UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (yhdeksäs jaosto)

15 päivänä marraskuuta 2023 (*)

Henkilöstö – Virkamiehet – Asemapaikan siirto yksikön edun vuoksi – Unionin tuomioistuinten tuomioiden täytäntöön panemiseksi taannehtivin vaikutuksin tehty päätös – SEUT 266 artikla – Henkilöstösääntöjen 22 a ja 22 c artikla – Oikeudenkäyntiä edeltäneen menettelyn sääntöjenvastaisuus – Hyvän hallinnon periaate – Oikeus tulla kuulluksi – Puolueettomuuden periaate – Kohtuullinen aika – Huolenpitovelvollisuus – Vastuu – Aineeton vahinko

Asiassa T‑790/21,

PL, edustajanaan asianajaja N. de Montigny,

kantajana,

vastaan

Euroopan komissio, asiamiehinään M. Brauhoff ja L. Vernier,

vastaajana,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (yhdeksäs jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja L. Truchot sekä tuomarit H. Kanninen ja M. Sampol Pucurull (esittelevä tuomari),

kirjaaja: hallintovirkamies H. Eriksson,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,

ottaen huomioon 15.3.2023 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

1        Kantaja PL vaatii SEUT 270 artiklaan perustuvalla kanteellaan yhtäältä kumoamaan 16.2.2021 tehdyn Euroopan komission päätöksen, jolla hänet siirrettiin liikenteen ja liikkumisen pääosastoon (PO) 1.1.2013 alkavin taannehtivin vaikutuksin (jäljempänä riidanalainen päätös), ja 16.9.2021 tehdyn päätöksen, jolla kantajan tekemä valitus hylättiin osittain (jäljempänä valituksen osittaisesta hylkäämisestä tehty päätös), ja toisaalta korvaamaan kantajalle aiheutuneet aineelliset ja aineettomat vahingot.

I       Asian tausta

2        Käsiteltävä asia koskee kantajan asemapaikan siirtoa komission Länsirannan ja Itä-Jerusalemin Gazan alueen edustustosta (jäljempänä edustusto), jossa hän oli työskennellyt 16.2.2012 lähtien, komission liikkuvuuden ja liikenteen PO:hon 1.1.2013 alkavin vaikutuksin (jäljempänä riidanalainen siirto).

3        Riidanalainen päätös tehtiin sen jälkeen, kun unionin tuomioistuimet olivat kumonneet kaksi edellistä riidanalaisesta siirrosta tehtyä päätöstä ja komissio oli peruuttanut kolmannen päätöksen, jolla oli sama ulottuvuus (jäljempänä yhdessä kolme ensimmäistä siirtopäätöstä).

4        Näiden päätösten taustalla vaikuttaneet tosiseikat olivat seuraavat.

5        Kantajalle ilmoitettiin 20.12.2012 päivätyllä sähköpostiviestillä, että edellisenä päivänä oli päätetty riidanalaisesta siirrosta (jäljempänä ensimmäinen siirtopäätös). Kantaja riitautti tämän päätöksen unionin virkamiestuomioistuimessa (asia F‑96/13).

6        Olosuhteet, joissa ensimmäinen siirtopäätös tehtiin, on kuvattu 15.4.2015 annetun tuomion PL v. komissio (F‑96/13, EU:F:2015:29; jäljempänä tuomio F‑96/13) 2–14 kohdassa seuraavasti:

”2      Kantaja on komission virkamies. Tosiseikkojen tapahtuma-aikaan hänen palkkaluokkansa oli AD 11, ja hänet oli alun perin määrätty liikkuvuuden PO:n yhteisten resurssien osaston taloudellisista resursseista vastaavaan yksikköön. Kantaja siirrettiin 16.1.2012 tehdyllä [nimittävän viranomaisen] päätöksellä kansainvälisen yhteistyön ja kehitysasioiden pääosaston – EuropeAidin (jäljempänä kansainvälisen yhteistyön ja kehitysasioiden PO) naapuruuspolitiikan osaston rahoitus-, sopimus- ja tarkastusyksikköön, ja hänet määrättiin edustustoon jaostopäälliköksi – – 16.2.2012 alkaen.

3      Kantajan toimiessa rahoitus-, sopimus- ja tarkastusjaoston päällikkönä tilintarkastustuomioistuin teki edustustoon tarkastuksen, joka koski [luottamuksellinen](1) ‑nimistä ohjelmaa. Tarkastuksensa päätteeksi tilintarkastustuomioistuimen tarkastajat totesivat, että ohjelman hallinnoinnissa oli puutteita. Samoihin aikoihin kantaja oli ilmaissut eri tahoille huolensa ohjelman hallinnoinnissa väitetysti tapahtuneista sääntöjenvastaisuuksista, ilmoittanut olevansa huolissaan erään kansainvälisen järjestön, jolla oli useita sopimuksia kansainvälisen yhteistyön ja kehitysasioiden PO:n kanssa, toiminnasta, tuonut esiin, että tiettyjen edustuston paikallisten toimihenkilöiden yhteydet tähän kansainväliseen järjestöön saattoivat aiheuttaa eturistiriitoja, ja ilmoittanut epäilevänsä kyseistä järjestöä korruptiosta [luottamuksellinen] ‑nimisen Euroopan unionin hankkeen täytäntöönpanossa. Myös Euroopan petostentorjuntavirasto [(OLAF)] – – käynnisti vuosina 2011 ja 2013 tarkastuksia edustuston rahoitus-, sopimus- ja tarkastusjaostossa, joka hallinnoi [luottamuksellinen] ohjelmaa.

4      [A], joka toimi edustuston henkilöstön edustajana (jäljempänä henkilöstön edustaja), luovutti 15.10.2012 edustuston päällikölle 21 edustuston jäsenen allekirjoittaman kirjelmän – –, jossa ilmoitettiin, että osa henkilöstöstä oli turhautunut edustuston rahoitus-, sopimus- ja tarkastusjaoston toimintatapojen muutokseen niiden seitsemän kuukauden aikana, joina kantaja oli johtanut sitä. Tämä toimintatapojen muutos oli viivästyttänyt merkittävästi hankkeiden hallinnointia ja jopa täysin pysäyttänyt joidenkin hankkeiden etenemisen sekä heikentänyt unionin uskottavuutta sen yhteistyökumppaneiden silmissä. Kirjelmässä henkilöstön edustaja myös totesi, että viimeksi kuluneiden seitsemän kuukauden aikana oli raportoitu epäasiallisesta käytöksestä, joka horjutti henkilöstön jäsenten ammatillista integriteettiä, ja että tämä käytös jatkui edelleen. Kirjelmän lopussa kehotettiin edustuston johtoa etsimään nopeasti ratkaisu tähän tilanteeseen, jonka kuvattiin käyneen kestämättömäksi.

5      Kansainvälisen yhteistyön ja kehitysasioiden PO:n naapuruuspolitiikan osaston rahoitus-, sopimus- ja tarkastusyksikön, jonka alaisuuteen kantaja kuului, päällikkö (jäljempänä kantajan yksikönpäällikkö) teki 22. ja 23.10.2012 käynnin edustustoon ja keskusteli siellä kantajan kollegoiden kanssa hänen poissa ollessaan.

6      Brysselissä pidettiin 25.10.2012 kokous, johon muun muassa kantajan yksikönpäällikkö ja kantaja osallistuivat ja jossa keskusteltiin jälkimmäisen käytöksestä sekä edustuston rahoitus-, sopimus- ja tarkastusjaoston ja operaatiojaoston välisistä kommunikaatio-ongelmista.

7      Henkilöstön edustaja lähetti 9.11.2012 kantajan yksikönpäällikölle sähköpostiviestin, jossa hän valitti kantajan käytöksen pahentuneen entisestään. Henkilöstön edustajan mukaan kantaja oli nyt syyttänyt henkilöstön jäseniä siitä, että he olivat keskustelleet yksikönpäällikön kanssa tämän käydessä edustustossa 22. ja 23.10.2012. Samassa sähköpostiviestissä henkilöstön edustaja pyysi yksikönpäällikköä ryhtymään ennalta ehkäiseviin toimenpiteisiin henkilöstön suojelemiseksi häirinnältä.

8      Kantajalle annettiin edustuston päällikön ja kansainvälisen yhteistyön ja kehitysasioiden PO:n varapääjohtajan 12.11.2012 päivätyillä sähköpostiviesteillä ja kantajan yksikönpäällikön 13.11.2012 päivätyllä sähköpostiviestillä huomautus epäasiallisesta käytöksestä sekä hänen ja jaoston välisistä kommunikaatio-ongelmista. Kantajan esimiesten mukaan nämä ongelmat haittasivat edustuston työskentelyä ja unionin poliittisia suhteita kyseisellä alueella.

9      Kantajalle ilmoitettiin 20.11.2012 puhelimitse, että hänet siirrettäisiin päätoimipaikkaan, minkä jälkeen kantaja sai edustuston kansainvälisen yhteistyön ja kehitysasioiden PO:n edustustojen henkilöresursseista vastaavan yksikön päälliköltä sähköpostiviestin, jossa ’vahvistettiin kantajan siirto päätoimipaikkaan, hänen alkuperäiseen PO:honsa[, liikkuvuuden PO:hon]’. Sähköpostiviestissä täsmennettiin, että kantaja ’saisi asiasta virallisen ilmoituksen muutaman päivän kuluttua, kun menettelyt olisi saatettu päätökseen’, ja kehotettiin kantajaa pitämään jäljellä olevat lomapäivänsä ennen vuoden loppua, sillä hän ’joutuisi pian lähtemään edustustosta’.

10      Kantaja vaati 28. ja 29.11.2012 päivätyillä sähköpostiviesteillä edustuston päällikköä ja omaa yksikönpäällikköään toimittamaan tarkan luettelon seikoista, joihin he olivat viitanneet 12. ja 13.11.2012 päivätyissä sähköviesteissään, jotta kantaja voisi vastata niihin.

11      Kantaja ilmoitti 4.12.2012 kansainvälisen yhteistyön ja kehitysasioiden PO:n edustustojen henkilöresursseista vastaavan yksikön päällikölle, että hän oli valmistelemassa lähtöään mutta ei ollut vielä saanut 20.11.2012 päivätyssä sähköpostiviestissä mainittua virallista ilmoitusta asemapaikan siirtopäätöksestä, vaikka hänen olisi pitänyt hoitaa muuttoon liittyvät muodollisuudet.

12      Edustuston päällikkö totesi kantajan 28.11.2012 päivättyyn sähköpostiviestiin 6.12.2012 antamassaan vastauksessa, että ongelmat, joihin edustuston päällikkö oli viitannut, olivat jatkuvia ja ettei hän voinut pitää kirjaa jokaisesta kantajasta saamastaan valituksesta.

13      Kantaja pyysi 10.12.2012 uudelleen edustuston päällikköä toimittamaan hänelle todisteita, jotka tukisivat hänen kantajasta esittämiään syytöksiä. Edustuston päällikkö pyysi 12.12.2012 kantajaa osoittamaan jatkossa kaikki yhteydenotot toimivaltaiseen henkilöstöhallinnon yksikköön.

14      Henkilöstöhallinnon ja turvallisuustoiminnan PO:n uran ja kykyjen hallinnoinnista vastaavan yksikön toimihenkilö lähetti 20.12.2012 kantajalle sähköpostiviestin, jossa ilmoitettiin, että uran ja kykyjen hallinnoinnista vastaavan yksikön henkilöstön liikkuvuudesta vastaavan työryhmän päällikkö oli nimittävänä viranomaisena hyväksynyt 19.12.2012 hänen asemapaikkansa siirron ’seuraavaan PO:hon [ja] yksikköön: MOVE.SRD (Bryssel)’ eli liikkuvuuden PO:hon 1.1.2013 alkavin vaikutuksin. Sähköpostiviestin lähettäjä täsmensi, että tämän asemapaikan siirron oikeusperustana oli Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen, sellaisina kuin niitä sovellettiin – –, 7 artiklan 1 kohta, että ’siirto [oli] rekisteröity, ja siitä [voitiin] hakea lisätietoja Sysper 2 ‑järjestelmän [sähköinen henkilöstöhallintojärjestelmä] kautta’, että kantajan henkilöstökansioon liitettäisiin kopio kyseisestä sähköpostiviestistä ja että ’asiasta ei [laadittaisi] mitään paperimuotoisia asiakirjoja’.”

7        Kantaja ylennettiin palkkaluokkaan AD 12 vuoden 2013 ylennyskierroksella 1.1.2013 lukien.

8        Kantaja määrättiin 16.1.2015 komission Lontoon (Yhdistynyt kuningaskunta) edustuston tehtäviin.

9        Virkamiestuomioistuin kumosi ensimmäisen siirtopäätöksen 15.4.2015 antamallaan tuomiolla F‑96/13 sillä perusteella, että sillä loukattiin kantajan puolustautumisoikeuksia.

10      Komission ja kantajan käymän pitkällisen kirjeenvaihdon jälkeen henkilöstöhallinnon ja turvallisuustoiminnan PO:n uran ja kykyjen hallinnoinnista vastaavan yksikön (jäljempänä henkilöstöhallinnon PO:n B4‑yksikkö) päällikkö ja kantaja pitivät 15.10.2015 tuomion F‑96/13 täytäntöön panemiseksi kokouksen, johon osallistuivat myös kantajan neuvonantaja ja kaksi muuta yksikönpäällikköä (jäljempänä 15.10.2015 pidetty kokous).

11      Kokouksen aikana henkilöstöhallinnon PO:n B4‑yksikön päällikkö ilmoitti kantajalle nimittävänä viranomaisena aikovansa määrätä riidanalaisen siirron taannehtivasti tuomion F‑96/13 täytäntöön panemiseksi. Hän selitti, että kokouksen tarkoituksena oli antaa kantajalle tilaisuus esittää huomautuksensa ennen kyseisen päätöksen tekemistä.

12      Henkilöstöhallinnon PO:n B4‑yksikön päällikkö viittasi kantajan senaikaiseen henkilöstökansioon, josta hänen mukaansa ilmeni kantajan käyttäytyneen epäasiallisesti. Tässä yhteydessä kokouksen aikana mainittiin tietyt 27.7.2012, 18.9.2012, 3.10., 5.10. ja 14.10.2012 sekä 12.11. ja 13.11.2012 päivätyt sähköpostiviestit.

13      Kantaja otti kantaa kyseisten sähköpostiviestien asiayhteyteen. Lisäksi hän selitti 3.10.2012 edellä 6 kohdassa mainitusta kansainvälisestä järjestöstä esimiehilleen tekemäänsä ilmoitusta. Kantaja myös totesi, että 13.–20.11.2012 oli tapahtunut seikkoja, joista hän ei edelleenkään ollut tietoinen ja joiden johdosta hallinto oli määrännyt riidanalaisen siirron. Kantajan mukaan riidanalaisen siirron ja hänen tekemänsä ilmoituksen välillä oli yhteys, joka oli tutkittava. Syitä, joihin henkilöstöhallinnon PO:n B4‑yksikön päällikkö oli vedonnut, oli pidetty riittämättöminä tuomiossa F‑96/13.

14      Henkilöstöhallinnon PO:n B4‑yksikön päällikkö määräsi 22.12.2015 riidanalaisen siirron 1.1.2013 alkavin taannehtivin vaikutuksin (jäljempänä toinen siirtopäätös).

15      Päätöksensä tueksi henkilöstöhallinnon PO:n B4‑yksikön päällikkö totesi kantajan ja hänen kollegoidensa välisen ”kommunikaation olevan äärimmäisen kireää” sekä edustustossa että päätoimipaikassa, mikä hänen mukaansa oli omiaan haittaamaan merkittävästi edustuston sujuvaa toimintaa. Tässä yhteydessä hän viittasi nimenomaisesti 18.9.–13.11.2012 päivättyihin sähköpostiviesteihin, jotka hallinto oli esittänyt kantajalle 15.10.2015 pidetyssä kokouksessa, ja poimi niistä joitakin otteita.

16      Kantaja riitautti toisen siirtopäätöksen unionin yleisessä tuomioistuimessa. Kyseinen päätös kumottiin 13.12.2018 annetulla tuomiolla PL v. komissio (T‑689/16, ei julkaistu, EU:T:2018:925; jäljempänä tuomio T‑689/16) sillä perusteella, että sen antanut viranomainen ei ollut toimivaltainen, koska kantajalla oli väärinkäytösten ilmoittajana Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen (jäljempänä henkilöstösäännöt) 22 a artiklassa tarkoitettu suoja.

17      Tämän kumoamisen seurauksena henkilöstöhallinnon PO:n B4‑yksikön päällikkö määräsi 25.6.2019 tekemällään päätöksellä uudelleen riidanalaisen siirron 1.1.2013 alkavin taannehtivin vaikutuksin (jäljempänä kolmas siirtopäätös).

18      Kantaja vaati 18.5.2020 nostamallaan kanteella (asia T‑308/20) kolmannen siirtopäätöksen kumoamista erityisesti sillä perusteella, että toimen antaja ei ollut toimivaltainen.

19      Henkilöstöhallinnon ja turvallisuustoiminnan PO:n pääjohtaja (jäljempänä henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtaja) ilmoitti 27.7.2020 päivätyllä kirjeellä kantajalle haluavansa peruuttaa kolmannen siirtopäätöksen ja korvata sen uudella päätöksellä, jonka hän itse tekisi nimittävänä viranomaisena. Hän täsmensi, että päätöksellä oli tarkoitus määrätä riidanalainen siirto 1.1.2013 alkavin taannehtivin vaikutuksin. Henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtaja kehotti kantajaa esittämään mahdolliset huomautuksensa ennen uuden päätöksen tekemistä.

