UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (suuri jaosto)
8 päivänä maaliskuuta 2022 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Palvelujen tarjoamisen vapaus – Työntekijöiden lähettäminen työhön – Direktiivi 2014/67/EU – 20 artikla – Seuraamukset – Oikeasuhteisuus – Välitön oikeusvaikutus – Unionin oikeuden ensisijaisuuden periaate
Asiassa C‑205/20,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Landesverwaltungsgericht Steiermark (Steiermarkin osavaltion hallintotuomioistuin, Itävalta) on esittänyt 27.4.2020 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 8.5.2020, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
NE
vastaan
Bezirkshauptmannschaft Hartberg-Fürstenfeld,
jossa asian käsittelyyn osallistuu
Finanzpolizei Team 91,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (suuri jaosto),
toimien kokoonpanossa: presidentti K. Lenaerts, varapresidentti L. Bay Larsen (esittelevä tuomari), jaostojen puheenjohtajat A. Prechal, E. Regan, S. Rodin, I. Jarukaitis, N. Jääskinen ja I. Ziemele sekä tuomarit J.-C. Bonichot, T. von Danwitz, M. Safjan, N. Piçarra, L. S. Rossi, A. Kumin ja N. Wahl,
julkisasiamies: M. Bobek,
kirjaaja: A. Calot Escobar,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– Itävallan hallitus, asiamiehinään A. Posch, J. Schmoll ja C. Leeb,
– Tšekin hallitus, asiamiehinään M. Smolek, J. Vláčil ja J. Pavliš,
– Puolan hallitus, asiamiehenään B. Majczyna,
– Euroopan komissio, asiamiehinään B.-R. Killmann ja L. Malferrari,
kuultuaan julkisasiamiehen 23.9.2021 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee palvelujen tarjoamisen yhteydessä tapahtuvasta työntekijöiden lähettämisestä työhön toiseen jäsenvaltioon annetun direktiivin 96/71/EY täytäntöönpanosta sekä hallinnollisesta yhteistyöstä sisämarkkinoiden tietojenvaihtojärjestelmässä annetun asetuksen (EU) N:o 1024/2012 (IMI-asetus) muuttamisesta 15.5.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/67/EU (EUVL 2014, L 159, s. 11) 20 artiklan tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat NE ja Bezirkshauptmannschaft Hartberg-Fürstenfeld (Hartberg-Fürstenfeldin alueellinen hallintoviranomainen, Itävalta) ja joka koskee sakkoa, jonka kyseinen viranomainen on määrännyt NE:lle Itävallan työoikeudellisten säännösten useista rikkomisista.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Direktiivi 2014/67
3 Direktiivin 2014/67 20 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltioiden on vahvistettava seuraamuksia koskevat säännöt, joita sovelletaan, jos tämän direktiivin nojalla annettuja kansallisia säännöksiä rikotaan, ja toteutettava kaikki niiden täytäntöönpanemisen ja noudattamisen varmistamiseksi tarvittavat toimenpiteet. Seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava näistä säännöksistä komissiolle viimeistään 18 päivänä kesäkuuta 2016. Niiden on ilmoitettava niihin tehdyistä muutoksista viipymättä.”
Itävallan oikeus
4 Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (Verwaltungsgerichtsverfahrensgesetz; BGBl. I, 33/2013), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa, 52 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään seuraavaa:
”1. Jokaisessa hallintotuomioistuimen tuomiossa, jossa päätös hallinnollisesta rikkomuksesta vahvistetaan, rikkomuksen tekijä on velvoitettava suorittamaan tietty määrä menettelyn kuluista.
2. Tämä määrä on muutoksenhakumenettelyssä 20 prosenttia vahvistetun seuraamuksen määrästä, kuitenkin vähintään kymmenen euroa; vapausrangaistusten osalta yhden päivän vapausrangaistus vastaa kulujen laskemisen yhteydessä 100 euron määrää. – –”
5 Palkkojen ja sosiaalisten oikeuksien poljennan estämiseksi annetun lain (Lohn- und Sozialdumping-Bekämpfungsgesetz; BGBl. I, 44/2016), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa, 26 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Se, joka 19 §:n 1 momentissa tarkoitettuna työnantajana tai työvoimaa vuokraavana yrityksenä:
1. ei 19 §:n vastaisesti tee ilmoitusta, myös tietoihin myöhemmin tehdyistä muutoksista (muutosilmoitus), tai ei tee sitä määräajassa tai täydellisenä tai
– –
3. ei 21 §:n 1 tai 2 momentin vastaisesti aseta vaadittavia asiakirjoja saataville tai ei aseta niitä veroviranomaisten saataville paikalla – – sähköisessä muodossa,
syyllistyy hallinnolliseen rikkomukseen, josta alueellisen hallintoviranomaisen on määrättävä sakkoa kustakin kyseessä olevasta työntekijästä 1 000 eurosta 10 000 euroon ja, jos kyseessä on rikkomuksen uusiminen, 2 000 eurosta 20 000 euroon.”
