YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMENTUOMIO (ensimmäinen jaosto)

19 päivänä helmikuuta 1998 (1)

Kumoamiskanne — European Film Distribution Officen (EFDO) päätökset —Komission antamat ohjeet — Päätökset, joista komissio on vastuussa —Toimintaohjelma Euroopan audiovisuaalisen teollisuuden kehityksenedistämiseksi (MEDIA) — Elokuvien levityksen rahoittaminen —Arviointiperusteet — Perustelut

Yhdistetyissä asioissa T-369/94 ja T-85/95,

DIR International Film Srl, Italian oikeuden mukaan perustettu yhtiö, kotipaikkaRooma,

Nostradamus Enterprises Ltd, Englannin oikeuden mukaan perustettu yhtiö,kotipaikka Lontoo,

Union PN Srl, Italian oikeuden mukaan perustettu yhtiö, kotipaikka Rooma,

United International Pictures BV, Alankomaiden oikeuden mukaan perustettuyhtiö, kotipaikka Amsterdam,

United International Pictures AB, Ruotsin oikeuden mukaan perustettu yhtiö,kotipaikka Tukholma,

United International Pictures APS, Tanskan oikeuden mukaan perustettu yhtiö,kotipaikka Kööpenhamina,

United International Pictures A/S, Norjan oikeuden mukaan perustettu yhtiö,kotipaikka Oslo,

United International Pictures EPE, Kreikan oikeuden mukaan perustettu yhtiö,kotipaikka Ateena,

United International Pictures OY, Suomen oikeuden mukaan perustettu yhtiö,kotipaikka Helsinki, ja

United International Pictures y Cía SRC, Espanjan oikeuden mukaan perustettuyhtiö, kotipaikka Madrid,

edustajanaan asianajaja Michel Waelbroeck, Bryssel, prosessiosoite Luxemburgissaasianajotoimisto Ernest Arendt, 8—10 rue Mathias Hardt,

kantajina,

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään oikeudellisen yksikön virkamiehetBerend Jan Drijber ja Peter Oliver, prosessiosoite Luxemburgissa c/o oikeudellisenyksikön virkamies Carlos Gómez de la Cruz, Centre Wagner, Kirchberg,

vastaajana,

joissa kantajat vaativat ensinnäkin niiden 12.9.1994 päivättyjen kirjeidenkumoamista, jotka European Film Distribution Office (EFDO) osoitti kantajille jajoissa se totesi lykkäävänsä päätöksentekoa kantajien lainahakemusten osalta, jotkakoskivat lainan myöntämistä Euroopan audiovisuaalisen teollisuuden kehityksenedistämiseksi tehdyn toimintaohjelman (MEDIA) yhteydessä kahden elokuvanlevitykseen, ja/tai sen toimen kumoamista, jolla komissio antoi EFDOlle ohjeetpäätöksen lykkäämisestä, sekä toiseksi sen 5.12.1994 tehdyn päätöksen kumoamista,jolla EFDO hylkäsi mainitut lainahakemukset ja/tai sen toimen kumoamista, jollakomissio antoi EFDOlle tätä koskevat ohjeet,

YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN(ensimmäinen jaosto),

toimien kokoonpanossa: presidentti A. Saggio sekä tuomarit V. Tiili jaR. M. Moura Ramos,

kirjaaja: hallintovirkamies J. Palacio González,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 1.10.1997 pidetyssä suullisessakäsittelyssä esitetyn

on antanut seuraavan

tuomion

Asiaa koskevat oikeussäännöt ja kanteen perustana olevat tosiseikat    

1.

    Neuvosto teki 21.12.1990 toimintaohjelman täytäntöönpanosta Euroopanaudiovisuaalisen teollisuuden kehityksen edistämiseksi (MEDIA) (1991—1995)päätöksen 90/685/ETY (EYVL L 380, s. 37, jäljempänä päätös 90/685/ETY);MEDIA on lyhenne, joka muodostuu sanoista ”mesures pour encourager ledéveloppement de l'industrie audiovisuelle” (toimenpiteet audiovisuaalisenteollisuuden kehityksen edistämiseksi). Neuvosto toteaa tässä päätöksessäänensinnäkin, että Eurooppa-neuvosto pitää Euroopan audiovisuaalisen kapasiteetinvahvistamista erityisen tärkeänä (johdanto-osan ensimmäinen perustelukappale).Tämän jälkeen neuvosto täsmentää ottaneensa huomioon komission tiedonannon,jossa on liitteenä kaksi ehdotusta neuvoston päätökseksi toimintaohjelmastaaudiovisuaalisen teollisuuden kehityksen edistämiseksi (MEDIA) 1991—1995(KOM(90) 132 lopull., 4.5.1990, ei julkaistu Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä,jäljempänä audiovisuaalisesta politiikasta annettu tiedonanto) (johdanto-osankahdeksas perustelukappale). Lisäksi neuvosto korostaa, että Euroopanaudiovisuaalisen teollisuuden olisi poistettava markkinoiden pirstoutuneisuus jamukautettava kapea-alaisia ja kannattamattomia tuotanto- ja levitysrakenteitaan(johdanto-osan 14. perustelukappale), ja että tässä yhteydessä on suotavaakiinnittää erityistä huomiota pieniin ja keskisuuriin yrityksiin (johdanto-osan15. perustelukappale).

2.

    Päätöksen 90/685/ETY 2 artiklassa luetellaan MEDIA-ohjelman tavoitteet, jotkaovat seuraavat:

—    myötävaikuttaa sellaisen suotuisan ympäristön luomiseen, jossa yhteisössätoimivat yritykset ovat liikkeellepanevana voimana muiden Euroopanmaiden yritysten rinnalla,

—    elvyttää ja vahvistaa eurooppalaisten audiovisuaalisten tuotteidenkilpailukykyistä tarjontakapasiteettia, ottaen erityisesti huomioon pienten jakeskisuurten yritysten osuus ja vaatimukset, kaikkien kyseisten tuotteidenalkuperäiseen luomiseen osallistuvien ammattilaisten oikeutetut edut sekäniiden Euroopan maiden tilanne, joilla on alhaisempi audiovisuaalinentuotantokapasiteetti ja/tai suppea maantieteellinen alue ja kielialue,

—    lisätä Euroopan sisäistä elokuvien ja audiovisuaalisten ohjelmien vaihdantaaja hyödyntää mahdollisimman paljon erilaisia Euroopassa käytettäviä taisuunnitteilla olevia levityskeinoja, jotta sijoitukset olisivat kannattavampia,levitys laajempaa ja yleisvaikutus yhteiskuntaan suurempi,

—    vahvistaa eurooppalaisten tuotanto- ja levitysyhtiöiden osuuttamaailmanmarkkinoilla,

—    edistää pääsyä uuteen, erityisesti eurooppalaiseen, viestintäteknologiaan sekäedistää sen käyttöä audiovisuaalisten teosten tuotannossa ja levityksessä,

—    edistää audiovisuaalisella alalla sellaista yleistä lähestymistapaa, jossaotetaan huomioon sen eri alojen keskinäinen riippuvuus,

—    varmistaa, että Euroopan tasolla toteutetut toimet ja kansallisella tasollatoteutetut toimet täydentävät toisiaan,

—    myötävaikuttaa sellaisten olojen luomiseen, erityisesti kehittämällä yhteisönalueella toimivien audiovisuaalisen alan ammattilaisten kykyä taloudelliseenja kaupalliseen johtamiseen yhdessä jäsenvaltioissa olevien laitosten kanssa,joissa alan yritykset pystyvät hyödyntämään parhaalla tavallayhtenäismarkkinoiden laajuuden.

3.

    Lisäksi komissio totesi audiovisuaalisesta politiikasta annetussa tiedonannossaan(s. 9), että European Film Distribution Office — Europäisches Filmbüro eV(jäljempänä EFDO), joka on Hampurissa (Saksa) rekisteröity yhdistys, ”edistääyhteislevitysverkostojen luomista suosimalla sellaisten yritysten välistä yhteistyötä,jotka aiemmin toimivat kukin erikseen kansallisella alueellaan”.

4.

    Päätöksen 90/685/ETY 7 artiklan 1 kohdassa säädetään, että komissio vastaaMEDIA-ohjelman täytäntöönpanosta. Päätöksen 90/685/ETY liitteessä I olevan1.1 kohdan mukaan yksi MEDIA-ohjelman toimeenpanon muoto on EFDOntoiminnan huomattava kehittäminen elokuvateattereissa esitettävieneurooppalaisten elokuvien poikkikansallisen levityksen edistämiseksi.

5.

    Tätä varten komissio on tehnyt EFDOn kanssa sopimuksia, jotka koskevat varojenjakamista MEDIA-ohjelmasta. Vuodelle 1994, joka on tässä asiassa merkityksellinenvuosi, tehdyn sopimuksen jäljennös on liitetty asiakirja-aineistoon (jäljempänävuoden 1994 sopimus).

6.

    Kyseisen sopimuksen 3 artiklan 2 kohdassa viitataan sopimuksen liitteessä 3esitettyihin yhteistyösääntöihin, jotka ovat olennainen osa sopimusta. Komissio onliittänyt myös nämä yhteistyösäännöt asiakirja-aineistoon. Niiden mukaan onennakolta hankittava komission edustajien suostumus muun muassa silloin, kun onkyse MEDIA-ohjelman täytäntöönpanoon liittyvästä asiasta ja silloin, kun on kyse”yleensäkin neuvotteluista, jotka saattavat vaikuttaa komission ja poliittisten

päätöksentekijöiden ja/tai ammattijärjestöjen välisiin suhteisiin” (1 kohdang alakohta).

7.

    EFDOn toiminnassa noudatetaan sen itsensä laatimia ohjesääntöjä, jotka komissioon hyväksynyt tarkemmin määrittelemättömällä tavalla. Näiden ohjesääntöjen15.2.1994 päivätty versio on myös liitetty asiakirja-aineistoon. Ohjesääntöjenmukaan EFDO hallinnoi rahastoa, josta myönnetään elokuvien levittäjillekorottomia lainoja, joiden suuruus on enintään 50 prosenttia elokuvan levityksestäaiheutuvista arvioiduista kustannuksista ja jotka maksetaan takaisin ainoastaan, joselokuvasta saadut tulot peittävät arvioidut kustannukset siinä maassa, jota vartenlaina on myönnetty. Lainan tarkoituksena on vähentää elokuvien levitykseen liittyviäriskejä, ja sillä tuetaan sellaisten elokuvien esittämistä, joiden mahdollisuudet päästäelokuvateattereihin olisivat vähäiset ilman tällaista rahoitusta. Lainahakemuksiakoskevat päätökset tekee EFDOn valintakomitea.

