UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (neljäs jaosto)

6 päivänä syyskuuta 2013 (*)

Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka – Iraniin kohdistuvat rajoittavat toimenpiteet, joiden tarkoituksena on estää ydinaseiden levittäminen – Varojen jäädyttäminen – Perusteluvelvollisuus – Puolustautumisoikeudet – Oikeus tehokkaaseen oikeussuojaan – Perusteltu luottamus – Toteutettujen rajoittavien toimenpiteiden uudelleentarkastelu – Arviointivirhe – Yhdenvertainen kohtelu – Oikeudellinen perusta – Olennaiset menettelymääräykset – Oikeasuhteisuus

Asioissa T-35/10 ja T‑7/11,

Bank Melli Iran, kotipaikka Teheran (Iran), edustajinaan asiassa T‑35/10 asianajaja L. Defalque ja asiassa T-7/11 aluksi asianajajat Defalque ja S. Woog, sittemmin asianajajat Defalque ja C. Malherbe,

kantajana,

vastaan

Euroopan unionin neuvosto, asiamiehinään asiassa T-35/10 M. Bishop ja R. Szostak ja asiassa T‑7/11 aluksi Bishop ja G. Marhic, sittemmin Bishop ja B. Driessen,

vastaajana,

jota tukevat

Ranskan tasavalta, asiamiehinään G. de Bergues ja É. Ranaivoson,

ja

Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta, asiamiehinään aluksi S. Behzadi-Spencer, sittemmin A. Robinson ja lopuksi Robinson ja H. Walker, avustajanaan barrister S. Lee,

väliintulijoina asiassa T-35/10,

ja

Euroopan komissio, asiamiehinään asiassa T-35/10 S. Boelaert ja M. Konstantinidis ja asiassa T-7/11 Boelaert, Konstantinidis ja F. Erlbacher,

väliintulijana molemmissa asioissa,

jossa vaaditaan yhtäältä kumoamaan osittain Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä annetun asetuksen (EY) N:o 423/2007 7 artiklan 2 kohdan täytäntöönpanosta ja päätöksen 2008/475/EY kumoamisesta 17.11.2009 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 1100/2009 (EUVL L 303, s. 31), Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä ja yhteisen kannan 2007/140/YUTP kumoamisesta tehdyn päätöksen 2010/413/YUTP muuttamisesta 25.10.2010 annettu neuvoston päätös 2010/644/YUTP (EUVL L 281, s. 81), Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä ja asetuksen (EY) N:o 423/2007 kumoamisesta 25.10.2010 annettu neuvoston asetus (EU) N:o 961/2010 (EUVL L 281, s. 1), päätöksen 2010/413/YUTP muuttamisesta 1.12.2011 annettu neuvoston päätös 2011/783/YUTP (EUVL L 319, s. 71), asetuksen (EU) N:o 961/2010 täytäntöönpanosta 1.12.2011 annettu neuvoston täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 1245/2011 (EUVL L 319, s. 11) ja Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä ja asetuksen (EU) N:o 961/2010 kumoamisesta 23.3.2012 annettu neuvoston asetus (EU) N:o 267/2012 (EUVL L 88, s. 1) ja toisaalta kumoamaan kaikki myöhemmin annettavat asetukset ja päätökset, joilla täydennetään tai muutetaan jotakin suullisen käsittelyn päättymishetkellä voimassa olevaa riidanalaista tointa,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (neljäs jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja I. Pelikánová (esittelevä tuomari) sekä tuomarit K. Jürimäe ja M. van der Woude,

kirjaaja: hallintovirkamies N. Rosner,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 17.4.2013 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

 Asian tausta

1        Kantaja Bank Melli Iran on Iranin valtion omistama iranilainen liikepankki.

2        Käsiteltävänä oleva asia liittyy sellaiseen rajoittavien toimenpiteiden järjestelmään, jonka tarkoituksena on painostaa Iranin islamilaista tasavaltaa lopettamaan joukkotuhoaseiden levittämistä edistävä ydinenergia-alan toiminta ja ydinasejärjestelmien kehittäminen (jäljempänä ydinaseiden levittäminen).

3        Kantajan nimi merkittiin Irania koskevista rajoittavista toimenpiteistä 27.2.2007 hyväksytyn neuvoston yhteisen kannan 2007/140/YUTP (EUVL L 61, s. 49) liitteessä II olevaan luetteloon yhteisen kannan 2007/140 muuttamisesta 23.6.2008 hyväksytyllä neuvoston yhteisellä kannalla 2008/479/YUTP (EUVL L 163, s. 43).

4        Tämän seurauksena kantajan nimi merkittiin Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä 19.4.2007 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 423/2007 (EUVL L 103, s. 1) liitteessä V olevaan luetteloon asetuksen N:o 423/2007 7 artiklan 2 kohdan täytäntöönpanosta 23.6.2008 tehdyllä neuvoston päätöksellä 2008/475/EY (EUVL L 163, s. 29), minkä vuoksi sen varat jäädytettiin.

5        Kantaja nosti unionin yleisessä tuomioistuimessa kanteen, jossa se vaati lähinnä, että sen nimen merkitseminen asetuksen N:o 423/2007 liitteessä V olevaan luetteloon kumotaan.

6        Kantaja vaati 8. ja 21.7.2009 päivätyillä kirjeillään Euroopan unionin neuvostoa tarkastelemaan uudelleen päätöstä, jolla kantajan nimi merkittiin asetuksen N:o 423/2007 liitteessä V olevaan luetteloon, ja väitti, ettei se ollut osallistunut ydinaseiden levittämiseen. Kantaja vaati lisäksi 8.7.2009 päivätyllä kirjeellään oikeutta tutustua neuvoston asiakirjoihin.

7        Neuvosto vastasi 27.7.2009 päivätyllä kirjeellään, että kantajaan oli kohdistettu rajoittavia toimenpiteitä päätöksessä 2008/475 esitetyistä syistä. Neuvosto epäsi oikeuden tutustua kantajaan kohdistuvien rajoittavien toimenpiteiden toteuttamista koskevaan ehdotukseen (jäljempänä alkuperäinen ehdotus) kyseisen asiakirjan luottamuksellisuuden vuoksi, mutta toimitti kantajalle kaksi yleisluonteista asiakirjaa, jotka koskivat rajoittavien toimenpiteiden toteuttamismenettelyä.

8        Kantaja vaati uudelleen 11.9.2009 päivätyllä kirjeellä oikeutta tutustua neuvoston asiakirjoihin.

9        Neuvosto antoi kantajalle 1.10.2009 päivätyllä kirjeellä tiedoksi lisäperusteluja siihen kohdistuvien rajoittavien toimenpiteiden toteuttamiselle.

10      Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi asiassa T-390/08, Bank Melli Iran v. neuvosto, 14.10.2009 antamallaan tuomiolla (Kok., s. II-3967) kantajan kanteen, joka koski tämän nimen merkitsemistä asetuksen N:o 423/2007 liitteessä V olevaan luetteloon.

11      Kantaja esitti 15.10.2009 päivätyllä kirjeellä huomautuksensa 1.10.2009 tiedoksi annetuista lisäperusteluista. Kantaja väitti yhtäältä, että kyseiset perustelut eivät olleet riittävän täsmällisiä, ja toisaalta, etteivät ne osoittaneet, että kantaja olisi osallistunut ydinaseiden levittämiseen.

12      Kantajan nimi pysytettiin asetuksen N:o 423/2007 liitteessä V Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä annetun asetuksen (EY) N:o 423/2007 7 artiklan 2 kohdan täytäntöönpanosta ja päätöksen 2008/475/EY kumoamisesta 17.11.2009 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 1100/2009 (EUVL L 303, s. 31). Esitetyt perustelut olivat seuraavat:

”Antaa tai pyrkii antamaan rahoitustukea yrityksille, jotka ovat mukana Iranin ydin- ja ohjusohjelmassa tai toimittavat niille tarvikkeita (AIO, SHIG, SBIG, AEOI, Novin Energy Company, Mesbah Energy Company, Kalaye Electric Company ja DIO). Bank Melli rahoittaa Iranin arkaluonteisia toimia. Se on rahoittanut lukuisia arkaluontoisen materiaalin toimituksia Iranin ydin- ja ohjusohjelmiin. Se on toimittanut joukon rahoituspalveluja Iranin ydin- ja ohjusohjelmaan yhteydessä oleville yhteisöille avaamalla rembursseja ja hallinnoimalla tilejä. Monet edellä mainituista yrityksistä mainitaan [Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvoston] päätöslauselmissa (2006) 1737 ja (2007) 1747. Bank Melli jatkaa tällaista toimintaa tavalla, joka tukee ja helpottaa Iranin arkaluonteisia toimia. Pankkisuhteitaan käyttäen se jatkaa tuen ja rahoituspalveluiden antamista YK:n ja EU:n tällaisten toimien osalta luetteloon merkitsemille yhteisöille. Se toimii myös kyseisten yhteisöjen, kuten Bank Sepahin, puolesta ja niiden johdossa, toimien usein niiden tytäryhtiöiden ja osakkuusyritysten välityksellä.”

13      Neuvosto ilmoitti 18.11.2009 päivätyllä kirjeellä kantajalle tämän nimen pysyttämisestä asetuksen N:o 423/2007 liitteessä V olevassa luettelossa. Neuvosto täsmensi, että kantajan esittämät huomautukset eivät oikeuta poistamaan rajoittavia toimenpiteitä, koska kantaja on tukenut ydinaseiden levittämistä suorittamalla rahoituspalveluja kyseiseen toimintaan osallistuneille yrityksille. Vaatimuksista, jotka koskivat oikeutta tutustua asiakirjoihin, neuvosto toisti yhtäältä, että alkuperäinen ehdotus oli luottamuksellinen. Toisaalta se toimitti kantajalle ei-luottamuksellisen version rajoittavien toimenpiteiden toteuttamisehdotuksesta, joka koski 1.10.2009 tiedoksi annettuja lisäperusteluja (jäljempänä lisäehdotus).

14      Kantaja vaati 14.12.2009 päivätyllä kirjeellä yhtäältä kuulemisen järjestämistä ja toisaalta oikeutta tutustua neuvoston asiakirjoihin täysimääräisesti. Neuvosto vastasi 20.1.2010 päivätyllä kirjeellä yhtäältä, että kantajaa oli kuultu, kun se oli esittänyt neuvostolle huomautuksensa. Toisaalta neuvosto toisti, että alkuperäinen ehdotus oli luottamuksellinen.

15      Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä ja yhteisen kannan 2007/140/YUTP kumoamisesta 26.7.2010 annetulla neuvoston päätöksellä 2010/413/YUTP (EUVL L 195, s. 39, oikaisu EUVL L 197, s. 19) kantajan nimi merkittiin kyseisen päätöksen liitteessä II olevaan luetteloon. Kantajaa koskevat perusteet ovat samat kuin asetuksessa N:o 1100/2009.

16      Asetuksen N:o 423/2007 7 artiklan 2 kohdan täytäntöönpanosta 26.7.2010 annetun neuvoston täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 668/2010 (EUVL L 195, s. 25) voimaantulo ei vaikuttanut kantajan nimen merkitsemiseen asetuksen N:o 423/2007 liitteeseen V.

17      Kantaja esitti 15.9.2010 päivätyllä kirjeellä huomautuksensa neuvostolle siihen kohdistuvien rajoittavien toimenpiteiden pysyttämisestä. Tässä yhteydessä kantaja toisti vaatimuksensa, jotka koskivat kuulemisen järjestämistä ja oikeutta tutustua neuvoston asiakirjoihin.

18      Kantajan nimen merkitseminen päätöksen 2010/413 liitteeseen II pysytettiin päätöksen 2010/413 muuttamisesta 25.10.2010 annetulla neuvoston päätöksellä 2010/644/YUTP (EUVL L 281, s. 81).

19      Koska asetus N:o 423/2007 oli kumottu Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä 25.10.2010 annetulla neuvoston asetuksella (EU) N:o 961/2010 (EUVL L 281, s. 1), neuvosto merkitsi kantajan nimen viimeksi mainitun asetuksen liitteeseen VIII.

20      Päätöksessä 2010/644 ja asetuksessa N:o 961/2010 esitetään samat kantajaa koskevat perustelut kuin asetuksessa N:o 1100/2009.

21      Neuvosto ilmoitti kantajalle 28.10.2010 päivätyllä kirjeellä tämän nimen pysyttämisestä päätöksen 2010/413 liitteessä II olevassa luettelossa ja sen merkitsemisestä asetuksen N:o 961/2010 liitteessä VIII olevaan luetteloon. Neuvosto täsmensi tässä yhteydessä, ettei ollut olemassa uusia seikkoja, jotka oikeuttavat poistamaan kantajaan kohdistuvat rajoittavat toimenpiteet, ja että viimeksi mainitut toimenpiteet perustuivat vain aiemmin tiedoksi annetuissa asiakirjoissa oleviin tietoihin.

22      Kantaja pyysi 28.7.2011 päivätyllä kirjeellä neuvostoa tarkastelemaan uudelleen päätöstä, jolla kantaja pysytettiin päätöksen 2010/413 liitteessä II ja asetuksen N:o 961/2010 liitteessä VIII olevissa luetteloissa. Kantaja toisti, ettei se osallistunut ydinaseiden levittämiseen.

23      Unionin tuomioistuin hylkäsi asiassa C-548/09 P, Bank Melli Iran vastaan neuvosto, 16.11.2011 antamallaan tuomiolla (Kok., s. I‑11381) kantajan tekemän valituksen edellä 10 kohdassa mainitussa asiassa Bank Melli Iran vastaan neuvosto 14.10.2009 annetusta tuomiosta.

24      Päätöksen 2010/413 muuttamisesta 1.12.2011 annetun neuvoston päätöksen 2011/783/YUTP (EUVL L 319, s. 71) ja asetuksen N:o 961/2010 täytäntöönpanosta 1.12.2011 annetun neuvoston täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 1245/2011 (EUVL L 319, s. 11) voimaantulo ei vaikuttanut kantajan nimen merkitsemiseen päätöksen 2010/413 liitteeseen II ja asetuksen N:o 961/2010 liitteeseen VIII.

