UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (laajennettu neljäs jaosto)

14 päivänä joulukuuta 2022 (*)

Avustukset – Indonesiasta peräisin olevan biodieselin tuonti – Täytäntöönpanoasetus (EU) 2019/2092 – Lopullinen tasoitustulli – Asetuksen (EU) 2016/1037 3 artiklan 1 kohdan a alakohta – Rahoitusosuus – Asetuksen 2016/1037 3 artiklan 2 kohta – Etu – Asetuksen 2016/1037 7 artiklan 1 kohdan a alakohta – Tasoitustoimenpiteiden käyttöönoton mahdollistavan tuen laskeminen – Asetuksen 2016/1037 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan iv alakohta ja 2 kohta – Toimi, jolla yksityisen elimen tehtäväksi annetaan tukeen oikeuttavan toimen toteuttaminen tai tämä määrätään toteuttamaan se – Riittämättömänä pidettävä vastike – Tulojen tai hintojen tukeminen – Asetuksen 2016/1037 28 artiklan 5 kohta – Käytettävissä olevien tietojen käyttö – Asetuksen 2016/1037 3 artiklan 2 kohta ja 6 artiklan d alakohta – Etu – Asetuksen 2016/1037 8 artiklan 8 kohta – Unionin tuotannonalalle aiheutuva merkittävän vahingon uhka – Asetuksen 2016/1037 8 artiklan 5 ja 6 kohta – Syy-yhteys – Syy-yhteyden tarkastelu – Syy-yhteydettömyyden tarkastelu

Asiassa T‑111/20,

PT Wilmar Bioenergi Indonesia, kotipaikka Medan (Indonesia),

PT Wilmar Nabati Indonesia, kotipaikka Medan,

PT Multi Nabati Sulawesi, kotipaikka Pohjois-Sulawesi (Indonesia),

edustajinaan asianajajat P. Vander Schueren ja T. Martin-Brieu,

kantajina,

vastaan

Euroopan komissio, asiamiehinään P. Kienapfel, G. Luengo ja P. Němečková,

vastaajana,

jota tukee

European Biodiesel Board (EBB), kotipaikka Bryssel (Belgia), edustajinaan asianajajat M.-S. Dibling ja L. Amiel,

väliintulijana,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu neljäs jaosto),

toimien päätösharkinnassa kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja S. Gervasoni (esittelevä tuomari) sekä tuomarit L. Madise, P. Nihoul, R. Frendo ja J. Martín y Pérez de Nanclares,

kirjaaja: hallintovirkamies I. Kurme,

ottaen huomioon asian käsittelyn kirjallisessa vaiheessa esitetyn,

ottaen huomioon 13.1.2022 pidetyssä istunnossa esitetyn,

on antanut seuraavan

tuomion

1        Kantajat PT Wilmar Bioenergi Indonesia, PT Wilmar Nabati Indonesia ja PT Multi Nabati Sulawesi vaativat SEUT 263 artiklaan perustuvalla kanteellaan lopullisen tasoitustullin käyttöön ottamisesta Indonesiasta peräisin olevan biodieselin tuonnissa 28.11.2019 annetun komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2019/2092 (EUVL 2019, L 317, s. 42; jäljempänä riidanalainen asetus) kumoamista siltä osin kuin tämä asetus koskee niitä.

 Asian tausta

2        Kantajat ovat indonesialaisia yhtiöitä, jotka tuottavat ja vievät biodieseliä.

3        Euroopan unionin neuvosto antoi 19.11.2013 lopullisen polkumyyntitullin käyttöön ottamisesta Argentiinasta ja Indonesiasta peräisin olevan biodieselin tuonnissa ja kyseisessä tuonnissa käyttöön otetun väliaikaisen tullin lopullisesta kantamisesta täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 1194/2013 (EUVL 2013, L 315, s. 2), jolla sovellettiin kantajiin lopullista polkumyyntitullia.

4        Euroopan komissio antoi 25.11.2013 Argentiinasta ja Indonesiasta peräisin olevan biodieselin tuontia koskevan tukien vastaisen menettelyn päättämisestä ja kyseisen tuonnin kirjaamisvelvoitteesta annetun asetuksen (EU) N:o 330/2013 kumoamisesta asetuksen (EU) N:o 1198/2013 (EUVL 2013, L 315, s. 67).

5        Unionin yleinen tuomioistuin kumosi 15.9.2016 täytäntöönpanoasetuksen N:o 1194/2013 1 ja 2 artiklan siltä osin kuin se koski kahta ensimmäistä kantajaa (tuomio 15.9.2016, PT Wilmar Bioenergi Indonesia ja PT Wilmar Nabati Indonesia v. neuvosto, T‑139/14, ei julkaistu, EU:T:2016:499).

6        Maailman kauppajärjestön (WTO) paneeli antoi 25.1.2018 Indonesian tasavallan pyynnöstä raportin, joka koski Indonesiasta peräisin olevan biodieselin tuonnista annetulla täytäntöönpanoasetuksella N:o 1194/2013 määrättyjä polkumyynnin vastaisia toimenpiteitä (WTO:n paneelin 25.1.2018 antama raportti, jonka otsikkona on ”Euroopan unioni – Indonesiasta peräisin olevaa biodieseliä koskevat polkumyynnin vastaiset toimenpiteet” (WT/DS 480/R)). WTO:n paneeli katsoi, että Euroopan unioni oli toiminut tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen (GATT-sopimus) ja GATT-sopimuksen VI artiklan soveltamisesta tehdyn sopimuksen (EYVL 1994, L 336, s. 103), joka sisältyy WTO:n perustamisesta tehdyn sopimuksen (EYVL 1994, L 336, s. 3) liitteeseen 1 A, useiden määräysten vastaisesti.

7        European Biodiesel Board (EBB) teki 22.10.2018 komissiolle muista kuin Euroopan unionin jäsenvaltioista tapahtuvalta tuetulta tuonnilta suojautumisesta 8.6.2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1037 (EUVL 2016, L 176, s. 55), sellaisena kuin se on muutettuna 30.5.2018 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2018/825 (EUVL 2018, L 143, s. 1) (jäljempänä perusasetus), 10 artiklan mukaisen valituksen. Tämän valituksen mukaan Indonesiasta peräisin olevan biodieselin tuonti oli tuettua ja aiheutti tästä syystä vahinkoa unionin tuotannonalalle.

8        Komissio aloitti Euroopan unionin virallisessa lehdessä 6.12.2018 julkaisemallaan ilmoituksella (EUVL 2018, C 439, s. 16) Indonesiasta peräisin olevan biodieselin tuontia koskevan tukien vastaisen menettelyn.

9        Tutkimuksen kohteena olevat tuotteet ovat ”Indonesiasta peräisin olevia rasvahappomonoalkyyliestereitä ja/tai parafiinisia kaasuöljyjä, jotka on valmistettu synteesillä ja/tai vetykäsittelyllä ja jotka ovat muuta kuin fossiilista alkuperää (tunnetaan yleisesti biodieselinä), joko puhtaassa muodossa tai seokseen sisältyvinä”.

10      Indonesiassa tuotettu biodiesel on pääasiassa raa’asta palmuöljystä johdettua palmuöljymetyyliesteriä (jäljempänä PME). Unionissa tuotettu biodiesel on sen sijaan pääasiassa rapsimetyyliesteriä (jäljempänä RME), mutta sitä tuotetaan myös muista raaka-aineista, kuten raa’asta palmuöljystä.

11      PME ja RME kuuluvat molemmat rasvahappomonoalkyyliestereiden luokkaan. Termi ”esteri” viittaa kasviöljyjen transesteröintiin eli alkoholin sekoittamiseen öljyyn, jolloin syntyy biodieseliä ja sivutuotteena glyserolia. Termi ”metyyli” viittaa metanoliin, joka on prosessissa yleisimmin käytetty alkoholi. Rasvahappomonoalkyyliesterit tunnetaan myös rasvahappometyyliestereinä (jäljempänä FAMEt). Vaikka PME ja RME ovat molemmat FAMEja, niillä on osittain erilaisia fyysisiä ja kemiallisia ominaisuuksia ja erilainen suodatettavuuden rajalämpötila (jäljempänä CFPP). CFPP on lämpötila, jossa tietyt polttoaineen osat kiteytymisen tai hyytymisen vuoksi tukkivat polttoainesuodattimen. RME:n CFPP voi olla –14 °C, kun taas PME:llä se on noin 13 °C. Markkinoilla tietyn CFPP:n biodiesel kuvataan usein FAME X:nä, kuten FAME 0:na tai FAME 5:nä.

12      Tukia ja vahinkoa koskeva tutkimus kattoi 1.10.2017 ja 30.9.2018 välisen ajanjakson (jäljempänä tutkimusajanjakso). Vahinkoa koskevaan arvioon vaikuttavien kehityssuuntausten tarkastelu kattoi 1.1.2015 ja tutkimusajanjakson lopun välisen ajanjakson. Tarvittaessa komissio tarkasteli myös tietoja, jotka koskivat tutkimusajanjakson jälkeistä aikaa.

13      PT Wilmar Bioenergi Indonesia vastasi 25.1.2019 päivätyllä kirjeellään komission 19.12.2018 sille osoittamaan tukien vastaiseen kyselylomakkeeseen. Komissio teki tarkastuskäyntejä kantajien tiloissa Indonesiassa 18.–21.3.2019.

14      Samaan aikaan kantajat esittivät seuraavat huomautukset: 17.1.2019 valituksesta; 14.2.2019 EBB:n ja otokseen valittujen unionin biodieselin tuottajien esittämistä tiedoista ja vahingon uhkaa koskevista väitteistä; 14.2.2019 tasoitustoimenpiteiden sovellettavuudesta väitettyihin tukijärjestelmiin ja 19.6.2019 vahingon uhkaa koskevista väitteistä, jotka oli esitetty 29.4.2019 EBB:n huomautuksissa, ja EBB:n tuonnin kirjaamista koskevasta pyynnöstä.

15      Komissio antoi 12.8.2019 väliaikaisen tasoitustullin käyttöön ottamisesta Indonesiasta peräisin olevan biodieselin tuonnissa täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2019/1344 (EUVL 2019, L 212, s. 1; jäljempänä väliaikainen asetus). PT Wilmar Bioenergi Indonesiaan ja PT Wilmar Nabati Indonesiaan sovellettava väliaikainen tasoitustulli oli 15,7 prosenttia. ”Kaikkiin muihin” kuin väliaikaisen asetuksen 1 artiklassa nimenomaisesti mainittuihin ”yrityksiin” sovellettava väliaikainen tasoitustulli oli 18 prosenttia.

16      Komissio ilmoitti 13.8.2019 kantajille keskeiset tosiseikat ja perusteet, joiden nojalla se antoi väliaikaisen asetuksen.

17      Kantajat esittivät 28.8.2019 huomautuksensa väliaikaisesta asetuksesta sekä keskeisistä tosiseikoista ja perusteista, joiden nojalla se oli annettu.

18      Komissio ilmoitti 4.10.2019 keskeiset tosiseikat ja perusteet, joiden perusteella se aikoi ottaa käyttöön Indonesiasta peräisin olevaa biodieseliä koskevat lopulliset tasoitustoimenpiteet. Kantajat esittivät niistä huomautuksensa 14.10.2019.

19      Tukien vastaisen menettelyn päätteeksi komissio antoi riidanalaisen asetuksen, jolla se vahvisti väliaikaisessa asetuksessa esittämänsä päätelmät. Se katsoi, että Indonesian viranomaiset olivat tukeneet biodieselteollisuutta perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tuella. Komissio totesi, että tukea oli annettu tiettyjen ohjelmien kautta. Kyse oli erityisesti siitä, että palmuöljyn viljelyn rahasto (Oil Palm Plantation Fund), joka on julkinen elin, maksoi biodieselin tuottajille, jotka toimittivat biodieseliä polttoaineyksiköiksi nimetyille yhtiöille, näiden toimijoiden maksaman mineraalidieselin viitehinnan ja energiasta ja mineraalivaroista vastaavan ministerin vahvistaman biodieselin viitehinnan välisen erotuksen. Komissio katsoi, että Indonesian viranomaiset olivat valtuuttaneet tai määränneet raa’an palmuöljyn, joka on biodieselin tuottajien sen biodieseliksi jalostamista varten ostama raaka-aine, tuottajat toimittamaan tätä raaka-ainetta riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan, muun muassa viestirajoituksilla ja määräämällä hinnoista valtion omistaman yrityskonsernin PT Perkebunan Nusantaran (jäljempänä PTPN) välityksellä.

20      PT Wilmar Bioenergi Indonesiaan ja PT Wilmar Nabati Indonesiaan sovellettava lopullinen tasoitustulli oli 15,7 prosenttia. ”Kaikkiin muihin” kuin riidanalaisen asetuksen 1 artiklassa nimenomaisesti mainittuihin ”yrityksiin” sovellettava lopullinen tasoitustulli oli 18 prosenttia.

 Asianosaisten vaatimukset

21      Kantajat vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin

–        kumoaa riidanalaisen asetuksen siltä osin kuin se koskee niitä

–        velvoittaa komission korvaamaan oikeuskäyntikulut.

22      Komissio, jota EBB tukee, vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

–        jättää kanteen tutkimatta siltä osin kuin se koskee PT Multi Nabati Sulawesia

–        hylkää kanteen perusteettomana

–        velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

 Oikeudellinen arviointi

23      Kanteensa tueksi kantajat vetoavat seuraaviin neljään perusteeseen:

–        ensimmäisen kanneperusteen mukaan komissio on rikkonut perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohtaa, 1 kohdan a alakohdan i alakohtaa ja 2 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohdan a alakohtaa ja tehnyt ilmeisiä arviointivirheitä, kun se on katsonut, että palmuöljyn viljelyn rahaston kautta saadut maksut olivat tasoitustoimenpiteiden käyttöönoton mahdollistavaa tukea, ja kun se ei ole mukauttanut kantajien väitetysti saamaa etua ottaakseen huomioon myönnettyjä vähennyksiä sekä väitettyjen tukien saamiseksi aiheutuneita kuljetus- ja luottokustannuksia

–        toisen kanneperusteen mukaan komissio on rikkonut perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan iv alakohtaa, 1 kohdan b alakohtaa ja 2 kohtaa, 6 artiklan d alakohtaa ja 28 artiklan 5 kohtaa ja tehnyt ilmeisiä arviointivirheitä, kun se on katsonut, että viranomaiset ovat tukeneet raa’an palmuöljyn toimittamista riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan

–        kolmannen kanneperusteen mukaan komissio on rikkonut perusasetuksen 8 artiklan 8 kohtaa ja tehnyt ilmeisen arviointivirheen, kun se on katsonut, että unionin tuotannonalaan kohdistuu merkittävän vahingon uhka

–        neljännen kanneperusteen mukaan komissio on rikkonut perusasetuksen 8 artiklan 5 ja 6 kohtaa ja tehnyt ilmeisen arviointivirheen, kun se on katsonut, että Indonesiasta tuleva tuonti uhkasi aiheuttaa unionin tuotannonalalle vahinkoa, ja kun se ei ole ottanut huomioon Argentiinasta tulevan tuonnin vaikutusta.

 Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan komissio on rikkonut perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohtaa, 1 kohdan a alakohdan i alakohtaa ja 2 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohdan a alakohtaa ja tehnyt ilmeisiä arviointivirheitä, kun se on katsonut, että palmuöljyn viljelyn rahaston kautta saadut maksut olivat tasoitustoimenpiteiden käyttöönoton mahdollistavaa tukea, ja kun se ei ole mukauttanut kantajien väitetysti saamaa etua ottaakseen huomioon myönnettyjä vähennyksiä sekä väitettyjen tukien saamiseksi aiheutuneita kuljetus- ja luottokustannuksia

24      Ensimmäinen kanneperuste jakautuu neljään osaan, jotka komissio on kiistänyt EBB:n tukemana.

 Ensimmäisen kanneperusteen ensimmäinen osa, joka koskee perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan rikkomista ja ilmeistä arviointivirhettä siltä osin kuin komissio katsoo, että palmuöljyn viljelyn rahaston suorittamat maksut ovat viranomaisten tai julkisen elimen myöntämää taloudellista tukea

25      Ensimmäisessä osassa kantajat väittävät, että palmuöljyn viljelyn rahaston suorittamat maksut eivät olleet viranomaisten tai julkisen elimen myöntämää taloudellista tukea.

26      Aluksi on huomattava vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenevän, että yhteisen kauppapolitiikan ja aivan erityisesti kaupan suojatoimenpiteiden alalla unionin toimielimillä on laaja harkintavalta, koska ne taloudelliset ja poliittiset tilanteet, joita toimielinten on arvioitava, ovat monitahoisia (ks. tuomio 18.10.2018, Gul Ahmed Textile Mills v. neuvosto, C‑100/17 P, EU:C:2018:842, 63 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

27      Unionin toimielinten laaja harkintavalta kaupan suojatoimenpiteiden alalla koskee myös sen määrittämistä, onko perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua taloudellista tukea myönnetty (ks. vastaavasti tuomio 11.10.2012, Novatex v. neuvosto, T‑556/10, ei julkaistu, EU:T:2012:537, 34 ja 35 kohta).

28      Tältä osin korostettava, että perusasetuksen 3 artiklassa säädetään, että tuen katsotaan olevan kyseessä, jos sen 1 ja 2 kohdassa asetetut edellytykset täyttyvät eli jos alkuperä- tai viejämaan viranomaiset myöntävät ”taloudellista tukea” ja sitä kautta annetaan ”etua”.

29      Perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan tarkoituksena on määritellä taloudellisen tuen käsite siten, että määritelmän ulkopuolelle jätetään kaikki sellaiset viranomaisten toimenpiteet, jotka eivät kuulu johonkin tässä säännöksessä lueteltuun ryhmään. Juuri tätä silmällä pitäen perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan i–iii alakohdassa luetellaan konkreettisia tilanteita, joiden on katsottava käsittävän viranomaisen myöntämää taloudellista tukea, eli suora tai välillinen varojen siirto, julkisista tuloista luopuminen tai hyödykkeen tai palvelun toimittaminen tai hyödykkeiden ostaminen, kun taas tämän artiklan 1 kohdan a alakohdan iv alakohdan toisessa luetelmakohdassa säädetään, että jos viranomaiset valtuuttavat tai määräävät yksityisen tahon huolehtimaan yhdestä tai useammasta i, ii ja iii alakohdassa luetelluista tehtävistä, se rinnastetaan perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettuun viranomaisen myöntämään taloudelliseen tukeen (tuomio 10.4.2019, Jindal Saw ja Jindal Saw Italia v. komissio, T‑300/16, EU:T:2019:235, 106 kohta).

30      Perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan sanamuodosta ja erityisesti ilmaisusta ”viranomaisten myöntämä taloudellinen tuki” ilmenee, että taloudellisen tuen on johduttava viranomaisista. Tässä säännöksessä ei kuitenkaan ole minkäänlaista täsmennystä siirrettyjen varojen alkuperästä. Tämän artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohdassa taloudellisen tuen käsitteeseen sisällytetään ”viranomaisten käytäntö”, joka käsittää suoran varojen siirron, mutta siinä ei lisätä näiden varojen alkuperää koskevia vaatimuksia. Se, että varojen alkuperällä ei ole vaikutusta viranomaisten käytännön luonnehtimiseen ”viranomaisten taloudelliseksi tueksi”, ilmenee selvästi 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan iv alakohdan toisessa luetelmakohdassa tarkoitetusta tilanteesta, jossa viranomaiset valtuuttavat tai määräävät yksityisen tahon huolehtimaan tietyistä tehtävistä, kuten suorasta varojen siirrosta, täsmentämättä, mikä on oltava käytettyjen varojen alkuperä. Näistä säännöksistä ilmenee, että viranomaisten taloudellisen tuen käsite koskee kaikkia rahavaroja, joita viranomaiset voivat tosiasiallisesti käyttää.

31      Tässä tapauksessa riidanalaisen asetuksen 30–33 perustelukappaleesta ilmenee, eivätkä kantajat ole kiistäneet sitä, että palmuöljyn viljelyn rahasto on julkinen elin. Tätä elintä käytetään tukemaan valtion elinten nimeämien yksiköiden toteuttamia biodieselin ostoja, ja se on antanut rahaston hallinnoinnista vastaavan viraston (jäljempänä hallintovirasto) tehtäväksi kantaa palmuöljyhyödykkeiden viennistä vientimaksuja, jotka muodostavat sen varat (väliaikaisen asetuksen 41–43 perustelukappale).

32      Väliaikaisesta asetuksesta ilmenee, että biodieselin tukirahasto, joka on osa palmuöljyn viljelyn rahastoa, perustettiin vuonna 2015 presidentin asetuksella nro 61/2015 (40 perustelukappale) ja että hallintovirasto sai tehtäväkseen kantaa palmuöljyhyödykkeiden viennistä vientimaksuja, jotka muodostavat palmuöljyn viljelyn rahaston varat (41 ja 42 perustelukappale). Indonesian viranomaiset antoivat presidentin asetuksen nro 61/2015 1 §:n 4 momentin nojalla hallintovirastolle oikeuden käyttää raa’asta palmuöljystä ja sen johdannaisista kannettuja vientiveroja ja vientimaksuja, kun taas presidentin asetuksen nro 66/2018 18 §:n 1 momentissa säädetään nimenomaisesti, että ”varojen kohdentamisella – – pyritään kattamaan dieselin markkinaindeksihinnan ja biodieselin markkinaindeksihinnan välinen erotus” (58 ja 60 perustelukappale). Siten hallintovirasto maksaa biodieselin tuottajille dieselin viitehinnan ja biodieselin viitehinnan välisen erotuksen palmuöljyn viljelyn rahastosta (47 perustelukappale).

33      Kantajat väittävät, että hallintoviraston biodieselin tuottajille suorittamiin maksuihin käyttämien varojen – eli vientiä harjoittavien tuottajien maksaman vientimaksun – alkuperällä ja luonteella on merkitystä määritettäessä, onko taloudellista tukea myönnetty. Vientimaksulla on nimenomaisesti tarkoitus rahoittaa palmuöljyn viljelyn rahastoa, eivätkä Indonesian viranomaiset olisi voineet määrätä siitä toisin. Palmuöljyn viljelyn rahastoa rahoitetaan raa’an palmuöljyn hankintaketjulla tämän saman ketjun hyväksi eikä maksuista ole siten aiheutunut kustannuksia Indonesian viranomaisille.

34      Tältä osin on huomattava, että kuten edellä 30 kohdassa on todettu, perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa ei ole minkäänlaista täsmennystä siirrettyjen varojen alkuperästä, ja se koskee kaikkia rahavaroja, joita viranomaiset voivat tosiasiallisesti käyttää.

35      Kantajien ehdottama tämän säännöksen tulkinta, jossa otetaan huomioon viranomaisten taloudellisena tukena maksamien varojen alkuperä ja tapa, jolla nämä viranomaiset voivat määrätä niistä kansallisen lainsäädännön nojalla, on hylättävä. Lisäksi se, että palmuöljyn viljelyn rahaston käytettävissä olevat varat ovat peräisin vientiä harjoittavien tuottajien maksamista vientimaksuista, ei merkitse sitä, että kun nämä varat maksetaan biodieselin tuottajille dieselin markkinaindeksihinnan ja biodieselin markkinaindeksihinnan välisen erotuksen kattamiseksi, nämä varat maksavalle julkiselle elimelle ei aiheudu kustannuksia.

36      Lisäksi on todettava, että 14.7.1988 annettu tuomio Fediol v. komissio (188/85, EU:C:1988:400), johon kantajat vetoavat, ei kyseenalaista tätä päätelmää. Kyseisessä asiassa, jossa yhteisöjen tuomioistuinta vaadittiin kumoamaan komission päätös, jolla se oli lopettanut tuen vastaisen menettelyn, joka oli aloitettu kantajan valituksen johdosta, yhteisöjen tuomioistuin hylkäsi väitteen, jonka mukaan tuen käsite pitäisi ymmärtää laajasti siten, että toimintaa on tuettu silloin, kun toteutetuista toimenpiteistä kokonaisuudessaan seuraa etua toimenpiteiden kohteina oleville. Yhteisöjen tuomioistuin katsoi kuitenkin samassa tuomiossa, että unionin lainsäätäjä on tarkoittanut suojautumisesta Euroopan talousyhteisön ulkopuolisista maista peräisin olevaa polkuhintaan tapahtuvaa tai tuettua tuontia vastaan 23.7.1984 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2176/84 (EYVL 1984, L 201, s. 1) 3 artiklassa tarkoitetulla vientituen käsitteellä tukea, josta välttämättä aiheutuu julkiseen tahoon välittömästi tai välillisesti kohdistuva taloudellinen rasitus, ja että taloudellisella rasituksella ei tarkoiteta ainoastaan sellaista tapausta, jossa valtio on varojen maksajana, vaan myös tapausta, jossa valtio luopuu verosaatavistaan (tuomio 14.7.1988, Fediol v. komissio, 188/85, EU:C:1988:400, 12 kohta). Tässä tuomiossa, jossa ei oteta huomioon käytettyjen varojen alkuperää, ei suljeta pois sitä, että tässä tapauksessa hallintoviraston suorittamat maksut, jotka rahoitetaan tämän elimen kantamalla vientimaksulla, merkitsevät julkiseen tahoon välittömästi kohdistuvaa taloudellista rasitusta.

37      Myöskään kantajien väite, joka koskee WTO:n riitojenratkaisuelimen valituselimen 12.3.2012 antamaa raporttia, jonka otsikkona on ”Yhdysvallat – Suurten siviili-ilma-alusten kauppaan vaikuttavat toimenpiteet (toinen valitus)” (WT/DS 353/AB/R, 617 kohta) (jäljempänä asiassa Yhdysvallat – Suuret siviili-ilma-alukset (toinen valitus) annettu valituselimen raportti), ei voi menestyä.

38      Tältä osin on syytä muistaa, että oikeuskäytännön mukaan WTO:n perustamissopimuksen liitteessä 1 A olevasta tukia ja tasoitustulleja koskevasta sopimuksesta (EYVL 1994, L 336, s. 156) tehdyt tämän elimen tulkinnat eivät voi sitoa unionin yleistä tuomioistuinta sen arvioidessa riidanalaisen asetuksen pätevyyttä (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 1.3.2005, Van Parys, C‑377/02, EU:C:2005:121, 54 kohta; tuomio 10.4.2019, Jindal Saw ja Jindal Saw Italia v. komissio, T‑300/16, EU:T:2019:235, 103 kohta ja tuomio 19.5.2021, China Chamber of Commerce for Import and Export of Machinery and Electronic Products ym. v. komissio, T‑254/18, valitus vireillä, EU:T:2021:278, 419 kohta).

39      Unionin tuomioistuin korostaa kuitenkin myös, että sopimusvelvoitteiden noudattamista koskeva yleinen kansainvälisen oikeuden periaate (pacta sunt servanda), joka on vahvistettu 23.5.1969 tehdyn valtiosopimusoikeutta koskevan Wienin yleissopimuksen 26 artiklassa, edellyttää, että unionin tuomioistuinten on tukia ja tasoitustulleja koskevan sopimuksen tulkinnassa ja soveltamisessa otettava huomioon WTO:n riitojenratkaisuelimen kyseisen sopimuksen eri määräyksistä esittämä tulkinta (ks. analogisesti tuomio 20.1.2022, komissio v. Hubei Xinyegang Special Tube, C‑891/19 P, EU:C:2022:38, 32 kohta ja unionin tuomioistuimen tässä asiassa noudattama julkisasiamies Pitruzzellan ratkaisuehdotus komissio v. Hubei Xinyegang Special Tube, C‑891/19 P, EU:C:2021:533, 24 kohta; ks. analogisesti myös tuomio 6.10.2020, komissio v. Unkari (Korkeakouluopetus), C‑66/18, EU:C:2020:792, 92 kohta). Mikään ei siten estä unionin yleistä tuomioistuinta viittaamasta siihen, kun kyse on tukia ja tasoitustulleja koskevan sopimuksen määräyksiä vastaavien perusasetuksen säännösten tulkinnasta (tuomio 10.4.2019, Jindal Saw ja Jindal Saw Italia v. komissio, T‑300/16, EU:T:2019:235, 103 kohta).