6 Palkkojen ja sosiaalisten oikeuksien poljennan estämiseksi annetun lain 27 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Se, joka 12 §:n 1 momentin 3 kohdan vastaisesti ei toimita vaadittavia asiakirjoja, syyllistyy hallinnolliseen rikkomukseen, josta alueellisen hallintoviranomaisen on määrättävä sakkoa kustakin kyseessä olevasta työntekijästä 500 eurosta 5 000 euroon ja, jos kyseessä on rikkomuksen uusiminen, 1 000 eurosta 10 000 euroon. – –”
7 Kyseisen lain 28 §:n sanamuoto on seuraava:
”Se, joka
1. työnantajana 22 §:n 1 tai 1 bis momentin vastaisesti ei aseta palkka-asiakirjoja saataville, – –
– –
syyllistyy hallinnolliseen rikkomukseen, josta alueellisen hallintoviranomaisen on määrättävä sakkoa kustakin kyseessä olevasta työntekijästä 1 000 eurosta 10 000 euroon ja, jos kyseessä on rikkomuksen uusiminen, 2 000 eurosta 20 000 euroon, ja jos kyse on yli kolmesta työntekijästä, kustakin työntekijästä 2 000 eurosta 20 000 euroon ja, jos kyseessä on rikkomuksen uusiminen, 4 000 eurosta 50 000 euroon.”
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
8 Slovakiaan sijoittautunut yhtiö CONVOI s. r. o. lähetti työntekijöitään työhön Niedec Global Appliance Austria GmbH:hon, jonka kotipaikka on Fürstenfeldissä (Itävalta).
9 Hartberg-Fürstenfeldin alueen hallintoviranomainen määräsi 24.1.2018 suoritetussa tarkastuksessa tehtyjen havaintojen perusteella 14.6.2018 tekemällään päätöksellä NE:lle, joka toimi CONVOIn edustajana, 54 000 euron suuruisen sakon palkkojen ja sosiaalisten oikeuksien poljennan estämiseksi annetussa laissa säädettyjen useiden sellaisten velvoitteiden rikkomisesta, jotka koskivat etenkin kansalliselle toimivaltaiselle viranomaiselle annettavaa ilmoitusta työntekijöiden lähettämisestä ja palkka-asiakirjojen säilyttämistä.
10 NE valitti tästä päätöksestä ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen eli Landesverwaltungsgericht Steiermarkiin (Steiermarkin osavaltion hallintotuomioistuin, Itävalta).
11 Kyseinen tuomioistuin esitti 9.10.2018 tekemällään päätöksellä unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisupyynnön, joka koski pääasiassa kyseessä olevassa kansallisessa lainsäädännössä säädettyjen kaltaisten seuraamusten yhteensopivuutta unionin oikeuden ja etenkin suhteellisuusperiaatteen kanssa.
12 Unionin tuomioistuin totesi 19.12.2019 antamassaan määräyksessä Bezirkshauptmannschaft Hartberg-Fürstenfeld (C‑645/18, ei julkaistu, EU:C:2019:1108), että direktiivin 2014/67 20 artiklaa on tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan sellaisten työoikeudellisten velvoitteiden rikkomisesta, jotka koskevat ilmoitusta työntekijöiden lähettämisestä ja palkka-asiakirjojen säilyttämistä, määrätään korkeat sakot
– jotka eivät saa olla ennalta vahvistettua määrää alhaisempia,
– jotka määrätään kumulatiivisesti kunkin työntekijän osalta ja ilman ylärajaa, ja
– joihin lisätään oikeudenkäyntikulut, joiden suuruus on 20 prosenttia sakkojen määrästä, jos valitus sakkojen määräämispäätöksestä hylätään.
13 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että kansallinen lainsäätäjä ei muuttanut pääasiassa kyseessä olevaa lainsäädäntöä kyseisen määräyksen seurauksena, ja se pohtii, voidaanko – ja jos voidaan, niin missä määrin – tämä lainsäädäntö sivuuttaa, kun otetaan huomioon muun muassa 4.10.2018 annetussa tuomiossa Link Logistik N&N (C‑384/17, EU:C:2018:810) esitetyt toteamukset sekä Itävallan tuomioistuinten erilaiset käsitykset siitä, miten unionin tuomioistuimen asiaa koskevaa oikeuskäytäntöä on sovellettava.
