UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (laajennettu kahdeksas jaosto)
14 päivänä syyskuuta 2022 (*)
Polkumyynti – Venäjältä, Trinidad ja Tobagosta ja Amerikan yhdysvalloista peräisin olevien urean ja ammoniumnitraatin seosten tuonti – Täytäntöönpanoasetus (EU) 2019/1688 – Asetuksen (EU) 2016/1036 3 artiklan 1–3 kohta ja 5–8 kohta – Etuyhteydessä olevien yhtiöiden kautta tapahtuva myynti – Vientihinnan muodostaminen – Unionin tuotannonalalle aiheutuva vahinko – Alihinnoittelun laskeminen – Syy-yhteys – Asetuksen 2016/1036 9 artiklan 4 kohta – Vahinkomarginaalin laskeminen – Vahingon poistuminen
Asiassa T‑744/19,
Methanol Holdings (Trinidad) Ltd, kotipaikka Couva (Trinidad ja Tobago), edustajinaan asianajajat B. Servais ja V. Crochet,
kantajana,
vastaan
Euroopan komissio, asiamiehinään G. Luengo ja P. Němečková,
vastaajana,
jota tukevat
Achema AB, kotipaikka Jonava (Liettua), edustajinaan asianajajat B. O’Connor ja M. Hommé,
sekä
Grupa Azoty S.A., kotipaikka Tarnów (Puola) ja
Grupa Azoty Zakłady Azotowe Puławy S.A., kotipaikka Puławy (Puola),
edustajinaan asianajajat B. O’Connor ja M. Hommé,
väliintulijoina,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu kahdeksas jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja M. van der Woude sekä tuomarit J. Svenningsen, R. Barents (esittelevä tuomari), T. Pynnä ja J. Laitenberger,
kirjaaja: hallintovirkamies I. Kurme,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,
ottaen huomioon 18.1.2022 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
1 SEUT 263 artiklaan perustuvassa kanteessaan kantaja Methanol Holdings (Trinidad) Ltd vaatii lopullisen polkumyyntitullin käyttöönotosta Venäjältä, Trinidad ja Tobagosta ja Amerikan yhdysvalloista peräisin olevien urean ja ammoniumnitraatin seosten tuonnissa ja kyseisessä tuonnissa käyttöönotetun väliaikaisen tullin lopullisesta kantamisesta 8.10.2019 annetun komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2019/1688 (EUVL 2019, L 258, s. 21; jäljempänä riidanalainen täytäntöönpanoasetus) kumoamista.
Asian tausta
Hallinnollinen menettely
2 Euroopan komissio julkaisi sille tehdyn kantelun vuoksi 13.8.2018 ilmoituksen Venäjältä, Trinidad ja Tobagosta ja Amerikan yhdysvalloista peräisin olevien urean ja ammoniumnitraatin seosten tuontia koskevan polkumyynnin vastaisen menettelyn vireille panemisesta (EUVL 2018, C 284, s. 9).
3 Polkumyyntikäytäntöjä ja vahinkoa koskeva tutkimus kohdistui 1.7.2017 ja 30.6.2018 väliseen ajanjaksoon (jäljempänä tutkimusajanjakso). Vahinkoa koskevaan arvioon vaikuttavien kehityssuuntausten tarkastelu kattoi 1.1.2015 ja 30.6.2018 välisen ajanjakson (jäljempänä tarkastelujakso).
4 Tutkimuksen kohteena oleva tuote vastasi urean ja ammoniumnitraatin vesi- tai ammoniakkiliuosseoksia, joissa voi olla lisäaineita ja jotka luokitellaan tällä hetkellä CN-koodiin 3102 80 00 (jäljempänä tarkasteltavana oleva tuote).
5 Kantaja, joka on Trinidad ja Tobagon oikeuden mukaisesti perustettu yhtiö, valmistaa ja myy urean ja ammoniumnitraatin seoksia. Tutkimusajanjaksolla kantaja myi urean ja ammoniumnitraatin seoksia etuyhteydessä olevalle ostajalle eli Helm AG:lle (jäljempänä HAG) Euroopan unionissa. Myöhemmin HAG jälleenmöi urean ja ammoniumnitraatin seokset riippumattomille asiakkaille unionissa ja kahdelle unioniin sijoittautuneelle etuyhteydessä olevalle asiakkaalle eli Helm Engrais Francelle (jäljempänä HEF) ja Helm Ibericalle (jäljempänä HIB). Kantaja on ainoa Trinidad ja Tobagossa toimiva vientiä harjoittava tuottaja, joka teki yhteistyötä, ja sen vienti muodosti 100 prosenttia kyseisestä maasta peräisin olevasta viennistä tutkimusajanjaksolla.
6 Komissio antoi väliaikaisen polkumyyntitullin käyttöönotosta Venäjältä, Trinidad ja Tobagosta ja Amerikan yhdysvalloista peräisin olevien urean ja ammoniumnitraatin seosten tuonnissa 10.4.2019 täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2019/576 (EUVL 2019, L 100, s. 7; jäljempänä väliaikaista polkumyyntitullia koskeva täytäntöönpanoasetus).
7 Kantajalle lähetettiin 11.4.2019 komission alustavat päätelmät sisältävä ilmoitusasiakirja, ja kantaja esitti huomautuksensa 26.4.2019 antamassaan vastauksessa.
8 Komissio ilmoitti 12.7.2019 päivätyllä kirjeellä kantajalle niistä olennaisista tosiasioista ja huomioista, joiden perusteella lopullinen polkumyyntitulli aiottiin ottaa käyttöön muun muassa Trinidad ja Tobagosta peräisin olevan tarkasteltavana olevan tuotteen tuonnista. Kyseisen kirjeen liitteenä olevan asiakirjan 88 perustelukappaleessa komissio selitti muun muassa päättäneensä täydentää alustavassa vaiheessa tehtyjä alihinnoittelulaskelmia 10.4.2019 annetun tuomion Jindal Saw ja Jindal Saw Italia v. komissio (T‑301/16, EU:T:2019:234) perusteella. Kantaja vastasi kyseiseen kirjeeseen 22.7.2019.
9 Komissio antoi 8.10.2019 riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen.
10 Riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen 1 artiklan 2 kohdassa säädetään 22,24 euron tonnikohtaisen kiinteämääräisen lopullisen polkumyyntitullin käyttöön ottamisesta kantajan valmistaman tarkasteltavana olevan tuotteen tuonnista unioniin.
11 Kantaja on esittänyt kirjallisia huomautuksia hallinnollisessa menettelyssä.
Tiivistelmä riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen perusteista
Otanta
12 Komissio valitsi unionin tuottajia koskevaan otantaan kolme unionin tuottajaa, joiden yhteisosuus unionin kokonaistuotannon määrästä ja myynnistä oli yli 50 prosenttia.
13 Komissio päätti, ettei etuyhteydettömiä tuojia koskevan otannan tekeminen ollut tarkoituksenmukaista, ja lähetti kolmelle yhteistyössä toimineelle tuojalle kyselylomakkeet.
14 Venäjän, Trinidad ja Tobagon ja Yhdysvaltojen (jäljempänä asianomaiset maat) vientiä harjoittavia tuottajia koskevassa otannassa vain kaksi Venäjän vientiä harjoittavaa tuottajaa (eli Acron Group ja EuroChem Group), yksi Trinidad ja Tobagon vientiä harjoittava tuottaja (eli kantaja) ja yksi Yhdysvaltojen vientiä harjoittava tuottaja (eli CF Industries Holdings, Inc.) suostuivat tekemään yhteistyötä ja osallistumaan otantaan. Vientiä harjoittavilta tuottajilta saatujen vastausten vähäisen määrän vuoksi komissio katsoi, ettei otanta ollut tarpeen.
Tarkasteltavana oleva tuote ja samankaltainen tuote
15 Tutkimuksen kohteena oleva tuote vastasi Venäjältä, Trinidad ja Tobagosta ja Yhdysvalloista peräisin olevia urean ja ammoniumnitraatin vesi- tai ammoniakkiliuosseoksia, joissa voi olla lisäaineita ja jotka luokitellaan CN-koodiin 3102 80 00.
16 Komissio katsoi, että tarkasteltavana oleva tuote, asianomaisten maiden kotimarkkinoilla tuotettu ja myyty tuote sekä unionin tuotannonalan unionissa valmistama ja myymä tuote olivat samankaltaisia tuotteita.
