UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (toinen jaosto)
22 päivänä lokakuuta 2015 (*)
Muutoksenhaku – Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Tina- ja ESBO/esteri-lämpöstabilisaattorien eurooppalaiset markkinat – EY 81 artiklan 1 kohta – Soveltamisala – Konsulttiyritys, joka ei toimi kyseessä olevilla markkinoilla – ”Yritysten välisten sopimusten” ja ”yhdenmukaistetun menettelytavan” käsite – Sakkojen määrän laskenta – Sakkojen laskennasta annetut vuoden 2006 suuntaviivat – Tuomioistuimen täysi harkintavalta
Asiassa C‑194/14 P,
jossa on kyse Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklaan perustuvasta valituksesta, joka on pantu vireille 17.4.2014,
AC-Treuhand AG, kotipaikka Zürich (Sveitsi), edustajinaan Rechtsanwalt C. Steinle, Rechtsanwalt I. Bodenstein ja Rechtsanwalt C. von Köckritz,
kantajana,
ja jossa toisena asianosaisena on
Euroopan komissio, asiamiehinään H. Leupold, F. Ronkes Agerbeek ja R. Sauer, prosessiosoite Luxemburgissa,
vastaajana ensimmäisessä oikeusasteessa,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: ensimmäisen jaoston puheenjohtaja R. Silva de Lapuerta, joka hoitaa toisen jaoston puheenjohtajan tehtäviä, sekä tuomarit J. L. da Cruz Vilaça (esittelevä tuomari), A. Arabadjiev, C. Lycourgos ja J.‑C. Bonichot,
julkisasiamies: N. Wahl,
kirjaaja: hallintovirkamies K. Malacek,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 4.3.2015 pidetyssä istunnossa esitetyn,
kuultuaan julkisasiamiehen 21.5.2015 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 AC-Treuhand AG (jäljempänä AC-Treuhand) vaatii valituksessaan unionin yleisen tuomioistuimen 6.2.2014 antaman sen tuomion AC-Treuhand v. komissio (T-27/10, EU:T:2014:59; jäljempänä valituksenalainen tuomio) kumoamista, jolla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi sen nostaman kanteen, jossa vaadittiin EY 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (asia COMP/38589 – Lämpöstabilisaattorit) 11.11.2009 tehdyn komission päätöksen K(2009) 8682 lopullinen (jäljempänä riidanalainen päätös) kumoamista, ja toissijaisesti sille tässä päätöksessä määrättyjen sakkojen alentamista.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Asetus (EY) N:o 1/2003
2 [EY 81] ja [EY 82] artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) 23 artiklan, jonka otsikkona on ”Sakot”, 2 ja 3 kohdassa säädetään seuraavaa:
”2. Komissio voi päätöksellään määrätä yrityksille tai yritysten yhteenliittymille sakon, jos ne tahallaan tai tuottamuksesta:
a) rikkovat [EY 81] artiklan tai [EY 82] artiklan määräyksiä – –
Kunkin rikkomiseen osallisen yrityksen tai yritysten yhteenliittymän osalta sakko on enintään kymmenen prosenttia sen edellisen tilikauden liikevaihdosta.
– –
3. Sakon suuruutta määrättäessä on otettava huomioon sekä rikkomisen vakavuus että sen kesto.”
3 Tämän asetuksen 31 artiklan, jonka otsikko on ”[Unionin] tuomioistuimen valvonta”, sanamuoto on seuraava:
”[Unionin] tuomioistuimella on täysi harkintavalta tutkiessaan valitukset päätöksistä, joilla komissio on määrännyt sakon tai uhkasakon. Se voi kumota sakon tai uhkasakon taikka alentaa tai korottaa sitä.”
Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annetut vuoden 2006 suuntaviivat
4 Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen (EUVL 2006, C 210, s. 2; jäljempänä vuoden 2006 suuntaviivat) 4–6, 13, 36 ja 37 kohdassa todetaan seuraavaa:
”4. – – Sakkojen on saatava aikaan riittävä pelote sekä yrityksille, joiden maksettaviksi sakot määrätään (pelotevaikutus yksittäistapauksessa), että sen estämiseksi, että muut yritykset päättäisivät ottaa käyttöön tai jatkaa perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklan vastaisia menettelytapoja (yleinen pelotevaikutus).
5. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi on tarkoituksenmukaista, että komissio käyttää sakkojen määritysperusteena rikkomiseen liittyvien tavaroiden tai palveluiden myyntiarvoa. Myös rikkomisen keston tulee olla merkittävä peruste asianmukaisen sakon määrityksessä. – –
6. Rikkomiseen liittyvien tavaroiden ja palveluiden myyntiarvon sekä rikkomisen keston katsotaan yhdessä muodostavan asianmukaisen vertailuarvon rikkomisen taloudellisen merkityksen ja kunkin rikkomiseen osallistuneen yrityksen suhteellisen osuuden selvittämiseksi. – –
– –
13. Määrittääkseen sakon perusmäärän komissio käyttää sellaisten rikkomiseen suoraan tai epäsuorasti [(tästä esimerkki on tiettyä hyödykettä koskeva horisontaalinen hintasopimus, jonka mukaiseen hintaan perustuu myös ylemmän ja alemman laatuluokan hyödykkeiden hinta)] liittyvien tavaroiden tai palveluiden myyntiarvoa, jotka yritys on myynyt Euroopan talousalueen (ETA) alueella sijaitsevalla asian kannalta merkityksellisellä maantieteellisellä alueella. – –
– –
36. Komissio voi määrätä tietyissä tapauksissa symbolisen sakon. Tällaisen symbolisen sakon määrääminen on perusteltava päätöksessä.
37. Vaikka näissä suuntaviivoissa esitellään yleiset sakon laskentamenetelmät, erityistapauksissa voi olla kuhunkin asiaan liittyvien erityispiirteiden vuoksi tai pelotevaikutuksen aikaansaamiseksi perusteltua, että komissio poikkeaa näistä menetelmistä – –”
Asian tausta
5 Riidanalaisessa päätöksessä komissio totesi, että tietyt yritykset olivat rikkoneet EY 81 artiklaa ja Euroopan talousalueesta 2.5.1992 tehdyn sopimuksen (EYVL 1994, L 1, s. 3) 53 artiklaa, koska ne olivat osallistuneet kilpailunvastaisten sopimusten ja yhdenmukaistettujen menettelytapojen muodostamaan kokonaisuuteen, joka kattoi ETA:n koko alueen ja joista yksi koski tinastabilisaattoreiden alaa ja toinen epoksidoidun soijaöljyn ja estereiden alaa (jäljempänä ESBO/estereiden ala).