40      Asiassa Yhdysvallat – Suuret siviili-ilma-alukset (toinen valitus) annetun valituselimen raportin 617 kohdassa, johon kantajat vetoavat, täsmennetään joka tapauksessa, että ”suora varojen siirto käsittää tavallisesti viranomaisten saajalle myöntämän rahoituksen”. On todettava, että tässä raportissa katsotaan, että ”tavallisesti viranomaiset” myöntävät taloudellisen tuen, mutta toisin kuin kantajat väittävät, siinä ei aseteta vaatimuksia kyseisten viranomaisten käytettävissä olevien varojen alkuperästä.

41      Koska kantajien väitteet on kokonaisuudessaan hylätty, ensimmäisen kanneperusteen ensimmäinen osa on hylättävä.

 Ensimmäisen kanneperusteen toinen osa, joka koskee perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohdan rikkomista ja ilmeistä arviointivirhettä siltä osin kuin komissio katsoo, että palmuöljyn viljelyn rahaston suorittamat maksut ovat tukia

42      Ensimmäisen kanneperusteen toisessa osassa kantajat väittävät, että palmuöljyn viljelyn rahaston suorittamat maksut eivät merkitse suoraa varojen siirtoa tuen muodossa vaan biodieselin ostoon liittyvää maksua.

43      On syytä muistaa, kuten edellä 29 ja 30 kohdassa on tuotu esille, että perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa luetellaan konkreettisia tilanteita, joiden on katsottava käsittävän viranomaisen myöntämän taloudellisen tuen, muun muassa suora varojen siirto, ja että tämän taloudellisen tuen on johduttava viranomaisista.

44      Lisäksi arvioitaessa, onko suora varojen siirto perusasetuksen 3 artiklassa tarkoitettua tukea merkitsevä etu, joka voi olla perusteena tasoitustullin käyttöönotolle, on otettava huomioon se, ettei tämän siirron saava yritys ole suorittanut vastiketta tai vastaavaa vastiketta.

45      Tässä tapauksessa menettely, jota komissio on pitänyt ”suorana varojen siirtona”, oli väliaikaisen asetuksen 45–50 perustelukappaleen (ja myös riidanalaisen asetuksen 37 perustelukappaleen) mukaan seuraava:

”(45)      Lisäksi presidentin asetuksen nro 26/2016 9 §:n 1 momentissa säädetään, että [uusien uusiutuvien energialähteiden ja energiansäästön viraston] pääjohtaja nimittää sen polttoaineyksikön (Petrofuel Entity), joka hoitaa biodieselin hankinnat 4 §:n mukaisesti – – [hallintoviraston] rahoituksen puitteissa ottaen huomioon – – [hallintoviraston] ohjauskomitean toimintatavat, ja 9 §:n 8 momentissa säädetään, että 7 momentissa tarkoitetun ministerin hyväksynnän pohjalta [uusien uusiutuvien energialähteiden ja energiansäästön viraston] pääjohtaja a) nimittää ministerin puolesta ne biodieselin tuottajat, jotka osallistuvat biodieselin hankintaan, ja b) jakaa biodiesel-kiintiöt kullekin biodieselin tuottajalle. – –

(46)      Niillä biodieselin tuottajilla, jotka ovat päättäneet osallistua ja joille on myönnetty kiintiö kyseisen asetuksen nojalla, on velvollisuus myydä kuukausittain tietty määrä biodieseliä mainituille polttoaineyksiköille. Tähän mennessä Indonesian viranomaiset ovat nimittäneet seuraavat polttoaineyksiköt:

a)      PT Pertamina, jäljempänä ’Pertamina’, valtion omistama öljy- ja kaasuyhtiö, ja

b)      PT AKR Corporindo Tbk, jäljempänä ’AKR’, yksityinen öljy- ja kaasuyhtiö.

(47)      [Palmuöljyn viljelyn rahasto] kaavailee erityistä maksumekanismia, jossa Pertamina (ja joidenkin pienten määrien osalta AKR) maksaa biodieselin tuottajille dieselin viitehinnan (eikä biodieselin viitehintaa, joka olisi tutkimusajanjaksolla ollut korkeampi) ja [hallintovirasto] maksaa biodieselin tuottajille dieselin viitehinnan ja biodieselin viitehinnan välisen erotuksen [palmuöljyn viljelyn rahastosta].

(48)      Dieselin ja biodieselin viitehinnan määrittää energiasta ja mineraalivaroista vastaava ministeri – – seuraavasti:

a)      Dieselin viitehinta perustuu Platts Singaporen ilmoittamiin öljyn hintoihin – – ja dieselin tuotantokustannuksiin Indonesiassa.

b)      – – biodieselin viitehinta perustuu raa'an palmuöljyn kotimarkkinahintaan, johon lisätään jalostuskustannukset – –.

(49)      Kukin biodieselin tuottaja siis – myös kaikki vientiä harjoittavat tuottajat – laskuttaa Pertaminalta (tai mahdollisesti AKR:ltä) sen biodieselin määrän, jonka ostaja on velvollinen käyttämään sekoitusvelvoitteen [jonka mukaan toimijoilla on velvollisuus käyttää eri yhteyksissä, muun muassa julkisessa liikenteessä, polttoaineena mineraalidieselin ja biodieselin sekoitusta, jossa on vähintään 20 prosenttia biodieseliä] puitteissa, ja Pertamina (tai AKR) maksaa tuottajalle kyseisen ajanjakson dieselin viitehinnan. – –

(50)      Jotta biodieselin tuottaja saa takaisin Pertaminan ja AKR:n maksaman hinnan (joka perustuu dieselin viitehintaan) ja biodieselin viitehinnan välisen hinnan erotuksen, sen on lähetettävä samasta määrästä lisälasku [hallintovirastolle] ja liitettävä mukaan tietyt asiakirjat. Saatuaan laskun ja tarkastettuaan sen [hallintovirasto] maksaa asianomaiselle biodieselin tuottajalle kyseisen ajanjakson dieselin viitehinnan (tapauksen mukaan Pertaminan tai AKR:n maksaman hinnan) ja biodieselin viitehinnan välisen erotuksen.”

46      Kantajat väittävät, että komissio on virheellisesti luokitellut palmuöljyn viljelyn rahaston suorittamat maksut suoriksi varojen siirroiksi eikä vastikkeeksi biodieselin ostosta. Ne väittävät, että palmuöljyn viljelyn rahaston maksujärjestelmä käsitti Indonesian viranomaisten ja biodieselin tuottajien keskinäisiä velvoitteita eli biodieselin myyntiä kauppahinnan maksua vastaan. Kantajien ja palmuöljyn viljelyn rahaston väliset aikaisemmat sopimukset sekä se, että kantajat osoittivat tälle rahastolle laskuja saadakseen maksuja, pitäisi ottaa tässä tarkoituksessa huomioon. Palmuöljyn viljelyn rahaston, jolla oli tarkoitus tukea biodieselin ostoa ja käyttöä Indonesian viranomaisten asettaman biodieselin sekoitusvelvoitteen toteuttamiseksi, luonne olisi pitänyt ottaa huomioon kyseessä olevan maksun luonteen määrittämiseksi. Suurimman osan biodieselin ostoista kantajilta suoritti PT Pertamina (jäljempänä Pertamina), joka on Indonesian julkishallintoon kuuluva julkinen elin. Näillä perusteilla kantajat väittävät, että komission olisi pitänyt pitää palmuöljyn viljelyn rahaston suorittamia maksuja osana perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan iii alakohdassa tarkoitettua hyödykkeiden ostoa.

47      Tältä osin on huomattava komission toteavan riidanalaisen asetuksen 38 perustelukappaleessa, että ”[palmuöljyn viljelyn rahaston] maksuja biodieselin tuottajien hyväksi ei voida pitää Indonesian viranomaisten ja biodieselin tuottajien välisessä ostosopimuksessa maksettavina maksuina vaan kyseessä on varojen suora siirto”.

48      Tämän asian tosiasiallisesta asiayhteydestä, sellaisena kuin se on esitetty väliaikaisen asetuksen 45–50 perustelukappaleessa ja riidanalaisen asetuksen 37 perustelukappaleessa (ks. edellä 45 kohta) ja jota kantajat eivät ole kiistäneet, ilmenee, että presidentin asetuksella nro 26/2016 käyttöön otetussa järjestelmässä hallintovirasto ei osallistu biodieselin tuottajien ja Pertaminan ja PT AKR Corporindo Tbk:n (jäljempänä AKR) väliseen liiketoimeen. Uusien uusiutuvien energialähteiden ja energiansäästön viraston pääjohtaja nimittää biodieselin hankinnasta vastaavat yksiköt (hallintoviraston ohjauskomitean toimintatapojen mukaisesti) ja nimittää ministerin puolesta ne biodieselin tuottajat, jotka osallistuvat biodieselin hankintaan, ja jakaa kullekin tuottajalle vahvistetun biodieselin määrän. Dieselin ja biodieselin viitehinnan määrittää energiasta ja mineraalivaroista vastaava ministeri. Tämän jälkeen kukin tuottaja laskuttaa Pertaminalta tai AKR:ltä sen biodieselin määrän, jonka nämä yritykset ovat velvollisia käyttämään sekoitusvelvoitteen puitteissa, ja Pertamina ja AKR maksavat tuottajalle dieselin viitehinnan. Vasta tämän liiketoimen päättymisen jälkeen biodieselin tuottajat lähettävät samasta biodieselin määrästä lisälaskun hallintovirastolle saadakseen dieselin viitehinnan ja biodieselin viitehinnan välisen erotuksen, ja tähän laskuun on liitettävä kopio uusien uusiutuvien energialähteiden ja energiansäästön viraston päätöksestä, jonka mukaan niillä on oikeus osallistua biodieselin hankintaan ja jossa ilmoitetaan myönnetyt biodieselkiintiöt, kopio Pertaminan tai AKR:n kanssa tehdystä biodieselin hankintasopimuksesta, Pertaminan tai AKR:n ja asianomaisen biodieselin tuottajan allekirjoittama todistus, jossa on Indonesian viranomaisten leima ja joka sisältää tiedot biodieselin toimituspaikasta, määrästä ja tyypistä sekä kuljetusmaksujen määrästä, ja kopio hallintoviraston ja asianomaisen biodieselin tuottajan välisestä sopimuksesta.

49      Lisäksi komissio katsoo riidanalaisen asetuksen 67 ja 69 perustelukappaleessa, että riippumattomille toimittajille maksettava biodieselin viitehinta ei vastaa kysyntää ja tarjontaa tavanomaisissa markkinaolosuhteissa ilman viranomaisten toimintaa ja että Indonesian viranomaisten laskemat muuntokustannukset osana biodieselin viitehinnan laskennassa käytettyä kaavaa ovat liian korkeita. Komissio on siten ilmeistä arviointivirhettä tekemättä päätellyt tästä tilanteesta riidanalaisen asetuksen 68 perustelukappaleessa, että ilman näitä maksuja biodieselin hinnat Indonesiassa olisivat alhaisemmat. Koska hallintoviraston biodieselin tuottajille suorittamat maksut, jotka on laskettu biodieselin viitehinnan perusteella, eivät perustu tavanomaisiin markkinaolosuhteisiin, niitä ei voida pitää lisähintana, joka tuottajilla olisi oikeus saada vastikkeena toimituksistaan Pertaminalle tai AKR:lle.

50      Kun otetaan huomioon komissiolle edellä 27 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä annettu laaja harkintavalta sen määrittäessä, onko asiassa myönnetty perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua taloudellista tukea ja saman säännöksen 2 kohdassa tarkoitettua etua, se on ilmeistä arviointivirhettä tekemättä katsonut näiden tosiseikkojen perusteella riidanalaisen asetuksen 37 perustelukappaleessa, että palmuöljyn viljelyn rahaston maksamat varat ”eivät siis ole osa vastikkeellista sopimusta (kuten viranomaisten toteuttama biodieselin ostaminen tiettyyn hintaan)”. Tosiseikkojen selostuksesta ei ilmene, että palmuöljyn viljelyn rahasto osallistuisi biodieselin tuottajien ja polttoaineyksiköiden eli Pertaminan ja AKR:n väliseen liiketoimeen tai että kyseinen rahasto saisi vastikkeen suorittamistaan maksuista. Kantajien istunnossa esille tuoman liiketoimen luonteen perusteella ei siten voida katsoa, että kyseisen rahaston suorittamat maksut kuuluivat keskinäisten velvoitteiden järjestelmään.

51      Tätä päätelmää ei voida kyseenalaistaa palmuöljyn viljelyn rahaston luonteella eli sillä, että kantajien mukaan sillä oli tarkoitus tukea biodieselin ostoa ja käyttöä Indonesian viranomaisten asettaman biodieselin sekoitusvelvoitteen toteuttamiseksi. Komissio on aivan oikein ottanut huomioon kyseisen rahaston luonteen ja tarkoituksen väliaikaisen asetuksen 56–61 perustelukappaleessa ja riidanalaisen asetuksen 30 perustelukappaleessa, kun se on katsonut sen suorittamat maksut taloudelliseksi tueksi.

52      Tätä päätelmää ei voida kyseenalaistaa myöskään kantajien viittauksella asiassa Yhdysvallat – Suuret siviili-ilma-alukset (toinen valitus) annetun valituselimen raportin 616 ja 617 kohtaan, joissa todetaan, että ”tällaisessa oikeustoimessa [avustus] saajalle annetaan rahaa tai vastaavaa tavallisesti ilman, että tämän edellytettäisiin tai oletettaisiin antavan mitään vastikkeena avustuksen antajalle”, että ”suora varojen siirto käsittää tavallisesti viranomaisten saajalle myöntämän rahoituksen” ja että ”joissakin tapauksissa, kuten avustusten tapauksissa, varojen siirto ei käsitä saajan vastavuoroista velvoitetta”.

53      Aluksi on syytä muistaa, että oikeuskäytännön mukaan tämän elimen tukia ja tasoitustulleja koskevasta sopimuksesta tekemät tulkinnat eivät voi sitoa unionin yleistä tuomioistuinta sen arvioidessa riidanalaisen asetuksen pätevyyttä (ks. edellä 38 ja 39 kohta).

54      Kantajien mainitseman otteen sanamuodosta ilmenee, että suoran varojen siirron käsite käsittää ”tavallisesti” ”viranomaisten” myöntämän rahoituksen ja että silloin kun kyseessä on ”avustus”, ”varojen siirto ei käsitä vastavuoroista velvoitetta” ja se suoritetaan ”ilman, että [saajan] edellytettäisiin tai oletettaisiin antavan mitään vastikkeena avustuksen antajalle”.

55      Edellä 46 kohdassa esitetyistä kantajien väitteistä on todettava, että kuten edellä 48 ja 49 kohdasta ilmenee, koska hallintoviraston biodieselin tuottajille suorittamat maksut, jotka on laskettu biodieselin viitehinnan perusteella, eivät perustu tavanomaisiin markkinaolosuhteisiin, niitä ei voida pitää hinnan lisänä, joka tuottajilla olisi oikeus saada vastikkeena toimituksistaan Pertaminalle tai AKR:lle. Tämä kantajien väite on näin ollen hylättävä.

56      Väliaikaisen asetuksen 46 perustelukappaleesta on huomattava ilmenevän, että Pertamina on Indonesian valtion omistama yhtiö. Vaikka oletettaisiinkin, toisin kuin komissio päättelee riidanalaisen asetuksen 48 ja 49 perustelukappaleessa, että Pertamina olisi julkinen elin, kyse on palmuöljyn viljelyn rahastosta ja hallintovirastosta erillinen yksikkö, eikä mikään viittaa siihen, että Pertamina toimisi biodieselin ostajana yhdessä palmuöljyn viljelyn rahaston kanssa, kuten kantajat väittävät. Kuten komissio korostaa perustellusti, Pertamina ei ole virasto, jonka vastuulle viranomaiset olisivat antaneet vain joitakin tehtäviä, vaan öljy- ja kaasuyhtiö, joka hoitaa samoja tehtäviä kuin AKR, joka on yksityinen öljy- ja kaasuyhtiö, kuten väliaikaisen asetuksen 46 perustelukappaleesta ja riidanalaisen asetuksen 55 perustelukappaleesta ilmenee ja mitä kantajat eivät ole kiistäneet.

57      Edellä esitetyn perusteella on todettava, että vaikka kantajien väitteet, joiden mukaan Pertamina on julkinen elin, pitäisivät paikkansa, komission tältä osin tekemällä virheellä voitaisiin perustella riidanalaisen asetuksen kumoaminen vain, jos virhe voisi kyseenalaistaa asetuksen lainmukaisuuden tekemällä tuen myöntämistä koskevan tarkastelun kokonaan pätemättömäksi (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 25.10.2011, Transnational Company ”Kazchrome” ja ENRC Marketing v. neuvosto, T‑192/08, EU:T:2011:619, 119 kohta), mistä ei ole kyse tässä tapauksessa.

58      Se, että kyseessä olevia maksuja ei voida pitää vastikkeena biodieselin ostosta, merkitsee sitä, että tässä kyseessä olevaa liiketoimea ei voida pitää Indonesian viranomaisten suorittamana hyödykkeiden ”ostona”, eikä se siten voi kuulua perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan iii alakohdan soveltamisalaan. Kantajien tältä osin esittämät väitteet on siten hylättävä.

59      Kantajat esittävät joukon väitteitä, joilla ne pyrkivät osoittamaan, että vaikka unionin yleinen tuomioistuin katsoisi, että Pertamina ei ole julkinen elin, Indonesian viranomaiset ovat kuitenkin ”valtuuttaneet” tai ”määränneet” sen ostamaan biodieseliä, ja biodieselin tuottajat on ”valtuutettu” tai ”määrätty” myymään sitä perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan iv alakohdassa tarkoitetulla tavalla.

60      Tältä osin on todettava, että komissio ei ole katsonut ”suoraksi varojen siirroksi” sitä, että Pertamina on maksanut dieselin viitehinnan vastikkeena biodieselin ostosta, eikä liioin sitä, että biodieselin tuottajat ovat myyneet biodieseliä, vaan sen, että hallintovirasto, joka on julkinen elin, on maksanut asianomaiselle biodieselin tuottajalle kyseisen ajanjakson dieselin viitehinnan ja biodieselin viitehinnan välisen erotuksen. Näin ollen perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan iv alakohta, joka koskee yksityisten tahojen toimintaa (ks. jäljempänä 111 ja 116 kohta), ei ole sovellettavissa.

61      Ensimmäisen kanneperusteen toinen osa on näin ollen hylättävä kokonaisuudessaan.

 Ensimmäisen kanneperusteen kolmas osa, joka koskee perusasetuksen 3 artiklan 2 kohdan rikkomista ja ilmeistä arviointivirhettä siltä osin kuin komissio katsoo, että palmuöljyn viljelyn rahaston maksuilla annetaan etua

62      Kolmannella osalla kantajat väittävät, että palmuöljyn viljelyn rahaston suorittamilla maksuilla ei anneta etua biodieselin tuottajille.

63      Tältä osin on huomattava, että perusasetuksen 3 artiklan mukaan tuen katsotaan olevan kyseessä, jos viranomaiset myöntävät ”taloudellista tukea” tai ”tulo- tai hintatukea” ja jos sitä kautta annetaan ”etua”. Mainitun asetuksen 6 ja 7 artiklassa täsmennetään annettavan ”edun” laskutavat. Oikeuskäytännön mukaan tuensaajalle on annettu etua, jos tämä saaja on edullisemmassa asemassa kuin se olisi ilman tukijärjestelmää. Lisäksi perusasetuksen 3 artiklan 1 ja 2 kohdasta ilmenee, että vain jos viranomaisten myöntämä taloudellinen tuki tosiasiallisesti tuottaa etua vientiä harjoittavalle tuottajalle, kyseessä katsotaan olevan tälle vientiä harjoittavalle tuottajalle myönnetty tuki (ks. vastaavasti tuomio 10.4.2019, Jindal Saw ja Jindal Saw Italia v. komissio, T‑300/16, EU:T:2019:235, 195 ja 210 kohta).

64      Ensimmäisessä väitteessään kantajat vetoavat siihen, että komissio on tukeutunut ilmeisen virheelliseen vaihtoehtoiseen skenaarioon katsoessaan, että ilman palmuöljyn viljelyn rahastoa ja sen maksuja biodieselin tuottajat eivät olisi voineet myydä tuotettaan Indonesian markkinoilla ja että biodieselin hinnat olisivat alhaisemmat. Ilman palmuöljyn viljelyn rahastoa sekoitusvelvoite olisi kantajien mukaan silti olemassa, ja sekoittajien olisi ostettava biodieseliä noudattaakseen sekoitusvelvoitetta, ja biodieselin tuottajat laskuttaisivat saman hinnan kuin ne olisivat voineet saada maailmanmarkkinoilla.

65      Tässä tapauksessa komissio katsoo riidanalaisen asetuksen 65 perustelukappaleessa, että vaihtoehtoinen skenaario ei olisi ollut se, että palmuöljyn viljelyn rahaston puuttuessa sekoittajat maksaisivat biodieselin viitehinnan. Komission mukaan ilman sekoitusvelvoitetta, ilman palmuöljyn viljelyn rahastoa ja ilman sen maksuja sekoittajilla ei olisi minkäänlaista kannustinta biodieselin hankintaan eivätkä biodieselin tuottajat saisi dieselin viitehinnan ja Indonesian viranomaisten määrittämän biodieselin viitehinnan välistä erotusta vastaavia lisävaroja.

66      Väliaikaisesta asetuksesta ilmenee, että sekoitusvelvoite otettiin käyttöön energiasta ja mineraalivaroista vastavan ministeriön asetuksella nro 12/2015 (189 perustelukappale). Samana vuonna 2015 biodieselin tukirahasto, joka on osa palmuöljyn viljelyn rahastoa, perustettiin presidentin asetuksella nro 61/2015 (40 perustelukappale), ja hallintoviraston tehtäväksi annettiin kantaa palmuöljyhyödykkeiden viennistä vientimaksuja, jotka muodostavat palmuöljyn viljelyn rahaston varat (41 ja 42 perustelukappale). Tällä samalla säännöksellä (presidentin asetuksen nro 61/2015 1 §:n 4 momentti) Indonesian viranomaiset antoivat hallintovirastolle oikeuden käyttää raa’asta palmuöljystä ja sen johdannaisista kannettuja vientiveroja ja vientimaksuja ja asettivat biodieselin hankintaa ja käyttöä koskevan velvoitteen (60 perustelukappale). Varat, joilla biodieselin tuottajille maksettiin dieselin viitehinnan ja biodieselin viitehinnan välinen erotus, olivat siten peräisin hallintovirastolle myönnetyistä varoista.

67      Sekoitusvelvoitteen toteuttaminen Indonesian viranomaisten suunnittelemassa järjestelmässä riippui hallintoviraston antamasta rahoituksesta. Kyse on Indonesian viranomaisten käyttöön ottamasta monimutkaisesta järjestelmästä, jonka tarkoituksena on tukea hallintoelinten nimeämien yksiköiden toteuttamia biodieselin ostoja, kuten presidentin asetuksista nro 24/2016 ja nro 26/2016 ilmenee (väliaikaisen asetuksen 44 perustelukappale). Sekoitusvelvoitteen olemassaolo ilman hallintoviraston antamaa rahoitusta on siten täysin hypoteettinen skenaario, eikä komissiota voida kritisoida siitä, ettei se ole perustanut siihen arviointiaan.

68      Komissio ei näin ollen ole tehnyt edellä 26 ja 27 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä – jota sovelletaan myös määritettäessä edun antamista tuensaajalle – tarkoitettua ilmeistä arviointivirhettä, kun se on edun antamista arvioidessaan pitänyt tätä järjestelmää kokonaisuutena.

69      Toisella väitteellään kantajat vetoavat siihen, että komissio on katsonut virheellisesti, että ilman palmuöljyn viljelyn rahastoa biodieselin viitehinta olisi ollut alhaisempi.

70      Aluksi on syytä hylätä komission väite, jonka mukaan tämä kantajien väite on tehoton. Komissio korosti kylläkin perustellusti kirjelmissään ja myös istunnossa, että perusasetuksen 3 artiklan 2 kohdassa ei edellytetä edun määrän täsmällistä laskemista vaan pikemminkin edun antamisen määrittämistä. Edun laskemiseen sovelletaan perusasetuksen 6 ja 7 artiklaa. Kuitenkin se, että biodieselin viitehinta oli korkeampi kuin markkinaolosuhteista olisi seurannut, ilman että tarkastelun tässä vaiheessa olisi tarpeen esittää tarkkoja määrällisiä arviointeja, on yksi palmuöljyn viljelyn rahaston maksujärjestelmään liittyvistä seikoista, joiden perusteella voidaan todeta kyseessä olleen etu. Se, että palmuöljyn viljelyn rahaston maksujen määrä voitaisiin mahdollisesti ottaa huomioon myös laskettaessa tuensaajalle annettua etua, ei merkitse sitä, ettei sillä olisi lähtökohtaisesti vaikutusta tällaisen edun antamista määritettäessä.

71      Kantajien väite on siis tehokas.

72      Riidanalaisen asetuksen 69 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Komissio totesi erityisesti, että määrittäessään [palmuöljyn viljelyn rahaston] maksaman avustuksen määrää Indonesian viranomaiset käyttivät viitehintoja, jotka eivät osoita markkinahintaa, sillä niiden laskemiseen käytettävä kaava ei perustu vääristymättömään markkinatilanteeseen. Tämä johtuu yhtäältä siitä, että markkinat kokonaisuudessaan – sekä tuotantoketjun alku- ja loppupäässä – ovat vääristyneet eivätkä näin ollen edusta tavanomaisia kilpailuun perustuvia markkinaolosuhteita. Toisaalta komissio katsoi, että Indonesian viranomaisten laskemat muuntokustannukset osana biodieselin viitehinnan laskennassa käytettyä kaavaa (raa’an palmuöljyn kotimarkkinahinta, johon lisätään 100 Yhdysvaltain dollaria muuntomaksua tonnia kohden) ovat liian korkeita. Komissio tarkisti joidenkin vientiä harjoittavien tuottajien tosiasialliset jalostuskustannukset ja totesi, että Indonesian viranomaisten laskelmissa nämä kustannukset olivat liian suuria. Todelliset jalostuskustannukset olivat tutkimusajanjaksolla keskimäärin 60–80 Yhdysvaltain dollaria tonnilta.”

73      Riidanalaisen asetuksen 69 perustelukappaleesta ilmenee siten, että komissio on ottanut huomioon kaksi seikkaa todetakseen, että kyse on edusta. Ensinnäkin se katsoo, että Indonesian markkinat kokonaisuudessaan – sekä tuotantoketjun alku- että loppupäässä – ovat vääristyneet eivätkä näin ollen edusta tavanomaisia kilpailuun perustuvia markkinaolosuhteita, ja toiseksi se katsoo, että 100 Yhdysvaltain dollarin (USD) suuruiset muuntokustannukset osana biodieselin viitehinnan laskennassa käytettyä kaavaa ovat liian korkeita suhteessa tiettyjen vientiä harjoittavien tuottajien todellisiin kustannuksiin, jotka se oli tarkistanut.

