YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO

29 päivänä marraskuuta 2001 (1)

Sosiaalipolitiikka - Miesten ja naisten tasa-arvoinen kohtelu - EY:n perustamissopimuksen 119 artiklan (EY:n perustamissopimuksen 117-120 artikla on korvattu EY 136-143 artiklalla) ja neuvoston direktiivin 79/7/ETY sovellettavuus - Ranskan siviili- ja sotilasvirkamiesten eläkejärjestelmä - Ainoastaan naispuolisille virkamiehille lapsista myönnettävä hyvitys - Sallittavuus sosiaalipolitiikasta tehdyn sopimuksen 6 artiklan 3 kohdan tai direktiivin 79/7/ETY säännösten nojalla

Asiassa C-366/99,

jonka Conseil d'État (Ranska) on saattanut EY 234 artiklan nojalla yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi saadakseen tässä kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevassa asiassa

Joseph Griesmar

vastaan

Ministre de l'Économie, des Finances et de l'Industrie ja

Ministre de la Fonction publique, de la Réforme de l'État et de la Décentralisation,

ennakkoratkaisun EY:n perustamissopimuksen 119 artiklan (EY:n perustamissopimuksen 117-120 artikla on korvattu EY 136-143 artiklalla), sosiaalipolitiikasta tehdyn sopimuksen (EYVL 1992, C 191, s. 91) 6 artiklan 3 kohdan sekä miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen asteittaisesta toteuttamisesta sosiaaliturvaa koskevissa kysymyksissä 19 päivänä joulukuuta 1978 annetun neuvoston direktiivin 79/7/ETY (EYVL 1979, L 6, s. 24) tulkinnasta,

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN,

toimien kokoonpanossa: presidentti G. C. Rodríguez Iglesias, jaostojen puheenjohtajat P. Jann, F. Macken, N. Colneric ja S. von Bahr sekä tuomarit A. La Pergola, J.-P. Puissochet, L. Sevón, M. Wathelet, V. Skouris (esittelevä tuomari) ja J. N. Cunha Rodrigues,

julkisasiamies: S. Alber,

kirjaaja: hallintovirkamies L. Hewlett,

ottaen huomioon kirjalliset huomautukset, jotka sille ovat esittäneet

-    J. Griesmar, edustajanaan avocat H. Masse-Dessen,

-    Ranskan hallitus, asiamiehinään K. Rispal-Bellanger ja A. Lercher,

-    Belgian hallitus, asiamiehenään P. Rietjens,

-    Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehenään H. Michard,

ottaen huomioon suullista käsittelyä varten laaditun kertomuksen,

kuultuaan J. Griesmarin, edustajanaan avocat H. Masse-Dessen, Ranskan hallituksen, asiamiehenään C. Bergeot, ja komission, asiamiehenään H. Michard, 9.1.2001 pidetyssä istunnossa esittämät suulliset huomautukset,

kuultuaan julkisasiamiehen 22.2.2001 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

1.

    Conseil d'Etat on esittänyt 28.7.1999 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut yhteisöjen tuomioistuimeen 4.10.1999, EY 234 artiklan nojalla kaksi ennakkoratkaisukysymystä EY:n perustamissopimuksen 119 artiklan (EY:n perustamissopimuksen 117-120 artikla on korvattu EY 136-143 artiklalla), sosiaalipolitiikasta tehdyn sopimuksen (EYVL 1992, C 191, s. 91) 6 artiklan 3 kohdan sekä miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen asteittaisesta toteuttamisesta sosiaaliturvaa koskevissa kysymyksissä 19 päivänä joulukuuta 1978 annetun neuvoston direktiivin 79/7/ETY (EYVL 1979, L 6, s. 24) tulkinnasta.

2.

    Nämä kysymykset on esitetty J. Griesmarin sekä Ministre de l'Économie, des Finances et de l'Industrien ja Ministre de la Fonction publique, de la Réforme de l'État et de la Décentralisationin välisessä riita-asiassa, joka koskee sen päätöksen laillisuutta, jolla Griesmarille myönnettiin eläkettä.

Asiaa koskevat oikeussäännöt

Yhteisön oikeus

3.

    Perustamissopimuksen 119 artiklan ensimmäisessä ja toisessa kohdassa määrätään seuraavaa:

”Jokainen jäsenvaltio huolehtii ensimmäisen vaiheen aikana miesten ja naisten samapalkkaisuuden periaatteen soveltamisesta ja pitää sen voimassa sen jälkeen.

Tätä artiklaa sovellettaessa palkalla tarkoitetaan tavallista perus- tai vähimmäispalkkaa ja muuta korvausta, jonka työntekijä suoraan tai välillisesti saa työnantajaltaan työstä tai tehtävästä rahana tai luontoisetuna.”

4.

    Sosiaalipolitiikasta tehty sopimus tuli voimaan samana päivänä kuin EY:n perustamissopimus, eli 1.11.1993.

5.

    Sosiaalipolitiikasta tehdyn sopimuksen 6 artiklan 1 ja 2 kohdassa toistetaan perustamissopimuksen 119 artiklassa vahvistetut säännöt. Tämän sopimuksen 6 artiklan 3 kohdassa määrätään seuraavaa:

”Tämä artikla ei estä jäsenvaltiota pitämästä voimassa tai toteuttamasta sellaisia erityisetuja tarjoavia toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on helpottaa naistenammatillisen toiminnan harjoittamista taikka estää tai hyvittää heidän ammattiuraansa liittyviä haittoja.”

6.

    EY 141 artiklassa määrätään 1.5.1999 lukien seuraavaa:

”1.    Jokainen jäsenvaltio huolehtii sen periaatteen noudattamisesta, jonka mukaan miehille ja naisille maksetaan samasta tai samanarvoisesta työstä sama palkka.

- -

4.    Jotta miesten ja naisten välinen täysi tosiasiallinen tasa-arvo toteutuisi työelämässä, tasa-arvoisen kohtelun periaate ei estä jäsenvaltioita pitämästä voimassa tai toteuttamasta sellaisia erityisetuja tarjoavia toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on helpottaa aliedustettuna olevan sukupuolen ammatillisen toiminnan harjoittamista taikka ehkäistä tai hyvittää ammattiuraan liittyviä haittoja.”

7.

    Direktiivin 79/7/ETY 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Tätä direktiiviä sovelletaan:

a) lakisääteisiin järjestelmiin, jotka antavat turvaa seuraavien tapausten varalta:

    -     - -

    -     - -

    -     vanhuus,

    - -”

8.

