Väliaikainen versio

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

LAILA MEDINA

18 päivänä tammikuuta 2024 (1)

Asia C‑240/22 P

Euroopan komissio

vastaan

Intel Corporation Inc.

Muutoksenhaku – Kilpailu – Määräävän markkina-aseman väärinkäyttö – Prosessorimarkkinat – Päätös, jossa todetaan SEUT 102 artiklan ja ETA-sopimuksen 54 artiklan rikkominen – Uskollisuusalennukset – Väärinkäytöksi luonnehtiminen – Yhtä tehokkaan kilpailijan analyysi – Kokonaisstrategia – Yhtenä kokonaisuutena pidettävä jatkettu kilpailusääntöjen rikkominen – Monitahoinen taloudellinen arviointi – Taloudellisten tietojen ekstrapolointi – Ei-rahamääräisinä etuina myönnetyt alennukset

I       Johdanto

1.        Tämä ratkaisuehdotus koskee Euroopan komission tekemää valitusta, jossa vaaditaan 26.1.2022 annetun tuomion Intel Corporation v. komissio (T‑286/09 RENV)(2) kumoamista. Tämä tuomio on seurausta unionin tuomioistuimen 6.9.2017 antamasta tuomiosta Intel v. komissio (C‑413/14 P),(3) jolla kumottiin 12.6.2014 annettu tuomio Intel v. komissio (T‑286/09)(4) ja palautettiin asia unionin yleiseen tuomioistuimeen.

2.        Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisessa tuomiossa, että [SEUT 102] artiklan ja ETA-sopimuksen 54 artiklan mukaisesta menettelystä tehty päätös K(2009) 3726 lopullinen(5) on kumottava osittain.

3.        Unionin yleinen tuomioistuin totesi erityisesti, että komissio ei ollut kyennyt osoittamaan, että Intelin useille alkuperäislaitevalmistajille (Original Equipment Manufacturer, jäljempänä OEM-valmistajat) ja eurooppalaiselle pöytätietokoneiden toimittajalle annetuilla yksinostoalennuksilla ja suoritetuilla maksuilla saattoi olla tai todennäköisesti oli kilpailunvastaisia vaikutuksia ja että ne merkitsivät siten SEUT 102 artiklan rikkomista.(6) Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan tämä johtui riidanalaisessa päätöksessä olevista virheistä, jotka koskivat yhtäältä komission tekemää arviointia yhtä tehokkaan kilpailijan testistä (as efficient competitor ‑testi, jäljempänä AEC-testi tai AEC-analyysi) ja toisaalta Intelin menettelytavan kattavuusasteesta ja sen kestosta markkinoilla.(7)

4.        Komissio riitauttaa unionin yleisen tuomioistuimen lähestymistavan ja esittää valituksensa tueksi kuusi valitusperustetta. Näillä valitusperusteilla komissio väittää olennaisilta osin, että unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt kokonaisarviointia siitä, voitiinko Intelin menettelytavoilla kaikki asiassa merkitykselliset olosuhteet huomioon ottaen sulkea pois kilpailu, että se otti todisteet huomioon vääristyneellä tavalla, teki tuomioistuinvalvonnan tason osalta useita oikeudellisia virheitä ja tulkitsi väärin riidanalaisessa päätöksessä sovellettua AEC-testiä ja loukkasi komission puolustautumisoikeuksia.

5.        Unionin tuomioistuin on pyytänyt tutkimaan kahta erityistä oikeudellista kysymystä, jotka koskevat neljättä ja viidettä valitusperustetta. Molemmissa valitusperusteissa riitautetaan unionin yleisen tuomioistuimen tekemä arviointi AEC-testistä kahden Intelin menettelytavasta hyötyvän OEM-valmistajan osalta. Tässä ratkaisuehdotuksessa keskitytään näin ollen näihin valitusperusteisiin ja erityisesti niissä esiin tuleviin kysymyksiin, jotka koskevat ensinnä komission harkintavaltaa sen soveltaessa AEC-testiä tiettyyn toimintaan ja toiseksi ei-rahamääräisinä etuina myönnettyjen alennusten arviointia.

II     Tosiseikat ja menettely

6.        Oikeudenkäynnin tosiseikat ja menettely voidaan tässä ratkaisuehdotuksessa tiivistää seuraavasti.(8)

A       Asian tausta ja hallinnollinen menettely

7.        Intel Corporation (jäljempänä Intel) on Yhdysvaltoihin sijoittautunut yhtiö, joka suunnittelee, kehittää, valmistaa ja markkinoi keskusyksiköitä (central processing units, jäljempänä CPU:t), piirisarjoja (chipsets) ja muita puolijohdekomponentteja sekä alustaratkaisuja tietojenkäsittelyn ja viestintälaitteiden alalla.

8.        Advanced Micro Devices, Inc:n (jäljempänä AMD) 18.10.2000 tekemän virallisen kantelun, jota se täydensi 26.11.2003, johdosta komissio käynnisti tutkimukset neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003(9) mukaisesti.

9.        Komissio antoi 26.7.2007 Intelille väitetiedoksiannon sen toiminnasta, joka oli kohdistettu viiteen merkittävään OEM-valmistajaan eli Delliin, Hewlett-Packard Companyyn (jäljempänä HP), Acer Inc:iin (jäljempänä Acer), NEC Corp:iin (jäljempänä NEC) ja International Business Machines Corp:iin (jäljempänä IBM).

10.      Komissio antoi Intelille 17.7.2008 täydentävän väitetiedoksiannon, joka koski sen toimintaa, joka kohdistui MSH:hon, joka on eurooppalainen mikropiirilaitteiden vähittäiskauppias ja johtava pöytätietokoneiden vähittäiskauppias Euroopassa. Kyseinen väitetiedoksianto koski myös Intelin Lenovo Group Ltd:hen (jäljempänä Lenovo) kohdistamaa toimintaa, ja siihen sisältyi uusia todisteita Intelin toiminnasta tiettyjä edellä mainittuja OEM-valmistajia kohtaan.

11.      Eri menettelyvaiheiden jälkeen komissio teki 13.5.2009 riidanalaisen päätöksen, jonka tiivistelmä on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä (EUVL 2009, C 227, s. 13).

B       Riidanalainen päätös

12.      Riidanalaisen päätöksen mukaan Intel syyllistyi yhtenä kokonaisuutena pidettävään jatkettuun SEUT 102 artiklan ja Euroopan talousalueesta (ETA) tehdyn sopimuksen 54 artiklan rikkomiseen, joka kesti lokakuusta 2002 joulukuuhun 2007, toteuttamalla strategiaa, jonka päämääränä oli kilpailijan eli AMD:n sulkeminen x86-arkkitehtuurin mukaisten keskusyksiköiden (jäljempänä x86-CPU:t) markkinoilta.

1.     Merkitykselliset markkinat

13.      Riidanalaisen päätöksen kohteena olevat tuotteet ovat CPU:ita eli x86-CPU:ita, jotka ovat kaikkien tietokoneiden keskeisiä osia sekä järjestelmän yleisen suorituskyvyn että sen kokonaiskustannusten kannalta. CPU:ita kutsutaan usein tietokoneen ”aivoiksi”, ja niiden valmistusprosessi edellyttää huipputeknologiaa edustavia kalliita laitteita. Ennen vuotta 2000 markkinoilla oli useita x86-CPU:iden valmistajia. Useimmat niistä ovat kuitenkin poistuneet markkinoilta tämän jälkeen. Riidanalaisen päätöksen mukaan Intel ja AMD ovat käytännössä ainoat x86-CPU:ita yhä valmistavat yritykset.

14.      Maantieteelliset markkinat määriteltiin maailmanlaajuisiksi.

2.     Määräävä markkina-asema

15.      Yhtäältä Intelillä vuosina 1997–2007 olleen markkinaosuuden, joka ylitti tai oli noin 70 prosenttia, ja toisaalta x86-CPU-markkinoilla olevien merkittävien markkinoilletulon ja laajentumisen esteiden, jotka johtuvat tutkimukseen ja kehitykseen sekä immateriaalioikeuksiin ja tarvittaviin tuotantolaitoksiin tarkoitetuista upotetuista investoinneista, perusteella komissio päätteli, että Intelillä oli ainakin riidanalaisen päätöksen kattamana ajanjaksona eli lokakuusta 2002 joulukuuhun 2007 määräävä asema kyseisillä markkinoilla.

3.     Menettelytavat

16.      Riidanalaisessa päätöksessä kuvataan kahdenlaisia Intelin kauppakumppaneihinsa kohdistamia menettelytapoja eli ehdollisia alennuksia ja peittelemättömiä rajoituksia.

17.      Riidanalaisen päätöksen mukaan Intel ensinnäkin antoi neljälle OEM-valmistajalle eli Dellille, Lenovolle, HP:lle ja NEC:lle alennuksia, joiden ehtona oli, että ne ostivat kaikki tai lähes kaikki x86-CPU:nsa Inteliltä. Vastaavasti Intel suoritti MSH:lle maksuja, joiden ehtona oli, että MSH myy yksinomaan Intelin valmistamia x86-CPU-pohjaisia tietokoneita.

18.      Riidanalaisessa päätöksessä todetaan, että Intelin myöntämät ehdolliset alennukset ovat uskollisuusalennuksia. Riidanalaisessa päätöksessä todetaan MSH:n osalta, että Intelin ehdollisten maksujen taloudellinen mekanismi vastaa OEM-valmistajille myönnettyjä ehdollisia alennuksia.

19.      Riidanalaiseen päätökseen sisältyy lisäksi taloudellinen analyysi siitä, voitiinko alennuksilla syrjäyttää markkinoilta hypoteettinen kilpailija, joka olisi yhtä tehokas kuin Intel mutta ei määräävässä markkina-asemassa. Analyysissä selvitettiin konkreettisesti, millä hinnalla Inteliin nähden yhtä tehokkaan kilpailijan olisi pitänyt tarjota CPU:ita, jotta OEM-valmistajan menettämä Intelin alennus olisi korvattu. Samankaltainen analyysi tehtiin myös Intelin MSH:lle suorittamista maksuista.

20.      Komissio teki keräämiensä todisteiden perusteella johtopäätöksen, jonka mukaan Intelin tarjoamat ehdolliset alennukset ja suorittamat maksut varmistivat strategisten OEM-valmistajien ja MSH:n asiakasuskollisuuden. Näiden käytäntöjen vaikutukset täydensivät toisiaan siten, että niillä vähennettiin merkittävästi kilpailijoiden kykyä kilpailla x86-CPU:iden ansioiden perusteella. Intelin kilpailunvastaisesta toiminnasta seurasi siten kuluttajien valinnanvaran kaventuminen ja innovoinnin kannustimien heikkeneminen.

21.      Toiseksi komissio totesi peittelemättömien rajoitusten osalta, että Intel suoritti kolmelle OEM-valmistajalle eli HP:lle, Acerille ja Lenovolle maksuja, joiden ehtona oli, että ne lykkäävät AMD:n x86-CPU:ille pohjautuvien tuotteiden markkinoille saattamista tai peruuttavat sen tai rajoittavat näiden tuotteiden jakelua. Riidanalaisessa päätöksessä todetaan, että Intelin toiminta on myös haitannut suoraan kilpailua eikä se ole ollut normaalia ansioihin perustuvaa kilpailua.

4.     Väärinkäyttö ja sakko

22.      Komissio totesi riidanalaisessa päätöksessä, että kukin Intelin edellä mainittuihin OEM-valmistajiin ja MSH:n kohdistamista riidanalaisista menettelytavoista on SEUT 102 artiklassa tarkoitettua väärinkäyttöä ja että väärinkäyttö kokonaisuudessaan on myös osa kokonaisstrategiaa, jolla Intelin ainoa merkittävä kilpailija AMD pyrittiin sulkemaan x86-CPU-markkinoilta. Nämä väärinkäytöt olivat siten osa lokakuusta 2002 joulukuuhun 2007 saakka tehtyä yhtenä kokonaisuutena pidettävää SEUT 102 artiklassa tarkoitettua rikkomista.(10)

23.      Komissio määräsi Intelille 1,06 miljardin euron sakon soveltaen asetuksen (EY) N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annettuja suuntaviivoja (EUVL 2006, C 210, s. 2).(11)

C       Alkuperäinen tuomio

24.      Intel nosti 22.7.2009 kanteen, jossa se vaati riidanalaisen päätöksen kumoamista. Association for Competitive Technology (jäljempänä ACT) hyväksyttiin väliintulijaksi kyseiseen menettelyyn tukemaan Intelin vaatimuksia.

25.      Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi 12.6.2014 antamallaan alkuperäisellä tuomiolla kanteen kokonaisuudessaan.

26.      Unionin yleinen tuomioistuin totesi tuomiossaan olennaisin osin, että OEM-valmistajille myönnetyt alennukset olivat yksinostoalennuksia, koska niiden ehtona oli, että asiakas hankkii kaikki tarvitsemansa x86-CPU:t tai huomattavan osan niistä Inteliltä. Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin selitti, että tällaisen alennuksen luonnehtiminen väärinkäytöksi ei riipu asianomaisen asian olosuhteiden arvioinnista, jolla pyrittäisiin osoittamaan se, että alennus voi rajoittaa kilpailua, eikä siitä, voidaanko mahdolliset kilpailunvastaiset vaikutukset osoittaa AEC-testin avulla.

27.      Unionin yleinen tuomioistuin totesi toissijaisen tarkastelun yhteydessä ylimääräisenä perusteluna, että komissio oli osoittanut oikeudellisesti riittävällä tavalla ja käsiteltävän asian olosuhteista tehdyn arvioinnin perusteella, että Intelin Dellille, HP:lle, NEC:lle, Lenovolle ja MSH:lle myöntämillä yksinostoalennuksilla ja suorittamilla yksinmyyntimaksuilla saatettiin rajoittaa kilpailua. Sitä vastoin unionin yleinen tuomioistuin piti tarpeettomana tutkia sitä, oliko komissio suorittanut AEC-testin sovellettavien sääntöjen mukaisesti ja virheettömästi.

D       Muutoksenhakuasiassa annettu tuomio

28.      Intel teki 26.8.2014 valituksen alkuperäisestä tuomiosta.

29.      Unionin tuomioistuin kumosi muutoksenhakuasiassa 6.9.2017 antamallaan tuomiolla(12) alkuperäisen tuomion ja palautti asian unionin yleiseen tuomioistuimeen.(13)

30.      Hylättyään viidennen ja neljännen valitusperusteen, joissa väitettiin, että unionin yleinen tuomioistuin oli soveltanut virheellisesti arviointiperusteita, jotka koskevat komission toimivaltaa Intelin ja Lenovon välillä tehtyjen sopimusten osalta, ja että menettelyssä oli tehty virheitä,(14) unionin tuomioistuin tutki ja hyväksyi ensimmäisen valitusperusteen, jossa vedottiin oikeudelliseen virheeseen sillä perusteella, että riidanalaisia alennuksia ei ollut tutkittu kaikkien merkityksellisten olosuhteiden valossa.

