YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN
TUOMIO (kolmas jaosto)
21 päivänä tammikuuta 1999 (1)
Kilpailu EY:n perustamissopimuksen 85 artikla Autojen yksinmyyntiä
koskeva vakiosopimus Ryhmäpoikkeus Entisten yksinmyyjien tekemien
kanteluiden hylkääminen Oikeudellinen virhe Ilmeinen arviointivirhe
Kumoamiskanne Vahingonkorvauskanne
Yhdistetyissä asioissa T-185/96, T-189/96 ja T-190/96,
Riviera Auto Service Établissements Dalmasso SA, Ranskan oikeuden mukaan
perustettu konkurssissa oleva yhtiö, kotipaikka Nizza (Ranska), edustajanaan
pesänhoitaja Hélène Cauzette-Rey, jota edustaa oikeudenkäynnissä asianajaja
Christian Bourgeon, Pariisi, prosessiosoite Luxemburgissa asianajotoimisto François
Brouxel, 6 rue Zithe,
Garage des quatre vallées SA, Ranskan oikeuden mukaan perustettu yhtiö,
kotipaikka Albertville (Ranska),
Pierre Joseph Tosi, kotipaikka Albertville, velkajärjestelyn piirissä, edustajanaan
selvittäjä Rémi Saint Pierre,
Palma SA (CIA Groupe Palma), Ranskan oikeuden mukaan perustettu yhtiö,
kotipaikka Salon-de-Provence (Ranska),
Christophe ja Gérard Palma, kotipaikka Salon-de-Provence,
konkurssissa, edustajanaan pesänhoitaja Dominique Rafoni,
joita edustavat oikeudenkäynnissä asianajajat Jean-Louis ja Gisèle Portolano, Aix-en-Provence (Ranska), prosessiosoite Luxemburgissa asianajotoimisto Nathan Roy,
18 rue des Glacis,
vastaan
Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään johtava oikeudellinen neuvonantaja
Giuliano Marenco sekä komissiossa toimivat kansalliset virkamiehet Guy Charrier
ja Loïc Guérin, prosessiosoite Luxemburgissa c/o oikeudellisen yksikön virkamies
Carlos Gómez de la Cruz, Centre Wagner, Kirchberg,
jota tukee
Groupe Volkswagen France SA, kotipaikka Villers-Cotterets (Ranska), edustajanaan
asianajaja Joseph Vogel, Pariisi, prosessiosoite Luxemburgissa asianajotoimisto
Arendt & Medernach, 8-10 rue Mathias Hardt,
joissa kantajat vaativat EY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan
rikkomista koskeneiden kanteluiden hylkäämisestä tehtyjen päätösten kumoamista
(asiat T-185/96, T-189/96 ja T-190/96) sekä näistä päätöksistä kantajien mukaan
aiheutuneiden vahinkojen korvaamista (asiat T-189/96 ja T-190/96),
YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN (kolmas
jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja V. Tiili sekä tuomarit A. Potocki
ja J. D. Cooke,
kirjaaja: johtava hallintovirkamies B. Pastor,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 13.10.1998 pidetyssä suullisessa
käsittelyssä esitetyn
on antanut seuraavan
tuomion
Käsiteltävien asioiden taustaseikat
- 1.
- Kantajat ovat VAG France -yhtiön entisiä yksinmyyjiä; VAG France on nykyään
Groupe Volkswagen France SA (jäljempänä Volkswagen), saksalaisen
autonvalmistajan, Volkswagenin tytäryhtiö ja Volkswagen- ja Audi -merkkisten
ajoneuvojen Ranskassa yksinoikeudella toimiva maahantuoja.
- 2.
- Sen jälkeen kun päämies oli irtisanonut kantajien yksinmyyntisopimukset vuosien
1986 ja 1991 välisenä aikana, nämä kantelivat 6 päivänä helmikuuta 1962 annetun
neuvoston asetuksen N:o 17 (perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklan ensimmäinen
täytäntöönpanoasetus; EYVL 1962 L 13, s. 204) 3 artiklan nojalla komissiolle
toimituskiellosta, jonka kohteeksi ne olivat joutuneet jakeluverkostosta
poistamisensa jälkeen Volkswagenin jälleenmyyntiä koskevan vakiosopimuksen
(jäljempänä vakiosopimus) perusteella.
- 3.
- Kantelijat vaativat komissiota toteamaan, että vakiosopimus oli EY:n
perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan määräysten vastainen ja että
päämiehellä ei sen perusteella ollut oikeutta kieltäytyä myymästä tai kieltää
hyväksyttyjä jälleenmyyjiään jälleenmyymästä niille uusia Audi- ja Volkswagen -merkkisiä ajoneuvoja ja/tai varaosia pelkästään sen vuoksi, etteivät ne enää
kuuluneet päämiehen jakeluverkostoon.
- 4.
- Volkswagen otti komission pyynnöstä kantaa kanteluihin ja vastasi komission
tietojensaantipyyntöihin, jotka tämä oli sille esittänyt 6.2.1962 annetun asetuksen
N:o 17 11 artiklan perusteella. Komissio teki myös kyselyn 260 jälleenmyyjän
keskuudessa lähettämällä niille yksityiskohtaisen kyselylomakkeen, johon se sai noin
200 hyödynnettävissä olevaa vastausta.
- 5.
- Selvityksen perusteella aloitettiin yhteisön kilpailusääntöjen rikkomisten toteamista
koskeva menettely, ja komissio antoi Volkswagenille väitetiedoksiannon, jossa 17:ää
1.1.1990 voimassa olleen vakiosopimuksen sopimusehdoista tai niiden käytännön
soveltamista pidettiin kilpailua rajoittavina.
- 6.
- Komission mielestä vakiosopimus oli näiden kilpailunrajoitusten vuoksi kokonaan
perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan soveltamisesta moottoriajoneuvojen
jälleenmyyntiä ja huoltopalveluja koskevien sopimusten ryhmiin 12 päivänä
joulukuuta 1984 annetun komission asetuksen (ETY) N:o 123/85 (EYVL 1985 L
15, s. 16, jäljempänä aikaisempi asetus) mukaisen ryhmäpoikkeuksen soveltamisalan
ulkopuolella.
