UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN MÄÄRÄYS (kuudes jaosto)
20 päivänä maaliskuuta 2014 (*)
Vahingonkorvauskanne – Euroopan parlamentin jäsenet – Valtakirjan tarkastus – Parlamentin päätös, jolla julistetaan pätemättömäksi valtakirja Euroopan parlamentin jäseneksi – Parlamentin päätöksen kumoaminen unionin tuomioistuimen tuomiolla – Kanne, jonka tutkittavaksi ottamisen edellytykset osittain selvästi puuttuvat ja joka on osittain selvästi oikeudellisesti perusteeton
Asiassa T‑43/13,
Beniamino Donnici, kotipaikka Castrolibero (Italia), edustajinaan avocat V. Vallefuoco ja avocat J.-M. Van Gyseghem,
kantajana,
vastaan
Euroopan parlamentti, asiamiehinään N. Lorenz ja S. Seyr,
vastaajana,
jossa on kyse vahingonkorvauskanteesta korvauksen saamiseksi vahingosta, jota kantajalle väitetään aiheutuneen siitä, että parlamentti teki hänen valtakirjansa tarkastuksesta 24.5.2007 päätöksen, joka kumottiin yhdistetyissä asioissa C-393/07 ja C-9/08, Italia ja Donnici vastaan parlamentti, 30.4.2009 annetulla tuomiolla (Kok., s. I-3679),
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kuudes jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja S. Frimodt Nielsen (esittelevä tuomari) sekä tuomarit F. Dehousse ja A. Collins,
kirjaaja: E. Coulon,
on antanut seuraavan
määräyksen
Asian tausta
1 Euroopan parlamentin jäsenten vaalissa, joka pidettiin 12. ja 13.6.2004, kantajana oleva Beniamino Donnici oli ehdokkaana yhteislistalla Societá Civile – Di Pietro Occhetto. Kyseinen lista sai kaksi paikkaa, joista ensimmäisen Etelä-Italian ja jälkimmäisen Luoteis-Italian vaalipiirissä. Antonio Di Pietro, joka tuli ensimmäiseksi näissä kahdessa vaalipiirissä, valitsi Etelä-Italian vaalipiirin.
2 Achille Occhetto oli toisella sijalla vaalilistoilla, kun otetaan huomioon näissä kahdessa vaalipiirissä saatujen äänien lukumäärä, ja hän oli Donnicin edellä Etelä-Italian vaalipiirissä ja Giulietto Chiesan edellä Luoteis-Italian vaalipiirissä. Koska Di Pietro valitsi Etelä-Italian vaalipiirin paikan, Occhetto olisi pitänyt julistaa valituksi tulleeksi Luoteis-Italian vaalipiirissä. Occhetto, joka oli tuolloin Italian tasavallan senaatin jäsen, kuitenkin luopui 6.7.2004 tekemällään kirjallisella ilmoituksella, joka saapui seuraavana päivänä Ufficio elettorale nazionale per il Parlamento europeo presso la Corte di cassazioneen (Euroopan parlamentin kansallinen vaalitoimisto Corte di cassazionessa, jäljempänä Italian vaalitoimisto), paikastaan Euroopan parlamenttiin näissä kahdessa vaalipiirissä.
3 Mainitun luopumisen johdosta Italian vaalitoimisto julisti 18.7.2004 Chiesan tulleen valituksi Luoteis-Italian vaalipiiristä ja Di Pietron Etelä-Italian vaalipiiristä ja se ilmoitti 12.11.2004 Donnicin nimen ensimmäisenä Di Pietron varajäsenten listassa Etelä-Italian vaalipiirin osalta, kun taas Occhetton, joka oli luopunut toimesta, nimeä ei ollut tässä listassa.
4 Italiassa 9. ja 10.4.2006 pidetyissä vaaleissa Di Pietro valittiin edustajaksi Italian tasavallan kansanedustuslaitokseen, ja hän valitsi kansallisen edustajantoimen siten, että valinta tuli voimaan 28.4.2006. Koska päätöksen 76/787/EHTY, ETY, Euratom liitteenä olevan, edustajien valitsemisesta Euroopan parlamenttiin yleisillä välittömillä vaaleilla 20.9.1976 annetun säädöksen (EYVL L 278, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna ja uudelleen numeroituna 25.6.2002 ja 23.9.2002 tehdyllä neuvoston päätöksellä 2002/772/EY, Euratom (EYVL L 283, s. 1) 7 artiklan 2 kohdan mukaan tämä tehtävä on yhteensopimaton Euroopan parlamentin jäsenyyden kanssa, viimeksi mainittu katsoi kyseisen paikan vapautuneen.
