UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto)
27 päivänä huhtikuuta 2022 (*)
Välityslauseke – Seitsemännen tutkimuksen, teknologian kehittämisen ja demonstroinnin puiteohjelman (2007–2013) yhteydessä tehty avustussopimus – Tukikelpoiset kustannukset – Takaisinperintävaatimus – Tilintarkastus – OLAFin suorittama tutkinta – Perhe- tai tunnesiteistä johtuva eturistiriita – Vilpittömän mielen suojaa koskeva periaate – Siviilisäätyyn perustuvan syrjinnän kieltoa koskeva periaate – Luottamuksensuoja – Kumoamiskanne – Veloitusilmoitukset – Sopimukseen kiinteästi kuuluvat toimet – Toimi, joka ei voi olla kanteen kohteena – Oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin – Tutkimatta jättäminen
Asiassa T‑4/20,
Sieć Badawcza Łukasiewicz – Port Polski Ośrodek Rozwoju Technologii, kotipaikka Wrocław (Puola), edustajanaan asianajaja Ł. Stępkowski,
kantajana,
vastaan
Euroopan komissio, asiamiehinään B. Araujo Arce ja J. Estrada de Solà,
vastaajana,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja H. Kanninen sekä tuomarit M. Jaeger (esittelevä tuomari) ja M. Stancu,
kirjaaja: hallintovirkamies P. Cullen,
ottaen huomioon asian käsittelyn kirjallisessa vaiheessa esitetyn, erityisesti
– kantajan 3.1.2020 päivätyllä erillisellä asiakirjalla unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 66 artiklan mukaisesti esittämän pyynnön erinäisten muiden tietojen poistamiseksi yleisön saatavilta,
– komission unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 20.5.2020 jättämän vastineen, jossa komissio täsmentää, ettei se vastusta kantajan unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 66 artiklan mukaisesti esittämää pyyntöä,
ottaen huomioon 5.10.2021 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
1 kantaja, Sieć Badawcza Łukasiewicz – Port Polski Ośrodek Rozwoju Technologii, vaatii kanteellaan ensisijaisesti SEUT 272 artiklan nojalla sen toteamista, ettei Euroopan komissiolla ole sitä sopimusperusteista saatavaa, josta on kyse kuudessa 13.11.2019 lähetetyssä veloitusilmoituksessa, jotka koskevat yhteensä 180 893,90 euron määrää, joka koostuu 164 449 euron suuruisesta pääomasta ja 16 444,90 euron suuruisesta sopimussakosta, sekä komission velvoittamista palauttamaan kyseisissä veloitusilmoituksissa mainitut määrät, ja toissijaisesti SEUT 263 artiklan nojalla komission sille 12.11.2019 osoittaman kirjeen kumoamista.
I Asian tausta
2 Kantaja on tutkimuslaitos, joka on tehnyt Euroopan yhteisön seitsemännen tutkimuksen, teknologian kehittämisen ja demonstroinnin puiteohjelman (2007–2013) (jäljempänä seitsemäs puiteohjelma) nojalla kolme avustussopimusta, joissa se on avustuksen saajana.
3 Komissio teki joulukuun 2007 ja heinäkuun 2010 välisenä aikana useita avustussopimuksia, muun muassa sopimukset nro 215669-EUWB, nro 248577-C2POWER ja nro 257626-ACROPOLIS (jäljempänä EUWB-avustussopimus, C2POWER-avustussopimus ja ACROPOLIS-avustussopimus tai jäljempänä yhdessä kyseessä olevat avustussopimukset), kolmen sellaisen eri jäsenvaltioiden tutkimusorganisaatioista muodostuvan yhteenliittymän kanssa, joista kutakin johti koordinaattori. Komission pääasiallisia sopimuskumppaneita olivat yhteenliittymien koordinaattorit, kun taas kukin avustuksen saajista oli kyseessä olevien avustussopimusten sopimuspuolen asemassa.
4 Kantaja, joka oli tuolloin nimeltään Wrocławskie Centrum Badań EIT+, liittyi kyseessä oleviin avustussopimuksiin avustuksen saajana.
5 Ulkopuolinen tilintarkastusyhtiö toimitti komission valtuuttamana 12.–14.8.2013 C2POWER-avustussopimusta sekä eräitä muita seitsemännen puiteohjelman nojalla tehtyjä avustussopimuksia (SAPHYRE- ja FIVER-hankkeet) koskevan tilintarkastuksen.
6 Kantaja toimitti 11.10.2013 lisätiedot, joita tilintarkastajat olivat pyytäneet 14.8.2013 pidetyssä päätöskokouksessa.
7 Tilintarkastajat lähettivät 17.2.2014 kantajalle tilintarkastuskertomuksen alkuperäisen luonnoksen. Kantaja toimitti 7.3.2014 päivätyllä kirjeellä huomautuksensa mainitusta kertomuksesta.
8 Komissio lähetti kantajalle 22.4.2014 päivätyllä kirjeellä C2POWER-avustussopimukseen sekä SAPHYRE- ja FIVER-hankkeisiin liittyvän, 21.3.2014 päivätyn lopullisen tilintarkastuskertomuksen (nro 13-BA 222-030) (jäljempänä lopullinen tilintarkastuskertomus) ja ilmoitti kantajalle katsovansa tarkastuksen päättyneen.
9 Euroopan petostentorjuntavirasto (OLAF) lähetti 15.9.2014 kantajalle, joka oli osapuoli, jota asia koskee, tutkinnan OF/2013/0325/A 3 yhteydessä sellaisten asiakirjojen esittämistä koskevan pyynnön, jotka liittyivät tuntimääriin, joita eräs kantajan työntekijä (jäljempänä kyseessä oleva työntekijä) oli ilmoittanut Euroopan unionin rahoittamien hankkeiden yhteydessä. Kantaja toimitti OLAFin pyytämät asiakirjat 8.10.2014.
10 OLAF pyysi 10.10.2014 päivätyllä kirjeellä kantajaa toimittamaan muita todisteina käytettäviä asiakirjoja, jotka koskivat kahta muuta sen työntekijää. Kantaja toimitti pyydetyt asiakirjat 6.11.2014 päivätyssä kirjeessä.
11 OLAF ilmoitti 15.1.2015 kantajalle, joka oli tutkinnan kohteena olevan osapuolen asemassa, teot, joista sitä moitittiin, eli sen, että se oli osallisena väärien tietojen antamisessa kyseessä olevan työntekijän ja kahden muun sen työntekijän työaikaluetteloissa.
12 Kantaja toimitti 27.1.2015 OLAFille huomautuksensa, joissa se kiisti OLAFin väitteet.
13 OLAF ilmoitti 1.6.2015 kantajalle tutkinnan päättämisestä sekä suosituksistaan, jotka toimitettiin Puolan oikeusviranomaisille ja toimivaltaisille komission yksiköille.
14 Kantaja lähetti 25.6.2015 OLAFille kirjeen, jossa se esitti tiettyjä tiedonsaantipyyntöjä ja todisteina käytettäviä asiakirjoja ja jossa se pyysi OLAFia toimittamaan jäljennöksen sen tutkintakertomuksesta.
15 OLAF toimitti 10.8.2015 kantajalle sen pyytämät tiedot, lukuun ottamatta niitä tietoja, joihin sovellettiin tiukkoja salassapitoa ja henkilötietojen suojaa koskevia sääntöjä ja joihin OLAFin tutkintakertomus lukeutui. OLAF täsmensi riidanalaiset tosiseikat, ajanjakson ja hankkeet, joihin kyseiset tosiseikat liittyivät (eli kyseessä olevat avustussopimukset sekä SAPHYRE- ja ONEFIT-hankkeet), sekä toimivaltaiselle pääosastolle annetut suositukset, jotka koskivat kyseessä olevan määrän takaisin perimistä.
16 Kantaja pyysi 1.9.2015 päivätyllä kirjeellä, että OLAF toimittaisi sille tutkintaansa liittyvät yksityiskohtaiset tiedot ja asiaa koskevat oikeussäännöt. OLAF vastasi sille 9.11.2015.
17 Komissio ilmoitti 7.8.2018 kantajalle suunnitelmastaan lähettää kyseessä olevia avustussopimuksia sekä SAPHYRE- ja ONEFIT-hankkeita koskevien OLAFin päätelmien perusteella kaksi veloitusilmoitusta, jotka koskivat 374 188 euron pääomaa ja 30 200 euron sopimussakkoa.
18 Kantaja lähetti 26.10.2018 komissiolle kirjeen, jossa se kiisti OLAFin päätelmät ja pyysi komissiota ottamaan huomioon useita tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja ennen takaisinperintätoimenpiteiden toteuttamista.
19 Komissio ilmoitti kantajalle 22.7.2019 päivätyllä kirjeellä, että tietyt kantajan esittämät huomautukset olivat saaneet sen muuttamaan alkuperäistä kantaansa. Tarkemmin sanoen kahden muun kantajan työntekijän henkilöstökulut oli lopulta hyväksytty, ja vain kyseessä olevan työntekijän elokuun 2010 ja lokakuun 2012 väliseen ajanjaksoon liittyvät henkilöstökulut oli hylätty, minkä seurauksena vaadittava kokonaismäärä oli 180 895,90 euroa.
20 Kantaja lähetti komissiolle 29.8.2019 toisen riitautuskirjelmän, jossa se vaati komissiota ottamaan huomioon lisähuomautukset, joita se oli esittänyt komission suunnittelemien toimenpiteiden osalta.
21 Komissio vastasi kantajalle 12.11.2019 päivätyllä kirjeellä, jossa se pysyttäytyi kannassaan ja ilmoitti kantajalle veloitusilmoitusten lähettämisestä (jäljempänä riidanalainen päätös). Kyseinen kirje oli liitteenä 13.11.2019 päivätyssä sähköpostiviestissä, jonka liitteinä olivat myös veloitusilmoitukset nro 3241913641 (ACROPOLIS-avustussopimus, pääoman määrä 72 592 euroa), nro 3241913642 (EUWB-avustussopimus, sopimussakon määrä 7 259,20 euroa), nro 3241913643 (EUWB-avustussopimus, pääoman määrä 64 818 euroa), nro 3241913644 (C2POWER-avustussopimus, sopimussakon määrä 6 481,80 euroa), nro 3241913645 (C2POWER-avustussopimus, pääoman määrä 27 039 euroa) ja nro 3241913647 (ACROPOLIS-avustussopimus, sopimussakon määrä 2 703,90 euroa), joiden maksupäivä oli 30.12.2019
22 Kantaja maksoi 23.12.2019 komission vaatimat määrät kokonaisuudessaan.
23 Kantaja kyseenalaisti 24.12.2019 päivätyllä kirjeellä riidanalaisen päätöksen sekä 13.11.2019 päivätyn komission sähköpostiviestin ja kyseisen sähköpostiviestin liitteinä olleiden veloitusilmoitusten sisällön ja riitautti veloitusilmoitukset.
