YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (toinen jaosto)

9 päivänä tammikuuta 2007

Asia T-288/04

Kris Van Neyghem

vastaan

Euroopan unionin alueiden komitea

Henkilöstö – Nimitys – Palkkaluokan ja palkkatason määrittäminen – Palkkakuitit – Myöhään tehty valitus – Tutkittavaksi ottaminen

Aihe: Kanne, jossa vaaditaan alueiden komitean 26.3.2003 tekemän sen päätöksen nro 87/03 kumoamista, jolla kantajan palkkaluokaksi määritettiin lopullisesti palkkaluokka B 5, palkkataso 4.

Ratkaisu: Kanne jätetään tutkimatta. Euroopan unionin alueiden komitea vastaa kaikista oikeudenkäyntikuluista.

Tiivistelmä

Henkilöstö – Kanne – Kannetta edeltävä hallinnollinen valitus – Määräajat

(Henkilöstösääntöjen 25 artiklan toinen kohta, 90 ja 91 artikla)

Kuukausittaisen palkkalaskelman tiedoksiantamisen vaikutuksena on, että hallinnollista päätöstä koskevan kanteen nostamisen määräaika alkaa kulua, kun tästä laskelmasta ilmenee selvästi kyseisen päätöksen olemassaolo ja sisältö ja kun kyseessä olevalla päätöksellä on puhtaasti rahallinen kohde, joka luonteensa vuoksi voi kuvastua tällaisesta laskelmasta.

Asian laita ei kuitenkaan ole näin kun on kyse päätöksestä, joka koskee virkamiehen lopullista palkkaluokan ja palkkatason määrittämistä ja jonka ensisijainen kohde ei sellaisenaan ole puhtaasti rahallinen vaan liittyy keskeiseen seikkaan virkamiehen ammatillisessa tilanteessa. Merkitykseltään tämäntasoinen päätös ei ole luonteeltaan sellainen, että se voi tulla selkeästi ilmi pelkästä palkkakuitista. Tämä viimeksi mainittu ei ole asianmukainen keino ilmoittaa asianomaiselle virkamiehelle näin tärkeästä päätöksestä, erityisesti kun siinä ei ole minkäänlaista mainintaa palkkaluokasta ja palkkatasosta. Kun nimittäin otetaan huomioon henkilöstösääntöjen 25 artiklan toisessa kohdassa asetettu sääntö ja periaate, jonka mukaan hallinnolla on velvollisuus varmistua siitä, että virkamiehet voivat tehokkaasti ja helposti saada tiedon hallintotoimista, jotka koskevat heitä erikseen, ja joka periaate perustuu muun muassa toimielimillä virkamiehiään kohtaan olevaan huolenpitovelvollisuuteen, tavanomaisen huolellinen virkamies, jonka oletetaan tuntevan omaan palkkaukseensa sovellettavat säännöt, voi perustellusti luottaa siihen, että hänelle ilmoitetaan kirjallisesti päätöksestä, jolla hänen palkkaluokkansa ja palkkatasonsa vahvistetaan lopullisesti.

Kuitenkin se seikka, että hallintoviranomainen ei ole noudattanut velvollisuuttaan ilmoittaa virkamiehelle kirjallisesti päätöksestä, jolla virkamiehen palkkataso määritetään lopullisesti, ei vapauta hallintoviranomaista kokonaan huolenpitovelvollisuudesta muun muassa silloin kun käy ilmi, että todellisuudessa virkamiehellä oli tiedossaan, että päätös, jolla hänen palkkaluokkansa määritettiin lopullisesti, oli tehty. Lisäksi kun otetaan huomioon päätöksen tiedoksi antamisen ajankohtana vallinnut oikeudellinen ja tosiseikkoja koskeva tilanne, jolle on ominaista, että koeajalla oleva virkamies tietää, että palkkaluokan määrittämistä lopullisesti koskeva päätös on tehtävä, palkkakuitit voivat olla omiaan antamaan virkamiehelle tiedon siitä, että hänen yksittäistä tilannettaan koskeva muutos on tehty. Peruspalkkaan tehty olennainen muutos ja sen oikaiseminen taannehtivasti eivät voi näin ollen kohtuullisesti jäädä huomaamatta tavanomaisen tarkkaavaiselta viranomaiselta. Tässä tapauksessa virkamiehen on ainakin pyydettävä kyseessä olevalta hallintoviranomaiselta tieto siitä, minkä takia hänen peruspalkkaansa muutettiin, ja tarvittaessa pyydettävä tältä viranomaiselta kohtuullisen ajan kuluessa tämän muutoksen taustalla ollut päätös kokonaisuudessaan, jotta virkamies saa kyseessä olevan toimen sisällöstä ja perusteluista niin täsmälliset tiedot, että hän voi käyttää oikeuttaan tehdä valitus. Jos yli viisi kuukautta on kulunut niiden ensimmäisten palkkakuittien vastaanottamisesta, joista käy ilmi peruspalkan huomattava muutos, ei tällaista määräaikaa missään tapauksessa voida pitää kohtuullisena, vaikka kantaja vilpittömästi ajatteli pääsevänsä hallintoviranomaisen kanssa sopimukseen ilman valitusta, koska tällaisen sopimuksen mahdollinen olemassaolo ei vapauta virkamiestä velvollisuudesta noudattaa valituksen esittämiselle asetettuja määräaikoja, jotka kuuluvat oikeusjärjestyksen perusteisiin.

(ks. 39–43 ja 47–50 kohta)

Viittaukset: asia C‑246/95, Coen, 23.1.1997 (Kok. 1997, s. I‑403, 21 kohta); yhdistetyt asiat T‑33/89 ja T‑74/89, Blackman v. parlamentti, 16.3.1993 (Kok. 1993, s. II‑249, 34 kohta); asia T‑6/94, A v. parlamentti, 24.4.1996 (Kok. H. 1996, s. I‑A‑191 ja II‑555, 52 kohta); asia T‑232/97, Becret-Danieau ym. v. parlamentti, 24.3.1998 (Kok. H. 1998, s. I‑A‑157 ja II‑495, 31 ja 32 kohta); asia T‑190/02, Österholm v. komissio, 24.6.2004 (Kok. H. 2004, s. I‑A‑197 ja II‑877, 32 kohta); asia T‑354/03, Reggimenti v. parlamentti, 16.2.2005 (Kok. H. 2005, s. I‑A‑33 ja II‑147, 38 ja 39 kohta) ja asia T‑144/03, Schmit v. komissio, 4.5.2005 (Kok. H. 2005, s. I‑A‑101 ja II‑465, 146 kohta).