25      Neuvosto ilmoitti kantajalle 5.12.2011 päivätyllä kirjeellä sen nimen pysyttämisestä päätöksen 2010/413 liitteessä II ja asetuksen N:o 961/2010 liitteessä VIII olevissa luetteloissa. Neuvosto totesi, etteivät kantajan 28.7.2011 esittämät huomautukset oikeuttaneet poistamaan rajoittavia toimenpiteitä.

26      Kantaja vaati 16.1.2012 päivätyllä kirjeellä saada tutustua todisteisiin, jotka liittyivät kantajaan kohdistuvien rajoittavien toimenpiteiden toteuttamiseen ja niiden pysyttämiseen. Neuvosto vastasi 21.2.2012 päivätyllä kirjeellä, johon oli liitetty kolme rajoittavien toimenpiteiden uudelleentarkastelua koskevaa asiakirjaa.

27      Koska asetus N:o 961/2010 oli kumottu Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä 23.3.2012 annetulla neuvoston asetuksella (EU) N:o 267/2012 (EUVL L 88, s. 1), neuvosto merkitsi kantajan nimen viimeksi mainitun asetuksen liitteeseen IX. Kantajaa koskevat perusteet ovat samat kuin asetuksessa N:o 1100/2009.

 Oikeudenkäyntimenettely ja asianosaisten ja muiden osapuolten vaatimukset

28      Kantaja nosti asiassa T-35/10 unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 29.1.2012 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen, jossa se vaati asetuksen N:o 1100/2009 osittaista kumoamista.

29      Unionin yleisen tuomioistuimen toisen jaoston puheenjohtajan 4.5.2010 antamalla määräyksellä asian T-35/10 käsittelyä lykättiin, kunnes unionin tuomioistuin on antanut tuomion asiassa C-548/09 P, Bank Melli Iran vastaan neuvosto.

30      Euroopan komissio, Ranskan tasavalta ja Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta pyysivät unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 17. ja 28.5.2010 sekä 7.6.2010 toimittamillaan hakemuksilla saada osallistua oikeudenkäyntiin väliintulijoina asiassa T-35/10 tukeakseen neuvostoa.

31      Kun unionin yleisen tuomioistuimen jaostojen kokoonpanoa muutettiin, esittelevä tuomari siirrettiin neljänteen jaostoon, ja tämän seurauksena asia T-35/10 siirrettiin kyseiselle jaostolle.

32      Kantaja nosti asiassa T-7/11 unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 7.1.2011 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen, jossa se vaati muun muassa päätöksen 2010/644 ja asetuksen N:o 961/2010 osittaista kumoamista.

33      Komissio pyysi unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 4.4.2011 toimittamallaan hakemuksella saada osallistua oikeudenkäyntiin väliintulijana asiassa T-7/11 tukeakseen neuvostoa. Unionin yleisen tuomioistuimen neljännen jaoston puheenjohtaja hyväksyi väliintulohakemuksen 9.6.2011 antamallaan määräyksellä.

34      Unionin yleinen tuomioistuin (neljäs jaosto) pyysi 24.11.2011 unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 64 artiklan mukaisena prosessinjohtotoimena asianosaisia ja muita osapuolia esittämään sille huomautuksensa siitä, mitä johtopäätöksiä edellä 23 kohdassa mainitussa asiassa Bank Melli Iran vastaan neuvosto 16.11.2011 annetusta tuomiosta olisi tehtävä asiassa T-35/10. Asianosaiset ja muut osapuolet noudattivat tätä pyyntöä.

35      Unionin yleisen tuomioistuimen neljännen jaoston puheenjohtaja hyväksyi 8.2.2012 antamallaan määräyksellä väliintulohakemukset, jotka komissio, Ranskan tasavalta ja Yhdistynyt kuningaskunta olivat esittäneet tukeakseen neuvostoa asiassa T-35/10.

36      Unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 15.2.2012 toimittamallaan asiakirjalla kantaja mukautti vaatimuksiaan asiassa T-7/11 päätöksen 2011/783, täytäntöönpanoasetuksen N:o 1245/2011, päätöksen 2010/413 muuttamisesta 23.1.2012 annetun neuvoston päätöksen 2012/35/YUTP (EUVL L 19, s. 22), asetuksen (EU) N:o 961/2010 täytäntöönpanosta 23.1.2012 annetun neuvoston täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 54/2012 (EUVL L 19, s. 1) ja asetuksen (EU) N:o 961/2010 muuttamisesta 23.1.2012 annetun neuvoston asetuksen (EU) N:o 56/2012 (EUVL L 19, s. 10) hyväksymisen jälkeen.

37      Unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 30.7.2012 toimittamallaan asiakirjalla kantaja yhtäältä mukautti vaatimuksiaan asiassa T-7/11 asetuksen (EU) N:o 267/2012 hyväksymisen jälkeen. Toisaalta kantaja vaati kaikkien sellaisten myöhemmin annettavien asetusten ja päätösten kumoamista, jotka täydentävät tai muuttavat jotakin suullisen käsittelyn päättymishetkellä voimassa olevaa riidanalaista tointa.

38      Unionin yleisen tuomioistuimen neljännen jaoston puheenjohtajan 5.3.2013 antamalla määräyksellä asiat T-35/10, T-7/11 ja T-8/11 yhdistettiin suullista käsittelyä varten työjärjestyksen 50 artiklan mukaisesti.

39      Unionin yleinen tuomioistuin (neljäs jaosto) päätti esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella aloittaa suullisen käsittelyn ja esitti työjärjestyksen 64 artiklan mukaisena prosessinjohtotoimena kirjallisia kysymyksiä asianosaisille. Nämä vastasivat unionin yleisen tuomioistuimen kysymyksiin asetetussa määräajassa.

40      Asianosaisten lausumat ja vastaukset unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kirjallisiin ja suullisiin kysymyksiin kuultiin 17.4.2013 pidetyssä istunnossa.

41      Kirjelmissään kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa asetuksen N:o 1100/2009 liitteessä olevan B osan 4 kohdan, päätöksen 2010/644 liitteessä olevan B osan 5 kohdan, asetuksen N:o 961/2010 liitteessä VIII olevan B osan 5 kohdan, päätöksen 2011/783, täytäntöönpanoasetuksen N:o 1245/2011, päätöksen 2012/35, täytäntöönpanoasetuksen N:o 54/2012, asetuksen N:o 56/2012 ja asetuksen N:o 267/2012 liitteessä IX olevan I.B osan 5 kohdan siltä osin kuin kyseiset toimet koskevat kantajaa

–        kumoaa neuvoston päätökset, jotka se on antanut tiedoksi 18.11.2009, 28.10.2010 ja 5.12.2011 päivätyillä kirjeillään

–        toteaa, ettei päätöksen 2010/413 20 artiklan 1 kohdan a alakohtaa ja asetuksen N:o 961/2010 16 artiklan 2 kohtaa sovelleta kantajaan

–        kumoaa kaikki myöhemmin annettavat asetukset ja päätökset, jotka täydentävät tai muuttavat jotakin suullisen käsittelyn päättymishetkellä voimassa olevaa riidanalaista tointa

–        velvoittaa neuvoston korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

42      Istunnossa kantaja yhtäältä peruutti kanteensa siltä osin kuin siinä vaaditaan päätöksen 2012/35, täytäntöönpanoasetuksen N:o 54/2012 ja asetuksen N:o 56/2012 kumoamista. Toisaalta kantaja totesi, että sen toinen vaatimus yhdistyy tosiasiassa ensimmäiseen vaatimukseen ja että se näin ollen peruuttaa kanteensa siltä osin kuin siinä vaaditaan 18.11.2009, 28.10.2010 ja 5.12.2011 päivättyjen kirjeiden kumoamista.

43      Neuvosto vaatii komission tukemana, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteet

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

44      Yhdistynyt kuningaskunta vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin hylkää kanteen asiassa T-35/10.

45      Ranskan tasavalta vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin hylkää kanteen asiassa T-35/10 ja velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

 Oikeudellinen arviointi

46      Aluksi on todettava, että koska asiat T-35/10 ja T-7/11 liittyvät toisiinsa, unionin yleinen tuomioistuin on päättänyt yhdistää ne tuomion antamista varten työjärjestyksen 50 artiklan nojalla.

47      Lisäksi on todettava, että kolmas vaatimus, jonka mukaan on todettava, ettei päätöksen 2010/413 20 artiklan 1 kohdan b alakohtaa ja asetuksen N:o 961/2010 16 artiklan 2 kohtaa sovelleta kantajaan, yhdistyy tosiasiassa väitteisiin, joissa riitautetaan päätöksen 2010/413 ja asetuksen N:o 961/2010 laillisuus ja jotka on esitetty kantajan ensimmäisen vaatimuksen tueksi. Tämän seurauksena unionin yleisen tuomioistuimen ei tarvitse tutkia kolmatta vaatimusta erikseen.

48      Ensimmäisen vaatimuksensa tueksi kantaja on vedonnut kirjelmissään seuraaviin kanneperusteisiin:

–        ensimmäinen kanneperuste asiassa T-35/10 ja kolmas kanneperuste asiassa T-7/11 koskevat perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä, kantajan puolustautumisoikeuksien, kantajan tehokasta oikeussuojaa koskevan oikeuden, hyvän hallinnon ja luottamuksensuojan periaatteiden loukkaamista sekä sitä, että neuvosto laiminlöi velvollisuuttaan tarkastella uudelleen toteutettuja rajoittavia toimenpiteitä esitettyjen huomautusten valossa

–        toinen kanneperuste asiassa T-35/10 ja neljäs kanneperuste asiassa T-7/11 koskevat arviointivirhettä siltä osin kuin neuvosto katsoi, että kantaja oli osallistunut ydinaseiden levittämiseen

–        kolmas kanneperuste asiassa T-35/10 koskee olennaisen menettelymääräyksen rikkomista ja asetuksen N:o 1100/2009 oikeudellista perustaa koskevaa oikeudellista virhettä ja toinen kanneperuste asiassa T-7/11 koskee päätöksen 2010/644 ja asetuksen N:o 961/2010 oikeudellista perustaa koskevaa oikeudellista virhettä

–        neljäs kanneperuste asiassa T-35/10 ja viides kanneperuste asiassa T-7/11 koskevat suhteellisuusperiaatteen ja kantajan omaisuudensuojan loukkaamista, mikä johtuu siitä, että neuvosto ei ottanut huomioon Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvoston päätöslauselmia

–        ensimmäinen kanneperuste asiassa T-7/11 koskee SEUT 215 artiklan ja SEU 40 artiklan rikkomista sekä yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista

–        kuudes kanneperuste asiassa T-7/11 koskee asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 4 kohdan lainvastaisuutta.

49      Kantaja väitti istunnossa lisäksi, ettei asetusta N:o 267/2012 ollut annettu sille henkilökohtaisesti tiedoksi.

50      Neuvosto, Ranskan tasavalta ja Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta ja komissio katsovat, etteivät kantajan esittämät kanneperusteet ole perusteltuja.

51      Neuvosto ja komissio väittävät lisäksi, että kantaja on Iranin valtion ilmentymä eikä se näin ollen voi vedota perusoikeuksiin liittyvään suojeluun ja takeisiin. Neuvosto vetoaa myös siihen, että kantajan neljäs vaatimus on jätettävä tutkimatta.

52      Asianosaisten kanneperusteiden ja väitteiden lisäksi on tutkittava, voidaanko kantajan vaatimuksiinsa tekemät mukautukset ottaa tutkittavaksi.

 Tutkittavaksi ottaminen

 Kantajan vaatimusten mukauttamiset

53      Oikeuskäytännön mukaan on niin, että kun yksityistä suoraan ja erikseen koskeva päätös tai asetus korvataan menettelyn aikana samaa asiaa koskevalla toimella, sitä on pidettävä uutena seikkana, jonka vuoksi kantaja voi mukauttaa vaatimuksiaan ja kanneperusteitaan. Olisi näet hyvän oikeudenkäytön ja prosessiekonomian vaatimuksen vastaista, että kantajalta vaadittaisiin uuden kanteen nostamista. Lisäksi olisi epäoikeudenmukaista, jos kyseessä oleva toimielin voisi unionin tuomioistuimissa toimesta nostetussa kanteessa esitetyistä arvosteluista selviytyäkseen muuttaa riidanalaista tointa tai korvata sen uudella ja vedota kanteen käsittelyn aikana tähän muutokseen tai uuteen toimeen, jotta sen vastapuoli ei voisi ulottaa alkuperäisiä vaatimuksiaan ja kanneperusteitaan koskemaan myöhempää toimea tai esittää tätä vastaan uusia vaatimuksia ja kanneperusteita (ks. analogisesti asia T-256/07, People’s Mojahedin Organization of Iran v. neuvosto, tuomio 23.10.2008, Kok., s. II-3019, 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

54      Samaa päätelmää sovelletaan päätöksen 2011/783 ja täytäntöönpanoasetuksen N:o 1245/2011 kaltaisiin toimiin, joissa aiempaa tointa kumoamatta pysytetään yhteisö rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevien yhteisöjen luettelossa sovellettavassa lainsäädännössä nimenomaisesti edellytetyn uudelleentarkastelumenettelyn päätteeksi.

