EUROOPAN UNIONIN VIRKAMIESTUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto)

6 päivänä lokakuuta 2015 (*)

Henkilöstö – Parlamentin jäsenten valtuutetut avustajat – SEUT 266 artikla – Unionin yleisen tuomioistuimen antaman kumoamistuomion täytäntöönpanon edellyttämät toimenpiteet – Irtisanomispäätöksen kumoaminen – Henkilöstösääntöjen 24 artiklan mukaisen avustamispyynnön hylkäämisestä tehdyn päätöksen kumoaminen – Avustamisvelvollisuuden laajuus kun työpaikkakiusaamisesta on esitetty alustavaa näyttöä – Työsopimusten tekemiseen toimivaltaisen viranomaisen velvollisuus toteuttaa hallinnollinen tutkimus – Virkamiehen tai toimihenkilön mahdollisuus panna vireille kansallinen oikeudenkäyntimenettely – Työpaikkakiusaamista ja sen ehkäisemistä työpaikalla käsittelevä neuvoa-antava komitea, joka käsittelee parlamentin jäsenten valtuutettujen avustajien parlamentin jäsenistä tekemiä kanteluita – Tehtävä ja toimivaltuudet – Aineellinen vahinko ja henkinen kärsimys

Asiassa F‑132/14,

jossa on kyse SEUT 270 artiklaan, jota sovelletaan Euratomin perustamissopimukseen sen 106 a artiklan nojalla, perustuvasta kanteesta,

CH, entinen Euroopan parlamentin jäsenen valtuutettu avustaja, kotipaikka Bryssel (Belgia), edustajinaan asianajajat L. Levi, C. Bernard-Glanz ja A. Tymen,

kantajana,

vastaan

Euroopan parlamentti, asiamiehinään E. Taneva ja M. Dean,

vastaajana,

VIRKAMIESTUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja R. Barents sekä tuomarit E. Perillo ja J. Svenningsen (esittelevä tuomari),

kirjaaja: W. Hakenberg,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,

ottaen huomioon, että asianosaisten suostumuksella asia on päätetty ratkaista ilman suullista käsittelyä työjärjestyksen 59 artiklan 2 kohdan mukaisesti,

on antanut seuraavan

tuomion

1        CH on virkamiestuomioistuimen kirjaamoon 17.11.2014 saapuneella kannekirjelmällä nostanut käsiteltävän kanteen, jossa hän vaatii, että virkamiestuomioistuin

–        kumoaa Euroopan parlamentin 3.3.2014 tekemän päätöksen siltä osin kuin parlamentti kieltäytyi aloittamasta 12.12.2013 annetun tuomion CH v. parlamentti (F‑129/12, EU:F:2013:203, jäljempänä tuomio CH) täytäntöönpanon edellyttäminä toimenpiteinä SEUT 266 artiklassa tarkoitetulla tavalla hallinnollista tutkimusta niiden seikkojen todenperäisyyden toteamiseksi, joita hän oli 22.12.2011 tekemässään avustamispyynnössä tuonut esiin erään parlamentin jäsenen osalta,

–        kumoaa parlamentin 2.4.2014 tekemän päätöksen, siltä osin kuin parlamentti kieltäytyi siinä maksamasta hänelle 5 686 euron summaa, joka vastaa sitä palkan erotusta, jonka kantaja katsoi olevansa oikeutettu saamaan SEUT 266 artiklassa tarkoitettuna tuomion CH täytäntöönpanotoimenpiteenä,

–        kumoaa parlamentin 4.8.2014 tekemän päätöksen, jolla parlamentti hylkäsi valituksen, jonka kantaja oli tehnyt edellä mainituista 3.3.2014 ja 2.4.2014 tehdyistä päätöksistä, ja

–        velvoittaa parlamentin maksamaan hänelle korvauksena aineellisesta vahingosta 144 000 euroa ja korvauksena henkisestä kärsimyksestä 60 000 euroa.

 Asiaa koskevat oikeussäännöt

1.     Euroopan unionin toiminnasta tehty sopimus

2        SEUT 266 artiklan mukaan ”[t]oimielimen, elimen tai laitoksen, jonka säädös on [unionin tuomioistuinten tuomiolla] julistettu mitättömäksi tai jonka laiminlyönti on julistettu perussopimusten vastaiseksi, on toteutettava [kumoamis]tuomion täytäntöön panemiseksi tarvittavat toimenpiteet”. Määräyksessä täsmennetään, että ”[t]ämä velvollisuus ei vaikuta [SEUT] 340 artiklan toisen kohdan soveltamisesta johtuviin velvollisuuksiin”, ja viimeksi mainitun määräyksen mukaan ”[s]opimussuhteen ulkopuolisen vastuun perusteella unioni korvaa toimielintensä ja henkilöstönsä tehtäviään suorittaessaan aiheuttaman vahingon jäsenvaltioiden lainsäädännön yhteisten yleisten periaatteiden mukaisesti”.

2.     Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt

3        Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen, sellaisina kuin niitä sovelletaan tässä asiassa (jäljempänä henkilöstösäännöt), 12 a artiklan 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”'Työpaikkakiusaamisella' tarkoitetaan kaikenlaista pysyvää, toistuvaa tai järjestelmällistä sopimatonta käytöstä, joka ilmenee tahallisissa puheissa, teoissa, eleissä ja kirjoituksissa ja joka loukkaa henkilön persoonaa, ihmisarvoa taikka fyysistä tai henkistä koskemattomuutta.”

4        Henkilöstösääntöjen 24 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Unioni avustaa virkamiestä erityisesti oikeudellisissa toimenpiteissä sellaista henkilöä vastaan, joka uhkaa, loukkaa, solvaa tai herjaa virkamiestä tai hänen perheensä jäsentä tai hyökkää heitä vastaan tai vahingoittaa heidän omaisuuttaan virkamiehen aseman tai tehtävän vuoksi.

Ne korvaavat yhteisvastuullisesti tapauksissa aiheutuneet vahingot sillä edellytyksellä, että virkamies ei ole tahallisesti tai törkeästä tuottamuksesta aiheuttanut vahinkoja eikä voi saada korvausta vahingonaiheuttajalta.”

3.     Euroopan unionin muuhun henkilöstöön sovellettavat palvelusuhteen ehdot

5        Euroopan unionin muuhun henkilöstöön sovellettavia palvelussuhteen ehtoja, sellaisina kuin niitä sovelletaan tässä asiassa (jäljempänä palvelussuhteen ehdot), sovelletaan niiden 1 artiklan mukaan ”kaikkiin sopimuksella palvelukseen otettuihin unionin toimihenkilöihin” ja erityisesti parlamentin jäsenen valtuutetun avustajan asemassa olevaan toimihenkilöön (jäljempänä parlamentin jäsenen valtuutettu avustaja tai valtuutettu avustaja). Palvelussuhteen ehtojen 5 a artiklassa säädetään tältä osin seuraavaa:

”Parlamentin jäsenen valtuutetulla avustajalla” tarkoitetaan näissä palvelussuhteen ehdoissa yhden tai useamman parlamentin jäsenen – – parlamentin jäsenten asemaa koskevien sääntöjen vahvistamisesta 28 päivänä syyskuuta 2005 tehdyn – – parlamentin päätöksen 2005/684/EY, Euratom [EUVL L 262, s. 1] 21 artiklassa tarkoitetun valinnanvapauden nojalla valitsemaa henkilöä, jonka – – parlamentti on palkannut suoralla sopimuksella avustamaan – – parlamentin tiloissa jossakin sen kolmesta toimipaikasta suoraan näitä yhtä tai useampaa – – parlamentin jäsentä näiden alaisuudessa ja valtuuttamana sekä keskinäisessä luottamussuhteessa jäsenten hoitaessa tehtäviään – –parlamentin jäseninä.”

6        Palvelussuhteen ehdoissa on VII osasto, jonka otsikko on Parlamentin jäsenten avustajat, joka koskee valtuutettuja avustajia, joka sisältää 125–139 artiklan ja jossa olevan 125 artiklan 1 kohdan mukaan ” – – parlamentti hyväksyy sisäisellä päätöksellä – – soveltamisohjeet”.

7        Palvelussuhteen ehtojen 127 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Henkilöstösääntöjen 11–26 a artiklan säännöksiä sovelletaan vastaavasti. Ottaen tarkasti huomioon erityisesti parlamentin jäsenten valtuutettujen avustajien tehtävien erityisluonne ja keskinäinen luottamus, jonka on oltava tunnusomaista avustajien ja heidän avustamiensa yhden tai useamman – – parlamentin jäsenen työskentelysuhteelle, tätä koskevissa 125 artiklan 1 kohdan mukaisesti hyväksyttävissä soveltamisohjeissa on otettava huomioon parlamentin jäsenen ja valtuutetun avustajan välisen työskentelysuhteen erityisluonne.”

8        Palvelussuhteen ehtojen 128 artiklan 2 kohdassa säädetään, että ” – – parlamentin jäsen tai jäsenet valitsevat valtuutetut avustajansa”.

9        Parlamentin puhemiehistön palvelussuhteen ehtojen 125 artiklan 1 momentin nojalla 14.4.2014 tekemän päätöksen 13 artiklan 1 kohdan, joka tältä osin vastaa parlamentin puhemiehistön aikaisemman 9.3.2009 tekemän päätöksen, sellaisena kuin se on muutettuna, 13 artiklan 1 momenttia, mukaan parlamentti ottaa valtuutetun avustajan palvelukseen sen parlamentin jäsenen tai niiden parlamentin jäsenten nimenomaisesta pyynnöstä, jota tai joita hän avustaa.

4.     Työpaikkakiusaamista ja sen ehkäisemistä työpaikalla käsitteleviä neuvoa-antavia komiteoita koskevat sisäiset säännöstöt

10      Parlamentti antoi 21.2.2006 ”[t]yöpaikkakiusaamista ja sen ehkäisemistä käsittelevän neuvoa-antavan komitean sisäiset säännöt – – ”pannakseen täytäntöön henkilöstösääntöjen 12 a artiklan (jäljempänä työpaikkakiusaamista koskevat sisäiset säännöt). Sisäisten sääntöjen 9 artiklasta ilmenee, että jokaisen tämän toimielimen työntekijän, joka kohtaa ongelman, joka saattaa merkitä työpaikkakiusaamista, tai joka ajattelee, että hänen työympäristössään on tällainen ongelma, voi saattaa asian käsiteltäväksi työpaikkakiusaamista ja sen ehkäisemistä käsittelevään neuvoa-antavaan komiteaan (jäljempänä yleinen neuvoa-antava komitea), jossa on kuusi parlamentin pääsihteerin nimittämää jäsentä, joista kaksi on henkilöstökomitean ja toimielimen työterveysyksikön nimeämiä. Työpaikkakiusaamista koskevien sisäisten sääntöjen 11 artiklassa määrätään, että yleisen neuvoa-antavan komitean on kuultava työntekijää, joka kokee joutuneensa työpaikkakiusaamisen kohteeksi, kymmenen työpäivän kuluessa asianomaisen tekemän pyynnön jälkeen. Työpaikkakiusaamista koskevien sisäisten sääntöjen 12–14 artiklan mukaan yleinen neuvoa-antava komitea voi sitä toivottavana pitäessään esittää johdolle suosituksia ongelman ratkaisemiseksi, ja sen on asian seurannan varmistamiseksi pidettävä yhteyttä kyseiseen työntekijään ja tarvittaessa tämän esimiehiin, ja ongelman jatkuessa komitea esittää parlamentin pääsihteerille luottamuksellisen kertomuksen, joka sisältää toimenpide-ehdotuksia, ja se voi pyytää pääsihteeriltä ohjeita yksityiskohtaisen tutkimuksen suorittamiseksi, jos tämä osoittautuu tarkoituksenmukaiseksi.

11      Valtuutettujen avustajien erityistilanteen, sellaisena kuin tämä on tuotu esiin tuomiossa CH, johdosta parlamentin puhemiehistö antoi 14.4.2014 sisäiset säännöt valtuutettujen avustajien ja parlamentin jäsenten välisissä riidoissa toimivaltaisen työpaikkakiusaamista ja sen ehkäisemistä käsittelevän neuvoa-antavan komitean perustamiseksi (jäljempänä valtuutettuihin avustajiin sovellettavat työpaikkakiusaamista koskevat sisäiset säännöt). Valtuutettujen avustajien ja parlamentin jäsenten välisissä riidoissa toimivaltaisessa työpaikkakiusaamista ja sen ehkäisemistä käsittelevässä neuvoa-antavassa komiteassa (jäljempänä valtuutettujen avustajien osalta toimivaltainen erityinen neuvoa-antava komitea) on viisi parlamentin puhemiehen nimittämää jäsentä, joista kolme on parlamentin kvestoreita, joita on kaikkiaan viisi ja jotka kokoontuvat kollegiona ja jotka parlamentin jäsenet ovat valinneet keskuudestaan hoitamaan parlamentin jäseniä välittömästi koskevia hallinnollisia ja taloudellisia tehtäviä, yksi on palvelussuhteen ehtojen 126 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetun valtuutettujen avustajien komitean nimeämä jäsen ja viimeinen on yleisen neuvoa-antavan komitean puheenjohtaja, joka edustaa parlamentin hallintoa. Valtuutettujen avustajien osalta toimivaltaisen erityisen neuvoa-antavan komitean, jonka puheenjohtajana toimii yksi kvestoreista, päätehtävänä on ”estää ja/tai lopettaa kaikki valtuutettuihin avustajiin kohdistuva työpaikkakiusaaminen” ja ”huolehtia välitystoiminnasta ja tiedottamisesta”.

12      Valtuutettuihin avustajiin sovellettavien työpaikkakiusaamista koskevien sisäisten sääntöjen 10 artiklan mukaan valtuutettujen avustajien osalta toimivaltaisen erityisen neuvoa-antavan komitean on tässä yhteydessä asianosaisia eli oletettua uhria ja kiusaajaa kuultuaan toimitettava luottamuksellinen raportti kvestorikollegiolle. Luottamuksellisessa raportissa on esitettävä kuvaus syytöksistä, yksityiskohtaiset tiedot menettelystä, valtuutettujen avustajien osalta toimivaltaisen erityisen neuvoa-antavan komitean päätelmät ja ehdotuksia jatkotoimenpiteistä, ja siinä on tarvittaessa pyydettävä kvestorikollegiota määräämään, että valtuutettujen avustajien osalta toimivaltaisen erityisen neuvoa-antavan komitean on tehtävä yksityiskohtainen tutkimus. Valtuutettuihin avustajiin sovellettavien työpaikkakiusaamista koskevien sisäisten sääntöjen 11 artiklassa määrätään, että ”[j]os [valtuutettujen avustajien osalta toimivaltaisen erityisen neuvoa-antavan] komitean tehtäväksi annetaan tällaisen tutkimuksen tekeminen, se toimittaa päätelmänsä ja mahdolliset suosituksena kvestoreille”, kun taas kyseisten sisäisten sääntöjen 12 artiklassa määrätään muun muassa, että kvestorit ”ilmoittavat [valtuutettujen avustajien osalta toimivaltaiselle erityiselle neuvoa-antavalle] komitealle kirjallisesti toimenpiteistä, joita he aikovat toteuttaa, ja tarvittaessa myös siitä, suosittavatko he [parlamentin] puhemiehelle, että tämä määrää kyseiselle parlamentin jäsenelle seuraamuksen parlamentin työjärjestyksen 9 ja 153 artiklan mukaisesti – – ”.

 Asian tausta

1.     Tuomioon CH johtaneet tosiseikat

13      Parlamentti otti 1.10.2004 kantajan palvelukseen parlamentin jäsen B:n valtuutetuksi avustajaksi työsopimuksella, jonka voimassaolon oli määrä päättyä vaalikauden 2004–2009 päättyessä.

14      Koska B:n edustajantoimi keskeytyi, parlamentti otti kantajan palvelukseen 1.12.2007 alkaen vaalikauden päättymiseen saakka avustamaan valtuutettuna avustajana parlamentin uutta jäsentä P:tä, joka tuli B:n seuraajaksi toimikauden loppuajaksi.

