UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (viides jaosto)
16 päivänä kesäkuuta 2016 (*)
Muutoksenhaku – Kilpailu – EY 81 artikla – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Kalsiumkarbidijauheen ja kalsiumkarbidigranulaatin sekä magnesiumgranulaatin markkinat Euroopan talousalueen merkittävässä osassa – Hintojen vahvistaminen, markkinoiden jakaminen ja tietojenvaihto – Emoyhtiön vastuu siitä, että sen tytäryhtiöt ovat rikkoneet kilpailusääntöjä – Emoyhtiön ratkaiseva vaikutusvalta – Kumottavissa oleva olettama, kun omistusosuus on 100 prosenttia – Olettaman kumoamisen edellytykset – Nimenomaisen ohjeen rikkominen
Asiassa C‑155/14 P,
jossa on kyse Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklaan perustuvasta valituksesta, joka on pantu vireille 3.4.2014,
Evonik Degussa GmbH, kotipaikka Essen (Saksa), ja
AlzChem AG, aiemmin AlzChem Trostberg GmbH, kotipaikka Trostberg (Saksa),
edustajinaan C. Steinle ja I. Bodenstein, Rechtsanwälte,
valittajina,
ja jossa muuna osapuolena on
Euroopan komissio, asiamiehinään G. Meessen ja R. Sauer, avustajanaan A. Böhlke, Rechtsanwalt,
vastaajana ensimmäisessä oikeusasteessa,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (viides jaosto),
toimien kokoonpanossa: neljännen jaoston puheenjohtaja T. von Danwitz, joka hoitaa viidennen jaoston puheenjohtajan tehtäviä, sekä tuomarit D. Šváby (esittelevä tuomari), A. Rosas, E. Juhász ja C. Vajda,
julkisasiamies: P. Mengozzi,
kirjaaja: hallintovirkamies L. Carrasco Marco,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 4.6.2015 pidetyssä istunnossa esitetyn,
kuultuaan julkisasiamiehen 3.9.2015 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Evonik Degussa GmbH (jäljempänä Degussa) ja AlzChem AG, aiemmin AlzChem Trostberg GmbH, vaativat valituksessaan unionin tuomioistuinta kumoamaan 23.1.2014 annetun unionin yleisen tuomioistuimen tuomion Evonik Degussa ja AlzChem v. komissio (T‑391/09, ei julkaistu, jäljempänä valituksenalainen tuomio, EU:T:2014:22), jolla hylättiin osittain niiden kanne, jossa vaadittiin kumoamaan EY 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (Asia COMP/39.396 – Teräs- ja kaasuteollisuuden käyttämät kalsiumkarbidi- ja magnesiumpohjaiset reagenssit) 22.7.2009 tehty komission päätös siltä osin kuin kyseinen päätös koskee niitä, sekä toissijaisesti muuttamaan kyseistä päätöstä yhtäältä siten, että niille määrätty sakko kumotaan tai sen määrää alennetaan, ja toisaalta siten, että SKW Stahl-Metallurgie GmbH:n (jäljempänä SKW) katsotaan olevan yhteisvastuussa niille määrätyn sakon koko määrästä.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
2 Perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 2) 23 artiklassa säädetään sakoista, joita Euroopan komissio voi määrätä EY 81 ja EY 82 artiklan nojalla.
Asian tausta ja riidanalainen päätös
3 Asian tausta on esitetty valituksenalaisen tuomion 1–4 kohdassa seuraavasti:
”1 [Komissio] on todennut [riidanalaisessa päätöksessä], että teräs- ja kaasuteollisuuden käyttöön tarkoitetun kalsiumkarbidin ja magnesiumin tärkeimmät toimittajat olivat rikkoneet EY 81 artiklan 1 kohtaa ja Euroopan talousalueesta (ETA) tehdyn sopimuksen 53 artiklaa osallistumalla 7.4.2004 ja 16.1.2007 välisenä aikana yhtenä kokonaisuutena pidettävään jatkettuun kilpailusääntöjen rikkomiseen. Tämä ilmeni markkinoiden jakamisena, kiintiöiden vahvistamisena, asiakkaiden jakamisena, hintojen vahvistamisena sekä hintoja, asiakkaita ja myyntimääriä koskeneiden arkaluonteisten kaupallisten tietojen vaihtamisena ETA:lla Irlantia, Espanjaa, Portugalia ja Yhdistynyttä kuningaskuntaa lukuun ottamatta.
2 Menettely aloitettiin sen jälkeen, kun Akzo Nobel NV oli tehnyt sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa annetussa komission tiedonannossa (EYVL 2002, C 45, s. 3; jäljempänä sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä annettu tiedonanto) tarkoitetun pyynnön sakoista vapauttamisesta.
3 Komissio totesi riidanalaisen päätöksen 1 artiklan f alakohdassa, että Degussa ja AlzChem Hart GmbH (josta on tullut AlzChem Trostberg GmbH ja sittemmin [AlzChem]) eli kantajat olivat osallistuneet kilpailusääntöjen rikkomiseen 22.4. ja 30.8.2004 välisenä aikana. Riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 226 ja 227 perustelukappaleesta ilmenee, että näiden kahden yhtiön todettiin olevan vastuussa riidanalaisesta kilpailusääntöjen rikkomisesta sillä perusteella, että SKW Stahl-Technik GmbH & Co. KG:n, jonka toiminimi muutettiin vuonna 2005 [SKW:ksi], henkilöstöä oli osallistunut rikkomiseen suoraan. Riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 227, 228 ja 235 perustelukappaleen mukaan SKW oli osallistuessaan riidanalaiseen kartelliin osallistumisen ensi vaiheessa kantajien 100-prosenttisesti omistama tytäryhtiö.
4 Komissio määräsi riidanalaisen päätöksen 2 artiklassa kantajille osallistumisesta riidanalaiseen kilpailusääntöjen rikkomiseen yhtäältä 1,04 miljoonan euron sakon, joka oli maksettava yhteisvastuullisesti SKW:n kanssa (2 artiklan g alakohta), ja toisaalta 3,64 miljoonan euron sakon, jonka maksamisesta valittajat osoitettiin yhteisvastuullisiksi (2 artiklan h alakohta).”
