UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kymmenes jaosto)
28 päivänä huhtikuuta 2022 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Immateriaalioikeudet – Direktiivi 2004/48/EY – 3 artikla – Teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamiseksi tarvittavia toimenpiteitä, menettelyjä ja oikeussuojakeinoja koskeva yleinen velvoite – 14 artikla – Kohtuullisten ja oikeasuhteisten oikeudenkäyntikulujen käsite – Patenttiasiamies – Kansallisella tuomioistuimella ei ole mahdollisuutta arvioida oikeudenkäynnin hävinneen asianosaisen maksettavaksi tulevien oikeudenkäyntikulujen kohtuullisuutta ja oikeasuhteisuutta
Asiassa C-531/20,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Bundesgerichtshof (ylin yleinen tuomioistuin, Saksa) on esittänyt 24.9.2020 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 19.10.2020, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
NovaText GmbH
vastaan
Ruprecht-Karls-Universität Heidelberg,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (kymmenes jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja I. Jarukaitis sekä tuomarit M. Ilešič (esittelevä tuomari) ja D. Gratsias,
julkisasiamies: M. Campos Sánchez-Bordona,
kirjaaja: A. Calot Escobar,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– NovaText GmbH, edustajanaan V. Feurstein, Rechtsanwalt,
– Euroopan komissio, asiamiehinään G. Braun ja S. L. Kalėda,
kuultuaan julkisasiamiehen 11.11.2021 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamisesta 29.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/48/EY (EUVL 2004, L 157, s. 45) 3 artiklan 1 kohdan ja 14 artiklan tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa vastakkain ovat NovaText GmbH ja Ruprecht-Karls-Universität Heidelberg (jäljempänä Heidelbergin yliopisto) ja joka koskee sellaisten oikeudenkäyntikulujen vahvistamista, jotka ovat aiheutuneet asianajajan ja patenttiasiamiehen (Patentanwalt) osallistumisesta oikeudenkäyntiin, jossa on kyseessä mainitun yliopiston hallussa olevien EU-tavaramerkkien loukkaaminen.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
3 Direktiivin 2004/48 johdanto-osan 10 ja 17 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”(10) Tämän direktiivin tavoitteena on lähentää lainsäädäntöjä, jotta voidaan varmistaa teollis- ja tekijänoikeuksien suojan korkea, yhdenvertainen ja yhdenmukainen taso sisämarkkinoilla.
– –
(17) Tässä direktiivissä säädetyt toimenpiteet, menettelyt ja oikeussuojakeinot olisi määriteltävä kussakin tapauksessa niin, että kyseisen tapauksen erityispiirteet otetaan asianmukaisesti huomioon, mukaan lukien kunkin teollis- ja tekijänoikeuden erityispiirteet ja tarvittaessa loukkauksen tahallinen tai tahaton luonne.”
4 Kyseisen direktiivin 1 artiklassa, jonka otsikko on ”Kohde”, säädetään seuraavaa:
”Tämä direktiivi koskee teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamiseksi tarvittavia toimenpiteitä, menettelyjä ja oikeussuojakeinoja. Tässä direktiivissä käsite teollis- ja tekijänoikeudet käsittää myös teollisoikeudet.”
5 Mainitun direktiivin 2 artiklan, jonka otsikko on ”Soveltamisala”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Tässä direktiivissä säädettyjä toimenpiteitä, menettelyjä ja oikeussuojakeinoja sovelletaan 3 artiklan mukaisesti kaikkiin yhteisön lainsäädännössä ja/tai kyseisen jäsenvaltion lainsäädännössä säädettyjen teollis- ja tekijänoikeuksien loukkauksiin, sanotun kuitenkaan rajoittamatta yhteisön tai jäsenvaltioiden lainsäädännössä säädettyjen tai säädettävien keinojen käyttämistä, sikäli kuin mainitut keinot ovat edullisempia oikeudenhaltijoille.”
6 Saman direktiivin II luku sisältää 3–15 artiklan, jotka koskevat direktiivillä 2004/48 säänneltyjä toimenpiteitä, menettelyjä ja oikeussuojakeinoja.
7 Direktiivin 2004/48 3 artiklassa, jonka otsikko on ”Yleinen velvoite”, säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden on säädettävä tarvittavat toimenpiteet, menettelyt ja oikeussuojakeinot tässä direktiivissä tarkoitettujen teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamiseksi. Näiden toimenpiteiden, menettelyjen ja oikeussuojakeinojen on oltava oikeudenmukaisia ja tasapuolisia, ne eivät saa olla liian monimutkaisia tai kalliita eivätkä ne saa sisältää kohtuuttomia määräaikoja tai johtaa aiheettomiin viivytyksiin.