    Direktiivin 4 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1. Tasa-arvoisen kohtelun periaatteella tarkoitetaan, että minkäänlaista sukupuoleen perustuvaa syrjintää ei saa esiintyä välittömästi eikä välillisesti etenkään siviilisäädyn tai perheaseman perusteella eikä varsinkaan, kun on kysymyksessä:

-    järjestelmien soveltamisala ja niiden piiriin pääsemisen edellytykset;

-    velvollisuus osallistua rahoitukseen ja maksuosuuksien laskentaperusteet;

-    etuuksien, aviopuolisosta ja huollettavista johtuvat lisät mukaan lukien, laskentaperusteet sekä etuuksiin olevan oikeuden kestoa ja jatkumista koskevat edellytykset.

2. Tasa-arvoisen kohtelun periaate ei rajoita naisten suojelua äitiyden perusteella koskevien säännösten soveltamista.”

9.

    Direktiivin 7 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1. Tämä direktiivi ei rajoita jäsenvaltioiden oikeutta jättää sen soveltamisalan ulkopuolelle:

a)    eläkeiän määrittelyä vanhuus- ja työeläkkeen myöntämiseksi sekä sen mahdollisia vaikutuksia muihin etuuksiin;

b)    lapsia kasvattaneille henkilöille myönnettäviä, vanhuuseläkejärjestelmään kuuluvia etuuksia; oikeutta etuuksiin jaksoilta, joiden aikana työnteko on ollut keskeytyneenä lasten kasvattamisen vuoksi;

- -

2. Jäsenvaltioiden on säännöllisesti tarkasteltava 1 kohdan mukaisesti soveltamisalan ulkopuolelle jätettyjä kysymyksiä arvioidakseen, onko niiden pysyttäminen soveltamisalan ulkopuolella niissä tapahtuneen sosiaalisen kehityksen kannalta perusteltua.”

Kansallinen oikeus

10.

    Ranskan virkamieseläkejärjestelmästä säädetään code des pensions civiles et militaires de retraitessa (siviili- ja sotilasvirkamiesten eläkelaki; jäljempänä eläkelaki). Eläkelaki on nykyisin voimassa sellaisena, kuin se on muutettuna 26.12.1964 annetulla lailla nro 64-1339 (JORF, 30.12.1964), jolla korvattiin 23.5.1951 annettuun asetukseen 51-590 liitetty aikaisempi laki, sekä useilla myöhemmillä muutoksilla.

11.

    Eläkelain L. 1 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Eläke on henkilökohtainen, rahamääräinen, eliniäksi myönnetty etuus, joka myönnetään siviili- ja sotilasvirkamiehille, ja heidän kuoltuaan heidän laissa määritellyille oikeudenomistajilleen, korvauksena siitä palveluksesta, jossa he ovat toimineet tehtäviensä säännönmukaiseen päättymiseen saakka.

Eläkkeen määrää vahvistettaessa otetaan huomioon palveluksen taso, kesto ja luonne, ja sillä taataan eläkkeensaajalle virkauran päättyessä viranhoidon arvokkuutta vastaava aineellinen toimeentulo.”

12.

    Eläkelain L. 12 §:n b momentissa säädetään seuraavaa:

”Tosiasiallisiin palvelusvuosiin lisätään julkishallinnosta annetussa asetuksessa säädetyin edellytyksin seuraavat hyvitykset:

- -

b) Naispuoliselle virkamiehelle myönnettävä hyvitys kustakin hänelle avioliitossa syntyneestä lapsesta tai avioliiton ulkopuolella syntyneestä lapsesta, jonka syntyperä on osoitettu, taikka ottolapsesta, sekä kustakin muusta L. 18 §:n II momentissa tarkoitetusta lapsesta, jota virkamies on kasvattanut vähintään yhdeksän vuoden ajan ennen kuin lapsi on täyttänyt 21 vuotta”.

13.

    Eläkelain L. 18 §:n II momentissa tarkoitettuja lapsia ovat:

”Eläkkeensaajan avioliitossa syntyneet lapset, avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset, joiden syntyperä on osoitettu, sekä ottolapset;

puolison aikaisemmassa avioliitossa syntyneet lapset, avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset, joiden syntyperä on osoitettu, sekä ottolapset;

lapset, joihin nähden eläkkeensaajalle tai tämän puolisolle on myönnetty vanhemmuuteen liittyvä vastuu;

lapset, joiden holhous on myönnetty eläkkeensaajalle tai tämän puolisolle, jos holhoukseen liittyy lapsen tosiasiallinen ja pysyvä huoltajuus;

lapset, jotka eläkkeensaaja tai tämän puoliso on ottanut talouteensa kasvattilapsiksi, jos tämä osoittaa huoltavansa lasta tosiasiallisesti ja pysyvästi Conseil d'Etat'n päätöksessä vahvistetulla tavalla”.

14.

    Eläkelain R. 13 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Tämän lain L. 12 §:n b momentissa tarkoitettu naispuoliselle virkamiehelle myönnettävä hyvitys on yksi vuosi kustakin avioliitossa syntyneestä tai avioliiton ulkopuolella syntyneestä tunnustetusta lapsesta sekä muusta lapsesta, joka on palveluksesta poistumisen hetkellä ollut virkamiehen kasvatettavana kyseisessä pykälässä säädetyissä olosuhteissa ja säädetyn ajan”.

15.

    Eläkelain L. 13-L. 15 §:ssä säädetään eläkkeen määrän määrittämisestä seuraavaa:

”L. 13 §

Eläkkeeseen oikeuttavan palveluksen kesto ja myönnettävät hyvitykset ilmaistaan eläkkeeseen oikeuttavina palvelusvuosina. Kunkin eläkkeeseen oikeuttavan palvelusvuoden perusteella ansaitaan 2 prosenttia eläkepalkasta, sidottuna L. 15 §:ssä tarkoitettuun palkkaindeksiin.

L. 14 §

Siviili- ja sotilasvirkamiesten eläkkeitä laskettaessa eläkkeisiin oikeuttavien palvelusvuosien enimmäismääräksi vahvistetaan 37,5 vuotta.

Tätä määrää voidaan korottaa 40 palvelusvuoteen L. 12 §:ssä tarkoitettujen hyvitysten perusteella.

L. 15 §

Eläkepalkka lasketaan viimeisten pidätyksenalaisten ansioiden perusteella, sidottuna sellaiseen virkaa, palkkaluokkaa, palkka-asetetta ja palkkatasoa vastaavan indeksiin, joissa virkamies tai sotilas on tosiasiallisesti toiminut vähintään kuusi kuukautta ennen eläkkeeseen oikeuttavan palveluksen päättymistä - -”.

Pääasiaan liittyvät tosiseikat ja ennakkoratkaisukysymykset

16.

    Griesmarille, joka on Ranskan virkajärjestelmän mukainen magistrat ja kolmen lapsen isä, myönnettiin 1.7.1991 tehdyllä päätöksellä eläkelain mukainen eläke.

17.

