UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (yhdeksäs jaosto)
6 päivänä syyskuuta 2023 (*)
Henkilöstö – Virkamiehet – Vanhuuseläke – Ennen unionin palvelukseen tuloa saavutetut eläkeoikeudet – Siirtäminen unionin järjestelmään – Alle kymmenen vuoden palvelusaika – Kuolema – Siirrettyjä kansallisia eläkeoikeuksia ja unionin eläkejärjestelmässä saavutettuja eläkeoikeuksia edustavan pääoman palauttamisesta kieltäytyminen – Henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 1 kohta ja 12 artiklan 1 kohdan b alakohta – Perusteeton etu
Asiassa T‑171/22,
OR ja
OS,
edustajanaan asianajaja N. de Montigny,
kantajina,
vastaan
Euroopan komissio, asiamiehinään T. Bohr, M. Brauhoff ja G. Niddam,
vastaajana,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (yhdeksäs jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja L. Truchot (esittelevä tuomari) sekä tuomarit H. Kanninen ja T. Perišin,
kirjaaja: hallintovirkamies L. Ramette,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,
ottaen huomioon 11.5.2023 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Kantajat OR ja OS vaativat SEUT 270 artiklaan perustuvalla kanteellaan A:n (jäljempänä A tai edesmennyt virkamies) oikeudenomistajina unionin yleistä tuomioistuinta ensinnäkin kumoamaan Euroopan komission henkilökohtaisten etuuksien hallinto- ja maksutoimiston (PMO) 12.7.2021 tekemän päätöksen, jolla hylättiin heidän hakemuksensa yhtäältä heidän isänsä ennen Euroopan unionin palvelukseen tuloaan saavuttamia ja unionin toimielinten eläkejärjestelmään (jäljempänä unionin eläkejärjestelmä) siirrettyjä kansallisia eläkeoikeuksia edustavan pääoman palauttamisesta sekä toisaalta sen pääoman palauttamisesta, joka vastaa kyseisen henkilön ennen kuolemaansa unionin eläkejärjestelmään suorittamia maksuja, sekä tarvittaessa kumoamaan 22.12.2021 tehdyn päätöksen – mikäli sen katsotaan sisältävän lisäperusteluja – jolla heidän valituksensa hylättiin, ja toiseksi määräämään vaadittujen määrien palauttamisesta korkoineen, joiden suuruus määräytyy Euroopan keskuspankin (EKP) perusrahoitusoperaatioille vahvistaman korkokannan mukaan lisättynä kahdella prosenttiyksiköllä.
Asian tausta
2 A tuli unionin palvelukseen 16.7.2003 avustavia tehtäviä hoitavaksi sopimussuhteiseksi toimihenkilöksi. Hän työskenteli komissiossa 16.7.2004 alkaen väliaikaisena toimihenkilönä, minkä jälkeen hänestä tuli virkamies 16.4.2006.
3 A siirsi syyskuussa 2005 Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen (jäljempänä henkilöstösäännöt) liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdan mukaisesti ennen unionin palvelukseen tuloaan saavuttamiaan kansallisia eläkeoikeuksia edustavan pääoman (jäljempänä siirto ”sisään”) unionin eläkejärjestelmään. Tämän pääoman maksaminen unionin eläkejärjestelmään johti tietynpituisen palvelusvuosien hyvittämisen tunnustamiseen.
4 A haki ja sai henkilökohtaisista syistä virkavapauden 17.9.2008–16.9.2013 siirtyäkseen Saint-Paul-lez-Duranceen (Ranska) sijoittautuneen kansainvälisen fuusioenergiaorganisaation ITERin (jäljempänä ITER) palvelukseen. Henkilökohtaisista syistä myönnettyä virkavapautta jatkettiin siihen saakka, kunnes hän 1.7.2020 päivätyllä ilmoituksella irtisanoutui 16.9.2020 lukien.
5 A maksoi unionin eläkejärjestelmään maksuja 16.7.2003–16.9.2008 eli viiden vuoden ja kahden kuukauden ajan.
6 A tiedusteli PMO:lta sähköpostitse 1.7.2020 eli samana päivänä, jona hän toimitti komissiolle irtisanomisilmoituksensa, siitä menettelystä, jota oli noudatettava, jotta unionin eläkejärjestelmässä saavutetut eläkeoikeudet voitaisiin siirtää toiseen eläkejärjestelmään henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla (jäljempänä siirto ”ulos”). A ilmoitti samassa sähköpostiviestissä, ettei hän ollut suorittanut vanhuuseläkkeen saamiseksi vaadittua kymmenen vuoden tosiasiallista palvelusaikaa.
