UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto)
18 päivänä tammikuuta 2024 (*)
Sisällys
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Yhteinen toiminta 2008/124
Asetus (EY) N:o 593/2008
Asian tausta
Menettely unionin yleisessä tuomioistuimessa ja valituksenalainen tuomio
Asianosaisten vaatimukset unionin tuomioistuimessa
Valituksen tarkastelu
Valituksen tutkittavaksi ottaminen
Asianosaisten lausumat
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
Ensimmäinen valitusperuste
Asianosaisten lausumat
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
Neljännen valitusperusteen ensimmäinen osa
Asianosaisten lausumat
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
Kolmas valitusperuste
Kolmannen valitusperusteen ensimmäinen osa
– Asianosaisten lausumat
– Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
Kolmannen valitusperusteen toinen osa
– Asianosaisten lausumat
– Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
Kolmannen valitusperusteen kolmas osa
– Asianosaisten lausumat
– Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
Kolmannen valitusperusteen neljännen osan toinen ja kolmas väite
– Asianosaisten lausumat
– Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
Kolmannen valitusperusteen viides osa
– Asianosaisten lausumat
– Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
Kolmannen valitusperusteen kuudes osa
– Asianosaisten lausumat
– Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
Toinen valitusperuste ja kolmannen valitusperusteen neljännen osan ensimmäinen väite
Asianosaisten lausumat
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
Neljännen valitusperusteen toinen osa
Asianosaisten lausumat
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
Viides valitusperuste
Asianosaisten lausumat
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
Kuudes valitusperuste
Asianosaisten lausumat
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
Oikeudenkäyntikulut
Muutoksenhaku – Välityslauseke – Euroopan unionin kansainvälisten operaatioiden henkilöstö – Perättäiset määräaikaiset palvelussopimukset – Vaatimus kaikkien sopimussuhteiden toteamisesta toistaiseksi voimassa olevaksi sopimukseksi – Vahingonkorvausvaatimus perusteettoman irtisanomisen vuoksi – Vahingonkorvauskanne – Syrjintäkiellon periaate – Ne ultra petita ‑periaate – Perusteluvelvollisuus – Kansallisen lain huomioon ottaminen vääristyneellä tavalla – Oikeudenkäyntikulut
Asiassa C‑46/22 P,
jossa on kyse Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklaan perustuvasta valituksesta, joka on pantu vireille 20.1.2022,
Liam Jenkinson, kotipaikka Killarney (Irlanti), edustajanaan N. de Montigny, avocate,
valittajana,
ja jossa muina osapuolina ovat
Euroopan unionin neuvosto, asiamiehinään M. Bauer, J. Rurarz ja A. Vitro,
Euroopan komissio, asiamiehinään aluksi D. Bianchi, G. Gattinara ja B. Mongin, sittemmin D. Bianchi, G. Gattinara ja L. Hohenecker,
Euroopan ulkosuhdehallinto (EUH), asiamiehinään S. Marquardt, E. Orgován ja R. Spac ja
Eulex Kosovo, edustajinaan E. Raoult, avocate, ja N. Reilly, barrister,
vastaajina ensimmäisessä oikeusasteessa,
UNIONIN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja A. Arabadjiev, unionin tuomioistuimen varapresidentti L. Bay Larsen (esittelevä tuomari) sekä tuomarit T. von Danwitz, A. Kumin ja I. Ziemele,
julkisasiamies: J. Richard de la Tour,
kirjaaja: hallintovirkamies M. Krausenböck,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 9.3.2023 pidetyssä istunnossa esitetyn,
kuultuaan julkisasiamiehen 17.5.2023 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Valituksellaan Liam Jenkinson vaatii unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 10.11.2021 antaman tuomion Jenkinson v. neuvosto ym. (T‑602/15 RENV, EU:T:2021:764, jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi hänen kanteensa, joka koski ensinnäkin SEUT 272 artiklaan perustuvaa vaatimusta yhtäältä kaikkien valittajan palvelussopimusten toteamiseksi toistaiseksi voimassa olevaksi työsopimukseksi ja toisaalta korvauksen saamista hänelle väitetysti aiheutuneesta sopimukseen perustuvasta vahingosta, ja toiseksi SEUT 268 ja SEUT 340 artiklaan perustuvia vaatimuksia Euroopan unionin neuvoston, Euroopan komission ja Euroopan ulkosuhdehallinnon (EUH) ja Kosovossa toteutettavasta Euroopan unionin oikeusvaltio-operaatiosta, Eulex Kosovo, 4.2.2008 hyväksytyn neuvoston yhteisen toiminnan 2008/124/YUTP (EUVL 2008, L 42, s. 92) (jäljempänä Eulex Kosovo) 1 artiklassa tarkoitetun Kosovossa toteutettavan Euroopan unionin oikeusvaltio-operaation asettamiseksi sopimussuhteen ulkopuoliseen vastuuseen.
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Yhteinen toiminta 2008/124
2 Yhteisen toiminnan 2008/124 9 artiklan 3 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Eulex Kosovo voi tarvittaessa ottaa palvelukseen sopimuspohjaisesti myös kansainvälistä ja paikallista henkilöstöä.”
3 Kyseisen yhteisen toiminnan 10 artiklan 3 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Kansainvälisen ja paikallisen siviilihenkilöstön työehdot sekä oikeudet ja velvollisuudet vahvistetaan operaation johtajan ja henkilöstön jäsenten välisissä sopimuksissa.”
Asetus (EY) N:o 593/2008
4 Sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista (Rooma I) 17.6.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 593/2008 (EUVL 2008, L 177, s. 6; jäljempänä Rooma I ‑asetus) 3 artiklan 5 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Sovellettavan lain valintaa koskevan osapuolten hyväksymisen olemassaolo ja hyväksymisen pätevyys määritetään 10, 11 ja 13 artiklan mukaisesti.”
5 Kyseisen asetuksen 8 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Työsopimukseen sovelletaan osapuolten 3 artiklan mukaisesti valitsemaa lakia. Tällainen lakiviittaus ei saa kuitenkaan johtaa siihen, että työntekijä menettäisi hänelle sellaisin säännöksin annetun suojan, joista ei voida sopimuksin poiketa sen lain mukaan, jota lakiviittauksen puuttuessa olisi sovellettu tämän artiklan 2, 3 ja 4 kohdan nojalla.
2. Siltä osin kuin osapuolet eivät ole valinneet työsopimukseen sovellettavaa lakia, sopimukseen sovelletaan sen maan lakia, jossa, tai jollei näin ole, josta työntekijä tavallisesti tekee työnsä sopimuksen täyttämiseksi. Maan, jossa työ tavallisesti tehdään, ei katsota muuttuvan, vaikka työntekijä työskentelisi tilapäisesti toisessa maassa.
3. Jos sovellettavaa lakia ei voida määrittää 2 kohdan nojalla, sopimukseen sovelletaan sen maan lakia, jossa sijaitsee liiketoimipaikka, jossa työntekijä otettiin työhön.
4. Jos tapaukseen liittyvistä seikoista kokonaisuutena ilmenee, että sopimus liittyy läheisemmin johonkin toiseen maahan kuin mitä 2 tai 3 kohdassa tarkoitetaan, sovelletaan tämän toisen maan lakia.”
6 Kyseisen asetuksen 9 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:
”1. Kansainvälisesti pakottava säännös on säännös, jonka noudattamista maa pitää niin olennaisen tärkeänä yleisten etujensa, kuten poliittisen, sosiaalisen tai taloudellisen järjestelmän turvaamiseksi, että sitä on sovellettava kaikissa sen soveltamisalaan kuuluvissa tilanteissa riippumatta siitä, mitä lakia sopimukseen muutoin tämän asetuksen nojalla sovellettaisiin.
2. Tämän asetuksen säännökset eivät estä soveltamasta tuomioistuinvaltion lain kansainvälisesti pakottavia säännöksiä.”
7 Saman asetuksen 10 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Sopimuksen ja sopimusehdon olemassaolo ja pätevyys määräytyvät sen lain mukaan, jota sopimukseen tai ehtoon olisi tämän asetuksen nojalla sovellettava, jos se olisi pätevä.
2. Jos olosuhteista ilmenee, että osapuolen menettelyn vaikutusten määrittäminen 1 kohdassa tarkoitetun lain mukaan ei olisi kohtuullista, tämä osapuoli voi kuitenkin osoittaakseen, ettei ole antanut hyväksyntäänsä, vedota sen maan lakiin, jossa hänen asuinpaikkansa on.”
8 Rooma I ‑asetuksen 11 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Henkilöiden, jotka tai joiden edustajat ovat samassa maassa sopimuksen tekohetkellä, välillä tehty sopimus on muodoltaan pätevä, jos se täyttää joko sen lain mukaiset muotovaatimukset, jota sopimukseen tämän asetuksen mukaan sovelletaan, tai sen maan lain mukaiset muotovaatimukset, jossa se on tehty.”
9 Kyseisen asetuksen 13 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Jos samassa maassa olevat henkilöt ovat tehneet sopimuksen, luonnollinen henkilö, joka kyseisen maan lain mukaan olisi oikeuskelpoinen ja oikeustoimikelpoinen, voi vedota toisen maan lakiin perustuvaan oikeuskelpoisuuden tai oikeustoimikelpoisuuden puuttumiseen ainoastaan, jos toinen sopimuspuoli sopimusta tehtäessä tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää tästä kelpoisuuden puuttumisesta.”
Asian tausta
10 Asian tausta on selostettu valituksenalaisen tuomion 1–5 kohdassa. Se voidaan tässä oikeudenkäynnissä tiivistää seuraavasti.
11 Jenkinson, joka on Irlannin kansalainen, oli aluksi erilaisten perättäisten määräaikaisten työsopimusten (jäljempänä määräaikaiset sopimukset) perusteella palvelussuhteessa Jugoslaviassa toimineessa Euroopan unionin tarkkailuvaltuuskunnassa (jäljempänä EUMM) 29.8.1994–5.6.2002.
12 Hän oli tämän jälkeen 17.6.2022–31.12.2009 erilaisten perättäisten määräaikaisten sopimusten perusteella palvelussuhteessa Bosnia ja Hertsegovinassa toteutetussa Euroopan unionin poliisioperaatiossa (jäljempänä EUPM).
13 Lopuksi Jenkinson työskenteli 5.4.2010–14.11.2014 Eulex Kosovossa 11 perättäisen määräaikaisen sopimuksen perusteella (jäljempänä 11 määräaikaista sopimusta), ja näistä yhdeksän ensimmäistä oli tehty Eulex Kosovon johtajan ja kaksi viimeistä itse Eulex Kosovon kanssa.
14 Kymmenennen määräaikaisen sopimuksen, joka kattoi ajanjakson 15.6.–14.10.2014, aikana Jenkinsonille ilmoitettiin Eulex Kosovon johtajan 26.6.2014 päivätyllä kirjeellä, että jäsenvaltioiden 24.6.2014 tekemän Eulex Kosovon uudelleenjärjestelyä koskevan päätöksen seurauksena toimi, jota hän oli hoitanut Eulex Kosovossa siitä saakka, kun hän oli tullut sen palvelukseen, lakkautettaisiin 14.11.2014 jälkeen, eikä hänen sopimustaan näin ollen uusittaisi kyseisen päivämäärän jälkeen.
15 Jenkinsonin ja Eulex Kosovon välillä tehtiin näin ollen 11. ja viimeinen määräaikainen sopimus ajanjaksolle 15.10.–14.11.2014 (jäljempänä viimeinen määräaikainen sopimus).
16 Viimeistä määräaikaista sopimusta lukuun ottamatta kaikkiin Jenkinsonin tekemiin määräaikaisiin sopimuksiin, jotka koskivat hänen toimintaansa Eulex Kosovossa, sisältyi Belgian tuomioistuimet nimennyt välityslauseke.
17 Viimeisen määräaikaisen sopimuksen 21 kohtaan sisältyi välityslauseke, jonka mukaan Euroopan unionin tuomioistuimet ovat SEUT 272 artiklan nojalla toimivaltaisia ratkaisemaan kaikki sopimusta koskevat riidat.
Menettely unionin yleisessä tuomioistuimessa ja valituksenalainen tuomio
18 Jenkinson nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 23.10.2015 toimittamallaan kannekirjelmällä neuvostoa, komissiota, EUH:ta sekä Eulex Kosovoa vastaan kanteen, jolla hän vaati unionin yleistä tuomioistuinta
– ensisijaisesti toteamaan hänen sopimussuhteensa ”toistaiseksi voimassa olevaksi työsopimukseksi”, toteamaan, että vastaajat ensimmäisessä oikeusasteessa laiminlöivät sopimuksesta johtuvia velvoitteitaan ja erityisesti toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen irtisanomisajan kanssa tapahtuvan päättämisen tiedoksi antamista koskevia velvoitteitaan, sekä toteamaan, että hänen irtisanomisensa oli perusteeton ja velvoittamaan tämän vuoksi kyseiset osapuolet korvaamaan vahingon, joka aiheutui perättäisten määräaikaisten sopimusten perusteettomasta käytöstä, irtisanomisajan kanssa tapahtuvan päättämisen tiedoksi antamista koskevan velvoitteen laiminlyönnistä ja perusteettomasta irtisanomisesta (jäljempänä ensimmäinen vaatimuskohta)
– ensisijaisesti toteamaan, että neuvosto, komissio ja EUH syrjivät Jenkinsonia hänen tämän tuomion 11–13 kohdassa tarkoitetuissa Euroopan unionin kansainvälisissä operaatioissa palvelemisensa aikana hänen palkkauksensa, eläkeoikeuksiensa ja muiden etujensa osalta, ja toteamaan, että jonkin niistä olisi pitänyt ottaa hänet palvelukseen väliaikaiseksi toimihenkilöksi, sekä velvoittamaan ne näin ollen korvaamaan hänelle tämän vuoksi aiheutuneen vahingon (jäljempänä toinen vaatimuskohta) ja
– toissijaisesti velvoittamaan vastaajat ensimmäisessä oikeusasteessa maksamaan Jenkinsonille sopimussuhteen ulkopuolisen vastuunsa perusteella korvauksen vahingosta, joka aiheutui niiden velvoitteiden laiminlyönnistä (jäljempänä kolmas vaatimuskohta).
19 Unionin yleinen tuomioistuin totesi 9.11.2016 antamallaan määräyksellä Jenkinson v. neuvosto ym. (T‑602/15, EU:T:2016:660), että se ei selvästikään ollut toimivaltainen lausumaan ensimmäisestä ja toisesta ensisijaisesti esitetystä vaatimuskohdasta, ja se jätti kolmannen vaatimuskohdan tutkimatta, koska sen tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuivat. Näin ollen se hylkäsi kanteen kokonaisuudessaan ja velvoitti Jenkinsonin korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
20 Unionin tuomioistuimen kirjaamoon 25.1.2017 toimittamallaan kirjelmällä Jenkinson valitti kyseisestä määräyksestä.
21 Unionin tuomioistuin kumosi 5.7.2018 antamallaan tuomiolla Jenkinson v. neuvosto ym. (C‑43/17 P, EU:C:2018:531) kyseisen määräyksen, palautti asian unionin yleiseen tuomioistuimeen ja määräsi, että oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin.
22 Unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 31.10.2018 toimittamallaan erillisellä asiakirjalla komissio ja 19.11.2018 toimittamillaan erillisillä asiakirjoilla neuvosto ja EUH esittivät oikeudenkäyntiväitteitä, joissa vedottiin muun muassa siihen, ettei tosiseikkoja, päätöksiä ja mahdollisia sääntöjenvastaisuuksia, joihin Jenkinson vetosi, voida lukea niiden syyksi. Unionin yleisen tuomioistuimen ensimmäisen jaoston 29.3.2019 antamalla määräyksellä kyseiset oikeudenkäyntiväitteet päätettiin käsitellä pääasian yhteydessä.
23 Valituksenalaisella tuomiolla unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että kaksi ensimmäistä vaatimuskohtaa oli hylättävä perusteettomina ja kolmas vaatimuskohta oli jätettävä tutkimatta, koska sen tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuivat, joten kanne oli hylättävä kokonaisuudessaan eikä kyseisistä oikeudenkäyntiväitteistä tarvinnut lausua.
Asianosaisten vaatimukset unionin tuomioistuimessa
24 Valituksellaan Jenkinson vaatii unionin tuomioistuinta
– kumoamaan valituksenalaisen tuomion
– ottamaan asian käsiteltäväkseen
– toissijaisesti palauttamaan asian unionin yleiseen tuomioistuimeen ja
– velvoittamaan vastaajat ensimmäisessä asteessa korvaamaan oikeudenkäyntikulut molemmissa oikeusasteissa.
25 Neuvosto vaatii unionin tuomioistuinta
– hylkäämään valituksen ja
– velvoittamaan Jenkinsonin korvaamaan tähän menettelyyn liittyvät oikeudenkäyntikulut.
26 Komissio vaatii unionin tuomioistuinta
– jättämään valituksen tutkimatta siltä osin kuin se kohdistuu komissioon
– toissijaisesti jättämään valituksen osittain tutkimatta ja hylkäämään sen osittain perusteettomana ja
– velvoittamaan Jenkinsonin korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
27 EUH vaatii unionin tuomioistuinta
– hylkäämään valituksen perusteettomana
– jos asia otetaan käsiteltäväksi jättämään Jenkinsonin valituksen tutkimatta siltä osin kuin se kohdistuu EUH:hon
– jos asia palautetaan unionin yleiseen tuomioistuimeen toteamaan, että EUH ei voi enää olla vastaajana ja
– velvoittamaan Jenkinsonin korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
28 Eulex Kosovo vaatii unionin tuomioistuinta
– jättämään valituksen osittain tutkimatta ja hylkäämään sen osittain perusteettomana ja
– velvoittamaan Jenkinsonin korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Valituksen tarkastelu
29 Jenkinson esittää valituksensa tueksi kuusi perustetta, joista ensimmäinen koskee lähinnä ensimmäisessä asteessa esitettyjen vaatimusten ja perusteiden virheellistä tulkintaa, toinen oikeudellista virhettä, koska kun oli kyse perättäisten määräaikaisten sopimusten toteamista yhdeksi toistaiseksi voimassa olevaksi sopimukseksi koskevasta vaatimuksesta unionin yleinen tuomioistuin otti hänen mukaansa yksinomaan huomioon viimeisen perättäisen määräaikaisen sopimuksen, kolmas useita oikeudellisia virheitä, jotka unionin yleinen tuomioistuin teki hylätessään ensimmäisen vaatimuskohdan, neljäs unionin työntekijöiden välisen syrjintäkiellon periaatteen virheellistä soveltamista ja SEUT 336 artiklan rikkomista, viides oikeudellisia virheitä, jotka unionin yleinen tuomioistuin teki hylätessään kolmannen vaatimuskohdan, ja kuudes oikeudenkäyntikulujen virheellistä jakamista.
30 Vaikka neuvosto, komissio ja EUH eivät olekaan tehneet vastavalitusta, ne täsmentävät kuitenkin aluksi, että kun otetaan huomioon 24.2.2022 annettu tuomio Eulex Kosovo (C‑283/20, EU:C:2022:126), kanne olisi pitänyt jättää niiden osalta tutkimatta.
31 Unionin tuomioistuin katsoo tämän osalta, että käsiteltävässä asiassa on aiheellista lausua heti alkuun valituksesta (ks. analogisesti tuomio 25.2.2021, Dalli v. komissio, C‑615/19 P, EU:C:2021:133, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
Valituksen tutkittavaksi ottaminen
Asianosaisten lausumat
32 Komissio väittää erityisesti, että kun otetaan huomioon 24.2.2022 annetun tuomion Eulex Kosovo (C‑283/20, EU:C:2022:126) 40 ja 46 kohta, Eulex Kosovon pitäisi olla ainoa vastapuoli käsiteltävässä asiassa, minkä vuoksi valitus on jätettävä tutkimatta komission osalta. Se väittää lisäksi, että valituksen tutkimatta jättäminen sen osalta perustuu myös siihen, että se ei ole Jenkinsonin työnantaja, minkä vuoksi se on oikeusriidan kannalta ulkopuolinen taho.
33 Jenkinson kiistää kyseiset argumentit.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
34 Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 171 artiklan mukaan valitus annetaan tiedoksi unionin yleisessä tuomioistuimessa käsitellyn asian muille asianosaisille. Muun muassa valituksenalaisen tuomion tuomiolauselmasta ilmenee, että asianosaisina unionin yleisessä tuomioistuimessa vastaajien ominaisuudessa olivat neuvosto, komissio, EUH ja Eulex Kosovo. Koska komissio oli asianosaisena unionin yleisessä tuomioistuimessa, Jenkinson saattoi näin ollen sääntöjenmukaisesti kohdistaa valituksensa myös sitä vastaan (ks. analogisesti tuomio 21.1.2016, SACBO v. komissio ja INEA, C‑281/14 P, EU:C:2016:46, 25 ja 26 kohta ja tuomio 5.7.2018, Jenkinson v. neuvosto ym., C‑43/17 P, EU:C:2018:531, 19 kohta).
35 On lisäksi todettava, että unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi saatettiin vaatimuksia, jotka koskivat Jenkinsonin ottamista muun muassa EUMM:n ja EUPM:n palvelukseen, joten niiden argumenttien johdosta, jotka perustuvat 24.2.2022 annettuun tuomioon Eulex Kosovo (C‑283/20, EU:C:2022:126), ei voida missään tapauksessa sivuuttaa toteamusta, joka tehtiin tämän tuomion edellisessä kohdassa, koska ne koskevat yksinomaan neuvoston, komission ja EUH:n osallisuutta ja vastuuta seurauksista, joita Jenkinsonin palvelukseen ottamisella Eulex Kosovossa mahdollisesti oli.
36 Tästä seuraa, että valitus on otettava tutkittavaksi.
Ensimmäinen valitusperuste
Asianosaisten lausumat
37 Ensimmäisellä valitusperusteellaan Jenkinson katsoo ensiksi, että unionin yleinen tuomioistuin totesi virheellisesti valituksenalaisen tuomion 48 kohdassa, että vaatimusta yhteisen toiminnan 2008/124 lainvastaisuudesta ei ollut kannekirjelmässä tuettu minkäänlaisin oikeudellisia seikkoja tai tosiseikkoja koskevin perusteluin. Jenkinsonin mukaan unionin yleinen tuomioistuin katsoi myös virheellisesti kyseisessä kohdassa, että mainittuun lainvastaisuuteen oli vedottu korkeintaan toisessa vaatimuskohdassa. Jenkinsonin mukaan sama lainvastaisuus esitettiin myös hänen kannekirjelmänsä ensimmäisen vaatimuskohdan yhteydessä.