    Eläkkeen määrä laskettiin Griesmarin tosiasiallisten palvelusvuosien perusteella, mutta huomioon ei otettu eläkelain L. 12 §:n b momentissa tarkoitettua hyvitystä, joka myönnetään naispuolisille virkamiehille kustakin lapsesta.

18.

    Griesmar saattoi 1.7.1991 tehdyn päätöksen Conseil d'Etat'n käsiteltäväksi 7.9.1992, hän täydensi valitustaan 25.11.1992 ja vaati päätöksen kumoamista sillä perusteella, että kyseisessä päätöksessä oli otettu huomioon vain hänen tosiasialliset palvelusvuotensa, mutta niihin ei ollut lisätty eläkelain L. 12 §:n b momentissa tarkoitettua hyvitystä, joka myönnetään naispuolisille virkamiehille kustakin lapsesta.

19.

    Griesmar väitti valituksensa tueksi erityisesti, että eläkelain L. 12 §:n b momentti on perustamissopimuksen 119 artiklan samoin kuin miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen toteuttamisesta ammatillisissa sosiaaliturvajärjestelmissä 24 päivänä heinäkuuta 1986 annetun neuvoston direktiivin 86/378/ETY (EYVL L 225, s. 40) ja direktiivin 79/7/ETY tavoitteiden vastainen.

20.

    Conseil d'Etat päätti näissä olosuhteissa lykätä asian käsittelyä ja esittää yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1.    Onko Ranskan virkamiesten eläkejärjestelmän perusteella maksettavia eläkkeitä pidettävä EY:n perustamissopimuksen 119 artiklassa (josta on tullut EY 141 artikla) tarkoitettuna palkkana? Jos vastaus tähän kysymykseen on myöntävä, loukataanko code des pensions civiles et militaires de retraiten L. 12 §:n b momentin säännöksillä samapalkkaisuuden periaatetta sosiaalipolitiikasta tehdyn pöytäkirjan N:o 14 liitteenä olevan sopimuksen 6 artiklan 3 kohta huomioon ottaen?

2.    Siinä tapauksessa, että EY:n perustamissopimuksen 119 artiklaa ei voitaisi soveltaa tässä asiassa, estävätkö 19.12.1978 annetun direktiivin 79/7/ETY säännökset sen, että Ranska pitää voimassa code des pensions civiles et militaires de retraiten L. 12 §:n b momentin kaltaiset säännökset?”

Ensimmäinen kysymys

Ensimmäisessä kysymyksessä mainittujen yhteisön säännösten ja määräysten ajallinen soveltamisala

21.

    Ottaen huomioon, että sosiaalipolitiikasta tehty sopimus tuli voimaan 1.11.1993, ja että toisaalta 1.5.1999 lähtien, jolloin Amsterdamin sopimus tuli voimaan, perustamissopimuksen 119 artiklasta on tullut EY 141 artikla, jolla 119 artiklaan lisättiin uusi 4 kohta, jossa toistetaan lähes sanatarkkaan sosiaalipolitiikasta tehdyn sopimuksen 6 artiklan 3 kohdan sanamuoto, Ranskan hallitus tiedustelee, mikä versio on otettava huomioon ensimmäiseen kysymykseen vastattaessa.

22.

    Se toteaa tämän osalta, että mikäli ratkaisevana ajankohtana pidetään Griesmaria koskevan eläkepäätöksen laatimispäivää eli 1.7.1991, asiaan on sovellettava perustamissopimuksen 119 artiklaa, ilman että olisi tarpeen ottaa huomioon sen jälkeen voimaan tullutta sosiaalipolitiikasta tehtyä sopimusta. Mikäli ratkaisevana ajankohtana pidettäisiin sitä vastoin ennakkoratkaisupyynnön esittämispäivää eli 28.7.1999, asiaan olisi sovellettava EY 141 artiklaa. Tämän viimeksi mainitun päivämäärän osalta voitaisiin myös vedota tarvittaessa sosiaalipolitiikkaa koskevaan sopimukseen, koska Amsterdamin sopimuksella ei ole kumottu pöytäkirjaa, johon kyseinen sopimus on liitetty, eli EY:n perustamissopimukseen liitettyä sosiaalipolitiikasta tehtyä pöytäkirjaa N:o 14 (jäljempänä sosiaalipolitiikasta tehty pöytäkirja). Ranskan hallituksen mukaan ratkaisevana ajankohtana ei ole pidettävä EY:n perustamissopimuksen voimaantulon jälkeistä eikä Amsterdamin sopimuksen voimaantuloa edeltävää päivää.

23.

    Ennakkoratkaisupyynnöstä kokonaisuudessaan käy kuitenkin ilmi, että Conseil d'Etat on halunnut ensimmäisellä kysymyksellään tiedustella yhteisöjen tuomioistuimen näkemystä perustamissopimuksen 119 artiklan ja sosiaalipolitiikasta tehdyn sopimuksen 6 artiklan 3 kohdan tulkinnasta. Vaikka EY 141 artikla mainitaankin ensimmäisessä kysymyksessä perustamissopimuksen 119 artiklan rinnalla, tämä on vain lisäys sen toteamiseksi, mikä numero perustamissopimuksen 119 artiklan korvaavalle määräykselle on annettu Amsterdamin sopimuksen tultua voimaan. Ennakkoratkaisupyynnössä ei ole mitään sellaisia seikkoja, joiden perusteella voitaisiin päätellä, että Conseil d'Etat olisi halunnut esittää yhteisöjen tuomioistuimelle EY 141 artiklan ja erityisesti sen 4 kohdan tulkintaa koskevan kysymyksen.

24.

    Näissä olosuhteissa on todettava, että ensimmäiseen kysymykseen vastattaessa on otettava huomioon perustamissopimuksen 119 artikla ja sosiaalipolitiikasta tehdyn sopimuksen 6 artiklan 3 kohta.

Ensimmäinen osa

25.

    Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt kansallinen tuomioistuin tiedustelee ensimmäisen kysymyksensä ensimmäisessä osassa, kuuluvatko Ranskan virkamiesten eläkejärjestelmän kaltaisen järjestelmän perusteella maksettavat eläkkeet perustamissopimuksen 119 artiklan soveltamisalaan.

26.

    Perustamissopimuksen 119 artiklan toisen kohdan mukaan tässä artiklassa ”palkalla tarkoitetaan tavallista perus- tai vähimmäispalkkaa ja muuta korvausta, jonka työntekijä suoraan tai välillisesti saa työnantajaltaan työstä tai tehtävästä rahana tai luontoisetuna”.

27.