20      Kantaja pyysi 13.8.2020 päivätyllä kirjeellä henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtajaa täsmentämään syyt, joiden vuoksi tämä katsoi, ettei henkilöstöhallinnon PO:n B4‑yksikön päällikkö ollut toimivaltainen nimittävä viranomainen päättämään kantajan asemapaikan siirrosta. Koska kantajalla oli kolmannen siirtopäätöksen ilmoitetun peruuttamisen huomioon ottaen edelleen väärinkäytösten ilmoittajan asema, hän väitti, että uutta päätöstä tehtäessä oli noudatettava henkilöstösääntöjen 22 a artiklaa. Lisäksi kantaja huomautti, että kolmannen siirtopäätöksen peruuttaminen vaikuttaisi asiassa T‑308/20 nostetun kanteen tutkittavaksi ottamiseen. Hän myös pyysi komissiota ottamaan kantaa näihin kysymyksiin.

21      Henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtaja totesi 7.9.2020 päivätyssä kirjeessä, että tuomion T‑689/16 perustelujen valossa oli selvää, että hän oli ainoa, joka voisi tehdä siirtopäätöksen. Hän myös täsmensi, että kolmannen siirtopäätöksen peruuttamisella oli tarkoitus panna kyseinen tuomio täytäntöön mahdollisimman kiistattomasti odottamatta asiassa T‑308/20 vireille pannun menettelyn päättymistä. Tässä tarkoituksessa hän pyysi jälleen kantajaa esittämään huomautuksensa 27.7.2020 päivätyssä kirjeessä mainitusta päätöksestä, jonka hän aikoi tehdä.

22      Kantaja muistutti 17.9.2020 päivätyssä kirjeessä siitä, missä olosuhteissa ensimmäinen siirtopäätös oli tehty. Hän totesi erityisesti, että asemapaikan siirrosta oli ilmoitettu hänelle 20.11.2012 eli alle kuukauden kuluttua siitä, kun hän oli maininnut esimiehelleen mahdollisista sääntöjenvastaisuuksista [luottamuksellinen] ohjelman hallinnoinnissa, ilmaissut huolensa tietyn kansainvälisen järjestön, jolla oli useita sopimuksia kansainvälisen yhteistyön ja kehitysasioiden PO:n kanssa, toiminnasta, tuonut esiin, että tiettyjen edustuston paikallisten ja sopimussuhteisten toimihenkilöiden yhteydet tähän järjestöön saattaisivat aiheuttaa eturistiriitoja, ja ilmoittanut epäilevänsä kyseistä järjestöä korruptiosta [luottamuksellinen] hankkeen täytäntöönpanossa. Kantaja myös muistutti syistä, joiden vuoksi virkamiestuomioistuin oli kumonnut ensimmäisen siirtopäätöksen, viitaten tässä yhteydessä tuomion F‑96/13 66 ja 67 kohtaan. Hän myös väitti, että 15.10.2015 pidetyn kokouksen aikana komissio ei ollut esittänyt mitään uusia tietoja eikä täsmentänyt ainuttakaan 13.11.2012 jälkeen esittämäänsä väitettä. Kantaja ei siten ollut voinut esittää asianmukaisesti huomautuksiaan. Kantaja myös muistutti, että hän oli 10.10.2016 lähtien pyytänyt, että henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtaja kuulisi häntä hänen tilanteestaan, jota kuvasi se, että hänet oli 1.1.2013 lähtien siirretty yksikön edun vuoksi seitsemän kertaa tätä varten erikseen perustettuihin virkoihin, jotka oli lakkautettu hänen lähtönsä jälkeen. Myös kolmas siirtopäätös tehtiin ilman, että kantaja olisi voinut esittää asianmukaisesti huomautuksensa. Vaikka, kuten henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtaja oli ilmoittanut, kyseinen päätös oli myöhemmin tarkoitus peruuttaa, komission olisi pitänyt ilmoittaa kantajalle riidanalaisen siirron täsmälliset syyt, jotta kantajalla olisi ollut tilaisuus esittää asianmukaisesti huomautuksensa. Komission olisi myös pitänyt varmistaa, että uutta päätöstä tehtäessä noudatetaan kantajan asemaa väärinkäytösten ilmoittajana koskevia säännöksiä. Tämän vuonna 2012 vireille tulleen asian monimutkaisuuden huomioon ottaen kantaja pyysi päästä henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtajan kuultavaksi, jotta he voisivat – aluksi epävirallisesti – selvittää, miten tilanne saataisiin ratkaistua.

23      Henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtaja totesi 9.10.2020 päivätyssä kirjeessä, että kantajalla oli käytettävissään kaikki merkitykselliset tiedot, jotka hän tarvitsi voidakseen käyttää asianmukaisesti oikeuttaan tulla kuuluksi. Tässä yhteydessä pääjohtaja mainitsi hallinnon ja kantajan laatimat 15.10.2015 pidetyn kokouksen pöytäkirjat, joista pääjohtajan mukaan ilmenivät syyt, jotka henkilöstöhallinnon PO:n B4‑yksikön päällikkö oli ottanut huomioon tehdessään toista siirtopäätöstä. Henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtaja muistutti, että unionin yleinen tuomioistuin oli kumonnut tämän päätöksen pelkästään sillä perusteella, että sen antaja ei ollut toimivaltainen. Näin ollen hän pyysi kantajaa esittämään kahden viikon kuluessa huomautuksensa asiasta ja liitti kirjeeseensä kyseiset pöytäkirjat. Lisäksi hän antoi kantajalle tiedoksi päätöksensä kolmannen siirtopäätöksen peruuttamisesta. Hän täsmensi, että tällä peruuttamisella oli tarkoitus korjata päätöstä rasittava sääntöjenvastaisuus, joka liittyi päätöksen tekijän puuttuvaan toimivaltaan, ja että kantajan asemapaikan siirrosta tehtäisiin myöhemmin uusi päätös sen jälkeen, kun häntä olisi kuultu.

24      Kantaja väitti 31.10.2020 päivätyssä kirjeessä, että kuten tuomion F‑96/13 60, 61 ja 66 kohdasta ilmeni, hänen esimiehensä oli esittänyt 13.11.2012 jälkeen hänen käytöksestään syytöksiä, joihin hän ei ollut saanut tilaisuutta vastata. Kyseisen päivämäärän jälkeisiä tapahtumia ei ollut selvitetty 15.10.2015 pidetyssä kokouksessa, jossa komissio oli ainoastaan toistanut yhtäältä kantajan ja edustuston päällikön ja toisaalta kantajan ja hänen kansainvälisen yhteistyön ja kehitysasioiden PO:n alaisen yksikönpäällikkönsä välillä vaihdetut sähköpostiviestit. Kantaja muistutti, että hän oli pyytänyt tuloksetta saada tutustua edustustojen resurssienhallinnasta vastaavan komitean (jäljempänä Comdel) jäsenille osoitettuun 26.11.2012 päivättyyn kirjelmään, joka koski häntä, sekä kaikkiin sen liiteasiakirjoihin ja erityisesti kansainvälisen yhteistyön ja kehitysasioiden PO:n komission oikeudelliselle yksikölle vuonna 2012 toimittamiin ja jälkimmäisen hallussa oleviin asiakirjoihin. Kantajan mukaan virkamiestuomioistuin oli todennut lopullisesti, ettei riidanalaista siirtoa voitu laillisesti perustella syillä, jotka liittyvät 13.11.2012 edeltäneisiin seikkoihin. Kantajan mukaan hänen esimiehilleen toimittamansa tiedot, joihin he eivät olleet reagoineet, olivat tietoja, jotka Euroopan tilintarkastustuomioistuin oli toimittanut Euroopan petostentorjuntavirastolle (OLAF), joka oli neljään kertaan kutsunut kantajan kuultavaksi. Näiden samojen tietojen perusteella komissio oli purkanut kaikki kyseisen järjestön kanssa [luottamuksellinen] ohjelmassa tekemänsä välillistä hallinnointia koskevat sopimukset. Näiden samojen tietojen perusteella tilintarkastustuomioistuimen tarkastuskäynnistä vastannut päällikkö oli eräässä kokouksessa viitannut nimenomaisesti korruptioon, petokseen, nepotismiin ja salaiseen yhteistyöhön. Edustuston rahoitus-, sopimus- ja tarkastusjaoston päällikkönä kantaja oli ollut velvollinen toteuttamaan toimenpiteitä unionin etujen suojaamiseksi. Mahdollisen uuden siirtopäätöksen syiden, jotka kantajan mukaan eivät ilmene 27.7.2020 päivätystä kirjeestä, on siten oltava objektiivisia, selkeitä ja täsmällisiä, jotta kantaja voi tehokkaasti kiistää ne toimivaltaisen nimittävän viranomaisen kanssa pidettävässä kuulemisessa, jota kantaja on väärinkäytösten ilmoittajana pyytänyt, hallinnollisen tilanteensa saattamiseksi sääntöjenmukaiseksi ja ammatillisen kunniansa ja arvonsa palauttamiseksi.

25      Unionin yleinen tuomioistuin totesi 25.11.2020 antamassaan määräyksessä PL v. komissio (T‑308/20, ei julkaistu, EU:T:2020:571), että kantajan kolmannesta siirtopäätöksestä nostama kanne oli jäänyt vaille kohdetta kyseisen päätöksen peruuttamisen takia. Komissio velvoitettiin vastaamaan oikeudenkäyntikuluista, sillä koska komissio oli peruuttanut kolmannen siirtopäätöksen, sen katsottiin implisiittisesti myöntäneen, että kyseistä päätöstä tehtäessä noudatettu menettely antoi aihetta arvosteluun.

26      Kantaja toisti 11.12.2020 henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtajalle lähettämässään sähköpostiviestissä pyyntönsä tulla kuulluksi kokouksen aikana.

27      Henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtaja teki 16.2.2021 riidanalaisen päätöksen.

28      Riidanalaisen päätöksen johdanto-osan kolmessa ensimmäisessä perustelukappaleessa henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtaja totesi, että kantajan ja hänen yhtäältä kansainvälisen yhteistyön ja kehitysasioiden PO:ssa Brysselissä (Belgia) ja toisaalta edustustossa työskentelevien esimiestensä vuonna 2012 käymässä kirjeenvaihdossa tuotiin esiin ”henkilösuhteiden tila – –, joka oli käymässä yhä kestämättömämmäksi” ja että edustuston tilanteen rauhoittamiseksi oli tarpeen päättää riidanalaisesta siirrosta, koska hallinnolla on laaja harkintavalta sen suhteen, kuinka se organisoi yksikkönsä.

29      Tämän jälkeen henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtaja muistutti menettelyistä, jotka olivat johtaneet kolmen ensimmäisen siirtopäätöksen tekemiseen, ja syistä, joilla unionin tuomioistuimet olivat perustelleet niiden kumoamista tai tapauksen mukaan komissio niiden peruuttamista.

30      Riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 12 perustelukappaleessa henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtaja totesi, että kantajan hyväksi on sovellettava henkilöstösääntöjen 22 a artiklan säännöksiä ja että näin ollen henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtaja on nimittävä viranomainen, jolla on toimivalta päättää riidanalaisesta siirrosta.

31      Todettuaan, että kantaja oli voinut käyttää oikeuttaan tulla kuulluksi edellä 19–24 kohdassa tarkoitetun kirjeenvaihdon yhteydessä, henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtaja katsoi riidanalaisen päätöksen johdanto-osan viimeisessä perustelukappaleessa, että kantajan ”hallinnollinen tilanne on saatettava sääntöjenmukaiseksi” 1.1.2013 alkavin taannehtivin vaikutuksin tekemällä uusi päätös, joka on samansisältöinen kuin toinen siirtopäätös ja perustuu samoihin syihin kuin se, ja nämä syyt on mainittu riidanalaisen päätöksen johdanto-osan kolmessa ensimmäisessä perustelukappaleessa.

32      Sähköpostiviestissä, jolla riidanalainen päätös lähetettiin ja joka myös on päivätty 16.2.2021, henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtaja ilmoitti kantajalle, että päätöksen tekemistä edeltäneiden vuosien aikana kantajalla oli ollut runsaasti tilaisuuksia ilmaista näkemyksensä riidanalaisesta siirrosta ja sen perusteena olevista syistä, joten hänen ja pääjohtajan välinen kahdenvälinen tapaaminen ei vaikuttanut tarpeelliselta.

33      Kantaja teki 17.5.2021 riidanalaisesta päätöksestä henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun valituksen, jossa hän vaati muun muassa sen peruuttamista, kaikkien muiden häntä koskevien sellaisten päätösten kumoamista, joita viranomaiset eivät olleet toimivaltaisia tekemään hänen väärinkäytösten ilmoittajan asemansa takia, kaikkien muiden vuosina 2013 ja 2022 sääntöjenvastaisesti tehtyjen hallintopäätösten poistamista Sysper 2 ‑järjestelmästä eli komission sähköisestä henkilöstöhallintojärjestelmästä sekä 100 000 ja 250 000 euron suuruisten korvausten maksamista hänelle väitetysti aiheutuneesta aineellisesta ja aineettomasta vahingosta.

34      Valitus oli tehty suojalomakkeella, jossa oli henkilöstösääntöjen 22 c artiklaa koskeva maininta ja joka piti osoittaa komission henkilöstöhallinnon ja turvallisuustoiminnan pääosaston PO:n muutoksenhausta ja asiaseurannasta vastaavalle yksikölle (jäljempänä henkilöstöhallinnon PO:n E2‑yksikkö). Lomakkeen ja valituksen liitteenä oli kantajan henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtajalle osoittama kirje, jossa mainittiin, että kyseessä oli henkilöstösääntöjen 22 c artiklaan perustuva valitus. Lomake, valitus ja kirje lähetettiin kaikki samanaikaisesti sähköpostilla henkilöstöhallinnon PO:n E2‑yksikköön.

35      Henkilöstöhallinnon PO:n E2‑yksikkö ilmoitti kantajalle 31.5.2021 päivätyllä sähköpostiviestillä vastaanottaneensa 17.5.2021 päivätyn lähetyksen viitaten ”henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan perusteella tehtyyn” valitukseen ja liitti viestiin asiakirjan nimeltä ”Henkilötietojen suojaa koskeva tietosuojalauseke”. Samassa sähköpostiviestissä kantajaa kehotettiin esittämään 15 päivän kuluessa mahdolliset muut valitukseensa liittyvät asiakirjat, mikäli hän katsoisi sen tarpeelliseksi.

36      Kantaja pyysi 3.6.2021 päivätyllä sähköpostiviestillä henkilöstöhallinnon PO:n E2‑yksikköä selventämään tiettyjä 31.5.2021 päivätyssä sähköpostiviestissä mainittuja seikkoja henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtajan toimivaltaisena nimittävänä viranomaisena antaman hyväksynnän jälkeen. Ensinnäkin kantaja huomautti, että valitus oli tehty henkilöstösääntöjen 22 c artiklan perusteella. Toiseksi hän pyysi toimittamaan tiedoksi nimittävän viranomaisen antamat sisäiset säännöt, joita kyseisen henkilöstösääntöjen artiklan nojalla tehtyjen valitusten käsittelyssä oli noudatettava. Kolmanneksi hän pyysi, että hänelle kaikkien tarvittavien asiakirjojen toimittamiseksi annettu 15 päivän määräaika keskeytetään siihen asti, kunnes hänen selvennyspyyntöönsä olisi vastattu. Lisäksi kantaja pyysi henkilöstösäännöissä tämäntyyppisille asioille taattua luottamuksellista käsittelyä.

37      Henkilöstöhallinnon PO:n E2‑yksikön henkilöstön jäsen täsmensi 4.6.2021 päivätyssä sähköpostiviestissä, että kantajan henkilöstösääntöjen 22 c artiklan perusteella tekemä valitus käsitellään kyseisessä yksikössä henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan mukaisesti, kuten sähköpostiviestin liitteenä toimitetusta, henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen hakemusten, henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen valitusten ja henkilöstösääntöjen 24 artiklaan perustuvien avustamispyyntöjen tekemisestä 19.12.2013 annetusta hallintotiedotteesta (Information administrative) nro 79‑2013  ilmenee.

38      Valituksen osittaisesta hylkäämisestä tehdyssä päätöksessä, joka annettiin kantajalle tiedoksi 16.9.2021, henkilöstöhallinnosta ja turvallisuustoiminnasta vastaava komission jäsen (jäljempänä henkilöstöhallinnon PO:sta vastaava komission jäsen), joka toimi nimittävänä viranomaisena, hyväksyi osittain kantajan valituksen ja suostui poistamaan Sysper 2 ‑järjestelmästä kolmannen siirtopäätöksen ja kaikki siirtopäätöksiin liittyvät viittaukset henkilöstösääntöjen 22 a artiklaan. Valitus hylättiin muilta osin. Valituksessa esitetystä vahingonkorvausvaatimuksesta henkilöstöhallinnon PO:sta vastaava komission jäsen totesi, ettei vaatimuksella ollut mitään yhteyttä riidanalaiseen päätökseen, koska väitetty vahinko oli hänen mukaansa aiheutunut vuonna 2013 alkaneesta tapahtumaketjusta. Näin ollen valituksen tämä osa määritettiin uudelleen henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi hakemukseksi. Henkilöstöhallinnon PO:sta vastaava komission jäsen ilmoitti, ettei hän ollut nimittävänä viranomaisena toimivaltainen käsittelemään kyseistä hakemusta ja että se näin ollen ratkaistaisiin erillisellä päätöksellä.

II     Asianosaisten vaatimukset

39      Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa riidanalaisen päätöksen ja tarpeellisilta osin valituksen osittaisesta hylkäämisestä tehdyn päätöksen

–        toteaa, että komissio on laiminlyönyt tuomioiden F‑96/13 ja T‑689/16 perustelujen mukaisen täytäntöönpanon ja loukannut oikeusvoiman periaatetta

–        velvoittaa komission maksamaan 250 000 euron suuruisen korvauksen aineellisesta vahingosta ja 100 000 euron suuruisen korvauksen aineettomasta vahingosta

–        velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

40      Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        hylkää kanteen

–        velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

III  Oikeudellinen arviointi

A       Kanteen kohde

41      Ensimmäisessä vaatimuksessaan kantaja vaatii riidanalaisen päätöksen ja ”tarpeellisilta osin” valituksen osittaisesta hylkäämisestä tehdyn päätöksen kumoamista.

