UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kuudes jaosto)
26 päivänä marraskuuta 2015 (*)
Ennakkoratkaisupyyntö – Direktiivi 2001/23/EY – 1 artiklan 1 kohta – Yritysten luovutukset – Työntekijöiden oikeuksien turvaaminen – Luovutuksensaajan velvollisuus ottaa työntekijät palvelukseensa – Julkisesta palvelusta vastaava julkinen yritys – Julkisten palvelujen hallinnointisopimuksen perusteella toisen yrityksen suorittama palvelu – Päätös olla jatkamatta tätä sopimusta sen voimassaolon päätyttyä – Taloudellisen yksikön identiteetin säilyttäminen – Toiminta, joka perustuu olennaisin osin laitteistoon – Henkilöstön palvelukseen ottamatta jättäminen
Asiassa C‑509/14,
jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Tribunal Superior de Justicia de la Comunidad Autónoma del País Vasco (Baskimaan itsehallintoalueen ylin tuomioistuin, Espanja) on esittänyt 9.9.2014 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 13.11.2014, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa
Administrador de Infraestructuras Ferroviarias (ADIF)
vastaan
Luis Aira Pascual,
Algeposa Terminales Ferroviarios SL ja
Fondo de Garantía Salarial,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (kuudes jaosto),
toimien kokoonpanossa: kymmenennen jaoston puheenjohtaja F. Biltgen (esittelevä tuomari), joka hoitaa kuudennen jaoston puheenjohtajan tehtäviä, sekä tuomarit A. Borg Barthet ja S. Rodin,
julkisasiamies: E. Sharpston,
kirjaaja: A. Calot Escobar,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,
ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet
– Espanjan hallitus, asiamiehenään M. J. García‑Valdecasas Dorrego,
– Euroopan komissio, asiamiehinään J. Rius ja M. Kellerbauer,
päätettyään julkisasiamiestä kuultuaan ratkaista asian ilman ratkaisuehdotusta,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Ennakkoratkaisupyyntö koskee työntekijöiden oikeuksien turvaamista yrityksen tai liikkeen taikka yritys- tai liiketoiminnan osan luovutuksen yhteydessä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 12.3.2001 annetun neuvoston direktiivin 2001/23/EY (EYVL L 82, s. 16) 1 artiklan 1 kohdan tulkintaa.
2 Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa valittajana on Administrador de Infraestructuras Ferroviarias (ADIF) ja vastapuolina Luis Aira Pascual, Fondo de Garantía Salarial (palkkaturvarahasto) ja Algeposa Terminales Ferroviarios SL (jäljempänä Algeposa) ja joka koskee taloudellisiin syihin perustuvaa työntekijöiden joukkovähentämistä, jonka kohteeksi Aira Pascual on joutunut.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Unionin oikeus
3 Direktiivillä 2001/23 on kodifioitu työntekijöiden oikeuksien turvaamista yrityksen tai liikkeen taikka liiketoiminnan osan luovutuksen yhteydessä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 14.2.1977 annettu neuvoston direktiivi 77/187/ETY (EYVL L 61, s. 26), sellaisena kuin se oli muutettuna 29.6.1998 annetulla neuvoston direktiivillä 98/50/EY (EYVL L 201, s. 88).
4 Direktiivin 2001/23 1 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”a) Tätä direktiiviä sovelletaan yrityksen tai liikkeen taikka yritys- tai liiketoiminnan osan luovuttamiseen toiselle työnantajalle sopimukseen perustuvan luovutuksen taikka sulautumisen kautta.
b) Jollei a alakohdasta ja tämän artiklan jäljempänä olevista säännöksistä muuta johdu, tässä direktiivissä tarkoitettuna luovutuksena pidetään oman identiteettinsä säilyttävän taloudellisen yksikön luovuttamista, jolla tarkoitetaan pää- ja sivutoimisen taloudellisen toiminnan harjoittamiseksi järjestettyä resurssikokonaisuutta.
c) Tätä direktiiviä sovelletaan taloudellista toimintaa harjoittaviin julkisiin tai yksityisiin yrityksiin riippumatta siitä, tavoittelevatko ne voittoa. Tässä direktiivissä tarkoitettuna luovuttamisena ei pidetä hallintoviranomaisten uudelleenorganisointia eikä hallinnollisten tehtävien siirtoa hallintoviranomaiselta toiselle.”