5 Italian vaalitoimistolle 27.4.2006 osoittamallaan ilmoituksella Occhetto, joka oli ollut ehdokkaana samoissa kansallisissa vaaleissa mutta jota ei ollut valittu uudelleen, peruutti 6.7.2004 tekemänsä luopumisen ja vaati saada hoitaa paikkaa, joka oli vapautunut Di Pietron valittua paikan Italian tasavallan kansanedustuslaitoksessa.
6 Tämän ilmoituksen johdosta Italian vaalitoimisto julisti 8.5.2006 Occhetton tulleen valituksi Euroopan parlamenttiin, ja se ilmoitti tänä samana päivänä Euroopan parlamentille Occhetton olevan Di Pietron varajäsen.
7 Tribunale amministrativo regionale del Lazio (Lazion alueellinen hallintotuomioistuin, Italia) hylkäsi 21.7.2006 antamallaan tuomiolla kantajan tästä julistuksesta nostaman kumoamiskanteen perusteettomana.
8 Lisäksi kantaja riitautti Euroopan parlamentissa julistuksen siitä, että Occhetto oli tullut valituksi Euroopan parlamentin jäseneksi Di Pietron asemesta. Euroopan parlamentin oikeudellisten asioiden valiokunta käsitteli tätä erimielisyyttä 21.6.2006 pitämässään kokouksessa. Todettuaan, että päätöksen 76/787 liitteenä olevan, edustajien valitsemisesta Euroopan parlamenttiin yleisillä välittömillä vaaleilla annetun säädöksen, sellaisena kuin se on muutettuna ja uudelleen numeroituna, 12 artiklan mukaan tätä erimielisyyttä ei voitu ottaa tutkittavaksi, koska se perustui Italian edustajien valitsemisesta Euroopan parlamenttiin 24.1.1979 annettuun lakiin nro 18 (legge nro 18, Elezione dei membri del Parlamento europeo spettanti all’Italia; GURI nro 29, 30.1.1979, s. 947), oikeudellisten asioiden valiokunta ehdotti yksimielisesti parlamentille Occhetton valtuutuksen päteväksi toteamista. Euroopan parlamentti vahvisti 3.7.2006 Occhetton valtuutuksen.
9 Italian Consiglio di Stato hyväksyi 6.12.2006 antamassaan tuomiossa kantajan valituksen Tribunale amministrativo regionale del Lazion tuomiosta ja kumosi julistuksen Occhetton valinnasta Euroopan parlamentin jäseneksi, minkä Italian vaalitoimisto oli tehnyt 8.5.2006.
10 Consiglio di Staton tuomio tuli lainvoimaiseksi sen jälkeen, kun Corte suprema di cassazione (Italian ylin muutoksenhakutuomioistuin) antoi 26.3.2007 tuomion, jossa Occhetton valitus jätettiin tutkimatta muotovirheen vuoksi.
11 Italian vaalitoimisto merkitsi 29.3.2007 tiedoksi Consiglio di Staton tuomion ja julisti Donnicin tulleen valituksi parlamentin jäseneksi Etelä-Italian vaalipiiristä ja näin tehdessään kumosi Occhetton valtuutuksen. Kun tämä julistus oli annettu tiedoksi Euroopan parlamentille, viimeksi mainittu merkitsi sen tiedoksi 23.4.2007 pidetyn täysistunnon pöytäkirjaan, jonka mukaan Donnici kyllä osallistuu parlamentin istuntoihin mutta ainoastaan väliaikaisesti, ellei muuta johdu myöhemmin tehtävästä, Donnicin valtakirjan tarkastusta koskevasta parlamentin päätöksestä.
12 Tällä välin Occhetto oli 5.4.2007 päivätyllä kirjeellä tehnyt muistutuksen ja vaatinut Euroopan parlamenttia toteamaan hänen valtuutuksensa päteväksi ja olemaan toteamatta Donnicin valtuutusta päteväksi. Tämän muistutuksen johdosta Euroopan parlamentti saattoi kantajan valtuutuksen oikeudellisten asioiden valiokuntansa tarkasteltavaksi.
13 Euroopan parlamentti julisti kantajan valtakirjan tarkastuksesta 24.5.2007 tekemässään päätöksessä (jäljempänä riidanalainen päätös) kantajan valtuutuksen pätemättömäksi ja vahvisti Occhetton valtuutuksen pätevyyden.