38 Jenkinson väittää, että lainvastaisuusperusteet, jotka koskivat yhteistä toimintaa 2008/124, olisi pitänyt tulkita SEUT 277 artiklassa tarkoitetuiksi lainvastaisuusväitteiksi, jotka perustuivat erityisesti SEUT 336 artiklan rikkomiseen, ja ottaa tutkittaviksi.
39 Hän katsoo, että näin olisi pitänyt toimia myös niiden perusteiden osalta, jotka koskivat komission 30.11.2009 antamaa tiedonantoa C(2009) 9502, jonka otsikko oli ”YUTP:n operatiivisten toimien toteuttamiseen valtuutettuja komission erityisiä neuvonantajia sekä kansainvälisiä sopimussuhteisia työntekijöitä koskevat säännöt”. Jenkinson toteaa tästä, että komissio vahvisti kyseisellä tiedonannolla työehdot neuvoston sijaan SEUT 336 artiklan mukaisesti.
40 Vastauksessaan Jenkinson lisää erityisesti, että EUT-sopimuksen määräyksen rikkominen ja toimen tekijän toimivallan puuttuminen ovat oikeusjärjestyksen perusteisiin kuuluvia perusteita. Tämä koskee hänen mukaansa myös niiden menettelysääntöjen noudattamatta jättämistä, jotka koskevat asianomaiselle vastaisen toimen toteuttamista.
41 Jenkinson katsoo toiseksi, että unionin yleinen tuomioistuin rajasi valituksenalaisen tuomion 52 kohdassa lainvastaisesti asianosaisia, joita vastaan ensimmäisessä vaatimuskohdassa esitetyt vaatimukset oli kohdistettu, jättämällä mainitsematta neuvoston, komission ja EUH:n.
42 Jenkinson toteaa kolmanneksi, että jos unionin yleinen tuomioistuin rajasi saman tuomion 110 kohdassa oikeusriidan kohteen työoikeuden alaan, tällainen rajaus oli lainvastainen, koska riita kuuluu myös sosiaaliturvan alaan.
43 Neuvosto, komissio, EUH ja Eulex Kosovo vaativat ensimmäisen valitusperusteen hylkäämistä.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
44 Jenkinson väittää ensinnäkin vastauksessaan, että unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt tutkia viran puolesta yhteisen toiminnan 2008/124 laillisuus. Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 127 artiklan 1 kohdan, jota saman työjärjestyksen 190 artiklan 1 kohdan nojalla sovelletaan valituksen käsittelyyn, mukaan uuteen perusteeseen vetoaminen asian käsittelyn kuluessa on kiellettyä, ellei se perustu asian käsittelyn aikana ilmenneisiin oikeudellisiin seikkoihin ja tosiseikkoihin. Valittaja kuitenkin esitti väitteen, jonka mukaan unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt tutkia viran puolesta kyseisen yhteisen toiminnan laillisuus, ensimmäistä kertaa vastauksessaan, osoittamatta, että kyseinen väite perustui asian käsittelyn aikana ilmenneeseen oikeudelliseen seikkaan tai tosiseikkaan. On näin ollen katsottava, että kyseinen väite esitettiin myöhässä, minkä vuoksi se on jätettävä tutkimatta.
45 Jenkinsonin argumenteista, joiden mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei tutkinut yhteisen toiminnan 2008/124 laillisuutta, on todettava, että unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli valituksenalaisen tuomion 46–48 kohdassa sitä, sisältyikö kanteeseen kyseisestä yhteisestä toiminnasta esitetty lainvastaisuusväite.
46 Unionin yleinen tuomioistuin totesi yhtäältä kyseisen tuomion 44 ja 48 kohdassa, että Jenkinson oli vedonnut kyseisen yhteisen toiminnan lainvastaisuuteen korkeintaan saadakseen korvausta sopimussuhteen ulkopuolisesta vahingosta, johon hän oli vedonnut toisen vaatimuskohdan yhteydessä. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi toisaalta kyseisen tuomion 48 kohdassa, että vaikka Jenkinson todella olisi esittänyt yhteisen toiminnan 2008/124 lainvastaisuutta koskevan väitteen SEUT 277 artiklan nojalla, oli todettava, että tämän väitteen tueksi ei ollut esitetty kannekirjelmässä mitään oikeudellisia seikkoja tai tosiseikkoja koskevia perusteluja ja että näin ollen väite ei täyttänyt unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 76 artiklan d alakohdassa vahvistettuja edellytyksiä, minkä vuoksi se oli jätettävä tutkimatta.
47 Tämän osalta on todettava, että Jenkinson tyytyy väittämään, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi virheellisesti, että yhteistä toimintaa 2008/124 koskevaa lainvastaisuusväitettä ei ollut tuettu tosiseikoin eikä oikeudellisin seikoin. Näin tehdessään Jenkinson ei onnistu osoittamaan, että unionin yleinen tuomioistuin olisi katsonut virheellisesti, että kyseinen lainvastaisuusväite ei täyttänyt unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 76 artiklan d alakohdassa vahvistettuja edellytyksiä. Tässä tilanteessa nämä argumentit on hylättävä perusteettomina.
48 Jenkinsonin argumentista, jolla tämä väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki virheen, kun se katsoi valituksenalaisen tuomion 48 kohdassa, että yhteisen toiminnan 2008/124 lainvastaisuuteen oli vedottu korkeintaan toisen vaatimuskohdan yhteydessä, vaikka kyseiseen lainvastaisuuteen vedottiin myös ensimmäisen vaatimuskohdan yhteydessä, on todettava, että tämä argumentti on joka tapauksessa hylättävä tehottomana.
49 Unionin yleisen tuomioistuimen päätelmä, jonka mukaan yhteisen toiminnan 2008/124 laillisuutta ei ollut syytä tutkia, perustuu oikeudellisesti riittävällä tavalla toteamukseen siitä, että kanne ei täyttänyt unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 76 artiklan d alakohdassa vahvistettuja edellytyksiä.
50 Jenkinsonin argumentista, joka koskee tiedonannon C(2009) 9502 lainvastaisuutta, on ensinnäkin todettava, että valituksenalaisen tuomion 112–115 ja 119 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin tutki mahdollisuutta vedota kyseiseen, siinä riitautettuun tiedonantoon ja totesi, että tiedonanto oli erottamaton osa tämän tuomion 13 kohdassa mainittuja yhdeksää perättäistä määräaikaista sopimusta, jotka Jenkinson oli tehnyt Eulex Kosovon perättäisten johtajien kanssa. Unionin yleinen tuomioistuin päätteli tästä, että kyseiseen tiedonantoon voitiin vedota Jenkinsonia vastaan.
51 Unionin yleinen tuomioistuin tutki lopuksi valituksenalaisen tuomion 230 kohdassa, loukattiinko kyseiseen tiedonantoon perustuvilla sopimusmääräyksillä syrjintäkiellon periaatetta. Siitä riippumatta, oliko kyseinen tutkimus perusteltu, on näin ollen todettava, että unionin yleinen tuomioistuin valvoi kyseisessä tiedonannossa olevan liittymäperusteen, jossa viitataan sen maan lakiin, jonka kansalainen asianomainen henkilö on, laillisuutta, ja kyseessä oli peruste, jonka syrjintäkiellon periaatteen mukaisuuden Jenkinson oli riitauttanut ensimmäisessä oikeusasteessa.
52 Argumentista, jonka mukaan komissio olisi – tiedonannon C(2009) 9502 antamalla – vahvistanut neuvoston sijaan Jenkinsonin työehdot, on lisäksi todettava, että – kuten tämän tuomion 50 kohdasta ilmenee – kyseistä tiedonantoa sovellettiin käsiteltävässä tapauksessa, koska se oli ”erottamaton osa” mainittuja yhdeksää perättäistä määräaikaista sopimusta. Tästä seuraa, että kyseisen tiedonannon lainvastaisuus, joka perustuu sen antajan toimivallan puuttumiseen, ei voi merkitä valituksenalaisen tuomion kumoamista. Kyseistä argumenttia on näin ollen pidettävä tehottomana.
53 Koska unionin tuomioistuimessa ei ole esitetty muita argumentteja, joiden perusteella voitaisiin katsoa, että unionin yleisen tuomioistuimen olisi tutkinut osittain kyseisen tiedonannon laillisuuden, on katsottava, että argumenteillaan, joilla Jenkinson väittää erityisesti, että hän oli vedonnut tiedonannon C(2009) 9502 lainvastaisuuteen osoittaakseen, että siihen ei voitu vedota eikä sitä voitu soveltaa, hän ei onnistu osoittamaan, että unionin yleinen tuomioistuin olisi jättänyt lausumatta kyseisen tiedonannon lainvastaisuudesta ja mahdollisuudesta vedota siihen. Kyseiset argumentit on näin ollen hylättävä perusteettomina.
54 Tästä seuraa, että Jenkinson ei ole osoittanut, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen jättämällä tutkimatta yhteisen toiminnan 2008/124 laillisuuden ja tutkimalla tiedonannon C(2009) 9502 laillisuuden siten kuin se teki sen.
55 Koska tällaista virhettä ei ole näytetty toteen, unionin yleistä tuomioistuinta ei myöskään voida moittia siitä, ettei se valvonut yhteisen toiminnan 2008/124 laillisuutta ja kyseisen tiedonannon laillisuutta SEUT 336 artiklan kannalta.
56 Toiseksi argumentista, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin teki valituksenalaisen tuomion 52 kohdassa virheen niiden vastaajien määrittelyssä, joita vastaan ensimmäisessä vaatimuskohdassa esitetyt vaatimukset oli kohdistettu, on muistutettava, että kyseisessä kohdassa unionin yleinen tuomioistuin totesi, että ”[Jenkinson] vaatii unionin yleistä tuomioistuinta määrittelemään perättäiset määräaikaiset sopimukset uudelleen toistaiseksi voimassa olevaksi sopimukseksi ja toteamaan, että edellytykset, joiden mukaisesti [Eulex Kosovo] päätti kyseisen sopimuksen, rikkovat tähän sopimustyyppiin sovellettavaa työlainsäädäntöä”.
57 Tämän osalta on todettava, että kuten tämän tuomion 34 kohdasta ilmenee, unionin yleinen tuomioistuimen mukaan oli katsottava, että kanne oli kokonaisuudessaan kohdistettu neuvostoa, komissiota, EUH:ta ja Eulex Kosovoa vastaan.
58 Kuten valituksenalaisen tuomion 78 kohdassa todettiin, unionin yleinen tuomioistuin tutki Jenkinsonin ensimmäisen vaatimuskohdan yhteydessä esittämien vaatimusten asiasisällön ja hylkäsi kyseisen tuomion 216 kohdassa mainitun vaatimuskohdan määrittämättä kuitenkaan, missä määrin kyseiset vaatimukset olivat perusteltuja kunkin vastaajan osalta.
59 Tästä seuraa, että valituksenalaisen tuomion 52 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin ei pyrkinyt yksilöimään vastaajia, joita vastaan ensimmäisen vaatimuskohdan oli katsottava kohdistetun, kun se totesi, että Eulex Kosovo oli päättänyt Jenkinsonin väitetyn toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen. Näin ollen Jenkinsonin tämä väite on hylättävä tehottomana.
60 Kolmanneksi on todettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 256 artiklan 1 kohdan toisesta alakohdasta, Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisestä kohdasta ja unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 168 artiklan 1 kohdan d alakohdasta ja 169 artiklan 2 kohdasta seuraa, että valituksessa on tutkimatta jättämisen uhalla ilmoitettava täsmällisesti sekä se, miltä kaikilta osin valituksenalaisen tuomion kumoamista vaaditaan, että ne oikeudelliset perustelut, joihin erityisesti halutaan vedota tämän vaatimuksen tueksi (ks. vastaavasti tuomio 23.3.2023, PV v. komissio, C‑640/20 P, EU:C:2023:232, 199 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
61 Näitä vaatimuksia ei muun muassa täytä ja tutkimatta on jätettävä sellainen valitusperuste, jonka perustelut eivät ole riittävän selviä ja täsmällisiä, jotta unionin tuomioistuin voisi harjoittaa laillisuusvalvontaansa, erityisesti siksi, että ne oleelliset seikat, joihin valitusperuste perustuu, eivät ilmene riittävän johdonmukaisesti ja ymmärrettävästi valituskirjelmästä, joka on tältä osin muotoiltu epäselvästi ja moniselitteisesti (tuomio 23.3.2023, PV v. komissio, C‑640/20 P, EU:C:2023:232, 200 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
62 Vaikka katsottaisiin, että unionin yleinen tuomioistuin rajasi valituksenalaisen tuomion 110 kohdassa oikeusriidan kohteen työoikeuden alaan, on todettava, että Jenkinson väittää tämän osalta yksinomaan, että hänen kanteensa koski myös sosiaaliturvan alaa, esittämättä erityisiä perusteluja, joiden avulla voitaisiin yksilöidä, mikä tällaisen rajaamisen vaikutus unionin yleisen tuomioistuimen suorittaman arvioinnin yhteydessä hänen mukaansa oli. Tällaisten erityisten oikeudellisten perustelujen puuttumisen vuoksi tämä argumentti on siis jätettävä tutkimatta.
63 Edellä esitetyn perusteella ensimmäinen valitusperuste on osittain jätettävä tutkimatta sekä osittain hylättävä tehottomana ja osittain perusteettomana.
Neljännen valitusperusteen ensimmäinen osa
Asianosaisten lausumat
64 Neljännen valitusperusteen ensimmäisellä osalla Jenkinson väittää, että unionin yleinen tuomioistuin jätti valituksenalaisen tuomion 224 kohdassa tutkimatta hänen argumenttinsa, joka koski SEU 5 artiklan, SEUT 336 artiklan, johon hänen kannekirjelmänsä alaviitteessä viitattiin, ja unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 1605/2002 kumoamisesta 25.10.2021 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU, Euratom) N:o 966/2012 (EUVL 2012, L 298, s. 1, jäljempänä varainhoitoasetus) rikkomista.
65 Jenkinsonin mukaan unionin yleinen tuomioistuin rikkoi lisäksi valituksenalaisen tuomion 226–228 kohdassa SEUT 336 artiklaa, kun se katsoi, että neuvosto oli delegoinut laillisesti Eulex Kosovon johtajalle toimivaltaa mukauttaa kansainvälisen siviilihenkilöstön työehtoja. Kyseinen SEUT 336 artiklan rikkominen perustuu Jenkinsonin mukaan myös siihen, että unionin yleisen tuomioistuimen hyväksyi sen, että kansainvälisen siviilihenkilöstön työehdot vahvistettiin sopimuksissa, jotka tehtiin Eulex Kosovon johtajan ja kyseisen operaation henkilöstön jäsenten välillä, vaikka neuvoston olisi pitänyt päättää kyseisistä ehdoista. Jenkinsonin mukaan unionin yleinen tuomioistuin jätti lisäksi huomiotta kyseisen artiklan, kun se katsoi, että tiedonanto C(2009) 9502 saattoi muodostaa puitteet kyseisten ehtojen määrittämiselle, vaikka ne pitäisi hyväksyä edellä mainitussa artiklassa määrätyn menettelyn mukaisesti. Jenkinsonin mukaan neuvoston oli hyväksyttävä sellaiset kansainvälisen siviilihenkilöstön työehdot, jotka vastasivat ehtoja, jotka vahvistetaan Euroopan unionin muuhun henkilöstöön sovellettavissa palvelussuhteen ehdoissa (jäljempänä muun henkilöstön palvelussuhteen ehdot).
66 Jenkinson katsoo, että toisin kuin valituksenalaisen tuomion 229 ja 237 kohdassa katsottiin, SEUT 336 artiklan rikkominen merkitsee oikeussäännön, jolla on tarkoitus antaa yksityisille oikeuksia, riittävän ilmeistä rikkomista.
67 Neuvosto, komissio, EUH ja Eulex Kosovo vaativat neljännen valitusperusteen ensimmäisen osan hylkäämistä.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
68 On muistutettava, että unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 170 artiklan 1 kohdan toisen virkkeen mukaan muutoksenhaussa ei voida muuttaa oikeudenkäynnin kohdetta siitä, mikä se oli unionin yleisessä tuomioistuimessa. Lisäksi kuten vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, jos asianosaisella olisi oikeus esittää ensimmäistä kertaa unionin tuomioistuimessa peruste, johon hän ei ole unionin yleisessä tuomioistuimessa vedonnut, asianosaisella olisi oikeus saattaa unionin tuomioistuimen, jonka toimivalta muutoksenhakuasioissa on rajoitettu, käsiteltäväksi unionin yleisessä tuomioistuimessa käsiteltyyn oikeusriitaan nähden laajempi oikeusriita. Unionin tuomioistuin on siis muutoksenhakuasioissa toimivaltainen tutkimaan ainoastaan arvioinnin, jonka unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt niistä perusteista ja perusteluista, joista siinä on lausuttu (tuomio 17.12.2020, De Masi ja Varoufakis v. EKP, C‑342/19 P, EU:C:2020:1035, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
69 Käsiteltävässä tapauksessa on todettava aluksi, että valituksenalaisen tuomion 217 kohdan, jota Jenkinson ei ole kiistänyt, mukaan Jenkinson oli muun muassa vaatinut unionin yleistä tuomioistuinta lähinnä toteamaan, että kun neuvosto, komissio ja EUH olivat päättäneet Jenkinsonin työskennellessä EUMM:ssä, EUPM:ssä ja Eulex Kosovossa (jäljempänä kolme asianomaista operaatiota) ottaa hänet palvelukseen kansainväliseen siviilihenkilöstöön kuuluvana henkilönä sopimussuhteisesti eikä väliaikaisena toimihenkilönä muun henkilöstön palvelussuhteen ehtojen perusteella, ne olivat rikkoneet useita oikeussääntöjä ja erityisesti ”perussopimuksen” tiettyjä määräyksiä ja kohdelleet häntä syrjivällä tavalla.
70 Seuraavaksi on todettava, että kannekirjelmässään Jenkinson oli väittänyt, että senkaltaisten sopimusten, joita hän oli tehnyt, ei olisi pitänyt olla tapa ottaa palvelukseen kolmen asianomaisen operaation henkilöstöä. Hänen mukaansa niiden henkilöstö olisi nimittäin pitänyt ottaa palvelukseen vain unionin henkilöstönä. Kannekirjelmän alaviitteessä todetaan tämän osalta, että ”tämä on myös SEUT [336] artiklan mukaista”.
71 Lopuksi on todettava, että kannekirjelmässä tehdyt viittaukset sellaisten sääntöjen puuttumiseen, jotka koskevat henkilöstön palvelukseen ottamista kyseisiin operaatioihin ja jotka vastaavat muun henkilön palvelussuhteen ehtoja, eivät sisältäneet vaatimusta siitä, että unionin yleinen tuomioistuin toteaisi SEUT 336 artiklan rikkomisen, joka perustuu siihen, ettei kyseisen artiklan perusteella ole hyväksytty palvelukseenottamista koskevaa järjestelmää, jota sovellettaisiin senkaltaisiin työskentelytilanteisiin, joissa Jenkinson oli.
72 Tästä seuraa, että sikäli kuin Jenkinson vetoaa valituksessaan siihen, että hänen sopimussuhteeseensa sovellettavan kansallisen aineellisen lain ja tiedonannon C(2009) 9502 soveltaminen merkitsee SEUT 336 artiklan rikkomista, koska kyseisen artiklan perusteella ei ole hyväksytty oikeussääntöjä, on todettava, että tätä väitettä ei esitetty kannekirjelmässä. Koska kyseinen väite esitettiin ensimmäistä kertaa unionin tuomioistuimessa, se on jätettävä tutkimatta muutoksenhakuvaiheessa.
73 Koska Jenkinson ei esittänyt kanteessaan, että kyseisen artiklan rikkominen perustui sen perusteella hyväksyttävien oikeussääntöjen puuttumiseen, unionin yleistä tuomioistuinta ei voida pätevästi moittia siitä, ettei se lausunut kyseisestä väitteestä. Väite, joka koskee sitä, ettei tästä rikkomisesta lausuttu, on näin ollen hylättävä perusteettomana.
74 Tämä pätee myös SEU 5 artiklan ja varainhoitoasetuksen rikkomista koskeviin argumentteihin. Koska Jenkinson ei ollut esittänyt niitä ensimmäisessä oikeusasteessa kyseisessä oikeusasteessa vastaajina olleiden sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun vahvistamiseksi, unionin yleisen tuomioistuimen ei tarvinnut lausua näistä argumenteista.
75 Neljännen valitusperusteen ensimmäinen osa on näin ollen jätettävä osittain tutkimatta ja se on hylättävä osittain perusteettomana.
Kolmas valitusperuste
Kolmannen valitusperusteen ensimmäinen osa
– Asianosaisten lausumat
76 Kolmannen valitusperusteen ensimmäisellä osalla Jenkinson väittää ensiksi, että unionin yleinen tuomioistuin ei tutkinut kysymystä tiedonannon C(2009) 9502 soveltumattomuudesta asiakirjaksi, jolla määritettiin Eulex Kosovon henkilöstöön sovellettava aineellinen laki, eikä ottanut huomioon hänen argumenttiaan, jonka mukaan häneen sovellettuja työehtoja ei ollut määritetty SEUT 336 artiklan mukaisesti.
77 Jenkinson väittää toiseksi, että unionin yleinen tuomioistuin ei tutkinut argumenttia, jonka mukaan unionin toimielimillä on varainhoitoasetuksen kannalta työnantajan asema. Tästä unionin toimielinten asemasta ja niiden vastaajan asemasta ensimmäisessä oikeusasteessa sekä niiden vastuusta keskusteltiin hänen mukaansa laajasti kyseisen asetuksen perusteella.