55      Vaatimusten mukauttamista koskevan pyynnön tutkittavaksi ottaminen edellyttää kuitenkin, että se esitetään SEUT 263 artiklan kuudennessa kohdassa määrätyssä kanteen nostamisen määräajassa. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kanteen nostamisen määräaika on nimittäin ehdoton, ja unionin tuomioistuinten on sovellettava sitä varmistaakseen, että oikeusvarmuus ja oikeussubjektien yhdenvertaisuus lain edessä toteutuvat (ks. asia C-229/05 P, PKK ja KNK v. neuvosto, tuomio 18.1.2007, Kok., s. I-439, 101 kohta). Tuomioistuinten tehtävänä on näin ollen tutkia tarvittaessa viran puolesta, onko kyseistä määräaikaa noudatettu (ks. asia T-301/11, Ben Ali v. neuvosto, määräys 11.1.2012, 15 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

56      Tässä yhteydessä on muistutettava, että oikeuskäytännön mukaan tehokkaan oikeussuojan periaate merkitsee, että unionin viranomainen, joka kohdistaa yksilökohtaisia rajoittavia toimenpiteitä johonkin henkilöön tai yhteisöön, on velvollinen ilmoittamaan näiden toimenpiteiden perusteet joko sinä ajankohtana, jona toimenpiteet toteutetaan, tai ainakin niin pian kuin mahdollista tämän jälkeen, jotta nämä henkilöt tai yhteisöt voivat käyttää kanneoikeuttaan (ks. vastaavasti edellä 23 kohdassa mainittu asia Bank Melli Iran v. neuvosto, tuomio 16.11.2011, 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

57      Tästä seuraa, että sellaisen kanteen nostamisen määräaika, jolla vaaditaan kumoamaan toimi, jolla asetetaan rajoittavia toimenpiteitä jollekin henkilölle tai yhteisölle, alkaa kulua vasta siitä päivästä, jona kyseinen toimi on annettu tiedoksi sille, jota asia koskee. Samoin määräaika sellaisen pyynnön esittämiselle, jolla pyritään laajentamaan vaatimuksia ja kanneperusteita toimeen, jolla pysytetään kyseiset toimenpiteet, alkaa kulua vasta siitä päivästä, jona kyseinen uusi toimi on annettu tiedoksi sille henkilölle tai yhteisölle, jota asia koskee.

58      Nyt käsiteltävässä asiassa yhtäältä päätös 2011/783 ja täytäntöönpanoasetus N:o 1245/2011 on annettu tiedoksi henkilökohtaisesti kantajalle 5.12.2011 päivätyllä kirjeellä. Näin ollen mainittuja toimia koskeva 15.2.2012 päivätty vaatimusten mukauttamista koskeva pyyntö on esitetty SEUT 263 artiklan kuudennessa kohdassa määrätyssä kahden kuukauden määräajassa, jota on pidennetty pitkien etäisyyksien vuoksi kymmenellä päivällä työjärjestyksen 102 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

59      Toisaalta asetusta N:o 267/2012 ei ole annettu tiedoksi kantajalle henkilökohtaisesti, vaikka neuvosto tietää kantajan osoitteen. Näissä olosuhteissa määräaika kantajan asetusta 267/2012 koskevien vaatimusten mukauttamiseksi ei ole alkanut kulua, eikä kantajan 30.7.2012 tekemää pyyntöä voida pitää liian myöhään esitettynä.

60      Edellä esitetyn perusteella on todettava, että kantaja voi vaatia päätöksen 2011/783, täytäntöönpanoasetuksen N:o 1245/2011 ja asetuksen N:o 267/2012 kumoamista.

 Kaikkien myöhemmin annettavien asetusten tai päätösten, jotka täydentävät tai muuttavat jotakin suullisen käsittelyn päättymishetkellä voimassa olevaa riidanalaista tointa, kumoamista koskeva vaatimus

61      Neuvoston mukaan kantajan neljäs vaatimus, joka koskee kaikkien sellaisten myöhemmin annettavien asetusten ja päätösten kumoamista, jotka täydentävät tai muuttavat jotakin suullisen käsittelyn päättymishetkellä voimassa olevaa riidanalaista tointa, on jätettävä tutkimatta.

62      Oikeuskäytännön mukaan unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi voidaan pätevästi saattaa ainoastaan sellainen kumoamiskanne, joka koskee olemassa olevaa ja jollekin taholle vastaista tointa. Vaikka kantajalle voidaan antaa oikeus muotoilla vaatimuksensa uudelleen siten, että ne koskevat sellaisten tointen kumoamista, joilla on menettelyn aikana korvattu alun perin riitautetut toimet, tämä ratkaisu ei näin ollen voi merkitä sellaisten hypoteettisten tointen laillisuuden spekulatiivista valvontaa, joita ei ole vielä annettu (ks. asia T-228/02, Organisation des Modjahedines du peuple d’Iran v. Conseil, tuomio 12.12.2006, Kok., s. II-4665, 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

63      Näissä olosuhteissa kantajan neljäs vaatimus on jätettävä tutkimatta.

 Asiakysymys

 Kantajan mahdollisuus vedota perusoikeuksiin liittyvään suojeluun ja takeisiin

64      Neuvosto ja komissio väittävät, että unionin oikeuden kannalta oikeushenkilöt, jotka ovat kolmansien valtioiden ilmentymiä, eivät voi vedota perusoikeuksiin liittyvään suojeluun ja takeisiin. Koska kantaja on niiden mukaan Iranin valtion ilmentymä, siihen sovelletaan tätä sääntöä.

65      Tästä on huomautettava, ettei Euroopan unionin perusoikeuskirjassa (EUVL 2010, C 83, s. 389) eikä unionin primäärioikeudessa ole määräyksiä, joissa evättäisiin oikeushenkilöiltä, jotka ovat valtion ilmentymiä, perusoikeuksien suoja. Kantajan esittämien kanneperusteiden kannalta merkityksellisissä perusoikeuskirjan määräyksissä, erityisesti sen 17, 41 ja 47 artiklassa, päinvastoin taataan oikeudet ”jokaiselle”, ja tällainen sanamuoto kattaa kantajan kaltaiset oikeushenkilöt.

66      Neuvosto ja komissio vetoavat tässä yhteydessä kuitenkin ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun yleissopimuksen (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus) 34 artiklaan, jonka mukaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei ota tutkittavaksi valtiollisten elinten valituksia.

67      Yhtäältä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 34 artikla on menettelymääräys, jota ei sovelleta unionin tuomioistuimissa käytäviin menettelyihin. Toisaalta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että mainitun määräyksen tarkoituksena on estää se, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen sopijapuolena oleva valtio voisi olla mainitussa tuomioistuimessa samanaikaisesti sekä valittajana että vastapuolena (ks. vastaavasti asia Compagnie de navigation de la République islamique d’Iran v. Turkki, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 13.12.2007, Recueil des arrêts et décisions 2007-V, 81 kohta). Tätä päättelyä ei voida soveltaa nyt esillä olevassa asiassa.

68      Neuvosto ja komissio väittävät myös, että sääntö, johon ne vetoavat, on perusteltu siitä syystä, että valtion on taattava perusoikeuksien kunnioittaminen alueellaan, mutta se ei voi itse vedota näihin oikeuksiin.

69      Vaikka oletettaisiin, että tätä perustelua sovellettaisiin sisäiseen tilanteeseen, sillä seikalla, että valtion on taattava perusoikeuksien kunnioittaminen alueellaan, ei ole merkitystä niiden oikeuksien laajuuden kannalta, joita kyseisen valtion ilmentymiä olevilla oikeushenkilöillä voi olla kolmansien valtioiden alueella.

70      Edellä esitetyn perusteella on katsottava, että unionin oikeudessa ei ole sääntöä, jolla estettäisiin oikeushenkilöitä, jotka ovat kolmansien valtioiden ilmentymiä, vetoamasta perusoikeuksiin liittyvään suojeluun ja takeisiin. Tällaiset oikeushenkilöt voivat näin ollen vedota kyseisiin oikeuksiin unionin tuomioistuimissa, kunhan oikeudet ovat yhteensoveltuvia niiden oikeushenkilöllisyyden kanssa.

71      Joka tapauksessa on todettava, etteivät neuvosto ja komissio ole esittäneet seikkoja, joiden perusteella voitaisiin osoittaa, että kantaja tosiasiallisesti oli Iranin valtion ilmentymä eli yhteisö, joka osallistui julkisen vallan käyttöön tai hoiti julkisia palveluja viranomaisten valvonnassa (ks. vastaavasti edellä 67 kohdassa mainittu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio asiassa Compagnie de navigation de la République islamique d’Iran v. Turkki, 79 kohta).

72      Neuvosto väittää tästä ensinnäkin, että kantaja hoitaa julkista palvelua Iranin viranomaisten valvonnassa, koska se suorittaa Iranin talouden toiminnalle tarpeellisia rahoituspalveluja. Se ei kuitenkaan kiistä kantajan väitteitä siitä, että mainitut palvelut ovat kaupallista toimintaa, jota harjoitetaan kilpaillulla alalla ja johon sovelletaan yleisesti sovellettavaa lainsäädäntöä. Tässä tilanteessa se seikka, että toiminta on tarpeen valtion talouden toiminnalle, ei itsessään tee toiminnasta julkista palvelua.

73      Komissio esittää lisäksi, että se seikka, että kantaja osallistuu ydinaseiden levittämiseen, osoittaa, että se osallistuu julkisen vallan käyttöön. Komissio käyttää tämän toteaman perustana kuitenkin olettamaa sellaisista tosiseikoista, joiden paikkansapitävyyden kantaja on riitauttanut ja jotka ovat unionin yleisessä tuomioistuimessa käytävän menettelyn keskipisteessä. Kantajan väitetty osallistuminen ydinaseiden levittämiseen, sellaisena kuin se kuvataan riidanalaisissa toimissa, ei lisäksi ole valtiollisen toimivallan käyttämistä vaan liiketoimintaa, joka on toteutettu ydinaseiden levittämiseen osallistuneiden yhteisöjen kanssa. Tällä väitteellä ei näin ollen voida perustella sitä, että kantajaa pidetään Iranin valtion ilmentymänä.

74      Komissio katsoo lopuksi, että kantaja on Iranin valtion ilmentymä siitä syystä, että Iranin valtio omistaa siitä osan. Tämä seikka ei kuitenkaan sellaisenaan merkitse sitä, että kantaja osallistuu julkisen vallan käyttöön tai hoitaa julkista palvelua.

75      Kaiken edellä esitetyn perusteella on katsottava, että kantaja voi vedota perusoikeuksiin liittyvään suojeluun ja takeisiin.

 Ensimmäinen kanneperuste asiassa T-35/10 ja kolmas kanneperuste asiassa T‑7/11: perusteluvelvollisuuden laiminlyönti ja kantajan puolustautumisoikeuksien, kantajan tehokasta oikeussuojaa koskevan oikeuden, hyvän hallinnon ja luottamuksensuojan periaatteiden loukkaaminen sekä se, että neuvosto laiminlöi velvollisuuttaan tarkastella uudelleen toteutettuja rajoittavia toimenpiteitä esitettyjen huomautusten valossa

76      Kantaja väittää, että riidanalaisten toimien toteuttamisen yhteydessä neuvosto laiminlöi perusteluvelvollisuutta, loukkasi kantajan puolustautumisoikeuksia ja laiminlöi velvollisuutta tarkastella uudelleen toteutettuja rajoittavia toimenpiteitä esitettyjen huomautusten valossa. Lisäksi kyseiset laiminlyönnit ja loukkaus merkitsevät kantajan tehokasta oikeussuojaa koskevan oikeuden sekä hyvän hallinnon ja luottamuksensuojan periaatteiden loukkaamista.

77      Neuvosto, Ranskan tasavalta, Yhdistynyt kuningaskunta ja komissio katsovat, etteivät kantajan esittämät väitteet ole perusteltuja.

78      Ensiksi on muistutettava, että SEUT 296 artiklan toisen kohdan ja nyt käsiteltävässä asiassa erityisesti päätöksen 2010/413 24 artiklan 3 kohdan, asetuksen N:o 423/2007 15 artiklan 3 kohdan, asetuksen N:o 961/2010 36 artiklan 3 kohdan sekä asetuksen N:o 267/2012 46 artiklan 3 kohdan mukaan asianomaiselle vastainen toimi on perusteltava sen vuoksi, että asianomainen saisi riittävät tiedot arvioidakseen, onko toimi asianmukainen vai onko siinä mahdollisesti sellainen virhe, jonka perusteella sen pätevyys voidaan riitauttaa unionin tuomioistuimissa, ja sen vuoksi, että unionin tuomioistuimet voivat tutkia toimen laillisuuden. Näin muotoiltu perusteluvelvollisuus on unionin oikeuden keskeinen periaate, josta voidaan poiketa ainoastaan pakottavista syistä. Perustelut on näin ollen lähtökohtaisesti ilmoitettava asianomaiselle samaan aikaan kuin tälle vastainen toimi, eikä niiden puuttumista voida korjata sillä, että asianomainen saa toimen perustelut tietoonsa unionin tuomioistuimissa käytävän oikeudenkäyntimenettelyn aikana (ks. vastaavasti edellä 10 kohdassa mainittu asia Bank Melli Iran v. neuvosto, tuomio 14.10.2009, 80 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

79      Neuvostolla on siis velvollisuus saattaa yhteisön, jota rajoittavat toimenpiteet koskevat, tietoon ne erityiset ja konkreettiset syyt, joiden vuoksi se katsoo, että kyseiset toimenpiteet on toteutettava, elleivät unionin tai sen jäsenvaltioiden turvallisuuteen tai niiden kansainvälisten suhteiden hoitamiseen liittyvät pakottavat syyt estä tiettyjen seikkojen ilmoittamista. Neuvosto on siten velvollinen ilmoittamaan ne tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joihin asianomaisten toimenpiteiden laillisuus perustuu, sekä ne toteamukset, joiden vuoksi se on toteuttanut toimenpiteet (ks. vastaavasti edellä 10 kohdassa mainittu asia Bank Melli Iran v. neuvosto, tuomio 14.10.2009, 81 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

80      Perusteluvelvollisuus määräytyy lisäksi kyseisen toimen luonteen ja sen asiayhteyden mukaan, jossa se on annettu. Perusteluvelvollisuuden täyttymistä on arvioitava asiaan liittyvien olosuhteiden perusteella, joita ovat muun muassa toimen sisältö, esitettyjen perustelujen luonne ja se tarve, joka niillä, joille toimi on osoitettu, tai muilla henkilöillä, joita se koskee suoraan ja erikseen, voi olla saada selvennystä tilanteeseen. Perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevia yksityiskohtia, koska tutkittaessa sitä, ovatko toimenpiteen perustelut riittäviä, on otettava huomioon sen sanamuodon lisäksi myös asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt. Erityisesti on todettava, että henkilölle vastainen toimi on silloin riittävästi perusteltu, kun se on toteutettu asianomaisen tuntemassa asiayhteydessä, jonka perusteella asianomainen voi ymmärtää häntä koskevan päätöksen ulottuvuuden (ks. edellä 10 kohdassa mainittu asia Bank Melli Iran v. neuvosto, tuomio 14.10.2009, 82 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

81      Toiseksi vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan puolustautumisoikeuksien ja erityisesti kuulluksi tulemista koskevan oikeuden kunnioittaminen kaikissa menettelyissä, joita käydään jotakin yhteisöä vastaan ja joiden päätteeksi voidaan tehdä tälle vastainen päätös, on unionin oikeuden perustavanlaatuinen periaate, jota on noudatettava, vaikka kyseessä olevasta menettelystä ei olisi annettu mitään sääntöjä (edellä 10 kohdassa mainittu asia Bank Melli Iran v. neuvosto, tuomio 14.10.2009, 91 kohta).