8.

    Näiden ohjesääntöjen VI osaston 2 kohdan mukaan EFDOn valintakomitea tutkiihakemukset alan ammattijulkaisuissa ilmoitetun määräpäivän jälkeen ja myöntäälainoja vaaditut edellytykset täyttäviin hankkeisiin kunnes rahaston varat on käytettyloppuun.

9.

    Komissio on vastauksissaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen esittämiinkirjallisiin kysymyksiin selittänyt, että EFDOn valintakomitea ilmoitti komissiollejuuri ennen kutakin kokousta kaikista jätetyistä hakemuksista, ja sen jälkeen kunkomission asiasta vastaavat virkamiehet olivat tutkineet, täyttivätkö nämähakemukset ”asetetut edellytykset (esimerkiksi budjettia koskevat edellytykset taiItä-Euroopan maista olevien levittäjien mahdollisuus saada rahoitusta)”, he”esittivät kantansa EFDOlle useimmiten suullisesti kuin kirjallisesti”.

10.

    Ohjesääntöjen III.1 kohdan a alakohdan mukaan EFDOn rahoitusta hakevien ontäytettävä muun muassa seuraavat edellytykset:

”Vähintään kolmen eri levittäjän, jotka ovat vähintään kolmesta eri [Euroopan]unionin jäsenvaltiosta tai valtioista, joiden kanssa on tehty yhteistyösopimus, onsovittava elokuvan esittämisestä elokuvateattereissa. Kaikkien kyseessä olevienlevittäjien on toimitettava hakemuksensa samaan määräpäivään mennessä.”

11.

    Ohjesäännöissä määrätään lisäksi etusijajärjestys, jota noudatetaan valittaessalevityshankkeita (VI.1 kohta):

”1. etusija

Sellaisilla levityshankkeilla (elokuvilla), joihin osallistuu mahdollisimman montalevittäjää ja joilla siis taataan elokuvan levitys mahdollisimman monissa maissa, onetusija sellaisiin hankkeisiin nähden, joihin osallistuu vähemmän levittäjiä tai maita.

2. etusija

Sellaisten maiden hankkeilla (elokuvilla), joista elokuvien vientiä pidetään vaikeana,on etusija kaikkien muiden maiden hankkeisiin nähden. EFDOn kokeiluvaiheenarvioinnin jälkeen ja johtokunnan päätöksen mukaan maina, joista elokuvia onvaikea viedä, on pidettävä kaikkia Euroopan unionin jäsenvaltioita — — , lukuunottamatta Ranskaa, Isoa-Britanniaa ja Saksaa — — .

3. etusija

Jos useat hankkeet täyttävät samalla tavalla edellä esitetyt arviointiperusteet, etusijaannetaan sellaisissa maissa tehdyille elokuville, joiden elokuvat eivät vielä olesaaneet tukea rahastosta tai joiden elokuvat ovat harvemmin saaneet tukea.

4. etusija

Jos lisäperusteet ovat tarpeen, etusija annetaan hankkeille, joilla onlevityskonseptinsa vuoksi todennäköisesti paremmat mahdollisuudet menestyä, kunne tulevat elokuvateattereihin.”

12.

    Lopuksi ohjesääntöjen VI.3 kohdan mukaan rahoitushakemus voidaan hylätäperusteluja esittämättä, jos EFDO saa suoraan tai välillisesti tietoonsa seikan, jonkaperusteella voidaan epäillä, ettei lainaa makseta tai ettei sitä pystytä maksamaanasianmukaisesti takaisin.

13.

    Ensimmäinen kantaja DIR International Film Srl ja kolmas kantaja Union PN Srlovat italialaisen Maniaci Sentimentali -elokuvan tuottajia ja toisena mainittu kantajaNostradamus Enterprises Ltd on englantilais-saksalaisena yhteistuotantonatoteutetun Nostradamus-elokuvan tuottaja. Neljäs kantaja United InternationalPictures BV (jäljempänä UIP) on Paramount Communications Inc:n(yhdysvaltalainen yhtiö), MCA Inc:n (japanilainen yhtiö) ja Metro-Goldwyn-MayerInc:n (ranskalainen yhtiö) yhteisyritys, jossa näillä yrityksillä oli kanteen nostamisenajankohtana yhtä suuret omistusosuudet; UIP:n pääasiallisena toimintana onkokoillan elokuvien levitys kaikkialla maailmassa Yhdysvaltoja, Puerto Ricoa jaKanadaa lukuun ottamatta. Viides kantaja United International Pictures AB(Ruotsi), kuudes kantaja United International Pictures APS (Tanska), seitsemäskantaja United International Pictures A/S (Norja), kahdeksas kantaja UnitedInternational Pictures EPE (Kreikka), yhdeksäs kantaja United InternationalPictures OY (Suomi) ja kymmenes kantaja United International Pictures y Cía SRC(Espanja) ovat UIP:n tytäryhtiöitä ja toimivat paikallisina levittäjinä kotivaltioissaan(jäljempänä tytäryhtiöt).

14.

    Elokuvan Maniaci Sentimentali tuottajien pyynnöstä UIP lähetti 28.7.1994 EFDOllerahoitushakemuksen kyseisen elokuvan levittämiseksi Norjassa, Suomessa,Ruotsissa, Tanskassa, Kreikassa ja Espanjassa näissä maissa olevien tytäryhtiöidensä

kautta (ja Portugalissa Filmes Lusomundo SARL:n kautta, joka ei olesidossuhteessa UIP:hen).

15.

    Samana päivänä UIP teki elokuvan Nostradamus tuottajan pyynnöstä EFDOllerahoitushakemuksen mainitun elokuvan levittämiseksi Norjassa, Suomessa,Ruotsissa ja Tanskassa näissä maissa olevien tytäryhtiöidensä kautta.

16.

    EFDOn ja komission välisestä kirjeenvaihdosta, joka on ensimmäisen oikeusasteentuomioistuimen pyynnöstä liitetty asiakirja-aineistoon, käy ilmi, että komissio pyysi7.9.1994 päivätyssä telekopiossaan, ettei EFDO tee päätöstä UIP:n tytäryhtiöidenrahoitushakemusten osalta ennen kuin komissio ratkaisee UIP:n hakemuksenpoikkeusluvan uusimisesta. Samana päivänä päivätyssä telekopiossaan komissiopyysi uudelleen, ettei EFDO ratkaise kyseisenä päivänä näitä hakemuksia ja ettäse lykkää niiden käsittelemistä siihen saakka, kun komissio on tehnyt lopullisenpäätöksen UIP:tä koskevasta asiasta, jota se parhaillaan käsitteli.

17.

    UIP:n tytäryhtiöt saivat 12.9.1994 telekopiona EFDOn kirjeet (jäljempänäriidanalaiset kirjeet), joissa todettiin, että EFDOn komitea oli lykännytpäätöksentekoa elokuvia Nostradamus ja Maniaci Sentimentali koskevienhakemusten osalta siihen saakka, kun Euroopan yhteisöjen komissio on tehnytyleisen päätöksensä UIP:n asemasta Euroopassa. Edellä mainittu yleinen päätöstarkoitti asianosaisten mukaan päätöstä, joka komission oli määrä tehdä UIP:nhakemuksesta, joka koski EY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan nojallamyönnetyn poikkeusluvan uusimista; poikkeuslupa koski kolmen emoyhtiön välistäsopimusta yhteisyrityksen perustamisesta ja siihen liittyviä sopimuksia, jotka koskivatpääasiallisesti kokoillan viihde-elokuvien tuottamista ja levitystä. ETY:nperustamissopimuksen 85 artiklan soveltamisesta 12 päivänä heinäkuuta 1989tehdyllä komission päätöksellä 89/467/ETY (IV/30.566 — UIP) myönnettypoikkeuslupa oli voimassa 26.7.1993 saakka (EYVL L 226, s. 25, jäljempänäkomission päätös 89/467/ETY).

18.

    Riidanalaiset kirjeet saatuaan neljä ensin mainittua kantajaa otti yhteyttä EFDOnsekä komission edustajiin ilmoittaakseen olevansa eri mieltä ja pyytääkseen tiettyjätietoja ja asiakirjoja sekä sitä, että niiden hakemukset tutkitaan uudelleen. UIP:nedustajat ottivat yhteyttä myös komission jäseneen J. de Deus Piheiroon, joka onvastuussa muun muassa kulttuuriasioista, ja pyysivät tätä ryhtymään toimenpiteisiin,jotta hakemukset tutkittaisiin uudelleen. Kun UIP:n asianajajalle oli ilmoitettu siitä,että asia oli siirretty kilpailuasioista vastaavalle pääosastolle, tämä kirjoitti lisäksikilpailuasioista vastaavalle komission jäsenelle K. Van Miertille pyytäen tältäjoitakin tietoja. Van Miert korosti vastauksessaan, ettei UIP:lleperustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan nojalla myönnetyn poikkeusluvanuusimista koskevan hakemuksen käsittelyn ja EFDOn tukien myöntämistä koskevanmenettelyn välillä ollut mitään yhteyttä. Komissio on suullisessa käsittelyssäselittänyt, että tämä Van Miertin toteamus tarkoitti ainoastaan sitä, ettei UIP voisi

poikkeusluvan uusimista koskevan hakemuksensa perusteeksi missään tapauksessavedota sellaiseen EFDOn päätökseen, jolla sille myönnettäisiin lainaa.

19.

    Koska nämä yhteydenotot eivät johtaneet toivottuun lopputulokseen, kantajatnostivat 16.11.1994 kanteen riidanalaisista kirjeistä.

20.

