UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (yhdeksäs jaosto)
21 päivänä syyskuuta 2017 (*)
Muutoksenhaku – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Italialaiset betoniteräksen tuottajat – Hintojen vahvistaminen sekä tuotannon tai myynnin rajoittaminen tai valvonta – HT 65 artiklan rikkominen – Alkuperäisen päätöksen kumoaminen unionin yleisessä tuomioistuimessa – Asetuksen (EY) N:o 1/2003 nojalla uudelleen tehty päätös – Uuden väitetiedoksiannon esittämättä jättäminen – Kuulematta jättäminen alkuperäisen päätöksen kumoamisen jälkeen – Asian käsittelyn kestoaika unionin yleisessä tuomioistuimessa
Yhdistetyissä asioissa C-86/15 P ja C-87/15 P,
joissa on kyse kahdesta Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklaan perustuvasta valituksesta, jotka on pantu vireille 20.2.2015,
Ferriera Valsabbia SpA, kotipaikka Odolo (Italia) (C-86/15 P),
Valsabbia Investimenti SpA, kotipaikka Odolo (C-86/15 P), ja
Alfa Acciai SpA, kotipaikka Brescia (Italia) (C‑87/15 P),
edustajinaan D. M. Fosselard, avocat, D. Slater, solicitor, ja A. Duron, avocate,
valittajina,
ja jossa vastapuolen toisena osapuolena on
Euroopan komissio, asiamiehinään L. Malferrari ja P. Rossi, avustajanaan P. Manzini, avvocato, prosessiosoite Luxemburgissa,
vastaajana ensimmäisessä oikeusasteessa,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (yhdeksäs jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja E. Juhász sekä tuomarit C. Vajda (esittelevä tuomari) ja C. Lycourgos,
julkisasiamies: N. Wahl,
kirjaaja: hallintovirkamies V. Giacobbo-Peyronnel,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 20.10.2016 pidetyssä istunnossa esitetyn,
kuultuaan julkisasiamiehen 8.12.2016 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ferriera Valsabbia SpA ja Valsabbia Investimenti SpA (jäljempänä yhteisesti Valsabbia) asiassa C-86/15 P ja Alfa Acciai SpA (jäljempänä Alfa) asiassa C-87/15 P (nämä asianosaiset yhteisesti jäljempänä valittajat) vaativat valituksillaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 9.12.2014 antaman tuomion Ferriera Valsabbia ja Valsabbia Investimenti v. komissio (T-92/10, ei julkaistu, EU:T:2014:1032) ja sen 9.12.2014 antaman tuomion Alfa Acciai v. komissio (T-85/10, ei julkaistu, EU:T:2014:1037) (jäljempänä yhteisesti valituksenalaiset tuomiot), joilla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi niiden kanteet, joissa vaadittiin kumoamaan HT 65 artiklan rikkomista koskeva 30.9.2009 tehty komission päätös K(2009) 7492 lopullinen (COMP/37.956 – Betoniteräs – uudelleen tehty päätös; jäljempänä 30.9.2009 tehty päätös), sellaisena kuin se on muutettuna 8.12.2009 tehdyllä komission päätöksellä K(2009) 9912 lopullinen (jäljempänä muutospäätös) (30.9.2009 tehty päätös, sellaisena kuin se on muutettuna muutospäätöksellä; jäljempänä riidanalainen päätös).
Asian tausta ja riidanalainen päätös
2 Käsiteltävien asioiden taustat on selvitetty yksityiskohtaisesti valituksenalaisten tuomioiden 20–25 kohdassa seuraavasti:
”20 Komissio suoritti vuoden 2000 lokakuusta joulukuuhun HT 47 artiklan mukaisesti tarkastuksia betoniterästä valmistavissa italialaisyrityksissä sekä italialaisten terästeollisuuden yritysten yhteenliittymässä. Se osoitti niille myös tietojensaantipyyntöjä HT 47 artiklan nojalla – –.
21 Komissio aloitti 26.3.2002 hallinnollisen menettelyn ja esitti väitteitä HT 36 artiklan nojalla (jäljempänä väitetiedoksianto) – –. Valittajat esittivät kirjallisia huomautuksia väitetiedoksiannosta. Kuuleminen pidettiin 13.6.2002 – –.
22 Komissio esitti 12.8.2002 täydentäviä väitteitä (jäljempänä täydentävä väitetiedoksianto), jotka lähetettiin väitetiedoksiannon adressaateille. Täydentävässä väitetiedoksiannossa, joka perustui 6.2.1962 annetun neuvoston asetuksen N:o 17 ([EY 81] ja [EY 82] artiklan ensimmäinen täytäntöönpanoasetus) (EYVL 1962, 13, s. 204) 19 artiklan 1 kohtaan, komissio selitti kantansa, joka koski menettelyn jatkamista EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymisen jälkeen. Asianomaisille yrityksille myönnettiin määräaika huomautusten esittämiseen, ja toinen kuulemistilaisuus järjestettiin 30.9.2002 jäsenvaltioiden edustajien läsnä ollessa – –.
23 Menettelyn jälkeen komissio teki HT 65 artiklan soveltamismenettelystä (COMP/37.956 – Betoniteräs) 17.12.2002 päätöksen K(2002) 5087 lopullinen (jäljempänä vuoden 2002 päätös), jolla se totesi, että sen adressaatteina olevat yritykset olivat toteuttaneet Italian tankoina tai rullina olevan betoniteräksen markkinoilla yhtenä kokonaisuutena pidettävän, jatketun ja monitahoisen kartellin, jonka tarkoituksena tai vaikutuksena oli ollut hintojen vahvistaminen ja joka oli myös johtanut tuotannon tai myynnin yhdenmukaistettuun rajoittamiseen tai valvontaan HT 65 artiklan 1 kohdan vastaisesti – –. Komissio määräsi kyseisessä päätöksessä [Valsabbialle yhteisvastuullisesti 10,25 miljoonan euron ja Alfalle 7,175 miljoonan euron suuruisen sakon].