15      Parlamentti otti kantajan 1.8.2009 alkaen palvelukseen P:n valtuutetuksi avustajaksi vaalikauden 2009–2014 ajaksi. Hänet luokiteltiin tehtäväryhmän II palkkaluokkaan 14. Uudella 1.9.2010 tehdyllä sopimuksella, jolla lakkautettiin aikaisempi sopimus, kantaja kuitenkin otettiin palvelukseen samoihin tehtäviin mutta tällä kertaa tehtäväryhmän II palkkaluokkaan 11 (jäljempänä työsopimus tai avustajansopimus).

16      Kantaja määrättiin 27.9.2011 alkaen sairauslomalle, jota jatkettiin 19.4.2012 saakka.

17      Kantaja ilmoitti 28.11.2011 yleiselle neuvoa-antavalle komitealle työssään kokemistaan vaikeuksista, jotka hänen mukaansa johtuivat siitä, miten P käyttäytyi häntä kohtaan.

18      Kantaja tiedusteli 6.12.2011 lähettämällään sähköpostiviestillä yleisen neuvoa-antavan komitean jäseniltä, miten hänen olisi toimittava ”tehdäkseen kantelun”. Seuraavaksi kantaja lähetti kuvaillakseen työpaikkakiusaamista, jonka kohteeksi hän katsoi joutuneensa avustamansa parlamentin jäsenen toimien johdosta, 12.12.2011 päivätyllä sähköpostiviestillä kullekin kyseisen komitean jäsenelle sekä parlamentin pääsihteerille sähköpostiviestin, jonka hän oli samana päivänä lähettänyt P:lle ja jossa hän esitti kyseisen parlamentin jäsenen tiedoksi kuvauksen terveydentilastaan. Kantaja kääntyi vielä 21.12.2011 sähköpostitse yleisen neuvoa-antavan komitean puheenjohtajan puoleen pyytääkseen tapaamista.

19      Kantaja esitti 22.12.2011 parlamentin pääsihteerille henkilöstösääntöjen 24 artiklan mukaisen avustamispyynnön (jäljempänä avustamispyyntö), jossa hän väitti joutuneensa P:n häneen kohdistaman työpaikkakiusaamisen kohteeksi ja vaati etäännyttämistoimenpiteiden toteuttamista sekä hallinnollisen tutkimuksen aloittamista.

20      P lähetti 6.1.2012 parlamentin henkilöstöasioiden pääosaston henkilöresurssien kehittämisen osastoon kuuluvalle henkilöstön rekrytointi- ja siirtoyksikölle kirjallisen pyynnön kantajan työsopimuksen irtisanomisesta (jäljempänä irtisanomispyyntö). P vahvisti irtisanomispyynnön 18.1.2012.

21      Kantajan työsopimus irtisanottiin parlamentin työsopimusten tekemiseen toimivaltaisen viranomaisen 19.1.2012 tekemällä päätöksellä 19.3.2012 alkaen luottamussuhteen katkeamisen vuoksi (jäljempänä irtisanomispäätös). Kantaja vapautettiin tehtävistään irtisanomisajaksi, joka oli kaksi kuukautta eli 19.1.–19.3.2012. Työsopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen vetosi luottamussuhteen katkeamista koskevan perusteen tueksi siihen, että P oli ilmoittanut hänelle, ettei kantajalla ollut tarvittavaa pätevyyttä seurata tiettyjen sellaisten parlamentin valiokuntien työtä, joiden jäsen hän oli, ja siihen, että P oli valittanut myös siitä, että kantaja käyttäytyi sekä häntä että muita parlamentin jäseniä ja näiden valtuutettuja avustajia kohtaan tavalla, jota ei voida hyväksyä.

22      Työsopimusten tekemiseen toimivaltaisena viranomaisena toiminut henkilöstöasioiden pääosaston pääjohtaja hylkäsi 15.3.2012 päivätyllä kirjeellä avustamispyynnön sillä perusteella, että siitä riippumatta, voiko valtuutettu avustaja saada henkilöstösääntöjen 24 artiklan mukaista apua, kantajan avustamispyyntö, jossa pyydettiin etäännyttämistoimenpiteitä ja hallinnollista tutkimusta, oli menettänyt kohteensa, koska tällä välin tehdyn irtisanomispäätöksen johdosta kantaja ei enää työskennellyt parlamentissa (jäljempänä avustamispyynnön hylkäämispäätös).

23      Kantaja teki 30.3.2012 parlamentin pääsihteerille henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan mukaisen valituksen, joka koski irtisanomispäätöstä . Kantaja teki 22.6.2012 henkilöstösääntöjen saman säännöksen mukaisen valituksen myös avustamispyynnön hylkäämispäätöksestä.

24      Parlamentin pääsihteeri hyväksyi irtisanomispäätöksestä tehdyn valituksen osittain 20.7.2012 tehdyllä päätöksellä, jossa hän päätti, että kantajan työsopimuksen päättymispäivää siirretään 20.6.2012 asti kantajan 19.4.2012 päättyneen, lääkärintodistuksella perustelluksi osoitetun sairausloman vuoksi. Parlamentin pääsihteeri sitä vastoin vahvisti irtisanomispäätöksen perustelluksi vedoten siihen, että kuten oikeuskäytännössä ja erityisesti 7.7.2010 annetun tuomion Tomas v. parlamentti (F‑116/07, F‑13/08 ja F‑31/08, EU:F:2010:77) 149 kohdassa on katsottu, on mahdotonta valvoa, onko luottamussuhde olemassa vai onko se katkennut, ja tämä koskee osittain niiden perusteiden valvontaa, joita on esitetty luottamussuhteen puuttumisen tai katkeamisen osoittamiseksi.

25      Parlamentin pääsihteeri katsoi joka tapauksessa, ettei kantaja ollut näyttänyt toteen ilmeisiä virheitä tosiseikoissa, joihin oli vedottu luottamussuhteen katkeamisen osoittamiseksi, kun taas parlamentin tiedossa oli useita kantajan työtehtävien hoidossa ilmenneitä puutteita, jotka liittyivät muun muassa sen arvioimiseen, oliko esitettävä lainsäädäntömuutoksia, jotka voitiin sisällyttää aineistoon, kantajan epäkohteliaaseen käytökseen erästä parlamentin sellaista jäsentä kohtaan, joka oli toisesta jäsenvaltiosta kuin P, tai vielä kantajan röyhkeään käytökseen P:tä avustamaan palkattua uutta valtuutettua avustajaa kohtaan ja kantajan epäkohteliaaseen käytökseen viimeksi mainittua kohtaan erään yritysjohtajan läsnä ollessa. Eräs toimielimen tiloissa vierailleen opiskelijaryhmän mukana ollut professori oli myös väitetysti valittanut kantajan epäkohteliaisuudesta.

26      Parlamentin pääsihteeri totesi vielä, ettei kantajan tekemä avustamispyyntö ollut omiaan estämään irtisanomispäätöstä, joka oli välttämätön P:n ja kantajan välien selvän huononemisen vuoksi.

27      Lisäksi parlamentin pääsihteeri hylkäsi 8.10.2012 tehdyllä päätöksellä työsopimusten tekemiseen toimivaltaisena viranomaisena avustamispyynnön hylkäämispäätöksestä tehdyn valituksen, ja hän korosti tässä päätöksessä, että vaikka hän ”o[li] työsopimusten tekemiseen toimivaltaisen viranomaisen tekemän irtisanomispäätöksen tueksi ilmoittanut [kantajalle] [tämän] käytöksestä, jota ei voitu hyväksyä, – – ja täsmällisistä tosiseikoista, jotka voidaan todentaa ja jotka ovat tapahtuneet todistajien läsnä ollessa, [kantaja] esitt[i] väitteitä, joita mikään selvitys ei tu[kenut]”. Kantajalle vastattiin myös, että hänen pyytämänsä toimenpiteet eivät yleisesti ”kuitenkaan ol[leet] yhteensoveltuvia niiden läheisten ja luottamuksellisten suhteiden erityisluonteen kanssa, jotka parlamentin jäsenen ja hänen valtuutetun avustajansa välillä väistämättä on”, että erityisesti etäännyttämistoimenpiteessä ei ollut mitään mieltä, koska se estäisi täysin parlamentin jäsenen ja hänen valtuutetun avustajansa tehokkaan työskentelysuhteen, ja että käytännössä parlamentti ei voinut siirtää kantajaa toimielimen toisen jäsenen avustajaksi, koska vain parlamentin jäsen voi pyytää työsopimusten tekemiseen toimivaltaista viranomaista ottamaan palvelukseen hänen valitsemansa valtuutetun avustajan. Siltä osin kuin oli kysymys hallinnollisen tutkimuksen aloittamisesta, parlamentin pääsihteeri korosti myös, ettei 8.2.2011 annettua tuomiota Skareby v. komissio (F‑95/09, EU:F:2011:9), johon kantaja oli tässä yhteydessä vedonnut, voitu soveltaa tähän asiaan, koska henkilöstösäännöt – ja siis myös 12 a artikla – eivät koske parlamentin jäseniä, ja ettei parlamentin jäsenille voida määrätä kurinpitoseuraamusta eikä työsopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen voi pakottaa heitä osallistumaan hallinnolliseen tutkimukseen, vaikka heidän osallistumisensa olisi olennaisen tärkeää.

28      Kantaja vaati virkamiestuomioistuimen kirjaamoon 31.10.2012 saapuneella kannekirjelmällä, joka rekisteröitiin asianumerolla F-129/12, virkamiestuomioistuinta lähinnä kumoamaan irtisanomispäätöksen ja avustamispyynnön hylkäämispäätöksen sekä velvoittamaan parlamentin maksamaan hänelle vahingonkorvaukseksi 120 000 euroa.

29      Virkamiestuomioistuin kumosi irtisanomispäätöksen ja avustamispyynnön hylkäämispäätöksen 12.12.2013 antamallaan tuomiolla CH, josta ei ole valitettu ja joka on siten lainvoimainen. Lisäksi virkamiestuomioistuin ”ott[i] huomioon erittäin arveluttavat olosuhteet, joissa irtisanomispäätös ja avustamispyynnön hylkäämispäätös tehtiin”, ja velvoitti parlamentin maksamaan kantajalle korvaukseksi henkisestä kärsimyksestä 50 000 euroa (tuomio CH, 65 kohta).

2.     Parlamentin toteuttamat tuomion CH täytäntöönpanotoimet

30      Tuomiolla CH kumotun irtisanomispäätöksen johdosta kantaja oli saanut työttömyyskorvausta irtisanomispäätöksen voimaantulosta alkaen 23.1.2013 saakka, jolloin hänet otti palvelukseensa belgialainen yksityinen työnantaja (jäljempänä yksityinen työnantaja), joka kuitenkin myöhemmin joutui taloudellisesta syistä irtisanomaan hänet. Kantaja on siis saanut yksityiseltä työnantajalta palkkaa 23.1.2013–12.3.2014.

31      Kantaja pyysi 15.1.2014 päivätyllä kirjeellään parlamenttia toteuttamaan seuraavat toimenpiteet, jotta tuomion CH täytäntöönpano varmistettaisiin SEUT 266 artiklan mukaisesti:

–        hänelle on maksettava hänen palkkansa lainvastaisen irtisanomispäätöksen voimaantulopäivästä eli 20.6.2012 alkaen 12.3.2014 saakka. Kantaja täsmensi tässä yhteydessä, että hänelle oli maksettava 7 402,41 euroa sen palkan, jota hänen olisi pitänyt saada, jollei häntä olisi irtisanottu, ja hänen yksityiseltä työnantajalta saamansa palkan erotuksen kattamiseksi;

–        hänet on otettava takaisin parlamentin palvelukseen pysyvään työsuhteeseen;

–        on aloitettava hallinnollinen tutkimus avustamispyynnössä esiin tuotujen seikkojen todenperäisyyden toteamiseksi. Tältä osin kantaja tähdensi parlamentille, että P:n kreikkalaisessa ja saksalaisessa lehdistössä esittämät toteamukset ovat esimerkki työpaikkakiusaamisesta, jota P edelleen kohdistaa häneen;

–        on huolehdittava siitä, että irtisanomispyynnöstä ilmenevät kielteiset seikat eivät enää sisälly hänen henkilökansioonsa, ja

–        hänelle kansallisessa eläkejärjestelmässä aikaisemmin kertyneet eläkeoikeudet on siirrettävä Euroopan unionin eläkejärjestelmään.

32      Kantajan asianajajat ja parlamentin oikeudellisen yksikön edustajat pitivät 12.2.2014 kokouksen määrittääkseen tuomion CH niiden täytäntöönpanotoimien laajuuden, joita parlamentin oli SEUT 266 artiklan mukaan toteutettava.

33      Parlamentti vastasi 3.3.2014 päivätyllä kirjeellä virallisesti niihin tuomion CH täytäntöönpanotoimia koskeviin eri vaatimuksiin, jotka kantaja oli esittänyt edellä mainitussa 15.1.2014 päivätyssä kirjeessä (jäljempänä 3.3.2014 tehty päätös).

34      Kantajan vaatimuksesta, että hänet on otettava takaisin parlamentin palvelukseen pysyvään toimeen, parlamentti totesi, että tällainen toimenpide ylittää selvästi sen, mitä tuomion CH täytäntöönpano edellyttää, etenkin kun [palvelussuhteen ehtojen] muuttamisesta 23.2.2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 160/2009 (EUVL L 55, s. 1) 7 perustelukappaleen mukaan ”minkään tämän asetuksen säännöksen [ei] olisi katsottava antavan parlamentin jäsenten valtuutetuille avustajille erityisoikeutta tai suoraa pääsyä Euroopan [unionin] virkamiesten virkoihin tai muun henkilöstön toimiin”.

35      Tässä tilanteessa parlamentti otti huomioon parlamentin jäsenten ja heidän valtuutettujen avustajiensa työsuhteen henkilökohtaisuuden ja ilmoitti kantajalle, ettei häntä voitu tosiasiallisesti ottaa takaisin tehtäviinsä. Parlamentti täsmensi siten, että ”ainoa mahdollisuus o[li] ottaa [kantaja] takaisin toimeen, jota hän hoiti ennen [lainvastaiseksi todettua] irtisanomispäätöstä, mutta vapauttaa hänen suorittamasta siihen kuuluvia tehtäviä, kunnes hänen [työsopimuksensa] – – päättyy 1.7.2014[; t]ehtävien hoidosta vapauttaminen näytt[i] olevan sopusoinnussa myös huolenpitovelvollisuuden kanssa”. Tältä osin parlamentti sitoutui maksamaan kantajalle palkan, johon tällä oli oikeus irtisanomispäätöksen voimaantulopäivästä 21.6.2012 alkaen työsopimuksen päättymispäivään eli 1.7.2014 saakka ja josta vähennetään palkat ja työttömyyskorvaukset, joita kantaja oli tänä aikana saanut muualta.

36      Lisäksi parlamentti vahvisti, ettei kantajan henkilökansiossa ollut aikoinaan laadittua irtisanomispyyntöä ja että henkilöstökansiosta poistetaan virkamiestuomioistuimen lainvastaiseksi toteama irtisanomispäätös. Vaatimuksesta, että kansallisessa eläkejärjestelmässä aikaisemmin kertyneet eläkeoikeudet on siirrettävä unionin eläkejärjestelmiin, parlamentti huomautti, että kantaja, joka oli työskennellyt valtuutettuna avustajana hädin tuskin viisi vuotta, ei täyttänyt vaatimusta vähintään kymmenen vuoden työskentelystä unionin palveluksessa, joka on edellytys sille, että henkilö voi vaatia vanhuuseläkettä unionin budjetista.

37      Siltä osin kuin lopuksi oli kysymys hallinnollisen tutkimuksen aloittamista koskevasta vaatimuksesta, joka oli esitetty jo avustamispyynnössä, parlamentti totesi, että ”[j]os [kantaja] päättää nostaa [P:tä] vastaan kanteen kansallisen oikeuden perusteella, parlamentti tarkastelee tilannetta tältä osin uudelleen oikeuskäytännön valossa, sellaisena kuin tämä ilmenee tuomion [CH] [57 kohdasta]”.

