UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kahdeksas jaosto)

9 päivänä joulukuuta 2014 (*)

Kilpailu – Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt – Tankoina tai rullina olevan betoniteräksen markkinat – Päätös, jossa todetaan HT 65 artiklan rikkominen EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymisen jälkeen asetuksen (EY) N:o 1/2003 perusteella – Hintojen ja maksuaikojen vahvistaminen – Tuotannon tai myynnin rajoittaminen tai valvonta – Olennaisten menettelymääräysten rikkominen – Oikeudellinen perusta – Toimivallan ylittäminen ja menettelyn väärinkäyttö – Sakot – Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa säädetty enimmäismäärä – Kumoamiskanne – Muuttamista koskeva päätös – Tutkimatta jättäminen

Yhdistetyissä asioissa T‑472/09 ja T‑55/10,

SP SpA, kotipaikka Brescia (Italia), edustajanaan asianajaja G. Belotti,

kantajana,

vastaan

Euroopan komissio, asiamiehinään asiassa T‑472/09 aluksi R. Sauer, V. Di Bucci ja B. Gencarelli, sittemmin Sauer ja R. Striani, avustajanaan asianajaja M. Moretto, ja asiassa T‑55/10 aluksi Sauer ja Gencarelli, sittemmin Sauer ja Striani, avustajanaan Moretto,

vastaajana,

jossa asiassa T‑472/09 unionin yleistä tuomioistuinta vaaditaan toteamaan, että HT 65 artiklan soveltamismenettelystä 30.9.2009 tehty komission päätös K(2009) 7492 lopullinen (asia COMP/37.956 – Betoniteräs, päätöksen tekeminen uudelleen) on mitätön, tai kumoamaan se, ja toissijaisesti vaaditaan kumoamaan kyseisen päätöksen 2 artikla ja vielä tähänkin nähden toissijaisesti vaaditaan alentamaan kantajalle määrätyn sakon määrää, ja asiassa T-55/10 vaaditaan kumoamaan komission 8.12.2009 tekemä päätös K(2009) 9912 lopullinen, jolla muutettiin päätöstä K(2009) 7492 lopullinen,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kahdeksas jaosto),

toimien kokoonpanossa: tuomarit M. E. Martins Ribeiro (esittelevä tuomari), joka hoitaa jaoston puheenjohtajan tehtäviä, A. Popescu ja G. Berardis,

kirjaaja: hallintovirkamies T. Weiler,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 29.1.2013 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

 Asiaa koskevat oikeussäännöt

1.     EHTY:n perustamissopimuksen määräykset

1        HT 36 artiklassa määrättiin seuraavaa:

”Ennen tässä sopimuksessa määrätyn taloudellisen seuraamuksen määräämistä tai uhkasakon tuomitsemista komission on varattava sille, jota asia koskee, tilaisuus esittää huomautuksensa.

Tämän sopimuksen nojalla määrätyistä taloudellisista seuraamuksista tai uhkasakoista voidaan nostaa kanne, jossa tuomioistuimella on täysi harkintavalta.

Kantajat voivat edellä tarkoitetun kanteen tueksi tämän sopimuksen 33 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätyin edellytyksin esittää, että päätös tai suositus, jota heidän väitetään jättäneen noudattamatta, on oikeudellisesti virheellinen.”

2        HT 47 artiklassa määrättiin seuraavaa:

”Komissio voi hankkia tehtävänsä toteuttamiseksi tarvitsemansa tiedot. Se voi toimittaa tarpeelliset tarkastukset.

Komissio ei saa ilmaista luonteeltaan salassapidettäviä tietoja eikä varsinkaan tietoja yrityksistä taikka niiden liikesuhteista tai kustannustekijöistä. Edellä sanottu huomioon ottaen komission on julkaistava kaikki tiedot, joista saattaa olla hyötyä hallituksille tai muille, joita asia koskee.

Komissio voi määrätä yritykselle, joka kiertää tämän artiklan nojalla tehdyn päätöksen mukaisia velvollisuuksiaan tai tietoisesti antaa vääriä tietoja, sakon, jonka enimmäismäärä on yksi prosentti vuosittaisesta liikevaihdosta, tai uhkasakon, jonka enimmäismäärä kultakin viivästyspäivältä on viisi prosenttia keskimääräisestä päivittäisestä liikevaihdosta.

Jos komissio ei ole noudattanut salassapitovelvollisuutta ja siitä on aiheutunut vahinkoa yritykselle, yhteisön tuomioistuimessa voidaan 40 artiklassa määrätyin edellytyksin vaatia vahingonkorvausta.”

3        HT 65 artiklassa määrättiin seuraavaa:

”1. Kiellettyjä ovat yritysten väliset sopimukset, yritysten yhteenliittymien päätökset sekä yritysten yhdenmukaistetut menettelytavat, jotka ovat omiaan suoraan tai välillisesti estämään, rajoittamaan tai vääristämään tavanomaista kilpailua yhteismarkkinoilla, ja erityisesti sellaiset sopimukset päätökset ja menettelytavat, joilla pyritään:

a)      vahvistamaan tai määräämään hintoja;

b)      rajoittamaan tai valvomaan tuotantoa, tekniikan kehitystä tai investointeja;

c)      jakamaan markkinoita, tuotteita, asiakkaita tai hankintalähteitä.

– –

4. Sopimukset ja päätökset, jotka ovat 1 kohdan mukaan kiellettyjä, ovat mitättömiä eikä niihin voida vedota jäsenvaltioiden tuomioistuimissa.

Jollei oikeudesta saattaa asia yhteisön tuomioistuimen käsiteltäväksi muuta johdu, ainoastaan komissiolla on toimivalta ratkaista, onko tällainen sopimus tai päätös sopusoinnussa tämän artiklan kanssa.

5. Komissio voi määrätä yritykselle, joka on tehnyt mitättömän sopimuksen taikka välitysmenettelyssä tai seuraamusmaksun tai boikotin avulla taikka muilla keinoin soveltanut tai yrittänyt soveltaa mitätöntä sopimusta tai päätöstä taikka sopimusta, jota koskeva lupa on evätty tai peruutettu, tai joka on hankkinut luvan vääriksi tai harhaanjohtaviksi tietämiensä tietojen avulla taikka osallistunut tämän artiklan 1 kohdan mukaan kiellettyihin menettelytapoihin, sakon tai uhkasakon, joka on tämän artiklan 1 kohdan mukaan kielletyn sopimuksen, päätöksen tai menettelytavan kohteena olleista tuotteista kertyneen liikevaihdon määrä enintään kaksinkertaisena; jos sopimuksen, päätöksen tai menettelytavan tarkoituksena kuitenkin on rajoittaa tuotantoa, teknistä kehitystä tai investointeja, sakkojen enimmäismäärä voidaan korottaa 10 prosenttiin kyseisten yritysten vuosittaisesta liikevaihdosta ja uhkasakkojen enimmäismäärä 20 prosenttiin päivittäisestä liikevaihdosta.”

4        HT 97 artiklan mukaisesti EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolo päättyi 23.7.2002.

2.     EY:n perustamissopimuksen määräykset

5        EY 305 artiklan 1 kohdassa määrättiin seuraavaa:

”Tällä sopimuksella ei muuteta Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimuksen määräyksiä, varsinkaan jäsenvaltioiden oikeuksia tai velvollisuuksia, mainitun yhteisön toimielinten valtuuksia eikä mainitussa sopimuksessa hiilen ja teräksen yhteismarkkinoiden toiminnasta annettuja määräyksiä koskevilta osin.”

3.     Asetus (EY) N:o 1/2003

6        [EY] 81 ja [EY] 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EUVL 2003, L 1, s. 1) 4 artiklassa säädetään, että ”komissiolla on tässä asetuksessa vahvistetut valtuudet [EY] 81 ja [EY] 82 artiklan soveltamiseksi”.

7        Asetuksen N:o 1/2003 7 artiklassa, jonka otsikko on ”Rikkomisen toteaminen ja lopettaminen”, säädetään seuraavaa:

”1. Jos komissio toteaa kantelun perusteella tai omasta aloitteestaan, että [EY] 81 tai [EY] 82 artiklaa rikotaan, se voi päätöksellään määrätä asianomaiset yritykset ja yritysten yhteenliittymät lopettamaan todetun rikkomisen. – – Jos komissiolla on oikeutettu etu asiassa, se voi myös todeta rikkomisen tapahtuneen menneisyydessä.

– –”

8        Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Komissio voi päätöksellään määrätä yrityksille tai yritysten yhteenliittymille sakon, jos ne tahallaan tai tuottamuksesta:

a)      rikkovat [EY] 81 artiklan tai [EY] 82 artiklan määräyksiä;”

4.     Komission tiedonanto EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymisen vaikutuksista kilpailuasioiden käsittelyyn

9        Euroopan yhteisöjen komissio antoi 18.6.2002 tiedonannon EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymisen vaikutuksista kilpailuasioiden käsittelyyn (EUVL C 152, s. 5; jäljempänä 18.6.2002 annettu tiedonanto).

10      Tämän 18.6.2002 annetun tiedonannon 2 kohdan mukaan sen tarkoitus on seuraava:

”– –

–        esitetään talouden toimijoille ja jäsenvaltioille suunnattu yhteenveto tärkeimmistä aineellisten ja menettelysääntöjen muutoksista, joita siirtyminen EY:n perustamissopimuksen mukaiseen järjestelmään aiheuttaa talouden toimijoita ja jäsenvaltioita koskevien EHTY:n perustamissopimuksen ja siihen liittyvän johdetun oikeuden säännösten osalta,

–        annetaan selvitys siitä, kuinka komissio aikoo ratkaista erityisongelmat, joita nousee esiin, kun kilpailunrajoitusten – –, yrityskeskittymien valvonnan – – ja valtiontukien valvonnan aloilla siirrytään soveltamaan EHTY:n perustamissopimuksen mukaisen järjestelmän sijaan EY:n perustamissopimuksen mukaista järjestelmää.”

11      Kyseisen 18.6.2002 annetun tiedonannon 31 kohdassa, joka on EHTY:n järjestelmästä EY:n järjestelmään siirtymiseen liittyviä erityiskysymyksiä koskevassa osassa, todetaan seuraavaa:

”Soveltaessaan sopimuksiin yhteisön kilpailusääntöjä komissio voi havaita, että EHTY:n perustamissopimuksen soveltamisalaan kuuluvalla alalla on rikottu kilpailusääntöjä. Tässä tapauksessa rikkomiseen sovelletaan soveltamisen ajankohdasta riippumatta sen tapahtumahetkellä voimassa olleita aineellisen oikeuden säännöksiä. Menettelyihin sovelletaan EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymisen jälkeen joka tapauksessa EY:n lainsäädäntöä – –”

 Oikeudenkäyntien kohteet

12      Käsiteltävissä asioissa unionin yleistä tuomioistuinta vaaditaan yhtäältä toteamaan, että HT 65 artiklan soveltamismenettelystä 30.9.2009 tehty komission päätös K(2009) 7492 lopullinen (asia COMP/37.956 – Betoniteräs, päätöksen tekeminen uudelleen) (jäljempänä ensimmäinen päätös) on mitätön, tai kumoamaan se, ja toissijaisesti vaaditaan kumoamaan kyseisen päätöksen 2 artikla ja vielä tähänkin nähden toissijaisesti vaaditaan alentamaan kantajalle eli SP SpA:lle määrätyn sakon määrää (asia T-472/09), ja toisaalta vaaditaan kumoamaan komission 8.12.2009 tekemä päätös K(2009) 9912 lopullinen, jolla muutettiin ensimmäistä päätöstä (jäljempänä muuttamista koskeva päätös) (asia T-55/10).

13      Ensimmäisessä päätöksessä komissio katsoi, että seuraavat yhtiöt olivat rikkoneet HT 65 artiklaa:

–        Alfa Acciai SpA (jäljempänä Alfa);

–        Feralpi Holding SpA (jäljempänä Feralpi);

–        Ferriere Nord SpA;

–        IRO Industrie Riunite Odolesi SpA (jäljempänä IRO);

–        Leali SpA ja Acciaierie e Ferriere Leali Luigi SpA (selvitystilassa) (jäljempänä AFLL) (näitä kahta yhtiötä kutsutaan jäljempänä yhdessä nimellä Leali-AFLL);

–        Lucchini SpA ja kantaja (näitä kahta yhtiötä kutsutaan jäljempänä yhdessä nimellä Lucchini-SP);

–        Riva Fire SpA (jäljempänä Riva);

–        Valsabbia Investimenti SpA ja Ferriera Valsabbia SpA (näitä kahta yhtiötä kutsutaan jäljempänä yhdessä nimellä Valsabbia).

 Kantajan esittely

14      Kantaja on selvitystilassa oleva yhtiö, jolla ei Brescian (Italia) kaupparekisterin mukaan ole toimintaa ja jonka omistavat 83,333-prosenttisesti oikeushenkilöt tai luonnolliset henkilöt, jotka kuuluvat Lucchini-perheeseen; jäljelle jäävät 16,667 prosenttia kuuluvat Lucchinille (ensimmäisen päätöksen 99 perustelukappale).

15      Siderpotenza SpA (jäljempänä ensimmäinen Siderpotenza) oli vuosina 1989–1991 yritys, joka oli yhdessä yhtäältä Lucchini Siderurgica SpA:n ja toisaalta entisten Acciaierie e Ferriere Leali Luigin määräysvallassa. Ensimmäinen Siderpotenza sulautui 5.3.1991 Lucchini Siderurgicaan. Lucchini Siderurgica liitettiin 10.10.1998 Lucchiniin 1.12.1998 alkaen (ensimmäisen päätöksen 96 ja 97 perustelukappale).

16      Lucchini Siderurgican betoniteräshaara myytiin 31.10.1997 Siderpotenzalle, joka on heinäkuussa vuonna 1997 perustettu yhtiö (jäljempänä uusi Siderpotenza). Uusi Siderpotenza myi 30.5.2002 betoniteräksen tuotantoyksikkönsä Ferriere Nordille (ensimmäisen päätöksen 99 ja 538 perustelukappale).

17      Uusi Siderpotenza muutti 12.9.2002 toiminimensä SP:ksi (ensimmäisen päätöksen 99 perustelukappale). SP asetettiin selvitystilaan 28.5.2009.

 Asian tausta

18      Komissio suoritti vuoden 2000 lokakuusta joulukuuhun HT 47 artiklan mukaisesti tarkastuksia betoniterästä valmistavissa italialaisyrityksissä sekä italialaisten terästeollisuuden yritysten yhteenliittymässä. Se esitti myös tietojensaantipyyntöjä HT 47 artiklan nojalla (ensimmäisen päätöksen 114 perustelukappale).

19      Komissio aloitti 26.3.2002 hallinnollisen menettelyn ja esitti väitteitä HT 36 artiklan nojalla (jäljempänä väitetiedoksianto) (ensimmäisen päätöksen 114 perustelukappale). Kantaja esitti kirjallisia huomautuksia väitetiedoksiannosta. Kuulemistilaisuus järjestettiin 13.6.2002 (ensimmäisen päätöksen 118 perustelukappale).

20      Komissio esitti 12.8.2002 täydentäviä väitteitä (jäljempänä täydentävä väitetiedoksianto), jotka lähetettiin väitetiedoksiannon adressaateille. Täydentävässä väitetiedoksiannossa, joka perustui 6.2.1962 annetun neuvoston asetuksen N:o 17 ([EY 81] ja [EY 82] artiklan ensimmäinen täytäntöönpanoasetus) (EYVL 1962, 13, s. 204) 19 artiklan 1 kohtaan, komissio selitti kantansa, joka koski menettelyn jatkamista EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymisen jälkeen. Asianomaisille yrityksille myönnettiin määräaika huomautusten esittämiseen, ja toinen kuulemistilaisuus järjestettiin 30.9.2002 jäsenvaltioiden edustajien läsnä ollessa (ensimmäisen päätöksen 119 perustelukappale).

21      Menettelyn jälkeen komissio teki HT 65 artiklan soveltamismenettelystä (COMP/37.956 – Betoniteräs) 17.12.2002 päätöksen K(2002) 5087 lopullinen) (jäljempänä vuoden 2002 päätös), jolla se totesi, että sen adressaatteina olevat yritykset olivat toteuttaneet Italian tankoina tai rullina olevan betoniteräksen markkinoilla yhtenä kokonaisuutena pidettävän, jatketun ja monitahoisen kartellin, jonka tarkoituksena tai vaikutuksena oli ollut hintojen vahvistaminen ja joka oli myös johtanut tuotannon tai myynnin yhdenmukaistettuun rajoittamiseen tai valvontaan HT 65 artiklan 1 kohdan vastaisesti (ensimmäisen päätöksen 121 perustelukappale). Komissio määräsi kyseisessä päätöksessä Lucchinille ja kantajalle yhteisvastuullisesti 16,14 miljoonan euron suuruisen sakon.

22      Kantaja nosti 30.1.2003 yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa kanteen vuoden 2002 päätöksestä. Yhdistetyissä asioissa T‑27/03, T‑46/03, T‑58/03 ja T‑79/03 sekä T‑80/03, T‑97/03 ja T‑98/03, SP ym. v. komissio, 25.10.2007 antamallaan tuomiolla (Kok., s. II‑4331) yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kumosi vuoden 2002 päätöksen. Tuomioistuin totesi, että kun otettiin erityisesti huomioon se, että vuoden 2002 päätöksessä ei ollut ensimmäistäkään viittausta asetuksen N:o 17 3 artiklaan ja 15 artiklan 2 kohtaan, se perustui yksinomaan HT 65 artiklan 4 ja 5 kohtaan (em. yhdistetyt asiat SP ym. v. komissio, tuomion 101 kohta). Koska kyseisten määräysten voimassaolo oli päättynyt 23.7.2002, komissio ei voinut enää perustaa toimivaltaa kyseisiin määräyksiin, joiden voimassaolo oli päättynyt vuoden 2002 päätöksen tekohetkellä, todetakseen HT 65 artiklan 1 kohdan rikkomisen ja määrätäkseen sakkoja yrityksille, joiden väitettiin osallistuneen kyseiseen rikkomiseen (em. yhdistetyt asiat SP ym. v. komissio, tuomion 120 kohta).

23      Komissio ilmoitti 30.6.2008 päivätyllä kirjeellä kantajalle ja muille asianomaisille yrityksille aikomuksestaan tehdä päätös uudelleen muuttamalla sen oikeudellista perustaa vuoden 2002 päätöksen oikeudelliseen perustaan nähden. Se täsmensi myös, että kun otettiin huomioon edellä 22 kohdassa mainituissa yhdistetyissä asioissa SP ym. v. komissio annetun tuomion suppea soveltamisala, uudelleen tehtävä päätös perustuisi väitetiedoksiannossa ja täydentävässä väitetiedoksiannossa esitettyyn selvitykseen. Asianomaisille yrityksille annettiin määräaika huomautusten esittämiseen (ensimmäisen päätöksen 6 ja 123 perustelukappale).

24      Komissio pyysi kantajalta 11.9.2008 päivätyllä sähkeellä tietoja, jotka liittyivät sen omistajuusrakenteessa vuoden 2002 elokuusta lähtien tapahtuneisiin muutoksiin ja vuoden 2007 kokonaisliikevaihtoon, ja se toimitti kantajalle kappaleen edellä mainitusta, 30.6.2008 päivätystä kirjeestä, joka oli lähetetty osoitteeseen, joka ei ollut enää käytössä. Kantaja vastasi kyseiseen tietojensaantipyyntöön 17.9.2008 päivätyllä kirjeellä.

 Ensimmäinen päätös

25      Komissio teki 30.9.2009 ensimmäisen päätöksen, joka annettiin tiedoksi kantajalle 1.10.2009 päivätyllä kirjeellä.

26      Ensimmäisessä päätöksessä komissio totesi, että siinä tarkoitetut kilpailunrajoitukset perustuivat italialaisten betoniteräksen tuottajien väliseen sekä kyseisten tuottajien ja niiden yhteenliittymän väliseen kartelliin, joka sijoittui ajanjaksolle 1989–2000 ja jonka tarkoituksena tai vaikutuksena oli ollut hintojen vahvistaminen tai määrittäminen sekä tuotannon tai myynnin rajoittaminen tai valvominen vaihtamalla huomattava määrä tietoja, jotka koskivat betoniteräsmarkkinoita Italiassa (ensimmäisen päätöksen 7 ja 399 perustelukappale).

27      Käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan toiminnan oikeudellisesta arvioinnista komissio korosti ensiksi ensimmäisen päätöksen 353–369 perustelukappaleessa, että asetusta N:o 1/2003 oli tulkittava siten, että komissio saattoi sen perusteella todeta kartelleja ja määrätä niistä seuraamuksia 23.7.2002 jälkeen aloilla, jotka kuuluivat aineellisesti ja ajallisesti EHTY:n perustamissopimuksen soveltamisalaan. Ensimmäisen päätöksen 370 perustelukappaleessa se totesi, että päätös oli tehty EY:n perustamissopimuksen ja asetuksen N:o 1/2003 menettelysääntöjen mukaisesti. Ensimmäisen päätöksen 371–376 perustelukappaleessa komissio muistutti lisäksi, että periaatteet, joilla ohjataan sääntöjen ajallista seuraantoa, voivat johtaa sellaisten aineellisoikeudellisten määräysten soveltamiseen, jotka eivät ole enää voimassa, kun Euroopan unionin toimielin hyväksyy toimen, tämän vaikuttamatta yleisen lex mitior ‑periaatteen, jonka nojalla henkilöä ei voida rangaista teosta, joka ei täytä myöhemmin voimaan tulleessa lainsäädännössä tarkoitetun rikoksen tunnusmerkistöä, soveltamiseen. Se päätteli, että käsiteltävässä asiassa EY:n perustamissopimus ei käytännössä ollut suotuisampi kuin EHTY:n perustamissopimus ja että näin ollen lex mitior ‑periaatteeseen ei missään tapauksessa voitu pätevästi vedota sen riitauttamiseksi, että EHTY:n perustamissopimusta sovellettiin käsiteltävässä asiassa kyseessä olevaan toimintaan.

28      Toiseksi on todettava, että komissio totesi HT 65 artiklan 1 kohdan soveltamisesta, että kartellin tarkoituksena oli hintojen vahvistaminen, ja tämän mukaisesti oli myös päätetty rajoittaa tai valvoa tuotantoa tai myyntiä. Komission mukaan hintojen vahvistamisen osalta kartelli oli lähinnä nivoutunut sopimuksiin tai yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin, jotka koskivat perushintaa, ajanjaksolla 15.4.1992–4.7.2000 (ja vuoteen 1995 saakka sopimuksiin ja yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin, jotka liittyivät maksuaikoihin) sekä sopimuksiin tai yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin, jotka koskivat ”lisämaksuja”, ajanjaksolla 6.12.1989–1.6.2000 (ensimmäisen päätöksen 399 ja 400 perustelukappale).

29      Asianomaisten rajoittavien käytäntöjen vaikutuksista markkinoihin komissio totesi toiseksi, että koska kyseessä oli kartelli, jonka tarkoituksena oli estää, rajoittaa tai muuttaa tavanomaista kilpailua, ei ollut tarpeen varmistaa, että sillä oli ollut vaikutuksia markkinoihin (ensimmäisen päätöksen 512 perustelukappale). Se katsoi kuitenkin, että kartellilla oli ollut konkreettisia vaikutuksia markkinoihin (ensimmäisen päätöksen 513–518 perustelukappale). Komissio katsoi erityisesti, että kartelli oli vaikuttanut myyntihintoihin, joita betoniteräksen tuottajat Italiassa sovelsivat, vaikkei kartellin piirissä toteutetuilla toimenpiteillä ollut aina ollut välittömästi siihen osallistuneiden yritysten toivomia vaikutuksia. Komissio katsoi myös, että myöhemmin ilmeneviä vaikutuksia saattoi olla olemassa. Asianomaiset yritykset edustivat lisäksi noin 21 prosenttia Italian betoniteräksen markkinoista vuonna 1989, 60 prosenttia vuonna 1995 ja noin 83 prosenttia vuonna 2000, mikä komission mukaan osoittaa yhdenmukaistettujen hinnankorotusten kasvavan vaikutuksen markkinoihin. Komissio korosti lopuksi, että se, että kyseisellä alalla tehdyt aloitteet ilmoitettiin vuodesta 1989 lähtien kaikille betoniteräksen tuottajille, oli lisännyt kyseisten vaikutusten merkitystä myös kartellin ensimmäisten vuosien aikana (ensimmäisen päätöksen 519 perustelukappale).

30      Komissio yksilöi kolmanneksi ensimmäisen päätöksen adressaatit. Kantajan osalta komissio totesi ensimmäisen päätöksen 538–544 perustelukappaleessa, että se oli päättänyt katsoa Lucchinin ja kantajan olevan vastuussa rikkomisesta, koska ne muodostivat yrityksen, joka oli vastuussa paitsi omista toimistaan myös Lucchini Siderurgican ja ensimmäisen Siderpotenzan toimista.

31      Lucchinin ja kantajan välisen taloudellisen kokonaisuuden olemassaolon osalta komissio tukeutui siihen, että sekä Lucchini että kantaja olivat rikkomisen koko keston ajan suoraan tai välillisesti Lucchini-perheen määräysvallassa. Lisäksi Lucchini käytti määräysvaltaansa kantajassa betoniteräsalan tuotantopolitiikan ja kauppapolitiikan konkreettisessa hoitamisessa, kuten komission mukaan ilmenee täsmällisestä, yksityiskohtaisesta ja dokumentoidusta selvityksestä sekä yhtäpitävistä seikoista, jotka koskevat Lucchinin ja kantajan organisaatiorakennetta, kun otetaan muun muassa huomioon se, että tietyillä henkilöillä oli – joskus samanaikaisesti – merkittäviä liikkeenjohdollisia tehtäviä kyseisissä yhtiöissä (ensimmäisen päätöksen 540 perustelukappale).

32      Siitä, että Lucchinin ja kantajan katsottiin olevan vastuussa ensimmäisen Siderpotenzan ja Lucchini Siderurgican, jotka eivät enää ole oikeudellisesti olemassa, mahdollisesta kilpailunvastaisesta toiminnasta, komissio totesi ensiksi, että Lucchini Siderurgica oli ensimmäisen Siderpotenzan oikeudellinen seuraaja 5.3.1991 yhteenliittämällä tapahtuneen sulautuminen seurauksena ja että Lucchini oli samalla tavoin Lucchini Siderurgican seuraaja 1.12.1998 yhteenliittämällä tapahtuneen sulautumisen seurauksena. Komissio totesi toiseksi, että Lucchini Siderurgica oli hyödyntänyt ensimmäiselle Siderpotenzalle kuulunutta aineellista ja inhimillistä pääomaa ensimmäisen Siderpotenzan siihen 5.3.1991 tapahtuneesta integroimisesta lähtien. Komissio totesi kolmanneksi, että Potenzan (Italia) tehtaaseen liittynyt aineellinen ja inhimillinen pääoma, jota Lucchini Siderurgica hallinnoi, oli konsernin sisällä siirretty kantajalle. Komissio totesi neljänneksi, että Lucchini Siderurgicalla ja sittemmin Lucchinilla oli ollut ratkaiseva vaikutus kantajan toimintaan 1.6.2002 saakka, jolloin betoniterästä valmistava yrityksen osa myytiin Ferriere Nordille (ensimmäisen päätöksen 540 ja 541 perustelukappale).

33      Komissio katsoi näin ollen, että a) ensimmäisen Siderpotenzan ja Lucchini Siderurgican välillä oli oikeudellinen jatkuvuus, b) kyseisten kahden yhtiön ja uuden Siderpotenzan (nykyään kantaja) välillä oli taloudellinen jatkuvuus Potenzan (Italia) tehtaan osalta, c) Lucchini Siderurgica ja Lucchini olivat vastuussa uuden Siderpotenzan toiminnasta niiden ratkaisevan vaikutuksen vuoksi ja d) Lucchini Siderurgican ja Lucchinin välillä oli oikeudellinen jatkuvuus. Komissio katsoi, että kaikki kyseiset yksiköt muodostivat näin ollen yhden ja saman yrityksen, joka vastasi Lucchinin ja kantajan muodostamaa yritystä (ensimmäisen päätöksen 541 perustelukappale).

34      Komissio katsoi neljänneksi, ettei HT 65 artiklan 2 kohtaa eikä EY 81 artiklan 3 kohtaa sovellettu käsiteltävässä asiassa (ensimmäisen päätöksen 567–570 perustelukappale). Se korosti myös, etteivät asetuksen N:o 1/2003 25 artiklassa vahvistetut vanhentumisaikoja koskevat säännöt estäneet sitä tekemästä ensimmäistä päätöstä (ensimmäisen päätöksen 571–574 perustelukappale).

35      Komissio totesi viidenneksi käsiteltävässä asiassa määrättyjen sakkojen määrän laskennasta, että asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan nojalla se voi määrätä sakkoja kilpailusääntöjä rikkoneille yrityksille. Koska asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa säädetty sakkojen enimmäismäärä poikkeaa HT 65 artiklan 5 kohdassa määrätystä, komissio totesi, että se soveltaisi matalampaa enimmäismäärää lex mitior ‑periaatteen mukaisesti (ensimmäisen päätöksen 576 perustelukappale). Se totesi myös, että kuten se oli ilmoittanut asianomaisille yrityksille 30.6.2008 päivätyllä kirjeellä, se oli päättänyt soveltaa käsiteltävässä asiassa asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja [HT] 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennassa annettuja suuntaviivoja (EYVL 1998, C 9, s. 3; jäljempänä vuoden 1998 suuntaviivat). Se lisäsi, että käsiteltävässä asiassa se ottaisi kuitenkin huomioon sen, että se oli jo päättänyt niiden sakkojen määrän, jotka se aikoi määrätä asianomaisille yrityksille, vuoden 2002 päätöksen tekemisen yhteydessä (ensimmäisen päätöksen 579 ja 580 perustelukappale).

36      Komissio katsoi ensiksi, että kartelli, jonka tarkoituksena on hintojen vahvistaminen, joka toteutetaan eri tavoin ja muun muassa turvautumalla tuotannon tai myynnin rajoittamiseen tai valvontaan, merkitsee unionin kilpailuoikeuden erittäin vakavaa loukkaamista (ensimmäisen päätöksen 591 perustelukappale). Komissio hylkäsi asianomaisten yritysten argumentit, joiden mukaan rikkomisen vakavuutta lievensivät vähäiset konkreettiset vaikutukset markkinoihin sekä taloudellinen asiayhteys, jossa ne kehittyivät (ensimmäisen päätöksen 583–596 perustelukappale). Tämän vaikuttamatta rikkomisen erittäin vakavaan luonteeseen komissio väitti ottaneensa sakon perusmäärää määrittäessään huomioon käsiteltävän asian erityispiirteet, joihin kuului se, että se koski kotimarkkinoita, joihin sovellettiin tosiseikkojen tapahtuma-aikana EHTY:n perustamissopimuksen erityismääräyksiä ja joilla ensimmäisen päätöksen adressaatteina olevilla yrityksillä oli rikkomisen alkuvaiheissa vähäisiä markkinaosuuksia (ensimmäisen päätöksen 599 perustelukappale).

37      Komissio tarkasteli toiseksi kunkin yrityksen nimenomaista painoarvoa ja luokitteli ne niiden suhteellisen merkityksen mukaan asianomaisilla markkinoilla. Koska komissio katsoi, että ensimmäisen päätöksen adressaattien saavuttamat suhteelliset markkinaosuudet viimeisen kokonaisen rikkomisvuoden (1999) aikana eivät edustaneet niiden todellista läsnäoloa asianomaisilla markkinoilla viiteajanjaksolla, se teki ajanjakson 1990–1999 keskimääräisten markkinaosuuksien perusteella eron kolmen yritysryhmän välillä, jotka olivat ensinnäkin Feralpi ja Valsabbia, joihin se sovelsi 5 miljoonan euron sakon laskentapohjaa, seuraavaksi Lucchini-SP, Alfa, Riva ja Leali-AFLL, joihin se sovelsi 3,5 miljoonan euron sakon laskentapohjaa, ja lopuksi IRO ja Ferriere Nord, joihin se sovelsi 1,75 miljoonan euron sakon laskentapohjaa (ensimmäisen päätöksen 599–602 perustelukappale).

38      Varmistaakseen sakon riittävän varoittavan vaikutuksen komissio korotti Lucchini-SP:n sakon laskentapohjaa 200 prosenttia ja Rivan sakon laskentapohjaa 375 prosenttia (ensimmäisen päätöksen 604 ja 605 perustelukappale).

39      Komissio katsoi kolmanneksi, että kartelli oli jatkunut ajanjakson 6.12.1989–4.7.2000. Kantajan rikkomiseen osallistumisesta komissio totesi, että tämä jatkui ajanjakson 6.12.1989–27.6.2000. Se korosti kuitenkin, ettei Lucchini-SP ollut osallistunut ajanjaksolla 9.6.1998–30.11.1998 kartellin osaan, joka koski tuotannon tai myynnin rajoittamista tai valvontaa (ensimmäisen päätöksen 606 perustelukappale).