II Asianosaisten vaatimukset
24 Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– hyväksyy sen SEUT 272 artiklan nojalla nostaman kanteen ja toteaa yhtäältä, ettei komissiolla ole sen vaatimaa sopimusperusteista saatavaa, ja toisaalta, että 13.11.2019 lähetetyissä veloitusilmoituksissa nro 3241913641 (72 592 euroa), nro 241913643 (64 818 euroa) ja nro 3241913645 (27 039 euroa) takaisin vaaditut henkilöstökulut ovat tukikelpoisia
– velvoittaa komission palauttamaan kantajan 13.11.2019 lähetettyjen veloitusilmoitusten nro 3241913641, nro 3241913642, nro 3241913643, nro 3241913644, nro 3241913645 ja nro 3241913647 perusteella maksamat määrät korkoineen, koska mainitut määrät oli jo nyt maksettu alustavasti käsiteltävän asian käsittelyn lopputuloksesta aiheutuvin varauksin
– toissijaisesti hyväksyy sen SEUT 263 artiklan perusteella nostaman kanteen ja kumoaa riidanalaisen päätöksen
– velvoittaa komission joka tapauksessa korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
25 Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– hylkää SEUT 272 artiklan nojalla nostetun kanteen perusteettomana
– toteaa, että 13.11.2019 lähetetyissä veloitusilmoituksissa nro 3241913641, nro 3241913642, nro 3241913643, nro 3241913644, nro 3241913645 ja nro 3241913647 mainittu 180 893,90 euron suuruinen määrä, joka koostuu 164 449 euron pääomasta ja 16 444,90 euron sopimussakosta, vastaa tukikelvottomia kustannuksia
– hylkää SEUT 263 artiklan nojalla toissijaisesti nostetun kanteen, koska sen tutkittavaksi ottamisen edellytykset puuttuivat selvästi
– velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
III Oikeudellinen arviointi
A Tietojen poistamista koskeva pyyntö
26 Kantaja esitti 3.1.2020 päivätyllä erillisellä asiakirjalla unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 66 artiklan mukaisesti pyynnön erinäisten muiden tietojen poistamiseksi yleisön saatavilta varmistaakseen yhtäältä henkilötietojen ja toisaalta liikesalaisuuden suojaamisen.
27 Kantaja pyytää lähinnä seuraavan tyyppisten tietojen poistamista:
– sen palveluksessa aikaisemmin olleiden ja nykyisin olevien työntekijöiden nimet
– kolmansien henkilöiden nimet
– sen työntekijöiden työsopimusten sisältö
– muut kannekirjelmään tai liitteisiin sisältyvät tiedot, joiden perusteella yleisön on mahdollista tunnistaa henkilö
– sen organisaatiorakenne
– OLAFin kertomus, jos se laadittaisiin.
28 Kantaja vaatii lisäksi, että jos tämä tuomio julkaistaan, siitä julkaistaan vain otteita, joista ei voida tunnistaa henkilöitä, joita tämä menettely koskee, tai joissa ei ilmaista sen organisaatiorakenteeseen, sen johtamiskäytäntöihin tai sen työnantajana soveltamiin menettelyihin liittyviä tietoja.
29 On ensinnäkin muistettava, että sovittaessaan yhteen tuomioistuinten päätösten julkisuuden henkilötietojen suojaa ja liikesalaisuuksien suojaa koskevan oikeuden kanssa tuomioistuinten on kussakin yksittäistapauksessa pyrittävä löytämään asianmukainen tasapaino ottamalla SEUT 15 artiklaan kirjattujen periaatteiden mukaisesti huomioon myös yleisön oikeus siihen, että tuomioistuinten päätökset saatetaan kaikkien saataville (ks. vastaavasti tuomio 5.10.2020, Broughton v. Eurojust, T‑87/19, ei julkaistu, EU:T:2020:464, 49 kohta).
30 Käsiteltävässä asiassa on heti aluksi todettava, että tässä tuomiossa ei mainita kantajan palveluksessa aikaisemmin työskennelleiden ja nykyisin työskentelevien henkilöiden nimiä, kolmansien henkilöiden nimiä eikä muita kannekirjelmään tai liitteisiin sisältyviä tietoja, joiden perusteella yleisön olisi mahdollista tunnistaa henkilö.
31 Seuraavaksi on todettava, että OLAFin kertomukseen liittyvä vaatimus menettää merkityksensä, koska kyseistä kertomusta ei laadittu.
32 Lopuksi on todettava tiedoista, jotka liittyvät työsopimusten sisältöön, kantajan organisaatiorakenteeseen, sen johtamiskäytäntöihin ja sen menettelyyn työnantajana, että tähän tuomioon sisältyvät vain ne tiedot, joiden mainitsematta jättäminen voisi vaikeuttaa yleisön tutustumista tuomioihin ja niiden ymmärtämistä.
33 Toiseksi on korostettava, että tähän tuomioon sisältyvät tiedot on joko esitetty tai niistä on keskusteltu 5.10.2021 pidetyssä julkisessa istunnossa tai niiden poistamista ei ole perusteltu riittävällä tavalla, joten kantajan pyynnön hyväksyminen ei ole perusteltua (ks. vastaavasti määräys 21.7.2017, Polskie Górnictwo Naftowe i Gazownictwo v. komissio, T‑130/17 R, EU:T:2017:541, 62 kohta ja määräys 21.7.2017, PGNiG Supply & Trading v. komissio, T‑849/16 R, EU:T:2017:544, 57 kohta).
B SEUT 272 artiklan nojalla nostettu kanne
1. Vaatimus sen toteamisesta, ettei sopimusperusteista saatavaa ole ja että henkilöstökulut ovat tukikelpoisia, sekä vaatimus maksettujen määrien palauttamisesta
34 Kantaja vetoaa SEUT 272 artiklan nojalla nostamassaan kanteessa ensisijaisesti esittämiensä vaatimusten tueksi neljään kanneperusteeseen, jotka koskevat kyseessä olevien avustussopimusten määräysten, Belgian lainsäädännön ja Puolan työlainsäädännön rikkomista sekä luottamuksensuojan periaatteen loukkaamista.
a) Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee kyseessä olevien avustussopimusten määräysten rikkomista
35 Kantaja esittää ensimmäisen kanneperusteensa tueksi kolme väitettä.
1) Ensimmäinen väite, joka koskee kyseessä olevien avustussopimusten liitteessä II olevan II.22 artiklan 1 ja 6 kohdan rikkomista varojen ja sopimussakon yksipuolisen perimisen vuoksi
36 Ensimmäisessä väitteessään kantaja riitauttaa sekä komission suorittaman perinnän että sen määräämän kiinteämääräisen korvauksen, kun otetaan huomioon kyseistä toimivaltaa koskevat sopimusmääräykset.
37 Se katsoo nimittäin, että vaikka komissio voi kyseessä olevien avustussopimusten liitteessä II olevan II.22 artiklan 6 kohdan mukaan toteuttaa toimenpiteitä, kuten antaa perintämääräyksiä tai määrätä seuraamuksia, kyseistä toimivaltaa on käytettävä mainittujen sopimusten liitteessä II olevan II.22 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun tilintarkastuksen päätelmien perusteella.
38 Kantaja väittää yhtäältä, että komissio ei tukeutunut tilintarkastuksen päätelmiin vaatiessaan kantajaa suorittamaan EUWB- ja ACROPOLIS-avustussopimuksiin liittyvän maksun ja että se toimi tilintarkastuksen päätelmien vastaisesti vaatiessaan sitä suorittamaan C2POWER-avustussopimukseen liittyvän maksun, vaikka se oli kantajien mukaan hyväksynyt kyseiset päätelmät.
39 Toisaalta komissio tukeutui kantajan mukaan OLAFin tutkintakertomukseen, joka ei ole kyseessä olevien avustussopimusten liitteessä II olevan II.22 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu tilintarkastus. Kantaja väittää tältä osin, että vaikka komissio voi kyseessä olevien avustussopimusten liitteessä II olevan II.22 artiklan 8 kohdan mukaan valtuuttaa OLAFin suorittamaan paikalla tarkastuksia ja todentamisia, kyseinen määräys ei kuitenkaan oikeuta komissiota poikkeamaan mainittujen sopimusten liitteessä II olevan II.22 artiklan 6 kohdan määräyksistä.
40 Näin ollen kantaja päättelee, ettei komissio voinut sovellettavien sopimusmääräysten perusteella toimia yksipuolisesti siten kuin se teki periessään varat takaisin ja määrätessään kiinteämääräisen korvauksen sen sijaan, että se olisi esittänyt maksuvaatimuksen toimivaltaisessa tuomioistuimessa, ja vain riitauttaessaan tosiseikkoja esittämättä todisteita tämän riitauttamisen tueksi.
41 Kantaja lisää, että päinvastoin kuin komissio väittää, Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta 25.6.2002 annetussa asetuksessa (EY, Euratom) N:o 1605/2002 (EYVL 2002, L 248, s. 1; jäljempänä varainhoitoasetus) ja SEUT 317 artiklassa ei itsessään anneta komissiolle sopimukseen perustuvaa itsenäistä toimivaltaa vaatia kyseessä olevien avustussopimusten mukaisesti takaisinperintää esittämättä lopullista tilintarkastuskertomusta tai vastoin tällaisen kertomuksen päätelmiä.
42 Komissio kiistää kantajan väitteet.
43 Ensinnäkin kyseessä olevien avustussopimusten liitteessä II olevaan 3 jaksoon, jonka otsikko on ”Tarkastukset ja seuraamukset”, sisältyy II.22 artikla, jonka otsikko on ”Tilintarkastukset ja tarkastukset” ja jossa säädetään yhtäältä tilintarkastus- ja toisaalta tarkastusmenettelyistä.
44 Kyseessä olevien tukisopimusten liitteessä II olevan II.22 artiklan 1 kohdassa määrätään tilintarkastusmenettelyjen osalta, että ”komissio voi hankkeen toteuttamisen koko kestoaikana ja viiden vuoden ajan hankkeen päättymisen jälkeen teettää taloudellisia tarkastuksia joko ulkopuolisilla tilintarkastajilla tai komission omilla yksiköillä OLAF mukaan luettuna”. Kyseisessä artiklassa määrätään vielä, että ”tilintarkastusmenettelyn katsotaan alkaneen siihen liittyvän komission lähettämän kirjeen vastaanottamispäivänä”, että ”tarkastukset voivat koskea varainhoitokysymyksiä, järjestelmäkysymyksiä tai muita kysymyksiä (kuten kirjanpito- ja hallinnointiperiaatteet), jotka liittyvät avustussopimuksen asianmukaiseen täyttämiseen” ja että ”nämä tilintarkastukset on toteutettava luottamuksellisuusperiaatetta noudattaen”.
