Asia T-139/09

Ranskan tasavalta

vastaan

Euroopan komissio

Valtiontuet – Hedelmä- ja vihannesala – Hedelmä- ja vihannesmarkkinoiden tukemiseksi Ranskassa toteutettavat ”kampanjasuunnitelmat” – Päätös, jolla tuki todetaan yhteismarkkinoille soveltumattomaksi – Valtiontuen käsite – Valtion varat – Julkisen laitoksen maksuilla ja tuottajaorganisaatioiden vapaaehtoisilla maksuilla toteutettu yhteisrahoitus – Väitteet, joita ei ole esitetty hallinnollisessa menettelyssä – Perusteluvelvollisuus

Tiivistelmä – Unionin yleisen tuomioistuimen tuomio (kuudes jaosto)

1.      Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet – Perustelut – Perusteluvelvollisuuden laajuus – Valtiontukia koskeva komission päätös

(EY 87 ja EY 253 artikla)

2.      Valtiontuki – Komission päätös, jolla valtiontuki todetaan yhteismarkkinoille soveltumattomaksi – Perusteluvelvollisuuden laajuus – Valtion varojen käsitteen arviointi silloin, kun toimenpiteet on rahoitettu sekä valtion maksamilla maksuilla että alan toimijoiden vapaaehtoisilla maksuilla

(EY 87 artikla)

3.      Valtiontuki – Komission päätös – Päätöksen lainmukaisuuden arviointi niiden tietojen perusteella, jotka olivat käytettävissä päätöksen tekemishetkellä – Jäsenvaltion velvollisuus tehdä yhteistyötä komission kanssa

(EY 87 artikla; neuvoston asetuksen N:o 659/1999 13 artiklan 1 kohta)

4.      Valtiontuki – Käsite – Valtion varoista myönnetty tuki

(EY 87 artikla)

5.      Valtiontuki – Käsite – Valtion varoista myönnetty tuki – Sekä valtion maksamilla maksuilla että alan toimijoiden vapaaehtoisilla maksuilla rahoitetut toimenpiteet – Merkityksellinen peruste – Se, missä laajuudessa viranomainen osallistuu alakohtaisilla osuuksilla rahoitettujen toimenpiteiden ja niiden rahoitustapojen määrittämiseen

(EY 87 artikla)

1.      Ks. tuomion teksti.

(ks. 37–39 kohta)

2.      Ks. tuomion teksti.

(ks. 41-46 kohta)

3.      Jäsenvaltio, joka on myöntänyt tai joka haluaa myöntää perustamissopimuksen määräyksistä poiketen tukea, on velvollinen tekemään komission kanssa sen menettelyn puitteissa, johon se ottaa osaa, yhteistyötä, jossa jäsenvaltion asiana on muun muassa toimittaa kaikki ne tiedot, joiden perusteella komissio voi tutkia, täyttyvätkö vaaditun poikkeuksen soveltamisedellytykset. Valtiontukipäätöksen lainmukaisuutta on siis arvioitava niiden tietojen perusteella, jotka komissiolla saattoi olla päätöstä tehdessään. Erityisesti siitä käy ilmi, että koska valtiontuen käsitettä sovelletaan objektiiviseen tilanteeseen, joka arvioidaan sen ajankohdan mukaan, jolloin komissio tekee päätöksensä, tuomioistuinvalvonnassa on otettava huomioon tuona päivänä tehdyt arvioinnit. Näin ollen silloin, jos asianomaiset osapuolet eivät ole esittäneet päinvastaisia tietoja, komissiolla on oikeus nojautua virheellisiinkin tietoihin, joita sen saatavilla on lopullista päätöstä tehtäessä, siltä osin kuin asianomaiset seikat ovat sisältyneet kehotukseen, jonka komissio on esittänyt jäsenvaltiolle tarvittavien tietojen toimittamisen.

EY 88 artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä annetun asetuksen N:o 659/1999 13 artiklan 1 kohdan säännöksistä seuraa, että komissio tekee sääntöjenvastaista tukea koskevan muodollisen tutkintamenettelyn päätteeksi päätöksen saatavilla olevien tietojen ja erityisesti niiden tietojen perusteella, jotka jäsenvaltio on toimittanut vastauksena komission tietojensaantipyyntöihin.

Jäsenvaltio ei voi kyseisessä asiayhteydessä – ja kun otetaan huomioon hallinnollisen menettelyn tehokkuusperiaate – kyseenalaistaa ensimmäistä kertaa vasta oikeudenkäyntivaiheessa kolmannen, jota asia koskee, hallinnollisen menettelyn aikana tosiseikoista esittämien sellaisten huomautusten sisältöä, jotka oli toimitettu kyseiselle jäsenvaltiolle.

(ks. 52, 53 ja 55 kohta)

4.      Ks. tuomion teksti.

(ks. 57-60 kohta)

5.      Kun määrätyn sektorin tiettyjen talouden toimijoiden hyväksi olemassa oleva tukijärjestelmä rahoitetaan kokonaan tai osittain viranomaisen näille talouden toimijoille määräämillä ja niiltä kantamilla maksuilla, kyseinen seikka ei ole itsessään riittävä peruste katsoa, että kyseessä ei ole EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu valtion myöntämä tuki.

Sen sijaan valtion varoiksi ei ole katsottu julkisen elimen yksistään kyseisestä toimenpiteestä hyötyviltä talouden toimijoilta keräämien maksujen avulla saatuja varoja, joita ei ole koskaan asetettu kansallisten viranomaisten käyttöön ja jotka on käytetty yksistään kyseisten talouden toimijoiden määrittämien toimien rahoittamiseen.

Näin ollen merkityksellinen peruste arvioitaessa julkisten varojen – siitä riippumatta, mistä ne ovat alun perin peräisin – olemassaoloa on se, missä laajuudessa viranomainen osallistuu kyseisten toimenpiteiden ja niiden rahoitustapojen määrittämiseen. Tätä periaatetta ei voida kyseenalaistaa yksistään sen seikan perusteella, että kyseisten talouden toimijoiden maksut, joilla on tarkoitus rahoittaa osittain kyseessä olevia toimenpiteitä, ovat ainoastaan vapaaehtoisia eivätkä pakollisia. Viranomainen saattaa nimittäin osallistua maksujen määrittämiseen merkittävästi jopa silloin, kun nämä maksut eivät ole pakollisia. 

Unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä on suorittaa viranomaisen roolista julkisen laitoksen maksuilla ja tuottajaorganisaatioiden vapaaehtoisilla maksuilla rahoitettujen toimenpiteiden määrittämisessä kokonaisarviointi, jossa ei ole mahdollista tehdä eroa toimenpiteiden rahoittamismuodon mukaan, koska julkiset ja yksityiset maksut yhdistyvät ja sekoittuvat toisiinsa toimintarahastossa.

Kun näiden toimenpiteiden ja niiden rahoituksen yksityiskohtaisten sääntöjen määrittely kuuluu valtion alaisuudessa toimivalle teollisuuden ja kaupan julkiselle laitokselle ja toimenpiteistä hyötyville toimijoille jää ainoastaan valta osallistua tai olla osallistumatta tähän laitoksen määrittelemään järjestelmään maksamalla viimeksi mainitun vahvistamat alan osuudet tai kieltäytymällä niiden maksamisesta, kyseiset toimenpiteet ovat EY 87 artiklan 1 artiklassa tarkoitettuja valtiontukia.

(ks. 61–64, 66 ja 88 kohta)