UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (toinen jaosto)
22 päivänä huhtikuuta 2021 (*)
Muutoksenhaku – Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka – Terrorismin torjunta – Tiettyihin henkilöihin ja yhteisöihin kohdistetut rajoittavat toimenpiteet – Varojen jäädyttäminen – Yhteinen kanta 2001/931/YUTP – 1 artiklan 3, 4 ja 6 kohta – Asetus (EY) N:o 2580/2001 – 2 artiklan 3 kohta – Järjestön pysyttäminen terroritekoihin osallistuvien henkilöiden, ryhmien ja yhteisöjen luettelossa – Edellytykset – Toimivaltaisen viranomaisen päätös – Riski osallistumisesta terroritoimintaan on edelleen olemassa – Varojen jäädyttämistä koskevien päätösten tosiasiallinen perusta – Päätös kansallisen päätöksen, johon alkuperäinen luetteloon merkitseminen perustui, uudelleentarkastelusta – Perusteluvelvollisuus
Asiassa C‑46/19 P,
jossa on kyse Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklaan perustuvasta valituksesta, joka on pantu vireille 25.1.2019,
Euroopan unionin neuvosto, asiamiehinään B. Driessen ja S. Van Overmeire,
valittajana,
jota tukevat
Ranskan tasavalta, asiamiehinään A.-L. Desjonquères, B. Fodda ja J.-L. Carré, ja
Alankomaiden kuningaskunta, asiamiehinään M. K. Bulterman ja J. Langer,
väliintulijoina muutoksenhakuasteessa,
ja jossa muina osapuolina ovat
Kurdistan Workers’ Party (PKK), edustajinaan A. M. van Eik ja T. M. D. Buruma, advocaten,
kantajana ensimmäisessä oikeusasteessa, sekä
Euroopan komissio, asiamiehinään R. Tricot, T. Ramopoulos ja J. Norris, ja
Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta, asiamiehenään aluksi S. Brandon, avustajanaan P. Nevill, barrister, sittemmin F. Shibli ja S. McCrory, avustajanaan P. Nevill, barrister,
väliintulijoina ensimmäisessä oikeusasteessa,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja A. Arabadjiev, presidentti K. Lenaerts, joka hoitaa toisen jaoston tuomarin tehtäviä, sekä tuomarit A. Kumin, T. von Danwitz (esittelevä tuomari) ja P. G. Xuereb,
julkisasiamies: P. Pikamäe,
kirjaaja: A. Calot Escobar,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,
päätettyään julkisasiamiestä kuultuaan ratkaista asian ilman ratkaisuehdotusta,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Euroopan unionin neuvosto vaatii valituksellaan unionin yleisen tuomioistuimen 15.11.2018 antaman tuomion PKK v. neuvosto (T‑316/14, EU:T:2018:788; jäljempänä valituksenalainen tuomio) kumoamista. Kyseisellä tuomiolla kumottiin
– niitä henkilöitä, ryhmiä ja yhteisöjä, joihin sovelletaan erityistoimenpiteiden toteuttamisesta terrorismin torjumiseksi hyväksytyn yhteisen kannan 2001/931/YUTP 2, 3 ja 4 artiklaa, koskevan luettelon ajan tasalle saattamisesta ja muuttamisesta sekä päätöksen 2014/483/YUTP kumoamisesta 26.3.2015 annettu neuvoston päätös (YUTP) 2015/521 (EUVL 2015, L 82, s. 107)
– niitä henkilöitä, ryhmiä ja yhteisöjä, joihin sovelletaan erityistoimenpiteiden toteuttamisesta terrorismin torjumiseksi hyväksytyn yhteisen kannan 2001/931/YUTP 2, 3 ja 4 artiklaa, koskevan luettelon ajan tasalle saattamisesta sekä päätöksen 2015/521 kumoamisesta 31.7.2015 annettu neuvoston päätös (YUTP) 2015/1334 (EUVL 2015, L 206, s. 61) ja
– niitä henkilöitä, ryhmiä ja yhteisöjä, joihin sovelletaan erityistoimenpiteiden toteuttamisesta terrorismin torjumiseksi hyväksytyn yhteisen kannan 2001/931/YUTP 2, 3 ja 4 artiklaa, koskevan luettelon ajan tasalle saattamisesta sekä päätöksen (YUTP) 2017/154 kumoamisesta 4.8.2017 annettu neuvoston päätös (YUTP) 2017/1426 (EUVL 2017, L 204, s. 95)
(jäljempänä yhdessä riidanalaiset päätökset) sekä
– tiettyihin henkilöihin ja yhteisöihin kohdistuvista erityisistä rajoittavista toimenpiteistä terrorismin torjumiseksi annetun asetuksen (EY) N:o 2580/2001 2 artiklan 3 kohdan täytäntöönpanosta sekä täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 714/2013 kumoamisesta 10.2.2014 annettu neuvoston täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 125/2014 (EUVL 2014, L 40, s. 9)
– tiettyihin henkilöihin ja yhteisöihin kohdistuvista erityisistä rajoittavista toimenpiteistä terrorismin torjumiseksi annetun asetuksen (EY) N:o 2580/2001 2 artiklan 3 kohdan täytäntöönpanosta sekä täytäntöönpanoasetuksen N:o 125/2014 kumoamisesta 22.7.2014 annettu neuvoston täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 790/2014 (EUVL 2014, L 217, s. 1)
– tiettyihin henkilöihin ja yhteisöihin kohdistuvista erityisistä rajoittavista toimenpiteistä terrorismin torjumiseksi annetun asetuksen (EY) N:o 2580/2001 2 artiklan 3 kohdan täytäntöönpanosta sekä täytäntöönpanoasetuksen N:o 790/2014 kumoamisesta 26.3.2015 annettu neuvoston täytäntöönpanoasetus (EU) 2015/513 (EUVL 2015, L 82, s. 1)
– tiettyihin henkilöihin ja yhteisöihin kohdistuvista erityisistä rajoittavista toimenpiteistä terrorismin torjumiseksi annetun asetuksen (EY) N:o 2580/2001 2 artiklan 3 kohdan täytäntöönpanosta sekä täytäntöönpanoasetuksen 2015/513 kumoamisesta 31.7.2015 annettu neuvoston täytäntöönpanoasetus (EU) 2015/1325 (EUVL 2015, L 206, s. 12)
– tiettyihin henkilöihin ja yhteisöihin kohdistuvista erityisistä rajoittavista toimenpiteistä terrorismin torjumiseksi annetun asetuksen (EY) N:o 2580/2001 2 artiklan 3 kohdan täytäntöönpanosta sekä täytäntöönpanoasetuksen 2015/1325 kumoamisesta 21.12.2015 annettu neuvoston täytäntöönpanoasetus (EU) 2015/2425 (EUVL 2015, L 334, s. 1)
– tiettyihin henkilöihin ja yhteisöihin kohdistuvista erityisistä rajoittavista toimenpiteistä terrorismin torjumiseksi annetun asetuksen (EY) N:o 2580/2001 2 artiklan 3 kohdan täytäntöönpanosta sekä täytäntöönpanoasetuksen 2015/2425 kumoamisesta 12.7.2016 annettu neuvoston täytäntöönpanoasetus (EU) 2016/1127 (EUVL 2016, L 188, s. 1)
– tiettyihin henkilöihin ja yhteisöihin kohdistuvista erityisistä rajoittavista toimenpiteistä terrorismin torjumiseksi annetun asetuksen (EY) N:o 2580/2001 2 artiklan 3 kohdan täytäntöönpanosta sekä täytäntöönpanoasetuksen 2016/1127 kumoamisesta 27.1.2017 annettu neuvoston täytäntöönpanoasetus (EU) 2017/150 (EUVL 2017, L 23, s. 3) ja
– tiettyihin henkilöihin ja yhteisöihin kohdistuvista erityisistä rajoittavista toimenpiteistä terrorismin torjumiseksi annetun asetuksen (EY) N:o 2580/2001 2 artiklan 3 kohdan täytäntöönpanosta sekä täytäntöönpanoasetuksen 2017/150 kumoamisesta 4.8.2017 annettu neuvoston täytäntöönpanoasetus (EU) 2017/1420 (EUVL 2017, L 204, s. 3)
(jäljempänä yhdessä riidanalaiset asetukset), siltä osin kuin nämä päätökset ja asetukset (jäljempänä yhdessä riidanalaiset toimet) koskevat Kurdistan Workers’ Partya (PKK).
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston päätöslauselma 1373 (2001)
2 Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto hyväksyi 28.9.2001 päätöslauselman 1373 (2001), johon sisältyy laaja-alaisia strategioita terrorismin torjumiseksi ja erityisesti terrorismin rahoituksen estämiseksi. Tämän päätöslauselman 1 kohdan c alakohdassa todetaan muun muassa, että kaikkien valtioiden on viipymättä jäädytettävä sellaisten henkilöiden varat, muut rahoituksen lähteet tai taloudelliset resurssit, jotka tekevät tai yrittävät tehdä terroritekoja, edistävät niiden tekemistä taikka osallistuvat niihin, sekä tällaisten henkilöiden omistamien tai määräysvallassa olevien yhteisöjen ja tällaisten henkilöiden ja yhteisöjen puolesta tai niiden ohjauksessa toimivien henkilöiden tai yhteisöjen varat, muut rahoituksen lähteet tai taloudelliset resurssit.
3 Kyseisessä päätöslauselmassa ei vahvisteta niiden henkilöiden luetteloa, joihin näitä rajoittavia toimenpiteitä on sovellettava.
Unionin oikeus
Yhteinen kanta 2001/931/YUTP
4 Pannakseen täytäntöön Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1373 (2001) neuvosto hyväksyi 27.12.2001 yhteisen kannan 2001/931/YUTP erityistoimenpiteiden toteuttamisesta terrorismin torjumiseksi (EYVL 2001, L 344, s. 93).
5 Tämän yhteisen kannan 1 artiklan 1, 3, 4 ja 6 kohdassa todetaan seuraavaa:
”1. Tätä yhteistä kantaa sovelletaan seuraavien artiklojen säännösten mukaisesti terroritekoihin sekaantuneisiin henkilöihin, ryhmiin ja yhteisöihin, jotka on luetteloitu liitteessä.