    ”UIP:n vastustuksen seurauksena” EFDOn komitea tutki 5.12.1994 edellä mainitutrahoitushakemukset ja päätti hylätä ne. Tämä päätös (jäljempänä riidanalainenpäätös) annettiin UIP:lle tiedoksi 10.1.1995 päivätyllä EFDOn kirjeellä.

21.

    EFDOn ja komission välisestä kirjeenvaihdosta, jonka komissio on liittänytasiakirja-aineistoon ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen pyynnöstä, käy ilmi,että komissio oli eräänä tarkemmin määrittelemättömänä ajankohtana ehdottanut,että EFDO hylkää kantajien hakemukset sillä perusteella, etteivät ne täyttäneetvaadittuja edellytyksiä, koska yhden levittäjäyhtiön eri tytäryhtiöt eivät olleet ”erilevittäjiä” EFDOn ohjesäännöissä tarkoitetulla tavalla.

22.

    EFDOn laatiman riidanalaisen päätöksen mukaan hakemukset hylättiin, koska”Euroopan yhteisöjen komissio ei ollut vielä päättänyt UIP:n tulevasta asemastaEuroopassa. Koska EFDOn lainasopimukset perustuvat siihen, että tuettaviaelokuvia esitetään elokuvateattereissa viiden vuoden ajan, oli mahdotonta tehdämuunlaista päätöstä vaikuttamatta UIP:n Euroopan yhteisöjen komissiota vastaanvireille panemaan oikeudenkäyntiin. Lisäksi EFDOn komitean mielestä UIP eitäysin täytä tässä kuvailtuja MEDIA-ohjelman tavoitteita, kun tavoitteena on: ‘ — —edistää yhteislevitysverkostojen luomista suosimalla sellaisten yritysten välistäyhteistyötä, jotka aiemmin toimivat kukin erikseen kansallisella alueellaan‘(toimintaohjelma Euroopan audiovisuaalisen teollisuuden kehityksen edistämiseksi[MEDIA] 1991—1995)”.

Asian käsittelyn vaiheet ja asianosaisten vaatimukset

Asia T-369/94

23.

    Tässä tilanteessa kantajat nostivat ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimenkirjaamoon 16.11.1994 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen, jossa ne vaativatensisijaisesti riidanalaisten kirjeiden kumoamista ja/tai sen komission toimenkumoamista, jolla komissio antoi EFDOlle ohjeet näiden päätösten tekemiseksi.Kanne rekisteröitiin numerolla T-369/94.

24.

    Komissio teki oikeudenkäyntiväitteen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimenkirjaamoon 30.1.1995 toimittamallaan asiakirjalla.

25.

    Kantajat esittivät 5.4.1995 huomautuksensa oikeudenkäyntiväitteestä.

26.

    Kantajat pyysivät myös useaan kertaan, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinryhtyy tiettyihin prosessinjohtotoimiin.

27.

    Kantajat, jotka eivät vielä olleet saaneet mahdollisuutta esittää kantaansa vuoden1994 sopimuksen liitteestä 3 (ks. edellä 6 kohta), jonka komissio oli toimittanutensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle sen jälkeen, kun kantajat olivatesittäneet huomautuksensa oikeudenkäyntiväitteestä, pyysivät 3.5.1995 lupaa jättäälisähuomautukset sisältävän kirjelmän, joka oli liitetty pyyntöön. Ensimmäisenoikeusasteen tuomioistuimen presidentti päätti, että kirjelmä oli liitettävä asiakirja-aineistoon ja annettava vastaajalle tiedoksi.

28.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin päätti 7.11.1995 antamallaan määräykselläkäsitellä oikeudenkäyntiväitteen pääasian yhteydessä.

29.

    Kirjallinen käsittely eteni säännönmukaisessa järjestyksessä ja päättyi vastaajanvastauksen toimittamiseen 12.7.1996.

30.

    Kantajat vaativat kanteessaan, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

—    kumoaa riidanalaiset kirjeet ja/tai toimen, jolla komissio antoi EFDOlleohjeet näiden päätösten tekemiseksi, ja

—    velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

31.

    Kantajat ovat ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen esittämiin kirjallisiinkysymyksiin antamissaan vastauksissa luopuneet vaatimuksistaan, jotka koskivatkomission EFDOlle antamien ohjeiden kumoamista.

32.

    Komissio vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

—    jättää kanteen tutkimatta,

—    toissijaisesti hylkää kanteen perusteettomana, ja

—    molemmissa tapauksissa velvoittaa kantajat korvaamaanoikeudenkäyntikulut.

33.

    Lopuksi komissio pyytää ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta ottamaanhuomioon oikeudenkäyntikuluja koskevaa päätöstä tehdessään sen, että kantajatovat jatkaneet vaatimuksiaan siitä huolimatta, ettei kanteella ole ollut enääkohdetta kesäkuun 1995 jälkeen.

Asia T-85/95

34.

    Kantajat ovat ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon 16.3.1995toimittamallaan kannekirjelmällä nostaneet kanteen riidanalaisesta päätöksestäja/tai toimesta, jolla komissio antoi EFDOlle ohjeet tämän päätöksen tekemiseksi.Tämä kanne rekisteröitiin numerolla T-85/95.

35.

    Samoin kantajat ovat vaatineet ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta ryhtymääntiettyihin prosessinjohtotoimiin.

36.

    Kirjallinen käsittely eteni säännönmukaisessa järjestyksessä ja päättyi vastaajanvastauksen toimittamiseen 21.12.1995.

37.

    Kantajat vaativat kanteessaan, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

—    kumoaa riidanalaisen päätöksen ja/tai toimen, jolla komissio antoi EFDOlleohjeet tämän päätösten tekemiseksi, ja

—    velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

38.

    Kantajat ovat ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen esittämiin kirjallisiinkysymyksiin antamissaan vastauksissa luopuneet vaatimuksistaan, jotka koskivatkomission EFDOlle antamien ohjeiden kumoamista.

39.

    Komissio vaatii, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

—    hylkää kanteen perusteettomana, ja

—    velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Asioiden yhdistäminen

40.

    Komissio ilmoitti 22.6.1995 päivätyllä kirjeellään ensimmäisen oikeusasteentuomioistuimelle, että se myöntää kanteen täyttävän tutkittavaksi ottamisenedellytykset asiassa T-85/95 mutta että se kiistää yhä kanteen tutkittavaksiottamisen asiassa T-369/94 ja kehottaa kantajia peruuttamaan viimeksi mainitunkanteen.

41.

    Kantajat ottivat 13.7.1995 päivätyssä, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelleosoittamassaan kirjeessä kantaa edellä mainittuun komission kirjeeseen. Kanteenperuuttamisen asemasta kantajat pyysivät näiden kahden asian yhdistämistä.

42.

    Komissio vastasi 25.7.1995 päivätyssä kirjeessään, ettei se ymmärrä, miksi kantajathaluavat jatkaa ensimmäistä kannettaan, mutta se ei nimenomaisesti vastustanutasioiden yhdistämistä koskevaa pyyntöä.

43.

    Ensimmäisen oikeusasteen presidentti päätti 13.5.1997 antamallaan määräykselläyhdistää asiat T-369/94 ja T-85/95 suullista käsittelyä ja tuomiota varten.

Julkinen istunto

44.

    Asianosaisten lausumat ja vastaukset ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimenesittämiin kysymyksiin kuultiin 1.10.1997 pidetyssä julkisessa istunnossa.

Tutkittavaksi ottaminen

Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista

45.

    Komissio myöntää olevansa vastuussa päätöksistä, jotka EFDO tekee jakaessaanvaroja MEDIA-ohjelmasta. Se nimittäin katsoo, että sillä on oltava sellaiset suhteetniiden yksityisten yhteisöjen kanssa, jotka avustavat sitä sopimuksen perusteellaMEDIA-ohjelman täytäntöönpanossa, että komissio säilyttää toimivaltansa ratkaistatukea koskevat hakemukset. Lisäksi komissio katsoo, että hajaannutettupäätöksenteko- ja laillisuusvalvontajärjestelmä olisi vastoin MEDIA-ohjelmanluonnetta yhteisön ohjelmana.

46.

    Komissio katsoo, että asiassa T-369/94 nostettu kanne on kuitenkin jätettävätutkimatta, koska riidanalaiset kirjeet ovat ainoastaan väliaikaisia. Näiden kirjeidensanamuoto osoittaa nimittäin selvästi, että päätöksentekoa oli ainoastaan lykätty.Näin ollen nämä kirjeet eivät ole perustamissopimuksen 173 artiklassa tarkoitettujakumottavissa olevia toimia.

47.

    Komissio toteaa lisäksi, että ilmoitusta, jonka mukaan päätöksentekoa oli lykätty,ei voida tulkita hakemusten implisiittiseksi hylkäämiseksi, koska päätöksenteolle eiole säädetty määräaikaa.

48.

    Kantajat väittävät ensinnäkin, että riidanalaiset kirjeet on joko osoitettu suoraankantajille tai sitten ne koskevat kantajia suoraan ja erikseen.

49.

    Toiseksi kantajat katsovat, että EFDOn rahoitusta koskevat hakemukset ontosiasiassa hylätty riidanalaisilla kirjeillä, koska huomattavan pitkä aika voi kuluaennen kuin komissio tekee päätöksen perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdannojalla myönnetyn poikkeusluvan uusimista koskevasta hakemuksesta ja koskakyseisten kahden elokuvan ensiesityksen lykkääminen siihen saakka aiheuttaisi sen,että ne menettäisivät käytännössä kokonaan kaupallisen arvonsa. Elokuvienensiesityksiä ja mainontaa sekä myynninedistämistä koskevien suunnitelmienlykkääminen epämääräiseksi ajaksi ei siten kantajien mukaan ole millään tavallakaupallisesti realistinen vaihtoehto.

50.

    Kantajat ovat suullisessa käsittelyssä vielä väittäneet, että riidanalaiset kirjeet olivatkannekelpoisia ja että myöhemmin tehty riidanalainen päätös ainoastaan vahvistinämä kirjeet.

51.

    Komissio ei vastusta kanteen tutkittavaksi ottamista asiassa T-85/95.

Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

52.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa ensinnäkin, että päätöksen90/685/ETY 7 artiklan 1 kohdan mukaan komissio vastaa MEDIA-ohjelmantäytäntöönpanosta. Lisäksi yhteisöjen tuomioistuimen asiassa 9/56, Meroni ym.vastaan korkea viranomainen, 13.6.1958 antaman tuomion (Kok. 1958, s. 9, 47)mukaan ei voida hyväksyä minkäänlaista toimivallan siirtoa, jonka yhteydessäsiirretään sellaista harkinnanvapautta, jonka käyttö edellyttää laajaa harkintavaltaa.Näiden periaatteiden mukaisesti kyseisessä komission ja EFDOn välisessä MEDIA-ohjelman rahoitusta koskevassa sopimuksessa (ks. edellä 5 ja 6 kohta) edellytetäänkäytännössä, että komission edustaja hyväksyy ennakolta jokaisen tässä yhteydessätehtävän päätöksen. Tältä osin komissio on selittänyt, että ennen jokaista EFDOnvalintakomitean kokousta tämä ilmoitti komissiolle kaikista tehdyistä hakemuksistaja että komission asiasta vastaavat virkamiehet esittivät komitealle kantansa nämähakemukset tutkittuaan (ks. edellä 9 kohta).

53.

    Edellä esitetyn perusteella ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, ettäkomissio vastaa MEDIA-ohjelman yhteydessä tehtyjä rahoitushakemuksiakoskevista EFDOn päätöksistä, joten komissio on vastuussa niiden sisällöstä javoidaan haastaa oikeuteen vastaamaan niistä.

54.

    Tässä tapauksessa komissio on päättänyt riidanalaisten kirjeiden ja riidanalaisenpäätöksen pääasiallisesta sisällöstä, vaikkeivät päätöksen perustelut olleet täysinyhdenmukaiset komission ehdottaman sanamuodon kanssa.

55.

    Tästä syystä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että riidanalaisistakirjeistä ja riidanalaisesta päätöksestä voidaan periaatteessa nostaa komissiotavastaan kanne yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa.

56.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen velvollisuutena on vielä tutkiakäsiteltävänä olevan asian tosiseikat huomioon ottaen, onko kantajilla yhtäältäoikeussuojaintressi ja toisaalta asiavaltuus.

57.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa ensinnäkin, että asiassa T-369/94nostettu kanne on kohdistettu ensisijaisesti riidanalaisia kirjeitä vastaan ja ettävaikka nämä kirjeet kumottaisiin, ainoat toimenpiteet, joilla tuomio voitaisiin pannatäytäntöön perustamissopimuksen 176 artiklan mukaisesti, olisivat kantajien tekemiärahoitushakemuksia koskevat lopulliset päätökset. Nämä päätökset on kuitenkintehty kyseisen kanteen nostamisen jälkeen, ja niistä on nostettu kanne asiassaT-85/95. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomiota, jolla riidanalaisetkirjeet kumottaisiin, ei siten voitaisi panna täytäntöön perustamissopimuksen176 artiklassa tarkoitetuilla toimenpiteillä, joten kantajilla ei ole enää minkäänlaistaintressiä saada kyseisiä toimia kumotuiksi.

58.

    Näin ollen asiassa T-369/94 nostetulla kanteella ei enää ole kohdetta, jotenlausunnon antaminen sen osalta raukeaa.

59.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa lisäksi, että asiassa T-85/95riidanalainen päätös on osoitettu UIP:n tytäryhtiöille, joiden puolestarahoitushakemukset oli tehty; nämä tytäryhtiöt ovat viides, kuudes, seitsemäs,kahdeksas, yhdeksäs ja kymmenes kantaja. Viimeksi mainituilla kantajilla on sitenasiavaltuus, koska riidanalainen päätös on osoitettu niille.

60.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa lopuksi, että ensimmäinen, toinenja kolmas kantaja ovat sellaisten elokuvien tuottajia, joihin on haettu EFDOnrahoitusta. Komissio ei ole kiistänyt sitä kantajien väitettä, jonka mukaan EFDOnmyöntämän lainan ansiosta elokuvan levityksestä aiheutuvat kustannukset voidaankattaa nopeammin, ja näin ollen myös tuottaja saa esityskorvauksensa aikaisemmin.Neljäs kantaja UIP oli saanut oikeudet kyseisten elokuvien esittämiseenelokuvateattereissa, ja se siirsi nämä oikeudet myöhemmin niissä maissa sijaitsevilletytäryhtiöilleen, joissa elokuvia aiottiin levittää. Lisäksi juuri UIP oli toimittanuttytäryhtiöidensä rahoitushakemukset EFDOlle näiden puolesta ja omien sanojensamukaan asianomaisen tuottajan pyynnöstä. Näin ollen riidanalainen päätös koskeesuoraan ja erikseen sekä elokuvien tuottajia että UIP:tä niille tunnusomaistenerityispiirteiden tai sellaisen tosiasiallisen tilanteen vuoksi, jonka perusteella neerottuvat kaikista muista, ja kyseinen päätös koskee näitä kantajia samalla tavallakuin niitä, joille päätös oli osoitettu.

61.

    Asiassa T-85/95 nostettu kanne on siten otettava tutkittavaksi.

Asian T-85/95 aineelliset perusteet

62.

    Kantajat vetoavat kanteensa tueksi kolmeen perusteeseen, joista ensimmäinenkoskee EFDOn ohjesäännöissä mainittujen valintaperusteiden rikkomista, toinenristiriitaa MEDIA-ohjelman perusajatuksen ja tavoitteiden kanssa ja kolmasperusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä.

63.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että ensimmäinen ja toinenkanneperuste on tutkittava yhdessä.

Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee EFDOn ohjesäännöissä mainittujenvalintaperusteiden rikkomista, ja toinen kanneperuste, joka koskee ristiriitaa MEDIA-ohjelman perusajatuksen ja tavoitteiden kanssa

Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista

64.

    Ensimmäisen kanneperusteensa yhteydessä kantajat väittävät ensinnäkin, ettärahoitushakemukset täyttivät täysin kaikki EFDOn ohjesäännöissä asetetutedellytykset ja erityisesti edellytyksen, jonka mukaan vähintään kolmesta eriEuroopan unionin jäsenvaltiosta olevan kolmen eri levittäjän on sovittava elokuvanesittämisestä elokuvateattereissa. Kantajien mukaan ilmaisulla ”kolme eri levittäjää”tarkoitetaan kolmea oikeudellisesti erillistä yksikköä, eikä sillä ole merkitystä,

ovatko ne toisiinsa sidossuhteessa, joten samaan konserniin kuuluvia toisiinsasidossuhteessa olevia yhtiöitä ei voida pitää yhtenä levittäjänä.

65.

    Kantajat kiistävät komission väitteen, jonka mukaan yksi MEDIA-ohjelmankeskeisistä tavoitteista olisi yhteislevitysverkostojen luominen suosimalla sellaistenyritysten välistä yhteistyötä, jotka aiemmin toimivat erikseen kansallisella alueellaan,koska tätä tavoitetta ei ole mainittu ohjesäännöissä, joiden mukaan pääasiallinentavoite on sitä vastoin laajentaa eurooppalaisten elokuvien levitystä Euroopanlaajuisesti. Kantajat vetoavat lisäksi siihen, että Espace vidéo européen -nimisenhankkeen (jäljempänä EVE) ohjesäännöissä nimenomaisesti rohkaistaan elokuvienlevitystä toisiinsa sidossuhteessa olevien yhtiöiden kautta, koska niissä todetaan, että”erityistä huomiota kiinnitetään yhtiöihin, jotka toimivat useilla eri maantieteellisilläalueilla”; EVE on yksi MEDIA-ohjelman yhteydessä luoduista eurooppalaisistaohjelmaryhmistä, ja sen päämäärät ja menetelmät ovat paljolti samanlaiset kuinEFDOlla.

66.

    Lisäksi kantajat toteavat, että EFDO on käytännössä myöntänyt lainoja toisiinsasidossuhteessa oleville yhtiöille muun muassa elokuvia De Flat, Jack and Sarah jaCarrington varten. Kantajat ovat liittäneet vastaukseensa luettelon yhteensä 13elokuvasta, jotka kantajien mukaan on levitetty toisiinsa sidossuhteessa olevienyhtiöiden kautta vuosina 1992—1995 ja joiden levitykseen on myönnetty EFDOntukea.

67.

    Lisäksi kantajat väittävät, että elokuvan Nostradamus levitykseen tarkoitetuntaloudellisen tuen hakijoina oli neljä UIP:hen sidossuhteessa olevaa yritystä yhdessäkuuden muun levittäjän kanssa, jotka eivät olleet sidossuhteessa toisiinsa eivätkäyhteenkään UIP:n konserniin kuuluvista yhtiöistä, eli yhteensä seitsemän hakijaasen tulkinnan mukaan, jonka vastaaja on antanut kolmea eri levittäjää koskevallesäännölle. Kuitenkin ainoastaan niiden kuuden levittäjän hakemusten, jotka eivätolleet sidossuhteessa UIP:hen, on todettu täyttävän vaaditut edellytykset. Tämä onkantajien mukaan ristiriidassa vastaajan puoltaman käsityksen kanssa.

68.

    Toiseksi kantajat väittävät, että EFDOlla levityshankkeiden valinnassa olevanharkintavallan laajuutta rajoittavat ohjesäännöissä julkistetut valintaperusteet.Kantajien mukaan ohjesäännöissä ei ole määräyksiä siitä, että niissä asetetutedellytykset täyttävät hakemukset voitaisiin hylätä muuten kuin niistä syistä ja niilläperusteilla, jotka on ohjesäännöissä nimenomaisesti mainittu.

69.

    Kantajat väittävät, että koska komissio ei voi siirtää harkintavaltaansa siihenriippuvuussuhteessa oleville yksiköille (em. asia Meroni ym. v. korkeaviranomainen), EFDOlla ei ole oikeutta hylätä lainahakemuksia perusteilla, joitaei ole mainittu ohjesäännöissä, eikä se voi saada tällaista oikeutta. Näin ollen joshakemus täyttää asetetut edellytykset, EFDOlla ei ole lainkaan harkintavaltaa senosalta, soveltaako se ohjesäännöissä määrättyjä valintaperusteita. Lisäksi kantajattoteavat, että vaikka EFDOlla olisikin tiettyä harkintavaltaa, jonka nojalla se voisihylätä vaaditut edellytykset täyttävät hakemukset, se on tässä tapauksessa kuitenkin

ylittänyt tämän harkintavaltansa, minkä vuoksi riidanalaisella päätöksellä loukataanyhdenvertaisen kohtelun, oikeusvarmuuden ja luottamuksensuojan periaatteita.