74      Kantajat väittävät, että biodieselin viitehinta ei ole suojannut biodieselin tuottajia markkinoiden vaihteluilta, sillä se on vaihdellut raa’an palmuöljyn Rotterdamin (Alankomaat) CIF-hinnan (kulut, vakuutus ja rahti maksettuina) mukaan.

75      Tältä osin on todettava, että se, että Indonesian biodieselin viitehinta vaihteli raa’an palmuöljyn Rotterdamin CIF-hinnan mukaan, oletettaessa tämä seikka toteen näytetyksi, ei merkitse sitä, että se oli markkinahinta. Kuten komissio korostaa perustellusti, se, että biodieselin viitehinta seurasi muiden kansainvälisten hintojen vaihteluja, ei muuta mitenkään sitä, että tämä viitehinta vahvistettiin raa’an palmuöljyn kotimarkkinahinnan perusteella (ks. väliaikaisen asetuksen 48 perustelukappale), johon oli kohdistunut Indonesian viranomaisten toimenpiteitä (ks. jäljempänä 150 kohta). Lisäksi raa’an palmuöljyn Rotterdamin CIF-hinta sisältää jo kuljetuksen ja vakuutuksen hinnan, toisin kuin kotimarkkinoilla myydyn tuotteen tapauksessa. Kantajien väite ei siten voi yksinään osoittaa komission päätelmiä virheellisiksi.

76      Kantajien mukaan biodieselin viitehinnan määrittäminen perustui raaka-aineiden kustannuksiin, joihin lisättiin kohtuullinen määrä muuntokustannusten kattamiseksi. Komissio on jättänyt huomiotta sen, että nämä ”muuntokustannukset” eivät rajoittuneet näihin kustannuksiin vaan käsittivät myös kohtuullisen määrän ”myynti-, hallinto- ja yleiskustannuksia sekä voittoa”.

77      Riidanalaisen asetuksen 81 perustelukappaleesta ilmenee, ilman että kantajat olisivat kiistäneet sitä, että muuntokustannukset oli vahvistettu 100 Yhdysvaltain dollariin tonnilta 21.3.2016 lähtien. Tämä seikka osoittaa, että nämä kustannukset eivät vaihdelleet. Budjettikohtien ”myynti-, hallinto- ja yleiskustannukset sekä voitto” ja kustannusluokan ”muuntokustannukset” välillä ei ole ilmeistä yhteyttä. Komissiota ei siten voida arvostella siitä, että se ei ole lisännyt vientiä harjoittavien tuottajien todellisiin muuntokustannuksiin, jotka olivat 60–80 USD tonnilta tutkimusajanjakson aikana riidanalaisen asetuksen 69 perustelukappaleen mukaan, tällaisia budjettikohtia, joilla ei näytä olevan yhteyttä tuotteen jalostukseen.

78      Edellä esitetyn perusteella komissio ei ole tehnyt ilmeistä arviointivirhettä edellä 26 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla, kun se on katsonut, että Indonesian viitehinta biodieselille oli liian korkea.

79      Kolmannella väitteellään kantajat vetoavat siihen, että mikä tahansa palmuöljyn viljelyn rahaston maksuista seurannut etu on siirretty polttoaineyksiköille.

80      Tältä osin on todettava, että kantajien väitteet, joilla pyritään kiistämään niille etua antanut taloudellinen tuki, on hylätty ensimmäisen kanneperusteen ensimmäisen, toisen ja käsiteltävänä olevan osan yhteydessä. On myös selvää, että hallintovirasto on maksanut kyseessä olevat maksut, jotka vastaavat dieselin viitehinnan ja biodieselin viitehinnan välistä erotusta, biodieselin tuottajille ja muun muassa kantajille. Kantajat eivät ole esittäneet riittävää näyttöä siitä, että osa näistä summista tai niiden maksamisesta saadusta edusta olisi siirretty AKR:lle ja Pertaminalle. Tällaista näyttöä kuitenkin vaaditaan sen osoittamiseksi, että unionin toimielin on tehnyt ilmeisen arviointivirheen, jolla voidaan perustella toimen kumoaminen (ks. vastaavasti tuomio 11.9.2014, Gold East Paper ja Gold Huasheng Paper v. neuvosto, T‑444/11, EU:T:2014:773, 62 kohta). Se, että Indonesian viranomaisten käyttöön ottama järjestelmä on voinut hyödyttää myös AKR:ää ja Pertaminaa, ei merkitse sitä, että tuensaajille annettu etu olisi siirretty näille yrityksille. Vaikka oletettaisiinkin, että sekoittajat olisivat hyötyneet biodieselin edullisista ostoehdoista hankkiessaan sitä dieselin viitehintaan eivätkä biodieselin viitehintaan, tämä seikka ei estä sitä, että tässä samassa järjestelmässä biodieselin tuottajat ovat saaneet toisen edun, joka perustuu hallintoviraston suorittamiin maksuihin.

81      Edellä esitetyn perusteella kolmas väite on syytä hylätä.

82      Neljännellä väitteellään kantajat vetoavat siihen, että komission suorittamassa etua koskevassa arvioinnissa ei oteta huomioon sitä, että palmuöljyn viljelyn rahastoa rahoitettiin muun muassa biodieselin tuottajien maksamilla vientimaksuilla. Näiden maksujen tarkoituksena oli palmuöljyn viljelyn rahaston rahoittaminen, eikä niitä olisi ilman kyseistä rahastoa ja sen maksuja.

83      Aluksi on hylättävä komission väite, jonka mukaan tämä kantajien väite olisi tehoton. Koska vientimaksut ovat osa palmuöljyn viljelyn rahaston rahoitusta, niiden asema kyseisen rahaston maksujärjestelmässä voi vaikuttaa siihen, onko tuensaajalle annettu etua. Se, että vientimaksujen määrä voitaisiin mahdollisesti ottaa huomioon myös laskettaessa tuensaajalle annettua etua, ei merkitse sitä, ettei sillä olisi lähtökohtaisesti vaikutusta tällaisen edun antamista määritettäessä.

84      Tässä tapauksessa väliaikaisen asetuksen 89 perustelukappaleesta ilmenee selvästi – minkä kantajat ovat myöntäneet –, että vientimaksu ei koske yksinomaan biodieseliä vaan se peritään ”raa'asta palmuöljystä ja jalostetuista tuotteista”, kuten biodieselistä. Samasta perustelukappaleesta ilmenee, että vientimaksu oli tutkimusajanjakson aikana paljon suurempi raa’an palmuöljyn kuin biodieselin osalta. Tässä yhteydessä kantajat eivät selitä, miten useita tuotteita koskeva vientimaksu tasaisi yhdelle näistä tuotteista annetun tuen vaikutuksen ja poistaisi siten näille tuensaajille annetun edun.

85      Kantajien väitteitä, jotka perustuvat WTO:n elinten raportteihin, ei voida hyväksyä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta edellä 38 ja 39 kohdassa mainitun oikeuskäytännön soveltamista.

86      Kantajat vetoavat WTO:n paneelin 9.6.2017 antamaan raporttiin, jonka otsikkona on ”Yhdysvallat – Suurten siviili-ilma-alusten kauppaan vaikuttavat toimenpiteet – toinen valitus (Euroopan unionin vetoaminen riitojenratkaisuelintä koskevan sopimuksen 21.5 artiklaan) (WT/DS 353/RW). Tämä riita koski sitä, oliko Etelä-Karoliinan osavaltion suorat varojen siirrot Boeing-yhtiölle tasattu sillä, että Boeing investoi kiinteistöihin kyseessä olevan hankkeen alueella, tai merkitsivätkö ne tukea. Valituselin katsoi, ettei Boeingin ollut näytetty tarjonneen tasausta, koska Etelä-Karoliinan osavaltion ja Boeingin välisestä sopimuksesta ei ilmennyt, että kiinteän omaisuuden jäännösarvo palautuisi Etelä-Karoliinan osavaltiolle. Tämä riita ei siten koskenut sitä, tasaavatko tiettyä tuotevalikoimaa koskevat vientimaksut yhden näistä tuotteista tuottajille myönnetyn tuen vaikutuksen, ja kantajien väite, joka perustuu vastakkaispäätelmään paneelin raportista, on hylättävä.

87      Kantajat vetoavat myös WTO:n valituselimen 8.12.2014 antamaan raporttiin, jonka otsikkona on ”Yhdysvallat – Tiettyjä Intiasta peräisin olevia kuumavalssattuja hiiliteräslevyjä koskevat tasoitustoimenpiteet” (WT/DS 436/AB/R). Tämä riita koski sitä, oliko huomioon otettava tiettyjen lainojen saajille aiheutuneet kustannukset määritettäessä, tuottivatko nämä lainat saajilleen etua. Tämä riita ei siten koskenut sitä, tasaavatko tiettyä tuotevalikoimaa koskevat vientimaksut yhden näistä tuotteista tuottajille myönnetyn tuen vaikutuksen, ja kantajien analogiaan perustuva väite on hylättävä.

88      Näistä syistä kantajien väitteitä ei voida hyväksyä ja ensimmäisen kanneperusteen kolmas osa on näin ollen hylättävä kokonaisuudessaan.

 Ensimmäisen kanneperusteen neljäs osa, joka koskee perusasetuksen 7 artiklan 1 kohdan a alakohdan rikkomista ja ilmeistä arviointivirhettä siltä osin kuin komissio ei ole mukauttanut tuen määrää ottaakseen huomioon myönnetyt vähennykset sekä kuljetus- ja luottokustannukset

89      Neljännessä osassa kantajat vetoavat siihen, että laskiessaan tasoitustullin käyttöönoton mahdollistavan tuen määrää komission olisi pitänyt vähentää kantajille aiheutuneet kuljetus- ja luottokustannukset.

90      Perusasetuksen 7 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”– – Määritettäessä [tasoitustullin käyttöönoton mahdollistavan tuen] määrää voidaan tuen kokonaismäärästä vähentää seuraavat osuudet:

a)      kaikki asian käsittelymaksut sekä muut kustannukset, jotka välttämättä aiheutuvat tukikelpoisuuden tai itse tuen saamisesta;

b)      vientiverot, tullit tai muut maksut, jotka kannetaan tuotteen viennistä unioniin ja jotka on erityisesti tarkoitettu tuen vaikutuksen tasaamiseen.

Asianomaisen osapuolen on tällaista vähennystä vaatiessaan näytettävä, että vaatimus on perusteltu.”

91      Aluksi on korostettava, että perusasetuksen 7 artiklan 1 kohdasta ja muun muassa sanamuodosta ”voidaan vähentää” ilmenee selvästi, että edellä 26 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti komissiolla on laaja harkintavalta sen soveltaessa tätä säännöstä. Näiden osuuksien vähentäminen tasoitustullin käyttöönoton mahdollistavan tuen määrästä edellyttää, että asianomainen osapuoli osoittaa, että vähennystä koskeva vaatimus on perusteltu. Kun tämä näyttö on esitetty, komission on tehtävä vaadittu vähennys.

92      Kantajien mukaan komission olisi pitänyt vähentää tasoitustullin käyttöönoton mahdollistavan tuen määrästä biodieselin kuljetuskustannukset, jotka liittyvät myyntiin Pertaminalle ja AKR:lle ja jotka olivat tarpeen palmuöljyn viljelyn rahaston maksujen saamiseksi. Kantajat katsovat, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole perusasetuksen 7 artiklan 1 kohdan a alakohdan tulkinnassaan sidottu tuen määrän laskemiseksi tasoitustulleja koskevissa tutkimuksissa annettuun komission tiedonantoon (EYVL 1998, C 394, s. 6; jäljempänä tuen määrän laskemista koskevat suuntaviivat), jossa rajataan vähennyskelpoiset kuljetuskustannukset niihin, jotka on maksettu suoraan viranomaiselle tai julkiselle elimelle.

93      Tältä osin on todettava, että suuntaviivat ovat väline, jolla komissio pyrkii täsmentämään ylemmän tasoisia oikeusääntöjä noudattaen ne perusteet, joita se aikoo soveltaa tasoitustullin käyttöönoton mahdollistavan tuen määrän laskemista koskevaa harkintavaltaansa käyttäessään (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 15.3.2006, Daiichi Pharmaceutical v. komissio, T‑26/02, EU:T:2006:75, 49 kohta). Tästä seuraa, että komissio ei voi suuntaviivoja antaessaan poiketa ylemmän tasoisesta oikeussäännöstä, jonka soveltamisperusteita se täsmentää.

94      Lisäksi oikeuskäytännössä on katsottu, että kun komissio antaa käytännesääntöjä, joilla on tarkoitettu olevan vaikutuksia hallinnon ulkopuolella, mikä pätee taloudellisia toimijoita koskeviin suuntaviivoihin, ja ne julkaisemalla ilmoittaa, että niitä sovelletaan tuosta hetkestä lähtien niissä tarkoitettuihin tilanteisiin, se rajoittaa oman harkintavaltansa käyttämistä eikä voi poiketa näistä säännöistä sillä uhalla, että sen päätökset on kumottava mahdollisesti yleisten oikeusperiaatteiden, kuten yhdenvertaisen kohtelun periaatteen tai luottamuksensuojan periaatteen, loukkaamisen nojalla. Näin ollen ei voi olla poissuljettua, että tietyillä edellytyksillä ja niiden sisällön mukaisesti tällaisilla yleisesti sovellettavilla käytännesäännöillä voi olla oikeusvaikutuksia (ks. analogisesti tuomio 28.6.2005, Dansk Rørindustri ym. v. komissio, C‑189/02 P, C‑202/02 P, C‑205/02 P–C‑208/02 P ja C‑213/02 P, EU:C:2005:408, 210 ja 211 kohta).

95      Tuen määrän laskemista koskevien suuntaviivojen osassa ”G. Vähennykset tuen määrästä” todetaan, että ”vähennettävissä ovat tavallisesti ainoastaan sellaiset maksut ja kustannukset, jotka on maksettu suoraan julkiselle viranomaiselle tutkimusajanjakson aikana”, että ”on osoitettava, että niiden maksaminen on pakollista tuen saamiseksi” ja että ”yksityisille osapuolille, esim. lakimiehille tai kirjanpitäjille, tukien hakemisen yhteydessä suoritetut maksut eivät ole vähennyskelpoisia”.

96      Nämä täsmennykset ovat yhteensopivia sen ylemmän tasoisen oikeussäännön kanssa, jota niillä on tarkoitus selventää. Ensinnäkin täsmennys, jonka mukaan on osoitettava, että vähennettävissä olevien maksujen ja kustannusten maksaminen ”on pakollista tuen saamiseksi”, täyttää perusasetuksen 7 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetyn edellytyksen, jonka mukaan vähennettävissä olevat kustannukset ja maksut ”välttämättä aiheutuvat” itse tuen saamisesta. Toiseksi täsmennys, jonka mukaan ”vähennettävissä ovat tavallisesti ainoastaan sellaiset maksut ja kustannukset, jotka on maksettu suoraan julkiselle viranomaiselle tutkimusajanjakson aikana”, on niin ikään tämän säännöksen mukainen. Kun otetaan huomioon edellä 91 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti komissiolla oleva laaja harkintavalta tässä asiassa, komissio ei ole, toisin kuin kantajat väittävät, virheellisesti rajoittanut vähennettävissä olevia maksuja ja kustannuksia, kun se on täsmentänyt suuntaviivoissa, että perusasetuksen 7 artiklan 1 kohdan a alakohdassa mainitut ”asian käsittelymaksut sekä muut kustannukset, jotka välttämättä aiheutuvat tukikelpoisuuden saamisesta”, ovat niitä, ”jotka on maksettu suoraan julkiselle viranomaiselle tutkimusajanjakson aikana”.

97      Komissio on näin ollen perustellusti soveltanut riidanalaisen asetuksen 87–92 perustelukappaleessa tuen määrän laskemista koskevia suuntaviivoja kuljetuskustannusten vähentämistä koskevaan vaatimukseen.

98      Kantajat eivät tässä tapauksessa väitä, että biodieselin toimittamisesta aiheutuneet kuljetuskustannukset olisi maksettu suoraan Indonesian viranomaisille tutkimusajanjakson aikana. Kantajien väitettä, jonka mukaan kuljetuskustannukset olivat välttämättömiä, jotta ne saisivat palmuöljyn viljelyn rahastosta biodieselin toimittamista edellyttävät maksut, ei voida hyväksyä. Nämä kustannukset liittyivät yksinomaan kantajien ja Pertaminan tai AKR:n välisen myyntisopimuksen täytäntöönpanoon. Se, että biodieselin tuottajien oli saadakseen hallintoviraston suorittamat maksut liitettävä laskuunsa useita tositteita, kuten tiedot toimitetun biodieselin toimituspaikasta, määrästä ja tyypistä sekä kuljetusmaksujen määrästä, ei merkitse sitä, että niiden maksaminen oli ”pakollista tuen saamiseksi” tuen määrän laskemista koskevissa suuntaviivoissa tarkoitetulla tavalla, eikä se muuta tätä päätelmää.

99      Nämä väitteet on näin ollen syytä hylätä.

100    Kantajat väittävät, että komission olisi pitänyt vähentää tasoitustullin käyttöönoton mahdollistavan tuen määrästä luottokustannus, joka liittyy palmuöljyn viljelyn rahaston suorittamiin maksuihin. Kantajien mukaan ne eivät voi laskuttaa palmuöljyn viljelyn rahastolta biodieselin myyntihinnan osaa, joka sen on maksettava niille, kun lasku on toimitettu Pertaminalle tai AKR:lle. Rahasto tarkistaa tiedot useita kertoja, ja kantajat saavat maksun vasta useita kuukausia sen jälkeen, kun lasku on lähetetty Pertaminalle tai AKR:lle. Kantajat täsmensivät istunnossa, että luottokustannus liittyi biodieselin toimituksen ja palmuöljyn viljelyn rahaston suorittamien maksujen väliseen ajanjaksoon.

101    On todettava, että nämä luottokustannukset, oletettaessa ne toteen näytetyiksi, perustuvat Indonesian julkisen vallan vahvistamaan menettelyyn ja kantajien hallintovirastolle toimittamien tositteiden käsittelyaikaan väliaikaisen asetuksen 49 ja 50 perustelukappaleessa kuvatun menettelyn mukaisesti. Tästä seuraa, että kyse ei ole perusasetuksen 7 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetuista ”kustannuksista, jotka välttämättä aiheutuvat tukikelpoisuuden saamisesta”. Nämä kustannukset eivät ole myöskään ”maksuja ja kustannuksia, jotka on maksettu suoraan julkiselle viranomaiselle” tuen määrän laskemista koskevissa suuntaviivoissa tarkoitetulla tavalla, sillä palmuöljyn viljelyn rahaston käsittelyaikoihin liittyvinä kustannuksina niitä ei voida pitää kyseiselle rahastolle ”suoraan maksettuina” määrinä. Lisäksi kantajat viittaavat yhtäältä biodieselin toimituksen ja laskun lähettämisen Pertaminalle tai AKR:lle ja toisaalta maksupäivän välillä kuluvaan aikaan. Merkityksellisen ajankohdan arvioitaessa, ovatko luottokustannukset aiheutuneet välttämättä tuen saamiseksi, ei pitäisi olla biodieselin toimituspäivä tai laskun lähettämispäivä Pertaminalle tai AKR:lle vaan myöhempi ajankohta, jona lasku lähetetään rahastolle, mikä on välttämätön muotovaatimus rahaston maksujen saamiseksi. Kantajat eivät siis ole tällaisella väitteellä osoittaneet, että niille aiheutuisi luottokustannuksia rahaston suorittamasta tuen maksamisesta.

102    Tämä väite on näin ollen hylättävä.

103    Kantajat väittävät, että niille on lisäksi aiheutunut ”kustannus sovelletusta vähennyksestä” palmuöljyn viljelyn rahaston suorittamien maksujen saamiseksi ja että komission olisi pitänyt vähentää se tasoitustullin käyttöönoton mahdollistavan tuen määrästä.

104    Komissio vastaa tähän, että kantajat eivät olleet tutkinnan kuluessa väittäneet, että tuen määrää pitäisi oikaista siten, että huomioon otetaan Pertaminalle ja AKR:lle myydyn biodieselin diskontattu arvo. Kantajat, jotka eivät väitä esittäneensä tällaista vaatimusta, vetoavat siihen, että komissiolla oli käytettävissään tarvittavat tiedot ja että sen olisi hyvän hallinnon periaatteen mukaisesti pitänyt toimia aktiivisemmin ja katsoa, että asianomaisten osapuolten esittämät todisteet oikeuttivat vähennykseen.

105    Tältä osin on todettava perusasetuksen 7 artiklan 1 kohdasta ilmenevän, että osapuolen on vähennystä vaatiessaan ”näytettävä, että vaatimus on perusteltu”. Edellä 104 kohdassa selostetuista asian tosiseikoista ilmenee, että kantajat eivät ole esittäneet tällaista vaatimusta eivätkä myöskään esittäneet tältä osin tarvittavia täsmennyksiä. Tasoitustullin käyttöönoton mahdollistavan tuen määrästä vähennettävien kustannusten asiayhteydessä, jossa komissiolla on edellä 91 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti laaja harkintavalta, komissiota ei voida arvostella siitä, että se ei ole vähentänyt kustannuksia omasta aloitteestaan.

106    Edellä esitetyn perusteella on syytä hylätä tämä väite ja siten ensimmäisen kanneperusteen neljäs osa kokonaisuudessaan.

107    Koska kaikki ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä esitetyt väitteet on hylätty, tämä kanneperuste on hylättävä.

 Toinen kanneperuste, jonka mukaan komissio on rikkonut perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan iv alakohtaa, 1 kohdan b alakohtaa ja 2 kohtaa, 6 artiklan d alakohtaa ja 28 artiklan 5 kohtaa ja tehnyt ilmeisiä arviointivirheitä, kun se on katsonut, että viranomaiset ovat tukeneet raa’an palmuöljyn toimittamista riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan

108    Toinen kanneperuste jakautuu kolmeen osaan, jotka komissio on kiistänyt EBB:n tukemana.

 Toisen kanneperusteen ensimmäinen osa, jonka mukaan komissio on rikkonut perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan iv alakohtaa ja 28 artiklan 5 kohtaa ja tehnyt ilmeisen arviointivirheen, kun se on katsonut, että raa’an palmuöljyn toimittajat on valtuutettu tai määrätty toimittamaan raakaa palmuöljyä riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan

109    Ensimmäisessä osassa kantajat väittävät komission katsoneen virheellisesti, että Indonesian viranomaiset ovat valtuuttaneet tai määränneet raa’an palmuöljyn toimittajat toimittamaan tuotettaan riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan ensinnäkin vientiverolla ja ‑maksulla ja toiseksi PTPN:n, joka on Indonesian valtion kokonaan omistama raa’an palmuöljyn tuottaja, avoimella ”hinnanmäärityksellä”. Kantajat väittävät myös, että raa’an palmuöljyn indonesialaisiin tuottajiin ei kohdistu minkäänlaista uhkailua tai johdattelua, jonka seurauksena ne myisivät tuotteensa kotimarkkinoilla alhaisempaan hintaan.

110    Aluksi on muistettava, että oikeuskäytännön mukaan unionin toimielinten laaja harkintavalta kaupan suojatoimenpiteiden alalla koskee myös sen määrittämistä, onko perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua taloudellista tukea myönnetty (ks. edellä 26 ja 27 kohta).

111    Perusasetuksen 3 artiklassa säädetään, että tuen katsotaan olevan kyseessä, jos sen 1 ja 2 kohdassa asetetut edellytykset täyttyvät eli jos alkuperä- tai viejämaan viranomaiset myöntävät ”taloudellista tukea” ja jos sitä kautta annetaan ”etua”. Perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan iv alakohdan mukaan kyseessä on ”taloudellinen tuki”, jos viranomaiset ”valtuuttavat tai määräävät yksityisen tahon huolehtimaan yhdestä tai useammasta i, ii ja iii alakohdassa tarkoitetusta tavanomaisesti julkisille viranomaisille kuuluvasta tehtävästä, ja noudatettava käytäntö ei todellisuudessa eroa julkisten viranomaisten tavallisesti noudattamasta käytännöstä”.

112    Perusasetuksessa ei ole määritelty valtuuttamisen tai määräämisen käsitteitä.

113    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan termien, joita ei ole määritelty unionin oikeudessa, merkitys ja ulottuvuus on määritettävä sen tavanomaisen merkityksen mukaan, joka niillä on yleiskielessä, ottamalla samalla huomioon asiayhteys, jossa niitä käytetään, ja sen lainsäädännön tavoitteet, johon ne kuuluvat (ks. vastaavasti tuomio 3.9.2014, Deckmyn ja Vrijheidsfonds, C‑201/13, EU:C:2014:2132, 19 kohta ja tuomio 5.4.2017, Changshu City Standard Parts Factory ja Ningbo Jinding Fastener v. neuvosto, C‑376/15 P ja C‑377/15 P, EU:C:2017:269, 52 kohta).

114    Tältä osin on huomattava, että perusasetuksen 3 artiklan tarkoituksena on määritellä tasoitustullin käyttöönoton mahdollistavan tuen käsite.

115    Tarkemmin perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan tarkoituksena on määritellä taloudellisen tuen käsite siten, että määritelmän ulkopuolelle jätetään kaikki sellaiset viranomaisten toimenpiteet, jotka eivät kuulu johonkin kyseisessä säännöksessä lueteltuun ryhmään. Juuri tätä silmällä pitäen perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan i–iii alakohdassa luetellaan konkreettisia tilanteita, joiden on katsottava käsittävän viranomaisen myöntämää taloudellista tukea, eli suora tai välillinen varojen siirto, julkisista tuloista luopuminen tai hyödykkeen tai palvelun toimittaminen. Perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan iv alakohdan toisessa luetelmakohdassa säädetään, että jos viranomaiset valtuuttavat tai määräävät yksityisen tahon huolehtimaan yhdestä tai useammasta edellä mainituissa alakohdissa luetelluista tehtävistä, se rinnastetaan perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettuun viranomaisen myöntämään taloudelliseen tukeen (tuomio 10.4.2019, Jindal Saw ja Jindal Saw Italia v. komissio, T‑300/16, EU:T:2019:235, 106 kohta).

116    Tässä yhteydessä perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan iv alakohdan toinen luetelmakohta on lähinnä kiertämisen vastainen säännös, jolla pyritään varmistamaan, etteivät kolmannen maan viranomaiset pysty välttämään tukia koskevien sääntöjen noudattamista hyväksyessään toimenpiteitä, jotka eivät suppeasti tulkittuna varsinaisesti kuulu kyseisen asetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan i–iii alakohdan soveltamisalaan mutta joilla on käytännössä vastaavia vaikutuksia (tuomio 10.4.2019, Jindal Saw ja Jindal Saw Italia v. komissio, T‑300/16, EU:T:2019:235, 107 kohta). Tällainen on myös WTO:n valituselimen tulkinta tukia ja tasoitustulleja koskevan sopimuksen 1 artiklan 1.1 kappaleen a kohdan 1 alakohdan iv alakohdasta, jonka sisältö on samankaltainen kuin perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan iv alakohdan sisältö (ks. WTO:n valituselimen 27.6.2005 antama raportti, jonka otsikkona on ”Yhdysvallat – Tutkimus Koreasta peräisin olevia, dynaamisissa hakumuisteissa (DRAM) käytettäviä puolijohdesiruja koskevista tasoitustulleista” (WT/DS 296/AB/R, 113 kohta); jäljempänä asiassa Yhdysvallat – DRAM annettu valituselimen raportti).