2. Näiden toimenpiteiden, menettelyjen ja oikeussuojakeinojen on myös oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia, ja niitä on sovellettava siten, että vältetään luomasta esteitä lailliselle kaupankäynnille ja säädetään takeista niiden väärinkäytön estämiseksi.”
8 Kyseisen direktiivin 14 artiklassa, jonka otsikko on ”Oikeudenkäyntikulut”, säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kohtuulliset ja oikeasuhteiset oikeudenkäyntikulut ja muut oikeudenkäynnin voittaneelle osapuolelle aiheutuneet kulut kuuluvat yleensä oikeudenkäynnin hävinneen maksettaviksi, jollei se ole kohtuutonta.”
Saksan oikeus
9 Tavaramerkkien ja muiden erottavien tunnusten suojasta 25.10.1994 annetun lain (Gesetz über den Schutz von Marken und sonstigen Kennzeichen – Markengesetz; BGBl. 1994 I, s. 3082), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa (jäljempänä MarkenG), 140 §:n, jonka otsikko on ”Tavaramerkkiriidat”, 3 momentissa säädetään seuraavaa:
”Patenttiasiamiehen osallistumisesta tavaramerkkiriitaan aiheutuneista kuluista on korvattava asianajajien palkkioista 5.5.2004 annetun lain [(Rechtsanwaltsvergütungsgesetz; BGBl. 2004 I, s. 718)] 13 §:n mukaiset palkkiot ja patenttiasiamiehen välttämättömät kulut.”
10 MarkenG:n 125 e §:n 5 momentin mukaan MarkenG:n 140 §:n 3 momenttia on sovellettava soveltuvin osin EU-tavaramerkkejä käsittelevien toimivaltaisten tuomioistuinten menettelyissä.
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymys
11 Heidelbergin yliopisto nosti NovaTextia vastaan kieltokanteen, jossa tätä vaadittiin lopettamaan sen EU-tavaramerkkien loukkaaminen ja esitettiin tiettyjä tavaramerkkioikeudellisia liitännäisvaatimuksia. Riita-asian käsittely päättyi tuomioistuimessa tehtyyn sovintosopimukseen. Landgericht Mannheim (Mannheimin alueellinen tuomioistuin, Saksa), joka on EU-tavaramerkkejä käsittelevä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin, velvoitti 23.5.2017 antamallaan määräyksellä NovaTextin korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja vahvisti riidan arvoksi 50 000 euroa. NovaTextin tästä päätöksestä tekemä valitus hylättiin.
12 Heidelbergin yliopiston asianajaja oli ilmoittanut kannekirjelmässä patenttiasiamiehen osallistumisesta oikeudenkäyntiin ja vakuutti oikeudenkäyntikulujen vahvistamista koskevassa menettelyssä, että patenttiasiamies oli todella osallistunut menettelyyn. Hän totesi, että jokaisesta oikeudenkäyntiasiakirjasta oli neuvoteltu kyseisen patenttiasiamiehen kanssa ja että tällä tavoin patenttiasiamies oli osallistunut myös sovintoa koskeviin neuvotteluihin, vaikka puhelinkeskusteluja käytiin yksinomaan asianosaisten asianajajien välillä.
13 Landgericht Mannheim vahvisti 8.12.2017 antamallaan päätöksellä Heidelbergin yliopistolle korvattavien oikeudenkäyntikulujen määräksi 10 528,95 euroa, joista 4 867,70 euroa korvauksena patenttiasiamiehen kuluista ensimmäisessä oikeusasteessa ja 325,46 euroa kyseisen patenttiasiamiehen osallistumisesta muutoksenhakumenettelyyn.
14 Oberlandesgericht Karlsruhe (Karlsruhen ylioikeus, Saksa), johon NovaText valitti kyseisestä päätöksestä, hylkäsi NovaTextin valituksen. Kyseinen tuomioistuin katsoi, että sen käsiteltävänä oli MarkenG:n 140 §:n 3 momentissa tarkoitettu tavaramerkkiriita, joten – toisin kuin siviilioikeudellisia riita-asioita koskevassa tavanomaisessa oikeudenkäyntikulujen korvaamisjärjestelmässä – ei ollut tarpeen tutkia, oliko patenttiasiamiehen osallistuminen ”välttämätöntä tarkoituksenmukaisen oikeussuojakeinojen käytön kannalta” tai oliko patenttiasiamies suorittanut ”lisäpalveluja” Heidelbergin yliopiston valtuuttamaan asianajajaan nähden. Oberlandesgericht Karlsruhen mukaan oli katsottava, että kyseisen kansallisen oikeuden säännöksen sanamuoto on direktiivin 2004/48 mukainen ja että mainitun säännöksen sellainen tulkinta, jonka mukaan olisi tutkittava, oliko patenttiasiamiehen käyttö välttämätöntä, olisi selvästi vastoin kansallisen lainsäätäjän tavoitetta ja sulkisi pois mahdollisuuden tulkita MarkenG:n 140 §:n 3 momenttia unionin oikeuden mukaisesti.
