UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto)
27 päivänä maaliskuuta 2014 (*)
Yhteisön tavaramerkki – Väitemenettely – Hakemus kuviomerkin EQUITER rekisteröimiseksi yhteisön tavaramerkiksi – Aikaisempi yhteisön tavaramerkiksi rekisteröity sanamerkki EQUINET – Suhteellinen hylkäysperuste – Aikaisemman tavaramerkin tosiasiallinen käyttö – Asetuksen (EY) N:o 207/2009 42 artiklan 2 kohta – Perusteluvelvollisuus
Asiassa T‑47/12,
Intesa Sanpaolo SpA, kotipaikka Torino (Italia), edustajinaan asianajajat P. Pozzi, G. Ghisletti ja F. Braga,
kantajana
vastaan
sisämarkkinoiden harmonisointivirasto (tavaramerkit ja mallit) (SMHV), asiamiehenään P. Bullock,
vastaajana,
jossa toisena asianosaisena SMHV:n valituslautakunnassa oli
equinet Bank AG, kotipaikka Frankfurt am Main (Saksa),
ja jossa on kyse kanteesta, joka on nostettu SMHV:n ensimmäisen valituslautakunnan 6.10.2011 tekemästä päätöksestä (asia R 2101/2010‑1), joka liittyy equinet Bank AG:n ja Intesa Sanpaolo SpA:n väliseen väitemenettelyyn,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja S. Papasavvas sekä tuomarit N. J. Forwood (esittelevä tuomari) ja E. Bieliūnas,
kirjaaja: hallintovirkamies J. Weychert,
ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 27.1.2012 jätetyn kannekirjelmän,
ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 8.5.2012 jätetyn vastineen,
ottaen huomioon unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 27.8.2012 jätetyn kantajan vastauskirjelmän,
ottaen huomioon 20.11.2013 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
Asian tausta
1 Kantaja Intesa Sanpaolo SpA teki 28.2.2008 sisämarkkinoiden harmonisointivirastolle (tavaramerkit ja mallit) (SMHV) yhteisön tavaramerkiksi rekisteröintiä koskevan hakemuksen yhteisön tavaramerkistä 20.12.1993 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 40/94 (EYVL 1994, L 11. s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna (korvattu yhteisön tavaramerkistä 26.2.2009 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 207/2009 (EUVL L 78, s. 1)), perusteella.
2 Tavaramerkki, jonka rekisteröintiä haettiin, on seuraava kuviomerkki:
3 Tavarat ja palvelut, joita varten rekisteröintiä haettiin, kuuluvat tavaroiden ja palvelujen kansainvälistä luokitusta tavaramerkkien rekisteröimistä varten koskevaan 15.6.1957 tehtyyn Nizzan sopimukseen, sellaisena kuin se on tarkistettuna ja muutettuna, pohjautuvan luokituksen luokkiin 9, 16, 35, 36, 38, 41 ja 42, ja ne vastaavat kunkin näistä luokista osalta seuraavaa kuvausta:
– luokka 9: ”Tieteelliset, merenkulku-, geodeettiset, valokuvaus-, elokuva-, optiset, punnitus-, mittaus-, merkinanto-, tarkastus- (valvonta-), hengenpelastus- ja opetuslaitteet ja -kojeet; laitteet ja kojeet sähkön johtamiseen, kytkemiseen, muuntamiseen, varaamiseen, säätämiseen ja hallintaan; äänen ja kuvien tallennus-, siirto- ja toistolaitteet; magneettiset tietovälineet, tallennelevyt; myyntiautomaatit ja kolikkokäyttöisten laitteiden koneistot; kassakoneet, laskukoneet, tietojenkäsittelylaitteet ja tietokoneet; tulensammutuslaitteet”;
– luokka 16: ”Paperi, pahvi ja niistä tehdyt tavarat, jotka eivät sisälly muihin luokkiin; painotuotteet; kirjansidonta-aineet; valokuvat; paperitavarat ja kirjoitustarvikkeet; paperi- ja kotitalousliimat; taiteilijantarvikkeet; siveltimet; kirjoituskoneet ja konttoritarvikkeet (paitsi huonekalut); neuvonta- ja opetusvälineet (paitsi laitteet); muoviset pakkaustarvikkeet (jotka eivät sisälly muihin luokkiin); painokirjasimet; painolaatat”;
– luokka 35: Mainonta; liikkeenjohto; yrityshallinto; toimistotehtävät”;
– luokka 36: ”Vakuutustoiminta; rahatalousasiat; raha-asiat; kiinteistöasiat”;
– luokka 38: ”Kaukoviestintä”;
– luokka 41: ”Koulutus; koulutuksen järjestäminen; ajanviete; urheilu- ja kulttuuritoiminnat”;
– luokka 42: ”Tieteelliset ja teknologiset palvelut sekä niihin liittyvä tutkimus ja suunnittelu; teolliset analyysi- ja tutkimuspalvelut; tietokonelaitteistojen ja -ohjelmistojen suunnittelu ja kehittäminen”.