7 PMO ilmoitti 2.7.2020 sähköpostitse lähettämässään vastauksessa A:lle menettelystä, jota on noudatettava toteutettaessa siirto ”ulos”. PMO täsmensi A:lle myös, että koska hän oli ollut palveluksessa alle kymmenen vuotta, hänen oli siirrettävä unionin eläkejärjestelmässä saavuttamiensa eläkeoikeuksien vakuutusmatemaattinen arvo.
8 A kuoli 5.1.2021.
9 Kantajien äiti, joka on edesmenneen virkamiehen entinen puoliso, ilmoitti tämän kuolemasta PMO:lle sähköpostitse 14.1.2021. PMO vastasi hänelle samana päivänä erityisesti, että koska virkamies ei ollut tehnyt siirtoa ”ulos” koskevaa hakemusta ennen kuolemaansa, tällainen siirto ei ollut enää mahdollinen.
10 Kantajat, jotka ovat edesmenneen virkamiehen lapsia ja tämän ainoat perilliset, esittivät 18.3.2021 oikeudenomistajina henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdan mukaisen hakemuksen, jossa he vaativat yhtäältä sen pääoman, joka edustaa heidän isänsä ennen unionin palvelukseen tuloaan saavuttamia kansallisia eläkeoikeuksia, jotka on siirretty unionin eläkejärjestelmään, ja toisaalta sen pääoman, joka vastaa viimeksi mainitun ennen kuolemaansa unionin eläkejärjestelmässä saavuttamia eläkeoikeuksia, maksamista.
11 PMO hylkäsi 12.7.2021 tekemällään päätöksellä (jäljempänä riidanalainen päätös) kantajien hakemuksen.
12 PMO totesi riidanalaisessa päätöksessä erityisesti, että koska edesmennyt virkamies oli ollut palveluksessa alle kymmenen vuotta, hänellä ei ollut oikeutta unionin eläkkeeseen, joten hänen leskensä tai lapsensa eivät olleet oikeutettuja henkilöstösääntöjen mukaisiin perhe-eläke-etuuksiin. PMO totesi myös, ettei henkilöstösäännöissä sallita sellaisen pääoman palauttamista, joka edustaa unionin eläkejärjestelmässä saavutettuja eläkeoikeuksia, mukaan lukien entisen tai edesmenneen virkamiehen tai toimihenkilön unionin eläkejärjestelmään siirtämät oikeudet, ja selitti, että siirtoa ”ulos” koskeva pyyntö on pelkästään entisillä virkamiehille ja toimihenkilöille kuuluva yksilöllinen oikeus, jota edesmennyt virkamies ei ollut käyttänyt sen jälkeen, kun hänen irtosanoutumisensa oli tullut voimaan.
13 Kantajat tekivät 20.9.2021 riidanalaisesta päätöksestä henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan mukaisen valituksen.
14 Kantajien valitus hylättiin 22.12.2021 tehdyllä päätöksellä (jäljempänä valituksen hylkäävä päätös).
Asianosaisten vaatimukset
15 Kantajat vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin
– kumoaa riidanalaisen päätöksen ja tarvittaessa valituksen hylkäävän päätöksen, mikäli sen katsotaan sisältävän lisäperusteluja
– velvoittaa komission palauttamaan vaaditut määrät korkoineen, joiden suuruus määräytyy EKP:n perusrahoitusoperaatioille vahvistaman korkokannan mukaan lisättynä kahdella prosenttiyksiköllä
– velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
16 Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– hylkää kanteen
– velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudellinen arviointi
Kanteen kohde
17 Kumoamisvaatimuksista ilmenee, että kantajat vaativat unionin yleistä tuomioistuinta kumoamaan paitsi riidanalaisen päätöksen myös valituksen hylkäävän päätöksen, mikäli sen katsotaan sisältävän lisäperusteluja.
18 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kumoamisvaatimuksista, jotka kohdistuvat muodollisesti hallinnollisen valituksen hylkäämisestä tehtyyn päätökseen, seuraa, että valituksen kohteena ollut toimi saatetaan unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi, kun vaatimuksilla ei sellaisinaan ole itsenäistä sisältöä (tuomio 13.7.2018, Curto v. parlamentti, T‑275/17, EU:T:2018:479, 63 kohta; ks. vastaavasti myös tuomio 6.4.2006, Camós Grau v. komissio, T‑309/03, EU:T:2006:110, 43 kohta).
