YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMENTUOMIO (kolmas jaosto)

9 päivänä kesäkuuta 1998 (1)

Tullien kantaminen jälkitullauksin — Asetus N:o 1697/79 — Asetus N:o 2454/93

Yhdistetyissä asioissa T-10/97 ja T-11/97,

Unifrigo Gadus Srl, Italian oikeuden mukaan perustettu yhtiö, kotipaikka Napoli(Italia),

ja

CPL Imperial 2 SpA, Italian oikeuden mukaan perustettu yhtiö, kotipaikka Pescara(Italia),

edustajinaan asianajaja Giuseppe Celona, Milano, prosessiosoite Luxemburgissa c/oasianajotoimisto Georges Margue, 20 rue Philippe II,

kantajina,

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään aluksi oikeudellisen yksikönvirkamiehet Fernando Castillo de la Torre ja Paolo Stancanelli, sittemminStancanelli, prosessiosoite Luxemburgissa c/o oikeudellisen yksikön virkamies CarlosGómez de la Cruz, Centre Wagner, Kirchberg,

vastaajana,

joissa kantajat vaativat yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuintakumoamaan tullien kantamisen jälkitullauksin määräämisestä 8 päivänä lokakuuta1996 tehdyn komission päätöksen C(96) 2780 lopullinen sekä korvaamaan kantajilleaiheutuneen vahingon,

EUROOPAN YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEENTUOMIOISTUIN (kolmas jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja V. Tiili sekä tuomarit C. P. Briët,ja A. Potocki,

kirjaaja: hallintovirkamies J. Palacio González,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 3.3.1998 pidetyssä suullisessakäsittelyssä esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

Kanteen perustana olevat tosiseikat ja asian käsittelyn vaiheet

1.

    Kantajat ovat kalatuotteiden kauppaa harjoittavia yrityksiä.

2.

    Vuosina 1990 ja 1991 kantajat toivat Norjasta turskaeriä. Näiden tuontienyhteydessä esitettiin EUR1-tavaratodistukset, joiden mukaan tuotteet olivatalkuperältään norjalaisia. Tämän vuoksi niihin sovellettiin tällaisiin tuotteisiinsovellettavia tariffietuuksia yhteisön tariffikiintiöiden avaamisesta ja hallinnoinnistaNorjasta peräisin olevien kuivattujen, suolattujen tai suolavedessä olevien turskienja Boreogadus saida -lajin kalojen osalta (1990) 4 päivänä joulukuuta 1989 annetunneuvoston asetuksen (ETY) N:o 3692/89 (EYVL L 362, s. 3) sekä yhteisöntariffikiintiöiden avaamisesta ja hallinnoinnista tietyistä EFTA-maista peräisinolevien tiettyjen maatalous- ja kalatuotteiden osalta 4 päivänä joulukuuta 1990annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 3523/90 (EYVL L 343, s. 4) mukaistenyhteisön tariffikiintiöiden rajoissa.

3.

    Vuoden 1993 aikana Norjan tullihallinto ilmoitti oma-aloitteisesti Italianviranomaisille, että sen mielestä tuotteiden viejä ei ollut kyennyt näyttämään toteenniiden norjalaista alkuperää.

4.

    Veronan tullikamari ilmoitti 4.8.1993 ja 23.11.1993 CPL Imperial 2 SpA:lle(jäljempänä CPL Imperial 2) ja Unifrigo Gadus Srl:lle (jäljempänä Unifrigo Gadus)päätöksestään kantaa tullit jälkikäteen.

5.

    Vilpittömään mieleensä vedoten CPL Imperial 2 -yhtiö pyysi 3.12.1993 päivätyssäkirjeessään edustajanaan olevan tulliasioitsijan välityksellä Italian viranomaisiaolemaan ryhtymättä jälkitullauksiin. Yhtiön mukaan tullit olivat jääneet kantamattatoimivaltaisten viranomaisten tekemän virheen takia, jota vilpittömässä mielessäollut yritys ei ollut voinut havaita. Yhtiö pyysi lisäksi Italian viranomaisia siirtämäänasian komission ratkaistavaksi. Unifrigo Gadus -yhtiö sanoo toimineensa samoin.

6.

    Kantajat vahvistivat 30.1.1996 edustajansa välityksellä Italian viranomaisille, että heolivat tutustuneet näiden valmistelemaan komissiolle lähetettävään asiakirjavihkoonja ettei niillä ollut tästä mitään lausuttavaa.

7.

    Italian viranomaiset lähettivät 6.2.1996 päivätyllä ja komissioon 12.4.1996saapuneella kirjeellään kantajien ja erään kolmannen yrityksen, joka ei ole esilläolevassa asiassa asianosaisena, hakemusta koskevat asiakirjat. Ne pyysivätkomissiota määrittämään, oliko tässä tapauksessa perusteltua jättää jälkikäteenkantamatta tullivelasta vastuussa olevalta 148 890 000 Italian liiran suuruisettuontitullit tuonti- tai vientitullien maksamisvelvoitteen sisältävään tullimenettelyynilmoitetuista tavaroista velalliselta kantamatta jääneiden tuonti- tai vientitullienkantamisesta jälkitullauksin 24 päivänä heinäkuuta 1979 annetun neuvostonasetuksen (ETY) N:o 1697/79 (EYVL 1979, L 197, s. 1; jäljempänä asetusN:o 1697/79) 5 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

8.