4 Komissio totesi 1.9.2004 ja 16.1.2007 välisestä ajanjaksosta, jonka aikana SKW ei ollut enää AlzChemin ja Degussan vaan SKW Stahl-Metallurgie Holdingin (jäljempänä SKW Holding) ja Arques Industrie AG:n, josta on tullut Gigaset AG, kokonaan omistama yhtiö, että SKW, SKW Holding ja Gigaset olivat osallistuneet kyseiseen rikkomiseen ja/tai niiden piti katsoa olevan siitä vastuussa. Se määräsi riidanalaisen päätöksen 2 artiklan f alakohdassa, sellaisena kuin se on muutettuna tuomiolla Gigaset v. komissio (T‑395/09, EU:T:2014:23), 13 300 000 euron sakon, jonka maksamisesta SKW ja SKW Holding osoitettiin yhteisvastuullisiksi, ja siitä osa eli 12 300 000 euroa, osoitettiin myös Gigasetille, jonka oli vastattava tästä summasta yhdessä muiden kanssa.
Menettely unionin yleisessä tuomioistuimessa ja valituksenalainen tuomio
5 Valittajat vaativat unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 5.10.2009 toimittamassaan kannekirjelmässä ensisijaisesti riidanalaisen päätöksen kumoamista niitä koskevilta osin ja toissijaisesti yhtäältä niille kyseisen päätöksen 2 artiklan g ja h alakohdan nojalla määrättyjen sakkojen alentamista ja toisaalta sitä, että SKW:n katsottaisiin olevan yhteisvastuussa niille määrätyn sakon koko määrästä niiden kanssa.
6 Valittajat esittivät kanteensa tueksi perusteluja, joita ei ollut koottu kanneperusteiksi mutta joiden unionin yleinen tuomioistuin katsoi liittyvän ensinnäkin siihen, että niiden oli katsottu olevan vastuussa niiden tytäryhtiön, SKW:n, toteuttamasta kilpailusääntöjen rikkomisesta, toiseksi niille määrättyjen sakkojen suuruuteen, kolmanneksi SKW:n yhteisvastuuseen näiden sakkojen maksamisesta ja neljänneksi siihen, että riidanalainen päätös oli ristiriidassa 3.3.2011 annetun tuomion Siemens ja VA Tech Transmission & Distribution v. komissio (T‑122/07–T‑124/07, EU:T:2011:70) kanssa, sillä viimeksi mainittu väite esitettiin prosessinjohtoa koskeneen vaatimuksen yhteydessä ja suullisessa käsittelyssä.
7 Unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi kanteen osittain valituksenalaisella tuomiolla. Tuomion tuomiolauselman sanamuoto on seuraava:
”1) [Riidanalaisen päätöksen] 2 artiklan g ja h alakohta kumotaan siltä osin kuin ne koskevat [Degussaa] ja [AlzChemiä], kuitenkin niin, että niiden kumoaminen ei vapauta kumpaakaan yhtiötä maksamasta sakkoa, joka on määrätty niille yhteisvastuullisesti maksettavaksi kyseisen päätöksen 1 artiklan f alakohdassa todetusta kilpailusääntöjen rikkomisesta [SKW:n] osalta, eikä sakkoa, joka on määrätty viimeksi mainitulle saman päätöksen 2 artiklan g alakohdassa.
2) Sen rikkomisen johdosta, joka todettiin [Degussan] ja AlzChemin osalta [riidanalaisen päätöksen] 1 artiklan f alakohdassa, määrätään seuraavat sakot:
– [Degussalle] ja AlzChemille yhteisvastuullisesti maksettavaksi 2,49 miljoonaa euroa: kuitenkin niin, että on katsottava, että [Degussa] ja AlzChem ovat suorittaneet tästä sakosta ne määrät, jotka [SKW] on maksanut päätöksen 2 artiklan f ja g alakohdassa määrätyn sakon nojalla;
– [Degussalle], joka on yksin vastuussa tämän sakon maksamisesta, 1,24 miljoonaa euroa.
3) Kanne hylätään muilta osin.
4) [Degussa] ja AlzChem vastaavat kahdesta kolmasosasta omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja ne velvoitetaan korvaamaan kaksi kolmasosaa [komission] oikeudenkäyntikuluista. Komissio vastaa kolmasosasta omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan kolmasosa [Degussan] ja AlzChemin oikeudenkäyntikuluista.”
8 Kyseisestä tuomiosta ilmenee, että Degussan eli holdingyhtiön omistuksessa olleeseen taloudelliseen kokonaisuuteen kuuluneille yhtiöille määrätyt sakot SKW:n osallistumisesta kilpailusääntöjen rikkomiseen 22.4.2004 ja 30.8.2004 välisenä aikana ovat seuraavat:
– SKW:lle 1,04 miljoonaa euroa riidanalaisen päätöksen 2 artiklan g alakohdan nojalla
– Degussalle ja AlzChemille yhteisvastuullisesti 2,49 miljoonaa euroa: kuitenkin niin, että unionin yleinen tuomioistuin totesi, että näiden kahden yhtiön katsotaan suorittaneen tästä sakosta määrät, jotka SKW on maksanut riidanalaisen päätöksen 2 artiklan f ja g alakohdassa sille määrättynä sakkona, joka koskee 1.9.2004 ja 16.1.2007 sekä 22.4.2004 ja 30.8.2004 välistä aikaa
– Degussalle 1,24 miljoonaa euroa.
Asianosaisten vaatimukset muutoksenhaussa
9 Degussa ja AlzChem vaativat unionin tuomioistuinta
– kumoamaan valituksenalaisen tuomion kokonaan niitä koskevilta osin sekä kumoamaan riidanalaisen päätöksen niitä koskevilta osin
– toissijaisesti alentamaan niille riidanalaisen päätöksen 2 artiklan g ja h alakohdassa määrättyjä sakkoja
– edelleen toissijaisesti muuttamaan riidanalaisen päätöksen 2 artiklan g ja h alakohtaa siten, että SKW:n todetaan olevan yhteisvastuussa niille määrättyjen sakkojen koko määrästä
– vieläkin toissijaisemmin kumoamaan valituksenalaisen tuomion ja palauttamaan asian unionin yleiseen tuomioistuimeen sekä
– velvoittamaan komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
10 Komissio vaatii unionin tuomioistuinta
– hylkäämään valituksen ja
– velvoittamaan valittajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Valituksen tarkastelu
11 Valittajat esittävät viisi valitusperustetta.
12 Niiden ensimmäinen valitusperuste koskee EY 81 artiklan virheellistä soveltamista sekä yksilöllisen vastuun, syyttömyysolettaman ja tuottamusvastuun periaatteiden loukkaamista. Ne väittävät toisessa valitusperusteessaan unionin yleisen tuomioistuimen loukanneen niiden oikeutta tulla kuulluksi ja rikkoneen SEUT 296 artiklaa siltä osin kuin se ei ole hyväksynyt niiden perusteluja, joiden mukaan riidanalainen päätös oli ristiriidassa 3.3.2011 annetun tuomion Siemens ja VA Tech Transmission & Distribution v. komissio (T‑122/07–T‑124/07, EU:T:2011:70) kanssa. Niiden kolmannen valitusperusteen mukaan unionin yleinen tuomioistuin on laiminlyönyt perusteluvelvollisuutensa ja loukannut yhdenvertaisen kohtelun periaatetta. Ne väittävät neljännessä, toissijaisesti esitetyssä valitusperusteessaan, että unionin yleinen tuomioistuin on loukannut oikeusvarmuuden periaatetta ja nulla poena sine lege certa ‑periaatetta sekä laiminlyönyt perusteluvelvollisuutensa. Niiden viides, niin ikään toissijaisesti esitetty valitusperuste koskee EY 81 artiklan rikkomista, niiden kuulluksi tulemista koskevan oikeuden loukkaamista ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan rikkomista.