6 Riidanalaisessa päätöksessä todetaan, että kyseessä olevat yritykset osallistuivat näihin rikkomisiin eri ajanjaksoina 24.2.1987 ja 21.3.2000 välisenä aikana tinastabilisaattoreiden alan osalta ja 11.9.1991 ja 26.9.2000 välisenä aikana ESBO/estereiden alan osalta.
7 AC-Treuhand, jonka pääkonttori sijaitsee Zürichissä, on konsulttiyhtiö, joka tarjoaa eri palveluja kansallisille ja kansainvälisille yhdistyksille ja intressiryhmille, mukaan lukien sveitsiläisten ja kansainvälisten ammatillisten yhdistysten sekä voittoa tavoittelemattomien liittojen ja elinten johto ja hallinto, markkinatietojen kerääminen, käsittely ja käyttäminen, markkinatilastojen esittely ja osallistujille ilmoitettujen lukujen valvonta.
8 Riidanalaisen päätöksen 1 artiklassa AC-Treuhandin katsotaan olevan vastuussa osallistumisestaan ETA:ssa tinastabilisaattoreiden alalla 1.12.1993 ja 21.3.2000 välisenä aikana ja ESBO/esterien alalla 1.12.1993 ja 26.9.2000 välisenä aikana sopimusten ja yhdenmukaistettujen menettelytapojen kokonaisuuteen, joka muodostui hintojen vahvistamisesta, markkinoiden jakamisesta myyntikiintiöiden avulla, asiakkaiden jakamisesta ja erityisesti asiakkaita, tuotantoa ja myyntiä koskevien arkaluonteisten kaupallisten tietojen vaihtamisesta.
9 Komissio pitää AC-Treuhandia vastuussa olevana, koska sillä oli olennainen ja molemmissa kyseessä olevissa rikkomisissa samankaltainen rooli, eli se järjesti useita kartellin jäsenten kokouksia, joihin se osallistui aktiivisesti, keräsi ja toimitti tuottajille tietoja myynnistä kyseessä olevilla markkinoilla, toimi välittäjänä, jos kyseessä olevien yritysten välillä oli jännitteitä, ja kannusti niitä kompromisseihin saaden toiminnastaan korvauksen.
10 Riidanalaisen päätöksen 2 artiklan mukaan AC-Treuhandille määrättiin kaksi 174 000 euron suuruista sakkoa.
Menettely unionin yleisessä tuomioistuimessa ja valituksenalainen tuomio
11 AC-Treuhand vaati unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 27.1.2010 toimittamallaan kannekirjelmällä riidanalaisen päätöksen kumoamista ja toissijaisesti sille määrättyjen sakkojen määrän alentamista.
12 Kanteensa tueksi AC-Treuhand vetosi yhdeksään kanneperusteeseen, joista ainoastaan kolmannella, neljännellä ja viidennellä on merkitystä tämän valituksen yhteydessä. Unionin yleinen tuomioistuin esitteli ne valituksenalaisen tuomion 36 ja 268 kohdassa seuraavasti:
”36 Riidanalaisen päätöksen kumoamiseksi kantaja vetoaa – – [siihen, että] EY 81 artiklaa on sovellettu virheellisesti ja nullum crimen, nulla poena sine lege ‑periaatetta on loukattu (kolmas kanneperuste) – –
– –
268 Toissijaisten vaatimustensa, jotka koskevat riidanalaisen päätöksen muuttamista sille määrättyjen sakkojen suuruuden osalta, tueksi kantaja vetoaa – – [kanneperusteisiin, jotka koskevat muun muassa] komission velvollisuutta määrätä nyt käsiteltävän asian olosuhteissa ainoastaan symbolinen sakko (neljäs kanneperuste) – – [ja] vuoden 2006 suuntaviivojen rikkomista sakon perusmäärän laskennassa (viides kanneperuste) – –”
13 Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisella tuomiolla kanteen kokonaisuudessaan.
Asianosaisten vaatimukset
14 AC-Treuhand vaatii, että unionin tuomioistuin
– kumoaa valituksenalaisen tuomion ja riidanalaisen päätöksen
– toissijaisesti alentaa sakkojen määrää tai palauttaa asian unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi ja
– velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
15 Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin
– hylkää valituksen ja
– velvoittaa AC-Treuhandin korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Valituksen tarkastelu
16 AC-Treuhand esittää valituksensa tueksi neljä perustetta.
Ensimmäinen valitusperuste, jonka mukaan EY 81 artiklaa on sovellettu virheellisesti ja laillisuusperiaatetta on loukattu
Asianosaisten lausumat
17 Ensimmäisellä valitusperusteellaan AC-Treuhand väittää, että unionin yleinen tuomioistuin sovelsi virheellisesti EY 81 artiklan 1 kohtaa ja loukkasi Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 49 artiklan 1 kohdassa vahvistettua rikosoikeudellista laillisuusperiaatetta (nullum crimen, nulla poena sine lege), kun se viitaten tuomioonsa AC-Treuhand v. komissio (T‑99/04, EU:T:2008:256; jäljempänä tuomio AC-Treuhand I) totesi valituksenalaisen tuomion 43 ja 44 kohdassa yhtäältä, että konsulttiyrityksen, joka auttaa kartellia tarjoamalla palveluja, toiminta kuuluu EY 81 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, ja toisaalta, että tämä tulkinta oli kohtuullisesti ennakoitavissa rikkomisten toteuttamishetkellä.
18 Tältä osin AC-Treuhand väittää, että nullum crimen, nulla poena sine lege ‑periaatteesta johtuvat täsmällisyyden vaatimukset ovat esteenä toteamukselle, jonka mukaan se osallistui EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun kilpailua rajoittavaan ”yritysten välisen sopimukseen” tai ”yhdenmukaistettuun menettelytapaan”. Sen mukaan tämän määräyksen sanamuodosta nimittäin ilmenee, että siinä määrätty kielto koskee yksinomaan tällaisten sopimusten tai yhdenmukaistettujen menettelytapojen osapuolia sellaisinaan eikä pelkästään avunannon piiriin kuuluvaa käyttäytymistä.
19 AC-Treuhandin käyttäytymistä ei kuitenkaan sen oman näkemyksen mukaan voida luonnehtia osallistumiseksi kyseessä oleviin kartelleihin, joihin osallistuivat ainoastaan lämpöstabilisaattorien tuottajat. Se väittää tältä osin, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan ”yritysten välisen sopimuksen” olemassaolo edellyttää vähintään kahden sopimuspuolen yhteistä tahtoa toimia markkinoilla tietyllä tavalla.