    Tämä pyyntö tutkittiin tietyistä yhteisön tullikoodeksista annetun neuvostonasetuksen (ETY) N:o 2913/92 soveltamista koskevista säännöksistä 2 päivänäheinäkuuta 1993 annetun komission asetuksen (ETY) N:o 2454/93 (EYVL 1993,L 253, s. 1; jäljempänä asetus N:o 2454/93) 871 artiklassa ja sitä seuraavissaartikloissa tarkoitetussa menettelyssä.

9.

    Komissio kuuli jäsenvaltioita edustavia asiantuntijoita 3.6.1996 pidetyssätullikoodeksikomitean kokouksessa. Komissio teki 8.10.1996 päätöksen C(96) 2780lopull. (jäljempänä päätös), jonka 1 artiklassa määrätään seuraavaa: ”Italian2.2.1996 päivätyssä pyynnössä tarkoitetut 148 890 000 ITL:n suuruiset tuontitulliton kannettava jälkikäteen.”

10.

    Päätöksen johdosta kumpikin kantaja sai tullihallinnolta 22.11.1996 päivätyn kirjeen,joka sisälsi päätöksen jäljennöksen ja jossa vaadittiin Unifrigo Cadusilta31 200 000 ITL:n ja CPL Imperial 2:lta 95 010 000 ITL:n suuruisten tullienmaksamista viivekorkoineen. CPL Imperial 2:lta vaadittu summa sisälsi tullilaskun7338 F mukaiset tullit.

11.

    Näistä syistä kantajat nostivat yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteentuomioistuimessa esillä olevat kanteet, jotka kirjattiin 17.1.1997.

12.

    Kolmannen jaoston puheenjohtajan työjärjestyksen 50 artiklan mukaisesti 9.2.1998antamalla määräyksellä asiat T-10/97 ja T-11/97 yhdistettiin suullista käsittelyä jatuomion antamista varten.

13.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin (kolmas jaosto) päätti esittelevän tuomarinkertomuksen perusteella aloittaa suullisen käsittelyn. Prosessinjohtotoimienyhteydessä asianosaisia pyydettiin esittämään eräitä asiakirjoja, minkä ne tekivät23.1.1998 päivätyssä kirjeessään.

14.

    Asianosaisten lausumat ja vastaukset ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimenesittämiin kysymyksiin kuultiin 3.3.1998 pidetyssä istunnossa.

Asianosaisten vaatimukset

15.

    Kantajat vaativat, että yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

—    toteaa, että kanne voidaan tutkia;

—    kumoaa päätöksen;

toissijaisesti

—    toteaa, ettei kyseisellä päätöksellä ole vaikutusta kantajien siihen oikeuteen,ettei kyseistä tullia kanneta jälkikäteen;

—     ainakin velvoittaa komission korvaamaan kantajalle koko sen summan,jonka kantaja on velvollinen maksamaan jälkikäteisinä tulleina tähänliittyvine korotuksineen ja muine maksuineen;

joka tapauksessa

—    kumoaa riidanalaisen päätöksen korkoa koskevilta osin;

—    velvoittaa vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

16.

    Asiassa T-11/97 kantajana oleva CPL Imperial 2 vaatii myös, että yhteisöjenensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

toissijaisesti

—     kumoaa päätöksen siltä osin kuin siinä määrätään kannettavaksijälkitullauksin tullilaskun 7338 F mukaiset tullit.

17.

    Komissio vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

—    hylkää kanteen; ja

—    velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Päätöksen kumoamista koskeva vaatimus

18.

    Aluksi on huomattava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaanmenettelysäännöksiä katsotaan yleensä sovellettavan kaikkiin niidenvoimaantulohetkellä vireillä oleviin asioihin, toisin kuin aineellisia säännöksiä, joidenei tavallisesti tulkita koskevan ennen niiden voimaantuloa syntyneitä tilanteita (mm.yhdistetyt asiat C-121/91 ja C-122/91, CT Control (Rotterdam) ja JCT Benelux v.komissio, tuomio 6.7.1993, Kok. 1993, s. I-3873, 22 kohta).

19.

    Tämän vuoksi esillä olevaa asiaa komissiossa käsiteltäessä sovelletaan asetuksenN:o 2454/93 menettelysäännöksiä ja asiakysymyksen osalta asetuksen N:o 1697/79 5 artiklan 2 kohdan aineellisia säännöksiä. Asianosaiset eivät kiistä tätä.

20.

    Kumoamisvaatimuksensa tueksi kantajat esittävät viisi kanneperustetta.

Ensimmäinen, komission toimivaltaa koskeva kanneperuste

Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

21.

    Kantajat huomauttavat, että asetuksen N:o 2454/93 873 artiklan mukaankomissiolla on yksinomainen valta päättää, onko kyseiset tullit kirjattava tileihinjälkikäteen. Tämä koskee myös tilannetta, jossa kansalliset tulliviranomaisetkatsovat yhteisön tullikoodeksista 12 päivänä lokakuuta 1992 annetun neuvostonasetuksen (ETY) N:o 2913/92 (EYVL 1992, L 302, s. 1) 220 artiklan 2 kohdanb alakohdan (tai aikaisemmin asetuksen N:o 1697/79 5 artiklan 2 kohdan)mukaisten edellytysten täyttyvän. Tällainen säännös on kantajien mukaanristiriidassa yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenevien periaatteidenkanssa, joiden mukaan 220 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisten edellytystentäyttyessä tuojalla on oikeus siihen, ettei jälkitullaukseen ryhdytä. Komissiolla ei senvuoksi ole kantajien mukaan toimivaltaa tehdä puheena olevaa päätöstä.