19 Koska käsiteltävässä asiassa valituksen hylkäävällä päätöksellä ainoastaan vahvistetaan riidanalainen päätös ja täsmennetään sen tueksi esitettyjä perusteluja, on todettava, että vaatimuksilla, jotka koskevat valituksen hylkäävän päätöksen kumoamista, ei ole itsenäistä sisältöä, eikä niistä näin ollen ole tarpeen lausua erikseen. Riidanalaisen päätöksen laillisuutta arvioitaessa on kuitenkin välttämätöntä ottaa huomioon valituksen hylkäävän päätöksen perustelut, koska niiden katsotaan vastaavan riidanalaisen päätöksen perusteluja (ks. vastaavasti tuomio 30.4.2019, Wattiau v. parlamentti, T‑737/17, EU:T:2019:273, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
Asiakysymys
Riidanalaisen päätöksen kumoamista koskevat vaatimukset
20 Kumoamisvaatimustensa tueksi kantajat vetoavat yhteen ainoaan kanneperusteeseen, joka perustuu unionin saamaan perusteettomaan etuun.
21 Kantajat väittävät lähinnä, että unionin talousarvioon on lisätty pääoma, joka vastaa yhtäältä edesmenneen virkamiehen ennen unionin palvelukseen tuloaan saavuttamia ja unionin eläkejärjestelmään siirrettyjä kansallisia eläkeoikeuksia ja toisaalta edesmenneen virkamiehen unionin palveluksessa suorittamiensa tehtävien perusteella unionin eläkejärjestelmään suorittamia maksuja.
22 Kantajat väittävät erityisesti ensinnäkin, että riidanalainen päätös ei perustu mihinkään oikeusperustaan tai oikeuskäytännön tulkintaan.
23 Tältä osin kantajat väittävät ensinnäkin, että komissio on katsonut virheellisesti, että henkilöstösääntöjen liitteessä VIII oleva 11 artikla oikeutti unionin pitämään edesmenneen virkamiehen unionin eläkejärjestelmään kartuttaman pääoman.
24 Yhtäältä kantajat kiistävät sen, että siirto ”sisään” olisi peruuttamaton. Heidän mukaansa henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 ja 12 artiklan yleisten täytäntöönpanosääntöjen, jotka on annettu 3.3.2011 tehdyllä komission päätöksellä C(2011) 1278, joka on julkaistu 28.3.2011 hallinnollisissa tiedonannoissa nro 17‑2011 (jäljempänä yleiset täytäntöönpanosäännöt), 8 artiklan 5 kohdasta seuraa, että virkamiehen tai toimihenkilön päätös siirtää ennen unionin palvelukseen tuloaan saavuttamiaan kansallisia eläkeoikeuksia vastaava pääoma ”sisään” unionin eläkejärjestelmään on peruuttamaton ainoastaan, mikäli kyseinen virkamies tai toimihenkilö saa myöhemmin etuuksia, jotka maksetaan unionin eläkejärjestelmästä. Kantajat toteavat toissijaisesti, että jos tätä säännöstä on tulkittava siten, että siirto ”sisään” on joka tapauksessa peruuttamaton, sitä on jätettävä soveltamatta, koska sillä loukataan perusteettoman edun kieltoa koskevaa periaatetta.
25 Kantajat väittävät ”ulos” tapahtuvan siirron osalta, että henkilöstösäännöt ja yleiset täytäntöönpanosäännöt eivät koske nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevaa tilannetta. He katsovat, että käsiteltävässä asiassa se, että ”ulos” tapahtuvaa siirtoa varten ei ole toteutettu konkreettisia toimenpiteitä, ei johdu edesmenneen virkamiehen huolimattomuudesta tai vapaaehtoisesta toimimatta jättämisestä, vaan se johtuu yksinomaan siitä, että hänen kuolemansa tapahtui äkillisesti, ennakoimattomasti ja väistämättä alle neljä kuukautta sen jälkeen, kun hän oli irtisanoutunut tehtävistään komissiossa.
26 Lisäksi kantajat väittävät, ettei missään henkilöstösääntöjen säännöksessä aseteta määräaikaa ”ulos” tapahtuvaa siirtoa koskevan pyynnön esittämiselle, joten sitä, ettei hän ole muodollisesti pyytänyt tätä siirtoa, ei voida tulkita siten, että edesmennyt virkamies olisi luopunut riidanalaisten summien siirtämisestä toiseen eläkejärjestelmään. He toteavat myös, että tiedustellessaan PMO:lta 1.7.2020 tässä tarkoituksessa toteutettavista toimenpiteistä (ks. edellä 6 kohta), edesmennyt virkamies ilmaisi yksiselitteisesti tahtonsa toteuttaa kyseinen siirto ”ulos”.