40      Koska Ferriere Nordia lukuun ottamatta kaikkien yritysten rikkominen jatkui yli 10 vuotta ja kuusi kuukautta, sakon laskentapohjaa korotettiin 105 prosenttia kaikkien muiden yritysten paitsi Ferriere Nordin osalta; tämän jälkimmäisen yrityksen laskentapohjaa korotettiin 70 prosenttia. Sakkojen perusmäärät vahvitettiin näin ollen seuraavasti:

–        Feralpi: 10,25 miljoonaa euroa;

–        Valsabbia: 10,25 miljoonaa euroa;

–        Lucchini-SP: 14,35 miljoonaa euroa;

–        Alfa: 7,175 miljoonaa euroa;

–        Riva: 26,9 miljoonaa euroa;

–        Leali-AFLL: 7,175 miljoonaa euroa;

–        IRO: 3,58 miljoonaa euroa;

–        Ferriere Nord: 2,97 miljoonaa euroa (ensimmäisen päätöksen 607 ja 608 perustelukappale).

41      Raskauttavista seikoista komissio totesi, että Ferriere Nord oli jo ollut yhden, 2.8.1989 tehdyn komission päätöksen adressaatti, koska se oli osallistunut kartelliin, joka koski hintojen vahvistamista ja myynnin rajoittamista betoniteräsverkkojen alalla, ja korotti sen sakon perusmäärää 50 prosenttia. Komissio ei hyväksynyt ensimmäistäkään lieventävää seikkaa (ensimmäisen päätöksen 609–623 perustelukappale).

42      Komissio katsoi viidenneksi sakon enimmäismäärän määrittämisestä asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan mukaisesti, ettei asianomaisille yrityksille määrätty sakko ylittänyt 10 prosentin enimmäismäärää EHTY:n perustamissopimuksen soveltamisalaan kuuluvilla tuotteilla unionin alueella vuonna 2007 toteutetusta liikevaihdosta. Erityisesti kantajan osalta komissio korosti sitä, ettei se, ettei kantaja harjoita nykyään liiketoimintaa, estänyt komissiota määräämästä tälle sakkoa, koska kantajan oli katsottava olevan yhteisvastuussa Lucchinin kanssa, koska nämä muodistivat yhden ja saman yrityksen (ensimmäisen päätöksen 630–632 perustelukappale).

43      Komissio totesi kuudenneksi sakkojen määräämättä jättämisestä tai lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa annetun tiedonannon (EYVL 1996, C 207, s. 4; jäljempänä vuoden 1996 yhteistyötiedonanto) soveltamisesta, että Ferriere Nord oli toimittanut sille hyödyllisiä tietoja, joiden perusteella se oli kyennyt ymmärtämään paremmin kartellin toimintaa ennen väitetiedoksiannon lähettämistä, joten komissio oli myöntänyt sille 20 prosentin alennuksen sen sakon määrästä. Komissio katsoi, että asianomaiset muut yritykset eivät olleet täyttäneet kyseisen tiedonannon edellytyksiä (ensimmäisen päätöksen 633–641 perustelukappale).

44      Ensimmäisen päätöksen päätösosan sanamuoto on seuraava:

”1 artikla

Seuraavat yritykset ovat rikkoneet [HT] 65 artiklan 1 kohtaa osallistumalla jäljempänä mainittujen ajanjaksojen aikana jatkettuun sopimukseen ja/tai yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin, jotka koskivat tankoina tai rullina olevaa betoniterästä ja joiden tarkoituksena ja/tai vaikutuksena oli hintojen vahvistaminen ja tuotannon tai myynnin rajoittaminen ja/tai valvonta yhteismarkkinoilla:

–        [Leali-AFLL] 6.12.1989–27.6.2000;

–        [Alfa] 6.12.1989–4.7.2000;

–        [Ferriera Valsabbia ja Valsabbia Investimenti] 6.12.1989–27.6.2000;

–        [Feralpi] 6.12.1989–27.6.2000;

–        [IRO] 6.12.1989–27.6.2000;

–        [Lucchini-SP] 6.12.1989–27.6.2000;

–        [Riva] 6.12.1989–27.6.2000;

–        [Ferriere Nord] 1.4.1993–4.7.2000;

2 artikla

Edellä 1 artiklassa mainituista rikkomisista määrätään seuraavat sakot:

–        [Alfa]: 7,175 miljoonaa euroa;

–        [Feralpi]: 10,25 miljoonaa euroa;

–        [Ferriere Nord]: 3,57 miljoonaa euroa;

–        [IRO]: 3,58 miljoonaa euroa;

–        [Leali ja AFLL] yhteisvastuullisesti: 6,093 miljoonaa euroa;

–        [Leali]: 1,082 miljoonaa euroa;

–        [Lucchini ja SP] yhteisvastuullisesti: 14,35 miljoonaa euroa;

–        [Riva]: 26,9 miljoonaa euroa;

–        [Valsabbia Investimenti ja Ferriera Valsabbia] yhteisvastuullisesti: 10,25 miljoonaa euroa

– –”

 Ensimmäisen päätöksen tiedoksiantamisen jälkeinen kehitys

45      Kahdeksan yhdestätoista ensimmäisen päätöksen adressaatista eli Riva, Feralpi, Ferriere Nord, Lucchini, Alfa, Ferriera Valsabbia, Valsabbia Investimenti ja IRO ilmoittivat 20.–23.11.2009 lähetetyillä kirjeillä komissiolle, ettei adressaateille tiedoksi annetun ensimmäisen päätöksen liitteenä ollut hintavaihteluja osoittavia taulukoita.

46      Komission yksiköt ilmoittivat 24.11.2009 kaikille ensimmäisen päätöksen adressaateille, että ne tekisivät kaiken tarvittavan, jotta kyseisille adressaateille annettaisiin tiedoksi kyseiset taulukot sisältävä päätös. Ne täsmensivät myös, että sakon maksamiseen ja mahdolliseen asian tuomioistuimen käsiteltäväksi saattamiseen sovellettava määräaika alkaisi päivästä, jona ”täydellinen päätös” annetaan tiedoksi.

 Muuttamista koskeva päätös

47      Komissio teki 8.12.2009 muuttamista koskevan päätöksen, jonka liitteeseen sisällytettiin puuttuvat taulukot ja jossa korjattiin kahdeksassa alaviitteessä olevat numeroidut viitteet kyseisiin taulukoihin. Muuttamista koskeva päätös annettiin tiedoksi kantajalle 9.12.2009.

48      Muuttamista koskevan päätöksen päätösosassa muutettiin ensimmäisen päätöksen alaviitteitä nro 102, 127, 198, 264, 312, 362, 405 ja 448. Muuttamista koskevan päätöksen liitteenä olevat taulukot lisättiin ensimmäisen päätöksen liitteiksi.

 Oikeudenkäyntimenettely ja asianosaisten vaatimukset

49      Kantaja nosti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon 30.11.2009 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen asiassa T-472/09.

50      Asiassa T‑472/09 kantaja vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

–        ensinnäkin toteaa ensimmäisen päätöksen mitättömäksi tai ainakin kumoaa sen lainvastaisena ja muotovirheen vuoksi, koska se on puutteellinen;

–        ensisijaisesti ja asiakysymyksen osalta toteaa ensimmäisen päätöksen mitättömäksi tai ainakin kumoaa sen seuraamuksen osalta lainvastaisuuden, toimivallan puuttumisen ja toimivallan väärinkäytön vuoksi;

–        toissijaisesti ja asiakysymyksen osalta kumoaa ensimmäisen päätöksen perustelujen puuttumisen ja tosiseikkojen vääristämisen, oikeudellisen virheen, väitteiden perusteettomuuden ja toteen näyttämisen puuttumisen, hallinnon toiminnan puolueettomuusperiaatteen loukkaamisen ja puolustautumisoikeuksien loukkaamisen vuoksi;

–        vielä edelliseenkin nähden toissijaisesti ja asiakysymyksen osalta alentaa sille määrätyn seuraamuksen määrää yhtäältä poistamalla varoittavan vaikutuksen vuoksi tehdyn 200 prosentin korotuksen ja rikkomisen keston vuoksi tehdyn 105 prosentin korotuksen ja toisaalta alentamalla suhteessa perusmäärää vanhentumisen, rikkomisen vähäisen vakavuuden, sen marginaalisen kartelliin osallistumisen ja sellaisten väitteiden vuoksi, joita ei nimenomaisesti esitetty sen osalta;

–        prosessinjohtotoimina ja asian selvittämistoimina velvoittaa komission ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 64 ja 65 artiklan mukaisesti esittämään kantajaa koskevat asiakirjat Ferriere Nordin yhteistyöstä ja kuulemaan kyseisen yhtiön oikeudellista edustajaa kannekirjelmän 176 kohdassa esitetyistä tosiseikoista;

–        velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

51      Komissio vaatii asiassa T-472/09, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

–        hylkää kanteen kokonaisuudessaan;

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

52      Komissio pyysi 8.1.2010 päivätyllä kirjeellä unionin yleistä tuomioistuinta velvoittamaan prosessinjohtotoimina, että kantajaa kehotettaisiin selvittämään mahdollisuutta täydentää ja muuttaa vaatimuksiaan sille asiassa T-472/09 nostetun kanteen jälkeen tiedoksi annetun muuttamista koskevan päätöksen valossa. Kantaja vastusti pyyntöä. Unionin yleinen tuomioistuin ei hyväksynyt komission pyyntöä.

53      Kantaja nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 10.2.2010 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen asiassa T-55/10.

54      Asiassa T‑55/10 kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        ensisijaisesti ja asiakysymyksen osalta kumoaa muuttamista koskevan päätöksen ensinnäkin asianmukaisen oikeudellisen perustan puuttumisen vuoksi, toiseksi siksi, että komissiolla ei ole toimivaltaa oikaista aikaisempaa päätöstä, kun sen sanamuoto ja sisältö ovat puutteelliset eli kun päätöstä rasittavat vakavat ja ilmeiset virheet, ja kolmanneksi hyvän hallinnon periaatteen loukkaamisen vuoksi;

–        vaatii komissiota esittämään 30.9. ja 8.12.2009 pidettyjen kokousten pöytäkirjat liitteineen, jos se ei hyväksy kannekirjelmän I kohdassa esitettyä kuvausta tosiseikoista;

–        velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

55      Komissio vaatii asiassa T-55/10, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen kokonaisuudessaan;

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

56      Unionin yleinen tuomioistuin (kahdeksas jaosto) päätti esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella aloittaa suullisen käsittelyn käsiteltävissä asioissa ja pyysi työjärjestyksensä 64 artiklassa määrättynä prosessinjohtotoimena kantajaa asiassa T-472/09 esittämään asiakirjan. Kantaja noudatti pyyntöä asetetussa määräajassa.

57      Asianosaisten huomautukset saatuaan kahdeksannen jaoston puheenjohtaja päätti 14.12.2012 antamallaan määräyksellä yhdistää asiat T-472/09 ja T-55/10 suullista käsittelyä varten työjärjestyksen 50 artiklan mukaisesti.

58      Asianosaisten lausumat ja vastaukset unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin suullisiin kysymyksiin kuultiin 29.1.2013 pidetyssä istunnossa.

 Oikeudellinen arviointi

59      Koska asianosaiset totesivat suullisessa käsittelyssä, etteivät ne vastustaneet käsiteltävien asioiden yhdistämistä tuomion antamista varten, unionin yleinen tuomioistuin päätti yhdistää nämä asiat tuomion antamista varten työjärjestyksen 50 artiklan mukaisesti.

1.     Asia T-472/09

60      Aluksi on todettava, että asiassa T‑472/09 nostettu kanne sisältää kolme vaatimusta eli ensisijaisesti vaatimuksen siitä, että ensimmäinen päätös todetaan mitättömäksi tai se kumotaan, tosisijaisesti vaatimuksen ensimmäisen päätöksen kumoamisesta kantajalle määrätyn sakon osalta ja vielä tähänkin nähden toissijaisesti vaatimuksen kantajalle määrätyn sakon määrän alentamisesta.

61      Kantaja vetoaa kymmeneen kanneperusteeseen asiassa T-472/09 nostamansa kanteen tueksi. Ensimmäinen koskee olennaisten menettelymääräysten rikkomista. Toinen koskee komission toimivallan puuttumista ja oikeudellista virhettä rikkomisen ja seuraamuksen oikeudellisen perustan osalta. Kolmas koskee perustelujen puuttumista, asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan rikkomista sekä yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista. Neljäs koskee lainvastaisuutta ja menettelyn väärinkäyttöä. Viides koskee HT 65 artiklan rikkomista, perustelujen puuttumista sekä tosiseikkojen vääristämistä. Kuudes koskee hyvän hallinnon periaatteen loukkaamista ja perustelujen puuttumista. Seitsemäs koskee tosiseikkojen virheellistä oikeudellista luokittelua. Kahdeksas koskee kantajan puolustautumisoikeuksien loukkaamista. Yhdeksäs koskee oikeudellisia virheitä ja lainvastaisuutta sakon määrän korottamisten soveltamisessa sekä suhteellisuusperiaatteen loukkaamista. Kymmenes koskee rikkomisen vanhentumista.

62      Kun unionin yleinen tuomioistuin oli kehottanut suullisessa käsittelyssä kantajaa esittämään huomautuksena perustelujensa täsmällisestä ulottuvuudesta, tämä täsmensi, että kannekirjelmän kolmas ja yhdeksäs peruste esitettiin yksinomaan toissijaisten vaatimusten tueksi: näitä ovat vaatimus ensimmäisen päätöksen kumoamisesta sakon osalta sekä vielä tähänkin nähden toissijaisesti esitetty vaatimus kyseisen sakon määrän alentamisesta.

 Vaatimukset, jotka koskevat ensimmäisen päätöksen mitättömäksi toteamista tai kumoamista

 Olennaisten menettelymääräysten rikkomista koskeva ensimmäinen kanneperuste

63      Kantaja vetoaa tällä kanneperusteella olennaisten menettelymääräysten useisiin rikkomisiin, koska ensimmäinen päätös on puutteellinen niiden taulukoiden puuttumisen vuoksi, joiden olisi pitänyt olla sen liitteenä.

64      Komissio väittää vastineessa aluksi, että kantaja ei esittänyt kannekirjelmässään minkäänlaisia perusteluja niiden vaatimustensa tueksi, jotka koskevat sen toteamista, että ensimmäinen päätös on mitätön. Vastauksessaan se lisäsi, että kantajan vastauksessaan esittämää ”kanneperustetta”, joka koski ensimmäisen päätöksen mitättömyyttä, ei esitetty kannekirjelmässä ja se on jätettävä tutkimatta työjärjestyksen 48 artiklan 2 kohdan perusteella.

65      On muistutettava, että työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan mukaan kanteessa on oltava yhteenveto kanteen oikeudellisista perusteista. Tämä on ilmaistava niin selvästi ja tarkasti, että vastaaja voi valmistella puolustuksensa ja että unionin yleinen tuomioistuin voi antaa kanteen johdosta ratkaisun tietyissä tapauksissa jopa ilman muita tietoja. Kanteessa on näin ollen nimenomaisesti selitettävä, mitä kanteen perustana oleva oikeudellinen peruste sisältää, eikä pelkkä ylimalkainen viittaaminen tähän perusteeseen täytä työjärjestyksessä asetettuja vaatimuksia. Vastaavien vaatimusten on täytyttävä silloinkin, kun kanneperusteen tueksi esitetään väite (asia T-352/94, Mo och Domsjö v. komissio, tuomio 14.5.1998, Kok., s. II‑1989, 333 kohta). Unionin yleisen tuomioistuimen on myös jätettävä tutkittavaksi ottamatta sille esitettyyn kanteeseen sisältyvä vaatimus, jos tämän vaatimuksen perustana olevat olennaiset tosiseikat ja oikeudelliset seikat eivät käy johdonmukaisella ja ymmärrettävällä tavalla ilmi kanteen tekstistä (asia C‑214/05 P, Rossi v. SMHV, tuomio 18.7.2006, Kok., s. I‑7057, 37 kohta ja asia C‑485/08 P, Gualtieri v. komissio, tuomio 15.4.2010, Kok., s. I‑3009, 104 kohta).

66      Työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan c alakohdasta yhdessä sen 48 artiklan 2 kohdan kanssa ilmenee lisäksi, että kanteessa on mainittava oikeudenkäynnin kohde ja sen on sisällettävä yhteenveto seikoista, joihin kanne perustuu, eikä asian käsittelyn kuluessa saa vedota uuteen perusteeseen, ellei se perustu käsittelyn aikana esille tulleisiin tosiseikkoihin tai oikeudellisiin seikkoihin. Peruste, jolla laajennetaan aikaisemmin – nimenomaisesti tai implisiittisesti – kannekirjelmässä esitettyä perustetta ja jolla on läheinen yhteys tähän perusteeseen, on otettava tutkittavaksi (ks. yhdistetyt asiat T‑109/05 ja T‑444/05, NLG v. komissio, tuomio 24.5.2011, Kok., s. II‑2479, 149 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

67      Käsiteltävässä asiassa on todettava, että kannekirjelmässä olevissa vaatimuksissaan kantaja vaatii ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta toteamaan, että ensimmäinen päätös on mitätön, ja joka tapauksessa kumoamaan sen lainvastaisuuden ja muotovirheen vuoksi, koska se on puutteellinen (ks. edellä 50 kohta). Kyseisessä kirjelmässä kantaja ei kuitenkaan esitä nimenomaisesti perusteita sen vaatimuksen tueksi, joka koskee ensimmäisen päätöksen toteamista mitättömäksi.

68      Kannekirjelmänsä 15–18 kohdassa kantaja esittää kanneperusteessa, jonka otsikko on ”[Ensimmäisen päätöksen] puutteellisuus. Olennaisten menettelymääräysten rikkominen”, että ensimmäisessä päätöksessä ei ole liitteitä, vaikka komissio mainitsee ne ensimmäisen päätöksen eri perustelukappaleissa tukeakseen siinä esitettyjä väitteitä. Kantaja toteaa myös ensinnäkin, ettei se kykene ymmärtämään ensimmäisen päätöksen perusteella niiden väitteiden täsmällistä sisältöä, joiden vuoksi sille määrättiin seuraamuksia, eikä siinä tueta riittävästi komission moitteita. Se väittää seuraavaksi, että on kohtuullista katsoa, että komission jäsenten kollegio on joutunut lausumaan puutteellisesta päätösluonnoksesta. Se katsoo lopuksi, että ensimmäinen päätös voidaan näiden loukkausten, jotka ovat ”ennenkuulumattoman vakavia ja menevät kaikkien muiden oikeudellisten näkökohtien edelle”, perusteella kumota olennaisten menettelymääräysten rikkomisen vuoksi. Vastauksessaan se korostaa ”[ensimmäisen päätöksen] mitättömyyttä ja toissijaisesti lainvastaisuutta koskevien kanneperusteiden[sa] perusteltavuutta”.

69      Kantaja täsmensi suullisessa käsittelyssä lähinnä, että koska ensimmäinen päätös annettiin sille tiedoksi ilman liitteitä, se ei ollut asiassa T-472/09 kannetta nostaessaan tietoinen siitä, että komissio oli tosiasiassa tehnyt päätöksen ilman liitteitä, minkä se väittää ymmärtäneensä muuttamista koskevan päätöksen tiedoksiantamishetkellä.

70      Tarvitsematta lausua ensimmäisen päätöksen mitättömyyttä koskevien perustelujen tutkittavaksi ottamisesta on todettava, että ne ovat perusteettomia.

71      Edellä 67 kohdassa tiivistetysti esitettyjen perustelujen ohella kantaja väittää, että komissio ei voi pyrkiä oikaisemaan ensimmäisen päätöksen virheitä viittaamalla yhtäältä muuttamista koskevan päätökseen ja toisaalta väitetiedoksiantoon, joka sille oli lähetetty kahdeksan vuotta aikaisemmin, koska päätöksen laillisuutta ei voida arvioida viittaamalla toiseen toimenpiteeseen, aikaisempaan tai myöhempään.

72      Kantajan vaatimuksesta, joka koskee sitä, että unionin yleinen tuomioistuin toteaisi, että ensimmäinen päätös on mitätön, on muistutettava, että oikeuskäytännöstä ilmenee, että unionin toimielinten toimia koskee pääsääntöisesti lainmukaisuusolettama, ja niillä on näin ollen oikeusvaikutuksia niin kauan kuin niitä ei ole kumottu tai peruutettu, vaikka niihin liittyisi sääntöjenvastaisuuksia (asia C‑137/92 P, komissio v. BASF ym., tuomio 15.6.1994, Kok., s. I‑2555, 48 kohta; asia C-227/92, Hoechst v. komissio, tuomio 8.7.1999, Kok., s. I‑4443, 69 kohta ja asia C-475/01, komissio v. Kreikka, tuomio 5.10.2004, Kok., s. I‑8923, 18 kohta).

73      Poikkeuksen tähän periaatteeseen muodostavat kuitenkin säädökset, joihin liittyvä lainvastaisuus on niin ilmeinen, ettei sitä voida mitenkään hyväksyä unionin oikeusjärjestyksessä, ja joilla ei voida katsoa olevan minkäänlaista, edes väliaikaista oikeusvaikutusta, ja niitä on siis pidettävä oikeudellisesti mitättöminä. Poikkeuksen tarkoituksena on säilyttää kahden sellaisen perustavanlaatuisen mutta joskus vastakkaisen vaatimuksen välinen tasapaino, jotka oikeusjärjestyksen on täytettävä – tällaisia vaatimuksia ovat oikeussuhteiden vakaus sekä legaliteettiperiaatteen kunnioittaminen (edellä 72 kohdassa mainittu asia komissio v. BASF ym., tuomion 49 kohta ja edellä 72 kohdassa mainittu asia Hoechst v. komissio, tuomion 70 kohta).

74      Koska unionin toimielinten säädöksen mitättömäksi julistamisen seuraukset ovat vakavia, on selvää, että oikeusvarmuussyistä tällainen toteamus voidaan tehdä ainoastaan täysin poikkeuksellisissa tilanteissa (edellä 72 kohdassa mainittu asia komissio v. BASF ym., tuomion 50 kohta ja edellä 72 kohdassa mainittu asia Hoechst v. komissio, tuomion 76 kohta).

75      Käsiteltävässä asiassa on todettava aluksi, että kantajan mainitsemat sääntöjenvastaisuudet eivät vaikuta niin ilmeisen vakavilta, että ensimmäistä päätöstä olisi pidettävä oikeudellisesti mitättömänä.

76      Kantaja väittää ensiksi, että se ei kykene ensimmäisen päätöksen perusteella ymmärtämään niiden väitteiden täsmällistä sisältöä, joista sille määrättiin seuraamus, eikä siinä tueta riittävästi komission moitteita, ja se viittaa tämän osalta nimenomaisesti ensimmäisen päätöksen 496, 515 ja 516 perustelukappaleeseen sekä sen alaviitteeseen nro 102.

77      Kun kantajalta tiedusteltiin tästä suullisessa käsittelyssä, se täsmensi, että tällä väitteellä pyrittiin yksinomaan kritisoimaan komission perusteluvelvollisuuden noudattamista.

78      On muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perustelujen on oltava kyseessä olevan toimenpiteen luonteen mukaisia ja niissä on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmaistava toimielimen toimenpiteen perustelut siten, että henkilöille, joita toimenpide koskee, selviävät sen syyt ja siten, että toimivaltainen tuomioistuin voi valvoa toimenpiteen laillisuutta. Perusteluvelvollisuuden täyttymistä on arvioitava asiaan liittyvien olosuhteiden perusteella, joita ovat muun muassa toimenpiteen sisältö, esitettyjen perustelujen luonne ja tarve, joka niillä, joille toimenpide on osoitettu tai joita se koskee suoraan ja erikseen, voi olla saada selvennystä tilanteeseen. Perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevia yksityiskohtia, koska tutkittaessa sitä, täyttävätkö toimenpiteen perustelut HT 15 artiklan vaatimukset, on otettava huomioon sen sanamuodon lisäksi myös asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt (ks. vastaavasti asia T-57/91, NALOO v. komissio, tuomio 24.9.1996, Kok., s. II-1019, 298 kohta, yhdistetyt asiat T-45/98 ja T-47/98, Krupp Thyssen Stainless ja Acciai speciali Terni v. komissio, tuomio 13.12.2001, Kok., s. II‑3757, 129 kohta; ks. myös analogisesti asia C‑367/95 P, komissio v. Sytraval ja Brink’s France, tuomio 2.4.1998, Kok., s. I‑1719, 63 kohta ja asia C‑280/08 P, Deutsche Telekom v. komissio, tuomio 14.10.2010, Kok., s. I-9555, 131 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

79      Yksittäistapauksia koskevien päätösten osalta vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee lisäksi, että perusteluvelvollisuuden tarkoitus on paitsi antaa toimivaltaiselle tuomioistuimelle mahdollisuus tutkia päätöksen laillisuus, myös antaa asianosaiselle riittävät tiedot sen arvioimiseksi, onko päätös asianmukainen vai onko se mahdollisesti virheellinen, jolloin sen pätevyys voidaan riitauttaa (ks. asia C‑521/09 P, Elf Aquitaine v. komissio, tuomio 29.9.2011, Kok., s. I‑8947, 148 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

80      Perustelut on näin ollen lähtökohtaisesti ilmoitettava asianosaiselle samaan aikaan kuin sille vastainen päätös (edellä 79 kohdassa mainittu asia Elf Aquitaine v. komissio, tuomion 149 kohta).

81      On todettava, ettei ensimmäisessä päätöksessä ollut sen liitteitä, joihin kuuluvat useat taulukot, joihin viitattiin ensimmäisen päätöksen perustelukappaleissa 451 (taulukko 13), 513 (taulukot 1 ja 3), 515 (taulukot 1–3), 516 (taulukot 9, 11–14 ja 16) ja 518 (taulukot 11, 12 ja 14) sekä alaviitteissä nro 102 (taulukot 15–17), 127 (taulukot 18–21), 198 (taulukot 22 ja 23), 264 (taulukot 24 ja 25), 312 (taulukko 26), 362 (taulukko 27), 405 (taulukko 28), 448 (taulukot 29 ja 30) ja 563 (kaikki päätöksen liitteenä olevat taulukot). Komissio väittää tästä, että kyseessä olivat taulukot, jotka oli laadittu helpottamaan ja nopeuttamaan ensimmäisessä päätöksessä mainittujen hintavaihtelujen lukemista ja niillä yksinomaan toistettiin yksinkertaisemmin tiedot, jotka asiakirja-aineistossa esitettiin.

82      On näin ollen selvitettävä, ilmenevätkö edellä 81 kohdassa mainittujen taulukoiden puuttumisesta huolimatta kyseisen päätöksen merkityksellisistä perustelukappaleista, joiden tueksi kyseiset taulukot esitettiin, selkeästi ja yksiselitteisesti komission perustelut ja saattoiko kantaja saada niiden perusteella selville toteutetun toimenpiteen perustelut.

83      Aluksi on todettava komission tavoin, että kaikki puuttuvat taulukot oli liitetty väitetiedoksiantoon ja että kantaja tunsi niiden sisällön, koska se oli liittänyt ne kannekirjelmänsä liitteeseen ja viitannut kyseisiin taulukoihin kannekirjelmän 83, 98, 100, 101 ja 125 kohdassa.

84      On myös korostettava, että muuttamista koskevassa päätöksessä komissio ei muuttanut kaikkia viittauksia taulukoihin, jotka puuttuivat ensimmäisestä päätöksestä, vaan yksinomaan kyseiset viittaukset, jotka esiintyvät sen alaviitteissä nro 102, 127, 198, 264, 312, 362, 405 ja 448.

85      Taulukoista 15–17 (jotka mainitaan ensimmäisen päätöksen alaviitteessä nro 102) on ensinnäkin todettava, että niissä toistetaan kyseisen alaviitteen mukaan ”tiedot, jotka koskevat ’kokoon perustuvien lisämaksujen’ hinnanmuutoksia, jotka olivat tyypillisiä Italian betoniterästeollisuudessa joulukuun 1989 ja kesäkuun 2000 välillä”. Komissio mainitsee kyseiset taulukot tukeakseen ensimmäisen päätöksen 126 perustelukappaleen ensimmäistä virkettä, jonka sanamuoto on seuraava:

”Ensimmäisen kokouksen (6.12.1989 [Associazione degli Industriali di Bresciassa], josta komissio on tietoinen, aikana osallistujat päättivät yksimielisesti korottaa maanantaista 11.12.1989 lähtien halkaisijaan liittyviä lisämaksuja Italian markkinoille tarkoitetun, tankoina tai rullina olevan betoniteräksen osalta (+10 ITL/kg 14–30 mm:n ’lisämaksujen’ osalta, + 15 ITL/kg 8–12 mm:n ’lisämaksujen’ osalta, + 20 ITL/kg 6 mm:n ’lisämaksujen’ osalta; yleinen 5 ITL/kg:n korotus rullina olevan materiaalin osalta).”

86      On todettava, että komissio mainitsi kyseisessä perustelukappaleessa nimenomaisesti sellaiset halkaisijaan liittyvien lisämaksujen korotukset betoniteräksen osalta, joista osallistujat olivat päättäneet 6.12.1989 pidetyssä kokouksessa, sekä niiden voimaantulopäivän. Myöhemmistä korotuksista, jotka ensimmäisen päätöksen alaviitteen nro 102 mukaan toistetaan myös kyseisissä taulukoissa (koska ne kattavat vuosien 1989 ja 2000 välisen ajanjakson), on lisäksi todettava, ettei ensimmäisen päätöksen 4.1 kohta, johon viitataan 126 perustelukappaleessa, joka koskee yritysten toimintaa 1989–1992, koske niitä. Kyseiset korotukset mainitaan joka tapauksessa myös muun muassa ensimmäisen päätöksen 126–128 ja 133 perustelukappaleessa (vuosien 1989–1992 osalta), 93 ja 94 perustelukappaleessa (vuosien 1993–1994 osalta), 149–151, 162 ja 163 perustelukappaleessa (vuoden 1995 osalta), 184 ja 185 perustelukappaleessa (vuoden 1996 osalta), 199, 200 ja 213 perustelukappaleessa (vuoden 1997 osalta), 269 perustelukappaleessa (vuoden 1999 osalta) ja 296–304 perustelukappaleessa (vuoden 2000 osalta) sekä 439 ja 515 perustelukappaleessa.

87      Ensimmäisen päätöksen alaviitteessä nro 127 mainituista taulukoista 18–21 on toiseksi todettava, että niissä toistetaan kyseisen alaviitteen mukaan ”komission hallussa [olleet] tiedot, jotka liittyvät hinnastojen perushintoihin tai jotka on toimitettu edustajille, vuoden 1989 lopun ja vuoden 1992 lopun välisen ajanjakson osalta”. Komissio mainitsee kyseiset taulukot tukeakseen ensimmäisen päätöksen 131 perustelukappaletta, joka kuuluu seuraavasti:

”Edellä mainitun sopimuksen soveltamisajanjaksolla sovellettujen betoniteräksen perushintojen osalta todetaan, että IRO ja (entinen) Ferriera Valsabbia SpA sovelsivat 16.4.1992 lähtien 210 ITL/kg:n hintaa ja 1./6.5.1992 lähtien 225 ITL/kg:n hintaa. IRO, (entinen) Ferriera Valsabbia SpA, Acciaieria di Darfo SpA ja Acciaierie e Ferriere Leali Luigi SpA sovelsivat 1./8.6.1992 lähtien 235 ITL/kg:n hintaa.”

88      On näin ollen todettava, että komissio tukeutui viiteen ensimmäisen päätöksen alaviitteessä 126 mainittuun sivuun hallinnollisessa asiakirja-aineistossa ja totesi nimenomaisesti kyseisessä perustelukappaleessa perushinnat, jotka siinä mainitut yritykset olivat vahvistaneet, sekä niiden voimaantulopäivän. On myös todettava, että ensimmäisen päätöksen 419 perustelukappaleessa komissio katsoi, että ensimmäinen perushinnan vahvistamiseen liittyvä toiminta tapahtui viimeistään 16.4.1992. Ensimmäisen päätöksen taulukoissa 18–21 esiintyvät mahdolliset tiedot, jotka liittyvät perushintaan ajanjaksolla, joka ensimmäisen päätöksen alaviitteen nro 127 mukaan kattaa ”vuoden 1989 lopun” ja 16.4.1992 välisen ajan, ovat näin ollen merkityksettömiä komission niiden väitteiden ymmärtämiseksi, jotka esiintyvät ensimmäisen päätöksen 131 perustelukappaleessa.