15 NovaText vaatii ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen eli Bundesgerichtshofiin (ylin yleinen tuomioistuin, Saksa) tekemässään valituksessa, että oikeudenkäyntikulujen vahvistamista koskeva määräys kumotaan siltä osin kuin siinä määrätään sen maksettavaksi patenttiasiamiehen kulut.
16 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että valituksen menestyminen riippuu direktiivin 2004/48 3 artiklan 1 kohdan ja 14 artiklan tulkinnasta. Se täsmentää tältä osin, että Oberlandesgericht Karlsruhe on pitäessään patenttiasiamiehen kuluja MarkenG:n 140 §:n 3 momentin nojalla korvattavina toiminut Bundesgerichtshofin vakiintuneen oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuudessa vallitsevan näkemyksen mukaisesti.
17 Kun otetaan kuitenkin huomioon 28.7.2016 annettu tuomio United Video Properties (C-57/15, EU:C:2016:611), ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella on epäilyksiä siitä, onko MarkenG:n 140 §:n 3 momentti direktiivin 2004/48 3 artiklan 1 kohdan ja 14 artiklan mukainen. Se katsoo aluksi, että patenttiasiamiehen, jonka osallistuminen ei olisi ollut ”välttämätöntä tarkoituksenmukaisen oikeussuojakeinojen käytön kannalta”, toiminnasta aiheutuneiden kulujen automaattinen korvaaminen saattaisi osoittautua liian kalliiksi erityisesti siinä tapauksessa, että kyseisen asianosaisen jo valtuuttama tavaramerkkioikeuteen erikoistunut asianajaja olisi yhtä lailla voinut hoitaa patenttiasiamiehen suorittaman tehtävän. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää tältä osin jo katsoneensa tuomioistuimen ulkopuolisten oikeussuojakeinojen käytöstä ja etenkin patenttiasiamiehen osallistumisesta tavaramerkkioikeuden mukaiseen kehotusmenettelyyn, ettei MarkenG:n 140 §:n 3 momentin analoginen soveltaminen tule kyseeseen ja että patenttiasiamiehen osallistumisesta aiheutuneet kulut voidaan näin ollen korvata vain, jos se oli välttämätöntä.
18 Kun otetaan huomioon se, että – kuten direktiivin 2004/48 johdanto-osan kymmenennestä perustelukappaleesta ilmenee – kyseisen direktiivin tarkoituksena on varmistaa immateriaalioikeuksien suojan korkea taso sisämarkkinoilla ja että kyseisen direktiivin 3 artiklan 2 kohdan mukaan siinä säädettyjen menettelyjen ja oikeussuojakeinojen on oltava varoittavia, vaikuttaisi perustellulta jättää korvauksen ulkopuolelle kohtuuttomat kulut, jotka johtuvat oikeudenkäynnin voittaneen asianosaisen ja tämän asianajajan välillä sovituista epätavallisen korkeista palkkioista tai asianajajan tarjoamista palveluista, joiden ei katsota olleen tarpeen kyseisen immateriaalioikeuden noudattamisen varmistamiseksi.
19 Saattaa olla niin, että patenttiasiamiehen, jonka osallistuminen ei ollut ”välttämätöntä tarkoituksenmukaisen oikeussuojakeinojen käytön kannalta”, toiminnasta aiheutuneiden kulujen korvaaminen ei ole direktiivin 2004/48 14 artiklassa tarkoitetulla tavalla oikeasuhteista, koska näiden kulujen korvaamisessa ei oteta riittävästi huomioon käsiteltävän asian erityispiirteitä.
20 Bundesgerichtshof päätti tässä tilanteessa lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:
”Onko direktiivin [2004/48] 3 artiklan 1 kohtaa ja 14 artiklaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle säännökselle, jossa oikeudenkäynnin hävinnyt asianosainen velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jotka oikeudenkäynnin voittaneelle asianosaiselle ovat aiheutuneet patenttiasiamiehen osallistumisesta tavaramerkkioikeudelliseen oikeudenkäyntiin, riippumatta siitä, oliko patenttiasiamiehen osallistuminen välttämätöntä tarkoituksenmukaisen oikeussuojakeinojen käytön kannalta?”
