Asia T-308/06

Buffalo Milke Automotive Polishing Products, Inc.

vastaan

sisämarkkinoiden harmonisointivirasto (tavaramerkit ja mallit) (SMHV)

Yhteisön tavaramerkki – Väitemenettely – Hakemus kuviomerkin BUFFALO MILKE Automotive Polishing Products rekisteröimiseksi yhteisön tavaramerkiksi – Aikaisempi kansallinen kuviomerkki BÚFALO – Todisteiden esittäminen ensimmäisen kerran valituslautakunnassa – Asetuksen (EY) N:o 40/94 74 artiklan 2 kohtaan (josta on tullut asetuksen (EY) N:o 207/2009 76 artiklan 2 kohta) perustuva harkintavalta – Aikaisemman tavaramerkin tosiasiallinen käyttö – Asetuksen N:o 40/94 43 artiklan 2 ja 3 kohta (joista on tullut asetuksen N:o 207/2009 42 artiklan 2 ja 3 kohta)

Tuomion tiivistelmä

1.      Yhteisön tavaramerkki – Menettelysäännökset – Väitemenettely – Tosiseikat ja todisteet, joita ei ole esitetty väitteen tueksi tätä varten asetetussa määräajassa – Huomioon ottaminen – Valituslautakunnan harkintavalta – Säännöstä, jossa säädetään toisin, ei ole

(Neuvoston asetuksen N:o 40/94 74 artiklan 2 kohta; komission asetuksen N:o 2868/95 1 artiklan 22 säännön 2 kohta)

2.      Yhteisön tavaramerkki – Menettelysäännökset – Väitemenettely – Tosiseikat ja todisteet, joita ei ole esitetty väitteen tueksi tätä varten asetetussa määräajassa – Huomioon ottaminen –Edellytykset – Uusi seikka

(Neuvoston asetuksen N:o 40/94 74 artiklan 2 kohta; komission asetuksen N:o 2868/95 1 artiklan 22 säännön 2 kohta)

3.      Yhteisön tavaramerkki – Kolmansien huomautukset ja väite – Väitteen tutkiminen – Todisteet aikaisemman tavaramerkin käyttämisestä – Tosiasiallinen käyttö – Käsite – Arviointiperusteet

(Neuvoston asetuksen N:o 40/94 43 artiklan 2 ja 3 kohta)

1.      Yhteisön tavaramerkistä annetun asetuksen N:o 40/94 74 artiklan 2 kohdan sanamuodosta seuraa, että pääsäännön mukaan, ja ellei erikseen ole toisin säädetty, asian osapuolet voivat esittää tosiseikkoja ja todisteita niiden määräaikojen päättymisen jälkeen, jotka niiden esittämiselle on asetettu mainitun asetuksen säännöksillä, eikä sisämarkkinoiden harmonisointivirastoa (tavaramerkit ja mallit) ole millään tavoin kielletty ottamasta huomioon tosiseikkoja tai todisteita, joihin on vedottu tai jotka on esitetty tällä tavalla liian myöhään.

Sitä vastoin kyseisen säännöksen sanamuodosta käy yhtä selvästi ilmi, että tosiseikkoihin vetoaminen tai todisteiden esittäminen liian myöhään ei anna osapuolelle, joka toimii näin, ehdotonta oikeutta siihen, että virasto ottaa tällaiset tosiseikat tai todisteet huomioon. Niiden huomioon ottaminen on perusteltua erityisesti silloin, kun viraston on ratkaistava asia väitemenettelyssä ja kun se katsoo, että yhtäältä liian myöhään esitetyt seikat ovat ensi arviolta mahdollisesti todella merkityksellisiä sen käsiteltävänä olevan väitteen ratkaisun kannalta ja että toisaalta menettelyvaihe, jossa tällainen liian myöhäinen esittäminen tapahtuu, ja tähän liittyvät olosuhteet eivät ole esteenä niiden huomioon ottamiselle.

Viraston menettelyn asianosaisten mahdollisuuden esittää tosiseikkoja ja todisteita tätä varten asetettujen määräaikojen päättymisen jälkeen edellytyksenä on, ettei toisin ole säädetty. Vain tämän edellytyksen täyttyessä virastolla on toimivalta arvioida sitä, otetaanko myöhässä esitetyt tosiseikat ja todisteet huomioon, ja unionin tuomioistuin on asetuksen N:o 40/94 74 artiklan 2 kohtaa tulkitessaan katsonut, että virastolla on tällainen toimivalta.