5 Mainitun direktiivin 2 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:
a) ’luovuttajalla’ luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun luovutuksen seurauksena lakkaa olemasta työnantaja yrityksessä, liikkeessä taikka yritys- tai liiketoiminnan osassa;
b) ’luovutuksensaajalla’ luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, josta 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun luovutuksen seurauksena tulee yrityksessä, liikkeessä taikka yritys- tai liiketoiminnan osassa työnantaja;
– –”
6 Saman direktiivin 3 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään seuraavaa:
”Ne luovuttajan oikeudet ja velvoitteet, jotka johtuvat luovutuksen tapahtuessa voimassa olleesta työsopimuksesta tai työsuhteesta, siirtyvät tällaisen luovutuksen seurauksena luovutuksensaajalle.”
7 Direktiivin 2001/23 4 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään seuraavaa:
”Yrityksen tai liikkeen taikka yritys- tai liiketoiminnan osan luovutus ei sellaisenaan ole peruste, jota luovuttaja tai luovutuksensaaja voi käyttää irtisanomiseen. Tämä säännös ei estä irtisanomisia työvoiman muutoksiin johtavista taloudellisista, teknisistä tai organisatorisista syistä.”
Espanjan oikeus
8 Työntekijöihin taloudellisten yksiköiden luovutuksen tapauksessa sovellettavat säännöt on määritelty työntekijöiden asemasta annetun lain konsolidoidun toisinnon hyväksymisestä 24.3.1995 annetulla kuninkaan asetuksella 1/1995 (Real Decreto Legislativo 1/1995 por el que se aprueba el texto refundido de la Ley del Estatuto de los Trabajadores) (BOE nro 75, 29.3.1995, s. 9654), sellaisena kuin se on muutettuna 9.7.2001 annetulla lailla 12/2001 (BOE nro 164, 10.7.2001, s. 24890; jäljempänä työntekijöiden asemasta annettu laki).
9 Työntekijöiden asemasta annetun lain 44 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään seuraavaa:
”1. Yrityksen, liikkeen tai yrityksen itsenäisen tuotantoyksikön luovutus ei sellaisenaan päätä työsuhdetta; aikaisemman työnantajan työsopimukseen ja sosiaaliturvaan perustuvat oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät uudelle työnantajalle, eläkkeisiin liittyvät sitoumukset mukaan lukien, sovellettavissa erityisissä säännöksissä säädetyin edellytyksin, ja yleisesti kaikkia sellaisia täydentävää sosiaaliturvaa koskevia velvoitteita noudattaen, joihin luovuttaja on sitoutunut.
2. Tämän pykälän mukaisesta liikkeen luovutuksesta on kyse silloin, kun siirto koskee sellaisen oman identiteettinsä säilyttävän taloudellisen yksikön luovuttamista, jolla tarkoitetaan pää- ja sivutoimisen taloudellisen toiminnan harjoittamiseksi järjestettyä resurssikokonaisuutta.”
Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
10 ADIF on julkinen yritys, joka vastaa intermodaalikuljetukseen kuuluvien yksikköjen käsittelypalvelusta Bilbaon rautatieasemalla (Espanja). Tämä palvelu suoritetaan Renfe Operadoralle.
11 ADIF ulkoisti julkisten palvelujen hallinnointisopimuksella, joka tuli voimaan 1.3.2008, mainitun palvelun hallinnoinnin ja antoi sen Algeposan tehtäväksi. Algeposa suoritti tämän palvelun ADIFin laitoksissa ja tälle kuuluvien nosturien avulla.
12 Sopimus tehtiin 48 kuukaudeksi. Tämän määräajan päätyttyä sitä pidennettiin 30.6.2013 asti.
13 Toukokuussa 2013 ADIF siirsi tietyt työntekijänsä Algeposalle, jotta näitä koulutettaisiin kentällä tämän yhtiön henkilökunnan keskuudessa.
14 Kesäkuussa 2013 ADIF ilmoitti Algeposalle, ettei se halunnut jatkaa sopimusta 30.6.2013 jälkeen siitä syystä, että kyseisestä päivästä lähtien se tarjoaisi itse pääasiassa kyseessä olevaa palvelua oman henkilöstönsä avulla. ADIF ilmoitti myös Algeposalle kieltäytyvänsä tulemasta tämän sijaan viimeksi mainitun henkilöstöä koskevien oikeuksien ja velvollisuuksien osalta.