38      Kantaja ilmoitti 26.3.2014 päivätyssä kirjeessään aikovansa tehdä myöhemmin valituksen 3.3.2014 tehdystä päätöksestä ja esitti huomautuksia oikaistakseen täytäntöönpanotoimista 15.1.2014 esittämänsä vaatimuksen kolmea nimenomaista kohtaa, minkä ei hänen käsityksenä mukaan pitäisi aiheuttaa ongelmia parlamentille.

39      Kahdessa ensimmäisessä kohdassa oli kyse sen 7 402,41 euron summan uudelleenarvioinnista ja korottamisesta, jota kantaja oli alun perin vaatinut sen palkan kattamiseksi, joka hänelle oli maksettava lainvastaisen irtisanomisen päivästä eli 20.6.2012 alkaen 12.3.2014 saakka, jolloin hän lakkasi saamasta palkkaa yksityiseltä työnantajaltaan (jäljempänä kaksinkertaisen tulon ajanjakso). Kantaja väitti tässä yhteydessä ensinnäkin, että yksityiseltä työnantajalta saatuja summia koskevaan laskelmaan oli virheellisesti sisällytetty 5 686 euron suuruinen kolmannentoista kuukauden palkkio. Palkkio ei nimittäin ole osa hänen palkkaansa. Se on päinvastoin ennakkokorvaus kuukauden lomasta, joka hänen oli pidettävä seuraavassa työsuhteessaan uuden belgialaisen yksityisen työnantajan palveluksessa mutta josta tämä ei maksaisi palkkaa. Toiseksi kantaja täsmensi, että ”kun [hän] läh[ti] [vasten tahtoaan] parlamentin palveluksesta helmikuussa 2012”, hänellä oli kahden kuukauden irtisanomisaika. Koska irtisanomispäätös kuitenkin kumottiin, kantaja katsoi, että hänet oli vastedes otettava takaisin pidempään työsuhteeseen, jossa hänellä on oikeus kolmen kuukauden irtisanomisaikaan. Tämän vuoksi 5 686 euron summaan, jota kantaja vaatii kaksinkertaisen tulon ajanjaksolta, on hänen mukaansa lisättävä 3 977,43 euroa, joka vastaa irtisanomisajan lisäkuukauden palkkaa, jonka parlamentti on velkaa hänelle.

40      Kolmanneksi kantaja täsmensi, että koska hän oli valtuutettuna avustajana sopimussuhteessa parlamenttiin siihen saakka, että hänen työsopimuksensa päättyy vaalikauden päättyessä eli 1.7.2014, parlamentti oli velvollinen palauttamaan hänelle valtuutetun avustajan virkakortin ja pysäköintiluvan parlamentin pysäköintitiloihin.

41      Parlamentti vastasi kantajan 26.3.2014 esittämiin täytäntöönpanotoimia koskeviin lisävaatimuksiin 2.4.2014 päivätyllä kirjeellä (jäljempänä 2.4.2014 tehty päätös), jossa se huomautti aluksi, että koska oikeuskäytännössä määritellään hyvin laajasti summat, jotka on vähennettävä palkasta, joka on maksettava jälkikäteen henkilölle, jonka irtisanominen osoittautuu virheelliseksi, se oli velvollinen vähentämään kolmannentoista kuukauden palkkion, joka kuuluu 13.4.2011 annetun tuomion Scheefer v. parlamentti (F‑105/09, EU:F:2011:41) 71 kohdassa tarkoitettuun käsitteeseen ”palkan sijasta saatu korvaus”. Kantajan 26.3.2014 päivätyssä kirjeessään esiin tuomasta toisesta seikasta parlamentti totesi, että koska se ei ollut tehnyt uutta irtisanomispäätöstä, kysymys oikeudesta irtisanomisaikaan ei enää aktualisoitunut. Työsopimus oli nimittäin nyt voimassa vaalikauden päättymiseen asti eli 1.7.2014, joten irtisanominen ei enää tullut kyseeseen. Kantajan 26.3.2014 päivätyssä kirjeessään esiin tuomasta kolmannesta seikasta parlamentti totesi, että ”pääsy parlamentin tiloihin ja pysäköintitiloihin liitty[i] tehtävien hoitamiseen, josta [kantaja] o[li] vapautettu [työ]sopimuksensa päättymiseen saakka”. Parlamentti kuitenkin päätti siirtää kantajan pyynnön parlamentin pääsihteeristön turvallisuusasioiden pääosaston akkreditointiyksikön käsiteltäväksi.

42      Kantaja teki 16.4.2014 henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan mukaisen valituksen 3.3.2014 ja 2.4.2014 tehdyistä päätöksistä. Ensinnäkin erityisesti kolmannentoista kuukauden palkkiosta, jonka hän oli virheellisesti sisällyttänyt yksityiseltä työnantajalta saatuja summia koskevaan laskelmaan, kantaja täsmensi, että kyse oli ”kaksinkertaisesta lomarahasta, joka makset[tiin] vain tulevien palkallisten lomien varalta”. Siltä osin kuin toiseksi oli kysymys irtisanomispäätöksen kumoamisen seurauksista, kantaja väitti, että hänen oli ”voitava saada kaikki [työ]sopimukseen[sa] liittyvät edut” työsopimuksen päättymiseen saakka. Tästä syystä parlamentin oli palautettava hänelle paitsi valtuutetun avustajan virkakortti ja parlamentin pysäköintitilojen käyttöön oikeuttava pysäköintilupa myös hänen oikeutensa käyttää työsähköpostiaan ja päästä parlamentin intranetiin. Kantaja vetosi tässä yhteydessä siihen, että se, ettei häntä tosiasiallisesti otettu takaisin valtuutetun avustajan tehtäväänsä, oli estänyt häneltä yhteydet, jotka olivat olennaisia hänen työuransa jatkumisen kannalta, ja aiheuttanut hänelle arviolta 15 000 euron vahingon. Siltä osin kuin kolmanneksi oli kysymys avustamispyynnön hylkäämispäätöksen kumoamisen seurauksista, tuomiota CH ei kantajan mukaan voida ymmärtää niin, että virkamiestuomioistuin olisi halunnut asettaa henkilöstösääntöjen 24 artiklan mukaisen avun myöntämisen edellytykseksi, että oletettua kiusaajaa vastaan on nostettava kanne kansallisessa tuomioistuimessa. Kantajan mukaan parlamentti pani tuomion CH täytäntöön vain osittain, mikä on aiheuttanut hänelle henkistä kärsimystä, josta maksettavan korvauksen kohtuulliseksi määräksi hän arvioi tässä vaiheessa 60 000 euroa.

43      Tuomion CH täytäntöönpanotoimien yhteydessä parlamentin oikeudellinen yksikkö ilmoitti 6.6.2014 päivätyllä kirjeellään kantajalle valtuutettuihin avustajiin sovellettavien työpaikkakiusaamista koskevista sisäisistä säännöistä ja valtuutettujen avustajien osalta toimivaltaisen erityisen neuvoa-antavan komitean perustamisesta. Oikeudellinen yksikkö selvitti siten kantajalle, että tämä komitea oli vastedes ”toimivaltainen elin käsittelemään [kantajan] työpaikkakiusaamisesta mahdollisesti tekemän kantelun”, ja kantajaa ”neuvot[tiin] – – kääntymän [valtuutettujen avustajien osalta toimivaltaisen erityisen neuvoa-antavan] komitean puoleen komitean sihteeristön kautta”.

44      Kantaja vastasi 20.6.2014 päivätyllä kirjeellään, että koska avustamispyynnön hylkäämispäätös oli kumottu, tämä P:n toiminnasta alkunsa saanut avustamispyyntö oli edelleen parlamentin käsiteltävänä. Tämän vuoksi kantaja ihmetteli, ”mistä syystä – – parlamentti ei ol[lut] pitänyt nimenomaan tuomion [CH] täytäntöönpanotoimien yhteydessä tarpeellisena itse saattaa asiaa suoraan [valtuutettujen avustajien osalta toimivaltaisen erityisen neuvoa-antavan komitean] käsiteltäväksi, sen jälkeen tämä oli pätevästi perustettu, mitä [hänelle] ei edelleenkään ol[lut] vahvistettu”.

45      Työsopimusten tekemiseen toimivaltaisena viranomaisena toiminut parlamentin pääsihteeri hylkäsi 16.4.2014 tehdyn valituksen 4.8.2014 päivätyllä kirjeellään (jäljempänä valituksen hylkäämisestä tehty päätös). Muistutettuaan, että kantaja oli tähän mennessä saanut yhteensä 9 433,20 euroa, joka kattoi yhtäältä kantajan saamien työttömyyskorvausten ja yksityisen työnantajan palveluksessa 20.6.2012–12.3.2014 saamien määrien ja toisaalta hänen samana aikana valtuutettuna avustajana saamansa palkan välisen erotuksen, parlamentti katsoi ensinnäkin, että kaksinkertaisen tulon ajanjaksolta 5 686 euron summa, jota kantaja vielä vaati, oli vähennetty aiheellisesti, koska se ”o[li] taloudellinen korvaus palkallisista lomista, joita [kantaja] ei ollut pitänyt ennen hänen [yksityisen työnantajan kanssa tekemänsä] työsopimuksen päättymistä”.

46      Seuraavaksi parlamentti totesi valtuutetun avustajan virkakortin ja pysäköintiluvan palauttamisesta, että kantaja olisi 23.4.2014 lukien voinut hakea ne akkreditointiyksiköstä. Lisäksi parlamentti muistutti kantajalle, että kantajan valituksessaan 16.4.2014 esittämä pyyntö saada sähköpostiosoite ja käyttöoikeus parlamentin intranetiin oli hyväksytty ja hänelle oli annettu sähköpostiosoite ja käyttöoikeus parlamentin intranetiin. Koska parlamentti katsoi, että kantajan kaikkiin vaatimuksiin oli näin ollen vastattu eikä kantajaa ollut mitenkään estetty ottamasta yhteyttä parlamentin jäseniin, se hylkäsi kantajan vahingonkorvausvaatimukset.

47      Siltä osin kuin lopuksi oli kysymys toimenpiteistä, jotka oli toteutettava avustamispyynnön hylkäämispäätöksen kumoamisen johdosta, parlamentti toisti 3.3.2014 tehdyssä päätöksessä ilmaisemansa kannan, jonka mukaan siinä tapauksessa, että kantaja päättää nostaa P:tä vastaan kanteen kansallisessa tuomioistuimessa, parlamentti on valmis tarkastelemaan tilannetta uudelleen tuomion CH 57 kohdan valossa. Parlamentti ei kuitenkaan käsitellyt hallinnollisen tutkimuksen aloittamista. Sitä vastoin se pyysi kantajan lupaa saattaa hänen tapauksensa valtuutettujen avustajien osalta toimivaltaisen erityisen neuvoa-antavan komitean käsiteltäväksi.

48      Virkamiestuomioistuimen kirjaamo antoi nyt käsiteltävän kanteen tiedoksi parlamentille 25.11.2014. Valtuutettujen avustajien osalta toimivaltainen erityinen neuvoa-antava komitea piti perustamiskokouksensa seuraavana päivänä eli 26.11.2014. Kokouksen pöytäkirjan 2 kohdasta ilmenee, että ”[parlamentin] oikeudellinen neuvonantaja voidaan tarvittaessa kutsua osallistumaan – – komitean kokoukseen antamaan neuvoja oikeudellisista kysymyksistä”. Pöytäkirjan 4 kohdasta ilmenee, että ”[o]ikeudellinen neuvonantaja kerto[i] [valtuutettujen avustajien osalta toimivaltaisen erityisen neuvoa-antavan komitean] jäsenille parlamentin kannasta – – kahteen oletetun työpaikkakiusaamisen tapaukseen[, joista toinen oli tuomioon CH johtanut asia]”.

49      Valtuutettujen avustajien osalta toimivaltaisen erityisen neuvoa-antavan komitean puheenjohtaja kutsui 17.12.2014 päivätyllä kirjeellään kantajan 28.1.2015 pidettäväksi suunniteltuun kokoukseen komitean jäsenten kanssa.

50      Kantaja esitti 15.1.2015 kirjalliset huomautuksensa valtuutettujen avustajien osalta toimivaltaiselle erityiselle neuvoa-antavalle komitealle. Kantajaa ja P:tä kuultiin komiteassa 28.1.2015.

 Asianosaisten vaatimukset ja oikeudenkäyntimenettely

51      Kantaja vaatii pääasiallisesti, että virkamiestuomioistuin

–        kumoaa 3.3.2014 tehdyn päätöksen siltä osin kuin parlamentti kieltäytyi siinä aloittamasta hallinnollista tutkimusta avustamispyynnössä esiin tuotujen seikkojen todenperäisyyden toteamiseksi,

–        kumoaa 2.4.2014 tehdyn päätöksen siltä osin kuin parlamentti kieltäytyi siinä maksamasta hänelle 5 686 euron lisäsummaa viivästyskorkoineen, joka lasketaan käyttämällä EKP:n perusrahoitusoperaatioihinsa soveltamaa korkokantaa, korotettuna 2 prosenttiyksiköllä,

–        kumoaa valituksen hylkäämisestä tehdyn päätöksen,

–        velvoittaa parlamentin korvaamaan hänelle aiheutuneen aineellisen vahingon, jonka määräksi arvioidaan 144 000 euroa, johon on lisättävä viivästyskorko, joka lasketaan käyttämällä Euroopan keskuspankin (EKP) perusrahoitusoperaatioihinsa soveltamaa korkokantaa, korotettuna 2 prosenttiyksiköllä,

–        velvoittaa parlamentin korvaamaan hänelle aiheutuneen henkisen kärsimyksen maksamalla kohtuulliseksi arvioituna määränä 60 000 euroa ja

–        velvoittaa parlamentin korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

52      Parlamentti vaatii, että virkamiestuomioistuin

–        hylkää kanteen perusteettomana ja

–        velvoittaa kantajan korvaamaan kaikki oikeudenkäyntikulut.

53      Virkamiestuomioistuimen salliman toisen kirjelmien vaihdon jälkeen asianosaiset ilmoittivat suostuvansa siihen, että asiassa sovelletaan työjärjestyksen 59 artiklan 2 kohtaa. Näin ollen virkamiestuomioistuin päätti tämän säännöksen nojalla ratkaista asian ilman istuntoa, ja se ilmoitti tästä asianosaisille 7.7.2015 päivätyllä kirjaamon kirjeellä.

 Oikeudellinen arviointi

1.     Kanteen kohde

54      On muistutettava, että prosessiekonomian periaatteen mukaan unionin tuomioistuimet voivat päättää, ettei vaatimuksista, jotka kohdistuvat hallinnollisen valituksen hylkäämisestä tehtyyn päätöksen, ole aihetta lausua erikseen, jos se toteaa, ettei näillä vaatimuksilla ole itsenäistä sisältöä ja että ne tosiasiallisesti vastaavat vaatimuksia, jotka kohdistuivat päätökseen, josta hallinnollinen valitus oli tehty. Näin voi olla erityisesti silloin, kun tuomioistuin toteaa, että hallinnollisen valituksen hylkäämisestä tehdyllä päätöksellä pelkästään vahvistetaan valituksen kohteena ollut päätös, ja kun sen kumoamisella ei näin ollen ole asianomaisen oikeusasemaan mitään sellaista vaikutusta, joka poikkeaisi valituksen kohteena olleen päätöksen kumoamisen vaikutuksesta (tuomio 21.9.2011, Adjemian ym. v. komissio, T‑325/09 P, EU:T:2011:506, 33 kohta ja tuomio 19.11.2014, EH v. komissio, F‑42/14, EU:F:2014:250, 85 kohta).

