JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

MELCHIOR WATHELET

13 päivänä syyskuuta 2016 (1)

Asia C‑104/16 P

Euroopan unionin neuvosto

vastaan

Saguia el Hamran ja Río de Oron vapautuksen kansallinen rintama (Polisario-rintama)

Muutoksenhaku – Euroopan unionin ja Marokon kuningaskunnan välillä kirjeenvaihtona tehty sopimus – Maataloustuotteiden, jalostettujen maataloustuotteiden sekä kalojen ja kalastustuotteiden vastavuoroinen vapauttaminen 

Sisällys

I  Johdanto

II  Riidan tausta

III  Unionin yleisessä tuomioistuimessa nostettu kanne ja valituksenalainen tuomio

IV  Asian käsittely unionin tuomioistuimessa

V  Valituksen tutkittavaksi ottaminen

A  Asianosaisten lausumat

B  Arviointi

VI  Valituksen asiakysymys

A  Ensisijainen arviointi

1. Toisen valitusperusteen ensimmäinen osa siltä osin kuin se koskee vapautussopimuksen soveltamista Länsi-Saharaan

a) Asianosaisten lausumat

b) Arviointi

i) Länsi-Saharan asema, sellaisena kuin se määritetään Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artiklassa, ja sen seuraukset

ii) Se, että unioni ja sen jäsenvaltiot eivät ole tunnustaneet Marokon kuningaskunnan suvereniteettia Länsi-Saharan osalta

iii) Entä tosiasiallinen soveltaminen Länsi-Saharan alueeseen myöhemmän noudatetun käytännön perusteella?

iv) Sopimusten suhteellinen vaikutus (pacta tertiis nec nocent nec prosunt)

B  Toissijainen tarkastelu

1. Ensimmäinen valitusperuste, joka koskee oikeudellisia virheitä, jotka liittyvät Polisario-rintaman asianosaiskelpoisuuteen unionin tuomioistuimissa

a) Asianosaisten lausumat

b) Arviointi

2. Toinen valitusperuste, joka koskee Polisario-rintaman asiavaltuuteen liittyviä oikeudellisia virheitä

a) Ensimmäinen osa siltä osin kuin se koskee riidanalaisen päätöksen luonnetta

i) Asianosaisten lausumat

ii) Arviointi

b) Toinen osa, joka liittyy siihen, koskeeko päätös Polisario-rintamaa suoraan

i) Asianosaisten lausumat

ii) Arviointi

– Voivatko kansainvälisten sopimusten tekemiseen liittyvät neuvoston päätökset koskea muita kuin etuoikeutettuja kantajia ”suoraan”?

– Käsitteet ”koskea suoraan” ja ”välitön vaikutus”

c) Kolmas osa, joka liittyy siihen, koskeeko päätös Polisario-rintamaa erikseen

i) Asianosaisten lausumat

ii) Arviointi

C  Vielä toissijaisempi tarkastelu

1. Kolmas valitusperuste, joka koskee oikeudellista virhettä, joka liittyy unionin yleisen tuomioistuimen harjoittamaan valvontaan, jonka kohteena on neuvoston harkintavalta taloudellisten ulkosuhteiden alalla....

a) Asianosaisten lausumat

b) Arviointi

2. Neljäs valitusperuste, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin on antanut ratkaisunsa ultra petita

a) Asianosaisten lausumat

b) Arviointi

3. Viides valitusperuste, joka koskee oikeudellisia virheitä, jotka liittyvät Euroopan unionin perusoikeuskirjan ja luonnonvaroihin kohdistuvaa pysyvää suvereniteettia koskevan periaatteen soveltamiseen

a) Ensimmäinen osa, joka liittyy velvollisuuteen tutkia perusoikeuksien kunnioittamista koskeva kysymys

i) Asianosaisten lausumat

ii) Arviointi

– Perusoikeuksien loukkaamista koskevan Polisario-rintaman kannekirjelmän kumoamisperusteen tutkittavaksi ottamista koskevien edellytysten täyttyminen

– Perusoikeuskirjan virheellistä tulkintaa ja soveltamista koskeva väite

b) Toinen osa, joka koskee velvollisuutta tutkia, onko vapautussopimus Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artiklan ja luonnonvaroihin kohdistuvaa pysyvää suvereniteettia koskevan periaatteen mukainen

i) Asianosaisten lausumat

ii) Arviointi

4. Kuudes valitusperuste, joka koskee riidanalaisen päätöksen kumoamisen laajuuteen liittyvää oikeudellista virhettä

a) Asianosaisten lausumat

b) Arviointi

VII  Oikeudenkäyntikulut

A  Ensisijaisesti ja toissijaisesti

B  Vielä toissijaisemmin

VIII  Ratkaisuehdotus

I       Johdanto

1.        Euroopan unionin neuvosto vaatii muutoksenhaussaan unionin yleisen tuomioistuimen 10.12.2015 antaman tuomion Polisario-rintama v. neuvosto (T-512/12, EU:T:2015:953; jäljempänä valituksenalainen tuomio) kumoamista siltä osin kuin siinä kumottiin Euroopan unionin ja Marokon kuningaskunnan välisen maataloustuotteita, jalostettuja maataloustuotteita sekä kaloja ja kalastustuotteita koskevia vastavuoroisia vapauttamistoimenpiteitä ja Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Marokon kuningaskunnan välisestä assosioinnista tehdyn Euro–Välimeri-sopimuksen pöytäkirjojen N:o 1, N:o 2 ja N:o 3 sekä niiden liitteiden korvaamista ja mainitun assosiaatiosopimuksen muuttamista koskevan sopimuksen tekemisestä kirjeenvaihtona 8.3.2012 annettu neuvoston päätös 2012/497/EU(2) (jäljempänä riidanalainen päätös) osittain eli ”siltä osin kuin siinä hyväksytään kyseisen sopimuksen soveltaminen Länsi-Saharaan”.

2.        Nyt käsiteltävä asia on erittäin tärkeä, koska siinä tulee esiin useita hankalia kysymyksiä. Unionin tuomioistuimella on ensinnäkin tilaisuus täsmentää, onko Saguia el Hamran ja Río de Oron vapautuksen kansallisella rintamalla (jäljempänä Polisario-rintama) SEUT 263 artiklan neljännessä alakohdassa tarkoitettu asianosaiskelpoisuus, oikeussuojan tarve ja asiavaltuus. Unionin tuomioistuimen on tässä yhteydessä ratkaistava, kuuluuko Länsi-Sahara Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Marokon kuningaskunnan välisestä assosioinnista tehdyn, Brysselissä 26.2.1996 allekirjoitetun ja kyseisten yhteisöjen puolesta 24.1.2000 tehdyllä neuvoston ja komission päätöksellä 2000/204/EY, EHTY hyväksytyn Euro–Välimeri -sopimuksen(3) (jäljempänä assosiaatiosopimus) sekä Euroopan unionin ja Marokon kuningaskunnan välisen maataloustuotteita, jalostettuja maataloustuotteita sekä kaloja ja kalastustuotteita koskevia vastavuoroisia vapauttamistoimenpiteitä ja Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Marokon kuningaskunnan välisestä assosioinnista tehdyn Euro–Välimeri-sopimuksen pöytäkirjojen N:o 1, N:o 2 ja N:o 3 sekä niiden liitteiden korvaamista ja mainitun assosiaatiosopimuksen muuttamista koskevan kirjeenvaihtona tehdyn, Brysselissä 13.12.2010 allekirjoitetun sopimuksen(4) (jäljempänä vapautussopimus) alueelliseen soveltamisalaan.

3.        Toiseksi unionin tuomioistuin saattaa joutua selventämään sen tuomioistuinvalvonnan intensiteettiä, jota unionin tuomioistuimet harjoittavat taloudellisten ulkosuhteiden kaltaisilla aloilla, joilla neuvostolla on laaja harkintavalta, sekä ottamaan kantaa seikkoihin, jotka neuvoston pitäisi ottaa huomioon ennen kolmansien maiden kanssa tehtävän kansainvälisen sopimuksen hyväksymistä. Tässä yhteydessä unionin tuomioistuimen pitäisi käsitellä monitahoisia kansainvälistä oikeutta koskevia kysymyksiä, jotka koskevat Länsi-Saharan asemaa ja sen kansan itsemääräämisoikeutta.

4.        Ei pidä myöskään unohtaa, että nyt käsiteltävä asia on merkityksellinen kansainvälisen yhteisön sekä marokkolaisten ja muiden sijoitusten tulevaisuuden kannalta Länsi-Saharassa. Yhdistyneiden kansakuntien (YK) pääsihteeri Ban Ki‑moon viittasi näet siihen Länsi-Saharan tilannetta koskeneessa 19.4.2016 päivätyn raporttinsa jaksossa, jonka otsikkona on ”Ihmisoikeudet”.(5)

II     Riidan tausta

5.        Polisario-rintama on sääntöjensä 1 artiklan mukaan ”kansallinen vapautusliike, joka on syntynyt länsisaharalaisten pitkästä vastarinnasta ulkomaisen miehityksen eri muotoja vastaan”, ja se perustettiin 10.5.1973.

6.        Historiallinen ja kansainvälinen asiayhteys, jossa se perustettiin, ja Länsi-Saharan tilanteen myöhempi kehitys kuvataan valituksenalaisen tuomion 1–16 kohdassa.

7.        Kuten näistä kohdista ilmenee, Länsi-Sahara on Luoteis-Afrikassa sijaitseva alue, josta tuli Espanjan kuningaskunnan siirtomaa 1800-luvulla ennen kuin siitä tuli Espanjan provinssi, minkä jälkeen se merkittiin Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artiklan nojalla itsehallintoa vailla olevien alueiden luetteloon, jossa se on ollut tähän saakka.(6)

8.        YK:n yleiskokous hyväksyi 20.12.1966 päätöslauselman 2229 (XXI) Ifnin ja Espanjan Saharan kysymyksestä ja vahvisti ”– – Espanjan Saharan kans[an] erottamattoman oikeuden itsemääräämiseen”. Se kehotti Espanjan kuningaskuntaa hallintovallan käyttäjänä ”päättämään viipymättä Espanjan Saharan alkuperäisväestön toiveiden mukaisesti, kuultuaan Marokon ja Mauritanian hallituksia ja muita osapuolia, joita asia koskee, [YK:n] johdolla toteutettavan kansanäänestyksen järjestämistä koskevista menettelytavoista, jotta alueen alkuperäisväestö voisi käyttää vapaasti itsemääräämisoikeuttaan”.

9.        Espanjan kuningaskunta ilmoitti 20.8.1974 YK:lle suunnitelmastaan järjestää tämän johdolla kansanäänestys Länsi-Saharassa.

10.      Kansainvälinen tuomioistuin antoi YK:n yleiskokouksen kehotuksesta 16.10.1975 Länsi-Saharaa koskevan neuvoa-antavan lausunnon (kansainvälisen tuomioistuimen oikeustapauskokoelma 1975, s. 12), jonka 162 kohdassa se totesi seuraavaa:

”Kansainvälisen tuomioistuimen tietoon saatetut seikat ja tiedot osoittavat, että Espanjan siirtomaavallan aikana Marokon sulttaanin ja tiettyjen Länsi-Saharan alueella elävien heimojen välillä oli uskollisuuteen perustuvia oikeussuhteita. Ne osoittavat myös, että oli olemassa oikeuksia, mukaan lukien tietyt maahan liittyvät oikeudet, jotka muodostivat oikeussuhteita Mauritanian alueen, siten kuin kansainvälinen tuomioistuin sen ymmärtää, ja Länsi-Saharan alueen välillä. Kansainvälinen tuomioistuin sitä vastoin katsoo, että sen tietoon saatetut seikat ja tiedot eivät osoita minkäänlaista yhtäältä Länsi-Saharan alueen ja toisaalta Marokon kuningaskunnan tai Mauritanian välistä alueelliseen suvereniteettiin liittyvää yhteyttä. Kansainvälinen tuomioistuin ei näin ollen ole todennut sellaisia oikeudellisia suhteita, jotka vaikuttaisivat [siirtomaille ja niiden kansoille myönnettävästä itsenäisyydestä 14.12.1960 annetun YK:n yleiskokouksen päätöslauselman 1514 (XV) (jäljempänä päätöslauselma 1514 (XV))] soveltamiseen Länsi-Saharan dekolonisaatioon saati itsemääräämisoikeusperiaatteen soveltamiseen siten, että alueen kansat ilmaisevat vapaasti todellisen tahtonsa.”

11.      Espanjan kuningaskunta, Marokon kuningaskunta ja Mauritanian islamilainen tasavalta allekirjoittivat 14.11.1975 julistuksen, jonka mukaan Espanjan kuningaskunnan toimivalta ja vastuut Länsi-Saharan hallintovallan käyttäjänä siirrettiin väliaikaiselle kolmikantaiselle hallinnolle.

12.      Syksyn 1975 kuluessa Länsi-Saharan tilanne muuttui huonompaan suuntaan. Samana päivänä kuin edellä mainittu kansainvälisen tuomioistuimen lausunto julkaistiin, Marokon kuningas Hassan II piti puheen, jossa hän katsoi ”kaikkien” tunnustaneen, että Länsi-Sahara kuului Marokon kuningaskunnalle ja että marokkolaisten oli vain ”otettava alue[ensa] haltuun”, ja kehotti järjestämään Länsi-Saharaan ”rauhanomaisen marssin”, johon osallistui 350 000 henkilöä.

13.      YK:n turvallisuusneuvosto (jäljempänä turvallisuusneuvosto) vetosi asianomaisiin osapuoliin, jotta ne osoittaisivat pidättyväisyyttä ja maltillisuutta. Se ilmaisi myös huolensa alueella vallitsevasta vakavasta tilanteesta kolmella Länsi-Saharaa koskevalla päätöslauselmalla eli päätöslauselmilla 377 (1975), 379 (1975) ja 380 (1975). Viimeksi mainitussa päätöslauselmassa se piti valitettavana Marokon kuninkaan ilmoittaman marssin järjestämistä ja kehotti Marokon kuningaskuntaa vetämään kaikki kyseiseen marssiin osallistuneet henkilöt välittömästi Länsi-Saharasta.

14.      Espanjan kuningaskunta ilmoitti 26.2.1976 YK:n pääsihteerille, että kyseisestä päivästä lukien se vetäytyy Länsi-Saharasta ja että se ei ole enää kansainvälisesti vastuussa tämän alueen hallinnosta.

15.      Tällä välin oli syttynyt aseellinen konflikti Marokon kuningaskunnan, Mauritanian islamilaisen tasavallan ja Polisario-rintaman välillä.

16.      Mauritanian islamilainen tasavalta teki 10.8.1979 Polisario-rintaman kanssa sopimuksen, jonka nojalla se luopui kaikista aluevaatimuksistaan Länsi-Saharassa.

17.      YK:n yleiskokous vahvisti Länsi-Saharan kysymyksestä 21.11.1979 antamassaan päätöslauselmassa 34/37 ”Länsi-Saharan kansan erottamattoman oikeuden itsemääräämiseen ja itsenäisyyteen” ja piti Mauritanian islamilaisen tasavallan ja Polisario-rintaman välillä 10.8.1979 tehtyä mauritanialais-sahrawilaista rauhansopimusta tervetulleena. Lisäksi se piti erittäin valitettavana ”tilanteen muuttumista huonommaksi sen seurauksena, että Marokko jatkaa Länsi-Saharan miehittämistä ja ulottaa tämän miehityksen alueelle, jolta Mauritania on äskettäin vetäytynyt”. Se kehotti myös Marokon kuningaskuntaa sitoutumaan rauhanprosessiin ja suositti tässä tarkoituksessa, että Polisario-rintama, ”joka edustaa Länsi-Saharan kansaa, osallistuu täysimääräisesti oikeudenmukaisen, kestävän ja lopullisen poliittisen ratkaisun löytämiseen Länsi-Saharan kysymykseen”.

18.      Aseellinen konflikti Polisario-rintaman ja Marokon kuningaskunnan välillä jatkui siihen saakka, kunnes molemmat osapuolet hyväksyivät lähtökohtaisesti 30.8.1988 muun muassa YK:n pääsihteerin esittämät sovintoehdotukset, jotka koskivat erityisesti aselevon julistamista sekä kansanäänestyksen järjestämistä itsemääräämisoikeudesta YK:n valvonnassa.

19.      Tätä kansanäänestystä ei ole vielä tähän mennessä pidetty.

20.      Tällä hetkellä suurin osa Länsi-Saharan alueesta on Marokon kuningaskunnan hallitsemaa aluetta, joten se katsoo, että sillä on suvereniteetti Länsi-Saharassa, kun taas Polisario-rintama hallitsee pienempää ja hyvin harvaanasuttua osaa alueen itäosassa. Polisario-rintaman hallitsema alue on erotettu Marokon kuningaskunnan hallitsemasta alueesta viimeksi mainitun rakentamalla hiekkamuurilla, jota Marokon armeija valvoo. Huomattava määrä Länsi-Saharasta peräisin olevia pakolaisia asuu Polisario-rintaman hallinnoimilla leireillä, jotka sijaitsevat Algerian alueella, lähellä Länsi-Saharaa.

III  Unionin yleisessä tuomioistuimessa nostettu kanne ja valituksenalainen tuomio

21.      Polisario-rintama nosti 19.11.2012 unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon jättämällään kirjelmällä kanteen, jossa vaadittiin riidanalaisen päätöksen kumoamista ja neuvoston velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

22.      Polisario-rintama vetosi vaatimustensa tueksi yhteentoista kanneperusteeseen, joista ensimmäinen koski perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä, toinen ”kuulemisperiaatteen” noudattamatta jättämistä, kolmas perusoikeuksien loukkaamista, neljäs ”unionin politiikan johdonmukaisuutta koskevan periaatteen loukkaamista”, viides ”unionin perustana olevien arvojen ja sen ulkoista toimintaa ohjaavien periaatteiden loukkaamista”, kuudes ”kestävän kehityksen tavoitteen huomiotta jättämistä”, seitsemäs ”ristiriitaa unionin kehitysyhteistyön alan ulkoisen toiminnan periaatteiden ja tavoitteiden kanssa”, kahdeksas luottamuksensuojan periaatteen loukkaamista, yhdeksäs ”riidanalaisen päätöksen ristiriitaisuutta useiden unionin tekemien sopimusten kanssa”, kymmenes kansainvälisen oikeuden rikkomista ja yhdestoista ”unionin kansainvälistä vastuuta koskevan oikeuden” rikkomista.

23.      Neuvosto vaati vastineessaan kanteen jättämistä tutkimatta tai muussa tapauksessa sen hylkäämistä perusteettomana sekä Polisario-rintaman velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

24.      Unionin yleisen tuomioistuimen kahdeksannen jaoston puheenjohtajan 6.11.2013 antamalla määräyksellä Euroopan komissio hyväksyttiin väliintulijaksi tukemaan neuvoston vaatimuksia.

25.      Unionin yleinen tuomioistuin tutki valituksenalaisessa tuomiossa ensin neuvoston ja komission väitteet, joiden mukaan kanne oli jätettävä tutkimatta yhtäältä sillä perusteella, että Polisario-rintama ei ollut osoittanut sitä, että se oli oikeushenkilö, eikä asianosaiskelpoisuuttaan, ja toisaalta sillä perusteella, että riidanalainen päätös ei koskenut sitä suoraan eikä erikseen. Se hylkäsi nämä kaksi oikeudenkäyntiväitettä valituksenalaisen tuomion 34–60 ja 61–114 kohdassa.

26.      Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin tutki kumoamisperusteet, joita Polisario-rintama oli esittänyt tukeakseen vaatimuksiaan, ja totesi aluksi, että se ”veto[si] riidanalaisen päätöksen lainvastaisuuteen ennen kaikkea sillä perusteella, että se on ristiriidassa unionin oikeuden ja kansainvälisen oikeuden kanssa”.(7) Unionin yleinen tuomioistuin lisäsi, että ”kaikki kanneperusteet liittyvät todellisuudessa kysymykseen siitä, onko olemassa ehdoton kielto tehdä unionin puolesta kansainvälinen sopimus, jota voidaan soveltaa kolmannen valtion tosiasiallisesti hallitsemaan alueeseen ilman, että unioni ja sen jäsenvaltiot, tai yleisemmin kaikki muut valtiot, olisivat kuitenkaan tunnustaneet tämän valtion suvereniteettia tällä alueella (jäljempänä kiistanalainen alue), sekä tarvittaessa kysymykseen siitä, onko unionin toimielimillä tältä osin harkintavaltaa, tämän harkintavallan rajoista ja sen käyttämisen edellytyksistä”.(8)

27.      Tämän jälkeen unionin yleinen tuomioistuin tutki kaikki Polisario-rintaman esittämät 11 kanneperustetta ja hylkäsi kunkin niistä perusteettomana tai jätti, yhdessä tapauksessa, perusteen tutkimatta valituksenalaisen tuomion 127, 139, 148, 158, 167, 172, 175, 178, 199, 211 ja 214 kohdassa.

28.      Tämän tutkimuksen yhteydessä se muun muassa arvioi, että mikään Polisario-rintaman esittämistä perusteluista ei antanut ”aihetta katsoa, että unionin oikeudessa tai kansainvälisessä oikeudessa olisi ehdottoman kiellettyä tehdä kolmannen valtion kanssa sopimus, jota voidaan soveltaa kiistanalaiseen alueeseen”.(9)

29.      Samaan aikaan unionin yleinen tuomioistuin lykkäsi Polisario-rintaman ensimmäisen, kolmannen, viidennen, kuudennen, yhdeksännen ja kymmenennen kanneperusteensa tueksi esittämien perustelujen tutkimista, sillä ne liittyivät sen mukaan lähinnä toissijaiseen kysymykseen, joka koski sitä, missä olosuhteissa unionin toimielimet saattoivat hyväksyä sellaisen sopimuksen tekemisen, jota sovellettaisiin kiistanalaisella alueella.(10)

30.      Lopuksi unionin yleinen tuomioistuin tutki tämän kysymyksen valituksenalaisen tuomion 223–247 kohdassa. Se arvioi tältä osin lähinnä, että vaikka neuvostolla on laaja harkintavalta unionin ulkosuhteiden hoitamisessa, se oli suunnitellessaan sellaisen kansainvälisen sopimuksen hyväksymistä, jota oli tarkoitus soveltaa kiistanalaiseen alueeseen ja jolla pyrittiin helpottamaan kyseiseltä alueelta peräisin olevien tuotteiden vientiä unioniin, velvollinen tutkimaan ensin kaikki merkitykselliset seikat erityisesti varmistaakseen, ettei tuotteita hyödynnetä kyseisen alueen väestön vahingoksi ja ettei sillä loukata sen perusoikeuksia. Unionin yleinen tuomioistuin korosti myös, että tässä tapauksessa neuvosto oli laiminlyönyt tämä velvollisuuden.

31.      Näiden seikkojen perusteella unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 247 kohdassa, että ”neuvosto on laiminlyönyt velvollisuutensa tutkia ennen riidanalaisen päätöksen antamista kaikki asiaan liittyvät seikat”, ja näin ollen kumosi päätöksen ”siltä osin kuin siinä hyväksytään [vapautus]sopimuksen soveltaminen Länsi-Saharaan”.

IV     Asian käsittely unionin tuomioistuimessa

32.      Neuvosto vaatii 19.2.2016 unionin tuomioistuimeen toimittamassaan valituksessa unionin tuomioistuinta

–        kumoamaan valituksenalaisen tuomion

–        antamaan riidassa lopullisen ratkaisun hylkäämällä kanteen ja

–        velvoittamaan Polisario-rintaman korvaamaan neuvostolle sekä ensimmäisessä oikeusasteessa että muutoksenhaussa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

33.      Polisario-rintama vaatii 9.5.2016 unionin tuomioistuimeen toimittamassaan vastauskirjelmässä unionin tuomioistuinta

–        ensisijaisesti jättämään valituksen tutkimatta

–        toissijaisesti hylkäämään valituksen perusteettomana

–        vielä toissijaisemmin siinä tapauksessa, että unionin tuomioistuin hyväksyisi neuvoston vaatimukset valituksenalaisen tuomion kumoamisesta, antamaan riidassa lopullisen ratkaisun kumoamalla riidanalaisen päätöksen unionin yleisen tuomioistuimen hylkäämien perusteiden perusteella ja

–        velvoittamaan neuvoston korvaamaan Polisario-rintamalle sekä ensimmäisessä oikeusasteessa että muutoksenhaussa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

34.      Komissio vaatii 3.5.2016 unionin tuomioistuimeen toimittamassaan vastauskirjelmässä unionin tuomioistuinta hyväksymään valituksen.

35.      Neuvosto vaati unionin tuomioistuimen kirjaamoon valituksensa jättämisen jälkeen toimittamassaan erillisessä kirjelmässä asian käsittelemistä unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 133 artiklan mukaisessa nopeutetussa menettelyssä.

36.      Unionin tuomioistuimen presidentti hyväksyi tämän vaatimuksen 7.4.2016 antamallaan määräyksellä.

37.      Belgian kuningaskunta, Saksan liittotasavalta, Espanjan kuningaskunta, Ranskan tasavalta ja Portugalin tasavalta hyväksyttiin unionin tuomioistuimen presidentin 2., 13., 18. ja 24.5.2016 tekemillä päätöksillä osallistumaan oikeudenkäyntiin väliintulijoina neuvoston vaatimusten tukemiseksi. Saksan liittotasavalta ei kuitenkaan jättänyt väliintulokirjelmää eikä osallistunut istuntoon.

38.      Unionin tuomioistuimen presidentin 9.6.2016 antamalla määräyksellä Confédération marocaine de l’agriculture et du développement rural (Comader) hyväksyttiin väliintulijaksi tukemaan neuvoston vaatimuksia.

39.      Istunto, jossa neuvosto, Comader, Espanjan kuningaskunta, Ranskan tasavalta, Portugalin tasavalta, Polisario-rintama ja komissio esittivät suullisia huomautuksiaan, pidettiin 19.7.2016.

V       Valituksen tutkittavaksi ottaminen

A       Asianosaisten lausumat

40.      Polisario-rintama kiistää valituksen tutkittavaksi ottamista koskevien edellytysten täyttymisen ja vetoaa siihen, että neuvostolla ei ole sen osalta oikeussuojan tarvetta. Se korostaa tässä yhteydessä ensinnäkin, että riidanalainen päätös kumottiin valituksenalaisella tuomiolla vain ”siltä osin kuin siinä hyväksytään [vapautus]sopimuksen soveltaminen Länsi-Saharaan”. Se väittää toiseksi, että Marokon kuningaskunta sen enempää kuin unionikaan eivät ole toimivaltaisia tekemään sopimusta, jota sovelletaan Länsi-Saharaan. Se päättelee tällä perusteella, että neuvosto ei voi saada mitään etua siitä, että Länsi-Sahara mahdollisesti otetaan uudelleen vapautussopimuksen soveltamisalaan.

41.      Neuvosto ja komissio kiistävät tämän perustelun oikeellisuuden ja esittävät ensisijaisesti, että unionin toimielimet voivat hakea muutosta ilman että niiden tarvitsisi osoittaa oikeussuojan tarvetta, ja toissijaisesti, että tämä edellytys täyttyy tässä tapauksessa. Lisäksi neuvosto esittää, että Polisario-rintaman perustelut, jotka liittyvät valituksen tutkittavaksi ottamista koskevien edellytysten täyttymättä jäämiseen, on jätettävä tutkimatta sillä perusteella, että ne merkitsevät valituksenalaisen tuomion 220 kohdan muuttamista koskevaa vaatimusta ja että unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 174 artiklan nojalla tätä ei voida tehdä vastauskirjelmässä.

B       Arviointi

42.      Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklan toisen kohdan mukaan ”muutosta voivat hakea kaikki asianosaiset, joiden vaatimukset on kokonaan tai osittain hylätty”.

43.      Tämä pätee selvästi neuvoston tilanteeseen, sillä sen näkemys unionin yleisessä tuomioistuimessa oli se, että Polisario-rintaman kanne oli jätettävä tutkimatta tai muussa tapauksessa hylättävä perusteettomana.