42      Prosessiekonomian periaatteen mukaan tuomioistuin voi päättää, ettei vaatimuksista, jotka kohdistuvat valituksen hylkäämisestä tehtyyn päätökseen, ole aihetta lausua erikseen, jos se toteaa, että näillä vaatimuksilla ei ole itsenäistä sisältöä ja että ne tosiasiallisesti vastaavat vaatimuksia, jotka kohdistuivat päätökseen, josta hallinnollinen valitus oli tehty (ks. tuomio 24.4.2017, HF v. parlamentti, T‑584/16, EU:T:2017:282, 72 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

43      Käsiteltävässä asiassa valituksen osittaisesta hylkäämisestä tehdyn päätöksen kumoamista koskevat vaatimukset eivät vastaa riidanalaiseen päätökseen kohdistuvia vaatimuksia. Ensin mainittujen tueksi kantaja vetoaa nimenomaisesti henkilöstösääntöjen 22 c artiklassa väärinkäytösten ilmoittajille annettujen menettelyllisten takeiden loukkaamiseen hänen oikeudenkäyntiä edeltäneen menettelyn yhteydessä esittämiensä valitusten käsittelyssä. Yhtäältä kantaja väittää ensimmäisen kanneperusteensa yhteydessä, että valituksen tutkinut nimittävä viranomainen ei ollut toimivaltainen. Toisaalta hän väittää kolmannen kanneperusteensa ensimmäisen osan tueksi, että hänen valitukselleen ei annettu henkilöstösääntöjen 22 c artiklassa taattua luottamuksellista käsittelyä.

44      Valittajan on voitava vaatia unionin tuomioistuimia valvomaan sellaisen valitusmenettelyn, jonka tarkoitus on mahdollistaa sovintoratkaisu virkamiehen ja hallinnon välisessä erimielisyydessä ja edesauttaa sitä ja vaatia viranomaista, jonka alaisuuteen virkamies kuuluu, tarkastelemaan päätöstään uudelleen sääntöjä noudattaen ja virkamiehen mahdollisesti esittämien väitteiden valossa, lainmukaisuutta (ks. vastaavasti tuomio 19.6.2015, Z v. unionin tuomioistuin, T‑88/13 P, EU:T:2015:393, 143–146 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

45      Näin ollen on lausuttava paitsi riidanalaisen päätöksen myös valituksen osittaisesta hylkäämisestä tehdyn päätöksen kumoamista koskevista vaatimuksista.

46      Lisäksi on todettava, että kantaja vaatii toisessa vaatimuksessaan unionin yleistä tuomioistuinta toteamaan, että komissio on laiminlyönyt tuomioiden F‑96/13 ja T‑689/16 perustelujen mukaisen täytäntöönpanon ja loukannut oikeusvoiman periaatetta.

47      Vastauksessaan unionin yleisen tuomioistuimen istunnossa esittämään kysymykseen kantaja täsmensi, että hänen toinen vaatimuksensa koskee yhtä niistä lainvastaisuuksista, jotka ovat hänen kolmannessa vaatimuksessa esittämänsä vahingonkorvausvaatimuksen perustana.

48      Toista ja kolmatta vaatimusta on siten tulkittava yhdessä siten, että ne muodostavat yhden ainoan vaatimuksen, joka on vahingonkorvausvaatimus.

B       Kumoamisvaatimukset

49      Kumoamisvaatimustensa tueksi kantaja vetoaa kolmeen perusteeseen, joista

–        ensimmäinen perustuu siihen, että hallintoviranomainen, joka hylkäsi valituksen, ei ollut toimivaltainen,

–        toinen SEUT 266 artiklan rikkomiseen, oikeusvoiman ja taannehtivuuskiellon periaatteiden loukkaamiseen, menettelyn väärinkäyttöön, menettelyllisten takeiden loukkaamiseen sekä siihen, että kantajan oikeutta tulla kuulluksi tehokkaasti ja kyseisen oikeuden tavoitteen mukaisesti on loukattu,

–        ja kolmas henkilöstösääntöjen 22 a artiklan rikkomiseen, avustamisvelvollisuuden ja huolenpitovelvollisuuden laiminlyöntiin siirtämismenettelyn yhteydessä, henkilöstösääntöjen 22 c artiklan rikkomiseen, ilmiantajien suojelun laiminlyöntiin, huolellisuusvelvoitteen laiminlyöntiin, neutraliteettiperiaatteen sekä puolueettomuuden ja objektiivisuuden periaatteiden loukkaamiseen, sitä, että hallinto käsittelee hänen asiansa oikeudenmukaisella tavalla, koskevan kantajan oikeuden loukkaamiseen, kantajan perusteltujen odotusten loukkaamiseen ja menettelyn väärinkäyttöön.

1.     Alustavat huomautukset

50      Aluksi on muistutettava velvoitteista, joita hallinnon on noudatettava silloin, kun se päättää siirtää virkamiehen toiseen asemapaikkaan.

51      Laillisten oikeuksien ja intressien suojelemisen osalta asemapaikan siirtoa koskeviin päätöksiin sovelletaan henkilöstösääntöjen 7 artiklan 1 kohdan sääntöjä. Kyseisen säännöksen mukaan nimittävä viranomainen määrää nimittämällä tai toisiin tehtäviin siirtämällä kunkin virkamiehen hänen palkkaluokkaansa vastaavaan virkaan kyseisen virkamiehen tehtäväryhmässä ainoastaan yksikön edun huomioon ottaen ja kansallisuudesta riippumatta.

52      Toimielimillä on laaja harkintavalta sen suhteen, kuinka ne organisoivat yksikkönsä niille uskottujen tehtävien mukaisesti, ja sen suhteen, kuinka ne näiden tehtävien hoitamiseksi määräävät palveluksessaan olevan henkilöstön asemapaikat, edellyttäen kuitenkin yhtäältä, että tämä asemapaikkaan määrääminen tapahtuu yksikön edun mukaisesti ja toisaalta, että virkojen vastaavuutta noudatetaan (ks. tuomio 27.10.2022, CE v. alueiden komitea, C‑539/21 P, ei julkaistu, EU:C:2022:840, 44 kohta).

53      Virkamiehen asemapaikka voidaan yksikön edun vuoksi siirtää sisäisten, henkilösuhteissa ilmenneiden ongelmien vuoksi ilman kyseisen virkamiehen suostumusta silloin, kun niistä aiheutuu yksikön moitteettomalle toiminnalle vahingollisia jännitteitä, ja erityisesti silloin, kun yksikkö hoitaa diplomaattisia tehtäviä. Tällainen toimenpide voidaan tehdä jopa riippumatta siitä, kuka näistä vaikeuksista on vastuussa (ks. tuomio 12.10.2022, Paesen v. EUH, T‑88/21, EU:T:2022:631, 213 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

54      Koska kantajaa pidettiin henkilöstösääntöjen 22 a artiklan 3 kohdassa tarkoitettuna väärinkäytösten ilmoittajana, joka on toiminut maltillisesti ja rehellisesti, on muistutettava myös kantajalle riidanalaisen päätöksen tekemisen yhteydessä kuuluneista takeista.

55      Henkilöstösääntöjen 22 a artiklan 3 kohdassa tarkoitettu suoja myönnetään ilman eri toimenpiteitä virkamiehille, jotka ovat ilmoittaneet maltillisesti ja rehellisesti seikoista, jotka antavat aihetta olettaa lainvastaisen toiminnan mahdollisuutta, ja tämä suoja annetaan pelkästään näiden tietojen toimittamisen perusteella (ks. vastaavasti tuomio 12.12.2014, AN v. komissio, T‑512/13 P, EU:T:2014:1073, 30 ja 31 kohta).

56      Sen seikan vuoksi, että virkamiehelle epäsuotuisa päätös on tehty ajallisesti tältä virkamieheltä peräisin olevien, henkilöstösääntöjen 22 a artiklan puitteissa annettujen tietojen toimittamisen jälkeen, unionin yleisen tuomioistuimen on, kun sen käsiteltäväksi on saatettu kyseisestä päätöksestä nostettu kanne, tarkasteltava kyseisten säännösten rikkomista koskevaa kanneperustetta erityisellä varovaisuudella. On kuitenkin muistutettava, että kyseinen säännös ei merkitse sitä, että virkamies saisi suojan kaikilta hänelle mahdollisesti vastaisilta päätöksiltä vaan ainoastaan päätöksiltä, jotka liittyvät hänen tekemiinsä paljastuksiin (ks. vastaavasti tuomio 13.12.2017, CJ v. ECDC, T‑692/16, ei julkaistu, EU:T:2017:894, 109 ja 110 kohta).

57      Todistustaakan osalta varapuheenjohtaja Šefčovičin komissiolle 6.12.2012 antaman tiedonannon, jossa esitettiin suuntaviivat tietojen toimittamisesta vakavista väärinkäytöksistä ilmoitettaessa (whistleblowing) (SEC(2012) 679 final) (jäljempänä väärinkäytösten ilmoittamista koskevat suuntaviivat), 3 kohdassa täsmennetään, että henkilön, joka on toteuttanut väärinkäytösten ilmoittajalle epäsuotuisan toimenpiteen, on osoitettava, että tämä toimenpide on perustunut muihin kuin väärinkäytöksistä ilmoittamiseen liittyviin syihin.

58      Henkilöstösääntöjen 22 c artiklassa velvoitetaan kunkin toimielimen nimittävä viranomainen vahvistamaan sisäiset säännöt muun muassa tietojen toimittamisesta 22 a artiklan 1 kohdassa tarkoitetuille virkamiehille heidän ilmoittamiensa tapausten käsittelystä, kyseisten virkamiesten oikeutettujen etujen ja yksityisyyden suojasta ja heidän valitustensa käsittelyssä noudatettavasta menettelystä. Valitukset on käsiteltävä luottamuksellisesti ja, jos se on olosuhteiden vuoksi perusteltua, ennen 90 artiklassa säädettyjen määräaikojen päättymistä.

59      Kanneperusteet, jotka kantaja on esittänyt riidanalaisen päätöksen ja valituksen osittaisesta hylkäämisestä tehdyn päätöksen kumoamista koskevien vaatimustensa tueksi, on tutkittava näiden seikkojen valossa.

2.     Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu siihen, että valituksen hylännyt hallintoviranomainen ei ollut toimivaltainen

60      Kantaja väittää, ettei henkilöstöhallinnon PO:sta vastaava komission jäsen ollut toimivaltainen hylkäämään hänen valitustaan, joka hänen mukaansa oli tehty henkilöstösääntöjen 22 c artiklan eikä kyseisten sääntöjen 90 artiklan 2 kohdan perusteella. Kantajan mukaan minkään säädöksen perusteella ei voida myöntää tätä toimivaltaa. Myöskään kantaja ei myöntänyt sitä valituksessaan. Vastauksessa kantaja täsmentää, että valituksen käsitteli henkilöstöhallinnon PO:n E2‑yksikkö ja että henkilöstöhallinnon PO:sta vastaava komission jäsen ainoastaan allekirjoitti päätöksen. Sovellettavassa lainsäädännössä ei kuitenkaan säädetä tällaisesta toimivallan siirrosta tai hallinnollisesta tuesta.

61      Komissio katsoo, että kantajan väitteet on joko jätettävä tutkimatta, koska ne on esitetty myöhässä, tai hylättävä perusteettomina.

62      Tältä osin on todettava, että riidanalaisen päätöksen teki henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtaja toimivaltaisena nimittävänä viranomaisena ilman, että hänelle oli siirretty toimivaltaa, ja tuomion T‑689/16 47 ja 48 kohdassa vahvistettujen sääntöjen mukaisesti.

63      Henkilöstösääntöjen mukaan nimittävälle viranomaiselle ja muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen mukaan työsopimuksista vastaavalle viranomaiselle myönnetyn toimivallan käytöstä 4.6.2013 annetun päätöksen C(2013) 3288, sellaisena kuin se on muutettuna 16.12.2014 annetulla komission päätöksellä C(2014) 9864 (jäljempänä nimittävää / työsopimuksista vastaavaa viranomaista koskeva komission päätös), liitteessä I olevan V taulukon 12 kohdan mukaan kaikissa palkkaluokissa virkamiehistä tehtyjä päätöksiä koskevat valitukset tehdään tavallisesti henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtajalle. Kyseisen taulukon 12 kohdan alaviitteessä 2 kuitenkin mainitaan, että jos henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtaja tekee päätöksen ilman, että hänelle on siirretty toimivaltaa, kuten käsiteltävässä asiassa (ks. edellä 62 kohta), kyseisestä päätöksestä tehdyn valituksen ratkaisee henkilöstöhallinnon PO:sta vastaavan komission jäsen.

64      Pitää paikkansa, että nimittävää / työsopimuksista vastaavaa viranomaista koskevan komission päätöksen liitteessä I olevan V taulukon 12 kohta koskee henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohtaan perustuvia valituksia, kun taas kantaja vetoaa myös henkilöstösääntöjen 22 c artiklaan.

65      Henkilöstösääntöjen 22 c artiklassa itsessään kuitenkin viitataan virkamiesten esittämiin sellaisiin valituksiin, jotka koskevat tapaa, jolla heitä on kohdeltu sen jälkeen kun tai sen johdosta, että he ovat täyttäneet 22 a artiklan mukaiset velvollisuutensa, ja mainitaan erityisesti henkilöstösääntöjen 90 artikla.

66      Näissä olosuhteissa henkilöstöhallinnon PO:sta vastaava komission jäsen oli toimivaltainen ratkaisemaan kantajan valituksen.

67      Siihen, että henkilöstöhallinnon PO:n E2‑yksikkö käsitteli hänen valituksensa, perustuvasta kantajan väitteestä on todettava, ettei henkilöstösääntöjen 22 c artikla eivätkä myöskään nimittävää / työsopimuksista vastaavaa viranomaista koskeva komission päätös ja väärinkäytösten ilmoittamista koskevat suuntaviivat estä kyseistä yksikköä tarjoamasta tukea toimivaltaiselle nimittävälle viranomaiselle. Kantaja ei myöskään esitä mitään seikkaa, joka tukisi väitettä, jonka mukaan henkilöstöhallinnon PO:sta vastaava komission jäsen ainoastaan allekirjoitti yksiköiden esittämän päätösluonnoksen. Näin ollen on todettava, etteivät nämä väitteet ole perusteltuja, eikä ole tarpeen tutkia, esitettiinkö ne myöhässä.

68      Edellä esitetystä seuraa, että ensimmäinen kanneperuste on hylättävä.

3.     Toinen kanneperuste, joka perustuu SEUT 266 artiklan rikkomiseen, oikeusvoiman ja taannehtivuuskiellon periaatteiden loukkaamiseen, menettelyn väärinkäyttöön ja menettelyllisten takeiden ja kuulluksi tulemista koskevan oikeuden loukkaamiseen

69      Toinen kanneperuste jakautuu kolmeen osaan.

70      Ensimmäinen osa perustuu ”kantajan puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen, siihen, että oikeutta tulla kuulluksi on loukattu, hallinnollisen tutkimuksen puuttumiseen, kontradiktorisen periaatteen ja prosessuaalisen yhdenvertaisuuden periaatteen loukkaamiseen, Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan rikkomiseen, siihen, että oikeutta hyvään hallintoon on loukattu, ja kohtuullisen määräajan ylittämiseen”.

71      Toinen ja kolmas osa, jotka unionin yleinen tuomioistuin tutkii yhdessä, perustuvat lähinnä erilaisiin laiminlyönteihin siinä, millä tavoin komissio pani täytäntöön tuomiot F‑96/13 ja T‑689/16.

a)     Ensimmäinen osa, joka perustuu kantajan puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen, siihen, että oikeutta tulla kuulluksi on loukattu, hallinnollisen tutkimuksen puuttumiseen, kontradiktorisen periaatteen ja prosessuaalisen yhdenvertaisuuden periaatteen loukkaamiseen, perusoikeuskirjan 41 artiklan rikkomiseen, siihen, että oikeutta hyvään hallintoon on loukattu, ja kohtuullisen määräajan ylittämiseen

72      Aluksi on todettava komission tapaan, että toisen kanneperusteen ensimmäisen osan otsikossa kantaja vetoaa kontradiktorisen periaatteen ja prosessuaalisen yhdenvertaisuuden periaatteen loukkaamiseen, ja nämä periaatteet liittyvät puolustautumisoikeuksiin, jotka niin ikään mainitaan otsikossa. Näitä väitteitä ei kuitenkaan kehitellä pidemmälle. Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 76 artiklan d alakohdan mukaan kannekirjelmässä on mainittava oikeudenkäynnin kohde sekä perusteet ja perustelut, joihin asiassa vedotaan, ja yhteenveto kyseisistä perusteista. Koska kannekirjelmä ei näiden väitteiden osalta täytä kyseisen määräyksen vaatimuksia, nämä väitteet on jätettävä tutkimatta.

73      Toisen kanneperusteensa tämän osan tueksi kantaja esittää lähinnä kaksi väitettä, joista ensimmäinen perustuu kuulluksi tulemista koskevan oikeuden loukkaamiseen ja toinen Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 41 artiklassa taatun hyvää hallintoa koskevan oikeuden loukkaamiseen, hallinnollisen tutkimuksen puuttumiseen ja kohtuullisen määräajan ylittämiseen.