89      Ensimmäisen päätöksen alaviitteessä nro 198 mainituista taulukoista 22 ja 23 on kolmanneksi todettava, että niissä toistetaan kyseisen alaviitteen mukaan ”komission hallussa [olleet] tiedot, jotka liittyvät hinnastojen perushintoihin tai jotka on toimitettu edustajille, vuosien 1993 ja 1994 osalta”. Komissio mainitsee kyseiset taulukot tukeakseen ensimmäisen päätöksen 145 perustelukappaletta, joka kuuluu seuraavasti:

”Kuten Federacciain 25.11.1994 päivätystä sähkeestä ilmenee, 1.12.1994 pidettiin Bresciassa uusi kokous, jonka kuluessa tehtiin päätökset, jotka täsmennetään toisessa Federacciain sähkeessä, jonka yritykset saivat 5.12.1994. Kyseiset päätökset koskivat seuraavia seikkoja:

–        betoniteräksen hinnat (320 ITL/kg:n perushinta Bresciasta noudettuna välittömin vaikutuksin);

–        maksut (1.1.1995 lähtien enimmäisaika on 60/90 päivää kuukauden lopusta; 1.3.1995 lähtien se rajataan 60 päivään) ja alennukset;

–        tuotanto (kunkin yrityksen velvollisuus ilmoittaa Federacciaille ennen 7.12.1994 vuoden 1994 syys-, loka- ja marraskuussa tuotetut betoniteräksen määrät tonneissa).

Alfa Acciai Srl hyväksyi uuden perushinnan 7.12.1994. Acciaieria di Darfo SpA hyväksyi myös sen 21.12.1994, ja Alfa Acciai Srl vahvisti uudelleen saman hinnan. [Lucchini-SP:n] perushinta, joka koski tammikuuta 1995, oli myös 320 ITL/kg.”

90      Tästä on korostettava, että komissio mainitsi ensimmäisen päätöksen alaviitteessä nro 198 mainitut taulukot tukeakseen väitettään, jonka mukaan ”Alfa Acciai Srl [oli] hyväksynyt uuden perushinnan 7.12.1994”, ”Acciaieria di Darfo SpA [oli] myös hyväksynyt kyseisen hinnan 21.12.1994 ja Alfa Acciai Srl [oli] vahvistanut uudelleen saman hinnan”. ”Uusi perushinta” ja ”sama hinta”, joihin viitattiin, oli 320 Italian liiran kilohinta (ITL/kg), joka mainitaan kyseisen perustelukappaleen ensimmäisessä luetelmakohdassa. Mahdolliset tiedot, jotka esitetään ensimmäisen päätöksen taulukoissa 22 ja 23 ja jotka koskevat perushintaa vuoden 1993 ja 7.12.1994 välisellä ajanjaksolla, ovat näin ollen merkityksettömiä komission niiden väitteiden ymmärtämiseksi, jotka esiintyvät ensimmäisen päätöksen 145 perustelukappaleessa.

91      Ensimmäisen päätöksen alaviitteessä 264 mainituista taulukoista 24 ja 25 on neljänneksi todettava, että niissä toistetaan kyseisen alaviitteen mukaan ”komission hallussa [olleet] tiedot, jotka liittyvät hinnastojen perushintoihin tai jotka on toimitettu edustajille (ja Lucchini Siderurgican osalta myös tiedot, jotka koskevat kuukausitilannetta), vuoden 1995 osalta”. Komissio mainitsee kyseiset taulukot tukeakseen ensimmäisen päätöksen 174 perustelukappaletta, joka kuuluu seuraavasti:

”Asiakirjassa, joka on peräisin lokakuun 1995 ensimmäisiltä päiviltä ja joka on Federacciain hallussa (toimitusjohtajan tehtäviä hoitaneen henkilön sihteerin käsin kirjoittama asiakirja), vahvistetaan seuraavaksi seuraavaa:

–        asiakaskunta kyseenalaisti maksut (mistä tarve tiedonantoon, jossa vahvistetaan horjumattomuus maksujen suhteen);

–        edeltävästä viikosta lähtien betoniteräksen hinta oli laskenut edelleen 5/10 ITL/kg, jolloin se oli noin 260/270 ITL/kg Brescian alueella, ja noteeraukset olivat alle 250 ITL/kg kyseisen alueen ulkopuolella;

–        varsin sekavan markkinatilanteen vuoksi oli vaikeaa antaa hintaa koskevia täsmällisiä lukuja ja

–        yrityksiltä oli pyydettävä tietoja viikkojen 39 (25.–29.9.1995) ja 40 (2.–6.10.1995) tilauksista.”

92      On näin ollen todettava, että komissio tyytyi ottamaan ensimmäisen päätöksen 174 perustelukappaleessa huomioon toimitusjohtajan tehtäviä hoitaneen henkilön sihteerin käsin kirjoittaman asiakirjan, joka oli laadittu lokakuussa 1995. Komissio viittasi tämän osalta taulukoihin 24 ja 25 yksinomaan tukeakseen kyseisessä asiakirjassa olevaa väitettä, jonka mukaan ”varsin sekavan markkinatilanteen vuoksi oli vaikeaa antaa hintaa koskevia täsmällisiä lukuja”. Taulukot 24 ja 25 vaikuttavat näin ollen merkityksettömiltä komission niiden väitteiden ymmärtämiseksi, jotka esiintyvät ensimmäisen päätöksen 174 perustelukappaleessa.

93      Ensimmäisen päätöksen alaviitteessä nro 312 mainitusta taulukosta 26 on viidenneksi todettava, että siinä toistetaan kyseisen alaviitteen mukaan ”komission hallussa [olleet] tiedot, jotka liittyvät hinnastojen perushintoihin tai jotka on toimitettu edustajille (ja Lucchini Siderurgican osalta myös tiedot, jotka koskevat kuukausitilannetta), vuoden 1996 osalta”. Komissio mainitsee kyseisen taulukon tukeakseen ensimmäisen päätöksen 200 perustelukappaleessa esiintyvää väitettä, jonka mukaan ”ajanjaksolla 22.10.1996–17.7.1997 [pidettiin] ainakin 12 yritysten kaupallisten johtajien kokousta, jotka [järjestettiin erityisesti] tiistaina 22.10.1996 ja joissa [vahvistettiin] marraskuun 1996 osalta 230 ITL/kg:n perushinta Bresciasta noudettuna ja 210 ITL/kg:n noteerauksen pysyttäminen yksinomaan lokakuun toimitusten osalta”.

94      On näin ollen todettava, että ensimmäisen päätöksen taulukon 26 puuttumisesta huolimatta komissio mainitsi nimenomaisesti kyseisen päätöksen 200 perustelukappaleessa asianomaisen ajanjakson perushinnat sekä niiden voimaantulohetken.

95      Ensimmäisen päätöksen alaviitteessä nro 362 mainitusta taulukosta 27 on kuudenneksi todettava, että siinä toistetaan kyseisen alaviitteen mukaan ”komission hallussa [olleet] tiedot, jotka liittyvät hinnastojen perushintoihin tai jotka on toimitettu edustajille (ja Lucchini Siderurgican osalta myös tiedot, jotka koskevat kuukausitilannetta), vuoden 1997 osalta”. Komissio mainitsee kyseisen taulukon tukeakseen ensimmäisen päätöksen 216 perustelukappaleessa esiintyvää väitettä, joka kuuluu seuraavasti:

”[Lucchini-SP – –], Acciaieria di Darfo SpA, Alfa Acciai Srl, Feralpi Siderurgica Srl, IRO, Riva Prodotti Siderurgici SpA ja (entinen) Ferriera Valsabbia SpA ovat ne seitsemän yritystä, joille osoitetaan (24.11.1997 päivätty) Pierluigi Lealin tiedonanto, joka koskee ’Hinta/toimitussopimusta’ – – ’Vain muutamat yritykset pyysivät – turhaan – 270 ITL/kg:n hintaa – todettiin tiedonannossa –, kun tosiasiassa noteeraukseksi vakiintui 260 ITL/kg muutamine alhaisempine huippuineen, kuten monet vahvistivat kaupallisten johtajien viime kokouksessa. On kuitenkin todettava jossain määrin ilahduttavasti, että lasku on pysähtynyt niiden noudattamiemme toimituskiintiöiden ansiosta, joita tätä tarkoitusta varten nimetyt ulkopuoliset tarkastajat sopimusten mukaisesti valvovat.’ Kyseisessä tiedonannossa todettiin edelleen, että ’tämän kuun lopussa, jota luonnehtii apaattisuus, on välttämätöntä toimia voimistamalla välittömästi 260 ITL/kg:n vähimmäisnoteerausta (millä ei taatusti ole vaikutusta kyseisen ajanjakson vähäisiin hankintoihin). Suunnittelemalla joulukuun sovittuja toimituksia (–20 % marraskuuhun nähden) voimme taatusti ylläpitää sovitun hintatason; on kuitenkin välttämätöntä – toteaa Pierluigi Leali –, ettei kukaan hyväksy poikkeuksia vahvistetusta vähimmäishinnasta (260 ITL/kg)’.”

96      Kyseisen perustelukappaleen sanamuodosta ilmenee näin ollen, että komissio tyytyi toistamaan siinä mainitun, 24.11.1997 päivätyn tiedonannon sisällön. Taulukolla 27 ei näin ollen ole merkitystä komission sen väitteen ymmärtämiseksi, joka esiintyy ensimmäisen päätöksen 216 perustelukappaleessa.

97      Ensimmäisen päätöksen alaviitteessä nro 405 mainitusta taulukosta 28 on seitsemänneksi todettava, että siinä toistetaan kyseisen alaviitteen mukaan ”komission hallussa [olleet] tiedot, jotka liittyvät hinnastojen perushintoihin tai jotka on toimitettu edustajille (ja Lucchini/Siderpotenzan osalta myös tiedot, jotka koskevat kuukausitilannetta), vuoden 1998 osalta.” Komissio mainitsee kyseisen taulukon tukeakseen ensimmäisen päätöksen 241 perustelukappaleessa esiintyvää väitettä, joka kuuluu seuraavasti:

”Pierluigi Leali lähetti 11.9.1998 tiedonannon, jossa viittauksena (9.9.1998 pidetyssä kokouksessa) esitettyyn aikomukseen säilyttää vähimmäisnoteeraus ’170 ITL:n perushinnassa noudettuna’, kiinnitettiin huomiota ’epänormaaliin toimintaan eli keskimäärin 5 ITL/kg:n vahvistetulta tasolta alhaisempiin noteerauksiin, jotka olivat vielä merkittävämpiä tietyillä alueilla etelässä’. Pierluigi Leali kirjoitti, että ’meidän osaltamme sovittu vähimmäistaso säilytetään tilauskannan tästä aiheutuneen supistumisen vuoksi’. Tiedonannossa todettiin lopuksi, että ’toivomme, että kaupallisten johtajien kokouksessa tiistaina 15. päivä on havaittavissa hintojen pitäminen asianmukaisella tasolla, jotta noteerausta voidaan mahdollisesti nostaa’.”

98      Kyseisen perustelukappaleen sanamuodosta ilmenee näin ollen, että komissio tyytyi toistamaan siinä mainitun, 11.9.1998 päivätyn tiedonannon sisällön. Taulukolla 28 ei näin ollen ole merkitystä komission sen väitteen ymmärtämiseksi, joka esiintyy ensimmäisen päätöksen 241 perustelukappaleessa.

99      Ensimmäisen päätöksen alaviitteessä nro 448 mainituista taulukoista 29 ja 30 on kahdeksanneksi todettava, että niissä toistetaan kyseisen alaviitteen mukaan ”komission hallussa [olleet] tiedot, jotka liittyvät hinnastojen perushintoihin tai jotka on toimitettu edustajille (ja Lucchini/Siderpotenzan osalta myös tiedot, jotka koskevat kuukausitilannetta), vuoden 1999 osalta”. Komissio mainitsee kyseiset taulukot tukeakseen ensimmäisen päätöksen 276 perustelukappaleessa esiintyvää väitettä, joka kuuluu seuraavasti:

”Lealin 10.11.1999 laatimassa asiakirjassa ja erityisesti osastossa, jonka otsikko on ’Vuoden 1999 kaupallisen sopimuksen edut ja soveltamisala’, jossa todetaan, että ’kansallisten tuottajien välillä tehty perussopimus mahdollisti vuonna 1999 kahta edeltänyttä tilivuotta (1997 ja 1998) luonnehtineen heikon hintatilanteen korjaamisen ja yli 50 ITL/kg:n bruttokatteen saamisen’, on lisätietoja betoniteräksen markkinatilanteesta Italiassa kyseisellä ajanjaksolla. ’Vuoden 1998 aikana keskimääräinen bruttokate (myyntihinta – raaka-ainekustannukset) oli 70 ITL/kg, ja viiden kuukauden aikana se oli laskenut kyseisen kynnyksen alle’. ’Saavutettu yhteisymmärrys mahdollisti myyntihintojen vakauttamisen vuoden aikana, ja tuottajat saattoivat hyötyä raaka-aineiden kustannustilanteesta kasvattamalla bruttokatetta yli 50 ITL/kg, jolloin se oli 122 ITL/kg netto.’”

100    Ensimmäisen päätöksen 276 perustelukappaleen sanamuodosta ilmenee näin ollen, että komissio tyytyi toistamaan siinä mainitun, 10.11.1999 päivätyn tiedonannon sisällön. Taulukkojen 29 ja 30 puuttumisella ei näin ollen ole merkitystä komission sen väitteen ymmärtämiseksi, joka esiintyy ensimmäisen päätöksen 276 perustelukappaleessa.

101    Ensimmäisen päätöksen alaviitteessä nro 451 mainitusta taulukosta 13 on yhdeksänneksi todettava, että komissio mainitsee sen tukeakseen väitettään, jonka mukaan ”vuoden 1997 osalta on todettava, että sitä luonnehti sen ensimmäisen vuosipuoliskon aikana kilpailunvastaisella järjestelyllä vahvistetun perushinnan jatkuva nousu: 190 ITL/kg, joka vahvistettiin 30.1. pidetyssä kokouksessa; 210 ITL/kg, joka vahvistettiin 14.2. pidetyssä kokouksessa; 250 ITL/kg, joka vahvistettiin 10.7. pidetyssä kokouksessa (200 perustelukappale)” ja jonka mukaan ”samalla ajanjaksolla keskimääräinen perushinta markkinoilla [oli] myös jatkuvasti noussut eli se oli 170 ITL/kg tammikuussa ja 240 ITL/kg heinäkuussa (liitteenä oleva taulukko 13); saman vuoden syyskuussa keskimääräinen perushinta markkinoilla oli noussut edelleen ja se oli 290 ITL/kg (liitteenä oleva taulukko 13).” On näin ollen todettava, että komissio mainitsi kyseisessä perustelukappaleessa nimenomaisesti vuotta 1997 koskevat perushinnan korotukset, joten kyseinen tauluko ei ollut välttämätön komission perustelujen ymmärtämiseksi.

102    Kymmenenneksi on todettava, että ensimmäisen päätöksen 496 perustelukappaleessa (ensimmäisen päätöksen alaviite nro 563) komissio viittasi yleisesti ”tämän päätöksen liitteenä oleviin taulukoihin” tukeakseen väitettä, jonka mukaan ”sen tiedot – – osoitt[i]vat, että kaikki tässä menettelyssä osallisina olevat yritykset [olivat] julkaisseet hinnastoja asianomaisella ajanjaksolla”. On kuitenkin korostettava, että ensimmäisen päätöksen 496 perustelukappaleessa viitataan myös sen 419–433 perustelukappaleeseen, joissa ”on luettelo kaikista toteen näytetyistä tilaisuuksista, joissa yritykset (yhteenliittymä mukaan lukien) ovat keskustelleet perushinnasta”. Komissio täsmensi tästä, että ”näistä tilaisuuksista tietyt mainittiin jo, kun viitattiin yhteisymmärrykseen (473–475 perustelukappale)”, että ”muiden tilaisuuksien osalta vuosina 1993–2000 [oli] turvauduttava yhteistoiminnan käsitteeseen” ja että ”tällä yhteistoiminnalla pyrittiin vaikuttamaan tuottajien markkinakäyttäytymiseen ja tekemään julkiseksi toiminta, jota kukin niistä ehdotti toteuttavansa konkreettisesti perushinnan määrittämisen alalla”. Kaikki ensimmäisen päätöksen liitteenä olevat taulukot eivät näin ollen ole välttämättömiä komission väitteen ymmärtämiseksi.

103    Yhdenneksitoista on korostettava ensimmäisen päätöksen perustelukappaleissa 513, 515, 516 ja 518 olevista viittauksista taulukoihin 1–3, 9, 11­–14 ja 16, että kyseiset perustelukappaleet kuuluvat ensimmäisen päätöksen alaosastoon, joka koskee rajoittavien menettelytapojen vaikutuksia markkinoihin, ja että niiden sisällön analyysistä ilmenee, että niissä mainituissa taulukoissa joko vain toistetaan niissä mainitut numerotiedot tai ne eivät ole välttämättömiä kartellin vaikutuksia koskevien komission perustelujen ymmärtämiseksi.

104    Edellä esitetty huomioiden ei voida katsoa, että edellä 81 kohdassa tarkoitettujen taulukkojen puuttuminen ensimmäisen päätöksen liitteestä olisi estänyt kantajaa ymmärtämästä ensimmäisessä päätöksessä olevia väitteitä.

105    Kantaja väittää toiseksi, että kun otetaan huomioon edellä mainittujen taulukkojen puuttuminen, voidaan katsoa, että komission jäsenten kollegiota pyydettiin lausumaan ilman täyttä ja täysimääräistä tietämystä seikoista, joihin toimenpide perustui, joten ensimmäinen päätös on kumottava.

106    On katsottava, että edellä 79 kohdassa mainittujen taulukoiden puuttuminen ensimmäisen päätöksen liitteestä voi merkitä sen lainvastaisuutta vain, jos komission jäsenten kollegio ei tällaisen puuttumisen vuoksi voinut määrätä seuraamusta ensimmäisen päätöksen 1 artiklassa tarkoitetusta toiminnasta asiaan vaikuttavista seikoista täysin tietoisena eli erehtymättä miltään olennaisilta kohdin epätarkkuuksien tai puutteiden vuoksi (ks. vastaavasti ja analogisesti asia T-69/89, RTE v. komissio, tuomio 10.7.1991, Kok., s. II‑485, 23–25 kohta; asia T-290/94, Kaysersberg v. komissio, tuomio 27.11.1997, Kok., s. II‑2137, 88 kohta; yhdistetyt asiat T-25/95, T-26/95, T-30/95–T- 32/95, T-34/95–T-39/95, T-42/95–T-46/95, T-48/95, T-50/95–T 65/95, T-68/95–T-71/95, T-87/95, T- 88/95, T-103/95 ja T-104/95, Cimenteries CBR ym. v. komissio, tuomio 15.3.2000, Kok., s. II‑491, 742 kohta ja asia T-122/09, Zhejiang Xinshiji Foods ja Hubei Xinshiji Foods v. neuvosto, tuomio 17.2.2011, 104 ja 105 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

107    Koska edellä mainittujen taulukoiden puuttumisesta huolimatta seikat, joihin ensimmäisen päätös perustuu, esitetään oikeudellisesti riittävällä tavalla päätöksen tekstissä (ks. edellä 76–104 kohta), ei voida väittää, ettei komission jäsenten kollegio olisi ollut ensimmäisen päätöksen tekohetkellä täysin ja täysimääräisesti tietoinen seikoista, joihin toimenpide perustui. Tällainen laiminlyönti ei näin ollen voi vaikuttaa ensimmäisen päätöksen tekomenettelyn pätevyyteen eikä asettaa sen lainmukaisuutta kyseenalaiseksi.

108    Ensimmäinen kanneperuste on siis hylättävä.

 Toinen ja neljäs kanneperuste, jotka koskevat komission toimivallan puuttumista, oikeudellista virhettä rikkomisen ja sakon oikeudellisen perustan osalta, lainvastaisuutta ja menettelyn väärinkäyttöä

109    On tutkittava yhdessä toista ja neljättä kumoamisperustetta, jotka koskevat komission toimivallan puuttumista, oikeudellista virhettä rikkomisen ja sakon oikeudellisen perustan osalta, lainvastaisuutta ja menettelyn väärinkäyttöä ja joilla lähinnä nostetaan esiin kysymys komission toimivallasta tehdä ensimmäinen päätös.

110    Kantaja väittää toisessa kanneperusteessaan, että ensimmäinen päätös on kumottava, koska komissio määräsi sille sakon ilman oikeudellista perustaa, mikä sen mukaan on vastoin sekä nullum crimen, nulla poena sine lege ‑periaatetta että institutionaalista rakennetta, johon perussopimukset nojautuvat ja jonka mukaan komissiolla on itsenäistä toimivaltaa vain sille myönnetyn toimivallan nimenomaisissa puitteissa. EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolo päättyi 23.7.2002, ja komissio menetti näin ollen toimivaltansa paitsi määrätä seuraamuksia HT 65 artiklan nojalla myös todeta kyseisen määräyksen rikkomisia, koska se ei ole enää voimassa.

111    Kantaja väittää ensinnäkin, että nullum crimen, nulla poena sine lege ‑periaatteen mukaisesti ketään ei voida rangaista teosta, joka ei enää ole lainvastainen tuomion antamispäivänä. Kyseinen periaate merkitsee näin ollen sitä, että seuraamus voidaan määrätä vain, jos asianomainen teko oli lainvastainen paitsi tekohetkellä myös silloin, kun siitä määrättiin muodollinen seuraamus. Komissio ei siis kantajan mukaan voinut määrätä sille seuraamuksia HT 65 artiklan perusteella.

112    Nullum crimen, nulla poena sine lege ‑periaatteen ja EY 5 artiklan ensimmäisessä kohdassa vahvistetun rajoitetun toimivallan periaatteen nojalla komissio ei seuraavaksi voi kantajan mukaan perustaa seuraamusten määräämistä asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan ja HT 65 artiklan ”epäsymmetriseen” soveltamiseen, koska jälkimmäistä määräystä ei mainita kyseisessä asetuksessa.

113    Kantaja toteaa lopuksi, että unionin toimien laillisuutta on arvioitava ottamalla huomioon kansainvälinen oikeus ja erityisesti valtiosopimusoikeutta koskevan, 23.5.1969 allekirjoitetun Wienin yleissopimuksen 70 artikla, jonka nojalla valtioiden välillä tehty sopimus, joka ei enää ole voimassa, ei enää voi luoda velvoitteita sen sopimuspuolille tai niille, joihin sitä sovellettiin, eikä olla sen elinten toimivallan perustana. Kantajan mukaan komissio saattoi näin ollen soveltaa taannehtivasti HT 65 artiklaa vain, jos oli olemassa EHTY:n perustamissopimuksen kilpailusääntöjä koskeva siirtymäsäännös, jota ei tässä tapauksessa ollut. Toisin kuin komissio väittää, EY:n ja EHTY:n perustamissopimukset muodostavat kantajan mukaan erilliset oikeusjärjestykset.

114    Kantajan mukaan komissio ei lisäksi voi tukeutua ”yleiseen oikeusperiaatteeseen, joka koskee lex generalisista lex specialisiin ulottuvaa normihierarkiaa”, eikä myöskään 18.6.2002 annettuun tiedonantoon.

115    Neljännessä kanneperusteessaan kantaja väittää, että menettelyä, joka johti ensimmäisen päätöksen tekemiseen, jatkettiin asetuksen N:o 17 ja sitten asetuksen N:o 1/2003 perusteella. Kyseisiin asetuksiin ei kuitenkaan sisälly millään tavoin hypoteesia EHTY:n perustamissopimukseen perustuvan menettelyn jatkamisesta EY:n perustamissopimukseen perustuvan menettelyn yhteydessä eikä niiden perusteella voida tehdä päätöstä, joka perustuu EHTY:n perustamissopimuksen rikkomisiin, joita kyseiset asetukset eivät koske. Koska mitään tätä koskevaa oikeussääntöä ei ole olemassa, menettelyn jatkaminen sekä EHTY:n perustamissopimuksen määräysten perusteella saatujen asiakirjojen käyttäminen EY:n perustamissopimukseen perustuvassa menettelyssä oli lainvastaista ja merkitsi menettelyn väärinkäyttöä.

–       Ensimmäisen päätöksen oikeudellisen perustan valinta

116    On muistutettava, että yhteisöjen perustamissopimuksilla on otettu käyttöön uusi oikeusjärjestys, jonka hyväksi jäsenvaltiot ovat yhä laajenevilla alueilla rajoittaneet suvereeneja oikeuksiaan ja jonka subjekteina eivät ole ainoastaan nämä jäsenvaltiot vaan myös niiden kansalaiset (ks. vastaavasti asia 26/62, van Gend & Loos, tuomio 5.2.1963, Kok., s. 1 ja asia 6/64, Costa, tuomio 15.7.1964, Kok., s. 1141, 1159; yhteisöjen tuomioistuimen lausunto 1/91, 14.12.1991, Kok., s. I‑6079, 21 kohta; edellä 22 kohdassa mainittu asia SP ym. v. komissio, tuomion 70 kohta ja asia T-24/07, ThyssenKrupp Stainless v. komissio, tuomio 1.7.2009, Kok., s. II‑2309, 63 kohta).

117    Toimielimillä on kyseisessä oikeusjärjestyksessä vain rajoitettu erityistoimivalta. Tästä syystä yhteisön toimenpiteiden johdanto-osassa mainitaan oikeudellinen perusta, jolla kyseinen toimielin on valtuutettu toimimaan kyseisellä alalla. Asianmukaisen oikeudellisen perustan valinnalla on perustuslaillista merkitystä (ks. edellä 22 kohdassa mainittu asia SP ym. v. komissio, tuomion 71 kohta ja edellä 116 kohdassa mainittu asia ThyssenKrupp Stainless v. komissio, tuomion 64 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

118    Käsiteltävässä asiassa on todettava, että ensimmäisen päätöksen johdanto-osassa on viittauksia EHTY:n perustamissopimuksen määräyksiin eli HT 36, HT 47 ja HT 65 artiklaan, mutta siinä mainitaan myös EY:n perustamissopimus, asetus N:o 17 ja erityisesti sen 11 artikla, asetus N:o 1/2003 eli sen 7 artiklan 1 kohta, 18 artikla ja 23 artiklan 2 kohta sekä kuulemisesta tietyissä [EY 81] ja [EY 82] artiklan mukaisissa menettelyissä 22.12.1998 annettu komission asetus (EY) N:o 2842/98 (EYVL L 354, s. 18).

119    On myös todettava, että ensimmäisen päätöksen perusteluissa komissio totesi ensimmäisessä perustelukappaleessa, että ”tässä päätöksessä todet[tii]n [EY] 65 artiklan 1 kohdan rikkominen, ja se teh[tii]n asetuksen N:o 1/2003 7 artiklan 1 kohdan perusteella”. Ensimmäisen päätöksen kolmannessa perustelukappaleessa komissio lisäsi, että se ”määrä[si] tällä päätöksellä sakkoja sen adressaatteina oleville yrityksille asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan perusteella”.

120    Ensimmäisen päätöksen 350 perustelukappaleessa komissio totesi näin ollen katsovansa, että ”asetuksen N:o 1/2003 7 artiklan 1 kohta ja 23 artiklan 2 kohta muodost[i]vat asianmukaiset oikeudelliset perustat, joiden perusteella tämä päätös voi[tii]n antaa” ja että se ”tote[si] 7 artiklan 1 kohdan perusteella [HT] 65 artiklan 1 kohdan rikkomisen ja velvoit[ti] tämän päätöksen adressaatit päättämään rikkomisen, kun taas 23 artiklan 2 kohdan perusteella se määrä[si] niille sakkoja” (ks. myös ensimmäisen päätöksen 361 perustelukappale).

121    Tässä tilanteessa on syytä katsoa, että ensimmäisen päätöksen, jolla komissio totesi HT 65 artiklan 1 kohdan rikkomisen ja määräsi kantajalle sakon, oikeudellinen perusta on asetuksen N:o 1/2003 7 artiklan 1 kohta rikkomisen toteamisen ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta sakon määräämisen osalta.

–       Komission toimivalta todeta HT 65 artiklan 1 kohdan rikkominen ja määrätä siitä seuraamuksia asetuksen N:o 1/2003 perusteella EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymisen jälkeen

122    Ensiksi on muistutettava, että toimenpiteen oikeudellisen perustan muodostavan säännöksen, jolla annetaan unionin toimielimelle toimivalta toteuttaa kyseessä oleva toimenpide, on oltava voimassa toimenpiteen toteuttamishetkellä (asia C-269/97, komissio v. neuvosto, tuomio 4.4.2000, Kok., s. I‑2257, 45 kohta; yhdistetyt asiat C‑201/09 P ja C‑216/09 P, ArcelorMittal Luxembourg v. komissio ja komissio v. ArcelorMittal Luxembourg ym., tuomio 29.3.2011, Kok., s. I‑2239, 75 kohta, asia C‑352/09 P, ThyssenKrupp Nirosta v. komissio, tuomio 29.3.2011, Kok., s. I-2359, 88 kohta; edellä 22 kohdassa mainittu asia SP ym. v. komissio, tuomion 118 kohta ja edellä 116 kohdassa mainittu asia ThyssenKrupp Stainless v. komissio, tuomion 74 kohta), kuten kiistatta on ensimmäisen päätöksen oikeudellisen perustan muodostavien asetuksen N:o 1/2003 7 artiklan 1 kohdan ja 23 artiklan 2 kohdan tapauksessa.

123    Toiseksi on korostettava, että toisin kuin kantaja väittää, yhteisöjen perustamissopimuksilla on otettu käyttöön yksi ainoa oikeusjärjestys, jossa EHTY:n perustamissopimus, kuten EY 305 artiklan 1 kohta ilmentää, oli erityisjärjestelmä, jolla poikettiin EY:n perustamissopimuksella määrätyistä, yleisesti sovellettavista säännöistä (ks. asia T-405/06, ArcelorMittal Luxembourg ym. v. komissio, tuomio 31.3.2009, Kok., s. II‑771, 57 kohta ja edellä 116 kohdassa mainittu asia ThyssenKrupp Stainless v. komissio, tuomion 75 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

124    Toisin kuin kantaja väittää, EHTY:n perustamissopimus oli EY 305 artiklan 1 kohdan perusteella näin ollen lex specialis, jolla poikettiin lex generalisista eli EY:n perustamissopimuksesta (asia 239/84, Gerlach, tuomio 24.10.1985, Kok., s. 3507, 9–11 kohta; yhteisöjen tuomioistuimen lausunto 1/94, 15.11.1994, Kok., s. I‑5267, 25–27 kohta; edellä 22 kohdassa mainittu asia SP ym. v. komissio, tuomion 111 kohta ja edellä 116 kohdassa mainittu asia ThyssenKrupp Stainless v. komissio, tuomion 76 kohta, joka pysytettiin muutoksenhaussa edellä 122 kohdassa mainitussa asiassa ThyssenKrupp Nirosta v. komissio annetulla tuomiolla, 70 ja 73 kohta).

125    Tästä seuraa, että yhteismarkkinoiden toiminnan osalta EHTY:n perustamissopimuksen säännöt ja kaikki sen soveltamisesta annetut säännökset olivat edelleen voimassa EY:n perustamissopimuksen määräyksistä huolimatta (edellä 124 kohdassa mainittu asia Gerlach, tuomion 9 kohta, yhdistetyt asiat C‑74/00 P ja C‑75/00 P, Falck ja Acciaierie di Bolzano v. komissio, tuomio 24.9.2002, Kok., s. I-7869, 100 kohta ja edellä 116 kohdassa mainittu asia ThyssenKrupp Stainless v. komissio, tuomion 77 kohta, joka pysytettiin muutoksenhaussa edellä 122 kohdassa mainitussa asiassa ThyssenKrupp Nirosta v. komissio annetulla tuomiolla, 70 ja 73 kohta).

126    Kuitenkin siltä osin kuin esiin nousseista kysymyksistä ei määrätty EHTY:n perustamissopimuksen määräyksissä tai EHTY:n perustamissopimuksen perusteella annetuissa säännöstöissä, EY:n perustamissopimusta ja sen soveltamisesta annettuja säännöksiä voitiin soveltaa EHTY:n perustamissopimuksen soveltamisalaan kuuluviin tuotteisiin jopa ennen EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymistä (asia 328/85, Deutsche Babcock, tuomio 15.12.1987, Kok., s. 5119, 10 kohta; edellä 125 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Falck ja Acciaierie di Bolzano v. komissio, tuomion 100 kohta; asia T-94/03, Ferriere Nord v. komissio, tuomio 25.10.2007, 83 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa, ja edellä 116 kohdassa mainittu asia ThyssenKrupp Stainless v. komissio, tuomion 77 kohta, joka pysytettiin muutoksenhaussa edellä 122 kohdassa mainitussa asiassa ThyssenKrupp Nirosta v. komissio annetulla tuomiolla, 70 ja 73 kohta).