Polkumyynti
17 Komissio totesi Trinidad ja Tobagossa vientiä harjoittavien tuottajien tarkasteltavana olevien tuotteiden normaaliarvosta, että kantaja vaikutti olleen ainoa tarkasteltavana olevan tuotteen tuottaja kyseisessä maassa tutkimusajanjaksolla.
18 Koska samankaltaista tuotetta ei myyty lainkaan kotimarkkinoilla, komissio muodosti kantajan tuotteiden laskennallisen normaaliarvon polkumyynnillä muista kuin Euroopan unionin jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta suojautumisesta 8.6.2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1036 (EUVL 2016, L 176, s. 21; jäljempänä perusasetus) 2 artiklan 3 kohdan ja 6 kohdan b alakohdan mukaisesti. Laskennallinen normaaliarvo määritettiin lisäämällä yhteistyössä toimineen vientiä harjoittavan tuottajan samankaltaisen tuotteen keskimääräisiin tuotantokustannuksiin tutkimusajanjakson aikana yhtäältä kantajalle todellisuudessa koituneet tuotantoon ja myyntiin tavanomaisessa kaupankäynnissä sovellettavat myynti-, hallinto- ja yleiskustannusmäärät samassa yleisessä tuoteluokassa Trinidad ja Tobagon kotimaan markkinoilla ja toisaalta kantajan saamaan tuotantoon ja myyntiin tavanomaisessa kaupankäynnissä sovellettavan voiton todellinen määrä samassa yleisessä tuoteluokassa Trinidad ja Tobagon kotimaan markkinoilla.
19 Vientihinnan määrittäessään komissio totesi, että kantaja harjoitti tutkimusajanjakson aikana vientiä unioniin ainoastaan tuojina toimivien etuyhteydessä olevien yhtiöiden kautta. Kaikki myynti unioniin suoritettiin Saksassa sijaitsevan etuyhteydessä olevan tuojan kautta. Tämä etuyhteydessä oleva tuoja myi tarkasteltavana olevaa tuotetta riippumattomille asiakkaille Saksassa tai Ranskassa ja Espanjassa sijaitseville etuyhteydessä oleville yhtiöille, jotka puolestaan myivät kyseistä tuotetta omilla kansallisilla markkinoillaan. Vientihinta määritettiin näin ollen perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan mukaisesti niiden hintojen perusteella, joilla tuotu tuote jälleenmyytiin ensimmäisen kerran riippumattomille asiakkaille unionissa. Tässä tapauksessa hintaan tehtiin oikaisuja kaikkien tuonnin ja jälleenmyynnin välisten kustannusten, mukaan lukien myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten sekä laimennus- ja sekoituskustannusten ja kohtuullisen voiton huomioon ottamiseksi.
20 Tämän jälkeen komissio vertasi kantajan normaaliarvoa ja vientihintaa noudettuna lähettäjältä ‑tasolla. Varmistaakseen normaaliarvon ja vientihinnan välisen tasapuolisen vertailun komissio teki perusasetuksen 10 artiklan 2 kohdan mukaisia oikaisuja alennusten, hyvitysten ja määrien erojen sekä kuljetus-, vakuutus-, käsittely-, lastaus- ja liitännäis- sekä luottokustannusten huomioon ottamiseksi.
21 Kyseisen vertailun perusteella komissio laski kantajan ja muiden mahdollisesti vientiä harjoittavien tuottajien polkumyyntimarginaalin. Kantajan polkumyyntimarginaaliksi vahvistettiin riidanalaisessa täytäntöönpanoasetuksessa 55,8 prosenttia.
Unionin tuotannonalan määritelmä
22 Komissio totesi, että samankaltaista tuotetta valmisti tutkimusajanjaksolla 20 tiedossa olevaa unionin tuottajaa. Nämä yritykset muodostivat yhdessä perusasetuksen 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun unionin tuotannonalan.
23 Komissio huomautti myös, että kolme näistä tuottajista, joiden osuus samankaltaisen tuotteen kokonaistuotannosta unionissa oli yli 50 prosenttia, oli valittu unionin tuottajia koskevaan otantaan.
Vahinko
24 Komissio arvioi, että asianomaisista maista peräisin olevan tuonnin vaikutusten kumulatiivinen arviointi oli mahdollista, koska tällaiselle arvioinnille perusasetuksen 3 artiklan 4 kohdassa säädetyt edellytykset täyttyivät.
25 Tuonnin määrän analysoinnin yhteydessä komissio totesi asianomaisista maista tulevan tuonnin määrän kasvaneen 64 prosenttia tarkastelujaksolla sekä mainitun tuonnin markkinaosuuden kasvaneen 72 prosenttia eli 21,9 prosentista 37,7 prosenttiin tutkimusajanjaksolla. Tarkemmin sanoen Trinidad ja Tobagosta peräisin olevan tuonnin määrä pieneni ja sen markkinaosuus laski 10,2 prosentista 8,1 prosenttiin.
26 Analysoidessaan hintoihin kohdistuvia vaikutuksia komissio vertasi väliaikaista polkumyyntitullia koskevassa täytäntöönpanoasetuksessa unionin tuottajia koskevaan otokseen valittujen tuottajien hintoja asianomaisten maiden yhteistyössä toimineiden vientiä harjoittavien tuottajien hintoihin. Alihinnoittelun määrittämiseksi tutkimusajanjakson aikana verrattiin tarkemmin sanoen toisiinsa yhtäältä asianomaisten maiden yhteistyössä toimineilta vientiä harjoittavilta tuottajilta tulevassa tuonnissa ensimmäiseltä riippumattomalta asiakkaalta unionin markkinoilla veloitettuja tuotelajikohtaisia painotettuja keskimääräisiä hintoja, jotka on määritetty CIF-tasolla (kulut, vakuutus ja rahti maksettuina) ja oikaistu asianmukaisesti tullien ja tuonnin jälkeisten kustannusten huomioon ottamiseksi, ja toisaalta vastaavia riippumattomilta asiakkailta unionin markkinoilla veloitettuja otokseen valittujen unionin tuottajien tuotelajikohtaisia painotettuja keskimääräisiä myyntihintoja.
27 Komissio vertasi siten vientiä harjoittavien tuottajien CIF-hintaa unionin rajalla unionin tuottajien noudettuna lähettäjältä ‑hintaan, jonka osuus oli 60 prosenttia unionin tuottajien myynnistä. Unionin tuotannonalan sellaisen myynnin osalta, josta koitui tarkasteltavana olevien tuotteiden osalta merirahtia esimerkiksi Rouenin (Ranska) ja Gentin (Belgia) satamiin ja jonka osuus unionin tuotannonalan myynnistä oli 40 prosenttia, katsottiin kuitenkin asianmukaiseksi käyttää kyseisiin satamiin toimituksen hintoja sen sijaan, että laskettaisiin noudettuna lähettäjältä ‑hinnat tällaiselle myynnille.
28 Komissio totesi siten, että asianomaisista maista tulevan tuonnin hinnat alittivat unionin tuotannonalan hinnat keskimäärin 6,8 prosentilla. Erityisesti se totesi tuonnin painotetun keskimääräisen alihinnoittelumarginaalin olevan 6,2 prosenttia Trinidad ja Tobagosta peräisin olevassa tuonnissa.
29 Tämän jälkeen komissio arvioi tuonnin vaikutuksen unionin tuotannonalaan erilaisten makro- ja mikrotaloudellisten indikaattoreiden kannalta.
30 Vahinkoindikaattoreita koskevan analyysinsä päätteeksi komissio totesi, että unionin tuotannonalalle oli aiheutunut perusasetuksen 3 artiklan 5 kohdassa tarkoitettua merkittävää vahinkoa.
31 Riidanalaisessa täytäntöönpanoasetuksessa komissio päätti täydentää alihinnoittelulaskelmiaan 10.4.2019 annetun tuomion Jindal Saw ja Jindal Saw Italia v. komissio (T‑301/16, EU:T:2019:234) perusteella kahdella alihinnoittelua koskevalla lisälaskelmalla, joista kävi komission mukaan selvemmin ilmi, että polkumyynnillä tapahtuva tuonti alitti unionin tuotannonalan hinnat käytetystä menetelmästä riippumatta.