78 Jenkinson katsoo kolmanneksi, että unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt päätelmiä valituksenalaisen tuomion 92 kohdassa esitetystä toteamuksesta, joka koski sitä, että unionin toimielimet eivät noudattaneet SEUT 336 artiklaa. Koska Eulex Kosovon henkilöstön palvelukseen ottamista koskevia tilapäisiä sääntöjä ei hyväksytty SEUT 336 artiklan perusteella, Jenkinsoniin sovelletut työehdot olivat hänen mukaansa lainvastaisia. Hän katsoo, että unionin kansainvälisten operaatioiden kansainväliseen siviilihenkilöstöön tulisi – unionin koko henkilöstön tavoin – soveltaa aineellista lakia, joka nimettäisiin kyseisen artiklan mukaisesti toteutetulla toimella, jolloin voitaisiin taata kyseisen henkilöstön yhdenvertainen kohtelu. Jenkinson väittää tästä yhtäältä, että ”Registry-Kosovo Specialist Chambersin”, joka on Eulex Kosovon perustama elin, kansainväliseen sopimussuhteiseen henkilöstöön sovelletaan kyseisen elimen omaa aineellisen oikeuden säännöstöä, ja toisaalta, että valituksenalaisen tuomion 95 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin – Euroopan hyvän hallintotavan säännöstön soveltamisen poissulkemalla – rinnasti nimenomaisesti valittajan unionin muihin toimihenkilöihin, koska se sulki pois kyseisen säännöstön soveltamisen toteamalla, että sitä ei sovelleta unionin virkamiehiin ja muihin toimihenkilöihin.
79 Jenkinson lisää, että unionin lainsäätäjän aikomuksena ei ollut, että Rooma I ‑asetusta sovellettaisiin käsiteltävässä tapauksessa kyseessä olevan kaltaisiin julkisoikeudellisiin sopimuksiin. Kyseistä asetusta sovelletaan Jenkinsonin mukaan nimittäin yksityisoikeudellisiin sopimuksiin liittyviin riita-asioihin, ja SEUT 270 ja SEUT 336 artiklassa yhdessä luettuina unionin lainsäätäjä on hänen mukaansa tarkoittanut, että unionin tuomioistuimilla on toimivalta valvoa unionin toimihenkilöiden palvelukseen ottamisesta johtuvien velvoitteiden noudattamista.
80 Jenkinson katsoo, että unionin yleisen tuomioistuimen olisi joka tapauksessa pitänyt esittää viran puolesta peruste, joka koski EUT-sopimuksen tai EU-sopimuksen noudattamatta jättämistä. Hänen mukaansa tämä koskee myös varainhoitoasetusta.
81 Neuvosto, komissio, EUH ja Eulex Kosovo vaativat kolmannen valitusperusteen ensimmäisen osan hylkäämistä.
– Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
82 Ensiksi on todettava, että kuten tämän tuomion 50–55 kohdassa todettiin ja toisin kuin Jenkinson väittää, unionin yleinen tuomioistuin tutki valituksenalaisessa tuomiossa, voitiinko tiedonantoon C(2009)9502 vedota ja oliko se laillinen. Lisäksi sikäli kuin Jenkinson esittää, että hän oli väittänyt unionin yleisessä tuomioistuimessa, että hänen työehtonsa, jotka oli määritetty kyseistä tiedonantoa soveltaen, olivat laittomia, koska ne oli vahvistettu SEUT 336 artiklan vastaisesti, on todettava, että tämä argumentti ei ole erotettavissa tämän valituksen ensimmäisen perusteen yhteydessä esitetystä ja tämän tuomion 52 kohdassa hylätystä argumentista.
83 Toiseksi on todettava, että valituksenalaisen tuomion 79 ja 216 kohdasta ilmenee, että hyvän oikeudenhoidon varmistamiseksi unionin yleinen tuomioistuin ei tutkinut ensimmäisessä oikeusasteessa vastaajina olleiden esittämiä oikeudenkäyntiväitteitä, joilla nämä väittivät muun muassa, että kantajan mainitsemia tosiseikkoja, päätöksiä ja mahdollisia sääntöjenvastaisuuksia ei voida lukea niiden syyksi, ja päätti siis hylätä kanteen täsmentämättä, minkä vastaajan olisi mahdollisesti pitänyt katsoa olevan vastuussa kyseisistä tosiseikoista, päätöksistä ja väitetyistä sääntöjenvastaisuuksista. Väite, joka koskee ensimmäisessä oikeusasteessa esitetyn argumentin, jonka mukaan unionin toimielimillä on työnantajan ja vastaajan asema, tutkimatta jättämistä, ei näin ollen voi missään tapauksessa menestyä.
84 Siltä osin kuin kyseinen argumentti liittyy siihen, kenen syyksi Jenkinsonin väittämät sääntöjenvastaisuudet voitiin lukea ja kuka oli niistä vastuussa ja siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin ei ratkaissut tätä kysymystä, on katsottava, että vaikka kyseinen argumentti olisi perusteltu, se ei sellaisenaan voisi johtaa valituksenalaisen tuomion kumoamiseen.
85 Kolmanneksi on todettava, että valituksenalaisen tuomion 92 ja 95 kohtaa koskevat väitteet perustuvat kyseisen tuomion virheelliseen tulkintaan.
86 Valituksenalaisen tuomion 92 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin totesi – vastatakseen EUH:n ja Eulex Kosovon argumentteihin, joiden mukaan käsiteltävässä tapauksessa oli sovellettava Eulex Kosovon omia itsenäisiä oikeussääntöjä –, että unionin lainsäätäjä ei ollut hyväksynyt erityisesti SEUT 336 artiklan nojalla sääntöjä, joilla pyrittäisiin vahvistamaan Eulex Kosovon kaltaisen operaation sopimussuhteisen henkilöstön työehdot. Se ei sen sijaan todennut, että kyseistä artiklaa olisi rikottu.
87 Kyseisen tuomion 95 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin ei katsonut, että Jenkinson kuului ”unionin muuhun henkilöstöön”, johon sovelletaan muun henkilöstön palvelussuhteen ehtoja. Unionin yleinen tuomioistuin nimittäin totesi kyseisessä kohdassa, että Euroopan hyvän hallintotavan säännöstöä, johon Jenkinson vetosi, sovelletaan yksinomaan unionin toimielimiin, elimiin tai laitoksiin sekä niiden hallintoon ja henkilöstöön näiden suhteissa yleisöön. Unionin yleinen tuomioistuin toki viittasi kyseisen säännöstön sääntöihin, joiden mukaan sitä ei sovelleta kyseisten tahojen ja niiden virkamiesten tai unionin muun henkilöstön välisiin suhteisiin. Koska Jenkinson kuitenkin vetosi kyseiseen säännöstöön sellaisen riita-asian yhteydessä, joka liittyy hänen palvelussuhteeseensa, unionin yleinen tuomioistuin saattoi pätevästi katsoa, että kyseiseen säännöstöön viitattiin sen perusteella, että ensimmäisessä oikeusasteessa vastaajina olleita oli pidettävä Jenkinsonin työnantajina, eikä sen perusteella, että kyseisillä vastaajilla oli suhde Jenkinsoniin Euroopan hyvän hallintotavan säännöstössä tarkoitettuna ”yleisönä”.
88 Lisäksi siltä osin kuin Jenkinson väittää, että kun unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 92 kohdassa, että mitään riita-asiaan sovellettavaa sääntöä ei ollut hyväksytty SEUT 336 artiklan nojalla, sen olisi pitänyt katsoa, että kyseistä artiklaa oli rikottu, koska – sen henkilöstön tavoin, johon sovelletaan muun henkilöstön palvelussuhteen ehtoja – Jenkinsoniin olisi pitänyt soveltaa kyseisen artiklan nojalla annettua sääntöä, on todettava, että kuten valituksenalaisen tuomion 99 ja 102 kohdasta ilmenee, koska asia saatettiin unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi SEUT 272 artiklaan perustuvan välityslausekkeen nojalla, se katsoi, että kun kyseisessä sopimuksessa ei mainita, mitä kansallista aineellista lakia siihen on sovellettava, sen on ratkaistava asia sopimukseen sovellettavan kansallisen aineellisen lain perusteella ja yksilöitävä kyseinen laki.
89 Kuten valituksenalaisen tuomion 84 kohdasta käy ilmi, Jenkinsonin ensimmäisessä oikeusasteessa ensimmäisen vaatimuskohdan tueksi esittämistä perusteluista ilmenee sitä paitsi, että hän katsoi, että kyseinen vaatimuskohta oli ratkaistava Belgian lain mukaan, koska hänen mukaansa Belgian lakia sovellettiin Rooma I ‑asetuksen 8 artiklassa säädettyjen liittymäperusteiden nojalla.
90 Kuten tämän tuomion 68–72 kohdassa jo todettiin, Jenkinson ei sen sijaan esittänyt ensimmäisessä oikeusasteessa väitettä, jonka mukaan SEUT 336 artiklaa olisi rikottu sellaisten oikeussääntöjen puuttumisen vuoksi, jotka koskevat Eulex Kosovon henkilöstön palvelukseen ottamista ja jotka on annettu kyseisen artiklan perusteella. Tästä seuraa, että unionin yleisen tuomioistuimen velvollisuutena ei ollut valvoa sitä, oliko tällaisten oikeussääntöjen puuttuminen laillista.
91 Jenkinsonin argumentista, joka koskee sitä, että unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt tutkia viran puolesta tämän tuomion 80 kohdassa tarkoitettujen toimien noudattamatta jättämistä, on todettava, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että peruste, joka koskee toimen aineellista lainmukaisuutta, voidaan tutkia ainoastaan, jos kantaja on siihen vedonnut (ks. vastaavasti tuomio 2.4.1998, komissio v. Sytraval ja Brink’s France, C‑367/95 P, EU:C:1998:154, 67 kohta, tuomio 2.12.2009, komissio v. Irlanti ym. C‑89/08 P, EU:C:2009:742, 40 kohta ja tuomio 14.1.2021, ERCEA v. Aristoteleio Panepistimio Thessalonikis, C‑280/19 P, EU:C:2021:23, 53 kohta). Tästä seuraa, että koska tällaiseen rikkomiseen ei vedottu unionin yleisessä tuomioistuimessa, tämä väite on hylättävä perusteettomana.
92 Kaiken edellä esitetyn perusteella kolmannen valitusperusteen ensimmäinen osa on osittain jätettävä tutkimatta sekä osittain hylättävä tehottomana ja osittain perusteettomana.
Kolmannen valitusperusteen toinen osa
– Asianosaisten lausumat
93 Kolmannen valitusperusteen toisella osalla Jenkinson väittää ensinnäkin, että valituksenalaisen tuomion 99 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin katsoi virheellisesti, että unionin oikeuden periaatteita ei voitu soveltaa, ja virheellisesti tyytyi tutkimaan sellaisten periaatteiden soveltamista, jotka perustuivat sopimukseen sovellettavaan kansalliseen aineelliseen lakiin. Unionin yleinen tuomioistuin jätti näin ollen valittajan mukaan ilmeisellä tavalla huomiotta oikeusohjeet, jotka perustuvat 16.7.2020 annettuun tuomioon ADR Center v. komissio (C‑584/17 P, EU:C:2020:576) ja 16.7.2020 annettuun tuomioon Inclusion Alliance for Europe v. komissio C‑378/16 P, EU:C:2020:575) ja joista ilmenee, että kun unionin toimielimet, elimet ja laitokset täyttävät sopimuksen, niiden on noudatettava niillä Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) ja unionin oikeuden yleisten periaatteiden nojalla olevia velvoitteita.
94 Valituksenalaisen tuomion 100 kohdassa esitetty väittämä, jonka mukaan jäsenvaltioiden velvollisuutena on panna täytäntöön direktiivit, jotka ovat yksinomaan suojelua koskevia vähimmäissääntöjä, ei valittajan mukaan voi riittää perustelemaan sitä, että sopimussuhteeseen sovellettavalla kansallisella työoikeudella suojataan riittävästi unionin oikeuden periaatteisiin perustuvia oikeuksia.
95 Jenkinson toteaa seuraavaksi, että se, että unionin yleinen tuomioistuin soveltaa kansallista lakia, loukkaa syrjintäkiellon periaatetta, koska se merkitsee kolmenlaista eriarvoista kohtelua eli ensinnäkin Jenkinsonin erilaista kohtelua niihin unionin henkilöstöön kuuluviin nähden, joiden palvelussuhteen ehdot yksinomaan neuvoston ja parlamentin on määritettävä SEUT 336 artiklan nojalla, toiseksi unionin henkilöstöön kuuluvien, kuten esimerkiksi Jenkinsonin, ja kansallisten työntekijöiden, joihin sovelletaan yksityisoikeutta, samanlaista kohtelua sekä kolmanneksi samalle työnantajalle samoin ehdoin ja samoissa olosuhteissa työskentelevän ja eri kansalaisuuksia edustavan kansainvälisen henkilöstön välistä syrjintää. Jenkinson täsmentää tästä, että koska unionin yleinen tuomioistuin katsoo, että unionin operaatiossa toimivaan sopimussuhteiseen henkilöstöön sovelletaan lakia, joka perustuu kansalaisuuteen tai verotukselliseen kotipaikkaan ennen kyseisen henkilöstön palvelukseen ottamista, syrjintäkiellon periaatetta loukataan, koska sovellettavat aineellinen laki voi olla sellaisen kolmannen maan laki, joka ei ole ratifioinut eri instrumentteja, jotka mahdollistavat unionin oikeuden yleisten periaatteiden tai perusoikeuskirjaan perustuvien perusoikeuksien soveltamisen.
96 Jenkinson toteaa lopuksi, että käsiteltävässä tapauksessa yksinomaan Belgian laki oli sovellettavissa, koska perusteettomia irtisanomisia koskevaa Irlannin lakia ei sovelleta työntekijöihin, jotka työskentelevät Irlannin alueen ulkopuolella.
97 Neuvosto, komissio, EUH ja Eulex Kosovo vaativat kolmannen valitusperusteen toisen osan hylkäämistä.
– Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
98 Kuten tämän tuomion 88 kohdasta ilmenee, unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 99 kohdassa, että käsiteltävässä tapauksessa sen oli ratkaistava asia sopimukseen sovellettavan kansallisen aineellisen lain perusteella.
99 Kyseisen tuomion 100 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin totesi muun muassa, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan direktiivien täytäntöönpanotoimenpiteitä toteutettaessa jäsenvaltioiden viranomaisten ja tuomioistuinten on paitsi tulkittava kansallista oikeuttaan direktiivien mukaisesti myös olemaan tukeutumatta niiden tulkintaan, joka olisi ristiriidassa unionin oikeusjärjestyksessä suojattujen eri perusoikeuksien kanssa tai unionin oikeuden muiden yleisten periaatteiden kanssa.
100 Kyseisen tuomion 101 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että sen on valvottava oikeuden väärinkäytön, joka johtui perättäisten määräaikaisten työsopimusten tai ‑suhteiden käytöstä, kieltoa koskevan yleisen periaatteen noudattamista, kun se pani täytäntöön tässä asiassa sovellettavaa kansallista lakia.
101 Todettuaan, että käsiteltävässä tapauksessa sovellettiin lakia, jolla määräaikaista työtä koskevasta puitesopimuksesta 28.6.1999 annettu neuvoston direktiivi 1999/70/EY (EYVL 1999, L 175, s. 43) oli saatettu osaksi Irlannin oikeusjärjestystä, unionin yleinen tuomioistuin kastoi saman tuomion 150 kohdassa, että asiakirja-aineistosta tai asianosaisten argumenteista ei ilmennyt, ettei mainittu laki olisi kyseisen direktiivin tai oikeuksien väärinkäytön kieltoa koskevan periaatteen mukainen.
102 Tästä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että sen oli valvottava, oliko kyseistä periaatetta noudatettu. Se ei siis kiistänyt sitä, että sen velvollisuutena oli varmistaa unionin oikeuden yleisten periaatteiden noudattaminen. Jenkinson ei myöskään osoita, että unionin yleinen tuomioistuin olisi käsiteltävässä tapauksessa jättänyt soveltamatta kyseisen oikeuden yleistä periaatetta.
103 Tästä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin ei jättänyt huomiotta oikeusohjeita, jotka perustuvat 16.7.2020 annettuun tuomion ADR Center v. komissio (C‑584/17 P, EU:C:2020:576) ja 16.7.2020 annettuun tuomioon Inclusion Alliance for Europe v. komissio C‑378/16 P, EU:C:2020:575) ja joiden mukaan on niin, että jos osapuolet päättävät niitä sitovassa sopimuksessa välityslauseketta käyttäen antaa unionin tuomioistuimille toimivallan ottaa käsiteltäväkseen kyseiseen sopimukseen liittyvät riita-asiat, mainittujen tuomioistuinten on, kyseisessä sopimuksessa nimetystä sovellettavasta laista riippumatta, tutkittava mahdolliset perusoikeuskirjan ja unionin oikeuden yleisten periaatteiden loukkaamiset. Väite, joka koskee kyseisiin tuomioihin perustuvien oikeusohjeiden noudattamatta jättämistä, on näin ollen hylättävä perusteettomana.
104 Seuraavaksi on todettava väitteestä, joka koskee syrjintäkiellon periaatteen loukkaamista, että Jenkinson ei väittänyt ensimmäisessä vaatimuskohdassa, että kansallisen aineellisen lain soveltaminen asianomaiseen sopimussuhteeseen saattoi johtaa kyseisen periaatteen loukkaamiseen. Kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 84 kohdassa, Jenkinson päinvastoin väitti, että unionin yleinen tuomioistuimen oli käsiteltävässä tapauksessa annettava ratkaisu ensimmäisessä vaatimuskohdassa esitetyistä vaatimuksista Rooma I ‑asetuksen mukaisesti yksilöidyn kansallisen lain eli Belgian lain perusteella.
105 Kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 217 kohdassa, Jenkinson sen sijaan vetosi toisessa vaatimuskohdassa syrjivään kohteluun, joka hänen mukaansa perustui siihen, että hänet oli otettu palvelukseen sopimussuhteisesti kansainväliseen siviilihenkilöstöön kuuluvana. Tätä väitettä tutkittiin kyseisen tuomion 230–232 kohdassa, joita kolmannen valitusperusteen toinen osa ei koskenut.
106 Jos unionin tuomioistuin lausuisi tämän tuomion 104 kohdassa mainitusta väitteestä, se joutuisi siis lausumaan perusteesta, johon ei vedottu ensimmäisessä oikeusasteessa. Tässä tilanteessa on katsottava, että tämä väite on uusi väite, minkä vuoksi se on tämän tuomion 68 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti jätettävä tutkimatta.
107 Lopuksi argumentista, joka koskee sitä, ettei Irlannin laki ole sovellettavissa käsiteltävässä tapauksessa, on palautettava mieleen, että kun on kyse unionin yleisen tuomioistuimen toteuttamasta kansallisen oikeuden tulkinnasta, unionin tuomioistuin on muutoksenhaussa toimivaltainen tutkimaan vain sen, onko kyseinen oikeus otettu huomioon vääristyneellä tavalla, minkä on käytävä ilmeisellä tavalla ilmi asiakirja-aineistosta ilman, että on tarpeen arvioida uudelleen tosiseikkoja ja todisteita (ks. vastaavasti tuomio 5.7.2011, Edwin v. SMHV, C‑263/09 P, EU:C:2011:452, 53 kohta; tuomio 21.12.2016, komissio v. Hansestadt Lübeck, C‑524/14 P, EU:C:2016:971, 20 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 14.1.2021, ERCEA v. Aristoteleio Panepistimio Thessalonikis, C‑280/19 P, EU:C:2021:23, 67 kohta).
108 Käsiteltävässä tapauksessa Jenkinson väittää, että perusteettomia irtisanomisia koskevaa Irlannin lainsäädäntöä ei sovelleta työntekijöihin, jotka työskentelevät Irlannin alueen ulkopuolella, väittämättä kuitenkaan, että unionin yleinen tuomioistuin olisi tehnyt virheen, joka perustui kyseisen lainsäädännön huomioon ottamiseen vääristyneellä tavalla. Tämä argumentti on näin ollen jätettävä tutkimatta.
109 Tästä seuraa, että kolmannen valitusperusteen toinen osa on osaksi jätettävä tutkimatta ja osaksi hylättävä perusteettomana.
Kolmannen valitusperusteen kolmas osa
– Asianosaisten lausumat
110 Kolmannen valitusperusteen kolmannella osalla Jenkinson arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se teki oikeudellisia virheitä määrittäessään asianomaiseen sopimussuhteeseen sovellettavaa lakia.
111 Hän väittää aluksi ensinnäkin, että kun unionin yleinen tuomioistuin päätti olla soveltamatta Rooma I ‑asetuksen 8 artiklan 2 ja 3 kohtaa, se ei ottanut valituksenalaisen tuomion 106 kohdassa huomioon sitä, että Eulex Kosovolla on niin ikään toimipaikka, joka sijaitsee Brysselin kaupungissa (Belgia).
112 Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin päätti Jenkinsonin mukaan kyseisen tuomion 111 kohdassa ilman erityisiä perusteluja ja virheellisellä tavalla aloittaa tarkastelunsa tämän tuomion 13 kohdassa mainituista yhdeksästä ensimmäisestä määräaikaisesta sopimuksesta, jotka oli tehty hänen ja Eulex Kosovon perättäisten johtajien välillä.
113 Hän toteaa kolmanneksi, että osapuolten tarkoituksena ei ollut milloinkaan ollut se, että niiden sopimussuhteeseen sovellettaisiin Irlannin lakia, minkä Eulex Kosovo itse hänen mukaansa vahvistaa. Tämä vetosi hänen mukaansa ensimmäisessä oikeusasteessa ”sui generis ‑oikeuden” soveltamiseen.