127    EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolo päättyi sen 97 artiklan perusteella 23.7.2002. Tästä seurasi, että 24.7.2002 EY:n perustamissopimukseen perustuvan yleisen järjestelmän soveltamisala laajeni kattamaan EHTY:n perustamissopimuksella alun perin säännellyt alat (edellä 123 kohdassa mainittu asia ArcelorMittal Luxembourg ym. v. komissio, tuomion 58 kohta ja edellä 116 kohdassa mainittu asia ThyssenKrupp Stainless v. komissio, tuomion 79 kohta, jotka pysytettiin muutoksenhaussa edellä 122 kohdassa mainituissa yhdistetyissä asioissa ArcelorMittal Luxembourg v. komissio ja komissio v. ArcelorMittal Luxembourg ym. annetuilla tuomioilla, 59 ja 63 kohta ja edellä 122 kohdassa mainitussa asiassa ThyssenKrupp Nirosta v. komissio annetulla tuomiolla, 70 ja 73 kohta).

128    Vaikka EY:n perustamissopimuksen määräysten tuleminen EHTY:n perustamissopimuksen määräysten sijaan 24.7.2002 alkaen aiheutti muutoksia sovellettaviin oikeudellisiin perustoihin, menettelyihin ja aineellisiin säännöksiin, tämä seuraanto tapahtui yhteisön oikeusjärjestyksen ja sen tavoitteiden jatkuvuuden ja yhtenäisyyden puitteissa (asia T-25/04, González y Díez v. komissio, tuomio 12.9.2007, Kok., s. II‑3121, 55 kohta; edellä 123 kohdassa mainittu asia ArcelorMittal Luxembourg ym. v. komissio, tuomion 59 kohta ja edellä 116 kohdassa mainittu asia ThyssenKrupp Stainless v. komissio, tuomion 80 kohta, jotka pysytettiin muutoksenhaussa edellä 122 kohdassa mainituissa yhdistetyissä asioissa ArcelorMittal Luxembourg v. komissio ja komissio v. ArcelorMittal Luxembourg ym. annetulla tuomiolla, 60 ja 63 kohta, ja edellä 122 kohdassa mainitussa asiassa ThyssenKrupp Nirosta v. komissio annetulla tuomiolla, 71 ja 73 kohta).

129    Tästä on syytä todeta, että sellaisen vapaan kilpailun järjestelmän käyttöönotto ja voimassa pitäminen, jossa normaalit kilpailuolosuhteet on varmistettu ja johon muun muassa valtiontukea ja yritysten välisiä kartelleja koskevat säännöt perustuvat, ovat sekä EY:n perustamissopimuksen että EHTY:n perustamissopimuksen olennaisia tavoitteita (ks. edellä 123 kohdassa mainittu asia ArcelorMittal Luxembourg ym. v. komissio, tuomion 60 kohta ja edellä 116 kohdassa mainittu asia ThyssenKrupp Stainless v. komissio, tuomion 81 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, jotka pysytettiin edellä 122 kohdassa mainituissa yhdistetyissä asioissa ArcelorMittal Luxembourg v. komissio ja komissio v. ArcelorMittal Luxembourg ym. annetulla tuomiolla, 60 ja 63 kohta, sekä edellä 122 kohdassa mainitussa asiassa ThyssenKrupp Nirosta v. komissio annetulla tuomiolla, 71 ja 73 kohta).

130    Tässä yhteydessä on korostettava, että vaikka EHTY:n perustamissopimuksen ja EY:n perustamissopimuksen kartellialaa sääntelevät säännöt eroavatkin jossain määrin toisistaan, HT 65 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan kuuluvien sopimusten ja yhdenmukaistettujen menettelytapojen käsitteet vastaavat EY 81 artiklassa tarkoitettujen sopimusten ja yhdenmukaistettujen menettelytapojen käsitteitä, ja että unionin tuomioistuimet tulkitsevat kumpaakin määräystä samalla tavoin. Näin ollen se seikka, että EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolo päättyy, ei keskeytä sen päämäärän tavoittelua, jonka mukaan kilpailun pitää olla vääristymätöntä alun perin hiilen ja teräksen yhteismarkkinoiden alaan kuuluvilla aloilla, sillä samaa päämäärää tavoittelee myös EY:n perustamissopimuksen määräyksiä soveltaen sama toimielin, komissio, joka on kilpailupolitiikan Euroopan yhteisön yleisen edun mukaisesta toimeenpanosta ja kehittämisestä vastaava hallintoviranomainen (ks. edellä 123 kohdassa mainittu asia ArcelorMittal Luxembourg ym. v. komissio, tuomion 61 kohta ja edellä 116 kohdassa mainittu asia ThyssenKrupp Stainless v. komissio, tuomion 82 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, jotka pysytettiin edellä 122 kohdassa mainituissa yhdistetyissä asioissa ArcelorMittal Luxembourg v. komissio ja komissio v. ArcelorMittal Luxembourg ym. annetulla tuomiolla, 60 ja 63 kohta, ja edellä 122 kohdassa mainitussa asiassa ThyssenKrupp Nirosta v. komissio annetulla tuomiolla, 71 ja 73 kohta).

131    Yhteisön oikeusjärjestyksen ja sen toimintaa ohjaavien päämäärien jatkuvuus siis edellyttää, että niin jäsenvaltioille kuin yksityisillekin EHTY:n perustamissopimuksen ja sen soveltamiseksi annettujen säännösten nojalla tänä aikana syntyneitä oikeuksia ja velvollisuuksia kunnioitetaan, minkä myös Euroopan yhteisö, sikäli kuin se seuraa Euroopan hiili- ja teräsyhteisöä, takaa omien menettelyjensä puitteissa EHTY:n perustamissopimuksen määräysten voimassaoloaikana syntyneiden tilanteiden osalta. Tämä vaatimus on sitäkin suuremmalla syyllä pakottava sen vuoksi, että kartellialaa koskevien sääntöjen noudattamatta jättämisestä johtuvan kilpailun vääristymisen vaikutukset saattavat ajallisesti ulottua EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymisen jälkeiseen aikaan ja kuulua EY:n perustamissopimuksen soveltamisalaan (ks. edellä 123 kohdassa mainittu asia ArcelorMittal Luxembourg ym. v. komissio, tuomion 63 kohta ja edellä 116 kohdassa mainittu asia ThyssenKrupp Stainless v. komissio, tuomion 83 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, jotka pysytettiin muutoksenhaussa edellä 122 kohdassa mainituissa yhdistetyissä asioissa ArcelorMittal Luxembourg v. komissio ja komissio v. ArcelorMittal Luxembourg ym. annetulla tuomiolla, 62 ja 63 kohta, ja edellä 122 kohdassa mainitussa asiassa ThyssenKrupp Nirosta v. komissio annetulla tuomiolla, 72 ja 73 kohta).

132    Oikeuskäytännössä on näin ollen myös todettu, että EHTY:n perustamissopimus, EY:n perustamissopimus ja EUT-sopimus vuorollaan varmistivat vapaan kilpailun takaamiseksi, että komissio on voinut ja voi edelleen määrätä seuraamuksia kaikesta käyttäytymisestä, joka vastaa HT 65 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tunnusmerkistöä ja joka on tapahtunut ennen päivämäärää 23.7.2002 tai tämän jälkeen (edellä 122 kohdassa mainittu asia ThyssenKrupp Nirosta v. komissio, tuomion 65–67 ja 77 kohta sekä edellä 122 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat ArcelorMittal Luxembourg v. komissio ja komissio v. ArcelorMittal Luxembourg ym., tuomion 55–57 ja 65 kohta).

133    Oikeuskäytännöstä ilmenee lisäksi yhtäältä, että jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmille yhteisen periaatteen, jonka alkuperä voidaan jäljittää aina roomalaiseen oikeuteen asti, mukaan lainsäädännön muuttamistapauksessa on varmistettava oikeudellisten rakenteiden jatkuvuus, jos lainsäätäjä ei ilmaise päinvastaista tahtoaan, ja toisaalta, että tämä periaate on sovellettavissa unionin primaarioikeuden muutoksiin (asia 23/68, Klomp, tuomio 25.2.1969, Kok., s. 43, 13 kohta ja edellä 122 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat ArcelorMittal Luxembourg v. komissio ja komissio v. ArcelorMittal Luxembourg ym., 63 kohta).

134    Ei ole mitään viitettä siitä, että unionin lainsäätäjän tahto olisi ollut, että EHTY:n perustamissopimuksessa kielletyt yhteistoimintajärjestelyt voisivat jäädä kokonaan rankaisematta tämän sopimuksen voimassaolon päätyttyä (edellä 122 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat ArcelorMittal Luxembourg v. komissio ja komissio v. ArcelorMittal Luxembourg ym., tuomion 64 kohta).

135    Oikeuskäytännössä on yhtäältä todettu, että neuvosto ja jäsenvaltioiden hallitusten edustajat olivat ilmoittaneet olevansa valmiita toteuttamaan kaikki tarvittavat toimet huolehtiakseen mainitun perustamissopimuksen voimassaolon päättymisestä aiheutuvista seurauksista. Toisaalta oikeuskäytännössä on korostettu, että komissio oli täsmentänyt, että sen täytyi esittää ehdotuksia siirtymäsäännöksistä vain, jos tällainen menettely katsottiin tarpeelliseksi, ja että se katsoi sovellettavien yleisten oikeusperiaatteiden perusteella, että tällainen tarve puuttui kartellioikeuden alalla (edellä 122 kohdassa mainittu asia ThyssenKrupp Nirosta v. komissio, tuomion 75 kohta).

136    Kantaja ei näin ollen voi pätevästi tukeutua alaa koskevien siirtymäsäännösten puuttumiseen (ks. vastaavasti edellä 122 kohdassa mainittu asia ThyssenKrupp Nirosta v. komissio, tuomion 76 kohta).

137    Tässä tilanteessa olisi perustamissopimusten tavoitteiden ja yhtenäisyyden sekä unionin oikeusjärjestyksen jatkuvuuden kanssa ristiriidassa se, että komissiolla ei olisi toimivaltaa varmistaa sellaisten EHTY:n perustamissopimukseen liittyvien normien yhdenmukaista tulkintaa, joilla on oikeusvaikutuksia vielä mainitun sopimuksen voimassaolon päättymisen jälkeen (ks. vastaavasti asia C-119/05, Lucchini, tuomio 18.7.2007, Kok., s. I‑6199, 41 kohta).

138    Edellä esitetystä seuraa, että toisin kuin kantaja väittää, asetusta N:o 1/2003 ja etenkin sen 7 artiklan 1 kohtaa ja 23 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että niissä sallitaan komission toteavan 23.7.2002 jälkeen EHTY:n perustamissopimuksen aineelliseen ja ajalliseen soveltamisalaan kuuluvilla aloilla toteutetut kartellit ja määräävän niistä seuraamuksia, ja näin on siitäkin huolimatta, ettei HT 65 artiklaa nimenomaisesti mainita kyseisen asetuksen edellä mainituissa säännöksissä (ks. edellä 123 kohdassa mainittu asia ArcelorMittal Luxembourg ym. v. komissio, tuomion 64 kohta, ja edellä 116 kohdassa mainittu asia ThyssenKrupp Stainless v. komissio, tuomion 84 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, jotka pysytettiin muutoksenhaussa edellä 122 kohdassa mainituissa yhdistetyissä asioissa ArcelorMittal Luxembourg v. komissio ja komissio v. ArcelorMittal Luxembourg ym. annetulla tuomiolla, 74 kohta, ja edellä 122 kohdassa mainitussa asiassa ThyssenKrupp Nirosta v. komissio annetulla tuomiolla, 72, 73 ja 87 kohta).

139    Tästä on todettava, että kantajan perustelut, jotka koskevat 18.6.2002 annettua tiedonantoa, joka ei sen mukaan voi olla komission HT 65 artiklan soveltamista koskevan toimivallan perustana, ovat merkityksettömiä, koska komission toimivalta ei käsiteltävässä asiassa perustu kyseiseen tiedonantoon vaan asetuksen N:o 1/2003 edellä mainittuihin artikloihin (ks. vastaavasti edellä 116 kohdassa mainittu asia ThyssenKrupp Stainless v. komissio, tuomion 71 kohta). Kantajan argumentit, joilla pyritään osoittamaan, että ”EHTY:n menettelyn automaattinen ja epävirallinen jatkaminen EY:n menettelyn puitteissa” on lainvastaista ja merkitsee menettelyn väärinkäyttöä, on näin ollen myös hylättävä.

140    Lisäksi on todettava, että unionin oikeusjärjestyksessä EY:n perustamissopimuksen määräyksiä on EHTY:n perustamissopimuksella alun perin säännellyllä alalla sovellettava noudattaen periaatteita, jotka koskevat lain ajallista soveltamista. Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee tässä suhteessa, että vaikka menettelysääntöjä on yleensä sovellettava kaikkiin oikeusriitoihin, jotka ovat vireillä tällaisten menettelysääntöjen tullessa voimaan, tämä ei päde aineellisiin oikeussääntöihin. Oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteen noudattamisen takaamiseksi viimeksi mainittuja on nimittäin tulkittava siten, että niitä sovelletaan ennen niiden voimaantuloa syntyneisiin tilanteisiin ainoastaan siinä tapauksessa, että niiden sanamuodosta, tarkoituksesta tai systematiikasta käy selvästi ilmi, että niille on annettava tällainen vaikutus (yhdistetyt asiat 212/80–217/80, Meridionale Industria Salumi ym., tuomio 12.11.1981, Kok., s. 2735, 9 kohta; asia 21/81, Bout, tuomio 10.2.1982, Kok., s. 381, 13 kohta; asia T-42/96, Eyckeler & Malt v. komissio, tuomio 19.2.1998, Kok., s. II‑401, 55 kohta; edellä 123 kohdassa mainittu asia ArcelorMittal Luxembourg ym. v. komissio, tuomion 65 kohta ja edellä 116 kohdassa mainittu asia ThyssenKrupp Stainless v. komissio, tuomion 85 kohta, pysytetty muutoksenhaussa edellä 122 kohdassa asiassa ThyssenKrupp Nirosta v. komissio annetulla tuomiolla, 79 kohta).

141    Tässä syystä siitä kysymyksestä, mitkä aineelliset säännökset tulevat sovellettaviksi sellaiseen oikeudelliseen tilanteeseen, joka on syntynyt lopullisesti ennen EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymistä, on todettava, että unionin oikeusjärjestyksen jatkuvuus sekä oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteita koskevat vaatimukset edellyttävät EHTY:n perustamissopimuksen nojalla annettujen aineellisten säännösten soveltamista sellaisiin tosiseikkoihin, jotka kuuluvat kyseisten säännösten aineelliseen ja ajalliseen soveltamisalaan. Se seikka, että EHTY:n perustamissopimuksen määräykset eivät kyseisen sopimuksen voimassaolon päättymisen vuoksi ole enää voimassa tosiseikkoja koskevan arvioinnin tekemishetkellä, ei muuta tätä päätelmää, sikäli kuin arviointi koskee sellaista oikeudellista tilannetta, joka on syntynyt lopullisesti sinä ajankohtana, jona EHTY:n perustamissopimuksen nojalla annettuja aineellisia säännöksiä sovellettiin (edellä 123 kohdassa mainittu asia ArcelorMittal Luxembourg ym. v. komissio, tuomion 66 kohta ja edellä 116 kohdassa mainittu asia ThyssenKrupp Stainless v. komissio, tuomion 86 kohta, pysytetty muutoksenhaussa edellä 122 kohdassa mainitussa asiassa ThyssenKrupp Nirosta v. komissio, annetulla tuomiolla, 79 kohta; ks. myös vastaavasti edellä 126 kohdassa mainittu asia Ferriere Nord v. komissio, tuomion 96 kohta).

142    Aineellisista säännöistä on käsiteltävässä asiassa huomautettava, että ensimmäinen päätös koskee ennen EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymistä 23.7.2002 lopullisesti syntynyttä oikeudellista tilannetta, sillä rikkomisajanjakso oli 6.12.1989–4.7.2000 (ks. edellä 39 kohta). Koska 24.7.2002 lähtien sovellettavalla aineellisella kilpailuoikeudella ei ole taannehtivaa vaikutusta, on syytä todeta, että HT 65 artiklan 1 kohta on sovellettavissa oleva ja komission ensimmäisessä päätöksessä tosiasiallisesti soveltama aineellinen sääntö, kun muistetaan, että juuri siitä, että EY:n perustamissopimus on EY 305 artiklassa vahvistetuin tavoin lex generalis suhteessa EHTY:n perustamissopimukseen, seuraa, että EHTY:n perustamissopimuksen ja sen soveltamissääntöjen mukainen erityinen järjestelmä on periaatteen lex specialis derogat legi generali perusteella ainoa järjestelmä, jota voidaan soveltaa ennen 24.7.2002 syntyneisiin tilanteisiin (ks. vastaavasti edellä 123 kohdassa mainittu asia ArcelorMittal Luxembourg ym. v. komissio, tuomion 68 kohta, ja edellä 116 kohdassa mainittu asia ThyssenKrupp Stainless v. komissio, tuomion 89 kohta, jotka pysytettiin muutoksenhaussa edellä 122 kohdassa mainituissa yhdistetyissä asioissa ArcelorMittal Luxembourg v. komissio ja komissio v. ArcelorMittal Luxembourg ym. annetulla tuomiolla, 77 kohta ja edellä 122 kohdassa mainitussa asiassa ThyssenKrupp Nirosta v. komissio annetulla tuomiolla, 79 kohta).

143    Kantaja ei näin ollen voi väittää, että nullum crimen, nulla poena sine lege ‑periaatteen mukaisesti seuraamus voidaan määrätä vain, jos asianomainen toimi oli lainvastainen paitsi sen tekohetkellä myös muodollisen seuraamuksen määräämishetkellä. Se ei myöskään voi väittää, että komissio olisi voinut mahdollisesti määrätä asianomaiselle yrityksille seuraamuksia EY 81 artiklan perusteella osoitettuaan, että kyseisen määräyksen soveltamisedellytykset täyttyivät tosiasiallisesti ja oikeudellisesti.

144    Oikeuskäytännössä on lisäksi todettu, että nullum crimen, nulla poena sine lege ‑periaate, sellaisena kuin se on erityisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjan 49 artiklan 1 kohdan mukaan, edellyttää, että unionin säännöstössä määritellään selvästi rikkomiset ja niistä määrättävät seuraamukset (ks. edellä 122 kohdassa mainittu asia ThyssenKrupp Nirosta v. komissio, tuomion 80 oikeuskäytäntöviittauksineen).

145    Koska perustamissopimuksissa määritettiin selvästi jo ennen tosiseikkojen tapahtuma-aikaa rikkomiset sekä niistä määrättävien seuraamusten luonne ja merkittävyys, mainittujen periaatteiden tarkoituksena ei ole taata yrityksille, että ne voivat oikeudellisten perustojen ja menettelysääntöjen myöhempien muutosten vuoksi välttää kaikki niiden aikaisemmista kilpailusääntöjen rikkomisista johtuvat seuraamukset (edellä 122 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat ArcelorMittal Luxembourg v. komissio ja komissio v. ArcelorMittal Luxembourg ym., tuomion 70 kohta ja edellä 122 kohdassa mainittu asia ThyssenKrupp Nirosta v. komissio, tuomion 83 kohta).

146    On muistutettava, että kantajan tilanteessa oleva huolellinen yritys ei missään vaiheessa voinut olla tietämätön toimintansa seurauksista eikä luottaa siihen, että EY:n perustamissopimuksen oikeudellisten puitteiden tulemisesta EHTY:n perustamissopimuksen vastaavien puitteiden sijaan olisi seurauksena se, että se voi välttää kaikki seuraamukset niistä HT 65 artiklan rikkomisista, joihin se on menneisyydessä syyllistynyt (edellä 122 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat ArcelorMittal Luxembourg v. komissio ja komissio v. ArcelorMittal Luxembourg ym., tuomion 73 kohta ja edellä 122 kohdassa mainittu asia ThyssenKrupp Nirosta v. komissio, tuomion 86 kohta).

147    Ensimmäinen päätös on lisäksi tehty asetuksen N:o 1/2003 7 artiklan 1 kohdan ja 23 artiklan 2 kohdan nojalla asetuksen N:o 17 ja asetuksen N:o 1/2003 mukaisessa menettelyssä. Oikeudellista perustaa ja ensimmäisen päätöksen tekemiseen johtanutta menettelyä koskevat säännöt ovat edellä 140 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettuja menettelysääntöjä. Koska ensimmäinen päätös on tehty EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päätyttyä, komissio sovelsi perustellusti asetuksessa N:o 1/2003 säädettyjä menettelysääntöjä (ks. edellä 123 kohdassa mainittu asia ArcelorMittal Luxembourg ym. v. komissio, tuomion 67 kohta ja edellä 116 kohdassa mainittu asia ThyssenKrupp Stainless v. komissio, tuomion 87 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, jotka pysytettiin muutoksenhaussa edellä 122 kohdassa mainituissa yhdistetyissä asioissa ArcelorMittal Luxembourg v. komissio ja komissio v. ArcelorMittal Luxembourg ym. annetulla tuomiolla, 74 ja 77 kohta, ja edellä 122 kohdassa mainitussa asiassa ThyssenKrupp Nirosta v. komissio annetulla tuomiolla, 90 kohta; ks. myös vastaavasti edellä 126 kohdassa mainittu asia Ferriere Nord v. komissio, tuomion 96 kohta).

148    Tästä seuraa, että käsiteltävänä olevat kanneperusteet on hylättävä.

 Viides kanneperuste, joka koskee HT 65 artiklan rikkomista, perustelujen puuttumista ja tosiseikkojen vääristämistä

149    Kantaja väittää, että ensimmäisellä päätöksellä rikotaan HT 65 artiklaa, sen perustelut ovat puutteelliset ja siinä on vääristetty tosiseikkoja.

150    Kantaja väittää ensiksi, että huolimatta HT 65 ja EY 81 artiklan välisistä yhdenmukaisuuksista kyseiset määräykset eivät ole korvattavissa toisillaan. Kilpailunvastaiseen sopimukseen voidaan EY 81 artiklan nojalla puuttua sikäli kuin on olemassa ainakin yritys sopimuksen tekemiseksi, kun taas sopimus, joka ei vaikuta markkinoihin ja joka on vain pelkän yrityksen muodossa, ei vaikuta kuuluvan HT 65 artiklan soveltamisalaan. Ensimmäisessä päätöksessä komissio ei kantajan mukaan esittänyt uutta selvitystä objektiivisista vaikutuksista betoniteräksen markkinoihin.

151    Tällaiset perustelut on hylättävä. Oikeuskäytännöstä nimittäin ilmenee, että HT 65 artiklan 1 kohdassa kielletään sopimukset, jotka ”ovat omiaan” estämään, rajoittamaan tai vääristämään kilpailua. Tästä seuraa, että sopimus, jonka tarkoituksena on rajoittaa kilpailua, mutta jonka kilpailunvastaisia vaikutuksia ei ole osoitettu, on tämän määräyksen mukaan kielletty. Koska komissio totesi ensimmäisen päätöksen 399 perustelukappaleessa, että kartellin tarkoituksena oli hintojen vahvistaminen, jonka mukaan vahvistettiin myös tuotannon ja myynnin rajoittaminen tai valvonta, sillä ei ollut velvollisuutta osoittaa menettelytavalla olleen haitallisia vaikutuksia kilpailuun HT 65 artiklan 1 kohdan rikkomisen osoittamiseksi (asia C‑198/99 P, Ensidesa v. komissio, tuomio 2.10.2003, Kok., s. I‑11111, 59 ja 60 kohta, ja asia T-141/94, Thyssen Stahl v. komissio, tuomio 11.3.1999, Kok., s. II‑347, 277 kohta) (ks. myös ensimmäisen päätöksen 463 perustelukappale). Toisin kuin kantaja väittää, komissio joka tapauksessa tutki kartellin vaikutukset ollakseen perinpohjainen ja katsoi ensimmäisen päätöksen 513–524 perustelukappaleessa esitettyjen kaikkien seikkojen perusteella, että kartellilla oli ollut konkreettisia vaikutuksia. Tämän päätelmän riitauttamiseksi kantaja tyytyy asiassa T‑472/09 väittämään tässä kanneperusteessa, että betoniteräksen ostajat ja erityisesti raudanmuokkausta harjoittavien yritysten kansallinen yhteenliittymä (jäljempänä Ansfer) eivät olleet milloinkaan todenneet tällaista kartellia eivätkä epäilleet sitä. Sillä, että betoniteräksen ostajat eivät ole tietoisia kartellista, ei kuitenkaan voida osoittaa kantajan väittämää kartellin markkinoihin aiheuttaman vaikutuksen puuttumista.

152    Kantaja väittää toiseksi ensinnäkin, ettei komissio lausunut ensimmäisessä päätöksessä sopimuksen ja yhdenmukaistetun menettelytavan välisestä erosta. Tämä ero on kantajan mukaan ratkaiseva, koska vaikka olisi tarpeetonta ottaa huomioon todetun kilpailunvastaisen sopimuksen konkreettiset vaikutukset, tilanne on toinen yhdenmukaistetun menettelytavan osalta, koska se edellyttää, että yhteisymmärrys ilmenee tosiseikkoina, jotka ovat yhdistettävissä yrityksiin, joiden epäillään osallistuneen kartelliin markkinoilla.

153    Kantaja väittää seuraavaksi, ettei ensimmäisessä päätöksessä mainittuja väitettyjä sopimuksia voida missään tapauksessa pitää sopimuksina, jotka osoittavat kartellin osallistujien – kantaja mukaan lukien – yhteisen ja todellisen tahdon toimia tietyllä, itse sopimuksessa määrätyllä ja ennalta määritellyllä tavalla. Komission asiakirja-aineistossa ei näin ollen ole kantajan mukaan mitään, minkä perusteella sellaisen allekirjoitetun tai allekirjoittamattoman sopimuksen olemassaolo osapuolten välillä voitaisiin osoittaa, jossa myös kantaja olisi edes epäsuorasti osallisena.

154    Kantaja toteaa lopuksi yhdenmukaistettujen menettelytapojen osalta, että rikkomisen olemassaolo edellyttää objektiivista tekijää eli yhteismarkkinoilla kartelliin osallistuvien yritysten yhdessä sopimaa toimintaa. Yhdenmukaistetun menettelytavan muodostavien kahden osatekijän eli toiminnan, käyttäytymisen tai menettelytavan markkinoilla ja etukäteen saavutetun yhteisymmärryksen välillä on kantajan mukaan tehtävä ero. Kantaja toteaa tästä, että kyseessä on rikkominen vain, jos sopimuksella on rajoittavia vaikutuksia kilpailuun, ja jos tällaisia vaikutuksia ei ole, kyseessä on yksinomaan yhdenmukaistetun menettelytavan yritys, joka ei kuulu EY 81 artiklan eikä HT 65 artiklan soveltamisalaan.

155    Komissio ei kantajan mukaan ollut ensimmäisessä päätöksessä kiinnostunut yritysten konkreettisesta toiminnasta markkinoilla – ikään kuin kyseessä olisi ollut muodollinen sopimus eikä väitetty epämuodollinen väitetty yhteisymmärrys. Käsiteltävässä asiassa ei kuitenkaan ole olemassa kirjallista sopimusta eikä epäsuoria todisteita kartellin olemassaolosta.

156    Kantajan argumentista, jonka mukaan komissio ei lausunut sopimuksen ja yhdenmukaistetun menettelytavan välisestä erosta, joka kantajan mukaan on ”ensisijaisen tärkeä”, on todettava, että komissio totesi ensimmäisessä päätöksessä, että kartelli niveltyi lähinnä perushintaa koskeviin sopimuksiin tai yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin ajanjaksolla 15.4.1992–4.7.2000 (ja vuoteen 1995 saakka maksuaikoihin) ja ”lisämaksuja” koskeviin sopimuksiin tai yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin ajanjaksolla 6.12.1989–1.7.2000.

157    Ensimmäisen päätöksen 403 ja 405 perustelukappaleessa komissio selitti HT 65 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun ”sopimuksen” ja ”yhdenmukaistetun menettelytavan” käsitteet ja täsmensi sen 407 perustelukappaleessa, ettei erityisesti pitkän ja monitahoisen rikkomisen tapauksessa ole välttämätöntä, että komissio luokittelee toiminnan siten, että se kuuluu yksinomaan yhden tai toisen lainvastaisen toiminnan muodon soveltamisalaan. Komissio nojautui oikeuskäytäntöön ja päätteli ensimmäisen päätöksen 409 ja 410 perustelukappaleessa, että kartelli saattoi siis muodostua samanaikaisesti sopimuksesta ja joukosta yhdenmukaistettuja menettelytapoja ja ettei HT 65 artiklassa vahvistettu mitään erityistä ryhmää käsiteltävässä asiassa todetun kaltaista monitahoista rikkomista varten.

158    Komissio muistutti myös siitä mahdollisuudesta, että menettelyt, joilla on sama kilpailunvastainen tarkoitus – ja joista kumpikin erikseen tarkasteltuna kuuluu ”sopimuksen”, ”yhdenmukaistetun menettelytavan” tai ”yritysten yhteenliittymän päätöksen” käsitteen soveltamisalaan – luokitellaan yhdeksi ainoaksi rikkomiseksi.

159    Kuten oikeuskäytännöstä ilmenee, on joka tapauksessa niin, että vaikka sopimuksen ja yhdenmukaistetun menettelytavan käsitteillä on osittain erilaiset tunnusmerkit, ne eivät ole keskenään yhteensopimattomia. Komission velvollisuutena ei näin ollen ollut luonnehtia kutakin todettua menettelytapaa sopimukseksi tai yhdenmukaistetuksi menettelytavaksi, vaan se saattoi perustellusti luonnehtia toiset näistä menettelytavoista ensisijaisesti ”sopimuksiksi” ja toiset toissijaisesti ”yhdenmukaistetuiksi menettelytavoiksi” (ks. vastaavasti asia C-49/92, komissio v. Anic Partecipazioni, tuomio 8.7.1999, Kok., s. I‑4125, 132 kohta).

160    Edellä esitetystä seuraa, että ensimmäinen päätös on oikeudellisesti riittävällä tavalla perusteltu, kun on kyse käsitteiden ”sopimus” ja ”yhdenmukaistettu menettelytapa” välisestä erosta.

161    Kantaja väittää toiseksi, ettei komission asiakirja-aineistossa ole mitään, minkä perusteella voitaisiin osoittaa sellaisen allekirjoitetun tai allekirjoittamattoman sopimuksen olemassaolo, jossa myös kantaja olisi edes epäsuorasti osallisena. Yhdenmukaistettujen menettelytapojen olemassaolon osalta komissio ei kantajan mukaan ole myöskään kiinnostunut yritysten konkreettisesta käyttäytymisestä markkinoilla.

162    On muistutettava, että HT 65 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun sopimuksen käsite perustuu siihen, että kyseiset yritykset ovat ilmaisseet yhteisen tahtonsa käyttäytyä markkinoilla tietyllä tavalla (ks. EY 81 artiklan 1 kohdasta edellä 159 kohdassa mainittu asia komissio v. Anic Partecipazioni, tuomion 130 kohta; ks. HT 65 artiklan 1 kohdasta edellä 151 kohdassa mainittu asia Thyssen Stahl v. komissio, tuomion 262 kohta) (ks. myös ensimmäisen päätöksen 403 perustelukappale).

163    Kuten komissio totesi ensimmäisen päätöksen 491 ja 492 perustelukappaleessa, kyseisessä määräyksessä mainitulla yhdenmukaistetun menettelytavan käsitteellä tarkoitetaan yritysten välisen yhteistoiminnan muotoa, jolla tietoisesti korvataan kilpailun riskit käytännön yhteistyöllä ilman, että asiasta olisi tehty varsinaista sopimusta (yhdistetyt asia 40/73–48/73, 50/73, 54/73–56/73, 111/73, 113/73 ja 114/73, Suiker Unie ym. v. komissio, tuomio 16.12.1975, Kok., s. 1663, 26 kohta; yhdistetyt asiat C-89/85, C-104/85, C-114/85, C-116/85, C-117/85 ja C-125/85–C-129/85, Ahlström Osakeyhtiö ym. v. komissio, tuomio 31.3.1993, Kok., s. I‑1307, 63 kohta; edellä 159 kohdassa mainittu asia komissio v. Anic Partecipazioni, tuomion 115 kohta ja asia C‑119/92 P, Hüls v. komissio, tuomio 8.7.1999, Kok., s. I‑4287, 158 kohta, ja edellä 151 kohdassa mainittu asia Thyssen Stahl v. komissio, tuomion 266 kohta).

164    Oikeuskäytännössä on lisäksi todettu, että yhteensovittamisen ja yhteistyön kriteerejä on tarkasteltava sellaisesta perustamissopimuksen kilpailua koskeville määräyksille ominaisesta näkökulmasta, jonka mukaan jokaisen talouden toimijan on itsenäisesti määrättävä yhteismarkkinoilla noudatettavaksi aikomastaan toimintalinjasta (edellä 163 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Suiker Unie ym. v. komissio, tuomion 173 kohta; edellä 163 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Ahlström Osakeyhtiö ym. v. komissio, tuomion 63 kohta; edellä 159 kohdassa mainittu asia komissio v. Anic Partecipazioni, tuomion 116 kohta ja asia C‑199/99 P, Corus UK v. komissio, tuomio 2.10.2003, Kok., s. I‑11177, 106 kohta).