24 [Valittajat nostivat] 5.3.2003 yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa [kanteet] vuoden 2002 päätöksestä. – – Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kumosi vuoden 2002 päätöksen – – 25.10.2007 antamallaan tuomiolla [SP ym. v. komissio (T-27/03, T-46/03, T-58/03, T-79/03, T-80/03, T-97/03 ja T-98/03, EU:T:2007:317)]. Tuomioistuin totesi, että kun otettiin erityisesti huomioon se, että vuoden 2002 päätöksessä ei ollut ensimmäistäkään viittausta asetuksen N:o 17 3 artiklaan ja 15 artiklan 2 kohtaan, se perustui yksinomaan HT 65 artiklan 4 ja 5 kohtaan – –. Koska kyseisten määräysten voimassaolo oli päättynyt 23.7.2002, komissio ei voinut enää perustaa toimivaltaa kyseisiin määräyksiin, joita ei enää ollut olemassa vuoden 2002 päätöksen tekohetkellä, todetakseen HT 65 artiklan 1 kohdan rikkomisen ja määrätäkseen sakkoja yrityksille, joiden väitettiin osallistuneen kyseiseen rikkomiseen – –.
25 Komissio ilmoitti 30.6.2008 päivätyllä kirjeellä [valittajille] ja muille asianomaisille yrityksille aikomuksestaan tehdä päätös uudelleen muuttamalla sen oikeudellista perustaa vuoden 2002 päätöksen oikeudelliseen perustaan nähden. Se täsmensi myös, että kun otettiin huomioon [25.10.2007] annetun tuomion [SP ym. v. komissio (T-27/03, T-46/03, T-58/03, T-79/03, T-80/03, T-97/03 ja T-98/03, EU:T:2007:317)] suppea soveltamisala, uudelleen tehtävä päätös perustuisi väitetiedoksiannossa ja täydentävässä väitetiedoksiannossa esitettyyn selvitykseen. Asianomaisille yrityksille asetettiin määräaika huomautusten esittämiselle – –. [Valittajat esittivät huomautuksia.]”
3 Komissio korosti 30.9.2009 tehdyssä päätöksessä erityisesti, että [SEUT 101] ja [SEUT 102] artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annettua neuvoston asetusta (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) oli tulkittava siten, että komissio saattoi sen perusteella todeta kartelleja ja määrätä niistä seuraamuksia 23.7.2002 jälkeen aloilla, jotka kuuluivat aineellisesti ja ajallisesti EHTY:n perustamissopimuksen soveltamisalaan. Komissio totesi, että päätös oli tehty EY:n perustamissopimuksessa ja kyseisessä asetuksessa vahvistettujen menettelysääntöjen mukaisesti ja että aineellisen oikeuden säännöksiä, jotka eivät olleet enää voimassa toimen toteuttamispäivänä, voitiin soveltaa sääntöjen ajallista seuraantoa koskevien periaatteiden mukaisesti mutta lievemmän lain soveltamista koskevan yleisen periaatteen (lex mitior) mukaisin rajoituksin.
4 Kyseisen päätöksen 1 artiklassa todetaan muun muassa, että valittajat olivat rikkoneet HT 65 artiklan 1 kohtaa osallistumalla, Valsabbia 6.12.1989–27.6.2000 ja Alfa 6.12.1989–4.7.2000, jatkettuun sopimukseen ja/tai yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin, jotka koskivat tankoina tai rullina olevaa betoniterästä ja joiden tarkoituksena ja/tai vaikutuksena oli hintojen vahvistaminen ja tuotannon tai myynnin rajoittaminen ja/tai valvonta. Saman päätöksen 2 artiklassa komissio määräsi Valsabbialle 10,25 miljoonan euron ja Alfalle 7,175 miljoonan euron suuruisen sakon.
5 Kahdeksan niistä 11 yhtiöstä, joille 30.9.2009 tehty päätös oli osoitettu, muun muassa valittajat, ilmoitti 20.–23.11.2009 lähetetyillä kirjatuilla kirjeillä komissiolle, että päätöksen liitteeseen, sellaisena kuin se oli annettu tiedoksi niille, joille se oli osoitettu, ei sisältynyt taulukkoja, joissa kuvattiin hintojen vaihtelut.
6 Komissio teki 8.12.2009 muutospäätöksen, jonka liitteeseen sisällytettiin puuttuvat taulukot ja jossa korjattiin kahdeksassa alaviitteessä olevat numeroidut viitteet kyseisiin taulukoihin. Muutospäätös annettiin tiedoksi valittajille 9.12.2009.
Menettely unionin yleisessä tuomioistuimessa ja valituksenalaiset tuomiot
7 Valittajat nostivat unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 17. ja 18.2.2010 jätetyillä kannekirjelmillä kanteet, joissa vaadittiin ensisijaisesti riidanalaisen päätöksen kumoamista siltä osin kuin se koski valittajia.
8 Valittajat vetosivat kanteidensa tueksi muodollisesti neljään kanneperusteeseen, joista ensimmäinen perustui komission toimivallan ylittämiseen, toinen kanneperuste asetuksen N:o 1/2003 14 ja 33 artiklan ja [SEUT 101] ja [SEUT 102] artiklan mukaisten komission menettelyjen kulusta 7.4.2004 annetun komission asetuksen (EY) N:o 773/2004 (EUVL 2004, L 123, s. 18) 10 ja 14 artiklan rikkomiseen ja puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen, kolmas kanneperuste HT 65 artiklan 1 kohdan virheelliseen soveltamisen sekä yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun rikkomisen käsitteen virheelliseen tulkintaan ja neljäs kanneperuste sakon määrän vahvistamisessa tapahtuneisiin sääntöjenvastaisuuksiin (sakon laskentapohjan vahvistaminen ja lieventävien seikkojen olemassaolon kieltäminen) ja hallinnollisen menettelyn kohtuuttomaan kestoaikaan. Kannekirjelmän johdanto-osassa, joka koski riidanalaisen ”päätöksen sisällön erityispiirteitä”, valittajat vetosivat myös kollegiaalisen päätöksentekomenettelyn periaatteen mahdolliseen loukkaamiseen.