44.      Koska unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi neuvoston perustelut, jotka koskivat Polisario-rintaman kanteen tutkittavaksi ottamista koskevien edellytysten täyttymistä, ja kumosi riidanalaisen päätöksen osittain, sen vaatimukset on osittain hylätty. Sillä on siis oikeus hakea muutosta valituksenalaiseen tuomioon.

45.      Kuten unionin tuomioistuin on todennut muissa kuin unionin ja sen henkilöstön välisissä riidoissa, unionin toimielimen ei muutoinkaan tarvitse osoittaa, että sillä on oikeussuojan tarve, jotta se voi hakea muutosta unionin yleisen tuomioistuimen tuomioon,(11) lukuun ottamatta tapauksia, joissa se vaatii perustelujen muuttamista.(12)

46.      Unionin tuomioistuin tosin totesi 19.7.2012 antamansa tuomion neuvosto v. Zhejiang Xinan Chemical Industrial Group (C-337/09 P, EU:C:2012:471) 46 kohdassa, että ”[se] voi jättää valituksen tutkimatta, kun unionin yleisen tuomioistuimen tuomion jälkeisen tapahtuman vuoksi tuomio ei enää ole valittajan[, tässä tapauksessa neuvoston,] kannalta epäedullinen”.

47.      Polisario-rintama ei ole kuitenkaan vedonnut mihinkään valituksenalaisen tuomion jälkeiseen tapahtumaan, jonka vuoksi se ei olisi enää epäedullinen. Vaikuttaa siltä, että se ainoastaan väittää, että valituksenalaisen tuomion tuomiolauselma, jonka mukaan riidanalainen päätös kumotaan ”siltä osin kuin siinä hyväksytään [vapautus]sopimuksen soveltaminen Länsi-Saharaan”, ei ole ristiriidassa sen näkemyksen kanssa, jonka mukaan unionin toimielimillä sen enempää kuin Marokon kuningaskunnallakaan ei ole toimivaltaa tehdä Länsi-Saharaan sovellettavaa sopimusta.(13)

48.      Vaikka tällä perustelulla ei pyritä millään tavoin riitauttamaan valituksenalaisen tuomion 220 kohtaa(14) (mikä olisi mahdotontakin muulla tavoin kuin liitännäisvalituksella), se ei voi olla Polisario-rintaman oikeudenkäyntiväitteen perustana. Polisario-rintaman oikeudenkäyntiväite on näin ollen hylättävä.

VI     Valituksen asiakysymys

A       Ensisijainen arviointi

49.      Koska ongelman ydin on siinä, sovelletaanko vapautussopimusta Länsi-Saharaan, käsittelen ensin toisen valitusperusteen ensimmäisen osan siltä osin kuin se koskee kyseisen sopimuksen soveltamista. Mikäli näet tähän kysymykseen vastataan kieltävästi, unionin yleisen tuomioistuimen tuomio on kumottava, koska se olisi tehnyt oikeudellisen virheen nojautuessaan päinvastaiseen näkemykseen, ja Polisario-rintaman kanne olisi jätettävä tutkimatta oikeussuojan tarpeen ja asiavaltuuden puuttumisen perusteella.

1.       Toisen valitusperusteen ensimmäinen osa siltä osin kuin se koskee vapautussopimuksen soveltamista Länsi-Saharaan

a)       Asianosaisten lausumat

50.      Neuvosto korostaa, että antaakseen ratkaisun Polisario-rintaman asiavaltuudesta unionin yleinen tuomioistuin tutki aluksi valituksenalaisen tuomion 73–103 kohdassa, sovellettiinko vapautussopimusta Länsi-Saharaan. Se arvioi, että unionin yleinen tuomioistuin teki tämän tutkimuksen valituksenalaisen tuomion 73 kohdassa nojautumalla olettamaan, jonka mukaan tähän kysymyksen annettavalla myöntävällä vastauksella olisi se automaattinen seuraus, että riidanalainen päätös koskisi Polisario-rintamaa suoraan ja erikseen. Se lisää, että tämä olettama on oikeudellisesti virheellinen, koska riidanalaisella päätöksellä ei voida luoda oikeuksia ja velvoitteita, jotka olisivat laajempia kuin perussopimusten alueellinen soveltamisala, eikä sillä ole siis mitään oikeusvaikutuksia Länsi-Saharan alueeseen.

51.      Komissio puolestaan katsoo yhtäältä, että sillä perusteella, että vapautussopimusta sovellettaisiin tosiasiallisesti Länsi-Saharaan,(15) ei voida katsoa, että olisi olemassa 23.5.1969 allekirjoitetun valtiosopimusoikeutta koskevan Wienin yleissopimuksen(16) (jäljempänä Wienin yleissopimus) 31 artiklassa tarkoitettu ”myöhempi – – noudatettu käytäntö”, jonka perusteella assosiaatiosopimuksen 94 artiklaa voitaisiin tulkita siten, että tämä sopimus sekä vapautussopimus olisivat sen perusteella sovellettavissa Länsi-Saharan alueeseen.

52.      Toisaalta komission mukaan olisi Wienin yleissopimuksen 34 artiklassa kodifioidun sopimusten suhteellisen vaikutuksen periaatteen (pacta tertiis nec nocent nec prosunt), Länsi-Saharan kansan itsemääräämisoikeuden ja sen, että kyseisiä sopimuksia ei ole nimenomaisesti laajennettu koskemaan Länsi-Saharaa, vastaista katsoa, että ne ovat sovellettavissa siihen.

53.      Polisario-rintama huomauttaa vastauksessaan, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole tutkinut kysymystä, joka koskee vapautussopimuksen soveltamista Länsi-Saharaan, esittääkseen sen perusteella mitään olettamaa kanteen tutkittavaksi ottamista koskevista edellytyksistä vaan määrittääkseen tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevan asiayhteyden, jossa sen asiavaltuutta on tarkasteltava. Neuvosto ja komissio näet väittivät pitkään, että tämä sopimus ei ollut sovellettavissa kyseiseen alueeseen, ennen kuin ne myönsivät, että sitä tosiasiallisesti sovellettiin sieltä peräisin oleviin tuotteisiin. Tämä seikka on nimenomaan yksi niistä, jotka erottavat kyseisen sopimuksen kahdesta vastaavasta sopimuksesta, jotka Marokon kuningaskunta on tehnyt yhtäältä Amerikan Yhdysvaltojen ja toisaalta Euroopan vapaakauppajärjestön (EFTA) jäsenvaltioiden kanssa.

b)       Arviointi

54.      Kysymys, joka koskee vapautussopimuksen alueellista soveltamisalaa (joka riippuu sillä muutetun assosiaatiosopimuksen alueellisesta soveltamisalasta), on ensisijaisen tärkeä nyt käsiteltävän asian kannalta, koska se on ratkaiseva Polisario-rintaman koko kumoamiskanteen kannalta, asiakysymykset mukaan lukien,(17) sen asiavaltuuden (ja oikeussuojan tarpeen) lisäksi.

55.      Neuvosto väittää tässä yhteydessä, että kun unionin yleinen tuomioistuin päätti valituksenalaisen tuomion 73 kohdassa tutkia, koskiko riidanalainen päätös Polisario-rintamaa suoraan ja erikseen, sillä perusteella, sovellettiinko vapautussopimusta Länsi-Saharaan, se ”[toimi siten, että] teki [riidanalaisen] päätöksen nojalla tehdyn sopimuksen soveltamisesta unionin ulkopuoliseen alueeseen tässä tapauksessa edellytyksen sille, että kyseinen päätös koskisi [Polisario-rintamaa] suoraan ja erikseen”.(18) Neuvoston mukaan tämä on ristiriidassa 3.7.2007 annetun määräyksen Commune de Champagne ym. v. neuvosto ja komissio (T-212/02, EU:T:2007:194) 90, 91 ja 94 kohdan kanssa, sillä siinä todettiin, että kansainvälisen sopimuksen hyväksymisestä tehdyllä päätöksellä saattoi olla vaikutuksia vain unionin alueeseen.

56.      Tämä perustelu on mielestäni hylättävä siitä yksinkertaisesta syystä, että asiassa, jossa annettiin määräys 3.7.2007, Commune de Champagne ym. v. neuvosto ja komissio (T-212/02, EU:T:2007:194), kyseisen asian kohteena olleen sopimuksen alueellista soveltamisalaa ei ollut riitautettu. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on näin ollen tyytynyt tutkimaan, oliko tämän sopimuksen hyväksymisestä tehdyllä päätöksellä ”sitovia oikeusvaikutuksia, jotka voivat vaikuttaa kantajien etuihin muuttamalla niiden oikeusasemaa selvästi”.(19)

57.      Vaikka unionin yleinen tuomioistuin näyttää todetessaan näin yhdistävän keskenään kannekelpoisen toimen ja asiavaltuuden käsitteet, unionin yleinen tuomioistuin ei olisi voinut nyt käsiteltävässä asiassa antaa ratkaisua siitä, koskiko asia Polisario-rintamaa suoraan ja erikseen, ratkaisematta ensin sitä, kuuluiko Länsi-Sahara assosiaatiosopimuksen ja vapautussopimuksen alueelliseen soveltamisalaan. Jos Länsi-Sahara ei kuuluisi kyseisten sopimusten alueelliseen soveltamisalaan, olisi tietenkin mahdotonta, että asia koskisi Polisario-rintamaa suoraan ja erikseen, koska kaikki sen väitteet perustuvat tässä tapauksessa tähän soveltamiseen.

58.      On siis tutkittava komission väitteet, joiden mukaan riidanalaisella päätöksellä ei ole muutettu Polisario-rintaman oikeusasemaa selvästi, koska assosiaatiosopimusta ja siten myöskään vapautussopimusta ei sovellettu Länsi-Saharaan. Se katsoo näin ollen, että unionin yleinen tuomioistuin on tulkinnut assosiaatiosopimuksen 94 artiklaa virheellisesti valituksenalaisen tuomion 88–104 kohdassa.(20)

59.      Täsmennettäköön heti aluksi, että ei ole tarpeen ottaa kantaa siihen, voiko Marokon kuningaskunta kansainvälistä oikeutta rikkomatta tehdä kansainvälisen sopimuksen, jota sovelletaan Länsi-Saharaan, mitä ei ole mielestäni selvästi osoitettu(21) ja minkä Polisario-rintamakin kiivaasti kiistää.

60.      Nyt käsiteltävän asian kannalta on näet riittävää vastata erilliseen kysymykseen, joka koskee sitä, sovelletaanko kyseisiä sopimuksia Länsi-Saharaan assosiaatiosopimuksen 94 artiklan nojalla, kun siinä määrätään, että ”[assosiaatiosopimusta] sovelletaan [unionin alueeseen] sekä Marokon kuningaskunnan alueeseen”.(22)

61.      Korostettakoon tässä yhteydessä, että ilmaisua ”Marokon kuningaskunnan alue” ei ole määritelty kyseisissä sopimuksissa.

62.      Wienin yleissopimuksen 29 artiklassa määrätään tästä, että ”jollei muuta tarkoitusta ilmene valtiosopimuksesta tai muuta ole osoitettu, valtiosopimus on jokaista osapuolta sitova sen koko alueen osalta”.(23)

63.      Tästä on kaksi eri näkemystä.

64.      Yhtäältä Polisario-rintama ja komissio katsovat, joskin eri perusteluin, että Länsi-Sahara on Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 kohdassa tarkoitettu itsehallintoa vailla oleva alue ja että se ei näin ollen voi kuulua Marokon kuningaskunnan alueeseen assosiaatiosopimuksen 94 artiklassa tarkoitetulla tavalla. Kumpikaan niistä ei tunnusta viimeksi mainitun suvereniteettia Länsi-Saharassa.

65.      Vaikka komissio myöntää, että assosiaatiosopimusta ja vapautussopimusta on sovellettu Länsi-Saharasta peräisin oleviin tuotteisiin, se korosti istunnossa, että kyseessä oli pelkästään tämän soveltamisen sietäminen, eikä se ole sitä riitauttanut, minkä se olisi voinut tehdä assosiaatiosopimuksen 86 artiklan nojalla, ja lisäsi, että se, ettei se ole sitä riitauttanut, ei ole merkki sen hyväksynnästä.

66.      Toisaalta neuvosto ja Marokon kuningaskunta katsovat, että vapautussopimusta sovelletaan Länsi-Saharaan, mutta eri perustein. Kuten unionin yleinen tuomioistuin toteaa valituksenalaisen tuomion 100 kohdassa, Marokon kuningaskunnan ”mukaan Länsi-Sahara on erottamaton osa sen aluetta”.

67.      Neuvosto on puolestaan esittänyt koko unionin tuomioistuimessa käydyn menettelyn ajan ja istunnossa toisistaan poikkeavia näkemyksiä, jotka ovat olleet jopa keskenään ristiriitaisia. Siteeraan tässä yhteydessä viimeisintä versiota, jonka neuvosto esitti istunnossa antamassaan vastauksessa kyseisten sopimusten soveltamisalan tulkinnasta. Tämän näkemyksen mukaan ”neuvosto ei ole hyväksynyt hiljaisesti Marokon [kuningaskunnan] tulkintaa, jonka mukaan [vapautus]sopimusta sovellettaisiin Länsi-Saharaan osana sen aluetta, mikä saattaisi olla indisio [sen suvereniteetin] epäsuorasta tunnustamisesta. Se on hyväksynyt hiljaisesti sen, että [vapautus]sopimusta sovelletaan lisäksi itsehallintoa vailla olevaan alueeseen, jossa Marokon kuningaskunta käyttää hallintovaltaa, mikä ei merkitse tunnustamista, suostumusta eikä hyväksymistä. Marokon kuningaskunta ja unioni ovat tietoisia siitä, että niiden tulkinnat ovat erilaisia. They agree to disagree. Ne ovat samaa mieltä siitä, että unioni myöntää sen, että sopimusta sovelletaan Länsi-Saharan alueeseen, eikä Marokon [kuningaskunta] perustele sillä suvereniteettia koskevaa vaatimustaan”. Sen näkemys voidaan siten tiivistää lyhyesti ilmaisulla ”soveltaminen ilman tunnustamista”; neuvosto lisää, että ”kun sopimus tehtiin – –, osapuolet eivät epäilleet sitä, että [Marokon kuningaskunta katsoi Länsi-Saharan olevan osa aluettaan]”. Neuvoston mukaan sen olettaminen, että kyseistä sopimusta sovelletaan Länsi-Saharaan, ei kuitenkaan tarkoita, että se olisi ottanut kantaa Länsi-Saharan alueen suvereniteettiin.

68.      Jo pelkästään assosiaatiosopimuksen 94 artiklan perusteella Länsi-Sahara ei mielestäni kuulu Marokon kuningaskunnan alueeseen tässä artiklassa tarkoitetulla tavalla seuraavista syistä.

i)       Länsi-Saharan asema, sellaisena kuin se määritetään Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artiklassa, ja sen seuraukset

69.      Kuten yhteisöjen tuomioistuin totesi 5.7.1994 antamansa tuomion Anastasiou ym. (C-432/92, EU:C:1994:277) 46 kohdassa unionin ja Kyproksen tasavallan välisestä assosiaatiosopimuksesta,(24) ”[unionin] on ryhdyttävä erityisiin toimenpiteisiin sopimuskumppaniinsa nähden tulkitessaan ja soveltaessaan sopimusta”.

70.      Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että unionin pitäisi hyväksyä mikä tahansa sopimuskumppaninsa näkemys assosiaatiosopimuksen tulkinnasta ja soveltamisesta etenkään silloin, jos kumppani puolustaa näkemyksiä, joita kansainvälinen yhteisö ja unioni eivät ole koskaan hyväksyneet.

71.      Koska YK on merkinnyt vuodesta 1963 lähtien Länsi-Saharan Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artiklassa tarkoitettujen itsehallintoa vailla olevien alueiden luetteloon,(25) tästä seuraa, että se kuuluu tässä ominaisuudessa siirtomaiden kansojen itsemääräämisoikeuden käyttämistä koskevan päätöslauselman 1514 (XV) soveltamisalaan,(26) kuten kansainvälinen tuomioistuin on todennut Länsi-Saharasta 16.10.1975 antamansa neuvoa-antavan lausunnon 162 kohdassa.(27)

72.      En yhdy tältä osin näkemykseen, jonka unionin yleinen tuomioistuin esitti valituksenalaisen tuomion 56 kohdassa ja neuvosto toisti istunnossa ja jonka mukaan ”Länsi-Sahara on alue, jonka kansainvälistä asemaa ei ole tällä hetkellä määritelty”.(28) Määrittelemättä ei ole tällä hetkellä sen asema vaan sen tulevaisuus.

73.      En yhdy myöskään unionin yleisen tuomioistuimen luonnehdintaan Länsi-Saharasta ”kiistanalaisena alueena” valituksenalaisen tuomion 117, 141, 142, 165, 198, 205, 210, 211, 215, 217, 220, 222, 223 ja 227 kohdassa.

74.      Toisin kuin asiassa, jossa annettiin 6.7.1995 tuomio Odigitria v. neuvosto ja komissio (T-572/93, EU:T:1995:131),(29) jossa käytettiin ilmaisua ”zone litigieuse” ranskan kielellä mutta ”zone in dispute” englannin kielellä (mikä voisi selittää unionin yleisen tuomioistuimen sanamuodon lipsumisen nyt käsiteltävässä asiassa), kyseessä ei ole tässä tapauksessa rajojen määrittämistä koskeva konflikti vaan niiden päätelmien ratkaiseminen, joita on tehtävä Länsi-Saharan asemasta Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artiklassa tarkoitettuna itsehallintoa vailla olevana alueena.(30)

75.      Tässä ominaisuudessa Länsi-Saharalla on kyseisen peruskirjan nojalla ”oma ja sitä hallinnoivan valtion alueesta erillinen asema – – niin kauan kuin – – itsehallintoa vailla olevan alueen kansa ei käytä itsemääräämisoikeuttaan [Yhdistyneiden kansakuntien] peruskirjan ja erityisesti sen tavoitteiden ja periaatteiden mukaisesti”.(31)

76.      Kuten komissio on väittänyt unionin yleisessä tuomioistuimessa,(32) kyseisten sopimusten alueellinen soveltamisala ei siis voi kattaa Länsi-Saharaa ilman nimenomaista laajennusta, jota ei tässä tapauksessa ole.(33)

77.      Tässä yhteydessä sellaisten valtioiden käytäntö, jotka ovat vastuussa tai ottavat vastuun itsehallintoa vailla olevien alueiden hallinnosta, on erityisen tärkeä, koska ne ovat ainoita valtioita, jotka voivat kehittää tätä koskevan käytännön.(34)

78.      Tässä yhteydessä Amerikan yhdysvaltojen, Uuden-Seelannin, Ranskan tasavallan sekä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan käytännöllä on erityinen merkitys, koska ne ovat neljä valtiota,(35) jotka ovat YK:n pitämässä hallintovallan käyttäjien luettelossa(36) ja jotka hallitsevat 17:ää itsehallintoa vailla olevaa aluetta, jotka ovat YK:n pääsihteerin kyseisen raportin liitteenä olevassa luettelossa.(37)

79.      Hallintovallan käyttäjien enemmistön muodostavien ja suurinta osaa itsehallintoa vailla olevista alueista hallinnoivien Amerikan yhdysvaltojen, Uuden Seelannin sekä Yhdistyneen kuningaskunnan käytännön mukaisesti(38) edellytyksenä sopimusten soveltamisen ulottamiselle itsehallintoa vailla oleviin alueisiin on nimenomainen tätä koskeva laajentaminen niiden ratifioinnin yhteydessä.(39)

80.      Kun otetaan huomioon, että unioni katsoo Länsi-Saharan olevan itsehallintoa vailla oleva alue, assosiaatiosopimuksessa tai vapautussopimuksessa ei ole sen osalta mitään nimenomaista laajennusta eikä tällaista ole tehty Marokon kuningaskunnan näiden sopimusten ratifioinnin yhteydessä.

81.      Näkemystäni vahvistaa Amerikan yhdysvaltojen, Islannin tasavallan, Norjan kuningaskunnan ja Sveitsin valaliiton käsitys, sillä nekin katsovat, että Länsi-Sahara ei kuulu niiden vapaakauppasopimusten alueelliseen soveltamisalaan, joita ne ovat tehneet Marokon kuningaskunnan kanssa,(40) vaikka näissä sopimuksissa, kuten assosiaatiosopimuksessakaan, ei jätetä Länsi-Saharaa nimenomaisesti niiden alueellisen soveltamisalan ulkopuolelle.(41)

82.      Päättelen, ettei Länsi-Sahara voi kuulua Marokon kuningaskunnan alueeseen assosiaatiosopimuksen 94 artiklassa tarkoitetulla tavalla. Näin ollen assosiaatiosopimus ja vapautussopimus eivät ole sovellettavissa.

ii)     Se, että unioni ja sen jäsenvaltiot eivät ole tunnustaneet Marokon kuningaskunnan suvereniteettia Länsi-Saharan osalta

83.      Kuten neuvosto ja komissio esittivät unionin yleisessä tuomioistuimessa(42) ja ovat esittäneet unionin tuomioistuimessa, unioni ja sen jäsenvaltiot eivät ole koskaan tunnustaneet Länsi-Saharaa Marokon kuningaskunnan alueen osaksi tai sen suvereniteettiin kuuluvaksi alueeksi.

84.      Neuvosto ei lisäksi ole millään tavoin selittänyt, miten olisi oikeudellisesti mahdollista soveltaa jonkun maan kanssa tehtyä sopimusta tietyllä alueella ilman että tunnustettaisiin millään tavoin kyseisen maan toimivaltaa tai tuomiovaltaa kyseisellä alueella, eikä myöskään edes vedonnut Wienin yleissopimuksen 34–36 artiklaan tai osoittanut niitä sovellettavan tähän yksittäistapaukseen.

85.      Mielestäni soveltaminen edellyttää päinvastoin välttämättä ja väistämättä tunnustamista.

86.      Minun on lisäksi mahdotonta hyväksyä neuvoston näkemystä ”soveltamisesta ilman tunnustamista”, millä se pyrkii yhteensovittamaan kyseisten sopimusten sovellettavuuden tai soveltamisen Länsi-Saharaan, ja tahdon olla ottamatta kantaa millään tavoin siihen, että unioni ja jäsenvaltiot tunnustaisivat Länsi-Saharan kuuluvan Marokon kuningaskuntaan. Tämä tunnustamisen puuttuminen poissulkee varmasti ja lopullisesti sen mahdollisuuden, että unionin aikomuksena oli assosiointi- ja vapautussopimuksen neuvottelujen yhteydessä se, että näitä sopimuksia sovellettaisiin Länsi-Saharaan.

iii)  Entä tosiasiallinen soveltaminen Länsi-Saharan alueeseen myöhemmän noudatetun käytännön perusteella?

87.      Polisario-rintama vetosi unionin yleisen tuomioistuimen oikeudenkäynnissä siihen, että on olemassa käytäntö, jonka mukaan assosiointi- ja vapautussopimusta sovellettiin tosiasiallisesti Länsi-Saharan alueeseen, minkä neuvosto ja komissio vahvistivat unionin yleisen tuomioistuimen oikeudenkäynnissä(43) ja toistivat unionin tuomioistuimessa.(44)

88.      Tämä ei mielestäni voi laajentaa kyseisten sopimusten soveltamisalaa koskemaan Länsi-Saharaa, kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 103 kohdassa.

89.      Pitää paikkansa, että vaikka Wienin yleissopimuksen 31 artiklan 3 kappaleen b kohdassa tarkoitettu ”myöhempi – – noudatettu käytäntö”(45) voidaan ottaa huomioon lisäindisiona siitä, miten sopimustekstiä on tulkittava sen tarkoituksen ja päämäärän valossa, tämä käytäntö ei ole sellaisenaan ratkaiseva.(46)

90.      Kuten komissio esittää, seikat, jotka liittyvät unionin ja Marokon kuningaskunnan noudattamaan käytäntöön sovellettaessa kyseisiä sopimuksia Länsi-Saharaan ja jotka unionin yleinen tuomioistuin on tutkinut valituksenalaisen tuomion 78–87 kohdassa, eivät ole Wienin yleissopimuksen 31 artiklan 3 kappaleen b kohdassa tarkoitettu ”myöhempi – – noudatettu käytäntö”.(47)

91.      En yhdy tältä osin kansainvälisen oikeuden tulkintaan, jonka unionin tuomioistuin antoi 11.3.2015 antamassaan tuomiossa Oberto ja O’Leary (C-464/13 ja C-465/13, EU:C:2015:163), jossa se totesi, että ”kuten kansainvälisen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä käy ilmi, myöhempi valtiosopimusta sovellettaessa noudatettava käytäntö voi saada etusijan tämän sopimuksen selvään sanamuotoon nähden, jos käytäntö ilmentää sopimuspuolten yhteisymmärrystä (kansainvälinen tuomioistuin, Préah Vihéarin temppeliä koskeva asia (Kambodža v. Thaimaa), tuomio 15.6.1962, kokoelma 1962, s. 6)”.(48)

92.      Korostettakoon heti aluksi, että kansainvälinen tuomioistuin antoi tuomionsa Préah Vihéarin temppeliä koskeneessa asiassa ennen vuonna 1969 allekirjoitettua Wienin yleissopimusta. Se ei siis voinut koskea suoraan tämän yleissopimuksen 31 artiklan 3 kappaleen b kohdan tulkintaa, koska tätä määräystä ei tuolloin ollut olemassa.

93.      Todettakoon tämän jälkeen, että kansainvälinen tuomioistuin ei ole nähdäkseni missään kohtaa tässä tuomiossa todennut nimenomaisesti tai muullakaan tavoin, että myöhempi valtiosopimusta sovellettaessa noudatettava käytäntö voisi saada etusijan tämän sopimuksen selvään sanamuotoon nähden.

94.      Siltä osin kuin tämä määräys ilmentää kansainvälisen tapaoikeuden sääntöä, on lopuksi huomautettava, että kansainvälinen tuomioistuin ei todennut, että myöhempi noudatettava käytäntö voisi saada etusijan sopimuksen selvään sanamuotoon nähden, jos käytäntö ilmentää sopimuspuolten yhteisymmärrystä.

95.      Kyseinen tuomio on päinvastoin yksi kansainvälisen tuomioistuimen tärkeimmistä tuomioista, joka koskee estoppel-käsitettä tai suostumuksen käsitettä kansainvälisessä oikeudessa,(49) ja nämä käsitteet ovat täysin eri asia kuin ”myöhempi noudatettava käytäntö”.

96.      Mielestäni olisi mahdotonta, että ”myöhempi – – noudatettu käytäntö”, joka on sopimuksen sanamuodon tavanomaisen merkityksen vastainen, voisi saada etusijan siihen nähden, ellei kyseessä ole sopimuspuolten tuntema ja hyväksymä käytäntö, joka on riittävän laajalle levinnyt ja riittävän pitkään kestänyt, jotta se muodostaa sellaisenaan uuden sopimuksen. Nyt käsiteltävän asian asiakirja-aineistoon sisältyvät tiedot, jotka unionin yleinen tuomioistuin on tutkinut valituksenalaisen tuomion 78–87 kohdassa, eivät riitä osoittaman tällaisen käytännön olemassaoloa.

97.      Ensinnäkään valituksenalaisen tuomion 78 kohdassa mainittu unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan, komission varapuheenjohtaja Catherine Ashtonin komission puolesta antama vastaus parlamentin jäsenten esittämiin kysymyksiin, joille on annettu viitteet E–001004/11, P–001023/11 ja E–002315/11 (EUVL 2011, C 286 E, s. 1), ei ole julkilausumana sellainen käytäntö, joka merkitsisi assosiointi- ja vapautussopimuksen täytäntöönpanoa. Neuvosto ei ole myöskään tukenut istunnossa tässä vastauksessa ilmaistua näkemystä, jonka mukaan Marokon kuningaskunta oli hallintovallan tosiasiallinen käyttäjä Länsi-Saharassa.

98.      Toiseksi komission elintarvike- ja eläinlääkintätoimiston vierailut Länsi-Saharaan, joihin unionin yleinen tuomioistuin viittaa valituksenalaisen tuomion 79 kohdassa, eivät myöskään merkitse kyseisten sopimusten täytäntöönpanoa, koska niistä ei ole määrätty sopimuksissa eikä niitä voida komission mukaan ottaa huomioon tulkintaohjeena, koska ne kaikki koskevat tuotteita, jotka tulevat unionin alueelle, riippumatta siitä, mitä tullijärjestelmää niihin sovelletaan.