82      Yhtäältä puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen periaate edellyttää, että asianomaiselle yhteisölle annetaan tiedoksi sitä vastaan esitetyt seikat, joita on käytetty sille vastaisen toimen perustelemiseen. Toisaalta sille on annettava mahdollisuus esittää tehokkaasti kantansa kyseisistä seikoista (ks. analogisesti edellä 62 kohdassa mainittu asia Organisation des Modjahedines du peuple d’Iran v. neuvosto, 93 kohta).

83      Kun on kyse ensimmäisestä toimesta, jolla jonkin yhteisön varat jäädytetään, asianomaista vastaan puhuvat seikat on annettava tiedoksi joko samalla hetkellä, kun toimi annetaan, tai mahdollisimman pian sen jälkeen, elleivät unionin tai sen jäsenvaltioiden turvallisuuteen tai kansainvälisten suhteiden hoitamiseen liittyvät pakottavat syyt estä tätä tiedoksiantamista. Asianomaisella yhteisöllä on myös pyynnöstään oikeus esittää kantansa näistä seikoista sen jälkeen, kun toimi on annettu. Mikäli edellä esitetystä varauksesta ei muuta johdu, ennen kaikkia tulevia varojen jäädyttämistä koskevia päätöksiä kyseessä olevalle yhteisölle on lähtökohtaisesti annettava tiedoksi uudet sitä vastaan puhuvat seikat ja sille on varattava uusi tilaisuus esittää kantansa (ks. analogisesti edellä 62 kohdassa mainittu asia Organisation des Modjahedines du peuple d’Iran v. neuvosto, tuomion 137 kohta).

84      On lisäksi huomautettava, että silloin, kun asianomaiselle yhteisölle on ilmoitettu riittävän tarkat tiedot, joiden avulla se voi tehokkaasti ilmaista kantansa neuvoston sitä vastaan esittämistä seikoista, puolustautumisoikeuksien kunnioittamista koskeva periaate ei merkitse sitä, että kyseisellä toimielimellä on velvollisuus antaa oma-aloitteisesti mahdollisuus tutustua asiaan liittyviin asiakirjoihin. Neuvoston on annettava oikeus tutustua kaikkiin hallinnollisiin asiakirjoihin, jotka eivät ole luottamuksellisia ja jotka koskevat kyseessä olevaa toimenpidettä, ainoastaan asianomaisen pyynnöstä (ks. edellä 10 kohdassa mainittu asia Bank Melli Iran v. neuvosto, tuomio 14.10.2009, 97 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

85      Kolmanneksi on todettava, että tehokasta oikeussuojaa koskeva periaate on jäsenvaltioiden yhteisestä valtiosääntöperinteestä johtuva unionin oikeuden yleinen periaate, joka on vahvistettu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 ja 13 artiklassa sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa. Tuomioistuinvalvonnan tehokkuus merkitsee, että kyseessä oleva unionin viranomainen on velvollinen ilmoittamaan rajoittavan toimenpiteen perusteet yhteisölle, jota asia koskee, mahdollisuuksien mukaan joko sinä ajankohtana, jona rajoittava toimenpide toteutetaan, tai ainakin niin pian kuin mahdollista toteuttamisen jälkeen, jotta asianomainen yhteisö voi käyttää kanneoikeuttaan ennen määräajan päättymistä. Tämän perusteluiden ilmoittamista koskevan velvollisuuden noudattaminen on nimittäin tarpeen sekä sitä varten, että rajoittavien toimenpiteiden adressaatit voivat puolustaa oikeuksiaan parhain mahdollisin edellytyksin ja päättää kaikista asiaan vaikuttavista seikoista tietoisina, onko asian saattaminen unionin tuomioistuinten käsiteltäväksi hyödyllistä, että sitä varten, että nämä viimeksi mainitut kykenevät täysimääräisesti harjoittamaan kyseessä olevaan toimeen kohdistuvaa laillisuusvalvontaa, joka niille kuuluu (ks. vastaavasti ja analogisesti yhdistetyt asiat C-402/05 P ja C-415/05 P, Kadi ja Al Barakaat International Foundation v. neuvosto ja komissio, tuomio 3.9.2008, Kok., s. I-6351, 335–337 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

–       Perusteluvelvollisuus

86      Kantajan mukaan riidanalaisten toimien perustelut ovat riittämättömät. Asetuksessa N:o 1100/2009 olevat perustelut, kantajalle 1.10.2009 tiedoksi annetut lisäperustelut ja myöhemmissä riidanalaisissa toimissa esitetyt perustelut ovat nimittäin ylimalkaisia ja epätarkkoja, minkä vuoksi kantaja ei voinut tarkistaa niitä tai vastata niihin.

87      Neuvosto, Ranskan tasavalta, Yhdistynyt kuningaskunta ja komissio katsovat, etteivät kantajan väitteet ole perusteltuja.

88      On muistutettava, että kantajaan on kohdistunut rajoittavia toimenpiteitä 23.6.2008 lähtien. Kyseisen päivämäärän ja ensimmäisen riidanalaisen toimen toteutuspäivän eli 17.11.2009 välillä kantaja ja neuvosto vaihtoivat keskenään useita asiakirjoja, joihin kuuluvat muun muassa neuvoston 1.10.2009 päivätty kirje, jolla neuvosto antoi kantajalle tiedoksi lisäperusteluja siihen kohdistuvien rajoittavien toimenpiteiden toteuttamiselle. Kyseinen asiakirja kuuluu nyt kyseessä olevissa asioissa riidanalaisten toimien toteuttamisen asiayhteyteen ja se voidaan näin ollen ottaa huomioon niiden tarkastelussa.

89      Riidanalaisissa toimissa esitetyt perustelut, sellaisina kuin niitä on täydennetty ja kehitelty 1.10.2009 tiedoksi annetuilla lisäperusteluilla, ovat riittävän täsmällisiä neuvoston perusteluvelvollisuuden täyttämiseksi. Näillä perusteluilla voidaan siten yksilöidä yhteisöt, joille kantajan väitetään suorittaneen rahoituspalveluja ja joihin unionin tai Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvoston toteuttamat rajoittavat toimenpiteet kohdistuvat, sekä ajanjakso, jona kyseiset palvelut väitetään suoritetuiksi, sekä joissakin tapauksissa nimenomaiset liiketoimet, joihin ne liittyivät.

90      Näissä olosuhteissa perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiin perustuva väite on hylättävä.

–       Puolustautumisoikeuksien kunnioittamista koskevan periaatteen loukkaaminen

91      Kantaja väittää, että toistuvista pyynnöistä huolimatta se ei saanut oikeutta tutustua riittävästi neuvoston asiakirjoihin eikä sitä kuultu neuvostossa, minkä vuoksi se ei ole tietoinen sitä vastaan esitetystä näytöstä eikä tämän seurauksena voi puolustautua. Siltä osin kuin neuvosto on antanut sille tiedoksi asiakirjoja, ne on annettu tiedoksi myöhässä.

92      Aluksi neuvosto, Ranskan tasavalta, Yhdistynyt kuningaskunta ja komissio katsovat, ettei käsiteltävässä asiassa voida soveltaa puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen periaatetta, ja viittaavat siihen, etteivät rajoittavat toimenpiteet kohdistu kantajaan sen oman toiminnan johdosta vaan siksi, että se kuuluu sellaisten henkilöiden ja yhteisöjen yleiseen ryhmään, jotka ovat tukeneet ydinaseiden levittämistä.

93      Tätä perustelua ei voida hyväksyä. Päätöksen 2010/413 24 artiklan 3 ja 4 kohtaan, asetuksen N:o 423/2007 15 artiklan 3 kohtaan, asetuksen N:o 961/2010 36 artiklan 3 ja 4 kohtaan ja asetuksen N:o 267/2012 46 artiklan 3 ja 4 kohtaan sisältyy säännöksiä, joissa taataan sellaisten yhteisöjen puolustautumisoikeudet, joihin kohdistetaan rajoittavia toimenpiteitä näiden säädösten nojalla. Unionin tuomioistuimet valvovat näiden oikeuksien kunnioittamista (ks. vastaavasti edellä 10 kohdassa mainittu asia Bank Melli Iran v. neuvosto, tuomio 14.10.2009, 37 kohta).

94      Neuvosto ja Yhdistynyt kuningaskunta väittävät myös, ettei neuvostolla voi olla velvollisuutta esittää asianomaisille yhteisöille sellaisia todisteita ja tietoa, jotka tukevat rajoittavien toimenpiteiden perusteluja, jos ne ovat peräisin luottamuksellisista lähteistä ja niitä säilyttävät sellaisenaan niitä hallussaan pitävät jäsenvaltiot tai jopa kolmannet valtiot, joiden kanssa viimeksi mainitut ovat yhteistyössä, ja syynä tähän on lähteiden suojelu. Yhdistynyt kuningaskunta täsmentää tästä, että unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksessä ei ole määräyksiä, joiden nojalla unionin yleinen tuomioistuin voisi ottaa huomioon luottamuksellisia seikkoja paljastamatta niitä muille asianosaisille, mikä merkitsee sitä, ettei ole mitään keinoa suojella mahdollisesti tiedoksi annettavien seikkojen luottamuksellisuutta ja näin ollen suojata riittävästi sellaisia pakottavia syitä, jotka estävät niiden tiedoksiantamisen asianomaiselle yhteisölle. Näissä olosuhteissa mainittujen syiden pitäisi olla ensisijaisia myös unionin yleisessä tuomioistuimessa käytävässä oikeudenkäynnissä.

95      Tältä osin edellä 83 kohdassa esitetystä oikeuskäytännöstä ilmenee, että asianomaisia yhteisöjä vastaan puhuvat seikat voidaan todella jättää antamatta tiedoksi, jos unionin tai sen jäsenvaltioiden turvallisuuteen tai kansainvälisten suhteiden hoitamiseen liittyvät pakottavat syyt estävät sen.

96      Kun otetaan huomioon tuomioistuinvalvonnan keskeinen rooli rajoittavien toimenpiteiden toteuttamisessa ja pysyttämisessä, unionin tuomioistuinten on kuitenkin voitava valvoa tällaisten toimenpiteiden laillisuutta ja perusteltavuutta, mukaan lukien asianomaisten yhteisöjen menettelyllisten takeiden noudattamista (ks. vastaavasti ja analogisesti edellä 62 kohdassa mainittu asia Organisation des Modjahedines du peuple d’Iran v. neuvosto, tuomio 155 kohta); tiettyjen seikkojen luottamuksellisuudella voidaan mahdollisesti perustella rajoituksia, jotka koskevat kyseisten seikkojen tiedoksi antamista kantajalle tai sen asianajajille ja joita sovelletaan unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyssä koko menettelyssä (ks. vastaavasti ja analogisesti edellä 62 kohdassa mainittu asia Organisation des Modjahedines du peuple d’Iran v. neuvosto, tuomio 155 kohta).

97      Sitä paitsi työjärjestyksen 67 artiklan 3 kohdan kolmannen alakohdan mukaan on niin, että ”jos jokin toimielin on evännyt oikeuden tutustua tiettyyn asiakirjaan ja kyseinen asiakirja esitetään unionin yleiselle tuomioistuimelle epäämisen laillisuutta koskevan kanteen yhteydessä, asiakirjaa ei anneta tiedoksi muille asianosaisille”. Kyseisen määräyksen nojalla unionin yleinen tuomioistuin voi valvoa sellaisen päätöksen laillisuutta, jolla on evätty oikeus tutustua neuvoston asiakirja-aineistoon kuuluvaan asiakirjaan, antamatta kyseistä asiakirjaa tiedoksi asianomaiselle yhteisölle.

98      Kantajan väitteistä on todettava ensiksi, että edellä mainituista 86–90 kohdasta ilmenee, että riidanalaiset toimet ovat riittävästi perusteltuja. Näissä olosuhteissa neuvosto on myös noudattanut kantajaa vastaan puhuvia seikkoja koskevaa alkuperäistä tiedoksiantovelvollisuuttaan.

99      Toiseksi oikeudesta tutustua asiakirjoihin on todettava, että kantajaan kohdistuvat rajoittavat toimenpiteet perustuvat kahteen eri ehdotukseen. Yhtäältä nimittäin kyseisten toimenpiteiden alkuperäinen toteutus vuonna 2008, mikä oli kantajan asiassa T-390/08 nostaman kanteen kohteena (ks. edellä 5, 10 ja 23 kohta), perustui alkuperäiseen ehdotukseen, jonka neuvosto kieltäytyi antamasta tiedoksi kantajalle useista tätä koskevista pyynnöistä huolimatta. Toisaalta kantajalle 1.10.2009 tiedoksi annetut lisäperustelut saavat tukea lisäehdotuksesta, jonka ei-luottamuksellinen jäljennös toimitettiin kantajalle 18.11.2009 eli silloin, kun kantajalle ilmoitettiin asetuksen N:o 1100/2009 antamisesta.

100    Tässä yhteydessä on todettava, että sellaisen asiakirjan tiedoksi antamatta jättäminen, jonka perusteella neuvosto toteutti tai pysytti yhteisöön kohdistuvat rajoittavat toimenpiteet, merkitsee kyseisten toimien kumoamiseen oikeuttavaa puolustautumisoikeuksien loukkaamista vain, jos osoitetaan, että kyseisiä rajoittavia toimenpiteitä ei olisi voitu perustellusti toteuttaa tai pysyttää, jos asiakirja, jota ei ole annettu tiedoksi, olisi pitänyt poistaa asianomaista vastaan puhuvien todisteiden joukosta.