1)     Kuulluksi tulemista koskevan oikeuden loukkaaminen

74      Tämän väitteen tueksi kantaja väittää, että riidanalaisen päätöksen johdanto-osan kolmeen ensimmäiseen perustelukappaleeseen sisältyy tosiseikkojen taannehtiva tulkinta, jota kolmessa ensimmäisessä siirtopäätöksessä ei esitetty ja josta kantajaa ei ole kuultu. Kantajalle ei myöskään ilmoitettu ennen riidanalaisen päätöksen antamista siitä, että toimivaltainen nimittävä viranomainen aikoi ottaa huomioon kantajan esimiesten kanssa vuonna 2012 käymät keskustelut.

75      Kantaja lisää, että henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtaja kieltäytyi järjestämästä hänen kanssaan tapaamista, vaikka komissio oli vakuuttanut unionin yleisessä tuomioistuimessa asian T‑308/20 yhteydessä, että riidanalainen päätös tehtäisiin sen jälkeen, kun kantajaa olisi kuultu asianmukaisesti. Kantajan mukaan hän olisi voinut kyseisessä tapaamisessa tulla ensimmäisen kerran kuulluksi toimivaltaisessa nimittävässä viranomaisessa henkilöstösääntöjen 22 a artiklan mukaisesti tietyistä yksiköistä ilmoittamiensa arkaluonteisten ja luottamuksellisten tietojen yhteydestä riidanalaiseen siirtoon, jota hänen entinen esimiehensä edustustossa, jossa OLAF oli käynnistänyt tutkinnan, oli kantajan mukaan hakenut silkasta kostohalusta.

76      Sen sijaan, että henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtaja olisi kuullut kantajaa kahdenkeskisessä keskustelussa, hän otti huomioon ainoastaan kantajan ja hallinnon välisen kirjeenvaihdon, joka koski kantajan esimiehen esittämiä syytöksiä ja joka käytiin vuonna 2015 sellaisen menettelyn yhteydessä, jonka aikana kantaja ei saanut hyväkseen henkilöstösääntöjen 22 a artiklassa asian luottamuksellisesta käsittelystä toimivaltaisessa nimittävässä viranomaisessa annettuja takeita. Kantaja ei saanut hyväkseen näitä takeita myöskään välittömästi kolmannen siirtopäätöksen peruuttamisen jälkeen hallinnon kanssa käymässään kirjeenvaihdossa.

77      Lisäksi kantaja katsoo, ettei hän ole voinut tulla asianmukaisesti kuulluksi, koska kuuleminen tapahtui lähes yhdeksän vuotta moitittujen tekojen jälkeen.

78      Komissio väittää, että kantajan väitteet on hylättävä.

79      Tältä osin on syytä muistuttaa, että oikeutta tulla kuulluksi koskevan perusoikeuden sisältö merkitsee sitä, että asianomaisella henkilöllä on mahdollisuus vaikuttaa kyseiseen päätöksentekomenettelyyn, millä pyritään takaamaan, että tehtävään päätökseen ei liity aineellisia virheitä ja että se perustuu yksikön edun ja kyseisen henkilön henkilökohtaisen edun asianmukaiseen vertailuun (ks. tuomio 13.12.2017, CJ v. ECDC, T‑692/16, ei julkaistu, EU:T:2017:894, 80 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

80      Oikeuskäytännön mukaan henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtajan oli nimittävänä viranomaisena tehtävä käsiteltävässä asiassa kumoamistuomioiden täytäntöön panemiseksi päätös, jonka vaikutukset alkoivat päivästä, jona ensimmäinen siirtopäätös oli tehty (ks. vastaavasti tuomio 13.12.2017, CJ v. ECDC, T‑692/16, ei julkaistu, EU:T:2017:894, 56 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

81      Silloin, kun päätös voidaan, kuten käsiteltävässä asiassa, tehdä vain siten, että kuulluksi tulemista koskevaa oikeutta on kunnioitettu, asianomaiselle on tarjottava tilaisuus esittää tehokkaasti näkemyksensä suunnitellusta toimenpiteestä työsopimusten tekemiseen toimivaltaisen viranomaisen alulle paneman kirjeenvaihdon tai suullisen näkemystenvaihdon kautta, ja tätä koskeva todistustaakka on mainitulla viranomaisella (ks. tuomio 10.1.2019, RY v. komissio, T‑160/17, EU:T:2019:1, 45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

82      On huomautettava, että unionin tuomioistuimet totesivat tuomiossa F‑96/13 edellä 6 kohdassa mainituissa olosuhteissa, että ensimmäisen siirtopäätöksen tekemisen yhteydessä oli loukattu kantajan puolustautumisoikeuksia. Virkamiestuomioistuin totesi erityisesti, että vaikka kantaja ei voinut olla tietämättä vuonna 2012, että hänen kollegoillaan ja esimiehillään oli hänen käytöksestään kielteinen käsitys, seurauksesta, josta nimittävä viranomainen aikoi päättää, eli riidanalaisesta siirrosta ei ilmoitettu ennen ensimmäisen siirtopäätöksen tekemistä eikä kantaja siten voinut esittää näkemystään. Unionin tuomioistuinten mukaan asiakirja-aineistosta myös ilmeni, että kantajan esimies oli 13.11.2012 jälkeen esittänyt hänen käytöksestään syytöksiä, joita kantajalla ei ollut mahdollisuutta riitauttaa.

83      Riidanalaista päätöstä ei kuitenkaan tehty samoissa olosuhteissa.

84      Kantajalle nimittäin ilmoitettiin riidanalaisessa päätöksessä mainitussa, 15.10.2015 pidetyssä kokouksessa erityisesti, että 18.9.–13.11.2012 päivättyjen peräkkäisten sähköpostiviestien sisältämät seikat olivat omiaan oikeuttamaan riidanalaisen siirron. Komissio ei ole tuonut esiin ainuttakaan kyseisen ajankohdan jälkeistä seikkaa. Kuten 15.10.2015 pidetyn kokouksen yksityiskohtaisista pöytäkirjoista ilmenee, kantaja on voinut esittää kantansa näihin seikkoihin ja selittää olosuhteita, joissa sähköpostiviestit oli lähetetty ja joihin kuuluivat hänen edellä 6 kohdassa mainitusta järjestöstä esittämänsä epäilykset ja hänen esimiehilleen 3.10.2012 alkaen ilmoittamansa tiedot.

85      Riidanalaisen päätöksen tekemisen yhteydessä henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtaja otti huomioon kokouksista, joiden aikana kantaja oli tuonut esiin näkemyksensä, laaditut pöytäkirjat. Ilmoitettuaan kolmannen siirtopäätöksen peruuttamisesta henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtaja myös kehotti kantajaa kolmeen otteeseen esittämään huomautuksensa olosuhteista, joissa ensimmäinen ja toinen siirtopäätös oli tehty ja jotka hänen mukaansa ilmenivät näistä pöytäkirjoista.

86      Näiden seikkojen valossa on katsottava, että edellä 79 kohdassa tarkoitettua oikeutta tulla kuulluksi on noudatettu.

87      Kantajan väitteet eivät kyseenalaista tätä päätelmää.

88      Ensinnäkin on todettava, toisin kuin kantaja väittää, että riidanalaisen päätöksen johdanto-osan kolmessa ensimmäisessä perustelukappaleessa ei esitetä uutta takautuvaa tulkintaa riidanalaisista tosiseikoista. Kuten nimittäin kyseisen päätöksen johdanto-osan viimeisestä perustelukappaleesta ilmenee, näissä kolmessa johdanto-osan perustelukappaleessa ainoastaan toistetaan olennaisin osin toisen siirtopäätöksen sisältö, joka kuvattiin edellä 15 kohdassa.

89      Toiseksi henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtaja antoi 9.10.2020 päivätyssä kirjeessään kantajalle tiedoksi 15.10.2015 pidetyn kokouksen pöytäkirjat, joissa viitataan kantajan ja hänen esimiestensä väliseen sähköpostiviestien vaihtoon. Kyseisestä kirjeestä lähinnä ilmenee, että henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtaja aikoi ottaa huomioon näihin pöytäkirjoihin sisältyneet seikat, joista hän pyysi kantajaa esittämään huomautuksia.

90      Kolmanneksi, kuten 25.11.2020 annetusta määräyksestä PL v. komissio (T‑308/20, ei julkaistu, EU:T:2020:571) ilmenee, komissio todellakin täsmensi unionin yleisessä tuomioistuimessa, että se aikoi kuulla kantajaa kolmannen siirtopäätöksen peruuttamisen jälkeen. Edellä 81 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan kuulluksi tulemista koskevan oikeuden toteutuminen ei kuitenkaan edellytä sitä, että asianomainen henkilö voi esittää näkemyksensä kokouksen aikana, vaan huomautukset voidaan toimittaa kirjeenvaihdon yhteydessä, kuten käsiteltävässä asiassa.

91      Neljänneksi pitää paikkansa, että nimittävä viranomainen, joka kuuli kantajaa väärinkäytösten ilmoittajana 15.10.2015 pidetyssä kokouksessa, ei ollut toimivaltainen. Seikat, joista kyseisessä kokouksessa keskusteltiin, on kuitenkin selostettu yksityiskohtaisesti kahdessa pöytäkirjassa, joista toisen on laatinut kantaja itse. Henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtaja saattoi siten pätevästi ottaa huomioon nämä pöytäkirjat riidanalaista päätöstä tehdessään, kun hän oli antanut kantajalle mahdollisuuden esittää lisäseikkoja.

92      Viidenneksi, kuten komissio väittää, mikään ei estänyt kantajaa esittämästä henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtajan kolmeen pyyntöön antamissaan vastauksissa täsmennyksiä sääntöjenvastaisuuksista, joista hän oli ilmoittanut työskennellessään edustustossa. Nämä esimiehille osoitetuissa sähköpostiviesteissä tehdyt ilmoitukset oli mainittu jo 15.10.2015 pidetyssä kokouksessa ja unionin tuomioistuimissa asioiden F‑96/13 ja T‑689/16 yhteydessä. Kantajalle väärinkäytösten ilmoittajana väitetysti kuuluvien takeiden noudattaminen tutkitaan jäljempänä kolmannen kanneperusteen tarkastelun yhteydessä.

93      Lopuksi on hylättävä myös se kantajan väite, jonka mukaan hän ei ole voinut tulla asianmukaisesti kuulluksi, koska kuuleminen tapahtui lähes yhdeksän vuotta moitittujen tekojen jälkeen. Kantaja ja komissio nimittäin kävivät pitkään kirjeenvaihtoa riidanalaisesta siirrosta vuodesta 2013 alkaen, mukaan lukien unionin tuomioistuimissa. Ajan kulumisesta huolimatta kantajalla on siten ollut tilaisuus esittää henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtajalle asianmukaisesti näkemyksensä olosuhteista, joissa ensimmäinen siirtopäätös oli tehty.

94      Edellä esitetyn perusteella on todettava, että kuulluksi tulemista koskevan oikeuden loukkaamista koskeva väite on perusteeton ja se on hylättävä.

2)     Perusoikeuskirjan 41 artiklan 1 kohdan rikkominen hallinnollisen tutkimuksen puuttumisen ja kohtuullisen määräajan ylittämisen takia

95      Ensinnäkin kantaja väittää, että riidanalaisessa päätöksessä henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtaja lausui vuonna 2021 tilanteesta, jossa kantaja oli ollut 1.1.2013–16.1.2015, jolloin hänet oli siirretty komission edustustoon Lontooseen, ilman että näin tapahtunut viivästys voitiin kohtuullisesti ja laillisesti oikeuttaa, mikä on perusoikeuskirjan 41 artiklan 1 kohdan vastaista. Kantaja lisää, ettei tätä viivästystä voida oikeuttaa komission tekemillä toistuvilla lainvastaisuuksilla. Kantajan mukaan hänen tilannettaan ei voitu jälkikäteen saattaa sääntöjenmukaiseksi, ja hänelle olisi pitänyt maksaa vahingonkorvaus.

96      Toiseksi kantaja väittää, että perusoikeuskirjan 41 artiklan 1 kohdassa taattu hyvän hallinnon periaate edellyttää kaikkien asiaa koskevien seikkojen perusteellista, tehokasta ja konkreettista arviointia, joka on tehtävä huolellisesti, mikä tarkoittaa, että komission on kerättävä kaikki harkintavaltansa käyttämiseksi tarvittavat tosiseikat ja oikeudelliset seikat. Kantajan mukaan näiden velvoitteiden noudattaminen olisi edellyttänyt henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtajalta hallinnollisen tutkimuksen aloittamista yhdeksän vuotta aikaisemmin tapahtuneista tosiseikoista sen sijaan, että hän tukeutui päätöksessään 15.10.2015 pidetyn kokouksen pöytäkirjoihin, kun kyseisen kokouksen pitänyt nimittävä viranomainen ei ollut toimivaltainen ja kun sen aikana viitattiin tiettyihin kantajan ja hänen esimiestensä vaillinaisiin kirjeenvaihtoihin, jotka oli käyty ennen 13.11.2012 ja joissa oli rikottu väärinkäytösten ilmoittajan asemassa saatavaa suojelua koskevia sääntöjä.

97      Kolmanneksi kantaja väittää vastauksessaan, että henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtajan olisi pitänyt käsitellä hänen asiansa yksin ilman yksiköidensä apua ja että tämän asiana oli osoittaa, että riidanalainen siirto ei miltään osin, ei suoraan eikä välillisesti, johtunut seikoista, joihin kantajan luokitteleminen väärinkäytösten ilmoittajaksi perustui. Kantajan esimies oli yksi niistä henkilöistä, joita kantajan väärinkäytösten ilmoittajana toimittamiin tietoihin liittyneen OLAFin tutkinnan kohteena olleet seikat koskivat.

98      Komissio vaatii, että kantajan väitteet joko jätetään tutkimatta, koska ne on esitetty myöhässä, tai hylätään perusteettomina.

99      Ensin on tutkittava kantajan toinen ja kolmas väite, jotka koskevat tapaa, jolla henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtaja tutki hänen tilanteensa, ja sen jälkeen ensimmäinen väite, joka koskee kohtuullisen määräajan ylittämistä.

100    Kantajan toisesta väitteestä, joka perustuu henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtajan velvollisuuteen suorittaa tutkinta, on muistutettava, että unionin oikeudessa edellytetään, että hallinnollisissa menettelyissä noudatetaan perusoikeuskirjan 41 artiklassa vahvistetun hyvän hallinnon periaatteen mukaisia takeita. Näihin takeisiin kuuluvat toimivaltaisen toimielimen velvollisuus tutkia huolellisesti ja puolueettomasti kaikki asian kannalta merkitykselliset seikat, kerätä kaikki harkintavaltansa käyttämistä varten tarvittavat tosiseikat ja oikeudelliset seikat sekä turvata käyttämiensä menettelyjen sujuvuus ja tehokkuus (ks. tuomio 11.7.2019, BP v. FRA, T‑888/16, ei julkaistu, EU:T:2019:493, 162 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

101    Käsiteltävässä asiassa on niin, että vaikka riidanalaiset tosiseikat olivat tapahtuneet jo vuonna 2012, henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtajalla oli hallussaan kaikki tarvittavat tiedot, jotta hän kykeni käyttämään harkintavaltansa. Hän otti huomioon erityisesti 15.10.2015 pidetyssä kokouksessa, jossa kantajan kanssa oli keskusteltu edustuston tilanteesta, laaditut yksityiskohtaiset pöytäkirjat. Pitää paikkansa, kuten edellä 91 kohdassa todettiin, että tämän kokouksen pitänyt nimittävä viranomainen ei ollut toimivaltainen. Pöytäkirjoissa kuitenkin mainitaan joitakin toisen siirtopäätöksen perusteluissa toistettuja täsmällisiä ja objektiivisia seikkoja, joista henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtaja pyysi 9.10.2020 kantajaa lausumaan uudelleen. Myös unionin tuomioistuinten tuomiossa F‑96/13 tekemistä toteamuksista oli apua riidanalaisten tosiseikkojen selvittämisessä.

102    Näin ollen henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtajaa ei voida arvostella siitä, ettei hän käynnistänyt minkäänlaista tutkintaa kolmannen siirtopäätöksen peruuttamisen jälkeen.

103    Kantajan vastauksessa esittämästä kolmannesta väitteestä, jonka mukaan henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtajan olisi pitänyt tehdä riidanalainen päätös ilman yksiköidensä apua, on todettava ilman, että on tarpeen tutkia, onko tämä väite esitetty myöhässä, ettei se perustu hyvää hallintoa koskevan oikeuden vaan kantajalle väärinkäytösten ilmoittajana kuuluvien takeiden loukkaamiseen. Kantaja esittää tämän väitteen olennaisin osin myös henkilöstösääntöjen 22 a ja 22 c artiklan rikkomista koskevassa kolmannessa kanneperusteessaan, joten se tutkitaan kyseisen kanneperusteen yhteydessä.

104    Kantajan ensimmäisestä väitteestä, joka perustuu perusoikeuskirjan 41 artiklan 1 kohdan vastaiseen kohtuullisen määräajan ylittämiseen riidanalaista päätöstä tehtäessä, on muistutettava, että velvollisuus toimia kohtuullisessa ajassa hallintomenettelyissä on unionin oikeuden yleinen periaate, jonka noudattaminen unionin tuomioistuinten on taattava ja joka mainitaan perusoikeuskirjan 41 artiklan 1 kohdassa osana oikeutta hyvään hallintoon (ks. tuomio 11.11.2020, AV ja AW v. parlamentti, T‑173/19, ei julkaistu, EU:T:2020:535, 131 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

105    Hallinnollisen menettelyn keston kohtuullisuutta on arvioitava tapauskohtaisesti ja että arvioinnissa on otettava huomioon muun muassa asiayhteys, johon käsiteltävä asia kuuluu, asiassa noudatetut eri menettelyvaiheet, asian vaikeusaste sekä asian merkitys eri osapuolille (ks. tuomio 14.9.2010, AE v. komissio, F‑79/09, EU:F:2010:99, 105 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

106    Käsiteltävässä asiassa riidanalaisen päätöksen tekeminen riidanalaisen siirron määräämiseksi yli kahdeksan vuotta moitittujen tekojen jälkeen johtui pääasiallisesti siitä, että ensimmäisen ja toinen siirtopäätös oli kumottu ja että komissio oli peruuttanut kolmannen siirtopäätöksen.

