Asia C-542/09
Euroopan komissio
vastaan
Alankomaiden kuningaskunta
Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen – Henkilöiden vapaa liikkuvuus – Siirtotyöläisten ja heidän perheenjäsentensä pääsy koulutukseen – Kyseisen jäsenvaltion alueen ulkopuolella suoritettavan korkeakoulutuksen rahoitus – Asumisedellytys
Tuomion tiivistelmä
1. Henkilöiden vapaa liikkuvuus – Työntekijät – Yhdenvertainen kohtelu – Sosiaaliset edut
(SEUT 45 artikla; neuvoston asetuksen N:o 1612/68, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 2434/92, 7 artiklan 2 kohta)
2. Henkilöiden vapaa liikkuvuus – Työntekijät – Yhdenvertainen kohtelu – Sosiaaliset edut – Työntekijän lasten pääsy koulutukseen
(Neuvoston asetuksen N:o 1612/68, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 2434/92, 7 artiklan 2 kohta ja 12 artikla)
1. Jäsenvaltio ei noudata SEUT 45 artiklan eikä työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta yhteisön alueella annetun asetuksen N:o 1612/68, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 2434/92, 7 artiklan 2 kohdan mukaisia velvoitteitaan, kun se asettaa siirtotyöläisille ja heistä edelleen riippuvaisille perheenjäsenille asumisedellytyksen, joka käsittää vähintään kolme vuotta niistä kuudesta vuodesta, jotka edeltävät ilmoittautumista suorittamaan korkeakouluopintoja kyseisen jäsenvaltion ulkopuolella, jotta he voivat saada opintotukea kyseisen jäsenvaltion ulkopuolella suoritettavia korkeakouluopintoja varten.
Tällaisen edellytyksen vaarana on, että sitä sovelletaan pääasiallisesti siirtotyöläisten ja rajatyöntekijöiden, jotka ovat muiden jäsenvaltioiden kansalaisia, vahingoksi, koska henkilöt, jotka eivät asu asianomaisessa jäsenvaltiossa, ovat useimmiten muiden valtioiden kansalaisia. Tältä osin merkitystä ei ole sillä, että riidanalainen edellytys koskee mahdollisesti sekä kyseisen jäsenvaltion kansalaisia, jotka eivät täytä tällaista edellytystä, että muiden jäsenvaltioiden kansalaisia. Jotta toimenpiteellä voitaisiin katsoa harjoitettavan välillistä syrjintää, ei ole välttämätöntä, että sillä suosittaisiin kaikkia kyseisen jäsenvaltion kansalaisia tai että sillä asetettaisiin epäedulliseen asemaan ainoastaan muiden jäsenvaltioiden mutta ei kyseisen jäsenvaltion kansalaisia.
Tavoitetta kohtuuttoman taloudellisen rasituksen välttämiseksi ei voida pitää yleisen edun mukaisena pakottavana syynä, jolla voitaisiin perustella erilainen kohtelu kotimaisten työntekijöiden ja muista jäsenvaltioista olevien työntekijöiden välillä. Siirtotyöläisten ja rajatyöntekijöiden osalta se, että he ovat päässeet jäsenvaltion työmarkkinoille, luo tältä osin lähtökohtaisesti riittävän integroitumista koskevan yhteyden kyseisen jäsenvaltion yhteiskuntaan ja mahdollistaa sen, että heihin voidaan soveltaa yhdenvertaisen kohtelun periaatetta kotimaisiin työntekijöihin nähden sosiaalisten etujen osalta. Tätä periaatetta ei sovelleta ainoastaan kaikkiin työsuhteen ehtoihin vaan myös kaikkiin työsuhteeseen perustuviin tai siitä riippumattomiin etuihin, jotka yleensä myönnetään kotimaisille työntekijöille pääasiallisesti heidän objektiivisen työntekijäasemansa perusteella tai pelkästään sillä perusteella, että heidän vakinainen asuinpaikkansa on jäsenvaltion alueella. Integroitumista koskeva yhteys seuraa muun muassa siitä, että niiden verojen lisäksi, joita siirtotyöläinen maksaa vastaanottavassa jäsenvaltiossa tekemänsä palkkatyön perusteella, siirtotyöläinen osallistuu myös kyseisen valtion sosiaalipolitiikan rahoitukseen, ja hänen on siten hyödyttävä siitä samoilla edellytyksillä kuin kotimaisten työntekijöiden.
