UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (yhdeksäs jaosto)
21 päivänä syyskuuta 2017 (*)
Muutoksenhaku – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Italialaiset betoniteräksen tuottajat – Hintojen vahvistaminen sekä tuotannon tai myynnin rajoittaminen tai valvonta – HT 65 artiklan rikkominen – Alkuperäisen päätöksen kumoaminen unionin yleisessä tuomioistuimessa – Asetuksen (EY) N:o 1/2003 nojalla uudelleen tehty päätös – Uuden väitetiedoksiannon esittämättä jättäminen – Kuulematta jättäminen alkuperäisen päätöksen kumoamisen jälkeen – Asian käsittelyn kestoaika unionin yleisessä tuomioistuimessa
Asiassa C‑85/15 P,
jossa on kyse Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklaan perustuvasta valituksesta, joka on pantu vireille 19.2.2015,
Feralpi Holding SpA, kotipaikka Brescia (Italia), edustajinaan G. M. Roberti ja I. Perego, avvocati,
valittajana,
ja jossa toisena osapuolena on
Euroopan komissio, asiamiehinään L. Malferrari ja P. Rossi, avustajanaan M. Moretto, avvocato, prosessiosoite Luxemburgissa,
vastaajana ensimmäisessä oikeusasteessa,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (yhdeksäs jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja E. Juhász sekä tuomarit C. Vajda (esittelevä tuomari) ja C. Lycourgos,
julkisasiamies: N. Wahl,
kirjaaja: hallintovirkamies V. Giacobbo-Peyronnel,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 20.10.2016 pidetyssä istunnossa esitetyn,
kuultuaan julkisasiamiehen 8.12.2016 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Feralpi Holding SpA (jäljempänä Feralpi) vaatii valituksellaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 9.12.2014 antaman tuomion Feralpi v. komissio (T-70/10, ei julkaistu, EU:T:2014:1031; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi Feralpin kanteen, jossa vaadittiin kumoamaan HT 65 artiklan rikkomista koskeva 30.9.2009 tehty komission päätös K(2009) 7492 lopullinen (COMP/37.956 – Betoniteräs – uudelleen tehty päätös; jäljempänä 30.9.2009 tehty päätös), sellaisena kuin se on muutettuna 8.12.2009 tehdyllä komission päätöksellä K(2009) 9912 lopullinen (jäljempänä muutospäätös) (30.9.2009 tehty päätös, sellaisena kuin se on muutettuna muutospäätöksellä; jäljempänä riidanalainen päätös).
Asian tausta ja riidanalainen päätös
2 Asioiden tausta on esitetty valituksenalaisen tuomion 16–21 kohdassa seuraavasti:
”16 Komissio suoritti vuoden 2000 lokakuusta joulukuuhun HT 47 artiklan mukaisesti tarkastuksia betoniterästä valmistavissa italialaisyrityksissä sekä italialaisten terästeollisuuden yritysten yhteenliittymässä [Federacciai]. Se osoitti niille myös tietojensaantipyyntöjä HT 47 artiklan nojalla – –.
17 Komissio aloitti 26.3.2002 hallinnollisen menettelyn ja esitti HT 36 artiklan nojalla väitteitä (jäljempänä väitetiedoksianto) – –. [Feralpi] esitti kirjallisia huomautuksia väitetiedoksiannosta. Kuulemistilaisuus järjestettiin 13.6.2002 – –.
18 Komissio esitti 12.8.2002 täydentäviä väitteitä (jäljempänä täydentävä väitetiedoksianto), jotka lähetettiin väitetiedoksiannon adressaateille – –. Täydentävässä väitetiedoksiannossa, joka perustui 6.2.1962 annetun neuvoston asetuksen N:o 17 ([EY 81] ja [EY 82] artiklan ensimmäinen täytäntöönpanoasetus) (EYVL 1962, 13, s. 204) 19 artiklan 1 kohtaan, komissio selitti kantansa, joka koski menettelyn jatkamista EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymisen jälkeen. Asianomaisille yrityksille asetettiin määräaika huomautustensa esittämistä varten, ja toinen kuulemistilaisuus järjestettiin jäsenvaltioiden edustajien läsnä ollessa 30.9.2002 – –. [Feralpi] vastasi täydentävään väitetiedoksiantoon 13.9.2002.
19 Menettelyn päätyttyä komissio teki 17.12.2002 HT 65 artiklan soveltamismenettelyssä (asia COMP/37.956 – Betoniteräs) päätöksen K(2002) 5087 lopullinen (jäljempänä vuoden 2002 päätös), jossa se totesi, että yritykset, joille päätös oli osoitettu, olivat toteuttaneet Italian tankoina tai rullina olevan betoniteräksen markkinoilla yhtenä kokonaisuutena pidettävän, jatketun ja monitahoisen kartellin, jonka tarkoituksena tai vaikutuksena oli ollut hintojen vahvistaminen ja joka oli myös johtanut tuotannon tai myynnin yhdenmukaistettuun rajoittamiseen tai valvontaan HT 65 artiklan 1 kohdan vastaisesti – –. Komissio määräsi kyseisessä päätöksessä [Feralpille] 10,25 miljoonan euron sakon.