99.      Kolmanneksi se, että 140 komission assosiaatiosopimuksen nojalla hyväksymää marokkolaista viejää on sijoittautunut Länsi-Saharaan, mihin unionin yleinen tuomioistuin viittaa valituksenalaisen tuomion 80 kohdassa, ei myöskään merkitse kyseisten sopimusten täytäntöönpanoa varsinkaan sen vuoksi, että nämä viejät ovat sijoittautuneet myös Marokkoon, sellaisena kuin unioni ja sen jäsenvaltiot ovat sen tunnustaneet, ja niillä on oikeus hyödyntää kyseisiä sopimuksia tällä perusteella.

100. Neuvosto ja komissio ovat todenneet, kuten unionin yleinen tuomioistuin huomautti valituksenalaisen tuomion 87 kohdassa, että vapautussopimusta oli tosiasiallisesti sovellettu Länsi-Saharaan. Tämän soveltamisen laajuus ja kesto eivät ole tiedossa. Jotta kyseessä olisi Wienin yleissopimuksen 31 artiklan 3 kappaleen b kohdassa tarkoitettu ”myöhempi – – noudatettu käytäntö”, ”edellytetään, että sopimuspuolten välillä on kiistatta yhteisymmärrys ja että näkemyksillä on todennäköisesti vahvistettu sopimusmääräyksen tarkoitus”.(50) Tässä tapauksessa tällaista yhteisymmärrystä ei ole, koska, kuten unionin yleinen tuomioistuin on todennut valituksenalaisen tuomion 100 kohdassa, ”Marokon kuningaskunnalla on täysin eri käsitys asioista” kuin unionilla.(51)

iv)     Sopimusten suhteellinen vaikutus (pacta tertiis nec nocent nec prosunt)

101. Koska kyseisten sopimusten soveltamisalaa ei ole nimenomaisesti laajennettu, niiden soveltaminen Länsi-Saharaan olisi myös vastoin yleistä kansainvälisen oikeuden sopimusten suhteellisen vaikutuksen periaatetta (pacta tertiis nec nocent nec prosunt), joka ilmenee, kuten unionin tuomioistuin totesi 25.2.2010 antamassaan tuomiossa Brita (C-386/08, EU:C:2010/91),(52) erityisesti Wienin yleissopimuksen 34 artiklasta.

102. Samalla tavoin kuin nyt käsiteltävän asian kohteena olevan assosiaatiosopimuksen 94 artiklassa myös EU–Israel-assosiaatiosopimuksen 83 artiklassa määrätään, että sitä ”sovelletaan [unionin alueeseen] – –, sekä Israelin valtion alueeseen”.

103. Muistutettakoon, että kuten nyt käsiteltävässä asiassa ja toisin kuin Israelin valtio tältä osin katsoi, unioni ja sen jäsenvaltiot eivät tunnusta Israelin valtion suvereniteettia Länsirannan alueella ja Gazan kaistalla eivätkä sen kelpoisuutta edustaa sitä kansainvälisesti ja tehdä sopimuksia sen lukuun ja sen nimissä näiden alueiden miehitysvaltana.(53)

104. Unionin tuomioistuin totesi tässä yhteydessä, että Länsirannalta peräisin olleet tuotteet eivät kuuluneet EU–Israel-assosiaatiosopimuksen soveltamisalaan, ”ottamalla huomioon yhtäältä yleisen kansainvälisen oikeuden sopimusten suhteellisen vaikutuksen periaatteen – – (pacta tertiis nec nocent nec prosunt) – – ja toisaalta sen, että unioni oli tehnyt assosiaatiosopimuksen myös Länsirannan ja Gazan alueen palestiinalaishallinnon puolesta toimivan [Palestiinan vapautusrintaman (PLO)] kanssa ja että viimeksi mainittua sopimusta sovellettiin sopimustekstin mukaan muun muassa Länsirannan alueeseen”.(54)

105. Koska Länsi-Sahara on Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artiklassa tarkoitettu itsehallintoa vailla oleva alue, se on unioniin ja Marokon kuningaskuntaan nähden kolmas osapuoli (tertius).

106. Periaatteesta pacta tertiis nec nocent nec prosunt tunnetaan myös poikkeuksia, erityisesti poikkeukset, jotka on kodifioitu Wienin yleissopimuksen 35 ja 36 artiklassa ja jotka liittyvät sopimuksiin, joissa asetetaan velvoituksia tai luodaan oikeuksia kolmansille valtioille.

107. Jos tässä tapauksessa oletetaan, että vapautussopimusta sovellettaisiin Länsi-Saharaan, sillä ei asetettaisi sille velvoitetta vaan luotaisiin oikeus, joka merkitsisi mahdollisuutta viedä tämän sopimuksen kohteena olevia alueeltaan peräisin olevia tuotteita unioniin tällä sopimuksella käyttöönotetussa tullietuusjärjestelmässä.

108. Wienin yleissopimuksen 36 artiklassa, joka koskee kolmansille valtioille oikeuksia luovia sopimuksia, määrätään, että kolmannelle valtiolle syntyy oikeus vain, jos kolmas valtio suostuu tähän, ja sen suostumus oletetaan annetuksi, mikäli muuta ei ole ilmaistu. Lisäksi edellytetään, että se kykenisi ilmaisemaan suostumuksensa, mutta koska Länsi-Sahara on itsehallintoa vailla oleva alue ja Marokon kuningaskunta katsoo, että Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artikla ei sido sitä, sen suostumusta ei voida olettaa annetuksi ennen kuin kuullaan sen kansaa ja edustajia, mitä ei ole tehty.

109. Edellä esitetystä ilmenee, että yleisestä kansainvälisen oikeuden sopimusten suhteellisen vaikutuksen periaatteesta tehtävä poikkeus, josta määrätään Wienin yleissopimuksen 36 artiklassa, ei ole sovellettavissa tässä tapauksessa.

110. Kun siis unionin yleinen tuomioistuin toteaa valituksenalaisen tuomion 97 kohdassa, että ”esillä olevan asian olosuhteet ovat toisenlaiset, sillä tässä tapauksessa unioni ei ole tehnyt Länsi-Saharasta peräisin olevia tuotteita koskevaa assosiaatiosopimusta Polisario-rintaman eikä minkään muun valtion tai muun yksikön kanssa”, se on erottanut toisistaan nyt käsiteltävän asian ja asian, joka johti 25.2.2010 annettuun tuomioon Brita (C-386/08, EU:C:2010:91), mutta ei ole tehnyt tästä päätelmää, jonka mukaan kyseisten sopimusten soveltaminen Länsi-Saharaan olisi yleisen kansainvälisen oikeuden sopimusten suhteellisen vaikutuksen periaatteen vastaista.

111. Assosiaatiosopimuksen 94 artiklan ja sopimusten suhteellisen vaikutuksen periaatteen nojalla unionin yleinen tuomioistuin ei olisi saanut nojautua siihen, että ”assosiaatiosopimukseen ei sisälly tulkintalauseketta tai muuta määräystä, jonka seurauksena Länsi-Sahara jäisi sen soveltamisalan ulkopuolelle”.(55) Se ei olisi saanut myöskään todeta, että se, että unionin toimielimet eivät olleet vaatineet, että ”[riidanalaisella päätöksellä] hyväksytyn sopimuksen tekstiin sisällytetään lauseke, jonka mukaan tämä soveltaminen ei ole mahdollista[,] – – osoittaa niiden hyväksyvän – – assosiaatiosopimuksen – – tulkinnan, jonka mukaan näitä sopimuksia sovelletaan myös Marokon kuningaskunnan hallitsemaan Länsi-Saharan osaan”.(56)

112. Katson siis, että toisen valitusperusteen ensimmäinen osa on hyväksyttävä siltä osin kuin se koskee vapautussopimuksen soveltamista Länsi-Saharaan.

113. Unionin yleinen tuomioistuin on näet todetessaan valituksenalaisen tuomion 103 kohdassa, että ”edellä määriteltyyn yhteyteen palautettuna sopimusta – – sovelletaan myös Länsi-Saharan alueeseen tai tarkemmin Marokon kuningaskunnan hallitsemaan tämän alueen suurimpaan osaan”,(57) tehnyt oikeudellisen virheen, joka mielestäni aiheuttaa valituksenalaisen tuomion kumoamisen.

114. Koska asia on tässä tapauksessa Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetulla tavalla ratkaisukelpoinen, Polisario-rintaman kumoamiskanne on jätettävä tutkimatta sillä perusteella, että siltä puuttuu oikeussuojan tarve ja asiavaltuus, koska jos vapautussopimusta ei sovelleta Länsi-Saharaan, riidanalaisen päätöksen kumoamisesta ei voisi koitua sille mitään hyötyä eikä se voisi koskea sitä suoraan eikä erikseen.

115. Siltä varalta, että unionin tuomioistuin ei noudattaisi päätelmääni, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen todetessaan, että assosiaatio- ja vapautussopimusta sovelletaan Länsi-Saharaan, tutkin muut valitusperusteet jäljempänä.

B       Toissijainen tarkastelu

1.       Ensimmäinen valitusperuste, joka koskee oikeudellisia virheitä, jotka liittyvät Polisario-rintaman asianosaiskelpoisuuteen unionin tuomioistuimissa

a)       Asianosaisten lausumat

116. Neuvosto ja komissio väittävät unionin yleisen tuomioistuimen tehneen oikeudellisen virheen päätellessään valituksenalaisen tuomion 34–60 kohdassa esittämistään perusteluista, että Polisario-rintamaa oli pidettävä oikeushenkilönä, jolla oli kelpoisuus vaatia unionin tuomioistuimissa riidanalaisen päätöksen kumoamista.

117. Ne korostavat tässä yhteydessä aluksi, että Polisario-rintama ei ole oikeushenkilö minkään jäsenvaltion eikä kolmannen maan oikeuden nojalla. Ne vetoavat tämän jälkeen siihen, että sitä ei voida pitää myöskään kansainvälisen oikeuden subjektina.

118. Ne esittävät lopuksi, että vaikka oikeuskäytännössä,(58) johon unionin yleinen tuomioistuin on nojautunut päätellessään valituksenalaisen tuomion 48–52 kohdassa, että Polisario-rintama on asianosaiskelpoinen, annetaan poikkeuksellisesti mahdollisuus saattaa asia unionin tuomioistuinten käsiteltäväksi yhteisöille, jotka eivät ole oikeuskelpoisia, siinä asetetaan niiden kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytykseksi kahden päällekkäisen edellytyksen täyttyminen, eikä Polisario-rintama täytä niistä jälkimmäistä eli sitä, että unioni ja sen toimielimet olisivat kohdelleet sitä erillisenä subjektina, jolla voi olla omia oikeuksia tai jolle voidaan asettaa velvollisuuksia tai rajoituksia (ks. valituksenalaisen tuomion 52 ja 55–59 kohta).(59)

119. Neuvoston ja komission mielestä unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt todeta, että jälkimmäinen edellytys ei täyttynyt, koska Polisario-rintamaa ei ollut mainittu unionin toimielinten toteuttamissa toimissa eivätkä unionin toimielimet olleet ”tunnustan[ee]t [s]en kelpoisuu[tta] toimia neuvottelij[a]na”.(60)

120. Näissä olosuhteissa se on näin ollen tehnyt oikeudellisen virheen nojautuessaan valituksenalaisen tuomion 56–59 kohdassa YK:n yleiskokouksen Polisario-rintamalle tunnustamaan asemaan Länsi-Saharan kansan edustajana ja siihen, että tämä yhteisö oli osallistunut YK:n suojeluksessa käytyihin neuvotteluihin Länsi-Saharan lopullisen kansainvälisen aseman määrittelemiseksi, sekä todetessaan kanteen tutkittavaksi ottamista koskevien edellytysten näin täyttyvän.

121. Polisario-rintama vetoaa vastauksessaan ensisijaisesti siihen, että se on kansainvälisen oikeuden subjekti, kun otetaan huomioon sen asema kansallisena vapautusliikkeenä.

122. Lisäksi se kiistää sen, että unionin yleisen tuomioistuimen päätelmää, joka koskee sen asianosaiskelpoisuutta, rasittaisi oikeudellinen virhe. Se huomauttaa tässä yhteydessä ensinnäkin, että neuvosto ei kiistä unionin yleisen tuomioistuimen toteamusta siitä, että sillä on sääntöjensä mukaan sisäinen rakenne, joka antaa sille riittävän itsenäisyyden, jotta se voi toimia vastuullisena osapuolena oikeussuhteissa.

123. Toiseksi se katsoo lähinnä, että unionin yleinen tuomioistuin on voinut päätellä, että tämä oikeustoimikelpoisuus antoi sille tässä tapauksessa mahdollisuuden kääntyä unionin tuomioistuinten puoleen, koska neuvosto ja komissio tunnustivat itse sen aseman Länsi-Saharan kansan edustajana, tämän alueen tulevaisuuteen liittyvien YK:n neuvottelujen osapuolena ja unionin legitiiminä neuvottelukumppanina näissä asioissa.

b)       Arviointi

124. Huomautettakoon, että neuvosto ja komissio riitauttavat vain sen osan perusteluista, johon unionin yleinen tuomioistuin nojautui päätöksessään, jonka mukaan Polisario-rintamalla oli asianosaiskelpoisuus, vaikka se ei ole oikeuskelpoinen. Ne eivät tässä mielessä kiistä sitä, että Polisario-rintaman säännöt antoivat sille mahdollisuuden toimia vastuullisena osapuolena oikeussuhteissa.

125. Muistutettakoon siitä, että unionin oikeudessa tunnustetaan tietyissä tapauksissa asianosaiskelpoisuus yhteisöille, jotka eivät ole oikeuskelpoisia. Kuten yhteisöjen tuomioistuin on todennut 18.1.2007 antamansa tuomion PKK ja KNK v. neuvosto (C-229/05 P, EU:C:2007:32) 114 kohdassa, ”[Euroopan unionin] tuomioistuimen perussääntöä ja erityisesti sen 21 artiklaa, [unionin] tuomioistuimen työjärjestystä ja erityisesti sen [120] artiklaa tai [unionin yleisen] tuomioistuimen työjärjestystä ja erityisesti sen [76] artiklaa ei ole luotu siinä tarkoituksessa, että – – järjestöt, jotka eivät ole oikeus[kelpoisia], voisivat nostaa kanteita. – – Tässä poikkeuksellisessa tilanteessa kumoamiskanteen tutkittavaksi ottamista koskevia menettelysääntöjä on sovellettava siten, että niitä mukautetaan esillä olevan asian olosuhteisiin siltä osin kuin se on välttämätöntä”.

126. En yhdy tältä osin neuvoston näkemykseen, jonka se on ilmaissut valituksensa 17 kohdassa, jossa se on nojautunut ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen 3.4.2008 antamaan määräykseen Landtag Schleswig-Holstein v. komissio (T-236/06, EU:T:2008:91), jonka mukaan ”asianosaiskelpoisuus voidaan antaa unionin oikeudessa erikseen vain silloin jos kantajan oikeudelliseen tilanteeseen sovelletaan yksinomaan unionin oikeutta”.(61)

127. Toisin kuin neuvosto väittää, tämän määräyksen 22 kohdassa, joka pysytettiin 24.11.2009 annetulla yhteisöjen tuomioistuimen määräyksellä Landtag Schleswig-Holstein v. komissio (C-281/08 P, ei julkaistu, EU:C:2009:728), ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi vain, että ”kun kyseessä ovat valtionsisäisten yhteisöjen nostamat kanteet, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin arvioi sitä, onko kantaja oikeus[kelpoinen], kansallisen julkisoikeuden perusteella”.

128. Polisario-rintama ei ole valtionsisäinen yhteisö, johon voitaisiin soveltaa tätä oikeuskäytäntöä, eikä sen asianosaiskelpoisuus perustu myöskään kansalliseen oikeuteen.

129. Vaikka asianosaiset eivät ole varsinaisesti kiistäneet sitä, että Polisario-rintama on sääntöjensä ja sisäisen rakenteensa mukaan riittävän itsenäinen voidakseen toimia vastuullisena osapuolena oikeussuhteissa, on pohdittava, ovatko unioni ja sen toimielimet kohdelleet sitä erillisenä subjektina, jolla voi olla omia oikeuksia tai jolle voidaan asettaa velvollisuuksia tai rajoituksia valituksenalaisen tuomion 52 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla.(62)

130. On heti aluksi todettava, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä, joka liittyy sellaisten yhteisöjen asianosaiskelpoisuuteen, jotka eivät ole oikeuskelpoisia, ei ole vielä esitetty kysymystä sellaisen järjestön asianosaiskelpoisuudesta, jonka YK on tunnustanut itsehallintoa vailla olevan alueen kansan edustajaksi. On siis normaalia, että Polisario-rintaman tapaus ei tavallaan varsinaisesti kuulu tässä oikeuskäytännössä tarkasteltuihin tapauksiin.

131. Korostettakoon tässä yhteydessä, että asia, jossa annettiin 28.10.1982 tuomio Groupement des Agences de voyages v. komissio (135/81, EU:C:1982:371), koski perustettavaa luxemburgilaista rajavastuuyhtiötä, jonka asianosaiskelpoisuuden komissio oli kiistänyt. Yhteisöjen tuomioistuin totesi tuomionsa 9 kohdassa, että ”[komissio] ei [voi] – – kiistää sellaisen yhteisön asianosaiskelpoisuutta, joka oli hyväksytty osallistumaan tarjouskilpailuun ja jolle oli osoitettu kielteinen päätös kaikkien tarjoajien vertailevan tutkimuksen jälkeen”.

132. Nyt käsiteltävässä asiassa neuvosto ei ole missään vaiheessa hyväksynyt Polisario-rintamaa osallistumaan vapautussopimuksen neuvottelumenettelyyn.

133. Samoin asia, jossa annettiin 18.1.2007 tuomio PKK ja KNK v. neuvosto (C-229/05 P, EU:C:2007:32), koski muun muassa ”Kurdistan Workers’ Party (PKK) -nimistä puoluetta”, jonka olemassaolokin oli kiistetty mutta joka oli ollut unionin rajoittavien toimenpiteiden kohteena.

134. Yhteisöjen tuomioistuin totesi, että ”koska [unionin] lainsäätäjä katsoi – –, että PKK oli edelleen sillä tavalla riittävästi olemassa, että siihen voitiin soveltaa asetuksessa – – säädettyjä rajoittavia toimenpiteitä, on johdonmukaista ja oikeudenmukaista tunnustaa, että tämä yhteisö on edelleen sillä tavalla riittävästi olemassa, että se voi riitauttaa kyseisen toimenpiteen. Muunlaisesta päätelmästä seuraisi, että järjestö voitaisiin sisällyttää riidanalaiseen luetteloon ilman, että se voisi nostaa kanteen tästä päätöksestä”.(63)

135. Nyt käsiteltävässä asiassa riidanalainen päätös, jolla hyväksytään unionin ja Marokon kuningaskunnan välillä tehty kansainvälinen sopimus, ei koske Polisario-rintamaa.

136. Vaikka Polisario-rintama ei kuulu tapauksiin, joita koskevat 28.10.1982 annettu tuomio Groupement des Agences de voyages v. komissio (135/81, EU:C:1982:371) ja 18.1.2007 annettu tuomio PKK ja KNK v. neuvosto (C-229/05 P, EU:C:2007:32), se on mielestäni sitä vastoin lähempänä tapausta, joka käsiteltiin 8.10.1974 annetussa tuomiossa Union syndicale – Service public européen ym. v. neuvosto (175/73, EU:C:1974:95).

137. Kyseinen tuomio koski ammattijärjestön, joka ei ollut oikeuskelpoinen, tiettyjen virkamiesten nimityksistä nostamaa kumoamiskannetta, ja yhteisöjen tuomioistuin luetteli sen 12 kohdassa tiettyjä seikkoja, jotka oli otettava huomion valvottaessa asianosaiskelpoisuutta ja joihin kuului se, että ”[unionin] toimielimet olivat tunnustaneet sen neuvottelukumppaniksi neuvotteluissa, jotka koskivat henkilöstön yhteisiin etuihin liittyviä ongelmia” eli ongelmaa, joka oli muu (ja laajempi) kuin kanteen kohteena ollut ongelma.

138. Vaikka Polisario-rintaman unionin yleisessä tuomioistuimessa nostama kumoamiskanne koskee vain neuvoston päätöstä vapautussopimuksen tekemisestä, Polisario-rintama on samalla tavoin toinen YK:n ja siten unionin kaikkien jäsenvaltioiden ja unionin toimielinten tunnustamista neuvottelukumppaneista(64) Länsi-Saharan tulevaisuuden määrittämisen yhteydessä.

139. Polisario-rintama pyrkii YK:n tunnustamana Länsi-Saharan kansan edustajana kumoamiskanteellaan lisäksi suojelemaan oikeuksia, joita kansalla on kansainvälisen oikeuden perusteella, eli sen itsemääräämisoikeutta ja pysyvää suvereniteettia(65) Länsi-Saharan luonnonvaroihin.(66)

140. Näistä tuomioista ilmenee, että unionin tuomioistuin on halunnut mukauttaa oikeuskäytäntöään hyvin erilaisiin olosuhteisiin, koska todellisuus on aina lainsäätäjien mielikuvitusta moninaisempaa, ja hylännyt liian formalistisen tai liian jäykän lähestymistavan.

141. Tätä tulkintaa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ei kyseenalaisteta neuvoston ja komission väitteillä, joiden mukaan nyt käsiteltävässä asiassa esitettävien kysymysten poliittisuus johtaisi siihen, että unionin tuomioistuimen pitäisi tehdä pikemminkin poliittisia kuin oikeudellisia selvityksiä.

142. Yhdyn tältä osin vastaukseen, jonka kansainvälinen tuomioistuin antoi vastaavanlaisessa tapauksessa esitettyyn tämäntyyppiseen perusteluun: ”Kansainvälinen tuomioistuin katsoo, että se, että oikeudelliseen kysymykseen liittyy myös poliittisia näkökohtia, kuten luonnollisesti liittyy moniin kysymyksiin, joita esitetään kansainvälisissä yhteyksissä, ei riitä siihen, että pitäisi katsoa, että kyseessä ei enää ole ’oikeudellinen kysymys’ ja että ’kansainvälisellä tuomioistuimella ei enää ole toimivaltaa, joka sille on nimenomaisesti annettu sen perussäännössä – –’. Mitkä tahansa ovatkaan esitettyyn kysymykseen liittyvät poliittiset näkökohdat, kansainvälinen tuomioistuin ei voi sivuuttaa kysymyksen oikeudellista puolta, kun sen on suoritettava olennaisilta osin lainkäytöllinen tehtävä – –”.(67)

143. Näistä syistä Polisario-rintamalla on SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitettu asianosaiskelpoisuus unionin tuomioistuimissa.

144. Ei siis ole tarpeen tutkia, onko Polisario-rintamalla asianosaiskelpoisuus kansallisena vapautusrintamana, joka on kansainvälisessä oikeudessa oikeustoimikelpoinen.

145. On kuitenkin korostettava, että se, että Polisario-rintamalla ei ole erityistä kansallisen vapautusrintaman asemaa YK:n yleisistunnossa, kuten PLO:lla oli, ei merkitse väistämättä ja automaattisesti sitä, että Polisario-rintama ei olisi oikeuskelpoinen kansainvälisessä oikeudessa, kuten neuvosto ja komissio väittävät.

146. Päinvastoin se, että useat valtiot ovat tunnustaneet sen kansalliseksi vapautusrintamaksi(68) ja YK:n yleiskokous on tunnustanut sen Länsi-Saharan kansan edustajaksi(69) ja että se on liittynyt kansainvälisen järjestön Afrikan unionin jäseneksi, tehnyt sopimuksia Mauritanian islamilaisen tasavallan ja Marokon kuningaskunnan kanssa(70) ja sitoutunut noudattamaan sodan uhrien suojelusta 12.8.1949 tehtyjä Geneven sopimuksia kansainvälisten aseellisten selkkausten uhrien suojelemisesta 8.6.1977 tehdyn lisäpöytäkirjan 96 artiklan 3 kappaleen mukaisesti, puoltaa pikemminkin sitä, että se on tunnustettu oikeuskelpoiseksi siten kuin kansalliset vapautusrintamat kansainvälisessä oikeudessa tunnustetaan.

147. Ensimmäinen valitusperuste on siis hylättävä.

2.       Toinen valitusperuste, joka koskee Polisario-rintaman asiavaltuuteen liittyviä oikeudellisia virheitä

148. Tämä valitusperuste on kolmiosainen, ja tutkin siitä ensimmäisen osan osittain. Perusteluni ovat toissijaisia, sillä oletuksena on, että unionin tuomioistuin on hylännyt ratkaisuehdotukseni.

a)       Ensimmäinen osa siltä osin kuin se koskee riidanalaisen päätöksen luonnetta

i)       Asianosaisten lausumat

149. Neuvosto korostaa, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen todetessaan valituksenalaisen tuomion 70 ja 71 kohdassa, että riidanalainen päätös oli lainsäädäntötoimi. Neuvosto katsoo, että riidanalainen päätös ei ole lainsäädäntötoimi, koska sen oikeudellisessa perustassa eli SEUT 207 artiklan 4 kohdan ensimmäisessä alakohdassa, luettuna yhdessä SEUT 218 artiklan 6 kohdan a alakohdan kanssa, ei viitata nimenomaisesti lainsäädäntömenettelyyn. Sen mielestä se ei ole myöskään sääntelytoimi, koska sitä ei sovelleta yleisesti. Näin ollen se ei voi koskea luonnollista henkilöä ja oikeushenkilöä suoraan ja erikseen.

150. Polisario-rintama hylkää vastauksessaan neuvoston perustelut ja katsoo, että neuvoston tavoitteena on jättää riidanalainen päätös unionin oikeusjärjestyksessä annettujen takeiden ulkopuolelle. Vaikka riidanalainen päätös ei olisi lainsäädäntötoimi, se on sen mielestä varmasti sääntelytoimi, koska se on yleisesti sovellettava toimi.

ii)     Arviointi

151. Kuten neuvosto huomauttaa, SEUT 207 artiklan 4 kohdassa ja SEUT 108 artiklan 6 kohdan a alakohdassa, jotka ovat riidanalaisen päätöksen oikeudelliset perustat, ei viitata nimenomaisesti tavalliseen tai erityiseen lainsäätämisjärjestykseen, kuten SEUT 203, SEUT 349 ja SEUT 352 artiklassa.

152. Pelkästään tämän toteamuksen perusteella ei voida kuitenkaan todeta, että riidanalainen päätös, jolla otetaan käyttöön yleisesti sovellettavia sääntöjä unionin oikeusjärjestyksessä, ei olisi lainsäädäntötoimi.

153. SEUT 289 artiklan 3 kohdassa määritellään lainsäädäntötoimilla tarkoitettavan ”lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä säädöksiä” eli säädöksiä, jotka hyväksytään tavallisessa tai erityisessä lainsäätämisjärjestyksessä.

154. SEUT 289 artiklan 2 kohdan mukaan erityinen lainsäätämisjärjestys tarkoittaa sitä, että ”neuvosto hyväksyy – – säädöksen Euroopan parlamentin osallistuessa menettelyyn”.

155. SEUT 218 artiklan 6 kohdan a alakohdan i alakohdassa säädetään, että ”neuvosto tekee päätöksen sopimuksen tekemisestä – – Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan – – [kun kyseessä ovat] assosiaatiosopimukset”.

156. En ymmärrä, miksi vaatimusta parlamentin etukäteishyväksynnästä ei pidettäisi parlamentin osallistumisena menettelyyn.

157. Se, että SEUT 289 artiklan 2 kohdassa käytetään sanamuotoa ”perustamissopimuksissa määrätyissä erityistapauksissa”, ei välttämättä merkitse sitä, että jokaisessa EUT-sopimuksen määräyksessä, jossa määrätään erityisestä lainsäätämisjärjestyksestä, pitäisi mainita siitä erikseen. Riittää, että noudatetaan tässä määräyksessä annettua määritelmää.

