UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto)
27 päivänä tammikuuta 2022 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Euroopan unionin perusoikeuskirja – 17 artikla – Omaisuudensuoja – Direktiivi 2009/147/EY – Suojeltujen luonnonvaraisten lintujen vesiviljelytoiminnalle Natura 2000 ‑alueella aiheuttamien vahinkojen korvaaminen – Korvaus, joka on pienempi kuin tosiasiallisesti aiheutunut vahinko – SEUT 107 artiklan 1 kohta – Valtiontuet – Edun käsite – Edellytykset – Asetus (EU) N:o 717/2014 – Vähämerkityksistä tukea koskeva sääntö
Asiassa C-238/20,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Augstākā tiesa (Senāts) (ylin tuomioistuin, Latvia) on esittänyt 4.6.2020 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 5.6.2020, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
”Sātiņi-S” SIA,
Dabas aizsardzības pārvalden
osallistuessa asian käsittelyyn,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto),
toimien kokoonpanossa: toisen jaoston puheenjohtaja A. Prechal, joka hoitaa kolmannen jaoston puheenjohtajan tehtäviä, sekä tuomarit J. Passer (esittelevä tuomari), F. Biltgen, L. S. Rossi ja N. Wahl,
julkisasiamies: A. Rantos,
kirjaaja: johtava hallintovirkamies M. Ferreira,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 3.6.2021 pidetyssä istunnossa esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– ”Sātiņi-S” SIA, edustajanaan A. Grigorjevs,
– Latvian hallitus, asiamiehinään aluksi K. Pommere, V. Soņeca ja V. Kalniņa, sittemmin K. Pommere,
– Irlanti, asiamiehinään M. Browne, J. Quaney, M. Lane ja A. Joyce, avustajinaan S. Kingston, SC, ja G. Gilmore, BL,
– Alankomaiden hallitus, asiamiehenään M. de Ree,
– Euroopan komissio, asiamiehinään aluksi V. Bottka, C. Hermes ja I. Naglis, sittemmin V. Bottka ja C. Hermes,
kuultuaan julkisasiamiehen 9.9.2021 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 17 artiklan 1 kohdan, SEUT 107 ja SEUT 108 artiklan sekä [SEUT] 107 ja [SEUT] 108 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen kalastus- ja vesiviljelyalalla 27.6.2014 annetun komission asetuksen (EU) N:o 717/2014 (EUVL 2014, L 190, s. 45) 3 artiklan 2 kohdan tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat ”Sātiņi-S” SIA ja Dabas aizsardzības pārvalde (ympäristöviranomainen, Latvia) ja jossa on kyse siitä, että viimeksi mainittu kieltäytyi myöntämästä ”Sātiņi-S” SIA:lle korvausta vahingoista, joita sen vesiviljelytoiminnalle oli aiheutunut luonnonvaraisista linnuista Natura 2000 ‑alueella, sillä perusteella, että se oli jo saanut enimmäismäärän, joka sille voitiin vähämerkityksistä tukea koskeva valtiontukisäännöstö huomioon ottaen myöntää.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
Direktiivi 92/43/ETY
3 Luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta 21.5.1992 annetun neuvoston direktiivin 92/43/ETY (EYVL 1992, L 206, s. 7; jäljempänä luontodirektiivi) 6 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on toteutettava erityisten suojelutoimien alueilla tarpeellisia toimenpiteitä luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen heikentymisen sekä niitä lajeja koskevien häiriöiden estämiseksi, joita varten alueet on osoitettu, siinä määrin kuin nämä häiriöt saattaisivat vaikuttaa merkittävästi tämän direktiivin tavoitteisiin.”
Direktiivi 2009/147/EY
4 Luonnonvaraisten lintujen suojelusta 30.11.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/147/EY (EUVL 2010, L 20, s. 7; jäljempänä lintudirektiivi) 4 artiklan 4 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on toteutettava asianmukaiset toimenpiteet 1 ja 2 kohdassa tarkoitetuilla suojelualueilla elinympäristöjen pilaantumisen tai huonontumisen sekä lintuihin vaikuttavien häiriöiden estämiseksi, jos häiriöt vaikuttaisivat merkittävästi tämän artiklan tavoitteisiin. Jäsenvaltioiden on myös näiden suojelualueiden ulkopuolella pyrittävä estämään elinympäristöjen pilaantuminen ja huonontuminen.”
5 Kyseisen direktiivin 5 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on toteutettava, kuitenkaan rajoittamatta 7 ja 9 artiklan soveltamista, kaikkien 1 artiklassa tarkoitettujen lintulajien yleisen suojelujärjestelmän luomiseksi tarvittavat toimenpiteet, joilla kielletään erityisesti
a) kyseisten lintujen tahallinen tappaminen tai pyydystäminen käytetystä menetelmästä riippumatta;
b) kyseisten lintujen pesien ja munien tahallinen tuhoaminen tai vahingoittaminen ja pesien siirtäminen;
c) kyseisten lintujen munien ottaminen luonnosta ja munien hallussa pitäminen tyhjinäkin;
d) lintujen tahallinen häirintä erityisesti lisääntymis- ja jälkeläisten kasvatusaikana, jos häirintä vaikuttaisi merkittävästi tämän direktiivin tavoitteisiin;
e) sellaisten lintulajien hallussa pitäminen, joiden metsästäminen ja pyydystäminen ei ole sallittua.”
Asetus (EY) N:o 717/2014
6 Asetuksen N:o 717/2014 johdanto-osan 15 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”Avoimuuden, tasapuolisen kohtelun ja tehokkaan seurannan varmistamiseksi tätä asetusta olisi sovellettava ainoastaan vähämerkityksiseen tukeen, jonka osalta on mahdollista laskea etukäteen tarkka bruttoavustusekvivalentti tarvitsematta tehdä riskinarviointia ('läpinäkyvä tuki'). Tällainen tarkka laskelma voidaan tehdä esimerkiksi avustusten, korkotukien ja rajattujen verovapautusten tai muiden sellaisten välineiden osalta, joille on määrätty yläraja, jolla voidaan varmistaa, ettei sovellettavaa enimmäismäärää ylitetä. Ylärajan määrääminen tarkoittaa sitä, että niin kauan kuin tuen tarkka määrä ei ole tai ei vielä ole tiedossa, jäsenvaltion on oletettava, että tuen määrä vastaa ylärajaa, jotta voidaan varmistaa, että useat tukitoimenpiteet yhdessä eivät ylitä tässä asetuksessa vahvistettua enimmäismäärää, ja soveltaa kasautumista koskevia sääntöjä.”