31.      Unionin tuomioistuin muistutti tältä osin ensinnäkin, että SEUT 102 artiklan tavoitteena ei ole estää yritystä hankkimasta omilla ansioillaan määräävää asemaa markkinoilla. Mainitun määräyksen tarkoituksena ei ole myöskään taata, että kilpailijat, jotka ovat vähemmän tehokkaita kuin määräävässä markkina-asemassa oleva yritys, pysyvät markkinoilla.(15) Koska määräävässä markkina-asemassa olevalla yrityksellä on kuitenkin erityinen velvollisuus olla toiminnallaan rajoittamatta toimivaa ja vääristymätöntä kilpailua sisämarkkinoilla, se ei voi muun muassa toteuttaa hinnoittelukäytäntöjä, joilla on markkinoilta syrjäyttävä vaikutus sen sellaisiin kilpailijoihin, jotka ovat vähintäänkin yhtä tehokkaita kuin se itse.(16)

32.      Näiden toteamusten perusteella unionin tuomioistuin katsoi, että 13.2.1979 annetussa tuomiossa Hoffmann-La Roche v. komissio(17) vahvistettuja periaatteita on täsmennettävä, kun asianomainen yritys väittää hallinnollisessa menettelyssä, ettei sen toiminta saattanut rajoittaa kilpailua ja että toiminnasta ei erityisesti seurannut moitittuja markkinoilta syrjäyttämiseen johtaneita vaikutuksia, ja kun yritys esittää näyttöä tämän väitteen tueksi.(18) Komissio on tällaisessa tapauksessa velvollinen analysoimaan paitsi yhtäältä yrityksen määräävän aseman vahvuutta merkityksellisillä markkinoilla ja toisaalta sitä, miten laajalti markkinat on riidanalaisella menettelytavalla katettu, myös kyseisten alennusten myöntämisedellytykset ja ‑tavat, alennusten keston ja niiden määrän, mutta komissio on myös velvollinen arvioimaan, onko mahdollisesti olemassa strategia, jolla vähintään yhtä tehokkaat kilpailijat pyritään syrjäyttämään markkinoilta.(19)

33.      Lisäksi unionin tuomioistuin totesi, että jos komissio tekee AEC-analyysin päätöksessä, jossa alennusjärjestelmä todetaan väärinkäytöksi, unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä on tutkia kaikki kantajan perustelut, joilla pyritään kyseenalaistamaan se, onko komissio todennut perustellusti, että kyseisellä alennusjärjestelmällä saattaa olla syrjäyttävä vaikutus.(20)

34.      Riidanalaisen päätöksen osalta unionin tuomioistuin huomautti, että AEC-testillä oli todellista merkitystä, kun komissio arvioi sitä, saattoiko kyseessä olevalla alennuskäytännöllä olla yhtä tehokkaisiin kilpailijoihin kohdistuva syrjäyttämisvaikutus.(21) Tässä tilanteessa unionin yleinen tuomioistuin oli unionin tuomioistuimen mukaan velvollinen tutkimaan kaikki Intelin tämän testin osalta esittämät perustelut.(22) Koska unionin yleinen tuomioistuin katsoi, ettei ollut tarpeen tarkastella kysymystä siitä, olivatko Intelin esittämät vaihtoehtoiset laskelmat tehty asianmukaisesti,(23) se jätti virheellisesti ottamatta huomioon Intelin perustelut, joilla pyrittiin osoittamaan komission AEC-testin yhteydessä väitetysti tekemät virheet.(24)

E       Valituksenalainen tuomio

35.      Palauttamisen jälkeen asia siirrettiin unionin yleisen tuomioistuimen (laajennettuun) neljänteen jaostoon.

36.      Unionin yleinen tuomioistuin katsoi 26.1.2022 antamassaan valituksenalaisessa tuomiossa, että riidanalainen päätös on kumottava osittain.

37.      Aluksi unionin yleinen tuomioistuin selvensi asian palauttamisen jälkeistä oikeudenkäynnin kohdetta.(25) Tarkemmin sanottuna unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että oikeusriidan kohteena on lähinnä arviointi siitä, saattoivatko riidanalaiset alennukset rajoittaa kilpailua, kun otetaan huomioon i) esitetyt täsmennykset tuomiossa Hoffmann-La Roche v. komissio vahvistettuihin periaatteisiin sekä ii) asianosaisten näistä täsmennyksistä tehtävien johtopäätösten osalta esittämät pääasialliset huomautukset ja lisähuomautukset.(26)

38.      Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi alkuperäisessä tuomiossa olevat toteamukset, jotka koskivat peittelemättömien rajoitusten oikeudellista luonnehdintaa ja niiden lainvastaisuutta SEUT 102 artiklan kannalta.(27) Se hyväksyi myös arvioinnin, jonka mukaan riidanalaisia alennuksia voidaan luonnehtia ”yksinostoalennuksiksi”.(28) Unionin yleinen tuomioistuin katsoi unionin tuomioistuimen muutoksenhakuasiassa antaman tuomion mukaisesti kuitenkin, että tämä luonnehdinta ei merkitse sitä, että AEC-testin suorittaminen oli tarpeen sen toteamiseksi, saattoivatko kyseiset alennukset rajoittaa kilpailua. Tämä luonnehdinta ei myöskään riitä sen toteamiseksi, että kyseiset alennukset oli katsottava SEUT 102 artiklassa tarkoitetuksi väärinkäytökseksi.(29)

39.      Asiakysymyksen osalta unionin yleinen tuomioistuin, muistutettuaan ensin menetelmästä, jonka unionin tuomioistuin on määritellyt sen arvioimiseksi, voiko alennusjärjestelmä rajoittaa kilpailua,(30) ja muutoksenhakuasiassa annetusta tuomiosta ilmenevistä periaatteista,(31) arvioi Intelin ja ACT:n esittämät perustelut.

1.     Perustelut, jotka koskevat oikeudellista arviointia, johon komissio on tukeutunut

40.      Unionin yleinen tuomioistuin tutki ensin Intelin ja ACT:n esittämät argumentit siitä, että riidanalainen päätös perustui virheelliseen oikeudelliseen arviointiin. Unionin yleinen tuomioistuin totesi tältä osin, että komissio teki riidanalaisessa päätöksessä oikeudellisen virheen lähtiessään olettamasta, jonka mukaan riidanalaiset alennukset olivat SEUT 102 artiklan vastaisia, koska ne merkitsivät luonteeltaan väärinkäyttöä, ilman, että sen olisi ollut välttämättä otettava huomioon sitä, saattoivatko ne rajoittaa kilpailua.(32) Koska AEC-testillä kuitenkin oli todellista merkitystä, kun komissio arvioi sitä, saattoiko kyseessä olevalla alennuskäytännöllä olla yhtä tehokkaisiin kilpailijoihin kohdistuva syrjäyttämisvaikutus, unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että se oli toisessa vaiheessa velvollinen tutkimaan kaikki Intelin tämän testin osalta esittämät perustelut.(33)

2.     AEC-analyysin virheitä koskevat perustelut

41.      Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli AEC-testiä koskevia argumentteja. Tämä arviointi jaettiin neljään jaksoon.

42.      Ensimmäinen jakso koski unionin yleisen tuomioistuimen suorittaman tarkastelun laajuutta,(34) jonka se katsoi ulottuvan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan kaikkiin komission päätöksen oikeudellisiin seikkoihin ja tosiseikkoihin kantajan esittämien kanneperusteiden valossa ja kaikki tämän esittämät merkitykselliset todisteet huomioon ottaen. Unionin yleinen tuomioistuin muistutti kuitenkin, että valvoessaan riidanalaisen toimen laillisuutta se ei voi korvata komission perusteluja omillaan.

43.      Toinen jakso sisälsi AEC-testiä koskevia yleisiä huomioita, joiden sanamuoto oli seuraava:(35)

”152      AEC-testin lähtökohtana – – on se, että Intel oli tuotteensa luonteen, tavaramerkin imagon ja profiilinsa vuoksi välttämätön kauppakumppani ja että OEM-valmistajat olivat aina ostaneet ainakin osan tarvitsemistaan CPU:ista Inteliltä vaihtoehtoisen tavarantarjoajan tarjonnan laadusta riippumatta. Näin ollen asiakkaat olivat valmiit siirtämään ja saattoivat siirtää ainoastaan tietyn osan hankinnoistaan tälle vaihtoehtoiselle tavarantoimittajalle (jäljempänä kilpailun piiriin kuuluva osa). Tästä välttämättömän kauppakumppanin ominaisuudesta seurasi se, että Intelillä oli valta käyttää kilpailun ulkopuolelle kuuluvaa osaa vipuna kilpailun piiriin kuuluvan osan hinnan alentamiseksi.

153      Kuten unionin yleinen tuomioistuin toteaa [alkuperäisen tuomion] 141 kohdassa, riidanalaisessa päätöksessä tehdyssä AEC-testissä on otettu lähtökohdaksi se, että yhtä tehokkaan kilpailijan, joka pyrkii saamaan itselleen tilauksista kilpailun piiriin kuuluvan osan, josta on siihen asti huolehtinut määräävässä asemassa oleva yritys, on tarjottava asiakkaalle korvausta yksinostoalennuksesta, jonka asiakas menettäisi, jos se ostaisi yksinostoehdossa tai sitä lähenevässä ehdossa määriteltyä osaa pienemmän osan. AEC-testillä pyritään määrittämään, pystyykö määräävässä asemassa olevan yrityksen kanssa yhtä tehokas kilpailija, jolle aiheutuu samat kustannukset kuin määräävässä asemassa olevalle yrityksille, kattamaan tässä tapauksessa aina omat kustannuksensa.

154      AEC-testissä, sellaisena kuin sitä on sovellettu tässä tapauksessa, vahvistetaan hinta, jolla yhtä tehokkaan kilpailijan kuin Intelin olisi pitänyt tarjota x86-CPU:ita korvatakseen OEM-valmistajalle mikä tahansa sen menettämä Intelin suorittama yksinmyyntimaksu. Tätä hintaa kutsutaan AEC-testissä ”tosiasialliseksi hinnaksi”.

155      Lähtökohtaisesti kokonaisalennusten osa, jolta yhtä tehokkaan kilpailijan on suoritettava korvaus, käsittää ainoastaan alennusten määrän, johon sovelletaan hankintojen yksinomaisuutta koskevaa ehtoa, ei paljousalennuksia (jäljempänä alennusten ehdollinen osa). – – jotta ainoastaan maksun ehdollinen osa otetaan huomioon, AEC-testissä viitataan tässä tapauksessa keskimääräiseen myyntihintaan eli luettelohintaan, josta on vähennetty ehdolliset alennukset.

156      Mitä pienempi on kilpailun piiriin kuuluva osa ja siten niiden tuotteiden määrä, joilla vaihtoehtoinen tavarantoimittaja voi kilpailla, sitä todennäköisemmin yksinmyyntimaksulla saatetaan syrjäyttää yhtä tehokas kilpailija. Jos nimittäin Intelin asiakkaalleen suorittamien maksujen menetys on jaettava vaihtoehtoisen tavarantoimittajan tarjoamien tuotteiden pienen määrän kesken kilpailun piiriin kuuluvassa osassa, tämä alentaa tuntuvasti tosiasiallista hintaa. Tämä hinta on siten todennäköisemmin alempi kuin Intelin kustannusten hyväksyttävä määrä.

157      Tosiasiallista hintaa on verrattava Intelin kustannusten hyväksyttävään määrään. Riidanalaisessa päätöksessä Intelin kustannusten hyväksyttävän määrän muodostavat keskimääräiset vältettävissä olevat kustannukset.

158      – – voidaan päätellä, että yksinmyyntimaksuja koskevalla järjestelmällä saatetaan estää yhtä tehokkaiden kilpailijoiden pääsy markkinoille, kun tosiasiallinen hinta on Intelin keskimääräisiä vältettävissä olevia kustannuksia alempi. Tällaisessa tilanteessa on kyse AEC-testin negatiivisesta tuloksesta. Jos tosiasiallinen hinta on sen sijaan keskimääräisiä vältettävissä olevia kustannuksia suurempi, yhtä tehokkaan kilpailijan oletetaan voivan kattaa kustannuksensa ja siis päästä markkinoille. Siinä tapauksessa AEC-testi johtaa positiiviseen tulokseen.

159      Kantajan väitteiden, joiden mukaan AEC-analyysiin liittyy useita virheitä, perusteltavuutta on tarkasteltava näiden yleisten huomioiden valossa.”

44.      Valituksenalaisesta tuomiosta ilmenee erityisesti,(36) että komission käyttämän menetelmän mukaan AEC-testin positiivinen tai negatiivinen tulos, sellaisena kuin se on määritelty kyseisen tuomion 158 kohdassa, määräytyy viime kädessä vertaamalla kilpailun piiriin kuuluvaa osaa vaadittuun osaan, joka on se osuus asiakkaan tarpeista, jonka yhtä tehokkaan kilpailijan on saatava päästäkseen markkinoille ilman tappioita. Jos kilpailun piiriin kuuluva osa on suurempi kuin vaadittu osa, AEC-testin tulos on Intelin kannalta positiivinen. Päinvastainen tilanne osoittaa negatiivisen tuloksen ja sen, että riidanalaiset alennukset saattoivat syrjäyttää yhtä tehokkaan kilpailijan kuin Intel.

45.      Kolmannessa jaksossa käsiteltiin todistustaakkaa ja vaadittua näyttökynnystä.(37)

46.      Neljännessä jaksossa unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli Intelin sellaisten argumenttien paikkansapitävyyttä, joiden mukaan riidanalaisessa päätöksessä oli lukuisia AEC-testiä koskevia virheitä.(38) Tässä jaksossa on viisi alajaksoa, joissa kussakin käsitellään väitteitä, jotka Intel on esittänyt riidanalaiseen päätökseen sisältyvästä AEC-analyysistä neljän alkuperäislaitevalmistajan eli yhtäältä Dellin, HP:n, NEC:n ja Lenovon ja toisaalta MSH:n osalta. Unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi arviointinsa perusteella Intelin väitteen siitä, että komission riidanalaisessa päätöksessä tekemässä AEC-analyysissä oli virheitä.(39)

3.     Perustelut, jotka koskevat muutoksenhakuasiassa annetun tuomion 139 kohdassa mainittuja arviointiperusteita

47.      Kolmanneksi unionin yleinen tuomioistuin tutki Intelin ja ACT:n argumentit, joiden mukaan komissio ei ollut arvioinut asianmukaisesti muutoksenhakuasiassa annetun tuomion 139 kohdassa mainittuja arviointiperusteita.(40)

48.      Unionin yleinen tuomioistuin katsoi tältä osin, että Intel on perustellusti väittänyt, että komission riidanalaisessa päätöksessä tekemään analyysiin liittyy useita virheitä, koska komissio ei ollut asianmukaisesti tutkinut arviointiperustetta, joka koskee riidanalaisen menettelytavan kattavuusastetta markkinoilla, eikä se ollut arvioinut oikein alennusten kestoa.(41)

4.     Päätelmä

49.      Unionin yleinen tuomioistuin katsoi edellä esitetyn perusteella, että koska riidanalaisessa päätöksessä on virheitä siltä osin kuin on kyse yhtäältä komission suorittaman AEC-testin arvioinnista ja toisaalta sen arviointiperusteen tutkimisesta, joka koskee Intelin menettelytavan kattavuusastetta markkinoilla ja alennusten kestoa,(42) komissio ei ollut kyennyt osoittamaan, että Intelin yksinostoalennuksilla saattoi olla tai todennäköisesti oli kilpailunvastaisia vaikutuksia ja että ne merkitsivät siten SEUT 102 artiklan rikkomista.(43)

50.      Unionin yleinen tuomioistuin katsoi tämän vuoksi, että riidanalaisen päätöksen perustelut eivät voi olla perustana kyseisen päätöksen 1 artiklan a–e alakohdalle erityisesti Intelin yksinostoalennusten osalta. Näin ollen kyseinen artikla kumottiin.(44) Koska unionin yleinen tuomioistuin ei lisäksi voinut yksilöidä sakon määrää, joka liittyy yksinomaan peittelemättömiin rajoituksiin, jotka katsottiin asianmukaisesti todetuiksi alkuperäisessä tuomiossa(45), myös riidanalaisen päätöksen 2 artikla kumottiin.(46) Lisäksi riidanalaisen päätöksen 3 artikla kumottiin Intelin yksinostoalennuksia koskevilta osin. Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kanteen muilta osin.(47)

III  Asianosaisten vaatimukset unionin tuomioistuimessa

51.      Unionin tuomioistuimeen 5.4.2022 jättämässään valituksessa komissio vaatii, että unionin tuomioistuin:

–        kumoaa valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman 3 kohtaa lukuun ottamatta

–        palauttaa asian unionin yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi

–        määrää, että oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin.