14 Riidanalainen päätös annettiin kantajalle tiedoksi 29.5.2007.
15 Kantaja nosti riidanalaisen päätöksen kumoamista koskevan kanteen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon 22.5.2007 jätetyllä kannekirjelmällä.
16 Kantaja vaati myös riidanalaisen päätöksen täytäntöönpanon lykkäämistä. Välitoimista päättävä tuomari hyväksyi tämän vaatimuksen asiassa T-215/07 R, Donnici vastaan parlamentti, 15.11.2007 antamassaan määräyksessä (Kok., s. II-4673) ja lykkäsi riidanalaisen päätöksen täytäntöönpanoa. Kantaja saattoi siten jälleen osallistua Euroopan parlamentin istuntoihin.
17 Italian tasavalta nosti yhteisöjen tuomioistuimen kirjaamoon 9.8.2007 jättämällään kannekirjelmällä, joka on kirjattu numerolla C‑393/07, kumoamiskanteen riidanalaisesta päätöksestä.
18 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin luopui asiassa T-215/07, Donnici vastaan parlamentti, 13.12.2007 antamassaan määräyksessä (Kok., s. II-5239) käsittelemästä kyseistä asiaa, jotta yhteisöjen tuomioistuin voi ratkaista kumoamiskanteen. Kumoamiskanne kirjattiin yhteisöjen tuomioistuimen rekisteriin numerolla C-9/08.
19 Yhteisöjen tuomioistuin kumosi riidanalaisen päätöksen yhdistetyissä asioissa C-393/07 ja C-9/08, Italia ja Donnici vastaan parlamentti, 30.4.2009 antamallaan tuomiolla (Kok., s. I‑3679).
20 Kantaja osoitti Euroopan parlamentille 6.7.2010 päivätyn kirjeen, jossa hän vaati korvausta riidanalaisen päätöksen tekemisestä aiheutuneista vahingoista.
21 Euroopan parlamentin pääsihteeri vastasi 1.10.2010 päivätyllä kirjeellä ja hylkäsi kantajan vahingonkorvausvaatimuksen.
22 Kantaja vastasi Euroopan parlamentin pääsihteerin 1.10.2010 päivättyyn kirjeeseen 22.6.2011 päivätyllä kirjeellä, jossa hän toisti vahingonkorvausvaatimuksensa ja vaati virallisesti parlamenttia toimimaan asiassa. Hän ei ole saanut parlamentilta mitään vastausta.
Oikeudenkäyntimenettely ja asianosaisten vaatimukset
23 Kantaja on nostanut nyt käsiteltävänä olevan kanteen 29.1.2013 unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon toimittamallaan kannekirjelmällä.
24 Euroopan parlamentti esitti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 25.4.2013 toimittamallaan erillisellä asiakirjalla unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 114 artiklan 1 kohdan nojalla oikeudenkäyntiväitteen. Kantaja esitti huomautuksensa tästä oikeudenkäyntiväitteestä 10.6.2013.
25 Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin:
– velvoittaa Euroopan parlamentin maksamaan 1 720 470 euroa tai unionin yleisen tuomioistuimen kohtuulliseksi katsoman pienemmän määrän
– velvoittaa Euroopan parlamentin korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
26 Euroopan parlamentti vaatii oikeudenkäyntiväitteessään, että unionin yleinen tuomioistuin:
– jättää kanteen tutkimatta
– velvoittaa kantajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
27 Kantaja vaatii oikeudenkäyntiväitteestä esittämissään huomautuksissa, että oikeudenkäyntiväite on hylättävä ja kannekirjelmässä esitetyt vaatimukset on hyväksyttävä.
Oikeudellinen arviointi
Asianosaisten lausumat
28 Euroopan parlamentti väittää, että kanne on nostettu Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 46 artiklassa määrätyn viiden vuoden määräajan päättymisen jälkeen.
29 Kantaja kiistää pääosin sen, että se olisi nostanut vahingonkorvauskanteen viiden vuoden vanhentumisajan päätyttyä, ja vaatii unionin yleistä tuomioistuinta antamaan yksipuolisen tuomion ja hyväksymään hänen vaatimuksensa, koska Euroopan parlamentti on hänen mukaansa esittänyt oikeudenkäyntiväitteensä vastaajalle vastauskirjelmän toimittamista varten asetetun kahden kuukauden määräajan päättymisen jälkeen; tätä määräaikaa on kantajan mukaan sovellettava myös oikeudenkäyntiväitteen esittämiseen.