7 Kyseisen asetuksen 1 artiklassa, jonka otsikko on ”Soveltamisala”, säädetään seuraavaa:
”1. Tätä asetusta sovelletaan kalastus- ja vesiviljelyalalla toimiville yrityksille myönnettävään tukeen, lukuun ottamatta
a) tukea, jonka määrä vahvistetaan ostettujen tai markkinoille saatettujen tuotteiden hinnan tai määrän perusteella;
b) tukea kolmansiin maihin tai jäsenvaltioihin suuntautuvaan vientiin eli tukea, joka liittyy suoraan vientimääriin, jakeluverkon perustamiseen ja toimintaan tai muihin vientitoimintaan liittyviin juokseviin kustannuksiin;
c) tukea, jolla suositaan kotimaisia tuotteita tuontituotteiden kustannuksella;
d) tukea kalastusalusten hankkimiseen;
e) tukea kalastusaluksen pääkoneen tai apukoneiden nykyaikaistamiseen tai korvaamiseen;
f) tukea aluksen kalastuskapasiteettiä lisääviin toimiin tai laitteisiin, jotka parantavat aluksen kykyä löytää kalaa;
g) tukea uusien kalastusalusten rakentamiseen tai kalastusalusten tuontiin;
h) tukea kalastustoiminnan väliaikaiseen tai pysyvään lopettamiseen, ellei [Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta ja neuvoston asetusten (EY) N:o 2328/2003, (EY) N:o 861/2006, (EY) N:o 1198/2006 ja (EY) N:o 791/2007 sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1255/2011 kumoamisesta 15.5.2014 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston] asetuksessa (EU) N:o 508/2014 [(EUVL 2014, L 149, s. 1)] erityisesti toisin säädetä;
i) tukea koekalastukse[e]n;
j) tukea yrityksen omistuksen siirtämiseen;
k) tukea suoriin istutuksiin, ellei niistä ole nimenomaisesti säädetty säilyttämistoimenpiteenä unionin säädöksessä tai ellei ole kyse koeistutuksesta.
2. Jos kalastus- ja vesiviljelyalalla toimiva yritys toimii myös yhdellä tai useammalla muulla alalla tai harjoittaa muita toimintoja, jotka kuuluvat [[SEUT] 107 ja [SEUT] 108 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen 18.12.2013 annetun komission] asetuksen (EU) N:o 1407/2013 [(EUVL 2013, L 352, s. 1)] soveltamisalaan, mainittua asetusta olisi sovellettava viimeksi mainittujen alojen tai toimintojen osalta myönnettyyn tukeen edellyttäen, että asianomainen jäsenvaltio varmistaa tarkoituksenmukaisin keinoin, kuten eriyttämällä toiminnot tai kustannukset, ettei kalastus- ja vesiviljelyalalla harjoitettava toiminta hyödy mainitun asetuksen mukaisesti myönnettävästä vähämerkityksisestä tuesta.
3. Jos kalastus- ja vesiviljelyalalla toimiva yritys toimii myös maataloustuotteiden alkutuotannossa, joka kuuluu [[SEUT] 107 ja [SEUT]108 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen 18.12.2013 annetun] komission asetuksen (EU) N:o 1408/2013 [(EUVL 2013, L 352, s. 9)] soveltamisalaan, tätä asetusta sovelletaan ensin mainitun alan osalta myönnettyyn tukeen edellyttäen, että asianomainen jäsenvaltio varmistaa tarkoituksenmukaisin keinoin, kuten eriyttämällä toiminnot tai kustannukset, ettei maataloustuotteiden alkutuotanto hyödy mainitun asetuksen mukaisesti myönnettävästä vähämerkityksisestä tuesta.”
8 Mainitun asetuksen 3 artiklan, jonka otsikko on ”Vähämerkityksinen tuki”, 1–3 kohdassa säädetään seuraavaa:
”1. Tukitoimenpiteiden ei katsota täyttävän kaikkia [SEUT] 107 artiklan 1 kohdan perusteita eikä niihin sen vuoksi sovelleta [SEUT] 108 artiklan 3 kohdan mukaista ilmoitusvelvollisuutta, jos ne täyttävät tässä asetuksessa vahvistetut edellytykset.
2. Jäsenvaltion yhdelle kalastus- ja vesiviljelyalan yritykselle myöntämän vähämerkityksisen tuen kokonaismäärä ei saa olla yli 30 000 euroa minkään kolmen verovuoden jakson aikana.
3. Jäsenvaltion kalastus- ja vesiviljelyalalla toimiville yrityksille myöntämien vähämerkityksisten tukien kokonaismäärä ei saa ylittää kolmen verovuoden pituisen jakson aikana liitteessä vahvistettua kansallista ylärajaa.”
9 Saman asetuksen 4 artiklassa, jonka otsikko on ”Bruttoavustusekvivalentin laskeminen”, säädetään seuraavaa:
”1. Tätä asetusta sovelletaan ainoastaan tukeen, jonka osalta on mahdollista laskea etukäteen tarkka bruttoavustusekvivalentti tarvitsematta tehdä riskinarviointia ('läpinäkyvä tuki').
2. Avustuksista tai korkotuista koostuva tuki katsotaan läpinäkyväksi vähämerkityksiseksi tueksi.
– –
7. Muista välineistä koostuva tuki katsotaan läpinäkyväksi vähämerkityksiseksi tueksi, jos välineessä määrätään ylärajasta, jolla voidaan varmistaa, että enimmäismäärää ei ylitetä.”