20 Kyseinen käsite edellyttää siis sitä, että osapuolien kilpailunrajoituksilla on tietty yhteys merkityksellisiin markkinoihin. Tällainen yhteys puuttuu AC-Treuhandin osalta, koska sen tahto liittyy ainoastaan palvelujen tarjoamiseen kartellien helpottamiseksi sellaisten sopimusten perusteella, joilla ei ole suoraa yhteyttä komission toteamiin kilpailunrajoituksiin. AC-Treuhand väittää, ettei se myöskään toiminut kartellien kohteena olevia markkinoita edeltävillä tai niiden jälkeisillä markkinoilla tai niiden lähimarkkinoilla eikä ole rajoittanut markkinakäyttäytymistään kartelleille ominaisella tavalla.
21 Koska AC-Treuhand ei ole luopunut liiketoimintansa itsenäisyydestä muiden yritysten kanssa toteutettavan yhteensovittamisen hyväksi, käyttäytyminen, josta AC-Treuhandia on syytetty, ei täytä myöskään edellytyksiä, jotka muodostavat unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä määritellyn ”yhdenmukaistetun menettelytavan” käsitteen.
22 Lisäksi AC-Treuhand väittää, että sen toimista olisi voitu määrätä seuraamuksia nullum crimen, nulla poena sine lege ‑periaatteesta johtuvien ennakoitavuuden vaatimusten mukaisesti, jos rikkomisten toteuttamishetkellä olisi ollut olemassa vakiintunutta oikeuskäytäntöä, josta rangaistavuus olisi voitu johtaa riittävän selvästi. Tällaista oikeuskäytäntöä ei sen mukaan ollut kuitenkaan olemassa ennen tuomiota AC-Treuhand I, jossa kiellettiin nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä oleva toiminta.
23 Lisäksi AC-Treuhand toteaa, että ennen [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä 10.12.2003 tehtyä komission päätöstä 2005/349/EY (asia COMP/E-2/37.857 – Orgaaniset peroksidit) (EUVL 2005, L 110, s. 44; jäljempänä Orgaaniset peroksidit ‑päätös), jonka seurauksena annettiin tuomio AC-Treuhand I, yhdenkään kartellille palveluja tarjonneen konsulttiyrityksen ei ollut katsottu olevan vastuussa EY 81 artiklan 1 kohdan nojalla. Lisäksi komissio myönsi siinä, että päätöksen osoittaminen yritykselle, jolla oli niin erityinen rooli, oli tietyssä määrin uutta.
24 AC-Treuhandin mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei tällaisissa olosuhteissa perustellakseen valituksenalaisessa tuomiossa käytettyä tulkintaa voi tukeutua näkökohtiin, jotka liittyvät toimenpiteen tarkoituksenmukaisuuteen kilpailupolitiikan kannalta.
25 Komissio kiistää AC-Treuhandin väitteet.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
26 Nyt käsiteltävässä asiassa on määritettävä, voidaanko konsulttiyrityksen katsoa olevan vastuussa EY 81 artiklan 1 kohdan rikkomisesta, kun tämä yritys myötävaikuttaa aktiivisesti ja tarkoituksellisesti tuottajien, jotka toimivat eri markkinoilla kuin se, välisen kartellin toteuttamiseen tai seurantaan.
27 Ensimmäiseksi EY 81 artiklan 1 kohdan osalta, jonka nojalla yhteismarkkinoille soveltumattomia ja kiellettyjä ovat tietynlaiset yritysten väliset sopimukset, yritysten yhteenliittymien päätökset sekä yritysten yhdenmukaistetut menettelytavat, on todettava aluksi, ettei mikään kyseisen määräyksen sanamuodossa osoita, että siinä asetettu kielto koskisi yksinomaan tällaisten sopimusten tai yhdenmukaistettujen menettelytapojen osapuolia, jotka toimivat niiden kattamilla markkinoilla.
28 On myös muistutettava, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan ”sopimuksen” olemassaolo perustuu vähintään kahden sopimuspuolen yhteisen tahdon ilmaisuun eikä merkitystä sellaisenaan ole sillä, missä muodossa tämä tahdonilmaisu ilmenee (ks. vastaavasti tuomio komissio v. Volkswagen, C‑74/04 P, EU:C:2006:460, 37 kohta).
29 ”Yhdenmukaistettujen menettelytapojen” käsitteen osalta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä seuraa, että EY 81 artiklan 1 kohdassa tämä käsite erotetaan erityisesti ”sopimuksen” ja ”yritysten yhteenliittymän päätöksen” käsitteestä pelkästään siten, että ne kattavat subjektiiviselta kannalta samankaltaisia yritysten välisen yhteistyön eri muotoja, jotka eroavat toisistaan ainoastaan voimakkuutensa ja ilmenemismuotojensa osalta (ks. vastaavasti tuomio komissio v. Anic Partecipazioni, C‑49/92 P, EU:C:1999:356, 112 kohta ja tuomio T-Mobile Netherlands ym., C-8/08, EU:C:2009:343, 23 kohta).
30 Kun kyse on – kuten nyt käsiteltävässä asiassa – kilpailun vastaisista sopimuksista ja yhdenmukaistetuista menettelytavoista, unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä seuraa, että osoittaakseen yrityksen osallistuneen rikkomiseen ja sen vastuun kaikista sen sisältämistä eri osatekijöistä, komission on näytettävä toteen, että kyseinen yritys aikoi omalla toiminnallaan myötävaikuttaa kaikkien osallistujien yhteisten päämäärien tavoittelemiseen ja että yritys tiesi muiden samaan päämäärään pyrkivien yritysten suunnittelemasta tai toteuttamasta konkreettisesta käyttäytymisestä tai että se saattoi kohtuudella ennakoida sen ja oli valmis hyväksymään siihen sisältyvän riskin (ks. vastaavasti tuomio komissio v. Anic Partecipazioni, C‑49/92 P, EU:C:1999:356, 86 ja 87 kohta sekä tuomio Aalborg Portland ym. v. komissio, C‑204/00 P, C‑205/00 P, C‑211/00 P, C‑213/00 P, C‑217/00 P ja C‑219/00 P, EU:C:2004:6, 83 kohta).
