JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
HENRIK SAUGMANDSGAARD ØE
2 päivänä kesäkuuta 2016 (1)
Asia C‑191/15
Verein für Konsumenteninformation
vastaan
Amazon EU Sàrl
(Ennakkoratkaisupyyntö – Oberster Gerichtshof (ylin tuomioistuin, Itävalta))
Ennakkoratkaisupyyntö – Oikeudellinen yhteistyö yksityisoikeudellisissa asioissa – Sopimukseen perustumattomat velvoitteet – Asetus (EY) N:o 864/2007 (Rooma II) – Sopimusvelvoitteet – Asetus (EY) N:o 593/2008 (Rooma I) – Kuluttajansuoja – Direktiivi 93/13/ETY – Henkilötietojen suoja – Direktiivi 95/46/EY – Kieltokanne – Direktiivi 2009/22/EY – Rajat ylittävä sähköinen kaupankäynti – Yleiset sopimusehdot – Lainvalintalauseke – Sen jäsenvaltion lain nimeäminen, jossa yrityksellä on kotipaikka – Sovellettavan lain määrittäminen yleisiin sopimusehtoihin sisältyvien ehtojen kohtuuttomuuden arvioimiseksi kieltokanteen yhteydessä
I Johdanto
1. Verein für Konsumenteninformation (VKI), joka on Itävallassa perustettu kuluttajansuojayhdistys, on nostanut itävaltalaisissa tuomioistuimissa kieltokanteen, jotta Amazon EU Sàrlia, jonka kotipaikka on Luxemburgissa, kiellettäisiin käyttämästä sen yleisiin sopimusehtoihin sisältyviä kohtuuttomiksi väitettyjä ehtoja Itävallassa asuvien kuluttajien kanssa tehdyissä sopimuksissa.
2. Tässä yhteydessä Oberster Gerichtshof (ylin tuomioistuin, Itävalta) on ensinnäkin esittänyt unionin tuomioistuimelle kysymyksen, joka koskee näiden sopimusehtojen kohtuuttomuuden tutkimiseen tällaisen kanteen yhteydessä sovellettavaa lakia. Määräytyykö tämä laki asetuksessa (EY) N:o 864/2007 (jäljempänä Rooma II -asetus)(2) tarkoitettujen lainvalintasääntöjen perusteella, jos kantajana oleva yhdistys puolustaa kuluttajien yhteisiä etuja lakiin perustuvan oikeutensa nojalla tietystä sopimussuhteesta riippumatta? Vai määräytyykö tällaiseen tutkimiseen sovellettava laki asetuksessa (EY) N:o 593/2008 (jäljempänä Rooma I -asetus)(3) käyttöön otettujen lainvalintasääntöjen mukaan siltä osin kuin kuluttajien yhteisten etujen mahdollinen vahingoittaminen perustuisi kuluttajien ja vastaajana olevan elinkeinonharjoittajan välisiin sopimussuhteisiin?
3. Seuraavaksi tämä tuomioistuin kysyy unionin tuomioistuimelta, onko sopimusehtoa, jossa sähköisessä kaupankäynnissä tehtyyn sopimukseen sovellettavaksi laiksi määrätään sen valtion laki, jossa elinkeinonharjoittajalla on kotipaikka, pidettävä direktiivissä 93/13/ETY(4) tarkoitetulla tavalla kohtuuttomana.
4. Lopuksi kyseinen tuomioistuin pyrkii selvittämään, minkä direktiivin 95/46/EY(5) kansallisen täytäntöönpanolain perusteella on arvioitava sellaisten sopimusehtojen laillisuutta, joissa määrätään henkilötietojen käsittelystä Amazon EU:n kaltaisessa sähköistä kaupankäyntiä harjoittavassa yrityksessä, jonka toiminta suuntautuu muuhun jäsenvaltioon kuin siihen, jossa sillä on kotipaikka.
II Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Unionin oikeus
1. Rooma I -asetus
5. Rooma I -asetuksen 1 artiklan 1 kohdassa säädetään, että ”tätä asetusta sovelletaan määrättäessä sopimusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia siviili- ja kauppaoikeuden alalla – –”.
6. Asetuksen 3 artiklan 1 kohdassa säädetään, että ”sopimukseen sovelletaan sen maan lakia, jonka osapuolet ovat valinneet”. Kyseisen asetuksen 3 artiklan 5 kohdan mukaan ”sovellettavan lain valintaa koskevan osapuolten hyväksymisen olemassaolo ja hyväksymisen pätevyys määritetään 10, 11 ja 13 artiklan mukaisesti”.
7. Saman asetuksen 6 artiklassa, jonka otsikkona on ”Kuluttajasopimukset”, säädetään seuraavaa:
”1. Sanotun rajoittamatta 5 ja 7 artiklan soveltamista, sopimukseen, jonka luonnollinen henkilö on sellaista tarkoitusta varten, jonka ei voida katsoa liittyvän hänen elinkeino- tai ammattitoimintaansa (’kuluttaja’), tehnyt toisen henkilön kanssa tämän harjoittaman elinkeino- tai ammattitoiminnan (’elinkeinonharjoittaja’) yhteydessä, sovelletaan sen maan lakia, jossa kuluttajan asuinpaikka on, edellyttäen että elinkeinonharjoittaja
a) harjoittaa kaupallista tai ammattitoimintaansa maassa, jossa kuluttajan asuinpaikka on, tai
b) suuntaa millä tahansa tavalla tällaista toimintaa kyseiseen maahan tai useisiin maihin kyseinen maa mukaan lukien,
ja että sopimus kuuluu kyseisen toiminnan piiriin.
2. Sen estämättä, mitä 1 kohdassa säädetään, osapuolet voivat valita 1 kohdan vaatimukset täyttävään sopimukseen sovellettavan lain 3 artiklan mukaisesti. Tällainen lakiviittaus ei saa kuitenkaan johtaa siihen, että kuluttaja menettää hänelle sellaisin säännöksin annetun suojan, joista ei voida sopimuksin poiketa sen lain mukaan, jota lakiviittauksen puuttuessa olisi 1 kohdan nojalla sovellettu.
– –”
8. Rooma I -asetuksen 10 artiklan 1 kohdassa säädetään, että ”sopimuksen ja sopimusehdon olemassaolo ja pätevyys määräytyvät sen lain mukaan, jota sopimukseen tai ehtoon olisi tämän asetuksen nojalla sovellettava, jos se olisi pätevä”.
2. Rooma II -asetus
9. Rooma II -asetuksen 1 artiklan 1 kohdan mukaan tätä asetusta ”sovelletaan määrättäessä sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavaa lakia siviili- ja kauppaoikeuden alalla – –”.
10. Tämän asetuksen 4 artiklan sanamuoto on seuraava:
”1. Jollei tässä asetuksessa toisin säädetä, sopimukseen perustumattomaan velvoitteeseen, joka johtuu vahingonkorvausvastuun perustavasta tapahtumasta, sovelletaan sen maan lakia, jossa vahinko aiheutuu, riippumatta siitä, missä maassa vahingon aiheuttanut tapahtuma sattui, ja siitä, missä maassa tai maissa tuon tapahtuman välilliset seuraukset ilmenevät.
– –
3. Jos kaikista tapaukseen liittyvistä seikoista ilmenee, että vahingonkorvausvastuun perustava tapahtuma liittyy 1 tai 2 kohdassa tarkoitettua maata selvästi läheisemmin johonkin toiseen maahan, sovelletaan tämän toisen maan lakia. Selvästi läheisempi liittymä toiseen maahan voi perustua erityisesti osapuolten väliseen ennestään olemassa olevaan suhteeseen, kuten sopimukseen, joka liittyy läheisesti kyseiseen vahingonkorvausvastuun perustavaan tapahtumaan.”
11. Kyseisen asetuksen 6 artiklan 1 kohdan mukaan ”sopimukseen perustumattomaan velvoitteeseen, joka johtuu vilpillisestä kilpailusta, sovelletaan sen maan lakia, jonka kilpailutilanteeseen tai kuluttajien yhteisiin etuihin asia vaikuttaa tai saattaa vaikuttaa”.
12. Saman asetuksen 12 artiklan 1 kohdassa säädetään, että ”ennen sopimuksen tekoa tapahtuneista neuvotteluista johtuvaan sopimukseen perustumattomaan velvoitteeseen sovelletaan, riippumatta siitä, tehtiinkö sopimus tosiasiallisesti vai ei, lakia, jota sovelletaan sopimukseen tai jota olisi sovellettu sopimukseen, jos se olisi tehty”.
3. Direktiivi 2009/22/EY
13. Direktiivin 2009/22/EY(6) 1 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Tämän direktiivin tarkoituksena on lähentää niitä jäsenvaltioiden lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä, jotka liittyvät 2 artiklassa tarkoitettuihin, liitteeseen sisältyvien direktiivien soveltamisalaan kuuluvien, kuluttajien yhteisten etujen suojaamista tarkoittaviin kieltokanteisiin, jotta voitaisiin varmistaa sisämarkkinoiden moitteeton toiminta.
2. Tässä direktiivissä oikeudenloukkauksella tarkoitetaan mitä hyvänsä liitteessä lueteltujen direktiivien, sellaisina kuin ne ovat saatettuina osaksi jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä, vastaista tointa, joka vahingoittaa 1 kohdassa tarkoitettuja yhteisiä etuja.”
14. Tämän direktiivin liitteessä I olevassa 5 kohdassa mainitaan direktiivi 93/13.
15. Kyseisen direktiivin 2 artiklan 2 kohdan mukaan tämä direktiivi ”ei rajoita kansainvälisen yksityisoikeuden sovellettavaa lainsäädäntöä koskevien sääntöjen soveltamista, mikä yleensä johtaa joko sen jäsenvaltion lainsäädännön soveltamiseen, josta oikeudenloukkaus on peräisin, tai sen jäsenvaltion lainsäädännön soveltamiseen, jossa oikeudenloukkauksen vaikutukset ilmenevät”.
16. Saman direktiivin 3 artiklan mukaan ”[kielto]kanteen nostamiseen oikeutetuilla yksiköillä” tarkoitetaan ”mitä hyvänsä jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti perustettua elintä tai järjestöä, jolla on oikeus valvoa 1 artiklassa tarkoitettujen säännösten noudattamista – –”.