101    Näin ollen on niin, että vaikka nyt käsiteltävässä asiassa oletettaisiin, että neuvosto on virheellisesti kieltäytynyt antamasta kantajalle tiedoksi alkuperäisen ehdotuksen, tämä voi oikeuttaa kumoamaan riidanalaiset toimet vain, jos lisäksi osoitettaisiin, ettei kantajaan kohdistuvien rajoittavien toimenpiteiden pysyttämistä voida perustella kantajalle ajoissa tiedoksi annetuilla seikoilla eli riidanalaisissa toimissa esitetyillä perusteluilla, 1.10.2009 esitetyillä lisäperusteluilla ja 18.11.2009 tiedoksi annetulla lisäehdotuksella.

102    Jäljempänä olevista 122–150 kohdasta ilmenee, että kantajan esittämien väitteiden perusteella ei voida saattaa kyseenalaiseksi kantajaan kohdistuvien rajoittavien toimenpiteiden perusteltavuutta, johon viitataan jäljempänä 149 kohdassa ja joka ilmenee kantajalle tiedoksi annetuista seikoista. Näissä olosuhteissa alkuperäisen ehdotuksen tiedoksi antamatta jättäminen ei voi oikeuttaa riidanalaisten toimien kumoamista.

103    Kolmanneksi kantaja väittää virheellisesti, ettei sitä ole kuultu neuvostossa.

104    Yhtäältä kantaja ei nimittäin kiistä sitä, että se on voinut esittää neuvostolle kirjallisia huomautuksia 8.7., 21.7. ja 15.10.2009, 15.9.2010 sekä 28.7.2011.

105    Toisaalta on niin, että toisin kuin kantaja antaa ymmärtää, sille ei myönnetä asiaa koskevissa säännöksissä eikä puolustautumisoikeuksien kunnioittamista koskevan yleisen periaatteen nojalla oikeutta viralliseen kuulemiseen (ks. analogisesti edellä 53 kohdassa mainittu asia People’s Mojahedin Organization of Iran v. neuvosto, tuomion 93 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) vaan mahdollisuus esittää huomautukset kirjallisesti on riittävä.

106    Kaiken edellä esitetyn perusteella väitteet, jotka koskevat puolustautumisoikeuksien kunnioittamista koskevan periaatteen loukkaamista, on hylättävä osaksi tehottomina ja osaksi perusteettomina.

–       Neuvoston uudelleentarkasteluun väitetysti vaikuttaneet virheet

107    Kantajan mukaan neuvosto laiminlöi velvollisuuttaan tarkastella uudelleen toteutettuja rajoittavia toimenpiteitä tämän huomautusten valossa. Erityisesti neuvosto jätti tosiasiassa tarkistamatta kyseiset toimenpiteet, eikä se reagoinut yksityiskohtaisesti mainittuihin huomautuksiin vaan tyytyi lähettämään vakiomuotoisia kirjeitä. Lisäksi sen suorittama uudelleentarkastelu ei perustunut merkityksellisiin tietoihin ja näyttöön.

108    Tässä yhteydessä neuvosto väittää yhtäältä kantajan tätä kiistämättä, että ennen riidanalaisten toimien toteuttamista jäsenvaltioiden valtuuskunnat saivat kantajan esittämät huomautukset. Näin ollen kyseiset huomautukset, jotka sisältävät yksityiskohtaisia tietoja kantajan suhteista riidanalaisten toimien perusteluissa mainittuihin yhteisöihin ja samoja tietoja tukevia todisteita, on voitu ottaa huomioon.

109    Toisaalta 27.7. ja 18.11.2009, 28.10.2010 sekä 5.12.2011 päivätyistä neuvoston kirjeistä ilmenee, että neuvosto on tutkinut kyseiset huomautukset ja että se on vastannut niihin korostaen erityisesti sitä, että kantaja oli suorittanut rahoituspalveluja ydinaseiden levittämiseen osallistuneille yhteisöille.

110    Tässä tilanteessa on hylättävä perusteettomina argumentit, jotka koskevat sellaisten virheiden olemassaoloa, joiden väitetään vaikuttaneen kantajaan kohdistuvien rajoittavien toimenpiteiden uudelleentarkasteluun.

–       Se, ettei asetusta N:o 267/2012 ole annettu erikseen tiedoksi kantajalle

111    Kantaja väitti istunnossa neuvoston tätä kiistämättä, ettei asetusta N:o 267/2012 annettu sille erikseen tiedoksi.

112    Vaikka yhtäältä on totta, että toimi, jolla toteutetaan tai pysytetään johonkin henkilöön tai yhteisöön kohdistuvia rajoittavia toimenpiteitä, on annettava tiedoksi kyseiselle henkilölle tai yhteisölle ja että SEUT 263 artiklan neljännen kohdan mukaisen kyseessä olevaa toimea koskevan kumoamiskanteen nostamisen määräaika alkaa kulua kunkin henkilön ja yhteisön osalta tästä tiedoksiannosta, tämä ei merkitse sitä, että tällaisen tiedoksiannon puuttuminen yksinään oikeuttaa kumoamaan kyseisen toimen.

113    Toisaalta kantaja ei esitä väitteitä osoittaakseen, että nyt käsiteltävässä asiassa se, että asetusta N:o 267/2012 ei ollut annettu erikseen tiedoksi kantajalle, oli johtanut sellaiseen kantajan oikeuksien loukkaamiseen, joka oikeuttaisi kumoamaan kyseisen asetuksen kantajaa koskevin osin. Tällaisen oikeuksien loukkaamisen olemassaolo ei käy ilmi myöskään asiakirjoista ensinnäkään siksi, että kantajaa vastaan asetuksessa N:o 267/2012 esitetyt perustelut ovat samanlaiset kuin kantajan tiedossa olleissa aikaisemmissa toimissa olevat perustelut, ja lisäksi siksi, että kantaja on voinut mukauttaa vaatimuksiaan asiassa T-7/11 vaatiakseen asetuksen N:o 267/2012 kumoamista, ja lopuksi siksi, että kantaja on voinut saada tiedon kyseisestä asetuksesta toisesta lähteestä ja liittää siitä kopion asiakirjaan, jolla se mukautti vaatimuksiaan.

114    Näissä olosuhteissa on hylättävä kantajan väite, jonka mukaan neuvosto on laiminlyönyt velvollisuutensa antaa asetus N:o 267/2012 kantajalle tiedoksi, ilman, että sen tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä on tarpeen tutkia.

–       Muut väitetyt laiminlyönnit ja loukkaamiset

115    Kantajan mukaan perusteluvelvollisuuden laiminlyönti, kantajan puolustautumisoikeuksien loukkaaminen ja toteutettujen rajoittavien toimenpiteiden uudelleentarkastelemista koskevan velvoitteen laiminlyönti merkitsevät lisäksi kantajan tehokasta oikeussuojaa koskevan oikeuden, hyvän hallinnon ja luottamuksensuojan periaatteiden loukkaamista, koska neuvosto ei ole toiminut vilpittömässä mielessä eikä huolellisesti.

116    Edellä esitetystä tarkastelusta ilmenee, että väitteet, jotka koskevat perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä, kantajan puolustautumisoikeuksien loukkaamista ja neuvoston rajoittavien toimenpiteiden uudelleentarkastelemista koskevan velvoitteen laiminlyöntiä, eivät oikeuta kumoamaan riidanalaisia toimia. Näissä olosuhteissa kantajan tehokasta oikeussuojaa koskevan oikeuden, hyvän hallinnon ja luottamuksensuojan periaatteiden loukkaamista koskeva väite, jota erityiset argumentit eivät tue ja jolla ei siis ole itsenäistä merkitystä, on myös hylättävä.

117    Kaiken edellä esitetyn perusteella asiassa T-35/10 esitetty ensimmäinen kanneperuste ja asiassa T-7/11 esitetty kolmas kanneperuste on hylättävä osittain tehottomina ja osittain perusteettomina.

 Toinen kanneperuste asiassa T-35/10 ja neljäs kanneperuste asiassa T-7/11: arviointivirhe siltä osin kuin neuvosto katsoi, että kantaja osallistui ydinaseiden levittämiseen

118    Kantaja väittää, että neuvosto teki arviointivirheen, kun se katsoi, että kantajaan piti kohdistaa rajoittavia toimenpiteitä. Yhtäältä kantaja kiistää suorittaneensa rahoituspalveluja riidanalaisten toimien perusteluissa mainituille tietyille yhteisöille. Toisaalta kantaja esittää, että palvelut, jotka se tosiasiallisesti suoritti ydinaseiden levittämiseen osallistuneille yhteisöille, eivät oikeuta toteuttamaan rajoittavia toimenpiteitä muun muassa siksi, että ne eivät liity ydinaseiden levittämiseen.

119    Kantajan mukaan neuvoston virhe tarkoittaa lisäksi sitä, että neuvosto on käyttänyt valtaansa väärin.

120    Neuvosto, Ranskan tasavalta, Yhdistynyt kuningaskunta ja komissio katsovat, etteivät kantajan väitteet ole perusteltuja.

121    Aluksi on muistutettava, että tointa annettaessa harkintavaltaa on käytetty väärin ainoastaan silloin, kun objektiivisten, asiaankuuluvien ja yhtäpitävien seikkojen perusteella on selvää, että toimi on annettu yksinomaan tai ainakin olennaisilta osin muiden kuin esitettyjen päämäärien saavuttamiseksi tai perussopimuksessa asian käsittelyjärjestykseksi erityisesti määrätyn menettelyn välttämiseksi (ks. edellä 10 kohdassa mainittu asia Bank Melli Iran v. neuvosto, tuomio 14.10.2009, 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Käsiteltävänä olevassa asiassa kantaja ei ole kuitenkaan esittänyt seikkoja, joiden perusteella olisi syytä olettaa, että antaessaan riidanalaiset toimet neuvosto tavoitteli muuta kuin ydinaseiden levittämisen ja sen rahoittamisen estämistä koskevaa päämäärää. Näin ollen on hylättävä suoralta kädeltä väite, joka koskee neuvoston väitettyä ”vallan väärinkäyttöä”.

122    Oikeuskäytännöstä ilmenee kantajan muiden väitteiden osalta, että sellaisen toimen, jolla toteutetaan johonkin yhteisöön kohdistuvia rajoittavia toimenpiteitä, laillisuutta koskeva tuomioistuinvalvonta ulottuu sellaisten tosiseikkojen ja olosuhteiden arviointiin, joihin on vedottu kyseisen toimen perustelemiseksi, sekä niiden todisteiden ja tietojen tutkimiseen, joihin kyseinen arviointi perustuu. Riitauttamistapauksessa neuvoston tehtävänä on esittää nämä seikat, jotta unionin tuomioistuimet voivat tutkia ne (ks. vastaavasti edellä 10 kohdassa mainittu asia Bank Melli Iran v. neuvosto, tuomio 14.10.2009, 37 ja 107 kohta).

123    Tässä yhteydessä neuvosto ja Yhdistynyt kuningaskunta toistavat edellä 94 kohdassa esitetyn väitteensä, jonka mukaan neuvostolla ei voi olla velvollisuutta esittää sellaisia todisteita ja tietoa, jotka tukevat rajoittavien toimenpiteiden perusteluja, jos ne ovat peräisin luottamuksellisista lähteistä ja niitä säilyttävät sellaisenaan niitä hallussaan pitävät jäsenvaltiot ja jopa kolmannet valtiot, joiden kanssa viimeksi mainitut ovat yhteistyössä, ja syynä tähän on lähteiden suojelu. Ne täsmentävät, että näissä olosuhteissa unionin yleisen tuomioistuimen suorittaman valvonnan pitäisi olla rajoitettua. Näin ollen neuvoston mukaan unionin yleisen tuomioistuimen pitäisi rajoittua tutkimaan jäsenvaltioiden väitteiden ”objektiivista uskottavuutta”, kun taas Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan unionin yleisen tuomioistuimen valvonnan ei pitäisi koskea niiden toimien aineellista perusteltavuutta, joilla rajoittavia toimenpiteitä toteutettiin.

124    Tällainen väite ei kuitenkaan voi menestyä.

125    Nimittäin se, että kantajaan kohdistuvat rajoittavat toimenpiteet on toteutettu jäsenvaltion hankkimien tietojen perusteella, ei poista sitä, että riidanalaiset toimet ovat neuvoston toimia, ja neuvoston on näin ollen vastattava siitä, että niiden toteuttaminen on perusteltua, pyytämällä tarvittaessa kyseistä jäsenvaltiota esittämään sille tätä varten tarpeelliset todisteet ja tiedot.

126    Neuvosto ei voi vedota myöskään siihen, että kyseiset tiedot ovat peräisin luottamuksellisista lähteistä eikä niitä näin ollen voida paljastaa. Vaikka tämä seikka voisikin mahdollisesti oikeuttaa rajoitukset, jotka koskevat kyseisten tietojen tiedoksi antamista kantajalle tai tämän asianajajille, unionin tuomioistuinten on kuitenkin voitava valvoa tällaisten toimenpiteiden laillisuutta ja perusteltavuutta ilman, että sitä vastaan voidaan vedota neuvoston käyttämien todisteiden tai tietojen salassapitoon tai luottamuksellisuuteen, kun otetaan huomioon tuomioistuinvalvonnan keskeinen rooli rajoittavien toimenpiteiden toteuttamisen yhteydessä. Lisäksi neuvostolla ei ole oikeutta perustaa rajoittavien toimenpiteiden toteuttamistointa jäsenvaltion ilmoittamiin tietoihin tai asiakirjoihin, jos tämä jäsenvaltio ei ole valmis sallimaan niiden tiedoksi antamista unionin tuomioistuimille, jotka valvovat tämän päätöksen laillisuutta.

127    Näin ollen on tutkittava rajoittavien toimenpiteiden perusteltavuus sekä kantajalle että unionin yleiselle tuomioistuimelle ilmoitettujen tietojen ja todisteiden perusteella.

128    Riidanalaisten toimien perustelut ja neuvoston 1.10 ja 18.11.2009 tiedoksi antamat seikat viittaavat yhteensä yhdeksään yhteisöön, joiden väitetään osallistuneen ydinaseiden levittämiseen ja joille kantajan väitetään suorittaneen rahoituspalveluja: Aerospace Industries Organization (AIO), Shahid Hemmat Industrial Group (SHIG), le Groupe industriel Shahid Bagheri (SBIG), Iranin atomienergiajärjestö (AEOI), Novin Energy Company, Mesbah Energy Company, Kalaye Electric Company, puolustusteollisuuden järjestö (Defense Industries Organisation, DIO) ja Bank Sepah.