31 Tältä osin unionin tuomioistuin on nimittäin todennut, että passiiviset rikkomiseen osallistumistavat, kuten yrityksen osallistuminen kokouksiin, joiden aikana on tehty kilpailua rajoittavia sopimuksia, ilman että kyseinen yritys olisi selvästi vastustanut niitä, merkitsevät sellaista avunantoa, joka on omiaan saattamaan yrityksen vastuuseen EY 81 artiklan 1 kohdan puitteissa, koska kielletyn aloitteen hiljainen hyväksyminen ilman julkista irtisanoutumista sen sisällöstä tai sen ilmoittamista hallintoviranomaisille rohkaisee muita jatkamaan kilpailusääntöjen rikkomista ja vaarantaa sen paljastumisen (ks. vastaavasti tuomio Dansk Rørindustri ym. v. komissio, C‑189/02 P, C‑202/02 P, C‑205/02 P–C‑208/02 P ja C‑213/02 P, EU:C:2005:408, 142 ja 143 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
32 On totta, että unionin tuomioistuin on jo arvioidessaan EY 81 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun ”sopimuksen” olemassaoloa todennut, että kyse oli sopimuspuolten yhteisen tahdon toimia markkinoilla tietyllä tavalla ilmaisusta (ks. vastaavasti mm. tuomio ACF Chemiefarma v. komissio, 41/69, EU:C:1970:71, 112 kohta). Lisäksi unionin tuomioistuin on todennut, että perusteita, jotka koskevat yhteensovittamista ja yhteistyötä, jotka ovat samassa määräyksessä tarkoitetun ”yhdenmukaistetun menettelytavan” edellytyksiä, on tarkasteltava sellaisesta perustamissopimuksen kilpailua koskeville määräyksille ominaisesta näkökulmasta, jonka mukaan jokaisen talouden toimijan on itsenäisesti päätettävä toimintalinjasta, jota se aikoo noudattaa yhteismarkkinoilla (ks. mm. tuomio komissio v. Anic Partecipazioni, C‑49/92 P, EU:C:1999:356, 116 kohta).
33 Näistä toteamuksista ei kuitenkaan ilmene, että ”sopimuksen” ja ”yhdenmukaistetun menettelytavan” käsitteet edellyttäisivät toimintavapauden vastavuoroista rajoittamista niillä markkinoilla, joilla kaikki osapuolet toimivat.
34 Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ei voida myöskään päätellä, että EY 81 artiklan 1 kohta koskisi yksinomaan joko yrityksiä, jotka toimivat kilpailunrajoitusten kohteena olevilla markkinoilla taikka niitä edeltävillä tai niiden jälkeisillä markkinoilla tai niiden lähimarkkinoilla, tai yrityksiä, jotka rajoittavat toimintavapauttaan tietyillä markkinoilla sopimuksen tai yhdenmukaistetun menettelytavan nojalla.
35 Unionin tuomioistuimen erittäin vakiintuneesta oikeuskäytännöstä seuraa, että EY 81 artiklan 1 kohdan tekstissä viitataan yleisesti kaikkiin sopimuksiin ja yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin, jotka joko horisontaalisissa tai vertikaalisissa suhteissa vääristävät kilpailua yhteismarkkinoilla, riippumatta niistä markkinoista, joilla osapuolet toimivat, ja siitä, että kyseessä olevien järjestelyjen ehdot koskevat ainoastaan yhden niistä liiketoimintaa (ks. vastaavasti tuomio LTM, 56/65, EU:C:1966:38, s. 358; tuomio Consten ja Grundig v. komissio, 56/64 ja 58/64, EU:C:1966:41, s. 492 ja 493; tuomio Musique Diffusion française ym. v. komissio, 100/80–103/80, EU:C:1983:158, 72–80 kohta; tuomio Binon, 243/83, EU:C:1985:284, 39–47 kohta ja tuomio Javico, C‑306/96, EU:C:1998:173, 10–14 kohta).
36 On myös todettava, että EY 81 artiklan 1 kohdan pääasiallinen tavoite on taata vääristymätön kilpailu sisämarkkinoilla. AC-Treuhandin kannattama tämän määräyksen tulkinta voisi kuitenkin rajoittaa siinä määrätyn kiellon tehokasta vaikutusta, koska tällainen tulkinta ei mahdollista sitä, että yrityksen aktiivinen vaikuttaminen kilpailunrajoitukseen estettäisiin, pelkästään siksi, että tämä vaikuttaminen ei koske niillä merkityksellisillä markkinoilla, joilla tämä rajoitus toteutetaan tai on tarkoitus toteuttaa, tapahtuvaa taloudellista toimintaa.
37 Nyt käsiteltävässä asiassa unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 10 kohdassa esittämien toteamusten mukaan AC-Treuhandilla oli olennainen ja molemmissa kyseessä olevissa rikkomisissa samankaltainen rooli, eli se järjesti useita kokouksia, joihin se osallistui aktiivisesti, keräsi ja toimitti lämpöstabilisaattoreiden tuottajille tietoja myynnistä kyseessä olevilla markkinoilla, toimi välittäjänä, jos kyseessä olevien yritysten välillä oli jännitteitä, ja kannusti niitä kompromisseihin saaden toiminnastaan korvauksen.
38 Tästä seuraa, että AC-Treuhandin toiminta on välitön osa lämpöstabilisaattoreiden tuottajien ponnistuksia, jotka liittyvät sekä neuvotteluihin että niiden velvoitteiden täyttämisen valvontaan, joihin tuottajat ovat sitoutuneet kartelleissa, ja AC-Treuhandin kyseisten tuottajien kanssa tekemien palvelusopimusten perusteella tarjoamien palvelujen päämääränä on nimenomaan kyseessä olevien kilpailua rajoittavien tavoitteiden eli, kuten valituksenalaisen tuomion 4 kohdasta ilmenee, hintojen vahvistamisen, markkinoiden ja asiakkaiden jakamisen sekä arkaluonteisten kaupallisten tietojen vaihtamisen täysin tietoinen toteuttaminen.
39 Näissä olosuhteissa on todettava, toisin kuin AC-Treuhand väittää, että vaikka kyseiset palvelusopimukset on muodollisesti tehty erillään sitoumuksista, joista lämpöstabilisaattoreiden tuottajat itse olivat sopineet, ja huolimatta siitä, että AC-Treuhand on konsulttiyritys, ei voida katsoa, että tämän tässä ominaisuudessaan toteuttamat toimet olisivat pelkkiä merkitykseltään toissijaisia palveluja, joilla ei ole mitään yhteyttä tuottajien sopimiin velvoitteisiin ja niistä johtuviin kilpailunrajoituksiin.