22.

    Komissio väittää ensinnäkin, ettei kanneperustetta voida ottaa tutkittavaksi, koskaasetus N:o 2454/93 ei koske kantajia oikeushenkilöinä suoraan ja erikseen.

23.

    Komissio huomauttaa tämän jälkeen, että vastoin kantajien väitteitä asetuksenN:o 2454/93 871 artikla ja sitä seuraavat artiklat eivät oikeuta sitä kiertämääntullivelasta vastuussa olevan oikeutta siihen, ettei tullien kantamiseen jälkitullauksinryhdytä, kun edellytykset tällaiseen täyttyvät.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arvio

24.

    Kanneperusteen tutkimatta jättäminen edellyttää, että kantajat vaativatperustamissopimuksen 173 artiklan nojalla asetuksen N:o 2454/93 kumoamista.Näin ei kuitenkaan ole tehty. Kantajien väite on ymmärrettävä pikemminkinpyynnöksi tulkita asetuksen säännöksiä yhteisön oikeuden periaatteiden kannalta,kuten kantajat vahvistivat vastauskirjelmässään.

25.

    Näin ollen kanneperusteen tutkimatta jättämistä koskeva väite on hylättävä.

26.

    Aineellisen kysymyksen osalta ei ole kiistetty sitä, että asetuksen N:o 1697/79mukaisten edellytysten täyttyessä tullivelasta vastuussa olevalla on oikeus siihen,ettei tullien kantamiseen ryhdytä (ks. asia C-348/89, Mecanarte, tuomio 27.6.1991,Kok. 1991, s. I-3277, 12 kohta; asia C-292/91, Weis, tuomio 4.5.1993, Kok. 1993, s.I-2219, 15 kohta sekä yhdistetyt asiat C-153/94 ja C-204/94, Faroe Seafood ym.,tuomio 14.5.1996, Kok. 1996, s. I-2465, 84 kohta).

27.

    Lisäksi asetuksen N:o 2454/93 871 artiklassa säädetään seuraavaa: ”Jostulliviranomaiset 869 artiklassa säädettyjä tapauksia lukuun ottamatta joko pitävätkoodeksin 220 artiklan 2 kohdan b alakohdan edellytyksiä täyttyneinä tai ovatepävarmoja siitä, koskevatko tämän säännöksen perusteet kyseistä tapausta, niidenon lähetettävä tapaus komissiolle ratkaistavaksi 872—876 artiklassa säädettyämenettelyä noudattaen.” Saman asetuksen 873 artiklassa säädetään, että”[k]omissio tekee päätöksen, jolla vahvistetaan joko, että kyseiset tullit voidaantutkitussa tilanteessa jättää jälkikäteen tileihin kirjaamatta tai että ne on kirjattavatileihin jälkikäteen.”

28.

    Asetuksen N:o 2454/93 871 ja 873 artiklassa annetaan siten komissiolle päätösvaltamuun muassa silloin, kun toimivaltaiset viranomaiset katsovat, että edellytykset ollakantamatta tulleja jälkitullauksin täyttyvät.

29.

    Tämän päätösvallan avulla pyritään takaamaan yhteisön oikeuden yhdenmukainensoveltaminen (ks. ennen asetuksen N:o 2454/93 871 artiklan voimaantuloasovelletun säännöksen osalta asia C-64/89, Deutsche Fernsprecher, tuomio26.6.1990, Kok. 1990, s. I-2535, 13 kohta ja em. asia Mecanarte, tuomion 33 kohta,ja em. asia Faroe Seafood ym., tuomion 80 kohta).

30.

    Mahdollisuudessa siirtää asia komission ratkaistavaksi ei kuitenkaan olisi mitäänmieltä, mikäli komission olisi noudatettava tulliviranomaisten komissiolleosoittamassa pyynnössään omaksumaa kantaa.

31.

    Tämä päätösvalta ei silti suinkaan oikeuta komissiota olemaan välittämättätullivelasta vastuussa olevan oikeudesta siihen, ettei tulleja kanneta yritykseltäjälkikäteen, kun se havaitsee asiaa tutkiessaan, että edellytykset tällaiselle ovatolemassa.

32.

    Tämän vuoksi ensimmäinen kanneperuste on hylättävä.

Toinen, asetuksen N:o 2454/93 871—874 artiklan rikkomista koskeva kanneperuste

Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

33.

    Kanneperusteen ensimmäisessä osassa kantajat huomauttavat, että asetuksenN:o 2454/93 871 artiklan mukaan komissio voi — ja siksi sen pitää — pyytäälisätietoja, ”jos jäsenvaltion toimittamat tiedot osoittautuvat komissiolleriittämättömiksi ratkaisun tekemiseen sille käsiteltäväksi annetussa asiassa tietoisenakaikista siihen vaikuttavista seikoista”.

34.

    Kantajien mukaan komissio ei siten voi nojautua pelkkiin Norjan viranomaistenväitteisiin, joissa asetettiin kyseenalaiseksi alkuperätodistusten pätevyys, kun Norjankorkein oikeus, Høyesterett, oli ollut tämän toteamuksen osalta toista mieltä2.4.1993 eli paljon ennen kyseessä olevan päätöksen tekemistä antamassatuomiossaan. Koska komissio ei ryhtynyt lisätutkimuksiin, se ei kantajien mukaanratkaissut asiaa tietoisena kaikista siihen vaikuttavista seikoista.

