Language of document : ECLI:EU:T:2022:430

UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (laajennettu kymmenes jaosto)

6 päivänä heinäkuuta 2022 (*)

EU-tavaramerkki – Mitättömyysmenettely – EU-kuviomerkki NEHERA – Ehdoton mitättömyysperuste – Vilpillisen mielen puuttuminen – Asetuksen (EY) N:o 207/2009 52 artiklan 1 kohdan b alakohta (josta on tullut asetuksen (EU) 2017/1001 59 artiklan 1 kohdan b alakohta))

Asiassa T‑250/21,

Ladislav Zdút, kotipaikka Bratislava (Slovakia), edustajanaan asianajaja Y. Echevarría García,

kantajana,

vastaan

Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto (EUIPO),  asiamiehenään D. Gája,

vastaajana,

jossa muina osapuolina EUIPO:n valituslautakunnassa käydyssä menettelyssä olivat ja väliintulijoina unionin yleisessä tuomioistuimessa ovat

Isabel Nehera, kotipaikka Sutton, Ontario (Kanada),

Jean-Henri Nehera, kotipaikka Burnaby, Brittiläinen Kolumbia (Kanada) ja

Natacha Sehnal, kotipaikka Montferrier-sur-Lez (Ranska),

edustajinaan asianajaja W. Woll,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu kymmenes jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja A. Kornezov sekä tuomarit E. Buttigieg, K. Kowalik-Bańczyk (esittelevä tuomari), G. Hesse ja D. Petrlík,

kirjaaja: E. Coulon,

ottaen huomioon asian käsittelyn kirjallisen vaiheen,

ottaen huomioon, etteivät asianosaiset ole esittäneet istunnon järjestämistä koskevaa pyyntöä kolmen viikon kuluessa siitä, kun ilmoitus asian käsittelyn kirjallisen vaiheen päättämisestä on annettu tiedoksi, ja päätettyään unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 106 artiklan 3 kohdan nojalla ratkaista kanteen ilman asian käsittelyn suullista vaihetta,

on antanut seuraavan

tuomion

1        Kantaja Ladislav Zdút vaatii SEUT 263 artiklaan perustuvalla kanteellaan Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) toisen valituslautakunnan 10.3.2021 tekemän päätöksen kumoamista (asia R 1216/2020-2) (jäljempänä riidanalainen päätös).

 Asian tausta

2        Kantaja jätti 6.5.2013 EUIPO:lle EU-tavaramerkiksi rekisteröimistä koskevan hakemuksen Euroopan unionin tavaramerkistä 26.2.2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 207/2009 nojalla (EUVL 2009, L 78, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna (korvattuna Euroopan unionin tavaramerkistä 14.6.2017 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2017/1001 (EUVL 2017, L 154, s. 1)).

3        Rekisteröintihakemuksen kohteena ollut tavaramerkki on alla kuvattu kuviomerkki.

Image not found

4        Rekisteröintihakemuksen kohteena olleet tavarat kuuluvat tavaroiden ja palvelujen kansainvälistä luokitusta tavaramerkkien rekisteröimistä varten koskevaan 15.6.1957 tehtyyn Nizzan sopimukseen, sellaisena kuin se on tarkistettuna ja muutettuna, perustuvan luokituksen luokkiin 18, 24 ja 25, ja ne vastaavat kunkin luokan osalta etenkin seuraavaa kuvausta:

–        luokka 18: ”Nahat ja nahan jäljitelmät sekä niistä tehdyt muihin luokkiin kuulumattomat tavarat; eläinten nahat ja vuodat; matka-arkut ja ‑laukut; sateenvarjot ja päivänvarjot; kävelykepit”;

–        luokka 24: ”Sängynpeitteet; pöytäliinat”;

–        luokka 25: ”Vaatteet, jalkineet, päähineet”;

5        Tavaramerkkihakemus julkaistiin 10.6.2013 päivätyssä yhteisön tavaramerkkilehdessä  nro 2013/107.

6        Tavaramerkki rekisteröitiin 31.10.2014 numerolla 11794112 edellä 4 kohdassa tarkoitetuille tavaroille.

7        Väliintulijat Isabel Nehera, Jean-Henri Nehera ja Natacha Sehnal vaativat 17.6.2019 asetuksen 2017/1001 59 artiklan 1 kohdan b alakohdan säännösten nojalla mainitun tavaramerkin toteamista mitättömäksi kaikkien kyseisen tavaramerkin kattamien tavaroiden ja palvelujen osalta. He vetosivat siihen, että kantaja jätti riidanalaisen tavaramerkin rekisteröintihakemuksen vilpillisessä mielessä. He selostivat etenkin, että heidän isoisänsä Jan Nehera oli perustanut Tšekkoslovakiassa 1930-luvulla vaatteita ja asusteita markkinoivan yrityksen sekä käyttänyt riidanalaisen tavaramerkin kanssa identtistä kansallista tavaramerkkiä, jolle hän oli hakenut rekisteröintiä (jäljempänä aiempi tšekkoslovakialainen tavaramerkki).

8        EUIPO:n mitättömyysosasto hylkäsi 22.4.2020 tekemällään päätöksellä mitättömäksi toteamista koskevan vaatimuksen sillä perusteella, ettei ollut näytetty toteen, että kantaja olisi jättänyt riidanalaista tavaramerkkiä koskevan rekisteröintihakemuksen vilpillisessä mielessä.

9        Väliintulijat tekivät 5.6.2020 EUIPO:ssa asetuksen 2017/1001 66–71 artiklaan perustuvan valituksen mitättömyysosaston päätöksestä.

10      EUIPO:n toinen valituslautakunta hyväksyi riidanalaisella päätöksellä väliintulijoiden valituksen, kumosi mitättömyysosaston päätöksen ja totesi riidanalaisen tavaramerkin mitättömäksi.

11      Valituslautakunta toi keskeisesti esille, että aiempi tšekkoslovakialainen tavaramerkki oli hyvin tunnettu ja että sitä oli tosiasiallisesti käytetty Tšekkoslovakiassa 1930-luvulla. Se totesi, että kantaja oli tietoinen sekä Jan Neherasta että aiemmasta tšekkoslovakialaisesta tavaramerkistä sekä näiden maineesta ja että kyseinen tavaramerkki oli edelleen jossain määrin tunnettu. Valituslautakunta totesi niin ikään, että kantaja oli pyrkinyt luomaan yhteyden itsensä ja mainitun tavaramerkin välille. Valituslautakunta katsoi näin ollen, että kantajan tarkoituksena oli saada aiheetonta hyötyä Jan Neheran ja aiemman tšekkoslovakialaisen tavaramerkin maineesta. Se päätteli tästä, että kantaja oli jättänyt riidanalaisen tavaramerkin rekisteröintihakemuksen vilpillisessä mielessä.