70.

    Kantajat korostavat, että ohjesääntöjen mukaan EFDOlla on oikeus hylätä vaaditutedellytykset täyttävä hakemus perusteluja esittämättä, vaikka hakija täyttäisi tuensaamiseksi asetetut edellytykset, ainoastaan siinä erittäin tarkoin määritellyssätapauksessa, että EFDO ”saa suoraan tai välillisesti tietoonsa seikan, jonkaperusteella voidaan epäillä, ettei lainaa makseta tai ettei sitä pystytä maksamaanasianmukaisesti takaisin”.

71.

    Tältä osin kantajat korostavat, että riidanalaisessa päätöksessä ei esitetäminkäänlaista epäilystä UIP:n maksukyvystä ja että kaikki epäilykset olisivat olleetperusteettomia, koska UIP:n emoyhtiöt tai niiden pankit olisivat pystyneetantamaan vakuuden lainojen kattamiseksi, mitä ne jopa ehdottivatkin tiedotuksesta,viestinnästä, kulttuurista ja audiovisuaalisesta alasta vastaavalla komissionpääosastolla (PO X) toimivalle MEDIA-ohjelman johtajalle osoitetussa kirjeessä.

72.

    Toisen kanneperusteen yhteydessä kantajat väittävät ensinnäkin, että MEDIA-ohjelman perusajatuksen ja tavoitteiden vastainen toimi on samasta syystä myöspäätöksen 90/685/ETY vastainen.

73.

    Kantajat muistuttavat, että MEDIA-ohjelman tavoitteena on lisätä Euroopansisäistä elokuvien vaihdantaa ja hyödyntää mahdollisimman paljon erilaisialevityskeinoja, jotta sijoitukset olisivat kannattavampia, levitys laajempaa jayleisvaikutus yhteiskuntaan suurempi. Jos katsotaan, että EFDO voi hylätähakemuksia sen kaltaisilla perusteilla, jotka tässä asiassa on esitetty, UIP ei saisiEFDOn tukia kyseisiin kahteen elokuvaan mutta ei myöskään mihinkään muuhunsellaiseen eurooppalaiseen elokuvaan, jota se saattaa pyrkiä levittämäänlähitulevaisuudessa, ja tämä tilanne kestää, kunnes komissio tekee päätöksen siitä,uusitaanko UIP:lle perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan nojalla myönnettypoikkeuslupa. Sillä, saako tietty levittäjä korotonta lainaa EFDOn toimintaohjelmantäytäntöönpanon yhteydessä, voi kuitenkin olla olennaista merkitystä tuottajalle,koska lainan ansiosta elokuvan levityksestä aiheutuvat kustannukset voidaan kattaanopeammin, ja siten myös tuottaja saa esityskorvauksensa aikaisemmin. Näin ollenjos komission kanta hyväksytään, elokuvien levitys ei kantajien mukaan olisi enääniin tehokasta Euroopassa, koska tuottajat valitsisivat ”paremman puutteessa”levittäjän, joka voi saada EFDOn rahoitusta.

74.

    Lisäksi komission tässä asiassa omaksuma kanta merkitsee kantajien mukaan myösUIP:n räikeää syrjintää muiden levittäjien hyväksi.

75.

    Vastineena ensimmäiseen kanneperusteeseen komissio kiistää sen, että EFDOllaolisi oikeudellinen velvollisuus myöntää varoja vaaditut edellytykset täyttäviinhankkeisiin. Käytettävissä olevat varat eivät nimittäin anna EFDOlle mahdollisuutta

hyväksyä kaikkia jätettyjä hakemuksia ja tästä syystä valinta on tehtävä edellämainitun etusijajärjestyksen mukaisesti. Koska tässä tapauksessa kantajienhakemukset eivät edes täyttäneet vaadittuja edellytyksiä, kysymys siitä, mitenetusijajärjestystä olisi sovellettava, ei tule esille.

76.

    Komissio katsoo, että kantajien hakemukset eivät täyttäneet vaadittuja edellytyksiä,koska sen mukaan EFDOn ohjesäännöissä käytetty ilmaisu ”eri levittäjät” onymmärrettävä siten, että sillä tarkoitetaan itsenäisiä yhtiöitä, jotka eivät olesidossuhteessa toisiinsa. Lisäksi komissio toteaa, että jos hyväksytään se, ettäsamaan konserniin kuuluville yhtiöille voidaan myöntää taloudellista tukea, tämäsaattaisi yllyttää taloudellisia toimijoita perustamaan erillisiä yhtiöitä ainoastaansiinä tarkoituksessa, että niiden hakemukset täyttäisivät tuen saamiseksi asetetutedellytykset. Tällainen menettely voi komission mukaan johtaa väärinkäytöksiin,jotka vahingoittaisivat vakavasti MEDIA-ohjelman tavoitetta, joka on levittäjienvälisen todellisen poikkikansallisen yhteistyön rohkaiseminen.

77.

    Komissio korostaa myös, että EVE-hankkeen yhteydessä sovellettavilla säännöillä,joihin kantajat ovat vedonneet, ei ole merkitystä tässä asiassa, koska kyseinenjärjestelmä on täysin erillään EFDOsta.

78.

    Komissio väittää vastauskirjelmässään, että vaikka EFDO on toisinaan myöntänytlainoja toisiinsa sidoksissa oleville yhtiöille, näitä yhtiöitä ei koskaan ole ollut niinmontaa kuin tässä tapauksessa, eivätkä ne koskaan ole muodostaneet enemmistöälainan saajista. Vastauksessaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimensuullisessa käsittelyssä esittämään kysymykseen, joka koskee niitärahoitushakemuksia koskevassa luettelossa olevia tietoja, jotka EFDO onperustamisestaan lukien hyväksynyt, komissio tunnustaa myöntäneensä vuonna 1992kaksi kertaa lainaa elokuvan levitystä varten kolmelle yhtiölle, joista kaksi olivatsidossuhteessa toisiinsa. Tämä valitettava tosiasia ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikomissio pitäisi edellä 76 kohdassa esitetyn kolmea eri levittäjää koskevan säännöntulkintaa tärkeänä.

79.

    Hakemusten hylkäämisestä sillä perusteella, että UIP:n asema oli epävarma ja ettäsen kyvystä maksaa laina takaisin oli epäilystä, komissio toteaa, että koska EFDOnlaina olisi myönnetty yksinomaan UIP:n tytäryhtiöille eikä niiden emoyhtiöille, olijossain määrin epävarmaa, olisivatko tytäryhtiöt pystyneet tarvittaessa maksamaanlainat takaisin. Komission mukaan EFDO ei siis hylännyt hakemuksia pelkästäänsen vuoksi, että UIP oli osallisena perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdannojalla myönnetyn poikkeusluvan uusimista koskevassa menettelyssä.

80.

    Näistä syistä komissio katsoo, että kantajan ensimmäinen kanneperuste onperusteeton.

81.

    Komissio katsoo, että toinen kanneperuste on hylättävä, koska se on liianepämääräinen. Kantajat ovat vasta vastauskirjelmässään maininneet, mitäoikeussääntöä ne väittävät vastaajan rikkoneen. Kantajat eivät komission mukaan

myöskään ole tukeneet väitteitään minkäänlaisella näytöllä. Lisäksi komissio väittää,että riidanalainen päätös on yhden MEDIA-ohjelman olennaisen tavoitteenmukainen, ja tämä tavoite on sellaisten yhtiöiden välisen yhteistyön suosiminen,jotka aiemmin toimivat erikseen kansallisella alueellaan. Tämä kanneperuste onsiten joka tapauksessa hylättävä.

Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

82.

    On kiistatonta, että komissio on hyväksynyt EFDOn ohjesäännöt päätöksen90/685/ETY soveltamisalaan kuuluvan MEDIA-ohjelman täytäntöönpanonyhteydessä. Kun otetaan huomioon näiden ohjesääntöjen asema MEDIA-ohjelmaakoskevassa järjestelmässä ja se, että komissio, joka vetoaa näihin sääntöihinriidanalaisen päätöksen perusteena, pitää niitä sitovina oikeuslähteinä mainitunohjelman täytäntöönpanossa, EFDOn ohjesäännöt samoin kuin päätös 90/685/ETYovat oikeussääntöjä, joiden noudattaminen yhteisöjen tuomioistuinten onvarmistettava.

83.

    Normihierarkian noudattamiseksi EFDOn ohjesääntöjen määräyksiä on lisäksitulkittava päätöksen 90/685/ETY tarkoituksen valossa.

84.

    Ensimmäinen ratkaistava kysymys tässä tapauksessa on se, onko komissio tulkinnutja soveltanut oikein EFDOn ohjesääntöihin sisältyvää rahoituksen myöntämisenedellytystä (ohjesääntöjen III osaston 1 kohdan a alakohta), jonka mukaan”vähintään kolmen eri levittäjän, jotka ovat vähintään kolmesta eri [Euroopan]unionin jäsenvaltiosta tai valtioista, joiden kanssa on tehty yhteistyösopimus, onsovittava elokuvan esittämisestä elokuvateattereissa. — — ”

85.

    Kantajien mukaan ilmaisulla ”kolme eri levittäjää” tarkoitetaan kolmeaoikeudellisesti erillistä yksikköä riippumatta siitä, ovatko ne toisiinsa sidoksissa.Komission mukaan tätä ilmaisua on tulkittava siten, että eri levittäjien on oltavaitsenäisiä yhtiöitä, jotka eivät ole sidossuhteessa toisiinsa. Tällainen tulkinta onkomission mukaan välttämätön MEDIA-ohjelman pääasiallisen tavoitteensaavuttamiseksi, ja tämä tavoite on ”yhteislevitysverkostojen luominen suosimallasellaisten yritysten välistä yhteistyötä, jotka aiemmin toimivat kukin erikseenkansallisella alueellaan”.

