JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
YVES BOT
4 päivänä syyskuuta 2014 (1)
Asia C‑260/13
Sevda Aykul
vastaan
Land Baden-Württemberg
(Ennakkoratkaisupyyntö – Verwaltungsgericht Sigmaringen (Saksa))
Ennakkoratkaisupyyntö – Direktiivit 91/439/ETY ja 2006/126/EY – Ajokortti – Direktiivin 91/439 8 artiklan 2 kohta ja direktiivin 2006/126 11 artiklan 4 kohdan toinen alakohta – Jäsenvaltion kieltäytyminen tunnustamasta sen alueella huumausaineiden vaikutuksen alaisena ajoneuvoa kuljettaneen henkilön ajokorttia, jonka on myöntänyt toinen jäsenvaltio – Ajokortin haltijan lainvastainen teko, joka on tehty ajokortin myöntämisen jälkeen – Ajokortin määräaikainen peruuttaminen – Soveltuvuuden tarkastusmenettely – Toimivaltaiset viranomaiset – Liikenneturvallisuuden parantaminen
1. Unionin tuomioistuimelle esitetty ennakkoratkaisupyyntö koskee yhteisön ajokortista 29.7.1991 annetun neuvoston direktiivin 91/439/ETY(2) ja sen korvanneen, 20.12.2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/126/EY(3) tulkintaa.
2. Unionin tuomioistuinta pyydetään tarkemmin sanottuna ottamaan kantaa siihen, voiko jäsenvaltio, jonka alueella toisen jäsenvaltion myöntämän ajokortin haltija oleskelee väliaikaisesti, kieltäytyä tunnustamasta kyseistä ajokorttia, kun sen haltija on syyllistynyt lainvastaiseen tekoon – käsiteltävässä asiassa huumausaineiden vaikutuksen alaisena ajamiseen – joka on tapahtunut ensin mainitun jäsenvaltion alueella kyseisen ajokortin myöntämisen jälkeen.
3. Tämänkertainen asia eroaa unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi tähän mennessä saatetuista lukuisista ajokorttia koskevista asioista,(4) koska aiemmissa asioissa oli kyse mahdollisuudesta vedota oikeuteen käyttää toisessa jäsenvaltiossa saatua ajokorttia jäsenvaltiossa, joka on peruuttanut ajokortin määräaikaisesti tai poistanut sen.
4. Tämä asia on erityinen myös siksi, että ajokortti on peruutettu kansallisen oikeuden nojalla sen jäsenvaltion – tässä tapauksessa Saksan liittotasavallan – alueella, jossa lainvastainen teko on tehty, koska asianosaisella ei ole enää moottoriajoneuvojen kuljettamiseen vaadittavaa soveltuvuutta.
5. Asiassa ei siis kyseenalaisteta ajokortin myöntämisvaiheessa tehtyä soveltuvuusarviointia vaan arviointi, joka on tehty myöhemmin kyseisen ajokortin haltijan syyllistyttyä lainvastaiseen tekoon. Onkin selvitettävä, mitkä viranomaiset ovat toimivaltaisia tarkastamaan, soveltuuko kyseinen henkilö jälleen kuljettamaan moottoriajoneuvoja sen jäsenvaltion alueella, jossa lainvastainen teko on tehty.
6. Arviointini aluksi määritän tässä asiassa sovellettavat unionin oikeuden säännökset ja muotoilen uudestaan Verwaltungsgericht Sigmaringenin (Sigmaringenin hallintotuomioistuin, Saksa) esittämät kysymykset.
7. Tutkittuani kysymykset ehdotan unionin tuomioistuimen vastaavan, että direktiivin 2006/126 11 artiklan 4 kohdan toinen alakohta velvoittaa jäsenvaltion kieltäytymään tunnustamasta toisen jäsenvaltion myöntämää ajokorttia silloin, kun kyseisen ajokortin haltija on syyllistynyt ajokortin myöntämisen jälkeen ensimmäisen jäsenvaltion alueella rikollisoikeudellisesti sanktioituun tieliikennesäännösten rikkomiseen, jonka vuoksi hänen ajokorttinsa on peruutettu kyseisellä alueella, koska hän ei enää soveltunut moottoriajoneuvojen kuljettamiseen ja vaaransi liikenneturvallisuuden. Ajokortin haltija soveltuu jälleen kuljettamaan moottoriajoneuvoja mainitulla alueella, kun hän täyttää sen jäsenvaltion lainsäädännössä säädetyt vaatimukset, jonka alueella lainvastainen teko on tehty, edellyttäen, ettei kansallisten säännösten perusteella aseteta ajokortin myöntämiseksi vaatimuksia, joita direktiivissä 2006/126 ei ole asetettu, eikä ajokorttia kieltäydytä tunnustamasta määräämättömäksi ajaksi.
I Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Unionin oikeus
1. Direktiivi 91/439
8. Direktiivillä 91/439 otettiin käyttöön ajokorttien vastavuoroisen tunnustamisen periaate henkilöiden liikkuvuuden helpottamiseksi Euroopan yhteisössä tai heidän sijoittautumisensa helpottamiseksi tapauksessa, jossa henkilö muuttaa toiseen jäsenvaltioon kuin siihen, joka on myöntänyt ajokortin.(5)
9. Mainitun direktiivin johdanto-osan ensimmäisessä perustelukappaleessa todetaan, että
”on suotavaa, että yhteisen liikennepolitiikan tavoitteiden saavuttamiseksi ja liikenneturvallisuuden parantamiseksi sekä sellaisten henkilöiden liikkuvuuden helpottamiseksi, jotka sijoittautuvat toiseen jäsenvaltioon kuin siihen, jossa he ovat läpäisseet kuljettajantutkinnon, otetaan käyttöön yhteisön mallin mukainen kansallinen ajokortti, jonka jäsenvaltiot tunnustavat vastavuoroisesti ilman, että ajokortteja on pakko vaihtaa”.
10. Direktiivin 91/439 johdanto-osan neljännessä perustelukappaleessa todetaan, että ”liikenneturvallisuuden vuoksi on tarpeen säätää ajokortin antamisen vähimmäisedellytyksistä”.
11. Direktiivin 91/439 johdanto-osan kymmenennessä perustelukappaleessa todetaan, että
”liikenneturvallisuuden ja tieliikenteen vuoksi jäsenvaltioiden olisi lisäksi voitava soveltaa – – ajokorttien poisottamista tai määräaikaista tai lopullista peruuttamista koskevia kansallisia säännöksiä kaikkiin ajokortin haltijoihin, joiden [vakinainen] asuinpaikka [(6)] on niiden alueella”.
12. Mainitun direktiivin 7 artiklan 4 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltiot saavat komission suostumuksella soveltaa ajokorttien antamiseen kansallisten säännösten mukaisia edellytyksiä, jotka koskevat muita kuin tässä direktiivissä tarkoitettuja edellytyksiä, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta kansallisten rikoslakien ja yleistä järjestystä koskevien säännösten soveltamista.”
13. Direktiivin 91/439 8 artiklan 2 kohdassa ja 4 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään seuraavaa:
”2. Jollei rikoslain ja yleistä järjestystä koskevien säädösten alueellisen soveltamisen periaatteen huomioon ottamisesta muuta johdu, se jäsenvaltio, jossa toisen jäsenvaltion antaneen ajokortin haltijalla on vakituinen asuinpaikka, saa soveltaa – – ajokortin haltijaan ajo-oikeuden rajoittamista tai poistamista taikka sen määräaikaista tai pysyvää peruuttamista koskevia kansallisia säännöksiä ja tarvittaessa vaihtaa ajokortin tätä tarkoitusta varten.
– –
4. Jäsenvaltio voi kieltäytyä hyväksymästä toisen jäsenvaltion sellaiselle henkilölle antamaa ajokorttia, johon ensin mainitun jäsenvaltion alueella on kohdistettu jokin 2 kohdassa mainittu toimenpide.”
2. Direktiivi 2006/126
14. Direktiivillä 2006/126 laaditaan uudelleen direktiivi 91/439 siihen tehtyjen lukuisten muutosten vuoksi.(7)
15. Direktiivin 2006/126 johdanto-osan toisessa perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”Ajokortteja koskevat säännöt ovat välttämättömiä yhteisessä liikennepolitiikassa, auttavat liikenneturvallisuuden parantamisessa, ja ne helpottavat sellaisten henkilöiden vapaata liikkuvuutta, jotka sijoittautuvat muuhun kuin ajokortin myöntävään jäsenvaltioon. Henkilökohtaisten kulkuneuvojen suuren merkityksen vuoksi vastaanottavan jäsenvaltion tunnustaman ajokortin hallussapito edistää henkilöiden vapaata liikkuvuutta ja sijoittautumisvapautta. – –”
16. Kyseisen direktiivin johdanto-osan kahdeksannessa perustelukappaleessa todetaan, että ”[l]iikenneturvallisuuden vuoksi olisi säädettävä ajokortin myöntämistä koskevista vähimmäisvaatimuksista”.
17. Saman direktiivin johdanto-osan 15 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”Liikenneturvallisuuden vuoksi jäsenvaltioiden olisi lisäksi voitava soveltaa – – ajokorttien poisottamista, määräaikaista peruuttamista, uusimista tai lopullista peruuttamista koskevia kansallisia säännöksiä kaikkiin ajokortin haltijoihin, joiden vakinainen asuinpaikka [(8)] on niiden alueella.”
18. Kyseisen direktiivin 2 artiklan 1 kohdan sanamuodon mukaan ”[j]äsenvaltioiden antamat ajokortit on tunnustettava vastavuoroisesti”.
19. Saman direktiivin 7 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetään seuraavaa:
”1. Ajokortin myöntämiseen sovelletaan seuraavia edellytyksiä:
a) hakija on suorittanut hyväksytysti ajotaitoa ja ajotapaa koskevan kokeen ja teoriakokeen sekä täyttää terveydelliset vaatimukset liitteiden II ja III säännösten mukaisesti.”