    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan vaikka sosiaaliturvaetuuksien kaltaiset edut voisivat periaatteessa olla palkkaa, tähän käsitteeseen, sellaisena kuin sitä on rajattu perustamissopimuksen 119 artiklassa, ei voida kuitenkaan sisällyttää sellaisia vanhuuseläkkeiden kaltaisia sosiaaliturvajärjestelmiä tai -etuuksia, joista säädetään välittömästi laissa eli jotka eivät edellytä minkäänlaisia neuvotteluja yrityksen tai kyseisen ammattialan sisällä sekä joiden soveltaminen yleisesti määriteltyihin työntekijäryhmiin on pakollista. Tällaisissa järjestelmissä nimittäin työntekijöille myönnetään etuuksia sellaisen lakisääteisen järjestelmän mukaisesti, jonka rahoitukseen työntekijät, työnantajat ja mahdollisesti myös julkinen valta osallistuvat suhteessa, joka ei määräydy niinkään työnantajan ja työntekijän välisen työsuhteen vaan sosiaalipoliittisten syiden mukaan (ks. erityisesti asia 80/70, Defrenne, tuomio 25.5.1971, Kok. 1971, s. 445, 7 ja 8 kohta; asia 170/84, Bilka, tuomio 13.5.1986, Kok. 1986, s. 1607, 17 ja 18 kohta; asia C-262/88, Barber, tuomio 17.5.1990, Kok. 1990, s. I-1889, 22 ja 23 kohta ja asia C-7/93, Beune, tuomio 28.9.1994, Kok. 1994, s. I-4471, 24 kohta).

28.

    Vastatessaan siihen, kuuluvatko Algemene Burgerlijke Pensioenwetin (Alankomaiden yleisestä siviilieläkejärjestelmästä annettu laki) kaltaisen virkamiesten eläkejärjestelmän perusteella maksettavat eläkkeet perustamissopimuksen 119 artiklan soveltamisalaan, yhteisöjen tuomioistuin täsmensi edellä mainitussa asiassa Beune antamansa tuomion 23 ja 43 kohdassa, että niistä arviointiperusteista, jotka se oli sen arvioitavaksi saatettujen tilanteiden osalta ottanut huomioon eläkejärjestelmää määriteltäessä, ainoa arviointiperuste, jota voidaan pitää ratkaisevana, on se, onko eläke maksettu työntekijälle hänen ja hänen entisen työnantajansa välisen työsuhteen perusteella, mikä on 119 artiklan sanamuodon mukainen työtä koskeva arviointiperuste.

29.

    Yhteisöjen tuomioistuin on tosin todennut, että tätä arviointiperustetta ei voida pitää yksinomaisena, koska lakisääteisissä sosiaaliturvajärjestelmissä maksetuissa eläkkeissä voidaan ottaa huomioon työstä maksettu palkka kokonaan tai osittain (em. asia Beune, tuomion 44 kohta).

30.

    Kuitenkaan sellaiset sosiaalipoliittiset, valtionhallintoon liittyvät tai eettiset arviot tai edes budjettiin liittyvät perusteet, jotka ovat vaikuttaneet tai voineet vaikuttaa järjestelmään, josta kansallinen lainsäätäjä on säätänyt, eivät voi olla ratkaisevia, jos eläke koskee ainoastaan tiettyä työntekijäryhmää, jos se myönnetään suoraan palveluksessaoloajan perusteella ja jos sen suuruus lasketaan virkamiehen viimeisen palkan perusteella. Julkisen työnantajan maksama eläke on siten kokonaisuudessaan rinnastettavissa yksityisen työnantajan entisille työntekijöilleen maksamaan eläkkeeseen (em. asia Beune, tuomion 45 kohta).

31.

    Pääasiassa kyseessä olevan järjestelmän osalta on todettava ensinnäkin, että siihen kuuluvien virkamiesten on katsottava muodostavan erityisen työntekijäryhmän. He nimittäin eroavat yrityksen, yritysten yhteenliittymän, jonkin taloudellisen alan tai ammattialan tai eri ammateista koostuvan alan työntekijäryhmistä vain sellaisten heille ominaisten erityispiirteiden perusteella, jotka säätelevät heidän työsuhdettaan valtioon, muihin julkisyhteisöihin tai julkisiin työnantajiin nähden (ks. em. asia Beune, tuomion 42 kohta).

32.

    Toiseksi eläkelain L. 1 §:stä ilmenee, että siinä tarkoitettu eläke myönnetään korvauksena siitä palveluksesta, jossa he ovat toimineet tehtäviensä säännönmukaiseen päättymiseen saakka, ja eläkkeen määrää vahvistettaessa otetaan huomioon palveluksen taso, kesto ja luonne.

33.

    Eläkelain L. 13 ja L. 15 §:stä sekä Ranskan hallituksen yhteisöjen tuomioistuimessa esillä olevan oikeudenkäynnin kuluessa toimittamista tiedoista käy ilmi, että eläkkeen määrä lasketaan soveltamalla eläkepalkkaan tiettyä kerrointa. Kerroin lasketaan eläkkeeseen oikeuttavien palvelusvuosien perusteella. Kunkin palvelusvuoden perusteella ansaitaan 2 prosenttia eläkepalkasta, mutta palvelusvuosien perusteella voidaan kuitenkin ansaita enintään 75 prosenttia. Eläkepalkka lasketaan virkamiehen viimeisten kuuden kuukauden aikana saaman palkan perusteella, sidottuna palkkaindeksiin. Tämä indeksi riippuu tehtävien tasosta eli palkkaluokasta ja palveluksessaoloajasta eli ikälisien määrästä, jotka on porrastettu. Palvelusvuosien määrä voi korottua erilaisten hyvitysten perusteella.

34.

    Tästä seuraa, että Ranskan virkamiesten eläkejärjestelmän perusteella maksettava eläke myönnetään suoraan palveluksessaoloajan perusteella ja sen suuruus lasketaan virkamiehen viimeisten kuuden kuukauden aikana saaman palkan perusteella.

35.

    Näin ollen kyseinen eläke täyttää työtä koskevan arviointiperusteen, jonka yhteisöjen tuomioistuin totesi edellä mainitussa asiassa Beune olevan ratkaiseva määriteltäessä, kuuluvatko virkamiesten eläkejärjestelmän perusteella maksettavat eläkkeet perustamissopimuksen 119 artiklan soveltamisalaan.

36.

    Ranskan hallitus on tosin huomauttanut, saamatta vastaväitteitä, että toisin kuin asiassa Beune annetun tuomion kohteena ollut Alankomaiden järjestelmä, joka oli täydentävä eläkejärjestelmä, joka toimi rahastointiperiaatteen mukaan ja jota työmarkkinaosapuolet hallinnoivat, Ranskan virkamieseläkejärjestelmä on peruseläkejärjestelmä, jossa eläkekassa ei takaa myönnettävien eläkkeiden määrää, vaan se perustuu suoraan vuotuiseen valtion tulo- ja menoarviosta annettuun lakiin, ilman että mikään rahasto huolehtisi järjestelmän rahoituksesta tai hallinnoinnista.