 Asianosaisten ja väliintulijan vaatimukset

12      Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa riidanalaisen päätöksen

–        velvoittaa EUIPO:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut, mukaan lukien EUIPO:n valituslautakunnassa käydystä menettelystä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

13      EUIPO ja väliintulijat vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

 Oikeudellinen arviointi

 Ensimmäisen kerran vasta unionin yleisessä tuomioistuimessa esitettyjen asiakirjojen tutkittavaksi ottaminen

14      Kantaja toimitti kannekirjelmän liitteenä ensinnäkin Jandl-yhtiötä koskevan Slovakian kaupparekisterin otteen ja toiseksi mainitun yhtiön laatiman riidanalaista tavaramerkkiä markkinoivan esitteen.

15      Kuten EUIPO aivan perustellusti huomauttaa, kyseisiä ensimmäisen kerran vasta unionin yleisessä tuomioistuimessa esitettyjä asiakirjoja ei voida ottaa huomioon. Unionin yleisessä tuomioistuimessa nostetun kanteen tarkoituksena on näet EUIPO:n valituslautakuntien päätösten laillisuuden valvonta asetuksen 2017/1001 72 artiklassa tarkoitetulla tavalla, joten unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä ei ole tutkia uudelleen tosiseikkoja tässä tuomioistuimessa ensimmäisen kerran esitettyjen asiakirjojen valossa. Edellä mainitut asiakirjat on siten jätettävä huomiotta ilman, että on tarpeen tutkia niiden todistusvoimaa (ks. vastaavasti tuomio 24.11.2005, Sadas v. SMHV – LTJ Diffusion (ARTHUR ET FELICIE), T‑346/04, EU:T:2005:420, 19 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

 Asiakysymys

16      Aluksi on aiheellista täsmentää, että kun otetaan huomioon asianomaisen rekisteröintihakemuksen jättämispäivä eli 6.5.2013, joka on ratkaiseva sovellettavan aineellisen oikeuden määräytymisen kannalta, nyt käsiteltävän asian tosiseikkoihin sovelletaan asetuksen N:o 207/2009 aineellisia säännöksiä (ks. vastaavasti määräys 5.10.2004, Alcon v. SMHV, C‑192/03 P, EU:C:2004:587, 39 ja 40 kohta ja tuomio 29.1.2020, Sky ym., C‑371/18, EU:C:2020:45, 49 kohta). Käsiteltävässä asiassa sovellettavista aineellisista säännöistä puolestaan on sanottava, että valituslautakunnan riidanalaisessa päätöksessä sekä asianosaisten ja väliintulijoiden kirjelmissään tekemillä viittauksilla asetuksen 2017/1001 59 artiklan 1 kohdan b alakohtaan on ymmärrettävä tarkoitettavan asetuksen N:o 207/2009 52 artiklan 1 kohdan b alakohtaa, jonka sisältö on identtinen ensiksi mainitun kohdan sisällön kanssa.

17      Kantaja vetoaa kanteensa tueksi vain yhteen kanneperusteeseen, joka perustuu asetuksen N:o 207/2009 52 artiklan 1 kohdan b alakohdan rikkomiseen.

18      Kantaja väittää keskeisesti, että valituslautakunta totesi virheellisin perustein hänen jättäneen riidanalaisen tavaramerkin rekisteröintihakemuksen vilpillisessä mielessä. Väliintulijat eivät näet kantajan mukaan ole osoittaneet yhtäältä, että aiempi tšekkoslovakialainen tavaramerkki olisi ollut edelleen rekisteröity tai käytössä kyseisenä ajankohtana, joten väliintulijat eivät kantajan mukaan ole yhdenkään Neheran merkkiin tai nimeen liittyvän oikeuden haltijoita. Väliintulijat eivät toisaalta kantajan mukaan ole näyttäneet toteen myöskään sitä, että Jan Nehera ja aiempi tšekkoslovakialainen tavaramerkki olisivat kyseisenä ajankohtana olleet edelleen jossain määrin tunnettuja. Kantajaa ei siten voida moittia epärehellisestä tarkoituksesta tai vilpillisestä menettelystä.

19      EUIPO ja väliintulijat kiistävät kantajan perustelut.

 Alustavia huomioita

20      On syytä muistuttaa, että asetuksen N:o 207/2009 52 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan EU-tavaramerkki todetaan mitättömäksi EUIPO:lle tehdyllä vaatimuksella tai loukkauskanteeseen kohdistuvalla vastakanteella, jos hakija on jättänyt asianomaista tavaramerkkiä koskevan rekisteröintihakemuksen vilpillisessä mielessä.

21      Edellä todetusta on huomattava, että asetuksen N:o 207/2009 52 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettua vilpittömän mielen käsitettä ei ole määritelty, rajattu tai edes kuvailtu millään tavoin unionin lainsäädännössä (ks. tuomio 29.6.2017, Cipriani v. EUIPO – Hotel Cipriani (CIPRIANI), T‑343/14, EU:T:2017:458, 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

22      Huomattakoon kuitenkin, että unionin tuomioistuin ja unionin yleinen tuomioistuin ovat tehneet useita täsmennyksiä siitä, miten asetuksen N:o 207/2009 52 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettua vilpillisen mielen käsitettä olisi tulkittava ja miten vilpillisen mielen olemassaoloa olisi arvioitava.

23      Vilpillisen mielen käsite edellyttää ensinnäkin sen yleiskielisen merkityksen mukaan epärehellisyyttä tai epärehellistä tarkoitusta (tuomio 12.9.2019, Koton Mağazacilik Tekstil Sanayi ve Ticaret v. EUIPO, C‑104/18 P, EU:C:2019:724, 45 kohta ja tuomio 29.1.2020, Sky ym., C‑371/18, EU:C:2020:45, 74 kohta).

24      Vilpillisen mielen käsite on lisäksi ymmärrettävä tavaramerkkioikeuden asiayhteydessä, jona on elinkeinoelämä. Tältä osin EU-tavaramerkkiä koskevissa säännöissä pyritään erityisesti edistämään unionin vääristymättömän kilpailun järjestelmää, jossa yritysten on, kyetäkseen hankkimaan itselleen asiakkaita tavaroidensa tai palvelujensa laadun perusteella, voitava rekisteröidä tavaramerkeiksi sellaisia merkkejä, joiden perusteella kuluttaja voi erottaa ilman sekaannusvaaraa kyseisen tavaran tai palvelun toista alkuperää olevista muista tavaroista tai palveluista (tuomio 12.9.2019, Koton Mağazacilik Tekstil Sanayi ve Ticaret v. EUIPO, C‑104/18 P, EU:C:2019:724, 45 kohta ja tuomio 29.1.2020, Sky ym., C‑371/18, EU:C:2020:45, 74 kohta).