35.

    Kanneperusteen toisessa osassa kantajat väittävät, että asetuksen N:o 2454/93 871—874 artiklassa säädettyjen ankarien määräaikojen takia jälkitullaukseen ei voituryhtyä. Tavarat nimittäin tuotiin tässä tapauksessa vuosina 1990 ja 1991, ja kantajatpyysivät joulukuussa 1993 Italian viranomaisia siirtämään asian komissionratkaistavaksi. Kuitenkin päätös tehtiin vasta 8.10.1996 ja annettiin kantajilletiedoksi vasta 22.11.1996.

36.

    Komissio puolestaan sanoo toimineensa asetuksen N:o 2454/93 871—874 artiklansäännösten mukaisesti (ks. mm. asia C-12/92, Huygen ym., tuomio 7.12.1993,Kok. 1993, s. I-6381; em. asia Faroe Seafood ym., 16 ja 63 kohta sekä asiaT-346/94, France-aviation v. komissio, tuomio 9.11.1995, Kok. 1995, s. II-2841,30—36 kohta).

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arvio

37.

    Kanneperusteen ensimmäisestä osasta on huomattava, että asetuksen N:o 2454/93 871 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan ”komissiolle [tulliviranomaisten toimesta]lähetettyjen asiakirjojen on sisällettävä kaikki käsiteltävänä olevan tapauksentäydelliseksi tutkimiseksi tarvittavat tiedot”. Saman artiklan kolmannen kohdanmukaan ”komissio voi pyytää lisätietoja, jos jäsenvaltion toimittamat tiedotosoittautuvat komissiolle riittämättömiksi ratkaisun tekemiseen sille käsiteltäväksiannetussa asiassa tietoisena kaikista siihen vaikuttavista seikoista.”

38.

    Tässä tapauksessa Norjan viranomaiset ilmoittivat Italian viranomaisille, ettei viejäollut kyennyt näyttämään toteen sitä, että tuotteet olivat peräisin Norjasta.Kuitenkin silloin kun jälkikäteen toimitettavassa tarkastuksessa ei voida vahvistaa

EUR1-tavaratodistuksessa ilmoitettua tavaran alkuperää, on katsottava, ettätavaran alkuperä on tuntematon ja että EUR1-tavaratodistus ja tariffietuus onmyönnetty väärin perustein. Sen jäsenvaltion tulliviranomaisten, johon tuontitapahtuu, on tällöin periaatteessa ryhdyttävä tuonnin yhteydessä kantamattajääneiden tullien kantamiseen jälkitullauksin (em. asiat Huygen ym., tuomion17 kohta, ja Faroe Seafood ym., tuomion 16 kohta).

39.

    Kun Norjan viranomaiset olivat ilmoittaneet Italian viranomaisille, ettei viejä ollutkyennyt näyttämään toteen kyseisten tuotteiden norjalaista alkuperää, eivät Italianviranomaiset eivätkä kantajat asettaneet tätä kyseenalaiseksi.

40.

    Vaikka kantajat ovatkin vedonneet vilpittömään mieleensä, ne eivät kuitenkaankyseenalaistaneet Italian viranomaisten kanssa käymässään kirjeenvaihdossa Norjanviranomaisten antamia tietoja. Kantajien edustaja totesi lisäksi 30.1.1996 päivätyssäkirjeessään, ettei sillä ollut mitään lisättävää Italian viranomaisten komissiollelähettämiin asiakirjoihin.

41.

    Näistä syistä komissiolla oli oikeus pitää sille lähetettyä asiakirjavihkoa täydellisenäja katsoa, ettei ollut tarpeen pyytää lisätietoja.

42.

    Lisäksi on huomattava, että Høyesterettin 2.4.1993 antama tuomio on ainoasellainen seikka, jota ei mainittu komissiolle lähetetyissä asiakirjoissa ja johonkantajat vetoavat. Kyseisessä tuomiossa oli kuitenkin ilmeisesti kyse kahdenhenkilön rikossyytteestä, joka koski tiettyjen eri maihin vietyjen kalatuotteidenterveystodistusten väärentämistä. Kuten komissio toteaa, Høyesterett ratkaisi vaintämän kysymyksen eikä suinkaan vahvistanut tuotteiden olevan peräisin Norjasta.

43.

    Kanneperusteen toisesta osasta on huomattava, että asetuksen N:o 2454/93 871 artiklan toisen kohdan mukaan ”komissio ilmoittaa välittömästi kyseisellejäsenvaltiolle [tämän tulliviranomaisten lähettämien] asiakirjojenvastaanottamisesta”. Saman asetuksen 872 artiklan ensimmäisessä kohdassasäädetään seuraavaa: ”Komissio toimittaa jäsenvaltioille jäljennöksen 871 artiklanensimmäisessä alakohdassa tarkoitetuista asiakirjoista 15 päivän kuluessa päivästä,jona ne on vastaanotettu”. Asetuksen 873 artiklan toisen kohdan ensimmäisessävirkkeessä taas todetaan, että päätös ”on tehtävä kuudessa kuukaudessa siitäpäivästä, jona komissio on vastaanottanut 871 artiklan ensimmäisessä alakohdassatarkoitetut asiakirjat.” Lopuksi 874 artiklan ensimmäisessä kohdassa todetaan, että”[e]dellä 873 artiklassa tarkoitettu päätös on annettava kyseiselle jäsenvaltiolletiedoksi viipymättä ja joka tapauksessa 30 päivän kuluessa mainitussa artiklassatarkoitetun määräajan päättymisestä”.