9 Valituksenalaisilla tuomioilla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valittajien kanteet.
Asianosaisten vaatimukset unionin tuomioistuimessa
10 Valittajat vaativat valituksissaan, että unionin tuomioistuin
– kumoaa valituksenalaiset tuomiot
– kumoaa riidanalaisen päätöksen valittajia koskevilta osin
– toissijaisesti alentaa valittajille riidanalaisessa päätöksessä määrätyn sakon määrää
– määrää, että oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin, ja palauttaa asiat unionin yleiseen tuomioistuimeen asioita koskevien asiaratkaisujen tekemiseksi unionin tuomioistuimen toteamien seikkojen perusteella
– velvoittaa komission korvaamaan molemmissa oikeusasteissa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut
11 Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin
– hylkää valitukset
– velvoittaa valittajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
12 Asiat C-86/15 P ja C-87/15 P yhdistettiin unionin tuomioistuimen presidentin 7.6.2016 tekemällä päätöksellä asian käsittelyn suullista vaihetta ja tuomiota varten.
Asian käsittelyn suullisen vaiheen uudelleen aloittamista koskeva pyyntö
13 Asian käsittelyn suullinen vaihe päätettiin 8.12.2016 julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksen esittämisen jälkeen. Komissio pyysi 27.1.2017 päivätyllä ja unionin tuomioistuimen kirjaamoon samana päivänä jätetyllä kirjeellä unionin tuomioistuinta määräämään asian käsittelyn suullisen vaiheen aloitettavaksi uudelleen ja sisällyttämään asiakirja-aineistoon komission pyynnössä selostetut tosiseikat ja pyyntöön liitetyt asiakirjat.
14 Komissio vetosi tämän pyynnön tueksi lähinnä siihen, ettei unionin tuomioistuimella ole ollut riittäviä tietoja 13.6. ja 30.9.2002 järjestettyihin kuulemisiin liittyneistä tosiseikoista, joihin julkisasiamies on perustanut ratkaisuehdotuksensa, koska asianosaiset eivät ole erityisesti lausuneet näistä tosiseikoista.
15 Unionin tuomioistuin voi työjärjestyksensä 83 artiklan perusteella julkisasiamiestä kuultuaan milloin tahansa määrätä asian käsittelyn suullisen vaiheen aloitettavaksi uudelleen erityisesti, jos asia olisi ratkaistava sellaisella oikeudellisella perusteella, josta asianosaisilla ei ole ollut tilaisuutta lausua.
16 On kuitenkin syytä muistuttaa, että muutoksenhakumenettelyn kohde määräytyy lähtökohtaisesti asianosaisten esittämien valitusperusteiden ja perustelujen mukaisesti. Tässä tapauksessa asianosaisilla on ollut tilaisuus lausua riittävästi näistä perusteista ja perusteluista kirjelmissään ja asioissa C-85/15 P–C-89/15 P järjestetyssä yhteisessä istunnossa 20.10.2016.
17 Näin ollen unionin tuomioistuin katsoo julkisasiamiestä kuultuaan, ettei asian käsittelyn suullista vaihetta ole syytä määrätä aloitettavaksi uudelleen.
Valitusten tarkastelu
18 Valittajat vetoavat valitustensa tueksi seitsemään valitusperusteeseen, joista ensimmäinen perustuu asetuksen N:o 773/2004 10 artiklan rikkomiseen ja puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen uuden väitetiedoksiannon lähettämättä jättämisen vuoksi, toinen valitusperuste asetuksen N:o 773/2004 14 artiklan rikkomiseen ja puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen siksi, ettei kuulemistilaisuuksissa ollut läsnä jäsenvaltioiden edustajia, kolmas valitusperuste kollegiaalisen päätöksentekomenettelyn periaatteen loukkaamiseen epätäydellisen päätöksen tekemisen vuoksi, neljäs valitusperuste Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 47 artiklan, tulkittuna ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun eurooppalaisen yleissopimuksen 6 artiklan mukaisesti, rikkomiseen siltä osin kuin on kyse oikeudesta saada asiansa ratkaistuksi tuomioistuimessa kohtuullisessa ajassa, viides valitusperuste HT 65 artiklan virheelliseen soveltamiseen, jatketun kartellin käsitteen virheelliseen tulkintaan sekä perustelujen puutteellisuuteen ja ristiriitaisuuteen, kuudes valitusperuste perusoikeuskirjan 47 artiklan rikkomiseen, koska unionin yleinen tuomioistuin on kieltäytynyt alentamasta sakon määrää hallinnollisen menettelyn kohtuuttoman kestoajan perusteella, sekä perustelujen puutteellisuuteen ja ristiriitaisuuteen ja seitsemäs valitusperuste asetuksen N:o 1/2003 23 ja 31 artiklan rikkomiseen, asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennassa noudatettavien suuntaviivojen (EYVL 1998, C 9, s. 3) rikkomiseen, yhdenvertaisen kohtelun periaatteen ja suhteellisuusperiaatteen loukkaamiseen sekä perustelujen puutteellisuuteen.
Ensimmäinen ja toinen valitusperuste
Asianosaisten lausumat
19 Ensimmäisessä ja toisessa valitusperusteessaan, jotka on syytä käsitellä yhdessä, valittajat vetoavat asetuksen N:o 773/2004 10 ja 14 artiklan rikkomiseen ja puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen, koska unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisissa tuomioissa, ettei komissiolla ollut ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä velvollisuutta lähettää valittajille uutta väitetiedoksiantoa ja järjestää kuulemistilaisuutta jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisten läsnä ollessa. Valittajat katsovat, että koska komissio ilmoitti 30.6.2008 päivätyssä kirjeessään aikomuksestaan tehdä kyseinen päätös asetuksissa N:o 1/2003 ja N:o 773/2004 vahvistettujen menettelysääntöjen mukaisesti, komissio oli velvollinen noudattamaan näitä menettelysääntöjä.