– –
3. Tässä yhteisessä kannassa ’terroriteolla’ tarkoitetaan seuraavia tahallisia tekoja, jotka luonteensa tai asiayhteytensä vuoksi voivat aiheuttaa vakavaa haittaa jollekin maalle tai kansainväliselle järjestölle ja jotka määritellään rikokseksi kansallisessa lainsäädännössä, silloin kun ne tehdään tarkoituksena:
i) pelotella vakavasti väestöä tai
ii) pakottaa aiheettomasti viranomaiset tai kansainvälinen järjestö johonkin tekoon tai pidättymään jostakin teosta, tai
iii) tehdä vakavasti epävakaiksi tai tuhota jonkin maan tai kansainvälisen järjestön poliittiset, perustuslailliset, taloudelliset tai sosiaaliset perusrakenteet:
a) ihmishenkeen kohdistuvat hyökkäykset, jotka voivat aiheuttaa kuoleman;
b) henkilön ruumiilliseen koskemattomuuteen kohdistuvat hyökkäykset;
c) ihmisryöstö tai panttivangin ottaminen;
d) aiheuttaa hallinnollisille tai julkisille laitoksille, liikennejärjestelmille, infrastruktuureille atk-järjestelmät mukaan luettuina, mannerjalustalla sijaitsevalle kiinteälle lautalle, julkisille paikoille tai yksityiselle omaisuudelle suuria tuhoja, jotka voivat saattaa vaaraan ihmishenkiä tai aiheuttaa huomattavia taloudellisia menetyksiä;
e) ilma-alusten ja alusten tai muiden joukkoliikenne- tai tavarankuljetusvälineiden – – haltuunotto;
f) aseiden, räjähteiden, ydinaseiden sekä biologisten ja kemiallisten aseiden valmistus, hallussapito, hankinta, kuljetus, toimitus tai käyttö sekä biologisten ja kemiallisten aseiden osalta tutkimus ja kehittäminen;
g) vaarallisten aineiden vapauttaminen taikka tulipalojen, tulvien tai räjähdysten aiheuttaminen siten, että ihmishenkiä saatetaan vaaraan;
h) veden- tai sähkönjakelun tai muun perusluonnonvaran toimittamisen häirintä tai keskeytys siten, että ihmishenkiä saatetaan vaaraan;
i) edellä a–h alakohdassa mainitulla teolla uhkaaminen;
j) terroristiryhmän johtaminen;
k) terroristiryhmän toimintaan osallistuminen antamalla sille tietoja tai aineellisia välineitä tai rahoittamalla jollakin tavalla sen toimintaa tietoisena siitä, että osallistuminen edistää ryhmän rikollista toimintaa.
Tässä kohdassa ’terroristiryhmällä’ tarkoitetaan rakenteeltaan jäsentynyttä, useamman kuin kahden henkilön vakiintunutta yhteenliittymää, joka toimii yhteisymmärryksessä terroritekojen tekemiseksi. Ilmauksella ’rakenteeltaan jäsentynyt’ tarkoitetaan yhteenliittymää, joka ei ole muodostunut sattumalta rikosten tekemiseksi välittömästi ja jonka jäsenillä ei ole välttämättä muodollisesti määriteltyjä tehtäviä, jonka kokoonpano ei välttämättä pysy jatkuvasti samana tai jonka rakenne ei ole välttämättä pitkälle kehitetty.
4. Liitteessä I oleva luettelo laaditaan tarkkojen tietojen tai sellaisten asiaan liittyvien seikkojen perusteella, jotka osoittavat, että toimivaltainen viranomainen on tehnyt kyseisiä henkilöitä, ryhmiä tai yhteisöjä koskevan päätöksen, riippumatta siitä, koskeeko päätös terroritekoa, sen yritystä, siihen osallistumista tai sen edistämistä koskevan tutkinnan tai syytteeseenpanon aloittamista luotettavien ja uskottavien todisteiden tai näytön perusteella tai tällaisista teoista tuomitsemista. Luetteloon voidaan lisätä henkilöt, ryhmät tai yhteisöt, joilla Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvosto on todennut olevan yhteyksiä terrorismiin ja joille turvallisuusneuvosto on määrännyt seuraamuksia.
Tässä kohdassa ’toimivaltaisella viranomaisella’ tarkoitetaan oikeusviranomaista, tai jos oikeusviranomaisilla ei ole toimivaltaa tässä kohdassa tarkoitetulla alalla, vastaavaa asiassa toimivaltaista viranomaista.
– –
6. Luettelossa olevien henkilöiden ja yhteisöjen nimet tarkistetaan säännöllisin väliajoin vähintään kuitenkin kerran puolessa vuodessa sen varmistamiseksi, että niiden säilyttäminen luettelossa on perusteltua.”
Asetus (EY) N:o 2580/2001
6 Neuvosto katsoi, että yhteisessä kannassa 2001/931 määriteltyjen toimenpiteiden toteuttaminen Euroopan unionin tasolla edellytti asetuksen antamista, ja antoi 27.12.2001 asetuksen (EY) N:o 2580/2001 tiettyihin henkilöihin ja yhteisöihin kohdistuvista erityisistä rajoittavista toimenpiteistä terrorismin torjumiseksi (EYVL 2001, L 344, s. 70, ja oikaisu EUVL 2010, L 52, s. 58).
7 Kyseisen asetuksen 2 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Jäljempänä 5 ja 6 artiklassa tarkoitettuja poikkeuksia lukuun ottamatta:
a) kaikki 3 kohdassa tarkoitetussa luettelossa mainituille luonnollisille tai oikeushenkilöille, ryhmille tai yhteisöille kuuluvat tai niiden omistamat tai hallussa olevat varat, muut rahoituksen lähteet ja taloudelliset resurssit on jäädytettävä;
b) varoja, muita rahoituksen lähteitä ja taloudellisia resursseja ei saa luovuttaa suoraan tai välillisesti 3 kohdassa tarkoitetussa luettelossa mainittujen luonnollisten henkilöiden, oikeushenkilöiden, ryhmien ja yhteisöjen käyttöön tai niiden hyväksi.
2. Jäljempänä 5 ja 6 artiklassa tarkoitettuja poikkeuksia lukuun ottamatta on kiellettävä rahoituspalvelujen tarjoaminen 3 kohdassa tarkoitetussa luettelossa mainituille luonnollisille henkilöille, oikeushenkilöille, ryhmille ja yhteisöille tai niiden hyväksi.
3. Neuvosto laatii yksimielisesti luettelon niistä henkilöistä, ryhmistä ja yhteisöistä, joihin tätä asetusta sovelletaan, tarkastelee ja muuttaa sitä yhteisen kannan [2001/931] 1 artiklan 4, 5 ja 6 kohdan määräysten mukaisesti. Tähän luetteloon on sisällyttävä:
i) luonnolliset henkilöt, jotka tekevät tai yrittävät tehdä terroriteon taikka osallistuvat terroriteon tekemiseen tai edistävät sellaisen tekemistä;
ii) oikeushenkilöt, ryhmät tai yhteisöt, jotka tekevät tai yrittävät tehdä terroriteon taikka osallistuvat terroriteon tekemiseen tai edistävät sellaisen tekemistä;
iii) oikeushenkilöt, ryhmät tai yhteisöt, joita omistaa tai joissa määräysvaltaa käyttää yksi tai useampi i ja ii alakohdassa tarkoitettu luonnollinen henkilö, oikeushenkilö, ryhmä tai yhteisö, tai
iv) luonnolliset henkilöt, oikeushenkilöt, ryhmät tai yhteisöt, jotka toimivat yhden tai useamman i ja ii alakohdassa tarkoitetun luonnollisen henkilön, oikeushenkilön, ryhmän tai yhteisön puolesta tai ohjauksessa.”
Asian tausta ja riidanalaiset toimet
8 Unionin yleinen tuomioistuin esitti valituksenalaisen tuomion 1–7, 56–61 ja 81–93 kohdassa tiivistelmän käsiteltäväkseen saatetun asian tosiseikoista. Siltä osin kuin kyse on nyt käsiteltävän valituksen tutkimisesta, siitä on syytä tuoda esiin seuraavaa.
9 Neuvosto hyväksyi 2.5.2002 yhteisen kannan 2002/340/YUTP, jolla ajantasaistettiin yhteinen kanta 2001/931 (EYVL 2002, L 116, s. 75). Yhteisen kannan 2002/340 liitteellä ajantasaistettiin niiden henkilöiden, ryhmien ja yhteisöjen luettelo, joihin sovelletaan yhteisessä kannassa 2001/931 vahvistettuja rajoitettuja toimenpiteitä (jäljempänä riidanalainen luettelo), ja sillä sisällytettiin kyseiseen luetteloon muun muassa Kurdistan Workers’ Party (PKK) seuraavaa sanamuotoa käyttäen: ”Kurdistanin työväenpuolue (PKK)”. Samana päivänä neuvosto teki päätöksen 2002/334/EY asetuksen N:o 2580/2001 2 artiklan 3 kohdan täytäntöönpanosta ja päätöksen 2001/927/EY kumoamisesta (EYVL 2002, L 116, s. 33). Tällä päätöksellä merkittiin PKK:n nimi asetuksen N:o 2580/2001 2 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuun luetteloon samanlaisin sanamuodoin kuin riidanalaisessa luettelossa.
10 PKK:n nimen merkitseminen tähän luetteloon pysytettiin neuvoston myöhemmillä toimilla, muun muassa riidanalaisilla toimilla. Riidanalaisessa luettelossa on 2.4.2004 lukien käytetty PKK:sta nimeä ”Kurdistanin työväenpuolue (PKK), (alias KADEK; alias KONGRA-GEL)”.
11 Neuvosto kuvasi täytäntöönpanoasetusten N:o 125/2014 ja 790/2014 (jäljempänä vuoden 2014 toimet) perusteissa PKK:n terroritekoihin sekaantuneeksi yhteisöksi, joka oli vuodesta 1984 lähtien tehnyt useita tällaisia tekoja, jotka aiheuttivat yli 30 000 turkkilaisen ja ulkomaalaisen kuoleman.
12 Neuvosto totesi, että PKK:n terroritoiminta jatkui siitä huolimatta, että se oli ilmoittanut yksipuolisesti useista tulitauoista erityisesti vuodesta 2009 lähtien. Neuvosto täsmensi tältä osin, että PKK:n tekemiin terroritekoihin kuului pommi-iskuja, raketti-iskuja, räjähteiden käyttöä, Turkin kansalaisten ja ulkomaalaisten turistien murha ja ihmisryöstö, panttivangin ottaminen, Turkin turvallisuusjoukkoihin kohdistetut hyökkäykset ja aseelliset yhteenotot niiden kanssa, öljynporauslaitteistoihin, julkiseen liikenteeseen, eri maissa sijaitseviin turkkilaisiin diplomaattikohteisiin ja kulttuurillisiin ja kaupallisiin kohteisiin kohdistetut hyökkäykset, ulkomailla asuviin Turkin kansalaisiin kohdistuva kiristys ja muut rikokset, joilla pyritään rahoittamaan sen toimintaa. Neuvosto laati esimerkkinä luettelon 69 välikohtauksesta, jotka olivat sattuneet 14.11.2003–19.10.2011. Tämän jälkeen neuvosto luokitteli nämä teot, jotka se lukee PKK:n syyksi, yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 3 kohdassa tarkoitetuiksi terroriteoiksi.