158. Tämä pitää sitä suuremmalla syyllä paikkansa, koska, kuten unionin tuomioistuin totesi 24.6.2014 antamansa tuomion parlamentti v. neuvosto (C‑658/11, EU:C:2014:2025) 55 kohdassa, ”Lissabonin sopimuksessa edellytettiin – – sitä, että parlamentti hyväksyy kansainvälisen sopimuksen tekemisen nimenomaan niiden sopimusten osalta, jotka kattavat aloja, joihin sisäisellä tasolla sovelletaan SEUT 294 artiklan mukaista tavallista lainsäätämisjärjestystä tai erityistä lainsäätämisjärjestystä, ja viimeksi mainitun osalta ainoastaan silloin, kun edellytetään parlamentin hyväksyntää”.

159. Joka tapauksessa – ja toisin kuin neuvosto väittää – on niin, että vaikka riidanalainen päätös ei olisi lainsäädäntötoimi, sen pitäisi varmasti väistämättä olla SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitettu sääntelytoimi, sellaisena kuin unionin tuomioistuin on sitä tulkinnut 3.10.2003 antamansa tuomion Inuit Tapiriit Kanatami ym. v. parlamentti ja neuvosto (C-538/11 P, EU:C:2013:625) 58 ja 61 kohdassa, koska se on tässä tapauksessa yleisesti sovellettava toimi (siltä osin kuin sillä pannaan kansainvälinen sopimus täytäntöön unionin oikeusjärjestyksessä),(71) joka ei ole lainsäädäntötoimi.

160. Tämä ei voisi auttaa neuvostoa, koska Polisario-rintama voisi silloin vapautua velvollisuudesta osoittaa, että päätös koskee sitä erikseen, jos todetaan, että riidanalainen päätös ei sisällä täytäntöönpanotoimea.

161. Unionin yleinen tuomioistuin ei näin ollen ole tehnyt oikeudellista virhettä todetessaan valituksenalaisen tuomion 70 ja 71 kohdassa, että riidanalainen päätös on erityisessä lainsäätämisjärjestyksessä hyväksytty lainsäädäntötoimi.

b)       Toinen osa, joka liittyy siihen, koskeeko päätös Polisario-rintamaa suoraan

i)       Asianosaisten lausumat

162. Neuvosto ja komissio väittävät unionin yleisen tuomioistuimen tehneen useita oikeudellisia virheitä valituksenalaisen tuomion 106–110 kohdassa arvioidessaan, että riidanalainen päätös koski Polisario-rintamaa suoraan sillä perusteella, että itse vapautussopimukseen sisältyi määräysten kokonaisuus, joka vaikutti suoraan Länsi-Saharan oikeudelliseen tilanteeseen ja koski Polisario-rintamaa Marokon kuningaskunnan neuvottelukumppanina neuvotteluissa, joita käytiin YK:n suojeluksessa tähän alueeseen liittyvän riidan ratkaisemiseksi.

163. Neuvosto väittää tässä yhteydessä lähinnä, että vaikka oletettaisiin toteennäytetyksi, että tietyillä vapautussopimuksen määräyksillä, joilla täsmennetään edellytyksiä, jotka koskevat siltä alueelta peräisin olevien tuotteiden maahantuontia unioniin, johon tätä sopimusta sovelletaan, on suora vaikutus, tällä perusteella ei voida katsoa, että riidanalainen päätös koskisi suoraan Polisario-rintaman oikeusasemaa SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitetulla tavalla, varsinkin kun unionin yleinen tuomioistuin on tässä tapauksessa korostanut valituksenalaisen tuomion 203 kohdassa, että kyseinen sopimus ei sitonut tätä yhteisöä. Käsitteet ”välitön vaikutus” ja ”koskea suoraan” ovat näet eri käsitteitä, eikä ensin mainitulla ole merkitystä tai se ei ainakaan ole ratkaiseva jälkimmäisen tutkimisen yhteydessä.

164. Komissio katsoo lisäksi, että vapautussopimuksella ei ole välitöntä vaikutusta unionissa, koska on pitänyt antaa 12.9.2012 komission täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 812/2012 neuvoston asetuksen (EY) N:o 747/2001 muuttamisesta Marokosta peräisin olevia tiettyjä maataloustuotteita ja jalostettuja maataloustuotteita koskevien unionin tariffikiintiöiden osalta(72) sen panemiseksi täytäntöön.

165. Se toteaa lopuksi, että oikeusvaikutuksilla, joita kohdistuu alueisiin, joihin unionin oikeutta ei sovelleta, ei ole merkitystä SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa edellytetyn tutkimuksen yhteydessä.

166. Valituksenalaisessa tuomiossa viitataan joka tapauksessa vain epäsuoraan yhteyteen yhtäältä vapautussopimuksen määräyksistä Länsi-Saharan alueelle, sieltä peräisin oleville tuotteille sekä niiden viejille ja tuojille aiheutuvien väitettyjen oikeusvaikutusten ja toisaalta sen, että Polisario-rintama on osallistunut tähän alueeseen liittyvän riidan ratkaisemiseen tähtääviin poliittisiin neuvotteluihin, välillä. Unionin yleisen tuomioistuimen olisi todellisuudessa pitänyt todeta, että riidanalainen päätös ei kohteensa ja luonteensa perusteella koskenut Polisario-rintamaa suoraan eikä laajemmin mitään toistakaan muuta kuin etuoikeutettua kantajaa, vaikka kyseessä olisi yhteisö, joka vaatii itselleen aluetta, johon kyseisellä päätöksellä hyväksyttyä kansainvälistä sopimusta on tarkoitus soveltaa.

167. Polisario-rintama arvioi vastauksessaan, että koska vapautussopimusta sovelletaan Länsi-Saharasta peräisin oleviin tuotteisiin, unionin yleinen tuomioistuin on menetellyt perustellusti todetessaan, että riidanalainen päätös koski sitä suoraan. Se korostaa tässä yhteydessä erityisesti, että kyseisellä päätöksellä pyritään tuottamaan oikeusvaikutuksia, joten ei voida katsoa, että sitä ei voitaisi luonteensa vuoksi riitauttaa tuomioistuimessa. Se esittää tämän jälkeen, että vapautussopimus on hyväksytty kyseisellä päätöksellä, joten se on tuottanut jo hyväksymisensä perusteella oikeusvaikutuksia edellytyksiin, joiden mukaisesti Länsi-Saharasta peräisin olevia tuotteita tuodaan unioniin. Se esittää lopuksi lähinnä, että koska YK:n yleiskokous on tunnustanut sen Länsi-Saharan kansan edustajaksi, koska Länsi-Saharaan liittyvillä YK:n neuvotteluilla pyritään mahdollistamaan tämän kansan itsemääräämisoikeuden käyttö ja koska luonnonvarojen valvonta on tämän oikeuden perustavanlaatuinen osatekijä, unionin yleinen tuomioistuin on voinut pätevästi katsoa, että riidanalainen päätös vaikutti suoraan sen oikeudelliseen asemaan.

ii)     Arviointi

–        Voivatko kansainvälisten sopimusten tekemiseen liittyvät neuvoston päätökset koskea muita kuin etuoikeutettuja kantajia ”suoraan”?

168. En voi yhtyä neuvoston näkemykseen, jonka mukaan Polisario-rintaman kaltaiset muut kuin etuoikeutetut kantajat eivät voisi riitauttaa kansainvälisen sopimuksen tekemisestä tehtyjä päätöksiä, joiden oikeudellisena perustana on SEUT 218 artiklan 6 kohta, näiden päätösten luonteen vuoksi.

169. Kun neuvosto väittää, että näillä päätöksillä ei voi luonteensa vuoksi olla välittömiä vaikutuksia ja että näin ollen vain etuoikeutetut kantajat, joiden ei tarvitse osoittaa oikeussuojan tarvettaan, voivat nostaa niistä kumoamiskanteen, se näyttää sekoittavan kannekelpoisen toimen ja oikeussuojan tarpeen käsitteet.

170. Muistutettakoon siitä, että ”vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että SEUT 263 artiklassa tarkoitettuja kannekelpoisia toimia ovat muodostaan riippumatta kaikki unionin toimielinten toteuttamat toimenpiteet, joilla pyritään saamaan aikaan sitovia oikeusvaikutuksia”.(73)

171. Se, että päätöksillä, jotka koskevat kansainvälisten sopimusten tekemistä, on tällaisia vaikutuksia, on vahvistettu jo kauan sitten unionin oikeuskäytännössä,(74) sillä muussa tapauksessa ”[unionin] toimielimille kuuluvan toimivallan käyttäminen kansainvälisissä suhteissa [ei kuuluisi] [SEUT 263] artiklassa määrätyn, tuomioistuimen suorittaman laillisuusvalvonnan piiriin”.(75)

172. On siis mielestäni kiistatonta, että riidanalainen päätös on kannekelpoinen.

173. Sama pätee Polisario-rintaman oikeussuojan tarpeeseen.

174. Kuten unionin tuomioistuin totesi 17.4.2008 annetun tuomion Flaherty ym. v. komissio (C-373/06 P, C-379/06 P ja C-382/06 P, EU:C:2008:230) 25 kohdassa, ”vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kantajan oikeussuojan tarpeen on kanteen kohteen kannalta oltava olemassa kannetta nostettaessa uhalla, että kanne jätetään muuten tutkimatta. Tämän oikeudenkäynnin kohteen on oikeussuojan tarpeen tavoin pysyttävä voimassa tuomioistuimen ratkaisun julistamiseen saakka uhalla, että lausunnon antaminen asiassa raukeaa, tämän voimassa pysymisen edellyttäessä sitä, että kanne voi mahdollisesti tuottaa kantajalle jotakin hyötyä”.

175. Koska assosiaatio- ja vapautussopimusta sovelletaan Länsi-Saharaan, on ilmeistä, että kumoamiskanteesta voi koitua hyötyä Polisario-rintamalle, joka katsoo, että näiden sopimusten soveltaminen Länsi-Saharaan on sen kansan itsemääräämisoikeuden, luonnonvaroihin kohdistuvaa pysyvää suvereniteettia koskevan periaatteen ja Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artiklan vastaista.

–        Käsitteet ”koskea suoraan” ja ”välitön vaikutus”

176. Kuten unionin yleinen tuomioistuin toteaa valituksenalaisen tuomion 105 kohdassa, ”vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että vaatimus siitä, että kanteen kohteena oleva päätös koskee luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä suoraan, vaatii kahden kumulatiivisen edellytyksen täyttymistä eli ensinnäkin, että riidanalaisella toimella on välittömiä vaikutuksia kyseisen henkilön oikeusasemaan, ja toiseksi, ettei se jätä niille, joille se on osoitettu ja joiden tehtävänä on sen toimeenpano, ollenkaan harkintavaltaa, jolloin toimeenpano on täysin automaattista ja perustuu yksinomaan unionin lainsäädäntöön eikä edellytä välissä olevien sääntöjen soveltamista”.

177. Vaikka neuvosto ja komissio eivät kiistä sitä, että käsitettä ”koskee suoraan” koskeva jälkimmäinen edellytys ja käsite ”välitön vaikutus” liittyvät jossain määrin toisiinsa,(76) neuvosto kiistää sen, että ensimmäinen edellytys täyttäisi nyt käsiteltävässä asiassa, kun komissio puolestaan kiistää jälkimmäisen edellytyksen täyttymisen.

178. Neuvosto esittää ensimmäisestä edellytyksestä, jonka mukaan riidanalaisesta toimesta on aiheuduttava suoraan vaikutuksia asianomaisen henkilön oikeudelliseen tilanteeseen, että edellytystä ”koskee suoraan” on tutkittava asianomaisen henkilön eikä kyseisen alueen osalta. Se nojautuu siten näkemykseen, jonka mukaan kansainvälisen sopimuksen määräyksillä, joilla on välitön vaikutus, ei voida vaikuttaa alueen oikeusasemaan, mikä merkitsisi sen mielestä sitä, että pitäisi arvioida vaikutuksia asianomaisen henkilön eikä asianomaisen alueen oikeusasemaan.

179. En yhdy lähtökohtaan, johon neuvoston näkemys perustuu.

180. Ensinnäkin sen, että kansainvälisen sopimuksen määräykset voivat varmasti vaikuttaa alueiden oikeudelliseen tilanteeseen riippumatta siitä, onko näillä määräyksillä välitön vaikutus, osoittaa tässä tapauksessa muun muassa kansainvälisen tuomioistuimen 16.10.1975 Länsi-Saharasta antama neuvoa-antava lausunto,(77) jonka yhteydessä Marokon kuningaskunta esitti näyttönä siitä, että se käytti suvereenia valtaa Länsi-Saharassa, tiettyjä kansainvälisiä toimia, jotka merkitsivät sen mielestä sitä, että muut valtiot olivat tunnustaneet tämän suvereniteetin, koska ne koskivat Länsi-Saharaa.(78)

181. Kuten tämän lausunnon 108 kohdasta ilmenee, kansainvälinen tuomioistuin tutki, ”vaikuttivatko kansainväliset toimet, jotka Marokon kuningaskunnan mielestä osoittivat sen, että sulttaanin suvereniteetin oli suoraan tai epäsuorasti tunnustettu ulottuvan [Länsi-Saharaan], huomattavasti sen selvitykseen oikeudellisesta tilanteesta, sellaisena kuin se ilmeni Marokon [kuningaskunnan] esittämien sisäisten asiakirjojen tutkinnassa”.(79) Nämä toimet sisälsivät lukuisia Marokon kuningaskunnan, jota kutsuttiin tuolloin ranskan kielellä nimellä ”État chérifien”, tekemiä kansainvälisiä sopimuksia(80) sekä diplomaattikirjeenvaihtoa, joka koski jonkin sopimuksen jonkin määräyksen tulkintaa.(81)

182. Kuten komissio myöntää vastauskirjelmänsä 30 kohdassa, assosiaatio- ja vapautussopimuksen soveltamista Länsi-Saharaan voitaisiin siis tulkita sen kansan itsemääräämisoikeuden loukkaamiseksi,(82) joten se voisi vaikuttaa tämän alueen oikeudelliseen tilanteeseen, koska se antaa tiettyä legitimiteettiä Marokon kuningaskunnan suvereniteettia koskevalle vaatimukselle.(83)

183. On siis tutkittava myös neuvoston perustelut, jotka se esitti istunnossa ja joilla kiistettiin yhteys, joka on sen, että päätös koskee suoraan Länsi-Saharan aluetta, ja sen, että se koskee suoraan Polisario-rintamaa, välillä. Unionin yleinen tuomioistuin vahvisti tällaisen yhteyden valituksenalaisen tuomion 110 kohdassa sillä perusteella, että Polisario-rintama osallistuu Marokon kuningaskunnan kanssa YK:n suojeluksessa Länsi-Saharan tulevaisuutta koskevaan neuvottelumenettelyyn.

184. Neuvosto väittää tässä yhteydessä, että ”unionin yleinen tuomioistuin pitää keinotekoisesti lähtökohtana sitä, että alue ja henkilö – – joka esittää siitä vaatimuksia, ovat ehdottomasti sama asia”. Sen mielestä ”unionin yleisen tuomioistuimen toteamuksella olisi merkitystä vain siinä tapauksessa, että Polisario-rintaman perustavanlaatuisena tarkoituksena olisi puolustaa kaupallisia etuja Länsi-Saharassa, mikä edellyttäisi sitä, että se olisi sen kansainvälisessä oikeudessa tai vähintään kansainvälisessä käytännössä institutionaalisesti tunnustettu osa”.

185. Yhdyn tähän neuvoston arvosteluun siinä mielessä, että YK on tunnustanut Polisario-rintaman Länsi-Saharan kansan edustajaksi vain poliittisessa prosessissa,(84) jonka tarkoituksena on ratkaista kansan itsemääräämisoikeutta tällä alueella koskeva kysymys. Tässä poliittisessa asiayhteydessä se on Länsi-Saharan kansan edustaja; Marokon kuningaskunta on joka tapauksessa toinen osapuoli riidassa ja Espanjan kuningaskunta katsoo olevansa 26.2.1976 lähtien vapaa kaikesta kansainvälisestä vastuusta, joka liittyy sen hallintoon Länsi-Saharassa.

186. Kyseessä oleva riita ei kuitenkaan kuulu poliittiseen prosessiin, jossa Polisario-rintama hoitaa YK:n tunnustamaa tehtävää Länsi-Saharan kansan edustajana.

187. Neuvosto kyseenalaistaa lisäksi sen, että Polisario-rintama olisi Länsi-Saharan kansan ainoa edustaja. Polisario-rintamankaan mukaan se ei ole ainoa yhteisö, joka on kelpoinen edustamaan Länsi-Saharan kansaa, koska sen mukaan Espanjan kuningaskunta on edelleen hallintovallan käyttäjä Länsi-Saharassa.(85)

188. Espanjan kuningaskunta tosin katsoo olevansa 26.2.1976 lähtien vapaa kaikesta kansainvälisestä vastuusta, joka liittyy sen hallintoon Länsi-Saharassa. Ei voida kuitenkaan kategorisesti poissulkea sitä, että Espanjan kuningaskunta olisi luopumisestaan huolimatta pysynyt kansainvälisen oikeuden mukaan hallintovallan käyttäjänä ja että se on tässä ominaisuudessa ainoa taho, jolla on kelpoisuus ja jopa velvollisuus suojata myös oikeudellisella tasolla Länsi-Saharan kansan oikeuksia, erityisesti sen itsemääräämisoikeutta ja suvereenia valtaa tämän alueen luonnonvaroihin.

189. Tätä seikkaa ei ole tarpeen ratkaista tässä asiassa, mutta on todettava, että sanamuoto, jolla Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artiklan a ja b kohdassa on asetettu velvoite hallintovallan käyttäjille,(86) saa minut epäilemään, että ne voisivat vapautua tästä tehtävästä saattamatta sitä päätökseen, kun otetaan erityisesti huomioon itsehallintoa vailla olevan alueen kansan edut ja tarpeet.

190. Tätä epäilystä vahvistaa se, että YK edelleen katsoo, että velvollisuus toimittaa YK:n pääsihteerille tietoja Länsi-Saharasta Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artiklan e kohdan nojalla kuuluu Espanjan kuningaskunnalle.(87)

191. Lisäksi Espanjan kuningaskunnan Ministerio Fiscal sekä Audiencia Nacional (Espanja) tunnustavat Espanjan kuningaskunnan Länsi-Saharan hallintovallan käyttäjäksi, jolla on ”siinä ominaisuudessa siirtomaavallan kauden päättymiseen saakka Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 ja 74 artiklasta johtuvat velvoitteet, joihin kuuluu sen kansalaisten suojelu, mukaan lukien oikeussuoja, kaikkia väärinkäytöksiä vastaan”.(88) Tällä perusteella Espanjan kuningaskunta on ulottanut kansainvälisen rikosoikeudellisen toimivaltansa Länsi-Saharassa tehtyihin rikoksiin.(89)

192. Korostettakoon, että Espanjan hallitus on istunnossa pidättäytynyt kommentoimasta espanjalaisten lainkäyttöelinten kantaa ja tyytynyt toteamaan, että Espanjan hallitus kunnioittaa Espanjan tuomioistuinten päätöksiä.

193. Tästä seikasta on todettava kaiken kaikkiaan, että riidanalaisen päätöksen ja Polisario-rintaman välinen yhteys on mielestäni liian välillinen, jotta riidanalaisen päätöksen voitaisiin sillä perusteella katsoa koskevan Polisario-rintamaa suoraan.

194. Näistä syistä katson, että valituksenalaisen tuomion 110 kohtaa rasittaa oikeudellinen virhe siltä osin kuin siinä todetaan riidanalaisen päätöksen koskevan Polisario-rintamaa suoraan.

195. Tämän päätelmän perusteella tutkin vain täydellisyyden vuoksi käsitteen ”koskee suoraan” jälkimmäisen edellytyksen eli sen, että riidanalainen päätös ei jätä niille, joille se on osoitettu ja joiden tehtävänä on sen toimeenpano, lainkaan harkintavaltaa. En yhdy tältä osin komission näkemykseen siitä, että tämä edellytys ei täyttyisi nyt käsiteltävässä asiassa sen vuoksi, että vapautussopimuksen panemiseksi täytäntöön sen on pitänyt antaa täytäntöönpanoasetus N:o 812/2012.

196. Mielestäni riidanalainen toimi on hyvinkin ”automaattista ja perustuu yksinomaan unionin lainsäädäntöön eikä edellytä välissä olevien sääntöjen soveltamista”.(90) Sen voimaantulo mahdollistaa vapautussopimuksessa määrättyjen oikeuksien käyttämisen ja velvoitteiden täytäntöönpanon.

197. Täytäntöönpanoasetuksella N:o 812/2012 ainoastaan saatetaan ajan tasalle tiettyjen Välimeren alueen maiden kanssa tehtyjen sopimusten nojalla etuuskohteluun oikeutettujen tuotteiden yhteisön tariffikiintiöiden ja viitepaljouksien hallinnoinnista ja asetusten (EY) N:o 1981/94 ja (EY) N:o 934/95 kumoamisesta 9.4.2001 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 747/2001(91) esittämällä keskitetysti (yksi ainoa säännös, johon liittyy tiivistetty taulukko) joitakin vapautussopimuksella käyttöön otetuista olennaisista uudistuksista.

198. Kuten näet vapautussopimuksen liitteessä 1 olevan pöytäkirjan N:o 1 2 artiklasta ilmenee, se koskee ”Marokon kuningaskunnasta peräisin olevien maataloustuotteiden, jalostettujen maataloustuotteiden sekä kalojen ja kalastustuotteiden” tuontia unioniin, kun taas täytäntöönpanoasetus N:o 812/2012 näyttää koskevan vain joitain näistä tuotteista, joita tuodaan unioniin tariffikiintiöiden mukaisesti.(92) Täytäntöönpanoasetuksen puuttuminen ei olisi millään tavoin estänyt sopimuksen soveltamista näihin tai muihinkaan tuotteisiin.

199. Komissio ei ole selittänyt istunnossa, millä tavoin vapautussopimus pannaan täytäntöön täytäntöönpanoasetuksella N:o 812/2012 kaikkien muiden tuotteiden osalta.

200. Joka tapauksessa myös täytäntöönpanoasetuksessa N:o 812/2012 tarkoitetuista tuotteista (esimerkiksi tomaatit), joita koskee tariffikiintiö, jota koskevista yksityiskohtaisista säännöistä säädetään tässä asetuksessa, on huomautettava, että Polisario-rintama ei väitä, kuten maahantuoja tekisi, että vapautussopimuksen mukainen tariffikiintiö koskisi sitä suoraan. Sen väite perustuu nimenomaan siihen, että tätä sopimusta sovelletaan Länsi-Saharaan, millä ei ole mitään tekemistä tämän sopimuksen asetuksella mahdollisesti tapahtuvan täytäntöönpanon kanssa.

201. Näin ollen katson, että valituksenalaisen tuomion 105 kohdassa mainittu edellytys ”koskee suoraan” täyttyy nyt käsiteltävässä asiassa.

c)       Kolmas osa, joka liittyy siihen, koskeeko päätös Polisario-rintamaa erikseen

202. Käsittelen tämän kolmannen osan vain siltä varalta, että unionin tuomioistuin katsoisi riidanalaisen päätöksen koskevan Polisario-rintamaa suoraan.

i)       Asianosaisten lausumat

203. Neuvosto ja komissio väittävät unionin yleisen tuomioistuimen tehneen oikeudellisen virheen arvioidessaan valituksenalaisen tuomion 111 ja 113 kohdassa, että riidanalainen päätös koski Polisario-rintamaa erikseen sillä perustella, että se osallistui kansainvälisiin neuvotteluihin, joissa pyrittiin ratkaisemaan Länsi-Saharaan liittyvä riita, ja että se oli tämän vuoksi tilanteessa, jonka perusteella se erottui kaikista muista. Vaikka myönnettäisiin tällaisen tilanteen olemassaolo, unionin yleisen tuomioistuimen perustelut eivät näet osoittaisi, miksi riidanalainen päätös vaikuttaisi millään tavoin Polisario-rintamaan oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla, kun otetaan sen kohde huomioon. Sen osallistuminen YK:n suojeluksessa käytyihin neuvotteluihin osoittaa niiden mielestä päinvastoin pelkän yleisen poliittisen intressin, jolla ei ole mitään aineellista eikä menettelyllistä yhteyttä riidanalaiseen päätökseen ja vapautussopimukseen, sillä viimeksi mainitun kohteena ovat yksinomaan kaupalliset ja tulleihin liittyvät kysymykset.

204. Polisario-rintama sitä vastoin esittää, että valituksenalaisen tuomion 111 ja 113 kohdassa todetaan perustellusti, että riidanalainen päätös koskee sitä erikseen. Se huomauttaa tässä yhteydessä ensinnäkin, että on selvää ja kiistatonta, että se on Länsi-Saharan kansan edustaja ja että se on tällä perusteella Marokon kuningaskunnan ainoa neuvottelukumppani YK:n suojeluksessa käytävissä neuvotteluissa. Tämän jälkeen se esittää, että näiden neuvottelujen tavoitteena ei ole löytää yksinkertainen poliittinen ratkaisu alueelliseen riitaan, kuten neuvosto ja komissio esittävät, vaan mahdollistaa Länsi-Saharan kansan itsemääräämisoikeuden käyttäminen. Lopuksi se korostaa, että vapautussopimusta sovelletaan Länsi-Saharaan ja sen luonnonvaroihin, joiden valvonta kuuluu kyseiseen oikeuteen.

ii)     Arviointi

205. Vaikka nyt käsiteltävä asia ei kuulu komission siteeraaman unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön piiriin, joka koskee muiden henkilöiden kuin komission valtiontukipäätöksen adressaattina olevan jäsenvaltion asiavaltuutta kyseisen päätöksen osalta,(93) mikään ei estä sitä, että Polisario-rintama voisi täyttää edellytyksen, jonka mukaan päätöksen on koskettava sitä erikseen, vaikka sille ominaisten erityisten olosuhteiden vuoksi sitä koskevan asiakirja-aineiston perusteella ei ilmene yhtään ennakkotapausta, joka unionin tuomioistuimella olisi jo ollut tilaisuus tutkia.

206. En jaa tässä yhteydessä komission näkemystä, jonka mukaan valituksenalaisen tuomion 113 kohta olisi ristiriidassa 10.4.2003 annetun tuomion komissio v. Nederlandse Antillen (C-142/00 P, EU:C:2003:217) kanssa,(94) koska Polisario-rintaman asema ei ole lainkaan rinnastettavissa Alankomaiden Antillien asemaan.

207. Yhteisöjen tuomioistuin näet totesi kyseisen tuomion 66 ja 67 kohdassa, että vaikka suurin osa MMA:ista lähtöisin olevasta unioniin tuodusta riisistä oli peräisin Alankomaiden Antilleilta, tämän alan osuus Alankomaiden Antillien bruttokansantuotteesta oli kuitenkin vain 0,9 prosenttia, minkä lisäksi se ei ollut ainoa riidanalaisten asetusten kohteena oleva riisiä tuottava maa.

208. Yhteisöjen tuomioistuin totesi tällä perusteella kyseisen tuomion 68 kohdassa, että riidanalaiset asetukset eivät olleet aiheuttaneet vakavia seurauksia Alankomaiden Antillien talouden tärkeälle alalle verrattuna muihin MMA:ihin eivätkä riidanalaiset säännökset vaikuttaneet siihen tämän erityispiirteiden takia, joiden perusteella se erottuisi kaikista muista MMA:ista, joita kyseiset asetukset myös koskevat.

209. Polisario-rintama ei ole missään tapauksessa Alankomaiden Antillien tilannetta vastaavassa tilanteessa. Yhteisöjen tuomioistuin totesi kyseisen tuomion 69 kohdassa, että ”MMA:n yleinen intressi alueensa taloudellisten ja sosiaalisten kysymysten osalta toimivaltaisena tahona saada aikaan alueensa taloudellista vaurautta koskevia myönteisiä tuloksia ei missään tapauksessa yksistään riitä siihen, että [kyseisten säännösten] voitaisiin katsoa koskevan sitä – – erikseen”, mutta Polisario-rintaman tehtävä ei koske lainkaan taloudellisia eikä sosiaalisia kysymyksiä.