20 Uuden väitetiedoksiannon lähettämättä jättämisen osalta komissio katsoo, että riidanalainen päätös ja siihen sisältyvä valittajiin kohdistettu seuraamus oli täysin väitetiedoksiannossa ja täydentävässä väitetiedoksiannossa selostettujen oikeudellisten arviointien mukainen ja että valittajilla on ollut tilaisuus lausua niistä. Unionin yleinen tuomioistuin on siten menetellyt oikein korostaessaan valituksenalaisten tuomioiden 128 kohdassa, että komissio oli jo ilmoittanut täydentävässä väitetiedoksiannossa asianomaisille yrityksille varsinkin oikeusperustan valintaa koskevista johtopäätöksistä, jotka se aikoi tehdä EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymisen vuoksi, ja että valittajilla oli ollut tilaisuus esittää tätä koskevat huomautuksensa. Komission mukaan nämä seikat ovat jo sellaisinaan riittävä peruste hylätä väitteet, joiden mukaan unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt puuttua komission menettelyyn siksi, että komissio oli tehnyt riidanalaisen päätöksen lähettämättä sitä ennen yrityksille uutta väitetiedoksiantoa.
21 Tältä osin komissio korostaa, että riidanalaiseen päätökseen sisältyvä viittaus asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohtaan, joka on tullut täydentävässä väitetiedoksiannossa mainitun asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan tilalle ja vastaa sitä, on seuraus vuoden 2002 päätöksen kumoamisesta. Komission mukaan unionin yleinen tuomioistuin on siten asianmukaisesti katsonut valituksenalaisten tuomioiden 133 ja 134 kohdassa, että jos komissio päätöksen kumoamisen jälkeen päättää korjata siinä todetut lainvastaisuudet ja tehdä samanlaisen päätöksen, jossa ei ole näitä lainvastaisuuksia, uusi päätös koskee samoja väitteitä, joista yritykset olivat jo lausuneet, joten komissiolla ei ole ollut velvollisuutta varata asianomaisille yrityksille tilaisuutta tulla kuulluksi niille riidanalaisessa päätöksessä määrättävien sakkojen oikeusperustan valinnasta.
22 Komissio katsoo 30.6.2008 päivätyn kirjeen osalta unionin yleisen tuomioistuimen todenneen, että komissio on turvannut valittajien puolustautumisoikeudet paremmin kuin asetuksessa N:o 773/2004 säädetyt vaatimukset edellyttivät. Unionin yleinen tuomioistuin on siten täydellisyyden vuoksi lisännyt valituksenalaisten tuomioiden 129 kohtaan maininnan siitä, että kyseisellä kirjeellä valittajille oli joka tapauksessa annettu mahdollisuus esittää huomautuksensa.
23 Komissio katsoo, että koska toinen valitusperuste koskee sitä, oliko jäsenvaltioiden edustajat kutsuttu asetuksen N:o 773/2004 14 artiklan mukaisesti järjestettyihin kuulemistilaisuuksiin vai ei, tämä valitusperuste on jätettävä tutkimatta, koska se perustuu tosiseikkoja koskevaan toteamukseen.
24 Asiakysymyksen osalta komissio katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin on menetellyt oikein vahvistaessaan valituksenalaisten tuomioiden 147 ja 148 kohdassa, että komissio on täysin noudattanut voimassa olleita menettelysääntöjä, koska toimenpiteet, joihin se on ryhtynyt, ovat olleet menettelysääntöjen ajallista soveltamista koskevien sääntöjen mukaisia. Se, etteivät jäsenvaltioiden edustajat olleet läsnä väitetiedoksiantoa koskeneessa 13.6.2002 järjestetyssä kuulemistilaisuudessa, selittyy nimittäin sillä, etteivät EHTY:n perustamissopimuksen määräykset edellyttäneet heidän osallistumistaan. Jäsenvaltioiden edustajien läsnäolo 30.9.2002 järjestetyssä kuulemistilaisuudessa täydentävän väitetiedoksiannon lähettämisen jälkeen on samoin ollut tällä välin sovellettaviksi tulleiden EY:n perustamissopimuksen menettelysääntöjen mukaista.
25 Komissio vetoaa vielä siihen, että – toisin kuin valittajat väittävät – komissio ei ole ilmoittanut 30.6.2008 päivätyssä kirjeessä aikovansa soveltaa myös asetuksia N:o 1/2003 ja N:o 773/2004 menettelyyn, jota noudatetaan ennen EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymistä, eikä tämä olisi ollut mahdollistakaan. Komissio ei myöskään ole soveltanut ainutkertaista menettelyä (sui generis), vaan se on menettelysääntöjen ajallista seuraantoa koskevan periaatteen mukaisesti noudattanut toimen toteuttamishetkellä sovellettavaa menettelyä.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
26 Komission oikeudenkäyntiväitteestä, jonka mukaan toinen valitusperuste on jätettävä tutkimatta, on riittävää todeta, ettei tämä valitusperuste koske sitä tosiseikkoihin liittyvää kysymystä, oliko jäsenvaltoiden kilpailuviranomaiset kutsuttu 13.6. ja 30.9.2002 järjestettyihin kuulemistilaisuuksiin vai ei, vaan sitä oikeuskysymystä, onko komissio rikkonut asetuksen N:o 773/2004 14 artiklaa siksi, ettei se ole ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä järjestänyt kuulemistilaisuutta kyseisen artiklan mukaisesti. Tämä oikeudenkäyntiväite on sen vuoksi hylättävä.
27 Ensimmäisen ja toisen valitusperusteen asiakysymyksestä on syytä muistuttaa, että vuoden 2002 päätöksen tekemiseen johtaneessa menettelyssä komissio lähetti 26.3.2002 asianomaisille yrityksille, myös valittajille, HT 36 artiklan mukaisen väitetiedoksiannon. Tätä väitetiedoksiantoa koskeva kuuleminen pidettiin 13.6.2002. On kiistatonta, ettei jäsenvaltioiden edustajia ollut kutsuttu osallistumaan tähän kuulemiseen, koska tällaisesta osallistumisesta ei määrätty tuolloin voimassa olleen EHTY:n perustamissopimuksen säännöissä.