4. Direktiivi 93/13
17. Direktiivin 93/13 3 artiklan 1 kohdassa säädetään, että ”sopimusehtoa, josta ei ole erikseen neuvoteltu, pidetään kohtuuttomana, jos se hyvän tavan vastaisesti aiheuttaa kuluttajan vahingoksi huomattavan epätasapainon osapuolten sopimuksesta johtuvien oikeuksien ja velvollisuuksien välille”.
18. Tämän direktiivin 4 artiklan 1 kohdan mukaan ”sopimusehdon kohtuuttomuutta arvioidaan ottaen huomioon sopimuksen kohteena olevien tavaroiden ja palvelujen luonne ja viitaten sopimuksentekohetkellä kaikkiin sopimuksen tekoon liittyviin olosuhteisiin sekä kaikkiin muihin sopimuksen ehtoihin tai toiseen sopimukseen, josta se on riippuvainen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 7 artiklan soveltamista”.
19. Kyseisen direktiivin 5 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Jos on kyse sopimuksesta, jonka kaikki tai tietyt kuluttajalle esitetyt ehdot on laadittu kirjallisesti, ehdot on aina laadittava selkeästi ja ymmärrettävästi. Jos ehdon merkityksestä syntyy epäilystä, kuluttajalle suotuisin tulkinta on etusijalla. Tätä tulkintasääntöä ei sovelleta 7 artiklan 2 kohdassa säädettyjen menettelyjen yhteydessä.”
20. Tämän saman direktiivin 7 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Jäsenvaltioiden on kuluttajien ja kilpailevien elinkeinonharjoittajien edun vuoksi varmistettava, että on olemassa riittäviä ja tehokkaita keinoja kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisissä sopimuksissa.
2. Edellä 1 kohdassa tarkoitetut keinot sisältävät säännöksiä, joiden mukaisesti henkilöt ja järjestöt, joilla on kansallisen lainsäädännön mukaisesti laillinen etu suojella kuluttajia, voivat kansallisen lainsäädännön mukaisesti saattaa asian käsiteltäväksi tuomioistuimessa tai toimivaltaisessa viranomaisessa, jotka voivat päättää, ovatko yleiseen käyttöön laaditut sopimusehdot luonteeltaan kohtuuttomia ja käyttää riittäviä ja tehokkaita keinoja tällaisten ehtojen käytön lopettamiseksi.
– –”
21. Direktiivin 93/13 liite sisältää esimerkkiluettelon ehdoista, joita voidaan pitää kohtuuttomina. Tämän liitteen 1 kohdan q alakohdassa mainitaan ehdot, joiden tarkoituksena on ”kuluttajan oikeuden nostaa kanne tai käyttää muita oikeuskeinoja poissulkeminen tai rajoittaminen – –”.
5. Direktiivi 95/46
22. Direktiivin 95/46 4 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Kunkin jäsenvaltion on sovellettava henkilötietojen käsittelyyn kansallisia säännöksiä, jotka se antaa tämän direktiivin mukaisesti, jos
a) käsittely suoritetaan kyseisen jäsenvaltion alueella sijaitsevassa rekisterinpitäjän toimipaikassa tapahtuvan toiminnan yhteydessä; jos sama rekisterinpitäjä on sijoittautunut usean jäsenvaltion alueelle, sen on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että kussakin toimipaikassa noudatetaan sovellettavan kansallisen oikeuden mukaisia velvoitteita,
– –”
B Itävallan oikeus
23. Kuluttajansuojasta 8.3.1979 annetun lain (Konsumentenschutzgesetz, jäljempänä kuluttajansuojalaki) 6 §:n 3 momentissa säädetään, että yleisiin sopimusehtoihin tai sopimusmalleihin sisältyvä sopimusehto on pätemätön, jos se on laadittu epäselvällä tai vaikeasti ymmärrettävällä tavalla.
24. Tämän lain 13 a §:n 2 momentissa säädetään, että kyseistä 6 §:ää sovelletaan kuluttajien suojaamiseksi riippumatta siitä, minkä maan lakia sopimukseen sovelletaan, jos tämä sopimus perustuu elinkeinonharjoittajan Itävallassa tai sen siellä käyttämän välittäjän tämänkaltaisten sopimusten tekemistä varten harjoittamaan toimintaan.
III Pääasian oikeusriita, ennakkoratkaisukysymykset ja asian käsittely unionin tuomioistuimessa
25. Amazon EU on sähköistä kaupankäyntiä harjoittava yhtiö, jonka kotipaikka on Luxemburgissa. Tämä yhtiö on täsmentänyt kirjallisissa huomautuksissaan, että se on Amazon.com, Inc. -yhtiön, jonka kotipaikka on Yhdysvalloissa, tytäryhtiö. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan konsernilla, johon Amazon EU kuuluu, ei ole toimipaikkaa Itävallassa. Tämä yhtiö tekee kuitenkin Itävallassa asuvien kuluttajien kanssa verkkokauppaa koskevia sopimuksia saksankielisen internetsivustonsa (www.amazon.de) välityksellä.
26. Se perusti näiden kuluttajien kanssa tekemänsä sopimukset vuoden 2012 puoliväliin saakka yleisiin sopimusehtoihin, joista pääasian oikeudenkäynnin kohteena on 12 ehtoa. Erityisesti ehdoissa 6, 9, 11 ja 12 määrättiin seuraavaa:
”6. Maksettaessa laskulla sekä muissa tapauksissa, joissa se on perusteltua, Amazon.de tarkistaa ja arvioi tilaajan antamat henkilötiedot sekä vaihtaa tietoja muiden Amazon-konserniin kuuluvien yritysten, taloudellisia tietoja keräävien toimistojen ja tarvittaessa yrityksen Bürgel Wirtschaftsinformationen GmbH & Co. KG – – kanssa.”
”9. Arvioidessamme, voidaanko maksutapana käyttää laskua, käytämme – omien tietojemme lisäksi – luottotappioriskin arvioimiseksi todennäköisyysarvoja, jotka hankimme yritykseltä Bürgel Wirtschaftsinformationen GmbH & Co. KG – – ja yritykseltä informa Solutions GmbH – – Mainittuja yrityksiä käytetään lisäksi antamienne osoitetietojen tarkistamiseen.”
”11. Mikäli käyttäjä päättää ladata sisältöä (esim. käyttäjäarvosteluja) Amazon.de-sivustolle, hän antaa Amazon.de:lle ajallisesti ja maantieteellisesti rajoittamattoman, yksinomaisen luvan sisällön muuhun käyttöön missä tahansa tarkoituksessa online- ja offline-muodossa käytön perustana olevan oikeuden voimassaoloaikana.”
”12. Sopimukseen sovelletaan Luxemburgin oikeutta kansainvälistä tavaran kauppaa koskevista sopimuksista tehtyä Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimusta lukuun ottamatta.”
27. VKI on Itävallan oikeuden mukaan perustettu kuluttajansuojayhdistys, jolla on oikeus kieltokanteiden nostamiseen direktiivin 2009/22 3 artiklan nojalla. Se vaati Handelsgericht Wienissä (Wienin kauppaoikeus, Itävalta) nostamassaan kieltokanteessa edellä mainittujen 12 ehdon käytön kieltämistä sekä kieltokanteen mahdollisesti hyväksyvän tuomion julkaisemista. VKI:n mukaan näillä ehdoilla rikottiin useita Itävallan lakeja, kuten kuluttajansuojalakia ja tietosuojalakia (Datenschutzgesetz, jäljempänä tietosuojalaki).
28. Kyseinen tuomioistuin hyväksyi kanteen sen kohteena olevista kahdestatoista ehdosta yhdentoista osalta. Se piti ehtoa 12 Rooma I -asetuksen 6 artiklan 2 kohdan perusteella pätemättömänä, sillä lainvalinta ei saa johtaa siihen, että kuluttaja menettää hänelle hänen vakinaisen asuinvaltionsa lainsäädännössä taatun suojan. Kyseisen tuomioistuimen mukaan muiden sopimusehtojen pätevyys on näin ollen selvitettävä Itävallan oikeuden mukaan, lukuun ottamatta ehtoihin 6, 9 ja 11 sisältyviä tietosuojaan liittyviä määräyksiä. Näiden viimeksi mainittujen määräysten pätevyyttä pitäisi sen sijaan arvioida direktiivin 95/46 mukaisesti Luxemburgin lainsäädännön valossa.
29. Molemmat asianosaiset valittivat tästä tuomiosta Oberlandesgericht Wieniin (Wienin ylin alueellinen tuomioistuin, Itävalta). Tämä tuomioistuin vahvisti, että riidanalaisten sopimusehtojen tutkimiseen sovellettava laki määräytyy Rooma I -asetuksessa tarkoitettujen lainvalintasääntöjen mukaan. Se katsoi kuitenkin, että ehdon 12 lainvastaisuutta ei voida todeta tämän asetuksen 6 artiklan 2 kohdan perusteella. Sen pätevyys olisi tämän asetuksen 10 artiklan 1 kohdan mukaan pitänyt arvioida pikemminkin Luxemburgin lain mukaan. Kyseinen tuomioistuin kumosi näin ollen ensimmäisen asteen tuomioistuimen tuomion ja palautti asian tämän arvioinnin suorittamista varten. Oberlandesgericht Wien katsoi, että jos ehto 12 osoittautuisi Luxemburgin lain mukaan sallituksi, Handelsgericht Wienin olisi tarkasteltava myös muita sopimusehtoja tämän lain mukaan. Sen olisi tällöin tehtävä vertailu Itävallan lakiin nähden selvittääkseen, ovatko sen säännökset kuluttajille edullisemmat. Rooma I -asetuksen 6 artiklan 2 kohdan mukaan Luxemburgin lain valinta ei saa johtaa siihen, että kuluttajat menettäisivät heille tällaisin säännöksin annetun suojan.
30. VKI valitti Oberster Gerichtshofiin, joka päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko direktiivissä 2009/22 tarkoitettuun kieltokanteeseen sovellettava laki määritettävä Rooma II -asetuksen 4 artiklan mukaan, jos kanteella riitautetaan se, että jäsenvaltioon sijoittautunut elinkeinonharjoittaja, joka tekee sähköisessä kaupassa sopimuksia muissa jäsenvaltioissa, erityisesti tuomioistuinvaltiossa, asuvien kuluttajien kanssa, käyttää kiellettyjä sopimusehtoja?
2) Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi:
a) Onko valtioksi, jossa vahinko aiheutuu (Rooma II -asetuksen 4 artiklan 1 kohta), katsottava mikä tahansa valtio, johon vastaajana olevan elinkeinonharjoittajan liiketoiminta suuntautuu, niin että kanteen kohteena olevia ehtoja on arvioitava tuomioistuinvaltion lain mukaan, jos kanteen nostamiseen oikeutettu elin riitauttaa sen, että tällaisia ehtoja käytetään kyseissä valtiossa asuviin kuluttajiin kohdistuvassa liiketoiminnassa?
b) Liittyykö asia selvästi läheisemmin (Rooma II -asetuksen 4 artiklan 3 kohta) sen valtion lakiin, jossa vastaajana olevalla elinkeinonharjoittajalla on kotipaikka, jos sen sopimusehdoissa määrätään, että elinkeinonharjoittajan tekemiin sopimuksiin on sovellettava tämän valtion lakia?
c) Johtaako tällainen lainvalintalauseke muulla perusteella siihen, että kanteen kohteena olevia sopimusehtoja on arvioitava sen valtion lain mukaisesti, jossa vastaajana olevalla elinkeinonharjoittajalla on kotipaikka?
3) Mikäli ensimmäiseen kysymykseen vastataan kieltävästi: Miten kieltokanteeseen sovellettava laki tällöin määritellään?
4) Riippumatta edellä esitettyihin kysymyksiin annetusta vastauksesta:
a) Onko yleisiin sopimusehtoihin sisältyvä lauseke, jonka mukaan sopimukseen, joka tehdään sähköisessä kaupankäynnissä kuluttajan ja toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen elinkeinonharjoittajan välillä, on sovellettava sen valtion lakia, jossa elinkeinonharjoittajalla on kotipaikka, direktiivin 93/13 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla kohtuuton?
b) Onko elinkeinonharjoittajan, joka tekee sähköisessä kaupassa sopimuksia toisessa jäsenvaltiossa asuvien kuluttajien kanssa, suorittamaan henkilötietojen käsittelyyn sovellettava direktiivin 95/46 4 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan – muutoin sovellettavasta laista riippumatta – yksinomaan sen jäsenvaltion lakia, jossa elinkeinonharjoittajalla on tietoja käsittelevä toimipaikka, vai onko elinkeinonharjoittajan noudatettava myös niiden jäsenvaltioiden tietosuojaa koskevia säännöksiä, joihin sen liiketoiminta suuntautuu?”
31. VKI, Amazon EU, Itävallan, Saksan ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitukset sekä komissio esittivät kirjallisia huomautuksia ja olivat edustettuina 2.3.2016 pidetyssä istunnossa.
IV Asian tarkastelu
A Sopimusehtojen kohtuuttomuuden tutkimiseen kieltokanteen yhteydessä sovellettava laki (ensimmäinen, toinen ja kolmas kysymys)
1. Ensimmäisen, toisen ja kolmannen kysymyksen sisältö
32. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy ensimmäisellä, toisella ja kolmannella kysymyksellään unionin tuomioistuimelta, mitä lakia sovelletaan kuluttajansuojayhdistyksen direktiivin 2009/22 kansallisen täytäntöönpanolain nojalla nostamaan ”kieltokanteeseen”, jossa vaaditaan elinkeinonharjoittajalle määrättävää kieltoa käyttää kohtuuttomia ehtoja.(7)
33. Aluksi on mielestäni paikallaan täsmentää näiden kysymysten sisältöä ja korostaa, että jokainen oikeudenkäynnissä esille tuleva lainvalintatilanne koskee määrättyä oikeudellista kysymystä. Samassa menettelyssä voi siten tulla esille useampi eri oikeuskysymyksiä koskeva lainvalintatilanne. Jokainen niistä on käsiteltävä erikseen soveltamalla asianomaista kysymystä koskevia lainvalintasääntöjä, jolloin voidaan mahdollisesti päätyä soveltamaan eri kansallisia lakeja.
34. Kun kanne koskee samalla sekä Rooma I -asetuksen 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja sopimusvelvoitteita että Rooma II -asetuksen 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja sopimukseen perustumattomia velvoitteita, kumpaankin näistä velvoitteista sovellettava laki määräytyy eri sääntöjen perusteella.(8)
35. Tässä asiassa ei siten ole kyse ”kieltokanteeseen” sovellettavan lain määrittämisestä vaan kansallisen tuomioistuimen ratkaistavana olevan lainvalinnan kohteena olevaan erityiseen oikeudelliseen kysymykseen sovellettavan lain määrittämisestä. Kuten ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, tämä kysymys koskee kieltokanteen yhteydessä kiellettäviksi vaadittujen ehtojen kohtuuttomuuden tutkimista.
2. Rooma II -asetuksen sovellettavuus
36. Direktiivin 2009/22 2 artiklan 2 kohdassa viitataan sen soveltamisalaan kuuluvien kieltokanteiden yhteydessä tuomioistuinvaltion kansainvälisen yksityisoikeuden sääntöihin.
37. Ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen vastaamiseksi on ensinnäkin määritettävä, ovatko sovellettavat kansainvälisen yksityisoikeuden säännöt tässä tapauksessa Rooma I -asetuksessa vai Rooma II -asetuksessa tarkoitettuja sääntöjä.(9) Tämän määrittäminen riippuu siitä, ovatko lainvalinnan kohteena olevat velvoitteet sopimusvelvoitteita vai sopimukseen perustumattomia velvoitteita.
38. Unionin tuomioistuimella ei ole vielä ollut tilaisuutta ottaa kantaa sellaisten velvoitteiden luonnehdintaan, joihin on vedottu kohtuuttomien ehtojen käytön kieltämiseksi nostetun kieltokanteen yhteydessä, Rooma I- ja Rooma II -asetusten soveltamisalojen rajaamiseksi.
39. Tällaisen kanteen (jonka myös VKI on nostanut) luonnehtimiseksi tuomioistuimen toimivallan määrittämistä varten yhteisöjen tuomioistuin katsoi kuitenkin tuomiossa Henkel,(10) ettei tällaisessa kanteessa ole kyse asetusta (EY) N:o 44/2001 (jäljempänä Bryssel I -asetus) edeltäneen asiakirjan erityisessä toimivaltasäännössä tarkoitetusta sopimusta koskevasta asiasta.(11) Se perusteli tätä johtopäätöstä sillä, että myyjän ja kuluttajansuojayhdistyksen välillä ei ole sopimussuhdetta, vaan tämä yhdistys toimii laissa myönnetyn oikeuden perusteella elinkeinonharjoittajan käyttämien lainvastaisten ehtojen käyttämisen kieltämiseksi. Yhteisöjen tuomioistuimen mukaan näin on siitä riippumatta, onko kysymyksessä yksinomaan preventiivinen kanne vai onko kanteen nostaminen seurausta tiettyjen kuluttajien kanssa jo tehdyistä sopimuksista.(12)
40. Tästä tuomiosta ilmenee, että tällainen kanne koskee sitä vastoin sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausta koskevaa asiaa. Sillä pyritään vastaajan vastuun toteamiseen, ja sen perusteena on ”liikkeenharjoittajan sopimussuhteen ulkopuolinen velvollisuus olla käyttäytymättä suhteissaan kuluttajien kanssa tietyllä tavalla, jota lainsäätäjä ei hyväksy”.(13)
41. Esillä olevassa asiassa unionin tuomioistuimen on täsmennettävä, onko näitä samoja arviointiperusteita sovellettava määritettäessä, ovatko velvoitteet, joihin kieltokanteessa vedotaan, Rooma I -asetuksessa tarkoitettuja sopimusvelvoitteita vai Rooma II -asetuksessa tarkoitettuja sopimukseen perustumattomia velvoitteita.
42. VKI:n sekä Itävallan ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitusten mukaan kyse on Rooma II -asetuksen soveltamisalaan kuuluvista sopimukseen perustumattomista velvoitteista. Sen sijaan Amazon EU, Saksan hallitus ja komissio väittävät, että vaikka muut kieltokanteessa esille tuodut kysymykset voivat koskea sopimukseen perustumattomia velvoitteita,(14) tässä kanteessa tarkoitettujen ehtojen kohtuuttomuuden arvioinnilla täytyy olla erillinen liittymä Rooma I -asetuksen nojalla. Kyseisen asetuksen 10 artiklan 1 kohdan mukaan näiden ehtojen laillisuutta pitäisi siten arvioida sen lain perusteella, jota olisi kyseisen asetuksen nojalla sovellettava, jos nämä ehdot olisivat päteviä.
43. Jäljempänä esitettävistä syistä yhdyn ensin mainittuun näkemykseen.
44. Mielestäni kysymys riidanalaisten ehtojen kohtuuttomuudesta ei ensinnäkään koske sopimusvelvoitteita.
45. Lainsäätäjä ei ole määritellyt Rooma I -asetuksessa tarkoitetun sopimusvelvoitteen ja Rooma II -asetuksessa tarkoitetun sopimukseen perustumattoman velvoitteen käsitteitä.(15) Unionin tuomioistuin on kuitenkin rajannut niitä tuomiossa ERGO Insurance ja Gjensidige Baltic.(16) Se katsoi tässä tuomiossa, että sopimusvelvoitteella tarkoitetaan ”oikeudellista velvoitetta, johon henkilö on vapaaehtoisesti suostunut toista henkilöä kohtaan”.(17) Sopimukseen perustumattoman velvoitteen käsite taas kattaa Rooma II -asetuksen 2 artiklassa määritellyin tavoin kaikki velvoitteet, jotka aiheutuvat vahingosta.(18)
46. Unionin tuomioistuin ei kuitenkaan täsmentänyt, edellyttääkö sopimusvelvoitteen käsite ”oikeudenkäynnin asianosaisten välistä” sitoumusta,(19) kuten se on edellyttänyt erityisesti tuomiossa Henkel,(20) jotta kanne koskisi sopimusta koskevaa asiaa tuomioistuimen toimivaltaa koskevissa säännöissä tarkoitetulla tavalla. Jos tämä edellytys ulotettaisiin koskemaan sopimusvelvoitteen käsitettä, kohtuuttomien ehtojen tutkimiseen kieltokanteen yhteydessä sovellettava laki ei voisi määräytyä Rooma I -asetuksen perusteella. Kantajana olevaa yhdistystä ja vastaajana olevaa elinkeinonharjoittajaa ei todellisuudessa sido minkäänlainen sopimusvelvoite.