44.

    Tässä tapauksessa kantajat eivät ole esittäneet seikkoja, joiden nojalla voitaisiintodeta näitä säännöksiä jätetyn noudattamatta. Edellä mainituilla säännöksillä eisiten säännellä tuontien ja komission päätöksen välistä aikaa eikä myöskäänyritysten kansallisille viranomaisille tekemän hakemuksen asian saattamiseksi

komission käsiteltäväksi ja asian tosiasiallisen käsittelypäivän komissiossa välistäaikaa.

45.

    Näistä syistä toinen kanneperuste on hylättävä.

Kolmas ja neljäs, asetuksen N:o 1697/79 5 artiklan 2 kohdan rikkomista jaluottamuksensuojan periaatteen loukkaamista koskeva kanneperuste

Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

46.

    Kantajat väittävät, että tulli voidaan kantaa jälkitullauksin vain silloin kun tuojanon täytynyt ymmärtää hyötyneensä tulliviranomaisen virheestä tai tarkkaavaisuudenpuutteesta (asia 283/82, Schoellershammer v. komissio, tuomio 15.12.1983,Kok. 1983, s. 4219, 7 kohta; asia 160/84, Oryzomyli Kavallas ym. v. komissio, tuomio15.5.1986, Kok. 1986, s. 1633, 21 kohta sekä asia C-250/91, Hewlett Packard France,tuomio 1.4.1993, Kok. 1993, s. I-1819, 45 ja 46 kohta).

47.

    Siten jälkitullaukseen ei voida ryhtyä, kun tuojayritys ei ole voinut epäilläviejäyrityksen väärentäneen alkuperätodistuksia, kuten tässä tapauksessa (em. asiaDeutsche Fernsprecher, tuomion 17 kohta; em. asia Hewlett Packard France,tuomion 28 kohta sekä asia C-446/93, SEIM, tuomio 18.1.1996, Kok. 1996, s. I-73,40—48 kohta).

48.

    Kantajien mukaan komissio katsoi lisäksi päätöksessään virheellisesti EUR1-tavaratodistusten mahdollisen pätemättömyyden olevan osa kaupallista riskiä.

49.

    Kantajat katsovat tullien kantamisen jälkitullauksin loukkaavan luottamuksensuojanperiaatetta, koska ne eivät voineet havaita tehtyä virhettä. Tähän liittyen nehuomauttavat, että oikeuskäytännön mukaan asetuksen N:o 1697/79 5 artiklan2 kohdassa ilmaistaan yleinen kohtuullisuuslauseke.

50.

    Komissio väittää, että koska tulleja ei kannettu toimivaltaisten viranomaisten itsensätekemän virheen vuoksi, tämä yksi asetuksen N:o 1697/79 5 artiklan 2 kohdassa,sellaisena kuin tätä asetusta on oikeuskäytännössä tutkittu, mainituista kolmestayhtä aikaa täytettävästä ehdosta ei tässä tapauksessa täyttynyt (ks. erityisesti em.asioissa Mecanarte ja Faroe Seafood ym. annetut tuomiot).

51.

    Sitä paitsi tällaisessa tapauksessa tullivelasta vastuussa oleva ei voi vedotaluottamuksensuojaan (mm. yhdistetyt asiat 98/83 ja 230/83, Van Gend & Loos jaBosman v. komissio, tuomio 13.11.1984, Kok. 1984, s. 3763 sekä em. asiatMecanarte ja Faroe Seafood ym.).

52.

    Komission mukaan tullivelasta vastuussa olevan on kannettava viejän väärästäalkuperäilmoituksesta johtuva kaupallinen riski (asia 827/79, Acampora, tuomio

11.12.1980, Kok. 1980, s. 3731, 8 kohta ja em. asia SEIM, tuomion 45 kohta), johonsen on ennakolta varauduttava (em. asia Faroe Seafood ym., tuomion 114 kohta).

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arvio

53.

    Asetuksen N:o 1697/79 5 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa: ”Toimivaltaisetviranomaiset eivät voi ryhtyä sellaisten tuonti- tai vientitullien kantamiseenjälkitullauksin, joiden kantamatta jääminen on johtunut toimivaltaistenviranomaisten itsensä tekemästä virheestä, jota tullivelasta vastuussa oleva ei olekohtuudella voinut havaita toimiessaan vilpittömässä mielessä kaikkia tulli-ilmoituksen antamista koskevia voimassa olevia säännöksiä noudattaen”.

54.

    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kaikkien tässä artiklassa mainittujen ehtojenon täytyttävä yhtä aikaa (mm. em. asia Mecanarte, tuomion 12 kohta ja em. asiaFaroe Seafood ym., tuomion 83 kohta).

55.

    Näistä ehdoista ensimmäinen on, että toimivaltaiset viranomaiset ovat itse tehneetvirheen.

56.

    Ei ole kiistetty sitä, etteivätkö Norjan tulliviranomaiset olisi asetuksen N:o 1697/79 5 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja toimivaltaisia viranomaisia (em. asia Mecanarte,tuomion 22 kohta ja em. asia Faroe Seafood ym., tuomion 88 kohta).

57.