20. Direktiivin 2006/126 11 artiklan 2 ja 4 kohdassa säädetään seuraavaa:
”2. Jollei rikoslain ja yleistä järjestystä koskevien säädösten alueellisen soveltamisen periaatteen huomioon ottamisesta muuta johdu, se jäsenvaltio, jossa toisen jäsenvaltion myöntäneen ajokortin haltijalla on vakinainen asuinpaikka, saa soveltaa ajokortin haltijaan – – ajo-oikeuden rajoittamista tai poistamista taikka sen määräaikaista tai pysyvää peruuttamista koskevia kansallisia säännöksiä ja tarvittaessa vaihtaa ajokortin tätä tarkoitusta varten.
– –
4. – –
Jäsenvaltion on kieltäydyttävä hyväksymästä toisen jäsenvaltion sellaiselle henkilölle myöntämää ajokorttia, jonka – – ajokorttiin perustuvaa ajo-oikeutta on rajoitettu tai se on poistettu tai määräaikaisesti peruutettu ensin mainitun valtion alueella.
– –”
21. Direktiivin 2006/126 16 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden on annettava ja julkaistava 1 artiklan 1 kohdan, 3 artiklan, 4 artiklan 1, 2 ja 3 kohdan sekä 4 kohdan b–k alakohdan, 6 artiklan 1 kohdan sekä 2 kohdan a, c, d ja e alakohdan, 7 artiklan 1 kohdan b, c ja d alakohdan sekä 2, 3 ja 5 kohdan, 8 artiklan, 10 artiklan, 13 artiklan, 14 artiklan, 15 artiklan sekä liitteessä I olevan 2 kohdan, liitteessä II olevan 5.2 kohdan A1-, A2- ja A-luokan osalta sekä liitteiden IV, V ja VI noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset viimeistään 19. tammikuuta 2011. Niiden on toimitettava nämä säännökset kirjallisina komissiolle viipymättä.
2. Jäsenvaltioiden on sovellettava näitä säännöksiä 19 päivästä tammikuuta 2013.”
22. Direktiivin 2006/126 17 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädetään seuraavaa:
”Kumotaan direktiivi 91/439 – – 19. tammikuuta 2013, sanotun kuitenkaan rajoittamatta liitteessä VII olevassa B osassa esitettyjä jäsenvaltioiden velvoitteita, jotka koskevat määräaikoja direktiivien saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä.”
23. Direktiivin 2006/126 18 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Tämä direktiivi tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
2 artiklan 1 kohtaa, 5 artiklaa, 6 artiklan 2 kohdan b alakohtaa, 7 artiklan 1 kohdan a alakohtaa, 9 artiklaa, 11 artiklan 1, 3, 4, 5, ja 6 kohtaa, 12 artiklaa sekä liitteitä I, II ja III sovelletaan 19. tammikuuta 2009 alkaen.”
B Saksan lainsäädäntö
24. Tieliikennelain (Straβenverkehrsgesetz)(9), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa, 2 §:ssä, säädetään seuraavaa:
”(1) Henkilöllä, joka kuljettaa moottoriajoneuvoa julkisella tiellä, on oltava siihen toimivaltaisen viranomaisen (ajokorttiviranomaisen) antama lupa (ajo-oikeus). – –
(4) Moottoriajoneuvojen kuljettamiseen soveltuu jokainen, joka täyttää vaadittavat fyysiset ja henkiset edellytykset eikä ole syyllistynyt vakavaan tai toistuvaan tieliikennesäännösten tai rikosoikeudellisten säännösten rikkomiseen. – –
(11) Asetuksella säädettävien yksityiskohtaisempien säännösten nojalla – – myös ulkomaiset ajokortit antavat oikeuden kuljettaa moottoriajoneuvoja maan alueella. – – ”
25. StVG:n 3 §:n, jonka otsikkona on ”Ajokortin peruuttaminen”, 1 ja 2 momentissa säädetään seuraavaa:
”(1) Jos henkilö on soveltumaton tai kykenemätön kuljettamaan moottoriajoneuvoja, ajokorttiviranomaisen on peruutettava hänen ajokorttinsa. Mikäli ajokortti on ulkomainen, peruuttaminen – vaikka se tapahtuisi muiden säännösten nojalla – tarkoittaa, että kyseiseltä henkilöltä evätään oikeus käyttää ajokorttia maan alueella. – –
(2) Peruuttamisen myötä ajo-oikeus lakkaa. Mikäli ajokortti on ulkomainen, oikeus kuljettaa moottoriajoneuvoja maan alueella lakkaa peruuttamisen myötä. Peruutettu ajokortti on palautettava ajokorttiviranomaiselle tai se on esitettävä päätöksen kirjaamisen yhteydessä. Ensimmäistä, toista ja kolmatta virkettä sovelletaan myös silloin, kun ajokorttiviranomainen peruuttaa ajokortin muiden säännösten perusteella.”
26. StVG:n 29 §:n, jonka otsikkona on ”Merkintöjen poistaminen”, 1 momentissa säädetään seuraavaa:
”Rekisteriin tehdyt merkinnät poistetaan [seuraavien määräaikojen kuluttua]:
1. Kaksi vuotta ja kuusi kuukautta hallinnollisia rikkomuksia koskevissa päätöksissä,
a) kun rikkomus – – on luokiteltu yhden pisteen arvoiseksi liikenneturvallisuutta heikentäväksi hallinnolliseksi rikkomukseksi tai siihen rinnastettavaksi hallinnolliseksi rikkomukseksi, tai
b) kun kyse ei 1 kohdan a alakohdan tai 2 kohdan b alakohdan soveltamisalaan kuuluvasta tapauksesta ja kun henkilö on asetettu päätöksellä ajokieltoon;
2. viisi vuotta,
a) kun kyseessä on rikosta (’Straftat’) koskeva päätös, jollei 3 kohdan a alakohdasta muuta johdu,
b) kun kyseessä on hallinnollista rikkomusta koskeva päätös, jossa teko luokitellaan – – kahden pisteen arvoiseksi liikenneturvallisuutta heikentäväksi hallinnolliseksi rikkomukseksi tai siihen rinnastettavaksi hallinnolliseksi rikkomukseksi,
– –
3. kymmenen vuotta,
a) kun kyseessä ovat rikosta koskevat päätökset, joilla ajokortti on peruutettu tai joilla on määrätty yksittäinen uuden ajokortin myöntämistä koskeva kielto,
– –”
27. Henkilöiden oikeuttamisesta osallistumaan tieliikenteeseen 18.8.1998 annetun asetuksen (ajokorttiasetus) [Verordnung über die Zulassung von Personen zum Straßenverkehr (Fahrerlaubnis-Verordnung)](10) 11 §:n 1 momentissa, sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa, säädetään seuraavaa:
”Ajo-oikeutta hakevan on täytettävä vaadittavat fyysiset ja henkiset edellytykset. Edellytykset eivät täyty etenkään silloin, kun henkilöllä on liitteessä 4 tai liitteessä 5 mainittu sairaus tai rajoite, jonka vuoksi hän on soveltumaton tai osittain soveltumaton kuljettamaan moottoriajoneuvoja. Hänellä ei myöskään saa olla taustallaan vakavia tai toistuvia tieliikennesäännösten tai rikoslakien rikkomisia, joiden perusteella hän ei sovellu kuljettamaan moottoriajoneuvoja.”
28. FeV:n 11 §:ää koskevassa liitteessä 4 mainitaan, että kannabiksen käyttö kuuluu niihin yleisiin sairauksiin ja rajoitteisiin, joiden vuoksi henkilön soveltuvuus moottoriajoneuvojen kuljettamiseen saattaa heikentyä tai hävitä pitkäksi ajaksi. Kannabista säännöllisesti käyttävää henkilöä pidetään soveltumattomana moottoriajoneuvojen kuljettamiseen, kun taas kannabista satunnaisesti käyttävän henkilön katsotaan kykenevän täyttämään vaatimukset, jos hän pitää käytön ja ajoneuvon kuljettamisen erillään, jos hän ei kannabiksen käytön lisäksi käytä alkoholia tai muita päihteitä eikä hänellä esiinny persoonallisuushäiriöitä tai kontrollin menetystä.
29. FeV:n 29 §:ssä, jonka otsikkona on ”Ulkomaiset ajokortit”, säädetään seuraavaa:
”(1) Ulkomaisen ajokortin haltija voi ajo-oikeutensa sallimissa rajoissa kuljettaa moottoriajoneuvoja maan alueella, jos hänen 7 §:ssä tarkoitettu vakinainen asuinpaikkansa ei ole täällä.
– –
(3) Edellä 1 momentissa tarkoitettua oikeutta ei ole sellaisilla ulkomaisen ajokortin haltijoilla,
– –
3. joiden ajo-oikeus maan alueella on peruutettu tuomioistuimen väliaikaisella määräyksellä tai lainvoimaisella ratkaisulla taikka hallintoviranomaisen välittömästi täytäntöön pantavalla tai lainvoimaisella päätöksellä – –
(4) Oikeus käyttää maan alueella ulkomaista ajokorttia 3 momentin 3 ja 4 kohdassa tarkoitetun päätöksen jälkeen myönnetään hakemuksesta, kun peruuttamisen peruste on lakannut.”
30. FeV:n 46 §:ssä, jonka otsikkona on ”Peruuttaminen, rajoitukset, ehdot”, säädetään seuraavaa:
”(1) Ajokorttiviranomaisen on peruutettava ajokortti, jos ilmenee, ettei ajokortin haltijalla ole moottoriajoneuvojen kuljettamiseen vaadittavaa soveltuvuutta. Tätä sovelletaan muun muassa, kun henkilöllä on liitteissä 4, 5 ja 6 mainittu sairaus tai rajoite tai kun kyse on vakavasta tai toistuneesta tieliikennesäännösten tai rikoslakien rikkomisesta, minkä vuoksi henkilöllä ei ole moottoriajoneuvojen kuljettamiseen vaadittavaa soveltuvuutta. – –
(5) Mikäli ajokortti on ulkomainen, oikeus käyttää kyseistä ajokorttia maan alueella evätään peruuttamisen myötä.