28 EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päätyttyä komissio lähetti kyseisille yrityksille 12.8.2002 asetuksen N:o 17 19 artiklan 1 kohtaan perustuvan täydentävän väitetiedoksiannon, jossa se selosti näkemyksensä asiaa koskevien oikeussääntöjen muuttumisesta ja kehotti yrityksiä esittämään oman näkemyksenä täydentävästä väitetiedoksiannosta. Kuulemistilaisuus jäsenvaltioiden edustajien läsnä ollessa järjestettiin 30.9.2002 kuulemisesta tietyissä EY:n perustamissopimuksen [81] ja [82] artiklan mukaisissa menettelyissä 22.12.1998 annetun komission asetuksen (EY) N:o 2842/98 (EYVL 1998, L 354, s. 18) 11 artiklan 2 kohdan mukaisesti.
29 Vuoden 2002 päätöksen kumoamisen jälkeen komissio ilmoitti 30.6.2008 päivätyllä kirjeellä valittajille ja muille asianomaisille yrityksille aikomuksestaan tehdä sama päätös uudelleen käyttäen oikeusperustana asetusta N:o 1/2003 kyseisessä asetuksessa vahvistettujen menettelysääntöjen mukaisesti.
30 Kun otetaan huomioon tämä menettelyn kulku, asiassa on tutkittava, onko komissio vastoin valituksenalaisten tuomioiden 142 ja 152 kohtaan sisältyvää unionin yleisen tuomioistuimen johtopäätöstä rikkonut asetuksen N:o 773/2004 10 ja 14 artiklaa, koska se ei ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä osoittanut valittajille uutta väitetiedoksiantoa eikä järjestänyt kuulemistilaisuutta jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisten läsnä ollessa.
31 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan menettelysääntöjä on yleensä edellytettävä sovellettavan niiden voimaantulopäivästä lähtien (tuomio 29.3.2011, ArcelorMittal Luxembourg v. komissio ja komissio v. ArcelorMittal Luxembourg ym., C-201/09 P ja C-216/09 P, EU:C:2011:190, 75 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; tuomio 29.3.2011, ThyssenKrupp Nirosta v. komissio, C-352/09 P, EU:C:2011:191, 88 kohta ja tuomio 11.12.2012, komissio v. Espanja, C-610/10, EU:C:2012:781, 45 kohta) ja myös menettelyssä, joka on aloitettu ennen kyseistä päivää mutta joka on vireillä vielä sen jälkeen (ks. vastaavasti tuomio 11.12.2012, komissio v. Espanja, C-610/10, EU:C:2012:781, 47 kohta).
32 Koska riidanalainen päätös on tässä tapauksessa tehty asetuksen N:o 1/2003 7 artiklan 1 kohdan ja 23 artiklan 2 kohdan nojalla, päätöksen tekemistä edeltäneessä menettelyssä on ollut noudatettava kyseistä asetusta sekä asetusta N:o 773/2004, jonka oikeusperusta asetus N:o 1/2003 on (ks. vastaavasti tuomio 29.3.2011, ThyssenKrupp Nirosta v. komissio, C-352/09 P, EU:C:2011:191, 90 kohta), vaikka menettely oli aloitettu ennen asetuksen N:o 1/2003 voimaantuloa.
33 Asetuksen N:o 773/2004 10 artiklan 1 ja 2 kohdassa, luettuina asetuksen N:o 1/2003 27 artiklan 1 kohdan mukaisesti, jonka täytäntöön panemiseksi ne on annettu, säädetään, että muun muassa ennen viimeksi mainitun asetuksen 7 artiklaan perustuvan päätöksen tekemistä komissio antaa asianomaisille osapuolille tiedoksi väitetiedoksiannon ja varaa samalla niille tilaisuuden esittää komissiolle näkökantansa sen asettamassa määräajassa.
34 Unionin yleinen tuomioistuin onkin asianmukaisesti todennut valituksenalaisten tuomioiden 125 ja 126 kohdassa, että tässä tapauksessa komissio oli jo lähettänyt asianomaisille yrityksille väitetiedoksiannon ja täydentävän väitetiedoksiannon ja ettei asiassa ollut kiistetty sitä, että riidanalainen päätös koski ainoastaan sellaisia menettelyjä, joista valittajat olivat jo lausuneet näihin väitetiedoksiantoihin vastatessaan. Kuten julkisasiamies on korostanut ratkaisuehdotuksensa 53 kohdassa, EHTY:n perustamissopimuksen mukaisesti hyväksytyn väitetiedoksiannon ja asetusten N:o 17 ja N:o 1/2003 mukaisesti hyväksytyn väitetiedoksiannon välillä ei myöskään ole suurta sisällöllistä eroa. Uuden väitetiedoksiannon lähettäminen ei siten ole ollut välttämätöntä.
35 Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin on asianmukaisesti viitannut 15.10.2002 annetun tuomion Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio (C-238/99 P, C-244/99 P, C-245/99 P, C-247/99 P, C-250/99 P–C-252/99 P ja C-254/99 P, EU:C:2002:582) 73 kohtaan, jossa huomautetaan, että unionin toimen kumoaminen ei välttämättä vaikuta valmisteleviin toimiin, sillä kumotun toimen korvaamiseen tähtäävä menettely voidaan lähtökohtaisesti aloittaa uudelleen juuri siitä vaiheesta, jossa lainvastaisuus tapahtui.
36 Kuten unionin yleinen tuomioistuin nimittäin totesi valituksenalaisten tuomioiden 141 kohdassa, vuoden 2002 päätös kumottiin sen vuoksi, ettei komissiolla ollut toimivaltaa kyseisen päätöksen tekemiseen EHTY:n perustamissopimuksen nojalla, joka ei ollut enää voimassa päätöksen tekemisen ajankohtana, joten lainvastaisuus on tapahtunut juuri kyseisenä ajankohtana. Päätöksen kumoaminen ei siten ole vaikuttanut väitetiedoksiantoon eikä täydentävään väitetiedoksiantoon.