30 Kantaja vaatii korvausta neljästä eri vahingosta: ensinnäkin häneltä on jäänyt saamatta tehtävien hoitamisesta maksettava korvaus, joka hänen olisi pitänyt saada 29.3. ja 15.11.2007 välisenä aikana, ja samalta ajanjaksolta parlamentin jäsenen tehtävän hoitamiseen liittyviä erilaisia lisiä ja erilaisia kiinteämääräisiä kulukorvauksia; toiseksi hän on menettänyt mahdollisuuden tulla uudelleen valituksi seuraavalle toimikaudelle; kolmanneksi hänellä ei ole riidanalaisen päätöksen vuoksi ollut mahdollisuutta käyttää poliittista oikeuttaan Euroopan parlamentin jäsenenä lähes viidesosana toimikaudestaan ja neljänneksi sillä, että hän ei ole voinut osallistua istuntoihin, on ollut haitallisia vaikutuksia eläkeoikeuksiin, jotka hän olisi voinut hankkia parlamentin jäsenenä.
Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta
31 Työjärjestyksen 114 artiklan 1 kohdan mukaan unionin yleinen tuomioistuin voi ratkaista tutkittavaksi ottamista koskevan kysymyksen käsittelemättä itse pääasiaa, jos asianosainen sitä vaatii. Saman artiklan 3 kohdassa määrätään, että jatkokäsittely on suullinen, jollei unionin yleinen tuomioistuin toisin päätä.
32 Työjärjestyksen 111 artiklassa todetaan, että jos unionin yleinen tuomioistuin ei selvästi ole toimivaltainen ratkaisemaan kannetta tai jos kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuvat tai kanne on selvästi täysin perusteeton, unionin yleinen tuomioistuin voi jatkamatta asian käsittelyä ratkaista asian perustellulla määräyksellä.
33 Unionin yleinen tuomioistuin katsoo saaneensa käsiteltävänä olevassa asiassa riittävästi selvitystä asiakirja-aineistosta ja ettei suullista käsittelyä ole syytä aloittaa.
Oikeudenkäyntiväitteen esittäminen myöhässä
34 Kantaja väittää pääasiallisesti, että asiassa on annettava yksipuolinen tuomio ja hänen vaatimuksensa on hyväksyttävä, koska Euroopan parlamentti on hänen mukaansa esittänyt oikeudenkäyntiväitteen työjärjestyksen 46 artiklan 1 kohdassa vastineen jättämiselle varatun kahden kuukauden määräajan päättymisen jälkeen; kantajan mukaan tätä määräaikaa sovelletaan myös oikeudenkäyntiväitteen esittämiseen.
35 Nyt käsiteltävässä asiassa kannekirjelmä on toimitettu unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 29.1.2013 ja se on lähetetty 18.2.2013 Euroopan parlamentille, joka vastaanotti sen 19.2.2013 (ks. oikeudenkäyntiväitteen liite B1).
36 Euroopan parlamentti esitti oikeudenkäyntiväitteen 25.4.2013.
37 On totta, että vastineen jättämiselle varattu määräaika on kaksi kuukautta.
38 Kyseessä on määräaika, joka myönnetään vastaajana olevalle toimielimelle, jotta se voi vastata kanteeseen joko vastaamalla pääasiaan jättämällä vastineen tai vetoamalla kanteen tutkimatta jättämiseen esittämällä tätä koskevan väitteen työjärjestyksen 114 artiklan 1 kohdan mukaisesti.
39 Näin ollen on katsottava, että oikeudenkäyntiväitteen esittämiselle varattu määräaika on samoin kaksi kuukautta.
40 Työjärjestyksen 102 artiklan 2 kohdassa kuitenkin määrätään, että ”prosessuaalisia määräaikoja pidennetään pitkien etäisyyksien vuoksi kymmenellä päivällä”.
41 Lisäksi oikeuskäytännössä on katsottu, että työjärjestyksen 46 artiklan 1 kohdassa vastineen jättämiselle asetettu määräaika alkaa kulua vasta siitä päivästä, kun vastaaja on vastaanottanut kannekirjelmän (asia T-47/92, Lenz v. komissio, määräys 14.12.1992, Kok., s. II‑2523, 34 kohta).
42 On katsottava, että tätä oikeuskäytäntöä sovelletaan myös oikeudenkäyntiväitteen esittämiseen.
43 Nyt käsiteltävässä asiassa määräaika päättyi näin ollen 29.4.2013.
44 Koska Euroopan parlamentti on esittänyt oikeudenkäyntiväitteensä 25.4.2013, sitä ei siis ole esitetty myöhässä.
45 Näin ollen on hylättävä kantajan vaatimus, joka koskee sitä, että unionin yleinen tuomioistuin antaa yksipuolisen tuomion.