210. Sen tehtävä, sellaisena kuin se on vahvistettu sen sääntöjen 8 artiklassa, on paljon yleisempi ja koostuu lähinnä siitä, että Länsi-Saharan kansa, jonka ainoa YK:n tunnustama edustaja se on,(95) pääsisi käyttämään itsemääräämisoikeuttaan.

211. Katson kuitenkin samoista syistä kuin esitin tämän ratkaisuehdotuksen 185–194 kohdassa, että edellä esitettyjen seikkojen perusteella ei voida katsoa, että riidanalainen päätös koskisi Polisario-rintamaa erikseen.

212. Näistä syistä unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen todetessaan valituksenalaisen tuomion 113 kohdassa, että riidanalainen päätös koski Polisario-rintamaa erikseen.

213. Näin ollen valituksenalaisen tuomion 110–114 kohta on kumottava, mikä mielestäni merkitsee valituksenalaisen tuomion kumoamista.

214. Koska tässä tapauksessa asia on ratkaisukelpoinen Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetulla tavalla, Polisario-rintaman kumoamiskanne on jätettävä tutkimatta sillä perusteella, että päätös ei koske sitä suoraan ja erikseen.

215. Siltä varalta, että unionin tuomioistuin ei olisi sitä mieltä, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen todetessaan, että riidanalainen päätös koski Polisario-rintamaa suoraan ja erikseen, tutkin muut valitusperusteet jäljempänä.

C       Vielä toissijaisempi tarkastelu

1.       Kolmas valitusperuste, joka koskee oikeudellista virhettä, joka liittyy unionin yleisen tuomioistuimen harjoittamaan valvontaan, jonka kohteena on neuvoston harkintavalta taloudellisten ulkosuhteiden alalla

a)       Asianosaisten lausumat

216. Neuvosto ja komissio väittävät unionin yleisen tuomioistuimen tehneen oikeudellisen virheen katsoessaan valituksenalaisen tuomion 225 kohdassa, että sen laajan harkintavallan vastineena, joka neuvostolle on annettu taloudellisten sopimusten tekemiseksi kolmansien maiden kanssa, oli sitä edeltävä velvoite tutkia kaikki tapaukseen liittyvät merkitykselliset seikat.

217. Ne kiistävät tässä yhteydessä ensinnäkin jo tällaista velvoitetta koskevan periaatteen. Niiden mielestä tämä velvoite on näet menettelyllinen tae, joka varmistettaisiin unionin oikeudessa vastineena harkintavallalle, joka päätöksentekoviranomaisella voi olla hallinnollisissa menettelyissä, joissa on pantava täytäntöön yksittäistapauksissa unionin lainsäädäntöä, jota sovelletaan monimutkaisia arviointeja edellyttävillä teknisillä aloilla. Kun otetaan huomioon tämän menettelyllisen takeen olemassaolon syy, sitä ei ole tarkoitus soveltaa sen laajan harkintavallan käyttöön, jota neuvostolla on sen hyväksyessä lainsäädäntötoimia tai normatiivisia toimia, vaikka sen on otettava huomioon myös tässä yhteydessä saatavilla olevia tietoja. Joka tapauksessa kansainvälisten sopimusten tekemisen kaltaisella poliittisella alalla lainsäätäjälle annettua laajaa harkintavaltaa koskevan tuomioistuinvalvonnan on rajoituttava vain siihen, että tarkistetaan, että toteutettu toimi ei ole ilmeisen epätarkoituksenmukainen tavoiteltuun päämäärään nähden.

218. Neuvosto ja komissio arvioivat toiseksi unionin yleisen tuomioistuimen tehneen oikeudellisia virheitä täsmentäessään valituksenalaisessa tuomiossa määritellyn etukäteistutkimusta koskevan velvoitteen täytäntöönpanoa koskevat yksityiskohtaiset säännöt. Se näet sitoisi tämän velvoitteen siihen, että on olemassa epäilyksiä, jotka liittyvät Länsi-Saharan kansan oikeuksien kunnioittamiseen, kuten osoittaa raportti, jonka Polisario-rintaman neuvonantaja esitti, sen sijaan että osoitettaisiin oikeussäännön rikkominen tai ilmeisen arviointivirheen olemassaolo. Tällaista raporttia ei voida myöskään pitää pätevänä todisteena, kun otetaan sen alkuperä huomioon.

219. Polisario-rintaman mukaan etukäteistutkimusta koskeva velvoite, jonka unionin yleinen tuomioistuin on tuonut esiin, kuuluu perustavanlaatuisiin takeisiin, jotka on varmistettava oikeusunionin sisällä niissä tapauksissa, joissa unionin toimielimellä on harkintavaltaa, ja siten erityisesti unionin taloudellisten ulkosuhteiden alalla. Tämä velvoite liittyy lisäksi hyvää hallintoa koskevaan yleisperiaatteeseen, jonka noudattaminen on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti(96) varmistettava paitsi hallinnollisissa menettelyissä myös menettelyissä, jotka johtavat normatiivisiin toimiin. Kyseinen velvoite edistää näet sitä, että neuvosto kykenee käyttämään harkintavaltaansa kaikista seikoista tietoisena, rajoittamatta millään tavoin sen ulottuvuutta, sekä antaa tuomioistuimelle mahdollisuuden varmistua siitä, että sen käyttöä ei rasita mikään ilmeinen arviointivirhe.

b)       Arviointi

220. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ”unionin lainsäätäjällä on katsottava olevan laaja harkintavalta aloilla, joilla siltä edellytetään poliittisten, taloudellisten ja sosiaalisten valintojen tekemistä ja joilla sen on suoritettava monitahoisia arviointeja. [Unionin tuomioistuin] on päätellyt tämän perusteella, että näillä aloilla toteutettu toimenpide voidaan katsoa lainvastaiseksi ainoastaan, jos kyseinen toimenpide on ilmeisen soveltumaton toimivaltaisen toimielimen tavoittelemien päämäärien saavuttamiseen”.(97)

221. Kuten unionin tuomioistuimet ovat jo todenneet, unionin toimielimillä on tässä yhteydessä tämä laaja harkintavalta taloudellisten ulkosuhteiden alalla, ja assosiaatio- ja vapautussopimukset kuuluvat siihen.(98)

222. Kuten neuvosto ja komissio korostavat, oikeuskäytännöllä, johon unionin yleinen tuomioistuin on nojautunut valituksenalaisen tuomion 225 kohdassa(99) päätellessään, että unionin toimielimillä oli yleinen velvollisuus ”tutki[a] huolellisesti ja puolueettomasti kaikki kyseiseen asiaan liittyvät merkitykselliset seikat – –, joihin asiassa tehdyt päätelmät perustuvat”, ennen kyseisen toimen toteuttamista, ei tosin ole merkitystä taloudellisten ulkosuhteiden alalla. Tässä oikeuskäytännössä asetetaan näet tällainen velvollisuus unionin toimielimille, kun ne aikovat tehdä hallinnollisessa menettelyssä(100) päätöksen, joka vaikuttaa luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön intresseihin.(101)

223. En kuitenkaan katso, että unionin yleisen tuomioistuimen viittaus 21.11.1991 annettuun tuomioon Technische Universität München (C-269/90, EU:C:1991:438) ja 22.12.2010 annettuun tuomioon Gowan Comércio Internacional e Serviços (C-77/09, EU:C:2010:803) tämän ratkaisuehdotuksen 220 kohdassa mainitun oikeuskäytännön sijasta vaikuttaa sen päätelmään, koska periaatteet, joita sovelletaan hallinnollisissa menettelyissä, ovat soveltuvin osin sovellettavissa lainsäädäntömenettelyihin.

224. Vakiintuneessa oikeuskäytännössä on näet katsottu, että vaikka unionin lainsäätäjällä on laaja poliittinen harkintavalta, kun sen on punnittava erilaisia yleisiä intressejä antaessaan lainsäädäntö- tai sääntelytoimen, sitä sitoo edelleen velvoite ottaa huomioon kaikki asian kannalta merkitykselliset ”perustiedot” ja saatavilla olevat ”tosiseikat”.(102) Unionin tuomioistuimen on tässä yhteydessä tarkistettava, että tämä tehtävä on suoritettu(103) ja että toteutettu toimi ei ole ilmeisen epäasianmukainen.(104)

225. Katson tässä yhteydessä, että 16.4.2013 annettu tuomio Espanja ja Italia v. neuvosto (C-274/11 ja C-295/11, EU:C:2013:240) on erityisen tärkeä, koska se koski neuvoston päätöstä, jolla sallittiin tiiviimpi yhteistyö SEUT 329 artiklan 1 kohdan perusteella ja joka kuuluu, kuten riidanalainen päätöskin, alaan, jota komissio on nimittänyt ”unionin toimielinten harkintavallan kovaksi ytimeksi”.

226. Unionin tuomioistuin toisti kyseisen päätöksen laillisuusvalvonnan yhteydessä lähes sanasta sanaan periaatteen, joka vahvistettiin 21.11.1991 annetussa tuomiossa Technische Universität München (C-269/90, EU:C:1991:438, 14 kohta) ja 22.12.2010 annetussa tuomiossa Gowan Comércio Internacional e Serviços (C-77/09, EU:C:2010:803, 57 kohta) ja jonka unionin yleinen tuomioistuin toisti valituksenalaisen tuomion 225 kohdassa, kun se totesi, että ”tutkiessaan, onko noudatettu edellytystä, jonka mukaan päätös luvan antamisesta tiiviimpään yhteistyöhön on tehty viimeisenä keinona, unionin tuomioistuimen on siis tarkistettava, onko neuvosto käsitellyt huolellisesti ja puolueettomasti asian kannalta merkitykselliset seikat ja onko se perustellut riittävästi päätelmänsä”.(105)

227. Jos nämä vaatimukset koskevat neuvostoa, kun se toimii lainsäätäjänä, on vaikeaa ajatella, että ne eivät koskisi sitä, jos se turvautuu erityiseen lainsäätämisjärjestykseen tehdessään kansainvälisen sopimuksen.(106)

228. Samoista syistä kuin tämän ratkaisuehdotuksen 142 kohdassa esitettiin, viittaukset, jotka komissio on esittänyt vastauskirjelmänsä 12–14 kohdassa Länsi-Saharan kysymyksen poliittisuudesta, eivät voi estää rajattua valvontaa, jota unionin tuomioistuimen on harjoitettava kansainvälisten suhteiden alalla, jolla unionin toimielimillä on laaja harkintavalta.(107)

229. Näistä syistä katson, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole tehnyt oikeudellista virhettä todetessaan valituksenalaisen tuomion 225 kohdassa, että ”tilanteessa, jossa unionin toimielimellä on laaja harkintavalta, sen tarkastamiseksi, onko se tehnyt ilmeisen arviointivirheen, unionin tuomioistuinten on tutkittava, onko se tutkinut huolellisesti ja puolueettomasti kaikki kyseiseen asiaan liittyvät merkitykselliset seikat eli seikat, joihin asiassa tehdyt päätelmät perustuvat”.

230. En yhdy myöskään komission näkemykseen, jonka mukaan unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt osoittaa oikeussäännön rikkominen tai ilmeisen arviointivirheen olemassaolo sen sijaan, että se katsoi merkityksellisten seikkojen etukäteen tehtävän tutkimisen liittyvän siihen, että oli olemassa epäilyksiä, jotka liittyivät Länsi-Saharan kansan oikeuksien kunnioittamiseen, kuten Polisario-rintaman neuvonantajan esittämä raportti osoitti.

231. Muistutettakoon siitä, että unionin yleinen tuomioistuin on nojautunut riidanalaisen päätöksen osittaisen kumoamisen yhteydessä Polisario-rintaman useiden kanneperusteiden yhdistelmään, ja niihin kuuluu muun muassa riittämättömiä perusteluja koskeva ensimmäinen kanneperuste.(108)

232. Unionin yleinen tuomioistuin totesi tässä yhteydessä aluksi, että neuvostolla oli ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä velvollisuus tutkia kaikki asian kannalta merkitykselliset seikat(109) ja erityisesti tässä tapauksessa ottaa huomioon vaikutus, joka vapautussopimuksen tekemisellä saattoi olla Länsi-Saharan kansan ihmisoikeuksiin ja tämän alueen luonnonvarojen käyttöön.(110)

233. Unionin yleinen tuomioistuin totesi tällä perusteella valituksenalaisen tuomion 244 kohdassa, että ”neuvoston väitteistä tai sen asiakirja-aineistoon toimittamista seikoista ei ilmene, että se olisi tehnyt [tällaisen] tutkimuksen”.

234. Se ei siis jatkanut eikä varsinkaan antanut ratkaisua tästä ennen kuin se tutki kysymyksen siitä, merkitsikö riidanalainen päätös ihmisoikeuksien loukkaamista Länsi-Saharassa tai sen luonnonvarojen käyttämistä kansainvälisen oikeuden vastaisella tavalla tai edistikö se sitä. Tästä syystä komission mainitsema oikeuskäytäntö,(111) joka koskee unionin toimen laillisuusvalvontaa kansainvälisen tapaoikeuden periaatteiden perusteella, ei ole sovellettavissa tässä tapauksessa.

235. Unionin yleinen tuomioistuin ei myöskään ottanut kantaa Polisario-rintaman asianajajan raporttiin sisältyneiden väitteiden, joiden todistusarvon komissio kiistää, todenperäisyyteen. Unionin yleinen tuomioistuin totesi ainoastaan, että ”neuvosto ei ole esittänyt mitään erityistä kommenttia – – eikä ole osoittanut niitä vääriksi, minkä vuoksi voidaan ajatella, ettei se ole pohtinut, tapahtuiko Marokon hallitseman Länsi-Saharan luonnonvarojen hyödyntäminen tämän alueen väestön hyväksi vai ei”.(112)

236. Koska neuvosto ei ole noudattanut velvoitettaan tutkia kaikki merkitykselliset seikat ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä alalla, jolla sillä on laaja harkintavalta, unionin yleinen tuomioistuin on lähinnä todennut, että sen oli mahdotonta harjoittaa tuomioistuinvalvontaa ratkaistakseen, oliko riidanalainen päätös ilmeisen epäasianmukainen vai ei.(113) Näin todetessaan se ei ole tehnyt oikeudellista virhettä.

237. Näin ollen kolmas valitusperuste on hylättävä.

2.       Neljäs valitusperuste, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin on antanut ratkaisunsa ultra petita

a)       Asianosaisten lausumat

238. Neuvosto ja komissio väittävät, että unionin yleisen tuomioistuimen tuomiota rasittaa oikeudellinen virhe, koska se on tutkinut valituksenalaisen tuomion 227 ja 241 kohdassa, oliko neuvosto laiminlyönyt velvollisuutensa tutkia tässä tapauksessa kaikki merkitykselliset seikat ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä, ja kumonnut sen osittain tällä perusteella kyseisen tuomion 247 kohdassa. Toisin kuin todetaan kyseisen tuomion 226 kohdassa ja 125 kohdassa, johon siinä viitataan, Polisario-rintama ei näet ollut esittänyt tätä koskevaa perustetta. Kun unionin yleinen tuomioistuin on antanut ratkaisun tästä kysymyksestä, se on siis tutkinut viran puolesta perusteen, joka ei ollut yleistä järjestystä koskeva peruste, minkä lisäksi se ei kuullut tästä neuvostoa etukäteen.

239. Polisario-rintama kiistää tämän perusteen perusteltavuuden ja vetoaa lähinnä aluksi siihen, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole antanut ratkaisua ultra petita, koska se vaati nimenomaan riidanalaisen päätöksen kumoamista siltä osin kuin siinä oli hyväksytty vapautussopimuksen soveltaminen Länsi-Saharaan, ja tämän jälkeen siihen, että valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman perustana olevaa kumoamisperustetta ei ole tutkittu viran puolesta, vaan se esitettiin sen unionin yleiselle tuomioistuimelle jättämän kannekirjelmän 78–85 kohdassa, ja lopuksi siihen, että vaikka tätä koskevat perustelut esitettiin riittämättömiä perusteluja koskeneen perusteen yhteydessä, oli unionin tuomioistuinten tehtävänä antaa niille oikea oikeudellinen luonnehdinta.

b)       Arviointi

240. Kuten Polisario-rintama korostaa, se kyseenalaisti unionin yleiselle tuomioistuimelle jättämänsä kannekirjelmän 77–85 kohdassa riidanalaisen päätöksen pätevyyden riittämättömien perustelujen vuoksi ensimmäisen valitusperusteensa yhteydessä.

241. Polisario-rintama esittää tämän kannekirjelmän 79 kohdassa, että ”neuvostolla – – oli – – velvollisuus ottaa huomioon oikeudellinen ja tosiseikkoja koskeva asiayhteys kokonaisuudessaan varmistuakseen siitä, että sopimuksen sanamuoto ei voisi olla millään tavoin ristiriidassa kansainvälisen oikeuden kanssa eikä kyseenalaistaa epäsuorastikaan Länsi-Saharan kansan oikeuksia”.

242. Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi tässä yhteydessä valituksenalaisen tuomion 125–127 kohdassa ensimmäisen kanneperusteen vain osittain ja totesi käsittelevänsä myöhemmin Polisario-rintaman väitteen, jonka mukaan neuvosto ei ollut tutkinut kyseisen yksittäistapauksen merkityksellisiä seikkoja ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä. Unionin yleinen tuomioistuin teki tämän tutkimuksen valituksenalaisen tuomion 226–247 kohdassa.

243. Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin totesi käsittelevänsä myöhemmin useat perustelut, jotka Polisario-rintama oli esittänyt kolmannen (perusoikeuksien loukkaaminen), viidennen (unionin perustana olevien arvojen ja sen ulkoista toimintaa ohjaavien periaatteiden loukkaaminen), kuudennen (kestävän kehityksen tavoitteen huomiotta jättäminen), yhdeksännen (riidanalaisen päätöksen ristiriitaisuus useiden unionin tekemien sopimusten kanssa) ja kymmenennen (riidanalaisen päätöksen ristiriitaisuus kansainvälisen oikeuden kanssa) kanneperusteensa tueksi siltä osin kuin niillä pyrittiin riitauttamaan neuvoston laajan harkintavallan käyttö.(114)

244. Näistä syistä en katso unionin yleisen tuomioistuimen antaneen ratkaisua ultra petita tutkiessaan sen, olisiko kaikki tähän tapaukseen liittyneet seikat pitänyt tutkia ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä.

245. Näin ollen neljäs valitusperuste on hylättävä.

3.       Viides valitusperuste, joka koskee oikeudellisia virheitä, jotka liittyvät Euroopan unionin perusoikeuskirjan ja luonnonvaroihin kohdistuvaa pysyvää suvereniteettia koskevan periaatteen soveltamiseen

a)       Ensimmäinen osa, joka liittyy velvollisuuteen tutkia perusoikeuksien kunnioittamista koskeva kysymys

i)       Asianosaisten lausumat

246. Komissio väittää ensinnäkin, että Euroopan unionin perusoikeuskirjan rikkomiseen liittyvää väitettä, sellaisena kuin unionin yleinen tuomioistuin sen hyväksyi, ei ollut esitetty ymmärrettävällä tavalla ensimmäisessä oikeusasteessa esitetyn kannekirjelmän 111–115 kohdassa.

247. Neuvosto ja komissio esittävät toiseksi, että unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 227, 228, 230 ja 231 kohdassa esittämät perustelut perustuvat perusoikeuskirjan virheelliseen tulkintaan ja soveltamiseen. Ne esittävät tässä yhteydessä aluksi, että unionin yleinen tuomioistuin ei totea, että riidanalainen päätös tai vapautussopimus sisältäisi perusoikeuksien vastaisen määräyksen, vaan arvostelee näitä toimia siitä, että niissä sallitaan sellaisissa olosuhteissa saatujen tuotteiden vienti unioniin, joilla saatetaan loukata Länsi-Saharan kansan perusoikeuksia, ja tällä perusteella kannustetaan epäsuorasti loukkaamaan tiettyjä perusoikeuskirjaan kirjattuja oikeuksia. Ne arvioivat tämän jälkeen, että tällainen päätelmä merkitsisi sitä, että unionin toimien laillisuus riippuu sellaisten kolmansien maiden menettelytavoista, joiden kanssa ne tekevät kansainvälisiä sopimuksia. Ne katsovat lopuksi, että tällä päätelmällä annetaan perusoikeuskirjalle ekstraterritoriaalisia vaikutuksia sen 52 artiklan vastaisesti, sillä kyseinen artikla pitäisi ymmärtää siten, että unionin toimielinten on kunnioitettava perusoikeuksia unionin oikeuden alueellisella soveltamisalalla, sellaisena kuin se on määritelty SEU 51 artiklassa sekä SEUT 355 artiklassa, eikä poikkeuksia lukuun ottamatta sen ulkopuolella.

248. Neuvosto ja komissio vetoavat vielä kolmanneksi siihen, että ihmisoikeuksien kunnioittamista koskeva kysymys on otettu huomioon unionin ulkoista toimintaa varten muussa kuin unionin yleisen tuomioistuimen määrittelemässä menettelyllisessä kehyksessä. SEU 21 artiklassa ja SEUT 205 artiklassa näet todetaan, että ihmisoikeuksien edistäminen ja tukeminen ohjaavat unionin toimintaa kansainvälisissä yhteyksissä. Tästä syystä neuvoston pitäisi ottaa ne huomioon unionin ulkosuhteita hoitaessaan, vaikka ne voidaankin tasapainottaa muiden periaatteiden ja tavoitteiden kanssa tälle toimielimelle annetun laajan harkintavallan perusteella. Käytännössä jonkin kolmannen maan ihmisoikeustilannetta pitäisi tarkastella poliittisena kysymyksenä, joka saattaa johtaa siihen, että neuvosto käyttää unionin tekemissä kansainvälisissä sopimuksissa vahvistettuja valvontalausekkeita, kun nämä sopimukset ovat tulleet voimaan. Ihmisoikeuksien kunnioittaminen ei sitä vastoin ole seikka, jota pitäisi tutkia etukäteen unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 228, 241 ja 244 kohdassa määrittelemällä tavalla, eikä asiakysymystä koskeva vaatimus, joka olisi kansainvälisen sopimuksen tekemisen edellytyksenä.

249. Polisario-rintama kiistää oikeudellisten virheiden olemassaolon ja vetoaa lähinnä siihen, että neuvoston ja komission kyseenalaistamien perustelujen oikeellisuutta pitäisi arvioida siinä erityisessä oikeudellisessa ja tosiseikkoja koskevassa asiayhteydessä, jossa unionin yleinen tuomioistuin on antanut tuomionsa. Tässä yhteydessä viimeksi mainittu totesi ensinnäkin, että Länsi-Sahara sijaitsi Marokon kuningaskunnan rajojen, sellaisina kuin YK on ne tunnustanut, unionin ja sen jäsenvaltioiden ulkopuolella, toiseksi, että Marokon kuningaskunnalla ei ollut muutenkaan kansainvälistä mandaattia hallinnoida tätä aluetta, ja kolmanneksi, että riidanalaisella päätöksellä hyväksyttyä vapautussopimusta siis sovellettiin neuvoston ja komission toimilla itsehallintoa vailla olevaan alueeseen.

250. Unionin yleinen tuomioistuin arvioi tämän jälkeen, että siinä erityistapauksessa, että unionin tekemää kansainvälistä sopimusta sovellettaisiin kiistanalaiseen alueeseen, perusoikeuksia koskevalla kysymyksellä oli erityinen merkitys. Se teki tästä sen päätelmän, että neuvoston olisi pitänyt tutkia tämä kysymys ennen kyseisen päätöksen tekemistä. Tämä menettelytapa on perusoikeuskirjan 51 artiklan mukainen, koska tässä artiklassa velvoitetaan neuvosto kunnioittamaan perusoikeuksia, kun se käyttää perussopimuksiin perustuvaa toimivaltaansa, kuten se on tehnyt tässä tapauksessa. Se on myös SEUT 205 artiklan, SEU 21 artiklan ja assosiaatiosopimuksen määräysten mukainen, sillä niissä edellytetään tässä tapauksessa ihmisoikeuksien kunnioittamista.

251. Polisario-rintama korostaa lisäksi, että on katsottava, että perusoikeuskirja on sovellettavissa henkilöllisestä ja aineellisesta näkökulmasta, koska yhtäältä useat länsisaharalaiset, jotka ovat syntyneet sen ajanjakson aikana, jona Länsi-Sahara oli Espanjan kuningaskunnan ”provinssi”, ovat Espanjan kansalaisia ja toisaalta YK:n useissa asiakirjoissa ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen asiakirjoissa todetaan virallisesti heidän perusoikeuksiaan loukatun.

ii)     Arviointi

–        Perusoikeuksien loukkaamista koskevan Polisario-rintaman kannekirjelmän kumoamisperusteen tutkittavaksi ottamista koskevien edellytysten täyttyminen

252. En yhdy komission näkemykseen, jonka mukaan perusoikeuksien loukkaamista koskevan Polisario-rintaman kolmannen kumoamisperusteen tutkittavaksi ottamista koskevat edellytykset eivät täyttyisi siitä syystä, että se ei olisi ymmärrettävissä.

253. Polisario-rintaman ensimmäisessä oikeusasteessa esittämän kannekirjelmän 96–101 ja 111–115 kohdasta ilmenee selvästi, että sen mielestä riidanalaisella päätöksellä oli loukattu Länsi-Saharan kansan perusoikeuksia ja erityisesti rikottu perusoikeuskirjan 6, 17, 37, 47 ja 53 artiklaa, koska sillä edistetään marokkolaisten läsnäolon jatkumista Länsi-Saharassa.

–        Perusoikeuskirjan virheellistä tulkintaa ja soveltamista koskeva väite

254. SEU 3 artiklan 5 kohdan, SEU 21 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan, 2 kohdan b alakohdan ja 3 kohdan ja SEU 23 artiklan sekä SEUT 205 artiklan mukaan ihmisoikeudet ja niiden suojelu kuuluvat unionin olennaisiin periaatteisiin ja arvoihin, joiden on ohjattava sen toimintaa kansainvälisissä yhteyksissä.

255. Kuten unionin tuomioistuin on äskettäin todennut kansainvälisestä sopimuksesta, joka hyväksyttiin neuvoston päätöksellä,(115) jonka oikeudellisena perustana oli SEU 37 artikla, luettuna yhdessä SEUT 218 artiklan 5 ja 6 kohdan kanssa, ”[määräykset], jotka koskevat oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia koskevien periaatteiden noudattamista ja ihmisarvon kunnioittamista, – – koskevat unionin kaikkea toimintaa myös YUTP:n alalla, kuten SEU 21 artiklan 1 kohdan ensimmäisestä alakohdasta, 2 kohdan b alakohdasta ja 3 kohdasta ja SEU 23 artiklasta ilmenee”.(116)

256. Lisäksi vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että unionin toimivaltaa on käytettävä kansainvälistä oikeutta noudattaen.(117) Tästä seuraa, että ellei kysymys, joka koskee riidanalaisen sopimuksen yhteensopivuutta kansainvälisen oikeuden kanssa, ole käytännössä merkityksetön, se on otettava huomioon tutkittaessa etukäteen kaikki merkitykselliset seikat, kuten toimielinten on tehtävä ennen kansainvälisen sopimuksen tekemistä.

257. Sen lisäksi, että unionin oikeudessa asetetaan velvoite tutkia kansainvälisen sopimuksen toisen sopimuspuolen yleinen ihmisoikeustilanne ja erityisesti selvittää vaikutus, joka tällä sopimuksella saattaisi olla ihmisoikeuksiin, kansainvälisessä oikeudessa asetetaan kansainvälisen oikeuden toimijoille, erityisesti valtioille ja kansainvälisille järjestöille, velvoite noudattaa kansainvälisen oikeuden ehdottomia normeja (ius cogens) ja erga omnes ‑velvoitteita.