86.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että kuten kantajat ovathuomauttaneet, tätä tavoitetta ei sellaisenaan ole mainittu päätöksen 90/685/ETY2 artiklassa lueteltujen tavoitteiden joukossa. Ajatus on kuitenkin esitettyaudiovisuaalisesta politiikasta annetussa tiedonannossa, johon neuvosto viittaamainitun päätöksen johdanto-osan kahdeksannessa perustelukappaleessa.Tarkemmin sanottuna komissio toteaa tässä tiedonannossaan, että EFDOllatoteutetaan ensimmäinen kokeilu, jolla on tarkoitus edistää eurooppalaistenlevittäjien välistä yhteistyötä siten, että nämä voivat levittää elokuvia yli rajojen japyrkiä tällä tavalla luomaan ”suuret elokuvamarkkinat”. Komissio huomauttaa tässä

asiakirjassaan muun muassa, että EFDO ”edistää yhteislevitysverkostojen luomistasuosimalla sellaisten yritysten välistä yhteistyötä, jotka aiemmin toimivat kukinerikseen kansallisella alueellaan”.

87.

    Neuvosto on selvästi antanut tukensa MEDIA-ohjelman kokeiluvaiheen aikanaaloitetuille hankkeille (päätöksen 90/685/ETY johdanto-osan yhdeksäs ja kymmenesperustelukappale), joista yksi on EFDOn toteuttama hanke, johon neuvosto viittaapäätöksen 90/685/ETY liitteessä I ja kuvailee sitä levitysjärjestelyksi, ”jota tuleekehittää huomattavasti”.

88.

    Lisäksi Euroopan eri valtioissa olevien levittäjien välisen yhteydenpidon jayhteistyön rohkaisemista koskeva tavoite on monessa suhteessa päätöksen90/685/ETY taustalla. Neuvossto nimittäin katsoo, että markkinoidenpirstoutuneisuus on poistettava (johdanto-osan 14. perustelukappale). Se katsoomyös, että markkinarakenteita muutettaessa on suotavaa kiinnittää erityistähuomiota pieniin ja keskisuuriin yrityksiin (johdanto-osan 15. perustelukappale).Päätöksen 2 artiklan kolmannessa kohdassa asetetaan tavoitteeksi myös Euroopassakäyttävien tai suunnitteilla olevien levityskeinojen mahdollisimman tehokashyödyntäminen.

89.

    On siten kiistatonta, että neuvosto on katsonut, että MEDIA-ohjelman oliedistettävä eurooppalaisten elokuvamarkkinoiden kehitystä ja erityisesti uusienyhteistyömuotojen luomista eurooppalaisten toimijoiden välillä Euroopanaudiovisuaalisen kapasiteetin vahvistamiseksi.

90.

    EFDOn ohjesäännöissä korostetaan myös, että tavoitteena on edistää uusienyhteistyöverkostojen luomista, kun niissä edellytetään, että ”vähintään kolmen erilevittäjän, jotka ovat [Euroopan] unionin kolmesta eri jäsenvaltiosta tai valtioista,joiden kanssa on tehty yhteistyösopimus, on sovittava elokuvan esittämisestäelokuvateattereissa”.

91.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa näin ollen, että tässä tapauksessakomissio ja EFDO eivät ole ylittäneet harkintavaltansa rajoja katsoessaan, ettäelokuvien levitykseen yhteisön varoista myönnettävän rahoituksen oli edistettäväsellaisten levitysverkostojen luomista Euroopassa, joita ei aikaisemmin ollutolemassa. Ne voivat siten perustellusti katsoa, että EFDOn lainojen oli rohkaistavaerityisesti Euroopan eri maissa olevien pienten ja keskisuurten yritysten välisiä uusiayhteyksiä ja yhteistyötä, koska ilman tällaista taloudellisia etuja tarjoavaa ohjelmaanämä yritykset eivät todennäköisesti yrittäisi luoda yhteyksiä toisiinsa. Tästäkomissio ja EFDO ovat perustellusti päätelleet, että laina voidaan myöntääainoastaan sellaiseen levityshankkeeseen, joka edistää tämän MEDIA-ohjelmantavoitteen saavuttamista.

92.

    Ei myöskään voida kiistää sitä, että jos kaikki levitysverkostot rakenteestaanriippumatta voisivat saada lainoja MEDIA-ohjelmasta, tämä saattaisi yllyttää

joitakin taloudellisia toimijoita perustamaan erillisiä yhtiöitä yksinomaan saadakseentaloudellista tukea.

93.

    Kantajien mukaan EVE-hanke, jota toteutetaan MEDIA-ohjelman yhteydessä,suosii useilla eri maantieteellisillä alueilla toimivia yhtiöitä; tämän osaltaensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa ensinnäkin, että tässä tapauksessariidanalainen päätös on tehty EVE-hankkeesta erillisen hankkeen yhteydessä ja ettätähän päätökseen sovelletaan nimenomaan EFDOn ohjesääntöjä, joita tulkitaanMEDIA-ohjelman tavoitteiden valossa, eikä näin ollen ole edes tarvetta tutkiavalintaperusteissa olevan kantajien esiin tuoman virkkeen merkitystä. Lisäksi näissäoikeudellisissa puitteissa komissio on voinut harkintavaltaansa käyttäen katsoatämän tapauksen olosuhteissa tarkoituksenmukaiseksi tukea itsenäisten levittäjienvälisten verkostojen luomista.

94.

    Edellä esitetyistä syistä komissiolla ja EFDOlla oli oikeus vaatia, että vähintäänkolme sellaista levittäjää, jotka eivät aikaisemmin toimineet merkittävällä japysyvällä tavalla yhteistyössä, esittävät hakemukset rahoituksen saamiseksielokuvien levitykseen MEDIA-ohjelman yhteydessä, jotta nämä hakemuksettäyttäisivät vaaditut edellytykset.

95.

    On riidatonta, että UIP:n, jonka kotipaikka on Alankomaissa, perusti alunperinkolme yhdysvaltalaista yhtiötä sellaisten elokuvien levittämiseksi Euroopassa, jotkasen emoyhtiöt tai yksi niistä taikka UIP:n tytäryhtiöt, UIP:hen sidossuhteessa olevatyhtiöt tai yksinoikeuden haltijat, franchising-oikeuden haltijat tai käyttöluvan haltijattuottavat ja/tai levittävät, kuten komissio on todennut päätöksessään 89/467/ETY(johdanto-osan seitsemäs perustelukappale). UIP:n emoyhtiöt valvovat suoraan sentoimintaa, kuten edellä mainitusta päätöksestä käy ilmi (mm. päätöksen89/467/ETY johdanto-osan 41. perustelukappale). UIP:llä on Euroopan yhteisössätytäryhtiöitä, jotka toimivat paikallisina levittäjinä (päätöksen 89/467/ETY johdanto-osan kahdeksas perustelukappale) mutta joilla on vain rajoitetustiitsemääräämisvaltaa, kuten asiakirja-aineistosta ilmenee. Tässä asiayhteydessäensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että yksinomaan UIP:ntytäryhtiöiden välinen yhteistyö ja näiden luoma levitysverkosto, johon ei osallistumikään muu yritys, eivät vastaa päätöksessä 90/685/ETY tarkoitettujayhteistyömuotoja rakenteensa ja kyseisten tytäryhtiöiden rajoitetun itsenäisyydenvuoksi.

96.

    Näin ollen komissio ja EFDO ovat aivan oikein pitäneet UIP:n tytäryhtiöitä yhtenälevittäjänä arvioidessaan sitä, täyttävätkö EFDOlle osoitetut lainahakemuksetvaaditut edellytykset.

97.

    Ensinnäkin elokuvaa Maniaci Sentimentali koskevien lainahakemusten osalta onsyytä todeta, että UIP:n tytäryhtiöt eivät olleet tehneet sopimuksia muidenitsenäisten levittäjien kanssa. Koska niitä on pidettävä yhtenä levittäjänä tutkittaessasitä, täyttävätkö hakemukset vaaditut edellytykset, kolmea levittäjää koskeva

edellytys ei täyttynyt. UIP:n tytäryhtiöiden lainahakemukset eivät täyttäneetvaadittuja edellytyksiä, koska hankkeella ei luotu uutta yhteistyöverkostoa elokuvienlevityksessä.

98.

    Tähän ratkaisuun, joka on MEDIA-ohjelman tavoitteiden mukainen, kuten edelläon todettu, ei vaikuta se, että EFDO myönsi vuonna 1992 kahdesti lainaa elokuvanlevitykseen kolmelle yhtiölle, joista kaksi oli sidossuhteessa toisiinsa, joten mukanaei ollut kolmea eri levittäjää, minkä komissio on suullisessa käsittelyssä myöntänyt.Tältä osin kantajat väittävät, että vuosina 1992—1995 EFDOn tuen avulla levitettiinkolmetoista elokuvaa toisiinsa sidoksissa olevien yhtiöiden kautta. Ensimmäisenoikeusasteen tuomioistuin toteaa niitä levityshankkeita koskevassa luettelossaolevien tietojen perusteella, jotka EFDO on hyväksynyt perustamisestaan lukien,että kantajien mainitsemasta kolmestatoista elokuvasta ainoastaan kaksi oli sellaisia,joissa lainahakemuksen esitti vähemmän kuin kolme eri yritystä, minkä komissio onmyöntänyt. Ottaen huomioon, että EFDOn tukea myönnettiin yhteensä 196levityshankkeeseen vuosina 1992—1995, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin voitodeta, ettei ollut olemassa käytäntöä jonka mukaan lainoja olisi myönnetty, vaikkalevityshanketta ei toteuttanut vähintään kolme eri levittäjää siinä merkityksessä,kuin edellä on täsmennetty. Näin ollen tämän säännön soveltamista ei voida pitäämielivaltaisena.

99.