- 7.
- Komissio lisäsi, että koska vakiosopimusta ei ollut annettu tiedoksi, se ei voinut
saada perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan mukaista poikkeuslupaakaan. Se
ei missään tapauksessa täyttänyt kyseisessä määräyksessä asetettuja ehtoja.
- 8.
- Tästä syystä komissio ilmoitti Volkswagenille, että se aikoi todeta tämän rikkoneen
perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa, velvoittaa tämän sakon uhalla
lopettamaan rikkomiset ja määrätä tälle sakkoa 6.2.1962 annetun asetuksen N:o 17
15 ja 16 artiklan nojalla.
- 9.
- Saatuaan niiden osapuolten huomautukset, joita asia koski, komissio järjesti
8.11.1994 kuulemisen, jossa päämies ja kantelijat olivat edustettuina.
- 10.
- Komissio päätti loppujen lopuksi olla ryhtymättä enempiin toimenpiteisiin
kantelujen perusteella. Se ilmoitti 24.6.1996 päivätyillä tiedonannoillaan, ettei se
aikonut enää jatkaa asioiden käsittelyä, ja kehotti kantelijoita esittämään
huomautuksensa.
- 11.
- Komissio katsoi, ettei näissä huomautuksissa tullut esiin sellaisia seikkoja tai
perusteluja, joiden vuoksi sen olisi pitänyt tarkistaa uutta kantaansa. Komissio
hylkäsi siis kantelut 23.9.1996 tekemillään päätöksillä (jäljempänä hylkäävät
päätökset) lopullisesti.
- 12.
- Komissio katsoi tältä osin yhtäältä, että tietyt väitteet olivat selvityksessä
osoittautuneet sellaisia sopimusmääräyksiä tai sopimuskäytäntöjä koskeviksi, jotka
eivät olleet perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja
kilpailunrajoituksia.
- 13.
- Toisaalta komissio hylkäsi muut alun perin esitetyt väitteet vetoamalla siihen, ettei
yhteisön intressi asiassa ollut niin merkittävä, että se olisi edellyttänyt menettelyn
jatkamista. Komissio huomautti, että sellaisen näytön hankkiminen, joka olisi
mahdollisesti osoittanut sen, että kilpailusääntöjä oli aikaisemmin rikottu, olisi
edellyttänyt sellaisten keinojen käyttöä, jotka eivät olisi olleet asianmukaisessa
mittasuhteessa sen tehtävien ja käytettävissä olevan henkilöstömäärän kanssa, kun
otetaan huomioon erityisesti yhteisön toimielinten ja kansallisten tuomioistuinten
välinen tehtävänjako. Komissio katsoi lisäksi, että se oli vastaisuuden varalta
puuttunut asiaan lainsäädäntötoimin valmistelemalla perustamissopimuksen
85 artiklan 3 kohdan soveltamisesta moottoriajoneuvojen jälleenmyyntiä ja
huoltopalveluja koskevien sopimusten ryhmiin 28 päivänä kesäkuuta 1995
antamallaan komission asetuksella (EY) N:o 1475/95 (EYVL 1995 L 145, s. 25,
jäljempänä uusi asetus).
Oikeudenkäynti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa
- 14.
- Kantajat nostivat tämän jälkeen nyt käsiteltävät kanteet 22. ja 26.11.1996
jättämillään kannekirjelmillä.
- 15.
- Volkswagen hyväksyttiin kaikissa kolmessa asiassa väliintulijaksi tukemaan
komission vaatimuksia 16.9.1997 annetuilla määräyksillä, ja se jätti
väliintulokirjelmänsä 18.12.1997.
- 16.
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin (kolmas jaosto) päätti esittelevän tuomarin
kertomuksen perusteella aloittaa suullisen käsittelyn ilman edeltäviä asian
selvittämistoimia. Se pyysi kuitenkin 1.7.1998 päivätyllä kirjeellä asianosaisia
vastaamaan tiettyihin kysymyksiin.
- 17.
- Kyseiset kolme asiaa yhdistettiin suullista käsittelyä ja tuomion antamista varten
3.9.1998 annetulla määräyksellä.
- 18.
- Asianosaisten lausumat ja vastaukset ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen
esittämiin kysymyksiin kuultiin 13.10.1998 pidetyssä julkisessa istunnossa.
Asianosaisten vaatimukset
Asia T-185/96
- 19.
- Kantaja vaatii
1) hylkäävän päätöksen kumoamista;
2) komission velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
- 20.
- Komissio vaatii
1) kanteen hylkäämistä perusteettomana;
2) kantajan velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
- 21.
- Väliintulija vaatii
1) kanteen tutkimatta jättämistä;
2) kanteen hylkäämistä perusteettomana;
3) kantajan velvoittamista korvaamaan kaikki väliintulosta aiheutuneet
oikeudenkäyntikulut.
Asiat T-189/96 ja T-190/96
- 22.
- Kantajat vaativat
1) hylkäävien päätösten kumoamista;
2) ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta ottamaan asian ratkaistavakseen
ja toteamaan, että vakiosopimus kuuluu perustamissopimuksen 85 artiklan
1 kohdan soveltamisalaan ja että se ei täytä aikaisemmassa asetuksessa
ryhmäpoikkeukselle asetettuja edellytyksiä eikä perustamissopimuksen 85
artiklan 3 kohdassa yksittäispoikkeukselle asetettuja edellytyksiä;
3) ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta toteamaan komission olevan
sopimussuhteen ulkopuolisessa vastuussa ja velvoittamaan tämän
korvaamaan kantajille aiheutuneen vahingon 540 000 ecuun saakka, joka on
10 prosenttia siitä ennusteen mukaisesta liikevaihdosta, jonka toteutumisen
komission toimettomuus on estänyt;
4) velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut 100 000 Ranskan
frangiin saakka.
- 23.
- Komissio vaatii
1) kumoamisvaatimusten hylkäämistä perusteettomina;
2) vaatimusten toisen ja kolmannen kohdan tutkimatta jättämistä;
3) kantajien velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
- 24.