Ennakkoratkaisukysymyksen tarkastelu
21 Aluksi on palautettava mieleen, että kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen välille SEUT 267 artiklalla luodussa yhteistyömenettelyssä unionin tuomioistuimen tehtävänä on antaa kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen vastaus, jonka perusteella kansallinen tuomioistuin voi ratkaista siinä vireillä olevan asian. Unionin tuomioistuimen on tämän vuoksi tarvittaessa muotoiltava sille esitetyt kysymykset uudelleen. Unionin tuomioistuimen tehtävänä on nimittäin tulkita kaikkia unionin oikeuden määräyksiä ja säännöksiä, joita kansalliset tuomioistuimet tarvitsevat ratkaistessaan niiden käsiteltäväksi saatettuja asioita, vaikka näitä määräyksiä ja säännöksiä ei olisi nimenomaisesti mainittu kansallisten tuomioistuinten unionin tuomioistuimelle esittämissä kysymyksissä (tuomio 17.6.2021, M.I.C.M., C-597/19, EU:C:2021:492, 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
22 Tässä yhteydessä unionin tuomioistuin voi poimia kaikista kansallisen tuomioistuimen esittämistä seikoista ja erityisesti ennakkoratkaisupyynnön perusteluista ne unionin oikeutta koskevat seikat, joita on syytä tulkita, kun otetaan huomioon pääasian riidan kohde (tuomio 17.6.2021, M.I.C.M., C-597/19, EU:C:2021:492, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
23 Ensinnäkin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa kysymyksessään direktiivin 2004/48 14 artiklan lisäksi saman direktiivin 3 artiklan 1 kohtaan. Jäsenvaltioille kyseisen 3 artiklan nojalla kuuluvasta yleisestä velvoitteesta niiden kriteerien osalta, jotka immateriaalioikeuksien noudattamisen varmistamiseksi tarvittavien toimenpiteiden, menettelyjen ja oikeussuojakeinojen on täytettävä, on todettava, että myös kyseisen 3 artiklan 2 kohta sisältää seikkoja, joilla on merkitystä esitetyn kysymyksen tarkastelun kannalta. Kuten tämän tuomion 18 kohdasta ilmenee, myös ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa siihen.
24 Tältä osin yhtäältä direktiivin 2004/48 3 artiklan 1 kohdan mukaan näiden toimenpiteiden, menettelyjen ja oikeussuojakeinojen on oltava muun muassa oikeudenmukaisia ja tasapuolisia, eivätkä ne saa olla liian kalliita. Toisaalta saman artiklan 2 kohdan mukaan näiden toimenpiteiden, menettelyjen ja oikeussuojakeinojen on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia, ja niitä on sovellettava siten, että säädetään takeista niiden väärinkäytön estämiseksi.
25 Toiseksi siitä, ovatko oikeudenkäynnin voittaneelle asianosaiselle aiheutuneet kulut ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tarkoittamalla tavalla ”välttämättömiä tarkoituksenmukaisen oikeussuojakeinojen käytön kannalta”, on todettava, että direktiivin 2004/48 14 artiklassa ei tunneta tällaista kriteeriä. Kyseisen 14 artiklan mukaan oikeudenkäyntikulujen ja muiden korvattavien kulujen on nimittäin oltava ”kohtuullisia ja oikeasuhteisia”.
26 Koska kyseiseen säännökseen sisältyvässä ilmaisussa ”kohtuulliset ja oikeasuhteiset oikeudenkäyntikulut” ei ole nimenomaista viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen sen merkityksen ja ulottuvuuden määrittämiseksi, sitä on tavallisesti tulkittava koko Euroopan unionissa itsenäisesti ja yhtenäisesti riippumatta jäsenvaltioissa käytetyistä luonnehdinnoista ottamalla huomioon kyseessä olevan säännöksen sanamuoto sekä sen asiayhteys ja sillä säännöstöllä, johon se kuuluu, tavoitellut päämäärät (ks. analogisesti tuomio 30.11.2021, LR Ģenerālprokuratūra, C-3/20, EU:C:2021:969, 79 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
27 Kolmanneksi, kuten ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, Oberlandesgericht Karlsruhe katsoi, ettei nyt käsiteltävässä asiassa ollut syytä tulkita MarkenG:n 140 §:n 3 momenttia siten, että kansallisen tuomioistuimen tehtävänä olisi tutkia, onko patenttiasiamiehen käyttö välttämätöntä, muun muassa siksi, että kyseisen kansallisen oikeuden säännöksen tällainen tulkinta olisi selvästi vastoin kansallisen lainsäätäjän tavoitetta.