    Toiseksi elokuvan Nostradamus levityksen osalta on selvää, että kuusi levittäjää,jotka eivät olleet sidossuhteessa toisiinsa eivätkä UIP:n konserniin kuuluvaanyhtiöön, saivat EFDOn rahoitusta sellaisten hakemusten perusteella, jotka esitettiinsamaan määräpäivään mennessä kuin UIP:n neljän tytäryhtiön hakemukset.Hakemuksen kohdassa, jossa pyydetään ilmoittamaan hakijan tiedossa olevat muuthakijat, kyseiset kantajat mainitsivat myös neljä niistä kuudesta levittäjästä, jotkasaivat rahoitusta, sekä erään yhtiön, joka ei kuulunut hyväksyttyihin hakijoihin.

100.

Tästä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen on pääteltävä, että kyseisetlevittäjät olivat sopineet tämän elokuvan levityksestä siten, kuin ohjesäännöissä onedellytetty. Näin ollen UIP:n kyseisten tytäryhtiöiden hakemuksia ei voituperustellusti hylätä sen vuoksi, etteivät ne luoneet uutta verkostoa, johon olisiosallistunut vähintään kolme eri levittäjää. Tästä syystä ensimmäisen oikeusasteentuomioistuin katsoo, että elokuvan Nostradamus osalta kyseisten kantajienhakemukset täyttivät tältä osin lainan saamiseksi asetetut edellytykset.

101.

Hakemusten hylkäämisen pääasiallinen syy oli kuitenkin se, ettei komissio ollut vielä”päättänyt UIP:n tulevasta asemasta Euroopassa — — [ja että] oli mahdotonta tehdämuunlaista päätöstä vaikuttamatta” poikkeuslupamenettelyyn. Vaikka komissio ontässä oikeudenkäynnissä vakuuttanut, ettei UIP:n osallisuus perustamissopimuksen85 artiklan 3 kohdan nojalla myönnetyn poikkeusluvan uusimista koskevaanmenettelyyn sinänsä ollut syynä sille, että EFDO hylkäsi kyseiset hakemukset, vaanettä hylkäämisen syynä oli se, että UIP:n epävarman aseman vuoksi oli jossainmäärin epävarmaa, olisivatko tytäryhtiöt pystyneet tarvittaessa maksamaan lainat

takaisin, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että nimenomaan UIP:nja sen tytäryhtiöiden epävarma asema oli syynä lainahakemusten hylkäämiselle.

102.

    Tosin kilpailuasioista vastaava komission jäsen Van Miert korosti UIP:nasianajajalle osoittamassaan kirjeessä, ettei UIP:lle perustamissopimuksen85 artiklan 3 kohdan nojalla myönnetyn poikkeusluvan uusimista koskevanhakemuksen käsittelyn ja EFDOn tukien myöntämistä koskevan menettelyn välilläollut mitään yhteyttä. Kuten komissio on suullisessa käsittelyssä ehdottanut, tämävastaus voidaan kuitenkin varsin hyvin tulkita siten, että yhteisön kilpailuoikeudenerityisestä näkökulmasta se, että perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan nojallamyönnetyn poikkeusluvan uusimista koskevasta UIP:n hakemuksesta ei vielä tässävaiheessa ollut tehty päätöstä, ei estänyt pyydetyn tuen myöntämistä, koska tuenmyöntäminen ei millään tavalla vaikuttanut kilpailusääntöjen soveltamiseen.

103.

Perustelujen tässä vaiheessa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsootarkoituksenmukaiseksi muistuttaa, että poikkeuslupa, joka koski UIP:n kolmenemoyhtiön välistä perussopimusta UIP:n perustamisesta yhteisyrityksenä sekäsopimuksia konserniin kuuluvien yhtiöiden välisestä yhteistyöstä, lakkasi olemastavoimassa 26.7.1993. Kun EFDO teki päätöksensä vuonna 1994, UIP:llä ei ollutvarmuutta poikkeusluvan mahdollisesta uusimisesta. On kiistatonta, että UIP:ntytäryhtiöiden tulevaisuus riippuu niiden emoyhtiön tulevaisuudesta ja etteiemoyhtiö itse vo jatkaa olemassaoloaan, jollei perustamissopimuksen 85 artiklan 3kohdan nojalla myönnettyä poikkeuslupaa uusita. Näin ollen oli ilmeistä, etteivättytäryhtiöt voisi enää jatkaa toimintaansa, jos komissio ei uusi poikkeuslupaa.

104.

    UIP:n ja sen tytäryhtiöiden tilanne oli kyseisenä aikana täysin epävarma ja tukala,koska poikkeuslupa oli välttämätön perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdanvastaisen yhteisjärjestelyn sallimiseksi.

105.

    Edellä esitetyn perusteella on todettava, että vaikka elokuvan Nostradamus levitystäkoskevat UIP:n ja sen tytäryhtiöiden hakemukset täyttivätkin vaaditut edellytykset,ne voitiin hylätä sillä perusteella, että UIP:n ja sen tytäryhtiöiden oikeudellinenasema oli epävarma niin kauan kuin komissio ei ollut päättänyt, uusiiko se UIP:lleperustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan nojalla myönnetyn poikkeusluvan.Erityisesti on todettava, että komissiolla ja EFDOlla oli oikeus harkintavaltaansakäyttäen katsoa, että juuri tämän epävarman tilanteen takia näitä yhtiöitä ei voitupitää tuettavina yritysrakenteina, vaikka ne olisivat tarjonneet vakuuden haettujenlainojen takaisinmaksusta myös sen tapauksen varalta, että poikkeuslupaa eiuusittaisi. Jos kantajille olisi myönnetty nämä lainat, vaikka oli mahdollista, etteikomissio hyväksy kantajien toimintaa sellaisena kuin se oli järjestetty tosiseikkojentapahtuma-aikana, mikä olisi saattanut aiheuttaa kantajien selvitystilan, lainanmyöntäminen olisi ollut ristiriidassa yhtäältä sen kohtuullisen edellytyksen kanssa,jonka mukaan komissio ei voi tukea mahdollisesti kilpailusääntöjen vastaisiayritysrakenteita, ja toisaalta sen MEDIA-ohjelman keskeisen tavoitteen kanssa,jonka mukaan on rohkaistava voimakkaan ja haasteista selviävän eurooppalaisen

audiovisuaalisen teollisuuden kehitystä. Lisäksi lainan myöntäminen kantajille tämäntapauksen olosuhteissa olisi johtanut siihen, ettei yhteisön rahoitusta olisi voitumyöntää muille yrityksille, joiden toiminta oli epäilemättä kilpailusääntöjenmukaista ja jotka olivat halukkaita ja kyvykkäitä luomaan levitysverkoston taikehittämään sitä.

106.

    Näin ollen riidanalainen päätös täytti päätöksessä 90/685/ETY asetetut edellytyksetja vastasi täysin niitä MEDIA-ohjelman tavoitteita, jotka koskevat muun muassayhteislevitysverkostojen luomisen ja kehittämisen edistämistä yhteisön alueella.

107.

    Lisäksi tavoite, joka koskee Euroopan sisäisen elokuvien vaihdannan lisäämistä jaolemassa olevien tai suunnitteilla olevien eri levityskeinojen mahdollisimman laajaahyödyntämistä sekä elokuvien laajempaa levitystä Euroopassa (päätöksen90/685/ETY 2 artiklan kolmas luetelmakohta), voidaan pyrkiä saavuttamaanainoastaan siinä määrin kuin tämä tavoite on komission tässä tapauksessakeskeisenä pitämän tavoitteen eli uusien yhteislevitysverkostojen luomisenedistämistä koskevan tavoitteen mukainen. Lisäksi ne varat, joita ei annettukantajille, voitiin antaa muiden levittäjien käyttöön, ja tällä tavalla kyseistätavoitetta voitiin edistää.

108.

    Lopuksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei voi hyväksyä väitettä, jonkamukaan UIP:tä olisi räikeästi syrjitty muiden levittäjien hyväksi siten, että UIP:nkonserniin kuuluville yhtiöille ei myönnetty lainaa niin kauan kuin komissio ei ollutpäättänyt siitä, uudistaako se UIP:lle perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdannojalla myönnetyn poikkeusluvan. Ei nimittäin ole mitään syytä uskoa, että EFDOja komissio olisivat omaksuneet erilaisen kannan, jos kyse olisi ollut samassatilanteessa olevan jonkin toisen konsernin hakemuksista.

109.

    Kaksi ensimmäistä kanneperustetta, joiden mukaan riidanalainen päätös olisiristiriidassa EFDOn ohjesääntöjen ja MEDIA-ohjelman tavoitteiden kanssa, ovatsiten perusteettomia, ja ne on hylättävä.

Kolmas kanneperuste, joka koskee perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä

Tiivistelmä asianosaisten väitteistä ja niiden perusteluista

110.

    Kantajat väittävät, etteivät riidanalaisessa päätöksessä esitetyt perustelut olepäätöksen todellisia syitä ja etteivät ne ole päteviä.

111.

    Kantajat viittaavat ensinnäkin edellä mainittuun Van Miertin vastaukseen, jonkamukaan UPI:lle perustamissopimuksen 85 artiklan 3 kohdan nojalla myönnetynpoikkeusluvan uusimista koskevan hakemuksen käsittelyn ja EFDOn tukienmyöntämistä koskevan menettelyn välillä ei ollut mitään yhteyttä. Kantajat pitävättäysin käsittämättömänä väitettä, jonka mukaan oli mahdotonta tehdä muunlaistapäätöstä ”vaikuttamatta UIP:n Euroopan yhteisöjen komissiota vastaan vireille

panemaan oikeudenkäyntiin”, koska EFDOn lainasopimukset edellyttävät, ettätuettavia elokuvia esitetään elokuvateattereissa viiden vuoden ajan.

112.

    Kantajien mielestä peruste, joka koskee tavoitetta edistää yhteislevitysverkostojenluomista suosimalla sellaisten yritysten välistä yhteistyötä, jotka ovat aiemmintoimineet erikseen kansallisella alueellaan, on väärä siitä syystä, että se ei oleMEDIA-ohjelman tavoite vaan yksinkertaisesti kuvaus eräästä EFDOn toiminnantoivotusta vaikutuksesta markkinoilla.