25      Asetuksen N:o 207/2009 52 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaista ehdotonta mitättömyysperustetta sovelletaan siis silloin, kun merkityksellisistä ja yhtäpitävistä seikoista ilmenee, että EU-tavaramerkin haltija ei ole hakenut mainitun tavaramerkin rekisteröintiä tarkoituksenaan osallistua rehellisesti kilpailuun vaan tarkoituksenaan vahingoittaa hyvän liiketavan vastaisesti kolmansien etuja tai saadakseen, ilman erityistä kolmatta osapuolta, yksinoikeuden muuhun tarkoitukseen kuin tavaramerkin tehtäviin kuuluviin tarkoituksiin eli erityisesti edellä 24 kohdassa mieleen palautettuun alkuperän osoittamista koskevaan keskeiseen tehtävään kuuluviin tarkoituksiin (tuomio 12.9.2019, Koton Mağazacilik Tekstil Sanayi ve Ticaret v. EUIPO, C‑104/18 P, EU:C:2019:724, 46 kohta ja tuomio 29.1.2020, Sky ym., C‑371/18, EU:C:2020:45, 75 kohta).

26      Toiseksi tavaramerkin hakijan aikomus on subjektiivinen seikka, joka toimivaltaisten hallinto- ja oikeusviranomaisten on kuitenkin määritettävä objektiivisesti. Näin ollen vilpillistä mieltä koskevia väitteitä on arvioitava kokonaisuutena ottaen huomioon kaikki käsiteltävänä olevan tapauksen kannalta merkitykselliset tosiseikat. Vain tällä tavoin vilpillistä mieltä koskevaa väitettä voidaan arvioida objektiivisesti (ks. tuomio 12.9.2019, Koton Mağazacilik Tekstil Sanayi ve Ticaret v. EUIPO, C‑104/18 P, EU:C:2019:724, 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

27      Tässä tarkoituksessa on syytä ottaa huomioon ensinäkin se, että hakija tietää tai hänen pitäisi tietää, että kolmas osapuoli käyttää vähintään yhdessä jäsenvaltiossa identtiselle tai samankaltaiselle tavaralle tai palvelulle identtistä tai samankaltaista merkkiä, joka voidaan sekoittaa rekisteröintihakemuksen kohteena olevaan merkkiin, toiseksi hakijan aikomus estää kolmatta osapuolta jatkamasta merkin käyttöä, sekä kolmanneksi kolmannen osapuolen merkin ja rekisteröintihakemuksen kohteena olevan merkin oikeudellisen suojan taso (tuomio 11.6.2009, Chocoladefabriken Lindt & Sprüngli, C‑529/07, EU:C:2009:361, 53 kohta).

28      Edellä 27 kohdassa luetellut tekijät ovat siten vain esimerkkejä sellaisista seikoista, jotka voidaan ottaa huomioon arvioitaessa sitä, onko hakija jättänyt tavaramerkkihakemuksen mahdollisesti vilpillisessä mielessä (ks. vastaavasti tuomio 29.6.2017, CIPRIANI, T‑343/14, EU:T:2017:458, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

29      Voikin esiintyä tapauksia, joissa tavaramerkin rekisteröintihakemus voidaan katsoa jätetyn vilpillisessä mielessä siitä huolimatta, ettei kolmannen osapuolen käyttämän merkin ja riidanalaisen tavaramerkin välillä ole sekaannusvaaraa ja vaikka kolmas osapuoli ei ole käyttänyt riidanalainen tavaramerkin kanssa identtistä tai samankaltaista merkkiä. Muita tosiseikkoja koskevia olosuhteita voidaan tapauskohtaisesti pitää hakijan vilpillisen mielen osoittavina merkityksellisinä ja yhtäpitävinä seikkoina (ks. vastaavasti tuomio 12.9.2019, Koton Mağazacilik Tekstil Sanayi ve Ticaret v. EUIPO, C‑104/18 P, EU:C:2019:724, 52–56 kohta).

30      Onkin syytä todeta, että asetuksen N:o 207/2009 52 artiklan 1 kohdan b alakohtaan perustuvassa kokonaisvaltaisessa arvioinnissa voidaan ottaa huomioon myös asianomaisen merkin alkuperä ja käyttö sen luomisesta alkaen, se liiketoimintalogiikka, jonka perusteella merkin rekisteröintiä EU-tavaramerkiksi koskeva hakemus on jätetty, sekä mainitun hakemuksen jättämistä leimanneiden tapahtumien aikajärjestys (ks. tuomio 7.7.2016, Copernicus-Trademarks v. EUIPO – Maquet (LUCEO), T‑82/14, EU:T:2016:396, 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

31      Huomioon voidaan ottaa myös se, kuinka tunnettu asianomainen merkki oli sinä ajankohtana, jolloin sille haettiin rekisteröintiä (ks. vastaavasti tuomio 11.6.2009, Chocoladefabriken Lindt & Sprüngli, C‑529/07, EU:C:2009:361, 51 kohta), etenkin jos kolmas osapuoli on jo aiemmin rekisteröinyt merkin tavaramerkiksi tai käyttänyt sitä tavaramerkkinä (ks. vastaavasti tuomio 8.5.2014, Simca Europe v. EUIPO – PSA Peugeot Citroën (Simca), T‑327/12, EU:T:2014:240, 40 kohta).

32      Hakijan vilpillinen mieli voidaan tosiasiassa näyttää toteen sillä, että rekisteröintihakemuksen kohteena olevan merkin käyttö antaisi hakijalle mahdollisuuden saada aiheetonta hyötyä aiemman tavaramerkin tai merkin maineesta tai tunnetun henkilön nimestä (ks. vastaavasti tuomio 8.5.2014, Simca, T‑327/12, EU:T:2014:240 ja tuomio 14.5.2019, Moreira v. EUIPO – Da Silva Santos Júnior (NEYMAR), T‑795/17, ei julkaistu, EU:T:2019:329).

33      Kolmanneksi todettakoon, että jos tavaramerkin hakijan vilpillinen mieli perustuu hänen aikomukseensa saada aiheetonta hyötyä aiemman merkin tai nimen maineesta, maineen ja siitä aiheettomasti saadun hyödyn olemassaolon arvioinnissa merkityksellinen yleisö on riidanalaisen tavaramerkin kohdeyleisö eli mainitun tavaramerkin rekisteröinnin kohteena olleiden tavaroiden keskivertokuluttaja (ks. analogisesti tuomio 27.11.2008, Intel Corporation, C‑252/07, EU:C:2008:655, 36 kohta).

34      Neljänneksi ja viimeiseksi on syytä muistaa, että mitättömäksi toteamista koskevan vaatimuksen esittäjän on näytettävä toteen ne olosuhteet, joiden perusteella voidaan todeta, että EU-tavaramerkin haltija jätti mainitun tavaramerkin rekisteröintiä koskevan hakemuksen vilpillisessä mielessä (ks. tuomio 8.5.2014, Simca, T‑327/12, EU:T:2014:240, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), sillä oletuksena on hakijan vilpitön mieli, kunnes toisin todistetaan (tuomio 13.12.2012, pelicantravel.com v. SMHV – Pelikan (Pelikan), T‑136/11, ei julkaistu, EU:T:2012:689, 57 kohta).