258. Kansainvälinen tuomioistuin on todennut tästä, että ”[erga omnes ‑velvoitteet] koskevat kaikkia valtioita ja kun otetaan huomioon kyseisten oikeuksien merkitys, voidaan katsoa, että kaikilla valtioilla on oikeudellinen intressi siihen, että näitä oikeuksia suojellaan”.(118) Tällä perusteella se on todennut, että ”kaikki valtiot ovat velvollisia huolehtimaan siitä, että ne eivät tunnusta lainvastaista tilannetta, joka perustuu [erga omnes -velvoitteen laiminlyöntiin, ja] siitä, että ne eivät edistä tällä [laiminlyönnillä] luodun tilanteen jatkumista eivätkä avusta siinä”.(119)

259. Näin ollen unionin toimielinten on ennen kansainvälisten sopimusten tekemistä varmistuttava siitä, että noudatetaan kansainvälisen oikeuden ehdottomien normien (ius cogens) hyvin suppeaa luetteloa(120) sekä erga omnes -velvoitteita,(121) joihin sisältyy ”hyökkäysten ja kansanmurhien kriminalisointi, mutta myös ihmisten perusoikeuksia koskevat periaatteet ja säännöt, mukaan lukien suojeleminen orjuudelta ja rotusyrjinnältä”,(122) sekä itsemääräämisoikeus.(123)

260. Tässä yhteydessä on huomautettava, että neuvosto ei kiistä sitä, että kansainvälisen sopimuksen toisen sopimuspuolen yleinen ihmisoikeustilanne on yksi seikoista, jotka on otettava huomioon, kun tästä sopimuksesta neuvotellaan ja sopimus tehdään. Polisario-rintama arvosteli sitä ensimmäisessä oikeusasteessa jättämänsä kannekirjelmän 32 ja 82 kohdassa siitä, että se ei ollut tehnyt ennen kyseisen sopimuksen tekemistä arviointia siitä, miten vapautussopimus vaikuttaisi ihmisoikeuksiin.

261. Koska ihmisoikeustilanne Länsi-Saharassa on yksi Polisario-rintaman ja Marokon kuningaskunnan välillä ristiriitaa herättävistä aiheista ja YK:n pääsihteeri on tästä syystä tutkinut sitä Länsi-Saharaa koskevissa vuosittaisissa raporteissaan,(124) ei voida väittää, että tarjolla ei olisi ollut aineksia vaikutusten arviointiin.

262. Mielestäni neuvosto, komissio tai yksikään väliintulijoista ole esittänyt mitään vakuuttavaa syytä siihen, miksi unionin toimielimet eivät olisi velvollisia tutkimaan ennen kansainvälisen sopimuksen tekemistä sopimuksen toisen sopimuspuolen ihmisoikeustilannetta sekä vaikutusta, joka kyseisen sopimuksen tekemisellä saattaisi olla siihen, kun otetaan nämä vaatimukset huomioon.

263. Korostettakoon, että neuvosto ja komissio ovat itse nostaneet riman hyvin korkealle päättäessään, että ”lisätään ihmisoikeudet vaikutustenarviointeihin tehtäessä niitä lainsäädäntö- ja muista ehdotuksista – – ja kauppasopimuksista, joilla on merkittäviä taloudellisia, sosiaalisia ja ympäristövaikutuksia”.(125)

264. Ei siis ole kovin hämmästyttävää, että Euroopan oikeusasiamies totesi 26.2.2016 tekemällään päätöksellä asiassa 1409/2014/MHZ siitä, että komissio oli laiminlyönyt velvoitteensa tehdä vaikutustenarviointi ennen unionin ja Vietnamin sosialistisen tasavallan välisen vapaakauppasopimuksen tekemistä,(126) että se, että komissio ei ollut esittänyt päteviä syitä perusteluksi kieltäytymiselleen tekemästä tällaista arviointia, merkitsi huonoa hallintoa.

265. Pitää tosin paikkansa, että – kuten neuvosto ja komissio huomauttavat – assosiaatiosopimuksen 2, 3 ja 90 artikla sekä kyseisen sopimuksen päätösasiakirjan liitteenä oleva sopimuksen 90 artiklaan liittyvä yhteinen julkilausuma mahdollistavat sen, että unioni voi noudattaa jatkuvaa velvollisuuttaan kunnioittaa ihmisoikeuksia ja edistää niiden kunnioittamista koko sen sopimuksen voimassaoloajan, jonka ”olennainen osa” ne ovat.(127)

266. Kuten Euroopan oikeusasiamies toteaa asiassa 1409/2014/MHZ 26.2.2016 tekemänsä päätöksen 24 kohdassa, ainoa tapa tehdä vaikutustenarviointi hyödyllisellä tavalla on kuitenkin tehdä se ennen kansainvälisen sopimuksen tekemistä, koska unioni voi sopimuksen neuvotteluhetkellä parhaiten edistää arvojaan ja tavoitteitaan, joihin kuuluvat ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja suojeleminen.

267. Toisin kuin neuvosto ja komissio esittävät, velvollisuudesta tehdä vapautussopimuksesta ihmisoikeuksille aiheutuvien vaikutusten arviointi ei seuraa, että unionin toimien laillisuus riippuisi Marokon kuningaskunnan kaltaisen kolmannen valtion oikeudellisista toimista.

268. Kuten unionin yleinen tuomioistuin toteaa valituksenalaisen tuomion 231 kohdassa, ”jos unioni sallii sen, että sen jäsenvaltioihin viedään tästä toisesta maasta peräisin olevia tuotteita, jotka on valmistettu tai hankittu olosuhteissa, joissa ei kunnioiteta sen alueen väestön perusoikeuksia, josta tuotteet ovat peräisin, se saattaa välillisesti kannustaa tällaisiin loukkauksiin tai hyötyä niistä”.

269. Vaikka kiistettäisiin tällaisen periaatteen olemassaolo ja perusteltavuus unionin oikeudessa, on selvää, että kansainvälisessä oikeudessa asetetaan unionille ja sen jäsenvaltioille selkeä velvoite olla tunnustamatta lainvastaista tilannetta, joka johtuu perusoikeuksia koskevien periaatteiden ja sääntöjen loukkauksesta, ja olla edistämättä tällä loukkauksella luodun tilanteen jatkumista ja olla avustamatta siinä. Tätä tarkoitusta varten unionin toimielinten ja sen jäsenvaltioiden on arvioitava vaikutukset, joita kyseisellä kansainvälisellä sopimuksella voisi olla ihmisoikeuksiin.

270. Neuvoston ja komission väitteestä, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin on nojautumalla valituksenalaisen tuomion 228 kohdassa perusoikeuskirjan 1–3, 5, 15, 16, 17, 31 ja 32 artiklaan antanut näille määräyksille ekstraterritoriaalisia vaikutuksia sen 51 artiklan vastaisesti, on huomautettava heti aluksi, että kuten Belgian kuningaskunta ja komissio ovat myöntäneet, perusoikeuksilla voi tietyissä olosuhteissa olla ekstraterritoriaalisia vaikutuksia. Tilanne on varmasti tällainen silloin, kun kyseessä on unionin oikeudessa säännelty toiminta, jota harjoitetaan unionin ja/tai sen jäsenvaltioiden tosiasiallisessa valvonnassa mutta niiden alueen ulkopuolella.(128)

271. Koska tässä tapauksessa unioni ja sen jäsenvaltiot eivät käytä kuitenkaan mitään määräysvaltaa Länsi-Saharassa eikä se kuulu alueisiin, joihin sovellettaisiin unionin oikeutta, perusoikeuskirjaa ei voida soveltaa Länsi-Saharaan, vaikka useat länsisaharalaiset ovat, kuten Polisario-rintama esittää, Espanjan kansalaisia.

272. Vaikka siis unionin yleinen tuomioistuin totesi aivan oikein valituksenalaisen tuomion 228 kohdassa, että ”neuvoston on tutkittava huolellisesti ja puolueettomasti kaikki merkitykselliset seikat varmistaakseen, että vientiin tarkoitettujen tuotteiden tuotantotoimintaa ei harjoiteta [loukkaamalla Länsi-Saharan väestön] perusoikeuksia”, se ei olisi kuitenkaan saanut nojautua perusoikeuskirjan määräyksiin. Valituksenalaisen tuomion 228 kohtaa rasittaa siten oikeudellinen virhe.

273. Vaikka unionin yleisen tuomioistuimen esittämät perustelut olisivat joltain osin unionin oikeuden vastaisia, tällainen unionin oikeuden vastaisuus ei aiheuta tämän tuomion kumoamista ja tuomion perusteluja on muutettava, jos tuomiolauselman tueksi on esitetty sellaisia muita perusteluita, että siitä ilmenevä lopputulos on perusteltu.(129)

274. Tilanne on tässä tapauksessa tällainen, koska se, että unionin yleinen tuomioistuin on viitannut perusoikeuskirjaan, ei vaikuta unionin toimielinten unionin oikeuden ja kansainvälisen oikeuden mukaiseen velvollisuuteen (130) tutkia ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä Länsi-Saharan ihmisoikeustilanne sekä vaikutus, joka riidanalaisen päätöksen tekemisellä saattaisi olla siihen.

275. Muistutettakoon tässä yhteydessä, että perustelut, jotka liittyvät unionin toimielinten harkintavaltaan ja seikkoihin, jotka niiden on otettava huomioon, ja jotka unionin yleinen tuomioistuin on ottanut huomioon perustellessaan riidanalaisen päätöksen osittaista kumoamista, perustuivat Polisario-rintaman useiden kanneperusteiden yhdistelmään, muun muassa perusteisiin, jotka koskivat perustelujen riittämättömyyttä, perusoikeuksien loukkaamista, unionin ulkoisen toiminnan taustalla olevien arvojen (SEU 21 artikla ja SEUT 205 artikla) loukkaamista ja kansainvälisen oikeuden rikkomista.

276. Unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt tässä yhteydessä viitata periaatteisiin ja sääntöihin, jotka koskevat ihmisen perusoikeuksia,(131) jotka ovat kansainvälisen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan kansainvälisen oikeuden erga omnes -velvoitteita, joita valtioiden on suojeltava, ja niiden on pidättäydyttävä edistämästä niiden laiminlyönnillä luodun tilanteen jatkumista tai avustamasta siinä.(132)

277. Unionin tuomioistuin tosin totesi tuomion Air Transport Association of America ym. (C-366/10, EU:C:2011:864) 107 kohdassa, että ”oikeussubjekti voi vedota – – kansainvälisen tapaoikeuden periaatteisiin, jotta unionin tuomioistuin tutkisi unionin toimen pätevyyden, siltä osin kuin yhtäältä kyseiset periaatteet voivat kyseenalaistaa unionin toimivallan antaa kyseinen toimi – – ja toisaalta kyseessä oleva toimi voi vaikuttaa oikeuksiin, jotka oikeussubjektilla on unionin oikeuden nojalla, tai synnyttää tälle unionin oikeuden mukaisia velvollisuuksia”.

278. Kyseessä ei ole kuitenkaan riidanalaisen päätöksen laillisuus kansainvälisen oikeuden periaatteiden kannalta vaan sen laillisuus siihen nähden, että ennen sen antamista ei ole otettu huomioon kaikkia asian kannalta merkityksellisiä seikkoja, esimerkiksi sen yhteensopivuutta ihmisoikeuksia koskevan kansainvälisen oikeuden kanssa. Näin ollen edellytyksiä, jotka on vahvistettu tuomion Air Transport Association of America ym. (C-366/10, EU:C:2011:864) 107–110 kohdassa ja jotka koskevat mahdollisuutta vedota kansainvälisen tapaoikeuden sääntöihin, ei voida soveltaa.(133)

279. Näin ollen viidennen valitusperusteen ensimmäinen osa on hylättävä tehottomana.

b)       Toinen osa, joka koskee velvollisuutta tutkia, onko vapautussopimus Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artiklan ja luonnonvaroihin kohdistuvaa pysyvää suvereniteettia koskevan periaatteen mukainen

i)       Asianosaisten lausumat

280. Neuvosto ja komissio väittävät, että kun unionin yleinen tuomioistuin on arvostellut valituksenalaisen tuomion 228, 231, 241 ja 244 kohdassa neuvostoa siitä, että se ei ole tutkinut olosuhteita, joissa Länsi-Saharan luonnonvaroja hyödynnetään, ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä, se vaatii viime kädessä, että neuvosto varmistaisi, että kolmannet maat, joiden kanssa se aikoo tehdä kansainvälisiä sopimuksia, joita mahdollisesti sovelletaan itsehallintoa vailla oleviin alueisiin, tässä tapauksessa Marokon kuningaskuntaan, noudattavat Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artiklasta johtuvia velvoitteitaan. Tätä perustelua rasittavat kolmenlaiset oikeudelliset virheet.

281. Ensinnäkin Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artiklassa asetetaan sellaisenaan velvoitteita vain Yhdistyneiden kansakuntien jäsenille, jotka ovat vastuussa tai ottavat vastuun itsehallintoa vailla olevien alueiden hallinnosta. Unionin osalta tilanne ei ole tällainen. Lisäksi se mahdollisuus, että Marokon kuningaskunta ei noudata tästä määräyksestä johtuvia velvoitteitaan Länsi-Saharan tosiasiallisena hallintovallan käyttäjänä, ei voi muuttaa tämän artiklan ulottuvuutta asettamalla unionin toimielimille varmistamisvelvoitetta, kun ne aikovat tehdä sopimuksen tämän maan kanssa. Nämä arkaluontoiset poliittiset kysymykset kuuluvat päinvastoin YK:n turvallisuusneuvoston yksinomaiseen toimivaltaan.

282. Toiseksi Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artikla ei täytä edellytyksiä, joiden mukaan yksityinen voisi vedota siihen tuomioistuimessa riitauttaakseen unionin toimen laillisuuden.

283. Kolmanneksi ja lopuksi unionin yleinen tuomioistuin tulkitsi virheellisesti kansainvälistä tapaoikeutta, koska se ei ole maininnut mitään oikeudellista perustaa, jonka perusteella unionin toimielimet olisivat velvollisia varmistamaan, että toinen sopimuspuoli on noudattanut luonnonvaroihin kohdistuvaa pysyvää suvereniteettia koskevaa periaatetta ja itsehallintoa vailla olevien alueiden asukkaiden etujen ensisijaisuutta koskevaa periaatetta. Se ei myöskään ole maininnut mitään oikeudellista perustaa, jonka nojalla voitaisiin katsoa, että kun tällaista varmistusta ei ole tehty, unionin tekemällä sopimuksella kannustettaisiin välillisesti näiden periaatteiden loukkaamiseen.

284. Unionin yleinen tuomioistuin on joka tapauksessa ylittänyt tuomioistuinvalvonnan rajat, koska sen olisi pitänyt näiden periaatteiden epätäsmällisyyden vuoksi todeta, että ei ollut olemassa mitään ilmeistä arviointivirhettä, jonka vuoksi riidanalaisen päätöksen kumoaminen olisi ollut perusteltua, sen sijaan että se asetti neuvostolle uuden menettelyllisen velvoitteen.

285. Polisario-rintama vastaa, että on tehotonta arvostella unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on valvonut riidanalaisen päätöksen yhteensopivuutta Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artiklan kanssa, koska viittaus tähän määräykseen ilmenee ainoastaan perusteluista, joilla pyritään määrittämään, oliko neuvosto velvollinen tutkimaan olosuhteet, joissa Länsi-Saharan luonnonvaroja hyödynnetään, ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä.

286. Tämä perustelu on sen mielestä myös oikeudellisesti virheetön, koska luonnonvaroihin kohdistuvaa pysyvää suvereniteettia koskeva kansainvälisen tapaoikeuden periaate liittyy itsemääräämisoikeuteen, joka itse on ius cogens -normi, jolla on erga omnes -vaikutuksia. Näin ollen jokaisen valtion on varmistettava sen noudattaminen.

ii)     Arviointi

287. Heti aluksi on huomautettava, että viidennen valitusperusteen toisen osan kohteena oleva kysymys ei koske sitä, onko riidanalainen päätös Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artiklan, itsemääräämisoikeuden ja luonnonvaroihin kohdistuvaa pysyvää suvereniteettia koskevan periaatteen mukainen, vaan yksinkertaisesti sitä, pitikö neuvoston ottaa nämä kysymykset huomioon ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä.

288. Tästä syystä on hylättävä neuvoston ja komission perustelut, jotka perustuvat siihen, että nämä kansainvälisen oikeuden säännöt eivät täytä edellytyksiä, joiden täyttyessä yksityinen voi vedota niihin tuomioistuimessa riitauttaakseen unionin toimen laillisuuden, sellaisina kuin ne on vahvistettu unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä.(134)

289. On siis tutkittava, onko unionin yleinen tuomioistuin menetellyt oikein, kun se on todennut valituksenalaisen tuomion 241 kohdassa, että neuvoston oli tutkiessaan kaikkia asian kannalta merkityksellisiä seikkoja ”itse varmistettava, ettei mikään osoittanut Marokon hallitseman Länsi-Saharan alueen luonnonvaroja hyödynnettävän sen asukkaiden vahingoksi ja heidän perusoikeuksiaan loukkaavalla tavalla”.

290. Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että unionin toimivaltaa on käytettävä kansainvälistä oikeutta noudattaen.(135) Tämä vaatimus koskee kaikkia unionin ulkoisia toimia, mukaan lukien kansainvälisten sopimusten neuvotteleminen ja tekeminen.(136)

291. Perusperiaatteet, joita sovelletaan itsehallintoa vailla oleviin alueisiin, vahvistetaan Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artiklassa, jonka mukaan ”[YK:n] jäsenet, jotka ovat vastuussa tai ottavat vastuun [näiden] alueiden hallinnosta – –, tunnustavat sen periaatteen, että näiden alueiden asukkaiden edut ovat ensisijaiset, ja omaksuvat pyhänä luottamustehtävänään velvollisuuden edistää kaikin mahdollisin tavoin – – näiden alueiden asukkaiden hyvinvointia”.

292. Sen lisäksi, että hallintovallan käyttäjät ovat päätöslauselman 1514 (XV) perusteella velvollisia auttamaan näiden alueiden väestöä käyttämään itsemääräämisoikeuttaan, niiden on lisäksi noudatettava näiden kansojen alueidensa luonnonvaroihin kohdistuvaa pysyvää suvereniteettia koskevaa periaatetta,(137) jonka kansainvälinen tuomioistuin on tunnustanut kansainvälisen tapaoikeuden periaatteeksi.(138)

293. Kun kyseessä ovat itsehallintoa vailla olevat alueet, luonnonvaroihin kohdistuvaa pysyvää suvereniteettia koskeva periaate merkitsee lähinnä sitä, että hallintovallan käyttäjä ei voi laiminlyömättä velvoitteita, joita sillä on Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan nojalla, evätä itsehallintoa vailla olevien alueiden kansoilta mahdollisuutta käyttää legitiimejä oikeuksiaan luonnonvaroihinsa eikä asettaa näiden kansojen oikeuksia ja etuja toissijaisiksi ulkomaisiin taloudellisiin ja rahoituksellisiin etuihin nähden.(139) Sitä vastoin ulkomaiset taloudelliset investoinnit, joita toteutetaan yhteistyössä itsehallintoa vailla olevien alueiden kansojen kanssa ja heidän tahtonsa mukaisesti, jotta edistettäisiin näiden alueiden sosioekonomista kehitystä, ovat tämän periaatteen mukaisia.(140)

294. Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artikla ja luonnonvaroihin kohdistuvaa pysyvää suvereniteettia koskeva periaate eivät puolestaan ole koskaan kuuluneet kansainvälisen oikeuden ehdottomiin normeihin (ius cogens) eivätkä erga omnes -velvoitteisiin.(141) Näin ollen Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artiklan rikkomisen ja luonnonvaroihin kohdistuvaa pysyvää suvereniteettia koskevan periaatteen loukkaamisen mahdollisuus ei voi synnyttää unionin vastuuta, koska velvollisuus olla tunnustamatta lailliseksi tilannetta, joka on luotu erga omnes -velvoitteen vakavalla laiminlyönnillä, sekä velvollisuus olla edistämättä tämän tilanteen jatkumista tai olla avustamatta siinä(142) eivät ole sovellettavissa.

295. Välttämätön seuraus siitä, että kyseisen peruskirjan 73 artikla ja luonnonvaroihin kohdistuvaa pysyvää suvereniteettia koskeva periaate eivät ole erga omnes -velvoitteita, on se, että niitä voivat rikkoa ja loukata vain ne, joita nämä määräykset sitovat, eivätkä unioni ja sen toimielimet kuulu niihin. Jos tässä yhteydessä oletetaan, että assosiaatiosopimusta ja vapautussopimusta sovelletaan Länsi-Saharaan, niillä otetaan käyttöön vain edullinen tullijärjestely, joka koskee Länsi-Saharasta peräisin olevien tuotteiden vientiä unioniin. Tässä mielessä kyseiset sopimukset eivät koske luonnonvarojen hyödyntämistä Marokossa sen enempää kuin Länsi-Saharassakaan.

296. Se mahdollisuus, että tältä alueelta peräisin oleviin tuotteisiin voidaan soveltaa tätä järjestelmää, saattaa tosin kannustaa hyödyntämään Länsi-Saharan luonnonvaroja. Tämä hyödyntäminen ei ole kuitenkaan sellaisenaan ristiriidassa kansainvälisen oikeuden kanssa vaan riippuu siitä, noudatetaanko siinä yhteydessä Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artiklassa vahvistettua sen asukkaiden etujen ensisijaisuutta ja luonnonvaroihin kohdistuvaa pysyvää suvereniteettia koskevaa periaatetta. Marokon kuningaskunta on itse asiassa yksin kykenevä varmistamaan, että tämä hyödyntäminen on kansainvälisen oikeuden mukaista.

297. Koska unionin vastuu ei voi syntyä, vaikka Länsi-Saharan luonnonvarojen hyödyntäminen osoittautuisi Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artiklan ja luonnonvaroihin kohdistuvaa pysyvää suvereniteettia koskevan periaatteen vastaiseksi, unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen todetessaan valituksenalaisen tuomion 229–246 kohdassa, että vapautussopimuksen vaikutus tähän periaatteeseen oli merkityksellinen seikka, joka neuvoston olisi pitänyt ottaa huomioon ennen tämän sopimuksen tekemistä, ja että tämä kysymys ei koskenut yksinomaan Marokon kuningaskuntaa. Nämä kohdat on siis kumottava.

298. Tällä virheellä ei voi kuitenkaan olla vaikutusta valituksenalaisen tuomion muihin kohtiin, koska, kuten olen esittänyt tämän ratkaisuehdotuksen 254–279 kohdassa, unionin yleinen tuomioistuin on perustellusti todennut, että neuvosto oli laiminlyönyt velvoitteensa tutkia ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä Länsi-Saharan ihmisoikeustilanteen sekä vaikutuksen, joka kyseisen sopimuksen tekemisellä voisi olla tähän.

299. Näin ollen viidennen valitusperusteen toinen osa on hylättävä tehottomana.

4.       Kuudes valitusperuste, joka koskee riidanalaisen päätöksen kumoamisen laajuuteen liittyvää oikeudellista virhettä

a)       Asianosaisten lausumat

300. Neuvosto ja komissio väittävät unionin yleisen tuomioistuimen tehneen valituksenalaisen tuomion 247 kohdassa kaksi oikeudellista virhettä kumotessaan riidanalaisen päätöksen siltä osin kuin siinä hyväksyttiin vapautussopimuksen soveltaminen Länsi-Saharaan. Koska tässä sopimuksessa ei näet viitata millään tavoin nimenomaisesti Länsi-Saharaan, kyseisestä päätöksestä ei näet voida erottaa mitään tätä koskevaa seikkaa. Lisäksi valituksenalaisella tuomiolla viime kädessä muutetaan yksipuolisesti vapautussopimuksen alueellista ulottuvuutta sekä tämän seurauksena riidanalaisen päätöksen henkeä ja pääsisältöä. Marokon kuningaskunta ei näet olisi milloinkaan hyväksynyt tätä sopimusta, jos unionin toimielimet olisivat sisällyttäneet siihen sopimusehdon, jolla olisi nimenomaisesti suljettu pois sen soveltaminen Länsi-Saharaan.

301. Polisario-rintama vastaa, että unionin yleisen tuomioistuimen kumoama seikka on erotettavissa muusta riidanalaisesta päätöksestä eikä sillä muuteta sen henkeä eikä pääsisältöä, koska Länsi-Sahara on itsehallintoa vailla oleva alue, jolla on kansainvälisesti tunnustetut rajat, ja koska se on Marokon kuningaskunnasta erillinen sekä kansainvälisen oikeuden että unionin oikeuden näkökulmasta. Se esittää niin ikään, että tämän erotettavuuden vahvistavat neuvoston ja komission toistuvat lausumat, joiden mukaan vapautussopimus pysyy voimassa ja siitä aiheutuu vaikutuksia Marokon kuningaskunnalle unionin yleisen tuomioistuimen suorittamasta kumoamisesta huolimatta.

b)       Arviointi

302. Myös tämän perusteen tutkiminen liittyy perusteluihin, jotka esitän toissijaisesti eli siltä varalta, että unionin tuomioistuin katsoisi, että vapautussopimuksia sovellettiin Länsi-Saharan alueeseen, ja toteaisi myös, että neuvosto oli laiminlyönyt velvollisuutensa tutkia kaikki tai tietyt merkitykselliset seikat ennen riidanalaisen päätöksen antamista. Riidanalaisen päätöksen osittaista kumoamista ei mielestäni voida tässä tapauksessa kuitenkaan arvostella.

303. On muistettava, että unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisu kumota riidanalainen päätös osittain johtuu neuvoston ja komission näkemyksen moniselitteisyydestä, sillä niiden mukaan vapautussopimus ei ole sovellettavissa Länsi-Saharaan mutta sitä tosiasiallisesti sovelletaan siihen, ja tämän moniselitteisyyden perusteella unionin yleinen tuomioistuin on katsonut, että se koski Polisario-rintamaa suoraan ja erikseen.

304. Todettuaan menettelyssä, jossa riidanalainen päätös annettiin, lainvastaisuuden,(143) joka rasittaa sitä vain siltä osin kuin vapautussopimusta sovelletaan Länsi-Saharaan, unionin yleinen tuomioistuin näet kumosi riidanalaisen päätöksen ”siltä osin kuin siinä hyväksytään [vapautussopimuksen] soveltaminen Länsi-Saharaan”.

305. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ”[osittainen] kumoaminen on mahdollista vain silloin, kun osat, joiden kumoamista on vaadittu, ovat sellaisia, että ne voidaan erottaa toimen muista osista – –. Unionin tuomioistuin on toistuvasti katsonut, että tämä erotettavuutta koskeva edellytys ei täyty, jos toimen osittaisella kumoamisella muutetaan sen pääsisältöä – –. Riidanalaisten säännösten erotettavuuden tarkistamisesta on todettava, että tällainen tarkistaminen edellyttää mainittujen säännösten ulottuvuuden tutkimista, jotta voidaan arvioida, merkitsisikö niiden kumoaminen riidanalaisen päätöksen hengen ja pääsisällön muuttamista – –”.(144)

306. Toisin kuin neuvosto väittää, tässä tapauksessa unionin yleinen tuomioistuin ei ole kumoamalla riidanalaisen päätöksen siltä osin kuin siinä hyväksytään vapautussopimuksen soveltaminen Länsi-Saharaan kiistänyt neuvoston toimivaltaa tehdä Marokon kuningaskunnan kanssa sopimus, joka on sovellettavissa Länsi-Saharaan, vaan sen, että neuvosto hyväksyi sen tekemisen ennen kuin se oli tutkinut kaikki tapauksen kannalta merkitykselliset seikat.

307. Unionin yleinen tuomioistuin ei ole osittaisella kumoamisella myöskään muuttanut riidanalaisen päätöksen henkeä eikä pääsisältöä, koska osittainen kumoaminen liittyy kysymyksiin, jotka koskevat ainoastaan vapautussopimuksen alueellista ulottuvuutta eivätkä sen asiasisältöä.

308. Kuudes valitusperuste on näin ollen hylättävä.

VII  Oikeudenkäyntikulut

309. Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 137 artiklassa ja 184 artiklan 2 kohdassa todetaan, että jos unionin tuomioistuin itse ratkaisee riidan lopullisesti, se tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista.

