UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (toinen jaosto)

8 päivänä helmikuuta 2023 (*)

Energia – Euroopan laajuiset energiainfrastruktuurit – Asetus (EU) N:o 347/2013 – Delegoitu asetus, jolla muutetaan luetteloa yhteistä etua koskevista hankkeista – SEUT 172 artiklan toinen kohta – Jäsenvaltion kieltäytyminen myöntämästä lupaa sähkönsiirron rajayhdysjohdolle yhteistä etua koskevan hankkeen aseman saamiseksi – Komissio ei kirjannut hanketta muutettuun luetteloon – Perusteluvelvollisuus – Hyvän hallintotavan periaate – Yhdenvertainen kohtelu – Oikeusvarmuus – Luottamuksensuoja – Oikeasuhteisuus –Euroopan energiaperuskirjan 10 artikla

Asiassa T‑295/20,

Aquind Ltd, kotipaikka Wallsend (Yhdistynyt kuningaskunta),

Aquind SAS, kotipaikka Rouen (Ranska),

Aquind Energy Sàrl, kotipaikka Luxemburg (Luxemburg),

edustajinaan S. Goldberg, C. Davis ja J. Bille, solicitors, ja asianajaja E. White,

kantajina,

vastaan

Euroopan komissio, asiamiehinään O. Beynet ja B. De Meester,

vastaajana,

jota tukevat

Saksan liittotasavalta, asiamiehinään J. Möller ja S. Costanzo,

Espanjan kuningaskunta, asiamiehenään M. Ruiz Sánchez,

ja

Ranskan tasavalta, asiamiehinään A.-L. Desjonquères, A. Daniel, W. Zemamta ja R. Bénard,

väliintulijoina,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto),

toimien päätösneuvotteluissa kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja V. Tomljenović sekä tuomarit S. Škvařilová-Pelzl ja I. Nõmm (esittelevä tuomari),

kirjaaja: hallintovirkamies I. Kurme,

ottaen huomioon asian käsittelyn kirjallisessa vaiheessa esitetyn,

ottaen huomioon 6.9.2022 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

1        Kantajat Aquind Ltd, Aquind SAS ja Aquind Energy Sàrl vaativat SEUT 263 artiklaan perustuvassa kanteessaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 347/2013 muuttamisesta vahvistamalla unionin luettelo yhteistä etua koskevista hankkeista 31.10.2019 annetun komission delegoidun asetuksen (EU) 2020/389 (EUVL 2020, L 74, s. 1; jäljempänä riidanalainen asetus) kumoamista.

 Asian tausta

2        Kantajat ovat toteuttajina Yhdistyneen kuningaskunnan ja Ranskan sähkönsiirtoverkot yhdistävässä rajayhdysjohtohankkeessa (jäljempänä Aquind-rajayhdysjohtohanke).

3        Aquind-rajayhdysjohtohanke sisällytettiin Euroopan unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 347/2013 muuttamisesta vahvistamalla unionin luettelo yhteistä etua koskevista hankkeista 23.11.2017 annetulla komission delegoidulla asetuksella (EU) 2018/540 (EUVL 2018, L 90, s. 38), ja sitä pidettiin siten energian sisämarkkinoiden toteuttamiseen tarvittavan infrastruktuurin kannalta perustavanlaatuisena hankkeena. Hankkeiden toteuttajat voivat unionin yhteistä etua koskevan hankkeen aseman nojalla ensinnäkin hyödyntää järkeistettyä, koordinoitua ja nopeutettua lupamenettelyä, toiseksi esittää investointipyyntöjä ja rajat ylittävää kustannusten jakamista koskevia pyyntöjä toimivaltaisille kansallisille sääntelyviranomaisille, jotta tosiasiallisesti aiheutuneet investointikustannukset voidaan periä verkkojen käyttäjiltä, ja kolmanneksi hakea rahoitusta Verkkojen Eurooppa ‑välineestä.

4        Delegoidulla asetuksella 2018/540 vahvistettu luettelo on korvattu riidanalaisella asetuksella vahvistetulla luettelolla. Riidanalaisen asetuksen liitteessä olevassa uudessa luettelossa Aquind-rajayhdysjohtohanke mainitaan taulukossa niistä hankkeista, joita ei enää katsota unionin yhteistä etua koskeviksi hankkeiksi.

 Asianosaisten ja väliintulijoiden vaatimukset

5        Kantajat vaativat lähinnä, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa riidanalaisen asetuksen siltä osin kuin sillä poistetaan Aquind-rajayhdysjohtohanke unionin luettelosta yhteistä etua koskevista hankkeista

–        toissijaisesti kumoaa riidanalaisen asetuksen kokonaisuudessaan

–        velvoittaa Euroopan komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

6        Komissio ja Espanjan kuningaskunta vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen

–        velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

7        Ranskan tasavalta vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin hylkää kanteen.

8        Saksan liittotasavalta vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin hylkää kanteen ainakin siltä osin kuin on kyse Lissabonissa 17.12.1994 allekirjoitetun energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen (EYVL 1994, L 380, s. 24) 10 artiklan 1 kohdasta ja selventää, onko energiaperuskirjan 26 artiklaa jätettävä soveltamatta unionin sisäisissä suhteissa.

 Oikeudellinen arviointi

9        Kanteensa tueksi kantajat vetoavat seitsemään kanneperusteeseen, joista ensimmäinen koskee perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä, toinen Euroopan laajuisten energiainfrastruktuurien suuntaviivoista ja päätöksen N:o 1364/2006/EY kumoamisesta sekä asetusten (EY) N:o 713/2009, (EY) N:o 714/2009 ja (EY) N:o 715/2009 muuttamisesta 17.4.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 347/2013 (EUVL 2013, L 115, s. 39) ja erityisesti sen 5 artiklan 8 kohdan mukaisten menettelyllisten ja aineellisten vaatimusten rikkomista, kolmas energiaperuskirjasta tehdyn sopimuksen 10 artiklan 1 kohdan rikkomista, neljäs Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 41 artiklan mukaisen hyvää hallintoa koskevan oikeuden loukkaamista, viides yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista, kuudes suhteellisuusperiaatteen loukkaamista ja seitsemäs oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteiden loukkaamista.

10      Unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että neljäs ja viides kanneperuste, jotka koskevat yhtäältä hyvää hallintoa koskevan oikeuden ja toisaalta yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista, on tutkittava yhdessä ja että kolmas kanneperuste, joka koskee energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen 10 artiklan 1 kohdan rikkomista, on tutkittava viimeisenä.

 Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä

11      Ensimmäisen kanneperusteensa yhteydessä kantajat vetoavat perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiin. Aquind-rajayhdysjohtohankkeen luettelosta poistamista ei nimittäin selitetä riidanalaisessa asetuksessa ja sen perusteluissa sen enempää kuin riidanalaiseen asetukseen liitetyssä komission valmisteluasiakirjassakaan.

12      Komissio, jota Espanjan kuningaskunta ja Ranskan tasavalta tukevat, kiistää tämän kanneperusteen.

13      Oikeuskäytännön mukaan on ensinnäkin niin, että SEUT 296 artiklan mukainen perusteluvelvollisuus määräytyy kyseisen toimenpiteen luonteen ja sen asiayhteyden mukaan, jossa se on tehty. Perusteluvelvollisuutta on arvioitava asiaan liittyvien olosuhteiden perusteella, joita ovat muun muassa toimen sisältö, esitettyjen perustelujen luonne ja se tarve, joka niillä, joille toimi on osoitettu, tai muilla henkilöillä, joita se koskee suoraan ja erikseen, voi olla saada selvennystä tilanteeseen. Perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevia yksityiskohtia, koska tutkittaessa, ovatko perustelut riittäviä, on otettava huomioon niiden sanamuodon lisäksi myös asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt (tuomio 29.9.2011, Elf Aquitaine v. komissio, C‑521/09 P, EU:C:2011:620, 150 kohta; ks. myös tuomio 15.11.2012, neuvosto v. Bamba, C‑417/11 P, EU:C:2012:718, 53 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; tuomio 10.6.2020, Spliethoff’s Bevrachtingskantoor v. komissio, T‑564/15 RENV, ei julkaistu, EU:T:2020:252, 108 kohta). Asianomaiselle vastainen toimi on riittävästi perusteltu erityisesti silloin, kun se on toteutettu asianomaisen tuntemassa asiayhteydessä, jonka perusteella asianomainen voi ymmärtää häntä koskevan toimen merkityksen (tuomio 18.10.2018, Terna v. komissio, T‑387/16, EU:T:2018:699, 53 kohta).

14      Toiseksi se intressi, joka kyseisillä laitoksilla voi olla saada selvennystä tilanteeseen, on otettava huomioon arvioitaessa kyseessä olevia päätöksiä koskevan perusteluvelvollisuuden laajuutta (ks. vastaavasti tuomio 28.11.2019, Portigon v. SRB, T‑365/16, EU:T:2019:824, 164 kohta). Perusteluvelvollisuus liittyy nimittäin läheisesti puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen periaatteeseen. Asianomaiselle vastaisen toimen perusteluvelvollisuuden tarkoituksena on siten yhtäältä antaa asianomaiselle riittävät tiedot sen arvioimiseksi, onko toimi asianmukainen vai onko siinä mahdollisesti sellainen virhe, jonka perusteella sen pätevyys voidaan riitauttaa unionin tuomioistuimissa, ja toisaalta antaa unionin tuomioistuimille mahdollisuus valvoa toimen laillisuutta (tuomio 28.6.2005, Dansk Rørindustri ym. v. komissio, C‑189/02 P, C‑202/02 P, C‑205/02 P–C‑208/02 P ja C‑213/02 P, EU:C:2005:408, 462 kohta).

15      Perustelut voivat olla implisiittisiä, kunhan ne, joita asia koskee, saavat niiden avulla selville syyt, joiden vuoksi kyseessä olevat toimenpiteet on tehty, ja unionin yleisellä tuomioistuimella on käytettävissään riittävät tiedot, jotta se kykenee harjoittamaan laillisuusvalvontaansa (tuomio 13.7.2011, General Technic-Otis ym. v. komissio, T‑141/07, T‑142/07, T‑145/07 ja T‑146/07, EU:T:2011:363, 302 kohta).

16      Ensimmäistä kanneperustetta on tarkasteltava näiden seikkojen valossa.

17      Ensinnäkin on tärkeää määrittää yhtäältä, mitkä ovat syyt, joiden vuoksi komissio ei riidanalaisessa asetuksessa sisällyttänyt Aquind-rajayhdysjohtohanketta unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista, ja toisaalta, mistä nämä syyt ilmenevät.

18      Ensinnäkin riidanalaisen asetuksen johdanto-osan perustelukappaleissa esitetään lyhyt tiivistelmä asetuksen N:o 347/2013 sisällöstä, mainitaan, että komissiolla on valta antaa delegoituja säädöksiä, joilla vahvistetaan unionin luettelo yhteistä etua koskevista hankkeista, muistutetaan, että unionin luettelo on laadittava joka toinen vuosi, ja korostetaan, että unionin luetteloon ehdotetut hankkeet on arvioitu alueellisissa ryhmissä ja että nämä ovat vahvistaneet kyseisten hankkeiden täyttävän asetuksen N:o 347/2013 4 artiklassa säädetyt edellytykset.

19      Riidanalaisen asetuksen johdanto-osan kahdessa viittauskappaleessa viitataan yleisesti EU-sopimukseen ja asetukseen N:o 347/2013.

20      Riidanalaisen asetuksen johdanto-osan viidennessä perustelukappaleessa täsmennetään, että ”alueelliset ryhmät hyväksyivät yhteistä etua koskevien hankkeiden alueellisten luettelojen luonnokset teknisen tason kokouksissa” ja että ”energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyöviraston (ACER) annettua 25 päivänä syyskuuta 2019 lausuntonsa arviointiperusteiden ja kustannus-hyötyanalyysin johdonmukaisesta soveltamisesta eri alueilla alueellisten ryhmien päätöksentekoelimet hyväksyivät alueelliset luettelot 4 päivänä lokakuuta 2019”. Siinä myös todetaan, että ”asetuksen – – N:o 347/2013 3 artiklan 3 kohdan a alakohdan mukaisesti kaikille ehdotetuille hankkeille saatiin ennen alueellisten luettelojen hyväksymistä niiden jäsenvaltioiden hyväksyntä, joiden alueeseen hanke liittyy”.

21      Asetuksen N:o 347/2013 (sellaisena kuin se on muutettuna riidanalaisella asetuksella) liitteessä VII olevassa A osassa, jonka otsikko on ”Unionin [yhteistä etua koskevien hankkeiden] luettelon laatimisessa sovelletut periaatteet”, on 3 kohta, jonka otsikko on ”Hankkeet, joita ei enää katsota yhteistä etua koskeviksi hankkeiksi – –”. Kyseisessä 3 kohdassa komissio mainitsee seuraavaa:

”Useita asetuksella (EU) N:o 1391/2013 ja asetuksella (EU) 2016/89 hyväksytyissä unionin luetteloissa mainittuja hankkeita ei enää pidetä yhteistä etua koskevina hankkeina yhdestä tai useammasta seuraavista syistä:

–        hanke on jo otettu käyttöön tai on määrä ottaa käyttöön vuoden 2019 loppuun mennessä, minkä vuoksi se ei voisi hyötyä asetuksen (EU) N:o 347/2013 säännöksistä;

–        uusien tietojen mukaan hanke ei täytä yleisiä perusteita;

–        hankkeen toteuttaja ei ole esittänyt sitä valittavaksi uudelleen unionin [yhteistä etua koskevien hankkeiden] luetteloon; tai

–        hanke sijoitettiin tärkeysjärjestyksessä muita ehdotettuja hankkeita alemmalle sijalle.

