JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
JULIANE KOKOTT
17 päivänä tammikuuta 2013 (1)
Asia C‑583/11 P
Inuit Tapiriit Kanatami ym.
vastaan
Euroopan parlamentti
ja
Euroopan unionin neuvosto
Muutoksenhaku – Asetus (EY) N:o 1007/2009 – Hyljetuotteiden kauppa – Euroopan unionin markkinoille saattamisen kieltäminen – Inuiittiyhteisöjen hyväksi myönnettävä poikkeus – SEUT 263 artiklan neljännen kohdan mukainen luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden kanneoikeus – Sääntelytoimen käsite ja erottaminen lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävistä toimista – Toimi ei koske kyseistä henkilöä suoraan tai erikseen
I Johdanto
1. Unionin yleisesti sovellettavia oikeudellisia toimia koskevat yksityisten oikeussuojakeinot ovat pitkään kuuluneet eurooppaoikeuden kiistanalaisimpiin aiheisiin. Yhteisöjen tuomioistuin omaksui suhteellisen suppean käsityksen luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden suorasta kanneoikeudesta asiasta Plaumann(2) lähtien kehittämässään vakiintuneessa oikeuskäytännössä, joka koski aluksi E(T)Y-sopimuksen 173 artiklaa ja myöhemmin EY 230 artiklaa. Unionin tuomioistuin on noudattanut tätä oikeuskäytäntöä aivan viime aikoihin asti siihen usein kohdistetusta kritiikistä huolimatta, ja se vahvistettiin erityisesti asioissa Unión de Pequeños Agricultores(3) ja Jégo-Quéré(4) annetuissa tuomioissa.
2. Lissabonin sopimukseen sisällytettiin erityisesti tämän oikeuskäytännön seurauksena uusi yksityisen kanneoikeutta koskeva määräys, joka tuli voimaan 1.12.2009. SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa on sen jälkeen tarjottu luonnollisille henkilöille ja oikeushenkilöille myös mahdollisuus nostaa kumoamiskanne ”sääntelytoimesta, joka koskee häntä suoraan ja joka ei edellytä täytäntöönpanotoimenpiteitä”.
3. Edelleen käydään kuitenkin erittäin kiivasta keskustelua siitä, miten paljon tällä uudella määräyksellä laajennettiin yksityisten kanneoikeutta. Käsiteltävässä muutoksenhakumenettelyssä unionin tuomioistuinta pyydetään ratkaisemaan nimenomaan tämä kiistakysymys ja erityisesti ilmaisemaan samalla kantansa käsitteen ”sääntelytoimi” tulkinnasta.(5) Tässä yhteydessä on selvitettävä ennen kaikkea, voidaanko sääntelytoimien ryhmään lukea myös Euroopan unionin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät toimet.
4. Käsiteltävä oikeusriita perustuu hyljetuotteiden kaupasta annettuun asetukseen (EY) N:o 1007/2009, jonka Euroopan parlamentti ja Euroopan unionin neuvosto antoivat yhdessä 16.9.2009.(6) Asetuksella saatettiin voimaan hyljetuotteiden markkinoille saattamista sisämarkkinoilla koskeva kielto, jota vastaan Inuit Tapiriit Kanatami Kanadan inuiittien(7) edustajana sekä joukko muita asianosaisia – ennen kaikkea hyljetuotteiden valmistajia tai kauppiaita – nyt hakevat unionin tuomioistuimissa oikeussuojaa.
5. Inuit Tapiriit Kanatamin ja muiden valittajien vaatimukset eivät menestyneet ensimmäisessä oikeusasteessa. Unionin yleinen tuomioistuin päätti 6.9.2011 antamassaan määräyksessä(8) (jäljempänä myös valituksenalainen määräys) jättää niiden kumoamiskanteen tutkimatta. Se perusteli päätöstään erityisesti sillä, että asetus N:o 1007/2009 on lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävä toimi, jota ei voida pitää SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitettuna sääntelytoimena. Inuit Tapiriit Kanatami ja muut valittajat (jäljempänä yhdessä myös valittajat) – yhtä lukuun ottamatta(9) – hakevat määräykseen muutosta nyt käsiteltävän valituksen avulla.
II Hyljetuotteiden markkinoille saattamista koskevat unionin oikeuden säännökset
6. Hyljetuotteiden Euroopan unionin sisämarkkinoille saattamista koskevat unionin oikeuden säännökset sisältyvät osittain parlamentin ja neuvoston vuonna 2009 antamaan perusasetukseen (asetus N:o 1007/2009) ja osittain vuonna 2010 annettuun komission täytäntöönpanoasetukseen (asetus N:o 737/2010). Käsiteltävässä asiassa on riidanalaista ainoastaan Inuit Tapiriit Kanatamin ja muiden valittajien oikeus nostaa kanne perusasetuksesta, kun taas täytäntöönpanoasetus on kyseisten osapuolten erillisen, unionin yleisessä tuomioistuimessa vielä vireillä olevan kanteen kohteena.(10)
A Perusasetus (asetus N:o 1007/2009)
7. Asetuksen N:o 1007/2009 kohde määritetään sen 1 artiklassa seuraavasti:
”Tässä asetuksessa vahvistetaan yhdenmukaiset säännöt hyljetuotteiden saattamisesta markkinoille.”
8. Asetuksen N:o 1007/2009 3 artiklan mukaan hyljetuotteiden markkinoille saattamiseen sovelletaan seuraavia edellytyksiä:
”1. Hyljetuotteiden saattaminen markkinoille on sallittua ainoastaan silloin, kun hyljetuotteet ovat peräisin inuiittiyhteisöjen ja muiden alkuperäisyhteisöjen toimeentulonsa edistämiseksi harjoittamasta perinteisestä hylkeenpyynnistä. Näitä edellytyksiä sovelletaan tuontituotteiden osalta maahantuontihetkellä tai -paikassa.
2. Poiketen 1 kohdasta:
a) hyljetuotteiden tuonti on sallittua myös silloin, kun se on luonteeltaan satunnaista ja kun siinä on kyse ainoastaan matkailijoiden tai heidän perheidensä henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitetuista tavaroista. Tavaroiden luonteen ja määrän on oltava sellainen, ettei tavaroita voida katsoa tuotavan kaupallisiin tarkoituksiin;
b) myös sellaisten hyljetuotteiden markkinoille saattaminen on sallittua, jotka on saatu sellaisen pyynnin sivutuotteena, jota säännellään kansallisessa lainsäädännössä ja joka suoritetaan ainoastaan merellisten luonnonvarojen kestävän hallinnoinnin vuoksi. Tällainen markkinoille saattaminen on sallittua ainoastaan, jos se on voittoa tavoittelematonta. Hyljetuotteiden luonteen ja määrän on oltava sellainen, ettei tuotteita voida katsoa saatettavan markkinoille kaupallisiin tarkoituksiin.
Tämän kohdan soveltaminen ei saa vaarantaa tämän asetuksen tavoitteen saavuttamista.
3. Komissio laatii – – hallintomenettelyn mukaisesti tekniset ohjeet, joihin sisältyy suuntaa-antava luettelo yhdistetyn nimikkeistön koodeista, jotka voivat kattaa tämän artiklan mukaiset hyljetuotteet.
4. Tämän artiklan täytäntöönpanemiseksi toteutettavat toimenpiteet, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä sitä, hyväksytään – – valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän artiklan 3 kohdan soveltamista.”
9. Asetuksen N:o 1007/2009 2 artiklan 4 kohta sisältää lisäksi käsitteen ”inuiitti” seuraavan määritelmän:
”’inuiitilla’ [tarkoitetaan] inuiittien asuinalueilla eli arktisilla ja subarktisilla alueilla, joilla inuiiteilla on tai on perinteisesti ollut alkuperäiskansan oikeudet ja edut, eläviä alkuperäiskansan jäseniä, jotka inuiitit tunnustavat kansaansa kuuluviksi ja joihin luetaan seuraavat ryhmät: Alaskan inuiitit (Iñupiat) ja jupikit, Kanadan inuiitit (Inuvialuit), Grönlannin inuiitit (Kalaallit) ja Venäjän jupikit.”
B Täytäntöönpanoasetus (asetus N:o 737/2010)
10. Komissio antoi 10.8.2010 asetuksen N:o 1007/2009 3 artiklan 4 kohdan nojalla hyljetuotteiden kauppaa koskevia täytäntöönpanosäännöksiä asetuksella (EU) N:o 737/2010(11) (jäljempänä myös täytäntöönpanoasetus).
11. Asetuksen (EU) N:o 737/2010 1 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Tässä asetuksessa vahvistetaan yksityiskohtaiset säännöt hyljetuotteiden markkinoille saattamisesta asetuksen (EY) N:o 1007/2009 3 artiklan mukaisesti.”
12. Asetuksen N:o 737/2010 3 artiklassa säädetään, mitä edellytyksiä on täytettävä, jotta inuiittiyhteisön tai muiden alkuperäisyhteisöjen pyytämistä hylkeistä saatuja hyljetuotteita saa saattaa markkinoille.
13. Asetuksen N:o 737/2010 4 artiklassa säädetään, millä edellytyksillä matkustajien tai heidän perheidensä henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettuja hyljetuotteita saa tuoda.
14. Asetuksen N:o 737/2010 5 artiklassa säädetään siitä, millä edellytyksillä merellisten luonnonvarojen hallinnoinnin tarkoituksessa pyydettyjä hyljetuotteita saa saattaa markkinoille.
III Asian käsittely unionin tuomioistuimessa
15. Inuit Tapiriit Kanatami ja muut valittajat tekivät käsiteltävän valituksen 21.11.2011 päivätyllä kirjelmällä. Ne vaativat, että unionin tuomioistuin
– kumoaa unionin yleisen tuomioistuimen antaman valituksenalaisen määräyksen ja ottaa kumoamisvaatimuksen tutkittavaksi, mikäli unionin tuomioistuin katsoo, että kaikki riidanalaista asetusta koskevan kumoamiskanteen tutkittavaksi ottamisen ratkaisemista koskevat edellytykset täyttyvät
– vaihtoehtoisesti kumoaa valituksenalaisen määräyksen ja palauttaa asian unionin yleiseen tuomioistuimeen
– velvoittaa Euroopan parlamentin ja Euroopan unionin neuvoston korvaamaan valittajien oikeudenkäyntikulut ja
– velvoittaa Euroopan komission ja Alankomaiden kuningaskunnan vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan.
16. Parlamentti vaatii, että unionin tuomioistuin
– hylkää valituksen ja
– velvoittaa valittajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
17. Neuvosto vaatii, että unionin tuomioistuin
– hylkää valituksen ja
– velvoittaa valittajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut yhteisvastuullisesti.