20 [Feralpi] nosti 4.3.2003 yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa kanteen vuoden 2002 päätöksestä. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kumosi vuoden 2002 päätöksen 25.10.2007 antamallaan tuomiolla Feralpi Siderurgica v. komissio (T-77/03, [ei julkaistu, EU:T:2007:319]). Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi, että kun otettiin erityisesti huomioon se, että vuoden 2002 päätöksessä ei ollut ensimmäistäkään viittausta asetuksen N:o 17 3 artiklaan ja 15 artiklan 2 kohtaan, se perustui yksinomaan HT 65 artiklan 4 ja 5 kohtaan – –. Koska kyseisten määräysten voimassaolo oli päättynyt 23.7.2002, komissio ei voinut enää perustaa toimivaltaa kyseisiin määräyksiin, joiden voimassaolo oli päättynyt vuoden 2002 päätöksen tekohetkellä, todetakseen HT 65 artiklan 1 kohdan rikkomisen ja määrätäkseen sakkoja yrityksille, joiden väitettiin osallistuneen kyseiseen rikkomiseen – –.
21 Komissio ilmoitti 30.6.2008 päivätyllä kirjeellä [Feralpille] ja muille asianomaisille yrityksille aikomuksestaan tehdä päätös uudelleen muuttamalla sen oikeudellista perustaa vuoden 2002 päätöksen oikeudelliseen perustaan nähden. Se täsmensi myös, että kun otetaan huomioon [25.10.2007 annetun tuomion Feralpi Siderurgica v. komissio (T-77/03, ei julkaistu, EU:T:2007:319)] suppea soveltamisala, uudelleen tehtävä päätös perustetaan väitetiedoksiannossa ja täydentävässä väitetiedoksiannossa esitettyihin todisteisiin. Asianomaisille yrityksille asetettiin määräaika huomautusten esittämiselle – –. Feralpi vastasi tähän kirjeeseen 31.7.2008. Edellä mainitun 30.6.2008 päivätyn kirjeen jälkeen lähetettiin useita tietopyyntöjä, joihin [Feralpi] vastasi.”
3 Komissio katsoi 30.9.2009 tehdyssä päätöksessä muun muassa, että [SEUT 101] ja [SEUT 102] artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annettua neuvoston asetusta (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) oli tulkittava siten, että siinä annetaan komissiolle oikeus suorittaa tutkinta ja määrätä seuraamukset 23.7.2002 jälkeen sellaisista kartelleista, jotka kuuluvat asiallisesti ja ajallisesti EHTY:n perustamissopimuksen soveltamisalaan. Komissio totesi, että päätös oli tehty EY:n perustamissopimuksessa ja kyseisessä asetuksessa vahvistettujen menettelysääntöjen mukaisesti ja että aineellisen oikeuden säännöksiä, jotka eivät olleet enää voimassa toimen toteuttamispäivänä, voitiin soveltaa sääntöjen ajallista seuraantoa koskevien periaatteiden mukaisesti mutta lievemmän lain soveltamista koskevan yleisen periaatteen (lex mitior) mukaisin rajoituksin.
4 Kyseisen päätöksen 1 artiklassa todetaan muun muassa, että Feralpi oli rikkonut HT 65 artiklan 1 kohtaa osallistumalla 6.12.1989–27.6.2000 jatkettuun sopimukseen ja/tai yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin, jotka koskivat tankoina tai rullina olevaa betoniterästä ja joiden tarkoituksena ja/tai vaikutuksena oli hintojen vahvistaminen ja tuotannon tai myynnin rajoittaminen ja/tai valvonta. Saman päätöksen 2 artiklassa komissio määräsi Feralpille 10,25 miljoonan euron sakon.
5 Kahdeksan niistä 11 yhtiöstä, joille 30.9.2009 tehty päätös oli osoitettu, muun muassa Feralpi, ilmoitti 20.–23.11.2009 lähetetyillä kirjeillä komissiolle, että päätöksen liitteeseen, sellaisena kuin se oli annettu tiedoksi niille, joille se oli osoitettu, ei sisältynyt taulukkoja, joissa kuvattiin hintojen vaihtelut.
6 Komissio teki 8.12.2009 muutospäätöksen, jonka liitteeseen sisällytettiin puuttuvat taulukot ja jossa korjattiin kahdeksassa alaviitteessä olevat numeroidut viitteet kyseisiin taulukoihin.
Menettely unionin yleisessä tuomioistuimessa ja valituksenalainen tuomio
7 Feralpi nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 19.2.2010 jätetyllä kannekirjelmällä kanteen, jossa vaadittiin yhtäältä, että unionin yleinen tuomioistuin määrää aiheellisista toimenpiteistä sen toteamiseksi, onko kollegiaalisen päätöksenteon periaatetta noudatettu riidanalaisen päätöksen tekemismenettelyssä, ja toisaalta, että kyseinen päätös kumotaan.
8 Feralpi vetosi kanteensa tueksi seitsemään kanneperusteeseen, joista ensimmäinen perustui perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiin ja kollegiaalisen päätöksenteon periaatteen loukkaamiseen sekä menettelyvirheeseen vuoden 2002 päätöksen uudelleen tekemiseen johtaneessa menettelyssä, toinen kanneperuste riidanalaisen päätöksen oikeusperustan virheellisyyteen, kolmas kanneperuste puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen sekä hyvän hallinnon periaatteen, suhteellisuusperiaatteen ja asianosaisten prosessuaalisen yhdenvertaisuuden periaatteen loukkaamiseen, neljäs kanneperuste rikkomisen syyksilukemista koskevien arviointiperusteiden virheelliseen soveltamiseen, tosiseikkojen virheelliseen arviointiin, tutkinnan toimittamatta jättämiseen ja perustelujen puuttumiseen, viides kanneperuste asianomaisten markkinoiden virheelliseen määrittelyyn, kuudes kanneperuste tosiseikkojen virheelliseen arviointiin, HT 65 artiklan virheelliseen soveltamiseen, syrjintäkiellon periaatteen loukkaamiseen ja SEUT 296 artiklan rikkomiseen ja seitsemäs kanneperuste sakon määrän virheelliseen vahvistamiseen.