28 Se, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on esittänyt nyt käsiteltävän ennakkoratkaisupyynnön, samoin kuin se, ettei kyseinen tuomioistuin ole lausunut mitään tältä osin, voidaan kuitenkin ymmärtää siten, että kyseessä olevan kansallisen oikeuden säännöksen mahdollinen yhteensopimattomuus erityisesti direktiivin 2004/48 14 artiklasta johtuvien kriteerien, sellaisina kuin ne on palautettu mieleen tämän tuomion 25 ja 26 kohdassa, kannalta ei voi ilmetä kyseisen säännöksen sanamuodosta itsestään vaan kansallisessa oikeusjärjestyksessä siitä yleisesti omaksutusta tulkinnasta.
29 Neljänneksi ja viimeiseksi on todettava, että – kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 27 kohdassa huomauttanut – ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen epäilykset eivät siis liity niinkään patenttiasiamiehen toiminnasta aiheutuneiden kulujen luonnehdintaan vaan ne liittyvät siihen, että nämä kulut määrätään ehdottomasti ja automaattisesti oikeudenkäynnin hävinneen asianosaisen korvattaviksi. Tämä automaatio kuitenkin sulkee ne pois niiden kohtuullisuutta ja oikeasuhteisuutta koskevasta tuomioistuinvalvonnasta.
30 Esitetty kysymys on edellä todetun perusteella muotoiltava uudelleen siten, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee sillä lähinnä, onko direktiivin 2004/48 3 ja 14 artiklaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä sellaiselle kansalliselle lainsäädännölle tai sen tulkinnalle, jonka mukaan tuomioistuin, jossa on vireillä kyseisen direktiivin soveltamisalaan kuuluva menettely, ei voi ottaa asianmukaisesti huomioon kussakin sen käsiteltävänä olevassa asiassa siihen liittyviä erityispiirteitä voidakseen arvioida, ovatko oikeudenkäynnin voittaneelle asianosaiselle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut kohtuullisia ja oikeasuhteisia.
31 Kuten direktiivin 2004/48 johdanto-osan kymmenennessä perustelukappaleessa todetaan, direktiivin tavoitteena on lähentää jäsenvaltioiden lainsäädäntöjä immateriaalioikeuksien noudattamiseen tähtäävien keinojen osalta, jotta voidaan varmistaa immateriaalioikeuksien suojan korkea, yhdenvertainen ja yhdenmukainen taso sisämarkkinoilla.
32 Tässä tarkoituksessa direktiivi 2004/48 koskee sen 1 artiklassa säädetyn mukaisesti kaikkia immateriaalioikeuksien noudattamisen varmistamiseksi tarvittavia toimenpiteitä, menettelyjä ja oikeussuojakeinoja. Kyseisen direktiivin 2 artiklan 1 kohdassa täsmennetään, että näitä toimenpiteitä, menettelyjä ja oikeussuojakeinoja sovelletaan kaikkiin unionin lainsäädännössä ja/tai kyseisen jäsenvaltion lainsäädännössä tarkoitettuihin immateriaalioikeuksien loukkauksiin.
33 Direktiivin 2004/48 säännöksillä ei kuitenkaan ole tarkoitus säännellä kaikkia immateriaalioikeuksiin liittyviä näkökohtia vaan vain näiden oikeuksien noudattamiseen ja loukkaamiseen liittyviä kysymyksiä velvoittamalla valtiot säätämään tehokkaista oikeussuojakeinoista, joilla suojattujen immateriaalioikeuksien loukkaukset voitaisiin välttää, lopettaa tai korjata (tuomio 16.7.2015, Diageo Brands, C-681/13, EU:C:2015:471, 73 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
34 Lisäksi unionin lainsäätäjä on tätä direktiiviä antaessaan päättänyt toteuttaa vähimmäistason yhdenmukaistamisen immateriaalioikeuksien noudattamisen varmistamiseksi yleisellä tasolla (tuomio 9.7.2020, Constantin Film Verleih, C‑264/19, EU:C:2020:542, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
35 Direktiivin 2004/48 14 artiklassa olevat oikeudenkäyntikuluja koskevat säännöt kuuluvat kyseisen direktiivin II luvussa säädettyihin sääntöihin, jotka koskevat immateriaalioikeuksien noudattamisen varmistamiseksi tarvittavia toimenpiteitä, menettelyjä ja oikeussuojakeinoja.