4 Yhteisön tavaramerkkiä koskeva hakemus julkaistiin 28.7.2008 ilmestyneessä Yhteisön tavaramerkkilehdessä nro 30/2008.
5 equinet Bank AG teki 27.10.2008 asetuksen N:o 40/94 42 artiklan (josta on tullut asetuksen N:o 207/2009 41 artikla) nojalla väitteen edellä 3 kohdassa tarkoitettuja tavaroita ja palveluja varten haetun tavaramerkin rekisteröintiä vastaan.
6 Väite perustui muun muassa aikaisempaan yhteisön tavaramerkiksi rekisteröityyn sanamerkkiin EQUINET, jota haettiin rekisteröitäväksi 10.4.2000 ja joka rekisteröitiin 19.3.2003 luokkiin 35, 36 ja 38 kuuluvia sellaisia palveluja varten, jotka vastaavat kunkin näistä luokista osalta seuraavaa kuvausta:
– luokka 35: ”Mainonta; liikkeenjohdon palvelut; yrityshallinto; toimistotehtävät; messujen ja näyttelyiden järjestäminen taloudellisissa tarkoituksissa, tilapäisen työvoiman järjestäminen; tilastojen laatiminen; kirjanpito; huutokauppapalvelut; yritystutkimukset; markkinointi; markkinatutkimukset ja markkina-analyysit; näyteikkunoiden somistaminen; yritys- tai organisaationeuvonta; liiketoimintaan liittyvät konsultointi- ja neuvontapalvelut; henkilöstöä koskeva neuvonta; toimistolaitteiden ja -tarvikkeiden vuokraus; kolmannelle osapuolelle suoritettu kauppojen välitys ja solmiminen; tavaroiden hankintaan ja myyntiin liittyvien sopimusten välitys; tuotteiden jakelu mainostarkoituksessa; asiakirjojen monistus; mainonta; mainonta tai radio- ja televisiomainonta; elokuvamainonta; paitsi Internet-yhteyksien tarjoamiseen liittyvät palvelut”;
– luokka 36: ”Vakuutustoiminta ja rahoitus; myyntirahoitus ja luottoriskeiltä suojaaminen (factoring), luottokorttien myöntäminen, käyttötavaroiden panttaaminen, saatavien periminen (perintätoimi), rahoitustoimet tai matkasekkien myöntäminen, arvopaperivälitys, rahanvaihto, sijoitustoiminta, luottoneuvonta, luottojen välitys, raha-asioihin liittyvät selvitykset, arvoesineiden säilytys tallelokeroissa, kiinteistöjen ja rakennusten hallinnointi, kiinteistöjen ja kiinnitysten välitys, liisaus, kiinteistöjen arviointi, vakuutusten välitys, omaisuuden hallinta, vakuutustoiminta, asunnonvuokraus”;
– luokka 38: ”Sanoma- ja tietoliikenne; radio- ja televisio-ohjelmien lähettäminen, lennätinpalvelut, kaukopuhelupalvelu (kaukopuheluverkon toiminnan ylläpito), radiopalvelu (tiedonvälitys), tiedon kerääminen ja välitys, äänen ja kuvien siirto satelliittien kautta, modeemien, puhelimien ja muiden tietoliikennelaitteiden vuokraus”.