Käyttäessään ilmaisua ”ellei toisin ole säädetty” sellaisten säännösten yhteydessä, jotka mahdollisesti rajoittavat virastolle asetuksen N:o 40/94 74 artiklan 2 kohdassa myönnettyä harkintavaltaa, yhteisöjen tuomioistuin ei asiassa C-29/05 P, SMHV vastaan Kaul, 13.3.2007 antamassaan tuomiossa todennut nimenomaisesti, mitä asetuksen N:o 40/94 säännöksiä tarkoitetaan. Se ei myöskään tarkentanut, tarkoittaako tämä ilmaisu myös asetuksen N:o 40/94 täytäntöönpanosta annettua asetusta N:o 2868/95 ja erityisesti asetuksen N:o 2868/95 22 säännön 2 kohtaa.

On todettava, että koska komissio antoi asetuksen N:o 2868/95 asetuksen N:o 40/94 140 artiklan nojalla, sen säännöksiä on tulkittava viimeksi mainitun asetuksen mukaisesti.

Näin ollen väitteet siitä, että valituslautakunnalla oli asetuksen N:o 2868/95 22 säännön 2 kohdan nojalla velvollisuus hylätä myöhässä esitetyt asiakirjat voimatta soveltaa asetuksen N:o 40/94 74 artiklan 2 kohtaa, merkitsisivät sitä, että vedottaisiin täytäntöönpanoasetuksen säännön sellaiseen tulkintaan, joka on ilmeisessä ristiriidassa yleisasetuksen selvän sanamuodon kanssa.

Lisäksi turvata mahdollisuus hyväksyä täydentäviä todisteita on asiassa SMHV vastaan Kaul annetun tuomion mukaista. Asiassa, jossa tämä tuomio annettiin, unionin tuomioistuin perusteli myöhästyneiden todisteiden hyväksymistä oikeusvarmuuden ja hyvän oikeudenkäytön periaatteilla, joiden mukaan väitteen aineellisen tutkimisen on oltava mahdollisimman täydellistä, jotta vältetään sellaisten tavaramerkkien rekisteröinti, jotka voidaan myöhemmin julistaa mitättömiksi. Näillä periaatteilla voi siis olla etusija prosessiekonomian periaatteeseen, johon perustuu välttämättömyys noudattaa määräaikoja, nähden, jos se on perusteltua käsiteltävässä asiassa vallitsevat seikat huomioon ottaen.

Tästä seuraa, ettei asetuksen N:o 2868/95 22 säännön 2 kohtaa voida katsoa ”säännökseksi, jossa säädetään toisin” asiassa SMHV vastaan Kaul tarkoitetulla tavalla.

(ks. 22–24 ja 31–36 kohta)

2.      Unionin yleinen tuomioistuin on tosin jo katsonut, että yhteisön tavaramerkistä annetun asetuksen N:o 40/94 43 artiklan 2 ja 3 kohdassa, sellaisina kuin ne on pantu täytäntöön asetuksen N:o 40/94 täytäntöönpanosta annetun asetuksen N:o 2868/95 22 säännön 1 kohdalla, sellaisena kuin asetusta N:o 2868/95 sovellettiin ennen sen muuttamista asetuksella N:o 1041/2005, minkä muutoksen jälkeen siitä tuli saman asetuksen 22 säännön 2 kohta, säädetään, että aikaisemman tavaramerkin käyttöä koskevien todisteiden esittämisestä tätä varten asetetun määräajan päättymisen jälkeen seuraa pääsääntöisesti, että väite hylätään eikä sisämarkkinoiden harmonisointivirastolla (tavaramerkit ja mallit) ole tältä osin harkintavaltaa.

Unionin yleinen tuomioistuin on kuitenkin myös todennut, että asetuksen N:o 2868/95 22 säännön 2 kohdan toista virkettä ei voida tulkita siten, ettei sen mukaan olisi mahdollista ottaa uusien seikkojen vuoksi huomioon lisätodisteita, vaikka ne toimitetaan vasta kyseisen määräajan päättymisen jälkeen.

Vaikka myöhässä esitettyjen käyttöä koskevien todisteiden hyväksymisen pitäisi edellyttää ”uuden seikan” ilmenemistä, on olemassa päteviä syitä näiden todisteiden hyväksymisen puolesta, kun ”uusi seikka” on väiteosaston päätös, kuten asiassa T-86/05, CORPO livre, 12.12.2007 annetussa tuomiossa. Niissä tapauksissa, joissa väitteentekijä toimittaa määräajassa merkityksellisiä alkuperäisiä todisteita ja katsoo vilpittömässä mielessä, että ne ovat riittäviä tukemaan sen väitteitä, ja saa tietää vasta väiteosaston päätöksestä, ettei näitä todisteita katsota riittäviksi, ei ole mitään pätevää syytä estää alkuperäisten todisteiden sisällön vahvistamista tai selventämistä täydentävillä todisteilla, kun väitteentekijä pyytää valituslautakuntaa tutkimaan asian kokonaisuudessaan uudelleen.