(6) Peruuttamisen seurauksena ajo-oikeus lakkaa. Mikäli ajokortti on ulkomainen, oikeus kuljettaa moottoriajoneuvoja maan alueella lakkaa peruuttamisen myötä.”
31. Saksan rikoslain (Strafgesetzbuch) 69 §:ssä säädetään seuraavaa:
”(1) Jos henkilö on tuomittu lainvastaisesta teosta, johon hän on syyllistynyt moottoriajoneuvoa ajaessaan tai sen yhteydessä tai laiminlyömällä moottoriajoneuvon kuljettajan velvollisuudet, tai jos hänet on jätetty tuomitsematta yksinomaan siksi, että hänet on todettu syyntakeettomaksi tai syyntakeettomuutta ei voida sulkea pois, tuomioistuin peruuttaa hänen ajokorttinsa, kun teko osoittaa, ettei hän sovellu kuljettamaan moottoriajoneuvoja. – –
(2) Kun 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa lainvastainen teko on jonkin seuraavista:
– –
2. rattijuopumus (316 §)
– –
4. syyntakeettomuuden aiheuttaneessa päihtymystilassa tehdyt teot (323 a §), jos kyseessä on yksi 1–3 kohdassa tarkoitetuista teoista,
tekoon syyllistynyt on pääsääntöisesti katsottava soveltumattomaksi kuljettamaan moottoriajoneuvoja. – –”
32. Rikoslain 69 b §:ssä säädetään seuraavaa:
”Peruuttamisen vaikutus ulkomaisen ajokortin tapauksessa
(1) Jos tekoon syyllistyneellä on oikeus kuljettaa moottoriajoneuvoja maan alueella ulkomailla myönnetyn ajokortin perusteella eikä Saksan viranomainen ole myöntänyt hänelle ajokorttia, oikeus käyttää kyseistä ajokorttia maan alueella lakkaa peruuttamisen myötä. Oikeus kuljettaa moottoriajoneuvoja maan alueella päättyy päivänä, jona päätöksestä on tullut lainvoimainen. Kiellon aikana ei voida myöntää oikeutta käyttää uudelleen ulkomaista tai kotimaista ajokorttia.
(2) Jos ulkomaisen ajokortin on myöntänyt Euroopan unionin jäsenvaltion tai Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen osapuolena olevan muun valtion viranomainen ja jos ajokortin haltijan vakinainen asuinpaikka on maan alueella, ajokortti määrätään otettavaksi pois tuomiolla ja palautetaan sen myöntäneelle viranomaiselle. Muissa tapauksissa ajokorttiin lisätään maininta sen peruuttamisesta ja ajo-kortin käyttökiellosta.”
II Pääasian tosiseikat ja ennakkoratkaisukysymykset
33. Vuonna 1980 syntynyt Sevda Aykul on Itävallan kansalainen, ja hänen kotipaikkansa on ollut syntymästä lähtien Itävallassa. Bezirkshauptmannschaft Bregenz [Bregenzin (Itävalta) alueellinen hallintoviranomainen] on myöntänyt hänelle itävaltalaisen ajokortin 19.10.2007.
34. Hänet pysäytettiin 11.5.2012 Leutkirchenissä (Saksa) toimitetussa poliisin liikennevalvonnassa. Koska hän vaikutti olevan huumausaineiden vaikutuksen alaisena, hänelle tehtiin virtsakoe, jonka tulos osoitti hänen käyttäneen kannabista. Virtsakokeen jälkeen hänet määrättiin verikokeeseen, joka otettiin samana päivänä. Lääkärin laatimasta pöytäkirjasta ilmenee, ettei Aykul vaikuttanut olevan huomattavasti huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Stuttgartilaisen (Saksa) Enders-laboratorion 18.5.2012 toimittamassa oikeuslääketieteellisessä toksikologisessa kokeessa tehty verinäyteanalyysi osoitti veren tetrahydrokannabinolin (jäljempänä THC) pitoisuudeksi 18,8 ng/ml ja THC-COOH-pitoisuudeksi 47,4 ng/ml.
35. Ravensburgin (Saksa) syyttäjäviranomainen päätti 4.7.2012 lopettaa rikosoikeudellisen tutkintamenettelyn toimenpiteisiin ryhtymättä.
36. Leutkirchin kaupungin 18.7.2012 tekemällä sakkopäätöksellä Aykulille määrättiin 590,89 euron suuruinen hallinnollinen sakko ajoneuvon kuljettamisesta THC-huumausaineen alaisena ja hänet asetettiin kuukauden pituiseen ajokieltoon.
37. Landratsamt Ravensburg (Saksa) peruutti 17.9.2012 antamallaan päätöksellä Aykulin itävaltalaisen ajokortin Saksan alueen osalta ja määräsi toimenpiteen pantavaksi täytäntöön välittömästi sillä perusteella, että hän on soveltumaton kuljettamaan moottoriajoneuvoja. Verinäyteanalyysissa todetut arvot osoittivat, että Aykul käytti kannabista ainakin satunnaisesti ja että hän oli kuljettanut moottoriajoneuvoa THC:n vaikutuksen alaisena. Analyysin mukaan hän ei kykene pitämään huumausaineiden käyttöä erillään moottoriajoneuvojen kuljettamisesta. Lisäksi 17.9.2012 annetun päätöksen liitteessä Aykul sai tiedon mahdollisuudesta hakea uudelleen oikeutta moottoriajoneuvojen kuljettamiseen Saksassa hänen itävaltalaisen ajokorttinsa perusteella. Päätöksen mukaan soveltuvuus moottoriajoneuvojen kuljettamiseen voidaan todeta vasta Aykulin esitettyä Saksassa virallisesti tunnustetun elimen antaman kuljettamiseen soveltuvuutta koskevan myönteisen lausunnon ja edellyttää pääsääntöisesti, että henkilö osoittaa pysyneensä raittiina vuoden ajan.
38. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ilmoittaa, että Saksan oikeuden mukaan tieliikennesäännösten rikkomisiin ja viitteisiin soveltumattomuudesta kuljettamaan moottoriajoneuvoja voidaan reagoida kolmella eri tasolla eli rikosoikeudellisella tasolla, hallinto-oikeudellisia rikkomuksia koskevan lainsäädännön tasolla ja ajokorttilainsäädännön tasolla.
39. Aykulin tapaus kuuluu ajokorttilainsäädännön piiriin, ja kyseinen lainsäädäntö on puolestaan osa poliisin vastuulla olevaa hallinnollista järjestyksenpito-oikeutta, jonka tarkoituksena ei ole rankaiseminen vaan liikenneturvallisuudelle aiheutuvien vaarojen torjuminen. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin korostaa, että kansallisten ajokorttiviranomaisten ja poliisiyksiköiden periaatteena on, että Saksan viranomaisilla on toimivalta peruuttaa ulkomaisia ajokortteja silloin, kun Saksassa tehdyssä tieliikennesäännösten rikkomisessa ilmenee viitteitä soveltumattomuudesta moottoriajoneuvojen kuljettamiseen.
40. Aykul esitti 19.10.2012 oikaisuvaatimuksen ja teki Verwaltungsgericht Sigmaringenille väliaikaista oikeussuojaa koskevan hakemuksen sillä perusteella, että Saksan viranomaisilla ei ole toimivaltaa tarkastaa soveltuvuutta moottoriajoneuvojen kuljettamiseen.
41. Bezirkshauptmannschaft Bregenz, joka sai tiedon asiasta Landratsamt Ravensburgilta, totesi, että Itävallan tieliikennelainsäädännön mukaan Itävallan viranomaisten edellytykset puuttua asiaan eivät täyty.
42. Landratsamt Ravensburg peruutti 15.11.2012 antamallaan päätöksellä 17.9.2012 antamansa päätöksen välittömän täytäntöönpanon. Peruutuksen jälkeen Verwaltungsgericht Sigmaringen lopetti väliaikaista oikeussuojaa koskevan menettelyn 29.9.2012 antamallaan määräyksellä.
43. Regierungspräsidium Tübingen (Saksa) hylkäsi Aykulin oikaisuvaatimuksen 20.12.2012 antamallaan päätöksellä siksi, että itävaltalaisen ajokortin peruuttaminen on myöhempi toimenpide, johon sovelletaan direktiivin 91/439 8 artiklan 4 kohtaa. Aykul riitautti tämän ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa.
44. Vastauksessaan Verwaltungsgericht Sigmaringenin 13.3.2013 esittämään pyyntöön Bezirkshauptmannschaft Bregenz totesi toistamiseen, että Itävallan ajokorttilainsäädännön mukaan Itävallan viranomaisten edellytykset puuttua asiaan eivät täyty. Se mainitsi, että Aykulilla on Itävallan viranomaisten mielestä edelleen moottoriajoneuvojen kuljettamiseen vaadittava soveltuvuus, joten hän voi pitää itävaltalaisen ajokorttinsa.
45. Koska Verwaltungsgericht Sigmaringen epäilee, onko Saksan lainsäädäntö yhteensopiva jäsenvaltioiden myöntämien ajokorttien vastavuoroista tunnustamista koskevan velvollisuuden kanssa, se on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko direktiivin 2006/126 2 artiklan 1 kohdasta seuraava velvollisuus tunnustaa jäsenvaltioiden myöntämät ajokortit vastavuoroisesti esteenä sellaiselle Saksan liittotasavallan kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan hallintoviranomaisten on todettava jälkikäteen, että henkilö on menettänyt oikeuden käyttää ulkomaista ajokorttia Saksassa, jos ulkomaisen ajokortin haltija kuljettaa ajokortin perusteella Saksassa ajoneuvoa laittomien huumeiden alaisena, mistä seuraa Saksan oikeuden säännösten mukaan, ettei hänellä ole enää ajoneuvon kuljettamiseen vaadittavaa soveltuvuutta?