40 Toiseksi, kun kyse on siitä, että unionin yleinen tuomioistuin on väitteen mukaan loukannut nullum crimen, nulla poena sine lege ‑periaatetta, on huomautettava, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan tämä periaate edellyttää, että rikokset ja niistä määrättävät rangaistukset määritellään selkeästi laissa. Tämä edellytys täyttyy, kun yksityinen oikeussubjekti voi tietää kyseessä olevan säännöksen tai määräyksen sanamuodon ja tarvittaessa tuomioistuinten siitä tekemän tulkinnan perusteella, mitkä toimet tai laiminlyönnit synnyttävät sen rikosoikeudellisen vastuun (tuomio Evonik Degussa v. komissio, C‑266/06 P, EU:C:2008:295, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
41 Nullum crimen, nulla poena sine lege ‑periaatetta ei näin ollen voida tulkita siten, että siinä kiellettäisiin rikosoikeudellista vastuuta koskevien säännösten asteittainen selkeyttäminen tuomioistuinten tapauksesta toiseen suorittamalla tulkinnalla, sillä edellytyksellä, että tulkinnan tulos on kohtuullisesti ennakoitavissa kilpailusääntöjen rikkomishetkellä, kun otetaan huomioon erityisesti oikeuskäytännössä tuolloin vahvistettu kyseisen oikeussäännön tulkinta (ks. vastaavasti tuomio Dansk Rørindustri ym. v. komissio, C‑189/02 P, C‑202/02 P, C‑205/02 P–C‑208/02 P ja C‑213/02 P, EU:C:2005:408, 217 ja 218 kohta).
42 Ennakoitavuuden käsitteen sisältö riippuu suuresti kyseessä olevan säännöstön sisällöstä, sen kattamasta alasta ja sen adressaattien lukumäärästä ja laadusta. Lain ennakoitavuuden vastaista ei ole se, että kyseessä olevan henkilön on käytettävä valistuneita neuvonantajia arvioidakseen tietyn teon mahdollisia seurauksia asian olosuhteisiin nähden järkevässä määrin. Tämä koskee erityisesti ammattilaisia, jotka ovat tottuneet siihen, että heidän on harjoitettava ammattiaan erittäin huolellisesti. Niinpä heidän voidaan edellyttää arvioivan toiminnan riskejä huolellisesti (tuomio Dansk Rørindustri ym. v. komissio, C‑189/02 P, C‑202/02 P, C‑205/02 P–C‑208/02 P ja C‑213/02 P, EU:C:2005:408, 219 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
43 Tässä yhteydessä on todettava, että vaikka riidanalaisen päätöksen taustalla olleiden rikkomisten tapahtumahetkellä unionin tuomioistuimilla ei vielä ollut ollut tilaisuutta ottaa nimenomaisesti kantaa AC-Treuhandin toiminnalle ominaisen kaltaiseen konsulttiyrityksen käyttäytymiseen, sen olisi pitänyt odottaa, mahdollisesti käytettyään valistuneita neuvonantajia, että sen käyttäytymisen voidaan katsoa olevan ristiriidassa unionin oikeuden kilpailusääntöjen kanssa, kun otetaan huomioon erityisesti unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä seuraava ”sopimuksen” käsitteen ja ”yhdenmukaistetun menettelytavan” käsitteen laaja merkitys.
44 Tätä toteamusta tukee lisäksi komission hallinnollinen käytäntö. Komissio katsoi nimittäin jo ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan soveltamismenettelystä 17.12.1980 tekemässään päätöksessä 80/1334/ETY (asia IV/29.869 – Italialainen valulasi) (EYVL L 383, s. 19), että kartellin toteuttamiseen osallistunut konsulttiyritys oli rikkonut EY 81 artiklan 1 kohtaa. Minkään myöhemmän päätöksen perusteella ei voida todeta, että komissio olisi muuttanut tätä kyseisen määräyksen soveltamisalan tulkintaansa.
45 Välttämättömät edellytykset sille, että AC-Treuhandin voidaan pätevästi katsoa olevan vastuussa osallistumisestaan kyseessä oleviin sopimuksiin ja yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin, siis täyttyvät nyt käsiteltävässä asiassa.
46 Kaiken edellä esitetyn perusteella unionin yleinen tuomioistuin saattoi perustellusti katsoa valituksenalaisen tuomion 43 ja 44 kohdassa, että AC-Treuhandin toiminta kuului EY 81 artiklan 1 kohdassa määrätyn kiellon soveltamisalaan ja että tällainen tulkinta oli kohtuullisesti ennakoitavissa rikkomisten toteuttamishetkellä.
47 Näin ollen on todettava, ettei ensimmäinen valitusperuste ole perusteltu.
Toinen valitusperuste, jonka mukaan laillisuusperiaatetta ja yhdenvertaisen kohtelun periaatetta on loukattu ja perusteluvelvollisuutta on laiminlyöty
Asianosaisten lausumat
48 Toisella valitusperusteellaan AC-Treuhand väittää, että unionin yleinen tuomioistuin loukkasi perusoikeuskirjan 49 artiklan 1 kohdassa vahvistettua rikosoikeudellista laillisuusperiaatetta, kun se hylkäsi kanteessa, jolla vaaditaan riidanalaisen päätöksen kumoamista, esitetyn sakon määrään liittyvän neljännen kanneperusteen ainoastaan viittaamalla valituksenalaisessa tuomiossa esitettyihin toteamuksiin siitä, että EY 81 artiklan soveltaminen AC-Treuhandin toimintaan oli ennakoitavissa. AC-Treuhandin mukaan kyseinen laillisuusperiaate edellyttää, että sekä tietyn toiminnan lainvastaisuus että siihen liittyvä seuraamuksen vaara ovat kohtuudella ennakoitavissa tosiseikkojen tapahtumahetkellä. Unionin yleisen tuomioistuimen olisi siis pitänyt erottaa toisistaan nämä näkökohdat ja arvioida niitä erikseen.
49 AC-Treuhand väittää myös, että unionin yleinen tuomioistuin loukkasi yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, kun se otti huomioon komission vallan poiketa aiemmasta päätöskäytännöstään sakkojen suuruuden määrittämisen suhteen ja totesi, ettei sen tarvinnut määrätä symbolisia sakkoja nyt käsiteltävän asian olosuhteissa. AC-Treuhand väittää tältä osin, että käyttäytyminen, josta sitä moititaan nyt käsiteltävässä asiassa, ei eroa perustavanlaatuisesti toiminnasta, josta oli kyse Orgaaniset peroksidit ‑päätöksessä, jossa komissio määräsi AC-Treuhandille symbolisen sakon.