55      Tässä tapauksessa kantaja esitti 16.4.2014 tekemässään valituksessa ensimmäistä kertaa parlamentin intranetin ja sähköpostilaatikon käyttöoikeutta koskevan vaatimuksen, johon työsopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen vastasi valituksen hylkäämisestä tekemässään päätöksessä. Sitä vastoin kaikkien muiden kohtien osalta valituksen hylkäämisestä tehdyllä päätöksellä vahvistetaan 3.3.2014 ja 2.4.2014 tehdyt päätökset, joten valituksen hylkäämisestä tehdyn päätöksen kumoamista koskevista vaatimuksista ei tältä osin ole aihetta lausua erikseen, vaikka viimeksi mainitun päätöksen perusteluissa täsmennetään tiettyjä 3.3.2014 ja 2.4.2014 alun perin tehtyjen päätösten perusteluja, minkä vuoksi myös ne on – koska oikeudenkäyntiä edeltävä menettely on luonteeltaan kehittyvä – otettava huomioon tutkittaessa 3.3.2014 ja 2.4.2014 tehtyjen päätösten lainmukaisuutta, sillä valituksen hylkäämisestä tehdyn päätöksen perustelujen oletetaan vastaavan viimeksi mainittujen päätösten perusteluja (ks. tuomio 19.11.2014, EH v. komissio, F‑42/14, EU:F:2014:250, 86 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

2.     Kumoamisvaatimukset

56      Kantaja kiistää kumoamisvaatimuksissaan parlamentin 3.3.2014 ja 2.4.2014 tekemissään päätöksissä toteuttamien tuomion CH täytäntöönpanotoimien asianmukaisuuden, siltä osin kuin on kyse kahdesta toimenpideryhmästä, joita on tutkittava peräkkäin, eli ensinnäkin irtisanomispäätöksen kumoamiseen liittyvien toimenpiteiden osalta ja toiseksi avustamispäätöksen hylkäämispäätöksen kumoamiseen liittyvien toimenpiteiden osalta.

 Täytäntöönpanotoimet, jotka parlamentti on toteuttanut sen johdosta, että irtisanomispäätös kumottiin tuomiossa CH

 Asianosaisten lausumat

57      Kantaja arvostelee parlamenttia ensinnäkin siitä, että tämä otti 3.3.2014 ja 2.4.2014 tekemissään päätöksissä virheellisesti huomioon 5 686 euron summan niinä määrinä, jotka on tuomion CH täytäntöön panemiseksi vähennettävä palkasta, joka parlamentin on maksettava kaksinkertaisen tulon ajanjaksolta. Kyse ei hänen mukaansa nimittäin ole kolmannentoista kuukauden palkkiosta vaan kaksinkertaisesta lomarahasta, jonka yksityinen työnantaja maksoi ennakkoon tulevista lomista, joista uusi työnantaja ei maksa palkkaa, silloin kun ne tosiasiallisesti pidetään. Kantaja esittää tästä belgialaisen vakuutuksenantajan Partenan 16.12.2013 antaman ”lomatodistuksen”, josta ilmenee, että ”lomarahan määrä vähennetään [kantajan] saamista palkoista, kun [hän] pitää loman[sa] uuden työnantajan[sa] palveluksessa”.

58      Toiseksi kantaja arvostelee parlamenttia siitä, ettei tämä palauttanut mahdollisimman pian tuomion CH julistamisen jälkeen hänelle hänen valtuutetun avustajan virkakorttiaan, pysäköintilupaansa ja käyttöoikeuttaan työsähköpostiin ja parlamentin intranetiin (jäljempänä yhdessä työvälineet). Kantaja selvittää, että ainoastaan nämä työvälineet olisivat mahdollistaneet sen, että hän olisi jälleen pystynyt pitämään tehokkaasti yhteyttä parlamentin jäseniin ja saamaan tiedon täytettävistä valtuutetun avustajan toimista. Päätökset, joiden kumoamista hän vaatii, ovat hänen mukaansa lainvastaisia siltä osin kuin työvälineet, jotka liittyvät tiivisti itse valtuutetun avustajan aseman olemassaoloon, palautettiin vasta hyvin myöhään. Palauttamisen myöhäisyyden vuoksi hän menetti merkittävän mahdollisuuden saada tarjous uudesta valtuutetun avustajan sopimuksesta.

59      Parlamentin mukaan riidanalainen 5 686 euron summa on 13.4.2011 annetussa tuomiossa Scheefer v. parlamentti (F‑105/09, EU:F:2011:41, 71 kohta) tarkoitettu ”palkan sijasta saatu korvaus”, joka parlamentin oli vähennettävä palkasta, jonka se oli velvollinen maksamaan kantajan valtuutettuna avustajana tekemästä työstä kaksinkertaisen tulon ajanjaksolta. Työvälineiden myöhäistä palauttamista koskevasta väitteestä parlamentti toteaa pääasiallisesti, että koska kantaja oli vapautettu työskentelemästä työsopimuksensa päättymiseen saakka, hän ei tarvinnut käyttöönsä työvälineitä. Parlamentti huomauttaa, että huolenpidon vuoksi ja rauhoittaakseen tilannetta kantajaan nähden se tästä huolimatta hyväksyi kantajan vaatimukset työvälineiden käyttöoikeudesta.

 Virkamiestuomioistuimen arviointi asiasta

–       Mahdollisuus vähentää kantajan saama lomaraha kaksinkertaisen tulon ajanjaksolta maksettavasta palkasta

60      Aluksi on muistutettava, että tuomioistuimen kumottua toimen tämä poistuu oikeusjärjestyksestä taannehtivasti ja että kun kumottu toimi on jo pantu täytäntöön, sen vaikutusten häviäminen edellyttää, että oikeusasema, jossa kantaja oli ennen toimen toteuttamista, palautetaan (tuomio 26.5.2011, Kalmár v. Europol, F‑83/09, EU:F:2011:66, 88 kohta).

61      Tästä seuraa, että parlamentin oli SEUT 266 artiklan mukaan toteutettava tuomion CH täytäntöön panemiseksi tarvittavat toimenpiteet asettumalla ajankohtaan, jona kyseisellä tuomiolla kumottu irtisanomispäätös tehtiin. Aluksi on todettava, ettei kantaja välttämättä riitauta lähtökohdiltaan parlamentin 3.3.2014 tekemää päätöstä, jolla hänet otettiin työsopimuksella uudelleen valtuutetuksi avustajaksi päätöksentekopäivänä käynnissä olleen vaalikauden loppuun eli 1.7.2014 saakka mutta vapautettiin tosiasiallisesti hoitamasta valtuutetun avustajan tehtäviä. Virkamiestuomioistuin katsoo joka tapauksessa, ettei tämä tuomion CH täytäntöönpanotoimi ollut epäasianmukainen, kun otetaan huomioon yhtäältä kokonaistilanne, jossa valtuutetun avustajan tehtäviä hoidetaan, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa välitöntä yhteyttä kyseiseen parlamentin jäseneen, jolla yksin on toimivalta valita häntä avustavat työntekijät, ja toisaalta se, että kantaja oli tällä välin työskennellyt yksityisen työnantajan palveluksessa, jolloin ajanjakso, jonka hän oli tämän yksityisen työnantajan työntekijä, ja ajanjakso, jolta hän sai työttömyyskorvausta, on siten kaksinkertaisen tulon ajanjakso. Sitä vastoin kantaja riitauttaa sen, miten parlamentti laski hänelle tältä ajalta maksettavan palkan määrän.

62      Parlamentti saattoi tässä yhteydessä katsoa, että oikeusaseman, jossa kantaja oli ennen tuomiolla CH kumotun irtisanomispäätöksen tekemistä, palauttaminen edellytti, että kantajalle maksetaan irtisanomispäätöksen voimaantulonpäivän eli 20.6.2012 ja hänen työsopimuksensa päättymispäivän 1.7.2014 väliseltä ajalta sen palkan määrä, jota kantaja olisi voinut katsoa olevansa oikeutettu, jos hän olisi jatkanut tehtävissään ja tosiasiallisesti hoitanut valtuutetun avustajan tointa, ja hänen muualta tosiasiallisesti saamansa palkan tai työttömyyskorvausten välinen erotus (tuomio 26.5.2011, Kalmár v Europol, F‑83/09, EU:F:2011:66, 90 kohta), mikä ei rajoita työttömyyskorvauksen maksaneen elimen mahdollisuutta periä korvausten määrä takaisin parlamentilta.

63      Siltä osin kuin on kyse palkasta tai työttömyyskorvauksesta, jotka voidaan vähentää kaksinkertaisen tulon ajanjaksolta, oikeuskäytännöstä ilmenee, että nämä voivat muodostua ”palkasta, palkkioista, työttömyyskorvauksista ja kaikista muista korvauksista” tai ”samanluonteisesta palkasta”, joita kantaja on kaksinkertaisen tulon ajanjaksona saanut ”sen palkan sijasta”, jota hänen olisi pitänyt normaalisti saada, jos hän ilman kumottua irtisanomispäätöstä olisi jatkanut tehtävissään parlamentissa (ks. vastaavasti tuomio 13.4.2011, Scheefer v. parlamentti, F‑105/09, EU:F:2011:41, 71 kohta).

64      Tässä yhteydessä on todettava, että kuten Belgian lainsäädännössä säädetään ja kuten asianosaisten esittämistä asiakirjoista ilmenee, lomaraha sisältää loma-ajalta normaalisti maksettavan palkan ja lisän, joka on edellisen vuoden jokaista työskentelykuukautta tai sellaiseen rinnastettavaa kuukautta kohti 1/12 92:sta prosentista loman alkamiskuukauden bruttopalkkaa. Jos työntekijä irtisanotaan yksityisoikeudellisiin työsuhteisiin sovellettavan säännöstön mukaisesti, irtisanovan työnantajan on – kuten tässä tapauksessa – lisäksi maksettava lomaraha etukäteen työsopimuksen päättyessä.

65      Tässä yhteydessä on todettava, että tämän asian olosuhteissa kantajan yksityiseltä työnantajalta saamaa lomarahaa ei ole pidettävä korvauksena, joka on tarkoitus saada sellaisen palkan sijasta, jonka kantaja olisi kaksinkertaisen tulon ajanjaksona tosiasiallisesti saanut sen palkan sijasta, jota hänen olisi pitänyt saada parlamentilta valtuutettuna avustajana tekemästään työstä. Lomarahan on nimittäin tarkoitus kattaa vuosilomapäivät, jotka kantajan on myöhemmin pidettävä Belgian lainsäädännön alaisuuteen kuuluvan uuden työsopimuksen yhteydessä mutta joilta uusi yksityinen työnantaja ei maksa palkkaa, silloin kun ne pidetään. Belgialaisen vakuutuslaitoksen Partenan antamasta todistuksena päinvastoin ilmenee, että kun lomapäivät, jotka tämä lomaraha kattaa, on pakko käyttää, lomarahan määrä on vähennettävä uuden työnantajan maksamasta palkasta. Se, että lomaraha otettaisiin huomioon kaksinkertaisen tulon ajanjaksolta saatuna palkkana tai palkan sijasta saatuna korvauksena, merkitsisi, että huomioon otetaan tulo, joka tosin on jo maksettu ennalta mutta joka todellisuudessa on myöhemmin lähtökohtaisesti vähennettävä saatavasta palkasta ja joka siten on palkkaa lomapäiviltä, jotka pidetään muulloin kuin kaksinkertaisen tulon ajanjaksona ja joilta maksettavaksi palkaksi lomakorvaus on tarkoitettu.

66      Kuten kantaja toteaa perustellusti, kun parlamentti kantajan 26.3.2014 esittämän vaatimuksen johdosta määritteli – tässä tapauksessa 2.4.2014 tekemässään päätöksessä – toimenpiteitä, joita tarvittiin tuomion CH täytäntöön panemiseksi sen johdosta, että tuomiolla kumottiin irtisanomispäätös, se ei näin ollen voinut vähentää palkasta, joka kantajan olisi kuulunut saada parlamentilta valtuutettuna avustajana tekemästään työstä kaksinkertaisen tulon ajanjaksolta, 5 686 euron summaa, joka vastasi yksityisen työnantajan maksamaa lomarahaa.

–       Työvälineiden palauttaminen

67      Niiden työvälineiden osalta, jotka parlamentti kantajan mukaan antoi hänen käyttöönsä myöhässä ja siten SEUT 266 artiklan vastaisesti, virkamiestuomioistuin muistuttaa, että kun otetaan huomioon parlamentin jäsenten ja heidän valtuutettujen avustajiensa välisen työsuhteen henkilökohtaisuus, parlamentti sai 3.3.2014 tekemässään päätöksessä katsoa, ettei ollut asianmukaista ottaa kantajaa tosiasiallisesti takaisin tehtäviinsä, eikä kantaja ole todella riitauttanut tätä päätöstä lähtökohdiltaan. Parlamentti saattoi samalla tavalla päättää, ettei se voinut osoittaa kantajaa toiseen valtuutetun avustajan toimeen, koska palvelussuhteen sääntöjen 5 a artiklan ja 128 artiklan 2 kohdan mukaan parlamentin jäsenet valitsevat itse valtuutetut avustajansa ja pyytävät tämän jälkeen parlamentin hallintoa ottamaan palvelukseen heidän valitsemansa valtuutetut avustajat, joiden palkkaaminen edellyttää luottamussuhdetta.

68      Tilanteessa, jossa ei ollut tässä vaiheessa sen enempää osoittautunut kuin näytetty toteen, että parlamentin jäsen, jota kantaja oli avustanut, oli todella kohdistanut häneen henkilöstösääntöjen 12 a artiklassa tarkoitettua työpaikkakiusaamista, on lisäksi todettava, että koska valtuutettuja avustajia ei palkata vakinaiseen toimeen, kun otetaan huomioon heidän erityisasemansa, jolle on tunnusomaista luottamussuhde heidän avustamaansa parlamentin jäseneen, ja joka on tämän luottamussuhteen vuoksi perusteltua, työsopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen sai katsoa, ettei sen täytynyt tuomion CH täytäntöönpanotoimena määrätä kantajaa tilapäisesti tai vakinaisesti parlamentin jonkin yksikön sellaiseen toimeen, jota voi hoitaa palvelussuhteen ehtojen 2 artiklassa tarkoitettu väliaikainen toimihenkilö tai palvelussuhteen ehtojen 3 a artiklassa tarkoitettu sopimussuhteinen toimihenkilö.

69      Toinen väite on tämän vuoksi ymmärrettävä niin, ettei kantaja välttämättä vaadi oikeutta siihen, että hänet on tuomion CH täytäntöönpanotoimena tosiasiallisesti otettava takaisin palvelukseen parlamentin jäsenen valtuutetuksi avustajaksi, vaan niin, että hän väittää parlamentin rikkoneen SEUT 266 artiklaa, koska se ei antanut työvälineitä hänen käyttöönsä välittömästi tuomion CH julistamisen jälkeen ja koska se joka tapauksessa viivytteli työvälineiden käyttöön antamisessa, mikä vaikutti hänen kykyynsä ryhtyä toimenpiteisiin, jotta hän pääsisi jonkun tulevan vaalikauden ajaksi äskettäin valitun parlamentin jäsenen palvelukseen.

70      Tältä osin asianosaiset ovat yhtä mieltä siitä, että palveluksessa olevilla parlamentin virkamiehillä ja muuhun henkilöstöön kuuluvilla tavallisesti on tehtäviensä hoitamista varten pysyvä oikeus päästä parlamentin tiloihin ja tämän oikeuden käytön mahdollistamiseksi heille annetaan erityinen kulkulupa, joka on virkakortti, ja tarvittaessa pysäköintilupa toimielimen pysäköintitiloihin.

71      Koska kantaja oli vapautettu hoitamasta valtuutetun avustajan tehtäväänsä työsopimuksen jäljellä olevana voimassaoloaikana, parlamentti ei ollut velvollinen palauttamaan virkakorttia ja pysäköintilupaa, joita kantaja vaati suoraan tuomioon CH perustuvana täytäntöönpanotoimena.

72      On lisäksi todettava, että kun kantaja 26.3.2014 päivätyllä kirjeellään eli yli kolme kuukautta tuomion CH julistamisen jälkeen oli lopulta ilmaissut toiveensa saada jälleen virkakortti ja pysäköintilupa parlamentin pysäköintitiloihin, parlamentti hyväksyi hänen pyyntönsä joitakin päiviä myöhemmin eli 2.4.2014 tehdyllä päätöksellä ja asetti virkakortin ja pysäköintiluvan kantajan saataville 23.4.2014. Kantajan tätä koskevat väitteet on siis hylättävä.