47. Rooma I- ja Rooma II -asetusten johdanto-osien seitsemännessä perustelukappaleessa korostetaan näiden asetusten ja Bryssel I -asetuksen aineellisten soveltamisalojen yhdenmukaista määritelmää. Siitä ei nähdäkseni kuitenkaan seuraa, että Bryssel I -asetuksessa tarkoitetun sopimusta koskevan asian käsitteen ja Rooma I -asetuksessa tarkoitetun sopimusvelvoitteen käsitteen pitäisi olla automaattisesti ja ehdottomasti yhteneviä. Niitä on tulkittava pikemminkin rinnakkain eikä samalla tavoin.
48. Tämän selvennyksen jälkeen katson, että sopimusvelvoitteen käsite ei riipu siitä, ketkä ovat oikeudenkäynnin asianosaisia. Velvoitteen luonnehtiminen lainvalintasääntöjen soveltamista varten riippuu siitä, perustuuko se sopimukseen vai ei. Se, ketkä ovat oikeudenkäynnin asianosaisia, ei voi näin ollen muuttaa velvoitteen luonnetta.(21)
49. Kuten komissio huomauttaa, lisäksi oikeudenkäynnin asianosaisten välistä sitoumusta koskeva vaatimus, jonka unionin tuomioistuin on asettanut sopimusta koskevaan asiaan liittyvän erityisen toimivaltasäännön soveltamisen edellytykseksi,(22) perustuu ajatukseen, jonka mukaan tämä sääntö ei ole sellaisen vastaajan ennakoitavissa, joka ei ole alkuperäisen sopimuksen osapuoli, kuten tavaran alihankkija.(23) Tällä perustelulla ei kuitenkaan ole merkitystä sovellettavan lain määräytymisen yhteydessä.
50. Vaikka sopimusvelvoitteen käsite ei siis rajoitu oikeudenkäynnin asianosaisia sitoviin velvoitteisiin, se edellyttää kuitenkin vähintäänkin konkreettista ja olemassa olevaa sitoumusta – mistä tässä tapauksessa ei ole kyse.
51. Tältä osin on huomattava, että Rooma I -asetuksen perusteella ei ole mahdollista määrittää sellaisiin velvoitteisiin sovellettavaa lakia, jotka eivät ole vielä syntyneet.(24) Erityisesti tämän asetuksen 6 artiklaa sovelletaan, kuten sen 1 kohdan sanamuodosta ilmenee, ainoastaan elinkeinoharjoittajan ja kuluttajan välillä ”tehtyyn” sopimukseen.
52. Kääntäen Rooma II -asetusta sovelletaan ”todennäköisesti ilmeneviin” sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin.(25) Niihin kuuluvat muun muassa sopimuksen tekoa edeltäneistä neuvotteluista johtuvat velvoitteet(26) tai velvoitteet, jotka johtuvat vilpillisestä kilpailusta ja saattavat vaikuttaa kuluttajien yhteisiin etuihin.(27)
53. Kuten yhteisöjen tuomioistuin totesi tuomiossa Henkel,(28) toisin kuin yksittäistapauksia koskevat kanteet (olipa ne nostanut yksittäinen kuluttaja, kuluttajien ryhmä tai kuluttajien nimissä toimiva yhdistys)(29) kieltokanne ei riipu mistään konkreettisesta ja olemassa olevasta sitoumuksesta.
54. Se ei ensinnäkään liity konkreettiseen yksittäiseen riitaan elinkeinonharjoittajan ja kuluttajien välillä.(30) Toisin kuin Amazon EU väittää, kantajana oleva yhdistys ei tule edustamiensa kuluttajien sijaan vaan se toimii yhteisen edun nimissä laissa annetun oikeuden perusteella. Tämän kanteen tarkoituksena on siten lopettaa kohtuuttomien ehtojen käytöstä seuraavat oikeusjärjestykseen kohdistuvat loukkaukset. Se on siten abstrakti siltä osin kuin se ei perustu mihinkään määrättyyn sopimusvelvoitteeseen.(31)
55. Toiseksi kieltokanne on luonteeltaan ennalta ehkäisevä siltä osin kuin sillä pyritään kohtuuttomien sopimusehtojen käytön kieltämiseen tulevaisuudessa riippumatta siitä, sisältyvätkö ne jo tehtyihin sopimuksiin tai saatetaanko ne sisällyttää tuleviin sopimuksiin.(32) Se ei siis riipu siitä, onko henkilö jo tehnyt sitoumuksen toista henkilöä kohtaan, ja sillä pyritään kieltämään vastaajana olevaa elinkeinonharjoittajaa käyttämästä tiettyjä sopimusehtoja, jotka on laadittu käytettäväksi yleisesti vakiosopimuksissa.(33)
56. Tässä tarkoituksessa direktiivin 2009/22 2 artiklan 2 kohdassa säädetään, että kieltokanteiden nostaminen ”yleensä johtaa joko sen jäsenvaltion lainsäädännön soveltamiseen, josta oikeudenloukkaus on peräisin, tai sen jäsenvaltion lainsäädännön soveltamiseen, jossa oikeudenloukkauksen vaikutukset ilmenevät”. Tämä säännös osoittaa, että velvoitteet, joihin kieltokanne kohdistuu, eivät perustu sopimukseen vaan lain rikkomiseen.(34)
57. Päättelen tästä, että ehdot, joiden kieltämistä pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa kieltokanteessa vaaditaan, eivät tässä yhteydessä perustu mihinkään Rooma I -asetuksessa tarkoitettuun sopimusvelvoitteeseen.
58. Sitä vastoin tällaisella kanteella pyritään saattamaan elinkeinonharjoittaja vastuuseen sopimukseen perustumattomasta velvoitteesta olla käyttämättä kohtuuttomia ehtoja suhteissaan kuluttajien kanssa. Sen tarkoituksena on näin ollen estää vahinko, joka tapahtuu vahingoittamalla kuluttajien yhteisiä etuja tämän velvoitteen rikkomisella. Se koskee siten Rooma II -asetuksessa tarkoitettua sopimukseen perustumatonta velvoitetta, samoin kuin se koskee tuomiosta Henkel(35) ilmenevällä tavalla sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausta koskevaa asiaa.(36)
59. Toiseksi tätä lähestymistapaa tukee se, että siltä osin kuin kyse on nimenomaan lainvalintalausekkeen pätevyyden tutkimisesta, Rooma I -asetuksessa käyttöön otetut lainvalintasäännöt soveltuvat nähdäkseni ainoastaan yksittäistapauksia koskeviin kanteisiin.
60. Tässä tarkoituksessa tämän asetuksen 10 artiklan 1 kohdassa säädetään, että sopimusehdon pätevyys määräytyy ”sen lain mukaan, jota [sopimusehtoon] olisi tämän asetuksen nojalla sovellettava, jos se olisi pätevä”. Tämän säännöksen mukaan lainvalintalausekkeen laillisuutta on siten arvioitava tässä lausekkeessa valitun lain perusteella. Jos kyseistä säännöstä sovellettaisiin lainvalintalausekkeen kohtuuttomuuden tutkimiseen kieltokanteen yhteydessä, elinkeinonharjoittaja voisi yksipuolisesti päättää yleisten sopimusehtojen pätevyyden tutkimiseen sovellettavasta laista sisällyttämällä ennen kustakin sopimussuhteesta päättämistä tällaisen lausekkeen näihin samoihin ennalta laadittuihin yleisiin sopimusehtoihin.(37)
61. Pidän kuitenkin kyseenalaisena, että tällainen seuraus olisi ollut lainsäätäjän tahtona. Siitä osoituksena on Rooma I -asetuksen 3 artiklan 5 kohdan sanamuoto, jonka mukaan ”sovellettavan lain valintaa koskevan osapuolten hyväksymisen olemassaolo ja hyväksymisen pätevyys” määritetään muun muassa tämän asetuksen 10 artiklan mukaisesti. Tämän viimeksi mainitun säännöksen 1 kohdassa viitataan myös ”sopimuksen olemassaolo[on] ja pätevyy[teen]”. Abstraktin ja ennalta ehkäisevän kieltokanteen yhteydessä ei voi olla olemassa osapuolten hyväksymistä eikä liioin sopimusta, jonka olemassaoloa ja pätevyyttä voitaisiin arvioida. Tämä toteamus osoittaa, mitä ongelmia voisi aiheutua, jos lainvalintalausekkeiden laillisuuden tutkimiseen sovellettavan lain katsottaisiin määräytyvän Rooma I -asetuksen mukaan, kun ne eivät liity mihinkään konkreettiseen ja nimenomaiseen sitoumukseen.
62. Kolmanneksi katson, että perustelut, joihin Amazon EU, Saksan hallitus ja komissio ovat vedonneet Rooma I -asetuksen sovellettavuuden tueksi, eivät kyseenalaista puoltamaani kantaa.
63. Nämä asian käsittelyyn osallistuneet osapuolet väittävät muun muassa, että näiden samojen ehtojen kohtuuttomuuden tutkimiseen sovellettavan lain pitäisi olla sama yksittäistapauksia koskevien kanteiden ja kieltokanteiden yhteydessä. Muussa tapauksessa tämä tutkimus voisi johtaa ristiriitaisiin lopputuloksiin kannetyypin mukaan.