7 Väitteen tueksi vedottiin asetuksen N:o 40/94 8 artiklan 1 kohdan b alakohdassa (josta on tullut asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohta) tarkoitettuihin perusteisiin.
8 Väite perustui kaikkiin aikaisemman tavaramerkin kattamiin palveluihin ja se koski osaa rekisteröitäväksi haetun tavaramerkin kattamista tavaroista ja palveluista eli luokkiin 9, 35, 36 ja 38 kuuluvia tavaroita ja palveluja. Kantaja pyysi 11.5.2009 päivätyllä kirjeellä väitteentekijää esittämään todisteet aikaisemman tavaramerkin, johon väitteessä vedottiin, tosiasiallisesta käytöstä asetuksen N:o 207/2009 42 artiklan 2 kohdan mukaisesti.
9 Väiteosasto hylkäsi väitteen 10.9.2010 sillä perusteella, että vaikka väitteentekijän esittämät todisteet täyttivät aikaisemman tavaramerkin käytön paikkaa, ajanjaksoa ja laajuutta koskevat edellytykset, ne eivät täyttäneet kyseisen tavaramerkin käytön luonnetta koskevaa edellytystä.
10 Väitteentekijä valitti väiteosaston päätöksestä 26.10.2010 SMHV:ssa asetuksen N:o 207/2009 58–64 artiklan nojalla.
11 SMHV:n ensimmäinen valituslautakunta hyväksyi 6.10.2011 tekemällään päätöksellä (jäljempänä riidanalainen päätös) valituksen, kumosi väiteosaston päätöksen ja palautti asian väiteosaston käsiteltäväksi.
12 Valituslautakunta totesi lähinnä, että väitteentekijä oli esittänyt vuosia 2005 ja 2007 koskevat tarkastetut tilit, joiden mukaan equinet-konsernilla, joka koostui emoyhtiö equinet Bank AG:sta ja useista Euroopan unioniin sijoittautuneista tytäryhtiöistä, joiden toiminimessä oli sana ”equinet”, oli ollut huomattavat tulot rahoituspalvelujen alalla. Kyseisiä tilejä tukivat valituslautakunnan mukaan myös kyseisen konsernin asiakkaille toimitetut merkitykselliset laskut. Valituslautakunta totesi lisäksi, että aikaisempaa tavaramerkkiä oli käytetty muodossa, joka ei vaikuttanut sen erottamiskykyyn. Valituslautakunnan mukaan väitteentekijä oli lisäksi osoittanut aikaisemman tavaramerkin käytön osana equinet-konsernin yhtiöiden toiminimiä niin, että kyseisten toiminimien ja tarjottujen palvelujen välillä oli yhteys. Tässä yhteydessä väitteentekijän internet-sivuston otteet ja lehdistökatsaukset osoittivat aikaisemman tavarmerkin käytön rahoituspalveluja varten. Näin ollen väitteentekijä oli valituslautakunnan mukaan näyttänyt toteen aikaisemman tavaramerkin tosiasiallisen käytön rahoituspalvelujen, arviointi- ja tutkimuspalvelujen, suhdetoimintapalvelujen ja liiketoimintaan liittyvien konsultointi- ja neuvontapalvelujen osalta.