    Tässä tapauksessa on niin ikään selvää, että viejä on tehnyt esillä olevien asioidentaustalla olevan virheen, koska viejä ilmoitti tuotteet alkuperältään norjalaisiksipystymättä kuitenkaan myöhemmin näyttämään tätä toteen.

58.

    Asetuksen N:o 1697/79 5 artiklan 2 kohdan sanamuodosta itsestään seuraa, ettätullivelasta vastuussa olevan perusteltua luottamusta on aihetta suojellatässä artiklassa säädetyin tavoin vain siinä tapauksessa, että toimivaltaisetviranomaiset ovat ”itse” toimineet niin, että velasta vastuussa olevan luottamussaattoi syntyä. Näin ollen oikeus tullien kantamiseen jälkikäteen syntyy vain silloinkun virheet johtuvat toimivaltaisen viranomaisen aktiivisesta toiminnasta (em.asiat Mecanarte, tuomion 23 kohta ja Faroe Seafood ym., tuomion 91 kohta).

59.

    Tämän edellytyksen ei voida katsoa täyttyneen siinä tapauksessa, että toimivaltaisetviranomaiset ovat erehtyneet viejän — esimerkiksi tavaroiden alkuperästä —antamien sellaisten väärien tietojen vuoksi, joita näiden viranomaisten ei odotetatarkistavan tai joiden pätevyyttä niiden ei odoteta arvioivan (em. asia Mecanarte,tuomion 24 kohta ja em. asia Faroe Seafood ym., tuomion 92 kohta).

60.

    Lisäksi tullivelasta vastuussa olevan perusteltu luottamus todistusten pätevyyteenei voi perustua siihen, että jäsenvaltion tulliviranomaiset ovat alun perinhyväksyneet nämä todistukset, koska ilmoitusten hyväksyminen ensimmäisen kerranei millään tavoin estä näitä viranomaisia toimittamasta jälkitarkastuksia (em. asiaFaroe Seafood ym., tuomion 93 kohta).

61.

    Tämän vuoksi se, että Norjan toimivaltaiset viranomaiset ovat todistaneet EUR1-todistuksissa tavaroiden olevan peräisin tältä alueelta, tai se, että Italiantoimivaltaiset viranomaiset ovat alun perin hyväksyneet näissä todistuksissailmoitetun tavaroiden alkuperän, eivät ole riittäviä osoituksia siitä, ettätoimivaltaiset viranomaiset olisivat tehneet asetuksen N:o 1697/79 5 artiklan2 kohdassa tarkoitetun virheen (em. asia Faroe Seafood ym., tuomion 94 kohta).

62.

    On selvää, että mahdollisuus todentaa EUR1-tavaratodistus tuonnin jälkeenilmoittamatta tuojalle etukäteen saattaa aiheuttaa tälle vaikeuksia tämän tuodessavilpittömässä mielessä maahan tavaroita, joihin sovelletaan etuustulleja virheellistentai tämän tietämättä väärennettyjen todistusten perusteella. On kuitenkin hetitodettava, että Euroopan yhteisö ei voi vastata tuojien tavarantoimittajienvirheellisestä toiminnasta aiheutuneista haitallisista seuraamuksista ja että tuoja voiyrittää vaatia hyvitystä väärentäjältä sekä että huolellisen taloudellisen toimijan,joka on tietoinen sovellettavista säännöksistä, on arvioidessaan niitä etuja, joita voikoitua sellaisen tavaran kaupasta, johon sovelletaan tullietuuskohtelua, otettavahuomioon niihin markkinoihin, joilla tämä toimii, olennaisesti liittyvät riskit jahyväksyttävä ne kauppaan tavanomaisesti liittyvinä haittoina (asia C-97/95, Pascoal& Filhos, tuomio 17.7.1997, Kok. 1997, s. I-4209, 59 kohta).

63.

    Taloudellisten toimijoiden on nimittäin toteutettava sopimussuhteissaan tarvittavattoimenpiteet varautuakseen siihen mahdollisuuteen, että tullit kannetaan jälkikäteen(em. asiat Faroe Seafood ym., tuomion 114 kohta ja Pascoal & Filhos, tuomion60 kohta).

64.

    Näin ollen komissio on aivan oikein todennut, ettei tässä tapauksessa ole kyseasetuksen N:o 1697/79 5 artiklan 2 kohdassa tarkoitetusta toimivaltaistenviranomaisten itsensä tekemästä virheestä ja että kantajat eivät voi vedotaluottamuksensuojan periaatteeseen.

65.

    Koska kaikkien asetuksen N:o 1697/79 5 artiklan 2 kohdassa olevien ehtojen ontäytyttävä yhtä aikaa, komission ei ollut tarpeen tutkia muita kyseisen säännöksensoveltamisen edellytyksiä, kun niistä ensimmäinen ei kuitenkaan täyttynyt. Eimyöskään ole tarpeen tutkia kantajien esittämiä muita ehtoja koskevia väitteitä.

66.

        Tämän vuoksi kolmas ja neljäs kanneperuste on hylättävä.

Viides, perusteluvelvollisuuden rikkomista koskeva kanneperuste

Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

67.

    Kantajat väittävät komission päätöksessään vain todenneen EUR1-todistusten”olevan pätemättömiä” näyttämättä tätä kuitenkaan toteen.

68.