Väite, jonka mukaan väitteentekijöillä, joilla on todistustaakka ja joiden on täytettävä se, on yleensä menettelyn alusta alkaen mahdollisuus esittää täydentäviä todisteita huomautustensa yhteydessä, ei ole vakuuttava. Määritelmän mukaisesti kaikissa tapauksissa, joissa todisteita on esitetty myöhässä, on kyse alun perin asetetun määräajan noudattamatta jättämisestä. Jos pelkästään se seikka, ettei määräaikaa ole noudatettu, riittäisi sulkemaan pois mahdollisuuden toimittaa täydentäviä todisteita, asetuksen N:o 40/94 74 artiklan 2 kohtaa ei koskaan sovellettaisi eikä sillä siis olisi merkitystä.

(ks. 37–41 kohta)

3.      Tavaramerkin käyttö on tosiasiallista silloin, kun sitä käytetään sen keskeisen tehtävän – jona on sen takaaminen, että niillä tavaroilla tai palveluilla, joita varten tavaramerkki on rekisteröity, on tietty alkuperä – mukaisesti luomaan tai säilyttämään markkinat näille tavaroille ja palveluille ja kun käyttö ei ole pelkästään näennäistä käyttöä, jolla ainoastaan pyritään säilyttämään tavaramerkin tuottamat oikeudet. Tältä osin tavaramerkin tosiasiallista käyttöä koskeva ehto edellyttää, että merkkiä – sellaisena kuin se on asianomaisella alueella suojattuna – käytetään julkisesti ja ulospäin.

Tavaramerkin käytön tosiasiallisuuden arvioinnin on perustuttava kaikkiin niihin tosiseikkoihin ja olosuhteisiin, joiden avulla voidaan osoittaa tavaramerkkiä todella kaupallisesti hyödynnettävän; tällaisia ovat eritoten sellaiset käyttötavat, joita voidaan pitää kyseisellä talouden alalla perusteltuina markkinaosuuksien säilyttämiseksi tai luomiseksi tavaroille tai palveluille, joita tavaramerkillä suojataan, näiden tavaroiden tai palvelujen luonne, kyseessä olevien markkinoiden ominaispiirteet sekä tavaramerkin käytön laajuus ja taajuus.

Aikaisemman tavaramerkin käytön laajuudessa on otettava etenkin huomioon yhtäältä kaikkien käyttöä merkitsevien toimien kaupallinen määrä ja toisaalta sen ajanjakson pituus, jonka aikana käyttöä merkitsevät toimet on suoritettu, ja kyseisten toimien taajuus.

Sen ratkaiseminen, onko käyttö määrällisesti riittävää markkinaosuuksien säilyttämiseksi tai luomiseksi tavaroille tai palveluille, joita tavaramerkillä suojataan, riippuu siis useista tekijöistä ja tapauskohtaisesta harkinnasta. Harkinnassa voidaan ottaa huomioon muun muassa tavaroiden tai palvelujen ominaispiirteet, käytön taajuus tai säännöllisyys, se seikka, käytetäänkö tavaramerkkiä sen haltijan kaikkien samanlaisten tavaroiden tai palvelujen myynnissä vai ainoastaan eräiden tavaroiden tai palvelujen myynnissä, sekä vielä tavaramerkin käyttöä koskeva näyttö, jonka esittäminen kuuluu sen haltijalle.

Sen tutkimiseksi, onko aikaisempaa tavaramerkkiä käytetty tosiasiallisesti, on suoritettava kokonaisarviointi, jossa otetaan huomioon kaikki käsiteltävän tapauksen kannalta merkitykselliset tekijät. Arviointi merkitsee huomioon otettavien tekijöiden tiettyä keskinäistä riippuvuutta. Näin ollen kyseessä olevalla tavaramerkillä varustettujen tavaroiden myynnin vähäisen määrän saattaa korvata kyseisen tavaramerkin käytön voimakkuus tai tietty ajallinen jatkuvuus, ja päinvastoin. Lisäksi kertynyttä liikevaihtoa ja aikaisemmalla tavaramerkillä varustettujen tavaroiden myynnin määrää ei voida arvioida absoluuttisesti, vaan suhteessa muihin merkityksellisiin tekijöihin, kuten tavaramerkkiä käyttävän yrityksen kaupallisen toiminnan määrään, tuotanto‑ tai myyntikapasiteettiin taikka erikoistumisen asteeseen sekä tavaroiden tai palvelujen ominaispiirteisiin kyseessä olevilla markkinoilla. Tästä syystä ei ole välttämätöntä, että aikaisemman tavaramerkin käytön olisi aina oltava määrällisesti huomattavaa, jotta käyttöä voitaisiin pitää tosiasiallisena.

Lisäksi tavaramerkin tosiasiallista käyttöä ei voida näyttää toteen todennäköisyyksillä tai olettamilla, vaan näytön on perustuttava konkreettisiin ja objektiivisiin seikkoihin, jotka todistavat tavaramerkin todellisesta ja riittävästä käytöstä asianomaisilla markkinoilla.

(ks. 47–52 kohta)