15 Tämän vuoksi Algeposa suoritti taloudellisiin syihin perustuvan useita työntekijöitä koskevan joukkovähentämisen; näihin kuului Aira Pascual, joka oli aikaisemmin otettu palvelukseen ADIFin kanssa tehdyn julkisten palvelujen hallinnointisopimuksen täytäntöön panemiseksi.
16 Aira Pascual nosti 30.7.2013 ADIFia, palkkaturvarahastoa ja Algesposaa vastaan kanteen Juzgado de lo Social nº 10 de Bilbaossa (Bilbaon työtuomioistuin nro 10) sillä perusteella, että Algeposan kanssa tehdyn sopimuksen voimassaolon päätyttyä ADIFilla oli velvollisuus tulla sen sijaan henkilöstön työsuhteissa. Aira Pascualin mukaan se, että ADIF otti suoraan vastatakseen pääasiassa kyseessä olevan palvelun tarjoamisen hallinnoinnista, merkitsee työntekijöiden asemasta annetun lain 44 §:ssä tarkoitettua yrityksen luovutusta. Näin ollen Aira Pascual vaati irtisanomisen kumoamista tai toissijaisesti sen lainvastaiseksi toteamista ja ADIFin velvoittamista ottamaan hänet takaisin sen henkilöstöön.
17 Kyseinen tuomioistuin hyväksyi Aira Pascualin kanteen todeten irtisanomisen lainvastaiseksi ja velvoittaen ADIFin maksamaan hänelle 28 793, 29 euron suuruisen korvauksen. Aira Pascual puolestaan velvoitettiin palauttamaan Algeposalle 9 557,87 euron summa, jonka se oli maksanut hänelle hänen työsopimuksensa irtisanomisen johdosta.
18 Sama tuomioistuin katsoi, että kieltäytyessään tulemasta Algeposan sijaan Algeposan ja Aira Pascualin välisessä työsuhteessa ADIF oli laiminlyönyt velvollisuuden, joka johtuu työntekijöiden asemasta annetun lain 44 §:n direktiivin 2001/23 mukaisesta tulkinnasta. Kyseessä oli ollut yrityksen luovutus, koska pääasiassa kyseessä olevan palvelun tarjoamista jatkettiin sen tarjoamiselle olennaisen saman aineellisen omaisuuden avulla, samalle asiakkaalle ja samoissa laitoksissa.
19 ADIF teki tästä Juzgado de lo Social nº 10 de Bilbaon (Bilbaon työtuomioistuin nro 10) päätöksestä valituksen Tribunal Superior de Justicia de la Comunidad Autónoma del País Vascolle (Baskimaan itsehallintoalueen ylin tuomioistuin).
20 Viimeksi mainittu katsoo, ettei unionin tuomioistuin ole vielä käsitellyt kysymystä siitä, sisältääkö direktiivissä 2001/23 tarkoitettu yrityksen luovutuksen käsite tapauksen, jossa kyseisen julkisen palvelun suora hallinnointi palautuu julkisesta palvelusta vastaavalle yritykselle, kun yhtäältä kyseinen yritys päättää käyttää tähän hallinnointiin omaa henkilöstöään ottamatta takaisin sen sopimuskumppanin henkilöstöä, jolle se oli aiemmin uskonut mainitun hallinnoinnin, ja toisaalta kun mainitun palvelun toteuttamiseksi keskeiset aineelliset resurssit ovat aina kuuluneet mainitulle yritykselle, joka edellytti kyseisen sopimuskumppanin käyttävän niitä.
21 Näissä olosuhteissa Tribunal Superior de Justicia de la Comunidad Autónoma del País Vasco (Baskimaan itsehallintoalueen ylin tuomioistuin) on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:
”Onko direktiivin 2001/23 1 artiklan [1 kohdan] b alakohta, luettuna sen 4 artiklan 1 kohdan kanssa, esteenä [direktiivin täytäntöönpanemiseksi annetun] Espanjan lainsäädännön sellaiselle tulkinnalle, jossa ei velvoiteta julkisen sektorin yritystä, joka vastaa sen omaan toimintaan liittyvästä palvelusta, joka edellyttää tämän palvelun tarjoamiselle olennaisten aineellisten resurssien käyttämistä, ottamaan palvelukseensa tämän sen sopimuskumppanin henkilöstöä, jolle se oli uskonut kyseisen palvelun tarjoamisen velvoittaen tämän käyttämään omistamiaan aineellisia resursseja, kun se päättää olla jatkamatta sopimusta ja tarjota palvelua itse käyttämällä tähän omaa henkilöstöään sopimuspuolen palveluksessa olleen henkilöstön sijasta, jolloin palvelun suorittamista jatketaan samalla tavalla, mutta toisen työnantajan palveluksessa olevien työtekijöiden avulla?”