64. En usko, että tällaista symmetriaa välttämättä edellytetään. Päinvastoin mahdollisuus, että samoja ehtoja voidaan tarvittaessa tutkia eri oikeusjärjestysten lakien perusteella kieltokanteen ja yksittäistapausta koskevan kanteen yhteydessä, kuuluu mielestäni erottamattomasti näiden kahden kannetyypin erilaiseen ja täydentävään luonteeseen.(38)
65. Direktiivissä 93/13 säädetään nimenomaisesti mahdollisuudesta, että sopimusehtojen kohtuuttomuuden arviointi voi johtaa erilaiseen tulokseen käytetyn kannetyypin mukaan. Tämän direktiivin 5 artiklan mukaan ehtoja, joiden kohtuuttomuuteen vedotaan, koskevat eri tulkintasäännöt yksittäistapauksissa nostettujen kanteiden ja kieltokanteiden yhteydessä.(39)
66. Kaiken edellä esitetyn perusteella katson, että kohtuuttomien ehtojen, joiden kieltämistä direktiivin 2009/22 perusteella nostetulla kieltokanteella vaaditaan, tutkimiseen sovellettava laki määräytyy Rooma II -asetuksessa säädettyjen lainvalintasääntöjen mukaisesti.
3. Sovellettavan lain määräytyminen Rooma II -asetuksen perusteella
67. Toiseksi on toiseen ennakkoratkaisukysymykseen vastaamiseksi täsmennettävä, mitkä tämän asetuksen säännökset koskevat tällaista määräytymistä.
a) Rooma II -asetuksen 6 artiklan 1 kohdan sovellettavuus
68. Rooma II -asetuksen 4 artiklan 1 kohdassa säädetään yleissääntönä, että sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin, jotka johtuvat vahingonkorvausvastuun perustavasta tapahtumasta, sovelletaan ”sen maan lakia, jossa vahinko aiheutuu” (lex loci damni).
69. Tämän asetuksen 6 artiklan 1 kohdassa säädetään erityissääntönä, että sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin, jotka johtuvat ”vilpillisestä kilpailusta”, sovelletaan ”sen maan lakia, jonka kilpailutilanteeseen tai kuluttajien yhteisiin etuihin asia vaikuttaa tai saattaa vaikuttaa”.
70. Kuten kyseisen asetuksen johdanto-osan 21 perustelukappaleesta ilmenee, sen 6 artiklan 1 kohta on lex specialis, jolla ei suinkaan poiketa saman asetuksen 4 artiklan 1 kohdasta vaan selvennetään sen sisältöä. Toisin sanoen Rooma II -asetuksen 6 artiklan 1 kohdassa konkretisoidaan lex loci damni -periaate vilpillisen kilpailun erityisellä alalla.
71. Mielestäni Rooma II -asetuksen 6 artiklan 1 kohtaa sovelletaan sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin, jotka voivat johtua siitä, että direktiiviä 93/13 on rikottu kuluttajien yhteisten etujen vahingoksi.
72. Tällaista tulkintaa, joka nähdäkseni perustuu tämän säännöksen sanamuotoon itsessään, tukevat siihen liittyvät valmisteluasiakirjat. Rooma II -asetusta koskevan ehdotuksen perusteluissa mainitaan nimenomaisesti tämän erityissäännön soveltamisalaan kuuluvina asioina kuluttajasopimusten kohtuuttomien ehtojen käyttämisestä nostetut ryhmäkieltokanteet.(40)
73. Näin ollen katson, että Rooma II -asetuksen 6 artiklan 1 kohdan soveltamisala ulottuu kaikkiin toimiin, jotka ovat omiaan muuttamaan markkinatoimijoiden välisiä suhteita, joko kilpailijoiden välillä tai suhteessa kuluttajiin yleensä.(41) Tässä säännöksessä tarkoitetun vilpillisen kilpailun itsenäisen määritelmän mukaan se kattaa yleisiin sopimusehtoihin sisällytettyjen kohtuuttomien ehtojen käytön, jos se voi vaikuttaa luokkana tarkasteltujen kuluttajien yhteisiin etuihin ja vaikuttaa siten markkinoiden kilpailutilanteeseen.
74. Rooma II -asetuksen 6 artiklan 1 kohdan mukaan kieltokanteeseen, jolla on tarkoitus kieltää kohtuuttomien ehtojen käyttäminen Itävallassa asuvien kuluttajien kanssa tehdyissä sopimuksissa, sovelletaan nähdäkseni Itävallan lakia. Niihin yhteisiin etuihin, joita tällä kanteella pyritään suojaamaan, vaikutetaan tai saatetaan vaikuttaa nimenomaan näiden kuluttajien asuinvaltiossa.
b) Rooma II -asetuksen 4 artiklan 3 kohdan ja 12 artiklan soveltumattomuus
75. Rooma II -asetuksen 4 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu täydentävä lainvalintaa koskeva sääntö ei kyseenalaista edellisessä kohdassa tehtyä johtopäätöstä. Tässä säännöksessä säädetään poikkeuksesta lex loci damni ‑pääsääntöön tilanteessa, jossa toiseen jäsenvaltioon on ”selvästi läheisempi liittymä”. Kyseisen säännöksen sanamuodon mukaan tällainen liittymä voi perustua erityisesti ”osapuolten väliseen ennestään olemassa olevaan suhteeseen, kuten sopimukseen, joka liittyy läheisesti kyseiseen vahingonkorvausvastuun perustavaan tapahtumaan”.
76. Tätä poikkeusta ei mielestäni voida soveltaa tilanteisiin, jotka kuuluvat Rooma II -asetuksen 6 artiklan 1 kohdassa säädetyn kaltaisen erityissäännön soveltamisalaan.
77. Tämän asetuksen valmisteluasiakirjoista ilmenee komission katsoneen, että täydentävää lainvalintaa koskevia sääntöjä, jotka vastaavat tämän asetuksen 4 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädettyjä sääntöjä, ”ei yleensä voida soveltaa [vilpillisen kilpailun] alalla”.(42) Yhdyn tähän kantaan, sillä kyseisen asetuksen 6 artiklan 1 kohdalla on tarkoitus suojata yhteisiä etuja – mikä menee oikeudenkäynnin asianosaisten välistä suhdetta pidemmälle – säätämällä tähän erityisesti soveltuvasta säännöstä. Tämän tavoitteen saavuttamista haitattaisiin, jos tämän säännön soveltaminen voitaisiin estää näiden asianosaisten välisten henkilökohtaisten liittymien perusteella.(43)
78. Mikään ennestään olemassa oleva sopimus ei liioin sido VKI:tä ja Amazon EU:ta tässä tapauksessa (sillä yleiset sopimusehdot kohdistuvat pelkästään yksittäisiin kuluttajiin). On myös huomattava, että koska kieltokanne ei riipu elinkeinonharjoittajan ja kuluttajien välisestä konkreettisesta yksittäistapausta koskevasta riidasta, se voidaan nostaa, vaikka ehtoja, joita vaaditaan kiellettäviksi, ei olisi käytetty määrätyissä sopimuksissa.(44) Näissä olosuhteissa se, että näissä yleisissä sopimusehdoissa määrätään Luxemburgin lain soveltamisesta, ei luo selvästi läheisempää liittymää Luxemburgiin tällaisen kanteen yhteydessä, kun oikeudenkäynnin asianosaisten välillä tai elinkeinonharjoittajan ja määrättyjen kuluttajien välillä ei ole ennestään olemassa olevaa suhdetta.
79. Rooma II -asetuksen 12 artikla, jonka soveltamiseen komissio on vedonnut toissijaisesti, ei myöskään ole tässä yhteydessä mielestäni merkityksellinen. Tässä säännöksessä, joka koskee sopimusta edeltäneistä neuvotteluista johtuviin sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin (culpa in contrahendo) sovellettavaa lakia, edellytetään mielestäni konkreettisia ja nimenomaisia sopimusta edeltäneitä neuvotteluja. Koska kieltokanne on abstrakti ryhmäkanne, tästä ei ole kysymys. Tällä kanteella pyritään joka tapauksessa itse sopimusehtojen käytön kieltämiseen eikä se koske culpa in contrahendoa.
c) Käytännön seuraukset
80. Jos ehdottamani kanta hyväksyttäisiin tässä tapauksessa, kieltokanteessa tarkoitettuja kohtuuttomia ehtoja arvioitaisiin Rooma II -asetuksen 6 artiklan 1 kohdan mukaisesti pelkästään Itävallan lain perusteella, ja se käsittää direktiivin 93/13 täytäntöönpanosta annetun Itävallan lainsäädännön (eli kuluttajansuojalain).
81. Sitä vastoin yksittäistapauksia koskevien kanteiden yhteydessä tätä kysymystä käsiteltäisiin Rooma I -asetuksen 6 artiklan 2 kohdan mukaisesti(45) sen lain perusteella, jonka osapuolet ovat valinneet riidanalaisiin yleisiin sopimusehtoihin sisältyvän ehdon 12 nojalla (oletettaessa se päteväksi(46)), eli Luxemburgin lain perusteella. Tätä lakia sovellettaisiin kuitenkin edellyttäen, että kuluttajat eivät menetä heille sen lain pakottavin säännöksin annettua suojaa, jota lainvalintalausekkeen puuttuessa olisi sovellettu.(47) Tämä vastaa tämän asetuksen 6 artiklan 1 kohdan mukaan sen maan lakia, jossa kuluttajan asuinpaikka on, eli tässä tapauksessa Itävallan lakia.
B Lainvalintalausekkeen kohtuuttomuuden arviointi (neljännen kysymyksen ensimmäinen osa)
82. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy neljännen kysymyksensä ensimmäisessä osassa, onko Amazon EU:n yleisiin sopimusehtoihin sisältyvän ehdon 12 kaltainen lainvalintalauseke, jonka mukaan sovelletaan sen jäsenvaltion lakia, jossa elinkeinonharjoittajalla on kotipaikka, direktiivissä 93/13 tarkoitetulla tavalla kohtuuton.
83. Tämän direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaan sopimusehto, josta ei ole erikseen neuvoteltu, on kohtuuton, jos se lojaliteettiperiaatteen vastaisesti aiheuttaa kuluttajan vahingoksi huomattavan epätasapainon osapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien välille.
84. Tämän direktiivin 3 artiklan 2 kohdan mukaan sopimusehtoa ei koskaan pidetä erikseen neuvoteltuna, jos elinkeinonharjoittaja on laatinut sen ennakolta, eikä kuluttaja ole näin ollen voinut vaikuttaa sen sisältöön, varsinkaan ennakolta muotoiltujen vakiosopimusten yhteydessä. Nähdäkseni on täysin selvää, että tämä tilanne kattaa pääasiassa kyseessä olevan kaltaiset yleiset sopimusehdot.