Asianosaisten vaatimukset
13 Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– kumoaa riidanalaisen päätöksen ja
– velvoittaa SMHV:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
14 SMHV vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– hylkää kanteen ja
– velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudellinen arviointi
15 Kantaja vetoaa kanteensa tueksi yhteen ainoaan kanneperusteeseen, joka koskee asetuksen N:o 207/2009 42 artiklan 2 ja 3 kohdan, luettuina yhdessä saman asetuksen 15 artiklan 1 kohdan a alakohdan kanssa, rikkomista.
16 Kantajan mukaan valituslautakunnan arvioinnissa on tehty aikaisemman tavaramerkin tosiasiallisen käytön paikkaa, kestoa, laajuutta ja luonnetta koskevia virheitä, aikaisemman tavaramerkin käytön ja palvelujen, joita varten tavaramerkki on rekisteröity, välistä yhteyttä koskevia virheitä sekä aikaisemman tavaramerkin, sellaisena kuin se on rekisteröity, ja käytetyn tavaramerkin välistä yhteyttä koskevia virheitä.
17 Tästä on huomautettava aluksi, että asetuksen N:o 207/2009 42 artiklan 2 kohdassa säädetään, että ”väitteen tehneen aikaisemman yhteisön tavaramerkin haltijan on hakijan pyynnöstä toimitettava todisteet siitä, että yhteisön tavaramerk[kiä koskevan hakemuksen] julkaisemista edeltäneiden viiden vuoden aikana aikaisempaa yhteisön tavaramerkkiä on tosiasiallisesti käytetty yhteisössä niiden tavaroiden tai palvelujen osalta, joita varten se on rekisteröity ja joihin väite perustuu, tai että on olemassa perustellut syyt käyttämättä jättämiseen, jos tähän päivään mennessä aikaisempi tavaramerkki on ollut rekisteröitynä vähintään viisi vuotta. Jos näitä todisteita ei esitetä, väite hylätään. Jos aikaisempaa yhteisön tavaramerkkiä on käytetty ainoastaan joidenkin sellaisten tavaroiden tai palvelujen osalta, joita varten se on rekisteröity, sitä pidetään väitteen tutkimisessa rekisteröitynä ainoastaan näiden tavaroiden tai palvelujen osalta”.
18 Tästä säännöksestä käy ilmi, että näyttö, joka väitteentekijän on esitettävä yhteisön tavaramerkin hakijan tätä pyytäessä, koskee aikaisemman tavaramerkin, johon vedotaan, käyttöä niiden tavaroiden tai palvelujen osalta, joita varten se on rekisteröity ja joihin väite perustuu.
19 On nimittäin niin, että kun tavaramerkin rekisteröinnin hakija on esittänyt ennakkokysymyksen aikaisemman tavaramerkin tosiasiallisesta käytöstä, tämä kysymys on ratkaistava ennen kuin varsinaisesta väitteestä tehdään päätös (asia T-364/05, Saint-Gobain Pam v. SMHV – Propamsa (PAM PLUVIAL), tuomio 22.3.2007, Kok., s. II-757, 37 kohta).
20 Toisaalta asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohtaan perustuvan väitemenettelyn tarkoituksena on se, että SMHV voi arvioida sekaannusvaaran olemassaoloa, mikä merkitsee kyseisten tavaramerkkien ollessa samankaltaisia, että tutkitaan näiden tavaramerkkien kattamien tavaroiden ja palvelujen samankaltaisuus. Tässä yhteydessä on niin, että jos aikaisempaa yhteisön tavaramerkkiä on käytetty ainoastaan joidenkin sellaisten tavaroiden tai palvelujen osalta, joita varten se on rekisteröity, sitä pidetään väitteen tutkimisessa rekisteröitynä ainoastaan näiden tavaroiden tai palvelujen osalta asetuksen N:o 207/2009 42 artiklan 2 kohdan nojalla. Samassa yhteydessä valituslautakunnan on siinä tapauksessa, että käyttöä koskeva näyttö esitetään ainoastaan joidenkin sellaisten tavaroiden tai palvelujen osalta, jotka kuuluvat ryhmään, jota varten aikaisempi tavaramerkki on rekisteröity ja johon väite perustuu, arvioitava, sisältääkö tämä ryhmä itsenäisiä alaryhmiä, joihin tavarat ja palvelut, joiden osalta käyttö on osoitettu, kuuluvat, niin, että olisi katsottava, että mainittu näyttö on esitetty ainoastaan tästä tavaroiden tai palvelujen alaryhmästä, tai eivätkö tällaiset alaryhmät ole mahdollisia (ks. vastaavasti asia T-483/04, Armour Pharmaceutical v. SMHV – Teva Pharmaceutical Industries (GALZIN), tuomio 17.10.2006, Kok., s. II-4109, 26 ja 27 kohta).