52.      Saksan liittotasavalta on unionin tuomioistuimen presidentin 5.8.2022 antamalla määräyksellä hyväksytty tässä asiassa väliintulijaksi tukemaan komission vaatimuksia.

53.      Intel ja ACT vaativat, että unionin tuomioistuimen on hylättävä valitus ja määrättävä komissio korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

54.      Tässä asiassa ei ole järjestetty istuntoa asianosaisten kuulemiseksi.

IV     Asian tarkastelu

55.      Komissio vetoaa valituksensa tueksi kuuteen valitusperusteeseen. Komissio väittää erityisesti, että

–        unionin yleinen tuomioistuin lausui vaatimuksen ulkopuolisesta seikasta (ultra petitia), tulkitsi virheellisesti muutoksenhakuasiassa annettua tuomiota ja jätti tekemättä kokonaisarvioinnin siitä, voitiinko Intelin menettelytavoilla rajoittaa kilpailua (ensimmäinen valitusperuste)

–        unionin yleisen tuomioistuimen suorittamalla AEC-testin uudelleentarkastelulla loukattiin komission puolustautumisoikeuksia (toinen valitusperuste)

–        unionin yleinen tuomioistuin teki tuomioistuinvalvonnan tason osalta virheen, loukkasi komission puolustautumisoikeuksia ja otti Delliä koskevan AEC-testin tutkimisen yhteydessä todisteet huomioon vääristyneellä tavalla (kolmas valitusperuste)

–        unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen ja loukkasi komission puolustautumisoikeuksia HP:tä koskevan AEC-testin tutkimisen yhteydessä (neljäs valitusperuste)

–        unionin yleinen tuomioistuin sovelsi virheellisesti AEC-testiä ja SEUT 102 artiklaa, otti todisteet huomioon vääristyneellä tavalla ja loukkasi komission puolustautumisoikeuksia, kun se tutki kyseistä testiä Lenovon osalta (viides valitusperuste)

–        siltä osin kuin valituksenalaisessa tuomiossa tukeudutaan AEC-testin uudelleentarkasteluun riidanalaisen päätöksen osittaiseksi kumoamiseksi, unionin yleinen tuomioistuin ei ottanut asianmukaisesti huomioon tekemiensä toteamusten merkitystä (kuudes valitusperuste).

56.      Tarkastelen unionin tuomioistuimen pyynnön mukaisesti neljättä ja viidettä valitusperustetta.

A       Neljäs valitusperuste, jonka mukaan HP:tä koskevan AEC-testin yhteydessä tehtiin useita oikeudellisia virheitä ja loukattiin komission puolustautumisoikeuksia

57.      Komissio väittää neljännessä valitusperusteessaan, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen todetessaan, että riidanalaisessa päätöksessä ei ollut osoitettu, että Intelin HP:lle myöntämillä alennuksilla oli syrjäyttävä vaikutus koko rikkomisjakson ajalta.

58.      Tämä valitusperuste jakautuu neljään pääkohtaan, joissa väitetään ensinnäkin, että komission harkintavaltaa monitahoisissa taloudellisissa asioissa ei otettu asianmukaisesti huomioon; toiseksi, että hallinnollisessa menettelyssä ei huomioitu Intelin implisiittisesti hyväksymää viiteajanjaksoa; kolmanneksi, että komission puolustautumisoikeuksia loukattiin; ja neljänneksi, että unionin yleinen tuomioistuin teki virheellisen johtopäätöksen riidanalaisen menettelytavan koko kestoajan osalta.(48)

59.      Palautan ensin mieleen unionin yleisen tuomioistuimen päätelmät, jotka koskevat Intelin HP:lle myöntämiä alennuksia, minkä jälkeen tarkastelen kutakin näistä väitteistä vuorollaan.

1.     Unionin yleisen tuomioistuimen päätelmät, jotka koskevat Intelin HP:lle myöntämiä alennuksia

60.      Valituksenalaisesta tuomiosta ilmenee, että riidanalaisen päätöksen mukaan Intel oli tehnyt HP:n kanssa marraskuun 2002 ja toukokuun 2005 väliseksi ajaksi kaksi sopimusta, jotka koskivat yrityksille tarkoitettuja pöytätietokoneita.(49)

61.      Ensimmäinen näistä sopimuksista (jäljempänä HPA 1 ‑sopimus) kattoi ajanjakson marraskuusta 2002 toukokuuhun 2004 ja toinen (jäljempänä HPA 2 ‑sopimus) ajanjakson kesäkuusta 2004 toukokuuhun 2005. Molemmissa sopimuksissa Intelin myöntämien alennusten ei-kirjallisena ehtona oli, että HP hankkii Inteliltä vähintään 95 prosenttia x86-CPU-tarpeestaan tietokoneidensa varustamiseksi. Komission mukaan AEC-testi osoitti, että näillä alennuksilla saattoi olla kilpailunvastainen markkinoilta syrjäyttävä vaikutus.(50)

62.      Tämä päätelmä perustuu HP:n vaaditun osan ja kilpailun piiriin kuuluvan osan vertailuun(51) sekä kahteen vahvistustekijään.(52)

63.      HP:n vaaditun osan, joka on nyt käsiteltävän valitusperusteen ydin, laskemisen osalta valituksenalaisessa tuomiossa viitataan ensinnäkin riidanalaisen päätöksen taulukkoon 34 (jäljempänä taulukko 34).(53) Kuten unionin yleinen tuomioistuin toteaa, kyseisessä taulukossa esitetään muuttujat ja konkreettiset luvut, joita komissio käytti HP:n vaaditun osan laskemiseksi, ja ne esitetään kahdeksalla rivillä, jotka vastaavat kutakin vuosineljännestä verovuoden 2003 viimeiseltä neljännekseltä verovuoden 2005 kolmanteen neljännekseen.(54)

64.      Toiseksi valituksenalaisessa tuomiossa viitataan riidanalaisen päätöksen taulukkoon 35 (jäljempänä taulukko 35),(55) jossa esitetään komission tekemä kokonaislaskelma HP:n vaaditusta osasta HPA 1 ‑sopimuksen ja HPA 2 ‑sopimuksen osalta. Kuten unionin yleinen tuomioistuin huomauttaa, kokonaislaskelma perustuu taulukossa 34 vahvistettujen lukujen aritmeettiseen summaan tai keskiarvoon.(56) Valituksenalaisessa tuomiossa todetaan lisäksi, että komissio katsoi, että HP:n vaadittu osa oli koko rikkomisjakson ajan systemaattisesti kilpailun piiriin kuuluvaa osaa suurempi.(57)

65.      Lisäksi valituksenalaisesta tuomiosta ilmenee, että Intel väitti unionin yleisessä tuomioistuimessa, että riidanalainen päätös sisälsi useita virheitä, jotka koskevat muun muassa tarkasteltua rikkomisjaksoa.(58)

66.      Unionin yleinen tuomioistuin totesi tältä osin, että taulukkoon 34 ei sisältynyt mitään tietoja, jotka koskivat HPA 1 ‑sopimuksen ensimmäistä ajanjaksoa eli marras- ja joulukuuta 2002 ja verovuoden 2003 kolmea ensimmäistä neljännestä.(59) Komissio teki HPA 1 ‑sopimuksen osalta kokonaislaskelman HP:n vaaditusta osasta, sellaisena kuin se esitetään taulukossa 35, kuitenkin taulukossa 34 olevien lukujen aritmeettisen summan tai keskiarvon perusteella, erityisesti viimeksi mainitun taulukon kolmelta ensimmäiseltä riviltä, jotka ovat Q4 FY03, Q1 FY04 ja Q2 FY04.(60)

67.      Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että komissio ei ollut ottanut huomioon marras- ja joulukuuta 2002 eikä verovuoden 2003 kolmea ensimmäistä neljännestä laskelmissa, jotka johtivat HP:n vaadittuun osaan HPA 1 ‑sopimuksen osalta.(61) Tässä yhteydessä se lisäsi olennaisilta osin, että komissio ei ole väittänyt, että sen laskelmista puuttuvat kolmen vuosineljänneksen arvot johtuisivat sattumasta tai että nämä arvot olisivat identtiset kyseisen sopimuksen kattamalta ajanjaksolta puuttuvien kolmen vuosineljänneksen arvojen kanssa.(62)

68.      Tässä tilanteessa unionin yleinen tuomioistuin päätteli, että vaaditun osan laskelma ei kattanut koko marraskuun 2002 ja toukokuun 2005 välistä ajanjaksoa, jonka osalta komissio katsoi osoittaneensa, että Intelin HP:lle myöntämillä alennuksilla oli markkinoilta syrjäyttävä vaikutus.(63)

69.      Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi komission väitteet, jotka perustuivat siihen, että vuosineljänneksiin perustuvan laskelman tulos ei eronnut perustavanlaatuisesti suoritetuksi väitetyn kokonaislaskelman tuloksesta.(64) Se katsoi lisäksi, että komission vastauskirjelmänsä liitteessä D.17 esittämät lisälaskelmat oli jätettävä tutkimatta eikä niitä missään tapauksessa voitu käyttää perustana riidanalaisesta päätöksestä tehdyille johtopäätöksille.(65)

2.     Komission harkintavaltaa monitahoisissa taloudellisissa asioissa ei otettu asianmukaisesti huomioon

a)     Asianosaisten lausumat

70.      Komissio väittää Saksan liittotasavallan tukemana ensinnäkin, että valituksenalaisessa tuomiossa ei oteta huomioon AEC-testin luonnetta monitahoisena taloudellisena analyysinä eikä harkintavaltaa, joka kyseiselle toimielimelle tunnustetaan tällaisissa asioissa. Tähän harkintavaltaan sisältyy välttämättä yrityksen vaaditun osan laskeminen AEC-testin soveltamista varten ja erityisesti niiden taloudellisten muuttujien ja viiteajanjakson valinta, joita komissio käyttää tähän laskelmaan ja jotka voivat olla vain rajoitetun tuomioistuinvalvonnan kohteena.

71.      Lisäksi komissio arvostelee unionin yleisen tuomioistuimen arviointia, jonka mukaan se oli tukeutunut epätäydellisiin lukuihin HP:n vaaditun osan laskemiseksi. Komissio väittää, että oli perusteltua tukeutua lukuihin, jotka vastasivat HPA 1 ‑sopimuksen kattamia kolmea viimeistä vuosineljännestä, koska niiden uskottiin olevan riittävän edustavia koko ajanjaksolta siksi, että alennusten määrä pysyi tänä ajanjaksona vakaana vuosineljänneksestä toiseen.

72.      Lopuksi komissio väittää, että riidanalaisen päätöksen taulukossa 35 olevat luvut, joita käytettiin vaaditun osan laskemiseen HPA 1 ‑sopimuksen kattamalta ajanjaksolta, olivat Intelin kannalta edullisia. Jos riidanalaisessa päätöksessä olisi käytetty aikaisemmilta vuosineljänneksiltä saatavilla olevia tietoja, tältä ajanjaksolta vaadittu osa olisi ollut jopa korkeampi, mikä olisi osoittanut, että Intelin alennuksilla voitiin rajoittaa kilpailua vielä tehokkaammin.

73.      Intel kiistää ACT:n tukemana nämä väitteet. Intel väittää, että komissio päätti tehdä vuosineljänneksiin perustuvan AEC-analyysin näyttääkseen toteen Intelin tekemän rikkomisen HP:n osalta ja että komissio ei sitten sisällyttänyt laskelmiinsa kaikkia tarpeellisia tietoja osoittaakseen markkinoilta syrjäyttävät vaikutukset koko HPA 1 ‑sopimuksen kattamalta ajanjaksolta. Tämä laiminlyönti ei kuulu monitahoiseen taloudelliseen asiaan vaan pikemminkin tosiseikkojen arviointiin. Lisäksi Intel kiistää, että myöhempiin vuosineljänneksiin perustuvat keskimääräiset luvut olivat riittävän edustavia rikkomisen toteamiseksi koko ajanjakson osalta. Tältä osin se toteaa, että tämä arviointi ei yksinkertaisesti perustu riidanalaiseen päätökseen ja että komission oikeudenkäynnin aikana esittämät lisälaskelmat jätettiin tutkimatta.

b)     Arviointi

74.      Huomautan aluksi, että komission esittämää väitettä, joka koskee AEC-testin luonnetta monitahoisena taloudellisena analyysinä, sovelletaan horisontaalisesti muihin sen käsiteltävässä valituksessa esittämiin valitusperusteisiin. Joitakin pohdintojani voidaan sen vuoksi soveltaa myös arviointiin, joka unionin tuomioistuimen on tehtävä muista valitusperusteista, joita ei erityisesti käsitellä tässä ratkaisuehdotuksessa.