27 Kantajat väittävät lisäksi, että vaikka edesmenneen virkamiehen unionin eläkejärjestelmään suorittamille maksuille on olemassa oikeudellinen perusta, tämä suoritti kyseiset maksut vastikkeetta ja näin ollen perusteettomasti. Eläkemaksut, jotka edesmennyt virkamies on kartuttanut unionin eläkejärjestelmään sekä sillä perusteella, että hän hoiti tehtäviään unionin palveluksessa, että hänen vuonna 2005 suorittamansa ”sisään” tapahtuneen siirron vuoksi, eivät lopulta saaneet aikaan mitään oikeutta siihen, että häneen sovellettaisiin kyseistä unionin eläkejärjestelmää, koska hän työskenteli unionin palveluksessa alle kymmenen vuotta, mikä on henkilöstösäännöissä säädetty vähimmäisaika vanhuuseläkkeen saamiseksi.
28 Tältä osin kantajat katsovat, että se, että henkilöstösäännöissä säädetään nimenomaisesti entisen virkamiehen tai toimihenkilön mahdollisuudesta siirtää unionin eläkejärjestelmässä saavuttamiaan eläkeoikeuksia vastaava pääoma toiseen eläkejärjestelmään sekä erorahan maksamisesta, osoittaa, ettei kyseinen pääoma kuulu unionin talousarvioon. Kantajat toteavat lisäksi, että väitettä, jonka mukaan sellaisten entisten virkamiesten tai toimihenkilöiden, joilla ei ole oikeutta vanhuuseläkkeeseen, maksamien määrien takaisinmaksu voisi vaarantaa unionin eläkejärjestelmän vakuutusmatemaattisen tasapainon, ei ole näytetty toteen. Lisäksi kantajat väittävät, että yhteisvastuuperiaatteen, johon mainittu tasapaino perustuu, on voitava hyödyttää entistä virkamiestä tai entistä toimihenkilöä, joka on myötävaikuttanut siihen, sillä muutoin kyseinen yhteisvastuu johtaisi perusteettomaan menetykseen.
29 Toiseksi kantajat väittävät, että heidän menetyksensä, joka johtuu siitä, että unioni on saanut etua, on todellinen ja varma.
30 Tältä osin kantajat väittävät, että koska edesmenneen virkamiehen saavuttamia eläkeoikeuksia vastaavaa pääomaa ei ole siirretty ”ulos”, he eivät ole voineet saada kyseistä pääomaa vastaavia lisäoikeuksia, vaikka tällainen siirto ”ulos” eläkerahastoon, joka liittyi edesmenneen virkamiehen viimeiseen työsuhteeseen ITERin palveluksessa, olisi antanut heille edesmenneen virkamiehen oikeudenomistajina mahdollisuuden saada korvauksen, jonka määrä olisi suurempi kuin se, jonka he nyt saavat ja jonka määrä riippuu kyseiseen rahastoon kertyneestä kokonaismäärästä.
31 Kantajat lisäävät, että jos edesmennyt virkamies ei olisi tehnyt siirtoa ”sisään”, he olisivat myös voineet saada eläkettä tai pääoman siitä kansallisesta järjestelmästä, johon hän kuului ennen unionin palvelukseen tuloaan.
32 Komissio kiistää kantajien väitteet.
33 Aluksi on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin perusteettomaan etuun perustuvan palautuskanteen hyväksymiseksi edellytetään kahden edellytyksen täyttymistä eli yhtäältä näyttöä siitä, että unioni on saanut etua ilman pätevää laillista perustetta ja toisaalta sitä, että kantaja on vastaavasti menettänyt edun, joka liittyy mainittuun perusteettomaan etuun (ks. tuomio 3.7.2018, Transtec v. komissio, T‑616/15, EU:T:2018:399, 156 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
34 Edellä 33 kohdassa mainitusta ensimmäisestä edellytyksestä, jonka mukaan oikeus saada palautus edun saaneelta henkilöltä edellyttää, että kyseessä olevalle edun saamiselle ei ole pätevää oikeudellista perustetta, on todettava seuraavaa.