14 Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo erityisesti, että mainitusta määräyksestä tehtävien johtopäätösten seurauksena se voi joko sivuuttaa kyseisen lainsäädännön ne osat, jotka ovat esteenä oikeasuhteisten seuraamusten määräämiselle, tai pidättyä kokonaan soveltamasta kyseisessä lainsäädännössä säädettyjä seuraamuksia koskevia sääntöjä.
15 Tässä tilanteessa Landesverwaltungsgericht Steiermark päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko [direktiivin 2014/67] 20 artiklassa säädetty ja Euroopan unionin tuomioistuimen [19.12.2019 antamassa määräyksessä Bezirkshauptmannschaft Hartberg-Fürstenfeld (C‑645/18, ei julkaistu, EU:C:2019:1108) ja 19.12.2019 antamassa määräyksessä Bezirkshauptmannschaft Hartberg-Fürstenfeld (C‑140/19, C‑141/19 ja C‑492/19–C‑494/19, ei julkaistu, EU:C:2019:1103)] tulkittu vaatimus seuraamusten oikeasuhteisuudesta välittömästi sovellettava direktiivin säännös?
2) Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan kieltävästi:
Mahdollistaako ja edellyttääkö kansallisen oikeuden tulkitseminen unionin oikeuden mukaisesti, että kansalliset tuomioistuimet ja hallintoviranomaiset täydentävät esillä olevassa asiassa sovellettavia kansallisia seuraamussäännöksiä Euroopan unionin tuomioistuimen [19.12.2019 antamassa määräyksessä Bezirkshauptmannschaft Hartberg-Fürstenfeld (C‑645/18, ei julkaistu, EU:C:2019:1108) ja 19.12.2019 antamassa määräyksessä Bezirkshauptmannschaft Hartberg-Fürstenfeld (C‑140/19, C‑141/19 ja C‑492/19–C‑494/19, ei julkaistu, EU:C:2019:1103)] vahvistetuilla oikeasuhteisuuden kriteereillä ilman uuden kansallisen lainsäädännön säätämistä?”
Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
Ensimmäinen kysymys
16 Ensimmäisellä kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko direktiivin 2014/67 20 artiklalla välitön oikeusvaikutus siltä osin kuin kyseisessä säännöksessä edellytetään, että siinä säädetyt seuraamukset ovat oikeasuhteisia, ja voivatko yksityiset siten vedota tähän säännökseen kansallisissa tuomioistuimissa sellaista jäsenvaltiota vastaan, joka on saattanut sen osaksi kansallista oikeutta virheellisesti.
17 Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan aina, kun direktiivin säännökset ovat sisältönsä osalta ehdottomia ja riittävän täsmällisiä, yksityiset voivat kansallisissa tuomioistuimissa vedota niihin valtiota vastaan, jos valtio ei ole saattanut direktiiviä osaksi kansallista oikeusjärjestystä määräajassa tai jos direktiivi on saatettu osaksi kansallista oikeusjärjestystä virheellisesti (tuomio 6.11.2018, Max-Planck-Gesellschaft zur Förderung der Wissenschaften, C‑684/16, EU:C:2018:874, 63 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
18 Unionin tuomioistuin on täsmentänyt, että unionin oikeuden säännös on yhtäältä ehdoton, mikäli siinä säädetään velvollisuus, johon ei ole liitetty mitään ehtoja ja jonka täytäntöönpano tai vaikutukset eivät riipu sen enempää unionin toimielinten kuin jäsenvaltioidenkaan toimista, ja toisaalta riittävän täsmällinen, jotta yksityinen voi vedota siihen ja tuomioistuin sitä soveltaa, jos siinä säädetään sanamuodoltaan yksiselitteisestä velvoitteesta (tuomio 14.1.2021, RTS infra ja Aannemingsbedrijf Norré-Behaegel, C‑387/19, EU:C:2021:13, 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
19 Unionin tuomioistuin on todennut lisäksi, että vaikka direktiivissä annetaan jäsenvaltioille tietty harkintavalta niiden säätäessä sen täytäntöönpanon yksityiskohdista, kyseisen direktiivin säännöstä voidaan pitää ehdottomana ja täsmällisenä, jos siinä yksiselitteisesti asetetaan jäsenvaltioille tietyn tuloksen saavuttamista koskeva velvollisuus, johon ei liity mitään ehtoja siinä olevan säännön soveltamiseksi (tuomio 14.1.2021, RTS infra ja Aannemingsbedrijf Norré-Behaegel, C‑387/19, EU:C:2021:13, 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
20 Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo 19.12.2019 annetun määräyksen Bezirkshauptmannschaft Hartberg-Fürstenfeld (C‑645/18, ei julkaistu, EU:C:2019:1108) perusteella, että antaessaan pääasiassa sovellettavan kansallisen lainsäädännön Itävallan lainsäätäjä ei pannut asianmukaisesti täytäntöön direktiivin 2014/67 20 artiklassa säädettyä vaatimusta seuraamusten oikeasuhteisuudesta.