9 Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi Feralpin kanteen valituksenalaisella tuomiolla.
Asianosaisten vaatimukset unionin tuomioistuimessa
10 Feralpi vaatii valituksellaan, että unionin tuomioistuin
– kumoaa valituksenalaisen tuomion kokonaan tai siltä osin kuin siinä on hylätty Feralpin asiassa T-70/10 nostama kanne ja näin ollen
– kumoaa riidanalaisen päätöksen kokonaan tai osittain
– ja/tai kumoaa Feralpille riidanalaisessa päätöksessä määrätyn sakon tai ainakin alentaa sitä
– toissijaisesti kumoaa valituksenalaisen tuomion kokonaan tai siltä osin kuin siinä on hylätty Feralpin asiassa T-70/10 nostama kanne ja palauttaa asian unionin yleiseen tuomioistuimeen, jotta tämä ratkaisee asian unionin tuomioistuimen esittämät seikat huomioon ottaen
– joka tapauksessa alentaa Feralpille riidanalaisella päätöksellä määrättyä sakkoa sen vuoksi, että asian käsittely unionin yleisessä tuomioistuimessa on kestänyt kohtuuttoman kauan
– velvoittaa komission korvaamaan molemmissa oikeusasteissa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
11 Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin
– hylkää valituksen
– velvoittaa Feralpin korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Asian käsittelyn suullisen vaiheen uudelleen aloittamista koskeva pyyntö
12 Suullinen käsittely päätettiin 8.12.2016 julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksen esittämisen jälkeen. Komissio pyysi 27.1.2017 päivätyllä ja unionin tuomioistuimen kirjaamoon samana päivänä jätetyllä kirjeellä unionin tuomioistuinta määräämään asian käsittelyn suullisen vaiheen aloitettavaksi uudelleen ja sisällyttämään asiakirja-aineistoon komission pyynnössä selostetut tosiseikat ja pyyntöön liitetyt asiakirjat.
13 Komissio vetosi tämän pyynnön tueksi lähinnä siihen, ettei unionin tuomioistuimella ole ollut riittäviä tietoja 13.6. ja 30.9.2002 järjestettyihin kuulemisiin liittyneistä tosiseikoista, joihin julkisasiamies on perustanut ratkaisuehdotuksensa, koska asianosaiset eivät ole erityisesti lausuneet näistä tosiseikoista.
14 Unionin tuomioistuin voi työjärjestyksensä 83 artiklan perusteella julkisasiamiestä kuultuaan milloin tahansa määrätä asian käsittelyn suullisen vaiheen aloitettavaksi uudelleen erityisesti, jos asia olisi ratkaistava sellaisella oikeudellisella perusteella, josta asianosaisilla ei ole ollut tilaisuutta lausua.
15 On kuitenkin syytä muistuttaa, että muutoksenhakumenettelyn kohde määräytyy lähtökohtaisesti asianosaisten esittämien valitusperusteiden ja perustelujen mukaisesti. Tässä tapauksessa asianosaisilla on ollut tilaisuus lausua riittävästi näistä perusteista ja perusteluista kirjelmissään ja asioissa C-85/15 P–C-89/15 P järjestetyssä yhteisessä istunnossa 20.10.2016.
16 Näin ollen unionin tuomioistuin katsoo julkisasiamiestä kuultuaan, ettei asian käsittelyn suullista vaihetta ole syytä määrätä aloitettavaksi uudelleen.
Valituksen tarkastelu
17 Feralpi vetoaa valituksensa tueksi kuuteen valitusperusteeseen, joista ensimmäinen perustuu kollegiaalisen päätöksenteon periaatteen loukkaamiseen, toinen valitusperuste puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun eurooppalaisen yleissopimuksen 6 artiklan rikkomiseen, [SEUT 101] ja [SEUT 102] artiklan mukaisten komission menettelyjen kulusta 7.4.2004 annetun komission asetuksen (EY) N:o 773/2004 (EUVL 2004, L 123, s. 18) 10 artiklan rikkomiseen ja perustelujen puutteellisuuteen, kolmas valitusperuste ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen 6 artiklan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 41 artiklan rikkomiseen hallinnollisen menettelyn kohtuuttoman kestoajan vuoksi sekä perustelujen puutteellisuuteen, neljäs valitusperuste HT 65 artiklan 1 kohdan virheelliseen soveltamiseen, todistustaakkaa koskevien periaatteiden loukkaamiseen, syyttömyysolettamaa koskevan periaatteen loukkaamiseen, tosiseikkojen vääristämiseen ja perustelujen puutteellisuuteen, viides valitusperuste asetuksen N:o 1/2003 23 ja 31 artiklan rikkomiseen, asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennassa noudatettavien suuntaviivojen (EYVL 1998, C 9, s. 3) rikkomiseen, yhdenvertaisen kohtelun periaatteen ja suhteellisuusperiaatteen loukkaamiseen ja perustelujen puutteellisuuteen sekä kuudes valitusperuste asian käsittelyn kohtuuttomaan kestoaikaan unionin yleisessä tuomioistuimessa.