Ennakkoratkaisukysymyksen tarkastelu
22 Aluksi on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen välille SEUT 267 artiklalla luodussa yhteistyömenettelyssä unionin tuomioistuimen tehtävänä on antaa kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen vastaus, jonka perusteella kansallinen tuomioistuin voi ratkaista siinä vireillä olevan asian. Unionin tuomioistuimen on tämän vuoksi tarvittaessa muotoiltava sille esitetyt kysymykset uudelleen (tuomio Krüger, C-334/95, EU:C:1997:378, 22 ja 23 kohta ja tuomio Byankov, C-249/11, EU:C:2012:608, 57 kohta).
23 Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko direktiivin 2001/23 1 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluu tilanne, jossa julkinen yritys, joka vastaa intermodaalikuljetukseen kuuluvien yksikköjen käsittelyä koskevasta taloudellisesta toiminnasta, antaa julkisten palvelujen hallinnointisopimuksella tämän toiminnan harjoittamisen toisen yrityksen tehtäväksi ja antaa viimeksi mainitun käyttöön omistamansa tarvittavat infrastruktuurit ja laitteiston ja joka sitten päättää irtisanoa kyseisen sopimuksen ottamatta palvelukseensa viimeksi mainitun yrityksen henkilöstöä siitä syystä, että se harjoittaa tämän jälkeen itse mainittua toimintaa oman henkilöstönsä avulla.
24 Näin uudelleen muotoiltuun kysymykseen vastaamiseksi on todettava ensinnäkin, että direktiiviä 2001/23 sovelletaan sen 1 artiklan 1 kohdan c alakohdan nojalla taloudellista toimintaa harjoittaviin julkisiin yrityksiin riippumatta siitä, tavoittelevatko ne voittoa.
25 Oikeuskäytännössä on siten todettu, että ainoastaan sillä perusteella, että luovutuksensaaja on julkisoikeudellinen oikeushenkilö, ei voida sulkea pois sitä, että kysymyksessä olisi direktiivin 2001/23 soveltamisalaan kuuluva luovutus (ks. vastaavasti tuomio CLECE, C-463/09, EU:C:2011:24, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
26 Siten se, että pääasiassa kyseessä oleva oikeushenkilö on julkinen yritys, joka vastaa julkisesta palvelusta, ei sulje sitä direktiivin 2001/23 soveltamisalan ulkopuolelle.
27 Toiseksi on todettava, että direktiivin 2001/23 1 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan sitä sovelletaan yrityksen tai liikkeen taikka yritys- tai liiketoiminnan osan luovuttamiseen toiselle työnantajalle sopimukseen perustuvan luovutuksen taikka sulautumisen kautta.
28 Tältä osin vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että saman direktiivin soveltamisala ulottuu kaikkiin tapauksiin, joissa liiketoiminnan harjoittamisesta ja yrityksen työnantajavelvoitteista sen työntekijöitä kohtaan vastuussa oleva luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö vaihtuu sopimusperusteisesti, eikä merkitystä ole sillä, luovutetaanko yrityksen aineellista liikeomaisuutta (ks. tuomio Abler ym., C-340/01, EU:C:2003:629, 41 kohta ja tuomio CLECE, C-463/09, EU:C:2011:24, 30 kohta).
29 Oikeuskäytännössä on siten katsottu, että direktiiviä 2001/23 sovelletaan tilanteeseen, jossa toisen yrityksen tehtäväksi töiden suorittamisen uskonut yritys päättää irtisanoa tämän toisen yrityksen kanssa tekemänsä sopimuksen ja huolehtia jatkossa näistä töistä itse (ks. vastaavasti tuomio CLECE, C-463/09, EU:C:2011:24, 31 kohta).