21 Mainitussa säännöksessä säädetään, että jäsenvaltioiden on vahvistettava seuraamuksia koskevat säännöt, joita sovelletaan, jos kyseisen direktiivin nojalla annettuja kansallisia säännöksiä rikotaan, ja siinä täsmennetään, että seuraamusten on oltava muun muassa oikeasuhteisia.
22 Aluksi on todettava, että kyseisessä säännöksessä säädetty vaatimus seuraamusten oikeasuhteisuudesta on ehdoton.
23 Näin on ensinnäkin siksi, että direktiivin 2014/67 20 artiklan sanamuodosta ilmenee, että kyseinen vaatimus on absoluuttinen.
24 Toiseksi tästä vaatimuksesta seuraava kielto määrätä suhteettomia seuraamuksia ei edellytä mitään unionin toimielinten toimenpiteitä eikä säännöksessä millään tavoin anneta jäsenvaltioille mahdollisuutta asettaa ehtoja kiellolle tai rajoittaa sen alaa (ks. analogisesti tuomio 15.4.2008, Impact, C‑268/06, EU:C:2008:223, 62 kohta).
25 Sillä, että kyseisen direktiivin 20 artikla on saatettava osaksi kansallista oikeutta, ei voida kyseenalaistaa tässä artiklassa säädetyn seuraamusten oikeasuhteisuutta koskevan vaatimuksen ehdottomuutta.
26 Tältä osin on vielä lisättävä, että sellainen tulkinta, jonka mukaan tarve saattaa kyseisen direktiivin 20 artiklassa säädetty seuraamusten oikeasuhteisuutta koskeva vaatimus osaksi kansallista oikeutta on omiaan poistamaan vaatimuksen ehdottomuuden, estäisi asianomaisia yksityisiä vetoamasta tarvittaessa tästä vaatimuksesta johtuvaan kieltoon määrätä suhteettomia seuraamuksia. Olisi sen sitovan luonteen, joka SEUT 288 artiklassa direktiiville tunnustetaan, kanssa ristiriidassa, jos henkilöt, joita asia koskee, eivät lähtökohtaisesti voisi vedota tällaiseen kieltoon (ks. vastaavasti tuomio 26.6.2019, Craeynest ym., C‑723/17, EU:C:2019:533, 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
27 Toiseksi siitä, onko direktiivin 2014/67 20 artikla riittävän täsmällinen siltä osin kuin siinä säädetään seuraamusten oikeasuhteisuutta koskevasta vaatimuksesta, on todettava, että vaikka kyseisessä säännöksessä jätetään jäsenvaltioille tietty harkintavalta niiden vahvistaessa seuraamuksia koskevat säännöt, joita sovelletaan, jos kyseisen direktiivin nojalla annettuja kansallisia säännöksiä rikotaan, tällaista harkintavaltaa rajoitetaan mainitussa säännöksessä yleisesti ja yksiselitteisesti ilmaistulla kiellolla säätää suhteettomia seuraamuksia.
28 Jäsenvaltioiden on siten kyseisen direktiivin 20 artiklan perusteella joka tapauksessa pantava täytäntöön tällainen vaatimus seuraamusten oikeasuhteisuudesta ja se seikka, että niillä on tältä osin harkintavaltaa, ei sinänsä tarkoita sitä, etteikö tuomioistuin voisi käyttää valvontavaltaansa sen selvittämiseksi, onko asianomainen jäsenvaltio ylittänyt harkintavaltansa rajat saattaessaan kyseisen säännöksen osaksi kansallista oikeuttaan (ks. analogisesti tuomio 24.10.1996, Kraaijeveld ym., C‑72/95, EU:C:1996:404, 59 kohta ja tuomio 26.6.2019, Craeynest ym., C‑723/17, EU:C:2019:533, 45 kohta).