35      Riidanalaisen päätöksen laillisuutta on syytä tutkia juuri näiden alustavien huomioiden valossa siltä osin kuin valituslautakunta katsoi, että kantaja jätti riidanalaisen tavaramerkin rekisteröintihakemuksen vilpillisessä mielessä.

 Kantajan mahdollinen vilpillinen mieli

36      Riidanalaisen päätöksen 35 ja 37 kohdasta ilmenee, että todetessaan kantajan toimineen vilpillisessä mielessä valituslautakunta nojautui siihen, että hakiessaan rekisteröintiä riidanalaiselle tavaramerkille kantajan todellisena tarkoituksena oli ratsastaa Jan Neheran ja aiemman tšekkoslovakialaisen tavaramerkin maineella saadakseen siitä tällä tavoin aiheetonta hyötyä. Valituslautakunnan päätelmän perusteena on siis se, että kantaja pyrki hyötymään ilmaiseksi tästä maineesta (free-riding).

37      Niistä eri tekijöistä, jotka voidaan ottaa huomioon kantajan vilpittömän tai vilpillisen mielen kokonaisvaltaisessa arvioinnissa, on erityisen tarkoituksenmukaista tarkastella oikeusriidan tosiseikkojen ja historiallisen asiayhteyden ohella myös sekä aiemman tšekkoslovakialaisen tavaramerkin että Jan Neheran nimen oikeudellisen suojan, niiden tosiasiallisen käytön ja maineen laajuutta sekä sitä, missä määrin kantaja oli tietoinen näistä seikoista.

38      Edellä 33 kohdassa mainitun oikeuskäytännön perusteella merkityksellisen yleisön käsiteltävässä asiassa muodostavat edellä 4 kohdassa tarkoitettujen tavaroiden keskivertokuluttajat eli unionin suuri yleisö arvioitaessa aiemman tšekkoslovakialaisen tavaramerkin ja Jan Neheran nimen mainetta sekä sitä, onko maineesta yritetty saada aiheetonta hyötyä.

–       Tosiseikat ja historiallinen asiayhteys

39      On kiistatonta, että Kostelec na Hanéssa (nykyään Tšekissä) vuonna 1899 syntynyt Jan Nehera oli muotialan yrittäjä ja työelämässä Tšekkoslovakiassa 1920-, 1930- ja 1940-luvuilla. Hän perusti 1930-luvun alkupuolella Prostějoviin (nykyään Tšekissä) yrityksen, jonka toiminimi viittasi hänen sukunimeensä ja joka valmisti ja markkinoi naisten, miesten ja lasten valmisvaatteita sekä asusteita. Yritys menestyi jokseenkin hyvin Tšekkoslovakiassa ja ulkomailla uudenaikaisten johtamismenetelmien ja tehokkaan mainonnan ansiosta. Toisen maailmansodan kynnyksellä yritys työllisti lähes 1 000 työntekijää ja sillä oli yli 130 liikkeen verkosto Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Afrikassa. Yritys jatkoi toimintaansa toisen maailmansodan aikana Saksan kansalaisen tosiasiallisessa määräysvallassa sen jälkeen kun Jan Nehera oli joutunut ”fuusioitumaan”. Yritys kansallistettiin 1.1.1946, ja sen omistus siirrettiin Tšekkoslovakian valtiolle. Tämän jälkeen se jatkoi toimintaansa uudella toiminimellä, joka ei enää viitannut sen perustajan sukunimeen. Jan Nehera oli tuolloin jo lähtenyt Tšekkoslovakiasta ja muuttanut Marokkoon, missä hän jatkoi kahden vaateliikkeen toimintaa ja missä hän kuoli vuonna 1958.

40      Kiistatonta on niin ikään se, että Jan Nehera oli hakenut yrityksensä kautta Tšekkoslovakiassa rekisteröintiä riidanalaisen tavaramerkin kanssa identtiselle tavaramerkille eli aiemmalle tšekkoslovakialaiselle tavaramerkille (ks. edellä 7 kohta). Mainittu tavaramerkki rekisteröitiin kesäkuussa 1936 numerolla 6414 Tšekkoslovakian kauppakamarin rekisteriin, josta väliintulijat ovat toimittanet otteen. Jan Nehera käytti tavaramerkkiä 1930- ja 1940-luvuilla markkinoidakseen yrityksensä valmistamia tuotteita Tšekkoslovakiassa ja ulkomailla. Hän käytti sitä myös Marokossa sijaitsevissa vaateliikkeissään 1950-luvulle asti.

41      Kantaja puolestaan on mainonnan ja markkinoinnin alalla toimiva slovakialainen yrittäjä. Hän ei ole mitään sukua Jan Neheralle tai tämän perheelle. Hän haki – ja sai – vuonna 2006 Tšekissä rekisteröintiä kansalliselle tavaramerkille, joka on identtinen aiemman tšekkoslovakialaisen tavaramerkin eli riidanalaisen tavaramerkin kanssa; mainitun tšekkoslovakialaisen tavaramerkin voimassaolo päättyi vuonna 2016. Kantaja haki 6.5.2013 riidanalaiselle tavaramerkille rekisteröintiä EU-tavaramerkiksi, ja se rekisteröitiin 31.10.2014 (ks. edellä 2, 3 ja 6 kohta). Vuonna 2014 hän aloitti naisten vaatemallistojen esittelyn muotinäytöksissä sekä niiden markkinoinnin riidanalaisella tavaramerkillä.

–       Aiemman tšekkoslovakialaisen tavaramerkin ja Jan Neheran nimen oikeudellinen suoja

42      Asiakirja-aineistosta ei käy ilmi, – eikä yksikään asianosainen ole niin edes väittänyt – että aiempi tšekkoslovakialainen tavaramerkki olisi vielä ollut rekisteröitynä kolmannen nimissä riidanalaisen tavaramerkin rekisteröintihakemuksen jättöajankohtana. Päinvastoin EUIPO myöntää yhtäältä, että aiempi tšekkoslovakialainen tavaramerkki raukesi vuonna 1946. Väliintulijoiden toimittamasta Tšekkoslovakian kauppakamarin rekisteriotteesta käy näet ilmi, että aiempi tavaramerkki poistettiin rekisteristä kesäkuussa 1946. Toisaalta on selvää, että vaikka aiemman tšekkoslovakialaisen tavaramerkin kanssa identtinen kansallinen tavaramerkki rekisteröitiin kolmannen nimiin Tšekissä vuosien 1992 ja 2002 välisenä aikana, sen voimassaolo oli päättynyt ennen riidanalaisen tavaramerkin rekisteröintihakemuksen jättöä.