18. Myös komissio, joka tuki parlamenttia ja neuvostoa jo ensimmäisessä oikeusasteessa väliintulijana, pyytää unionin tuomioistuinta hylkäämään valituksen ja velvoittamaan valittajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
19. Alankomaiden kuningaskunta, joka myös osallistui asian käsittelyyn ensimmäisessä oikeusasteessa parlamenttia ja neuvostoa tukien, ei sen sijaan ole osallistunut asian käsittelyyn unionin tuomioistuimessa.
20. Unionin tuomioistuin käsitteli asiaa kirjallisesti ja 20.11.2012 suullisesti.
IV Arviointi
21. SEUT 263 artiklan neljännen kohdan mukaisen luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden kanneoikeuden tulkinta ja soveltaminen ovat olennaisen tärkeitä tuomioistuimissa annettavan tehokkaan oikeussuojan toteuttamisen kannalta. Sillä on huomattavia vaikutuksia myös unionin tuomioistuinten ja kansallisten tuomioistuinten toimivallan ja tehtävien jakoon. Ei pidä myöskään väheksyä merkitystä koko oikeussuojajärjestelmän kannalta, sellaisena kuin se on luotu Euroopan unionia koskevissa sopimuksissa.
22. Käsiteltävän muutoksenhakumenettelyn osapuolet ovat yhtä mieltä siitä, että SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa laajennettiin luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden kanneoikeutta. Hyvin erimielisiä ollaan sen sijaan siitä, minkä verran sitä laajennettiin. Vastaavasti eroavat osapuolten käsitykset siitä, miten SEUT 263 artiklan neljättä kohtaa pitäisi tulkita.
23. Kolme asian käsittelyyn osallistuvaa unionin toimielintä – parlamentti, neuvosto ja komissio – puolustavat yksimielisesti unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaista määräystä pitkälti samoin perustein, kun taas valittajat ovat aivan päinvastaisella kannalla: ne katsovat, että unionin yleinen tuomioistuin tulkitsee SEUT 263 artiklan neljättä kohtaa liian suppeasti ja jättää näin ollen huomiotta tuomioistuimissa annettavan tehokkaan oikeussuojan vaatimukset.
24. Valittajat arvostelevat unionin yleisen tuomioistuimen määräystä kolmen valitusperusteen nojalla, joista ensimmäinen koskee SEUT 263 artiklan neljännen kohdan määräystä sinänsä (ks. jäljempänä A kohta), kun taas toinen koskee perusoikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin (ks. jäljempänä B kohta) ja kolmas sitä kysymystä, ymmärsikö tuomioistuin kantajien väitteet oikein ensimmäisessä oikeusasteessa (ks. jäljempänä C kohta).
A Ensimmäinen valitusperuste
25. Ensimmäisellä valitusperusteella on suurin painoarvo käsiteltävässä oikeusriidassa. Sen yhteydessä osapuolet kiistelevät siitä, miten olisi tulkittava ja sovellettava oikein SEUT 263 artiklan neljättä kohtaa, jonka nykyinen sanamuoto perustuu Lissabonin sopimukseen ja kuuluu seuraavasti:
”Luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö voi ensimmäisessä ja toisessa kohdassa määrätyin edellytyksin nostaa kanteen hänelle osoitetusta säädöksestä tai säädöksestä, joka koskee häntä suoraan ja erikseen, sekä sääntelytoimesta, joka koskee häntä suoraan ja joka ei edellytä täytäntöönpanotoimenpiteitä.”
1. Ilmaisu ”sääntelytoimet” (ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen osa)
26. Ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa, jossa käsitellään valituksenalaisen määräyksen 38–56 kohtaa, valittajat arvostelevat unionin yleistä tuomioistuinta SEUT 263 artiklan neljännen kohdan kolmanteen vaihtoehtoon sisältyvän ilmaisun ”sääntelytoimet” virheellisestä tulkinnasta ja soveltamisesta.
27. Inuit Tapiriit Kanatamin ja muiden valittajien kiistakapulana on se seikka, ettei unionin yleinen tuomioistuin määräyksessään pidä sääntelytoimina SEUT 289 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuja lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä toimia,(12) joihin kuuluu myös riidanalainen asetus N:o 1007/2009. Valittajien arvostelema oikeuskäsitys esitetään tiivistetysti valituksenalaisen määräyksen 56 kohdassa, jossa unionin yleinen tuomioistuin toteaa seuraavaa:
SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitettu sääntelytoimen käsite on ymmärrettävä siten, että sillä tarkoitetaan kaikkia yleisesti sovellettavia toimia, lukuun ottamatta lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä toimia. Näin ollen luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö voi nostaa kumoamiskanteen lainsäätämisjärjestyksessä hyväksytystä toimesta ainoastaan silloin, kun se koskee häntä suoraan ja erikseen.
Valittajien mielestä mainitussa kohdassa käsitellään yksityisen kanneoikeutta liian rajoittavasti. Heidän mielestään lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävien toimien ja muiden oikeudellisten toimien erottelu on liian kaavamaista. Asian käsittelyyn osallistuvat unionin toimielimet parlamentti, neuvosto ja komissio puolestaan pitävät unionin yleisen tuomioistuimen antamaa ratkaisua oikeana ja puolustavat sitä tarmokkaasti.
28. Myös oikeuskirjallisuudessa kiistellään kiivaasti SEUT 263 artiklan neljännen kohdan uuden kolmannen vaihtoehdon tulkinnasta. Käsittääkseni lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävien toimien sääntelytoimien ryhmään sisällyttämisen puoltajia ja vastustajia on suunnilleen yhtä paljon.(13)
29. Kuten jäljempänä totean, unionin yleisen tuomioistuimen esittämä ilmaisun ”sääntelytoimet” tulkinta on oikea (ks. a kohta), kun taas valittajien tulkintaa vastaan esittämät perustelut eivät vakuuta (ks. b kohta).
a) Unionin yleisen tuomioistuimen esittämä ilmaisun ”sääntelytoimet” tulkinta
30. Perussopimuksissa ei määritellä ilmaisua ”sääntelytoimi”. Sen on epäilemättä aina oltava unionin yleisesti sovellettava oikeudellinen toimi, kuten unionin yleinen tuomioistuin perustellusti korostaa.(14) Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että kaikki unionin yleisesti sovellettavat oikeudelliset toimet olisivat samanaikaisesti sääntelytoimia.
31. Erityisesti olisi ennenaikaista olettaa, että kaikki asetukset olisivat samanaikaisesti sääntelytoimia, riippumatta siitä, ovatko ne lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä toimia. Sitä ei voi kieltää, että perussopimusten joissakin kieliversioissa esiintyy tiettyä samankaltaisuutta SEUT 288 artiklan toisessa kohdassa tarkoitetun käsitteen ”asetus” ja ilmaisun ”sääntelytoimi” välillä, sellaisena kuin sitä käytetään SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa.(15) Jos ilmaisut ”asetus” ja ”sääntelytoimi” rinnastettaisiin valikoivasti SEUT-sopimuksen joidenkin kieliversioiden pohjalta, jätettäisiin kuitenkin huomiotta se, että Euroopan unionin perussopimukset ovat nykyään yhtä lailla todistusvoimaisia 23 eri kielellä (SEU 55 artiklan 1 kohta ja SEUT 358 artikla). Unionin useilla virallisilla kielillä käsitteet ”asetus” ja ”sääntelytoimi” eivät ole etymologista sukua keskenään.(16)
32. Edellä esitetystä syystä lähtökohdaksi on otettava se, että ilmaisu ”sääntelytoimi” on unionin oikeuden käsite sui generis, jonka tulkinnassa on otettava huomioon myös kyseisen sopimusmääräyksen tavoite ja asiayhteys(17) sekä sen syntyhistoria. Varsinkaan syntyhistoriaa ei ole tähän asti otettu huomioon primaarioikeuden tulkinnan yhteydessä, koska perustamissopimusten esityöt (travaux préparatoires) eivät suurimmaksi osaksi olleet käytettävissä. Sopimusmuutoksia valmistelevien valmistelukuntien perustamiseen perustuva käytäntö, samoin kuin hallitustenvälisten konferenssien toimeksiantojen julkistaminen, on kuitenkin johtanut perustavaan muutokseen tällä alueella. Lisääntynyt avoimuus ennen sopimusten muuttamista avaa uusia sopimusten tulkintamahdollisuuksia, joita ei pitäisi jättää hyödyntämättä lisätulkintavälineinä, kun – kuten tässä – määräyksen merkitys jää sen sanamuodon, asiayhteyden ja tavoitteiden perusteella epäselväksi.(18)
33. Entisen EY 230 artiklan neljännen kohdan uudelleen laatimisen nykyiseksi SEUT 263 artiklan neljänneksi kohdaksi tarkoituksena oli epäilemättä yksityisten oikeussuojan vahvistaminen laajentamalla luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden unionin yleisesti sovellettavia oikeudellisia toimia koskevaa kanneoikeutta.(19) Erikseen tarkasteltuna tämä tavoite tukee ilmaisun ”sääntelytoimet” laajaa tulkintaa.(20)
34. On kuitenkin otettava huomioon, että Lissabonin sopimuksen laatijat eivät toteuttaneet yksityisten oikeussuojan laajentamista ainoastaan laajentamalla luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden suoraa kanneoikeutta SEUT 263 artiklan neljännen kohdan kolmannen vaihtoehdon mukaisesti, vaan heidän tarkoituksenaan oli myös vahvistaa SEU 19 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa yksityisten oikeussuojaa kansallisissa tuomioistuimissa unionin oikeuteen kuuluvilla aloilla.
35. SEUT 263 artiklan neljännen kohdan ja SEU 19 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan rinnakkaisuudesta voidaan päätellä, että unionin yleisesti sovellettavia oikeudellisia toimia vastaan käytettävissä olevien yksityisten oikeussuojakeinojen ei tarvitse aina välttämättä muodostua suorasta kanneoikeudesta unionin tuomioistuimiin.
36. Se, että erityisesti kumoamiskanteen tutkittavaksi ottamisen edellytyksissä on eroja sen mukaan, onko kanteen kohteena lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävä toimi vai sääntelytoimi, käy lisäksi ilmi SEUT 263 artiklan eri kohtien vuorovaikutuksesta. Ensimmäisessä kohdassa viitataan lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävistä toimista, kun taas tässä yhteydessä kiinnostavassa neljännessä kohdassa viitataan sääntelytoimiin. Näitä sanamuodon eroja ei voi pitää sattumanvaraisina. Ne pikemminkin ilmaisevat, että eri kantajaryhmillä on SEUT 263 artiklan mukaan aina ollut erilaiset mahdollisuudet suorien kanteiden nostamiseen.
