Language of document : ECLI:EU:T:2020:89

UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto)

10 päivänä maaliskuuta 2020 (*)

Kalastus – Meren elollisten luonnonvarojen säilyttäminen – Asetus (EU) 2018/120 – Meribassin (Dicentrarchus labrax) kalastusta koskevat toimenpiteet – Yhdistyksen nostama kumoamiskanne – SEUT 263 artikla – Sääntelytoimi, joka ei edellytä täytäntöönpanotoimenpiteitä – Yhdistyksen jäseniä suoraan koskeva toimi – Tutkittavaksi ottaminen – Unionin toimivalta säännellä virkistyskalastusta – Oikeusvarmuus – Luottamuksensuoja – Yhdenvertainen kohtelu – Syrjintäkiellon periaate – Oikeasuhteisuus – Ennalta varautumisen periaate – Yhdistymis- ja elinkeinovapaus

Asiassa T‑251/18,

International Forum for Sustainable Underwater Activities (IFSUA),  kotipaikka Barcelona (Espanja), edustajinaan asianajajat T. Gui Mori ja R. Agut Jubert,

kantajana,

vastaan

Euroopan unionin neuvosto, asiamiehinään F. Naert ja P. Plaza García,

vastaajana,

jota tukee

Euroopan komissio,  asiamiehinään M. Morales Puerta, F. Moro ja A. Stobiecka-Kuik,

väliintulijana,

jossa on kyse SEUT 263 artiklaan perustuvasta unionin vesillä ja unionin kalastusaluksiin tietyillä unionin ulkopuolisilla vesillä sovellettavien tiettyjen kalakantojen ja kalakantaryhmien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2018 sekä asetuksen (EU) 2017/127 muuttamisesta 23.1.2018 annetun neuvoston asetuksen (EU) 2018/120 (EUVL 2018, L 27, s. 1) osittaista kumoamista koskevasta vaatimuksesta,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto),

toimien kokoonpanossa: tuomarit V. Valančius, joka hoitaa jaoston puheenjohtajan tehtäviä, P. Nihoul (esittelevä tuomari) ja J. Svenningsen,

kirjaaja: johtava hallintovirkamies J. Palacio González,

ottaen huomioon asian käsittelyn kirjallisessa vaiheessa ja 16.10.2019 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

 Asian tausta

1        Kantajana oleva International Forum for Sustainable Underwater Activities (IFSUA) on Espanjan oikeuden mukaan perustettu voittoa tavoittelematon yhdistys, johon kuuluu kolmisenkymmentä Euroopan unionin eri jäsenvaltioissa toimivaa yksikköä. Nämä yksiköt muodostuvat yhtäältä urheiluliitoista, ‑yhdistyksistä ja ‑kerhoista, jotka toimivat merenalaisten toimintojen ja virkistysmerikalastuksen alalla, ja toisaalta yrityksistä, jotka valmistavat tai myyvät merenalaiseen kalastukseen liittyviä tarvikkeita.

2        Kantajan tehtävänä on puolustaa jäsentensä etuja vedenalaisten toimintojen harjoittamisen yhteydessä meriympäristössä. Sen tavoitteena on myös vaikuttaa jäsentensä tietojen ja kokemusten avulla kansallisiin ja kansainvälisiin säännöstöihin, jotka koskevat meriympäristön kestävää käyttöä. Se on lisäksi Kansainvälisen merentutkimusneuvoston (ICES) virkistyskalastuksen arviointityöryhmän pysyvä jäsen. Viimeksi mainittu on luonteeltaan tieteellinen ja tekninen, ja se antaa arviointeja kalalajeista, lajiryhmistä ja kalastusalueista. Se antaa pääasiallisesti biologisiin perusteisiin perustuvia lausuntoja ja esittää saaliskiintiöitä tai käytettäviä teknisiä toimenpiteitä koskevia suosituksia.

3        Euroopan unionin neuvosto vahvistaa ja jakaa vuosittain kalastusmahdollisuudet SEUT 43 artiklan 3 kohdassa ja yhteisestä kalastuspolitiikasta, neuvoston asetusten (EY) N:o 1954/2003 ja (EY) N:o 1224/2009 muuttamisesta sekä neuvoston asetusten (EY) N:o 2371/2002 ja (EY) N:o 639/2004 ja neuvoston päätöksen 2004/585/EY kumoamisesta 11.12.2013 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 1380/2013 (EUVL 2013, L 354, s. 22; jäljempänä YKP-asetus) määritettyjen yksityiskohtaisten säännösten perusteella.

4        Neuvosto antoi 23.1.2018 unionin vesillä ja unionin kalastusaluksiin tietyillä unionin ulkopuolisilla vesillä sovellettavien tiettyjen kalakantojen ja kalakantaryhmien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2018 sekä asetuksen (EU) 2017/127 muuttamisesta asetuksen (EU) 2018/120 (EUVL 2018, L 27, s. 1; jäljempänä riidanalainen asetus).

5        Riidanalaisen asetuksen 2 artiklan 2 kohdassa, joka koskee mainitun asetuksen soveltamisalaa, säädetään, että mainittua asetusta sovelletaan virkistyskalastukseen, jos se mainitaan nimenomaisesti asiaa koskevissa säännöksissä.

6        Riidanalaisen asetuksen 3 artiklan b alakohdassa määritellään virkistyskalastuksella tarkoitettavan ”muuta kuin kaupallista kalastustoimintaa, jossa meren elollisia vesiluonnonvaroja hyödynnetään virkistys-, matkailu- tai urheilutarkoituksiin”.

7        Riidanalaisen asetuksen 9 artiklan 1–3 kohdassa säädetään meribassin kaupalliseen kalastukseen sovellettavista toimenpiteistä.

8        Riidanalaisen asetuksen 9 artiklan 4 ja 5 kohdassa säännellään meribassin virkistyskalastusta kahdella alueella.

9        Edellä 8 kohdassa tarkoitetuttu pohjoisessa sijaitseva ensimmäinen alue sisältää ICESin yksilöimät ja määrittelemät tilastolliset alueet (jäljempänä ICES-alueet), jotka ovat ICES-alueet 4b, 4c ja 7a–7k, joihin kuuluvat keskinen ja eteläinen Pohjanmeri, Irlanninmeri, merialue Irlannista länteen, Porcupinematalikko, Englannin kanaali, Bristolin kanaali, Kelttienmeri ja merialue Irlannista lounaaseen (jäljempänä ensimmäinen alue).

10      Riidanalaisen asetuksen 9 artiklan 4 kohdan mukaan ensimmäisellä alueella sallitaan meribassin osalta virkistyskalastuksena ainoastaan pyydystä ja päästä ‑kalastus. Siten virkistyskalastajilta kielletään kyseisellä alueella pyydetyn meribassin pitäminen aluksella, siirtäminen, jälleenlaivaus ja aluksesta purkaminen.

11      Edellä 8 kohdassa tarkoitettu lännessä sijaitseva toinen alue kattaa ICES-alueet 8a ja 8b, joihin kuuluu osa Biskajanlahtea (jäljempänä toinen alue).

12      Toisella alueella virkistyskalastajat voivat pitää hallussaan meribassia, mutta riidanalaisen asetuksen 9 artiklan 5 kohdan mukaan yksilöiden määrä on rajattu kalastajaa kohden enintään kolmeen meribassiyksilöön päivässä.

 Oikeudenkäynti ja asianosaisten ja muiden osapuolten vaatimukset

13      Kantaja nosti käsiteltävänä olevan kanteen unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 23.4.2018 toimittamallaan kannekirjelmällä.

14      Kantaja teki 7.6.2018 erillisellä asiakirjalla välitoimihakemuksen riidanalaisen asetuksen 2 artiklan 2 kohdan ja 9 artiklan 4 ja 5 kohdan täytäntöönpanon lykkäämiseksi. Unionin yleisen tuomioistuimen presidentti hylkäsi välitoimihakemuksen 20.8.2018 antamallaan määräyksellä IFSUA v. neuvosto (T‑251/18 R, ei julkaistu, EU:T:2018:516) ja määräsi, että oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin.