Latvian oikeus
10 Lajien ja luontotyyppien suojelusta 16.3.2000 annetun lain (Sugu un biotopu aizsardzības likums; Latvijas Vēstnesis, 2000, nro 121/122) 4 §:n, jonka otsikko on ”Ministerineuvoston toimivaltuudet”, 6 momentissa säädetään seuraavaa:
”Ministerineuvosto vahvistaa:
– –
6) menettelyt sellaisten menetysten määrittämiseksi, joita maankäyttäjille aiheutuu muuttolintujen ja erityisesti suojeltujen lajien, joita ei saa metsästää, aiheuttamien vakavien vahinkojen seurauksena, sekä vähimmäisvaatimukset, jotka vahinkojen estämiseksi tarvittavien suojatoimenpiteiden on täytettävä.
– –”
11 Kyseisen lain 10 §:ssä, jonka otsikko on ”Maanomistajien ja ‑käyttäjien oikeus korvaukseen”, säädetään seuraavaa:
”1. Maanomistajilla ja ‑käyttäjillä on oikeus valtion talousarviomäärärahoista maksettavaan korvaukseen muuttolintujen ja erityisesti suojeltujen lajien, joita ei saa metsästää, aiheuttamista vakavista vahingoista edellyttäen, että he ovat ryhtyneet tarvittaviin suojatoimenpiteisiin ja ottaneet tietämyksensä, kykyjensä ja käytännön valmiuksiensa mukaisesti käyttöön sellaisia ympäristöä säästäviä menetelmiä, joilla vahinkoja voidaan estää ja vähentää. Maanomistajilla ja ‑käyttäjillä ei ole oikeutta korvaukseen, jos he ovat vilpillisessä tarkoituksessa myötävaikuttaneet vahingon aiheutumiseen tai sen leviämiseen saadakseen korvauksen.
– –
3. Muuttolintujen ja erityisesti suojeltujen lajien, joita ei saa metsästää, aiheuttamista vakavista vahingoista ei myönnetä korvausta, jos maanomistaja tai ‑käyttäjä on jo saanut valtiolta, kunnalta tai Euroopan unionilta muita maksuja, jotka on suoraan tai välillisesti säädetty maksettaviksi samoista taloudellisen toiminnan rajoituksista tai samoista muuttolintujen ja erityisesti suojeltujen lajien, joita ei saa metsästää, aiheuttamista vahingoista, jotka lainsäädännössä on säädetty korvattaviksi, tai jos hakija saa tukea [asetuksen N:o 508/2014] nojalla.”
12 Maataloudesta ja maaseudun kehittämisestä 7.4.2004 annetun lain (Lauksaimniecības un lauku attīstības likums) 5 §:n, jonka otsikko on ”Valtiontuki ja Euroopan unionin tuki”, 7 momentissa säädetään seuraavaa:
”Ministerineuvosto vahvistaa valtion ja Euroopan unionin myöntämien maataloustukien hallinnointia ja valvontaa sekä valtion ja Euroopan unionin myöntämien maaseudun ja kalatalouden kehittämistukien hallinnointia ja valvontaa koskevat yksityiskohtaiset säännöt.”
13 Vähämerkityksisen tuen laskentaa ja myöntämistä kalastus- ja vesiviljelyalalla koskevasta menettelystä 29.9.2015 annetussa ministerineuvoston asetuksessa nro 558 (Ministru kabineta noteikumi Nr. 558 ”De minimis atbalsta uzskaites un piešķiršanas kārtība zvejniecības un akvakultūras nozarē”; Latvijas Vēstnesis, 2015, nro 199), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa, säädettiin seuraavaa:
”1. Tässä asetuksessa vahvistetaan kalastus- ja vesiviljelyalalle myönnettävän vähämerkityksisen tuen laskentaa ja myöntämistä koskevat yksityiskohtaiset säännöt [asetuksen N:o 717/2014] mukaisesti.
2. Asetuksen N:o 717/2014 3, 4 ja 5 artiklan mukaisen vähämerkityksisen tuen saamiseksi hakijan on esitettävä myöntäjäviranomaiselle vähämerkityksistä tukea koskeva hakemus (liite 1) (jäljempänä tukihakemus). Tukihakemuksessa on ilmoitettava hakijan kuluvan vuoden aikana ja sitä edeltäneiden kahden verovuoden aikana saamat vähämerkityksiset tuet ja sen haettavaksi aikoma vähämerkityksinen tuki riippumatta siitä, missä muodossa ja mistä tuki saadaan. Vähämerkityksisten tukien kasautuessa hakijan on lisäksi ilmoitettava tiedot muista kyseiseen hankkeeseen samojen tukikelpoisten kustannuksen korvaamiseksi saamistaan tuista. Vähämerkityksisestä tuesta ja muista valtiontuista, joita se aikoo hakea, antamissaan tiedoissa hakijan on ilmoitettava tuet, joita se on hakenut mutta joista myöntäjäviranomainen ei ole vielä tehnyt päätöstä. Jos vähämerkityksisen tuen hakija ei ole aiemmin saanut kyseistä tukea, sen on mainittava tämä tukihakemuksessa. Jos vähämerkityksisen tuen hakija ei ole aiemmin saanut kyseistä tukea, sen on mainittava tämä tukihakemuksessa.”