45 Kyseessä olevien avustussopimusten liitteessä II olevan II.22 artiklan 6 kohdassa lisätään, että ”komissio ryhtyy tilintarkastuksen päätelmien perusteella tarpeellisiksi katsomiinsa asianmukaisiin toimenpiteisiin, joihin voivat kuulua komission suorittamien maksujen palauttamista kokonaan tai osittain koskevien takaisinperintämääräysten antaminen sekä sovellettavien seuraamusten määrääminen”.
46 Kyseessä olevien avustussopimusten liitteessä II olevan II.22 artiklan 8 kohdassa määrätään tarkastusmenettelyistä, siltä osin kuin on kyse tutkintatoimenpiteiden mahdollisesta toteuttamisesta, että komissio voi ”lisäksi suorittaa komission paikan päällä suorittamista tarkastuksista ja todentamisista Euroopan yhteisöjen taloudellisiin etuihin kohdistuvien petosten ja muiden väärinkäytösten estämiseksi 11.11.1996 annetun neuvoston asetuksen (Euratom, EY) N:o 2185/96 sekä [OLAFin] tutkimuksista 25.5.1999 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1073/1999 ja [OLAFin] tutkimuksista 25.5.1999 annetun neuvoston asetuksen (Euratom) N:o 1074/1999 mukaisia tarkastuksia ja todentamisia”.
47 Edellä esitetystä ilmenee, että tarkastusmenettelyt, sellaisina kuin niistä määrätään kyseessä olevissa avustussopimuksissa, ovat osapuolia velvoittavan sopimussuhteen alaan kuuluvia toimenpiteitä, jotka rinnastetaan itsenäisinä menettelyinä tilintarkastusmenettelyihin.
48 On toiseksi todettava, että kyseessä olevien avustussopimusten liitteessä II olevassa II.22 artiklassa tarkoitettujen menettelyjen täytäntöönpanon mahdollistamiseksi mainitussa liitteessä olevan II.3 artiklan g alakohdassa määrätään, että ”kunkin avustuksen saajan on – – toimitettava suoraan komissiolle, mukaan lukin [OLAF] ja tilintarkastustuomioistuin, kaikki tarkastuksissa ja tilintarkastuksissa tarvittavat tiedot”.
49 OLAFin 15.9.2014 päivätyssä kirjeessä, jossa pyydetään kantajaa toimittamaan tiettyjä asiakirjoja (ks. edellä 9 kohta), asetetaan tämä nimenomainen tavoite ja perustellaan tutkintatoimenpidettä kyseessä olevien avustussopimusten liitteessä II olevan II.3 artiklan g alakohdalla.
50 OLAFin noudattama menettely kuuluu siis osapuolten välisen sopimussuhteen alaan.
51 Kolmanneksi on merkityksellistä, että 15.9.2014 esitetty asiakirjojen toimittamista koskeva pyyntö ei perustu kyseessä olevien avustussopimusten liitteessä II olevan II.22 artiklan 3 kohtaan. Kyseisessä kohdassa määrätään seuraavaa:
”Avustuksen saajat säilyttävät alkuperäiskappaleet tai poikkeustapauksessa asianmukaisesti oikeaksi todistetut jäljennökset – mukaan lukien sähköisessä muodossa olevat jäljennökset – kaikista avustussopimukseen liittyvistä asiakirjoista enintään viiden vuoden ajan hankkeen päättymisestä lukien. Ne asetetaan pyydettäessä komission saataville kaikkien avustussopimukseen liittyvien tilintarkastusten yhteydessä.”
52 Jos kyseiseen määräykseen perustuva pyyntö voi johtaa samaan tulokseen kuin kyseessä olevien avustussopimusten liitteessä II olevan II.3 artiklan g alakohdan nojalla esitetty pyyntö, mainitussa liitteessä olevan II.22 artiklan 3 kohtaa sovelletaan vain tilintarkastusmenettelyjen – ei tarkastusmenettelyjen – yhteydessä. Lisäksi samaa päättelyä sovelletaan kyseessä olevien avustussopimusten liitteessä II olevan II.22 artiklan 3 kohdan ja mainitussa liitteessä olevan II.22 artiklan 8 kohdan soveltamisalojen rajaamiseksi.
53 Näin ollen OLAFin käsiteltävässä asiassa noudattama menettely kuuluu kyseessä olevien avustussopimusten määräysten mukaisiin tarkastusmenettelyihin.
54 Käsiteltävässä asiassa suoritetussa tarkastusmenettelyssä komissio yksilöi neljänneksi sääntöjenvastaisuuksia, joihin kantaja oli syyllistynyt ja jotka johtivat siihen, etteivät tietyt kustannukset olleet tukikelpoisia.
55 Tässä yhteydessä on korostettava, että kyseessä olevien avustussopimusten liitteessä II olevan II.21 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa määrätään, että ”jos rahamäärä, joka avustuksen saajan on maksettava [unionille], on perittävä takaisin [seitsemännen puiteohjelman] nojalla tehdyn avustussopimuksen irtisanomisen tai täyttämisen jälkeen, komissio vaatii maksettavan määrän palauttamista antamalla kyseiseen avustuksen saajaan kohdistuvan takaisinperintämääräyksen”.
56 Riidanalainen päätös perustuu nimenomaisesti kyseiseen määräykseen, jonka mukaan komissiolla oli oikeus tehdä johtopäätökset tarkastusmenettelyn päätteeksi ja vaatia kantajalta maksettavien summien palauttamista.
57 Vastoin kantajan väitteitä, joiden mukaan kyseessä olevien avustussopimusten liitteessä II olevan II.22 artiklan 8 kohdassa ei yhtäältä anneta komissiolle toimivaltaa poiketa mainitussa liitteessä olevan II.22 artiklan 6 kohdasta ja komissio ei toisaalta voi kyseessä olevien avustussopimusten nojalla olla välittämättä lopullisesta tilintarkastuskertomuksesta, käsiteltävässä asiassa noudatettu menettely on itsenäinen suhteessa kantajan tarkoittamaan tilintarkastusmenettelyyn.
58 Tältä osin on todettava, että kyseessä olevien avustussopimusten 9 artiklan 1 kohdassa mainitaan nimenomaisesti, että kyseiset sopimukset ”kuuluvat – – yleiseen talousarvioon ja sen täytäntöönpanosääntöihin sovellettavan varainhoitoasetuksen soveltamisalaan – –”.
59 Varainhoitoasetuksen 119 artiklassa säädetään kuitenkin seuraavaa:
”1. Avustuksen määrä vahvistetaan lopullisesti vasta sitten, kun toimielin on hyväksynyt loppuselvityksen ja kustannusselvityksen, mikä ei kuitenkaan estä toimielintä tekemästä myöhemmin tarkastuksia.
2. Jos avustuksen saaja ei noudata lakiin tai sopimukseen perustuvia velvoitteitaan, avustuksen maksaminen keskeytetään, sitä supistetaan tai se voidaan evätä kokonaan soveltamissäännöissä säädetyissä tapauksissa sen jälkeen, kun saajalle on tarjottu mahdollisuus esittää omat huomautuksensa.”
60 Tältä osin on heti aluksi todettava, että varainhoitoasetuksen 119 artiklassa, sellaisena kuin sitä sovellettiin tosiseikkojen tapahtuma-aikana, ei asetettu nimenomaista ja erityistä menettelyllistä vaatimusta sille, miten sääntöjenvastaisuudet on yksilöitävä lopullisten kertomusten ja tilintarkastusten hyväksymisen jälkeen aloitetuissa tarkastusmenettelyissä.
61 Myöskään tämän kyseisen tosiseikkojen tapahtuma-aikana voimassa olleen säännöksen soveltamista koskeviin yksityiskohtaisiin sääntöihin ei sisälly tätä koskevia vaatimuksia. Varainhoitoasetuksesta annetun asetuksen soveltamissäännöistä 23.12.2002 annetun komission asetuksen (EY, Euratom) N:o 2342/2002 (EYVL 2002, L 357, s. 1) 183 artiklan ensimmäisen kohdan a alakohdassa ja toisessa kohdassa annetaan toimivaltaiselle tulojen ja menojen hyväksyjälle oikeus muun muassa pyytää avustuksen saajaa palauttamaan asianmukaisen osuuden avustuksesta, jos hyväksytty toimintasuunnitelma toteutetaan puutteellisesti.
62 Vastauksena istunnossa esitettyyn kysymykseen kantaja myönsi lopuksi, että varainhoitoasetuksen 119 artiklaa voidaan soveltaa sopimussuhteeseen, jollei sääntöjenvastaisuuden toteamisesta muuta johdu.
63 Edellä esitetystä ilmenee näin ollen, ettei komissiota voida moittia siitä, ettei se noudattanut käsiteltävässä asiassa suoritetussa tarkastusmenettelyssä asetettuja menettelyllisiä vaatimuksia.
64 Viidenneksi on totta, että komissio alensi kantajalta vaatimiensa summien määrää kantajan 26.10.2018 päivätyssä kirjeessään esittämien huomautusten johdosta. Komission väitteiden perusteena olevan OLAFin kertomuksen päätelmien riitauttamiseksi kantaja kuitenkin tukeutui erityisesti lopulliseen tilintarkastuskertomukseen. Perintämääräyksiä laatiessaan komissio otti huomioon sekä tilintarkastus- että tarkastusmenettelyn tuloksena saadut arviot. Tällä perusteella komissio toimi sille kyseessä olevien avustussopimusten liitteessä II olevan II.22 artiklan 6 kohdassa ja II.21 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa annetun toimivallan mukaisesti, mikä ilmenee riidanalaisesta päätöksestä.
65 Sen seurauksena komission noudattama menettely niiden summien takaisin perimiseksi, jotka se arvioi kantajan olevan velvollinen maksamaan, ei riko sopimusmääräyksiä. Ensimmäinen väite on näin ollen hylättävä.
2) Toinen väite, joka koskee kyseessä olevien avustussopimusten liitteessä II olevan II.14 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdan rikkomista todellisia kuluja koskevan maksuvaatimuksen vuoksi
66 Kantajan toisen väitteen mukaan komissio oli velvollinen hyväksymään kyseessä olevan työntekijän todelliset henkilöstökulut, koska lopullisessa tilintarkastuskertomuksessa oli nimenomaisesti vahvistettu niiden paikkansapitävyys, ja komissio oli vahvistanut tämän päätelmän 22.4.2014 päivätyssä kirjeessään.
