artikla)

4.      Henkilöstö – Oikeudet ja velvollisuudet – Velvollisuus sovittaa yhteen välttämätön riippumattomuus ja julkishallinnon porrastettu organisaatio

5.      Henkilöstö – Periaatteet – Hallinnolle kuuluva huolenpitovelvollisuus – Hyvän hallinnon periaate

1.      Jos kyseessä eivät ole poikkeukselliset olosuhteet, arviointikertomusta ei voida kumota pelkästään sillä perusteella, että sen vahvistaminen on myöhästynyt. Vaikka arviointikertomuksen vahvistamisessa tapahtunut myöhästyminen voi mahdollisesti synnyttää kyseessä olevalle virkamiehelle oikeuden saada korvauksia, tämä myöhästyminen ei voi vaikuttaa arviointikertomuksen pätevyyteen ja näin ollen olla perusteena sen kumoamiselle.

(ks. 39 kohta)

Viittaukset: asia T‑278/01, den Hamer v. komissio, 7.5.2003 (Kok. H. 2003, s. I‑6139 ja II‑665, 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

2.      Kun toimielimen tavoitteena on eriyttää ja täsmentää voimakkaammin virkamiehistä heidän arviointinsa yhteydessä tehtäviä analyyttisiä arvioita korvaamalla yksi arviointimenetelmä toisella, tällainen arviointimenetelmän muuttaminen tarkoittaa väistämättä sitä, että vanhan ja uuden arviointimenetelmän vastaavuutta ei voida määritellä ennalta vahvistetun korrelaatiomekanismin avulla. Arvioinnissa huomioon otettavien tekijöiden muuttaminen tekee siten erityisen vaikeaksi virkamiehestä vanhan arviointimenetelmän mukaan tehdyn arvioinnin vertailun uuden arviointimenetelmän mukaan tehdyn arvioinnin kanssa.

(ks. 104 kohta)

Viittaukset: asia T‑40/89, Turner v. komissio, 22.2.1990 (Kok. 1990, s. II‑55, tiivistelmä julkaistu oikeustapauskokoelmassa, 23 kohta) ja asia T‑165/04, Vounakis v. komissio, 13.7.2006, 141 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa.

3.      Hallinnon on perusteltava arviointikertomukset yksityiskohtaisesti ja riittävästi. Analyyttisiä arviointeja täydentävien yleisten huomioiden tarkoituksena on mahdollistaa, että arvioitu virkamies voi arvioida arvioinnin oikeellisuutta tietoisena kaikista asiaan vaikuttavista seikoista ja että yhteisöjen tuomioistuimet voivat tarvittaessa harjoittaa tuomioistuinvalvontaa. Tältä osin on tärkeää, että arviointien ja niiden perusteluiksi tarkoitettujen huomioiden välillä vallitsee johdonmukaisuus.

Komission käyttöön ottamassa arviointijärjestelmässä urakehitystä koskevan kertomuksen lopulliset arviot voivat olla virkamiehelle vastaiset, ja ne on näin ollen perusteltava. Asian laita ei ole täten jokaisen arvioijan, arvioinnin vahvistajan, arviointipariteettikomitean ja arvioinnin tarkastajan esittämän huomautuksen tai arvioinnin osalta menettelyn jokaisessa eri vaiheessa.

Vaikka esimiehiltä ei edellytetä, että he kertovat tarkasti kokouspöytäkirjoissa, pöytäkirjoissa, yksiköiden muistioissa tai muissa asiakirjoissa virkamiehen kaikesta moitittavasta tai arvostelulle alttiista toiminnasta tai asenteesta, arvioinnin kohteena oleva virkamies ei sen sijaan kykene häneen kohdistuvan arvostelun tai moitteen tueksi esitettävien konkreettisten seikkojen puuttuessa arvioimaan sen toiminnan todenperäisyyttä, josta häntä moititaan tai niiden arviointien oikeellisuutta, jotka hänestä on laadittu. Tässä tilanteessa myöskään ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei kykene harjoittamaan valvontaansa siten että perusteluvelvollisuutta on laiminlyöty.

(ks. 108, 110 ja 117 kohta)

Viittaukset: asia T‑23/91, Maurissen v. tilintarkastustuomioistuin, 21.10.1992 (Kok. 1992, s. II‑2377, 41 kohta); asia T‑187/01, Mellone v. komissio, 12.6.2002 (Kok. H. 2002, s. I‑A‑81 ja II‑389, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) ja em. asia Vounakis v. komissio, 84 kohta.

4.      Riippumattomuus, jota virkamiehen on osoitettava tiettyjen tehtävien suorittamisessa, ei saa olla ristiriidassa sen seikan kanssa, että virkamies on osa ryhmää, jonka rakenne on porrastettu, ja virkamiehellä on virkamiehen ominaisuudessa velvollisuus noudattaa esimiehiltä saamiaan ohjeita, ellei henkilöstösäännöissä säädetä poikkeuksesta.

(ks. 154 kohta)

5.      Hallinnolla toimihenkilöitään kohtaan oleva huolenpitovelvollisuus, joka ilmentää viranomaisen ja virkamiesten välille henkilöstösäännöillä luotujen oikeuksien ja velvollisuuksien tasapainoa, ja hyvän hallinnon periaate merkitsevät yhdessä tarkasteltuna sitä, että tehdessään virkamiehen tilannetta koskevia päätöksiä viranomaisen on otettava huomioon paitsi yksikön etu, myös asianomaisen virkamiehen etu.

(ks. 184 ja 185 kohta)

Viittaukset: asia T‑207/95, Ibarra Gil v. komissio, 5.2.1997 (Kok. H. 1997, s. I‑A‑13 ja II‑31, 75 kohta); asia T‑93/96, Presle v. Cedefop, 16.7.1998 (Kok. H. 1998, s. I‑A‑387 ja II‑1111, 83 kohta) ja asia T‑11/03, Afari v. EKP, 16.3.2004 (Kok. H. 2004, s. I‑A‑65 ja II‑267, 42 ja 217 kohta).