117    ”Valtuuttaminen” tarkoittaa tavanomaisen yleiskielisen merkityksensä mukaan tehtävään määräämistä tai nimittämistä, delegoimista tai tehtäväksi antamista. Oikeuskäytännössä tätä termiä on tulkittu perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan iv alakohdan toisen luetelmakohdan täysin tehokkaan vaikutuksen varmistamiseksi siten, että se on ymmärrettävä ”kaikeksi viranomaisten toiminnaksi, jolla suoraan tai välillisesti asetetaan yksityinen taho vastuuseen kyseisen asetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan i–iii alakohdassa tarkoitetun kaltaisten tehtävien hoitamisesta” (tuomio 10.4.2019, Jindal Saw ja Jindal Saw Italia v. komissio, T‑300/16, EU:T:2019:235, 108 kohta). Tästä seuraa, että ”määrääminen”, joka tavanomaisen yleiskielisen merkityksensä mukaan tarkoittaa komentamista, käskemistä, sanomista, velvoittamista, vaatimista tai kehottamista, kattaa kaiken viranomaisten toiminnan, jolla suoraan tai välillisesti käytetään valtaa yksityiseen tahoon, jotta tämä hoitaisi perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan i–iii alakohdassa tarkoitetun kaltaisia tehtäviä.

118    Lisäksi ”valtuuttamisen” ja ”määräämisen” välillä käytetystä vaihtoehtoa merkitsevästä rinnastuskonjunktiosta ”tai” ilmenee selvästi, että nämä kaksi toimintoa voivat tapahtua toisistaan riippumatta mutta myös yhdessä. Lisäksi perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan iv alakohdan toisesta luetelmakohdasta, jossa ei rajoiteta ”valtuuttamisen” tai ”määräämisen” luonnetta tai kohdetta, ja edellä 117 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä, jossa otetaan huomioon ”kaikki viranomaisten toiminta”, ilmenee, että tämän toiminnan ei ole välttämättä seurattava toimesta tai toimenpiteestä erikseen arvioituna vaan se voi olla myös useiden toimenpiteiden yhteisvaikutuksen seuraus.

119    Näiden perustelujen valossa on arvioitava komission päätelmää, jonka mukaan vientiveron ja ‑maksun, raa’an palmuöljyn kotimarkkinahintojen tosiasiallisen valvonnan PTPN:n kautta ja tuen myöntämisen raa’an palmuöljyn tuottajille kaltaisilla toimenpiteillä Indonesian viranomaiset ovat pyrkineet siihen, että raa’an palmuöljyn tuottajat toimittaisivat tätä tuotetta Indonesian markkinoille riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan.

–       Vientivero ja ‑maksu

120    Ensimmäisellä väitteellään kantajat vetoavat siihen, että komissio on katsonut virheellisesti, että vientiveron, joka oli vahvistettu nollatasolle tutkimusajanjakson aikana, ja vientimaksun, jolla pyrittiin saamaan tuloja ja joka oli vahvistettu nollatasolle joulukuussa 2018, vaikutuksena oli se, että raa’an palmuöljyn toimittajat ”valtuutettiin” tai määrättiin toimittamaan tuotettaan riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan.

121    Väliaikaisen asetuksen 113–117 perustelukappaleesta ilmenee, että tässä tapauksessa Indonesian viranomaiset ottivat käyttöön raakaa palmuöljyä koskevan vientiveron ja vientimaksun.

122    Väliaikaisen asetuksen 87 ja 88 perustelukappaleen mukaan vientivero kannettiin ensimmäisen kerran vuonna 1994, ja vuoden 2016 versiossa raa’an palmuöljyn ja muiden tuotteiden, myös biodieselin (jonka vero oli jatkuvasti alhaisempi kuin raa’an palmuöljyn vero), vientivero muodostettiin progressiivisen tariffitaulukon avulla. Indonesialaiset viejät maksoivat veron, joka oli sidoksissa Indonesian viranomaisten raa’an palmuöljyn viennille asettamaan viitehintaan. Kun Indonesian viranomaisten viitevientihinta kasvoi, myös vientitulli nousi. Kun viitehinta oli alle 750 USD tonnilta, sovellettava vientivero oli 0 prosenttia. Tutkimusajanjaksolla raa’an palmuöljyn hinta pysyi alle 750 USD:n tonnilta, eikä vientiveroa kannettu.

123    Väliaikaisen asetuksen 89 perustelukappaleen mukaan Indonesian viranomaiset ottivat vuonna 2015 käyttöön myös raa’asta palmuöljystä ja jalostetuista tuotteista perittävän vientimaksun. Vientimaksu oli tutkimusajanjaksolla 50 USD tonnilta raa’an palmuöljyn osalta ja 20 USD tonnilta biodieselin osalta.

124    Osoittaakseen taloudellisen tuen myöntämisen väliaikaisessa asetuksessa, jonka päätelmät on vahvistettu riidanalaisella asetuksella (102–161 perustelukappaleessa), komissio suoritti WTO:n asiaa koskevaan oikeuskäytäntöön perustuvan analyysin.

125    Tämän analyysin perusteella komissio katsoi väliaikaisen asetuksen 111–157 perustelukappaleessa, että Indonesian viranomaisten toiminnalla, joka kohdistui raa’an palmuöljyn tuottajiin, ne ”valtuutettiin” tai ”määrättiin” toimittamaan tuotteitaan kotimaisille käyttäjille riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan keinotekoisen alhaisiin raa’an palmuöljyn hintoihin perustuvien kotimaanmarkkinoiden luomiseksi Indonesiaan. Komissio totesi tämän jälkeen kyseisen asetuksen 160 perustelukappaleessa, että kaikkia indonesialaisia raa’an palmuöljyn tuottajia on pidettävä yksityisinä eliminä, ja saman asetuksen 162 ja 169 perustelukappaleessa, että nämä yritykset olivat toimittaneet raakaa palmuöljyä kotimarkkinoille riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan. Saman asetuksen 170 perustelukappaleessa komissio katsoi, että Indonesian maaperässä viljellyn raa’an palmuöljyn tarjoaminen Indonesian biodieselteollisuudelle on tehtävä, joka kuuluu tavanomaisesti viranomaisille. Komissio katsoi samassa perustelukappaleessa, että tällaiseen tehtävään kuuluu se, että valtio, jolla on suvereeni oikeus luonnonvaroihinsa, määrittää lainsäädännössä edellytykset kotimaan raaka-aineiden tarjoamiselle kansallisille yrityksille.

126    Kyseessä olevalla analyysilla komissio osoitti, että kuten riidanalaisen asetuksen 134 perustelukappaleesta ilmenee, vientiverolla ja ‑maksulla yhdessä muiden toimenpiteiden kanssa, kuten riidanalaisen asetuksen 103, 146 ja 157 perustelukappaleessa korostetaan, Indonesian viranomaiset pyrkivät saamaan raa’an palmuöljyn tuottajat toimittamaan raakaa palmuöljyä Indonesian markkinoille riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan. Kyseiset viranomaiset olivat ottaneet käyttöön vientirajoitusjärjestelmän, joka teki raa’an palmuöljyn viennistä kaupallisesti vähemmän houkuttelevaa.

127    Se, että Indonesian viranomaiset suunnittelivat ja ottivat käyttöön tällaisen järjestelmän, on osoitettu useilla komission riidanalaisessa asetuksessa ja väliaikaisessa asetuksessa mainitsemilla seikoilla.

128    Väliaikaisen asetuksen 116 perustelukappaleessa tuodaan esille, että Indonesian viranomaiset sitoivat vientiverojärjestelmän suoraan kansainvälisiin raa’an palmuöljyn hintoihin eivätkä muihin tekijöihin (kuten tuotantotasoon tai ympäristövaikutuksiin), jotta ne vaikuttaisivat vientiä harjoittavien tuottajien maksamiin hintoihin. Tähän perustelukappaleeseen sisältyvästä taulukosta 1 ilmenee, että Indonesian viranomaiset seurasivat kansainvälistä hintakehitystä ja mukauttivat vientiverojen tason näiden hintojen mukaan, minkä seurauksena viennin kannattavuus laski.

129    Komissio panee lisäksi merkille väliaikaisen asetuksen 119 artiklassa, että Indonesian tulli- ja valmisteverovirasto selitti vuonna 2015 julkisesti, että vientitullien tarkoituksena on varmistaa raaka-aineiden saanti ja edistää palmuöljyteollisuuteen liittyvän kotimaisen jatkojalostusteollisuuden, jonka erottamaton osa biodieselin tuotanto on, kasvua.

130    Vientimaksun osalta komissio korostaa väliaikaisen asetuksen 117 perustelukappaleessa, että sen käyttöönotto vuonna 2015 tapahtui aikana, jolloin Indonesian hinnat olivat lähes samat kuin maailmanmarkkinahinnat, ja sen myötä biodieselin tuottajat pystyivät hankkimaan raakaa palmuöljyä alhaisempaan hintaan kuin muuten olisi mahdollista. Lisäksi komissio selittää riidanalaisen asetuksen 114 perustelukappaleessa, että vientimaksulla rahoitettiin palmuöljyn viljelyn rahastoa ja tosiasiallisesti tuettiin yksinomaan biodieselteollisuutta avustusten kautta.

131    Riidanalaisen asetuksen 128 ja 129 perustelukappaleessa mainitaan lisäksi tutkimusajanjaksoa myöhemmältä ajalta kaksi lehtiartikkelia, joissa vahvistetaan komission päätelmät tältä ajalta. Siten 19.12.2018 päivätyssä artikkelissa Indonesian palmuöljyliiton pääsihteeri arvioi, että raa’an palmuöljyn vienti voi kasvaa sen jälkeen, kun vientimaksu lasketaan nollaan. Riippumaton analyytikko arvioi 6.12.2018 päivätyssä artikkelissa, että vientimaksun poistaminen parantaa indonesialaisten palmuöljytuotteiden viejien kilpailukykyä, sillä ne toteuttaisivat säästöjä, joista suurin osa kertyy todennäköisesti indonesialaisille maataloustuottajille kotimarkkinoiden korkeampien raa’an palmuöljyn hintojen kautta.

132    Näillä perusteilla komissio katsoo perustellusti riidanalaisen asetuksen 118 perustelukappaleessa, että ”Indonesian hallituksen käyttöönottaman yleisen vientirajoitusjärjestelmän tarkoituksena on hyödyttää biodieselteollisuutta pitämällä raa’an palmuöljyn kotimarkkinahinnat keinotekoisen alhaisina”.

133    Kantajat väittävät tältä osin, että tutkimusajanjakson aikana nollatasolle vahvistetun vientiveron perusteella ei voitu valtuuttaa tai määrätä raa’an palmuöljyn toimittajia toimittamaan tuotettaan riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan.

134    Kuten edellä 122 ja 128 kohdassa on tuotu esille, Indonesian viranomaiset kuitenkin sitoivat vientiverojärjestelmän suoraan kansainvälisiin raa’an palmuöljyn hintoihin. Tästä seuraa, että se, että vientiveroasteeksi oli tutkimusajanjaksolla vahvistettu nolla, johtui markkinoiden erityisistä olosuhteista, kuten riidanalaisen asetuksen 113 perustelukappaleessa korostetaan. Kansainvälisten hintojen alhainen taso oli itsessään riittävä kannustin raa’an palmuöljyn tuottajille vastata ensisijaisesti kotimaiseen kysyntään. Kuten komissio korostaa perustellusti, jos Indonesian viranomaiset olisivat aikoneet olla enää kantamatta tätä veroa, ne olisivat kumonneet sen. Kuten lisäksi riidanalaisen asetuksen 118 perustelukappaleesta ilmenee, komissio on ottanut huomioon vientiveron ja vientimaksun (jota puolestaan perittiin tutkimusajanjakson aikana) yhteisvaikutuksen Indonesian hallituksen käyttöönottamana yleisenä vientirajoitusjärjestelmänä, jonka tarkoituksena oli hyödyttää biodieselteollisuutta pitämällä raa’an palmuöljyn kotimarkkinahinnat keinotekoisen alhaisina.

135    Näin ollen on hylättävä kantajien väite, jonka mukaan komission viittaukset vientiveroon pitäisi jättää huomiotta.

136    Kantajat väittävät, että ottaessaan käyttöön vientimaksun Indonesian viranomaiset ovat käyttäneet yleistä sääntelyvaltaansa saadakseen tuloja sellaisten perushyödykkeiden viennistä, jotka säilyisivät vientimaksun kantamisesta huolimatta kilpailukykyisinä vientimarkkinoilla.

137    Kantajat väittävät, että komissio myöntää riidanalaisen asetuksen 62 perustelukappaleessa, että päättäessään rahoittaa palmuöljyn viljelyn rahastoa vientimaksulla Indonesian viranomaiset käyttivät vain yleistä sääntelyvaltaansa, eikä tätä päätöstä voida pitää ”valtuuttamisena” tai ”määräämisenä”. Kantajat vetoavat väitteensä tueksi asiassa Yhdysvallat – DRAM annettuun valituselimen raporttiin.

138    Tältä osin on todettava, että hyväksyessään kyseessä olevat vientirajoitukset sellaisessa konkreettisessa tilanteessa, jossa vientivero oli sidottu raa’an palmuöljyn kansainvälisiin hintoihin ja nousi näiden hintojen noustessa ja jossa vientimaksu otettiin käyttöön ajanjaksona, jona hinnat Indonesiassa olivat lähes samat kuin maailmanmarkkinahinnat, kyseiset viranomaiset rajoittivat näiden yritysten toimintavapautta rajoittamalla käytännössä niiden mahdollisuutta päättää, millä markkinoilla ne myivät tuotteitaan (ks. vastaavasti tuomio 10.4.2019, Jindal Saw ja Jindal Saw Italia v. komissio, T‑300/16, EU:T:2019:235, 124 kohta).

139    Tätä päätelmää ei voida kyseenalaistaa komission riidanalaisen asetuksen 62 perustelukappaleessa esittämällä analyysilla, kun se käsitellessään toista asiaan liittyvää seikkaa eli edun antamista toteaa, että ”kaikkien raa’an palmuöljyn arvoketjussa mukana olevien yritysten on asetuksen nojalla maksettava [vientimaksu]”, ja päättelee siitä, ettei ole asianmukaista väittää, että palmuöljyn viljelyn rahasto olisi yksityisesti rahoitettu, vaan sitä rahoitetaan pikemminkin ”Indonesian viranomaisten tavanomaisen verotus- ja julkisten tulojen keruutoimien kautta”.

140    Tämä komission toteamus ei merkitse sitä, että vastoin kantajien mainitsemaa WTO:n valituselimen tulkintaa eli asiassa Yhdysvallat – DRAM annetun valituselimen raportin 115 kohtaa komissio olisi tulkinnut perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan iv alakohtaa ”niin laajasti, että jäsenille annettaisiin oikeus soveltaa tuotteisiin tasoitustoimenpiteitä aina, kun viranomaiset vain käyttävät yleistä sääntelyvaltaansa”, sanotun kuitenkaan rajoittamatta edellä 38 ja 39 kohdassa mainitun oikeuskäytännön soveltamista.

141    Tässä tapauksessa sitä, että Indonesian viranomaiset ottivat käyttöön kyseessä olevat vientirajoitukset ja mukauttivat niitä jatkuvasti varmistaakseen kyseisille rajoituksille asetetun tavoitteen saavuttamisen, ei voida pitää pelkästään raa’an palmuöljyn kotimaisten tuottajien kannustamisena. Päinvastoin nämä Indonesian viranomaisten toimet johtivat siihen, että kyseiset tuottajat myivät tuotteitaan kotimarkkinoilla riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan, eikä tätä seurausta voida – toisin kuin kantajat väittävät – pitää ”viranomaisten käyttämän sääntelyvallan pelkkänä odottamattomana seurauksena” asiassa Yhdysvallat – DRAM annetun valituselimen raportin 114 kohdassa tarkoitetulla tavalla (ks. vastaavasti tuomio 10.4.2019, Jindal Saw ja Jindal Saw Italia v. komissio, T‑300/16, EU:T:2019:235, 125 kohta).

142    Tämä kantajien väite on näin ollen hylättävä.

143    Kantajat väittävät, että komission väliaikaisen asetuksen 118–121 perustelukappaleessa mainitsemat asiakirjat ja tiedonannot, joilla se tukee toteamustaan, jonka mukaan Indonesian viranomaisten nimenomaisena poliittisena tavoitteena on ollut biodieselteollisuuden tukeminen ja kehittäminen, erityisesti pyrkimällä laskemaan raa’an palmuöljyn kotimarkkinahintoja, koskevat vientiveroa, joka oli vahvistettu nollatasolle ja jolla ei siten ollut vaikutuksia raa’an palmuöljyn tuottajiin, eivätkä vientimaksua. Kantajien mukaan nämä kaksi keinoa olivat erillisiä, ja vientimaksulla oli tarkoitus rahoittaa palmuöljyn viljelyn rahastoa eikä laskea raa’an palmuöljyn kotimarkkinahintoja.

144    Tämä kantajien väite perustuu väliaikaisen asetuksen virheelliseen tulkintaan. Todettuaan kyseisen asetuksen 118 perustelukappaleessa, että useat asiakirjat osoittavat Indonesian viranomaisten poliittisen tavoitteen, komissio mainitsee Indonesian viranomaisten julkisia lausuntoja, jotka koskevat vientiveroa ja vientitulleja (119 perustelukappale) ja WTO:n ja Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) raportteja, jotka koskevat vientiveroa (120 ja 121 perustelukappale). Tämän jälkeen 122 perustelukappaleessa komissio suuntaa analyysinsa vientimaksuun ja katsoo, että tällä maksulla, joka ohjattiin palmuöljyn viljelyn rahastolle, oli tarkoitus tukea biodieselteollisuutta, kuten suurimmalla osalla kyseisen rahaston varoista. Näistä perustelukappaleista ilmenee, että komissio on tarkastellut sekä vientiveroa että vientimaksua ennen kuin se on tehnyt päätelmiä näiden vientirajoitusten tavoitteista väliaikaisen asetuksen 123 perustelukappaleessa ja riidanalaisen asetuksen 118 perustelukappaleessa. Lisäksi on syytä muistaa, että kantajien väitteet, jotka perustuvat vientiveron vahvistamiseen nollatasolle tutkimusajanjakson aikana, on jo hylätty edellä 134 kohdassa.

145    Se kantajien esille tuoma seikka, että vientimaksu koskee myös biodieselin vientiä ja että se on otettu käyttöön palmuöljyn viljelyn rahaston tukemiseksi, ei osoita näitä perusteluja virheellisiksi. Väliaikaisen asetuksen 117 perustelukappaleesta ilmenee, että tämä maksu oli huomattavasti korkeampi raa’an palmuöljyn kuin biodieselin kaltaisten jalostettujen tuotteiden osalta, ja se, että vientimaksu ohjattiin palmuöljyn viljelyn rahastolle, joka taas vastasi maksuista edellä 45 kohdassa selostetussa järjestelmässä, vahvistaa komission päätelmät.

146    Näin ollen komissio on katsonut väliaikaisen asetuksen 123 perustelukappaleessa 26 ja 27 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettua ilmeistä arviointivirhettä tekemättä, että ”Indonesian viranomaisten käyttöönottaman vientirajoitusjärjestelmän tavoitteena tosiaan on suoraan ja välillisesti tukea biodieselteollisuutta ja että tuki ei ole pelkästään yleisen sääntelyvallan harjoittamisen sivuvaikutus”, ja tämä päätelmä on vahvistettu riidanalaisen asetuksen 118 perustelukappaleessa.

147    Kantajat väittävät, että komission riidanalaisen asetuksen 115 perustelukappaleessa esittämä toteamus, jonka mukaan ”Indonesian hallitus otti vientimaksun käyttöön vuonna 2015, jolloin raa’an palmuöljyn hinnat Indonesiassa olivat lähes samat kuin maailmanmarkkinahinnat”, on pelkkä olettama eikä osoita, että vientimaksun käyttöönotolla olisi pyritty laskemaan raa’an palmuöljyn hintoja, jotka muuttuivat jatkuvasti maailmanmarkkinahintojen mukaan. Kantajat väittävät myös, että komissio katsoo virheellisesti riidanalaisen asetuksen 116 perustelukappaleessa, että vientimaksulla on saavutettu sen tavoite eli alennettu raa’an palmuöljyn kotimarkkinahintoja Indonesiassa. Kantajien mukaan tämä raa’an palmuöljyn kotimarkkinahintojen ja vientihintojen välinen ero vastasi vientimaksua, joka oli 50 USD tonnilta. Lisäksi raa’an palmuöljyn hintojen lasku Indonesian markkinoilla selittyy perushyödykkeiden maailmanmarkkinoiden romahtamisella.

148    On syytä korostaa, että kantajat eivät kyseenalaista komission tosiseikkoja koskevia toteamuksia eli sitä, että vientimaksun käyttöönotto tapahtui samaan aikaan, kun raa’an palmuöljyn hinta laski Indonesian markkinoilla, ja että väliaikaisen asetuksen 192 perustelukappaleeseen sisältyvässä taulukossa 2 todettu biodieselin tuotannon kasvu merkitsi raa’an palmuöljyn kotimaisen kulutuksen kasvua vuonna 2016, kuten väliaikaisen asetuksen 117 perustelukappaleessa todetaan. Kantajien vastauskirjelmässä esittämästä taulukosta ilmenee myös, että raa’an palmuöljyn hinta Indonesian kotimarkkinoilla laski kyseisenä ajanjaksona ja että raa’an palmuöljyn hinnat Indonesiassa olivat pääsääntöisesti maailmanmarkkinahintoja alhaisemmat.

149    Näillä väitteillään kantajat eivät kyseenalaista komission tosiseikkoja koskevien toteamusten paikkansapitävyyttä vaan kyseisen toimielimen arvioinnin näistä tosiseikoista. Oikeuskäytännön mukaan unionin yleisen tuomioistuimen valvonta, joka koskee todisteita, joihin unionin toimielimet perustavat toteamuksensa tuelta suojautumista koskevan politiikan alalla, ei merkitse tosiseikkojen uutta arviointia, jolla korvataan kyseisten toimielinten tekemä arviointi. Tällä valvonnalla ei loukata kyseisillä toimielimillä kauppapolitiikan alalla olevaa laajaa harkintavaltaa, vaan siinä ainoastaan todetaan, saattavatko nämä todisteet tukea toimielinten päätelmiä. Unionin yleisen tuomioistuimen on paitsi tutkittava esitettyjen todisteiden aineellinen paikkansapitävyys, luotettavuus ja johdonmukaisuus myös tarkistettava, sisältävätkö nämä todisteet kaikki ne merkitykselliset seikat, jotka on otettava huomioon monitahoisen tilanteen arvioinnissa, ja voivatko kyseiset todisteet tukea niistä tehtyjä päätelmiä (ks. tuomio 18.10.2018, Gul Ahmed Textile Mills v. neuvosto, C‑100/17 P, EU:C:2018:842, 64 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

150    Tässä tapauksessa komissio on arvioinut kyseessä olevia tietoja yleisen vientijärjestelmän käyttöönottoon liittyvän tarkoituksen perusteella. Unionin yleinen tuomioistuin toteaa, että komissio ei ole tehnyt ilmeistä arviointivirhettä, kun se on katsonut riidanalaisen asetuksen 118 perustelukappaleessa tukeutumalla useisiin tietoihin eli vientiveroon ja vientimaksuun, Indonesian viranomaisten julkisiin lausuntoihin, WTO:n ja OECD:n raportteihin, raa’an palmuöljyn kotimaisen kulutuksen kasvuun sekä tämän tuotteen hintojen laskuun Indonesian markkinoilla vientimaksun käyttöönoton jälkeen, että yleisen vientirajoitusjärjestelmän tarkoituksena oli hyödyttää biodieselteollisuutta pitämällä raa’an palmuöljyn kotimarkkinahinnat keinotekoisen alhaisina eikä julkisten tulojen kerääminen, mikä on ainoastaan hallituksen toimenpiteiden sivuvaikutus.

151    Kantajat väittävät myös, että vientimaksun vaikutuksena ei ollut raa’an palmuöljyn viennin rajoittaminen, sillä jopa 70 prosenttia raa’an palmuöljyn tuottajien tuotannosta menee edelleen vientiin.

152    Tätä väitettä ei voida hyväksyä. Se, että 70 prosenttia Indonesian raa’asta palmuöljystä meni vientiin, ei merkitse sitä, että raa’an palmuöljyn tuottajat olisivat voineet vapaasti tehdä tuotteensa vientiä koskevan järkevän valinnan ja saada siitä asianmukaisen korvauksen. Kuten komissio korostaa perustellusti, raa’an palmuöljyn tuottajat tyydyttivät ensin kotimaisen kysynnän, joka vastasi 30:a prosenttia tuotannosta riidanalaisen asetuksen 153 perustelukappaleessa mainittujen julkisten lähteiden mukaan, ja vasta tämän jälkeen ne turvautuivat vientiin. Tästä seuraa, että nämä tuottajat eivät pyrkineet viemään suurempaa osaa tuotannostaan sinne, jossa hinnat ovat korkeammat, sillä mahdollisesti viennistä saatavia lisävoittoja rajoittivat Indonesian viranomaisten käyttöön ottamat vientirajoitukset.

153    Koska tämä perustelu on hylätty, ensimmäinen väite on hylättävä kokonaisuudessaan.

–       PTPN:n harjoittama hintavalvonta

154    Toisella väitteellään kantajat vetoavat siihen, että komissio on virheellisesti katsonut, että Indonesian viranomaiset laskivat raa’an palmuöljyn hintoja kotimarkkinoilla PTPN:n kautta.

155    Aluksi on syytä muistaa, kuten väliaikaisen asetuksen 91–99 ja 126 perustelukappaleesta ja riidanalaisen asetuksen 120 ja 123 perustelukappaleesta ilmenee, että raa’an palmuöljyn toimittajien ja PTPN:n yhteistyöhaluttomuuden vuoksi komissio sovelsi perusasetuksen 28 artiklan 1 kohdan säännöksiä ja perusti päätelmänsä käytettävissä oleviin tietoihin.

156    Kantajat kritisoivat komissiota siitä, että se katsoo, että PTPN vahvisti raa’an palmuöljyn hinnat keinotekoisen alhaisiksi ja että se ei toiminut markkinoilla järkevän toimijan tavoin. Kantajat väittävät, että PTPN, joka vastaa vain 6–9 prosentista kaikesta raa’an palmuöljyn tarjonnasta Indonesiassa, ei vahvistanut hintojaan, sillä nämä hinnat määritettiin päivittäin huutokaupoissa Indonesian kysynnän ja tarjonnan mukaisesti, ja se, että raa’an palmuöljyn hinnat Indonesiassa olivat maailmanmarkkinahintoja alhaisemmat, johtui siitä, että Indonesia on raa’an palmuöljyn suurin tuottaja maailmassa. Kantajien mukaan kahdeksan raa’an palmuöljyn tuottajan toimittamista tiedoista ilmenee, että niiden raa’an palmuöljyn myynti oli kannattavaa, mikä osoittaa, että ne noudattivat PTPN:n hintoja, koska ne pitivät niitä kannattavina, ja mikä merkitsee myös sitä, että PTPN toimi järkevän toimijan tavoin.

157    Väliaikaisen asetuksen 128–131 perustelukappaleesta ilmenee, että PTPN on valtion kokonaan omistama konserni, joka on Indonesian viranomaisten määräysvallassa, ja se tuottaa erilaisia perushyödykkeitä, myös raakaa palmuöljyä.

158    Väliaikaisen asetuksen 132 ja 133 perustelukappaleessa selitetään ja asianosaisten kesken on riidatonta, että PTPN järjesti päivittäin huutokauppoja myydäkseen raakaa palmuöljyään. PTPN määritti ajatuksen päivän hinnasta ennen päivittäisen tarjousmenettelyn aloittamista mutta sillä ei ollut velvollisuutta hylätä tarjouksia, jotka alittavat tämän ”hinta-ajatuksen”.