37. Ne, joilla on SEUT 263 artiklan toisen kohdan mukainen etuoikeus kanteen nostamiseen, ja ne, joilla on SEUT 263 artiklan kolmannen kohdan mukainen osittainen etuoikeus kanteen nostamiseen, voivat nostaa kanteen kaikista kyseisen artiklan ensimmäisessä kohdassa mainituista unionin oikeudellisten toimien lajeista, myös lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävistä toimista, kun taas SEUT 263 artiklan neljännen kohdan mukainen luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden suora kanneoikeus on aina rajoittunut tiettyihin unionin oikeudellisten toimien lajeihin. SEUT 263 artiklan neljännen kohdan kolmannessa vaihtoehdossa annetaan heille laajempi kanneoikeus ainoastaan sääntelytoimien muttei lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävien toimien yhteydessä. Kuten unionin yleinen tuomioistuin osuvasti korostaa, yksityiset voivat edelleen nostaa lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävistä toimista kumoamiskanteen suoraan ainoastaan poikkeustapauksissa SEUT 263 artiklan neljännen kohdan toisen vaihtoehdon mukaisesti, kun toimi koskee heitä suoraan ja erikseen.(21)
38. Yksityisten lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä toimia koskevien laajempien kanneoikeuksien puuttuminen voi selittyä ennen kaikkea parlamentaarisen lainsäätämisen erityisen suurella demokraattisella legitimaatiolla. Lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävien toimien ja muiden oikeudellisten toimien erottelua oikeussuojan kannalta ei voida sivuuttaa pelkkänä kaavamaisuutena, vaan se perustuu pikemminkin laadulliseen eroon. Useissa kansallisissa oikeusjärjestyksissä yksityisillä ei ole minkäänlaisia parlamentaarisesti säädettyjä lakeja koskevia suoria kanneoikeuksia tai ne ovat hyvin rajallisia.
39. Se käsitys, ettei yksityisille ollut edelleenkään tarkoitus antaa lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä toimia koskevia laajempia kanneoikeuksia Euroopan unionin perussopimuksien yhteydessä, vahvistuu, kun tarkasteluun otetaan mukaan SEUT 263 artiklan neljännen kohdan syntyhistoria. Tämän määräyksen piti alun perin sisältyä sopimukseen Euroopan perustuslaista (perustuslakisopimukseen) sen III‑365 artiklan 4 kohtana,(22) ja se perustuu Eurooppa-valmistelukunnan työhön.
40. Perustuslakisopimuksen I‑33–I‑37 artiklan mukaan sopimuksen perustana oli lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävien toimien ja muiden oikeudellisten toimien selkeä erottelu ja hierarkia, jossa ”Eurooppa-asetus” oli ”yleisesti pätevä muu kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävä säädös” ja se luokiteltiin yksinomaan viimeksi mainittuun luokkaan (perustuslakisopimuksen I-33 artiklan 1 kohdan neljännen alakohdan ensimmäinen virke). Kun perustuslakisopimuksen III-365 artiklan 4 kohdassa puhuttiin luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden ”sääntelytoimia” koskevasta kanneoikeudesta, se koski selvästi ainoastaan muita oikeudellisia toimia kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä toimia. Tämän vahvistaa myös Eurooppa-valmistelukunnan materiaali, joka koskee ehdotuksen Euroopan perustuslaiksi III‑270 artiklan 4 kohtaa,(23) siis määräystä, josta tuli myöhemmin perustuslakisopimuksen III‑365 artiklan 4 kohta: sen mukaan sanamuotoa soveltamisalaltaan yleinen oikeudellinen toimi käsiteltiin valmistelukunnassa, mutta se hylättiin lopulta ja korvattiin suppeammalla ilmaisulla ”sääntelytoimet”, jonka oli tarkoitus ilmaista lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävien toimien ja muiden oikeudellisten toimien eroa.(24)
41. Lähes kaikilla kielillä(25) sanatarkka perustuslakisopimuksen III‑365 artiklan 4 kohdan sisällyttäminen Lissabonin sopimukseen viittaa siihen, että kun nykyisen SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa puhutaan sääntelytoimista, siinäkään ei tarkoiteta lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä toimia. Tämä käy erityisen selvästi ilmi useista SEU:n kieliversioista, joissa käytetään ilmaisun ”sääntelytoimet” nimityksenä käsitteitä, jotka muistuttavat vähemmän toimien antamista lainsäätäjän toimesta kuin toimien antamista täytäntöönpanovallan toimesta.(26)
42. Lissabonin sopimuksessa ei tietenkään järjestellä ja hierarkisoida unionin toimia perustuslakisopimuksen tapaan. Myös lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät toimet voivat SEU- ja SEUT-sopimuksen muodostamassa järjestelmässä olla SEUT 288 artiklan toisessa kohdassa tarkoitettuja asetuksia. Lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävien toimien ja muiden oikeudellisten toimien erottelu liittyy nykyisin useimmiten menettelytapaan, kuten SEUT 290 artiklan 1 kohdassa ja SEUT 297 artiklassa.
43. Näiden perustuslakisopimuksen ja nykyään voimassa olevien perussopimusten välisten erojen vuoksi olisi teoreettisesti mahdollista antaa ilmaisulle ”sääntelytoimet” SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa – valittajien ehdotuksen mukaisesti – toinen merkitys ja ymmärtää se laajemmin kuin Eurooppa-valmistelukunnan ja perustuslakisopimuksen laatijoiden tarkoituksena oli, niin että lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät toimetkin voisivat kuulua sääntelytoimiin.
44. Ilmaisun ”sääntelytoimet” tällaista laajaa tulkintaa olisi kuitenkin hankala sovittaa yhteen vuoden 2007 hallitustenvälisen konferenssin, jossa neuvoteltiin Lissabonin sopimuksesta, toimeksiannon kanssa. Tämän hallitustenvälisen konferenssin tehtävänä oli luopua perustuslakisopimuksen perustana olevasta perustuslain käsitteestä(27) mutta olla muuten kyseenalaistamatta perustuslakisopimuksen allekirjoituksella saavutettua.(28) Hallitustenvälisen konferenssin ”lopputuotteen” piti siis vastata sisällöltään mahdollisimman pitkälti kariutunutta perustuslakisopimusta ja poiketa siitä ainoastaan tietyissä symboliarvoltaan erityisen merkittävissä kohdissa.(29)
45. Käsiteltävän asian kannalta on korostettava erityisesti sitä, että vuoden 2007 hallitustenvälisen konferenssin toimeksiannon mukaan oli tarkoitus säilyttää ero lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävien toimien ja muiden oikeudellisten toimien välillä ja tästä aiheutuvat seuraukset.(30)
46. Tästä syystä on erittäin epätodennäköistä, että hallitustenvälisen konferenssin tarkoituksena olisi ollut poiketa perustuslakisopimuksesta erityisesti SEUT 263 artiklan neljännen kohdan yhteydessä, eikä siitä ole myöskään konkreettisia viitteitä. Lisäksi olisi ollut odotettavissa, että Lissabonin sopimuksen laatijat olisivat ilmaisseet yksityisten kanneoikeuksien väitetyn laajentamisen perustuslakisopimuksen III‑365 artiklan 4 kohtaan verrattuna SEUT 263 artiklan neljännen kohdan kaikissa kieliversioissa,(31) esimerkiksi käyttämällä Eurooppa-valmistelukunnassa käsiteltyä mutta siellä lopulta hylättyä ilmaisua soveltamisalaltaan yleinen oikeudellinen toimi.(32) Näin on varsinkin sen vuoksi, että viimeksi mainittua sanamuotoa käytetään yleisesti SEUT-sopimuksen muissa kohdissa (ks. SEUT 277 artikla, SEUT 288 artiklan toisen kohdan ensimmäinen virke ja SEUT 290 artiklan 1 kohta).
47. Edellä esitetyn perusteella unionin yleinen tuomioistuin tulkitsi näin ollen aivan oikeutetusti ilmaisua ”sääntelytoimi” siten, että sillä tarkoitetaan kaikkia unionin yleisesti sovellettavia oikeudellisia toimia, lukuun ottamatta lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä toimia.
b) Valittajien unionin yleisen tuomioistuimen tulkintaa vastaan esittämät perustelut
48. Toisin kuin valittajat väittävät, unionin yleisen tuomioistuimen SEUT 263 artiklan neljännen kohdan kolmannen vaihtoehdon tulkinta ja soveltaminen eivät johda käsiteltävässä asiassa missään tapauksessa siihen, että luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden sääntelytoimia koskeva kanneoikeus on merkityksetön ja että Lissabonin sopimuksessa toteutetun uudistuksen perusta (raison d’être) on tehty tyhjäksi. Valittajien omiin perusteluihin liittyy vakavia puutteita, jotka perustuvat valituksenalaisen määräyksen virheelliseen ymmärtämiseen ja perussopimuksissa mainittujen oikeudellisten toimien ja menettelyjen perustavanlaatuiseen väärinymmärrykseen.
– Kaikki asetukset, direktiivit ja päätökset eivät ole lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä toimia
49. Valittajat olettavat ensinnäkin, että unionin yleisen tuomioistuimen suosiman SEUT 263 artiklan neljännen kohdan tulkinnan mukaan sääntelytoimiin kuuluisivat ainoastaan SEUT 288 artiklan viidennessä kohdassa tarkoitetut suositukset ja lausunnot – joita ei voi edes riitauttaa –, koska parlamentin ja neuvoston hyväksymät asetukset, direktiivit ja päätökset ovat lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä toimia.
50. Tämä näkemys on kestämätön. Myös muita unionin oikeudellisia toimia kuin suosituksia ja lausuntoja voidaan luokitella sääntelytoimiksi, erityisesti useita SEUT 288 artiklan toisessa kohdassa tarkoitettuja asetuksia ja useita SEUT 288 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitettuja päätöksiä. Käytännössä niitä ovat jopa useimmat tapauksista, kuten neuvosto ja komissio osuvasti ovat huomauttaneet.
51. Asetukset ja päätökset tosin ovat direktiivien ohella oikeudellisia toimia, joita voidaan antaa lainsäätämisjärjestyksessä (SEUT 289 artiklan 1 ja 2 kohta). Valittajat jättävät kuitenkin huomiotta sen, että läheskään kaikkia unionin oikeuden asetuksia, direktiivejä ja päätöksiä ei anneta tällaista lainsäätämisjärjestystä noudattaen. Myös muita oikeudellisia toimia kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä toimia voidaan toteuttaa asetuksina, direktiiveinä tai päätöksinä (SEUT 297 artiklan 2 kohta).
52. Neuvosto tai komissio antaa erityisesti asetuksia usein joko lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävien toimien täytäntöönpanoasetuksina tai erityisessä menettelyssä annettavina asetuksina.(33) Päätöksiä tekee useimmiten neuvosto tai komissio yleensä muuta menettelyä kuin lainsäätämisjärjestystä noudattaen, ja niitä voidaan tällöin pitää mahdollisesti myös sääntelytoimina, varsinkin jos niitä ei ole osoitettu kenellekään erityisesti (e contrario SEUT 288 artiklan neljännen kohdan toinen virke).