- Väliintulija vaatii
1) vahingonkorvausvaatimusten tutkimatta jättämistä;
2) kumoamisvaatimusten hylkäämistä perusteettomina;
3) toissijaisesti vaatimusten toisen kohdan hylkäämistä;
4) kantajien velvoittamista korvaamaan kaikki väliintulosta aiheutuneet
oikeudenkäyntikulut.
Kumoamisvaatimukset (asiat T-185/96, T-189/96 ja T-190/96)
Kumoamisvaatimusten tutkittavaksi ottaminen
- 25.
- Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan väliintulijalla ei ole oikeutta esittää
oikeudenkäyntiväitettä, jota vastaja ei ole esittänyt omissa vaatimuksissaan, kuten
ei tässäkään tapauksessa (asia T-290/94, Kaysersberg v. komissio, tuomio
27.11.1997, Kok. 1997, s. II-2137, 76 kohta).
- 26.
- Väliintulijan esittämä oikeudenkäyntiväite on siis jätettävä tutkimatta.
Asioissa T-189/96 ja T-190/96 nostettujen kanteiden yhteydessä esitettyjen vaatimusten
toisen kohdan tutkittavaksi ottaminen
- 27.
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että koska asioissa T-189/96 ja
T-190/96 nostettujen kanteiden yhteydessä esitettyjen vaatimusten toisessa kohdassa
vaaditaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta ottamaan ratkaistavakseen asia
ja kantelut, siinä ylitetään rajat, jotka on asetettu sille hylkäävien päätösten
laillisuusvalvonnalle, jota yhteisöjen tuomioistuinten on perustamissopimuksen 173
artiklan nojalla harjoitettava.
- 28.
- Tästä syystä asioissa T-189/96 ja T-190/96 nostettujen kanteiden yhteydessä
esitettyjen vaatimusten toinen kohta on jätettävä tutkimatta.
Pääasia
Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan perustamissopimuksen 85 artiklaa on
rikottu, koska komissio on virheellisesti katsonut, etteivät tietyt vakiosopimuksen
sopimusehdot ole kilpailua rajoittavia
- 29.
- Kantajat arvostelevat hylkääviä päätöksiä lähinnä siitä, että koska niissä on katsottu,
etteivät vakiosopimuksen tietyt neljä sopimusehtoa ole kilpailua rajoittavia, niissä
on ensinnäkin jätetty noudattamatta periaatetta, jonka mukaan ryhmäpoikkeusta
on tulkittava suppeasti, mikä on todettu aikaisemman asetuksen toisessa
perustelukappaleessakin, ja lisäksi jätetty huomiotta se, että kyseiset riidanalaiset
sopimusehdot lisäävät jälleenmyyjien taloudellista riippuvuutta, vaikka sen
rajoittaminen on ryhmäpoikkeuksen olennainen edellytys.
- 30.
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin muistuttaa, että aikaisemmassa asetuksessa
ei anneta pakottavia määräyksiä, jotka vaikuttaisivat välittömästi sopimusehtojen
pätevyyteen tai joilla sopimuspuolet velvoitettaisiin muuttamaan niiden sisältöä, eikä
niillä myöskään tehdä sopimusta mitättömäksi, vaikka sopimukset eivät täyttäisikään
kaikkia aikaisemmassa asetuksessa määriteltyjä edellytyksiä (asia 10/86, VAG
France, tuomio 18.12.1986, Kok. 1986, s. 4071, 16 kohta ja asia C-230/96, Cabour,
tuomio 30.4.1998, Kok. 1998, s. I-2055, 47 kohta).
- 31.
- Tällaisessa tilanteessa sopimus kuuluu perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan
kiellon soveltamisalaan vain siinä tapauksessa, että sopimuksen tarkoituksena tai
sen vaikutuksena on tuntuva kilpailun rajoittaminen yhteismarkkinoilla ja se
vaikuttaa tuntuvasti jäsenvaltioiden väliseen kauppaan (em. asia Cabour, tuomion
48 kohta).
- 32.
- Näin ollen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen on ensimmäisen
kanneperusteen hyväksyttävyyttä arvioidessaan ainoastaan selvitettävä, ettei
komissio ole tehnyt oikeudellista virhettä katsoessaan lopullisesti, etteivät
tarkastelun kohteena olevat sopimusehdot olleet perustamissopimuksen 85 artiklan
1 kohdassa tarkoitettuja kilpailunrajoituksia.
Päämiehen harjoittama valvonta, joka kohdistuu välittäjien harjoittamaan
sopimustavaroiden jälleenmyyntiin lopullisille kuluttajille
- 33.
- Kantajat arvostelevat komissiota siitä, ettei se enää pitänyt kilpailua rajoittavana
vakiosopimuksen sopimusehtoa, jolla vahvistettiin niihin tilauksiin kohdistuvaa
päämiehen harjoittamaa valvontaa koskevat yksityiskohdat, joita välittäjät tekevät
jälleenmyyjille kuluttajien lukuun.
- 34.
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että komissio on tehnyt päätelmän,
jota kantajat eivät ole kiistäneet ja jonka mukaan kyseiset tilaukset eivät olleet
peruutettavissa sen jälkeen kun jälleenmyyjät olivat hyväksyneet ne, joten ne olivat
lopullisia.
- 35.
- Tästä syystä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, ettei ole näytetty toteen
komission tehneen oikeudellisen virheen katsoessaan, etteivät nämä
yksinmyyntiverkoston tiiviyden valvontaa koskevat yksityiskohdat sellaisenaan
rajoittaneet kilpailua perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla
tavalla.
Päämiehen suoramyynti tietyille kuluttajille
- 36.
- Kantajat arvostelevat komissiota siitä, että se lopuksi katsoi, ettei suoramyynti
tietyille kuluttajille, joka vakiosopimuksen mukaan kuului yksin päämiehelle ja jossa
se sovelsi jälleenmyyjille myönnettyjä hintoja alempia hintoja, kuulunut yhteisön
kilpailusääntöjen soveltamisalaan, ja jätti näin ollen huomiotta sen, että tällainen
myynti saattoi suurten myyntimäärien ja myynnin toteuttamistavan vuoksi heikentää
jälleenmyyntisopimusten taloudellista tasapainoa.
