Valitus, jonka Carlo De Nicola on tehnyt 21.5.2011 virkamiestuomioistuimen asiassa F-59/09, De Nicola v. EIP, 8.3.2011 antamasta tuomiosta

(Asia T-264/11 P)

Oikeudenkäyntikieli: italia

Asianosaiset

Valittaja: Carlo De Nicola (Strassen, Luxemburg) (edustaja: asianajaja L. Isola)

Muu osapuoli: Euroopan investointipankki

Vaatimukset

Valittaja vaatii unionin yleistä tuomioistuinta kumoamaan osittain valituksenalaisen tuomion, hyväksymään aikaisemmassa vaiheessa esitetyt vaatimukset ja hallinnollisessa valituksessa esitetyt muut vaatimukset sekä velvoittamaan vastapuolen korvaamaan oikeudenkäyntikulut molemmissa oikeusasteissa.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Valituksensa tueksi valittaja vetoaa seitsemään valitusperusteeseen.

Kumoamista koskevat vaatimukset

22.9.2008 päivätyn hallintotiedotteen nro HR/Coord/2008-0038/BK kumoamisvaatimuksen osalta valittaja väittää, että virkamiestuomioistuin on jättänyt kyseisen asiakirjan kokonaan huomiotta, koska se on hyväksynyt EIP:n puolustuksen, jonka mukaan on sääntöjenmukaista päättää olla antamatta työntekijälleen jäljennöstä valituslautakunnassa pidetyn kokouksen nauhoituksesta ja virallista pöytäkirjaa kokouksesta, mikä tarkoittaa, että EIP on vapaa vääristämään tosiseikkoja, koska on mahdotonta esittää vastakkaista näyttöä.

Valittaja on vaatinut myös valituslautakunnan ratkaisun kumoamista.

Virkamiestuomioistuin on, vastaavasti kuin henkilöstösääntöjen 90 artiklassa tarkoitetussa menettelyssä, katsonut vaatimuksen - joka on esitetty ensin hallintoviranomaiselle ja sitten virkamiestuomioistuimelle - muodon vuoksi voivansa tutkia vain näistä jälkimmäisen, ja että ensimmäinen vaatimus sisältyy täysin jälkimmäiseen. Valittaja katsoo, että kyseistä 90 artiklaa ei voida soveltaa ja että hänellä on oikeus siihen, että ratkaisu kumotaan, koska kyseinen asiakirja on liitetty häntä koskevaan henkilökansioon ja saattaa vaikuttaa haitallisesti hänen myöhempään urakehitykseensä.

Lopuksi valittaja väittää, että virkamiestuomioistuin on hylännyt ylennyksiä koskevan vaatimuksen liian myöhään esitettynä. De Nicola katsoo, että ratkaisu on lainvastainen neljästä syystä.

Toteamista koskeva vaatimus

Valittaja on vaatinut virkamiestuomioistuinta toteamaan, että hänen 18 vuoden ajan kärsimänsä kiusanteko on arvioitava kokonaisuutena ja kyseessä ovat kaikki muodot, joita pidetään työoikeudellisessa oikeuskirjallisuudessa ja oikeuskäytännössä työpaikkakiusaamisena. Valittaja toteaa tämän osalta, että asiakirja, jonka otsikkona on "Henkilöiden kunnioittamista työpaikalla koskeva politiikka" on riittämätön (eikä siinä edes määritellä työpaikkakiusaamista), ja hän riitauttaa virkamiestuomioistuimen ratkaisun, jossa vaatimus jätettiin tutkimatta sillä perusteella, että sillä pyritään saamaan kiellettyjä periaatteellisia kannanottoja ja kieltoja EIP:iin nähden. Valittaja katsoo, että hänen vaatimuksensa on tulkittu väärin, koska hän vaati vahvistamaan tiettyjen virkamiesten häneen kohdistamat väärinkäytökset, toteamaan, täyttikö tuo kiusanteko kokonaisuutena arvioituna työpaikkakiusaamisen tunnusmerkit sekä määräämään, että EIP on vastuussa tuosta toiminnasta kyseisten henkilöiden työnantajan ominaisuudessa.

Toisaalta valittaja on riitauttanut ratkaisun siltä osin kuin virkamiestuomioistuin on väittänyt siinä henkilöstösääntöjen 41 artiklan vastaisesti, ettei asiassa ollut tarvetta soveltaa analogiaa ja on luonut itse EIP:iin sovellettavan säännöstön, mikä on itsemääräämisoikeuden vastaista.

Lisäksi virkamiestuomioistuin on virheellisesti soveltanut yksityisoikeudelliseen työsopimukseen sääntöjä, jotka koskevat ainoastaan virkamiehiä, ja mikä on vielä pahempaa, on todennut soveltavansa tiettyjen alaisten lainvastaisiin toimiin hallintotoimia koskevaa säännöstöä.

Velvoittamista koskevat vaatimukset

Valittaja on esittänyt seuraavat kolme vaatimusta: 1. työpaikkakiusaamisen lopettaminen 2. aineellisen vahingon ja henkisen kärsimyksen korvaaminen ja 3. oikeudenkäyntikulujen korvaaminen.

Virkamiestuomioistuin ei ole lausunut ensimmäisestä vaatimuksesta mitään.

Virkamiestuomioistuin on hylännyt toisen vaatimuksen tulkittuaan sitä virheellisesti, koska valittaja on vaatinut tiettyjä vahingonkorvauksia EIP:n lainvastaisen toiminnan vuoksi, eikä huomioon ole otettu sitä, miten tämä toiminta voitaisiin luokitella, jos vaatimukset käsiteltäisiin kokonaisuutena valittajan esittämällä tavalla.

Joka tapauksessa vaatimusta ei voida jättää tutkimatta, koska se ei ole asianomaiselle "vastainen toimi", johon voitaisiin liittää vahingonkorvausvaatimus. Näin on, koska kyseinen työsuhde on yksityisoikeudellinen ja koska kyseessä ovat lainvastaiset tosiseikat eivätkä toimet.

Virkamiestuomioistuin on hylännyt kolmannen vaatimuksen, koska se on katsonut virheellisesti, että valittaja ei ole vaatinut EIP:n velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

____________