32 Komissio totesi riidanalaisessa täytäntöönpanoasetuksessa myös, että alihinnoittelun vahvistamisen lisäksi tutkimuksessa oli ilmennyt, että polkumyynnillä tapahtuva tuonti oli joka tapauksessa tutkimusajanjakson aikana huomattavassa määrin estänyt hinnankorotukset polkumyynnin vastaisen perusasetuksen 3 artiklan 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Se päätteli, että alihinnoittelu oli vain yksi tekijä paljon laajemmassa hintoihin kohdistuvaa vaikutusta koskevassa analyysissä, jossa hintojen aleneminen ja hinnankorotusten estyminen oli keskeinen syy-yhteyteen liittyvä argumentti.
33 Komissio piti siis voimassa päätelmänsä, jonka mukaan unionin tuotannonalalle oli aiheutunut perusasetuksen 3 artiklan 5 kohdassa tarkoitettua merkittävää vahinkoa.
Syy-yhteys
34 Tarkastelujaksolla ja kulutuksen vähentyessä unionissa komissio totesi väliaikaista polkumyyntitullia koskevassa täytäntöönpanoasetuksessa, että tuontimäärät asianomaisista maista sekä niiden markkinaosuudet olivat kasvaneet merkittävästi, kun taas asianomaisten maiden hinnat olivat laskeneet keskimäärin 33 prosenttia. Se totesi, että tuonnin markkinaosuuden kasvu oli sattunut samaan aikaan unionin tuotannonalan markkinaosuuden samanlaisen pienentymisen kanssa. Kun otetaan huomioon, että urean ja ammoniumnitraatin seos on hintaherkkä hyödyke, että asianomaisista maista tulevan tuonnin markkinaosuus oli 37,7 prosenttia tutkimusajanjakson aikana ja että tämä tuonti oli tapahtunut hinnoilla, jotka alittivat unionin tuotannonalan hinnat, komissio päätteli, että tällaisella tuonnilla oli ollut huomattavia haitallisia vaikutuksia.
35 Riidanalaisessa täytäntöönpanoasetuksessa komissio vahvisti, että asianomaisista maista tulevan tuonnin hinnat alittivat unionin tuottajien myyntihinnat. Se korosti, että syy-yhteyttä koskevassa analyysissä oli otettu huomioon alihinnoittelua koskevan havainnon lisäksi monia muitakin tekijöitä polkumyynnillä tapahtuvan tuonnin vaikutusten yhteydessä. Kyseessä olevan tuonnin aiheuttama hintojen aleneminen ja hinnankorotusten estyminen tutkimusajanjakson aikana olivat siten keskeisiä syy-yhteyttä koskevia argumentteja.
36 Tutkittuaan muita tekijöitä, kuten urean maailmanmarkkinahinnan ja unionin tuottajien kasvaneet kustannukset, komissio päätteli, että mikään kyseisistä tekijöistä ei ollut heikentänyt asianomaisista maista polkumyynnillä tapahtuneen tuonnin ja unionin tuotannonalalle aiheutuneen merkittävän vahingon välistä syy-yhteyttä.
Toimenpiteiden taso ja unionin etu
37 Määrittääkseen toimenpiteiden tason komissio yritti selvittää, riittäisikö polkumyyntimarginaalia alhaisempi tulli poistamaan polkumyynnillä tapahtuneesta tuonnista unionin tuotannonalalle aiheutuneen vahingon.
38 Komissio totesi, että Trinidad ja Tobagon osalta väliaikaiset polkumyyntitoimenpiteet oli otettava käyttöön perusasetuksen 7 artiklan 2 kohdassa säädetyn alhaisemman tullin säännön mukaisesti. Komissio vertasi vahinko- ja polkumyyntimarginaaleja, ja tullien määrä asetettiin polkumyynti- ja vahinkomarginaaleista alemman suuruiseksi. Väliaikaisten toimenpiteiden käyttöönoton jälkeen komissio tarkisti hieman noudattamiseen liittyviä tulevia kustannuksia koskevia laskelmiaan perusasetuksen 9 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan, luettuna yhdessä kyseisen asetuksen 7 artiklan 2 d kohdan kanssa, mukaisesti. Se päivitti päästöoikeuksien odotettuja kustannuksia ja päätti, että hiilidioksidin päästöoikeusien keskimääräinen hinta vahvistettiin lopullisesti 25,81 euroon tuotettua hiilidioksiditonnia kohden, kun se alustavassa vaiheessa oli 24,14 euroa tuotettua hiilidioksiditonnia kohden. Myös muita laskelmien osatekijöitä tarkistettiin hieman. Näin ollen lisäkustannuksiksi vahvistettiin 3,8 prosenttia (alustavan vaiheen 3,7 prosentin sijasta), ja nämä kustannukset lisättiin vahinkoa aiheuttamattomaan hintaan.
Polkumyynnin vastaiset toimenpiteet
39 Polkumyynnin vastaisten toimenpiteiden muodon osalta komissio päätti vahvistaa kiinteämääräisen tullin.
40 Lopulliseksi polkumyyntitulliksi vahvistettiin siten viime kädessä määrä, joka vaihteli kyseessä olevien yritysten mukaan 22,24 eurosta 42,47 euroon tarkasteltavana olevan tuotteen tonnia kohden. Kantajan osalta kyseisen tullin määräksi vahvistettiin 22,24 euroa tarkasteltavana olevan tuotteen tonnia kohden.
Asianosaisten ja väliintulijoiden vaatimukset
41 Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– kumoaa riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen kantajaa koskevilta osin
– velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
42 Komissio, jota väliintulijat Achema AB, Grupa Azoty S.A ja Grupa Azoty Zakłady Azotowe Puławy S.A. tukevat, vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– hylkää kanteen
– velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudellinen arviointi
43 Kantaja vetoaa kanteen tueksi muodollisesti vain yhteen kanneperusteeseen, jonka mukaan komission menetelmä hintojen ja viitehintojen alittavuusmarginaalien määrittämiseksi on perusasetuksen 1 artiklan 1 kohdan, 3 artiklan 1–3 ja 5–8 kohdan, unionin yleisen tuomioistuimen oikeuskäytännön ja WTO:n päätöskäytännön sekä oikeudenmukaisen vertailun periaatteen vastainen.
44 Kantajan mukaan komissio on käyttänyt perusteena HAG:n, HEF:n ja HIB:n riippumattomille asiakkaille unionissa myymien urean ja ammoniumnitraatin seosten hintoja ja vähentänyt tämän jälkeen HAG:n, HEF:n ja HIB:n myynti-, hallinto- ja yleiskustannukset sekä yhteistyössä toimineiden etuyhteydettömien tuojien saaman 4 prosentin voittomarginaalin. Se väittää, että komissio lisäsi tämän jälkeen hintoihin euron tonnia kohden tuonnin jälkeisten kulujen kattamiseksi. Kantaja väittää lähinnä, että kuten riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen 128 perustelukappaleessa todetaan, komissio sovelsi hintojen ja viitehintojen alittavuusmarginaalien laskemiseksi analogisesti perusasetuksen 2 artiklan 9 kohtaa, joka koskee vientihinnan muodostamista polkumyyntimarginaalin laskemista varten.
45 Aluksi on todettava yhtäältä, että kantajan muodollisesti esittämä ainoa kanneperuste on kolmiosainen. Ensimmäinen osa perustuu siihen, että komission menetelmä hintojen ja viitehintojen alittavuusmarginaalien laskemiseksi on perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan vastainen, toinen siihen, että tämä sama menetelmä on mainitun asetuksen 3 artiklan 2, 3 ja 5–8 kohdan vastainen, koska komissio ei ottanut huomioon riippumattomien asiakkaiden kanssa neuvoteltuja hintoja eikä vertaillut hintoja samassa kaupan portaassa, ja kolmas siihen, että lopullinen polkumyyntitulli ylittää unionin tuotannonalalle aiheutuneen vahingon poistamiseen riittävän tason, mikä on vastoin kyseisen asetuksen 9 artiklan 4 kohtaa.
46 On toisaalta muistettava, että polkumyynnillä tapahtuvan tuonnin vaikutuksia unionin alueen hintoihin voidaan tarkastella eri näkökannoilta. Perusasetuksen 3 artiklan 3 kohdassa säädetään nimittäin, että komission on tutkittava kolmea näkökohtaa eli alihinnoittelua, hintojen alenemista ja hinnankorotusten estämistä.
47 Käsiteltävässä asiassa komissio käytti perusteena samaa hintojen (verrattuna unionin tuottajien myyntihintaan) ja viitehintojen (verrattuna tavoitehintaan) alittavuuden laskemiseen tarkoitettua laskennallisesti muodostettua vientihintaa.