36 Yhtäältä direktiivin 2004/48 14 artiklassa vahvistetaan erityisesti periaate, jonka mukaan kohtuulliset ja oikeasuhteiset oikeudenkäyntikulut ja muut oikeudenkäynnin voittaneelle asianosaiselle aiheutuneet kulut kuuluvat yleensä oikeudenkäynnin hävinneen asianosaisen maksettaviksi.
37 Tämän säännöksen tarkoituksena on siten vahvistaa immateriaalioikeuksien suojan tasoa ehkäisemällä se, että ne, joiden oikeuksia on loukattu, jättävät ryhtymättä oikeudelliseen menettelyyn oikeuksiensa turvaamiseksi (tuomio 16.7.2015, Diageo Brands, C-681/13, EU:C:2015:471, 77 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
38 Tämä on lisäksi sekä direktiivin 2004/48 sen yleisen tavoitteen mukaista, jonka mukaan jäsenvaltioiden lainsäädäntöjä on lähennettävä immateriaalioikeuksien suojan korkean, yhdenvertaisen ja yhdenmukaisen tason varmistamiseksi, että kyseisen säännöksen sen erityisen tavoitteen mukaista, joka koskee sen ehkäisemistä, että ne, joiden oikeuksia on loukattu, jättävät ryhtymättä oikeudelliseen menettelyyn immateriaalioikeuksiensa turvaamiseksi. Näiden tavoitteiden mukaisesti immateriaalioikeuksien loukkaajan on näet vastattava yleensä kaikista menettelynsä taloudellisista seurauksista (tuomio 18.10.2011, Realchemie Nederland, C-406/09, EU:C:2011:668, 49 kohta).
39 Toisaalta direktiivin 2004/48 14 artiklan mukaan siinä säädettyä oikeudenkäyntikulujen jakamista koskevaa sääntöä ei sovelleta, jos kohtuuttomuus on esteenä sille, että oikeudenkäynnin hävinneen asianosaisen on korvattava oikeudenkäynnin voittaneelle asianosaiselle aiheutuneet kulut, vaikka ne olisivat kohtuullisia ja oikeasuhteisia.
40 Siltä osin kuin on ensinnäkin kyse direktiivin 2004/48 14 artiklassa olevan, oikeudenkäynnin hävinneen asianosaisen maksettaviksi kuuluvien oikeudenkäyntikulujen käsitteen ulottuvuudesta, unionin tuomioistuin on jo todennut, että kyseinen käsite kattaa muun muassa asianajajan palkkiot, koska direktiiviin ei sisälly yhtäkään seikkaa, jonka perusteella voitaisiin katsoa, että mainitut kulut, jotka tavallisesti muodostavat huomattavan osan kuluista, joita immateriaalioikeuden puolustamista koskevassa menettelyssä aiheutuu, olisi suljettu kyseisen artiklan soveltamisalan ulkopuolelle (tuomio 28.7.2016, United Video Properties, C-57/15, EU:C:2016:611, 22 kohta).
41 Mikään direktiivissä 2004/48 ei ole myöskään esteenä sille, että patenttiasiamiehen kaltaisen edustajan, jota oikeudenhaltija on käyttänyt yksin tai yhdessä asianajajan kanssa, kulujen katsotaan lähtökohtaisesti voivan kuulua oikeudenkäyntikulujen käsitteen alaan, jos nämä kulut johtuvat välittömästi ja suoraan kyseisestä oikeudenkäynnistä, kuten julkisasiamies on pääasiallisesti todennut ratkaisuehdotuksensa 26 kohdassa.
42 Tällaisiksi kuluiksi voidaan katsoa sellaisen asiamiehen, joka on kansallisen oikeuden nojalla valtuutettu edustamaan immateriaalioikeuksien haltijoita direktiivissä 2004/48 tarkoitetuissa toimivaltaisissa tuomioistuimissa pidetyissä oikeudenkäynneissä, kulut, jotka aiheutuvat muun muassa siitä, että tällainen asiamies laatii oikeudenkäyntikirjelmiä tai osallistuu kyseisissä oikeudenkäynneissä tarvittaessa pidettäviin käsittelyihin. Ei ole myöskään poissuljettua, että tällaisina kuluina voitaisiin pitää myös kuluja, jotka aiheutuvat tällaisen asiamiehen osallistumisesta menettelyihin, joilla pyritään sovintoratkaisuun, muun muassa riita-asiassa, joka on jo vireillä tuomioistuimessa.