2) Jos ensimmäiseen kysymykseen annetaan myöntävä vastaus, onko näin myös silloin, jos ajokortin myöntävä valtio tietää huumeiden alaisena tapahtuneesta ajosta eikä ryhdy toimenpiteisiin sen johdosta ja ulkomaisen ajokortin haltija aiheuttaa tämän takia edelleen vaaraa?
3) Jos ensimmäiseen kysymykseen annetaan kieltävä vastaus, saako Saksan liittotasavalta asettaa sen edellytykseksi, että henkilölle myönnetään uudelleen oikeus käyttää ulkomaista ajokorttia Saksassa, että hän täyttää kansalliset ajokortin uudelleenmyöntämisedellytykset?
4) a) Voidaanko direktiivin 2006/126 11 artiklan 2 kohdassa olevalla rikoslain ja yleistä järjestystä koskevien säädösten alueellista soveltamista koskevalla varaumalla perustella se, että jäsenvaltio ryhtyy ajokorttilainsäädännön perusteella toimenpiteisiin ajokortin myöntäjävaltion sijasta? Sallitaanko tämän varauman puitteissa esimerkiksi se, että henkilöllä oleva oikeus ulkomaisen ajokortin käyttämiseen Saksassa todetaan jälkikäteen rikosoikeudellisella turvaamistoimella menetetyksi?
b) Jos neljännen kysymyksen a kohtaan annetaan myöntävä vastaus: Kun otetaan huomioon tunnustamisvelvollisuus, onko turvaamistoimen määrännyt jäsenvaltio vai ajokortin myöntäjävaltio toimivaltainen myöntämään henkilölle uudelleen oikeuden käyttää ulkomaista ajokorttia Saksassa?”
III Asian arviointi
A Alustavat huomautukset
1. Ajallisesti sovellettava unionin oikeus
46. Sekä ennakkoratkaisupyynnössä että unionin tuomioistuimelle esitetyissä kirjallisissa huomautuksissa viitataan niin direktiivin 91/439 säännöksiin kuin direktiivin 2006/126 säännöksiin.
47. Huomautettakoon, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymyksissä mainittu direktiivin 2006/126 11 artiklan 2 kohta ei ollut vielä voimassa pääasian tosiseikkojen tapahtumahetkellä.
48. Tosiseikat nimittäin tapahtuivat 11.5.2012, jolloin Aykul pysäytettiin poliisin liikennevalvonnassa, ja 17.9.2012, jolloin Landratsamt Ravensburg päätti peruuttaa hänen itävaltalaisen ajokorttinsa.
49. Direktiivin 2006/126 17 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan direktiivi 91/439 kumotaan 19.1.2013 alkavin vaikutuksin. Direktiivin 2006/126 18 artiklan toisen kohdan mukaisesti joitakin direktiivin säännöksiä sovelletaan kuitenkin 19.1.2009 alkaen. Tällaisia säännöksiä ovat muun muassa 2 artiklan 1 kohta ja 11 artiklan 4 kohta, joka korvaa ennakkoratkaisupyynnössä mainitun direktiivin 91/439 8 artiklan 4 kohdan. Direktiivin 2006/126 11 artiklan 2 kohta ei puolestaan kuulu säännöksiin, joita sovelletaan 19.1.2009 alkaen. Direktiivin 91/439 8 artiklan 2 kohtaa sovelletaan siis edelleen.
50. Unionin tuomioistuin on lisäksi täsmentänyt, että vaikka direktiivin 2006/126 2 artiklan 1 kohdassa säädetään jäsenvaltioiden myöntämien ajokorttien vastavuoroisesta tunnustamisesta, saman direktiivin 11 artiklan 4 kohdan toisessa alakohdassa säädetään kuitenkin, että jäsenvaltion on kieltäydyttävä tunnustamasta toisen jäsenvaltion sellaiselle henkilölle myöntämää ajokorttia, jonka ajokorttiin perustuvaa ajo-oikeutta on rajoitettu tai se on poistettu tai määräaikaisesti peruutettu ensin mainitun valtion alueella, ja että tämä pätee siitä riippumatta, onko kyseinen ajokortti myönnetty ennen tämän säännöksen soveltamisen alkamispäivää.(11)
51. Sen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti, jonka perusteena on tarve antaa ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle hyödyllinen vastaus,(12) kysymykset on muotoiltava uudelleen, jotta voitaisiin tulkita niitä unionin oikeuden säännöksiä, joita sovelletaan pääasian tosiseikkojen tapahtumahetkeen eli tässä tapauksessa direktiivin 91/439 8 artiklan 2 kohtaa, joka on sitä paitsi muotoiltu asiallisesti samalla tavoin kuin ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mainitsema direktiivin 2006/126 11 artiklan 2 kohta.
52. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämiä kysymyksiä on näin ollen tutkittava sekä direktiivin 2006/126 2 artiklan 1 kohdan ja 11 artiklan 4 kohdan että direktiivin 91/439 8 artiklan 2 kohdan perusteella.
2. Ennakkoratkaisukysymysten käsittely
53. Unionin tuomioistuimelle esitetyt kysymykset on mielestäni käsiteltävä yhdessä.
54. Vastaus siihen, mitkä viranomaiset ovat toimivaltaisia päättämään, soveltuuko ajokortin haltija jälleen kuljettamaan moottoriajoneuvoja sen jäsenvaltion alueella, jossa lainvastainen teko on tehty, voidaan nimittäin johtaa vastauksesta, joka annetaan ajokortin vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta, siihen tehtäviä poikkeuksia ja niiden soveltamisalaa koskeviin kysymyksiin (ensimmäinen ja toinen kysymys sekä neljännen kysymyksen a kohta).
B Kysymykset
55. Verwaltungsgerichtin esittämillä kysymyksillä unionin tuomioistuimelta tiedustellaan mielestäni seuraavaa:
– voiko jäsenvaltio, jonka alueella toisen jäsenvaltion myöntämän ajokortin haltija oleskelee väliaikaisesti, kieltäytyä tunnustamasta kyseistä ajokorttia, kun sen haltija on syyllistynyt lainvastaiseen tekoon – käsiteltävässä asiassa huumausaineiden vaikutuksen alaisena ajamiseen – joka on tehty ja josta on määrätty kansallisen lainsäädännön mukaisesti seuraamus ensimmäisen valtion alueella kyseisen ajokortin myöntämisen jälkeen, ja
– voidaanko saman lainsäädännön – eikä siis ajokortin myöntäneen jäsenvaltion lainsäädännön – nojalla vahvistaa ne edellytykset, jotka ajokortin haltijan on täytettävä saadakseen takaisin ajo-oikeuden sen jäsenvaltion alueella, jossa lainvastainen teko on tehty.
56. Aluksi on huomautettava, että käsiteltävässä asiassa ei kyseenalaisteta direktiivin 91/439 7 artiklan 1 kohdan b alakohtaan ja direktiivin 2006/126 7 artiklan 1 kohdan a alakohtaan perustuvia Aykulin ajokortin ”myöntämisedellytyksiä”.
57. Kuten Puolan hallitus perustellusti huomauttaa, asia koskee päätöstä peruuttaa ajokortti pääasian kantajan sellaisen toiminnan perusteella, joka on tapahtunut hänen ajokorttinsa myöntämisen ”jälkeen” ja jonka Saksan viranomaiset ovat katsoneet vaarantavan liikenneturvallisuuden. Asiassa ei ole missään tapauksessa kieltäydytty kunnioittamasta arviointia, jonka ajokortin myöntänyt jäsenvaltio on tehnyt henkilön soveltuvuudesta kuljettamaan moottoriajoneuvoja kyseisten säännösten mukaisesti ”ajokortin myöntämisajankohtana”(13).
58. Unionin tuomioistuin on katsonut tästä toistuvasti, että ”jäsenvaltion myöntämän ajokortin saamista on pidettävä todisteena siitä, että kyseisen ajokortin haltija täytti ajokortin myöntämishetkellä [unionin oikeudessa säädetyt vähimmäis]edellytykset”.(14)
59. Saksan liittotasavalta ei aseta käsiteltävässä asiassa kyseenalaiseksi edellytyksiä, joilla Aykul on saanut ajokorttinsa sen myöntämisajankohtana, vaan se epäilee, onko hänellä edellytyksiä pitää ajokorttinsa sen teon jälkeen, johon hän on Saksan alueella syyllistynyt ajokortin myöntämisen jälkeen.
60. Aykulin itävaltalainen ajokortti nimittäin peruutettiin sen jälkeen, kun hän oli kuljettanut moottoriajoneuvoa Saksan alueella huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Tämän seuraamuksen vuoksi häneltä evättiin oikeus käyttää kyseistä ajokorttia Saksan alueella. Aykul voi siis edelleenkin kuljettaa moottoriajoneuvoja muiden jäsenvaltioiden kuin Saksan liittotasavallan alueella, jolla hän on syyllistynyt lainvastaiseen tekoon.
61. Ongelma liittyy siis tässä siihen, että Aykulille on määrätty seuraamus, jonka vuoksi Saksan viranomaiset kieltäytyvät tunnustamasta hänen ajo-oikeuttaan Saksan alueella, koska syyllistyttyään rikkomukseen hänellä ei enää ole moottoriajoneuvojen kuljettamiseen vaadittavaa soveltuvuutta.
62. On siis selvitettävä, onko tämä kieltäytyminen tunnustamasta ulkomaista ajokorttia luvallista niiden poikkeusten perusteella, joita voidaan tehdä direktiivin 2006/126 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen?
63. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen välille SEUT 267 artiklalla luodussa yhteistyömenettelyssä unionin tuomioistuimen tehtävänä on antaa kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen vastaus, jonka perusteella kansallinen tuomioistuin voi ratkaista siinä vireillä olevan asian. Unionin tuomioistuimen on tämän vuoksi tarvittaessa muotoiltava sille esitetyt kysymykset uudelleen(15) tulkitakseen kaikkia niitä unionin oikeuden säännöksiä, joita kansallinen tuomioistuin tarvitsee asian ratkaisemiseksi.