– Kaikki muut oikeudelliset toimet kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät toimet eivät ole säädösvallan delegoinnin nojalla annettuja oikeudellisia toimia
53. Valittajat väittävät myös, että mikäli Lissabonin sopimuksen laatijoiden tarkoituksena olisi ollut erotella SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät toimet ja muut oikeudelliset toimet, he eivät olisi puhuneet ”sääntelytoimista” vaan SEUT 290 artiklassa tarkoitetuista ”säädösvallan siirron nojalla annetuista säädöksistä”. Ilmaisun ”sääntelytoimet” käyttö viittaa valittajien mielestä siihen, että sillä tarkoitettiin jotain muuta kuin muita oikeudellisia toimia kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä toimia.
54. Tämäkään väite ei vakuuta. Valittajat jättävät huomiotta sen, ettei kaikkien muiden oikeudellisten toimien kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävien toimien tarvitse välttämättä olla SEUT 290 artiklassa tarkoitettuja säädösvallan delegoinnin nojalla annettuja oikeudellisia toimia. Sääntelytoimet voivat olla myös SEUT 291 artiklassa tarkoitettuja täytäntöönpanotoimia, tai niitä voidaan antaa erityisessä menettelyssä.(34)
– Myös täytäntöönpanotoimet voivat olla sääntelytoimia
55. Valittajat väittävät kolmanneksi, että SEUT 291 artiklassa tarkoitettujen täytäntöönpanotoimien ryhmää ei voi luokitella unionin yleisen tuomioistuimen tekemällä tavalla lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviin toimiin tai muihin oikeudellisiin toimiin.
56. Tämäkin väite on virheellinen. Kuten edellä jo todettiin,(35) SEUT 291 artiklassa tarkoitetut täytäntöönpanotoimet voidaan vaikeuksitta luokitella muihin oikeudellisiin toimiin kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviin toimiin. Jos tällaiset täytäntöönpanotoimet ovat yleisesti sovellettavia, kuten täytäntöönpanoasetukset yleensä ja täytäntöönpanopäätökset usein ovat, niitä on pidettävä sääntelytoimina.
– SEUT 263 artiklan neljännen kohdan vaikutukset asioiden Unión de Pequeños Agricultores ja Jégo-Quéré kaltaisiin tapauksiin
57. Valittajat väittävät lopuksi, että tapa, jolla unionin yleinen tuomioistuin tulkitsee ja soveltaa kanneoikeutta, ei sovellu asioissa Unión de Pequeños Agricultores(36) ja Jégo-Quéré(37) todetun oikeussuojan aukon sulkemiseen.
58. Myös tämä väite on virheellinen.
59. Asiassa Jégo-Quéré kumoamiskanteen kohteena oli komission kalastusalan täytäntöönpanoasetus. Tällaista säädöstä tulisi nykyään, SEUT 263 artiklan neljännen kohdan voimassa ollessa, pitää sääntelytoimena, joka ei edellytä täytäntöönpanotoimenpiteitä.
60. Asiassa Unión de Pequeños Agricultores kumoamiskanteen kohteena oli puolestaan maatalouspolitiikan yhteinen markkinajärjestely. Tällainen asetus olisi nykyään annettava tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä (SEUT 43 artiklan 2 kohta), ja se olisi näin ollen lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävä toimi (SEUT 289 artiklan 3 kohta). SEUT 263 artiklan neljännen kohdan mukaan luonnollisilla henkilöillä ja oikeushenkilöillä ei olisi sitä koskevaa suoraa kanneoikeutta unionin tuomioistuimissa, jollei asetus koskisi henkilöitä suoraan ja ennen kaikkea erikseen (SEUT 263 artiklan neljännen kohdan toinen vaihtoehto). Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivät yksityiset voi lainkaan saada yhteisen markkinajärjestelyn säännöksiä koskevaa tehokasta oikeussuojaa. He voivat pikemminkin vapaasti vedota yhteisen markkinajärjestelyn mahdolliseen sääntöjenvastaisuuteen liitännäisesti, tilanteen mukaan joko komission täytäntöönpanotoimenpiteistä unionin tuomioistuimissa nostettavissa kumoamiskanteissa tai kansallisten viranomaisten täytäntöönpanotoimenpiteisiin kansallisissa tuomioistuimissa kohdistuvien oikeussuojakeinojen käytön yhteydessä.(38)
61. Mainittakoon sivuhuomautuksena, ettei unionin yleisen tuomioistuimen käyttämä SEUT 263 artiklan neljännen kohdan kolmannen vaihtoehdon ilmaisun ”sääntelytoimi” tulkinta jättänyt Inuit Tapiriit Kanatamia ja muita valittajia käsiteltävässäkään asiassa ilman oikeussuojaa. Ne voivat vedota asetuksen N:o 1007/2009 väitettyyn lainvastaisuuteen liitännäisesti kyseisen asetuksen täytäntöönpanotoimenpiteitä koskevien mahdollisten oikeusriitojen yhteydessä. Useimmat niistä ovat tehneetkin niin unionin yleisessä tuomioistuimessa edelleen vireillä olevassa, komission täytäntöönpanoasetusta N:o 737/2010 koskevassa kanteessa.(39)
62. Tästä seuraa, että ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen osa on perusteeton.
2. Kysymys siitä, koskeeko toimi valittajia suoraan ja erikseen (ensimmäisen valitusperusteen toinen osa)
63. Koska ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisellä osalla ei ehdottamani ratkaisun mukaan ole mahdollisuuksia menestyä, on tutkittava tämän valitusperusteen toista, toissijaista osaa. Siinä valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin tulkitsi ja sovelsi virheellisesti sitä tutkittavaksi ottamisen edellytystä, jonka mukaan toimen on koskettava asianosaisia suoraan ja erikseen.
64. Suoraan ja erikseen koskemiseen liittyvän perusteen (SEUT 263 artiklan neljännen kohdan toinen vaihtoehto) tarkoituksena on luoda luonnollisille henkilöille ja oikeushenkilöille sellaisia unionin oikeudellisia toimia koskeva tehokas oikeussuoja, joita ei ole osoitettu heille, laajentamatta samanaikaisesti kumoamiskanteen soveltamisalaa yleisen kanneoikeuden (actio popularis) suuntaan.
65. Unionin yleinen tuomioistuin sovelsi mainittua perustetta valituksenalaisen määräyksen 68–93 kohdassa, kun se oli päätynyt siihen, etteivät Inuit Tapiriit Kanatami ja muut valittajat voineet nostaa asetusta N:o 1007/2009 eli SEUT 289 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttyä tointa koskevaa kumoamiskannetta sääntelytoimia koskevien helpotettujen edellytysten (SEUT 263 artiklan neljännen kohdan kolmas vaihtoehto) nojalla.
a) Kysymys siitä, koskeeko toimi valittajia suoraan
66. Valittajat vastustavat aluksi unionin yleisen tuomioistuimen käsitystä, jonka mukaan valituksenalainen asetus koskisi suoraan ainoastaan neljää niistä, nimittäin Ta Ma Su Seal Productsia, NuTan Fursia, GC Rieber Skinniä ja Canadian Seal Marketing Groupia.(40) Unionin yleisen tuomioistuimen tosiseikkoja koskevien toteamusten mukaan on kyse kolmesta yrityksestä ja kattojärjestöstä, jotka toimivat hyljetuotteiden myynnin alalla muun muassa Euroopan sisämarkkinoilla.
67. Valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin tulkitsi näin liian suppeasti suoraan koskemiseen liittyvää perustetta. Niiden mielestä riidanalainen asetus koskee suoraan myös niitä valittajia, joiden toiminta edeltää hyljetuotteiden myyntiä Euroopan sisämarkkinoille, nimittäin pyytäjiä ja metsästäjiä sekä heidän eturyhmittymiään, mutta myös valittaja Karliin Aariakia, joka suunnittelee ja myy hyljetuotteista valmistettuja vaatteita.
– Alustavat huomautukset
68. Aluksi on todettava, että SEUT 263 artiklan neljänteen kohtaan sisältyvää suoraan koskemiseen liittyvää perustetta ei saa tulkita suppeammin kuin sitä edeltäneiden määräysten eli E(T)Y-sopimuksen 173 artiklan 4 kohdan ja EY 230 artiklan 4 kohdan samaa sanamuotoa.(41) Valittajat ovat perustellusti viitanneet siihen. Myöskään asian käsittelyyn osallistuneet toimielimet eivät ole kyseenalaistaneet sitä.
69. Suoraan koskemisen käsite on sama SEUT 263 artiklan neljännen kohdan toisessa ja kolmannessa vaihtoehdossa. Seuraavat näkemykset pätevät vastaavasti myös siinä tapauksessa, että unionin tuomioistuin pitäisi riidanalaista asetusta ehdotukseni vastaisesti sääntelytoimena.(42)
70. Unionin yleinen tuomioistuin perustaa SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitettuun suoraan koskemiseen liittyvien oikeudellisten vaatimusten määrittämisen unionin tuomioistuinten viimeaikaisessa oikeuskäytännössä usein käytettyyn kaavaan.(43) Siinä todetaan, että jotta unionin oikeudellinen toimi koskisi suoraan luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, edellytetään, että sillä on välittömiä vaikutuksia yksityisen oikeusasemaan ja ettei se jätä niille, joille se on osoitettu ja joiden tehtävänä on sen toimeenpano, ollenkaan harkintavaltaa, jolloin toimeenpano on puhtaasti automaattista ja perustuu yksinomaan unionin lainsäädäntöön eikä edellytä välissä olevien muiden sääntöjen soveltamista.(44)
71. Suhtaudun hieman epäillen siihen, soveltuuko tämä kaava tosiasiassa tyhjentävästi kuvaamaan SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitettua suoraan koskemiseen liittyvää perustetta. Oikeuskäytännössä otetaan nimittäin – aivan oikeutetusti – jatkuvasti tutkittavaksi yksityisten kumoamiskanteita, jotka koskevat unionin oikeudellisia toimia, joiden vaikutukset kulloisiinkin kantajiin eivät ole luonteeltaan oikeudellisia vaan ainoastaan tosiasiallisia, esimerkiksi, koska ne koskevat niitä suoraan niiden toimiessa muiden talouden toimijoiden kilpailijoina.(45) Toiseksi oikeuskäytännössä tunnetaan tapauksia, joissa tunnustettiin toimen koskevan suoraan henkilöä, vaikka unionin toimielimillä, joiden tehtävänä oli sen toimeenpano, oli hieman harkintavaltaa, jos oli riittävän todennäköistä, että tätä harkintavaltaa käytettäisiin tietyllä tavalla.(46)
72. Suoraan koskemiseen liittyvän perusteen muotoilun tällaiset vivahde-erot eivät kuitenkaan ole merkityksellisiä käsiteltävän asian kannalta. Vaikka lähtökohtana olisi, että SEUT 263 artiklan neljännen kohdan toisen vaihtoehdon yhteydessä on otettava huomioon unionin oikeudellisen toimen vaikutukset henkilön oikeudelliseen asemaan ja lisäksi myös oikeudellisen toimen tosiasialliset vaikutukset henkilöön, vaikutusten on kuitenkin oltava enemmän kuin pelkästään välillisiä. Tämä on määritettävä kussakin yksittäistapauksessa ottamalla huomioon kyseisen unionin oikeudellisen toimen normatiivinen sisältö.