13 Neuvosto lisäsi, että PKK:sta oli tehty kolme kansallista päätöstä, joista ensimmäisen oli tehnyt 29.3.2001 Secretary of State for the Home Department (sisäministeri, Yhdistynyt kuningaskunta; jäljempänä sisäministeri) Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2000 terrorismilain (UK Terrorism Act 2000), sellaisena kuin se on täydennettynä 14.7.2006 tehdyllä päätöksellä, joka tuli voimaan 14.8.2006, nojalla, katsoen, että KADEK ja KONGRA-GEL ovat PKK:sta käytettyjä muita nimiä (sisäministerin päätös 2001). Kyseisellä päätöksellä sisäministeri, ottaen huomion PKK:n tekemät terroriteot ja sen osallistumisen tällaisiin tekoihin, kielsi PKK:n terroritekoihin sekaantuneena järjestönä. Neuvosto on täsmentänyt, että kansallinen hallitustason komitea tarkastelee kyseistä päätöstä säännöllisesti uudelleen.
14 Kaksi muuta kansallista päätöstä teki Amerikan yhdysvaltojen hallitus. Kyse on yhtäältä päätöksestä, jolla PKK luokitellaan ulkomaiseksi terroristijärjestöksi Yhdysvaltojen maahanmuutto- ja kansalaisuuslain (US Immigration and Nationality Act), sellaisena kuin se on muutettuna, 219 §:n nojalla, ja toisaalta päätöksestä, jolla PKK määritellään erityisluokitelluksi globaaliterrorismin edustajaksi presidentin asetuksen nro 13 224 (Executive Order No 13 224) nojalla (jäljempänä yhdessä Yhdysvaltojen viranomaisten päätökset). Neuvosto on todennut näistä Yhdysvaltojen viranomaisten päätöksistä, että päätös PKK:n määrittämisestä ulkomaiseksi terroristijärjestöksi voi olla tuomioistuinvalvonnan kohteena, kun taas päätökseen, jossa PKK määriteltiin erityisluokitelluksi globaaliterrorismin edustajaksi, voidaan kohdistaa sekä hallinnollista valvontaa että tuomioistuinvalvontaa.
15 Näin ollen neuvosto katsoi, että kahdessa edellisessä kohdassa tarkoitetut kolme kansallista päätöstä olivat yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 4 kohdassa tarkoitettuja toimivaltaisen viranomaisen päätöksiä. Neuvosto totesi lisäksi, että nämä kolme kansallista päätöstä ovat edelleen voimassa ja että perusteet, joiden nojalla PKK oli alun perin merkitty riidanalaiseen luetteloon, ovat edelleen päteviä.
16 Neuvosto totesi vuosina 2015–2017 annettujen riidanalaisten päätösten ja riidanalaisten asetusten (jäljempänä vuosien 2015–2017 toimet) perusteissa, että PKK:n pysyttäminen riidanalaisessa luettelossa perustui kolmeen toimivaltaisten viranomaisten päätökseen, erityisesti sisäministerin päätökseen 2001 ja Yhdysvaltojen viranomaisten päätöksiin, jotka ovat näiden perusteiden liitteinä A ja C. Tältä osin se korosti ensiksi, että se oli tutkinut itsenäisesti näissä päätöksissä olevat tiedot ja että sen toteamusten mukaan jokainen mainituista päätöksistä sisälsi riittävät syyt, joiden vuoksi PKK:n merkitseminen unionin tasolla riidanalaiseen luetteloon oli perusteltua.
17 Tämän jälkeen neuvosto totesi, että unionin yleisen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan sekä sisäministeriä että Yhdysvaltojen viranomaisia voidaan pitää yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 4 kohdassa tarkoitettuina toimivaltaisina viranomaisin, ja täsmensi samalla, että se oli tarkistanut, että tosiseikat, joihin nämä samat päätökset perustuivat, kuuluivat terroritekojen ja terroristiryhmän käsitteiden alaan ja että kyseiset päätökset olivat edelleen voimassa. Neuvosto täsmensi lopuksi, ettei sillä ole tiedossaan mitään seikkaa, joka puoltaisi PKK:n poistamista riidanalaisesta luettelosta, ja että syyt, joiden vuoksi kyseisen järjestön merkitseminen kyseiseen luetteloon oli perusteltua, olivat edelleen ajankohtaisia, joten tämä merkitseminen oli pysytettävä.
18 Vuosien 2015–2017 toimien perusteisiin sisältyi kaikkien kansallisten päätösten osalta kuvaus kansallisen oikeuden mukaisesta terrorismin määritelmästä, kuvaus sovellettavista kansallisista hallinnollisista ja oikeudellisista menettelyistä, yhteenveto kunkin kansallisen päätöksen taustalla olevasta menettelystä ja siihen liittyvistä jatkotoimista, yhteenveto toimivaltaisten viranomaisten PKK:ta koskevista päätelmistä, kuvaus tapahtumista, joihin kyseiset toimivaltaiset viranomaiset olivat tukeutuneet, sekä toteamus, jonka mukaan kyseisissä tapahtumissa oli kyse yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 3 kohdassa tarkoitetuista terroriteoista.
19 Neuvosto totesi vuosien 2015–2017 toimien perusteiden liitteessä A, että PKK oli kielletty sisäministerin päätöksellä 2001, koska oli perusteltua syytä uskoa, että PKK teki yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuja terroritekoja tai osallistui niihin. Kyseinen ministeri hylkäsi 3.12.2014 tekemällään päätöksellä (jäljempänä sisäministerin uudelleentarkastelupäätös 2014) pyynnön PKK:ta koskevan kiellon peruuttamisesta perustaen päätöksensä hiljattain tapahtuneisiin terrori-iskuihin, jotka kyseisen ministerin mukaan olivat PKK:n tekemiä ja osoittivat, että PKK osallistui edelleen yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuihin terroritekoihin.
20 Näiden perusteiden liitteessä C, joka koskee Yhdysvaltojen viranomaisten päätöksiä, neuvosto totesi, että Yhdysvaltojen ulkoasiainministeriön laatimaan terrorismia koskevaan vuoden 2013 vuosikertomukseen sisältyi konkreettisia perusteita, joiden nojalla päätös PKK:n määrittämisestä ulkomaiseksi terroristijärjestöksi tehtiin ja pysytettiin.
Menettely unionin yleisessä tuomioistuimessa ja valituksenalainen tuomio
21 PKK nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 1.5.2014 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen, jossa se viimeisten kirjelmien mukaisessa muodossa vaati riidanalaisten toimien kumoamista siltä osin kuin ne koskevat sitä; kyseinen järjestö tarkisti vaatimuksiaan oikeudenkäynnin aikana sitä mukaa kuin jollakin riidanalaisista toimista kumottiin ja korvattiin aiempi toimi.
22 Euroopan komissio ja Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta hyväksyttiin väliintulijoiksi unionin yleisessä tuomioistuimessa käytävään oikeudenkäyntiin tukemaan neuvoston vaatimuksia.
23 PKK esitti riidanalaisten toimien kumoamista koskevan kanteensa tueksi kahdeksan kanneperustetta. Unionin yleinen tuomioistuin tutki ainoastaan seitsemännen kanneperusteen, joka koski perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä. Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisessa tuomiossa, että tämä kanneperuste oli perusteltu, ja kumosi näin ollen riidanalaiset toimet PKK:ta koskevilta osin.
24 Seitsemännen kanneperusteen tutkimisen yhteydessä unionin yleinen tuomioistuin muistutti aluksi, että on erotettava toisistaan toimet, joilla henkilön tai yhteisön nimi on alun perin merkitty varojen jäädyttämistä koskevaan luetteloon ja joita säännellään yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 4 kohdassa, ja toimet, joilla tämä nimi pysytettiin tässä luettelossa ja joita säännellään kyseisen yhteisen kannan 1 artiklan 6 kohdassa.
25 Unionin yleinen tuomioistuin totesi tämän jälkeen, että vuoden 2014 toimia ja vuosien 2015–2017 toimia ei ollut perusteltu oikeudellisesti riittävällä tavalla.
Menettely unionin tuomioistuimessa ja asianosaisten ja muiden osapuolten vaatimukset
26 Unionin tuomioistuimen presidentti hyväksyi 13.5. ja 20.5.2019 tekemillään päätöksillä Alankomaiden kuningaskunnan ja Ranskan tasavallan väliintulijoiksi tukemaan neuvoston vaatimuksia.
27 Neuvosto ja Yhdistynyt kuningaskunta vaativat, että unionin tuomioistuin
– kumoaa valituksenalaisen tuomion
– lausuu lopullisesti tämän valituksen kohteena olevista kysymyksistä ja hylkää PKK:n kanteen ja
– velvoittaa PKK:n korvaamaan neuvostolle tässä valitusasiassa ja asiassa T‑316/14 aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
28 Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin hyväksyy valituksen.
29 Ranskan tasavalta vaatii, että unionin tuomioistuin
– kumoaa valituksenalaisen tuomion ja
– lausuu lopullisesti neuvoston valituksen kohteena olevista kysymyksistä ja hylkää PKK:n kanteen.
30 PKK vaatii, että unionin tuomioistuin
– hylkää neuvoston valituksen kokonaisuudessaan
– pysyttää unionin yleisen tuomioistuimen tuomion
– velvoittaa neuvoston korvaamaan sille tämän valituksen yhteydessä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut ja pysyttää valituksenalaisen tuomion siltä osin kuin siinä velvoitetaan neuvosto korvaamaan asian käsittelystä unionin yleisessä tuomioistuimessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut ja
– toissijaisesti palauttaa asian unionin yleiseen tuomioistuimeen, jotta tämä lausuu PKK:n kumoamiskanteensa yhteydessä esittämistä muista kanneperusteista.
Valituksen tarkastelu
31 Valittajat esittävät valituksensa tueksi seitsemän valitusperustetta.
32 Neuvosto riitauttaa ensimmäisellä valitusperusteella unionin yleisen tuomioistuimen toteamukset, joiden mukaan riidanalaiset päätökset ovat pysyttämistä koskevia päätöksiä, jotka kuuluvat yksinomaan yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 6 kohdan soveltamisalaan.