Toinen valitusperuste
Asianosaisten lausumat
18 Toisessa valitusperusteessaan, joka on syytä käsitellä ensimmäiseksi, Feralpi katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin on loukannut sille asetuksen N:o 773/2004 10 artiklassa taattuja puolustautumisoikeuksia katsoessaan, ettei uuden väitetiedoksiannon lähettäminen ollut tarpeen ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä. Komission 30.6.2008 päivätty kirje, jolla asianomaisia yrityksiä kehotettiin esittämään huomautuksensa, vahvistaa Feralpin mukaan, että näillä yrityksillä on ollut oikeus tulla kuulluksi, ja tämän vuoksi komission olisi pitänyt toteuttaa kaikki asetuksessa N:o 773/2004 säädetyt menettelyvaiheet eli uuden väitetiedoksiannon tiedoksiantaminen, näiden yritysten mahdollisuus käyttää oikeuttaan tutustua asiakirjoihin sekä pyydettäessä niiden oikeus suulliseen kuulemiseen.
19 Komissio katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin on menetellyt oikein katsoessaan, että koska vuoden 2002 päätöksen laillisuuteen vaikuttava virhe on tapahtunut sinä päivänä, jona päätös on tehty, se ei vaikuta valmistelutoimien pätevyyteen, joten päätöksen kumoaminen ei ole edellyttänyt uuden väitetiedoksiannon lähettämistä ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä. Komissio toteaa, että sakkojen määräämistä koskevan komission toimivallan oikeusperustan muuttuminen ei ole millään tavoin vaikuttanut Feralpin asemaan ja että Feralpilla on ollut täydentävään väitetiedoksiantoon vastatessaan tilaisuus esittää huomautuksensa sekä sen sakon enimmäismäärästä, jonka määräämiseen komissiolla on ollut oikeus, että oikeusperustasta, jonka nojalla komissiolla on ollut oikeus sakon määräämiseen.
20 Komissio katsoo 30.6.2008 päivätyn kirjeen osalta, että unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 140 kohdassa, että kirjeessä täsmennettiin komission katsoneen, ettei uutta väitetiedoksiantoa koskevan päätöksen tekeminen ollut tarpeen. Unionin yleinen tuomioistuin ei sen sijaan katsonut, että tällä kirjeellä olisi korvattu varsinainen väitetiedoksianto. Unionin yleinen tuomioistuin on menetellyt oikein katsoessaan, että koska vuoden 2002 päätöksen kumoaminen ei ollut vaikuttanut väitetiedoksiannon ja täydentävän väitetiedoksiannon pätevyyteen ja asianomaisilla yrityksillä oli jo ollut tilaisuus lausua niistä, komissiolla on ollut oikeus tyytyä ilmoittamaan kyseisessä kirjeessä näille yrityksille aikomuksestaan tehdä sama päätös uudelleen uuden oikeusperustan nojalla.
21 Lisäksi unionin yleisen tuomioistuimen mainitsema 15.10.2002 annettu tuomio Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio (C-238/99 P, C-244/99 P, C-245/99 P, C-247/99 P, C-250/99 P–C-252/99 P ja C-254/99 P, EU:C:2002:582) on komission mukaan merkityksellinen nyt käsiteltävässä asiassa, koska kyseisellä tuomiolla ratkaistussa asiassa oli kyse asianomaista päätöstä tehtäessä tapahtuneeksi havaitusta menettelyvirheestä, joka ei aiheuttanut menettelyn aikana toteutettujen toimien pätemättömyyttä.
22 Komissio katsoo myös, että täydentävä väitetiedoksianto on ollut pätevä. Kuten unionin yleinen tuomioistuin on komission mukaan katsonut valituksenalaisen tuomion 135 kohdassa, täydentävä väitetiedoksianto on perustunut asiaa koskeviin EY:n perustamissopimuksen kyseisenä ajankohtana voimassa olleisiin määräyksiin, joten vuoden 2002 päätöksen kumoaminen ei ole vaikuttanut sen pätevyyteen.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
23 Feralpi arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta lähinnä siitä, ettei se ole katsonut komission laiminlyöneen velvollisuuttaan noudattaa kaikkia asetuksessa N:o 773/2004 säädettyjä menettelyvaiheita, joihin kuului uuden väitetiedoksiannon tiedoksiantaminen asianomaisille yrityksille kyseisen asetuksen 10 artiklan mukaisesti sekä Feralpin mahdollisuus käyttää oikeuttaan suulliseen kuulemiseen jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisten läsnä ollessa ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä.
24 Tältä osin on syytä muistuttaa, että vuoden 2002 päätöksen tekemiseen johtaneessa menettelyssä komissio lähetti 26.3.2002 asianomaisille yrityksille, myös Feralpille, HT 36 artiklan mukaisen väitetiedoksiannon. Väitetiedoksiantoa koskeva kuulemistilaisuus järjestettiin 13.6.2002. EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päätyttyä komissio lähetti 12.8.2002 kyseisille yrityksille asetuksen N:o 17 19 artiklan 1 kohtaan perustuneen täydentävän väitetiedoksiannon, jossa se selosti näkemyksensä asiaa koskevien oikeussääntöjen muuttumisesta ja kehotti yrityksiä esittämään oman näkemyksensä täydentävästä väitetiedoksiannosta. Kuulemistilaisuus jäsenvaltioiden edustajien läsnä ollessa järjestettiin 30.9.2002.
25 Vuoden 2002 päätöksen kumoamisen jälkeen komissio ilmoitti 30.6.2008 päivätyllä kirjeellä Feralpille ja muille asianomaisille yrityksille aikomuksestaan tehdä sama päätös uudelleen käyttäen oikeusperustana asetusta N:o 1/2003 kyseisessä asetuksessa vahvistettujen menettelysääntöjen mukaisesti.