– Edeltävissä kaupan portaissa toimivien henkilöiden tilanne
73. Asetus N:o 1007/2009 sisältää 1 artiklansa mukaan ”säännöt hyljetuotteiden saattamisesta markkinoille” Euroopan unionissa. Siinä ei kuitenkaan säännellä millään tavalla hylkeiden pyyntiä, tuotteiden valmistusta hyljemateriaalista tai siihen liittyvää tutkimusta.(47)
74. Unionin yleisen tuomioistuimen lähtökohtana oli sen vuoksi oikeutetusti se, ettei riidanalainen asetus koske suoraan ketään niistä asianosaisista, jotka toimivat tällaisessa hyljetuotteiden konkreettista myyntiä Euroopan unionissa edeltävässä kaupan portaassa. Tämä pätee ensinnäkin pyytäjiin ja metsästäjiin ja heidän eturyhmittymiinsä ja toiseksi kaikkiin niihin henkilöihin ja yhdistyksiin, jotka liittyvät laajimmassa merkityksessä hylkeenpyynnistä saatujen materiaalien käsittelyyn.
75. Koska ne eivät itse saata hyljetuotteita markkinoille Euroopan unionissa, riidanalainen asetus vaikuttaa niihin ainoastaan epäsuorasti, ei suoraan. Voi olla, että tämä henkilöryhmä tuntee selvästi riidanalaisella asetuksella luodun säännöstön taloudelliset vaikutukset. Kuten asian käsittelyyn osallistuvat unionin toimielimet osuvasti ovat korostaneet, suoraan koskemista edellyttävän perusteen toiminta ja peruspiirteet kärsisivät ja mahdollisten kantajien määrä nousisi rajattomasti, jos asetuksen katsottaisiin koskevan suoraan myös edeltävissä kaupan portaissa toimivia henkilöitä.
– Karliin Aariakin tilanne
76. Valittaja Karliin Aariakin, joka unionin yleisen tuomioistuimen toteamusten mukaan kuuluu itse inuiittiyhteisöön ja suunnittelee ja myy hylkeennahasta valmistettuja vaatteita, tilanne ei ole yhtä yksiselitteinen. Unionin yleinen tuomioistuin katsoo, ettei asetus koske suoraan häntä, koska hän ei ”väitä mitenkään toimivansa muiden kuin kyseisen [inuiitti-]poikkeuksen alaan kuuluvien tuotteiden markkinoille saattamisen alalla”.(48)
77. Tästä on huomautettava aluksi, että unionin yleisen tuomioistuimen tosiseikkoja koskevista toteamuksista ei käy selvästi ilmi, saattaako Aariak suunnittelemansa ja myymänsä hylkeennahasta valmistetut vaatteet itse markkinoille Euroopan sisämarkkinoilla vai myykö hän tuotteensa jälleenmyyjille, jotka myyvät ne sitten Euroopan unioniin omissa nimissään ja omaan lukuunsa. Viimeksi mainitussa tapauksessa Aariak toimisi, edellä mainittujen pyytäjien ja metsästäjien tapaan, ainoastaan kaupan edeltävässä portaassa eikä asetuksen N:o 1007/2009 voitaisi katsoa koskevan häntä suoraan.
78. Koska unionin yleinen tuomioistuin ei ole tehnyt kaikkia tämän seikan toteamiseen tarvittavia päätelmiä, se on tehnyt määräyksen tässä kohdassa oikeudellisen virheen.
79. Jos lähtökohdaksi otetaan, kuten unionin yleinen tuomioistuin näyttää tehneen, että Aariak saattaa tosiasiallisesti hyljetuotteet itse markkinoille Euroopan sisämarkkinoilla,(49) on vaikea kieltää sitä, että asetus N:o 1007/2009 koskee häntä suoraan. Tällöin Aariakin liiketoiminta kuuluu suoraan asetuksella N:o 1007/2009 luotujen hyljetuotteiden markkinoille saattamista koskevien säännösten alaan.
80. Se seikka, että Aariakin kohdalla kyseeseen tuleva inuiittipoikkeuksen soveltaminen vaatii komission täytäntöönpanosäännösten avulla tapahtuvaa täsmennystä (ks. asetuksen N:o 1007/2009 3 artiklan 1 kohta, luettuna yhdessä 3 ja 4 kohdan kanssa), ei unionin yleisen tuomioistuimen käsityksen vastaisesti sulje pois sitä, että asetus koskee suoraan kyseistä valittajaa.(50)
81. Komission täytäntöönpanosäännöksiä voi nimittäin pitää unionin yleisen tuomioistuimen tavoin niin merkittävinä, ettei unionin lainsäätäjän laatimaa inuiittipoikkeusta voi edes käyttää ennen niiden antamista. Tässä tapauksessa mainittujen täytäntöönpanosäännösten antamista edeltävän siirtymäkauden ajan kaikkiin hyljetuotteisiin sovelletaan samalla tavalla yleistä Euroopan sisämarkkinoilla markkinoille saattamista koskevaa kieltoa, josta on säädetty asetuksen N:o 1007/2009 3 artiklan 1 kohdassa. Se koskisi suoraan kaikkia hyljetuotteiden myynnin alalla toimivia henkilöitä, myös Aariakia.
82. Komission täytäntöönpanosäännöksiä voi myös, toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin katsoo, pitää niin merkityksettöminä, että unionin lainsäätäjän laatimaa inuiittipoikkeusta voidaan käyttää jo ennen niiden antamista. Tässä tapauksessa hyljetuotteiden saattaminen markkinoille Euroopan sisämarkkinoilla on ja pysyy sallittuna silloin, kun hyljetuotteet ovat peräisin asetuksen N:o 1007/2009 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta inuiittiyhteisöjen ja muiden alkuperäisyhteisöjen toimeentulonsa edistämiseksi harjoittamasta perinteisestä hylkeenpyynnistä. Tällaisenkin tulkinnan mukaan säännöstö koskisi suoraan hyljetuotteiden myynnin alalla Euroopan sisämarkkinoilla toimivia henkilöitä, mukaan lukien Aariakia.
83. Hyljetuotteiden markkinoille saattamista koskeva unionin oikeuden säännöstö koskee niin ensimmäisessä kuin toisessakin tapauksessa suoraan hyljetuotteiden myynnin alalla Euroopan sisämarkkinoilla toimivia henkilöitä.(51) Näin ollen ei voi syntyä harmaata vyöhykettä, jollaiselle unionin yleinen tuomioistuin näyttää Aariakin sijoittavan.
84. Edellä esitetyn perusteella unionin yleisen tuomioistuimen sitä koskevat toteamukset, koskeeko asetus suoraan valittajana olevaa Karliin Aariakia, ovat virheellisiä. Suoraan koskemiseen liittyvän perusteen virheellinen soveltaminen ei voi kuitenkaan yksinään johtaa unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen määräyksen kumoamiseen. Pikemminkin on tutkittava toisena ehdottomana prosessinedellytyksenä sitä, koskeeko asetus valittajia erikseen.(52)
b) Kysymys siitä, koskeeko toimi valittajia erikseen
85. Täysin riippumatta siitä kysymyksestä, koskeeko riidanalainen asetus joitakin valittajista suoraan, ja mahdollisesti kuinka montaa, asetuksen pitää koskea niitä myös erikseen, jotta ne voivat nostaa SEUT 263 artiklan neljännen kohdan toisen vaihtoehdon nojalla tutkittavaksi otettavan kumoamiskanteen.
86. Asiassa Plaumann annettuun tuomioon perustuvan vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin toimielimen toimi koskee luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä erikseen ainoastaan silloin, kun tämä toimi vaikuttaa siihen sille tunnusomaisten erityispiirteiden tai sellaisen tosiasiallisen tilanteen takia, jonka perusteella se erottuu kaikista muista, minkä vuoksi se voidaan yksilöidä samalla tavalla kuin adressaatti.(53)
87. Asetuksella N:o 1007/2009 ei ole tällaisia Inuit Tapiriit Kanatamiin ja muihin valittajiin kohdistuvia vaikutuksia. Kuten unionin yleinen tuomioistuin osuvasti korostaa,(54) riidanalaisen asetuksen hyljetuotteiden markkinoille saattamista koskeva kielto on muotoilultaan yleisluonteinen, ja sitä voidaan soveltaa yhtäläisesti kaikkiin taloudellisiin toimijoihin, jotka kuuluvat riidanalaisen asetuksen soveltamisalaan. Riidanalainen asetus koskee objektiivisesti määriteltyjä tilanteita, ja sen oikeusvaikutukset kohdistuvat yleisesti ja abstraktisti määriteltyyn henkilöryhmään. Asetus ei yksilöi valittajia samalla tavalla kuin sitä, jolle päätös on osoitettu. Riidanalainen asetus koskee pikemminkin niitä kuten kaikkia muitakin taloudellisia toimijoita, jotka valmistavat hyljetuotteita tai saattavat niitä markkinoille.(55)
88. Valittajat eivät kiistä tätä mutta katsovat, että asetuksen olisi katsottava koskevan niitä erikseen. Niiden mukaan unionin tuomioistuimen on Lissabonin sopimuksen myötä aika luopua erikseen koskemiseen liittyvästä Plaumann-oikeuskäytännöstä.
89. Tämä vaatimus on hylättävä. Toisin kuin valittajat väittävät, Lissabonin sopimuksen voimaantulo nimenomaan ei edellytä erikseen koskemiseen liittyvän unionin tuomioistuinten oikeuskäytännön uudelleenarviointia. Plaumann-oikeuskäytännön pysyttämistä päinvastoin tukee se seikka, että EY 230 artiklan neljännen kohdan toisen vaihtoehdon (suoraan ja) erikseen koskemiseen liittyvä tutkittavaksi ottamisen edellytys sisällytettiin muuttumattomana nykyisen SEUT 263 artiklan neljännen kohdan toiseen vaihtoehtoon.
90. Perussopimuksen laatija päätyi nimittäin koko ongelmaa intensiivisesti Eurooppa-valmistelukunnassa pohdittuaan siihen tulokseen, että unionin yleisesti sovellettavia oikeudellisia toimia koskevan yksityisten oikeussuojan vahvistamiseksi ei uudisteta erikseen koskemiseen liittyvää perustetta vaan otetaan sen sijaan SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa käyttöön kokonaan uusi, kolmas vaihtoehto kanteen nostamiseen: edellä jo mainittu(56) luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden kanneoikeus sellaisten sääntelytoimien yhteydessä, jotka koskevat heitä suoraan eivätkä edellytä täytäntöönpanotoimenpiteitä.(57)
91. Tästä seuraa, ettei myöskään ensimmäisen valitusperusteen toinen osa voi menestyä.
3. Välipäätelmä
92. Ensimmäinen valitusperuste on näin ollen hylättävä kokonaisuudessaan.
B Toinen valitusperuste
93. Toisessa valitusperusteessaan valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin on perustellut määräyksensä puutteellisesti ja jättänyt huomiotta tuomioistuimissa annettavan tehokkaan oikeussuojan vaatimukset.