310. Saman työjärjestyksen 138 artiklan, jota sovelletaan valituksen käsittelyyn sen 184 artiklan 1 kohdan nojalla, 1 kohdassa määrätään, että asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

A       Ensisijaisesti ja toissijaisesti

311. Koska Polisario-rintama mielestäni häviää muutoksenhaussa asian edellä ensisijaisesti tämän ratkaisuehdotuksen 54–114 kohdassa esitetyistä syistä ja toissijaisesti tämän ratkaisuehdotuksen 185–194 ja 211 kohdassa esitetyistä syistä, se on velvoitettava vastaamaan omista kuluistaan ja korvaamaan kaikki neuvostolle ja komissiolle sekä ensimmäisessä oikeusasteessa että muutoksenhaussa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

312. Tässä tapauksessa kyseisen työjärjestyksen 140 artiklan, jota sovelletaan valituksen käsittelyyn sen 184 artiklan 1 kohdan nojalla, 1 kohdassa määrätään, että jäsenvaltiot, jotka ovat asiassa väliintulijoina, vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

313. On siis todettava, että Belgian kuningaskunta, Saksan liittotasavalta, Espanjan kuningaskunta, Ranskan tasavalta ja Portugalin tasavalta vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

314. Työjärjestyksen 140 artiklan, jota sovelletaan valituksen käsittelyyn sen 184 artiklan 1 kohdan nojalla, 3 kohdassa määrätään, että unionin tuomioistuin voi määrätä, että muu väliintulija kuin jäsenvaltiot, unionin toimielimet, Euroopan talousalueesta 2.5.1992 tehdyn sopimuksen (EYVL 1994, L 1, s. 3) osapuolina olevat valtiot sekä EFTAn sopimuspuolina olevat valtiot vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

315. Koska Comader ei ole esittänyt tätä koskevaa vaatimusta, on todettava, että se vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

B       Vielä toissijaisemmin

316. Siltä varalta, että unionin tuomioistuin ei noudattaisi näkemystäni, jonka mukaan assosiaatio- ja vapautussopimusta ei sovelleta Länsi-Saharaan, ja toteaisi, että riidanalainen päätös koskee Polisario-rintamaa suoraan ja erikseen, valitus olisi hylättävä syistä, jotka olen esittänyt tämän ratkaisuehdotuksen 116–308 kohdassa.

317. Työjärjestyksen 138 artiklan 1 ja 2 kohdan sekä 184 artiklan 1 kohdan mukaisesti neuvoston ja komission, jotka ovat hävinneet asian, on vastattava omista oikeudenkäyntikuluistaan, minkä lisäksi ne on velvoitettava korvaamaan Polisario-rintamalle sekä ensimmäisessä oikeusasteessa että muutoksenhaussa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

318. Huomautukset, jotka olen esittänyt edellä tämän ratkaisuehdotuksen 312–315 kohdassa väliintulijoiden oikeudenkäyntikuluista, pätevät myös toissijaisesti.

VIII  Ratkaisuehdotus

319. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin

–          ensisijaisesti ja toissijaisesti

–        kumoaa Euroopan unionin yleisen tuomioistuimen 10.12.2015 antaman tuomion Polisario-rintama v. neuvosto (T-512/12, EU:T:2015:953), jolla tämä kumosi Euroopan unionin ja Marokon kuningaskunnan välisen maataloustuotteita, jalostettuja maataloustuotteita sekä kaloja ja kalastustuotteita koskevia vastavuoroisia vapauttamistoimenpiteitä ja Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Marokon kuningaskunnan välisestä assosioinnista tehdyn Euro–Välimeri-sopimuksen pöytäkirjojen N:o 1, N:o 2 ja N:o 3 sekä niiden liitteiden korvaamista ja mainitun assosiaatiosopimuksen muuttamista koskevan sopimuksen tekemisestä kirjeenvaihtona 8.3.2012 annetun neuvoston päätöksen 2012/497/EU, siltä osin kuin siinä hyväksytään kyseisen sopimuksen soveltaminen Länsi-Saharaan

–        jättää Saguia el Hamran ja Río de Oron vapautuksen kansallisen rintaman (Polisario-rintama) kumoamiskanteen tutkimatta

–        velvoittaa Saguia el Hamran ja Río de Oron vapautuksen kansallisen rintaman (Polisario-rintama) korvaamaan Euroopan unionin neuvostolle ja Euroopan komissiolle sekä ensimmäisessä oikeusasteessa että muutoksenhaussa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut ja

–        toteaa, että Belgian kuningaskunta, Saksan liittotasavalta, Espanjan kuningaskunta, Ranskan tasavalta ja Portugalin tasavalta sekä Confédération marocaine de l’agriculture et du développement rural (Comader) vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan,

–        ja vielä toissijaisemmin

–        hylkää valituksen perusteettomana

–        toteaa, että Euroopan unionin neuvosto ja Euroopan komissio vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan, minkä lisäksi ne velvoitetaan korvaamaan Saguia el Hamran ja Río de Oron vapautuksen kansalliselle rintamalle (Polisario-rintama) sekä ensimmäisessä oikeusasteessa että muutoksenhaussa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut, ja

–        toteaa, että Belgian kuningaskunta, Saksan liittotasavalta, Espanjan kuningaskunta, Ranskan tasavalta ja Portugalin tasavalta sekä Confédération marocaine de l’agriculture et du développement rural (Comader) vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

1 – Alkuperäinen kieli: ranska.

2 – EUVL 2012, L 241, s. 2.

3 – EYVL 2000, L 70, s. 1.

4 – EUVL 2012, L 241, s. 4.

5 – S/2016/355, 73 kohta.

6 – Ks. luettelo, joka on YK:n pääsihteerin 1.2.2016 päivätyn raportin ”Tietoja alueista, jotka on ilmoitettu Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 73 artiklan e kohdan nojalla” (A/71/68) liitteenä.

7 – Valituksenalaisen tuomion 117 kohta.

8 – Valituksenalaisen tuomion 117 kohta.

9 – Valituksenalaisen tuomion 215 kohta. Ks. myös valituksenalaisen tuomion 146, 165, 171, 198, 205–211 ja 215–222 kohta.

10 – Ks. valituksenalaisen tuomion 124–126, 147, 166, 172, 199 ja 211 kohta.

11 – Ks. Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklan kolmas alakohta ja tuomio 22.2.2005, komissio v. max.mobil (C-141/02 P, EU:C:2005:98, 48–51 kohta).

12 – Ks. tuomio 21.12.2011, Iride v. komissio (C-329/09 P, EU:C:2011:859, 50 kohta).

13 – Ks. Polisario-rintaman vastauskirjelmän 8 kohta.

14 – Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan ”sellaisen sopimuksen tekeminen unionin ja kolmannen valtion välillä, jota voidaan soveltaa kiistanalaiseen alueeseen, ei ole missään tapauksessa vastoin unionin oikeutta tai kansainvälistä oikeutta, jota unionin on noudatettava”.

15 – Ks. valituksenalaisen tuomion 87 kohta.

16 – Yhdistyneiden kansakuntien sopimussarja, osa 1155, s. 331. Sekä unionin yleinen tuomioistuin että osapuolet viittaavat Wienin yleissopimukseen, vaikka sitä sovelletaan sen 1 artiklan nojalla vain valtioiden välisiin valtiosopimuksiin, kun assosiaatiosopimukseen ja vapautussopimukseen sovellettava yleissopimus on sen sijaan Wienissä 21.3.1986 tehty valtioiden ja kansainvälisten järjestöjen välistä tai kansainvälisten järjestöjen välistä sopimusoikeutta koskeva Wienin yleissopimus, joka ei ole kuitenkaan vielä voimassa. Kuten unionin tuomioistuin on todennut 6.2.2014 antamansa tuomion Helm Düngemittel (C-613/12, EU:C:2014:52) 37 kohdassa, ”kansainvälinen valtiosopimusoikeus on kodifioitu pääasiallisesti Wienin yleissopimuksessa ja – – kyseisen yleissopimuksen määräyksiä sovelletaan valtion ja kansainvälisen järjestön väliseen sopimukseen, kuten Egyptin [arabitasavallan] kanssa tehtyyn Euro–Välimeri-sopimukseen, siltä osin kuin nämä määräykset ilmentävät yleistä kansainvälistä tapaoikeutta”. Ks. vastaavasti myös 25.2.2010 annettu tuomio Brita (C-386/08, EU:C:2010:91, 40–42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) ja Wienin yleissopimuksen 3 artiklan b kohta. Tästä syystä nämä säännöt ”sitovat – – [unionin] toimielimiä ja ovat osa [unionin] oikeusjärjestystä” (tuomio 25.2.2010, Brita, C-386/08, EU:C:2010:91, 42 kohta). Viittaan tässä ratkaisuehdotuksessa Wienin yleissopimuksen määräyksiin.

17 – Muun muassa kysymys, joka koskee Euroopan unionin perusoikeuskirjan väitettyä ekstraterritoriaalista sovellettavuutta Länsi-Saharaan.

18 – Ks. valituksen 24 kohta.

19 – Ks. 88 kohta.

20 – Ks. esim. komission vastauskirjelmän 27–30 kohta.

21 – Kysymys siitä, säilyttääkö hallintovallan käyttäjä etuoikeutensa tehdä kansainvälisiä sopimuksia itsehallintoa vailla olevan alueen lukuun ja nimiin, tuli esiin asiassa Itä-Timor (Portugalin tasavalta (Indonesian tasavallan Itä-Timorista karkottamana hallintovallan käyttäjänä) vastaan Australian kansainyhteisö (kolmantena maana, joka on tehnyt Indonesian tasavallan kanssa Itä-Timoriin sovellettavan kansainvälisen sopimuksen)). Kansainvälinen tuomioistuin ei kuitenkaan antanut asiaratkaisua tässä asiassa, koska se katsoi, että se ei voinut Indonesian tasavallan poissa ollessa käyttää toimivaltaansa. Se totesi kuitenkin, että ”pelkästään siitä, että [tietyissä yleiskokouksen ja turvallisuusneuvoston päätöslauselmissa] mainitaan Portugali Itä-Timorin hallintovallan käyttäjänä, ei voida päätellä, että [näillä] päätöslauselmilla – – olisi pyritty vahvistamaan kolmansille valtioille velvollisuus tehdä sopimuksia yksinomaan Portugalin kanssa Itä-Timorin mannerlaatan osalta”. Ks. kansainvälisen tuomioistuimen tuomio 30.6.1995, Itä-Timor (Portugali v. Australia), kansainvälisen tuomioistuimen oikeustapauskokoelma 1995, s. 90, 32 kohta.

22 – Kursivointi tässä.

23 – Kursivointi tässä.

24 – Ks. Euroopan talousyhteisön ja Kyproksen tasavallan välisen assosiaation luomisesta tehdystä sopimuksesta 14.5.1973 annettu neuvoston asetus (ETY) N:o 1246/73 (EYVL 1973, L 133, s. 1).

25 – Ks. valituksenalaisen tuomion 3 ja 57 kohta sekä luettelo, joka on YK:n pääsihteerin 1.2.2016 päivätyn raportin ”Tietoja alueista, jotka on ilmoitettu YK:n peruskirjan 73 artiklan e kohdan nojalla” (A/71/68) liitteenä. Ks. vastaavasti myös 29.1.2002 päivätty kirje, jonka oikeudellisista asioista vastaava apulaispääsihteeri, oikeudellinen neuvonantaja osoitti turvallisuusneuvoston puheenjohtajalle (S/2002/161), 6 kohta: ”se, että [Espanjan kuningaskunta] siirsi hallintovaltuuksia Maroko[n tasavallalle] ja Mauritania[n islamilaiselle tasavallalle] vuonna 1975, ei ole vaikuttanut Länsi-Saharan asemaan itsehallintoa vailla olevana alueena”.

26 – Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 10 kohta.

27 – Kansainvälisen tuomioistuimen oikeustapauskokoelma 1975, s. 12.

28 – Kursivointi tässä.

29 – Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomio pysytettiin 28.11.1996 annetulla määräyksellä Odogitria v. neuvosto ja komissio (C-293/95 P, EU:C:1996:457). Asia koski kalastussopimuksia, joita unioni oli tehnyt Senegalin tasavallan ja Guinea-Bissaun tasavallan kanssa ja joiden alueellisen soveltamisalan ulkopuolelle ei ollut jätetty merialueita, jotka ovat näiden kahden valtion keskinäisten vaatimusten kohteena. Kantaja arvosteli vahingonkorvausvaatimuksessaan neuvostoa ja komissiota siitä, että ne eivät olleet jättäneet kiistanalaista aluetta kyseisten sopimusten soveltamisalan ulkopuolelle siihen saakka, kunnes kansainvälinen tuomioistuin antaisi tuomionsa.

30 – Ks. vastaavasti tuomio R (Western Sahara Campaign UK) v The Commissioners for Her Majesty’s Revenue & Customs and The Secretary of State for the Environment, Food and Rural Affairs [2015] EWHC 2898 (Admin), 39 kohta, jonka perusteella on vireillä asia Western Sahara Campaign (C-266/16).

31 – 24.10.1970 annetulla YK:n yleiskokouksen päätöslauselmalla 2625 (XXV) hyväksytty, Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan mukaisista valtioiden välisiä ystävällisiä suhteita ja yhteistyötä koskevista kansainvälisen oikeuden periaatteista annettu julistus.

32 – Ks. valituksenalaisen tuomion 75 kohta.

33 – Komission mukaan tilanne on toinen Euroopan yhteisön ja Marokon kuningaskunnan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa, joka hyväksyttiin 22.5.2006 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 764/2006 (EUVL 2006, L 141, s. 1); siinä käytetään laajempaa sanamuotoa (”Marokon kuningaskunnan suvereniteettiin tai lainkäyttövaltaan kuuluvia alueita” ja ”Marokon lainkäyttövaltaan kuuluvilla vesialueilla”), mikä viittaa siihen, että sopimuspuolten tarkoituksena oli, että sitä sovellettaisiin Marokon lainkäyttövaltaan kuuluviin vesialueisiin (ks. tämän sopimuksen 2 artiklan a kohta ja 11 artikla), jotka sisältävät Länsi-Saharan vesialueet.

34 – Kansainvälinen tuomioistuin korosti tämän käytännön merkitystä 20.2.1969 antamassaan tuomiossa Plateau continental de la mer du Nord (Saksan liittotasavalta v. Tanskan kuningaskunta; Saksan liittotasavalta v. Alankomaiden kuningaskunta), kansainvälisen tuomioistuimen oikeustapauskokoelma 1969, s. 3, jossa viitataan sellaisten valtioiden käytäntöön, ”joita asia erityisesti koskee” (74 kohta).

35 – En ota huomioon Espanjan kuningaskuntaa, joka niin ikään mainitaan YK:n pääsihteerin 1.2.2016 päivätyn raportin ”Tietoja alueista, jotka on ilmoitettu YK:n peruskirjan 73 artiklan e kohdan nojalla” (A/71/68) liitteenä olevassa luettelossa, koska se katsoo olleensa 26.2.1976 lähtien vapaa kaikesta kansainvälisestä vastuusta, joka liittyy sen hallintoon Länsi-Saharassa.

36 – Ks. luettelo, joka on YK:n pääsihteerin 1.2.2016 päivätyn raportin ”Tietoja alueista, jotka on ilmoitettu YK:n peruskirjan 73 artiklan e kohdan nojalla” (A/71/68) liitteenä.

37 – Amerikan yhdysvallat hallinnoi Guamia, Amerikan Neitsytsaaria ja Amerikan Samoaa. Uusi-Seelanti hallinnoi Tokelauta. Ranskan tasavalta hallinnoi Uutta Kaledoniaa ja Ranskan Polynesiaa. Yhdistynyt kuningaskunta hallinnoi Anguillaa, Bermudaa, Gibraltaria, Cayman-saaria, Falklandinsaaria, Turks- ja Caicossaaria, Brittiläisiä Neitsytsaaria, Montserratia, Pitcairnin saaria ja St. Helenan saarta. 17. Itsehallintoa vailla oleva alue on Länsi-Sahara.

38 – Ranskan hallitus selitti istunnossa, että sen käytännön mukaan Ranskan tasavallan tekemiä sopimuksia sovelletaan Uuteen Kaledoniaan ja Ranskan Polynesiaan, ellei tätä ole nimenomaisesti poissuljettu. Kun otetaan huomioon kolmen muun hallintovallan käyttäjän käytäntö, Ranskan tasavallan käytäntö on kuitenkin vähemmistössä.

39 – Ks. Yhdistyneen kuningaskunnan Foreign & Commonwealth Officen 19.3.2013 antamat ohjeet ”Guidelines on extension of treaties to overseas territories”, jotka ovat saatavilla internetsivuilla https://www.gov.uk/government/publications/guidelines-on-extension-of-treaties-to-overseas-territories. Ks. vastaavasti myös Yhdysvaltojen kongressin Joint Committee on Taxationin 15.5.2012 antama ”Federal Tax Laws and Issues Related to the United States Territories”, joka on saatavilla internetsivuilla https://www.jct.gov/publications.html?func=startdown&id=4427. Ks. vastaavasti myös ”External Relations and International Legal Obligations” Tokelaun hallituksen internetsivuilla (http://www.tokelau.org.nz/About+Us/Government.html).

40 – Ks. vastaavasti Amerikan yhdysvaltojen presidentin kabinetin kongressin jäsenelle Joseph R. Pittsille osoittama 20.7.2004 päivätty kirje, jonka mukaan ”Yhdysvallat ja useat muut maat eivät tunnusta Marokon suvereniteettia Länsi-Saharassa – –. [Vapaakauppasopimusta] sovelletaan kauppaan Marokon alueella ja investointeihin Marokon alueelle, sellaisena kuin tämä alue on kansainvälisesti tunnustettu eikä sisällä Länsi-Saharaa” (”The United States and many other countries do not recognize Moroccan sovereignty over Western Sahara – – The [free trade agreement] will cover trade and investment in the territory of Morocco as recognized internationally, and will not include Western Sahara”). Tämä kirje on saatavilla kongressin virallisen lehden internetsivuilla (https://www.gpo.gov/fdsys/pkg/CREC-2004-07-22/pdf/CREC-2004-07-22-pt2-PgH6615-4.pdf#page=13). Ks. vastaavasti myös Norjan kuningaskunnan ulkoasiainministerin parlamentissa esitettyyn kysymykseen 11.5.2010 antama vastaus, jossa hän totesi, että ”koska Marokko ei käytä suvereenia valtaa Länsi-Saharassa kansainvälisesti tunnustetulla tavalla, Länsi-Saharan ei katsota kuuluvan Marokon alueeseen [vapaakauppasopimuksen] yhteydessä. [Tätä sopimusta] ei siis sovelleta Länsi-Saharasta peräisin oleviin tuotteisiin” (ks. Norjan parlamentin internetsivut https://www.stortinget.no/no/Saker-og-publikasjoner/Sporsmal/Skriftlige-sporsmal-og-svar/Skriftlig-sporsmal/?qid=46630). Ks. vastaavasti myös Sveitsin valaliiton liittoneuvoston 15.5.2013 antama lausunto, jonka mukaan ”[EFTA–Marokko- ja Sveitsi–Marokko-vapaakauppasopimuksia] sovelletaan yksinomaan Marokon kuningaskunnan alueeseen. Länsi-Saharan alue on YK:n päätöslauselmien mukaan ’itsehallintoa vailla oleva alue’ eikä kuulu Marokon alueeseen. Jos tavarat eivät ole kyseisen sopimuksen alkuperäsääntöjen mukaisia (esim. siksi, että ne on tuotettu Länsi-Saharassa) ja tästä huolimatta toimitetaan harhaanjohtavaa näyttöä alkuperästä kyseisen sopimuksen perusteella (alkuperä Marokko), suosituimmuuskohtelua ei myönnetä, kun tämä on vahvistettu oikeudellisesti valvontamenettelyssä” (ks. Sveitsin parlamentin internetsivut https://www.parlament.ch/fr/ratsbetrieb/suche-curia-vista/geschaeft?AffairId=20133178). Ks. vastaavasti myös Islannin tasavallan ulkoasiainministerin 18.4.2016 antama vastaus parlamentissa esitettyyn kysymykseen: ”Olen EFTAn ja Marokon välisen vapaakauppasopimuksen tulkinnasta Norjan ja Sveitsin viranomaisten kanssa samaa mieltä siitä, että [tämä sopimus] ei kata Länsi-Saharasta peräisin olevia tuotteita” (ks. Islannin parlamentin internetsivut http://www.althingi.is/altext/raeda/145/rad20160418T160934.html).

41 – Ks. vastaavasti Amerikan yhdysvaltojen ja Marokon kuningaskunnan välillä Washington D.C:ssä 15.6.2004 tehdyn vapaakauppasopimuksen 2.1 artikla (”Except as otherwise provided, this Chapter applies to trade in goods of a Party”) ja EFTA-valtioiden ja Marokon kuningaskunnan välillä Genevessä 19.6.1997 tehdyn vapaakauppasopimuksen 36 artikla (”tätä sopimusta sovelletaan sopimusvaltioiden alueeseen, tämän rajoittamatta pöytäkirjan E määräysten soveltamista”, jossa sallitaan se, että Norjan kuningaskunta jättää Huippuvuorten alueen vapaakauppasopimuksen soveltamisalan ulkopuolelle).

42 – Ks. valituksenalaisen tuomion 74, 75 ja 81 kohta.

43 – Ks. valituksenalaisen tuomion 87 kohta.

44 – Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 65 kohta (komission osalta) ja 67 kohta (neuvoston osalta).

45 – Vaikka tämän yleissopimuksen 31 artiklan 1 kappaleessa määrätään, että ”valtiosopimusta on tulkittava vilpittömässä mielessä ja antamalla valtiosopimuksessa käytetyille sanonnoille niille kuuluvassa yhteydessä niiden tavallinen merkitys, sekä valtiosopimuksen tarkoituksen ja päämäärän valossa”, sen 3 kappaleen b kohdassa määrätään, että ”yhteyden lisäksi tulee ottaa huomioon – – jokainen myöhempi valtiosopimusta sovellettaessa noudatettu käytäntö, joka osoittaa osapuolten välisen yhteisymmärryksen valtiosopimuksen tulkinnasta”.

46 – Ks. Air Transport Services Agreement Arbitration (Amerikan yhdysvallat v. Italian tasavalta), 1965, Recueil des sentences arbitrales, nide XVI, s. 75, erityisesti s. 99, jossa nojaudutaan pysyvän kansainvälisen tuomioistuimen 12.8.1922 antamaan neuvoa-antavaan lausuntoon kansainvälisen työjärjestön toimivallasta säännellä kansainvälisesti maataloudessa työskentelevien henkilöiden työoloja (pysyvä kansainvälinen tuomioistuin, B-sarja, s. 39–41).

47 – Vaikka tämän yleissopimuksen 31 artiklan 1 kappaleessa määrätään, että ”valtiosopimusta on tulkittava vilpittömässä mielessä ja antamalla valtiosopimuksessa käytetyille sanonnoille niille kuuluvassa yhteydessä niiden tavallinen merkitys, sekä valtiosopimuksen tarkoituksen ja päämäärän valossa”, sen 3 kappaleen b kohdassa määrätään, että ”yhteyden lisäksi tulee ottaa huomioon – – jokainen myöhempi valtiosopimusta sovellettaessa noudatettu käytäntö, joka osoittaa osapuolten välisen yhteisymmärryksen valtiosopimuksen tulkinnasta”.

48 – 61 kohta (kursivointi tässä). Préah Vihéarin temppeli kohoaa samannimisellä kukkulalla, joka sijaitsee Kamputsean kuningaskunnan eteläosan ja Thaimaan kuningaskunnan pohjoisosan välistä rajaa linjaavan Dangrek-vuorijonon itäosassa. Vuonna 1904 Ranskan tasavalta, jonka protektoraatti Kambodžan kuningaskunta tuolloin oli, ja Siamin kuningaskunta (Thaimaan kuningaskunnan aiempi nimi) allekirjoittivat sopimuksen sekakomitean perustamisesta linjaamaan näiden kahden alueen välistä rajaa. Tämän sopimuksen mukaan rajalinja noudatteli Nam Senin ja Mekongin suistojen välisten vesistöjen jakolinjaa. Vaikka kyseinen temppeli sijaitsi tämän määräyksen mukaan Thaimaan alueella, sekakomitea sijoitti sen Kambodžan alueelle. Kun Kambodžan kuningaskunta itsenäistyi, Thaimaan kuningaskunta miehitti kyseisen temppelin vuonna 1954.

49 – Ks. esim. Crawford, J., Brownlie’s Principles of Public International Law, 8. painos, Oxford University Press, Oxford, 2012, s. 419–421. Vaikka sekakomitea oli sijoittanut kyseisen temppelin Kambodžan alueelle, Thaimaan kuningaskunta ei missään vaiheessa vastustanut tämän komitean laatimaa karttaa, jonka Ranskan hallitus sille toimitti. Koska Thaimaan kuningaskunta ei ollut esittänyt minkäänlaista vastustusta, kansainvälinen tuomioistuin totesi, että se oli hyväksynyt sen hiljaisesti eikä voinut riitauttaa Kambodžan suvereniteettia kyseiseen temppeliin. Ks. vastaavasti tämän tuomion 22, 23 ja 25–35 kohta.

50 – Ks. Ranskan tasavallan hallituksen ja Yhdistyneiden kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestön (Unesco) muodostaman välimiestuomioistuimen 14.1.2003 tekemä päätös Ranskassa asuville, Unescosta eläkkeelle jääneille henkilöille maksettavien eläkkeiden verotusta koskevasta kysymyksestä, Recueil des sentences arbitrales, nide XXV (2003), s. 233, 74 kohta. Kursivointi tässä.

51 – Ks. vastaavasti tämän ratkaisuehdotuksen 63–66 kohta.

52 – Tämä tuomio, joka liittyi Brysselissä 20.11.1995 allekirjoitettuun Euro–Välimeri-sopimukseen Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Israelin valtion välisestä assosioinnista (EYVL 2000, L 147, s. 3; jäljempänä EU–Israel-assosiaatiosopimus), koski Länsirannalla valmistettujen tuotteiden vientiä unioniin.

53 – Kuten näet kansainvälinen tuomioistuin totesi 9.7.2004 antamansa neuvoa-antavan lausunnon 78 kohdassa oikeudellisista seurauksista, joita aiheutuu muurin rakentamisesta miehitetylle palestiinalaisalueelle, kansainvälisen tuomioistuimen oikeustapauskokoelma 2004, s. 136: ”Israel valtasi alueet, jotka sijaitsevat vihreän linjan – – ja Palestiinan mandaatin vanhan itärajalinjan välissä, vuonna 1967 Israelin ja Jordanian välisen aseellisen konfliktin aikana. Kansainvälisen tapaoikeuden mukaan kyseessä olivat siis miehitetyt alueet, joilla Israel oli miehitysvalta. Näiden alueiden myöhemmät tapahtumat – – eivät ole muuttaneet tätä tilannetta millään tavoin. Näiden alueiden (mukaan lukien Itä-Jerusalem) muodostama kokonaisuus on edelleenkin miehitettynä, ja Israel on yhä miehitysvalta”.

54 – Valituksenalaisen tuomion 96 kohta, jossa viitataan 25.2.2010 annetun tuomion Brita (C-386/08, EU:C:2010:91) 44–53 kohtaan.

55 – Valituksenalaisen tuomion 101 kohta.

56 – Valituksenalaisen tuomion 102 kohta.

57 – Kursivointi tässä. On kiistatonta, että unionin yleinen tuomioistuin käytti ilmaisua ”sovelletaan” eikä ”on sovellettu”, mikä näytti olevan sen näkemys näiden seikkojen sanamuodon perusteella.

58 – Ks. tuomio 8.10.1974, Union syndicale – Service public européen ym. v. neuvosto (175/73, EU:C:1974:95) ja tuomio 8.10.1974, Syndicat général du personnel des organismes européens v. komissio (18/74, EU:C:1974:96); tuomio 28.10.1982, Groupement des Agences de voyages v. komissio (135/81, EU:C:1982:371) ja tuomio 18.1.2007, PKK ja KNK v. neuvosto (C-229/05 P, EU:C:2007:32) sekä määräys 14.11.1963, Lassale v. parlamentti (15/63, EU:C:1963:47).

59 – Ensimmäinen edellytys koskee sitä, että kyseinen yhteisö on sääntöjensä ja sisäisen rakenteensa mukaan riittävän itsenäinen voidakseen toimia vastuullisena osapuolena oikeussuhteissa (ks. valituksenalaisen tuomion 53 ja 54 kohta).