43      Ei ole myöskään näytetty toteen tai edes väitetty, että Jan Neheran nimellä olisi ollut erityinen oikeudellinen suoja riidanalaisen tavaramerkin rekisteröintihakemuksen jättöajankohtana.

–       Aiemman tšekkoslovakialaisen tavaramerkin ja Jan Neheran nimen käyttö

44      Asiakirja-aineistosta ei käy ilmi myöskään se – eikä yksikään asianosainen ole toisaalta niin väittänyt – että kolmas osapuoli olisi yhä käyttänyt aiempaa tšekkoslovakialaista tavaramerkkiä tai Jan Neheran nimeä vaatteiden markkinointiin riidanalaisen tavaramerkin rekisteröintihakemuksen jättöajankohtana. EUIPO myöntää näet yhtäältä, että lukuun ottamatta sitä, että Jan Nehera käytti jossain määrin aiempaa tavaramerkkiä Marokossa 1950-luvulla, sitä ei ole enää käytetty vuoden 1946 jälkeen. Väliintulijat eivät vetoa myöskään siihen, että mainittua tavaramerkkiä olisi käytetty Euroopassa sen jälkeen kun Jan Neheran yritys kansallistettiin vuonna 1946, tai Marokossa Jan Neheran kuoltua siellä vuonna 1958. Toisaalta ei näytä myöskään siltä, että aiemman tšekkoslovakialaisen tavaramerkin kanssa identtisen kansallisen tavaramerkin, joka rekisteröitiin Tšekissä vuosien 1992 ja 2002 välisenä aikana, haltija ja kolmas osapuoli ei olisi koskaan käyttänyt sitä.

–       Aiemman tšekkoslovakialaisen tavaramerkin ja Jan Neheran nimen maine

45      Valituslautakunta totesi riidanalaisen päätöksen 33 ja 34 kohdassa mitättömyysosastosta poiketen yhtäältä, että Jan Nehera oli ”tunnettu henkilö”, ja toisaalta, että aiempi tšekkoslovakialainen tavaramerkki oli ”edelleen jossain määrin tunnettu” ja että sillä oli siten ”historiallista arvoa” riidanalaisen tavaramerkin rekisteröintihakemuksen jättöajankohtana.

46      Asianosaiset ovat yhtä mieltä siitä, että aiempi tšekkoslovakialainen tavaramerkki ja Jan Neheran nimi olivat edelleen jossain määrin tunnettuja Tšekkoslovakiassa 1930- ja 1940-luvuilla. Asianosaiset ovat sitä vastoin eri mieltä siitä, olivatko ne edelleen tunnettuja riidanalaisen tavaramerkin rekisteröintihakemuksen jättöajankohtana.

47      Kantaja on nimittäin sitä mieltä, että Jan Nehera ja aiempi tšekkoslovakialainen tavaramerkki ovat nykyään jääneet täysin unholaan. Myös EUIPO, että ensi näkemältä ei näytä löytyvän yhtään seikkaa, joka osoittaisi, että ne olisivat olleet edelleen jossain määrin tunnettuja Tšekissä tai Slovakiassa. Väliintulijat ovat ainoita väittäessään, että ne olivat edelleen tunnettuja näissä molemmissa jäsenvaltiossa vuonna 2013.

48      Tässä yhteydessä on aiheellista todeta ensinnäkin, että väliintulijat viittaavat kyseisen maineen jatkuvuuden toteen näyttämiseksi unionin yleisessä tuomioistuimessa ainoastaan kahteen todisteeseen eli yhtäältä Jan Neherasta kertovaan Wikipedia-tietosanakirjan artikkeliin ja toisaalta tšekkiläisen yliopisto-opiskelijan pro gradu ‑tutkielmaan, jossa käsitellään Jan Neheran yrityksen kansallistamista ja yrityksen historiaa vuosina 1945–1948. Väliintulijat vetoavat erityisesti mainitun pro gradu ‑tutkielman kohtaan, jossa todetaan, että ”Jan Neheran nimi muistetaan yhä yhtenä merkittävimmistä tšekkoslovakialaisista vaatealan yrittäjistä ensimmäisen (Tšekkoslovakian) tasavallan ajalta”.

49      Vaikka mainitut kaksi todistetta, joihin väliintulijat vetoavat, sisältävät tietoja Jan Neheran taustasta ja hänen yrityksensä historiasta 1930- ja 1940-luvuilta, ne eivät kuitenkaan sisällä mitään sellaisia yksityiskohtaisia tietoja, joiden perusteella voitaisiin näyttää toteen, että merkittävä osa kohdeyleisöstä olisi vielä 2013 tuntenut Jan Neheran nimen tai entisen tšekkoslovakialainen tavaramerkin. EUIPO itse muuten ei pidä näiden todisteiden todistusarvoa merkityksellisenä.

50      Kantaja huomauttaa seuraavaksi aivan perustellusti, että väliintulijoiden EUIPO:ssa esittämät muut todisteet eivät nekään ole omiaan näyttämään toteen Jan Neheran tai aiemman tšekkoslovakialaisen tavaramerkin maineen jatkuvuutta. Väliintulijat olivat liittäneet EUIPO:n aineistoon esimerkiksi ensinnäkin Marokossa 1950-luvulla otetun valokuvan liikkeestä, jossa näkyy aiempaa tšekkoslovakialaista tavaramerkkiä esittävä tunnus, ja toiseksi slovakialaisen yrityksen Ozetan vuonna 2000 julkaiseman 60-vuotisjuhlaesitteen, jossa kerrotaan Jan Neheran yrityksen Trenčíniin (nykyisin Slovakiassa) vuonna 1940 perustamasta tehtaasta, sekä kolmanneksi useita lehtiartikkeleita ja muita kantajan liiketoimintaan liittyviä asiakirjoja. Nämä eri todisteet eivät kuitenkaan sisällä mitään sellaisia tietoja, joiden perusteella voitaisiin näyttää toteen, että kohdeyleisö olisi tuntenut Jan Nehera tai aiemman tšekkoslovakialaisen tavaramerkin riidanalaisen tavaramerkin rekisteröintihakemuksen jättöajankohtana.

51      Kantaja kiinnittää unionin yleisen tuomioistuimen huomion etenkin erään muotisuunnittelijan kanssa tehtyyn väliintulijoiden toimittamaan haastatteluun. Haastattelussa, joka tehtiin vuonna 2015 eli paljon ennen riidanalaisen tavaramerkin mitättömäksi toteamista koskevan vaatimuksen esittämistä ja joka ei siten liity millään tavoin riidanalaiseen tavaramerkkiin, ranskalaisen muotilehden toinen perustaja ja päätoimittaja Samuel Drira kertoo, että hän sai tietää Nehera-tavaramerkistä vasta päivää ennen Bratislavaan saapumistaan ja kantajan tapaamista ja että kantaja oli tarjonnut hänelle paikkaa yrityksensä taiteellisena johtajana. Jopa muotialan asiantuntija, jonka kantaja palkkasi käynnistääkseen naisten valmisvaatteiden valmistuksen, oli siis nähtävästi täysin tietämätön aiemmasta tšekkoslovakialaisesta tavaramerkistä.