67 Kantaja päättelee tästä, että koska komissio poikkesi tilintarkastajien päätelmistä esittämättä kuitenkaan perusteita kyseisen valtuutensa tueksi tai antamatta selvityksiä OLAFin päätelmien merkityksellisyydestä, vaikka se oli poikennut niistä osittain, komissio jätti noudattamatta kyseessä olevien avustussopimusten liitteessä II olevan II.14 artiklan 1 kohdan a ja b alakohtaa ja teki näin tosiseikkoja koskevan virheen.
68 Kantaja lisää, että komission kannalla, joka koskee todistustaakan jakoa siltä osin kuin on kyse avustuksen saajalle aiheutuneiden kustannusten tukikelpoisuudesta ja komission toimivallasta periä takaisin rahoitusta, ei ole merkitystä. Tältä osin kantaja korostaa, että koska lopullinen tilintarkastuskertomus, jossa vahvistetaan todelliset riidanalaiset kustannukset, on käsiteltävässä asiassa annettu, todistustaakka kyseisen kertomuksen virheellisyydestä ja tiettyjen henkilöstökulujen tukikelvottomuudesta on komissiolla.
69 Komissio kiistää kantajan väitteet.
70 On aluksi todettava, että ensimmäisen kanneperusteen toisessa väitteessä esittämissään perusteluissa kantaja arvostelee komissiota sopimusmääräysten rikkomisesta sen vuoksi, että se ei noudattanut lopullista tilintarkastuskertomusta, vaikka sen väitetään olevan sitova.
71 Tilintarkastusten sitovuus ei kuitenkaan yhtäältä käy ilmi kyseessä olevien avustussopimusten määräyksistä. On päinvastoin niin, että niiden todistusvoiman väliaikaisuus vahvistetaan kyseessä olevien avustussopimusten liitteessä II olevan II.22 artiklan 1 kohdassa, jossa tunnustetaan mahdollisuus suorittaa uusia tilintarkastuksia asianomaisen hankkeen päättymistä seuraavien viiden vuoden aikana. Samalla tavoin kyseessä olevien avustussopimusten liitteessä II olevan II.22 artiklan 8 kohdassa annetaan komissiolle mahdollisuus aloittaa tutkimuksia [OLAFin] tutkimuksista 25.5.1999 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1073/1999 (EYVL 1999, L 136, s. 1), joka kumottiin [OLAFin] tutkimuksista sekä [asetuksen N:o 1073/1999] ja neuvoston asetuksen (Euratom) N:o 1074/1999 kumoamisesta 11.9.2013 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU, Euratom) N:o 883/2013 (EUVL 2013, L 248, s. 1), mukaisesti.
72 Toisaalta, kuten edellä 58–62 kohdassa esitetyistä seikoista ilmenee, riidanalainen päätös kuuluu varainhoitoasetuksen 119 artiklan soveltamisalaan, ja kyseisen artiklan 1 kohdassa todetaan nimenomaisesti, että toimielin hyväksyy loppuselvityksen ja kustannusselvityksen, ”mikä ei kuitenkaan estä toimielintä tekemästä myöhemmin tarkastuksia”.
73 Näin ollen lopullisen tilintarkastuskertomuksen ei sen jälkeenkään, kun komissio on hyväksynyt sen, voida katsoa velvoittavan sitä pakottavalla ja pysyvällä tavalla. Näin ollen on hylättävä kantajan väite, jonka mukaan komissio oli velvollinen myöntämään kyseessä olevan työntekijän henkilöstökulujen paikkansapitävyyden, koska tilintarkastuksessa, jonka päätelmät komissio oli vahvistanut, oli aikaisemmin hyväksytty ne todellisiksi kuluiksi, sillä muussa tapauksessa komissio olisi tehnyt kyseessä olevien avustussopimusten liitteessä II olevan II.14 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdan rikkomista merkitsevän tosiseikkoja koskevan virheen.
74 Samoista syistä kantajan väite, jonka mukaan komissio ei esittänyt todisteita lopullisen tilintarkastuskertomuksen virheellisyydestä, on merkityksetön. Edellä 72 kohdassa esitetyistä seikoista nimittäin ilmenee, että kun otetaan huomioon käsiteltävässä asiassa kyseessä olevat sopimusmääräykset, tilintarkastuksessa esitetyt toteamukset eivät sido komissiota, jos kyseisen tilintarkastuksen jälkeen tehdyssä tarkastuksessa kyseenalaistetaan tilintarkastuksen tulokset.
75 Edellä esitetyn perusteella toinen väite on hylättävä.
3) Kolmas väite, joka koskee yhtäältä kyseessä olevien avustussopimusten liitteessä II olevan II.3 artiklan n alakohdan rikkomista sen vuoksi, että komissio totesi perhesiteistä johtuvan eturistiriidan vaaran, ja toisaalta Euroopan unionin perusoikeuskirjan 7 ja 9 artiklan rikkomista siviilisäätyyn perustuvan syrjinnän vuoksi
76 Kantaja katsoo aluksi, ettei komissio voinut todeta, että oli olemassa kyseessä olevien avustussopimusten liitteessä II olevan II.3 artiklan n alakohdassa tarkoitetun eturistiriidan vaara, joka johtaisi kyseessä olevan työntekijän laatimien tuntiluetteloiden uskottavuuden kyseenalaistamiseen sen vuoksi, että hänen aviopuolisollaan oli oikeus tutustua mainittuihin luetteloihin.
77 Kantaja väittää tältä osin, että huolimatta tämän seikan saattamisesta komission tietoon se ei ottanut huomioon yhtäältä sitä, että kyseessä oleva työntekijä ja hänen aviopuolisonsa toimivat kumpikin oman esimiehensä valvonnassa ja että nämä esimiehet olivat tarkastaneet kyseessä olevan työntekijän töiden paikkansapitävyyden, ja toisaalta sitä, ettei puolisoiden välillä ollut kiinteää toiminnallista eikä hierarkiasuhdetta. Tältä osin kantaja korostaa, että komissio tekee tosiseikkoja koskevan virheen olettaessaan kyseessä olevan työntekijän puolison vaikutuksen merkittäväksi, vaikka mainitun työntekijän aviopuolison oikeus tutustua tämän laatimiin työaikaluetteloihin oli tosiasiallisesti pelkästään hallinnollinen, eikä hänellä ollut valtuuksia tehdä muutoksia kyseisiin asiakirjoihin. Kantaja korostaa lisäksi, että tilintarkastajat olivat tarkastaneet ja hyväksyneet työajan kirjausjärjestelmän. Kantaja väittää lisäksi, ettei eturistiriidan vaaraa ollut, minkä osoittaa se, ettei kummankaan aviopuolison esimies ollut havainnut mahdollisia työaikaluetteloihin liittyviä petostapauksia.
78 Kantaja toteaa seuraavaksi, ettei ole olemassa sellaista oikeussääntöä, jossa vaadittaisiin pitämään samalla työpaikalla työskentelevät puolisot tiukasti erillään toisistaan. Tältä osin se korostaa käsiteltävässä asiassa toteutettujen toimenpiteiden (itsenäinen kaksinkertainen valvonta, määrääminen eri osastoille) olevan vähemmän rajoittava menetelmä niiden työaikaluetteloiden luotettavuuden varmistamiseksi, joihin kyseessä olevan työntekijän aviopuolisolla oli oikeus tutustua hallinnollisten tehtäviensä vuoksi.
79 Kantaja katsoo lopuksi komission kannan merkitsevän Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 7 ja 9 artiklan vastaista siviilisäätyyn perustuvaa syrjintää, koska puolisoille ainoastaan heidän siviilisäätynsä perusteella asetettu velvollisuus työskennellä erillään voidaan kantajan mukaan rinnastaa erilaiseen kohteluun työssä ja/tai syrjintään, ellei heidän rehellisyyttään ole tosiasiallisesti syytä epäillä. Tältä osin kantaja riitauttaa komission kannan, jonka mukaan kyseessä olevan työntekijän aviopuolison tehtäviä on muutettava eturistiriidan välttämiseksi, koska tällainen toimenpide merkitsee kantajan mukaan siviilisäätyyn perustuvaa syrjintää.
80 Komissio kiistää kantajan väitteet.
81 Kyseessä olevien avustussopimusten liitteessä II olevan II.3 artiklan n alakohdassa määrätään, että kunkin avustuksen saajan on toteutettava kaikki tarvittavat varotoimenpiteet taloudellisiin intresseihin, poliittisiin tai kansallisiin yhteyksiin, perhe- tai tunnesiteisiin tai mihin tahansa muihin sellaisiin yhteyksiin, jotka voivat vaarantaa hankkeen puolueettoman ja objektiivisen täytäntöönpanon, liittyvien eturistiriitojen välttämiseksi.
82 Onkin aluksi todettava, että toisin kuin komissio väittää, kyseessä olevien avustussopimusten liitteessä II olevan II.3 artiklan n alakohdasta ei ilmene, että taloudellisten tai perhe- taikka tunnesiteiden perusteella voidaan olettaa, että on olemassa eturistiriidan vaara, joka voi vaarantaa hankkeen puolueettoman ja objektiivisen täytäntöönpanon.
83 Taloudellisista tai tunne- taikka perhesiteistä mahdollisesti johtuva olettama nimittäin rajoittuu vain eturistiriidan vaaran olemassaoloon. Kyseessä olevien avustussopimusten liitteessä II olevan II.3 artiklan n alakohdan sanamuodosta ilmenee siten tällaisen vaaran olemassaoloa koskeva kumottavissa oleva olettama muun muassa silloin, kun henkilöt, joiden välillä on perhe- tai tunnesiteitä, ovat tavalla tai toisella osallisina samassa hankkeessa. Käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan työntekijän ja hänen puolisonsa välinen aviosuhde johtaa kyseisen olettaman soveltamiseen.
84 Vaikka komissio voi näin ollen hyödyntää tätä olettamaa, sen on kuitenkin esitettävä kaikki seikat, jotka osoittavat, että asianomaisen hankkeen puolueeton ja objektiivinen täytäntöönpano voi vaarantua.
85 Aluksi on siis tutkittava kantajan esittämät seikat, joilla pyritään kumoamaan eturistiriidan vaaran olemassaoloa koskeva olettama, koska tunne- ja perhesiteiden olemassaoloa koskevan edellytyksen täyttymistä ei ole riitautettu.
86 Tältä osin kantajan väitteet, jotka perustuvat siihen, ettei puolisoiden välillä ole hierarkia- eikä organisatorista suhdetta, eivät ole omiaan poistamaan eturistiriidan vaaraa, koska nyt käsiteltävän asian asiayhteydessä, jossa kyseessä olevan työntekijän aviopuoliso hyväksyi tämän laatimat työaikaluettelot, perhetilanteen vaikutusta ei voida sulkea pois pelkästään sen vuoksi, ettei kyse ole työhön liittyvästä hallinnollisesta alaisuussuhteesta.