1. Ensimmäisessä oikeusasteessa annetun määräyksen perusteluja koskevat vaatimukset (toisen valitusperusteen ensimmäinen osa)
94. Toisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa moititaan valituksenalaisen määräyksen valittajien mielestä puutteellisia perusteluja. Väitetty perustelujen puutteellisuus johtuu siitä, ettei unionin yleinen tuomioistuin käsitellyt riittävän perusteellisesti Inuit Tapiriit Kanatamin ja muiden valittajien ensimmäisessä oikeusasteessa esittämiä Euroopan unionin perusoikeuskirjan(58) 47 artiklaan ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen(59) 6 ja 13 artiklaan liittyviä väitteitä, ja valittajat korostavat erityisesti sitä, ettei unionin yleinen tuomioistuin edes maininnut Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 ja 13 artiklaa.
95. On totta, että perustelut voivat olla puutteellisia, jos unionin yleinen tuomioistuin ei käsittele ensimmäisenä oikeusasteena antamassaan ratkaisussa riittävästi toisen asianosaisen väitteitä.(60)
96. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perusteluvelvollisuus ei edellytä, että unionin yleinen tuomioistuin esittää sellaisen selvityksen, jossa seurattaisiin tyhjentävästi ja kohta kohdalta kaikkia riidan asianosaisten esittämiä päätelmiä, ja unionin yleisen tuomioistuimen perustelut voivat siis olla implisiittisiä, kunhan ne, joita asia koskee, saavat niiden avulla selville syyt, joiden vuoksi unionin yleinen tuomioistuin ei ole hyväksynyt niiden perusteluja, ja unionin tuomioistuimella on käytettävissään riittävät tiedot, jotta se pystyy harjoittamaan laillisuusvalvontaansa.(61)
97. Unionin yleinen tuomioistuin on käsiteltävässä asiassa toiminut näiden vaatimusten mukaisesti.
98. Inuit Tapiriit Kanatamin ja muiden valittajien esittämien tietojen mukaan ne esittivät käsiteltävät väitteensä, jotka liittyvät perusoikeuksiin kuuluviin tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin, ensimmäisessä oikeusasteessa parlamentin ja neuvoston oikeudenkäyntiväitteisiin antamansa kirjallisen vastauksen 53–57 kohdassa. Unionin yleinen tuomioistuin käsitteli kiistattomasti niitä valituksenalaisen määräyksen 51 kohdassa. Se totesi, etteivät unionin tuomioistuimet – edes tuomioistuimissa annettavaa tehokasta oikeussuojaa koskevan periaatteen valossa – voi toimivaltaansa ylittämättä tulkita edellytyksiä, joiden mukaan yksityinen voi nostaa asetuksesta kanteen, tavalla, joka johtaa näiden perussopimuksessa nimenomaisesti määrättyjen edellytysten sivuuttamiseen.
99. Tätä vastausta voi pitää niukkana. Perusteellisuus, jolla unionin yleisen tuomioistuimen on käsiteltävä asianosaisen väitteitä menettelyn päättävän ratkaisunsa perusteluissa, määräytyy kuitenkin erityisesti sen perusteella, kuinka perusteltuja väitteet ovat ja mikä painoarvo niille annetaan kyseisen asianosaisen muihin väitteisiin verrattuna. Kun otetaan huomioon kantajien perusoikeuksiin kuuluvista tehokkaista oikeussuojakeinoista ensimmäisessä oikeusasteessa esittämien näkemysten lyhyys ja pinnallisuus,(62) unionin yleistä tuomioistuinta voi tuskin moittia siitä, ettei se käsitellyt tätä ongelmaa perusteellisemmin valituksenalaisessa määräyksessä.
100. Näin on erityisesti, koska unionin yleinen tuomioistuin saattoi perustaa näkemyksensä unionin tuomioistuinten vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön.(63) Unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen määräyksen 51 kohdassa esittämistä näkemyksistä, yhdessä asiaa koskevaan oikeuskäytäntöön esitetyn viittauksen kanssa,(64) käy riittävän selvästi ilmi syyt, joiden vuoksi unionin yleinen tuomioistuin ei hyväksynyt Inuit Tapiriit Kanatamin ja muiden valittajien esittämiä tehokkaan oikeussuojan vaatimuksia koskevia väitteitä.
101. Tässä yhteydessä ei haittaa, että unionin yleinen tuomioistuin mainitsi valituksenalaisen määräyksen 51 kohdassa ainoastaan perusoikeuskirjan 47 artiklan muttei Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 ja 13 artiklaa. Unionin yleinen tuomioistuin käsitteli nimittäin kyseisessä kohdassa kantajien esittämiä tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevia väitteitä yleisesti ja mainitsi siinä yhteydessä esimerkkinä perusoikeuskirjan 47 artiklan (”etenkään, kun”).(65)
102. Valittajien väitteen mukaan on lisäksi ristiriitaista, että unionin yleinen tuomioistuin puhuu valituksenalaisen määräyksen 51 kohdassa yksityisten suorien kanneoikeuksien rajojen yhteydessä SEUT-sopimuksessa nimenomaisesti määrätyistä tutkittavaksi ottamisen edellytyksistä, vaikka on juuri joutunut vaivalloisesti päättelemään edellytykset tulkinnan avulla.
103. Tämäkään väite ei kuitenkaan ole vakuuttava. Ilmaisu ”sääntelytoimet” vaatii luonnollisesti tulkintaa. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiseikkaa, että tällöin on kyse SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa nimenomaisesti määrätystä luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden kumoamiskanteiden tutkittavaksi ottamisen edellytyksestä.
104. Unionin yleinen tuomioistuin on näin ollen esittänyt tuomioistuimissa annettavaan tehokkaaseen oikeussuojaan liittyviä ongelmia koskevat näkemyksensä ristiriidattomasti ja riittävän selvästi. Valittajat voivat olla sisällöstä eri mieltä kuin unionin yleinen tuomioistuin. Tämä seikka ei yksinään kuitenkaan tee valituksenalaisen määräyksen perusteluista puutteellisia,(66) vaan se on ainoastaan sisällöllinen puute, jota on nyt tutkittava toisen valitusperusteen toisen osan yhteydessä.
2. Tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan perusoikeuden väitetty loukkaaminen (toisen valitusperusteen toinen osa)
105. Koska toisen valitusperusteen ensimmäisellä osalla ei ole menestymismahdollisuuksia, seuraavaksi on tutkittava tämän valitusperusteen toista, toissijaisesti esitettyä osaa: valittajien käsityksen mukaan se SEUT 263 artiklan neljännen kohdan tulkinta, jonka perusteella unionin yleinen tuomioistuin päätti, ettei kannetta oteta tutkittavaksi, ei vastaa tuomioistuimissa annettavan tehokkaan oikeussuojan vaatimuksia, sellaisina kuin ne käyvät ilmi ”unionin oikeuden yleisinä oikeusperiaatteina” perusoikeuskirjan 47 artiklasta ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 ja 13 artiklasta.
106. Oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin tunnustetaan unionin tasolla yleiseksi oikeusperiaatteeksi,(67) ja se kuuluu nykyään perusoikeuskirjan 47 artiklan perusteella unionin perusoikeuksiin.
107. Tämä perusoikeus – perustuu se sitten perusoikeuskirjaan tai unionin oikeuden yleisiin oikeusperiaatteisiin – on epäilemättä otettava asianmukaisesti huomioon luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden kumoamiskanteiden tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä tulkittaessa ja sovellettaessa(68) SEUT 263 artiklan neljännen kohdan kaikkien kolmen vaihtoehdon yhteydessä.
108. Unionin tuomioistuin on jo kuitenkin todennut myös, että oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ei edellytä luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden unionin yleisesti sovellettavia oikeudellisia toimia koskevan kanneoikeuden laajentamista. Valittajien käsityksen vastaisesti tästä perusoikeudesta ei voi johtaa suoralta kädeltä, että luonnollisilla henkilöillä ja oikeushenkilöillä on välttämättä aina oltava unionin tuomioistuimissa Euroopan unionin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä toimia koskeva suora kanneoikeus.(69)
109. Lissabonin sopimuksen voimaantulo 1.12.2009 ei ole olennaisesti muuttanut vastaavia perusoikeudellisia vaatimuksia. Perusoikeuskirja nostettiin tosin sopimuksessa unionin sitovan primaarioikeuden luokkaan, ja siinä määrättiin, että perusoikeuskirjalla on sama oikeudellinen arvo kuin perussopimuksilla (SEU 6 artiklan 1 kohdan ensimmäinen alakohta). Unionin tasolla tunnustetun tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan perusoikeuden sisältö ei kuitenkaan muuttunut. Tämä käy ilmi erityisesti selityksistä,(70) jotka laadittiin johdannoksi perusoikeuskirjan tulkintaan ja jotka unionin tuomioistuinten ja kansallisten tuomioistuinten on otettava asianmukaisesti huomioon (SEU 6 artiklan 1 kohdan kolmas alakohta, luettuna yhdessä perusoikeuskirjan 52 artiklan 7 kohdan kanssa).
110. Mitään muuta ei seuraa homogeenisuuslausekkeesta, joka sisältyy perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohdan ensimmäiseen virkkeeseen ja joka on SEU 6 artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan mukaan otettava huomioon tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan perusoikeuden tulkinnassa ja soveltamisessa. Lausekkeen mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksessa taattuja oikeuksia vastaavien perusoikeuskirjan oikeuksien merkitys ja ulottuvuus ovat samat kuin mainitussa yleissopimuksessa. Sen vuoksi tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan unionin perusoikeuden yhteydessä on otettava huomioon Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 ja 13 artikla, joihin perusoikeuskirjan 47 artikla perustuu.(71) Toisin kuin valittajat väittävät, nämä Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaiset perusoikeudet eivät Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen nykytulkinnan mukaan edellytä, että yksityisille on ehdottomasti annettava lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä toimia koskeva suora kanneoikeus.(72)
111. Perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohdan toisen virkkeen mukaan unionin oikeudessa on edelleen mahdollista myöntää Euroopan ihmisoikeussopimuksen vaatimuksia laajemmat oikeudet. Tällöin on otettava asianmukaisesti huomioon perussopimuksen laatijan tahto. Kuten edellä esitettiin,(73) se päätyi asiaa perusteellisesti Eurooppa-valmistelukunnassa pohdittuaan siihen tulokseen, ettei lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä toimia koskevaa luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden oikeussuojaa laajenneta.