52      On aiheellista vielä huomata, että vuoden 1946, jolloin entisen tšekkoslovakialaisen tavaramerkin käyttö Euroopassa lakkasi, ja vuoden 2013, jolloin kantaja haki riidanalaisen tavaramerkin rekisteröintiä, välillä on ehtinyt kulua jo lähes seitsemän vuosikymmentä.

53      Väliintulijat eivät siten ole pystyneet esittämään edellä 34 kohdassa mainitun oikeuskäytännön nojalla niille kuuluvaa näyttöä siitä, että aiempi tšekkoslovakialainen tavaramerkki olisi vielä vuonna 2013 ollut jossain määrin tunnettu Tšekissä, Slovakiassa tai muissa jäsenvaltioissa, tai että merkittävä osa kohdeyleisöstä tunsi edelleen Jan Neheran nimen. Tästä seuraa, että valituslautakunta katsoi virheellisesti, että mainittu tavaramerkki oli ”edelleen jossain määrin tunnettu” ja että Neheran nimi oli edelleen tunnettu riidanalaisen tavaramerkin rekisteröintihakemuksen jättöajankohtana.

–       Kantajan tietoisuus aiemmasta tšekkoslovakialaisesta tavaramerkistä ja Jan Neheran nimestä sekä näiden entisestä maineesta

54      Valituslautakunnan riidanalaisen päätöksensä 29 kohdassa tekemän toteamuksen mukaan on kiistatonta, että kantaja oli tietoinen Jan Neherasta ja aiemmasta tšekkoslovakialaisesta tavaramerkistä sekä näiden entisestä maineesta jättäessään riidanalaisen tavaramerkin rekisteröintihakemuksen.

55      Asiakirja-aineistosta ja etenkin kantajan kannekirjelmään ja hänen Natacha Sehnalille 16.2.2016 lähettämään sähköpostiin sisältyvistä selvityksistä näet ilmenee, että hän etsi vanhaa, käytöstä poistettua ja unohdettua tavaramerkkiä, jota hän voisi hyödyntää käynnistääkseen naistenvaatteiden valmistukseen keskittyvän oman liiketoiminnan. Useita nimiä harkittuaan hän päätti käyttää tavaramerkkiä Nehera Praguea mutta päätyi lopulta aiempaan tšekkoslovakialaiseen tavaramerkkiin ”kunnianosoituksena Tšekkoslovakian 1930-luvun tekstiiliteollisuuden kultakaudelle” ja erityisesti Jan Neheralle, jota hän piti Tšekkoslovakian vaateteollisuuden ”kulta-ajan merkkihenkilönä ja symbolina”.

–       Kokonaisvaltainen arviointi

56      Edellä 42–53 kohdasta ilmenee, että aiempi tšekkoslovakialainen tavaramerkki ja Jan Neheran nimi eivät olleet enää riidanalaisen tavaramerkin rekisteröintihakemuksen jättöajankohtana rekisteröityjä eivätkä suojattuja, ettei kolmas osapuoli käyttänyt niitä vaatteiden markkinointiin ja etteivät ne olleet edes tunnettuja kohdeyleisön keskuudessa.

57      Merkin tai nimen maineella ratsastaminen sellaisena kuin valituslautakunta käsitteli asiaa riidanalaisessa päätöksessään kantajan vilpillisen mielen toteamisen perusteluna on lähtökohtaisesti mahdollista vain, jos kyseinen merkki tai nimi on tosiasiallisesti edelleen nykyisin jossain määrin tunnettu (ks. analogisesti tuomio 3.9.2015, Iron & Smith, C‑125/14, EU:C:2015:539, 29 kohta).

58      Unionin tuomioistuimet ovat jo aiemmin todenneet EU-tavaramerkiksi rekisteröintiä hakevista henkilöistä näiden aikomukseen saada aiheetonta hyötyä aiemman tavaramerkin osittain säilyneestä maineesta myös silloin, kun kyseinen tavaramerkki ei ollut enää käytössä (tuomio 8.5.2014, Simca, T‑327/12, EU:T:2014:240), tai luonnollisen henkilön nimen nykyisestä tunnettuudesta (tuomio 14.5.2019, NEYMAR, T‑795/17, ei julkaistu, EU:T:2019:329) tilanteessa, jossa osittain säilynyt maine tai nykyinen tunnettuus oli näytetty tarkoituksenmukaisesti toteen. Unionin tuomioistuimet ovat sitä vastoin todenneet, ettei kolmas osapuoli ole käyttänyt väärin rekisteröintihakemuksensa kohteena olevan nimen mainetta ja ettei tavaramerkin hakija ole siten toiminut vilpillisessä mielessä, jos nimeä ei ollut rekisteröity, käytetty tai jos se ei ollut tunnettu unionissa (ks. vastaavasti tuomio 29.11.2018, Khadi and Village Industries Commission v. EUIPO – BNP Best Natural Products (Khadi Ayurveda), T‑683/17, ei julkaistu, EU:T:2018:860, 68–71 kohta).

59      Koska aiemman tšekkoslovakialaisen tavaramerkin maine ei ollut säilynyt ja koska Jan Neheran nimi ei ollut enää tunnettu riidanalaisen tavaramerkin rekisteröintihakemuksen jättöajankohtana, sitä, että kantaja käytti myöhemmin mainittua tavaramerkkiä, ei lähtökohtaisesti voida pitää kantajan vilpillisen mielen osoittavana merkin maineella ratsastamisena.

60      Edellä esitettyä päätelmää ei voida kyseenalaistaa sillä, että kantaja oli tietoinen Jan Neherasta ja aiemmasta tšekkoslovakialaisesta tavaramerkistä sekä näiden entisestä maineesta (ks. edellä 54 ja 55 kohta). Se seikka, että tavaramerkin hakija tietää tai tämän pitäisi tietää, että kolmas osapuoli on aiemmin käyttänyt tavaramerkkihakemuksen kohteena olevan tavaramerkin kanssa identtistä tai samankaltaista tavaramerkkiä, ei näet yksistään riitä osoittamaan hakijan vilpillistä mieltä (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 27.6.2013, Malaysia Dairy Industries, C‑320/12, EU:C:2013:435, 36 ja 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 29.11.2018, Khadi Ayurveda, T‑683/17, ei julkaistu, EU:T:2018:860, 69 kohta).

61      Vielä on kuitenkin aiheellista tarkastella EUIPO:n ja väliintulijoiden muita väitteitä, joilla pyritään lähinnä näyttämään toteen kantajan tarkoitus ratsastaa entisen tavaramerkin maineella sekä tämän vilpillinen mieli riippumatta aiemman tšekkoslovakialaisen tavaramerkin tai Jan Neheran nimen maineen osittaisesta säilymisestä.