29 Näistä huomioista ilmenee, että toisin kuin 4.10.2018 annetun tuomion Link Logistik N&N (C‑384/17, EU:C:2018:810) 56 kohdassa on todettu, kyseisen direktiivin 20 artiklassa säädetty vaatimus seuraamusten oikeasuhteisuudesta on ehdoton ja riittävän täsmällinen, jotta yksityinen voi vedota siihen ja jotta kansalliset hallintoviranomaiset ja tuomioistuimet voivat soveltaa sitä.
30 Erityisesti silloin, kun jäsenvaltio ylittää harkintavaltansa antaessaan kansallista lainsäädäntöä, jossa säädetään suhteettomista seuraamuksista sellaisten kansallisten säännösten rikkomisesta, jotka on annettu direktiivin 2014/67 nojalla, asianomaisen henkilön on voitava vedota suoraan kyseisen direktiivin 20 artiklassa säädettyyn seuraamusten oikeasuhteisuutta koskevaan vaatimukseen tällaista lainsäädäntöä vastaan (ks. analogisesti tuomio 28.6.2007, JP Morgan Fleming Claverhouse Investment Trust ja The Association of Investment Trust Companies, C‑363/05, EU:C:2007:391, 61 kohta ja tuomio 28.11.2013, MDDP, C‑319/12, EU:C:2013:778, 51 kohta).
31 Lisäksi on muistettava, että pannessaan täytäntöön unionin oikeutta jäsenvaltioiden on noudatettava suhteellisuusperiaatetta, joka on unionin oikeuden yleinen periaate, myös silloin, kun unionin lainsäädäntöä ei ole yhdenmukaistettu sovellettavien seuraamusten osalta (ks. vastaavasti tuomio 26.4.2017, Farkas, C‑564/15, EU:C:2017:302, 59 kohta ja tuomio 27.1.2022, komissio v. Espanja (Tietojenantovelvollisuus verotuksessa), C‑788/19, EU:C:2022:55, 48 kohta). Kun jäsenvaltiot ottavat tällaisen täytäntöönpanon yhteydessä käyttöön seuraamuksia ja erityisesti rikosoikeudellisia seuraamuksia, niiden on noudatettava Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 49 artiklan 3 kohtaa, jonka mukaan rangaistus ei saa olla epäsuhteessa rikoksen vakavuuteen. Tämä suhteellisuusperiaate, josta direktiivin 2014/67 20 artiklassa vain muistutetaan, on luonteeltaan pakottava.
32 Ensimmäiseen kysymykseen on kaiken edellä esitetyn perusteella vastattava, että direktiivin 2014/67 20 artiklalla on välitön oikeusvaikutus siltä osin kuin kyseisessä säännöksessä edellytetään, että siinä säädetyt seuraamukset ovat oikeasuhteisia, ja yksityiset voivat siten vedota tähän säännökseen kansallisissa tuomioistuimissa sellaista jäsenvaltiota vastaan, joka on saattanut sen osaksi kansallista oikeutta virheellisesti.
Toinen kysymys
33 Aluksi on todettava, että vaikka toinen kysymys esitetään muodollisesti sitä tapausta varten, että ensimmäiseen kysymykseen vastataan kieltävästi, ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii toisella kysymyksellään yleisesti selvittämään, onko sen jätettävä kokonaan soveltamatta pääasiassa kyseessä olevaa kansallista lainsäädäntöä vai voiko se täydentää sitä määräämällä oikeasuhteisia seuraamuksia, jos se ei voi tulkita kyseistä lainsäädäntöä yhdenmukaisesti direktiivin 2014/67 20 artiklassa säädetyn seuraamusten oikeasuhteisuutta koskevan vaatimuksen kanssa.
34 On siis katsottava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään pääasiallisesti, onko unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatetta tulkittava siten, että kansallisten viranomaisten on jätettävä kokonaan soveltamatta direktiivin 2014/67 20 artiklassa säädetyn seuraamusten oikeasuhteisuutta koskevan vaatimuksen vastaista kansallista lainsäädäntöä, vai edellyttääkö se sitä, että kansalliset viranomaiset jättävät soveltamatta tällaista lainsäädäntöä vain siltä osin kuin se on tarpeen oikeasuhteisten seuraamusten määräämiseksi.
35 Tässä yhteydessä on muistutettava, että kaikkien unionin oikeuden säännösten ja määräysten tehokkuuden varmistamiseksi ensisijaisuusperiaate edellyttää erityisesti, että kansalliset tuomioistuimet tulkitsevat kansallista oikeuttaan mahdollisimman pitkälle unionin oikeuden mukaisesti (tuomio 24.6.2019, Popławski, C‑573/17, EU:C:2019:530, 57 kohta).
36 Velvollisuudelle tulkita kansallista oikeutta unionin oikeuden mukaisesti on kuitenkin tiettyjä rajoituksia, eikä se voi olla erityisesti perustana kansallisen oikeuden contra legem ‑tulkinnalle (tuomio 6.10.2021, Sumal, C‑882/19, EU:C:2021:800, 72 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
37 On myös muistutettava, että ensisijaisuusperiaatteen mukaan on myös niin, että jos kansallinen tuomioistuin, jonka tehtävänä on toimivaltansa puitteissa soveltaa unionin oikeuden säännöksiä ja määräyksiä, ei voi tulkita kansallista säännöstöä unionin oikeuden vaatimusten mukaisesti, sillä on velvollisuus varmistaa kyseisten säännösten ja määräysten täysi vaikutus ja jättää tarvittaessa omasta aloitteestaan soveltamatta kaikkia myös myöhempiä kansallisia säännöstöjä ja käytäntöjä, jotka ovat ristiriidassa sellaisen unionin oikeuden säännöksen tai määräyksen kanssa, jolla on välitön oikeusvaikutus, ilman, että sen olisi pyydettävä tai odotettava, että tällainen säännöstö ensin poistetaan lainsäädäntöteitse tai jollakin muulla perustuslain mukaisella keinolla (ks. vastaavasti tuomio 24.6.2019, Popławski, C‑573/17, EU:C:2019:530, 58 ja 61 kohta ja tuomio 21.12.2021, Euro Box Promotion ym., C‑357/19, C‑379/19, C‑547/19, C‑811/19 ja C‑840/19, EU:C:2021:1034, 252 kohta).
38 Kuten ensimmäisen kysymyksen tarkastelusta ilmenee, direktiivin 2014/67 20 artiklassa säädetty seuraamusten oikeasuhteisuutta koskeva vaatimus täyttää välittömän oikeusvaikutuksen syntymiset edellytykset.
39 Näin ollen tilanteessa, jossa yksityinen vetoaa tähän vaatimukseen kansallisessa tuomioistuimessa sellaista jäsenvaltiota vastaan, joka on saattanut sen osaksi kansallista oikeutta virheellisesti, kyseisen tuomioistuimen on varmistettava vaatimuksen täysi tehokkuus ja siinä tapauksessa, ettei se voi tulkita kansallista lainsäädäntöä tämän vaatimuksen mukaisesti, jätettävä omasta aloitteestaan soveltamatta sen kanssa ristiriidassa olevia kansallisia säännöksiä.
40 Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava, että 19.12.2019 annetun määräyksen Bezirkshauptmannschaft Hartberg-Fürstenfeld (C‑645/18, ei julkaistu, EU:C:2019:1108) 32–41 kohdasta ilmenee, että vaikka pääasiassa kyseessä olevan kaltainen kansallinen lainsäädäntö soveltuu tavoiteltujen hyväksyttävien päämäärien toteuttamiseen, sillä ylitetään se, mikä on tarpeen näiden päämäärien toteuttamiseksi lainsäädännön eri ominaispiirteiden yhteisvaikutuksen ja erityisesti sen vuoksi, että yläraja puuttuu laskettaessa yhteen sakkoja, jotka eivät voi olla ennalta vahvistettua määrää alhaisempia.
41 On kuitenkin muistutettava, että erikseen tarkasteltuina tällaiset ominaispiirteet eivät välttämättä ole tämän vaatimuksen vastaisia. Unionin tuomioistuin on siten katsonut kyseisen määräyksen 35 kohdassa, että sellainen lainsäädäntö, jossa säädetään taloudellisista seuraamuksista, joiden suuruus vaihtelee niiden työntekijöiden lukumäärän mukaan, joita tiettyjen työoikeudellisten velvoitteiden rikkominen koskee, ei sellaisenaan vaikuta suhteettomalta.
42 Direktiivin 2014/67 20 artiklassa säädetyn seuraamusten oikeasuhteisuutta koskevan vaatimuksen täyden tehokkuuden varmistamiseksi kansallisen tuomioistuimen, jolta haetaan muutosta sellaiseen seuraamukseen, joka on määrätty kyseisen direktiivin nojalla annettujen kansallisten säännösten rikkomiseen sovellettavien kansallisten sääntöjen perusteella, on sivuutettava se osa kansallisesta lainsäädännöstä, josta seuraamusten suhteettomuus johtuu, jotta voidaan määrätä oikeasuhteiset seuraamukset, jotka ovat samalla tehokkaita ja varoittavia.