26 Kun otetaan huomioon tämä menettelyn kulku, asiassa on tutkittava, oliko komissio vastoin valituksenalaisen tuomion 142 kohtaan sisältyvää unionin yleisen tuomioistuimen johtopäätöstä velvollinen aloittamaan menettelyn uudelleen ja tekemään päätöksen uudesta väitetiedoksiannosta sekä järjestämään uuden kuulemistilaisuuden.
27 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan menettelysääntöjä on yleensä edellytettävä sovellettavan niiden voimaantulopäivästä lähtien (tuomio 29.3.2011, ArcelorMittal Luxembourg v. komissio ja komissio v. ArcelorMittal Luxembourg ym., C-201/09 P ja C-216/09 P, EU:C:2011:190, 75 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; tuomio 29.3.2011, ThyssenKrupp Nirosta v. komissio, C-352/09 P, EU:C:2011:191, 88 kohta ja tuomio 11.12.2012, komissio v. Espanja, C-610/10, EU:C:2012:781, 45 kohta) ja myös menettelyssä, joka on aloitettu ennen kyseistä päivää mutta joka on vireillä vielä sen jälkeen (ks. vastaavasti tuomio 11.12.2012, komissio v. Espanja, C-610/10, EU:C:2012:781, 47 kohta).
28 Koska riidanalainen päätös on tässä tapauksessa tehty asetuksen N:o 1/2003 7 artiklan 1 kohdan ja 23 artiklan 2 kohdan nojalla, päätöksen tekemistä edeltäneessä menettelyssä on ollut noudatettava kyseistä asetusta sekä asetusta N:o 773/2004, jonka oikeusperusta asetus N:o 1/2003 on (ks. vastaavasti tuomio 29.3.2011, ThyssenKrupp Nirosta v. komissio, C-352/09 P, EU:C:2011:191, 90 kohta), vaikka menettely oli aloitettu ennen asetuksen N:o 1/2003 voimaantuloa.
29 Asetuksen N:o 773/2004 10 artiklan 1 ja 2 kohdassa, luettuina asetuksen N:o 1/2003 27 artiklan 1 kohdan mukaisesti, jonka täytäntöön panemiseksi ne on annettu, säädetään, että muun muassa ennen viimeksi mainitun asetuksen 7 artiklaan perustuvan päätöksen tekemistä komissio antaa asianomaisille osapuolille tiedoksi väitetiedoksiannon ja varaa samalla niille tilaisuuden esittää komissiolle näkökantansa sen asettamassa määräajassa.
30 Kuten unionin yleinen tuomioistuin on pääasiallisesti todennut valituksenalaisen tuomion 136 ja 137 kohdassa, tässä tapauksessa komissio oli jo lähettänyt asianomaisille yrityksille väitetiedoksiannon ja täydentävän väitetiedoksiannon eikä riidanalaisessa päätöksessä luettu Feralpin syyksi näihin tiedoksiantoihin verrattuna uusia tekoja eikä siinä olennaisesti muutettu syyksi luettuja rikkomisia koskevaa näyttöä. Kuten julkisasiamies on korostanut ratkaisuehdotuksensa 53 kohdassa, EHTY:n perustamissopimuksen mukaisesti hyväksytyn väitetiedoksiannon ja asetusten N:o 17 ja N:o 1/2003 mukaisesti hyväksytyn väitetiedoksiannon välillä ei myöskään ole suurta sisällöllistä eroa. Uuden väitetiedoksiannon lähettäminen ei siten ole ollut välttämätöntä.
31 Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin on asianmukaisesti viitannut 15.10.2002 annetun tuomion Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio (C-238/99 P, C-244/99 P, C-245/99 P, C-247/99 P, C-250/99 P–C-252/99 P ja C-254/99 P, EU:C:2002:582) 73 kohtaan, jossa huomautetaan, että unionin toimen kumoaminen ei välttämättä vaikuta valmisteleviin toimiin, sillä kumotun toimen korvaamiseen tähtäävä menettely voidaan lähtökohtaisesti aloittaa uudelleen juuri siitä vaiheesta, jossa lainvastaisuus tapahtui.
32 Kuten unionin yleinen tuomioistuin nimittäin totesi valituksenalaisen tuomion 134 kohdassa, vuoden 2002 päätös kumottiin sen vuoksi, ettei komissiolla ollut toimivaltaa kyseisen päätöksen tekemiseen EHTY:n perustamissopimuksen nojalla, joka ei ollut enää voimassa päätöksen tekemisen ajankohtana, joten lainvastaisuus on tapahtunut juuri kyseisenä ajankohtana. Päätöksen kumoaminen ei siten ole vaikuttanut väitetiedoksiantoon eikä täydentävään väitetiedoksiantoon.
33 Toisin kuin Feralpi väittää, tämän tuomion 31 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö ei ole lakannut soveltumasta nyt käsiteltävään asiaan sen vuoksi, että sakkojen määräämisen perustana ollut oikeusperusta on muuttunut, koska oikeusperustan muuttumisen seuraukset oli jo otettu huomioon valmistelutoimissa. Kuten valituksenalaisen tuomion 18 ja 138 kohdasta nimittäin ilmenee, komissio oli ilmoittanut Feralpille asetuksen N:o 17 19 artiklan 1 kohtaan perustuneessa täydentävässä väitetiedoksiannossa johtopäätöksistä, jotka se aikoi tehdä EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymisen vuoksi, ja Feralpilla oli ollut tilaisuus esittää tätä koskevat huomautuksensa.