33 Toinen, kolmas, neljäs ja viides valitusperuste koskevat vuoden 2014 toimia koskevia valituksenalaisen tuomion perusteluja. Toisen valitusperusteen mukaan unionin yleinen tuomioistuin katsoi virheellisesti, että Yhdysvaltojen viranomaisten päätökset eivät voineet olla perustana PKK:n alkuperäiselle merkitsemiselle riidanalaiseen luetteloon. Kolmas valitusperuste koskee valituksenalaisen tuomion perusteluja, joiden mukaan neuvosto on laiminlyönyt perusteluvelvollisuutensa, koska se ei ole esittänyt syitä, joiden vuoksi kansalliset päätökset ovat yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 4 kohdassa tarkoitetun toimivaltaisen viranomaisen tekemiä päätöksiä. Neuvosto riitauttaa neljännessä valitusperusteessa unionin yleisen tuomioistuimen toteamukset, joiden mukaan neuvostolla oli, kun otetaan huomioon PKK:n yksipuolisesti julistamat tulitauot ja Turkin hallituksen kanssa käydyt rauhanneuvottelut, velvollisuus perustella PKK:n pysyttäminen riidanalaisissa luetteloissa tukeutumalla uudempiin tietoihin. Viides valitusperuste koskee valituksenalaisen tuomion perusteluja, joiden mukaan neuvosto laiminlöi perusteluvelvollisuuttaan niiden 69 välikohtauksen osalta, joihin kyseinen toimielin oli perustanut sen, että riski PKK:n osallistumisesta terroritoimintaan on edelleen olemassa.
34 Kuudes ja seitsemäs valitusperuste koskevat unionin yleisen tuomioistuimen vuosien 2015–2017 toimista tekemiä toteamuksia. Kuudennen valitusperusteen mukaan unionin yleinen tuomioistuin katsoi virheellisesti, ettei neuvosto voinut osoittaa näitä toimia koskevien perustelujen yhteydessä, että riski PKK:n osallistumisesta terroritoimintaan oli edelleen olemassa, viittaamalla sellaisten kansallisten päätösten uudelleentarkastelupäätöksiin, joihin kyseisen järjestön nimen merkitseminen riidanalaiseen luetteloon alun perin perustui. Seitsemännessä valitusperusteessa neuvosto riitauttaa unionin yleisen tuomioistuimen toteamukset, joiden mukaan neuvoston 27.3.2015 päivättyä kirjettä, jolla se antoi PKK:lle tiedoksi täytäntöönpanoasetusta 2015/513 ja päätöstä 2015/521 koskevat perusteet ja vastasi samalla PKK:n kyseisen asetuksen ja kyseisen päätöksen antamiseen johtaneessa menettelyssä esittämiin väitteisiin, ei voitu ottaa huomioon kyseisen asetuksen ja mainitun päätöksen perustelujen osana.
Ensimmäinen valitusperuste
Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat
35 Ensimmäinen valitusperuste koskee valituksenalaisen tuomion 52–54, 103 ja 104 kohtaa, joissa unionin yleinen tuomioistuin katsoi lähinnä, että riidanalaiset toimet kuuluivat yksinomaan yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 6 kohdan soveltamisalaan. Neuvosto, jota Ranskan tasavalta ja Yhdistynyt kuningaskunta sekä komissio tukevat, katsoo, että nämä toimet kuuluivat myös tämän yhteisen kannan 1 artiklan 4 kohdan soveltamisalaan. Unionin yleisen tuomioistuimen olisi näin ollen pitänyt tutkia niiden lainmukaisuus myös viimeksi mainitun säännöksen valossa.
36 PKK kiistää nämä väitteet ja vaatii, että ensimmäinen valitusperuste hylätään.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
37 Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on erotettava toisistaan yhtäältä yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 4 kohdassa tarkoitettu henkilön, ryhmän tai yhteisön alkuperäinen merkitseminen kyseiseen luetteloon ja toisaalta tämän yhteisen kannan 1 artiklan 6 kohdassa tarkoitetut toimet, joilla tämä nimi pysytetään tässä luettelossa (ks. vastaavasti tuomio 26.7.2017, neuvosto v. LTTE, C‑599/14 P, EU:C:2017:583, 58–62 kohta; tuomio 26.7.2017, neuvosto v. Hamas, C‑79/15, EU:C:2017:584, 36–40 kohta ja tuomio 20.6.2019, K.P., C‑458/15, EU:C:2019:52, 50–52 kohta).
38 Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt oikeudellista virhettä, kun se tutki riidanalaiset päätökset, joilla PKK pysytettiin riidanalaisessa luettelossa, yksinomaan yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 6 kohdan valossa.
39 Tästä seuraa, että ensimmäinen valitusperuste on hylättävä perusteettomana.
Kolmas ja viides valitusperuste
40 Kolmas ja viides valitusperuste, joita on syytä tarkastella yhdessä, kohdistuvat valituksenalaisen tuomion 67, 68, 77 ja 78 kohtaan, joissa unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että vuoden 2014 toimien perustelut olivat puutteelliset siltä osin kuin ne perustuivat sisäministerin päätökseen 2001 ja Yhdysvaltojen viranomaisten päätöksiin sekä 14.11.2003–19.10.2011 sattuneiden 69 välikohtauksen luetteloon.
41 Unionin yleinen tuomioistuin totesi erityisesti sisäministerin vuoden 2001 päätöksen osalta valituksenalaisen tuomion 68 kohdassa, että vuoden 2014 toimien perusteissa ei kuvailla mitenkään tämän päätöksen taustalla olleita syitä; niissä ei täsmennetty syitä, joiden perusteella neuvosto katsoi, että asianomaiset teot kuuluivat yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun terroriteon käsitteen alaan, eikä syitä, joiden vuoksi se oli päätynyt siihen, että mainittu päätös oli tämän yhteisen kannan 1 artiklan 4 kohdassa tarkoitetun toimivaltaisen viranomaisen päätös. Unionin yleinen tuomioistuin korosti viimeksi mainitun seikan osalta, että PKK oli kyseenalaistanut tämän luokittelun unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyssä oikeudenkäynnissä.
42 Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 77 ja 78 kohdassa 14.11.2003–19.10.2011 sattuneiden 69 välikohtauksen luettelosta, että koska PKK riitautti unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyssä oikeudenkäynnissä joidenkin näiden välikohtausten aineellisen paikkansapitävyyden, niiden lukemisen PKK:n syyksi tai olosuhteet, joissa ne väitetään toteutetuiksi, neuvoston oli vuoden 2014 toimia koskevien perustelujen yhteydessä osoitettava, että väitetyt tosiseikat pitävät paikkansa, ja unionin tuomioistuinten on tutkittava niiden aineellinen paikkansapitävyys. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan vuoden 2014 toimien perusteissa olevat tiedot eivät kuitenkaan antaneet sille mahdollisuutta harjoittaa valvontaansa, koska nämä perusteet eivät sisältäneet mitään mainintaa seikoista, joihin neuvosto oli tukeutunut todetessaan, että kyseiset välikohtaukset oli näytetty toteen, että ne voitiin lukea PKK:n syyksi ja että ne täyttivät yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 3 kohdassa vahvistetut kriteerit.
Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat
43 Neuvosto, jota Ranskan tasavalta ja Yhdistynyt kuningaskunta sekä komissio tukevat, väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki valituksenalaisen tuomion 67 ja 68 kohdassa oikeudellisen virheen katsoessaan, että neuvostolla oli velvollisuus esittää vuoden 2014 toimien perusteissa syyt, joiden perusteella se päätyi siihen, että sisäministerin päätös 2001 ja Yhdysvaltojen viranomaisten päätökset olivat yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 4 kohdassa tarkoitettujen toimivaltaisten viranomaisten päätöksiä ja koskivat tämän yhteisen kannan 1 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuja terroritekoja. Neuvosto katsoo, että näin tehdessään unionin yleinen tuomioistuin on asettanut sille vaatimuksen, josta ei säädetä yhteisen kannan 1 artiklan 4 kohdassa.
44 Neuvoston mukaan unionin yleinen tuomioistuin totesi niin ikään virheellisesti valituksenalaisen tuomion 77 ja 78 kohdassa, että perustelut olivat puutteelliset siltä osin kuin kyse oli 14.11.2003–19.10.2011 sattuneista 69 välikohtauksesta. Kyseinen toimielin väittää, että perusteluvelvollisuuden täyttämiseksi riittää, että se ilmoittaa asianomaista henkilöä tai yhteisöä vastaan esitetyt seikat perusteissa, jotta tämä voi ymmärtää syyt, joiden vuoksi sen nimi on pysytetty varojen jäädyttämistä koskevassa luettelossa, eikä toimielimellä ole velvollisuutta osoittaa väitettyjen tosiseikkojen paikkansapitävyyttä eikä esittää perusteissa yksityiskohtaisesti päättelyään. Näyttö väitetystä toiminnasta liittyy perusteiden, joihin kyseinen toimi perustuu, lainmukaisuuden alaan eikä perusteluvelvollisuuden alaan.
45 PKK vaatii, että kolmas ja viides valitusperuste hylätään. Sen mukaan unionin yleinen tuomioistuin katsoi perustellusti, että neuvostolla oli velvollisuus esittää vuoden 2014 toimien perusteissa syyt, joiden vuoksi se oli katsonut, että kansalliset päätökset, joihin sen nimen alkuperäinen merkitseminen luetteloon perustui, olivat yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 4 kohdassa tarkoitettuja toimivaltaisen viranomaisen päätöksiä ja että nämä päätökset koskivat tämän yhteisen kannan 1 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuja terroritekoja. Sen mukaan neuvoston olisi lisäksi pitänyt täsmentää syyt, joiden vuoksi näissä perusteissa tarkoitetut 69 välikohtausta olivat myös tällaisia toimia, jotka voidaan lukea PKK:n syyksi. Erityisesti asetuksen N:o 790/2014 perusteissa neuvoston olisi pitänyt ottaa huomioon PKK:n tältä osin kanteessaan asetuksesta N:o 125/2014 esittämät väitteet.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
46 Aluksi on todettava, että kolmas ja viides valitusperuste liittyvät lähinnä neuvostolle kuuluvan perusteluvelvollisuuden laajuuteen vuoden 2014 toimien osalta, joilla se pysytti PKK:n riidanalaisessa luettelossa. Tämän tuomion 37 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee, että yhteisen kannan 2001/931 1 artiklassa erotetaan yhtäältä kyseisen yhteisen kannan 1 artiklan 4 kohdassa tarkoitetun henkilön tai yhteisön alkuperäinen varojen jäädyttämistä koskevaan luetteloon merkitseminen ja toisaalta kyseisen henkilön tai yhteisön, joka on jo merkitty mainittuun luetteloon, pysyttäminen tässä luettelossa, mitä mainitun yhteisen kannan 1 artiklan 6 kohta koskee. Toisin kuin neuvosto väittää, tällaisen pysyttämisen edellytykset ovat siis yksinomaan ne, joista säädetään yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 6 kohdassa, ja vaikka asianosaisten väitteissä viitataan tämän yhteisen kannan 1 artiklan 3 ja 4 kohtaan, neuvostolle kuuluvan perusteluvelvollisuuden laajuutta on tutkittava ainoastaan kyseisen 1 artiklan 6 kohdan valossa.