    Kantajien mukaan asiaa tarkemmin tutkiessaan — mikä olisi ollut sitäkinperustellumpaa, kun kantajat eivät olleet läsnä käsittelyssä — komissio olisi voinuthavaita, että norjalaisten alioikeuksien tuomio, jossa todettiin asianomaisennorjalaisen viejäyhtiön antama alkuperätodistus vääräksi, oli kumottu Høyesterettin2.4.1993 antamalla tuomiolla juuri tuotteiden alkuperän osalta.

69.

    Kantajien mukaan komission väite, jonka mukaan alkuperätodistustenpätemättömyyttä ei kiistetty, on virheellinen, koska kantajat toimittivat esillä olevanasian kannekirjelmiensä liitteenä Høyesterettin tuomion.

70.

    Komission mielestä päätös on perustamissopimuksen 190 artiklan mukainen.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arvio

71.

    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perustamissopimuksen 190 artiklanedellyttämistä perusteluista on ilmettävä selkeästi ja yksiselitteisesti säädöksenantajan tai päätöksen tekijän perusteet niin, että asianomaisille selviävät kyseiseentoimenpiteeseen johtaneet syyt ja että ne voivat puolustaa oikeuksiaan ja yhteisöjentuomioistuin voi valvoa säädöksen tai päätöksen laillisuutta (mm. asia C-323/88,Sermes, tuomio 11.7.1990, Kok. 1990, s. I-3027, 38 kohta).

72.

    Tässä tapauksessa komissio toteaa päätöksen johdanto-osassa, että EUR1-tavaratodistukset eivät ole päteviä, että tämä pätemättömyys on osa kaupallistariskiä ja että tuojille ei voi syntyä perusteltua luottamusta, vaikka tulliviranomaisetalun perin hyväksyivätkin nämä todistukset, sekä että toimivaltaiset viranomaiseteivät ole itse tehneet virhettä asetuksen N:o 1697/79 5 artiklan 2 kohdassatarkoitetulla tavalla.

73.

    Näin ollen päätöksestä ilmenevät selkeästi ja yksiselitteisesti komission perusteet.

74.

    Tämän vuoksi kanneperuste on hylättävä.

Toissijaisena vaatimuksena oleva päätöksen oikeusvaikutusten kumoaminen

75.

    Siinä tapauksessa, ettei yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kumoaisipäätöstä, kantajat vaativat sitä toteamaan, ettei päätöksellä ole vaikutusta niidensiihen oikeuteen, ettei kyseisiä tulleja kanneta jälkikäteen.

76.

    Perustamissopimuksen 174 artiklan mukaan 173 artiklan mukaisenkumoamiskanteen ollessa aiheellinen yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteentuomioistuin julistaa säädöksen mitättömäksi. Kantajien esittämän kaltainentoissijainen vaatimus ei siten kuulu ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimentoimivaltaan eikä sitä näin ollen voida ottaa tutkittavaksi.

Toissijainen vaatimus, joka koskee päätöksen kumoamista siltä osin kuin siinämäärätään tullilaskun 7338 F mukaiset tullit kannettavaksi

Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

77.

    Asiassa T-11/97 kantaja huomauttaa, että Veronan tulliviranomaisten 22.11.1996päivätystä kirjeestä, jossa kantajalle ilmoitettiin jälkitullauksin kannettavien tullienmäärä, käy ilmi, että tähän kokonaissummaan sisältyy 27.9.1990 päivätyn tullilaskun7338 F, joka ei koske alkuperältään kiistanalaisia tuotteita, mukainen summa.

78.

    Kantaja vaatii tämän vuoksi päätöksen kumoamista siltä osin kuin siinä määrätäänmaksettavaksi tämä 12 614 070 ITL:n suuruinen summa.

79.

    Kantaja huomauttaa, että tullivelan määrä on nimenomaisesti mainittu päätöksen1 artiklassa.

80.

    Komissio taas väittää, ettei kanneperustetta voida ottaa tutkittavaksi. Sehuomauttaa, että Italian viranomaiset olivat saattaneet asian sen käsiteltäväksikantajan pyynnöstä vain sen määrittämiseksi, täyttyivätkö asetuksen N:o 1697/79 5 artiklan 2 kohdan soveltamisedellytykset. Komissio ei siten ole lausunut mitäänsiitä, voidaanko tullivelka panna maksuun, eikä myöskään määrästä. Komissionmukaan kantaja ei siten voi vedota sellaisiin päätöksen kumoamisperusteisiin, joillaon tarkoitus osoittaa toimivaltaisten kansallisten viranomaisten niiden päätöstenlainvastaisuus, joissa riidanalaiset tullit pannaan maksuun (asia 244/85 ja 245/85,Cerealmangimi ja Italgrani v. komissio, tuomio 12.3.1987, Kok. 1987, s. 1303,9—13 kohta ja em. asia CT Control (Rotterdam) ja JCT Benelux v. komissio,tuomion 42—46 kohta).

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arvio

81.

    Asetuksen N:o 2454/93 871 ja 873 artiklassa komissiolle annettu päätösvaltaulottuu vain sen selville saamiseen, täyttyvätkö asetuksen N:o 1697/79 5 artiklan2 kohdan soveltamisedellytykset tietyssä tosiasiallisessa tilanteessa.

82.

    Komissio ei siis määritä maksuun pantavan tullivelan määrää. Itse asiassa vainItalian viranomaisten yritykselle lähettämässä kirjeessä, joka on päivätty 22.11.1996eli päätöksen tekemisen jälkeen, mainitaan tullilasku 7338 F.

83.