129    Kantaja kiistää suorittaneensa rahoituspalveluja SHIG:lle, SBIG:lle, Novin Energy Companylle ja Kalaye Electric Companylle. Koska neuvosto ei ole esittänyt todisteita tai tietoja näille neljälle yhtiölle väitetysti suoritettuja palveluita koskevien väitteidensä tueksi, kyseiset väitteet eivät voi oikeuttaa kantajaan kohdistuvien rajoittavien toimenpiteiden toteuttamista ja pysyttämistä edellä 122 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti.

130    Sitä vastoin kantaja ei kiistä suorittaneensa rahoituspalveluja AIO:lle, AEOI:lle, Mesbah Energy Companylle, DIO:lle ja Bank Sepahille. On siis tutkittava, merkitsevätkö kyseiset palvelut päätöksessä 2010/413, asetuksessa N:o 423/2007, asetuksessa N:o 961/2010 ja asetuksessa N:o 267/2012 tarkoitettua ydinaseiden levittämisen tukemista, kuten neuvosto väittää.

131    Tässä yhteydessä on muistutettava, että asetuksen N:o 423/2007 18 artiklan, asetuksen N:o 961/2010 39 artiklan ja asetuksen N:o 267/2012 49 artiklan nojalla mainittuja asetuksia sovelletaan unionin alueella, sen ilmatila mukaan lukien, jäsenvaltion lainkäyttövallan alaisessa ilma-aluksessa tai aluksessa, unionin alueella tai sen ulkopuolella olevaan jäsenvaltion kansalaiseen, kaikkiin oikeushenkilöihin, yhteisöihin tai elimiin, jotka on perustettu tai muodostettu jonkin jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti, sekä kaikkiin oikeushenkilöihin, yhteisöihin tai elimiin siltä osin kuin ne harjoittavat liiketoimintaa kokonaan tai osittain unionissa.

132    Näin ollen asetuksella N:o 423/2007, asetuksella N:o 961/2010 ja asetuksella N:o 267/2010 ei voida luoda unionin ulkopuolella suoritettujen varojensiirtojen osalta oikeudellisia velvoitteita kantajan kaltaiselle finanssilaitokselle, joka on sijoittautunut kolmanteen valtioon ja joka on perustettu tämän valtion lainsäädännön mukaisesti (jäljempänä ulkomainen finanssilaitos). Täten tällaisella finanssilaitoksella ei ole mainittujen asetusten nojalla velvollisuutta jäädyttää ydinaseiden levittämiseen osallistuvien yhteisöjen varoja.

133    On kuitenkin niin, että jos ulkomainen finanssilaitos osallistuu ydinaseiden levittämiseen, on siihen välittömässä yhteydessä tai tukee sitä, sen unionin alueella sijaitseviin varoihin ja taloudellisiin resursseihin, jotka liittyvät kokonaan tai osittain unionin alueella tapahtuvaan liiketoimeen tai jotka ovat jäsenvaltion kansalaisten tai jonkin jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti perustetun tai muodostetun oikeushenkilön, yhteisön tai elimen hallussa, voidaan kohdistaa asetuksen N:o 423/2007, asetuksen N:o 961/2010 ja asetuksen N:o 267/2012 nojalla toteutettuja rajoittavia toimenpiteitä.

134    Tästä seuraa, että ulkomaisen finanssilaitoksen edun mukaista on varmistua siitä, ettei se osallistu ydinaseiden levittämiseen, ole siihen suoraan yhteydessä eikä tue sitä esimerkiksi suorittamalla rahoituspalveluja tässä toiminnassa mukana olevalle yhteisölle. Näin ollen on niin, että kun ulkomainen finanssilaitos tietää tai voi kohtuudella epäillä, että joku sen asiakkaista osallistuu ydinaseiden levittämiseen, sen on sovellettavien laillisten velvoitteiden asettamissa rajoissa viipymättä lopetettava rahoituspalvelujen tarjoaminen tälle asiakkaalle ja oltava tarjoamatta sille uusia palveluja.

135    Esillä olevassa asiassa neuvosto ei väitä, että riidanalaiset palvelut kuuluivat edellä 131 kohdassa mainittuun asetuksen N:o 423/2007, asetuksen N:o 961/2010 ja asetuksen N:o 267/2012 soveltamisalaan. On siis tutkittava, toimiko kantaja viipymättä lopettaakseen rahoituspalvelujen tarjoamisen jokaiselle edellä 130 kohdassa mainitulle viidelle yhteisölle, kun se tiesi tai saattoi kohtuudella epäillä, että ne olivat mukana ydinaseiden levittämisessä.

136    Kantaja väittää tässä yhteydessä ensiksi, että se on tehnyt vain yhden maksun AIO:lle 14.3.2007 eli ennen kuin neuvosto toteutti siihen kohdistuvia rajoittavia toimenpiteitä 23.4.2007.

137    Neuvosto ei kuitenkaan esitä konkreettisia todisteita tai tietoja, joista kävisi ilmi, että kantaja on tarjonnut palveluita AIO:lle siihen kohdistuvien rajoittavien toimenpiteiden toteuttamisen jälkeen tai että kantaja tiesi tai saattoi kohtuudella epäillä, että AIO osallistui 14.3.2007 ydinaseiden levittämiseen.

138    Näissä olosuhteissa AIO:lle tehty maksu ei oikeuta pysyttämään kantajaan kohdistuvia rajoittavia toimenpiteitä.

139    Toiseksi kantaja myöntää suorittaneensa liiketoimia Bank Sepahin, Mesbah Energy Companyn ja DIO:n lukuun sekä ennen kyseisiin yhteisöihin kohdistuvien rajoittavien toimenpiteiden toteuttamista että sen jälkeen. Kantaja väittää kuitenkin, että kaikki suoritetut toimet johtuivat sitoumuksista, jotka oli tehty ennen rajoittavien toimenpiteiden toteuttamista, ja että missään tapauksessa nämä toimet eivät liittyneet ydinaseiden levittämiseen.

140    Tässä yhteydessä on todettava, että päätöksen 2010/413 20 artiklan 6 kohdassa, asetuksen N:o 423/2007 9 artiklassa, asetuksen N:o 961/2010 18 artiklassa ja asetuksen N:o 267/2012 25 artiklassa sallitaan se, että rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevien yhteisöiden varoja vapautetaan sellaisten maksujen suorittamiseksi, jotka perustuvat velvoitteisiin, joihin yhteisöt ovat sitoutuneet ennen kuin ne nimettiin, kunhan maksut eivät liity ydinaseiden levittämiseen. Tässä tilanteessa ei voida vaatia kantajaa, jolla ei – kuten edellä 132 ja 135 kohdasta ilmenee – ollut nyt käsiteltävässä asiassa velvollisuutta jäädyttää edellä mainittujen säännösten nojalla Bank Sepahin, Mesbah Energy Companyn ja DIO:n varoja, soveltamaan tiukempia sääntöjä mainittuihin yhteisöihin.

141    Neuvosto ei kuitenkaan esitä todisteita tai tietoja, joista kävisi ilmi, että kantaja tiesi tai saattoi kohtuudella epäillä, että Bank Sepah, Mesbah Energy Company ja DIO olivat mukana ydinaseiden levittämisessä ennen niihin kohdistuvien rajoittavien toimenpiteiden toteuttamista, että se suoritti liiketoimia kyseisten toimenpiteiden toteuttamisen jälkeen annettujen ohjeiden perusteella tai että kyseisten toimenpiteiden toteuttamisen jälkeen suoritetut liiketoimet liittyivät ydinaseiden levittämiseen.

142    Näissä olosuhteissa Bank Sepahin, Mesbah Energy Companyn ja DIO:n lukuun suoritetut toimet eivät myöskään oikeuta pysyttämään kantajaan kohdistuvia rajoittavia toimenpiteitä.

143    Kolmanneksi kantaja myöntää suorittaneensa 18.4.2007 saakka AEOI:n lukuun liiketoimia, jotka liittyivät koulutukseen liittyvien apurahojen ja kulujen maksuun ja koskivat alle 8 000 euron suuruisia summia.

144    Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto on kohdistanut 23.12.2006 lähtien rajoittavia toimenpiteitä AEOI:hen. Näin ollen kyseisestä ajankohdasta lähtien kantaja saattoi vähintäänkin epäillä, että AEOI osallistui ydinaseiden levittämiseen.

145    Kantaja ei myöskään väitä, että 23.12.2006 jälkeen toteutetut toimet perustuivat ennen kyseistä ajankohtaa saatuihin ohjeisiin.

146    Koska AEOI joka tapauksessa harjoittaa ydinenergia-alan tutkimus- ja kehitystoimintaa, on perusteltua katsoa, että sen nimissä maksetut apurahat liittyvät tähän samaan toimintaan ja näin ollen ydinaseiden levittämiseen.

147    Tämän seurauksena edellä 140 kohdassa esitetyt seikat eivät koske AEOI:n lukuun suoritettuja toimia.

148    Lisäksi kantaja väittää virheellisesti AEOI:n lukuun suoritettujen maksujen olleen määrältään vähäisiä. Yhtäältä nimittäin kantajan antamien tietojen mukaan suoritettujen maksujen kokonaismäärä vuonna 2007 oli 17 768 euroa, 68 341 Yhdysvaltain dollaria (USD) ja 2 041 Australian dollaria (AUD) eli määrä on huomattava. Koska ydinenergia-alan tutkimus- ja kehitystoiminnalle on toisaalta ensiarvoisen tärkeää, että käytettävissä on korkeasti koulutettuja työntekijöitä, kyseisen alan koulutuksen varmistamiseen tarkoitettujen apurahojen maksaminen – vaikka yksittäinen summa olisi suhteellisen vähäinen – merkitsee kyseisen toiminnan ja tämän seurauksena ydinaseiden levittämisen tukemista.

149    Näissä olosuhteissa on todettava, että se, että kantaja on suorittanut koulutukseen liittyviä apuraha- ja kulumaksuja AEOI:n lukuun sen jälkeen, kun Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto on kohdistanut siihen rajoittavia toimenpiteitä, merkitsee ydinaseiden levittämisen tukemista, mikä oikeuttaa kantajaan kohdistuvat rajoittavat toimenpiteet.

150    Tämän seurauksena toinen kanneperuste asiassa T-35/10 ja neljäs kanneperuste asiassa T-7/11 on hylättävä perusteettomina.

 Kolmas kanneperuste asiassa T-35/10: olennaisten menettelymääräysten rikkominen ja asetuksen N:o 1100/2009 oikeudellista perustaa koskeva oikeudellinen virhe; toinen kanneperuste asiassa T-7/11: päätöksen 2010/644 ja asetuksen N:o 961/2010 oikeudellista perustaa koskeva oikeudellinen virhe

151    Kantaja vetoaa sellaisten erilaisten toimien oikeudellista perustaa koskeviin virheisiin, joilla kantajaan kohdistuvat rajoittavat toimenpiteet toteutettiin.

152    Neuvosto, Ranskan tasavalta, Yhdistynyt kuningaskunta ja komissio katsovat, etteivät kantajan väitteet ole perusteltuja.

153    Ensiksi kantaja väittää asiassa T-35/10, että neuvosto rikkoi olennaisia menettelymääräyksiä ja teki oikeudellisia virheitä, jotka koskevat asetuksen N:o 1100/2009 oikeudellista perustaa. Kyseisen asetuksen oikeudellisena perusteena on nimittäin asetus N:o 423/2007, joka on lainvastainen, koska neuvosto hyväksyi sen määräenemmistöllä eikä yksimielisesti, kuten EY 308 artikla ja yhteinen kanta 2007/104 edellyttivät. Näin ollen asetuksella N:o 1100/2009 ei ole oikeudellista perustaa. Lisäksi neuvoston olisi tullut hyväksyä kyseinen asetus yksimielisesti eikä määräenemmistöllä, kuten sen oikeudellisen perustan muodostavasta yhteisestä kannasta 2007/140 ilmenee.

154    Tässä yhteydessä on ensiksi muistutettava asetuksesta N:o 423/2007, että oikeuskäytännön mukaan EY 60 ja EY 301 artikla muodostivat riittävän oikeudellisen perustan asetuksen N:o 423/2007 hyväksymiselle, jolloin turvautuminen EY 308 artiklaan ei ollut tarpeen. Lisäksi EY 301 artiklasta, johon EY 60 artiklassa viitataan, ilmenee, että yhteinen kanta 2007/140 ei muodostanut asetuksen N:o 423/2007 ja sen täytäntöönpanotoimien, kuten asetuksen N:o 1100/2009, oikeudellista perustaa (ks. vastaavasti edellä 23 kohdassa mainittu asia Bank Melli Iran v. neuvosto, tuomio 16.11.2011, 66–72 kohta).

155    Tämän seurauksena EY 308 artiklassa määrätty äänestyssääntö sekä yhteisen kannan 2007/140 hyväksymiseen ja sen muuttamiseen sovellettava äänestyssääntö eivät ole merkityksellisiä asetuksen N:o 423/2007 kannalta. Asianmukaisen äänestyssäännön ja muiden menettelyllisten edellytysten noudattamista on siis tutkittava pelkästään suhteessa EY 301 artiklan sanamuotoon, johon EY 60 artiklassa viitataan.

156    EY 301 artiklan mukaan on niin, että ”jos – – unionista tehdyn sopimuksen yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevien määräysten nojalla hyväksytyssä yhteisessä kannassa tai yhteisessä toiminnassa on päätetty yhteisön toimesta, jonka tarkoituksena on kokonaan tai osittain keskeyttää taloudelliset suhteet yhden tai useamman kolmannen maan kanssa taikka vähentää niitä, neuvosto toteuttaa tarpeelliset kiireelliset toimenpiteet määräenemmistöllä komission ehdotuksesta”.