- 37.
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, ettei tämä väite koske
tarkasteltavana olevan sopimusehdon hyväksyttävyyttä vaan ainoastaan
jälleenmyyntisopimuksen taloudellisen tasapainon mahdollista rikkoutumista sen
jälkeen kun päämies on soveltanut kyseistä sopimusehtoa väärin, mitä ei ole
näytetty toteen.
Jälleenmyyjien palkkiot
- 38.
- Kantajat arvostelevat komissiota siitä, että se on lopuksi katsonut, että
liikkumavara, joka päämiehellä oli käytettävissään laskiessaan jälleenmyyjien
palkkioita määräalennusten ja muiden alennusten muodossa, ei kuulunut yhteisön
kilpailusääntöjen piiriin. Päämies oli kuitenkin ensin alentanut marginaalia ilman
mitään vastiketta ja tämän jälkeen pidättänyt väliaikaisesti marginaalin itsellään
perustellen sitä pääasiallisesti verkoston sisäisillä hallitsemattomilla
määräalennuksilla. Tästä syystä jälleenmyyjillä ei ollut jonkin aikaa tilivuonna 1993
ollut marginaalia kokonaisuudessaan käytettävissään.
- 39.
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että vakiosopimuksen asiaa
koskevalla sopimusehdolla muutettiin oikeudellisesti jälleenmyyjien palkkioita
markkinoiden taloudellisten olosuhteiden mukaisiksi.
- 40.
- Arvostelun kohteena olevat päämiehen kaksi toimenpidettä koskivat lisäksi, kuten
komissio on perustellusti todennut, valmistajan ja jälleenmyyjien välisiä suhteita. Ei
ole myöskään osoitettu, että niissä olisi ollut kyseessä päämiehen välitön
puuttuminen siihen, millaisiksi jälleenmyyjät määrittävät lopullisilta ostajilta
perimänsä jälleenmyyntihinnat, koska ei ole ilmennyt, että päämiehen
jälleenmyyjille suosittelemat listahinnat olisivat todellisuudessa olleet sitovia
jälleenmyyntihintoja.
Yhteistä sekkitiliä koskeva sopimus
- 41.
- Kantajat väittävät, että komissio on tehnyt virheen katsoessaan, etteivät sekkitiliä
koskevan sopimuksen toimintaa koskevat yksityiskohtaiset säännöt olleet
kilpailunvastaisia, vaikka päämiehellä oli sopimuksen perusteella mahdollisuus
rajoittaa jälleenmyyjän käytettävissä olevia varoja ja tavaranhankintavapautta, koska
päämiehelle oli annettu erivapaus viivästyttää jälleenmyyjän saamien luottojen
kirjaamista tälle tilille.
- 42.
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin korostaa, ettei tämä kantajien esittämä
arvostelu kohdistu itse riidanalaiseen sopimusehtoon vaan sen mahdolliseen
väärinkäyttöön, mistä asiakirja-aineistossa ei ole minkäänlaista osoitusta.
- 43.
- Ei siis ole näytetty toteen, että komissio olisi tehnyt oikeudellisen virheen
katsoessaan, että edellä tarkastellut vakiosopimuksen sopimusehdot eivät
sellaisenaan rajoittaneet kilpailua perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa
tarkoitetulla tavalla.
- 44.
- Ensimmäinen kanneperuste on siis hylättävä perusteettomana.
Toinen kanneperuste, jonka mukaan komissio rikkoi perustamissopimuksen 85
artiklaa kieltäytyessään toteamasta vakiosopimuksen muita riidanalaisia
sopimusehtoja kilpailunvastaisiksi
- 45.
- Kantajat arvostelevat toisessa kanneperusteessaan komissiota lähinnä siitä, että se
ei ole katsonut vakiosopimuksen kahdeksan muun riidanalaisen sopimusehdon
olevan kilpailunvastaisia vedoten virheellisesti siihen, ettei asiassa ole niin
merkittävää yhteisön intressiä, että kantelujen tutkimista pitäisi jatkaa. Komissio ei
voi väittää, että näytön hankkiminen perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan
rikkomisista ei olisi ollut asianmukaisessa mittasuhteessa sen käytettävissä olleiden
keinojen kanssa, kun asiakirja-aineistoon sisältyvien seikkojen perusteella olisi päin
vastoin ollut mahdollista pysyttää alun perin päämiehelle tiedoksi annetut väitteet.
Toisin kuin komissio väittää, kansalliset tuomioistuimet eivät voi antaa hyödyllisiä
ratkaisuja riidanalaisista kilpailunrajoituksista. Lopuksi kantajat toteavat, etteivät
aikaisemman asetuksen voimassaolon päättyminen ja uuden asetuksen voimaantulo
myöskään voi olla perusteena sille, ettei yhteisöllä olisi intressiä asiassa.
- 46.
- On muistutettava, että jotta komissiolla olisi oikeus hylätä kantelu, kuten se on nyt
käsiteltävässä asiassa tehnyt, sillä perusteella, ettei yhteisöllä ole intressiä asiassa,
sen on harkintavaltaansa käyttäessään verrattava keskenään toisaalta väitettyjen
kilpailusääntöjen rikkomisten merkitystä yhteismarkkinoiden toiminnalle ja toisaalta
sitä todennäköisyyttä, että komissio voi todeta rikkomisen tapahtuneen, ja tätä
varten tarvittavien selvitysten laajuutta (asia T-24/90, Automec v. komissio, tuomio
18.9.1992, Kok. 1992, s. II-2223, 86 kohta ja asia T-5/93, Tremblay ym. v. komissio,
tuomio 24.1.1995, Kok. 1995, s. II-185, 62 kohta).
- 47.