87 Näin ollen käsiteltävän asian tilanne aiheuttaa selvästi kyseessä olevien avustussopimusten liitteessä II olevan II.3 artiklan n alakohdassa tarkoitetun eturistiriidan vaaran.
88 Seuraavaksi onkin tutkittava komission esittämät seikat, jotka koskevat sen osoittamista, että asianomaisen hankkeen puolueeton ja objektiivinen täytäntöönpano saattaa vaarantua.
89 Niiden tehtävien osalta, joita työntekijän aviopuoliso hoiti kantajan palveluksessa, asiakirja-aineistosta ilmenee, että mainittu puoliso työskenteli tosiseikkojen tapahtuma aikana kantajan talousosastolla ja toimi ”seitsemännen puiteohjelman hankkeiden hankepäällikkönä”, josta käytettiin myös nimitystä ”seitsemännen puiteohjelman avustuksista vastaava johtava hallinnollinen toimihenkilö”. Kuten kantaja myöntää, tässä tehtävässä ”hänellä oli sääntöjen mukaisesti oikeus tutustua aviopuolisonsa seitsemännen puiteohjelman avustusten hakemista varten laatimiin työaikaluetteloihin, ja hän allekirjoitti ne marraskuuhun 2012 saakka”.
90 Niistä kyseessä olevan työntekijän laatimiin työaikaluetteloihin liittyvistä tehtävistä, joita mainitun työntekijän aviopuoliso hoiti, on ensimmäiseksi todettava, että vaikka kantaja väittää kyseessä olevan työntekijän aviopuolison tehneen toimistotyötä ja vastanneen muun muassa seitsemännen puiteohjelman avustuksiin liittyvän asiakirja-aineiston hankkimisesta ja ylläpidosta, kyseessä olevan työntekijän laatimista työaikaluetteloista, jotka kantaja esitti kannekirjelmän liitteessä A.16, käy yksiselitteisesti ilmi, että tämän aviopuoliso hyväksyi niiden sisällön, koska näissä asiakirjoissa oli kyseessä olevan työntekijän puolison allekirjoituksen vieressä maininta ”hyväksytty” (approved).
91 Siitä kantajan väitteestä, jonka mukaan kyseessä olevan työntekijän aviopuolison oli mahdotonta muuttaa virallisia asiakirjoja, on todettava, että tällainen väite tekee kyseisen hankkeen asianmukaisen täytäntöönpanon vaarantumisesta entistä todennäköisempää, sillä vaikka – kuten edellä 90 kohdassa on osoitettu – aviopuoliso hyväksyi mainitun työntekijän työaikaluettelot, hänellä ei olisi ollut mahdollisuutta tehdä niihin muutoksia siinäkään tapauksessa, että ne olisivat olleet virheellisiä.
92 Näin ollen on pääteltävä komission todistaneen oikeudellisesti riittävällä tavalla, että kyseisen hankkeen asianmukainen täytäntöönpano saattoi vaarantua.
93 Tätä päätelmää ei kyseenalaista kantajan väite, jonka mukaan kyseessä olevan työntekijän aviopuolison esimiehet harjoittivat kaksinkertaista valvontaa hänen toimintansa osalta. Niitä seikkoja, joilla pyritään osoittamaan asianomaisen hankkeen moitteettoman täytäntöönpanon mahdollinen vaarantuminen, on nimittäin arvioitava sen perusteella, että kantaja ei ole pystynyt kiistämään sellaisen tilanteen olemassaoloa, josta aiheutuu eturistiriidan vaara (ks. edellä 87 kohta). Tässä yhteydessä on korostettava, että vastoin kantajan väitteitä kyseessä olevan työntekijän ja hänen puolisonsa välillä on selvästi toiminnallinen suhde. Se, että kyseessä olevan työntekijän puoliso vastaa tämän laatimien työaikaluetteloiden hyväksymisestä eikä hänellä ole mahdollisuutta tehdä niihin muutoksia, vaikka hän näyttää täysin kiistatta olevan kyseisten luetteloiden tarkastaja (supervisor), on riittävä peruste katsoa, että kantajan käyttöön ottama tarkastusjärjestelmä ei täytä sille asetettua vaatimusta, jonka mukaan sen on kyseessä olevien avustussopimusten liitteessä II olevan II.3 artiklan n alakohdan mukaisesti toteutettava kaikki tarvittavat varotoimenpiteet välttääkseen perhe- tai tunnesiteisiin liittyvien eturistiriitojen vaaran, joka voi vaarantaa asianomaisen hankkeen puolueettoman ja objektiivisen täytäntöönpanon.
94 Näin ollen komissio ei rikkonut kyseessä olevien avustussopimusten liitteessä II olevan II.3 artiklan n alakohtaa katsoessaan, ettei kantaja ollut toteuttanut kaikkia tarvittavia varotoimenpiteitä välttääkseen perhe- tai tunnesiteisiin liittyvien eturistiriitojen vaaran, joka voi vaarantaa asianomaisen hankkeen puolueettoman ja objektiivisen täytäntöönpanon.
95 Siltä osin kuin on kyse kantajan näkemyksistä, jotka liittyvät siihen, että tilintarkastajat olivat hyväksyneet työajan kirjausjärjestelmän kyseessä olevan työntekijän ja hänen aviopuolisonsa läsnä ollessa, viitataan lisäksi heti aluksi edellä 73 ja 74 kohdassa esitettyihin päätelmiin, jotka liittyvät lopulliseen tilintarkastuskertomukseen sisältyvien arviointien arvoon.
96 Niiden kantajan väitteiden osalta, jotka koskevat eturistiriidan vaaraan liittyvien konkreettisten todisteiden puuttumista, on seuraavaksi riittävää palauttaa mieliin, että kyseessä olevien avustussopimusten liitteessä II olevan II.3 artiklan n alakohdan sanamuodossa ei edellytetä, että kyseisen eturistiriidan olisi osoitettu vaikuttaneen sopimuksen täytäntöönpanoon tai sen kustannuksiin.
97 Väitteestä, jonka mukaan komission kanta merkitsee siviilisäätyyn perustuvaa syrjintää, joka on ristiriidassa perusoikeuskirjan 7 ja 9 artiklan kanssa, on lopuksi todettava, että väitteiden mukainen rikkominen ei liity sopimusmääräysten virheelliseen täytäntöönpanoon.
98 On kuitenkin muistettava, että unionin yleisellä tuomioistuimella on jo ollut tilaisuus todeta, että unionin primaarioikeuteen kuuluvan perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa määrätään, että sen määräykset ”koskevat” poikkeuksetta ”unionin toimielimiä, elimiä ja laitoksia toissijaisuusperiaatteen mukaisesti” ja että näin ollen perusoikeuksia sovelletaan unionin toimielimille annettujen toimivaltuuksien käyttöön myös sopimussuhteissa (tuomio 3.5.2018, Sigma Orionis v. komissio, T‑48/16, EU:T:2018:245, 101 ja 102 kohta ja tuomio 3.5.2018, Sigma Orionis v. REA, T‑47/16, ei julkaistu, EU:T:2018:247, 79 ja 80 kohta; ks. myös analogisesti tuomio 13.5.2020, Talanton v. komissio, T‑195/18, ei julkaistu, EU:T:2020:194, 73 kohta).
99 Perusoikeuskirjan ja unionin oikeuden yleisten periaatteiden mukaiset velvoitteet sitovat kuitenkin unionin toimielimiä, elimiä ja laitoksia myös niiden pannessa täytäntöön sopimusta (ks. vastaavasti tuomio 16.7.2020, ADR Center v. komissio, C‑584/17 P, EU:C:2020:576, 86 kohta). Unionin tuomioistuin on myös todennut, että jos osapuolet päättävät sopimuksessaan antaa välityslausekkeella unionin tuomioistuimille toimivallan ratkaista tähän sopimukseen liittyvät riidat, kyseiset tuomioistuimet ovat mainitussa sopimuksessa määrätystä sovellettavasta oikeudesta riippumatta toimivaltaisia tutkimaan perusoikeuskirjan ja unionin oikeuden yleisten periaatteiden mahdollisia loukkauksia (tuomio 16.7.2020, Inclusion Alliance for Europe v. komissio, C‑378/16 P, EU:C:2020:575, 81 kohta).
100 Perhe- tai tunnesiteistä johtuvien eturistiriitojen välttämistä koskevalla vaatimuksella pyritään kuitenkin käsiteltävässä asiassa estämään se, että unionilta tukea saavissa hankkeissa työskentelevien tutkijoiden työaikaluetteloiden vahvistamisesta vastaava henkilö laiminlyö häntä koskevan puolueettomuuden ja objektiivisuuden vaatimuksen vakavalla ja ilmeisellä tavalla (ks. vastaavasti tuomio 6.4.2006, Camós Grau v. komissio, T‑309/03, EU:T:2006:110, 141 kohta). Näin ollen vaikka kyseessä olevan kaltainen määräys, jolla pyritään takaamaan eturistiriitojen välttäminen, voisikin vaikuttaa perusoikeuskirjan 7 ja 9 artiklassa suojattuihin oikeuksiin, se ei kuitenkaan vaikuttaisi niiden sisältöön vaan korkeintaan rajoittaisi niiden käyttöä. Perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdan nojalla on kuitenkin niin, että suhteellisuusperiaatteen mukaisesti perusoikeuskirjassa tunnustettujen oikeuksien ja vapauksien rajoituksia voidaan säätää ainoastaan, jos ne ovat välttämättömiä ja vastaavat tosiasiallisesti unionin tunnustamia yleisen edun mukaisia tavoitteita tai tarvetta suojella muiden henkilöiden oikeuksia ja vapauksia.