73      Sähköpostiosoitetta ja parlamentin intranetin käyttöoikeutta koskevasta vaatimuksesta, jonka kantaja esitti ensimmäisen kerran 16.4.2014 tekemässään valituksessa, on todettava, että pitää paikkansa, että tämän asian erityispiirteiden vuoksi parlamentilta kesti jonkin aikaa luoda ulkopuolelta pääsy tietojärjestelmään sellaista valtuutettua avustajaa varten, joka ei tosiasiallisesti hoida valtuutetun avustajan tehtäviä ja joka ei tosiasiallisesti ollut sidoksissa yhteenkään tehtävissään toimivaan parlamentin jäseneen.

74      Tässä yhteydessä on todettava yhtäältä, että kantajan vaatimus saada käyttöoikeus parlamentin tietoteknisiin infrastruktuureihin ja yhteyksiin näyttää olevan osa kantajan ymmärrettävää pyrkimystä siihen, että hän pystyisi ottamaan yhteyttä äskettäin valittuihin parlamentin jäseniin, ennen kuin nämä tosiasiallisesti aloittavat tehtävissään, ja käyttämään siinä hyväkseen asemaansa valtuutetun avustajan tehtäviä hoitavana henkilönä, minkä parlamentin sähköpostiosoite olisi osoittanut antamalla hänelle samalla tiettyä näkyvyyttä. Samalla tavoin kantaja halusi pääsyn tiettyihin parlamentin sisällä jaettuihin tietoihin. On kuitenkin todettava, että vaikka toimielin voi tarkoituksenmukaisuussyistä sallia, että sen virkamiehet ja toimihenkilöt käyttävät työaikansa ulkopuolella sen infrastruktuureja – mukaan lukien tietoteknisiä infrastruktuureja – muihin tarkoituksiin kuin viranhoitoon, tätä toimielimen mahdollisuutta ei voida pitää henkilöstösääntöihin perustuvana virkamiesten ja toimihenkilöiden oikeutena etenkään tämän asian kaltaisessa tilanteessa, jossa asianomainen on yksikön edun vuoksi vapautettu hoitamasta tehtäviään, ja etenkin kun parlamentin sisäisissä säännöissä todetaan selvästi, että ”[s]ähköposti – – on tarkoitettu ehdottomasti vain suoraan [työntekijän] hoitamiin tehtäviin liittyvään käyttöön”.

75      Toisaalta on joka tapauksessa muistutettava, että yleissääntönä on, että kun kumoamistuomion täytäntöönpano edellyttää useiden hallinnollisten toimenpiteiden toteuttamista, täytäntöönpano ei voi tapahtua välittömästi. Toimielimillä on siten oltava käytettävissään kohtuullinen aika kumoamistuomion noudattamiseksi (tuomio 12.1.1984, Turner v. komissio, 266/82, EU:C:1984:3, 5 kohta; tuomio 10.7.1997, Apostolidis ym. v. komissio, T‑81/96, EU:T:1997:111, 37 kohta ja tuomio 20.6.2012, Menidiatis v. komissio, F‑79/11, EU:F:2012:89, 40 kohta). Virkamiestuomioistuin katsoo kuitenkin, että se, että kantajalle annettiin 18.6.2014 sähköpostiosoite ja käyttöoikeus parlamentin intranetiin, tapahtui kohtuullisessa ajassa, kun otetaan huomioon, että vaatimus tästä oli esitetty 16.4.2014 ja että tämän toteuttamiseen tarvittiin teknisiä toimenpiteitä, koska valtuutetun avustajan käyttöoikeus parlamentin intranetiin ja sähköpostitilin käyttöön antaminen edellyttivät, että hänen avustamansa parlamentin jäsen antaa siihen luvan etukäteen.

76      Edellä todetun perusteella on katsottava, että siltä osin kuin on kysymys toimenpiteistä, joita tarvittiin tuomion CH täytäntöön panemiseksi irtisanomispäätöksen kumoamisen osalta, parlamentti rikkoi 26.3.2014 esitettyihin lisävaatimuksiin vastatessaan SEUT 266 artiklaa vain vähentäessään kaksinkertaisen tulon ajanjaksolta maksettavasta palkasta määrän, jonka kantaja oli saanut Belgian lainsäädännön mukaisena lomarahana.

77      Tämän vuoksi on kumottava 2.4.2014 tehty päätös, sellaisena kuin se pysytettiin valituksen hylkäämisestä tehdyllä päätöksellä, siltä osin kuin parlamentti on kieltäytynyt maksamasta kantajalle 5 686 euron lisäsummaa. Kun otetaan huomioon päätöksen kumoaminen tältä osin, on jo tässä vaiheessa hyväksyttävä lisäksi tätä määrää koskeva kantajan vahingonkorvausvaatimus sekä kantajan vaatimus, että tälle määrälle on hänen sopimuksensa päättymispäivästä 1.7.2014 alkaen maksettava viivästyskorkoa, joka lasketaan käyttämällä EKP:n perusrahoitusoperaatioihinsa soveltamaa korkokantaa, korotettuna 2 prosenttiyksiköllä.

 Täytäntöönpanotoimet, jotka parlamentti on toteuttanut sen johdosta, että avustamispyynnön hylkäämispäätös kumottiin tuomiossa CH

 Asianosaisten lausumat

78      Kantaja väittää, että siltä osin kuin on kysymys hänen avustamispyyntönsä hylkäämispäätöksestä, jonka virkamiestuomioistuin kumosi, parlamentti ei toteuttanut 3.3.2014 tekemässään päätöksessä tuomion CH täytäntöön panemiseksi tarvittavia toimenpiteitä, vaan se pelkästään tutki mahdollisuutta antaa hänelle henkilöstösääntöjen 24 artiklassa tarkoitettua apua vain siinä tapauksessa, että hän päättää nostaa P:tä vastaan kanteen kansallisessa tuomioistuimessa. Kantajan mukaan tämä ei kuitenkaan ole sellainen asianmukainen tuomion CH täytäntöönpanotoimenpide, jota tarkoitetaan SEUT 266 artiklassa. Työsopimusten tekemiseen toimivaltaisen viranomaisen olisi kantajan mukaan nimittäin pitänyt tutkia hänen avustamispyyntönsä uudelleen, ja kyseisen viranomaisen olisi hänen tätä pyyntöä tehdessään esittämän alustavan näytön johdosta pitänyt aloittaa oikeuskäytännössä edellytetty hallinnollinen tutkimus hänen avustamispyynnössä esiin tuomansa työpaikkakiusaamisen todenperäisyyden toteamiseksi.

79      Kantaja väittää tässä yhteydessä erityisesti, ettei virkamiestuomioistuin tarkoittanut, että työsopimusten tekemiseen toimivaltaisen viranomaisen velvollisuus antaa hänelle apua edellyttää, että hän nostaa kanteen kansallisessa tuomioistuimessa, koska apu, jota valtuutetulle avustajalle annetaan kansallisessa tuomioistuimessa nostetun kanteen yhteydessä, on vain yksi ilmenemismuodoista, joita henkilöstösääntöjen 24 artiklassa tarkoitettu avustamisvelvollisuus voi saada.

80      Kantaja huomauttaa vielä, ettei työsopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen ole antanut henkilöstösääntöjen 24 artiklan mukaisia toimivaltuuksiaan valtuutettujen avustajien osalta toimivaltaiselle erityiselle neuvoa-antavalle komitealle ja että on käsittämätöntä, ettei työsopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen ollut päättänyt aloittaa hallinnollista tutkimusta välittömästi tuomion CH julistamisen jälkeen tai itse saattanut asiaa valtuutettujen avustajien osalta toimivaltaisen erityisen neuvoa-antavan komitean käsiteltäväksi välittömästi tämän perustamisen jälkeen, jos kyseinen viranomainen halusi, että komitea ottaa vastuun hallinnollisesta tutkimuksesta, jonka tekeminen kuuluu normaalisti kyseiselle viranomaiselle. Kantaja katsoo siten, että parlamentti on rikkonut henkilöstösääntöjen 31 artiklaa ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 31 artiklaa ja laiminlyönyt huolenpitovelvollisuuden.

81      Parlamentti puolestaan vaatii, että väitteet on hylättävä. Se toteaa tässä yhteydessä, että se oli jo helmikuussa 2014 eli ennen valtuutettujen avustajien osalta toimivaltaisen erityisen neuvoa-antavan komitean perustamista tarjonnut kantajalle apua, jos tämä päättää nostaa P:tä vastaan kanteen kansallisessa tuomioistuimessa. Se oli seuraavaksi ilmoittanut valtuutettujen avustajien osalta toimivaltaiselle erityiselle neuvoa-antavalle komitealle tämän ensimmäisessä kokouksessa eli 26.11.2014 siitä, että kantaja oli tehnyt kantelun työpaikkakiusaamisesta. Työsopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen oli antanut tämän komitean tehtäväksi hallinnollisten tutkimusten suorittamisen tapauksissa, joissa valtuutetut avustajat väittävät parlamentin jäsenten harjoittaneen työpaikkakiusaamista, millä työsopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen pyrki tekemään henkilöstösääntöjen 24 artiklasta tehokkaan, kun parlamentin jäseneen kohdistuva kantelu on peräisin tähän ryhmään kuuluvalta työntekijältä, ja tämä komitea oli tutkinut kantajan kantelun ja kuullut kantajaa ja P:tä. Parlamentti korostaa tässä yhteydessä, ettei työsopimusten tekemiseen toimivaltaisella viranomaisella ole määräysvaltaa parlamentin jäseniin ja ettei parlamentti siten pysty työsopimusten tekemiseen toimivaltaisen viranomaisen ominaisuudessaan pakottamaan heitä tekemään yhteistyötä hallinnollisen tutkimuksen suorittamiseksi, etenkään kun työsopimusten tekemiseen toimivaltaisella viranomaisella ei ole mitään toimivaltaa määrätä heille seuraamuksia, jos työpaikkakiusaaminen näytetään toteen.

 Virkamiestuomioistuimen arviointi asiasta

82      Aluksi on muistutettava, että toimielimen, jonka toimen jokin unionin tuomioistuimet ovat kumonneet, on sille SEUT 266 artiklassa asetettua velvollisuutta noudattaakseen määritettävä kumoamistuomion täytäntöön panemisen edellyttämät toimenpiteet käyttämällä tätä koskevaa harkintavaltaansa niin, että se noudattaa sekä täytäntöön pantavana olevan tuomion tuomiolauselmaa ja perusteluja että sovellettavia unionin oikeuden säännöksiä ja määräyksiä. Tästä on todettava, että jos kumoamistuomion täytäntöönpanoon liittyy erityisiä vaikeuksia, asianomainen toimielin voi täyttää SEUT 266 artiklan mukaisen velvollisuuden tekemällä minkä tahansa päätöksen, jolla voidaan oikeudenmukaisella tavalla korvata kumotusta toimesta asianomaisille aiheutunut haitta. Nimittävä viranomainen tai – kuten tässä tapauksessa – työsopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen voi tässä yhteydessä esimerkiksi käydä kantajan kanssa vuoropuhelua pyrkiäkseen sopimukseen, jolla tälle annetaan oikeudenmukainen korvaus lainvastaisuudesta, jonka kohteena hän on ollut (ks. tuomio 9.8.1994, parlamentti v. Meskens, C‑412/92 P, EU:C:1994:308, 28 ja 30 kohta; tuomio 8.10.1992, Meskens v. parlamentti, T‑84/91, EU:T:1992:103, 80 kohta ja tuomio 17.3.1994, Hoyer v. komissio, T‑43/91, EU:T:1994:29, 64 kohta).

83      On kuitenkin todettava, että silloinkin kun kumoamistuomion täytäntöönpanoon liittyy erityisiä vaikeuksia eikä asianomaisen kanssa käytävällä vuoropuhelulla päästä sopimukseen, kyseisen toimielimen harkintavaltaa rajoittaa tosiasiallisesti se, että on välttämätöntä noudattaa täytäntöön pantavana olevan tuomion tuomiolauselmaa ja perusteluja sekä sovellettavia unionin oikeuden säännöksiä ja määräyksiä. Toimielimen on siten erityisesti vältettävä, ettei toteutetuissa toimenpiteissä ole samoja sääntöjenvastaisuuksia, jotka kumoamistuomiossa on yksilöity (tuomio 13.12.2012, Honnefelder v. komissio, F‑42/11, EU:F:2012:196, 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

84      Kantajan väitteestä, jonka mukaan työsopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen kieltäytyi aloittamasta hallinnollista tutkimusta työpaikkakiusaamisesta, jonka kohteeksi hän väitti joutuneensa, on tässä tapauksessa todettava, ettei työsopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen ilmoittanut 3.3.2014 tekemässään päätöksessä kantajalle, että väitetystä työpaikkakiusaamisesta aloitetaan hallinnollinen tutkimus. Kun otetaan huomioon hallinnollisen tutkimuksen aloittamista koskeva vaatimus, joka sisältyy 15.1.2014 päivättyyn täytäntöönpanotoimia koskevaan vaatimukseen, jossa toistetaan tällaisen tutkimuksen aloittamista koskeva vaatimus, joka oli alun perin esitetty avustamispyynnössä sekä 16.4.2014 tehdyssä valituksessa, on siten todettava, että työsopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen kieltäytyi valituksen hylkäämisestä tehdyssä päätöksessä implisiittisesti mutta väistämättä aloittamasta hallinnollista tutkimusta, ja näin tehdessään se vain totesi, että on päätetty perustaa valtuutettujen avustajien osalta toimivaltainen erityinen neuvoa-antava komitea, joka muodostettiin vasta 26.11.2014 ja joka kuuli kantajaa vasta tammikuussa 2015 eli sekä valituksen hylkäämisestä tehdyn päätöksen tekemisen että käsiteltävän kanteen nostamisen jälkeen.

85      On siis tutkittava, edellyttikö tuomion CH täytäntöönpano siltä osin, kuin siinä kumottiin avustamispyynnön hylkäämisestä 15.3.2012 tehty päätös, että parlamentti aloittaa hallinnollisen tutkimuksen, kuten kantaja väittää.

86      Kun on kysymys sellaisen päätöksen laillisuudesta, jolla on hylätty henkilöstösääntöjen 24 artiklan perusteella tehty avustamispyyntö ilman, että asiassa aloitettiin hallinnollista tutkimusta, unionin tuomioistuinten on tutkittava, onko päätös perusteltu, ottamalla huomioon seikat, jotka oli päätöksentekoajankohtaan mennessä saatettu hallinnon tietoon erityisesti asianomaisen henkilön tekemällä avustamispyynnöllä (tuomio 16.9.2013, Faita v. ETSK, F‑92/11, EU:F:2013:130, 98 kohta ja tuomio 26.3.2015, CW v. parlamentti, F‑124/13, EU:F:2015:23, 143 kohta, valitus vireillä unionin yleisessä tuomioistuimessa, asia T‑309/15 P).

87      Tässä yhteydessä on muistutettava, että yksikön järjestyksen ja työrauhan vaarantuessa hallinnon on avustamisvelvollisuuden nojalla puututtava riittävän voimakkaasti asioiden kulkuun ja toimittava olosuhteiden edellyttämällä nopeudella ja huolellisuudella tosiseikkojen toteamiseksi ja asianmukaisten päätelmien tekemiseksi niiden perusteella tietoisena kaikesta asiaan liittyvästä. Tätä varten riittää, että toimielimeltään suojaa vaativa virkamies tai toimihenkilö esittää edes alustavaa näyttöä siitä, että hyökkäykset, joiden kohteeksi hän väittää joutuneensa, ovat todellisia. Kyseisen toimielimen on toteutettava tällaisten seikkojen perusteella asianmukaiset toimenpiteet ja erityisesti tehtävä hallinnollinen tutkimus todetakseen kantelun taustalla olevat tosiseikat yhteistyössä kantelun esittäjän kanssa (tuomio 26.1.1989, Koutchoumoff v. komissio, 224/87, EU:C:1989:38, 15 ja 16 kohta; tuomio 21.4.1993, Tallarico v. parlamentti, T‑5/92, EU:T:1993:37, 31 kohta; tuomio 5.12.2000, Campogrande v. komissio, T‑136/98, EU:T:2000:281, 42 kohta; tuomio 8.7.2004, Schochaert v. neuvosto, T‑136/03, EU:T:2004:229, 49 kohta; tuomio 25.10.2007, Lo Giudice v. komissio, T‑154/05, EU:T:2007:322, 136 kohta ja tuomio 26.3.2015, CW v. parlamentti, F‑124/13, EU:F:2015:23, 37 kohta).