159    Komissio tukeutuu useisiin käytettävissä oleviin tietoihin päätellessään, että PTPN vahvisti raa’an palmuöljyn hintansa keinotekoisen alhaisiksi. Riidanalaisen asetuksen 151 perustelukappaleesta ilmenee, että Indonesian viranomaiset vaikuttivat PTPN:n päätöksiin sen hinnoittelupolitiikan osalta. Jos raa’asta palmuöljystä tarjottu hinta oli alhaisempi kuin kyseisen päivän ”hinta-ajatus”, PTPN:n hallitus, jossa oli edustettuina ainoastaan Indonesian viranomaisia, voi päättää hyväksyä tarjouksen, ja näin tapahtui säännöllisesti. Riidanalaisen asetuksen 125 perustelukappaleesta ja väliaikaisen asetuksen 135 perustelukappaleesta ilmenee, että käytettävissä olleiden tietojen perusteella vaikutti siltä, että PTPN oli Indonesian viranomaisten ohjeita noudattaessaan tuottanut viime vuosina tappiota. Kuten riidanalaisen asetuksen 122–124 perustelukappaleesta ilmenee, komissio ei pystynyt hankkimaan näyttöä siitä, että ”hinta-ajatus” kuvastaisi tarjouskilpailumenettelystä johtuvaa markkinahintaa. Sen sijaan raa’an palmuöljyn kotimarkkinahinta oli matalampi kuin mikään kansainvälisistä vertailuarvoista.

160    Näitä päätelmiä ei voida kyseenalaistaa sillä väliaikaisen asetuksen 146 perustelukappaleesta ilmenevällä seikalla, että PTPN vastaa vain 6–9 prosentista kaikesta raa’an palmuöljyn tarjonnasta Indonesiassa, mistä seuraa kantajien mukaan, että raa’an palmuöljyn ostajat, jotka ovat suuria yrityksiä, voivat määrätä hintansa sekä PTPN:lle että pienille raa’an palmuöljyn toimittajille kysynnän ja tarjonnan lain mukaisesti.

161    On kylläkin syytä tuoda esille, että markkinat ovat epätasapainossa raa’an palmuöljyn ostajien eduksi, ja nämä ostajat ovat suuria yrityksiä, joilla on tasoittava ostovoima. Komissio myöntää tämän väliaikaisen asetuksen 146 perustelukappaleessa. Tämä seikka ei kuitenkaan kyseenalaista päätelmää, jonka mukaan Indonesian viranomaiset saattoivat PTPN:n välityksellä panna täytäntöön hintojenvahvistusmekanismin. Kuten komissio tuo esille väliaikaisen asetuksen 146 perustelukappaleessa, ilman että sen toteamusta olisi kiistetty, raa’an palmuöljyn markkinoiden toinen erityispiirre, tällä kertaa tarjonnan osalta, oli niiden pirstoutuminen siten, että niillä toimi suuri määrä pieniä yrityksiä, muun muassa yksittäisiä maataloustuottajia. Tällaisessa yhteydessä sen jälkeen, kun PTPN oli vahvistanut kyseisen päivän hinnan, raa’an palmuöljyn toimittajien, joilla kullakin oli pienet markkinaosuudet, oli erittäin vaikeaa vahvistaa korkeampia hintoja ostajille, joilla oli merkittävä ostovoima. Näin ollen on hylättävä kantajien väitteet, joiden mukaan markkinatilanne esti PTPN:ää vahvistamasta hintoja. Sen sijaan on selvää, että tämä markkinoiden rakenne oli tekijä, jonka perusteella PTPN saattoi vahvistaa raa’an palmuöljyn hinnat.

162    Edellä esitetyn perusteella on todettava, että komissio ei ole tehnyt ilmeistä arviointivirhettä katsoessaan riidanalaisen asetuksen 124 ja 125 perustelukappaleessa käytettävissä olevien tietojen perusteella, että PTPN ei toiminut markkinoilla järkevän toimijan tavoin ja vahvisti raa’an palmuöljyn hinnan vertailuarvoja alhaisemmaksi.

163    Kantajat kiistävät väliaikaisen asetuksen 145 kohtaan sisältyvän komission päätelmän, jonka mukaan ”asettamalla raa’an palmuöljyn päivittäisen yksikköhinnan julkisesti saataville Indonesian viranomaiset asettavat selkeän enimmäishinnan, jolla hyödyke voidaan myydä kyseisenä päivänä”. Kantajien mukaan raaka palmuöljy on perushyödyke, josta käydään kauppaa koko maailmassa laajalti käytettävissä olevien eri indeksien perusteella, eikä ole epätavallista, että sen hinta noudattaa erityisiä suuntauksia, ja komission analyysi osoittaa, että raa’an palmuöljyn markkinoilla Indonesiassa on runsaasti kilpailua.

164    Riidanalaisen asetuksen 160 perustelukappaleesta ilmenee komission katsovan, että tässä tapauksessa Indonesian viranomaiset PTPN:n välityksellä toimivat hintojen asettajana Indonesian kotimarkkinoilla ja että kaikki riippumattomat raa’an palmuöljyn toimittajat noudattavat näitä hintaohjeita. Komissio on osoittanut, ilman että kantajat olisivat pätevästi kyseenalaistaneet näitä toteamuksia, kuten edellä 157–159 kohdasta ilmenee, että PTPN vahvisti raa’an palmuöljyn hintansa keinotekoisen alhaisiksi. Komissio huomauttaa väliaikaisen asetuksen 140 ja 141 perustelukappaleessa, että PTPN julkisti päivittäisten tarjouskilpailujensa tulokset verkossa kunakin tarjouspäivänä kello 15.30 ja ilmoitti raa’an palmuöljyn tarkan yksikkömyyntihinnan ja että muiden raa’an palmuöljyn toimittajien kuin PTPN:n ja raa’an palmuöljyn ostajien päivittäin käymät neuvottelut, joissa lähtöhinta oli PTPN:n päivähinta, käytiin yleensä sen jälkeen, kun PTPN:n tarjouskilpailun tulokset olivat saatavilla. Raa’an palmuöljyn päivittäinen kotimarkkinahinta heijasti tiiviisti PTPN:n päivittäisten huutokauppojen myyntihintaa, ja lisäksi vientiä harjoittavien tuottajien muille kuin valtion omistamille raa’an palmuöljyn tuottajille maksama yksikköhinta oli tutkimusajanjaksolla aina sama tai alempi kuin PTPN:n kyseisen päivän hinta. Kuten riidanalaisen asetuksen 138 perustelukappaleesta ilmenee, nämä seikat liittyvät asiayhteyteen, jossa Indonesian viranomaiset olivat toteuttaneet toimenpiteitä, jotka heikensivät raa’an palmuöljyn toimittajien vientimahdollisuuksia.

165    Tässä yhteydessä komissio on ilmeistä arviointivirhettä tekemättä katsonut, että Indonesian viranomaiset olivat edellä 116–118 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla valtuuttaneet tai määränneet raa’an palmuöljyn toimittajia sen välityksellä, että PTPN ”määräsi hinnoista” avoimesti.

166    Kantajien mukaan komissio on rikkonut perusasetuksen 28 artiklan 5 kohtaa, kun se ei ole ottanut huomioon sille esitettyjä tietoja PTPN:n toiminnasta.

167    Oikeuskäytännön mukaan perusasetuksen 28 artiklassa annetaan toimielimille lupa turvautua käytettävissä oleviin tietoihin, jotta unionin kaupan suojatoimenpiteiden tehokkuus ei heikentyisi joka kerran, kun unionin toimielimet johtuvat tilanteeseen, jossa tutkimuksen yhteydessä kieltäydytään yhteistyöstä tai ei tehdä yhteistyötä (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 26.1.2017, Maxcom v. City Cycle Industries, C‑248/15 P, C‑254/15 P ja C‑260/15 P, EU:C:2017:62, 67 kohta), mutta niitä ei kuitenkaan vaadita turvautumaan parhaisiin käytettävissä oleviin tietoihin (tuomio 11.9.2014, Gold East Paper ja Gold Huasheng Paper v. neuvosto, T‑444/11, EU:T:2014:773, 94 kohta). Tästä seuraa, että laaja harkintavalta, joka komissiolla on kaupan suojatoimenpiteiden alalla edellä 26 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti, koskee myös tilanteita, joissa on sovellettava perusasetuksen 28 artiklaa.

168    Tässä yhteydessä perusasetuksen 28 artiklan 5 kohdassa säädetään, että jos komission päätelmät perustuvat tämän artiklan 1 kohdan säännöksiin, erityisesti valituksessa toimitettuihin tietoihin, nämä tiedot ”on tarkistettava – – vertaamalla niitä muista käytettävissä olevista riippumattomista lähteistä – – tai muilta asianomaisilta osapuolilta tutkimuksen aikana saatuihin tietoihin”, ”jos se on mahdollista ja ottaen huomioon tutkimuksen määräaika”.

169    Tässä tapauksessa on todettava, kuten komissio korostaa perustellusti, että kantajat eivät vastusta perusasetuksen 28 artiklan 1 kohdan soveltamista (ks. edellä 155 kohta). Ne väittävät, että komission olisi pitänyt ottaa huomioon tiedot, jotka ne ovat toimittaneet tutkimuksen aikana perusasetuksen 28 artiklan 5 kohdan nojalla.

170    Kantajat eivät kyseenalaista kirjelmissään komission esittämiä tosiseikkoja koskevia toteamuksia vaan niiden arvioinnin. Tosiseikat, joihin ne vetoavat eli se, että Wilmar-konserniin etuyhteydessä olevien kahdeksan raa’an palmuöljyn toimittajan myynti oli kannattavaa ja että raaka palmuöljy on perushyödyke, josta käydään kauppaa koko maailmassa laajalti käytettävissä olevien eri indeksien perusteella, eivät voi kyseenalaistaa komission päätelmiä.

171    Joka tapauksessa tarve taata kaupan suojatoimenpiteiden tehokkuus on perusteena myös nyt käsiteltävän asian kaltaisissa olosuhteissa sille, että mainituilla toimielimillä on oikeus tukeutua yhtäpitävien seikkojen kokonaisuuteen, sellaisina kuin ne on esitetty edellä 158 ja 159 kohdassa, kun ne päätyvät katsomaan, että raakaa palmuöljyä on toimitettu riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 26.1.2017, Maxcom v. Chin Haur Indonesia, C‑247/15 P, C‑253/15 P ja C‑259/15 P, EU:C:2017:61, 64 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

172    Näin ollen on syytä hylätä nämä kantajien perustelut ja siten toinen väite kokonaisuudessaan.

–       ”Valtuuttaminen” tai ”määrääminen”

173    Kolmannen väitteensä yhteydessä kantajat esittävät joukon perusteluja osoittaakseen, että indonesialaisiin raa’an palmuöljyn tuottajiin ei kohdistunut minkäänlaista uhkailua tai johdattelua, jonka seurauksena ne myisivät tuotteensa Indonesian markkinoilla alhaisempaan hintaan.

174    Kantajien on todettava tämän väitteen yhteydessä toistavan joitakin perusteluja, jotka koskevat vientimaksun vaikutuksia ja jotka on jo hylätty edellisiä väitteitä tarkasteltaessa. Perustelut, jotka koskevat vientimaksun vaikutusta eli sitä, että suurin osa Indonesian raa’an palmuöljyn tuotannosta menee vientiin, raa’an palmuöljyn toimittajien päätöstä myydä koti- tai maailmanmarkkinoilla, vientimaksun vaikutusta raa’an palmuöljyn alhaisempiin hintoihin ja raa’an palmuöljyn Indonesian hintojen ja maailmanmarkkinahintojen välistä suhdetta, on jo hylätty edellä 136–153 kohdassa.

175    Kantajat kiistävät myös komission päätelmät väliaikaisen asetuksen 153 ja 154 perustelukappaleessa mainituista kahdesta lehtiartikkelista ja väittävät, että tässä asetuksessa ei ole osoitettu syy-yhteyttä Indonesian viranomaisten raa’an palmuöljyn teollisuudelle antaman tuen ja niiden väitteiden välillä, joiden mukaan tätä tukea käytettiin siihen, että ne johdateltiin toimittamaan raakaa palmuöljyä riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan. Kantajien mukaan kyseessä olevat artikkelit koskevat Indonesian viranomaisten pientilallisille antamaa tukea, jolla pyritään vastaamaan määrän, ei hinnan osalta, raa’an palmuöljyn kulutuksen kasvuun. Mitään johdattelua tai uhkailua, jolla pyrittäisiin siihen, että nämä raa’an palmuöljyn määrät toimitettaisiin riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan, ei ollut.

176    Tämä kantajien perustelu perustuu väliaikaisen asetuksen virheelliseen tulkintaan. Kyseessä olevilla kahdella lehtiartikkelilla pyritään osoittamaan, kuten komissio toteaa kirjelmissään ja väliaikaisen asetuksen 153 perustelukappaleessa, että Indonesian viranomaiset puuttuivat aktiivisesti raa’an palmuöljyn markkinoiden toimintaan rohkaistakseen raa’an palmuöljyn toimittajia noudattamaan niille annettuja ohjeita ja myönsivät tässä tarkoituksessa tukea varmistaakseen, ettei raa’an palmuöljyn tuottajiin kohdistunut kielteisiä vaikutuksia Indonesian viranomaisten tavoitteita toteutettaessa. Komissio selittää tässä samassa perustelukappaleessa, että Indonesian viranomaiset tukivat raa’an palmuöljyn tuottajia etenkin biodieselin tuottajien hyväksi. Komissio ei myöskään ole tarkastellut näitä tukia irrallaan vaan osana sellaisten toimenpiteiden kokonaisuutta, joilla Indonesian viranomaiset johdattelivat raa’an palmuöljyn tuottajat myymään paikallisesti alhaisemmilla hinnoilla kuin ne muutoin olisivat saaneet (väliaikaisen asetuksen 162 perustelukappale).

177    Näin ollen on syytä hylätä tämä väite ja siten toisen kanneperusteen ensimmäinen osa kokonaisuudessaan.

 Toisen kanneperusteen toinen osa, jonka mukaan komissio on rikkonut perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan b alakohtaa ja tehnyt ilmeisiä arviointivirheitä katsoessaan, että Indonesian viranomaiset olivat myöntäneet biodieselin tuottajille tulotukea

178    Toisen kanneperusteen toisessa osassa kantajat arvostelevat komissiota siitä, että se on katsonut, että biodieselin tuottajille on annettu perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettua tulo- ja hintatukea.

179    Tältä osin on todettava, että kantajat eivät kiistä tässä osassa sitä, että Indonesian viranomaiset ovat toteuttaneet toimenpiteet, jotka komissio on selostanut väliaikaisen asetuksen 188–190 perustelukappaleessa, joiden päätelmät on vahvistettu riidanalaisen asetuksen 169 perustelukappaleessa, vaan niiden luonnehdinnan perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetuksi tulo- tai hintatueksi.

180    Koska tätä ilmaisua ei ole määritelty perusasetuksessa, sitä on tulkittava edellä 113 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan sen tavanomaisen merkityksen mukaan, joka sillä on yleiskielessä, ottamalla samalla huomioon asiayhteys, jossa sitä käytetään, ja sen lainsäädännön tavoitteet, johon se kuuluu.

181    Perusasetuksen 3 artiklan tarkoituksena on määritellä tasoitustullin käyttöönoton perusteena olevan tuen käsite. Tarkemmin kyseisen asetuksen 3 artiklan 1 kohdassa säädetään, että tuen katsotaan olevan kyseessä, jos myönnetään ”taloudellista tukea” (a alakohta) ”tai” kyse on ”tulo- tai hintatuesta missä tahansa GATT 1994 ‑sopimuksen XVI artiklassa tarkoitetussa merkityksessä” (b alakohta). Tästä seuraa, että perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan b alakohdan tarkoituksena on säätää a alakohdassa tarkoitetulle tuelle vaihtoehtoinen tukimuoto, minkä osoittaa selvästi vaihtoehtoa merkitsevän rinnastuskonjunktion ”tai” käyttö tämän säännöksen ulottuvuuden laajentamiseksi.

182    Tätä säännöstä käytetään tuen myöntämisen määrittämisen yhteydessä, ja siinä viitataan sen tulkinnan osalta nimenomaisesti GATT-sopimuksen XVI artiklaan, joten unionin lainsäätäjä on itse halunnut rajoittaa harkintavaltaansa GATT-sopimuksen ja WTO:n sääntöjen soveltamisessa (ks. vastaavasti tuomio 16.7.2015, komissio v. Rusal Armenal, C‑21/14 P, EU:C:2015:494, 40 ja 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tässä artiklassa viitataan ”tukeen (kaikenlainen tulo- ja hintatuki mukaan luettuna), joka on omiaan välittömästi tai välillisesti lisäämään jonkin tuotteen vientiä toisen sopimuspuolen alueelta tai supistamaan jonkin tuotteen tuontia sen alueelle”. Tästä seuraa, että tässä määräyksessä tarkoitetussa merkityksessä ”tulo- tai hintatuki” on tuen muoto ja että tässä määräyksessä keskitytään tämän tuen vientiin ja tuontiin kohdistuviin vaikutuksiin.

183    Tavanomaisen yleiskielisen merkityksensä mukaan ”tuki” tarkoittaa apua, avustusta, suojaa, turvaa tai kannatusta ja ”tukeminen” pystyssä pitämistä, tukena olemista tai kannattamista taikka auttamista, avustamista, rohkaisemista tai kannustamista. Perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan b alakohdan sekä GATT-sopimuksen XVI artiklan sanamuodosta ilmenee, että tämä toiminta voi olla ”mitä tahansa” tai ”kaikenlaista”, ja tämä sanamuoto jättää avoimiksi ulkomuodon, olemuksen, muodon tai toiminta- tai menettelytavan. Siten ilmaisun tulo- tai hintatuki on tulkittava kattavan kaiken viranomaisten toiminnan, jolla suoraan tai välillisesti säilytetään tulojen tai hintojen vakaus tai aiheutetaan niiden nousu. Perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan b alakohdassa oleva viittaus GATT-sopimuksen XVI artiklaan merkitsee sitä, että huomioon on otettava myös tämän toiminnan vaikutukset vientiin ja tuontiin.

184    Osoittaakseen tulo- tai hintatuen myöntämisen väliaikaisessa asetuksessa, jonka päätelmät on vahvistettu riidanalaisen asetuksen 169 perustelukappaleessa, komissio katsoi, että useilla toimenpiteillä – eli raa’an palmuöljyn vientirajoitusjärjestelmällä, raa’an palmuöljyn hintojen tosiasiallisella vahvistamisella kotimarkkinoilla keinotekoisen alhaisiksi ja raa’an palmuöljyn tuottajille myönnettävillä suorilla tuilla sen varmistamiseksi, että ne noudattavat viranomaisten asettamia tavoitteita –, joita tarkastellaan laajemmassa kontekstissa pyrkimyksenä tukea biodieselteollisuutta esimerkiksi pakollisilla sekoittamisvaatimuksilla ja palmuöljyn viljelyn rahaston perustamisella biodieselin tuottajien eduksi, Indonesian viranomaiset pyrkivät puuttumaan markkinoiden toimintaan ja varmistamaan tietyn tuloksen eli sen, että biodieselin tuottajat hyötyvät raa’an palmuöljyn eli raaka-aineen, jonka osuus niiden tuotantokustannuksista on noin 90 prosenttia, keinotekoisen alhaisesta hinnasta.

185    Komissio katsoo väliaikaisen asetuksen 191 perustelukappaleessa, että Indonesian viranomaisten toimet vaikuttivat biodieselin tuottajien saamiin tuloihin antamalla niille mahdollisuuden hankkia pääraaka-ainettaan ja pääkustannustekijäänsä maailmanmarkkinahinnan alittavaan hintaan, mikä tarkoitti keinotekoisesti suurempia voittoja, jotka syntyivät pääasiassa viennistä kolmansille markkinoille. Komissio toteaa myös biodieselin viennin lisääntyneen jyrkästi vuonna 2018, kuten väliaikaisen asetuksen 192 perustelukappaleeseen sisältyvästä taulukosta 2 ilmenee. Tämä analyysi on vahvistettu kokonaisuudessaan riidanalaisella asetuksella (ks. riidanalaisen asetuksen 169 perustelukappale).

186    Kantajat väittävät, että tulo- tai hintatuen käsitteen tulkinta on ristiriidassa WTO:n oikeuskäytännön eli niiden perustelujen kanssa, jotka sisältyvät WTO:n paneelin 15.6.2012 antamaan raporttiin, jonka otsikkona on ”Kiina – Yhdysvalloista peräisin oleviin suuntaisrakeisiin sähköteknisiin levyvalmisteisiin sovellettavat tasoitus- ja polkumyyntitullit” (WT/DS 414/R). Ne vetoavat erityisesti tämän raportin 7.85 kohtaan, jonka mukaan ”ilmaisu ’hintatuki’ ei sisällä kaikkea viranomaisten toimintaa, joka voi vaikuttaa hintoihin, kuten tulleja ja määrällisiä rajoituksia” ja että ”erityisesti ei ole selvää, että [1 artiklan 1.1 kappaleen a kohdan 2 alakohdan] olisi tarkoitus kattaa kaikenlaiset viranomaisten toimenpiteet, jotka eivät ole taloudellista tukea mutta joilla voi olla välillinen vaikutus markkinoihin, myös hintoihin”.

187    Edellä 38 ja 39 kohdassa mainitun oikeuskäytännön soveltamista rajoittamatta on todettava, että kyseisessä asiassa paneeli otti kantaa vapaaehtoisiin rajoitussopimuksiin, joilla rajoitettiin teräksen tuontia Yhdysvaltoihin, ja katsoi, että niillä oli vain liitännäinen, merkitykseltään sattumanvarainen sivuvaikutus hintoihin. Se totesi, että tukia ja tasoitustulleja koskevan sopimuksen 1 artiklan 1.1 kappaleen a kohdan 2 alakohdassa oleva ilmaisu ”minkä tahansa tyyppinen – – hintatuki” ei ole ulottuvuudeltaan riittävän laaja kattaakseen tällaiset sopimukset. Kyseinen riita ei siten koskenut useita toimenpiteitä, joilla on sama tarkoitus ja luonne kuin riidanalaisessa asetuksessa tarkastelluilla toimenpiteillä, muun muassa erityisillä vientirajoituksilla ja hintojen tosiasiallisella vahvistamisella Indonesian valtion kokonaan omistaman yrityksen välityksellä.

188    Kantajat väittävät useisiin väliaikaisen asetuksen perustelukappaleisiin viitaten, että komissio on päätellyt virheellisesti yhtäältä, että Indonesian viranomaiset aikoivat edistää biodieselin käyttöä Indonesiassa laskemalla raa’an palmuöljyn hintoja ja toisaalta, että eri toimenpiteiden kokonaisuudella oli tarkoitus tukea biodieselteollisuutta ja että ne olivat osoitus tulotuesta.

189    Ensin mainitun seikan osalta on huomattava, että kantajat eivät kyseenalaista komission käyttämiä todisteita, joilla se pyrkii osoittamaan Indonesian viranomaisten aikomuksen tukea kansallista biodieselteollisuutta, vaan sen, että nämä todisteet koskevat kyseisten viranomaisten aikomusta myöntää tämä tuki raa’an palmuöljyn hintaa alentamalla.

190    Tämä väite perustuu väliaikaisen asetuksen virheelliseen tulkintaan. Väliaikaisen asetuksen 182 perustelukappaleessa mainitut vientiverot ja ‑tullit ovat osa toimenpiteitä, joiden perusteella komissio päättelee, että raa’an palmuöljyn toimittajat on valtuutettu tai määrätty toimittamaan raakaa palmuöljyä riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan (ks. edellä 121–132 kohta). Sama perustelu pätee väliaikaisen asetuksen 186 perustelukappaleessa mainittuun palmuöljyn viljelyn rahastoon, jota rahoitettiin raakaa palmuöljyä ja sen johdannaisia koskevalla vientimaksulla (väliaikaisen asetuksen 117 perustelukappale). Väliaikaisen asetuksen sanamuodosta ilmenee myös, että komissio on ensin 182–186 perustelukappaleessa osoittanut Indonesian viranomaisten aikomuksen tukea kansallista biodieselteollisuutta ja sen jälkeen 188–190 perustelukappaleessa esittänyt eri välineet, joilla Indonesian viranomaiset puuttuivat markkinoiden toimintaan edistääkseen biodieselteollisuuden kehitystä.

191    Edellisessä kohdassa mainituista perustelukappaleista ilmenee, että komissio on näyttänyt oikeudellisesti riittävällä tavalla Indonesian viranomaisten aikomuksen kehittää biodieselteollisuutta puuttumalla raa’an palmuöljyn markkinoiden toimintaan ja että tämä kantajien väite on hylättävä.

192    Siltä osin kuin kyse on toisesta kohdasta, kantajat viittaavat edellisen osan yhteydessä esittämiinsä perusteluihin tukeakseen väitteitään toimenpidekokonaisuudesta, jolla on tarkoitus tukea biodieselteollisuutta. Koska kantajien toisen kanneperusteen ensimmäinen osa on hylätty, myös tämä väite on hylättävä.

193    Kantajat väittävät, että komissio ei ole osoittanut, miten tämä toimenpidekokonaisuus oli omiaan välittömästi tai välillisesti lisäämään jonkin tuotteen vientiä Indonesian alueelta tai supistamaan tämän tuotteen tuontia sen alueelle, kuten GATT-sopimuksen XVI artiklassa edellytetään. Väliaikaisen asetuksen 192 perustelukappaleeseen sisältyvän taulukon 2 tiedoista ilmenee, että biodieselin vienti Indonesiasta väheni huomattavasti vuosien 2015 ja 2018 välillä ja että on todennäköisempää, että tämä toimenpidekokonaisuus olisi vähentänyt biodieselin vientiä, sillä se suosi kotimaista kulutusta, kun taas toimenpiteet, joiden väitetään vaikuttavan raakaan palmuöljyyn, ovat samat biodieselin tuottajille riippumatta siitä, harjoittavatko ne vientiä vai eivät.

194    On syytä korostaa, kuten komissio tekee väliaikaisen asetuksen 193 perustelukappaleessa, että kyseisen asetuksen 192 perustelukappaleeseen sisältyvän taulukon 2 tiedot osoittavat, että biodieselin vienti Indonesiasta väheni huomattavasti ajanjaksona, jona unionissa otettiin käyttöön kaupan suojatoimenpiteitä (marraskuusta 2013 maaliskuuhun 2018), kunnes se vuonna 2018 nousi 847,59 prosenttia vuoteen 2017 verrattuna (ks. väliaikaisen asetuksen 281, 282, 322 ja 323 perustelukappale). Kuten komissio toteaa 193 perustelukappaleessa, sen ohella, että vienti väheni ajanjaksona, jona unionissa sovellettiin kaupan suojatoimenpiteitä, varastot kasvoivat.

195    Kuten komissio korostaa perustellusti väliaikaisen asetuksen 191 perustelukappaleessa, Indonesian viranomaisten käyttöön ottamat toimenpiteet antoivat biodieselin tuottajille mahdollisuuden hankkia pääraaka-ainettaan ja pääkustannustekijäänsä maailmanmarkkinahinnan alittavaan hintaan, mikä tarkoitti keinotekoisesti suurempia voittoja, jotka syntyivät pääasiassa viennistä kolmansille markkinoille. Se, että sekoitusvelvoitteella on tarkoitus lisätä biodieselin kotimaista kulutusta, ei kyseenalaista päätelmää, jonka mukaan Indonesian viranomaisten toteuttamalla toimenpidekokonaisuudella, mukaan luettuna suoralla varojen siirrolla palmuöljyn viljelyn rahastosta, oli vaikutuksia biodieselin vientiin.