35 On huomattava, että kantajat eivät väitteissään kyseenalaista sitä, että oli olemassa pätevä oikeusperusta sille, että edesmennyt virkamies suoritti maksuja unionin eläkejärjestelmään. Vaikka kantajat väittävät, että edesmenneen virkamiehen unionin eläkejärjestelmään suorittamat eri maksut, olivatpa kyseessä hänen tehtävistään unionin palveluksessa taikka hänen vuonna 2005 tekemästään siirrosta ”sisään” johtuvat maksut (ks. edellä 3 kohta), on suoritettu ”vastikkeetta ja perusteettomasti”, eikä lopulta ole saatu aikaan ”mitään oikeutta eläkkeeseen”, kantajat myöntävät kuitenkin kirjelmissään yksiselitteisesti, että edesmenneen virkamiehen ”unionin eläkejärjestelmään suorittamille maksuille on olemassa oikeudellinen perusta”. Lisäksi kantajien edustaja vahvisti vastauksena unionin yleisen tuomioistuimen istunnossa esittämään kysymykseen, että heidän väitteensä koski sitä, ettei edesmenneen virkamiehen unionin eläkejärjestelmään suorittamia maksuja vastaavien ”määrien hallussa pitämiseen” ollut pätevää oikeusperustaa.
36 Näin ollen kantajat vaativat väitteillään ainoastaan unionin yleistä tuomioistuinta toteamaan, että se, että komissio pitää kaikki edesmenneen virkamiehen unionin eläkejärjestelmään suorittamat maksut, merkitsee unionin kyseisen henkilön kuoleman jälkeen ilman pätevää laillista perustetta saamaa etua.
37 Koska edesmennyt virkamies oli suorittanut eläkemaksuja unionin eläkejärjestelmään ensin avustavia tehtäviä hoitavana sopimussuhteisena toimihenkilönä, sitten väliaikaisena toimihenkilönä ja lopuksi virkamiehenä, häneen sovellettiin hänen irtisanoutumisensa jälkeen säännöksiä, jotka koskivat hänen eläkeoikeuksiaan henkilöstösääntöjen V osaston 3 luvussa ja henkilöstösääntöjen liitteessä VIII säädetyin edellytyksin. Tältä osin on syytä tuoda esille seuraavaa.
38 Ensinnäkin henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevassa 36 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Palkasta tai työkyvyttömyyskorvauksesta vähennetään jokaisen palkanmaksun yhteydessä – – [unionin eläkejärjestelmän] eläkevakuutusmaksu.”
39 Henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 38 artiklan mukaan ”asianmukaisesti perittyjä vakuutusmaksuja ei voida palauttaa”.
40 Henkilöstösääntöjen 83 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Virkamiehet maksavat kolmanneksen [unionin] eläkejärjestelmän rahoituksesta. Eläkemaksun määräksi vahvistetaan 10,3 % asianomaisen peruspalkasta; 64 artiklassa säädettyjä korjauskertoimia ei oteta huomioon. – – Kyseinen maksu vähennetään kuukausittain asianomaisen palkasta.”
41 Näistä säännöksistä ja erityisesti henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevasta 36 artiklasta ja henkilöstösääntöjen 83 artiklan 2 kohdasta ilmenee, että unionin virkamiehillä ja toimihenkilöillä on velvollisuus osallistua unionin eläkejärjestelmän rahoitukseen.
42 Toiseksi henkilöstösääntöjen V osaston 3 lukuun sisältyvässä 77 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Virkamiehellä, joka on ollut palveluksessa vähintään kymmenen vuotta, on oikeus vanhuuseläkkeeseen. Virkamiehellä on kuitenkin palvelusvuosien määrästä riippumatta oikeus tällaiseen eläkkeeseen, jos hän on saavuttanut eläkeiän tai jos häntä ei ole voitu ottaa uudelleen palvelukseen tehtävistä vapauttamisen jälkeen tai jos hänet on siirretty eläkkeelle yksikön edun vuoksi.
– –
Vanhuuseläkkeeseen on oikeus 66 vuotta täyttäneellä henkilöllä.”