88      Kun on esitetty väitteitä työpaikkakiusaamisesta, avustamisvelvollisuuteen sisältyy erityisesti hallinnon velvollisuus tutkia kiusaamista koskeva kantelu huolellisesti, nopeasti ja luottamuksellisesti ja ilmoittaa kantelun tekijälle kantelun jatkotoimenpiteistä (tuomio 27.11.2008, Klug v. EMEA, F‑35/07, EU:F:2008:150, 74 kohta ja tuomio 26.3.2015, CW v. parlamentti, F‑124/13, EU:F:2015:23, 38 kohta).

89      Hallinnolla on henkilöstösääntöjen 24 artiklan soveltamisalaan kuuluvassa tilanteessa – kuten tässä tapauksessa – toteutettavien toimenpiteiden osalta laaja harkintavalta valita unionin tuomioistuinten valvonnassa toimenpiteet ja keinot kyseisen 24 artiklan soveltamiseksi. Unionin tuomioistuinten harjoittama valvonta rajoittuu siten koskemaan vain sitä, että kyseinen toimielin on pysynyt kohtuuden rajoissa ja ettei se ole käyttänyt harkintavaltaansa ilmeisen virheellisesti (ks. tuomio 15.9.1998, Haas ym. v. komissio, T‑3/96, EU:T:1998:202, 54 kohta; tuomio 4.5.2005, Schmit v. komissio, T‑144/03, EU:T:2005:158, 98 kohta; tuomio 25.10.2007, Lo Giudice v. komissio, T‑154/05, EU:T:2007:322, 137 kohta ja tuomio 26.3.2015, CW v. parlamentti, F‑124/13, EU:F:2015:23, 39 kohta).

90      Työpaikkakiusaamista koskevasta unionin tuomioistuinten oikeuskäytännöstä, jota voidaan soveltuvin osin soveltaa tähän asiaan, ilmenee etenkin sellaisten tapausten osalta, joissa syytösten kohteena oleva henkilö on valittu vaaleilla hoitamaan perussopimuksissa määrättyä tehtävää, että toimielin voi määrätä työpaikkakiusaamista koskevan kantelun kohteena olevalle henkilölle – olipa tämä kiusaamisen kohteeksi oletetusti joutuneen henkilön esimies tai ei – kurinpitoseuraamuksia tai muita seuraamuksia yleensä vain, jos suoritettaviksi määrätyt asian selvittämistoimet osoittavat varmuudella, että virkamiehen tai toimihenkilön esittämien syytösten kohteena oleva henkilö on käytöksellään haitannut yksikön toiminnan moitteetonta sujumista tai loukannut oletetun uhrin ihmisarvoa ja mainetta (tuomio 9.11.1989, Katsoufros v. yhteisöjen tuomioistuin, 55/88, EU:C:1989:409, 16 kohta; tuomio 28.2.1996, Dimitriadis v. tilintarkastustuomioistuin, T‑294/94, EU:T:1996:24, 39 kohta ja tuomio 4.5.2005, Schmit v. komissio, T‑144/03, EU:T:2005:158, 108 kohta).

91      Kun otetaan huomioon valtuutettuihin avustajiin sovellettavien työpaikkakiusaamista koskevien sisäisten sääntöjen 11 ja 12 artikla, joissa – toisin kuin työpaikkakiusaamista koskevien sisäisten sääntöjen 13 ja 14 artiklassa – toimivaltuuksia, joita työsopimusten tekemiseen toimivaltaiselle viranomaiselle näissä asioissa kuuluu seuraamusten osalta, ei anneta enää parlamentin pääsihteerille vaan kvestoreille ja jopa parlamentin puhemiehelle, parlamentissa käyttöön otetun oikeudellisen järjestelmän perusteella on ymmärrettävä, että vastedes kun valtuutettu avustaja tekee työsopimusten tekemiseen toimivaltaiselle viranomaiselle, joka on parlamentin pääsihteeri, henkilöstösääntöjen 24 artiklan perusteella avustamispyynnön, jossa esitetään parlamentin jäseneen kohdistuvia väitteitä, parlamentin pääsihteerillä on toimivalta toteuttaa mikä tahansa valtuutettua avustajaa suoraan koskeva toimenpide, mutta sitä vastoin mikä tahansa toimenpide, joka edellyttää kyseisen parlamentin jäsenen osallistumista tai jonka johdosta suunnitellaan seuraamuksen määräämistä tai määrätään seuraamus parlamentin jäsenelle, kuuluu tapauksen mukaan valtuutettujen avustajien osalta toimivaltaisen erityisen neuvoa-antavan komitean, kvestorien tai parlamentin puheenjohtajan toimivaltaan.

92      Tässä tapauksessa asiakirja-aineistosta ilmenee, että kantaja oli esittänyt avustamispyyntönsä tueksi alustavaa näyttöä. Sen lisäksi, että kantaja esitti yksipuolisia väitteitä, joiden mukaan P ei jättänyt kirjallista jälkeä tapahtumista, joista he olivat eri mieltä, hän nimittäin mainitsi P:n kahden sellaisen työntekijän nimen, jotka olivat hänen mukaansa olleet läsnä kaikissa tilanteissa, joissa P käyttäytyi hänen kuvailemallaan tavalla, ja jotka siten pystyisivät kuulemistilaisuudessa vahvistamaan hänen toteamuksensa. On lisäksi todettava, että vaikka lääketieteellisten asiantuntijoiden lausunnot eivät ole sellaisinaan omiaan näyttämään oikeudellisesti toteen työpaikkakiusaamista tai toimielimen avustamisvelvollisuutensa osalta tekemää virhettä (ks. tuomio 6.2.2015 BQ v. tilintarkastustuomioistuin, T‑7/14 P, EU:T:2015:79, 49 kohta ja tuomio 17.9.2014, CQ v. parlamentti, F‑12/13, EU:F:2014:214, 127 kohta), kantaja oli esittänyt lääkärintodistuksia, joita voidaan työsopimusten tekemiseen toimivaltaisen viranomaisen avustamisvelvollisuuden olemassaoloa määritettäessä pitää alustavana näyttönä työpaikkakiusaamisen tunteesta, vaikka tämä olisi vain subjektiivinen. Tämän lisäksi on otettava huomioon, että myös eräs kantajan työtoveri oli ottanut yhteyttä työpaikkakiusaamista koskevilla sisäisillä säännöillä perustettuun yleiseen neuvoa-antavaan komiteaan ja nostanut 24.3.2014 virkamiestuomioistuimessa kanteen, jossa väitettiin saman parlamentin jäsenen syyllistyneen työpaikkakiusaamiseen.

93      Avustamispyynnössä esitetyt tiedot ja tiedot, jotka ovat ilmenneet myöhemmin tuomion CH täytäntöönpanotoimia koskevasta 15.1.2014 päivätystä vaatimuksesta ja 16.4.2014 tehdystä valituksesta eli kantajan kirjelmistä, joissa hän vaati työsopimusten tekemiseen toimivaltaista viranomaista aloittamaan ja toteuttamaan hallinnollisen tutkimuksen, olivat siten omiaan herättämään vakavia epäilyjä siitä, että henkilöstösääntöjen 12 a artiklassa asetetut edellytykset täyttyivät tässä tapauksessa (ks. tuomio 26.3.2015, CN v. parlamentti, F‑26/14, EU:F:2015:22, 56 kohta).

94      Tässä tilanteessa se, että avustamispyynnön hylkäämispäätös kumottiin tuomiolla CH, merkitsi, että käsittelemättä jäänyt avustamispyyntö oli jälleen työsopimusten tekemiseen toimivaltaisen viranomaisen käsiteltävänä. Tämän vuoksi työsopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen oli tuomion CH täytäntöönpanotoimena velvollinen ryhtymään nopeasti asianmukaisiin toimiin avustamispyynnön johdosta erityisesti aloittamalla hallinnollisen tutkimuksen, varsinkin kun – kuten virkamiestuomioistuin totesi tuomion CH 58 kohdassa – mikään ei estänyt parlamenttia vetoamasta työjärjestyksensä 9 artiklan 2 kohtaan ja pyytämästä P:tä toimimaan yhteistyössä hallinnollisessa tutkimuksessa, jotta olisi tutkittu P:n henkilöstösääntöjen 12 a artiklan vastaiseksi väitetty menettely, jonka kohteeksi kantaja väitti joutuneensa.

95      Kuten edellä on muistutettu, hallinnollisen tutkimuksen tarkoituksena on, että todetaan tosiseikat ja että näiden perusteella tehdään kaikesta asiaan liittyvästä tietoisena asianmukaiset päätelmät sekä tutkimuksen kohteena olevan tapauksen osalta että – yleisesti ja hyvän hallinnon periaatteen vaatimusten mukaisesti – sen estämiseksi, että tällainen tilanne toistuisi tulevaisuudessa. On lisäksi todettava, että hallinnollisen tutkimuksen tulokset voivat joko vahvistaa työpaikkakiusaamista koskevat väitteet paikkansapitäviksi, mistä saattaa olla hyötyä kiusaamisen uhrille hänen yrittäessään saada mahdollisesta vahingosta korvausta nostamalla oletettua kiusaajaa vastaan kanteen kansallisessa tuomioistuimessa, tai osoittaa oletetun uhrin väitteet paikkansapitämättömiksi, jolloin on mahdollista korjata vahingot, joita tällaisesta – loppujen lopuksi perusteettomasta – syytöksestä on voinut aiheutua henkilölle, jota on tutkimusmenettelyssä pidetty oletettuna kiusaajana.

96      Edellä esitetystä seuraa, että koska parlamentti ei aloittanut hallinnollista tutkimusta, jota kantaja oli vaatinut avustamispyynnössään sekä tuomion CH täytäntöönpanotoimia koskevassa 15.1.2014 päivätyssä vaatimuksessaan ja 16.4.2014 tekemässään valituksessa, se rikkoi SEUT 266 artiklaa kun otetaan huomioon avustamispyynnön hylkäämispäätöksen kumoaminen tuomiossa CH.

97      Tässä yhteydessä on merkityksetöntä, että valtuutettujen avustajien osalta toimivaltainen erityinen neuvoa-antava komitea perustettiin vasta huhtikuussa 2014 tai ettei kantaja ollut ilmoittanut suostuvansa siihen, että asia saatetaan kyseisen komitean käsiteltäväksi, joka on – kuten sen nimestä ilmenee – vain neuvoa-antava.

98      On nimittäin todettava yhtäältä, että kantajalla oli joka tapauksessa oikeus tehdä työsopimusten tekemiseen toimivaltaiselle viranomaiselle henkilöstösääntöjen 24 artiklassa tarkoitettu avustamispyyntö ilman, että hän olisi velvollinen saattamaan asian ensin yleisen neuvoa-antavan komitean ja/tai valtuutettujen avustajien osalta toimivaltaisen erityisen neuvoa-antavan komitean käsiteltäväksi tai, jos hän olisi saattanut asian näiden komiteoiden käsiteltäväksi, velvollinen odottamaan komitean tai komiteoiden mahdollista vastausta, vaikka tämä voi tietyissä tapauksissa olla toivottavaa erityisesti välitystä silmällä pitäen (ks. vastaavasti tuomio 26.3.2015, CW v. parlamentti, F‑124/13, EU:F:2015:23, 140 kohta).

99      Toisaalta on todettava, että hallinnollisen tutkimuksen aloittamista ja nopeaa päätökseen saattamista koskeva velvollisuus kuuluu työsopimusten tekemiseen toimivaltaiselle viranomaiselle, sillä se on henkilöstösääntöjen 24 artiklan nojalla tehdyn avustamispyynnön käsittelemiseen toimivaltainen viranomainen, mutta edellä todettu ei kuitenkaan rajoita työsopimusten tekemiseen toimivaltaisen viranomaisen mahdollisuutta antaa tarvittavien tutkintatehtävien tai ennaltaehkäisevien tehtävien suorittamista toimielimen jollekin toiselle hallinnolliselle yksikölle tai elimelle toimielimen sääntöjenmukaisesti antaman sellaisen säännöksen nojalla, jossa vahvistetaan tällaisen tehtävien siirron ehdot ja edellytykset sovellettavia unionin oikeuden ylemmän tasoisia säännöksiä ja määräyksiä noudattaen. Toimielin voi siten päättää tässä tarkoituksessa ja antamalla käyttöön asianmukaiset logistiset ja henkilöresurssit, että hallinnollisen tutkimuksen suorittaminen annetaan toimielimen esimiesten – kuten pääjohtajan – tehtäväksi taikka tätä varten nimetyn tutkimuskomitean, työpaikkakiusaamista käsittelevän neuvoa-antavan komitean tai jopa toimielimen ulkopuolisen henkilön tai elimen tehtäväksi (tuomio 26.3.2015, CW v. parlamentti, F‑124/13, EU:F:2015:23, 142 kohta).

100    Näin ollen on todettava, että vaikka työsopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen päätti tämän kanteen nostamisen jälkeen saattaa asian suoraan valtuutettujen avustajien osalta toimivaltaisen erityisen neuvoa-antavan komitean käsiteltäväksi, mikä näyttää ilmentävän työsopimusten tekemiseen toimivaltaisen viranomaisen tahtoa antaa henkilöstösääntöjen 24 artiklan mukaisen avustamisvelvollisuuden perusteella sen tehtäviin kuuluva hallinnollinen tutkimus kyseisen komitean tehtäväksi, on kuitenkin niin, että vaikka katsottaisiin, että asian saattaminen valtuutettujen avustajien osalta toimivaltaisen erityisen neuvoa-antavan komitean käsiteltäväksi vastaa työsopimusten tekemiseen toimivaltaisen viranomaisen päätöstä hallinnollisen tutkimuksen aloittamisesta, päätös on kuitenkin tehty valituksen hylkäämisestä tehdyn päätöksen tekemisen ja tämän kanteen nostamisen jälkeen.

101    Edellä todetun valossa 3.3.2014 tehty päätös, sellaisena kuin se on vahvistettu valituksen hylkäämisestä tehdyllä päätöksellä, on kumottava, koska parlamentti rikkoi SEUT 266 artiklaa, kun se ei määrännyt henkilösääntöjen 24 artiklaan perustuvan avustamisvelvollisuutensa sekä huolenpitovelvollisuutensa perusteella, että väitetystä työpaikkakiusaamisesta on aloitettava hallinnollinen tutkimus sen johdosta, että avustamispyynnön hylkäämispäätös oli kumottu tuomiossa CH.

102    Tässä tilanteessa ei ole enää tarpeen lausua kantajan väitteestä siltä osin, oliko työsopimusten tekemiseen toimivaltaisella viranomaisella velvollisuus avustaa kantajaa tämän hakiessa suojaa kansallisten oikeussuojakeinojen avulla. Joka tapauksessa riittää, kun tässä yhteydessä todetaan, ettei tuomion CH 57 kohdassa esitettyjä perusteluja voida ymmärtää niin, että henkilöstösääntöjen 24 artiklassa tarkoitettu avustamisvelvollisuus rajoittuisi tuomion CH täytäntöönpanotoimien yhteydessä vain siihen, että kantajalle ehdotetaan, että jos hän päättää nostaa oletettua kiusaajaa vastaan kanteen kansallisessa tuomioistuimessa, häntä avustetaan tässä oikeudenkäynnissä.

