Kanne 14.4.2015 – Buonotourist v. komissio

(Asia T-185/15)

Oikeudenkäyntikieli: italia

Asianosaiset

Kantaja: Buonotourist Srl (Castel San Giorgio, Italia) (edustajat: asianajajat G. Capo ja L. Visone)

Vastaaja: Euroopan komissio

Vaatimukset

Kantaja vaatii unionin yleistä tuomioistuinta

Kumoamaan valtiontuesta Sa.35843 (2014/c) (ex 2012/NN) 19.1.2015 annetun ja 20.2.2015 kantajalle tiedoksiannetun komission päätöksen, jonka Italia on pannut täytäntöön;

SEUT 263 ja SEUT 264 artiklan mukaisesti julistamaan, että valtiontukea koskevassa menettelyssä Sa.35843 (2014/c) (ex 2012/NN) 19.1.2015 annettu Euroopan komission päätös on (1 111 572 euron osalta) kokonaisuudessaan mitätön, koska siinä katsotaan, että niitä summia, jotka maksettiin asetuksessa (ETY) N:o 1191/69 tarkoitettuna hyvityksenä julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisestä ja hyvityksen myöntäminen sen 11 artiklan perusteella hintavelvoitteen kohteena olevalle julkiselle paikallisliikenteelle, on pidettävä sellaisena tiedoksi antamattomana toimenpiteenä, joka on perussopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua, sisämarkkinoille soveltumatonta valtiontukea;

SEUT 263 ja SEUT 264 artiklan mukaisesti julistamaan, että valtiontukea koskevassa menettelyssä Sa.35843 (2014/c) (ex 2012/NN) 19.1.2015 annettu Euroopan komission päätös on (1 111 572 euron osalta) kokonaisuudessaan mitätön siltä osin kuin siinä määrätään, että Italian valtion on perittävä kyseinen tuki takaisin;

velvoittaa komission korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Komissio katsoo riidanalaisessa päätöksessä, että Buonotouristille perusteettomasti ja yksipuolisesti vuosille 1996–2002 asetetuista julkisen palvelun velvoitteista (JPV) hyvityksenä tai vahingonkorvauksena maksetut määrät ovat ilmoittamatta jääneinä toimenpiteinä perussopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea, joka ei sovellu yhteismarkkinoille. Tämän vuoksi se on määrännyt, että kyseinen tuki on perittävä takaisin.

Kantaja esittää kanteensa tueksi kahdeksan kanneperustetta.

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu SEUT 93, 107, 108 ja 263 artiklan ja julkisten palvelujen käsitteeseen rautatie-, maantie- ja sisävesiliikenteessä olennaisesti kuuluvia velvoitteita koskevista jäsenvaltioiden toimenpiteistä 26.6.1969 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1191/69 (EYVL L 156, s. 1) 17 artiklan rikkomiseen.

Tältä osin väitetään, että niiden summien yhteensoveltuvuutta yhteisön oikeuden kanssa, joka asetuksen N:o 1191/69 mukaan maksetaan hintavelvoitteen perusteella hyvityksenä julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisestä, piti arvioida mainitun asetuksen säännösten mukaisesti eikä valtiontukea koskevien perussopimuksen määräysten nojalla.

Toinen kanneperuste, joka perustuu Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 93 artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 22.3.1999 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 659/1999 (EYVL L 83, s. 1) 4 artiklan rikkomiseen yhdessä SEUT 107 ja 108 artiklan kanssa.

Tältä osin väitetään, että komissio käsitteli Buonotouristille asetettujen julkisen palvelun velvoitteiden vuoksi myönnettyjä korvauksia tiedoksi antamattomina toimenpiteinä. Kyseiset korvaukset on päinvastoin maksettu sen jälkeen, kun niistä oli ilmoitettu komissiolle. Näin ollen komissio on tehnyt oikeudellisen ja menettelyllisen virheen, koska se antoi menettelyn aloittamispäätöksen sen jälkeen, kun neljätoista kuukautta oli kulunut tiedoksiannosta.