– –”

22      Kantajat toteavat perustellusti, että toinen näistä neljästä syystä – eli se, että ”uusien tietojen mukaan hanke ei täytä yleisiä perusteita” – on ainoa, jolla olisi mahdollisesti voitu oikeuttaa päätös olla sisällyttämättä Aquind-rajayhdysjohtohanketta unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista.

23      Tähän toiseen syyhyn sisältyvä käsite ”yleiset perusteet” on kuitenkin melko epämääräinen. Ei ole selvää, rajoittuuko tämä käsite ainoastaan asetuksen N:o 347/2013 4 artiklan 1 kohtaan sisältyvään käsitteeseen – ja siten kyseisessä säännöksessä mainittuihin edellytyksiin, jotka yhteistä etua koskevien hankkeiden on täytettävä – vai tarkoitetaanko ilmauksella ”yleiset perusteet” edellä mainitussa säännöksessä lueteltujen edellytysten lisäksi kaikkia muita edellytyksiä, jotka hankkeen on täytettävä, jotta se voidaan sisällyttää unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista.

24      Toiseksi on korostettava, että komissio mainitsi kirjelmissään, että syy, jonka vuoksi se ei riidanalaisessa asetuksessa luetteloinut Aquind-rajayhdysjohtohanketta unionin yhteistä etua koskevaksi hankkeeksi, koski Ranskan tasavallan päätöstä olla antamatta hyväksyntäänsä kyseisen hankkeen sisällyttämiselle unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista. Se täsmensi, että Ranskan tasavalta oli perustellut päätöstään ylikapasiteettiriskillä, joka seurasi siitä, että samalla alueella oli käynnissä useita hankkeita, sekä sillä, että Aquind-rajayhdysjohtohanketta pidettiin niistä epävarmimpana. Komissio kuitenkin myöntää, ettei riidanalaisessa asetuksessa ole minkäänlaista mainintaa tästä Ranskan tasavallan päätöksestä eikä etenkään syistä, joiden vuoksi se päätti olla antamatta hyväksyntäänsä.

25      Toiseksi on siten tutkittava, ovatko kantajat siitä huolimatta, ettei riidanalaisessa asetuksessa nimenomaisesti mainittu Ranskan tasavallan päätöksen perusteluja, voineet ymmärtää syyt, joiden vuoksi Aquind-rajayhdysjohtohanketta ei sisällytetty unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista. Tämä tarkoittaa, että on määritettävä, onko hankkeen jättäminen sisällyttämättä luetteloon tapahtunut edellä 13 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla kantajien tuntemassa asiayhteydessä, jonka perusteella kantajat voivat ymmärtää niitä koskevan toimen merkityksen, ja voidaanko riidanalaisen asetuksen katsoa sisältävän implisiittiä perusteluja.

26      Ensinnäkään kantajat eivät voi olla olematta tietoisia lainsäädäntökehyksestä, jonka yhteydessä riidanalainen asetus annettiin. Kyseiseen lainsäädäntökehykseen kuuluu SEUT 172 artiklan toinen kohta, jonka mukaan niihin suuntaviivoihin ja niihin yhteistä etua koskeviin hankkeisiin, jotka koskevat jonkin jäsenvaltion aluetta, tarvitaan tuon jäsenvaltion hyväksyminen. Siihen kuuluvat myös asetuksen N:o 347/2013 3 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan a alakohta, jossa säädetään, että kun ryhmä laatii alueellisen luettelonsa, kullekin yksittäiselle ehdotukselle yhteistä etua koskevaksi hankkeeksi on saatava asianomaisten jäsenvaltioiden hyväksyntä, ja asetuksen N:o 347/2013 3 artiklan 4 kohdan ensimmäinen alakohta, jossa säädetään lähinnä, että komissiolla on valta antaa delegoituja säädöksiä, joilla vahvistetaan unionin luettelo yhteistä etua koskevista hankkeista, edellyttäen, että jäsenvaltio, jonka alueeseen yhteistä etua koskeva hanke liittyy, on sen hyväksynyt.

27      Toiseksi asiayhteydestä, jossa riidanalainen asetus annettiin, on muistutettava, että asetus julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä 11.3.2020. Useiden seikkojen perusteella voidaan katsoa, että kantajat olivat jo ennen sen julkaisemista saaneet tietää Ranskan tasavallan Aquind-rajayhdysjohtohankkeeseen esittämistä varaumista ja, in fine, sen päätöksestä olla antamatta hyväksyntäänsä kyseiselle hankkeelle.

28      Ensinnäkin komissio ilmoitti kantajille 11.7.2019 päivätyllä sähköpostiviestillä, että Ranskan tasavalta oli esittänyt varaumia Aquind-rajayhdysjohtohankkeeseen 5.7.2019 pidetyssä alueellisen ryhmän teknisen tason kokouksessa, ja kehotti niitä ottamaan yhteyttä asiasta vastaavaan ministeriin tarkempien tietojen saamiseksi.

29      Euroopan parlamentin teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnan 5.12.2019 pidetyssä kokouksessa energia-asioista vastaava komission jäsen vastasi kahden parlamentin jäsenen, jotka olivat Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisia, esittämään kysymykseen, jossa tiedusteltiin syitä Aquind-rajayhdysjohtohankkeen poistamiselle unionin yhteistä etua koskevien hankkeiden luettelosta. Energia-asioista vastaava komission jäsen totesi ensinnäkin, että Ranskan tasavalta katsoi kyseisten neljän Yhdistyneen kuningaskunnan ja Ranskan verkkojen yhteenliitäntähankkeen johtavan ylikapasiteettiin, toiseksi, että kyseinen jäsenvaltio arvioi, että Aquind-rajayhdysjohtohanketta pidettiin näistä hankkeista epävarmimpana, ja kolmanneksi, että kyseinen jäsenvaltio oli tästä syystä pyytänyt, ettei kyseistä hanketta sisällytetä seuraavaan yhteistä etua koskevien hankkeiden luetteloon. Energia-asioista vastaava komission jäsen täsmensi, että jäsenvaltioilla on oikeus päättää aluettaan koskevien hankkeiden hyväksymisestä ja että komission on noudatettava tätä oikeutta.

30      Unionin yleisen tuomioistuimen kirjalliseen kysymykseen antamassaan vastauksessa kantajat myöntävät, että ne olivat saaneet tietää energia-asioista vastaavan komission jäsenen vastauksesta samana päivänä, jona kyseinen kokous pidettiin, eli 5.12.2019.

31      Toiseen unionin yleisen tuomioistuimen esittämään kirjalliseen kysymykseen antamassaan vastauksessa kantajat totesivat, että vastauksena kantajien 24.10.2019 lähettämään sähköpostiviestiin komission energian pääosaston varapääjohtaja ilmoitti 20.2.2020 päivätyllä sähköpostiviestillä, ettei komissiolla ollut toimivaltaa sisällyttää hankkeita unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista sen jälkeen, kun alueellisten ryhmien päätökset oli tehty, ja totesi, että Ranskan tasavalta oli vastustanut Aquind-rajayhdysjohtohanketta.

32      Edellä esitetystä seuraa, että kantajat olivat saaneet tiedon syystä, jonka vuoksi komissio ei riidanalaisessa asetuksessa sisällyttänyt Aquind-rajayhdysjohtohanketta unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista, ja että tämä syy perustui siihen, ettei Ranskan tasavalta ollut hyväksynyt mainittua hanketta. Kantajat olivat myös saaneet tietää, että kyseinen jäsenvaltio katsoi, että oli olemassa ylikapasiteettiriski, koska käynnissä oli useita hankkeita, ja että Aquind-rajayhdysjohtohanke oli niistä kaikkein epävarmin.

33      Kolmanneksi on tutkittava kantajien väite, jonka mukaan syy, jolla Ranskan tasavalta perusteli päätöstään olla antamatta hyväksyntäänsä Aquind-rajayhdysjohtohankkeen sisällyttämiselle unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista, ja kyseisen jäsenvaltion selitykset ylikapasiteettiriskistä ja siitä, että kyseinen hanke oli kaikkein epävarmin, ovat riittämättömiä. Kantajat väittävät lähinnä, ettei komissio voinut tyytyä tällaisiin perusteluihin, vaan sen olisi pitänyt vaatia kyseistä jäsenvaltiota perustelemaan päätöksensä tarkemmin.

34      Sen määrittämiseksi, olivatko edellä 32 kohdassa mainitut perustelut riittäviä, on ensin tarpeen määrittää perustelujen taso, jota vaaditaan tehtäessä päätöstä siitä, voidaanko rajayhdysjohtohanke sisällyttää unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista.

35      Tämän kysymyksen selvittämiseksi on tarkasteltava jäsenvaltioiden ja komission välistä toimivallan jakoa ja toimivallan ulottuvuutta prosessissa, jossa hyväksytään unionin luettelot yhteistä etua koskevista hankkeista. Kantajat nimittäin väittävät, ettei SEUT 172 artiklan toisessa kohdassa anneta jäsenvaltioille täysin vapaaharkintaista veto-oikeutta päätöksiin yhteistä etua koskevien hankkeiden sisällyttämisestä unionin luetteloon ja että komissiolla on asetuksen N:o 347/2013 mukaan harkintavaltaa unionin luettelon hyväksymisessä yhteistä etua koskevista hankkeista. Komissio puolestaan väittää, ettei se voinut sisällyttää Aquind-rajayhdysjohtohanketta unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista, koska se ei katsonut voivansa jättää huomiotta jäsenvaltion päätöstä olla hyväksymättä kyseistä hanketta.

36      Tässä yhteydessä on muistutettava vakiintuneesta oikeuskäytännöstä, jonka mukaan unionin oikeuden säännöksen tai määräyksen tulkitsemisessa on otettava huomioon paitsi sen sanamuoto ja sillä tavoitellut päämäärät myös asiayhteys ja unionin oikeuden säännökset ja määräykset kokonaisuudessaan (ks. tuomio 8.7.2019, komissio v. Belgia (SEUT 260 artiklan 3 kohta – Laajakaistaverkot), C‑543/17, EU:C:2019:573, 49 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja määräys 24.10.2019, Liaño Reig v. SRB, T‑557/17, ei julkaistu, EU:T:2019:771, 59 kohta).

37      SEUT 172 artiklan toisen kohdan sanamuodosta on todettava, että sen sanamuodon mukainen tulkinta puoltaa selvästi komission näkemystä. Kyseisen säännöksen sanamuoto ei nimittäin ole mitenkään monitulkintainen eikä siihen siten liity mitään tulkintavaikeuksia.

38      Kun otetaan huomioon SEUT 172 artiklan toisen kohdan selvä sanamuoto, on todettava, että siinä jätetään kyseiselle jäsenvaltiolle harkintavalta eli laaja valta päättää, antaako se vai jättääkö se antamatta hyväksyntänsä hankkeen sisällyttämiselle unionin luetteloon yleisen edun mukaisista hankkeista.

39      SEUT 172 artiklan toisen kohdan teleologinen ja asiayhteyden mukainen tulkinta vahvistavat tämän päätelmän. Unionin lainsäätäjän päätöstä ottaa käyttöön jäsenvaltion eräänlainen veto-oikeus voidaan nimittäin perustella sillä, että Euroopan laajuisia verkkoja koskeva politiikka sisältää alueellisia näkökohtia ja liittyy siten jossain määrin kaavoitukseen, joka taas kuuluu perinteisesti jäsenvaltioiden itsemääräämisoikeuteen (julkisasiamies Botin ratkaisuehdotus Yhdistynyt kuningaskunta v. parlamentti ja neuvosto, C‑121/14, EU:C:2015:526, 157 ja 158 kohta).

40      Tällainen on myös edellä 26 kohdassa mainittujen asetuksen N:o 347/2013 säännösten sisältö. Näin ollen ja toisin kuin kantajat väittävät, komissiolla ei ollut valtaa jättää huomiotta tätä päätöstä olla antamatta hyväksyntää.

41      Tämä harkintavalta huomioon ottaen on määritettävä, miltä osin jäsenvaltion on perusteltava päätöksensä. Tässä yhteydessä asetuksen N:o 347/2013 3 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan a alakohdassa ja sen liitteessä III olevan 2 osan 10 kohdassa mainitaan, että kun ryhmä laatii alueellisen luettelonsa, jäsenvaltion, joka päättää olla antamatta hyväksyntäänsä, on perusteltava päätöksensä kyseiselle alueelliselle ryhmälle. Näissä säännöksissä täsmennetään, että kyseisen alueellisen ryhmän ylin päätöksentekoelin voi ryhmään kuuluvan ”jäsenvaltion pyynnöstä” tutkia nämä perustelut. Unionin lainsäätäjä on näin ilmaissut tahtonsa siitä, että kysymys päätöksestä olla hyväksymättä hanketta, mikä estää myöntämästä sille unionin yhteistä etua koskevan hankkeen asemaa, kuuluu SEUT 172 artiklan toisen kohdan mukaisesti kyseisten jäsenvaltioiden toimivaltaan.