75.      Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että unionin tuomioistuinten suorittaman sellaisen valvonnan tasossa, joka koskee komission EUT-sopimuksen kilpailusääntöjen perusteella tekemiä analyysejä, on otettava huomioon harkintavalta, joka on kunkin tarkasteltavana olevan päätöksen perustana ja joka on perusteltu kyseisten sääntöjen soveltamisen monitahoisuuden vuoksi. Tapaukset, joissa on kyse rajoitetusta valvonnasta, on rajattava niihin, joissa riidanalainen päätös perustuu monitahoiseen taloudelliseen arviointiin.(66)

76.      Tätä oikeuskäytäntöä, jossa asetetaan monitahoisia taloudellisia arviointeja koskevan rajoitetun valvonnan taso, unionin tuomioistuimet ovat soveltaneet kaikilla kilpailuoikeuden aloilla(67) sen jälkeen, kun se muotoiltiin ensimmäisen kerran tuomiossa Consten ja Grundig v. komissio.(68) Se edellyttää, että unionin tuomioistuinten on monitahoisten taloudellisten asioiden käsittelyssä rajattava valvontansa sen tarkistamiseen, onko menettelysääntöjä ja perusteluvelvollisuutta noudatettu, pitävätkö tosiseikat paikkansa, sekä onko asiassa tehty ilmeistä arviointivirhettä tai käytetty väärin harkintavaltaa.(69)

77.      Unionin tuomioistuin on kuitenkin johdonmukaisesti muistuttanut, että komissiolle tunnustettuun harkintavaltaan liittyy monitahoisissa taloudellisissa arvioinneissa, erityisesti kilpailuoikeuden alalla, välttämättä tiettyjä takeita, jotka unionin tuomioistuinten on tarkistettava.(70)

78.      Vastaavasti unionin tuomioistuin on tuomiossa komissio v. Tetra Laval(71) todennut, että vaikka unionin tuomioistuin tunnustaa komissiolla olevan harkintavaltaa taloudellisissa asioissa, se ei tarkoita sitä, että unionin tuomioistuinten on pidättäydyttävä valvomasta sitä, miten komissio on tulkinnut taloudellisluonteisia seikkoja. Unionin tuomioistuinten on paitsi muun muassa tutkittava esitettyjen todisteiden aineellinen paikkansapitävyys, luotettavuus ja johdonmukaisuus myös tarkistettava, muodostavatko nämä todisteet merkityksellisten seikkojen kokonaisuuden, joka on otettava huomioon monitahoisen tilanteen arvioinnissa, ja voivatko kyseiset todisteet tukea päätelmiä, jotka niistä on tehty.(72)

79.      Unionin tuomioistuin korosti myöhemmin tuomioissaan KME Germany v. komissio(73) ja Chalkor v. komissio,(74) jotka ovat seurausta tuomiossa Tetra Laval tehdystä aikaisemmasta toteamuksesta, että unionin tuomioistuimet eivät voi tukeutua komission harkintavaltaan perusteena sille, ettei mainittu tuomioistuin harjoita oikeudellisia seikkoja ja tosiseikkoja koskevaa perinpohjaista laillisuusvalvontaa.(75)

80.      Käsiteltävässä asiassa komissio arvostelee yleisesti unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisessa tuomiossa harjoittaman valvonnan tasoa. Komissio katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin ylitti oikeuskäytännössään asettamansa tuomioistuinvalvonnan rajat, kun se tutki riidanalaisessa päätöksessä sovellettua AEC-testiä, mukaan lukien Intelin HP:lle myöntämien alennusten osalta.

81.      On tärkeää huomata, että komission esille ottama kysymys ei koske sitä, onko kyseisellä toimielimellä oltava harkintavaltaa sen erityisen testin valinnassa, jolla määritetään se, voivatko määräävässä markkina-asemassa olevan yrityksen käyttämät hinnoittelukäytännöt syrjäyttää markkinoilta yhtä tehokkaan kilpailijan kuin tämä yritys.(76) Unionin yleinen tuomioistuin ei valituksenalaisessa tuomiossa eikä käsiteltävän valituksen vastapuoli Intel kyseenalaista sitä, että komissio käytti AEC-testiä arvioidakseen, saattoivatko riidanalaisessa päätöksessä tarkoitetut alennukset rajoittaa kilpailua SEUT 102 artiklan mukaisesti.

82.      Toisin kuin komissio väittää, ei ole myöskään kiistetty sitä, että kyseisellä toimielimellä pitäisi olla harkintavaltaa AEC-testin soveltamisessa tiettyyn toimintaan ja etenkin niiden taloudellisten muuttujien ja viiteajanjakson valinnassa, joita on käytettävä tämän testin soveltamiseksi kyseiseen toimintaan.

83.      Valituksenalaisesta tuomiosta nimittäin ilmenee,(77) unionin yleisen tuomioistuimen sitä kyseenalaistamatta, että komission riidanalaisessa päätöksessä suorittama AEC-testi perustui Intelin HP:lle myöntämien alennusten osalta ekonometriseen malliin, jota komissio päätti soveltaa vuosineljännesten perusteella ajanjaksolla, jonka se oli aiemmin määritellyt marraskuun 2002 ja toukokuun 2005 väliseksi ajaksi. Kyseinen malli edellytti yhtäältä vaaditun osan laskemista ja toisaalta kilpailun piiriin kuuluvan osan laskemista. Erityisesti vaaditun osan, josta tässä valitusperusteen kohdassa on kyse, laskemiseksi otettiin huomioon määräävässä markkina-asemassa olevan yrityksen myöntämien ehdollisten alennusten osuus sekä sen keskimääräiset myyntihinnat ja keskimääräiset vältettävissä olevat kustannukset. AEC-testin tulos, olipa se positiivinen tai negatiivinen, määritettiin lopulta vertaamalla lukuja, jotka oli saatu HP:n vaadittua osaa ja kilpailun piiriin kuuluvaa osaa koskevasta laskelmasta.(78)

84.      Huomautan komission esittämien väitteiden mukaisesti, että siltä osin kuin vaaditun osan laskemiseen sisältyy kattavia menettelyvalintoja, sitä on pidettävä monitahoisena taloudellisena arviointina. Näin ollen komission on voitava laillisesti määritellä tämän osan laskemisessa käytetyt muuttujat, ja unionin tuomioistuimet voivat valvoa sitä vain rajoitetusti. Tästä seuraa, että unionin tuomioistuinten on tehtäviään hoitaessaan pidättäydyttävä korvaamasta komission arviointia omalla arvioinnillaan,(79) ellei asianomainen yritys väitä, että arvioinnissa on tapahtunut ilmeinen virhe, eikä myöskään osoita tällaista virhettä.(80)

85.      Vaaditun osan laskelma ei kuitenkaan voi olla suojattu tuomioistuinvalvonnalta, joka koskee laskuvirheitä tai todisteiden valikoivaa tai puutteellista huomioon ottamista. Juuri näissä tapauksissa tuomiossa Tetra Laval vahvistettua oikeuskäytäntöä, sellaisena kuin se on myöhemmin muotoiltuna tuomioissa KME Germany ja Chalkor, voidaan soveltaa täysimääräisesti. Todisteiden, joihin komissio tukeutuu monitahoisen tilanteen arvioimiseksi, on todellakin oltava aineellisesti paikkansapitäviä, luotettavia ja johdonmukaisia, ja näiden todisteiden on sisällettävä kaikki arvioinnissa tarvittavat tiedot ja oltava omiaan tukemaan päätelmiä, jotka niistä on tehty.

86.      Käsiteltävässä asiassa katson, että unionin yleinen tuomioistuin suoritti HP:tä koskevan vaaditun osan laskelman arvioinnin unionin tuomioistuimen vaatimalla tavalla.

87.      Valituksenalaisesta tuomiosta nimittäin ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin selitti komission itsensä määrittelemän viiteajanjakson osalta ensin muuttujat, joita käytettiin taulukossa 34 HP:n vaaditun osan laskemiseksi, sekä komission niin ikään valitseman vuosineljänneksiin perustuvan arvioinnin tämän laskelman suorittamiseksi. Seuraavaksi unionin yleinen tuomioistuin mainitsi HP:n vaaditun osan kokonaislaskelman tuloksen HPA 1 ‑sopimuksen osalta, joka esitetään taulukossa 35 ja joka, kuten se myös huomautti, johtuu taulukossa 34 vahvistettujen lukujen aritmeettisesta summasta tai keskiarvosta. Sen jälkeen unionin yleinen tuomioistuin totesi, että luvut, jotka vastaavat kyseisen sopimuksen kattaman ajanjakson ensimmäistä osaa, erityisesti vuoden 2002 marras- ja joulukuuta sekä verovuoden 2003 kolmea ensimmäistä neljännestä, puuttuvat. Tämän perusteella se katsoi, että HP:n vaaditun osan laskelmaa ei voitu pitää toteen näytettynä koko rikkomisjakson ajalta.(81)

88.      Tästä seuraa, kuten Intel ja ACT väittävät, että vaikka komissio päätti tehdä vuosineljänneksiin perustuvan AEC-analyysin HP:n vaaditun osan määrittämiseksi etukäteen asetetun viiteajanjakson ajalta, se ei tämän jälkeen sisällyttänyt laskelmiinsa kaikkia asiaankuuluvia ja tarpeellisia tietoja, kuten unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä edellytetään. Tässä tilanteessa unionin yleinen tuomioistuin saattoi komission harkintavaltaa loukkaamatta perustellusti katsoa, että riidanalaisessa päätöksessä olevat todisteet eivät olleet omiaan tukemaan sen päätelmiä Intelin alennusten markkinoilta syrjäyttämisen vaikutuksista koko HPA 1 ‑sopimuksen kattamana ajanjaksona.

89.      Näin ollen komission esittämä arvostelu, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin on soveltanut sellaista tuomioistuinvalvonnan tasoa, joka ylittää unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön rajat, on mielestäni hylättävä.

90.      Lisäksi siltä osin kuin komissio väittää, että se saattoi perustellusti tukeutua HPA 1 ‑sopimuksen kattamaa kolmea viimeistä vuosineljännestä vastaaviin lukuihin, koska nämä luvut olivat riittävän edustavia koko ajanjakson osalta, tämä väite antaa unionin tuomioistuimelle aiheen tutkia, voiko käsiteltävässä asiassa tietyn näytön puuttuessa olla perusteltua päätellä kyseisen ajanjakson alkamisajankohta ekstrapoloinnin avulla.

91.      Kuten tiedetään, ekstrapoloinnissa on kyse tuntemattoman arvon arvioimisesta tunnettujen arvojen laajentamisen perusteella. Tätä varten siihen sisältyy olettama,(82) joka on toistuva mekanismi, jota käytetään keventämään (tavallisesti) komissiolle kuuluvaa todistustaakkaa, kun se osoittaa EUT-sopimuksen kilpailusääntöjen rikkomisen tai sen osatekijän.(83) Lisäksi siltä osin kuin ekstrapoloinneilla pyritään päättelemään tuntematon tunnetusta, niiden on perustuttava konkreettiseen malliin. Tämä malli perustuu tavallisesti erityisesti yksilöityjen arvojen trendiin tai ainakin tavanomaiseen kokemukseen tai terveeseen järkeen. On tärkeää huomata, että itsestään selviä tapauksia lukuun ottamatta malli, jonka perusteella ekstrapolointi voidaan tehdä, on sen osapuolen määriteltävä ja selvennettävä, jolla on todistustaakka.

92.      Voisin olla samaa mieltä siitä, että sellaisen mallin määrittely, jota voidaan käyttää tietojen ekstrapoloinnin perustana, voi tietyissä tapauksissa kuulua komission harkintavaltaan silloin, kun sen määrittely on taloudellisesti monitahoista. Tämä kysymys ei kuitenkaan tule esille käsiteltävässä asiassa, koska riidanalaisessa päätöksessä ei viitata edustavaan tai säännölliseen malliin, joka osoittaisi, että HPA 1 ‑sopimuksen kattaman ajanjakson toiseen osaan kuuluvia tietoja voitaisiin soveltaa myös tämän ajanjakson ensimmäiseen osaan. Sen vuoksi en ole vakuuttunut komission väitteestä, jonka mukaan unionin yleisen tuomioistuimen toteama taloudellisten tietojen puuttuminen tältä ajanjaksolta johtui tosiasiassa komission harkintavaltansa puitteissa suorittamasta vapaaehtoisesta ekstrapoloinnista.

93.      Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin totesi perustellusti, ettei komissio riidanalaisessa päätöksessä väittänyt, että HP:n vaaditun osan osoittaminen HPA 1 ‑sopimuksen osalta, sellaisena kuin se ilmenee taulukosta 35, olisi sattuman tulos. Se ei myöskään katsonut, että kyseisessä taulukossa esitetyt eri arvot olisivat puuttuvien kolmen vuosineljänneksen ja seuraavien kolmen vuosineljänneksen osalta identtiset.(84) Tästä näkökulmasta unionin yleinen tuomioistuin katsoi täysin perustellusti, kuten myös valituksenalaisesta tuomiosta ilmenee,(85) että merkitystä ei juurikaan ole sillä, perustuivatko komission laskelmat vuosineljänneksiin vai suoritettiinko kokonaislaskelma, koska vuoden 2002 marras- ja joulukuuta sekä verovuoden 2003 kolmea ensimmäistä neljännestä ei olisi milloinkaan otettu huomioon riippumatta siitä, mitä lukuja niihin olisi sisältynyt.

94.      Tästä seuraa, että myös komission väite, joka perustuu HPA 1 ‑sopimuksen kattaman ajanjakson kolmen viimeisen vuosineljänneksen arvojen ekstrapolointiin kyseisen ajanjakson ensimmäiseen osaan, on hylättävä.

95.      Lopuksi komissio väittää, että luvut, joita käytettiin vaaditun osan laskemiseen HPA 1 ‑sopimuksen kattaman ajanjakson toisessa osassa, pysyivät vakaina yhdestä vuosineljänneksestä toiseen ja että ne joka tapauksessa olivat edullisia Intelin kannalta. Tältä osin totean lyhyesti, rajoittamatta kuitenkaan käsiteltävän valitusperusteen kolmannen kohdan yhteydessä esittämääni arviointia,(86) että tämä analyysi ei selvästikään perustu riidanalaiseen päätökseen eikä ole itsestään selvä. Kuten jäljempänä selitän, sitä ei näin ollen voida käyttää tässä menettelyssä perusteluna sille, ettei kaikkia tietoja, jotka olivat tarpeen HP:n vaaditun osan laskemiseksi koko HPA 1 ‑sopimuksen kattamalta ajanjaksolta, käytetty.

96.      Edellä esitetyn perusteella katson, ettei unionin yleistä tuomioistuinta voida moittia siitä, että se olisi loukannut komission harkintavaltaa monitahoisissa taloudellisissa asioissa tai tehnyt muita tässä valitusperusteen kohdassa väitettyjä virheitä päätellessään, ettei komissio ollut osoittanut Intelin HP:lle myöntämien alennusten aiheuttamaa markkinoilta syrjäyttävää vaikutusta koko viiteajanjaksolta.

97.      Komission neljännen valitusperusteen ensimmäinen kohta on mielestäni hylättävä.

3.     Intelin implisiittinen hyväksyminen hallinnollisen menettelyn aikana

a)     Asianosaisten väitteet

98.      Toiseksi komissio väittää, että valituksenalaisessa tuomiossa katsottiin virheellisesti, ettei sillä, että Intel hyväksyi hallinnollisessa menettelyssä implisiittisesti HP:tä koskevassa AEC-testissä käytetyn viiteajanjakson, ole todistusarvoa.

99.      Komission mukaan Intel ei kyseisessä menettelyssä ensinnäkään riitauttanut riidanalaisen päätöksen taulukossa 35 käytetyn viiteajanjakson valintaa HP:n vaaditun osan laskemiseksi. Intel ja sen taloudelliset neuvonantajat tukeutuivat komission ehdottamiin lukuihin omissa laskelmissaan eivätkä esittäneet vastalaskelmaa väitetysti puuttuville vuosineljänneksille. Toiseksi komissio huomauttaa, että koska unionin tuomioistuimen muutoksenhakuasiassa antaman tuomion mukaan on olemassa laillinen olettama siitä, että yksinostoalennukset ovat lainvastaisia, Intelin tehtävänä oli esittää tutkimuksen aikana näyttöä sen osoittamiseksi, että sen alennukset eivät voineet sulkea pois kilpailua.