47 Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 296 artiklassa edellytetyistä perusteluista on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmettävä toimen antaneen toimielimen päättely siten, että niille, joita toimenpide koskee, selviävät sen syyt, jotta ne voivat arvioida sen perusteltavuutta, ja että toimivaltainen tuomioistuin voi tutkia toimenpiteen laillisuuden (ks. vastaavasti tuomio 15.11.2012, Al-Aqsa v. neuvosto ja Alankomaat v. Al-Aqsa, C‑539/10 P ja C‑550/10 P, EU:C:2012:711, 138 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 26.7.2017, neuvosto v. LTTE, C‑599/14 P, EU:C:2017:583, 29 kohta).
48 Perusteluvelvollisuus määräytyy lisäksi kyseisen toimen luonteen ja sen asiayhteyden mukaan, jossa se on annettu. Perusteluvelvollisuuden täyttymistä on arvioitava asiaan liittyvien olosuhteiden perusteella, joita ovat erityisesti toimen sisältö, esitettyjen perustelujen luonne ja se tarve, joka niillä, joille toimi on osoitettu, tai muilla henkilöillä, joita se koskee suoraan ja erikseen, voi olla saada selvennystä tilanteeseen. Ei etenkään edellytetä sitä, että perusteluissa esitetään kaikki asiaan liittyvät tosiseikat ja oikeudelliset seikat, eikä sitä, että niissä vastataan yksityiskohtaisesti huomautuksiin, jotka asianomainen on esittänyt, kun sitä on kuultu ennen kyseisen toimen antamista, koska tutkittaessa, ovatko perustelut riittäviä, on otettava huomioon niiden sanamuodon lisäksi myös asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt. Asianomaiselle vastainen toimi on näin ollen riittävästi perusteltu silloin, kun se on tehty asianomaiselle tutussa asiayhteydessä, minkä vuoksi hän pystyy ymmärtämään itseensä kohdistuvan toimenpiteen ulottuvuuden (ks. vastaavasti tuomio 15.11.2012, Al-Aqsa v. neuvosto ja Alankomaat v. Al-Aqsa, C‑539/10 P ja C‑550/10 P, EU:C:2012:711, 139–141 kohta; tuomio 28.3.2017, Rosneft, C‑72/15, EU:C:2017;236, 120 ja 122 kohta ja tuomio 31.1.2019, Islamic Republic of Iran Shipping Lines ym. v. neuvosto, C‑225/17 P, EU:C:2019:82, 69 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
49 Siltä osin kuin erityisesti on kyse vuoden 2014 toimien kaltaisista toimista, jotka koskevat varojen jäädyttämistä koskevassa luettelossa pysyttämistä, on muistutettava, että neuvosto voi yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 6 kohdan nojalla suoritetun uudelleentarkastelun yhteydessä pysyttää asianomaisen henkilön tai yhteisön tässä luettelossa, jos se päättelee, että on edelleen olemassa riski siitä, että tämä osallistuu terroritoimintaan, jolla on perusteltu sen alkuperäistä merkitsemistä kyseiseen luetteloon; siten henkilön tai yhteisön pysyttäminen riidanalaisessa luettelossa on lähinnä alkuperäisen luetteloon merkitsemisen pidennys. Tätä varten neuvoston on tarkistettava, onko tosiasiallinen tilanne muuttunut kyseessä olevan merkitsemisen jälkeen tai edellisen tarkistamisen jälkeen siten, ettei sen perusteella enää voida tehdä samaa päätelmää asianomaisen henkilön tai yhteisön osallistumisesta terroritoimintaan (ks. vastaavasti tuomio 26.7.2017, neuvosto v. LTTE, C‑599/14 P, EU:C:2017:583, 46 ja 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 20.6.2019, K.P., C‑458/15, EU:C:2019:522, 43 kohta).
50 Tarkistettaessa, onko edelleen olemassa riski siitä, että kyseessä oleva henkilö tai yhteisö osallistuu terroritoimintaan, tämän henkilön tai yhteisön alkuperäisen varojen jäädyttämistä koskevaan luetteloon merkitsemisen perustana olevan kansallisen päätöksen myöhempi kohtalo on otettava asianmukaisesti huomioon, erityisesti tämän kansallisen päätöksen kumoaminen tai peruuttaminen uusien tosiseikkojen tai tietojen vuoksi taikka toimivaltaisen kansallisen viranomaisen arvioinnissa tapahtuneen muutoksen vuoksi (tuomio 26.7.2017, neuvosto v. LTTE, C‑599/14 P, EU:C:2017:583, 52 kohta).
51 Lisäksi ajan kulumisen valossa ja nyt käsiteltävän asian olosuhteiden kehittymisen perusteella ainoastaan siitä, että kansallinen päätös, jolla on perusteltu alkuperäistä luetteloon merkitsemistä, pysyy voimassa, ei ehkä voida päätellä kyseessä olevan henkilön tai yhteisön osalta terroritoimintaan osallistumisen riskin olevan edelleen olemassa. Tällaisessa tilanteessa neuvostolla on velvollisuus perustella tämän henkilön tai yhteisön pysyttäminen mainitussa luettelossa tilanteen ajantasaistetulla arvioinnilla ottamalla huomioon uudemmat tiedot, jotka osoittavat, että riski on edelleen olemassa. Neuvosto voi tätä varten tukeutua viimeaikaisiin seikkoihin, jotka perustuvat toimivaltaisten viranomaisten tekemien kansallisten päätösten lisäksi muihin lähteisiin, ja näin ollen myös omiin arviointeihinsa (ks. vastaavasti tuomio 26.7.2017, neuvosto v. LTTE; C‑59914 P, EU:C:2017:583, 52, 62 ja 72 kohta; tuomio 26.7.2017, neuvosto v. Hamas, C‑79/15 P, EU:C:2017:584, 40 ja 50 kohta ja tuomio 20.6.2019, K.P. C‑458/15, EU:C:2019:522, 52, 60 ja 61 kohta).
52 Täsmennettäköön, että siltä osin kuin kyse on toimista, jotka koskevat henkilön tai yhteisön nimen pysyttämistä riidanalaisessa varojen jäädyttämistä koskevassa luettelossa, unionin tuomioistuinten velvollisuutena on tarkistaa yhtäältä, onko SEUT 296 artiklassa määrättyä perusteluvelvollisuutta noudatettu ja ovatko esitetyt perusteet siis riittävän tarkkoja ja konkreettisia, sekä toisaalta, onko näille perusteille näyttöä, mikä merkitsee, että kyseisten tuomioistuinten on varmistuttava näiden perusteiden aineellisen lainmukaisuuden valvonnan yhteydessä siitä, että nämä toimet perustuvat riittävän vankkaan tosiseikastoon, ja tarkistettava ne tosiseikat, joihin viitataan kyseisten toimien taustalla olevissa perusteissa (ks. vastaavasti mm. tuomio 18.7.2013, komissio ym. v. Kadi, C‑584/10 P, C‑593/10 P ja C‑595/10 P, EU:C:2013:518, 118 ja 119 kohta ja tuomio 26.7.2017, neuvosto v. LTTE, C‑599/14 P, EU:C:2017:583, 70 kohta).
53 Siltä osin kuin kyse on viimeksi mainitusta valvonnasta, asianomainen henkilö tai yhteisö voi kanteessa, joka on nostettu sen riidanalaisessa luettelossa pysyttämisen riitauttamiseksi, riitauttaa kaikki seikat, joihin neuvosto tukeutuu osoittaakseen, että riski sen osallistumisesta terroritoimintaan on edelleen olemassa, riippumatta siitä, perustuvatko nämä seikat toimivaltaisen viranomaisen tekemään kansalliseen päätökseen vai muihin lähteisiin. Jos asia riitautetaan, neuvoston asiana on osoittaa, että väitetyt tosiseikat pitävät paikkansa, ja unionin tuomioistuinten on tutkittava niiden aineellinen paikkansapitävyys (tuomio 26.7.2017, neuvosto v. LTTE, C‑599/14 P, EU:C:2017:583, 71 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
54 Lisäksi on niin, että vaikka unionin toimivaltaisen viranomaisen asiana on vain, mikäli asia riitautetaan, osoittaa, että kyseessä olevaa henkilöä tai yhteisöä vastaan esitetyt perusteet ovat perusteltuja, tämän henkilön tai tämän yhteisön asiana ei ole riitautuksen yhteydessä esittää negatiivista näyttöä siitä, etteivät kyseiset perusteet ole perusteltuja (ks. vastaavasti tuomio 18.7.2013, komissio ym. v. Kadi, C‑584/10 P, C‑593/10 P ja C‑595/10 P, EU:C:2013:518, 121 kohta).
55 On kuitenkin lisäksi korostettava, että perusteluja koskeva kysymys, joka liittyy olennaiseen menettelymääräykseen, on erillinen väitetyn menettelyn toteen näyttämistä koskevasta kysymyksestä, joka kuuluu kyseisen toimen aineellisen lainmukaisuuden alaan ja edellyttää kyseisessä toimessa mainittujen tosiseikkojen paikkansapitävyyden tarkastamista sekä kyseisten tosiseikkojen luokittelemista seikoiksi, joiden perusteella kyseiseen henkilöön voidaan soveltaa rajoittavia toimenpiteitä (ks. vastaavasti tuomio 16.11.2011, Bank Melli Iran v. neuvosto, C‑548/09 P, EU:C:2011:735, 88 kohta ja tuomio 15.11.2012, neuvosto v. Bamba, C‑417/11 P, EU:C:2012:718, 60 kohta).