114 Ensinnäkin kyseessä olevaan kahteen viimeiseen määräaikaiseen sopimukseen sovellettavan oikeuden määrittämisen osalta Jenkinson moittii ensiksi unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei tämä tehnyt valituksenalaisen tuomion 126 kohdassa päätelmiä siitä, että kyseisissä sopimuksissa ei – yhteisen toiminnan 2008/124 vastaisesti – mainittu kansainvälisen siviilihenkilöstön työehtoja eikä sen oikeuksia ja velvollisuuksia eikä niissä viitattu tiedonantoon C(2009) 9502, jossa velvoitettiin tekemään kyseiset sopimukset sopimukseen sovellettavan kansallisen lain mukaisesti, sekä siitä, että se totesi ilmeisen virheellisesti, että osapuolet olivat antaneet sopimuksiin tietoisen suostumuksen. Jenkinson väittää, että unionin yleinen tuomioistuin ei ottanut huomioon osapuolten aikomusta poistaa Jenkinsonin toimintaa Eulex Kosovossa koskeneesta kahdesta viimeisestä sopimuksesta viittaus tiedonantoon C(2009) 9502 sopimussuhteeseen sovellettavan lain muuttamiseksi.
115 Jenkinson katsoo toiseksi, että unionin yleinen tuomioistuin laiminlöi perusteluvelvollisuuttaan, koska se ei perustellut sitä, että Belgian lakia ei sen mukaan voitu soveltaa määräaikaisiin sopimuksiin Rooma I ‑asetuksen 8 artiklan 3 ja 4 kohdan nojalla sovellettavana lakina.
116 Hän väittää kolmanneksi ensinnäkin, että valituksenalaisen tuomion 130 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa oleva unionin yleisen tuomioistuimen päätelmä, joka koskee läheisempien yhteyksin olemassaoloa Irlannin lakiin, on virheellinen, koska unionin yleinen tuomioistuin otti ensinnäkin arvioinnissaan huomioon Eulex Kosovon aseman työnantajana huomioimatta mahdollista unionin toimielinten asemaa toisena työnantajana.
117 Jenkinson väittää seuraavaksi, että unionin yleinen tuomioistuin otti yksinomaan huomioon asianomaisten määräaikaisten sopimusten yhteydet Irlantiin tarkastelematta yhtäältä käsiteltävän tapauksen kaikkia merkityksellisiä olosuhteita sen määrittämiseksi, oliko toiseen jäsenvaltioon olemassa läheisempiä yhteyksiä, ja operaatioiden kansainvälisen siviilihenkilöstön palvelukseen ottamista koskevia oikeussääntöjä. Jenkinsonin mukaan se ei myöskään ottanut huomioon maata, josta kaikki operaation johtajille tai itse operaatioille osoitetut toimintaohjeet olivat peräisin, eikä sitä, että Eulex Kosovolla oli toimipaikka Brysselin kaupungissa sijaitsevissa EUH:n tiloissa. Jenkinsonin mukaan unionin yleinen tuomioistuin jätti niin ikään huomioimatta sen, että Brysselin kaupunkiin sijoittautuneilla neuvostolla ja parlamentilla on lähtökohtaisesti toimivalta vahvistaa operaatioiden kansainvälisen siviilihenkilöstön palvelukseen ottamista koskevat oikeussäännöt, ja sen, että komissio, jonka kotipaikka on niin ikään Brysselissä, antaa toimintaohjeita tiedonannon C(2009) 9502 perusteella.
118 Jenkinson väittää lopuksi, että perustelut, jotka unionin yleisen tuomioistuimen mukaan oikeuttavat Irlannin lain soveltamisen Rooma I ‑asetuksen 8 artiklan 3 ja 4 kohdan nojalla, ovat ilmeisen virheelliset. Hänen mukaansa unionin yleinen tuomioistuin yhtäältä sekoitti keskenään työsuhteen jatkuvuuden ja sovellettavan lain jatkuvuuden käsitteet. Toisaalta määräaikaisissa sopimuksissa olevat määräykset, jotka koskevat sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmään sovellettavaa lakia, ovat hänen mukaansa ristiriidassa unionin oikeuden periaatteiden sekä verotusta ja sosiaaliasioita koskevien direktiivien kanssa. Kansallista verojärjestelmää voidaan hänen mukaansa nimittäin soveltaa työntekijään vain siinä tapauksessa, että hän on fyysisesti ja tosiasiallisesti asianomaisen jäsenvaltion alueella yli 183 päivää vuodessa. Työnantaja ei myöskään saa asettaa sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmän luomista ja perustamista työntekijän vastuulle.
119 Toiseksi tämän tuomion 13 kohdassa mainittujen, Jenkinsonin ja Eulex Kosovon perättäisten johtajien välillä tehtyyn yhdeksään ensimmäiseen määräaikaiseen sopimukseen sovellettavan lain määrittämisen osalta valittaja kritisoi ensinnäkin valituksenalaisen tuomion 113 kohtaa, jolla unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että tiedonantoon C(2009) 9502 voitiin vedota Jenkinsonia vastaan, yksinomaan sillä perusteella, että hän oli siitä tietoinen ennen kuin hän allekirjoitti ensimmäisen sopimuksen Eulex Kosovon johtajan kanssa. Jenkinsonin mukaan kyseisen tiedonannon sisällyttäminen sopimusmääräyksiin osapuolten yhteisen tahdon perusteella – sen lainsäädännöllisestä kumoamisesta huolimatta – osoittaa, että jos kumotun tiedonannon sisältöä ei ole nimenomaisesti sisällytetty määräaikaisiin sopimuksiin, sopimukseen sovellettavan lain määrittämistä koskeva mekanismi ei voi perustua siihen. Näin toimiessaan unionin yleinen tuomioistuin ei hänen mukaansa ottanut huomioon oikeuskäytäntöä, joka koskee sopimusehtoihin vetoamista heikompaa sopimusosapuolta vastaan, eikä unionin oikeutta, joka koskee yrityksen yksipuolisesti vahvistamien yleisten sopimusehtojen pätevyyttä. Jenkinson viittaa tämän osalta tuomioon 14.9.2017, Nogueira ym. (C‑168/16 ja C‑169/16, EU:C:2017:688).
120 Jenkinson väittää seuraavaksi, että kyseistä tiedonantoa tarkasteltiin nimenomaisesti valituksenalaisen tuomion 116–119 kohdassa ottamatta huomioon mahdollista tahdonmuodostuksen virhettä, vaikka tällaisen virheen olemassaoloa olisi pitänyt tarkastella sopimukseen sovellettavan lain nojalla, kuten Rooma I ‑asetuksen 10, 11 ja 12 artiklassa säädetään.
121 Jenkinson kritisoi lopuksi valituksenalaisen tuomion 119 kohtaa ja väittää, ettei osapuolen aikomuksena ollut milloinkaan Irlannin lain soveltaminen koko sopimussuhteeseen. Verotuksellinen kotipaikka ennen hänen alkuperäistä palvelukseen ottamistaan tai hänen kansalaisuutensa olivat Jenkinsonin mukaan merkityksellisiä yksinomaan matkakulujen korvaamiseen perustuvien henkilökohtaisten etuuksien määrittämiseksi.
122 Jenkinson vetoaa kolmanneksi lausumatta jättämiseen ja väittää, ettei hän voinut luopua sopimussitoumuksella sellaisten säännösten soveltamisesta, jotka ovat hänen kannaltaan suotuisampia tai oikeusjärjestyksen perusteisiin kuuluvia ja joista säädetään laissa ja joita sovelletaan siltä osin kuin sopimukseen sovellettavaa lakia ei ole valittu Rooma I ‑asetuksen 8 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Hän toteaa tämän osalta, että koska muun henkilöstön palvelussuhteen ehtojen kaltaisia oikeussääntöjä ei ole, kyseinen laki on Belgian laki. Kyseinen laki olisi hänen mukaansa pitänyt ottaa huomioon sen selvittämiseksi, olivatko osapuolet luopuneet suotuisampien tai oikeusjärjestyksen perusteisiin kuuluvien säännösten noudattamisesta. Jenkinsonin mukaan unionin yleisen tuomioistuimen olisi myös pitänyt soveltaa tuomioistuinvaltion lain säännöksiä, mukaan lukien kyseisen asetuksen 9 artiklassa tarkoitettuja kansainvälisesti pakottaviksi tunnistettuja periaatteita. Kun unionin yleinen tuomioistuin sulki pois unionin oikeuden periaatteiden ja erityisesti ennakoitavuuden ja oikeusvarmuuden periaatteiden soveltamisen, se tulkitsi Jenkinsonin mukaan virheellisesti kyseisen asetuksen ulottuvuutta.
– Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
123 Jenkinsonin alustavasti esittämistä väitteistä on todettava, että valituksenalaisen tuomion 106 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin tyytyi esittämään kansainvälisen yksityisoikeuden säännöt, jotka se katsoi asian kannalta merkityksellisiksi käsiteltävässä tapauksessa sovellettavan lain määrittämiseksi. Se mainitsi kyseisiin sääntöihin kuuluvana Rooma I ‑asetuksen 8 artiklan 3 kohdassa säädetyn säännön, jonka mukaan on erityisesti niin, että sopimukseen sovelletaan sen maan lakia, jossa sijaitsee toimipaikka, jossa työntekijä otettiin työhön. Tässä tilanteessa unionin yleistä tuomioistuinta ei voida pätevästi moittia siitä, ettei se ottanut kyseisessä kohdassa huomioon tosiseikkaa, joka koski Eulex Kosovon toimipaikan olemassaoloa Brysselin kaupungissa.
124 On lisäksi todettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 256 artiklan 1 kohdasta ja Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisestä kohdasta seuraa, että muutosta voidaan hakea vain oikeuskysymysten osalta ja että ainoastaan unionin yleinen tuomioistuin on siis toimivaltainen määrittämään ratkaisun perustaksi asetettavan tosiseikaston ja arvioimaan sitä ja selvitysaineistoa. Lukuun ottamatta sitä tapausta, että tuomioistuimelle esitetty tosiseikasto ja selvitysaineisto on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, tämä arviointi ei ole sellainen oikeuskysymys, että se sinänsä kuuluisi unionin tuomioistuimen muutoksenhaun yhteydessä harjoittaman valvonnan piiriin. Tällaisen vääristyneellä tavalla huomioon ottamisen on ilmettävä asiakirja-aineistosta selvästi ilman, että on tarpeen ryhtyä uudelleen arvioimaan tosiseikastoa ja selvitysaineistoa (tuomio 10.7.2019, VG v. komissio, C‑19/18 P, EU:C:2019:578, 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
125 Kun Jenkinson väittää valituksessaan, että asianomaisten osapuolten aikomuksena ei milloinkaan ollut se, että niiden sopimussuhteeseen sovellettaisiin Irlannin lakia, hän vaatii unionin tuomioistuinta arvioimaan tosiseikkoja eli lausumaan osapuolten aikomuksesta, joka koskee käsiteltävässä tapauksessa sovellettavaa lakia, mikä ei kuulu unionin tuomioistuimen toimivaltaan muutoksenhaussa, ellei kyseisiä tosiseikkoja ole otettu huomioon vääristyneellä tavalla. Jenkinson ei myöskään väitä, että unionin yleisen tuomioistuimen arviointi, joka koski osapuolten aikomusta, perustuisi asiakirja-aineistosta selkeästi ilmenevään, unionin yleisessä tuomioistuimessa esitettyjen tosiseikkojen vääristyneellä tavalla huomioon ottamiseen. Nämä argumentit on näin ollen jätettävä tutkimatta.
126 Kyseessä oleviin kahteen viimeiseen määräaikaiseen sopimukseen sovellettavan lain määrittämisestä on ensinnäkin todettava, että erityisesti valituksenalaisen tuomion 128 kohdasta ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että koska osapuolet eivät olleet valinneet käsiteltävässä tapauksessa sovellettavaa lakia, kyseinen laki oli määritettävä Rooma I ‑asetuksen 8 artiklan 2–4 kohdassa määriteltyjen kriteerien perusteella.
127 Siltä osin kuin Jenkinson väittää, että valituksenalaisen tuomion 126 kohdassa unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt tehdä päätelmät hänen toteamuksestaan, jonka mukaan kahdessa viimeisessä hänen ja Eulex Kosovon välillä tehdyssä sopimuksessa ei mainittu vaatimuksia, jotka vahvistetaan yhteisessä toiminnassa 2008/124 ja tiedonannossa C(2009) 9502, ja toteaa, että unionin yleinen tuomioistuin lausui virheellisesti sopimuspuolten tahdosta ja suostumuksesta, on riittävää todeta, että nämä argumentit perustuvat valituksenalaisen tuomion virheelliseen tulkintaan. Kyseisen tuomion 125 kohdan tavoin kyseinen 126 kohta sisältää nimittäin vain unionin yleisen tuomioistuimen tosiseikkoja koskevan toteamuksen, joka edeltää arviointia, jonka se aloitti kyseisen tuomion 127 kohdassa. Unionin yleinen tuomioistuin ei näin ollen lausunut 126 kohdassa päätelmistä, jotka sen tosiseikkoja koskevista toteamuksista oli tehtävä.
128 Lisäksi valituksenalaisen tuomion 127 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin otti huomioon sen, että toisin kuin aiemmissa Jenkinsonin toimintaa Eulex Kosovossa koskeneissa sopimuksissa kahdessa viimeisessä kyseisten osapuolten välillä tehdyssä määräaikaisessa sopimuksessa ei enää viitattu tiedonantoon C(2009) 9502. Unionin yleinen tuomioistuin ei kuitenkaan päätellyt tästä nimenomaisen viittauksen puuttumisesta kyseiseen tiedonantoon, että osapuolet olisivat sulkeneet pois sen kansallisen lain soveltamisen, joka olisi valittu, jos kyseinen viittaus olisi pysytetty, ja joka oli Irlannin laki.
129 On näin ollen todettava, että unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 127 kohdassa esitetty arviointi koskee tosiseikkoja, joiden valvonta ei kuulu unionin tuomioistuimen toimivaltaan muutoksenhaussa, ellei niitä ole otettu huomioon vääristyneellä tavalla. Käsiteltävässä tapauksessa minkäänlaiseen vääristyneellä tavalla huomioon ottamiseen ei ole vedottu eikä sellaista ole varsinkaan näytetty toteen. Jenkinsonin argumentit on näin ollen jätettävä tutkimatta tämän tuomion 124 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti.
130 Toiseksi väitteestä, joka koskee perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä, on aluksi muistutettava, että perusteluvelvollisuus on olennainen muotomääräys, joka on erotettava perustelujen paikkansapitävyydestä, joka koskee riidanalaisen toimen aineellista lainmukaisuutta (tuomio 29.4. 2021, Achemos Grupė ja Achema v. komissio, C‑847/19 P, EU:C:2021:343, 62 kohta).
131 Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin yleinen tuomioistuin täyttää tämän velvollisuuden, kun tuomion tai määräyksen perusteluista ilmenee selkeästi ja yksiselitteisesti unionin yleisen tuomioistuimen päättely siten, että niille, joita ratkaisu koskee, selviävät sen syyt ja että unionin tuomioistuin voi tutkia ratkaisun laillisuuden. Unionin yleisellä tuomioistuimella oleva perusteluvelvollisuus ei kuitenkaan velvoita sitä esittämään selvitystä, jossa seurattaisiin tyhjentävästi ja kohta kohdalta kaikkia riidan osapuolten esittämiä päätelmiä, joten nämä perustelut voivat olla implisiittisiä, kunhan osapuolet saavat niiden avulla selville syyt, joiden vuoksi unionin yleinen tuomioistuin ei ole hyväksynyt osapuolten argumentteja, ja unionin tuomioistuimella on käytettävissään riittävät tiedot, jotta se kykenee harjoittamaan laillisuusvalvontaansa (tuomio 29.9.2022, HIM v. komissio, C‑500/21 P, EU:C:2022:741, 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
132 On todettava, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 129 kohdassa, että Rooma I ‑asetuksen 8 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaisesti Jenkinsonin ja Eulex Kosovon välillä tehtyyn kahteen viimeiseen määräaikaiseen sopimukseen oli lähtökohtaisesti sovellettava Kosovon lakia. Se totesi kuitenkin, että itse kyseisen lain mukaan sitä ei sovelleta työsuhteisiin kansainvälisissä operaatioissa, ja se katsoi mainitun tuomion 130 kohdassa, että kyseiset Jenkinsonin ja Eulex Kosovon välillä tehdyt kaksi viimeistä määräaikaista sopimusta liittyivät joka tapauksessa läheisemmin Irlannin lakiin, ja selitti kyseisen tuomion 131–138 kohdassa syyt, joihin tämä toteamus perustui.
133 Saman tuomion kyseisistä kohdista ilmenee, että kun unionin yleinen tuomioistuin oli todennut, että käsiteltävässä tapauksessa oli sovellettava muuta kuin Belgian lakia, se katsoi, kuten se selvästi ilmaisi mainitun tuomion 139 kohdassa, että Belgian lakia ei voitu käsiteltävässä tapauksessa soveltaa. Tästä seuraa, että perusteluvelvollisuuden huomiotta jättämistä koskeva väite on hylättävä perusteettomana.
134 Kolmanneksi Jenkinsonin argumenteista, jotka koskevat sitä, että unionin yleinen tuomioistuin ei tutkinut unionin toimielinten mahdollista asemaa toisena työnantajana ja että se ei ottanut huomioon seikkoja, jotka osoittavat yhteyden asianomaisten määräaikaisten sopimusten ja Belgian välillä, on todettava – siltä osin kuin kyseisten argumenttien on katsottava kohdistuvan siihen, että unionin yleinen tuomioistuin sovelsi Rooma I ‑asetuksen 8 artiklan 3 kohtaa –, että vaikka unionin yleinen tuomioistuin olisi katsonut, että kyseiset toimielimet olivat yhdessä Eulex Kosovon kanssa Jenkinsonin työnantajia, yksinomaan tämä toteamus ei voi osoittaa vääräksi unionin yleisen tuomioistuimen päätelmää, jonka mukaan toimipaikka, joka oli otettava huomioon kyseisen säännöksen soveltamiseksi, oli se, joka unionin yleisen tuomioistuimen mukaan sijaitsi Kosovossa.
135 Unionin yleisen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä nimittäin ilmenee, että ilmaisun ”otettiin työhön” käyttäminen kyseisen asetuksen 8 artiklan 3 kohdassa koskee yksinomaan työsopimuksen tekemistä eikä työntekijän tosiasiallisen työnteon yksityiskohtia (ks. analogisesti tuomio 15.12.2011, Voogsgeerd, C‑384/10, EU:C:2011:842, 46 kohta).
136 Unionin tuomioistuin on lisäksi katsonut, että koska yrityksen sen toimipaikan sijaintipaikkakuntaa, joka on ottanut työntekijän työhön, koskeva peruste ei liity niihin olosuhteisiin, joissa työtä tehdään, sillä, onko yritys sijoittautunut johonkin tiettyyn paikkaan vai johonkin toiseen paikkaan, ei ole merkitystä kyseisen toimipaikan sijaintipaikkakunnan määrittämisessä (ks. analogisesti tuomio 15.12.2011, Voogsgeerd, C‑384/10, EU:C:2011:842, 48 kohta).
137 Tästä seuraa, että paikkakunta, jossa työntekijän palvelukseen ottanut toimipaikka sijaitsee, ei välttämättä ole sama kuin työntekijän työnantajan kotipaikka.
138 Toki vain siinä tilanteessa, että työhönottomenettelyä koskevien seikkojen perusteella voitaisiin todeta, että yritys, joka on tehnyt työsopimuksen, on tosiasiassa toiminut jonkin toisen yrityksen nimissä ja lukuun, tuomioistuin, jota on pyydetty soveltamaan Rooma I ‑asetuksen 8 artiklan 3 kohtaa, voisi katsoa, että kyseisessä säännöksessä oleva liittymäperuste viittaa sen maan lakiin, jossa viimeksi mainitun yrityksen toimipaikka sijaitsee (ks. analogisesti tuomio 15.12.2011, Voogsgeerd C‑384/10, EU:C:2011:842, 49 kohta).
139 Jenkinson ei kuitenkaan vetoa perusteltuihin syihin, joiden perusteella voitaisiin väittää, että unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt ottaa kyseisen säännöksen soveltamiseksi huomioon unionin toimielinten kotipaikka eikä Kosovossa sijainnutta toimipaikkaa, jonka kanssa Jenkinson oli tehnyt asianomaiset kaksi viimeistä määräaikaista sopimusta.
140 Tästä seuraa, että Jenkinsonin argumentit, jotka koskevat tarvetta osoittaa ennen Rooma I ‑asetuksen 8 artiklan 3 kohdan soveltamista, että kyseessä olevilla toimielimillä oli hänen toisen työnantajansa asema, on katsottava perusteettomiksi.
141 Tämä koskee myös muita seikkoja, jotka Jenkinson esittää kyseenalaistaakseen sen, että unionin yleinen tuomioistuin sovelsi kyseisen asetuksen 8 artiklan 3 kohtaa.
142 Ensinnäkin Jenkinsonin argumentista, jonka mukaan unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt kyseisen säännöksen soveltamiseksi ottaa huomioon maa, josta kaikki operaation johtajalle ja operaatioille itselleen osoitetut toimintaohjeet tulivat, on riittävää todeta, että tämä seikka ei liity olosuhteisiin, jotka koskevat työsopimuksen tekemistä ja joilla voidaan siten osoittaa vääräksi unionin yleisen tuomioistuimen vahvistama Jenkinsonin palvelukseenottamispaikan määrittäminen.
143 Seuraavaksi on todettava, että vaikka olisikin näytetty toteen, että Eulex Kosovolla oli toimipaikka Brysselin kaupungissa sijaitsevissa EUH:n tiloissa, yksinomaan tällä seikalla ei voida osoittaa, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, että Rooma I ‑asetuksen 8 artiklan 3 kohdan soveltamisen kannalta merkityksellinen toimipaikka oli Pristinassa (Kosovo) sijainnut toimipaikka. Toteamus, jonka mukaan Eulex Kosovon toimipaikka oli Brysselissä sijaitsevissa EUH:n tiloissa, ei nimittäin riitä osoittamaan, että unionin yleinen tuomioistuin arvioi virheellisesti toimipaikkaa, jonka on katsottava ottaneen Jenkinsonin palvelukseen.