- Komission tehtävänä on hankkia riittävän täsmällistä ja yhtäpitävää näyttöä, jonka
perusteella voidaan vakuuttua siitä, että väitetyt rikkomiset ovat
perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja tuntuvia
kilpailunrajoituksia. Tämä edellytys ei täyty varsinkaan silloin, jos niille voidaan
antaa jokin järkevä selitys, josta ilmenee, ettei yhteisön kilpailusääntöjä ole voitu
rikkoa (yhdistetyt asiat 29/83 ja 30/83, CRAM ja Rheinzink v. komissio, tuomio
28.3.1984, Kok. 1984, s. 1679, 16 kohta ja sitä seuraavat kohdat).
- 48.
- Kun komissiolla ei ole myöskään yksinomaista toimivaltaa todeta sopimusehtojen
olevan ristiriidassa perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan kanssa, kuten ei
tässäkään tapauksessa, vaan myös kansallisilla tuomioistuimella on toimivalta antaa
siitä ratkaisu kyseisen perustamissopimuksen määräyksen välittömän
oikeusvaikutuksen vuoksi, kantelijalla ei ole oikeutta saada komissiolta
perustamissopimuksen 189 artiklassa tarkoitettua päätöstä siitä, onko
kilpailusääntöjä rikottu (asia T-186/94, Guérin v. komissio, tuomio 27.6.1995, Kok.
1995, s. II-1753, 23 kohta).
- 49.
- Vaikka komissio voi yksityisten toimijoiden vaatimuksesta aloittaa
perustamissopimuksen 85 artiklan määräysten rikkomisen toteamista koskevan
menettelyn, kantelijoiden yksityinen intressi poikkeaa sitäkin suuremmalla syyllä
yhteisön intressistä jatkaa oletettujen rikkomisten tutkimista, jos komissio on jo
tehnyt sen päätelmän, että tietyt alun perin tosina pidetyt käsitykset on hylättävä.
- 50.
- Komissio voi perustellusti kehottaa kantelijoita nostamaan kanne kansallisissa
tuomioistuimissa etenkin sen vuoksi, että näiden tehtävänä on antaa ratkaisu siitä,
miten sopimuspuolet käytännössä soveltavat vakiosopimusta (samansuuntaisesti asia
T-88/92, Leclerc v. komissio, tuomio 12.12.1996, Kok. 1996, s. II-1961, 122 ja 123
kohta), ja arvioida sovellettavan kansallisen oikeuden mukaisesti tiettyjen
sopimusehtojen perustamissopimuksen 85 artiklan 2 kohtaan perustuvan
mahdollisen mitättömyyden ulottuvuus ja erityisesti sen vaikutukset
sopimussuhteeseen kokonaisuutena (asia 319/82, Société de vente de ciments et
bétons de l'Est, tuomio 14.12.1983, Kok. 1983, s. 4173, 11 ja 12 kohta sekä em. asia
Cabour, tuomion 51 kohta).
- 51.
- Kansallisen tuomioistuimen toimivaltaan siis kuuluu antaa kansallisen oikeuden
mukaisesti ratkaisu vahingonkorvausvastuusta, johon sopimusosapuolet saattavat
joutua sen vuoksi, että ne ovat asettaneet jakeluverkoston ulkopuolisille
jälleenmyyjille kohdistuvaa myyntiä koskevan kiellon sellaisen
jälleenmyyntisopimuksen perusteella, jonka tietyt sopimusehdot ovat mitättömiä.
- 52.
- Lopuksi on todettava, että vaikka komissio ei voi jättää huomiotta sen oikeussuojanrajoituksia, jota kansallinen tuomioistuin kykenee antamaan perustamissopimuksen
määräyksistä johtuville kantelijoiden oikeuksille (em. asia Automec v. komissio,
tuomion 89 kohta), on kuitenkin huomattava, että kansalliset tuomioistuimet voivat
tukeutua aikaisempaan ja uuteen asetukseen arvioidessaan niiden käsiteltäviksi
saatettujen sopimusehtojen hyväksyttävyyttä.
- 53.
- Edellä mainittujen periaatteiden perusteella on selvitettävä, ettei komissio ole
tehnyt ilmeistä arviointivirhettä hylätessään kantelut sen vuoksi, ettei yhteisöllä ole
asiassa niin merkittävää intressiä, että se edellyttäisi kantelujen tutkimisen
jatkamista (em. asia Tremblay ym. v. komissio, tuomion 64 kohta).
Kansalliset rajat ylittäville keskinäisille liiketoimille asetetut esteet
- 54.
- Kantajat väittävät, että vakiosopimukseen sisältyi sopimusehtoja, joilla selvästi
pyrittiin estämään se, että jakeluverkostoon kuuluvat jälleenmyyjät jälleenmyisivät
toisilleen sopimustavaroita yli kansallisten rajojen. Jälleenmyyjä joutuu erityisesti
sitoutumaan sopimustavaroiden kuukausittaisiin ostoihin, on velvollinen tekemään
tilaukset päämiehen toimittamille lomakkeille ja tilaamaan tältä riittävästi tavaraa
tietyn vähimmäisvaraston ylläpitämiseksi. Lisäksi selvityksen perusteella on
kantajien mukaan kyetty osoittamaan, ettei jakeluverkostoon kuuluvien
jälleenmyyjien välillä ole kansalliset rajat ylittävää jälleenmyyntiä ja että on
olemassa lukuisia osoituksia, kuten päämiehen jälleenmyyjille osoittamat uhkauksia
sisältävät kiertokirjeet, siitä, että päämies haluaa lopettaa tällaiset liiketoimet.
- 55.
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin sitä vastoin katsoo, että komissio on voinut
perustellusti arvioida, että vakiosopimuksen sopimusehtojen sanamuotokaan, jossa
jälleenmyyjiltä kielletään ainoastaan sopimustavaroiden jälleenmyynti
jakeluverkoston ulkopuolisille jälleenmyyjille, ei riitä tukemaan kantajien väitteitä
ja että jälleenmyyjien velvollisuutta tehdä ostonsa päämieheltä koskevissa
yksityiskohtaisissa säännöissä ei sinänsä välttämättä suljettu pois sitä, että
sopimustavaroita hankittaisiin muilta jakeluverkostoon kuuluvilta jälleenmyyjiltä.