15      Euroopan komissio toimitti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 10.8.2018 asiakirjan, jossa se pyysi saada osallistua oikeudenkäyntiin tukeakseen neuvoston vaatimuksia. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ensimmäisen jaoston puheenjohtaja hyväksyi tämän väliintulohakemuksen 17.9.2018 antamallaan määräyksellä. Väliintulija toimitti kirjelmänsä ja asianosaiset toimittivat kyseistä kirjelmää koskevat huomautuksensa asetetuissa määräajoissa.

16      Unionin yleinen tuomioistuin esitti työjärjestyksensä 89 artiklan 3 kohdan mukaisena prosessinjohtotoimena kirjallisia kysymyksiä kantajalle ja kehotti muita osapuolia esittämään huomatuksensa kantajan vastauksista.

17      Asianosaisten lausumat kuultiin 16.10.2019 pidetyssä istunnossa.

18      Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa riidanalaisen asetuksen 2 artiklan 2 kohdan ja 9 artiklan 4 ja 5 kohdan

–        kumoaa mainitun asetuksen näitä säännöksiä koskevat perustelukappaleet.

19      Kantaja on väliintulokirjelmästä esittämissään huomautuksissa luopunut riidanalaisen asetuksen 2 artiklan 2 kohdan riitauttamisesta.

20      Kantaja on täsmentänyt istunnossa, että kanne ei ollut kohdistettu riidanalaisen asetuksen perustelukappaleisiin, toisin kuin kannekirjelmän ensimmäisen sivun toisessa kohdassa ilmoitettiin, mikä on kirjattu istunnon pöytäkirjaan.

21      Neuvosto vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        jättää kanteen osittain tutkimatta ja muilta osin hylkää sen perusteettomana

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

22      Komissio vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

–        jättää kanteen tutkimatta tai hylkää sen perusteettomana

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

 Oikeudellinen arviointi

23      Aluksi on todettava, että kantaja on unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyssä menettelyssä luopunut vaatimuksistaan, jotka koskivat yhtäältä riidanalaisen asetuksen 2 artiklan 2 kohtaa ja toisaalta riidanalaisen asetuksen perustelukappaleita, jotka liittyivät sen 2 artiklan 2 kohtaan ja sen 9 artiklan 4 ja 5 kohtaan, joten näistä vaatimuksista ei ole tarpeen lausua.

 Tutkittavaksi ottaminen

 Riidanalaisten säännösten erotettavissa oleva luonne

24      Komission mukaan kanne on jätettävä tutkimatta siltä osin kuin koskee riidanalaisen asetuksen osittaista kumoamista. Toisin kuin oikeuskäytännössä vaaditaan, mainitun asetuksen 9 artiklan 4 ja 5 kohta, joiden kumoamista kantaja vaatii (jäljempänä riidanalaiset säännökset), eivät ole erotettavissa muusta riidanalaisesta asetuksesta.

25      Vaikka komissio ei väliintulijana voi työjärjestyksen 142 artiklan 3 kohdan mukaisesti esittää omasta aloitteestaan oikeudenkäyntiväitettä (ks. vastaavasti tuomio 20.6.2019, a&o hostel and hotel Berlin v. komissio, T‑578/17, ei julkaistu, EU:T:2019:437, 36 kohta), unionin yleisen tuomioistuimen on joka tapauksessa tutkittava kyseessä oleva kysymys, koska kanteen tutkittavaksi ottaminen on yleiseen järjestykseen liittyvä peruste (ks. vastaavasti määräys 25.1.2017, Internacional de Productos Metálicos v. komissio, T‑217/16, ei julkaistu, EU:T:2017:37, 24 kohta ja tuomio 20.6.2019, a&o hostel and hotel Berlin v. komissio, T‑578/17, ei julkaistu, EU:T:2019:437, 36 kohta).

26      Tästä on muistutettava, että unionin oikeuden toimen osittainen kumoaminen on mahdollista vain silloin, kun ne osat, joiden kumoamista on vaadittu, ovat sellaisia, että ne voidaan erottaa toimen muista osista. Tämä edellytys ei täyty, jos unionin toimen osittaisella kumoamisella muutetaan sen pääsisältöä (ks. tuomio 27.6.2006, parlamentti v. neuvosto, C‑540/03, EU:C:2006:429, 27 ja 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

27      Nyt käsiteltävässä asiassa riidanalaiset säännökset koskevat erityistä kohdetta eli meribassin virkistyskalastusta tietyillä alueilla, ja ne eroavat tältä osin muista riidanalaisen asetuksen säännöksistä, erityisesti kyseisen asetuksen 9 artiklan 1–3 kohtaan sisältyvistä kyseisen kalan kaupallista kalastusta koskevista säännöksistä, vaikka viimeksi mainitut säännökset koskevatkin samoja maantieteellisiä alueita.

28      Toisin sanoen kantajan vaatimalla riidanalaisten säännösten kumoamisella ei olisi vaikutusta – jos unionin yleinen tuomioistuin hyväksyisi tämän vaatimuksen – riidanalaisen asetuksen sellaisten muiden säännösten sisältöön, joita tämä vaatimus ei koske, erityisesti kyseisen asetuksen 9 artiklan 1–3 kohtaan, koska meribassin kaupalliselle kalastukselle asetetut rajoitukset, joista viimeksi mainituissa säännöksissä on kyse, eivät ole sen kohteena.

29      Näin ollen on katsottava, että riidanalaiset säännökset ovat erotettavissa riidanalaisen asetuksen muista säännöksistä ja että mainitun asetuksen osittaista kumoamista koskeva vaatimus on otettava tutkittavaksi.

 Asiavaltuus

30      Neuvoston ja komission mukaan kanne on jätettävä tutkimatta, koska kantaja ei täytä SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa määrättyjä edellytyksiä luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön kanteen nostamiselle.

31      Aluksi on muistutettava, että SEUT 263 artiklan neljännen kohdan mukaan ”luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö voi ensimmäisessä ja toisessa kohdassa määrätyin edellytyksin nostaa kanteen hänelle osoitetusta säädöksestä tai säädöksestä, joka koskee häntä suoraan ja erikseen, sekä sääntelytoimesta, joka koskee häntä suoraan ja joka ei edellytä täytäntöönpanotoimenpiteitä”.

32      Kantaja väittää, että sen tilanne vastaa SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa kuvattua viimeistä tilannetta, koska sen mukaan riidanalaiset säännökset ovat luonteeltaan sääntelytoimia, jotka eivät edellytä täytäntöönpanotoimenpiteitä ja jotka koskevat suoraan sen jäseniä.

33      Tältä osin on ensinnäkin todettava, että – kuten kaikki riita-asian osapuolet ovat tunnustaneet – riidanalaiset säännökset ovat luonteeltaan SEUT 263 artiklan neljännen kohdan viimeisessä lauseessa tarkoitettuja sääntelytoimia.

34      Tässä määräyksessä tarkoitettu sääntelytoimen käsite on ymmärrettävä siten, että sillä tarkoitetaan kaikkia yleisesti sovellettavia toimia, lukuun ottamatta lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttyjä toimia (tuomio 3.10.2013, Inuit Tapiriit Kanatami ym. v. parlamentti ja neuvosto, C‑583/11 P, EU:C:2013:625, 60 ja 61 kohta).

35      Riidanalaiset säännökset ovat yhtäältä lisäksi yleisesti sovellettavia, koska niitä sovelletaan objektiivisesti määriteltyihin tilanteisiin ja niiden oikeusvaikutukset kohdistuvat yleisesti ja abstraktisti määriteltyyn henkilöryhmään.

36      Toisaalta riidanalaiset säännökset eivät ole luonteeltaan lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttyjä toimia, koska ne perustuvat sen riidanalaisen asetuksen tavoin, johon ne sisältyvät, SEUT 43 artiklan 3 kohtaan ja neuvosto on hyväksynyt ne komission ehdotuksesta ilman Euroopan parlamentin myötävaikutusta menettelyssä, joka ei ole lainsäädäntömenettely (määräys 10.2.2017, Acerga v. neuvosto, T‑153/16, ei julkaistu, EU:T:2017:73, 33 kohta).