43 Henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdan mukaan virkamiehellä tai väliaikaisella toimihenkilöllä, joka siirtyy unionin palvelukseen sen jälkeen kun hän on eronnut tehtävistään kansallisen järjestön tai kansainvälisen järjestön hallinnossa, tai lopettanut toimintansa palkattuna työntekijänä tai itsenäisenä ammatinharjoittajana, on mahdollisuus vakinaistamisensa ja sen ajankohdan välisenä aikana, jona hän saa oikeuden henkilöstösääntöjen 77 artiklassa tarkoitettuun vanhuuseläkkeeseen, suorituttaa unionille varsinaisen siirtohetken mukaan vakuutusmatemaattisesti laskettu pääoma, joka edustaa hänen edellä mainittuja palveluksia suorittamalla kartuttamiaan eläkeoikeuksia.
44 Henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Virkamiehellä, joka on päättänyt tehtävänsä:
– siirtyäkseen sellaisen hallintoelimen, kansallisen järjestön tai kansainvälisen järjestön palvelukseen, joka on tehnyt sopimuksen unionin kanssa;
– toimiakseen palkattuna työntekijänä tai itsenäisenä ammatinharjoittajana, minkä perusteella hän saa eläkeoikeudet eläkejärjestelmässä, josta hallintaelimet ovat tehneet sopimuksen unionin kanssa,
on oikeus siirtää unionilta saamiaan vanhuuseläkeoikeuksia varsinaisena siirtopäivänä vastaava käypä arvo sen hallintoelimen tai järjestön eläkekassaan taikka siihen eläkekassaan, josta virkamies saa palkattuna työntekijänä tai itsenäisenä ammatinharjoittajana vanhuuseläkeoikeuksia.”
45 Henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 12 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Virkamiehellä, joka ei ole saavuttanut eläkeikää ja jonka palvelussuhde päättyy muusta syystä kuin kuoleman tai työkyvyttömyyden vuoksi ja jolla ei ole oikeutta vanhuuseläkkeeseen välittömästi tai myöhempänä ajankohtana, on palvelussuhteensa päättyessä oikeus
– –
b) – – 11 artiklan 1 kohdassa säädettyihin etuihin tai niitä vastaavan vakuutusmatemaattisen arvon suorittamiseen valitsemaansa yksityiseen vakuutusjärjestelmään tai eläkerahastoon, joka takaa, että
i) pääomaa ei palauteta;
ii) kuukausieläke maksetaan aikaisintaan 60 vuoden iän täyttämisen ja viimeistään 66 vuoden iän täyttämisen jälkeen;
iii) perhe-eläke-etuudet suoritetaan oikeudenomistajille;
iv) siirto toiseen vakuutusjärjestelmään tai rahastoon hyväksytään ainoastaan, jos tällainen rahasto täyttää i, ii ja iii alakohdassa säädetyt ehdot.”
46 Näistä säännöksistä ilmenee, että henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohdassa säädetään, että virkamiehellä tai toimihenkilöllä, joka siirtyy unionin palvelukseen sen jälkeen, kun hän on eronnut tehtävistään kansallisen järjestön tai kansainvälisen järjestön hallinnossa, tai lopettanut toimintansa palkattuna työntekijänä tai itsenäisenä ammatinharjoittajana, on mahdollisuus suorituttaa aikaisempien työtehtäviensä perusteella hankkimiensa eläkeoikeuksien siirto ”sisään” unionin eläkejärjestelmään. Lisäksi henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 1 kohdassa, luettuna yhdessä henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 12 artiklan 1 kohdan b alakohdan kanssa, säädetään virkamiehen tai toimihenkilön, joka päättää tehtävänsä unionin palveluksessa, mahdollisuudesta siirtää ”ulos” unionissa hankitut eläkeoikeudet toiseen eläkerahastoon tai yksityiseen vakuutusjärjestelmään, joka tarjoaa tietyt erityiset takeet.
47 Kolmanneksi näistä säännöksistä käy myös ilmi, että unionin virkamiesten ja toimihenkilöiden unionin eläkejärjestelmään suorittamien maksujen – riippumatta siitä, johtuvatko nämä maksut unionin palveluksessa suoritetuista tehtävistä tai siirrosta ”sisään” – tarkoituksena on rahoittaa unionin eläkejärjestelmää tulevaa vanhuuseläkkeen maksamista varten henkilöstösääntöjen ja yleisten täytäntöönpanosääntöjen mukaisesti. Näillä säännöksillä ei siis ole tarkoitus muodostaa kyseisen virkamiehen tai toimihenkilön käytettävissä olevaa pääomaa. Toisin kuin kantajat väittivät istunnossa, virkamiehet ja toimihenkilöt eivät siis ole niiden rahamäärien, jotka vastaavat heidän rahoitusosuuttaan unionin eläkejärjestelmään, ”omistajia”.