14 Muuttolintujen ja erityisesti suojeltujen lajien, joita ei saa metsästää, aiheuttamista vahingoista maanomistajille ja ‑käyttäjille aiheutuneiden menetysten määrittämisessä noudatettavasta menettelystä ja vahinkojen estämiseksi tarvittavia suojatoimenpiteitä koskevista vähimmäisvaatimuksista 7.6.2016 annetussa ministerineuvoston asetuksessa nro 353 (Ministru kabineta noteikumi Nr. 353 ”Kārtība, kādā zemes īpašniekiem vai lietotājiem nosakāmi to zaudējumu apmēri, kas saistīti ar īpaši aizsargājamo nemedījamo sugu un migrējošo sugu dzīvnieku nodarītajiem būtiskiem postījumiem, un minimālās aizsardzības pasākumu prasības postījumu novēršanai”; Latvijas Vēstnesis, 2016, nro 111), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa, säädetään seuraavaa:
”1. Tässä asetuksessa vahvistetaan:
1.1. muuttolintujen ja erityisesti suojeltujen lajien, joita ei saa metsästää, aiheuttamista vahingoista maanomistajille ja ‑käyttäjille aiheutuneiden menetysten (jäljempänä menetykset) määrittämisessä noudatettava menettely
– –
39. Korvauksen myöntämisestä päättäessään viranomaisen on noudatettava seuraavia vaatimuksia:
39.1. noudatettava korvauksen myöntämisessä [asetuksen N:o 1408/2013] 1 artiklan 1 kohdassa tai [asetuksen N:o 717/2014] 1 artiklan 1 kohdassa mainittuja aloja ja toimintoja koskevia rajoituksia
39.2. varmistettava, että korvauksen määrä ei kasvata kyseisenä verovuonna ja sitä edeltäneinä kahtena verovuonna saatujen vähämerkityksisten tukien kokonaismäärää niin, että komission asetuksen N:o 1408/2013 3 artiklan 2 kohdassa (maataloustuotteiden alkutuotannossa toimivat yritykset) tai asetuksen N:o 717/2014 3 artiklan 2 kohdassa (kalastus- ja vesiviljelyalan yritykset) vahvistettu vähämerkityksisen tuen enimmäismäärä ylittyy. Korvauksen määrää määritettäessä myönnettyä vähämerkityksistä tukea arvioidaan yrityskohtaisesti. Yhtenä yrityksenä pidetään yritystä, joka täyttää asetuksen N:o 1408/2013 2 artiklan 2 kohdassa ja asetuksen N:o 717/2014 2 artiklan 2 kohdassa säädetyt vaatimukset.
40. [Toimivaltainen] virkamies tekee korvauksen myöntämisestä joko myöntävän päätöksen, jossa vahvistetaan korvauksen määrä, tai kieltävän päätöksen kahden kuukauden kuluessa siitä, kun menetyksen suuruus on määritetty.”
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
15 Vuonna 2002 Sātiņi-S hankki Latviassa kaksi kiinteistöä, joiden kokonaispinta-ala oli 687 hehtaaria, joista 600,70 hehtaaria oli lampialueita, luonnonsuojelualueelta, joka tämän jälkeen liitettiin vuonna 2005 Latvian Natura 2000 ‑verkostoon.
16 Sātiņi-S teki vuonna 2017 ympäristöviranomaiselle hakemuksen, jossa se haki korvausta vahingoista, joita suojellut linnut ja muut lajit olivat aiheuttaneet sen vesiviljelytoiminnalle. Kyseinen viranomainen hylkäsi hakemuksen sillä perusteella, että Sātiņi-S:lle oli jo myönnetty kokonaismäärä, joka vastasi asetuksen N:o 717/2014 3 artiklan 2 kohdassa säädettyä 30 000 euron vähämerkityksistä tukea kolmen verovuoden aikana.
17 Sātiņi-S nosti tästä päätöksestä kanteen ja väitti, että korvausluonteisuutensa vuoksi suojeltujen lajien vesiviljelytoiminnalle aiheuttamista vahingoista maksettava korvaus ei ole valtiontukea. Sātiņi-S:n vaatimukset hylättiin sekä ensimmäisessä että toisessa oikeusasteessa, joten se teki kassaatiovalituksen ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen Augstākā tiesaan (Senāts) (ylin tuomioistuin, Latvia).
18 Kyseinen tuomioistuin pohtii ensinnäkin, onko perusoikeuskirjan 17 artiklassa taattu omaisuudensuoja esteenä sille, että korvaus, joka perustuu lintudirektiivin nojalla suojeltujen lintujen Natura 2000 ‑alueella vesiviljelytoiminnalle aiheuttamiin menetyksiin, on huomattavasti pienempi kuin hakijalle tosiasiallisesti aiheutuneet menetykset. Tämän jälkeen tulee esiin kysymys siitä, onko Sātiņi-S:n vaatima korvaus SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea. Jos näin on, kyseinen tuomioistuin pohtii, onko sovellettava asetuksen N:o 717/2014 3 artiklan 2 kohdassa säädettyä vähämerkityksisen tuen enimmäismäärää, joka on 30 000 euroa.
19 Augstākā tiesa (Senāts) on näissä olosuhteissa päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko se, että korvaus, jonka valtio myöntää [lintudirektiivin] nojalla suojeltujen lintujen vesiviljelytoiminnalle Natura 2000 ‑alueella aiheuttamista menetyksistä, on merkittävästi pienempi kuin tosiasiallisesti aiheutuneet menetykset, ristiriidassa oikeudenmukaista korvausta koskevan oikeuden kanssa [perusoikeuskirjan] 17 artiklassa taatun omaisuudensuojan rajoittamisen takia?
2) Onko korvausta, jonka valtio myöntää [lintudirektiivin] nojalla suojeltujen lintujen vesiviljelytoiminnalle Natura 2000 ‑alueella aiheuttamista menetyksistä, pidettävä SEUT 107 ja SEUT 108 artiklassa tarkoitettuna valtiontukena?
3) Jos toiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, sovelletaanko pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen korvaukseen [asetuksen N:o 717/2014] 3 artiklan 2 kohdassa vahvistettua vähämerkityksisen tuen enimmäismäärää, joka on 30 000 euroa?”
Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
Ensimmäinen kysymys
20 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään lähinnä, onko perusoikeuskirjan 17 artiklaa tulkittava siten, että se on esteenä sille, että jäsenvaltion myöntämä korvaus niistä menetyksistä, joita talouden toimijalle on aiheutunut Natura 2000 ‑verkoston alueella lintudirektiivin nojalla sovellettavista suojelutoimenpiteistä, on huomattavasti pienempi kuin kyseiselle toimijalle todellisuudessa aiheutunut vahinko.