34 Lisäksi on kiistatonta, etteivät nämä johtopäätökset ole millään tavoin muuttuneet asetuksen N:o 17 kumoamisen ja asetuksen N:o 1/2003, jonka eräät säännökset muodostavat riidanalaisen päätöksen oikeusperustan, voimaantulon johdosta. Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 50 kohdassa, asetuksen N:o 1/2003 34 artiklan 2 kohdassa ja asetuksen N:o 773/2004 19 artiklassa annetaan joka tapauksessa siirtymäsäännökset, joiden mukaan asetuksen N:o 17 mukaisesti toteutetut menettelyt ja kuulemisesta tietyissä EY:n perustamissopimuksen [81] ja [82] artiklan mukaisissa menettelyissä 22.12.1998 annetun komission asetuksen (EY) N:o 2842/98 (EYVL 1998, L 354, s. 18) nojalla toteutetut menettelyihin liittyvät toimenpiteet ovat voimassa ensiksi mainittuja asetuksia sovellettaessa.
35 On myös hylättävä Feralpin väite, jonka mukaan vuoden 2002 päätöksen kumoaminen sen tekemisessä käytetyn oikeusperustan vuoksi on väistämättä vaikuttanut täydentävässä väitetiedoksiannossa esitettyyn oikeusperustaan, jonka nojalla komissio aikoi tehdä kyseisen päätöksen. On nimittäin riittävää muistuttaa, että vuoden 2002 päätös perustui pelkästään HT 65 artiklan 4 ja 5 kohtaan mutta täydentävä väitetiedoksianto perustui asetukseen N:o 17.
36 Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin ei ole tehnyt oikeudellista virhettä katsoessaan valituksenalaisen tuomion 142 kohdassa, että komissiolla ei ollut velvollisuutta antaa uutta väitetiedoksiantoa.
37 Kuten julkisasiamies on kuitenkin todennut ratkaisuehdotuksensa 55 kohdassa, asetuksen N:o 773/2004 12 artiklan mukaan komission on annettava osapuolille, joille se on osoittanut väitetiedoksiannon, tilaisuus esittää perustelunsa suullisessa kuulemisessa, jos ne kirjallisissa huomautuksissaan pyytävät tätä. Koska vuoden 2002 päätöksen kumoaminen ei tämän tuomion 32 kohdasta ilmenevän mukaisesti ole vaikuttanut väitetiedoksiantoon eikä täydentävään väitetiedoksiantoon, asiassa on näin ollen tutkittava, onko komissio antanut kyseisille osapuolille tilaisuuden esittää perustelunsa asetuksissa N:o 1/2003 ja N:o 773/2004 säädettyjen menettelyvaatimusten mukaisesti toteutetussa suullisessa kuulemisessa, kuten se oli velvollinen tekemään.
38 Tältä osin on todettava, että asetuksella N:o 1/2003 käyttöön otetussa järjestelmässä, sellaisena kuin se on täsmennettynä asetuksella N:o 773/2004, viimeksi mainitun asetuksen 14 artiklan 3 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden kilpailuviranomaiset kutsutaan osallistumaan suulliseen kuulemiseen, joka väitetiedoksiannon vastaanottajan pyynnöstä järjestetään väitetiedoksiannon lähettämisen jälkeen.
39 Vuonna 2002 järjestetyissä kuulemisissa jäsenvaltioiden edustajat eivät osallistuneet 13.6.2002 pidettyyn kuulemiseen, koska silloin voimassa olleessa EHTY:n perustamissopimuksessa ei määrätty heidän osallistumisestaan. On kiistatonta, että kyseinen kuuleminen koski asian aineellisoikeudellista kohdetta eli niitä menettelyjä, joihin komissio on katsonut väitetiedoksiannon vastaanottajina olleiden yritysten syyllistyneen. Tämä ilmenee erityisesti riidanalaisen päätöksen 379–382 kohdasta ja uudelleen unionin yleisen tuomioistuimen 9.12.2014 antaman tuomion Alfa Acciai v. komissio (T-85/10, ei julkaistu, EU:T:2014:1037) 148 kohdasta ja sen 9.12.2014 antaman tuomion Ferriera Valsabbia ja Valsabbia Investimenti v. komissio (T-92/10, ei julkaistu, EU:T:2014:1032) 148 kohdasta.
40 Sen sijaan 30.9.2002 järjestetty kuuleminen, johon jäsenvaltioiden edustajat oli kutsuttu silloin jo sovellettaviksi tulleiden EY:n perustamissopimuksen määräysten mukaisesti ja erityisesti asetuksen N:o 2842/98 11 artiklan 2 kohdan mukaisesti, koski täydentävän väitetiedoksiannon kohdetta eli EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymisen oikeudellisia vaikutuksia menettelyn jatkumisen kannalta. Tämä ilmenee yhtäältä kyseisestä täydentävästä väitetiedoksiannosta, jossa nimenomaisesti kehotettiin sen vastaanottajia ilmoittamaan oma näkemyksensä täydentävistä väitteistä. Toisaalta komissio ilmoitti riidanalaisen päätöksen 382 kohdassa, ettei se pitänyt tarpeellisena toistaa asetuksen N:o 17 ja asetuksen N:o 1/2003 säännösten mukaisesti 13.6.2002 järjestettyä kuulemista, koska tämä kuuleminen, johon ei osallistunut jäsenvaltioiden edustajia, oli järjestetty kyseisenä ajankohtana voimassa olleiden EHTY:n perustamissopimuksen määräysten mukaisesti. Lisäksi asioissa C-85/15 P–C-89/15 P järjestetyssä yhteisessä istunnossa komissio vahvisti unionin tuomioistuimen kysymykseen vastatessaan, että täydentävässä väitetiedoksiannossa ei puututtu tosiseikkoihin eikä todisteisiin, jotka olivat menettelyn kohteena.