144 Tämä koskee lopuksi myös argumenttia, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei ottanut huomioon Jenkinsonin palvelukseen ottamiseen liittyviä oikeussääntöjä eikä neuvoston ja parlamentin sijoittautumispaikkaa eli Brysseliä ja josta on todettava, että kyseisillä seikoilla, jotka perustuvat siihen toteen näyttämättömään lähtökohtaan, että yksinomaan toimielimillä on toimivalta määrittää Jenkinsonin palvelukseen ottamista koskevat oikeussäännöt, ei voida osoittaa, että kyseisten toimielinten sijoittautumispaikalla oli merkitystä Jenkinsonin Rooma I ‑asetuksen 8 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun palvelukseenottamispaikan määrittämiseksi.
145 Toisaalta valittajan väitteistä, jotka koskevat sitä, että unionin yleinen tuomioistuin sovelsi Rooma I ‑asetuksen 8 artiklan 4 kohtaa, on todettava, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että kyseisen säännöksen soveltaminen merkitsee sitä, että tuomioistuinten on tarkasteltava kokonaisvaltaisesti kaikkia työsuhdetta kuvaavia seikkoja ja arvioitava sitä seikkaa tai niitä seikkoja, jotka ovat hänen mukaansa merkityksellisimpiä (ks. analogisesti tuomio 12.9.2013, Schlecker, C‑64/12, EU:C:2013:551, 40 kohta).
146 Unionin tuomioistuin on jo katsonut, että merkityksellisinä liittymäperusteina on otettava huomioon muun muassa maa, johon työntekijä maksaa ansiotuloihinsa perustuvat verot ja maksut, sekä maa, jonka sosiaaliturvan ja erilaisten eläke-, sairausvakuutus- ja työkyvyttömyysjärjestelmien piiriin hän kuuluu. Näiden lisäksi tuomioistuimen on otettava huomioon myös kaikki tapaukseen liittyvät seikat, kuten palkan ja muiden työsuhteen ehtojen vahvistamiseen liittyvät tekijät (ks. analogisesti tuomio 12.9.2013, Schlecker, C‑64/12, EU:C:2013:551, 41 kohta).
147 Ensinnäkin Jenkinsonin argumentista, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin sekoitti keskenään työsuhteen jatkuvuuden ja sovellettavan lain jatkuvuuden käsitteet, on todettava, että yhtäältä valituksenalaisen tuomion 131 ja 136 kohdasta ilmenee, että tämän tuomion 13 kohdassa mainituista yhdestätoista määräaikaisesta sopimuksesta ensimmäisestä lähtien jatkunut vakiintunut työsuhde oli otettava huomioon kahteen viimeiseen määräaikaisen sopimukseen sovellettavan lain määrittämiseksi, ja toisaalta valituksenalaisen tuomion 137 kohdasta ilmenee, että kyseisiin kahteen viimeiseen määräaikaiseen sopimukseen oli sovellettava samaa lakia kuin yhdeksään määräaikaiseen sopimukseen.
148 Tämä Jenkinsonin argumentti ei kuitenkaan ole omiaan osoittamaan, että sen lain huomioon ottaminen, jota sovellettiin sopimuksiin, jotka edelsivät unionin yleisen tuomioistuimen tarkastelemia sopimuksia, voisi merkitä virhearviointia kyseisillä viimeisillä sopimuksilla perustettua työsuhdetta luonnehtineista olosuhteista ja näin ollen Rooma I ‑asetuksen 8 artiklan 4 kohdan virheellistä soveltamista. On nimittäin todettava, että sopimusten välisten sellaisten yhteyksien olemassaolo, joita unionin yleinen tuomioistuin tarkoitti valituksenalaisen tuomion 131–137 kohdassa, voidaan tämän tuomion 145 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti katsoa merkitykselliseksi seikaksi, joka voidaan ottaa huomioon kyseisessä säännöksessä tarkoitetun ”toisen maan” nimeämiseksi. Kyseinen argumentti on näin ollen katsottava perusteettomaksi.
149 Jenkinsonin argumenteista, joiden mukaan unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt jättää ottamatta huomioon kriteeri, joka mainittiin kahdessa viimeisessä hänen ja Eulex Kosovon välillä tehdyssä sopimuksessa, sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmään sekä verojärjestelmään sovellettavan lain määrittämiseksi, koska kyseinen kriteeri on hänen mukaansa unionin oikeuden periaatteiden sekä verotuksen ja sosiaaliturvan alan direktiivien vastainen, on lisäksi todettava, että valituksenalaisen tuomion 138 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin ei selvittänyt, oliko Irlannin laki todella sovellettavissa kyseisiin järjestelmiin, vaan totesi yksinomaan, että kyseisiin järjestelmiin sovellettavan lain määrittämiseksi kahdessa viimeisessä määräaikaisessa sopimuksessa viitattiin sen ”pysyvän (verotuksellisen) asuinpaikan” lakiin, joka Jenkinsonilla oli ennen kuin hän aloitti tehtävänsä Eulex Kosovossa.
150 Tämän tuomion 146 kohdassa mieleen palautettu oikeuskäytäntö huomioiden Jenkinsonin argumentteja ei voida hyväksyä, koska sen mukaan unionin yleinen tuomioistuin on toimivaltainen ottamaan huomioon valituksenalaisen tuomion 131–137 kohdassa tutkitun seikan riippumatta siitä, sovelletaanko kyseistä lakia mainittuihin järjestelmiin.
151 Tästä seuraa, että Jenkinson ei voi väittää unionin yleinen tuomioistuin olisi ottanut huomioon valituksenalaisen tuomion 131–138 kohdassa mainitut seikat Rooma I ‑asetuksen 8 artiklan 4 kohdan vastaisesti.
152 Muut Jenkinsonin esittämät seikat sen väitteen tueksi, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin arvioi osittain seikkoja, jotka luonnehtivat Jenkinsonin työsuhdetta Eulex Kosovossa, on myös hylättävä perusteettomina, koska Jenkinson ei onnistu osoittamaan niillä, että kyseinen arviointi olisi virheellinen.
153 Vaikka kyseiset seikat, jotka koskevat ensinnäkin unionin toimielinten, joiden kotipaikka on Brysselissä, väitettyä toisen työnantajan asemaa, toiseksi unionin kansainvälisten operaatioiden kansainvälisen siviilihenkilöstön palvelukseenottamista koskevia oikeussääntöjä, kolmanneksi paikkaa, josta kaikki Eulex Kosovon johtajalle osoitetut toimintaohjeet tulivat, ja neljänneksi kyseistä operaatiota sekä Eulex Kosovon toimipaikan olemassaoloa Brysselissä sijaitsevissa EUH:n tiloissa, puhuvat muun maan kuin Irlannin nimeämisen puolesta Rooma I ‑asetuksen 8 artiklan 4 kohdan kannalta, Jenkinson ei kuitenkaan onnistu soittamaan, että kyseisillä seikoilla oli siinä määrin merkitystä hänen ja Eulex Kosovon välillä tehdyn kahden viimeisen sopimuksen osalta, että niillä osoitettaisiin, että unionin yleinen tuomioistuin arvioi mainittujen seikkojen perusteella virheellisesti kyseisten määräaikaisten sopimusten ja Irlannin välisiä yhteyksiä valituksenalaisen tuomion 131–138 kohdassa mainittujen seikkojen perusteella.
154 Unionin toimielinten, joiden kotipaikka on Brysselissä, joka on paikka, josta kaikki Eulex Kosovon johtajalle ja kyseiselle operaatiolle osoitetut toimintaohjeet tulivat, määrittelemät unionin kansainvälisten operaatioiden kansainvälisen siviilihenkilöstön palvelukseenottamista koskevat väitetyt oikeussäännöt ja Eulex Kosovon toimipaikan olemassaolo Brysselissä sijaitsevissa EUH:n tiloissa ovat toki asian olosuhteita, jotka on otettava huomioon tämän tuomion 145 kohdassa tarkoitetussa kokonaisarvioinnissa. Toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin tarkastelemat olosuhteet nämä olosuhteet koskevat kuitenkin pikemminkin Eulex Kosovon ja Jenkinsonin välisen kahden viimeisen määräaikaisen sopimuksen yleistä asiayhteyttä kuin kyseisiin määräaikaisiin sopimuksiin välittömämmin liittyviä olosuhteita. Kyseisiin seikkoihin perustuvalla argumentilla ei näin ollen voida osoittaa, että unionin yleinen tuomioistuin arvioi virheellisesti Rooma I ‑asetuksen 8 artiklan 4 kohdassa tarkoitettuja läheisempiä yhteyksiä.
155 Samoin argumentista, joka koskee tarvetta tutkia sitä, voitaisiinko katsoa, että unionin toimielimet olivat yhdessä Eulex Kosovon kanssa Jenkinsonin työnantajia, on todettava, että vaikka tämä argumentti olisi perusteltu, sillä ei voitaisi osoittaa, että se, että kyseiset toimielimet ovat sijoittautuneet Brysseliin, olisi ratkaiseva seikka sen maan yksilöimisessä, jolla on kyseisen asetuksen 8 artiklan 4 kohdassa tarkoitetut läheisemmät yhteydet kyseisiin kahteen viimeiseen määräaikaiseen sopimukseen.
156 Edellä esitetystä seuraa, että Jenkinson ei osoita, että unionin yleinen tuomioistuin olisi tehnyt oikeudellisen virheen, kun se sovelsi Rooma I ‑asetuksen 8 artiklaa sen lain määrittämiseksi, jota sovelletaan Jenkinsonin ja Eulex Kosovon välillä tehtyyn kahteen viimeiseen määräaikaiseen sopimukseen.
157 Toiseksi tämä tuomion 13 kohdassa mainittuun yhdeksään ensimmäiseen Jenkinsonin ja Eulex Kosovon johtajan välillä tehtyyn määräaikaiseen sopimukseen sovellettavan oikeuden määrittämisen osalta on todettava, että argumentit, jotka koskevat oikeuskäytännön, joka koskee sitä, voidaanko sopimusmääräyksiin vedota sopimuksen heikompia osapuolia vastaan, sekä unionin oikeuden, joka koskee yrityksen yksipuolisesti määrittämien yleisten ehtojen pätevyyttä, huomiotta jättämistä, sekä argumentit, jotka liittyvät Rooma I ‑asetuksen 10, 11 ja 12 artikloihin, eivät vastaa tämän tuomion 60 ja 61 kohdassa mieleen palautettuja vaatimuksia, koska Jenkinson ei osoita riittävän täsmällisesti oikeudellisia seikkoja, joilla kyseisiä argumentteja tuetaan, minkä vuoksi ne on jätettävä tutkimatta.
158 Kun Jenkinson lisäksi väittää, että unionin yleinen tuomioistuin tulkitsi virheellisesti osapuolten aikomusta, joka koskee heidän lähtömaataan, on todettava, että Jenkinson vaatii, että unionin tuomioistuin tekee tosiseikkoja koskevan arvioinnin, joka tämän tuomion 124 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti ei kuulu sen toimivaltaan, kun sen puoleen on käännytty muutoksenhaun yhteydessä, jos tosiseikkoja ei ole otettu huomioon vääristyneellä tavalla.
159 Kolmanneksi on todettava, että Rooma I ‑asetuksen 8 artiklan soveltaminen edellyttää ensinnäkin sitä, että tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu, yksilöi lain, jota olisi sovellettu lakiviittauksen puuttuessa, ja määrittää sen mukaan säännöt, joista ei voida sopimuksin poiketa, ja toiseksi sitä, että kyseinen tuomioistuin vertailee näissä säännöissä työntekijälle annetun suojan tasoa osapuolten valitsemassa laissa säädetyn suojan tasoon. Jos kyseisissä säännöissä säädetyllä tasolla varmistetaan parempi suoja, on sovellettava näitä sääntöjä (tuomio 15.7.2021, SC Gruber Logistics, C‑152/20 ja C‑218/20, EU:C:2021:600, 27 kohta).
160 Käsiteltävässä asiassa Jenkinson viittaa kuitenkin yleisesti Belgian lakiin yksilöimättä ensimmäistäkään täsmällistä sääntöä, jonka unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt ottaa huomioon kyseistä artiklaa soveltaessaan, joten hän ei osoita, että unionin yleinen tuomioistuin olisi tehnyt oikeudellisen virheen, kun se ei soveltanut häneen tätä väitetysti suotuisampaa sääntöä.
161 Tässä tilanteessa on katsottava, että unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt oikeudellista virhettä, kun se ei varmistanut, oliko olemassa suotuisampi sääntö sellaisen lain perusteella, jota käsiteltävässä tapauksessa olisi sovellettu lakiviittauksen puuttuessa, eikä soveltanut tällaista sääntöä. Tämä pätee myös argumentteihin, jotka koskevat unionin oikeuden soveltamista Rooma I ‑asetuksen 9 artiklan nojalla.
162 Edellä esitetystä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt oikeudellista virhettä määrittäessään tämän tuomion 13 kohdassa mainittuihin yhdeksään ensimmäiseen määräaikaiseen sopimukseen ja kahteen viimeiseen määräaikaiseen sopimukseen sovellettavan lain, joten tämän tuomion 112 kohdassa tiivistetysti esitettyjä argumentteja, jotka koskevat unionin yleisen tuomioistuimen valitsemaa järjestystä sen tutkiessa kyseisiä määräaikaisia sopimuksia sen määrittämiseksi, mitä lakia kyseessä olevaa sopimussuhteeseen sovelletaan, ei missään tapauksessa voida hyväksyä.
163 Edellä esitetyn perusteella kolmannen valitusperusteen kolmas osa on osittain jätettävä tutkimatta ja osittain hylättävä perusteettomana.
Kolmannen valitusperusteen neljännen osan toinen ja kolmas väite
– Asianosaisten lausumat
164 Kolmannen valitusperusteen neljännen osan toisella väitteellä Jenkinson moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että tämä otti Irlannin lain vääristyneellä tavalla huomioon tulkitessaan ja soveltaessaan työntekijöiden suojelusta (määräaikainen työ) annetun vuoden 2003 lain (Protection of Employees (Fixed – Term Work) Act 2003) (jäljempänä vuoden 2003 laki) 9 §:ää.
165 Hän väittää aluksi, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen saman tuomion 151 kohdassa, kun se ei katsonut, että yksinomaan neuvostolla on toimivalta vahvistaa operaatioiden henkilöstön palvelussuhteen ehdot. Tämä kohta on Jenkinsonin mukaan myös vastoin tiedonantoa C(2009) 9502, jossa määrätään erityisistä sopimustyypeistä kutakin tehtävää varten. Hän toteaa myös, että vuoden 2003 lain 9 §:ssä viitataan ”etuyhteydessä olevien työnantajien” käsitteeseen.
166 Jenkinson katsoo ensinnäkin analyysistä, joka koskee Eulex Kosovon mainitsemaa tarkoitusta perättäisten määräaikaisten sopimusten oikeuttamiseksi, että unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt soveltaa valituksenalaisen tuomion 152, 154 ja 155 kohdassa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön sijasta Irlannin tuomioistuinten oikeuskäytäntöä. Hänen mukaansa unionin yleinen tuomioistuin rajoitti tällä tavoin lainvastaisesti työntekijöille Irlannin laissa annettua suojaa. Jenkinson katsoo erityisesti, että kyseisen tuomion 157–175 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin rajasi virheellisesti ja perusteluitta perusteltujen syiden, joilla oikeutettiin perättäisten määräaikaisten sopimusten käyttö, tarkastelunsa Eulex Kosovon väliaikaiseen luonteeseen, kun taas Irlannin tuomioistuimet viittasivat perättäisten määräaikaisten sopimusten oikeuttamiseksi erilaisiin perusteltuihin syihin eli merkittävään uudelleenjärjestelyyn, johon työnantaja joutuu, tarpeeseen saada tilapäistä asiantuntemusta tietyllä alalla, tarpeeseen ottaa työntekijöitä palvelukseen lyhytaikaiseen, selvästi yksilöityyn ja tilapäiseen projektiin sekä henkilöstön puuttumiseen esimerkiksi työntekijän sairausloman vuoksi. Jenkinsonin mukaan unionin yleisen tuomioistuimen analyysi on näin ollen ilmeisessä ristiriidassa Irlannin tuomioistuinten sen oikeuskäytännön kanssa, johon Jenkinson unionin yleisessä tuomioistuimessa vetosi.
167 Erityisesti ensinnäkin siitä, että unionin yleinen tuomioistuin otti huomioon Eulex Kosovon toimeksiantojen keston, Jenkinson esittää, että unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt ottaa huomioon hänen Eulex Kosovossa tekemänsä työn luonne, koska sillä vastattiin kyseisen työnantajan pysyvään ja jatkuvaan tarpeeseen, pikemminkin kuin viitata valituksenalaisen tuomion 157–160 kohdassa Eulex Kosovoon toimintaan tai ottaa kyseisen tuomion 177–180 kohdassa huomioon merkityksettömiä seikkoja, joihin kuului lähetetyn henkilöstön palkkaamiseen ensisijaisuus. Näin tehdessään unionin yleinen tuomioistuin otti Jenkinson mukaan vääristyneellä tavalla huomioon käsitteen ”työnantajan pysyvä ja jatkuva tarve”. Jenkinson viittaa tämän osalta ”adjudication officerin” (sovittelija) päätöksen otteeseen.
168 Toiseksi unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 161 ja 162 kohdassa olevasta arvioinnista, joka koskee yhteisen toiminnan 2008/124 16 artiklan peräkkäisissä versioissa olevien rahoitusohjeiden kattamia ajanjaksoja, Jenkinson katsoo, että kyseisten ajanjaksojen rajoitetun keston huomioiminen sen päätelmän tekemiseksi, että perättäisten määräaikaisten sopimusten tekeminen oli oikeutettua, on ristiriidassa Irlannin tuomioistuinten oikeuskäytännön kanssa. Jenkinson viittaa erityisesti kyseisten tuomioistuinten antamien tuomioiden otteisiin, jotka hänen mukaansa osoittavat ilmeisellä tavalla, että se, että työntekijän palkanmaksu tietyn toiminnan yhteydessä edellyttää määrärahaa, ei riitä oikeuttamaan määräaikaisen sopimuksen tekemistä. Hänen mukaansa on lisäksi niin, että jos olisi katsottu, että unionin toimielimet ja Eulex Kosovo olivat yhdessä Jenkinsonin työnantajia, unionin yleinen tuomioistun ei olisi voinut hyväksyä Eulex Kosovon rahoitusta koskevia argumentteja.
169 Jenkinson väittää kolmanneksi, että unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 163–169 kohdassa esittämässä arvioinnissa, jonka mukaan Eulex Kosovon toimivalta ja toiminta-ala riippuivat mukautuksista, jotka tehtiin sen mukaan, miten tilanne kentällä ja suhteet unionin ja Kosovon viranomaisten välillä kehittyivät, ei oteta huomioon vakiotoimintamenetelmiä, joissa vahvistetaan henkilöstön uudelleensijoittamista joko Eulex Kosovoon tai muuhun unionin kansainväliseen operaatioon koskevat säännöt
170 Jenkinson väittää neljänneksi, että kriteeri, joka koskee Eulex Kosovon perättäisten johtajien toimikausien kestoa ja jota valituksenalaisen tuomion 170–175 kohta koskevat, on hylättävä, koska se mahdollistaisi sen, että työnantaja voisi tehdä yksinomaan määräaikaisia sopimuksia. Jenkinsonin mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei osoittanut tämän osalta, että tällaista kriteeriä voitiin tässä asiayhteydessä käyttää. Hänen mukaansa se eväsi näin ollen työntekijältä tällaisen käytön laillisuutta koskevan tehokkaan valvonnan muun muassa vuoden 2003 lain 9 §:n kannalta. Jenkinsonin mukaan kyseisen tuomion 175 kohta on lisäksi ilmeisen ristiriidassa sen toteamuksen kanssa, joka koskee Eulex Kosovon oikeushenkilöllisyyden puuttumista ja kyseisen operaation johtajien toimivallan puuttumista.
171 Jenkinson väittää viidenneksi viimeistä määräaikaista sopimusta koskeneista unionin yleisen tuomioistuimen toteamuksista, että se ei voinut todeta pätevästi valituksenalaisen tuomion 185 ja 187 kohdassa, että se perusti arviointinsa samoihin perusteisiin kuin aiempien määräaikaisten sopimusten osalta, koska Eulex Kosovo oli täsmentänyt, että viimeisen määräaikaisen sopimuksen tarkoituksena oli sovittaa yhteen useiden Eulex Kosovon työntekijöiden kanssa tehtyjen määräaikaisten sopimusten päättymispäivä.
172 Unionin yleinen tuomioistuin ei Jenkinsonin mukaan myöskään tarkastellut sitä, oliko perättäisiin määräaikaisiin sopimuksiin turvautuminen asianmukaista Irlannin lain kannalta. Unionin yleinen tuomioistuin oikeutti näin ollen perättäiset määräaikaiset sopimukset sillä, että tämäntyyppiset sopimukset on helppo päättää ilman taloudellisia seurauksia, vaikka yksikään vastaaja ensimmäisessä oikeusasteessa ei ollut näyttänyt, että tällaisia seurauksia aiheutuisi, jos toistaiseksi voimassa oleva sopimus tehtäisiin. Jenkinson väittää lisäksi, että unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi virheellisesti valituksenalaisen tuomion 181 ja 184 kohdassa Jenkinsonin esittämän ehdotuksen muusta toimenpiteestä tarkastelematta, oliko Irlannin tuomioistuinten oikeuskäytännössä tarkoitettu vakauden ja työntekijän oikeuksien kannalta vähemmän haitallinen vaihtoehto olemassa. Näin tehdessään unionin yleinen tuomioistuin käänsi Jenkinsonin mukaan työnantajalla olevan todistustaakan.
173 Valituksenalaisen tuomion 187 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin katsoi Jenkinsonin mukaan, että viimeisen määräaikaisen sopimuksen tekeminen oli tarpeellista ja asianmukaista ja otti näin ollen Irlannin lain huomioon vääristyneellä tavalla, koska se ei tutkinut, oliko kyseisessä konkreettisessa tapauksessa olemassa muita keinoja, jotka olivat vähemmän haitallisia ja epävarmoja ja joilla voitiin turvata molempien osapuolten edut.