100. Intel kiistää nämä väitteet. Se väittää, että komissio ei missään hallinnollisen menettelyn vaiheessa toimittanut Intelille riidanalaisen päätöksen taulukkoa 35, joka sisältää tiedot kolmelta kyseessä olevalta vuosineljännekseltä ja jota käytettiin viiteajanjaksona HP:n vaaditun osan laskemiseksi koko HPA 1 ‑sopimuksen kattamalta ajanjaksolta. Se esitettiin ensimmäisen kerran riidanalaisessa päätöksessä, mikä tarkoittaa, että Intel ei koskaan hyväksynyt komission tekemää viiteajanjakson valintaa kyseisessä hallinnollisessa menettelyssä. Intel väittää valituksenalaisen tuomion mukaisesti, että väitetiedoksiannon adressaatti ei ole missään tapauksessa velvollinen riitauttamaan sen sisältöä hallinnollisen menettelyn aikana.

b)     Arviointi

101. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan on niin, että jos yritys, jota EUT-sopimuksen kilpailusääntöjen mukainen tutkimus koskee, ei nimenomaisesti tunnusta tosiseikkoja, komission on näytettävä ne vielä toteen, jolloin yrityksellä on edelleen vapaus turvautua kaikkiin hyödyllisiksi katsomiinsa puolustautumisperusteisiin sopivaksi katsomanaan hetkenä ja varsinkin oikeudenkäynnissä.(87)

102. Lisäksi unionin tuomioistuin on tuomiossaan Knauf Gips v. komissio(88) todennut, että SEUT 101 ja SEUT 102 artiklaa sovellettaessa missään unionin oikeuden määräyksessä tai säännöksessä ei aseteta väitetiedoksiannon adressaatille velvollisuutta riitauttaa siinä olevat eri tosiseikat tai oikeudelliset seikat hallinnollisen menettelyn kuluessa sillä uhalla, ettei se voi enää tehdä näin myöhemmin asian tuomioistuinkäsittelyssä.

103. Lopuksi muutoksenhakuasiassa annetusta tuomiosta ilmenee nimenomaisesti, että jos komissio tekee AEC-analyysin päätöksessä, jossa alennusjärjestelmä todetaan väärinkäytöksi, unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä on tutkia kaikki kantajan perustelut, joilla pyritään kyseenalaistamaan se, onko komissio todennut perustellusti, että kyseisellä alennusjärjestelmällä saattaa olla syrjäyttävä vaikutus.(89)

104. Käsiteltävässä asiassa huomautan, että unionin yleinen tuomioistuin viittasi valituksenalaisessa tuomiossa(90) perustellusti tuomioon Knauf Gips vastauksena komission väitteeseen, jonka mukaan Intel ei ollut hallinnollisen menettelyn aikana riitauttanut viiteajanjaksoa, jota komissio käytti HP:n vaaditun osan laskemiseksi. Tämä oikeuskäytäntö, joka on johdonmukainen unionin tuomioistuimen muutoksenhakuasiassa antamassa tuomiossa esittämien toteamusten kanssa, osoittaa selvästi, että unionin tuomioistuimet antavat kumoamiskanteen yhteydessä vain rajallisen arvon sille kannalle, jonka yritys on mahdollisesti omaksunut hallinnollisen menettelyn aikana.(91)

105. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä nimittäin seuraa, että vaikka yritys nimenomaisesti tai implisiittisesti myöntää joitakin tosiseikkoja tai oikeudellisia seikkoja hallinnollisessa menettelyssä, myöntäminen ei voi kuitenkaan rajoittaa itse sitä oikeutta nostaa kanne unionin yleisessä tuomioistuimessa, joka luonnollisella henkilöllä tai oikeushenkilöllä on SEUT 263 artiklan neljännen kohdan nojalla.(92) Tämä tulkinta perustuu viime kädessä laillisuuden ja puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen perusperiaatteisiin sekä tehokkaita oikeussuojakeinoja ja puolueetonta tuomioistuinta koskeviin oikeuksiin, jotka on taattu Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa.(93)

106. SEUT 101 ja SEUT 102 artiklaan perustuva tuomioistuinvalvonta ei näin ollen voi estää yrityksiä esittämästä väitteitä ja vetoamasta tosiseikkoihin, joita ne eivät ole maininneet tai riitauttaneet hallinnollisessa menettelyssä, eikä myöskään esittämästä näyttöä, jota komission tiedossa ei ollut riidanalaisen päätöksen tekemishetkellä.(94)

107. Komissio muistuttaa kuitenkin, että unionin tuomioistuin katsoi tuomiossaan Knauf Gips myös, että se, että yritys on komissiossa käydyssä hallinnollisessa menettelyssä nimenomaisesti tai implisiittisesti myöntänyt joitakin tosiseikkoja tai oikeudellisia seikkoja, voi olla lisätodiste arvioitaessa sitä, onko kanne hyväksyttävä.(95)

108. Tältä osin on riittävää todeta, ettei valituksenalaisesta tuomiosta eikä komission nyt käsiteltävässä asiassa esittämistä huomautuksista ilmene, että komissio olisi esittänyt hallinnollisessa menettelyssä Intelin HP:lle myöntämien alennusten osalta sellaisia lisätodisteita, mukaan lukien näyttöä siitä, että Intel väitetyn mukaisesti hyväksyi implisiittisesti HP:tä koskevassa AEC-testissä käytetyn viiteajanjakson, jotka saattoivat vahvistaa HP:n vaadittua osaa koko HPA 1 ‑sopimuksen kattamalta ajanjaksolta.

109. Tästä seuraa, että unionin tuomioistuimen tuomiossa Knauf Gips esittämällä toteamuksella, johon komissio viittaa, ei ole merkitystä nyt käsiteltävän asian kannalta.

110. Lopuksi on todettava, että komission tässä valitusperusteen kohdassa esittämä väite, jonka mukaan Intelin olisi joka tapauksessa pitänyt esittää tutkimuksen aikana näyttöä sen osoittamiseksi, ettei sen alennuksilla pystytty sulkemaan pois kilpailua viitejaksolta puuttuvien kuukausien ja vuosineljännesten aikana, ei mielestäni juurikaan liity sen varsinaiseen väitteeseen siitä, että Intel hyväksyi implisiittisesti HP:n vaaditun osan laskemiseksi käytetyn ajanjakson.

111. Tämä väite on joka tapauksessa hylättävä, kun otetaan huomioon edellä 103 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö, joka, kuten on jo todettu, pohjautuu unionin tuomioistuimen muutoksenhakuasiassa antamaan tuomioon.(96) Tämä oikeuskäytäntö riittää myös osoittamaan, ettei unionin yleinen tuomioistuin vastannut virheellisesti myöskään komission väitteeseen siitä, että Intel käytti komission antamia viiteajanjaksoja omissa laskelmissaan hallinnollisen menettelyn aikana. Kuten valituksenalaisesta tuomiosta ilmenee,(97) nämä ajanjaksot olivat osa riidanalaisen päätöksen perusteluja, joten kantaja saattoi riitauttaa ne unionin yleisessä tuomioistuimessa.

112. Edellä esitetyn perusteella katson, ettei unionin yleinen tuomioistuin tehnyt virhettä arvioidessaan Intelillä hallinnollisessa menettelyssä olleen aseman todistusarvoa sen viiteajanjakson osalta, jota käytettiin AEC-testissä HP:n vaaditun osan laskemiseksi.

113. Neljännen valitusperusteen toinen kohta on mielestäni hylättävä.

4.     Komission puolustautumisoikeuksien loukkaaminen

a)     Asianosaisten lausumat

114. Kolmanneksi komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki virheen, kun se kieltäytyi ottamasta huomioon lisälaskelmia, jotka komissio esitti kyseisessä tuomioistuimessa käydyssä menettelyssä, erityisesti vastauskirjelmän liitteessä D.17, kiistääkseen Intelin väitteet, jotka koskevat HPA 1 ‑sopimuksen kattamaa rikkomisjaksoa.

115. Komissio korostaa, että kyseinen liite osoitti, että Intelin väitteet eivät voineet mitätöidä riidanalaisessa päätöksessä HP:n osalta suoritetun AEC-testin tulosta. Lisäksi komissio toteaa, että vaikka unionin yleinen tuomioistuin antoi Intelille mahdollisuuden esittää uusia analyysejä HP:n osalta sovelletussa AEC-testissä käytetyn viiteajanjakson riitauttamiseksi, se epäsi komissiolta oikeuden vastata. Komissio tukeutuu tältä osin pääasiallisesti asiassa Dole Food ja Dole Fresh Fruit Europe v. komissio annettuun tuomioon.(98)

116. Intel kiistää nämä väitteet. Se väittää lähinnä, että komission vaatimus siitä, että sille olisi annettava mahdollisuus esittää uusi AEC-analyysi ensimmäistä kertaa oikeudenkäynnissä ja erityisesti vastausvaiheessa, on selvästi ristiriidassa unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön kanssa.

b)     Arviointi

117. On tärkeää pitää mielessä, että komissio esitti vastauskirjelmänsä liitteessä D.17 ensimmäisen kerran unionin yleisessä tuomioistuimessa lisälaskelmia, jotka perustuivat HP:n toimittamaan lukuun kahdelta kolmesta puuttuvasta HPA 1 ‑sopimuksen kattamalta vuosineljännekseltä eli verovuoden 2003 toiselta ja kolmannelta neljännekseltä.(99) Kuten edellä on jo mainittu,(100) tällä pyrittiin osoittamaan, että koska Intelin HP:lle myöntämien alennusten määrä pysyi vakaana HPA 1 ‑sopimuksen kattamana ajanjaksona, HP:n vaaditun osan tulokset olisivat olleet samat, jos puuttuvat kuukaudet ja vuosineljännekset olisi otettu huomioon. Vastauskirjelmän liite D.17 osoitti komission mukaan myös, että sellaisen laskelman tulokset, johon oli sisällytetty puuttuvien kuukausien ja vuosineljännesten tiedot, olivat epäedullisempia Intelille kuin riidanalaisen päätöksen perustana olleet keskimääräiset tulokset.

118. Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisessa tuomiossa pyynnön ottaa huomioon nämä lisälaskelmat toteamalla ensinnäkin, että ne eivät käyneet ilmi riidanalaisesta päätöksestä ja että ne esitettiin ensimmäisen kerran oikeudenkäynnin aikana. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan näiden laskelmien huomioon ottaminen olisi merkinnyt unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön vastaisesti sitä, että komission riidanalaisessa päätöksessä esittämä perustelu olisi korvattu sen omalla perustelulla.(101) Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin totesi pääasiallisesti, että Intelin HP:lle myöntämien alennusten määrä oli vain yksi HP:n vaaditun osan laskemiseksi tarvittavista muuttujista ja että tiedot muista muuttujista eli HP:n ostovolyymistä ja keskimääräisistä myyntihinnoista puuttuivat edelleen. Tässä yhteydessä unionin yleinen tuomioistuin totesi, ettei mikään takaa sitä, että AEC-testissä huomiotta jätettyjä kuukausia ja vuosineljänneksiä koskevat tiedot eivät poikkea tarkasteltujen vuosineljännesten osalta todetuista tiedoista.(102)

119. Huomautan aluksi, että siltä osin kuin komissio ei nyt käsiteltävässä valituksessa väitä, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen arvioidessaan vastauskirjelmän liitteessä D.17 esitettyjä lisälaskelmia, komission väite sen puolustautumisoikeuksien loukkaamisesta on hylättävä merkityksettömänä.(103) Tutkittavaksi ottamisen kannalta katson joka tapauksessa, että unionin yleinen tuomioistuin kieltäytyi perustellusti ottamasta huomioon kyseisen liitteen sisältöä.

120. Muistutan tältä osin, että kieltäytymistä hyväksymästä komissiolta lisäperusteluja oikeudenkäynnin aikana perussopimuksen kilpailusääntöjen rikkomisen toteamiseksi voidaan lähestyä eri näkökulmista, jotka liittyvät sekä kyseisen toimielimen tekemän päätöksen muotoon (ulkoinen lainmukaisuus) että sisältöön (sisäinen lainmukaisuus).

121. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan on nimittäin niin, että vaikka komissio voi valaista unionin yleisessä tuomioistuimessa käytävässä menettelyssä lähemmin riidanalaisen päätöksen perusteluja puolustuksessaan, komissio ei voi esittää kokonaan uusia perusteluja tässä oikeudenkäynnissä. Tämä kielto perustuu siihen, että perustelujen alkuperäistä puuttumista ei voida korjata unionin tuomioistuimissa käytävässä oikeudenkäyntivaiheessa siten, että asianomainen henkilö saa perustelut tietoonsa vasta tällaisen menettelyn aikana.(104) Kuten julkisasiamies Kokott on todennut, tämä uusien perusteluiden esittämistä koskeva rajoitus on ratkaisevan tärkeä rikosoikeudellisissa menettelyissä ja luonteeltaan lähes rikosoikeudellisissa menettelyissä, kuten SEUT 102 artiklassa tarkoitetuissa menettelyissä.(105)

122. Sama kielto voi lisäksi perustua komission velvollisuuteen perustaa päätöksensä yksinomaan moitteisiin, joista asianomaiset osapuolet ovat voineet esittää huomautuksensa.(106) Komission on nimittäin annettava yritykselle hallinnollisessa menettelyssä mahdollisuus esittää oma näkemyksensä niiden todisteiden paikkansapitävyydestä ja merkityksellisyydestä, joita komissio on esittänyt EUT-sopimuksen rikkomista koskevan väitteensä tueksi.(107) Tämä velvollisuus koskee rikkomisen muiden olennaisten osatekijöiden lisäksi sen tosiasiallista kestoa.

123. Lopuksi, kuten unionin yleinen tuomioistuin perustellusti katsoi valituksenalaisessa tuomiossa, unionin tuomioistuin on todennut, että riidanalaisen päätöksen perusteluissa olevan puutteen korjaaminen ottamalla huomioon lisäperusteluja, joita ei ole kyseisessä päätöksessä, johtaa siihen, että tuomioistuin korvaa riidanalaisessa päätöksessä tehdyn arvioinnin omallaan ja tekee näin ollen oikeudellisen virheen.(108)

124. Katson, että mikä tahansa edellä mainituista unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön perustuvasta lähestymistavoista oli riittävä, jotta unionin yleinen tuomioistuin saattoi jättää vastauskirjelmän liitteen D.17 tutkimatta, mukaan lukien lähestymistapa, jonka se nimenomaisesti omaksui tuomiossaan ja joka koski kieltoa korvata riidanalaisessa päätöksessä tehty arviointi omalla arvioinnillaan. Mielestäni päinvastainen toteamus olisi nimittäin saanut unionin yleisen tuomioistuimen tekemään oikeudellisen virheen, kun se ei olisi todennut, että komissio rikkoi perusteluvelvollisuuttaan tai että Intelin puolustautumisoikeuksia loukattiin hallinnollisessa menettelyssä, tai kun se olisi korvannut riidanalaisessa päätöksessä tehdyn arvioinnin omalla arvioinnillaan.