3.     Vahingonkorvausvaatimukset

 Aineellinen vahinko, joka on aiheutunut sen mahdollisuuden menettämisestä, että joku parlamentin jäsen olisi ottaa kantajan palvelukseen vaalikaudeksi 2014–2019

 Asianosaisten lausumat

103    Kantaja katsoo, että parlamentti on velvoitettava maksamaan hänelle 144 000 euroa korvauksena aineellisesta vahingosta, joka on aiheutunut sen mahdollisuuden menettämisestä, että hänelle olisi tarjottu uutta valtuutetun avustajan työsopimusta vaalikaudeksi 2014–2019. Kantaja nimittäin toteaa, että koska hän ei saanut työvälineitä käyttöönsä ajoissa, hän ei pystynyt ottamaan tehokkaasti yhteyttä äskettäin valittuihin parlamentin jäseniin eikä saamaan tietoonsa mahdollisia avoimia työpaikkoja, joista ilmoitettiin parlamentin sisällä. Näin ollen hän menetti mahdollisuuden tulla otetuksi palvelukseen viiden vuoden ajaksi. Kantaja väittää, että koska hän vastauskirjelmänsä toimittamisajankohtana vielä etsi työtä, menetetty etu voidaan arvioida likimääräisesti 240 000 euroksi sen palkan perusteella, jota hän aikaisemmin sai valtuutettuna avustajana. Hänen mahdollisuutensa siihen, että joku vaalikaudelle 2014–2019 äskettäin valittu parlamentin jäsen olisi ottanut hänen palvelukseen, olisivat erityisesti hänen työkokemuksensa johdosta olleet hyvät, jos hän olisi työskennellyt parlamentin tiloissa koko edellisen vaalikauden ajan. Kantaja katsoo, että kuten se, että P oli häntä edeltäneen parlamentin jäsenen lähdettyä ottanut kantajan palvelukseen, osoittaa, valtuutetut avustajat keskimäärin pysyvät tehtävissään ja saavat 60 prosentissa tapauksista uuden toimen parlamentin uuden jäsenen palveluksessa vaalitulosten julistamisen jälkeen. Kantaja päättelee, että kun tätä palvelukseen ottamisen mahdollisuutta numeromääräisesti ilmaisevaa prosenttiosuutta 60 sovelletaan 240 000 euron määrään, joka vastaa valtuutetun avustajan kokonaisen vaalikauden aikana saamaa palkkaa, parlamentti on velvoitettava maksamaan hänelle 144 000 euroa korvaukseksi aineellisesta vahingosta.

104    Parlamentti katsoo, että kun otetaan huomioon oikeuskäytännössä unionin vastuun syntymiselle asetetut kolme edellytystä, toiminnan lainvastaisuutta koskeva edellytys ei täyty tässä tapauksessa, koska parlamentti ei missään vaiheessa estänyt kantajaa olemasta yhteydessä vaalikaudelle 2014–2019 äskettäin valittuihin parlamentin jäseniin. Sitä, että väitetty vahinko todella syntyi, ei myöskään ole näytetty riittävästi toteen, kun otetaan huomioon, että oikeuskäytännön mukaan vahingon on oltava todellinen ja varma ja että silloin, kun on kysymys mahdollisuuden menettämisestä, menetetyksi väitetty mahdollisuus oli todellinen ja menetys on lisäksi lopullinen. Kantajalla, joka ei sitä paitsi ole näyttänyt toteen ryhtyneensä tällaisiin toimenpiteisiin, on kuitenkin edelleen mahdollisuus siihen, että joku parlamentin jäsen ottaa hänet palvelukseensa nyt käynnissä olevan ja vasta vuonna 2019 päättyvän viisivuotisen vaalikauden aikana. Parlamentti toteaa joka tapauksessa, ettei missään henkilöstösääntöjen säännössä tai muussa oikeussäännössä anneta valtuutetuille avustajille minkäänlaista oikeutta tulla työsopimuksensa päättymisen jälkeen otetuiksi palvelukseen avustamaan jotain toista parlamentin jäsentä, ja että valtuutetun avustajan tulevaisuus on luonteenomaisesti hypoteettinen ja vailla konkreettisuutta ja varmuutta, koska hänen palvelukseen ottamisensa perustuu luottamussuhteeseen.

105    Siltä osin kuin on kysymys yhteydenotoista äskettäin valittuihin parlamentin jäseniin, parlamentti toteaa, että toisin kuin kantaja antaa ymmärtää, nämä eivät pääsääntöisesti tapahdu parlamentin tiloissa vaan pikemminkin äskettäin valittujen parlamentin jäsenten kotijäsenvaltioissa ja jo ennen kuin nämä jäsenet aloittavat tehtävässään.

106    Parlamentti toteaa vielä, että väitetyllä lainvastaisuudella ja väitetyllä aineellisella vahingolla ei ole syy-yhteyttä, koska virhe, jonka parlamentin väitetään tehneen, ei millään tavalla voi olla ratkaiseva syy siihen, ettei mahdollisuus, jonka kantaja väitti olleen olemassa, toteutunut, eli siihen, ettei kukaan parlamentin jäsen ottanut häntä palvelukseen vaalikaudelle 2014–2019, sillä toimielin ei valitse valtuutettuja avustajia vaan parlamenttiin valitut henkilöt valitsevat heidät vapaasti.

 Virkamiestuomioistuimen arviointi asiasta

107    Aluksi on muistutettava, että unioni on sopimussuhteen ulkopuolisessa vastuussa vahingosta ainoastaan, jos seuraavat kolme edellytystä täyttyvät: toimielimen moitittu toiminta on lainvastaista, vahinko on todella syntynyt ja moititun toiminnan ja väitetyn vahingon välillä on syy-yhteys. Nämä kolme edellytystä ovat päällekkäisiä, joten jonkin edellytyksen täyttymättä jääminen riittää vahingonkorvausvaatimusten hylkäämiseen (ks. tuomio 21.2.2008, komissio v. Girardot, C‑348/06 P, EU:C:2008:107, 52 kohta; tuomio 5.7.2011, V v. parlamentti, F‑46/09, EU:F:2011:101, 157 kohta ja tuomio 19.5.2015, Brune v. komissio, F‑59/14, EU:F:2015:50, 71 kohta).

108    Lainvastaisesta toiminnasta, johon on vedottu palvelukseen otetuksi tulemisen mahdollisuuden menettämisestä johtuvan aineellisen vahingon korvaamista koskevan vaatimuksen tueksi, on todettava, että tämä toiminta muodostuu pääasiallisesti siitä, että parlamentti väitetyin tavoin kieltäytyi lainvastaisesti antamasta kantajan käyttöön työvälineitä, ja tämä kieltäytyminen ilmenee 3.3.2014 ja 2.4.2014 tehdyistä päätöksistä. Kuten edellä on todettu, väite ei kuitenkaan ole perusteltu.

109    Sen osalta, onko – tässä tapauksessa aineellinen – vahinko todella syntynyt, vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee joka tapauksessa, että vahinko on näytettävä asianmukaisesti toteen ja että sen on oltava varma (ks. vastaavasti tuomio 21.8.2008, komissio v. Girardot, C‑348/06 P, EU:C:2008:107, 54 kohta ja tuomio 19.5.2015, Brune v. komissio, F‑59/14, EU:F:2015:50, 76 kohta). On erityisesti todettava, että kun väitetty vahinko – kuten tässä tapauksessa – muodostuu mahdollisuuden menettämisestä, menetetyn mahdollisuuden on yhtäältä täytynyt olla todellinen (tuomio 5.10.2004, Eagle ym. v. komissio, T‑144/02, EU:T:2004:290, 165 kohta ja tuomio 6.6.2006, Girardot v. komissio, T‑10/02, EU:T:2006:148, 96 kohta) ja menetyksen on toisaalta oltava lopullinen.

110    Vaaditusta syy-yhteyden varmuusasteesta on todettava, että se on saavutettu, kun unionin toimielimen lainvastainen toiminta on varmuudella johtanut siihen, että henkilö on menettänyt – ei välttämättä työpaikkaa, jonka saamista hän ei koskaan pystyisi näyttämään toteen, vaan – vakavasti otettavan mahdollisuuden tulla otetuksi palvelukseen virkamieheksi tai toimihenkilöksi, minkä johdosta kyseiselle henkilölle on aiheutunut tulojen menetyksestä muodostuva aineellinen vahinko (tuomio 5.7.2011, V v. parlamentti, F‑46/09, EU:F:2011:101, 159 kohta ja tuomio 17.10.2013, BF v. tilintarkastustuomioistuin, F‑69/11, EU:F:2013:151, 73 kohta).

111    Virkamiestuomioistuin katsoo tässä tapauksessa, että vaikka käytännössä voidaan todeta, että kaikkien parlamenttivaalien jälkeen äskettäin valitut parlamentin jäsenet siitä riippumatta, olivatko he parlamentin jäseniä edellisen vaalikauden aikana, tosiasiallisesti ottavat palvelukseen tietyn osuuden valtuutetuista avustajista, joka kantajan arvion mukaan on 60 prosenttia aikaisemmista valtuutetuista avustajista, kantaja ei voi järkevästi vedota siihen, että jos hän olisi tosiasiallisesti jatkanut tehtävissään koko vaalikauden 2009–2014, hänellä olisi ollut 60 prosentin todennäköisyys saada joku äskettäin valittu parlamentin jäsen ottamaan hänet palvelukseensa. On nimittäin todettava, että koska kantajan palvelukseen ottaminen ja hänen työsuhteensa mahdollinen jatkuminen tai hänen työsopimuksensa uusiminen riippuvat jo määritelmällisesti siitä, että hänellä on luottamussuhde avustamaansa parlamentin jäseneen, parlamentin jäsenen palveluksessa oleva valtuutettu avustaja ei voi olla vakuuttunut siitä, että hänet otetaan toisen parlamentin jäsenen avustajaksi, eikä varma siitä, että palvelukseen ottamisen jälkeen sama parlamentin jäsen, joka on äskettäin valittu uudelleen, ottaa hänet edelleen avustajakseen.

112    Lisäksi siltä osin kuin kantajan mahdollisuus siihen, että vaalikaudelle 2014–2019 äskettäin valittu parlamentin jäsen ottaa hänet palvelukseen, pieneni sen vuoksi, että työvälineet annettiin hänen käyttöönsä myöhässä, on todettava yhtäältä, että työvälineet palautettiin kantajalle hänen sitä vaadittuaan vähintäänkin sellaisessa ajassa, ettei sitä voida pitää kohtuuttomana. Toisaalta on todettava, että – kuten parlamentti perustellusti tuo esiin – pelkkää fyysistä läsnäoloa parlamentin tiloissa ja/tai parlamentin sähköpostiosoitetta tai sen intranetin käyttöoikeutta ei järkevästi ajateltuna voida pitää tekijänä, jolla on ratkaiseva vaikutus siihen, että äskettäin valittu parlamentin jäsen valitsee henkilön uudeksi työntekijäkseen. On joka tapauksessa todettava, että vaikka nämä seikat voivat helpottaa yhteydenottoja, ne eivät millään tavalla merkitse tai anna taetta työpaikasta tai työhön pääsystä. Niitä ei näin ollen voida spekulatiivisesti pitää tekijöinä, joiden perusteella syntyy todellinen ja varma mahdollisuus tulla otetuksi palvelukseen.

113    On lisäksi todettava, että ennen kuin äskettäin valitut parlamentin jäsenet aloittavat virallisesti tehtävissään parlamentissa, heillä saattaa olla yhteyksiä ja he saattavat järjestää työntekijöidensä palvelukseen ottamiseen tähtääviä haastatteluja myös kotijäsenvaltiossaan. Kun otetaan huomioon suuri merkitys, jonka kantaja antaa tälle seikalle valtuutetun avustajan työpaikan saamisen kannalta, voidaan lopuksi järkevästi ajateltuna olettaa, että koska kantaja oli toiminut valtuutettuna avustajana useita vuosia, hänellä oli säilynyt sellainen riittävä kontaktiverkosto parlamentin jäsenten ja valtuutettujen avustajien keskuudessa, että sai tiedon avoimista työpaikoista ja pystyi siten helposti ottamaan yhteyttä äskettäin valittuihin parlamentin jäseniin ilman, että hänellä oli välttämättä tarvetta saada parlamentin sähköpostiosoitetta tai pääsyä parlamentin tiloihin. Kantajan vastauskirjelmässään esittämistä tiedoista sitä paitsi ilmenee, että hänellä oli edelleen suhteita parlamentin erään poliittisen ryhmän kansallisen valtuuskunnan palveluksessa oleviin valtuutettuihin avustajiin sekä kyseiseen valtuuskuntaan, ja kaikki nämä henkilöt pystyivät välittämään hänelle tietoja parlamentista.

114    Edellä todetusta ilmenee, että siinäkään tapauksessa, että kantaja olisi tosiasiallisesti voinut jäädä tehtäviinsä ja että hänellä olisi ollut työvälineet käytössään välittömästi tuomion CH julistamisen jälkeen, hänen väitetty mahdollisuutensa päästä vaalikaudelle 2014–2019 äskettäin valitun parlamentin jäsenen palvelukseen ei olisi perustunut työvälineiden käytettävissä oloon tai hänen fyysiseen läsnäoloonsa parlamentin tiloissa vaan pikemminkin hänen hakemuksensa ansioihin ja hänen ammatilliseen profiiliinsa, joka ei olisi merkittävästi parantunut, vaikka hän olisi vuonna 2014 tosiasiallisesti hoitanut valtuutetun avustajan tehtävää muutaman kuukauden pidempään. Kantaja ei sitä paitsi vetoa siihen, että hän olisi ryhtynyt äskettäin valittuihin parlamentin jäseniin suuntautuviin erityisiin toimenpiteisiin, eikä siihen, että joku heistä olisi kieltäytynyt ottamasta häntä palvelukseensa siitä syystä, ettei kantaja ollut fyysisesti läsnä parlamentin tiloissa tai ettei tällä ollut ennen 16.6.2014 parlamentin sähköpostiosoitetta tai että kantajan työkokemus valtuutettuna avustajana oli riittämätön.

115    On lisäksi todettava, että kuten parlamentti tähdentää, vaalikausi 2014–2019 on edelleen käynnissä. Mahdollisuuden väitetty menettäminen ei siten ole mitenkään lopullinen, koska kantaja päinvastoin voidaan tulevaisuudessa ottaa uudelleen palvelukseen valtuutetuksi avustajaksi.

116    Palvelukseen ottamista koskevan mahdollisuuden menettämistä koskevat vahingonkorvausvaatimukset on tältä kannalta katsottuna hylättävä sekä sen edellytyksen perusteella, että palvelukseen ottamista koskevan mahdollisuuden menettämisen on oltava todellinen, että syy-yhteyttä koskevan edellytyksen perusteella.

117    Edellä todetusta seuraa, että aineellisen vahingon, joka johtuu sen mahdollisuuden menettämisestä, että joku parlamentin jäsen olisi ottanut kantajan palvelukseensa vaalikaudeksi 2014–2019, korvaamista koskevat vaatimukset on hylättävä perusteettomina.