48 Nyt käsiteltävässä asiassa on korostettava, että unionin saama etu, joka johtuu siitä, että edesmennyt virkamies on maksanut unionin eläkejärjestelmään maksuja, joiden palauttamista vaaditaan – riippumatta siitä, johtuvatko nämä maksut hänen unionin palveluksessa suorittamistaan tehtävistä tai hänen vuonna 2005 tekemästään siirrosta ”sisään” (ks. edellä 3 kohta) – ei ole vailla pätevää oikeusperustaa, koska nämä maksut on suoritettu tulevaa vanhuuseläkettä varten henkilöstösääntöjen ja yleisten täytäntöönpanosääntöjen mukaisesti.
49 Lisäksi on huomattava, että koska edesmennyt virkamies ei ollut ollut palveluksessa kymmenen vuotta ennen irtisanoutumistaan eikä ollut täyttänyt 66 vuotta, ja koska nämä kaksi edellytystä ovat kumulatiivisia edellä 42 kohdassa mainitun henkilöstösääntöjen 77 artiklan säännösten nojalla, hänellä ei ollut oikeutta vanhuuseläkkeeseen.
50 Kaikista edellä 38–45 kohdassa mainituista säännöksistä nimittäin ilmenee, että sen jälkeen, kun edesmennyt virkamies oli irtisanoutunut tehtävistään unionin palveluksessa, hän saattoi ainoastaan pyytää unionin eläkejärjestelmässä hankkimiensa vanhuuseläkeoikeuksien, joista osa perustui vuonna 2005 toteutettuun siirtoon ”sisään”, vakuutusmatemaattisen arvon siirtoa ”ulos” joko siihen eläkekassaan, josta hän saisi jatkossa oikeuksia ITERissä hoitamiensa tehtävien vuoksi, taikka valitsemaansa yksityiseen vakuutusjärjestelmään tai eläkerahastoon, joka täyttää henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 12 artiklan 1 kohdan b alakohtaan sisältyvässä luettelossa määritellyt kriteerit.
51 Lisäksi on todettava, että henkilöstösäännöissä, niiden liitteissä tai yleisissä täytäntöönpanosäännöissä ei säännellä mahdollisuutta tai velvollisuutta palauttaa entiselle virkamiehelle tai toimihenkilölle unionin eläkejärjestelmässä saavutettuja eläkeoikeuksia vastaavat maksut kokonaan tai osittain siinä tapauksessa, että tämä irtisanoutuu yli vuoden palvelusajan jälkeen mutta ennen kuin hän on ollut palveluksessa kymmenen vuotta, tai kuolemantapauksessa hänen oikeudenomistajilleen, koska kyseisiä maksuja ei voida rinnastaa pääomaan, joka entisellä virkamiehellä tai toimihenkilöllä olisi käytettävissään. Ainoa hallinnolle tällaisissa olosuhteissa kuuluva velvollisuus on vahvistettu yleisten täytäntöönpanosääntöjen 3 artiklan 1 kohdassa, ja kyseessä on velvollisuus – silloin, kun virkamiehen tai toimihenkilön palvelussuhde päättyy lopullisesti – ilmoittaa hänelle hänen unionin eläkejärjestelmässä tuohon mennessä saavuttamiensa kaikkien eläkeoikeuksien vakuutusmatemaattinen arvo.
52 Lisäksi niiden maksujen osalta, jotka edustavat edesmenneen virkamiehen ennen unionin palvelukseen tuloaan saavuttamia kansallisia eläkeoikeuksia edustavan pääoman siirtämistä unionin eläkejärjestelmään, yleisten täytäntöönpanosääntöjen 8 artiklan 5 kohdan selvästä ja täsmällisestä sanamuodosta ilmenee, että päätös, joka koskee siirtoa ”sisään” koskevaa menettelyä, sellaisena kuin se on selostettu edellä 43 kohdassa, on ”luonteeltaan peruuttamaton”. Vain siirtoa ”ulos” koskeva pyyntö nimittäin mahdollistaa sen, että virkamies tai toimihenkilö, jonka palvelussuhde unionin palveluksessa päättyy lopullisesti, voi siirtää unionin eläkejärjestelmässä saavuttamiensa vanhuuseläkeoikeuksien vakuutusmatemaattisen arvon toiseen eläkejärjestelmään.