21 Näin ollen sen arvioiminen, onko tavaramerkkiä, johon vedotaan väitteen tueksi, käytetty tosiasiallisesti asetuksen N:o 207/2009 42 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla, käsittää kaksi toisistaan erottamatonta osaa. Ensimmäisen tarkoituksena on selvittää, onko kyseistä tavaramerkkiä käytetty tosiasiallisesti unionissa, myös muodossa, joka eroaa sellaisilta osin, jotka eivät kuitenkaan muuta tämän tavaramerkin erottamiskykyä siinä muodossa, jossa se on rekisteröity. Toisen tarkoituksena on selvittää se, mitä tavaroita tai palveluja, joita varten aikaisempi tavaramerkki on rekisteröity ja joiden perusteella väite on esitetty, toteennäytetty tosiasiallinen käyttö koskee.
22 Vaikka kantaja on nyt käsiteltävässä asiassa kannekirjelmänsä 14 ja 17 kohdassa todennut, että asetuksen N:o 207/2009 42 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu tosiasiallinen käyttö on osoitettava niiden palvelujen osalta, joita varten aikaisempi tavaramerkki on rekisteröity, se ei kuitenkaan ole muodollisesti esittänyt perustelujen puuttumista koskevaa kanneperustetta. Perustelujen puuttuminen tai niiden riittämättömyys kuuluu kuitenkin SEUT 263 artiklassa tarkoitettuihin olennaisen menettelymääräyksen rikkomisiin, ja sitä on pidettävä sellaisena ehdottomana perusteena, jonka unionin tuomioistuimet voivat ottaa ja joka niiden jopa pitää ottaa huomioon omasta aloitteesta (asia C-89/08 P, komissio v. Irlanti, tuomio 2..12.2009, Kok., s. I–11245, 34 kohta).
23 Koska osapuolia on kuultu suullisessa käsittelyssä riidanalaisen päätöksen perustelujen riittävyydestä siltä osin kuin on kyse yhtäläisyyksistä yhtäältä niiden palvelujen, joiden osalta valituslautakunta on katsonut aikaisemman tavaramerkin tosiasiallisen käytön tulleen näytetyksi, ja toisaalta palvelujen, joita varten kyseinen tavaramerkki on rekisteröity ja joihin väite perustuu, välillä, on tämä peruste otettava huomioon viran puolesta. On nimittäin niin, että mikäli riidanalaisessa päätöksessä ei ole perusteluja edellä 21 kohdassa mainituille kahdelle valituslautakunnan tehtävän osalle, unionin yleinen tuomioistuin ei pysty tutkimaan aikaisemman tavaramerkin, johon väitteen tueksi on vedottu, tosiasiallista käyttöä koskevan valituslautakunnan johtopäätöksen lainmukaisuutta.