62      EUIPO moittii väliintulijoiden tukemana kantajaa ensinnäkin siitä, että tämä oli pyrkinyt luomaan yhteyden yhtäältä toimintansa ja aiemman tšekkoslovakialaisen tavaramerkin ja toisaalta Jan Neheran välille. EUIPO:n mukaan kantaja hankki itselleen etulyöntiaseman markkinoilla rakentamalla yrityksensä imagoa sen varaan, että sillä olisi selvä yhteys aiemmin tunnettuun tavaramerkkiin ja nimekkääseen yrittäjään.

63      Kuten valituslautakunta pääasiallisesti totesi riidanalaisen päätöksen 35 kohdassa, pitää kyllä paikkansa, että kantaja loi yhteyden yrityksensä ja aiemman tšekkoslovakialaisen tavaramerkin välille. On näet kiistatonta, että kantaja viittaa yrityksensä viestintä- ja markkinointistrategiassa useaan otteeseen mainittuun tavaramerkkiin ja Jan Neheraan. Asiakirja-aineiston monissa yksittäisissä asiakirjoissa, kuten kantajan yrityksen verkkosivustolla, yrityksen sosiaalisessa mediassa Facebook-sivulla ja useissa lehtiartikkeleissa selostetaan, että yritys ”elvytti” ja ”herätti eloon” Jan Neheran 1930-luvulla perustaman vanhan Nehera-tavaramerkin.

64      On kuitenkin syytä muistaa, että oikeuskäytännön mukaan se, että kohdeyleisö liittää mielessään myöhemmän tavaramerkin aiempaan merkkiin tai nimeen, ei yksinään voi riittää sen toteamiseksi, että aiemman merkin tai nimen maineesta on pyritty saamaan aiheetonta hyötyä (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 27.11.2008, Intel Corporation, C‑252/07, EU:C:2008:655, 32 kohta ja tuomio 3.9.2015, Iron & Smith, C‑125/14, EU:C:2015:539, 31 kohta).

65      Huomattakoon myös, että merkin tai nimen maineen aiheetonta hyväksikäyttöä koskevalla käsitteellä tarkoitetaan tilannetta, jossa kolmas osapuoli ratsastaa aiemmin tunnetun merkin tai nimen maineella hyötyäkseen sen vetovoimasta, maineesta ja arvostuksesta, sekä hyödyntääkseen ilman taloudellista korvausta tai joutumatta itse ponnistelemaan niitä markkinointitoimenpiteitä, joita mainitun merkin tai nimen haltija tai käyttäjä on toteuttanut niiden imagon luomiseksi ja ylläpitämiseksi (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 8.6.2009, L’Oréal ym., C‑487/07, EU:C:2009:378, 49 kohta).

66      Kantaja vetoaa EUIPO:n tai väliintulijoiden sitä kiistämättä käsiteltävässä asiassa siihen, että aiempi tšekkoslovakialainen tavaramerkki ja Jan Neheran nimi olivat vuoteen 2013 mennessä jääneet kohdeyleisön mielessä jo täysin unholaan ja että hän itse oli uhrannut paljon vaivaa, aikaa ja rahaa Nehera-tavaramerkin eloon herättämiseksi sekä Jan Neheran ja tämän yrityksen historian tunnetuksi tekemiseksi. Tästä seuraa, ettei kantaja suinkaan pyrkinyt ratsastamaan aiemman tšekkoslovakialaisen tavaramerkin tai Jan Neheran nimen entisellä maineella vaan toteutti omia markkinointitoimenpiteitä kyseisen tavaramerkin imagon elvyttämiseksi ja palauttaakseen siten omin kustannuksin sen maineen. Se, että kantaja viittasi riidanalaisen tavaramerkin markkinoimiseksi Jan Neheran ja aiemman tšekkoslovakialaisen tavaramerkin historialliseen imagoon, ei siten sinällään näytä olevan hyvän liiketavan vastaista.

67      EUIPO ja väliintulijat väittävät toiseksi, että kantaja pyrki johtamaan yleisöä harhaan uskottelemalla, että hän oli Jan Neheran työn jatkaja ja laillinen seuraaja. Väliintulijat moittivat kantajaa erityisesti siitä, että tämä oli halunnut luoda yrityksensä ja Jan Neheran yrityksen välille ”illuusion jatkuvuudesta” ja niiden väliseen perintöön perustuvan ”totuudenvastaisen yhteyden”. Väliintulijat mainitsevat myös asetuksen 2017/1001 7 artiklan 1 kohdan g alakohdan, jossa säädetään, että rekisteröinti evätään tavaramerkeiltä, jotka ovat omiaan johtamaan yleisöä harhaan esimerkiksi tavaroiden tai palvelujen luonteen, laadun tai maantieteellisen alkuperän suhteen.

68      Edellä todetusta on huomattava, että joissakin erityisissä tilanteissa on täysin mahdollista, että se, että kolmas osapuoli palauttaa käyttöön aiemmin tunnetun tavaramerkin tai tunnetun henkilön nimen, antaa totuudenvastaisen mielikuvan jatkuvuudesta tai perinnöstä suhteessa aiempaan tavaramerkkiin tai henkilöön. Näin voi olla erityisesti silloin, kun tavaramerkin hakija esiintyy kohdeyleisön piirissä aiemman tavaramerkin haltijan laillisena tai taloudellisena seuraajana, vaikka aiemman tavaramerkin haltijan ja tavaramerkin hakijan välillä ei ole minkäänlaista jatkuvuuteen tai perintöön perustuvaa yhteyttä. Tällainen seikka voidaan ottaa huomioon, jotta tarvittaessa voitaisiin näyttää toteen tavaramerkin hakijan vilpillinen mieli ja todeta tämän perusteella uusi tavaramerkki mitättömäksi asetuksen N:o 207/2009 52 artiklan 1 kohdan b alakohdan säännösten nojalla.

69      Käsiteltävässä asiassa on kuitenkin syytä huomata ensinnäkin, että valituslautakunta ei perustanut päätelmäänsä kantajan aikeeseen luoda totuudenvastainen mielikuva yrityksensä ja Jan Neheran yrityksen välisestä jatkuvuudesta tai perinnöstä.

70      Tosiasia on, ettei ole näytetty toteen tai edes väitetty, että kantaja olisi vedonnut sukulaisuussuhteeseen Jan Neheran kanssa tai että hän olisi esiintynyt Jan Neheran tai tämän yrityksen perillisenä tai laillisena seuraajana. Todetessaan elvyttäneensä ja herättäneensä eloon 1930-luvulla menestyneen tavaramerkin kantaja viittasi pikemminkin katkokseen ja siten juuri siihen, ettei Jan Neheran ja hänen toimintansa välillä ole jatkuvuutta. Ei näin ollen ole ilmeistä, että kantaja olisi tarkoituksellisesti pyrkinyt luomaan totuudenvastaisen mielikuvan yrityksensä ja Jan Neheran yrityksen välisestä jatkuvuudesta tai perinnöstä.