42      Käsiteltävässä asiassa teknisten päätöksentekoelinten kokouspöytäkirja ja ylimmän päätöksentekoelimen kokouspöytäkirja osoittavat, että Ranskan tasavalta oli perustellut päätöksensä olla hyväksymättä Aquind-rajayhdysjohdon sisällyttämistä neljänteen luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista ja että yksikään kyseiseen alueelliseen ryhmään kuuluvista jäsenvaltioista ei ollut pyytänyt tutkimaan näitä perusteluja.

43      Näin ollen komissio täytti perusteluvelvollisuutensa, kun se mainitsi Ranskan tasavallan päättäneen olla antamatta hyväksyntäänsä Aquind-rajayhdysjohtohankkeen sisällyttämiselle unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista. Komissiota ei myöskään voida moittia siitä, ettei se pyytänyt Ranskan tasavaltaa perustelemaan yksityiskohtaisesti päätöksensä syitä. Asetuksen N:o 347/2013 3 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan a alakohta ja sen liitteessä III olevan 2 osan 10 kohta eivät mahdollistaneet sitä, että komissio olisi voinut jollain tavoin puuttua Ranskan tasavallan esittämiin perusteluihin. On lisättävä, etteivät kantajat ole vedonneet näiden säännösten lainvastaisuuteen eikä komissiota siten voida arvostella perusteluvelvollisuuden laiminlyönnistä, kun se kerran noudatti näitä säännöksiä (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 26.9.2014, Raffinerie Heide v. komissio, T‑631/13, ei julkaistu, EU:T:2014:830, 41–44 kohta ja julkisasiamies Mengozzin ratkaisuehdotus DK Recycling und Roheisen v. komissio, Arctic Paper Mochenwangen v. komissio, Raffinerie Heide v. komissio ja Romonta v. komissio, C‑540/14 P, C‑551/14 P, C‑564/14 P ja C‑565/14 P, EU:C:2016:147, 90 ja 91 kohta).

44      Tässä yhteydessä asetuksen N:o 347/2013 3 artiklan 1 kohtaa, jossa säädetään, että ”ryhmässä päätöksentekovaltaa käyttävät jäsenvaltiot ja komissio, [jotka] kyseisissä asiayhteyksissä [muodostavat kyseisen alueellisen ryhmän päätöksentekoelimen]”, ja asetuksen N:o 347/2013 3 artiklan 4 kohtaa ja 16 artiklaa, joilla komissio valtuutetaan antamaan riidanalainen asetus, ei voida tulkita siten, että komissio on vastuussa mahdollisesta lainvastaisuudesta, jonka jäsenvaltio tekee päättäessään olla antamatta hyväksyntäänsä hankkeelle, ja että komission olisi siten vastattava mahdollisesta perusteluvelvollisuuden laiminlyönnistä, johon tämä jäsenvaltio on syyllistynyt. Tällainen menettelytapa olisi nimittäin ristiriidassa jäsenvaltioiden ja komission välistä toimivallan jakoa, sellaisena kuin siitä määrätään SEUT 172 artiklassa ja muistutetaan asetuksessa N:o 347/2013, koskevien sääntöjen kanssa.

45      Näin ollen on todettava, että komissio on perustellut riidanalainen asetuksen oikeudellisesti riittävällä tavalla ja että ensimmäinen kanneperuste on siten hylättävä.

 Toinen kanneperuste, joka koskee asetuksen N:o 347/2013 ja erityisesti sen 5 artiklan 8 kohdan mukaisten menettelyllisten ja aineellisten vaatimusten rikkomista

46      Toisen kanneperusteensa yhteydessä kantajat väittävät, että menettelyllisiä ja aineellisia sääntöjä on rikottu. Tähän kanneperusteeseen sisältyy lähinnä viisi väitettä.

47      Komissio, jota Espanjan kuningaskunta ja Ranskan tasavalta tältä osin tukevat, kiistää nämä väitteet ja tämän kanneperusteen kokonaisuudessaan.

48      Ensimmäisen väitteensä yhteydessä kantajat väittävät, että riidanalaisen asetuksen antamisesta vastaavana elimenä komission olisi pitänyt varmistaa, että unionin luettelo yhteistä etua koskevista hankkeista laaditaan kaikkien lainsäädännön asiaa koskevien vaatimusten mukaisesti. Kantajien mukaan komissio rikkoi asetuksen N:o 347/2013 3 artiklan 3 kohtaa, koska sen liitteessä III olevassa 2 osassa vahvistettua menettelyä ei useista syistä noudatettu.

49      Ensinnäkin kantajat vetoavat siihen, että ACER on todennut, että sille toimitetuissa tiedoissa oli tiettyjä puutteita, joiden takia se ei ollut kyennyt antamaan lausuntoa arviointiperusteiden ja kustannus-hyötyanalyysin johdonmukaisesta soveltamisesta eri alueilla. Kantajat eivät kuitenkaan täsmennä, millä tavoin ACERin lausunnossa esitetyt päätelmät olisivat tosiasiallisesti vaikuttaneet riidanalaisen asetuksen lainmukaisuuteen Aquind-rajayhdysjohtohankkeen osalta.

50      Komissio ei nimittäin voinut sisällyttää Aquind-rajayhdysjohtohanketta seuraavaan unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista, koska Ranskan tasavalta ei ollut antanut sille hyväksyntäänsä, sillä se oli todennut, että oli olemassa ylikapasiteettiriski ja että Aquind-rajayhdysjohtohanketta pidettiin kaikkein epävarmimpana. Kysymys arviointiperusteiden ja kustannus-hyötyanalyysin johdonmukaisesta soveltamisesta eri alueilla ei siis vaikuttanut mitenkään päätökseen olla sisällyttämättä kyseistä hanketta unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista.

51      Toiseksi kantajien väite, jonka mukaan kyseisen alueellisen ryhmän ylin päätöksentekoelin ja komissio jättivät noudattamatta asetuksen N:o 347/2013 liitteessä III olevan 2 osan 13 kohdan vaatimuksia, koska ne eivät ottaneet huomioon sitä, että ACERin lausunto arviointiperusteiden ja kustannus-hyötyanalyysin johdonmukaisesta soveltamisesta eri alueilla ei ollut selvä eikä perusteltu.

52      Ensinnäkin riidanalaisen asetuksen johdanto-osan viidennessä perustelukappaleessa mainitaan yleisesti, että kyseisen alueellisen ryhmän ylin päätöksentekoelin otti huomioon ACERin lausunnon hyväksyessään lopullista alueellista luetteloa. Toiseksi ACERin lausuntoon sisältyy erityisesti Aquind-rajayhdysjohtohanketta käsittelevä A.4.1.3 osasto, jossa viitataan Ranskan tasavallan ja Yhdistyneen kuningaskunnan sääntelyviranomaisten välisiin näkemyseroihin ja syihin, joiden vuoksi Ranskan sääntelyviranomainen eli Commission de régulation de l’énergie (CRE) vastusti mainitun hankkeen sisällyttämistä lopulliseen alueelliseen luetteloon. Joka tapauksessa on muistutettava, että Ranskan tasavalta päätti olla antamatta hyväksyntäänsä kyseiselle hankkeelle syistä, jotka liittyivät ylikapasiteettiriskiin ja siihen, että Aquind-rajayhdysjohtohanketta pidettiin kaikkein epävarmimpana, että tämä päätös sitoi kyseisen ryhmän ylintä päätöksentekoelintä ja komissiota ja ettei komissiota näissä olosuhteissa voida arvostella siitä, ettei se ottanut huomioon ACERin lausuntoa.

53      Kolmanneksi kantajat moittivat komissiota siitä, ettei se varmistanut alueiden välistä johdonmukaisuutta asetuksen N:o 347/2013 3 artiklan 5 kohdan b alakohdan mukaisesti, ja väittävät lähinnä, että unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista oli sisällytetty merkittävä määrä sellaisia hankkeita, jotka joko eivät olleet juurikaan edistyneet tai joiden ohjelmasuunnitelmaa oli säännöllisesti muutettu, ja että näin ollen väite, jonka mukaan Aquind-rajayhdysjohtohanke oli kaikkein epävarmin, ei estänyt kelpuuttamasta sitä unionin yhteistä etua koskevaksi hankkeeksi.

54      Tämä väite ei voi menestyä. Tältä osin kantajat ainoastaan toistavat ACERin lausunnon sisällön, mutta eivät osoita, että se voisi kyseenalaistaa riidanalaisen asetuksen laillisuuden Aquind-rajayhdysjohtohankkeen osalta.

55      On nimittäin korostettava, että komissio oli velvollinen ottamaan huomioon Ranskan tasavallan päätöksen olla antamatta hyväksyntäänsä Aquind-rajayhdysjohtohankkeen sisällyttämiselle unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista ja että se ei voinut kyseenalaistaa syitä, joiden perusteella tämä hanke oli kaikkein epävarmin. Tästä on muistutettava, että asetuksen N:o 347/2013 3 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan a alakohdassa säädetään, että ”kullekin yksittäiselle ehdotukselle yhteistä etua koskevaksi hankkeeksi on saatava niiden jäsenvaltioiden hyväksyntä, joiden alueeseen hanke liittyy” ja että ”jos jäsenvaltio päättää olla antamatta hyväksyntäänsä, sen on perusteltava päätöksensä kyseiselle ryhmälle”. Saman asetuksen liitteessä III olevan 2 osan 10 kohdassa täsmennetään, että ryhmän ylimmän päätöksentekoelimen on ryhmään kuuluvan jäsenvaltion pyynnöstä tutkittava nämä perustelut. Komissiolla ei siten ollut toimivaltaa vaatia tutkimaan perusteluja, joihin Ranskan tasavalta oli vedonnut, eikä se siten tehnyt tältä osin mitään virhettä. Käsiteltävässä asiassa yksikään jäsenvaltio ei ilmoittanut pyytävänsä Ranskan tasavaltaa perustelemaan päätöksensä syyt.

56      Vaikka Ranskan tasavallan toteamus, jonka mukaan Aquind-rajayhdysjohtohanke oli kaikkein epävarmin, perustuisikin arviointivirheeseen, kuten kantajat väittävät, komissiolla ei ollut toimivaltaa korjata tätä virhettä eikä unionin yleisellä tuomioistuimella ole toimivaltaa tutkia itse tätä kysymystä. Tältä osin on täsmennettävä, että istunnossa Ranskan tasavalta totesi kantajien tätä kyseenalaistamatta, että sen päätös olla antamatta hyväksyntäänsä Aquind-rajayhdysjohtohankkeen sisällyttämiselle unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista riitautettiin tribunal administratif de Paris’ssa (Pariisin hallintotuomioistuin, Ranska).

57      Toisen kanneperusteensa yhteydessä kantajat väittävät, että alueellinen ryhmä rikkoi asetuksen N:o 347/2013 3 artiklan 2 kohtaa, kun se ei vahvistanut itselleen työjärjestystä.

58      Asetuksen N:o 347/2013 3 artiklan 2 kohdassa säädetään, että kukin ryhmä hyväksyy oman työjärjestyksensä ottaen huomioon liitteen III säännökset. Kantajien itsensä asiakirja-aineistoon liittämistä asiakirjoista ilmenee, että työjärjestys oli vahvistettu useille kaasun ja sähkön alueellisille ryhmille, kuten ”Pohjoisten merialueiden offshore-verkolle (’NSOG’)” – eli sille ensisijaiselle käytävälle ja alueelle ja niiden kattamalle maantieteelliselle alueelle, joihin Aquind-rajayhdysjohtohanke kuuluu – osoitettuna toimeksiantona. Kantajat itse toteavat saaneensa tiedon tästä työjärjestyksestä unionin yhteistä etua koskevien hankkeiden portaalin kautta ja voineensa ladata sen sieltä.

59      Sillä, että työjärjestyksessä on maininta ”Draft” (”Luonnos”), ei ole tässä yhteydessä mitään merkitystä. Kuten kantajat itsekin totesivat kirjelmissään, ne olivat täysin tietoisia siitä, että tästä maininnasta huolimatta kyse oli työjärjestyksen lopullisesta versiosta, mistä oli osoituksena myös se, että tiedoston nimeen sisältyi maininta ”Final” (”Lopullinen”). Näissä olosuhteissa kantajat eivät voi vain todeta epämääräisesti ja mitään perusteluja esittämättä, ettei ”Pohjoisten merialueiden offshore-verkon” alueellinen ryhmä ollut vahvistanut itselleen työjärjestystä ja ettei menettely siten ollut avoin eikä siinä tarjottu kantajille vähimmäistakeita.

60      Kolmas väite perustuu siihen, etteivät viivästykset Aquind-rajayhdysjohtohankkeen käyttöönotossa voi olla peruste tämän hankkeen jättämiselle sisällyttämättä unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista. Kantajat väittävät, että alueellinen ryhmä oli jo tutkinut tämän kysymyksen, eikä se ollut todennut, että kyseisistä viivästyksistä olisi aiheutunut ongelmia, eikä se myöskään ollut pyytänyt kantajilta perusteluja tältä osin.

61      Tämä väite ei ole merkityksellinen. Ranskan tasavalta ei nimittäin vedonnut Aquind-rajayhdysjohtohankkeen toteutuksessa tapahtuneisiin viivästyksiin perusteena päätökselleen olla antamatta hyväksyntäänsä Aquind-rajayhdysjohtohankkeelle ”Pohjoisten merialueiden offshore-verkon” alueellisen ryhmän ylimmässä päätöksentekoelimessä.