107    Kuten komissio toteaa, tämän peruuttamisen ja riidanalainen päätöksen välissä kului vain neljä kuukautta.

108    Kyse on kuitenkin ainoastaan viimeisestä vaiheesta siinä hallinnollisessa menettelyssä, joka oli komission kolmannessa siirtopäätöksessä tekemän virheen takia aloitettava uudelleen 13.12.2018 annetun tuomion T‑689/16 täytäntöön panemiseksi.

109    Tuomion T‑689/16, jonka täytäntöönpanossa ei ollut vaikeuksia, ja riidanalaisen päätöksen välinen aika, joka oli yli kaksi vuotta, ei ole kohtuullinen.

110    Sama pätee moitittujen tekojen ja riidanalaisen päätöksen, joka tehtiin 16.2.2021 ja jonka taannehtivat vaikutukset alkoivat 1.1.2013, väliseen aikaan, joka on yli kahdeksan vuotta.

111    Tähän viivästykseen ovat tosin osittain syynä yhtäältä tuomioistuinvalvonnasta ja toisaalta kantajan ja komission tuomioiden F‑96/13 ja T‑689/16 täytäntöönpanon yhteydessä useasti käymästä kirjeenvaihdosta aiheutuneet keskeytykset.

112    Komissio myönsi istunnossa, että kolmannen siirtopäätöksen peruuttaminen tuomion T‑689/16 täytäntöön panemiseksi oli osaltaan viivästyttänyt hallinnollisen menettelyn päätökseen saattamista. Menettely oli kuitenkin jo ollut liian pitkä komission toistuvasti tekemien ja tuomioissa F‑96/13 ja T‑689/16 todettujen virheiden takia.

113    Riidanalaista päätöstä ei siten tehty kohtuullisessa ajassa.

114    On kuitenkin muistutettava, että kohtuullisessa ajassa toimimisen periaatteen loukkaaminen ei yleensä oikeuta kumoamaan hallinnollisessa menettelyssä tehtyä päätöstä. Kohtuullisessa ajassa toimimisen periaatteen loukkaaminen vaikuttaa hallinnollisen menettelyn pätevyyteen nimittäin vain silloin, kun liian pitkän ajan kuluminen saattaa vaikuttaa hallinnollisessa menettelyssä tehdyn päätöksen sisältöön (ks. tuomio 17.5.2018, komissio v. AV, T‑701/16 P, EU:T:2018:276, 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Muuten tämän päätöksen kumoamisesta olisi ensisijaisena käytännön seurauksena se vääristynyt vaikutus, että menettelyä vielä pitkitettäisiin sillä perusteella, että se on jo ollut liian pitkä (ks. vastaavasti tuomio 2.10.2013, Nardone v. komissio, F‑111/12, EU:F:2013:140, 62 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

115    Toisin kuin kantaja väittää, käsiteltävässä asiassa liian pitkän ajan kuluminen ei ole vaikuttanut riidanalaisen päätöksen sisältöön.

116    Kuten edellä 93 kohdassa nimittäin todettiin, moitittujen tekojen ja riidanalaisen päätöksen tekemisen välillä kulunut aika ei ole estänyt kantajaa esittämästä henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtajalle näkemystään riidanalaisesta siirrosta. Kuten edellä 101 kohdassa mainittiin, ajan kulumisesta huolimatta henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtajalla oli myös hallussaan kaikki tiedot, jotka se tarvitsi päätöksen tekemiseen.

117    Perusoikeuskirjan 41 artiklan 1 kohdassa taatun kohtuullisen ajan ylittäminen ei siten oikeuta riidanalaisen päätöksen kumoamista.

118    Näin ollen toisen kanneperusteen tueksi esitetty ensimmäinen osa on hylättävä.

b)     Toisen kanneperusteen toinen ja kolmas osa, jotka koskevat tuomioiden F‑96/13 ja T‑689/16 täytäntöönpanoa

119    Toisen kanneperusteen tueksi esitetyn toisen osan otsikkona on ”Oikeuskäytäntöön perustuvat riidattomat seikat, sen myöntäminen, että menettelyn tavoitetta ei ole noudatettu, menettelyn väärinkäyttö, huolenpitovelvollisuuden laiminlyönti ja väärinkäytöksistä ilmoittaneen henkilön suojelun laiminlyönti”.

120    Kolmas osa ”perustuu taannehtivuutta ja siihen liittyvää oikeusvarmuutta koskevien periaatteiden ja sääntöjen rikkomiseen, puolueettomuuden (objektiivinen ja subjektiivinen) periaatteiden loukkaamiseen ja aikomukseen tehdä samanlainen päätös, jolla on sama ulottuvuus ja samat perusteet, sen sijaan, että maksetaan korvaus menetetystä mahdollisuudesta kunnioittaa kantajan menettelyllisiä oikeuksia oikea-aikaisesti ja tehokkaasti”.

121    Näiden kahden osan, jotka unionin yleinen tuomioistuin tutkii yhdessä, yhteydessä kantaja esittää useita toteamuksia ja väittää, että komissio syyllistyi useisiin laiminlyönteihin siinä, miten se pani tuomiot F‑96/13 ja T‑689/16 täytäntöön.

122    Toisen ja kolmannen osan tueksi toistetaan samat väitteet, jotka eivät poikkeuksia lukuun ottamatta liity nimenomaisesti kyseisten osien otsikoissa mainittuihin laiminlyönteihin. Ne on kuitenkin mahdollista jaotella kahteen ryhmään.

123    Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat ne kantajan väitteet, jotka voidaan liittää menettelyn väärinkäyttöön, huolenpitovelvollisuuden laiminlyöntiin ja puolueettomuuden periaatteen loukkaamiseen.

124    Toiseen ryhmään kuuluvat ne väitteet, joilla tuetaan taannehtivuuskiellon periaatteen loukkaamista, SEUT 266 artiklan rikkomista ja väärinkäytösten ilmoittavan henkilön suojelun laiminlyöntiä koskevia väitteitä.

125    Ensimmäisenä on tutkittava tähän toiseen ryhmään kuuluvat väitteet.

1)     Taannehtivuuskiellon ja oikeusvarmuuden periaatteiden loukkaaminen, SEUT 266 artiklan rikkominen ja väärinkäytösten ilmoittajan suojelun laiminlyönti tuomioiden F‑96/13 ja T‑689/16 täytäntöönpanon yhteydessä

126    Kantaja väittää lähinnä, ettei komissio selittänyt syitä, joiden vuoksi se riidanalaista päätöstä tehdessään poikkesi taannehtivuuskiellon periaatteesta, vaikka komission ei enää ollut mahdollista arvioida näin kaukana menneisyydessä tapahtunutta tilannetta, jonka käsittely oli lopullisesti päättynyt, etenkään kun sen arvioimisessa oli noudatettava kantajalle väärinkäytösten ilmoittajana kuuluvien menettelyllisten takeiden suojaa. Tuomioiden F‑96/13 ja T‑689/16 täytäntöönpano edellytti siis riidanalainen siirrosta luopumista ja vahingonkorvauksen maksamista kantajalle.

127    Komissio kiistää kantajan väitteet ja katsoo, että ne on joko jätettävä tutkimatta tai hylättävä perusteettomina.

128    Tältä osin on muistutettava vakiintuneesta oikeuskäytännöstä, jonka mukaan toimielimen on kumoamistuomion noudattamiseksi ja pannakseen sen kaikilta osin täytäntöön paitsi noudatettava tuomion tuomiolauselmaa myös otettava huomioon siihen johtaneet perustelut, jotka ovat sen tarpeellinen tuki, sillä perustelut ovat välttämättömiä tuomiolauselman täsmällisen sisällön määrittämiseksi. Näissä perusteluissa nimittäin yhtäältä yksilöidään lainvastaiseksi katsottu säännös tai määräys, ja toisaalta ne osoittavat tuomiolauselmassa todetun lainvastaisuuden täsmälliset syyt, ja asianomaisen toimielimen on otettava nämä perustelut huomioon korvatessaan kumotun toimen. SEUT 266 artiklassa kyseinen toimielin velvoitetaan myös huolehtimaan siitä, ettei toimea, jolla kumottu toimi korvataan, rasita kumoamistuomiossa todettu lainvastaisuus. Näitä periaatteita on sovellettava etenkin, kun kyseessä oleva kumoamistuomio on tullut lainvoimaiseksi (ks. tuomio 10.11.2010, SMHV v. Simões Dos Santos, T‑260/09 P, EU:T:2010:461, 70 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

129    SEUT 266 artiklassa asetetun velvollisuuden noudattamiseksi toimielimen on toteutettava konkreettisia toimenpiteitä, joilla voidaan poistaa kyseisen henkilön osalta tapahtunut lainvastaisuus. Oikeuskäytännön mukaan se ei voi näin ollen vedota käytännön vaikeuksiin, joita voi liittyä kantajan palauttamiseen siihen oikeudelliseen tilanteeseen, jossa hän oli ennen kumotun toimen toteuttamista, välttyäkseen noudattamasta tätä velvollisuutta (ks. tuomio 8.12.2014, Cwik v. komissio, F‑4/13, EU:F:2014:263, 79 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

130    Ainoastaan toissijaisesti, jos kumoamistuomion täytäntöönpanoon liittyy ylivoimaisia esteitä, asianomainen toimielin voi täyttää velvollisuutensa tekemällä päätöksen, jolla voidaan korvata oikeudenmukaisella tavalla haitta, joka kumotusta päätöksestä on aiheutunut asianomaiselle henkilölle. Tässä yhteydessä hallinto voi käydä vuoropuhelua hänen kanssaan pyrkien sopimukseen, jolla hänelle annetaan kohtuullinen korvaus lainvastaisuudesta, jonka kohteena hän on ollut (ks. tuomio 8.12.2014, Cwik v. komissio, F‑4/13, EU:F:2014:263, 80 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

131    Edellä 80 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä myös ilmenee, että päätöksen kumoamisella on taannehtiva vaikutus, joka edellyttää sitä, että viranomainen tekee päätöksen, jonka vaikutukset alkavat päivästä, jona kumottu päätös on tehty. Tämä kysymys on kuitenkin erotettava hallinnon kumotun toimen korvatakseen tekemän uuden päätöksen taannehtivuutta koskevasta kysymyksestä. Oikeuskäytännön mukaan oikeusvarmuuden periaate, joka on unionin oikeuden perustavanlaatuinen periaate, estää yleensä sen, että unionin toimen soveltamisen alkamisajankohta on aikaisempi kuin julkaisuajankohta. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan poikkeuksellisesti saattaisi olla toisin, jos tavoiteltu päämäärä sitä edellyttää ja jos niiden, joita asia koskee, perusteltua luottamusta kunnioitetaan asianmukaisesti (ks. tuomio 5.9.2014, Éditions Odile Jacob v. komissio, T‑471/11, EU:T:2014:739, 102 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tämä luottamus syntyy silloin, kun hallinto antaa asianomaiselle henkilölle täsmällisiä, ehdottomia ja yhtäpitäviä vakuutteluja, jotka on saatu toimivaltaisista ja luotettavista lähteistä ja jotka synnyttävät hänelle perusteltuja odotuksia. Lisäksi näiden vakuutteluiden on oltava henkilöstösääntöjen säännösten ja yleisesti sovellettavien säännösten mukaiset (ks. tuomio 7.11.2013, Cortivo v. parlamentti, F‑52/12, EU:F:2013:173, 85 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

132    Toisin kuin komissio väittää, käsiteltävässä asiassa SEUT 266 artiklan rikkomista koskevaa kanneperustetta on selitetty kannekirjelmässä riittävästi, jotta se täyttää unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 76 artiklan d alakohdassa asetetut vaatimukset. Tämä väite on siten otettava tutkittavaksi.

133    Edellä 128 ja 129 kohdassa mainittujen periaatteiden mukaisesti komission oli tuomioita F‑96/13 ja T‑689/16 täytäntöön pannessaan paitsi noudatettava niiden tuomiolauselmia myös otettava huomioon näihin tuomiolauselmiin johtaneet perustelut, jotka ovat niiden tarpeellinen tuki, poistettava lainvastaisuus kantajan osalta ja huolehdittava siitä, etteivät uutta päätöstä rasita kyseisissä tuomioissa todetut lainvastaisuudet.

134    Tuomiossa F‑96/13 unionin tuomioistuimet ainoastaan totesivat, että kantajan puolustautumisoikeuksia oli loukattu edellä 82 kohdassa tarkoitetuissa olosuhteissa, minkä seurauksena ensimmäinen siirtopäätös kumottiin. Tuomiossa T‑689/16 ne ainoastaan katsoivat, ettei henkilöstöhallinnon PO:n B4‑yksikön päällikkö ollut toimivaltainen tekemään toista siirtopäätöstä.

135    Tuomioiden F‑96/13 ja T‑689/16 täytäntöönpano edellytti siten sitä, että henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtaja toimivaltaisena nimittävänä viranomaisena tutkii kantajan tilanteen ensimmäisen siirtopäätöksen tekemispäivänä ja antaa hänelle tilaisuuden esittää näkemyksensä väitetyistä jännitteistä ja johtopäätöksistä, jotka henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtaja toimivaltaisena nimittävänä viranomaisena aikoi niistä tehdä, eli riidanalaisesta siirrosta 1.1.2013 alkavin taannehtivin vaikutuksin.

136    Kantajaa kuultuaan henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtaja vahvisti, että edustustossa ilmenneet jännitteet olivat johtaneet yhä kestämättömämpään tilanteeseen henkilösuhteissa ja että riidanalainen siirto oli oikeutettu. Hänen mukaansa ensimmäinen siirtopäätös oli siten pysytettävä ja kantajan hallinnollinen tilanne saatettava sääntöjenmukaiseksi. Tämän tavoitteen toteutuminen edellytti sitä, että riidanalaisella päätöksellä on taannehtiva vaikutus edellä 131 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti.

137    Toisin kuin kantaja väittää esittämättä kuitenkaan tämän tueksi erityisiä perusteluja, tällä taannehtivalla vaikutuksella ei loukattu oikeusvarmuuden periaatetta, koska unionin tuomioistuimet sen enempää kuin hallintokaan eivät ole vuoden 2012 jälkeen koskaan kyseenalaistaneet riidanalaisen siirron perusteltavuutta eivätkä antaneet kantajalle täsmällisiä, ehdottomia ja yhtäpitäviä vakuutteluja, jotka olisivat synnyttäneet hänelle perusteltuja odotuksia edellä 131 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti.

138    Näin ollen riidanalaisella päätöksellä saattoi olla taannehtiva vaikutus, kunhan edellä 131 kohdassa mainitut kriteerit täyttyivät.

139    Lisäksi on todettava, että tuomioiden F‑96/13 ja T‑689/16 täytäntöönpanoon ei liittynyt edellä 130 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettuja ylivoimaisia esteitä. Kuten nimittäin edellä 93 ja 101 kohdassa jo mainittiin, ajan kuluminen ei estänyt kantajaa käyttämästä täysimääräisesti oikeuttaan tulla henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtajan kuulemaksi eikä jälkimmäistä saamasta käyttöönsä kaikkia niitä taustatietoja, jotka hän tarvitsi voidakseen lausua riidanalaisista tosiseikoista, joten komissio saattoi korjata kyseisissä tuomioissa todetut lainvastaisuudet tekemällä uuden päätöksen, eikä sen tarvinnut maksaa kantajalle kohtuullista korvausta. Näin ollen riidanalainen päätös on tehty SEUT 266 artiklan mukaisesti.

140    Kantaja ei selitä syitä, joiden vuoksi sen takia, että tuomioiden F‑96/13 ja T‑689/16 täytäntöön panemiseksi jouduttiin tutkimaan näin kaukana menneisyydessä tapahtunut tilanne, ei voitu varmistaa kantajalle väärinkäytösten ilmoittajana kuuluvien menettelyllisten takeiden suojaa.

141    Tällä perusteella kantajan toisen kanneperusteensa toisen ja kolmannen osan tueksi esittämät, toiseen ryhmään kuuluvat väitteet on hylättävä.

2)     Menettelyn väärinkäyttö, huolenpitovelvollisuuden laiminlyönti ja puolueettomuuden periaatteen loukkaaminen

142    Edellä 123 kohdassa mainittuun ensimmäiseen ryhmään kuuluvien menettelyn väärinkäyttöä, huolenpitovelvollisuuden laiminlyöntiä ja puolueettomuuden periaatteen loukkaamista koskevien väitteidensä tueksi kantaja väittää, ettei komissiolla ollut koskaan aikomustakaan tarkistaa kantaansa riidanalaiseen siirtoon tuomioiden F‑96/13 ja T‑689/16 täytäntöön panemiseksi.