64. Tätä varten unionin tuomioistuin voi poimia kaikista kansallisen tuomioistuimen esittämistä seikoista ja erityisesti ennakkoratkaisupyynnön perusteluista ne unionin oikeuden säännöt ja periaatteet, joita on syytä tulkita, kun otetaan huomioon pääasian riidan kohde.(16)
65. Tässä asiassa ei mielestäni voida soveltaa direktiivin 91/439 8 artiklan 2 kohtaa, johon ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on viitannut. Kyseiselle tuomioistuimelle on sen sijaan annettava hyödyllinen vastaus direktiivin 2006/126 11 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan perusteella.
1. Direktiivin 91/439 8 artiklan 2 kohtaa ei sovelleta
66. On muistutettava, että ajokorttien myöntämistä varten direktiivillä 91/439 käyttöön otettu järjestelmä on alueellisen toimivallan järjestelmä. Ajokortin myöntäminen on sen jäsenvaltion vastuulla, joka on alueellisesti toimivaltainen vakinaisen asuinpaikan sijainnin perusteella, ja sen on ajokorttia myöntäessään noudatettava kyseisellä direktiivillä asetettuja vähimmäissääntöjä, jotka ovat luonnollisesti välttämättömiä ajokorttien vastavuoroisen tunnustamisen perustelemiseksi.
67. Ajokorttien myöntämisen ja liikkumisvapauttaan käyttävien henkilöiden perusteella voi syntyä kahdentyyppisiä tilanteita.
68. Ensimmäisessä tilanteessa ajokortin haltija vaihtaa vakinaista asuinpaikkaansa, jolloin uusi jäsenvaltio voi sille siirretyn alueellisen toimivallan perusteella sekä rikoslain ja yleistä järjestystä koskevien säädösten mukaisesti pakottaa hänet noudattamaan ajo-oikeuden rajoittamista, poistamista taikka sen määräaikaista tai pysyvää peruuttamista koskevia kansallisia säännöksiä ja tarvittaessa vaihtaa ajokortin tätä tarkoitusta varten.
69. Tämä on tilanne, jota säänneltiin tosiseikkojen tapahtumahetkellä direktiivin 91/439 8 artiklan 2 kohdassa, jossa, kuten haluan muistuttaa, säädetään, että ”[j]ollei rikoslain ja yleistä järjestystä koskevien säädösten alueellisen soveltamisen periaatteen huomioon ottamisesta muuta johdu, se jäsenvaltio, jossa toisen jäsenvaltion myöntäneen ajokortin haltijalla on vakituinen asuinpaikka, saa soveltaa ajokortin haltijaan – – ajo-oikeuden rajoittamista tai poistamista taikka sen määräaikaista tai pysyvää peruuttamista koskevia kansallisia säännöksiä ja tarvittaessa vaihtaa ajokortin tätä tarkoitusta varten”.
70. Kyseistä säännöstä on tulkittava yhdessä direktiivin 91/439 johdanto-osan ensimmäisen ja kymmenennen perustelukappaleen kanssa; niissä todetaan, että sellaisten henkilöiden liikkuvuuden helpottamiseksi, ”jotka sijoittautuvat toiseen jäsenvaltioon kuin siihen, jossa he ovat läpäisseet kuljettajantutkinnon”, on suotavaa ottaa käyttöön ajokortti, jonka jäsenvaltiot tunnustavat vastavuoroisesti, mutta että liikenneturvallisuuden ja tieliikenteen vuoksi jäsenvaltioiden olisi voitava soveltaa ajokorttien poisottamista tai määräaikaista tai lopullista peruuttamista koskevia kansallisia säännöksiä kaikkiin ajokortin haltijoihin, ”joiden vakituinen asuinpaikka on niiden alueella”.
71. Kun direktiivin 91/439 8 artiklan 2 kohdan sanamuotoa tulkitaan yhdessä saman direktiivin johdanto-osan ensimmäisen ja kymmenennen perustelukappaleen kanssa, käy ilmi, että kyseinen kohta koskee tapausta, jossa ajokortin haltijan asuinpaikka on muussa kuin kyseisen ajokortin myöntäneessä jäsenvaltiossa. Jos tällainen henkilö syyllistyy lainvastaiseen tekoon asuinjäsenvaltionsa alueella, kyseinen jäsenvaltio voi direktiivin 91/439 8 artiklan 2 kohdan perusteella soveltaa omia kansallisia säännöksiään, jotka koskevat toisen jäsenvaltion myöntämän ajo-oikeuden rajoittamista tai poistamista taikka sen määräaikaista tai pysyvää peruuttamista.(17)
72. Direktiivin 91/439 8 artiklan 2 kohdan ja sittemmin direktiivin 2006/126 11 artiklan 2 kohdan säännöksiä sovelletaan siis selvästikin ainoastaan tapauksiin, joissa vakinainen asuinpaikka muuttuu. Näin ollen Aykulin vakinaisen asuinpaikan olisi oltava Saksassa. Käsiteltävässä asiassa näin ei kuitenkaan ole, koska Aykul asuu vakinaisesti Itävallassa.
73. Toinen mahdollinen tilanne on se, että ajokortin haltija oleskelee toisen jäsenvaltion alueella ainoastaan tilapäisesti. Tällaisessa tilanteessa sovelletaan mielestäni direktiivin 2006/126 11 artiklan 4 kohdan toista alakohtaa.
2. Direktiivin 2006/126 11 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan soveltaminen
74. Kuten aiemmin jo totesin, direktiivin 2006/126 11 artiklan 4 kohdan toista alakohtaa sovelletaan ajallisesti mutta myös asiallisesti.
75. Muistutettakoon, että säännöksen sanamuoto on seuraava:
”Jäsenvaltion on kieltäydyttävä hyväksymästä toisen jäsenvaltion sellaiselle henkilölle myöntämää ajokorttia, jonka – – ajokorttiin perustuvaa ajo-oikeutta on rajoitettu tai se on poistettu tai määräaikaisesti peruutettu ensin mainitun valtion alueella[(18)].”
76. Kyseistä säännöstä sovelletaan mielestäni käsiteltävää asiaa vastaavassa tilanteessa, jossa seuraamusta voidaan käyttää sen jäsenvaltion rikoslain ja yleistä järjestystä koskevien säädösten nojalla, jossa lainvastainen teko on tehty mutta joka ei ole kuitenkaan ajokortin myöntänyt jäsenvaltio tai jäsenvaltio, jossa henkilöllä on uusi vakinainen asuinpaikka.(19)
77. Komissio esitti istunnossa direktiivin 2006/126 11 artiklan 4 kohdan toisesta alakohdasta ”historiallisen” tulkinnan, jonka mukaan direktiivin 91/439 8 artiklan 4 kohdassa viitataan saman direktiivin 8 artiklan 2 kohtaan, ja siten jäsenvaltio, jota tarkoitetaan, voi olla ainoastaan henkilön vakinaisena asuinpaikkana oleva jäsenvaltio. Komission mukaan se, ettei kyseisessä toisessa alakohdassa viitata vakinaisena asuinpaikkana olevaan jäsenvaltioon, johtuu ainoastaan unionin lainsäätäjän tekemästä virheestä, joka olisi siis korjattava.
78. En voi yhtyä tällaiseen tulkintaan.
79. Vaikuttaa nimittäin siltä, että direktiivin 2006/126 11 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan säännöksiä sovelletaan itsenäisesti niin saman artiklan 2 kohtaan kuin direktiivin 91/439 8 artiklan 2 kohtaan nähden, joita sovellettiin ja joiden sanamuoto oli sama pääasian tosiseikkojen tapahtumahetkellä. Oman arviointini mukaan tämä itsenäisyys sulkee pois sen mahdollisuuden, että kyseistä säännöstä sovelletaan ainoastaan silloin, kun on kyse vakinaisen asuinpaikan muutoksesta. Tämän käsityksen tueksi voidaan esittää useita perusteluja.
80. Huomautan ensinnäkin, että direktiivin 2006/126 11 artiklan otsikon mukaan artikla koskee ”erinäisiä” säännöksiä, mikä mielestäni jo sinänsä tarkoittaa, etteivät kyseiset säännökset välttämättä ole yhteydessä toisiinsa.
81. Korostan lisäksi, että unionin lainsäätäjä on erottanut kyseisen artiklan 4 kohdan saman artiklan 2 kohdasta, koska 4 kohdan voimaantuloa on aikaistettu neljällä vuodella 2 kohtaan verrattuna, mikä ei mielestäni mitenkään viittaa siihen, että kyseiset artiklan osat olisivat erottamattomassa yhteydessä toisiinsa.
82. Totean lopuksi ja etenkin, että 11 artiklan 4 kohdan eri alakohtia sovelletaan selvästi eri tilanteissa. Kyseisen kohdan ensimmäistä ja viimeistä alakohtaa sovelletaan nimittäin tilanteissa, joissa asianomainen jäsenvaltio puuttuu asiaan ajokortin myöntäneenä jäsenvaltiona.(20) Kyseisen kohdan toista alakohtaa sovelletaan puolestaan täysin erilaisessa tilanteessa, jossa jäsenvaltio tekee ajokortin myöntävän jäsenvaltion myöntämään ajokorttiin rajoituksia oman pakottavan kansallisen lainsäädäntönsä, rikoslakinsa tai yleistä järjestystä koskevien säädöstensä perusteella, ja tällaisesta tilanteesta on juuri kyse tutkittavana olevassa asiassa. Direktiivin 2006/126 11 artiklan 4 kohdan toinen alakohta on siis merkitykseltään selkeä, eikä sitä tarvitse tulkita yhdessä saman artiklan 2 kohdan kanssa.
83. Direktiivin 2006/126 11 artiklan 4 kohdan toinen alakohta on havainnollinen esimerkki alueellisen soveltamisen periaatteesta, koska se koskee toisen jäsenvaltion myöntämän ajokortin pätevyyden rajoittamista jäsenvaltion alueella.