13 Valittajat luopuivat toisesta valitusperusteestaan suullisessa käsittelyssä.
Ensimmäinen valitusperuste, joka koskee EY 81 artiklan virheellistä soveltamista sekä yksilöllisen vastuun, syyttömyysolettaman ja tuottamusvastuun periaatteiden loukkaamista
Asianosaisten lausumat
14 Valittajat väittävät ensimmäisessä valitusperusteessaan, joka koskee valituksenalaisen tuomion 70–119 kohtaa, että unionin yleinen tuomioistuin on soveltanut virheellisesti EY 81 artiklaa sekä loukannut yksilöllisen vastuun, syyttömyysolettaman ja tuottamusvastuun periaatteita, kun se on asettanut liian korkeita vaatimuksia sen olettaman kumoamiselle, jonka mukaan ne tosiasiallisesti käyttävät ratkaisevaa vaikutusvaltaa SKW:ssä, mikä on johtanut siihen, että se ei ole ottanut huomioon tämän olettaman kumottavuutta.
15 Ne arvostelevat unionin yleistä tuomioistuinta ensinnäkin siitä, että se ei ole katsonut valituksenalaisen tuomion 102–107 kohdassa kyseistä olettamaa kumotuksi, vaikka ne olivat esittäneet, että SKW oli osallistuessaan riidanalaiseen kartelliin rikkonut räikeästi niiden antamia nimenomaisia ohjeita, joihin viitataan valituksenalaisen tuomion 91 ja 102 kohdassa ja joissa SKW:n ainoaa johtajaa oli kehotettu olemaan tekemättä kilpailijoiden kanssa sopimuksia valuraudan rikinpoistotuotteista. Valittajien mukaan tällainen tilanne osoittaa, että ne eivät tosiasiallisesti käyttäneet ratkaisevaa vaikutusvaltaa SKW:ssä.
16 Ne arvostelevat unionin yleistä tuomioistuinta myös siitä, että se on pitänyt merkityksettömänä SKW:n liiketoimintajohtajana tosiseikkojen tapahtuma-aikaan olleen henkilön antamaa valituksenalaisen tuomion 107 kohdassa tarkoitettua lausuntoa, jonka mukaan AlzChemin johtajalla ei ollut keinoja varmistaa näiden ohjeiden noudattamista. Tällainen lausunto on kuitenkin niiden mielestä osoitus siitä, että kyseisen ohjeen laatija ei tosiasiallisesti käyttänyt ratkaisevaa vaikutusvaltaa sen vastaanottajaan.
17 Valittajat esittävät myös, että jotta niiden voitaisiin katsoa olevan vastuussa EY 81 artiklan rikkomisesta, ratkaiseva seikka ei ole yksinomaan mahdollisuus käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa vaan myös sen tosiasiallinen käyttö, minkä vahvistaa 12.12.2007 annetun tuomion Akzo Nobel ym. v. komissio (T‑112/05, EU:T:2007:381) 62 kohta. Unionin yleinen tuomioistuin on tyytynyt monissa tilanteissa ja erityisesti valituksenalaisen tuomion 108–113 kohdassa mainitun SKW:n liikevaihdon osalta hypoteettiseen vaikutusvaltaan, joka perustuu spekulatiivisiin seikkoihin, eikä ole osoittanut, että valittajat olisivat tosiasiallisesti käyttäneet tällaista ratkaisevaa vaikutusvaltaa viimeksi mainitussa yhtiössä.
18 Valittajat arvostelevat unionin yleistä tuomioistuinta siitäkin, että se johti arvioinnista, joka koski kilpailusääntöjen rikkomisen tapahtuma-aikaa edeltänyttä tilannetta, päätelmän, joka koski rikkomisajanjaksoa, vaikka ne esittivät, että ne eivät olleet koskaan käyttäneet ratkaisevaa vaikutusvaltaa. Ne arvostelevat lisäksi unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on arvioinut niiden ja SKW:n välisiä suhteita yksinomaan yhtiöosuuksien jakautumisen ja johtohenkilöstön kannalta arvioimatta konkreettisesti, käyttivätkö ne tosiasiallisesti ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiössään.
19 Valittajat arvostelevat toisaalta unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on kieltäytynyt toteamasta, että ne eivät ole käyttäneet ratkaisevaa vaikutusvaltaa SKW:ssä, vaikka viimeksi mainittu harjoitti toimintaansa itsenäisesti valittajien valmistellessa sen luovutusta ja vaikka todisteet osoittavat, että sillä ei ollut luottamusta emoyhtiöihinsä, kuten ilmenee valituksenalaisen tuomion 105 kohdassa tarkoitetusta N:n lausumasta.
20 Unionin yleinen tuomioistuin on valittajien mukaan erityisesti arvioinut virheellisesti ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallista käyttämistä koskevan olettaman kumoamiseen liittyvää todistustaakkaa nojautuessaan siihen, että valittajilla on mahdollisesti teoreettista vaikutusvaltaa SKW:ssä, eikä sen konkreettiseen tilanteeseen. Valittajien mukaan niiden tehtävänä ei ollut osoittaa, että ne eivät voineet käyttää yleisesti ratkaisevaa vaikutusvaltaa SKW:ssä, vaan ainoastaan, että ne eivät olleet tässä konkreettisessa tapauksessa tosiasiallisesti käyttäneet tällaista vaikutusvaltaa. Unionin yleinen tuomioistuin nojautui valituksenalaisen tuomion 82, 83, 88, 89, 93, 94–98 ja 108–113 kohdassa ainoastaan siihen, että niillä mahdollisesti oli teoreettista vaikutusvaltaa SKW:hen.
21 Valittajat esittävät lopuksi, että kun unionin yleinen tuomioistuin on päätellyt pelkästä SKW:n raportointivelvollisuudesta Alzchemille, että tämä käyttää tosiasiallisesti ratkaisevaa vaikutusvaltaa, se on ottanut selvitysaineiston huomioon vääristyneellä tavalla.