143    Kantajan mukaan riidanalaisen päätöksen sisältö tehtiin alusta alkaen selväksi sitä edeltäneessä kirjeenvaihdossa. Tässä valmiiksi sanellussa tilanteessa henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtaja tyytyi tekemään taannehtivasti saman päätöksen ja vahvistamaan asemapaikan siirron 1.1.2013 alkavin vaikutuksin, mikä on lainvastaista. Tästä ovat osoituksena riidanalaisessa päätöksessä mainittu tarve saattaa kantajan hallinnollinen tilanne ”sääntöjenmukaiseksi”, se, että ensimmäinen siirtopäätös oli pitänyt vahvistaa sen jälkeen, kun se oli annettu 20.11.2012, sekä komission unionin yleisessä tuomioistuimessa asiassa T‑689/16 esittämä väite, jonka mukaan oli ”epätodennäköistä”, että henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtaja olisi tehnyt henkilöstöhallinnon PO:n B4‑yksikön päällikön päätökseen nähden toisenlaisen päätöksen vuonna 2015. Kantaja katsoo, että taannehtivuus, johon oli pyritty, vaikutti kyseisen toimen ulottuvuuteen eikä päinvastoin. Komissio ei konkreettisesti huolehtinut siitä, että tuomioissa F‑96/13 ja T‑689/16 ”edellytetyillä menettelyvaiheilla” tavoiteltu päämäärä toteutuu, eikä etenkään siitä, että kantajalla oli todellinen mahdollisuus vaikuttaa nimittävään viranomaiseen objektiivisen ja puolueettoman arvioinnin yhteydessä. Käsiteltävässä asiassa kantajaa kuultiin pelkästään muodon vuoksi.

144    Tältä osin on aluksi todettava, että kantaja esittää kaikkien laiminlyöntiväitteidensä tueksi olennaisin osin samat argumentit, vaikka puolueettomuuden, menettelyn väärinkäytön ja huolenpitovelvollisuuden käsitteet ovat hyvin tarkkarajaisia.

145    Puolueettomuusvaatimus kattaa yhtäältä subjektiivisen puolueettomuuden siinä mielessä, ettei yhdelläkään kyseessä olevan toimielimen jäsenistä, jonka hoidettavana asia on, saa olla ennakolta määritettyä kantaa tai henkilökohtaisia ennakkoluuloja, ja toisaalta objektiivisen puolueettomuuden siinä mielessä, että toimielimen on annettava riittävät takeet, jotta kaikki perustellut epäilykset voidaan tältä osin sulkea pois (ks. vastaavasti tuomio 16.6.2021, PL v. komissio, T‑586/19, ei julkaistu, EU:T:2021:370, 107 ja 110 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

146    Harkintavallan väärinkäytöllä tarkoitetaan hallintoviranomaisen valtuuksien käyttämistä muussa tarkoituksessa kuin siinä, jota varten valtuudet on annettu. Harkintavaltaa on päätöstä tehtäessä käytetty väärin vain, jos objektiivisten, asiaankuuluvien ja yhtäpitävien seikkojen perusteella on selvää, että päätös on tehty muussa kuin esitetyssä tarkoituksessa (ks. tuomio 19.6.2013, BY v. AESA, F‑81/11, EU:F:2013:82, 69 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

147    Hallinnon huolenpitovelvollisuus henkilöstöään kohtaan heijastaa molemminpuolista oikeuksien ja velvollisuuksien tasapainoa viranomaisten ja julkisyhteisöissä työskentelevien henkilöiden välillä. Tämä velvollisuus samoin kuin hyvän hallinnon periaate merkitsevät muun muassa sitä, että kun toimivaltainen viranomainen tekee päätöksen virkamiehen tilanteesta, sen on harkittava kaikkia päätöksen tekemiseen vaikuttavia seikkoja ja otettava tässä yhteydessä huomioon paitsi yksikön etu myös kyseisen virkamiehen etu (ks. tuomio 25.6.2003, Pyres v. komissio, T‑72/01, EU:T:2003:176, 77 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

148    Kantajan väitteet on tutkittava näiden periaatteiden valossa.

149    Ensinnäkään henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtajaa ei voida arvostella siitä, että hän ilmoitti kantajalle edellä 19–24 kohdassa mainitun kirjeenvaihdon yhteydessä, minkä sisältöisen päätöksen hän aikoi tehdä. Koska nimittäin hallinto ei ollut ilmoittanut tätä tietoa ennen ensimmäisen siirtopäätöksen tekemistä, unionin tuomioistuimet perustellusti kumosivat kyseisen päätöksen tuomiolla F‑96/13, koska sillä loukattiin kantajan puolustautumisoikeuksia.

150    Toiseksi ilmauksen ”sääntöjenmukaiseksi saattaminen” käyttö riidanalaisessa päätöksessä ei merkitse sitä, että henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtajalla oli ennakolta määritetty kanta tai henkilökohtaisia ennakkoluuloja, eikä myöskään menettelyn väärinkäyttöä. Lainvastaisuudet, jotka unionin tuomioistuimet totesivat ensimmäisessä ja toisessa siirtopäätöksessä tuomioissa F‑96/13 ja T‑689/16, eivät nimittäin koskeneet riidanalaisen siirron perusteltavuutta vaan olosuhteita, joissa nämä päätökset oli tehty. Vaikka unionin tuomioistuimet eivät kyseisissä asioissa sulkeneet pois sitä mahdollisuutta, että tuomioiden täytäntöön panemiseksi tehdään toisenlainen päätös, tällaisen päätöksen tekeminen edellytti silti todettujen lainvastaisuuksien korjaamista edellä 128 ja 129 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti.

151    Kolmanneksi ensimmäisen siirtopäätöksen tekemisen olosuhteet, jotka todettiin sääntöjenvastaisiksi tuomiossa F‑96/13, eivät vaikuta riidanalaisen päätöksen tekemisen olosuhteisiin. Lisäksi jälkimmäinen tehtiin todettujen sääntöjenvastaisuuksien korjaamiseksi.

152    Neljänneksi komission asiassa T‑689/16 esittämä väite, jonka mukaan oli epätodennäköistä, että henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtaja olisi tehnyt henkilöstöhallinnon PO:n B4‑yksikön päällikön tekemään päätökseen nähden toisenlaisen päätöksen vuonna 2015, on vain komission oikeudellisen yksikön unionin yleisessä tuomioistuimessa käsitellyn riita-asian yhteydessä esittämä näkemys, joka ei sulje pois toisenlaista lopputulosta.

153    Se kantajan väite, jonka mukaan henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtaja kuuli häntä pelkästään muodon vuoksi, ei perustu mihinkään objektiiviseen seikkaan.

154    Päinvastoin on todettava, kuten edellä 85 kohdassa mainittiin, että kantajaa pyydettiin kolmeen otteeseen esittämään huomautuksensa henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtajan aikomuksesta saattaa hänen hallinnollinen tilanteensa sääntöjenmukaiseksi vahvistamalla riidanalainen siirto.

155    Kantajan toisen kanneperusteensa toisen ja kolmannen osan tueksi esittämät, ensimmäiseen ryhmään kuuluvat väitteet eivät siten ole perusteltuja.

156    Edellä esitettyjen seikkojen valossa toinen kanneperuste on hylättävä.

4.     Kolmas kanneperuste, joka perustuu henkilöstösääntöjen 22 a artiklan rikkomiseen, avustamisvelvollisuuden ja huolenpitovelvollisuuden laiminlyöntiin, henkilöstösääntöjen 22 c artiklan rikkomiseen, huolellisuusvelvoitteen laiminlyöntiin, neutraliteettiperiaatteen sekä puolueettomuuden ja objektiivisuuden periaatteiden loukkaamiseen, kantajan oikeuden, joka koskee sitä, että hallinto käsittelee hänen asiansa oikeudenmukaisella tavalla, loukkaamiseen, kantajan perusteltujen odotusten loukkaamiseen ja menettelyn väärinkäyttöön

157    Tämä kanneperuste jakautuu neljään osaan, joista ensimmäinen perustuu henkilöstösääntöjen 22 c artiklan rikkomiseen, toinen huolenpitovelvollisuuden laiminlyöntiin, kolmas siihen, että toimivaltainen nimittävä viranomainen on loukannut objektiivisuuden ja puolueettomuuden periaatteita sekä neutraliteettiperiaatetta ja että yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja syrjintäkiellon periaatetta on loukattu, ja neljäs väärinkäytösten ilmoittamista koskevissa suuntaviivoissa vahvistettujen todistustaakkaa koskevien sääntöjen rikkomiseen.

158    Aluksi on huomautettava komission tapaan, että vaikka kolmannen kanneperusteen otsikossa vedotaan huolenpitovelvollisuuden laiminlyöntiin, kannekirjelmässä ei esitetä tämän väitteen tueksi minkäänlaisia perusteluja. Tämä väite ei siten vastaa työjärjestyksen 76 artiklan d alakohdassa asetettuja vaatimuksia, ja se on jätettävä tutkimatta. Sama koskee kantajan perusteltujen odotusten loukkaamiseen perustuvaa väitettä. Se mainitaan kanneperusteen otsikossa, mutta sitä ei riittävän selvästi kehitellä pidemmälle kannekirjelmässä.

159    Näiden täsmennysten jälkeen on ensin tarkasteltava kantajan kolmannen kanneperusteensa tueksi esittämää ensimmäistä ja neljättä osaa, minkä jälkeen on tutkittava loput kaksi osaa.

a)     Kolmannen kanneperusteen ensimmäinen osa, joka perustuu henkilöstösääntöjen 22 c artiklan rikkomiseen

160    Kantaja väittää, että henkilöstösääntöjen 22 c artiklassa velvoitetaan komissio vahvistamaan väärinkäytösten ilmoittajan asemassa olevien henkilöiden, jotka katsovat joutuneensa kostotoimen kohteeksi, tekemien valitusten luottamuksellista käsittelyä koskevat säännöt. Kantajan mukaan näiden sääntöjen on tarkoitus koskea henkilöstösääntöjen 22 c artiklan toisessa kohdassa mainittuja kolmea seikkaa. Ei kuitenkaan ole annettu mitään sääntöjä, joihin sisältyisivät nämä kolme seikkaa. Ainoat komission henkilöstösääntöjen 22 c artiklan perusteella antamat säännöt koskevat käsittelyn määräaikoja, todistustaakkaa ja pääjohtajan – eikä yksiköiden – toimivaltaa tehdä päätöksiä nimittävänä viranomaisena.

161    Kantaja täsmentää, että henkilöstösääntöjen 22 c artiklassa taattu väärinkäytösten ilmoittajien hakemusten luottamuksellinen käsittely edellyttää sitä, että toimivaltainen nimittävä viranomainen toimii yksin ilman yksiköidensä apua ja että väärinkäytösten ilmoittajaa suojellaan siten, ettei häneen sovelleta samoja sääntöjä kuin muihin virkamiehiin tai toimihenkilöihin ja ettei hän joudu järjestelmällisesti ilmoittamaan olevansa väärinkäytösten paljastajan asemassa eikä perustelemaan tätä asemaa.

162    Komissio kiistää kantajan väitteet.

163    Aluksi on huomautettava, ettei ole kiistetty, että riidanalaista päätöstä tehtäessä oli noudatettava henkilöstösääntöjen 22 c artiklaa.

164    Henkilöstösääntöjen 22 c artiklassa säädetään seuraavaa:

”Henkilöstösääntöjen 24 ja 90 artiklan mukaisesti kunkin toimielimen on otettava käyttöön menettely virkamiesten esittämien sellaisten valitusten käsittelemiseksi, jotka koskevat tapaa, jolla heitä on kohdeltu sen jälkeen kun tai sen johdosta, että he ovat täyttäneet 22 a artiklan tai 22 b artiklan mukaiset velvollisuutensa. Asianomaisen toimielimen on varmistettava, että nämä valitukset käsitellään luottamuksellisesti ja, jos se on olosuhteiden vuoksi perusteltua, ennen 90 artiklassa säädettyjen määräaikojen päättymistä.

Kunkin toimielimen nimittävä viranomainen vahvistaa sisäiset säännöt muun muassa seuraavista seikoista:

–        tietojen toimittaminen 22 a artiklan 1 kohdassa tai 22 b artiklassa tarkoitetuille virkamiehille heidän ilmoittamiensa tapausten käsittelystä,

–        kyseisten virkamiesten oikeutettujen etujen ja yksityisyyden suoja, sekä

–        tämän artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettujen valitusten käsittelyssä noudatettava menettely.”

165    Henkilöstösääntöjen 22 c artikla lisättiin Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen ja unionin muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen muuttamisesta 22.10.2013 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU, Euratom) N:o 1023/2013 (EUVL 2013, L 287, s. 15) nimittävien viranomaisten velvoittamiseksi vahvistamaan sisäiset säännöt, joilla on tarkoitus antaa väärinkäytösten ilmoittajille tiettyjä takeita, kuten ottaa käyttöön menettely virkamiesten esittämien sellaisten valitusten käsittelemiseksi, jotka koskevat tapaa, jolla heitä on kohdeltu sen jälkeen kun tai sen johdosta, että he ovat täyttäneet 22 a artiklan tai 22 b artiklan mukaiset velvollisuutensa.

166    Toisin kuin kantaja väittää, henkilöstösääntöjen 22 c artiklan toisessa kohdassa ei edellytetä, että kaikki väärinkäytösten ilmoittajiin sovellettavat säännöt, mukaan lukien ne, joita sovelletaan silloin, kun he tekevät valituksia, annetaan yhdellä ainoalla säädöksellä.

167    Komission osalta tietyt henkilöstösääntöjen 22 c artiklassa mainitut takeet oli annettu jo ennen kyseisen säännöksen voimaantuloa väärinkäytösten ilmoittamista koskevissa suuntaviivoissa.

168    Kyseisissä suuntaviivoissa mainitaan useita väärinkäytösten ilmoittajien suojaa koskevia toimenpiteitä, kuten ilmoittajan henkilöllisyyden luottamuksellisuuden suoja, jota komissio sitoutuu noudattamaan. Kyseisen säännön mukaan ilmoittajan nimeä ei saa ilmaista henkilöille, jotka ovat mahdollisesti osallisia kyseisiin väärinkäytöksiin, eikä henkilöille, joiden ei välttämättä tarvitse tietää sitä, paitsi jos väärinkäytösten ilmoittaja itse antaa luvan henkilöllisyytensä ilmaisemiseen tai jos kyse on näistä väärinkäytöksistä mahdollisesti seuranneen rikosoikeudellisen menettelyn yhteydessä esitetystä vaatimuksesta. Todistustaakkaa koskevat säännöt, jotka mainittiin edellä 57 kohdassa ja joihin kantaja myös vetoaa, on niin ikään säädetty väärinkäytösten ilmoittajia suojaavana toimenpiteenä. Lisäksi suuntaviivoissa täsmennetään, että jotta komissio voisi toteuttaa suojatoimenpiteitä, kyseisen henkilöstön jäsenen on ilmoittauduttava toimielimelle väärinkäytösten ilmoittajana.

169    Edellä 63 kohdassa mainitussa nimittävää / työsopimuksista vastaavaa viranomaista koskevassa komission päätöksessä annetaan myös erityiset säännöt sellaisia virkamiehiä, jotka ovat ilmoittaneet väärinkäytöksistä tätä varten säädettyjen menettelyjen mukaisesti, koskevista asemapaikan siirtoa koskevista päätöksistä. Kuten tuomion T‑689/16 47 ja 48 kohdasta ilmenee, vain henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtaja voi tehdä tällaisen päätöksen ilman, että hänelle on siirretty toimivaltaa. Kuten edellä 63 kohdassa mainittiin, nimittävää / työsopimuksista vastaavaa viranomaista koskevassa komission päätöksessä vahvistetaan myös henkilöstöhallinnon PO:sta vastaavan komission jäsenen toimivalta ratkaista virkamiesten siirtopäätöksistä tekemät valitukset.

170    Näitä sääntöjä on täydennetty edellä 37 kohdassa mainitulla hallintotiedotteella nro 79‑2013. Siinä annetaan henkilöstöhallinnon PO:n D2-yksikölle (nykyinen henkilöstöhallinnon PO:n E2‑yksikkö) toimivalta käsitellä kaikenlaiset hakemukset ja valitukset, väärinkäytösten ilmoittajien tekemät hakemukset ja valitukset mukaan luettuina, jotta toimivaltainen nimittävä viranomainen voi tehdä päätöksen. Tiedotteessa määrätään, että henkilöstösääntöjen 22 c artiklan perusteella tehtyihin valituksiin on, jos olosuhteet sitä edellyttävät, annettava perusteltu vastaus määräajassa, joka on lyhyempi kuin henkilöstösääntöjen 90 artiklassa säädetty määräaika. Lisäksi määrätään, että arkaluonteisia aiheita koskevista valituksista ei voida keskustella yksiköiden välisissä neuvotteluissa.

171    Näitä sääntöjä on edelleen täydennetty edellä 35 kohdassa mainitussa henkilötietojen suojaa koskevassa tietosuojalausekkeessa annetuilla säännöillä. Kyseisen tietosuojalausekkeen, jossa niin ikään viitataan henkilöstösääntöjen 22 c artiklaan, mukaan oikeus tutustua valitukseen sisältyviin henkilötietoihin myönnetään ainoastaan valtuutetulle henkilöstölle, joka ehdottomasti tarvitsee näitä tietoja. Sillä otetaan käyttöön erilaisia henkilötietojen suojelumekanismeja, kuten henkilöstöhallinnon ja turvallisuustoiminnan PO:n rajoitettu pääsy henkilöstöhallinnon PO:n E2‑yksikön kovalevylle. Lisäksi muistutetaan, että kyseisen yksikön jäseniä sitoo salassapito- ja vaitiolovelvollisuus.

172    Lopuksi on todettava, että väärinkäytösten ilmoittajan valitus voidaan tehdä, kuten käsiteltävässä asiassa, suojalomakkeella, jossa viitataan henkilöstösääntöjen 22 c artiklaan. Lomakkeessa on kyseiseen säännökseen viittaava maininta, josta henkilöstöhallinnon PO:n E2‑yksikkö pystyy tunnistamaan jo valituksen jättämishetkellä, että valitus on arkaluonteinen, ja takaamaan edellä 165–171 kohdassa mainittujen väärinkäytösten ilmoittajien suojelua koskevien toimenpiteiden noudattamisen.