165    Kyseisen oikeuskäytännön mukaan on niin, että vaikka tämä itsenäisyysvaatimus ei suljekaan pois talouden toimijoiden oikeutta sopeutua tehokkaasti kilpailijoidensa todettuun tai odotettuun käyttäytymiseen, sen kanssa on kuitenkin ehdottomasti ristiriidassa se, että tällaiset toimijat olisivat keskenään minkäänlaisessa sellaisessa suorassa tai epäsuorassa yhteydessä, joilla voidaan joko vaikuttaa todellisen tai mahdollisen kilpailijan markkinakäyttäytymiseen tai paljastaa tällaiselle kilpailijalle päätetty tai suunnitteilla oleva markkinakäyttäytyminen, kun näiden yhteydenottojen tarkoituksena tai vaikutuksena on sellaisten kilpailuolosuhteiden muodostuminen, jotka eivät vastaa tavanomaisia olosuhteita kyseisillä markkinoilla, kun otetaan huomioon tarjottujen tuotteiden tai palveluiden luonne, yritysten merkittävyys ja lukumäärä sekä kyseisten markkinoiden laajuus (edellä 163 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Suiker Unie ym. v. komissio, tuomion 174 kohta; edellä 159 kohdassa mainittu asia komissio v. Anic Partecipazioni, tuomion 117 kohta; edellä 163 kohdassa mainittu asia Hüls v. komissio, tuomion 160 kohta ja edellä 164 kohdassa mainittu asia Corus UK v. komissio, tuomion 107 kohta).

166    On lisäksi syytä olettaa – elleivät asianomaiset toimijat esitä niille kuuluvan näyttövelvollisuuden mukaisesti vastakkaista näyttöä –, että yhteistoimintaan osallistuvat ja edelleen markkinoilla toimivat yritykset ottavat markkinakäyttäytymisessään huomioon kilpailijoidensa kanssa vaihdetut tiedot. Näin on etenkin siinä tapauksessa, että yhteistoiminta jatkuu pitkän ajanjakson kuluessa säännöllisenä (edellä 159 kohdassa mainittu asia komissio v. Anic Partecipazioni, tuomion 121 kohta; ks. myös vastaavasti edellä 163 kohdassa mainittu asia Hüls v. komissio, tuomion 162 kohta).

167    On lisäksi muistutettava, että sopimuksen käsitteen vertailu yhdenmukaistetun menettelytavan käsitteeseen osoittaa, että subjektiiviselta kannalta ne kattavat samankaltaisia salaisen yhteistyön muotoja, jotka eroavat toisistaan ainoastaan voimakkuutensa ja ilmenemismuotojensa osalta (ks. edellä 159 kohdassa mainittu asia komissio v. Anic Partecipazioni, tuomion 131 kohta).

168    Sopimusten olemassaolosta käsiteltävässä asiassa on todettava, että kantaja ei voi väittää, ettei komission asiakirja-aineistossa ole mitään, minkä perusteella voitaisiin osoittaa edes epäsuorasti jonkinlaisen sopimuksen olemassaolo osapuolten välillä.

169    Kuten komissio perustellusti toteaa, se korosti ensimmäisen päätöksen 473 perustelukappaleessa – jossa muistutetaan kokouksista, joiden osalta osallistujien välinen sopimus johti merkityksellisten asiakirjojen laatimiseen, ja ensimmäisen päätöksen merkityksellisistä perustelukappaleista – osallistujien kokouksissa ilmaisemien ja asiakirjoin osoitettujen sopimusten olemassaoloa, kun on kyse 27 kokouksesta, jotka pidettiin 6.12.1989–4.7.2000. Kantaja ei kuitenkaan esitä kanneperusteessaan mitään, millä pyrittäisiin kumoamaan komission kyseisissä perustelukappaleissa hyväksymä selvitys (ks. mm. ensimmäisen päätöksen 126, 142, 146 ja 147, 154, 158, 160, 165, 168, 183, 200, 212–214, 216–287, 290–293, 295 ja 296, 299, 300 ja 305 perustelukappale).

170    Vastaava päätelmä on tehtävä ensimmäisen päätöksen 474 perustelukappaleessa mainituista kokouksista, joiden osalta sopimuksen olemassaolo perustuu siihen, että Federacciain mukaan tietty hinta ”nousi esiin” (ks. mm. ensimmäisen päätöksen 137, 141, 201, 210 ja 282 perustelukappale), sekä tapauksista, joissa hinta ”mainittiin” (ks. mm. ensimmäisen päätöksen 138, 200, 210 ja 289 perustelukappale).

171    Ensimmäisen päätöksen 475 perustelukappaleessa komissio mainitsi myös yhdeksän sopimusta, joiden osalta sen hallussa oli sopimusluonnoksia tai ‑ehdotuksia, joihin liittyen oli olemassa konkreettisia seikkoja, jotka osoittivat, että ne olivat tulleet voimaan tai että yritykset olivat hyväksyneet ne neuvottelujen jälkeen.

172    Kuten asiakirja-aineistosta ilmenee, esimerkiksi se, että kantajan katsottiin osallistuneen viimeksi mainittuihin, perustuu ensinnäkin huhti-toukokuussa 1992 tehtyyn sopimusluonnokseen, jonka ensisijainen tarkoitus oli vähimmäismyyntihintojen noudattaminen (ensimmäisen päätöksen 129–132 perustelukappale), minkä mainitsee nimenomaisesti Lucchini, joka ensimmäisen päätöksen mukaan on yksi ainoa yritys kantajan kanssa. Kuten komissio perustellusti korosti ensimmäisen päätöksen 130 perustelukappaleessa, se, että kahdeksan yritystä, jotka eivät olleet liittyneet kyseiseen sopimukseen, olivat halunneet 1.6.1992 lähtien noudattaa ”olemassa olevan sopimuksen henkeä ja ehtoja”, osoittaa, että kyseinen sopimusluonnos oli todella tullut voimaan (ks. myös ensimmäisen päätöksen 314 perustelukappale).

173    Sopimuksesta, joka tehtiin 27.–30.9.1996 ja joka koski betoniteräksen Italian markkinoiden jakamista lokakuun, marraskuun ja joulukuun 1996 (ja mahdollisesti tammikuun, helmikuun ja maaliskuun 1997) osalta (ensimmäisen päätöksen 196 perustelukappale), kantajan osallisuus ilmenee myös itse sopimusluonnoksesta, jossa mainitaan nimenomaisesti Lucchini sekä sen sopimukseen liittymispäivä ja ‑aika. Kuten samassa perustelukappaleessa todettiin, asianomaisten yritysten todellinen sopimukseen liittyminen vahvistetaan entisten Acciaierie e Ferriere Leali Luigin hallussa olevan kahden sellaisen taulukon olemassaololla, jotka koskevat kyseisiä yrityksiä ja jotka sisältävät tietoja, jotka koskevat niiden kummankin markkinaosuuksia loka- ja marraskuussa 1996 (ja jotka vastaavat sopimuksessa vahvistettuja), tilauskirjaa, varastoja syys- ja lokakuun 1996 lopussa sekä kummankin yrityksen vastaanottamia tilauksia loka- ja marraskuun 1996 kullakin viikolla. Ensimmäisen päätöksen 560 perustelukappaleessa komissio korosti myös, että toinen osoitus Lucchini-SP:n osallistumisesta kartelliin vuonna 1996 perustui siihen, että se oli yksi yrityksistä, joita Leali oli 7.1.1997 päivätyssä kokouskutsussa kiittänyt ”yhteistyöstä ja käytettävissä olosta vuonna 1996 vakaan markkinatilanteen säilyttämiseksi” (ks. myös ensimmäisen päätöksen 202 perustelukappale).

174    Syys-marraskuun 1998 sopimuksen, joka koskee myyntikiintiöiden noudattamista Italian markkinoilla (ensimmäisen päätöksen 245–254 perustelukappale), osalta kantajan osallistuminen ilmenee useista asiakirjoista, joihin kuuluu varsinainen sopimusluonnos, jossa mainitaan nimenomaisesti Siderpotenza ja Lucchini. Sopimuksen täytäntöönpano perustuu puolestaan ensinnäkin Valsabbian Lealille 12.11.1998 lähettämään sähkeeseen, jolla Valsabbia pyysi sopimuksessa mainittua suurempien markkinaosuuksien myöntämistä, toiseksi Ferriere Nordilta löytyneisiin taulukoihin, jotka koskivat ennusteita helmikuulle 1999 ja vuoden 1998 viimeisen vuosineljänneksien kehitystä, sekä Lealilta löytyneisiin taulukoihin, jotka osoittavat kunkin yrityksen osalta myönnetyn toimituskiintiön prosenttiosuuden ja ”takaisin saamiset”, mikä vastaa sopimuksessa vahvistettua kompensaatiojärjestelmää (ks. myös ensimmäisen päätöksen 251 perustelukappale) ja kolmanneksi 22.2. ja 14.6.1999 päivättyihin sähkeisiin (ks. myös ensimmäisen päätöksen 248 perustelukappale).

175    Kantaja ei voi myöskään väittää pätevästi, ettei mitään toimintaa, mihin se osallistui, voida luokitella yhdenmukaistetuksi menettelytavaksi.

176    Kuten ensimmäisen päätöksen 493 perustelukappaleesta yhtäältä ilmenee, komissiolla olevat tiedot osoittavat lisämaksujen korotusten osalta, että asianomaisella ajanjaksolla lisämaksuja korotettiin ainakin 19 kertaa ja että niistä yhdeksän osalta on olemassa suoraa näyttöä sopimuksista tai yhdenmukaistetuista menettelytavoista, jotka liittyvät kyseisiin korotuksiin (ks. ensimmäisen päätöksen 439 perustelukappale). Kyseisen perustelukappaleen mukaan betoniteräksen lisämaksujen vahvistamista koskevan yhdenmukaistetun menettelytavan olemassaolo havaittiin myös kymmenessä muussa korotustapauksessa, koska oli olemassa yhteinen vakaumus siitä, että jos yksi tuottaja nostaisi kokoon perustuvia lisämaksuja, kaikki muut tuottajat tekisivät automaattisesti saman (ks. ensimmäisen päätöksen 440 ja 489 perustelukappale).

177    Perushintojen osalta ensimmäisen päätöksen 494 ja 495 perustelukappaleesta ilmenee toisaalta, että yritykset julkaisivat perushintataulukoita asianomaisella ajanjaksolla. Komissio korosti ensimmäisen päätöksen 496 perustelukappaleessa myös, että sen 419–433 perustelukappaleessa on luettelo kaikista toteen näytetyistä tilaisuuksista, joissa yritykset olivat keskustelleet perushinnoista (ks. myös edellä 102 kohta). Se totesi myös, että vuosien 1993 ja 2000 välisten tilaisuuksien osalta oli turvauduttava sellaisen yhteistoiminnan käsitteeseen, jolla pyrittiin vaikuttamaan tuottajien toimintaan markkinoilla ja tekemään julkiseksi toiminta, jota kukin niistä ehdotti konkreettisesti toteutettavaksi perushinnan määrittämisen alalla.

178    Kantajan väitteestä, jonka mukaan HT 65 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu ”yhdenmukaistettu menettelytapa” edellyttää käsitteellisesti, että yritykset ovat tosiasiallisesti ryhtyneet soveltamaan täten yhdenmukaistettuja menettelytapoja ja että näillä menettelytavoilla on vaikutuksia kilpailuun, on todettava, että oikeuskäytäntö osoittaa, ettei yhdenmukaistetun menettelytavan olemassaoloa koskeva johtopäätös välttämättä edellytä, että neuvonpito olisi kantajan tarkoittamalla tavalla vaikuttanut kilpailijoiden käyttäytymiseen markkinoilla. Tällaisessa tilanteessa on riittävää todeta, että jokaisen yrityksen on väistämättä täytynyt ottaa välittömästi tai välillisesti huomioon tiedot, joita se on saanut pitäessään yhteyttä kilpailijoihinsa. Komission ei siten tarvitse osoittaa, että kyseisten tietojen vaihtaminen olisi johtanut tiettyyn tulokseen tai käynnistänyt tiettyjä toimenpiteitä kyseisillä markkinoilla (edellä 151 kohdassa mainittu asia Thyssen Stahl v. komissio, tuomion 269–271 kohta).

179    Tästä seuraa, että komissio katsoi perustellusti, että asianomaiset yritykset olivat poistaneet perustamissopimuksessa tarkoitetun tavanomaisen kilpailun riskit niiden välisellä käytännön yhteistyöllä, ja luokitteli asianomaiset menettelytavat ”yhdenmukaistetuiksi menettelytavoiksi”.

180    Kantaja väittää kolmanneksi, että se, että kaikkien kilpailevien yritysten hinnastot olivat erilaiset (mikä ilmenee vuoden 2002 päätöksen liitteinä olevista taulukoista), ja että niiden laatimien laskujen perusteella eri asiakkailta pyydettiin samoina päivinä eri hintoja eri ehdoin samojen betoniteräsmäärien osalta, osoittaa kartellin puuttumisen.

181    Edellä 166 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö huomioiden tällaista argumenttia ei kuitenkaan voida hyväksyä. Esitetyt laskut eivät nimittäin voi olla todiste siitä, ettei kantaja ottanut huomioon muiden toimijoiden kanssa vaihdettuja tietoja koska – kuten komissio totesi ensimmäisen päätöksen 494 perustelukappaleessa – näytteiden perusteella ei ole mahdollista selvittää, vastasiko sovellettu keskihinta hinnaston mukaista hintaa vai poikkesiko se siitä, koska ei ole mahdollista määrittää esimerkiksi sitä, mitkä laskut koskevat tavallisia tai etuoikeutettuja asiakkaita. Voidaan siis yksinomaan vahvistaa, että kyseisillä asiakirjoilla toteen näytettyjen liiketoimien osalta hinnat vaihtelivat, mutta tämä ei osoita mitenkään sitä, että kaikkiin korotusten jälkeisinä päivinä tai ajanjaksoina toteutettuihin liiketoimiin sovelletut hinnat poikkesivat hinnastoista. Kuten edellä 151 kohdassa korostettiin, sopimukset ja yhdenmukaistetut menettelytavat kielletään EY 81 ja HT 65 artiklassa niiden vaikutuksista huolimatta, kun niiden tarkoitus on kilpailunvastainen (ks. vastaavasti edellä 159 kohdassa mainittu asia komissio v. Anic Partecipazioni, tuomion 122 ja 123 kohta).

182    Kaiken edellä esitetyn perusteella tämä kanneperuste on hylättävä.

 Kuudes kanneperuste, joka koskee hyvän hallinnon periaatteen loukkaamista ja perustelujen puuttumista

183    Kantaja väittää, että komissio on loukannut hyvän hallinnon periaatetta ja ollut puolueellinen. Se moittii komissiota siitä, ettei tämä ottanut huomioon tiettyjä seikkoja, jotka kantajan mukaan olivat olennaisia niiden väitteiden perusteltavuuden selvittämiseksi, jotka on esitetty kartelliin osallistuneita yrityksiä vastaan. Se väittää myös, että ensimmäisen päätöksen perustelut ovat puutteelliset.

184    Aluksi on muistutettava, että asetuksen N:o 1/2003 johdanto-osan 37 perustelukappaleessa täsmennetään, että ”tässä asetuksessa otetaan huomioon erityisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjassa tunnustetut perusoikeudet ja periaatteet” ja että ”tätä asetusta on näin ollen tulkittava ja sovellettava kyseiset oikeudet ja periaatteet huomioon ottaen”.

185    Perusoikeuskirjan 41 artiklan, jonka otsikkona on ”Oikeus hyvään hallintoon”, 1 kohdassa määrätään, että ”jokaisella on oikeus siihen, että unionin toimielimet ja laitokset käsittelevät hänen asiansa puolueettomasti, oikeudenmukaisesti ja kohtuullisessa ajassa”.

186    Hyvän hallinnon periaatetta koskevan oikeuskäytännön mukaan tapauksissa, joissa unionin toimielimillä on harkintavaltaa, unionin oikeusjärjestyksessä annettujen takeiden noudattamisella hallinnollisissa menettelyissä on vieläkin perustavanlaatuisempi merkitys. Näihin takeisiin kuuluu muun muassa toimivaltaisen toimielimen velvollisuus tutkia huolellisesti ja puolueettomasti kaikki sen käsiteltävänä olevan tapauksen kannalta merkitykselliset seikat (asia C-269/90, Technische Universität München, tuomio 21.11.1991, Kok., s. I-5469, 14 kohta; asia T‑44/90, La Cinq v. komissio, tuomio 24.1.1992, Kok., s. II‑1, 86 kohta; asia T-141/08, E.ON Energie v. komissio, tuomio 15.12.2010, Kok., s. II‑5761, 65 kohta, ja yhdistetyt asiat T-458/09 ja T-171/10, Slovak Telekom v. komissio, tuomio 22.3.2012, 68 kohta).

187    Kuten komissio perustellusti totesi ensimmäisen päätöksen 468 perustelukappaleessa, todisteita on arvioitava kokonaisuutena ottaen huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat (ks. edellä 151 kohdassa mainittu asia Thyssen Stahl v. komissio, tuomion 175 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

188    Kantaja väittää ensiksi, ettei komissio ottanut huomioon kolmea objektiivista ja toteen näytettyä seikkaa, jotka ovat olennaisia väitettyyn kartelliin osallistuneita yrityksiä vastaan esitettyjen väitteiden perusteltavuuden selvittämiseksi, mikä osoittaa sen tutkintaa luonnehtineen puolueellisuuden. Ensinnäkään Ansfer, joka edusti lähes 65 prosenttia betoniteräksen ostajista Italiassa, ei ollut milloinkaan tietoinen siitä, että esimuokkausta harjoittavat yritykset olivat todenneet kilpailunvastaista toimintaa (ensimmäisen päätöksen 63 perustelukappale). Kantaja väittää seuraavaksi esittäneensä vapaaehtoisesti useita myyntilaskuja, jotta komissio voisi varmistaa, etteivät eri tuottajien hinnat olleet samankaltaisia, sekä energiantoimittajien laskuja kiistääkseen väitteen, joka koskee tuotannon keskeyttämistä yhteisestä sopimuksesta eri ajanjaksojen aikana, koska tämä tapahtui elokuun lomien ja joululomien aikaan. Komissio ei lopuksi ottanut huomioon Learin (Laboratorio di Economia, Antitrust, Regolamentazione) tutkimusta, jonka otsikko oli ”Betoniterästeollisuus Italiassa 1989–2000” ja jonka yritykset Alfa, Feralpi, IRO, SP ja Valsabbia olivat tilanneet (jäljempänä Lear-tutkimus) ja jossa kantajan mukaan osoitettiin väitetyn kartellin markkinavaikutuksen puuttuminen. Ensimmäisessä päätöksessä komissio ei kantajan mukaan ottanut mitenkään huomioon näitä seikkoja eikä esittänyt mitään tätä koskevia selityksiä, mikä osoittaa sen tutkimuksen puolueellisuuden. Hyvän hallinnon periaatteen nojalla komission velvollisuutena oli kantajan mukaan myös pyytää muilta väitettyyn kartelliin osallistuneilta yrityksiltä niiden samojen määrien myyntiä samoilla ajanjaksoilla koskevia laskuja.

189    Toisin kuin kantaja väittää, komissio ensinnäkin otti asianmukaisesti huomioon Ansferin tilanteen ensimmäisen päätöksen 55, 63–66 ja 524 perustelukappaleessa. Se korosti näin ollen ensimmäisen päätöksen 524 perustelukappaleessa, ettei Anferin ilmoituksella voitu kumota kiistatonta tietoa eli rikkomista koskevia asiakirjatodisteita.

190    Toiseksi on todettava, että komissio todellakin otti huomioon ensimmäisen päätöksen 481–487 ja 494–496 perustelukappaleessa myyntilaskut, jotka kantaja esitti osoittaakseen, ettei sovittuja hintoja ollut mukautettu, sekä energiantoimittajien laskut, joiden perusteella voitiin kumota väite, joka koski tuotannon keskeyttämistä yhteisellä sopimuksella tiettyjen ajanjaksojen aikana.

191    Komissio muistutti asianomaisten sopimusten osalta ensimmäisen päätöksen 481 perustelukappaleessa muun muassa oikeuskäytännöstä, jonka mukaan se, että yritys ei mukaudu siihen, mitä kokouksissa, joilla on selvästi kilpailunvastainen tarkoitus, on sovittu, ei estä sitä, etteikö yritys olisi täysin vastuussa osallistumisestaan kartelliin, jos se ei ole julkisesti sanoutunut irti siitä, mitä kokouksissa on sovittu. Oikeuskäytännössä on myös todettu, että on merkityksetöntä, ettei komissio osoita, että kaikki moititut yritykset ovat soveltaneet sopimusta tai että kaikki ovat soveltaneet sitä samalla tavoin. Ensimmäisen päätöksen 486 perustelukappaleessa komissio korosti myös sitä, että kun on kyse sopimuksesta, erilaista, ei-identtistä tai ei-samanaikaista toimintaa suhteessa ilmaistuun yhteiseen tahtoon soveltaa tiettyä toimintaa markkinoilla koskevalla kysymyksellä ei ole merkitystä, vaan että sitä voidaan mahdollisesti tutkia arvioitaessa yhdenmukaistetun menettelytavan olemassaoloa. Ensimmäisen päätöksen 487 perustelukappaleessa komissio totesi lisäksi, että sillä, että kaikkien tuottajien tuotanto keskeytettiin juhla-aikoina ja että tämä oli tavanomainen käytäntö tai että maksuajat olivat tavanomaisesti sovellettuja maksuaikoja, oli yksinomaan merkitystä, jos ennalta ei ollut päästy yhteisymmärrykseen.

192    Ensimmäisessä päätöksessä tarkoitetuista yhdenmukaistetuista menettelytavoista komissio totesi ensimmäisen päätöksen 494–496 perustelukappaleessa perushintojen osalta, että oikeuskäytännössä edellytetään, että toiminta on todella toteutettu. Hinnastojen julkaisemista pidetään sen mukaan oikeuskäytännössä tarkoitettuna toimintana. Se lisäsi, että yhteistoiminnan tavoitteena oli tuottajien toimintaan markkinoilla vaikuttaminen sekä niiden kunkin konkreettisesti perushinnan määrittämisen alalla ehdottaman toiminnan julkiseksi tekeminen. Se totesi tästä, että erottelu hinnastojen ja markkinoilla todella sovellettujen hintojen välillä, jota kartelliin osallistujat korostivat, ei ollut ratkaiseva, koska näytteillä laskuista, jotka koskevat ajanjaksoja, joilla hinnankorotuksista päätettiin ja jotka kartelliin osallistujat toimittivat, ei voitu selvittää, vastasiko sovellettu keskihinta hinnastoja vai poikkesiko se niistä. Lisäksi jopa tapauksissa, joissa keskihintoja ilmoitettiin, ei voida sulkea pois sitä, että poikkeaminen liittyi markkinasuhdanteisiin tai haluun käyttää kartellia omaksi hyödyksi.

193    Tästä todettiin edellä 166 kohdassa myös, että asianomaisien toimijoiden on kumottava olettama, jonka mukaan yhteistoimintaan osallistuvat ja edelleen markkinoilla toimivat yritykset ottavat markkinakäyttäytymisessään huomioon kilpailijoidensa kanssa vaihtamansa tiedot. Tästä seuraa, että kantaja ei voi enää pätevästi väittää, että komission tehtävänä oli hyvän hallinnon periaatteen nojalla pyytää muilta väitettyyn kartelliin osallistuneilta yrityksiltä niiden myyntilaskuja, jotka koskivat samoja määriä samoilla ajanjaksoilla.

194    Komissio otti kolmanneksi asianmukaisesti huomioon Learin tutkimuksen ensimmäisen päätöksen 42, 50–56, 62, 513, 521 ja 585 perustelukappaleessa. Erityisesti Learin tutkimuksen päätelmistä, jotka koskevat kartellin vaikutuksia, komissio totesi ensimmäisen päätöksen 513 perustelukappaleessa muun muassa, että ”ottamalla viiteseikkoina huomioon lisämaksujen keskihinnat joulukuun 1989 ja tammikuun 1990 välisenä aikana ja touko-kesäkuussa 2000 [se] arvio[i] lisämaksujen tosiasiallisen hinnankorotuksen ainakin 40 prosentiksi”. Komission mukaan ”tämä merkits[i] sitä, että vaikka tosiasiallisia hinnanalennuksia haluttaisiin pitää tärkeinä, ei vaikuta siltä, että käytettävissä olevilla tiedoilla tuettaisiin Learin tutkimuksen näkemystä tosiasiallisesta 32 prosentin kokonaishinnanalennuksesta” ja että ”Learin tutkimus perustu[i] joka tapauksessa hypoteeseihin, joita tiettyjen (ensimmäistä ajanjaksoa koskevien) tietojen, jotka eivät olleet saatavilla, rekonstruktio edellytti”. Komissio muistutti lisäksi ensimmäisen päätöksen 521 perustelukappaleessa oikeuskäytännöstä, jonka mukaan taloudellisella analyysillä ei voida sivuuttaa kiistattomia asiakirjatodisteita (edellä 106 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Cimenteries CBR ym. v. komissio, tuomion 1088 kohta).

195    Edellä 189–194 kohdassa kehiteltyjen näkemysten osalta on todettava, että kantaja ei voi väittää pätevästi, että komissio pidättyi ottamasta huomioon edellä 188 kohdassa mainittuja seikkoja tai että komissio pidättyi selittämästä tätä.

196    Kantaja väittää toiseksi, ettei komissio ottanut asianmukaisesti huomioon edes ensimmäisestä päätöksestä puuttuneita, vuoden 2002 päätöksessä ja sen liitteissä olevia todisteita hinnastoista. Kantajan mukaan betoniteräs on hyödyke (commodity), jonka osalta kilpailu voi kohdistua vain hintaan. Eri tuottajien ilmoittamat hinnat – paitsi että ne mainittiin melkein aina ”tavoitehintoina” – vaihtelivat usein 10–15 ITL/kg ja jopa 10–20 ITL/kg, mikä on merkittävä ero. Italian betoniteräksen tuottajien erilaisia hintoja sisältävien hinnastojen julkaisemisen olisi näin ollen pitänyt olla komissiolle ilmeinen todiste kunkin yrittäjän huomattavasta etäisyyden ottamisesta väitettyyn kartelliin. Kantaja mainitsee tästä esimerkkinä sen, ettei 7.2.1994, 30.8.1994 ja 21.2.1995 sovittua perushintaa koskevaa kartellia pantu täytäntöön.

197    Tällainen argumentti on kuitenkin hylättävä, koska ensimmäisen päätöksen 481 perustelukappaleessa mainitusta oikeuskäytännöstä (ks. edellä 191 kohta) ilmenee, että se, että yritys ei mukaudu siihen, mitä kokouksissa, joilla on selvästi kilpailunvastainen tarkoitus, on sovittu, ei estä sitä, etteikö yritys olisi täysin vastuussa osallistumisestaan kartelliin, jos se ei ole julkisesti sanoutunut irti siitä, mitä kokouksissa on sovittu. Vaikka kantajan ja muiden tuottajien, jotka olivat ilmoittaneet erilaisia hintatavoitteita, markkinakäyttäytyminen ei olisikaan ollut sovitun mukaista, se ei vaikuta mitenkään niiden vastuuseen (ks. vastaavasti asia T-334/94, Sarrió v. komissio, tuomio 14.5.1998, Kok., s. II‑1439, 118 kohta, joka pysytettiin muutoksenhaussa asiassa C‑291/98 P, Sarrió v. komissio, 16.11.2000 annetulla tuomiolla, Kok., s. I‑9991, 43 ja 49 kohta), koska ne ovat pelkästään yrittäneet käyttää kartellia omaksi edukseen (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat T-71/03, T-74/03, T-87/03 ja T-91/03, Tokai Carbon ym. v. komissio, 74 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

198    Kantaja väittää kolmanneksi, että monet ensimmäisen päätöksen tosiseikkoja koskevat perustelukappaleet ovat subjektiivisia arviointeja, joita ei voida esittää tosiseikkoina, joiden perusteella asiaa on arvioitu.

199    Komissio totesi yhtäältä ensimmäisen päätöksen 130 perustelukappaleessa, että ”o[li] selvää, että edellä 129 perustelukappaleessa kuvattu sopimus o[li] todella tullut voimaan”. Komission mukaan oli nimittäin niin, että ”kahdeksan yritystä, jotka eivät olleet liittyneet kyseiseen sopimukseen, [olivat] halunneet liittyä siihen 1.6.1992 lähtien ’olemassa olevan sopimuksen hengen ja ehtojen mukaisesti’”, mikä kantajan mukaan on komission arviointi eikä tosiseikka.

200    On korostettava, että komissio viittasi ensimmäisen päätöksen 129 perustelukappaleessa vuoden 1992 huhti-toukokuun sopimukseen, joka koski betoniteräksen vähimmäismyyntihintojen vahvistamista. Tämä sopimus näytetään toteen asiakirjalla, jonka komissio löysi Federacciain toimitiloista. Ensimmäisen päätöksen 130 perustelukappaleessa komissio totesi, että koska kahdeksan yritystä oli halunnut liittyä sopimukseen 1.6.1992, sopimus oli siis ”varmasti tullut voimaan 31.5.1992 (päivä, joka edelsi välittömästi päivää, josta lähtien jo mainitut kahdeksan muuta yritystä [olivat] halunneet liittyä sopimukseen)”. Tällaista tosiasioihin perustuvaa päätelmää, jossa tukeudutaan asiakirja-aineistossa oleviin asiakirjoihin, ei voida pitää komission subjektiivisena arviointina. On sitä paitsi todettava, että kyseisen sopimuksen oikeudellista arviointia ei tehdä ensimmäisen päätöksen otsikon ”Tosiseikasto” vaan sen otsikon ”Oikeudellinen arviointi” alla ja erityisesti sen 419, 478 ja 479 perustelukappaleessa.

201    Kantaja väittää toisaalta, että komissio piti toteen näytettynä tosiseikkana sitä, että tietyt yritykset aikoivat liittyä hintasopimukseen vuoden 1992 huhti- ja heinäkuun välillä ja suunnittelivat pysäyttävänsä tuotannon, yksinomaan löydetyn asiakirjan, jossa ei mainita erityisesti mitään yritystä, perusteella. Kyseisen asiakirjan alkuperä on kantajan mukaan tuntematon, ja vaikka tällainen asiakirja olisi voinut olla luonnos toisen asiakirjan laatimiseksi, sitä ei ole allekirjoitettu eikä parafoitu. On kuitenkin todettava, että asiakirjassa, johon komissio viittaa ensimmäisen päätöksen 132 perustelukappaleessa ja joka löydettiin Federacciain toimitiloista, mainitaan 19 yrityksen, joita asia koskee, lisäksi tiettyjä päivämääriä, jotka osoittavat, että se tehtiin 13.4.1992 ja heinäkuun 1992 välillä, sekä kolmen viikon tuotantoseisokit heinä- ja elokuussa ja viikon tuotantoseisokit kuukaudessa syyskuun 1992 ja helmikuun 1993 välillä. Kun otetaan erityisesti huomioon asiayhteys, jota kuvataan ensimmäisen päätöksen 124–134 perustelukappaleessa, kantajan argumentti, jonka mukaan kyseistä luonnosta ei ole allekirjoitettu eikä parafoitu, on merkityksetön. Koska kilpailunvastaisiin menettelytapoihin ja sopimuksiin osallistumista koskeva kielto sekä seuraamukset, joita sääntöjen rikkojille saattaa aiheutua, ovat hyvin tiedossa, on tavanomaista, että niihin liittyvien asiakirjojen määrä pidetään mahdollisimman vähäisenä (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat C‑204/00 P, C‑205/00 P, C‑211/00 P, C‑213/00 P, C‑217/00 P ja C‑219/00 P, Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomio 7.1.2004, Kok., s. I‑123, 55 kohta).

202    Kantajan esittämiä väitteitä ei näin ollen voida hyväksyä.

203    Kantaja korosti neljänneksi vastauksessaan, että yhtäältä komissio ei tarkastellut mitenkään sitä, että vaikka kartelli kesti yli kymmenen vuotta, siihen alun perin osallistuneiden yritysten määrä väheni 4/5, kun monta laitosta suljettiin ja purettiin, ja toisaalta betoniteräksen tosiasialliset hinnat laskivat 30 prosenttia kyseisellä ajanjaksolla.