56 Edellä esitetystä seuraa, että SEUT 296 artiklassa määrätyn perusteluvelvollisuuden täyttämiseksi käsiteltävässä asiassa neuvoston oli esitettävä riittävän täsmälliset ja konkreettiset perusteet, jotta PKK voi saada selville perusteet, joihin on vedottu PKK:n pysyttämiseksi riidanalaisessa luettelossa vuoden 2014 toimilla, ja unionin yleinen tuomioistuin voi harjoittaa valvontaansa. Toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 68, 77 ja 78 kohdassa, neuvostolla ei kuitenkaan ollut velvollisuutta osoittaa näihin toimiin liittyvien perusteiden yhteydessä niiden tosiseikkojen paikkansapitävyyttä, jotka olivat PKK:n riidanalaisessa luettelossa pysyttämiseksi esitettyjen perusteiden taustalla, eikä näiden perustelujen yhteydessä oikeudellisesti luokitella näitä tosiseikkoja yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 3 ja 4 kohdan valossa. Unionin yleisen tuomioistuimen näin vaatima näyttö ei nimittäin tämän tuomion 52–55 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan liity perusteluvelvollisuuteen vaan mainittujen toimien aineelliseen lainmukaisuuteen, eikä tämä kysymys liity ensimmäisessä oikeusasteessa esitettyyn seitsemänteen kanneperusteeseen, joka hyväksyttiin valituksenalaisessa tuomiossa.
57 Tästä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan valituksenalaisen tuomion 68, 77 ja 78 kohdassa, että neuvosto laiminlöi perusteluvelvollisuutensa siltä osin kuin vuoden 2014 toimien perusteissa viitataan sisäministerin päätökseen 2001 ja 69 välikohtaukseen, jotka sattuivat 14.11.2003–19.10.2011.
58 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että vaikka unionin yleisen tuomioistuimen esittämät perustelut olisivat unionin oikeuden vastaisia, jos tuomiolauselman tueksi on sellaisia muita oikeudellisia perusteluita, että siitä ilmenevä lopputulos on perusteltu, unionin oikeuden vastaisuus ei johda ratkaisun kumoamiseen (tuomio 26.7.2017, neuvosto v. LTTE, C‑599/14 P, EU:C:2017:583, 75 kohta). Näin ollen on lisäksi tutkittava, onko tämä valituksenalaista tuomiota rasittava oikeudellinen virhe omiaan kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 80 kohdassa tekemän päätelmän vai ilmeneekö asiakirja-aineistosta sitä vastoin, että vuoden 2014 toimien perustelut olivat joka tapauksessa puutteelliset.
59 Tältä osin vuoden 2014 toimien perusteista, sellaisina kuin ne on esitetty tiivistetysti tämän tuomion 11–15 kohdassa, ilmenee, että PKK:n riidanalaiseen luetteloon merkitsemisen pysyttämiseksi neuvosto tukeutui – ottaen huomioon PKK:n terroritoiminnan vuodesta 1984 lähtien ja sen erityisesti vuodesta 2009 yksipuolisesti julistamat tulitauot – siihen, että sisäministerin päätös 2001, joka oli ollut PKK:n alkuperäisen tähän luetteloon merkitsemisen perusteena, oli edelleen voimassa, ja erityisesti luetteloon 69 välikohtauksesta, jotka sattuivat 14.11.2003–19.10.2011 ja joita neuvosto piti yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuina terroritekoina, jotka voitiin lukea PKK:n syyksi.
60 Siltä osin kuin kyse on sisäministerin päätöksestä 2001, joka oli alun perin kyseisen luetteloon merkitsemisen perustana, on todettava, että näistä perusteista ilmenee neuvoston todenneen, että päätöksen oli tehnyt yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 4 kohdassa tarkoitettu toimivaltainen viranomainen, että eräs Yhdistyneen kuningaskunnan hallitustason komitea valvoi sitä säännöllisesti ja että se oli edelleen voimassa. Näin ollen neuvosto täsmensi, että se on suorittanut tämän tuomion 49 ja 50 kohdassa mainitun oikeuskäytännön nojalla vaaditun tutkinnan ja päätellyt, että kyseisen päätöksen myöhempi kohtalo ei osoita näissä tämän tuomion kohdissa tarkoitetun kaltaista muutosta. Nämä perusteet ovat riittävän täsmällisiä ja konkreettisia, jotta PKK voi saada selville syyt, joiden vuoksi neuvosto on erityisesti nojautunut tähän päätökseen sen riidanalaisessa luettelossa pysyttämiseksi, ja jotta unionin yleinen tuomioistuin voi harjoittaa valvontaansa tältä osin.
61 Siltä osin kuin kyse on 14.11.2003–19.10.2011 sattuneiden 69 välikohtauksen luettelosta, neuvosto mainitsi vuoden 2014 toimien perusteissa erityisesti 17 tapauksesta, jotka sattuivat 17.1.2010–19.10.2011 ja joista kyseinen toimielin totesi, että sen lisäksi, että ne tapahtuivat PKK:n vuodesta 2009 lähtien yksipuolisesti julistamien tulitaukojen jälkeen, ne tapahtuivat myös riittävän hiljattain, jotta niihin voitiin nojautua tämän järjestön pysyttämiseksi riidanalaisessa luettelossa muun muassa helmikuussa ja heinäkuussa 2014. Näiden viimeisimpien 17 välikohtauksen osalta neuvosto on täsmentänyt täsmällisen päivämäärän, kaupungin tai maakunnan, jossa ne tapahtuivat, niiden luonteen sekä uhrien lukumäärän ja sen, ketkä joutuivat uhriksi.
62 Toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 68, 77 ja 78 kohdassa, vuoden 2014 toimien perusteet mahdollistivat sen, että PKK sai selville erityiset ja konkreettiset syyt, joiden perusteella neuvosto oli katsonut, että vuodesta 2009 lähtien yksipuolisesti julistetuista tulitauoista huolimatta riski kyseisen järjestön osallistumisesta terroritoimintaan oli edelleen olemassa. Näissä perusteissa esitetyt seikat olivat siis riittäviä, jotta PKK saattoi ymmärtää, mistä sitä syytettiin (ks. analogisesti tuomio 15.11.2012, Al-Aqsa v. neuvosto ja Alankomaat v. Al-Aqsa, C‑539/10 P ja C‑550/10 P, EU:C:2012:711, 4 ja 142 kohta ja tuomio 20.6.2019, K.P., C‑458/15, EU:C:2019:522, 53 ja 54 kohta).
63 Lisättäköön, että vaikka unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 68, 77 ja 78 kohdassa, että PKK oli esittänyt väitteitä riitauttaakseen sisäministerin päätöksen 2001 ja vuoden 2014 toimien perusteissa mainitut 69 välikohtausta, näistä 77 ja 78 kohdasta sekä tämän tuomion 45 kohdassa tiivistetysti esitetyistä PKK:n väitteistä ilmenee, että näillä väitteillä pyritään riitauttamaan mainittujen tosiseikkojen paikkansapitävyys ja niiden oikeudellinen luonnehdinta, millä ei pyritä osoittamaan, että neuvosto olisi laiminlyönyt perusteluvelvollisuutensa, vaan riitauttamaan näiden toimien aineellinen lainmukaisuus ja siis asettamaan neuvostolle velvollisuus näyttää toteen esitettyjen perusteiden perusteltavuus.
64 Siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 78 kohdassa, että vuoden 2014 toimien perusteisiin sisältyvät tiedot olivat niin suppeita, että se ei voinut harjoittaa tuomioistuinvalvontaansa PKK:n riitauttamien välikohtausten osalta, koska näihin perusteisiin ei sisälly minkäänlaista viitettä tiedoista, joihin neuvosto tukeutui katsoessaan, että kyseiset välikohtaukset oli näytetty toteen, että ne voitiin lukea PKK:n syyksi ja että ne täyttivät yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 3 kohdassa vahvistetut kriteerit, on todettava, että tämän tuomion 53–55 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä seuraa, että unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä näin oleva aineellisen lainmukaisuuden valvonta on suoritettava paitsi riidanalaisten toimien perusteisiin sisältyvien seikkojen valossa myös niiden seikkojen valossa, jotka, jos asia riitautetaan, neuvosto esittää unionin yleiselle tuomioistuimelle osoittaakseen näissä perusteissa väitettyjen tosiseikkojen paikkansapitävyyden.
65 Näin ollen tämän tuomion 56 kohdassa mainittu oikeudellinen virhe on omiaan kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 80 kohdassa tekemän päätelmän.
66 Näin ollen viides valitusperuste on hyväksyttävä ja kolmas valitusperuste on hyväksyttävä siltä osin kuin se koskee unionin yleisen tuomioistuimen toteamuksia, jotka koskevat sisäministerin päätöstä 2001.
67 Tästä seuraa, että valituksenalaisen tuomion kumoamista koskeva vaatimus on hyväksyttävä siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin kumosi vuoden 2014 toimet puutteellisten perustelujen vuoksi, ilman että olisi tarpeen lausua toisessa ja neljännessä valitusperusteessa väitetyistä oikeudellisista virheistä tai kolmannessa valitusperusteessa esitetyistä väitteistä, joilla riitautetaan unionin yleisen tuomioistuimen tekemät toteamukset, jotka koskevat Yhdysvaltojen viranomaisten päätöksiä.
Kuudes ja seitsemäs valitusperuste
68 Kuudes ja seitsemäs valitusperuste, joita on syytä tarkastella yhdessä, kohdistuvat valituksenalaisen tuomion 95–98, 103–106 ja 110–114 kohtaan, joissa unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että vuosien 2015–2017 toimet olivat puutteellisesti perusteltuja.
69 Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 95–98 ja 103–106 kohdassa ennen kaikkea, että neuvosto laiminlöi perusteluvelvollisuutensa siltä osin kuin vuosien 2015–2017 toimien perusteissa viitataan sisäministerin uudelleentarkastelupäätökseen 2014 ja siihen, että Yhdysvaltojen hallituksen päätös PKK:n määrittämisestä ulkomaiseksi terroristijärjestöksi pysytettiin uudelleentarkastelun jälkeen. Siltä osin kuin erityisesti on kyse sisäministerin uudelleentarkastelupäätöksestä 2014, unionin yleinen tuomioistuin katsoi, ettei neuvosto voinut tukeutua tähän kansalliseen päätökseen PKK:n pysyttämiseksi riidanalaisessa luettelossa ilman että se olisi tutkinut ja pyrkinyt osoittamaan väitettyjen tosiseikkojen paikkansapitävyyden, mitä näissä perusteissa ei kuitenkaan ollut mainittu. Neuvosto ei myöskään esittänyt syitä, joiden perusteella se katsoi, että mainitun kansallisen päätöksen perusteella voitiin oikeudellisesti riittävällä tavalla todeta, että riski PKK:n osallistumisesta terroritoimintaan oli edelleen olemassa. Tässä yhteydessä unionin yleinen tuomioistuin totesi lisäksi, että PKK oli kiistänyt sisäministerin uudelleentarkastelupäätöksessä 2014 tarkoitetut välikohtaukset kanteen tarkistamista koskevassa kirjelmässään unionin yleisessä tuomioistuimessa 26.5.2015.