43 Unionin tuomioistuin on myös katsonut 28.7.2016 antamansa tuomion United Video Properties (C-57/15, EU:C:2016:611) 39 ja 40 kohdassa pääasiallisesti, että siltä osin kuin teknisen neuvonantajan palvelut liittyvät suoraan ja läheisesti kanteeseen, jonka tarkoituksena on varmistaa immateriaalioikeuden noudattaminen, tällaisen neuvonantajan käyttämiseen liittyvät kulut kuuluvat direktiivin 2004/48 14 artiklassa tarkoitettuihin ”muihin kuluihin”.
44 Tämä luonnehdinta kuuluu kuitenkin kyseiseen tuomioon johtaneen asian erityiseen tosiseikastoon, jonka osalta ei ollut helppoa määrittää, koskiko pääasian riita ”tutkimuksista ja tunnistamisesta aiheutuneita kuluja” – joita usein aiheutuu ennen oikeudenkäyntiä ja jotka eivät näin ollen välttämättä kuulu mainitun direktiivin 14 artiklan soveltamisalaan vaan pikemminkin sen 13 artiklan soveltamisalaan, joka koskee oikeudenhaltijalle aiheutuneiden vahinkojen korvaamista – vai kuluja, jotka ovat aiheutuneet palveluista, jotka ovat välttämättömiä, jotta voidaan tehokkaasti nostaa kanne.
45 Direktiivin 2004/48 14 artiklassa kuitenkin yhtäältä asetetaan jäsenvaltioille velvollisuus varmistaa ainoastaan ”kohtuullisten” oikeudenkäyntikulujen korvaaminen. Tämä vaatimus, jota sovelletaan sekä kyseisessä säännöksessä tarkoitettuihin ”oikeudenkäyntikuluihin” että ”muihin kuluihin”, heijastaa direktiivin 2004/48 3 artiklan 1 kohdassa säädettyä yleistä velvollisuutta, jonka mukaan jäsenvaltioiden on huolehdittava muun muassa siitä, että kyseisessä direktiivissä tarkoitetut immateriaalioikeuksien noudattamisen varmistamiseksi tarvittavat toimenpiteet, menettelyt ja oikeussuojakeinot eivät saa olla liian kalliita (ks. vastaavasti tuomio 28.7.2016, United Video Properties, C-57/15, EU:C:2016:611, 24 kohta).
46 Unionin tuomioistuin on siten katsonut, että kohtuullisia eivät ole sellaiset liialliset kulut, jotka aiheutuvat oikeudenkäynnin voittaneen asianosaisen ja hänen asianajajansa välillä sovituista epätavallisen korkeista palkkioista tai siitä, että asianajaja tarjoaa palveluja, joita ei voida pitää välttämättöminä asianomaisen immateriaalioikeuden noudattamisen varmistamiseksi (ks. vastaavasti tuomio 28.7.2016, United Video Properties, C-57/15, EU:C:2016:611, 25 kohta).
47 Toisaalta direktiivin 2004/48 14 artiklassa säädetään, että oikeudenkäynnin hävinneen asianosaisen maksettaviksi tulevien oikeudenkäyntikulujen ja muiden kulujen on oltava ”oikeasuhteisia”.
48 Tässä yhteydessä unionin tuomioistuin on katsonut, että sitä, ovatko kyseiset kulut oikeasuhteisia, ei voida arvioida riippumatta niistä kuluista, joita oikeudenkäynnin voittaneelle asianosaiselle on tosiasiallisesti aiheutunut asianajoavun käyttämisestä, kunhan nämä kulut ovat tämän tuomion 45 kohdassa tarkoitetulla tavalla kohtuulliset. Vaikka oikeasuhteisuusvaatimus ei merkitse sitä, että oikeudenkäynnin hävinneen asianosaisen olisi välttämättä korvattava kaikki toiselle asianosaiselle aiheutuneet kulut, kyseinen vaatimus edellyttää kuitenkin, että viimeksi mainitulla asianosaisella on oikeus saada korvatuksi vähintään huomattava ja asianmukainen osa sellaisista kohtuullisista kuluista, joita oikeudenkäynnin voittaneelle asianosaiselle on tosiasiallisesti aiheutunut (ks. vastaavasti tuomio 28.7.2016, United Video Properties, C-57/15, EU:C:2016:611, 29 kohta).
49 Lisäksi on todettava, että direktiivin 2004/48 14 artiklan, luettuna yhdessä sen johdanto-osan 17 perustelukappaleen kanssa, mukaan toimivaltaisen tuomioistuimen on voitava kaikissa tapauksissa valvoa oikeudenkäynnin voittaneelle asianosaiselle patenttiasiamiehen kaltaisen edustajan osallistumisesta aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen kohtuullisuutta ja oikeasuhteisuutta myös muissa kuin niissä tapauksissa, joissa tällainen valvonta on kyseisen 14 artiklan nojalla tarpeen kohtuussyistä.