Unionin tuomioistuimen toimivalta
21 Euroopan komissio väittää, että unionin tuomioistuimella ei ole toimivaltaa tutkia ensimmäistä kysymystä. Se väittää, että pääasiassa kyseessä olevan korvauksen maksaminen ei merkitse perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua unionin oikeuden soveltamista, koska lintudirektiivissä tai luontodirektiivissä ei säädetä korvauksista vahingoista, joita yksityiselle omaisuudelle, erityisesti vesiviljelyalueille, aiheutuu niiden täytäntöönpanon yhteydessä. Komissio katsoo, että ratkaisu, joka vastaa unionin tuomioistuimen 22.5.2014 antamassaan tuomiossa Érsekcsanádi Mezőgazdasági (C-56/13, EU:C:2014:352) omaksumaa ratkaisua, olisi asetettava etusijalle nyt käsiteltävässä asiassa, koska unionin tuomioistuin katsoi kyseisessä tuomiossa lähinnä, että koska kyseiseen tuomioon johtaneessa asiassa kyseessä ollut korvausvelvollisuus ei perustunut unionin oikeuteen vaan kansalliseen lainsäädäntöön, sillä ei ollut toimivaltaa arvioida tällaista kansallista lainsäädäntöä perusoikeuskirjassa taattujen oikeuden tehokkaaseen oikeussuojaan ja omaisuudensuojan sekä ammatinharjoittamisen vapauden valossa.
22 Tässä yhteydessä on muistutettava, että perusoikeuskirjan soveltamisala on määritelty perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa, jonka mukaan perusoikeuskirjan määräykset koskevat jäsenvaltioiden toiminnan osalta jäsenvaltioita ainoastaan silloin, kun ne soveltavat unionin oikeutta (tuomio 13.6.2017, Florescu ym., C-258/14, EU:C:2017:448, 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
23 Jäsenvaltiot soveltavat unionin oikeutta perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla, kun ne lintudirektiivin ja luontodirektiivin vaatimusten mukaisesti toteuttavat tarpeelliset toimenpiteet estääkseen erityisten suojelutoimien alueilla luontotyyppien heikentymisen ja tarvittavat toimenpiteet lintudirektiivissä tarkoitettujen lintulajien yleisen suojelujärjestelmän luomiseksi.
24 Ensinnäkin nimittäin lintudirektiivin 5 artiklassa jäsenvaltiot velvoitetaan toteuttamaan kaikkien 1 artiklassa tarkoitettujen lintulajien yleisen suojelujärjestelmän luomiseksi tarvittavat toimenpiteet.
25 Toiseksi luontodirektiivin 6 artiklan 2 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on toteutettava erityisten suojelutoimien alueilla tarpeellisia toimenpiteitä luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen heikentymisen sekä niitä lajeja koskevien häiriöiden estämiseksi, joita varten alueet on osoitettu, siinä määrin kuin nämä häiriöt saattaisivat vaikuttaa merkittävästi tämän direktiivin tavoitteisiin.
26 Lisäksi sillä, että jäsenvaltiot panevat täytäntöön ja toteuttavat nämä toimenpiteet lintujen ja niiden elinympäristöjen suojelemiseksi, on väistämättä vaikutuksia niiden henkilöiden omaisuudensuojaan, joille kyseisillä alueilla sijaitsevat kiinteistöt kuuluvat, koska ainakin niiden käyttöä rajoitetaan.
27 Jäsenvaltiot soveltavat unionin oikeutta perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla myös, kun ne luovat järjestelmiä, joissa myönnetään maksuja lintudirektiivin ja luontodirektiivin nojalla.
28 Tältä osin yksinään sitä seikkaa, etteivät kyseiset direktiivit itsessään sisällä korvausjärjestelmää tai ettei niissä velvoiteta jäsenvaltioita säätämään tällaisesta järjestelmästä, ei voida tulkita siten, ettei perusoikeuskirjan 17 artiklaa voida soveltaa (ks. analogisesti tuomio 9.6.2016, Pesce ym., C-78/16 ja C-79/16, EU:C:2016:428, 86 kohta).
29 Näin ollen unionin tuomioistuin on toimivaltainen tutkimaan ensimmäisen kysymyksen.
Asiakysymys
30 Aluksi on todettava, että perusoikeuskirjan 17 artiklan sanamuodosta ilmenee, että siinä annetaan nimenomaisesti oikeus korvaukseen ainoastaan silloin, kun omistusoikeus menetetään eli esimerkiksi omaisuus pakkolunastetaan, mistä ei selvästikään ole kyse nyt käsiteltävässä asiassa.
31 Tältä osin pääasia on erotettava asioista, joissa annettiin 9.6.2016 tuomio Pesce ym. (C-78/16 ja C-79/16, EU:C:2016:428), koska viimeksi mainitut asiat koskivat puiden, nimittäin oliivipuiden, systemaattista kaatamista ja näin ollen sitä, että omistusoikeus niihin sellaisenaan riistettiin. Nyt käsiteltävässä asiassa on niin, että säädetyt velvoitteet, joilla rajoitetaan Natura 2000 ‑verkostoon kuuluvan omaisuuden omistajien vapautta valita ja toteuttaa vesiviljelyn suojelutoimenpiteitä suojeltuihin lintuihin nähden, eivät merkitse kyseistä omaisuutta koskevan omistusoikeuden riistämistä vaan sitä, että sen käyttöä, jota voidaan säännellä lailla siinä määrin kuin se on yleisen edun mukaan välttämätöntä perusoikeuskirjan 17 artiklan 1 kohdan kolmannessa virkkeessä määrätyn mukaisesti, rajoitetaan.