30 Tästä seuraa, ettei voida sulkea pois sitä, että direktiiviä 2001/23 sovelletaan tilanteeseen, jossa julkinen yritys, joka vastaa intermodaalikuljetukseen kuuluvien yksikköjen käsittelyä koskevasta taloudellisesta toiminnasta, uskoo julkisten palvelujen hallinnointisopimuksella tämän toiminnan harjoittamisen toisen yrityksen tehtäväksi, mutta päättää sitten irtisanoa tämän sopimuksen ja harjoittaa itse samaa toimintaa oman henkilöstönsä avulla.
31 Kolmanneksi on todettava, että direktiivin 2001/23 soveltamiseksi sen 1 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan luovutuksen on koskettava oman identiteettinsä säilyttävän taloudellisen yksikön luovuttamista, jolla tarkoitetaan pää- ja sivutoimisen taloudellisen toiminnan harjoittamiseksi järjestettyä resurssikokonaisuutta.
32 Sen määrittämiseksi, onko tämä edellytys tosiasiassa täyttynyt, on huomioitava kaikki kyseessä olevaa liiketoimea kuvaavat tosiseikat ja erityisesti se, millaisesta yrityksestä tai liikkeestä on kysymys, onko rakennusten ja irtaimiston kaltaista aineellista liikeomaisuutta luovutettu, minkä arvoinen aineeton omaisuus on luovutushetkellä ollut, onko pääosa henkilöstöstä otettu uuden työnantajan palvelukseen ja onko asiakaskunta siirtynyt liiketoiminnan mukana, sekä se, miten samankaltaista ennen luovutusta ja sen jälkeen harjoitettu liiketoiminta on ollut, ja vielä se, kuinka pitkän ajan tämä liiketoiminta mahdollisesti on ollut keskeytyneenä. Nämä seikat ovat kuitenkin ainoastaan osatekijöitä siinä kokonaisharkinnassa, joka asiassa on tarpeen, eikä niitä siksi saa arvioida erillisinä (ks. tuomio Abler ym., C-340/01, EU:C:2003:629, 33 ja 34 kohta ja tuomio CLECE, C-463/09, EU:C:2011:24, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
33 Unionin tuomioistuin on erityisesti todennut, että kansallisen tuomioistuimen on kyseessä olevaa liiketoimea kuvaavia tosiseikkoja arvioidessaan otettava huomioon muun muassa se, millaisesta yrityksestä tai liikkeestä on kysymys.
34 Tämän vuoksi erilaisille direktiivissä 2001/23 tarkoitetun liikkeen luovutuksen tapahtumisen arviointiperusteille annettava painoarvo välttämättä vaihtelee sen mukaan, millaisesta liiketoiminnasta on kysymys, ja jopa kyseisessä yrityksessä, liikkeessä tai liiketoiminnan osassa käytettyjen tuotantomenetelmien tai toimintatapojen mukaan (ks. vastaavasti tuomio Abler ym., C-340/01, EU:C:2003:629, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
35 Oikeuskäytännössä on tosin katsottu, että alalla, jolla taloudellisen yksikön identiteetti perustuu olennaisella tavalla työvoimaan, se ei voi säilyä, jos luovutuksensaajaksi katsottu taho ei ole ottanut palvelukseensa olennaista osaa sen henkilöstöstä (ks. vastaavasti tuomio CLECE, C-463/09, EU:C:2011:24, 41 kohta).
36 Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa on kuitenkin aluksi todettava, että kyseessä olevaa taloudellista toimintaa eli intermodaalikuljetukseen kuuluvien yksikköjen käsittelyä ei voida pitää toimintana, joka perustuu olennaisella tavalla työvoimaan, koska se edellyttää merkittävää laitteistoa.
37 Kuten ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskevasta päätöksestä ilmenee, ADIF on Algeposan kanssa tekemänsä julkisten palvelujen hallinnointisopimuksen puitteissa antanut tämän käyttöön nostureita ja tiloja, jotka ovat ilmeisesti välttämättömiä osia pääasiassa kyseessä olevan toiminnan harjoittamiselle. Tämä toiminta perustuu siis olennaisin osin laitteistoon.
38 Tämän jälkeen on todettava siitä, että pääasiassa kyseessä olevan toiminnan harjoittamiselle välttämätön aineellinen liikeomaisuus on aina kuulunut ADIFille, että tämän tuomion 28 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti se, onko aineellista liikeomaisuutta luovutettu, ei ole ratkaisevaa direktiivin 2001/23 soveltamisen kannalta.