37.

    Edellä mainitussa asiassa Beune annetun tuomion 37 ja 38 kohdasta seuraa kuitenkin, että arviointiperusteet, jotka koskevat eläkkeen täydentävää luonnetta lakisääteisen sosiaaliturvajärjestelmän perusteella suoritettavaan peruseläkkeeseen verrattuna tai eläkejärjestelmän rahoitustapoja ja hallinnointia, eivät ole ratkaisevia arvioitaessa, kuuluuko kyseinen järjestelmä perustamissopimuksen 119 artiklan soveltamisalaan.

38.

    Edellä esitetyn perusteella ensimmäisen kysymyksen ensimmäiseen osaan on vastattava, että Ranskan virkamieseläkejärjestelmän kaltaisen järjestelmän perusteella maksettavat eläkkeet kuuluvat perustamissopimuksen 119 artiklan soveltamisalaan.

Toinen osa

Sukupuoleen perustuvan erilaisen kohtelun olemassaolo

39.

    Aluksi on todettava, että perustamissopimuksen 119 artiklassa vahvistettu samapalkkaisuuden periaate, kuten syrjintäkiellon yleinen periaatekin, jonka erityinen ilmaisu se on, edellyttää, että miespuoliset ja naispuoliset työntekijät, joihin sitä sovelletaan, ovat toisiinsa verrattavassa tilanteessa (ks. asia C-218/98, Abdoulaye ym., tuomio 16.9.1999, Kok. 1999, s. I-5723, 16 kohta).

40.

    Näin ollen ensimmäisen kysymyksen toiseen osaan vastaamiseksi on selvitettävä, ovatko sellaiset miespuoliset ja naispuoliset virkamiehet, joilla on lapsia, toisiinsa verrattavassa tilanteessa pääasiassa kyseessä olevan hyvityksen myöntämisen osalta.

41.

    Yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että samapalkkaisuuden periaatteen soveltamisen osalta miespuolinen työntekijä ja naispuolinen työntekijä eivät ole toisiinsa verrattavassa tilanteessa, jos ainoastaan naispuolisille työntekijöille myönnetyn etuuden tarkoituksena on kompensoida ammatillisia epäkohtia, joita näille työntekijöille aiheutuu työstä etääntymisen vuoksi, mikä on ominaista äitiyslomalle (ks. em. asia Abdoulaye ym., tuomion 18, 20 ja 22 kohta).

42.

    Yhteisöjen tuomioistuin on täsmentänyt naisille äitiyden perusteella yhteisön oikeudessa taatun suojan ulottuvuutta oikeuskäytännössään, joka koskee miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen toteuttamisesta mahdollisuuksissa työhön, ammatilliseen koulutukseen ja uralla etenemiseen sekä työoloissa 9 päivänä helmikuuta 1976 annetun neuvoston direktiivin 76/207/ETY (EYVL L 39, s. 40) 2 artiklan 3 kohtaa, jonka mukaan ”tämän direktiivin estämättä saadaan soveltaa säännöksiä, jotka koskevat naisten suojelua erityisesti raskauden ja synnytyksen perusteella.”

43.

    Tämän oikeuskäytännön mukaan direktiivin 76/207/ETY 2 artiklan 3 kohdan tarkoituksena on suojella yhtäältä naisen ruumiillista hyvinvointia ja toisaalta äidin ja lapsen välistä erityistä suhdetta raskautta ja synnytystä seuraavana aikana, jotta tämä suhde ei häiriintyisi samanaikaisesta ammatillisesta toiminnasta johtuvan kaksinkertaisen rasituksen vuoksi (ks. asia 184/83, Hofmann, tuomio 12.7.1984, Kok. 1984, s. 3047, 25 kohta; asia 222/84, Johnston, tuomio 15.5.1986, Kok. 1986, s. 1651, 44 kohta; asia 312/86, komissio v. Ranska, tuomio 25.10.1988, Kok. 1988, s. 6315, 13 kohta ja asia C-285/98, Kreil, tuomio 11.1.2000, Kok. 2000, s. I-69, 30 kohta).

44.

    Vaikka yhteisöjen tuomioistuin onkin todennut, että naiselle lakisääteisen suoja-ajan päätteeksi myönnettävä äitiysloma kuuluu direktiivin 76/207/ETY 2 artiklan 3 kohdan soveltamisalaan (em. asia Hofmann, tuomion 26 kohta), se on myös täsmentänyt, ettätoimenpiteitä naisten suojelemiseksi vanhempina ei voida perustella tällä direktiivin säännöksellä, koska tämä ominaisuus voi olla sekä miespuolisilla että naispuolisilla työntekijöillä (ks. em. asia komissio v. Ranska, tuomion 14 kohta).

45.

    Tämän tuomion 43 ja 44 kohdassa tehdyt toteamukset pätevät myös arvioitaessa samapalkkaisuuden periaatetta sovellettaessa, ovatko miespuoliset ja naispuoliset työntekijät toisiinsa verrattavassa tilanteessa sellaisen toimenpiteen osalta, jolla myönnetään ainoastaan naispuolisille työntekijöille, joilla on lapsia, palvelusvuosia koskeva hyvitys eläkepalkkaa laskettaessa.

46.

    On näin ollen selvitettävä, onko kyseisen hyvityksen tarkoituksena kompensoida ammatillisia epäkohtia, joita naispuolisille työntekijöille aiheutuu työstä etääntymisen vuoksi lapsen syntymän jälkeisenä aikana, jolloin miespuolinen työntekijä ja naispuolinen työntekijä eivät ole toisiinsa verrattavassa tilanteessa, vai onko sen tarkoituksena pääasiallisesti kompensoida ammatillisia epäkohtia, joita naispuolisille työntekijöille aiheutuu lastenkasvatuksesta, minkä osalta olisi selvitettävä, ovatko miespuoliset ja naispuoliset työntekijät toisiinsa verrattavassa tilanteessa.

47.

    Tältä osin on todettava, että pääasiassa esillä olevan hyvityksen myöntämisedellytysten osalta eläkelain L. 12 §:n b momentissa tehdään ero eläkkeensaajan avioliitossa syntyneiden lasten, avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten, joiden syntyperä on osoitettu, ja ottolasten sekä toisaalta eläkelain L. 18 §:n II momentissa lueteltujen lasten välillä.

48.

    Ensiksi mainittuun ryhmään kuuluvien lasten osalta hyvitys myönnetään naispuoliselle virkamiehelle ilman muita edellytyksiä, kun taas toiseksi mainittuun ryhmään kuuluvien lasten osalta hyvitys myönnetään naispuoliselle virkamiehelle sillä edellytyksellä, että hän on kasvattanut lasta vähintään yhdeksän vuoden ajan ennen kuin lapsi on täyttänyt 21 vuotta.