37      Toiseksi on todettava riita-asian osapuolten tavoin, että riidanalaisissa säännöksissä itsessään vahvistetaan meribassin virkistyskalastukseen sovellettavat rajoitukset kahdella kyseessä olevalla alueella ja niillä on siten oikeusvaikutuksia muun muassa virkistyskalastajiin ilman, että tarvitaan täytäntöönpanotoimia unionin tai jäsenvaltioiden tasolla.

38      Kolmanneksi riidanalaiset säännökset vaikuttavat suoraan kantajan tiettyihin jäseniin eli ensinnäkin Fédération nautique de pêche sportive en apnéehen (FNPSA), toiseksi Fédération de la chasse sous-marine passioniin (FCSMP) ja kolmanneksi Emerald Water Normandie Spearfishingiin.

39      FNPSA on Pauhun (Pyrénées-Atlantiques, Ranska) sijoittautunut voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka tavoitteena on sen perussäännön mukaisesti sukelluskalastuksen organisointi ja kehittäminen sekä meriympäristön tarkkailu, tuntemus, puolustaminen ja parantaminen. Tämän yhdistyksen jäseniä ovat yhteisöt ja luonnolliset henkilöt, joilla on lupa harjoittaa sukelluskalastusta. FNPSAan jäseniin kuuluu siten henkilöitä, jotka harjoittavat merenalaista kalastusta.

40      FCSMP puolestaan on Ollioulesiin (Var, Ranska) sijoittautunut voittoa tavoitteleman yhdistys, jonka jäseniä ovat vedenalaista kalastusta harjoittavat kalastajat, kuten sen perussäännöissä todetaan. Sen tavoitteena on erityisesti merenalaisen virkistyskalastuksen kestävyyden puolustaminen kulttuuri- ja urheiluperintönä, sen harjoittamisvapaus mahdollisimman suurelle joukolle ihmisiä, erityisesti nuorille, ja yhdenvertainen kohtelu muiden kalastuslajien kanssa.

41      Emerald Water Normandie Spearfishing puolestaan on yhdistys, jonka tavoitteena on merenalaisen jahdin edistäminen paikallisesti ja alueellisesti sekä kansallisesti tiedotuskampanjan muodossa kaikenlaisten tiedotusvälineiden kautta, sekä kilpailujen ja tapahtumien järjestämisen ja kaikenlaisten muiden käytettävissä olevien laillisten keinojen avulla. Se on sijoittautunut Havreen (Seine-Maritime, Ranska) ja sen aktiivijäseniä ovat vähintään 16-vuotiaat henkilöt, jotka ovat esittäneet lääkärintodistuksen soveltuvuudestaan vapaasukellukseen ja vedenalaiseen jahtiin.

42      Komissio väittää, että näiden kolmen yhdistyksen jäsenkalastajat eivät toimi aktiivisesti riidanalaisten säännösten kohteena olevilla maantieteellisillä alueilla, minkä vuoksi kanne on sen mukaan jätettävä tutkimatta.

43      Tältä osin on muistutettava, että – kuten edellä 8–11 kohdassa todetaan – riidanalaiset säännökset koskevat meribassin virkistyskalastusta kahdella määritellyllä maantieteellisellä alueella eli yhtäältä ensimmäisellä alueella ja toisaalta toisella alueella.

44      Nyt käsiteltävässä asiassa kantaja on toimittanut kolmen kyseessä olevan yhdistyksen puolesta niiden puheenjohtajien allekirjoittaman todistuksen, jolla varmennetaan, että niiden jäsenet toimivat aktiivisesti ensimmäisellä alueella, jolla he harjoittajat merenalaista kalastusta. Neuvosto ei ole kiistänyt tätä tietoa. Näin ollen näiden yhdistysten toimittamien asiakirjojen tarkastelun jälkeen voidaan katsoa, että tutkittavaksi ottamisen edellytys täyttyy tähän alueeseen sovellettavien säännösten osalta.

45      Kantaja on lisäksi ilmoittanut unionin yleisen tuomioistuimen kirjallisiin kysymyksiin antamissaan vastauksissa, että yksi sen yhdistyksistä eli FNPSA, on järjestänyt toisella alueella vuoden 2018 merenalaisen kalastuksen Ranskan mestaruuskilpailun, joten tutkittavaksi ottamisen edellytys täyttyy myös tämän alueen osalta.

46      Kantaja on samoin esittänyt istunnossa FNPSA:n puheenjohtajan ilmoituksen ja todennut, että riidanalaisten säännösten mukaan meribassin pyynti toisella alueella oli rajattu kolmeen yksilöön vuoden 2018 mestaruuskilpailujen aikana.

47      FNPSA:n puheenjohtaja selittää tässä ilmoituksessa lisäksi, että riidanalaisten säännösten voimaantulo on aiheuttanut ilmoittautumismäärän pienentymisen kyseisen yhdistyksen järjestämiin kilpailuihin erityisesti toisella alueella.

48      Neuvosto ja komissio väittävät, että kyseessä olevaa ilmoitusta ei voida ottaa huomioon, koska se on toimitettu myöhässä.

49      Tältä osin on todettava, että riidanalaisten säännösten vaikutus FNPSA:n järjestämien kilpailujen ilmoittautujalukumäärään on ilmennyt asteittain riidanalaisten säännösten voimaantulon jälkeen, mikä selittää sen, että kantaja ei ole voinut todeta tätä ilmiötä ennen istuntoa, ja tämä on siten voitu saattaa unionin yleisen tuomioistuimen tietoon vasta istunnon kuluessa.

50      Näistä syistä kantajan istunnossa esittämä ilmoitus on otettava tutkittavaksi työjärjestyksen 85 artiklan 3 kohdan mukaisesti; se koskee uusien asiakirjojen toimittamista unionin yleiselle tuomioistuimelle.

51      Näiden seikkojen perusteella unionin yleinen tuomioistuin toteaa yhtäältä, että kolmeen yksikköön, joiden tilannetta on tutkittu edellä, kuuluu jäseniä, jotka harjoittavat virkistyskalastusta tai järjestävät kalastuskilpailuja alueilla, joita riidanalaiset säännökset koskevat, ja toisaalta, että mainitut säännökset vaikuttavat kyseessä olevien yksiköiden ja kalastajien oikeudelliseen tilanteeseen suoraan, koska niiden toiminnan harjoittamiseen kohdistuu niissä säädettyjä rajoituksia.

52      Tältä osin on muistutettava, että yhdistykset voivat nostaa kanteen unionin tuomioistuimessa, kun niiden jäsenet täyttävät osaltaan SEUT 263 artiklassa määrätyt tutkittavaksi ottamisen edellytykset (ks. vastaavasti tuomio 15.9.2016, Molinos Río de la Plata ym. v. neuvosto, T‑112/14-T‑116/14 ja T‑119/14, ei julkaistu, EU:T:2016:509, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

53      Siten nämä säännökset koskevat suoraan kantajaa, joka koostuu yksiköistä, joihin ovat liittyneet kalastajat, joita riidanalaiset säännökset koskevat.

54      Edellä esitetyn perusteella on katsottava, että kanne on otettava tutkittavaksi.

 Asiakysymys

55      Kantaja esittää kanteensa tueksi neljä kanneperustetta, jotka koskevat

–        unionin puuttuvaa toimivaltaa toimia virkistyskalastuksen alalla riidanalaisten säännösten avulla

–        oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteiden loukkaamista

–        yhdenvertaisen kohtelun ja syrjintäkiellon periaatteiden loukkaamista

–        suhteellisuusperiaatteen sekä yhdistymisvapauden ja elinkeinovapauden loukkaamista.

56      Kolmas ja neljäs kanneperuste koskevat yksinomaan riidanalaisen asetuksen 9 artiklan 4 kohtaa.

 Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu unionin puuttuvaan toimivaltaan

57      Kantaja väittää, että unionilla ei ollut toimivaltaa säännellä meribassin virkistyskalastusta riidanalaisissa säännöksissä tehdyllä tavalla.

58      Neuvosto, jota komissio tukee, kiistää kantajan väitteen.

59      Tältä osin on todettava, että – kuten riidanalaisen asetuksen johdanto-osasta ilmenee – se on annettu SEUT 43 artiklan 3 kohdan nojalla, joka sisältyy maataloutta ja kalastusta koskevaan EUT‑sopimuksen kolmannen osan III osastoon ja jonka mukaan ”neuvosto hyväksyy – – kalastusmahdollisuuksien vahvistamiseen ja jakamiseen liittyvät toimenpiteet”.