43 On nimittäin niin, kuten tämän tuomion 40 kohdassa on muistutettu, että vaikka unionin tuomioistuin on katsonut, että tietyt yksityiskohtaiset säännöt, joita sovelletaan palkkojen ja sosiaalisten oikeuksien poljennan estämiseksi annetussa laissa säädettyjen sakkojen määrän vahvistamiseksi, eivät ole yhteensopivia direktiivin 2014/67 20 artiklan kanssa, se ei kuitenkaan ole kyseenalaistanut mainitussa säännöksessä säädettyä periaatetta, jonka mukaan kyseisen direktiivin nojalla annettujen kansallisten säännösten rikkomisesta on määrättävä seuraamus, ja se korosti 19.12.2019 annetun määräyksen Bezirkshauptmannschaft Hartberg-Fürstenfeld (C‑645/18, ei julkaistu, EU:C:2019:1108) 32 kohdassa, että kyseessä oleva kansallinen lainsäädäntö soveltui kyseisellä direktiivillä tavoiteltujen päämäärien toteuttamiseen.
44 Tällaisessa tilanteessa kyseisen direktiivin 20 artiklassa säädetyn seuraamusten oikeasuhteisuutta koskevan vaatimuksen täysimääräisen soveltamisen varmistamiseksi on riittävää sivuuttaa kansalliset säännökset vain siltä osin kuin ne estävät oikeasuhteisten seuraamusten määräämisen, jotta voidaan taata, että asianomaiselle henkilölle määrätyt seuraamukset ovat kyseisen vaatimuksen mukaisia.
45 Kun otetaan huomioon Tšekin ja Puolan hallitusten ilmaisemat huolenaiheet, on vielä täsmennettävä, että tällaista tulkintaa ei voida kyseenalaistaa oikeusvarmuuden periaatteella, rikosoikeudellisella laillisuusperiaatteella tai yhdenvertaisen kohtelun periaatteella.
46 Ensinnäkin on todettava, että oikeusvarmuuden periaate edellyttää erityisesti, että säännökset ovat selviä ja täsmällisiä, jotta yksityiset voivat ilman epävarmuutta saada tiedon oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan ja ryhtyä asianmukaisiin toimenpiteisiin (tuomio 28.3.2017, Rosneft, C‑72/15, EU:C:2017:236, 161 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
47 Perusoikeuskirjan 49 artiklan 1 kohdassa vahvistettu rikosoikeudellinen laillisuusperiaate, joka on unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan oikeusvarmuuden yleisen periaatteen erityinen ilmentymä, edellyttää muun muassa, että rikokset ja niistä määrättävät rangaistukset määritellään selkeästi laissa (ks. vastaavasti tuomio 28.3.2017, Rosneft, C‑72/15, EU:C:2017:236, 162 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
48 Lisäksi on todettava, että vaikka rikoslain taannehtivuuskiellon periaate, joka on olennainen osa rikosoikeudellista laillisuusperiaatetta, estää muun muassa sen, että tuomioistuin voi rikosoikeudenkäynnin aikana ankaroittaa tällaisen menettelyn kohteena olevien henkilöiden rikosoikeudelliseen vastuuseen sovellettavaa järjestelmää (ks. vastaavasti tuomio 5.12.2017, M.A.S. ja M.B., C‑42/17, EU:C:2017:936, 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), se ei sitä vastoin ole esteenä sille, että kyseisille henkilöille määrätään lievempiä rangaistuksia.
49 Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että pääasiassa kyseessä olevissa seuraamuksia koskevissa kansallisissa säännöissä määritellään työoikeuden alan rikkomukset, jotka liittyvät sellaisten velvoitteiden rikkomiseen, jotka koskevat ilmoitusta työntekijöiden lähettämisestä ja palkka-asiakirjojen säilyttämistä, ja kyseisissä säännöissä säädetään näistä rikkomuksista määrättävistä seuraamuksista.
50 Tällaisessa asiayhteydessä direktiivin 2014/67 20 artiklassa säädetyn oikeasuhteisuutta koskevan vaatimuksen noudattaminen johtaa ainoastaan siihen, että kyseinen tuomioistuin lieventää mahdollisesti määrättäviä seuraamuksia.
51 Sen seikan, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tapauksessa määrätty seuraamus on lievempi kuin sovellettavassa kansallisessa lainsäädännössä säädetty seuraamus, koska lainsäädäntöä sovelletaan kyseisen vaatimuksen perusteella vain osittain, ei voida katsoa olevan ristiriidassa oikeusvarmuuden periaatteen, rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen tai rikoslain taannehtivuuskiellon periaatteen kanssa.