174 Jenkinson väittää toissijaisesti, että yhdenvertaisen kohtelun ja yhden ainoan sovellettavan lain periaatteita on loukattu. Hän vetoaa siihen, että työnantajan tarpeiden pysyvä ja jatkuva luonne oli tutkittava ottaen huomioon Irlannin oikeus, jossa viitataan 4.7.2006 annettuun tuomioon Adeneler ym. (C‑212/04, EU:C:2006:443, 58–75 kohta). Kyseisen luonteen tutkimisessa pitäisi hänen mukaansa noudattaa tapaa, jonka unionin lainsäätäjä on hyväksynyt vahvistaessaan muun henkilöstön palvelussuhteen ehdot SEUT 336 artiklan mukaisesti. Jenkinson kritisoi näin ollen valituksenalaista tuomiota siitä, että siinä tulkittiin huomattavasti laajemmin 18.3.1999 tehtyä määräaikaista työtä koskevaa puitesopimusta, joka on direktiivin 1999/70 liitteenä, kuin mitä unionin toimielimet ovat tehneet muun henkilöstön palvelussuhteen ehtojen yhteydessä rajoittaessaan määräaikaisten sopimusten uusimisen lukumäärän kahteen kertaan. Kyseisten argumenttien tueksi Jenkinson viittaa myös 11.7.1985 annettuun tuomioon Maag v. komissio (43/84, EU:C:1985:328) ja 15.4.2008 annettuun tuomioon Impact (C‑268/06, EU:C:2008:223).
175 Kolmannen valitusperusteen neljännen osan kolmannella väitteellä Jenkinson väittää, että unionin yleinen tuomioistuin jätti ottamatta huomioon Eulex Kosovon oikeushenkilöllisyyden puuttumisen ja toteamukset, jotka hän esitti toimivallan siirtämisestä, myös talousarviota koskevissa asioissa.
176 Neuvosto, komissio, EUH ja Eulex Kosovo vaativat kolmannen valitusperusteen neljännen osan toisen ja kolmannen väitteen hylkäämistä.
– Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
177 Aluksi on todettava, että Jenkinsonin valituksenalaisen tuomion 151 kohtaan kohdistamat argumentit eivät ole erotettavissa tämän tuomion 45–55 kohdassa hylätyn ensimmäisen valitusperusteen yhteydessä esitetyistä argumenteista, koska argumenteillaan Jenkinson pyrkii todellisuudessa riitauttamaan yhteisen toiminnan 2008/124 9 artiklan 3 kohdan ja 10 artiklan 3 kohdan laillisuuden siltä osin kuin kyseisissä säännöksissä säädetään, että Eulex Kosovo voi tarpeensa mukaan ottaa palvelukseensa myös kansainvälistä siviilihenkilöstöä sopimussuhteisesti ja että kyseisen henkilöstön työehdot sekä oikeudet ja velvollisuudet määritetään Eulex Kosovon johtajan tai Eulex Kosovon itsensä ja henkilöstön jäsenten välisissä sopimuksissa.
178 Jenkinson ei myöskään osoita, että tiedonanto C(2009) 9502 olisi sitonut Eulex Kosovon peräkkäisiä johtajia ja kyseistä operaatiota, kun oli kyse hänelle ehdotetun sopimustyypin määrittämisestä. Nämä argumentit ovat näin ollen perusteettomia.
179 Argumentista, joka koskee Irlannin tuomioistuinten sen oikeuskäytännön vääristyneellä tavalla huomion ottamista, joka koskee syitä, joiden vuoksi perättäisten määräaikaisten sopimusten tekeminen on oikeutettua, on ensinnäkin muistutettava – kuten tämän tuomion 107 kohdasta ilmenee –, että kun on kyse unionin yleisen tuomioistuimen hyväksymän kansallisen oikeuden tulkinnan valvonnasta, unionin tuomioistuimella on muutoksenhaussa toimivalta selvittää yksinomaan, onko kyseinen oikeus otettu vääristyneellä tavalla huomioon, ja vääristyneellä tavalla huomioon ottamisen on käytävä ilmeisellä tavalla ilmi asiakirja-aineistosta. Näin ei ole käsiteltävässä tapauksessa.
180 Tämän osalta on katsottava, että unionin yleinen tuomioistuin otti valituksenalaisen tuomion 156–187 kohdassa huomioon useita tekijöitä ja katsoi kokonaisarvioinnin perusteella, että Jenkinson oli suorittanut sellaisten erityisten oikeussääntöjen puitteissa ja sellaisessa erityisessä ammatillisessa asiayhteydessä, jotka ovat luonteeltaan väliaikaisia, tehtäviä, jotka hänelle oli annettu Eulex Kosovossa, jonka oli lisäksi tarkoitus lakata lopulta olemasta olemassa.
181 Tässä asiayhteydessä on ensinnäkin todettava, että sikäli kuin Jenkinsonin argumentti on ymmärrettävä siten, että hän väittää unionin yleisen tuomioistuimen tehneen valituksenalaisen tuomion 153 kohdassa virheen, joka koskee sitä, ettei tämä tarkastellut, oliko käsiteltävässä tapauksessa mahdollista katsoa, että Jenkinson oli tehnyt määräaikaisia sopimuksia ”toisiinsa etuyhteydessä olevien työnantajien” kanssa, on todettava, että hän ei esitä mitään, minkä perusteella voitaisiin katsoa, että tätä mahdollisuutta koskevan tarkastelun puuttuminen merkitsi Irlannin lain sisällön ja ulottuvuuden huomiotta jättämistä, joten tätä argumenttia on pidettävä perusteettomana.
182 Siitä, että unionin yleinen tuomioistuin otti huomioon Eulex Kosovon väliaikaisen luonteen katsoakseen, että perättäisten määräaikaisten sopimusten tekeminen oli oikeutettua perustelluista syistä, on todettava, että niiden tuomioiden otteista, joihin Jenkinson viittaa ja joihin kuuluvat ne, joissa viitataan perusteltuihin syihin, joiden perusteella Irlannin lain nojalla voidaan oikeuttaa perättäisten määräaikaisten sopimusten tekeminen, ei ilmene, ettei unionin yleinen tuomioistuin voinut ottaa tällaista väliaikaista luonnetta huomioon perättäisten määräaikaisten sopimusten tekemisen oikeuttamiseksi.
183 On erityisesti todettava ensinnäkin, että sovittelijan tekemän päätöksen otteesta, johon Jenkinson vetoaa osoittaakseen, että unionin yleinen tuomioistuin otti Irlannin tuomioistuinten oikeuskäytännön huomioon vääristyneellä tavalla, ilmenee, että perusteet, jotka liittyvät ajallisesti rajoitetun projektin olemassaoloon, jolla ei ole pysyvän tahon yleistä rahoitusta vaan erityinen rahoitus, ovat perusteltuja syitä perättäisten määräaikaisten sopimusten tekemiseen.
184 Käsiteltävässä asiassa unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 157–160 kohdassa, että Eulex Kosovo oli perustettu määräajaksi, jota oli jatkettu. Jenkinsonin mainitseman kyseisen päätöksen otteesta ei siis ilmene, että unionin yleinen tuomioistuin olisi ymmärtänyt valituksenalaisen tuomion 157–160 kohdassa Irlannin lain ilmeisen virheellisesti ja siis ottanut kyseisen lain sisällön tai ulottuvuuden huomioon vääristyneellä tavalla.
185 Toiseksi on katsottava, että tämän tuomion 180 kohdassa todettu huomioiden tämä koskee myös valituksenalaisen tuomion 161 ja 162 kohtaa koskevia argumentteja, jotka mainitaan tämän tuomion 168 kohdassa.
186 Jenkinsonin mainitsemien tuomioiden otteissa todetaan, että se, että työntekijän palkanmaksu tietyn toiminnan yhteydessä edellyttää määrärahaa, ei riitä oikeuttamaan perättäisten määräaikaisten sopimusten tekemistä. Kyseisten otteiden perusteella ei kuitenkaan voida katsoa, että sen huomioiminen, että Eulex Kosovon rahoitus oli luonteeltaan väliaikasta ja ajallisesti rajoitettua, olisi tekijä, jolla ei ole merkitystä tutkittaessa kokonaisuutena seikkoja, jotka saivat työnantajan ehdottamaan työntekijälleen perättäisten määräaikaisten sopimusten tekemistä.
187 Tästä seuraa, että Jenkinson ei onnistu osoittamaan, että kun unionin yleinen tuomioistuin otti tämän tuomion 180 kohdassa mieleen palautetun kokonaisarvioinnin yhteydessä huomioon Eulex Kosovolle myönnettyjen määrärahojen rajoitetun keston, se olisi ottanut ilmeisen vääristyneellä tavalla huomioon kyseisten tuomioiden sisällön tai ulottuvuuden.
188 Jenkinson ei kolmanneksi esitä mitään, minkä perusteella voitaisiin katsoa, että Irlannin lain mukaan Eulex Kosovon toimivallan kehittymistä tai sen toiminta-alan muutoksia ei voitaisi ottaa huomioon. Valittajan esittämällä argumentilla sen kyseenalaistamiseksi, että unionin yleinen tuomioistuin otti edellä mainitut seikat huomioon, pyritään todellisuudessa siihen, että unionin tuomioistuin tutkii uudelleen asiakirja-aineiston tietyt asiakirjat eli ne, jotka koskevat vakiotoimintamenetelmiin perustuvia sääntöjä. Unionin tuomioistuimella ei kuitenkaan ole tähän toimivaltaa muutoksenhaussa. Tästä seuraa, että tämä argumentti on jätettävä tutkimatta.
189 Neljänneksi argumentti, jonka mukaan viimeisellä määräaikaisella sopimuksella pyrittiin sovittamaan yhteen Eulex Kosovon useiden työntekijöiden kanssa tehtyjen määräaikaisten sopimusten päättymispäivä, perustuu valituksenalaisen tuomion virheelliseen tulkintaan. Kyseisen tuomion 187 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin nimittäin korosti, että määräaikaisten sopimusten päättyminen osui samalle päivälle kuin sen toimen lakkauttaminen, jota Jenkinson siihen saakka hoiti, mikä tapahtui neuvoston päättämän Eulex Kosovon uudelleenjärjestelyn yhteydessä. Unionin yleinen tuomioistuin otti siis huomioon viimeisen määräaikaisen sopimuksen asiayhteyden erityispiirteet tukeutumatta yksinomaan syihin, jotka johtivat viimeistä määräaikaista sopimusta edeltäneiden määräaikaisten sopimusten tekemiseen, toisin kuin Jenkinson virheellisesti katsoi. Kyseinen argumentti on näin ollen hylättävä perusteettomana.
190 Viidenneksi unionin yleisen tuomioistuimen perusteluista, jotka koskivat Eulex Kosovon perättäisten johtajien toimikausien kestoa, on todettava, että unionin yleinen tuomioistuin otti perättäisten määräaikaisten sopimusten tekemiseen oikeuttaneiden perusteltujen syiden olemassaolon tarkastelemiseksi valituksenalaisen tuomion 170–175 kohdassa huomioon sen, että Eulex Kosovon perättäisten johtajien toimikausien kesto oli rajoitettu ja vahvistettu ”vaihteleviksi ja epäsäännöllisiksi ajanjaksoiksi”, ja katsoi, että tämä seikka osoitti Eulex Kosovon väliaikaisen luonteen.
191 Tämän osalta on todettava, että vaikka valituksenalaisen tuomion mainitut perustelut olisivat virheellisiä, tällainen virhe ei voisi merkitä kyseisen tuomion kumoamista. Kyseiset perustelut ovat nimittäin vain yksi seikoista, jotka unionin yleinen tuomioistuin otti huomioon kokonaisarvioinnissaan, joka palautettiin mieleen tämän tuomion 180 kohdassa, ja jotka saivat sen katsomaan, että perättäisten määräaikaisten sopimusten tekeminen tapahtui asiayhteydessä, jota luonnehti Eulex Kosovon väliaikainen luonne.
192 Kun otetaan huomioon erityisesti valituksenalaisen tuomion 156–169 ja sen 185–187 kohdassa tutkittujen muuttujien tarkasteluun perustuva kokonaisarviointi, unionin yleinen tuomioistuin saattoi pätevästi katsoa, että oli olemassa perusteltuja syitä, jotka oikeuttivat tutkittujen määräaikaisten sopimusten tekemisen. Kyseisiä kohtia koskevia argumentteja on näin ollen pidettävä tehottomina. Tämä koskee myös valituksenalaisen tuomion 177–180 kohtaa koskevia argumentteja, jotka palautettiin mieleen tämän tuomion 167 kohdassa.
193 Toiseksi niiden tuomioiden otteista, joihin Jenkinson vetosi tukeakseen argumenttiaan, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei valvonut suunnitellun palvelukseen ottamista koskevan toimenpiteen asianmukaisuutta, ilmenee, että kyseisen toimenpiteen oikeuttavien perusteltujen syiden olemassaolon näyttämiseksi vastaajan on osoitettava sellaisen oikeutetun tavoitteen olemassaolo, johon kyseinen toimenpide liittyy, ja osoitettava, että se on asianmukainen ja tarpeellinen kyseisen tavoitteen saavuttamiseksi. Kyseisistä otteista ilmenee myös, että sen määrittämiseksi, voidaanko syytä pitää perusteltuna, tuomioistuinten on pohdittava, merkitseekö kyseinen toimenpide työntekijän kannalta vähiten epäedullista kohtelua ja mahdollistaako se samanaikaisesti sen, että työnantaja saavuttaa kyseisen tavoitteen.
194 Unionin yleinen tuomioistuin katsoi tämän osalta valituksenalaisen tuomion 146 kohdassa, että vuoden 2003 lain 7 §:ssä edellytetään lähinnä, että jotta syy, johon vedotaan, olisi perusteltu, sen on perustuttava muihin kuin työntekijää koskeviin seikkoihin, ja määräaikaiseen sopimukseen perustuvalla työntekijän kannalta epäedullisemmalla kohtelulla on pyrittävä saavuttamaan työnantajan oikeutettu tavoite asianmukaisella ja tarpeellisella tavalla.
195 Unionin yleinen tuomioistuin katsoi seuraavaksi päättelyssään valituksenalaisen tuomion 181–184 kohdassa muun muassa, että Eulex Kosovon luonne vaikutti väistämättä sen henkilöstön työehtoihin ja työllisyysnäkymiin. Tämän osalta se sulki pois mahdollisuuden noudattaa Jenkinsonin esittämää ehdotusta, jonka mukaan olisi ollut mahdollista tehdä toistaiseksi voimassa oleva sopimus, jossa olisi ollut päättämislauseke Eulex Kosovon toimeksiannon päättymisen varalta, ja katsoi lähinnä, että kymmenennen määräaikaisen sopimuksen tekeminen oli tarpeellinen ja asianmukainen keino sen takaamiseksi, että Eulex Kosovolla oli tarvittavat resurssit toimeksiantonsa suorittamiseksi tilanteessa, jossa rahoitus oli vähäistä ja ajallisesti rajoitettua.
196 Unionin yleinen tuomioistuin totesi lisäksi valituksenalaisen tuomion 187 kohdassa, että erityisesti Eulex Kosovon uudelleenjärjestelemiseen liittyneen erityisen asiayhteyden perusteella voitiin katsoa, että viimeisen määräaikaisen sopimuksen tekeminen oli tarpeellinen ja asianmukainen keino siihen tarpeeseen vastaamiseksi, jonka vuoksi sopimussuhde oli solmittu.
197 Edellä esitetystä seuraa, että käsiteltävän tapauksen olosuhteissa unionin yleinen tuomioistuin katsoi – kuten julkisasiamies lähinnä totesi ratkaisuehdotuksensa 154 kohdassa – että Jenkinsonin palvelukseen ottaminen perättäisten määräaikaisten sopimusten perusteella oli ainoa tapa vastata Eulex Kosovon tarpeisiin, jotka olivat ajallisesti rajoitettuja ja riippuivat kyseisen operaation ulkopuolisista tekijöistä.
198 Ei ole ilmeistä, että näin tehdessään unionin yleinen tuomioistuin olisi jättänyt huomiotta sen velvollisuuden sisällön ja ulottuvuuden, johon Jenkinsonin vetosi ja jonka mukaan tuomioistuinten on selvitettävä, merkitseekö riidanalainen toimenpide työntekijän kannalta vähiten epäedullista kohtelua ja mahdollistaako se samanaikaisesti sen, että työnantaja saavuttaa tavoitteensa. Tästä seuraa, että Jenkinson ei ole näyttänyt toteen Irlannin lain väitettyä vääristyneellä tavalla huomioon ottamista.
199 Jenkinsonin argumentista, jonka mukaan yksinomaan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön viitatessaan unionin yleinen tuomioistuin jätti huomiotta Irlannin tuomioistuinten oikeuskäytännön, on lisättävä, että – kuten edellä esitetystä ilmenee – unionin yleinen tuomioistuin ei ottanut kyseistä oikeuskäytäntöä huomioon vääristyneellä tavalla soveltaessaan Irlannin lakia käsiteltävässä tapauksessa. Koska Jenkinson ei ole esittänyt muita nimenomaisia seikkoja valituksessaan, on katsottava, että kyseinen argumentti ei voi menestyä.
200 Jenkinsonin toissijaisesti esittämästä väitteestä, joka koskee syrjintäkiellon periaatteen ja yhden ainoan sovellettavan lain periaatteen loukkaamista, on todettava ensinnäkin, että 18.3.1999 tehdyn määräaikaista työtä koskevan puitesopimuksen, joka on direktiivin 1999/70 liitteenä, 5 lausekkeen 1 kohdan a alakohdan tulkinta, joka hyväksyttiin 4.7.2006 annetussa tuomiossa Adeneler ym. (C‑212/04, EU:C:2006:443), esiintyy myös 26.1.2012 annetussa tuomiossa Kücük (C‑586/10, EU:C:2012:39), johon unionin yleinen tuomioistuin viittasi muun muassa valituksenalaisen tuomion 154 kohdassa.
201 Myöskään viittaukset 11.7.1985 annettuun tuomioon Maag v. komissio (43/84, EU:C:1985:328) ja 15.4.2008 annettuun tuomioon Impact (C‑268/06, EU:C:2008:223) eivät ole omiaan osoittamaan, että unionin yleinen tuomioistuin olisi tehnyt jonkinlaisen oikeudellisen virheen. Jenkinson ei nimittäin selitä valituksessaan, mikä näiden tuomioiden merkitys valituksenalaisen tuomion tarkastelun kannalta on, eikä se myöskään ilmene välittömästi niiden sisällöstä.
202 Siltä osin kuin Jenkinson esittää, että unionin yleisen tuomioistuimen oli perustettava tulkintansa, joka koski tarpeita, joilla voidaan täyttää 18.3.1999 tehdyn määräaikaista työtä koskevan puitesopimuksen, joka on direktiivin 1999/70 liitteenä, 5 lausekkeen 1 kohdan a alakohdassa vahvistetut vaatimukset, unionin lainsäätäjän tulkintaan muun henkilöstön palvelussuhteen ehtoja SEUT 336 artiklan nojalla hyväksyttäessä, on todettava, että nämä argumentit eivät vastaa vaatimuksia, joista muistutetaan tämän tuomion 60 ja 61 kohdassa.
203 Jenkinson ei myöskään mainitse täsmällisesti unionin lainsäätäjän vahvistamia sääntöjä, jotka unionin yleisen tuomioistuimen olisi hänen mukaansa pitänyt ottaa huomioon.
204 Erityisesti sen väitteen osalta, joka koskee unionin muuhun henkilöstöön sovellettavaa määräaikaisten sopimusten uudistamisen rajaamista kahteen, Jenkinson ei osoita, että kyseinen sääntö olisi sovellettavissa käsiteltävässä tapauksessa.
205 Tästä seuraa, että koska Jenkinson ei esitä muita argumentteja, joilla hänen toissijaisesti esittämäänsä väitettään voitaisiin tukea, on katsottava, että kyseinen väite on osittain jätettävä tutkimatta ja osittain hylättävä perusteettomana.
206 Tämän tuomion 175 kohdassa mainittu väite ei kolmanneksi koske mitään täsmällistä valituksenalaisen tuomion osaa eikä siinä kehitellä oikeudellisia perusteluja, joiden perusteella unionin tuomioistuin voisi harjoittaa valvontaansa, koska siinä ei muun muassa esitetä seurauksia, jotka aiheutuvat oikeushenkilöllisyyden myöntämisestä Eulex Kosovolle, joten se on jätettävä tutkimatta, koska se ei vastaa tämän tuomion 60 ja 61 kohdassa esitettyihin vaatimuksiin.
207 Kaiken edellä esitetyn perusteella kolmannen valitusperusteen neljännen osan toinen ja kolmas väite on osittain jätettävä tutkimatta ja osittain hylättävä perusteettomina.
Kolmannen valitusperusteen viides osa
– Asianosaisten lausumat
208 Kolmannen valitusperusteen viidennellä osalla Jenkinson moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se tulkitsi valituksenalaisen tuomion 197 kohdassa virheellisesti Jenkinsonin argumentteja. Jenkinson väittää, että unionin yleinen tuomioistuin jätti huomiotta kiellon lausua vaatimuksen ulkopuolisesta seikasta, kun se totesi, ettei Jenkinson voi saada kohtuullista ja oikeudenmukaista korvausta vuoden 2003 lain 8 §:n rikkomisen vuoksi.
209 Kuten kyseisestä 197 kohdasta Jenkinsonin mukaan ilmenee, hän oli todennut nimenomaisesti, että hänen vaatimuksensa korvata sopimukseen perustuvat vahingot, jotka liittyivät hänen sopimussuhteensa perusteettomaan päättämiseen, perustui kyseisen suhteen toteamiseen toistaiseksi voimassa olevaksi vuoden 2003 lain 9 §:n mukaisesti, joten hän katsoo todenneensa nimenomaisesti huomautuksissaan, jotka jätettiin vastauksena unionin yleisen tuomioistuimen prosessinjohtotoimeen, että ”[kyseisen] lain 8 [§] ei kuitenkaan sellaisenaan – – ole yksinomainen oikeusperusta korvaukselle, joka liittyy hänen työsuhteensa lainvastaiseen päättämiseen, joka perustuu ensisijaisesti sen lainsäädännön noudattamatta jättämiseen, jota sovelletaan sopimuksen, joka on hänen mukaansa todettava toistaiseksi voimassa olevaksi sopimukseksi, irtisanomisedellytyksiin, [kyseisen lain] 9 [§:n] mukaisesti”.