48 Siltä osin kuin on kyse alihinnoittelusta, komissio suoritti unionin tuotannonalaa koskevan otannan valitsemalla siihen tuottajia, joiden osuus unionin kokonaistuotannosta ja sen myynnistä oli 50 prosenttia. Se muodosti myös kantajan laskennalliset vientihinnat siihen etuyhteydessä olevien tuojien riippumattomilta asiakkailta laskuttamien hintojen perusteella vähentämällä myynti-, hallinto- ja yleiskustannukset sekä 4 prosentin voittomarginaalin (ja lisäämällä euron tonnia kohden tuonnin jälkeisten kulujen kattamiseksi). Tämän jälkeen komissio vertasi näitä laskennallisia vientihintoja unionin teollisuudenalan noudettuna-hintaan (60 prosentin osalta myynnistä) ja CIF-hintaan Rouenin ja Gentin satamissa (40 prosentin osalta myynnistä). Tämän vertailun tuloksena havaittiin alihinnoittelu. Riidanalaisessa täytäntöönpanoasetuksessa ja 10.4.2019 annetun tuomion Jindal Saw ja Jindal Saw Italia v. komissio (T‑301/16, EU:T:2019:234) valossa komissio täydensi kyseistä väliaikaista polkumyyntitullia koskevan täytäntöönpanoasetuksen aikaista laskelmaa mainitun täytäntöönpanoasetuksen 114 perustelukappaleessa esitetyllä ensimmäisellä täydentävällä laskelmalla ja kyseisen täytäntöönpanoasetuksen 115 perustelukappaleessa esitetyllä toisella toissijaisella laskelmalla, joista molemmissa vahvistettiin alihinnoittelun esiintyminen.
Kanneperusteen ensimmäinen osa, jonka mukaan komission menetelmä hintojen ja viitehintojen alittavuusmarginaalien laskemiseksi on perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan vastainen
49 Kantaja väittää yhtäältä, että perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan analoginen soveltaminen, johon komissio viittaa riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen 128 perustelukappaleessa, rikkoo perusasetuksen 3 artiklan 1 kohtaa.
50 Kantaja vetoaa ensinnäkin perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan sanamuotoon, jonka mukaan ”[käsitettä] ’vahinko’ – – tulkitaan tämän artiklan mukaisesti”. Kyseisessä säännöksessä ei siten viitata millään tavalla perusasetuksen 2 artiklan 9 kohtaan. Toiseksi kantaja väittää, että tämä viimeksi mainittu säännös koskee vientihinnan muodostamista polkumyyntimarginaalin eikä hintojen ja viitehintojen alittavuusmarginaalien laskemiseksi. Kolmanneksi kantaja väittää, että missään kyseisen asetuksen säännöksessä ei säädetä, että saman asetuksen 2 artiklan 9 kohtaa voidaan soveltaa ”analogisesti” vahinkomarginaalin laskemista varten.
51 Toisaalta kantaja väittää, että perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan mukaisen vientihinnan muodostamisen taustalla oleva logiikka perustuu etuyhteydessä olevien yhtiöiden kautta unionissa tapahtuvan myynnin osalta siihen, että kyseinen hinta ei ole luotettava osapuolten välillä olevien yhteyksien vuoksi. Kantajan mukaan tätä logiikkaa ei voida soveltaa määritettäessä sen perimää hintaa, jota käytetään hintojen ja viitehintojen alittavuusmarginaalien laskemiseksi, sillä HAG:n HEF:n ja HIB:n riippumattomilta asiakkailtaan unionissa laskuttama tosiasiallinen hinta on lähtökohtaisesti luotettava, koska se laskutetaan sellaisten osapuolten kesken, joiden välillä ei ole minkäänlaista yhteyttä. Kantaja täsmentää, että komission menetelmässä havaitut virheet vaikuttavat myös venäläisten vientiä harjoittavien tuottajien hintojen alittavuusmarginaaleja koskevien laskelmien pätevyyteen, koska ne myyvät tuotteitaan myös etuyhteydessä olevien kauppiaiden kautta.
52 Komissio, jota väliintulijat tukevat, kiistää kantajan väitteet.
53 Aluksi on muistettava, että riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen 128 perustelukappaleessa säädetään seuraavaa:
”Alihinnoittelua koskevissa laskelmissa (etenkin vientihinnan osalta) huomioon otettavien tekijöiden osalta komission on yksilöitävä ensimmäinen kohta, jossa kilpailua esiintyy (tai saattaa esiintyä) unionin tuottajien kanssa unionin markkinoilla. Käytännössä kyseeseen tulee ensimmäisen etuyhteydettömän tuojan ostohinta, koska kyseisellä yrityksellä on periaatteessa mahdollisuus hankkia joko unionin tuotannonalalta tai ulkomaisilta tavarantoimittajilta. Tämä arviointi olisi perustettava vientihintaan unionin rajalla, jota pidetään vertailukelpoisena tasona unionin tuotannonalan noudettuna lähettäjältä ‑hintaan nähden. Kun kyseessä on etuyhteydessä olevien tuojien kautta tapahtunut vientimyynti, vertailukohdan olisi oltava heti sen jälkeen, kun tavara ylittää unionin rajan, eikä myöhemmässä vaiheessa jakeluketjussa, esimerkiksi kun tavara myydään loppukäyttäjälle. Polkumyyntimarginaalia koskevissa laskelmissa noudatettua menetelmää seuraillen vientihinta muodostetaan laskennallisesti perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan mukaisesti sen hinnan perusteella, jolla tuote jälleenmyytiin ensimmäistä kertaa riippumattomille asiakkaille unionissa ja jota oikaistaan tarvittaessa. Koska kyseinen artikla on ainoa perusasetuksen säännös, jossa annetaan ohjeita vientihinnan muodostamisesta, sen soveltaminen on perusteltua. Viitehinnan alittavuutta koskevista laskelmista komissio huomautti, että perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan käyttö ei johtanut epäsymmetriseen vertailuun (toisin kuin asiassa Jindal), koska viitehinnan alittavuutta koskevaa vertailua varten unionin tuotannonalan tavoitehinta muodostettiin laskennallisesti ja siinä otettiin huomioon vain tuottajayksikön valmistuskustannukset, myynti-, yleis- ja hallintokustannukset ja voitto, minkä vuoksi se on verrattavissa laskennallisesti muodostettuun vientihintaan. Toisin sanoen unionin tuottajiin etuyhteydessä olevien myyjäyksikköjen kustannuksia ei otettu huomioon verrattaessa unionin tuotannonalan tavoitehintaa laskennallisesti muodostettuun vientihintaan.”
54 Perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan mukaan vahingon käsitteellä tarkoitetaan, ”jollei toisin ilmoiteta, unionin tuotannonalalle aiheutunutta merkittävää vahinkoa, unionin tuotannonalaan kohdistuvaa merkittävän vahingon uhkaa tai merkittävää viivästystä unionin tuotannonalan perustamisessa”.
55 Perusasetuksen 3 artiklan 2 kohdan mukaan vahingon määrityksen on perustuttava selkeään näyttöön, ja siihen on sisällyttävä puolueeton tarkastelu yhtäältä polkumyynnillä tapahtuvan tuonnin määrästä ja tämän tuonnin vaikutuksesta samankaltaisten tuotteiden hintoihin unionin markkinoilla ja toisaalta tämän tuonnin seurausvaikutuksista unionin tuotannonalaan.
56 Perusasetuksen 3 artiklan 3 kohdassa säädetään erityisesti siltä osin kuin on kyse polkumyynnillä tapahtuvan tuonnin vaikutuksesta hintoihin muun muassa velvollisuudesta tutkia, onko polkumyynnillä tapahtuvassa tuonnissa esiintynyt huomattavaa alihinnoittelua suhteessa unionin tuotannonalan samankaltaisen tuotteen hintaan tai onko tällaisen tuonnin vaikutuksesta muutoin ilmennyt merkittävää hintojen alenemista tai onko tuonti huomattavassa määrin estänyt sellaisia hinnankorotuksia, jotka muuten olisi tehty.
57 Perusasetuksen säännöksistä, joihin edellä 53–55 kohdassa viitataan, ilmenee näin ollen, ettei niissä säädetä mistään erityisestä menetelmästä sen määrittelemiseksi, miten polkumyynnillä tapahtuva tuonti vaikuttaa unionin tuotannonalan samankaltaisen tuotteen hintoihin (ks. vastaavasti tuomio 10.4.2019, Jindal Saw ja Jindal Saw Italia v. komissio, T‑301/16, EU:T:2019:234, 175 kohta).