101 Tilanne on siis tällainen nyt käsiteltävässä asiassa. Tässä tilanteessa on nimittäin heti aluksi todettava unionin tunnustaman yleisen edun mukaisen tavoitteen olemassaolon osalta, että tällaisella rajoituksella pyritään takaamaan SEUT 317 artiklassa vahvistetun moitteettoman varainhoidon periaatteen noudattaminen. Lisäksi kyseinen rajoitus on välttämätön, koska komissiolla, joka ei suoraan valvo avustuksen saajan tehtävien suorittamista, ei ole muita keinoja varmistua avustuksen saajan ilmoittamien henkilöstökulujen paikkansapitävyydestä kuin ne, jotka perustuvat muun muassa luotettavien työaikaluetteloiden esittämiseen (ks. vastaavasti tuomio 8.9.2015, Amitié v. komissio, T‑234/12, ei julkaistu, EU:T:2015:601, 210 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). On lopuksi todettava, että kyseinen rajoitus ei ole suhteeton, koska yhtäältä se ei vaikuta perusoikeuskirjan 7 ja 9 artiklassa suojattujen oikeuksien varsinaiseen sisältöön, kuten edellä 100 kohdassa korostettiin, ja toisaalta, kuten komissio huomauttaa, vaatimus perhe- tai tunnesiteistä johtuvien eturistiriitojen välttämisestä voidaan täyttää hyvin vähäisten organisaatiomuutosten avulla. Näin ollen syrjinnän olemassaoloon liittyvät kantajan väitteet on hylättävä yhtäältä sen vuoksi, että ne perustuvat perusoikeuskirjan 7 ja 9 artiklan rikkomiseen ja toisaalta sen vuoksi, että tällaista rikkomista – jos sen oletetaan olevan mahdollinen, kun otetaan huomioon eturistiriitoihin liittyvän määräyksen soveltamisen riitauttaminen – ei ole osoitettu.
102 Edellä esitetyn perusteella kolmas väite ja siten ensimmäinen kanneperuste kokonaisuudessaan on hylättävä.
b) Toinen kanneperuste, joka koskee Belgian lainsäädännön rikkomista
103 Kantaja muistuttaa aluksi, että kyseessä olevissa avustussopimuksissa viitataan Belgian lainsäädäntöön.
104 Kantaja esittää näin ollen toisen kanneperusteensa tueksi kolme Belgian siviilioikeuteen perustuvaa väitettä.
105 Kantaja katsoo heti aluksi, että komission käsiteltävässä asiassa omaksuman kannan mukaan kantajan oletetaan toimineen vilpillisessä mielessä, minkä johdosta komissio on yksipuolisesti todennut sopimusrikkomuksen, vaikka sitä ei ole todettu lopullisessa tilintarkastuskertomuksessa, ja että sen oletetaan toimineen C2POWER-avustussopimuksen osalta tilintarkastuksen päätelmien vastaisesti. Siten komissio on kantajan mukaan loukannut Belgian siviililain 1134 ja 1135 §:ssä säädettyä sopimusoikeudellista lojaliteettiperiaatetta.
106 Seuraavaksi kantaja arvostelee komissiota siitä, että se on perustanut kyseessä olevan työntekijän henkilöstökulujen takaisin perimistä koskevan vaatimuksensa OLAFin sopimussuhteen ulkopuolella laatimaan tutkintakertomukseen, jonka todistusarvo on lisäksi kyseenalainen. Kantajan mukaan komissio on itse päättänyt olla noudattamatta kaikkia mainitun kertomuksen päätelmiä, eikä se ole selittänyt syitä siihen, miksi se paitsi poikkesi lopullisen tilintarkastuskertomuksen toteamuksista ilman, että se kuitenkaan oli osoittanut kantajan toimineen virheellisesti, myös jätti lopulta ottamatta huomioon ”selvästi kohtuuttomina” pidetyt kulut eli ne, jotka ylittivät raja-arvon, jonka asettaminen ei perustu kyseessä olevien avustussopimusten määräyksiin. Näin ollen komissio jätti kantajan mukaan noudattamatta Belgian siviililain 1315 §:ssä säädettyä todistustaakkaan liittyvää sääntöä, jonka mukaisesti todistustaakka on sillä, joka vaatii jonkin velvoitteen täytäntöönpanoa.
107 Kantaja katsoo lopuksi suorittaneensa komission vaatimat maksut, vaikka komissio ei voinut vedota saatavaansa. Tästä syystä komissio rikkoi kantajan mukaan Belgian siviililain 1235, 1376 ja 1377 §:ää jättäessään palauttamatta sille maksetut summat, jotka se oli perinyt perusteettomasti velan puuttumisen vuoksi.
108 Komissio kiistää kantajan väitteet.
109 Toisen kanneperusteen kaksi ensimmäistä väitettä on käsiteltävä yhdessä.
110 On ensinnäkin todettava yhtäältä, että päinvastoin kuin kantaja väittää, komission takaisinperintävaatimus – kuten edellä 65 kohdassa todettiin – ei perustu sopimussuhteen ulkopuolella laadittuun tutkintakertomukseen. Toisaalta on huomautettava, että on myös todettu, etteivät lopullisen tilintarkastuskertomuksen toteamukset sitoneet komissiota (ks. edellä 73 ja 74 kohta).
111 Toiseksi on tutkittava, mihin komission takaisinperintävaatimus perustuu, jotta voidaan määrittää, onko komissio sekä loukannut sopimusoikeudellista lojaliteettiperiaatetta olettaessaan kantajan toimineen vilpillisesti että rikkonut todistustaakkaan liittyvää sääntöä jättäessään esittämättä seikat, joilla se saattoi tukea kyseistä vaatimusta.
112 Tältä osin on ensinnäkin todettava, että yleisesti hyväksytyn oikeusperiaatteen mukaan jokainen tuomioistuin soveltaa omaa työjärjestystään, joihin kuuluvat myös toimivaltasäännökset (ks. vastaavasti tuomio 8.4.1992, komissio v. Feilhauer, C‑209/90, EU:C:1992:172, 13 kohta). Kyseistä periaatetta ei kuitenkaan sovelleta sääntöihin, joilla säännellään todistustaakkaa sekä todisteiden hyväksyttävyyttä, arvoa ja todistusvoimaa, koska ne eivät ole luonteeltaan menettelyllisiä vaan aineellisia siten, että niissä määritetään subjektiivisten oikeuksien olemassaolon edellytykset, näiden oikeuksien ala ja niiden lakkaamisen syyt. Tarkastetuissa sopimuksissa sovellettavaksi valittu laki koskee siten myös todistamissääntöjä (tuomio 8.9.2015, Amitié v. komissio, T‑234/12, ei julkaistu, EU:T:2015:601, 115 kohta).
113 Avustuksen saajalle aiheutuneiden kustannusten tukikelpoisuuteen liittyvän todistustaakan jakoon sovelletaan näin ollen käsiteltävässä asiassa Belgian siviililain 1315 §:ää, jossa säädetään, että todistustaakka on sillä, joka vaatii jonkin velvoitteen täytäntöönpanoa, ja vastavuoroisesti sen, joka väittää vapautuneensa velvoitteesta, on puolestaan näytettävä toteen maksu tai seikka, joka aiheutti hänen velvollisuutensa lakkaamisen.
114 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on toiseksi niin, että kun on kyse sopimuksesta, jossa on SEUT 272 artiklassa tarkoitettu välityslauseke, sopimuspuolen, joka on ilmoittanut komissiolle kustannuksia, jotka on tarkoitus osin kattaa unionin rahoitusosuudesta, on esitettävä selvitys siitä, että kyseiset kustannukset täyttävät avustussopimusten rahoitusehdot (ks. vastaavasti tuomio 25.1.2017, ANKO v. komissio, T‑771/14, ei julkaistu, EU:T:2017:27, 63 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
115 Kuten edellä 101 kohdassa huomautettiin, on kolmanneksi niin, että komissiolla, joka ei suoraan valvo avustuksen saajan tehtävien suorittamista, ei ole muita keinoja varmistua tämän ilmoittamien henkilöstökulujen paikkansapitävyydestä kuin ne, jotka perustuvat muun muassa luotettavien työaikaluetteloiden esittämiseen (ks. vastaavasti tuomio 8.9.2015, Amitié v. komissio, T‑234/12, ei julkaistu, EU:T:2015:601, 210 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
116 Oikeuskäytännön mukaan on neljänneksi niin, että se, että velvollisuutta esittää ilmoitettujen henkilöstökulujen perustelemiseksi luotettavat työaikaluettelot ei noudateta, on riittävä peruste hylätä kaikki nämä kulut (ks. vastaavasti tuomio 6.10.2015, Technion ja Technion Research & Development Foundation v. komissio, T‑216/12, EU:T:2015:746, 82 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). On lisäksi niin, että jos tuensaajan ilmoittamat kustannukset eivät asianomaisen tukisopimuksen mukaan ole tukikelpoisia sen takia, että niiden on katsottu olevan sellaisia, ettei niitä voida todentaa, ja/tai epäluotettavia, komissiolla ei näin ollen ole muuta mahdollisuutta kuin ryhtyä perimään tukea takaisin perusteettomien määrien verran, koska kyseisen oikeudellisen perustan, joka on tukisopimus, mukaan mainitulla toimielimellä on oikeus maksaa unionin talousarviosta ainoastaan asianmukaisesti oikeutetut määrät (ks. tuomio 16.7.2020, ADR Center v. komissio, C‑584/17 P, EU:C:2020:576, 102 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
117 Käsiteltävässä asiassa on edellä 92 kohdassa todettu, että riidanalaiset työaikaluettelot eivät antaneet vaadittavia takeita luotettavuudesta sen vuoksi, että oli olemassa eturistiriidan vaara, joka voi vaarantaa asianomaisen hankkeen puolueettoman ja objektiivisen täytäntöönpanon.
118 Tältä osin voidaan yhtäältä korostaa, että eturistiriidan vaara on epätavanomainen tilanne, joka voi tarkoittaa, että aiheutuneet kustannukset eivät välttämättä ole todellisia eivätkä avustuksen saajalle itselleen aiheutuneita kustannuksia, eikä niitä mahdollisesti ole edes käytetty pelkästään asianomaisen hankkeen toteuttamiseen kyseessä olevien avustussopimusten liitteessä II olevan II.14 artiklan 1 kohdan a, b ja e alakohdassa tarkoitetulla tavalla. Näin ollen se, että sopimuspuoli jättää noudattamatta kyseessä olevien avustussopimusten liitteessä II olevan II.3 artiklan n alakohdassa määrättyä sopimusvelvoitetta toteuttaa kaikki tarvittavat varotoimenpiteet eturistiriitojen välttämiseksi, merkitsee, että se ei noudata sille kuuluvia sopimusvelvoitteita asianmukaisesti. Se oikeuttaa siten kulujen takaisin perimisen asetuksen N:o 2342/2002 183 artiklan nojalla (ks. vastaavasti tuomio 22.1.2019, EKETA v. komissio, T‑198/17, ei julkaistu, EU:T:2019:27, 91 kohta). Toisaalta on niin, että jos komissio esittää konkreettisia todisteita, joiden perusteella on olemassa vaara, että ilmoitettu työaika ei täytä tukikelpoisuusedellytyksiä, kuten on siinä tapauksessa, että ilmenee eturistiriidan vaara, kulut oletetaan tukikelvottomiksi ja avustuksen saajan tehtävänä on toimittaa todisteet sen osoittamiseksi, että kyseiset tuen saamisen edellytykset ovat päinvastoin täyttyneet (ks. vastaavasti tuomio 22.10.2020, EKETA v. komissio, C‑273/19 P, EU:C:2020:852, 74–77 kohta ja tuomio 22.1.2019, EKETA v. komissio, T‑166/17, ei julkaistu, EU:T:2019:26, 61 kohta).