157    Käsiteltävänä olevassa asiassa kantaja ei ole riitauttanut sitä, että asetus N:o 423/2007 on hyväksytty määräenemmistöllä EY 301 artiklassa asetetun säännön mukaisesti. Myöskään sitä, että asetuksen N:o 423/2007 hyväksymistä edelsi yhteisen kannan 2007/140 yksimielinen hyväksyminen, ei ole riitautettu. Näissä olosuhteissa on pääteltävä, että asetusta N:o 423/2007 annettaessa on noudatettu EY 301 artiklassa määrättyjä edellytyksiä.

158    Toiseksi asetuksesta N:o 1100/2009 on todettava, että yhtäältä kantaja ei kiistä sitä, että kyseinen asetus on hyväksytty asetuksen N:o 423/2007 15 artiklan 2 kohdan perusteella määräenemmistöllä ja sen jälkeen, kun kantajan nimi merkittiin yhteisen kannan 2007/140 liitteessä II olevaan luetteloon yhteisellä kannalla 2008/479, joka on annettu yhteisen kannan 2007/140 7 artiklan 2 kohdan mukaisesti yksimielisesti. Kuten edellä 154 kohdassa on jo todettu, toisin kuin kantaja väittää, yhteinen kanta 2007/140 ei toisaalta muodosta asetuksen N:o 1100/2009 oikeudellista perustaa, jolloin siinä säädetty äänestyssääntö ei ole merkityksellinen viimeksi mainitun asetuksen antamisen kannalta.

159    Näissä olosuhteissa on hylättävä kantajan väitteet, jotka koskevat asetusta N:o 423/2007 ja asetusta N:o 1100/2009.

160    Toiseksi kantaja toteaa, että siltä osin kuin päätöksessä 2010/644 ja asetuksessa N:o 961/2010 säädetään sellaisiin yhteisöihin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä, joita Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvoston päätöslauselmat eivät koske, niitä ei olisi pitänyt hyväksyä SEUT 215 artiklassa määrätyn menettelyn vaan SEUT 75 artiklassa määrätyn menettelyn nojalla. Vaihtoehtoisesti riidanalaiset toimet olisivat voineet perustua SEUT 75 ja SEUT 215 artiklaan, kun niitä sovelletaan yhdessä.

161    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin toimen oikeudellisen perustan valinnan on perustuttava objektiivisiin seikkoihin, jotka voivat olla tuomioistuimen suorittaman valvonnan kohteena ja joihin kuuluvat toimen tarkoitus ja sisältö (ks. asia C‑130/10, parlamentti v. neuvosto, tuomio 19.7.2012, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

162    SEUT 75 artikla sisältyy EUT-sopimuksen kolmannen osan V osastoon, joka koskee vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta unionissa. Se mahdollistaa sellaisten rajoittavien toimenpiteiden toteuttamisen, joilla pyritään kyseisessä osastossa määriteltyjen, SEUT 67 artiklassa tarkoitettujen tavoitteiden saavuttamiseen, pelkästään terrorismin ja siihen liittyvän toiminnan ennalta ehkäisemisen ja torjumisen osalta.

163    SEUT 215 artikla puolestaan sisältyy EUT-sopimuksen viidennen osan IV osastoon, joka koskee unionin ulkoista toimintaa. Se mahdollistaa kolmansiin valtioihin, luonnollisiin henkilöihin tai oikeushenkilöihin, ryhmiin tai muihin kuin valtiollisiin yhteisöihin kohdistuvien rajoittavien toimenpiteiden toteuttamisen EU-sopimuksen V osaston 2 luvun mukaisesti tehdyn päätöksen täytäntöönpanemiseksi yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla (jäljempänä YUTP).

164    Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava aluksi, että kantaja väittää virheellisesti, että päätöksen 2010/644 olisi pitänyt perustua SEUT 75 artiklaan, koska se ei koske EUT-sopimuksen nojalla vaan EU-sopimuksen, erityisesti tämän 29 artiklan, nojalla toteutettua toimea.

165    Asetuksesta N:o 961/2010 neuvosto väittää perustellusti, että rajoittavat toimenpiteet, joista siinä säädetään, eivät koske SEUT 67 artiklassa tarkoitettuja tavoitteita eivätkä varsinkaan terrorismin ja siihen liittyvän toiminnan ennalta ehkäisemistä tai torjumista. Ne koskevat Iranin islamilaisen tasavallan eli kolmannen valtion toimintaa, joka liittyy ydinaseiden levittämiseen.

166    Lisäksi asetus N:o 961/2010 on annettu YUTP:n kuuluvien toimien eli päätöksen 2010/413 ja päätöksen 2010/644 täytäntöönpanemiseksi.

167    Näissä olosuhteissa on katsottava, että SEUT 215 artikla muodostaa asianmukaisen ja riittävän oikeudellisen perustan asetuksen N:o 961/2010 antamiselle, ja kyseisessä asetuksessa säädetyt rajoittavat toimenpiteet jäävät SEUT 75 artiklan aineellisen soveltamisalan ulkopuolelle.

168    Kantajan vetoama seikka, jonka mukaan siihen kohdistuvat rajoittavat toimenpiteet ulottuvat Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvoston toteuttamia toimenpiteitä pidemmälle, on tässä yhteydessä tehoton.

169    Oikeuskäytännön mukaan EY 60 ja EY 301 artiklaan ei sisälly mitään sellaista, minkä perusteella olisi mahdollista katsoa, että näissä määräyksissä yhteisölle annettu toimivalta olisi rajoitettu Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvoston päättämien toimenpiteiden täytäntöönpanoon (ks. vastaavasti edellä 10 kohdassa mainittu asia Bank Melli Iran v. neuvosto, tuomio 14.10.2009, 51, 52 ja 64 kohta). Nämä toteamukset ovat sovellettavissa rajoittaviin toimenpiteisiin, jotka on toteutettu SEUT 215 artiklan nojalla, joka heijastaa EY 60 ja EY 301 artiklan sisältöä (ks. vastaavasti edellä 161 kohdassa mainittu asia parlamentti v. neuvosto, 51 kohta).

170    Näin ollen se, että YUTP:n yhteydessä toteutetut rajoittavat toimenpiteet ulottuvat Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvoston päättämiä rajoittavia toimenpiteitä pidemmälle, ei vaikuta siihen, että SEUT 215 artikla muodostaa asianmukaisen ja riittävän oikeudellisen perustan kyseisille toimenpiteille.

171    Lisäksi oikeuskäytännön mukaan SEUT 75 artiklan ja SEUT 215 artiklan 1 kohdan nojalla sovellettavien menettelyjen erot ovat esteenä sille, että näitä kahta määräystä voitaisiin yhdessä käyttää oikeusperustana asetuksen N:o 961/2010 kaltaiselle toimelle (ks. analogisesti edellä 161 kohdassa mainittu asia parlamentti v. neuvosto, 49 kohta).

172    Siltä osin kuin kantaja väittää lisäksi tässä yhteydessä, että SEUT 75 artiklaan turvautumalla voidaan taata demokraattisen valvonnan asianmukainen taso Euroopan parlamentin osallistumisen avulla, on todettava aivan aluksi, että toimen oikeusperusta ei määräydy menettelyjen mukaan vaan toimen oikeusperusta ratkaisee toimen antamiseksi noudatettavat menettelyt (edellä 161 kohdassa mainittu asia parlamentti v. neuvosto, 80 kohta). Näin ollen halukkuudesta saada parlamentti mukaan rajoittavien toimenpiteiden hyväksymismenettelyyn ei seuraa, että kyseisten toimien on perustuttava oikeudelliseen perustaan, joka ei ole asiallisesti sovellettavissa, kuten nyt käsiteltävässä asiassa SEUT 75 artiklaan.

173    Lisäksi SEUT 75 ja SEUT 215 artiklan välinen ero parlamentin osallistumisessa johtuu Lissabonin sopimuksen laatijoiden tekemästä valinnasta antaa parlamentille rajallisempi rooli YUTP:hen kuuluvassa unionin toiminnassa (edellä 161 kohdassa mainittu asia parlamentti v. neuvosto, 82 kohta).

174    Lopuksi SEUT 215 artiklan 3 kohdan sanamuodon mukaan tässä artiklassa tarkoitetut toimet sisältävät tarvittavat säännökset oikeusturvasta (edellä 161 kohdassa mainittu asia parlamentti v. neuvosto, 83 kohta).

175    Näissä olosuhteissa on katsottava, että neuvosto ei ole tehnyt virhettä siltä osin kuin on kyse päätöksen 2010/644 ja asetuksen N:o 961/2010 oikeudellisesta perustasta.

176    Kaiken edellä esitetyn perusteella kolmas kanneperuste asiassa T-35/10 ja toinen kanneperuste asiassa T-7/11 on hylättävä osittain tehottomina ja osittain perusteettomina.

 Neljäs kanneperuste asiassa T-35/10 ja viides kanneperuste asiassa T-7/11: suhteellisuusperiaatteen ja kantajan omistusoikeuden loukkaaminen, joka johtuu siitä, ettei neuvosto ottanut huomioon Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvoston päätöslauselmia

177    Kantaja väittää, että neuvosto loukkasi suhteellisuusperiaatetta ja kantajan omaisuudensuojaa.

178    Neuvoston mukaan kantajan väitteet ovat perusteettomia.

179    Oikeuskäytännössä on todettu, että unionin oikeuden yleisiin periaatteisiin kuuluvan suhteellisuusperiaatteen mukaan taloudellista toimintaa koskevan kiellon lainmukaisuuden edellytyksenä on, että kieltotoimenpiteet ovat tarpeellisia kyseisellä säännöstöllä lainmukaisesti tavoiteltujen päämäärien toteuttamiseksi ja tähän soveltuvia, eli silloin kun on mahdollista valita usean tarkoituksenmukaisen toimenpiteen välillä, on valittava vähiten rajoittava, eivätkä toimenpiteistä aiheutuvat haitat saa olla liian suuria tavoiteltuihin päämääriin nähden (edellä 10 kohdassa mainittu asia Bank Melli Iran v. neuvosto, tuomio 14.10.2009, 66 kohta).

180    Nyt käsiteltävässä asiassa kantaja väittää ensiksi, että siihen kohdistuvat rajoittavat toimenpiteet ulottuvat Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvoston päätöslauselmissa määrättyjä toimenpiteitä pidemmälle, vaikka riidanalaisten toimien pitäisi heijastaa samoja päätöslauselmia. Näin ollen kantajaan kohdistuvat rajoittavat toimenpiteet ovat suhteettomia, koska neuvosto ei ole esittänyt minkäänlaista objektiivista perustelua tälle erolle.

181    Tästä on jo todettu edellä 169 kohdassa yhtäältä, että oikeuskäytännön mukaan neuvostolla oli toimivalta toteuttaa EY 60 ja EY 301 artiklan nojalla rajoittavia toimenpiteitä, jotka ulottuvat Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvoston päättämiä toimenpiteitä pidemmälle, ja toisaalta, että kyseinen toteamus on sovellettavissa asetuksessa N:o 961/2010 ja asetuksessa N:o 267/2012 säädetyn kaltaisiin SEUT 215 artiklan nojalla toteutettuihin rajoittaviin toimenpiteisiin.

182    Samaa päätelmää on sovellettava analogisesti SEU 29 artiklan nojalla toteutettuihin, päätöksessä 2010/413 ja sen täytäntöönpanemiseksi annetuissa päätöksissä säädettyjen kaltaisiin rajoittaviin toimenpiteisiin. SEU 29 artiklassa ei nimittäin myöskään rajoiteta kyseisessä artiklassa neuvostolle annettua toimivaltaa Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvoston päättämien toimenpiteiden täytäntöönpanoon.

183    Tämän seurauksena pelkästään se, että kantajaan kohdistuvat rajoittavat toimenpiteet ulottuvat Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvoston toteuttamia toimenpiteitä pidemmälle, ei merkitse sitä, että neuvosto loukkasi suhteellisuusperiaatetta.

184    Lisäksi kantaja väittää virheellisesti, että neuvostolla oli velvollisuus esittää ”objektiivinen oikeutus” sille, että se toteutti kantajaan kohdistuvia itsenäisiä rajoittavia toimenpiteitä. Oikeuskäytännön mukaan ydinaseiden levittämiseen osallistuneisiin yhteisöihin kohdistuvilla itsenäisillä rajoittavilla toimenpiteillä pyritään nimittäin hyväksyttävään päämäärään, joka vastaa Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvoston päätöslauselmilla tavoiteltuja päämääriä ja joka on ydinaseiden levittämisen ja sen rahoittamisen ehkäiseminen. Ne ovat lisäksi tarpeellisia kyseisen päämäärän toteuttamiseksi ja tähän soveltuvia (ks. vastaavasti edellä 10 kohdassa mainittu asia Bank Melli Iran v. neuvosto, tuomio 14.10.2009, 67 ja 68 kohta). Näissä olosuhteissa neuvostolla ei ole ollut velvollisuutta esittää kantajalle ”objektiivista oikeutusta” vaan ainoastaan konkreettiset ja erityiset syyt, joiden perusteella se katsoi, että itsenäisten rajoittavien toimenpiteiden toteuttamisen perusteet soveltuivat kantajaan. Kuten edellä 86–90 kohdasta ilmenee, neuvosto on noudattanut tätä velvollisuutta.

185    Näissä olosuhteissa kanneperuste, jonka mukaan kantajaan kohdistuvat rajoittavat toimenpiteet ovat suhteettomia, koska ne ulottuvat Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvoston rajoittavia toimenpiteitä pidemmälle, on hylättävä perusteettomana.

186    Toiseksi kantaja väittää, että siihen kohdistuvia rajoittavia toimenpiteitä ei sovelleta pelkästään sen omiin varoihin vaan myös tallettajien varoihin, mikä on ristiriidassa kyseessä olevien Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvoston päätöslauselmien kanssa.

187    Kuten neuvosto väittää, päätöksen 2010/413 20 artiklan 6 kohta, asetuksen N:o 423/2007 9 artikla, asetuksen N:o 961/2010 18 artikla ja asetuksen N:o 267/2012 25 artikla mahdollistavat sen, että kantajan asiakkaat, joihin ei kohdistu rajoittavia toimenpiteitä, voivat tietyin edellytyksin nostaa kantajaan talletetut varat ennen kantajaan kohdistuvien rajoittavien toimenpiteiden toteuttamista. Näin ollen kantajan väite ei perustu tosiseikkoihin siltä osin kuin on kyse tallettajista, joihin rajoittavat toimenpiteet eivät kohdistu.