60 – Valituksenalaisen tuomion 49 kohta.

61 – Kursivointi tässä.

62 – Ks. tämän ratkaisuehdotuksen alaviite 59.

63 – 112 kohta.

64 – Ks. vastaavasti valituksenalaisen tuomion 37 kohdassa mainitut Euroopan parlamentin päätöslauselmat sekä Polisario-rintaman vastauskirjelmän alaviitteessä 79 mainitut Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden (AKT)–EU:n yhteisen edustajakokouksen päätöslauselmat.

65 – Pysyvä suvereniteetti luonnonvaroihin määritellään ”kansojen ja kansakuntien oikeudeksi käyttää alueidensa luonnonvaroja ja määrätä niistä varmistaakseen niiden kehityksen ja hyvinvoinnin” (YK:n oikeudellisen neuvonantajan, oikeudellisten asioiden apulaispääsihteerin 29.1.2002 päivätty kirje, joka on osoitettu turvallisuusneuvoston puheenjohtajalle (S/2002/161), 14 kohta). Kansainvälinen tuomioistuin totesi asiassa Activités armées sur le territoire du Congo (Kongon kansantasavalta v. Uganda) 19.12.2005 antamansa tuomion (kansainvälisen tuomioistuimen oikeustapauskokoelma 2005, s. 168) 244 kohdassa, että tämä periaate on kansainvälisen tapaoikeuden periaate.

66 – Ks. vastaavasti 29.1.2002 päivätty kirje, jonka YK:n oikeudellinen neuvonantaja, oikeudellisten asioiden apulaispääsihteeri, osoitti turvallisuusneuvoston puheenjohtajalle (S/2002/161), 24 kohta: ”jos itsehallintoa vailla olevien alueiden luonnonvaroja hyödynnetään näiden alueiden kansojen hyväksi, niiden nimissä tai niiden edustajia kuullen, tätä hyödyntämistä pidetään yhteensopivana niiden velvollisuuksien kanssa, jotka hallintovallan käyttäjillä on peruskirjan nojalla, sekä yleiskokouksen päätöslauselmien ja vahvistetun ’luonnonvaroihin kohdistuvaa pysyvää suvereniteettia’ koskevan periaatteen mukaisena.”

67 – 9.7.2004 annettu neuvoa-antava lausunto oikeudellisista seurauksista, joita aiheutuu muurin rakentamisesta miehitetylle palestiinalaisalueelle, kansainvälisen tuomioistuimen oikeustapauskokoelma 2004, s. 136, 41 kohta.

68 – Esim. Beninin tasavalta, Jemenin tasavalta, Algerian demokraattinen kansantasavalta, Kap Verden tasavalta, Laosin demokraattinen kansantasavalta, Grenada, Tunisian tasavalta, Iranin islamilainen tasavalta ja Sambian tasavalta.

69 – Ks. YK:n yleisistunnon Länsi-Saharan kysymyksestä 21.11.1979 antaman päätöslauselman (A/RES/34/37) 7 kohta ja 11.11.1980 annetun päätöslauselman (A/RES/35/19) 10 kohta.

70 – Ks. esim. Mauritanian islamilaisen tasavallan ja Polisario-rintaman välillä tehty, Algerissa 10.8.1979 allekirjoitettu mauritanialais-sahrawilainen sopimus, Marokon kuningaskunnan ja Polisario-rintaman kompromissisopimus tunnustamiseen liittyvistä avoinna olevista kysymyksistä, joka allekirjoitettiin Lontoossa 19. ja 20.7.1997, sekä Marokon kuningaskunnan ja Polisario-rintaman kompromissisopimus joukkojen määrän rajoittamisesta, sotavangeista ja poliittisista syistä vangituista tai pidätetyistä henkilöistä, joka allekirjoitettiin Lissabonissa 29.8.1997.

71 – Ks. tuomio 30.4.1974, Haegeman (181/73, EU:C:1974:41, 5 kohta); tuomio 30.9.1987, Demirel (12/86, EU:C:1987:400, 7 kohta); tuomio 15.6.1999, Andersson ja Wåkerås-Andersson (C-321/97, EU:C:1999:307, 25 kohta); tuomio 23.9.2003, Ospelt ja Schlössle Weissenberg (C-452/01, EU:C:2003:493, 27 kohta); tuomio 10.1.2006, IATA ja ELFAA, (C-344/04, EU:C:2006:10, 36 kohta) ja tuomio 28.10.2010, Établissements Rimbaud (C-72/09, EU:C:2010:645, 19 kohta).

72 – EUVL 2012, L 247, s. 7.

73 – Tuomio 13.2.2014, Unkari v. komissio (C-31/13 P, EU:C:2014:70, 54 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

74 – Ks. tuomio 9.8.1994, Ranska v. komissio (C-327/91, EU:C:1994:305, 15 kohta).

75 – Tuomio 9.8.1994, Ranska v. komissio (C-327/91, EU:C:1994:305, 16 kohta).

76 – Unionin tuomioistuin on todennut välittömän vaikutuksen käsitteestä 21.12.2011 annetun tuomion Air Transport Association of America ym. (C-366/10, EU:C:2011:864) 54 kohdassa, että jotta perussopimuksen määräyksiä, joihin on vedottu unionin oikeuden toimen pätevyyden tutkimiseksi, voitaisiin soveltaa, edellytetään, että ne ovat ”sisällöltään ehdottomia ja riittävän täsmällisiä”. Unionin tuomioistuin täsmentää tämän tuomion 55 kohdassa, että ”tällainen edellytys täyttyy, kun määräys, johon vedotaan, sisältää selvän ja täsmällisen velvoitteen, jonka täytäntöönpano tai oikeusvaikutusten syntyminen ei edellytä muita toimia”, mikä vastaa käsitteen ”koskee suoraan” jälkimmäisen edellytyksen mukaista välissä olevien sääntöjen puuttumista.

77 – Kansainvälisen tuomioistuimen oikeustapauskokoelma, s. 12.

78 – Ks. 98 ja 108–128 kohta.

79 – Kursivointi tässä.

80 – Kyseessä ovat kolme sopimusta, jotka se teki Espanjan kuningaskunnan kanssa vuosina 1767, 1861 ja 1900, Amerikan yhdysvaltojen kanssa vuonna 1836 tehty sopimus ja kaksi Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa vuosina 1856 ja 1895 tehtyä sopimusta.

81 – Kyseessä on Marokon ensimmäisen sodan (1859–1860) päättäneen vuonna 1860 tehdyn Tetuanin sopimuksen 8 artikla.

82 – Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 259 kohta oikeustapausviittauksineen itsemääräämisoikeuden loukkaamattomuudesta, joka perustuu siihen, että se on kansainvälisen oikeuden ehdoton normi (ius cogens) ja erga omnes -velvoite jota kaikkien sen toimijoiden, erityisesti valtioiden ja kansainvälisten järjestöjen, on noudatettava kaikissa olosuhteissa.

83 – Turvallisuusneuvosto on äskettäin vahvistanut Länsi-Saharan kansan itsemääräämisoikeuden: ks. päätöslauselma 2285 (2016), 29.4.2016 (S/RES/2285).

84 – Ks. YK:n yleiskokouksen päätöslauselmat A/RES/34/37, 7 kohta, ja A/RES/35/19, 10 kohta.

85 – Ks. sen vastinekirjelmän 8 kohta.

86 – ”Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenet, jotka ovat vastuussa tai ottavat vastuun sellaisten alueiden hallinnosta, joiden väestö ei vielä ole saavuttanut täydellistä itsehallintoa, – – omaksuvat pyhänä luottamustehtävänään velvollisuuden edistää kaikin mahdollisin tavoin tämän peruskirjan luoman kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden järjestelmän puitteissa [Länsi-Saharan] asukkaiden hyvinvointia sekä tässä tarkoituksessa:– – sen suojeleminen väärinkäytöksiltä [ja] kehittää itsehallintoa, ottaa asianmukaisesti huomioon väestön poliittiset pyrkimykset sekä auttaa sitä vapaiden poliittisten laitosten asteittaisessa kehittämisessä”. Kursivointi tässä.

87 – Ks. luettelo, joka on YK:n pääsihteerin 1.2.2016 päivätyn raportin ”Tietoja alueista, jotka on ilmoitettu YK:n peruskirjan 73 artiklan e kohdan nojalla” (A/71/68) liitteenä.

88 – Ks. Audencia Nacional, sala de lo penal, plenon (tuomioistuimen rikosasioita käsittelevän osaston täysistunto) 4.7.2014 antama määräys nro 40/2014, jonka se antoi tavallisessa menettelyssä nro 80/2013, saatavilla internetsivuilla http://www.ligaproderechoshumanos.org/documentos/20140710_sala_penal_audiencia_nacional.pdf.

89 – Idem.

90 – Valituksenalaisen tuomion 105 kohta. Kursivointi tässä.

91 – EYVL 2001, L 109, s. 2.

92 – Kyseessä ovat lähinnä tomaatit, valkosipulit, kurkut, kesäkurpitsat, klementiinit, mansikat ja kemiallisesti puhdas fruktoosi (ks. täytäntöönpanoasetuksen N:o 812/2012 1 artikla ja sen liite).

93 – Kyseessä ovat tuomio 2.2.1988, Kwekerij van der Kooy ym. v. komissio (67/85, 68/85 ja 70/85, EU:C:1988:38); tuomio 24.3.1993, CIRFS ym. v. komissio (C-313/90, EU:C:1993:111) ja tuomio 9.7.2009, 3F v. komissio (C-319/07 P, EU:C:2009:435).

94 – Asia, jossa kyseinen tuomio annettiin, koski kumoamiskannetta, jonka kohteena olivat kaksi asetusta, joilla komissio oli päättänyt merentakaisiin maihin ja alueisiin (jäljempänä MMA:t) sovellettavan riisin maahantuontia koskeneen edullisen järjestelyn.

95 – Ks. YK:n yleisistunnon 21.11.1979 antaman päätöslauselman A/RES/34/37 7 kohta ja 11.11.1980 annetun päätöslauselman A/RES/35/19 10 kohta.

96 – Ks. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 8.7.2003, Hatton ym. v. Yhdistynyt kuningaskunta (CE:ECHR:2003:0708JUD00360229710, 128 kohta) ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 10.11.2004, Taşkin ym. v. Turkki (CE:ECHR:2004:1110JUD004611799, 119 kohta).

97 – Tuomio 1.3.2016, National Iranian Oil Company v. neuvosto (C‑440/14 P, EU:C:2016:128, 77 kohta). Ks. vastaavasti myös tuomio 10.1.2006, IATA ja ELFAA (C-344/04, EU:C:2006:10, 80 kohta); tuomio 1.2.2007, Sison v. neuvosto (C-266/05 P, EU:C:2007:75, 33 kohta); tuomio 16.12.2008, Arcelor Atlantique ja Lorraine ym. (C‑127/07, EU:C:2008:728, 57 kohta); tuomio 8.6.2010, Vodafone ym. (C-58/08, EU:C:2010:321, 52 kohta); tuomio 17.10.2013, Schaible (C-101/12, EU:C:2013:661, 47 kohta) ja tuomio 28.11.2013, neuvosto v. Manufacturing Support & Procurement Kala Naft (C-348/12 P, EU:C:2013:776).

98 – Ks. tuomio 10.3.1998, Saksa v. neuvosto (C-122/95, EU:C:1998:94, 77 ja 79 kohta) ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomio 6.7.1995, Odigitria v. neuvosto ja komissio (T-572/93, EU:T:1995:131, 38 kohta).

99 – Kyseessä ovat tuomio 21.11.1991, Technische Universität München (C-269/90, EU:C:1991:438, 14 kohta) ja tuomio 22.12.2010, Gowan Comércio Internacional e Serviços (C-77/09, EU:C:2010:803, 57 kohta).

100 – Tämäntyyppisessä menettelyssä velvollisuus tutkia etukäteen kaikki asian kannalta merkitykselliset seikat, mikä voi liittyä hyvän hallinnon periaatteeseen (ks. tuomio 29.3.2012, komissio v. Viro (C-505/09 P, EU:C:2012:179, 95 kohta ja tuomio 7.4.2016, Holcim (Romania) v. komissio (C-556/14 P, EU:C:2016:207, 80 kohta), on prosessuaalinen tae, joka annetaan henkilöille, joita toimielimen suunnittelema päätös koskee, jotta tasapainotettaisiin laajaa harkintavaltaa, joka sillä on kyseisellä alalla.

101 – Ks. vastaavasti tuomio 18.7.2013, komissio ym. v. Kadi (C-584/10 P, C-593/10 P ja C-595/10 P, EU:C:2013:518, 114 kohta).

102 – Ks. tuomio 7.9.2006, Espanja v. neuvosto (C-310/04, EU:C:2006:521, 120–123 kohta); tuomio 16.12.2008, Arcelor Atlantique ja Lorraine ym. (C-127/07, EU:C:2008:728, 57–59 kohta); tuomio 8.7.2010, Afton Chemical (C-343/09, EU:C:2010:419, 33 ja 34 kohta) ja tuomio 17.10.2013, Schaible (C-101/12, EU:C:2013:661, 48–50 kohta).

103 – Ks. tuomio 7.9.2006, Espanja v. neuvosto (C-310/04, EU:C:2006:521, 122, 133 ja 134 kohta) ja tuomio 8.7.2010, Afton Chemical (C-343/09, EU:C:2010:419, 34 kohta).

104 – Ks. tuomio 7.9.2006, Espanja v. neuvosto (C-310/04, EU:C:2006:521, 99 kohta); tuomio 16.12.2008, Arcelor Atlantique ja Lorraine ym. (C-127/07, EU:C:2008:728, 59 kohta); tuomio 17.10.2013, Schaible (C-101/12, EU:C:2013:661, 48–51 kohta) ja tuomio 1.3.2016, National Iranian Oil Company v. neuvosto (C-440/14 P, EU:C:2016:128, 77–88 kohta).

105 – Tuomio Espanja ja Italia v. neuvosto (C-274/11 ja C-295/11, EU:C:2013:240, 54 kohta).

106 – Ks. tuomion 24.6.2014, parlamentti v. neuvosto (C-658/11, EU:C:2014:2025) 55 kohta, jossa unionin tuomioistuin totesi SEUT 218 artiklan 6 kohdan toisen alakohdan a alakohdan v alakohdasta, että ”Lissabonin sopimuksessa edellytettiin yhtäältä sitä, että parlamentti hyväksyy kansainvälisen sopimuksen tekemisen nimenomaan niiden sopimusten osalta, jotka kattavat aloja, joihin sisäisellä tasolla sovelletaan SEUT 294 artiklan mukaista tavallista lainsäätämisjärjestystä tai erityistä lainsäätämisjärjestystä, ja viimeksi mainitun osalta ainoastaan silloin, kun edellytetään parlamentin hyväksyntää”.

107 – Toisin kuin komissio väittää, missään nyt käsiteltävässä asiassa mainituista turvallisuusneuvoston päätöslauselmissa ei mainita, että sen käsiteltävänä olisi Länsi-Saharan kysymys Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan VII luvun, jonka otsikko on ”Toimenpiteet rauhaa uhattaessa tai rikottaessa taikka hyökkäystekojen sattuessa”, perusteella, minkä on vahvistanut YK:n oikeudellinen neuvonantaja, joka huomauttaa, että turvallisuusneuvoston käsiteltävänä ei ole kysymys Länsi-Saharan kansan Länsi-Saharan luonnonvaroihin kohdistuvan pysyvän suvereniteetin periaatteen loukkaamisesta (ks. YK:n oikeudellisen neuvonantajan, oikeudellisten asioiden apulaispääsihteerin 29.1.2002 päivätty kirje, joka on osoitettu turvallisuusneuvoston puheenjohtajalle (S/2002/161), 13 kohta).

108 – Ks. valituksenalaisen tuomion 226 kohta.

109 – Ks. valituksenalaisen tuomion 225 kohta.

110 – Viidennen perusteen kohteena on se, onko unionin yleinen tuomioistuin tehnyt oikeudellisen virheen pitäessään näitä kahta kysymystä merkityksellisenä.

111 – Kyseessä on tuomio 21.12.2011, Air Transport Association of America ym. (C-366/10, EU:C:2011:864, 107 kohta), jossa unionin tuomioistuin totesi, että ”oikeussubjekti voi vedota – – kansainvälisen tapaoikeuden periaatteisiin, jotta unionin tuomioistuin tutkisi unionin toimen pätevyyden, siltä osin kuin yhtäältä kyseiset periaatteet voivat kyseenalaistaa unionin toimivallan antaa kyseinen toimi – – ja toisaalta kyseessä oleva toimi voi vaikuttaa oikeuksiin, jotka oikeussubjektilla on unionin oikeuden nojalla, tai synnyttää tälle unionin oikeuden mukaisia velvollisuuksia”.

112 – Valituksenalaisen tuomion 244 kohta.

113 – Ks. vastaavasti tuomio 7.9.2006, Espanja v. neuvosto (C-310/04, EU:C:2006:521, 99, 120 ja 122 kohta).

114 – Ks. valituksenalaisen tuomion 147, 166, 172, 199 ja 211 kohta.

115 – Kyseessä on merirosvouksesta epäiltyjen ja sen johdosta takavarikoidun omaisuuden siirtämistä Euroopan unionin johtamilta merivoimilta Tansanian yhdistyneen tasavallan huostaan koskevista edellytyksistä tehdyn Euroopan unionin ja Tansanian yhdistyneen tasavallan välisen sopimuksen allekirjoittamisesta ja tekemisestä 10.3.2014 tehty neuvoston päätös 2014/198/YUTP (EUVL 2014, L 108, s. 1).

116 – Tuomio 21.12.2011, Air Transport Association of America ym. (C-366/10, EU:C:2011:864, 101 kohta) ja tuomio 14.6.2016, parlamentti v. neuvosto (C-263/14, EU:C:2016:435, 47 kohta).

117 – Ks. tuomio 24.11.1992, Poulsen ja Diva Navigation (C-286/90, EU:C:1992:453, 9 kohta); tuomio 16.6.1998, Racke (C-162/96;EU:C:1998:293, 45 kohta) ja tuomio 3.9.2008, Kadi ja Al Barakaat International Foundation v. neuvosto ja komissio (C-402/05 P ja C-415/05 P, EU:C:2008:461, 291 kohta).

118 – 9.7.2004 annettu neuvoa-antava lausunto oikeudellisista seurauksista, joita aiheutuu muurin rakentamisesta miehitetylle palestiinalaisalueelle, kansainvälisen tuomioistuimen oikeustapauskokoelma 2004, s. 136, 155 kohta. Ks. vastaavasti myös kansainvälisen tuomioistuimen tuomio 5.2.1970, Barcelona Traction, Light and Power Company, Limited (Belgia v. Espanja), kansainvälisen tuomioistuimen oikeustapauskokoelma 1970, s. 3, 33 kohta.

119 – 9.7.2004 annettu neuvoa-antava lausunto oikeudellisista seurauksista, joita aiheutuu muurin rakentamisesta miehitetylle palestiinalaisalueelle, kansainvälisen tuomioistuimen oikeustapauskokoelma 2004, s. 136, 159 kohta.

120 – Wienin yleissopimuksessa tarkoitetaan sen 53 artiklan mukaan ”yleisen kansainvälisen oikeuden ehdottomalla normilla [(ius cogens)] kansainvälisen valtioyhteisön kokonaisuudessaan hyväksymää ja tunnustamaa normia, josta poikkeaminen ei ole sallittu ja jota voidaan muuttaa vain myöhemmällä samanluonteisella yleisen kansainvälisen oikeuden normilla”.

121 – Yleisen kansainvälisen oikeuden ehdottomiksi normeiksi tunnustetut normit ovat samoja kuin erga omnes -velvoitteiksi tunnustetut normit. Ks. em. Crawford, J., s. 595.

122 – Kansainvälisen tuomioistuimen tuomio 5.2.1970, Barcelona Traction, Light and Power Company, Limited (Belgia v. Espanja), kansainvälisen tuomioistuimen oikeustapauskokoelma 1970, s. 3, 34 kohta. Kursivointi tässä.

123 – Ks. kansainvälisen tuomioistuimen tuomio 30.6.1995, Timor oriental (Portugali v. Australia), kansainvälisen tuomioistuimen oikeustapauskokoelma 1995, s. 90, 29 kohta ja kansainvälisen tuomioistuimen tuomio 3.2.2006, Activités armées sur le territoire du Congo (uusi kanne: 2002) (Kongon demokraattinen tasavalta v. Ruanda), kansainvälisen tuomioistuimen oikeustapauskokoelma 2006, s. 6, 64 kohta sekä 9.7.2004 annettu neuvoa-antava lausunto oikeudellisista seurauksista, joita aiheutuu muurin rakentamisesta miehitetylle palestiinalaisalueelle, kansainvälisen tuomioistuimen oikeustapauskokoelma 2004, s. 136, 155 kohta. Ks. myös YK:n kansainvälisen oikeuden komitean työryhmän raportti, jonka otsikkona on ”Kansainvälisen oikeuden sirpaloituminen: hankaluudet, joita aiheutuu kansainvälisen oikeuden eriytymisestä ja laajentumisesta”, A/CN.4/L.702, 18.7.2006, 33 kohta.

124 – Ks. esim. YK:n pääsihteerin 19.4.2016 päivätty raportti Länsi-Saharan tilanteesta, S/2016/355, 54–82 kohta.

125 – Ks. neuvoston 25.6.2012 esittämät päätelmät ihmisoikeuksista ja demokratiasta, ihmisoikeuksia ja demokratiaa koskeva EU:n strategiakehys ja ihmisoikeuksia ja demokratiaa koskeva EU:n toimintasuunnitelma, 11855/12, liite III, I.1 kohta, s. 11. Ks. vastaavasti myös komission yhteinen tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle (28.4.2015, JOIN(2015) 16 lopullinen, s. 24).

126 – Päätös on saatavilla vain englannin kielellä Euroopan oikeusasiamiehen verkkosivuilla (http://www.ombudsman.europa.eu/cases/decision.faces/en/64308/html.bookmark).

127 – Komissio väittää vastauskirjelmänsä 70 kohdassa, että unionin yleinen tuomioistuin ei selitä, miksi sopimuksen toinen sopimuspuoli suojelisi ihmisoikeuksia paremmin, jos unioni kieltäytyisi tekemästä sopimusta. Unionin yleinen tuomioistuin ei ole kuitenkaan arvostellut neuvostoa siitä, että se ei ole kieltäytynyt tekemästä vapautussopimusta Marokon kuningaskunnan kanssa, vaan ainoastaan sitä, että se ei ole ottanut huomioon yleistä ihmisoikeustilannetta tässä maassa ja vaikutuksia, joita kyseisellä sopimuksella saattaisi olla ihmisoikeuksiin (unionissa ja Marokossa). Mikään unionin yleisen tuomioistuimen perusteluissa ei poissulje sitä, että neuvosto olisi voinut tämän tarkastelun jälkeen tehdä kyseisen sopimuksen.

128 – Ks. vastaavasti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 23.3.1995, Loizidou v. Turkki (alustavat poikkeukset) (CE:ECHR:1995:0323JUD001531889), joka koski valtion toimia, jotka oli toteutettu ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn, Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun yleissopimuksen (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus) aineellisella soveltamisalalla mutta sen alueellisen soveltamisalan ulkopuolella; Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 7.7.2011, Al-Skeini ym. v. Yhdistynyt kuningaskunta (CE:ECHR:2011:0707JUD005572107) ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 7.7.2011, Al-Jedda v. Yhdistynyt kuningaskunta (CE:ECHR:2011:0707JUD002702108), jotka koskivat valtion toimia, jotka oli toteutettu Euroopan ihmisoikeussopimuksen alueellisen soveltamisalan ulkopuolella. On myös mahdollista, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastainen ekstraterritoriaalinen vaikutus aiheutuu valtion toimesta, joka on toteutettu sen omalla alueella (ks. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio, 7.7.1989, Soering v. Yhdistynyt kuningaskunta (CE:ECHR:1989:0707JUD001403888)).

129 – Ks. tuomio 9.9.2008, FIAMM ym. neuvosto ja komissio (C-120/06 P ja C-121/06 P, EU:C:2008:476, 187 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

130 – Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 254–258 kohta.

131 – Tässä yhteydessä se olisi voinut nojautua oikeuksiin, jotka on tunnustettu New Yorkissa (Amerikan yhdysvallat) 16.12.1966 allekirjoitetussa kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevassa kansainvälisessä yleissopimuksessa, johon on liittynyt tähän mennessä 168 YK:n 193 jäsenvaltiosta, mukaan lukien unionin jäsenvaltiot ja Marokon kuningaskunta, ja joita sillä suojellaan.

132 – Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 257 ja 258 kohta. Ks. vastaavasti myös em. Crawford, J., s. 589–600 ja 642–644.

133 – Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 234 kohta.

134 – Ks. kansainvälisten sopimusten osalta tuomio 21.12.2011, Air Transport Association of America ym. (C-366/10, EU:C:2011:864, 51–55 kohta) ja tuomio 16.7.2015, komissio v. Rusal Armenal (C-21/14 P, EU:C:2015:494, 37 kohta). Ks. kansainvälisen tapaoikeuden osalta tuomio 21.12.2011, Air Transport Association of America ym. (C-366/10, EU:C:2011:864, 107 ja 110 kohta).

135 – Ks. tuomio 24.11.1992, Poulsen ja Diva Navigation (C-286/90, EU:C:1992:453, 9 kohta); tuomio 16.6.1998, Racke (C-162/96; EU:C:1998:293, 45 kohta) ja tuomio 3.9.2008, Kadi ja Al Barakaat International Foundation v. neuvosto ja komissio (C-402/05 P ja C-415/05 P, EU:C:2008:461, 291 kohta).

136 – Ks. tuomio 3.12.1996, Portugali v. neuvosto (C-268/94, EU:C:1996:461, 23 ja 24 kohta).

137 – Kansainvälisen tuomioistuimen mukaan ”luonnonvaroihin kohdistuvaa pysyvää suvereniteettia koskeva periaate vahvistettiin 14.12.1962 yleiskokouksen päätöslauselmassa 1803 (XVII), minkä jälkeen sitä on kehitelty uuden kansainvälisen talousjärjestyksen käyttöönotosta annetussa julistuksessa (1.5.1974 annettu yleiskokouksen päätöslauselma 3201 (S.VI)) sekä valtioiden taloudellisia oikeuksia ja velvollisuuksia koskevassa peruskirjassa (12.12.1974 annettu yleiskokouksen päätöslauselma 3281 (XXIX))” (ks. tuomio 19.12.2005, Activités armées sur le territoire du Congo (Kongon demokraattinen tasavalta v. Uganda), kansainvälisen tuomioistuimen oikeustapauskokoelma 2005, s. 168, 244 kohta).

138 – Ks. kansainvälisen tuomioistuimen tuomio 19.12.2005, Activités armées sur le territoire du Congo (Kongon demokraattinen tasavalta v. Uganda), kansainvälisen tuomioistuimen oikeustapauskokoelma 2005, s. 168, 244 kohta.

139 – Ks. esim. YK:n yleiskokouksen 10.12.1992 antama päätöslauselma 48/46, 9.12.1994 antama päätöslauselma 49/40 ja 6.12.1995 antama päätöslauselma 50/33.

140 – Ks. esim. YK:n yleiskokouksen 6.12.2005 antama päätöslauselma 50/33, 10.12.1997 antama päätöslauselma 52/72, 3.12.1998 antama päätöslauselma 53/61, 5.12.1999 antama päätöslauselma 54/84, 8.12.2000 antama päätöslauselma 55/138 ja 10.12.2001 antama päätöslauselma 56/66.

141 – Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 257–259 kohta.

142 – Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 258 kohdassa siteerattu kansainvälisen tuomioistuimen oikeuskäytäntö.

143 – Unionin yleinen tuomioistuin ei ole todennut, että riidanalainen päätös olisi perusoikeuksien ja kansainvälisen oikeuden vastainen, vaan se on todennut, että neuvostolla oli ennen sen antamista menettelyllinen velvollisuus tutkia sen yhteensopivuus perusoikeuksien ja kansainvälisen oikeuden kanssa.

144 – Tuomio komissio v. neuvosto (C-425/13, EU:C:2015:483, 94 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).