196    Nämä kantajien väitteet on näin ollen hylättävä.

197    Näistä toteamuksista seuraa, että komissio ei ole rikkonut perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan b alakohtaa ja että se ei ole tehnyt ilmeistä arviointivirhettä katsoessaan, että Indonesian viranomaisten toteuttamia toimenpiteitä voitiin pitää tulo- tai hintatukena biodieselin tuottajille.

 Toisen kanneperusteen kolmas osa, jonka mukaan komissio on rikkonut perusasetuksen 3 artiklan 2 kohtaa ja 6 artiklan d alakohtaa ja tehnyt ilmeisiä arviointivirheitä määrittäessään biodieselin tuottajille annettua etua

198    Toisen kanneperusteen kolmannessa osassa kantajat väittävät, että todetessaan edun antamisen ja ottaessaan huomioon virheelliset viitehinnat kyseisen edun laskemiseksi komissio on rikkonut perusasetuksen 3 artiklan 2 kohtaa ja 6 artiklan d alakohtaa.

199    Tältä osin on syytä huomata, että perusasetuksen 3 artiklan mukaan tuen katsotaan olevan kyseessä, jos viranomaiset myöntävät ”taloudellista tukea” tai ”tulo- tai hintatukea” ja jos sitä kautta annetaan ”etua”. Mainitun asetuksen 6 ja 7 artiklassa täsmennetään annettavan ”edun” laskutavat. Siltä osin kuin on kyse taloudellisesta tuesta tai tulo- tai hintatuesta, joka perustuu hyödykkeiden toimittamiseen viranomaisten toimesta, perusasetuksen 6 artiklan d alakohdassa säädetään, että kyseinen toimittaminen antaa etua, jos hyödykkeitä toimitetaan riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan (ks. vastaavasti tuomio 10.4.2019, Jindal Saw ja Jindal Saw Italia v. komissio, T‑300/16, EU:T:2019:235, 195 ja 196 kohta).

200    Kyseisen asetuksen 6 artiklassa vahvistetaan säännöt, jotta toimenpiteen tyypin mukaan voidaan määrittää, voidaanko sitä pitää ”tuen vastaanottajalle annettavana etuna”. Näiden sääntöjen mukaan kyse on edusta, jos tuen vastaanottaja on konkreettisesti saanut taloudellista tukea, jonka perusteella se voi saada markkinoilla saatavilla olevia ehtoja edullisempia ehtoja. Perusasetuksen 6 artiklan d alakohdassa säädetään erityisesti hyödykkeiden toimittamisen osalta, että kyse on edusta vain, jos ”[hyödyke toimitetaan] riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan”, ”[kun] vastikkeen riittävyys [määritetään] suhteessa kyseisen [hyödykkeen] tai palvelun markkinoilla vallitseviin olosuhteisiin maassa, jossa toimitus tai ostaminen tapahtuu, hinta, laatu, saatavuus, markkinoitavuus, kuljetus ja muut osto- tai myyntiehdot mukaan lukien”. Tästä sanamuodosta ilmenee, että edun määrittämiseen sisältyy vertailu ja että koska kyseisessä vertailussa pyritään arvioimaan vastikkeen riittävyyttä tavanomaisiin markkinaehtoihin ja ‑olosuhteisiin nähden lähtökohtaisesti maassa, jossa toimitus tapahtuu, siinä on otettava huomioon kaikki niiden kustannusten osatekijät, joita viranomaisten toimittaman hyödykkeen vastaanottamisesta tuen vastaanottajalle aiheutuu. Näin ollen kyseisestä säännöksestä seuraa, että komission edun laskemiseen käyttämän menetelmän on mahdollisuuksien mukaan voitava heijastaa tuen vastaanottajalle tosiasiallisesti annettua etua (ks. vastaavasti tuomio 10.4.2019, Jindal Saw ja Jindal Saw Italia v. komissio, T‑300/16, EU:T:2019:235, 208–210 kohta).

201    Tässä tapauksessa riidanalaisen asetuksen 170 ja 171 perustelukappaleesta ilmenee, että komissio on määrittänyt edun käyttämällä vertailussa viitehintana raa’an palmuöljyn FOB-vientihintoja Indonesiasta muualle maailmaan, sellaisina kuin ne esitetään Indonesian vientitilastoissa, ja että se on laskenut tuen vastaanottajalle annetuksi eduksi tutkimusajanjaksoa varten lasketun raa’an palmuöljyn kuukausittaisen viitearvohinnan ja raa’asta palmuöljystä kotimarkkinoilla maksetun hinnan välisen erotuksen määrän.

202    Kantajat väittävät, että määrittääkseen biodieselin tuottajille annetun edun komissio on ottanut huomioon virheellisen vertailukohdan ja katsonut, että raaka palmuöljy toimitettiin riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan Indonesian markkinoille.

203    Kantajat vetoavat ensinnäkin siihen, että komission olisi pitänyt pitää vastikkeen riittävyyden arvioinnissa vertailukohtana maassa veloitettuja hintoja, jotka määräytyivät markkinoilla.

204    Komissio kuitenkin päättelee – ja kantajien väitteet, joilla ne pyrkivät sen päätelmien kumoamiseen on jo hylätty tämän kanneperusteen ensimmäistä osaa tarkasteltaessa –, että PTPN vahvisti raa’an palmuöljyn hinnat Indonesian markkinoilla ja että sen esittämä ”hinta-ajatus” ei kuvastanut tarjouskilpailumenettelystä johtuvaa markkinahintaa (riidanalaisen asetuksen 124 ja 148 perustelukappale).

205    Kun otetaan huomioon Indonesian viranomaisten toimintaan puuttumisesta johtuva markkinoiden vääristyminen (väliaikaisen asetuksen 198 perustelukappale), komissio saattoi perustellusti katsoa väliaikaisen asetuksen 197 perustelukappaleessa, että raa’an palmuöljyn ostohintaa oli verrattava asianmukaiseen viitehintaan perusasetuksen 6 artiklan d alakohdan mukaan, joten kantajien väite on hylättävä.

206    Kantajat väittävät myös, että komissio on virheellisesti vertaillut raa’an palmuöljyn hintoja Indonesian kotimarkkinoilla Malesian kotimarkkinahintoihin ja Indonesian vientihintoihin. Erityisesti FOB-vientihinnat käsittävät kantajien mukaan vientimaksun, jota ei kanneta kotimarkkinoiden liiketoimista. Lisäksi komission olisi pitänyt mukauttaa viitehintoja varmistaakseen, että käytetty vertailukohta kuvastaa ehtoja, joilla raaka palmuöljy myytäisiin markkinaolosuhteissa.

207    Sekä riidanalaisen asetuksen 182 perustelukappaleesta että väliaikaisen asetuksen 198 perustelukappaleesta ilmenee, että komissio ei ole käyttänyt viitehintana Malesian hintoja kyseessä olevan edun määrän määrittämiseksi. Kuten kantajat tuovat esille, sillä, että komissio on toisessa väliaikaisen asetuksen kohdassa (163 perustelukappale) verrannut raa’an palmuöljyn hintoja Indonesian kotimarkkinoilla ja Malesian hintoja päätyäkseen katsomaan, että PTPN:n vahvistama hinta ei ollut reilu ja että Indonesian kotimarkkinahinnat olivat alhaisempia kuin markkinahinnat, ei ole vaikutusta biodieselin tuottajille annetun edun määrittämistä koskevassa yhteydessä. Tämä kantajien väite on näin ollen hylättävä.

208    Väliaikaisen asetuksen 198 perustelukappaleesta ilmenee komission katsovan, että raa’an palmuöljyn FOB-vientihinnat Indonesiasta muualle maailmaan ovat asianmukainen viitearvo, koska ne on asetettu vapaiden markkinoiden periaatteiden mukaisesti, ne heijastavat Indonesian markkinaolosuhteita eivätkä viranomaisten toimenpiteet ole niitä vääristäneet, ja ovat siten lähin mahdollinen arvo sen suhteen, mikä vääristymätön Indonesian kotimarkkinahinta olisi ilman Indonesian viranomaisten puuttumista toimintaan. Kantajat esittävät tätä analyysia vastustaakseen, että vaikka oletettaisiinkin, että raa’an palmuöljyn hinnat Indonesian kotimarkkinoilla olisivat vääristyneet, FOB-vientihinta ei ole pätevä viitehinta, sillä se on itse vääristynyt vientirajoitusten vuoksi.

209    Tämä väite on hylättävä. Se, että raa’an palmuöljyn FOB-vientihinnassa Indonesiasta on otettu huomioon vientimaksun vaikutukset, kuten komissio täsmentää riidanalaisen asetuksen 173 ja 181 perustelukappaleessa, ei merkitse sitä, että tämä hinta olisi vääristynyt. Kun raa’an palmuöljyn hintaa kotimarkkinoilla oli pidettävä riittämättömänä useiden toimenpiteiden, kuten vientiveron ja ‑maksun sekä PTPN:n suorittaman hintojen vahvistamisen vuoksi, vientimaksun suorittamisen jälkeen raa’an palmuöljyn vientihinta sitä vastoin vastasi – kuten komissio perustellusti korostaa – hintaa, jota myyjät tarjosivat vientiin. Vaikka vientimaksu on yksi toimenpiteistä, joiden seurauksena raa’an palmuöljyn tuottajia houkutellaan myymään sitä kotimarkkinoilla riittämättömänä pidettävään hintaan, se ei tee Indonesian FOB-vientihinnasta epäasianmukaista viitehintaa edun laskemiseksi. Kuten komissio arvioi aivan oikein, tämä hinta voi perusasetuksen 6 artiklan d alakohdassa vahvistetun säännön ja edellä 200 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti mahdollisuuksien mukaan heijastaa tuen vastaanottajalle tosiasiallisesti annettua etua.

210    Kantajien väite, jonka mukaan komission olisi pitänyt tehdä viitehintaan mukautuksia, on niin ikään hylättävä. Kantajien lähestymistapa, jonka mukaan vientimaksu olisi pitänyt vähentää, on jo hylätty edellisessä kohdassa. Vaikka kantajien oletettaisiin väittävän, että muut viitehinnan mukautukset olivat tarpeen, ne eivät ole esittäneet riittävästi näyttöä, joka osoittaisi, mitä nämä mukautukset olisivat ja miksi ne olisivat tarpeen. Tällaista näyttöä kuitenkin vaaditaan sen osoittamiseksi, että unionin toimielin on tehnyt ilmeisen arviointivirheen, jolla voidaan perustella toimen kumoaminen (ks. vastaavasti tuomio 11.9.2014, Gold East Paper ja Gold Huasheng Paper v. neuvosto, T‑444/11, EU:T:2014:773, 62 kohta).

211    Kantajat vetoavat väitteidensä tueksi WTO:n valituselimen 8.12.2014 antamaan raporttiin, jonka otsikkona on ”Yhdysvallat – Tiettyjä Intiasta peräisin olevia kuumavalssattuja hiiliteräslevytuotteita koskevat tasoitustullit” (WT/DS 436/AB/R) ja jonka 4.148 ja 4.151 kohdassa todetaan, että ”sen selvittäminen, onko vastiketta pidettävä 14 artiklan d kohdassa tarkoitetulla tavalla ’riittämättömänä’, edellyttää, että valitaan vertailutekijä eli vertailukohtana pidettävä hinta, johon viranomaisten kyseessä olevalle hyödykkeelle asettamaa hintaa verrataan” ja että tämä vertailukohta ”on muodostettava samanlaisille tai vastaaville hyödykkeille markkinoilla määräytyvistä hinnoista, jotka liittyvät tai viittaavat kyseessä olevan hyödykkeen markkinaolosuhteisiin toimitusmaassa tai ovat niihin sidoksissa”. Edellä 38 ja 39 kohdassa mainitun oikeuskäytännön soveltamista rajoittamatta on todettava, että tässä raportissa esitetyt toteamukset eivät kyseenalaista edellä 201, 205 ja 208 kohdassa esitettyä komission analyysia, jossa niin ikään viitataan samalle tuotteelle käytettävissä olevaan markkinahintaan, kun otetaan erityisesti huomioon kyseisen raportin 4.155 kohdassa esitetty perustelu, jonka mukaan ”siitä huolimatta, että vertailukohtien analyysi alkaa tutkimalla kyseisen hyödykkeen hintoja maassa, näitä hintoja ei ole asianmukaista käyttää, jos ne eivät ole markkinoilla määräytyviä hintoja”.

212    Näin ollen on syytä hylätä tämä väite ja siten toisen kanneperusteen kolmas osa kokonaisuudessaan.

213    Näillä perusteilla toinen kanneperuste on hylättävä kokonaisuudessaan.

 Kolmas kanneperuste, jonka mukaan komissio on rikkonut perusasetuksen 8 artiklan 8 kohtaa ja tehnyt ilmeisen arviointivirheen, kun se on katsonut, että unionin tuotannonalaan kohdistuu merkittävän vahingon uhka

214    Kolmannella kanneperusteellaan kantajat väittävät, että komissio on rikkonut perusasetuksen 8 artiklan 8 kohtaa ja tehnyt ilmeisen arviointivirheen, kun se on katsonut, että unionin tuotannonalaan kohdistuu merkittävän vahingon uhka, sen virheellisen olettaman perusteella, että unionin tuotannonalan tilanne oli heikko.

215    Komissio, jota EBB tukee, kiistää tämän kanneperusteen.

216    Tässä tapauksessa komissio katsoo riidanalaisen asetuksen 319 ja 320 perustelukappaleessa, että unionin tuotannonalalle ei ollut aiheutunut merkittävää vahinkoa tutkimusajanjakson kuluessa, vaikka kyseinen tuotannonala ei ollut vakaassa tilassa. Se katsoo kuitenkin, että tässä tapauksessa kyseiseen tuotannonalaan kohdistui merkittävän vahingon uhka.

217    Aluksi on huomattava, että perusasetuksen 2 artiklan d alakohdan mukaan vahingolla tarkoitetaan, jollei toisin ilmoiteta, muun muassa unionin tuotannonalalle aiheutunutta merkittävää vahinkoa tai tähän tuotannonalaan kohdistuvaa merkittävän vahingon uhkaa, ja tämän käsitteen tulkinnan osalta viitataan 8 artiklan säännöksiin.

218    Tämän asetuksen 8 artiklan 1 kohta koskee vahingon määrittämistä. Siihen kuuluu objektiivinen tarkastelu, joka kohdistuu tuetun tuonnin määrään ja tämän tuonnin vaikutukseen samankaltaisten tuotteiden hintoihin unionin markkinoilla sekä tämän tuonnin vaikutuksiin unionin tuotannonalaan.

219    Perusasetuksen 8 artiklan 4 kohdassa säädetään, että tutkittaessa tuetun tuonnin vaikutusta kyseessä olevaan unionin tuotannonalaan on arvioitava kaikki asiaa koskevat taloudelliset tekijät ja seikat, jotka vaikuttavat kyseisen tuotannonalan tilanteeseen, mukaan lukien se, että ala ei ole vielä täysin toipunut aikaisemman tuetun viennin tai polkumyynnin vaikutuksista.

220    Perusasetuksen 8 artiklan 5 kohdassa täsmennetään, että asiaa koskevilla unionin tuotannonalaan liittyvillä todisteilla on osoitettava, että tälle tuotannonalalle aiheutuu vahinkoa. Erityisesti tässä artiklassa säädetään, että tällainen näyttö merkitsee sen osoittamista, että sen 2 kohdassa tarkoitetut määrät tai hinnat vaikuttavat unionin tuotannonalaan saman artiklan 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla ja että kyseistä vaikutusta voidaan pitää merkittävänä (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 19.12.2013, Transnational Company ”Kazchrome” ja ENRC Marketing v. neuvosto, C‑10/12 P, ei julkaistu, EU:C:2013:865, 49 kohta).

221    Perusasetuksen 8 artiklan 8 kohta koskee ”merkittävän vahingon uhan määrittämistä”. Siinä täsmennetään, että tämän määrittämisen on perustuttava tosiasioihin eikä pelkkiin väitteisiin, arveluihin tai etäiseen mahdollisuuteen ja että sellaisen olosuhteiden muutoksen, joka loisi tilanteen, jossa tuki aiheuttaisi vahinkoa, on oltava ollut selvästi nähtävissä ja välittömästi uhkaava. Tästä seuraa, että vahingon uhan toteamisen on perustuttava suoraan asian tosiseikkoihin. Tästä seuraa niin ikään, että uhkaavan vahingon on tapahduttava pian (ks. analogisesti tuomio 29.1.2014, Hubei Xinyegang Steel v. neuvosto, T‑528/09, EU:T:2014:35, 54 kohta).

222    Tässä säännöksessä luetellaan tekijät, jotka on otettava huomioon merkittävän vahingon uhan olemassaolon määrittämiseksi, ilman että tämä luettelo olisi tyhjentävä (ks. analogisesti julkisasiamies Mengozzin ratkaisuehdotus ArcelorMittal Tubular Products Ostrava ym. v. neuvosto ja neuvosto v. Hubei Xinyegang Steel, C‑186/14 P ja C‑193/14 P, EU:C:2015:767, 44 kohta).

223    Lisäksi unionin tuomioistuin on jo täsmentänyt, että on selvitettävä, että vahingon uhka, samoin kuin vahinko, on olemassa tukien vastaisen toimenpiteen toteuttamispäivänä, unionin tuotannonalan tuon ajankohdan tilanne huomioon ottaen. Unionin toimielimet kykenevät nimittäin ainoastaan tuon tilanteen kannalta määrittämään, voiko tuetun tulevan tuonnin välittömästi odotettavissa oleva kasvu aiheuttaa merkittävää vahinkoa unionin tuotannonalalle, mikäli kaupan suojatoimenpiteitä ei toteuteta. Unionin toimielimillä on kuitenkin toimivalta ottaa tietyissä tilanteissa huomioon tutkimusajanjakson jälkeistä aikaa koskevat tiedot (ks. analogisesti tuomio 4.2.2021, eurocylinder systems, C‑324/19, EU:C:2021:94, 40 ja 41 kohta).

224    On myös huomattava, että edellä 26 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan yhteisen kauppapolitiikan ja erityisesti kaupan suojatoimenpiteiden alalla unionin toimielimillä on laaja harkintavalta, koska ne taloudelliset, poliittiset ja oikeudelliset tilanteet, joita toimielinten on arvioitava, ovat monitahoisia. Tässä yhteydessä on katsottava, että vahingon uhan tutkiminen edellyttää monitahoisten taloudellisten tilanteiden arviointia ja että tällaista arviointia koskeva tuomioistuinvalvonta kohdistuu näin ollen ainoastaan siihen, että oikeus- ja menettelysääntöjä on noudatettu, että riitautetun valinnan perustaksi hyväksytyt tosiseikat ovat aineellisesti paikkansapitäviä, että näitä tosiseikkoja ei ole arvioitu ilmeisen virheellisesti ja ettei harkintavaltaa ole käytetty väärin. Tämä rajallinen tuomioistuinvalvonta ei merkitse sitä, että unionin tuomioistuimet pidättyvät valvomasta toimielinten tulkintaa taloudellisluonteisista tiedoista (ks. analogisesti tuomio 29.1.2014, Hubei Xinyegang Steel v. neuvosto, T‑528/09, EU:T:2014:35, 53 kohta ja vastaavasti tuomio 19.5.2021, China Chamber of Commerce for Import and Export of Machinery and Electronic Products ym. v. komissio, T‑254/18, valitus vireillä, EU:T:2021:278, 149 kohta). Unionin yleisen tuomioistuimen on paitsi tutkittava esitettyjen todisteiden aineellinen paikkansapitävyys, luotettavuus ja johdonmukaisuus myös tarkistettava, sisältävätkö nämä todisteet kaikki ne merkitykselliset seikat, jotka on otettava huomioon monitahoisen tilanteen arvioinnissa, ja voivatko kyseiset todisteet tukea niistä tehtyjä päätelmiä (ks. analogisesti tuomio 18.10.2018, Gul Ahmed Textile Mills v. neuvosto, C‑100/17 P, EU:C:2018:842, 64 kohta).

225    Komission unionin tuotannonalan tilanteesta perusasetuksen 8 artiklan 4 kohdassa tarkoitetussa, unionin tuotannonalalle aiheutunutta merkittävää vahinkoa koskevassa analyysissa tekemä päätelmä säilyy periaatteessa relevanttina perusasetuksen 8 artiklan 8 kohdassa tarkoitetussa analyysissa, joka koskee tähän tuotannonalaan kohdistuvan merkittävän vahingon uhkaa (ks. analogisesti tuomio 4.2.2021, eurocylinder systems, C‑324/19, EU:C:2021:94, 42 kohta).

226    Näiden periaatteiden valossa on tutkittava, onko komissio rikkonut 8 artiklan 8 kohtaa, kun se on katsonut väliaikaisen asetuksen 360 perustelukappaleessa, joka on vahvistettu riidanalaisen asetuksen 405 perustelukappaleessa, että unionin tuotannonalan heikko taloudellinen tilanne todennäköisesti pahenee Indonesiasta tulevan biodieselin välittömän ja jatkuvan tuetun tuonnin vuoksi ja että tämä tuonti merkitsi tutkimusajanjakson aikana unionin tuotannonalaan kohdistuvaa merkittävän vahingon uhkaa.

227    Komissio väittää, että vaikka sen oletettaisiinkin tehneen virheen, kun se on pitänyt unionin tuotannonalan tilannetta heikkona, se voisi joka tapauksessa katsoa, että unionin tuotannonalan tilanne todennäköisesti muuttuisi lähitulevaisuudessa ja johtaisi merkittävään vahinkoon. Tässä tilanteessa kantajien kolmas kanneperuste, jolla ei kyseenalaisteta tätä osaa merkittävän vahingon uhkaa koskevasta analyysista, pitäisi komission mukaan joka tapauksessa hylätä.

228    On syytä tuoda esille, että kun perusasetuksen 8 artiklan 1 kohdassa edellytetään, että vahingon määrittämiseen kuuluu objektiivinen tarkastelu, joka kohdistuu tuen vaikutuksiin unionin tuotannonalaan ja jossa on perusasetuksen 8 artiklan 4 kohdan mukaan arvioitava kaikki asiaa koskevat tekijät ja seikat, jotka vaikuttavan unionin tuotannonalan tilanteeseen, perusasetuksessa ei nimenomaisesti edellytetä tätä tarkastelua 8 artiklan 8 kohdassa tarkoitetun vahingon uhan tutkimisen yhteydessä. On kuitenkin tarpeen tarkastella olennaisia tekijöitä, jotka vaikuttavat unionin tuotannonalan tilaan vahingon uhan yhteydessä, sillä tämän tarkastelun avulla voidaan kuvata unionin tuotannonalan tilaa, jonka osalta toimielimet voivat arvioida perusasetuksen 8 artiklan 8 kohdassa edellytetyllä tavalla, muuttuisiko unionin tuotannonalalle aiheutunut merkittävän vahingon uhka merkittäväksi vahingoksi välittömästi uhkaavan uuden tuonnin vuoksi, jos suojatoimia ei toteutettaisi. Jotta siis toimielimet voisivat määrittää, aiheutuuko unionin tuotannonalalle merkittävän vahingon uhka, vaikka määritelmän mukaan tälle tuotannonalalle ei aiheudu sillä hetkellä aineellista vahinkoa tuetun tuonnin vaikutuksista huolimatta tutkimusajanjakson aikana, on välttämätöntä tuntea kyseisen tuotannonalan senhetkinen tilanne (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 7.4.2016, ArcelorMittal Tubular Products Ostrava ym. v. Hubei Xinyegang Steel, C‑186/14 P ja C‑193/14 P, EU:C:2016:209, 31 kohta ja julkisasiamies Mengozzin ratkaisuehdotus ArcelorMittal Tubular Products Ostrava ym. v. neuvosto ja neuvosto v. Hubei Xinyegang Steel, C‑186/14 P ja C‑193/14 P, EU:C:2015:767, 43–48 kohta).

229    Kuten kantajat korostavat perustellusti, tässä tapauksessa väliaikaisen asetuksen 360 perustelukappaleesta ilmenee, että unionin tuotannonalan tilanne on otettu huomioon pääteltäessä, että siihen kohdistui vahingon uhka. Siten komission päätelmä unionin tuotannonalan tilanteesta liittyy vahingon uhkaa koskevaan analyysiin (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 29.1.2014, Hubei Xinyegang Steel v. neuvosto, T‑528/09, EU:T:2014:35, 58 kohta). Jos kolmas kanneperuste hyväksyttäisiin, se voisi siten kyseenalaistaa merkittävän vahingon uhkaa koskevan komission päätelmän perusteltavuuden.

230    Edellä 227 kohdassa esitetty komission väite on näin ollen hylättävä ja kantajien kolmas kanneperuste on tutkittava.

231    Kantajat väittävät, että unionin taloudellisten indikaattoreiden analyysi ei osoita, että unionin tuotannonalan taloudellinen tilanne olisi heikko. Markkinaosuuksia lukuun ottamatta kaikki tekijät ovat parantuneet vuoden 2015 ja tutkimusajanjakson välillä, ja myynti on laskenut vain hyvin vähän koko vuoden 2017 ja tutkimusajanjakson välillä. Väitteidensä tueksi kantajat ovat toimittaneet unionin yleiselle tuomioistuimelle taulukon, jossa ne analysoivat unionin tuotannonalan taloudellista tilannetta kuvaavia tietoja, jotka komissio on ottanut huomioon väliaikaisessa asetuksessa.

232    Aluksi on todettava, että kantajien huomautuksissa otetaan huomioon komission esittämät tiedot, jotka koskevat paitsi tutkimusajanjaksoa myös koko ”tarkastelujaksoa”, joka kattoi 1.1.2015 ja tutkimusajanjakson lopun välisen ajanjakson (väliaikaisen asetuksen 13 perustelukappale). Oikeuskäytännön mukaan ”tarkastelujakson” vahvistamisen tarkoituksena on antaa komissiolle mahdollisuus tutkia pidempää ajanjaksoa kuin jonka sen varsinainen tutkimus kattaa, niin että se voi tehdä analyysinsa sellaisten todellisten ja näennäisten kehityssuuntausten perusteella, joiden havaitseminen edellyttää riittävän pitkää ajanjaksoa (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 7.5.1991, Nakajima v. neuvosto, C‑69/89, EU:C:1991:186, 87 kohta ja tuomio 19.5.2021, China Chamber of Commerce for Import and Export of Machinery and Electronic Products ym. v. komissio, T‑254/18, valitus vireillä, EU:T:2021:278, 337 kohta).

233    Päätyessään katsomaan, että unionin tuotannonala ei ollut vakaa tutkimusajanjakson aikana, komissio on ottanut huomioon useita mikro- ja makrotaloudellisia indikaattoreita väliaikaisen asetuksen 309–340 perustelukappaleessa ja vahvistanut tämän arvioinnin riidanalaisen asetuksen 279–317 perustelukappaleessa, ja lisäksi se on riidanalaisen asetuksen 321–341 perustelukappaleessa tarkastellut taloudellisia indikaattoreita tutkimusajanjaksoa myöhemmältä ajalta.

234    Makrotaloudellisten indikaattorien osalta kantajat toteavat, että unionin tuotanto, tuotantokapasiteetti ja tämän kapasiteetin käyttöaste kehittyivät myönteiseen suuntaan vuoden 2015 ja tutkimusajanjakson välillä.