119 Koska kantaja ei näin ollen ole esittänyt näyttöä siitä, ettei eturistiriidan vaaraa ole, eikä se siis ole noudattanut velvoitetta esittää ilmoitettujen henkilöstökulujen perustelemiseksi luotettavia työaikaluetteloita, se ei ole täyttänyt todistustaakan jakoa koskevien sääntöjen nojalla sille kuuluvaa velvoitetta. Siksi komissiolla oli oikeus vaatia summia, joiden se arvioi olevan perusteettomasti maksettuja, eli kyseessä olevan työntekijän aviopuolison hyväksymiin työaikaluetteloihin sisältyviä henkilöstökuluja kokonaisuudessaan ilman, että se loukkasi Belgian siviililain 1134 ja 1135 §:ssä tarkoitettua sopimusoikeudellista lojaliteettiperiaatetta tai rikkoi mainitun lain 1315 §:ssä säädettyjä todistustaakkaa koskevia sääntöjä.
120 Se, että oikeuskäytännössä vahvistetut periaatteet määritettiin asiayhteydessä, jossa ei noudatettu velvoitetta esittää tilintarkastuksessa ilmoitettujen henkilöstökulujen perustelemiseksi luotettavia työaikaluetteloita, ja se, että käsiteltävässä asiassa lopullisen tilintarkastuskertomuksen laatimiseen johtaneessa tilintarkastuksessa ei riitautettu niiden kantajan esittämien työaikaluetteloiden luotettavuutta, jotka koskivat kyseessä olevaa työntekijää, ei vaikuta kyseisten periaatteiden soveltamisen merkitykseen nyt käsiteltävän kanteen yhteydessä. Kuten edellä 73 ja 74 kohdassa nimittäin muistutetaan, kyseiseen kertomukseen sisältyvät toteamukset eivät sido komissiota.
121 Myöskään se, että komissio ei lopulta noudattanut kaikkia OLAFin tutkintakertomuksen päätelmiä, ei aseta kyseenalaiseksi mainitun kertomuksen todistusarvoa. Kyseessä olevien avustussopimusten liitteessä II olevan II.22 artiklan 8 kohdassa tarkoitettujen asetusten N:o 1073/1999 ja N:o 1074/1999 kumoamisesta annetun asetuksen N:o 883/2013 johdanto-osan 31 perustelukappaleesta nimittäin ilmenee, että unionin toimielinten tehtävänä on päättää valmistuneen tutkinnan johdosta toteutettavista jatkotoimista sen loppukertomuksen perusteella, jonka OLAF on laatinut tutkimuksesta. Lisäksi asetuksen N:o 883/2013 11 artiklan 1 kohdassa todetaan selvästi, että tutkintakertomukseen on liitettävä suositukset siitä, onko toteutettava jatkotoimia vai ei. Näin ollen komissiolla on oikeus ottaa huomioon vain osa OLAFin tutkintakertomuksessa esitetyistä toteamuksista ilman, että se vaarantaa näiden toteamusten todistusarvon.
122 On lopuksi todettava, että koska komissiolla oli oikeus vaatia takaisin kyseessä olevasta työntekijästä aiheutuneet kustannukset kokonaisuudessaan, kantaja ei oikeussuojan tarpeen puuttumisen vuoksi voi riitauttaa sitä, että komissio päätti soveltamansa raja-arvon perusteella vaatia takaisin vain osan näistä kustannuksista.
123 Edellä esitetyn perusteella toisen kanneperusteen ensimmäinen ja toinen väite on todettava perusteettomiksi.
124 Näin ollen kolmas väite menettää tarkoituksensa, ja se on siis hylättävä.
125 Toinen kanneperuste on siis hylättävä kokonaisuudessaan.
c) Kolmas kanneperuste, joka koskee Puolan lainsäädännön rikkomista
126 Kantaja korostaa ensimmäiseksi, että kyseessä olevien avustussopimusten liitteessä II olevan II.15 artiklan 1 kohdassa viitataan nimenomaisesti avustusten saajien tekemiä työsopimuksia koskevaan kansalliseen lainsäädäntöön. Näin ollen on kantajan mukaan katsottava, että sen ja yhtäältä kyseessä olevan työntekijän ja toisaalta hänen aviopuolisonsa väliseen työsuhteeseen sovellettiin Puolan työlainsäädäntöä.
127 Kantaja väittää ensinnäkin, että Puolan työlain 140 §:n, luettuna yhdessä sen 18 §:n 2 momentin kanssa, säännöksiä, jotka mahdollistavat ns. tehtäväkohtaisen työaikajärjestelyn (system zadaniowego czasu pracy), rikottiin siltä osin kuin komissio väittää, että kyseessä olevan työntekijän ”tuntimäärä oli liiallinen” ja että tämän oli ”työskenneltävä kohtuuttoman pitkän aikaa” kolmen samanaikaisen työsuhteen vuoksi, mukaan lukien hänen ja kantajan välinen tehtäväkohtaisen työaikajärjestelyn piiriin kuuluva työsuhde. Kantajan mukaan kyseinen järjestelmä on Puolassa lainmukainen eikä edellytä jatkuvaa fyysistä läsnäoloa työpaikalla, ja näin ollen sillä varmistetaan joustavuus ja mahdollisuus monien samanaikaisten tehtävien suorittamiseen (multitasking) edellyttäen, että työntekijä hoitaa tehtävänsä.
128 Kantaja vetoaa toiseksi siihen, että on rikottu Puolan työlain 113 §:ää, sovellettuna yhdessä perusoikeuskirjan 7 ja 9 artiklan kanssa, jossa tosiseikkojen tapahtuma-aikana kiellettiin kantajalta kyseessä olevan työntekijän ja tämän aviopuolison pitäminen erillään työpaikalla pelkästään heidän aviosuhteensa perusteella, koska tällainen erottaminen merkitsi siviilisäätyyn perustuvaa syrjintää.
129 Toiseksi kantaja huomauttaa, että komissio ei vedonnut konkreettisiin syihin riitauttaessaan kyseessä olevan työntekijän henkilöstökulut elokuusta 2010 lokakuuhun 2012 ulottuvan ajanjakson osalta ja hyväksyessään samanaikaisesti mainitun työntekijän henkilöstökulut marraskuun 2012 osalta, vaikka työntekijän aviopuolisolla oli oikeus tutustua myös marraskuuta 2012 koskeviin työaikaluetteloihin.
130 Komissio kiistää kantajan väitteet.
131 On ensinnäkin todettava, että vaikka kolmas kanneperuste hyväksyttäisiin, olisi kuitenkin niin, että työaikaluetteloiden luotettavuudessa olisi edelleen puutteita, koska sillä, että kyseessä oleva työntekijä voi tehdä suuren määrän työtunteja sen vuoksi, että hän on mukana useissa erilaisissa hankkeissa, ei ole vaikutusta siihen, että kyseiset tunnit on hyväksytty menettelyssä, jonka kantaja on ottanut käyttöön vastoin kyseessä olevien avustussopimusten liitteessä II olevan II.3 artiklan n alakohtaa.
132 Tässä yhteydessä muistutetaan, että tukikelvottomina pidetyt kustannukset koskivat elokuusta 2010 lokakuuhun 2012 ulottuvaa ajanjaksoa. Kaikki kyseiseen ajanjaksoon liittyvät työaikaluettelot on kuitenkin hyväksynyt kyseessä olevan työntekijän aviopuoliso. Koska kantaja toistaa väitteet, joita se esittää työaikaluetteloiden luotettavuuteen liittyvää todistustaakkaa koskevan oikeuskäytännön merkityksellisyydestä, tässä yhteydessä viitataan edellä 92 kohtaan.
133 Toiseksi sen väitteen osalta, joka liittyy Puolan työlain 113 §:n rikkomiseen, viitataan edellä 101 kohtaan, jonka mukaan minkäänlaista siviilisäätyyn perustuvaa syrjintää ei voida todeta.
134 Lisäksi kantaja korostaa Puolan työlain 140 §:n rikkomiseen liittyvien väitteidensä yhteydessä komission syyllistyneen epäjohdonmukaisuuteen, koska komissio arvostelee sitä, että kyseessä olevan työntekijän aviopuolisolla oli oikeus tutustua mainitun työntekijän laatimiin työaikaluetteloihin koko riidanalaisen ajanjakson ajan, mutta hyväksyy kyseisen seikan marras- ja joulukuun 2012 välisen ajanjakson osalta, vaikka kyseessä olevan työntekijän aviopuolison työsuhde kantajaan lakkasi vasta tammikuusta 2013 alkaen.
135 Kantajan väitteen hylkäämiseksi on tältä osin riittävää viitata edellä 122 kohtaan, jossa todettiin, ettei sillä ole oikeussuojan tarvetta.
136 Edellä esitetyistä syistä, ja koska kantajan väitteillä ei ole merkitystä pääasian ratkaisun kannalta, kolmas kanneperuste on hylättävä tehottomana.
d) Neljäs kanneperuste, joka koskee luottamuksensuojan periaatteen loukkaamista sopimusoikeudellisen lojaliteettiperiaatteen yhteydessä ja sopimusehtojen vilpillistä soveltamista koskevan kiellon rikkomista
137 Neljännessä kanneperusteessaan kantaja katsoo lähinnä, että luottamuksensuojan periaatetta on noudatettava sopimussuhteissa, joissa komissio on osapuolena. Hyväksyessään aluksi kokonaisuudessaan lopullisen tilintarkastuskertomuksen päätelmät, jotka koskivat erityisesti kyseessä olevan työntekijän henkilöstökulujen tukikelpoisuutta, ja hylätessään sen jälkeen myöhemmin kyseiset kulut komissio loukkasi kantajan mukaan mainittua periaatetta, koska kantajalle on oikeutetusti voinut syntyä perusteltu luottamus erityisesti kyseessä olevan työntekijän henkilöstökulujen tukikelpoisuuden osalta.
138 Kantaja lisää, että komission esittämät väitteet, joiden nojalla se katsoi, ettei perusteltua luottamusta voinut syntyä sillä perusteella, että tilintarkastuksessa ei havaittu sääntöjenvastaisuuksia, eivät ole oikeudellisesti perusteltuja.