112. Perussopimuksen laatija on todennut myös, etteivät perusoikeuskirjan määräykset millään tavalla laajenna perussopimuksissa määriteltyä unionin toimivaltaa (SEU 6 artiklan 1 kohdan toinen alakohta). Tästä syystä perusoikeuskirjan perusoikeuksilla, varsinkaan perusoikeuskirjan 47 artiklan mukaisella oikeudella tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin, ei voida perustella lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävien toimien sisällyttämistä sääntelytoimien luokkaan (SEUT 263 artiklan neljännen kohdan kolmas vaihtoehto) tai lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävien toimien yksityisiä suoraan ja erikseen koskemisen vaatimuksen helpottamista (SEUT 263 artiklan neljännen kohdan toinen vaihtoehto). Sellainen tulkinta johtaisi unionin toimivallan SEU 6 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan kanssa yhteensovittamattomaan laajentamiseen, tarkemmin sanoen unionin toimielimen eli Euroopan unionin tuomioistuimen (SEU 19 artiklan 1 kohdan ensimmäinen virke) tuomiovallan laajentamiseen.
113. Samaan tulokseen johtaa perusoikeuskirjan 51 artiklan 2 kohdan tarkastelu; se on SEU 6 artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan mukaan otettava huomioon perusoikeuskirjassa esitettyjä oikeuksia, vapauksia ja periaatteita tulkittaessa ja sovellettaessa. Mainitun 51 artiklan 2 kohdan mukaan perusoikeuskirjalla ei uloteta unionin oikeuden soveltamisalaa unionin toimivaltaa laajemmaksi eikä luoda unionille uutta toimivaltaa tai uusia tehtäviä eikä muuteta perussopimuksissa määriteltyjä toimivaltuuksia ja tehtäviä. Se, miten tärkeänä jäsenvaltiot pitävät tätä määräystä, ilmenee erityisesti siitä, että ne toistavat määräyksen sanatarkasti perussopimusten määräyksiä koskevassa julistuksessa.(74)
114. Edellä esitetyn perusteella unionin tuomioistuin ei voisi laajentaa SEUT 263 artiklan neljännen kohdan kolmannessa vaihtoehdossa tarkoitettua luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä toimia koskevaa kanneoikeutta tulkinnan avulla, vaan se edellyttäisi sopimusmuutosmenettelyä.(75) Sama pätee, jos haluttaisiin muuttaa perusteellisesti SEUT 263 artiklan neljännen kohdan toisen vaihtoehdon yhteydessä asetettuja vaatimuksia, joiden mukaan lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävien toimien on koskettava yksityisiä suoraan ja erikseen.
115. Valittajien käsityksen vastaisesti ei ole kuitenkaan syytä pelätä, että yksityisten oikeussuojakeinoissa olisi aukko Euroopan unionin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävien toimien kohdalla. Perussopimusten oikeussuojajärjestelmällä on nimittäin luotu oikeussuojakeinojen ja menettelyjen kattava järjestelmä, joka tarjoaa yksityisille lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä toimia koskevan tehokkaan oikeussuojan myös ilman suoraa kanneoikeutta lainvastaisuutta koskevan liitännäisen väitteen muodossa.(76)
116. Kuten SEU 19 artiklan 1 kohta lisäksi osoittaa, perussopimusten oikeussuojajärjestelmä perustuu kahteen pilariin, joista toisen muodostavat unionin tuomioistuimet ja toisen kansalliset tuomioistuimet.(77)
117. Jos kyseessä oleva unionin oikeudellinen toimi edellyttää unionin toimielinten täytäntöönpanotoimenpiteitä, unionin tuomioistuimet voivat SEUT 277 artiklan mukaan tutkia sen laillisuuden liitännäisesti, kulloistakin täytäntöönpanotointa koskevan kumoamiskanteen yhteydessä. Jos kyseessä oleva unionin oikeudellinen toimi edellyttää – kuten niin usein – kansallisten elinten täytäntöönpanotoimenpiteitä, sen laillisuus voidaan antaa unionin tuomioistuimen tutkittavaksi SEU 19 artiklan 3 kohdan b alakohdan, luettuna yhdessä SEUT 267 artiklan ensimmäisen kohdan b alakohdan kanssa, mukaisessa ennakkoratkaisumenettelyssä,(78) ja joskus ennakkoratkaisupyynnön esittäminen on jopa pakollista.(79)
118. Joskus väitetään kuitenkin, ettei lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävän toimien tutkiminen ainoastaan liitännäisesti ole asianmukainen korvike yksityisen tointa koskevalle suoralle kanneoikeudelle. Yksityinen ei varsinkaan saisi joutua tilanteeseen, jossa hänen on mielestään pakko rikkoa häneen suoraan kohdistuvaa unionin oikeuden määräystä tai kieltoa ainoastaan sen vuoksi, että voisi saada aikaan toimivaltaisen viranomaisen täytäntöönpanotoimen, jota vastaan voisi sitten puolustautua tuomioistuimessa.(80)
119. Tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan unionin perusoikeuden kannalta olisi todellakin riittämätöntä, jos luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö joutuisi ensin toimimaan lainvastaisesti ja saattamaan itsensä peräti alttiiksi seuraamuksille, ainoastaan jotta voisi saada kyseisen unionin oikeudellisen toimen tutkittavaksi toimivaltaisissa tuomioistuimissa.(81) Tällaista tilannetta ei kuitenkaan tarvitse pelätä Euroopan unionin perussopimuksien järjestelmässä unionin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttyjen toimien yhteydessä.
120. Tavallisessa tapauksessa – esimerkiksi käsiteltävän hyljetuotteiden markkinoille saattamisen kiellon yhteydessä – unionin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävän toimen määräyksen tai kiellon, jolla on välitön oikeusvaikutus, noudattamisen valvonta kuuluu kansallisten elinten toimivaltaan. Yksityinen voi vapaasti kääntyä toimivaltaisen elimen – käsiteltävässä asiassa esimerkiksi toimivaltaisen kansallisen tuonti- tai tulliviranomaisen – puoleen ja pyytää siltä vahvistusta sille, ettei kyseinen määräys tai kielto koske häntä.(82) Tehokkaaseen oikeussuojaan liittyvistä syistä kansallisen viranomaisen kielteinen päätös pitää voida saattaa kansallisten tuomioistuinten tutkittavaksi, jotka puolestaan voivat esittää unionin tuomioistuimelle kyseisen unionin oikeudellisen toimen pätevyyttä koskevan ennakkoratkaisukysymyksen, ja joissakin tapauksissa niiden jopa pitää esittää se.(83)
121. Jäsenvaltioiden tehtävänä on säätää tarvittavista muutoksenhakukeinoista tehokkaan oikeussuojan takaamiseksi unionin oikeuteen kuuluvilla aloilla.(84) Lissabonin sopimuksen voimaantultua tästä velvollisuudesta määrätään nimenomaisesti SEU 19 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa. Siitä seuraa erityisesti, ettei jäsenvaltioiden tuomioistuimissa nostettavien kanteiden tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä saa tulkita liian rajoittavasti, edes mahdollisten ennalta ehkäisevien vahvistus- tai kieltokanteiden yhteydessä.(85)
122. Jos unionin määräyksen tai kiellon, jolla on välitön oikeusvaikutus, noudattamisen valvonta kuuluukin poikkeuksellisesti unionin toimielimen, elimen tai laitoksen toimivaltaan, yksityinen voi vapaasti kääntyä kyseisen laitoksen puoleen ja pyytää sitä vahvistamaan, ettei kyseistä määräystä tai kieltoa sovelleta häneen. Hyvän hallintotavan periaatteen mukaan kyseinen laitos olisi velvollinen tutkimaan pyynnön.(86) Laitoksen kielteistä päätöstä olisi tehokkaan oikeussuojan periaatteesta johtuvista syistä pidettävä SEUT 288 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitettuna päätöksenä, josta ne, joille se on osoitettu, voivat SEUT 263 artiklan neljännen kohdan ensimmäisen vaihtoehdon mukaan nostaa kumoamiskanteen, jolloin ne voivat kanteen yhteydessä vapaasti vedota liitännäisesti taustalla olevan lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävän toimen lainvastaisuuteen vetoamalla SEUT 277 artiklaan.
123. Joissakin tapauksissa sekä unionin tuomioistuimet (SEUT 278 artikla ja SEUT 279 artikla) että jäsenvaltioiden tuomioistuimet(87) voivat antaa väliaikaista oikeussuojaa. Neuvosto viittasi tähän unionin tuomioistuimessa pidetyssä istunnossa.
124. Edellä esitetyn perusteella valittajien tehokkaan oikeussuojan edellytyksiä koskevat väitteet on näin ollen hylättävä.
3. Välipäätelmä
125. Toinen valitusperuste on näin ollen kokonaisuudessaan perusteeton.
C Kolmas valitusperuste
126. Kolmannessa valitusperusteessa vedotaan selvitysaineiston huomioon ottamiseen vääristyneellä tavalla. Valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin on ottanut niiden ensimmäisessä oikeusasteessa esittämät lausumat huomioon virheellisesti ja vääristyneellä tavalla.
127. Valittajat katsovat ensinnäkin, että unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen määräyksen 47 kohdassa väittänyt virheellisesti niiden esittäneen, että lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävien toimien ja sääntelytoimien välinen erottelu tarkoittaa sitä, että käsite ”säädökset” tarkoittaa SEUT 263 artiklan neljännen kohdan kahdessa ensimmäisessä vaihtoehdossa lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviä toimia.(88) Unionin yleinen tuomioistuin sekoitti näin kantajien perustelut parlamentin ja neuvoston perusteluihin.
128. Toiseksi valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin oletti valituksenalaisen määräyksen 48 kohdassa niiden väittäneen, että jäsenvaltiot haluavat rajata SEUT 263 artiklan neljännen kohdan viimeisen vaihtoehdon soveltamisalaa pelkästään SEUT 290 artiklassa tarkoitettuihin, säädösvallan siirron nojalla annettuihin oikeudellisiin toimiin.
1. Tutkittavaksi ottaminen
129. Oikeudenkäyntiin osallistuneet unionin toimielimet kiistävät tämän valitusperusteen tutkittavaksi ottamisen viittaamalla siihen, että nyt ei ole kyse selvitysaineistosta, joka olisi voitu ottaa huomioon vääristyneellä tavalla, vaan yksinomaan oikeudellisista perusteluista.
130. Väite on virheellinen. Unionin tuomioistuimen toimivaltaan muutoksenhakutuomioistuimena ei kuulu ensimmäisessä oikeusasteessa annetun ratkaisun tutkiminen ainoastaan siltä kannalta, onko unionin yleinen tuomioistuin ottanut tosiseikat tai selvitysaineiston huomioon vääristyneellä tavalla, vaan myös siltä kannalta, onko se ottanut asianosaisten lausumat huomioon vääristyneellä tavalla.(89)
131. Valittajat ovat täsmentäneet riittävän hyvin, missä valituksenalaisen määräyksen osassa väitetty vääristyneellä tavalla huomioon ottaminen tapahtuu ja miten se tapahtuu.