22 Komissio väittää, että tämä peruste on jätettävä tutkimatta, koska valittajat riitauttavat siinä unionin yleisen tuomioistuimen sille esitetyistä tosiseikoista ja todisteista tekemän arvioinnin oikeellisuuden. Komissio katsoo joka tapauksessa, että tämä peruste on hylättävä perusteettomana.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
– Tutkittavaksi ottaminen
23 On muistettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ainoastaan unionin yleinen tuomioistuin on toimivaltainen määrittämään asian tosiseikaston ja arvioimaan sitä ja lähtökohtaisesti arvioimaan sitä selvitystä, johon se on asian tosiseikastoa määrittäessään tukeutunut. Silloin, kun tämä selvitys on saatu asianmukaisesti ja todistustaakkaa sekä asian selvittämistä koskevia menettelysääntöjä ja yleisiä oikeusperiaatteita on noudatettu, ainoastaan unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä on arvioida sille esitetyn selvityksen näyttöarvoa. Lukuun ottamatta sitä tapausta, että unionin yleiselle tuomioistuimelle esitetty selvitys on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, tämä arviointi ei näin ollen ole sellainen oikeuskysymys, että se sinänsä kuuluisi unionin tuomioistuimen harjoittaman valvonnan piiriin (tuomio 20.1.2016, Toshiba Corporation v. komissio, C‑373/14 P, EU:C:2016:26, 40 kohta). Sen, että selvitys on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, on ilmettävä toimitetusta aineistosta selvästi ilman, että tosiseikastoa ja selvitystä on tarpeen ryhtyä arvioimaan uudelleen (tuomio 28.1.2016, Éditions Odile Jacob v. komissio, C‑514/14 P, EU:C:2016:55, 73 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
24 Kuten julkisasiamies on korostanut ratkaisuehdotuksensa 75 kohdassa, unionin yleinen tuomioistuin ei ole vääristänyt sille esitettyä selvitysaineistoa, kun se katsoi valituksenalaisen tuomion 87 kohdassa, että SKW:n johtajalle asetettu velvollisuus raportoida säännöllisesti AlzChemin johtajalle puolsi näkemystä, jonka mukaan AlzChemillä oli ratkaiseva vaikutusvalta SKW:n päätöksiin.
25 Näin ollen valittajien väitteet on jätettävä tutkimatta siltä osin kuin valittajat riitauttavat unionin yleisen tuomioistuimen tosiseikkoja koskevat arvioinnit, mukaan lukien valituksenalaisen tuomion 87 ja 107 kohtaan sisältyvät arvioinnit.
26 Valittajien väitteet on sitä vastoin tutkittava siltä osin kuin ne riitauttavat menetelmän, jota unionin yleinen tuomioistuin on käyttänyt arvioidessaan, onko tiedoilla, joita valittajat ovat toimittaneet kumotakseen olettaman, jonka mukaan ne käyttivät ratkaisevaa vaikutusvaltaa SKW:ssä, todistusarvoa, koska ne arvostelevat unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on katsonut, että tätä olettamaa ei voida kumota sillä perusteella, että on osoitettu tytäryhtiön rikkoneen toiminnassaan räikeästi emoyhtiönsä ohjeita, ja koska ne arvostelevat sitä myös siitä, että se on omaksunut liian rajoittavan perusteen, jonka vaikutuksesta tällainen olettama ei ole kumottavissa. Näissä väitteissä esitetty kysymys siitä, onko unionin yleinen tuomioistuin soveltanut asianmukaisia oikeudellisia perusteita arvioidessaan tosiseikkoja ja todisteita, on näet oikeuskysymys, jonka unionin tuomioistuin voi tutkia muutoksenhaun yhteydessä (ks. vastaavasti tuomio 11.7.2013, komissio v. Stichting Administratiekantoor Portielje, C‑440/11 P, EU:C:2013:514, 59 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
– Asiakysymys
27 Aluksi on muistutettava siitä, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan emoyhtiön voidaan katsoa olevan vastuussa tytäryhtiön toiminnasta erityisesti silloin, kun siitä huolimatta, että tytäryhtiö on erillinen oikeussubjekti, se ei päätä itsenäisesti markkinakäyttäytymisestään vaan noudattaa olennaisilta osin emoyhtiön sille antamia ohjeita, kun otetaan erityisesti huomioon taloudelliset, organisatoriset ja oikeudelliset yhteydet näiden kahden oikeudellisen yksikön välillä. Koska tällaisessa tapauksessa emo- ja tytäryhtiö kuuluvat samaan taloudelliseen kokonaisuuteen ja muodostavat näin ollen yhden ainoan EY 81 artiklassa tarkoitetun yrityksen, komissio voi osoittaa sakkojen määräämistä koskevan päätöksen emoyhtiölle ilman, että sillä olisi velvollisuutta osoittaa emoyhtiön itse osallistuneen rikkomiseen (ks. vastaavasti tuomio 5.3.2015, komissio ym. v. Versalis ym., C‑93/13 P ja C‑123/13 P, EU:C:2015:150, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
28 Unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee myös, että sellaisessa erityistapauksessa, jossa emoyhtiö suoraan tai epäsuorasti omistaa kokonaan tai lähes kokonaan tytäryhtiönsä, joka on rikkonut Euroopan unionin kilpailusääntöjä, on olemassa kumottavissa oleva olettama siitä, että emoyhtiö käyttää tosiasiallisesti ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiössään (tuomio 29.9.2011, Elf Aquitaine v. komissio, C‑521/09 P, EU:C:2011:620, 56 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 5.3.2015, komissio ym. v. Versalis ym., C‑93/13 P ja C‑123/13 P, EU:C:2015:150, 41 kohta).
29 Tällaisessa tilanteessa riittää, että komissio osoittaa emoyhtiön omistavan suoraan tai epäsuorasti tytäryhtiönsä kokonaan tai lähes kokonaan, jotta voidaan katsoa kyseisen olettaman täyttyvän. Tämän perusteella komissio voi katsoa, että emoyhtiö on vastuussa tytäryhtiönsä toiminnasta ja yhteisvastuussa tytäryhtiölle määrätyn sakon maksamisesta, ellei emoyhtiö, jonka asiana on kumota tämä olettama, esitä riittäviä todisteita sen osoittamiseksi, että tytäryhtiö toimii itsenäisesti markkinoilla (ks. vastaavasti tuomio 5.3.2015, komissio ym. v. Versalis ym., C‑93/13 P ja C‑123/13 P, EU:C:2015:150, 42 ja 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
30 Näin ollen silloin, kun tällainen olettama täyttyy, mitä valittajat eivät tässä tapauksessa kiistä, se merkitsee, että on katsottava toteen näytetyksi, että emoyhtiö käyttää tosiasiallisesti ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiössään, ellei tätä toteamaa kumota, ja komissio voi katsoa perustellusti, että emoyhtiö on vastuussa tytäryhtiönsä toiminnasta, tarvitsematta esittää tästä mitään lisänäyttöä.