50 Lisäksi AC-Treuhand väittää, että unionin yleinen tuomioistuin laiminlöi perusteluvelvollisuuttaan siltä osin kuin valituksenalaisessa tuomiossa ei ilmoiteta objektiivisia syitä, joilla kahden edellä mainitun asian erilaista kohtelua voitaisiin perustella.
51 Komissio kiistää AC-Treuhandin väitteet.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
52 Unionin tuomioistuimelle toimitettujen asiakirjojen tarkastelun perusteella voidaan todeta, että AC‑Treuhand väitti unionin yleisessä tuomioistuimessa ainoastaan, että ensimmäisessä oikeusasteessa esitetyn neljännen kanneperusteen mukaisesti komission piti määrätä sille määrältään symbolinen sakko, koska EY 81 artiklan soveltaminen sen toimintaan ei ollut ennakoitavissa kyseessä olevien rikkomisten toteuttamishetkellä. Tältä osin on todettava, että yhtäältä AC‑Treuhand ainoastaan viittasi väitteisiinsä, jotka koskevat sen tulkinnan uutuutta, jonka mukaan konsulttiyrityksen toiminta kuuluu kyseisen artiklan soveltamisalaan. Toisaalta AC‑Treuhand väitti, että komission päätös, jolla määrätään muu kuin symbolinen sakko, on laillisuusperiaatteen vastainen, koska tässä päätöksessä tarkoitetut rikkomiset olivat jo päättyneet ennen Orgaaniset peroksidit ‑päätöksen, jolla komissio määräsi AC-Treuhandille ainoastaan symbolisen sakon, tekemistä. AC‑Treuhand ei sen sijaan ole väittänyt, että tämä lähestymistapa olisi myös yhdenvertaisen kohtelun periaatteen vastainen.
53 Tästä seuraa, että tämän valituksensa tueksi esittämänsä perusteen yhteydessä AC-Treuhand esittää uusia väitteitä, joiden mukaan sille nyt käsiteltävässä asiassa määrättyjen sakkojen korkea määrä ei ollut ennakoitavissa, riippumatta siitä, onko EY 81 artiklan soveltaminen sen käyttäytymiseen ennakoitavissa, sekä yhdenvertaisen kohtelun periaatetta on loukattu.
54 Tältä osin vakiintuneessa oikeuskäytännössä on katsottu, että jos asianosaisella olisi oikeus esittää ensi kertaa vasta unionin tuomioistuimessa vaatimuksilleen perusteita ja perusteluja, joihin se ei ole unionin yleisessä tuomioistuimessa vedonnut, asianosaisella olisi oikeus laajentaa unionin tuomioistuimessa, jonka toimivalta muutoksenhakuasioissa on rajoitettu, kannettaan unionin yleisessä tuomioistuimessa käsiteltyyn asiaan nähden. Unionin tuomioistuin on siis valitusasioissa toimivaltainen tutkimaan ainoastaan arvioinnit, jotka unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt sille esitetyistä perusteista. Tästä seuraa, että nämä väitteet on jätettävä tutkimatta.
55 Kun kyse on AC-Treuhandin väitteestä, jonka mukaan päätöstä ei ole perusteltu, kun kyse on yhdenvertaisen kohtelun periaatteen mukaisista vaatimuksista, on riittävää todeta, ettei unionin yleistä tuomioistuinta voida arvostella siitä, että se ei ole lausunut kanneperusteesta, jota ei ole esitetty sille (ks. vastaavasti mm. tuomio Chalkor v. komissio, C‑386/10 P, EU:C:2011:815, 70 kohta). Tämä väite on näin ollen todettava perusteettomaksi.
56 Näin ollen toinen valitusperuste on hylättävä, koska sen tutkittavaksi ottamisen edellytykset osittain puuttuvat ja koska se on osittain perusteeton.
Kolmas valitusperuste, jonka mukaan asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 ja 3 kohtaa ja vuoden 2006 suuntaviivoja on rikottu sekä oikeusvarmuuden periaatetta, yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja suhteellisuusperiaatetta on loukattu
Asianosaisten lausumat
57 Kolmannella valitusperusteellaan AC-Treuhand väittää, että unionin yleinen tuomioistuin rikkoi asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 ja 3 kohtaa ja vuoden 2006 suuntaviivoja, kun se katsoi viidennen kanneperusteen tutkinnan yhteydessä yhtäältä, ettei AC-Treuhand voi vedota kyseisten suuntaviivojen rikkomiseen, ja toisaalta, että komissio saattoi perustellusti vahvistaa sakot arviomääräisinä kyseisten suuntaviivojen 37 kohdan perusteella sen sijaan, että se olisi tukeutunut tältä osin tämän tuottajille tarjoamista palveluista saamien palkkioiden arvoon. AC-Treuhand katsoo, että koska sen katsotaan olevan vastuussa osallistumisestaan kyseisiin kartelleihin, nämä palkkiot muodostavat liikevaihdon, joka liittyy rikkomiseen suoraan tai epäsuorasti, ja ne voivat näin ollen toimia vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohdan mukaisesti sakkojen määrän laskentapohjana. Se väittää tältä osin lisäksi, että sakkojen vahvistaminen arviomääräisinä loukkaa oikeusvarmuuden periaatetta, yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja suhteellisuusperiaatetta.
58 Lisäksi AC-Treuhand väittää unionin yleisen tuomioistuimen katsoneen virheellisesti, että komissio oli perustellut päätöstään oikeudellisesti riittävällä tavalla määrättyjen sakkojen vahvistamiseksi käytettyjen arviointiperusteiden suhteen.
59 Komissio kiistää AC-Treuhandin väitteet.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
60 Aluksi on katsottava, että AC-Treuhandin väitteet, joiden mukaan oikeusvarmuuden periaatetta, yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja suhteellisuusperiaatetta on loukattu, on jätettävä tutkimatta tämän tuomion 54 kohdassa esitetyllä perusteella. Unionin tuomioistuimelle toimitettujen asiakirjojen tarkastelun perusteella voidaan todeta, että nämä väitteet on esitetty ensimmäistä kertaa tämän muutoksenhaun yhteydessä ja että AC-Treuhand vetosi ensimmäisessä oikeusasteessa esittämällään viidennellä kanneperusteella ainoastaan siihen, ettei nyt käsiteltävään asiaan liittynyt mitään erityispiirrettä, jonka vuoksi sakkojen laskeminen arviomääräisinä olisi perusteltua.