Kolmas kanneperuste, joka perustuu SEUT 93, 107, 108 ja 263 artiklan, asetuksen (ETY) N:o 1191/69 17 artiklan ja rautateiden ja maanteiden julkisista henkilöliikennepalveluista sekä neuvoston asetusten (ETY) N:o 1191/69 ja (ETY) N:o 1107/70 kumoamisesta 23.10.2007 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1370/2007 9 artiklan rikkomiseen.

Tältä osin väitetään, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen, koska se on loukannut oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteita, joista säädetään asetuksessa N:o 1191/69.

Neljäs kanneperuste, joka perustuu asetuksen N:o 659/1999 1 artiklan f ja g kohdan sekä 4, 7 ja 15 artiklan ja asetuksen N:o 1191/69 17 artiklan rikkomiseen.

Tältä osin väitetään, että kyseisen asetuksen nojalla maksettavat hyvitykset on vapautettu alustavasta ilmoitusmenettelystä ja että Buonotouristille maksetut summat ovat näin ollen olemassa olevaa tukea. Komissio on tehnyt oikeudellisen virheen rikkoessaan SEUt 108 artiklan 2 kohtaa, eikä se olisi saanut määrätä maksettujen summia takaisinperittäväksi myönnetyn tuen sääntöjenvastaisuuden nojalla.

Viides kanneperuste, joka perustuu SEUT 267 artiklan, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 ja 13 artiklan sekä SEUT 93, 107 ja 108 artiklan rikkomiseen.

Tältä osin väitetään, että Consiglio di Stato (Italian ylin hallintotuomioistuin) oli jo arvioinut asiaa asetuksen N:o 1191/69 11 ja 17 artiklan säännösten valossa, ja se oli näin ottanut kantaa siihen, voitiinko myönnettyjä summia pitää olemassa olevana tukena. Komissio on ylittänyt toimivaltansa, koska se ei saa kumota päätöksiä, joita kansalliset tuomioistuimet tekevät yhteisön oikeutta soveltaessaan.

Kuudes kanneperuste, joka perustuu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6, 7 ja 13 artiklan, SEUT 93–107 ja 108 artiklan sekä SEUT 258 ja sitä seuraavien artikloiden rikkomiseen yhdessä Italian tasavallan perustuslain 101 pykälän sekä siviiliprosessilain 2909 pykälän kanssa.

Tältä osin väitetään, että riidanalainen päätös vaikuttaa Consiglio di Staton tekemään päätökseen, jossa tulkittiin ja sovellettiin yhteisön oikeusnormeja. Komissio on ylittänyt toimivaltansa, koska se ei saa kumota tällaista päätöstä, vaan sen pitää noudattaa SEUT 258 artiklan määräyksiä.

Seitsemäs kanneperuste, joka perustuu asetuksen N:o 1191/69 11 ja 17 artiklan sekä SEUT 93, 107 ja 108 artiklan rikkomiseen ja harkintavallan väärinkäyttöön nyt esillä olevassa asiassa.

Tältä osin väitetään, että toimenpidettä voidaan pitää valtiontukena, jos se tosiasiallisesti ja konkreettisesti vaikuttaa kauppaan ja vapaaseen kilpailuun, ja tällaisen vaikutuksen on oltava konkreettisesti olemassa ja tosiasiallisesti toteen näytetty. Komissio ei ole millään tavoin näyttänyt tätä toteen. Näin on sitä suuremmalla syyllä, koska Regione Campaniassa julkinen paikallisliikenne ei koskaan ole ollut avoinna kilpailulle.

Kahdeksas kanneperuste, joka perustuu asetuksen N:o 1191/69 1, 11 ja 17 artiklan sekä SEUT 93, 107 ja 108 artiklan rikkomiseen.

Tältä osin väitetään, että komissio on tehnyt tosiseikkoihin liittyvän virheen, koska se on katsonut, että myönnetyt hyvitykset oli laskettu jälkikäteen määritellyn laskentamenetelmän mukaisesti. Liitteenä olevat asiakirjat osoittavat sitä vastoin päinvastaista.