210 Jenkinson väittää lisäksi todenneensa irlantilaista tuomiota kommentoidessaan, että kyseisen lain 8 §:n rikkomisen seuraamuksena tulisi olla kohtuullinen ja oikeudenmukainen korvaus.
211 Jenkinson moittii myös unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei se tehnyt päätelmiä vahingonkorvausseuraamuksista, jotka perustuivat kyseiseen pykälään vetoamiseen, vaikka sen olisi pitänyt muun muassa täyttä harkintavaltaansa käyttäen tehdä tämä kuten Irlannin tuomioistuin olisi tehnyt. Kun unionin yleinen tuomioistuin ei lausunut tällä tavoin, se loukkasi Jenkinsonin mukaan periaatetta, jonka mukaan tuomioistuin ei voi lausua vaatimuksen ulkopuolisesta asiasta, ja sovelsi virheellisesti unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 76 ja 84 artiklaa.
212 Neuvosto, komissio, EUH ja Eulex Kosovo vaativat kolmannen valitusperusteen viidennen osan hylkäämistä.
– Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
213 Kun asia saatetaan unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi sopimusasioita käsittelevänä tuomioistuimena SEUT 272 artiklan nojalla, sen on ratkaistava asia yksinomaan oikeudellisten seikkojen ja tosiseikkojen perusteella, sellaisina kuin asianosaiset ovat ne määrittäneet (ks. tuomio 17.9.2020, Alfamicro v. komissio, C‑623/19 P, EU:C:2020:734, 41 kohta).
214 Tämän osalta on todettava, että kannekirjelmästä ilmenee, että Jenkinson oli ensimmäisessä vaatimuskohdassaan esittänyt vahingonkorvausvaatimuksia, joissa vaaditaan korvauksia hänen sopimussuhteensa päättämiseen liittyvältä irtisanomisajalta, ja sopimussuhde oli hänen mukaansa todettava toistaiseksi voimassa olevaksi sopimukseksi kyseisen päättämisen perusteettomuuden vuoksi ja siksi, ettei työsopimuksen päättyessä ollut toimitettu työsuhteeseen liittyviä asiakirjoja.
215 Kannekirjelmässä ei kuitenkaan ole mitään, minkä perusteella voitaisiin olettaa, että Jenkinson vaati korvausta siksi, että hänen oikeuttaan saada kirjallisesti tieto syistä, jotka oikeuttivat määräaikaisen pikemminkin kuin toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen tekemisen, oli loukattu.
216 Vastauksena unionin yleisen tuomioistuimen 1.12.2020 toteuttamaan prosessinjohtotoimeen Jenkinson toki totesi, kuten hän muistuttaa kolmannen valitusperusteen viidennessä osassa, että vuoden 2003 lain 8 § ei sellaisenaan ole yksinomainen oikeusperusta, johon hän pyrkii vetoamaan tukeakseen korvausvaatimustaan, joka liittyy hänen sopimussuhteensa päättämiseen, koska kyseinen vaatimus perustuu lähinnä tähän suhteeseen, joka hänen mukaansa on todettava toistaiseksi voimassa olevaksi kyseisen lain 9 §:n nojalla, sovellettavia irtisanomisehtoja koskevan lainsäädännön noudattamatta jättämiseen.
217 Kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 87 kohdassa, vastauksessaan unionin yleisen tuomioistuimen 6.9.2019 toteuttamaan prosessinjohtotoimeen Jenkinson kuitenkin väitti, että vuoden 2003 lain 8 §:n säännösten rikkominen johti tosiasiassa kyseessä olevien perättäisten määräaikaisten sopimusten toteamiseen toistaiseksi voimassa oleviksi sopimuksiksi.
218 Tästä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin ei muuttanut ilmeisellä tavalla Jenkinsonin vaatimusten kohdetta ja sisältöä valituksenalaisen tuomion 197 kohdassa, kun se totesi, että vedotessaan vuoden 2003 lain 8 §:än rikkomiseen Jenkinson katsoi, että tämän rikkomisen pitäisi johtaa kyseessä olevien perättäisten määräaikaisten sopimusten toteamiseen toistaiseksi voimassa olevaksi sopimukseksi ja että vaatimus hänen sopimussuhteeseensa päättämiseen liittyvän väitetyn vahingon korjaamisesta perustui kyseisen suhteen toteamiseen toistaiseksi voimassa olevaksi sopimukseksi.
219 Koska korvausvaatimusta, joka perustui siihen, että oli loukattu oikeutta saada viimeistään määräaikaisen sopimuksen uusimispäivänä kirjallisesti tieto syistä, joiden vuoksi oli oikeutettua tehdä uusi määräaikainen sopimus pikemminkin kuin toistaiseksi voimassa oleva sopimus, ei esitetty ensimmäisessä oikeusasteessa, on todettava, että unionin yleinen tuomioistuin ei voinut, lausumatta vaatimuksen ulkopuolisesta asiasta, myöntää korvausta vuoden 2003 lain 8 §:n perusteella edes täyttä harkintavaltaansa käyttäen.
220 Tästä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin ei jättänyt huomiotta sen periaatteen rajoja, jonka mukaan tuomioistuimet eivät voi lausua vaatimusten ulkopuolisesta asiasta, kun se pidättäytyi lausumasta vaatimuksesta, jota Jenkinson ei ollut esittänyt, toisin kuin hän väittää.
221 Kolmannen valitusperusteen viides osa on näin ollen hylättävä perusteettomana.
Kolmannen valitusperusteen kuudes osa
– Asianosaisten lausumat
222 Kolmannen perusteen kuudennella osalla Jenkinson moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että tämä jätti lausumatta sopimukseen perustuvan vahingon korvaamista koskevasta vaatimuksesta, joka esitettiin erityisesti kannekirjelmän 180–186 kohdassa.
223 Neuvosto, komissio, EUH ja Eulex Kosovo vaativat tämän kuudennen osan hylkäämistä.
– Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
224 On muistutettava, että Jenkinson oli esittänyt sopimukseen perustuvan vahingon korvaamista koskevan vaatimuksen, joka mainittiin hänen kannekirjelmänsä 180–186 kohdassa, ensimmäisen vaatimuskohdan yhteydessä.
225 Unionin yleinen tuomioistuin totesi tämän osalta valituksenalaisen tuomion 52 ja 54 kohdassa, että kaikki Jenkinsonin ensimmäisessä vaatimuskohdassa esittämät korvausvaatimukset perustuivat hänen sopimussuhteensa toteamiseen toistaiseksi voimassa olevaksi tai seurasivat siitä.
226 Evättyään kyseisen sopimussuhteen toteamisen toistaiseksi voimassa olevaksi sopimukseksi unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi tämän seurauksena valituksenalaisen tuomion 215 kohdassa vaatimuksen sopimukseen perustuvan vahingon, johon Jenkinson vetosi ensimmäisessä vaatimuskohdassa, korvaamisesta.
227 Koska Jenkinson oli vaatinut kyseisessä vaatimuskohdassa kohtuulliseksi katsomansa 50 000 euron suuruisen korvauksen maksamista ja koska tämän vaatimuksen on ymmärrettävä liittyvän vaatimukseen siitä, että hänen sopimussuhteensa todetaan toistaiseksi voimassa olevaksi sopimukseksi, mitä ei ole pätevästi kiistetty valituksessa, on siis katsottava, että valituksenalaisen tuomion 215 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin lausui tästä korvausvaatimuksesta hylkäämällä sen yhdessä muiden kyseisessä vaatimuskohdassa esitettyjen korvausvaatimusten kanssa.
228 Tästä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin ei jättänyt lausumatta sopimukseen perustuvan vahingon korvaamista koskevasta vaatimuksesta, joka esitettiin erityisesti kannekirjelmän 180–186 kohdassa.
229 Kolmannen valitusperusteen kuudes osa on näin ollen hylättävä perusteettomana.
Toinen valitusperuste ja kolmannen valitusperusteen neljännen osan ensimmäinen väite
Asianosaisten lausumat
230 Toisella valitusperusteellaan Jenkinson kyseenalaistaa ensinnäkin valituksenalaisen tuomion 82 kohdan, jolla unionin yleinen tuomioistuin päätti valintaansa perustelematta huomioida vaatimuksesta, joka koski Jenkinsonin sopimussuhteen toteamista toistaiseksi voimassa olevaksi sopimukseksi, lausuakseen yksinomaan 11 määräaikaista sopimusta ja jättää huomiotta aiemmin tehdyt määräaikaiset sopimukset, jotka liittyivät hänen työskentelyynsä EUMM:ssä ja EUPM:ssä. Jenkinson katsoo, että viimeisen määräaikaisen sopimuksen olisi katsottava oleva osa pidempää sopimussuhdetta, joka oli solmittu ensimmäisessä oikeusasteessa vastaajina olleiden kanssa ja johon kyseiset määräaikaiset sopimukset myös kuuluivat.
231 Jenkinson väittää lähinnä, että käsiteltävässä tapauksessa sovellettavan kansallisen lain kannalta kaikki tehdyt määräaikaiset sopimukset, jotka koskevat hänen työskentelyään kolmessa kyseessä olevassa operaatiossa, on otettava huomioon. Jenkinson väittää lisäksi, että unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 232 kohdassa hänen työskennelleen jatkuvasti kyseisissä kolmessa operaatiossa. Hänen mukaansa sen määrittämiseksi, seurasivatko asianomaiset määräaikaiset sopimukset toisiaan perusteettomasti, kyseisiä sopimuksia olisi näin ollen pitänyt välttämättä tutkia kronologisessa järjestyksessä, mitä unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt.
232 Lisäksi se, että yhtäältä Jenkinsonin ja muiden vastaajien kuin Eulex Kosovon välistä sopimussuhdetta ei tutkittu ja toisaalta Irlannin oikeudessa tarkoitettua käsitettä ”jatkuva työskentely yhden tai useamman työnantajan palveluksessa” ei sovellettu, merkitsee hänen mukaansa valituksenalaisen tuomion 77 kohdan ulottuvuuden kieltämistä, sillä kyseisessä kohdassa tehdään hänen mukaansa tietyt päätelmät kyseisten kolmen operaation oikeushenkilöllisyyden puuttumisesta, ja näihin kuuluu Eulex Kosovo ennen kuin se sai oikeushenkilöllisyyden.
233 Jenkinson katsoo toiseksi, että Irlannin oikeuden kannalta unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt selvittää ensinnäkin, voitiinko sopimussuhdetta kyseisissä kolmessa operaatiossa pitää jatkuvana ja ”toisiinsa etuyhteydessä olevien työnantajien” kanssa solmittuna, ja vahvistaa sitten seuraukset, jotka tällaisesta suhteesta aiheutuivat. Koska unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt tällaista kaksivaiheista tarkastelua, se ei Jenkinsonin mukaan sulkenut pois sitä, että määräaikaiset sopimukset, jotka tehtiin hänen työskentelyynsä EUMM:ssä ja EUPM:ssä liittyen, voitiin katsoa yhtenä kokonaisuutena pidettäväksi jatkuvaksi unionin kanssa solmituksi sopimussuhteeksi.
234 Kolmannen valitusperusteen neljännen osan ensimmäisellä väitteellä Jenkinson vetoaa virheeseen, jonka unionin yleinen tuomioistuin teki valituksenalaisen tuomion 153 kohdassa, koska tämä ei ottanut huomioon hänen ensimmäisessä vaatimuskohdassaan esittämiensä vaatimusten tutkimisen yhteydessä kaikkia määräaikaisia sopimuksia, jotka koskivat tehtäviä, joita hän oli hoitanut kyseisissä kolmessa operaatiossa. Hänen mukaansa unionin yleinen tuomioistuin jätti ennen kaikkien määräaikaisten sopimusten tutkimisen poissulkemista virheellisesti tarkastelematta, oliko käsiteltävässä tapauksessa mahdollista katsoa, että Jenkinson oli tehnyt määräaikaisia sopimuksia ”toisiinsa etuyhteydessä olevien työnantajien” kanssa, vaikka tämä edellytys on olennainen Irlannin oikeudessa.
235 Neuvosto, komissio, EUH ja Eulex Kosovo vaativat toisen valitusperusteen ja kolmannen valitusperusteen neljännen osan ensimmäisen väitteen hylkäämistä.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
236 Ensinnäkin toisesta valitusperusteesta on todettava, että valituksenalaisen tuomion 82 kohdasta ilmenee, että koska viimeinen määräaikainen sopimus, joka on ainoa, jossa on unionin tuomioistuimet nimeävä välityslauseke, kuuluu yhteentoista määräaikaiseen sopimukseen, unionin yleinen tuomioistuin päätti tutkia Jenkinsonin vaatimuksen, joka koski yhdentoista määräaikaisen sopimuksen toteamista yhdeksi toistaiseksi voimassa olevaksi sopimukseksi. Se täsmensi, että jos kyseinen vaatimus hylättäisiin, sillä ei olisi toimivaltaa tutkia vaatimusta, joka koski Jenkinsonin työskentelyä EUMM:ssä ja EUPM:ssä koskevien perättäisten määräaikaisten sopimusten toteamista toistaiseksi voimassa olevaksi sopimukseksi, koska kyseisissä määräaikaisissa sopimuksissa ei ollut unionin tuomioistuimet nimeävää välityslauseketta.
237 Näillä unionin yleisen tuomioistuimen toteamuksilla, jotka ovat osa sen laajempaa päättelyä, pyritään määrittelemään puitteet, joissa oli arvioitava kyseistä vaatimusta sopimusten toteamisesta toistaiseksi voimassa olevaksi.
238 Yhtäältä toisin kuin Jenkinson väittää, hän ja unionin tuomioistuin kykenevät näiden perustelujen vuoksi ymmärtämään syyt, joiden vuoksi unionin yleinen tuomioistuin ei ottanut kyseisen arvioinnin tekemiseksi huomioon Jenkinsonin työskentelyä EUMM:ssä ja EUPM:ssä koskevia määräaikaisia sopimuksia, vaan yksinomaan yksitoista määräaikaista sopimusta.
239 Toisaalta unionin yleisen tuomioistuimen tämän lähestymistavan perusteltavuudesta on todettava, että kyseisistä perusteluista ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että Jenkinson vaati ensimmäisellä vaatimuskohdallaan, että viimeisen määräaikaisen sopimuksen päättämisestä tehdään päätelmät, joiden mukaan kyseistä sopimusta on tarkasteltava osana sopimussuhdetta, joka alkoi siitä, kun Jenkinson otettiin EUMM:n palvelukseen, minkä vuoksi Jenkinsonin vaatimukset ensimmäisessä vaatimuskohdassa riippuivat siitä, kuuluiko viimeinen määräaikainen sopimus perättäisiin määräaikaisiin sopimuksiin, joita oli kokonaisuutena pidettävä yhtenä ainoana toistaiseksi voimassa olevana sopimuksena.
240 Unionin yleinen tuomioistuin nimittäin totesi valituksenalaisen tuomion 52 kohdassa ensimmäisessä vaatimuskohdassa esitettyjen vaatimusten kohteesta, että Jenkinson vaati unionin yleistä tuomioistuinta toteamaan perättäiset määräaikaiset sopimukset, jotka Jenkinson oli tehnyt solmiakseen sopimussuhteen kyseisten kolmen operaation kanssa, yhdeksi ainoaksi toistaiseksi voimassa olevaksi sopimukseksi ja katsomaan, että olosuhteet, joissa kyseinen toistaiseksi voimassa oleva sopimus oli päätetty, olivat tämäntyyppiseen sopimukseen sovellettavan työoikeuden vastaisia.
241 Unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 66 kohdassa, että sen oli kyseisiä ensimmäisessä vaatimuskohdassa esitettyjä vaatimuksia tutkiessaan otettava huomioon myös viimeistä määräaikaista sopimusta edeltäneet työsopimukset.
242 Valituksenalaisen tuomion 81 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin kuitenkin totesi, että sen toimivalta perustui unionin tuomioistuimet nimeävään välityslausekkeeseen, joka esiintyi yksinomaan viimeisessä määräaikaisessa sopimuksessa.
243 Siltä osin kuin ensimmäisessä vaatimuskohdassa esitetty vaatimus, joka koski Jenkinsonin sopimussuhteen päättämistä kyseisen viimeisen määräaikaisen sopimuksen päättyessä, perustui lähtökohtaan, jonka mukaan kyseinen viimeinen määräaikainen sopimus oli osa perättäisiä määräaikaisia sopimuksia, unionin yleisen tuomioistuimen oli lisäksi välttämättä lausuttava myös viimeistä määräaikaista sopimusta edeltäneestä määräaikaisesta sopimuksesta.
244 Koska unionin yleisen tuomioistuimen oli lausuttava huomioiden sopimussuhteen päättäminen, joka tapahtui sen viimeisen määräaikaisen sopimuksen päättyessä, jota Jenkinson pitää osana yhtä ainoaa toistaiseksi voimassa ollutta sopimusta, ei ole ilmeistä, että unionin yleinen tuomioistuin olisi tässä tilanteessa tehnyt oikeudellisen virheen aloittaessaan tarkastelunsa yhdentoista määräaikaisen sopimuksen välisten väitettyjen yhteyksien tutkimisella pikemminkin kuin tutkimalla oikopäätä kaikkia Jenkinsonin tekemiä määräaikaisia sopimuksia, mukaan lukien hänen työskentelyään EUMM:ssä ja EUPM:ssä koskeneet sopimukset.
245 Koska unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 188 kohdassa, että oli olemassa perusteltuja syitä, joilla voitiin oikeuttaa jokaisen yhdentoista määräaikaisen sopimuksen tekeminen, minkä vuoksi vaatimus kyseisten sopimusten toteamisesta yhdeksi ainoaksi toistaiseksi voimassa olevaksi sopimukseksi oli hylättävä, sitä ei voida pätevästi moittia siitä, ettei se laajentanut tutkimustaan määräaikaisiin sopimuksiin, jotka koskivat Jenkinsonin työskentelyä EUMM:ssä ja EUPM:ssä, ensimmäiseen vaatimuskohtaan vastatakseen.
246 Koska unionin yleinen tuomioistuin katsoi, Jenkinsonin tätä pätevästi kyseenalaistamatta, että viimeinen Jenkinsonin ja Eulex Kosovon välinen sopimus oli voitu tehdä pätevästi määräaikaisena, se pystyi nimittäin päättelemään tästä, että kyseinen sopimus ei kuulunut toistaiseksi voimassa olevaan sopimussuhteeseen. Koska tämä arviointi riitti sulkemaan pois sen mahdollisuuden, että kyseisen viimeisen sopimuksen päättyminen saattoi merkitä toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen päättämistä, niiden määräaikaisisten sopimusten, jotka koskivat Jenkinsonin työskentelyä EUMM:ssä ja EUPM:ssä, mahdollisella arvioinnilla ei olisi voitu missään tapauksessa muuttaa tätä toteamusta.
247 Edellä esitetystä seuraa, että Jenkinson ei onnistu osoittamaan, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan valituksenalaisen tuomion 82 kohdassa, ettei kyseisiä määräaikaisia sopimuksia ollut syytä ottaa huomioon niistä vaatimuksista lausumiseksi, jotka oli esitetty ensimmäisessä vaatimuskohdassa.
248 Tätä päätelmää ei kyseenalaisteta Jenkinsonin argumentilla, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin totesi kyseisen tuomion 232 kohdassa hänen työskentelynsä yhdenjaksoisuuden kyseisissä kolmessa operaatiossa. Unionin yleinen tuomioistuin ei nimittäin esittänyt kyseisessä kohdassa tällaista toteamusta. Tämä argumentti, joka perustuu kyseisen kohdan virheelliseen tulkintaan, on näin ollen hylättävä perusteettomana.
249 Tämän tuomion 232 kohdassa mainitusta Jenkinsonin argumentista on riittävää todeta, että hän tyytyy väittämään, että yhtäältä hänen ja muiden vastaajien kuin Eulex Kosovon välillä solmitun sopimussuhteen ja toisaalta käsitteen ”jatkuva työskentely yhden tai useamman työnantajan palveluksessa” tutkimatta jättäminen merkitsee valituksenalaisen tuomion 77 kohdan ulottuvuuden kieltämistä, esittämättä minkäänlaisia perusteluja tämän väitteen tueksi. Tästä seuraa, että kyseinen argumentti ei vastaa tämän tuomion 60 ja 61 kohdassa tarkoitettuja vaatimuksia, minkä vuoksi se on jätettävä tutkimatta.
250 Toiseksi yhtäältä argumentista, joka koskee sitä, ettei unionin yleinen tuomioistuin tutkinut, oliko sopimussuhdetta kyseisissä kolmessa operaatiossa pidettävä jatkuvana ja ”toisiinsa etuyhteydessä olevien” työnantajien kanssa solmittuna, ja toisaalta kolmannen valitusperusteen neljännen osan ensimmäisestä väitteestä on todettava, että tämän tuomion 247 kohdasta ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi perustellusti, että sen tehtävänä ei ollut lausua Jenkinsonin toimintaa EUMM:ssä ja EUPM:ssä koskevien perättäisten määräaikaisten sopimusten toteamisesta yhtenä kokonaisuutena pidettäväksi jatkuvaksi sopimussuhteeksi, joten unionin yleistä tuomioistuinta ei voida moittia siitä, ettei se tutkinut tätä kysymystä ja ottanut huomioon kyseisiä määräaikaisia sopimuksia ensimmäisen vaatimuskohdan tutkimisen yhteydessä, mukaan lukien valituksenalaisen tuomion 153 kohdassa.
251 Unionin yleinen tuomioistuin ei myöskään voinut arvioida sitä, oliko ensimmäisen asteen vastaajia pidettävä ”toisiinsa etuyhteydessä olevina työnantajina”, ennen kuin se oli edes yksilöinyt sovellettavan kansallisen lain, koska kyseinen käsite perustuu kansalliseen aineelliseen lakiin.
252 Toinen valitusperuste ja kolmannen valitusperusteen neljännen osan ensimmäinen väite on näin ollen osittain jätettävä tutkimatta ja osittain hylättävä perusteettomina.