173    Tästä seuraa, että toisin kuin kantaja väittää, komissio on antanut erityiset säännöt väärinkäytösten ilmoittajien tekemien valitusten käsittelystä henkilöstösääntöjen 22 c artiklan mukaisesti.

174    Siitä kantajan väitteestä, jonka mukaan toimivaltaisen nimittävän viranomaisen olisi pitänyt toimia ilman yksiköidensä apua, on todettava, että henkilöstösääntöjen 22 c artiklassa sen enempää kuin edellä 167–172 kohdassa mainituissa sisäisissä säännöissäkään ei aseteta tällaista vaatimusta. Väärinkäytösten ilmoittajan henkilöllisyyden luottamuksellisuus on sitä paitsi riittävästi suojattu viimeksi mainituilla säännöillä.

175    Siitä kantajan väitteestä, jonka mukaan väärinkäytöksistä ilmoittaneille henkilöille annettavan suojan tarkoituksena on välttää se, että he joutuvat järjestelmällisesti ilmoittamaan olevansa väärinkäytösten ilmoittajan asemassa ja perustelemaan sitä jokaiselle valitusten käsittelystä vastaavalle henkilölle, on todettava, että edellä 168–172 kohdassa mainituissa säännöissä ei edellytetä, että ensin mainitut henkilöt selostavat yksityiskohtaisesti valituksissaan ilmoittamansa väärinkäytökset. Kuten väärinkäytösten ilmoittamista koskevissa suuntaviivoissa todetaan, näiden henkilöiden on kuitenkin ilmoittauduttava väärinkäytösten ilmoittajina kyseiselle toimielimelle, jotta sen yksiköt voivat turvata henkilöstösääntöjen 22 c artiklan mukaisesti vahvistetuissa säännöissä määrätyt suojelutoimet.

176    Näiden seikkojen valossa kolmannen kanneperusteen ensimmäinen osa on hylättävä.

b)     Kolmannen kanneperusteen neljäs osa, joka perustuu väärinkäytösten ilmoittamista koskevissa suuntaviivoissa annettujen todistustaakkaa koskevien sääntöjen rikkomiseen

177    Kantaja väittää, että väärinkäytösten ilmoittamista koskevien suuntaviivojen 3 kohdan mukaan henkilöllä, joka ryhtyy väärinkäytösten ilmoittajalle epäedulliseen toimenpiteeseen, on todistustaakka sen osoittamisesta, ettei henkilöstösääntöjen 22 a artiklassa asetettujen velvoitteiden mukaisesti toimitetuilla tiedoilla ole mitään yhteyttä kyseiseen toimenpiteeseen. Komissio, joka halusi saattaa tilanteen taannehtivasti sääntöjenmukaiseksi, ei kuitenkaan koskaan pyrkinyt suojelemaan kantajaa riidanalaiselta siirrolta, vaikka se oli hänelle erittäin haitallinen.

178    Komissio vaatii, että kantajan väitteet joko jätetään tutkimatta tai hylätään perusteettomina.

179    Aluksi on huomautettava, ettei kantaja ole vedonnut ilmeiseen arviointivirheeseen eikä pyrkinyt riitauttamaan riidanalaisessa päätöksessä esitettyä toteamusta, jonka mukaan edustustossa oli sisäisiin henkilösuhteisiin liittyviä ongelmia.

180    Sitä vastoin kantaja väittää, että väärinkäytösten ilmoittamista koskevissa suuntaviivoissa vahvistettuja todistustaakkaa koskevia sääntöjä on rikottu siitä syystä, ettei henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtaja osoittanut, että riidanalaisella siirrolla ei ollut mitään yhteyttä kantajan tekemiin ilmoituksiin.

181    On todettava, ettei komissio kiistä, että edellä 57 kohdassa mainittujen väärinkäytösten ilmoittamista koskevien suuntaviivojen 3 kohdassa vahvistettuja todistustaakkaa koskevia sääntöjä sovelletaan käsiteltävään asiaan.

182    Väärinkäytösten ilmoittamista koskevien suuntaviivojen 3 kohdassa todetaan seuraavaa:

”Vakavista väärinkäytöksistä ilmoittanutta henkilöstön jäsentä suojellaan kostotoimilta edellyttäen, että hän on toiminut maltillisesti ja rehellisesti ja noudattanut näiden suuntaviivojen määräyksiä. Henkilöllä, joka toteuttaa väärinkäytösten ilmoittajan kannalta epäedullisen toimenpiteen, on todistustaakka sen osoittamisesta, että toimenpide perustuu muihin kuin väärinkäytöksistä ilmoittamiseen liittyviin syihin.”

183    Näin ollen on tutkittava, onko henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtaja osoittanut oikeudellisesti riittävällä tavalla, että riidanalainen siirto perustui muihin syihin kuin siihen, että kantaja ilmoitti väärinkäytöksistä.

184    Riidanalaisessa päätöksessä, sellaisena kuin se on täydennettynä valituksen osittaisesta hylkäämisestä tehdyllä päätöksellä, perustellaan riidanalaista siirtoa sisäisiin henkilösuhteisiin liittyvillä ongelmilla, jotka sen mukaan ilmenevät useista 18.9.–13.11.2012 päivätyistä sähköpostiviesteistä. Valitukseen annetussa vastauksessa mainitaan, ettei riidanalainen siirto perustunut kantajan vuonna 2012 tekemiin ilmoituksiin. Lisäksi siinä viitataan ongelmiin kantajan ja hänen kollegoidensa välisissä henkilösuhteissa.

185    Tältä osin on todettava, että vaikka kantajan 3.10.2012 tekemä ilmoitus on saattanut kiristää hänen ja hänen esimiestensä ja kollegoidensa välisiä suhteita, käsiteltävässä asiassa oli kyse edustustossa ilmenneistä henkilösuhde- ja asenneongelmista, jotka olivat ilmenneet jo ennen tätä ilmoitusta ja joilla riidanalainen siirto voitiin oikeuttaa edellä 52 ja 53 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti.

186    Kuten komissio toteaa, nämä ongelmat otettiin esille erityisesti edustuston päällikön 18.9.2012 kantajalle lähettämässä sähköpostiviestissä ja mainittiin 15.10.2015 pidetyssä kokouksessa (ks. edellä 12 kohta).

187    Kyseisessä sähköpostiviestissä edustuston päällikkö totesi, että kyseessä oli toinen kerta lyhyen ajan sisällä, kun kantaja oli vaatinut anteeksipyyntöä kollegoiltaan. Edustuston päällikkö pohti, miksi kyseiset kollegat olivat esittäneet tiettyjä kommentteja, ja muistutti kantajaa siitä, että kunnioituksen on oltava vastavuoroista, millä hän antoi ymmärtää, että kantajassa itsessäänkin oli ollut syytä. Hän myös puolusti henkilöä, jolta kantaja oli vaatinut anteeksipyyntöä. Vaikka siis tilannetta, johon sähköpostiviestissä viitataan, ei voida yksilöidä pelkästään kyseistä sähköpostiviestiä lukemalla, siitä kuitenkin ilmenee, että edustustossa oli henkilösuhteisiin liittyviä ongelmia ja että ne edelsivät väärinkäytösten ilmoittamista.

188    Samoin kantajalle lähetetyssä 12.11.2012 päivätyssä sähköpostiviestissä, joka mainittiin myös 15.10.2015 pidetyssä kokouksessa (ks. edellä 12 kohta), edustuston päällikkö viittasi kommunikaatio-ongelmiin sekä useilta kollegoilta tulleisiin kanteluihin, joiden mukaan kantajan sanallinen ja sanaton käyttäytyminen oli epäasiallista. Kyseisessä sähköpostiviestissä edustuston päällikkö myös kehotti kantajaa muuttamaan välittömästi asennettaan, käytöstään ja kommunikaatiotaan.

189    Näistä sähköpostiviesteistä ilmenee, että kyseiset tapahtumat liittyivät kantajan asenteeseen eivätkä vain joihinkin yksittäisiin tapahtumiin ja että kantajalle oli huomautettu useaan kertaan näistä henkilösuhteisiin liittyvistä ongelmista.

190    Tukeutuessaan näihin seikkoihin komissio täytti sille edellä 181 ja 182 kohdassa mainittujen sääntöjen nojalla kuuluvan todistustaakan ja osoitti, että riidanalainen siirto oli perustunut muihin syihin kuin siihen, että kantaja oli ilmoittanut väärinkäytöksistä henkilöstösääntöjen 22 a artiklan mukaisesti.

191    Kolmannen kanneperusteen neljäs osa ei siten ole perusteltu ja se on hylättävä.

c)     Kolmannen kanneperusteen toinen osa, joka perustuu huolenpitovelvollisuuden laiminlyöntiin

192    Kantaja väittää, että siinä yhteydessä, kun hänet oli vuodesta 2013 alkaen siirretty useita kertoja peräkkäin häntä varten perustettuihin ylimääräisiin virkoihin, oli otettu huomioon ainoastaan yksikön etu, vaikka myös hänen henkilökohtainen etunsa ja asemansa väärinkäytösten ilmoittajana olisi pitänyt ottaa huomioon sen jälkeen, kun häntä olisi kuultu asiasta parhaan mahdollisen suojan takaamiseksi.

193    Komissio kiistää kantajan väitteet.

194    On muistutettava, että kantaja vetosi huolenpitovelvollisuuden laiminlyöntiin myös toisen kanneperusteensa toisessa osassa, joka koski väitettyä harkintavallan väärinkäyttöä ja puolueettomuuden periaatteen loukkaamista. Näiden jo hylättyjen väitteiden (ks. edellä 142–155 kohta) tueksi kantaja väittää, ettei komissiolla ollut koskaan aikomustakaan tarkistaa kantaansa riidanalaiseen siirtoon tuomioiden F‑96/13 ja T‑689/16 täytäntöön panemiseksi.

195    Nyt tarkasteltavan kolmannen kanneperusteen toisen osan yhteydessä kantaja vetoaa huolenpitovelvollisuuden laiminlyöntiin toisella perusteella, joka liittyy hänen henkilökohtaisen etunsa huomiotta jättämiseen.

196    Tästä on muistutettava, että vaikka toimivaltaisen viranomaisen on huolenpitovelvollisuuden nojalla yksikön etua arvioidessaan otettava huomioon kaikki ne tekijät, jotka saattavat määrätä päätöksen sisällön, muun muassa kyseessä olevan toimihenkilön intressit, virkamiehen henkilökohtaisen edun huomioon ottaminen ei voi johtaa siihen, että nimittävää viranomaista voidaan kieltää sijoittamasta virkamiestä uudelleen hänen tahtonsa vastaisesti, jos tämän on yksikön edun mukaista (ks. tuomio 28.10.2004, Meister v. SMHV, T‑76/03, EU:T:2004:319, 192 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

197    Kuten toisen kanneperusteen ensimmäisen osan tarkastelusta ilmenee, kantajaa oli useaan otteeseen kehotettu esittämään näkemyksensä riidanalaisesta siirrosta. Tämä siirto ei estänyt hänen ylentämistään palkkaluokkaan AD 12 vuoden 2013 ylennyskierroksella. Yksikön edusta on todettava, ettei kantaja ole kiistänyt komission esiin tuomia ongelmia henkilösuhteissa.

198    Näiden toteamusten valossa kolmannen kanneperusteen toinen osa on hylättävä.

d)     Kolmas osa, joka perustuu siihen, että toimivaltainen nimittävä viranomainen on loukannut objektiivisuuden ja puolueettomuuden periaatteita sekä neutraliteettiperiaatetta ja että yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja syrjintäkiellon periaatetta on loukattu

199    Kantaja väittää, että hallinto on myöntänyt toimineensa pelkästään toistuvien lainvastaisuuksien korjaamiseksi pyrkimättä varmistamaan, että kantaja saa hänelle väärinkäytösten ilmoittajan aseman perusteella kuuluvaa suojaa, ja että se on siten laiminlyönyt neutraalisuus-, puolueettomuus- ja objektiivisuusvelvoitteensa.

200    Kantaja täsmentää, että toimivaltaisen nimittävän viranomaisen olisi pitänyt kuulla Comdelia. Jos Comdelille olisi jo vuonna 2012 ilmoitettu riidanalaisen siirron virheellisistä perusteista sekä kantajalla olevasta väärinkäytösten ilmoittajan asemasta ja hänen edellä 6 kohdassa mainittuun järjestöön liittyvistä korruptioepäilyistään, asiassa olisi todennäköisesti tehty toisenlainen päätös. Budjetti-PO on nimittäin kyseisen komitean jäsen, ja juuri sen yksiköt olivat antaneet muodollisen varoituksen kyseisestä kansainvälisestä järjestöstä.

201    Komissio vaatii, että kantajan väitteet joko jätetään tutkimatta tai hylätään perusteettomina.

202    Neutraalisuus-, puolueettomuus- ja objektiivisuusvelvoitteiden laiminlyöntiä koskevista väitteistä on todettava komission tapaan, että kantaja toistaa väitteet, jotka on jo tutkittu ja hylätty perusteettomina puolueettomuusperiaatteen loukkaamista koskevan väitteen tueksi esitetyn toisen kanneperusteen toisen osan tarkastelun yhteydessä ja joiden mukaan komissio ainoastaan saattoi kantajan hallinnollisen aseman sääntöjenmukaiseksi eikä sen tavoitteena ollut tarkastella hänen tilannettaan uudelleen. Edellä 144–155 kohdassa mainituista syistä on todettava, etteivät nämä väitteet ole perusteltuja.

203    Kolmannen kanneperusteen kolmannen osan otsikossa mainitusta yhdenvertaisen kohtelun ja syrjintäkiellon periaatteiden loukkaamisesta komissio huomauttaa perustellusti, ettei kantaja esitä näiden väitteiden tueksi minkäänlaisia perusteluja, joten kannekirjelmä ei ole tältä osin työjärjestyksen 76 artiklan d alakohdan vaatimusten mukainen. Nämä väitteet on siten jätettävä tutkimatta.

204    Ainoat kantajan kolmannen kanneperusteensa tämän osan tueksi esittämät väitteet, joita ei jo ole käsitelty muiden kanneperusteiden yhteydessä, koskevat Comdelin kuulematta jättämistä.

205    Tältä osin on syytä todeta komission tapaan, ettei kantaja vetoa mihinkään komission resurssien hallinnoinnista unionin edustustoissa 10.10.2012 annetun komission päätöksen erityiseen säännökseen, jossa säännellään Comdelia ja sen kuulemista koskevia menettelyjä.

206    Comdelia koskevat argumentit esitetään sen kolmannen kanneperusteen kolmannen osan yhteydessä esitetyn väitteen tueksi, jonka mukaan toimivaltainen nimittävä viranomainen on loukannut objektiivisuuden ja puolueettomuuden periaatteita sekä neutraliteettiperiaatetta. Tältä osin kantaja täsmentää vastauksessa, että Comdelin osallistuminen olisi vähintäänkin ollut sellainen objektiivinen seikka, joka olisi antanut riidanalaisesta päätöksestä neutraalin ja objektiivisen vaikutelman, koska kolmas osapuoli olisi voinut esittää arvionsa asiasta.

207    Vaikka oletettaisiin, että kannekirjelmää voidaan tältä osin pitää työjärjestyksen 76 artiklan d alakohdan vaatimusten mukaisena, on huomautettava, että tuomion T‑689/16 48 kohdassa vahvistetulla henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtajan toimivallalla siirtää väärinkäytöksistä ilmoittanut henkilö toiseen asemapaikkaan on nimenomaan tarkoitus antaa väärinkäytösten ilmoittajille ne puolueettomuutta, objektiivisuutta ja neutraalisuutta koskevat lisätakeet, joita kantaja vaatii.

208    Ei myöskään ole kiistetty, että Comdelia oli kuultu ennen ensimmäisen siirtopäätöksen tekemistä. Tuomion F‑96/13 täytäntöön panemiseksi komission oli ainoastaan korjattava kyseistä päätöstä rasittanut lainvastaisuus, joka liittyi kantajan puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen.

209    Siinäkin tapauksessa, että olisi katsottava, että henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtajan olisi pitänyt kuulla Comdelia ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä, on muistutettava, että menettelyvirhe voi aiheuttaa päätöksen tai sen osan kumoamisen vain, jos osoitetaan, että ilman kyseistä virhettä hallinnollinen menettely olisi voinut johtaa erilaiseen lopputulokseen ja että riidanalainen päätös olisi siis voinut olla sisällöltään erilainen (ks. tuomio 2.3.2010, Evropaïki Dynamiki v. EMSA, T‑70/05, EU:T:2010:55, 103 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

210    Minkään asiakirja-aineistoon sisältyvän seikan perusteella ei voida katsoa, että jos Comdelia olisi kuultu uudelleen, menettely olisi voinut johtaa erilaiseen lopputulokseen. Kuten nimittäin edellä 184–190 kohdassa jo todettiin, riidanalaista siirtoa perusteltiin edustuston henkilösuhteisiin liittyvillä ongelmilla, eikä se millään tavalla liittynyt sellaisten väärinkäytösten ilmoittamiseen, joihin budjetti-PO olisi saattanut tapauksen mukaan reagoida Comdelissa.

211    Näin ollen kolmannen kanneperusteen kolmas osa ja siten kolmas kanneperuste kokonaisuudessaan on jätettävä osittain tutkimatta ja osittain hylättävä perusteettomana.

212    Edellä esitetystä seuraa, että kumoamisvaatimukset on hylättävä.

C       Vahingonkorvausvaatimukset

213    Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin velvoittaa komission maksamaan 250 000 euron suuruisen korvauksen hänelle aiheutuneesta aineellisesta vahingosta ja 100 000 euron suuruisen korvauksen väitetystä aineettomasta vahingosta.

214    Ensinnäkin siltä osin kuin on kyse lainvastaisuuksista, joihin on vedottu, kantaja viittaa kolmeen ensimmäiseen siirtopäätökseen ja väittää, että ne on toinen toisensa jälkeen kumottu tai peruutettu sen takia, että ne ovat olleet lainvastaisia.