204    Koska edellä 203 kohdassa mainitut väitteet esitettiin vasta kantajan vastauksen yhteydessä eikä niillä myöskään laajenneta kannekirjelmässä esitettyä perustetta tai väitettä, ne on jätettävä tutkimatta edellä 65 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti.

205    On joka tapauksessa todettava, että toisin kuin kantaja väittää, komissio yhtäältä todella otti ensimmäisen päätöksen 551, 552 ja 585 perustelukappaleessa huomioon markkinoilla toimivien yritysten määrän vähenemisen ja toisaalta kumosi argumentin, joka koski tosiasiallisten hintojen väitettyä laskemista, ensimmäisen päätöksen 513 perustelukappaleessa. Kantajan argumenttia ei näin ollen voida hyväksyä.

206    Tästä seuraa, että tämä kanneperuste on hylättävä.

 Seitsemäs kanneperuste, joka koskee tosiseikkojen virheellistä oikeudellista luokittelua, kantajaa koskevien väitteiden perusteettomuutta ja tosiseikkojen vääristämistä

207    Ensimmäisessä osassa, joka koskee tosiseikkojen virheellistä luokittelua, kantaja muistuttaa, että komissio luokitteli rikkomisen ensimmäisen päätöksen 442 perustelukappaleessa yhtenä kokonaisuutena pidettäväksi, jatketuksi ja monitahoiseksi rikkomiseksi. Siitä, että rikkomista jatkettiin, kantaja väittää, että sikäli kuin tuottajien välillä pidettiin kokouksia, niillä ei ollut mitään konkreettista vaikutusta markkinoihin. Kartellia ei näin ollen sen mukaan jatkettu vaan hedelmätöntä yritystä markkinoiden yhdenmukaistamiseksi. Komission kartellin kestoa koskevat toteamukset ovat lisäksi kantajan mukaan perusteettomia, kun on kyse kantajasta. Vaikka katsottaisiin, että lisämaksuja koskeva kartelli kesti yli kymmenen vuotta, perushintoja koskeva kartelli kahdeksan vuotta ja tuotannon valvontaa koskeva kartelli viisi vuotta, ne olivat täsmällisiä ja niin lyhytaikaisia, että tuottajien välisiä uusia kokouksia tarvittiin aina. Sakon määrän korottaminen 105 prosenttia keston – eli 10,5 vuotta kestäneen kartelliin – perusteella päti kantajan mukaan joka tapauksessa vain lisämaksuja koskevaa kartellin osaa eikä kartellin kahta muuta osaa koskevan sakon perusmäärän osalta.

208    Aluksi on todettava, että kantajan argumentti, jonka mukaan tuottajien välisillä kokouksilla ei ollut mitään konkreettista vaikutusta markkinoihin, on tehoton rikkomisen jatketun luonteen kyseenalaistamisen kannalta.

209    Yhtäältä kantajan argumentti, jolla pyritään väittämään, ettei se pannut täytäntöön tuottajien välisissä kokouksissa sovittua toimintaa, on hylättävä edellä 197 kohdassa esitetyistä syistä.

210    Toisaalta edellä 151 kohdassa muistutettiin, että oikeuskäytännöstä ilmenee, että HT 65 artiklan 1 kohdassa kielletään sopimukset, jotka ”ovat omiaan” estämään, rajoittamaan tai vääristämään tavanomaista kilpailua. Tästä seuraa, että kyseisessä määräyksessä kielletään sopimus, jonka tarkoituksena on rajoittaa kilpailua, mutta jonka kilpailunvastaisia vaikutuksia ei ole osoitettu. Komission velvollisuutena ei näin ollen ollut osoittaa kilpailua vahingoittavan vaikutuksen olemassaoloa HT 65 artiklan 1 kohdan rikkomisen toteennäyttämiseksi (edellä 151 kohdassa mainittu asia Ensidesa v. komissio, tuomion 59 ja 60 kohta ja edellä 151 kohdassa mainittu asia Thyssen Stahl v. komissio, tuomion 277 kohta).

211    Kuten komissio perustellusti totesi ensimmäisen päätöksen 414 ja 415 perustelukappaleessa, EY 81 artiklan (ja analogisesti HT 65 artiklan) rikkominen voi perustua paitsi yksittäiseen toimenpiteeseen myös useiden toimenpiteiden kokonaisuuteen taikka jatkuvaan toimintaan. Tätä tulkintaa ei voida kyseenalaistaa sillä perusteella, että tällaisen useiden toimenpiteiden kokonaisuuden tai jatkuvan toiminnan yhtä tai useampaa osa-aluetta voitaisiin pitää itsessään kyseisen määräyksen rikkomisena (ks. edellä 159 kohdassa mainittu asia komissio v. Anic Partecipazioni, tuomion 81 kohta).

212    Käsiteltävässä asiassa ensimmäisestä päätöksestä ilmenee, että perushinnan ja maksuaikojen vahvistamiseen liittyvä toiminta ilmeni yhden ja saman suunnitelman, joka koski sovitun vähimmäishinnan vahvistamista, soveltamisena vaiheittain, koska kukin yksittäinen toiminta (vuoden 1992 huhtikuun alkuperäistä sopimusta lukuun ottamatta) konkretisoitui yksityiskohtaisin säännöin, jotka muistuttivat ajan mittaan enemmän tai vähemmän toisiaan ja joiden mukaan sovittu vähimmäishinta vahvistettiin (ensimmäisen päätöksen 437 perustelukappale). Kokoon liittyvistä lisämaksuista on lisäksi todettava, että ensimmäisen päätöksen 442 perustelukappaleen mukaan jatkettu rikkominen perustuu rikkomistoiminnan, jota toistettiin ja joka muodostui yhdenmukaisten hintojen vahvistamisesta kyseisille lisämaksuille, tarkoituksen luonteeseen, mikä vahvistaa sen, että kaikki kuvattu toiminta oli saman suunnitelman täytäntöönpanoa.

213    Kantaja tyytyi kuitenkin väittämään tästä, että yhteistoiminta oli täsmällistä ja niin lyhytaikaista, että uudet kokoukset tuottajien kesken olivat aina tarpeen. Tällaista argumenttia ei voida hyväksyä. Kuten komissio korosti ensimmäisen päätöksen 510 perustelukappaleessa, samalla tavalla toimittiin perushintojen, lisämaksujen, maksuaikojen sekä tuotannon tai myynnin valvonnan tai rajoittamisen alalla monien vuosien ajan. On lisäksi olemassa todisteita yhdenmukaistetun toiminnan valvontaa koskevista kokouksista, mikä osoittaa, että tilannetta markkinoilla valvottiin jatkuvasti ja että uusia aloitteita siis tehtiin, kun kartelliin osallistuneet yritykset katsoivat tämän tarpeelliseksi, joten kyseinen toiminta ei voinut olla lyhytaikaista.

214    Kyseenalaistamalla sakon määrän korotuksen rikkomisen keston perusteella kantaja riitauttaa lopuksi komission hyväksymän rikkomisen yhtenä kokonaisuutena pidettävän luonteen esittämättä kuitenkaan vähäisintäkään argumenttia, jolla pyrittäisiin kiistämään komission toteamukset, joiden mukaan perushinnan vahvistamista koskeva kartellin osa, lisämaksujen vahvistamista koskeva kartellin osa ja tuotannon ja myynnin rajoittamista tai valvontaa koskeva kartellin osa muodostavat rikkomisen, jonka yhtenä ja ainoana tavoitteena oli betoniteräksen hintojen korottaminen Italian markkinoilla (ensimmäisen päätöksen 444, 458 ja 507 perustelukappale). Sen väite on näin ollen hylättävä.

215    Toisessa osassa kantaja väittää, etteivät sitä vastaan esitetyt väitteet ole perusteltuja ja vetoaa tosiseikkojen vääristämiseen.

–       Perushinnan vahvistaminen Bresciasta noudettuna

216    Perushinnan vahvistamisesta kantaja väittää, että sen osallistuminen kartelliin, joka koski ”perushinnan vahvistamista Bresciasta noudettuna”, olisi ollut täysin hyödytöntä, koska sen tuotanto sijaitsi yksinomaan sen Potenzan tuotantoalueella, joka sijaitsee 1000 km:n päässä Bresciasta. Myyntihinnalla Bresiciasta noudettuna ei näin ollen ollut mitään merkitystä kantajalle eikä se voinut olla vertailukohta.

217    Kantajan mukaan on myös vaikeaa havaita yhteisymmärrys betoniteräksen perushinnoista kantajan ja muiden tuottajien välillä, koska ne toimivat eri alueilla. Kantaja väittää, että komissio lisäksi vahvisti ensimmäisen päätöksen 587 perustelukappaleessa, että Etelä-Italiaa koskeva myynti oli kokousten asialistalla vain hyvin harvoin. Tämän erikoispiirteen olisi pitänyt saada komissio kohtelemaan kantajaa eri tavalla ja ottamaan enemmän huomioon sen todellinen rooli teoissa, joista sitä moitittiin. Kantaja väittää tästä, ettei komissio kyennyt mitenkään osoittamaan, että yritykset olivat panneet täytäntöön useita sopimuksia, eikä osoittamaan kantajan osallistumista niihin.

218    Aluksi on hylättävä kantajan argumentti, joka koskee sitä, että sen osallistuminen kartelliin, joka koski ”perushinnan vahvistamista Bresciasta noudettuna”, olisi ollut täysin hyödytöntä. On todettava, että perushinta on vertailuhinta (ensimmäisen päätöksen 153, 289, 425, 445 ja 516 perustelukappale), joka ei välttämättä sisällä automaattisesti kuljetuskustannusten lisäämistä Bresciasta määräpaikkaan. Tästä on todettava, että vaikka komissio toki mainitsi ensimmäisen päätöksen 129 perustelukappaleessa, joka koskee huhti-toukokuun 1992 sopimusta, myyntijärjestelyjen osalta ”perushinnan Bresciasta noudettuna ja kuljetuskustannusten laskuttamisen asiakkaalta Bresciasta noudettuna, jos toimitus tapahtuu tuottajan tarjoamin välinein”, on katsottava, että tällainen viittaus perushintaan Bresciasta noudettuna selittyy sillä, että enemmistöllä yrityksistä, jotka osallistuivat sopimuksiin, oli kotipaikka kyseisellä paikkakunnalla (ensimmäisen päätöksen 79, 85, 89, 91 ja 105 perustelukappale). Kantaja ei myöskään kiistä sitä, että Federacciai lähetti perushintaa koskevat tiedonantonsa kaikille betoniteräksen italialaisille tuottajille kantaja mukaan lukien ja viittasi perushintaan Bresciasta noudettuna (ensimmäisen päätöksen 135 ja 140 perustelukappale). Kantaja ei näin ollen voi väittää, ettei perushinnan vahvistamisella Bresciasta noudettuna ollut mitään hyötyä sille tai että koska perushinta oli ”Bresciasta noudettuna”, oli vaikeaa havaita hyvin eri alueilla sijaitsevien tuottajien välinen yhteisymmärrys betoniteräksen perushinnoista. Kantaja ei myöskään voi tukeutua ensimmäisen päätöksen 587 perustelukappaleeseen, jossa komissio sen mukaan katsoi, että ”kokouksissa tehdyt päätökset eivät koskeneet tai koskivat vain hyvin harvoin Etelä-Italiaa koskevaa myyntiä”, osoittaakseen, että komission olisi pitänyt kohdella sitä eri tavalla, koska kyseessä ei ole komission toteamus vaan tiettyjen kartelliin osallistuneiden yritysten esittämä argumentti (ensimmäisen päätöksen alaviite nro 654).

219    Toiseksi on hylättävä kantajan argumentti, joka koskee sitä, ettei komissio osoittanut, että asianomaiset yritykset olivat panneet täytäntöön oletetun 7.2.1994 tehdyn sopimuksen (ensimmäisen päätöksen 138 perustelukappale), 30.8.1994 tehdyn sopimuksen (ensimmäisen päätöksen 140 perustelukappale), 13.9.1994 tehdyn sopimuksen (ensimmäisen päätöksen 142 perustelukappale), 25.11.1994 tehdyn sopimuksen (ensimmäisen päätöksen 143 perustelukappale), 13.6.1995 tehdyn sopimuksen (ensimmäisen päätöksen 153 perustelukappale), 4.7.1995 tehdyn sopimuksen (ensimmäisen päätöksen 160 perustelukappale), 29.8.1995 tehdyn sopimuksen (ensimmäisen päätöksen 168 perustelukappale), 23.2.1996 tehdyn sopimuksen (ensimmäisen päätöksen 186 perustelukappale), 2.4.1996 tehdyn sopimuksen (ensimmäisen päätöksen 191 perustelukappale), 25.7.1996 tehdyn sopimuksen (ensimmäisen päätöksen 192 perustelukappale), 22.10.1996, 30.1.1997, 14.2.1997 ja 10.7.1997 tehdyn sopimuksen (ensimmäisen päätöksen 200 perustelukappale), 18.2.1998 tehdyn sopimuksen (ensimmäisen päätöksen 220 perustelukappale) ja 9.6.1998 tehdyn sopimuksen (ensimmäisen päätöksen 233 perustelukappale).

220    Kuten edellä 151 kohdassa muistutettiin, HT 65 artiklan 1 kohdassa kielletään sopimukset, jotka ”ovat omiaan” estämään, rajoittamaan tai vääristämään kilpailua. Tästä seuraa, että kyseisessä määräyksessä kielletään sopimus, jolla pyritään rajoittamaan kilpailua. Niinpä silloin, kun keskenään kilpailevien yritysten kokouksissa tehdään sopimuksia, tätä määräystä rikotaan, kun näillä kokouksilla on tällainen tarkoitus ja kun niissä siten pyritään keinotekoisesti järjestämään markkinoiden toimintaa. Tällöin tietyn yrityksen voidaan pätevästi katsoa olevan vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta, kun kyseinen yritys on osallistunut näihin kokouksiin tietoisena niiden tarkoituksesta, vaikka yritys ei tämän jälkeen olisikaan toimeenpannut tiettyä näissä kokouksissa sovittua toimenpidettä. Sillä, kuinka säännöllisesti yritys on osallistunut kokouksiin ja kuinka täysimääräisesti se on toimeenpannut sovitut toimenpiteet, ei ole vaikutusta sen vastuun syntymiseen vaan vastuun laajuuteen ja näin ollen seuraamusten tasoon (ks. analogisesti yhdistetyt asiat C‑238/99 P, C‑244/99 P, C‑245/99 P, C‑247/99 P, C‑250/99 P–C‑252/99 P ja C‑254/99 P, Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, tuomio 15.10.2002, Kok., s. I‑8375, 508–510 kohta ja yhdistetyt asiat C‑189/02 P, C‑202/02 P, C‑205/02 P, C‑208/02 P ja C‑213/02 P, Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomio 28.6.2005, Kok., s. I‑5425, 145 kohta). Edellä 219 kohdassa tarkoitettujen sopimusten, joilla on kilpailunvastainen tarkoitus, väitetyllä täytäntöönpanematta jättämisellä ei näin ollen ole merkitystä.

221    Samoista syistä on hylättävä kantajan argumentti, jonka mukaan se ei pannut täytäntöön huhti-toukokuun 1992 sopimusta (ensimmäisen päätöksen 129 perustelukappale), 1.4.1993 tehtyä sopimusta (ensimmäisen päätöksen 137 perustelukappale), 13.2.1996 tehtyä sopimusta (ensimmäisen päätöksen 183 perustelukappale), 16.10.1997 tehtyä sopimusta (ensimmäisen päätöksen 204–210 perustelukappale) ja 17.10.1997 tehtyä sopimusta (ensimmäisen päätöksen 214 perustelukappale) ja jonka mukaan se, ettei se osallistunut sopimuksiin, oli ilmeistä.

222    Kuten komissio kirjelmissään korosti kantajan tätä kiistämättä, se joka tapauksessa keräsi perushinnan vahvistamista koskevan kartellin osan osalta asiakirjatodisteita, jotka osoittavat asianomaisten yritysten osallistuneen kokouksiin 13.2.1996 (ensimmäisen päätöksen 183 perustelukappale), 16.10.1997 (ensimmäisen päätöksen 204–210 perustelukappale), 9.6.1998 (ensimmäisen päätöksen 233 perustelukappale), 11.1.2000 (ensimmäisen päätöksen 280 perustelukappale), 25.1.2000 (ensimmäisen päätöksen 282 perustelukappale), 1.2.2000 (ensimmäisen päätöksen 283 perustelukappale), 9.2.2000 (ensimmäisen päätöksen 285 perustelukappale), 10.3.2000 (ensimmäisen päätöksen 289 perustelukappale), 8.5.2000 (ensimmäisen päätöksen 297 perustelukappale), 16.5.2000 (ensimmäisen päätöksen 298 perustelukappale), 23.5.2000 (ensimmäisen päätöksen 299 perustelukappale) ja 27.6.2000 (ensimmäisen päätöksen 304 perustelukappale). Se osoitti myös, että Lucchini-SP oli osallistunut ainakin kahdeksaan näistä kokouksista, jotka pidettiin vuodesta 1996 vuoteen 1998 ja vuonna 2000 (ensimmäisen päätöksen 183, 204, 233, 282, 283, 289, 298, 299 ja 304 perustelukappale).

223    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan riittää, että osoitetaan asianomaisen yrityksen osallistuneen kokouksiin, joiden aikana on tehty kilpailunvastaisia sopimuksia, ilman että se olisi selvästi vastustanut niitä, jotta kyseisen yrityksen osallistuminen yhteistoimintajärjestelyyn voidaan osoittaa riittävällä tavalla. Jos osallistuminen tällaisiin kokouksiin on toteennäytetty, kyseisen yrityksen on esitettävä selvitystä siitä, että sen osallistumisella kyseisiin kokouksiin ei ollut kilpailua rajoittavaa tarkoitusta, osoittamalla ilmoittaneensa kilpailijoilleen, että se osallistui näihin kokouksiin eri tarkoituksessa kuin ne (edellä 159 kohdassa mainittu asia komissio v. Anic Partecipazioni, tuomion 96 kohta; edellä 201 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomion 81 kohta, ja asia C‑510/06 P, Archer Daniels Midland v. komissio, tuomio 19.3.2009, Kok., s. I‑1843, 119 kohta).

224    Muista kokouksista, jotka Federacciai järjesti ja jotka koskivat hintoja ja maksuaikoja ja joiden osalta käytettävissä olevat todisteet eivät mahdollista osallistujien yksilöimistä selvästi, on todettava, että kaikki italialaiset betoniteräksen tuottajat oli kutsuttu niihin ja ne saivat Federacciain laatiman selonteon, jossa niille kerrottiin kyseisten kokousten tuloksista (ensimmäisen päätöksen 465 ja 466 perustelukappale).

225    Komissio korosti myös kantajan tätä kiistämättä, että kyseiset kokoukset liittyivät toisiinsa, koska useaan otteeseen oli pidetty kokouksia, joissa oli arvioitu aikaisemmin päätetyn vaikutuksia jatkuvan markkinoiden seuraamisen perusteella, tai kokouksia, joiden aikana oli toteutettu toimenpiteitä, joilla muutettiin aikaisemmin päätettyä (ensimmäisen päätöksen 468 perustelukappale).

226    Kuten komissio sitä paitsi perustellusti totesi ensimmäisen päätöksen 469 perustelukappaleessa, pelkkä fyysinen poissaolo tietystä kokouksesta ei välttämättä merkitse sitä, ettei poissaolija olisi yhtynyt kyseisen kokouksen tuloksiin. Näin ollen Lucchini-SP ei osallistunut yhteen kokoukseen, koska ”tietyillä tuottajilla ei selkeästi ole kykyä tai tahtoa pyrkiä tukemaan aikaisempiin kokouksista perustuvia hintoja” (ks. ensimmäisen päätöksen 208, 215 ja 560 perustelukappale, jotka koskevat 17.11.1997 pidettyä kokousta). Kantaja ei näin ollen voi väittää, että se, ettei se osallistunut kartelliin, oli ilmeistä.

227    On myös todettava – kuten komissio korosti ensimmäisen päätöksen 419–433 ja 560–562 perustelukappaleessa kantajan tätä erityisesti kiistämättä –, että hallinnollisesta asiakirja-aineistosta ilmenee, että Lucchini-SP liittyi huhti-toukokuun 1992 sopimukseen ja kartellin osaan, jonka tarkoituksena oli perushinnan vahvistaminen vuoden 2000 kesäkuuhun saakka. Näin ollen Federacciai lähetti 25.1.1993 kaikille Italian betoniteräksen tuottajille tiedonannon, joka koski samana päivänä pidettyä kokousta, jossa perushinnaksi vahvistettiin 280 ITL/kg, jota kantaja sittemmin sovelsi (ensimmäisen päätöksen 136 ja 420 perustelukappale). Vuonna 1994 Lucchini sovelsi 1.12.1994 pidetyssä kokouksessa vahvistettua perushintaa (ensimmäisen päätöksen 145 ja 422 perustelukappale). Se sai tämän jälkeen edelleen Federacciain ja Lealin tiedonantoja, jotka koskivat perushinnan vahvistamista vuonna 1995 (ensimmäisen päätöksen 149, 160, 161, 164 ja 424 perustelukappale), vuonna 1996 (ensimmäisen päätöksen 192 ja 426 perustelukappale), vuonna 1997 (ensimmäisen päätöksen 200 ja 428 perustelukappale) ja vuonna 1998 (ensimmäisen päätöksen 220, 233, 241 ja 430 perustelukappale). Vuoden 1999 osalta Lucchini-SP:n liittyminen kartellin tähän osaan ilmenee kyseisen yhtiön sisäisistä kertomuksista helmi-, maalis-, huhti- ja toukokuulta 1999 (ensimmäisen päätöksen 268 ja 432 perustelukappale). Vuodesta 2000 todettiin edellä 222 kohdassa, että Lucchini-SP oli osallistunut kokouksiin 1.2. (ensimmäisen päätöksen 283 perustelukappale), 10.3. (ensimmäisen päätöksen 289 perustelukappale), 16.5. (ensimmäisen päätöksen 298 perustelukappale), 23.5. (ensimmäisen päätöksen 299 perustelukappale) ja 27.6. (ensimmäisen päätöksen 304 perustelukappale) (ks. myös ensimmäisen päätöksen 434 perustelukappale).

228    Kantajan argumentin, jonka mukaan se, että asianomaiset yritykset sovelsivat systemaattisesti erilaisia hintoja, kumoaa teorian yritysten välisestä yhteistoiminnasta, osalta on riittävää viitata edellä 197 kohdassa esitettyyn.

–       Kokoon perustuvien lisämaksujen vahvistaminen

229    Kantaja väittää kokoon perustuvien lisämaksujen vahvistamisesta ensinnäkin, että se, että komissio vahvisti vähimmäishinnat kokoon perustuville lisämaksuille, sekä ohjehintojen ja suositushintojen, joita sovelletaan myös betoniteräkseen, julkaiseminen myötävaikuttivat yritysten päätösautonomian poistamiseen tai vähentämiseen niiden myyntihintojen osalta. Kokoon perustuvat lisämaksut ja muut lisämaksut ovat kantajan mukaan lähinnä identtiset unionissa tuottajien ja ostajien välisten neuvottelujen helpottamiseksi. Kantaja väittää tästä, että se lähetti komissiolle 10.12.2001 kirjeen, johon tämä ei milloinkaan ottanut kantaa, selvittääkseen, oliko sen mahdollinen mukautuminen kilpailijan tiedottamiin hintoihin, mikä perustui implisiittisesti HT 60 artiklaan, HT 65 artiklan 1 kohdassa kielletty kartelli vai ei. Kantaja lisää lopuksi, että se, että lisämaksuihin tavallisesti mukaudutaan, on ”aikojen kuluessa ja kaikkialla vakiintunut markkinoiden väistämätön realiteetti”.

230    Ensiksi on muistutettava, että oikeuskäytännön mukaan HT 60 artiklan 2 kohdan mukaisen hintojen julkistamisvelvollisuuden tarkoitus on ensimmäiseksi estää kielletyt menettelytavat niin hyvin kuin mahdollista, toiseksi mahdollistaa ostajille täsmällisten tietojen saaminen hinnoista ja osallistuminen syrjivien menettelytapojen valvontaan sekä lopuksi antaa yrityksille mahdollisuus tuntea täsmällisesti kilpailijoidensa hinnat, jotta ne voisivat mukautua niihin (ks. edellä 151 kohdassa mainittu asia Thyssen Stahl v. komissio, tuomion 308 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

231    Niin ikään vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että jokaisen yrityksen on vahvistettava hinnastoissa esiintyvät hinnat itsenäisesti ja ilman yritysten välistä hiljaistakaan sopimusta. Erityisesti on todettava, ettei se, että HT 60 artiklan määräykset ovat omiaan rajoittamaan kilpailua, estä HT 65 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun yhteistoimintakiellon soveltamista. HT 60 artikla ei lisäksi edellytä ennen hinnastojen julkistamista minkäänlaista yritysten keskinäistä yhteydenpitoa niiden tulevia hintoja koskevien tietojen vaihtamiseksi. Siltä osin kuin tällainen yhteydenpito estää kyseisten hinnastojen vahvistamisen itsenäisesti, se on juuri omiaan vääristämään tavanomaista kilpailua HT 65 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla (edellä 151 kohdassa mainittu asia Thyssen Stahl v. komissio, tuomion 312 ja 313 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

232    Kyseinen oikeuskäytäntö huomioiden komissio katsoi perustellusti ensimmäisen päätöksen 442 perustelukappaleessa, että kun kilpailevat yritykset toimivat tavanomaisen yhteistoiminnan puitteissa jatkuvasti siten, että pyritään poistamaan sekä sopimuksin että yhdenmukaistetuin menettelytavoin epävarmuus, joka koskee erityisesti niiden markkinoilla soveltamia kokoon perustuvia lisämaksuja, kyseinen toiminta muodostaa HT 65 artiklassa tarkoitetun kielletyn kartellin. Komissio yksilöi tällaisen toiminnan muun muassa ensimmäisen päätöksen 438–441 perustelukappaleessa.

233    Kantaja ei voi väittää tästä, että tämä yhdenmukaisuus perustuu markkinoiden ja tuotannon omaleimaisuuteen, jonka mukaan ensinnäkin kilpailu markkinoilla perustuu eri yritysten soveltamiin erilaisiin perushintoihin, toiseksi vähemmät tärkeät yritykset noudattavat järjestelmällisesti edustavampien ja tärkeämpien teräsyritysten itsenäisesti vahvistamia lisämaksuja ja kolmanneksi kaikki toimijat katsovat yhdenmukaiset lisämaksut tarpeellisiksi helpottaakseen tuottajien ja ostajien välisiä neuvotteluja, jotka keskittyvät yksinomaan tietyn tuotteen perushintaan, mikä mahdollistaa sen, että eri tuottajien edut ovat välittömästi havaittavissa.

234    On nimittäin korostettava, että mukautuminen kokoon perustuvien lisämaksujen korotukseen perustuu joskus hiljaiseen ja joskus nimenomaiseen yhteiseen sopimukseen olla kilpailematta (ensimmäisen päätöksen 440 perustelukappale) ja että ajanjaksolla 6.12.1989–2000 päätettiin 19:stä kyseisten lisämaksujen korotuksesta ja sovellettiin niitä (ensimmäisen päätöksen 439 perustelukappale). Näkemystä järkevästä mukautumisesta merkittävän tuottajan tekemän aloitteen seurauksena ei näin ollen voida hyväksyä, koska komissio esitti todisteet yhteistoiminnasta lisämaksujen korottamisen alalla ja koska oli olemassa yhteinen vakaumus, joka koski edellytystä, jonka mukaan tuottajien lisämaksujen oli aina oltava yhdenmukaisia (ensimmäisen päätöksen 441 ja 489 perustelukappale sekä sen alaviite nro 542). Kuten komissio perustellusti korosti ensimmäisen päätöksen 440 perustelukappaleessa, jos kokoon perustuvien lisämaksujen mukauttaminen olisi markkinoiden normaalin kehityksen tulos, on vaikeaa ymmärtää, miksi kartellin osapuolet olisivat kokeneet tarpeelliseksi tavata säännöllisesti kyseisistä korotuksista sopiakseen.

235    Kantaja ei toiseksi voi väittää, ettei komissio vastannut sen 10.12.2001 päivättyyn kirjeeseen, jossa se tiedusteli komissiolta, merkitsikö sen mahdollinen kilpailijan tiedottamiin hintoihin mukautuminen HT 65 artiklassa kiellettyä kartellia. Paitsi että tällainen väite on tehoton, on komission tavoin todettava, että se vastasi tällaiseen argumenttiin kantajalle 27.3.2002 lähetetyn väitetiedoksiannon 280 kohdan lopussa.

236    Kantaja väittää toiseksi, ettei se kuulunut yrityksiin, jotka sovelsivat samansuuruisia hintoja lisämaksuihin edeltävän kartellin täytäntöönpanemiseksi. Sen mukaan useita epävirallisia tiedonantoja lukuun ottamatta ei ole olemassa tätä koskevia täsmällisiä todisteita tai seikkoja, jotka osoittaisivat, että Federacciai kokosi yhteen kaikki betoniteräsyritykset. Kuten esitetyistä laskuista sen mukaan lisäksi ilmenee, kantaja vahvisti järjestelmällisesti hintansa itsenäisesti, mikä osoittaa, että se sanoutui selvästi irti esitetyistä tiedoista.

237    Tällainen argumentti on kuitenkin hylättävä, koska komissio totesi muun muassa ensimmäisen päätöksen 438–444 perustelukappaleessa – kuten se perustellusti korostaa –, että kantaja oli osallistunut aktiivisesti sopimuksiin ja yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin, joiden tarkoituksena oli kokoon perustuvien lisämaksujen vahvistaminen.

238    Asiakirja-aineistosta ilmenee tästä muun muassa, että Lucchini-SP a) oli Federacciain 6.12.1989 päivätyn tiedonannon adressaatti (ensimmäisen päätöksen 126 perustelukappale) ja muutti hinnastoaan tämän vuoksi (ensimmäisen päätöksen 127 perustelukappale), b) oli Federacciain 25.1.1993 päivätyn tiedonannon adressaatti (ensimmäisen päätöksen 135 perustelukappale) ja muutti vastaavia hintoja tämän vuoksi (ensimmäisen päätöksen 136 perustelukappale), c) oli Federacciain 7.2.1994 päivätyn tiedonannon adressaatti (ensimmäisen päätöksen 138 perustelukappale) ja hyväksyi asianomaiset korotukset sovittuna päivänä (ensimmäisen päätöksen 139 perustelukappale) ja d) oli Federacciain 30.8.1994 päivätyn tiedonannon adressaatti (ensimmäisen päätöksen 140 perustelukappale) ja 13.9.1994 päivätyn tiedonannon adressaatti (ensimmäisen päätöksen 142 perustelukappale) sekä 22.2.1995 päivätyn tiedonannon adressaatti (ensimmäisen päätöksen 149 perustelukappale). Kantaja sai lisäksi edelleen tammikuusta heinäkuuhun 1997 Federacciain tiedonantoja (ensimmäisen päätöksen 200 perustelukappale sekä alaviite 328) ja teki muun muassa aloitteen, jotta kaikki tuottajat korottaisivat hintoja (ensimmäisen päätöksen 200 perustelukappale). Se myös osallistui kokouksiin, jotka koskivat kokoon perustuvia lisämaksuja (ensimmäisen päätöksen 298 ja 299 perustelukappale).

239    Komissio totesi lisäksi Lucchini-SP:n osallistuneen vuosien 1990 ja 1991 (ensimmäisen päätöksen 128 perustelukappale), 1992 (ensimmäisen päätöksen 133 perustelukappale), heinäkuun 1995 (ensimmäisen päätöksen 162 perustelukappale), helmi- ja lokakuun 1996 (ensimmäisen päätöksen 184 ja 199 perustelukappale) ja kesä- ja heinäkuun 1999 (ensimmäisen päätöksen 269 perustelukappale) yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin, jotka koskivat kokoon perustuvien lisämaksujen hintoja.

–       Myyntiehdot ja maksuajat

240    Kantaja muistuttaa, että ensimmäisen päätöksen 435 perustelukappaleessa ja sitä seuraavissa perustelukappaleissa komissio katsoi, että asianomaiset yritykset olivat sopineet kartellista, joka koski maksuehtoja ja ‑aikoja, ainakin 15.4.1992–30.9.1995. SP ei kuitenkaan päässyt milloinkaan yksimielisyyteen muiden tuottajien kanssa, ja sen politiikka oli tältä osin täysin itsenäistä, mikä ilmenee kantajan toimittamista laskuista. Mainitut maksuajat (60–90 päivää) ovat sen mukaan lisäksi tavallisia teräsalan ammattitoimijoiden välisessä myynnissä.