49.

    Griesmar toteaa, että hän on ensimmäiseen ryhmään kuuluvien lasten isä ja että hänen tilanteensa on tämän osalta verrattavissa sellaisen naispuolisen virkamiehen tilanteeseen, jolla on tällaisia lapsia. Hän on erityisesti korostanut, että eläkelain L. 18 §:n II momenttiin tehdyn viittauksen nojalla määritellystä hyvityksestä poiketen, ensimmäiseen ryhmään kuuluvien lasten osalta naispuoliselle virkamiehelle myönnetään hyvitys pelkästään sillä perusteella, että hän on äiti, ilman, että hänen on näytettävä kasvattaneensa kyseiset lapset.

50.

    Griesmar toteaa lisäksi, että näistä lapsista myönnettävän hyvityksen tarkoituksena ei ole kompensoida ammatillisia epäkohtia, joita naispuolisille työntekijöille aiheutuu siitä, että hän on äiti, koska hyvityksen myöntäminen ei ole sidoksissa äitiyslomasta aiheutuneeseen työstä etääntymiseen. Yhtäältä hyvitys myönnetään myös sellaisista lapsista, jotka ovat syntyneet ennen kuin heidän äitinsä oli virkamies tai hänen menetettyä tällaisen aseman. Toisaalta hyvitys myönnetään myös ottolapsista, vaikka ottolapsen perusteella myönnettävä vanhempainloma voidaan myöntää yhtä lailla isälletai äidille. Lisäksi hyvitys on yhden vuoden mittainen, vaikka äitiysloma tai ottolapsen perusteella myönnettävä vanhempainloma eivät ole näin pitkiä.

51.

    Ranskan hallitus puolestaan esittää, että pääasiassa kyseessä oleva hyvitys myönnetään ainoastaan naispuolisille virkamiehille, joilla on lapsia, jotta voitaisiin ottaa huomioon sosiaalinen tosiasia eli näiden virkamiesten virkauralle aiheutuvat haitat, jotka johtuvat siitä, että heillä on ensisijainen merkitys lasten kasvatuksessa. Kyseisen hyvityksen tarkoituksena on näin ollen kompensoida niitä epäkohtia, joita sellaiset naispuoliset virkamiehet, joilla on lapsia, kohtaavat työelämässä, vaikka he eivät olisikaan lopettaneet työskentelyä kasvattaakseen lapsensa.

52.

    Tältä osin on todettava ensiksikin, että vaikka pääasiassa kyseessä oleva hyvitys myönnetään naispuolisille virkamiehille heidän avioliitossa ja avioliiton ulkopuolella syntyneistä eli biologisista lapsistaan, sen myöntäminen ei kuitenkaan ole sidoksissa äitiyslomaan tai niihin haittoihin, joita naispuolisten virkamiesten virkauralle aiheutuu työstä etääntymisen vuoksi synnytystä seuraavana aikana. Yhtäältä eläkelain L. 12 §:n b momenttiin ei sisälly mitään seikkoja, joiden perusteella hyvitys ja äitiyslomasta virkauralle mahdollisesti aiheutuvat haitat olisivat sidoksissa toisiinsa. Siinä ei edes edellytetä, että lapset, joiden perusteella oikeus hyvitykseen myönnetään, olisivat syntyneet äidin ollessa virkamies. Toisaalta kyseinen hyvitys myönnetään myös ottolapsista, ilman että edellytyksenä olisi, että äidille olisi myönnetty ottolapsen perusteella vanhempainlomaa.

53.

    Ranskan hallituksen selvitykset eläkelain L. 12 §:n b momentin tarkoituksesta vahvistavat sen, etteivät pääasiassa kyseessä oleva hyvitys ja synnytystä seuraava aika, jolloin äidillä on äitiysloma ja hän on poissa töistä, ole sidoksissa toisiinsa, mutta niissä myös korostetaan, että kyseinen hyvitys on sidoksissa toiseen ajanjaksoon eli lasten kasvatukseen.

54.

    Tätä arviointia ei muuta se seikka, että eläkelain L. 12 §:n b momentissa ei edellytetä lasten kasvattamista hyvityksen myöntämiseksi eläkkeensaajan avioliitossa tai avioliiton ulkopuolella syntyneistä tai ottolapsista, vaikka tätä edellytetään eläkelain L. 18 §:n II momentissa lueteltujen lasten osalta.

55.

    Näyttää siltä, että kansallinen lainsäätäjä on asettanut pääasiassa kyseessä olevan hyvityksen myöntämiselle vain yhden edellytyksen, eli lasten kasvattamisen, ja että se on yksinkertaisesti olettanut avioliitossa tai avioliiton ulkopuolella syntyneiden tai ottolasten osalta, että heidän kasvatuksestaan on vastannut heidän äitinsä. Tämän osalta on lisäksi huomattava, että kuten Griesmarin edustaja on todennut istunnossa esittämissään suullisissa huomautuksissa, saamatta vastaväitteitä tältä osin kyseinen hyvitys on peräisin vuodelta 1924, ja sitä koskevissa esitöissä todetaan, että hyvityksen tarkoituksena oli helpottaa naispuolisten virkamiesten paluuta kotiin, jotta he voisivat paremmin osallistua lastensa kasvatukseen.

56.

    Toiseksi on todettava, että miespuoliset ja naispuoliset virkamiehet voivat olla toisiinsa verrattavassa tilanteessa lasten kasvatuksen osalta. Erityisesti se seikka, että lasten kasvatuksesta aiheutuvat ammatilliset epäkohdat kohdistuvat enemmän naispuolisiin virkamiehiin, koska yleensä naiset vastaavat heidän kasvatuksestaan, ei ole omiaan sulkemaan pois sitä, että heidän tilanteensa voisi olla verrattavissa sellaisen miespuolisen virkamiehen tilanteeseen, joka on vastannut lastensa kasvatuksesta ja on tästä syystä kohdannut samoja virkauraan kohdistuvia haittoja.

57.

    Eläkelain L. 12 §:n b momentissa ei kuitenkaan sallita, että tällaisessa tilanteessa oleva miespuolinen virkamies voisi vaatia pääasiassa kyseessä olevaa hyvitystä, vaikka hän kykenisikin osoittamaan vastanneensa tosiasiallisesti lastensa kasvatuksesta.

58.

    Näin ollen on todettava, riippumatta siitä, pitäisikö tällaista näyttöä vaatia myös naispuolisilta virkamiehiltä, joilla on lapsia, että eläkelain L. 12 §:n b momentissa kohdellaan sukupuolen perusteella eri tavalla sellaisia miespuolisia virkamiehiä, jotka ovat tosiasiallisesti vastanneet lastensa kasvatuksesta.

