Language of document : ECLI:EU:F:2007:70

VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO
(kolmas jaosto)

25 päivänä huhtikuuta 2007

Asia F-50/06

Maddalena Lebedef-Caponi

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio

Henkilöstö – Arviointi – Urakehitystä koskeva kertomus – Arviointikierros 2001/2002 – Henkilöstösääntöjen 43 artiklan yleiset täytäntöönpanosäännökset – Henkilöstösääntöjen 26 artikla

Aihe: EY 236 ja EA 152 artiklan nojalla nostettu kanne, jolla Lebedef-Caponi vaatii, että hänen urakehitystä koskeva arviointikertomuksensa ajanjaksolta 1.7.2001–31.12.2002 kumotaan.

Ratkaisu: Lebedef-Caponin urakehitystä koskeva arviointikertomus ajanjaksolta 1.7.2001–31.12.2002 kumotaan. Euroopan yhteisöjen komissio velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Tiivistelmä

Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet – Peruuttaminen – Laittomat toimet – Ulottuvuus menettelyvirheen ollessa kyseessä


Kun hallinto päättää peruuttaa toimen sillä perusteella, että sen hyväksymismenettelyssä on tapahtunut virhe, samoin kuin silloin, kun se korvaa toisella päätöksellä sellaisen päätöksen, jonka yhteisöjen lainkäyttöelin on kumonnut menettelyvirheen vuoksi, sillä on mahdollisuus toteuttaa viipymättä koko hyväksymismenettely uudestaan rajoittumatta siihen, mitä todetun virheen korjaaminen edellyttää. Jos hallinto peruuttaessaan toimen antaa asianosaiselle muodolliset takeet siitä, että se aloittaa hyväksymismenettelyn alusta, se ei näin ollen voi luottamuksensuojan periaatetta loukkaamatta muuttaa tätä sitoumustaan rajoittamalla peruutus koskemaan ainoastaan niitä menettelyn vaiheita, joissa laittomuus oli tapahtunut.

(ks. 38, 45 ja 46 kohta)