32 Omaisuudensuojan rajoituksista on lisäksi muistutettava, että perusoikeuskirjan 17 artiklassa taattu omaisuudensuoja ei ole ehdoton ja että sille voidaan asettaa rajoituksia, jotka ovat oikeutettuja unionin yleisen edun mukaisten tavoitteiden saavuttamiseksi (tuomio 20.9.2016, Ledra Advertising ym. v. komissio ja EKP, C‑8/15 P–C‑10/15 P, EU:C:2016:701, 69 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
33 Kuten perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdasta ilmenee, omaisuudensuojaa voidaan rajoittaa, kunhan rajoitukset tosiasiassa palvelevat yleisen edun mukaisia tavoitteita eikä niillä puututa siihen tavoitellun päämäärän kannalta suhteettomasti ja tavalla, jota ei voida hyväksyä ja jolla loukattaisiin näin suojatun oikeuden keskeistä sisältöä (tuomio 20.9.2016, Ledra Advertising ym. v. komissio ja EKP, C‑8/15 P–C‑10/15 P, EU:C:2016:701, 70 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
34 Yhtäältä unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että ympäristönsuojelu on yksi näistä yleisen edun mukaisista tavoitteista (ks. vastaavasti tuomio 9.3.2010, ERG ym., C-379/08 ja C-380/08, EU:C:2010:127, 81 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Ympäristönsuojelun perusteella voidaan siis perustella omaisuudensuojan rajoitus (tuomio 15.1.2013, Križan ym., C‑416/10, EU:C:2013:8, 114 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
35 Toisaalta ei vaikuta siltä – ellei ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle tältä osin kuuluvista mahdollisista tarkistuksista muuta ilmene –, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaiset toimenpiteet, jotka on siis toteutettu luonnon ja ympäristön suojelemiseksi lintudirektiivin ja luontodirektiivin nojalla ja joilla ei estetä vesiviljelyä kyseessä olevilla palstoilla vaan ainoastaan rajataan kyseisen toiminnan harjoittamisen edellytykset, jotta estetään näin suojeltujen ympäristöetujen vahingoittuminen, merkitsisivät – kun kyseessä oleville omistajille ei makseta korvauksia – puuttumista omaisuudensuojaan suhteettomasti ja tavalla, jota ei voida hyväksyä ja jolla loukataan omaisuudensuojan keskeistä sisältöä (ks. analogisesti tuomio 10.7.2003, Booker Aquaculture ja Hydro Seafood, C‑20/00 ja C‑64/00, EU:C:2003:397, 70 kohta).
36 Vaikka jäsenvaltiot voivat tarvittaessa katsoa, kunhan ne toimivat näin unionin oikeutta noudattaen, että lintudirektiivin ja luontodirektiivin nojalla toteutettujen suojelutoimenpiteiden kohteena olevien palstojen omistajille on maksettava osittainen tai täysimääräinen korvaus, tästä toteamuksesta ei kuitenkaan voida päätellä, että unionin oikeudessa olisi velvollisuus myöntää tällainen korvaus (ks. vastaavasti tuomio 10.7.2003, Booker Aquaculture ja Hydro Seafood, C‑20/00 ja C‑64/00, EU:C:2003:397, 85 kohta).
37 Kaiken edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että perusoikeuskirjan 17 artiklaa on tulkittava siten, ettei se ole esteenä sille, että jäsenvaltion myöntämä korvaus niistä menetyksistä, joita talouden toimijalle on aiheutunut Natura 2000 ‑verkoston alueella lintudirektiivin nojalla sovellettavista suojelutoimenpiteistä, on huomattavasti pienempi kuin kyseiselle toimijalle todellisuudessa aiheutunut vahinko.
Toinen kysymys
38 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään lähinnä, onko SEUT 107 artiklaa tulkittava siten, että valtion myöntämä korvaus niistä menetyksistä, joita talouden toimijalle on aiheutunut Natura 2000 ‑verkostoon kuuluvalla alueella lintudirektiivin nojalla sovellettavista suojelutoimenpiteistä, on kyseisessä määräyksessä tarkoitettua valtiontukea.
39 Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallisen toimenpiteen luonnehtiminen SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi edellyttää, että kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät. Ensinnäkin kyseessä on oltava valtion toimenpide tai valtion varoista toteutettu toimenpide. Toiseksi kyseisen toimenpiteen on oltava omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Kolmanneksi toimenpiteellä on annettava valikoivaa etua sille, joka on sen kohteena. Neljänneksi toimenpiteen on vääristettävä tai uhattava vääristää kilpailua (ks. mm. tuomio 6.3.2018, komissio v. FIH Holding ja FIH Erhvervsbank, C‑579/16 P, EU:C:2018:159, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). SEUT 107 artiklan 1 kohdassa ei myöskään tehdä eroa valtioiden toimenpiteiden syiden tai tavoitteiden perusteella vaan niiden vaikutusten perusteella (ks. vastaavasti tuomio 5.6.2012, komissio v. EDF, C‑124/10 P, EU:C:2012:318, 77 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
40 Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii, onko korvausta, jota pääasian valittaja vaatii, pidettävä valtiontukena, kun otetaan huomioon sen korvausluonne, koska kyseessä on suojeltujen eläinten vesiviljelylle aiheuttamien vahinkojen korvaaminen. Toisella kysymyksellä pyritään näin ollen lähinnä selvittämään, antaako pääasiassa kyseessä olevan kaltainen valtion varoista myönnetty korvaus sen saajalle SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun edun, kun otetaan huomioon sen väitetty korvausluonne.
41 Tältä osin unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että valtiontukina pidetään toimenpiteitä, jotka muodossa tai toisessa ovat omiaan suosimaan yrityksiä suoraan tai välillisesti tai joita on pidettävä sellaisena taloudellisena etuna, jota edunsaajayritys ei olisi saanut tavanomaisten markkinoilla sovellettavien ehtojen mukaan (tuomio 4.3.2021, komissio v. Fútbol Club Barcelona, C‑362/19 P, EU:C:2021:169, 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
42 Lisäksi myönnetyt edut voivat johtua positiivisten suoritusten, kuten avustusten, lainojen tai yritysten osakkuuksien, lisäksi myös toimenpiteistä, jotka eivät ole avustuksia sanan suppeassa merkityksessä mutta jotka eri tavoin alentavat yrityksen vastattavaksi tavallisesti kuuluvia kustannuksia ja ovat siten sekä luonteeltaan että vaikutuksiltaan avustusten kaltaisia (tuomio 1.7.2008, Chronopost ja La Poste v. UFEX ym., C‑341/06 P ja C‑342/06 P, EU:C:2008:375, 123 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tältä osin ”niitä kustannuksia, jotka tavallisesti kuuluvat yrityksen vastattavaksi”, ovat muun muassa sellaiset lisäkustannukset, joista yritysten on vastattava tiettyyn taloudelliseen toimintaan sovellettavien lakiin, asetukseen tai sopimukseen perustuvien velvoitteiden vuoksi (ks. vastaavasti tuomio 30.6.2016, Belgia v. komissio, C‑270/15 P, EU:C:2016:489, 35 ja 36 kohta).