85. Kyseisen direktiivin 4 artiklan 1 kohdan mukaan sopimusehto voidaan todeta kohtuuttomaksi vasta sen jälkeen, kun yksittäistapauksessa on tutkittu kaikki asian kannalta merkitykselliset olosuhteet, mukaan lukien sopimuksen kohteena olevien tavaroiden tai palvelujen luonne.
86. Lisäksi saman direktiivin 5 artiklassa säädetään, että jos kuluttajalle esitetyt ehdot on laadittu kirjallisesti, ne on laadittava ”selkeästi ja ymmärrettävästi”.(48)
87. Direktiivin 93/13 3 artiklan 3 kohdan ja tämän direktiivin liitteessä olevan 1 kohdan q alakohdan nojalla kohtuuttomina voidaan pitää muun muassa ehtoja, joiden tarkoituksena on ”kuluttajan oikeuden nostaa kanne – – poissulkeminen tai rajoittaminen”.(49)
88. Kansallisen tuomioistuimen tehtävä on arvioida, täyttääkö sopimusehto edellä mainittuihin säännöksiin perustuvat lojaliteettiperiaatteen mukaiset vaatimukset sekä tasapainon ja avoimuuden vaatimukset, kun otetaan huomioon käsiteltävän asian olosuhteet.(50) Unionin tuomioistuimella on kuitenkin toimivalta johtaa direktiivin 93/13 säännöksistä kriteerit, joita tämä tuomioistuin voi soveltaa tai joita sen on sovellettava tällaisessa arvioinnissa.(51)
89. Ensin on syytä hylätä olettama, johon VKI:n perustelut näyttävät tukeutuvan ja jonka mukaan riidanalaisiin yleisiin sopimusehtoihin sisältyvässä ehdossa 12 määrätään, että sopimukseen sovelletaan yksinomaan Luxemburgin lakia ilman, että kuluttajat voisivat saada asuinpaikkansa valtion pakottavissa säännöksissä heille annettua suojaa. Mielestäni tällainen tulkinta ei perustu tämän sopimusehdon sanamuotoon. Kuluttajat eivät voi menettää Rooma I -asetuksen 6 artiklan 2 kohdassa annettua suojaa pelkästään sen vuoksi, että sopimusehdossa ei nimenomaisesti viitata tähän suojaan. Näin on siitä syystä, että kyseinen suoja perustuu suoraan tähän säännökseen, jolla rajoitetaan osapuolten tahdonautonomiaa. Kuluttajat voivat siten vedota siihen ilman, että se olisi tarpeen ilmaista myös sopimusvelvoitteen muodossa.(52)
90. Tämän sopimusehdon ulottuvuuden täsmentämisen jälkeen on ratkaistava, merkitsisivätkö siitä aiheutuvat mahdolliset kielteiset seuraukset kuluttajille direktiivin 93/13 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua huomattavaa epätasapainoa osapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien välille.
91. Mielestäni lainvalintalauseke, jonka mukaan sopimukseen sovelletaan sen jäsenvaltion lakia, jossa elinkeinonharjoittajalla on kotipaikka, ei voi olla kohtuuton pelkästään sillä perusteella, että se voi hypoteettisesti tehdä kanteen nostamisesta vaikeampaa toisessa valtiossa asuvalle keskivertokuluttajalle ja toisaalta suosia elinkeinonharjoittajaa tämän puolustuksessa.
92. Kuten VKI ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus ovat tuoneet esille, yhteisöjen tuomioistuin on tosin samankaltaisin perustein katsonut tuomiossa Océano Grupo Editorial ja Salvat Editores,(53) että ehto, jonka mukaan yksinomainen toimivalta on sen maan tuomioistuimilla, jossa elinkeinonharjoittajalla on kotipaikka, kuuluu kyseisen direktiivin liitteessä olevan 1 kohdan q alakohdan soveltamisalaan. Tätä johtopäätöstä ei kuitenkaan nähdäkseni voida ulottaa analogisesti koskemaan pääasiassa kyseessä olevan kaltaista lainvalintalauseketta, jonka vaikutukset eroavat oikeuspaikkalausekkeen vaikutuksista.
93. Lähtökohtaisesti unionin lainsäädännössä sallitaan nimenomaisesti lainvalintalausekkeet, vaikka niistä ei olisi neuvoteltu erikseen. Rooma I -asetuksen 6 artiklan 2 kohdassa osapuolille annetaan tämän säännöksen toisessa virkkeessä säädetyin varauksin mahdollisuus valita kuluttajasopimukseen sovellettava laki. Tässä säännöksessä ei tehdä eroa sen mukaan, onko ehdosta neuvoteltu erikseen vai ei. Sopimusehdoista, joista ei ole neuvoteltu tällä tavoin,(54) direktiivin 93/13 johdanto-osan viidennessä ja kuudennessa perustelukappaleessa todetaan, että lainsäätäjä on nimenomaisesti ottanut huomioon mahdollisuuden tehdä muun jäsenvaltion lainsäädännön kuin kuluttajan asuinvaltion lainsäädännön sääntelemiä sopimuksia, ja tunnustetaan samalla tarve suojata kuluttajaa kohtuuttomien ehtojen käytöltä tällaisessa tilanteessa.
94. Näissä olosuhteissa katson, että lainvalintalauseke, jonka mukaan sopimukseen sovelletaan sen jäsenvaltion lakia, jossa elinkeinonharjoittajalla on kotipaikka, on kohtuuton vain siinä tapauksessa, että sillä on sanamuotonsa tai asiayhteytensä vuoksi erityispiirteitä, jotka aiheuttavan huomattavan epätasapainon osapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien välille.
95. Tällaisen ehdon kohtuuttomuus voi perustua erityisesti sanamuotoon, joka ei täytä direktiivin 93/13 5 artiklassa asetettua vaatimusta, jonka mukaan ehdot on laadittava selkeästi ja ymmärrettävästi. Kuten oikeuskäytännöstä ilmenee, tätä vaatimusta on tulkittava laajasti, kun otetaan huomioon, että kuluttaja on elinkeinonharjoittajaan nähden heikompi osapuoli muun muassa tietojen puolesta.(55) Unionin tuomioistuin on myös korostanut, että on olennaista ilmoittaa kuluttajalle sopimusehtojen seurauksista.(56) Näillä perusteilla kyseinen vaatimus edellyttää mielestäni erityisesti sitä, että ehto ei johda keskivertokuluttajaa harhaan hänen oikeuksiensa sisällöstä.
96. Tarkemmin sanottuna nyt esillä olevassa asiassa riidanalaisen ehdon on oltava riittävän avoin siltä osin kuin kyse on kuluttajan mahdollisuudesta vedota asuinvaltionsa lainsäädännön pakottaviin säännöksiin Rooma I -asetuksen 6 artiklan 2 kohdassa taatulla tavalla. Tältä osin vaadittu avoimuuden taso riippuu kaikista asian kannalta merkityksellisistä olosuhteista.(57)
97. Tältä osin on huomattava, että kuluttajasopimukset koskevat usein pieniä summia,(58) varsinkin sähköisessä kaupankäynnissä. Näissä olosuhteissa keskivertokuluttajan ei ole kovin houkuttelevaa nostaa kannetta elinkeinonharjoittajaa vastaan.(59) Lainvalintalauseke, jonka mukaan sopimukseen sovelletaan muun jäsenvaltion lakia kuin sen, jossa kuluttaja asuu, tekee tällaisen kanteen nostamisesta entistä vähemmän houkuttelevaa.
98. Mielestäni on myös todennäköistä, että keskivertokuluttaja ei olisi riittävän tietoinen Rooma I -asetuksen 6 artiklan 2 kohdassa hänelle annetusta suojasta. Näin ollen hän pääsääntöisesti luottaa pelkästään lainvalintalausekkeen sanamuotoon. Kuluttajan mahdollisuudella vedota asuinvaltionsa pakottavissa laeissa annettuun suojaan on kuitenkin huomattava käytännön merkitys.
99. Ensinnäkin nämä lait käsittävät huomattavan määrän säännöksiä, joihin kuluttaja voi vedota. Niihin kuuluvat muun muassa kansalliset säännökset, joilla kuluttajansuojaa koskeva unionin säännöstö saatetaan osaksi kansallista oikeusjärjestystä, erityisesti sähköisen kaupankäynnin osalta.(60) Kuten tätä alaa koskevista direktiiveistä ilmenee, nämä säännökset ovat pääsääntöisesti pakottavia.(61)
100. Sen valtion lait, jossa kuluttaja asuu, ovat yleensä tälle tutumpia ja paremmin saatavilla (jo pelkästään kielen vuoksi), ja niihin on siten helpompi vedota kuin sen jäsenvaltion lakeihin, jossa elinkeinonharjoittajalla on kotipaikka. Rooma I -asetuksen 6 artiklan 2 kohdassa ei myöskään mielestäni aseteta edellytykseksi sille, että kuluttaja saa ”sellaisin säännöksin annetun suojan, joista ei voida sopimuksin poiketa” hänen asuinvaltionsa lain mukaan, että näissä säännöksissä säädettäisiin aineelliselta kannalta korkeammasta suojan tasosta kuin valitun oikeusjärjestyksen lainsäädännössä.(62) Mielestäni kuluttaja voi siten tämän asetuksen 6 artiklan 2 kohdan perusteella vedota kaikkiin asuinvaltionsa lainsäädännön pakottaviin säännöksiin siitä riippumatta, ovatko ne hänelle sisällöltään edullisempia kuin valitun lain säännökset vai eivät.(63)
101. Kuluttajan mahdollisuus vedota tällaiseen suojaan on vielä merkityksellisempi sen vuoksi, että joissakin unionin kuluttajansuojaa koskevissa direktiiveissä on toteutettu vain vähimmäistason yhdenmukaistaminen.(64) Toisten direktiivien perusteella jäsenvaltiot voivat pitää voimassa tai antaa kansallisia säännöksiä niiden soveltamisalaan kuuluvista tietyistä seikoista.(65) Jäsenvaltio, jossa kuluttaja asuu, voi siis antaa kuluttajalle laajemman suojan kuin näissä direktiiveissä ja mahdollisesti näiden direktiivien saattamiseksi osaksi valittua oikeusjärjestystä annetuissa laeissa säädetään.
