UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (muutoksenhakujaosto)
4 päivänä heinäkuuta 2014
Asia T‑644/11 P
Eugène Emile Marie Kimman
vastaan
Euroopan komissio
Muutoksenhaku – Liitännäisvalitus – Henkilöstö – Virkamiehet – Arviointi – Arviointikertomus – Vuoden 2009 arviointikierros – Kanteen ja valituksen vastaavuutta koskeva sääntö – Henkilöstösääntöjen 91 artiklan 2 kohta – Tilapäisryhmän lausunto – Vääristäminen – Perusteluvelvollisuus – Ilmeinen arviointivirhe
Aihe: Valitus, jossa vaaditaan Euroopan unionin virkamiestuomioistuimen (toinen jaosto) asiassa F-74/10, Kimman vastaan komissio, 29.9.2011 antaman tuomion (ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa) kumoamista.
Ratkaisu: Euroopan unionin virkamiestuomioistuimen (toinen jaosto) asiassa F-74/10, Kimman vastaan komissio, 29.9.2011 antama tuomio kumotaan yhtäältä siltä osin kuin siinä otetaan tutkittavaksi kantajan ensimmäisen oikeusasteen menettelyssä esittämät toinen kanneperuste, kolmannen kanneperusteen kuusi ensimmäistä osaa ja neljäs kanneperuste lukuun ottamatta väitettä, jonka mukaan kantajan toimielimen edun mukaisesti tekemää työtä ei ole otettu huomioon, ja toisaalta siltä osin kuin siinä velvoitetaan Euroopan komissio korvaamaan omien oikeudenkäyntikulujensa lisäksi neljäsosa mainittuun menettelyyn liittyvistä kantajan oikeudenkäyntikuluista. Pääasian valitus hylätään. Eugène Emile Marie Kimmanin virkamiestuomioistuimessa nostama kanne hylätään. Kimman velvoitetaan korvaamaan sekä ensimmäisen oikeusasteen menettelyyn että pääasian valitukseen liittyvät oikeudenkäyntikulut kokonaisuudessaan. Kumpikin asianosainen vastaa liitännäisvalitukseen liittyvistä omista oikeudenkäyntikuluistaan
Tiivistelmä
1. Henkilöstökanne – Kannetta edeltävä hallinnollinen valitus – Valituksen ja kanteen vastaavuus – Kohteen ja perusteen samanlaisuus – Kanneperusteet ja perustelut, jotka eivät sisälly valitukseen mutta liittyvät siihen läheisesti – Tutkittavaksi ottaminen – Sisäistä tai ulkoista laillisuutta koskeva peruste – Riittämätön edellytys tutkittavaksi ottamiselle
(Henkilöstösääntöjen 91 artiklan 2 kohta)
2. Henkilöstökanne – Kannetta edeltävä hallinnollinen valitus – Valituksen ja kanteen vastaavuus – Kohteen ja perusteen samanlaisuus – Tehokkaan oikeussuojan ja oikeusvarmuuden periaatteiden kunnioittaminen – Kohteen ja perusteen käsitteiden laaja tulkinta – Riitauttamisen oikeudellisen perustan muuttuminen – Riittämätön edellytys sen perusteen uutena pitämiselle
(Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artikla; henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artikla)
3. Henkilöstökanne – Kannetta edeltävä hallinnollinen valitus – Valituksen ja kanteen vastaavuus – Kohteen ja perusteen samanlaisuus – Kanneperusteet ja perustelut, jotka eivät sisälly valitukseen mutta joilla pyritään riitauttamaan valitukseen annetussa vastauksessa esitetyt perustelut – Tutkittavaksi ottaminen
(Henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artikla)
4. Muutoksenhaku – Valitusperusteet – Asianosaisten perusteisiin ja vaatimuksiin vastaamista koskevan velvollisuuden laiminlyönti – Virkamiestuomioistuimen virheellinen arviointi ensimmäisessä oikeusasteessa esitetyn oikeudenkäyntiväitteen merkityksestä – Perusteltu valitus
(Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön liitteessä I oleva 11 artikla)
5. Oikeudenkäyntimenettely – Oikeudenkäyntikulut – Korvausvelvollisuus – Kohtuusvaatimusten huomioon ottaminen – Asian voittaneen asianosaisen velvoittaminen oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen – Soveltumattomuus tilanteessa, jossa on vedottu säännönvastaisuuteen mutta sitä ei ole näytetty toteen – Rajat – Velvollisuutta kuulla asianosaisia etukäteen ei ole
(Virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen 87 ja 88 artikla)
1. Kun kyse on virkamiesten nostamista kanteista, unionin tuomioistuimissa esitetyt vaatimukset eivät saa sisältää muita kuin samoihin perusteisiin perustuvia riitauttamisperusteita, joihin on vedottu valituksessa, joskin näitä riitauttamisperusteita voi laajentaa unionin tuomioistuimissa esittämällä kanneperusteita ja perusteluja, jotka eivät välttämättä sisälly valitukseen mutta liittyvät siihen läheisesti.