84. Epäselvyyttä ei aiheuta myöskään se, että unionin lainsäätäjän käyttämä uusi ilmentää sen halua tiukentaa säännöstä, mikä ei olisi mahdollista, jos Aykulin väite hyväksyttäisiin. Direktiivin 91/439 8 artiklan 2 kohdan mukaan päätös kieltäytyä tunnustamasta toisen jäsenvaltion myöntämää ajokorttia oli nimittäin jäsenvaltioiden omassa harkinnassa, mutta direktiivin 2006/126 11 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan sanamuodon perusteella tällainen kieltäytyminen on vastedes pakollista.
85. Tiukentamisen konkreettisena tuloksena on lisäksi ajokorttien vastavuoroisen tunnustamisen rajoittaminen järjestelmän hengen mukaisesti, koska vastavuoroisella tunnustamisella helpotetaan vapaata liikkuvuutta, ja rajoittamalla tunnustamista lainvastaisen teon perusteella siten, että varomattomuudesta määrätään seuraamuksia ja mahdollinen vaaran aiheuttaja pyritään poistamaan, parannetaan liikenneturvallisuutta ja siten vapaata liikkuvuutta, joka on juuri direktiivin 2006/126 tarkoitus.(21) Vastavuoroista tunnustamista on tässä rajoitettava niin ajallisesti kuin paikallisesti, jotta voidaan estää se, ettei direktiivin 2006/126 11 artiklan 4 kohdalla tavoiteltu vaikutus, eli turvallisuuden lisääminen tehostamalla vaarallisesta käyttäytymisestä langetettavia rangaistuksia, muuttuisi päinvastaiseksi. Haluan tässäkin vielä korostaa, että kyseisen artiklan 4 kohdan soveltamisen aikaistaminen on unionin lainsäätäjän selkeä tahto.
86. Voidaankin kysyä, olisiko kyseisellä direktiivillä hyödyllistä vaikutusta, jos jäsenvaltioiden viranomaiset eivät voisi määrätä niiden alueella lainvastaisiin tekoihin syyllistyneille unionin kansalaisille seuraamuksia siksi, että kansalaiset ainoastaan ”liikkuvat” niiden alueella? Tällöin myönnettäisiin, ettei unionin kansalaisille voida määrätä seuraamuksia, vaikka he olisivat vaaraksi itselleen ja muille tienkäyttäjille.
87. Ajokortin pätevyyden tunnustaminen käsiteltävässä asiassa olisi liikenneturvallisuuden parantamistavoitteen vastaista.
88. Unionin tuomioistuin on tästä unionin lainsäätäjän käyttämästä uudesta muotoilusta pitänyt aiheellisena katsoa, että direktiivin 91/439 8 artiklan 4 kohdan sanamuodon ja direktiivin 2006/126 11 artiklan 4 kohdan sanamuodon välillä olemassa oleva ero ei voi kyseenalaistaa niitä oikeuskäytännöstä ilmeneviä perusteita, joilla ajokortin tunnustamisesta voitiin kieltäytyä direktiivin 91/439 säännösten nojalla ja joilla siitä nyttemmin on kieltäydyttävä direktiivin 2006/126 säännösten nojalla.(22)
89. Unionin tuomioistuin on lisäksi katsonut, että toteamus, jonka mukaan direktiivin 91/439 8 artiklan 4 kohta on poikkeus ajokorttien vastavuoroisen tunnustamisen periaatteesta ja sitä on sen vuoksi tulkittava suppeasti,(23) pätee myös velvollisuuteen, joka nykyisin sisältyy direktiivin 2006/126 11 artiklan 4 kohdan toiseen alakohtaan.(24)
90. Unionin tuomioistuin on myös täsmentänyt, että olosuhteet, joissa ajokortti voidaan direktiivin 91/439 8 artiklan 2 ja 4 kohdan mukaan jättää tunnustamatta, eivät rajoitu tapauksiin, joissa ajokortin haltija tekee hakemuksen ajokortin vaihdosta. Tämän säännöksen tarkoituksena on myös sallia jäsenvaltioiden soveltaa alueellaan omia kansallisia säännöksiään, jotka koskevat ajokortin poisottamista tai määräaikaista tai lopullista peruuttamista, jos ajokortin haltija on esimerkiksi syyllistynyt lainvastaiseen tekoon.(25)
91. Seuraavaksi on määritettävä, onko ajokortin määräaikainen peruuttaminen senluonteinen toimenpide, että se kuuluu direktiivin 2006/126 11 artiklan 4 kohdan soveltamisalaan. Eli onko seuraamuksen rikosoikeudellisen ja hallinto-oikeudellisen luonteen välillä tehtävä ero?
92. Käsiteltävässä asiassa Ravensburgin syyttäjäviranomainen on toimenpiteisiin ryhtymättä lopettanut rikosoikeudellisen tutkintamenettelyn.(26) Ennakkoratkaisupyynnöstä käy ilmi, että toimenpiteen, jolla Aykulin ajokortti peruutettiin, toteutti Landratsamt Ravensburg, joka on hallintotuomioistuin; tämä osoittaa, että toimenpide perustuu ajokorttilainsäädäntöön. Saksan oikeusjärjestyksessä siis säädetään, että jos henkilön soveltuvuudesta moottoriajoneuvojen kuljettamiseen ilmenee epäilyksiä, soveltuvuus ensin tarkastetaan, ja jos ilmenee, ettei henkilöllä ole tai ei ole enää vaadittavaa soveltuvuutta, ajokorttiviranomaisen on Saksan lainsäädännön nojalla peruutettava ajokortti. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää, että tältä osin ei voida käyttää harkintavaltaa.(27)
93. Vaikka komissio viittaa direktiivin 2006/126 11 artiklan 2 kohtaan,(28) se ei yhdy näkemykseen, jonka mukaan ajokortin peruuttamista moottoriajoneuvojen kuljettamiseen vaadittavan soveltuvuuden puuttumisen perusteella voitaisiin pitää rikosoikeudellisena turvaamistoimena(29) ja näin ollen katsoa kuuluvan rikosoikeuden soveltamisalaan siten, että sitä oikeutta koskee rikoslain ja yleistä järjestystä koskevien säädösten alueellista soveltamista koskeva varauma.(30)
94. En voi hyväksyä tätä näkökantaa, jota Aykul tuki istunnossa.
95. Kuten aiemmin jo totesin, direktiivin 2006/126 11 artiklan 4 kohdan toisella alakohdalla säännellään mielestäni tilannetta, joka on kyseessä käsiteltävässä asiassa ja jossa seuraamusta voidaan soveltaa sen jäsenvaltion rikoslain ja yleistä järjestystä koskevien säädösten nojalla, jossa lainvastainen teko on tehty.
96. Ilmaisut ”rikoslaki” ja ”yleistä järjestystä koskevat säädökset” esiintyvät direktiivin 91/439 8 artiklan 2 kohdassa osana lausetta ”[j]ollei rikoslain ja yleistä järjestystä koskevien säädösten alueellisen soveltamisen periaatteen huomioon ottamisesta muuta johdu”. Tätä lauseketta tai näitä ilmaisuja ei kuitenkaan määritellä kyseisen direktiivin saati direktiivin 2006/126 tekstissä, eikä oikeuskäytäntö anna viitteitä siitä, miten niitä olisi tulkittava.
97. Ilmaisu ”rikoslaki” on yksiselitteinen. Ilmaisu ”yleistä järjestystä koskeva säädös”(31) viittaa puolestaan suoraan hallinnollisen yleisen järjestyksen valvonnan käsitteeseen. Molemmat ilmaisut viittaavat kiistämättä ajatukseen valtion yleisestä järjestyksestä eli käsitteeseen, jota sovelletaan kyseisen valtion aluerajojen sisällä.
98. Lainvastaiset teot luovat riskejä ja turvattomuutta ja asettavat siten kansalaiset vaaraan; niiden tekeminen loukkaa siis yleistä järjestystä ja oikeuttaa määräämään seuraamuksia.
99. Seuraamus voi vaihdella luonteensa, vakavuutensa tai valtion tuomioistuinorganisaation mukaan riippuen muun muassa siitä, ovatko hallinto- ja oikeusviranomaisten toimet erotettu toisistaan, mutta kaikilla seuraamuksilla on sama tavoite, joka tässä tapauksessa on vahvistettu direktiivillä 2006/126.
100. Näin ollen ilmausten ”rikoslaki” ja ”yleistä järjestystä koskeva säädös” käyttö ei suinkaan viittaa niiden eroihin vaan päinvastoin niiden täydentävyyteen.
101. Täydentävyyden puolesta puhuu mielestäni myös ”rikosoikeuden alan” käsite, sellaisena kuin se ilmenee Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä.
102. Olen jo tuomiota komissio v. parlamentti ja neuvosto (C‑43/12, EU:C:2014:298) varten antamassani ratkaisuehdotuksessa todennut, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on omaksunut funktionaalisen näkemyksen määritellessään ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi Roomassa 4.11.1950 tehdyn yleissopimuksen 6 artiklan yhteydessä rikosoikeuden alaan kuuluvia tekoja. Viittaan tässä kyseisen tuomioistuimen asiassa Öztürk v. Saksa 21.2.1984 antamaan tuomioon,(32) joka liittyy tieliikennesäännösten rikkomiseen. Tätä näkemystä sovellettaessa on täysin selvää, että tällaiset rikkomiset ovat luonteeltaan rikosoikeudellisia, koska niistä voidaan määrätä jäsenvaltioissa seuraamuksia, joilla on samalla kertaa sekä rankaiseva että rikkomuksia ehkäisevä vaikutus. On siis merkityksetöntä, katsotaanko seuraamusten kuuluvan jäsenvaltion hallintorikosoikeuden vai rikosoikeuden alaan.(33)
103. Se, että nämä kaksi ilmausta täydentävät toisiaan, käy mielestäni ilmi myös kansallisen menettelyn kulusta.
104. Juuri tästä syystä syyttäjäviranomainen päätti sekä rikosoikeudellisesti että hallinnollisesti sanktioidun teon perusteella lopettaa rikosoikeudellisen menettelyn ja valitsi hallinnollisen menettelyn, joka onkin epäilemättä nopeampi ja taloudellisesti edullisempi keino, kun tekoon liittyvät oikeudelliset seikat ja tosiseikat olivat niin yksinkertaisia, ettei perinteinen ja raskas rikosoikeudenkäynti ollut varmastikaan perusteltu.