125. Komissio vetoaa tuomioon Dole Food vastauksena edellä oleviin toteamuksiin. Tässä tuomiossa unionin tuomioistuin totesi, että koska kysymys tuotiin esille ensimmäisen kerran kannekirjelmässä, komissio sai uusien perustelujen esittämistä koskevaa kieltoa rikkomatta puolustaa riidanalaisessa päätöksessä mainitsemaansa arviointia oikeudenkäynnin aikana esittämillään seikoilla.(109)

126. Mielestäni tuomion Dole Food taustalla olevat tosiseikat ja nyt käsiteltävä tilanne kuitenkin eroavat toisistaan. Tuomiossa Dole Food unionin tuomioistuin vahvisti unionin yleisen tuomioistuimen lähestymistavan, jonka mukaan siinä käydyssä menettelyssä esitetyt tarkennukset ainoastaan selvensivät riidanalaisessa päätöksessä jo esitettyjä perusteluja.(110) Sitä vastoin käsiteltävässä asiassa unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että riidanalaisessa päätöksessä ei voitu vahvistaa sitä, että HP:n vaadittu osa olisi ollut sama HPA 1 ‑sopimuksen kattamalta ensimmäiseltä ajanjaksolta, jos puuttuvat kuukaudet ja vuosineljännekset olisi otettu huomioon. Näin ollen vastauskirjelmän liitteeseen D.17 sisältyviä lisälaskelmia, jotka komissio esitti ensimmäisen kerran oikeudenkäyntivaiheessa, ei ollut koskaan liitetty riidanalaisessa päätöksessä jo oleviin perusteluihin.

127. Lisäksi julkisasiamies Kokottin ratkaisuehdotuksesta Dole Food ilmenee, että todisteet, joita koskevia huomautuksia komissio siinä tapauksessa esitti unionin yleisessä tuomioistuimessa, sisältyivät tutkimusaineistoon.(111) Tämä tarkoittaa käsiteltävästä asiasta poiketen, että asianomainen yritys oli saanut nämä tiedot hallinnollisen menettelyn aikana.

128. Näin ollen tuomio Dole Food, johon komissio viittaa, ei mielestäni ole pätevä ennakkotapaus komission väitteiden tueksi.

129. Edellä esitetyn perusteella katson, ettei unionin yleinen tuomioistuin loukannut komission puolustautumisoikeuksia kieltäytyessään ottamasta huomioon valituskirjelmän liitteessä D.17 esitettyjä lisälaskelmia.

130. Neljännen valitusperusteen kolmas kohta on siis mielestäni hylättävä.

5.     Unionin yleisen tuomioistuimen virhe, joka koskee asianmukaisen johtopäätöksen tekemistä koko riidanalaisen menettelyn kattamalta ajanjaksolta

a)     Asianosaisten lausumat

131. Komissio väittää, että vaikka katsottaisiinkin, että unionin yleinen tuomioistuin saattoi valituksenalaisessa tuomiossa perustellusti katsoa, ettei komissio ollut osoittanut markkinoilta syrjäyttäviä vaikutuksia marraskuun 2002 ja syyskuun 2003 väliseltä ajanjaksolta, se ei kumoa päätelmää, jonka mukaan Intelin HP:lle myöntämillä alennuksilla saattoi olla markkinoilta syrjäyttäviä vaikutuksia ainakin lokakuusta 2003 toukokuuhun 2005.

132. Intel kiistää tämän väitteen. Se väittää erityisesti, että valituksenalaisessa tuomiossa todetaan perustellusti, että koska komissio ei ollut asianmukaisesti tutkinut arviointiperustetta, joka koskee riidanalaisen menettelytavan kattavuusastetta markkinoilla, eikä se ollut arvioinut oikein alennusten kestoa, komissio ei ollut osoittanut, että HP:lle myönnetyillä alennuksilla oli markkinoilta syrjäyttäviä vaikutuksia koko viiteajanjakson osalta.

b)     Arviointi

133. Kuten jo edellä on todettu, unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisessa tuomiossa ensinnäkin, että komissio oli tehnyt virheen katsoessaan, että se saattoi tehdä vaadittua osaa koskevasta laskelmastaan johtopäätöksiä Intelin HP:lle koko marraskuun 2002 ja toukokuun 2005 välisen ajanjakson ajan myöntämien alennusten syrjäyttävästä vaikutuksesta. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan komissio ei ollut osoittanut, että tämä vaikutus olisi ollut marraskuun 2002 ja syyskuun 2003 välisenä ajanjaksona.(112)

134. Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin totesi muutoksenhakuasiassa annetun tuomion 139 kohdassa mainittuja arviointiperusteita tarkastellessaan myös, että komissio ei ollut riidanalaisessa päätöksessä tutkinut asianmukaisesti arviointiperustetta, joka koski Intelin menettelytavan kattavuusastetta markkinoilla ja sen kestoa.(113)

135. Näiden toteamusten perusteella unionin yleinen tuomioistuin päätteli Intelin HP:lle myöntämien alennusten osalta lisäksi, että vaikka olisikin pääteltävä, että AEC-testiä voitaisiin pitää ratkaisevana näyttönä rikkomisjakson osalta, virheet muutoksenhakuasiassa annetun tuomion 139 kohdassa mainittujen arviointiperusteiden tutkimisessa tarkoittivat, että alennusten markkinoilta syrjäyttävää vaikutusta ei ollut osoitettu oikeudellisesti riittävällä tavalla.(114)

136. Mielestäni unionin yleisen tuomioistuimen perustelujen arvostelu ei ole perusteltua. Nämä perustelut vastaavat tosiasiassa muutoksenhakuasiassa annetun tuomion 138, 139 ja 141 kohtaa, joihin myös valituksenalaisessa tuomiossa perustellusti viitataan.(115) Kyseisessä oikeuskäytännössä edellytetään, että jos määräävässä markkina-asemassa oleva yritys väittää hallinnollisessa menettelyssä, ettei sen toiminta voinut rajoittaa kilpailua eikä siitä erityisesti voinut seurata väitettyjä markkinoilta syrjäyttäviä vaikutuksia, ja esittää näyttöä tämän väitteen tueksi, komission on tutkittava, saattoiko alennusjärjestelmä sulkea pois kilpailun, soveltamalla muutoksenhakuasiassa annetun tuomion 139 kohdassa lueteltuja viittä arviointiperustetta. Lisäksi silloin, kun komissio on tehnyt AEC-testin, tämä testi on yksi niistä seikoista, jotka komission on otettava huomioon arvioidessaan, saattoiko alennusjärjestelmä rajoittaa kilpailua.

137. Käsiteltävässä asiassa on riittävää todeta, että siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että komissio ei ollut arvioinut asianmukaisesti muun muassa riidanalaisen menettelytavan kattavuusastetta markkinoilla koskevaa arviointiperustetta, tämä tuomioistuin saattoi perustellusti päätellä, että Intelin HP:lle myöntämien alennusten markkinoilta syrjäyttäviä vaikutuksia ei voitu osoittaa edes lokakuun 2003 ja toukokuun 2005 väliseltä ajanjaksolta.(116)

138. Tästä seuraa, että toisin kuin komissio väittää, unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt virhettä asianmukaisen johtopäätöksen tekemisessä Intelin HP:lle myöntämistä alennuksista koko rikkomisjakson ajalta.

139. Neljännen valitusperusteen neljäs kohta on mielestäni hylättävä.

6.     Välipäätelmä

140. Edellä esitetyn perusteella päättelen, ettei neljännen valitusperusteen millään tarkastellulla kohdalla voida mielestäni kyseenalaistaa unionin yleisen tuomioistuimen tekemää päätelmää, jonka mukaan riidanalaisessa päätöksessä ei ollut osoitettu Intelin HP:lle myöntämien alennusten markkinoilta syrjäyttävää vaikutusta koko marraskuun 2002 ja toukokuun 2005 väliseltä ajanjaksolta.

141. Neljäs valitusperuste on näin ollen hylättävä.(117)

B       Viides valitusperuste, jonka mukaan Lenovoa koskevan AEC-testin tutkimisen yhteydessä tehtiin useita oikeudellisia virheitä, otettiin todisteet huomioon vääristyneellä tavalla ja loukattiin komission puolustautumisoikeuksia

142. Viidennessä valitusperusteessaan komissio riitauttaa unionin yleisen tuomioistuimen tekemän arvioinnin, joka koskee riidanalaisessa päätöksessä sovellettua AEC-testiä Lenovon osalta. Komissio arvostelee tätä arviointia erityisesti siltä osin kuin kyse on sellaisten kahden ei-rahamääräisen edun määrän määrittämisestä, jotka Intel myönsi Lenovon yksinostovelvoitteen vastineeksi, eli Intelin yhden vuoden vakioehtoisen takuun pidentäminen ja Shenzhenissä (Kiina) sijaitsevan jakelukeskuksen parempi käyttö.

143. Unionin yleisen tuomioistuimen tästä kysymyksestä tekemät päätelmät voidaan tiivistää seuraavasti.

1.     Unionin yleisen tuomioistuimen päätelmät, jotka koskevat Intelin Lenovolle myöntämiä ei-rahamääräisiä etuja

144. Valituksenalaisesta tuomiosta ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi alkuperäisessä tuomiossa tulleen näytetyksi, että Intel ja Lenovo olivat tehneet yhteisymmärryspöytäkirjan, vuoden 2007 Memorandum of Understandingin (jäljempänä vuoden 2007 MoU), johon liittyi ei-kirjallinen yksinostoehto.(118) Valituksenalaisesta tuomiosta ilmenee myös, että komission mukaan Intelin Lenovolle myöntämien alennusten määrä ilmoitettiin vuoden 2007 MoU:ssa, jossa määrättiin neljännesvuosittain maksettavasta 180 miljoonan Yhdysvaltain dollarin (USD) taloudellisesta tuesta vuodelle 2007.(119)

145. Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisessa tuomiossa,(120) että Intel oli esittänyt komissiossa käydyssä hallinnollisessa menettelyssä väitteen, jonka mukaan alennusten koon kannalta ainoastaan 138 miljoonan USD:n summalla oli merkitystä. Tämä selittyy sillä, että vuoden 2007 MoU:ssa Lenovolle määrätystä 180 miljoonan USD:n suuruisesta taloudellisesta tuesta ainoastaan 135 miljoonaa USD annettiin rahana. Loput taloudellisesta tuesta myönnettiin ei-rahamääräisinä etuina eli Intelin yhden vuoden vakioehtoisen takuun pidentämisenä ja tarjouksena Intelin Kiinassa sijaitsevan jakelukeskuksen paremmasta käytöstä. Komissio totesi Intelin väittäneen, että vaikka näiden kahden Lenovolle myönnettyjen ei-rahamääräisten etujen arvo oli 20 miljoonaa USD ja 24 miljoonaa USD, niiden kustannukset Intelille olivat paljon alhaisemmat eli 1,7 miljoonaa USD ja 1,3 miljoonaa USD. Intelin mukaan yhtä tehokkaan kilpailijan analyysiä varten näitä seikkoja ei ollut arvioitava sen mukaan, mikä niiden arvo Lenovolle oli, vaan niistä Intelille aiheutuneiden taloudellisten kustannusten perusteella. Intel päätyi 138 miljoonan USD:n summaan lisäämällä 135 miljoonan USD:n rahalliseen taloudelliseen tukeen nämä 1,7 miljoonan ja 1,3 miljoonan USD:n suuruiset kustannukset.

146. Unionin yleinen tuomioistuin huomautti myös, että komissio hylkäsi riidanalaisessa päätöksessä Intelin väitteen katsoen, että se perustui yhtä tehokkaan kilpailijan analyysiä koskevien periaatteiden väärinymmärrykseen.(121) Komission mukaan tässä analyysissä arvioidaan hintaa, johon kilpailijan, joka on yhtä tehokas kuin määräävässä asemassa oleva yritys mutta ei määräävässä asemassa, pitäisi tarjota tuotteitaan asiakkaalle kompensoidakseen määräävässä asemassa olevan yrityksen myöntämien ehdollisten etujen menetyksen sen seurauksena, että kyseinen asiakas siirtää tarvitsemiensa hankintojen kilpailun piiriin kuuluvan osan määräävässä asemassa olevalta yritykseltä tälle hypoteettiselle yhtä tehokkaalle kilpailijalle.(122) Komission mielestä tuolloin oli selvää, että menetystä oli arvioitava asiakkaan kannalta, sillä yhtä tehokkaan kilpailijan pitäisi kompensoida nimenomaan asiakkaan menetys eikä määräävässä asemassa olevalle yritykselle aiheutuvaa taloudellista kustannusta tilanteessa, jossa nämä kaksi lukua eroavat toisistaan.(123)

147. Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisessa tuomiossa komission näkemyksestä poiketen ja Intelin pääasiallisen väitteen mukaisesti, että komissio lähti olettamasta, joka on ristiriidassa riidanalaisessa päätöksessä esitetyn AEC-testin perustan kanssa, jonka lähtökohtana on periaate, jonka mukaan hypoteettinen kilpailija on yhtä tehokas kuin Intel, erityisesti jakelukeskuksen laajentamisesta tai takuun pidennyksestä aiheutuvien kustannusten kannalta.(124)

2.     Riidanalaisessa päätöksessä käytetyn AEC-testin ja SEUT 102 artiklan virheellinen soveltaminen

a)     Asianosaisten lausumat

148. Komissio väittää, että valituksenalaisessa tuomiossa tehtiin riidanalaisessa päätöksessä sovelletun AEC-testin luonnehdinnan osalta oikeudellinen virhe, joka merkitsee loppujen lopuksi SEUT 102 artiklan virheellistä soveltamista. Se katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin arvioi kustannushinnoittelun kannalta virheellisesti sitä, onko kilpailija yhtä tehokas kuin määräävässä markkina-asemassa oleva yritys, kun kyse on ei-rahamääräisinä etuina myönnetyistä alennuksista.

149. Komissio toteaa aluksi, että AEC-testi on analyyttinen työkalu, johon sisältyy useita teknisiä menetelmävalintoja. Riidanalaisessa päätöksessä olevat toteamukset, jotka koskevat Intelin Lenovolle myöntämiä alennuksia, olisi voitu kumota vain siinä tapauksessa, että kyseessä olisi ollut ilmeinen virhe, jota unionin yleinen tuomioistuin ei todennut.

150. Komission mukaan unionin yleinen tuomioistuin totesi lisäksi virheellisesti, että Intelin myöntämien ei-rahamääräisten etujen arvon arviointiperusteena olivat kustannukset, joita kyseiselle yritykselle aiheutui niiden tarjoamisesta, eikä niiden arvo Lenovolle. Tältä osin komissio toistaa olennaisin osin vastauksen, jonka se antoi riidanalaisessa päätöksessä Intelin hallinnollisessa menettelyssä esittämään väitteeseen, kuten edellä 146 kohdassa on kuvattu.

151. Vaikka nimittäin oletettaisiin, että Intelin myöntämiä ei-rahamääräisiä etuja olisi pitänyt tutkia niiden kustannusten kannalta, joita kyseiselle yritykselle aiheutui niiden tarjoamisesta, unionin yleinen tuomioistuin jätti komission mielestä virheellisesti ottamatta huomioon sen, että Inteliä pienemmällä kilpailijalla ei olisi Intelin Lenovolle tarjoaman kaltaisia jakelukeskuksia eikä se voisi tarjota samanlaista laajennettua takuuta tuotteilleen. Tämän kilpailijan olisi näin ollen pitänyt kompensoida rahamääräisesti Intelin Lenovolle myöntämien ei-rahamääräisten etujen menetys.