- 56.
- Ei ole myöskään näytetty toteen, että komissio olisi tehnyt ilmeisen virheellisen
päätelmän katsoessaan, että alun perin päämiehelle vastaisiksi katsotut
aihetodisteet olivat loppujen lopuksi osoittautuneet liian epätarkoiksi ja
epäyhdenmukaisiksi, jotta niiden perusteella olisi voitu vakuuttua siitä, että
kilpailusääntöjä oli rikottu ja että sen toteaminen kestäisi mahdollisen
laillisuusvalvonnan.
- 57.
- Erityisesti kiertokirjeissä, joiden alun perin katsottiin todistavan Volkswagenia
vastaan, arvostellaan ranskalaisia jälleenmyyjiä siitä, että ne olivat jälleenvieneet
sopimustavaroita välittäjille, jotka eivät kuuluneet jakeluverkostoon, ja varoitetaan
niitä kaikesta millä tahansa tavalla toteutetusta viennistä, jolla rikotaan
sopimusehtoja [ ]. Niiden sanamuodon perusteella ei siis voida päätellä, että
kiertokirjeillä olisi pyritty kieltämään jakeluverkostoon kuuluvien jälleenmyyjien
välinen kansalliset rajat ylittävä jälleenmyynti.
- 58.
- Kuten väliintulija on huomauttanut istunnossa ilman, että kantajat olisivat sitä
kiistäneet, kansalliset rajat ylittävien keskinäisten liiketoimien puuttuminen voi
lisäksi johtua siitä, että Volkswagenilla on ollut mahdollisuus tarjota
jälleenmyyjilleen kaikkia malleja lyhyillä toimitusajoilla ja tavaraluotolla.
- 59.
- Ei siis ole näytetty toteen, että komissio olisi tehnyt ilmeisen arviointivirheen
lopettaessaan kantelujen tutkimisen väitetyn kilpailunrajoituksen osalta, huolimatta
sen objektiivisesta merkityksestä jäsenvaltioiden välisten yhteismarkkinoiden
toteutumisen kannalta (yhdistetyt asiat 56/64 ja 58/64, Consten ja Grundig v.
komissio, tuomio 13.7.1966, Kok. 1966, s. 429; Kok. Ep. I, s. 275).
Jälleenmyyjille asetetut rajoitukset, jotka koskevat varaosien hankintaa
jakeluverkoston ulkopuolelta
- 60.
- Kantajat väittävät, että vakiosopimuksella rajoitettiin jälleenmyyjien mahdollisuutta
hankkia varaosia jakeluverkostoon kuulumattomilta toimittajilta, koska niiden oli
ostettava tiettyjä määriä päämieheltä ja saatava jakeluverkostoon kuulumattomilta
valmistajilta sopimukseen perustuva takuu, joka oli vähintään samanpituinen kuin
Volkswagenin takuu.
- 61.
- Päämiehen käyttöönottamasta automaattisesta varastonhallintajärjestelmästä
(jäljempänä GAS) johtuva Volkswagenin varaosien lisätilausten kiinteämääräisyys
merkitsi sitä, että tähän järjestelmään liittyvän jälleenmyyjän piti välttämättä tilata
päämieheltä erittäin merkittävä osuus tarvitsemistaan varaosista, joita kuitenkin olisi
ollut saatavissa jakeluverkostoon kuulumattomilta toimittajilta, ja jälleenmyyjä joutui
pitämään varastossa liikaa sellaisia tuotteita, jotka kiertävät huonosti.
- 62.
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että kuten näistä sopimusehdoista
ilmenee, vakiosopimuksen ansiosta jakeluverkoston jälleenmyyjillä oli
nimenomaisesti mahdollisuus hankkia valitsemiltaan jakeluverkostoon
kuulumattomilta toimittajilta varaosia, joiden laatu vastaisi päämiehen toimittamia
varaosia, lukuunottamatta niitä tapauksia, joissa kyse oli takuukorjauksista ja
sopimustavaroiden määräaikaishuolloista.
- 63.
- Käsiteltävään asiaan liittyvistä seikoista ei ilmene, ettei varastonpitovelvollisuuden
tasoa olisi vahvistettu ennusteiden perusteella ja etteivät jälleenmyyjät olisi voineet
valita päämiehen maksamien palkkioiden ja muiden toimittajien mahdollisesti
tarjoamien alempien hintojen välillä, kun taas ostojen keskittäminen päämiehelle
saattoi selittyä jälleenmyyjän objektiivisella intressillä (edellä 58 kohta).
- 64.
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei voi pitää ilmeisen virheellisenä myöskään
sitä komission päätelmää, jonka mukaan eri hankintalähteistä peräisin olevien
varaosien laatua koskevien edellytysten täyttyminen, jota Volkswagen valvoi, palveli
lopullisen kuluttajan ymmärrettävää intressiä saada mahdollisimman laaja ja
vähintään valmistajan antamaa vastaava takuu.
- 65.
- Lopuksi on todettava, että riippumatta GAS:n jakelujärjestelmään kuuluvien
käyttäjien lukumäärästä ei ole näytetty toteen, että kyseisen järjestelmän
hankkiminen olisi ollut jälleenmyyjille pakollista tai että järjestelmän perusteella
olisi automaattisesti toimitettu lisää tavaraa jälleenmyyjille, jotka olivat päättäneet
hankkia järjestelmän, jonka voitiin päinvastoin olettaa yksinkertaistavan toimintaa
ja siten parantavan jälleenmyyntisopimusten kannattavuutta.
- 66.
- Ei siis vaikuta siltä, että komissio olisi menetellyt ilmeisen virheellisesti
lopettaessaan jälleenmyyjien varaosien hankintaa koskevista ehdoista tehtyjen
kantelujen tutkimisen.
Velvollisuus olla ryhtymättä kilpailemaan sopimusalueen ulkopuolella
- 67.