Neljännen valitusperusteen toinen osa
Asianosaisten lausumat
253 Neljännen valitusperusteen toisella osalla Jenkinson moittii ensinnäkin unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei tämä tutkinut valituksenalaisen tuomion 230 kohdassa sitä, oliko Eulex Kosovon henkilöstöllä samat oikeudet ja velvollisuudet sovellettavan kansallisen aineellisen lain sääntöjen kannalta eikä sovellettavan lain määrittämistä koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen kannalta. Jenkinsonin mukaan sillä, että vahvistetaan, että eri kansalliset lait ovat sovellettavissa, luodaan ilmeistä eriarvoisuutta erityisesti unionin oikeuden periaatteiden ja perusoikeuskirjan soveltamisen osalta. Näin tehdessään unionin yleinen tuomioistuin jätti Jenkinsonin mukaan tutkimatta, mikä tämän epäyhdenvertaisen kohtelun tavoite on, eikä valvonut suhteellisuusperiaatteen noudattamista perusoikeuskirjan 52 artiklan mukaisesti.
254 Toiseksi kun unionin yleinen tuomioistuin päätti soveltaa kansallista lakia sellaisen riidan ratkaisemiseen, joka perustui toimihenkilön ja unionin välillä tehtyyn julkisoikeudelliseen sopimukseen, se asetti unionille vähemmän velvollisuuksia kuin mitä tämä asettaa itselleen, kun on kyse henkilöstöstä, johon sovelletaan muun henkilöstön palvelussuhteen ehtoja. Valituksenalaisen tuomion 95 kohta on hänen mukaansa näin ollen ristiriidassa kyseisen tuomion 231 ja 232 kohdan kanssa.
255 Jenkinson katsoo kolmanneksi, että 5.10.2004 annetulla tuomiolla Sanders ym. v. komissio (T‑45/01, EU:T:2004:289) sekä Brysselin (Belgia) ranskankielisen työoikeudellisten asioiden alioikeuden 30.6.2014 antamalla tuomiolla, joihin hän vetosi unionin yleisessä tuomioistuimessa ja joita tarkasteltiin valituksenalaisen tuomion 233–236 kohdassa, oli merkitystä muun muassa siltä osin kuin ne havainnollistavat Eulex Kosovolle myönnetyn rahoituksen rajoja. Jenkinsonin mukaan unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi lisäksi virheellisesti käsiteltävän tapauksen analogian sen tapauksen kanssa, joka johti 5.10.2004 annettuun tuomioon Sanders ym. v. komissio (T‑45/01, EU:T:2004:289), koska Jenkinsonin mukaan hänet olisi pitänyt ottaa palvelukseen samoin ehdoin kuin väliaikainen toimihenkilö, ja tämä vaatimus oli sama kuin se, jonka kantajat viimeksi mainitussa tapauksessa esittivät.
256 Neuvosto, komissio, EUH ja Eulex Kosovo vaativat neljännen valitusperusteen toisen osan hylkäämistä.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
257 Aluksi on palautettava mieleen, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yhdenvertaisen kohtelun periaate edellyttää, että toisiinsa rinnastettavia tilanteita ei kohdella eri tavalla eikä erilaisia tilanteita kohdella samalla tavalla, ellei tällaista kohtelua voida objektiivisesti perustella (tuomio 08.9.2011, Rosado Santana, C‑177/10, EU:C:2011:557, 65 kohta ja tuomio 15.9.2022, Brown v. komissio ja neuvosto, C‑675/20 P, EU:C:2022:686, 66 kohta).
258 Valituksenalaisen tuomion 230 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin katsoi väitetystä yhdenvertaisen kohtelun ja syrjintäkiellon periaatteen loukkaamisesta, että Eulex Kosovon sopimussuhteiseen henkilöstön jäsenten välillä ei ollut syrjintää sellaisten eri kansallisten lakien soveltamisen vuoksi, joihin tiedonantoon C(2009) 9502 perustuvat sopimusmääräykset viittasivat, koska kyseisiä henkilöstön jäseniä kohdeltiin samojen ja heitä koskevissa sopimuksissa samalla tavoin vahvistettujen yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti.
259 On todettava, että näin lausuessaan unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen.
260 Kyseisestä 230 kohdasta nimittäin ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi – toteamatta, katsoiko se, että Eulex Kosovon sopimussuhteisen henkilöstön jäsenet olivat toisiinsa rinnastettavissa tai erilaisissa tilanteessa –, että kun otetaan huomioon kyseisten henkilöstön jäsenten kaikkien niiden sopimusmääräysten samanlaisuus, joissa viitattiin kyseiseen tiedonantoon sopimukseen sovellettavan lain yksilöimiseksi, oli katsottava, että kyseisiä jäseniä oli kohdeltu samalla tavalla.
261 Unionin yleinen tuomioistuin katsoi siis, että syrjintäkiellon periaatteen noudattamiseksi riitti, että henkilöstön kyseisiin jäseniin sovellettavan lain määrittämiseksi oli säädetty samoista yksityiskohtaisista säännöistä.
262 Vaikka Eulex Kosovon sopimussuhteisen henkilöstön jäsenet olisivat olleet toisiinsa rinnastettavassa tilanteessa, on todettava, että eri kansallisten lakien soveltaminen voi käytännössä merkitä asianomaisten henkilöiden erilaista kohtelua heille tietyssä tilanteessa myönnettyjen oikeuksien ja heille asetettujen velvollisuuksien osalta. Unionin yleinen tuomioistuin ei näin ollen voinut – poistamatta syrjintäkiellon periaatteelta kokonaan sen tehokasta vaikutusta ja tekemättä näin ollen oikeudellista virhettä – tyytyä toteamaan, että sopimusmääräykset, joiden avulla sovellettavat aineellisoikeudelliset säännöt voitiin yksilöidä, olivat samat kaikille Eulex Kosovon sopimussuhteisen henkilöstön jäsenille.
263 Tämän tuomion 259 kohdassa todettu oikeudellinen virhe ei kuitenkaan voi johtaa valituksenalaisen tuomion kumoamiseen.
264 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että vaikka unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun perustelut olisivat unionin oikeuden vastaisia, mutta ratkaisun tuomiolauselma tai määräysosa on perusteltu muiden oikeudellisten perustelujen vuoksi, tällainen oikeudenvastaisuus ei voi johtaa kyseisen ratkaisun kumoamiseen, vaan perustelut on korvattava (tuomio 6.5.2021, Bayer CropScience ja Bayer v. komissio, C‑499/18 P, EU:C:2021:367, 54 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
265 Tämän osalta on muistutettava, että Jenkinson vetoa syrjintäkiellon periaatteen väitettyyn loukkaamiseen Eulex Kosovon kansainväliseen siviilihenkilöstön jäsenten välillä sen vuoksi, että kyseisiin henkilöstön jäseniin sovellettiin eri kansallisia lakeja, jotka oli nimetty tiedonantoon C(2009) 9502 perustuvan liittymäperusteen mukaisesti, ja kyseisessä liittymäperusteessa viitataan sen maan lakiin, jonka kansalainen asianomainen henkilö on.
266 On kuitenkin todettava, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että tämän tuomion 226–228 kohdassa tarkoitettujen primäärioikeuden ja johdetun oikeuden määräysten ja säännösten mukaisesti Eulex Kosovon perättäiset johtajat ja sitten Eulex Kosovo itse saivat nimenomaisesti ottaa palvelukseen kansainvälistä siviilihenkilöstöä sopimussuhteisesti, eikä tätä toteamusta ole pätevästi kyseenalaistettu tässä valituksessa.
267 Näin perustettujen suhteiden sopimusluonteesta seuraa, että koska Eulex Kosovon henkilöstön jäseniin sovellettavaa yhteistä eurooppalaista järjestelmää ei ollut olemassa, aineelliset säännöt, joilla on tarkoitus täydentää sopimusmääräyksiä, perustuvat kansalliseen lakiin, joka on yksilöitävä kansainvälisen yksityisoikeuden sääntöjen perusteella ja yhteisymmärryksessä sopimuspuolten kesken.
268 Kuten ilmenee muun muassa valituksenalaisen tuomion 119 kohdasta, jota Jenkinson ei ole kyseenalaistanut tässä valituksessa, käsiteltävässä tapauksessa tiedonantoon C(2009) 9502 perustuva liittymäperuste, jossa viitataan sen maan lakiin, jonka kansalainen asianomainen henkilö on, oli mainittu Jenkinsonin ja Eulex Kosovon välillä tehdyssä yhdeksässä määräaikaisessa sopimuksessa kyseisiin sopimuksiin sovellettavan kansainvälisen yksityisoikeuden sääntöjen mukaisesti ja yhteisymmärryksessä kyseisten sopimusten sopimuspuolten kesken.
269 Tästä seuraa, että Eulex Kosovon sopimussuhteisen henkilöstön jäsenet, jotka olivat kotoisin eri jäsenvaltioista, eivät heidän sopimustensa tekemisen kannalta olleet toisiinsa rinnastettavassa tilanteessa vaan erilaisissa oikeudellisissa ja tosiasiallisissa tilanteissa muun muassa heihin heidän lähtöpaikkavaltioidensa nojalla kyseisten sopimusten tekohetkellä sovellettavien eri lakien vuoksi.
270 Tässä tilanteessa on katsottava, että erilaisten aineellisoikeudellisten sääntöjen soveltaminen Eulex Kosovon kansainvälisen siviilihenkilöstön jäseniin perustui yhtäältä asian kannalta merkityksellisessä kansainvälisessä yksityisoikeudessa määriteltyjen perusteltujen syiden seikkojen huomioimiseen ja johtui toisaalta siitä, että he olivat tilanteissa, jotka eivät olleet rinnastettavissa toisiinsa.
271 Jenkinson ei näin ollen onnistu osoittamaan, että käsiteltävän tapauksen olosuhteissa eri kansallisten aineellisten oikeusääntöjen soveltaminen Eulex Kosovon kansainvälisen siviilihenkilöstön jäseniin merkitsee syrjintäkiellon periaatteen loukkaamista.
272 Toiseksi on todettava, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 231 kohdassa, että Jenkinson väitti virheellisesti kärsineensä vahinkoa sen vuoksi, että häntä oli hänen mukaansa syrjitty suhteessa toimihenkilöihin, joihin sovellettiin muun henkilöstön palvelussuhteen ehtoja, joita olisi pitänyt soveltaa myös häneen EUH:ssa työskennelleenä toimihenkilönä, ja lisäsi, että sittemmin EUMM:ksi nimetyn ECMM:n perustamista koskeneen, Belgradissa 13.7.1991 allekirjoitetun yhteisymmärryspöytäkirjan mukaisesti henkilöstö tuli ottaa palvelukseen yksinomaan ”eurooppalaisina työntekijöinä”.
273 Kyseisen tuomion 232 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin totesi yhtäältä, että Jenkinson ei ollut esittänyt kyseistä yhteisymmärryspöytäkirjaa eikä muitakaan tietoja tukeakseen argumenttejaan ja että kyseisessä yhteisymmärryspöytäkirjassa ei missään tapauksessa ollut määräystä, jolla voitaisiin osoittaa, että kansainvälisen siviilihenkilöstön palvelukseen ottaminen Eulex Kosovoon oli lainvastaista.
274 Toisaalta kyseisessä 232 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin totesi, että unionin lainsäätäjä oli vahvistanut Eulex Kosovoa koskevien määräysten yhteydessä oikeusperustan, jonka nojalla Eulex Kosovon johtaja ja sitten operaatio voivat ottaa palvelukseensa sopimussuhteista kansainvälistä siviilihenkilöstöä.
275 Kuten tämän tuomion 87 kohdassa todettiin, unionin yleinen tuomioistuin tyytyi valituksenalaisen tuomion 95 kohdassa toteamaan, että Euroopan hyvän hallintotavan säännöstöä, johon Jenkinson vetoaa, sovelletaan yksinomaan unionin toimielimiin, elimiin tai laitoksiin ja niiden hallintoihin ja työntekijöihin näiden suhteessa yleisöön, joten Jenkinson ei voi vedota siihen työsuhteensa osalta.
276 Tästä seuraa, että yhtäältä valituksenalaisen tuomion 95 kohta ja toisaalta sen 231 ja 232 kohta eivät ole keskenään ristiriidassa.
277 On lisäksi todettava, että kun Jenkinson väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen asettamalla unionille vähemmän velvollisuuksia kuin mitä tämä asettaa itselleen, kun on kyse toimihenkilöistä, joihin sovelletaan muun henkilöstön palvelussuhteen ehtoja, hän esittää väitteen, joka liittyy siihen, että hänen tilanteessaan sovellettavia Eulex Kosovon kansainvälisen siviilihenkilöstön jäsenenä koskevia oikeussääntöjä ei ole olemassa, mihin ei vedottu ensimmäisessä asteessa, kuten tämän tuomion 68–72 kohdassa todettiin. Tämä väite on näin ollen jätettävä tutkimatta.
278 Kolmanneksi on todettava argumentista, joka koskee 5.10.2004 annetun tuomion Sanders ym. v. komissio (T‑45/01, EU:T:2004:289) ja Brysselin (Belgia) ranskankielisen työoikeudellisten asioiden alioikeuden 30.6.2014 antaman tuomion, joihin Jenkinson vetosi unionin yleisessä tuomioistuimessa, merkitystä käsiteltävässä tapauksessa, että Jenkinson ei osoita, millä tavoin näillä ratkaisuilla on merkitystä käsiteltävässä asiassa siinä mielessä, että unionin yleinen tuomioistuin ei hänen mukaansa voinut valituksenalaisen tuomion 234 ja 236 kohdassa katsoa, ettei käsiteltävä tapaus ollut analoginen niiden kanssa. Vaikka Jenkinson esittää, että kyseisten tuomioiden avulla voidaan todeta, että Eulex Kosovon oli mahdollista saada lisävaroja ja että näin ollen varainhoitoasetusta koskevat argumentit oli tutkittava, hän ei onnistu osoittamaan tällä argumentilla, mitä päätelmiä kyseisistä tuomioista olisi tehtävä käsiteltävässä asiassa. Kyseinen argumentti on näin ollen hylättävä perusteettomana.
279 Jenkinsonin argumentista, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi virheellisesti kaiken analogian käsiteltävän tapauksen ja sen asian välillä, joka johti 5.10.2004 annettuun tuomioon Sanders ym. v. komissio (T‑45/01, EU:T:2004:289), koska hänen mukaansa hänet olisi pitänyt ottaa palvelukseen kolmeen kyseessä olevaan operaatioon väliaikaisiin toimihenkilöihin sovellettavien muun henkilöstön palvelussuhteen ehtojen sääntöjen mukaisesti, on muistutettava, että vaikka unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan unioni voi tehdä työsopimuksia, joihin sovelletaan jäsenvaltion lakia, sen on kuitenkin määritettävä sopimusehdot yksikön tarpeiden mukaan eikä välttääkseen Euroopan unionin virkamiesten henkilöstösääntöjen ja/tai muun henkilöstön palvelussuhteen ehtojen soveltamisen (ks. vastaavasti tuomio 6.12.1989, Mulfinger ym. v. komissio, C‑249/87, EU:C:1989:614, 10 ja 11 kohta).
280 Toisin kuin Jenkinson väittää, SEUT 336 artiklasta ei siis voida päätellä, että olisi olemassa oikeus siihen, että palvelukseen ottaminen tapahtuu samojen yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti, joita sovelletaan muun henkilöstön palvelussuhteen ehtojen alaiseen toimihenkilöön. Jenkinson ei myöskään osoita, että käsiteltävässä tapauksessa hänen palvelukseen ottamisensa olisi tapahtunet tällä perusteella tai että hänen työskentelyään koskevat ehdot olisi määritelty muun henkilöstön palvelussuhteen ehtojen soveltamisen välttämiseksi. Tämän väitetyn oikeuden olemassaoloon perustuva argumentti on siis hylättävä perusteettomana.
281 Tästä seuraa, että Jenkinson ei voi väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen valituksenalaisen tuomion 231–235 kohdassa.
282 Neljännen valitusperusteen toinen osa on näin ollen hylättävä.
Viides valitusperuste
Asianosaisten lausumat
283 Viidennellä valitusperusteella Jenkinson arvostelee sitä, miten unionin yleinen tuomioistuin tutki kolmannen vaatimuskohdan tutkittavaksi ottamista.
284 Hän katsoo, että selkeyden, ennakoitavuuden, oikeusvarmuuden ja yhdenvertaisen kohtelun puuttuminen ilmenee selvästi asianosaisten kirjelmistä, kun on kyse ensimmäisestä vaatimuskohdasta, ja liittyy erottamattomasti niihin. Unionin yleinen tuomioistuin ei Jenkinsonin mukaan ottanut huomioon kaikkia ensimmäisessä oikeusasteessa esitettyjä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja eikä selvittänyt, oliko kansainvälisen siviilihenkilöstön palvelukseenottamista Eulex Kosovossa koskeva käytäntö laillinen. Näin tehdessään se supisti Jenkinsonin mukaan lainvastaisesti ensimmäisessä oikeusasteessa vastaajina olleiden toteuttamien toimien laillisuusvalvonnan ulottuvuutta ja rikkoi SEU 5 artiklaa.
285 Jenkinsonin mukaan unionin yleinen tuomioistuin katsoi myös virheellisesti valituksenalaisen tuomion 244 kohdassa, että mitään Jenkinsonin esittämistä ongelmista ei ollut selostettu selkeästi, ja valituksenalaisen tuomion 245 kohdassa, että kolmannessa vaatimuskohdassa esitetty vaatimus liittyi unionin yleisen tuomioistuimen toimintaan.
286 Neuvosto, komissio, EUH ja Eulex Kosovo vaativat viidennen valitusperusteen hylkäämistä.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
287 Valituksenalaisen tuomion 244–247 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin esitti syyt, jotka saivat sen katsomaan, että kolmas vaatimuskohta ei ollut selkeä, minkä vuoksi sen tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuivat. Erityisesti kyseisen tuomion 245 ja 246 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että Jenkinson vetosi ensimmäisessä oikeusasteessa vahinkoon, joka perustui siihen, että unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi ensisijaisesti esitetyn ensimmäisen ja toisen vaatimuskohdan, ja jonka voidaan katsoa johtuneen vastaajista.
288 Jenkinson esittää viidennen valitusperusteen yhteydessä joukon yleisiä väitteitä, jotka koskevat kanteeseen liittyvää oikeudellista ja tosiasiallista tilannetta, ja moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei tämä tutkinut hänen esittämiään erilaisia oikeudellisia ongelmia, selittämättä kuitenkaan oikeudellisesti riittävällä tavalla, minkä virheen unionin yleinen tuomioistuin teki, kun se katsoi, että kolmas vaatimuskohta ei täyttänyt selkeyden vaatimuksia, jotka se esitti valituksenalaisen tuomion 243 kohdassa.
289 Vaikka hän väittää erityisesti, että kyseisellä vaatimuskohdalla ei pyritty osoittamaan rikkomista, joka perustui unionin yleisen tuomioistuimen toimintaan ensimmäisen ja toisen vaatimuskohdan tarkastelussa, hän korostaa myös, että kahden ensimmäisen vaatimuskohdan hylkäämistä voitiin pitää esimerkkinä kaikista oikeudellisista ongelmista, jotka nousivat esille kolmannessa vaatimuskohdassa.
290 Näillä näkemyksillä ei kuitenkaan voida osoittaa, että unionin yleinen tuomioistuin olisi katsonut virheellisesti, että Jenkinson ei ollut perustellut selkeästi korvausvaatimusta, joka esitettiin kolmannessa vaatimuskohdassa.
291 Tämä valitusperuste on näin ollen hylättävä perusteettomana.
Kuudes valitusperuste
Asianosaisten lausumat
292 Kuudennella valitusperusteella Jenkinson esittää, että unionin yleinen tuomioistuin jakoi ensimmäisessä oikeusasteessa käytyyn menettelyyn liittyneet oikeudenkäyntikulut virheellisesti. Jenkinson katsoo erityisesti, että ainakin siksi, että perättäisten määräaikaisten sopimusten käytön tueksi esitetyt perustelut eivät olleet avoimia, hänen ei olisi pitänyt vastata ensimmäisessä oikeusasteessa käytyyn menettelyyn liittyvistä oikeudenkäyntikuluista.
293 Neuvosto, komissio, EUH ja Eulex Kosovo vaativat tämän perusteen hylkäämistä.
Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta
294 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan silloin, kun kaikki muut valitusperusteet on hylätty, oikeudenkäyntikuluja koskevan unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun väitettyyn virheellisyyteen kohdistuva vaatimus on jätettävä tutkimatta Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan toisen kohdan nojalla, jossa määrätään, että muutosta ei voida hakea vain oikeudenkäyntikulujen määrän osalta tai siltä osin, kuka niistä vastaa (tuomio 17.12.2020, BP v. FRA, C‑601/19 P, EU:C:2020:1048, 101 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
295 Koska Jenkinson on hävinnyt asian kaikkien valituksensa tueksi esittämien perusteiden osalta, tämä oikeudenkäyntikulujen jakamista koskeva peruste on näin ollen jätettävä tutkimatta.
296 Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että valitus on hylättävä kokonaisuudessaan, koska yhtäkään valituksen tueksi esitettyä perustetta ei ole hyväksytty.
297 Tässä tilanteessa ei ole tarpeen tutkia neuvoston, komission ja EUH:n väitteitä, jotka koskevat kanteen tutkittavaksi ottamista ja joihin vedottiin tämän tuomion 30 kohdassa.
Oikeudenkäyntikulut
298 Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan, jota sovelletaan saman työjärjestyksen 84 artiklan 1 kohdan nojalla valituksen käsittelyyn, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska neuvosto, komissio, EUH ja Eulex Kosovo ovat vaatineet Jenkinsonin velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja koska hän on hävinnyt asian, hänet on velvoitettava korvaamaan tähän valitukseen liittyvät oikeudenkäyntikulut.
Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Valitus hylätään.
2) Liam Jenkinson vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja hänet velvoitetaan korvaamaan Euroopan unionin neuvoston, Euroopan komission, Euroopan ulkosuhdehallinnon (EUH) ja Eulex Kosovon tähän valitukseen liittyvät oikeudenkäyntikulut.