235    Tältä osin on huomattava, että väliaikaisen asetuksen 268 perustelukappaleeseen sisältyvästä taulukosta 3 ilmenee, että unionin tuotanto pysyi vuosien 2015 ja 2017 välisen kasvun jälkeen lähes vakaana vuoden 2017 ja tutkimusajanjakson välillä (pieni kasvu 13 071 053 tonnista 13 140 582 tonniin ja vakaa indeksi 111), kun taas samana ajanjaksona unionin kulutus kasvoi, kuten väliaikaisen asetuksen 271 perustelukappaleeseen sisältyvästä taulukosta 4 ilmenee (14 202 128 tonnista 15 634 102 tonniin eli 10,08 prosentin kasvu). Tästä ilmenee, että unionin tuotanto ei seurannut unionin kulutuksen eli kysynnän kasvua. Lisäksi väliaikaisen asetuksen 309 perustelukappaleeseen sisältyvästä taulukosta 8 ilmenee, että unionin tuotantokapasiteetti kasvoi hieman vuosien 2015 ja 2016 välillä (16 009 878 tonnista 16 561 814 tonniin) ja vuoden 2017 ja tutkimusajanjakson välillä (16 594 853 tonnista 17 031 230 tonniin), kun taas tämän kapasiteetin käyttöaste nousi vuosina 2015, 2016 ja 2017 ja laski sen jälkeen hieman vuoden 2017 ja tutkimusajanjakson välillä.

236    Näiden tietojen perusteella komissio katsoo väliaikaisen asetuksen 310 perustelukappaleessa, että unionin tuotannonalan tuotantokapasiteetin kasvu oli huomattavasti kysynnän kasvua vähäisempi, koska tämä tuotannonala pystyi hyötymään markkinoiden kasvusta vain hyvin vähäisessä määrin biodieselin tuetun tuonnin merkittävän lisääntymisen vuoksi erityisesti tutkimusajanjaksolla.

237    Tämä toteamus vastaa arvioituja tietoja ja tukee päätelmää, jonka mukaan unionin tuotannonala oli vaikeassa tilanteessa, minkä vuoksi kantajien ensimmäinen väite on hylättävä.

238    Kantajat väittävät myös, että myyntimäärä kasvoi.

239    Väliaikaisen asetuksen 314 perustelukappaleeseen sisältyvästä taulukosta 9 ilmenee kuitenkin selvästi, että vaikka myyntimäärä unionin markkinoilla kasvoi vuosien 2015 ja 2017 välillä, tämä myynti laski vuoden 2017 ja tutkimusajanjakson välillä, ja tämä ajanjakso vastaa – kuten komissio huomauttaa väliaikaisen asetuksen 317 perustelukappaleessa – Indonesiasta peräisin olevaa tuontia koskevien tullien poistamista. Tämä kantajien väite on näin ollen hylättävä.

240    Kantajat väittävät myös, että unionin tuotannonala säilytti korkean markkinaosuuden, 81–95 prosenttia.

241    On kuitenkin todettava, että väliaikaisen asetuksen 314 perustelukappaleeseen sisältyvästä taulukosta 9 ilmenee, että unionin tuotannonalan markkinaosuus pieneni selvästi vuoden 2017 ja tutkimusajanjakson välillä (91,6 %:sta 81,5 %:iin). Komissio selittää kyseisen asetuksen 317 perustelukappaleessa, ilman että kantajat kyseenalaistaisivat pätevästi tätä kohtaa Argentiinasta peräisin olevan tuonnin asemaa koskevissa perusteluissaan (ks. jäljempänä 285–293 kohta), että tämä lasku selittyy sillä, että Indonesiasta peräisin olevaa tuontia koskevien tullien poistaminen muutti markkinoiden tilannetta maaliskuussa 2018, tutkimusajanjakson aikana. Näiden tietojen perusteella tämä kantajien väite on hylättävä.

242    Kantajat väittävät vielä, että työllisyyteen ja tuottavuuteen liittyy myönteistä kehitystä.

243    Väliaikaisen asetuksen 319 perustelukappaleeseen sisältyvästä taulukosta 10 ilmenee, että unionin tuotannonalan työntekijöiden lukumäärä kasvoi hieman vuoden 2015 ja tutkimusajanjakson välillä (78 työntekijällä). Tuottavuus kuitenkin laski vuoden 2017 ja tutkimusajanjakson välillä (4 782 tonnista/työntekijä 4 625 tonniin/työntekijä). Tästä seuraa, että työntekijöiden lukumäärän pieni kasvu ei yksinään riitä osoittamaan virheellisiksi komission päätelmiä, jotka perustuvat kaikkiin makrotaloudellisiin indikaattoreihin. Oikeuskäytännössä on katsottu, että vaikka toimielinten tarkastelun on johdettava päätelmään, että vahingon uhka on merkittävä, kaikkien merkityksellisten taloudellisten tekijöiden ja indikaattoreiden ei tarvitse viitata kielteiseen kehitykseen (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 23.4.2018, Shanxi Taigang Stainless Steel v. komissio, T‑675/15, ei julkaistu, EU:T:2018:209, 93 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

244    Tästä seuraa, että nämä kantajien väitteet on hylättävä.

245    Mikrotaloudellisten indikaattorien osalta kantajat väittävät, että myyntihinnat unionissa ja tuotantokustannukset ovat kehittyneet rinnakkain.

246    Väliaikaisen asetuksen 325 perustelukappaleeseen sisältyvästä taulukosta 11 on todettava ilmenevän, että hinnat nousivat vuosien 2015 ja 2017 välillä eli ajanjaksona, jona Indonesiasta peräisin olevasta tuonnista kannettiin tulleja, minkä jälkeen ne laskivat 832 eurosta/tonni 794 euroon vuoden 2017 ja tutkimusajanjakson välillä. Väliaikaisen asetuksen 325 perustelukappaleeseen sisältyvästä taulukosta 11 ilmenee myös, että tuotantokustannukset laskivat 827 eurosta/tonni 791 euroon/tonni vuoden 2017 ja tutkimusajanjakson välillä. Tämän taulukon kaikista tiedoista, erityisesti myyntihinnan laskusta, kuitenkin ilmenee, että unionin tuotannonala ei voinut hyötyä näistä laskevista kustannuksista, sillä sen oli siirrettävä kustannusten lasku kokonaisuudessaan asiakkailleen, kuten komissio perustellusti huomauttaa väliaikaisen asetuksen 328 perustelukappaleessa. Näin ollen tämä kantajien väite on hylättävä.

247    Kantajat väittävät, että keskimääräiset tuotantokustannukset työntekijää kohti kehittyivät myönteiseen suuntaan.

248    Väliaikaisen asetuksen 330 perustelukappaleeseen sisältyvästä taulukosta 12 kuitenkin ilmenee, että laskettuaan huomattavasti vuosien 2015 ja 2016 välillä nämä kustannukset pysyivät lähes vakaina vuoden 2016 ja tutkimusajanjakson välillä. Tämä kantajien väite on näin ollen hylättävä.

249    Kantajat väittävät myös, että kassavirta, myynnin kannattavuus ja investointien tuotto kehittyivät myönteiseen suuntaan.

250    Tältä osin on todettava väliaikaisen asetuksen 334 perustelukappaleeseen sisältyvästä taulukosta 14 ilmenevän, että kassavirta kasvoi vuosien 2015 ja 2017 välillä (ja kasvu oli voimasta vuosien 2016 ja 2017 välillä), minkä jälkeen se laski vuoden 2016 tasolle. Myönteistä kehitystä ei siis voida todeta, toisin kuin kantajat väittävät.

251    Investointien tuotto kasvoi huomattavasti vuosien 2015 ja 2016 välillä, minkä jälkeen se pysyi suhteellisen vakaana (18 % vuonna 2016, 16 % vuonna 2017 ja 17 % tutkimusajanjakson aikana). Tämä kehitys sekä se, että etuyhteydettömille asiakkaille unionissa tapahtuneen myynnin kannattavuus vakiintui 0,8 prosenttiin vuonna 2017 ja tutkimusajanjakson aikana, eivät voi kyseenalaistaa komission päätelmiä unionin tuotannonalan kokonaistilanteesta. Kuten komissio väitti istunnossa, tämä kannattavuusaste on heikko eikä se riitä varmistamaan tuotannonalan elinkelpoisuutta pitkällä aikavälillä.

252    Kantajat kiistävät myös komission päätelmät, jotka perustuvat tutkimusajanjaksoa seuranneen ajanjakson lukuihin.

253    Tältä osin on huomattava, että oikeuskäytännön mukaan toimivalta ottaa tietyissä tilanteissa huomioon tutkimusajanjakson jälkeistä aikaa koskevat tiedot on perusteltu tutkimuksissa, jotka eivät koske vahingon toteamista vaan vahingon uhan määrittämistä, joka luonteeltaan edellyttää tulevaisuuteen suuntautuvaa analyysia. Näitä tietoja voidaan näin ollen käyttää väliaikaisen tasoitustullin käyttöön ottamisesta annetussa komission asetuksessa olevien ennusteiden vahvistamiseksi tai kumoamiseksi ja niiden perusteella voidaan ensin mainitussa tapauksessa ottaa käyttöön lopullinen tasoitustulli. Kuitenkin sen, että unionin toimielimet käyttävät tutkimusajanjakson jälkeistä aikaa koskevia tietoja, on oltava unionin tuomioistuinten valvonnassa (ks. analogisesti tuomio 4.2.2021, eurocylinder systems, C‑324/19, EU:C:2021:94, 41 kohta).

254    Tässä tapauksessa komissio on tutkinut riidanalaisen asetuksen 321–341 perustelukappaleessa tietoja, jotka koskevat ajanjaksoa lokakuusta 2018 kesäkuuhun 2019 (jäljempänä tutkimusajanjakson jälkeinen aika), ja katsonut, että unionin tuotannonalan taloudellinen tilanne heikkeni edelleen tutkimusajanjakson jälkeisenä aikana.

255    Kantajat väittävät, että vaikka nämä tiedot ovat puutteellisia, on selvää, että myynti ja kapasiteetin käyttöaste pysyivät vakaina ja että koska tuotantokustannukset laskivat keskimääräisiä yksikkömyyntihintoja enemmän, kannattavuus parani.

256    On todettava, että riidanalaisen asetuksen 325 perustelukappaleeseen sisältyvästä taulukosta 2, jonka tietoja kantajat eivät ole kiistäneet, ilmenee, että unionin tuotannonalan tuotanto ja myynti laskivat tutkimusajanjakson ja tutkimusajanjakson jälkeisen ajan välillä (tuotanto 2 510 356 tonnista 1 824 599 tonniin ja myynti 2 524 646 tonnista 1 871 962 tonniin). Myös kapasiteetin käyttöaste laski hieman (82 %:sta 80 %:iin). Vaikka yksikköhintaiset tuotantokustannukset laskivatkin 791 eurosta/tonni 760 euroon, myös yksikkömyyntihinta laski 4 euroa tonnilta. Tämä lasku asettaa havaitun kannattavuuden hienoisen paranemisen oikeaan mittasuhteeseen, eikä se voi kyseenalaistaa unionin tuotannonalan tilannetta koskevia komission päätelmiä, jotka perustuvat kaikkiin tältä osin merkityksellisiin seikkoihin.

257    Näin ollen on hylättävä kantajien väitteet, joilla ne pyrkivät osoittamaan unionin tuotannonalan tilannetta koskevan komission analyysin virheelliseksi, ja siten kolmas kanneperuste.

 Neljäs kanneperuste, jonka mukaan komissio on rikkonut perusasetuksen 8 artiklan 5 ja 6 kohtaa ja tehnyt ilmeisen arviointivirheen, kun se on katsonut, että Indonesiasta tuleva tuonti uhkasi aiheuttaa unionin tuotannonalalle vahinkoa, ja kun se ei ole ottanut huomioon Argentiinasta tulevan tuonnin vaikutusta

258    Neljäs kanneperuste jakautuu kahteen osaan, jotka komissio on kiistänyt EBB:n tukemana.

259    Oikeuskäytännössä on katsottu, että perusasetuksen 1 artiklan 1 kohdan ja 8 artiklan 5 kohdan mukaisesti tuetun tuonnin ja unionin tuotannonalalle aiheutuneen vahingon välinen syy-yhteys on tasoitustullin käyttöönoton välttämätön edellytys (tuomio 10.4.2019, Jindal Saw ja Jindal Saw Italia v. komissio, T‑300/16, EU:T:2019:235, 257 kohta). Samaa periaatetta sovelletaan silloin, kun lopullinen tasoitustulli perustuu unionin tuotannonalaan kohdistuvaan merkittävän vahingon uhkaan.

260    Perusasetuksen 8 artiklan 5 ja 6 kohdan nojalla toimielimillä on velvollisuus tutkia, johtuuko vahinko, johon ne aikovat perustaa päätelmänsä, tosiasiallisesti tuetusta tuonnista. Kyse on niin sanotun syy-yhteyden tarkastelusta. Toisaalta niiden on jätettävä ottamatta huomioon muiden tekijöiden aiheuttama vahinko siten, ettei näiden muiden tekijöiden aiheuttamaa vahinkoa pidetä kyseisestä tuonnista johtuvana. Kyse on niin sanotun syy-yhteydettömyyden tarkastelusta (ks. analogisesti tuomio 28.2.2017, Yingli Energy (China) ym. v. neuvosto, T‑160/14, ei julkaistu, EU:T:2017:125, 189 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

261    Näissä säännöksissä ei aseteta toimielimille mitään syy-yhteyden tai syy-yhteydettömyyden tarkastelun muotoon tai järjestykseen liittyviä velvoitteita, joita niiden on noudatettava. Niissä säädetään sitä vastoin, että tarkastelut on suoritettava siten, että niiden avulla voidaan erottaa tuetun tuonnin vahingolliset vaikutukset muiden tekijöiden aiheuttamista vahingollisista vaikutuksista (ks. analogisesti tuomio 25.10.2011, Transnational Company ”Kazchrome” ja ENRC Marketing v. neuvosto, T‑192/08, EU:T:2011:619, 38 kohta).

262    Kuten unionin tuomioistuimet ovat jo täsmentäneet, perusasetuksen 8 artiklan 5 ja 6 kohdan tavoitteena on varmistaa, että unionin toimielimet erottavat tuetun tuonnin vahingolliset vaikutukset muiden tekijöiden aiheuttamista vahingollisista vaikutuksista ja pitävät ne erillään, sillä elleivät ne erottaisi eri tekijöiden vaikutuksia toisistaan ja pitäisi niitä erillään, ne eivät voisi todeta pätevästi, että tuettu tuonti on aiheuttanut vahinkoa unionin tuotannonalalle. Toisaalta näiden sääntöjen tavoitteena on se, ettei unionin tuotannonalaa suojella enempää kuin on tarpeen (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 3.9.2009, Moser Baer India v. neuvosto, C‑535/06 P, EU:C:2009:498, 90 kohta; tuomio 19.12.2013, Transnational Company ”Kazchrome” ja ENRC Marketing v. neuvosto, C‑10/12 P, ei julkaistu, EU:C:2013:865, 39 kohta ja tuomio 6.9.2013, Godrej Industries ja VVF v. neuvosto, T‑6/12, EU:T:2013:408, 63 kohta).

263    Lisäksi laaja harkintavalta, joka unionin toimielimillä on edellä 26 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti yhteisen kauppapolitiikan ja aivan erityisesti kaupan suojatoimenpiteiden alalla, koskee muun muassa kaikkia unionin tuotannonalalle aiheutuneen vahingon määrittämisedellytyksiä tukien vastaisessa menettelyssä, syy-yhteys mukaan lukien, ja kantajien on näin ollen esitettävä sellainen näyttö, jonka perusteella unionin yleinen tuomioistuin voi todeta, että komissio on tehnyt ilmeisen arviointivirheen vahingon ja sen syiden arvioinnissa (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 11.9.2014, Gold East Paper ja Gold Huasheng Paper v. neuvosto, T‑443/11, EU:T:2014:774, 323–325 kohta).

264    Neljännen kanneperusteen ensimmäisessä osassa kantajat riitauttavat syy-yhteyden tarkastelun, jonka komissio on tehnyt riidanalaisen asetuksen 406–415 perustelukappaleessa. Toisessa osassa ne kritisoivat syy-yhteydettömyyden tarkastelua saman asetuksen 416 perustelukappaleessa ja sitä seuraavissa perustelukappaleissa.

 Neljännen kanneperusteen ensimmäinen osa, jonka mukaan komissio on rikkonut perusasetuksen 8 artiklan 5 kohtaa ja tehnyt ilmeisiä arviointivirheitä, kun se on katsonut, että Indonesiasta peräisin oleva tuonti uhkasi aiheuttaa vahinkoa

265    Neljännen kanneperusteensa ensimmäisessä osassa kantajat väittävät, että komissio ei ole osoittanut, että Indonesiasta peräisin olevan biodieselin tuonnin ja unionin tuotannonalaan kohdistuvan merkittävän vahingon uhan välillä oli syy-yhteys.

266    Tältä osin on syytä korostaa, että perusasetuksen 8 artiklan 1 kohdan mukainen määrittäminen, joka koskee tuetun tuonnin vaikutusta samankaltaisten tuotteiden hintoihin unionin markkinoilla, eroaa perusasetuksen 8 artiklan 5 kohdassa tarkoitetusta syy-yhteyden osoittamisesta tuen tuonnin ja unionin tuotannonalalle aiheutuneen vahingon välillä. Perusasetuksen 8 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla määrittämisellä pyritään osoittamaan tuetun tuonnin vaikutus samankaltaisten tuotteiden hintoihin unionin markkinoilla. Tämä määrittäminen edellyttää tuetun tuonnin hintojen ja unionin tuotannonalan samankaltaisten tuotteiden hintojen välisen suhteen tarkastelua. Perusasetuksen 8 artiklan 5 kohdassa tarkoitetulla määrittämisellä taas pyritään osoittamaan tuetun tuonnin ja unionin tuotannonalalle aiheutuneen, kokonaisuutena arvioidun vahingon välinen yhteys. Vaikka nämä kaksi määrittämistä eroavat tarkoituksensa osalta, näyttö vahingosta, mukaan lukien näyttö tuonnin vaikutuksesta samankaltaisten tuotteiden hintoihin unionin markkinoilla, otetaan huomioon komission arvioidessa perusasetuksen 8 artiklan 5 kohdassa tarkoitettua syy-yhteyttä. Siten alihinnoittelun ja yleisemmin tuetun tuonnin vaikutuksen, joka kohdistuu samankaltaisten tuotteiden hintoihin unionin markkinoilla, määrittäminen on yhteydessä perusasetuksen 8 artiklan 5 kohdan mukaisesti tapahtuvaan syy-yhteyden osoittamiseen (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 30.11.2011, Transnational Company ”Kazchrome” ja ENRC Marketing v. neuvosto ja komissio, T‑107/08, EU:T:2011:704, 59 kohta ja tuomio 19.5.2021, China Chamber of Commerce for Import and Export of Machinery and Electronic Products ym. v. komissio, valitus vireillä, T‑254/18, EU:T:2021:278, 363 kohta).

267    Tässä tapauksessa komissio ottaa syy-yhteyden määrittämiseksi väliaikaisen asetuksen 361 perustelukappaleessa huomioon Indonesiasta peräisin olevan tuonnin kasvun tutkimusajanjakson aikana, Indonesiasta peräisin olevan biodieselin alihinnoittelun ja sen, että tämä tuonti johti unionin tuotannonalan hintojen alenemiseen. Se huomauttaa väliaikaisen asetuksen 362 perustelukappaleessa ja riidanalaisen asetuksen 407 perustelukappaleessa, että tämä tilanne johti siihen, että unionin tuotannonala menetti markkinaosuuttaan huolimatta tuotannon ja kapasiteetin kasvusta, eikä se pystynyt nostamaan heikkoa voittomarginaaliaan muuten suotuisassa markkinatilanteessa. Komissio katsoo väliaikaisen asetuksen 365 perustelukappaleessa, joka on vahvistettu riidanalaisen asetuksen 415 perustelukappaleella, että Indonesiasta peräisin olevan biodieselin tuettu tuonti aiheutti merkittävän vahingon uhkaa unionin tuotannonalalle.

268    Aluksi on hylättävä kantajien väite, jonka mukaan tuonti Indonesiasta ei ollut syynä unionin tuotannonalan haavoittuvuudelle, eikä tämä tuonti näin ollen voinut uhata aiheuttaa vahinkoa tälle tuotannonalalle. Kuten komissio korostaa perustellusti, tässä asiassa merkityksellinen analyysi ei koske sitä, oliko tuonti Indonesiasta syynä unionin tuotannonalan haavoittuvuudelle, vaan sitä, merkitsikö tämä tuonti merkittävän vahingon uhkaa lähitulevaisuudessa.

269    Kantajat väittävät väliaikaiseen asetukseen sisältyvissä taulukoissa esitetyistä tiedoista ilmenevän, että Indonesiasta peräisin olevan tuonnin markkinaosuuksien kasvu vuoden 2017 ja tutkimusajanjakson välillä – mikä on looginen seuraus Indonesiasta peräisin olevan tuonnin estäneiden, lainvastaisiksi katsottujen polkumyynnin vastaisten toimenpiteiden kumoamisesta (ks. edellä 3–6 kohta), oli vähäisempää kuin unionin tuotannonalan markkinaosuuksien pieneneminen, mikä merkitsee sitä, että Indonesiasta peräisin oleva tuonti vain täytti tyhjiön, jota unionin tuotannonala ei ollut täyttänyt, eikä niillä voitu perustella unionin tuotannonalan markkinaosuuksien menetystä.

270    Tältä osin on todettava, että kantajat eivät kyseenalaista komission päätelmiensä tueksi käyttämiä tietoja. On siten riidatonta, että unionin tuotannonalan tuotanto kasvoi hieman vuoden 2017 ja tutkimusajanjakson välillä, 13 071 053 tonnista 13 140 852 tonniin (väliaikaisen asetuksen 268 perustelukappaleeseen sisältyvä taulukko 3), kun taas unionin kulutus kasvoi huomattavammin samana ajanjaksona, 14 202 128 tonnista 15 634 102 tonniin (väliaikaisen asetuksen 271 perustelukappaleeseen sisältyvä taulukko 4). Samana ajanjaksona Indonesiasta tuleva tuonti kasvoi 24 984 tonnista 516 088 tonniin (väliaikaisen asetuksen 280 perustelukappaleeseen sisältyvä taulukko 5) eli 1 965,67 prosenttia tai 491 104 tonnia, ja unionin tuotannonalan myyntimäärä unionin markkinoilla laski 13 004 462 tonnista 12 741 791 tonniin (väliaikaisen asetuksen 314 perustelukappaleeseen sisältyvä taulukko 9) eli 262 671 tonnia. Lisäksi samana ajanjaksona unionin tuotannonala käytti vain 77 prosenttia tuotantokapasiteetistaan (väliaikaisen asetuksen 309 perustelukappaleeseen sisältyvä taulukko 8).

271    Edellisessä kohdassa esitetyistä tiedoista ilmenee, että huolimatta kulutuksen eli kysynnän kasvusta unionin markkinoilla unionin tuotannonalan myynti samoilla markkinoilla pieneni huolimatta merkittävästä määrästä käyttämätöntä tuotantokapasiteettia, kun taas samaan aikaan tuonti Indonesiasta kasvoi 1 965,67 prosenttia. Näin ollen komissio katsoo edellä 263 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettua ilmeistä arviointivirhettä tekemättä riidanalaisen asetuksen 407 perustelukappaleessa, että tuonnin kasvu tutkimusajanjakson aikana ja tuetun tuonnin alihinnoittelu ja sen aiheuttama unionin tuotannonalan hintojen aleneminen johtivat siihen, että unionin tuotannonala menetti markkinaosuuttaan huolimatta tuotannon ja kapasiteetin kasvusta, ja estivät unionin tuotannonalaa hyötymästä muutoin suotuisasta markkinatilanteesta.

272    Kantajat väittävät, että tuonti Indonesiasta ei kasvaisi yhtä paljon tulevaisuudessa. Biodieselin kysyntä korkealla CFPP:llä on rajallista. Lisäksi kahdella viimeaikaisella säädöksellä rajoitetaan PME:n käyttöä unionissa: uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä 11.12.2018 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä (EU) 2018/2001 (EUVL 2018, L 328, s. 82) ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2018/2001 täydentämisestä siltä osin kuin on kyse suurta epäsuoran maankäytön muutoksen riskiä aiheuttavien raaka-aineiden, joiden tuotantoalue on laajentunut merkittävästi paljon hiiltä sitovalle maalle, määrittelemisestä sekä vähäistä epäsuoran maankäytön muutoksen riskiä aiheuttavien biopolttoaineiden, bionesteiden ja biomassapolttoaineiden sertifioinnista 13.3.2019 annetulla komission delegoidulla asetuksella (EU) 2019/807 (EUVL 2019, L 133, s. 1).

273    Kuten komissio korostaa perustellusti, kantajat eivät ole kyseenalaistaneet sen päätelmiä, jotka koskevat unionissa tuotetun biodieselin ja Indonesiasta peräisin olevan biodieselin kilpailusuhdetta ja sitä, että jälkimmäinen aiheuttaa hintapainetta (riidanalaisen asetuksen 254 perustelukappale). Lisäksi riidanalaisen asetuksen 353 perustelukappaleeseen sisältyvästä taulukosta 4 ilmenee, että Indonesiasta tulevan tuonnin määrä tutkimusajanjakson jälkeisen ajan kolmena vuosineljänneksenä on suurempi kuin tämän tuonnin määrä tutkimusajanjakson neljänä vuosineljänneksenä.

274    Komissio katsoo perustellusti riidanalaisen asetuksen 360 perustelukappaleessa, että direktiivin 2018/2001 vaikutusta ei voitu ennustaa ja että se ”ei vaikuta nyt käsillä olevaan analyysiin, joka koskee Indonesiasta unioniin tulevan tuonnin unionin tuotannonalalle lähitulevaisuudessa aiheuttamaa vahingon uhkaa”. On todettava, että tämä direktiivi on annettu tutkimusajanjakson jälkeen ja että sen saattamiselle osaksi kansallista lainsäädäntöä varattu aika päättyi sen 36 artiklan 1 kohdan mukaisesti vasta 30.6.2021. Lisäksi kyseisen direktiivin 26 artiklan 2 kohdan nojalla ”sellaisista ravinto- ja rehukasveista, joiden tuotantoalue on laajentunut merkittävästi maalle, johon on sitoutunut paljon hiiltä, tuotettujen biopolttoaineiden, bionesteiden tai biomassapolttoaineiden, joihin liittyy suuria epäsuoran maankäytön muutoksen riskejä”, tuonnin täysimääräinen rajoittaminen tapahtuu asteittain 31.12.2023 alkaen saman direktiivin 26 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

275    Kantajat väittävät myös, että komissio ei ole osoittanut yhteyttä Indonesiasta peräisin olevan tuonnin kasvun ja unionin tuotannonalan kannattavuusongelmien välillä. Väliaikaiseen asetukseen sisältyvissä taulukoissa esitetyistä tiedoista ilmenee, että unionin tuotannonalan kannattavuus oli positiivinen tutkimusajanjakson aikana ja ettei Indonesiasta peräisin olevan tuonnin ja unionin tuotannonalan kannattavuuden välillä ollut korrelaatiota. Tutkimusajanjakson jälkeistä aikaa koskevat tiedot vahvistavat tämän korrelaation puuttumisen.