70 Unionin yleinen tuomioistuin katsoi lisäksi valituksenalaisen tuomion 110–114 kohdassa, ettei neuvosto ollut vastannut oikeudellisesti riittävällä tavalla väitteisiin, jotka PKK oli esittänyt 6.3.2015 päivätyssä kirjeessä päätöksen 2015/521 ja täytäntöönpanoasetuksen 2015/513 antamiseen johtaneen menettelyn aikana. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan täsmennys, joka sisältyy vuosien 2015–2017 toimien perusteisiin, joissa neuvosto totesi yrittäneensä turhaan selvittää, oliko sillä hallussaan seikkoja, jotka olisivat puoltaneet PKK:n poistamista riidanalaisesta luettelosta, on tältä osin riittämätön. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi lisäksi, että neuvoston 27.3.2015 päivätyllä kirjeellä, jolla kyseiseen päätökseen ja kyseiseen asetukseen liittyvät perusteet oli annettu tiedoksi PKK:lle, ei voitu korjata tätä perustelujen riittämättömyyttä. Yhtäältä tämä kirje on lähetetty mainitun päätöksen ja mainitun asetuksen antamisen jälkeen. Toisaalta unionin yleinen tuomioistuin totesi, että vaikka kyseisessä kirjeessä todettiin, ettei se, että on kurdijoukkoja, jotka taistelevat IS-järjestöä vastaan, vaikuta neuvoston arviointiin siitä, onko riski PKK:n osallistumisesta terroritoimintaan edelleen olemassa, kyseinen toimielin ei täsmentänyt seikkoja, joiden vuoksi se päätteli, että tämä riski oli edelleen olemassa.
Asianosaisten ja muiden osapuolten lausumat
71 Neuvosto, jota Ranskan tasavalta ja Yhdistynyt kuningaskunta sekä komissio tukevat, väittää kuudennessa ja seitsemännessä valitusperusteessaan, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se katsoi yhtäältä valituksenalaisen tuomion 95–99 ja 103–109 kohdassa, että vuosien 2015–2017 toimien perusteet olivat riittämättömät siltä osin kuin näitä toimia koskevat perustelut perustuivat Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaisten kansallisiin päätöksiin ja Yhdysvaltojen viranomaisten päätöksiin, jotka koskivat kyseisten viranomaisten niiden päätösten uudelleentarkastelua, jotka olivat olleet PKK:n alkuperäisen riidanalaiseen luetteloon merkitsemisen perustana. Neuvoston mukaan tämä oikeudellinen virhe johtuu siitä, että unionin yleinen tuomioistuin perusti arviointinsa virheellisesti yksinomaan yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 6 kohtaan, vaikka sen olisi pitänyt soveltaa kyseisen yhteisen kannan 1 artiklan 4 kohtaa näihin kansallisiin uudelleentarkastelupäätöksiin. Näissä olosuhteissa neuvosto katsoo, ettei sillä ollut velvollisuutta tarkistaa kyseisten kansallisten päätösten taustalla olevia tosiseikkoja eikä esittää seikkoja, joilla pyrittäisiin osoittamaan, että kyseiset tosiseikat, jotka olisi pitänyt riitauttaa kansallisessa tuomioistuimessa, pitävät paikkansa. Toisaalta neuvosto kyseenalaistaa valituksenalaisen tuomion 110–114 kohdan siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin katsoi niissä, ettei neuvosto ollut vastannut oikeudellisesti riittävällä tavalla PKK:n siinä käydyssä menettelyssä esittämiin väitteisiin. Se väittää tältä osin, että sen 27.3.2015 päivätyssä kirjeessä, joka oli liitetty päätöksen 2015/521 ja täytäntöönpanoasetuksen 2015/513 perusteisiin, vastattiin riittävästi näihin väitteisiin.
72 PKK väittää, että kaikki seikat, joihin neuvosto on tukeutunut osoittaakseen, että riski PKK:n osallistumisesta terroritoimintaan on edelleen olemassa, voidaan riitauttaa unionin tuomioistuimissa riippumatta siitä, ilmenevätkö nämä seikat toimivaltaisen viranomaisen päätöksestä vai muista lähteistä. Sen mukaan ei ole tarpeen tehdä eroa niiden seikkojen, jotka voidaan riitauttaa unionin tuomioistuimissa, ja niiden seikkojen, jotka voidaan riitauttaa kansallisissa tuomioistuimissa, välillä. Joka tapauksessa vuosien 2015–2017 toimien perusteissa neuvosto ei esittänyt syitä, joiden vuoksi sisäministerin uudelleentarkastelupäätös 2014 koski yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua terroritekoa, vaikka terrorismin käsitteen määritelmät kansallisella tasolla ja unionin tasolla poikkeavat toisistaan. Siltä osin kuin kyse on valituksenalaisen tuomion 110–114 kohdassa esitetyistä toteamuksista, PKK väittää, että kaikkia varojen jäädyttämistä koskevaan luetteloon merkitsemisen perusteita koskevia tietoja ei pidä mainita kyseisen toimen tiedoksiantokirjeessä vaan kyseisen toimen perusteissa.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
73 Aluksi on todettava, että kuten ensimmäisen valitusperusteen tarkastelusta ilmenee, neuvosto väittää virheellisesti, että vuosien 2015–2017 toimet kuuluvat sekä yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 4 kohdan että tämän yhteisen kannan 1 artiklan 6 kohdan soveltamisalaan. Se on näin ollen myös väärässä väittäessään samojen argumenttien perusteella, ettei PKK voi riitauttaa näitä toimia siltä osin kuin ne perustuvat tämän tuomion 71 kohdassa tarkoitettuihin kansallisiin uudelleentarkastelupäätöksiin. Lisäksi tämän tuomion 53 ja 54 kohdassa mieleen palautetun oikeuskäytännön mukaan on niin, että asianomainen henkilö tai yhteisö voi kanteessa, joka on nostettu sen varojen jäädyttämistä koskevassa luettelossa pysyttämisen riitauttamiseksi, kiistää kaikki seikat, joihin neuvosto tukeutuu osoittaakseen, että riski sen osallistumisesta terroritoimintaan on edelleen olemassa, riippumatta siitä, perustuvatko nämä seikat toimivaltaisen viranomaisen tekemään kansalliseen päätökseen vai muihin lähteisiin.
74 On kuitenkin todettava, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se katsoi valituksenalaisen tuomion 99 ja 105 kohdassa, että neuvosto oli laiminlyönyt perusteluvelvollisuutensa siltä osin kuin vuosien 2015–2017 toimien perusteet perustuvat sisäministerin uudelleentarkastelupäätökseen 2014. Toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion näissä kohdissa, neuvostolla ei ollut velvollisuutta osoittaa näihin toimiin liittyvien perustelujen yhteydessä niiden tosiseikkojen paikkansapitävyyttä, joihin perustuu tämä uudelleentarkastelupäätös, johon perustuvat mainittujen toimien perusteet PKK:n pysyttämiseksi riidanlaisessa luettelossa, eikä suorittaa tämän perustelun yhteydessä näiden tosiseikkojen luokittelua yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 3 ja 4 kohdan valossa. Unionin yleisen tuomioistuimen näin vaatima näyttö ei nimittäin tämän tuomion 52–55 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan liity perusteluvelvollisuuteen vaan samojen toimien aineelliseen lainmukaisuuteen, eikä tämä kysymys liity ensimmäisessä oikeusasteessa esitettyyn seitsemänteen kanneperusteeseen, joka on hyväksytty valituksenalaisessa tuomiossa.
75 Kun otetaan huomioon tämän tuomion 58 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö, on lisäksi tarkistettava, onko tämä valituksenalaista tuomiota rasittava oikeudellinen virhe omiaan kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 115 kohdassa tekemän päätelmän vai ilmeneekö asiakirja-aineistosta sitä vastoin, että vuosien 2015–2017 toimien perustelut olivat joka tapauksessa puutteelliset.
76 Tältä osin tämän tuomion 16 ja 17 kohdassa tiivistetysti esitetyistä vuosien 2015–2017 toimien perusteista ilmenee, että PKK:n pysyttämiseksi riidanalaisessa luettelossa neuvosto tutki itsenäisesti tiedot, jotka sisältyivät sisäministerin uudelleentarkastelupäätökseen 2014, ja muun muassa tarkisti, että kyseisen päätöksen perustana olevat syyt kuuluivat yhteisessä kannassa 2001/931 tarkoitetun terroritekojen käsitteen alaan, muistuttaen samalla unionin yleisen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä, jonka mukaan sisäministeri on tässä yhteisessä kannassa tarkoitettu toimivaltainen viranomainen. Neuvosto täsmensi vielä, että kyseinen päätös, kuten muutkin näissä perusteissa tarkoitetut kolmen kansallisen viranomaisen tekemät päätökset, oli yksinään riittävä PKK:n pysyttämiseksi luettelossa.
77 Kuten tämän tuomion 18 ja 19 kohdasta ilmenee, vuosien 2015–2017 toimia koskevissa perusteissa ei viitattu pelkästään sisäministerin uudelleentarkastelupäätökseen 2014, vaan niiden liitteeseen A sisältyi kyseisen päätöksen yksityiskohtainen kuvaus, jossa täsmennettiin muun muassa kansallisen oikeuden määritelmä terrorismin käsitteestä, johon mainittu päätös perustui, ja se, että päätös oli tehty sisäministerin päätöstä 2001 koskevan uudelleentarkastelumenettelyn jälkeen. Erityisesti kyseisessä liitteessä A olevassa 17 kohdassa neuvosto täsmensi, että sen päätelmän tekemiseksi, että PKK edelleen osallistui terroritoimintaan, sisäministerin uudelleentarkastelupäätös 2014 perustui muun muassa PKK:n viimeaikaisiin terroritekoihin ja siinä mainittiin esimerkkinä kaksi PKK:n vuoden 2014 touko- ja elokuussa väitetysti tekemää iskua.