Vanhentuminen
46 Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 46 artiklan mukaan vanhentumisaika sopimussuhteen ulkopuolista Euroopan unionin vastuuta koskevissa asioissa on viisi vuotta tapahtumasta, johon korvausvelvollisuus perustuu.
47 Näin määrätty vanhentumisajan kesto on määritelty siten, että on huomioitu muun muassa se aika, jonka osapuoli, joka väittää kärsineensä vahinkoa, tarvitsee mahdollista kannetta varten asianmukaisten tietojen kokoamiseen ja niiden tosiseikkojen tarkistamiseen, joihin tämän kanteen tueksi voidaan vedota (ks. asia C-469/11 P, Evropaïki Dynamiki v. komissio, tuomio 8.11.2012, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
48 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan vanhentumisaika alkaa kulua, kun kaikki korvausvelvollisuuden perusteena olevat edellytykset täyttyvät, ja erityisesti, kun korvattava vahinko on syntynyt (ks. edellä 47 kohdassa mainittu asia Evropaïki Dynamiki v. komissio, tuomion 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
49 Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 46 artiklaa on toki tulkittava siten, ettei vanhentumisaikaan voida vedota sellaista vahingon kärsijää vastaan, joka on voinut saada tietoonsa vahingon aiheuttaneen tapahtuman vasta myöhemmin ja jolla ei tästä syystä ole voinut olla ennen vanhentumisajan päättymistä käytettävissään kohtuullista aikaa kanteensa nostamiseen tai vaatimuksensa esittämiseen (ks. edellä 47 kohdassa mainittu asia Evropaïki Dynamiki v. komissio, tuomion 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
50 Edellytykset, joita sovelletaan velvollisuuteen korvata SEUT 340 artiklan toisessa kohdassa tarkoitetut vahingot, ja näin ollen näiden vahinkojen korvaamista koskeviin kanteisiin sovellettavat vanhentumissäännöt eivät kuitenkaan voi perustua muihin kuin ehdottoman objektiivisiin kriteereihin (ks. edellä 47 kohdassa mainittu asia Evropaïki Dynamiki v. komissio, tuomion 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
51 Se, että asian tosiseikoista on täsmällisesti ja yksityiskohtaisesti tieto, ei siten kuulu niihin edellytyksiin, joiden on täytyttävä, jotta vanhentumisaika alkaa kulua. Vahingon kärsineen subjektiivista arviota siitä, onko vahinko tosiasiallisesti syntynyt, ei myöskään voida ottaa huomioon, kun määritetään, milloin sopimussuhteen ulkopuoliseen unionin vastuuseen perustuvaan kanteeseen sovellettava vanhentumisaika on alkanut (ks. edellä 47 kohdassa mainittu asia Evropaïki Dynamiki v. komissio, tuomion 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
52 Yksittäistapausta koskevista toimista aiheutuvissa riita-asioissa vanhentumisaika alkaa kulua silloin, kun päätöksen vaikutukset ilmenevät suhteessa niihin henkilöihin, joita se koskee (ks. edellä 47 kohdassa mainittu asia Evropaïki Dynamiki v. komissio, tuomion 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
53 Nyt käsiteltävässä asiassa kantajan vahingonkorvausvaatimus perustuu riidanalaiseen päätökseen, jolla Euroopan parlamentti julisti kantajan valtuutuksen pätemättömäksi ja vahvisti Occhetton valtuutuksen pätevyyden.
54 Euroopan parlamentin päätös on siten vahingon aiheuttanut tapahtuma, joka voi saada aikaan unionin sopimussuhteen ulkopuoliseen vastuun, niin kuin kantaja itse väittää kannekirjelmän 40 kohdassa.
55 Riidanalaisen päätöksen kantajaan kohdistuvat vahingolliset vaikutukset ilmenivät näin ollen silloin, kun Euroopan parlamentti antoi hänelle tiedoksi riidanalaisen päätöksen.