37 Toisin kuin valittajat väittävät, tämän tuomion 35 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö ei ole lakannut soveltumasta nyt käsiteltävään asiaan sen vuoksi, että sakkojen määräämisen perustana ollut oikeusperusta on muuttunut, koska oikeusperustan muuttumisen seuraukset oli jo otettu huomioon valmistelutoimissa. Kuten valituksenalaisten tuomioiden 22 ja 128 kohdasta nimittäin ilmenee, komissio oli ilmoittanut valittajille asetuksen N:o 17 19 artiklan 1 kohtaan perustuneessa täydentävässä väitetiedoksiannossa johtopäätöksistä, jotka se aikoi tehdä EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymisen vuoksi, ja valittajilla oli ollut tilaisuus esittää tätä koskevat huomautuksensa.
38 Lisäksi on kiistatonta, etteivät nämä johtopäätökset ole millään tavoin muuttuneet asetuksen N:o 17 kumoamisen ja asetuksen N:o 1/2003, jonka eräät säännökset muodostavat riidanalaisen päätöksen oikeusperustan, voimaantulon johdosta. Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 50 kohdassa, asetuksen N:o 1/2003 34 artiklan 2 kohdassa ja asetuksen N:o 773/2004 19 artiklassa annetaan joka tapauksessa siirtymäsäännökset, joiden mukaan asetuksen N:o 17 mukaisesti toteutetut menettelyt ja asetuksen N:o 2842/98 nojalla toteutetut menettelyihin liittyvät toimenpiteet ovat voimassa ensiksi mainittuja asetuksia sovellettaessa.
39 On myös hylättävä valittajien väite, jonka mukaan vuoden 2002 päätöksen kumoaminen sen oikeusperustan vuoksi merkitsee sitä, että täydentävässä väitetiedoksiannossa esitetty oikeusperusta on tältä osin virheellinen. On nimittäin riittävää muistuttaa, että vuoden 2002 päätös perustui pelkästään HT 65 artiklan 4 ja 5 kohtaan mutta täydentävä väitetiedoksianto perustui asetukseen N:o 17.
40 Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin ei ole tehnyt oikeudellista virhettä katsoessaan valituksenalaisten tuomioiden 141 ja 142 kohdassa, että komissiolla ei ollut velvollisuutta antaa uutta väitetiedoksiantoa.
41 Kuten julkisasiamies on kuitenkin todennut ratkaisuehdotuksensa 55 kohdassa, asetuksen N:o 773/2004 12 artiklan mukaan komission on annettava osapuolille, joille se on osoittanut väitetiedoksiannon, tilaisuus esittää perustelunsa suullisessa kuulemisessa, jos ne kirjallisissa huomautuksissaan pyytävät tätä. Koska vuoden 2002 päätöksen kumoaminen ei tämän tuomion 36 kohdasta ilmenevän mukaisesti ole vaikuttanut väitetiedoksiantoon eikä täydentävään väitetiedoksiantoon, asiassa on näin ollen tutkittava, onko komissio antanut kyseisille osapuolille tilaisuuden esittää perustelunsa asetuksissa N:o 1/2003 ja N:o 773/2004 ja erityisesti viimeksi mainitun asetuksen 14 artiklassa säädettyjen menettelyvaatimusten mukaisesti toteutetussa suullisessa kuulemisessa, kuten se oli velvollinen tekemään.
42 Vuonna 2002 järjestettyjen kuulemisten osalta on kiistatonta, että 13.6.2002 järjestetty kuuleminen, johon jäsenvaltioiden edustajat eivät osallistuneet, koska silloin voimassa olleessa EHTY:n perustamissopimuksessa ei määrätty heidän osallistumisestaan, koski asian aineellisoikeudellista kohdetta eli niitä menettelyjä, joihin komissio on katsonut väitetiedoksiannon vastaanottajina olleiden yritysten syyllistyneen. Tämä ilmenee erityisesti riidanalaisen päätöksen 379–382 kohdasta ja valituksenalaisten tuomioiden 148 kohdasta.
43 Sen sijaan 30.9.2002 järjestetty kuuleminen, johon jäsenvaltioiden edustajat oli kutsuttu silloin jo sovellettaviksi tulleiden EY:n perustamissopimuksen määräysten mukaisesti ja erityisesti asetuksen N:o 2842/98 11 artiklan 2 kohdan mukaisesti, koski täydentävän väitetiedoksiannon kohdetta eli EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymisen oikeudellisia vaikutuksia menettelyn jatkumisen kannalta. Tämä ilmenee yhtäältä kyseisestä täydentävästä väitetiedoksiannosta, jossa nimenomaisesti kehotettiin sen vastaanottajia ilmoittamaan oma näkemyksensä täydentävistä väitteistä. Toisaalta komissio ilmoitti riidanalaisen päätöksen 382 kohdassa, ettei se pitänyt tarpeellisena toistaa asetuksen N:o 17 ja asetuksen N:o 1/2003 säännösten mukaisesti 13.6.2002 järjestettyä kuulemista, koska tämä kuuleminen, johon ei osallistunut jäsenvaltioiden edustajia, oli järjestetty kyseisenä ajankohtana voimassa olleiden EHTY:n perustamissopimuksen määräysten mukaisesti. Lisäksi asioissa C-85/15 P–C-89/15 P järjestetyssä yhteisessä istunnossa komissio vahvisti unionin tuomioistuimen kysymykseen vastatessaan, että täydentävässä väitetiedoksiannossa ei puututtu tosiseikkoihin eikä todisteisiin, jotka olivat menettelyn kohteena.
44 Tästä seuraa, että nyt käsiteltävissä asioissa jäsenvaltioiden edustajat eivät ole osallistuneet asian aineellisoikeudellista kysymystä koskevaan kuulemiseen vaan ainoastaan kuulemistilaisuuteen, joka koski EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymisestä johtuvia oikeudellisia seurauksia.
45 Tämän tuomion 31 ja 32 kohdassa viitatun oikeuskäytännön mukaisesti on kuitenkin niin, että kun päätös on tehty asetuksen N:o 1/2003 nojalla, päätöstä edeltävän menettelyn on oltava kyseisessä asetuksessa vahvistettujen menettelysääntöjen mukainen, vaikka menettely on aloitettu ennen asetuksen voimaantuloa.