61 Väitteestä, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin katsoi virheellisesti, ettei AC-Treuhand voinut perustellusti vedota vuoden 2006 suuntaviivojen rikkomiseen, on riittävää huomauttaa, että valituksenalaisen tuomion 298 ja 299 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin tutki sen oikeuskäytännön mukaisesti, joka liittyy komission sakkojen laskemiseksi antamien suuntaviivojen oikeusvaikutuksiin (ks. mm. tuomio Dansk Rørindustri ym. v. komissio, C‑189/02 P, C‑202/02 P, C‑205/02 P–C‑208/02 P ja C‑213/02 P, EU:C:2005:408, 209–213 kohta), ja ottaen huomioon AC-Treuhandin tältä osin esittämät väitteet sitä, saattoiko komissio poiketa vuoden 2006 suuntaviivoista nyt käsiteltävässä asiassa.
62 Siltä osin kuin AC-Treuhand väittää unionin yleisen tuomioistuimen tehneen oikeudellisen virheen katsoessaan, ettei komission tarvinnut määrittää sakkoja sen saamien palkkioiden perusteella, on muistutettava, että komissio saa sakkoa määrittäessään ottaa huomioon paitsi yrityksen kokonaisliikevaihdon, joka on – vaikkakin vain likimääräinen ja epätäydellinen – osoitus sen koosta ja taloudellisesta vallasta, myös sen osan liikevaihdosta, joka tulee kilpailusääntöjen rikkomisen kohteena olevista tuotteista ja joka on näin ollen omiaan osoittamaan rikkomisen laajuutta (ks. mm. tuomio LG Display ja LG Display Taiwan v. komissio, C‑227/14 P, EU:C:2015:258, 50 kohta).
63 Vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohdan mukaan on niin, että ”määrittääkseen sakon perusmäärän komissio käyttää sellaisten rikkomiseen suoraan tai epäsuorasti – – liittyvien tavaroiden tai palveluiden myyntiarvoa, jotka yritys on myynyt Euroopan talousalueen (ETA) alueella sijaitsevalla asian kannalta merkityksellisellä maantieteellisellä alueella”. Näiden samojen suuntaviivojen 6 kohdassa täsmennetään, että ”rikkomiseen liittyvien tavaroiden ja palveluiden myyntiarvon sekä rikkomisen keston katsotaan yhdessä muodostavan asianmukaisen vertailuarvon rikkomisen taloudellisen merkityksen ja kunkin rikkomiseen osallistuneen yrityksen suhteellisen osuuden selvittämiseksi”.
64 Tästä seuraa, että kyseisten suuntaviivojen 13 kohdan tavoitteena on käyttää yritykselle määrättävän sakon laskentapohjana määrää, joka heijastaa rikkomisen taloudellista merkitystä ja kyseisen yrityksen suhteellista osuutta siinä (tuomio LG Display ja LG Display Taiwan v. komissio, C‑227/14 P, EU:C:2015:258, 53 kohta).
65 Vuoden 2006 suuntaviivojen 37 kohdassa todetaan kuitenkin, että ”vaikka näissä suuntaviivoissa esitellään yleiset sakon laskentamenetelmät, erityistapauksissa voi olla kuhunkin asiaan liittyvien erityispiirteiden vuoksi tai pelotevaikutuksen aikaansaamiseksi perusteltua, että komissio poikkeaa näistä menetelmistä”.
66 Nyt käsiteltävässä asiassa on kiistatonta, että todetut rikkomiset koskevat pelkästään tina- ja ESBO/esteri-lämpöstabilisaattoreiden markkinoita, joilla AC-Treuhand ei konsulttiyrityksenä toiminut. Tämän vuoksi mikään osa tämän yrityksen liikevaihdosta ei voi olla peräisin näiden rikkomisten kohteena olevista tuotteista. Tällaisissa olosuhteissa sakkojen määrittäminen AC-Treuhandin tuottajille tarjoamista palveluista saamien palkkioiden perusteella merkitsisi sellaisen arvon huomioon ottamista, joka – vaikka se osoittaa tämän rikkomisesta saamien etujen määrää – ei heijasta asianmukaisesti kyseisten rikkomisten taloudellista merkitystä eikä AC-Treuhandin henkilökohtaisen rikkomisiin osallistumisen painoarvoa vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohdan tavoitteen vastaisesti.
67 Tämän seurauksena unionin yleinen tuomioistuin arvioi oikeudellista virhettä tekemättä valituksenalaisen tuomion 302–305 kohdassa, että komissio poikkesi perustellusti vuoden 2006 suuntaviivoissa esitetystä menetelmästä, kun se vahvisti näiden suuntaviivojen 37 kohdan perusteella sakkojen perusmäärän arviomääräisesti. Näin ollen on todettava, että AC-Treuhandin väite, jonka mukaan vuoden 2006 suuntaviivoja on tältä osin rikottu, on perusteeton.
68 Siltä osin kuin AC-Treuhand väittää unionin yleisen tuomioistuimen katsoneen virheellisesti, että komissio oli perustellut päätöstään riittävästi, kun kyse on sakon suuruuden määrittämisessä käytetyistä arviointiperusteista, on huomautettava, että kun määritetään kilpailulainsäädännön rikkomisesta määrättävien sakkojen määrää, komissio noudattaa perusteluvelvollisuuttaan, kun komissio ilmoittaa päätöksessään ne arviointiperusteet, joiden avulla se on määrittänyt kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden ja keston, eikä sen tarvitse ilmoittaa sakkojen laskentatapaan liittyviä numerotietoja (ks. vastaavasti mm. tuomio Telefónica ja Telefónica de España v. komissio, C‑295/12 P, EU:C:2014:2062, 181 kohta).
69 Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava erityisesti, että riidanalaisen päätöksen 747–750 perustelukappaleessa mainitaan tekijöitä, jotka liittyvät rikkomisten, joihin AC-Treuhand on syyllistynyt, vakavuuteen ja kestoon, jotka komissio otti huomioon laskeakseen tälle yritykselle määrättyjen sakkojen määrän. Tästä seuraa, ettei unionin yleistä tuomioistuinta voida arvostella siitä, että se totesi valituksenalaisen tuomion 306 ja 307 kohdassa, että komissio oli täyttänyt sille asetetusta perusteluvelvollisuudesta johtuvat vaatimukset. Tämä väite ei siis ole perusteltu.