41 Tästä seuraa, että nyt käsiteltävässä asiassa jäsenvaltioiden edustajat eivät ole osallistuneet asian aineellisoikeudellista kysymystä koskevaan kuulemiseen vaan ainoastaan kuulemistilaisuuteen, joka koski EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymisestä johtuvia oikeudellisia seurauksia.
42 Tämän tuomion 27 ja 28 kohdassa viitatun oikeuskäytännön mukaisesti on kuitenkin niin, että kun päätös on tehty asetuksen N:o 1/2003 nojalla, päätöstä edeltävän menettelyn on oltava kyseisessä asetuksessa vahvistettujen menettelysääntöjen mukainen, vaikka menettely on aloitettu ennen asetuksen voimaantuloa.
43 Tästä seuraa, että ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä komissio oli asetuksen N:o 773/2004 12 ja 14 artiklan mukaisesti velvollinen varaamaan asianosaisille tilaisuuden esittää perustelunsa suullisessa kuulemisessa, johon komissio on kutsunut jäsenvaltioiden kilpailuviranomaiset. Näin ollen ei voida katsoa, että asian aineellisoikeudellista kysymystä koskeva 13.6.2002 järjestetty kuuleminen olisi täyttänyt päätöksen tekemistä asetuksen N:o 1/2003 nojalla koskevat menettelyvaatimukset.
44 Unionin yleinen tuomioistuin on siten tehnyt oikeudellisen virheen katsoessaan valituksenalaisen tuomion 142 kohdassa, ettei komissiolla ollut velvollisuutta järjestää uutta kuulemista ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä, koska asianomaisilla yrityksillä oli jo ollut tilaisuus tulla kuulluiksi suullisesti 13.6. ja 30.9.2002 järjestetyissä kuulemisissa.
45 Kuten julkisasiamies on korostanut ratkaisuehdotuksensa 56 ja 57 kohdassa, asetuksissa N:o 1/2003 ja N:o 773/2004 säädetyssä menettelyssä suullinen kuuleminen, johon jäsenvaltioiden kilpailuviranomaiset kutsutaan viimeksi mainitun asetuksen 14 artiklan 3 kohdan mukaisesti, on siinä määrin merkittävä, että tällaisen kuulemisen laiminlyönti merkitsee olennaisten menettelymääräysten rikkomista.
46 Kun asetuksessa N:o 773/2004 säädettyä oikeutta tällaiseen kuulemiseen ei ole kunnioitettu, yrityksen, jonka oikeuksia on siten loukattu, ei tarvitse osoittaa, että loukkaaminen on voinut vaikuttaa sen vahingoksi menettelyn kulkuun ja riidanalaisen päätöksen sisältöön.
47 Näin ollen kyseinen menettely on väistämättä virheellinen siitä riippumatta, onko tästä oikeuksien loukkaamisesta mahdollisesti aiheutunut Feralpille haitallisia seurauksia (ks. vastaavasti tuomio 6.11.2012, komissio v. Éditions Odile Jacob, C-553/10 P ja C-554/10 P, EU:C:2012:682, 46–52 kohta ja tuomio 9.6.2016, CEPSA v. komissio, C-608/13 P, EU:C:2016:414, 36 kohta).
48 Edellä todetusta seuraa, että Feralpin esittämä toinen valitusperuste on hyväksyttävä ja valituksenalainen tuomio on sen vuoksi kumottava eikä ensimmäisen, kolmannen, neljännen ja viidennen valitusperusteen tutkiminen ole tarpeen.
Kuudes valitusperuste
Asianosaisten lausumat
49 Kuudennessa valitusperusteessaan Feralpi vetoaa siihen, että unionin yleinen tuomioistuin on loukannut sen oikeutta tulla kuulluksi kohtuullisessa ajassa, sellaisena kuin tämä oikeus vahvistetaan perusoikeuskirjan 47 artiklassa, koska asian käsittely unionin yleisessä tuomioistuimessa on kestänyt neljä vuotta ja kymmenen kuukautta, joista kolme vuotta ja neljä kuukautta on kulunut asian käsittelyn kirjallisen vaiheen päättymisen ja istunnon pitämisen välisenä aikana.
50 Asian monitahoisuuden osalta Feralpi katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin oli jo tietoinen valituksenalaisella tuomiolla ratkaistussa asiassa esiin tulleista kysymyksistä, kun otetaan huomioon erityisesti se, että esittelevä tuomari oli sama kuin 25.10.2007 annetulla tuomiolla Feralpi Siderurgica v. komissio (T-77/03, ei julkaistu, EU:T:2007:319) ratkaistussa asiassa, että Feralpin esittämiin kanneperusteisiin ei liittynyt erityisiä vaikeuksia, että riidanalaisesta päätöksestä nostetut yhdeksän kannetta perustuivat toisiinsa liittyviin kanneperusteisiin ja että unionin yleinen tuomioistuin oli päättänyt vain yhdestä prosessinjohtotoimesta esittämällä komissiolle oikeusriitaan liittyvää tiettyä seikkaa koskevan kysymyksen.