50 On totta, että unionin tuomioistuin on katsonut, että kansallinen lainsäädäntö, jossa säädetään kiinteämääräisistä tariffeista, on periaatteessa yhteensopiva direktiivin 2004/48 14 artiklan kanssa. Unionin tuomioistuin on kuitenkin täsmentänyt, että tällaisessakin tapauksessa näillä tariffeilla on taattava se, että kulut, jotka voidaan kyseisen kansallisen säännöstön nojalla määrätä oikeudenkäynnin hävinneen asianosaisen maksettavaksi, ovat kohtuullisia ja että enimmäismäärät, joita näiden kulujen perusteella voidaan vaatia, eivät ole myöskään liian alhaisia verrattuna asianajajien immateriaalioikeuden alalla normaalisti perimiin tariffeihin (ks. vastaavasti tuomio 28.7.2016, United Video Properties, C-57/15, EU:C:2016:611, 25, 26, 30 ja 32 kohta).
51 Tästä oikeuskäytännöstä ei näin ollen voida päätellä, että käyttäessään tätä harkintavaltaa jäsenvaltiot voisivat jopa jättää tietyntyyppiset oikeudenkäyntikulut tai muut kulut kokonaan niiden kohtuullisuutta ja oikeasuhteisuutta koskevan tuomioistuinvalvonnan ulkopuolelle.
52 Edellä esitetyn perusteella on todettava ensinnäkin, että – kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 39 kohdassa – pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen kansallisen säännöksen automaattinen soveltaminen voi joissakin tapauksissa johtaa direktiivin 2004/48 3 artiklan 1 kohdassa säädetyn sen yleisen velvoitteen rikkomiseen, jonka mukaan jäsenvaltioiden käyttöön ottamat menettelyt eivät erityisesti saa olla liian kalliita.
53 Toiseksi tämänkaltaisen säännöksen tällainen soveltaminen on omiaan saamaan aikaan sen, että oletettu oikeudenhaltija jättää nostamatta kanteen, jolla pyritään turvaamaan hänen oikeutensa kunnioittaminen, koska pelkona on, että sen on, jos se häviää asian, vastattava huomattavan korkeista oikeudenkäyntikuluista vastoin direktiivin 2004/48 tavoitetta, jona on muun muassa immateriaalioikeuksien suojan korkean tason varmistaminen sisämarkkinoilla.
54 Kolmanneksi – kuten myös julkisasiamies on pääasiallisesti todennut ratkaisuehdotuksensa 49 kohdassa – se, että oikeudenkäyntikulut otetaan huomioon ehdoitta ja automaattisesti pelkällä asianosaisen edustajan valaehtoisella lausunnolla ilman, että kansallinen tuomioistuin voisi arvioida niiden kohtuullisuutta ja oikeasuhteisuutta kyseiseen riita-asiaan nähden, voisi mahdollistaa sen, että tällaista säännöstä voidaan käyttää väärin direktiivin 2004/48 3 artiklan 2 kohdassa säädetyn yleisen velvoitteen vastaisesti.
55 Esitettyyn kysymykseen on kaiken edellä esitetyn perusteella vastattava, että direktiivin 2004/48 3 ja 14 artiklaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä sellaiselle kansalliselle lainsäädännölle tai sen tulkinnalle, jonka mukaan tuomioistuin, jossa on vireillä kyseisen direktiivin soveltamisalaan kuuluva menettely, ei voi ottaa asianmukaisesti huomioon kussakin sen käsiteltävänä olevassa asiassa siihen liittyviä erityispiirteitä voidakseen arvioida, ovatko oikeudenkäynnin voittaneelle asianosaiselle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut kohtuullisia ja oikeasuhteisia.
Oikeudenkäyntikulut
56 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kymmenes jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
Teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamisesta 29.4.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/48/EY 3 ja 14 artiklaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä sellaiselle kansalliselle lainsäädännölle tai sen tulkinnalle, jonka mukaan tuomioistuin, jossa on vireillä kyseisen direktiivin soveltamisalaan kuuluva menettely, ei voi ottaa asianmukaisesti huomioon kussakin sen käsiteltävänä olevassa asiassa siihen liittyviä erityispiirteitä voidakseen arvioida, ovatko oikeudenkäynnin voittaneelle asianosaiselle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut kohtuullisia ja oikeasuhteisia.
Allekirjoitukset