60      SEUT 4 artiklan 2 kohdan d alakohdan mukaan maatalouden ja kalastuksen aloilla unionin ja jäsenvaltioiden kesken sovelletaan jaettua toimivaltaa.

61      Unionille maatalouden ja kalastuksen alalla annetun toimivallan jaettuun luonteeseen liittyy kuitenkin SEUT 4 artiklan 2 kohdan d alakohdassa asetettu raja, koska tämän politiikan puitteissa toteutetut toimenpiteet eivät myöskään kuulu jaettuun toimivaltaan vaan yksinomaiseen toimivaltaan, kun ne koskevat meren elollisten luonnonvarojen säilyttämistä, jonka alalla unionilla on SEUT 3 artiklan 1 kohdan d alakohdan mukaisesti tällainen toimivalta.

62      Riidanalaisen asetuksen säännökset on annettu meren elollisten luonnonvarojen säilyttämisen tavoitteen saavuttamiseksi SEUT 43 artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen kalastusmahdollisuuksien vahvistamiseen ja jakamiseen liittyvien toimenpiteiden puitteissa.

63      Riidanalainen asetus on, kuten sen ensimmäisessä perustelukappaleessa todetaan, annettu tiettyjen kalakantojen ja kalakantaryhmien kalastusmahdollisuuksien vahvistamiseksi vuodeksi 2018 unionin vesillä.

64      Kuten riidanalaisen asetuksen seitsemännestä ja kahdeksannesta perustelukappaleesta ilmenee, neuvosto on näissä puitteissa halunnut pienentää meribassin kuolleisuutta saatuaan yhtäältä ICESiltä hälyttäviä tietoja tämän kalakannan kehityksestä ja toisaalta suosituksia, jotka ovat kannustaneet sitä toteuttamaan säilyttämistoimenpiteitä.

65      Näissä olosuhteissa on todettava, että antaessaan SEUT 43 artiklan 3 kohdassa tarkoitetut kalastusmahdollisuuksien vahvistamiseen ja jakamiseen liittyviä toimenpiteitä koskevat riidanalaiset säännökset unionin lainsäätäjä on toiminut sille SEUT 3 artiklan 1 kohdan d alakohdassa annetun yksinomaisen toimivallan alalla.

66      Tätä toteamusta ei voida horjuttaa kantajan väitteillä.

67      Kantaja väittää ensinnäkin, että unionille kalastuksen ja maatalouden alalla annettu toimivalta rajoittuu kaupallisiin toimintoihin eikä se ulotu virkistyskalastukseen, joten sen mukaan riidanalaisia säännöksiä ei voida antaa tämän politiikan puitteissa.

68      SEUT 43 artiklan 3 kohdan mukaan neuvosto hyväksyy komission ehdotuksesta hintojen, maksujen, tukien ja määrällisten rajoitusten vahvistamiseen sekä kalastusmahdollisuuksien vahvistamiseen ja jakamiseen liittyvät toimenpiteet.

69      Siten SEUT 43 artiklan 3 kohdassa ei vahvisteta mitään eroa kalastustoimintojen välillä sillä perusteella, ovatko ne luonteeltaan kaupallisia, sillä huomioon otetaan ainoastaan itse toiminta eli kalojen ottaminen käytettävissä olevista varoista.

70      Nyt käsiteltävässä asiassa riidanalaisten säännösten sisällöstä ilmenee, että ne perustuvat SEUT 43 artiklan 3 kohdan viimeiseen lauseeseen, jonka nojalla neuvosto vahvistaa komission ehdotuksesta kalastusmahdollisuudet.

71      SEUT 43 artiklan 3 kohdan tavoitteena on yhtäältä jakaa kalastusmahdollisuudet kalastajien kesken, mutta toisaalta myös hallinnoida käytettävissä olevaa kalakantaa tämän toiminnan kestävyyden takaamiseksi.

72      Näin ollen SEUT 43 artiklan 3 kohdan tavoitteen toteuttamiseksi neuvoston oli mahdollista, hyödyllistä ja jopa tarpeen riidanalaisia säännöksiä antaessaan ottaa huomioon kaikki toiminnat, joilla voi olla vaikutusta meribassikannan tilaan ja sen elvyttämiseen riippumatta siitä, ovatko nämä toiminnat luonteeltaan kaupallisia vai eivät.

73      Toiseksi kantaja katsoo, ettei virkistyskalastusta voida säännellä maatalous- ja kalastuspolitiikan keinoilla, koska kyseinen toiminta kuuluu urheiluun ja matkailuun, joiden osalta unionin toimivalta rajoittuu SEUT 6 artiklan d ja e alakohdan mukaan jäsenvaltioiden toimien yhteensovittamiseen.

74      Kantaja siteeraa vastaavasti YKP-asetuksen kolmatta perustelukappaletta, jossa sen mukaan annetaan jäsenvaltioille toimivalta säännellä virkistyskalastustoimintoja.

75      Tältä osin on todettava, ettei kantajan siteeraamalla YKP-asetuksen kolmannella perustelukappaleella ole tämän sille antamaa ulottuvuutta.

76      YKP-asetuksen kolmas perustelukappale muodostuu kahdesta osasta, joissa yhtäältä todetaan, että ”virkistyskalastuksella voi olla huomattava vaikutus kalavaroihin” ja toisaalta, että ”jäsenvaltioiden olisi sen vuoksi varmistettava, että sitä harjoitetaan yhteisen kalastuspolitiikan tavoitteiden kanssa yhteensopivalla tavalla”.

77      Siten YKP-asetuksen kolmannen perustelukappaleen ensimmäisessä osassa korostetaan sitä merkitystä, joka virkistyskalastuksella voi olla kalakantaan ja siten sellaisen toimen merkitystä, jonka tarkoituksena on varmistaa elollisten luonnonvarojen säilyminen; tällaisia ovat toimet, jotka on toteutettu nyt käsiteltävällä kanteella riitautetuilla säännöksillä.

78      YKP-asetuksen kolmannen perustelukappaleen toisessa osassa puolestaan vaaditaan jäsenvaltioilta tiettyä valppautta sen varmistamiseksi, että kalastustoimintoja harjoitetaan yhteisen kalastuspolitiikan kanssa yhteensoveltuvalla tavalla.

79      Tällainen vaatimus vastaa yleisesti sitä toimivaltaa, joka on tunnustettu kansallisille hallintoviranomaisille unionin oikeuden täytäntöön panemiseksi, eikä sitä voida tulkita virkistyskalastusta koskevan jäsenvaltioiden erityisen normatiivisen toimivallan tunnustamiseksi.

80      Sitä vastoin kun YKP-asetuksen kolmannessa perustelukappaleessa korostetaan yhteisen kalastuspolitiikan puitteissa vahvistettujen tavoitteiden noudattamisen valvomista, siinä oletetaan, että näiden tavoitteiden määrittämiseksi on toteutettu toimenpiteitä, mikä SEUT 43 artiklan 3 kohdan mukaisesti merkitsee unionin toimielinten toimintaa niin, että kukin niistä toimii niille perussopimuksissa annettujen toimivaltuuksien puitteissa.

81      Siten kantajan esiin tuoma YKP-asetuksen kolmas perustelukappale ei vähäisimmässäkään määrin tue näkemystä siitä, että jäsenvaltiot olisivat toimivaltaisia sääntelemään meribassin virkistyskalastusta, vaan sillä pikemminkin vahvistetaan neuvoston ja komission näkemystä siitä, että on toteutettava toimenpiteitä meren elollisten luonnonvarojen säilyttämiseksi, jolloin SEUT 3 artiklan 1 kohdan d alakohta ja 43 artiklan 3 kohta ovat näiden toimenpiteiden oikeudellinen perusta.

82      Kolmanneksi kantaja väittää, että koska riidanalaisissa säännöksissä määritellään, miten meribassin virkistyskalastusta voidaan harjoittaa, ne johtavat yhdenmukaistamiseen, joka heijastaa neuvoston aikomusta säännellä tiettyä talouden sektoria.