152. Lopuksi komissio väittää, että jos unionin tuomioistuin hylkää edellä esitetyt väitteet, sillä, että unionin yleinen tuomioistuin kieltäytyi tutkimasta vastauskirjelmän liitettä D.39 Intelin väitteiden kumoamiseksi, loukattiin sen puolustautumisoikeuksia.

153. Intel kiistää nämä väitteet. Sen mukaan unionin yleisen tuomioistuimen lähestymistapa vastaa unionin tuomioistuimen vakiintunutta oikeuskäytäntöä, jonka mukaan SEUT 102 artiklassa keskitytään yhtä tehokkaisiin – eikä vähemmän tehokkaisiin – kilpailijoihin ja hinnoittelukäytäntöjen arvioinnin on erityisesti perustuttava määräävässä markkina-asemassa olevan yrityksen omiin kustannuksiin ja omaan strategiaan. Itse asiassa myös komission omissa SEUT 102 artiklaa koskevissa suuntaviivoissa vahvistetaan, että komissio käyttää määräävässä markkina-asemassa olevan yrityksen kustannustietoja, jos ne ovat saatavilla. Erilainen lähestymistapa rankaisisi määräävässä markkina-asemassa olevaa yritystä siitä, että se toimii kilpailijoitaan tehokkaammin ja toimittaa näin ollen tuotteen asiakkaalle pienemmin kustannuksin.

b)     Arviointi

154. Aluksi huomautan ensinnäkin, ettei asianosaisten välillä ole riitaa siitä, oliko käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaiset ei-rahamääräiset edut otettava huomioon Lenovoa koskevan AEC-testin soveltamiseksi. Erimielisyyttä on pikemminkin siitä, kuinka nämä edut on laskettava kyseisen testin soveltamista varten. Komission mukaan unionin yleinen tuomioistuin ymmärsi riidanalaisessa päätöksessä olevan AEC-testin taustalla olevat periaatteet väärin ja tulkitsi virheellisesti sitä, kuinka tätä testiä sovelletaan kustannushinnoittelun kannalta. On syytä huomauttaa, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan AEC-testi on hyödyllinen silloinkin, kun kyseisen käytännön osatekijöitä ei ilmaista rahassa, mutta ne voidaan kuitenkin ilmaista määrällisesti.(125)

155. Toiseksi ja toisin kuin komissio väittää, unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisessa tuomiossa esittämässä arvioinnissa ei mielestäni kyseenalaistettu AEC-testin rakennetta tai, kuten komissio toteaa, ”menettelyvalintoja”, jotka kyseinen toimielin teki tätä testiä laatiessaan. Sen sijaan valituksenalaisesta tuomiosta ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin tarkisti, sovellettiinko AEC-testiä Intelin Lenovolle myöntämien ei-rahamääräisten etujen osalta yhdenmukaisesti niiden kyseisen testin perustana olevien seikkojen kanssa, jotka komissio oli erityisesti määrittänyt riidanalaisessa päätöksessä. Tästä näkökulmasta katsottuna unionin yleistä tuomioistuinta ei mielestäni voida moittia komission harkintavallan loukkaamisesta AEC-testin määrittelyssä. Unionin yleisen tuomioistuimen suorittama arviointi koskee varsinaisesti komission suorittaman AEC-testin soveltamisen sisäistä johdonmukaisuutta tässä asiassa.

156. Sen kysymyksen osalta, kumosiko unionin yleinen tuomioistuin virheellisesti komission omaksuman lähestymistavan Intelin Lenovolle myöntämien ei-rahamääräisten etujen osalta, valituksenalaisesta tuomiosta ilmenee perustellusti,(126) että AEC-testiin, sellaisena kuin sitä sovellettiin riidanalaisessa päätöksessä, sisältyvän logiikan mukaan oli tutkittava, voisiko Intel sen omat kustannukset ja alennusten vaikutus huomioon ottaen itse päästä markkinoille rajoitetummalta pohjalta ilman tappioita. Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin huomautti aivan oikein, että AEC-analyysi muotoiltiin riidanalaisessa päätöksessä täysin hypoteettiseksi analyysiksi, koska siinä pyrittiin määrittämään, olisiko markkinoille pääsy estetty kilpailijalta, joka on yhtä tehokas kuin Intel ja jonka x86-CPU:iden tuotanto ja toimitus vastaavat arvoltaan Intelin asiakkailleen tuottamaa arvoa mutta jolla ei ole yhtä laajaa myyntipohjaa kuin Intelillä.(127)

157. On syytä huomauttaa, että unionin tuomioistuin on oikeuskäytännössään todennut, että hinnoittelukäytäntöjen arvioinnin on perustuttava määräävässä markkina-asemassa olevan yrityksen omiin kustannuksiin ja strategiaan,(128) ja erityisesti, että AEC-testin suorittamisessa on otettava huomioon hypoteettinen kilpailija, jonka kustannusrakenne on samanlainen kuin määräävässä markkina-asemassa olevalla yrityksellä.(129) Unionin tuomioistuin on lisäksi todennut, että tällainen lähestymistapa on sitäkin perustellumpi siksi, että se on oikeusvarmuuden yleisen periaatteen mukainen, koska määräävässä markkina-asemassa oleva yritys voi kustannuksensa huomioon ottamalla arvioida oman toimintansa laillisuutta, mikä on sopusoinnussa sille SEUT 102 artiklassa määrätyn erityisen vastuun kanssa.(130) Unionin yleisen tuomioistuimen tulkinta riidanalaisessa päätöksessä olevan AEC-testin perustana olevista seikoista vaikuttaa siis olevan sopusoinnussa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa.

158. Tämä tulkinta on lisäksi johdonmukainen sen tavan kanssa, jolla erilaiset AEC-testin soveltamiseen tarvittavat muuttujat on laskettava riidanalaisen päätöksen mukaan. Kuten unionin yleinen tuomioistuin toteaa valituksenalaisessa tuomiossa,(131) AEC-testillä pyritään määrittämään, pystyykö määräävässä markkina-asemassa olevan yrityksen kanssa yhtä tehokas kilpailija, jolle aiheutuu samat kustannukset kuin määräävässä asemassa olevalle yrityksille, kuitenkin kattamaan omat kustannuksensa pienessä mittakaavassa. Näin ollen jokaisessa AEC-testin, sellaisena kuin se on käsiteltävässä asiassa kuvattu tämän ratkaisuehdotuksen 43 ja 83 kohdassa, soveltamiseen johtavassa laskentavaiheessa määräävässä markkina-asemassa olevan yrityksen kustannukset ovat arvioinnin keskipisteessä.

159. On totta, että kun yksinostoalennus annetaan rahana, sen arvo on objektiivinen ja sama sekä määräävässä markkina-asemassa olevalle yritykselle että alennuksen saajalle. Sitä vastoin silloin, kun kyseinen alennus annetaan ei-rahamääräisenä, sen arvo kyseiselle yritykselle ja alennuksen saajalle voivat poiketa toisistaan, mikä herättää kysymyksen siitä, kuinka sitä on arvioitava. Tämän arvon laskentalogiikassa on kuitenkin noudatettava samoja perustana olevia seikkoja molemmissa tapauksissa. Muutoin arviointia siitä, voiko alennuksella olla markkinoilta syrjäyttävä vaikutus, ei tehtäisi suhteessa merkitykselliseen taloudelliseen toimijaan. Käsiteltävässä asiassa on selvää, että unionin yleinen tuomioistuin toteaa perustellusti valituksenalaisessa tuomiossa,(132) että merkityksellisen taloudellisen toimijan pitäisi periaatteessa olla yhtä tehokas kilpailija kuin Intel, joka tarjoaa ei-rahamääräisiä etuja Lenovolle samoin ehdoin kuin kyseinen määräävässä markkina-asemassa oleva yritys.

160. Lopuksi ei voida sulkea pois sitä, että viimeksi mainittu arvo voi edellyttää tiettyä mukauttamista sen huomioon ottamiseksi, että yhtä tehokkaalla kilpailijalla ei ole määräävää markkina-asemaa ja että tämä kilpailija saattaa toimia pienessä mittakaavassa. Komissio kuvaili riidanalaisessa päätöksessä tällaisen tilanteen viittaamalla lähinnä tapaukseen, jossa yhtä tehokas kilpailija kuin määräävässä markkina-asemassa oleva yritys ei voisi tarjota samanlaista jakelukeskusta tai takuun pidennystä.(133)

161. Vaikka tämä mahdollisuus otettaisiin huomioon, sillä ei kuitenkaan voida perustella sitä, että ei-rahamääräisenä myönnetty alennus olisi AEC-testiä varten arvioitava sen arvon tasolle, joka kyseisellä alenuksella on sen saajalle. Yhtä tehokkaalle kilpailijalle kuin Intel aiheutuvat kustannukset jakelukeskuksen käyttöön asettamisesta olisi pitänyt laskea. Unionin yleinen tuomioistuin päätteli näin ollen perustellusti, että komission tekemässä arvioinnissa, joka koski Intelin Lenovolle myöntämien ei-rahamääräisten etujen määrää, oli itsessään virhe.(134)

162. Edellä esitetyn perusteella katson, että komission esittämä arvostelu, joka koskee unionin yleisen tuomioistuimen omaksumaa lähestymistapaa, on hylättävä. Unionin yleinen ei mielestäni tehnyt virhettä päätellessään, että komissio oli Intelin Lenovolle myöntämiä ei-rahamääräisiä etuja arvioidessaan lähtenyt olettamasta, joka oli vastoin riidanalaisessa päätöksessä olevan AEC-testin perustana olevia seikkoja.

163. Lisäksi on todettava, että siltä osin kuin komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin loukkasi sen puolustautumisoikeuksia kieltäytyessään ottamasta huomioon vastauskirjelmän liitettä D.39, tämä väite on hylättävä samankaltaisista syistä kuin neljännen valitusperusteen kolmannen kohdan arvioinnin yhteydessä on yksityiskohtaisesti esitetty.(135)

164. Erityisesti vastauskirjelmän liite D.39 osoitti komission mukaan, että vaikka myönnettäisiinkin, että yhtä tehokkaalla kilpailijalla kuin Intel oli jakelukeskus Kiinassa, sen kustannukset tällaisen keskuksen Lenovolle tarjoamisesta olisivat olleet huomattavasti korkeammat kuin Intelin kustannukset tämän edun tarjoamisesta.

165. Tältä osin tyydyn toteamaan, että tämä analyysi vastaa edellä 160 kohdassa esittämiäni huomautuksia, joissa hyväksyn sen, että tietty mukauttaminen voi olla tarpeen vaaditun osan tuotantokustannusten laskemisessa, jotta voidaan ottaa huomioon se, että yhtä tehokas kilpailija kuin Intel toimii pienessä mittakaavassa.

166. Siltä osin kuin komissio kuitenkin vastasi tähän kysymykseen vasta vastausvaiheessa, unionin yleinen tuomioistuin saattoi, kuten se oikein huomauttaa,(136) perustellusti kieltäytyä ottamasta huomioon vastauskirjelmän liitteessä D.39 esitettyä lisäanalyysiä komission puolustautumisoikeuksia loukkaamatta.

3.     Välipäätelmä

167. Edellä esitetyn perusteella katson, että komission esittämä arvostelu, joka koskee unionin yleisen tuomioistuimen arviointia AEC-testistä, sellaisena kuin sitä sovellettiin Lenovoon riidanalaisessa päätöksessä ja erityisesti Intelin yksinostovelvoitteensa vastineena myöntämien kahden ei-rahamääräisen edun osalta, ei ole perusteltua ja on hylättävä.

168. Viides valitusperuste on näin ollen hylättävä.

V       Ratkaisuehdotus

169. Tässä ratkaisuehdotuksessa esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin hylkää valituksen neljännen ja viidennen valitusperusteen osalta.

170. En ota kantaa siihen, onko komission valitus hylättävä muiden valitusperusteiden osalta, enkä siihen, kuka asianosainen on määrättävä korvaamaan oikeudenkäyntikulut unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

1      Alkuperäinen kieli: englanti.

2      EU:T:2022:19 (jäljempänä valituksenalainen tuomio).

3      EU:C:2017:632 (jäljempänä muutoksenhakuasiassa annettu tuomio).

4      EU:T:2014:547 (jäljempänä alkuperäinen tuomio).

5      Asia COMP/C‑3/.37.990 – Intel (jäljempänä riidanalainen päätös).

6      Valituksenalainen tuomio, 526 kohta.

7      Valituksenalainen tuomio, 524 kohta.

8      Ks. tarkemmin valituksenalainen tuomio, 1–61 kohta.

9      [SEUT 101] ja [SEUT 102] artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annettu neuvoston asetus (EYVL 2003, L 1, s. 1).

10      Riidanalainen päätös, 1 artikla.

11      Riidanalainen päätös, 2 artikla.

12      Sellaisena kuin se on oikaistuna 19.9. ja 24.10.2017 annetuilla määräyksillä.

13      Muutoksenhakuasiassa annettu tuomio, 149 ja 150 kohta.

14      Muutoksenhakuasiassa annettu tuomio, 65 ja 107 kohta.

15      Muutoksenhakuasiassa annetun tuomion 133 ja 134 kohta, joissa unionin tuomioistuin viittaa 27.3.2012 antamaansa tuomioon Post Danmark (C‑209/10, EU:C:2012:172, 22 kohta).

16      Muutoksenhakuasiassa annettu tuomio, 135–137 kohta.

17      85/76, EU:C:1979:36 (jäljempänä tuomio Hoffmann-La Roche).

18      Muutoksenhakuasiassa annettu tuomio, 138 kohta.

19      Ks. muutoksenhakuasiassa annetun tuomion 139 kohta (jäljempänä muutoksenhakuasiassa annetun tuomion 139 kohdassa mainitut arviointiperusteet).

20      Muutoksenhakuasiassa annettu tuomio, 141 kohta.

21      Muutoksenhakuasiassa annettu tuomio, 143 kohta.

22      Muutoksenhakuasiassa annettu tuomio, 144 kohta.

23      Muutoksenhakuasiassa annettu tuomio, 145 kohta.

24      Muutoksenhakuasiassa annettu tuomio, 147 kohta.

25      Valituksenalainen tuomio, 74–102 kohta.

26      Valituksenalainen tuomio, 85 kohta.

27      Valituksenalainen tuomio, 96 kohta.

28      Valituksenalainen tuomio, 97 ja 98 kohta.

29      Valituksenalainen tuomio, 101 kohta.

30      Valituksenalainen tuomio, 116–122 kohta.

31      Valituksenalainen tuomio, 123–127 kohta.

32      Valituksenalainen tuomio, 145 kohta.

33      Valituksenalainen tuomio, 149 kohta.

34      Valituksenalainen tuomio, 150 ja 151 kohta.

35      Valituksenalainen tuomio, 152–159 kohta.

36      Valituksenalainen tuomio, 175, 258, 260, 283, 285, 286, 297–299 ja 334 kohta.

37      Valituksenalainen tuomio, 160–166 kohta.

38      Valituksenalainen tuomio, 167–481 kohta.

39      Valituksenalainen tuomio, 482 kohta.

40      Valituksenalainen tuomio, 483–520 kohta.

41      Valituksenalainen tuomio, 521 kohta.

42      Valituksenalainen tuomio, 524 kohta.

43      Valituksenalainen tuomio, 526 kohta.

44      Valituksenalaisen tuomion 527 kohta ja tuomiolauselman 1 kohta.

45      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 38 kohta.