43 Kuten julkisasiamies totesi ratkaisuehdotuksensa 40 kohdassa, tästä seuraa, että valtion toimenpiteellä myönnetyn edun olemassaoloa ei voida asettaa kyseenalaiseksi väittämällä, että toimenpide on korvauksenluonteinen siksi, että sillä pyritään korjaamaan talouden toimijalle jonkin unionin säännöstöstä johtuvan velvoitteen noudattamisesta aiheutuneet menetykset tai – kuten pääasiassa – korvaamaan tälle toimijalle vahingot, jotka sen yritykselle on aiheutunut sen taloudellisen toiminnan harjoittamiseen liittyvistä luonnollisista tapahtumista.
44 Kustannukset, jotka liittyvät ympäristönsuojelua ja erityisesti luonnonvaraisten eläinten suojelua koskevien säädettyjen velvollisuuksien noudattamiseen ja niistä vahingoista vastaamiseen, joita luonnonvaraiset eläimet voivat aiheuttaa pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle vesiviljelyalan yritykselle, kuuluvat tällaisen yrityksen tavanomaisiin toimintakustannuksiin. Näin ollen korvauksen myöntäminen suojeltujen eläinten yritykselle aiheuttamista vahingoista on taloudellinen etu, jota kyseinen yritys ei lähtökohtaisesti voi vaatia tavanomaisten markkinoilla sovellettavien ehtojen mukaan.
45 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii kuitenkin myös sitä, pitäisikö pääasiassa kyseessä olevien korvausten määritteleminen valtiontueksi sulkea pois sillä perusteella, että niiden tarkoituksena on korvata vahinko, joka kyseisille toimijoille aiheutuu siitä, että niiden on täytettävä jäsenvaltionsa vahvistamat yleisen edun mukaiset velvoitteet jäsenvaltion pannessa täytäntöön ympäristönsuojelua koskevia unionin oikeuden, tässä tapauksessa lintudirektiivin, sääntöjä.
46 Tältä osin on muistutettava, että sen poissulkemiseksi, että julkisen palvelun velvoitteita hoitavan yrityksen saama etu voisi olla SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea, on tarkastettava, että kaikki unionin tuomioistuimen 24.7.2003 antamassaan tuomiossa Altmark Trans ja Regierungspräsidium Magdeburg (C-280/00, EU:C:2003:415) vahvistamat neljä edellytystä täyttyvät tosiasiallisesti.
47 Ensinnäkin edunsaajayrityksen tehtäväksi on tosiasiassa annettava julkisen palvelun velvoitteiden täyttäminen ja nämä velvoitteet on määriteltävä selvästi. Toiseksi ne parametrit, joiden perusteella korvaus tai vahingonkorvaus lasketaan, on etukäteen vahvistettava objektiivisesti ja läpinäkyvästi. Kolmanneksi korvaus tai vahingonkorvaus ei saa ylittää sitä, mikä on tarpeen, jotta voidaan kattaa kaikki ne kustannukset tai osa niistä kustannuksista, joita julkisen palvelun velvoitteiden täyttäminen aiheuttaa, kun otetaan huomioon kyseisestä toiminnasta saadut tulot ja kyseisten velvoitteiden täyttämisestä saatava kohtuullinen voitto. Neljänneksi silloin, kun julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisestä vastaavaa yritystä ei valita julkisia hankintoja koskevassa menettelyssä, tarvittavan korvauksen tai vahingonkorvauksen taso on määritettävä tarkastelemalla sellaisia kustannuksia, joita hyvin johdetulle ja asetettujen julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisen kannalta riittävästi varustetulle keskivertoyritykselle aiheutuisi kyseisten velvoitteiden täyttämisestä, kun otetaan huomioon toiminnasta saadut tulot ja kyseisten velvoitteiden täyttämisestä saatava kohtuullinen voitto.
48 Pelkästään se, että Sātiņi-S:n kaltaisen talouden toimijan on noudatettava unionin oikeuden ja erityisesti Natura 2000 ‑verkostoon perustuvien velvoitteiden täytäntöön panemiseksi säädettyjä kansallisia velvollisuuksia, ei ole omiaan osoittamaan, että tällaisen toimijan tehtäväksi olisi annettu selkeästi määriteltyjen julkisen palvelun velvoitteiden täyttäminen edellisessä kohdassa luetelluista neljästä kumulatiivisesta edellytyksestä ensimmäisessä tarkoitetulla tavalla.
49 Irlanti vetoaa 27.9.1988 annettuun tuomioon Asteris ym. (106/87–120/87, EU:C:1988:457) ja väittää, että Sātiņi-S:n vaatiman kaltaisen korvauksen ei voida katsoa antavan sille etua.
50 Tältä osin on kuitenkin todettava, että pääasia on erotettava kyseisen tuomion taustalla olevasta asiasta siltä osin kuin se ei koske asianomaisen jäsenvaltion sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun perusteella maksettavia tai maksettuja summia vaan niiden kustannusten korvaamista, jotka aiheutuvat säädetyistä velvoitteista tai luonnollisista tapahtumista ja joita tavallisesti aiheutuu asianomaisille yrityksille niiden taloudellisen toiminnan yhteydessä. Nyt käsiteltävässä asiassa ei siis ole kyse korvauksesta, jolla pyrittäisiin korvaamaan kansallisten viranomaisten aiheuttamat vahingot.