78 Tältä osin on huomattava, että tiedot, joiden mukaan ”PKK hyökkäsi elokuussa 2014 Turkissa aurinkoenergiavoimalaan ja kaappasi kolme kiinalaista insinööriä”, eivät olleet riittävän täsmällisiä ja konkreettisia, koska niissä ei täsmennetty tarkkaa päivämäärää, kaupunkia tai maakuntaa, jossa väitetty isku tapahtui. Siltä osin kuin kyse on mainitusta väitetystä iskusta, unionin yleinen tuomioistuin voi näin ollen legitiimisti päätellä valituksenalaisen tuomion 99 kohdassa, että perustelut olivat puutteelliset.
79 Tämä toteamus, joka koskee väitettyä elokuussa 2014 tehtyä iskua, ei kuitenkaan voi johtaa vuosien 2015–2017 toimien kumoamiseen perusteluvelvollisuuden laiminlyönnin vuoksi, koska näihin toimiin liittyvät perusteet perustuivat myös muihin seikkoihin, joilla voitiin varmistaa mainittujen toimien riittävät perustelut. Näiden perusteiden liitteessä A olevassa 17 kohdassa nimittäin mainittiin myös toinen isku, joka tehtiin ”13.5.[2014], jolloin kaksi sotilasta haavoittui uuden sotilastukikohdan rakennustyömaalla Tuncelissa (Turkki)”, ja sen 18 kohdassa viitattiin PKK:n lokakuussa 2014 antamaan varoitukseen siitä, että mikäli Turkin tasavalta ei ryhdy toimenpiteisiin IS-järjestöä vastaan, hauras rauhanprosessi, jossa se oli mukana, keskeytyisi.
80 Toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 99 kohdassa, PKK sai vuosien 2015–2017 toimien perusteiden avulla selville ne erityiset ja konkreettiset syyt, joiden vuoksi neuvosto päätteli sisäministerin uudelleentarkastelupäätökseen 2014 sisältyviin toteamuksiin nojautuen, että riski sen osallistumisesta terroritoimintaan oli edelleen olemassa käynnistetystä rauhanprosessista huolimatta. Näissä perusteissa esitetyt asianmukaisesti perustellut seikat olivat siis riittäviä, jotta PKK saattoi ymmärtää, mistä sitä syytettiin (ks. analogisesti tuomio 15.11.2012, Al-Aqsa v. neuvosto ja Alankomaat v. Al-Aqsa, C‑539/10 P ja C‑550/10 P, EU:C:2012:711, 4 ja 142 kohta ja tuomio 20.6.2019, K.P., C‑458/15, EU:C:2019:522, 53 ja 54 kohta).
81 Siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 103 kohdassa, että PKK oli esittänyt väitteitä, joilla pyrittiin riitauttamaan sisäministerin uudelleentarkastelupäätöksessä 2014, sellaisena kuin se on kuvattu vuosien 2015–2017 toimien liitteessä A, mainittujen välikohtausten lukeminen PKK:n syyksi sekä niiden luokittelu yhteisen kannan 2001/931 1 artiklan 3 kohdassa tarkoitetuiksi terroriteoiksi, on todettava, että näillä väitteillä pyritään riitauttamaan mainittujen tosiseikkojen paikkansapitävyys ja niiden oikeudellinen luonnehdinta, millä ei pyritä osoittamaan, että neuvosto olisi laiminlyönyt perusteluvelvollisuutensa, vaan riitauttamaan mainittujen toimien aineellinen lainmukaisuus ja siis asettamaan neuvostolle velvollisuus näyttää toteen esitettyjen perusteiden perusteltavuus.
82 Unionin yleinen tuomioistuin katsoi lisäksi valituksenalaisen tuomion 110–114 kohdassa, että päätöksen 2015/521 ja täytäntöönpanoasetuksen 2015/513 perusteissa ei vastata riittävällä tavalla PKK:n 6.3.2015 päivätyssä kirjeessään esittämiin väitteisiin. Sen mukaan 27.3.2015 päivätyllä neuvoston kirjeellä ei voitu korjata tätä puutetta, kun otetaan huomioon sen sisältö ja se, että kirje oli annettu tiedoksi kyseisen päätöksen ja kyseisen täytäntöönpanoasetuksen antamisen jälkeen. PKK puolestaan väittää, että neuvoston olisi pitänyt vastata sen väitteisiin itse perusteissa eikä kirjeessä.
83 Kuten tämän tuomion 48 kohdassa on muistutettu, on niin, että vaadittavat perustelut määräytyvät asianomaisen toimen luonteen ja sen asiayhteyden mukaan, jossa se on annettu, ja arvioitaessa, ovatko perustelut riittävät, on otettava huomioon niiden sanamuodon lisäksi myös asiayhteys. Näin ollen ei erityisesti edellytetä, että perusteluissa vastataan yksityiskohtaisesti huomautuksiin, jotka asianomainen on esittänyt kuulemisensa yhteydessä ennen kyseessä olevan toimen antamista, erityisesti silloin, kun kyseinen toimi on annettu asianomaisen tuntemassa asiayhteydessä, jonka perusteella asianomainen voi ymmärtää häntä koskevan toimenpiteen ulottuvuuden.
84 Käsiteltävässä asiassa päätöksen 2015/521 ja täytäntöönpanoasetuksen 2015/513 perusteet annettiin PKK:lle tiedoksi 27.3.2015 päivätyllä neuvoston kirjeellä, jossa tämä toimielin vastasi PKK:n 6.3.2015 päivätyssä kirjeessä esittämiin väitteisiin.
85 Yhtäältä on niin, että koska nämä perusteet ja tämä neuvoston kirje annettiin samanaikaisesti tiedoksi PKK:lle, unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 114 kohdassa virheellisesti, että kyseiseen neuvoston kirjeeseen sisältyviä täsmennyksiä ei voitu ottaa huomioon arvioitaessa samoissa perusteissa esitettyjen perustelujen riittävyyttä.
86 Toisaalta itse valituksenalaisen tuomion 114 kohdasta ilmenee, että neuvosto oli täsmentänyt 27.3.2015 päivätyssä kirjeessään, ettei se, että on kurdijoukkoja, jotka taistelevat IS-järjestöä vastaan, vaikuttanut sen arviointiin, jonka mukaan riski PKK:n osallistumisesta terroritoimintaan oli edelleen olemassa, ja että neuvosto siis oli vastannut riittävän täsmällisesti ja konkreettisesti PKK:n 6.3.2015 päivätyssä kirjeessä esitettyihin väitteisiin, jotta PKK saattoi saada selville vuoden 2015 toimien syyt ja unionin yleinen tuomioistuin voi harjoittaa valvontaansa.
87 On lisättävä, että kun otetaan huomioon PKK:n väitteet, sellaisina kuin ne on esitetty tiivistetysti tämän tuomion 72 kohdassa, neuvoston 27.3.2015 päivättyyn kirjeeseen sisältyvien täsmennysten on katsottava kuuluvan näihin päätöksen 2015/521 ja täytäntöönpanoasetuksen 2015/513 perusteissa esitettyjen perustelujen asiayhteyteen ja siten olevan PKK:n tiedossa tämän tuomion 48 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla. Erityisesti on todettava, että PKK voi tähän neuvoston kirjeeseen sisältyvien täsmennysten perusteella ymmärtää, että kyseisten perusteiden perustelut on laadittu ottaen huomioon 6.3.2015 päivätyssä kirjeessä esitetyt väitteet, ja saada selville täsmälliset syyt, joiden vuoksi neuvosto ei hyväksynyt niitä.
88 Unionin yleinen tuomioistuin tosin katsoi valituksenalaisen tuomion 114 kohdassa, että neuvoston olisi pitänyt tämän vastauksen lisäksi täsmentää ne konkreettiset seikat, joiden perusteella se oli päätellyt tämän riskin olevan edelleen olemassa. On kuitenkin todettava, että näin toimiessaan unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se jätti huomiotta sen tämän tuomion 52–55 ja 83 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisen neuvostolle kuuluvan velvollisuuden laajuuden, jonka mukaan kyseisen toimielimen on kyseessä olevan päätöksen perusteluissa vastattava toteamuksiin, jotka asianomainen oli esittänyt kuulemisensa yhteydessä ennen päätöksen tekemistä, mutta sillä ei kuitenkaan ole velvollisuutta itse näissä perusteluissa näyttää toteen väitettyjen tosiseikkojen paikkansapitävyyttä tai suorittaa näiden tosiseikkojen oikeudellista luonnehdintaa.
89 Näin ollen tämän tuomion 74 ja 88 kohdassa todetut oikeudelliset virheet ovat omiaan kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 115 kohdassa esittämän päätelmän.
90 Edellä esitetyn perusteella seitsemäs valitusperuste on hyväksyttävä, ja kuudes valitusperuste on hyväksyttävä siltä osin kuin kyse on vuosien 2015–2017 toimien perusteluista, jotka perustuvat sisäministerin uudelleentarkastelupäätökseen 2014.
91 Näin ollen käsiteltävänä oleva valitus on todettava perustelluksi siltä osin kuin sillä vaaditaan valituksenalaisen tuomion kumoamista, koska kyseisessä tuomiossa hyväksyttiin vuosien 2015–2017 toimien kumoamista koskeva vaatimus perustelujen puutteellisuuden vuoksi, eikä ole tarpeen tutkia kuudennessa valitusperusteessa esitettyjä väitteitä, joilla pyritään riitauttamaan unionin yleisen tuomioistuimen tekemät toteamukset Yhdysvaltojen viranomaisten päätöksistä.
92 Kaiken edellä esitetyn perusteella valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman 1–11, 13 ja 14 kohta, joissa unionin yleinen tuomioistuin kumosi riidanalaiset toimet, on kumottava.
Unionin yleisessä tuomioistuimessa käsitelty kanne
93 Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätään, että jos unionin tuomioistuin kumoaa unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun, se voi joko itse ratkaista asian lopullisesti, jos asia on ratkaisukelpoinen, tai palauttaa asian unionin yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi.
94 Koska unionin yleinen tuomioistuin ei lausunut ensimmäisessä oikeusasteessa esitetyistä toisesta, kolmannesta, neljännestä, viidennestä, kuudennesta ja kahdeksannesta kanneperusteesta, unionin tuomioistuin katsoo, ettei käsiteltävä asia ole ratkaisukelpoinen. Näin ollen asia on palautettava unionin yleiseen tuomioistuimeen ja oikeudenkäyntikuluista on päätettävä myöhemmin.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (toinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Unionin yleisen tuomioistuimen 15.11.2018 antaman tuomion PKK v. neuvosto (T‑316/14, EU:T:2018:788) tuomiolauselman 1–11, 13 ja 14 kohta kumotaan.
2) Asia palautetaan unionin yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi.
3) Oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin.
Allekirjoitukset