- Kantajat arvostelevat komissiota siitä, ettei se ole todennut lainvastaiseksi
jälleenmyyjälle asetettua kieltoa jälleenmyydä myyntialueensa ulkopuolella
sopimuksen kohteena olevien ajoneuvojen kanssa kilpailevia uusia ajoneuvoja,
vaikka tällainen mahdollisuus ei sinänsä estä asianomaista tekemästä tehokkaasti
kauppaa omalla myyntialueellaan.
- 68.
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin huomauttaa, että kuten komissio on itse
myöntänyt, asiakirja-aineistosta käy ilmi, että yksi jälleenmyyjä on tosiaankin
poistettu jakeluverkostosta sen vuoksi, että tämä oli ryhtynyt myymään muun
merkkisiä ajoneuvoja sopimusalueensa ulkopuolella. Ei kuitenkaan vaikuta siltä,
että jälleenmyyjiä olisi järjestelmällisesti irtisanottu tällä perusteella.
- 69.
- Tästä syystä komissio saattoi perustellusti katsoa, että kansalliset tuomioistuimet
kykenivät antamaan ratkaisun riidanalaisen sopimusehdon hyväksyttävyydestä
perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan kannalta arvioidakseen sovellettavan
kansallisen oikeuden mukaisesti sopimusehdon mahdollisen mitättömyyden
ulottuvuutta ja erityisesti vahingonkorvausten kannalta sen vaikutuksia
myyntikieltoon, joka on vakiosopimuksen perusteella ollut mahdollista asettaa
jakeluverkoston ulkopuolisille jälleenmyyjille.
- 70.
- Ei siis ole ilmennyt, että komissio olisi tältä osin tehnyt niin ilmeisen virheen, että
hylkäävät päätökset olisi siitä syystä kumottava.
Vakiosopimuksen ulottaminen koskemaan käytettyjä autoja
- 71.
- Kantajat arvostelevat komissiota siitä, että se ei ole pitänyt kilpailunvastaisina
vakiosopimuksen sopimusehtoja, joissa rajoitettiin jälleenmyyjän vapautta hankkia
varaosia jakeluverkoston ulkopuolisilta toimittajilta käytettyjen autojen, jotka eivät
ole enää sopimustuotteita, kaupan yhteydessä ja kääntyä muiden sellaisten
taloudellisten toimijoiden puoleen, jotka antavat samantyyppisiä takuita kuin
päämies. Riidanalainen sopimusehto on lisäksi sellainen, että uuden asetuksen
mukaan poikkeus raukeaa sen perusteella.
- 72.
- On päinvastoin selvää, että komissio on voinut, olematta velvoitettu ryhtymään
tarkempiin selvityksiin, perustellusti katsoa, että varaosien hankintaa käytettyihin
autoihin koskevat ehdot eivät rajoittaneet jälleenmyyjien toimintavapautta sen
enempää kuin sekä valmistajan että koko jakeluverkoston tavaramerkin imagon
ylläpitäminen jo sinällään edellytti. Asiakirja-aineistosta käy näet ilmi, että
Volkswagen on väittänyt, että uusien ajoneuvojen myynnin kehittäminen edellyttää
yhä parempaa käytettyjen autojen myynnin hallintaa, eivätkä kantajat ole kiistäneet
tätä.
- 73.
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo siis, ettei komissio ole käyttänyt
harkintavaltaansa ilmeisen väärin.
Yksityishenkilöille annettavien luottojen rahoitusjärjestelmään liittymisestä
tehdyt sopimukset
- 74.
- Asian T-189/95 kantaja korostaa, että yksityishenkilöille annettavien luottojen
rahoitusjärjestelmään liittymistä koskevilla sopimuksilla jälleenmyyjille asetettu
velvoite tarjota asiakkailleen päämiehen tytäryhtiön rahoitusvaihtoehtoja merkitsi
sitä, että sen luoton määrä tai ehdot, jota jälleenmyyjä saattoi saada
sopimustavaroiden osalta, riippui niiden asiakasluottojen määrästä, jotka
jälleenmyyjä kykeni hankkimaan. Tämä riippuvuussuhde, joka on kantajan mukaan
suoraan perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan c alakohdan vastainen,
rajoittaa riippumattomien rahoitusyhtiöiden kilpailua ja on kuluttajan etujen
vastainen.
- 75.
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, ettei ole osoitettu, että
jälleenmyyjillä olisi ollut oikeudellinen velvollisuus allekirjoittaa riidanalaisia
liittymissopimuksia. Vaikka päämies on tosiaankin myöntänyt aikaisemmin
sitoneensa investointipalkkioiden suuruuden siihen, miten monia rahoitussopimuksia
sopimusten allekirjoittajina olleet jälleenmyyjät olivat kyenneet tekemään, asiaa
koskevista asiakirjoista ei käy myöskään ilmi, että tilanne olisi edelleen tällainen.
- 76.
- Näin ollen ei ole näytetty toteen, että komissio olisi tehnyt ilmeisen virheen
päätellessään, että yhteisön intressi ei edellyttänyt kantelujen enempää tutkintaa
tältä osin.
Päämiehen mahdollisuus tutustua jälleenmyyjän asiakirjoihin ja
tietohallintoon
- 77.
- Asian T-185/96 kantaja katsoo, toisin kuin hylkäävissä päätöksissä tehdyissä
selvityksissä todetaan, todistaneensa vääriksi päämiehen väitteet, joiden mukaan
päämiehen tietohallintojärjestelmän käyttöönotto ei olisi ollut pakollista,
jälleenmyyjien tiedostojen siirtäminen päämiehen järjestelmiin jälleenmyyjän
tietämättä olisi ollut mahdotonta ja päämiehelle lähetetyistä asiakirjoista olisi
poistettu niiden asiakastiedot.
- 78.
- Asiakirja-aineistosta ei ilmene, etä järjestelmän käyttö olisi kuulunut
sopimusvelvoitteisiin. Koska asiassa ei ole myöskään esitetty näyttöä siitä, että
päämies olisi käyttänyt järjestelmää väärin, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin
ei voi pitää ilmeisen virheellisenä komission päätelmää, jonka mukaan kanteluja
tutkittaessa ei ole voitu erottaa jälleenmyyntisopimusten hallinnoinnin
rationalisointia, johon riidanalaisella järjestelmällä objektiivisesti arvioiden pyritään,
sen mahdollisista kilpailunvastaisista seurauksista.