24 Tästä on huomautettava, että asetuksen N:o 207/2009 75 artiklan ensimmäisessä virkkeessä mainitulla perusteluvelvollisuudella on sama ulottuvuus kuin SEUT 296 artiklan mukaisella perusteluvelvollisuudella ja sen tavoitteena on yhtäältä se, että niille, joita toimenpide koskee, selviävät sen syyt, jotta he voivat puolustaa oikeuksiansa, ja toisaalta se, että unionin tuomioistuimet voivat tutkia päätöksen laillisuuden. Tutkittaessa sitä, täyttävätkö päätöksen perustelut nämä vaatimukset, on otettava huomioon sen sanamuodon lisäksi myös asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt (ks. vastaavasti asia T-262/09, Safariland v. SMHV – DEF-TEC Defense Technology (FIRST DEFENSE AEROSOL PEPPER PROJECTOR), tuomio 13.4.2011, Kok., s. II‑1629, 90 ja 91 kohta).
25 Tästä on todettu riidanalaisen päätöksen 19 kohdassa, että väitteentekijä on vedonnut valituslautakunnassa aikaisemman tavaramerkin tosiasialliseen käyttöön rahoituspalvelujen, arviointi- ja tutkimuspalvelujen, suhdetoimintapalvelujen ja liiketoimintaan liittyvien konsultointi- ja neuvontapalvelujen osalta.
26 Valituslautakunta on katsonut riidanalaisen päätöksen 45 kohdassa tosiasiallisen käytön osoittamiseksi esitetyn näytön arvioinnin päätteeksi, että tätä käyttöä ”ei kuitenkaan ollut osoitettu kaikkien merkityksellisten tavaroiden ja palvelujen osalta vaan ainoastaan rahoituspalvelujen, arviointi- ja tutkimuspalvelujen, suhdetoimintapalvelujen ja liiketoimintaan liittyvien konsultointi- ja neuvontapalvelujen osalta”.
27 Rahoituspalvelut, arviointi- ja tutkimuspalvelut sekä suhdetoimintapalvelut eivät kuitenkaan sellaisenaan sisälly palveluihin, joita varten aikaisempi tavaramerkki on rekisteröity. Kuten edellä 20 ja 21 kohdasta kuitenkin ilmenee, silloin kun valituslautakunta tutkii kysymyksen siitä, onko aikaisempaa tavaramerkkiä käytetty tosiasiallisesti asetuksen N:o 207/2009 42 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla, sen on esitettävä täsmällisesti, mitä sellaisia tavaroita tai palveluja, joita varten aikaisempi tavaramerkki on rekisteröity ja joihin väite perustuu, toteennäytetty tosiasiallinen käyttö koskee. Mikäli näin ei tehdä, tämä merkitsee sitä, että päätös, jossa todetaan yhtäältä, että aikaisempaa tavaramerkkiä on käytetty tosiasiallisesti asetuksen N:o 207/2009 42 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla, ja joka toisaalta koskee muita tavaroita ja palveluja kuin niitä, joita varten tavaramerkki on rekisteröity, on perusteluiltaan puutteellinen. On nimittäin niin, että niiden tavaroiden tai palvelujen, joiden osalta valituslautakunta katsoo tosiasiallisen käytön osoitetuksi, ja kaikkien tai joidenkin tavaroiden ja palvelujen, joita varten kyseinen tavaramerkki on rekisteröity, on viimeksi mainitun säännöksen, joka sisältää kyseistä alaa koskevat säännöt, mukaan vastattava toisiaan, jotta sekaannusvaaraa voidaan myöhemmin arvioida, kuten edellä 20 kohdassa on esitetty.
28 SMHV, jolta prosessinjohtotoimena tiedusteltiin tätä asiaa, vastasi 10.4.2013 päivätyllä kirjeellä, että se ei voinut määritellä, vastasivatko ne palvelut, joiden osalta aikaisemman tavaramerkin käytön katsottiin olleen tosiasiallista, ja ne palvelut, joita varten tämä tavaramerkki oli rekisteröity, toisiaan. SMHV totesi erityisesti, että riidanalainen päätös koski vain niitä palveluja, joiden osalta aikaisempaa tavaramerkkiä oli käytetty, kun taas kysymyksen siitä, olivatko nämä palvelut sellaisia, joita varten tämä tavaramerkki oli rekisteröity, tutkisi väiteosasto, jolle asia oli palautettu.