62      ACERin 25.9.2019 päivätystä lausunnosta kylläkin ilmenee, että CRE oli maininnut Aquind-rajayhdysjohtohankkeen toteutuksen viivästyneen ja että tämä oli yksi syy siihen, miksi CRE oli vastustanut kyseisen hankkeen sisällyttämistä unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista. Kuten komissio perustellusti korostaa, kansallisen sääntelyviranomaisen kantaa ei kuitenkaan voida tulkita jäsenvaltion kyseisen alueellisen ryhmän ylimmässä päätöksentekoelimessä ilmaisemaksi kannaksi. Mistään asiakirjasta ei myöskään ilmene, että Ranskan tasavalta olisi hyväksynyt syyt, joihin kyseinen kansallinen sääntelyviranomainen vetosi.

63      Tästä syystä myös se kantajien väite on vailla merkitystä, jonka mukaan Aquind-rajayhdysjohtohankkeen toteutuksessa tapahtuneesta viivästyksestä ei ollut esitetty huomautuksia ”Pohjoisten merialueiden offshore-verkon” alueellisen ryhmän 28.5.2019 pitämässä kokouksessa eikä kantajia ei ollut pyydetty perustelemaan tätä viivästystä.

64      Neljännestä väitteestä, joka koskee kustannus-hyötyanalyysiin liittyvässä Artelysin asiantuntijaselvityksessä olevia epäjohdonmukaisuuksia ja epätarkkuuksia, on kolmannen väitteen tapaan todettava, että se on perusteeton.

65      Syy, jonka vuoksi komissio ei riidanalaisessa asetuksessa sisällyttänyt Aquind-rajayhdysjohtohanketta unionin luetteloon, on se, että Ranskan tasavalta vastusti kyseistä hanketta, ja tämä vastustus perustui syihin, joilla ei ole mitään tekemistä Artelysin asiantuntijaselvityksen kanssa. Tältä osin ACERin 25.9.2019 päivätyn lausunnon A.4.1.3 kohdasta ilmenee, että CRE oli se, joka tukeutui tähän selvitykseen perustellakseen sitä, miksi se vastusti Aquind-rajayhdysjohtohanketta, eikä suinkaan Ranskan tasavalta.

66      Viidennen väitteensä yhteydessä kantajat väittävät, että Aquind-hanke voitiin poistaa unionin luettelosta ainoastaan asetuksen N:o 347/2013 5 artiklan 8 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa. Ne väittävät, että asetuksen N:o 347/2013 3 artiklan 3 kohdan a alakohdassa velvoitetaan jäsenvaltio, joka päättää olla antamatta hyväksyntäänsä yksittäiselle ehdotukselle yhteistä etua koskevaksi hankkeeksi, ”perustelemaan” päätöksensä, joten tämä päätös ei voi olla täysin mielivaltainen. Kantajat toteavat, ettei Ranskan tasavalta perustellut päätöstään olla antamatta hyväksyntäänsä Aquind-rajayhdysjohtohankkeelle ja että komissio näyttää siten katsoneen, että hanke oli mahdollista poistaa luettelosta muullakin kuin asetuksen N:o 347/2013 5 artiklan 8 kohdassa mainitulla perusteella, kuten siksi, että jäsenvaltio, jonka alueella hanke oli määrä toteuttaa, ei enää tukenut sitä.

67      Ensinnäkin asetuksen N:o 347/2013 5 artiklan 8 kohdassa säädetään ainoastaan tilanteista, joissa hanke, joka jo sisältyy unionin luetteloon yhteistä etua koskevat hankkeista, poistetaan kyseisestä luettelosta, eli tilanteista, joissa hankkeen sisällyttäminen kyseiseen luetteloon on perustunut vääriin tietoihin, jotka ovat vaikuttaneet ratkaisevasti tähän sisällyttämispäätökseen, tai joissa hanke ei ole unionin oikeuden mukainen. Kyseinen säännös ei siten koske hankkeiden sisällyttämistä uuteen luetteloon joka toinen vuosi.

68      Tältä osin on tärkeää korostaa, ettei Aquind-rajayhdysjohtohanketta suinkaan ”poistettu” unionin yhteistä etua koskevien hankkeiden luettelosta, vaan se jätettiin sisällyttämättä seuraavaan luetteloon tämän luettelon laatimisprosessin päätteeksi. Asetuksen N:o 347/2013 5 artiklan 8 kohdalla ei siten ole merkitystä käsiteltävässä asiassa.

69      Tätä päätelmää tukee asetuksen N:o 347/2013 johdanto-osan 24 perustelukappale. Siitä ilmenee yksiselitteisesti, että ”uusi” unionin luettelo yhteistä etua koskevista hankkeista laaditaan joka toinen vuosi, että olemassa oleviin yhteistä etua koskeviin hankkeisiin, jotka on määrä sisällyttää seuraavaan unionin luetteloon, olisi sen vuoksi sovellettava samaa alueellisten luettelojen ja unionin luettelon laatimista koskevaa valintamenettelyä kuin ehdotettuihin hankkeisiin ja että uudessa unionin luettelossa ei saisi olla sellaisia yhteistä etua koskevia hankkeita, jotka eivät enää täytä kyseisessä asetuksessa säädettyjä asiaankuuluvia arviointiperusteita ja vaatimuksia. Hankkeet, jotka sisältyivät jo edelliseen unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista, eivät siten saa mitään etua uusiin hankkeisiin verrattuna. Asetuksen N:o 347/2013 johdanto-osan 24 perustelukappaleessa ainoastaan todetaan pragmaattisesti, että jotta näistä aiemmista hankkeista aiheutuva hallinnollinen rasite olisi mahdollisimman vähäinen, olisi käytettävä mahdollisuuksien mukaan aiemmin toimitettuja tietoja ja otettava huomioon näiden aiempien hankkeiden toteuttajien vuosikertomukset.

70      Toiseksi kantajat vetoavat turhaan asetuksen N:o 347/2013 3 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan a alakohtaan väittääkseen, että jäsenvaltio voi käyttää veto-oikeuttaan estääkseen hankkeen sisällyttämisen unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista ainoastaan siinä vaiheessa, kun hanke sisällytetään ensimmäisen kerran tähän luetteloon.

71      Asetuksen N:o 347/2013 3 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan a alakohdassa nimittäin säädetään, että ”kun ryhmä laatii alueellisen luettelonsa, kullekin yksittäiselle ehdotukselle yhteistä etua koskevaksi hankkeeksi on saatava niiden jäsenvaltioiden hyväksyntä, joiden alueeseen hanke liittyy”, ja että ”jos jäsenvaltio päättää olla antamatta hyväksyntäänsä, sen on perusteltava päätöksensä kyseiselle [alueelliselle] ryhmälle”. Saman asetuksen liitteessä III olevan 2 osan 10 kohdassa täsmennetään, että ryhmän ylimmän päätöksentekoelimen on ryhmään kuuluvan jäsenvaltion pyynnöstä tutkittava nämä perustelut.

72      Näissä asetuksen N:o 347/2013 säännöksissä ei tehdä eroa sen mukaan, haetaanko hankkeen sisällyttämistä luetteloon ensimmäistä kertaa vai sisältyikö hanke jo edelliseen luetteloon. Kyseisiä säännöksiä sovelletaan siis joka kerta vahvistettaessa uutta luetteloa, ja ne koskevat kaikkia hankkeita, joita jäsenvaltio ei hyväksy.

73      Se, että jäsenvaltion on perusteltava päätöksensä olla antamatta hyväksyntäänsä hankkeelle ja että kyseisen alueellisen ryhmän ylimmän päätöksentekoelimen on ryhmään kuuluvan toisen jäsenvaltion pyynnöstä tutkittava nämä perustelut, ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jäsenvaltio voi käyttää veto-oikeuttaan vain jonkin asetuksessa N:o 347/2013 säädetyn arviointiperusteen perusteella. Yhtäältä jäsenvaltiolla on nimittäin SEUT 172 artiklan toisen kohdan perusteella harkintavaltaa, jonka nojalla se voi päättää olla antamatta hyväksyntäänsä hankkeen sisällyttämiselle unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista. Toisaalta asetuksen N:o 347/2013 3 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan a alakohdasta ja muista kyseisen asetuksen säännöksistä ei vastaavasti ilmene, että ”syyt” joiden perusteella jäsenvaltio voi päättää olla antamatta hyväksyntäänsä, rajoittuisivat ainoastaan tapauksiin, joissa todetaan, etteivät etenkään asetuksen N:o 347/2013 ja yleensä unionin oikeuden vaatimukset täyty.

74      Lisäksi on niin, että toisin kuin kantajat väittävät, asetuksen N:o 347/2013 3 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan a alakohtaa ei ole rikottu, koska komissio totesi käsiteltävässä asiassa perustellusti, että Ranskan tasavalta oli perustellut päätöksensä olla antamatta hyväksyntäänsä Aquind-rajayhdysjohtohankkeen sisällyttämiselle unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista. Kyseisen alueellisen ryhmän teknisten päätöksentekoelinten ja ylimmän päätöksentekoelimen kokouspöytäkirjoissa nimittäin mainitaan, että Ranskan tasavalta katsoi, että Ranskan ja Yhdistyneen kuningaskunnan väliset neljä rajayhdysjohtohanketta voisivat johtaa ylikapasiteettiin ja että Aquind-rajayhdysjohtohanke oli niistä kaikkein epävarmin.

75      Edellä esitetystä seuraa, että toinen kanneperuste on hylättävä.

 Neljäs ja viides kanneperuste, jotka koskevat hyvää hallintoa koskevan oikeuden ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista

76      Neljäs ja viides kanneperuste koskevat yhtäältä hyvää hallintoa koskevan oikeuden ja toisaalta yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista. Kantajat väittävät, että komissio on vastuussa unionin yhteistä etua koskevien hankkeiden luettelon muuttamisesta ja että sillä on siten oikeus ja velvollisuus varmistaa, että hyvän hallinnon ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteita ja muita unionin oikeuden yleisperiaatteita noudatetaan. Kantajat korostavat, ettei niille annettu tilaisuutta tulla kuulluiksi teknisen päätöksentekoelimen tai ylimmän päätöksentekoelimen kokouksissa. Ne myös väittävät, että kaikkien näiden päätöksentekoelinten jäsenenä komission on vahvistettava unionin luettelo yhteistä etua koskevista hankkeista sille siirretyn säädösvallan nojalla ja että se voi siten muuttaa kyseisten elinten ehdottamia alueellisia luetteloita.

77      Komissio, jota Espanjan kuningaskunta ja Ranskan tasavalta tukevat, kiistää neljännen ja viidennen kanneperusteen.

78      Ensinnäkin on muistutettava, että oikeus hyvään hallintoon kuuluu unionin oikeusjärjestyksessä annettuihin hallintomenettelyjä koskeviin takeisiin, ja siitä määrätään perusoikeuskirjan 41 artiklassa (ks. vastaavasti tuomio 14.11.2017, Alfamicro v. komissio, T‑831/14, ei julkaistu, EU:T:2017:804, 165 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Perusoikeuskirjan 41 artiklan 1 kohdassa määrätään, että ”jokaisella on oikeus siihen, että unionin toimielimet, elimet ja laitokset käsittelevät hänen asiansa puolueettomasti, oikeudenmukaisesti ja kohtuullisessa ajassa”. Perusoikeuskirjan 41 artiklan 2 kohdasta ilmenee, että hyvää hallintoa koskevaan oikeuteen sisältyy erityisesti jokaisen oikeus tulla kuulluksi ennen kuin häntä vastaan ryhdytään yksittäiseen toimenpiteeseen, joka vaikuttaa häneen epäedullisesti.

79      Lisäksi komission on kunnioitettava yhdenvertaisen kohtelun tai syrjintäkiellon periaatetta, mikä edellyttää, että toisiinsa rinnastettavia tapauksia ei kohdella eri tavoin eikä erilaisia tilanteita kohdella samalla tavoin, ellei tällainen kohtelu ole objektiivisesti perusteltua (tuomio 15.4.2010, Gualtieri v. komissio, C‑485/08 P, EU:C:2010:188, 70 kohta). Yhdenvertaisen kohtelun periaate on kuitenkin sovitettava yhteen laillisuusperiaatteen kanssa (tuomio 17.1.2013, Gollnisch v. parlamentti, T‑346/11 ja T‑347/11, EU:T:2013:23, 109 kohta).

80      Toiseksi neljännen ja viidennen kanneperusteen arvioimiseksi on määritettävä, mitkä tehtävät asetuksessa N:o 347/2013 on määritetty kullekin osallistujalle prosessissa, jossa ehdotettuja hankkeita sisällytetään unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista, ja miten kyseinen prosessi etenee.

81      Ensinnäkin, kuten asetuksen N:o 347/2013 3 artiklan 3 kohdassa säädetään, kyseisen alueellisen ryhmän tehtävä on laatia alueellinen luettelo ehdotuksista yhteistä etua koskeviksi hankkeiksi. Tässä yhteydessä on muistutettava, että kyseinen ryhmä koostuu jäsenvaltioiden, kansallisten sääntelyviranomaisten, siirtoverkonhaltijoiden sekä komission, ACERin ja sähkön siirtoverkonhaltijoiden eurooppalaisen verkoston edustajista (ks. asetuksen N:o 347/2013 liitteessä III olevan 1 osan 1 kohta).