83      Tällainen toiminta olisi kuitenkin ristiriidassa EUT‑sopimuksen kanssa, kuten unionin tuomioistuin on todennut asiassa, joka on johtanut 5.10.2000 annettuun tuomioon Saksa v. parlamentti ja neuvosto (C‑376/98, EU:C:2000:544), jolla direktiivi, jolla yhdenmukaistettiin kansallisia toimenpiteitä, jotka koskivat tupakkaan liittyviä eri toimintoja, kumottiin sillä perusteella, että unionin lainsäätäjä oli ylittänyt toimivaltansa.

84      Tämän väitteen kumoamiseksi riittää, kun todetaan, että unionin tuomioistuin kumosi 5.10.2000 antamallaan tuomiolla Saksa v. parlamentti ja neuvosto (C‑376/98, EU:C:2000:544) direktiivin, jonka lainmukaisuus oli riitautettu sillä perusteella, että kyseistä alaa koskevaa kaiken yhdenmukaistamisen nimenomainen poissulkeminen oli kierretty, kun taas nyt käsiteltävässä asiassa tällaista pois sulkemista ei ole ja – kuten tämän tuomion 57–65 kohdasta ilmenee, riidanalainen asetus perustuu nimenomaiseen ja asianmukaiseen oikeudelliseen perustaan.

85      Ensimmäinen kanneperuste on siten hylättävä perusteettomana.

 Toinen kanneperuste, joka koskee oikeusvarmuuden periaatteen ja luottamuksensuojan periaatteen loukkaamista

86      Kantaja väittää, että rajoittaessaan meribassin virkistyskalastusta unionin lainsäätäjä on muuttanut radikaalisti ja ennalta arvaamattomasti virkistyskalastukseen sovellettavia sääntöjä ja loukannut yhtäältä oikeusvarmuutta ja toisaalta luottamuksensuojaa, jotka se oli aikaisemmilla toimillaan saanut aikaan.

87      Neuvosto, jota komissio tukee, kiistää kantajan väitteet.

88      Tässä yhteydessä on muistettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan oikeusvarmuuden periaate edellyttää yhtäältä, että oikeussäännöt ovat selviä ja täsmällisiä, ja toisaalta, että yksityiset voivat ennakoida sen, miten niitä sovelletaan (ks. vastaavasti tuomio 11.9.2019, Călin, C‑676/17, EU:C:2019:700, 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

89      Oikeuskäytännössä täsmennetään, että oikeusvarmuuden periaatteen kulmakivenä on unionin hallinnon velvollisuus suojella luottamuksensuojaa, kun tämä hallinto synnyttää kantajassa perusteltuja odotuksia (ks. vastaavasti tuomio 29.11.2016, T & L Sugars et Sidul Açúcares v. komissio, T‑103/12, ei julkaistu, EU:T:2016:682, 150 kohta).

90      Oikeuskäytännön mukaan ei voida perustellusti luottaa sellaisen olemassa olevan tilanteen säilymiseen, kun tämä tilanne kuuluu alaan, jota voidaan muuttaa (ks. vastaavasti tuomio 18.6.2014, Espanja v. komissio, T‑260/11, EU:T:2014:555, 87 kohta).

91      Mahdollisuus muuttaa kalastustoimia koskevia sääntöjä on kiinteä osa yhteistä kalastuspolitiikkaa, joka on ala, jolla harkintavaltaa annetaan unionin toimielimille niin, että ne voivat mukauttaa voimassa olevia toimenpiteitä taloudellisen tilanteen muutosten mukaan (ks. vastaavasti tuomio 18.6.2014, Espanja v. komissio, T‑260/11, EU:T:2014:555, 87 kohta) ja joka tapauksessa kyseessä olevan kalakannan kehityksen mukaan (ks. tuomio 30.4.2019, (Välimeren miekkakalan kalastuskiintiö), C‑611/17, EU:C:2019:332, 30 ja 58–61 kohta ja tuomio 11.1.2017, Espanja v. neuvosto, C‑128/15, EU:C:2017:3, 50–52 kohta).

92      Kuten erityisesti edellä 64 kohdasta ilmenee, unionin lainsäätäjä kohtasi nyt käsiteltävässä asiassa tilanteen, jossa ensinnäkin meribassikanta oli huolestuttava, toiseksi virkistyskalastus johti tämän kalakannan kuolleisuuteen ja kolmanneksi ennalta varautumisen periaate vaati yhtäältä ICESin mukaan mainitun kalan pyyntikieltoa tällaisessa kalastusmuodossa ensimmäisellä alueella ja toisaalta pyyntien merkittävää vähentämistä toisella alueella.

93      Tällaisissa olosuhteissa unionin lainsäätäjä saattoi legitiimisti turvautua SEUT 3 artiklan 1 kohdan d alakohdassa sille annettuun toimivaltaan ja antaa SEUT 43 artiklan 3 kohtaan perustuvia säännöksiä sitäkin suuremmalla syyllä, koska oikeuskäytännön mukaan luottamuksensuojaan ei voida vedota, kun unionin määräyksessä määrätään mahdollisuudesta toteuttaa riidanalaiset toimenpiteet, kuten yhteisen kalastuspolitiikan tapauksessa (ks. vastaavasti tuomio 17.3.2011, AJD Tuna, C‑221/09, EU:C:2011:153, 75 kohta).

94      Tätä toteamusta ei voida horjuttaa kantajan väitteillä.

95      Ensinnäkin kantaja väittää, että meren elollisten luonnonvarojen säilyttämisen varmistamiseksi myöhemmin toteutetuilla toimenpiteillä ei säännelty virkistyskalastusta, minkä vuoksi se katsoo, että tämäntyyppinen toiminta jää neuvoston nyt harjoittaman toimivallan ulkopuolelle.

96      Tältä osin on todettava, että riidanalaiset säännökset ovat osa sääntelyllisten puitteiden jatkuvuutta, koska samanlaisia toimenpiteitä, joilla rajoitetaan virkistyskalastukseen tarkoitettujen meribassiyksilöiden lukumäärää, on toteutettu vuodesta 2015 lähtien asetusten (EU) N:o 43/2014 ja (EU) 2015/104 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta 25.3.2015 annetulla neuvoston asetuksella (EU) 2015/523 (EUVL 2015, L 84, s. 1).

97      Samantyyppinen toimenpide on toteutettu vuonna 2016 unionin vesillä ja unionin kalastusaluksiin tietyillä unionin ulkopuolisilla vesillä sovellettavien tiettyjen kalakantojen ja kalakantaryhmien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2016 sekä asetuksen (EU) 2015/104 muuttamisesta 22.1.2016 annetulla neuvoston asetuksella (EU) 2016/72 (EUVL 2016, L 22, s. 1) ja vuonna 2017 unionin vesillä ja unionin kalastusaluksiin tietyillä unionin ulkopuolisilla vesillä sovellettavien tiettyjen kalakantojen ja kalakantaryhmien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2017 20.1.2017 annetulla neuvoston asetuksella (EU) 2017/127 (EUVL 2017, L 24, s. 1).

98      On siten todettava, että toisin kuin kantaja väittää, riidanalaiset säännökset eivät ole ensimmäisiä toimenpiteitä, joiden kohteena on ollut virkistyskalastuksen ja erityisesti meribassin virkistyskalastuksen rajoittaminen eurooppalaisilla vesillä.

99      Luottamuksensuoja voi syntyä vain, jos täyttyy useampi edellytys, kuten edellytys siitä, että unionin hallintoelin on antanut täsmällisiä, ehdottomia ja yhtäpitäviä vakuutteluja, jotka ovat peräisin toimivaltaiselta ja luotettavalta taholta (ks. tuomio 15.11.2018, Deutsche Telekom v. komissio, T‑207/10, EU:T:2018:786, 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

100    Aikaisempien toimenpiteiden perusteella nyt käsiteltävässä asiassa ei voida katsoa, että kantajalle on annettu täsmällisiä, ehdottomia ja yhtäpitäviä tietoja, joiden perusteella tämä olisi voinut uskoa riidanalaisten säännösten antamishetkellä, ettei unioni aio tai se ei enää aio säännellä meribassin virkistyskalastusta kyseessä olevilla alueilla.

101    Toiseksi kantaja väittää, että meri- ja kalastusasioista tuonnoin vastanneen komission jäsenen vuonna 2011 antama ilmoitus sai aikaan sen legitiimin odotuksen.

102    Pitää paikkansa, että – kuten kantaja väittää – vuonna 2011 näistä asioista vastannut komission jäsen ilmoitti tuolloin Euroopan parlamentissa järjestetyssä keskustelussa seuraavaa:

”Virkistyskalastus ei – – kuulu unionin toimivaltaan. Euroopan komissio ei – – ole vastuussa ja kansallisten hallitusten on käsiteltävä kaikki nämä ongelmat – –. Komission ainoa velvollisuus on valvoa virkistyskalastuksen osalta, että sen tuottoa ei voida myydä. Kaikki muu kuuluu kansallisten hallitusten toimivaltaan.”

103    Edellä 99 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan unionin hallintoelimen asianomaiselle antamat täsmälliset, ehdottomat ja yhtäpitävät vakuuttelut, jotka ovat peräisin toimivaltaiselta ja luotettavalta taholta, ovat välttämättömät luottamuksensuojan syntymiseksi.

104    Nyt käsiteltävässä asiassa ainakin kaksi näistä vaatimuksista kuitenkin puuttuu.

105    Yhtäältä kyseessä oleva ilmoitus ei saa aikaan ”yhtäpitäviä” vakuutteluja, koska kyseessä on vain yhden komission jäsenen erillinen ja epämuodollinen kannanotto, koska tämän toimielimen kollegion on annettava kaikki alaa koskevat asetusehdotukset ja koska tämä ilmoitus on joka tapauksessa ilmeisessä ristiriidassa edellä 96 ja 97 kohdassa mainitun unionin säännöstön kanssa.

106    Toisaalta kyseessä oleva ilmoitus ei ole luonteeltaan ”toimivaltainen”, kuten perustellun odotuksen syntymiseksi vaaditaan, koska neuvoston ja parlamentin on toteutettava kalastusmahdollisuuksien vahvistamista ja jakamista koskevat toimenpiteet, ja komission rooli on rajoitettu lainsäädännöllisten aloitteiden tekemiseen ja lainsäätäjän päätösten täytäntöönpanoon.

107    Näin ollen toinen kanneperuste on hylättävä perusteettomana.

 Kolmas kanneperuste, joka koskee yhdenvertaisen kohtelun ja syrjintäkiellon periaatteiden loukkaamista

108    Kantaja väittää, että yksi riidanalaisen asetuksen riidanalaisista säännöksistä eli 9 artiklan 4 kohta, loukkaa ”yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, koska siinä otetaan käyttöön kielletty syrjintä”.

109    Neuvosto, jota komissio tukee, kiistää kantajan väitteet.

110    Tältä osin on muistettava, että velvollisuus varmistaa yhdenvertainen kohtelu on unionin oikeuden yleinen periaate, joka on vahvistettu Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 20 ja 21 artiklassa.

111    Oikeuskäytännön mukaan yhdenvertaisen kohtelun periaate edellyttää, että toisiinsa rinnastettavia tilanteita ei kohdella eri tavalla eikä erilaisia tilanteita kohdella samalla tavalla, ellei tällaista kohtelua voida perustella objektiivisella ja kohtuullisella perusteella, joka on oikeasuhteinen tavoiteltuun päämäärään nähden (ks. vastaavasti 14.9.2010, Akzo Nobel Chemicals ja Akcros Chemicals v. komissio, C‑550/07 P, EU:C:2010:512, 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 16.3.2004, Afari v. EKP, T‑11/03, EU:T:2004:77, 65 kohta).

112    Kun unionin lainsäätäjällä on laaja harkintavalta – kuten on yhteisen kalastuspolitiikan alalla –, oikeasuhteisuuden tutkiminen on rajoitettava sen määrittämiseen, onko erilainen kohtelu ilmeisen epäasianmukaista tai mielivaltaista suhteessa lainsäätäjän asettamaan tavoitteeseen nähden riippumatta siitä, oliko toteutettu toimenpide ainoa tai paras mahdollinen (ks. vastaavasti tuomio 15.9.1982, Kind v. ETY, 106/81, EU:C:1982:291, 24 kohta).

113    Kolmas kanneperuste on jaettu kahteen osaan, joissa kantaja väittää, että nyt käsiteltävässä asiassa riidanalaisilla säännöksillä on otettu käyttöön yhtäältä kaupallisen kalastuksen ja virkistyskalastuksen ja toisaalta virkistyskalastuksen eri muotojen välinen kielletty syrjintä.

–       Kolmannen kanneperusteen ensimmäinen osa, joka koskee kaupallisen kalastuksen ja virkistyskalastuksen välistä syrjintää

114    Kantaja väittää ensinnäkin, ettei unionin lainsäätäjä voi asettaa samoihin sääntelypuitteisiin niin erilaisia toimintoja kuin kaupallinen kalastus ja virkistyskalastus.

115    Tästä on muistutettava, että syrjintäkiellon periaatteen loukkaamisen toteaminen sillä perusteella, että erilaisia tilanteita on kohdeltu samalla tavalla, edellyttää, että tarkasteltavat tapaukset ovat toisiinsa rinnastettavia niille ominaisten seikkojen kokonaisuuden kannalta, koska nämä seikat on määritettävä ja niitä on arvioitava kyseessä olevan unionin toimen kohteen ja päämäärän valossa, ottaen huomioon lisäksi sen alan periaatteet ja tavoitteet, johon kyseinen toimi kuuluu (ks. vastaavasti tuomio 18.6.2014, Espanja v. komissio, T‑260/11, EU:T:2014:555, 93 kohta).

116    Nyt käsiteltävässä asiassa kaupallisen kalastuksen ja virkistyskalastuksen voidaan kuitenkin katsoa olevan toisiinsa rinnastettavissa riidanalaisten säännösten olennaisen tavoitteen osalta, koska molemmilla on vaikutusta meribassikantaan ja koska näiden säännösten tavoitteena on suojella, joten kantajan väite ei voi menestyä.

117    Toiseksi jos oletetaan, että näitä toimintoja voidaan pitää toisiinsa rinnastettavina, kantaja väittää, että kaupallista kalastusta ja virkistyskalastusta kohdellaan epäasianmukaisesti eri tavalla, koska riidanalaisista säännöksistä ensin mainittuun sovelletaan tilapäistä kieltoa, johon liittyy poikkeuksia kunkin kaupallisen kalastuksen lajin osalta, kun taas jälkimmäistä koskevia rajoituksia sovelletaan kaikkiin meribassin virkistyskalastuksen muotoihin.

118    Tältä osin on todettava kantajan tavoin, että riidanalaisen asetuksen 9 artiklassa otetaan käyttöön virkistyskalastuksen ja kaupallisen kalastuksen erilainen kohtelu siltä osin kuin ensin mainitun osalta ensimmäisellä alueella sallitaan vain pyydystä ja päästä ‑kalastus, kun taas toisen osalta meribassin pyytäminen on sallittu tiettynä aikana vuodesta tietyin edellytyksin.

119    Yhtäältä on myös määritettävä edellä 111 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti, onko näiden kyseessä olevien kahden eri toiminnan erilainen kohtelu perusteltua objektiivisen ja kohtuullisen perusteen vuoksi.

120    Tältä osin on todettava, että yhtäältä kaupallista kalastusta harjoittavat henkilöt, jotka tekevät sitä ammatikseen ja toisaalta se koskee ainakin potentiaalisesti kaikkia kuluttajia. Sitä vastoin virkistyskalastus on vapaa-ajan toimintaa vaikka sillä voikin epäsuorasti olla vaikutusta yrityksiin, erityisesti niihin, jotka myyvät tässä toiminnassa käytettyjä varusteita.

121    Siten näiden kahden kyseessä olevan toiminnan erilainen kohtelu, sellaisena kuin se tapahtuu riidanalaisilla säännöksillä, liittyy niiden kulloiseenkin luonteeseen ja se kuuluu yhteisen kalastuspolitiikan puitteissa tavoiteltuihin päämääriin. Kuten YKP-asetuksen 2 artiklan 1 kohdassa todetaan, unionin politiikan tavoitteena on tällä alalla se, että ”varmistetaan, että kalastus- ja vesiviljelytoim[ia] – – hoidetaan johdonmukaisesti taloudellisten, sosiaalisten ja työllisyyteen liittyvien etujen saavuttamista koskevien tavoitteiden kanssa ja että ne parantavat elintarvikkeiden saatavuutta”.

122    Kaupallisen kalastuksen taloudellinen luonne voi siten oikeuttaa unionin lainsäätäjän huomion kiinnittymisen siihen vaikutukseen, joka sen aikomilla rajoituksilla on kuhunkin kaupallisen kalastuksen muotoon ja näiden rajojen mukauttamisen, hyväksymällä tietyissä tapauksissa vain välttämättömät sivusaaliit ja sallimalla muissa tapauksissa meribassin kohdennetun kalastuksen tietyssä määrin.

123    Toisaalta on todettava, että edellä 111 ja 112 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti näiden kahden kyseessä olevan toiminnan erilainen kohtelu ei ole ilmeisen epäasianmukaista eikä mielivaltaista vapaa-ajan toiminnan osalta, kun kyseessä olevan säännöstön tavoitteena on meren elollisten luonnonvarojen säilyttäminen ja lopulta sen takaaminen, että tätä toimintaa voidaan jatkaa ilman haittaa, kun kalakannat on elvytetty.

124    Kolmannen kanneperusteen ensimmäinen osa on näin ollen hylättävä.

–       Kolmannen kanneperusteen toinen osa, joka koskee virkistyskalastuksen eri muotojen välistä syrjintää

125    Kantaja katsoo, että riidanalaisissa säännöksissä otetaan käyttöön syrjintä virkistyskalastuksessa yhtäältä merenalaisen kalastuksen tai toisaalta virkistyskalastukseen kuuluvien muiden toimintojen välillä.

126    Kantaja väittää tässä yhteydessä lähinnä, että kaupallista kalastusta koskevissa säännöissä otetaan huomioon erilaiset yksityiskohtaiset säännöt kalateollisuuden kalastusta varten ja niissä järjestetään unionin lainsäätäjän hyväksymät kuolleisuuskiintiöt tavalla, jolla varmistetaan, ettei mikään tietty menetelmä kärsi erityisestä riidanalaisen asetuksen 9 artiklan 1–3 kohdassa asetettujen rajoitusten aiheuttamasta haitasta.

127    Tämä ei päde kantajan mukaan virkistyskalastukseen, koska sallimalla vain pyydystä ja päästä ‑kalastus, jolloin kalat pyydetään, minkä jälkeen ne päästetään takaisin mereen, lainsäätäjä on käytännössä kieltänyt merenalaisen kalastuksen, joka luonteeltaan merkitsee aseen tai ainakin kalan kuoleman aiheuttavan ammuksen käyttämistä, mikä estää sen, että se tämän jälkeen päästetään elävänä takaisin mereen.

128    Siten pyydystä ja päästä ‑kalastuksen salliminen aiheuttaisi virkistyskalastuksessa käytettyjen eri tapojen välillä syrjintää, joka on sitäkin vähemmän perusteltua, koska yhtäältä merenalaisen kalastuksen vaikutus kalakantaan on rajoitettu ja toisaalta tämä virkistyskalastuksen muoto on luonteeltaan erityisen valikoivaa.

129    Kantajan esittämästä tutkimuksesta ilmenee, että merenalainen kalastus tuottaa vähemmän saaliita kuin muut virkistyskalastuksen muodot, ja sen osuus on vain noin 5,5 prosenttia meribassin virkistyskalastussaaliista.

130    Merenalainen kalastus vaatii lisäksi, että kalastaja tähtää ennen ampumista, mikä merkitsee sitä, että hän määrittää ennalta, kuuluuko yksilö tarkoitettuun kalalajiin ja vastaako se laillisia vähimmäiskokovaatimuksia.

131    Tältä osin on todettava, kuten neuvosto perustellusti korostaa, että merenalainen kalastus aiheuttaa melkeinpä väistämättä luonteensa vuoksi kalan kuoleman, koska siihen kohdistuu lamauttava ammus, kun taas sitä vastoin pyydystä ja päästä ‑kalastus aiheuttaa kalalle vain riskin kuoleman todennäköisyyden ollessa tällaisessa tapauksessa vain 15 prosenttia 24.10.2017 laaditussa ICESin lausunnossa esitetyn arvion mukaan.

132    Siten on katsottava, että merenalaista kalastusta ja muita virkistyskalastuksen muotoja, joiden puitteissa pyydystä ja päästä ‑kalastusta voidaan harjoittaa, voidaan kohdella eri tavoin, koska niiden tappava vaikutus kalakantaan on objektiivisesti erilainen.

133    Siten näitä kahta kyseessä olevaa tilannetta ei voida objektiivisesti rinnastaa toisiinsa riidanalaisten säännösten tavoitteet huomioon ottaen, joten kantajan väite ei voi menestyä.

134    Tämän vuoksi kolmannen kanneperusteen toinen osa ja näin ollen koko mainittu kanneperuste on hylättävä.

 Neljäs kanneperuste, joka koskee suhteellisuusperiaatteen, yhdistymisvapauden ja elinkeinovapauden loukkaamista

135    Neljäs kanneperuste jakaantuu kahteen osaan. Yhtäältä kantaja väittää, että riidanalaisen asetuksen 9 artiklan 4 kohta loukkaa suhteellisuusperiaatetta. Toisaalta se väittää, että tämä säännös loukkaa yhdistymis- ja elinkeinovapautta.

136    Neuvosto, jota komissio tukee, kiistää kantajan väitteet.

–       Neljännen kanneperusteen ensimmäinen osa, joka koskee suhteellisuusperiaatteen ja ennalta varautumisen periaatteen loukkaamista

137    Kantaja väittää, että riidanalaisen asetuksen 9 artiklan 4 kohdassa säädetyt toimenpiteet eivät ole oikeasuhteisia nyt käsiteltävässä asiassa sovellettavaan ennalta varautumisen periaatteeseen nähden.

138    Tältä osin on yhtäältä muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden yleisiin oikeusperiaatteisiin kuuluva suhteellisuusperiaate edellyttää, että unionin toimielimet eivät säädöksillään, päätöksillään ja muilla toimillaan ensinnäkään saa ylittää niitä rajoja, jotka johtuvat siitä, mikä on niillä lainmukaisesti tavoiteltujen päämäärien toteuttamiseksi tarpeellista ja tähän soveltuvaa; toiseksi niiden on valittava tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi vähiten rajoittava toimenpide ja kolmanneksi toimenpiteistä aiheutuvat haitat eivät saa olla liian suuria tavoiteltuihin päämääriin nähden (ks. vastaavasti tuomio 11.1.2017, Espanja v. neuvosto, C‑128/15, EU:C:2017:3, 71 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

139    Toisaalta yhteisen kalastuspolitiikan kaltaisilla aloilla, joilla unionin lainsäätäjällä on laaja harkintavalta, toteutettujen toimenpiteiden laillisuus voidaan kyseenalaistaa yksinomaan silloin, kun toteutettu toimenpide on ilmeisen epäasianmukainen taikka mielivaltainen tavoiteltuun päämäärään nähden riippumatta siitä, oliko tämä toimenpide ainoa tai paras mahdollinen (ks. vastaavasti tuomio 23.3.2006, Unitymark ja North Sea Fisherman’s Organisation, C‑535/03, EU:C:2006:193, 57 ja 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 11.1.2017, Espanja v. neuvosto, C‑128/15, EU:C:2017:3, 72 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ).

140    Kantaja ei väitteillään kiistä sitä, että meribassi oli uhanalainen riidanalaisissa säännöksissä tarkoitetuilla alueilla ennen riidanalaisen asetuksen antamista, eikä tarvetta toteuttaa toimenpiteet kalakuolleisuuden vähentämiseksi ja biomassan kasvattamiseksi näillä alueilla.

141    Kantaja väittää kuitenkin, ettei riidanalaisen asetuksen 9 artiklan 4 kohdassa säädettyjä rajoituksia voitu antaa virkistyskalastuksen vaikutusta meribassikantaan koskevien kumoamattomien tieteellisten tietojen puuttuessa.