53 Vaikka oletettaisiin, että kantajien väitteitä olisi tulkittava siten, että niillä pyritään esittämään yleisten täytäntöönpanosääntöjen 8 artiklan 5 kohtaa koskeva lainvastaisuusväite (ks. edellä 24 kohta), on todettava, että tämä väite esitettiin ensimmäisen kerran vastauskirjelmässä eikä sitä voida pitää jo esitetyn kanneperusteen täydentämisenä. Näin ollen se on uusi kanneperuste, joka ei perustu käsittelyn aikana esille tulleisiin tosiseikkoihin tai oikeudellisiin seikkoihin ja joka on tästä syystä jätettävä tutkimatta unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 84 artiklan nojalla, jossa kielletään uusien perusteiden esittäminen asian käsittelyn kuluessa.
54 Käsiteltävässä asiassa on riidatonta, että PMO:lle 1.7.2020 lähetetystä tiedustelusta (ks. edellä 6 kohta) huolimatta edesmennyt virkamies ei ole ennen kuolemaansa esittänyt henkilöstösääntöjen liitteessä VIII olevan 11 artiklan 1 kohdan säännösten mukaista pyyntöä siirrosta ”ulos”, vaikka tällainen tiedustelu onkin omiaan vahvistamaan olettamaa siitä, että A suunnitteli tällaisen ”ulos” tapahtuvan siirron suorituttamista.
55 Tästä seuraa, että koska edesmenneen virkamiehen vanhuuseläkettä ei ole pantu maksuun ja koska tämä ei ole esittänyt siirtopyyntöä ”ulos”, komission, jolla ei missään tapauksessa ole mitään lakisääteistä mahdollisuutta palauttaa oikeudenomistajille edesmenneen virkamiehen unionin eläkejärjestelmässä saavuttamia tai ennen kuolemaansa unionin eläkejärjestelmään siirtämiä eläkeoikeuksia edustavaa koko pääomaa tai osaa siitä, ei voida väittää saaneen ilman pätevää laillista perustetta etua siitä, että edesmenneen virkamiehen kuoltua tämän unionin eläkejärjestelmään suorittamat kaikki maksut on pysytetty unionin eläkejärjestelmässä.
56 Edellä esitetystä seuraa, ettei voida katsoa, että unionin saamalta edulta, joka on seurausta siitä, että virkamiehen kuoltua hänen unionin eläkejärjestelmään suorittamansa maksut, joiden palauttamista vaaditaan – riippumatta siitä, johtuvatko nämä maksut hänen unionin palveluksessa suorittamistaan tehtävistä tai hänen vuonna 2005 tekemästään siirrosta ”sisään” – on pysytetty unionin eläkejärjestelmässä, puuttuisi pätevä oikeudellinen perusta, joten ensimmäinen edellytys, josta perusteettoman edun olemassaolon toteaminen riippuu, ei täyty eikä näin ollen ole tarpeen tutkia, täyttyykö edellä 33 kohdassa tarkoitettu toinen edellytys.
57 Näin ollen ainoa kanneperuste ja riidanalaisen päätöksen kumoamista koskeva vaatimus on hylättävä.
Vaatimukset, jotka koskevat vaadittujen summien palauttamista
58 Kantajat vaativat toisessa vaatimuksessaan unionin yleistä tuomioistuinta määräämään yhtäältä edesmenneen virkamiehen ennen unionin palvelukseen tuloaan saavuttamien ja unionin eläkejärjestelmään siirrettyjen kansallisten eläkeoikeuksien palauttamisesta, ja toisaalta hänen ennen kuolemaansa unionin eläkejärjestelmässä saavuttamiensa eläkeoikeuksien palauttamisesta.
59 Koska unionin yleinen tuomioistuin katsoi käsiteltävässä asiassa, että kantajien nyt käsiteltävään kanteeseen sisältyvien kumoamisvaatimusten tueksi esittämä ainoa kanneperuste, joka koski unionin saamaa perusteetonta etua, oli perusteeton ja se oli hylättävä, edellä 58 kohdassa mainitut rahamääräiset vaatimukset, jotka puolestaan perustuvat riidanalaisen päätöksen lainvastaisuuteen, on näin ollen hylättävä.
60 Kaiken edellä esitetyn perusteella kanne on hylättävä kokonaisuudessaan.
Oikeudenkäyntikulut
61 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.
62 Koska kantajat ovat hävinneet asian, heidät on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut komission vaatimusten mukaisesti.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (yhdeksäs jaosto),
on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Kanne hylätään.
2) OR ja OS velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Julistettiin Luxemburgissa 6 päivänä syyskuuta 2023.
Allekirjoitukset