31 Koska ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallista käyttämistä koskeva olettama on täyttynyt, sen kumoaminen kuuluu näet yksin emoyhtiölle, joka omistaa tytäryhtiönsä koko tai lähes koko pääoman.
32 Kumotakseen tämän olettaman kyseisen emoyhtiön on toimitettava komission päätöksestä nostamiensa kanteiden yhteydessä unionin tuomioistuinten arvioitaviksi kaikki seikat, jotka liittyvät sen tytäryhtiön ja sen itsensä välisiin organisatorisiin, taloudellisiin ja oikeudellisiin yhteyksiin ja joiden se katsoo osoittavan, etteivät ne muodosta yhtä ainoaa taloudellista yksikköä (ks. vastaavasti tuomio 20.1.2011, General Química ym. v. komissio, C‑90/09 P, EU:C:2011:21, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
33 Jotta voitaisiin arvioida, päättääkö tämä tytäryhtiö itsenäisesti markkinakäyttäytymisestään vai noudattaako se olennaisilta osin emoyhtiönsä sille antamia ohjeita (ks. vastaavasti tuomio 11.7.2013, komissio v. Stichting Administratiekantoor Portielje, C‑440/11 P, EU:C:2013:514, 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), unionin tuomioistuinten on otettava huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat, jotka saattavat vaihdella tapauksen mukaan, joten niitä ei voida luetella tyhjentävästi (tuomio 26.9.2013, The Dow Chemical Company v. komissio, C‑179/12 P, ei julkaistu, EU:C:2013:605, 54 kohta).
34 Tätä tehtäväänsä hoitaessaan unionin yleisen tuomioistuimen on arvioitava kilpailusääntöjen rikkomisen ajanjaksoon ajallisesti liittyviä tosiseikkoja, tämän kuitenkaan rajoittamatta mahdollisuutta nojautua seikkoihin, jotka koskevat tätä edeltävää ajanjaksoa, siltä osin kuin se kykenee osoittamaan näiden seikkojen asiaankuuluvuuden kilpailusääntöjen rikkomisen ajanjakson kannalta eikä siirrä automaattisesti tähän ajanjaksoon päätelmiä, jotka perustuvat sitä edeltävien seikkojen arviointiin.
35 Tässä tapauksessa valituksenalaisen tuomion 100–107 kohdasta ilmenee yhdessä luettuina, että unionin yleinen tuomioistuin on suorittanut arviointinsa näiden vaatimusten mukaisesti.
36 Unionin yleinen tuomioistuin on todettuaan valituksenalaisen tuomion 99 kohdassa, että valittajat eivät olleet onnistuneet osoittamaan, että ne eivät olleet tosiasiallisesti käyttäneet ennen päivämäärää 1.1.2004 ratkaisevaa vaikutusvaltaa SKW:n kauppapolitiikkaan, katsonut tämän tuomion 100 kohdassa, että oli selvitettävä, oliko näin todettava myös kilpailusääntöjen rikkomisen ajanjakson osalta ja yleisemmin päivämäärän 1.1.2004 jälkeiseltä ajalta. Se korosti tässä yhteydessä tämän tuomion 106 ja 107 kohdassa, että valittajien väitteet, jotka oli mainittu kyseisen tuomion 102–105 kohdassa ja joita ei joko ole kiistetty tai joita ei ole pätevästi kiistetty tämän muutoksenhaun yhteydessä, eivät antaneet mahdollisuutta osoittaa, että ne eivät käyttäneet vuoden 2004 aikana enää tosiasiallisesti tällaista vaikutusvaltaa, ja tällainen arviointi kuuluu sen toimivaltaan, kuten tämän tuomion 23 kohdassa muistutetaan.
37 Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin on voinut oikeudellista virhettä tekemättä ottaa huomioon päivämäärää 1.1.2004 edeltäneen tilanteen ja hylätä valittajien perustelut, joissa nämä väittävät kumonneensa olettaman siitä, että ne käyttivät tosiasiallisesti ratkaisevaa vaikutusvaltaa SKW:ssä.
38 Siltä osin kuin valittajat arvostelevat unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se oli virheellisesti hylännyt erityisesti 84–87, 88 ja 89, 93–98 sekä 108–113 kohdassa väittämän, jonka mukaan niiden ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallista käyttämistä SKW:ssä koskeva olettama oli kumottu, nojautumalla mahdollisen tai teoreettisen vaikutusvallan olemassaoloon, on todettava, että tämä arvostelu perustuu valituksenalaisen tuomion virheelliseen tulkintaan, joten se on hylättävä. Toisin kuin valittajat väittävät, valituksenalaisesta tuomiosta ilmenee näet, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole nojautunut siihen, että niillä oli mahdollista tai teoreettista vaikutusvaltaa SKW:ssä, vaan se on ainoastaan todennut, että niiden perustelut eivät osoittaneet, että ne eivät olleet tosiasiallisesti käyttäneet ratkaisevaa vaikutusvaltaa SKW:ssä, eivätkä perustelut riittäneet kumoamaan pääomaomistukseen perustuvaa olettamaa.
39 Väitteestä, joka perustuu siihen, että unionin yleinen tuomioistuin on kieltäytynyt ottamasta huomioon, että osallistuessaan kyseiseen kartelliin SKW rikkoi räikeästi valittajien nimenomaisia ohjeita, joihin viitataan valituksenalaisen tuomion 106 ja 107 kohdassa, on muistutettava, kuten tämän tuomion 32 ja 33 kohdassa on todettu, että unionin tuomioistuin on velvollinen ottamaan huomioon kaikki sille toimitetut todisteet, kun se tutkii, onko ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallista käyttämistä koskeva olettama kumottu.
40 Vaikka tämän kokonaisarvioinnin yhteydessä se, että emoyhtiö on antanut tytäryhtiölleen nimenomaiset ohjeet siitä, ettei tytäryhtiön pitäisi osallistua kilpailunvastaisiin menettelytapoihin tietyillä markkinoilla, saattaa olla osoitus siitä, että emoyhtiö tosiasiallisesti käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiössään, unionin yleinen tuomioistuin ei voi pitää sitä, että tytäryhtiö ei ole noudattanut tätä ohjetta, osoituksena tällaisen vaikutusvallan tosiasiallisesta käyttämisestä, kuten se on todennut valituksenalaisen tuomion 90–92 kohdassa.