56 Tässä asiayhteydessä ei ole merkitystä sillä, että riidanalainen päätös kumottiin edellä 19 kohdassa mainitulla, yhdistetyissä asioissa Italia ja Donnici vastaan parlamentti annetulla tuomiolla. Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä näet käy ilmi, että merkitystä vanhentumisajan alkamiselle ei ole sillä, että unionin syyllistyminen lainvastaiseen menettelyyn on todettu tuomioistuimen päätöksellä (ks. edellä 47 kohdassa mainittu asia Evropaïki Dynamiki v. komissio, tuomion 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Kantajan yhdistetyissä asioissa 256/80, 257/80, 265/80, 267/80 ja 5/81, Birra Wührer ym. vastaan neuvosto ja komissio, 27.1.1982 annettuun tuomioon (Kok., s. 85), asiassa 51/81, De Franceschi vastaan neuvosto ja komissio, 27.1.1982 annettuun tuomioon (Kok., s. 117) ja yhdistetyissä asioissa T‑8/95 ja T‑9/95, Pelle ja Konrad vastaan neuvosto ja komissio, 27.9.2007 annettuun tuomioon (Kok., s. II-4117) perustuvat väitteet, joiden mukaan vanhentuminen alkaa kulua hetkenä, jona unionin tuomioistuin toteaa toimen lainvastaiseksi, perustuvat mainitun oikeuskäytännön virheelliseen tulkintaan ja on näin ollen hylättävä.
57 On totta, että Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 46 artiklan mukaan vanhentumisaika voi keskeytyä, jos asiassa esitetään ensin vaatimus asianomaiselle toimielimelle. Tällaisessa tapauksessa vanhentuminen keskeytyy kuitenkin vain, jos vaatimuksen jälkeen asiassa nostetaan kanne SEUT 263 artiklan tai SEUT 265 artiklan mukaan määräytyvässä määräajassa.
58 Nyt käsiteltävässä asiassa 6.7.2010 ja 22.6.2011 päivättyjen kirjeiden, jotka kantaja osoitti Euroopan parlamentille, jälkeen ei ole nostettu kannetta SEUT 263 artiklan tai SEUT 265 artiklan mukaan määräytyvässä määräajassa. Kyseisillä kirjeillä ei näin ollen ole vaikutusta unionin tuomioistuimen perussäännön 46 artiklassa vahvistettuun viiden vuoden vanhentumisaikaan.
59 On kuitenkin muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan vahinkoa pidetään jatkuvaluonteisena, jos sen määrä kasvaa suhteessa kuluneiden päivien lukumäärään (asia C-460/09 P, Inalca ja Cremonini v. komissio, tuomio 28.2.2013, 80 kohta).
60 Jatkuvan vahingon tapauksessa unionin tuomioistuimen perussäännön 46 artiklan mukaista vanhentumista sovelletaan vanhentumisen keskeyttävän toimen päivämäärästä laskien yli viisi vuotta kyseistä päivää edeltävään aikaan ilman, että vanhentuminen vaikuttaa myöhemmin syntyneisiin mahdollisiin oikeuksiin (asia T-369/03, Arizona Chemical ym. v. komissio, määräys 14.12.2005, Kok., s. II‑5839, 116 kohta ja asia T-336/06, 2K-Teint ym. v. komissio ja EIP, määräys 10.4.2008, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa, 106 kohta).
61 Näin ollen on tutkittava ne eri vahingot, joista kantaja vaatii korvausta.
62 Kantaja vaatii ensinnäkin, että hänelle on maksettava 90 000 euroa (12 000 euroa x 7,5 kuukautta) 29.3. ja 15.11.2007 välisenä aikana saamatta jääneen tehtävien hoitamisesta maksettavana korvauksena.
63 Kantaja vaatii myös, että hänelle on korvattava samalta 29.3. ja 15.11.2007 väliseltä ajanjaksolta mahdollisuuksien menetyksen perusteella seuraavat vahingot, jotka on kerrottava korjauskertoimella, jonka määräksi hän arvioi 90 prosenttia: 45 000 euron kiinteämääräinen korvaus lentomatkoista (1 500 euroa x 4 viikkoa x 7,5 kuukautta), 2 000 euron kiinteämääräinen korvaus konferensseista ja paneelikeskusteluista (3 800 euroa vuodessa), 43 500 euroa oleskelukorvauksia (290 euroa x 5 arkipäivää x 4 viikkoa x 7,5 kuukautta), 112 500 euroa korvausta parlamenttiavustajien puuttumisesta (15 000 euroa x 7,5 kuukautta) ja 30 000 euron kiinteämääräinen yleinen kulukorvaus, eli yhteensä 234 300 euroa, josta 90 % antaa lopulliseksi määräksi 210 870 euroa.