188    Toisaalta se, että tallettajat, joihin itseensä kohdistuu rajoittavia toimenpiteitä, eivät voi nostaa kantajaan tallettamiaan ja jäädyttämisen kohteena olevia varojaan, ei johdu kantajaan kohdistuvien rajoittavien toimenpiteiden toteuttamisesta vaan asianomaisiin yhteisöihin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä. Näin ollen tällä seikalla ei voida kyseenalaistaa kantajaan kohdistuvien rajoittavien toimenpiteiden laillisuutta.

189    Edellä esitetyn perusteella neljäs kanneperuste asiassa T-35/10 ja viides kanneperuste asiassa T-7/11 on hylättävä perusteettomina.

 Ensimmäinen kanneperuste asiassa T-7/11: SEUT 215 artiklan ja SEU 40 artiklan rikkominen sekä yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaaminen

190    Kantaja väittää asiassa T-7/11, että neuvosto rikkoi SEUT 215 artiklaa ja SEU 40 artiklaa sekä loukkasi yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, kun se hyväksyi asetuksen N:o 961/2010.

191    Neuvoston mukaan kantajan väitteet ovat perusteettomia.

192    Ensinnäkin kantaja väittää, että vaikka SEUT 215 artiklan 2 kohdassa määrätään, että neuvosto ”voi” toteuttaa rajoittavia toimenpiteitä, mikä tarkoittaa, että neuvostolla on tältä osin harkintavaltaa, YUTP:n puitteissa tehty päätös 2010/413 velvoittaa neuvoston toteuttamaan rajoittavia toimenpiteitä SEUT 215 artiklan – ja tämän seurauksena SEU 40 artiklan – vastaisesti.

193    Tässä yhteydessä on todettava, että vaikka päätöksen tekeminen ennalta EU-sopimuksen V osaston 2 luvun mukaisesti on välttämätön edellytys sille, että neuvosto voi toteuttaa rajoittavia toimenpiteitä SEUT 215 artiklassa sille annetun toimivallan nojalla, pelkästään tällaisen päätöksen olemassaolo ei voi luoda neuvostolle velvollisuutta toteuttaa tällaisia toimenpiteitä.

194    Neuvosto voi nimittäin vapaasti arvioida EUT-sopimuksessa sille annettua toimivaltaa käyttäessään EU-sopimuksen V osaston 2 luvun mukaisesti tehtyjen päätösten täytäntöönpanon yksityiskohtaisia sääntöjä, mukaan lukien SEUT 215 artiklaan perustuvien rajoittavien toimenpiteiden mahdollista toteuttamista.

195    Näin ollen kantaja väittää virheellisesti, että päätös 2010/413 velvoittaa neuvoston toteuttamaan rajoittavia toimenpiteitä. Ei siis voida katsoa, että SEUT 215 artiklaa tai SEU 40 artiklaa olisi rikottu.

196    Toiseksi kantajan mukaan – toisin kuin SEU 29 artiklassa vaaditaan – päätöksessä 2010/413 ei määritellä unionin lähestymistapaa tiettyyn maantieteelliseen tai aihekohtaiseen kysymykseen vaan asetetaan jäsenvaltioille ja niiden lainkäyttövaltaan kuuluville henkilöille täsmällisiä velvoitteita. Näin ollen kyseisellä päätöksellä ei ole oikeudellista perustaa, ja neuvosto siis rikkoi SEUT 215 artiklan 2 kohtaa, kun se tukeutui tähän päätökseen asetusta N:o 961/2010 hyväksyessään.

197    Tässä yhteydessä on todettava, ettei mikään SEU 29 artiklassa poissulje sitä, että maantieteellisen tai aihekohtaisen lähestymistavan määrittely koskee myös konkreettisia toimenpiteitä, jotka on pantava täytäntöön kaikissa jäsenvaltioissa jonkun tapahtuman tai ilmiön sattuessa.

198    Näin on sitä suuremmalla syyllä sen vuoksi, että SEU 29 artiklassa velvoitetaan jäsenvaltiot varmistamaan, että niiden kansallinen politiikka on tällä tavalla määriteltyjen kantojen mukainen. Sekä toteutettavien toimenpiteiden että sellaisten henkilöiden, yhteisöjen ja elinten, joihin ne kohdistuvat, täsmällinen määrittely voi osoittautua välttämättömäksi, jotta varmistetaan neuvoston kannan johdonmukainen täytäntöönpano kaikissa jäsenvaltioissa.

199    Nyt käsiteltävässä asiassa päätöksen 2010/413 tekemisen taustalla oleva ydinaseiden levittämisen ja sen rahoittamisen ehkäisemistavoite ilmenee muun muassa tiettyjen henkilöiden, yhteisöjen ja elinten varojen jäädyttämisenä. Tällaisten toimenpiteiden tehokkuus riippuu kuitenkin pitkälti siitä, että jäsenvaltiot panevat ne yhtenäisesti ja samanaikaisesti täytäntöön, mihin vaikuttaa sekä niiden sisällön että sellaisten henkilöiden, yhteisöjen ja elinten, joihin ne kohdistuvat, täsmällinen määrittely.

200    Näissä olosuhteissa on katsottava, että päätös 2010/413 on SEU 29 artiklan mukainen. Näin ollen neuvosto on voinut turvautua siihen asetusta N:o 961/2010 antaessaan rikkomatta SEUT 215 artiklaa.

201    Kolmanneksi kantaja väittää, että asetus N:o 961/2010 ja asetus N:o 267/2012 eivät sisällä tarvittavia säännöksiä oikeudellisista takeista, toisin kuin SEUT 215 artiklan 3 kohdassa edellytetään. Tällaisten säännösten puuttuminen sekä asetuksesta N:o 961/2010 ja asetuksesta N:o 267/2012 että päätöksestä 2010/413 merkitsee lisäksi yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista suhteessa yhteisöihin, joita koskevat SEUT 75 artiklan nojalla annetut toimet, joissa säädetään rajoittavista toimenpiteistä. Tässä yhteydessä päätöksen 2010/413 24 artiklan, asetuksen N:o 961/2010 36 artiklan ja asetuksen N:o 267/2012 46 artiklan säännökset eivät kantajan mukaan muodosta riittäviä oikeudellisia takeita, kun otetaan huomioon myös se, ettei neuvosto ole pannut niitä tehokkaasti täytäntöön.

202    Väite, jonka mukaan kyseisissä toimissa ei ole säädetty oikeudellisista takeista, ei perustu tosiseikkoihin. Kuten edellä 93 kohdassa on todettu, päätöksen 2010/413 24 artiklan 3 ja 4 kohtaan, asetuksen N:o 961/2010 36 artiklan 3 ja 4 kohtaan ja asetuksen N:o 267/2012 46 artiklan 3 ja 4 kohtaan sisältyy säännöksiä, joissa taataan sellaisten yhteisöjen puolustautumisoikeudet, joihin kohdistuu näiden säädösten nojalla toteutettuja rajoittavia toimenpiteitä, ja unionin tuomioistuimet valvovat lisäksi näiden oikeuksien kunnioittamista.

203    Tässä yhteydessä kysymys siitä, säädetäänkö päätöksessä 2010/413, asetuksessa N:o 961/2010 ja asetuksessa N:o 267/2012 SEUT 215 artiklan 3 kohdassa edellytetyistä oikeudellisista takeista, on erillinen kysymyksestä, joka koskee sitä, onko neuvosto pannut tehokkaasti täytäntöön kyseiset takeet, kun se on toteuttanut tiettyihin henkilöihin, yhteisöihin ja elimiin kohdistuvia rajoittavia toimenpiteitä. Tämän seurauksena väite, jonka mukaan mainittuja toimenpiteitä ei ole pantu tehokkaasti täytäntöön, on tehoton SEUT 215 artiklan 3 kohdan rikkomista ja siitä johtuvan yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista koskevan väitteen yhteydessä. Lisäksi päätöksessä 2010/413, asetuksessa N:o 961/2010 ja asetuksessa N:o 267/2012 säädettyjen oikeudellisten takeiden noudattamista kantajaan kohdistuvien rajoittavien toimenpiteiden toteuttamisen ja pysyttämisen yhteydessä on tutkittu edellä 76–117 kohdassa, eikä kantajan väitteiden tarkastelussa ilmennyt sellaisia lainvastaisuuksia, jotka oikeuttavat kumoamaan riidanalaiset toimet.

204    Edellä esitetystä ilmenee, että yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista koskeva väite on hylättävä, koska se perustuu virheelliseen tosiseikkoja koskevaan olettamaan, jonka mukaan päätöksessä 2010/413, asetuksessa N:o 961/2010 ja asetuksessa N:o 267/2012 ei ole säädetty oikeudellisista takeista.

205    Näin ollen on todettava, ettei neuvosto ole rikkonut SEUT 215 artiklan 3 kohtaa eikä loukannut yhdenvertaisen kohtelun periaatetta.

206    Edellä esitetyn perusteella ensimmäinen kanneperuste asiassa T-7/11 on hylättävä osittain tehottomana ja osittain perusteettomana.

 Kuudes kanneperuste asiassa T-7/11: asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 4 kohta on lainvastainen

207    Kantaja väittää asiassa T-7/11, että asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 4 kohta, jossa kielletään erityisten rahaliikenteen sanomanvälityspalveluiden tarjoaminen sellaisille henkilöille tai yhteisöille, joihin kohdistuu rajoittavia toimenpiteitä, on lainvastainen.

208    On todettava, ettei kantaja vaatinut 30.7.2012 jättämässään asetusta N:o 267/2012 koskevien vaatimustensa mukautuksessa kyseisen asetuksen 23 artiklan 4 kohdan kumoamista eikä muodollisesti esittänyt sen osalta SEUT 277 artiklassa tarkoitettua lainvastaisuusväitettä. Istunnossa kantaja täsmensi vedonneensa kyseiseen säännökseen vain havainnollistaakseen sitä, että asetuksella N:o 267/2012 otettiin käyttöön sellaisia yhteisöjä koskevia uusia rajoituksia, joihin kohdistuu rajoittavia toimenpiteitä.

209    Näissä olosuhteissa on todettava, että vaikka oletettaisiin, että asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 4 kohdan lainvastaisuutta koskeva kanneperuste olisi perusteltu, se ei voi johtaa kantajan esittämien vaatimusten hyväksymiseen.

210    Kuudes kanneperuste asiassa T-7/11 on tämän vuoksi hylättävä tehottomana.

211    Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että kanteet on hylättävä kokonaisuudessaan.

 Oikeudenkäyntikulut

212    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantaja on hävinnyt asian, se on neuvoston vaatimusten mukaisesti velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

213    Työjärjestyksen 87 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan jäsenvaltiot ja toimielimet, jotka ovat asiassa väliintulijoina, vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan. Näin ollen Ranskan tasavalta, Yhdistynyt kuningaskunta ja komissio vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (neljäs jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Asiat T-35/10 ja T-7/11 yhdistetään tuomion antamista varten.

2)      Kanteet hylätään.

3)      Bank Melli Iran vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Euroopan unionin neuvoston oikeudenkäyntikulut.

4)      Ranskan tasavalta, Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta ja Euroopan komissio vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Pelikánová Jürimäe Van der Woude

Julistettiin Luxemburgissa 6 päivänä syyskuuta 2013.

Allekirjoitukset

Sisällys

Asian tausta

Oikeudenkäyntimenettely ja asianosaisten ja muiden osapuolten vaatimukset

Oikeudellinen arviointi

Tutkittavaksi ottaminen

Kantajan vaatimusten mukauttamiset

Kaikkien myöhemmin annettavien asetusten tai päätösten, jotka täydentävät tai muuttavat jotakin suullisen käsittelyn päättymishetkellä voimassa olevaa riidanalaista tointa, kumoamista koskeva vaatimus

Asiakysymys

Kantajan mahdollisuus vedota perusoikeuksiin liittyvään suojeluun ja takeisiin

Ensimmäinen kanneperuste asiassa T-35/10 ja kolmas kanneperuste asiassa T‑7/11: perusteluvelvollisuuden laiminlyönti ja kantajan puolustautumisoikeuksien, kantajan tehokasta oikeussuojaa koskevan oikeuden, hyvän hallinnon ja luottamuksensuojan periaatteiden loukkaaminen sekä se, että neuvosto laiminlöi velvollisuuttaan tarkastella uudelleen toteutettuja rajoittavia toimenpiteitä esitettyjen huomautusten valossa

– Perusteluvelvollisuus

– Puolustautumisoikeuksien kunnioittamista koskevan periaatteen loukkaaminen

– Neuvoston uudelleentarkasteluun väitetysti vaikuttaneet virheet

– Se, ettei asetusta N:o 267/2012 ole annettu erikseen tiedoksi kantajalle

– Muut väitetyt laiminlyönnit ja loukkaamiset

Toinen kanneperuste asiassa T-35/10 ja neljäs kanneperuste asiassa T-7/11: arviointivirhe siltä osin kuin neuvosto katsoi, että kantaja osallistui ydinaseiden levittämiseen

Kolmas kanneperuste asiassa T-35/10: olennaisten menettelymääräysten rikkominen ja asetuksen N:o 1100/2009 oikeudellista perustaa koskeva oikeudellinen virhe; toinen kanneperuste asiassa T-7/11: päätöksen 2010/644 ja asetuksen N:o 961/2010 oikeudellista perustaa koskeva oikeudellinen virhe

Neljäs kanneperuste asiassa T-35/10 ja viides kanneperuste asiassa T-7/11: suhteellisuusperiaatteen ja kantajan omistusoikeuden loukkaaminen, joka johtuu siitä, ettei neuvosto ottanut huomioon Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvoston päätöslauselmia

Ensimmäinen kanneperuste asiassa T-7/11: SEUT 215 artiklan ja SEU 40 artiklan rikkominen sekä yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaaminen

Kuudes kanneperuste asiassa T-7/11: asetuksen N:o 267/2012 23 artiklan 4 kohta on lainvastainen

Oikeudenkäyntikulut

* Oikeudenkäyntikieli: englanti.