39 Tältä osin oikeuskäytännössä on todettu, että se, ettei uuden yrittäjän käyttöön ottama aineellinen liikeomaisuus ole sen edeltäjän omaisuutta vaan että toimeksiantaja oli antanut sen tämän käytettäväksi, ei siis voi sulkea pois sitä, että kyse on mainitussa direktiivissä tarkoitetusta liikkeen luovutuksesta (ks. vastaavasti tuomio Abler ym., C-340/01, EU:C:2003:629, 42 kohta).
40 Tästä seuraa, kuten Euroopan komissio on todennut kirjallisissa huomautuksissaan, että direktiivin 2001/23 1 artiklan 1 kohdan b alakohdan tulkinta, jolla suljetaan tämän direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle tilanne, jossa kyseessä olevan toiminnan harjoittamiselle välttämätön aineellinen liikeomaisuus ei ole koskaan lakannut kuulumasta luovuttajalle, estää mainitun direktiivin tehokkaan vaikutuksen.
41 Lopuksi siitä, että Algeposan henkilöstö ei siirtynyt ADIFille, on todettava, että oikeuskäytännössä on jo todettu, että se, että uusi yrittäjä ei ole ottanut palvelukseensa niin lukumääräisesti kuin pätevyydenkään osalta olennaista osaa työntekijöistä, jotka sen edeltäjä oli osoittanut samojen tehtävien suorittamiseen, ei riitä sulkemaan pois sitä, että kyseessä on direktiivissä 2001/23 tarkoitettu identiteettinsä säilyttävän taloudellisen yksikön luovutus pääasiassa kyseessä olevan kaltaisella alalla, jolla toiminta perustuu pääasiallisesti laitteistoon. Toisenlainen tulkinta olisi mainitun direktiivin päätavoitteen eli sen, että luovuttajan työntekijöiden työsopimukset pidetään voimassa luovutuksensaajan tahdon vastaisestikin, vastainen (ks. vastaavasti tuomio Abler ym., C-340/01, EU:C:2003:629, 37 kohta).
42 Näin ollen se, että ADIF ei ole ottanut palvelukseensa Algeposan työntekijöitä, ei sulje pois sitä, että pääasiassa kyseessä oleva taloudellinen yksikkö on säilyttänyt identiteettinsä, eikä se siis voi estää sitä, että kyseessä on samassa direktiivissä tarkoitettu yrityksen luovutus.
43 On ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävä edellä esitettyjen näkemysten valossa ja kaikki kyseessä olevalle liiketoiminnalle ominaiset tosiseikat huomioon ottaen todeta loppujen lopuksi, onko pääasiassa kyseessä liikkeen luovutus vai ei.
44 Näissä olosuhteissa ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava, että direktiivin 2001/23 1 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluu tilanne, jossa julkinen yritys, joka vastaa intermodaalikuljetukseen kuuluvien yksikköjen käsittelystä, antaa julkisten palvelujen hallinnointisopimuksella tämän toiminnan harjoittamisen toisen yrityksen tehtäväksi ja antaa viimeksi mainitun käyttöön omistamansa tarvittavat infrastruktuurit ja laitteiston ja joka sitten päättääkin irtisanoa kyseisen sopimuksen ottamatta palvelukseensa viimeksi mainitun yrityksen henkilöstöä siitä syystä, että se harjoittaa tämän jälkeen mainittua toimintaa oman henkilöstönsä avulla.
Oikeudenkäyntikulut
45 Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kuudes jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
Työntekijöiden oikeuksien turvaamista yrityksen tai liikkeen taikka yritys- tai liiketoiminnan osan luovutuksen yhteydessä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 12.3.2001 annetun neuvoston direktiivin 2001/23/EY 1 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluu tilanne, jossa julkinen yritys, joka vastaa intermodaalikuljetukseen kuuluvien yksikköjen käsittelystä, antaa julkisten palvelujen hallinnointisopimuksella tämän toiminnan harjoittamisen toisen yrityksen tehtäväksi ja antaa viimeksi mainitun käyttöön omistamansa tarvittavat infrastruktuurit ja laitteiston ja joka sitten päättääkin irtisanoa kyseisen sopimuksen ottamatta palvelukseensa viimeksi mainitun yrityksen henkilöstöä siitä syystä, että se harjoittaa tämän jälkeen mainittua toimintaa oman henkilöstönsä avulla.
Allekirjoitukset