52 Joka tapauksessa on niin, että vaikka kansallinen viranomainen voi sellaisten seuraamusten, joita määrätään direktiivin 2014/67 nojalla annettujen kansallisten säännösten rikkomisesta, oikeasuhteisuutta koskevan vaatimuksen noudattamisen varmistamiseksi joutua tällaista seuraamusta määrätessään sivuuttamaan tietyt osat kyseisiä seuraamuksia koskevassa kansallisessa lainsäädännössä, tällainen seuraamus pysyy kuitenkin voimassa mainitun lainsäädännön nojalla.
53 Vaikka siis oletettaisiin, että se seikka, että kansallisen viranomaisen on sivuutettava osa kyseisestä kansallisesta lainsäädännöstä, on omiaan aiheuttamaan tiettyä epäselvyyttä näihin rikkomuksiin sovellettavien oikeussääntöjen osalta, sillä ei loukata oikeusvarmuuden periaatetta tai rikosoikeudellista laillisuusperiaatetta.
54 Toiseksi on niin, kuten unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että perusoikeuskirjan 20 artiklassa vahvistettu yhdenvertaisuus lain edessä on unionin oikeuden yleinen periaate, joka edellyttää, että toisiinsa rinnastettavia tilanteita ei kohdella eri tavalla ja että erilaisia tilanteita ei kohdella samalla tavalla, ellei eroa voida objektiivisesti perustella (tuomio 2.9.2021, Belgian valtio (Oleskeluoikeus perheväkivallan tapauksessa), C‑930/19, EU:C:2021:657, 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
55 Tilanteiden rinnastettavuutta koskevaa vaatimusta sen selvittämiseksi, onko yhdenvertaisen kohtelun periaatetta loukattu, on arvioitava kaikkien näille tilanteille ominaisten seikkojen kannalta (tuomio 2.9.2021, Belgian valtio (Oleskeluoikeus perheväkivallan tapauksessa), C‑930/19, EU:C:2021:657, 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
56 Koska direktiivin 2014/67 20 artiklassa säädetty oikeasuhteisuutta koskeva vaatimus merkitsee seuraamusten rajoittamista, jota kaikkien tämän vaatimuksen soveltamisesta vastaavien kansallisten viranomaisten on noudatettava toimivaltansa rajoissa, ja mahdollistaa samalla sen, että kyseiset viranomaiset määräävät rikkomisen vakavuuden mukaan mukautettuja seuraamuksia sovellettavan kansallisen lainsäädännön perusteella, ei voida katsoa, että tällainen vaatimus loukkaisi yhdenvertaisen kohtelun periaatetta.
57 Toiseen kysymykseen on kaiken edellä esitetyn perusteella vastattava, että unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatetta on tulkittava siten, että kansallisten viranomaisten on jätettävä soveltamatta sellaista kansallista lainsäädäntöä, josta osa on direktiivin 2014/67 20 artiklassa säädetyn seuraamusten oikeasuhteisuutta koskevan vaatimuksen vastainen, vain siltä osin kuin se on tarpeen oikeasuhteisten seuraamusten määräämiseksi.
Oikeudenkäyntikulut
58 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Palvelujen tarjoamisen yhteydessä tapahtuvasta työntekijöiden lähettämisestä työhön toiseen jäsenvaltioon annetun direktiivin 96/71/EY täytäntöönpanosta sekä hallinnollisesta yhteistyöstä sisämarkkinoiden tietojenvaihtojärjestelmässä annetun asetuksen (EU) N:o 1024/2012 (IMI-asetus) muuttamisesta 15.5.2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/67/EU 20 artiklalla on välitön oikeusvaikutus siltä osin kuin kyseisessä säännöksessä edellytetään, että siinä säädetyt seuraamukset ovat oikeasuhteisia, ja yksityiset voivat siten vedota tähän säännökseen kansallisissa tuomioistuimissa sellaista jäsenvaltiota vastaan, joka on saattanut sen osaksi kansallista oikeutta virheellisesti.
2) Unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatetta on tulkittava siten, että kansallisten viranomaisten on jätettävä soveltamatta sellaista kansallista lainsäädäntöä, josta osa on direktiivin 2014/67 20 artiklassa säädetyn seuraamusten oikeasuhteisuutta koskevan vaatimuksen vastainen, vain siltä osin kuin se on tarpeen oikeasuhteisten seuraamusten määräämiseksi.
Allekirjoitukset