 Henkinen kärsimys, joka johtuu siitä, ettei hallinnollista tutkimusta aloitettu

 Asianosaisten lausumat

118    Kantaja vetoaa 60 000 euron arvoiseksi arvioimansa henkisen kärsimyksen korvaamista koskevan vaatimuksen tueksi siihen, ettei hän ole vieläkään pystynyt saamaan aikaan, että aloitettaisiin hallinnollinen tutkimus, joka voisi näyttää toteen hänen avustamispyynnössään esiin tuomansa työpaikkakiusaamisen. Tällaista vahinkoa ei voida korjata riitautettujen päätösten kumoamisella, sillä se on erotettavissa päätösten kumoamisen perusteena olevasta lainvastaisuudesta. Kantaja katsoo, että hänelle aiheutunut henkinen kärsimys perustuu osittain siihen, että hänen, joka on joutunut työpaikkakiusaamisen kohteeksi, ihmisarvoaan on loukattu sillä, ettei hallinnollista tutkimusta ole aloitettu. Kuten virkamiestuomioistuin totesi 8.2.2011 antamassaan tuomiossa Skareby v. komissio (F‑95/09, EU:F:2011:9, 26 kohta), työpaikkakiusaamisen mahdollisella myöntämisellä, joka selvästikin edellyttää, että hallinnollinen tutkimus aloitetaan ja viedään loppuun, voi itsessään olla myönteinen vaikutus työpaikkakiusaamisen kohteeksi joutuneen henkilön toipumisprosessissa. Kantajalta on kuitenkin selvästi evätty tämän mahdollinen myönteinen vaikutus, koska ainakaan kanteen nostamisajankohtaan mennessä ei ollut laadittu mitään kertomusta hallinnollisesta tutkimuksesta. Kantaja toteaa lisäksi, että yhtäältä parlamentti ei selvästikään ole huolehtinut siitä, ettei tuomion CH täytäntöön panemiseksi tehdyissä uusissa päätöksissä ole virheitä, joiden vuoksi aikaisemmat päätökset oli perusteltua kumota kyseisellä tuomiolla, ja että toisaalta kantajan on ollut pakko aloittaa toistamiseen ensin oikeudenkäyntiä edeltävä menettely ja sitten oikeudenkäyntimenettely, jotta hänen oikeutensa tunnustettaisiin.

119    Parlamentti vaatii, että edellä mainitut vahingonkorvausvaatimukset on hylättävä, ja se vetoaa siihen, että se on perustanut elimen eli tässä tapauksessa valtuutettujen avustajien osalta toimivaltaisen erityisen neuvoa-antavan komitean, joka kykenee suorittamaan hallinnollisen tutkimuksen, kun on tehty kantelu parlamentin jäsenen väitetystä työpaikkakiusaamisesta. Siitä, missä ajassa hallinnollinen tutkimus on tehty, parlamentti toteaa, että sen sijaan, että se ”aloittaa näennäisen tutkimuksen ilman asianmukaisia puitteita, mikä ei tosiasiassa olisi antanut asianmukaisia takeita”, se piti parempana ”luoda[, antamalla 14.4.2014 valtuutettuihin avustajiin sovellettavat työpaikkakiusaamista koskevat sisäiset säännöt,] pakottavan oikeudellisen välineen, jolla pystytään antamaan tehokas vaikutus henkilöstösääntöjen 24 artiklalle” niiden erityisten sopimussuhteiden yhteydessä, joita sillä on valtuutettuihin avustajiin. Parlamentti katsoo lisäksi, että kantaja ”ei voi väittää, että hänelle olisi sen johdosta, ettei [parlamentti] tutkinut hänen avustamispyyntöään, aiheutunut erotettavissa olevaa henkistä kärsimystä, joka voitaisiin arvioida rahamääräisesti”.

 Virkamiestuomioistuimen arviointi asiasta

120    Vaikka lainvastaisen toimen – kuten 3.3.2014 ja 2.4.2014 tehtyjen päätösten, jotka on pysytetty valituksen hylkäämisestä tehdyllä päätöksellä – kumoaminen voi sellaisenaan olla kohtuullinen ja lähtökohtaisesti riittävä korvaus henkisestä kärsimyksestä, joka näistä toimista on voinut aiheutua, näin ei kuitenkaan voi olla silloin, kun kantaja on osoittanut, että hänelle on aiheutunut henkistä kärsimystä, joka on erotettavissa kumoamisen perusteena olevasta lainvastaisuudesta ja jota ei voida kokonaisuudessaan korjata tällä kumoamisella (ks. vastaavasti tuomio 6.6.2006, Girardot v. komissio, T‑10/02, EU:T:2006:148, 131 kohta; tuomio 19.11.2009, Michail v. komissio, T‑49/08 P, EU:T:2009:456, 88 kohta ja tuomio 19.5.2015, Brune v. komissio, F‑59/14, EU:F:2015:50, 80 kohta).

121    On todettava, että kantajalle on tässä tapauksessa selvästi aiheutunut henkistä kärsimystä ensinnäkin sen johdosta, ettei parlamentti tämän asian päätösneuvotteluun siirtymiseen mennessä edelleenkään ole käsitellyt kantajan henkilöstösääntöjen 24 artiklan nojalla tekemää avustamispyyntöä tehokkaasti, toiseksi sen johdosta, ettei tämän kanteen nostamisen ajankohtaan mennessä ollut tehty mitään oikeuskäytännössä tarkoitettua hallinnollista tutkimusta, ja kolmanneksi sen johdosta, että vaikka työsopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen oli viimeksi mainitun ajankohdan jälkeen lopulta antanut valtuutettujen avustajien osalta toimivaltaisen erityisen neuvoa-antavan komitean tehtäväksi suorittaa hallinnollinen tutkimus hänen sijastaan, kantajalle ei ollut tämän asian päätösneuvotteluun siirtymiseen mennessä vielä ilmoitettu tutkimuksen tuloksista eikä kvestoreille tai parlamentin puhemiehelle mahdollisesti ehdotetuista toimenpiteistä.

122    On kuitenkin todettava, että kun työsopimusten tekemiseen toimivaltaiselle viranomaiselle on – tässä tapauksessa 22.12.2011 – tehty sääntöjenmukaisesti avustamispyyntö ajankohtana, jona sekä kantaja että kyseinen parlamentin jäsen hoitivat tehtäviään toimielimessä, edellä mainitulla viranomaisella on velvollisuus tehdä hallinnollinen tutkimus siitä riippumatta, onko väitetty työpaikkakiusaaminen loppunut vai ei.

123    Yhtäältä sillä, että työsopimusten tekemiseen toimivaltainen viranomainen – mahdollisesti valtuutettujen avustajien osalta toimivaltaisen erityisen neuvoa-antavan komitean kaltaisen neuvoa-antavan komitean avustuksella tehdyn – hallinnollisen tutkimuksen päätteeksi mahdollisesti toteaa, että kyse on työpaikkakiusaamisesta, voi nimittäin itsessään olla myönteinen vaikutus työpaikkakiusaamisen kohteeksi joutuneen valtuutetun avustajan toipumisprosessissa (ks. tuomio 8.2.2011, Skareby v. komissio, F‑95/09, EU:F:2011:9, 26 kohta), ja työpaikkakiusaamisen uhri voi lisäksi hyödyntää tätä, kun hän ehkä nostaa kansallisessa tuomioistuimessa kanteen, jonka osalta työsopimusten tekemiseen toimivaltaisella viranomaisella on henkilöstösääntöjen 24 artiklan perusteella avustamisvelvollisuus, joka ei lakkaa valtuutetun avustajan palvelusajan päättyessä.

124    Toisaalta etenkin pääasian kaltaisessa tilanteessa, jossa on tässä vaiheessa kyse vasta työpaikkakiusaamista koskevista väitteistä, hallinnollisen tutkimuksen loppuun saattaminen voi päinvastoin mahdollistaa sen, että kiusaamisen oletetun kohteen väitteet todetaan paikkansapitämättömiksi, ja tällöin mahdollistaa niiden vahinkojen korjaamisen, joita tällainen – perusteettomaksi osoittautunut – syytös on voinut aiheuttaa henkilölle, jota on tutkimusmenettelyssä pidetty oletettuna kiusaajana.

125    Kuten kantaja on todennut, epäoikeudenmukaisuuden tunne ja ahdistus, jota henkilölle aiheutuu siitä, että hänen on käytävä läpi oikeudenkäyntiä edeltävä menettely ja sen jälkeen oikeudenkäynti saadakseen oikeutensa tunnustetuiksi, voi lisäksi olla henkistä kärsimystä, joka voi johtua pelkästään siitä seikasta, että hallinto on toiminut lainvastaisesti, ja on tähdennettävä, että nämä vahingot ovat korvattavissa silloin, kun toimen kumoaminen ei hyvitä niitä (ks. vastaavasti tuomio 7.2.1990, Culin v. komissio, C‑343/87, EU:C:1990:49, 27 ja 28 kohta). Näin on erityisesti silloin, kun hallinto kumoamistuomion täytäntöönpanotoimien yhteydessä syyllistyy jälleen sen luonteisiin sääntöjenvastaisuuksiin, joiden vuoksi toimen kumoaminen oli perusteltua.

126    Kun otetaan huomioon, ettei hallinnollista tutkimusta, jota koskeva pyyntö oli kuitenkin esitetty avustamispyynnössä ja uusittu myöhemmin, aloitettu ajoissa eikä saatettu päätökseen ja että kantaja oli joutunut ryhtymään uusiin toimenpiteisiin suhteessa parlamentin hallintoon ja sen jälkeen nostamaan uuden kanteen, jotta hänen henkilöstösääntöjen 24 artiklaan perustuvat oikeutensa tunnustettaisiin täydessä laajuudessaan, virkamiestuomioistuin päättää tässä tapauksessa, että kantajalle aiheutunut henkinen kärsimys arvioidaan oikeudenmukaisesti siten, että hänelle tästä vahingosta suoritettavan korvauksen kohtuulliseksi määräksi vahvistetaan 25 000 euroa.

127    Virkamiestuomioistuin katsoo lisäksi, että on hyväksyttävä kantajan vaatimus, että tälle määrälle on maksettava korkoa, joka lasketaan käyttämällä Euroopan keskuspankin (EKP) perusrahoitusoperaatioihinsa soveltamaa korkokantaa, korotettuna 2 prosenttiyksiköllä. Koska ei ole mainittu, mistä alkaen viivästyskorkoa on maksettava, virkamiestuomioistuin päättää täyden harkintavaltansa nojalla (ks. vastaavasti tuomio 8.7.1998, Aquilino v. neuvosto, T‑130/96, EU:T:1998:159, 39 kohta), että korko alkaa juosta valituksen hylkäämisestä tehdyn päätöksen tekopäivästä 4.8.2014, koska työsopimusten tekemiseen toimivaltaisella viranomaisella oli tuohon päivään saakka periaatteessa mahdollisuus aloittaa tuomion CH täytäntöönpanotoimena hallinnollinen tutkimus täyttääkseen kantajan 15.1.2014 tästä esittämän pyynnön.

128    Kantajan väitteistä ja perusteluista, joiden mukaan puolustautumisoikeuksia ja hyvän hallinnon periaatetta on loukattu, koska hänen ei sallittu ottaa asianajajiaan mukaansa, kun valtuutettujen avustajien osalta toimivaltainen erityinen neuvoa-antava komitea kuuli häntä 15.1.2015, virkamiestuomioistuin toteaa pelkästään, että tosiseikat, joita kantaja arvostelee, ovat joka tapauksessa tapahtuneet sen jälkeen, kun virkamiestuomioistuimessa nostettiin kanne, eikä niitä voida sellaisinaan ottaa huomioon aiheutunutta vahinkoa määritettäessä.

129    Edellä esitetyn perusteella virkamiestuomioistuin

–        kumoaa 2.4.2014 tehdyn päätöksen, sellaisena kuin se on vahvistettu valituksen hylkäämisestä tehdyllä päätöksellä, siltä osin kuin parlamentti on SEUT 266 artiklan vastaisesti kieltäytynyt maksamasta kantajalle 5 686 euron lisäsummaa tuomion CH täytäntöönpanotoimena, ja velvoittaa parlamentin maksamaan kantajalle tämän määrän, jolle on kantajan valtuutetun avustajan työsopimuksen päättymispäivästä 1.7.2014 lukien maksettava viivästyskorkoa, joka lasketaan käyttämällä EKP:n perusrahoitusoperaatioihinsa soveltamaa korkokantaa, korotettuna 2 prosenttiyksiköllä,

–        kumoaa 3.3.2014 tehdyn päätöksen, sellaisena kuin se on vahvistettu valituksen hylkäämisestä tehdyllä päätöksellä, siltä osin kuin parlamentti on sen jälkeen, kun avustamispyynnön hylkäämispäätös kumottiin tuomiolla CH, rikkonut SEUT 266 artiklaa siten, ettei se määrännyt henkilöstösääntöjen 24 artiklaan perustuvan avustamisvelvollisuutensa sekä huolenpitovelvollisuuden perusteella, että väitetystä työpaikkakiusaamisesta on aloitettava hallinnollinen tutkimus,

–        hylkää kumoamisvaatimukset muilta osin,

–        velvoittaa parlamentin maksamaan kantajalle korvaukseksi henkisestä kärsimyksestä 25 000 euroa, jolle on 4.8.2014 lukien maksettava viivästyskorkoa, joka lasketaan käyttämällä EKP:n perusrahoitusoperaatioihinsa soveltamaa korkokantaa, korotettuna 2 prosenttiyksiköllä,

–        hylkää vahingonkorvausvaatimukset muilta osin.

 Oikeudenkäyntikulut

130    Virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen 101 artiklassa määrätään, että jollei työjärjestyksen II osaston 8 luvun muista määräyksistä muuta johdu, asianosainen, joka häviää asian, vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan ja se velvoitetaan korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Saman työjärjestyksen 102 artiklan 1 kohdan nojalla virkamiestuomioistuin voi kohtuuden niin vaatiessa päättää, että hävinnyt asianosainen vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan mutta tämä velvoitetaan korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut vain osittain tai että tätä ei lainkaan velvoiteta korvaamaan oikeudenkäyntikuluja.

131    Tässä tuomiossa esitetyillä perusteilla parlamentti on pääasiallisesti hävinnyt asian. Lisäksi kantaja on vaatimuksissaan nimenomaisesti vaatinut, että parlamentti on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut. Asian olosuhteissa ei ole perusteltua soveltaa työjärjestyksen 102 artiklan 1 kohtaa, minkä vuoksi parlamentti vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan ja se velvoitetaan korvaamaan CH:n oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla

EUROOPAN UNIONIN VIRKAMIESTUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Euroopan parlamentin 2.4.2014 tekemä päätös, sellaisena kuin se on vahvistettu valituksen hylkäämisestä 4.8.2014 tehdyllä päätöksellä, kumotaan siltä osin kuin Euroopan parlamentti on SEUT 266 artiklan vastaisesti kieltäytynyt maksamasta CH:lle 5 686 euron lisäsummaa 12.12.2013 annetun tuomion CH v. parlamentti (F‑129/12, EU:F:2013:203) täytäntöönpanotoimena.

2)      Euroopan parlamentin 3.3.2014 tekemä päätös, sellaisena kuin se on vahvistettu valituksen hylkäämisestä 4.8.2014 tehdyllä päätöksellä, kumotaan siltä osin kuin Euroopan parlamentti on rikkonut SEUT 266 artiklaa siten, ettei se ole sen jälkeen, kun Euroopan parlamentin 15.3.2012 tekemä päätös, jolla hylättiin CH:n 22.12.2011 tekemä avustamispyyntö, kumottiin 12.12.2013 annetulla tuomiolla CH v. parlamentti (F‑129/12, EU:F:2013:203), päättänyt, että väitetystä työpaikkakiusaamisesta on aloitettava hallinnollinen tutkimus.

3)      Kumoamisvaatimukset hylätään muilta osin.

4)      Euroopan parlamentti velvoitetaan maksamaan CH:lle 5 686 euroa, jolle on CH:n työsuhteen päättymispäivästä 1.7.2014 lukien maksettava viivästyskorkoa, joka lasketaan käyttämällä Euroopan keskuspankin perusrahoitusoperaatioihinsa soveltamaa korkokantaa, korotettuna 2 prosenttiyksiköllä.

5)      Euroopan parlamentti velvoitetaan maksamaan CH:lle korvaukseksi henkisestä kärsimyksestä 25 000 euroa, jolle on 4.8.2014 lukien maksettava viivästyskorkoa, joka lasketaan käyttämällä Euroopan keskuspankin perusrahoitusoperaatioihinsa soveltamaa korkokantaa, korotettuna 2 prosenttiyksiköllä.

6)      Vahingonkorvausvaatimukset hylätään muilta osin.

7)      Euroopan parlamentti vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan CH:n oikeudenkäyntikulut.

Barents Perillo Svenningsen

Julistettiin Luxemburgissa 6 päivänä lokakuuta 2015.

W. Hakenberg       R. Barents

kirjaaja       jaoston puheenjohtaja

* Oikeudenkäyntikieli: ranska.