41 Tässä yhteydessä se, että tytäryhtiö ei noudata emoyhtiönsä antamaa ohjetta, ei yksinään riitä osoittamaan, että emoyhtiö ei tosiasiallisesti käyttäisi ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiössään, koska unionin tuomioistuimella on ollut tilaisuus täsmentää, ettei ratkaisevan vaikutusvallan olemassaolon osoittamiseksi ole tarpeen, että tytäryhtiö noudattaa kaikkia emoyhtiönsä ohjeita, kunhan annettujen ohjeiden noudattamatta jättäminen ei ole ollut sääntö (ks. vastaavasti tuomio 24.6.2015, Fresh Del Monte Produce v. komissio ja komissio v. Fresh Del Monte Produce, C‑293/13 P ja C‑294/13 P, EU:C:2015:416, 96 ja 97 kohta).
42 Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin on voinut oikeudellista virhettä tekemättä katsoa valituksenalaisen tuomion 106 ja 107 kohdassa siitä huolimatta, että valittajat antoivat SKW:lle ohjeita siitä, ettei sen pitäisi osallistua kilpailunvastaisiin sopimuksiin kyseisillä markkinoilla, että ne eivät olleet esittäneet oikeudellisesti riittävällä tavalla näyttöä siitä, että ne eivät olleet käyttäneet kilpailusääntöjen rikkomisen ajanjakson aikana ratkaisevaa vaikutusvaltaa SKW:ssä.
43 Valittajat arvostelevat lopuksi unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on soveltanut liian rajoittavaa perustetta, joka tekee ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallista käyttämistä koskevasta olettamasta kumoamattoman.
44 Unionin tuomioistuimella on ollut tältä osin jo tilaisuus täsmentää, että se, että ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallista käyttämistä koskevan olettaman kumoamiseksi tarvittavan vastanäytön esittäminen on vaikeata, ei sellaisenaan merkitse sitä, ettei olettamaa voitaisi kumota, varsinkin, kun ne yksiköt, joita vastaan olettamaa sovelletaan, pystyvät parhaiten löytämään kyseisen näytön oman toimintansa piiristä (tuomio 5.3.2015, komissio ym. v. Versalis ym., C‑93/13 P ja C‑123/13 P, EU:C:2015:150, 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
45 Silläkään perusteella, että unionin yleinen tuomioistuin on todennut tosiseikkoja ja selvitysaineistoa koskevan arviointinsa yhteydessä nyt käsiteltävässä asiassa, että valittajat eivät olleet kumonneet olettamaa, jonka mukaan ne tosiasiallisesti käyttivät ratkaisevaa vaikutusvaltaa, ei voida katsoa, että se olisi tehnyt oikeudellisen virheen, jonka vuoksi tästä olettamasta olisi tehty kumoamaton.
46 Tätä väitettä ei siis voida hyväksyä.
47 Koska kaikki valittajien esittämät väitteet on hylätty ja tosiseikkoja ja selvitysaineistoa koskeva arviointi kuuluu unionin yleisen tuomioistuimen toimivaltaan, ensimmäinen valitusperuste on hylättävä sillä perusteella, että se on osittain jätettävä tutkimatta ja se on osittain perusteeton.
Kolmas valitusperuste, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin on loukannut yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja valittajien oikeutta tulla kuulluksi sekä laiminlyönyt perusteluvelvollisuutensa
Asianosaisten lausumat
48 Valittajat väittävät valituksenalaisen tuomion 287–289 kohtaa koskevalla kolmannella valitusperusteellaan, että unionin yleinen tuomioistuin on loukannut yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja valittajien oikeutta tulla kuulluksi sekä laiminlyönyt perusteluvelvollisuutensa, kun se ei ole alentanut niille määrättyä sakkoa.
49 Ne vetoavat tässä yhteydessä siihen, että niiden sakon alentaminen olisi ollut välttämätöntä kahdesta syystä. Ensinnäkin unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt tehdä päätelmät omasta valituksenalaisen tuomion 272–275 kohdassa esittämästään toteamuksesta, jonka mukaan komissio oli SKW:n kokonaisvaltaisen yhteisvastuun laskemisen yhteydessä jättänyt virheellisin perustein ottamatta huomioon summan, josta säädetään asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen (EUVL 2006, C 210, s. 2) 25 kohdassa, eli ns. osallistumismaksun, ja loukannut siten yhdenvertaisen kohtelun periaatetta sekä yhteisvastuullisesti maksettaviksi määrättävien sakkojen vahvistamista koskevia periaatteita.
50 Ne väittävät toiseksi, että – kuten ilmenee 23.1.2014 annetusta tuomiosta SKW Stahl-Metallurgie Holding ja SKW Stahl-Metallurgie v. komissio (T‑384/09, ei julkaistu, EU:T:2014:27), joka koski kilpailusääntöjen rikkomisen ajanjaksoa 1.9.2004–16.1.2007 – komission ei olisi pitänyt alentaa sakkoja SKW:n hyväksi sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä annetun tiedonannon nojalla, koska valittajien jättämä sakkojen lieventämishakemus ei koskenut SKW:tä eikä tämä ollut jättänyt hakemusta omissa nimissään tai omaan lukuunsa. Valittajat päättelevät tämän perusteella, että jos komissio ei olisi tehnyt näitä virheitä, SKW:lle rikkomisen ensimmäisestä osasta 22.4.2004–30.8.2004 määrätyn sakon olisi pitänyt olla huomattavasti suurempi.
51 Koska unionin yleinen tuomioistuin ei ole alentanut valittajien sakkoa korjatakseen valittajille ja SKW:lle riidanalaisen päätöksen 2 artiklan g alakohdassa määrättyjen sakkojen välisen lainvastaisen epäsuhdan, se on loukannut yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, sillä se alensi 23.1.2014 antamassaan tuomiossa Gigaset v. komissio (T‑395/09, ei julkaistu, EU:T:2014:23) kyseisen päätöksen 2 artiklan f alakohdasta nostetun kanteen perusteella vastaavanlaisessa tilanteessa sakkoa, joka oli määrätty Gigasetille, joka oli SKW:n emoyhtiö sen jälkeen kun valittajat olivat luovuttaneet sen ja jonka komissio katsoi olevan vastuussa SKW:n toiminnasta 1.9.2004 ja 16.1.2007 välisenä aikana.