- 79.
- Komission ei siis voida tältä osin katsoa tehneen ilmeistä arviointivirhettä.
Sovittujen myyntialueiden yksipuolinen irtisanominen ja muuttaminen
- 80.
- Kantajat huomauttavat, etteivät minkäänlaiset selvitykset olisi olleet tarpeen, jotta
komissio olisi voinut arvioida niitä kilpailunvastaisia vaikutuksia, joita päämiehelle
annetulla yksipuolisella oikeudella muuttaa sopimusaluetta ja irtisanoa sopimus
erityisistä syistä oli. Komissio ei ole ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin
Volkswagenin sen väitteen perusteella, jonka mukaan sopimuksia ei ollut irtisanottu
sellaisella erityisperusteella, ettei myynnille asetettuja vähimmäistavoitteita ollut
saavutettu, vaikka tämä väite on osoitettu perättömäksi ainakin ainakin yhdessä
tapauksessa, mikä merkitsee myöskin sitä, että muitakin sopimuksia on voitu
irtisanoa.
- 81.
- Jo kanneperusteen sanamuodosta voidaan päätellä, ettei päämiestä voida arvostella
siitä, että se on soveltanut järjestelmällisesti riidanalaisia sopimusehtoja, joita
pelkästään niiden sanamuodon perusteella ei voida pitää kilpailua rajoittavina.
- 82.
- Ei siis vaikuta siltä, että komissio olisi selvästi perusteettomasti luopunut
lisätutkimuksista, joilla olisi arvioitu riidanalaisen sopimusehdon merkitystä.
- 83.
- Ei siis ole osoitettu, että komissio olisi tehnyt ilmeisen arviointivirheen päättäessään
olla jatkamatta edellä käsiteltyjen sopimusehtojen osalta alun perin esitettyjen
väitteiden tutkimista, kun väliintulijakin on lisäksi ilmoittanut istunnossa, ilman että
kantajat olisivat sitä tältä osin kiistäneet, että vakiosopimus on sittemmin korvattu
uudella sopimusehdolla, joka on uuden asetuksen mukainen.
- 84.
- Toinen kanneperuste on siis hylättävä perusteettomana.
Kolmas kanneperuste, jonka mukaan hylkäävät päätökset on perusteltu
riittämättömästi
- 85.
- Kantajat arvostelevat hylkääviä päätöksiä vielä siitä, ettei niitä ole tietyiltä osin
perusteltu.
- 86.
- Siltä osin kuin näitä hajanaisia väitteitä voitaisiin pitää todellisena
kumoamisperusteena, on vain todettava, että kuten ensimmäistä kahta perustetta
tutkittaessa on nähty, hylkäävät päätökset eivät ole niin puutteellisesti perusteltuja,
ettei kantajilla sen vuoksi olisi ollut mahdollisuutta riitauttaa niitä eikä ensimmäisen
oikeusasteen tuomioistuimella olisi ollut mahdollisuutta valvoa niiden laillisuutta.
- 87.
- Kolmas kanneperuste on siten hylättävä perusteettomana.
- 88.
- Tästä seuraa, että asioissa T-185/96, T-189/96 ja T-190/96 esitetyt
kumoamisvaatimukset on hylättävä perusteettomina.
Vahingonkorvausvaatimukset (asiat T-189/96 ja T-190/96)
- 89.
- Asioiden T-189/96 ja T-190/96 kantajat väittävät vahingonkorvausvaatimustensa
tueksi lähinnä, että komissio on tehnyt niiden suhteen vakavan virheen, joka liittyy
komission tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskeviin arviointivirheisiin ja niiden
kantelun hylkäämiseen.
- 90.
- Koska ei ole esitetty seikkoja, jotka osoittaisivat hylkäävien päätösten olevan
lainvastaisia, ja koska kantajat eivät ole erikseen vedonneet mihinkään muuhun
lainvastaisuuteen, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei voi katsoa komission
tehneen sellaista virhettä, jonka perusteella komission vahingonkorvausvastuu voisi
syntyä.
- 91.
- Tästä syystä asioissa T-189/96 ja T-190/96 esitetyt vahingonkorvausvaatimukset on
hylättävä perusteettomina.
- 92.
- Kaiken edellä esitetyn perusteella nyt käsiteltävät kolme kannetta on hylättävä
kokonaisuudessaan.
Oikeudenkäyntikulut
- 93.
- Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan
ensimmäisen alakohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan
korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Työjärjestyksen
87 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan ensimmäisen oikeusasteen
tuomioistuin voi kuitenkin erityisistä syistä määrätä, että kukin vastaa omista
kuluistaan. Työjärjestyksen 87 artiklan 4 kohdan kolmannen alakohdan mukaan
ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin voi lisäksi määrätä, että muun väliintulijan
kuin jäsenvaltion tai toimielimen on vastattava omista oikeudenkäyntikuluistaan.
- 94.
- Käsiteltävien asioiden taustaseikoista ilmenee, että komission jyrkkä kannanmuutos
on antanut kantajille aiheen pyytää tätä selvittämään ensimmäisen oikeusasteen
tuomioistuimessa syitä, joiden vuoksi se on poikennut vakiosopimuksen
sopimusehdoista alun perin tekemästään arvioinnista.
- 95.
- Tästä syystä kantajien vastattavaksi on jätettävä ainoastaan niiden omat
oikeudenkäyntikulut.
Näillä perusteilla
YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN (kolmas
jaosto)
on antanut seuraavan tuomiolauselman:
1) Asiassa T-185/96 nostettu kanne hylätään.
2) Asioissa T-189/96 ja T-190/96 esitettyjen vaatimusten toinen osa jätetään
tutkimatta.
3) Asioissa T-189/96 ja T-190/96 nostetut kanteet hylätään muilta osin.
4) Asianosaiset ja väliintulija vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.
Julistettiin Luxemburgissa 21 päivänä tammikuuta 1999.
H. Jung
V. Tiili
kirjaaja
kolmannen jaoston puheenjohtaja