276    Väliaikaisen asetuksen 334 perustelukappaleeseen sisältyvästä taulukosta 14 ilmenee, että unionin tuotannonalan kannattavuus pysyi vakaana tutkimusajanjakson aikana (0,8 %). Kuten riidanalaisen asetuksen 329 perustelukappaleeseen sisältyvästä taulukosta 3 ilmenee, tutkimusajanjakson jälkeisenä aikana ja kannattavuuden noustua 10,8 prosenttiin vuoden 2018 viimeisellä neljänneksellä kannattavuus kuitenkin laski tutkimusajanjaksoon nähden alemmille tasoille tai jopa negatiiviseksi (–5 %) vuoden 2019 toisella neljänneksellä. Lisäksi riidanalaisen asetuksen 353 perustelukappaleeseen sisältyvästä taulukosta 4 ilmenee, että tuonti Indonesiasta oli vuoden 2019 ensimmäisellä ja toisella neljänneksellä suurempi kuin vuoden 2018 viimeisellä neljänneksellä, jolloin unionin tuotannonalan kannattavuus oli noussut.

277    Komissio on siten ilmeistä arviointivirhettä tekemättä katsonut, että Indonesiasta peräisin olevan biodieselin tuonnin ja unionin tuotannonalaan kohdistuvan merkittävän vahingon uhan välillä oli syy-yhteys.

278    Neljännen kanneperusteen ensimmäinen osa on näin ollen hylättävä.

 Neljännen kanneperusteen toinen osa, joka koskee perusasetuksen 8 artiklan 6 kohdan rikkomista ja ilmeisiä arviointivirheitä Argentiinasta peräisin olevan biodieselin tuonnin vaikutusta arvioitaessa

279    Neljännen kanneperusteensa toisessa osassa kantajat väittävät, että komissio ei ole ottanut syy-yhteydettömyyden tarkastelussa huomioon lopullisen tasoitustullin käyttöön ottamisesta Argentiinasta peräisin olevan biodieselin tuonnissa 11.2.2019 annetun komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2019/244 (EUVL 2019, L 40, s. 1) kohteena olevan Argentiinasta peräisin olevan biodieselin tuonnin aiheuttamaa vahingon uhkaa.

280    Tältä osin on huomattava, että kuten edellä 260 kohdasta ilmenee, komission on perusasetuksen 8 artiklan 6 kohdassa tarkoitetussa syy-yhteydettömyyden tarkastelussa jätettävä ottamatta huomioon muiden tekijöiden aiheuttama vahinko siten, ettei näiden muiden tekijöiden aiheuttamaa vahinkoa pidetä tuetusta tuonnista johtuvana.

281    Tässä tarkoituksessa komission asiana on tarkistaa, etteivät kyseisten muiden tekijöiden vaikutukset ole olleet sellaisia, että ne olisivat olleet omiaan katkaisemaan syy-yhteyden yhtäältä kyseisen tuonnin ja toisaalta unionin tuotannonalalle aiheutuneen vahingon välillä. Sen on myös tarkistettava, ettei kyseisistä muista tekijöistä johtuvaksi katsottavaa vahinkoa oteta huomioon määritettäessä vahinkoa, sillä vaikka tietty tekijä ei voisi katkaista syy-yhteyttä tarkastellun tuonnin ja unionin tuotannonalalle aiheutuneen vahingon välillä, se voi aiheuttaa unionin tuotannonalalle itsenäistä vahinkoa. Jos komissio kuitenkin toteaa, että tällaisista tekijöistä riippumatta kyseisen tuonnin aiheuttama vahinko on merkittävää, tuonnin ja unionin tuotannonalalle aiheutuneen vahingon välinen syy-yhteys voidaan tämän johdosta todeta (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 4.2.2016, C & J Clark International ja Puma, C‑659/13 ja C‑34/14, EU:C:2016:74, 169 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 28.2.2017, Canadian Solar Emea ym. v. neuvosto, T‑162/14, ei julkaistu, EU:T:2017:124, 182–185 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

282    Lisäksi oikeuskäytännön mukaan komissio voi liittää vastuun vahingosta tuettuun tuontiin, vaikka tämän tuonnin vaikutukset vastaisivat vain osaa laajemmasta vahingosta, joka johtuu muista tekijöistä. Tasoitustullien käyttöönotto on mahdollista, vaikka niillä ei ratkaista niitä ongelmia, joita unionin tuotannonalalle aiheutuu muista tekijöistä (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 5.10.1988, Canon ym. v. neuvosto, 277/85 ja 300/85, EU:C:1988:467, 62 ja 63 kohta; tuomio 29.1.1998, Sinochem v. neuvosto, T‑97/95, EU:T:1998:9, 99–103 kohta ja tuomio 28.2.2017, Yingli Energy (China) ym. v. neuvosto, T‑160/14, ei julkaistu, EU:T:2017:125, 192 kohta). Jotta tuetun tuonnin ja vahingon tai unionin tuotannonalaan kohdistuvan merkittävän vahingon uhan välillä olisi syy-yhteys perusasetuksen säännöksissä tarkoitetulla tavalla, tämän tuonnin ei edellytetä olevan tämän vahingon ainoa syy.

283    Tässä yhteydessä kyseessä olevan tekijän tarkkoja vaikutuksia ei ole tarpeen esittää tai ilmaista määrällisesti tai lukuina (ks. vastaavasti tuomio 28.2.2017, Yingli Energy (China) ym. v. neuvosto, T‑160/14, ei julkaistu, EU:T:2017:125, 195 kohta; ks. analogisesti myös tuomio 4.10.2006, Moser Baer India v. neuvosto, T‑300/03, EU:T:2006:289, 269 kohta).

284    On myös syytä huomata, että asianosaisten, jotka vetoavat riidanalaisen asetuksen lainvastaisuuteen, on esitettävä näyttö siitä, että näillä tekijöillä on voinut olla niin suuri vaikutus, että unionin tuotannonalalle aiheutunutta vahinkoa sekä tämän vahingon ja polkumyynnillä tapahtuneen tai tuetun tuonnin välistä syy-yhteyttä ei ole osoitettu ja että ne on näin ollen kyseenalaistettava (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 28.11.2013, CHEMK ja KF v. neuvosto, C‑13/12 P, ei julkaistu, EU:C:2013:780, 75 kohta ja tuomio 19.12.2013, Transnational Company ”Kazchrome” ja ENRC Marketing v. neuvosto, C‑10/12 P, ei julkaistu, EU:C:2013:865, 28 kohta).

285    Toisin kuin kantajat väittävät, komissio on tässä tapauksessa arvioinut muiden tekijöiden, jotka voivat aiheuttaa vahinkoa unionin tuotannonalalle, vaikutuksia riidanalaisen asetuksen 416–460 perustelukappaleessa. Tässä yhteydessä se on muun muassa arvioinut riidanalaisen asetuksen 416–420 perustelukappaleessa ja väliaikaisen asetuksen 368–370 perustelukappaleessa Argentiinasta peräisin olevan biodieselin tuonnin vaikutuksia.

286    Tarkemmin komissio huomauttaa väliaikaisen asetuksen 368 perustelukappaleessa, että Argentiinasta tulevan tuonnin markkinaosuus oli 2,8 prosenttia vuonna 2017, ja se nousi melkein 10 prosenttiin tutkimusajanjaksolla, mutta sitä koskeva tutkimus johti lopullisen tasoitustullin käyttöönottoon ja hintasitoumustarjouksen hyväksymiseen helmikuussa 2019. Komissio päättelee siten riidanalaisen asetuksen 417 ja 418 perustelukappaleessa, että Argentiinasta tuleva tuonti oli osa unionin tuotannonalalle aiheutunutta vahingon uhkaa tutkimusajanjakson aikana, ja tästä syytä komissio oli ottanut käyttöön tätä tuontia koskevia toimenpiteitä helmikuussa 2019 ja hyväksynyt hintasitoumukset, mutta tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että myös Indonesiasta tuleva tuonti ei olisi aiheuttanut vahingon uhkaa, erityisesti sen jälkeen, kun Argentiinasta tulevaa tuontia koskevat toimenpiteet tulivat voimaan.

287    Kantajat väittävät, että Argentiinasta tulevan tuonnin kasvu oli kolme kertaa suurempi kuin Indonesiasta tulevan tuonnin kasvu ja että Argentiinasta tulevan tuonnin hinnat olivat paljon matalammat, mikä merkitsee sitä, että ne olivat vahingon uhan pääasiallinen syy. Lisäksi kantajien mukaan Indonesiasta tuleva tuonti oli tutkimusajanjakson aikana 516 088 tonnia, jolloin markkinaosuus oli 3,3 prosenttia, ja tutkimusajanjakson jälkeisenä aikana 581 086 tonnia, jolloin markkinaosuus oli 5 prosenttia, ja komissio katsoi tämän markkinaosuuden merkitsevän täytäntöönpanoasetuksen 2019/244 466 perustelukappaleen mukaan sitä, että oli epätodennäköistä, että tämä vienti olisi vahingon pääasiallinen aiheuttaja lähitulevaisuudessa. Tutkimusajanjakson jälkeisenä aikana Argentiinan markkinaosuus laski 4,1 prosenttia, kun taas Indonesian markkinaosuus kasvoi 1,7 prosenttia, Malesian markkinaosuus kasvoi 0,9 prosenttia, Kiinan markkinaosuus pysyi vakaana ja unionin tuotannonalan markkinaosuus kasvoi 1,5 prosenttia. Indonesian biodieselin hinnat pysyivät alempina kuin Argentiinan biodieselin hinnat, ja unionin tuotannonalan kannattavuus parani.

288    Kantajat korostavat, että sitoumustarjousten hyväksymisestä sen jälkeen, kun Argentiinasta peräisin olevan biodieselin tuonnissa otettiin käyttöön lopulliset tasoitustullit 11.2.2019 annetulla täytäntöönpanopäätöksellä (EU) 2019/245 (EUVL 2019, L 40, s. 71) komissio hyväksyi tuonnin, joka on noin 10 prosenttia unionin keskimääräisestä vuotuisesta kulutuksesta vuoden 2014 ja tutkimusajanjakson välisenä aikana (mikä kantajien mukaan on 1 233 417 tonnia vuodessa eli yli kaksi kertaa enemmän kuin Indonesiasta peräisin oleva tuonti). Komissio on siis kantajien mukaan katsonut, että Argentiinasta tulevan tuonnin ei pitäisi periaatteessa heikentää unionin tuotannonalan yleistä toimintakykyä. Tämä tuonti merkitsee täytäntöönpanoasetuksen 2019/244 antamisesta huolimatta edelleen vahingon uhkaa unionin tuotannonalalle, sillä tasoitustulli jätetään kantamatta vain, jos 1 233 417 tonnin vuotuista rajaa ei ylitetä ja jos vähimmäistuontihintaa noudatetaan. Riidanalaisen asetuksen taulukoista 2 ja 6 ilmenee, että Argentiinasta tulevan tuonnin määrät ovat edelleen suurempia kuin Indonesiasta tulevan tuonnin määrät ja että Indonesiasta tulevan tuonnin hinnat olivat korkeammat kuin Argentiinasta tulevan tuonnin hinnat tutkimusajanjakson aikana, sellaisena kuin se on määritelty täytäntöönpanoasetuksessa 2019/244.

289    Kantajat vetoavat kaikilla näillä väitteillään lähinnä siihen, että Argentiinasta tuleva tuonti on edelleen unionin tuotannonalaan kohdistuvan vahingon uhkaa merkitsevä tekijä ja että täytäntöönpanoasetuksen 2019/244 antamisen jälkeen Indonesiasta tuleva tuonti ei kokonaisuuden kannalta merkitse vahingon uhkaa unionin tuotannonalalle.

290    Ensin mainitun seikan osalta on kuitenkin huomattava, että edellä 282 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan komissio voi liittää vastuun vahingosta tuettuun tuontiin, vaikka tämän tuonnin vaikutukset vastaisivat vain osaa laajemmasta vahingosta, joka johtuu muista tekijöistä. Tuetun tuonnin ei ole välttämättä oltava vahingon tai vahingon uhan ainoa syy. Se, että Argentiinasta peräisin olevan biodieselin tuontiin liittyvä vahingon uhka jatkuu, ei siis sulje pois komission riidanalaisessa asetuksessa esittämää toteamusta muusta vahingon uhasta, jonka aiheuttaa Indonesiasta peräisin olevan biodieselin tuonti.

291    Jälkimmäisen seikan osalta komissio katsoo perustellusti, että Argentiinasta tuleva tuonti ei ollut omiaan katkaisemaan Indonesiasta tulevan tuonnin ja unionin tuotannonalaan kohdistuvan vahingon uhan välistä syy-yhteyttä, sillä Argentiinasta tulevaan tuontiin sovellettiin jo tasoitustoimenpiteitä (riidanalaisen asetuksen 418 perustelukappale). Komissio katsoo niin ikään perustellusti, että huolimatta tästä tuonnista Indonesiasta tulevan tuonnin aiheuttama vahingon uhka oli merkittävä ja että tämän tuonnin ja unionin tuotannonalaan kohdistuvan vahingon uhan välinen syy-yhteys voitiin osoittaa. Kuten riidanalaisen asetuksen 430 perustelukappaleeseen sisältyvästä taulukosta 6 – jonka tietoja kantajat eivät ole kiistäneet – ilmenee, tutkimusajanjakson jälkeisenä aikana Argentiinan ja Indonesian markkinaosuudet olivat lähes samat (5,7 % ja 5 %), kun taas Indonesiasta tulevan tuonnin hinnat (655 euroa tonnilta) olivat pienemmät kuin Argentiinasta tulevan tuonnin hinnat (673 euroa tonnilta). Tämä Indonesiasta tulevan tuonnin hintojen ja Argentiinasta tulevan tuonnin hintojen välinen ero on omiaan vahvistamaan komission päätelmän, jonka mukaan Indonesiasta tulevan tuonnin aiheuttama vahingon uhka oli merkittävä Argentiinasta tulevasta tuonnista huolimatta.

292    Kantajat ovat joka tapauksessa jättäneet näyttämättä, kuten niiden tehtävänä on edellä 284 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti, että Argentiinasta tulevalla tuonnilla olisi voinut olla niin suuri vaikutus, että unionin tuotannonalaan kohdistuvan vahingon uhkaa sekä Indonesiasta tulevan tuetun tuonnin ja unionin tuotannonalaan kohdistuvan vahingon uhan välistä syy-yhteyttä ei ollut osoitettu.

293    Asiassa ei voida hyväksyä myöskään kantajien väitteitä, jotka perustuvat komission täytäntöönpanoasetuksen 2019/244 463 ja 466 perustelukappaleessa esittämiin päätelmiin, joiden mukaan oli epätodennäköistä, että Indonesiasta peräisin olevan biodieselin tuonti, jonka markkinaosuus oli 5 prosenttia, olisi vahingon pääasiallinen aiheuttaja lähitulevaisuudessa. Nämä komission päätelmät koskevat eri tutkimusajanjaksoa eli 1.1. ja 31.12.2017 välistä ajanjaksoa, jonka aikana Indonesiasta tulevaan tuontiin kohdistuvat polkumyynnin vastaiset toimenpiteet olivat edelleen voimassa. Tilanne muuttui tutkimusajanjaksona, joka koskee tuontia Indonesiasta, sillä kuten komissio korostaa perustellusti, Argentiinasta tulevan tuonnin kielteiset vaikutukset poistuivat, kun helmikuussa 2019 annettiin täytäntöönpanoasetus 2019/244, mikä muutti tilanteen unionin markkinoilla. Todetessaan olevan epätodennäköistä, että Indonesiasta peräisin olevan biodieselin tuonti olisi vahingon ”pääasiallinen” aiheuttaja lähitulevaisuudessa, komissio ei ole sulkenut pois mahdollisuutta, että tämä tuonti voisi aiheuttaa vahinkoa tai vahingon uhan unionin tuotannonalalle.

294    Tästä seuraa, että komission analyysi on edellä 280 ja 282 kohdassa esitettyjen periaatteiden mukainen ja että komissio ei ole tehnyt ilmeistä arviointivirhettä, kun se on katsonut, että Indonesiasta tulevan tuonnin ja unionin tuotannonalaan kohdistuvan merkittävän vahingon uhan välillä oli syy-yhteys. Kantajien väitteet on näin ollen hylättävä.

295    Kantajat väittävät myös, että komission suorittaman syy-yhteydettömyyden tarkastelun epäjohdonmukaisuus käy ilmi WTO:n elinten oikeuskäytännöstä.

296    Kantajat vetoavat väitteidensä tueksi WTO:n paneelin kahteen raporttiin. Kyseessä on ensinnäkin WTO:n paneelin 25.4.2017 antama raportti, jonka otsikkona on ”Kiina – Kanadasta peräisin olevan selluloosamassan tuontia koskevat polkumyynnin vastaiset toimenpiteet” (WT/DS 483/R) ja jonka 7.150 kohdassa todetaan seuraavaa:

”Muun kuin polkumyynnillä tapahtuneen tuonnin, joka myytiin hinnoilla, jotka olivat lähellä polkumyynnillä tapahtuneen tuonnin hintoja, markkinaosuuden kasvua ei ole tutkittu – – polkumyynnillä tapahtuneen tuonnin ja merkittävän vahingon välistä syy-yhteyttä osoitettaessa. – – Pitäisi voida odottaa, että järkevästä ja objektiivisesta tutkimuksesta vastaava viranomainen vähintäänkin tutkisi näissä olosuhteissa muun kuin polkumyynnillä tapahtuneen tuonnin mahdollista merkitystä hintojen alenemisessa, jonka [tutkimuksesta vastaava viranomainen] on todennut osaltaan aiheuttaneen merkittävää vahinkoa kotimaiselle tuotannon haaralle.”

297    Toiseksi kyseessä on WTO:n paneelin 6.12.2017 antama raportti, jonka otsikkona on ”Yhdysvallat – Tiettyjä Indonesiasta peräisin olevia päällystettyjä papereita koskevat polkumyynnin vastaiset toimenpiteet ja tasoitustoimenpiteet” (WT/DS 491/R) ja jonka 7.211 ja 7.233 kohdassa korostetaan seuraavaa:

”Jotta voidaan käsitellä [sitä, onko tutkimuksesta vastaava viranomainen varmistanut, ettei minkään (tulevan) vahingon, joka voi aiheutua ’muista tekijöistä’, katsota johtuvan tuetusta tuonnista], on tutkittava, onko [tutkimuksesta vastaava viranomainen] antanut riittävän selityksen muiden tekijöiden todennäköisten vahingollisten vaikutusten luonteesta ja merkityksestä, erotuksena tuetun tuonnin todennäköisistä vahingollisista vaikutuksista, ja onko näiden – – selitysten perusteella mahdollista selvittää, että sen esittämät päätelmät ovat yhtä järkeviä kuin päätelmät, jotka puolueettomasta ja objektiivisesta tutkimuksesta vastaava viranomainen voisi tehdä sille esitetyistä tosiseikoista ja perusteluista – – Tilanteessa, jos muut tekijät ovat osaltaan vaikuttaneet kotimaisen tuotannon haaran haavoittuvuuteen, pitäisi voida odottaa, että tutkimuksesta vastaava viranomainen ottaa huomioon ja tutkii näiden muiden tekijöiden todennäköisen tulevan vaikutuksen sen varmistamiseksi, ettei minkään näistä muista tekijöistä johtuvan todennäköisen tulevan vahingon katsota johtuvan mainitusta tuonnista.”

298    Riidanalaisen asetuksen ja väliaikaisen asetuksen osasta, joka koskee syy-yhteyden arviointia, ja muun muassa riidanalaisen asetuksen 416–420 perustelukappaleesta ja väliaikaisen asetuksen 368–370 perustelukappaleesta, jotka koskevat tuontia Argentiinasta, ilmenee, että komission analyysi on näissä WTO:n paneelin raporteissa esitettyjen periaatteiden mukainen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta edellä 38 ja 39 kohdassa mainitun oikeuskäytännön soveltamista. Komissio on nimittäin arvioinut Argentiinasta peräisin olevan biodieselin tuonnin asemaa ja vaikutuksia unionin tuotannonalaan (riidanalaisen asetuksen 430–433 perustelukappale ja väliaikaisen asetuksen 367–370 perustelukappale) ja esittänyt riittäviä selityksiä kyseisen tuonnin todennäköisten vahingollisten vaikutusten luonteesta ja merkityksestä, muun muassa väliaikaisen asetuksen 370 perustelukappaleessa ja riidanalaisen asetuksen 431 perustelukappaleessa, ennen kuin se päättelee riidanalaisen asetuksen 431 perustelukappaleessa, että se ei voinut enää olla yksi unionin tuotannonalaan kohdistuvista uhkista.

299    Kantajien väitteet, jotka perustuvat näihin WTO:n raportteihin, on näin ollen syytä hylätä.

300    Kantajat väittävät vielä, että komissio on loukannut niiden oikeutta hyvään hallintoon, koska se ei ole tutkinut huolellisesti ja puolueettomasti kaikkia käsiteltävän tapauksen kannalta merkityksellisiä seikkoja, jotka koskevat tuontia Argentiinasta, ja on erityisesti jättänyt huomiotta täytäntöönpanoasetuksessa 2019/244 itse tekemänsä päätelmät.

301    Tältä osin on huomattava, että oikeus hyvään hallintoon edellyttää huolellisuusvelvollisuutta, joka velvoittaa toimivaltaisen toimielimen tutkimaan huolellisesti ja puolueettomasti kaikki käsiteltävän tapauksen kannalta merkitykselliset seikat (ks. tuomio 12.12.2014, Crown Equipment (Suzhou) ja Crown Gabelstapler v. neuvosto, T‑643/11, EU:T:2014:1076, 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

302    Tässä tapauksessa riidanalaisen asetuksen 416–420 perustelukappaleesta ja väliaikaisen asetuksen 368–370 perustelukappaleesta ilmenee, että komissio on tutkinut huolellisesti ja puolueettomasti merkitykselliset seikat selvittääkseen, saattoiko Argentiinasta tuleva tuonti heikentää Indonesiasta peräisin olevan tuetun tuonnin ja unionin tuotannonalaan kohdistuvan merkittävän vahingon uhan välistä syy-yhteyttä tai katkaista tämän syy-yhteyden. Koska asiassa on hylätty kantajien väitteet, joilla ne pyrkivät osoittamaan, ettei näin ole, on syytä hylätä neljännen kanneperusteen toinen osa ja siten tämä kanneperuste kokonaisuudessaan.

303    Edellä esitetyn perusteella kanne on hylättävä kokonaisuudessaan. Prosessiekonomisista syistä asiassa ei ole tarpeen lausua komission väitteistä, joiden mukaan kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytykset eivät täyty yhden kantajista, PT Multi Nabati Sulawesin, osalta (tuomio 26.2.2002, neuvosto v. Boehringer, C‑23/00 P, EU:C:2002:118, 52 kohta).

 Oikeudenkäyntikulut

304    Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdassa määrätään, että asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantajat ovat hävinneet asian, ne vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan ja velvoitetaan korvaamaan komission ja EBB:n oikeudenkäyntikulut komission ja EBB:n vaatimusten mukaisesti.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (laajennettu neljäs jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti:

1)      Kanne hylätään.

2)      PT Wilmar Bioenergi Indonesia, PT Wilmar Nabati Indonesia ja PT Multi Nabati Sulawesi velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Gervasoni Madise Nihoul

Frendo       Martín y Pérez de Nanclares

Julistettiin Luxemburgissa 14 päivänä joulukuuta 2022.

Allekirjoitukset

Sisällys

Asian tausta

Asianosaisten vaatimukset

Oikeudellinen arviointi

Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan komissio on rikkonut perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohtaa, 1 kohdan a alakohdan i alakohtaa ja 2 kohtaa ja 7 artiklan 1 kohdan a alakohtaa ja tehnyt ilmeisiä arviointivirheitä, kun se on katsonut, että palmuöljyn viljelyn rahaston kautta saadut maksut olivat tasoitustoimenpiteiden käyttöönoton mahdollistavaa tukea, ja kun se ei ole mukauttanut kantajien väitetysti saamaa etua ottaakseen huomioon myönnettyjä vähennyksiä sekä väitettyjen tukien saamiseksi aiheutuneita kuljetus- ja luottokustannuksia

Ensimmäisen kanneperusteen ensimmäinen osa, joka koskee perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan rikkomista ja ilmeistä arviointivirhettä siltä osin kuin komissio katsoo, että palmuöljyn viljelyn rahaston suorittamat maksut ovat viranomaisten tai julkisen elimen myöntämää taloudellista tukea

Ensimmäisen kanneperusteen toinen osa, joka koskee perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohdan rikkomista ja ilmeistä arviointivirhettä siltä osin kuin komissio katsoo, että palmuöljyn viljelyn rahaston suorittamat maksut ovat tukia

Ensimmäisen kanneperusteen kolmas osa, joka koskee perusasetuksen 3 artiklan 2 kohdan rikkomista ja ilmeistä arviointivirhettä siltä osin kuin komissio katsoo, että palmuöljyn viljelyn rahaston maksuilla annetaan etua

Ensimmäisen kanneperusteen neljäs osa, joka koskee perusasetuksen 7 artiklan 1 kohdan a alakohdan rikkomista ja ilmeistä arviointivirhettä siltä osin kuin komissio ei ole mukauttanut tuen määrää ottaakseen huomioon myönnetyt vähennykset sekä kuljetus- ja luottokustannukset

Toinen kanneperuste, jonka mukaan komissio on rikkonut perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan iv alakohtaa, 1 kohdan b alakohtaa ja 2 kohtaa, 6 artiklan d alakohtaa ja 28 artiklan 5 kohtaa ja tehnyt ilmeisiä arviointivirheitä, kun se on katsonut, että viranomaiset ovat tukeneet raa’an palmuöljyn toimittamista riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan

Toisen kanneperusteen ensimmäinen osa, jonka mukaan komissio on rikkonut perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan iv alakohtaa ja 28 artiklan 5 kohtaa ja tehnyt ilmeisen arviointivirheen, kun se on katsonut, että raa’an palmuöljyn toimittajat on valtuutettu tai määrätty toimittamaan raakaa palmuöljyä riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan

– Vientivero ja maksu

– PTPN:n harjoittama hintavalvonta

– ”Valtuuttaminen” tai ”määrääminen”

Toisen kanneperusteen toinen osa, jonka mukaan komissio on rikkonut perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan b alakohtaa ja tehnyt ilmeisiä arviointivirheitä katsoessaan, että Indonesian viranomaiset olivat myöntäneet biodieselin tuottajille tulotukea

Toisen kanneperusteen kolmas osa, jonka mukaan komissio on rikkonut perusasetuksen 3 artiklan 2 kohtaa ja 6 artiklan d alakohtaa ja tehnyt ilmeisiä arviointivirheitä määrittäessään biodieselin tuottajille annettua etua

Kolmas kanneperuste, jonka mukaan komissio on rikkonut perusasetuksen 8 artiklan 8 kohtaa ja tehnyt ilmeisen arviointivirheen, kun se on katsonut, että unionin tuotannonalaan kohdistuu merkittävän vahingon uhka

Neljäs kanneperuste, jonka mukaan komissio on rikkonut perusasetuksen 8 artiklan 5 ja 6 kohtaa ja tehnyt ilmeisen arviointivirheen, kun se on katsonut, että Indonesiasta tuleva tuonti uhkasi aiheuttaa unionin tuotannonalalle vahinkoa, ja kun se ei ole ottanut huomioon Argentiinasta tulevan tuonnin vaikutusta

Neljännen kanneperusteen ensimmäinen osa, jonka mukaan komissio on rikkonut perusasetuksen 8 artiklan 5 kohtaa ja tehnyt ilmeisiä arviointivirheitä, kun se on katsonut, että Indonesiasta peräisin oleva tuonti uhkasi aiheuttaa vahinkoa

Neljännen kanneperusteen toinen osa, joka koskee perusasetuksen 8 artiklan 6 kohdan rikkomista ja ilmeisiä arviointivirheitä Argentiinasta peräisin olevan biodieselin tuonnin vaikutusta arvioitaessa

Oikeudenkäyntikulut

*      Oikeudenkäyntikieli: englanti.