64 Väitetty vahinko oli kuitenkin lopullisesti muodostunut 15.11.2007, niin kuin kantaja itse toteaa.
65 Näin ollen vanhentumisaika päättyi 15.11.2012, eikä tätä määräaikaa ole keskeytetty millään toimella, koska kannekirjelmä on jätetty vasta 29.1.2013.
66 Vaatimus on näin ollen vanhentunut ensimmäisen vahingon osalta.
67 Tässä yhteydessä kantajan väite, jonka mukaan vahinko oli 15.11.2007 ainoastaan ennustettavissa oleva mutta ei varma, ja että siitä tuli varma vasta, kun unionin tuomioistuin kumosi asioissa Italia ja Donnici vastaan parlamentti antamassaan tuomiossaan riidanalaisen päätöksen, on perusteeton.
68 Vahinko, joka muodostuu siitä, että kantajalta on jäänyt saamatta 29.3. ja 15.11.2007 välisenä aikana tehtävien hoitamisesta maksettava korvaus ja kyseiseen tehtävään liittyviä korvauksia ja kiinteämääräisiä kulukorvauksia, oli täysin syntynyt ja näin ollen varma 15.11.2007.
69 Lisäksi on joka tapauksessa niin, että riidanalaisen päätöksen lainvastaisuuden toteamisella ei ole merkitystä vanhentumisajan alkamiselle (ks. edellä 56 kohta).
70 Lopuksi ylimääräisenä perusteluna on todettava, että kantaja on osallistunut – tai on ainakin voinut osallistua – parlamentin istuntoihin 23.4.2007 (päivä, jona Euroopan parlamentti totesi täysistunnossa, että kantaja oli nimetty jäseneksi) ja 24.5.2007 (päivä, jona Euroopan parlamentti julisti kantajan valtuutuksen pätemättömäksi) välisenä ajanjaksona.
71 Toiseksi kantaja vaatii, että hänelle maksetaan 200 000 euroa sillä perusteella, että hänellä ei ole riidanalaisen päätöksen vuoksi ollut mahdollisuutta käyttää poliittista oikeuttaan Euroopan parlamentin jäsenenä lähes viidesosana toimikaudestaan.
72 On todettava jälleen, että kantajan mahdollisesti kärsimä vahinko oli joka tapauksessa täysin syntynyt 15.11.2007, niin kuin hän on itse todennut kirjelmissään.
73 Näin ollen vaatimus on vanhentunut myös toisen vahingon osalta.
74 Kolmanneksi kantaja väittää, että koska hän ei ole voinut hoitaa tehtäviään seitsemän ja puolen kuukauden aikana, hän ei ole voinut hankkia eläkeoikeuksia koko edustajantoimikaudeltaan.
75 Hän vaatii näin ollen, että hänelle maksetaan 831 600 euroa, joka vastaa koko sitä eläkettä, jonka hän olisi saanut, mikäli hän olisi hankkinut eläkeoikeuksia viiden vuoden toimikautensa aikana, ja jonka oikea ja kohtuullinen määrä on arvioitu 15 vuoden perusteella.
76 On todettava, että kantajalle mahdollisesti aiheutunut vahinko – eli se, että hänelle ei ole kertynyt eläkeoikeuksia vuoden 2007 maaliskuun ja marraskuun välisenä aikana – oli joka tapauksessa täysin syntynyt 15.11.2007, niin kuin hän on itse todennut kirjelmissään.
77 Näin ollen vaatimus on vanhentunut myös tämän kolmannen eli viimeisen vahingon osalta.
78 Lisäksi on todettava yhtäältä, että koska kantaja oli vain varajäsen eikä osallistunut parlamentin istuntoihin 12. ja 13.6.2004 sekä 29.3.2007 välisenä ajanjaksona, hän ei voi väittää, että häntä olisi estetty hankkimasta eläkeoikeuksia tuona ajanjaksona, jolloin hän ei ollut Euroopan parlamentin jäsen. Toisaalta koska kantaja on osallistunut parlamentin istuntoihin 15.11.2007–6.6.2009 eli vaalikauden päättymispäivään saakka, hän on voinut hankkia eläkeoikeuksia tuolta ajanjaksolta.
79 Näin ollen on katsottava, että kantajan Euroopan parlamenttia vastaan nostama vahingonkorvauskanne oli vanhentunut kanteen nostamishetkellä edellä tarkasteltujen kolmen vahingon osalta.