29 Tässä vastauksessa ei kuitenkaan ole otettu huomioon asetuksen N:o 207/2009 42 artiklan 2 kohdan soveltamisalaa; kyseisessä kohdassa määritellään tosiasialliseksi käytöksi käyttö niiden tavaroiden tai palvelujen osalta, joita varten tavaramerkki on rekisteröity ja joihin väite perustuu, ja tehdään näin mahdottomaksi perustella tällaisen käytön toteavaa johtopäätöstä viittaamalla muihin tavaroihin ja palveluihin. Lisäksi SMHV:n lähestymistapa aiheuttaa sen, että moninkertaistetaan menettelyt tosiasiallisen käytön selvittämiseksi, mikä on vastoin sekä edellä mainitun säännöksen sanamuotoa että sen tarkoitusta.
30 SMHV:n asiakirja-aineistosta ei myöskään käy ilmi mahdollinen vastaavuus yhtäältä rahoituspalvelujen, arviointi- ja tutkimuspalvelujen sekä suhdetoimintapalvelujen ja toisaalta niiden palvelujen, joita varten aikaisempi tavaramerkki on rekisteröity, välillä. Kuten SHMV:n asiakirja-aineiston sivulta 159 käy ilmi, valituslautakunta näyttää vain toistaneen nämä termit sille tehdyn valituksen perusteluista.
31 Tässä yhteydessä on todettava, että riidanalainen päätös on perusteltu puutteellisesti siltä osin kuin valituslautakunta on siinä katsonut, että asetuksen N:o 207/2009 42 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu aikaisemman tavaramerkin tosiasiallinen käyttö on näytetty toteen, mutta todennut, että tämä käyttö koskee rahoituspalveluja, arviointi- ja tutkimuspalveluja sekä suhdetoimintapalveluja, joita ei mainita palveluissa, joita varten tavaramerkki on rekisteröity (ks. edellä 27 kohta).
32 On syytä lisätä, että se seikka, että tietyt luokkaan 36 kuuluvat, edellä 6 kohdassa luetellut palvelut voidaan mahdollisesti luokitella rahoituspalveluiksi, ei korjaa riidanalaisen päätöksen puutteellisia perusteluja tällaisten palvelujen osalta. Tästä on todettava yhtäältä, että valituslautakunta ei mainitse missään riidanalaisen päätöksen kohdassa, että se tarkoittaa ilmaisulla ”rahoituspalvelut” kaikkia tai edes osaa luokkaan 36 kuuluvista palveluista, joita varten aikaisempi tavaramerkki on rekisteröity. SMHV:n 10.4.2013 päivätyssä kirjeessä vahvistetaan tämä arviointi (ks. edellä 28 kohta). Toisaalta tämä epätäsmällisyys tekee mahdottomaksi sekä soveltaa asetuksen N:o 207/2009 42 artiklan 2 kohdan viimeistä virkettä, jonka mukaan ”jos aikaisempaa yhteisön tavaramerkkiä on käytetty ainoastaan joidenkin sellaisten tavaroiden tai palvelujen osalta, joita varten se on rekisteröity, sitä pidetään väitteen tutkimisessa rekisteröitynä ainoastaan näiden tavaroiden tai palvelujen osalta”, että tapauksesta riippuen edellä 20 kohdan viimeisessä virkkeessä kuvatun mahdollisen arvioinnin. Tästä SMHV on täsmentänyt suullisessa käsittelyssä, että tiettyjä luokkaan 36 kuuluvia ja edellä 6 kohdassa lueteltuja palveluja, kuten kiinteistöjen ja rakennusten hallinnointia, ei voida luokitella rahoituspalveluiksi, minkä vuoksi riidanalaisen päätöksen ei voida katsoa viittaavan kaikkiin näihin palveluihin. Koska ei näin ollen voida tietää, tarkoittaako valituslautakunta rahoituspalveluja koskevalla viittauksella kaikkia tai edes osaa luokkaan 36 kuuluvista palveluista, joita varten aikaisempi tavaramerkki on rekisteröity, on käytännössä mahdotonta määritellä se, mitä palveluja varten aikaisemman tavaramerkin on katsottava tulleen rekisteröidyksi väitteen kannalta, mikä voi estää myöhemmin tehtävän sekaannusvaaran arvioinnin.