102. Näissä olosuhteissa katson VKI:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallituksen tavoin, että se, että kyseisessä ehdossa 12 ei mainita kuluttajan mahdollisuutta vedota asuinmaansa pakottaviin lakeihin, voi antaa keskivertokuluttajalle virheellisen vaikutelman, jonka mukaan sopimukseen sovelletaan ainoastaan tässä ehdossa tarkoitettua lakia. Jos tällaista kuluttajaa on tällä tavoin johdettu harhaan, kanteen nostamisesta saattaa tulla hänelle vähemmän houkuttelevaa pääasiallisesti sen vuoksi, että valitun oikeusjärjestyksen kuluttajansuojalait eivät ole hänelle tuttuja.(66)
103. Näin ollen tämä ehto voi mielestäni aiheuttaa huomattavan epätasapainon osapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien välille ja olla siten direktiivin 93/13 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla kohtuuton, minkä tarkistaminen on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä.
104. Amazon EU:n mukaan toteamus tällaisen ehdon kohtuuttomuudesta asettaisi elinkeinonharjoittajille kohtuuttoman raskaan velvollisuuden luetella kaikki asian kannalta merkitykselliset kuluttajan asuinvaltion pakottavat lait, jotta tämä voisi valita sopimukseen sovellettavan lain. Epäselvyyksien hälventämiseksi tässä suhteessa on syytä täsmentää, että tämä toteamus ei johtaisi tällaiseen velvollisuuteen. Sen perusteella elinkeinonharjoittajien olisi ainoastaan muotoiltava lainvalintalauseke siten, että sen sanamuodosta käy yksiselitteisesti ilmi, että sillä ei rajoiteta kuluttajien asuinvaltion pakottavissa laeissa heille annettua suojaa, eikä näiden lakien luetteloimista välttämättä edellytetä.
C Henkilötietojen käsittelyä koskevien sopimusehtojen laillisuuden tutkimiseen sovellettava laki (neljännen kysymyksen toinen osa)
105. Neljännen kysymyksensä toisessa osassa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy unionin tuomioistuimelta, mitä lakia sovelletaan henkilötietojen käsittelyyn sähköistä kaupankäyntiä harjoittavassa yrityksessä, jonka toiminta suuntautuu toiseen jäsenvaltioon kuin siihen, jossa sillä on kotipaikka. Kyseinen tuomioistuin kysyy, säännelläänkö tällaista käsittelyä tässä tapauksessa yksinomaan sen jäsenvaltion laissa, jossa Amazon EU:lla on kotipaikka (Luxemburg), vai myös Itävallan laissa siltä osin kuin tämä yhtiö kohdistaa toimintansa Itävallassa asuviin kuluttajiin saksankielisen internetsivustonsa välityksellä.
1. Alustavat toteamukset
106. Tämä kysymys on esitetty unionin tuomioistuimelle siltä osin kuin VKI väittää, että Amazon EU:n yleisten sopimusehtojen ehdot 6, 9 ja 11 ovat ristiriidassa tietosuojalain kanssa, jolla direktiivi 95/46 saatetaan osaksi Itävallan lainsäädäntöä.(67) Tässä asiayhteydessä ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella on tosiasiassa epäilyksiä siitä, minkä tämän direktiivin kansallisen täytäntöönpanolain mukaan näiden ehtojen laillisuutta on arvioitava kieltokanteen yhteydessä.
107. Kun tämän kysymyksen sanamuotoa ja asiayhteyttä verrataan toisiinsa, tämä tuomioistuin näyttää lähtevän olettamasta, jonka mukaan tällaiseen tutkimukseen sovellettavan lain täytyy olla sama kuin laki, jota sovelletaan Amazon EU:n näiden samojen ehtojen nojalla mahdollisesti suorittamiin tietojen käsittelyihin.
108. Yksikään asian käsittelyyn osallistuneista osapuolista ei ole kiistänyt tätä olettamaa. Myös minä yhdyn siihen. Direktiivin 95/46 4 artiklassa säädetään erityisistä säännöistä, joiden avulla voidaan selvittää määrättyä tietojen käsittelyä koskeva kansallinen täytäntöönpanolaki.(68) Näiden erityisten sääntöjen perusteella määräytyy mielestäni myös tätä käsittelyä koskevien ehtojen laillisuuden tutkimiseen sovellettava laki.(69)
2. Direktiivin 95/46 4 artiklan ulottuvuus
109. Direktiivin 95/46 valmisteluasiakirjojen mukaan sen 4 artiklan tarkoituksena on kokonaisuudessaan estää se, että samaan tietojen käsittelyyn sovellettaisiin useamman kuin yhden jäsenvaltion lainsäädäntöä.(70) Tämä direktiivi perustuu nimittäin ajatukseen, jonka mukaan sillä toteutettavalla yhdenmukaistamisella varmistetaan vastaavantasoinen tietosuoja koko unionissa. Näin ollen siinä asetetaan jäsenvaltioille keskinäisen luottamuksen velvollisuus, joka estää sen, että samaan käsittelytapahtumaan sovellettaisiin eri kansallisia lainsäädäntöjä ja estettäisiin siten kyseisten tietojen vapaa liikkuvuus.(71)
110. Tällä säännöksellä on näin ollen kaksi tehtävää:(72)
– Ensinnäkin sillä rajoitetaan direktiivillä 95/46 käyttöön otetun suojan alueellista soveltamisalaa. Tästä tehtävästä oli kyse tuomiossa Google Spain ja Google.(73) Siinä oli määritettävä, sovellettiinko tätä suojaa tämän direktiivin täytäntöönpanosta annetun Espanjan oikeuden välityksellä tietojen käsittelyyn, kun rekisterinpitäjä oli sijoittautunut kolmanteen valtioon (Yhdysvaltoihin).
– Toiseksi kyseisen 4 artiklan perusteella voidaan määrittää usean jäsenvaltion laeista se, jota sovelletaan määrättyyn tietojen käsittelyyn. Tästä tehtävästä on kyse nyt esillä olevassa asiassa, aivan kuten tuomiossa Weltimmo.(74)
111. Tämän täsmennyksen jälkeen on todettava direktiivin 95/46 4 artiklan 1 kohdan a alakohdasta ilmenevän, että jäsenvaltion täytäntöönpanolain sovellettavuus henkilötietojen käsittelyyn edellyttää seuraavien kahden edellytyksen täyttymistä:
– ensinnäkin rekisterinpitäjällä on oltava ”toimipaikka” tässä jäsenvaltiossa
– toiseksi tämä käsittely on suoritettava tässä toimipaikassa tapahtuvan ”toiminnan yhteydessä”.
112. Jälkimmäinen edellytys on käytännössä ratkaiseva, jos yrityksellä on toimipaikkoja useassa jäsenvaltiossa.(75) Sen avulla voidaan silloin määrittää, minkä näistä jäsenvaltioista lakia kyseiseen tietojen käsittelyyn sovelletaan: siihen sovelletaan ainoastaan sen toimipaikan jäsenvaltion lakia, jonka toiminnan yhteyteen tämä käsittely kuuluu.(76)
113. Esillä olevassa asiassa on riidatonta, että Amazon EU:n yleisten sopimusehtojen ehdoilla 6, 9 ja 11 tarkoitetaan direktiivin 95/46 soveltamisalaan kuuluvaa ”henkilötietojen käsittelyä”.(77) Näin ollen on arvioitava, onko tällainen käsittely määrä suorittaa tämän yhtiön Itävallassa sijaitsevassa ”toimipaikassa” tapahtuvan ”toiminnan yhteydessä”, Luxemburgissa vai – vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tai asian käsittelyyn osallistuneet osapuolet eivät olekaan tuoneet tätä vaihtoehtoa esille – Saksassa.
3. Itävallan lain mahdollinen sovellettavuus
114. Siitä, onko Amazon EU:lla toimipaikka Itävallassa, totean heti alkuun, että direktiivin 95/46 4 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetulla toimipaikan käsitteellä on itsenäinen merkitys.(78)
115. Kyseisen direktiivin johdanto-osan 19 perustelukappaleen mukaan tämä käsite edellyttää ”tosiasiallista toimintaa ja kiinteää toimipaikkaa”. Tässä perustelukappaleessa täsmennetään, että ”tässä suhteessa ei oikeudellisella muodolla ole merkitystä”. Siinä todetaan myös, että jos sama rekisterinpitäjä on sijoittautunut usean jäsenvaltion alueelle, kyseisen rekisterinpitäjän on varmistettava, että kaikki nämä toimipaikat täyttävät niiden toimintaan sovellettavan kansallisen oikeuden velvoitteet.
116. Näiden säännösten valossa unionin tuomioistuin tulkitsi tuomiossa Weltimmo(79) toimipaikan käsitettä laajasti katsoessaan, että se ”ulottuu kaikkeen aitoon ja todelliseen, vaikka vähäiseenkin, toimintaan, jota harjoitetaan kiinteän toimipaikan avulla”, oikeudellisesta muodosta riippumatta. Se täsmensi, että ”sen määrittämiseksi, onko yhtiöllä, joka on tietojen rekisterinpitäjä, kyseisessä direktiivissä tarkoitettu toimipaikka jossakin muussa jäsenvaltiossa kuin siinä jäsenvaltiossa tai kolmannessa maassa, jossa se on rekisteröity, on arvioitava sekä toimipaikan kiinteää luonnetta että taloudellisen toiminnan tosiasiallista harjoittamista tässä toisessa jäsenvaltiossa”.(80)
117. Unionin tuomioistuin uskoi kansallisen tuomioistuimen tehtäväksi ratkaista näiden periaatteiden mukaisesti, oliko kyseisellä yhtiöllä toimipaikka Unkarissa useiden eri kriteerien nojalla. Yhtäältä se kehotti kansallista tuomioistuinta ottamaan huomioon, että kyseinen toiminta muodostui sellaisten internetsivustojen ylläpitämisestä, joilla oli ilmoituksia Unkarissa sijaitsevista kiinteistöistä ja jotka oli laadittu unkariksi – joten näiden sivustojen ylläpito oli pääasiallisesti tai jopa täysin kohdistettu tähän jäsenvaltioon. Toisaalta unionin tuomioistuin korosti, että Unkarissa oli edustaja, jonka tehtävänä oli periä siellä tästä toiminnasta aiheutuneet saatavat ja edustaa kyseistä yhtiötä asianomaisten tietojen käsittelyä koskevissa menettelyissä, ja että Unkarissa oli avattu pankkitili ja käytettävissä postilokero.(81) Se, että unionin tuomioistuin toteaa nämä kriteerit, merkitsee sitä, että Unkarissa ei voinut olla toimipaikkaa pelkästään sillä perusteella, että kyseiset internetsivustot olivat siellä saatavilla.
118. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on ratkaista tämän oikeuskäytännön valossa ja kaikkien asian kannalta merkityksellisten olosuhteiden perusteella, onko Amazon EU:lla toimipaikka Itävallassa. Unionin tuomioistuin voi kuitenkin esittää sille joitakin seikkoja, jotka voivat ohjata sitä tällaisessa arvioinnissa, kuten jäljempänä esitettäviä seikkoja.
119. Se, että Amazon EU on rekisteröity ja sillä on kotipaikka Luxemburgissa ja ettei sillä ole tytäryhtiötä tai sivuliikettä Itävallassa, ei estä sitä, että sillä voi olla siellä direktiivissä 95/46 tarkoitettu toimipaikka.
120. Ennakkoratkaisupyynnöstä käy ilmi, että Amazon EU luo yhteyksiä ja tekee sopimuksia itävaltalaisten kuluttajien kanssa saksankielisen internetsivustonsa välityksellä. Kun otetaan erityisesti huomioon tämän ratkaisuehdotuksen 116 ja 117 kohdassa selostettu oikeuskäytäntö, tämä seikka ei mielestäni voi yksinään olla peruste katsoa, että Amazon EU:lla on toimipaikka Itävallassa, kun mikään muu seikka ei viittaa siihen, että tällä yhtiöllä olisi siellä ”kiinteä toimipaikka”.
121. En pidä poissuljettuna, että – kuten VKI väittää – mahdollinen kaupanteon jälkeinen palvelu, kuten reklamaatiopalvelu, joka on tarkoitettu Itävallassa asuville asiakkaille, voisi muodostaa toimipaikan Itävallassa. Tällainen toteamus ei kuitenkaan yksinään riitä perusteeksi tietosuojalain sovellettavuudelle.
122. Vaikka oletettaisiinkin, että tällainen palvelu on olemassa ja että sitä pidettäisiin toimipaikkana, pitäisi vielä katsoa, että riidanalaisissa ehdoissa tarkoitetun tietojen käsittelyn on määrä tapahtua tätä palvelua koskevan toiminnan yhteydessä direktiivin 95/46 4 artiklan 1 kohdan a alakohdassa asetetussa toisessa edellytyksessä tarkoitetulla tavalla.
123. Unionin tuomioistuimella oli tilaisuus tarkastella tämän edellytyksen täyttymistä tuomiossa Google Spain ja Google.(82) Se omaksui siinä laajan tulkinnan katsoessaan, että tämä edellytys täyttyi, koska Yhdysvaltoihin sijoittautuneen hakukoneen ylläpitäjän toiminnot (joita varten kyseinen tietojen käsittely toteutettiin) ja sen Espanjassa sijaitsevan toimipaikan mainospaikkojen markkinointi ja tarjoaminen liittyivät ”erottamattomasti toisiinsa”.(83)
124. Pidän kuitenkin kyseenalaisena, että tätä lähestymistapaa voitaisiin noudattaa esillä olevassa asiassa. Muiden tosiseikkoja koskevien erojen lisäksi kyseinen asia eroaa nyt esillä olevasta asiasta siinä, että kyseisessä asiassa oli arvioitava, kuuluiko kyseinen tietojen käsittely direktiivissä 95/46 säädetyn suojan piiriin vai ei (sen täytäntöönpanoa koskevan Espanjan lainsäädännön kautta). Nähdäkseni unionin tuomioistuin tulkitsi tässä tarkoituksessa tämän direktiivin 4 artiklan 1 kohdan a alakohdassa asetettua toista edellytystä laajentavasti estääkseen sen, että tällainen käsittely jäisi siinä säädettyjen velvollisuuksien ja takeiden ulkopuolelle.(84)
125. Esillä olevassa asiassa on sitä vastoin ratkaistava, millä tämän direktiivin useista eri kansallisista täytäntöönpanolaeista riidanalaisissa ehdoissa tarkoitettuja tietojen käsittelyjä on tarkoitus säännellä. Tässä tarkoituksessa on selvitettävä toimipaikka, jonka toiminnan yhteydessä nämä käsittelyt välittömimmin tapahtuvat. Ensi arviolta näyttää siltä, jollei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tarkistuksesta muuta johdu, että Amazon EU:n yleisten sopimusehtojen ehdot 6, 9 ja 11 eivät liity suoraan sen mahdollista kaupanteon jälkeistä palvelua koskevaan toimintaan Itävallassa.
4. Luxemburgin tai Saksan lain mahdollinen sovellettavuus
126. Jos oletetaan ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen katsovan, että Amazon EU:lla ei ole toimipaikkaa Itävallassa tai että näissä ehdoissa tarkoitetut käsittelyt eivät missään tapauksessa kuulu tällaisen toimipaikan toiminnan yhteyteen, olisi vielä tutkittava direktiivin 95/46 4 artiklan 1 kohdan a alakohdassa asetettujen kahden edellytyksen valossa, sovellettaisiinko kyseisiin käsittelyihin jonkin toisen jäsenvaltion lakia, ja tarvittaessa määritettävä tämä laki.
127. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tai asian käsittelyyn osallistuneet osapuolet eivät epäile, että Amazon EU:lla olisi toimipaikka Luxemburgissa. Voidaan kuitenkin pohtia, liittyisivätkö kyseisissä ehdoissa tarkoitetut käsittelyt pikemminkin tämän yhtiön mahdollisessa toimipaikassa Saksassa tapahtuvaan toimintaan. Tämä yhtiö nimittäin luo yhteyksiä itävaltaisiin kuluttajiin saksalaisella verkkotunnuksella www.amazon.de toimivan internetsivuston välityksellä. Amazon EU:n yleisten sopimusehtojen ehdon 6 mukaan ”Amazon.de” tarkistaa, arvioi ja vaihtaa – toisin sanoen käsittelee – tilaajan antamat henkilötiedot.(85) Näiden seikkojen perusteella voitaisiin ajatella, että Saksan laki olisi sovellettavissa. Ennakkoratkaisupyynnössä ei kuitenkaan ole esitetty muita tosiseikkoja, jotka koskisivat Amazon EU:n toimintaa Saksassa.
128. Näissä olosuhteissa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tutkittava tämän ratkaisuehdotuksen 116 ja 117 kohdassa esitetyn oikeuskäytännön valossa, onko Amazon EU:lla direktiivin 95/46 4 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu toimipaikka Saksassa. Mikäli näin on, kyseisen tuomioistuimen on tutkittava, onko kyseisissä ehdoissa tarkoitetut käsittelyt määrä suorittaa tässä toimipaikassa tai Amazon EU:n Luxemburgissa sijaitsevassa toimipaikassa tapahtuvan toiminnan yhteydessä.
V Ratkaisuehdotus
129. Kaiken edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:
1) Elinkeinonharjoittajan toisessa jäsenvaltiossa asuville kuluttajille tarkoitettuihin, yleisiin sopimusehtoihin sisällyttämien kohtuuttomien ehtojen tutkimiseen sovellettava laki määräytyy sopimukseen perustumattomiin velvoitteisiin sovellettavasta laista 11.7.2007 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 864/2007 (Rooma II) 6 artiklan 1 kohdan perusteella, kun niitä tutkitaan kuluttajien etujen suojaamista tarkoittavista kieltokanteista 23.4.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/22/EY täytäntöönpanosta annetun kansallisen lain nojalla näiden ehtojen käytön kieltämiseksi nostetun kieltokanteen yhteydessä.
2) Asetuksen N:o 864/2007 4 artiklan 3 kohdassa ei säädetä elinkeinonharjoittajan toisessa jäsenvaltiossa asuville kuluttajille tarkoitettuihin, yleisiin sopimusehtoihin sisällyttämien kohtuuttomien ehtojen tutkimiseen sovellettavan lain määräytymisestä, kun niitä tutkitaan direktiivin 2009/22 täytäntöönpanosta annetun kansallisen lain nojalla näiden ehtojen käytön kieltämiseksi nostetun kieltokanteen yhteydessä.
3) Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY 3 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että elinkeinonharjoittajan yleisiin sopimusehtoihin sisältyvä ehto, josta ei ole neuvoteltu erikseen ja jonka mukaan kuluttajan kanssa sähköisessä kaupankäynnissä tehtyyn sopimukseen sovelletaan sen jäsenvaltion lakia, jossa tällä elinkeinonharjoittajalla on kotipaikka, on kohtuuton, jos sillä johdetaan kuluttajaa harhaan antamalla hänelle vaikutelma, jonka mukaan sopimukseen sovelletaan ainoastaan kyseisen jäsenvaltion lakia, ilmoittamatta hänelle siitä, että hänellä on sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista 17.6.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 593/2008 (Rooma I) 6 artiklan 2 kohdan nojalla oikeus vedota myös hänelle sellaisen lain pakottavin säännöksin annettuun suojaan, jota olisi tämän ehdon puuttuessa sovellettu, mikä kansallisen tuomioistuimen on tarkistettava kaikkien asian kannalta merkityksellisten olosuhteiden perusteella.
4) Yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta 24.10.1995 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 95/46/EY 4 artiklan 1 kohdan a alakohtaa on tulkittava siten, että henkilötietojen käsittelyyn voidaan soveltaa vain yhden jäsenvaltion lakia. Tämä jäsenvaltio on se, jossa rekisterinpitäjällä on toimipaikka siten, että tämä harjoittaa siellä aitoa ja todellista toimintaa kiinteän toimipaikan avulla, ja kyseinen käsittely suoritetaan tässä toimipaikassa tapahtuvan toiminnan yhteydessä. Kansallisen tuomioistuimen on tehtävä tällainen arviointi.