241    On todettava, että ensimmäisestä päätöksestä ilmenee, että kartelli koski myös maksuaikoja ainakin 30.9.1995 saakka (ensimmäisen päätöksen 435 perustelukappale). Tämän päätelmän tekemiseksi komissio korosti, että 90 päivän maksuaikaa koskeva yleissääntö, johon liittyi tiettyjä säännösteltyjä poikkeuksia, vahvistettiin huhtikuun 1992 sopimuksessa, joka koski vähimmäishintojen vahvistamista (ensimmäisen päätöksen 129 ja 130 perustelukappale). Maksuaikoja koskevia uusia päätöksiä tehtiin vuonna 1993 (ensimmäisen päätöksen 135 perustelukappale), vuonna 1994 (ensimmäisen päätöksen 145 perustelukappale) ja vuonna 1995 (ensimmäisen päätöksen 161, 163–168 ja 174 perustelukappale).

242    Kantaja ei voi väittää tästä, ettei se sopinut milloinkaan maksuaikojen vahvistamisesta muiden tuottajien kanssa ja että sen tätä koskeva politiikka oli täysin itsenäistä.

243    Kuten komissio perustellusti totesi, asiakirja-aineistosta ilmenee ensinnäkin, että Lucchini-SP liittyi huhtikuun 1992 sopimukseen, jossa vahvistettiin muun muassa 90 päivän maksuaika kuun lopusta (ensimmäisen päätöksen 129 ja 130 perustelukappale).

244    Vaikka kantaja ei olisikaan osallistunut 25.1.1993 pidettyyn kokoukseen, on toiseksi korostettava, että Federacciai ilmoitti kaikille betoniteräksen tuottajille, että ensimmäisen kokouksen aikana oli otettu käyttöön 60 päivän maksuaika kuun lopusta 26.1.1993 lähtien (ensimmäisen päätöksen 135 perustelukappale).

245    Kolmanneksi on todettava, että 1.12.1994 pidetyssä kokouksessa tehtiin Federacciain 25.11.1994 päivätyn sähkeen perusteella muun muassa päätöksiä, jotka koskivat maksuaikoja ja alennuksia (ensimmäisen päätöksen 145 perustelukappale). Asiakirja-aineistosta ilmenee myös, että kyseisten päätösten sisältö osoitettiin Lucchini-SP:lle.

246    Neljänneksi on todettava, että Federacciai lähetti 21.7.1995 päivätyllä sähkeellä betoniteräksen tuottajien allekirjoitettavaksi lomakkeen, joka sisälsi sitoumuksen soveltaa 1.9.1995 tapahtuvista toimituksista lähtien koko asiakaskuntaan 60–90 päivän enimmäismaksuaikoja lähetyspäivästä lähtien ja maksumääräaikoja, jotka olivat kunkin kuun 10., 20. 30. tai 31. päivä tosiasiallisen lähetyspäivän mukaan. Tätä lomaketta edelsi Federacciain toimitusjohtajan tehtäviä hoitaneen henkilön ilmoitus, jonka tarkoituksena oli vahvistaa tahto lyhentää maksuaikoja ja soveltaa kyseisten maksuaikojen uutta ajallista jakoa (ensimmäisen päätöksen 164 perustelukappale). Lucchini-SP vahvisti 27.7.1995 nimenomaisesti liittymisen uusiin maksuaikoihin (ensimmäisen päätöksen 165 perustelukappale).

247    Viidenneksi on todettava, että Federacciai laati 31.7.1995 betoniteräksen tuottajille tarkoitetun tiedonannon, jossa vahvistettiin, että edellytykset täyttyivät ”kuukauden lopusta lasketun 60–90 päivän” maksuehtojen tiukalle soveltamiselle (ensimmäisen päätöksen 167 perustelukappale). Kokouksessa, joka pidettiin 29.8.1995, päätettiin yksimielisesti vahvistaa ”60–90 päivän” maksuajan soveltaminen tilauksiin, jotka oli tehty 1.9.1995 lähtien (ensimmäisen päätöksen 168 perustelukappale).

248    Kaiken edellä esitetyn perusteella kantaja ei voi väittää, että se määritti kauppapolitiikkansa myyntiehtojen ja maksuaikojen osalta itsenäisesti tai että mainitut maksuajat (60–90 päivää) ovat tavanomaisia teräsalan ammattitoimijoiden välisessä myynnissä.

249    Kantajan väite on näin ollen hylättävä.

–       Tuotannon tai myynnin rajoittaminen tai valvonta

250    Kantaja väittää, ettei komissio esittänyt mitään todisteita sen osallistumisesta kartellin osaan, joka koski tuotantoseisokkeja. Sen mukaan komissiolle on toimitettu ostolaskuja, jotka päinvastoin osoittavat normaalin metaanin kulutuksen kantajan tuotantolaitoksissa. Sen mukaan on lisäksi yleisesti tunnettua, että suuri enemmistö pienestä, keskisuuresta ja suuresta teollisuudesta sulkeutuu kokonaan neljäksi elokuun viikoksi. Federacciaille – eikä kilpaileville betoniteräksen tuottajille – toimitetut tiedot perustuvat yksinomaan tietojen tavanomaiseen toimittamiseen kyseiselle yhteenliittymälle tilastoja varten.

251    Kantajan väitteitä ei voida hyväksyä.

252    Kuten komissio totesi ensimmäisen päätöksen 458 perustelukappaleessa, kartellin osa, joka koskee tuotannon tai myynnin rajoittamista tai valvontaa, jatkui ainakin 13.6.1995 ja 23.5.2000 välisen ajan.

253    Kantajan osallistumisesta kartellin tähän osaan on ensinnäkin korostettava, että asiakirja-aineistosta ilmenee, että se osallistui 13.6.1995 pidettyyn kokoukseen, jonka kuluessa osallistujat päättivät yksimielisesti tuotannon keskeyttämisestä neljän viikon ajanjaksoksi ennen elokuun 1995 loppua (ensimmäisen päätöksen 152–154 ja 445 perustelukappale). Kantajan liittyminen kyseiseen päätökseen ilmenee Lucchini Siderurgican faksista, joka on lähetetty Federacciaille 26.6.1995 (ensimmäisen päätöksen 158 perustelukappale ja sen alaviite nro 228) ja jota seurasi Federacciain toimitusjohtajan tehtäviä hoitaneen henkilön Lealille 21.6.1995 osoittama faksi, jonka sisällön tämä jälkimmäinen toimitti muille betoniteräksen tuottajille 22.6.1995 (ensimmäisen päätöksen 156–158 perustelukappale).

254    Toiseksi on todettava, että tammikuun 1996 kuukausiraportissaan (”Area 80 Informa – Report mensile – Mese: Gennaio 1996”) Lucchini viittasi siihen, että ”tuottajien päätöksen pysäyttää laitokset kahden viikon ajaksi helmikuun aikana oli määrä johtaa tuottajien varastojen määrän alenemiseen ja samanaikaisesti myyntihinnan hienoiseen nousuun” (ensimmäisen päätöksen 185 perustelukappale). Lucchini-SP oli lisäksi läsnä 13.2.1996 pidetyssä kokouksessa, jonka kuluessa määriteltiin valssaamojen pysäyttämistä koskeva ohjelma (ensimmäisen päätöksen 183 perustelukappale), kun taas Lucchini-SP:n liittyminen osoitetaan entisten Acciaierie e Ferriere Leali Luigin hallituksen edustajan 20.2.1996 päivätyllä tiedonannolla (ensimmäisen päätöksen 185 perustelukappale).

255    Komissio totesi kolmanneksi ensimmäisen päätöksen 205, 206 ja 451 perustelukappaleessa kantajan sitä tältä osin kiistämättä, että vuoden 1997 osalta kartellin osan, joka koski tuotannon tai myynnin valvontaa tai rajoittamista, täytäntöönpanon tarkoituksena oli kartellin avulla saavutettujen korkeampien hintojen ylläpitäminen tai vahvistaminen, ja kyseinen kartelli konkretisoitui sen soveltamisen tässä vaiheessa kahdeksan yrityksen, joihin Lucchini kuului, välisellä sopimuksella joko viedä toimituskiintiöön nähden ylimääräinen tuotantomäärä tai pysäyttää tuotanto viikoksi 1.9. ja 30.11. välisellä ajalla. Lucchini lisäksi toteaa lokakuun 1997 sisäisessä asiakirjassa, että ”tiettyjen tuottajien (Feralpi, IRO, Valsabbia, Riva) viennin yhdessä tiettyjen muiden tuottajien (Leali, Lucchini, Alfa Acciao, Darfo) marraskuussa toteuttamien tuotantoseisokkien kanssa pitäisi tasapainottaa markkinat tulevana kuukautena ja vähintäänkin estää mahdollinen hintojen lasku” (ks. myös ensimmäisen päätöksen 207 perustelukappale).

256    Neljänneksi on todettava, että Lucchinin toisen sisäisen asiakirjan, joka on päivätty huhtikuussa 1998, mukaan ”tuottajien välisessä sopimuksessa [piti] sopia noin 15–20 ITL:n hinnankorotuksesta toukokuussa”. Saman asiakirjan mukaan ”vaatimusta ei tuettu erityisesti, joten tätä yritystä [piti] tukea kaikkien tuottajien tuotantoa alentamalla” (ensimmäisen päätöksen 228 ja 453 perustelukappale). Ensimmäisen päätöksen 454 perustelukappaleesta ilmenee lisäksi, että syys-marraskuun 1998 sopimuksessa, jonka sopimuspuoli Lucchini-SP oli, suunniteltiin myös Italian markkinoille tarkoitetun tuotannon valvontaa tai rajoittamista.

257    Viidenneksi on todettava vuoden 1999 osalta, että tuotannon tai myynnin rajoittaminen tai valvonta ilmenee muun muassa Alfan, Valsabbian, Ferriere Nordin ja Lucchini-SP:n tiedonannoista, jotka koskevat päätöstä keskeyttää betoniteräksen tuotanto koko marraskuun kolmanneksi viikoksi tai ”22.11.–26.11. ja 1.12.–3.12.” (ensimmäisen päätöksen 277 ja 455 perustelukappale).

258    Komissio totesi kuudenneksi, että tuotannon rajoittaminen tai valvonta oli edelleen kartellin tavoitteena vuonna 2000, mikä ilmenee muun muassa Lucchini-SP:n, Alfan, Valsabbian ja Feralpin välillä 23.5.2000 pidetystä kokouksesta, jossa keskusteltiin ”siitä, kuka oli edellä ja kuka jäljessä kiintiöissä, mikä oli enne siitä, kuka oli antanut periksi ja kuka oli päinvastoin puolustanut hintaa” (ensimmäisen päätöksen 299 ja 456 perustelukappale).

259    Edellä esitetyn perusteella kantaja ei voi väittää, että metaanin kulutus oli tavanomaista tuotantolaitoksissa tai että tuotantoseisokkeja koskevien tietojen ilmoittaminen Federacciaille oli tehty yksinomaan tilastotarkoituksessa. Kuten komissio myös korosti ensimmäisen päätöksen 445 perustelukappaleessa, tästä on todettava 13.6.1995 pidetyn kokouksen osalta, että Federacciai oli korostanut, että kokouksessa sovitun uuden korkeamman perushinnan tukemiseksi oli tärkeää ”ylläpitää yhteinen rintama laitosten kesäajan neljän viikon sulkemisen osalta”. Lealin 22.6.1995 lähetetyssä, kaikille betoniteräksen tuottajille osoitetussa ja Federacciain 21.6.1995 lähetettyä faksia seuranneessa faksissa mainittiin lisäksi nimenomaisesti ”tarve keskittää seisokit – – tuotannon ja tarjonnan tasapainottamiseksi heinä- ja elokuussa” (ensimmäisen päätöksen 156 ja 157 perustelukappale).

260    Kaiken edellä esitetyn perusteella kantajan väitettä ei voida hyväksyä.

–       Sopimusluonnos 27.9.1996, kokoukset 16.10. ja 17.11.1997 ja huhti-toukokuun 1992 sopimus

261    Kantaja väittää, ettei se osallistunut sopimusluonnokseen 27.9.1996 eikä se tiedä, miten Leali oli voinut saada tietoja sen tuotannosta, koska se ei ollut milloinkaan ilmoittanut näitä sille (ensimmäisen päätöksen 196 perustelukappale). Sillä ei myöskään ole tietoa sopimuksesta, joka väitetään tehdyn 16.10.1997 pidetyssä kokouksessa, ja se toimitti tietoja omista toimituksistaan ja omasta tuotannostaan vain Federacciaille (ensimmäisen päätöksen 204 perustelukappale ja sitä seuraavat perustelukappaleet). Se ei myöskään osallistunut 17.11.1997 pidettyyn kokoukseen eikä pysäyttänyt tuotantoa marraskuussa 1997. Kantaja ei myöskään tiennyt, millä kilpailevilla yhtiöillä oli käytössään yrityksen tietoja tämän myynnistä, viennistä ja tuotannosta (ensimmäisen päätöksen 209 perustelukappale). Kantaja väittää lopuksi, ettei se tehnyt sopimusta vuoden 1992 huhti- ja toukokuun välillä eikä se muista nähneensä sitä aikaisemmin.

262    Kuten edellä 173 kohdassa jo todettiin, Lealilta löytyneestä, syyskuun 1996 sopimuksen sanamuodosta ilmenee ensinnäkin, että Lucchini todella ilmaisi liittymisensä siihen 30.9. lähetetyllä faksilla sekä kahdella niin ikään Lealilta löytyneellä taulukolla, jotka sisältävät kummankin kyseessä olevan yrityksen osalta – Lucchini-SP mukaan luettuna – tietoja, jotka koskevat markkinaosuuksia loka- ja marraskuussa 1996 ja jotka vastaavat sopimuksella vahvistettuja osuuksia, tilauksia, varastoja ja vastaanotettuja tilauksia (ensimmäisen päätöksen 196 perustelukappale). Kantaja ei näin ollen voi väittää, ettei se osallistunut syyskuun 1996 sopimusluonnokseen.

263    Asiakirja-aineistosta ilmenee toiseksi, että Lucchini Siderurgica todella osallistui 16.10.1997 pidettyyn kokoukseen, jossa tehtiin sopimus yritysten itsensä taholta tapahtuvasta tuotannon rajoittamisesta marraskuussa 1997. Samana päivänä Leali vastaanotti faksilla yksittäisiä tietoja kunkin yrityksen tuotannosta, toimituksista Italiassa ja viennistä vuoden 1996 ja 1997 kaikkien kuukausien (tammikuusta syyskuuhun) osalta (ensimmäisen päätöksen 336 alaviite). Kantajan väitettä, jonka mukaan se ei myöskään ollut tietoinen sopimuksesta, joka väitetään tehdyn 16.10.1997 pidetyssä kokouksessa, ei näin ollen voida hyväksyä.

264    Kolmanneksi on todettava 17.11.1997 pidetystä kokouksesta, että Lucchini-SP oli ilmoittanut, ettei sen edustaja voinut osallistua kokoukseen (ensimmäisen päätöksen 208 perustelukappale). Tästä on korostettava myös, että Lealille 7.11.1997 lähettämällään faksilla Lucchini-SP oli ilmaissut aikomuksena olla osallistumatta seuraavaan kaupallisten johtajien kokoukseen, koska ”tietyillä tuottajilla ei selkeästi ole kykyä tai tahtoa pyrkiä tukemaan aikaisempiin kokouksiin perustuvia hintoja” (ensimmäisen päätöksen 215 perustelukappale). Komissio katsoi näin ollen perustellusti ensimmäisen päätöksen 560 perustelukappaleessa, ettei sitä, ettei Lucchini-SP ollut osallistunut marraskuun puolivälissä pidettyyn kaupallisten johtajien kokoukseen, voitu tulkita siten, että se sanoutui irti perushinnan vahvistamista koskeneesta kartellista, koska se oli päinvastoin eräänlainen vastalause, jonka tarkoituksena oli vaatia lisää tehokkuutta kartellilta hintoihin vaikuttamiseksi. On myös todettava, että kantaja oli Lealin 24.11.1997 päivätyn tiedonannon adressaatti, ja kyseisessä tiedonannossa asianomaisille yrityksille kerrottiin sopimuksista, jotka oli tehty 17.11.1997 pidetyssä kokouksessa (ensimmäisen päätöksen 216 perustelukappale).

265    Neljänneksi on todettava, että kantajan argumentit, jotka koskevat huhti-toukokuun 1992 sopimusta, on hylättävä syistä, jotka esitetään edellä 171 ja 243 kohdassa.

266    Tästä seuraa, että kantajan väitteet, jotka koskevat sopimusluonnosta 2.9.1996, kokouksia 16.10.1996 ja 17.11.1997 sekä huhti-toukokuun 1992 sopimusta, on hylättävä.

–       SP:n osallistumatta jättäminen konsulttiyritys K:n tutkimuksiin

267    Kantaja väittää, että toisin kuin komissio esittää, SP ei osallistunut konsulttiyritys K:n toteuttamiin tutkimuksiin (ensimmäisen päätöksen 223–244 perustelukappale), minkä komissio sitä paitsi myönsi (ensimmäisen päätöksen 226 perustelukappale ja alaviite nro 390). Komissio ei kantajan mukaan voi väittää, että siitä huolimatta, ettei kantaja osallistunut konsulttiyritys K:n valvontatoimiin vuonna 1998, se oli niistä tietoinen ja käyttäytyi ikään kuin se kuuluisi järjestelmään suoraan osallistuneeseen konserniin. Toisin kuin komissio totesi ensimmäisen päätöksen 257 perustelukappaleessa, kantaja ei myöskään milloinkaan ottanut huomioon ”Darfo-kiintiötä” koskevaa sopimusta, eivätkä komission tätä koskien mainitsemat asiakirjat ole kantajan mukaan ratkaisevia.

268    Vaikka komissio yhtäältä myönsi, ettei kantaja ollut osallistunut suoraan konsulttiyritys K:n vuonna 1998 toteuttamiin tutkimuksiin (ensimmäisen päätöksen 223–244 perustelukappale ja alaviite nro 390 sekä 560 perustelukappale ja alaviite nro 624), on osoitettu, että se osallistui niihin suoraan vuonna 1997 (ensimmäisen päätöksen 217 ja 560 perustelukappale sekä alaviite nro 624). Asiakirja-aineistosta nimittäin ilmenee, että 10.12.1997 konsulttiyritys K lähetti ennakkomaksulaskun joulukuussa 1997 toteutetusta tutkimuksesta ja että laskun määrä jaettiin seitsemän yrityksen, joihin Lucchini-SP kuului, kesken.

269    Komissio toisaalta osoitti asiakirjan, jonka todistusvoimaa kantaja ei kiistä, perusteella, että vaikka kantaja ei ollut osallistunut suoraan konsulttiyritys K:n tutkimuksiin vuonna 1998, se oli ollut niistä tietoinen ja käyttäytynyt ainakin kesäkuun 1998 alkuun saakka ”ikään kuin se kuuluisi konserniin, joka osallistui suoraan [konsulttiyritys K:n] väliintulo- ja valvontajärjestelmiin” (ensimmäisen päätöksen 228, 337 ja 560 perustelukappale), yhtyen tällä tavoin kartellin sen osan tavoitteeseen, joka koski tuotannon tai myynnin rajoittamista tai valvontaa, mihin konsulttiyritys K:n tutkimukset kuuluivat. Kantaja ei voi kiistää tätä tulkintaa väittämällä, että se mukautui itsenäisesti uuteen markkinatilanteeseen. Edellä 166 kohdassa nimittäin muistutettiin, että on syytä olettaa, elleivät asianomaiset toimijat esitä niille kuuluvan näyttövelvollisuuden mukaisesti vastakkaista näyttöä, että yhteistoimintaan osallistuvat ja edelleen markkinoilla toimivat yritykset ottavat markkinakäyttäytymisessään huomioon kilpailijoidensa kanssa vaihdetut tiedot. Näin on etenkin siinä tapauksessa, että yhteistoiminta jatkuu pitkän ajanjakson kuluessa säännöllisenä (edellä 159 kohdassa mainittu asia komissio v. Anic Partecipazioni, tuomion 121 kohta).

270    Väitteestä, jonka mukaan kantaja ei milloinkaan ottanut huomioon ”Darfo-kiintiötä”, on toiseksi muistutettava – kuten ensimmäisen päätöksen 256 perustelukappaleesta ilmenee –, että Acciaieria di Darfo oli pyytänyt Italian teollisuusministeriöltä tukea omien betoniterästuotantolaitostensa hävittämiseen. Kyseisen perustelukappaleen mukaan entiset Acciaierie e Ferriere Leali Luigi, (entinen) Ferriera Valsabbia, IRO, Alfa ja Feralpi pääsivät Acciaieria di Darfon kanssa yksimielisyyteen siitä, että ne maksaisivat sille korvauksen kunkin niistä Italian alueella 1.1.1999–31.1.2001 myymästä ja toimittamasta kustakin betoniteräskilosta vastineeksi siitä, että se sitoutui lopettamaan toimintansa teräsalalla.

271    Tästä on todettava, että se, että Lucchini-SP noudatti ”Darfo-kiintiötä” koskevaa sopimusta, osoitetaan Ferriere Nordin toimitusjohtajan käsinkirjoitetetuilla muistiinpanoilla (ensimmäisen päätöksen 257 perustelukappale), joissa todetaan seuraavaa: ”Riva, Lucchini ja minä mutta myös muut sitoudumme noudattamaan sopimusta”.

272    Kantajan väitteitä ei siis voida hyväksyä.

273    Tästä seuraa, että seitsemäs kanneperuste on hylättävä kokonaisuudessaan.

 Kahdeksas kanneperuste, joka koskee kantajan puolustautumisoikeuksien loukkaamista

–       Ensimmäinen osa, joka koskee sitä, ettei uusista väitteistä tiedotettu

274    Kantaja väittää, ettei ensimmäistä päätöstä edeltänyt täydentävä väitetiedoksianto vuoden 2002 päätöksen kumoamisen jälkeen vaan pelkkä 30.6.2008 päivätty kirje. Ensimmäinen päätös on näin ollen lainvastainen, koska se tehtiin sellaisen menettelyn päätteeksi, jossa yrityksille, joita asia koskee, ei annettu mahdollisuutta käyttää asianmukaisesti ja täysimääräisesti puolustautumisoikeuksiaan.

275    On muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen kaikissa sellaisissa menettelyissä, joissa voidaan määrätä seuraamuksia – erityisesti sakkoja tai uhkasakkoja –, on unionin oikeuden perusperiaate, jota on noudatettava, vaikka kyse olisi luonteeltaan hallinnollisesta menettelystä. Tässä yhteydessä väitetiedoksianto on unionin oikeuden perusperiaatteen, joka edellyttää puolustautumisoikeuksien kunnioittamista kaikissa menettelyissä, soveltamista koskeva menettelyllinen tae. Tämän periaatteen mukaan komission yritykselle, jolle se aikoo määrätä seuraamuksen kilpailusääntöjen rikkomisesta, osoittamaan väitetiedoksiantoon on sisällytettävä kyseistä yritystä vastaan esitetyt olennaiset seikat, kuten teot, joista yritystä moititaan, niiden oikeudellinen luonnehdinta ja todistusaineisto, johon komissio tukeutuu, jotta yritys voisi esittää hyödyllisesti väitteensä ja perustelunsa sitä vastaan käydyssä hallinnollisessa menettelyssä (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat C‑322/07 P, C‑327/07 P ja C‑338/07 P, Papierfabrik August Koehler ym. v. komissio, tuomio 3.9.2009, Kok., s. I‑7191, 34–36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja asia C‑534/07 P, Prym ja Prym Consumer v. komissio, Kok., s. I‑7415, 26–28 kohta).

276    Puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen edellyttää nimittäin sitä, että asianomainen yritys saa hallinnollisen menettelyn kuluessa ilmaista asianmukaisesti näkemyksensä esiin tuotujen tosiseikkojen ja olosuhteiden paikkansapitävyydestä ja merkityksestä sekä niistä asiakirjoista, joita komissio on käyttänyt sitä vastaan esitetyn rikkomista koskevan väitteensä tukena (ks. edellä 201 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomion 66 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

277    On myös muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin toimen kumoaminen ei välttämättä vaikuta sitä valmisteleviin toimiin, sillä kumotun toimen korvaamiseen tähtäävä menettely voidaan lähtökohtaisesti aloittaa uudelleen juuri siitä vaiheesta, jossa lainvastaisuus tapahtui (asia C-415/96, Espanja v. komissio, tuomio 12.11.1998, Kok., s. I‑6993, 31 ja 32 kohta; edellä 220 kohdassa mainittu asia Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, tuomion 73 kohta ja asia T-66/01, Imperial Chemical Industries v. komissio, tuomio 25.6.2010, Kok., s. II‑2631, 125 kohta).

278    Saman oikeuskäytännön mukaan on lisäksi niin, että kun komissio kilpailualalla tehdyn päätöksen kumoamisen jälkeen päättää korjata todetun lainvastaisuuden tai todetut lainvastaisuudet ja tehdä täysin samanlaisen päätöksen, jossa ei ole näitä lainvastaisuuksia, tämä päätös koskee samoja väitteitä, joista yritykset ovat jo esittäneet kantansa (edellä 220 kohdassa mainittu asia Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, tuomion 98 kohta).

279    Käsiteltävässä asiassa on todettava, että vuoden 2002 päätöksen kumoamishetkellä komission laatimat valmistelevat toimet mahdollistivat asianomaisten yritysten toiminnan tyhjentävän analyysin HT 65 artiklan 1 kohdan perusteella. Kantaja ei myöskään väitä tässä kanneperusteessa, että komission väitteiden sisältöä olisi muutettu ensimmäisessä päätöksessä väitetiedoksiannossa ja täydentävässä väitetiedoksiannossa esiintyvien väitteiden sisältöön nähden.

280    Kuten edellä 22 kohdassa muistutettiin, koska vuoden 2002 päätös kumottiin siksi, että HT 65 artiklan 4 ja 5 kohdan voimassaolo oli päättynyt 23.7.2002, komissio ei näin ollen voinut enää perustaa toimivaltaa kyseisiin määräyksiin, joiden voimassaolo oli päättynyt kyseisen päätöksen tekohetkellä, todetakseen HT 65 artiklan 1 kohdan rikkomisen ja määrätäkseen sakkoja yrityksille, joiden väitettiin osallistuneen kyseiseen rikkomiseen, sillä edellä 22 kohdassa mainitussa asiassa SP ym. vastaan komissio annetun tuomion täytäntöönpano merkitsi sitä, että komission oli aloitettava menettely uudelleen juuri siitä vaiheesta, jossa lainvastaisuus tapahtui eli vuoden 2002 päätöksen tekohetkestä. Komission velvollisuutena ei näin ollen ollut lähettää kantajalle uutta väitetiedoksiantoa.

281    Kahdeksannen kanneperusteen ensimmäinen osa on näin ollen hylättävä.

–       Toinen osa, joka koskee Ferriere Nordin yhteistyötä koskevien asiakirjojen toimittamatta jättämistä

282    Käsiteltävän kanneperusteen toisessa osassa kantaja väittää, että sen puolustautumisoikeuksia on loukattu, koska komissio ei sallinut sen tutustua asiakirjoihin, jotka Ferriere Nord oli esittänyt tehdessään yhteistyötä vuoden 1996 yhteistyötiedonannon perusteella.

283    Ensimmäisen päätöksen 636 perustelukappaleen mukaan ”Ferriere Nord oli toimittanut komissiolle hyödyllisiä tietoja, joiden perusteella se kykeni ymmärtämään paremmin kartellin toimintaa”. Ensimmäisen päätöksen 637 perustelukappaleessa komissio lisäsi, että ”Ferriere Nord [oli] ainoa, joka oli toimittanut [sille] – – tietoja, joiden perusteella se [oli] kyennyt ymmärtämään paremmin kartellin toimintaa”. Komissio täsmensi ensimmäisen päätöksen alaviitteessä nro 685, että ”Ferriere Nord [oli] esittänyt täsmennyksiä asiakirjoihin, jotka olivat löytyneet sen toimipaikasta” ja että se oli toimittanut komissiolle spontaanisti ensimmäisen päätöksen 251 perustelukappaleessa tarkoitetun taulukon, jota se oli täydentänyt ilmoittamalla siinä yritysten nimet, jotka oli koodattu sen hallussa olleessa asiakirjassa. Komission mukaan Ferriere Nordin myötävaikutus mahdollisti näin ollen sen, että komissio saattoi osoittaa yhteyden ensimmäisen päätöksen 247 perustelukappaleessa tarkoitetun asiakirjan ”Työhypoteesi” kanssa, koska se vahvisti sen, että koodi ja tulkinta olivat identtiset. Se korosti myös, että kahden yrityksen, jotka olivat pyytäneet kiintiöidensä – jotka olivat vuoden 1998 lopun sopimuksen kohde – korottamista, pyyntöjen osittainen hyväksyminen oli myötävaikuttanut sen osoittamiseen, ettei työhypoteesi ollut säilynyt sellaisenaan ja että syys-marraskuun 1998 sopimus oli pantu täytäntöön.

284    Kantaja toteaa, että Ferriere Nord teki yhteistyötä komission yksiköiden kanssa toimittamalla 14.2. ja 13.7.2001 päivätyt muistiot ja 30.7.2001 päivätyn oikaisun (ensimmäisen päätöksen 114 perustelukappale), joiden perusteella komissio kykeni ymmärtämään paremmin kartellin toimintaa. Ferriere Nord sai näin ollen 20 prosentin alennuksen sakkonsa määrästä. Komissio ei kantajan mukaan kuitenkaan todennut muille kartelliin osallistuneille yrityksille ennen väitetiedoksiantoa, että se piti Ferriere Nordin yhteistyötä hyödyllisenä kartellin toiminnan ymmärtämiseksi paremmin (väitetiedoksiannon 152 kohta), eikä se sallinut muiden yritysten tutustua näihin muistioihin ennen ensimmäisen päätöksen tekemistä loukaten tällä tavoin niiden puolustautumisoikeuksia. Kantaja väittää, että koska Ferriere Nord näyttää yksinomaan myöntävän tosiseikat vuoden 1997 jälkeisen ajanjakson osalta, nousee esiin kysymys sitä, miten komissio saattoi pysyttää väitteet vuotta 1997 edeltävän ajanjakson osalta ilman kartellin toiminnan ymmärtämiseksi ratkaisevaa yhteistyötä. Ferriere Nord saattoi näin ollen kantajan mukaan palauttaa mieleen tuottajien välisen sopimuksen vähimmäishinnoista ja tuotannon vähentämisistä, jossa myös kantaja oli osallisena ja jota ei enää esiintynyt ensimmäisessä päätöksessä (vuoden 2002 päätöksen 98 perustelukappaleen loppu). Kantaja vaatii näin ollen unionin yleistä tuomioistuinta työjärjestyksen 64 ja 65 artiklan mukaisesti velvoittamaan komissio esittämään kyseiset muistiot ja kuulemaan Ferriere Nordin oikeudellista edustajaa sen kysymyksen tutkimiseksi, kuuluiko kantaja yrityksiin, jotka olivat sopineet vähimmäishinnoista ja tuotannonrajoituksista, vai ei.

285    On muistutettava, että yhtäältä väitetiedoksiannolla ja toisaalta asiakirja-aineistoon tutustumista koskevalla oikeudella mahdollistetaan se, että tutkimuksen kohteena olevat yritykset voivat tutustua komission käytettävissä oleviin todisteisiin, ja se, että puolustautumisoikeuksia voidaan käyttää täysin tehokkaasti (edellä 220 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Limburgse Vinyl Maatschappij ym. v. komissio, tuomion 315 ja 316 kohta; edellä 201 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomion 66 ja 67 kohta ja asia C‑328/05 P, SGL Carbon v. komissio, tuomio 10.5.2007, Kok., s. I‑3921, 55 kohta).

286    Puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen periaatteeseen erottamattomasti liittyvä oikeus tutustua asiakirja-aineistoon merkitsee sitä, että komission on annettava asianomaiselle yritykselle mahdollisuus tutkia kaikki tutkinta-aineistoon sisältyvät asiakirjat, joilla saattaa olla merkitystä sen puolustuksen kannalta. Näihin kuuluvat sekä asianomaista vastaan että sen puolesta puhuvat asiakirjat muiden yritysten liikesalaisuuksia, komission sisäisiä asiakirjoja ja muita luottamuksellisia tietoja lukuun ottamatta (edellä 201 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomion 68 kohta).

287    Se, ettei yritykselle vastaista asiakirjaa ole annettu tiedoksi, merkitsee puolustautumisoikeuksien loukkaamista ainoastaan siinä tapauksessa, että asianomainen yritys ensinnäkin osoittaa komission nojautuneen tähän asiakirjaan tukeakseen väitettään, joka koskee kilpailusääntöjen rikkomisen olemassaoloa, ja toiseksi tämä väite voidaan näyttää toteen vain kyseisen asiakirjan perusteella. Mikäli on olemassa muita asiakirjatodisteita, joista kartellin osapuolet ovat saaneet tiedon hallinnollisen menettelyn aikana ja jotka tukevat erityisesti komission päätelmiä, tiedoksi antamatta jätetyn asianomaista vastaan puhuvan asiakirjan poistaminen todisteiden joukosta ei heikennä riidanalaisessa päätöksessä huomioon otettujen väitteiden pätevyyttä. Näin ollen asianomaisen yrityksen on osoitettava, että lopputulos, johon komissio on päätöksessään päätynyt, olisi ollut erilainen, mikäli asianomaista vastaan puhuva asiakirja, jota ei ole annettu tiedoksi ja johon komissio on nojautunut todetessaan kyseisen yrityksen rikkoneen kilpailusääntöjä, olisi pitänyt poistaa todisteiden joukosta (edellä 201 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomion 71–73 kohta).