142    Tästä on todettava, että 24.10.2017 annetun ICESin lausunnon mukaan virkistyskalastukseen perustuvien meribassin pyyntimäärien oli arvioitu olevan 1 627 tonnia vuonna 2016 ensimmäisellä alueella, ja siten ne ylittivät tämän kalalajin kaupallisen kalastuksen pyyntimäärät, joiden oli arvioitu olevan 1 295 tonnia.

143    Tämän arvion ajan tasalle saattamisen jälkeen vuonna 2018 neuvoston asettamien pyyntirajoitusten vaikutukset huomioon ottaen ja olettaen, että niitä noudatettiin täysin, virkistyskalastuksen vaikutus meribassin kuolleisuuteen ensimmäisellä alueella on pysynyt huomattavana, sillä se oli noin 14 prosenttia meribassin pyyntimääristä, kuten 29.6.2018 annetun ICESin lausunnon sisältämistä tiedoista ilmenee.

144    YKP-asetuksen 2 artiklan 2 kohdassa edellytetään ennalta varautumisen periaatteen soveltamista kalastusmahdollisuuksien vahvistamisessa.

145    Näin ollen neuvosto on voinut katsoa tarpeelliseksi määrätä kyseessä olevia rajoituksia virkistyskalastuksesta johtuvan kalakuolleisuuden estämiseksi. Yhtäältä se on sallinut pyydystä ja päästä ‑kalastuksen, mikä mahdollistaa sen, että virkistyskalastajat voivat jatkaa suurimman osan virkistyskalastuksen muodoista harjoittamista huolimatta ICESin suosituksesta kieltää kaikki kalastus. Toisaalta se on säätänyt pyydystä ja päästä ‑säännöstä, joka ei ole kohtuutonta virkistyskalastuksen rajoittamista.

146    Tällaisia toimenpiteitä ei voida pitää tavoiteltuun päämäärään nähden ilmeisen epäasianmukaisina taikka mielivaltaisina, joten ei voida katsoa, että lainsäätäjä olisi ne toteuttaessaan ylittänyt harkintavaltansa rajat ja loukannut suhteellisuusperiaatetta. Siten neljännen kanneperusteen ensimmäinen osa on hylättävä.

–       Neljännen kanneperusteen toinen osa, joka koskee yhdistymisvapauden ja elinkeinovapauden loukkaamista

147    Kantaja väittää, että merenalaisen kalastuksen kielto loukkaa perusoikeuskirjan 12 ja 16 artiklassa vahvistettua yhdistymisvapautta ja elinkeinovapautta, koska se koskee huvivenesatamien infrastruktuureja, näitä satamia varten tarkoitettujen varusteiden valmistamista ja niihin liittyviä matkailupalveluja.

148    Ensinnäkin on todettava, ettei kantaja esitä mitään seikkaa sen väitteensä tueksi, jonka mukaan yhdistymisvapautta on loukattu. Oikeuskäytännön mukaan pelkkä kanneperusteen abstrakti maininta ei täytä työjärjestyksen 76 artiklan d alakohdassa asetettuja vaatimuksia (tuomio 29.3.2012, Telefónica ja Telefónica de España v. komissio, T‑336/07, EU:T:2012:172, 59 kohta). Siten neljännen kanneperusteen toinen osa on jätettävä tutkimatta siltä osin kuin se koskee yhdistymisvapautta.

149    Perusoikeuskirjan 16 artiklassa vahvistettu elinkeinovapaus puolestaan kattaa vapauden harjoittaa taloudellista tai kaupallista toimintaa, sopimusvapauden ja vapaan kilpailun.

150    Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava, että elinkeinovapauden loukkaaminen voi koskea yrityksiä, jotka harjoittavat varusteiden myynnin kaltaista kaupallista toimintaa, joka liittyy merenalaiseen kalastukseen. Tällainen loukkaaminen ei sitä vastoin voi koskea itse virkistyskalastajia, koska – kuten riidanalaisen asetuksen 3 artiklan b alakohdasta ilmenee – nämä eivät harjoita tällaista toimintaa, koska he eivät voi myydä pyytämiään kaloja.

151    Merenalaiseen kalastukseen liittyvää kaupallista toimintaa harjoittavista yrityksistä on todettava, että kyseessä oleva toimenpide voi todella aiheuttaa niiden toiminnalle taloudellisia seurauksia, jotka voivat vaikuttaa niiden päätökseen jatkaa mainittua toimintaa ja siten se voi mahdollisesti rajoittaa niiden elinkeinovapautta.

152    Tästä kantaja on toimittanut mielipidemittauksia, joiden tarkoituksena on osoittaa, että meribassi on virkistyskalastajien eniten tavoittelema laji ja joillekin heistä laji, joka oikeuttaa tämän toiminnan. Jos tämä tendenssi heijastaa todellisuutta, siitä on väistämättä seurauksia kyseisellä alalla toimivien yritysten liikevaihdolle.

153    Perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdan mukaan oikeuksien ja vapauksien käyttämistä voidaan kuitenkin rajoittaa, jos näistä rajoituksista säädetään lailla, jos niissä kunnioitetaan kyseisten oikeuksien ja vapauksien olennaista sisältöä ja jos ne suhteellisuusperiaatteen mukaisesti ovat välttämättömiä ja vastaavat tosiasiallisesti Euroopan unionin tunnustamia yleisen edun mukaisia tavoitteita tai tarvetta suojella muiden henkilöiden oikeuksia ja vapauksia.

154    Tämä pätee nyt käsiteltävässä asiassa, koska ensinnäkin kyseessä olevasta toimenpiteestä on säädetty riidanalaisella asetuksella. Toiseksi se ei sisällä mitään kieltoa merenalaiseen kalastukseen liittyvää kaupallista toimintaa harjoittaville yrityksille, joten siinä kunnioitetaan elinkeinovapauden olennaista sisältöä. Kolmanneksi – kuten neljännen kanneperusteen ensimmäisen osan arvioinnista ilmenee – se on suhteellisuusperiaatteen mukainen, koska se vastaa yleisen edun mukaista meren elollisten luonnonvarojen säilyttämisen tavoitetta.

155    Kantaja riitauttaa tämän päätelmän ja väittää, että riidanalaisten asetuksen täytäntöönpanoa ei ole lievennetty sillä, että se on luonteeltaan tilapäinen tai ettei sen mekanismi ole automaattinen. Mainittu asetus on päinvastoin tullut välittömästi voimaan ilman ”mitään modulaatiota”.

156    Tältä osin on todettava, että kantajan väite kyseessä olevan toimenpiteen tilapäisestä luonteesta on ristiriidassa riidanalaisen asetuksen luonteen kanssa; se on tarkoitettu sovellettavaksi yhden ainoan vuoden ajan eli vuonna 2018.

157    Siten toisin kuin kantaja väittää, kyseessä olevaa toimenpidettä ei ole asetettu ensimmäistä kertaa ja välittömästi, koska samanlaista toimenpidettä sovellettiin ensimmäisellä alueella jo aikaisemmin sovellettavan asetuksen 2017/127 9 artiklan 4 kohdan perusteella.

158    Näin ollen neljäs kanneperuste sekä kanne kokonaisuudessaan on hylättävä.

 Oikeudenkäyntikulut

159    Työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

160    Koska kantaja on hävinnyt asian, hän vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja hänet on neuvoston vaatimusten mukaisesti velvoitettava korvaamaan neuvoston oikeudenkäyntikulut, välitoimimenettelyyn liittyvät kulut mukaan lukien.

161    Työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan toimielimet, jotka ovat asiassa väliintulijoina, vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan. Komissio vastaa siten omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Kanne hylätään.

2)      International Forum for Sustainable Underwater Activities (IFSUA) vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaa Euroopan unionin neuvoston oikeudenkäyntikulut, välitoimimenettelyyn liittyvät kulut mukaan lukien.

3)      Euroopan komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Valančius

Nihoul

Svenningsen

Julistettiin Luxemburgissa 10 päivänä maaliskuuta 2020.

Allekirjoitukset


*      Oikeudenkäyntikieli: espanja.