59.

    On vielä selvitettävä, voiko eläkelain L. 12 §:n b momentti olla perusteltu sosiaalipolitiikasta tehdyn sopimuksen 6 artiklan 3 kohdan nojalla.

Sosiaalipolitiikasta tehdyn sopimuksen 6 artiklan 3 kohta

60.

    Griesmar toteaa, että koska sosiaalipolitiikasta tehdyllä pöytäkirjalla perustettiin siihen liitetyllä sopimuksella täysin uusi sääntö, eli positiivisen syrjinnän mahdollisuus ei enää pelkästään yhdenvertaisen kohtelun vaan myös samapalkkaisuuden osalta, sitä ei voida soveltaa taannehtivasti sellaisiin eläkkeisiin, joiden määrä on vahvistettu ennen sopimuksen voimaantuloa. Griesmar toteaa toissijaisesti, että koska pääasiassa kyseessä oleva hyvitys ei ole sidoksissa mihinkään äitiydestä aiheutuviin epäkohtiin, koska se myönnetään riippumatta äitiys- tai vanhempainlomasta tai ammattiuraan liittyvistä haitoista, eläkelain L. 12 §:n b momentilla loukataan perustamissopimuksen 119 artiklassa tarkoitettua samapalkkaisuuden periaatetta, vaikka katsottaisiinkin, että asiassa voidaan soveltaa sosiaalipolitiikasta tehdyn sopimuksen 6 artiklan 3 kohtaa.

61.

    Ranskan hallitus viittaa tilastotietoihin ja toteaa, että naiset jäävät miehiä useammin vanhempainlomalle, mikä vaikuttaa heidän eläkeoikeuksiinsa, ja että naispuolisten virkamiesten virkaura on keskimäärin kaksi vuotta lyhyempi kuin miespuolisten virkamiesten virkaura. Ranskan hallitus toteaa, että vaikka tilastotiedoista ei käy ilmi suoraa sidosta vanhempainloman ja virkauran pituuden välillä, ei ole epäilystä, että lasten kasvatus on tärkeä ja ehkä pääasiallinen syy sille, miksi naispuolisten virkamiesten virkaura on lyhyempi heidän jäädessään eläkkeelle. Eläkelain L. 12 §:n b momentissa perustetulla hyvityksellä siis kompensoidaan naisille niitä haittoja, joita virkauran keskeytymisestä lasten kasvatuksen vuoksi on aiheutunut sovelletun kertoimen ja laskentaperusteen osalta.

62.

    Tältä osin on muistutettava, että sosiaalipolitiikasta tehdyn sopimuksen 6 artiklan 3 kohdassa sallitaan jäsenvaltioiden pitävän voimassa tai toteuttavan sellaisia erityisetujatarjoavia toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on helpottaa naisten ammatillisen toiminnan harjoittamista taikka estää tai hyvittää heidän ammattiuraansa liittyviä haittoja.

63.

    Ilman, että on tarpeen lausua siitä, perustetaanko sosiaalipolitiikasta tehdyn sopimuksen 6 artiklan 3 kohdassa uusi sääntö, on todettava, että eläkelain L.12 §:n b momentissa perustettu hyvitys ei ole sosiaalipolitiikasta tehdyn sopimuksen kyseisessä määräyksessä tarkoitettu toimenpide.

64.

    Sosiaalipolitiikasta tehdyn sopimuksen 6 artiklan 3 kohdassa nimittäin sallitaan sellaiset kansalliset toimenpiteet, joiden tarkoituksena on poistaa tai vähentää yhteiskunnassa vallitsevaa tosiasiallista eriarvoisuutta, jolla on vaikutuksia naisten mukanaoloon työelämässä. Tästä seuraa, että kyseisessä määräyksessä tarkoitetuilla kansallisilla toimenpiteillä on joka tapauksessa edistettävä naisten mukanaoloa työelämässä tasa-arvoisesti miesten kanssa.

65.

    Yhteisöjen tuomioistuimessa esiin tuotujen seikkojen perusteella on todettava, ettei pääasiassa esillä oleva toimenpide ole sellainen, että sillä kompensoitaisiin naispuolisten virkamiesten urakehitykselle aiheutuvia epäkohtia ja autettaisiin näiden naisten mukanaoloa työelämässä. Päinvastoin siinä ainoastaan myönnetään naispuolisille virkamiehille, joilla on lapsia, virkaikää koskeva hyvitys heidän jäädessään eläkkeelle, ilman että sillä puututtaisiin ongelmiin, joita he saattavat kohdata virkaurallaan.

66.

    Tämän osalta on merkityksellistä, että vaikka eläkelain L. 12 §:n b momentissa tarkoitettu hyvitys on peräisin vuodelta 1924, niitä ongelmia, joita kysymyksessä olevat naispuoliset virkamiehet saattavat kohdata virkaurallaan, ei ole vielä nykyäänkään pystytty ratkaisemaan tämän säännöksen avulla.

67.

    Näin ollen ensimmäisen kysymyksen toiseen osaan on vastattava, että sosiaalipolitiikasta tehdyn sopimuksen 6 artiklan 3 kohdassa määrätystä huolimatta samapalkkaisuuden periaatetta loukataan eläkelain L. 12 §:n b momentin kaltaisella säännöksellä, siltä osin kuin sillä suljetaan pois oikeus saada siinä tarkoitettu hyvitys eläkepalkkaa laskettaessa sellaisilta miespuolisilta virkamiehiltä, jotka voivat osoittaa vastanneensa lastensa kasvatuksesta.

Toinen kysymys

68.

    Tämä kysymys on esitetty sen tapauksen varalta, että perustamissopimuksen 119 artiklaa ei voitaisi soveltaa Ranskan siviili- ja sotilasvirkamiesten eläkejärjestelmän kaltaisen järjestelmän perusteella maksettaviin eläkkeisiin. Ensimmäisen kysymyksen ensimmäiseen osaan annetusta vastauksesta käy kuitenkin ilmi, että tällaisen järjestelmän perusteella maksettavat eläkkeet kuuluvat perustamissopimuksen kyseisen määräyksen soveltamisalaan.

69.

    Näin ollen toiseen kysymykseen ei ole tarpeen vastata.

Esillä olevan tuomion oikeusvaikutusten ajallinen rajoittaminen

70.

    Ranskan hallitus on istunnossa esittämissään suullisissa huomautuksissa pyytänyt yhteisöjen tuomioistuinta rajoittamaan ajallisesti esillä olevan tuomion oikeusvaikutuksia, mikäli ensimmäiseen kysymykseen vastattaisiin sen esittämästä näkemyksestä poikkeavalla tavalla.

71.