70 Näin ollen kolmas valitusperuste on hylättävä, koska sen tutkittavaksi ottamisen edellytykset osittain puuttuvat ja koska se on osittain perusteeton.
Neljäs valitusperuste, jonka mukaan SEUT 261 artiklaa on rikottu, tehokkaan oikeussuojan periaatetta on loukattu sekä asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohtaa ja 31 artiklaa on rikottu
71 Neljännellä valitusperusteellaan AC-Treuhand väittää, että valituksenalaista tuomiota rasittaa oikeudellinen virhe siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin ei käyttänyt täyttä harkintavaltaansa taatakseen perusoikeuskirjan 47 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun tehokkaan oikeussuojan.
72 Tältä osin AC-Treuhand väittää, että kyseisen tuomion 308 kohdasta ilmenee, että tutkiakseen, oliko sakkojen määrä asianmukainen, unionin yleinen tuomioistuin otti huomioon ainoastaan todettujen rikkomisten vakavuuden. Unionin yleisen tuomioistuimen olisi kuitenkin pitänyt ottaa huomioon myös laillisuusperiaate, suhteellisuusperiaate ja yhdenvertaisen kohtelun periaate, koska nämä periaatteet ovat AC-Treuhandin mukaan esteenä sille, että nyt käsiteltävässä asiassa määrätään sakkoja, jotka ovat määrältään muita kuin symbolisia tai jotka lasketaan muulla perusteella kuin niiden palkkioiden perusteella, jotka tämä on saanut tuottajille tarjoamistaan palveluista. Sen mukaan unionin yleisen tuomioistuimen on joka tapauksessa esitettävä syyt, joilla voidaan perustella nyt käsiteltävän asian ja asian, jossa on annettu Orgaaniset peroksidit ‑päätös ja tuomio AC-Treuhand I, erilaista kohtelua. Unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt ottaa huomioon myös kyseessä olevien rikkomisten kesto.
73 Komissio kiistää AC-Treuhandin väitteet.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
74 Kun kyse on komission päätösten tuomioistuinvalvonnasta ja kun komissio päättää määrätä sakon tai uhkasakon kilpailusääntöjen rikkomisen vuoksi, unionin tuomioistuimilla on SEUT 263 artiklassa määrätyn laillisuusvalvontavallan lisäksi niille asetuksen N:o 1/2003 31 artiklalla SEUT 261 artiklan mukaisesti annettu täysi harkintavalta, jonka nojalla unionin tuomioistuimet voivat korvata komission arvioinnin omallaan ja näin ollen poistaa määrätyn sakon tai uhkasakon taikka alentaa tai korottaa sen määrää (ks. vastaavasti tuomio Schindler Holding ym. v. komissio, C‑501/11 P, EU:C:2013:522, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
75 On kuitenkin muistutettava, että SEUT 261 artiklassa ja asetuksen N:o 1/2003 31 artiklassa tarkoitettu täyden harkintavallan käyttö ei vastaa viran puolesta suoritettavaa valvontaa, ja korostettava, että menettely unionin tuomioistuimissa on kontradiktorista. Lukuun ottamatta oikeusjärjestyksen perusteisiin pohjautuvia perusteita, jotka unionin yleisen tuomioistuimen ja unionin tuomioistuimen on tutkittava viran puolesta, kantajan on esitettävä riidanalaista päätöstä koskevat kanneperusteet ja todisteet niiden tueksi (ks. tuomio Telefónica ja Telefónica de España v. komissio, C‑295/12 P, EU:C:2014:2062, 213 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
76 Sen sijaan täyttääkseen Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan 1 kohdassa vahvistetun tehokkaan oikeussuojan periaatteen vaatimukset ja ottaen huomioon sen, että asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdassa säädetään, että sakon määrä on vahvistettava rikkomisen vakavuuden ja keston perusteella, unionin tuomioistuinten on SEUT 261 ja SEUT 263 artiklan mukaista toimivaltaa käyttäessään tutkittava kaikki oikeudellisia seikkoja tai tosiseikkoja koskevat väitteet, joilla pyritään osoittamaan, että sakon määrä ei ole oikeassa suhteessa rikkomisen vakavuuteen ja kestoon (ks. vastaavasti tuomio komissio v. Parker Hannifin Manufacturing ja Parker-Hannifin, C‑434/13 P, EU:C:2014:2456, 75 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
77 Nyt käsiteltävässä asiassa tämän tuomion 52, 53 ja 60 kohdasta seuraa, että AC-Treuhandin väitteitä, jotka koskevat laillisuusperiaatteen, suhteellisuusperiaatteen ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista, ei ole esitetty ensimmäisessä oikeusasteessa. On kuitenkin niin, että tämän tuomion 75 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti unionin yleistä tuomioistuinta ei voida arvostella siitä, ettei se ole tutkinut kyseisiä väitteitä viran puolesta täyttä toimivaltaansa käyttäen.
78 Lisäksi on todettava, että valituksenalaisen tuomion 268–314 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin tutki kaikki AC-Treuhandin esittämät sakkojen suuruuden määrittämiseen liittyvät väitteet, myös väitteen, joka koskee arviointivirhettä kyseessä olevien rikkomisten keston suhteen, ja vastasi esitettyihin väitteisiin oikeudellisesti riittävällä tavalla. Toimiessaan näin unionin yleinen tuomioistuin käytti valvontavaltaansa riidanalaisen päätöksen suhteen tavalla, joka täyttää perusoikeuskirjan 47 artiklan 1 kohdassa vahvistetun tehokkaan oikeussuojan periaatteen vaatimukset.
79 Edellä esitetyn perusteella neljäs valitusperuste on perusteeton.
80 Koska AC-Treuhandin valituksensa tueksi esittämät perusteet on osittain jätettävä tutkimatta ja ne ovat osittain perusteettomia, valitus on hylättävä kokonaisuudessaan.
Oikeudenkäyntikulut
81 Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdan mukaan on niin, että jos valitus on perusteeton, unionin tuomioistuin tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista.
82 Saman työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan, jota sovelletaan valituksen käsittelyyn työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska AC-Treuhand on hävinnyt asian ja komissio on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista, AC-Treuhand on velvoitettava korvaamaan valitukseen liittyvät oikeudenkäyntikulut.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (toinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Valitus hylätään.
2) AC-Treuhand AG velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Allekirjoitukset