113.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa esitettyjen perustelujen osalta kantajattoteavat ensinnäkin, että perustelujen puuttumista ei voida korjata sillä, ettäasianomainen saa päätöksen perustelut tietoonsa oikeudenkäyntimenettelyssä (asia195/80, Michel v. parlamentti, tuomio 26.11.1981, Kok. 1981, s. 2861). Tämänjälkeen kantajat väittävät, että vastaajan tulkinta kolmea eri levittäjää koskevastasäännöstä on virheellinen. Kantajien mielestä UIP:n kyvystä maksaa laina takaisinei voinut olla todellista epäilystä, vaikkei UIP:n poikkeuslupaa uusittaisikaan, koskajos tämä huolenaihe oli perusteltu, se oli olemassa jo silloin, kun EFDO päättimyöntää lainaa UIP:n saksalaiselle tytäryhtiölle elokuvan Fuglekrigen iKanofleskoven (War of the birds) levitykseen vaatimatta minkäänlaista vakuutta.Näin ollen kantajat katsovat, että tämä syy ei ollut aito huolenaihe.

114.

    Kantajat korostavat, että perustamissopimuksen 190 artiklassa asetettua riittäviä,selkeitä ja asiaankuuluvia perusteluja koskevaa edellytystä sovelletaan sekä siihentoimielimeen, jolle toimivaltaa on siirretty eli EFDOon, että siihen toimielimeen,joka siirtää toimivaltaansa eli komissioon (ks. em. asia Meroni ja asia 24/62, Saksav. komissio, tuomio 4.7.1963, Kok. 1963, s. 129). Lisäksi silloin, kun on kyseuudenlaisesta päätöksestä, toimielimen on perusteltava päätöksensä seikkaperäisesti(asia 73/74, Groupement des fabricants de papiers peints ym. v. komissio, tuomio26.11.1975, Kok. 1975, s. 1491). Kantajien hakemusten hylkäämiseksi esitetytperustelut olivat kantajien mielestä täysin soveltumattomat. Lisäksi vaikka EFDOllaohjesääntöjen mukaan olisi tietyssä tilanteessa oikeus hylätä hakemus perustelujaesittämättä, näitä ohjesääntöjä on kuitenkin sovellettava perustamissopimuksenmukaisesti.

115.

    Komissio vaatii, että myös tämä kolmas kanneperuste on hylättävä. Se toteaa, ettäriidanalaisessa päätöksessä esitetyt perustelut ovat asianmukaiset. Perusteluissa onnimittäin selvästi mainittu niiden kaksi osaa; ensimmäinen osa koskee UIP:nepävarmaa asemaa ja epävarmuutta sen kyvystä maksaa laina takaisin, ja toinen osakoskee sitä yleistä edellytystä, joka liittyy aiemmin erikseen toimineiden yhtiöidenväliseen yhteistyöhön, joka on kolmea eri levittäjää koskevan säännön taustallaoleva periaate.

Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

116.

    Aluksi on todettava, että perustelujen puuttumista tai riittämättömyyttä onpidettävä olennaisten menettelymääräysten rikkomista koskevana kanneperusteena,ja on sellaisenaan pidettävä erillään riidanalaisen päätöksen perustelujenvirheellisyyttä koskevasta kanneperusteesta, joka on sitä vastoin käsiteltävätutkittaessa päätöksen aineellista pätevyyttä.

117.

    Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perusteluissa on selkeästi ja yksiselitteisestiilmaistava yhteisön toimielimen tekemän riidanalaisen toimenpiteen perustelutsiten, että henkilöille, joita toimenpide koskee, selviää sen syyt, jotta tällaisethenkilöt voisivat puolustaa oikeuksiansa ja että yhteisöjen tuomioistuin voi valvoatoimenpiteen laillisuutta. Vakiintuneessa oikeuskäytännössä on myös katsottu, ettätutkittaessa sitä, täyttävätkö päätöksen perustelut perustamissopimuksen190 artiklan vaatimukset, on otettava huomioon päätöksen sanamuodon lisäksimyös sen asiayhteys sekä kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt (asia T-95/94,Sytraval ja Brink's France v. komissio, tuomio 28.9.1995, Kok. 1995, s. II-2651,52 kohta, ja siinä mainittu oikeuskäytäntö).

118.

    Riidanalainen päätös oli perusteltu seuraavasti:

”EFDOn komitea hylkäsi 5.12.1994 UIP:n hakemukset, jotka koskivat elokuviaManiaci Sentimentali ja Nostradamus, koska Euroopan yhteisöjen komissio ei ollutvielä päättänyt UIP:n tulevasta asemasta Euroopassa. Koska EFDOnlainasopimukset perustuvat siihen, että tuettavia elokuvia esitetäänelokuvateattereissa viiden vuoden ajan, oli mahdotonta tehdä muunlaista päätöstävaikuttamatta UIP:n Euroopan yhteisöjen komissiota vastaan vireille panemaanoikeudenkäyntiin.

Lisäksi EFDOn komitea katsoo, että UIP ei täysin täytä tässä kuvailtuja MEDIA-ohjelman tavoitteita, kun tavoitteena on

‘— — edistää yhteislevitysverkostojen luomista suosimalla sellaisten yritysten välistäyhteistyötä, jotka aiemmin toimivat kukin erikseen kansallisella alueellaan‘(toimintaohjelma Euroopan audiovisuaalisen teollisuuden kehityksen edistämiseksi[MEDIA] 1991—1995)”.

119.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että perustelujen ensimmäisessäosassa viitataan riittävän selvästi komissiossa vireillä olevaanpoikkeuslupamenettelyyn hakemusten hylkäämisen perusteena. Vaikka tätäperustelujen osaa ei ole laadittu kovin täsmällisesti, kantajilla ei ole voinut ollaminkäänlaista epäilystä sen merkityksestä. Koko elokuvateollisuus tiesi ja varsinkinUIP:n tytäryhtiöt tiesivät epäilemättä, että UIP oli hakenut perustamissopimuksen85 artiklan 3 kohdan nojalla saamansa poikkeusluvan uusimista. Lisäksi kun EFDOtotesi, ettei se voinut ”vaikuttaa” tähän menettelyyn, kantajien on kohtuullisestiarvioituna pitänyt ymmärtää, että UIP:n kaltainen yritys, joka on asianosaisena

kilpailusääntöjen soveltamista koskevassa menettelyssä, ei voi suoraan eikävälillisesti tytäryhtiöidensä kautta saada lainaa MEDIA-ohjelmasta.

120.

    Perustelujen toisessa osassa tehdyn toteamuksen, jonka mukaan ”UIP ei täysintäytä MEDIA-ohjelman tavoitteita [, joilla pyritään erityisesti suosimaan] sellaistenyritysten välistä yhteistyötä, jotka aiemmin toimivat kukin erikseen kansallisellaalueellaan”, on järkevästi ajatellen ymmärrettävä tarkoittavan sääntöä, jonkamukaan vähintään kolmen eri levittäjän on sovittava uuden yhteistyöverkostonluomisesta, ja sitä, että UIP:n tytäryhtiöiden muodostama verkosto, johon eiosallistunut muita yhtiöitä, ei täyttänyt tätä edellytystä.

121.

    Erityisesti sen väitteen osalta, ettei tätä tavoitetta ole nimenomaisesti mainittupäätöksessä 90/685/ETY, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa ensinnäkin,että Euroopan eri valtioissa olevien levittäjien välisten uusien yhteyksien jayhteistyön rohkaisemista koskeva tavoite on monessa suhteessa päätöksen90/685/ETY taustana (ks. edellä 86 ja 88 kohta). Sen osalta, ettei audiovisuaalisestapolitiikasta annettua tiedonantoa ole julkaistu Euroopan yhteisöjen virallisessalehdessä, on todettava, että tämä tiedonanto ei ole luottamuksellinen ja sen voihelposti saada komissiosta. Kantajilla oli epäilemättä jäljennös tästä tiedonannosta,koska se oli erityisen kiinnostava tämän erikoisalan kehitystä seuraavien kannaltaja koska kantajat ovat kanteessaan itse todenneet, että riidanalaisessa päätöksessäoleva virke oli peräisin juuri tästä asiakirjasta. Kun riidanalaisen päätöksenperusteluja luetaan näiden virallisten asiakirjojen valossa, niitä on pidettäväriittävän selkeinä, joten ne täyttävät vaatimukset, jotka perustamissopimuksessa jaasianomaiselle vastaisen toimen perusteluja koskevassa vakiintuneessaoikeuskäytännössä on asetettu.

122.

    Näin ollen riidanalaisen päätöksen perusteluja on pidettävä riittävinä.

123.

    Edellä esitetyn perusteella kolmatta kanneperustetta ei myöskään voida hyväksyä.

124.

    Näin ollen asiassa T-85/95 nostettu kanne on hylättävä kokonaisuudessaan.

Oikeudenkäyntikulut

125.

    Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdanmukaan hävinnyt asianosainen velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, josvastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantajat ovat hävinneet asian T-85/95, ja komissioon vaatinut oikeudenkäyntikulujen korvaamista, kantajat on velvoitettavakorvaamaan asiassa T-85/95 aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

126.

    Työjärjestyksen 87 artiklan 6 kohdassa määrätään, että jos lausunnon antaminenasiassa raukeaa, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin määrää

oikeudenkäyntikuluista harkintansa mukaan. Tässä tapauksessa ensimmäisenoikeusasteen tuomioistuin ei ole antanut lausuntoa asiassa T-369/94. Se katsoo, ettäoikeudenkäyntikuluista määräämisedn osalta tämä lopputulos on tässä tapauksessarinnastettava kanteen hylkäämiseen. Näin ollen ensimmäisen oikeusasteentuomioistuin velvoittaa kantajat korvaamaan myös kaikki asiassa T-369/94aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla

YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN(ensimmäinen jaosto)

on antanut seuraavan tuomiolauselman:

1)    Lausunnon antaminen asiassa T-369/94 raukeaa.

2)    Asiassa T-85/95 nostettu kanne hylätään.

3)    Kantajat velvoitetaan korvaamaan kaikki oikeudenkäyntikulut.

SaggioTiili Moura Ramos

Julistettiin Luxemburgissa 19 päivänä helmikuuta 1998.

H. Jung

A. Saggio

kirjaaja

presidentti

1: Oikeudenkäyntikieli: englanti.