Language of document : ECLI:EU:C:2018:711

Asia C-176/17

Profi Credit Polska S.A. w Bielsku Białej

vastaan

Mariusz Wawrzosek

(Ennakkoratkaisupyyntö – Sąd Rejonowy w Siemianowicach Śląskich I Wydział Cywilny)

Ennakkoratkaisupyyntö – Kuluttajansuoja – Direktiivi 93/13/EY – Kuluttajasopimusten kohtuuttomat ehdot – Direktiivi 2008/48/EY – Menettely maksamismääräyksen antamiseksi sellaisen oman vekselin perusteella, joka on kulutusluottosopimukseen perustuvien velvoitteiden vakuutena

Tiivistelmä – Unionin tuomioistuimen tuomio (toinen jaosto) 13.9.2018

1.        Kuluttajansuoja – Kuluttajasopimusten kohtuuttomat ehdot – Direktiivi 93/13 – Kansallisen tuomioistuimen velvollisuus tutkia viran puolesta sen arvioitavaksi saatetussa sopimuksessa olevan ehdon kohtuuttomuus – Ulottuvuus – Rajat – Soveltumattomuus silloin, kun sen tutkinnan edellyttämät oikeudelliset seikat ja tosiseikat puuttuvat

(Neuvoston direktiivin 93/13 7 artiklan 1 kohta)

2.        Kuluttajansuoja – Kuluttajasopimusten kohtuuttomat ehdot – Direktiivi 93/13 – Keinot kohtuuttomien ehtojen käyttämisen lopettamiseksi – Sellaisten menettelysääntöjen olemassaolo, joiden nojalla kansallinen tuomioistuin voi harjoittaa tehokasta valvontaa – Arviointiperusteet

(Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artikla; neuvoston direktiivin 93/13 7 artiklan 1 kohta)

3.        Kuluttajansuoja – Kuluttajasopimusten kohtuuttomat ehdot – Direktiivi 93/13 – Keinot kohtuuttomien ehtojen käyttämisen lopettamiseksi – Menettely maksamismääräyksen antamiseksi sellaisen oman vekselin perusteella, joka on kulutusluottosopimukseen perustuvien velvoitteiden vakuutena – Sellaisten menettelysääntöjen välttämättömyys, joilla voidaan varmistaa kuluttajan oikeuksien kunnioittaminen

(Neuvoston direktiivin 93/13 7 artiklan 1 kohta)

1.      Ks. tuomion teksti.

(ks. 42 ja 44 kohta)

2.      Oikeudesta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin on todettava, että direktiivin 93/13 7 artiklan 1 kohtaan perustuvaan velvollisuuteen säätää menettelysäännöistä, joilla voidaan taata niiden oikeuksien kunnioittaminen, joita yksityisillä on direktiivin 93/13 perusteella kohtuuttomien sopimusehtojen käyttöä vastaan, sisältyy vaatimus myös perusoikeuskirjan 47 artiklassa taatusta oikeudesta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin. Oikeuden tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin on koskettava sekä niiden tuomioistuinten nimeämistä, jotka ovat toimivaltaisia tutkimaan unionin oikeuteen perustuvat asiat, että näihin asioihin sovellettavia menettelysääntöjä (ks. vastaavasti tuomio 31.5.2018, Sziber, C‑483/16, EU:C:2018:367, 49 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 77 kohdassa huomauttanut, sen määrittämiseksi, onko pääasiassa kyseessä olevan kaltainen menettely ristiriidassa tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan oikeuden kanssa, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on määritettävä – kuten unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä seuraa –, johtavatko kansallisessa oikeudessa säädetyt vastustamismenettelyä koskevat yksityiskohtaiset säännöt siihen, että on olemassa huomattava riski siitä, etteivät asianomaiset kuluttajat tee vaadittua väitettä (ks. vastaavasti tuomio 14.6.2012, Banco Español de Crédito, C-618/10, EU:C:2012:349, 54 kohta; tuomio 14.3.2013, Aziz, C-415/11, EU:C:2013:164, 58 kohta ja tuomio 18.2.2016, Finanmadrid EFC, C-49/14, EU:C:2016:98, 52 kohta). Direktiivillä 93/13 annettujen oikeuksien kunnioittamista ei näet voida taata, jollei kyseessä olevan sopimuksen ehtojen mahdollista kohtuuttomuutta voida tehokkaasti valvoa (tuomio 7.12.2017, Banco Santander, C-598/15, EU:C:2017:945, 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

Sellaisiin riittäviin ja tehokkaisiin keinoihin, joilla kuluttajille voidaan taata oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin, on kuuluttava mahdollisuus nostaa kanne tai esittää väite kohtuullisin menettelyllisin edellytyksin siten, ettei kuluttajien oikeuksien käyttämiselle ole asetettu ehtoja, erityisesti määräaikoja tai kustannuksia, jotka heikentävät direktiivissä 93/13 taattujen oikeuksien käyttämistä (ks. vastaavasti tuomio 21.4.2016, Radlinger ja Radlingerová, C-377/14, EU:C:2016:283, 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

(ks. 59 ja 61–63 kohta)

3.      Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY 7 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan on mahdollista antaa maksamismääräys, joka perustuu sääntöjenmukaiseen omaan vekseliin, joka on annettu kulutusluottosopimukseen perustuvan saatavan vakuudeksi, kun tuomioistuimella, joka käsittelee maksamismääräystä koskevaa hakemusta, ei ole toimivaltaa tutkia kyseisen sopimuksen ehtojen mahdollista kohtuuttomuutta, jos tällaisen määräyksen vastustamista koskevan oikeuden käyttämiseen liittyvillä yksityiskohtaisilla säännöillä ei voida varmistaa kuluttajalla saman direktiivin perusteella olevien oikeuksien kunnioittamista.

Tältä osin on korostettava, että on olemassa huomattava riski siitä, että kyseiset kuluttajat eivät tee vaadittua väitettä siksi, että tätä tarkoitusta varten varattu määräaika on huomattavan lyhyt, tai että he pidättyvät puolustautumasta, kun otetaan huomioon oikeudenkäynnistä aiheutuvien kustannusten suuruus verrattuna riidanalaisen saatavan suuruuteen, tai siksi, että he eivät tiedä oikeuksiensa laajuutta tai miellä sitä taikka että elinkeinonharjoittajien tekemän maksamismääräyshakemuksen sisältö on rajallinen ja kuluttajien saatavilla olevat tiedot ovat tämän vuoksi puutteelliset (ks. vastaavasti tuomio 18.2.2016, Finanmadrid EFC, C-49/14, EU:C:2016:98, 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja määräys 21.6.2016, Aktiv Kapital Portfolio, C-122/14, ei julkaistu, EU:C:2016:486, 37 kohta). Tästä seuraa, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaiset menettelysäännöt aiheuttavat tällaisen riskin siltä osin kuin niissä edellytetään, että kuluttaja esittää kahden viikon kuluessa maksamismääräyksen tiedoksiantamisesta tosiseikat ja todisteet, joiden avulla tuomioistuin voi suorittaa kyseisen arvioinnin, ja niillä asetetaan kuluttaja epäedullisempaan asemaan siihen nähden, miten oikeudenkäyntikulujen määrä lasketaan.

(ks. 69–71 kohta ja tuomiolauselma)