33 Luokkaan 35 kuuluvista ja edellä 6 kohdassa mainituista liiketoimintaan liittyvistä konsultointi- ja neuvontapalveluista on todettava, että vaikka valituslautakunta toteaa riidanalaisen päätöksen 45 kohdassa, että aikaisempaa tavaramerkkiä on niiden osalta käytetty tosiasiallisesti, se ei viittaa todisteisiin, jotka osoittaisivat tämän käytön.
34 Kuten käy ilmi erityisesti riidanalaisen päätöksen 29, 30, 40 ja 42 kohdasta, valituslautakunta on johtopäätöksensä perustellakseen tukeutunut näyttöön, joka on esitetty seuraavassa.
35 Näyttö koostuu ensinnäkin aikaisemman tavaramerkin haltijan tilinpäätöksistä ja laskuista. Riidanalaisen päätöksen 29 ja 31 kohdan mukaan nämä todisteet osoittavat kuitenkin tosiasiallisen käytön rahoituspalvelujen osalta.
36 Asia on samoin myös siltä osin kuin kyse on esitetyistä aikaisemman tavaramerkin haltijan internet-sivuston otteista sekä lehtikatsauksista, jotka osoittavat valituslautakunnan mukaan tämän tavaramerkin tosiasiallisen käytön rahoituspalvelujen osalta (riidanalaisen päätöksen 40 ja 42 kohta).
37 Koska riidanalaisen päätöksen 33–39 kohta koskevat muotoa, jossa aikaisempaa tavaramerkkiä on käytetty, sekä kysymystä siitä, voiko tavaramerkin käyttäminen toiminimenä olla käyttöä, on todettava, että riidanalaisessa päätöksessä ei esitetä perusteluja siinä tehdylle johtopäätökselle, jonka mukaan aikaisempaa tavaramerkkiä on käytetty tosiasiallisesti liiketoimintaan liittyvien konsultointi- ja neuvontapalvelujen osalta.
38 Näin ollen on todettava, että riidanalainen päätös on perusteluiltaan puutteellinen siltä osin kuin sen perusteella ei voida yhtäältä ymmärtää, mitkä ovat niistä palveluista, joita varten aikaisempi tavaramerkki on rekisteröity ja joihin väite perustuu, ne palvelut, joiden osalta aikaisempaa tavaramerkkiä on tosiasiallisesti käytetty, ja siltä osin kuin siinä ei toisaalta esitetä syitä, joiden perusteella valituslautakunta on katsonut, että aikaisemman tavaramerkin tosiasiallinen käyttö on osoitettu luokkaan 35 kuuluvien liiketoimintaan liittyvien konsultointi- ja neuvontapalvelujen osalta.
39 Riidanalainen päätös on näin ollen kumottava.
Oikeudenkäyntikulut
40 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska SMHV on hävinnyt asian, se on velvoitettava vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut kantajan vaatimusten mukaisesti.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto)
on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Sisämarkkinoiden harmonisointiviraston (tavaramerkit ja mallit) (SMHV) ensimmäisen valituslautakunnan 6.10.2011 tekemä päätös (asia R 2101/2010-1) kumotaan.
2) SMHV vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Intesa Sanpaolo SpA:n oikeudenkäyntikulut.
Papasavvas | Forwood | Bieliūnas |
Julistettiin Luxemburgissa 27 päivänä maaliskuuta 2014.
Allekirjoitukset