58 Näin ollen on hylättävä kantajan väite, jonka mukaan perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdassa suljetaan pois mainitun asetuksen 2 artiklan 9 kohdan mukaisen laskennallisen vientihinnan käyttö sen määrittämiseksi, onko unionin tuotannonalalle aiheutunut vahinkoa.
59 Kuten edellä 54 kohdassa kuitenkin muistutetaan, sen määrittäminen, onko tällaista vahinkoa aiheutunut, edellyttää joka tapauksessa, että polkumyynnillä tapahtuvan tuonnin vaikutusta hintoihin vertaillaan objektiivisesti ja tasapuolisesti (ks. tuomio 10.4.2019, Jindal Saw ja Jindal Saw Italia v. komissio, T‑301/16, EU:T:2019:234, 176 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), mikä on tutkittava ainoan kanneperusteen toisen osan yhteydessä yhdessä yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista koskevan kantajan väitteen kanssa.
60 Siltä osin kuin kantaja väittää lähinnä, että etuyhteydessä olevien tuojien riippumattomilta asiakkailta unionissa laskuttama hinta on luotettava ja että laskennallisen vientihinnan muodostaminen ei ole tarpeen, on korostettava, että perusasetuksen 2 artiklan 8 kohdassa säädetään, että lähtökohtaisesti ”vientihinta on tosiasiallisesti maksettu tai maksettava hinta tuotteesta, joka on myyty vientiin viejämaasta unioniin”. Mainitun asetuksen 2 artiklan 9 kohdan mukaan vientihinta voidaan muodostaa sen hinnan perusteella, jolla maahantuodut tuotteet jälleenmyydään ensimmäisen kerran riippumattomalle asiakkaalle vain, jos ”vientihintaa ei ole tai jos näyttää siltä, että vientihinta ei ole luotettava, koska viejän ja tuojan tai kolmannen osapuolen välillä on etuyhteys tai hyvitysjärjestely”.
61 Näin ollen perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdasta ilmenee, että toimielimet voivat kahdessa tapauksessa katsoa, ettei vientihinta ole luotettava, nimittäin kun viejän ja tuojan tai kolmannen osapuolen välillä on yhtiösuhde tai hyvitysjärjestely. Muissa kuin näissä tapauksissa toimielimillä on velvollisuus määrittää polkumyyntitulli vientihinnan perusteella, jos sellainen on olemassa (tuomio 21.11.2002, Kundan ja Tata v. neuvosto, T‑88/98, EU:T:2002:280, 49 kohta ja tuomio 25.10.2011, CHEMK ja KF v. neuvosto, T‑190/08, EU:T:2011:618, 26 kohta).
62 On riidatonta, että tutkimusajanjakson aikana kantaja harjoitti vientiä unioniin yksinomaan etuyhteydessä olevan viejänsä eli HAG:n, joka omistaa myös kantajan, kautta.
63 Kantaja ei siis voi arvostella komissiota siitä, että se otti huomioon tämän yhteyden muodostaessaan vientihinnan. Kuten komissio on perustellusti todennut ilman, että kantaja on riitauttanut sen toteamusta tältä osin, kantajan tullissa ilmoittama vientihinta ei ole luotettava juuri konsernin sisäisen yhteyden olemassaolon vuoksi.
64 Tämän seurauksena nyt käsiteltävä kanneperusteen osa on hylättävä.
Kanneperusteen toinen osa, jonka mukaan komission menetelmä hintojen ja viitehintojen alittavuusmarginaalien laskemiseksi on perusasetuksen 3 artiklan 2, 3 ja 5–8 artiklan vastainen, koska komissio ei ole ottanut huomioon riippumattomien asiakkaiden kanssa neuvoteltuja hintoja eikä vertaillut hintoja samassa kaupan portaassa
65 Ensimmäiseksi kantaja väittää, että komissio ei ole noudattanut unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, jonka mukaan hinta, jota vientiä harjoittavien tuottajien hinta, jota käytetään sekä hintojen että viitehintojen alittavuusmarginaalin laskemiseksi ja näin ollen myös vahinkomarginaalin määrittämiseksi, on vahvistettava vientiä harjoittavan tuottajan unionin markkinoilla tosiasiallisesti laskuttamien, unionin tuottajien hintojen kanssa kilpailevien hintojen perusteella. Tältä osin kantaja viittaa 30.11.2011 annettuun tuomioon Transnational Company ”Kazchrome” ja ENRC Marketing v. neuvosto ja komissio (T‑107/08, EU:T:2011:704, 62 ja 63 kohta) ja 10.4.2019 annettuun tuomioon Jindal Saw ja Jindal Saw Italia v. komissio (T‑301/16, EU:T:2019:234, 187 kohta). Käsiteltävässä asiassa laskennallisesti muodostettu vientihinta on vain murto-osa HAG:n, HEF:n ja HIB:n riippumattomilta asiakkailtaan laskuttamasta tosiasiallisesta hinnasta.
66 Kantajan mukaan komission olisi unionin yleisen tuomioistuimen oikeuskäytäntöä noudattaakseen pitänyt vertailla HAG:n, HEF:n ja HIB:n riippumattomille asiakkailleen unionissa myymien urean ja ammoniumnitraatin seosten tosiasiallisia hintoja unionin tuottajien riippumattomilta asiakkailtaan unionissa perimiin myynti- ja tavoitehintoihin. Kantajan mukaan kyse on hinnoista, jotka riippumattomat asiakkaat unionissa ottavat huomioon päättäessään, ostavatko ne urean ja ammoniumnitraatin seoksia HAG:ltä, HEF:ltä ja HIB:ltä vai unionin tuottajilta ja niihin etuyhteydessä olevilta kauppiailta. Kantajan tuottamat urean ja ammoniumnitraatin seokset ja unionin tuottajien tuottamat vastaavat seokset kilpailevat kantajan mukaan keskenään vasta tässä vaiheessa, sillä ensimmäinen riippumaton asiakas ei tunne myyjän konsernin sisäistä organisaatiorakennetta eikä ole voinut arvioida tulevia hintoja aikaisemmissa vaiheissa. Kantaja täsmentää lisäksi, että merkityksellisenä ”kilpailuajankohtana” hintojen ja viitehintojen alittavuusmarginaaleja laskettaessa on pidettävä riippumattomilta asiakkailta Gentin ja Rouenin satamissa laskutettua hintaa.
67 Toiseksi kantaja väittää, että komission menetelmä hintojen ja viitehintojen alittavuusmarginaalien laskemiseksi on perusasetuksen 3 artiklan 2, 3 ja 5–8 kohdan vastainen. Kantaja väittää, että vertaillessaan kantajan ja HAG:n välistä keinotekoisesti muodostettua hintaa unionin tuottajien ensimmäisiltä riippumattomilta asiakkailtaan perimiin hintoihin komissio ei vertaillut hintoja samassa kaupan portaassa. Kantajan mukaan komission olisi pikemminkin pitänyt vertailla HAG:n, HEF:n ja HIB:n tarkasteltavana olevasta tuotteesta riippumattomilta asiakkailtaan unionissa laskuttamia hintoja niihin tarkasteltavana olevan tuotteen hintoihin, joita unionin tuottajat ja niihin etuyhteydessä olevat yritykset laskuttivat riippumattomilta asiakkailtaan unionissa.
68 Kolmanneksi kantaja väittää, että komission menetelmä loukkaa yhdenvertaisen kohtelun periaatetta laskettaessa hintojen ja viitehintojen alittavuusmarginaaleja, koska siinä kohdellaan samalla tavalla tilannetta, jossa vientiä harjoittavat tuottajat ovat perustaneet etuyhteydessä olevia myyntiyksiköitä unioniin, ja tilannetta, jossa vientiä harjoittavat tuottajat myyvät tavaroitaan suoraan riippumattomille asiakkaille unionissa.
