Asia C-405/16 P
Saksan liittotasavalta
vastaan
Euroopan komissio
Unionin tuomioistuimen tuomio (kolmas jaosto) 28.3.2019
Muutoksenhaku – Valtiontuki – Uudistuvista energialähteistä annetun muutetun Saksan lain tietyillä säännöksillä myönnetyt tuet (vuoden 2012 EEG) – Tuki uusiutuvista lähteistä peräisin olevan sähkön (EEG) tuottajille ja alennettu EEG-lisämaksu energiaintensiivisille yrityksille – Päätös, jossa tuki todetaan osittain sisämarkkinoille soveltumattomaksi – Valtiontuen käsite – Etu – Valtion varat – Varojen julkinen valvonta – Sähkönkulutuksesta kannettavaan veroon rinnastettavissa oleva toimenpide
Valtiontuki – Käsite – Valtion varoista peräisin olevat tuet – Uusiutuvista energianlähteistä peräisin olevan sähkön tuottajille myönnettäviä tukia koskeva julkinen politiikka – Sähköntoimittajille asetetusta lisämaksusta saadut ja valtion valvonnassa olevien yksiköiden kollektiivisesti hallinnoimat varat – Maksu, joka ei ole rinnastettavissa veroon – Valtion puuttuva määräysvalta näihin varoihin – Varojen hallinnoijien puuttuva julkinen valvonta – Käsitteen soveltamisalan ulkopuolelle jääminen
(SEUT 107 artiklan 1 kohta)
(ks. 64–87 kohta)
Tiivistelmä
Unionin tuomioistuin kumoaa komission päätöksen, jonka mukaan Saksan vuoden 2012 laki uusiutuvasta energiasta (vuoden 2012 EEG) sisälsi valtiontukea
Unionin tuomioistuin yhtäältä hyväksyi 28.3.2019 antamassaan tuomiossa Saksa v. komissio (C-405/16 P) Saksan tekemän valituksen unionin yleisen tuomioistuimen 10.6.2016 antamasta tuomiosta Saksa v. komissio (T-47/15, EU:T:2016:281), jolla viimeksi mainittu hylkäsi perusteettomana sen 25.11.2014 annetusta komission päätöksestä (EU) 2015/1585(1) nostaman kumoamiskanteen, ja toisaalta kumosi riidanalaisen päätöksen. Unionin tuomioistuin katsoo – toisin kuin komissio ja unionin yleinen tuomioistuin –, että Saksan uusiutuvista energianlähteistä peräisin olevan ja kaivoskaasusta tuotetun sähkön (jäljempänä EEG-sähkö)(2) tuottajien hyväksi toteuttamia toimenpiteitä ei voida luokitella valtiontueksi, koska niihin ei käytetä valtion varoja.
Vuoden 2012 EEG, jonka tavoitteena oli taata EEG-sähkön tuottajille markkinahintaa korkeampi hinta, sisälsi muun muassa kaikkien siirtoverkonhaltijoiden velvollisuuden ostaa EEG-sähköä lailla säädettyjen tariffien perusteella ja myydä sitä sähköpörssin spot-markkinoilla. Jos ne eivät näin saadulla hinnalla kyenneet kattamaan laissa vahvistettujen tariffien mukaisesta ostamista aiheutuvaa taloudellista rasitetta, EEG-lisämaksuksi kutsutun mekanismin avulla ne voivat vaatia loppukuluttajien sähköntoimittajia maksamaan niille myytyjen määrien suhteessa laskettavan erotuksen. Mainituilla sähköntoimittajilla puolestaan oli mahdollisuus, mutta ei velvollisuutta, vyöryttää EEG-lisämaksu loppukuluttajille.
Komissio katsoi riidanalaisessa päätöksessä muun muassa, että nämä toimenpiteet, jotka olivat lainvastaisia, koska niitä ei ollut ilmoitettu komissiolle(3), olivat valtiontukea, mutta ne kuitenkin soveltuvat sisämarkkinoille edellyttäen, että Saksa panee täytäntöön sitoumuksen. Unionin yleinen tuomioistuin oli tuomiossaan katsonut, että komissio oli perustellusti todennut vuoden 2012 EEG:hen käytettävän valtion varoja. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan EEG-lisämaksulla pantiin pääasiallisesti täytäntöön EEG-sähköntuottajien julkinen tukipolitiikka. Lisäksi EEG-lisämaksusta saadut varat, jotka pysyivät julkisvallan määräysvallassa ja olivat rinnastettavissa veroon, sisälsivät valtion varoja. Lopuksi mainittuja mekanismeja hallinnoivat yksiköt eivät toimi omaan lukuunsa ja vapaasti, vaan valtion varoista myönnetyn tuen hallinnoijina.
Unionin tuomioistuin katsoo, että sekä unionin yleinen tuomioistuin valituksenalaisessa tuomiossaan että komissio riidanalaisessa päätöksessään ovat tehneet oikeudellisen virheen todetessaan, että kyseessä oleviin toimenpiteisiin käytettiin valtion varoja.
Tältä osin se toteaa ensinnäkin, että koska vuoden 2012 EEG:ssä ei velvoiteta vyöryttämään EEG-lisämaksua loppukuluttajille, unionin yleinen tuomioistuin ei voinut katsoa, että se oli ”vaikutuksiltaan rinnastettavissa sähkönkulutusta koskevaan veroon”. Se toteaa tämän jälkeen, ettei ole osoitettu, että valtiolla oli ollut valta määrätä EEG-lisämaksusta saaduista varoista, eikä myöskään, että se harjoitti näistä varoista huolehtiviin siirtoverkonhaltijoihin kohdistuvaa julkista valvontaa. Unionin yleinen tuomioistuin on yhtäältä vain osoittanut, että julkisvalta harjoitti määräysvaltaa lisämaksusta saatuihin varoihin, eikä se ole edes päätellyt, että valtio pystyi määräämään näistä varoista eli päättämään, että ne oli käytettävä muuhun kuin vuoden 2012 EEG:ssä säädettyyn tarkoitukseen. Toisaalta vaikka unionin yleisen tuomioistuimen näin esittämien seikkojen nojalla voidaankin päätellä, että viranomaiset valvovat vuoden 2012 EEG:n asianmukaista täytäntöönpanoa, niiden perusteella ei sitä vastoin ole mahdollista katsoa, että EEG-lisämaksusta saatuihin varoihin itseensä kohdistuisi julkista valvontaa.
Samoista syistä unionin tuomioistuin katsoo, että komissio ei ole osoittanut, että vuoden 2012 EEG:ssä säädetyt edut sisälsivät valtion varoja ja että ne näin ollen olivat valtiontukea, ja näin ollen se kumoaa riidanalaisen päätöksen.