    Päätöksen 1 artiklassa kyllä määrätään seuraavaa: ”Italian 2.2.1996 päivätyssäpyynnössä tarkoitetut 148 890 000 Italian liiran suuruiset tuontitullit on kannettavajälkikäteen”. Kuitenkaan siinä mainittu määrä ei ole komission laskema, vaankyseessä on ainoastaan kokonaissumma, joka mainittiin Italian viranomaistenpyynnössä, johon puolestaan 1 artiklassa nimenomaisesti viitataan.

84.

    Näin ollen tämä vaatimus on hylättävä päätöksen lainmukaisuuteenvaikuttamattomana ja tosiasiassa sen kansallisen tuomioistuimen toimivaltaankuuluvana, jonka on arvioitava sen italialaisen hallintotoimen lainmukaisuutta, jollamäärättiin tullien kantamisesta jälkitullauksin.

Päätöksen kumoamista korkojen maksua koskevilta osin koskeva toissijainenvaatimus

Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

85.

    Kantajat toteavat tulliviranomaisten kantajilta 22.11.1996 päivätyssä kirjeessävaatiman summan sisältävän myös korot, ja summaan voidaan lisätä myösviivekorot.

86.

    Tämän tapauksen tosiseikkoihin soveltuvassa asetuksen N:o 1697/79 7 artiklassakielletään perimästä viivekorkoa jälkitullauksin kannettavista tulleista silloin kunniiden kantamatta jääminen on johtunut toimivaltaisten viranomaisten virheestä.

87.

    Komissio puolestaan väittää, että edellä esitetyistä syistä (ks. 80 kohta edellä)kumoamisperustetta ei voida ottaa tutkittavaksi. Joka tapauksessa 7 artiklansoveltamisedellytykset eivät sen mukaan täyty, koska tullien kantamatta jääminenei ole johtunut toimivaltaisten viranomaisten virheestä.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arvio

88.

    Samoista syistä, jotka edellä on jo esitetty, vaatimus hylätään (ks. 81—84 kohtaedellä).

Vahingonkorvausvaatimus

Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

89.

    Kantajat kiistävät komission väitteen, jonka mukaan vahingonkorvausvaatimusta eivoida ottaa tutkittavaksi (asia T-485/93, Dreyfus v. komissio, tuomio 24.9.1996,Kok. 1996, s. II-1101, 73 kohta).

90.

    Aineellisen kysymyksen osalta kantajat katsovat komission toimineen asiaatutkiessaan virheellisesti, kun se ei ole noudattanut asetuksen N:o 2454/93edellyttämää huolellisuutta eikä pyytänyt lisätietoja, vaikka sen olisi pitänyt niintehdä (asia C-368/92, Chiffre, tuomio 24.2.1994, Kok. 1994, s. I-605, 19 ja 30 kohta).

91.

    Kantajien mukaan tästä virheestä aiheutunut vahinko vastaa niiden tullien määrää,jotka kantajien on lopulta maksettava Italian viranomaisille.

92.

    Komissio väittää ensisijaisesti, että oikeuskäytännön mukaan korvausvaatimuksentosiasiallisen tarkoituksen ollessa kumottavaksi vaaditun päätöksen vaikutustenpoistaminen, kuten tässä tapauksessa, se on jätettävä tutkimatta (asia C-175/84,Krohn v. komissio, tuomio 26.2.1986, Kok. 1986, s. 753).

93.

    Toissijaisesti komissio pitää vaatimusta perusteettomana sen vuoksi, että sitä eivoida syyttää mistään virheestä tässä tapauksessa.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arvio

94.

    Oikeuskäytännön mukaan perustamissopimuksen 173 artiklan mukaisenkumoamiskanteen tutkimatta jättäminen voi poikkeuksellisesti aiheuttaa myös215 artiklan mukaisen vahinkorvauskanteen tutkimatta jättämisen silloin kunkorvauskanteella todellisuudessa tavoitellaan lopullisen yksittäispäätöksenvaikutusten tosiasiallista kumoutumista (em. asia Krohn v. komissio, tuomion33 kohta).

95.

    Tässä tapauksessa komissio ei vaadi kumoamiskanteen jättämistä tutkimatta vaanpelkästään sen hylkäämistä perusteettomana. Komission mainitsemaaoikeuskäytäntöä ei siten voida soveltaa tähän tapaukseen.

96.

    Asiakysymyksen osalta on huomattava, että ne virheet, joihin kantajat ovatvedonneet, vastaavat toisen kumoamisperusteen ensimmäistä ja toista osaa.

97.

    Koska ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tarkastellessa näitä kahta osaa eiole tullut ilmi, että komissio olisi erehtynyt oikeudellisten seikkojen tai tosiseikkojensuhteen, kantajat vetoavat komission tekemään virheeseen väärin perustein.

98.

    Näistä syistä vahingonkorvausvaatimus on hylättävä.

99.

    Tämän vuoksi kanne on kaikilta osin hylättävä.

Oikeudenkäyntikulut

100.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdanmukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaanoikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantajat ovat hävinneetasian, ne on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut, koska vastapuoli on sitävaatinut.

Näillä perusteilla

YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN

(kolmas jaosto)

on antanut seuraavan tuomiolauselman:

1.

    Kanteet hylätään.

2.

    Kantajat velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

TiiliBriët Potocki

Julistettiin Luxemburgissa 9 päivänä kesäkuuta 1998.

H. Jung

V. Tiili

kirjaaja

kolmannen jaoston puheenjohtaja

1: Oikeudenkäyntikieli: italia.