Arvioidessaan, perustuvatko riitauttamisperusteet samoihin perusteisiin kuin ne, joihin on vedottu valituksessa, unionin tuomioistuimet eivät voi tukeutua pelkästään siihen, että kanneperusteella pyritään riitauttamaan toimen sisäinen laillisuus tai vaihtoehtoisesti sen ulkoinen laillisuus.
Sillä, että kannekirjelmään ja valitukseen sisältyvillä kanneperusteilla pyritään riitauttamaan toimen sisäinen laillisuus tai vaihtoehtoisesti sen ulkoinen laillisuus, ei voida yksinään osoittaa näiden kanneperusteiden voivan liittyä läheisesti toisiinsa. Sisäisen laillisuuden ja ulkoisen laillisuuden käsitteet ovat liian laajoja ja abstrakteja kyseisen riitauttamisperusteen täsmällisen kohteen kannalta, jotta voitaisiin varmistua siitä, että yksinomaan jompaankumpaan näistä käsitteistä kuuluvien kanneperusteiden välillä voisi olla tällainen liittymä.
(ks. 45, 50 ja 54 kohta)
Viittaukset:
Unionin yleinen tuomioistuin: asia T‑476/11 P, komissio v. Moschonaki, 25.10.2013, 73, 75 ja 79 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen
2. Kanteen ja valituksen vastaavuutta koskevan säännön täytäntöönpanolla sekä unionin tuomioistuinten siihen kohdistamalla valvonnalla varmistetaan, että samanaikaisesti noudatetaan täysin tehokkaan oikeussuojan periaatetta, joka on Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa ilmaistu unionin yleinen oikeusperiaate, jotta asianomainen henkilö voi riitauttaa pätevästi hänelle vastaisen nimittävän viranomaisen päätöksen, sekä oikeusvarmuuden periaatetta, jotta kyseinen viranomainen voi tietää jo valitusvaiheessa, miltä osin asianomainen henkilö haluaa riitauttaa päätöksen. Vaikka riidan kohteen ja perusteen koskemattomuus valituksen ja kanteen välillä on välttämätöntä riitojen ratkaisemiseksi sovinnolla, kun nimittävälle viranomaiselle ilmoitetaan jo valitusvaiheessa, miltä osin asianomainen henkilö haluaa riitauttaa päätöksen, näiden käsitteiden tulkinta ei voi rajoittaa asianomaisen henkilön mahdollisuuksia riitauttaa tehokkaasti hänelle vastaista päätöstä. Tästä syystä riidan kohteen käsitettä, joka vastaa asianomaisen henkilön vaatimuksia, sekä riidan perusteen käsitettä, joka vastaa näiden vaatimusten oikeudellista ja tosiasiallista perustaa, ei pidä tulkita suppeasti.