69 Lisäksi virhe, joka tehtiin laskettaessa hintojen alittavuusmarginaalin määrittämisessä käytettävää vientiä harjoittavan tuottajan hintaa, johtaa väistämättä virheeseen myös viitehintojen alittavuusmarginaalin määrittämisessä, sillä molemmissa laskelmissa on kantajan mukaan käytetty samaa vientiä harjoittavan tuottajan hintaa. Kantaja vetoaa samoin vastauskirjelmävaiheessa siihen, että alihinnoittelun määrittämistä koskeva virhe tekee pätemättömiksi myös hintojen alenemista ja hinnankorotusten estämistä koskevat komission päätelmät ja että kyseiset virheet puolestaan kyseenalaistavat vahinkoa ja syy-yhteyttä koskevat komission päätelmät kokonaisuudessaan.
70 Komissio, jota väliintulijat tukevat, kiistää kantajan väitteet.
71 Tältä osin on tutkittava yhdessä yhtäältä väitteet, jotka koskevat oikeuskäytännön sekä perusasetuksen 3 artiklan 2, 3 ja 5–8 artiklan vastaista menettelyä, ja toisaalta väite, joka koskee yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista.
72 Aluksi on todettava, että 10.4.2019 annetun tuomion Jindal Saw ja Jindal Saw Italia v. komissio (T‑301/16, EU:T:2019:234) 176 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin on todennut seuraavaa:
”Kyseessä olevan tuonnin hinnan alittavuus lasketaan perusasetuksen 3 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaisesti sen määrittämiseksi, onko unionin tuotannonalalle aiheutunut vahinkoa kyseisen tuonnin takia, ja laskelmaa käytetään laajemmin kyseisen vahingon arvioimiseen ja vahinkomarginaalin eli vahingon poistavan tason määrittämiseen. Mainitun 3 artiklan 1 kohdassa säädetty velvollisuus tarkastella objektiivisesti polkumyynnillä tapahtuvan tuonnin vaikutuksia edellyttää, että verrataan tasapuolisesti asianomaisen tuotteen ja mainitun tuotannonalan samankaltaisen tuotteen hintoja unionin alueella tapahtuvan myynnin yhteydessä. Kyseisen vertailun tasapuolisuuden turvaamiseksi hintoja on verrattava samassa kaupan portaassa. Vertaamalla toisiinsa eri kaupan portaissa saatuja hintoja siten, että ei oteta huomioon kaikkia siihen kaupan portaaseen liittyviä kustannuksia, joka on otettava huomioon, saadaan väistämättä keinotekoisia tuloksia, joiden perusteella ei voida arvioida oikein unionin tuotannonalalle aiheutunutta vahinkoa. Tällainen tasapuolinen vertailu on kyseiselle tuotannonalalle aiheutuneen vahingon laskennan lainmukaisuuden edellytys.”
73 Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin on todennut 10.4.2019 annetun tuomion Jindal Saw ja Jindal Saw Italia v. komissio (T‑301/16, EU:T:2019:234) 188 ja 189 kohdassa seuraavaa:
”188 – – koska komissio otti huomioon johtavaan unionin tuottajaan etuyhteydessä olevien myyntiyksiköiden myyntien hinnat määrittäessään unionin tuotannonalan samankaltaisen tuotteen hinnan ja jätti samalla huomiotta Jindal Saw’n myyntiyksiköiden myyntien hinnat määrittäessään kyseisen yrityksen tuottaman asianomaisen tuotteen hinnan, ei voida katsoa, että hinnan alittavuus laskettiin vertaamalla hintoja samassa kaupan portaassa.
189 – – kuitenkin – – hintojen vertailu samassa kaupan portaassa on asianomaisen tuotteen hinnan alittavuutta koskevan laskelman lainmukaisuuden edellytys. Siksi hinnan alittavuutta koskevan laskelman, sellaisena kuin komissio sen toteutti riidanalaisessa asetuksessa, on katsottava olevan ristiriidassa perusasetuksen 3 artiklan 2 kohdan kanssa.”
74 Käsiteltävässä asiassa riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen 112 ja 114 perustelukappaleesta yhdessä luettuina ilmenee, että niiden alustavassa vaiheessa tehtyjen alihinnoittelua koskevien laskelmien yhteydessä, jotka toistettiin pääosin lopullisen laskelman tekemistä varten, komissio vähensi vientiä harjoittavien tuottajien osalta niiden unionin myyntien hinnoista niihin etuyhteydessä olevien unioniin sijoittautuneiden kauppayhtiöiden myynti-, yleis- ja hallintokustannusten sekä voiton määrän, mutta ei tehnyt tällaista vähennystä sellaisten myyntitapahtumien osalta, jotka suoritettiin niiden unionin tuotannonalaan etuyhteydessä olevien kauppiaiden kautta ja joiden osuus vertailuun käytetystä otokseen valitun unionin tuotannonalan myynnistä oli 40 prosenttia.
75 Kuten 10.4.2019 annetun tuomion Jindal Saw ja Jindal Saw Italia v. komissio (T‑301/16, EU:T:2019:234) 176 kohdasta ilmenee, tarkasteltavana olevan tuotteen ja unionin tuotannonalan samankaltaisen tuotteen hintojen vertailu samassa kaupan portaassa on tarkasteltavana olevan tuotteen alihinnoittelun laskennan lainmukaisuuden edellytys. Näin ollen komission tekemän alihinnoittelulaskelman on katsottava olevan perusasetuksen 3 artiklan 2 kohdan vastainen.
76 Tästä seuraa, että komission alustavassa vaiheessa käyttämä alihinnoittelun laskentamenetelmä, jonka se pääosin toisti lopullisen laskelman tehdessään, on virheellinen. Kantajan osalta kyseisistä laskelmissa oli osoitettu 5 prosentin alihinnoittelu.
77 Vaikuttaa siltä, että tämä on vahvistettu riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen 113 perustelukappaleessa, jossa todetaan seuraavaa:
”[Unionin] yleinen tuomioistuin totesi [10.4.2019 annetussa tuomiossa Jindal Saw ja Jindal Saw Italia vastaan komissio (T‑301/16, EU:T:2019:234)] virheeksi sen, että komissio vähensi unionissa sijaitsevien Jindaliin etuyhteydessä olevien tuojien myyntikulut ensimmäiselle riippumattomalle ostajalle suuntautuneesta myynnistä, kun taas unionin tuotannonalaan etuyhteydessä olevien myyntiyksikköjen myyntikuluja ei vähennetty unionin tuotannonalan ensimmäiselle riippumattomalle asiakkaalle suuntautuneen myynnin hinnoista. Tuomioistuin katsoi näin ollen, että näitä kahta hintaa ei ollut verrattu symmetrisesti samassa kaupan portaassa.”
78 Todettuaan riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen 112 ja 113 perustelukappaleessa, että tietyt osapuolet kyseenalaistivat sovelletun menetelmän 10.4.2019 annetun tuomioin Jindal Saw ja Jindal Saw Italia v. komissio (T‑301/16, EU:T:2019:234) perusteella, komissio lisäsi kyseisen asetuksen 114 perustelukappaleessa aikovansa ottaa huomioon mainitun tuomion täydentämällä alustavassa vaiheessa tehtyjä alihinnoittelulaskelmia kahdella laskelmalla, joista ensimmäinen on esitetty mainitun täytäntöönpanoasetuksen 114 perustelukappaleen viimeisessä virkkeessä ja toissijaisesti suoritettu toinen laskelma sen 115 perustelukappaleessa.
79 Tästä seuraa, että on tutkittava, onko komission riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen 112–115 perustelukappaleessa unionin tuotannonalalle aiheutuneen vahingon arvioimiseksi käyttämässä menetelmässä ja sen soveltamisessa tehty virhe.
80 Ensimmäisen täydentävän alihinnoittelulaskelman osalta – kuten riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen 114 perustelukappaleesta ilmenee – komissio katsoi yhtäältä ensinnäkin, että kun otetaan huomioon unionin tuotannonalan etuyhteydessä olevien osapuolten kautta suorittaman myynnin vähäisyys sekä kyseisten etuyhteydessä olevien osapuolten pienet myynti-, yleis- ja hallintokustannukset ja voitto, kumuloidun tuonnin alihinnoittelua koskeva päätelmä ei kumoutuisi, vaikka laskelmia oikaistaisiinkin näiden seikkojen osalta. Toisaalta se katsoi, että unionin tuotannonalan etuyhteydessä olevien myyntiyksiköiden myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten sekä voiton vähentämisen jälkeenkin esiintyisi edelleen alihinnoittelua kaikkien (paitsi yhden) vientiä harjoittavan tuottajan osalta ja joka tapauksessa kunkin asianomaisen maan osalta.
81 Komission hallinnollisen menettelyn kuluessa kantajalle toimittamista lopullisista päätelmistä ilmenee kantajan osalta, että kyseinen ensimmäinen täydentävä laskelma osoitti 2,6 prosentin alihinnoittelun.
82 Tästä seuraa, että kyseisellä laskelmalla komissio totesi ja perusteli sen, että kyse on alihinnoittelusta, jonka laskemisessa noudatettiin objektiivisen ja tasapuolisen vertailun periaatetta, sillä vähentäessään unionin tuotannonalan etuyhteydessä olevien yksiköiden myynti-, hallinto- ja yleiskustannukset ja voiton se palautti unionin tuottajien osalta huomioon otetut hinnat samaan kaupan portaaseen vientiä harjoittavien tuottajien hintojen kanssa, mikä sulkee pois yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamisen.
83 Kantaja kuitenkin riitautti kyseisen laskelman vasta vastauskirjelmävaiheessa. Lisäksi se väitti ainoastaan, että unionin tuotannonalan käyttämää myyntihintaa oli verrattu kyseisen tuotannonalan ja HAG:n väliseen keinotekoisesti muodostettuun teoreettiseen hintaan, ja perusteli tätä väitettä sillä, että viimeksi mainittu hinta ei sisältänyt samoja osatekijöitä. Tältä osin kantaja toteaa, että ”unionin tuotannonalan kanssa samoille asiakkaille suoritetun myynnin yhteydessä HAG, HEF ja HIB kirjaavat myynti-, hallinto- ja yleiskustannuksia ja voittoja” ja että ”juuri nämä yksiköt, eikä [kantaja], ovat nimittäin myyneet urean ja ammoniumnitraatin seoksia samoille asiakkaille kuin unionin tuotannonalan myyntiyksiköt”.
84 Tällainen väite – olettaen, että se voidaan ottaa tutkittavaksi, vaikka sitä ei ole esitetty kannekirjelmävaiheessa ja huolimatta sen epäselvyydestä – ei ole omiaan kyseenalaistamaan komission riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen 114 perustelukappaleessa esittämää toteamusta.
85 Jos nimittäin oletetaan, että kyseisellä väitteellä pyritään riitauttamaan se, missä kaupan portaassa komissio suoritti unionin tuotannonalan ja kantajan hintojen vertailun määrittääkseen, onko kyseessä alihinnoittelu, on todettava, että objektiivista ja tasapuolista vertailua koskevassa vaatimuksessa ei määritellä ennalta, missä kaupan portaassa komission on suoritettava hintavertailu, vaan ainoastaan velvoitetaan suorittamaan kyseinen vertailu samassa kaupan portaassa sekä unionin tuottajien että vientiä harjoittavien tuottajien hintojen osalta.
86 Lisäksi on muistettava, että siltä osin kuin ei ole kyse komission valitseman menetelmän vaan sen täytäntöönpanon objektiivisuudesta ja tasapuolisuudesta, se edellyttää monitahoisten taloudellisten tilanteiden arviointia, minkä perusteella komission suorittamaa arviointia koskevassa tuomioistuinvalvonnassa on rajoituttava tarkistamaan, että menettelysääntöjä on noudatettu, että riitautetun valinnan perustaksi hyväksytyt tosiseikat pitävät asiallisesti paikkansa, että näitä tosiseikkoja ei ole arvioitu ilmeisen virheellisesti ja että harkintavaltaa ei ole käytetty väärin (ks. vastaavasti tuomio 7.4.2016, ArcelorMittal Tubular Products Ostrava ym. v. Hubei Xinyegang Steel, C‑186/14 P ja C‑193/14 P, EU:C:2016:209, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
87 Koska kantaja väittää, että kyseinen laskelma on ristiriidassa 30.11.2011 annetun tuomion Transnational Company ”Kazchrome” ja ENRC Marketing v. neuvosto ja komissio (T‑107/08, EU:T:2011:704) 62 ja 63 kohdan kanssa, on seuraavaksi todettava, että kyseisen tuomion 63 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin on täsmentänyt, että asiakkaat tunsivat hyvin kuljetuskulut tulliselvityssatamasta tehtaisiinsa ja saattoivat siis helposti laskea lopullisen hinnan niiden kanssa neuvoteltujen tulliselvityssataman CIF-hintojen perusteella. Käsiteltävässä asiassa kantaja ei sitä vastoin ole osoittanut, että etuyhteydessä olevilta yksiköiltä ostavat asiakkaat tiesivät vientiä harjoittavien tuottajien ja niihin etuyhteydessä olevien yksiköiden välisestä yhteydestä.
88 On lisäksi todettava, että 30.11.2011 annettu tuomio Transnational Company ”Kazchrome” ja ENRC Marketing v. neuvosto ja komissio (T‑107/08, EU:T:2011:704) ei koskenut käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaista tilannetta, jossa komissio on vähentänyt myynti-, hallinto- ja yleiskustannukset ja voiton vientiä harjoittavien tuottajien etuyhteydessä olevien yksiköidensä kautta harjoittaman myynnin hinnoista.
89 Tarkasteltaessa asiaa käsiteltävässä asiassa edellä 84 kohdassa valitun näkökulman kanssa samalta kannalta on lopuksi todettava, että 30.11.2011 annetusta tuomiosta Transnational Company ”Kazchrome” ja ENRC Marketing v. neuvosto ja komissio (T‑107/08, EU:T:2011:704) ei ilmene, että unionin yleinen tuomioistuin on yleisesti sulkenut pois mahdollisuuden ottaa huomioon alihinnoittelun laskemista varten vientiä harjoittavien tuottajien tulliselvityssataman CIF-maahantuontihinnat.
90 Komission toissijaisesti tarkasteleman toisen täydentävän alihinnoittelulaskelman osalta riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen 115 perustelukappaleesta ilmenee, että komissio jätti tästä laskelmasta pois unionin tuotannonalan etuyhteydessä olevien osapuolten kautta suoritetun myynnin. Näin ollen kyseinen laskelma koskee noin 60:tä prosenttia unionin otokseen valittujen osapuolten myynnistä. Kantajan osalta kyseisissä laskelmissa osoitettiin 6,3 prosentin alihinnoittelu.
91 Koska komissio on ensimmäisessä täydentävässä alihinnoittelulaskelmassa osoittanut oikeudellisesti riittävällä tavalla sen, että kyseessä on alihinnoittelu, ja koska toissijaisesti tehty toinen täydentävä alihinnoittelulaskelma ei ole omiaan kyseenalaistamaan alihinnoittelua sellaisena kuin komissio otti sen huomioon ensimmäisessä täydentävässä alihinnoittelulaskelmassa, toiseen täydentävään alihinnoittelulaskelmaan ei myöskään voida pätevästi vedota riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen lainmukaisuuden riitauttamiseksi.
92 Kantaja ei missään tapauksessa voi pätevästi vedota siihen, että unionin tuottajien ja vientiä harjoittavien tuottajien hintoja ei ole vertailtu samassa kaupan portaassa. Kuten riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen 115 perustelukappaleesta nimittäin ilmenee, komissio ei ole lainkaan vertaillut keskenään yhtäältä unionin tuotannonalan myyntiä riippumattomille asiakkaille ja toisaalta kantajan myyntiä etuyhteydessä oleville asiakkaille, koska se on ottanut huomioon vientiä harjoittavien tuottajien myynnin riippumattomille asiakkaille asianmukaisesti oikaistuna CIF-tasolle, mitä kantaja ei myöskään kiistä.
93 On lopuksi todettava, että kantaja ei ole osoittanut, että vientiä harjoittavien tuottajien oikaistuun hintaan ei sisälly samoja osatekijöitä kuin unionin tuottajien hintoihin. Kuten komissio on nimittäin muistuttanut, etuyhteydessä olevien yksiköiden myynti-, hallinto- ja yleiskustannuksia ja voittoa ei ole otettu vertailussa huomioon missään suhteessa.
94 Tästä seuraa, että komissio ei ole tehnyt alihinnoittelun esiintymistä koskevissa toteamuksissaan, jotka perustuvat kahteen täydentävään alihinnoittelua koskevaan laskelmaan, mitään oikeudellista virhettä eikä ilmeistä arviointivirhettä.