82      Sellaisten hankkeiden toteuttajien, jotka voidaan mahdollisesti valita yhteistä etua koskeviksi hankkeiksi ja joille halutaan yhteistä etua koskevien hankkeiden asema, on toimitettava ryhmälle yhteistä etua koskevaksi hankkeeksi valintaa koskeva hakemus (ks. asetuksen N:o 347/2013 liitteessä III olevan 2 osan 1 kohta). Kansallisten sääntelyviranomaisten ja tarvittaessa ACERin on ehdotettujen hankkeiden, kuten rajayhdysjohtohankkeiden osalta tarkistettava arviointiperusteiden tai kustannus-hyötyanalyysissa sovelletun menetelmän johdonmukainen soveltaminen sekä arvioitava niiden rajat ylittävää merkitystä ja esitettävä arvionsa ryhmälle (ks. asetuksen N:o 347/2013 liitteessä III olevan 2 osan 7 kohta).

83      On muistutettava, että asetuksessa säädetään lähinnä, että kun alueellinen ryhmä laatii alueellisen luettelonsa ehdotuksista unionin yhteistä etua koskeviksi hankkeiksi, sen on otettava huomioon, että kullekin yksittäiselle ehdotukselle yhteistä etua koskevaksi hankkeeksi on saatava niiden jäsenvaltioiden hyväksyntä, joiden alueeseen hanke liittyy. Jos jäsenvaltio päättää olla antamatta hyväksyntäänsä, sen on perusteltava päätöksensä kyseiselle ryhmälle (ks. asetuksen N:o 347/2013 3 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan a alakohta). Tässä yhteydessä säädetään, että jos ryhmään kuuluva jäsenvaltio tätä pyytää, ryhmän päätöksentekoelimen on tutkittava jäsenvaltion esittämät perustelut sille, miksi se ei hyväksy alueeseensa liittyvää yhteistä etua koskevaa hanketta (ks. asetuksen N:o 347/2013 liitteessä III olevan 2 osan 10 kohta).

84      Ryhmien laatimat ehdotettujen hankkeiden alueellisten luettelojen luonnokset on toimitettava ACERille. ACERin on arvioitava luettelojen luonnokset ja annettava niistä lausunto – joka koskee erityisesti arviointiperusteiden ja kustannus-hyötyanalyysin johdonmukaista soveltamista eri alueilla (ks. asetuksen N:o 347/2013 3 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan a alakohta ja sen liitteessä III olevan 2 osan 12 kohta).

85      ACERin annettua lausuntonsa kyseisen alueellisen ryhmän ylimmän päätöksentekoelimen on ”hyväksyttävä” lopullinen alueellinen luettelonsa ryhmien ehdotuksen pohjalta ja ottaen huomioon ACERin lausunnon sekä toimivaltaisten kansallisten sääntelyviranomaisten arvion. Kyseisen elimen on toimitettava lopullinen alueellinen luettelo komissiolle.

86      Komissiolla on sille siirretyn lainsäädäntövallan nojalla valta antaa delegoituja säädöksiä, joilla vahvistetaan unionin luettelo yhteistä etua koskevista hankkeista. Asetuksen N:o 347/2013 johdanto-osan 23 perustelukappaleessa kuitenkin todetaan, että komissiolle olisi siirrettävä valta hyväksyä tämä luettelo ja tarkastella sitä uudelleen SEUT 290 artiklan mukaisesti, ”kunnioittaen kuitenkin jäsenvaltioiden oikeutta hyväksyä niiden alueeseen liittyvät [unionin] yhteistä etua koskevat hankkeet”. Kyseisen asetuksen 3 artiklan 4 kohdan ensimmäisessä alakohdassa muistutetaan vastaavasti, että valtaa antaa säädöksiä, joilla vahvistetaan unionin luettelo yhteistä etua koskevista hankkeista, voidaan käyttää, ”jollei [SEUT] 172 artiklan toisesta kohdasta muuta johdu”. SEUT 172 artiklan toisessa kohdassa määrätään, että niihin unionin yhteistä etua koskeviin hankkeisiin, jotka koskevat jonkin jäsenvaltion aluetta, tarvitaan tuon jäsenvaltion hyväksyminen.

87      Toiseksi asetuksessa N:o 347/2013 säädetyn prosessin eri vaiheiden kuvauksesta voidaan tehdä seuraavat päätelmät.

88      Ensinnäkään kyseisen alueellisen ryhmän tekninen päätöksentekoelin (joka laatii alueellisen luettelon ehdotuksista unionin yhteistä etua koskeviksi hankkeiksi) sen enempää kuin alueellisen ryhmän ylin päätöksentekoelin (joka hyväksyy alueellisen luettelon ehdotuksista unionin yhteistä etua koskeviksi hankkeiksi) tai komissio (joka antaa delegoidun säädöksen, jolla vahvistetaan lopullisesti unionin luettelo yhteistä etua koskevista hankkeista) eivät voi sisällyttää näihin luetteloihin yksittäistä ehdotusta sellaisesta hankkeesta, joka ei ole saanut sen jäsenvaltion hyväksyntää, jonka alueella hanke on toteutettava.

89      Kuten edellä esitetystä ilmenee, komissiolla ei ole mitään harkintavaltaa hyväksyessään lopullisesti unionin luetteloa yhteistä etua koskevista hankkeista, toisin kuin kantajat lähinnä väittävät.

90      Komissiolle – asetuksen N:o 347/2013 3 artiklan 4 kohdassa ja 16 artiklassa yhdessä luettuina – siirrettyä valtaa antaa delegoituja säädöksiä, joilla vahvistetaan lopullisesti unionin luettelo yhteistä etua koskevista hankkeista, on nimittäin käytettävä EU-sopimuksen määräysten ja asetuksen N:o 347/2013 säännösten asettamissa rajoissa. Kuten edellä 86 kohdassa jo korostettiin, komissiolle siirretään toimivalta antaa delegoituja säädöksiä, ”jollei [SEUT] 172 artiklan toisesta kohdasta muuta johdu”. Komissiolla ei siten ole mitään valtaa lisätä kyseiseen luetteloon hanketta, jolle se jäsenvaltio, jonka alueella hanke on määrä toteuttaa, on päättänyt olla antamatta hyväksyntäänsä.

91      Vastaavasti sekä asetuksen N:o 347/2013 3 artiklan 4 kohdan toisesta alakohdasta että 3 artiklan 5 kohdasta ilmenee, että komission tehtävä on sekä valvoa, että unionin luettelo yhteistä etua koskevista hankkeista vahvistetaan joka toinen vuoksi, että hyväksyä tämä luettelo ehdotetuista unionin yhteistä etua koskevista hankkeista laadittujen ”alueellisten luettelojen pohjalta”.

92      Komissiolle tämän tehtävän yhteydessä annetut toimivaltuudet on määritelty täsmällisesti, ja ne ovat ”varmistaa, että [unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista] sisällytetään ainoastaan [asetuksen N:o 347/2013] 4 artiklassa tarkoitetut arviointiperusteet täyttäviä hankkeita” (asetuksen N:o 347/2013 3 artiklan 5 kohdan a alakohta), ”varmistaa alueiden välinen johdonmukaisuus ottaen huomioon [ACERin] lausunto” (asetuksen N:o 347/2013 3 artiklan 5 kohdan b alakohta) ja ”pyrkiä varmistamaan, että yhteistä etua koskevat hankkeiden kokonaismäärä unionin luettelossa on hallittavissa” (asetuksen N:o 347/2013 3 artiklan 5 kohdan d alakohta).

93      Edellä mainittuja kolmea toimivaltuutta, jotka komissiolle on siirretty, voidaan johdonmukaisesti käyttää vain hankkeisiin, jotka sisältyvät unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista. Komissio voi nimittäin arvioida, ovatko asetuksen N:o 347/2013 4 artiklassa mainitut, yhteistä etua koskeviin hankkeisiin sovellettavat arviointiperusteet täyttyneet, vain niiden hankkeiden osalta, jotka sisältyvät kyseisiin luetteloihin. Näiden arviointiperusteiden täyttymisen arviointi ei voi koskea hanketta, jota kyseisen alueellisen ryhmän päätöksentekoelin ei siitä syystä, että jäsenvaltio, jonka alueella kyseinen hanke oli tarkoitus toteuttaa, on päättänyt olla antamatta sille hyväksyntäänsä, ole edes tutkinut kyseisten perusteiden kannalta. Komissio ei siten lähtökohtaisesti voi tutkia, ovatko nämä arviointiperusteet täyttyneet, jos kyseessä on hanke, josta ei ole koskaan tehty tätä arviointia.

94      Sama päätelmä voidaan tehdä komission toimivallasta varmistaa alueiden välinen johdonmukaisuus ottaen huomioon ACERin lausunto. Komissio voi ymmärrettävästi käyttää tätä toimivaltaa ainoastaan niihin hankkeisiin, jotka sisältyvät alueellisten ryhmien päätöksentekoelinten laatimiin luetteloihin. Tämä toimivalta ei siten voi kohdistua hankkeisiin, joita ei ole sisällytetty näihin luetteloihin siitä syystä, että jäsenvaltio, jonka alueella hanke oli tarkoitus toteuttaa, on päättänyt olla antamatta sille hyväksyntäänsä.

95      Toimivallasta varmistaa, että hankkeiden kokonaismäärä on hallittavissa, on todettava, että asetuksen N:o 347/2013 liitteessä III olevan 2 osan 14 kohdassa korostetaan, että komissio voi harkintansa mukaan jättää sisällyttämättä tiettyjä hankkeita unionin luetteloon, jos se katsoo, että yhteistä etua koskevien ehdotettujen hankkeiden kokonaismäärä ylittää hallittavissa olevan määrän. Sitä vastoin missään asetuksen N:o 347/2013 säännöksessä ei anneta komissiolle toimivaltaa lisätä luetteloon hankkeita, joita alueellisten ryhmien päätöksentekoelimet eivät ole valinneet ja joille jäsenvaltio, jonka alueella hanke oli tarkoitus toteuttaa, ei siten ole antanut hyväksyntäänsä.

96      Syistä, joilla jäsenvaltio perustelee päätöksensä olla antamatta hyväksyntäänsä, on todettava, että unionin lainsäätäjä on varannut mahdollisuuden pyytää näiden perustelujen tutkimista ainoastaan kyseiseen alueelliseen ryhmään kuuluville jäsenvaltioille ja sulkenut siten pois kaikki muut alueellisen ryhmän jäsenet eli kansalliset sääntelyviranomaiset, siirtoverkonhaltijat sekä komission, ACERin ja sähkön siirtoverkonhaltijoiden eurooppalaisen verkoston edustajat. Unionin lainsäätäjä on siten halunnut jättää kysymyksen hankkeiden hyväksymättä jättämisestä SEUT 172 artiklan toisen kohdan mukaisesti jäsenvaltioiden toimivaltaan.

97      Kolmanneksi on todettava, että tosiasiallisesti on niin, että Ranskan tasavalta päätti olla sisällyttämättä Aquind-rajayhdysjohtohanketta unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista ja perusteli päätöksensä syyt kyseiselle ryhmälle (ks. edellä 74 kohta).

98      Asian tosiseikoista ilmenee myös, että mikään muu alueellisen ryhmän jäsenvaltio ei ollut pyytänyt, että Ranskan tasavallan esittämät perustelut tutkitaan. Tältä osin kantajat vetoavat virheellisesti Yhdistyneen kuningaskunnan toimivaltaisen elimen 20.11.2019 komissiolle lähettämään sähköpostiviestiin lähinnä osoittaakseen, että Yhdistynyt kuningaskunta olisi vastustanut Aquind-rajayhdysjohtohankkeen poistamista luettelosta ja siten velvoittanut ryhmän tutkimaan nämä perustelut. Kyseisessä sähköpostiviestissä nimittäin pyydetään, että ylimmän päätöksentekoelimen 4.10.2019 pitämän kokouksen pöytäkirjaan tehtäisiin tiettyjä muutoksia, mutta siihen ei – edes implisiittisesti – sisälly sellaista pyyntöä, että alueellinen ryhmä tutkisi Ranskan tasavallan perustelut sille, miksi se ei antanut hyväksyntäänsä Aquind-rajayhdysjohtohankkeen sisällyttämiselle unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista. Kyseinen sähköpostiviesti sisältää ainoastaan Yhdistyneen kuningaskunnan kannanoton, jossa tämä ilmaisee näkemyksensä sen ja Ranskan välisistä neljästä rajayhdysjohtohankkeesta.

99      Edellä esitetystä ilmenee, että komissio saattoi käyttää toimivaltaansa ainoastaan kyseisen alueellisen ryhmän ylimmän päätöksentekoelimen laatiman hankkeiden luettelon osalta, ettei se voinut pyytää tutkimaan perusteluja sille, miksi Ranskan tasavalta ei ollut hyväksynyt Aquind-rajayhdysjohtohanketta, ja ettei se myöskään voinut lisätä tätä hanketta unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista.

100    Tässä yhteydessä on hylättävä kantajien väite, jonka mukaan niiden oikeutta tulla kuulluksi on loukattu. Edellä esitetystä nimittäin ilmenee, että komissio oli velvollinen olemaan sisällyttämättä Aquind-rajayhdysjohtohanketta unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista eikä sillä ollut tässä mitään harkintavaltaa ja että komissio noudatti asetuksen N:o 347/2013 sääntöjä.