51 Asianosaisten menettely ei Feralpin mukaan ole millään tavoin vaikuttanut oikeudenkäynnin kestoon, koska Feralpille myönnettiin vain yhden kuukauden ja komissiolle vain 15 päivän pidennys niiden oikeudenkäyntikirjelmien jättämisen määräaikoihin.
52 Kun otetaan huomioon, että komission vuonna 2000 suorittamien tarkastusten ja valituksenalaisen tuomion julistamisen välillä on kulunut yli 14 vuotta, Feralpi vaatii, että prosessiekonomisista syistä ja unionin tuomioistuimen 26.11.2013 antamassa tuomiossa Gascogne Sack Deutschland v. komissio (C-40/12 P, EU:C:2013:768) omaksumasta lähestymistavasta huolimatta Feralpille myönnettäisiin jo unionin tuomioistuimen tuomion yhteydessä korvaus oikeudenkäynnin kohtuuttoman keston aiheuttamasta vahingosta. Toissijaisesti Feralpi vaatii unionin tuomioistuinta toteamaan, että unionin yleinen tuomioistuin on rikkonut perusoikeuskirjan 47 artiklan toista kohtaa siten, että oikeussäännön, jonka tarkoituksena on antaa oikeuksia yksityisille, rikkominen on riittävän ilmeinen.
53 Komissio vaatii tämän valitusperusteen hylkäämistä.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
54 Siltä osin kuin Feralpi vaatii unionin tuomioistuinta joko myöntämään sille korvauksen vahingosta, joka on väitetysti aiheutunut siitä, että unionin yleinen tuomioistuin on rikkonut perusoikeuskirjan 47 artiklan toista kohtaa, tai toteaa tällaisen rikkomisen tapahtuneen, on todettava, että jos unionin tuomioistuimet rikkovat tämän määräyksen mukaista velvollisuuttaan ratkaista niiden käsiteltäväksi saatetut asiat kohtuullisessa ajassa, siitä on määrättävä seuraamus unionin yleisessä tuomioistuimessa nostetun vahingonkorvauskanteen yhteydessä, koska tällainen kanne on tehokas oikeussuojakeino. Tästä seuraa, että vaatimusta, jolla pyritään saamaan korvausta siitä aiheutuneesta vahingosta, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole antanut tuomiota kohtuullisessa ajassa, ei voida saattaa suoraan unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi valituksen yhteydessä, vaan se on esitettävä itse unionin yleisessä tuomioistuimessa. Unionin yleisen tuomioistuimen, jolla on toimivalta SEUT 256 artiklan 1 kohdan nojalla ja jonka käsiteltäväksi vahingonkorvausvaatimus on saatettu, on ratkaistava tällainen vaatimus sen oikeudenkäynnin, jonka kestoa on arvosteltu, taustalla olevan asian ratkaisseesta kokoonpanosta poikkeavassa kokoonpanossa (tuomio 9.6.2016, Repsol Lubricantes y Especialidades ym. v. komissio, C-617/13 P, EU:C:2016:416, 98 ja 99 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
55 Feralpin esittämä kuudes valitusperuste on näin ollen hylättävä.
Kanne unionin yleisessä tuomioistuimessa
56 Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisen kohdan mukaisesti unionin tuomioistuin kumoaa unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun, jos muutoksenhaku todetaan aiheelliseksi. Se voi tällaisessa tilanteessa ratkaista asian lopullisesti itse, jos asia on ratkaisukelpoinen.
57 Nyt käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuimella on käytettävissään tarvittavat seikat, jotta se voi lausua lopullisesti kanteesta, jonka Feralpi nosti unionin yleisessä tuomioistuimessa riidanalaisen päätöksen kumoamiseksi.
58 Tältä osin on riittävää todeta, että riidanalainen päätös on tämän tuomion 23–47 kohdassa mainituin perustein kumottava olennaisten menettelymääräysten rikkomisen vuoksi siltä osin kuin päätös koskee Feralpia.
Oikeudenkäyntikulut
59 Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdassa määrätään, että jos valitus hyväksytään ja unionin tuomioistuin itse ratkaisee riidan lopullisesti, se tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista.
60 Saman työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan, jota sovelletaan valituksen käsittelyyn työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska Feralpi on voittanut asian muutoksenhakumenettelyssä ja sen unionin yleisessä tuomioistuimessa nostama kanne on hyväksytty, Feralpin vaatimusten mukaisesti komission on vastattava omista oikeudenkäyntikuluistaan ja se on velvoitettava korvaamaan Feralpin oikeudenkäyntikulut sekä ensimmäisessä oikeusasteessa että muutoksenhakuasteessa.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (yhdeksäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Unionin yleisen tuomioistuimen 9.12.2014 antama tuomio Feralpi vastaan komissio (T-70/10, ei julkaistu, EU:T:2014:1031) kumotaan.
2) HT 65 artiklan rikkomista koskeva 30.9.2009 tehty komission päätös K(2009) 7492 lopullinen (asia COMP/37.956 – Betoniteräs – päätöksen tekeminen uudelleen), sellaisena kuin se on muutettuna 8.12.2009 tehdyllä komission päätöksellä K(2009) 9912 lopullinen, kumotaan siltä osin kuin päätös koskee Feralpi Holding SpA:ta.
3) Euroopan komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Feralpi Holding SpA:lle ensimmäisessä oikeusasteessa ja tässä muutoksenhakumenettelyssä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
Allekirjoitukset