95 On myös todettava, että alihinnoittelun toteamisen lisäksi komission tutkimuksessa osoitettiin myös, että polkumyynnillä tapahtunut tuonti oli estänyt hinnankorotukset unionin markkinoilla tutkimusajanjakson aikana (riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen 117, 125 ja 131 perustelukappale) ja alentanut hintoja (mainitun täytäntöönpanoasetuksen 136, 161 ja 181 perustelukappale). Vaikka nämä indikaattorit ovatkin toissijaisia komission analyysissä, joka koskee vahinkoa ja siis syy-yhteyttä, ne täydentävät sen hintoihin kohdistuvaa vaikutusta koskevaa tutkimusta ja vahvistavat sen tekemän päätelmän, jonka mukaan unionin tuotannonalalle oli aiheutunut perusasetuksen 3 artiklan 5 kohdassa tarkoitettua merkittävää vahinkoa.
96 Käsiteltävässä asiassa kantaja ei kuitenkaan ole maininnut kannekirjelmässä syitä, joiden vuoksi alhaisiin hintoihin tai hinnankorotusten estämiseen liittyvään toteamukseen sisältyy sen mukaan ilmeinen arviointivirhe tai että virheellä, jonka se väittää tapahtuneen alihinnoittelumarginaalin osalta, olisi ollut vaikutuksia näihin kahteen seikkaan. Ilmauksia ”alhaiset hinnat” tai ”hinnankorotusten estyminen” ei myöskään mainita kannekirjelmässä lainkaan. Kantaja on ensimmäisen kerran vasta vastauskirjelmävaiheessa esittänyt väitteen, joka koskee hintojen alenemiseen ja hinnankorotusten estämiseen liittyviä komission päätelmiä (ks. edellä 68 kohta).
97 On kuitenkin todettava, että tämä uusi väite ei perustu mihinkään tosiseikkaan tai oikeudelliseen seikkaan, joka olisi käynyt ilmi unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyssä menettelyssä, sillä kyseiset seikat ilmenevät selvästi riidanalaisesta täytäntöönpanoasetuksesta, joten kyseinen väite olisi voitu ja se olisi pitänyt esittää kannekirjelmävaiheessa.
98 Tältä osin on muistettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 84 artiklan 1 kohdassa todetaan, että asian käsittelyn kuluessa ei saa vedota uuteen perusteeseen, ellei se perustu asian käsittelyn aikana ilmenneisiin oikeudellisiin seikkoihin ja tosiseikkoihin. Peruste, jolla laajennetaan aikaisemmin – nimenomaisesti tai implisiittisesti – kannekirjelmässä esitettyä perustetta ja jolla on läheinen yhteys tähän perusteeseen, on kuitenkin otettava tutkittavaksi. Uuden argumentin pitäminen aikaisemmin esitetyn kanneperusteen tai väitteen laajentamisena edellyttää sitä, että tällainen argumentti on riittävän läheisessä yhteydessä kannekirjelmässä alun perin esitettyihin kanneperusteisiin tai väitteisiin, siten, että sen voitaisiin katsoa seuranneen oikeudenkäyntimenettelyssä käydyn näkemystenvaihdon tavanomaisesta kehityksestä (ks. vastaavasti tuomio 16.11.2011, Groupe Gascogne v. komissio, T‑72/06, ei julkaistu, EU:T:2011:671, 23 ja 27 kohta; tuomio 22.4.2016, Italia ja Eurallumina v. komissio, T‑60/06 RENV II ja T‑62/06 RENV II, EU:T:2016:233, 45 ja 46 kohta ja tuomio 20.11.2017, Petrov ym. v. parlamentti, T‑452/15, EU:T:2017:822, 46 kohta).
99 Tästä seuraa, että tämä uusi väite on jätettävä tutkimatta.
100 Vaikka oletettaisiin, että kantajan väitteiden tarkoituksena olisi kyseenalaistaa hintojen alenemista ja hinnankorotusten estämistä koskeva komission tutkimus, ne on hylättävä perusteettomina, koska nämä väitteet liittyvät läheisesti alihinnoittelun määrittämisessä tehdyn virheen toteamiseen.
101 Koska unionin yleinen tuomioistuin on katsonut, että alihinnoittelun määrittämisessä ei ole tehty virhettä, kantajan tästä esittämät väitteet on hylättävä.
102 Vaikka oletettaisiin, että komissio on tehnyt virheen alihinnoittelumarginaalia koskevassa väliaikaisessa laskelmassa, on todettava, että mainittu virhe on menettänyt merkityksensä niiden täydentävien seikkojen johdosta, jotka komissio otti huomioon tutkiessaan hintoihin kohdistuvia vaikutuksia.
103 Riidanalaisen täytäntöönpanoasetuksen 189 perustelukappaleesta ilmenee viitehintojen alittavuusmarginaalin laskemisen osalta, että kyseinen marginaali määritettiin käyttämällä unionin tuottajien tuotantokustannuksia. Tuotantokustannuksiin ei lisätty mitään muita kustannuksia mahdollisten unionin tuotannonalaan etuyhteydessä olevien myyntiyritysten kustannusten kattamiseksi. Näin ollen edellä 73–75 kohdassa todettua virhettä ei esiinny tässä tapauksessa, ja kantajan väite, jolla se pyrkii kyseenalaistamaan tämän laskelman, on hylättävä.
104 Siltä osin kuin on kyse yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamisesta, johon kantaja vetoaa, on lopuksi muistutettava, että laskeakseen käsiteltävässä asiassa vientiä harjoittavien tuottajien vientihinnan alittavuutta koskevan laskelman yhteydessä komissio vähensi myynti-, yleis- ja hallintokustannukset ja voiton etuyhteydessä olevien yritysten myyntihinnoista varmistaakseen unionin tuotannonalan ja vientiä harjoittavien tuottajien hintojen objektiivisen ja tasapuolisen vertailun palauttamalla ne samaan kaupan portaaseen ensimmäisen täydentävän hinnan alittavuutta koskevan laskelman yhteydessä velvoitteidensa mukaisesti (ks. vastaavasti tuomio 10.4.2019, Jindal Saw ja Jindal Saw Italia v. komissio, T‑301/16, EU:T:2019:234, 176 kohta).
105 Kun otetaan huomioon se, että komissio noudatti vaatimusta, joka koski objektiivista ja tasapuolista vertailua samassa kaupan portaassa, sen ei näin ollen voida katsoa loukanneen millään tavalla yhdenvertaisen kohtelun periaatetta.
106 Edellä esitetyn perusteella nyt käsiteltävä kanneperusteen osa on hylättävä.
Kanneperusteen kolmas osa, jonka mukaan polkumyyntitulli ylittää unionin tuotannonalalle aiheutuneen vahingon poistamiseen riittävän tason kyseisen asetuksen 9 artiklan 4 kohdan vastaisesti
107 Kantaja väittää, että kun otetaan huomioon viitehintojen alittavuusmarginaalia koskevan laskelman lainvastaisuus, polkumyyntitullin määrä, joka perustuu unionin tuotannonalalle aiheutuneen vahingon poistamiseksi riittävään marginaaliin, määritettiin mainitun vahingon poistamiseksi tarvittavaa tasoa korkeammaksi perustasetuksen 9 artiklan 4 kohdan vastaisesti.
108 Komissio, jota väliintulijat tukevat, kiistää kantajan väitteet.
109 Tältä osin on riittävää korostaa, että koska ainoan kanneperusteen kaksi ensimmäistä osaa on hylätty perusteettomina, on tämän seurauksena hylättävä myös mainitun kanneperusteen kolmas osa siltä osin kuin tämä viimeksi mainittu osa perustuu virheelliseen olettamaan.
110 Edellä esitetty huomioon ottaen ainoa kanneperuste ja kanne kokonaisuudessaan on hylättävä, eikä asianmukaisesti huomioon otetun täydentävän kirjelmän tutkittavaksi ottamisesta ole tarpeen lausua.
Oikeudenkäyntikulut
111 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantaja on hävinnyt asian ja komissio ja väliintulijat ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista, kantaja on velvoitettava korvaamaan komission ja väliintulijoiden oikeudenkäyntikulut.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu kahdeksas jaosto)
on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Kanne hylätään.
2) Methanol Holdings (Trinidad) Ltd vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan komission, Achema AB:n sekä Grupa Azoty S.A:n ja Grupa Azoty Zakłady Azotowe Puławy S.A:n oikeudenkäyntikulut.
Van der Woude | Svenningsen | Barents |
Julistettiin Luxemburgissa 14 päivänä syyskuuta 2022.
Allekirjoitukset