132. Kolmas valitusperuste on näin ollen otettava tutkittavaksi.
2. Perusteltavuus
133. Tämän valitusperusteen perusteltavuuden tutkimisen lähtökohdaksi voidaan ottaa selvitysaineiston vääristyneellä tavalla huomioon ottamista koskeva oikeuskäytäntö. Sen mukaan selvitysaineisto on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, jos ilman uutta selvitysaineistoa on selvää, että olemassa olevan selvitysaineiston arviointi oli ilmeisen virheellistä.(90)
134. Kun tätä sovelletaan asianosaisten ensimmäisessä oikeusasteessa esittämiin lausumiin, voidaan niiden vääristämisen olettaa olevan kyseessä vain silloin, jos unionin yleinen tuomioistuin on selvästi ymmärtänyt ne väärin tai esittänyt ne merkitykseltään vääristettyinä.(91) Tutkin seuraavaksi, onko näin tapahtunut valituksenalaisen määräyksen 47 ja 48 kohdassa, kuten valittajat väittävät.
a) Valituksenalaisen määräyksen 47 kohta
135. Valituksenalaisen määräyksen 47 kohdan taustalla on osapuolten keskustelun kohteena ollut kiistakysymys, voivatko luonnolliset henkilöt ja oikeushenkilöt nostaa SEUT 263 artiklan neljännen kohdan jonkin vaihtoehdon nojalla kanteen lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävästä toimesta. Parlamentti ja neuvosto olivat ensimmäisen oikeusasteen oikeudenkäynnissä sitä mieltä, etteivät tällaiset kanteet voi olla sallittuja SEUT 263 artiklan neljännen kohdan kolmannen vaihtoehdon mukaan mutta voivat sen sijaan olla sallittuja sen ensimmäisen ja toisen vaihtoehdon mukaan.(92) Inuit Tapiriit Kanatami ja muut valittajat ovat sen jälkeen moittineet näitä toimielimiä siitä, että ne ymmärtävät SEUT 263 artiklan neljännen kohdan ensimmäisen ja toisen vaihtoehdon käsitteen ”säädökset” lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviksi toimiksi.(93)
136. Unionin yleinen tuomioistuin kutsui valituksenalaisen määräyksen 47 kohdassa näitä Inuit Tapiriit Kanatamin ja muiden valittajien esittämiä parlamentin ja neuvoston perusteluja kantajien väitteeksi. Unionin yleinen tuomioistuin ei siis oleta mainitussa kohdassa esimerkiksi, että valittajat ymmärtäisivät itse käsitteen ”säädös” lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi toimeksi, vaan se pelkästään käsittelee sitä, mitä seurauksia parlamentin ja neuvoston perusteluilla valittajien mielestä oletettavasti on. Unionin yleinen tuomioistuin hylkää valituksenalaisen määräyksen 47 kohdassa ainoastaan Inuit Tapiriit Kanatamin ja muiden valittajien esittämän vastapuolen perustelujen tulkinnan.
137. Edellä esitetyn perusteella unionin yleistä tuomioistuinta ei voi moittia siitä, että se olisi valituksenalaisen määräyksen 47 kohdassa selvästi ymmärtänyt väärin valittajien perustelut tai esittänyt ne merkitykseltään vääristettyinä. Valittajien oma lähtökohta sitä vastoin perustuu valituksenalaisen määräyksen riidanalaisen kohdan ilmeisen virheelliseen tulkintaan.
b) Valituksenalaisen määräyksen 48 kohta
138. Tilanne on erilainen valituksenalaisen määräyksen 48 kohdan yhteydessä, jossa unionin yleinen tuomioistuin toteaa, että toisin kuin kantajat esittävät, jäsenvaltioiden tarkoituksena ei ollut rajata SEUT 263 artiklan neljännen kohdan viimeisen osan soveltamisalaa pelkästään SEUT 290 artiklassa tarkoitettuihin, säädösvallan siirron nojalla annettuihin oikeudellisiin toimiin.
139. Unionin yleinen tuomioistuin väittää siis määräyksensä kyseisessä kohdassa, että Inuit Tapiriit Kanatami ja muut valittajat ovat väittäneet ensimmäisen oikeusasteen oikeudenkäynnissä, että jäsenvaltioiden tarkoituksena oli rajata SEUT 263 artiklan neljännen kohdan viimeisen osan soveltamisala pelkästään SEUT 290 artiklassa tarkoitettuihin, säädösvallan siirron nojalla annettuihin oikeudellisiin toimiin.
140. Tällaista sanamuotoa käyttäessään unionin yleinen tuomioistuin esittää kantajien ensimmäisen oikeusasteen oikeudenkäynnissä esittämät väitteet selvästi merkitykseltään vääristettyinä. Inuit Tapiriit Kanatami ja muut valittajat eivät nimittäin oikeudenkäynnin missään vaiheessa väittäneet, että jäsenvaltioiden tarkoituksena oli sisällyttää SEUT 263 artiklan neljännen kohdan viimeisen osan soveltamisalaan pelkästään SEUT 290 artiklassa tarkoitetut, säädösvallan siirron nojalla annetut oikeudelliset toimet. Se olisi muutenkin ollut käsiteltävässä riita-asiassa täysin niiden tavoitteiden vastaista.
141. Valittajat pikemminkin katsoivat molemmissa oikeusasteissa johdonmukaisesti, että jos Lissabonin sopimuksessa olisi ollut tarkoituksena rajata SEUT 263 artiklan neljännen kohdan soveltamisala pelkästään muihin oikeudellisiin toimiin kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviin toimiin, siinä olisi pitänyt käyttää ilmaisun ”sääntelytoimet” sijasta SEUT 290 artiklassa tarkoitettua käsitettä ”säädösvallan siirron nojalla annettu säädös”.(94)
142. Unionin yleinen tuomioistuin on näin ollen ottanut Inuit Tapiriit Kanatamin ja muiden valittajien lausumat huomioon vääristyneellä tavalla valituksenalaisen määräyksen 48 kohdassa.
143. Vääristyneellä tavalla huomioon ottamisen ei tarvitse kuitenkaan välttämättä johtaa unionin yleisen tuomioistuimen antaman tuomion kumoamiseen.(95) Parlamentti on perustellusti viitannut siihen.
144. Valituksenalaisen määräyksen kumoaminen ei vaikuta aiheelliselta varsinkaan käsiteltävässä asiassa, koska kantajien lausumien paikoitellen virheellisellä huomioon ottamisella ei ollut vaikutusta unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisuun. Unionin yleisen tuomioistuimen, kuten kaikkien osapuoltenkin, lähtökohtana oli, että ilmaisu ”sääntelytoimet” on laajempi kuin SEUT 290 artiklassa tarkoitettu käsite ”säädösvallan siirron nojalla annettu säädös”.
145. Tämä käy ilmi erityisesti valituksenalaisen määräyksen riidanalaisesta 48 kohdasta, jossa unionin yleinen tuomioistuin korostaa SEUT 263 artiklan neljännen kohdan viimeiseen osaan viitaten, ”että jäsenvaltioiden tarkoituksena ei ollut rajata määräyksen soveltamisalaa pelkästään SEUT 290 artiklassa tarkoitettuihin, säädösvallan siirron nojalla annettuihin säädöksiin vaan yleisemmin sääntelytoimiin”.
146. Valittajien valituksenalaisen määräyksen 48 kohtaa koskeva väite on näin ollen sisällöllisesti oikea mutta tehoton (ranskaksi inopérant).(96)
3. Välipäätelmä
147. Kaiken kaikkiaan myös kolmas valitusperuste on näin ollen perusteeton.
D Yhteenveto
148. Koska ensimmäistäkään valittajien esittämää valitusperustetta ei voida hyväksyä, valitus on hylättävä kokonaisuudessaan.
V Oikeudenkäyntikulut
149. Jos valitus hylätään, kuten ehdotan käsiteltävässä asiassa, unionin tuomioistuin tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista (työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohta), joita koskevat yksityiskohtaiset määräykset ilmenevät työjärjestyksen 137–146 artiklasta, luettuna yhdessä 184 artiklan 1 kohdan kanssa.(97)
150. Työjärjestyksen 138 artiklan 1 ja 2 kohdasta, luettuna yhdessä 184 artiklan 1 kohdan kanssa, seuraa, että asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut, ja jos hävinneitä asianosaisia on useita, unionin tuomioistuin ratkaisee, miten kulut on jaettava näiden asianosaisten kesken. Koska parlamentti ja neuvosto ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista ja valittajat ovat hävinneet asian, ne on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut. Niiden on vastattava näistä kuluista yhteisvastuullisesti, koska ne ovat tehneet valituksen yhdessä.(98)
151. Komission oikeudenkäyntikulut on ratkaistava eri tavalla. Tämä toimielin, joka esiintyi ensimmäisessä oikeusasteessa parlamenttia ja neuvostoa tukevana väliintulijana, osallistui kirjallisesti ja suullisesti myös muutoksenhakumenettelyyn. Työjärjestyksen 184 artiklan 4 kohdan toisen virkkeen mukaan unionin tuomioistuin voi määrätä, että komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.
152. Viimeksi mainittu määräys ei sanamuotonsa perusteella (”voi”) sulje kuitenkaan pois sitä, että unionin tuomioistuin ratkaisee asian soveltuvissa tapauksissa toisinkin ja velvoittaa hävinneen valittajan korvaamaan vastapuolen tukena olleen väliintulijan ensimmäisen oikeusasteen oikeudenkäyntikulut, jos tämän – kuten tässä komission – vaatimukset ratkaistaan muutoksenhakumenettelyssä sen hyväksi.(99) Käsiteltävässä asiassa on mielestäni kuitenkin paikallaan noudattaa työjärjestyksen 184 artiklan 4 kohdan toisessa virkkeessä esitettyä sääntöä. Tässä muutoksenhakumenettelyssä selvitettiin periaatekysymystä, jolla on komission kannalta huomattava institutionaalinen merkitys, joka ulottuu paljon tätä yksittäistapausta laajemmalle. Näin ollen on aivan oikeutettua, että komissio vastaa itse omista oikeudenkäyntikuluistaan.
153. Alankomaiden kuningaskunnasta, joka myös esiintyi ensimmäisessä oikeusasteessa parlamenttia ja neuvostoa tukevana väliintulijana, voidaan todeta, ettei sitä voida valittajien vaatimusten vastaisesti velvoittaa korvaamaan oikeudenkäyntikuluja, koska se ei osallistunut muutoksenhakumenettelyyn (työjärjestyksen 184 artiklan 4 kohdan ensimmäinen virke).
VI Ratkaisuehdotus
154. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin ratkaisee asian seuraavasti:
1) Valitus hylätään.
2) Euroopan komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.
3) Valittajat vastaavat yhteisvastuullisesti muista oikeudenkäyntikuluista.