101    Tältä osin on korostettava, että kantajat eivät missään vaiheessa ole vedonneet asian kannalta merkityksellisten asetuksen N:o 347/2013 säännösten ja erityisesti sen 3 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan a alakohdan ja sen liitteessä III olevan 2 osan 10 kohdan lainvastaisuuteen. Tällaisessa tilanteessa ne eivät voi vedota siihen, että niiden oikeutta tulla kuuluksi on loukattu (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 26.9.2014, Raffinerie Heide v. komissio, T‑631/13, ei julkaistu, EU:T:2014:830, 41–44 kohta ja julkisasiamies Mengozzin ratkaisuehdotus DK Recycling und Roheisen v. komissio, Arctic Paper Mochenwangen v. komissio, Raffinerie Heide v. komissio ja Romonta v. komissio, C‑540/14 P, C‑551/14 P, C‑564/14 P ja C‑565/14 P, EU:C:2016:147, 90 ja 91 kohta).

102    Lisäksi on niin, että jotta kuulluksi tulemista koskevan oikeuden loukkaaminen voisi johtaa riidanalaisen asetuksen kumoamiseen, kantajien olisi pitänyt näyttää toteen, että jos tätä lainvastaisuutta ei olisi tapahtunut, ne olisivat voineet tuoda esiin seikkoja, jotka olisivat kyseenalaistaneet komission kannan, ja olisivat siten kyenneet jollain tavoin vaikuttamaan arviointeihin, joita komissio oli tehnyt mahdollisessa päätöksessään olla sisällyttämättä Aquind-rajayhdysjohtohanketta unionin luetteloon (ks. vastaavasti tuomio 1.7.2010, Knauf Gips v. komissio, C‑407/08 P, EU:C:2010:389, 23 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Mikään tällainen seikka ei olisi kuitenkaan voinut vaikuttaa komission kantaan, kun otetaan huomioon, että Ranskan tasavalta oli päättänyt olla antamatta hyväksyntäänsä Aquind-rajayhdysjohtohankkeen sisällyttämiselle unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista.

103    Näin ollen komissiota ei voida arvostella hyvää hallintoa koskevan oikeuden loukkaamisesta.

104    Komissiota ei voida arvostella myöskään yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamisesta. Edellä 79 kohdassa mainitun oikeuskäytännön perusteella se ei ole voinut kohdella Aquind-rajayhdysjohtohanketta epäyhdenvertaisesti kilpaileviin hankkeisiin verrattuna, koska ensin mainittu ei sisältynyt kyseisen alueellisen ryhmän ehdotetuista hankkeista laatimaan luetteloon, jonka perusteella komissio käytti delegoitua säädösvaltaansa, eikä kyseisen hankkeen tilannetta voitu siten rinnastaa luetteloon sisältyneiden kilpailevien hankkeiden tilanteeseen.

105    Tarkemmin sanottuna kantajat väittävät turhaan yhtäältä, että komissio loukkasi yhdenvertaisen kohtelun periaatetta siitä syystä, että Ranskan ja Yhdistyneen kuningaskunnan välisillä rajayhdysjohtohankkeilla (joihin Aquind-rajayhdysjohtohanke kuului) vastattiin kaikilla samojen asiakkaiden samanlaisiin tarpeisiin ja että Artelysin asiantuntijaselvityksen tulokset – joiden perusteella komissio oli väitetysti kieltäytynyt hyväksymästä kyseistä hanketta – eivät koskeneet erityisesti tätä hanketta vaan kolmea kilpailevaa hanketta.

106    On nimittäin muistutettava, että komissio joutui vain tyytymään siihen, että Ranskan tasavalta oli päättänyt olla antamatta hyväksyntäänsä Aquind-rajayhdysjohtohankkeen sisällyttämiselle unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista. Lisäksi perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä koskevan ensimmäisen kanneperusteen tarkastelusta ilmenee, etteivät Artelysin asiantuntijaselvityksen tulokset ole syy siihen, että Aquind-rajayhdysjohtohanketta ei sisällytetty kyseisen ryhmän päätöksentekoelimen laatimaan ehdotusten luetteloon, eivätkä siihen, että komissio ei sisällyttänyt tätä hanketta unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista.

107    Toisaalta kantajat tukeutuvat yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista koskevassa viidennessä kanneperusteessaan turhaan siihen, että Aquind-rajayhdysjohtohanke oli paremmalla sijalla kuin kaksi kilpailevaa hanketta siinä paremmuusjärjestyksessä, johon ehdotetut yhteistä etua koskevat hankkeet oli asetettu arviointimenetelmän perusteella, ja että sitä ei tästä huolimatta sisällytetty unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista.

108    Sen lisäksi, että Aquind-rajayhdysjohtohanke ei sisältynyt päätöksentekoelimen laatimaan alueelliseen luetteloon ja että komissio ei siten voinut ottaa sitä huomioon, paremmuusjärjestys, johon kantajat vetoavat, on joka tapauksessa täysin merkityksetön. Asetuksen N:o 347/2013 4 artiklan 4 kohdasta ja sen liitteessä III olevan 2 osan 14 kohdasta ilmenee yksiselitteisesti, että hankkeet asetetaan paremmuusjärjestykseen ainoastaan ryhmän sisäistä käyttöä varten, että alueelliseen luetteloon tai unionin luetteloon ei saa sisältyä minkäänlaista paremmuusjärjestystä ja ettei paremmuusjärjestystä saa käyttää myöhempiin tarkoituksiin lukuun ottamatta tilannetta, jossa komissio käyttää edellä 95 kohdassa tarkoitettua toimivaltaa varmistaakseen, että hankkeiden kokonaismäärä on hallittavissa.

109    Tässä yhteydessä on tutkittava kantajien väite, joka perustuu 11.3.2020 annettuun tuomioon Baltic Cable (C‑454/18, EU:C:2020:189). Kantajat muistuttavat, että kyseisessä tuomiossa todettiin, että kansallisille sääntelyviranomaisille annettuja valtuuksia on tulkittava ja sovellettava tavalla, jolla noudatetaan unionin oikeuden yleisiä periaatteita, ja että näin on silloinkin, kun asetuksessa ei anneta kyseisille viranomaisille nimenomaista valtaa toteuttaa tarvittavia toimenpiteitä syrjinnän välttämiseksi. Kantajat väittävät lähinnä, että yhtä lailla komissiolle annettuja valtuuksia hyväksyä unionin luettelot yhteistä etua koskevista hankkeista on tulkittava ja sovellettava tavalla, jolla noudatetaan unionin oikeuden yleisiä periaatteita, tässä tapauksessa yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, vaikka asetuksessa N:o 347/2013 ei anneta komissiolle nimenomaista valtaa toteuttaa tältä osin tarvittavia toimenpiteitä.

110    Tämä väite ei kuitenkaan voi menestyä. Yhtäältä kantajat lähtevät siitä virheellisestä oletuksesta, jonka mukaan 11.3.2020 annetussa tuomiossa Baltic Cable (C‑454/18, EU:C:2020:189) kyseessä olleiden kansallisten sääntelyviranomaisten tilanne oli sama kuin komission tilanne on käsiteltävässä asiassa. Kyseiset kaksi tilannetta nimittäin eroavat toisistaan olennaisesti, koska verkkoon pääsyä koskevista edellytyksistä rajat ylittävässä sähkön kaupassa ja asetuksen (EY) N:o 1228/2003 kumoamisesta 13.7.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 714/2009 (EUVL 2009, L 211, s. 15) 16 artiklan 6 kohdan mukaan kansallisella sääntelyviranomaisella oli toimivalta tehdä päätös kyseisen siirtoverkonhaltijan tulojen käytöstä. Käsiteltävässä asiassa komissiolla ei ollut toimivaltaa sisällyttää Aquind-rajayhdysjohtohanketta unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista, koska Ranskan tasavalta oli käyttänyt oikeuttaan olla hyväksymättä kyseistä hanketta SEUT 172 artiklan toisen kohdan ja asetuksen N:o 347/2013 3 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan a alakohdan mukaisesti.

111    Toisaalta on korostettava, että jos komissio olisi yhdenvertaisen kohtelun periaatteen vuoksi oma-aloitteisesti sisällyttänyt Aquind-rajayhdysjohtohankkeen unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista, se olisi menetellyt unionin lainsäädännön ja erityisesti EUT-sopimuksen vastaisesti.

112    Edellä esitetyn huomioon ottaen neljäs ja viides kanneperuste, jotka koskevat yhtäältä hyvää hallintoa koskevan oikeuden ja toisaalta yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista, on hylättävä.

 Kuudes kanneperuste, joka koskee suhteellisuusperiaatteen loukkaamista

113    Kuudennessa kanneperusteessaan, joka koskee suhteellisuusperiaatteen loukkaamista, kantajat ensinnäkin väittävät, että sitä, oliko Aquind-rajayhdysjohtohankkeen poistaminen unionin yhteistä etua koskevien hankkeiden luettelosta asianmukaista ja tarpeellista, olisi pitänyt arvioida tiukemmin ja ottaen asianmukaisesti huomioon kyseisen hankkeen luonne ja sen poistamisen seuraukset. Kantajat myös katsovat, että ilman tietoa hankkeen luettelosta poistamisen perusteista riidanalaisen asetuksen oikeasuhteisuutta ei ole mahdollista arvioida. Lisäksi ne arvostelevat komissiota siitä, ettei se sen vuoksi, miten se ymmärtää menettelylliset takeet ja millä tavoin se noudattaa perusperiaatteita, mene asetuksen N:o 347/2013 tulkinnassa riittävän pitkälle, jotta kyseisen asetuksen tavoitteet täyttyisivät. Kantajat myös väittävät, että asetuksen N:o 347/2013 tarkoituksena on helpottaa yhteistä etua koskevien hankkeiden toteuttamista ja että komission siitä esittämä tulkinta on yhteensopimaton suhteellisuusperiaatteen kanssa, koska kaksi vuotta ei ole riittävä aika siihen, että hanke voisi hyötyä kyseisen asetuksen 12 artiklassa tarkoitetusta investointia ja rajat ylittävää kustannusten jakamista koskevasta menettelystä.

114    Komissio, jota Espanjan kuningaskunta ja Ranskan tasavalta tukevat, kiistää tämän kanneperusteen.

115    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan suhteellisuusperiaate kuuluu unionin oikeuden yleisiin oikeusperiaatteisiin. Suhteellisuusperiaatteen mukaan on niin, että unionin toimielinten säädöksillä, päätöksillä ja muilla toimenpiteillä ei saa ylittää sitä, mikä on asianmukaista ja tarpeellista niiden lainmukaisesti tavoiteltujen päämäärien toteuttamiseksi, koska on selvää, että kun on mahdollista valita usean asianmukaisen toimenpiteen välillä, on valittava vähiten rajoittava ja että toimenpiteistä aiheutuvat haitat eivät saa olla liian suuria tavoiteltuihin päämääriin nähden (tuomio 13.11.1990, Fedesa ym., C‑331/88, EU:C:1990:391, 13 kohta; tuomio 5.5.1998, Yhdistynyt kuningaskunta v. komissio, C‑180/96, EU:C:1998:192, 96 kohta ja tuomio 23.9.2020, BASF v. komissio, T‑472/19, ei julkaistu, EU:T:2020:432, 108 kohta).

116    Lisäksi toimenpiteen oikeasuhteisuuden arvioinnin on oltava sovitettavissa yhteen unionin toimielimille mahdollisesti sen toteuttamisen yhteydessä tunnustetun harkintavallan kunnioittamisen kanssa (tuomio 12.12.2006, Saksa v. parlamentti ja neuvosto, C‑380/03, EU:C:2006:772, 145 kohta ja tuomio 16.5.2017, Landeskreditbank Baden-Württemberg v. EKP, T‑122/15, EU:T:2017:337, 68 kohta).

117    Kuudes kanneperuste on tutkittava tämän oikeuskäytännön valossa.

118    Ensinnäkin on otettava huomioon, että komissiolla ei ollut mitään harkintavaltaa siltä osin kuin oli kyse riidanalaisen hankkeen jättämisestä sisällyttämättä luetteloon, koska Ranskan tasavalta oli päättänyt olla antamatta hyväksyntäänsä Aquind-rajayhdysjohtohankkeen sisällyttämiselle unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista, ja että komissio joutui siten vain tyytymään tämän päätökseen.

119    Lisäksi on muistutettava, että asetuksen N:o 347/2013 johdanto-osan 43 perustelukappaleen mukaan ”jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän asetuksen tavoitetta eli Euroopan laajuisten energiaverkkojen kehittämistä ja yhteentoimivuutta ja liitäntöjä näihin verkkoihin, vaan se voidaan saavuttaa paremmin unionin tasolla, joten unioni voi toteuttaa toimenpiteitä [SEU] 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä asetuksessa ei ylitetä sitä, mikä on tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarpeen”.