71      Asetuksen 2017/1001 7 artiklan 1 kohdan g alakohdan säännöksillä ei ole lainkaan merkitystä käsiteltävän kanteen kannalta. Valituslautakunta ei näet perustanut riidanalaisen tavaramerkin mitättömäksi toteamista asetuksen N:o 207/2009 52 artiklan 1 kohdan a alakohdan säännöksiin – kun niitä luetaan yhdessä saman asetuksen 7 artiklan 1 kohdan g alakohdan säännösten, jotka koskevat tavaramerkkejä, jotka ovat omiaan johtamaan yleisöä harhaan kanssa – vaan yksinomaan vilpillistä mieltä käsittelevän saman asetuksen 52 artiklan 1 kohdan b alakohdan säännöksiin.

72      Väliintulijat väittävät kolmanneksi, että kantaja yritti huijata Jan Neheran jälkeläisiä ja perillisiä ja anastaa heidän oikeutensa, koska kantaja ei ollut saanut heidän suostumustaan ennen riidanalaisen tavaramerkin rekisteröintihakemuksen jättöä.

73      Edellä mainitusta on syytä huomauttaa yhtäältä, että valituslautakunta ei perustanut päätelmäänsä kantajan aikeeseen huijata Jan Neheran jälkeläisiä ja perillisiä tai anastaa näiden oikeudet.

74      Tosiasia toisaalta on, että aiempi tšekkoslovakialainen tavaramerkki ja Jan Neheran nimi eivät enää riidanalaisen tavaramerkin jättöajankohtana olleet kolmannen osapuolen nimissä minkäänlaisen oikeudellisen suojan piirissä (ks. edellä 42 ja 43 kohta). Tästä seuraa, että Jan Neheran jälkeläiset ja perilliset eivät olleet yhdenkään sellaisen oikeuden haltijoita, joka olisi voinut ollut huijauksen kohteena tai jonka kantaja olisi voinut anastaa. Näin ollen ei näytä siltä, että kantajan aikomuksena olisi ollut huijata Jan Neheran jälkeläisiä ja perillisiä tai anastaa näiden oletetut oikeudet hakiessaan rekisteröintiä riidanalaiselle tavaramerkille.

75      Väliintulijat vetoavat neljänneksi siihen, että Jan Neheralta vietiin lainvastaisesti ja epäoikeudenmukaisesti hänen omaisuutensa siinä yhteydessä kun hänen yrityksensä kansallistettiin vuonna 1946. Väliintulijoiden mukaan sen periaatteen nojalla, jonka mukaan epäoikeudenmukaisuudesta ei synny oikeutta (ex injuria jus non oritur), kenenkään ei enää nykyään pitäisi voida hyödyntää epäoikeudenmukaisuutta rikastuakseen Jan Neheran nimellä.

76      Edellä todetusta huomattakoon, että Jan Neheran yrityksen kansallistamista vuonna 1946 ei voida lukea kantajasta johtuvaksi. Sama pätee siihen, että aiempi tšekkoslovakialainen tavaramerkki ei ollut oikeudellisen suojan piirissä eikä sitä ollut käytetty lähes seitsemään vuosikymmeneen, sekä siihen, ettei mainittu tavaramerkki eikä sen perustaja olleet enää tunnettuja. Sillä, että Jan Neheralta olisi viety lainvastaisesti ja epäoikeudenmukaisesti hänen omaisuutensa, ei siten voida näyttää toteen kantajan vilpillistä mieltä.

77      EUIPO väittää viidenneksi ja viimeiseksi valituslautakunnan riidanalaisen päätöksen 36 kohdassa todetun mukaisesti, että vilpittömän mielen käsite ei välttämättä pidä sisällään jossain määrin moraalisesti halpamaista tekoa.

78      Edellä mainitusta todettakoon vain, että edellä 23 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan vilpillisen mielen käsite edellyttää epärehellisyyttä tai epärehellistä tarkoitusta. EUIPO ja väliintulijat eivät käsiteltävässä asiassa ole kuitenkaan näyttäneet toteen, että kantajaa olisi ohjannut epärehellisyys tai epärehellinen tarkoitus hänen jättäessään riidanalaisen tavaramerkin rekisteröintihakemuksen.

79      Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että valituslautakunta katsoi virheellisesti, että kantajan aikomuksena oli saada aiheetonta hyötyä Jan Neheran ja aiemman tšekkoslovakialaisen tavaramerkin maineesta ja että kantaja oli jättänyt riidanalaisen tavaramerkin rekisteröintihakemuksen vilpillisessä mielessä.

80      Kantajan ainoa kanneperuste on siten hyväksyttävä ja riidanalainen päätös kumottava.

 Oikeudenkäyntikulut

81      Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. EUIPO ja väliintulijat ovat hävinneet käsiteltävän asian. Koska kantaja on vaatinut, että ainoastaan EUIPO velvoitetaan korvaamaan unionin yleisessä tuomioistuimessa käydystä menettelystä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut, EUIPO on velvoitettava korvaamaan sekä omat oikeudenkäyntikulunsa että tässä oikeusasteessa kantajalle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

82      Kantaja on lisäksi vaatinut, että EUIPO velvoitetaan korvaamaan valituslautakunnassa käydystä vaalitusmenettelystä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut. Tästä on huomattava, että työjärjestyksen 190 artiklan 2 kohdan mukaan asianosaisille asian käsittelystä valituslautakunnassa aiheutuneita välttämättömiä kustannuksia pidetään korvattavina oikeudenkäyntikuluina. EUIPO on siten velvoitettava korvaamaan kantajalle myös asian käsittelystä valituslautakunnassa aiheutuneet välttämättömät kustannukset.

83      Työjärjestyksen 138 artiklan 3 kohdan mukaan väliintulijat vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu kymmenes jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) toisen valituslautakunnan 10.3.2021 tekemä päätös (asia R 1216/2020-2) kumotaan.

2)      EUIPO velvoitetaan korvaamaan omat oikeudenkäyntikulunsa sekä Ladislav Zdútille aiheutuneet oikeudenkäyntikulut, mukaan lukien valituslautakunnassa käydystä valitusmenettelystä aiheutuneet välttämättömät kustannukset.

3)      Isabel Nehera, Jean-Henri Nehera ja Natacha Sehnal vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Kornezov

Buttigieg

Kowalik-Bańczyk

Hesse

 

      Petrlík

Julistettiin Luxemburgissa 6 päivänä heinäkuuta 2022.

Allekirjoitukset


*      Oikeudenkäyntikieli: englanti.