Language of document :

Tiedonanto virallisessa lehdessä

 

Maurizio Caldaronen 26.7.2005 Euroopan yhteisöjen komissiota vastaan nostama kanne

(Asia T-293/05)

Oikeudenkäyntikieli: ranska

Maurizio Caldarone, kotipaikka Bryssel, on nostanut 26.7.2005 Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa kanteen Euroopan yhteisöjen komissiota vastaan. Kantajan edustajina ovat asianajajat Stéphane Rodrigues ja Alice Jaume.

Kantaja vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

kumoaa nimittävän viranomaisen 12.4.2005 tekemän päätöksen, jolla kantajan valitus hylättiin, ja kantajasta laaditun urakehitysarvioinnin, joka koskee 1.1.2003-21.8.2003 välistä aikaa

ilmoittaa komissiolle tästä kumoamisesta aiheutuvat seuraukset, erityisesti sen, että se 15.9.2003-31.12.2003 välistä aikaa koskeva urakehitysarviointi kumoutuu, joka laadittiin riidanalaisen urakehitysarvioinnin perusteella

toteaa, että Euroopan yhteisö on riidanalaisen päätöksen johdosta sopimussuhteen ulkopuolisessa vastuussa

myöntää aiheutuneesta vahingosta ja erityisesti henkisestä kärsimyksestä kantajalle vahingonkorvausta, jonka määränä on 3000 euroa

velvoittaa vastaajan korvaamaan kaikki oikeudenkäyntikulut.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Tällä kanteella kantaja, joka on komission virkamies, riitauttaa hänestä laaditun osittaisen urakehitysarvioinnin, joka koskee 1.1.2003-21.8.2003 välistä aikaa, vetoamalla muun muassa arvioitsijan esittämien arvioiden ja toisen arvioitsijan esittämien arvioiden väliseen ristiriitaisuuteen sekä ilmeisiin arviointivirheisiin. Kantaja vetoaa myös perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiin, puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen sekä hyvän hallinnon ja luottamuksensuojan periaatteiden loukkaamiseen.

____________