51 Kuten komissio perustellusti huomautti, Sātiņi-S:n pääasiassa vaatiman kaltaista korvausta ei voida rinnastaa lainvastaisesti kannettujen verojen palauttamiseen, mistä oli kyse 27.3.1980 annetussa tuomiossa Denkavit italiana (61/79, EU:C:1980:100) ja 10.7.1980 annetussa tuomiossa Ariete (811/79, EU:C:1980:195), eikä pakkolunastuskorvauksen maksamiseen, kuten asiassa, jossa annettiin 1.7.2010 tuomio Nuova Terni Industrie Chimiche v. komissio (T‑64/08, ei julkaistu, EU:T:2010:270). Näissä molemmissa tilanteissa, joissa todettiin, ettei asianomainen jäsenvaltio ollut myöntänyt SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua ”valtiontukea”, jäsenvaltion oli palautettava sen perusteettomasti saamat määrät tai maksettava omaisuuden, jonka omistaja oli menettänyt, arvo.
52 Näin ollen korvaus, jonka jäsenvaltio myöntää talouden toimijalle Natura 2000 ‑verkoston alueella lintudirektiivin nojalla sovellettavien suojelutoimenpiteiden vuoksi aiheutuneista menetyksistä, antaa asianomaiselle henkilölle ”edun”, joka voi olla SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea, kunhan muut tämän tuomion 39 kohdassa mainitut tällaista luokittelua koskevat edellytykset täyttyvät, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkistettava.
53 Toiseen kysymykseen on näin ollen vastattava, että SEUT 107 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että jäsenvaltion myöntämä korvaus niistä menetyksistä, joita talouden toimijalle on aiheutunut Natura 2000 ‑verkoston alueella lintudirektiivin nojalla sovellettavista suojelutoimenpiteistä, antaa edun, joka voi olla kyseisessä määräyksessä tarkoitettua ”valtiontukea”, jos muut tällaista luokittelua koskevat edellytykset täyttyvät.
Kolmas kysymys
54 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kolmannella kysymyksellään lähinnä, onko asetuksen N:o 717/2014 3 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että jos toisessa kysymyksessä kuvatun kaltainen korvaus täyttää SEUT 107 artiklan 1 kohdan edellytykset, tähän korvaukseen sovelletaan kyseisessä säännöksessä säädettyä vähämerkityksisen tuen enimmäismäärää, joka on 30 000 euroa.
55 Asetuksen N:o 717/2014 1 artiklan 1 kohdassa luetellaan tapaukset, joissa kalastus- ja vesiviljelyalan yrityksille myönnetyt tuet jätetään asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle.
56 Kuten julkisasiamies totesi ratkaisuehdotuksensa 56 kohdassa, mitään näistä poikkeuksista ei sovelleta pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen korvaukseen.
57 Lisäksi asetuksen N:o 717/2014 4 artiklasta, luettuna sen johdanto-osan 15 perustelukappaleen valossa, johon ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin vetoaa, ilmenee, että kyseistä asetusta sovelletaan ainoastaan niin sanottuun läpinäkyvään tukeen, jonka osalta on mahdollista laskea etukäteen tarkka bruttoavustusekvivalentti tarvitsematta tehdä riskinarviointia. Koska Sātiņi-S:n pääasiassa vaatiman kaltainen korvaus muodostuu jälkikäteisestä ja enimmäismääräisestä korvauksesta, sitä on pidettävä läpinäkyvänä, koska sen avulla voidaan laskea etukäteen tarkka bruttoavustusekvivalentti.
58 Siltä osin kuin asetusta N:o 717/2014 voidaan soveltaa, kyseinen jäsenvaltio voi, jos se päättää – kuten nyt käsiteltävässä asiassa – vahvistaa kyseessä olevalle tuelle 30 000 euron ylärajan, luokitella tuen vähämerkityksiseksi tueksi ja jättää näin ollen ilmoittamatta siitä komissiolle.
59 Kolmanteen kysymykseen on näin ollen vastattava, että asetuksen N:o 717/2014 3 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että jos toisessa kysymyksessä kuvatun kaltainen korvaus täyttää SEUT 107 artiklan 1 kohdan edellytykset, tähän korvaukseen sovelletaan kyseisessä 3 artiklan 2 kohdassa säädettyä vähämerkityksisen tuen enimmäismäärää, joka on 30 000 euroa.
Oikeudenkäyntikulut
60 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Euroopan unionin perusoikeuskirjan 17 artiklaa on tulkittava siten, ettei se ole esteenä sille, että jäsenvaltion myöntämä korvaus niistä menetyksistä, joita talouden toimijalle on aiheutunut Natura 2000 ‑verkoston alueella luonnonvaraisten lintujen suojelusta 30.11.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/147/EY nojalla sovellettavista suojelutoimenpiteistä, on huomattavasti pienempi kuin kyseiselle toimijalle todellisuudessa aiheutunut vahinko.
2) SEUT 107 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että jäsenvaltion myöntämä korvaus niistä menetyksistä, joita talouden toimijalle on aiheutunut Natura 2000 ‑verkoston alueella direktiivin 2009/147 nojalla sovellettavista suojelutoimenpiteistä, antaa edun, joka voi olla kyseisessä määräyksessä tarkoitettua ”valtiontukea”, jos muut tällaista luokittelua koskevat edellytykset täyttyvät.
3) [SEUT] 107 ja [SEUT] 108 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen kalastus- ja vesiviljelyalalla 27.6.2014 annetun komission asetuksen (EU) N:o 717/2014 3 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että jos tämän tuomiolauselman toisessa kohdassa kuvatun kaltainen korvaus täyttää SEUT 107 artiklan 1 kohdan edellytykset, tähän korvaukseen sovelletaan kyseisessä 3 artiklan 2 kohdassa säädettyä vähämerkityksisen tuen enimmäismäärää, joka on 30 000 euroa.
Allekirjoitukset