52 Valittajat muistuttavat tässä yhteydessä siitä, että unionin yleinen tuomioistuin totesi 23.1.2014 annetun tuomion Gigaset v. komissio (T‑395/09, ei julkaistu, EU:T:2014:23) 192 kohdassa ensin, että ”[Gigasetin] ja SKW:n erilaisten tilanteiden samanlaisesta kohtelusta on seurannut, että niille on määrätty samansuuruinen sakko, vaikka näille kahdelle yhtiölle määrättyjen sakkojen määrissä olisi pitänyt olla yhden miljoonan euron ero”, minkä jälkeen se ratkaisi asian, ”jotta korjattaisiin todettu [Gigasetin] vahingoksi koitunut epäyhdenvertainen kohtelu”, ja täyttä harkintavaltaansa käyttäen ”alensi [Gigasetille] riidanalaisessa päätöksessä määrättyä sakkoa yhdellä miljoonalla eurolla”.
53 Valittajien mielestä unionin yleinen tuomioistuin on loukannut myös niiden oikeutta tulla kuulluksi ja laiminlyönyt perusteluvelvollisuutensa, koska se ei ole vastannut perusteluihin, jotka se on katsonut esitetyn liian myöhään sillä perusteella, että niihin oli vedottu ensi kertaa vastauskirjelmässä, ja jotka koskivat yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista. Valittajat näet selittävät, että ne eivät olleet kyenneet esittämään näitä perusteluja menettelyn aikaisemmassa vaiheessa.
54 Komission mielestä tämä valitusperuste on jätettävä tutkimatta, koska sillä ylitetään ensimmäisessä oikeusasteessa käydyn menettelyn kohde, ja se on joka tapauksessa perusteeton.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
55 Aluksi on muistutettava siitä, että valittajalla on oikeus vedota valituksessaan perusteisiin, jotka perustuvat valituksenalaiseen tuomioon itseensä ja joilla pyritään arvostelemaan oikeudellisesti sen oikeellisuutta (ks. vastaavasti tuomio 10.4.2014, komissio ym. v. Siemens Österreich ym., C‑231/11 P–C‑233/11 P, EU:C:2014:256, 102 kohta ja tuomio 10.4.2014, Areva ym. v. komissio, C‑247/11 P ja C‑253/11 P, EU:C:2014:257, 118 ja 170 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
56 On kiistatonta, että valittajat väittävät unionin yleisen tuomioistuimen tehneen oikeudellisia virheitä arvioidessaan uudelleen niille määrättyjen sakkojen suuruutta ja että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt uudelleenarvioinnin, kuten valituksenalaisen tuomion 269 kohdasta ilmenee, käyttäen SEUT 261 artiklassa tarkoitettua täyttä harkintavaltaansa.
57 Toisin kuin komissio väittää, tämä valitusperuste on näin ollen tutkittava.
58 Tässä yhteydessä unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan valittajien esiin tuoman yhdenvertaisen kohtelun periaatteen on mukauduttava laillisuuden noudattamisen asettamiin vaatimuksiin, mikä edellyttää, että kukaan ei voi vedota edukseen jonkun muun hyväksi tapahtuneeseen lainvastaisuuteen (ks. tuomio 10.11.2011, The Rank Group, C‑259/10 ja C‑260/10, EU:C:2011:719, 62 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
59 Näin ollen siltä osin kuin valittajat vetoavat omaksi edukseen – kuten tämän tuomion 49 ja 50 kohdasta ilmenee – SKW:lle määrätyn sakon suuruuden määrittämisessä tapahtuneiksi väitettyihin lainvastaisuuksiin, ne eivät voi missään tapauksessa vedota yhdenvertaisen kohtelun periaatteeseen ja 23.1.2014 annettuun tuomioon Gigaset v. komissio (T‑395/09, ei julkaistu, EU:T:2014:23) kiistääkseen unionin yleisen tuomioistuimen niiden maksettavaksi määräämien sakkojen määrän.
60 Todettakoon lopuksi edellä esitetyn perusteella, että valittajien väitteet, jotka koskevat yhtäältä niiden kuulluksi tulemisen oikeuden loukkaamista ja toisaalta perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä sillä, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole tutkinut niiden perusteluja, jotka liittyivät yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen, eivät voi menestyä, vaikka niitä pidettäisiin perusteltuinakin.
61 Näin ollen kolmas valitusperuste on hylättävä osittain tehottomana ja osittain perusteettomana.
Neljäs peruste, joka koskee oikeusvarmuuden periaatteen ja nulla poena sine lege certa ‑periaatteen loukkaamista sekä perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä
Asianosaisten lausumat
62 Valittajat väittävät toissijaisesti esittämällään neljännellä valitusperusteella, joka koskee sekä valituksenalaisen tuomion 288 kohtaa että sen tuomiolauselman 2 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan viimeistä lausetta, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen, kun se ei ole tähdentänyt nimenomaisesti, että SKW:n maksulla olisi kaksinkertainen lakkaamisvaikutus eli että se vapauttaisi velasta sekä valittajat että Gigasetin, ja lisäävät vielä, että tämä laiminlyönti on omiaan johtamaan siihen, että kun komissio perii niille määrättyjä sakkoja, se riitauttaa SKW:n mahdollisesti suorittaman maksun lakkaamisvaikutuksen Gigasetin hyväksi. Ne vetoavat tässä yhteydessä siihen, että siinä tapauksessa, että komissio katsoisi, että SKW:n suorittama maksu vapauttaisi maksusta vain valittajat eikä Gigasetiä, ne eivät kykenisi määrittämään sitä, kuinka paljon niiden pitäisi loppujen lopuksi maksaa, eikä kansallinen tuomioistuin, jossa mahdollisesti pantaisiin vireille tätä koskeva riita-asia, voisi antaa ratkaisua tästä.
63 Näin menetellessään unionin yleinen tuomioistuin on valittajien mukaan paitsi loukannut oikeusvarmuuden periaatetta, jota on sovellettava, kun on kyseessä yhteisvastuu sakkojen maksamisesta, myös nulla poena sine lege certa ‑periaatetta, laiminlyönyt perusteluvelvollisuutensa ja rikkonut SEUT 296 artiklaa.
64 Komissio väittää, että tämä valitusperuste on uusi peruste, joten sitä ei voida tutkia, ja että se on joka tapauksessa perusteeton.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
65 Aluksi on todettava, että valittajat väittävät tässä valitusperusteessa, joka kohdistuu sekä valituksenalaisen tuomion 288 kohtaan että sen tuomiolauselman 2 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan viimeiseen lauseeseen, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen todetessaan, että rahamäärät, jotka SKW mahdollisesti maksaa sakoista, joita riidanalaisen päätöksen 2 artiklan f ja g alakohdassa on sille määrätty, vähentävät vain valittajien maksettavina olevia sakkoja.