215    Tämän jälkeen kantaja väittää, että riidanalaista päätöstä tehtäessä loukattiin erityisesti hänen oikeuttaan tulla kuulluksi ja hänen puolustautumisoikeuksiaan eikä noudatettu väärinkäytösten ilmoittajien suojelua koskevia säännöksiä, vaikka unionin tuomioistuin oli siihen mennessä jo vahvistanut väärinkäytösten ilmoittajien aseman, kyseisen suojan sisällön ja sen, ettei sitä ole rajoitettu ajallisesti. Kantajan mukaan kolmea ensimmäistä siirtopäätöstä rasittivat samat lainvastaisuudet. Istunnossa kantaja täsmensi unionin yleisen tuomioistuimen esittämään kysymykseen antamassaan vastauksessa, että hänen vahingonkorvausvaatimuksensa perusteena oli myös tuomioiden F‑96/13 ja T‑689/16 virheellinen täytäntöönpano SEUT 266 artiklan vastaisesti.

216    Lopuksi kantaja esittää useita lainvastaisuusväitteitä. Hän väittää, että hänet oli siirretty seitsemän kertaa vastoin hänen tahtoaan häntä varten erikseen perustettuihin ylimääräisiin virkoihin vuodesta 2013 alkaen, eikä peräkkäisten seuranneiden kumoamisten ulottuvuutta ollut koskaan otettu täysin huomioon. Henkilöstöhallinnon ja turvallisuustoiminnan PO ei ollut tarjonnut hänelle mitään tukea näiden asemapaikan siirtojen aikana. Henkilöstöhallinnon PO:n pääjohtaja oli järjestelmällisesti kieltäytynyt tapaamasta kantajaa, vaikka unionin tuomioistuimet olivat katsoneet, että asemapaikan siirron väitetyt syyt perustuivat subjektiiviseen näkemykseen, mikä velvoitti toimivaltaisen nimittävän viranomaisen itse kuulemaan kantajaa. Kantaja oli siirretty mustalle listalle ja hänen asiansa oli luokiteltu ”riita-asiaksi” ilman, että hallinto olisi pyrkinyt ymmärtämään hänen tilannettaan väärinkäytösten ilmoittajana. Kaikki hänen avustuspyyntönsä oli hylätty, eikä väärinkäytösten ilmoittajalle kuuluvan suojan täytäntöönpanosta ollut annettu ainuttakaan säännöstä. Siirtopäätöksillä oli järjestelmällisesti loukattu hänen henkilötietojensa luottamuksellisuuden suojaa. Riidanalaista päätöstä lukuun ottamatta nämä peräkkäiset siirtopäätökset oli tehnyt viranomainen, joka ei ollut toimivaltainen.

217    Väitetyn vahingon osalta kantaja väittää kärsineensä aineetonta vahinkoa, jonka määräksi arvioidaan unionin yleisessä tuomioistuimessa 100 000 euroa, seuraavista kolmesta syystä. Ensinnäkin kantaja väittää, että hänen mainettaan, henkilökohtaista ja ammatillista kunniaansa ja ammatillista uskottavuuttaan on loukattu, koska komissio on pitänyt häntä lainvastaisesti sääntöjenvastaisessa tilanteessa ja kiistänyt peräkkäisissä tuomioissa tehtyjen päätelmien ulottuvuuden. Toiseksi kantaja väittää, että hänen hallinnollinen tilanteensa on ollut epävarma jo yli yhdeksän vuoden ajan, koska hänestä on tehty peräkkäin useita lainvastaisia siirtopäätöksiä, joista kaksi unionin yleinen tuomioistuin kumosi, mikä on osoitus hallinnollisesta epäkohdasta ja huolellisuusvelvoitteen laiminlyönnistä, joista on aiheutunut kantajalle ahdistusta ja stressiä. Kolmanneksi kantaja vetoaa virkojensa ja tehtäviensä toistuvaan vaihtumiseen ensimmäisestä siirtopäätöksestä lähtien ilman, että hän olisi saanut erityistä tukea väärinkäytösten ilmoittajan asemastaan huolimatta.

218    Toisaalta kantaja väittää kärsineensä aineellista vahinkoa, jonka määräksi arvioidaan 250 000 euroa ja joka johtuu ensinnäkin oikeudenkäyntiä edeltävästä menettelystä aiheutuvien kulujen moninkertaistumisesta ensimmäisen siirtopäätöksen kumoamisen jälkeen, toiseksi oikeudellisesta ja hallinnollisesta epävarmuudesta, joka johtui siitä, että kantajaa oli vuodesta 2013 alkaen siirretty ylimääräisiin virkoihin, minkä seurauksena hänen uransa oli kärsinyt ja hänen esimiehensä olivat mieltäneet hänet ”mustaksi lampaaksi”, joka aiheuttaa häiriötä, ja kolmanneksi siitä, että kantajan on mahdotonta saada hyväkseen henkilöstösääntöjen liitteessä X vahvistettuja ehtoja sekä luoda kansainvälistä uraa ja saada ylennystä ammatillisen panoksensa tulosten perusteella.

219    Komissio vaatii, että vahingonkorvausvaatimukset joko jätetään tutkimatta tai hylätään perusteettomina.

220    Tästä on muistutettava, että virkamiehen tai toimihenkilön esittämän vahingonkorvausvaatimuksen yhteydessä unionin toimielimen, elimen tai laitoksen vastuun syntyminen edellyttää sitä, että kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät: kyseisen toimielimen moitittu toiminta on lainvastaista, väitetty vahinko on tosiasiassa syntynyt ja toiminnan ja väitetyn vahingon välillä on syy-yhteys. Nämä vastuun syntymisen kolme edellytystä ovat kumulatiivisia, mikä merkitsee sitä, että jos yksi näistä edellytyksistä jää täyttymättä, toimielimen vastuu ei voi syntyä (ks. tuomio 16.6.2021, CE v. alueiden komitea, T‑355/19, EU:T:2021:369, 142 kohta (ei julkaistu) oikeuskäytäntöviittauksineen).

221    On myös muistutettava, että vahingonkorvauskanteen yhteydessä oikeudenkäyntiä edeltävä menettely eroaa sen mukaan, onko vahinko, jonka korvaamista vaaditaan, johtunut henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdassa tarkoitetusta henkilölle vastaisesta toimenpiteestä vai hallinnon toiminnasta, joka ei ole luonteeltaan päätöksentekoa. Ensin mainitussa tapauksessa asianosaisen on saatettava säädetyissä määräajoissa hallinnon käsiteltäväksi valitus, joka koskee kyseistä toimenpidettä. Jälkimmäisessä tapauksessa sen sijaan hallinnollisen menettelyn aluksi on esitettävä henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu vaatimus vahingonkorvauksen saamiseksi, ja vasta tämän jälkeen voidaan tarvittaessa valittaa tällaisen vaatimuksen hylkäämisestä (ks. tuomio 13.12.2012, A v. komissio, T‑595/11 P, EU:T:2012:694, 111 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

222    Kun on kyse lainvoimaisen tuomion täytäntöönpanoon liittyvistä SEUT 266 artiklan mukaisista vahingonkorvausvaatimuksista, jotka perustuvat siihen, että päätöksillä korvataan vain osittain tapahtuneen lainvastaisuuden seuraukset, ne voidaan esittää myös näistä päätöksistä tehdyssä valituksessa ilman, että kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytyksenä on henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdan mukaisesti esitetyn valituksen tekeminen (ks. vastaavasti tuomio 13.9.2011, AA v. komissio, F‑101/09, EU:F:2011:133, 75 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

223    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan virkamies, joka ei ole nostanut henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artiklassa säädetyssä määräajassa kumoamiskannetta toimesta, jonka hän väittää olevan itselleen vastainen, ei voi kyseisestä toimesta aiheutuneen vahingon korvaamista koskevalla kanteella korjata tätä laiminlyöntiä ja järjestää siten itselleen uusia kanteen nostamisen määräaikoja. Hän ei voi myöskään vedota tämän toimen väitettyyn lainvastaisuuteen vahingonkorvauskanteen yhteydessä. Yleensäkään virkamies ei voi pyrkiä vahingonkorvausvaatimuksella lopputulokseen, joka olisi samanlainen kuin siinä tapauksessa, että kumoamiskanne, jonka hän on laiminlyönyt nostaa määräajassa, olisi menestynyt (ks. tuomio 18.11.2014, McCoy v. alueiden komitea, F‑156/12, EU:F:2014:247, 96 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

224    Käsiteltävässä asiassa on ensin tutkittava edellä 216 kohdassa mainitut lainvastaisuusväitteet, jotka komission mukaan olisi jätettävä tutkimatta, ja sen jälkeen lainvastaisuudet, joihin kantaja on vedonnut ja jotka liittyvät edellä 214 ja 215 kohdassa mainittuihin riidanalaista siirtoa koskeviin peräkkäisiin päätöksiin.

225    Vastauksessa kantaja täsmentää, että edellä 216 kohdassa mainituilla väitteillä oli tarkoitus ainoastaan kontekstualisoida kanteita, jotka olivat johtaneet peräkkäisiin kumoamisiin unionin tuomioistuimissa.

226    Istunnossa kantaja väitti, että kyseisissä väitteissä esitetty kuvaus siitä, miten hallinto oli häntä kohdellut ensimmäisestä siirtopäätöksestä lähtien, sisältää hyödyllisiä kronologisia tietoja, joiden avulla unionin yleinen tuomioistuin voi ratkaista, onko käsiteltävässä asiassa toimittu kohtuullisessa ajassa. Lisäksi päätöksiä, joita hallinto teki hänen osaltaan 1.1.2013 alkaen, rasittaa sama lainvastaisuus kuin riidanalaista siirtoa, eli se, ettei hänen asemaansa väärinkäytösten ilmoittajana otettu huomioon. Toinen toistaan seuranneiden asemapaikan siirtojen taustalla ovat tämä siirto ja kantajan mieltäminen ”mustaksi lampaaksi” hänen tekemiensä ilmoitusten seurauksena.

227    Komission tapaan on katsottava, että edellä 216 kohdassa mainitut kantajan väitteet on jätettävä tutkimatta edellä 221–223 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti. Vahinko, josta näiden lainvastaisuusväitteiden yhteydessä vaaditaan korvausta, ei nimittäin johdu riidanalaisesta päätöksestä eikä tuomioiden F‑96/13 ja T‑689/16 täytäntöönpanosta vaan hallinnon toiminnasta, joka ei ole luonteeltaan päätöksentekoa, ja muista riidanalaista päätöstä edeltäneistä kantajalle vastaisista toimista, joita kantaja ei ole riitauttanut unionin yleisessä tuomioistuimessa.

228    Nämä lainvastaisuusväitteet ovat joka tapauksessa perusteettomia. Kantajan väitteissä lähdetään nimittäin lähinnä siitä oletuksesta, että riidanalaisesta siirrosta, sellaisena kuin se vahvistettiin riidanalaisella päätöksellä 1.1.2013 alkavin taannehtivin vaikutuksin, päätettiin hänen tekemiensä ilmoitusten takia ja että se tästä syystä määräsi hänen uransa myöhemmän kehityksen.

229    Kuten edellä 190 kohdassa todettiin, komissio täytti todistustaakkansa ja osoitti oikeudellisesti riittävällä tavalla, että riidanalainen siirto perustui muihin kuin kantajan tekemiin ilmoituksiin liittyviin syihin. Unionin tuomioistuimet eivät myöskään asioissa F‑96/13 ja T‑689/16 antamissaan tuomioissa koskaan kyseenalaistaneet riidanalaisen siirron perusteltavuutta.

230    Edellä 215 kohdassa mainituista lainvastaisuuksista on todettava, että kantaja vetoaa myös niihin vaatiessaan kumoamaan riidanalaisen päätöksen ja valituksen osittaisesta hylkäämisestä tehdyn päätöksen.

231    Tältä osin riittää, kun todetaan, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan aineellisen vahingon tai henkisen kärsimyksen korvaamista koskevat vaatimukset on hylättävä, kun ne liittyvät läheisesti kumoamisvaatimuksiin, jotka, kuten käsiteltävässä asiassa, on jätetty tutkimatta tai hylätty perusteettomina (ks. tuomio 24.4.2017, HF v. parlamentti, T‑570/16, EU:T:2017:283, 69 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

232    Edellä 214 kohdassa mainittujen peräkkäisten lainvastaisten siirtopäätösten tekemisestä komissio toteaa perustellusti, että unionin tuomioistuimet ovat tuomioissa F‑96/13 ja T‑689/16 jo tutkineet ja hylänneet kyseisissä tuomioissa todettuihin ensimmäistä ja toista siirtopäätöstä rasittaviin lainvastaisuuksiin liittyvät vahingonkorvausvaatimukset. Näillä väitteillä siis kyseenalaistetaan kyseisten tuomioiden oikeusvoima, ja ne on siten jätettävä tutkimatta.

233    Kolmannen siirtopäätöksen peruuttamisesta oikeudenkäynnin aikana lainvastaisuuden perusteella (asia T‑308/20) on todettava, että edellä 109–113 kohdassa esitetystä analyysista ilmenee, että tämä peruuttaminen on osaltaan viivästyttänyt jo ennestään pitkää hallintomenettelyä, joten riidanalaista päätöstä ei tehty kohtuullisessa ajassa, mikä on perusoikeuskirjan 41 artiklan 1 kohdan vastaista.

234    Tämä lainvastaisuus ei kuitenkaan johtanut riidanalaisen päätöksen kumoamiseen, sillä käsiteltävässä asiassa ei ole osoitettu, että tämän ajan noudattamatta jättäminen on voinut vaikuttaa kyseisen päätöksen sisältöön (ks. edellä 115–117 kohta).

235    Oikeuskäytännön mukaan kohtuullisen ajan ylittäminen voi kuitenkin johtaa siihen, että unionin tuomioistuimet velvoittavat viran puolesta hallinnon korvaamaan kyseisestä laiminlyönnistä aiheutuneen aineettoman vahingon (ks. vastaavasti tuomio 14.9.2011, A v. komissio, F‑12/09, EU:F:2011:136, 225 ja 226 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

236    Käsiteltävässä asiassa kantaja vetoaa aineetonta vahinkoa koskevan korvausvaatimuksensa tueksi erityisesti siihen, että kolmea ensimmäistä siirtopäätöstä rasittaneiden peräkkäisten virheiden takia komissio loi tilanteen, jossa kantaja joutui olemaan jatkuvasti epävarma asemastaan, mikä on hallinnollinen epäkohta ja huolellisuusvelvoitteen laiminlyönti, joista on aiheutunut kantajalle ahdistusta ja stressiä, joka ylittää sen, mitä voidaan pitää kohtuullisena.

237    Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin velvoittaa komission maksamaan hänelle 100 000 euroa korvausta kaikista väitetysti aiheutuneista aineettomista vahingoista, erittelemättä kuitenkaan näitä vahinkoja.

238    Vaikka kantaja ei ole antanut tietoja, joiden avulla hänen pitkittyneestä epävarmuudestaan aiheutunut vahinko voitaisiin määrittää täsmällisesti, unionin yleinen tuomioistuin katsoo, toisin kuin komissio väittää, ettei tämä seikka rajoita mahdollisuutta vahvistaa kohtuulliseksi arvioitu määrä, jolla tämä käsiteltävässä asiassa toteen näytetty vahinko voidaan korvata.

239    Tältä osin on otettava huomioon, että hallinnollisen menettelyn erityisen pitkä kesto, jonka seurauksena riidanalainen päätös tehtiin yli kahdeksan vuotta tosiseikkojen tapahtumisen jälkeen, on aiheutunut hallinnon peräkkäin tekemistä virheistä, jotka ovat olleet omiaan aiheuttamaan kantajassa epävarmuutta ja ahdistusta omasta tilanteestaan etenkin, kun hän oli vedonnut asemaansa väärinkäytösten ilmoittajana.

240    Näissä olosuhteissa unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että kantajalle aiheutunut henkinen kärsimys arvioidaan oikeudenmukaisesti siten, että hänelle tästä vahingosta suoritettavan korvauksen kohtuulliseksi määräksi vahvistetaan käsiteltävässä asiassa 3 000 euroa.

241    Edellä esitetyn perusteella vahingonkorvausvaatimukset on hyväksyttävä osittain eli 3 000 euron määrään asti ja hylättävä muilta osin.

IV     Oikeudenkäyntikulut

242    Työjärjestyksen 134 artiklan 3 kohdassa määrätään, että jos asiassa osa vaatimuksista ratkaistaan toisen asianosaisen ja osa toisen asianosaisen hyväksi, kukin asianosainen vastaa omista kuluistaan. Unionin yleinen tuomioistuin voi kuitenkin päättää, että asianosainen vastaa omista kuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan suhteellinen osuus vastapuolen kuluista, jos tämä on perusteltua asiassa ilmenneiden seikkojen vuoksi.

243    Käsiteltävän asian olosuhteissa on päätettävä, että komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan puolet kantajan oikeudenkäyntikuluista, ja että kantaja velvoitetaan vastaamaan toisesta puolesta omia oikeudenkäyntikulujaan.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (yhdeksäs jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Euroopan komissio velvoitetaan maksamaan PL:lle 3 000 euroa vahingonkorvausta.

2)      Kanne hylätään muilta osin.

3)      Komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan puolet PL:n oikeudenkäyntikuluista, ja PL vastaa toisesta puolesta omia oikeudenkäyntikulujaan.

Truchot Kanninen Sampol Pucurull

Julistettiin Luxemburgissa 15 päivänä marraskuuta 2023.

Allekirjoitukset

*      Oikeudenkäyntikieli: ranska.

1 Luottamukselliset tiedot on poistettu.