46      Valituksenalainen tuomio, 529 kohta.

47      Valituksenalainen tuomio, 527–531 kohta ja tuomiolauselman 3 kohta.

48      Komissio väittää vaatimuksensa viidennessä kohdassa lisäksi, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen todetessaan, että riidanalaisessa päätöksessä ei mainittu perusteita vahvistustekijöille, jotka kyseisen päätöksen mukaan vahvistivat AEC-testin tuloksia HP:n osalta. Koska tämä kohta ei sisälly unionin tuomioistuimen pyyntöön, jätän sen pois tarkastelustani.

49      Valituksenalaisen tuomion 288 ja 289 kohta, joissa viitataan riidanalaisen päätöksen 338, 341, 413 ja 1296 perustelukappaleeseen.

50      Valituksenalaisen tuomion 288 kohta, jossa viitataan riidanalaisen päätöksen 1406 perustelukappaleeseen.

51      Valituksenalaisen tuomion 297–299 ja 303 ja 304 kohta, joissa viitataan riidanalaisen päätöksen 1334–1337 ja 1385–1389 perustelukappaleeseen.

52      Valituksenalaisen tuomion 321 kohta, jossa viitataan riidanalaisen päätöksen 1390–1395 perustelukappaleeseen. Vahvistustekijöitä olivat ensinnäkin se, että komissio oli käyttänyt Intelin kannalta edullisempia lukuja, ja toiseksi se, että jos HP siirtyisi ostamaan AMD:ltä, Intel voisi puolestaan siirtää alun perin HP:lle tarkoitetut alennukset toiselle sen x86-CPU:ita käyttävälle kilpailijalle, kuten Dellille.

53      Valituksenalaisen tuomion 303 kohta, jossa todetaan, että taulukko 34 on riidanalaisen päätöksen 1334 perustelukappaleessa.

54      Nämä vuosineljännekset ilmoitetaan lyhenteillä Q4 FY03–Q3 FY05, joissa ”Q” tarkoittaa vuosineljännestä (quarter) ja ”FY” verovuotta (fiscal year).

55      Valituksenalaisen tuomion 292 kohta, jossa todetaan, että taulukko 35 on riidanalaisen päätöksen 1337 perustelukappaleessa.

56      Valituksenalainen tuomio, 304 kohta.

57      Valituksenalaisen tuomion 298 ja 299 kohta, joissa viitataan riidanalaisen päätöksen 1385–1389 ja 1406 perustelukappaleeseen.

58      Valituksenalainen tuomio, 291 kohta.

59      Valituksenalainen tuomio, 303 kohta.

60      Valituksenalainen tuomio, 304 ja 305 kohta.

61      Valituksenalainen tuomio, 307 kohta.

62      Valituksenalainen tuomio, 306 kohta.

63      Valituksenalainen tuomio, 307 kohta.

64      Valituksenalainen tuomio, 308–310 kohta.

65      Valituksenalainen tuomio, 316–318 kohta.

66      Ks. vastaavasti tuomio 10.7.2014, Telefónica ja Telefónica de España v. komissio (C‑295/12 P, EU:C:2014:2062, 54 kohta).

67      Ks. monitahoisia taloudellisia arviointeja koskevan rajoitetun valvonnan tason kehittymisestä Jaeger, M., ”The standard of review in competition cases involving complex economic assessments: towards marginalisation of the marginal review?”, Oxford Journal of European Competition Law & Practice, osa 2, nro 4, 2011, s. 295 ja seur. ja Da Cruz Vilaça, J. L., ”The intensity of judicial review in complex economic matters – recent competition law judgments of the Court of Justice of the EU”, Journal of Antitrust Enforcement, osa 6, nro 2, 2018, s. 173 ja seur.

68      Tuomio 13.7.1966 (56/64 ja 58/64, EU:C:1966:41, s. 347).

69      Tuomio 11.7.1985, Remia ym. v. komissio (42/84, EU:C:1985:327, 34 kohta).

70      Ks. tuomio 21.11.1991, Technische Universität München (C‑269/90, EU:C:1991:438, 14 kohta).

71      Tuomio 15.2.2005 (C‑12/03 P, EU:C:2005:87, jäljempänä tuomio Tetra Laval, 39 kohta).

72      Tämä testi, sellaisena kuin se on muotoiltuna tuomiossa Tetra Laval, mainitaan SEUT 102 artiklaan liittyen tuomiossa 10.7.2014, Telefónica ja Telefónica de España v. komissio (C‑295/12 P, EU:C:2014:2062, 54 kohta) sekä unionin yleisen tuomioistuimen tuomiossa 10.4.2008, Deutsche Telekom v. komissio (T‑271/03, EU:T:2008:101, 185 kohta); tuomiossa 30.1.2007, France Télécom v. komissio (T‑340/03, EU:T:2007:22, 163 ja 165 kohta); tuomiossa 17.9.2007, Microsoft v. komissio (T‑201/04, EU:T:2007:289, 379–381 kohta) ja tuomiossa 1.7.2010, AstraZeneca v. komissio (T‑321/05, EU:T:2010:266, 32 kohta).

73      Tuomio 8.12.2011 (C‑272/09 P, EU:C:2011:810, jäljempänä tuomio KME Germany).

74      Tuomio 8.12.2011  (C‑386/10 P, EU:C:2011:815, jäljempänä tuomio Chalkor).

75      Ks. tuomio KME Germany, 102 kohta ja tuomio Chalkor, 62 kohta.

76      Ks. tuomio 19.1.2023, Unilever Italia Mkt. Operations (C‑680/20, EU:C:2023:33, 56 ja 57 kohta), jossa unionin tuomioistuin totesi AEC-testin osalta, että ”tällä käsitteellä viitataan eri testeihin, joille on yhteistä tavoite arvioida sitä, voiko menettelytapa aiheuttaa kilpailunvastaisia syrjäyttäviä vaikutuksia” ja että AEC-testi on ”vain yksi menetelmä muiden joukossa” tällaisten vaikutusten arvioimiseksi.

77      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 43 kohta.

78      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 44 kohta.

79      Ks. tältä osin julkisasiamies Kokottin ratkaisuehdotus komissio v. Alrosa (C‑441/07 P, EU:C:2009:555, 90 kohta), jossa viitataan tuomioon 10.7.2008, Bertelsmann ja Sony Corporation of America v. Impala (C‑413/06 P, EU:C:2008:392, 145 kohta).

80      Esimerkki annetaan tuomiossa 10.4.2008, Deutsche Telekom v. komissio (T‑271/03, EU:T:2008:101, 183 kohta ja sitä seuraavat kohdat), ja se pysytetään tuomiossa 14.10.2010, Deutsche Telekom v. komissio (C‑280/08 P, EU:C:2010:603, 143 kohta).

81      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 68 kohta.

82      Ritter, C., ”Presumptions in EU competition law”, Journal of Antitrust Enforcement, 2018, osa 6, s. 193.

83      Klassinen esimerkki kilpailuoikeudessa on emoyhtiöiden vastuuta koskeva olettama. Ks. tuomio 10.9.2009, Akzo Nobel ym. v. komissio (C‑97/08 P, EU:C:2009:536). Tyhjentävä luettelo olettamista em. Ritter, C., s. 189–212 ja Bailey, D., ”Presumptions in EU competition law”, European Competition Law Review, osa 9, nro 20, 2010, s. 20.

84      Valituksenalainen tuomio, 306 kohta.

85      Valituksenalainen tuomio, 310 kohta.

86      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 117–129 kohta.

87      Tuomio 16.11.2000, SCA Holding v. komissio (C‑297/98 P, EU:C:2000:633, 37 kohta)

88      Tuomio 1.7.2010 (C‑407/08 P, EU:C:2010:389, jäljempänä tuomio Knauf Gips, 89 kohta).

89      Muutoksenhakuasiassa annettu tuomio, 141 kohta.

90      Valituksenalainen tuomio, 300–302 kohta.

91      Ks. myös tuomio 11.7.2013, Ziegler v. komissio (C‑439/11 P, EU:C:2013:513, 57 ja 58 kohta).

92      Tuomio Knauf Gips, 90 kohta.

93      Tuomio Knauf Gips, 91 kohta.

94      Ks. tältä osin van der Woude, M., ”Judicial control in complex economic matters”, Journal of European Competition Law & Practice, osa 10, nro 7, 2019, s. 421.

95      Tuomio Knauf Gips, 90 kohta.

96      Ks. myös muutoksenhakuasiassa annettu tuomio, 144 kohta.

97      Valituksenalainen tuomio, 302 kohta.

98      Tuomio 19.3.2015 (C‑286/13 P, EU:C:2015:184, jäljempänä tuomio Dole Food).

99      Valituksenalainen tuomio, 316 ja 317 kohta.

100      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 95 kohta.

101      Valituksenalaisen tuomion 317 kohta, jossa viitataan myös kyseisen tuomion 150 kohtaan.

102      Valituksenalainen tuomio, 318 kohta.

103      Tätä toteamusta ei voida kyseenalaistaa komission valituksensa alaviitteessä esittämällä suppealla perustelulla, jossa väitetään lähinnä, että alennusten määrä on ”ylivoimaisesti” tärkein muuttuja vaaditun osan laskelmassa ja että unionin yleiselle tuomioistuimelle esitetyt tähän muuttujaan perustuvat lisälaskelmat olivat siten riittäviä HP:n vaaditun osan laskemiseksi puuttuvilta vuosineljänneksiltä. Asiassa on sovellettava vakiintunutta oikeuskäytäntöä, jonka mukaan unionin tuomioistuimelle esitettyjen väitteiden on oltava asianmukaisesti perusteltuja. Ks. tältä osin määräys 26.3.2020, Magnan v. komissio (C‑860/19 P, EU:C:2020:227, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

104      Ks. muun muassa tuomio 28.6.2005, Dansk Rørindustri ym. v. komissio  (C‑189/02 P, C‑202/02 P, C‑205/02 P–C‑208/02 P ja C‑213/02 P, EU:C:2005:408, 463 kohta).

105      Ks. julkisasiamies Kokottin ratkaisuehdotus Dole Food ja Dole Fresh Fruit Europe v. komissio (C‑286/13 P, EU:C:2014:2437, 26 kohta).

106      Ks. asetuksen (EY) N:o 1/2003 27 artiklan 1 kohdan toinen virke.

107      Ks. tältä osin tuomio 14.5.2020, NKT Verwaltungs ja NKT v. komissio (C‑607/18 P, EU:C:2020:385, 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

108      Ks. tuomio 24.1.2013, Frucona Košice v. komissio (C‑73/11 P, EU:C:2013:32, 89 ja 90 kohta) ja tuomio 21.1.2016, Galp Energía España ym. v. komissio (C‑603/13 P, EU:C:2016:38, 73, 78 ja 79 kohta).

109      Tuomio Dole Food, 38 kohta.

110      Ks. tältä osin tuomio Dole Food, 34–38 kohta, luettuna yhdessä 14.3.2013 annetun tuomion Dole Food ja Dole Germany v. komissio (T‑588/08, EU:T:2013:130, 46 ja 47 kohta) kanssa.

111      Ks. edellä mainittu julkisasiamies Kokottin ratkaisuehdotus Dole Food ja Dole Fresh Fruit Europe v. komissio (C‑286/13 P, EU:C:2014:2437, 22 kohta).

112      Valituksenalainen tuomio, 319 ja 334 kohta.

113      Valituksenalainen tuomio, 500 ja 520 kohta.

114      Valituksenalainen tuomio, 525 kohta.

115      Valituksenalaisen tuomion 522 kohta, jonka otsikko on ”Riidanalaisen päätöksen kumoamista koskeva vaatimus”. Ks. myös tämän ratkaisuehdotuksen 32 ja 33 kohta.

116      Käsiteltävästä valituksesta ilmenee kuitenkin, että komissio pyrkii ensimmäisessä valitusperusteessaan kyseenalaistamaan unionin yleisen tuomioistuimen sen päätelmän pätevyyden, joka koskee muutoksenhakuasiassa annetun tuomion 139 kohdassa mainittujen arviointiperusteiden mukaista arviointia. Jos unionin tuomioistuin hyväksyy ensimmäisen valitusperusteen, neljännen valitusperusteen nyt käsiteltävää kohtaa on tarkasteltava tämän toteamuksen valossa.

117      Tämä välipäätelmä olisi oikea siinäkin tapauksessa, että unionin tuomioistuin toteaisi, että neljännen valitusperusteen viides kohta, jota, kuten edellä on jo todettu, ei käsitellä tässä ratkaisuehdotuksessa, olisi perusteltu. Tämä kohta koskee vahvistustekijöitä, jotka vahvistivat HP:tä koskevan AEC-testin tuloksia ja jotka eivät arviointini mukaan lähtökohtaisesti voi olla riittäviä niiden unionin yleisen tuomioistuimen perustellusti toteamien virheiden kompensoimiseksi, joita kyseisen testin soveltamisessa tehtiin.

118      Valituksenalaisen tuomion 98 kohta, jossa viitataan alkuperäisen tuomion 1045–1208 kohtaan.

119      Valituksenalaisen tuomion 415 kohta, jossa viitataan riidanalaisen päätöksen 1461 perustelukappaleeseen.

120      Valituksenalaisen tuomion 417 kohta, jossa viitataan riidanalaisen päätöksen 1463 perustelukappaleeseen.

121      Valituksenalainen tuomio, 419 kohta.

122      Valituksenalaisen tuomion 420 kohta, jossa viitataan riidanalaisen päätöksen 1466 perustelukappaleeseen.

123      Valituksenalaisen tuomion 421 kohta, jossa viitataan riidanalaisen päätöksen 1467 perustelukappaleeseen.

124      Valituksenalaisen tuomion 433–439 kohta, joissa viitataan riidanalaisen päätöksen 1003 ja 1004 perustelukappaleeseen.

125      Ks. tältä osin tuomio 19.1.2023, Unilever Italia Mkt. Operations (C‑680/20, EU:C:2023:33, 59 kohta)

126      Valituksenalaisen tuomion 434 kohta, jossa viitataan riidanalaisen päätöksen 1003 perustelukappaleeseen.

127      Valituksenalaisen tuomion 435 kohta, jossa viitataan riidanalaisen päätöksen 1004 perustelukappaleeseen.

128      Tuomio 14.10.2010, Deutsche Telekom v. komissio (C‑280/08 P, EU:C:2010:603, 198 kohta).

129      Tuomio 19.1.2023, Unilever Italia Mkt. Operations (C‑680/20, EU:C:2023:33, 59 kohta).

130      Ks. tuomio 14.10.2010, Deutsche Telekom v. komissio (C‑280/08 P, EU:C:2010:603, 202 kohta).

131      Valituksenalainen tuomio, 152, 154, 157 ja 158 kohta. Ks. myös tämän ratkaisuehdotuksen 43 kohta.

132      Valituksenalainen tuomio, 437 ja 439 kohta.

133      Valituksenalainen tuomio, 438 kohta.

134      Ks. valituksenalainen tuomio, 455 kohta.

135      Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 117–129 kohta.

136      Valituksenalainen tuomio, 441 kohta.