46 Tästä seuraa, että ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä komissio oli asetuksen N:o 773/2004 12 ja 14 artiklan mukaisesti velvollinen varaamaan asianosaisille tilaisuuden esittää perustelunsa suullisessa kuulemisessa, johon komissio on kutsunut jäsenvaltioiden kilpailuviranomaiset. Näin ollen ei voida katsoa, että asian aineellisoikeudellista kysymystä koskeva 13.6.2002 järjestetty kuuleminen olisi täyttänyt päätöksen tekemistä asetuksen N:o 1/2003 nojalla koskevat menettelyvaatimukset.
47 Unionin yleinen tuomioistuin on siten tehnyt oikeudellisen virheen katsoessaan valituksenalaisten tuomioiden 147 ja 148 kohdassa, ettei komissiolla ollut velvollisuutta järjestää uutta kuulemista asetuksen N:o 773/2004 14 artiklan mukaisesti ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä, koska asiakysymystä koskeva 13.6.2002 järjestetty kuuleminen, johon jäsenvaltiot eivät olleet osallistuneet, oli järjestetty tuolloin voimassa olleiden EHTY:n perustamissopimuksen sääntöjen mukaisesti noudattaen periaatteita, jotka koskevat lain ajallista soveltamista.
48 Kuten julkisasiamies on korostanut ratkaisuehdotuksensa 56 ja 57 kohdassa, asetuksissa N:o 1/2003 ja N:o 773/2004 säädetyssä menettelyssä suullinen kuuleminen, johon jäsenvaltioiden kilpailuviranomaiset kutsutaan viimeksi mainitun asetuksen 14 artiklan 3 kohdan mukaisesti, on siinä määrin merkittävä, että tällaisen kuulemisen laiminlyönti merkitsee olennaisten menettelymääräysten rikkomista.
49 Kun asetuksessa N:o 773/2004 säädettyä oikeutta tällaiseen kuulemiseen ei ole kunnioitettu, yrityksen, jonka oikeuksia on siten loukattu, ei tarvitse osoittaa, että loukkaaminen on voinut vaikuttaa sen vahingoksi menettelyn kulkuun ja riidanalaisen päätöksen sisältöön.
50 Näin ollen kyseinen menettely on väistämättä virheellinen siitä riippumatta, onko tästä oikeuksien loukkaamisesta mahdollisesti aiheutunut valittajille haitallisia seurauksia (ks. vastaavasti tuomio 6.11.2012, komissio v. Éditions Odile Jacob, C-553/10 P ja C-554/10 P, EU:C:2012:682, 46–52 kohta ja tuomio 9.6.2016, CEPSA v. komissio, C-608/13 P, EU:C:2016:414, 36 kohta).
51 Edellä todetusta seuraa, että valittajien esittämät ensimmäinen ja toinen valitusperuste on hyväksyttävä ja valituksenalaiset tuomiot on sen vuoksi kumottava eikä kolmannen, viidennen, kuudennen ja seitsemännen valitusperusteen tutkiminen ole tarpeen.
Neljäs valitusperuste
Asianosaisten lausumat
52 Neljännessä valitusperusteessaan valittajat katsovat, että unionin yleinen tuomioistuin on rikkonut perusoikeuskirjan 47 artiklan 2 kohtaa, koska asian käsittely unionin yleisessä tuomioistuimessa on kestänyt neljä vuotta ja kymmenen kuukautta, joista kolme vuotta on kulunut asian käsittelyn kirjallisen vaiheen päättymisen ja suullisen vaiheen aloittamisesta ilmoittamisen välisenä aikana.
53 Asioiden monitahoisuuden osalta valittajat korostavat, että unionin yleinen tuomioistuin oli jo vuoden 2002 päätöksestä nostettujen kanteiden yhteydessä tietoinen siitä, ettei silloin esitettyihin neljään kanneperusteeseen liittynyt erityisiä vaikeuksia, koska kaksi niistä koski menettelyseikkoja, unionin yleinen tuomioistuin oli jo tutkinut ja unionin tuomioistuin vahvistanut kanneperusteen, joka perustui toimivallan ylittämiseen sen vuoksi, että oikeusperustana käytettiin asetusta N:o 1/2003, ja koska riidanalaisesta päätöksestä oli nostettu yhdeksän kannetta, joissa kaikissa oli sama oikeudenkäyntikieli.
54 Asianosaisten menettelystä valittajat toteavat, että oikeudenkäynnin aikana asianosaiset eivät olleet kertaakaan pyytäneet määräaikojen pidentämistä. Unionin yleinen tuomioistuin ei myöskään päättänyt ainoastakaan prosessinjohtotoimesta. Vaikka kaksi tuomaria vaihtui asian käsittelyn aikana, esittelevä tuomari pysyi samana.
55 Näin ollen valittajat vaativat unionin tuomioistuinta kumoamaan valituksenalaiset tuomiot siltä osin kuin niissä on tuomittu valittajat maksamaan sakkoa tai toissijaisesti alentamaan niille tuomitun sakon määrää. Unionin tuomioistuin on hylännyt tällaisen vaatimuksen 26.11.2013 antamallaan tuomiolla Gascogne Sack Deutschland v. komissio (C-40/12 P, EU:C:2013:768), mutta valittajat vetoavat siihen, että nyt käsiteltävässä tapauksessa ratkaisu saattaisi olla toinen, jos unionin tuomioistuin hyväksyy muita kuin nyt tarkasteltavan valitusperusteen. Valittajat vaativat myös unionin tuomioistuinta toteamaan, että perusoikeuskirjan 47 artiklan toista kohtaa on rikottu siten, että oikeussäännön, jonka tarkoituksena on antaa oikeuksia yksityisille, rikkominen on riittävän ilmeinen.
56 Komissio katsoo, että tämä valitusperuste on jätettävä tutkimatta, koska se on ristiriidassa valittajien unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämien väitteiden kanssa, joiden mukaan 9.12.2014 annetun tuomion Ferriera Valsabbia ja Valsabbia Investimenti v. komissio (T-92/10, ei julkaistu, EU:T:2014:1032) 362 kohdasta ja 9.12.2014 annetun tuomion Alfa Acciai v. komissio (T-85/10, ei julkaistu, EU:T:2014:1037) 345 kohdasta ilmenevin tavoin valittajat ovat pitäneet kohtuuttomana asian käsittelyn kestoaikaa komissiossa mutta eivät unionin yleisessä tuomioistuimessa.