120    Asetuksessa N:o 347/2013 ei säädetä, että hankkeiden toteuttajat saavat alueellisilta ryhmiltä perusteluja ja voivat esittää niistä huomautuksia ennen kuin kyseiset ryhmät hyväksyvät alueelliset luettelot ja ennen kuin komissio antaa delegoidut säädökset, joilla vahvistetaan lopullisesti unionin luettelo yhteistä etua koskevista hankkeista. Kantajat eivät ole esittäneet minkäänlaista lainvastaisuusväitettä niistä kyseisen asetuksen säännöksistä, jotka liittyvät prosessiin, jossa unionin luettelo yhteistä etua koskevista hankkeista hyväksytään. Näin ollen kantajat eivät voi tukeutua näihin seikkoihin väittääkseen, ettei niiden ollut mahdollista arvioida, oliko Aquind-rajayhdysjohtohankkeen poistaminen unionin yhteistä etua koskevien hankkeiden luettelosta oikeasuhteista. Tässä yhteydessä kantajat eivät myöskään voi arvostella komissiota siitä, ettei tämä esittänyt etukäteen perusteluja eikä varmistanut, että luettelon laatimisprosessissa noudatetaan suhteellisuusperiaatetta. Yhtäältä komissio nimittäin noudatti asetuksen N:o 347/2013 säännöksiä, kun se antoi riidanalaisen asetuksen. Toisaalta mahdollisuus kyseenalaistaa jäsenvaltion esittämät perustelut sille, miksi se ei anna hyväksyntäänsä hankkeelle, on varattu ainoastaan alueelliseen ryhmään kuuluvien muiden jäsenvaltioiden edustajille, eikä komissio voinut siten puuttua siihen.

121    Lisäksi kantajat moittivat virheellisesti komissiota siitä, että se ei arvioinut tiukemmin ja kyseisen hankkeen luonne huomioon ottaen, oliko Aquind-rajayhdysjohtohankkeen poistaminen unionin yhteistä etua koskevien hankkeiden luettelosta asianmukaista ja tarpeellista. Edellisten kanneperusteiden tarkastelusta ja erityisesti edellä 87–96 kohdassa esitetystä analyysista nimittäin ilmenee, että komission oli mahdotonta jättää huomiotta Ranskan tasavallan päätöstä ja siten sisällyttää Aquind-rajayhdysjohtohanketta unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista, koska kyseinen hanke ei sisältynyt alueellisen ryhmän laatimaan alueelliseen luetteloon. Edellä 116 kohdassa mainitun oikeuskäytännön osalta on otettava huomioon, ettei komissiolla ollut harkintavaltaa siltä osin kuin oli kyse Aquind-rajayhdysjohtohankkeen sisällyttämisestä unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista. Näin ollen komissiota ei voida arvostella suhteellisuusperiaatteen loukkaamisesta sen vuoksi, että se ei sisällyttänyt tätä hanketta unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista.

122    Kantajat lähinnä väittävät, että tulkinta, jonka komissio teki riidanalaisessa asetuksessa asetuksesta N:o 347/2013, oli vastoin jälkimmäisen asetuksen tavoitetta – eli hankkeiden toteuttamisen helpottamista –, koska on ilmeistä, ettei kaksi vuotta ole riittävä aika siihen, että hanke voisi hyötyä kyseisen asetuksen 12 artiklassa tarkoitetusta investointia ja rajat ylittävää kustannusten jakamista koskevasta menettelystä. Tämä väite ei voi menestyä. Kuten nimittäin komissio perustellusti korostaa, infrastruktuurihankkeiden kehittäminen ei ole riippuvaista siitä, ovatko nämä hankkeet unionin yhteistä etua koskevia hankkeita vai eivät.

123    Edellä esitetystä seuraa, että kuudes kanneperuste on hylättävä.

 Seitsemäs kanneperuste, joka koskee oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteiden loukkaamista

124    Seitsemännessä kanneperusteessaan, joka koskee oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteiden loukkaamista, kantajat ensinnäkin väittävät, ettei SEUT 172 artiklaa ja asetusta N:o 347/2013 voida tulkita siten, että unionin yhteistä etua koskevan hankkeen asema on täysin epävarma. Ne huomauttavat, ettei kukaan voinut pitää ”todennäköisenä”, että Aquind-rajayhdysjohtohankkeelta syrjivästi lakkautetaan yhteistä etua koskevan hankkeen asema. Kantajat myös väittävät, että sillä, että Aquind-rajayhdysjohtohanke poistettiin mielivaltaisesti unionin yhteistä etua koskevien hankkeiden luettelosta kahden vuoden kuluttua, loukattiin niiden perusteltuja odotuksia. Kantajien mukaan asetuksen N:o 347/2013 tavoitteena oleva ensisijaisiin hankkeisiin kohdistuvien investointien edistäminen, Aquind-rajayhdysjohtohankkeen alkuperäinen merkitseminen luetteloon unionin yhteistä etua koskevana hankkeena sekä kantajien merkittävät ponnistelut ja niiden tekemät huomattavat investoinnit takaavat kyseisen hankkeen asemalle tietyn vakauden. Lisäksi kantajat korostavat, että ACERin päätös olla myöntämättä asetuksen N:o 714/2009 17 artiklassa tarkoitettua vapautusta vuonna 2018 perusteltiin sillä, että Aquind-rajayhdysjohto sisältyi unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista ja että se tästä syystä sai asetuksen N:o 347/2013 12 artiklassa säädetyt edut. Kantajat katsovat, että kyseisellä päätöksellä unioni antoi niille vakuuttelun siitä, ettei Aquind-rajayhdysjohtohanketta poistettaisi kyseisestä luettelosta mielivaltaisesti. Ne myös katsovat, että Ranskan tasavalta väitti virheellisesti, ettei kantajilla voinut olla tällaisia perusteltuja odotuksia siitä syystä, että Ranskan ja Yhdistyneen kuningaskunnan väliset neljä rajayhdysjohtohanketta kilpailivat keskenään. Kantajat nimittäin väittävät, että Aquind-rajayhdysjohtohankkeen poistaminen unionin yhteistä etua koskevien hankkeiden luettelosta vähensi suoraan jäljelle jääneisiin hankkeisiin kohdistuvaa kilpailupainetta ja tuotti näille etua, koska se johti juuri päinvastaiseen tulokseen kuin se, että olisi ”annettu markkinoiden määrätä, mitkä näistä yhteistä etua koskevista hankkeista on toteutettava”.

125    Komissio, jota Espanjan kuningaskunta ja Ranskan tasavalta tukevat, kiistää tämän kanneperusteen.

126    Aluksi on syytä muistuttaa, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan oikeusvarmuuden periaate, josta voidaan johtaa luottamuksensuojan periaate, edellyttää, että lainsäädännön on oltava selvää ja täsmällistä ja että yksityisten on voitava ennakoida lainsäädännön soveltaminen (tuomio 7.6.2005, VEMW ym., C‑17/03, EU:C:2005:362, 80 kohta ja tuomio 10.9.2009, Plantanol, C‑201/08, EU:C:2009:539, 46 kohta).

127    Unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä myös ilmenee, että luottamuksensuojan periaate kuuluu unionin perusperiaatteisiin. Mahdollisuus vedota tähän periaatteeseen on kaikilla yksityisillä, joille unionin toimielimen toiminnan vuoksi on syntynyt perusteltuja odotuksia. Vakuutteluja, jotka voivat synnyttää tällaisia odotuksia riippumatta siitä muodosta, jossa ne on annettu tiedoksi, ovat täsmälliset, ehdottomat ja yhtäpitävät tiedot, jotka on saatu toimivaltaisista ja luotettavista lähteistä. Tämän periaatteen loukkaamiseen ei sitä vastoin voida vedota, jollei hallinto ole antanut asiassa täsmällisiä vakuutteluja. Samoin silloin, kun huolellinen ja järkevä taloudellinen toimija voi ennakoida sellaisen unionin toimenpiteen toteuttamisen, joka voi vaikuttaa sen etuihin, se ei voi vedota luottamuksensuojan periaatteeseen, kun tällainen toimenpide toteutetaan (tuomio 14.3.2013, Agrargenossenschaft Neuzelle, C‑545/11, EU:C:2013:169, 23–26 kohta ja tuomio 26.9.2014, B&S Europe v. komissio, T‑222/13, ei julkaistu, EU:T:2014:837, 47 kohta).

128    Lisäksi oikeuskäytännöstä ilmenee, että mahdollisuus vedota siihen on kaikilla talouden toimijoilla, joille kansallisen viranomaisen toiminnan vuoksi on syntynyt perusteltuja odotuksia. Talouden toimijat eivät kuitenkaan voi perustellusti luottaa sellaisen olemassa olevan tilanteen säilymiseen, jota voidaan muuttaa kansallisten viranomaisten harkintavallan rajoissa (ks. vastaavasti tuomio 10.9.2009, Plantanol, C‑201/08, EU:C:2009:539, 53 kohta ja tuomio 11.7.2019, Agrenergy ja Fusignano Due, C‑180/18, C‑286/18 ja C‑287/18, EU:C:2019:605, 31 kohta).

129    Tämän oikeuskäytännön valossa on seuraavaksi selvitettävä, voidaanko komissiota kyseisen alueellisen ryhmän laatiman hanke-ehdotusten luettelon ja unionin yhteistä etua koskevien hankkeiden luettelon hyväksymisen yhteydessä arvostella siitä, että se loukkasi kantajien oikeusvarmuutta ja perusteltua luottamusta siihen, että Aquind-rajayhdysjohtohanke säilyttää asemansa unionin yhteistä etua koskevana hankkeena.

130    Ensinnäkin on muistutettava, että komissiolla ei ollut mitään harkintavaltaa siltä osin kuin oli kyse hankkeen jättämisestä sisällyttämättä luetteloon sen seurauksena, että Ranskan tasavalta päätti olla antamatta hyväksyntäänsä Aquind-rajayhdysjohtohankkeen sisällyttämiselle unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista, ja että komissio joutui siten vain tyytymään tähän päätökseen.

131    Toiseksi, kuten erityisesti edellä 69–71 kohdassa korostettiin, sovellettavasta lainsäädännöstä ilmenee selvästi, että uusi unionin luettelo yhteistä etua koskevista hankkeista laaditaan joka toinen vuosi, että kaikki hankkeet – mukaan lukien ne, jotka sisältyvät voimassa olevaan unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista – käyvät läpi saman valintaprosessin, että hankkeet, jotka sisältyivät jo edelliseen unionin luetteloon, eivät siten saa mitään etua uusiin hankkeisiin verrattuna ja että jäsenvaltion aluetta koskeville unionin yhteistä etua koskeville hankkeille on saatava sen hyväksyntä.

132    Asetuksen N:o 347/2013 sisältö on niin yksiselitteinen, ettei tämän asetuksen tavoitteen – joka on ensisijaisiin hankkeisiin kohdistuvien investointien edistäminen – eikä sen, että Aquind-rajayhdysjohtohanke sisältyi edelliseen unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista, voida katsoa merkitsevän kantajille annettua vakuuttelua siitä, että hanke sisällytettäisiin viran puolesta seuraavaan unionin luetteloon.

133    Kolmanneksi kantajat väittävät, että ACERin valituslautakunnan 17.10.2018 tekemää päätöstä, jolla hylättiin niiden pyyntö asetuksen N:o 714/2009 17 artiklassa tarkoitetun vapautuksen myöntämisestä Aquind-rajayhdysjohtohankkeelle, on pidettävä unionin antamana vakuutteluna siitä, ettei Aquind-rajayhdysjohtohanketta poisteta unionin luettelosta mielivaltaisesti tai niin kauan kuin se täyttää luetteloon sisällyttämisen edellytykset.

134    Tältä osin on muistutettava, että asetuksen N:o 714/2009 17 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan vapautus asetuksessa säädetyn järjestelmän soveltamisesta voidaan myöntää, jos ”investointiin liittyvä riski on niin suuri, että investointi ei toteutuisi, jollei vapautusta myönnettäisi”. Kantajat korostavat, että ACERin päätöstä olla myöntämättä niille vapautusta perusteltiin sillä, että Aquind-rajayhdysjohtohanke sisältyi unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista ja että se tästä syystä sai asetuksen N:o 347/2013 12 artiklassa säädetyt edut.

135    Vaikka pitää paikkansa, että perustellessaan asetuksen N:o 714/2009 17 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettua vapautusta koskevan pyynnön hylkäämistä ACER viittasi Aquind-rajayhdysjohtohankkeen asemaan unionin yhteistä etua koskevana hankkeena (ja rajat ylittävään kustannusten jakamiseen, josta kyseinen hanke mahdollisesti hyötyisi tämän asemansa takia), tätä viittausta ei missään tapauksessa voida pitää vakuutteluna, joka saattoi synnyttää kantajissa odotuksen siitä, että Aquind-rajayhdysjohtohanke sisällytettäisiin viran puolesta seuraavaan unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista. ACERin menettelytapa oli ymmärrettävä pikemminkin siten, että jos kyseistä hanketta ei enää sisällytettäisi unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista, edellä mainitussa artiklassa tarkoitettua vapautusta olisi mahdollista pyytää uudelleen.

136    Tässä mielessä, kuten komissio korostaa, kantajat eivät voineet vaatia ”jäädyttämään” oikeudellista asemaa, joka kantajille syntyi, kun niiden hanke sisällytettiin ensimmäisen kerran unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista, koska lainsäädäntökehykseen oli mahdollista säätää muutoksia. Kantajat eivät myöskään olleet tietämättömiä siitä, että asetuksen N:o 714/2009 17 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettua vapautusta koskeva päätös ja unionin luettelon hyväksymistä koskeva päätös tehtiin eri elimissä, jotka olivat toisistaan riippumattomia.