Menetetty mahdollisuus tulla uudelleen valituksi seuraavalle viisivuotiskaudelle
80 Kantaja vaatii, että hänelle on maksettava 388 000 euroa sillä perusteella, että hän on menettänyt mahdollisuuden tulla uudelleen valituksi seuraavalle viisivuotiskaudelle, koska pääasiallisesti hän ei ole voinut osallistua parlamentin istuntoihin seitsemään ja puoleen kuukauteen, minkä jälkeen hän oli osallisena tätä seuranneessa oikeudenkäynnissä, joka kesti yli kaksi vuotta. Hän katsoo tulleensa täten syrjäytetyksi politiikasta lähes viidesosaksi toimikaudestaan, mikä on estänyt häntä luomasta verkostoja täysipainoisen poliittisen toiminnan avulla. Hän katsoo, että hänelle on aiheutunut vahinkoa sekä siitä, että häneltä on jäänyt saamatta tehtävien hoitamisesta maksettava korvaus, johon hänellä olisi ollut oikeus, mikäli hänet olisi valittu, että siitä, että hän on jäänyt paitsi uusista kehityksistä, joita tällä edustajantoimella olisi voinut olla hänen poliittiselle uralleen ja joilla on erityinen taloudellinen arvo, koska hän olisi voinut saada muita arvovaltaisia institutionaalisia tehtäviä.
81 Tässä yhteydessä on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun syntyminen ja aiheutuneen vahingon korvaamista koskevan oikeuden toteuttaminen EY 288 artiklan toisen kohdan nojalla riippuvat siitä, että kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät: toimielinten moitittu toiminta on lainvastaista, vahinko on tosiasiassa syntynyt ja toiminnan ja väitetyn vahingon välillä on syy-yhteys (asia C-419/08 P, Trubowest Handel ja Makarov v. neuvosto ja komissio, tuomio 18.3.2010, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
82 Koska EY 288 artiklan toisessa kohdassa tarkoitetun vastuun syntymisen kolmen edellytyksen on täytyttävä samanaikaisesti, yhden edellytyksen täyttymättä jääminen riittää siihen, että vahingonkorvauskanne on hylättävä (asia C-257/98 P, Lucaccioni v. komissio, tuomio 9.9.1999, Kok., s. I-5251, 14 kohta).
83 Ei myöskään ole olemassa minkäänlaista velvollisuutta tutkia toimielimen vastuun syntymisen edellytyksiä määrätyssä järjestyksessä (ks. vastaavasti edellä 82 kohdassa mainittu asia Lucaccioni v. komissio, tuomion 13 kohta).
84 Jäsenvaltioiden lainsäädännön yhteisiin periaatteisiin, joihin EY 288 artiklan toisessa kohdassa viitataan, ei voida vedota sellaisen väitteen tueksi, jonka mukaan unionilla on velvollisuus korvata mikä tahansa vahingollinen, vaikka kaukainenkin, seuraus, joka aiheutuu sen elinten menettelystä. Näin on siksi, että syy-yhteyttä koskeva edellytys koskee sitä, että toimielinten menettelyn ja vahingon välillä on riittävän suora syy-yhteys (ks. vastaavasti edellä 81 kohdassa mainittu asia Trubowest Handel ja Makarov v. neuvosto ja komissio, tuomion 53 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
85 Kantaja tyytyy nyt käsiteltävässä asiassa väittämään, että häntä ei ole valittu uudelleen, koska hän ei ole voinut osallistua parlamentin istuntoihin 29.3. ja 15.11.2007 välisenä aikana ja että tämä vahinko syntyi päivänä, jona häntä ei valittu uudelleen; hän ei kuitenkaan millään tavalla näytä, että näiden kahden tapahtuman välillä olisi riittävän suora syy-yhteys.
86 Lisäksi on todettava, että kantaja ei ole näyttänyt edes olleensa ehdolla Eurooppavaaleissa ja että hän olisi ollut tuolloin ehdokaslistalla.
87 Näin ollen on katsottava, että hänen vaatimuksensa on tältä osin selvästi oikeudellisesti täysin perusteeton.
88 Kanne on näin siten hylättävä kokonaisuudessaan.
Oikeudenkäyntikulut
89 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantaja on hävinnyt asian, hänet on velvoitettava korvaamaan tästä oikeudenkäynnistä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut Euroopan parlamentin vaatimusten mukaisesti.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kuudes jaosto)
on määrännyt seuraavaa:
1) Kanne hylätään.
2) Beniamino Donnici velvoitetaan korvaamaan tästä oikeudenkäynnistä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
Annettiin Luxemburgissa 20 päivänä maaliskuuta 2014.
E. Coulon | | S. Frimodt Nielsen |
kirjaaja | | jaoston puheenjohtaja |