    Ranskan hallitus toteaa tämän vaatimuksensa tueksi, että virheellinen tulkinta, jonka Ranskan viranomaiset ovat mahdollisesti antaneet perustamissopimuksen 119 artiklalle ja sosiaalipolitiikasta tehdyn sopimuksen 6 artiklan 3 kohdalle, johtuu oikeudellisesta epävarmuudesta, joka voidaan johtaa naisten hyväksi toteutettuja positiivisia toimia koskevasta yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä. Se on viitannut tämän osalta asiassa C-450/93, Kalanke, 17.10.1995 annettuun tuomioon (Kok. 1995, s. I-3051), asiassa C-409/95, Marschall, 11.11.1997 annettuun tuomioon (Kok. 1997, s. I-6363), asiassa C-158/97, Badeck ym., 28.3.2000 annettuun tuomioon (Kok. 2000, s. I-1875) ja edellä mainitussa asiassa Abdoulaye ym. annettuun tuomioon. Ranskan viranomaiset olisivat voineet tämän viimeksi mainitun tuomion perusteella katsoa, että eläkelain L. 12 §:n b momentti on perusteltu.

72.

    Ranskan hallitus toteaa vielä, että virkamieseläkejärjestelmän taloudellinen tasapaino järkkyisi, jos eläkelain L. 12 §:n b momentissa tarkoitettu hyvitys pitäisi myöntää taannehtivasti kaikille sellaisille eläkkeellä oleville miespuolisille virkamiehille, joilla on ollut lapsia. Tällaisesta taannehtivasta oikeudesta aiheutuisi arviolta 3-5 miljardin Ranskan frangin suuruiset vuotuiset kulut. Näissä luvuissa ei ole otettu huomioon vaikutusta, joka yhteisöjen tuomioistuimen tuomiolla olisi eläkkeensaajan kuoltua suoritettaviin leskeneläkkeisiin, koska on erittäin vaikeata tehdä niitä koskevia arviointeja.

73.

    On muistutettava, että tulkinta, jonka yhteisöjen tuomioistuin antaa jostain yhteisön oikeuden säännöksestä tai määräyksestä, ainoastaan selventää ja täsmentää säännöksen tai määräyksen merkitystä ja soveltamisalaa sellaisena kuin säännöstä tai määräystä olisi pitänyt tulkita ja soveltaa sen voimaantulohetkestä lähtien (ks. asia C-184/99, Grzelczyk, tuomio 20.9.2001, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa, 50 kohta ja siinä viitattu oikeuskäytäntö).

74.

    Yhteisöjen tuomioistuin voi vain poikkeustapauksissa, yhteisön oikeusjärjestykseen erottamattomasti kuuluvaa yleistä oikeusvarmuuden periaatetta soveltaen, ryhtyä rajoittamaan kaikkien asianomaisten henkilöiden mahdollisuutta vedota sen tulkitsemaan oikeussääntöön vilpittömässä mielessä perustettujen oikeussuhteiden pätevyyden kyseenalaistamiseksi (ks. em. asia Grzelczyk, tuomion 51 kohta).

75.

    Lisäksi vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ennakkoratkaisupyyntöön annetusta tuomiosta jäsenvaltiolle mahdollisesti aiheutuvat taloudelliset seuraukset eivätsellaisenaan oikeuta rajoittamaan tämän tuomion ajallisia vaikutuksia (ks. erityisesti em. asia Grzelczyk, tuomion 52 kohta).

76.

    Yhteisöjen tuomioistuin on tullut tällaiseen tulokseen vain hyvin täsmällisesti määritetyissä olosuhteissa, kun oli vaarana aiheutua vakavia taloudellisia seurauksia, mikä johtui erityisesti lukuisista vilpittömässä mielessä perustetuista oikeussuhteista, jotka perustuivat pätevästi voimassa olevana pidettyyn säännöstöön, ja kun oli ilmeistä, että objektiivinen ja huomattava epäselvyys yhteisön säännösten ulottuvuudesta oli saanut yksityishenkilöt ja kansalliset viranomaiset toimimaan yhteisön säännösten vastaisesti. Tähän epävarmuuteen oli myös saattanut myötävaikuttaa muiden jäsenvaltioiden ja komission toiminta (ks. em. asia Grzelczyk, tuomion 53 kohta).

77.

    Tältä osin on riittävää todeta, että pääasiassa kyseessä oleva hyvitys on menettelytapojensa ja tarkoituksensa vuoksi täysin erilainen kuin ne toimet, jotka olivat Ranskan hallituksen viittaaman oikeuskäytännön kohteena, joten se ei voi vedota näihin tuomioihin näyttääkseen toteen, että yhteisön oikeuden osalta on ollut objektiivista ja huomattavaa epäselvyyttä hyvityksen pätevyydestä. Ottaen lisäksi huomioon tämän tuomion 67 kohdassa tehdyn toteamuksen ei ole näytetty toteen, että sellaisten eläkkeellä olevien miespuolisten virkamiesten määrä, jotka voivat osoittaa vastanneensa lastensa kasvatuksesta, olisi omiaan aiheuttamaan vakavia taloudellisia seurauksia.

78.

    Näin ollen tämän tuomion ajallisia vaikutuksia ei ole syytä rajoittaa.

Oikeudenkäyntikulut

79.

    Yhteisöjen tuomioistuimelle huomautuksensa esittäneille Ranskan ja Belgian hallituksille ja komissiolle aiheutuneita oikeudenkäyntikuluja ei voida määrätä korvattaviksi. Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely yhteisöjen tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.

Näillä perusteilla

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN

on ratkaissut Conseil d'État'n 28.7.1999 tekemällään päätöksellä esittämät kysymykset seuraavasti:

Ranskan virkamieseläkejärjestelmän kaltaisen järjestelmän perusteella maksettavat eläkkeet kuuluvat EY:n perustamissopimuksen 119 artiklan soveltamisalaan (EY:n perustamissopimuksen 117-120 artikla on korvattu EY 136-143 artiklalla).

Sosiaalipolitiikasta tehdyn sopimuksen 6 artiklan 3 kohdassa määrätystä huolimatta samapalkkaisuuden periaatetta loukataan code des pensions civiles et militaires de retraiten L. 12 §:n b momentin kaltaisella säännöksellä, siltä osin kuin sillä suljetaan pois oikeus saada siinä tarkoitettu hyvitys eläkepalkkaa laskettaessa sellaisilta miespuolisilta virkamiehiltä, jotka voivat osoittaa vastanneensa lastensa kasvatuksesta.

Rodríguez Iglesias Jann Macken Colneric von Bahr La Pergola Puissochet Sevón Wathelet             Skouris                Cunha Rodrigues

Julistettiin Luxemburgissa 29 päivänä marraskuuta 2001.

R. Grass

G. C. Rodríguez Iglesias

kirjaaja

presidentti

1: Oikeudenkäyntikieli: ranska.