57 Asiakysymyksen osalta komissio vaatii, että tämä valitusperuste on hylättävä.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
58 Komission esittämä oikeudenkäyntiväite on hylättävä. Siitä, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole antanut tuomiota kohtuullisessa ajassa, unionin tuomioistuimella on nimittäin jo ollut tilaisuus todeta, ettei valittaja, jonka mielestä tällä kohtuullisen ajan ylittämisellä unionin yleisessä tuomioistuimessa loukataan sen etuja, ole velvollinen vetoamaan välittömästi kyseiseen loukkaamiseen. Se voi tarvittaessa odottaa oikeudenkäynnin loppuun saakka saadakseen selville oikeudenkäynnin kokonaiskeston ja saadakseen siis tietoonsa kaikki seikat, joita sen loukkauksen yksilöiminen, jonka kohteeksi se katsoo joutuneensa, edellyttää (tuomio 26.11.2013, Gascogne Sack Deutschland v. komissio, C-40/12 P, EU:C:2013:768, 78 kohta). Tästä seuraa, että valittajien asiaa unionin yleisessä tuomioistuimessa käsiteltäessä esittämät lausumat käsittelyn kestoajasta eivät estä niitä vetoamasta käsittelyn kestoajan kohtuuttomuuteen kyseisen oikeudenkäynnin päätyttyä.
59 Valittajien vaatimuksesta, joka koskee joko valituksenalaisten tuomioiden kumoamista tai sakkojen määrän alentamista oikeudenkäynnin väitetysti kohtuuttoman keston vuoksi tai vaihtoehtoisesti sitä, että unionin tuomioistuin toteaa perusoikeuskirjan 47 artiklan toista kohtaa rikotun, on syytä muistuttaa, että jos unionin tuomioistuimet rikkovat tämän määräyksen mukaista velvollisuuttaan ratkaista niiden käsiteltäväksi saatetut asiat kohtuullisessa ajassa, siitä on määrättävä seuraamus unionin yleisessä tuomioistuimessa nostetun vahingonkorvauskanteen yhteydessä, koska tällainen kanne on tehokas oikeussuojakeino. Tästä seuraa, että vaatimusta, jolla pyritään saamaan korvausta siitä aiheutuneesta vahingosta, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole antanut tuomiota kohtuullisessa ajassa, ei voida saattaa suoraan unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi valituksen yhteydessä, vaan se on esitettävä itse unionin yleisessä tuomioistuimessa. Unionin yleisen tuomioistuimen, jolla on toimivalta SEUT 256 artiklan 1 kohdan nojalla ja jonka käsiteltäväksi vahingonkorvausvaatimus on saatettu, on ratkaistava tällainen vaatimus sen oikeudenkäynnin, jonka kestoa on arvosteltu, taustalla olevan asian ratkaisseesta kokoonpanosta poikkeavassa kokoonpanossa (tuomio 9.6.2016, Repsol Lubricantes y Especialidades ym. v. komissio, C-617/13 P, EU:C:2016:416, 98 ja 99 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
60 Tämän vuoksi valittajien neljäs valitusperuste on hylättävä.
Kanne unionin yleisessä tuomioistuimessa
61 Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisen kohdan mukaisesti unionin tuomioistuin kumoaa unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun, jos muutoksenhaku todetaan aiheelliseksi. Se voi tällaisessa tilanteessa ratkaista asian lopullisesti itse, jos asia on ratkaisukelpoinen.
62 Nyt käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuimella on käytettävissään tarvittavat seikat, jotta se voi lausua lopullisesti kanteista, jotka valittajat nostivat unionin yleisessä tuomioistuimessa riidanalaisen päätöksen kumoamiseksi.
63 Tältä osin on riittävää todeta, että riidanalainen päätös on tämän tuomion 27–50 kohdassa mainituin perustein kumottava olennaisten menettelymääräysten rikkomisen vuoksi siltä osin kuin päätös koskee valittajia.
Oikeudenkäyntikulut
64 Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdassa määrätään, että jos valitus hyväksytään ja unionin tuomioistuin itse ratkaisee riidan lopullisesti, se tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista.
65 Saman työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan, jota sovelletaan valituksen käsittelyyn työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska valittajat ovat voittaneet asiat muutoksenhakumenettelyssä ja niiden unionin yleisessä tuomioistuimessa nostamat kanteet on hyväksytty, valittajien vaatimusten mukaisesti komission on vastattava omista oikeudenkäyntikuluistaan ja se on velvoitettava korvaamaan valittajien oikeudenkäyntikulut sekä ensimmäisessä oikeusasteessa että muutoksenhakuasteessa.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (yhdeksäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Unionin yleisen tuomioistuimen 9.12.2014 antama tuomio Ferriera Valsabbia ja Valsabbia Investimenti vastaan komissio (T-92/10, ei julkaistu, EU:T:2014:1032) ja sen 9.12.2014 antama tuomio Alfa Acciai vastaan komissio (T-85/10, ei julkaistu, EU:T:2014:1037) kumotaan.
2) HT 65 artiklan rikkomista koskeva 30.9.2009 tehty komission päätös K(2009) 7492 lopullinen (asia COMP/37.956 – Betoniteräs – päätöksen tekeminen uudelleen), sellaisena kuin se on muutettuna 8.12.2009 tehdyllä komission päätöksellä K(2009) 9912 lopullinen, kumotaan siltä osin kuin päätös koskee Ferriera Valsabbia SpA:ta, Valsabbia Investimenti SpA:ta ja Alfa Acciai SpA:ta.
3) Euroopan komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Ferriera Valsabbia SpA:lle, Valsabbia Investimenti SpA:lle ja Alfa Acciai SpA:lle ensimmäisessä oikeusasteessa ja tässä muutoksenhakumenettelyssä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
Allekirjoitukset