Tällaista lainsäädäntöä ei voida myöskään perustella opiskelijoiden liikkuvuuden edistämisellä. Tällaista perustetta voidaan tosin pitää yleisen edun mukaisena pakottavana syynä, jolla voidaan perustella kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän kiellon periaatteeseen kohdistuva rajoitus. Lainsäädäntö, jolla rajoitetaan työntekijöiden vapaan liikkuvuuden kaltaista perussopimuksessa taattua perusoikeutta, voidaan kuitenkin pätevästi perustella ainoastaan, jos hyväksyttävä tavoite on toteutettavissa lainsäädäntöä soveltamalla eikä sillä ylitetä sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Edellä mainittu toimenpide on kuitenkin liian pois sulkeva. Kolme vuotta kuudesta ‑säännöllä nimittäin korostetaan seikkaa, joka ei välttämättä ole ainoa kuvaamaan tosiasiallisen liitynnän astetta asianomaisen ja mainitun jäsenvaltion välillä, kun siinä edellytetään tietynpituista asumista kyseisen jäsenvaltion alueella.
(ks. 38, 65, 66, 69, 72, 73, 86 ja 89 kohta sekä tuomiolauselma)
2. Siirtotyöläisen perheenjäsenet hyötyvät välillisesti työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta yhteisön alueella annetun asetuksen N:o 1612/68, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 2434/92, 7 artiklan 2 kohdassa kyseiselle työntekijälle taatusta yhdenvertaisesta kohtelusta. Koska siirtotyöläisen lapselle myönnetty opintotuki merkitsee sosiaalista etua siirtotyöläiselle, lapsi voi itse vedota tähän säännökseen saadakseen kyseistä tukea, jos sitä myönnetään kansallisen oikeuden nojalla suoraan opiskelijalle. Tämä tuki merkitsee kuitenkin mainitussa säännöksessä tarkoitettua sosiaalista etua siirtotyöläiselle ainoastaan, jos siirtotyöläinen vastaa edelleen lapsen elatuksesta.
Kyseisen asetuksen 12 artiklassa sen sijaan annetaan siirtotyöläisten lapsille itsenäinen oikeus koulutukseen. Tämän oikeuden edellytyksenä ei ole asema siirtotyöläisestä riippuvaisena lapsena eikä lapsen vanhempien oikeus oleskella vastaanottavassa jäsenvaltiossa. Kyseinen oikeus ei koske ainoastaan siirtotyöläisten lapsia, vaan sitä sovelletaan myös entisten siirtotyöläisten lapsiin. Asetuksen 12 artiklassa edellytetään ainoastaan, että lapsi on asunut jäsenvaltiossa vanhempiensa tai toisen vanhempansa kanssa sinä aikana, jolloin ainakin toinen vanhemmista oleskeli siellä työntekijänä.
Vaikka on totta, että asetuksen N:o 1612/68 7 artiklan 2 kohta ja 12 artikla eroavat henkilöllisiltä soveltamisaloiltaan, on kuitenkin niin, että molemmissa artikloissa säädetään samalla tavalla yleisestä säännöstä, joka opetuksen alalla velvoittaa jäsenvaltiot varmistamaan, että niiden kansalaisia ja niiden alueelle sijoittautuneiden muiden jäsenvaltioiden työntekijöiden lapsia kohdellaan yhdenvertaisesti.
On joka tapauksessa niin, että 7 artiklan 2 kohdassa säädetyn yhdenvertaisen kohtelun velvoitteen henkilöllisen soveltamisalan laajuus ei voi riippua kyseessä olevasta syrjinnän luonteesta.
(ks. 48–51 ja 53 kohta)