288    Mikäli kyseessä on sitä vastoin tilanne, jossa tiedoksi antamatta on jätetty asianomaisen puolesta puhuva asiakirja, kyseisen yrityksen on ainoastaan osoitettava, että sen tiedoksi antamatta jättäminen on saattanut vaikuttaa yrityksen vahingoksi menettelyn kulkuun ja komission päätöksen sisältöön. Riittää, että yritys osoittaa, että se olisi kyennyt käyttämään kyseisiä sen puolesta puhuvia asiakirjoja puolustuksessaan, joten mikäli se olisi kyennyt vetoamaan niihin hallinnollisessa menettelyssä, se olisi voinut tuoda esiin seikkoja, jotka eivät olisi olleet sopusoinnussa komission siinä vaiheessa tekemien päätelmien kanssa, ja olisi siten kyennyt jollain tavoin vaikuttamaan arviointeihin, joita komissio on tehnyt mahdollisessa päätöksessä ainakin sen osalta todetun menettelytavan vakavuuden ja keston ja samalla sakon määrän osalta (edellä 201 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomion 74 ja 75 kohta).

289    Aluksi on korostettava, että väitetiedoksiannon 52 kohdassa komissio yksilöi selvästi muistiot, jotka Ferriere Nord oli sille toimittanut, sekä asiakirja-aineistonsa vastaavat sivunumerot.

290    On ensinnäkin hylättävä kantajan argumentti, joka koskee sitä, ettei komissio ilmoittanut muille kartelliin osallistuneille yrityksille ennen väitetiedoksiannon toimittamista, että se piti Ferriere Nordin yhteistyötä hyödyllisenä. Vuoden 1996 yhteistyötiedonannon E kohdan 2 alakohdasta nimittäin ilmenee, että komissio arvioi tällaista hyödyllisyyttä vasta päätöksen tekohetkellä.

291    Kantaja ei toiseksi voi väittää, että komissio loukkasi sen puolustautumisoikeuksia, koska se ei antanut tutustua edellä 284 kohdassa tarkoitettuihin muistioihin. Kantajan argumenttia, jonka mukaan komissio ei voinut pysyttää väitteitä vuotta 1997 edeltäneeltä ajanjaksolta kartellin toiminnan ymmärtämiseksi ratkaisevan yhteistyön puuttumisen vuoksi, ei nimittäin voida hyväksyä, koska – kuten edellä 283 kohdassa muistutettiin – Ferriere Nordin myötävaikutus mahdollisti yksinomaan sen, että komissio saattoi luoda yhteyden syys-marraskuun 1998 sopimusta koskevassa ensimmäisen päätöksen 247 perustelukappaleessa tarkoitettuun asiakirjaan ”Työhypoteesi”. Kaikista muun muassa ensimmäisen päätöksen 419–459 perustelukappaleessa tarkoitetuista asiakirjoista ilmenee lisäksi, ettei komissio tukeutunut yksinomaan Ferriere Nordin yhteistyöpyyntöön rikkomisen osoittamiseksi vuotta 1997 edeltäneellä ajanjaksolla.

292    On joka tapauksessa korostettava yhtäältä, että 14.2.2001 päivätyllä muistiolla Ferriere Nord toimitti komissiolle tietoja ja asiakirjoja, jotka koskivat lokakuun 2000 tarkastuksen pöytäkirjaa, sekä jäljennöksen tarkastuksessa haltuun otetusta taulukosta, jota oli asianmukaisesti täydennetty ilmoittamalla siinä asianomaisten yritysten nimet, jotka oli koodattu komission hallussa olleessa asiakirjassa. Kyseinen asiakirja kuuluu komission asiakirja-aineistoon ja siihen sai tutustua.

293    Muistiosta, joka on päivätty 13.7.2001, on toisaalta todettava, että kyseessä on luottamuksellinen asiakirja, jolla Ferriere Nord pyysi virallisesti vuoden 1996 yhteistyötiedonannon soveltamista siihen. Kyseisen muistion (sekä 30.7.2001 päivätyn oikaisun) olemassaolo oli kantajan tiedossa, koska se mainittiin väitetiedoksiannon 52 kohdassa ja koska kyseisen muistion ja 30.5.2001 päivätyn oikaisun sisältö kuvailtiin lyhyesti asiakirja-aineistoon liitetyssä asiakirjassa, johon oli myös mahdollista tutustua.

294    Kun kantajalta tiedusteltiin tästä suullisessa käsittelyssä, se sitä paitsi vahvisti unionin yleiselle tuomioistuimelle, ettei se ollut pyytänyt hallinnollisen menettelyn aikana saada tutustua asiakirjoihin, jotka Ferriere Nord oli esittänyt komissiolle tehdessään yhteistyötä vuoden 1996 yhteistyötiedonannon perusteella ja jotka sisältyivät tutkinta-aineistoon, eikä se ollut myöskään tyytymätön 13.7.2001 päivätyn muistion ja sen oikaisun luottamuksellisuuteen, johon komissio vetosi. Sen väitettä ei näin ollen voida hyväksyä.

295    Edellä esitetty huomioiden kantajan vaatimaan kyseisten muistioiden esittämiseen ja Ferriere Nordin oikeudellisen edustajan kuulemiseen työjärjestyksen 64 ja 65 artiklan perusteella ei ole syytä velvoittaa (ks. vastaavasti asia C‑260/05 P, Sniace v. komissio, tuomio 22.11.2007, Kok., s. I‑10005, 77–79 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

296    Kantajan väite, joka esitettiin ensimmäiseen kanneperusteeseen viittaamalla ja jonka mukaan niiden taulukoiden puuttuminen, joiden olisi pitänyt olla ensimmäisen päätöksen liitteenä, merkitsi myös sen puolustautumisoikeuksien loukkaamista, on kolmanneksi hylättävä edellä 65 kohdassa mainitun oikeuskäytännön perusteella.

297    Kaiken edellä esitetyn perusteella tämä osa ja kahdeksas kanneperuste on hylättävä ja näin ollen on hylättävä vaatimukset, jotka koskevat ensimmäisen päätöksen mitättömäksi toteamista tai kumoamista kokonaisuudessaan.

 Ensimmäisen päätöksen kumoamista sakon osalta koskevat vaatimukset

298    Kantaja väittää, että asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohta ei mahdollista seuraamusten määräämistä yrityksille, joilla ei ole liikevaihtoa, kuten sen tapauksessa, koska se asetettiin selvitystilaan eikä sillä ollut minkäänlaista liikevaihtoa eikä mitään toimintaa ensimmäisen päätöksen tekemistä edeltäneenä vuonna. Sen mukaan olisi myös ”hämmästyttävää” soveltaa selvitystilassa olevaan ja toimimattomaan yritykseen korotusta sen varmistamiseksi, että sakolla on varoittava vaikutus. Komissio ei kantajan mukaan perustellut mitenkään kyseisessä säännöksessä tarkoitetun velvoitteen laiminlyöntiä, koska se tyytyi viittaamaan ensimmäisen päätöksen 632 perustelukappaleessa yhden yrityksen muodostavien yhtiöiden kokonaisliikevaihtoon kiertääkseen kiellon, josta säädetään asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa, keinotekoisella yhteisvastuulla. Vaikka kantaja olisi aiemmin voinut olla sidoksissa Lucchini-konserniin, näin ei sen mukaan enää ole ollut vuodesta 2005 lähtien, koska Lucchini-konserni kuuluu nyt Severstal-konserniin. Kantajan mukaan aiemmin on myös ollut tilanteita, joissa komissio on tarkoituksenmukaisuussyistä päättänyt olla määräämättä seuraamuksia selvitystilassa oleville yrityksille.

299    Aluksi on edellä 78 kohdassa mainitun vakiintuneen oikeuskäytännön valossa tarkasteltava kantajan väitettä, joka koskee perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä.

300    Ensimmäisen päätöksen 632 perustelukappaleessa komissio totesi, että ”mitä tulee erityisesti selvitystilassa olevaan SP:hen ja selvitystilassa oleviin Acciaierie e Ferriere Lealiin, on todettava, ettei se, ettei yksi ole toiminnassa ja toinen on selvitystilassa, estä sitä, – – että niille määrätään sakkoja, koska ne ovat yhteisvastuussa Lucchinin ja Lealin kanssa”. Komissio muistutti tästä, että ”koska kyseiset yhtiöt muodostavat yhden ainoan yrityksen, vakiintuneen oikeuskäytännön perusteella kyseisen yhden ainoan yrityksen muodostavien yhtiöiden kokonaisliikevaihto on otettava huomioon asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa asetetun enimmäismäärän soveltamiseksi”.

301    Komissio selitti niin ikään ensimmäisen päätöksen 538–544 perustelukappaleessa syyt, joiden vuoksi rikkomisajanjakson aikana kantaja oli osa samaa yritystä kuin Lucchini. Se tukeutui tämän osalta ensiksi siihen, että rikkomisen koko keston ajan sekä Lucchinin että toisen Siderpotenzan (nykyään SP) osakepääoma oli Lucchini-perheen määräysvallassa, toiseksi henkilöiden, joilla oli avaintehtäviä Lucchinissa, ensimmäisessä Siderpotenzassa ja toisessa Siderpotenzassa, ristikkäisiin suhteisiin, kolmanneksi Lucchinin ja toisen Siderpotenzan välisen toimeksiantosopimuksen olemassaoloon vuonna 1998 ja neljänneksi kyseisten yhtiöiden useisiin sisäisiin asiakirjoihin, jotka ovat peräisin rikkomisajanjaksolta.

302    Komissio totesi Lucchinin omistusta koskevista muutoksista rikkomisajanjakson lopussa ensinnäkin ensimmäisen päätöksen 95 perustelukappaleessa, että ”20.4.2005 [Lucchinin] määräysvallan oli saanut Severstal-konserni” ja että ”23.5.2007 Severstal-konsernin hallussa oli 79,82 prosenttia Lucchini SpA:n osakkeista ja Lucchini-perheen hallussa 20,18 prosenttia”. Se täsmensi tämän jälkeen ensimmäisen päätöksen alaviitteessä nro 586 kyseisen päätöksen 540 perustelukappaleen alla, että ”se, että Severstal-konsernista tuli Lucchini SpA:n enemmistöosakas huhtikuussa 2005, ei muuttanut millään tavalla päätelmää [siitä, että Lucchini SpA ja SP muodostivat yhden yrityksen], koska Lucchini SpA oli edelleen olemassa oikeushenkilönä tämän päätöksen tekohetkellä”. Ensimmäisen päätöksen 631 perustelukappaleessa, joka koski asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan mukaisesti vahvistettua sakkojen enimmäismäärää, komissio totesi, että laskennan kyseisessä vaiheessa hyväksytty määrä eli 14,35 miljoonaa euroa ei ylittänyt 10 prosentin enimmäismäärää asianomaisen yrityksen liikevaihdosta, joka perustui EHTY:n perustamissopimuksen soveltamisalaan kuuluviin tuotteisiin, unionin alueella vuonna 2007 (komissio käytti vuoden 2007 tietoja, koska ensimmäisen päätöksen tekohetkellä tietyt yritykset eivät kyenneet esittämään vuoden 2008 tietoja).

303    Edellä esitetystä seuraa, että ensimmäinen päätös on oikeudellisesti riittävällä tavalla perusteltu, kun on kyse asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun enimmäismäärän soveltamisesta ja kantajan ja Lucchinin muodostaman yhden ainoan yrityksen kokonaisliikevaihdon huomioon ottamisesta tämän osalta sakon enimmäismäärän laskemiseksi.

304    Kantaja väittää toiseksi, että se ei enää ole sidoksissa Lucchini-konserniin, joka kuuluu nyt Severstal-konserniin, ja että sikäli kuin edellytykset täyttyvät, yhteisvastuu voidaan hyväksyä vain, kun yritykset kuuluvat samaan konserniin myös seuraamuksen määräämishetkellä. Kantaja toteaa yhtäältä, että Lucchinilla on vain vähemmistöomistus sen osakepääomasta eikä määräysvaltaa. Kantaja toteaa toisaalta, että Lucchini on kuulunut Severstal-konserniin huhtikuusta 2005. Kantaja täsmensi näin ollen, että ”vuodesta 2005 lähtien kyseiset kaksi yritystä olivat erillisiä eivätkä ne enää kuuluneet samaan konserniin”. Kanneperusteensa tueksi kantaja viittaa Lucchini-konsernin ja Severstal-konserniin yhteiseen, 20.4.2005 päivättyyn lehdistötiedotteeseen, jossa todetaan, että Severstal on hankkinut 62 prosenttia Lucchinin pääomasta, minkä komissio on hyväksynyt 12.4.2005 tehdyllä päätöksellä. Kyseisen tiedotteen mukaan Lucchini-perheen hallussa oli kyseisenä päivänä vielä 29 prosenttia Lucchinin pääomasta, ja jäljelle jääneet yhdeksän prosenttia olivat osakkeenomistajien hallussa. Saman tiedotteen mukaan Giuseppe Lucchini oli nimetty Lucchinin hallituksen puheenjohtajaksi.

305    On katsottava, että tällä väitteellä, joka koskee asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa säädettyä sakon enimmäismäärää, kantaja pyrkii yksinomaan kyseenalaistamaan komission toteamukset, joiden mukaan se oli ensimmäisen päätöksen tekohetkeen saakka osa samaa taloudellista kokonaisuutta kuin Lucchini.

306    On muistutettava, että asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan mukaan ”kunkin rikkomiseen osallisen yrityksen – – osalta sakko on enintään kymmenen prosenttia sen edellisen tilikauden liikevaihdosta”.

307    Enimmäismäärällä pyritään muun muassa suojelemaan yrityksiä liian suurelta sakolta, joka voisi tuhota niiden talouden ytimen. Enimmäismäärä ei näin ollen liity rikkomisten, joista on määrätty seuraamus, tapahtumisen ajanjaksoon, joka voi olla päättynyt jo useita vuosia aikaisemmin sakon määräämisen ajankohtana, vaan tätä ajankohtaa lähellä olevaan ajanjaksoon (ks. vastaavasti edellä 197 kohdassa mainittu asia Tokai Carbon ym. v. komissio, tuomion 389 kohta).

308    Tästä seuraa, että kymmenen prosentin enimmäismäärän käyttöön ottamisen tavoite voidaan saavuttaa vain, jos kyseistä enimmäismäärää sovelletaan aluksi kuhunkin sakon määräämisestä tehdyn päätöksen erilliseen adressaattiin. Vasta jos tämän jälkeen ilmenee, että useat adressaatit muodostavat siitä rikkomisesta, josta seuraamus määrätään, vastuussa olevan taloudellisen yksikön merkityksessä ”yrityksen” myös kyseisen päätöksen tekopäivänä, enimmäismäärää voidaan alentaa kyseisen yrityksen kokonaisliikevaihdon perusteella, mikä tarkoittaa kaikkia sen muodostavia osia yhteenlaskettuna. Jos sen sijaan tämä yhtenäinen taloudellinen kokonaisuus on tämän jälkeen hajonnut, kukin niistä yrityksistä, joille päätös on osoitettu, on oikeutettu siihen, että enimmäismäärää sovelletaan kuhunkin erikseen (edellä 197 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Tokai Carbon ym. v. komissio, tuomion 390 kohta; ks. myös vastaavasti asia T-72/06, Groupe Gascogne v. komissio, 115 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

309    On näin ollen selvitettävä, oliko komission ensimmäisen päätöksen 538–544 perustelukappaleessa yksilöimä taloudellinen kokonaisuus purettu kyseisen päätöksen tekohetkellä, kuten kantaja väittää.

310    Tästä on todettava ensiksi, että komissio totesi ensimmäisessä päätöksessä kantajalle ja Lucchinille 24.7.2008 lähettämiensä tiedonsaantipyyntöjen perusteella yhtäältä, että luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden, jotka kuuluivat Lucchini-perheeseen, hallussa oli 83,33 prosenttia kantajasta, ja jäljelle jäävät 16,667 prosenttia kuuluivat Lucchinille (ensimmäisen päätöksen 99 perustelukappale), ja toisaalta, että Lucchini-perheen hallussa oli 23.5.2007 vain 20,18 prosenttia Lucchinin osakkeista, ja Severstal-konserni, joka oli ottanut määräysvallan kyseisessä yhtiössä, oli hankkinut jäljelle jäävät 79,82 prosenttia (ensimmäisen päätöksen 95 perustelukappale ja alaviite 586).

311    Tästä seuraa, että ensimmäisen päätöksen tekohetkellä taloudellisen kokonaisuuden olemassaolo ei voinut perustua Lucchinin ja Lucchini-perheen jäsenten osuuksiin. Vaikka Lucchini-perheellä siis oli ensimmäisen päätöksen tekohetkellä määräysvallan tuottava osuus kantajan pääomasta, sillä ei enää ollut tällaista osuutta Lucchinin pääomasta, jonka määräysvallan Severstal oli hankkinut rikkomisajanjakson jälkeen mutta ennen ensimmäisen päätöksen tekemistä.

312    Tämän osalta on hylättävä komission argumentti, jonka mukaan kantaja totesi sille 17.12.2008 päivätyllä kirjeellä vastauksena edellä 310 kohdassa tarkoitettuun tietojensaantipyyntöön, ettei sen omassa osakkeenomistajuudessa ollut tapahtunut merkittävää muutosta, mikä merkitsi, että SP oli edelleen suoraan tai epäsuorasti Lucchini-perheen omistuksessa. Tällaisella argumentilla ei nimittäin ole merkitystä, koska kuten kantaja korosti suullisessa käsittelyssä, sen osakkeenomistajuus ei muuttunut vaan Lucchinin.

313    Taloudellisen kokonaisuuden olemassaolo ensimmäisen päätöksen tekohetkellä ei myöskään voi perustua ensimmäisen päätöksen 538 perustelukappaleessa mainittuun Lucchinin ja SP:n yhteisen henkilöstön olemassaoloon, koska tämä koskee yksinomaan ajanjaksoa, joka alkoi 30.11.1998 ja päättyi vuoden 2002 lopussa.

314    Komissio totesi suullisessa käsittelyssä kantajan esittämään, 20.4.2005 päivättyyn lehdistötiedotteeseen tukeutuen, että Lucchini-perheen jäsenten 20,18 prosentin vähemmistöosakkuudesta Lucchinissa huolimatta näillä oli niin merkittävä rooli yhtiön hallintoelimissä, että komissio saattoi katsoa, että Lucchini-perhe käytti edelleen ratkaisevaa vaikutusvaltaa Lucchinissa jopa vuoden 2005 jälkeen ja ensimmäisen päätöksen tekohetkeen saakka. Komissio totesi näin ollen yhtäältä, että vuonna 2005 Lucchini-perhe oli nimennyt kolme Lucchinin hallituksen jäsentä, ja toisaalta, että Giuseppe Lucchini oli SP:n osakkeenomistaja ja hänestä oli tullut Lucchinin hallituksen puheenjohtaja sen jälkeen, kun Severstal oli vuonna 2005 hankkinut kyseisen yhtiön.

315    Tällaista argumenttia ei voida hyväksyä.

316    Komissio perusti ensinnäkin väitteensä yksinomaan 20.4.2005 päivättyyn lehdistötiedotteeseen, joka koski sitä, että Severstal hankki 62 prosenttia Lucchinin pääomasta vuonna 2005, ja jossa täsmennetään, että Lucchini-perheellä oli kyseisenä päivänä edelleen 29 prosenttia kyseisen yhtiön pääomasta. Ensimmäisen päätöksen 95 perustelukappaleesta ilmenee kuitenkin, että sen tekopäivänä Lucchini-perheen jäsenten hallussa oli enää 20,18 prosenttia Lucchinin osakkeista. Komissio ei esitä tähän liittyen seikkoja, joiden perusteella voitaisiin katsoa, että tästä Lucchini-perheen jäsenten supistuneesta osuudesta Lucchinin pääomaan huolimatta näitä edusti edelleen sama määrä hallituksen jäseniä.

317    Seuraavaksi on todettava, että jos Lucchini-perheen jäsenet olivat edelleen niiden osuuksien Lucchinissa supistuttua edustettuina samalla määrällä hallituksen jäseniä Lucchinin hallituksessa, komissio ei selitä, miksi Lucchini-perhe olisi edelleen vaikuttanut ratkaisevasti kyseiseen yhtiöön ensimmäisen päätöksen tekohetkellä pelkästään siksi, että se oli edustettuna neljällä jäsenellä yhdeksästä kyseisessä hallituksessa (puheenjohtaja ja kolme hallituksen jäsentä).

318    Komission väitteestä, joka perustui niin ikään kantajan esittämään 20.4.2005 päivättyyn lehdistötiedotteeseen ja jonka mukaan Severstalin varatoimitusjohtaja oli todennut, että ”yhtiökokouksissa tehdyillä päätöksillä perehdytettiin strategiseen ja kestävään kumppanuuteen Severstal-konsernin, Lucchini-perheen ja kaikkien Italian yhteiskunnan sidosryhmien välillä”, on katsottava, ettei tällainen väite riitä osoittamaan sitä, että Lucchini-perheellä oli ratkaiseva vaikutusvalta Lucchinissa ensimmäisen päätöksen tekohetkellä.

319    Komissio ei voinut kolmanneksi myöskään tukeutua ensimmäisen päätöksen tekohetkellä toimeksiantosopimuksen olemassaoloon Lucchinin ja kantajan välillä, koska komissio totesi itse suullisessa käsittelyssä, että kantaja oli lakannut tuottamasta betoniterästä vuonna 2002 ja myynyt Potenzan laitoksensa Ferriere Nordille, joten kyseistä toimeksiantosopimusta ei enää ollut tarpeen pitää voimassa.

320    Ensimmäisen päätöksen 538 perustelukappaleessa mainituista muista sisäisistä asiakirjoista on todettava neljänneksi, että ne ovat kaikki samalta aikakaudelta kuin rikkominen, eikä niiden perusteella voida osoittaa, että Lucchinin ja kantajan välillä oli taloudellinen kokonaisuus ensimmäisen päätöksen tekohetkellä.

321    Komissio väitti suullisessa käsittelyssä viidenneksi, että kantajan kotipaikka vastasi Lucchinin hallinnollista toimipaikkaa. Tällainen seikka erikseen tarkasteltuna ei kuitenkaan myöskään voi olla perustana Lucchinin ja kantajan välisen taloudellisen kokonaisuuden olemassaololle ensimmäisen päätöksen tekohetkellä.

322    Edellä esitetyn perusteella komissio ei osoittanut ensimmäisen päätöksen 538–543 perustelukappaleessa, että huolimatta sen hallussa olleista tiedoista, jotka mainitaan ensimmäisessä päätöksessä, jossa viitataan Lucchinin osakkeenomistuksessa tapahtuneisiin merkittäviin muutoksiin, Lucchinin ja kantajan välillä oli edelleen olemassa taloudellinen kokonaisuus ensimmäisen päätöksen tekohetkellä.

323    Ensimmäinen päätös on näin ollen kumottava sikäli kuin siinä ei sovellettu erikseen kantajaan asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa säädettyä sakon enimmäismäärää.

324    Tästä on todettava, että koska asiakirja-aineistosta ilmenee, että kantajalla ei ollut vuonna 2007 liikevaihtoa, sille ei voitu määrätä sakkoa.

325    Kaiken edellä esitetyn perusteella tämä kanneperuste on hyväksyttävä ja ensimmäisen päätöksen 2 artikla on kumottava siltä osin kuin komissio määräsi siinä kantajalle sakon ja katsoi tämän olevan yhteisvastuussa niin ikään Lucchinille määrätystä 14,35 miljoonan euron sakosta.

326    Tästä seuraa, ettei tässä kanneperusteessa esitettyjä muita väitteitä eikä yhdeksättä ja kymmenettä kanneperustetta ole tarpeen tutkia (ks. asia T-370/09, GDF Suez v. komissio, tuomio 29.6.2012, 272 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

2.     Asia T-55/10

327    Asiassa T‑55/10 nostetun kanteen kohteena on muuttamista koskevan päätöksen kumoamisvaatimus.

328    Kanteensa tueksi asiassa T‑55/10 kantaja vetoaa kirjelmissään kolmeen kanneperusteeseen. Ensimmäinen koskee toimen, johon liittyy vakavia virheitä, jälkikäteen tapahtuneen oikaisemisen lainvastaisuutta. Toinen koskee hyvän hallinnon periaatteen loukkaamista. Kolmas koskee muuttamista koskevan päätöksen asianmukaisen oikeudellisen perustan puuttumista.

329    Suullisessa käsittelyssä kantaja luopui ensimmäisestä kanneperusteestaan asiassa T-55/10.

330    Aluksi on lausuttava asiassa T-55/10 nostetun kanteen tutkittavaksi ottamisesta.

331    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön nostama kumoamiskanne voidaan tutkia vain siltä osin kuin kantajalla on oikeudellinen intressi saada riidanalainen toimi kumotuksi. Tällainen intressi edellyttää sitä, että kyseisen toimen kumoamisella on itsessään oikeusvaikutuksia (ks. asia 53/85, Akzo Chemie v. komissio, tuomio 24.6.1986, Kok., s. 1965, 21 kohta; ks. myös yhdistetyt asiat T-480/93 ja T-483/93, Antillean Rice Mills ym. v. komissio, tuomio 14.9.1995, Kok., s. II‑2305, 59 ja 60 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja asia T-188/99, Euroalliages v. komissio, tuomio 20.6.2001, Kok., s. II-1757, 26 kohta), tai toisen muotoilun mukaan, että kanne on omiaan mahdollisesti tuottamaan sen nostajalle jotakin hyötyä (asia C‑174/99 P, parlamentti v. Richard, tuomio 13.7.2000, Kok., s. I‑6189, 33 kohta; asia C‑50/00 P, Unión de Pequeños Agricultores v. neuvosto, tuomio 25.7.2002, Kok., s. I‑6677, 21 kohta ja asia T-310/00, MCI v. komissio, tuomio 28.9.2004, Kok., s. II‑3253, 44 kohta).

332    Käsiteltävässä asiassa on todettava, että komissio lisäsi muuttamista koskevan päätöksellä ensimmäiseen päätökseen useita taulukoita, jotka eivät olleet sen liitteenä, ja korjasi numeroviittauksia kyseisiin taulukoihin useissa päätöksen alaviitteissä.

333    Kuten edellä 47 ja 48 kohdassa esitettiin ja kuten ilmenee ensimmäisen kanneperusteen tarkastelusta asiassa T-472/09 (ks. edellä 63–108 kohta), muuttamista koskevalla päätöksellä tyydytään lisäämään ensimmäiseen päätökseen useita taulukoita, jotka eivät olleet sen liitteenä, ja korjaamaan numeroviittauksia kyseisiin taulukoihin useissa päätöksen alaviitteissä tämän ensimmäisen päätöksen perustelujen muutoksen muuttamatta sen päätösosassa päätetyn asiasisältöä. Kantaja ei näin ollen voi hyötyä millään tavoin pelkästä muuttamista koskevan päätöksen kumoamisesta. Vaikka kantaja pyrkisi asiassa T-55/10 nostamassaan kanteessa saamaan unionin yleiseltä tuomioistuimelta ratkaisun, joka vaikuttaisi tosiasiassa ensimmäiseen päätökseen, on lisäksi todettava, että tällainen vaatimus on ristiriidassa asiassa T-472/09 nostetussa kanteessa esitettyjen vaatimusten kanssa.

334    Asiassa T-55/10 nostettua kannetta ei näin ollen voida ottaa tutkittavaksi, minkä vuoksi se on hylättävä kokonaisuudessaan.

 Oikeudenkäyntikulut

335    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 3 kohdan mukaan unionin yleinen tuomioistuin voi määrätä oikeudenkäyntikulut jaettaviksi asianosaisten kesken tai määrätä, että kukin vastaa omista kuluistaan, jos asiassa osa vaatimuksista ratkaistaan toisen asianosaisen ja osa toisen asianosaisen hyväksi tai jos siihen on muutoin erityisiä syitä.

336    Koska kanne asiassa T-472/09 hyväksyttiin ainoastaan osittain, asian olosuhteita tarkastellaan asianmukaisesti, jos päätetään, että kantaja vastaan puolesta omista oikeudenkäyntikuluistaan. Komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan puolet kantajien oikeudenkäyntikuluista.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kahdeksas jaosto)

on ratkaissut asiat seuraavasti:

1)      Asiat T‑472/09 ja T-55/10 yhdistetään tuomion antamista varten.

2)      Asiassa T‑472/09, SP v. komissio,

–        HT 65 artiklan soveltamismenettelystä 30.9.2009 tehdyn komission päätöksen K(2009) 7492 lopullinen (asia COMP/37.956 – Betoniteräs, päätöksen tekeminen uudelleen) 2 artikla kumotaan sikäli kuin siinä määrätään SP SpA:lle yhteisvastuullisesti 14,35 miljoonan euron sakko

–        kanne hylätään muilta osin

–        SP vastaa puolesta omista oikeudenkäyntikuluistaan

–        komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan puolet SP:n oikeudenkäyntikuluista.

3)      Asiassa T‑55/10, SP v. komissio,

–        kanne hylätään

–        SP velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Martins Ribeiro Popescu Berardis

Julistettiin Luxemburgissa 9 päivänä joulukuuta 2014.

Allekirjoitukset

Sisällys

Asiaa koskevat oikeussäännötII – 2

1.  EHTY:n perustamissopimuksen määräyksetII – 2

2.  EY:n perustamissopimuksen määräyksetII – 4

3.  Asetus (EY) N:o 1/2003II – 4

4.  Komission tiedonanto EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymisen vaikutuksista kilpailuasioiden käsittelyynII – 4

Oikeudenkäyntien kohteetII – 5

Kantajan esittelyII – 6

Asian taustaII – 6

Ensimmäinen päätösII – 8

Ensimmäisen päätöksen tiedoksiantamisen jälkeinen kehitysII – 14

Muuttamista koskeva päätösII – 14

Oikeudenkäyntimenettely ja asianosaisten vaatimuksetII – 14

Oikeudellinen arviointiII – 16

1.  Asia T-472/09II – 16

Vaatimukset, jotka koskevat ensimmäisen päätöksen mitättömäksi toteamista tai kumoamistaII – 17

Olennaisten menettelymääräysten rikkomista koskeva ensimmäinen kanneperusteII – 17

Toinen ja neljäs kanneperuste, jotka koskevat komission toimivallan puuttumista, oikeudellista virhettä rikkomisen ja sakon oikeudellisen perustan osalta, lainvastaisuutta ja menettelyn väärinkäyttöäII – 27

– Ensimmäisen päätöksen oikeudellisen perustan valintaII – 29

– Komission toimivalta todeta HT 65 artiklan 1 kohdan rikkominen ja määrätä siitä seuraamuksia asetuksen N:o 1/2003 perusteella EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymisen jälkeenII – 30

Viides kanneperuste, joka koskee HT 65 artiklan rikkomista, perustelujen puuttumista ja tosiseikkojen vääristämistäII – 37

Kuudes kanneperuste, joka koskee hyvän hallinnon periaatteen loukkaamista ja perustelujen puuttumistaII – 44

Seitsemäs kanneperuste, joka koskee tosiseikkojen virheellistä oikeudellista luokittelua, kantajaa koskevien väitteiden perusteettomuutta ja tosiseikkojen vääristämistäII – 49

– Perushinnan vahvistaminen Bresciasta noudettunaII – 51

– Kokoon perustuvien lisämaksujen vahvistaminenII – 54

– Myyntiehdot ja maksuajatII – 57

– Tuotannon tai myynnin rajoittaminen tai valvontaII – 58

– Sopimusluonnos 27.9.1996, kokoukset 16.10. ja 17.11.1997 ja huhti-toukokuun 1992 sopimusII – 61

– SP:n osallistumatta jättäminen konsulttiyritys K:n tutkimuksiinII – 62

Kahdeksas kanneperuste, joka koskee kantajan puolustautumisoikeuksien loukkaamistaII – 63

– Ensimmäinen osa, joka koskee sitä, ettei uusista väitteistä tiedotettuII – 63

– Toinen osa, joka koskee Ferriere Nordin yhteistyötä koskevien asiakirjojen toimittamatta jättämistäII – 65

Ensimmäisen päätöksen kumoamista sakon osalta koskevat vaatimuksetII – 68

2.  Asia T-55/10II – 73

OikeudenkäyntikulutII – 74

* Oikeudenkäyntikieli: italia.