137    Neljänneksi kantajat eivät voi missään tapauksessa väittää, että energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen allekirjoittamisella olisi annettu niille täsmällisiä, ehdottomia ja yhtäpitäviä vakuutteluja siitä, että unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista alun perin sisältynyt Aquind-rajayhdysjohtohanke sisällytettäisiin viran puolesta seuraavaan unionin luetteloon. Tätä väitettä ei ole mitenkään perusteltu, eikä tällaisen sopimuksen allekirjoittamisella itsessään voida antaa rajayhdysjohtohankkeen toteuttajille mitään vakuuttelua siitä, että niiden hanke säilyttää unionin yhteistä etua koskevan hankkeen aseman. Näin on erityisesti siksi, että kyseisen sopimuksen olemassaolo ei oikeuta jättämään huomiotta vaatimusta, jonka mukaan Ranskan tasavallan olisi ensin pitänyt antaa hyväksyntänsä SEUT 172 artiklan toisen kohdan mukaisesti, jotta kantajien Aquind-rajayhdysjohtohanke olisi voitu sisällyttää alueellisen ryhmän seuraavaan alueelliseen luetteloon. Kantajat tiesivät, että käsiteltävässä asiassa tätä hyväksyntää ei ollut saatu.

138    Viidenneksi on selvää, että hyväksyttäessä seuraavaa hanke-ehdotusten alueellista luetteloa ja seuraavaa unionin luetteloa yhteistä etua koskevista hankkeista Aquind-rajayhdysjohtohanke kilpaili muiden Yhdistyneen kuningaskunnan ja Ranskan tasavallan välisten rajayhdysjohtohankkeiden kanssa. Tässä yhteydessä kantajat olivat täysin tietoisia siitä, että yksi tai useampi näistä hankkeista saattoi riittää asetuksen N:o 347/2013 tavoitteiden täyttämiseen ja että sekä Yhdistyneellä kuningaskunnalla että Ranskan tasavallalla oli SEUT 172 artiklan toisen kohdan ja asetuksen N:o 347/2013 3 artiklan 3 kohdan nojalla laaja harkintavalta päättäessään siitä, mitkä hankkeet se hyväksyy tai jättää hyväksymättä.

139    Tältä osin kantajat eivät voi vedota Aquind-rajayhdysjohtohankkeen sijaan (joka oli parempi kuin muiden hankkeiden sija) paremmuusjärjestyksessä väittääkseen, että niiden perusteltua luottamusta on loukattu. Kuten edellä 108 kohdassa jo muistutettiin, alueelliseen luetteloon ja unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista ei kumpaankaan sisältynyt minkäänlaista paremmuusjärjestystä, ja komissio voi käyttää paremmuusjärjestystä, johon ehdotukset yhteistä etua koskeviksi hankkeiksi on asetettu arviointimenetelmän perusteella, vain käyttäessään toimivaltaansa, joka koskee sen varmistamista, että hankkeiden kokonaismäärä on hallittavissa.

140    Edellä esitetyn perusteella seitsemäs kanneperuste on hylättävä.

 Kolmas kanneperuste, joka koskee energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen 10 artiklan 1 kohdan rikkomista

141    Kolmannen kanneperusteensa yhteydessä kantajat vetoavat energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen 10 artiklan 1 kohdan rikkomiseen. Ensinnäkin ne väittävät, että kyseisellä määräyksellä on välitön oikeusvaikutus, koska yhtäältä energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen luonne ja rakenne kokonaisuutena tarkasteltuina tekevät siitä sellaisen, että siihen voidaan perustaa täytäntöönpanokelpoisia oikeuksia, ja koska toisaalta energiaperuskirja on itsessään riittävän selkeä ja täsmällinen eikä edellytä täydentäviä täytäntöönpanotoimenpiteitä. Toiseksi kantajat väittävät, että kyseisessä määräyksessä määrätään kohtelusta, joka kunkin sopimuspuolen on annettava muiden sopimuspuolten sijoittajille, että unioni ja kaikki sen jäsenvaltiot ovat energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen osapuolia ja että yksittäisen jäsenvaltion sijoittajat ovat muun sopimuspuolen kuin unionin investoijia, joten niillä on oikeus vedota tähän määräykseen unionia vastaan. Kolmanneksi kantajat katsovat, että energiaperuskirjaa koskevassa sopimuksessa määrätyt suojatoimet ovat joka tapauksessa merkityksellisiä asetuksen N:o 347/2013 tulkinnan ja niiden unionin oikeuden yleisten periaatteiden soveltamisen kannalta, joiden on suojattava kaikkia jäsenvaltioiden sijoittajia.

142    Komissio, jota Saksan liittotasavalta, Espanjan kuningaskunta ja Ranskan tasavalta tukevat, kiistää tämän kanneperusteen.

143    Aluksi on muistutettava, että energiaperuskirjaa koskeva sopimus on monenvälinen sopimus, jossa sekä useimmat jäsenvaltiot että unioni ovat osapuolina.

144    Energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen 10 artiklan jonka otsikko on ”Investointien edistäminen ja suoja”, 1 kohdassa määrätään seuraavaa:

”Kukin sopimuspuoli rohkaisee tämän sopimuksen määräysten mukaisesti muiden sopimuspuolten investoijia investointeihin alueellaan ja luo sitä varten vakaat, oikeudenmukaiset, suotuisat ja avoimet olosuhteet. Näihin olosuhteisiin kuuluu sitoumus kohdella aina oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti muiden sopimuspuolten investoijien investointeja. Näiden investointien suoja ja turvallisuus on mahdollisimman vakaata, eikä yksikään sopimuspuoli estä millään tavoin kohtuuttomin tai syrjivin toimenpitein niiden hallintoa, ylläpitämistä, käyttöä, käyttöoikeutta tai luovutusta. – –”

145    Ensinnäkin on todettava, että energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen 10 artiklan 1 kohdassa lähinnä luetellaan unionin oikeudessa voimassa olevat yleiset periaatteet eli hyvän hallinnon, yhdenvertaisen kohtelun, oikeusvarmuuden, luottamuksensuojan ja oikeasuhteisuuden periaatteet. Neljännen, viidennen, kuudennen ja seitsemännen kanneperusteen tarkastelusta kuitenkin ilmenee, ettei komissiota voida arvostella näiden periaatteiden loukkaamisesta sillä perusteella, ettei se riidanalaisessa asetuksessa sisällyttänyt Aquind-rajayhdysjohtohanketta unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista. Näin ollen sitä ei voida arvostella myöskään energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen 10 artiklan 1 kohdan rikkomisesta.

146    Kantajat myös väittävät turhaan, että velvollisuutta varmistaa avoimet ja oikeudenmukaiset edellytykset ei noudatettu, koska perusteluvelvollisuutta ja menettelyllisten ja aineellisten vaatimusten noudattamista koskevaa velvollisuutta, joihin ensimmäisen ja toisen kanneperusteen yhteydessä vedottiin, oli loukattu. Tästä seuraa, että siltä osin kuin se perustuu näissä kanneperusteissa esitettyihin syihin, energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen 10 artiklan 1 kohdan rikkomiseen perustuva väite on hylättävä.

147    Lisäksi on muistutettava, että unionin perussopimuksilla, jotka muodostavat unionin perustuslakia vastaavan asiakirjan (ks. vastaavasti tuomio 23.4.1986, Les Verts v. parlamentti, 294/83, EU:C:1986:166, 23 kohta), on, toisin kuin tavanomaisilla kansainvälisillä sopimuksilla, perustettu uusi oikeusjärjestys, jolla on omat toimielimet, jonka hyväksi sen jäseninä olevat valtiot ovat rajoittaneet suvereeneja oikeuksiaan yhä laajemmilla aloilla ja jonka oikeussubjekteja ovat sekä nämä valtiot että niiden kansalaiset (ks. lausunto 2/13 (Unionin liittyminen Euroopan ihmisoikeussopimukseen), 18.12.2014, EU:C:2014:2454, 157 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

148    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden itsenäisyys sekä jäsenvaltioiden oikeuteen että kansainväliseen oikeuteen nähden perustuu unionin ja sen oikeuden erityispiirteisiin, jotka liittyvät muun muassa unionin perustuslailliseen rakenteeseen ja unionin oikeuden luonteeseen. Unionin oikeudelle on ominaista sen perustuminen itsenäiseen, perussopimuksista muodostuvaan oikeuslähteeseen, sen ensisijaisuus jäsenvaltioiden oikeuteen nähden ja lukuisien niiden kansalaisiin ja niihin itseensä sovellettavien säännösten ja määräysten välitön oikeusvaikutus. Nämä unionin oikeuden keskeiset ominaispiirteet ovat olleet pohjana sellaisen keskinäisessä riippuvuussuhteessa olevien periaatteiden, sääntöjen ja oikeussuhteiden jäsennellyn verkoston luomiselle, joka sitoo vastavuoroisesti unionia itseään ja sen jäsenvaltioita sekä jäsenvaltioita keskenään (ks. vastaavasti lausunto 2/13 (Unionin liittyminen Euroopan ihmisoikeussopimukseen), 18.12.2014, EU:C:2014:2454, 165–167 ja 201 kohta; ks. myös tuomio 6.3.2018, Achmea, C‑284/16, EU:C:2018:158, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

149    Siltä osin kuin on kyse säännöistä, jotka sitovat vastavuoroisesti unionia itseään ja sen jäsenvaltioita sekä jäsenvaltioita keskenään, SEUT 172 artiklan toisessa kohdassa jätetään kyseiselle jäsenvaltiolle harkintavaltaa päättää, antaako se vai jättääkö se antamatta hyväksyntänsä hankkeen sisällyttämiselle unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista, kuten edellisten kanneperusteiden tarkastelusta ilmenee (ks. erityisesti edellä 38–40, 45, 56, 110 ja 111 kohta).

150    EUT-sopimuksessa on siten määritelty selvästi unionin toimivallan rajat unionin yhteistä etua koskevien hankkeiden alalla, koska komissio ei voi sisällyttää yhteistä etua koskevien hankkeiden luetteloon hanketta, joka ei ole saanut sen jäsenvaltion hyväksyntää, jonka alueella hanke on toteutettava.

151    Tältä osin kantajat pyrkivät turhaan kyseenalaistamaan jäsenvaltioiden ja unionin välistä toimivallan jakoa unionin yhteistä etua koskevien hankkeiden alalla. Ne nimittäin arvostelevat komissiota lähinnä siitä, että se ei jättänyt huomiotta Ranskan tasavallan päätöstä olla antamatta hyväksyntäänsä Aquind-rajayhdysjohtohankkeen sisällyttämiselle unionin luetteloon yhteistä etua koskevista hankkeista ja että se tämän seurauksena rikkoi energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen 10 artiklaa.

152    Kun otetaan huomioon unionin itsenäisyys ja yhtäältä sellaisen keskinäisessä riippuvuussuhteessa olevien periaatteiden, sääntöjen ja oikeussuhteiden jäsennellyn verkoston olemassaolo, joka sitoo vastavuoroisesti unionia itseään ja sen jäsenvaltioita sekä jäsenvaltioita keskenään, ja toisaalta kyseiselle jäsenvaltiolle unionin oikeudessa annettu harkintavalta, on katsottava, että energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen 10 artiklan 1 kohdan ulottuvuus ei voi olla sellainen, että se velvoittaisi komission jättämään huomiotta SEUT 172 artiklan toisessa kohdassa määrätyn toimivallan jaon ja siten rikkomaan tätä määräystä.

153    Näin ollen komissio on noudattanut SEUT 172 artiklan toista kohtaa. Komissiota ei siten voida arvostella energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen 10 artiklan 1 kohdan rikkomisesta.

154    Tästä seuraa, että kolmas kanneperuste on hylättävä.

155    Kaiken edellä esitetyn huomioon ottaen kanne on kokonaisuudessaan hylättävä.

 Oikeudenkäyntikulut

156    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

157    Koska kantajat ovat hävinneet asian ja komissio on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista, kantajat on velvoitettava vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan sekä korvaamaan komission oikeudenkäyntikulut.

158    Saksan liittotasavalta, Espanjan kuningaskunta ja Ranskan tasavalta vastaavat kukin omista oikeudenkäyntikuluistaan työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Kanne hylätään.

2)      Aquind Ltd, Aquind SAS ja Aquind Energy Sàrl velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

3)      Saksan liittotasavalta, Espanjan kuningaskunta ja Ranskan tasavalta vastaavat kukin omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Tomljenović Škvařilová-Pelzl Nõmm

Julistettiin Luxemburgissa 8 päivänä helmikuuta 2023.

Allekirjoitukset

Sisällys

Asian tausta

Asianosaisten ja väliintulijoiden vaatimukset

Oikeudellinen arviointi

Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä

Toinen kanneperuste, joka koskee asetuksen N:o 347/2013 ja erityisesti sen 5 artiklan 8 kohdan mukaisten menettelyllisten ja aineellisten vaatimusten rikkomista

Neljäs ja viides kanneperuste, jotka koskevat hyvää hallintoa koskevan oikeuden ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista

Kuudes kanneperuste, joka koskee suhteellisuusperiaatteen loukkaamista

Seitsemäs kanneperuste, joka koskee oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteiden loukkaamista

Kolmas kanneperuste, joka koskee energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen 1 0 artiklan 1 kohdan rikkomista

Oikeudenkäyntikulut

*      Oikeudenkäyntikieli: englanti.