105. Tämä lainsäädännön tarjoama ja syyttäjäviranomaisen käyttämä valintamahdollisuus on hyvä esimerkki perinteisestä järjestelmästä, jota joissakin valtioissa kutsutaan ”syytetoimien tarkoituksenmukaisuuden arvioinniksi”; tämän ilmaisun epäselvyyden vuoksi käytän mieluummin ilmausta ”syytetoimien oikeasuhteisuuden arviointi”. Arvioinnin nimestä riippumatta tämä menetelmä on perinteinen prosessikeino, joka liittyy valtion yleisen järjestyksen loukkaamisesta määrätyn seuraamuksen yleiseen, koordinoituun ja oikeasuhteiseen arviointiin ja soveltamiseen.
106. Aykulin tapauksessa tämän täydentävyyden soveltaminen edellyttää siis mielestäni konkreettista ratkaisua.
107. Aykulin tapauksessa alueellisesti sovellettavassa Saksan lainsäädännössä säädetään nimittäin, että rikkomukseen syyllistyminen johtaa ajo-oikeuden poistamiseen eli välittömään seuraamukseen, joka määrätään lainvastaisesta teosta rankaisemiseksi mutta myös siksi, että koska Aykul ei kykene pitämään kannabiksen käyttöä erillään ajoneuvojen kuljettamisesta, hän on mahdollisesti vaaraksi muille tienkäyttäjille; Saksan lainsäädännössä säädetään myös, että Aykul voi saada poistetun oikeutensa kuljettaa moottoriajoneuvoja Saksan alueella takaisin vasta kun hän on läpäissyt vaadittavan lääkärintarkastuksen. Nykyaikaisissa lainsäädännöissä on täysin yleistä yhdistää nämä kaksi eri näkökohtaa eli seuraamus ja lainvastaisen teon aiheuttaman vaaratilanteen toistumisen estämistoimenpiteet, joita kutsutaan joidenkin maiden lainsäädännöissä ”turvaamistoimiksi”.
108. Vaikka ajokortin peruuttaminen kuuluu luonnollisesti direktiivin 2006/126 11 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan soveltamisalaan, tässä vaiheessa on kuitenkin hyvä tarkastella, mitä seurauksia rikoslain ja yleistä järjestystä koskevien säädösten alueellisen soveltamisen periaatteen soveltaminen aiheuttaa.
3. Ajokorttiin vaikuttavan rikosoikeudellisen päätöksen tunnustaminen muissa jäsenvaltioissa
109. Rikoslain ja yleistä järjestystä koskevien säädösten alueellisen soveltamisen periaatteen nojalla liikenteessä jäsenvaltion alueella ajavan henkilön on noudatettava kyseisen valtion lakeja.
110. Kuten Puolan hallitus huomauttaa(34) ja pääasian kantaja myöntää(35), unionin tuomioistuin on jo katsonut, että kun jäsenvaltion alueella tehdään lainvastainen teko, ainoastaan asianomainen jäsenvaltio on toimivaltainen määräämään teon johdosta seuraamuksia peruuttamalla tarvittaessa kyseisen henkilön ajokortin.(36)
111. Aykulin itävaltalainen ajokortti peruutettiin, joten hän ei voi enää kuljettaa moottoriajoneuvoja Saksan alueella ennen kuin hän osoittaa soveltuvansa jälleen moottoriajoneuvojen kuljettajaksi kyseisellä alueella. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksellään, mitkä viranomaiset ovat toimivaltaisia tarkastamaan tämän soveltuvuuden.
112. Oikeuskäytännössä on toistuvasti katsottu, että soveltuvuus moottoriajoneuvojen kuljettamiseen on ajokortin ”myöntämisedellytys”, jonka tarkastaminen on yksinomaan ajokortin myöntäneen jäsenvaltion tehtävänä.(37) Kuten aiemmin kuitenkin totesin, pääasiassa ei kyseenalaisteta ajokortin myöntämisvaiheessa tehtyä soveltuvuusarviointia vaan arviointi, joka on tehty kyseisen ajokortin haltijan syyllistyttyä lainvastaiseen tekoon, josta määrätyllä seuraamuksella on vaikutuksia ainoastaan sen jäsenvaltion alueella, jossa lainvastainen teko on tehty.
113. Olen Puolan hallituksen kanssa samaa mieltä siitä, että rikoslain ja yleistä järjestystä koskevien säädösten alueellisen soveltamisen periaatteen soveltamisesta seuraa, että sen jäsenvaltion, jonka alueella lainvastainen teko on tehty, on määritettävä, soveltuuko ulkomaisen ajokortin haltija jälleen kuljettamaan moottoriajoneuvoja sen alueella.
114. On mielestäni epäjohdonmukaista, että ajokortin myöntäneen jäsenvaltion annetaan soveltaa omia soveltuvuuden tarkastamista koskevia säännöksiään, jotta ajokortin haltija saisi uudelleen ajo-oikeuden sen jäsenvaltion alueella, jossa hän on syyllistynyt lainvastaiseen tekoon.
115. Puolan hallitus toteaakin perustellusti, että koska ajo-oikeuden menetys perustuu säännöksiin, joita ei sovelleta ajokortin myöntäneessä jäsenvaltiossa,(38) voidaan tuskin vaatia, että kyseinen jäsenvaltio soveltaisi ajo-oikeuden palauttamismenettelyä omien arviointisäännöstensä mukaisesti.(39)
116. Ajokortin myöntäneen jäsenvaltion yksinomaisen toimivallan hyväksyminen voisi nimittäin johtaa kahteen vastakkaiseen ratkaisuun: kyseinen jäsenvaltio voisi Aykulin tapaukseen verrattavassa tilanteessa joko tarkastaa itse, että tekopaikan lainsäädännön asettamia vaatimuksia noudatetaan – jolloin mentäisiin selvästi jäsenvaltioiden tuomioistuinten päätösten vastavuoroista tunnustamista pitemmälle – tai se voisi kieltäytyä tunnustamasta tekopaikan jäsenvaltion lain määräyksiä sillä perusteella, että ne eivät sisälly ajokortin myöntäneen jäsenvaltion lainsäädäntöön. Itävallan tasavalta on omaksunut viimeksi mainitun kannan, jonka myös komissio on hyväksynyt.
117. Jos viimeksi mainittu olettamus hyväksyttäisiin, olisi väistämättä myönnettävä, että direktiivi 2006/126 on johtanut pääasian kaltaisissa tilanteissa jäsenvaltioiden rikosoikeuden yhdenmukaistamiseen ajokortin myöntäneen jäsenvaltion hyödyksi mutta tavalla, jonka vaikutus rajoittuu sen jäsenvaltion alueeseen, jossa lainvastainen teko on tehty. On mielestäni vähintäänkin vaikea väittää, että tämä on yksi kyseisellä direktiivillä tavoitelluista tärkeimmistä uudistuksista, varsinkin kun se ilmenisi direktiivistä epäsuorasti.
118. Päinvastoin: seuraamuksen kärsimisen jälkeen jäsenvaltio, jonka alueella lainvastainen teko on tehty, ei enää voisi asettaa tiukempia edellytyksiä ajo-oikeuden palauttamiseksi alueellaan kuin mitä kyseisessä direktiivissä on asetettu, kun siinä käsitellään edellytyksiä, joiden on täytyttävä ajokortin myöntämisen yhteydessä. Toisin sanoen vaatimus siitä, että Aykulin tapauksen kaltaisessa tilanteessa henkilön on käytävä lääkärintarkastuksessa, saa johtaa ainoastaan sen toteamiseen, onko seuraamuksen saajalla vastedes direktiivissä 2006/126 edellytetyt takeet. Direktiivin 2006/126 7 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetään tältä osin, että ajokortin myöntämisen edellytyksenä on, että hakija on suorittanut hyväksytysti ajotaitoa ja ajotapaa koskevan kokeen ja teoriakokeen sekä täyttää terveydelliset vaatimukset mainitun direktiivin liitteiden II ja III säännösten mukaisesti.
119. Direktiivin 2006/126 liitteessä III olevasta 15 ja 15.1 kohdasta käy ilmi, ettei ajokorttia saa antaa eikä uudistaa henkilöille, jotka ovat riippuvaisia huumeista taikka jotka olematta niistä riippuvaisia käyttävät tai väärinkäyttävät niitä säännöllisesti.
120. Direktiivin 2006/126 liitteessä III olevan 15 ja 15.1 kohdan täytäntöön panemiseksi annetun Saksan lainsäädännön mukaisessa menettelyssä, joka käynnistetään lainvastaisen teon tekemisen jälkeen, tarkoituksena on juuri tarkastaa, ettei asianosainen ole edelleen huumeiden vaikutuksen alainen ja ettei hän ole vaaraksi itselleen ja muille tienkäyttäjille.
121. Vaikka sen jäsenvaltion viranomaiset, jonka alueella lainvastainen teko on tehty, ovat toimivaltaisia tarkastamaan, että ajokortin haltija soveltuu jälleen kuljettamaan moottoriajoneuvoja sen alueella, on kuitenkin varmistettava, ettei ajokortin peruuttaminen riko unionin oikeuden säännöksiä muiden mahdollisten säännösten tai peruuttamisen muiden vaikutusten, kuten niiden keston, vuoksi.(40)
122. Tältä osin oikeuskäytännössä on jo katsottu, että jäsenvaltio ei voi vedota direktiivin 91/439 8 artiklan 4 kohtaan kieltäytyäkseen tunnustamasta määräämättömäksi ajaksi henkilön, jolta kyseisen jäsenvaltion aiemmin myöntämä ajokortti on peruutettu määräaikaisesti tai pysyvästi, ajokorttia, jonka toinen jäsenvaltio voi myöntää tälle henkilölle myöhemmin eli ajokiellon päättymisen jälkeen.(41)
123. Tällainen tulkinta pätee mielestäni mitä suurimmalla syyllä tähän tapaukseen, jossa jäsenvaltio ei voi vedota direktiivin 2006/126 11 artiklan 4 kohdan toiseen alakohtaan kieltäytyäkseen tunnustamasta määräämättömäksi ajaksi toisen jäsenvaltion myöntämää ajokorttia, jos kortin haltijaan on kohdistettu rajoittava toimenpide ensin mainitun jäsenvaltion alueella.