66 Unionin tuomioistuimen vakiintuneessa oikeuskäytännössä on katsottu, että oikeussuojan tarve on yksi tutkittavaksi ottamisen edellytyksistä, jonka on oltava olemassa siihen saakka, kunnes tuomioistuin antaa ratkaisun pääasiassa. Tällainen oikeussuojan tarve on olemassa silloin, jos valituksen lopputulos voi tuottaa valittajalle etua (tuomio 24.3.2011, Ferrero v. SMHV, C‑552/09 P, EU:C:2011:177, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
67 Tällainen tutkittavaksi ottamisen edellytys on otettava pakottavasti huomioon sekä valituksen osalta kokonaisuutena että kunkin sen tueksi esitetyn valitusperusteen osalta.
68 Kuten julkisasiamies on korostanut ratkaisuehdotuksensa 96 ja 98 kohdassa, tässä tapauksessa unionin yleinen tuomioistuin on nimenomaisesti todennut valituksenalaisen tuomion 288 kohdassa ja tuomiolauselman 2 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan viimeisessä lauseessa, että rahamäärillä, jotka SKW suorittaa sakoista, jotka sille on määrätty riidanalaisen päätöksen 2 artiklan f ja g alakohdassa, on lakkaamisvaikutus sakkoihin, joihin valittajat on tuomittu. Nyt käsiteltävä valitusperuste merkitsee siis lähinnä sitä, että unionin tuomioistuinta pyydetään tutkimaan kolmannen henkilön, tässä tapauksessa Gigasetin, hyväksi tällaisten suoritusten lakkaamisvaikutus, mistä ei koituisi mitään etua valittajille.
69 Neljäs valitusperuste on näin ollen jätettävä tutkimatta.
Viides valitusperuste, joka koskee EY 81 artiklan ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan rikkomista, yhdenvertaisen kohtelun periaatteen ja valittajien kuulluksi tulemisen oikeuden loukkaamista sekä perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä
Asianosaisten lausumat
70 Valittajat väittävät toissijaisesti esittämällään viidennellä valitusperusteella, joka koskee sekä valituksenalaisen tuomion 288 kohtaa että sen tuomiolauselman 2 kohdan ensimmäistä luetelmakohtaa, että unionin yleinen tuomioistuin on soveltanut virheellisesti EY 81 artiklaa ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklaa, loukannut yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja kuulluksi tulemisen oikeutta sekä laiminlyönyt perusteluvelvollisuuttaan arvioidessaan uudelleen valittajille määrättyjen sakkojen määrää, koska se on vähentänyt sakon siitä osasta, joka katsottaisiin valittajien maksamaksi SKW:n suorittaessa maksun, sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä annetun tiedonannon nojalla sille lainvastaisesti myönnetyn alennuksen eikä ole vastannut niiden tätä koskeviin perusteluihin.
71 Valittajat väittävät tällä perusteella, että ilman sitä sakon alennusta, joka SKW:lle oli lainvastaisesti annettu sen sakkojen lieventämistä koskeneen vaatimuksen perusteella, jonka ne olivat esittäneet vain omaksi edukseen eivätkä SKW:n eduksi, valittajille valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman 2 kohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa määrätyn sakon osuus – eli 2,49 miljoonaa euroa –, joihin SKW:n suorittamilla maksuilla on lakkaamisvaikutus, olisi ollut suurempi eli 3,47 miljoonaa euroa. Tästä seuraa niiden mielestä, että unionin yleinen tuomioistuin on näin välillisesti ottanut huomioon valittajien vahingoksi SKW:n saaman lainvastaisen sakon alennuksen.
72 Näin ollen valittajat vaativat unionin tuomioistuinta vahvistamaan Degussan hyväksi SKW:n maksun lakkaamisvaikutuksen 3,47 miljoonaan euroon.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
73 Valittajat arvostelevat tällä valitusperusteella unionin yleistä tuomioistuinta lähinnä siitä, että se on vahvistanut, että sen 2,49 miljoonan euron sakon osalta, jonka unionin yleinen tuomioistuin on määrännyt niille yhteisvastuullisesti maksettavaksi valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman 2 kohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa, lakkaamisvaikutus, joka johtuu siitä, että SKW maksaa sille riidanalaisen päätöksen 2 artiklan f ja g alakohdassa määrätyt sakot, on Degussan kannalta 2,49 miljoonaa euroa eikä 3,47 miljoonaa euroa.
74 Tässä yhteydessä on korostettava, että sen mekanismin nojalla, joka liittyy sakkoon, jonka unionin yleinen tuomioistuin on määrännyt valittajien yhteisvastuullisesti maksettavaksi valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman 2 artiklan ensimmäisessä luetelmakohdassa, SKW on jo tähän mennessä voinut suorittaa maksuilla, jotka se on suorittanut sille riidanalaisen päätöksen 2 artiklan f ja g alakohdassa määrätyistä sakoista, valittajien osalta koko 2,49 miljoonan euron sakon, joka niille määrättiin yhteisvastuullisesti maksettavaksi.
75 Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 106 kohdassa, SKW:tä ei voida missään tapauksessa vaatia maksamaan edes osaa valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman 2 kohdan toisessa luetelmakohdassa määrätystä 1,24 miljoonan euron sakosta. Kuten valituksenalaisen tuomion 289 kohdasta ja sen tuomiolauselman 2 kohdan toisesta luetelmakohdasta näet ilmenee, ilman että niitä olisi riitautettu tässä muutoksenhaussa, kyseinen sakko on määrätty yksinomaan Degussalle rikkomisen uusimisen perusteella, joten SKW:n mahdollisesti suorittamat maksut eivät vaikuta siten, että sillä kuitattaisiin Degussan maksettavaksi kuuluva sakko.
76 Viides valitusperuste on näin ollen hylättävä.
77 Näin ollen valitus on hylättävä kokonaisuudessaan.
Oikeudenkäyntikulut
78 Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdassa määrätään, että jos valitus on perusteeton, unionin tuomioistuin tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista.
79 Saman työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdassa, jota sovelletaan valituksen käsittelyyn työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla, määrätään, että asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.
80 Koska Degussa ja AlzChem ovat hävinneet asian ja komissio on vaatinut niiden velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut, ne vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan ja ne on velvoitettava korvaamaan komission oikeudenkäyntikulut.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (viides jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Valitus hylätään.
2) Evonik Degussa GmbH ja AlzChem AG vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja ne velvoitetaan korvaamaan Euroopan komission oikeudenkäyntikulut.
Allekirjoitukset