139 Komissio kiistää kantajan väitteet.
140 On muistettava, että edellä 73 ja 74 kohdassa todettiin sopimusmääräyksistä ilmenevän, ettei lopullinen tilintarkastuskertomus sido komissiota. Näin ollen kantajalle ei voinut syntyä perusteltua luottamusta siitä huolimatta, että komissio hyväksyi kyseisen tilintarkastuksen tulokset.
141 Lopullisesta tilintarkastuskertomuksesta ilmenee lisäksi tilintarkastajien maininneen nimenomaisesti, että heidän työnsä tavoitteena ”ei ollut antaa minkäänlaisia aineellisia takeita siitä, että järjestelmän sisäiset tarkastukset olisivat sellaisenaan yleisesti riittäviä”. Vaikka tilintarkastajat eivät työnsä yhteydessä havainneet erityisiä puutteita kantajan sisäisessä tarkastusjärjestelmässä, joka liittyi C2POWER-avustussopimuksen tilinpäätösten valmisteluun ja esittämiseen, jo pelkästään se, että ne esittivät kyseiseen työhön liittyvän varauman niiden takeiden osalta, joita voidaan antaa kyseisen järjestelmän riittävyydestä, riittää aiheuttamaan epävarmuutta, joka on esteenä perustellun luottamuksen syntymiselle tältä osin.
142 Näin ollen neljäs kanneperuste on hylättävä, samoin kuin vaatimukset sen toteamisesta, ettei Euroopan komissiolla ole sen vaatimaa sopimusperusteista saatavaa ja että kyseessä olevien avustussopimusten pääomia koskevissa ja maksettujen määrien takaisin perimiseksi lähetetyissä veloitusilmoituksissa vaaditut henkilöstökulut ovat tukikelpoisia kustannuksia.
2. Vaatimus velvoittaa komissio maksamaan viivästyskorkoja
143 Koska kanneperusteet, joissa esitettiin vaatimuksia sen tueksi, ettei Euroopan komissiolla ole sen vaatimaa sopimusperusteista saatavaa ja että kyseessä olevien avustussopimusten pääomia koskevissa ja maksettujen määrien takaisin perimiseksi lähetetyissä veloitusilmoituksissa vaaditut henkilöstökulut ovat tukikelpoisia kustannuksia, on hylätty, vaatimus velvoittaa komissio maksamaan viivästyskorkoja on hylättävä sen kohteen puuttumisen vuoksi.
144 Edellä esitetyn perusteella kaikki SEUT 272 artiklan nojalla nostetun kanteen tueksi esitetyt kanneperusteet ja vaatimukset on hylätty, ja mainittu kanne on siis hylättävä.
C SEUT 263 artiklan nojalla nostettu kanne
145 Kantaja nostaa toissijaisesti SEUT 263 artiklaan perustuvan kanteen, koska se katsoo riidanalaisen päätöksen olevan kyseisessä määräyksessä tarkoitettu kannekelpoinen toimi.
146 Komission mukaan SEUT 263 artiklan nojalla nostetun kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytykset puuttuvat selvästi.
147 Tältä osin vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että sellaisen sopimuksen tapauksessa, joka on tehty kantajan ja jonkin toimielimen välillä, unionin tuomioistuinten käsiteltäväksi voidaan saattaa kanne SEUT 263 artiklan nojalla vain jos riidanalaisella toimenpiteellä on tarkoitus saada aikaan sitovia oikeusvaikutuksia, jotka jäävät asianosaisten välisen sopimussuhteen ulkopuolelle ja edellyttävät sopimuspuolena olevalle toimielimelle sen hallintoviranomaisen asemassa myönnetyn julkisen vallan valtaoikeuksien käyttämistä (ks. tuomio 9.9.2015, Lito Maieftiko Gynaikologiko kai Cheirourgiko Kentro v. komissio, C‑506/13 P, EU:C:2015:562, 20 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
148 Tässä tilanteessa on siis tutkittava, kuuluuko riidanalainen päätös, joka oli komission 13.11.2019 lähettämän sähköpostiviestin liitteenä yhdessä riidanalaisten veloitusilmoitusten kanssa, niihin asiakirjoihin, jotka unionin tuomioistuimet voivat kumota SEUT 263 artiklan neljännen kohdan nojalla vai onko se luonteeltaan sopimusoikeudellinen (ks. määräys 14.6.2012, Technion ja Technion Research & Development Foundation v. komissio, T‑546/11, ei julkaistu, EU:T:2012:303, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
149 Käsiteltävässä asiassa riidanalaisesta päätöksestä ilmenee yhtäältä, että komissio vetoaa saatavaan ja ilmoittaa sen määrän lähettämällä useita veloitusilmoituksia, ja toisaalta, että komissio on esittänyt kantajan väitteitä koskevia huomautuksia. Näin ollen mikään seikka ei jää sopimussuhteen ulkopuolelle eikä ole osoitus julkisen vallan valtaoikeuksien käytöstä.
150 Tältä osin on todettava kantajan katsovan, että riidanalainen päätös muuttaa sen oikeusasemaa selvästi, koska komissio on vaatinut sitä maksamaan rahasumman. Kuten edellä 65 kohdasta kuitenkin ilmenee, takaisinperintävaatimus kuuluu kyseessä olevien avustussopimusten määräysten soveltamisalaan.
151 Vaikka kantaja olisi yrittänyt riitauttaa veloitusilmoitukset, on todettava, että kyseiset asiakirjat eivät ole SEUT 263 artiklassa tarkoitettuja kannekelpoisia toimia.
152 Komission lähettämää avustussopimuksen perusteella maksettavia määriä koskevaa veloitusilmoitusta ei nimittäin voida pitää kumoamiskanteen kohteeksi kelpaavana lopullisena toimena sillä perusteella, että veloitusilmoitukseen sisältyy mainintoja, jotka koskevat todetulle saatavalle maksettavaa korkoa, jos saatavaa ei suoriteta eräpäivään mennessä, mahdollista saatavien perintää kuittaamalla tai mahdollisen ennalta asetetun vakuuden realisoimisella sekä täytäntöönpanon mahdollisuutta ja merkinnän tekemistä yhteisön talousarvion tulojen ja menojen hyväksyjien käytettävissä olevaan tietokantaan, vaikka tällaiset maininnat on laadittu tavalla, josta voisi saada sellaisen käsityksen, että veloitusilmoitus, johon ne sisältyvät, on komission lopullinen toimi. Tällaiset maininnat eivät kuitenkaan missään tapauksessa luonteensa puolesta voisi olla muuta kuin todetun saatavan perintää koskevan komission toimen valmistelua, koska veloitusilmoituksessa komissio ei ota kantaa niihin keinoihin, joita se aikoo käyttää mainitun saatavan perimiseksi korotettuna veloitusilmoituksessa vahvistetun eräpäivän jälkeisestä päivästä alkaen lasketulla viivästyskorolla. Sama pätee kyseeseen tulevia täytäntöönpanokeinoja koskeviin mainintoihin (ks. vastaavasti määräys 20.4.2016, Mezhdunaroden tsentar za izsledvane na maltsinstvata i kulturnite vzaimodeystvia v. komissio, T‑819/14, EU:T:2016:256, 46, 47, 49 ja 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
153 Tästä seuraa, ettei kyseessä olevia veloitusilmoituksia koskevaa kannetta voida laillisesti saattaa unionin yleisen tuomioistuimen tutkittavaksi SEUT 263 artiklan perusteella, koska veloitusilmoitukset liittyvät erottamattomalla tavalla puhtaasti sopimusoikeudelliseen asiayhteyteen eivätkä ne tuota sellaisia oikeusvaikutuksia, jotka eivät johtuisi suoraan avustussopimuksesta vaan merkitsisivät komissiolle hallintoviranomaisena kuuluvien julkisen vallan valtaoikeuksien käyttämistä.
154 Asia ei olisi näin, jos komissio olisi antanut SEUT 299 artiklaan perustuvan päätöksen (ks. vastaavasti tuomio 20.7.2017, ADR Center v. komissio, T‑644/14, EU:T:2017:533, 207 ja 208 kohta). Käsiteltävässä asiassa komissio ei kuitenkaan ole antanut tällaista päätöstä.
155 Tältä osin on todettava, että koska avustus on maksettu takaisin, komission ei tarvinnut antaa tällaista veloitusilmoitusten lähettämisen jälkeistä päätöstä. Olisi siis hyvää hallintoa koskevan oikeuden vastaista kehottaa kantajaa olemaan maksamatta veloitusilmoituksessa vaadittuja määriä, jotta voitaisiin tehdä veloitusilmoituksen lähettämisen jälkeinen päätös, joka olisi SEUT 263 artiklan neljännen kohdan perusteella kannekelpoinen (ks. vastaavasti tuomio 18.10.2018, Terna v. komissio, T‑387/16, EU:T:2018:699, 35 kohta).
156 Käsiteltävässä asiassa kantajan oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ei ole loukattu, koska häneltä ei ole evätty toimivaltaa riitauttaa takaisin perittäviä määriä.
157 Tässä yhteydessä on korostettava, että kantaja ei kumoamiskanteen tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisen vuoksi voi jäädä vaille oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan tuomioistuimissa, koska kantajalla on oikeus puolustaa näkemystään sopimusta koskevassa SEUT 272 artiklaan perustuvassa kanteessa, jos hän katsoo itsellään olevan siihen perusteita (ks. vastaavasti määräys 20.4.2016, Mezhdunaroden tsentar za izsledvane na maltsinstvata i kulturnite vzaimodeystvia v. komissio, T‑819/14, EU:T:2016:256, 46, 47, 49 ja 52 kohta).
158 Käsiteltävässä asiassa kantaja on kuitenkin tosiasiallisesti nostanut SEUT 272 artiklaan perustuvan kanteen ja toimivaltainen tuomioistuin on tutkinut kyseisen kanteen tueksi esitetyt kanneperusteet (ks. tältä osin edellä 144 kohta).
159 SEUT 263 artiklan nojalla nostetun kanteen tutkimatta jättäminen ei siten ole omiaan heikentämään kantajan oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan.
160 Näin ollen SEUT 263 artiklan perusteella nostettu kanne on jätettävä tutkimatta.
161 Edellä esitetyn perusteella ei ole tarpeen lausua vaatimuksista, jotka kantaja on esittänyt unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 88 artiklan 1 kohdan ja 89 artiklan 3 kohdan a ja d alakohdan perusteella.
IV Oikeudenkäyntikulut
162 Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.
163 Koska kantaja on hävinnyt asian, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut komission vaatimusten mukaisesti.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto)
on ratkaissut asiat seuraavasti:
1) Kanne hylätään.
2) Sieć Badawcza Łukasiewicz – Port Polski Ośrodek Rozwoju Technologii velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Julistettiin Luxemburgissa 27 päivänä huhtikuuta 2022.
Allekirjoitukset