124. Mikäli jäsenvaltio saisi nimittäin tukeutua kansallisiin säännöksiinsä kieltäytyäkseen tunnustamasta määräämättömäksi ajaksi toisen jäsenvaltion myöntämää ajokorttia, olisi tämä täysin direktiivillä 91/439 perustetun järjestelmän kulmakivenä olevan ajokorttien vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen vastaista.(42)
125. On siis tutkittava, kieltäytyykö Saksan liittotasavalta omia sääntöjä soveltaessaan todellisuudessa tunnustamasta itävaltalaisten viranomaisten myöntämää ajokorttia määräämättömäksi ajaksi.
126. Haluan muistuttaa, että Aykulille on Saksan lainsäädännön mukaisesti määrätty sakko, ja hänen ajokorttinsa on peruutettu kuukauden ajaksi ainoastaan Saksan alueella. Hän voi hakea uudelleen lupaa moottoriajoneuvojen kuljettamiseen Saksassa hänen itävaltalaisen ajokorttinsa perusteella. Aykulilla voidaan katsoa olevan riittävä soveltuvuus kuljettamaan moottoriajoneuvoja osallistuakseen tieliikenteeseen Saksassa vasta, kun hän on esittänyt Saksassa virallisesti tunnustetun elimen antaman kuljettamiseen soveltuvuutta koskevan myönteisen lausunnon. Myönteinen lausunto edellyttää pääsääntöisesti, että hän osoittaa pysyneensä raittiina vuoden ajan.
127. Asiaan sovellettavilla kansallisilla säännöksillä pyritään mielestäni pidentämään peruuttamistoimenpiteen ajallisia vaikutuksia, mutta ne eivät estä tunnustamasta ajokorttia määräämättömäksi ajaksi, koska – kuten Saksan hallitus toteaa unionin tuomioistuimen esittämään kysymykseen antamassaan kirjallisessa vastauksessa – jos henkilö ei esitä häntä puoltavaa lääketieteellis-psykologista asiantuntijalausuntoa ja varsinkin jos on kyseessä EU- tai ETA-ajokortti, henkilön oikeus käyttää ulkomaista ajokorttia on tunnustettava myös, jos merkintä soveltuvuuden puuttumisesta on poistettu moottoriajoneuvojen kuljettamiseen soveltuvuutta koskevasta rekisteristä.(43)
128. Aykulin tapauksessa merkintä pitäisi Saksan hallituksen esittämien tietojen mukaan poistaa viiden vuoden kuluttua StVG:n 29 §:n 1 momentin 2 kohdan b alakohdan mukaisesti, koska huumausaineiden vaikutuksen alaisena ajaminen on luokiteltu kahden pisteen arvoiseksi liikenneturvallisuutta erityisesti heikentäväksi hallinnolliseksi rikkomukseksi tai siihen rinnastettavaksi hallinnolliseksi rikkomukseksi. Tämän ajan kuluttua Aykul voi jälleen käyttää itävaltalaista ajokorttiaan Saksassa ilman, että hänen tarvitsisi esittää puoltava lääketieteellis-psykologinen asiantuntijalausunto.(44)
129. Vaatimus siitä, että ajo-oikeus Saksan alueella palautetaan vain, mikäli henkilö esittää puoltavan lääketieteellis-psykologisen asiantuntijalausunnon, joka perustuu Saksassa virallisesti tunnustetun elimen antamaan kuljettamiseen soveltuvuutta koskevaan myönteiseen lausuntoon, saattaa toki vaikuttaa hankalalta.(45) Esitän tältä osin vain yhden rajoittavan ehdon. Katson nimittäin, että todistuksen antajana on voitava olla soveltuvuutta testaava tai vastaava elin, joka on sijoittautunut jäsenvaltion alueelle ja soveltaa direktiivissä 2006/126 asetettuja perusteita. Kyseinen toimenpide on kuitenkin mielestäni tehokas ennalta ehkäisevä keino liikenneturvallisuuden parantamiseksi.(46)
130. Komissio on käynnistänyt toiminta-ohjelman, jolla pyritään liikenneturvallisuuden parantamistavoitteen yhteydessä kannustamaan tienkäyttäjiä parempaan liikennekäyttäytymiseen (erityisesti nykylainsäädännön parempaan noudattamiseen) ja jatkamaan ponnisteluja vaarallisten ajotapojen vähentämiseksi.(47)
131. Tässä yhteydessä komissio on myös muistuttanut tienkäyttäjien koulutuksen, opetuksen ja valvonnan välttämättömyydestä, koska tienkäyttäjä on tieliikenneturvallisuusketjun ensimmäinen lenkki.(48)
132. Näin ollen kyseessä oleva toimenpide on mielestäni edellä mainitun oikeuskäytännön mukainen ja vaikuttaa riittävän tehokkaalta, oikeasuhteiselta ja varoittavalta niiden liikenneturvallisuutta koskevien tavoitteiden kannalta, jotka ovat olleet komission lempiaiheena usean vuoden ajan.(49) Lainvastaisten tekojen johdosta aloitettu menettely ei nimittäin voi olla tehokas ilman varoittavia seuraamuksia.
133. Saadakseen takaisin oikeuden ajaa liikenteessä Saksan alueella Aykul voi joka tapauksessa joko myöntyä hankkimaan lääkärinlausunnon vuoden ajanjaksolta tai odottaa, että merkintä hänen soveltumattomuudestaan poistetaan rekisteristä viiden vuoden kuluttua.
134. Huomautan lisäksi, että SEUT 21 artiklalla unionin kansalaisille myönnetty vapaus liikkua ja oleskella vapaasti unionin jäsenvaltioiden alueella, jonka käyttöä direktiivillä 2006/126 pyritään helpottamaan, ei esty Aykulin tapauksessa, koska kieltäytyminen tunnustamasta hänen itävaltalaista ajokorttiaan vaikuttaa vain tietyn ajan ja koskee ainoastaan Saksan aluetta ja koska Aykul voi jatkaa ajamista liikenteessä muiden jäsenvaltioiden alueella.
135. Juuri tästä syystä katsonkin, että Saksan lainsäädäntö kuuluu direktiivin 2006/126 11 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan eikä direktiivin 91/439 8 artiklan 2 kohdan soveltamisalaan. Ensin mainitun säännöksen on katsottava mielestäni oikeuttavan jäsenvaltion, jonka alueella lainvastainen teko on tapahtunut, rajoittamaan omalle alueelleen vaikutukset, joita kieltäytyminen toisen jäsenvaltion myöntämän ajokortin tunnustamisesta aiheuttaa, kun taas jälkimmäisen säännöksen soveltamisesta aiheutuisi vaikutuksia kaikissa jäsenvaltioissa, koska se mahdollistaa ajokortin vaihtamisen.
136. Kaiken edellä esitetyn perusteella katson, että unionin tuomioistuimen olisi annettava vastaus, jonka mukaan direktiivin 2006/126 11 artiklan 4 kohdan toinen alakohta velvoittaa jäsenvaltion kieltäytymään tunnustamasta toisen jäsenvaltion myöntämää ajokorttia silloin, kun kyseisen ajokortin haltija on syyllistynyt ajokortin myöntämisen jälkeen ensimmäisen jäsenvaltion alueella rikosoikeudellisesti sanktioituun tieliikennesäännösten rikkomiseen, jonka vuoksi hänen ajokorttinsa on peruutettu määräaikaisesti kyseisellä alueella, koska hän ei enää sovellu moottoriajoneuvojen kuljettamiseen ja vaarantaa liikenneturvallisuuden. Ajokortin haltija soveltuu jälleen kuljettamaan moottoriajoneuvoja mainitulla alueella, kun hän täyttää sen jäsenvaltion lainsäädännössä säädetyt vaatimukset, jonka alueella hän on syyllistynyt kyseiseen lainvastaiseen tekoon, edellyttäen, että kansallisten säännösten perusteella ei aseteta vaatimuksia, joita direktiivissä 2006/126 ei edellytetä ajokortin myöntämiseksi, eikä ajokorttia kieltäydytä tunnustamasta määräämättömäksi ajaksi.
IV Ratkaisuehdotus
137. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Verwaltungsgericht Sigmaringenin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:
Ajokorteista 20.12.2006 annetun direktiivin 2006/126/EY 11 artiklan 4 kohdan toinen alakohta velvoittaa jäsenvaltion kieltäytymään tunnustamasta toisen jäsenvaltion myöntämää ajokorttia silloin, kun kyseisen ajokortin haltija on syyllistynyt ajokortin myöntämisen jälkeen ensimmäisen jäsenvaltion alueella rikosoikeudellisesti sanktioituun tieliikennesäännösten rikkomiseen, jonka vuoksi hänen ajokorttinsa on peruutettu kyseisellä alueella, koska hän ei enää sovellu moottoriajoneuvojen kuljettamiseen ja vaarantaa liikenneturvallisuuden. Ajokortin haltija soveltuu jälleen kuljettamaan moottoriajoneuvoja mainitulla alueella, kun hän täyttää sen jäsenvaltion lainsäädännössä säädetyt vaatimukset, jonka alueella hän on syyllistynyt kyseiseen lainvastaiseen tekoon, edellyttäen, että kansallisten säännösten perusteella ei aseteta vaatimuksia, joita direktiivissä 2006/126 ei edellytetä ajokortin myöntämiseksi, eikä ajokorttia kieltäydytä hyväksymästä määräämättömäksi ajaksi.