Tässä yhteydessä riitauttamisen pelkän oikeudellisen perustan muuttuminen ei riitä tekemään sen perusteesta uutta. Yhden ja saman vaatimuksen tueksi voidaan näin ollen vedota useisiin oikeudellisiin perustoihin ja siten yhteen ja samaan perusteeseen. Toisin sanoen se, että kannekirjelmässä vedotaan tietyn säännöksen rikkomiseen, mihin ei ollut vedottu hallinnollisessa valituksessa, ei välttämättä merkitse sitä, että riidan perustetta olisi tästä syystä muutettu. Huomiota on nimittäin kiinnitettävä kyseisen perusteen sisältöön eikä pelkästään sen oikeudellisten perustojen sananmuotoon, sillä unionin tuomioistuinten on tarkistettava, onko näiden perustojen välillä läheinen yhteys ja liittyvätkö ne olennaisesti samoihin vaatimuksiin.
(ks. 57–60 kohta)
Viittaukset:
Unionin yleinen tuomioistuin: em. asia komissio v. Moschonaki, 82–85 kohta
3. Kun kyse on virkamiesten nostamista kanteista, tilanteessa, jossa valittaja saa tietää hänelle vastaisen päätöksen perusteluista hänen hallinnolliseen valitukseensa annetusta vastauksesta, tai tilanteessa, jossa kyseisen vastauksen perusteluilla muutetaan tai täydennetään olennaisesti kyseiseen päätökseen sisältyviä perusteluja, mikä tahansa ensimmäisen kerran kannekirjelmän vaiheessa esitetty peruste, jolla pyritään riitauttamaan hallinnolliseen valitukseen annetussa vastauksessa esitetyt perustelut, on otettava tutkittavaksi. Tällaisissa tilanteissa asianomainen ei ole saanut tietää täsmällisesti ja lopullisesti hänelle vastaisen päätöksen taustalla olevia syitä.
(ks. 61 kohta)
Viittaukset:
Unionin yleinen tuomioistuin: komissio v. Moschonaki, 86 kohta
4. Jos virkamiestuomioistuin ei ole lausunut asianosaisen esittämästä oikeudenkäyntiväitteestä ja on jopa erehtynyt kyseisen kanneperusteen aineellisten perustelujen tarkasta merkityksestä, valituksenalaisen tuomion osa, johon tämä virhe on vaikuttanut, on kumottava.
(ks. 85 kohta)
Viittaukset:
Yhteisöjen tuomioistuin: asia C‑298/93 P, Klinke v. yhteisöjen tuomioistuin, 29.6.1994 (Kok., s. I‑3009, 20 kohta)
5. Virkamiestuomioistuimen työjärjestyksen 88 artiklan mukaan asianosainen, myös asian voittanut asianosainen, voidaan velvoittaa korvaamaan oikeudenkäyntikulut osittain tai kokonaan, jos se katsotaan perustelluksi kyseisen osapuolen menettelyn takia, ottaen huomioon myös tämän menettely ennen asian vireilletuloa. Koska kyseinen 88 artikla on poikkeus saman työjärjestyksen 87 artiklan säännöstä, jonka mukaan asian hävinnyt asianosainen velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, sitä, että asian voittanut asianosainen velvoitetaan vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan osa vastapuolen oikeudenkäyntikuluista sellaisen säännönvastaisuuden perusteella, johon on tosin vedottu mutta jota ei ole näytetty toteen, ei voida pitää perusteltuna.
Kyseisessä 88 artiklassa ei määrätä minkäänlaisesta velvollisuudesta kuulla etukäteen asianosaisia tällaisesta oikeudenkäyntikulujen jakamisesta.
(ks. 94, 95 ja 97 kohta)
Viittaukset:
Virkamiestuomioistuin: asia F‑59/10, Barthel ym. v. yhteisöjen tuomioistuin, 10.5.2011, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen